As captured February 5, 2025

3 files changed, 24343 insertions, 12370 deletions

diff --git a/50830-0.txt b/50830-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..5a50bca
--- /dev/null
+++ b/50830-0.txt
@@ -0,0 +1,11973 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 50830 ***
+
+ONNEN KULTAPOIKA II
+
+Romaani
+
+Kirj.
+
+MAURI JÓKAI
+
+Suomentanut Hulda Sykäri
+
+
+
+
+
+
+Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1919.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Uusi maailma
+   II. Uusi maailma, jatkoa
+  III. Suloinen koti
+   IV. Sukukorut
+    V. Uusi vieras
+   VI. Puunleikkaaja
+  VII. Synkkämielisyys
+ VIII. Terese
+   IX. Taittunut sapeli
+    X. Ensimmäinen tappio
+   XI. Jää
+  XII. Aave
+ XIII. Mitä kuu puhuu? -- Mitä puhuu jää?
+  XIV. Ken tulee
+   XV. Ruumis
+  XVI. Sohvi-rouva
+ XVII. Dodin kirje
+XVIII. "Sinä taitamaton"
+  XIX. Atalia
+   XX. Viimeinen tikarinpisto
+  XXI. Maria-Nostran syntinen vaimo
+ XXII. Ei kukaan
+
+
+
+
+Ensimmäinen luku.
+
+UUSI MAAILMA.
+
+
+Tyttö syleili yhä Mikaelia, vaikka se henkilö jo olikin poistunut,
+jota vastaan hän kenties oli luullut olevansa pakotettu suojelemaan
+ystäväänsä omalla ruumiillaan.
+
+Mikä oli saattanut Noëmin heittäytymään Mikaelin rintaa vasten ja
+äänekkäästi ilmaisemaan rakastavansa häntä?
+
+Tahtoiko tyttö ijäksi karkoittaa miehen, jonka läsnäolo oli hänelle
+vastenmielinen? Tahtoiko hän siten tehdä hänelle mahdottomaksi
+toistaa kosintaansa?
+
+Eikö erämaassa kasvaneella lapsella ollut mitään käsitystä
+soveliaisuudesta, joka käskee kätkemään sellaiset tunteet
+neitseelliseen poveen? Eikö hän tuntenut niitä lakeja ja säädöksiä,
+joilla valtio ja kirkko ankarasti määrää miehen ja naisen väliset
+suhteet?
+
+Sekoittiko hän sydämessään rakkauden tunteen kiitollisuuden
+tunteeseen, jota hänen täytyi tuntea sitä miestä kohtaan, joka oli
+vapauttanut hänet sekä äidin niistä huolista, jotka heitä alati
+kalvoivat, ja joka oli valmistanut heille tämän pienen paratiisin
+ikuiseksi elinsijaksi ja luultavasti oli saanut nähdä paljon vaivaa
+sen takia ja samalla usein ajatellut heitä?
+
+Oliko hän säikähtänyt nähdessään kiusaajansa vievän kätensä takkinsa
+alle asetta etsiäkseen ja oliko hän vaistomaisesti heittäytynyt
+hyväntekijänsä rintaa vasten suojellakseen tätä hyökkäykseltä?
+
+Oliko hän kenties ajatellut itsekseen: Tämä laivankomissaario-raukka,
+jonka äiti oli yhtä köyhä kuin minunkin, on itse sanonut, ettei
+hänellä ole ketään koko maailmassa. Miksi en minä voisi olla hänelle
+"jotakin"? Olisikohan hän tullut takaisin tälle yksinäiselle
+saarelle, ellei joku side olisi vetänyt häntä tänne? Ja jos hän
+kerran rakastaa minua, niin miksi en minä rakastaisi häntä?
+
+Ei, ei, tässä ei tarvita mitään selityksiä, ei mitään järkeilyä, ei
+mitään anteeksipyyntöjä. -- Tässä on kysymys puhtaasta rakkaudesta.
+
+Ei Noëmi tiennyt miksi. Hän ei kysynyt syytä. Hän vain rakasti.
+
+Hän rakasti kyselemättä, oliko se Jumalan tai ihmisten mieleen, oliko
+se hänelle iloksi vai suruksi.
+
+Hän ei pyytänyt onnen ja ylpeyden tunnetta, ei anonut saada olla
+herransa valtiatar hopeakruunuin koristettu, kolmiyhteisen Jumalan
+siunaama morsian -- hän vain rakasti.
+
+Hän ei valmistunut puolustautumaan maailman ja tuomarien silmissä;
+hän ei aikonut nöyrästi, pää painuksissa pyytää anteeksi; hän ei
+anonut miehen suojaa, maailman anteeksiantoa eikä Jumalan armahdusta
+-- hän vain rakasti.
+
+Sellainen oli Noëmi.
+
+Noëmi parka! Kuinka paljon sinä oletkaan kärsivä senvuoksi!
+
+... Mikael oli ensimäisen kerran eläissään kuullut, että toinen
+ihminen sanoi rakastavansa häntä -- rakastavansa häntä köyhänä
+laivakomissaariona, joka oli toisen ihmisen palveluksessa,
+rakastavansa häntä ilman itsekkyyttä, vain hänen itsensä takia.
+
+Ihmeellinen lämpö virtasi hänen sisimpäänsä, sama lämpö, joka
+ylösnousemuksen päivänä herättää kuolleet ikuisesta levostaan.
+
+Arkana ja väristen hän laski kätensä tytön olkapäälle, painoi häntä
+vielä kerran povelleen ja kysyi matalalla, kuiskaavalla äänellä:
+
+"Onko se ihan totta?"
+
+Tyttö kohotti hiukan päätään, joka lepäsi hänen rinnallaan, ja
+nyökkäsi hänelle: "On, se on ihan totta!"
+
+Mikael katsahti Tereseen.
+
+Tämä astui heidän luokseen, laski kätensä Noëmin pään päälle
+ikäänkuin sanoakseen: "No, rakasta sitten häntä!"
+
+Se oli pitkä, mykkä, juhlallinen hetki, jolloin kukin voi kuulla
+toisensa sydämen sykähdykset.
+
+Terese ensiksi katkaisi äänettömyyden. "Jospa tietäisitte, miten
+monta kyyneltä tyttönen on tähtenne vuodattanut! Olisittepa nähnyt,
+kuinka hän joka päivä nousi vuoren huipulle ja tuntikausia katseli
+vetten yli siihen suuntaan, johon te hävisitte hänen silmistään!
+Olisittepa kuullut hänen unissaan kuiskailevan teidän nimeänne!"
+
+Noëmi teki kädellään torjuvan liikkeen, ikäänkuin ehkäistäkseen
+äitiään enempää ilmaisemasta.
+
+Mutta Mikael puristi tyttöä lujemmin syliinsä.
+
+Kas tässä kerrankin olento, ainoa koko maailmassa, joka saattoi
+rakastaa häntä, joka rakasti "kultamiestä" itseään eikä vain hänen
+rahojaan!
+
+Hänestä tuntui kuin hän olisi harhaillut maanpaossa koko ajan, jonka
+oli elänyt muualla, ja kuin olisi hän nyt nähnyt edessään uudet maat
+ja uudet taivaat ja niissä uuden elämän.
+
+Hän kumartui suutelemaan tyttöä otsalle, ja tunsi hänen sydämensä
+sykkivän omaansa vasten.
+
+Ja kaikkialla hänen ympärillään paisuivat kukkien ummut, tuoksuivat
+lehdot kukkineen, surisivat mehiläiset ja lauloivat linnut, jotka
+kaikki julistivat: Sinun tulee rakastaa!
+
+Mykkä, itseensä vaipunut ilo ajoi heidät vapaan taivaan alle.
+Täälläkin he kulkivat käsivarret kiedottuina toistensa ympäri ja
+katsellessaan toisiaan silmiin he ajattelivat: "Miten ihmeellistä!
+Sinun silmäsihän ovat aivan samanväriset kuin minun!"
+
+Ja jos hehkuva taivas ja sulotuoksuja huokuva maa olivat
+liittoutuneet heitä lumoamaan, niin täydensi heidän oma sieluntilansa
+tätä lumousta. Kun lapsi, joka ei milloinkaan ole rakastanut, ja
+mies, jota ei milloinkaan ole rakastettu, kohtaavat toisensa, miten
+heidän silloin käy?
+
+Päivä kallistui ehtooseen, mutta vielä he eivät olleet kyllin
+hekumoineet lumotusta ihastuksestaan.
+
+Ilta laskeutui seudun yli, kuu nousi taivaalle, Noëmi vei Mikaelin
+kallion kielekkeelle, josta hän kerran kyynelsilmin oli nähnyt hänen
+poistuvan.
+
+Timar istuutui tuoksuvien lavendelipensaiden keskeen. Noëmi istuutui
+hänen viereensä, nojasi kultakutrisen päänsä hänen käsivarteensa ja
+käänsi eloisat, sielukkaat kasvonsa taivasta kohti.
+
+Terese seisoi heidän takanaan ja katseli heitä hymyten. Kuun hopea
+hohti yötaivaan tummalta taustalta.
+
+Ja viettelevä taivaan haamu puhui näin:
+
+"Katso, tämä aarre on kokonaan sinun. Sinä olet sen keksinyt ja
+löytänyt. Se on vapaasta tahdostaan jättäytynyt huostaasi. Se on
+siis sinun. Sinä olit jo ennen saavuttanut kaiken, vain rakkaus
+sinulta puuttui. Nyt olet saavuttanut senkin. Ota ja nauti malja
+pohjaan saakka, se malja, jonka taivas on sinulle suonut! -- Sinusta
+on tuleva uusi ihminen! -- Mies, jota nainen rakastaa, muuttuu
+puolijumalaksi! -- Sinä olet onnellinen! -- Sinua rakastetaan!"
+
+... Mutta sisäinen ääni kuiskasi hänelle:
+
+"Sinä olet varas!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ensimäinen suudelma oli avannut Mikaelille uuden maailman.
+
+Nuoruuden unelmat, romanttiset taipumukset, jotka olivat seuranneet
+häntä pitkien matkojen yksinäisyyteen, olivat jälleen heränneet
+henkiin. Tämä haaveilu ja romanttisuus, jonka liikemiehen,
+etuilevan kauppiaan jokapäiväiset huolet ja kuivat laskelmat olivat
+tukahuttaneet, olivat ennen saaneet hänet unelmoimaan paratiisista,
+missä hän löytäisi kaihoamansa onnen; mutta saavuttaessaan
+päämääränsä hän näki tämän paratiisin puiden kimmeltävän huurretta
+eikä loistavan kukkien peitossa. Kylmänä, kuivana, käsittämättömänä
+hän harhaili ilman päämäärää. Silloin johdatti sattuma hänet
+erämaassa kosteikon partaalle ja tässä kosteikossa hän löysi sen,
+mitä oli turhaan etsinyt maailmasta: häntä rakastavan sydämen.
+
+Ihmeellinen muutos tapahtui hänessä. Ensimmäinen tunne, joka hänet
+valtasi, oli salainen väristys, onnen pelko, Onko hänen syöstävä
+siihen vai paettava? Seuraako tätä onnea siunaus vai kirous? Tuoko se
+muassaan elämän vai kuoleman? Mitä tulee sen perästä? Mitä sitten on
+tapahtuva? Mikä on se jumaluus, joka antaa vastauksen kaikkiin näihin
+kysymyksiin? Vastauksen saa kukka, joka avaa umpunsa, perhonen, joka
+levittää siipensä, lintu, joka rakentaa pesänsä, mutta ei ihminen,
+joka kysyy: "Onko oleva minulle onneksi vai turmioksi, jos seuraan
+sydämeni ääntä?"
+
+Ja hän kuunteli nyt sydämensä sykintää. Ja se sanoi hänelle:
+"Katsahda häntä silmiin! Eihän toki ole syntiä hurmautua katseesta!"
+
+Mutta tämä hurmio kestää niin kauan. Kun kaksi ihmistä katsoo
+toisiaan tuolla tavoin silmiin, tarttuu toisen sielu toisen silmiin
+ja näin he vaihtavat sieluja.
+
+Mikael unohtikin koko maailman katsoessaan tyttöä silmiin; niissä
+hänelle avautui uusi maailma täynnä viettelyksiä, hurmausta ja
+maallista autuutta.
+
+Tämä hurmaava aavistus pyörrytti häntä.
+
+Aina hänen nuoruudestaan asti ei yksikään ollut rakastanut häntä.
+Kerran hän oli rohjennut toivoa rakkauden onnea; vaivojen ja
+vastuksien läpi hän oli pyrkinyt siihen ja hänen luullessaan olevansa
+päämäärässään sortui hänen toivomansa onni tuhkaläjäksi.
+
+Ja täällä hänelle sanotaan avoimesti, että häntä rakastetaan. Kaikki
+puhuu hänelle samaa, puiden kukat, jotka putoilevat hänen päänsä
+päälle, eläimet, jotka nuolevat hänen kättään, huulet, jotka kertovat
+sydämen salaisuuksia, punastuminen ja katseet, jotka ilmaisevat
+enemmän kuin suu.
+
+Hänkin, jonka piti huolellisesti säilyttää ja kätkeä salaisuus,
+rakastavan tytön äiti, hänkin ilmaisee nyt salaisuuden.
+
+"Hän rakastaa, hän rakastaa niin suuresti, että hän voi kuolla siitä."
+
+... Ei, ei, niin ei saa käydä... Timar eli saarella sellaisen
+päivän, joka vastaa ijäisyyttä -- äärettömien tunteiden päivän. Se
+päivä oli itsensä unhottamista ja hereilläolon unelmia, silloin
+kaikki unelmien kaiho oli todellisuutena edessä.
+
+Mutta viettäessään saarella kolmatta yötä ja palatessaan onnellisen,
+haaveellisen yhdessäolon jälkeen kuun valaisemasta lumotusta
+maailmasta takaisin yksinäiseen, pimeään makuuhuoneeseensa, silloin
+vaati hänen sisäinen syyttäjänsä tilinteolle. Se syyttäjä ei antanut
+uuvuttaa itseään uneen eikä vaimentaa ääntään kuulumasta.
+
+"Mitä sinä täällä teet? Tiedätkö, mitä nyt teet? Sinä teet itsesi
+syypääksi varkauteen, murhapolttoon ja murhaan. Tämä naisparka on
+ajettu pois maailmasta ja hänet on ryöstetty köyhäksi; hänet on
+sylilapsen kera ajettu maanpakoon asumattomalle saarelle; hänen
+nuori puolisonsa on heitetty itsemurhaajan hautaan, hänestä on tehty
+ihmisvihaaja ja jumalankieltäjä. Ja nyt sinä hiivit hänen suosioonsa,
+riistät hänen ainoan, kalleimman aarteensa ja saatat kuolemaa, surua
+ja häpeätä onnettoman viimeiseenkin turvapaikkaan. Sinä olet huonompi
+kaikkia muita, jotka rikkipoljetun käärmeen kirousta noudattaen
+harhailevat ympäri maailmaa, kunnes kirous kohtaa heidät. Sinä
+murhaat täällä sielun rauhan. Sinä varastat viattoman sydämen ja
+jätät omasi sijaan. Sinä olet hullu tai olet siksi tulossa. Pakene
+täältä!"
+
+Takaa-ajajan ääni ei sallinut hänen nukahtaa. Hän ei saanut rauhaa
+koko yönä. Aamunsarastus tapasi hänet jo ulkona puiden alla.
+
+Hänen päätöksensä oli tehty. Hän halusi pois täältä -- eikä aikonut
+palata pitkiin aikoihin. Ei ennen kuin hänkin olisi unohtanut
+eläneensä täällä kokonaista kolme päivää siinä luulossa, että hänen
+oli sallittu olla onnellinen.
+
+Kun aurinko nousi oli hän jo kiertänyt koko saaren ja palatessaan
+aamukävelyltään hän löysi Terese-rouvan ja hänen tyttärensä
+kattamassa aamiaispöytää. "Minun on tänään lähdettävä", sanoi Mikael
+Tereselle.
+
+"Niinkö pian!" kuiskasi Noëmi.
+
+"Hänellä on paljon tekemistä", lausui Terese tyttärelleen.
+
+"Minun täytyy mennä takaisin laivoille", lisäsi Mikael.
+
+Tämä oli luonnollista. Laivankomissaario on vain palvelija, jonka on
+hoidettava tehtäviään ja joka ei voi hallita vapaasti aikaansa, josta
+työnantaja maksaa hänelle.
+
+Häntä ei myöskään kehoitettu jäämään. Olihan päivänselvää, että hän
+jo nyt läksi; tuleehan hän takaisin ja olihan aikaa kyllin odottaa
+häntä vuosi ja kaksikin -- aina kuolinhetkeen, aina ijäisyyteen asti.
+
+Mutta Noëmi ei koskenut maitolasiinsa, hän ei olisi voinut nielaista
+pisaraakaan.
+
+Häntä ei tahdottu, kuten sanottu, pidättää. Hänellä oli liikeasioita,
+joita hänen oli toimitettava.
+
+Terese itse antoi hänelle pyssyn ja metsästyslaukun, jotka hän oli
+tullessaan antanut pois.
+
+"Onko pyssy ladattu?" kysyi ajatteleva äiti.
+
+"Ei", vastasi Mikael.
+
+"Silloin olisi viisasta ladata se ja lisäksi karkeilla hauleilla",
+neuvoi Terese. "Toisen rannan metsä ei ole turvallinen; siellä on
+susia ja kenties vieläkin vaarallisempia eläimiä."
+
+Eikä hän jättänyt Mikaelia rauhaan, ennenkuin kivääri oli ladattu,
+hän itse pani ruudin siihen; takaaladattavaa kivääriä ei silloin
+vielä tunnettu.
+
+Sitten sanoi Terese Noëmille:
+
+"Kanna sinä pyssyä, ettei Almira heittäydy sen päälle. Mene
+saattamaan häntä veneeseen."
+
+Hän kehoitti vielä tyttöä menemään veneen luo!
+
+Itse ei hän tullut mukaan, hän salli heidän mennä kahden.
+
+Timar kulki vaiti Noëmin rinnalla; tytön käsi lepäsi hänen kädessään.
+
+Kerran Noëmi pysähtyi äkkiä. Mikaelkin seisahtui ja katsoi häntä
+silmiin.
+
+"Tahdoitko sanoa minulle jotakin?"
+
+Tyttö mietti kauan; viimein hän sanoi:
+
+"En mitään!"
+
+Timar oli jo oppinut lukemaan Noëmin silmistä. Hän arvasi tämän
+ajatukset. Tyttö oli aikonut kysyä häneltä:
+
+"Sano minulle, miten valkokasvoisen tytön on käynyt, hänen, joka
+kerran oli kanssasi tällä saarella ja jonka nimi oli Timea?"
+
+Mutta hän ei sanonutkaan mitään, vaan kulki hiljaa eteenpäin pitäen
+Mikaelia kädestä.
+
+Kun heidän viimein oli sanominen toisilleen jäähyväiset, tunsi Mikael
+sydämensä raskaaksi.
+
+Noëmi kuiskasi antaessaan hänelle pyssyn:
+
+"Olkaa varuillanne, ettei onnettomuus teitä kohtaisi."
+
+Ja puristaessaan Mikaelin kättä katsoi tyttö häntä vielä kerran
+silmiin noilla taivaansinisillä silmillään, jotka magneetin tavoin
+vangitsivat hänen sielunsa ja kysyi suloisella, rukoilevalla äänellä:
+
+"Tuletteko takaisin?"
+
+Mikael huumaantui tästä äänestä.
+
+Hän painoi lasta rintaansa vasten ja kuiskasi:
+
+"Miksi et sano: 'Tuletko sinä takaisin'? Miksi et sano minulle:
+'sinä'?"
+
+Tyttö loi silmänsä alas ja pudisti hiljaa päätään.
+
+"Sano: 'sinä'", pyysi Mikael taas.
+
+Tyttö kätki kasvonsa hänen rintansa suojaan ja oli vaiti.
+
+"Siis sinä et voi tai et tahdo sanoa minulle: 'sinä'. Yksi ainoa
+sana. Etkö voi sanoa sitä? Pelkäätkö sitä?"
+
+Tyttö peitti kasvonsa käsillään ja pysyi yhä vaiti.
+
+"Noëmi, pyydän, sano vain tämä pieni sana ja teet minut onnelliseksi.
+Älä pelkää lausua sitä. Älä anna minun lähteä näin."
+
+Tyttö pudisti hiljaa päätään; hän ei saanut sanotuksi tuota sanaa.
+
+"Hyvästi siis, _te_ kallis Noëmi!" soperteli Mikael hypähtäen
+veneeseen. Kaislikko kätki pian saaren hänen silmiltään, mutta niin
+kauan kuin hän saattoi erottaa viidakkoa, näki hän tytön seisovan
+siellä katsellen hänen jälkeensä, surullisena seisoen akaasiapuuta
+vasten, pää käsiin nojaten; mutta "sinä" sanaa ei hän kuitenkaan
+huutanut hänen jälkeensä.
+
+
+
+
+Toinen luku.
+
+UUSI MAAILMA, JATKOA
+
+
+Tultuaan toiselle rannalle jätti Mikael veneen erään kalastajan
+huostaan siihen asti kuin hän palaisi.
+
+Mutta palaisiko hän?
+
+Hän aikoi jalan käydä sille majalle, minne Fabula, huolehtiakseen
+hänen laivojensa kuljettamisesta, oli asettunut asumaan. Vastavirtaan
+soutaminen on vaivalloista ja Timar ei sillä hetkellä ollut suinkaan
+voimisteluharjoituksiin halukas.
+
+Hänen sielussaan kohisi vielä voimakkaampi virta kuin se olikaan,
+jota vastaan hänen oli taisteltava koko voimallaan.
+
+Seutu, jonka kautta hänen oli kulkeminen, oli niitä laajoja
+virran kasvattamia maa-aloja, joita alisen Tonavan varsilla
+tavataan niin runsaasti. Oikullinen virta puhkaisee siellä täällä
+sulun ja muuttaa siten suuntaansa. Vuodesta vuoteen se sieppaa
+maakaistaleen toiselta rannalta ja liittää sen toiseen. Siten
+muodostuneella alueella kasvaa maan mukana kulkeutuneista puista
+uusi metsikkö, joten poppeleista, joiden latvat porrasmaisesti
+kohoavat toistensa yläpuolelle, selvästi saattaa nähdä jokaisen uuden
+vuosittaismuodostuman.
+
+Tämän tiheän, villinä kasvavan metsän lävitse kulkee sikin sokin
+polkuja. Ne ovat kalastajien ja kaislanniittäjien teitä. Siellä
+täällä tapaa hyljätyn mökkipahasen, katto kallellaan, lengallaan,
+seinät köynnöskasvien peitossa. Sellainen mökki voi olla metsästäjän
+asunto, ryövärin piilopaikka tahi susiemon ja hänen pentujensa
+pesäpaikka.
+
+Ajatuksiinsa vaipuneena asteli Timar hiljakseen tämän erämaan
+lävitse. Pyssy riippui hänen olallaan.
+
+... Tänne sinä et voi, etkä saa enää palata, -- sanoi hän itsekseen.
+Jos jo on vaikeata hoitaa _yhtä_ valhetta, kuinka sitten voisi
+kahta ehkäistä ilmi tulemasta. Kahta vastakkaista valhetta! Tule
+toki järkiisi! Sinä et enää ole lapsi, jonka kanssa intohimot
+leikittelevät. Ja kenties ei tunteesi ole edes intohimoa. Kenties
+se on vain ohimenevä ihastus tahi -- mikä vielä pahempaa --
+vain turhamaisuutta. Sydäntäsi hivelee tieto, että nuori tyttö,
+kieltäytyessään nuoren, kauniin miehen kosinnasta, heittäytyy
+itsestään sinun syliisi sanoen: "Minä rakastan sinua." Tukahuta
+turhamaisuutesi! Tyttö ei saata rakastaa tätä nuorta miestä, syystä
+että hän on huono mies; sinua hän jumaloi, koska luulee sinua
+puolijumalaksi. Mutta jos hän tietäisi, mitä sinä tiedät, jos hän
+tietäisi sinutkin petturiksi, vain tuota toista onnellisemmaksi
+petturiksi, rakastaisikohan hän silloin sinua?
+
+... Ja jos hän todella olisi kuolettavasti rakastunut sinuun,
+millaista olisi sinun, millaista hänen elämänsä, jos ottaisit vastaan
+hänen rakkautensa? Silloin sinä olisit erottamattomasti yhdistetty
+Noëmiin. Silloin on sinun viettäminen kaksoiselämää, joista kumpikin
+on valheellista. Tahdotko sitoa kohtalosi kahtaalle? Niin pian kuin
+jätät toisen tai toisen, seuraa levottomuus sinua. Toisaalla sinä
+olet vapiseva rakkautesi, toisaalla kunniasi vuoksi.
+
+... Vaimosi ei sinua rakasta, mutta on sinulle uskollinen kuin
+kulta. Sinä kärsit, mutta eikö Timeakin kärsi? Ja teidän molempien
+kärsimykset eivät ole hänen syytään, vaan yksinomaan sinun. Sinä olet
+varastanut hänen aarteensa ja sen jälkeen hänen vapautensa; tahdotko
+nyt varastaa häneltä uskollisuutesikin, jonka olet antanut hänelle
+lunnaaksi?
+
+... Hän ei luultavasti milloinkaan ole saava kuulla mitään, eikä asia
+niin ollen ole tuottava hänelle mitään tuskaa. Sinä olet näihinkin
+saakka viettänyt aikasi poissa kotoa. Kauppiaan on liikeasioissaan
+vaellettava kaukaisissa maissa, toisissa maanosissa. Keväästä
+syksyyn saatat olla täällä, ilman että kukaan kiinnittää huomiota
+poissaoloosi. Ja jos joku sinulta kysyy, missä olet ollut, vastaat
+vain: Virkamatkoilla.
+
+... Mutta miten on tytön käyvä?
+
+... Noëmi ei olekaan sellainen kevytmielinen letukka, joka voitaisiin
+tänään uhrata himojen tyydytykseen ja jolle huomenna kyllästyttyä
+annetaan palkkioksi suuri summa ja joka sitten kyllä etsii lohdutusta
+muualta. Hänen isänsäkin on kuollut tekemällä itsemurhan. Tällä
+sydämellä ei käy leikkiminen.
+
+... Ja jos se siunaus, jota rakastava pariskunta rukoilee Jumalalta,
+lankeaisi osaksesi siellä, missä et ole sitä anonutkaan. Miten
+on silloin käyvä vaimosi, miten perheesi, jolla ei _ihmislakien_
+mukaisesti ole mitään oikeuksia sinuun, yhtävähän kuin sinulla heihin?
+
+... Noëmi ei olekkaan tavallinen tyttö, joka antaisi leikitellä
+kanssaan mielin määrin. Hän ottaa sydämesi kokonaan itselleen ja
+antaa omansa sinulle sijaan. Kuinka sinä saatat ottaa päällesi
+sellaisen vastuun? Kuinka tahtoisit auttaa häntä siitä kurjuudesta,
+johon syökset hänet?
+
+... Tahdotko öisiin unelmiisi manata _lapsensurmaajan_ tai
+itsemurhaajan kuvan?
+
+... Ja sitäpaitsi on olemassa vieläkin yksi este. Kuinka saisit sen
+pois tieltä? Se on hylätty kosija! Tästä viekkaasta seikkailijasta ei
+uusi ilkityö ole minkäänarvoinen; hän kykenee kaikkeen ja on vainoava
+sinua vaikka toiseen maanosaan asti, hän on sulkeva tiesi, jos
+aiot ottaa askeleenkaan eteenpäin elämäsi polulla, hän on vainoava
+tietoonsa salaisuutesi ja kiusaava sinua ikäsi kaiken. Hänestä et
+ole pääsevä eroon millään hinnalla, et edes suurimmilla uhreilla.
+Hän on vihassaan oleva sitkeämpi vainooja kuin on rakkaudessaan se
+nainen, joka alttarilla on vannonut uskollisuutta sinulle. Kuinka
+sinä hänestä vapaudut? Joko hän surmaa sinut tai sinä hänet. Ihana
+sukulaisuus, joka päättyy mestauslavalla! Ja sinä, onnenpoika,
+jota kaikki kunnioittavat ja osoittavat hyveen esimerkkinä,
+hyväntekeväisyyden saarnaajana, sinä asetut asemaan, jossa saat aina
+olla valmiina joutumaan esille rikosjutussa.
+
+Timar otti hatun päästään ja kuivasi hikeä otsaltaan. Leuto
+kevättuuli viilensi vienosti hänen polttavia ohimoitaan.
+
+Hän koetti puolustautua raskaita syytöksiä vastaan.
+
+... Enkö minä siis milloinkaan saisi iloita olemassaolostani?
+Neljänkymmenen vuoden aikana minä en ole muuta tehnyt kuin noussut
+aikaisin ylös, mennyt myöhään nukkumaan ja koko päivän ponnistanut
+... minkä vuoksi? Että toisten olisi hyvä, mutta ei minun.
+
+... Miksi minä olen onneton omassa kodissani?
+
+... Enkö minä mennyt valittuani vastaan hehkuvasti rakastaen? Enkö
+minä jumaloinut vaimoani? Eikö hänen kylmyytensä saattanut minua
+epätoivoiseksi? Hän ei minua rakasta!
+
+... Olenko minä anastanut hänen omaisuutensa? Se ei ole totta. Minä
+olen pelastanut sen hänelle. Jos minä löytäessäni olisin antanut sen
+hänen holhoojalleen, niin tämä olisi hävittänyt kaiken ja nyt hänen
+olisi käytävä kerjuulla. Mutta nyt hän sitävastoin omistaa kaiken,
+mikä kuului hänelle. Itselleni en ole pidättänyt mitään muuta kuin ne
+vaatteet, jotka ovat ylläni. Minäkö olisin varas?
+
+Noëmi rakastaa minua. Sitä asiaa ei nyt voi enää auttaa. Hän on
+rakastanut minua jo ensi näkemästä asti.
+
+... Onko hän oleva onnellinen, jollen minä palaa hänen luokseen?
+
+... Enkö minä häntä surmaa, jos väistän häntä? Enkö pakota häntä
+itsemurhaan, jollen milloinkaan palaa takaisin?
+
+Tällä saarella, joka on etäällä maailmasta, eivät yhteiskunnalliset
+ja kirkolliset lait merkitse mitään; siellä on vain tosi, puhdas
+luonnontunne vallalla. Eikö siis siellä asu todellinen onni, joka on
+paennut hullua maailmaa?
+
+... Ja mitä voisi tuo pojanhupakko, joka tunkeutuu väliimme, tehdä
+minulle? Hän tarvitsee vain rahaa, eikä sitä minulta puutu. Minä
+maksan hänelle ja hän on jättävä minut rauhaan. Miksi minä häntä
+pelkäisin?
+
+Kevättuuli suhisi nuorten poppelien oksissa.
+
+Tässä polku teki mutkan ja siinä oli risumaja, jonka sisäänkäytävä
+oli karhunmarjapensaiden peitossa.
+
+Timar kuivasi hien otsaltaan ja pani hatun päähänsä.
+
+Hänen sovittava henkensä puhui taas:
+
+... Onhan totta, ettei sinulla ole mitään koko maailmassa, joka
+ilahuttaisi sydäntäsi. Elämäsi on yksinäistä ja hyljättyä, mutta
+levollista, Illalla levolle laskeutuessasi ajattelet: "Taaskin on
+yksi iloton päivä mennyt" -- mutta sinä ajattelet myös: "Minä saatan
+rauhassa mennä levolle, minä en ole rikkonut ketään vastaan, eikä
+mikään rikos paina mieltäni." Uhraisitko tämän omantunnonrauhan
+ilosta, jotka vievät unesi?
+
+Tähän vastasi vastustava henki:
+
+... Mutta ken voi sanoa synniksi rakkautta ja hyveeksi kärsimystä?
+Ken on nähnyt ne kaksi enkeliä, joista toinen, Jumalan oikealla
+kädellä istuen, kirjoittaa muistiin niiden nimet, jotka kärsivät ja
+kieltäytyvät, sillä aikaa kuin toinen kirjoittaa mustaan kirjaan
+niiden nimet, jotka rakastavat eivätkä halveksi maallista autuutta?
+
+Hänen näin mietiskellessään paukahti kaksi laukausta aivan hänen
+läheisyydessään ja hänen päänsä päällä vingahti kahden luodin kaamea
+ääni, joka muistuttaa ampiaisen surinaa tai kuolinharpun säveltä.
+Kahden luodin lävistämänä putosi Mikaelin hattu pensaikkoon.
+
+Molemmat laukaukset tulivat rappeutuneesta mökistä. Ensi
+silmänräpäyksessä lamautuivat Mikaelin jäsenet kauhusta; nämä kaksi
+laukausta olivat tulleet ikäänkuin vastaukseksi hänen suloisiin
+ajatuksiinsa. Hänen ruumiinsa läpi kulki väristys. Mutta seuraavassa
+silmänräpäyksessä tukahutti kauhistuksen tunteen esiinpursuva raivo.
+Hän tempaisi kiväärin olaltaan, jännitti molemmat hanat ja syöksyi
+raivokkaana majaa kohti, jonka aukoista äsken laukaistujen laukausten
+savu vielä tuprusi.
+
+Hänen pyssynpiippunsa edessä seisoi vapiseva mies: Teodor Kristyan.
+Tyhjäksi ammuttu kaksoispistooli oli vielä hänen kädessään; hän piti
+sitä nyt edessään ikäänkuin puolustaakseen kasvojaan ja vapisi koko
+ruumiissaan.
+
+"Vai niin, sinäkö se oletkin!" huusi Mikael.
+
+"Armoa!" soperteli vapiseva olento, heitti aseen luotaan ja rukoillen
+ojensi molemmat kätensä Mikaelia kohti. Hänen polvensa löivät yhteen,
+ja hän saattoi tuskin pysyä jaloillaan. Hänen kasvonsa olivat
+kuolonkalpeat, hänen silmänsä kiillottomat; hän oli enemmän kuollut
+kuin elävä.
+
+Timar sai nyt takaisin itsehillitsemiskyvyn. Kauhistus ja raivo
+haihtuivat. Hän antoi kohotetun pyssynsä vaipua.
+
+"Tule lähemmä!" hän sanoi levollisesti salamurhaajalle.
+
+"En uskalla", sammalsi tämä painautuen risuseinää vasten; "te
+surmaatte minut."
+
+"Älä pelkää, en minä tahdo henkeäsi. Kas niin" -- hän laukaisi
+pyssynsä ilmaan -- "nyt olen minäkin aseeton, eikä sinulla enää ole
+syytä pelätä henkeäsi."
+
+Teodor hoippuroi ulos majasta.
+
+"Sinä tahdoit tappaa minut", sanoi Mikael. "Onneton! Säälin sinua."
+
+Nuori rikollinen ei uskaltanut katsoa häneen.
+
+"Teodor Kristyan! Sinä olet vielä nuori ja olit kuitenkin vähällä
+tulla murhaajaksi! Se ei sinulle onnistunut. Tutki itseäsi! Sinä
+et ole häijyluontoinen; toiset ovat myrkyttäneet sielusi. Minä
+tunnen sinun elämäsi tarinan, minä annan sinulle anteeksi. Sinulla
+on hyviä taipumuksia, mutta sinä käytät niitä väärin. Sinä olet
+tyhjäntoimittaja, mies, joka petät koko maailmaa. Saattaako sinua
+miellyttää sellainen elämä? Mahdotonta! Alota uutta. Tahdotko,
+että hankin sinulle paikan, jossa voit saada koetella kykyäsi ja
+rehellisesti ansaita leipäsi? Minulla on useita suhteita; Voin ja
+tahdon hankkia sinulle toimen. Tuossa käteni!"
+
+Murhaaja heittäytyi polvilleen sen ihmisen eteen, jonka hengen hän
+oli tahtonut ottaa, tarttui hänen ojennettuun käteensä molemmin käsin
+ja peitti sen suudelmillaan, koko ajan kiihkeästi nyyhkyttäen.
+
+"Oi, herrani, te olette ensimmäinen ihminen, joka puhuttelette
+minua noin. Sallikaa minun laskeutua polvilleni edessänne. Aina
+poika-ajoistani asti on minua ajettu kuin koiraa ovelta ovelle; minun
+on täytynyt varastaa, peijata ja petkuttaa itselleni jok'ikinen
+suupala. Ei kukaan ole minulle kättään ojentanut, lukuunottamatta
+erästä, joka oli minuakin huonompi ja joka johdatti minut väärälle
+tielle. Minä olen viettänyt häpeällistä, kurjaa elämää, joka on ollut
+täynnä petosta ja kavaluutta ja minun täytyy vapista jokaisen tutun
+ihmisen edessä, jonka kohtaan. Ja nyt te ojennatte minulle kätenne,
+te, jota minä rosvon tavoin olen väijynyt monet päivät, te tahdotte
+pelastaa minun henkeni. Antakaa minun maata jalkojenne juuressa
+kuuntelemassa käskyjänne."
+
+"Nouse ylös! Minä en rakasta haikeita tunnenäytelmiä. Miehen
+kyyneleet herättävät minussa aina epäluuloa."
+
+"Olette oikeassa", sanoi Teodor Kristyan, "ja etenkin tällaisen
+kuuluisan näyttelijän näyttelemänä, joka heti on purskahtanut itkuun,
+kun joku on sanonut: 'he, tuossa ropo, itkeppä hiukkasen.' Minua ei
+nytkään uskota, kun todella itken. Minä tukahutan kyllä kyyneleeni."
+
+"Ja sitäkin paremmin, koska aikomukseni ei suinkaan ole pitää teille
+siveyssaarnaa, vaan ainoastaan puhua sangen kuivasta asiasta. Te
+mainitsitte tässä taannoin suhteistanne Scaramelliin ja matkasta
+Brasiliaan."
+
+"Se oli kaikki valhetta."
+
+"Niin arvelinkin. Te ette siis ole missään suhteissa Scaramelliin?"
+
+"Olen ennen ollut, mutta en ole enää."
+
+"Oletteko paennut, vai onko teidät ajettu pois?"
+
+"Paennut."
+
+"Teille uskottuine rahoinenne?"
+
+"Kolme tai neljäsataa guldenia mukanani."
+
+"Sanokaamme niitä olleen viisisataa. Eikö teillä olisi halua itse
+viedä niitä takaisin? Minä olen liikeasioissa mainitun kauppahuoneen
+kanssa."
+
+"Minä en mielelläni jäisi sinne."
+
+"Miten on laita Brasilian-matkan?"
+
+"Siinä kertomuksessa ei ole ainoatakaan totuuden sanaa; sieltä ei
+saada mitään laivanrakennuspuita."
+
+"Kaikkein vähimmin sellaisia, joita mainitsitte. Joukossahan oli
+väripuitakin."
+
+Teodor hymyili.
+
+"Tosiasia on se, että aioin myydä saaren puut eräälle
+kalkinpolttajalle, saadakseni hiukan rahaa. Terese arvasi heti oikeat
+aikeeni."
+
+"Te ette siis tulleet hänen luokseen rakkaudesta Noëmiin?"
+
+"Ei, minulla on vaimoja joka maassa, missä olen matkustellut."
+
+"Hm! -- Minä tiedän sangen edullisen toimen teille Brasiliassa,
+asiamiehenpaikan eräässä uudessa liikkeessä. Siinä vaaditaan unkarin,
+saksan, italian, englannin ja espanjan kielten taitoa."
+
+"Minä puhun ja kirjoitan kaikkia näitä kieliä."
+
+"Tiedän sen, ja senlisäksi vielä kreikan, turkin, puolan ja venäjän
+kieltä. Te olette nerokas ihminen. Minä hankin siis teille tämän
+toimen, jossa voitte käyttää kykyänne rehellisellä tavalla. Virassa
+on kolmentuhannen dollarin vuositulot ja sitäpaitsi määrätty
+prosentti liikkeen voitosta. Teistä itsestänne riippuu, kuinka suuri
+se on oleva."
+
+Teodor ei tiennyt, tuliko hänen uskoa omia korviaan. Mutta hän oli
+niin tottunut näyttelemään, että hän nyt tuntiessaan todellista
+kiitollisuutta, ei uskaltanut osoittaa sitä, pelosta, että se taas
+käsitettäisiin näyttelemiseksi.
+
+"Tarkoitatteko totta, herra?"
+
+"Mitä syytä minulla olisi laskea leikkiä tässä, tällä hetkellä ja
+teidän kanssanne? Te olette uhannut elämääni -- minun on saatava
+varmuus siitä, että ette sitä, enää tee. Omatuntoni estää minut
+raivaamasta teitä tieltäni. Minun on siis oman turvallisuuteni tähden
+koetettava tehdä teistä hyvä ihminen. Kun te olette onnellisessa
+asemassa, ei minun tarvitse enää pelätä teitä. Nyt kaiketi käsitätte
+menettelytapani. Ottakaa tässä lompakkoni todisteeksi siitä,
+että tarjoukseni on rehellisellä mielellä tehty. Siitä löydätte
+tarvittavat matkarahat Triestiin ja todennäköisesti niin paljon, kuin
+olette velkaa Scaramellille. Triestissä tapaatte edellänne kirjeen,
+joka antaa lähempiä tietoja. Ja nyt menemme toinen oikealle, toinen
+vasemmalle."
+
+Teodorin käsi vapisi ottaessaan ojennetun lompakon.
+
+Mikael otti maasta läpiammutun lakkinsa.
+
+"Ja nyt saatte itse arvostella kahta laukaustanne, miten haluatte.
+Jos ne olivat salamurhaajan, niin on teillä kyllin syytä välttää
+kohtaamasta minua sellaisella paikalla, missä laki on voimassa. --
+Jos taasen ne olivat loukkaantuneen ritarin, niin tietäkää, että ensi
+kerralla on minun vuoroni ampua..."
+
+Teodor Kristyan paljasti rintansa huudahtaen intohimoisesti:
+
+"Ampukaa minut, jos vielä kerran astun silmäinne eteen! Ampukaa minut
+kuoliaaksi kuin hullun koiran!"
+
+Hän otti maasta laukaistun pistoolinsa ja painoi sen Timarin käteen.
+
+"Ampukaa minut omalla pistoolillani, jos minut vielä joskus
+kohtaatte! Älkää silloin kyselkö, älkää puhuko mitään, ampukaa vaan!"
+
+Eikä hän hellittänyt, ennenkuin Mikael oli ottanut pistoolin ja
+pistänyt sen metsästyslaukkuunsa.
+
+"Jääkää hyvästi!" sanoi Timar ja läksi.
+
+Teodor seisoi hetkisen seuraten häntä silmillään. Vihdoin hän juoksi
+hänen jälkeensä pidättäen häntä.
+
+"Herrani, vielä sananen! Te olette tehnyt minusta uuden ihmisen.
+-- Sallikaa minun kirjoittaessani teille alkaa sanoilla: 'Isäni!'
+Näihin sanoihin on mielestäni aina kätkeytynyt pelkoa ja inhoa,
+antakaa niiden tästä lähtien tulla minulle luottavaisuuden ja onnen
+lähteeksi. -- Isäni, isäni!"
+
+Teodor suuteli kiihkeästi Timarin kättä, syöksyi pois, heittäytyi
+ensimmäisen pensaan taa, joka kätki hänet Mikaelin katseilta, kätki
+kasvonsa ruohoon ja itki -- todellisia, rehellisiä kyyneleitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pikku Noëmi parka seisoi kauan aikaa akaasiapuun alla, siinä missä
+oli lausunut jäähyväiset Mikaelille.
+
+Terese, jonka mielestä tytär oli viipynyt liian kauan oli lähtenyt
+etsimään ja istui nyt ruohikossa hänen vieressään. Jotakin tehdäkseen
+hän oli ottanut esiin sukankutimensa.
+
+Äkkiä Noëmi kirkaisi:
+
+"Äiti, kuulitko? Kaksi laukausta toisella rannalla!"
+
+He kuuntelivat. Helteisessä ilmassa vallitsi syvä hiljaisuus.
+
+"Nyt taas kaksi laukausta! Äiti, mitä tämä merkitsee?"
+
+Terese yritti häntä rauhoittaa.
+
+"Ne ovat metsästäjiä, lapsi kulta."
+
+Mutta Noëmi kalpeni kuin akaasiankukka hänen päänsä päällä. Hän
+painoi käsillään sydäntään, sopertaen:
+
+"Oi, ei, ei! Hän ei enää milloinkaan ole palaava takaisin!"
+
+Ja nyt häntä ahdisti, ettei hän ollut sanonut tuota pientä "sinä"
+sanaa, jota hän niin lämpimästi oli häneltä pyytänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Mestari Fabula", sanoi Timar uskolliselle tarkastusmiehelleen, "tänä
+vuonna emme vie viljaa Raabiin emmekä Komorniin."
+
+"Mitä me sitten sillä teemme?"
+
+"Me jauhatamme sen täällä. Minulla on maatilallani kaksi myllyä
+ja sitäpaitsi vuokraamme kolmekymmentä Tonava-myllyä, jotka pian
+suorittavat työn."
+
+"Mutta silloin on meidän myös perustettava äärettömän suuri
+jauhomyymälä voidaksemme myydä niin paljon jauhoja."
+
+"Siitäkin olen pitävä huolen. Me kuljetamme jauhot säkeissä, pienillä
+aluksilla vastavirtaa Karlsburgiin. Siellä me lastaamme säkit härkä
+vaunuihin, viedäksemme ne sitten Triestiin. Triestissä on laivani jo
+lähtövalmiina, viedäkseen tynnyreihin sullotut jauhot Brasiliaan."
+
+"Brasiliaanko?" huudahti Fabula ihmeissään. "Mutta sinne minä en
+seuraakaan mukana!"
+
+"En aiokaan lähettää sinua sinne, mestari Fabula. Teidän toimeksenne
+jää vain huolehtia siitä, mitä Triestissä on tehtävä, sekä
+jauhatuksesta että sinne kuletuksesta. Minä annan jo tänäpäivänä
+työnjohtajalle ja mylläreille käskyt, ja te saatte poissaollessani
+johtaa asioita aivan kuin minä olisin itse mukana."
+
+"Kiitoksia paljon", sanoi Fabula pudistellen päätään herra
+Levetinczyn poistuessa huoneesta.
+
+"Tässä taas yksi hänen hirveitä tyhmiä päähänpistojaan!" mutisi
+hän itsekseen, tosin niin äänekkäästi, että toisetkin saattoivat
+kuulla. "Miten kannattaisi lähettää jauhoja Unkarista Brasiliaan?
+Niinkuin en minä tietäisi, missä Brasilia on! Mitä hyötyä minulla
+sitten olisi ollut maantiedon lukemisesta hänen ylhäisyytensä
+herra Onodyn johdolla? Brasilia, pääkaupunki Rio Janeiro; sieltä
+viedään ulos pumpulia ja tupakkaa, sokeria ja kahvia; siellä on
+mitä oivallisimpia timanttikaivoksia. Asukkaat ovat intiaaneja,
+portugalilaisia, hollantilaisia, englantilaisia ja saksalaisia. Nyt
+tahtoisin nähdä, milloin unkarilaisetkin tulevat näiden omituisten
+ihmisten luetteloon. Ja lisäksi jauhoja myymään! Maahan, jossa on
+kokonaisia metsiä, joiden runkojen sisältä saadaan jauhoja ja ryynejä
+ja toisia, joiden oksilla kasvaa leipää. Ei tarvita muuta kuin poimia
+sitä ja syödä. Ja sellaiseen maahan tarvittaisiin jauhoja muualta!
+Ensinnäkin ne ummehtuvat ennen perille tuloaan. Toiseksi ei siellä
+kukaan osta meidän jauhojamme. Kolmanneksi ei niistä rahoista, jotka
+Brasiliasta saadaan, ikänä nähdä edes vilaustakaan. Kuinka niitä
+tänne saataisiin? Sinne ei lähde ainoakaan viskaali eikä alituomari.
+Lyhyesti sanoen, siinä taas ennen kuulumaton tyhmyys, joka kaikkien
+hämmästykseksi on saava ihmeellisen onnellisen ratkaisun, kuten
+kaikki muutkin tyhmyydet, joita herra Levetinczy on tehnyt, enkä minä
+suinkaan epäile, etteivät jauholaivamme tule takaisin kultajauholla
+lastattuina. Mutta siitä huolimatta on se mielestäni tyhmyys ja on
+sellaisena pysyvä."
+
+Herra Fabula oli aivan oikeassa. Timarkin oli miltei samaa mieltä
+kuin hän.
+
+Hän pani alttiiksi vähintäin satatuhatta guldenia tässä
+jauholastauksessa.
+
+Tämä päähänpisto ei muutoin ollut syntynyt tänä päivänä. Hän oli
+jo kauan hautonut mielessään ajatusta, että unkarilainen kauppias
+voisi asettaa itselleen korkeamman päämäärän kuin oli viljalaivojen
+kulettaminen ja viljasopimuskirjojen tekeminen; parhaassa tapauksessa
+voi saavuttaa korkeiden virkamiesten suosion ja saada valtion
+kustannuksella johdetuksi kanavia omalle alueelleen, vuokrata
+valtiontiloja mitättömällä maksulla, lainata jalomielisesti rahaa
+velkaisille tilanomistajille viidenkymmenen prosentin korkoa
+vastaan ja tällä tavoin koota kurjan miljoonan toisensa jälkeen.
+Eikö unkarilaisella kauppiaalla olisi mahdollisuuksia vapaampiin,
+rohkeampiin toimenpiteisiin kuin ovat nämä poroporvarilliset toimet?
+Eikö meidän olisi mahdollista saavuttaa arvossapidettyä asemaa
+maailman markkinoilla niiden tuotteiden avulla, joissa teollisuutemme
+kestäisi kilpailun muiden maiden kanssa?
+
+Jauhojen ulosvienti oli hänen vanha suunnitelmansa. Parantaakseen
+vientimahdollisuuksia hän oli parantanut myllyjään ja rakennuttanut
+suuren kauppalaivan Triestissä. Ainoa aihe päätökseen tekemiseen oli
+kuitenkin Noëmi, ja kun Timar oli kohdannut Teodor Kristyanin, oli
+päätös kypsynyt teoksi.
+
+Ulosvienti oli nyt hänelle sivuseikka. Pääasia oli saada puolet
+maapalloa itsensä ja tuon ihmisen välille.
+
+Jokainen, joka näki, miten uupumatta Timar työskenteli viikkokausia,
+miten hän riensi myllyltä toiselle ja sieltä taas takaisin
+laivoilleen, miten hän, niiden tultua lähtövalmiiksi, kiirehti niiden
+lähtöä, miten hän mieskohtaisesti valvoi joka kuljetusta -- jokainen,
+joka näki sen, sanoi:
+
+"Hän on kauppamiehen ihanne. Tämä mies on määrättömän rikas, hänellä
+on työnjohtajat, asia- ja toimitusmiehet ja kuitenkin hän itse valvoo
+kaikkea pikku kauppiaan tavoin. Hän osaa hoitaa liikeasioita."
+
+(Jospa he olisivat tienneet, mitä tämä asia koski!)
+
+Kolmen viikon kuluttua oli unkarilaisilla jauhoilla lastattu laiva
+lähtövalmiina. Laivan nimi oli "Pannonia."
+
+Se oli kaunis, kolmimastoinen pikapurjehtija. Fabulakin, joka oli
+läsnä jauhojen lastauksessa, kiitteli sitä.
+
+Timar ei itse nähnyt laivaa. Hän ei edes matkustanut Triestiin
+näkemään sen lähtöä. Näinä kolmena viikkona hän oleskeli alituisesti
+Levetinczyssä tai Pancsovassa. Koko toimi kulki Scaramellin nimessä.
+Timarilla oli syytä pysytellä leikin ulkopuolella.
+
+Kaikki sovittiin kirjallisesti valtuutetun Scaramellin yhtiön kanssa.
+
+Mutta eräänä päivänä hän sai kirjeen Teodor Kristyanilta. Avatessaan
+sen, hämmästyi hän löytäessään sisältä rahoja, sadan guldenin
+setelin. Kirjeen sisältö oli seuraava:
+
+    Isäni!
+
+    Lukiessanne näitä rivejä olen minä jo kaukana merellä, komeassa
+    "Pannoniassa", Scaramelli-yhtiön brasilialaisena asiamiehenä.
+    Ottakaa vastaan mitä lämpimimmät kiitokset hyväntahtoisesta
+    suosituksestanne! Kauppayhtiö on maksanut palkkani kahdelta
+    kuulta Minä lähetän nämä sata guldenia pyytäen teitä olemaan
+    ystävällinen ja viemään ne Pancsovassa olevan "Valkoisen laivan"
+    isännälle. Olen velassa tuolle kunnon ukolle tämän summan ja
+    maksan nyt kiitollisuudella velkani Taivas siunatkoon teitä
+    hyvyydestänne minua kohtaan!
+
+Timar hengitti nyt helpommin. Nuorukainen oli tehnyt parannuksen. Hän
+muistelee jo vanhoja velkojaan ja maksaa niitä.
+
+Kuinka suloista onkaan johdattaa harhaaneksynyttä takaisin oikealle
+tielle, ihmisyyden ja kunnian tielle, vetää liejuun tallattu helmi
+loasta puhdistettuna valoon! Eikö se ole tosi kristillistä? Sinä olet
+jalo ihminen!
+
+Jospa nyt vain ei syyttäjä hänen sisällään olisi vastustanut:
+
+... Sinä et iloitse siitä, että olet pelastanut ihmisen, vaan siitä,
+että olet päässyt vapaaksi tuosta miehestä jos saisit tiedon,
+että kiivas myrsky on haudannut laivasi miehineen kaikkineen
+meren pohjaan, kuinka iloitsisitkaan silloin! Sinä et ajattele
+jauhokauppaa, et voittoja etkä vahinkoja, vaan sinä ajattelet,
+että La Platan ja Amazonjoen rämeistä nousee joka kesä hirvittävä,
+hävittävä haamu, keltainen kuume, joka tiikerin tavoin väijyy
+äskettäin maahan muuttaneita muukalaisia ja valitsee aina sadasta
+kuusikymmentä uhria. Eikö hänkin voisi olla yksi niistä?
+
+... Sinä olet murhaaja!
+
+... Tai vieläkin luultavampaa on, että tämä kevytmielinen,
+kuumaverinen nuorukainen joutuu tässä väkevien intohimojen maassa
+pelihelvettien ja kreolilaisnaisten kauniiden silmien uhriksi ja että
+hän tuhlaa hänelle uskotut rahasummat, että hänestä tulee rikollinen,
+pakolainen ja siten on hän sinulle ja koko maailmalle kuollut,
+Senvuoksi sinä nyt jo edeltäkäsin iloitset.
+
+... Sinä olet murhaaja!
+
+Timar tunsi itse asiassa samaa iloa kuin se, jonka on onnistunut
+surmata joku ihminen, iloa, johon sekaantui raskaita itsesyytöksiä ja
+pöyristyttäviä aavistuksia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tästä päivästä lähtien näytti Timar aivan muuttuneen. Tuskin häntä
+enää tunsi samaksi mieheksi.
+
+Muutoin niin kylmäverinen mies osoitti kaikessa, mihin ryhtyi,
+tavatonta levottomuutta. Hän antoi ristiriitaisia käskyjä ja unohti
+jo tunnin perästä antamansa määräykset. Lähdettyään matkaan palasi
+hän puolitiestä. Hän alkoi vetäytyä pois liiketoimista eikä edes
+hoitanut tärkeimpiä asioitaan. Toisinaan hän oli niin ärtyinen, että
+hänen vihansa kuohahti joka laiminlyönnistä. Usein nähtiin hänen
+käyskentelevän edes takaisin Tonavan rannalla näöltään kuin mies,
+joka on vajoamaisillaan mielipuolisuuteen, jonka oireet ilmenevät
+siinä, että hän aina tahtoo pois kotoaan. Toisinaan hän sulkeutui
+huoneeseensa eikä päästänyt ketään sisälle.
+
+Kirjeitä, joita hänelle saapui maailman kaikilta ääriltä, makasi
+kasottain hänen pöydällään avaamattomina. Tuo viisas mies ei osannut
+ajatella muuta kuin kultakutrista tyttöä, jonka hän viimeksi näki
+seisomassa saaren rannalla käsivarsi nojaten puunrunkoon ja pää
+alaspainuneena.
+
+Toisinaan hän päätti palata hänen luokseen, toisinaan repiä hänen
+muistonsa rinnastaan. Hän alkoi tulla taikauskoiseksi. Hän odotti
+taivaallisia näkyjä ja merkkejä, joiden piti ratkaista, kuinka hänen
+olisi meneteltävä. Mutta voi, unissa kohtasi hänet alituisesti sama
+olento, onnellisena ja kärsivänä, antautuvana ja lohduttavana, ja hän
+tuli tästä yhä mielettömämmäksi. Taivaasta ei mitään merkkiä kuulunut.
+
+Eräänä päivänä päätti hän tulla järkiinsä ja ryhtyä uudelleen
+toimiinsa. Kenties hänen mielensä rauhoittuisi työssä. Hän istuutui
+avaamattoman kirjepinkan ääreen ja alkoi avata kirjeitään.
+Seurauksena oli vain, että hän tullessaan kirjeen loppuun jo oli
+unohtanut, miten se alkoi. Hän luuli vain koko ajan lukevansa, mitä
+noihin rakkaisiin sinisilmiin oli kirjoitettu.
+
+Äkkiä alkoi hänen sydämensä sykkiä kiivaasti. Hän sai käsiinsä
+muita paksumman kirjeen. Hän tunsi sen osotteen käsialan. Se oli
+Timealta. Kylmät väreet kulkivat hänen ruumiinsa läpi ja ne saivat
+hänet tajuihinsa. Tässä oli taivaallinen merkki. Tämä kirje olisi
+ratkaiseva hänen sieluntaistelunsa.
+
+Timea oli kirjoittanut; tuo enkelimäisen hyvä, uskollinen vaimo.
+Yksi ainoa hellä sana häneltä ja se on puolisossa tekevä saman
+vaikutuksen kuin herättäjän ääni juopuneeseen, joka on nukkunut pois
+humalansa. Nämä tutut kirjaimet loihtivat esiin sädekehän ympäröimät
+marttyyrinkasvot ja johtavat hänet oikealle tielle.
+
+Kirjeeseen on suljettu jotakin. Kenties hellä yllätys, muistolahja.
+Niin, niin! Huomenna on hänen puolisonsa syntymäpäivä. Siitä
+kirjeestä on vastaisuudessa tuleva kalleus, arvokas muisto.
+
+Rikottuaan sinetin avasi Mikael varovasti kirjeen. Ensimmäinen, mitä
+hän näki, oli avain, joka putosi kuoresta -- hänen kirjoituspöytänsä
+avain.
+
+Kirje kuului näin:
+
+    Kallis puolisoni!
+
+    Olette unohtanut avaimen kirjoituspöytänne laatikon suulle.
+    Jotta ette olisi levoton asiasta, lähetän sen teille. Jumala
+    teitä siunatkoon!
+
+                                                    Timea.
+
+Eikö mitään muuta!
+
+Timar oli unohtanut ottaa avaimen pois silloin, kun Atalia tuona
+kauheana yönä, jolloin hän oli palannut takaisin kotiinsa, oli
+saattanut hänen sielunsa kuohuksiin. Ei siis mitään muuta kuin tämä
+avain, eikä sen mukana muuta kuin pari kylmää riviä!
+
+Alakuloisena laski Timar kirjeen käsistään. Mutta äkkiä välähti hänen
+aivoihinsa kamala ajatus.
+
+Timea on kenties löytäessään laatikon avoimena tutkinut samalla sen
+sisällön. Naiset ovat uteliaita ja heille tuollainen on tavallista...
+Mutta jos hän on katsonut laatikkoon, niin on hän myös löytänyt
+jotakin, joka varmasti oli hänelle tuttua... Muuttaessaan Ali
+Tshorbadshin aarteita rahaksi oli Timar ollut kyllin varovainen
+pidättääkseen itselleen taide-esineitä, jotka helposti olisivat
+johtaneet jäljille, jos olisivat joutuneet kaupattaviksi. Hän
+oli kaiken kaikkiaan myönyt vain juottamattomat timantit. Muiden
+kalleuksien joukossa oli timanttiin juotettu medaljonki, jonka
+sisällä oli pienoisvalokuva. Se esitti nuorta naista, jonka
+kasvonpiirteet huomattavasti muistuttivat Timean piirteitä. Se oli
+luultavasti hänen äitinsä, erään kreikattaren kuva. Jos Timea nyt
+on löytänyt tämän valokuvan laatikosta, silloin hän tietää kaiken.
+Hän on heti tuntenut äitinsä piirteet ja päättänyt siitä tämän korun
+kuuluneen isälleen. Tämä seikka taasen on johtanut siihen tulokseen,
+että isän aarteet ovat joutuneet Timarin käsiin, ja siten on hänelle
+helposti käyvä selväksi, miten Timarista tuli rikas, samoinkuin
+sekin, että Timar on nainut hänet hänen omien aarteidensa hinnasta.
+
+Jos Timea on ollut utelias, tietää hän nyt kaikki -- ja silloin hän
+halveksii puolisoaan.
+
+Ja eikö kirje todista sitä? Eikö avaimen lähettäminen ole selvä
+todistuskappale? Eikö hän tahdo siten osoittaa puolisolleen tulleensa
+tämän salaisuuden perille?
+
+Tämä ajatus ratkaisi, valitsisiko hän tien ylös -- vaiko alaspäin. --
+Alaspäin?
+
+"Nyt voi se olla yhdentekevää", hän ajatteli. "Vaimoni silmissä olen
+minä jo paljastettu. Hänelle en enää voi näytellä 'kultapojan',
+ylevämielisen, anteliaan, jalon hyväntekijän osaa! Hän on jo nähnyt,
+mikä olen. Nyt on minulla vain mahdollisuus kulkea alaspäin!"
+
+Hän oli jo päättänyt palata saarelle. Mutta hän ei sentään halunnut
+palata kuin lyöty vihollinen.
+
+Hän kirjoitti Timealle kirjeen, jossa pyysi tämän vastaanottamaan
+ja avaamaan kaikki kirjeet, jotka hänen poissaollessaan saapuivat
+Komornissa olevaan taloon sekä, jos mahdollista, kertomaan niiden
+sisällyksen hänen asianajajalleen, mutta milloin oli tehtävä päätös
+tai solmittava kauppa, toimimaan omin neuvoin Timarin nimessä,
+ottamaan vastaan ja antamaan ulos rahaa aivan oman mielensä mukaan.
+Samalla hän lähetti kirjoituspöydän avaimen takaisin, että se olisi
+käsillä, jos sieltä olisi tarvis hakea jotakin asiakirjaa.
+
+Näin hän pelasi valttinsa. Tuntiessaan, että oltiin hänen
+salaisuutensa jäljillä, hän riensi johdattamaan huomiota vieläkin
+lähemmä. Kenties se juuri siten ei tulekkaan ilmi. Epäluulon silmä
+tarvitsee samoinkuin yölepakonkin, hämärää, pimeyttä; sitä häikäisee
+kirkas päivänvalo.
+
+Senjälkeen hän lähetti ohjeita asiamiehilleen. Hän sanoi heille
+aikovansa lähteä pitkälle matkalle, mutta ei ilmaissut, minne.
+Kaikki ilmoitukset, jotka koskivat häntä, voisivat he osottaa hänen
+vaimolleen.
+
+Myöhään iltapäivällä hän lähti vuokravaunuilla. Hän tahtoi eksyttää
+jäljiltään takaa-ajajat ja siksi hän ei ajanut omillaan.
+
+Vielä pari päivää sitten hän oli ollut taikauskoinen. Hän oli
+odottanut merkkiä taivaasta. Nyt hän ei välittänyt siitä. Hän oli
+vakavasti päättänyt palata saarelle.
+
+Mutta nyt koetti taivas pelottaa häntä onnettomuuden enteillä,
+koettipa väkisinkin estää hänen matkansa, Iltapuolella, kun Tonavan
+poppelit jo tulivat näkyviin, näyttäytyi taivaalla äkkiä punertava,
+maanruskea pilvenlonkare, joka kokoontuen kiisi nopeasti. Kuski alkoi
+huoata ja rukoilla; mutta kun luonnonilmiö, joka näytti savupilveltä,
+tuli lähemmä, muuttuivat hänen rukouksensa kirouksiksi.
+
+"Galambocz'in hyttyset tulevat!"
+
+Näitä paholaisen luomia oleskelee triljoonia Galambocz'in
+kallioluolissa. Äkkiä ne parveillen leijailivat ulos luolista, ja
+jos ne laskeutuvat maahan, niin on se niiden elävien olentojen tuho,
+jotka sattuvat olemaan ulkosalla. Tuollainen hyttysparvi peitti
+nyt tasangon, jonka yli Timarin oli ajaminen. Pienet pistimillä
+varustetut hyönteiset laskeutuivat molempien hevosten päälle,
+ryömivät niiden silmiin ja korviin ja sieramiin. Eläimet säikkyivät
+eikä niitä voinut hillitä. Ne raivoisina kääntyivät vaunuineen ja
+syöksyivät hillittöminä koillista kohti. Timar hyppäsi ulos vaunuista
+henkensä uhalla. Hyppäys onnistuikin ja hän tuli maahan, taittamatta
+jalkojaan ja käsiään. Hevoset laukkasivat ajopelineen eteenpäin.
+
+Jos hän yhä vielä olisi uskonut enteitä, niin olisi tämä tapaus ollut
+omiaan käännyttämään hänet takaisin.
+
+Mutta hän oli nyt itsepäinen. Hänhän kulki nyt tietä, jota käyden
+ihminen ei enää huuda Jumalaa avukseen. Nyt hän tahtoi kulkea sinne,
+minne Noëmi häntä veti ja Timea syöksi. Etelä- ja pohjoisnapa,
+taipumus ja itsepäisyys ajoivat häntä edelleen.
+
+Hypättyään alas vaunuista jatkoi Timar matkaa jalan metsäistä Tonavan
+rantaa pitkin. Hänen pyssynsä oli jäänyt vaunuihin, tyhjin käsin hän
+oli pelastunut.
+
+Hän teki itselleen kepin viidakosta; se oli hänen ainoa aseensa.
+Sillä varustettuna hän yritti raivata itselleen tietä pensaikon
+lävitse. Siellä hän eksyi, hämärä yllätti hänet, ja kuta kauemmas hän
+samoili, sitä vaikeammaksi kävi hänen löytää ulos metsästä.
+
+Vihdoin viimein hän sattui risumajalle ja päätti jäädä sinne yöksi.
+
+Hän kokosi risuja ja laittoi tulen majan eteen. Onneksi oli
+metsästyslaukku ollut hänen selässään hänen hypätessään ulos
+vaunuista. Siinä oli leipää ja sianlihaa. Hän paistoi lihan
+tulella ja pani sen leivälleen. Metsästyslaukusta hän löysi sen
+kaksoispistoolin, jolla Teodor oli ampunut häntä majasta. Kenties
+juuri tästä majasta? Mahdollisesti se olikin sama.
+
+Pistoolia hän ei saattanut käyttää, syystä että ruutisarvikin oli
+jäänyt vaunuihin. Mutta yhden palveluksen teki pistooli hänelle
+sittenkin. Se vahvisti häntä kohtalonuskossaan. Sillä, jota kohti
+kaksi laukausta oli turhaan laukaistu, oli varmasti jotakin tekemistä
+täällä maailmassa.
+
+Tämä lohdutus olikin hänelle tuiki tarpeen, sillä yön tullen muuttui
+tämä luola kauhukuvien temmellyspaikaksi. Sudet ulvoivat aivan
+lähellä, ja Timar näki niiden vihreiden silmien kiiluvan pensastossa.
+Välistä tuli vanha koirassusi hiiviskellen aina majan takaseinustalle
+ja ulvahti siellä kaameasti. Vain tuli saattoi pidättää petoja
+etäällä, ja Timar pitikin koko yön sitä vireillä. Jos hän meni
+majaan, tunkeutui hänen korviinsa kamala sihinä, jommoisella käärmeet
+tervehtivät ihmistä, ja hänen jalkojensa alla kiemurteli hitaasti
+muodoton massa. Kenties hän astui kilpikonnien päälle.
+
+Timar viritteli tulta pitkin yötä ja piirteli ilmaan eriskummallisia
+kuvia pitkän hiilihankonsa palavalla päällä. Kenties ne olivat hänen
+omien ajatustensa hieroglyyfejä.
+
+Mikä surullinen yö. Hän, jolla on koti kaikkine mahdollisine
+mukavuuksineen ja oivallisine vuoteineen ja jonka talossa nuori,
+kaunis vaimo huolehtii hänestä, hän viettää nyt yötä yksinään
+tukahuttavassa, sienien peittämässä majassa, sudet ulvovat hänen
+ympärillään, ja hänen päänsä päällä kiemurtelevat vesikäärmeet
+risukudoksissa.
+
+Ja tänään on hänen syntymäpäivänsä!
+
+Miellyttävä perhejuhla -- sellaisessa ympäristössä!
+
+Mutta tämä on juuri niin kuin pitääkin. Nyt hän ei tahtoisi olevan
+toisin.
+
+Mikael oli hurskas ja harras luonne. Lapsuudesta saakka oli hänellä
+ollut tapana rukoilla aamuin ja illoin. Tästä tavastaan hän ei
+ollut milloinkaan luopunut ja joka vaarassa, joka surussa, joita
+hänen vaiherikkaassa elämässään oli ollut niin runsaasti, hän oli
+turvautunut rukoukseen.
+
+Hän uskoi Jumalaan, ja Jumala olikin hänen pelastajansa. Mihin
+ikänänsä hän ryhtyikin, se onnistui. Mutta tänä kaameana iltana hän
+ei voinut rukoilla, hän ei tahtonut puhua Jumalalle:
+
+"Katso, missä minä vaellan!" Tästä syntymäpäivästään lähtien hän
+luopui rukoilemistavastaan. Hän uhmasi kohtaloa.
+
+Aamun alkaessa sarastaa vetäytyivät pedot piiloihinsa. Timar läksi
+nyt epäystävällisestä yöleiristään ja löysi pian sen polun, joka
+johti suoraan Tonavan rannalle.
+
+Siellä häntä odotti uusi kauhea näky. Tonava oli paisunut hirveästi
+ja tulvinut yli äyräittensä.
+
+Oli kevät ja lumi suli, virran keltaiset laineet olivat
+kaislanjuurien peittämät. Kalastajamökillä, jonne Timar raivasi
+itselleen tien, ja joka seisoi korkealla kummulla, nousi vesi aina
+ovenkynnykselle asti. Vene, jonka hän oli jättänyt sinne, oli
+sidottuna mökin vieressä seisovaan vanhaan piilipuuhun. Mökissä
+ei ollut ainoatakaan ihmistä. Veden ollessa näin korkealla ei voi
+kalastaa. Kalastajat olivatkin vieneet pyydyksensä muassaan.
+
+Jos hän olisi rukoillut Jumalalta merkkiä, olisi hän nyt sen saanut.
+Tulvinut joki sulki häneltä tien koko majesteetillisellä voimallaan.
+Tällaisena aikana ei kukaan uskalla lähteä soutamaan virtaa pitkin.
+
+Taivas oli varoittanut häntä -- luonnonvoimat käskivät häntä
+kääntymään takaisin.
+
+"Liian myöhäistä!" sanoi Timar. "Minä en saata enää kääntyä takaisin,
+minun täytyy mennä eteenpäin."
+
+Kalastajamökin ovi oli lukossa. Timar mursi sen auki ottaakseen
+aironsa. Rakosesta hän näki niiden olevan sisällä.
+
+Sitten hän istuutui veneeseen. Hän sitoi nenäliinallaan jalkansa
+tuhtoon kiinni, irroitti köyden ja työnsi veneen yhdellä sysäyksellä
+keskelle virtaa. Siellä virta heti tempasi sen mukaansa.
+
+Tonava oli tällä kertaa mahtava herra, joka raivoissaan kiskaisi
+matkaansa metsiä juurineen. Jokainen kuolevainen, joka uskalsi lähteä
+sen valtaväylälle, oli vain matonen, joka uiskenteli oljenkorren
+varassa.
+
+Mutta tämä matonen vaati mahtajan kaksintaisteluun.
+
+Hän teki työtä molemmilla airoilla pitäen niillä samalla perää.
+Hänen pieni veneensä tanssi kuin pähkinänkuori vuolaassa virrassa,
+vastavirran koettaessa ajaa sitä takaisin rannalle. Mutta Timar ei
+väistänyt tuulta eikä vettä.
+
+Hän oli heittänyt hattunsa veneen pohjalle. Hänen hiuksensa liehuivat
+tuulessa ja veneeseen syöksähtelevä vesi heitti kylmää vaahtoa hänen
+kasvoilleen jäähdyttämättä niitä. Hän oli helteissään. Hän joutui
+aivan kuumeeseen kuvitellessaan Noëmin olevan vaarassa saarella. Tämä
+ajatus antoi hänen käsivarsilleen voimaa ja joustavuutta.
+
+Tonava ja tuuli ovat kaksi väkevää luonnonvoimaa; mutta niitäkin
+väkevämmät ovat intohimo ja ihmisen tahto. Timar todisti tämän
+väitteen oikeaksi. Mikä tarmo hänen rinnassaan, mikä kestävyys hänen
+käsivarsissaan! Oli yli-inhimmillistä pyrkiä Ostrovasaaren niemelle.
+Timar pääsi perille ja levähti niemen suojassa. Ostrovasaari oli
+kokonaan tulvan vallassa. Vesi virtaili puiden lomitse. Täällä oli
+helppoa työntää venettä eteenpäin ponnistamalla airoilla puista.
+Hänen täytyi kulkea saaren poikki antaakseen veneen sitten liukua
+virran mukana Noëmin asunnolle.
+
+Kun hän oli saanut veneen kyllin ylös ja päässyt näreiköstä ulos,
+näyttäytyi uusi, hämmästyttävä näytelmä.
+
+Vapaa saari lepäsi muulloin leveän kaislikon takana, jonka
+yläpuolella puiden latvat vain kohosivat. Nyt ei kaisloja näkynyt
+ensinkään, saari lepäsi vapaana Tonavan haarassa. Laineet löivät
+kaislikon yli, puut seisoivat vedessä ja vain kallionkieleke
+läheisimpine ympäristöineen kohosi veden pinnasta.
+
+Kuumeentapaisella kiireellä hän työnsi veneen virtaan. Joka aironveto
+vei häntä lähemmäs kalliota, jonka huippu sinersi kukkivista
+lavendelipensaista sivujen helottaessa kapusiinilais-krassin
+köynnösten kullassa.
+
+Ja kuta lähemmäs hän tuli, sitä kärsimättömämmäksi hän kävi.
+
+Hän saattoi jo nähdä hedelmäpuutarhan, jonka puut seisoivat vedessä
+rungon puoliväliin saakka; mutta ruusutarha oli kuivilla ja sinne
+olivat lampaat ja vuohet paenneet.
+
+Nyt kajahtaa Almiran iloinen haukunta hänen korviinsa. Koira tulee
+hypellen alas rantaan, syöksyy jälleen takaisin, hyppää veteen, ui
+tulijaa vastaan ja sitten taas takaisin.
+
+Näkeeköhän Mikael tuota ruusuista olentoa, joka seisoo kukkivan
+jasmiinipensaan luona, juosten häntä vastaan aina veden reunaan asti?
+
+Vain yksi airojenveto ja vene on maissa. Mikael hypähtää rantaan ja
+virta vie veneen muassaan. Sitä ei enää tarvittu, eikä kukaan huomaa
+vetää sitä maihin. Nuo kaksi näkevät vain toisensa.
+
+Heidän ympärillään on ensimäisten ihmisten paratiisi! Hedelmistä
+raskaita puita, kukkivia niittyjä ja kesyjä eläimiä, aaltokehän
+ympäröiminä ja tämän kaiken keskellä -- Aatami ja Eeva.
+
+Neito seisoo väristen, kalpeana tulijan edessä, ja kun tämä syöksyy
+häntä vastaan ja neito näkee kaivattunsa vieressään, heittäytyy hän
+hänen syliinsä ja huutaa hurmaantuneena, itsensä unhottaen:
+
+"Sinä olet tullut takaisin! Sinä, sinä, sinä!" Ja sittenkin kun hänen
+suunsa ei enää voinut puhua, hän yhä kuiskaili: "Sinä, sinä, sinä!"
+
+Heidän ympärillään kukkii Eeden. Jasmiinipensas kaartaa
+hopeanhohtoisen kukkakruununsa heidän ylleen ja satakielien ja
+kultarastaiden kuoro laulaa Jumalan ylistystä.
+
+
+
+
+Kolmas luku.
+
+SULOINEN KOTI.
+
+
+Virta vei veneen muassaan. Alus, jolla saaren asukkaat olivat
+saapuneet, oli aikoja sitten lahonnut eikä uutta oltu hankittu.
+Vieras ei voinut lähteä saarelta, ennenkuin ensimäiset hedelmänostajat
+laskivat maihin. Siihen kuluisi vielä viikkoja ja kuukausia.
+
+Onnen viikkoja ja onnen kuukausia!
+
+Lukemattomia ilon päiviä.
+
+Vapaasta saaresta tuli Timarin koti. Siellä hänellä oli työtä ja
+lepoa.
+
+Tulvan asetuttua oli hänellä paljon työtä saaren alaviin paikkoihin
+jääneen veden poisjohdattamisessa. Hän oli koko päivän kanavia
+kaivamassa. Hänen käsiinsä kasvoi paksu nahka kuten päivätyöläisen.
+Mutta illalla kun hän palasi lapio ja kirves olalla pieneen majaan,
+tultiin häntä vastaan jo kauas ja otettiin hänet rakkaudella vastaan.
+
+Alussa tahtoivat naiset auttaa häntä tässä vaivaloisessa työssä,
+mutta Mikael epäsi hellästi: heidän asiansa oli hoitaa taloustoimia,
+miehelle kuului lapion hoito.
+
+Ja saadessaan yhden kanavan valmiiksi ja johdattaessaan sitä myöten
+vettä pois saarelta, katseli hän ylpeänä työtään, aivankuin se
+olisi ollut hänen elämänsä ainoa ihme, joka saattoi vaatia hyvän
+työn nimeä, ainoa, johon hän voi vedota sisäisen tuomarinsa edessä.
+Sellaisen kanavan avaamispäivän aatto oli saarella juhlapäivä. He
+eivät viettäneet mitään suuria kirkkojuhlia eivätkä edes pitäneet
+lukua sunnuntaipäivistä. Heille riitti juhlapäiväksi sellainen päivä,
+jolloin Jumala antoi heille jonkun ilon.
+
+Nämä saaren asukkaat olivat myös hyvin harvasanaisia. Saman, minkä
+hurskas Daavid sanoi sadassa psalmissa, sen he ilmaisivat yhdellä
+ainoalla huokauksella, ja sen, mitä runoilijat olivat laulaneet
+runoiksi, lausuivat he yhdellä katseella. He oppivat lukemaan toinen
+toistensa ajatukset kasvoista, he oppivat seuraamaan toistensa
+ajatuksia, niin että he ajattelivat yhdessä.
+
+Mikael ihaili Noëmia päivä päivältä yhä enemmän. Hän oli uskollinen,
+kiitollinen olento, joka ei oikutellut eikä asettanut suuria
+vaatimuksia. Hän ei ollut levoton tulevaisuudesta eikä surrut
+edeltäkäsin. Hän oli onnellinen ja onnellistutti läheisyydellään. Hän
+ei kysynyt Timarilta: Mitä on minusta tuleva, kun sinä lähdet pois?
+Jätätkö minut tänne vai vietkö muassasi? Onko minulle onneksi, että
+rakastan sinua? Mihin kirkkoon kuuluu pappi, joka meidät siunaa?
+Voitko, saatko olla omani? Eikö kellään muulla ole oikeutettuja
+vaatimuksia sinuun? Mikä asema sinulla on maailmassa? Missä piireissä
+elät? Ei edes hänen kasvoillaan, eikä silmissään milloinkaan näkynyt
+levottomuutta herättävää epäilystä, vaan tuo ainoa, ainainen kysymys:
+"Rakastatko minua?"
+
+Terese rouva sanoi eräänä päivänä Timarille, että tämä nyt laimin
+löi paljon, mutta Timar lohdutti häntä sanoen Fabulan pitävän huolta
+kaikesta; ja kun Terese katsoi Noëmia, jonka siniset, lempeät silmät
+etsivät Mikaelin kasvoja niinkuin päivänkukka aurinkoa, huokasi hän
+syvään: "Oi, kuinka tyttö rakastaa häntä!"
+
+Timarin täytyi kaivaa ojaa päivät pitkät, hakata maahan paaluja ja
+sitoa risukimppuja, tukahuttaakseen sitkeällä ruumiillisella työllä
+vieläkin sitkeämmin työskentelevät ajatuksensa.
+
+Mitähän tapahtunee ulkona maailmassa? Kolmekymmentä hänelle kuuluvaa
+alusta ui pitkin Tonavaa, laiva kyntää merta, koko hänen liikkeensä,
+omaisuus, joka nousee miljooniin, on naisen käsissä.
+
+Ja jos tämä nainen nyt kevytmielisesti ja ylimielisesti hävittää
+omaisuuden, jakaa sen ja tekee miehensä rutiköyhäksi, voiko hän
+silloin moittia tuota naista? Eikö hän itse ole tahtonut juuri sitä?
+
+Hän tunsi itsensä onnelliseksi tässä kodissa; mutta hän olisi sentään
+mielellään tahtonut tietää, mitä toisessa kodissa tapahtui.
+
+Hänen henkensä oli kahtaalla, oli jaettu kahtia. Toisaalla sitoi
+hänet hänen omaisuutensa, hänen kunniansa, hänen asemansa maailmassa,
+toisaalla hänen rakkautensa.
+
+Tosin olisi hän helposti saattanut lähteä täältä. Tonava ei ole
+mikään meri ja hän oli hyvä uimari. Näin ollen hän olisi hyvin
+voinut uida toiselle rannalle. Häntä ei olisi täällä pidätetty;
+tiedettiinhän hänellä olevan asioita toimitettavana. Mutta kun hän
+taas oli Noëmin kanssa, unohti hän koko maailman. Silloin hän tunsi
+vain rakkautta, autuutta ja ihailua.
+
+"Oi, älä rakasta minua niin suuresti!" kuiskasi tyttö hänelle.
+
+Ja niin meni päivä toisensa perästä.
+
+Näin joutui sekin aika, jolloin hedelmät alkoivat kypsyä. Puiden
+oksat painuivat maahan suloisen taakkansa alla. Oli ilo nähdä
+hedelmien kehittyvän päivä päivältä täydellisyyttään kohti.
+Päärynät ja omenat alkoivat saada heimovärinsä; vihreä ruskettui
+nahankeltaiseksi tai sai kultaisia ja punaisia viiruja; tämä
+ruskea värivivahdus muuttui päivän puolella purppuranpunaiseksi;
+kullankeltaiseen sekaantui karmiinipilkkuja ja karmiinin pieniä,
+vihreitä pisteitä, ja hedelmä hymyili kuin iloiset lapsenkasvot.
+
+Timar auttoi naisia hedelmien korjuussa. He täyttivät kokonaisia
+koreja näillä jumalanantimilla. Timar laski hedelmät aina koriin
+heittäessään. Kuinka monta sataa, kuinka monta tuhatta? Mikä
+aarre! Oikeata kultaa! Eräänä päivänä auttaessaan Noëmia kantamaan
+täysinäistä koria hedelmävarastoon näki hän vieraita majan edustalla.
+Hedelmänostajat olivat saapuneet.
+
+Moniin kuukausiin olivat nämä ainoat, jotka toivat tietoja
+ulkomaailmasta!
+
+He keskustelivat parhaillaan Terese-rouvan kanssa hedelmien ostosta.
+Tässäkin harjoitettiin tavanmukaista vaihtokauppaa.
+
+Terese-rouva tahtoi kuten ainakin, viljaa hedelmistään; mutta
+kauppiaat eivät tahtoneet antaa hänelle vastineeksi niin paljon kuin
+ennen. He sanoivat viljan tulleen hyvin kalliiksi. Viljakauppiaat
+Komornissa olivat ostaneet suuret määrät viljaa ja korottaneet
+hinnat; he jauhattivat sitä ja lähettivät sen meren tuolle puolen.
+
+Tätä ei Terese-rouva tahtonut uskoa, se oli vain kauppurijuorua.
+
+Timar kiinnitti seikkaan sitä suurempaa huomiota. Se oli hänen
+keksintönsä. Kuinka olisi asia nyt kehittynyt?
+
+Nyt ei hän enää saanut rauhaa. Huolet liikkeestä ja omaisuudesta
+vaivasivat häntä. Tämä tieto oli hänelle samaa, kuin torven toitotus
+sotilaalle, joka kuullessaan sotatorven toitahduksen kaipaa takaisin
+taistelukentälle, vaikkapa rakastajattarensa syleilystä.
+
+Naisten mielestä oli aivan selvää, että Mikael teki lähtöä. Hänen
+velvollisuutensa kutsui. Ja tulisihan hän ensi keväänä takaisin.
+Noëmi pyysi vain, ettei Mikael heittäisi matkustettuaan pois niitä
+vaatteita, jotka hän itse oli kutonut ja ommellut ja joita Mikael oli
+käyttänyt saarella ollessaan.
+
+Ei suinkaan hän heittäisi, hän tulisi säilyttämään niitä
+kalleuksinaan.
+
+Ja sitten pitää hänen joskus ajatella pikku Noëmi-raukkaa.
+
+Siihen hän ei voinut vastata sanaakaan.
+
+Hän lahjoi kauppiaat jäämään vielä yhdeksi päiväksi.
+
+Tänä päivänä hän ei tehnyt muuta kuin kulki käsi kädessä Noëmin
+kera vuoron perään kaikissa tutuissa paikoissa, jotka olivat olleet
+todistajina heidän mykälle onnelleen. Milloin tempasi Timar lehden
+jostakin puusta, milloin kukkaistertun ja pisti sen povelleen
+muistoksi. Näille lehdille oli kirjoitettu kokonaisia satuja, joita
+vain kaksi ihmistä osasi lukea.
+
+"Rakastatko minua sittenkin, kun et enää näe minua?"
+
+Tämä viimeinen päivä vierähti niin nopeaan! Kauppiaat tahtoivat
+lähteä illalla saadakseen kulkea illan viileydessä. Mikaelin täytyi
+sanoa jäähyväiset.
+
+Noëmi oli järkevä. Hän ei itkenyt. Tiesihän hän Mikaelin tulevan
+takaisin. Hän ajatteli paljon enemmän matkarepun täyttämistä.
+
+"Tulee jo yö siksi kun pääset toiselle rannalle", hän sanoi hellällä
+huolenpidolla Mikaelille. "Eikö sinulla ole asetta?"
+
+"Ei. Ei kukaan tee minulle pahaa."
+
+"Mutta kas, tuossahan onkin pistooli repussasi", sanoi Noëmi vetäen
+uteliaana ampuma-aseen esiin.
+
+Mutta silloin hän kalpeni.
+
+"Se on _hänen_ aseensa!"
+
+Timar säikähtyi tytön ilmettä.
+
+"Silloin kun sinä lähdit luotamme viime kerralla", sanoi tyttö
+kiivaasti, "väijyi hän sinua toisella rannalla ja ampui jälkeesi
+tällä pistoolilla."
+
+"Kuinka pistää päähäsi sellainen ajatus?"
+
+"Minä kuulin hänen molemmat laukauksensa ja sitten sinun. Niin se on.
+Sinä otit häneltä pistoolin."
+
+Timar hämmästyi sitä, että rakastavaiset näkevät sellaistakin, jota
+eivät heidän silmänsä erota. Hän ei voinut väittää vastaan.
+
+"Oletko surmannut hänet?" kysyi tyttö.
+
+"En."
+
+"Mitä olet sitten hänelle tehnyt?"
+
+"Älä enää pelkää häntä. Hän on lähtenyt Brasiliaan. Välillämme on nyt
+puolet maapalloa."
+
+"Minä näkisin mieluummin välillämme kolme jalkaa maata!" huudahti
+Noëmi kiivaasti tarttuen Mikaelin käteen.
+
+Mikael katsahti hämmästyneenä Noëmin kasvoihin.
+
+"Sinä? Sinullako on tuollaisia murha-ajatuksia, sinulla, joka et voi
+nähdä kanaakaan tapettavan, jolla ei ole omaatuntoa polkea kuoliaaksi
+hämähäkkiäkään eikä pistää perhosta neulaan!"
+
+"Mutta hänet, joka voisi riistää sinut minulta, hänet voisin minä
+surmata, samantekevää, olisiko se ihminen tai paholainen tai aave!..."
+
+Ja näin sanoen hän syleili intohimoisesti rakastettua miestä. Mies
+värisi ja hehkui.
+
+
+
+
+Neljäs luku.
+
+SUKUKORUT.
+
+
+Mikael etsi taas toiselta rannalta kalastajamökin. Kaksi asiaa
+täytti hänen mielensä. Toinen oli se kuva, joka oli häipynyt hänen
+katseiltaan iltasumuun: kasvien ja kukkien peittämä kukkula Tonavan
+keskellä ja sen huipulla hento tyttönen, joka heilutti hänelle
+jäähyväisiä nenäliinallaan niinkauan kuin hän oli näkyvissä,
+toinen hänen oman mielikuvituksensa luoma kuva kotoisista oloista
+Komornissa. No, tätä kuvaa hänellä olisi kyllin aikaa kehittää
+pitkällä matkalla alisen Tonavan varsilta Komorniin.
+
+Kun vanha kalastaja näki Timarin alkoi hän huokailla. (Kalastajat
+eivät milloinkaan kiroile.)
+
+"Ajatelkaapa, herra, joku varasnulikka on tulvan aikana varastanut
+veneenne; hän on päälle päätteeksi murtautunut sisään majaan ja
+vienyt airot. Voi, minkälaisia lurjuksia maailmassa sentään on!"
+
+Timarille teki hyvää kuulla jonkun sanovan häntä suoraan vasten
+kasvoja varkaaksi. Varashan hän juuri olikin. Jospa hän vain ei olisi
+varastanut muuta kuin veneen!
+
+"Älkäämme kumminkaan kirotko sitä ihmistä. Kuka tietää, missä
+vaarassa hän on ollut ja kuinka välttämättömästi hän on tarvinnut
+venettä. Me hankimme itsellemme pian toisen. Mutta nyt, kunnon
+ukkoseni, istuudumme teidän veneeseenne ja koetamme jo tänään päästä
+satamaan."
+
+Kalastaja suostui suuresta maksusta pyyntöön. Aamun sarastaessa
+saapuivat he satamaan, missä laivat tavallisesti ottivat lastia.
+Rannalla olevassa majatalossa oli ajureita. Mikael pyysi yhtä
+näistä kyyditsemään itseään Levetincz'iin. Hänen aikomuksensa oli
+hankkia Levetincz'in tilanhoitajalta tietoja kaikesta, mitä hänen
+viisikuukautisen poissaolonsa aikana oli tapahtunut, joten ei hänelle
+olisi mikään uutta eikä mikään hämmästyttäisi häntä Komorniin
+palatessa. Levetincz'issä oli yksikerroksinen herraskartanorakennus,
+jonka toisessa siivessä asui tilanhoitaja vaimoineen ja toinen
+oli varustettu Timarin varalle. Tästä rakennuksen osasta veivät
+eräät portaat entiseen metsästyspuistoon, ja näitä portaita myöten
+voi päästä suoraan siihen huoneeseen, jonka Timar oli valinnut
+konttorikseen.
+
+Mikaelin täytyi jännittää huomiokykynsä pienimpiinkin
+pikkuseikkoihin, voidakseen johdonmukaisesti valehdella.
+
+Hän oli ollut poissa viisi kuukautta ja tehnyt sinä aikana pitkän
+matkan. Mutta tämän kanssa on huonosti sopusoinnussa se seikka,
+että häneltä puuttuu kaikki matkakapineet. Metsästyslaukussaan ei
+hänellä ole muuta kuin se liinainen, paidallinen puku, jonka Noëmi
+on ommellut, sillä ne vaatteet, jotka hänellä oli yllään saareen
+tullessa, olivat kylmemmän ajan varalle ajatellut ja ne ovat
+sitäpaitsi nyt rikkinäiset ja kuluneet, kuten hänen saappaansakin.
+Hänen olisi vaikeata selittää ulkoasuaan.
+
+Jos hän pääsisi metsästyspuiston ja siipirakennuksen portaiden
+kautta konttoriinsa, jonka avain hänellä oli taskussaan, pukeutuisi
+hän nopeasti ja kun sitten hän olisi pitkältä matkalta palanneen
+näköinen, kutsuisi hän sisään tilanhoitajan.
+
+Alussa kävi kaikki hyvin. Kenenkään huomaamatta Timar pääsi aina
+konttorinovelle asti.
+
+Mutta juuri aikoessaan avata sitä avaimellaan, teki hän sen
+yllättävän huomion, että toinen avain jo ennestään oli lukossa.
+
+Joku oli huoneessa!
+
+Mutta siellähän ovat hänen paperinsa, hänen kirjansa; sinne ei
+kenkään saa mennä. Kuka se hävytön on?
+
+Hän tempasi kiukustuneena auki oven ja syöksyi sisään.
+
+Mutta nyt oli hänen vuoronsa säikähtyä.
+
+Hänen kirjoituspöytänsä ääressä istui henkilö, jota hän kaikkein
+vähimmin olisi odottanut täällä näkevänsä.
+
+Se oli Timea.
+
+Vähemmän hän olisi säikähtänyt nähdessään haamun toisesta maailmasta
+kuin tuon hennon olennon valkeine kasvoineen ja levollisine
+katseineen, olennon, joka hänet nähdessään nousi kirjoituspöydän
+äärestä laskien kynän kädestään.
+
+Hänen edessään oli avoinna suuri pääkirja, jonka ääressä hän oli
+työskennellyt.
+
+Ristiriitaisten tunteiden myrsky kuohui Timarin sielussa. Siinä oli
+hämmästystä siitä, että ensimmäinen henkilö, jonka hän salaperäisen
+matkansa jälkeen kohtasi, oli Timea, siinä oli iloa siitä, että tämä
+oli yksin ja yllätys oli se, että Timea istui työssä täällä.
+
+Timea loi hämmästyneenä silmänsä ylös Mikaelin astuessa sisään.
+Sitten hän heti kiirehti häntä vastaan ja ojensi vaiti hänelle
+kätensä.
+
+Nämä valkeat kasvot olivat nytkin selittämätön arvoitus hänen
+puolisolleen. Hän ei osannut lukea niistä mitään. Tiesikö tämä nainen
+jo kaikki? Aavistiko hän jotakin vai eikö? Mitä oli kätkettynä
+tämän kylmän välinpitämättömyyden alle? Vaikenevaa halveksumistako?
+Vai salattua, uhrautuvaa rakkautta? Vai oliko se vain lymfaattisen
+verenkierron apaattinen ilmaisu?
+
+Hänkään ei tiennyt, mitä sanoa Timealle. Tämä ei ollut huomaavinaan
+Mikaelin risaisia vaatteita. Naiset osaavat taidon nähdä ja kuitenkin
+olla näkemättä.
+
+"Minua ilahuttaa, että olette palannut", sanoi Timea vihdoin
+matalalla äänellä. "Minä olen joka päivä odottanut teitä. Viereisestä
+huoneesta löydätte vaatteenne. Kun olette pukeutunut, pyydän teitä
+tänne. Silloin olen minäkin valmis."
+
+Näin sanoen hän pisti kynän hampaidensa väliin.
+
+Mikael suuteli hänen kättään. Kynä, joka oli poikkipuolin hänen
+suussaan ei juuri ollut omiaan viekottelemaan suutelemaan huulia.
+
+Mikael meni viereiseen huoneeseen, missä hän tavallisesti pukeutui.
+
+Sieltä hän löysi pesuvadin täynnä vettä, puhtaan paidan ja vaatteensa
+sekä kiiltonahkasaappaat; kuten kotona Komornissa, -- Koska hän ei
+voinut otaksua Timean tietäneen hänen palaavan juuri sinä päivänä,
+oli jälellä vain mahdollisuus otaksua Timean joka päivä odottaneen
+häntä -- ja kuka ties kuinka kauan.
+
+Mutta kuinka oli rouva tullut Levetincz'iin?
+
+Ja mitä hän teki siellä?
+
+Mikael pukeutui nopeasti. Riisumansa vaatteet hän kätki
+vaatekonttorin nurkkaan. Muutoin voitaisiin kysyä häneltä: "Mistä
+ovat nämä reiät hihoissa, mistä nämä kuluneet kyynärpäät. Ja ennen
+kaikkea, mistä tämä liinapuku monivärisine kirjailuineen?" Naiset
+ymmärtävät koruommelneulan hieroglyyfien kieltä. Jonnekkin oli
+vaatteet kätkettävä.
+
+Hän teki ankarasti työtä saippualla. Eikö häneltä kysyttäne, mitä
+hän on tehnyt noilla käsillä, joihin on kasvanut niin paksu nahka ja
+jotka ovat niin karheat?
+
+Kun hän oli valmis, meni hän konttorihuoneeseen. Timea oli häntä
+vastassa jo ovella, pisti kätensä hänen käsivarrelleen ja sanoi:
+
+"Menkäämme sisälle syömään aamiaista."
+
+Konttorista oli kuljettava Mikaelin pukuhuoneen lävitse, ennenkuin
+päästiin ruokasaliin. Siellä odotti Mikaelia uusi yllätys.
+
+Pyöreä pöytä oli katettu kolmelle. Kuka olisi kolmas?
+
+Timea soitti. Toisesta salinovesta tuli kamarineiti, toisesta Atalia.
+
+Kun Atalia näki Timarin, leimahti hänen kasvoilleen raivoisan vihan
+puna, jota hän ei voinut estää nousemasta.
+
+"Ah, herra von Levetinczy, oletteko siis vihdoinkin palannut kotiin?
+Olipa todella rakastettava päähänpisto kirjoittaa rouvallenne: 'Tässä
+ovat avaimeni, tässä kirjani. Ole niin hyvä, rakas vaimoni, ja hoida
+liikeasioita edestäni', ja sitten jättää meidät viideksi kuukaudeksi
+tietämättömiksi siitä, missä te vaelsitte."
+
+"Pyydän Atalia!" hillitsi häntä Timea.
+
+"Enhän minä nuhtele herra Levetinczyä siitä, että hän on ollut niin
+kauan poissa; sehän on erittäin rakastettavaa aviomiehen puolelta.
+Tapahtuuhan muidenkin avioparien kesken sellaista, että toinen
+matkustaa Karlsbadiin, toinen Emsiin. Mutta me kiitämme tällaisesta
+huvista. Istua keväästä syksyyn täällä Levetinczyssä, missä paitsi
+talonpoikia ja sääskiä ei ole ainoatakaan elävää olentoa, riidellä
+aikaisesta aamusta myöhään iltaan myllärien ja merimiesten kanssa
+tahi sulkeutua konttoriin, lähettää kirjeitä joka maanosaan ja
+opiskella englannin ja espanjan kielioppeja voidakseen tulla toimeen
+englantilaisten ja espanjalaisten asiamiesten kanssa -- se ei toden
+totta ole mikään huvitus nuorille naisille."
+
+"Atalia!" sanoi Timea ankarasti.
+
+Mikael istuutui hiljaa paikalleen, jonka hän tunsi tavanmukaisista
+veitsestä, kahvelista ja lasista.
+
+"Olemme joka päivä odottaneet teitä, joka päivä on pöytä ollut
+katettu teitäkin varten."
+
+Mikael jaksoi tuskin odottaa siksi, kunnes ateria oli ohi. Atalia ei
+enää puhunut mitään, mutta aina kun Timar katsoi häneen, saattoi hän
+hänen silmistään lukea mitä selvintä suuttumusta.
+
+Tämä oli hänelle rauhoittava merkki.
+
+Kun he olivat aterioineet, pyysi Timea miestään seuraamaan
+konttoriin. Mikael mietiskeli, minkä sadun hän kertoisi vaimolleen
+tämän kysyessä hänen matkaansa.
+
+Sellaisenko, jommoisia Teodor Kristyan keksi, niinkö?
+
+Mutta Timea ei sanallakaan kosketellut sitä asiaa.
+
+Hän työnsi kaksi tuolia kirjoituspöydän luo ja laski kätensä
+avoimelle pääkirjalle.
+
+"Tässä, herrani, näette liikeasioittenne kannan siitä lähtien, kun
+jätitte niiden hoidon minun käsiini."
+
+"Tekö itse olette hoitanut niitä?"
+
+"Käsitin teidän sitä tarkoittaneen. Kirjeestänne näin teidän
+alottaneen suurenmoisen yrityksen: unkarilaisten jauhojen
+ulosviennin. Minä huomasin sekä omaisuutenne että luottonne ja
+kauppiaskunnianne olevan tässä pantuna alttiiksi, vieläpä tärkeän
+teollisuushaaran synnyn riippuvan tämän yrityksen onnellisesta
+ratkaisusta. Minä en ymmärtänyt tätä liikettä, mutta minä ymmärsin
+asian riippuvan suuremmassa määrin omantunnontarkasta, luotettavasta
+huolenpidosta kuin liiketottumuksesta. Minä en senvuoksi luovuttanut
+sitä kolmansiin käsiin. Heti saatuani teidän kirjelmänne lähdin
+Levetincz'iin ja ryhdyin kehoituksenne mukaisesti johtamaan
+kaikkea. Opiskelin kirjanpitoa ja opin tulemaan toimeen laskuissa.
+Luulen teidän löytävän kaikki hyvässä järjestyksessä. Kirjat ja
+kassansisältö pitävät yhtä."
+
+Timar katseli ihmetellen tuota naista, joka niin levollisesti
+harkiten osasi johtaa käsiensä kautta kulkevia miljoonia
+määräpaikkaansa, vetää sisään ja antaa ulos ja nopeasti pelastaa ne
+pääomat, jotka olivat vaarassa, -- ja joka ymmärsi vieläkin enemmän.
+
+"Onni on suosinut meitä tänä vuonna", jatkoi Timea, "ja on korvannut
+minun puuttuvat tietoni. Näiden viiden kuukauden nettotulo on
+viisisataatuhatta guldenia. Tämä summa ei kumminkaan ole vapaana,
+minä olen, teidän valtakirjaanne käyttäen, sijoittanut sen uusiin
+liikeyrityksiin."
+
+Minkähänlaatuisia liikeyrityksiä naisen järki keksinee?
+
+"Teidän ensimmäinen jauholähetyksenne Brasiliaan onnistui
+täydellisesti. Unkarilaiset jauhot tulivat Etelä-Amerikan
+markkinoilla suosituiksi. Niin kirjoittavat teidän asiamiehenne
+Rio Janeirosta, jotka kaikki yksimielisesti ylistävät teidän
+pääasiamiehenne, Teodor Kristyanin kuntoa ja rehellisyyttä."
+
+Timar ajatteli itsekseen: "Menettelen minä kuinka hullusti tahansa,
+on teollani aina hyvät seuraukset, ja suurinkin hullutus, johon
+ryhdyn, muuttuu viisaudeksi. Milloin tämä on päättyvä?"
+
+"Saatuani nämä tiedot harkitsin, miten te itse olisitte menetellyt.
+Ajattelin, että on käytettävä tilaisuutta hyväkseen ja kaikin voimin
+vallattava ne markkinat, jotka täten avautuivat. Vuokrasin heti
+useita myllyjä. Hankin uusia laivoja ja lastautin ne, ja tällä haavaa
+on teillä uusi jauholähetys matkalla Etelä-Amerikkaan, ja sillä te
+voitte lyödä laudalta kaikki kilpailijat."
+
+Mikael hämmästyi. Tämä nainen oli rohkeampi kuin moni mies. Jonkun
+toisen vaimo olisi huolellisesti lukinnut saadut rahat, hukkumisen
+pelosta, mutta tämä uskaltaa jatkaa puolisonsa alkamaa liikeyritystä
+kymmenkertaisen mittakaavan mukaan!
+
+"Minä arvelin, että te olisitte menetellyt samalla lailla", sanoi
+Timea.
+
+"Olisin kyllä."
+
+"Muutoin osottautui alotteemme oikeaksi, koska heti meidän
+ryhdyttyämme kasvavalla innostuksella yritykseen, tuli jäljessämme
+heti kokonainen kilpailijoiden sarja, jotka nyt päätäpahkaa
+jauhattavat vehnää ja kuljettavat jauhoja tynnyreissä Brasiliaan.
+Mutta teidän ei tarvitse olla huolissanne siitä. Me voitamme ne
+kaikki. Ei kenkään niistä tunne sitä salaisuutta, jossa unkarilaisten
+jauhojen etu oikeastaan on."
+
+"Mikä se sitten on?"
+
+"Jos joku olisi kysynyt sitä vaimoltaan, olisi hän kenties voinut
+saada tietää sen. Minä pääsin perille asiasta vertailemalla
+amerikkalaisen viljan hintoja. En nähnyt missään niin raskasta vehnää
+kuin unkarilainen on. Meidän täytyy siis jauhattaa täysipainoista
+tavaraa, voittaaksemme amerikkalaisen. Mutta tähänastiset
+kilpailijamme ovat ottaneet kevyempää tavaraa, ja siksi he
+epäonnistuivat meidän pysyessämme voitonpuolella."
+
+Mikael hämmästyi hämmästymistään. Sillä aikaa kuin hän itse
+kuukausimääriä oli maannut väijymässä paratiisin kiellettyä hedelmää,
+uhrasi tämä hento nainen päivät ja yöt voittaakseen ne vaikeudet,
+jotka liittyivät tähän laajakantoiseen yritykseen. Hän askarteli
+kuivassa, sieluaherpaisevassa työssä ja hankki uutta ylistystä,
+loistoa ja kunniaa miehensä nimelle, kieltäytyen itse kaikesta
+nautinnosta. Hän kätki ihanan, nuorekkaan olentonsa tänne kauas
+tasankojen suoperäisiin viljaviin seutuihin. Hän tyytyi kaikkiin
+vaikeuksiin, rasittui, solmi liikeyrityksiä ja piti silmällä kaikkea,
+-- tekipä hän enemmänkin, hän, suloinen puoliso, joka kaivautui
+liikeasioiden vaivoihin, vaikka oli luotu elämännautintoihin, ei edes
+kysynyt kotiinpalaavalta mieheltään: No, mitä sinä olet tehnyt sillä
+aikaa?
+
+Mikael suuteli Timean kättä pyhällä, aralla kunnioituksella,
+jommoisella me suutelemme kallista vainajaa, joka ei enää kuulu
+meille, vaan hautaan eikä enää tunne suudelmaamme.
+
+Kun hän muisteli Timeaa sinä aikana, jonka hän oli viettänyt saarella
+itseunhotuksen juopumuksessa, ajatteli hän aina: Hän etsii itselleen
+huvitusta matkustelemalla tai lähtemällä kylpylaitokseen. Rahaahan
+hänellä oli yllin kyllin ja hän saattoi sillä tehdä, mitä halusi, --
+nyt hänen täytyi nähdä, mikä oli ollut Timean huvina: tehdä laskuja,
+istua konttorissa, vaihtaa kirjeitä ja oppia ilman kielienopettajaa
+kahta vierasta kieltä -- ja kaikkea tätä hän oli tehnyt täyttääkseen
+puolisonsa toivomuksen.
+
+Timar sai kuulla vaimoltaan suuremmoisesti laajennetun liikkeensä
+kaikista haaroista. Tämä käsitti välitys-, diskontto- ja
+pörssiasioita, maanviljelystä ja tehdasteollisuutta, ja kaikista
+näistä liikkeenhaaroista teki Timea miehelleen tarkan tilin.
+Konsolin, pörssipaperien ja metallirahan kurssista, vuokrista,
+alivuokraajista, raskaasta ja kevyestä tavarasta, välityspalkkioista,
+liikapainosta, tonnipainosta, ulkomaisten rahalajien sekasotkusta,
+mitasta ja painosta -- kaikessa tässä hän liikkui niin nopeasti kuin
+hän olisi aivan nuoruudestaan asti ollut tottunut siihen. Hänen oli
+myös usein täytynyt ajaa riita-asioita ja solmia vaikeita sopimuksia,
+jotka vaativat suurta asioihin perehtymistä; mutta nämäkin hän oli
+suorittanut tyydyttävällä tavalla. -- Timar oli varma siitä, että jos
+hän itse olisi suorittanut kaiken tämän viidessä kuukaudessa, olisi
+hän ollut työssä aamusta iltaan. Kuinka vaikea olikaan sellainen
+tehtävä ollut nuorelle naiselle, jonka vielä lisäksi oli ensin
+perehdyttävä näihin toimiin. Eihän hänelle voinut jäädä kylliksi
+aikaa edes levätäkseen.
+
+"Mutta tehän olette minun edestäni tehnyt täällä hirvittävän työn."
+
+"Se on tosi; alussa joutui työ hitaasti, mutta sitten minä totuin
+siihen, eikä se silloin enää väsyttänyt. Työ tekee hyvää."
+
+Mikä surumielinen lohdutus! Nuori vaimo löytää lohdutusta työstä!
+
+Mikael veti Timean käden luokseen. Syvä surumielisyys kuvastui hänen
+kasvoillaan. Hänen sydämensä oli niin raskas.
+
+Oi jospa hän vain olisi tiennyt, mitä Timea sillä hetkellä ajatteli!
+Hän ei voinut saada kirjoituspöydän avainta mielestään.
+
+Jos Timea on päässyt hänen salaisuutensa perille, niin on hänen
+menettelytapansa vain hirvittävä tuomio, joka on langetettu hänen
+päälleen osoittamaan, mikä erotus on syyttäjän ja syytetyn välillä.
+
+"Ettekö ole koko tänä aikana oleskellut Komornissa?" hän kysyi.
+
+"Vain kerran kun minun täytyi kirjoituspöytänne laatikosta etsiä
+Scaramellin kanssa tehtyä sopimusta."
+
+Timar tunsi veren hyytyvän suonissaan.
+
+Timean kasvot eivät ilmaisseet kerrassaan mitään.
+
+"Nyt me lähdemme Komorniin", sanoi Timar; "asiat ovat järjestyksessä;
+meidän on odotettava tietoja laivojemme kohtalosta, ja ne tiedot
+eivät voi saapua ennen kuin talvella."
+
+"Hyvä on!"
+
+"Tai tahdotteko kenties mieluummin matkustaa Schweiziin tai Italiaan?
+Nyt on juuri soveliain aika."
+
+"Ei, Mikael, me olemme kyllin kauan olleet erossa; olkaamme nyt
+yhdessä."
+
+Mutta ei ainoakaan kädenpuristus osoita, miksi hän tahtoisi olla
+Mikaelin kanssa.
+
+Mikael ei rohjennut sanoa hänelle ainoatakaan hellää sanaa.
+Valehtelisiko hän vielä enemmän?
+
+Ja siitä huolimatta -- kuinka paljon hänen olikaan valehdeltava!
+
+Aamusta iltaan! Onhan hänen vaitiolonsakin valhetta!
+
+Kirjojen ja paperien tarkastamiseen meni koko iltapäivä. Illalliseksi
+oli kutsuttu kaksi vierasta, tilanhoitaja ja korkea-arvoinen herra
+tuomiorovasti.
+
+Herra tuomiorovasti oli pyytänyt heti saada tiedon herra von
+Levetinczyn paluusta saadakseen käydä häntä tervehtimässä. Saatuaan
+sanoman hän heti kiirehti linnaan. Hänellä oli myös rinnassaan
+kunniamerkkinsä.
+
+Heti sisääntultuaan hän sytytti kaunopuheliaan ilotulituksen,
+jossa hän ylisti Timaria seudun hyväntekijänä. Hän vertasi Timaria
+Noak'iin, joka rakensi arkin, Josefiin, joka pelasti kansansa
+nälänhädästä, ja Mosekseen, joka antoi sataa mannaa alas taivaasta;
+Timarin alkaman jauhokaupan hän sanoi olevan suurenmoisimman
+yrityksen, joka oli milloinkaan lähtenyt Europasta. Eläköön jauhojen
+viennin Columbus!
+
+Timarin täytyi vastata tähän tervetuliaispuheeseen. Hän puhui
+sangen hajamielisesti ja paljon pötyä. Hänen oli vaikea pidättäytyä
+nauramasta ja sanomasta korkea-arvoiselle herralle: "Hahaha! Älkää
+kuvitelkokaan minun ryhtyneen tähän yritykseen tehdäkseni teitä
+onnelliseksi; minulle oli tärkeätä karkoittaa tyhmä poika erään
+pikku tytön läheisyydestä, ja jos tämä tyhmyys on vienyt joihinkin
+viisaihin tuloksiin, niin on ansio kokonaan tämän vierelläni istuvan
+naisen. Naurakaa toki, herrasväki!"
+
+Syödessä nousi hyvä tuuli. Yhtävähän tuomiorovasti kuin tilanhoitaja
+olivat viinin ylenkatsojia. Herra tuomiorovasti oli "kalugyer",
+rumanian kielellä pappi, jonka vaimo oli kuollut ja joka ei saanut
+mennä uusiin naimisiin. Siitä huolimatta hän jatkuvasti ihaili
+kaunista sukupuolta eikä säästänyt kohteliaisuuksia Timealle ja
+Atalialle, jolla hän taas joutui tilanhoitajan sukkeluuksien
+maalitauluksi.
+
+Vanhan, hupaisan herran päähänpistot ja jutut saivat Timarinkin
+hymyilemään, mutta niin pian kuin hän heitti silmäyksen Timean
+jääkylmiin kasvoihin, kuoli hymy hänen huulillaan.
+
+Timea oli jättänyt hyvän tuulensa jonnekin muualle.
+
+Oli jo tullut hämärä ennenkuin ateria oli päättynyt. Molemmat vanhat
+herrat huomauttivat toisiaan vallattomasti siitä, että oli jo aika
+lähteä, sillä herra puoliso oli äskettäin palannut nuoren vaimonsa
+luo pitkän poissaolon jälkeen, ja heillä varmaankin oli paljon
+puhuttavaa toisilleen.
+
+"Tekisivätpä he todella oikein, jos pian menisivät tiehensä",
+kuiskasi Atalia Timarille. "Timean päätä alkaa joka ilta kivistää
+niin ankarasti, että hän ei saa nukuttua ennen puoliyötä. Katsokaapa,
+miten kalpea hän on!"
+
+"Timea, voitko pahoin?" kysyi Timar hellästi.
+
+"Ei minua mikään vaivaa", vastasi Timea.
+
+"Älkää uskoko häntä. Aina siitä saakka, kun tulimme Levetincz'iin,
+vaivaa häntä hirveä päänsärky. Se on hermosärkyä, jonka hän on saanut
+aivorasituksesta ja epäterveellisestä ilmanalasta. Äskettäin näin
+hänen päässään harmaan hiuksen. Mutta hän salaa tautinsa, siksi
+kunnes makaa vuoteessa, eikä enää nouse, eikä hän siinäkään valita."
+
+Timar tunsi hengessä samoja tuskia kuin rikollinen, joka on
+kidutuspenkillä.
+
+Eikä hänellä ollut rohkeutta sanoa vaimolleen: "Jos sinä olet sairas,
+niin salli minun maata huoneessasi, että voisin hoitaa sinua."
+
+Ei, ei, hän pelkäsi unessa lausuvansa Noëmin nimeä ja vaimon voivan
+kuulla sen, kun tuskat pitivät häntä valveilla puoli yötä.
+
+Hänen täytyi paeta häävuodettaan.
+
+Seuraavana päivänä he läksivät Komorniin. He matkustivat
+postihevosilla. Mikael istui vastapäätä naisia. Matka oli ikävä.
+Elo oli jo korjattu ja yksitoikkoiset niittymaat kohtasivat silmää
+kaikkialla. Ei kenkään ajajista puhunut mitään. Kaikkien kolmen oli
+vaikea pysyä hereillä.
+
+Mutta iltapäivällä ei Timar enää voinut kestää vaimonsa mykkää
+katsetta ja hänen salaperäisiä, arvoituksellisia kasvojaan. Muka
+saadakseen polttaa hän istuutui ajajan viereen ja jäikin sinne.
+
+Noustessaan pois eräällä asemalla valitteli Atalia huonoja teitä,
+hirvittävää kuumuutta, vaivaavia kärpäsparvia, tukahuttavaa pölyä
+ja matkan muita vaikeuksia. Majatalot olivat likaisia, vuoteet
+epämukavia, ruoka vastenmielistä, viini hapanta, vesi ei ollut
+puhdasta, kasvot, joita näki, aivan kauhistuttavia. Hän tunsi
+olevansa koko matkan ajan kuolemansairas, hän oli ylönantamaisillaan,
+hänellä oli kuumetta, pää oli halkeamaisillaan; miten silloin Timea
+mahtoikaan kärsiä, hän kun oli niin hermostunut.
+
+Koko tien oli Timarin pakko kuunnella tätä valitusta. Timea ei
+sitävastoin päästänyt kuuluviin ainoatakaan valituksen ääntä.
+
+Kun he tulivat Komorniin, otti Sohvi-rouva heidät vastaan selittäen
+aivan harmaantuneensa yksinäisyydessään. Hänkö olisi harmaantunut!
+Päinvastoin hän oli viihtynyt kuin kala vedessä saadessaan päivät
+päästään vaeltaa talosta taloon juoruamassa oikein sydämensä pohjasta.
+
+Timar tunsi sydäntänsä ahdistavan astuessaan omaan kotiinsa. Koti on
+joko taivas tai helvetti. Nyt hän vihdoinkin saa kokea, mitä näiden
+selittämättömien marmorikasvojen kylmyys kätkee.
+
+Seuratessaan vaimoaan tämän huoneeseen sai Timar kirjoituspöytänsä
+avaimen.
+
+Hän tiesi jo niin paljon, että Timea oli avannut laatikon ja etsinyt
+hänen papereittensa joukosta mainittua sopimusta.
+
+Kirjoituspöytä oli vanha taidekalu, jonka yläosaa peitti kaareva,
+viuhkamainen pyöräkansi, jonka saattoi työntää ylös. Sen takana oli
+suuria ja pieniä laatikoita. Suuremmissa oli sopimuksia, pienemmissä
+arvopapereita ja kalleuksia. Koko kaappi oli tehty raudasta ja
+maalattu mahonginväriseksi; lukko oli taideteos, joka ei auennut
+-- käänsi sitten avainta oikealle tahi vasemmalle, ellei tuntenut
+salaista koneistoa. Timea oli selvillä salaisuudesta ja hän saattoi
+helposti päästä laatikkoihin.
+
+Levottomasti sykähtelevin sydämin veti Timar ulos laatikon, jossa
+hän säilytti niitä kalleuksia, joita hänestä oli varovaisinta olla
+myymättä. Sellaisilla kalleuksilla on tuntijansa joka taholla; se on
+tiede, samanlainen kuin muutkin, professoreineen ja opetuslapsineen,
+jotka määrätyistä tuntomerkeistä erottavat, mistä tämä kivi ja tuo
+kamé ovat kotoisin. Ja sitten seuraa kysymys: Kuinka te olette
+joutunut sen omistajaksi? Vasta "hankkijan" jälkeläinen kolmannessa
+polvessa uskaltaa avoimesti näyttää sen.
+
+Jos Timea on ollut kyllin utelias vetämään ulos laatikon, niin
+on hän myös nähnyt nämä kalleudet. Siinä tapauksessa hän myös on
+tuntenut timanttikoristeen, jossa on hyvin hänen näköisensä kuva. Se
+on varmaankin hänen äitinsä kuva, ja silloin hän tietää kaikki. Hän
+tietää Timarin ottaneen haltuunsa hänen isänsä kalleudet. Pimein,
+kenties rikollisin keinoin hän on silloin myös hankkinut itselleen
+tämän satumaisen rikkauden, jolla hän on voittanut Timean käden,
+näyttelemällä jalomielisen osaa sitä kohtaan, jonka on ryöstänyt.
+
+Kenties hän ajattelee jotakin vielä pahempaa kuin todellisuudessa
+on tapahtunut. Hänen isänsä salaperäinen kuolema, hänen yhtä
+salaperäinen hautaamisensa voisivat helposti johtaa ajattelemaan,
+että Timarin sormi on mukana tässäkin jutussa.
+
+Ja jos Timea on päässyt perille kaikesta tästä, jos hänellä on
+sellaisia epäluuloja, mitä silloin merkitsee hänen uhrautuva
+uskollisuutensa, hänen levoton huolenpitonsa miehensä kunniasta ja
+maineesta? Eikö se kaikki ole vain sen syvän halveksumisen ilmaisua,
+jota hänen ylevä sielunsa varmasti tuntee kunniansa unohtanutta
+miestä kohtaan, jonka nimeä hän kantaa, johon hänet on yhdistetty
+ja jota ylpeys käskee kunnioittamaan sen valan tähden, jonka hän on
+vannonut alttarin ääressä.
+
+Tämä olisi toki sietämätöntä miehelle!
+
+Hänen oli hankittava varmuutta! Hänen oli otettava avuksi vieläkin
+uusi valhe.
+
+Hän otti laatikosta timantteihin upotetun valokuvan ja lähti se
+kädessään Timean luo.
+
+"Rakas Timea", sanoi Mikael istuutuen vaimonsa viereen, "minä olen
+oleskellut jonkun aikaa Turkinmaalla. Saatte myöhemmin tietää, mitä
+olen tehnyt siellä. Ollessani Skutarissa tarjosi eräs amerikkalainen
+jalokivikauppias minulle erästä timantteihin upotettua kuvaa, joka
+on sangen suuresti teidän näköisenne. Minä ostin sen ja saan täten
+jättää korun teille."
+
+Näin hän oli pannut kaikki yhden kortin varaan.
+
+Jos Timean kasvot kuvan nähdessään säilyttäisivät tavallisen, kylmän
+välinpitämättömyyden ilmeen, jos hän antaisi silmiensä rankaisevan
+katseen siirtyä koristeesta puolison kasvoille, silloin hän tahtoisi
+sanoa: "Sinä et ole ostanut tätä koristetta Skutarista -- se on jo
+kauan virunut pöytälaatikossasi. Herra ties mistä olet sen ostanut.
+Kuka tietää missä sinä olet kuljeskellut? Kuka tietää, mikä pimeys
+sinua ympäröi?"
+
+Ja silloin Timar olisi hukassa.
+
+Mutta ei mitään tällaista tapahtunut.
+
+Nähdessään kuvan muuttuivat Timean kasvot äkkiä. Hänen
+marmoripiirteissään kuvastui sellainen mielenliikutus, jota ei voi
+peittää eikä salata. Hän taittui molemmin käsin kuvaan ja suuteli
+sitä kiihkeästi. Hänen silmänsä täyttyivät kyyneleillä. Tunne
+purkautui esiin. Timean kasvot alkoivat elää.
+
+Mikael oli pelastettu.
+
+Kauan pidätettyjen tunteittensa voittamana Timea alkoi kiivaasti
+nyyhkyttää.
+
+Silloin astui Atalia sivuhuoneesta esiin. Hän näytti hämmästyneeltä.
+Hän ei milloinkaan ollut kuullut Timean itkevän sillä lailla.
+
+Kun Timea huomasi hänet juoksi hän häntä vastaan kuin lapsi ja huusi
+itkun ja naurunsekaisella äänellä: "Katso, katso! Äitini kuva!...
+Hän on antanut sen minulle!"
+
+Ja näin sanoen hän juoksi takaisin Mikaelin luo, kietoi käsivartensa
+hänen kaulaansa ja kuiskasi liikutettuna:
+
+"Kiitoksia... tuhansia kiitoksia!..."
+
+Timarista tuntui kuin se hetki olisi tullut, jolloin hänen olisi
+pitänyt suudella noita huulia ja sen jälkeen suudella ja yhä vain
+suudella niitä.
+
+Mutta hänen sydämensä lyönnit sanoivat hänelle: "Sinun ei tule
+varastaa."
+
+Kaiken senjälkeen, mitä "Vapaalla Saarella" oli tapahtunut, olisi
+suudelma näille huulille ryöväystä.
+
+Samassa hän tuli ajatelleeksi jotakin muuta.
+
+Hän meni takaisin huoneeseensa ja otti esille kaikki korut, joita oli
+säilyttänyt pöytälaatikossa.
+
+(Ihmeellinen vaimo, joka, vaikka avain on hänen käsissään, jättää
+koskematta salaiset laatikot ja etsii vain sitä paperia, jota
+tarvitsee!)
+
+Senjälkeen hän sulloi kaikki kalleudet metsästyslaukkuunsa, joka oli
+ollut hänen selässään hänen tullessaan Levetincz'iin ja palasi sen
+kera vaimonsa luo.
+
+"Minä en ole vielä sanonut teille kaikkea", hän puhui Timealle.
+"Samasta paikasta, mistä sain kuvan, löysin nämäkin korut ja ostin
+ne teille. Ottakaa ne lahjaksi minulta." Ja näin sanoen hän laski
+korun toisensa jälkeen Timean helmaan, kunnes säkenöivä joukko peitti
+tämän koko esiliinan. Se oli kuin haltijattaren lahja "Tuhannesta ja
+Yhdestä yöstä."
+
+Atalia seisoi vieressä, kalpeana kateudesta ja kädet nyrkkiin
+puristettuna katkeruudesta. -- Sillä kaikki tuo olisi voinut olla
+hänen!
+
+Mutta Timean kasvot synkistyivät ja muuttuivat jälleen
+marmorikylmiksi. Hän katseli välinpitämättömänä sylissään olevia
+jalokiviä. Timanttien ja rubiinien säteet eivät lämmittäneet häntä.
+
+
+
+
+Viides luku.
+
+UUSI VIERAS.
+
+
+Pitkä talvi kului liikeasioiden hoidossa. Ainakin nimittävät rikkaat
+raharuhtinaat tätä liikeasiainhoidoksi.
+
+Levetinczy alkoi tottua asemaansa. Rikkaus synnyttää hyviä unia.
+Hän matkusti usein Wieniin ja otti osaa suurten pankkiirien
+huvituksiin. Hän näki edessään monta hyvää esimerkkiä. Se, joka
+omistaa miljoonia, voi sallia itselleen ylellisyyden ostaa
+jalokivikauppiaalta uudenvuodenlahjoja kaksi kappaletta joka lajia
+ilahuttaakseen yhtä aikaa kahta sydäntä -- toisella rouvaansa, joka
+istuu kotona vastaanottamassa vieraita juhlia vietettäessä, muun
+ajan kuluessa perhehuolissa; toisella jotakin toista naista, joka
+joko tanssii tai laulaa, mutta kummassakin tapauksessa vaatii hienon
+hotellin asunnokseen, koruja ja pitsejä. Timar oli kyllin onnellinen
+saadakseen olla mukana sekä rahaparoonien kotoisissa juhlissa,
+joissa kunnioitettavat naiset kaatavat teetä ja kysyvät vieraalta,
+miten hänen perheensä voi, että myös näissä toisin järjestetyissä
+iltakutsuissa, joissa sangen kursailemattomat naiset ilmeisellä
+mieltymyksellä antautuvat samppanjan nauttimiseen, ja missä
+jokainen härnää Timaria kysymyksellä, eikö hänellä vielä ole mitään
+tuttavuuksia oopperassa.
+
+Punastuminen, jolla hyväluontoinen Timar vastaa sentapaisiin
+viittauksiin, lisää vain yleistä iloa. "Mitä te ajattelette!" sanoo
+eräs miljoonanomistaja totisena; "herra Levetinczy on hyveellisen
+aviomiehen esikuva." -- "Ei siihen mitään taitoa tarvita", sanoo
+toinen, "kun vaimo on niin kaunis ja sielukas, ettei sellaista ole
+koko Wienissä." -- "Hän on saituri", sanoo hänen selkänsä takana
+kolmas, jota puistattaa ajatellessaan, mitä sellainen pitsejä ja
+silkkiä nielevä olento tulee maksamaan. -- Toiset taas juttelevat
+keskenään ja levittelevät salaisuutta, että Timar on onneton
+mies, jonka sydän pysyy kylmänä, vaikka kuka tahansa panisi sen
+koetukselle. -- Itse asiassa häntä viekottelevatkin monet kauniit
+ja nerokkaat naiset, jotka ovat opetelleet taitoa valloittaa miehiä
+ja saavuttaneetkin jonkunlaisen taituruuden; mutta Timar pysyy
+kylmänä ja luoksepääsemättömänä kaikille viehätyksille, kaikille
+viekotuksille. Hän on tunteeton.
+
+"Oikean aviomiehen esikuva!" sanovat hänen ihailijansa. "Inhoittava
+ihminen!" kuuluu sitävastoin hänen vihamiestensä leiristä.
+
+Mutta hän vaikenee ja ajattelee -- Noëmia.
+
+Mikä ijäisyys olikaan tämä kuuden kuukauden aika, jolloin hänen oli
+elettävä erossa Noëmista, jolloin hänen aina täytyi ajatella häntä,
+eikä voinut uskoa kenellekään ajatustensa sisältöä!
+
+Usein hän yllättää itsensä juuri kertomassa niistä. Kerran hänen
+istuessaan aterialla kotonaan, ovat nämä sanat livahtamaisillaan
+hänen suustaan: "Kas! Juuri tuollaisia omenia saa sillä saarella,
+missä Noëmi asuu." Kun Timean silmät joskus ilmaisivat hänellä olevan
+päänsärkyä, tuntee Timar kiusausta sanoa hänelle: "Ah, kun Noëmilla
+oli päänsärkyä haihtui se heti, kun panin käteni hänen otsalleen." Ja
+kun hän näkee Timean suosikin, valkoisen kissan, on hänen huulillaan
+kysymys: "Oi, Narcissa, minne emäntäsi on joutunut?"
+
+Mutta hänellä on täysi syy olla varoillaan, sillä talossa on eräs
+olento, joka argussilmin vartioi ei ainoastaan Timeaa, vaan myös
+häntä.
+
+Atalialta ei saattanut jäädä huomaamatta, että Timar paluunsa jälkeen
+oli vähemmän raskasmielinen kuin ennen. Kaikkia hämmästytti hänen
+vilkas ulkonäkönsä. Siinä piili joku salaisuus. Eikä Atalia voinut
+sallia kenenkään tuntevan onnea tämän katon alla. Mistä hän oli
+varastanut onnensa? Miksi hän ei kärsi, niinkuin Atalia tahtoo nähdä
+hänen kärsivän?
+
+Liikeasiat kävivät hyvin. Uuden vuoden ensimmäisenä kuukautena tuli
+tietoja Amerikasta. Jauholähetys oli onnellisesti tullut perille, ja
+nyt oli menestys varma. Unkarilaiset jauhot olivat saavuttaneet niin
+suuren maineen Etelä-Amerikassa, että myytiin kotimaisiakin jauhoja
+unkarilaisina. Brasiliassa oleva Itävallan konsuli kiirehti antamaan
+hallitukselleen tietoja tästä huomattavasta seikasta, jonka avulla
+ulkomaankauppaa oli lisätty tärkeällä vientitavaralla. Seurauksena
+tästä sai Timar kuninkaallisen neuvoksen nimen ja sitäpaitsi Pyhän
+Stepanuksen ritarikunnan pienemmän ristin tunnustukseksi niistä
+palveluksista, joita hän oli tehnyt isänmaalle kaupan ja yleisen
+talouselämän alalla.
+
+Kuinka hymyilikään hänen sisäinen ivanhenkensä, kun ritarikunnan
+merkki ripustettiin hänen rinnalleen ja häntä kutsuttiin arvonimellä
+"Teidän armonne." Ja pahahenki kuiskasi hänen korvaansa: "Siitä saat
+kiittää kahta naista, Timeaa ja Noëmia."
+
+Vähätpä siitä! Purppuraväri keksittiin siten, että erään rakastuneen
+paimenen pieni koira söi purppurasimpukan, ja sen kuono tuli
+punaiseksi. Siitä huolimatta on purppurasta tullut maankuulu
+kauppatavara.
+
+Herra Levetinczy alkoi nyt vasta nousta komornilaisten silmissä.
+Ei ole kylliksi, että on rikas. Mutta kun henkilö sitäpaitsi on
+kuninkaallinen neuvos, silloin täytyy häntä jo kunnioittaa.
+
+Kaikki riensivät onnittelemaan häntä; virkamiehet, ammattikunnat,
+maistraatti, papisto ja kirkkoneuvosto. Hän vastaanotti heidät kaikki
+armollisesti.
+
+Herra Johan Fabulakin tuli hänen luokseen onnitellakseen laivurien
+ammattikunnan puolesta. Hän esiintyi arvonsa mukaisessa juhlapuvussa.
+Unkarilaisessa lyhyessä, tummansinisestä silkistä tehdyssä
+takissa loisti kolme riviä pähkinänsuuruista näkinkengänmuotoista
+hopeanappia, toiselta olkapäältä toiselle riippui kämmenenlevyinen
+hopeaketju suurine lukkomaisine medaljongeineen, johon Komornin
+kultaseppä oli painanut Julius Caesarin kuvan. Lähetystön muutkin
+jäsenet olivat samanlaisissa puvuissa ja yhtä komeasti varustettuja.
+Vielä siihen aikaan kuului Komornin laivurien juhlapukuun hopeanapit
+ja ketjut.
+
+Oli tavallista pyytää onnittelijoita jäämään päivälliselle.
+Fabulaakin kohtasi tämä kunnia.
+
+Fabula oli sangen avomielinen mies, joka puhui suunsa puhtaaksi.
+Kun viini oli hellittänyt hänen kielensä siteet, ei hän voinut olla
+sanomatta armolliselle rouvalle, että hän, ensi kerran nähdessään
+armollisen rouvan neitinä, ei olisi voinut luulla hänestä tulevan
+niin hyvää perheenemäntää ja sitäpaitsi herra Levetinczyn puolisoa.
+Olipa hän oikeastaan pelännytkin häntä. Ja kas, miten ihmeellisesti
+jumalallinen kohtalo johtaa kaiken ja miten lyhytnäköinen ihmisen
+silmä on! Kuinka kaikki onkaan kääntynyt hyväksi! Mikä onni
+vallitseekaan tässä kodissa! Kuulkoon vain kohtalo niidenkin
+huokaukset, jotka rukoilevat taivasta suomaan sydämenhyvälle herra
+Levetinczylle onnen nähdä uuden vieraan, pienen enkelin haahmossa!
+
+Timar peitti säikähtyneenä lasinsa kädellään. Jos tämä viini saa
+ihmisen puhumaan kaikki, mitä ajattelee, niin hän ei uskalla juoda
+enää pisaraakaan. Hänen sielussaan välähti ajatus:
+
+"Se rukous voisi tulla kuulluksi odottamattomalla tavalla!"
+
+Ystävämme Fabula ei vain tyytynyt toivomaan kaikkea hyvää; hän luuli
+olevansa pakotettu myös antamaan hyviä, käytännöllisiä neuvoja.
+
+"Mutta armollinen herra rasittaa itseään varmasti liian paljon.
+Ei se kelpaa. Ihminen elää vain kerran ja miksi hän elää? Minä
+en, totta tosiaan, antaisi niin kauniin ja niin kelpo vaimon olla
+niin kauan yksin. Mutta mitä sille kukaan voi, että maa polttaa
+armollisen herran jalkojen alla! Alituisesti hän vaivaa aivojaan
+jollakin uudella aatteella ja hänen täytyy aina olla itse mukana.
+Siksi onnistuvat kaikki hänen yrityksensä. Kenen muun päähän olisi
+pistänyt lähettää jauhoja Unkarista Brasiliaan? Tunnustaakseni
+totuuden: kuullessani asiasta puhuttavan arvelin itsekseni --
+anteeksi karkeuteni! -- Armollinen herra on tullut hulluksi, kun
+lähettää jauhoja toisesta maanosasta toiseen. Ennenkuin se tulee
+perille, muuttuu se liisteriksi. Sitäpaitsi kasvaa siellä suurissa
+puissa kokonaisia leipämetsiä ja pienissä sämpylöitä. Ja nyt -- mitä
+kunniaa olemmekaan saaneet osaksemme yrityksestä! Mutta tietysti,
+missä armollinen herra itse pitää silmällä kaikkea..."
+
+Tässä puheessa oli niin paljon tiedotonta ivaa, ettei Mikael voinut
+pidättäytyä vastaansanomasta.
+
+"Rakas John, jos tämä oli syynä yrityksen onnistumiseen, niin on
+sinun käännyttävä ylistyksinesi vaimoni puoleen, sillä hän se johti
+kaikkea."
+
+"Niinpä kyllä, kaikella kunnioituksella puhuen armollisen rouvan
+ominaisuuksista; mutta armollisen herran luvalla tiedän, mitä tiedän.
+Tiedän varsin hyvin, missä armollinen herra on oleskellut koko kesän."
+
+Mikael tunsi hiuksiensa nousevan pystyyn. Tietäisikö tämä mies, missä
+hän oli ollut? Se olisi kauheata.
+
+Fabula iski silmää Timarille kohotetun lasin takaa.
+
+"No, sanonko armolliselle rouvalle, niissä armollinen herra on
+oleskellut koko kesän? Ilmaisenko sen?"
+
+Timar tunsi kangistuvansa kauhusta. Atalia oli kiinnittänyt silmänsä
+hänen kasvoihinsa. Hän ei uskaltanut edes ilmeellään ilmaista, miten
+noloksi viinin autuaaksi tekemä kielikello oli saattanut hänet.
+
+"No, sanoppa sitten, John, missä olen ollut", sanoi Timar
+ulkonaisesti levollisena.
+
+"Hyvä on. Minäpä sanonkin ja syytän teitä armollisen rouvan edessä!"
+huudahti Johan Fabula asettaen lasinsa pöydälle. "Armollinen
+herra matkusti sanomatta kenellekään, minne. Hän nousi kaikessa
+hiljaisuudessa laivaan ja matkusti Brasiliaan. Hän oli itse
+Amerikassa järjestämässä kaikkea. Senvuoksi päättyikin kauppa meille
+niin suotuisasti."
+
+Timar hengähti syvään.
+
+"Te olette suuri hupsu, Janos ystäväni. Pyydän, Atalia, ojennappa
+herra Fabulalle kuppi mustaa kahvia."
+
+"Asia on kuten sanoin", vahvisti Johan, "minä tiedän, mitä minä
+tiedän. Minä pääsin selville kaikesta, niin huolellisesti kuin keitto
+olikin keitetty. Armollinen herra on ollut Brasiliassa. Hän on
+kulkenut merellä kolmetuhatta penikulmaa. Hyvä Jumala yksin tietää,
+miten monessa myrskyssä hän on ollut ja miten monen ihmissyöjän
+kanssa hän on otellut. Mutta että hän tosiaan on ollut siellä, sen
+tiedämme kaikki varsin hyvin. No, nyt olen minä puolestani ilmaissut
+armolliselle rouvalle asian, ja nyt voi hän rangaista rikollista
+ansion mukaan, eikä enää sallia hänen tehdä sellaisia harhahyppäyksiä
+Atlantin yli."
+
+Timar katsahti molempiin naisiin. Timean piirteissä kuvastui
+levottomuutta ja hämmästystä; Atalia näytti harmistuneelta. Hän uskoi
+kertomuksen yhtä todeksi kuin Fabulakin, joka olisi voinut luvata
+päänsä pantiksi siitä, että se oli tosi.
+
+Nyt Timar hymyili salaperäisen näköisenä. Nyt oli hän valehtelija
+eikä Johan Fabula.
+
+Kultapojan täytyi valehdella, aina valehdella.
+
+Johan Fabulan kertomus oli Timarille hyödyksi. Unkarin kansa
+sepittelee mielellään kaskuja etevistä miehistään, ikäänkuin ihailun
+syyt eivät sinänsä olisi riittävät. Keksijä uskoo itse keksimänsä
+jutun todenmukaiseksi ja kun yleisö lisäksi alkaa uskoa, saa se
+historiallisen tositapahtuman leiman.
+
+Timarilla oli tästä lähtien veruke salaperäiseen katoamiseensa.
+Jos hänen oli pakko peittää syy poissaoloonsa, niin etsittiin syy
+hänen salaamiseensa hänen hienotunteisuudestaan, että hän nimittäin
+ei tahtonut kertoa Timealle niin vaarallisesta matkasta, jommoinen
+Amerikan matka vielä siihen aikaan oli.
+
+Hän saattoi nyt muodostella kertomusta niin todenperäiseksi, että
+Ataliakin uskoi sitä.
+
+Itse asiassa petti hän Ataliaa parhaiten. Tämä tyttö tunsi
+naissydämen. Hän tiesi varsin hyvin, mitä Timea tunsi, mitä
+sisäisiä taisteluja hän taisteli. Ja alituisesti seurasi hän Timean
+sieluntilan vaiheita. Tämä nainen, jonka sydän oli sairas, kielsi
+sielunsa tuskat ja pakeni paikkaan, niissä ei ainoatakaan ystävää
+ollut hänen lähellään, missä hän ei voinut iloita mistään, missä ei
+mikään herättänyt eloon intohimoa: unkarilaiselle pustalle. Siellä
+hän hautautui kauppakirjojen kuiviin laskelmiin ja ryhtyi työhön,
+joka ei salli sijaa intohimoille, rahanansaitsemiseen. Näin teki
+vaimo-parka tukahuttaakseen onnetonta rakkauttaan.
+
+Jos kerran vaimo pystyi siihen, miksi ei mieskin pystyisi? Eikö
+häneltä ollut paremminkin odotettavissa, että hän vetäytyisi toiseen
+erämaahan, merelle, ja että hän kullanhankkimisen jääkellarissa
+jäähdytti kaiken sielunsa lämmön.
+
+Mistähän Atalian mieleen oli juolahtanutkin hullunrohkea ajatus, että
+Timar olisi keksinyt parannuskeinon kuolettavaan tautiinsa ja oli
+onnellinen ollessaan poissa kotoa?
+
+Mitä hän olisikaan antanut, jos olisi päässyt salaisuuden perille!
+
+Mutta Vapaata Saarta ympäröivä kaislikko ei juorua kuten se
+kaislikko, jolle kuningas Midaan parturi uskoi salaisuutensa.
+
+Ataliaa ahdisti keltainen kateus, kun hän turhaan yritti etsiä
+arvoituksen selitystä.
+
+Timar ja Timea olivat kotona sekä maailman silmissä avioparin
+esikuvat.
+
+Mikael lahjoitti Timealle koruja, joiden arvo oli kokonainen aarre,
+ja Timea käytti niitä pidoissa. Hän tahtoi loistaa niillä.
+
+Mika vakuuttaisi miehen rakkautta paremmin kuin vaimon timantit?
+
+Atalia mietti näitä.
+
+Ovatko Timar ja Timea tosiaan niitä, joiden rakkaus näkyy timanttien
+antamisessa ja ottamisessa? Vai onko ihmisiä, jotka voivat olla
+onnellisia ilman rakkautta?
+
+Atalian epäluulot olivat yhä kohdistuneet Timeaan eikä Timariin.
+
+Mutta Timar tuskin taisi odottaa talven kulumista ja kevään tuloa.
+Myllyjenhän piti silloin alkaa käydä ja liikemieshän aina ajattelee
+sellaisia asioita. Edellisen vuoden onnellisen tuloksen jälkeen
+jatkettaisiin jauholiikettä vielä suuremmassa mittakaavassa kuin
+ennen.
+
+Mutta nyt kielsi Timar Timeaa turmelemasta terveyttään johtamalla
+yritystä, Hän aikoi antaa johdon asiamiestensä käsiin, jota
+vastoin Timean tulisi viettää kesänsä meren rannalla, jossakin
+kylpylaitoksessa parantaakseen hermotautiaan.
+
+Minne hän itse aikoi, sitä ei kukaan kysynyt. Arvattavasti hän taas
+lähtisi Etelä-Amerikkaan ja sitten hellästä hienotunteisuudesta
+sanoisi olleensa Egyptissä ja Italiassa.
+
+Mutta hän riensikin alisen Tonavan varsille. Poppelipuiden silmujen
+alkaessa puhjeta ei hänellä ollut enää mitään rauhaa kodissaan.
+Viehkeä kuva täytti kaikki hänen unelmansa, vangitsi kaikki hänen
+ajatuksensa.
+
+Hän ei pysähtynyt edes Levetincz'iin, antoi vain tilanhoitajalle
+ja asiamiehilleen niin ylimalkaisia ohjeita, että he saattoivat
+tehdä, mitä halusivat. Sieltä hän matkusti Golovacz'iin, missä asui
+kunniamerkin saanut tuomiorovasti. Tämän luo hän aikoi jäädä.
+
+Oli jo myöhäinen ilta hänen saapuessaan pappilaan. Hän meni sisään
+keittiön ovesta. Siellä oli nuori, kaunis tyttö keittämässä ja
+paistamassa ja sisällä, missä hän tapasi papin yksinään, oli pöytä
+katettu kahdelle hengelle.
+
+Hänen korkea-arvoisuutensa vastaan otti ylhäisen vieraansa mitä
+kohteliaimmin. Kaikkein ensiksi hän onnitteli vierastaan ritarimerkin
+johdosta; sitten hän pyysi lupaa saada mennä keittiöön huolehtimaan
+arvokkaasta kestityksestä kunnioitetulle vieraalle.
+
+"Sillä", hän sanoi, "me elämme muutoin sangen yksinkertaisesti."
+
+"Me?" kysyi Timar leikillisellä äänellä.
+
+"No, no, no", huudahti leskimies, uhaten sormellaan vierasta. "Älkää
+toki olko niin häijy."
+
+Isäntä ryhtyi toimenpiteisiin ja palasi muassaan pullo hyvää
+Syrmeriviiniä, jota hän tarjoili vieraalleen heidän odotellessaan
+illallista.
+
+Mutta joka kulauksen perästä hän uhkasi Timaria uudelleen sormellaan,
+aivankuin olisi tahtonut nuhdella ajatuksesta, jonka luki tämän
+kasvoista.
+
+"Voi, miten maailma sentään on paha! Kaikessa se tahtoo nähdä vain
+huonoa. Mutta ihminen on ihminen. Ihminen ei ole kivestä, hän ei ole
+puupölkky eikä ovenpieli."
+
+Timar vakuutteli olevansa samaa mieltä.
+
+Mutta isäntä pudisteli yhä päätään ja kuta enemmän hän joi -- eikä
+hän säästellyt viiniä edes herkullisen aterian aikana -- sitä
+puheliaammaksi hän kävi.
+
+Nuori, kaunis tyttö tarjoili ruuat ja aina kun Timar katsahti häneen,
+uhkasi pappi sormellaan valitellen maailman pahuutta.
+
+"Mutta todistakaa minulle raamatusta edes yksi, joka todistaisi
+maailman pahuudessaan olevan oikeassa!"
+
+Timar selitti, ettei hän edes piispanistuimesta ottaisi todistaakseen
+jotakin sellaista.
+
+"Eikö isä Abraham ollut maailman kunnianarvoisin ja
+jumalaapelkääväisin patriarkka? Sanokaa, eikö hän ollut Saran
+uskollinen puoliso? Ja kuitenkin, tunnemmehan kertomuksen Hagarista,
+vai miten? Mutta Abraham oli siitä huolimatta hurskas."
+
+Mikaelin täytyi tunnustaa tämän todistuksen totuus.
+
+"Tai ottakaamme patriarkka Jakob esimerkiksi. Hän menee naimisiin
+Lean kanssa, mutta on sitä ennen rakastunut Rakeliin ja ottaa
+hänetkin vaimokseen; mutta kenen mieleen on milloinkaan juolahtanut
+tehdä kannetta häntä vastaan kaksoisavioliiton tähden? Jatkakaamme!
+Katsokaamme pyhää kuningas Davidia. Kuinka monta vaimoa hänellä oli?
+Kuusi. -- Kaikki yhtaikaa. Eivätkä ne hänelle riittäneet. Hän erotti
+Salthielistä Michal'in ja nai hänet, sitten hän rakastui Batsebaan,
+Uriaan vaimoon, surmautti Uriaan ja nai Batseban. Eikä hän silti
+ollut huonompi. David ylistää kuudessa sadassa viidessäkymmenessä
+psalmissa itseään pyhänä miehenä. -- Ja kuinka viisas Salomo sitten
+käyttäytyi? Hänellä oli kokonaista 400 vaimoa. Kuka siis vaatisi
+meitä olemaan viisaampia kuin viisas Salomo?"
+
+Hyväsydäminen leskipappi ei aavistanut täten antaneensa vieraalleen
+matkapassin, jolla tämä saattoi matkustaa Tonavan poikki.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Timar oli vain puolen päivänmatkan päässä Noëmista.
+
+Puoleen vuoteen hän ei ollut nähnyt tyttöä
+
+Hänen kaikki ajatuksensa olivat jälleennäkemisen ilossa. Valveilla
+ollen ja unessa hän oli täynnä polttavaa kaihoa.
+
+Tuskin hän saattoi odottaa päivän sarastamista. Jo aamun koittaessa
+hän nousi, ripusti metsästyslaukun selkäänsä, heitti pyssyn olalleen
+eikä jäänyt odottelemaan isäntänsä ylösnousua. Lähtien pappilasta
+hyvästiä sanomatta hän riensi alas metsäiselle Tonavan rannalle.
+
+Tonava tekee hyvän työn laajentamalla vuosi vuodelta
+rantametsikköään, sillä kuta kauemmas virta vetäytyy, sitä kauemmas
+siirtyvät myös rajavartioiden vahtikojut, jotka rakennettiin jo
+kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Se, joka aikoo passitta virran
+toiselle puolelle, tapaa metsikössä täysin puolueettoman alueen.
+
+Timar oli edeltäkäsin lähettänyt uuden veneen yllämainitun
+kalastajamökin luo, jonne hänellä oli tapana käydä jalkasin. Hän
+löysikin veneen sieltä ja läksi yksin soutamaan kaislikkoa kohti.
+
+Vene liukui kuin kala veden pinnalla, mutta nopeus ei ollut
+yksinomaan sen ansio.
+
+Oltiin jo huhtikuussa ja kevät oli tullut. Ostrovasaaren puut olivat
+vihreinä ja kukassa. Sitä enemmän hämmästyttävä oli näky toisella
+puolella. Vapaalla Saarella ei näkynyt ensinkään vehreyttä. Se näytti
+palaneelta.
+
+Kuta lähemmäs hän tuli sitä tarkemmin hän saattoi erottaa kaiken.
+Saaren pohjoispuolella olivat kaikki puut ruosteenkarvaisia.
+
+Kiihtyvällä nopeudella liukui vene kaislikon halki. Kun Mikael
+saapui rannalle, huomasi hän suuren joukon puita kuivuneeksi. Ne
+olivat Terese-rouvan lempipuut -- pähkinäpuut. Ne olivat kaikki,
+ensimmäisestä viimeiseen aivan kuihtuneet.
+
+Mikael tunsi alakuloisuutta tämän nähdessään. Ennen, hänen
+saapuessaan tänne seisoivat metsät ja ruusuaitaukset vehreydessään,
+nyt olivat vastassa kuivuneet puut. Huono enne!
+
+Hän tunkeutui saaren sisäosiin ja odotti tervehdykseksi tavanmukaista
+koiranhaukuntaa. Ei ääntäkään kuulunut.
+
+Hän kulki huolestuneena edelleen. Tiet olivat hoidotta, kuivien
+syyslehtien peitossa, ja hänestä tuntui linnunlaulukin vaienneen
+saarella.
+
+Tullessaan majan läheisyyteen tuli hän levottomaksi. Minne sen
+asukkaat olivat joutuneet? He saattoivat olla vaikka kuolleina
+ja hautaamattomina. Hänhän oli puolen vuoden ajan työskennellyt
+oikeusasioissa, oli loistanut nuorella vaimollaan ja koonnut rahaa.
+Saaren asukkaista oli taivas saanut pitää huolta, jos sitä halutti.
+
+Hänen tullessaan kuistille avautui eräs ovi ja Terese astui ulos.
+
+Hän näytti vakavalta. Mikaelista tuntui kuin hän olisi ensin
+säikähtänyt jotakin. Sitten levisi katkera hymy hänen kasvoilleen.
+
+"Oi, oletteko vihdoinkin täällä?" sanoi rouva nähdessään Mikaelin.
+Näin sanoen hän juoksi Mikaelia vastaan puristaakseen tämän kättä. Ja
+nyt kysyi vuorostaan Terese, miksi Mikael näytti niin vakavalta.
+
+"Ei kait vain liene tapahtunut onnettomuutta?" kiirehti Timar
+kysymään.
+
+"Onnettomuuttako? Ei!" huokasi Terese surumielisesti hymyillen.
+
+"Minä tunsin niin suurta ahdistusta nähdessäni kuivuneet puut", sanoi
+Mikael selittääkseen vakavuuttaan.
+
+"Viime vuoden tulvat saivat aikaan tämän hävityksen. Pähkinäpuut
+eivät siedä vettä."
+
+"Ja kuinka te molemmat voitte?" kysyi Timar levottomana.
+
+Terese vastasi hiljaa:
+
+"Me voimme hyvin, sekä minä että molemmat toiset."
+
+"Minä ja molemmat toiset?"
+
+Terese hymyili, huokasi ja hymyili. Sitten hän laski kätensä Mikaelin
+olalle sanoen: "Eräs köyhä salakuljettajan vaimo sairastui luonamme.
+Nainen kuoli, lapsi jäi tänne. Nyt tiedätte, keitä nuo molemmat
+toiset ovat."
+
+Timar ryntäsi taloon.
+
+Etäisimmässä huoneen nurkassa seisoi pajunvitsoista punottu kehto.
+Sen ääressä istui toisella puolella Almira, toisella Noëmi. Noëmi
+keinutti kehtoa ja odotti istuallaan siksi kunnes Timar oli ehtinyt
+hänen luokseen.
+
+Kehdossa lepäsi pieni punaposkinen lapsi, jonka kirsikkasuukkonen
+pisti niin somasti esiin. Se nukkui silmät puoliummessa, pienet
+kätöset kasvoja kohti kohotettuina.
+
+Mikael seisoi kuin lumottuna kehdon ääressä. Hän katsahti Noëmiin
+ikäänkuin etsien selitystä arvoitukseen hänen kasvoistaan, joilla
+leijaili taivaallinen autuus, missä kainous ja rakkaus viettivät
+sovintojuhlaa. Hän luuli menettävänsä järkensä sinä hetkenä.
+
+Terese laski kätensä hänen käsivarrelleen.
+
+"No, oletteko nyt pahoillanne siitä, että otimme omaksemme
+salakuljettajan vaimoparan lapsen. Jumala on lähettänyt sen meille."
+
+Kuinka hän olisi siitä vihainen! Hän heittäytyi maahan kehdon
+viereen, sulki sen syliinsä puristaen sitä sydäntään vastaan.
+Sitten hän alkoi kiivaasti itkeä ja nyyhkyttää ikäänkuin hänen
+rintaansa olisi kokoontunut kokonainen tuskien järvi, jotka kaikki
+nyt rikkoivat sulkunsa. Hän suuteli pienokaista, Jumalan lähettämää
+vierasta, missä vain sopi, sen pikku kätösiä ja jalkoja, sen puvun
+helmaa, sen punaisia poskia.
+
+Lapsi teki enkelimäisiä ilmeitä hänen suudellessaan, mutta ei
+tahtonut herätä. Äkkiä se avasi silmänsä suuret sinisilmänsä ja
+katseli hämmästyneenä vierasta silmiin ikäänkuin kysyen: "Mitä tuo
+mies minusta tahtoo?" Sitten se naurahti ääneen kuin kysyen: "Mitä
+ihmettä hän minusta tahtoo?" Sitten se sulki jälleen silmänsä ja
+nukahti yhä hymyillen ja häiriintymättä suudelmien myrskystä. Terese
+hymyili ja sanoi:
+
+"Sinä isätön ja äiditön lapsi raukka, tällaista et kait olisi osannut
+aavistaa?" Noin sanottuaan hän käänsi päänsä pois kuivatakseen
+kyyneleensä.
+
+"No -- ja minulle ei enää riitä mitään", sanoi Noëmi rakastettavalla
+tavalla yrittäen näyttää suuttuneelta.
+
+Mikael lähestyi häntä polvillaan. Hän ei saanut sanottua sanaakaan,
+painoi vain huulensa hänen kättään vastaan ja kätki kasvonsa
+hänen helmaansa. Hän oli vaiti niin kauan kuin lapsi nukkui. Kun
+pienokainen heräsi, alkoi se puhua omalla kielellään, jota me
+kutsumme itkuksi. Onpa onni, että jotkut ymmärtävät sitäkin kieltä.
+Se oli nälissään.
+
+Noëmi kehoitti nyt Mikaelia menemään ulos huoneesta, hän ei saisi
+tietää, mitä vieraalle lapselle annettiin ruuaksi.
+
+Mikael meni mökin edustalla olevalle aukealle. Hän oli kuin
+humalassa. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut toisella planeetalla,
+josta katsellaan alas maahan, josta on lähdetty, kuin vieraaseen
+taivaankappaleeseen.
+
+Hän on jättänyt maan päälle kaiken, mitä hän on sanonut omakseen,
+eikä hän enää tunne mitään huimausta, mikä vetäisi häntä sinne alas.
+
+Hän on kadottanut jalkainsa alta sen piirin, jossa hänen elämänuransa
+ori tähän saakka liikkunut ja uusi painopiste on vetänyt häntä
+luokseen.
+
+Uusi päämäärä, uusi elämä on hänen edessään -- yhtä hän vain ei
+ymmärrä: kuinka hänen on mahdollista kadota vanhasta maailmastaan?
+Ihmishermot eivät kestä oleskelemista toisessa maailmassa samaan
+aikaan kuin maan päällä, nousemista taivaaseen ja laskeutumista
+maan päälle, taivaassa seurustelemista enkelien kanssa ja maan
+päällä rahojen laskemista, oi, sitä ei ihminen kestä tulematta
+mielisairaaksi!
+
+Pikku lapsia ei suotta nimitetä enkeleiksi, sillä sana enkeli on
+johtunut kreikkalaisesta "angelos"-sanasta, joka merkitsee lähetti.
+He ovatkin lähettejä toisesta maailmasta, jonka outo, magneettinen
+ilmapiiri loistaa lapsenkasvoista, lapsen silmistä siihen, jolle
+lapsi on lähetetty. Lapsensilmissä on usein ihmeellinen, sininen
+säde, jolla on sanoin selittämätön taikavoima, joka myöskin puhuu
+meille. Tämä väri katoo silmistä heti kun lapsi oppii puhumaan,
+vain vastasyntyneen lapsen silmissä saattaa erottaa tämän sinisen
+välähdyksen.
+
+Oi, kuinka usein Timar istui tuntikausia ihailemassa tätä sinistä
+välkettä. Kun lapsi laskettiin ruohikolle lampaannahan päälle,
+heittäytyi Timar pitkälleen sen viereen katsellen sen ensi leikkejä.
+Hän poimi silloin tällöin kukkasen, jota kohti lapsi ojenteli
+kätösiään, sanoen: "No, tuosta sen saat!" ja sitten taas oli
+hänellä täysi työ saada se pois, sillä lapsella on tapana pistää
+kaikki, mikä sitä miellyttää, suuhunsa. Hän tutkisteli ensimmäisiä
+äänneyhtymiä, jotka tunkeutuivat lapsen huulilta, ja koetti selvittää
+niiden merkitystä. Hän antoi sen vetää itseään parrasta ja lauleli
+kehtolauluja saadakseen sen nukkumaan.
+
+Hänen tunteensa Noëmia kohtaan oli nyt aivan toisen laatuinen kuin
+ennen.
+
+Tässä tunteessa ei ollut mitään aistillista himoa, pelkkää ihastusta
+vain. Himon hehku oli vaihtunut suloiseen, kylläiseen lepoon. Hän
+tunsi samaa hyväätekevää tunnetta kuin kuumeesta vapautunut sairas.
+
+Noëmikin oli muuttunut suuresti sitten heidän viime tapaamansa. Hänen
+kasvoillaan oli lempeä, miellyttävä ilme. Vieno kärsivällisyys, jota
+ei voi teeskennellä eikä salata, ilmeni hänen mielenlaadussaan. Tyyni
+ylevyys yhtyneenä kainouteen säteili nuoresta naisesta, vaatien
+ehdotonta kunnioittamista ja arvonantoa.
+
+Timar ei voinut kyllästyä onneensa. Tuli päiviä, jolloin Timar epäili
+kaikkea uneksi, tätä puoliksi savesta, puoliksi puusta rakennettua
+mökkiä ja sisällä hymyilevää naista lepertelevä sylilapsi polvellaan.
+
+Ja hän ajatteli, miten kaikki olisi päättyvä.
+
+Hän harhaili ympäri saarta miettien tulevaisuutta.
+
+Mitä on sinulla annettavaa lapselle? -- Rahojako? -- Suuria
+maatilojako? -- Tällä saarella ei välitetä rahasta etkä saata
+liittää tähän saareen uusia maa-alueita. -- Otatko poikasi muassasi
+ja kasvatatko hänestä hienon herran, arvossapidetyn miehen? --
+Suostuisivatkohan naiset siihen? -- Vietkö heidätkin mukanasi?
+-- Vaikka he haluaisivatkin, et sinä voisi tehdä niin, sillä silloin
+he saisivat tietää, kuka sinä olet, ja he halveksisivat sinua. Vain
+täällä he voisivat olla onnellisia, vain täällä, missä ei kukaan
+kysele sen nimeä, saattaa se kulkea pää pystyssä. Naiset ovat
+antaneet pojalle vain yhden nimen _Adrodat_, Jumalanantama; muuta ei
+se tarvitse ja minkä nimen sinä antaisitkaan?
+
+Eräänä päivänä hän ajatuksiinsa vaipuneena tunkien näreikön lävitse
+harhaili saarella, vailla varsinaista päämäärää, ja joutui silloin
+äkkiarvaamatta erääseen paikkaan, missä kuiva lehdikkö kahisi hänen
+jalkojensa alla. Hän katseli ympärilleen: hän huomasi olevansa
+surullisella tavalla kuivettuneiden pähkinäpuiden alla. Kauniit,
+jalot puut olivat kaikki kuolleet; kevät ei ollut pukenut niiden
+oksia tuoreeseen vihreyteen vaan putoilleet, kuihtuneet lehdet
+peittivät maan.
+
+Täällä puuhautausmaalla teki Timar päätöksen. Kiireesti hän läksi
+takaisin mökille. "Terese, ovatko ne puusepänkalut vielä tallella,
+joita te käytitte taloa rakentaessanne?"
+
+"Ne ovat kamarissa."
+
+"Antakaa ne minulle. Minä olen tehnyt suunnitelman. Minä kaadan
+kuivuneet pähkinäpuut rakentaakseni niistä kauniin talon Dodille."
+
+Terese löi kätensä ihmeissään yhteen ja Noëmi vastasi suutelemalla
+pikku Dodiaan ikäänkuin sanoakseen hänelle: "kuuletko?"
+
+Mikael käsitti Teresen ihmetyksen hiljaiseksi epäilykseksi.
+
+"Niinpä niin", jatkoi Timar. "Minä rakennan yksinäni, ilman vierasta
+apua talon -- pienen talon, sellaisen kuin szeklit ja valakialaiset
+rakentavat tammesta ja jotka ovat sieviä kuin korurasiat. Minä
+rakennan pähkinäpuusta ruhtinaallisen asunnon, josta tulee Dodin talo
+hänen tultuaan suureksi."
+
+Terese vain hymyili.
+
+"Hyvä, Mikael, sepä oivallista! Minähän olen itsekin rakentanut
+pesäni kuin pääskynen. Minä olen itse rakentanut seinät savesta ja
+peittänyt ne kaisloilla. Mutta puusepäntyö ei ole _yhden_ miehen
+työtä. Vanhassa sahassamme on kaksi kädensijaa, _yksi_ ei saa sillä
+toimeen mitään."
+
+"Mutta meitähän onkin kaksi!" huudahti Noëmi vilkkaasti. "Enkö minä
+voi auttaa häntä? Ettekö usko käsivarsiani kyllin voimakkaiksi?"
+
+Ja hän kääri ylös hihansa aina olkapäähän saakka näyttääkseen, kuinka
+vahvat ne olivat. Näkyviin tuli voimakas Diana-käsivarsi voimakkaine
+lihaksilleen. Mikael suuteli käsivartta ylhäältä olkapäästä aina alas
+sormenpäihin saakka ja sanoi sitten:
+
+"Se käy laatuun."
+
+"Oi, me työskentelemme yhdessä!" sanoi vilkas Noëmi Timarin ajatuksen
+innostuttamana.
+
+"Me menemme molemmat metsään. Pikku Dodille ripustamme riippumaton
+puiden oksien väliin. Siellä työskentelemme koko päivän. Sinä, äiti,
+tuot meille ruokaa ja sitten me istuudumme kaadetun puun rungolle ja
+syömme samasta vadista. Voi, kuinka se on maistuva hyvältä!"
+
+Ja niin tapahtuikin.
+
+Mikael tarttui heti kirveeseen ja meni pähkinäpuulehtoon ryhtyäkseen
+työhön. Jo ennenkuin hän oli ennättänyt kaataa yhden puun ja karsia
+sen oksat, olivat hänen kätensä täynnä rakkoja. Noëmi lohdutti häntä
+sanoen, ettei naisten käsiin ikinä nouse rakkoja.
+
+Kun sitten kolme puuta oli kaadettu, niin että voitiin asettaa kolmas
+kahden toisen päälle poikittain, oli Noëmin apu tarpeen.
+
+Noëmi piti lupaustaan täytenä totena. Hän ryhtyi toimeen täydellä
+voimalla. Hänen hento ruumiinsa oli sangen voimakas ja sitkeän
+joustava. Hän käsitteli suurta sahaa niin taitavasti kuin olisi hän
+saanut opetusta siinä työssä.
+
+Täten oppi Timar kokemuksesta tuntemaan rakennustyömiehen ja hänen
+vaimonsa elämän, jotka auttavat tosiaan aamusta iltaan sahaustyössä.
+Päivällisajan tullessa kannetaan heille ruokaa ruukkuvadissa.
+He istuutuvat vierekkäin puun rungolle syöden hyvän papukeiton
+viimeistä pisaraa myöten, juovat yhteisestä ruukusta raikasta vettä
+ja laskeutuvat sitten hetkiseksi levolle. Vaimo asettuu pehmeille
+sahajauhoille, mies asettuu pitkälleen maan päälle. Vaimo peittää
+kasvonsa esiliinalla suojellakseen itseään nukkuessaan kärpäsiltä
+tai ottaa sylilapsen helmaansa koettaen kaikin tavoin saada sitä
+vaikenemaan niin kauan kunnes mies on nukahtanut.
+
+Illalla he menevät yhdessä kotiin. Rakentaja ottaa työkalunsa
+olalleen, vaimo lapsen syliinsä. Kotona leimuaa tuli takassa ja
+jo kauas tuntuu paistin tuoksu. Lapsi tuuditetaan uneen, vaimo
+etsii miehen piipun ja menee keittiöön etsimään palavaa tikkua
+sitä sytyttääkseen. Kun sen jälkeen höyryävä vati kannetaan sisään
+yrittävät he tehdä huomiseksi kaunista ilmaa ja kertovat toinen
+toisilleen, mitä lapsi on tehnyt päivän kuluessa.
+
+Ja sitten -- he eivät kysy toisiltaan:
+
+"Rakastatko minua?"
+
+Timar perehtyi pian työhön ja oppi valmistamaan pähkinäpuunpalkeista
+rakennusainesta. Kirves oli hänelle hyväksi avuksi.
+
+Noëmi katseli ihmetellen häntä.
+
+"Sano minulle, Mikael", hän kysyi eräänä päivänä, "etkö olekin joskus
+ollut rakentaja?"
+
+"Olenpa kyllä", vastasi tämä, "ja päälle päätteeksi laivanrakentaja."
+
+"Mutta kuinka sinusta on tullut sellainen herra, että voit olla
+poissa työstäsi koko päivän ja viettää aikasi toisaalla? Sillä nythän
+olet oma herrasi, etkö olekin? Eihän kukaan voi käskeä sinua?"
+
+"Siihen vastaan sinulle toiste", vastasi Mikael; mutta hän ei
+milloinkaan kertonut Noëmille mitenkä hänestä oli tullut niin
+ylhäinen herra, että hän saattoi kokonaisia viikkoja sahata puita.
+
+Hän kertoi tosin Noëmille paljon matkoistaan eri maissa; mutta hän
+ei milloinkaan tullut niin pitkälle tarumaisissa kertomuksissaan,
+että olisi maininnut jotakin itsestään. Hän osasi karttaa Noëmin
+uteliaisuutta olemalla koko päivän työssä kiinni, ja illalla levolle
+pannessa häneltä ei saanut mitään tietää -- vaikka useiden vaimojen
+tapana on juuri silloin kysellä niin paljon kuin mahdollista, kun
+mies ei voi päästä pakoon. Mutta onneksi oli taivas antanut hänelle
+suojan tätäkin vastaan. Heti paneuduttuaan levolle hän nukahti ja
+siten ei kuulustelusta voinut tulla mitään.
+
+Sinä pitkänä aikana, jonka Timar vietti Vapaalla Saarella oli hän
+vähitellen tehnyt sen huomion, että saari ei ollutkaan niin kätkössä
+maailmalta, ettei kenkään olisi, tiennyt sen olemassaolosta.
+
+Sen olemassaolosta tietää tosin eräs kokonainen yhteiskuntaluokka,
+mutta se ei ilmaise mitään. Tämän yhteiskuntaluokan muodostavat
+sivistyksen villit.
+
+Valtioiden rajalla laukeavat yhteiskunnalliset lait samoin kuin
+kirkkolainkin käskyt ja säädökset.
+
+Tämä yhteiskuntaluokka asustaa Unkarin ja Serbian raja-alueella.
+Maaperä on suotuisa. Mutkikas virta metsärikkaine saarineen, jonka
+toisistaan etäällä olevat rannat ovat aarniometsien peitossa. Puiden
+oksat ulottuvat veden pintaan asti.
+
+Avonaisia, raivatuita teitä on ani harvassa, kylät hajallaan eikä
+läheisyydessä ole ainoatakaan suurta kaupunkia. Näennäisesti
+vallitsee sotilaallinen komento, itse asiassa villikansan vapaus.
+Sotilaslaitos on menettänyt merkityksensä, syy, joka sen synnytti,
+nimittäin rajan vartioitseminen, on vuosisatoja sitten lakannut
+vaikuttamasta; vanha perivihollinen, turkkilainen on jo kauan sitten
+kadonnut sieltä. Nykyään käytetään aseita vain salakuljetuksen
+ehkäisemiseksi, ja siitä on ollut seurauksena, että salakuljetus
+on täällä todellinen elämänkutsumus. Sillä on oma järjestelmänsä,
+oma koulunsa, oma salainen hallituksensa ja se muodostaa valtion
+valtiossa.
+
+Timar löysi usein ihmeekseen pajupensaiden väliin kiinnitetyn veneen
+tai aluksen, jota ei kukaan vartioinut.
+
+Kun hän jonkun tunnin perästä palasi, ei sitä ollut enää.
+
+Toisinaan hän löysi näreiköstä kokonaisia kangaspakkoja, jotka myös
+olivat poissa silloin kun hän palasi harhailumatkoillaan samoille
+paikoille.
+
+Kaikki nämä salaperäiset ihmiset, jotka valitsivat saaren
+lepopaikakseen, näyttivät tahallaan karttavan mökin läheisyyttä. He
+tulivat ja menivät polkematta polkuja ruohikkoon.
+
+Oli kumminkin toisia tilaisuuksia, jolloin he tulivat mökin luo.
+Vierailut koskivat silloin aina Tereseä.
+
+Niin usein kuin Almira ilmaisi haukunnallaan vieraita lähestyvän,
+jätti Timar työnsä, kiirehti mökille ja meni sisimpään huoneeseen.
+Hän ei uskaltanut näyttäytyä kenellekään. Tosin hänen kasvattamansa
+parta oli muuttanut hänen kasvojaan; mutta voisihan helposti sattua
+saarelle tulemaan joku henkilö, joka oli nähnyt hänet toisaalla ja
+joka tuntisi hänet.
+
+Yhteiskunnan villit tulivat Teresen luo, kun joku onnettomuus oli
+kohdannut heitä. Nämä ihmiset kulkevat usein sellaisissa paikoissa,
+joissa he saavat haavoja, pahoja syviä asehaavoja. He eivät voi mennä
+niitä näyttämään rykmentinlääkärille, sillä seuraus olisi kuulustelu.
+Mutta saaren rouvalla on lääkkeitä, millä parantaa haavoja; hän osaa
+sitoa ammottavia haavoja ja antaa heille haavapalsamia; hän osaa
+myös hoitaa luumurtoa. Näillä seuduin, etenkin Turkin puolella, on
+eräänlaatuinen ilkeä ihopaise yleinen. Niitäkin osasi Terese parantaa
+yksinkertaisilla yrteillä, joiden voiman hätä oli opettanut hänen
+keksimään. Senkintähden etsivät sairaat häntä ja pitävät salassa
+hänen oleskelupaikkansa, syystä että he tietävät lääkärien ja
+apteekkarien vihaavan puoskareita.
+
+Yhteiskunnan villeillä on myös usein riitaisuuksia keskenään. Näitä
+he eivät voi jättää tuomarin ratkaistaviksi. He tietävät liian
+hyvin tämän panevan sekä syyttäjän että syytetyn häpeäpaaluun. He
+tulevat senvuoksi viisaan saarenrouvan luo ja jättävät riitansa hänen
+ratkaistavakseen, ja hänen tuomionsa on heille sellainen tuomio,
+johon jokaisen on tyydyttävä. Useimmissa tapauksissa on kysymys
+verikostosta. Terese osaa rauhoittaa raivoisia riitapuolueita ja nämä
+pitävätkin ne rauhanlupaukset, jotka he tekevät hänen edessään.
+
+Välistä eksyy hänen mökkiinsä joku umpimielinen olento, joka arkana
+karttaa ihmiskatseita ja pakenee ihmisten ilmoilta -- rikollinen,
+jota omatunto ajaa ja jolla ei ole rohkeutta mennä sielunpaimenen
+luo peläten helvettiä ja vankeutta. Saarenrouva osaa parantaa
+niitäkin. Hän vuodattaa lievittävää palsamia heidän sydämiinsä, uskoa
+jumalalliseen armahdukseen, johon hän itse uskoo.
+
+Välistä tulee vainottu, väsynyt ja nälän ja janon näännyttämä
+ihminen salaa hänen ovensa kynnykselle. Hän ei kysy: "Mistä olet
+ja minne menet?" Hän ottaa hänet ystävällisesti vastaan ja päästää
+hänet luotaan virkistyneenä ja levänneenä täytettyään hänen pussinsa
+eväillä.
+
+Hänet tuntee moni, jonka uskonto on vaitiolo, eikä ole ainoatakaan
+salaista liittoa, joka kykenisi liittämään vanhaa ja nuorta niin
+lujasti yhteen kuin nämä ihmiset ovat kiintyneet saarenrouvaan.
+
+Kaikki myös tietävät, ettei hänellä ole rahoja; ahneudellakaan ei ole
+mitään syytä tahtoa pahaa hänelle.
+
+Timar tuli siihen vakaumukseen, että hän oli paikassa, minkä ylitse
+vuosisadat saisivat vierähtää, ennenkuin sen ja sen asukkaiden
+historia olisi vedetty siihen kaaokseen, jota kutsutaan maailmaksi.
+
+Timar saattoi täällä jatkaa rakennustyötään pelkäämättä, että
+maailma milloinkaan tulisi tietämään Mikael Timar von Levetinczyn,
+hovineuvoksen, maatilainomistajan, pankkiirin, joka käsitteli
+miljoonia, toimivan täällä rakennustöissä ja levätessään raskaan
+päivätyönsä jälkeen ottavan esiin kynäveitsensä leikelläkseen
+varjostinta pajunvitsoista lapsiparalle, jolla ei ollut isää eikä
+äitiä eikä edes kunnon nimeä.
+
+Ja mitä riemua hän täällä tunsikaan! Kuinka hartaasti hän
+kuunteleekaan lapsen ensimmäisiä puheyrityksiä. Kuinka lapsukainen
+paneekaan parastaan yritellessään muodostella tottumattomilla
+huulillaan tätä sanaa!
+
+"Pappa!"
+
+Tietysti oppii lapsi ensinnä tämän sanan.
+
+Sen mielestä ei toisin saata olla, kuin että mies, joka hymyilee
+hänelle niin hellästi on hänen isänsä.
+
+Kuinka poika tietäisi olevansa köyhän salakuljettajan poika, jonka
+isä ja äiti ovat kuolleet?
+
+Vihdoin alkaa hänkin tuntea elämän surullisia puolia. Lapsentaudit
+alkavat. Kuinka paljon tuskaa, kuinka monta unetonta yötä uuden
+hampaan puhjetessa! Noëmi jää koko päiväksi hänen luokseen ja Mikael
+lyö joka tunti kirveensä lankkuun ja juoksee kotiin katsomaan, miten
+pikku Dodi voi. Sitten hän ottaa hänet Noëmin käsivarrelta, kantaa
+häntä ympäri huonetta tuntikausia laulaen hänelle kehtolaulua:
+
+    "En linnoihinkaan vaihtaisi
+    Ma majaa armahaisen..."
+
+Ja kun hänen onnistui tuudittaa lapsi uneen ja lieventää sen tuskat
+oli hän ylpeä voitostaan.
+
+Eräänä päivänä oli Timar päässyt niin pitkälle, että hän oli jo
+tehnyt lankuiksi kaikki pähkinäpuut. Tähän saakka hän oli osannut
+työnsä, mutta ei siitä eteenpäin. Sillä rakennustyö on taidokasta,
+ja hän ei ollut puhunut totta sanoessaan Noëmille ymmärtävänsä asian
+perinpohjin. Hän ei tiennyt, miten jatkaa.
+
+Syksy lähestyi. Terese ja Noëmi olivat jo tottuneet, että Timar lähti
+pois heidän luotaan syksyn tullessa. Olihan hänellä omat toimensa.
+Hänen toimensa oli varmaankin sen laatuinen, että se meni kesällä
+itsestään, mutta talvella oli hänen ehdottomasti omistettava sille
+kaikki voimansa.
+
+Niinhän muutkin kauppiaat menettelivät, ja kauppiaana häntä pidettiin
+jo laajemmissakin piireissä.
+
+Timea taasen luuli Timarin juuri kesän aikana täytyvän kaikin voimin
+antautua teollisuus-, maanviljelys- ja kauppatoimiin ja senvuoksi
+viipyvän poissa kotoa.
+
+Syksystä kevääseen hän petti Noëmia keväästä syksyyn Timeaa. Ei hän
+voinut syyttää itseään epäjohdonmukaisuudesta.
+
+Tänä vuonna hän lähti saarelta vielä aikaisemmin kuin ennen. Hän
+riensi takaisin Komorniin.
+
+Hänen poissaolonsa aikana olivat kaikki hänen alotteensa onnistuneet
+odottamattoman hyvin. Päälle päätteeksi oli hän voittanut päävoiton
+valtion suurissa arpajaisissa. Kauan sitten unohdettu arpalippu
+makasi jossakin laatikossa muiden paperien joukossa ja vasta kolme
+viikkoa vetämisen jälkeen meni Timar nostamaan nuo odottamattomat
+satatuhatta markkaa, kuten henkilö, joka tuskin kiinnittää huomiota
+sellaiseen vähäpätöisyyteen. Ihmiset saivat yhä uutta syytä
+ihmettelyynsä.
+
+"Hänellä on niin paljon rahaa, ettei hän tarvitse enempää", sanottiin.
+
+Ja mitä hän tekisi niillä?
+
+Hän kutsui eteviä rakennusmestareita ja puuseppiä Szeklien ja
+Zarend'in alueelta, missä osataan rakentaa oivallisia puutaloja,
+todellisia palatseja puusta. Szeklit ja rumaanilaiset aateliset
+tilanomistajat asuvat sellaisissa rakennuksissa ja sisustus on
+samanlaista puutyötä. Talo samoinkuin huonekalut, pöydät, tuolit ja
+kaapit ovat saman mestarin tekoa. Kaikki on puusta; ei ainoatakaan
+raudanpalaa eikä edes naulaa ole koko rakennuksessa.
+
+
+
+
+Kuudes luku.
+
+PUUNLEIKKAAJÄ.
+
+
+Timar tapasi kotiintullessaan Timean jonkun verran sairaana. Tämän
+johdosta hän kutsui pari Wieniläistä lääkäriä neuvottelemaan hänen
+tilastaan.
+
+Lääkärit neuvoivat vaihtamaan ilmanalaa ja kehoittivat Timeaa
+matkustamaan Meraniin.
+
+Mikael saattoi vaimonsa ja Atalian sinne. Tässä lauhkeassa,
+suojaisessa Tyrolin laaksossa etsi hän Timealle asunnoksi huvilan,
+jonka puutarhassa oli pieni schweitziläis-tyylinen huvimaja. Hän
+tiesi sillä ilahuttavansa Timeaa.
+
+Talven kuluessa hän kävi siellä usein Timeaa tervehtimässä erään
+vanhanpuoleisen miehen seurassa ja hän huomasi Timean todella pitävän
+lempipaikkanaan huvimajaa puutarhassa.
+
+Hän rakennutti nyt Komorniin samanlaisen. Szekliläismestari, jonka
+hän oli vienyt mukanaan Meraniin oli mestari niissä asioissa. Hän
+oli piirtänyt huvimajan Meranissa ja sen sisustuksen pienimpiä
+pikkuseikkoja myöten sekä laittoi nyt työpajansa Timarin taloon
+Serberkadulle ja ryhtyi toimeen. Ei kukaan saanut tietää asiasta,
+sillä talo piti tulla yllätyksenä. Mutta nyt tarvitsi mestari sälliä,
+joka auttaisi häntä työssä. Oli tuskin mahdollista löytää sellaista,
+joka ei juoruaisi muille. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin että
+Timar suostui rupeamaan sälliksi, ja nyt hän kilpaa mestarinsa kanssa
+käsitteli kirvestä, poraa, sahaa, sorvia y.m. puusepänkaluja.
+
+Mutta mitä mestariin itseensä tulee, ei hän olisi, vaikka hänen
+suunsa olisi suljettu Salomonin sinetillä, voinut pitää salaisuutta
+takanaan, vaan hän kertoi sunnuntai-iltana läheisimmille ystävilleen,
+tietenkin salaisuudessa, minkä yllätyksen herra Levetinczy valmisti
+rouvalleen. Nyt aluksi järjestettiin eri osat ja liitettiin ne
+yhteen; sitten kun kaikki olisi valmista pystytettäisiin talo
+Monostorpuutarhaan. Hän itse, upporikas herra von Levetinczy, ei
+pitänyt itseään liian hyvänä työskentelemään puusepän työssä aamusta
+iltaan ja hän oli jo niin taitava, että saattoi milloin tahansa
+ruveta sälliksi. Hän ei ensinkään välittänyt liikeasioistaan, ne
+hän jätti asiamiesten huoleksi, ja itse hän seisoi koko päivän
+työpajassa sahaten, höyläten ja sorvaten. Mutta tätä ei saisi kertoa
+kenellekään, sillä armolliselle rouvalle piti valmistaa todellinen
+yllätys hänen kotiin palatessaan.
+
+Mutta pian tiesi koko kaupunki salaisuuden, ja siten sai
+Sohvi-rouvakin tiedon siitä. Hän kirjoitti asiasta Atalialle ja
+Atalia kertoi Timealle, joten tämä jo edeltäkäsin tiesi, että
+Mikael hänen palatessaan Komorn'iin keväällä ajaisi ensimmäisenä
+kevätpäivänä Monostorkukkulalle, missä heillä oli kaunis
+hedelmäpuutarha. Siellä, kukkulan Tonavan puoleisella rinteellä hän
+olisi löytävä kauniin Meranilaisen huvimajansa sekä ompelupöytänsä
+akkunan ääressä, valkopyökistä tehdyn kirjahyllynsä hänen
+lempikirjoineen, koivunoksista punotun nojatuolinsa kuistilla ja
+kaikki tämä on oleva hänelle yllätyksenä ja hänen on hymyiltävä
+ikäänkuin ilostuisi suuresti, ja kun hän kiittelee mestaria, joka
+on valmistanut kaikki niin hyvin on hän kuuleva tämän sanovan:
+"Kiitos ei kuulu minulle, armollinen rouva, vaan sällilleni, joka
+on suorittanut kauneimmat puuleikkaukset. Kuka on laittanut tämän
+paneelin, nämä keveät ristikot, nämä pilarien kapiteelit? Sällini,
+ja kuka oli sällini? Armollinen herra Levetinczy itse! Tämä malli on
+hänen työtään, armollinen rouva."
+
+Ja sitten täytyy Timean taas hymyillä ja etsiä sanoja
+kiitollisuuttaan ilmaistakseen.
+
+Vain sanoja! Sillä lahjoittakoon hän vaimolleen kalleuksia
+tai antakoon hän hänelle kovaa ruisleipää, jota hän ansaitsee
+päivätöillään, vaimonsa rakkautta hän ei kuitenkaan voi ostaa.
+
+Kaikki kävikin näin.
+
+Keväällä Timea palasi kotiin; Monostor-yllätys oli
+suunnitelmanmukaisesti järjestetty suurin kemuin ja monin vierain.
+Timean kasvoilla leijaili raskasmielinen hymyily, Timarin kaino
+hyvyys, niin yhden kuin toisenkin vieraan kasvoilla kateus.
+
+Naisvieraat arvelivat, ettei mikään vaimo ollut Timarin veroisen
+miehen vertainen. Hän on aviomiehen ihanne. Mutta miehet olivat
+toista mieltä. He pitivät sitä huonona merkkinä, että miehen täytyi
+pyrkiä vaimonsa suosioon lahjoilla ja imartelulla.
+
+Vain Atalia vaikeni. Hän etsi salaisuuden ariadnelankaa, mutta
+turhaan.
+
+Timeaan nähden hän oli varma asiastaan. Hän kärsi lakkaamatta ja
+kuihtui. Se myrkky surmaa hitaasti, joka ei ole ruumiissa vain
+sielussa.
+
+Se surmaa hitaasti mutta varmasti.
+
+Mutta miten on Timarin laita? Hänen kasvoillaan välähti jotakin
+onnen tapaista, mutta mistä hän oli sen varastanut? Hän oli pelkkää
+huomaavaisuutta ja pyrkii Timean suosioon kaikin voimin. Mitä hän
+sillä tahtoo salata? Maailman silmissä hän näyttäytyi mitä hellimpänä
+ja onnellisimpana puolisona. Mitä etuja hän voisi sillä saavuttaa?
+Seurassa hän on puhelias ja hyvällä tuulella, Atalian seurassa
+vapaa, miltei hyväntahtoisen välinpitämätön, ikäänkuin hän jo olisi
+unohtanut, mitä hän oli tältä kuullut ja mikä oli loukannut häntä
+sydänjuuria myöten. Vieläpä hän tanssikin Atalian kanssa kotiljonkia.
+
+Onko hän onnellinen? Vai onko hän vain olevinaan? Olisiko hän jo
+tylstynyt vai tahtoisiko hän saavuttaa mahdottomia? Tahtooko hän
+valloittaa Timean sydämen? Olisi turha vaiva yrittääkin. Tietäähän
+Atalia sen omista tunteistaan. Hänelle on ilmestynyt uusia kosijoita,
+useampiakin -- rehellisiä pikku porvareita, jotka pystyivät
+elättämään vaimon; mutta hän on hyljännyt heidän tarjouksensa.
+Hänelle ovat kaikki miehet välinpitämättömiä. Hän ei voi rakastaa
+muita kuin sitä yhtä, jota hän vihaa. Vain Atalia ymmärsi Timeaa.
+
+Mutta vaikka hän ymmärtääkin Timeaa, ei hän saata käsittää Mikaelia.
+Tämä mies, jolla on niin hymyilevät kasvot ja imarteleva käytös ja
+niin hyväntahtoinen mielenlaatu pysyy hänelle arvoituksena. Hän on
+kultapoika, jossa ei voi keksiä ainoatakaan ruostetahraa.
+
+Mikael huomasi usein Atalian silmissä tutkivan katseen, ja silloin
+sanoi joku ääni hänen sielunsa tummassa syvyydessä hymyillen:
+
+"Mieti, mieti sinä vain, jos saat selville! Et sinä eikä kukaan
+muukaan ole saapa selville, miksi minä tein puusepäntyötä koko
+talven. Minä olen tehnyt sitä oppiakseni rakentamaan samanlaisen
+rakennuksen eräälle nimettömälle olennolle eräässä maailman etäisessä
+kolkassa. Rakkaudesta erääseen olentoon, joka asuu siellä, olen
+tehnyt työtä käteni rakoille. Arvaa sinä, talon suojeluspaholainen,
+mikä sen olennon nimi on!"
+
+Timar kutsui taas etevimmät lääkärit luokseen neuvottelemaan
+Timean terveyden tilasta. Tällä kertaa ehdotettiin Biarritzin
+kylpylaitosta. Mikael saattoi itse Timean sinne, järjesti hänen
+asuntonsa mahdollisimman mukavaksi, huolehtien siitä, että hän
+puvuissa ja vaunuissa saattoi kilpailla minkä englantilaisen ladyn
+tai venäläisen ruhtinattaren kanssa hyvänsä sekä jätti hänelle
+täysinäisen rahakukkaron pyytäen hänen jättämään sen takaisin
+tyhjänä. Ataliaakin kohtaan hän osottautui sangen jalomieliseksi.
+Kylpyvieraiden luetteloon hän merkitsi hänet Timean serkuksi ja hänen
+täytyi samoinkuin Timeankin, muuttaa pukua viisi kertaa päivässä.
+
+Voiko perheenpäämiehen velvollisuuksia täyttää oivallisemmin?
+
+Sitten hän kiiruhti pois, ei kotiin vaan Wieniin.
+
+Siellä hän osti kaiken, mitä hyvin varustetussa puusepän-, rakennus- ja
+sorvausverstaassa tarvitaan sekä antoi pakata kaikki tarpeet
+laatikkoihin, jotka lähetti Pancsovaan.
+
+Mutta nyt hänen täytyi keksiä uusi veruke, millä saattoi kuljettaa
+nämä laatikot Vapaalle Saarelle.
+
+Hänellä olikin täysi syy olla varovainen. Vasemman Tonavan rannan
+kalastajat, jotka olivat useita kertoja nähneet hänen kulkevan
+Ostrova-saaren ohitse, olivat jo kauan vaivanneet päitään
+kysymyksellä, kuka tämä mies oli, ja miksi hän niin usein harhaili
+näillä seuduin?
+
+Kun laatikot saapuivat Pancsovaan, lastautti hän ne vaunuihin ja
+kuljetutti ne poppelimetsään Tonavanrannalle, missä ne uudelleen
+nostettiin pois. Senjälkeen hän lähetti sanan kalastajille ja
+kehoitti näitä kulettamaan laatikot Vapaalle Saarelle. Niissä oli
+muka aseita.
+
+Näillä sanoilla hän oli upottanut salaisuuden meren syvyyteen.
+
+Tästälähtien hän saattoi matkustaa edes takaisin sekä auringon- että
+kuunvalossa; ei kenkään ilmaisisi hänestä sanaakaan. Kaikki tiesivät
+nyt hänen olevan serbialaisten ja montenegrolaisten vapaussankarien
+asiamiehen, ja tätä tietoa ei mikään kidutuspenkki olisi voinut
+pakottaa esiin näistä ihmisistä. Hän oli nyt heidän silmissään pyhä
+ja loukkaamaton ihminen.
+
+Kätkeytyäkseen itse pimeyteen hän siis petti jokaista, jonka kanssa
+hän vaihtoi sanankin.
+
+Kalastajat kuljettivat laatikot yöllä ja Timar seurasi heitä.
+Saarella he etsivät valkamapaikan siinä, missä oli tihein metsä ja
+kantoivat laatikot maihin. Mikael tahtoi maksaa heille, mutta he
+eivät ottaneet vastaan äyriäkään, vaan puristivat ainoastaan hänen
+kättään.
+
+Hän jäi saarelle, kalastajat palasivat takaisin.
+
+Oli kaunis kuutamoyö. Satakieli lauloi pesänsä yläpuolella.
+
+Mikael meni rantaa pitkin etsimään sitä polkua, joka johti taloon.
+Hän tuli rakennuspaikalle, missä hän edellisenä syksynä oli jättänyt
+työnsä kesken. Hakatut puunrungot olivat huolellisesti peitetyt
+kaisloilla, ettei talven lumi vahingoittaisi niitä.
+
+Sieltä johti tie kukkaislehtoon. Ruusut olivat jo ammoin
+kukkineet siihen aikaan, jonka Timar oli viettänyt Timean kera
+Monostorhuvilassa ja kylpylaitoksessa. Tänä vuonna hän oli
+laiminlyönyt ruususadon. Häntä oli varmaankin jo levottomuudella
+odotettu. Mutta hänen oli täytynyt pitää huolta siitä, että hänellä
+oli "sumua edessä ja sumua takana."
+
+Hän lähestyy pientä taloa varpaisillaan. On hyvä merkki, ettei kuulu
+mitään melua. Hän selitti Almiran vaikenemisen johtuvan siitä, että
+koira oli pantu yöksi keittiöön, jotta se ei herättäisi nukkuvaa
+lasta. Siitä päättäen siis kaikki talossa elävät ja ovat terveinä.
+
+Oi, kuinka usein hän olikaan uneksinut tästä talosta valveilla ollen
+ja unessa! Kuinka usein hän olikaan nähnyt itsensä lähestymässä majaa!
+
+Toisinaan hän luuli talon palaneen. Nokiset kattohirret olivat sisään
+pudonneet ja seinillä kasvoi rikkaruohoa. Ei kukaan voinut kertoa
+hänelle, miten asukkaiden oli käynyt.
+
+Välistä hän taasen kuvitteli mielessään, että hurjia, aseellisia
+joukkoja syöksyi hänen sisäänastuessaan häntä vastaan, tarttuen hänen
+kurkkuunsa huutaen: "Juuri sinua me olemme odottaneet!" sulkien hänen
+suunsa ja työntäen hänet kellarin luukusta alas.
+
+Välistä hän näki rakkaansa verisen ruumiin edessään. Noëmin pitkät,
+kultaiset kiharat olivat poljetut tomuun ja hänen vieressään makasi
+lapsi pää murskana. Oi, mitä tuskia hän olikaan tuntenut näitä kuvia
+nähdessään! Hänen oli täytynyt jättää rakkaansa niin pitkäksi ajaksi
+yksin tänne. Välistä hän uneksi Noëmin luo astuessaan kohtaavansa
+kylmät alabasterikasvot Noettiin hymyilevien kasvojen sijaan ja
+nämä kasvot kysyivät: "Missä olette viipynyt näin kauan, herra von
+Levetinczy?"
+
+Mutta nyt, kun hän seisoi pienen rakennuksen edessä hävisivät
+kaikki kauhunkuvat. Täällä oli kaikki kuten ennen. Täällä asuivat
+edelleenkin ne, joita hän rakasti.
+
+Kuinka hän ilmoittaisi heille tulostaan? Kuinka hän yllättäisi heidät?
+
+Hän asettui pienen, matalan akkunan eteen, joka oli aivan
+ruusupensaan peitossa ja alkoi laulaa pientä lauluaan:
+
+    "En linnoihinkaan vaihtaisi
+    Ma majaa armahaisen..."
+
+Hän ei ollut erehtynyt. Seuraavassa minuutissa akkuna aukesi ja
+Noëmin ilosta säteilevät silmät katsoivat ulos.
+
+"Oma Mikaelini!" änkötti pikku raukka.
+
+"Niin, juuri sinun Mikaelisi!" kuiskasi hän tarttuen molemmin käsin
+Noëmin rakkaaseen päähän. Hänen seuraavat sanansa olivat: "Entä Dodi?"
+
+"Hän nukkuu."
+
+"Hiljaa, niin että emme herätä häntä!"
+
+Ja nyt kuiskasivat vain huulet sanottavansa.
+
+"Mutta tule toki sisään!"
+
+"Hän saattaa herätä ja alkaa itkeä."
+
+"Oi, eihän hän ole enää itkevä lapsi. Hän on jo yli vuoden vanha..."
+
+"Mitä? Kokonaisen vuodenko vanha? Silloinhan hän on jo aika mies."
+
+"Hän osaa jo sanoa sinunkin nimesi."
+
+"Mitä? Puhuuko hän jo?"
+
+"Hän opettelee parhaillaan kävelemään."
+
+"Ei, mutta käveleekö hän myös?"
+
+"Nykyään hän jo syökin joka lajia."
+
+"Se ei ole mahdollista! Se on vielä liian aikaista."
+
+"Mitä _sinä_ siitä ymmärrät? Näkisitpä vain hänet."
+
+"Vedä verho sivulle ja anna kuun paistaa sisään niin saatan nähdä
+hänet."
+
+"Ei, se ei käy päinsä. Kun kuu paistaa nukkuvaan lapseen, tulee se
+sairaaksi."
+
+"Lorua."
+
+"Lapsissa on paljon ihmeellistä. Siihen täytyy uskoa. Sentähden
+uskotaan lapset naisten huostaan, sillä nämä uskovat kaikkea. Tule
+katsomaan häntä tänne sisälle."
+
+"En minä tule sisälle niin kauan kuin hän nukkuu. Voisin herättää
+hänet. Tule sinä mieluummin minun luokseni."
+
+"En voi. Hän heräisi heti, kun minä menen ulos ja äiti nukkuu
+sikeästi."
+
+"No, mene sitten takaisin hänen luokseen. Minä jään tänne ulos."
+
+"Etkö tahdo panna nukkumaan."
+
+"Pianhan on päivä. Mene takaisin hänen luokseen, mutta anna akkunan
+olla auki."
+
+Ja niin hän jäi avoimen akkunan ääreen katsellen huoneeseen, jonka
+lattialle kuu piirteli hopeakuvioita ja koetti käsittää niitä ääniä,
+joita tunkeutui sisältä, ensiksi lyhyttä valitusta kuin heräävän
+lapsen itkun alkua, sitten hiljaista laulua, joka ikäänkuin unessa
+toisti säveltä: "En linnoihinkaan vaihtaisi...", viimeksi suudelman,
+jommoisen hyvä lapsi saa nukuttuaan kiltisti kehtolauluun.
+
+Käsivarret nojaten akkunalautaan ja kuunnellen nukkuvien hengitystä,
+odotti Timar kunnes aamu alkoi sarastaa makuuhuoneessa.
+
+Aamuruskon loistoon heräsi ensin lapsi, joka ilmaisi heräämisensä
+valoon helähtävällä naurulla ja nyt eivät muut voineet ajatellakaan
+nukkumista: Poika melusi ja leperteli, hänen puhettaan ymmärsivät
+ainoastaan Noëmi ja hän.
+
+Kun Mikael vihdoin oli saanut lapsen käsivarrelleen, sanoi hän sille:
+
+"Nyt jään tänne niin pitkäksi aikaa, kunnes saan talosi valmiiksi,
+Dodi."
+
+Lapsi vastasi tähän jotakin, joka Noëmin tulkinnan mukaan merkitsi:
+"Juuri sitä tahdonkin."
+
+Timar vietti nyt kaksoiselämänsä onnellisimpia hetkiä.
+
+Ei mikään häirinnyt hänen onneaan, ei muu kuin ajatus, että hänen oli
+vielä palattava toiseen elämään.
+
+Jos hän voisi keksiä keinon, millä päästä tästä toisesta elämästä,
+miten rauhallisesti hän viettäisikään elämäänsä täällä!
+
+Eikö mikään ollut yksinkertaisempaa kuin päästä siihen. Hän jäisi
+vain yksinkertaisesti tänne. Häntä etsittäisiin vuoden ajan,
+ehkä kolmen vuoden aikana joskus muisteltaisiin, sitten hänet
+unohdettaisiin, maailma unohtaisi hänet ja hän maailman, mutta Noëmi
+olisi tallella.
+
+Ja Noëmi onkin aarre.
+
+Häneen on kätketty kaikki naisen viehättävyys, kaikki viat puuttuvat.
+Hänen kauneutensa ei ole sitä lajia, johon pian väsyy. Jokainen
+mielialan vaihtelu antaa hänen kauneudelleen uutta lumoa. Hänen
+mielenlaatuunsa on yhtynyt hellyyttä, lempeyttä ja tulta. Neitsyt,
+hengetär ja vaimo sulavat yhteen hänessä. Hänen rakkaudessaan ei ole
+mitään itsekästä; koko hänen olemuksensa on sulautunut siihen, jota
+hän rakastaa. Rakastetun kärsimykset ja ilot ovat hänen kärsimyksiään
+ja ilojaan, muita hän ei tunnekaan. Kotona hän ajattelee aina
+rakkaansa mukavuutta, työssä hän auttaa häntä lakkaamatta. Aina hän
+on iloinen ja reipas ja jos joskus pahoinvointi vaivaa rakasta, niin
+parantaa hän sen suutelemalla tätä otsalle. Hän on alistuvainen
+jumaloivan ihailijansa tahtoon. -- Ja kun Noëmi ottaa lapsensa
+polvelleen leikkiäkseen sen kera silloin täytyy hänen iloita, joka
+omistaa ja ei omista Noëmia.
+
+Mutta Timar ei vielä ole aivan poissa suunniltaan. Hän hieroo vielä
+sopimusta kohtalon kanssa. Hinta on vielä liian korkea, vieläpä
+tästäkin aarteesta, joka oli:
+
+"Nuori vaimo hymyilevä lapsi polvellaan."
+
+Mutta hintana onkin koko maailma. On uhrattava omaisuus, joka nousee
+miljooniin, yhteiskunnallinen asema, ylhäinen sääty, ylhäiset
+tuttavuudet ja alotetut yritykset, joilla on maailman merkitys ja
+joiden onnellisesta ratkaisusta riippuu tärkeän, isänmaallisen
+teollisuudenhaaran tulevaisuus. Ja lisäksi Timea!
+
+Kenties hän olisi mukautunut ajatukseen heittää aarteensa maailman
+jalkojen juureen. Ne ovat tulleet virran pohjalta, menkööt ne
+takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Mutta hänen turhamaisuutensa
+ei voinut tyytyä siihen ajatukseen, että valkokasvoinen nainen, jota
+hänen miehensä hehku ei voinut lämmittää tuli jo tässä elämässä
+onnelliseksi -- toisen kanssa.
+
+Hän ei kenties itsekään tiennyt, mitä paholaista hän elätti povessaan.
+
+Vaimo, joka ei voi rakastaa häntä, kuihtuu hänen silmiensä edessä.
+
+Mutta hän itse viettää onnellisia hetkiä siellä, missä osataan
+rakastaa häntä.
+
+Ja näinä onnellisina päivinä kohosi nopeasti se talo, jonka palkkeja
+nyt oppinut rakennusmestari taitavin käsin liitti yhteen. Jo
+olivat seinät pystyssä, tehtyinä kauniista, sileäksihöylätyistä
+pähkinäpuulankuista, jotka olivat sovitetut yhteen niin hyvin, ettei
+pieninkään tuulenpuuska voinut tunkeutua lävitse. Kattokin oli jo
+valmiina ja peitettynä leveillä kattopäreillä, jotka szeklien tapaan
+olivat leikatut suomun tapaisiksi. Puusepäntyö oli nyt aivan valmiina
+ja sitten alkoi puunleikkaajan työ. Tämän suoritti Mikael ilman apua
+ja hänet saattoi nähdä aamusta iltaan verstaassa, jonka hän oli
+valmistanut itselleen uuteen taloon. Siellä hänen kuultiin laulavan
+höylätessään ja sahatessaan.
+
+Ahkeran käsityöläisen tavoin hän poistui työstään vasta yön tullessa.
+Silloin hän palasi majaan, missä hyvä ateria odotti häntä. Illallisen
+jälkeen hän istuutui penkille majan edustalle ja sytytti piippunsa.
+Noëmi istuutui hänen viereensä ottaen pojan syliinsä antaakseen
+Mikaelin kuulla, mitä tämä oli oppinut päivän kuluessa. Yhden uuden
+sanan.
+
+Oi, eikö tämä yksi sana ole suurempaa tietoa kuin koko maailman
+viisaus?
+
+"Kuinka paljosta möisit Dodin?" kysyi Noëmi kerran häneltä
+veitikkamaisesti hymyillen. "Koko maailmastako, jos se olisi täynnä
+timantteja?"
+
+"En edes taivaasta täynnä enkeleitä."
+
+Mutta pikku Dodi oli sinä päivänä hyvällä tuulella. Vallattomasti
+se tarttui pikku kätösellään piippuun, joka oli Mikaelin hampaiden
+välissä ja vetäsi varresta, kunnes sai piipun pois suusta ja heitti
+sen sitten äkkiä maahan. Pää oli savesta ja särkyi tietysti heti.
+
+Timar kiihtyi hiukan ja antoi lapselle rangaistukseksi tehdystä
+vahingosta kevyen lyönnin kädelle. Pienokainen katsahti häneen
+suurilla silmillään ja kätki sitten kasvonsa äitinsä povelle alkaen
+itkeä.
+
+"Näetkö", sanoi Noëmi surullisesti, "sinä olisit antanut hänet
+yhdestä vaivaisesta piipustakin ja tämä oli lisäksi vain savesta."
+
+Mikael katui syvästi, että oli lyönyt poikaa. Hän koetti rauhoittaa
+häntä hyväilevin sanoin ja suuteli kättä, jota oli lyönyt, mutta
+poika pysyi arkana ja piiloutui Noëmin kaulahuivin alle. Hän oli
+koko yön levoton. Hän ei tahtonut nukkua, vaan itki lakkaamatta.
+Timar suuttui siitä. Hän sanoi pojalla olevan uhkamielisen luonteen.
+Hänen itsepäisyytensä olisi murrettava ajoissa. Noëmi katsahti häneen
+tällöin lempeän nuhtelevasti.
+
+Seuraavana aamuna lähti Timar tavallista aikaisemmin työhönsä.
+Mutta hänen ei kuultu laulavan koko päivänä. Hän jätti työnsäkin
+aikaisemmin kuin ennen iltapäivällä ja tullessaan kotiin hän saattoi
+Noëmin katseesta huomata tämän kovin säikähtyvän hänen ulkomuotoaan.
+Hänen kasvojensa väri oli aivan muuttunut.
+
+"Minä voin pahoin", hän sanoi Noëmille; "minun pääni on niin raskas,
+jalat tuskin kantavat ja koko ruumistani kolottaa. Minun täytyy panna
+maata."
+
+Noëmi kiirehti tekemään hänelle vuodetta sisähuoneeseen ja auttoi
+häntä riisuutumaan. Huolestuneena hän huomasi Timarin käsien olevan
+kylmät ja hengityksen kuuman.
+
+Terese-rouvakin tuli kiireesti sisälle koetteli hänen käsiään ja
+otsaansa ja neuvoi häntä peittämään itsensä hyvin, koska hän saisi
+kuumeen.
+
+Mutta Timar tunsi jotakin vielä pahempaa olevan tulossa. Lavantauti
+raivosi paikkakunnalla. Tonavan tulviessa se oli levinnyt tavattoman
+laajalle.
+
+Laskiessaan päänsä tyynylle oli hän vielä niin tajuissaan, että
+saattoi ajatella, mitä seuraisi, jos hän sairastuisi täällä
+hermokuumeeseen.
+
+Läheisyydessä ei ole ainoatakaan lääkäriä, joka voisi auttaa häntä.
+Hän voi kuolla täällä. Ei kenkään ole saapa tietää hänen kohtaloaan.
+Miten on Timean käyvä? Ja miten Noëmin?
+
+Kuka ottaa huolehtiakseen hänestä, josta on tullut leski ennenkuin
+hän on tullut vaimoksi. Kuka on kasvattava pikku Dodia ja mikä
+kohtalo odottaa häntä, kun hänestä on tullut täysi-ikäinen ja
+Mikael jo makaa maan alla? Ja kuka sanoo Timealle, milloin hänen
+on pukeuduttava surupukuun ja milloin riisuttava se? Onko Timean
+odotettava hänen paluutaan aina kuolinpäiväänsä asti?
+
+Kuinka onnettomaksi tuleekaan kaksi naista hänen kuolemansa tähden!
+
+Ja sitten hän kuvitteli, mitä hän kuumehoureissaan sanoisi niiden
+kahden kuullen, jotka päivät ja yöt valvoisivat hänen vieressään
+-- miten hän kertoisi aarteistaan, palvelijoistaan, palatseistaan,
+kalpeasta vaimostaan ja miten hän näkisi Timean edessään, nimittäisi
+häntä vaimokseen ja kutsuisi häntä nimeltä. Ja Noëmi tuntee jo tämän
+nimen!
+
+Timarista oli kauheata tajussaan ollessaan ajatella kuinka hän pian
+joutuisi tilaan, missä kaikki hänen salaisuutensa pujahtaisivat hänen
+huuliltaan, missä hänen suunsa kuumekohtauksissa juoruisi, kuka hän
+on.
+
+Paitsi tätä tuskaa ja ruumiillista kipua vaivasi häntä vielä
+yksi asia, nimittäin se ajatus, että hän oli lyönyt Dodia. Tämä
+vähäpätöisyys lepäsi nyt suurena sentnerinpainoisena rikoksena hänen
+sielussaan.
+
+Paneuduttuaan vuoteeseen hän halusi vielä kerran nähdä lastaan
+suudellakseen sitä.
+
+"Noëmi!" hän huohotti kuumasti hengittäen.
+
+"Mitä tahdot?" kuiskasi Noëmi.
+
+Mutta hän ei enää tiennyt, mitä hän tahtoi.
+
+Kuume puhkesi heti koko voimassaan. Hän oli voimakas mies, ja juuri
+sellaiset heittääkin viikatemiehen pyövelirenki helpointen maahan ja
+kiusaa niitä ankarimmin.
+
+Tästä hetkestä alkaen hän houri lakkaamatta.
+
+Ja Noëmin täytyi kuulla joka sana.
+
+Sairas ei enää ollut tajuissaan.
+
+Kuumesairaan unet ovat sukua mielisairaan kuvitelmille. Ne liikkuvat
+itsepäisesti yhden ja saman ajatuksen ympärillä; vaihdelkoot unikuvat
+kuinka paljon tahansa, niin tulee kuitenkin aina se haahmo, joka
+muodostaa keskipisteen, uudelleen hänen mielikuviinsa.
+
+Timarinkin kuumeisissa unissa oli tuollainen hallitseva haahmo. Se
+oli eräs nainen. Mutta tämä nainen ei ollut Timea, vaan Noëmi. --
+Hänestä Mikael puhui lakkaamatta. Timean nimi ei milloinkaan tullut
+hänen huulilleen. Hän ei täyttänyt Mikaelin sydäntä.
+
+Noëmille oli sekä kauhuksi että iloksi kuunnella näitä
+kuumehourailuja.
+
+Kauhuksi senvuoksi, että Mikael puhui niin kummallisia asioita ja
+vei hänet muassaan niin tuntemattomille paikoille, että hänen täytyi
+väristen ajatella kuumetta, joka pani hänet näkemään sellaisia
+ihmeitä -- ja iloksi oli kuunnella senvuoksi, että Mikael puhui
+lakkaamatta hänestä.
+
+Kerran Mikael oli muka ruhtinaallisessa palatsissa ja puhui
+ylhäiselle herralle.
+
+"Kenelle teidän armonne aikoo antaa tämän kunniamerkin? Minä tunnen
+erään tytön Vapaalla Saarella, ei kukaan ansaitse niitä paremmin
+kuin hän. Antakaa ne hänelle. Hänen nimensä on Noëmi. -- Mikä hänen
+sukunimensä on? -- Onko kuningattarellakin sukunimeä? -- Ensimmäinen.
+Noëmi ensimmäinen, Jumalan armosta. Vapaan Saaren ja ruusupensasten
+kuningatar."
+
+Hän kehitti edelleen tätä ajatusta.
+
+"Kun minusta tulee Vapaan Saaren kuningas, perustan minä
+ministeristön. Almirasta teen lihantarkastajan, Narcissasta
+maidontarkastajan. Minä vaadin heidän tekemään tiliä ja kutsun heitä
+uskollisikseni."
+
+Senjälkeen hän alkoi puhua palatseistaan.
+
+"Mitä pidät näistä saleista, Noëmi? Mitä pidät katon kultauksesta?
+Nuo kultapohjalle maalatut tanssivat lapset muistuttavat meidän
+Dodiamme. Eikö niin? Vahinko, että ne ovat niin korkealla. Sinua
+viluttaa näissä suurissa saleissa? Niin minuakin. Tule, menkäämme
+pois täältä! Meidän pienen majamme takan ääressä on paljon parempi
+olla, vai kuinka? Minä en pidä korkeista palatseista. Tätä kaupunkia
+rasittavat maanjäristykset. Minä pelkään holvien syöksyvän päällemme.
+Tuolla tuon pienen oven takana on joku väijymässä meitä. Siellä on
+erään kateellisen naisen kasvot. Älä katso sinne, Noëmi! Hänen paha
+silmänsä voisi kohdata sinut. Kerran oli tämä talo hänen; nyt hän
+kulkee täällä kuin aave. Katso, hänellä on tikari kädessään. Hän
+tahtoo sillä murhata sinut. Menkäämme pian pois täältä!"
+
+Mutta tiellä oli jokin este. Siinä olivat rahasummat. -- Minä en voi
+nousta ylös, kulta painaa rinnallani. Ota se pois, Noëmi! Oi, minä
+vaivun kultaan. Katto syöksyy sisään ja kulta kierii päälleni. Minä
+tukahdun. Noëmi, anna minulle kätesi; vedä minut pois tästä kauheasta
+kultakasasta.
+
+Hänen kätensä oli jo Noëmin kädessä ja Noëmi ajatteli väristen
+itsekseen, mikä hirvittävä voima se mahtoi olla, joka tällä tavoin
+vaivasi _köyhää_ laivuria kullanunelmilla.
+
+Taas tuli Mikael Noëmin luo.
+
+"Sinä et pidä timanteista, Noëmi? Pikku hupakko! Luuletko sinä
+timanttien tulen polttavan? Sitä ei sinun tarvitse peljätä. -- Haa!
+Olet oikeassa. Se polttaa todella. Sitä en ole tiennyt ennenkuin
+nyt. Se on helvetin tulta. Nimetkin ovat sukua: Diamant, Diabolus
+[lat. Paholainen]. Me heitämme ne veteen. Minä tiedän, mistä ne ovat
+tulleet. Minä kannan ne takaisin sinne. Älä pelkää, minä en ole kauan
+veden alla. Pidätä henkeäsi ja rukoile. Niin kauan kuin sinä voit
+pidättää hengitystäsi, voin minä kestää siellä. Minä sukellan vain
+uponneeseen laivaan, sen kajuuttaan. -- Haa, kuka tässä vuoteessa
+makaa?"
+
+Nyt hän alkoi vavista kauheasti ja hypähti ylös vuoteestaan aikoen
+rientää ulos. Noëmi tuskin saattoi viedä hänet takaisin vuoteeseen.
+
+"Tässä sängyssä makaa joku!"
+
+"Mutta minä en uskalla sanoa hänen nimeään."
+
+"Katso kuinka punainen kuu loistaa sisään akkunasta! Sulje kuunvalo
+pois täältä! Minä en tahdo sitä kasvoilleni. Se tulee yhä lähemmäksi.
+Vedä verho eteen!"
+
+Mutta rullaverho oli jo laskettu alas ja ulkona vallitsi syvä pimeys.
+
+Kun kuume lieveni sanoi hän Noëmille:
+
+"Oi, kuinka sinä olet kaunis ilman timantteja, Noëmi!"
+
+Sen jälkeen alkoi uusi mielikuva kiusata häntä.
+
+"Tämä mies seisoo maailman toisella puolella meitä vastassa. Jos
+maapallo olisi lasia, näkisi hän suoraan meidät. Ja niinkuin minä
+näen hänet, näkee hänkin minut joka tapauksessa. Mitä hän tekee
+siellä? Hän pyydystää kalkkarokäärmeitä. Miksi hän niitä pyydystää?
+Päästääkseen ne takaisin tullessaan irralleen tällä saarella. Älä
+anna hänen astua tähän saareen. Älä anna hänen tulla takaisin.
+Almira! Almira! Herää! Raatele hänet palasiksi! Ahaa! Nyt tapasi hän
+jättiläiskäärmeen, joka heittäytyy hänen ylitseen ja nielaisee hänet.
+Jospa minun vain ei tarvitsisi nähdä miten käärme nielee hänet! Jospa
+hän vain lakkaisi katselemasta minua! Nyt on vain pää enää ulkona ja
+kuitenkin hän yhä tuijottaa minuun. Oi, Noëmi, peitä minun kasvoni,
+niin että en näe häntä."
+
+Taas muuttui unikuva.
+
+"Kokonainen laivasto keinuu merellä. Millä laivat ovat lastatut?
+Jauhoilla. Nyt tulee tuulenpuuska, myrskyn vihuri, tarttuu laivoihin,
+tempaa ne muassaan pilviin ja särkee ne pirstaleiksi. Kaikki jauhot
+hajaantuvat tuuleen. Koko maailma tulee valkoiseksi siitä. Meri,
+taivas ja ilma ovat kaikki valkoiset; kuu sukeltaa esiin pilvien
+takaa, ja kas vain, kuinka tuuli tuhrii sen silmät jauhoilla! Eikö se
+ole vanhan punanenäisen akan näköinen, joka puuteroi naamaansa? Mutta
+naura toki, Noëmi!"
+
+Mutta Noëmi väänteli käsiään ja värisi.
+
+Oi, Noëmi raukka istui päivät yöt Timarin vuoteen vieressä. Päivisin
+hän istui tuolilla, öisin hän muutti oman sänkynsä aivan Timarin
+viereen ja nukkui hänen vierellään. Välittämättä tartunnasta hän
+painoi päänsä Mikaelin tyynylle, veti hänen kuumeesta polttavan
+otsansa poskeaan vasten ja suuteli pois hänen kuumeenkuivilta
+huuliltaan huokaukset.
+
+Terese-rouva koetti lievittää kuumetta vaarattomin kotilääkkein ja
+otti pois akkunat, jotta raitis ilma pääsisi huoneeseen. Sehän onkin
+lavantautisairaan paras parannuskeino.
+
+Hän sanoi Noëmille, että tavallisen ihmisjärjen laskun mukaan
+tapahtuisi kolmantenatoista päivänä käänne joko hyvään tai pahaan,
+elämään tai kuolemaan.
+
+Oi, kuinka hartaasti Noëmi polvistui näinä päivinä sairaan vuoteen
+viereen ja rukoili Jumalaa, joka lähetti hänelle niin raskaita
+koettelemuksia, olemaan armollinen hänen sydänparkaansa kohtaan.
+Antakoon hän Mikaelin takaisin elämälle, ja jos kuolema välttämättä
+tahtoisi uhrin, niin olisihan hän itse valmis kuolemaan hänen
+puolestaan.
+
+Taivasta joskus miellyttää sellainen iva.
+
+Noëmi tarjosi julmalle kuolemalle koko maailman, itsensä siihen
+luettuna, jos tämä antaisi Mikaelin jäädä eloon. Hän luuli olevansa
+tekemisissä hyvän ihmisen kanssa, jonka kanssa voi neuvotella.
+
+Ja hirveä murhanenkeli suostuikin vaihtokauppaan!
+
+Kolmantenatoista päivänä lauhtui kuume ja kuumehoureet lakkasivat.
+Tämä oli merkki siitä, että sairaus oli kääntynyt. Oli toivoa siitä,
+että potilas jäisi eloon, jos häntä huolellisesti ja rakkaudella
+hoidettaisiin ja vaalittaisiin sekä osattaisiin elähyttää hänen
+mieltään sekä poistaa kaikki levottomuuden ja kiihoituksen syyt.
+Sairas on tässä tilassa erittäin ärtyisä ja hänen paranemisensa
+riippuu juuri siitä, ettei hänen rauhaansa häiritä. Ankara
+mielenliikutus voisi viedä häneltä hengen.
+
+Noëmi pysyi koko yön sairasvuoteen vieressä. Hän ei edes mennyt Dodia
+katsomaan. Poika nukkui Teresen kanssa ulkomaisessa huoneessa.
+
+Neljännentoista päivän aamuna, kun Mikael makasi sikeässä unessa,
+kuiskasi Terese Noëmin korvaan:
+
+"Pikku Dodi on sangen sairas."
+
+Lapsikin!
+
+Noëmi parka!
+
+Pikku Dodilla oli kuristustauti, pahin lastentauti, johon nähden
+lääkärien taito useimmiten on aivan voimaton.
+
+Mikael nukkui, kuten sanottu, silloin kun Terese ilmoitti Noëmille
+asian.
+
+Kuolemankauhussa Noëmi riensi lapsensa luo. Lapsiraukan viattomat
+kasvot olivat aivan muuttuneet. Se ei itkenyt. Tähän tautiin ei kuulu
+valitushuutoja, mutta sitä hirveämmät ovat tuskat.
+
+Oi kuinka ne olivat hirveät! Lapsi, joka ei saata valittaa ja
+ihminen, joka ei saata auttaa!
+
+Noëmi katsahti äitiinsä tuijottavin katsein ikäänkuin kysyen:
+
+"Eikö sinulla ole mitään parannuskeinoa tähän sairauteen?"
+
+Terese ei voinut kestää hänen katsettaan. "Niin monta kurjaa,
+sairasta, kuolevaa olet sinä auttanut ja häntä yksin et osaa
+pelastaa?"
+
+"Ei ainoatakaan keinoa!"
+
+Noëmi polvistui pojan vuoteen viereen, painoi huulensa hänen huuliaan
+vastaan ja änkötti hiljaa:
+
+"Mikä sinua vaivaa, pieni, rakas lapseni, mikä sinua vaivaa,
+enkelini? Katso minuun kauniilla silmilläsi!"
+
+Mutta lapsi ei tahtonut katsoa häneen kauniilla silmillään, ja kun se
+vihdoin, monien suudelmien ja rukousten perästä avasi silmänsä, oli
+sen katse niin kaamea. Lapsen katse, joka jo on tullut siihen, että
+se pelkää kuolemaa.
+
+"Oi, älä katso minuun, älä katso!"
+
+Lapsi ei itkenyt, vaan päästi vain kuuluviin käheän yskähdyksen.
+
+"Kunhan sairas tuolla sisällä vain ei kuulisi!"
+
+Noëmi piti vavisten lasta sylissään kuunnellen koko ajan, oliko
+viereisessä huoneessa nukkuja herännyt.
+
+Kuultuaan Mikaelin äänen, hän laski lapsen vuoteeseen ja meni
+Mikaelin luo.
+
+Tämä oli ärtyinen ja äkäinen.
+
+"Missä sinä taas olet ollut?" hän torui. "Sinä jätät minut aivan
+yksin! Sinä et milloinkaan ole paikalla, kun minä tarvitsen jotakin!"
+
+"Oi, älä ole pahoillasi!" pyysi Noëmi. "Minä olin hakemassa sinulle
+raikasta vettä."
+
+"Miksi ei Terese hae sitä? Eihän hänellä ole mitään tekemistä. Akkuna
+on auki, sisään voi tulla vaikka rotta minun nukkuessani. Etkö näe
+rottaa missään?"
+
+Lavantautisairailla on päähänpistona nähdä rottia kaikkialla.
+
+"Ei kukaan voi tulla tänne, rakkaani. Akkunan edessä on teräslankaa."
+
+"Vai niin. No missä vesi on?"
+
+Noëmi ojensi hänelle vettä.
+
+Silloin hän taas suuttui.
+
+"Eihän se ole raikasta vettä. Sinä annat minun nääntyä janoon."
+
+Noëmi nieli kärsivällisesti hänen toransa.
+
+Ja kun Mikael nukahti, juoksi hän taas Dodin luo.
+
+Naiset vuorottelivat siten, että Terese istui Mikaelin luona tämän
+nukkuessa, mutta antoi Noëmille merkin heti kun hän alkoi herätä,
+joten Noëmi saattoi jättää sairaan lapsensa palatakseen Mikaelin
+luokse.
+
+Tällä tavoin kuluivat monet pitkät yöt. Noëmi kulki toisen vuoteen
+vierestä toisen viereen.
+
+Sitäpaitsi piti hänellä aina olla hätävalhe varalla, jos Mikael
+kysyisi, missä hän taas oli ollut.
+
+Sairaat ovat epäluuloisia. He ovat vakuutettuja siitä, että koko
+heidän ympäristönsä on liittoutunut heitä vastaan tehdäkseen jonkun
+ennenkuulumattoman, hirveän petoksen.
+
+Se, joka on tekemisissä heidän kanssaan, saa olla valmistautunut
+marttyyriksi.
+
+Noëmi oli sellainen marttyyri.
+
+Lapsi tuli yhä huonommaksi. Terese ei tiennyt mitään neuvoa. Eikä
+Noëmi uskaltanut itkeä.
+
+Eräänä aamuna tunsi Timar voivansa paremmin ja pyysi lihakeittoa.
+
+Noëmi riensi ulos noutamaan sitä. Se oli valmiina Mikaelia varten.
+Hän söi sen ja sanoi sen tekevän hyvää.
+
+"No", kysyi Mikael, "mitä pikku Dodi toimii?"
+
+Noëmi säikähtyi ja pelkäsi Timarin huomaavan kuinka kiivaasti hänen
+sydämensä alkoi sykkiä.
+
+"Hän nukkuu", vastasi Noëmi.
+
+"Nukkuuko? Mutta eihän hän tavallisesti nuku tähän aikaan. Onko hän
+kipeä?"
+
+"Oi, ei, hän voi sangen hyvin."
+
+"Miksi et kanna häntä luokseni kun hän on valveilla?"
+
+"Siksi, että sinä tavallisesti nukut."
+
+"Sehän on totta. Mutta kun me joskus molemmat olemme hereillään
+yhtäaikaa, niin tuo hänet luokseni ja anna minun nähdä hänet."
+
+"Teen sen, Mikael."
+
+Noëmin oli pakko jatkuvasti salata Mikaelilta, että Dodi oli sairas
+ja hän kertoili tälle kaikenlaisia juttuja lapsesta, sillä Mikael
+kyseli alituisesti poikaa.
+
+"Leikkiikö Dodi pienellä puumiehellä?"
+
+"Oi, hän leikkii aina sen kanssa (sen kauhean luurankomiehen!...)"
+
+"Puhuuko hän minusta?"
+
+"Hän puhuu paljon sinusta (hän on pian puhuva sinusta ylhäällä hyvän
+Jumalan luona!)"
+
+"Mene hänen luokseen ja anna tämä suudelma minulta."
+
+Noëmi meni lapsen luo antamaan sille isän jäähyväissuudelman.
+
+Taaskin oli kulunut päivä.
+
+Aamulla oli sairas yksin herätessään.
+
+Noëmi oli valvonut tämän yön lapsensa luona. Hän oli nähnyt sen
+kuolinkamppailun ja niellyt kyyneleensä sydämeensä. Ihme, ettei sydän
+haljennut!
+
+Tullessaan Mikaelin luo, hän hymyili jälleen.
+
+"Olitko pikku Dodin luona?" kysyi sairas.
+
+"Olin, olin hänen luonaan."
+
+"Nukkuuko hän nytkin?"
+
+"Nukkuu."
+
+"Se ei ole totta."
+
+"Toden totta, hän nukkuu..."
+
+Noëmi oli juuri painanut hänen silmänsä umpeen ikuiseen uneen.
+
+Eikä hän uskaltanut ilmaista tuskaansa! Hänen täytyi näyttää
+sairaalle hymyilevät kasvot!
+
+Iltapäivällä Mikael taas oli ärtyinen, kuta pitemmälle päivä kului,
+sitä hermostuneemmaksi ja kärsimättömämmäksi hän kävi. Hän huusi
+Noëmille, joka oli viereisessä huoneessa.
+
+Noëmi riensi sisään katsoen häneen hellästi.
+
+Sairas oli epäluuloinen ja huonolla tuulella.
+
+Hän huomasi Noëmin povella neulan, jonka silmässä oli silkkilankaa.
+
+"Voi, neulotko taas? Onko sinulla nyt aikaa siihen? Mitä koristuksia
+sinä taas teet?"
+
+Noëmi katsoi häneen ja ajatteli itsekseen: "Minä neulon pikku Dodille
+kuolinpaitaa."
+
+Mutta ääneen hän sanoi:
+
+"Minä neulon pukuuni kaulusta."
+
+Timar sanoi huoaten: "Turhamaisuus, nimesi on nainen."
+
+Noëmi hymyili sanoen: "Se on totta..."
+
+Taaskin valkeni uusi aamu. Mikaelia alkoi vaivata unettomuus. Hän ei
+voinut sulkea silmiään eikä nukkua. Sitäpaitsi häntä vaivasi ajatus,
+mitä pikku Dodi teki. Hän lähetti Noëmin lakkaamatta ulos katsomaan,
+eikä häneltä puuttunut mitään.
+
+Ja joka kerta mennessään ulos, Noëmi suuteli paareilla lepäävää pikku
+Dodia puhuen hyväileviä sanoja pettääkseen siten Mikaelia.
+
+"Pikku Dodiseni, rakas Dodiseni! Vieläkö nukut? Pidätkö vielä
+minusta?"
+
+Ja sitten hän tuli takaisin sanomaan Mikaelille, ettei Dodilta
+puuttunut mitään.
+
+"Poika nukkuu liian paljon", sanoi Mikael. "Miksi et herätä häntä?"
+
+"Minä herätän kyllä hänet pian", vastasi Noëmi hiljaa.
+
+Mikael nukahti nyt vähäksi aikaa. Vain muutamaksi minuutiksi ja
+sitten hän äkkiä hypähti ylös.
+
+"Noëmi", hän huusi, "Dodi on laulanut. Minä kuulin hänen laulavan ja
+hän lauloi niin kauniisti!"
+
+Noëmi painoi molemmat kätensä sydäntään vasten pidättäen
+yli-inhimmillisellä voimainponnistuksella tuskaansa purkautumasta.
+
+Hän laulaa jo taivaassa, enkelien kuorossa, seraafimiljoonien
+keskuudessa.
+
+Iltapuoleen Mikael lähetti Noëmin ulos.
+
+"Mene panemaan Dodi nukkumaan. Suutele häntä minunkin puolestani."
+
+Noëmi teki niin.
+
+"Mitä Dodi sanoi?" kysyi Mikael Noëmin palattua.
+
+Noëmi ei voinut saada sanotuksi sanaakaan vastaukseksi. Hän vain
+kumartui Mikaelin puoleen painaen suudelman tämän huulille.
+
+"Sitäkö hän sanoi, pikku aarteeni!" huudahti Mikael ja nukahti
+suudelmaan. Lapsi oli antanut hänelle osan untaan.
+
+Seuraavana aamuna Mikael taas puhui vain pojasta.
+
+"Kanna Dodi ulos raittiiseen ilmaan. Hänelle ei ole terveellistä aina
+olla huoneessa. Kanna hänet puutarhaan."
+
+He juuri valmistautuivatkin siihen.
+
+Terese oli tänä yönä kaivanut haudan kyynelpajun juurelle.
+
+"Mene sinäkin nyt ulos. Jää hänen luokseen", sanoi Mikael Noëmille.
+"Minä nukun sillä aikaa. Voin aivan hyvin."
+
+Noëmi lähti sairashuoneesta ja väänsi oven lukkoon. Sitten he
+kantoivat ulos kuolleen enkelin, jättäen hänen tomunsa luontoäidin
+helmaan.
+
+Noëmi ei tahtonut hautakumpua hänen päälleen. Sen nähdessään tulisi
+Mikael aina surulliseksi, ja se vaikeuttaisi aina hänen toipumistaan.
+Sensijaan laittoivat he kyynelpajun juurelle sileän kukkapenkin ja
+istuttivat sen keskelle ruusupensaan, sitä lajia, jonka Mikael itse
+oli oksastanut, valkokukkaisen, jonka puhdasta valkeutta ei mikään
+muu väri vivahdus sekoittanut.
+
+Sitten Noëmi palasi sairaan luo.
+
+Mikaelin ensimmäiset sanat olivat:
+
+"Minne jätit Dodin?"
+
+"Ulos puutarhaan."
+
+"Mitä hänellä on pukuna?"
+
+"Valkoinen koltti sinisine nauhoineen."
+
+"Se pukee häntä parhaiten. Onko hän hyvin peitetty?"
+
+"Oi, on, sangen hyvin."
+
+(Kolme jalkaa multaa päällä.)
+
+"Kanna hänet tänne, kun taas menet ulos."
+
+Nämä sanat kuullessaan ei Noëmi enää voinut pysyä huoneessa. Hän
+meni ulos puutarhaan, heittäytyi Teresen kaulaan ja painoi häntä
+kiihkeästi vastaansa. Mutta ei hän nytkään itkenyt. Se ei ollut
+hänelle luvallista.
+
+Sen jälkeen hän hoiperteli kauemmas. Hän meni kyynelpajun luo,
+taittoi puoliauenneen nupun ruusupensaasta ja meni takaisin Mikaelin
+luo.
+
+"No, kuinka on Dodin laita?" kysyi Mikael kärsimättömästi.
+
+Noëmi polvistui hänen vuoteensa viereen ja ojensi hänelle ylpeänä
+hymyillen -- valkoisen ruusun nupun.
+
+Mikael otti sen alkaen haistella sitä.
+
+"Kummallista!" hän sanoi. "Tämä ruusu ei ensinkään tuoksu, aivankuin
+se olisi kasvanut haudalla."
+
+Noëmi nousi ylös ja meni ulos.
+
+"Mikä hänen on?" kysyi Mikael kääntyen Teresen puoleen.
+
+"Älkää pahastuko", sanoi Terese hiljaisella, lepyttelevällä äänellä.
+"Te olette ollut vaarallisesti sairas. Taivaalle olkoon kiitos,
+että se nyt on onnellisesti ohi, mutta tauti tarttuu, etenkin
+toipumistilassa. Olen senvuoksi kieltänyt Noëmia tuomaan lasta
+luoksenne, ennenkuin te olette täysin terve. Kenties tein väärin,
+mutta tarkoitin hyvää."
+
+Mikael puristi Teresen kättä.
+
+"Olette menetellyt aivan oikein. Ja minä tyhmyri, joka en itse
+ajatellut sitä! Olipa se hyvä ajatus! Kenties hän ei ensinkään
+oleskele viereisessä huoneessa?"
+
+"Ei. Me olemme valmistaneet pienen asunnon puutarhaan."
+
+Hän ei valehdellut -- raukka!
+
+"Olette hyvin hyvä, Terese. Menkää nyt Dodin luo ja lähettäkää Noëmi
+tänne. En enää milloinkaan pyydä häntä tuomaan Dodia luokseni. Mutta
+heti, kun voin nousta ylös, heti kun voin mennä ulos, viette minut
+hänen luokseen?"
+
+"Viemme kyllä, Mikael."
+
+Tällä hurskaalla petoksella heidän onnistui rauhoittaa. Mikaelia,
+siksi kunnes hän nousi ylös ja oli onneksi voittanut taudin.
+
+Hän oli kuitenkin vielä hyvin sairas ja saattoi tuskin kävellä.
+
+Noëmi auttoi häntä pukeutumaan. Noëmin olkapäähän nojaten hän lähti
+huoneesta ja Noëmi vei hänet talon edustalla olevalle penkille. Itse
+istuutui Noëmi hänen viereensä, pisti kätensä hänen käsivarrelleen ja
+antoi hänen päänsä nojata olkapäähänsä.
+
+Oli kaunis, lämmin kesäinen iltapäivä. Mutta Mikaelista tuntui
+lakkaamatta, kuin puiden suhina kuiskaisi hänelle jotakin, kuin
+toisivat surisevat mehiläiset hänelle jotakin tietoa, kuin
+ruohonkorret soittaisivat hänelle. Kaikki kohisi hänen päässään.
+
+Mutta ylinnä _yksi_ ajatus.
+
+Katsoessaan Noëmia kasvoihin alkoi tuskaisa ajatus herätä hänen
+sielussaan. Hän ei voinut jotakin selittää Noëmin kasvojenilmeessä.
+
+Hän tahtoi tietää, mitä se oli.
+
+"Noëmi!"
+
+"Mitä tahdot, oma Mikaelini?"
+
+"Rakas Noëmi! Katso minuun!"
+
+Noëmi loi silmänsä häneen.
+
+"Missä pikku Dodi on?"
+
+Tämän kysymyksen kuullessaan ei naisparka enää voinut tukahuttaa
+tuskaansa. Hän kohotti marttyyrikasvonsa taivasta kohti, ojensi
+molemmat kätensä ylöspäin änköttäen:
+
+"Tuolla!... Tuolla!"
+
+"Hän on kuollut!?" sanoi Mikael matalalla äänellä.
+
+Noëmi vaipui hänen kaulaansa. Hän ei enää saattanut pidättää
+kyyneleitään, vaan itki kiivaasti eikä voinut lakata.
+
+Mikael kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja antoi hänen itkeä
+tarpeekseen.
+
+Olisi ollut rikos Jumalaa vastaan ehkäistä näitä kyyneleitä
+vuotamasta.
+
+Itse hän ei itkenyt -- hän vain ihmetteli.
+
+Hän ihmetteli sitä sielunvoimaa, joka kohotti tämän naisraukan niin
+korkealle hänen yläpuolelleen.
+
+Että hän olikin voinut kätkeä niin kauvan hirveän tuskansa hänen
+tähtensä, jota rakasti.
+
+Kuinka suuri olikaan hänen rakkautensa!
+
+Kun Noëmi vihdoin oli itkenyt kyllikseen, katsahti hän Timariin kuin
+aurinko sadepilven takaa.
+
+"Ja sinä saatoit salata asian minulta."
+
+"Minä pelkäsin henkeäsi."
+
+"Sinä et uskaltanut itkeä, etten minä näkisi sinun itkeneen!"
+
+"Minä odotin aikaa, jolloin saisin itkeä."
+
+"Kun sinä et ollut luonani, vaalit sairasta lastamme, ja minä toruin
+sinua siitä."
+
+"Sinä et sanonut minulle pahaa sanaa, Mikael."
+
+"Antaessasi minulle hänen suudelmansa, tiesit sen olevan
+jäähyväis-suudelman! Kun nuhtelin sinua siitä, että ompelit
+koristuksia itsellesi, ompelitkin sinä hänen kääreliinojaan. Kun sinä
+näytit minulle hymyilevät kasvot oli sinun sydämessäsi Jumalan Äidin
+seitsemän miekkaa. Oi, Noëmi, kuinka sinua jumaloin!"
+
+Mutta Noëmi raukka pyysi vain hänen rakkauttaan.
+
+Mikael veti hänet syliinsä.
+
+Puiden lehdet, ruohonkorret, surisevat mehiläiset kuiskivat nyt niin
+selvästi; nyt hän alkoi tajuta niiden kieltä.
+
+Pitkän synkän vaitiolon perästä Mikael kysyi:
+
+"Minne olette panneet hänet? Vie minut sinne!"
+
+"Ei tänään", sanoi Noëmi, "sinne on liian pitkä matka sinun kävellä.
+Huomenna!"
+
+Mutta ei seuraavana eikä vielä seuraavinakaan päivinä Noëmi vienyt
+Mikaelia haudalle.
+
+"Sinä istuisit vain aina siellä haudalla ja sairastuisit uudelleen.
+Minä en myöskään ole luonut mitään hautakumpua enkä pystyttänyt
+ristiä hänen päälleen, jotta sinä et voisi mennä sinne suremaan."
+
+Mutta Timar tuli kuitenkin yhä surullisemmaksi.
+
+Saatuaan voimansa takaisin siinä määrin, että hän saattoi kävellä
+yksikseen saarella, hän aina kulki etsimässä sitä, mitä hänelle ei
+tahdottu näyttää.
+
+Erään kerran hän palasi mökkiin kasvot kirkastuneina. Kädessä hänellä
+oli valkoinen ruusunnuppu, niitä ruusuja, jotka eivät tuoksuneet.
+
+"Onko se siellä?" hän kysyi Noëmilta.
+
+Tämä nyökkäsi ihmeissään päällään.
+
+Häneltä ei siis kuitenkaan voinut salata asiaa! Ruusupensas oli
+vienyt hänet jäljille. Hän tiesi, että se oli vastikään istutettu
+sinne.
+
+Senjälkeen hän tuli levolliseksi kuin henkilö, joka on lopettanut
+elämäntehtävänsä.
+
+Koko päivän hän istui pienellä penkillä talon edustalla, kaiveli
+kepillään sileitä sorakiviä ja höpisi itsekseen:
+
+"Sinä et tahtonut antaa häntä pois koko maailmasta täynnä timantteja,
+etkä taivaasta täynnä enkeleitä, -- mutta kurjan savipiipun vuoksi
+olet lyönyt häntä kädelle!"
+
+Pikku Dodin kaunis talo oli jo puolivalmiina, ja korkea nardus-ruoho
+oli kasvanut sen kaikkien seinien yli; mutta Mikael ei enää astunut
+jalkoineen sinne sisälle.
+
+Ainoa, mikä piti yllä hänen tuskin palannutta elinvoimaansa ja hänen
+murtunutta mieltään, oli Noëmi.
+
+
+
+
+Seitsemäs luku.
+
+SYNKKÄMIELISYYS.
+
+
+Nuppu toisensa jälkeen avautui ruusupensaassa. Päivät pitkät ei
+Timar tehnyt muuta kuin seurasi näiden nuppujen kehitystä. Kun yksi
+niistä puhkesi, taittoi hän sen, pani sen lompakkoonsa ja kuivasi sen
+povellaan.
+
+Se oli surullista ajanvietettä.
+
+Kaikki se hellyys, jota Noëmi osoitti hänelle, ei voinut karkoittaa
+hänen raskasmielisyyttään. Hänen suloiset hyväilynsä olivat hänelle
+taakaksi.
+
+Ja kuitenkin olisi Noëmi voinut lohduttaa häntä, se olisi maksanut
+hänelle vain yhden sanan. Mutta siveä kainous pidätti häntä
+lausumasta tätä sanaa, ja Mikaelin päähänkään ei pistänyt kysyä
+häneltä.
+
+Henkilöille, jotka ovat sielustaan sairaita, on omituista se, että he
+alituisesti askartelevat menneisyydessä.
+
+Kerran sanoi Noëmi Timarille:
+
+"Mikael, sinulle tekisi hyvää matkustaa täältä pois."
+
+"Minne?"
+
+"Ulos maailmaan. Täällä kaikki herättää sinussa surullisia muistoja.
+Sinun on lähdettävä tullaksesi terveeksi. Minä olen jo laittanut
+kuntoon matkatavarasi. Huomenna vievät hedelmäkauppiaat sinut
+toiselle rannalle."
+
+Mikael ei vastannut mitään, antoi vaan päännyökkäyksellä suostumuksen
+merkin.
+
+Vaikea tauti oli kiihdyttänyt hänen hermonsa ja se tila, johon hän
+itse oli saattanut itsensä, isku, joka häntä oli kohdannut, vaikutti
+niin tuskallisesti ärtyneisiin hermoihin, että hän itse huomasi
+joutuvansa mielisairaaksi tai tekevänsä itsemurhan, jos jäisi
+kauemmaksi aikaa tänne.
+
+Itsemurhanko? Eihän ole helpompaa keinoa vapautua sietämättömästä
+tilasta. Vastoinkäymiset, tuskat, sieluntaistelut, ihmisten
+vainoaminen, vääryydet, petokset, rauenneet toiveet, sydänsurut,
+epätoivo, mielikuvituksen kauhukuvat, kärsineiden tappioiden muisto,
+rakkaiden kuolleiden muisto -- kaikki tämä on vain pahaa unta, josta
+painettua pistoolin liipasinta _herää_. Jatkakoot jälkeenjääneet
+samaa unta.
+
+Viimeisenä iltana istuutuivat kaikki kolme, Mikael, Noëmi ja Terese
+illallisen jälkeen mökin edustalle ja Mikael ajatteli, että heitä
+kerran oli ollut siinä _neljä_. Täysikuu kätkeytyi hopeapilven taa.
+
+Noëmi piti Timarin käsiä sylissään.
+
+"Mikähän tuo kuukin oikeastaan on?" kysyi Noëmi.
+
+Timarin käsi puristautui nyrkiksi Noëmin kädessä. Hän sanoi
+itsekseen: "Minun paha henkeni. Jospa en ikinä olisi nähnyt punaista
+puolikuuta!"
+
+Terese vastasi tyttärensä kysymykseen:
+
+"Se on palanut, jäätynyt taivaankappale, missä ei ole puita, ei
+kukkia, ei eläimiä eikä edes ilmaa, vettä, säveliä ja värejä."
+
+"Eikö mitään näistä?" jatkoi Noëmi. "Siis on tuo tähti aivan autio ja
+asumaton?"
+
+"Sitä ei kenkään tiedä", vastasi Terese. "Tyttöaikanani, ollessani
+pensioonissa, katselimme usein kuuta kaukoputkella. Se on aivan
+täynnä luolia. Meille sanottiin niiden olevan kraattereita
+tulivuorista, joiden tuli oli jo sammunut. Kaukoputket eivät ole
+niin vahvoja, että voisi erottaa siellä eläviä olentoja; mutta niin
+paljon tietävät oppineet varmasti, ettei kuussa ole vettä eikä ilmaa.
+Ja ilman vettä ja ilmaa ei ole olemassa mitään elimellistä elämää ja
+niinmuodoin ei siellä voi asua ihmisiä."
+
+"Mutta jos kuitenkin jotakin olisi?"
+
+"Mitä sinä arvelet siellä voivan olla?"
+
+"Sanon, mitä ajattelen. Usein lapsuudessani, yksin ollessani valtasi
+minut raskas ajatus; varsinkin istuessani rannalla ja katsellessani
+veteen. Jokin veti minua syvyyteen, tuntui kuin joku olisi huutanut
+minulle, kuinka ihanaa siellä alhaalla oli ja kuinka ihana siellä
+oli levätä. Ole huoletta, Mikael, siitä on nyt jo kauan, se oli
+'ennenkuin.' Mutta sitten minä sanoin itselleni: 'Hyvä, ruumiisi jää
+lepäämään sinne Tonavan pohjalle, mutta sielusi, minne se joutuu?'
+Täytyyhän senkin joutua jonnekin. Ja sitten mieleeni juolahti, että
+sielut, jotka jollakin väkivaltaisella tavalla poistuvat maanpäältä,
+tulevat juuri kuuhun. Nyt uskon siihen vieläkin varmemmin. Kun siellä
+kerran ei ole puita, ei kukkia, ei vettä, ei ilmaa, ei värejä eikä
+säveliä, niin se on määrätty niille sieluille, jotka ovat vapautuneet
+ruumiista; siellä ne löytävät maailman, missä ei mikään niitä vaivaa,
+eikä mikään niitä ilahuta."
+
+Hämillään nousivat Terese ja Mikael ylös. Noëmi ei käsittänyt,
+mikä heidän tuli. Hän ei tiennyt, että hänen oma isänsä oli ollut
+itsemurhaaja ja että se, jonka kättä hän piti omassaan, oli ollut
+vähällä tehdä itsemurhan.
+
+Mikael sanoi, että ilta oli viileä ja oli paras mennä sisälle.
+
+Nyt hän oli saanut vielä uuden aaveajatuksen kuusta.
+
+Toisen hän oli saanut Timealta, toisen nyt Noëmilta.
+
+Kauhea rangaistus oli aina nähdä taivaanrannalla loistava merkki,
+joka lakkaamatta muistuttaa ihmistä hänen ensimmäisistä rikoksistaan,
+hänen väärään suuntaan suunnatun elämänsä ensimmäisestä, surkeasta
+harha-askeleesta!
+
+Seuraavana päivänä Mikael lähti saarelta.
+
+Hän kulki keskenjääneen rakennuksen ohi kertaakaan katsahtamatta
+siihen.
+
+"Kevään mukana tulet sinäkin takaisin!" kuiskasi Noëmi hellästi hänen
+korvaansa.
+
+Noëmi parka! Hänestä oli niin luonnollista, että Mikael kuului
+hänelle vain puolen vuoden ajan.
+
+("Mutta kenelle hän kuuluu toisen puolen vuoden ajan?" -- Se kysymys
+ei milloinkaan johtunut hänen mieleensä.)
+
+Kun Mikael saapui Komorn'iin oli pitkä matka rasittanut häntä
+vieläkin enemmän.
+
+Timea säikähtyi hänet nähdessään. Hän tuskin tunsi häntä.
+
+Ataliakin säikähtyi. Hänellä oli omat syynsä.
+
+"Oletteko ollut sairaana?" kysyi Timea painautuen miehensä rinnalle.
+
+"Hyvin sairaana."
+
+"Tielläkö?"
+
+"Niin", vastasi Timar, jonka mielestä kysymykset tuntuivat
+kuulusteluilta. Hänen täytyi olla varuillaan joka sanassa.
+
+"Oletteko maannut kauan?"
+
+"Useita viikkoja."
+
+"Jumalani! Ja oliko teillä vieraiden ihmisten joukossa ketään, joka
+hoiti teitä?"
+
+Sanat: "eräs enkeli", olivat vähällä pujahtaa hänen huuliltaan.
+
+Mutta hän pidätti ne ajoissa ja vastasi:
+
+"Rahalla voi saada kaikkea."
+
+Timea ei osannut näyttää olevansa suruissaan ja siten ei Timarkaan
+voinut huomata mitään muutosta näissä aina kylmissä kasvoissa.
+Timeahan oli aina itsensä kaltainen.
+
+Jälleennäkemisen kylmä suudelma ei vienyt heitä lähemmäs toisiaan.
+
+Atalia kuiskasi Mikaelin korvaan:
+
+"Jumalan tähden, varokaa elämäänne!"
+
+Timar tunsi tässä hellässä huolenpidossa piilevän piikin.
+
+Timarin täytyi elää, jotta Timea kärsisi; sillä jos Timea jäisi
+leskeksi, ei hänen onnelleen olisi enää mitään esteitä. Ja silloin
+alkaisivat Atalialle helvetin tuskat.
+
+Timarin ajatuksiin tästä vihatusta ihmisestä liittyi lisäksi ajatus,
+että tämä paholainen, joka vihasi heitä molempia, rukoili hänelle
+pitkää ikää, jotta heidän molempien kärsimykset kestäisivät kauan.
+
+Kaikki ihmettelivät sitä suurta muutosta, joka oli tapahtunut
+Timarissa keväästä syksyyn. Lähtiessään hän oli voimakas ja
+elinvoimainen, nyt hän oli kuin voimaton, hiljainen varjo.
+
+Hän vetäytyi työhuoneeseensa ja vietti siellä koko päivän. Hänen
+kirjurinsa tapasi iltapäivällä pääkirjan auki samalla sivulla, missä
+hän oli sen avannut. Timar ei edes ollut katsahtanut siihen.
+
+Asiamiehet, joille oli ilmoitettu hänen paluustaan, kiirehtivät hänen
+luokseen kyynäränpituisin selonteoin.
+
+"Hyvä on!" hän vastasi kaikkeen ja kirjoitti kaiken alle, mitä hänen
+eteensä pantiin, monet asiat väärään paikkaan, toiset kahteenkin
+kertaan.
+
+Lopuksi hän sulkeutui huoneeseensa eikä ottanut ketään vastaan,
+sanoen syyksi haluavansa nukkua. Mutta kaikki kuulivat, miten hän
+käveli tuntikausia edestakaisin huoneessaan.
+
+Kun hän syödessä tapasi naiset, oli hän niin synkän näköinen, ettei
+kukaan uskaltanut puhutella häntä. Hän tuskin koski mihinkään
+ruokaan, eikä myöskään maistanut viiniä.
+
+Mutta tunti päivällisen jälkeen hän soitti palvelijaa ja kysyi
+harmistuneena, eikö ruoka vielä ollut valmista. Hän oli unohtanut jo
+syöneensä.
+
+Iltapuoleen hän ei voinut istua ylhäällä, niin heikoksi hän tunsi
+itsensä. Heti kun hän istuutui, hän nukahti. Mutta kun hän riisuutui
+ja paneutui levolle, haihtui uni taas hänen silmistään.
+
+"Oi, kuinka kylmä tämä vuode on!"
+
+Kaikki täällä kotona on niin kylmää! Jokainen huonekalu, valokuvat
+seinillä, vieläpä vanhat kattomaalauksetkin näyttävät huutavan
+hänelle: "Miksi olet tullut tänne? Tänne sinä et kuulu! Ei tämä ole
+sinun kotisi! Sinä olet vieras täällä!"
+
+Oi, kuinka kylmä tämä vuode on! Palvelija, joka tuli kutsumaan häntä
+illalliselle, tapasi hänet jo vuoteessa.
+
+Tämän sanoman saadessaan tuli Timeakin katsomaan, oliko hän sairas.
+
+"En ole", vastasi Mikael. "Olen vain lopen uupunut matkasta."
+
+"Tuotanko lääkärin?"
+
+"Älä millään muotoa. En ole ensinkään sairas."
+
+Timea toivotti hänelle hyvää yötä ja poistui koetettuaan hänen
+otsaansa kädellään.
+
+Mutta Timar ei voinut nukkua. Hän kuuli joka kolinan talossa. Hän
+kuuli, kuinka kaikki puhuivat kuiskaten, jotta eivät herättäisi
+häntä, kuinka he hiipivät varpaisillaan kulkiessaan hänen ovensa
+ohitse.
+
+Mutta hän mietiskeli, minne ihminen voisi paeta itseään. -- Untenko
+maailmaan? -- Sinne juuri, kunpa tie vain löytyisi yhtä helposti
+kuin kuoleman maailmaan. Mutta väkivalloin ei unten maailmaan voi
+tunkeutua.
+
+Opiuminko avulla? Se olisi hyvä keino. Unen itsemurha.
+
+Näitä miettien hän huomasi huoneen vähitellen alkavan pimetä. Öiset
+varjot kietoivat esineet tiheään huntuunsa, yö kävi yhä synkemmäksi.
+Vihdoin hänet ympäröi pimeys, joka oli paksun sumun tai maanalaisten
+syvyyksien yön kaltainen, sokeain yön. Sellaisen pimeyden "näkee"
+ihminen vain unissa.
+
+Mikael tietää nyt nukkuvansa, ja se sokeus, joka hänen silmilleen
+painuu, on unen sokeutta. Onpa hän aivan tietoinen siitä, että
+hän nukkuu. Hän makaa vuoteessaan Komornissa; -- vuoteen vieressä
+on pöytä ja tällä pöydällä vanhanaikuinen pronssilamppu, jossa
+on kiinalaisesta, maalatusta porsliinista tehty varjostin. Hänen
+vuoteensa yläpuolella riippuu suuri soipa seinäkello; silkkiverhot
+ulottuvat lattialle asti. Suuressa, vanhanaikuisessa vuoteessa
+on sivuosa, joka voidaan vetää uudeksi vuoteeksi. Se on oikea
+mestariteos. Sellaisia vuoteita tapaa vielä vanhemmissa taloissa.
+Koko perhe voisi mukavasti viettää yönsä siinä.
+
+Timar tietää myös, ettei hän ole sulkenut huoneensa ovea. Kuka
+tahansa voi tulla sisälle. Mitä, jos joku tulisi murhaamaan hänet? Ja
+mikä erotus olisi silloin unen ja kuoleman välillä?
+
+Sitä hän tahtoi tietää unissaan.
+
+Vihdoin hän näki sellaista unta, että ovi avautui hiljaa ja joku
+astui sisään; ne olivat naisen askeleet.
+
+Vuodeverhot kahisivat hiljaa, joku kumartuu hänen ylitseen.
+Naisenkasvot.
+
+"Sinäkö se olet, Noëmi?" ajattelee Mikael itsekseen unissaan ja
+kauhistuu. "Kuinka sinä olet tullut tänne? -- Jos joku näkee sinut!"
+
+On pimeä. Hän ei voi nähdä mitään, mutta hän kuulee, kuinka joku
+istuutuu hänen vuoteensa reunalle ja kuuntelee hänen hengitystään.
+
+Täten oli Noëmi pitkät yöt istunut saaren pienessä mökissä.
+
+"Sinä tulit siis jälessäni, Noëmi, hoitamaan minua? Siinä teit
+kiltisti. Mutta mene takaisin, kun tulee aamu. Valoisalla päivällä et
+saa olla täällä."
+
+Suuri seinäkello lyö; syvät kellonlyönnit ilmaisevat myöhäistä yön
+tuntia. Vuoteen reunalla istuja nousee ylös ehkäisemään heiluria,
+jotta ei soitto herättäisi nukkujaa. Hänen täytyy silloin kumartua
+vuoteen yli, niin että Mikael voi kuulla hänen sydämensä lyönnit.
+
+"Kuinka hitaasti sinun sydämesi nyt lyö!" hän sanoo unissaan.
+
+Senjälkeen hänestä tuntuu kuin käsi etsisi kemiallisia tulitikkuja
+yöpöydältä.
+
+"Et kait aikone sytyttää valkeata? Sehän olisi hyvin varomatonta.
+Joku voisi käytävästä nähdä sisään ikkunasta ja huomaisi sinut
+täällä."
+
+Sytyttävä platinalaatta alkoi hehkua ja yölamppu sytytettiin. Sen
+teki eräs nainen. Timar ei nähnyt hänen kasvojaan, mutta se oli
+varmasti Noëmi. Kuka muu valvoisi hänen vuoteensa vieressä?
+
+Nainen vetää varjostimen varovasti lampunvalon eteen, ettei se
+loistaisi sairaan kasvoihin.
+
+"Oi, Noëmi, aiotko sinä taas valvoa koko yön? Milloin sinä sitten
+nukut?"
+
+Ikäänkuin vastatakseen tähän kysymykseen lankee nainen polvilleen ja
+vetää vuoteen sivuosan ulos.
+
+Mikaelin rinnan täyttää samalla kertaa kauhu ja ilo.
+
+"Sinä tahdotkin nukkua vierelläni? Oi, kuinka minä rakastan sinua! Oi
+kuinka vapisen tähtesi!"
+
+Ja niin valmistaa nainen vuoteen itselleen ja paneutuu levolle.
+
+Nukkujan povessa taistelevat vielä ilo ja pelko.
+
+Hän tahtoisi kumartua hänen puoleensa, syleillä ja suudella häntä
+ja toiselta puolen hän tahtoisi huutaa hänelle: "Mene, riennä pois!
+Sinut voidaan nähdä täällä." Mutta hän ei voi liikuttaa jäseniään
+eikä kieltään. Ne ovat kuin lyijystä.
+
+Ja sitten nukahti nainenkin.
+
+Ja Timarin unet kuljettivat häntä yhä kauemmas. Ne veivät häntä
+menneisyyden läpi ja tulevaisuuden kautta näkymättömyyden
+valtakuntaan. Ja yhä uudelleen ne palasivat tuohon nukkuvaan naiseen.
+
+Toisinaan hän uneksi heräävänsä ja näkevänsä haamun yhä vierellään...
+
+Yht'äkkiä alkoi hämärtää ja aurinko paistoi akkunasta sisään. Se
+loisti niin ihmeellisesti, ettei se milloinkaan ollut niin loistanut.
+
+"Herää jo! Herää jo!" kuiskasi Timar unessa, "mene toki kotiin jo!
+Sinua ei päivänvalo saa tavata täältä. Jätä minut nyt jo!"
+
+Hän taisteli unensa kanssa.
+
+"Mutta ethän sinä ole täällä. Kaikkihan on vain unta."
+
+Ja näin sanoen hän pakottaa itsensä hereille ja katkoo unen kahleet,
+ja herää vihdoinkin.
+
+Onkin itse asiassa jo aamu; auringonsäteet tunkeutuvat akkunaverhojen
+läpi. Lampunliekki lepattaa vielä maalatun porsliinivarjostimen
+takana ja vuoteessa makaa nukkuva nainen kasvot käsivartta vasten.
+
+"Noëmi!" huudahti Mikael.
+
+Nukkuva nainen heräsi huutoon ja katsahti ylös.
+
+Se oli Timea...
+
+"Tahdotteko jotakin?" hän kysyi, nopeasti nousten.
+
+Hän oli herännyt _ääneen_ eikä _nimeen_.
+
+Mikael oli vielä unensa pauloissa. Hän katseli ihmeissään merkillistä
+muutosta. Noëmi on muuttunut Timeaksi.
+
+"Timea..." hän änkötti unissaan.
+
+"Tässä minä olen", vastasi Timea laskien kätensä vuoteen laidalle.
+
+"Kuinka tämä on mahdollista?" huudahti Mikael vetäen peitteen
+leukaansa saakka ikäänkuin peläten niitä kasvoja, jotka kumartuivat
+hänen puoleensa.
+
+"Minä olin levoton tähtenne. Pelkäsin teille voivan käydä huonosti
+yöllä ja tahdoin olla luonanne täällä."
+
+Hänen äänessään, hänen katseessaan oli luonnollista, rehellistä
+hellyyttä, jota ei voi teeskennellä. Naisen vaisto on uskollisuus.
+
+Mikael tuli tajuihinsa. Hänen ensimmäinen tunteensa oli kauhua,
+seuraava itsesyytöstä.
+
+Hänen vaimoraukkansa makaa tässä hänen vuoteensa vieressä -- leskenä,
+vaikka miehensä vielä on elossa. Hänellä ei milloinkaan ole ollut
+yhteisiä iloja miehensä kanssa, mutta nyt, kun tämä kärsii, tulee hän
+jakamaan kärsimykset.
+
+Mutta nyt seurasi taas ikuinen valhe. Tätä hellyyttä ei saa ottaa
+vastaan, se täytyy torjua.
+
+Mikael teeskenteli levollisuutta:
+
+"Pyydän, Timea, älkää tulko enää makuuhuoneeseeni. Minä olen potenut
+vaikeata tautia. Matkalla sairastuin itämaiseen ruttoon. Pelkään
+henkenne puolesta, jos tulette lähelleni. Pyydän teitä, pysykää
+loitolla minusta. Tahdon olla yksin -- päivät ja yöt. Nyt ei minulta
+enää puutu mitään, mutta luulen täytyväni välttää kaikkia, jotka
+pitävät minusta. Siksi pyydän teitä mitä hartaimmin, älkää tehkö sitä
+enää, älkää millään muotoa!"
+
+Timea huokasi syvään, loi silmänsä alas ja lähti huoneesta.
+
+Hän ei edes ollut riisuutunut, vaan paneutunut pukeutuneena levolle
+miehensä jalkojen juureen.
+
+Kun hän oli poistunut nousi Mikaelkin ylös ja pukeutui. Hän oli aivan
+sekaisin. Kuta kauemmin hän jatkoi tätä kaksoiselämää sitä syvemmin
+hän tunsi kaksinkertaisten velvollisuuksiensa välisen ristiriidan,
+niiden velvollisuuksien, jotka hän oli ottanut päälleen, Hän on
+yht'aikaa ottanut vastuulleen kahden jalon, uhrautuvaisen olennon
+kohtalon. Hän on tehnyt molemmat onnettomiksi ja on itse vielä
+onnettomampi. Mistä hän voi etsiä pelastusta?
+
+Jos edes toinen heistä olisi jokapäiväinen olento, jota hän voisi
+vihata, halveksia tai tyydyttää rahoilla. Mutta toinen on yhtä jalo,
+yhtä ylevä kuin toinenkin, ja kummankin kohtalo on niin raskas syytös
+sen aiheuttajaa vastaan, ettei ole mitään anteeksiantoa.
+
+Kuinka hän voisi sanoa Timealle, mikä tämä Noëmi on ja kuinka
+Noëmille, mikä Timea on?
+
+Entä jos hän jakaisi omaisuutensa molempien kesken? Tahi jos hän
+antaisi toiselle omaisuutensa, loiselle sydämensä?
+
+Mutta toinen ehdotus on yhtä mahdoton kuin toinenkin.
+
+Sillä ei kumpikaan ole ollut hänelle uskoton, hänellä ei ole oikeutta
+hyljätä kumpaakaan. Molemmat ovat niin jaloja ja puhtaita.
+
+Oleskelu kotona pahensi Mikaelin tilaa. Hän ei poistunut huoneustaan
+koko päivänä, ei jutellut kenenkään kanssa ja istui myöhäiseen yöhön
+saakka samassa paikassa tekemättä mitään. Ei voitu saada selville,
+mikä häntä vaivasi. Jos joku kysyi, miksi hän oli niin surullinen,
+niin hän vastasi sen johtuvan jälkitautina itämaisesta rutosta.
+
+Vihdoin turvautui Timea lääkäreihin. Tuloksena neuvotteluista oli,
+että Mikaelin oli lähdettävä merenrannalle kylpemään saadakseen
+vedestä takaisin sen, mitä maa oli häneltä riistänyt.
+
+Tähän neuvoon hän vastasi: "Minä en tahdo nähdä ketään ihmistä."
+
+Silloin häntä neuvottiin valitsemaan kylmävesiparantola, missä
+varsinainen kylpyaika jo olisi ohitse. Schmecks, Flöpatak tai
+Balaton-Füred. Siellä hän saisi olla kyllin yksin. Kylmä vesi olisi
+pääasia.
+
+Nyt hän muisti eräässä Plattenjärven rannalla olevassa laaksossa
+omistavansa pienen huvilinnan, jonka hän oli ostanut muutama vuosi
+sitten, vuokratessaan Balaton'in kalastusoikeuden. Hän oli sen
+jälkeen käynyt siellä pari kolme kertaa. Siellä hän viettäisi syksyä.
+
+Lääkärit hyväksyivät hänen valintansa. Zala- ja Vessprimrannikko ovat
+todellisen paratiisin kaltaisia. Neljäntoista kilometrin pituisessa
+keskeymättömässä puutarhaketjussa lepää toinen hymyilevä maisema
+toisensa vieressä, siellä, täällä maalaisaateliston linnat. Komea
+järvi on meri pienoiskoossa, täynnä kauneutta ja romantiikkaa. Täällä
+puhaltaa Italian tuuli. Kansa on hyvänluontoista ja sydämellistä,
+kivennäislähteet ovat terveyttä antavia. Siellä on synkkämieliselle
+paras lepopaikka syksyksi löytyvä. Lukuunottamatta muutamia hektisiä
+professoreja ja vatsakatarria sairastavia pappeja, ei Füredissä
+ole ketään muita vieraita häiritsemässä synkkämielistä, joka
+kaipaa yksinäisyyttä. Sensijaan on hänen ympärillään ihana luonto.
+Plattenjärven rannalla on syksy kuin uusi kevät.
+
+Lääkärit lähettivät siis Mikaelin Plattenjärven rannalle.
+
+Mutta yhtä asiaa he eivät tietäneet. He olivat vain unohtaneet
+ottaa selvää siitä, että nimittäin kesän lopussa raesateet olivat
+hävittäneet koko seudun Plattenjärven rannalla.
+
+Mutta nyt ei voi olla mitään surullisempaa näkyä kuin tuollainen
+raesateiden hävittämä seutu.
+
+Viinitarhat, jotka tavallisesti korjuuaikana kajahtelevat iloisista
+äänistä, seisoivat nyt hylättyinä; uudelleen esiin pistävät
+viiniköynnökset ovat peittyneet erään piikkisen, punaruskean
+rikkaruohon alle, joka levittää pahaa hajua suljettuihin
+puristimoihin. Hedelmäpuiden toinen lehdikkö on kuparinvihreä tai
+ruosteenpunainen. Se ottaa jäähyväisiä tulevaan kevääseen asti.
+Viljapelloille on äsken-niitetyn oljen jälkeen noussut nyhtämätöntä
+rikkaruohoa. Kultaisten tähkäpäiden sijalla kasvaa ohdakkeita,
+takiaisia ja punakoisoja, eikä kukaan tule niitä niittämään. Kaikki
+on hiljaista ja synkkää. Tiet ovat ruohottuneet, sillä kukaan ei astu
+niitä.
+
+Tällaiseen aikaa tuli Mikael linnaansa Balaton'iin.
+
+Tämä linna oli vanha rakennus. Joku ylhäinen herrasväki oli
+rakennuttanut sen, koska he olivat pitäneet näköalasta ja heillä
+oli kylliksi rahaa tämän ylellisyyden hankkimiseen. Se oli
+yksikerroksinen massiivin muurin rakennettu, jossa kuisti antoi
+järvelle, suurista viikunapuista, ja muutoin täynnä pyhimyksen kuvia.
+
+Ensimmäisen omistajan perilliset olivat polkuhinnasta myyneet aution
+linnan, jota vain sellainen henkilö voi pitää arvossa, jolla oli
+sattumalta päähänpistoja.
+
+Neljännestunnin matkan päässä on vasta ihmisasuntoja. Ja nekin
+nykyään asumattomia. Puristimot ja kellarit eivät ole auki tänä
+vuonna, sillä ei saada mitään satoa. Füredissä näkyy kaikkialla
+uutimia suurien rakennuksien akkunoiden edessä ja viimeinenkin
+kylpyvieras on jo lähtenyt. Höyrylaivatkaan eivät enää kulje.
+Happikaivon juomasali on tyhjä ja kävelytiellä rapisevat putoilleet
+plataaninlehdet kulkijan jalkojen alla. Ei kenkään vaivaudu niitä
+lakaisemaan.
+
+Ei ainoatakaan ihmistä, ei edes haikaraa näy seudulla. Vain
+majesteettinen Balaton vyöryy salaperäisesti heitellessään aaltojaan,
+eikä edes kenkään tiedä, miksi se on vihoissaan.
+
+Ja keskellä Plattenjärveä kohoo alaston kallio ja sen huipulla
+on kaksi-torninen luostari, jossa asuu seitsemän munkkia --
+ruhtinaallisten ruumiiden krypta ylhäältä alas asti.
+
+Tällaiseen paikkaan Mikael tuli.
+
+Hän oli tuonut mukanaan vain yhden palvelijan ja tämänkin hän lähetti
+muutaman päivän perästä takaisin sanoen viinitarhurin, joka vartioi
+taloa, riittävän häntä palvelemaan. Mutta tämä oli jo vanha mies ja
+sitäpaitsi kuuro.
+
+Läheisessä kylpylässä oli sentään vielä jonkunverran eloa. Ainoan
+suuren hotellin omistaja perheineen asui siellä sekä sitäpaitsi
+muutamien herrasväkien palvelijat, jotka olivat paikkakunnalla koko
+vuoden läpeensä, ja kappelissa soitettiin joka aamu messuun. Mutta
+tapahtuipa eräänä päivänä, että hotellinisäntä piti vieraspidot
+viettääkseen tyttärensä nimipäiviä ja paistinpannun rasva syttyi
+tuleen ja liekki lensi savupiippuun Hotelli paloi poroksi ja sen kera
+kylpyläkin, palvelusväen asunnot ja kappeli. Tähän tilaan jäi kaikki
+aina kevääseen saakka. Asukkaat hylkäsivät mustat rauniot.
+
+Nyt ei enää kuulunut ainoatakaan ihmisääntä koko laaksossa, ei edes
+kellojen soittoa, ainoastaan suuren järven kohinaa.
+
+Timar istui päivät pitkät kuuntelemassa järven henkikieltä.
+
+Välistä se alkaa kohista, ilman että ainoakaan tuulenhenki
+puhaltaa. Silloin sen väri muuttuu, niin kauas kuin silmä kantaa,
+smaragdinvihreäksi, ja tumman vedenpinnan yli ei kulje ainoatakaan
+purjevenettä, ei laivaa eikä alusta. On kuin oltaisiin Kuolleella
+Merellä.
+
+Järvellä on ihmeellinen, kaksinkertainen voima: se karaisee ruumista
+ja synkentää sielua. Rinta laajenee, ruokahalu lisääntyy suuresti,
+mutta mieleen hiipii haaveellinen, surumielinen mieliala ja uneksii
+olevansa satumaailmassa.
+
+Sievät vuoriryhmät ovat vielä keskiajan sankarikauden
+linnanraunioiden kruunaamia. Szigliget-Csobancz'in linnanpihalla
+viheriöi vielä salvia ja lavendeli, joita kuolleiden sukujen esiäidit
+ovat istuttaneet sinne. Mutta muurit rappeutuvat yhä vuosi vuodelta.
+Siellä täällä uhmaa vielä yksi ja toinen korkea torniseinä kuin
+ihmeeksi myrskyä. Ja sellaisetkin paikat, joissa vielä asuu eläviä
+olentoja, joutuvat yhä enemmän ja enemmän hävitykselle alttiiksi.
+Vieläpä Tihanynkin vuorenselkä sortuu lakkaamatta itäpuolelle. Vanha
+kansa muistaa vielä, kuinka luostarin ympäri ajettiin vaunuilla;
+sittemmin johti vain jalkapolku muurien ympäri; nyt se on jo syvän
+kuilun äärimmäisellä reunalla, ja kuningas Andreaksen lujasta
+rakennuksesta vierii kivi toisensa jälkeen alas syvyyteen. Ylhäällä
+vuorella oli ennen kaksi pientä järveä; ne ovat nyt kuivuneet. Tien
+varrella seisoo hylätty, luhistuva kirkko, ja siellä, missä ennen
+oli kylä, on nyt laidunmaita. Mutta suuri järvi maksaa pudonneet
+kivet vedenpaisumuksen edellisillä kivettymillä ja simpukoilla, jotka
+muistuttavat vuohensorkkia. Näitä se viskelee ylös rannalle. Ja
+kaikki mitä se kätkee syliinsä, on niin vierasta, niin perin pohjin
+toisenlaista kuin muissa sisäjärvissä, että se näyttää todella olevan
+meren jättämä tytär, meren, joka kerran on vallinnut täällä, ja kuin
+se olisi säilyttänyt muistot kauan sitte kadonneesta äidistään.
+Vallitsevana värinä järvessä elävissä kaloissa, etanoissa, käärmeissä
+ja sammakoissa on valkoinen; muissa vesissä ei tapaa valkoisia.
+Järven lieju on täynnä levää, joka koskettaessa sitä kutkuttaa ja
+parantaa. Kylvyistä nousee ihon pinnalle rakkoja, mutta kaikki vesi
+on juotavaa ja makeaa siitä huolimatta. Minä tunnen monta ihmistä
+jotka ovat aivan rakastuneita Plattenjärveen.
+
+Timarkin oli rakastunut.
+
+Tuntikausia hän uiskenteli keinuvilla aalloilla; puolen päivää hän
+vaelteli rannalla ja saattoi tuskin iltahetkellä erota sieltä.
+
+Hän ei etsinyt metsästyksestä eikä kalastuksesta huvitusta. Kerran
+hän otti pyssynsä mukanaan ja unohti sen jonkun puun oksalle, toisen
+kerran veti kala sekä koukun että ongen mukanaan.
+
+Hän ei voinut kiinnittää huomiotaan mihinkään läheiseen. Silmät ja
+sielu liitelivät kaukana.
+
+Syksy läheni loppuaan; vesi viileni huomattavasti pitkien öiden
+aikana ja hänen oli lyhennettävä kylpyaikaa. Mutta pitkillä öilläkin
+oli omituinen, haaveellinen viehätyksensä: tähtikirkas taivas,
+tähdenlennot ja kuu.
+
+Timar oli tuonut muassaan voimakkaan teleskopin, jonka avulla hän
+yökaudet tarkasteli taivaan ihmeitä, taivaankappaleita, joita
+ympäröivät kuut ja renkaat, joissa talvisaikaan näkyy valkeita
+pilkkuja, jotavastoin kesä ympäröi ne punertavalla loistolla. Ja
+sitten tämä taivaan suuri ihme, kuu, joka putken läpi katsottuna
+näyttää loistavalta laavankappaleelta läpinäkyvine vuorenhuippuineen,
+syvine vuoriseppeleineen, loistavine laaksoineen ja tummine
+varjoineen. Se on kokonainen maailma, missä ei ole mitään.
+
+Ei mitään muuta kuin niiden sielut, jotka väkivaltaisesti ovat
+ottaneet itsensä hengiltä vapautuakseen kaikista vaivoista.
+
+Heidät on nyt lähetetty tänne, tähän olemattomuuteen.
+
+Siellä ei ole mitään heitä häiritsemässä. He eivät tunne mitään, ei
+mikään tuota heille tuskaa eikä iloa, voittoa eikä tappiota. Siellä
+ei ole ilmaa eikä vettä, ei ääntä eikä värejä, siellä ei tunnu
+tuulia eikä myrskyjä; ei kukkia eikä eläviä olentoja, ei sotaa, ei
+suuteloja, ei sydämensykintää, ei syntymää eikä kuolemaa: siellä on
+vain tämä "olemattomuus" ja kenties -- muistot?
+
+Olisi hirveämpää kuin helvetissä elää siellä, kuussa, olemattomuuden
+valtakunnassa, sieluna ilman ruumista ja muistella maata, jossa on
+vihreää ruohoa ja punaista verta, jossa ilma kajahtelee ukkosen
+jylinää, jossa kuuluu rakastavien suudelmia, jossa vallitsee elämä ja
+kuolema.
+
+Mitä Noëmi sanoisikaan?
+
+Ja kuitenkin kuiskaa joku lakkaamatta Mikaelin korvaan, että hänen
+täytyy lähteä niiden luo, jotka ovat karkoitetut olemattomuuden
+valtakuntaan.
+
+Muuta keinoa ei ole hänen päästäkseen pakoon siitä onnettomasta
+elämästä, jota hän viettää.
+
+Hän on itse syypää onnettomuuteensa.
+
+Siihen, että hänen on pakko viettää kaksoiselämää kahden naisen kera,
+joista hän ei voi hylätä kumpaakaan!
+
+Vasta nyt, kun molemmat olivat kaukana hänestä, vasta nyt, kun hän
+oli aivan yksin, hän tunsi asemansa koko kauheuden.
+
+Eikö hän jumaloi Timeaa?
+
+Eikö Noëmi ole koko hänen elämänsä?
+
+Toisen kanssa hän kärsii, toisen kanssa hän iloitsee.
+
+Toinen on todellinen pyhimys, toinen todellinen nainen.
+
+Hän kävi lävitse koko elämänsä. Missä hän oli langennut?
+
+Siinäkö, että hän pidätti Timean aarteet itselleen?
+
+Siinäkö, että hän nai Timean?
+
+Vai siinäkö, että hän epätoivoissaan jätti hänet ja lähestyi
+haavotetuin sydämin Noëmia etsien onneaan hänen luotaan?
+
+Häneen ei sovi ensimmäinen nuhde.
+
+Timea hallitsee koko sitä omaisuutta, jonka hän on pelastanut Tonavan
+pohjalta.
+
+Toiseenkin syytökseen on olemassa anteeksianto. Hän oli nainut
+Timean rakkaudesta ja Timea oli vapaaehtoisesti suostunut hänen
+omakseen. Timea oli vastaanottanut hänen naimatarjouksensa lämpimällä
+kädenpuristuksella. Hän oli esiintynyt Timean edessä kuin mies,
+joka on naisen arvoinen. Voiko hän aavistaa sitä, että Timea jo oli
+rakastunut niin kiihkeästi, ettei hänen sydämensä tahtonut tietää
+mistään muusta?
+
+Mutta kolmanteen syytökseen hän ei keksinyt mitään vastausta.
+
+Kun sinä kuulit, ettei vaimosi rakastanut sinua, syystä että kolmas
+oli sinun ja hänen sydämensä välillä, ei sinun olisi pitänyt
+raukkamaisesti lähteä pois, vaan sinun olisi pitänyt mennä sen
+kolmannen luo ja sanoa hänelle: "Ystävä, nuoruuden toverini;
+toiselle meistä ei ole kyllin tilaa maailmassa. Minä rakastan sinua,
+minä syleilen sinua, mutta tule nyt kanssani jollekin kauniille
+yksinäiselle saarelle ja ampukaamme siellä toinen toisiamme, kunnes
+jompikumpi meistä jää paikalle."
+
+Niin sinun olisi pitänyt menetellä.
+
+Silloin olisi vaimosikin nähnyt sinussa miehen.
+
+Vaimosi näki tuossa toisessa ihanteensa senvuoksi, että hän
+ammattinsa perusteella esiintyi hänelle rohkeana ja uljaana
+sankarina, jotavastoin sinä et ole esiintynyt sillä tavoin. Terävä
+sapeli kädessäsi sinä olisit voittanut hänet paremmin kuin timantein
+ja helmin. Nainen tahtoo tulla valloitetuksi eikä pidä siitä, että
+hänen rakkauttaan kerjätään.
+
+Ja sitten olisi sinun ollut tehtävä itsesi tämän rakkauden
+arvoiseksi, taisteltava tahi, jos niin olisi pitänyt käydä, pakottaa
+se itsellesi.
+
+Vaikka sinun olisi täytynyt näytellä tyrannin osaa, olla sen naisen
+sulttaani, jonka olit ostanut orjattareksesi, vaikka sinun olisi
+ollut pakko ruoskia häntä, kunnes hän ryömi ristille, niin sinä
+olisit kuitenkin ollut hänen herransa, olisit omistanut hänet, hän
+olisi ollut omasi; -- mutta nyt hänestä on tullut aave, joka käy
+ympärilläsi syyttääkseen sinua.
+
+Eikä sinulla ole rohkeutta luopua hänestä!
+
+Jos edes olisit kyllin rohkea sanoaksesi hänelle suoraan: "Timea,
+minä olen teidän paha henkenne, purkakaamme liittomme!"
+
+Mutta sinä pelkäät yhtä seikkaa.
+
+Pelkäät Timean vastaavan sinulle:
+
+"Minä en tahdo erota teistä! -- Minä en kärsi. -- Minä olen vannonut
+pysyväni uskollisena teille. -- Minä en riko valaani!"
+
+Syysyöt tulivat yhä pidemmiksi, päivät lyhyemmiksi ja vähitellen kävi
+vesi järvessä yhä kylmemmäksi.
+
+Mutta juuri senvuoksi hän kylpi siinä niin mielellään. Hänen
+ruumiinsa oli saanut entisen joustavuutensa, hermot ja lihakset
+olivat karaistuneet; mutta hänen sielunsairautensa oli juuri nyt
+pahimmillaan.
+
+Synkkämielisen ihmisen luulotaudin voi vielä parantaa. Ruumiin
+sairauden mukana häviää sielunkin tauti. Mutta kun terve, voimakas
+mies vaipuu synkkämielisyyteen, silloin on kyseessä toivoton sairaus.
+
+Luulotautinen pukeutuu lämpimään nuttuun, kääriytyy kiireestä
+kantapäähän paksuihin pukimiin, liimaa ikkunat papereilla tuulta
+vastaan, nauttii ravintonsa nauloittain ja valitsee sen lääkärin
+määräysten mukaan; hän vetää lääkäriäkin nenästä, käyttää puoskarien
+salaisia lääkkeitä ja tutkii lääketieteellisiä teoksia; hän
+lämmityttää huoneensa lämpömittarin mukaan ja laskee valtimonsa
+lyönnit kellon mukaan, hän pelkää kuolemaa. -- Synkkämielinen taasen
+paljastaa rintansa myrskylle ja kulkee paljain päin; hän ei tahdo
+pidentää elämäänsä.
+
+Yöt olivat aina valoisat, ja sellaisina kirkkaina syysöinä on taivas
+tähtiä täynnä. Timar istuu aamuun asti avoimen akkunan ääressä
+tarkastellen äärettömän avaruuden loistavia pisteitä, toista toisensa
+jälkeen. Heti kun kuu oli laskeutunut, istuutui hän teleskopin
+ääreen. Kuu oli hänelle vastenmielinen kuten seutu, joka on meille
+niin tuttu, että olemme siihen kyllästyneet ja jonka kaikki asukkaat
+ovat suututtaneet meitä. Samoin kuin valtiopäivämies vihaa sitä
+vaalipiiriä, missä hän ehdokkaana ollen ei kuitenkaan ole tullut
+valituksi, mutta missä hänen on siitä huolimatta asuttava.
+
+Näitä havaintoja tehdessään tähtikirkkaalla taivaalla oli
+hänellä onni sattumalta olla todistajana eräälle ilmiölle, joka
+tähtientutkijain muistiinpanoissa on merkitty ainoaksi laatuaan.
+
+Eräs pyrstötähti joka palaa vain pitkien väliaikojen perästä,
+näyttäytyi taivaalla.
+
+Timar sanoi itselleen: "Se on minun tähteni. Se on yhtä
+rikkinäinen kuin minun sieluni; sen tuleminen ja meneminen on yhtä
+tarkoituksetonta kuin minun, kaikki sen loistavat ominaisuudet ovat
+yhtä turhaa loistoa kuin minun."
+
+Ja nyt seurasi hän yön toisensa perään ihmeellisen ilmiön vaiheita.
+
+Samalla suunnalla kuin tämä pyrstötähti liikkui Jupiterkin neljine
+kuineen; niiden ratojen oli pakko leikata toisiaan.
+
+Heti kun pyrstötähti tuli suuren Jupiterin läheisyyteen alkoi sen
+loistava pyrstö haljeta. Jupiterin sentripedaalivoima alkoi tehdä
+vaikutuksensa tuntuvaksi. Suuri tähti uskalsi tehdä yrityksen riistää
+sumutähden pois valtiattareltaan, auringolta.
+
+Ja tämä tapahtui maanasujainten silmien nähden.
+
+Seuraavana yönä oli pyrstötähden valopyrstö jakautunut selvästi
+kahtia.
+
+Sitten lähestyi nopeasti suurin Jupiterin neljästä kuusta, se, joka
+on kauimpana Jupiterista.
+
+"Kuinka nyt on käyvä tähdelleni?" kysyi Timar. Kolmantena yönä alkoi
+kirkas tähti, joka muodosti pyrstötähden pään, tummua ja särkyä.
+Jupiterin kuu oli silloin sitä lähinnä.
+
+Neljäntenä yönä oli pyrstötähti haljennut. Nyt näkyi kaksi päätä,
+kullakin oma loistava pyrstönsä, ja molemmat aavetähdet alkoivat nyt
+lentonsa ilman päämäärää avaruuden lävitse kahdessa eri parabelissa,
+jotka muodostivat terävän kulman. "Niinmuodoin tapahtuu 'tällaista'
+siis taivaallakin?"
+
+Timar seurasi tätä ihmeellistä ilmiötä teleskoopista, siksi kunnes se
+häipyi erottamattomaan etäisyyteen.
+
+Ilmiö teki hänen sieluunsa mitä syvimmän vaikutuksen.
+
+Nyt hän oli selvillä asioistaan maailman kanssa.
+
+On olemassa satoja itsemurhan syitä, mutta itsepintaisimmat
+ja voittamattomimmat ovat ne, jotka johtuvat pitkäaikaisista
+luonnonvaarinotoista. Pidä tarkasti silmällä henkilöä, joka ilman
+tieteellisiä tarkoituksia tekee huomioita taivaalla ja pyrkii
+tutkimaan luonnon salaisuuksia! Kätke häneltä terävä veitsi ja
+pistooli ja tutki tarkoin, onko hänellä myrkkyä.
+
+Niin, Timar oli päättänyt ottaa itsensä hengiltä.
+
+Voimakkaille luonteille ei tämä ajatus tule yht'äkkiä, vaan se kypsyy
+vähitellen. He valmistautuvat vuosikausia siihen ja valmistavat
+huolellisesti sen toimeenpanemista.
+
+Timarissa oli ajatus jo kypsynyt ja hän siirtyi nyt
+järjestelmällisesti sen toimeenpanemiseen.
+
+Kylmän vuodenajan tullessa hän lähti Plattenjärveltä ja palasi
+Komorniin.
+
+Kaikki, joita hän tapasi, lausuivat ilonsa siitä, että hän oli
+voimistunut niin huomattavasti ja oli niin reippaan näköinen. Ja
+Timar osottautui olevansa mitä parhaalla tuulella.
+
+Mutta Timean silmiltä ei jäänyt huomaamatta, että hänen sisällään
+liikkui jotakin, ja hän kysyi huolestuneena: "Mikä teitä vaivaa,
+puolisoni?"
+
+Hänen vaikean sairautensa jälkeen oli vaimo sangen hellä häntä
+kohtaan. Tämä hellyys ajoi häntä vain yhä lähemmäs hiotun teräksen
+kärkeä kohti.
+
+Jokainen itsemurha on hulluutta ja kaikki hulluus ilmaisee itsensä.
+Monet tietävät olevansa hulluja, itsemurhaaja tietää sen jotensakin
+hyvin. Hän tahtoo kätkeä salaisuutensa, ettei kukaan pääsisi sen
+perille, ja juuri siten hän ilmaisee itsensä. Hän tahtoo puhua
+oikein järkevästi, ettei kukaan huomaisi häntä hulluksi, mutta
+kaikki nämä viisaat sanat tulevat sanotuiksi sopimattomaan aikaan
+ja sopimattomassa paikassa, joten ne herättävät epäluuloja. Hän
+on tavattoman hyvällä tuulella, luonnottoman iloinen ja leikkisä;
+mutta hänen iloisuutensa on miltei levottomuutta herättävää, niin
+luonnotonta, että se, joka näkee ja kuulee sen, sanoo väristen
+itselleen: "Tämä ennustaa onnettomuutta."
+
+Timar järjesti asiansa siten, että "se" ei tapahtuisi kotona.
+
+Hän teki testamenttinsa.
+
+Hän jätti koko omaisuutensa Timealle ja köyhille, ja siinä hän
+menetteli niin varovasti, että sääsi erityisen legaatin, josta
+Timea, siinä tapauksessa, että meni uusiin naimisiin, sekä hänen
+jälkeläisensä, jos tulisivat köyhiksi, saisivat nostaa satatuhatta
+guldenia.
+
+Muutoin oli hänen suunnitelmansa seuraava:
+
+Heti kun vuodenaika antaisi myöten, matkustaisi hän pois -- omien
+sanojensa mukaan Egyptiin, mutta itse asiassa Vapaalle Saarelle.
+Siellä hän tahtoo kuolla. Jos hän voisi saada Noëmin seuraamaan
+itseään, niin he menisivät yhdessä kuolemaan.
+
+Oi, Noëmi kyllä suostuisi. Mitä hän tekisi maailmassa ilman Mikaelia!
+
+Minkä arvoinen olisi maailma silloin hänelle, sellaiselle kuin hän on?
+
+He nukkuvat molemmat siellä kaukana Dodin vierellä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talven Timar vietti osaksi Komornissa, osaksi Raabissa tai Wienissä.
+Kaikkialla tuntui elämä hänestä taakalta.
+
+Synkkämielisyyteen vaipuneen suurin onnettomuus on se, että hän
+luulee lukevansa salaiset ajatuksensa kaikkien kasvoilla. Kaikkien
+tuttaviensa ilmeistä ja sanoista hän huomaa heidän aavistavan hänessä
+tapahtuneen muutoksen, hän huomaa heidän kuiskailevan hänen selkänsä
+takana ja salavihkaa iskevän silmää toisilleen hänen lähestyessään,
+hän huomaa naisten pelkäävän häntä ja miesten koettavan näyttää
+levollisilta ja niin tapahtuu hänelle, että hän hajamielisyydessään
+sanoo asioita, jotka todistavat hänen sielunsa sekavuutta, juttelee
+hullunkurisia juttuja, joille ei kukaan hänen suureksi harmikseen
+naura. -- Heitä jo pelottaa nauraa.
+
+Eikä heillä kuitenkaan ole mitään syytä pelätä häntä. Ei hän vielä
+ole joutunut niin pitkälle, että nousisi pöydästä ja heittäisi
+pippuria vastapäätä istuvien silmiin, niinkuin häntä kyllä välistä
+haluttaisi tehdä. Kun Johan Fabula tulee hänen luokseen kirkkoraadin
+varajäsenenä ja alkaa pitää hänelle pitkiä puheita vakavista asioista
+seisten suorana kuin seipään niellyt, silloin tuntee Timar palavaa
+halua -- niin palavaa, että tuskin jaksaa vastustaa sitä -- panna
+molemmat kätensä herra varakonsulin olkapäille ja hypätä pukkia hänen
+päänsä yli.
+
+Timarin katseessa oli jotakin, joka synnytti jokaisessa sellaisen
+tunteen, kuin kaadettaisiin kuupallinen kylmää vettä hänen selkäänsä.
+
+Tämän katseen kohtasi Ataliakin.
+
+Usein heidän istuessaan vastapäätä perhepöydässä, seurasivat Timarin
+silmät hellittämättä Atalian kasvoja ja vartaloa.
+
+Tuollaisten mielisairaiden katseissa ilmenee palava himo naisen
+suloihin niin kaamealla tavalla.
+
+Ja Atalia oli tavaton kaunotar. Mikaelin silmät eivät voineet lakata
+katselemasta tätä kaunista lumivalkoista kaulaa, ja Atalia tunsi
+levottomuutta tämän mykän ihailun vuoksi, joka omistettiin hänen
+kauneudelleen.
+
+Mutta Mikael ajatteli: "Jospa vain kerrankin saisin teidät valtaani,
+sinä kaunis, lumivalkoinen kaula ja sinä, sametinpehmeä, ihana povi
+-- silloin puristaisin teidät rautaiseen syleilyyni, niin että sielu
+teistä lähtisi." Tämä himo häntä ahdisti heti kun hän katseli Atalian
+ihanaa vartaloa.
+
+Vain Timea ei pelännyt häntä. Timea ei milloinkaan pelännyt ja mitäpä
+hänellä olisi ollutkaan pelättävää.
+
+Timar kyllästyi vihdoin odottamaan viipyvää kevättä. Miksi pitäisi
+sen, joka lepää turpeen alla, odottaa kukkien puhkeamista?
+
+Päivää ennen lähtöään hän antoi suuret päivälliset, joille hän oli
+kutsunut koko joukon ihmisiä, vieläpä sellaisiakin, joita hän sangen
+vähän tunsi. Koko talo oli täynnä vieraita.
+
+Ennen päivällisten alkua hän sanoi Johan Fabulalle;
+
+"Veljeni Kristuksessa, istukaa viereeni, ja kun niinä aamulla
+tulen juovuksiin ja hulluksi, pitäkää huoli siitä, että minut
+kannetaan matkavaunuun ja pannaan istuimelle maata. Käskekää sitten
+valjastamaan hevoset ja antakaa niiden juosta tiehensä vieden minut
+mukanaan."
+
+Tällä tavoin hän halusi tajuttomassa tilassa poistua kotoaan ja
+synnyinkaupungistaan.
+
+Kun sitten aamupuoleen yöstä kaikki vieraat olivat kierineet pöydän
+alle, yksi sinne ja toinen tänne, kuorsasi ystävämme Johan Fabulakin
+aivan rauhallisesti nojatuolissa pää taaksepäin nojaten. Timar yksin
+oli tajuissaan.
+
+Mielisairaaseen viini vaikuttaa samoin kuin Mitridates-kuninkaaseen
+myrkky. Se ei vaikuta ensinkään.
+
+Siten hänen täytyi itse etsiä vaunut ja huolehtia lähdöstään.
+
+Hänen aivoissaan kohisivat todellisuus ja unet, mielikuvitus ja
+humala, muisti ja harha-aistimus kaikki sekaisin.
+
+Hänestä tuntui kuin hän olisi seisonut vuoteen vieressä, missä
+valkokasvoinen, nukkuva pyhimys lepäsi, kuin olisi hän suudellut
+valkoisen patsaan huulia ja kuin patsas ei olisi edes herännyt tästä
+suudelmasta.
+
+Kenties kaikki olikin vain humalan luoma tai mielikuvituksen
+herättämä kuva.
+
+Sitten hän näki toisen ilmiön. Hänestä tuntui kuin kauniit
+mänaadikasvot, vallattomien kiharoiden ympäröiminä, olisivat
+katselleet oven takaa eräässä pitkässä, pimeässä käytävässä, jonka
+ohi hän kulki. Tytöllä oli säihkyvät silmät ja punaiset huulet,
+joiden välissä hohti kaksi helmiriviä, silloin kun hän, pitäen
+vahakynttilää hoipertelevan miehen edessä, kysyi tältä: "Minne te
+lähdette, herra?"
+
+Ja vastaukseksi tähän hän oli kuiskannut kiehtovan haltiattaren
+korvaan:
+
+"Minä lähden pois tehdäkseni Timean onnelliseksi..."
+
+Silloin olivat haltiattaren kasvot äkkiä vääntyneet Medusanpääksi ja
+kiharat muuttuneet käärmeiksi.
+
+Kenties oli tämäkin vain harha-aistimus.
+
+Timar heräsi vasta keskipäivällä vaunuissaan, kun ajuri vaihtoi
+hevosia. Hän oli jo kaukana Komornista.
+
+Hän ei ollut muuttanut päätöstään.
+
+Myöhään yöllä hän tuli alisen Tonavan varsille, missä salakuljettajan
+vene, jonka hän oli tilannut kalastajamökille, jo odotti häntä. Hän
+soudatti itsensä jo samana yönä saarelle.
+
+Eräs ajatus välähti hänen mielessään.
+
+Mitä! Jos Noëmi olisi kuollut?
+
+Miksi se olisi niin mahdotonta?
+
+Mikä taakka silloin kohoaisi hänen sielustaan! Kuinka kauheata
+muutoin olisi vietellä häntä ottamaan tuota kauheata askelta!
+
+Se, joka on saanut päähänpiston, vaatii kohtalolta kaikki olemaan
+niin kuin hän on kuvitellut.
+
+Valkokukkaisen ruusupensaan vieressä on nyt toinen, jossa keväällä
+on punaisia kukkia -- Noëmin haudalla. Ja pian tänne tulee kolmaskin
+keltainen ruusu, -- kultamiehen kukka.
+
+Näihin ajatuksiin vaipuneena hän nousi maihin saarelle.
+
+Oli vielä yö ja kuu paistoi.
+
+Pähkinäpuista rakennettu huone, joka oli jäänyt kesken, seisoi kuin
+krypta, ruohon peitossa; akkunoiden ja ovien edessä oli kaislamattoja
+lumen ja sateen suojaksi.
+
+Mikael kiirehti savimökin luo. Almira tuli häntä vastaan. Se ei
+haukkunut, vaan otti häntä takinliepeestä hampaillaan ja veti hänet
+akkunan luo.
+
+Kuu paistoi akkunasta ja Mikael katsahti pieneen huoneeseen, joka oli
+aivan valkoinen.
+
+Hän näki vain yhden vuoteen huoneessa, toinen oli poissa. Vuoteessa
+nukkui Terese.
+
+Asia on kuten hän oli arvellutkin. Noëmille on jo tehty vuode
+ruusupensaan alle. Silloin on kaikki hyvin.
+
+Hän naputti akkunaan.
+
+"Minä se vain olen, Terese!"
+
+Muutaman silmänräpäyksen kuluttua tuli rouva kuistille.
+
+"Makaatteko yksin, Terese?" kysyi Timar.
+
+"Makaan."
+
+"Onko Noëmi mennyt ylös Dodin luo?"
+
+"Ei, vaan Dodi on tullut alas Noëmin luo."
+
+Timar katsahti ihmeissään Tereseen.
+
+Rouva otti häntä kädestä ja vei hänet viekkaasti hymyillen talon
+taakse, missä oli toisen huoneen akkuna.
+
+Tämäkin huone oli valoisa. Siellä paloi yölamppu.
+
+Timar katsahti akkunasta sisään ja näki Noëmin nukkuvan valkoisella
+vuoteella. Hän piti käsivarttansa kultakutrisen enkelin ympärillä,
+joka nukkui hänen rinnallaan.
+
+"Mitä tämä on?" huudahti Timar tukahutetulla äänellä.
+
+Terese hymyili lempeästi.
+
+"Ettekö näe? Pikku Dodihan se on. Hänen oli ikävä meitä. Täällä
+alhaalla oli hänen mielestään parempi olla kuin taivaassa. Hän sanoi
+hyvälle Jumalalle: 'Sinulla on kylliksi enkeleitä. Salli minun mennä
+takaisin niiden luo, joilla oli vain yksi.' Ja Jumala antoi hänen
+tulla takaisin."
+
+"Kuinka se on mahdollista?"
+
+"Hm, hm! Se on sama vanha juttu. Eräs salakuljettajan vaimoraukka
+kuoli täällä taas, ja me otimme huostaamme orpolapsen. Ettehän
+pahastune siitä."
+
+Timar värisi kuin olisi hänellä ollut vilu.
+
+"Älkää herättäkö nukkujia ennen aamua", sanoi Terese. "Lasta
+vahingoittaa, jos sen uni keskeytetään. Lapsenelämällä on monta
+salaisuutta. Onhan teillä kärsivällisyyttä kylliksi?"
+
+Timarin päähänkään ei pälkähtänyt tehdä vastaväitteitä. Hän heitti
+myssyn pois päästään, tempasi nutun ja takin yltään ja kääri hihansa
+korkealle. Terese luuli hänen tulleen hulluksi. Mutta ei hän ollut
+tullut hulluksi. Hän ryntäsi pähkinäpuisen talon luo, tempasi
+kaislamatot ovista ja akkunoista, veti höyläpenkin esiin, ruuvasi
+paikoilleen ovilaudan, joka oli jäänyt puolivalmiiksi, otti höylän ja
+alkoi tehdä työtä.
+
+Alkoi juuri silloin sarastaa.
+
+Noëmi näki unta, että joku työskenteli uudessa talossa. Höylä
+räiskähti kovaan puuhun ja iloinen työmies lauloi:
+
+    "En linnoihinkaan vaihtaisi
+    Sun majaas', armahani."
+
+ja avatessaan silmänsä hän kuuli vielä höylän äänen ja laulun.
+
+
+
+
+Kahdeksas luku.
+
+TERESE.
+
+
+Timar oli onnistunut varastamaan koko maailmalta.
+
+Timealta hän ensin varasti hänen isänsä miljoonat, sitten hänen
+sydämensä miesihanteen ja lopuksi aviollisen uskollisuutensa.
+
+Noëmilta hän varasti rakastavan sydämen, naisellisen hellyyden, koko
+hänen olemuksensa.
+
+Tereseltä hän varasti tämän luottamuksen, viimeisen luottamuksen,
+jonka ihmisille vihamielinen mieli niihin asetti. Hän varasti tältä
+Vapaan Saaren lahjoittaakseen sen takaisin Tereselle ja siten
+saavuttaakseen hänen kiitoksensa.
+
+Teodor Kristyanilta hän varasti koko maailman karkottaessaan hänet
+toiseen maapallonpuoliskoon.
+
+Atalialta hän oli varastanut isän ja äidin, kodin ja sulhasen, hänen
+maallisen ja taivaallisen autuutensa.
+
+Ystävältään Katshukalta hän varasti toivon onnellisesta elämästä.
+
+Kunnioitus, jota maailma osoittaa hänelle, köyhyyden kyyneleet,
+isättömien ja äidittömien lasten suudelmat hänen kädelleen,
+kunniamerkki, jonka hänen kuninkaansa on antanut hänelle, eikö kaikki
+tämä ole varkautta? Hän varastaa salakuljettajilta uskollisuuden,
+jolla he säilyttävät hänen salaisuutensa -- varas, joka varastaa
+varkailta!
+
+Onpa hän lisäksi varastanut hyvältä Jumalalta; hän on varastanut
+taivaasta pienen enkelin.
+
+Hänen sielunsa ei ollut enää hänen omansa. Hän oli jo pantannut sen
+kuulle. Kuutakin hän on pettänyt eikä ole antanut sille, mitä lupasi.
+Hän on varastanut kuultakin.
+
+Myrkkyjuoma oli jo valmiiksi sekoitettuna, sen piti auttaa hänet
+toiseen maailmaan; haa, kuinka pirut iloitsivat, kuinka he
+riemuitsivat, kuinka he jo ojentelivat kynsiään hänen sieluparkaansa
+kohti. Mutta hän veti heitäkin nenästä. -- Hän on varastanut
+pirultakin.
+
+Maailman keskellä hän hiipi paratiisiin ja paratiisista hän varasti
+kielletyn hedelmän sillä aikaa kuin pääenkeli, joka oli vartioimassa
+häntä, käänsi hänelle hetkiseksi selkänsä, ja tässä salaisessa
+Edenissä hän ivasi kaikkia inhimillisten lakien turvaamia laitoksia:
+pappeja, kuningasta, tuomareita, veronkantajia ja poliiseja. Kaikilta
+niiltä hän oli varastanut. Ja kaikessa hän onnistui. Mutta kuinka
+kauan?
+
+Hän onnistui pettämään koko maailmaa, yhtä lukuunottamatta: itseään.
+
+Hän oli aina surullinen, silloinkin kun hänen kasvonsa hymyilivät.
+
+Hän tunsi, minkä nimen hän ansaitsi. Ja hän olisi mielellään ollut
+se, miltä näytti. Mutta se oli mahdotonta.
+
+Suunnaton rikkaus... yleinen kunnioitus... onnellinen rakkaus...
+vain yksi näistä oli rehellisesti hankittu. Rehellisyys, ihmisrakkaus,
+ankara suoruus ja itseuhrautuvaisuus olivat hänen luonteensa
+pääpiirteet, hänen sielunsa elämänilo. Ennenkuulumattomat kiusaukset
+olivat tempaisseet hänet vastakkaiseen suuntaan, ja nyt hän oli
+ihminen, jota kaikki kunnioittivat, rakastivat ja pitivät arvossa,
+mutta joka vain vihasi ja syytti itseään.
+
+Ja sen lisäksi on kohtalo siunannut hänelle viime sairaudesta lähtien
+niin rautaisen terveyden, ettei mikään voi vahingoittaa häntä. Sen
+sijaan, että hän olisi vanhettunut, hän on vain nuortunut.
+
+Koko kesä kului työssä.
+
+Pienessä, edellisenä vuonna rakentamassaan talossa hän lopetti
+nyt puusepäntyöt, sitten seurasi sorvaaminen ja leikkaaminen. Hän
+varasti kaunotaiteillakin. Hän voitti niiltä luovan taidon. Oli ilo
+nähdä, miten pieni puutalo hänen talttansa avulla muodostui oikeaksi
+mestariteokseksi. Timarissa oli taiteilija mennyt hukkaan.
+
+Kaikki pylväät, jotka kannattivat pientä kuistia, olivat
+erimuotoisia. Ensimmäinen muodostui kahdesta kiemurtelevasta
+käärmeestä, joiden päät muodostivat kapiteelin; toinen oli
+palmupuunrunko, jonka ympärillä kiemurteli eräs köynnöskasvi; kolmas
+esitti viiniköynnöstä, jota pitkin juoksi sisiliskoja ja oravia;
+neljäs oli kaislakimppu, joka kohosi akanthuslehdistä.
+
+Ja sisältäkin ovat seinien paneelit pelkkää leikkaustyötä,
+kirjavaa mosaiikkia; pöydät ja tuolit ovat taidokkaasti liitetyt
+yhteen; lumivalkoinen orapihlajapuu muodostaa hauskan vaihtelun
+ruskean pähkinäpuun kera; leikkaukset taivasvuoteessakin osottavat
+taiteellista makua. Sitäpaitsi näkyy ovien lukoissa ja akkunahaoissa
+omintakeisia päähänpistoja. Sekä ovet että akkunat häviävät seiniin;
+edelliset työnnetään sivulle, jälkimmäiset ylöspäin ja ne avataan
+ja suljetaan harvinaisella tavalla muodostetuilla puusuluilla.
+Timarhan oli jo alunpitäen päättänyt, ettei koko talossa saisi
+olla ainoatakaan naulaa, jota hän ei itse olisi valmistanut, ja
+niinmuodoin ei siinä ollut palaakaan rautaa. Hän tahtoi rakentaa ja
+sisustaa sen omin käsin ja saaren omista tuotteista.
+
+Vain akkunoiden suhteen hän oli hieman epätietoinen. Ensin hän
+jännitti hyttysverkon kehyksiin, mutta sellaisin akkunoin voisi
+taloa käyttää vain kesäasuntona ja sitäpaitsi sataisi sisään, kun
+luukut eivät olleet suletut. Sitten hän valmisti ruudut eläinten
+rakoista kuten eskimoilla on tapana; mutta ne pistivät liian selvästi
+silmään muuta komeutta vastaan. Vihdoin hän löysi, kauan ja tarkoin
+etsittyään, erään kalliomöhkäleen päältä kerroksen, kissankultaa,
+jota myös kutsutaan "Marianlasiksi." Tämän hän varovasti irroitti
+harmaakivestä, halkaisi hienon, läpikuultavan metallin ohuihin
+lehtisiin ja valmisti sitten kapeista, kauniisti leikatuista säleistä
+ristikon, joiden välit hän täytti Jumalan antamalla lasilla. Se
+oli orjantyötä. Ja tuolla suunnattoman rikkaalla miehellä oli
+kärsivällisyyttä vaivata itseään sellaisella työllä!
+
+Mutta kuinka suuri olikaan hänen ilonsa, kun hän talon valmistuessa
+saattoi viedä rakkaansa sinne! Katsokaa, kaikki on minun kätteni
+työtä! Sellaista taloa ei edes kuningas saata lahjoittaa
+kuningattarelleen.
+
+Dodi (toinen) oli jo neljän vuoden vanha, kun talo valmistui --
+"Dodin talo."
+
+Nyt Mikael sai muuta työtä. Hänen täytyi opettaa Dodia lukemaan.
+
+Dodi oli vilkas poika. Viisas, terve ja hyvänluontoinen lapsi.
+Timar selitti itse tahtovansa opettaa hänelle kaikki, lukemaan ja
+kirjoittamaan, uimaan ja voimistelemaan; sittemmin käsittelemään
+kirvestä, höylää ja talttaa. Rakennus- ja leikkaustyöntekijä voi aina
+ansaita leipänsä. Dodin tulee oppia kaikkea sellaista.
+
+Timar oli jo alkanut uskoa, että kaikki saisi jatkua edelleen samaan
+tapaan kuin tähän asti; nyt oli kaikki niinkuin pitikin; hänen oli
+vain elettävä edelleen tätä elämää ikänsä kaiken.
+
+Mutta äkkiä huusi kohtalo hänelle: "Seis!"
+
+Ei se ollut kohtalo, vaan Terese.
+
+Kahdeksan vuotta oli kulunut siitä, kun Timar ensi kerran oli
+joutunut tälle saarelle. Silloin olivat Noëmi ja Timea vielä aivan
+lapsia. Nyt on Noëmi kaksikymmentakaksi, Timea kaksikymmentäyksi
+vuotta. Atalia käy kahtakymmentäviittä, Terese on jo täyttänyt
+neljäkymmentäviisi; Timar itse käy neljääkymmentäkahta ja pikku Dodi
+viidettä.
+
+Erään heistä oli valmistauduttava kotimatkalle, sillä hänen aikansa
+oli joutunut, ja hänen kärsimystensä mitta, joka olisi ollut kylliksi
+kokonaiselle pitkälle ihmiselämälle, on täynnä. Tämä henkilö on
+Terese.
+
+Eräänä sunnuntai-iltapäivänä Noëmin ollessa ulkona lapsen kera, hän
+sanoi Timarille:
+
+"Mikael, minun on sinulle uskottava eräs asia. Syksyllä on minun
+lähdettävä. Tiedän kuolemani lähestyvän. Jo kaksikymmentä vuotta olen
+kärsinyt sitä kipua, joka vie minut hautaan: minulla on sydäntauti.
+Älä ota sitä puheenparreksi. Tämä on kuolettava tauti. Minä olen aina
+salannut sen enkä ole milloinkaan valittanut. Minä olen parannellut
+sitä kärsivällisyydellä ja te olette auttaneet minua rakkaudellanne
+ja ilolla, jonka olette minulle valmistaneet. Ellette te olisi sitä
+tehneet, olisin jo kauan sitten maannut haudassa. Mutta kauempaa
+en jaksa kestää. Jo vuoden ajan en ole saanut unta. En osaa nukkua
+koko yönä. Nousen ylös heti kun olen pannut maata. Luulen, että
+tätä tilaa seuraa pitkä, -- hyvin sikeä uni. Sydämeni on palvellut
+aikansa. Kuulen sen koko päivän tykyttävän. Kolme, neljä kertaa se
+lyö kuin säikähtyneenä ja sitten se seisahtuu kokonaan, sitten kuuluu
+pitkien väliaikojen perästä joku lyönti, ja sitten se alkaa taas
+nopeasti sykkiä, sitten taas lyhyt tykytys ja pitkä vaitiolo. Loppuni
+lähenee. Usein minua pyörryttää ja vain voimakas tahtoni estää
+minut sortumasta. En kestä kesää loppuun. Olkoon niin; minä alistun
+kohtalooni. Ei mikään pelota minua. Noëmilla on jo toisia rakkauden
+esineitä. Sinua, Mikael, minä en vaivaa millään kysymyksillä. En
+pyydä sinulta mitään lupausta. Puhuttu sana on vain tyhjä sana; vain
+tunnettu sana on tosi sana. Sinä tunnet, mitä olet Noëmille ja mitä
+Noëmi on sinulle. Mikä minua pelottaisi? Voin kuolla, vaivaamatta
+kaikkivoipaa ja kaikkiviisasta Luojaani rukouksillani Mitä veisin
+pyytää häneltä, sen hän on jo kaiken antanut minulle. Eikö niin,
+Mikael?"
+
+Mikael painoi päänsä alas. Juuri tämä oli lakkaamatta viime aikoina
+häirinnyt hänen untaan. Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta, miten
+Teresen terveys oli huonontunut. Hän oli nähnyt Teresen kamppailevan
+kauhean, salaisen taudin kanssa, joka oli iskenyt häneen siinä
+kohdassa, missä ruumis ja sielu koskettavat toisiaan läheisimmin:
+sydämessä, ja hän oli väristen ajatellut sitä mahdollisuutta, että
+kuolema kohtaisi häntä äkkiarvaamatta. -- Miten kävisi silloin Noëmin?
+
+Kuinka hän silloin voisi, kuten hän siihen saakka oli tehnyt, jättää
+tuota hentoa naista yksin lapsensa kera tänne yksinäiselle paikalle?
+
+Kuka häntä suojaisi, tukisi ja lohduttaisi?
+
+Hän oli aina torjunut luotaan tämän ajatuksen. Nyt se oli hänen
+edessään, eikä hän voinut paeta.
+
+Terese oli puhunut totta. Jo samana iltapäivänä laski maihin eräs
+tuttu hedelmäkauppias, ja kun Terese laski hänelle persikoilla
+täytettyjä koreja, meni hän tiedottomaksi ja vaipui maahan.
+
+Onneksi hänet saatiin virkoamaan. Kolmen päivän perästä tuli
+hedelmäkauppias takaisin. Terese tahtoi kiirehtiä asiaa ja pyörtyi
+taaskin. Hedelmäkauppias huokasi syvään.
+
+Parin päivän perästä hän tuli noutamaan hedelmiään. Nyt Mikael ja
+Noëmi eivät pyytäneet häntä Teresen luo, vaan luovuttivat itse
+hedelmät hänelle.
+
+Hedelmäkauppias huomautti, että rouva-paran olisi paras -- ripittää
+itsensä, koska hän kerran oli niin sairas.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mikael punnitsi vakavasti mielessään, mitä oli kuullut Tereseltä.
+
+Hän ei ainoastaan pitänyt tätä naista Noëmin äitinä ja ainoana tukena
+hänen poissaollessaan, mutta myös voimakkaana sieluna, jonka kohtalo
+oli valinnut, kuten profeetta Jeremiaan, koetellakseen häneen kaikkia
+kidutuskeinojaan -- sieluna, joka ei masentunut näissä kärsimyksissä,
+ei joutunut epätoivoon eikä alentanut itseään, vaan kärsi, vaikeni ja
+toimi.
+
+Hänen kuolemansa samoin kuin hänen elämänsä on todistava, mitä hän on
+kestänyt ja kärsinyt.
+
+Ja niin Timar tuli vakuutetuksi siitä, että hänen kohtalonsa oli
+vienyt hänet yhteen tämän naisen kanssa, jotta tämä hänessä saisi
+korvauksen suurista kärsimyksistään, ja jotta kaikki hänen vihansa ja
+syntinsä, joilla hänen omatuntonsa oli raskautettu, ja jotka suuressa
+maailmassa olivat haudattuina loistavien valheiden pyramiidien
+alle, sovitettaisiin tällä pienellä saarella. Kaikki hyveet ja
+oikeudenmukaisuus, kaikki hyvä, jota hän elämässään on tehnyt, on
+rajoitettu tälle pienelle alueelle.
+
+Kun Terese ei enää voinut taistella tuskiaan vastaan, vaan kuihtui
+hänen silmäinsä nähden, tunsi hän yhä voimakkaammin käskevän äänen
+sydämessään, joka huusi hänelle, että Teresen kuollessa hänen
+hartioilleen lankeisi suuri taakka, se taakka, jota tämä nainen oli
+kantanut ja se sielunvoima, jolla hän oli kantanut sen.
+
+Noëmi ei vielä tiennyt äitinsä olevan kuolemansairaan. Hänen tiheät
+pyörtymiskohtauksensa selitettiin johtuvan kuumuudesta. Terese
+sanoi hänelle naisten usein kärsivän sellaista tautia siirtyessään
+nuoruudesta vanhuuteen.
+
+Timar osotti tästä lähtien suurempaa huomaavaisuutta Tereseä kohtaan.
+Hän ei sallinut tämän ottaa osaa taloustoimiin, piti huolta siitä,
+että hän sai olla rauhassa ja käski pienokaista vaikenemaan kun
+se tuli liian meluavaksi. Mutta Teresen unettomuus ei kuitenkaan
+tahtonut väistyä.
+
+Täten kului kesä. Viileämmät päivät näyttivät tuovan helpotusta,
+mutta vain näennäisesti. Syksyn alussa palasivat pyörtymiskohtaukset,
+ja hedelmäkauppias huokasi lakkaamatta, että oli aika ripittää
+itsensä ja ottaa kuolinsakramentti.
+
+Kerran lie taas istuivat neljäsin päivällispöydän ääressä
+ulommaisessa huoneessa, kun Almira haukkuen ilmoitti vieraita
+tulevan. Terese katsahti ulos akkunasta ja sanoi säikähtyneenä
+Mikaelille:
+
+"Mene heti kamariin, ettei sinua kukaan näe täällä."
+
+Timar katsahti nyt hänkin puolestaan ulos akkunasta ja huomasi myös
+parhaaksi olla tapaamatta tulijaa, sillä se ei ollut kukaan muu kuin
+hänen korkea-arvoisuutensa, herra Sandrovicz, kunniamerkin saanut
+tuomiorovasti, joka heti olisi tuntenut herra von Levetinczyn ja
+olisi huomannut kauniita asioita täällä tapahtuneeksi.
+
+"Kantakaa pois pöytä ja jättäkää minut yksin", sanoi Terese-rouva,
+kehottaen Dodia ja Noëmiakin nousemaan. Ja aivan kuin hän olisi
+saanut voimansa takaisin hän auttoi pöydän korjuussa, joten hän
+olikin jo yksin hänen korkea-arvoisuutensa koputtaessa ovelle. Hän
+oli vetänyt vuoteensa sisähuoneen oven eteen ja istui itse vuoteen
+laidalla. Siten oli sisähuone sulettu.
+
+Tuomiorovastin parta oli, sitten viime näkemän, kasvanut vielä
+pidemmäksi ja oli nyt huomattavasti harmahtava, mutta hänen poskensa
+olivat punaiset ja muoto Simsonin.
+
+Lukkari ja kirkonvartia, jotka olivat hänen seurassaan jäivät
+kuistille yritellen solmia ystävyyttä suuren koiran kanssa.
+Korkea-arvoinen herra astui kuin suudeltavaksi. Mutta Terese
+jätti tämän suotuisan tilaisuuden käyttämättä, mikä menettely ei
+erikoisesti virittänyt tulijan mieltä armolliseksi.
+
+"No, etkö enää tunne minua, syntinen vaimo?"
+
+"Oi, tunnen hyvinkin, herraseni, mutta tiedän myös olevani
+syntisparka. Mikä tuo teidät tänne?"
+
+"Mikäkö tuo, sinä vanha lepertelevä noita? Vielä kysyt, mikä minut
+tuo! Sinä Jumalasta luopunut pakanavaimo! Etkö tunne minua?"
+
+"Olen jo sanonut tuntevani sinut. Sinä olet sama pappi, joka et
+tahtonut haudata minun miesvainajaani."
+
+"Niin, syystä että hän oli lähtenyt maailmasta luvattomalla tavalla
+ripittämättä itseään ja tekemättä katumusta ja parannusta. Siitä
+syystä hänen osansa oli kuolla ja tulla haudatuksi kuin koira. Siis,
+jollet sinäkin tahdo tulla haudatuksi kuin koira, niin mene itseesi,
+kadu syntejäsi ja ripitä itsesi, kun vielä on aikaa. Tänään tai
+huomenna lyö viime hetkesi. Hurskaat naiset ovat ilmoittaneet minulle
+sinun olevan viimeisilläsi, ja he ovat pyytäneet minua antamaan
+sinulle synninpäästön. Heitä saat kiittää siitä, että olen täällä."
+
+"Puhukaa hiljaa, herraseni. Tyttäreni on viereisessä huoneessa. Hän
+saattaisi säikähtyä."
+
+"Vai niin, sinun tyttäresikö? Ja sitäpaitsi eräs mies ja eräs lapsi?"
+
+"Niin onkin."
+
+"Ja tämä mies on sinun tyttäresi mies?"
+
+"Niin on."
+
+"Entä kuka heidät on vihkinyt?"
+
+"Hän, joka vihki Adamin ja Evan -- Jumala."
+
+"Houkka nainen! Se tapahtui silloin, kun ei vielä ollut pappeja eikä
+alttareita. Mutta nyt se ei ole yhtä helppoa. Siitä meillä on laki."
+
+"Minä tiedän sen. Tämä laki on ajanut minut yksinäiselle saarelleni.
+Mutta täällä se laki ei ole voimassa."
+
+"Sinä olet siis pakana?"
+
+"Rauhassa olen elänyt, rauhassa myös kuolen."
+
+"Sinä olet siis opettanut oman ainoan tyttäresi viettämään
+häpeällistä elämää?"
+
+"Mikä on häpeätä?"
+
+"Mikäkö on häpeä? Kaikkien kunniallisten ihmisten ylenkatse."
+
+"Koskeeko se minuun?"
+
+"Sinä tunteeton lokamöhkäle! Sinä siis vain tunnet sen, mikä
+vaikuttaa ruumiiseesi? Sinä et ajattele sielusi vapahdusta?
+Minä tulen osottamaan sinulle tietä taivaaseen, ja sinä tahdot
+kaikin voimin helvettiin. Etkö usko ylösnousemukseen? Etkö usko
+ijankaikkiseen elämään?"
+
+"En, en usko. En myöskään tunne minkäänlaista kaipausta sinne. Minä
+en tahdo herätä uuteen elämään. Minä tahdon nukkua rauhassa puiden
+lehvien varjossa. Minä tahdon maatua maaksi, ja puiden juuret imevät
+minun tomuni itseensä, ja puiden lehdet kasvavat minun tomustani,
+muuta elämää en toivo. Minä tahdon elää niiden vihreiden puiden
+mehussa, jotka itse olen istuttanut. Minä en usko julmaan Jumalaan,
+joka tahtoo nähdä kurjan olennon kärsimysten jatkuvan haudan tuolla
+puolen. Minun Jumalani on armelias Jumala, joka suo ruoholle, puille
+ja ihmisille kuolemassa levon."
+
+"Näytä minulle pyhästä raamatusta, milloin Jumala loi helvetin ja
+paholaisen, niin minä uskon sinua."
+
+"Oi, sinä jumalaton nainen!" huudahti pappi kauhuissaan. "Tuli
+kuluttakoon sinun kielesi! Sinä siis tahdot kieltää paholaisen
+olemassaolon?"
+
+"Minä kiellän sen. Jumala ei milloinkaan ole luonut paholaista. Te
+olette itse luoneet paholaisen pelotellaksenne sillä meitä. Mutta
+siinäkin olette menetelleet taitamattomasti. Teidän paholaisellanne
+on sarvet ja kaviot. Sellainen olento elää ruoholla eikä niele
+ihmisiä."
+
+"Herra, älä johdata meitä kiusaukseen! Maa on pian avautuva allamme
+ja nielevä tämän naisen. -- Kasvatatko pienen lapsenkin samaan
+uskoon?"
+
+"Lapsen kasvattaa hän, joka on ottanut sen omakseen."
+
+"Kuka?"
+
+"Hän, jota lapsi kutsuu isäkseen."
+
+"Ja mikä tämän ihmisen nimi on?"
+
+"Mikael."
+
+"Mikä hänen sukunimensä on?"
+
+"Sitä en ole tiedustellut."
+
+"Kuinka? Etkö ole tiedustellut hänen nimeään? Mitä siis tiedät
+hänestä?"
+
+"Tiedän hänet rehelliseksi ja tiedän hänen rakastavan Noëmia."
+
+"Mutta mikä hän sitten on? Herrako, talonpoikako, käsityöläinenkö,
+merimieskö vai salakuljettajako?"
+
+"Hän on köyhä mies ja sopii siis meille."
+
+"Entä mikä hän muutoin on? Minun on päästävä siitä perille, koska se
+kuuluu virkaani. Mitä uskontoa hän tunnustaa? Onko hän paavilainen,
+kalviinilainen, luterilainen, sociniaani, unitaari tai kenties
+juutalainen?"
+
+"Siitä en ole pitänyt väliä."
+
+"Paastoatko sinä?"
+
+"Kerran olin syömättä lihaa kaksi vuotta, syystä että minulla ei sitä
+ollut."
+
+"Entä kuka kastoi lapsen?"
+
+"Jumala. Ukkossateella ja hän istui itse korkealla sateenkaarella."
+
+"Voi, teitä pakanoita!"
+
+"Pakanoitako! Miksikä pakanoita?" kysyi Terese katkerasti. "Mehän
+emme ole epäjumalan palvelijoita emmekä jumalankieltäjiä. Meidän
+saareltamme sinä et edes löydä sitä rahaan painettua kuvaa, jota
+muutoin jumaloidaan kaikkialla maailmassa. Etkö sinäkin jumaloi
+kaksipäistä kotkaa, silloinkun se on painettu hopeaan tai kultaan?
+Eivätkö kaikki ihmiset kutsu rahaa: 'Kristukseksi?' Kun raha loppuu,
+sanovat he: 'Ei Kristuksen penninkiä!'"
+
+"Jumalaton noita! Sinä uskallat vielä tehdä pilaa niin pyhistä
+asioista!"
+
+"Minä puhun täysin vakavasti. Jumalan käsi on kohdannut minua
+kovasti. Onnen ylenpalttisuudesta minä vaivuin kurjimpaan hätään.
+Yksi ainoa päivä teki minusta lesken ja kerjäläisen. Minä en
+kuitenkaan kieltänyt Jumalaa, minä en heittänyt luotani hänen
+lahjaansa -- elämää. Minä tulin tänne autioon paikkaan, etsin
+täältä Jumalaa ja löysin hänet. Minun Jumalani ei vaadi kauniisti
+muodosteltuja rukouksia, lauluja, uhreja ja kellojen soittoa. Hän
+vaatii vain antautuvan sydämen. Minä en tee katumusta ruusunauhaa
+lukemalla, vaan tekemällä työtä. Ihmiset eivät jättäneet minulle
+mitään maan päällä, mutta minä en silti paennut itsemurhan avulla
+maan alle, vaan loin sen sijaan omistajatta olevasta maakappaleesta
+kukoistavan puutarhan. Minua petettiin, minut ryöstettiin
+putipuhtaaksi, minulle naurettiin; -- oikeuden palvelijat verottivat
+minua, hyvät ystäväni varastivat minulta, papit ivasivat minua, mutta
+minä en silti ole vihannut ihmisiä. Minä elän täällä muukalaisten
+ja pakolaisten tien varrella. Minä hoidan ja parannan niitä, jotka
+etsivät hoivaa luonani ja minä nukun kesät, talvet ovet auki. Minä en
+pelkää huonoja ihmisiä. Oi, herra, minä en suinkaan ole pakana."
+
+"Mitä tarpeetonta lörpötystä sinä lepertelevä nainen osaat sekottaa
+yhteen! En minä sinulta sitä kysy, kysyn vain, onko mökissäsi asuva
+mies oikeauskoinen vai kerettiläinen, ja miksi hänen lapsensa ei
+vielä ole kastettu. On mahdotonta, ettet tiedä tämän miehen nimeä."
+
+"Tiedän kyllä hänen nimensä, mutta muuta en. Hänenkin elämällään voi
+olla salaisuuksia, kuten minunkin elämälläni on ollut. Olen uskonut
+omani hänelle, hänen salaisuuksiaan en ole milloinkaan kysellyt.
+Hänellä saattaa olla tärkeitä syitä olla niitä ilmaisematta. Mutta
+tunnen hänet hyväksi, oikeudenmukaiseksi ihmiseksi enkä epäile
+häntä ensinkään. Hyvät ystävät riistivät minulta kaiken; he olivat
+aatelisia, korkeassa asemassa olevia henkilöitä; he eivät jättäneet
+minulle muuta kuin pienen, itkevän lapseni. Minä kasvatin pikku
+lapseni suureksi ja tämän ainoan aarteeni, elämäni, kaikkeni olen
+antanut miehelle, josta en muuta tiedä kuin että häntä itseään
+rakastetaan. Eikö se ole lujaa uskoa Jumalaan?"
+
+"Älä puhu minulle uskostasi Jumalaan! Sellaisen uskon takia on
+entiseen hyvään aikaan viety noitia polttoroviolle ja poltettu heitä
+koko kristityssä maailmassa."
+
+"Onpa silloin onni, että minä omistan tämän saaren erään turkkilaisen
+yhtiön voimasta."
+
+"Turkkilaisen yhtiön?" huudahti tuomiorovasti ihmeissään. "Kuka on
+antanut sinulle sen?"
+
+"Sama mies, jonka nimeä et saa minulta tietää."
+
+"Minä otan siitä selvän heti paikalla sangen yksinkertaisella
+tavalla. Minä huudan lukkarin ja kirkonvartian sisälle, annan heidän
+vetää vuoteen ja sinut pois tieltä ja menen sisään tuonne. Eihän
+ovessa ole mitään lukkoa."
+
+Timar kuuli joka sanan viereisessä huoneessa. Veri syöksähti hänen
+päähänsä kuvitellessaan hänen korkea-arvoisuutensa muutaman hetken
+kuluttua astuvan huoneeseen ja huudahtavan: "Ah, tekö se olettekin,
+herra hovineuvos, herra Mikael von Levetinczy!"
+
+Tuomiorovasti avasi oven kuistille ja kutsui molemmat voimakkaat
+matkatoverinsa sisään.
+
+Ahdistuksessaan veti Terese kirjavan turkkilaisen peitteen rinnalleen.
+
+"Herraseni", hän sanoi pyytävällä äänellä tuomiorovastille, "kuulkaa
+vieläkin sananen uskoni vahvuudesta, jotta näkisit, etten ole pakana.
+Katsokaa! tämä villapeite, joka on päälläni, on Brussasta. Eräs
+matkustavainen toi sen sieltä äskettäin ja antoi sen minulle. No,
+nyt on luottamukseni Jumalaan niin suuri, että joka yö makaan tämän
+peitteen alla ja kuitenkin on tunnettua, että itämainen rutto on
+jo neljän viikon ajan raivonnut Brussassa. Kuka teistä nyt luottaa
+Jumalaan niin suuresti, että uskaltaa koskea tähän vuoteeseen?"
+
+Mutta katsahtaessaan ylös hän ei nähnyt ketään. Kuultuaan
+villapeitteen olevan Brussasta, missä rutto raivosi, olivat he
+kaikki toinen toisensa jälkeen kiirehtineet ulos mökistä, jättäen
+koko saaren ja sen kuolemaan vihityt asukkaat paholaisen ja helvetin
+valtaan. Täten oli saari tullut huonoon huutoon ja se pidätti
+jokaisen, jolle henki oli kallis, etäällä siitä.
+
+Terese päästi nyt piilossa olijat ulos.
+
+Timar suuteli hänen kättään.
+
+"Äitini!"
+
+"Poikani!" kuiskasi Terese hiljaa ja katsahti häntä silmiin. Tämä
+katse sanoi Mikaelille: "Muista, mitä olet tällä hetkellä kuullut!"
+
+Ja nyt oli aika valmistautua matkalle.
+
+Terese puhui aina tulevasta kuolemastaan kuin matkasta.
+
+"Lokakuussa lähden, keskellä kaunista jälkikesää. Kovakuoriaisetkin
+paneutuvat silloin talven lepoon ja puut pudottavat lehtensä."
+
+Hän valitsi itse kuolinpukunsa ja kääreliinansa.
+
+Timariin ja Noëmiin nojaten hän kulki pienelle, kauniille aukeamalle
+ja määräsi hautansa paikan sinne.
+
+"Tähän, keskelle tätä kaunista kenttää!" hän sanoi ottaen Timarin
+kädestä lapion ja mitaten sillä pitkänomaisen neliön. "Sinä olet jo
+valmistanut asunnon Dodille; valmista nyt minullekin. Mutta älä luo
+kumpua haudalleni, älä pystytä siihen ristiä äläkä istuta puita eikä
+pensaita sinne. Peitä paikka kauniilla, tuoreella ruoholla. Ei mikään
+saa erottaa sitä ympäröivästä tasangosta. Minä toivon niin. En tahdo
+kenenkään, joka on iloisella mielellä, huomaavan hautaani tullakseen
+surulliseksi."
+
+Ja Timar valmisti Teresen asunnon.
+
+Terese ei edes kertaakaan sanonut hänelle:
+
+"Sano, kuka sinä oikeastaan olet? Minä lähden muutaman päivän perästä
+maailmasta enkä tiedä, kenen käsiin jätän Noëmin."
+
+Eräänä iltana hän nukahti eikä enää herännyt.
+
+He hautasivat hänet, kuten hän oli toivonut.
+
+He käärivät hänet valkoisiin, kauniisiin vaatteisiin ja laittoivat
+hänelle vuoteen hyväntuoksuisista pähkinänlehdistä.
+
+Ja sitten he loivat haudan umpeen maan tasalle ja peittivät sen
+tuoreella ruoholla, joten paikka oli aivan entisen näköinen.
+
+Seuraavana aamuna, kun Timar ja Noëmi taluttaen pikku Dodia kädestä
+menivät kentälle ei tasaisessa maassa näkynyt jälkeäkään. Hämähäkit
+olivat kutoneet verkkonsa senkin paikan yli, kuten muidenkin avointen
+paikkojen, ja ne näyttivät hopeiselta paaripeitteeltä, jossa
+kastepisarat kimaltelivat auringon paisteessa kuin tuhannet miljoonat
+timantit.
+
+Mutta keskellä tätä vihreätä, hopeallekimmeltävää kenttää, he
+kuitenkin löysivät paikan.
+
+Almira kulki edellä. Äkkiä se ojentautui suoraksi, ja painoi kuononsa
+maahan. Siinä se oli.
+
+Timar ajatteli, että tämä hauta sulki häneltäkin maailman. Hänenkin
+oli valmistauduttava matkalle joko "tänne" tai "sinne."
+
+
+
+
+Yhdeksäs luku.
+
+TAITTUNUT SAPELI.
+
+
+Timar jäi saarelle siksi kunnes huurre peitti vihreät nurmet, kunnes
+lehdet putoilivat puista ja satakieli ja rastas muuttivat pois.
+
+Silloin hän päätti palata maailmaan, todelliseen maailmaan.
+
+Noëmin hän jätti yksin heidän pikku lapsensa kera autiolle saarelle.
+
+"Mutta minä tulen takaisin jo talvella."
+
+Näillä sanoilla hän erosi hänestä.
+
+Noëmi ei edes tiennyt, mitä sana "talvi" merkitsi niillä seuduin,
+jossa Mikael asui. Saaren ympärillä ei Tonava jäätynyt ensinkään.
+Siellä oli etelämainen talvi; kylmimpään vuodenaikaan oli vielä kaksi
+astetta lämmintä. Muratti ja laakeri viheriöitsivät koko talven
+villeinä.
+
+Mutta Mikaelille sattui huono matkailma. Ylisen Tonavan varsilla
+oli jo satanut lunta, ja häneltä meni tuiskun tukkoamilla teillä
+kokonainen viikko, ennenkuin hän ennätti Komorniin. Hänen oli myös
+vietettävä yksi päivä Uj-Szöny'ssä. Tonavassa uiskenteli niin paljon
+jäitä, että ei voitu kulkea sen yli.
+
+Kerran hän oli pienellä venheellä uskaltanut tulvineen joen yli.
+Mutta silloin oli Noëmi odottanut häntä. Mutta nyt hän vain rientää
+Timean luo.
+
+Mutta hänenkin luokseen hän "rientää."
+
+Jäät kasautuivat virralla, ja hän oli ensimmäinen, joka kulki jalan
+jään poikki.
+
+Sillä, kuten sanottua, Timeankin luo hänellä on kiire -- ottamaan
+eroa hänestä.
+
+Hänen päätöksensä on nyt tehty. Heidän täytyy erota. Noëmi ei voi
+kauemmin olla yksin autiolla saarella.
+
+Noëmille on palkittava oikeudenmukaisesti hänen uskollisuutensa
+ja rakkautensa. Kirous Timarille, jos hän jättäisi Noëmin yksin
+avuttomana korpeen, senjälkeen kun hän on antautunut Timarille
+ruumiineen, sieluineen!
+
+Ja sittenhän Timeakin tulisi onnelliseksi
+
+Tämä ajatus häntä kuitenkin harmitti, -- ajatus, että Timea tulisi
+onnelliseksi.
+
+Jos Timar voisi edes vihata häntä, jos hän voisi esittää edes yhden
+syytöksen häntä vastaan, niin että hän voisi hyljätä hänet kuin
+henkilön, jota vihataan ja joka unohdetaan helposti!
+
+Hänen oli ollut pakko jättää vaununsa Uj-Szöny'yn, sillä ajopeleillä
+ei vielä voinut kulkea jäiden yli. Hän palasi kotiin jalkaisin.
+
+Astuessaan sisään hänestä tuntui kuin Timea olisi säikähtynyt hänet
+nähdessään, kuin hänen kätensä olisi vavissut, kun hän sen ojensi
+tervehdykseksi, kuin hänen äänensä olisi värissyt hänen vastatessaan
+Timarin tervehdykseen. Tällä kertaa hän ei myöskään ojentanut
+poskeaan suudeltavaksi. Sanoen syyksi puvun muuttamista, Timar
+kiirehti huoneeseensa.
+
+Oi, jospa tällä arkuudella olisi syynsä!
+
+Hän oli huomannut vielä kerran erään toisenkin merkin, nimittäin
+Atalian kasvoilla. Tämän silmissä loisti pirullisen voiton tuli,
+vahingonilon virvatuli.
+
+Kuinka? Tietäisiköhän Atalia jotakin?
+
+Hän tapasi taas molemmat naiset aterialla. He istuivat kaikki kolme
+vaiti vastapäätä toinen toisiaan, katsellen toisiaan tutkivasti.
+
+Aterian jälkeen Timea sanoi vain nämä sanat: "Te olette tällä kertaa
+ollut hyvin kauan poissa."
+
+Timar ei voinut vastata: "Pian olen jättävä sinut ainiaaksi", mutta
+hän ajatteli niin.
+
+Hän aikoi edeltäkäsin neuvotella asianajajansa kera siitä, kuinka hän
+nostaisi avioerojutun vaimoaan vastaan. Hänen oli mahdotonta keksiä
+mitään tekosyytä siihen.
+
+Ei ollut muuta syytä kuin "molemminpuolinen voittamaton
+vastenmielisyys."
+
+Mutta tässä täytyi molempien olla yhtä mieltä, oli asia sitten totta
+tai ei.
+
+Antaisikohan hänen vaimonsa samanlaisen selityksen? Hänestä riippui
+kaikki.
+
+Timar mietiskeli koko iltapäivän tätä asiaa. Hän käski palvelusväkeä
+pitämään hänen paluunsa salassa kaikilta vierailta; tänään hän ei
+tahtonut puhua kenenkään kanssa.
+
+Iltapuoleen avasi kuitenkin joku oven hänen huoneeseensa.
+
+Hän heitti raivostuneen silmäyksen sinnepäin ja oli jo tarttunut oven
+lukkoon estääkseen tulijaa, oli se sitten kuka tahansa, astumasta
+sisään. Mutta hän astui hämmästyneenä askeleen taaksepäin. Atalia
+seisoi hänen edessään.
+
+Sama vahingonilo loisti hänen kasvoissaan, sama ivallinen voitonhymy
+väreili hänen huulillaan.
+
+Mikael vetäytyi taaksepäin näiden silmien edestä.
+
+"Mitä tahdotte, Atalia?" kysyi hän hämillään.
+
+"Hm, mitä luulette, herra von Levetinczy, minun tahtovan?"
+
+"Kuinka minä sen tietäisin?"
+
+"Mutta minäpä tiedän, mitä te tahdotte."
+
+"Minäkö?"
+
+"Tahdotteko tietää minulta jotakin?"
+
+"Mitä?" kuiskasi Mikael innokkaasti sulkien oven ja tuijottaen silmät
+suurina Ataliaa.
+
+"Mitä tahdotte tietää minulta, herra von Levetinczy?" sanoi kaunis
+nainen yhä hymyillen. "Niin, onhan se vaikeata arvata! Kuinka monta
+vuotta olen nyt ollut talossanne?"
+
+"Talossaniko?"
+
+"No niin, tässä talossa sitten kun se tuli omaksenne. Jo kuusi
+vuotta. Joka vuosi olen nähnyt teidän palaavan kotiin. Joka vuosi
+olen nähnyt uuden ilmeen kasvoillanne. Ensimmäisenä vuonna se oli
+tuskaista mustasukkaisuutta, seuraavana hyväntuulisuutta, sitten
+teeskenneltyä levollisuutta, kerran myöskin kuohuvaa intoa ja
+poroporvarillista toimekkuutta. Kaikkea tätä tutkin. Viime vuonna
+miltei luulin murhenäytelmän jo loppuvan. Ja se pelotti minua. Te
+osasitte ottaa kasvoillenne sellaisen ilmeen, kuin on ihmisellä, joka
+aina näkee haudan edessään. Mutta tehän tiedätte, ettei kukaan niin
+hartaasti rukoile teidän henkenne puolesta kuin minä."
+
+Nämä sanat kuullessaan Timar rypisti kulmiaan ja Atalia osasi kenties
+lukea näistä rypyistä.
+
+"Ei, ei kukaan, herraseni", hän jatkoi intohimoisesti, "sillä jos
+on olemassa _joku_, joka _rakastaa_ teitä, ei hän kuitenkaan voisi
+niin lämpimästi toivoa teille pitkää ikää, kuin minä nyt toivon. --
+Nyt näen kasvoillanne taas saman ilmeen kuin ensimmäisenä vuonna.
+Se on oikea ilme. Te tahtoisitte mielellänne tietää minulta jotakin
+Timeasta?"
+
+"No tiedättekö sitten jotakin?" kysyi Timar kiivaasti, nojaten
+selkäänsä oveen, ikäänkuin pitäen Ataliaa vankina.
+
+Atalia hymyili ivallisesti. Eihän, vaan Mikael on vanki.
+
+"Tiedän paljon -- kaikki!" hän vastasi.
+
+"Kaikki?"
+
+"Niin, kylliksi, vetääkseni kirouksen meidän kaikkien kolmen ylitse,
+minun ja sen toisen sekä teidän."
+
+Mikael tunsi veren seisahtuvan suonissaan.
+
+"Te voitte sanoa minulle kaikki."
+
+"Juuri siksi olen tänne tullutkin. Kuunnelkaa minua tarkoin loppuun
+asti, yhtä levollisesti kuin minä olen kertova teille asioita, joiden
+ajatteleminen vie hulluuteen ellei kuolemaan."
+
+"Pyydän teitä, etukäteen yksi sana: onko Timea uskoton?"
+
+"Hän on."
+
+"Ah!"
+
+"Minä sanon vielä kerran: hän on uskoton. Ja te olette saapa
+eittämättömän todistuksen siitä."
+
+Timarin paremmat tunteet nousivat tätä syytöstä vastaan.
+
+"Mutta, neitiseni, punnitkaa tarkoin sananne."
+
+"Minä esitän vain tosiseikkoja, ja jos haluatte omin silmin olla
+todistajana, niin käy sekin päinsä, ja te voitte sitten torua kaikkia
+viittä aistianne siitä, että ne panettelevat pyhää alttarikuvaa."
+
+"Minä vaikenen, mutta en usko."
+
+"Minä puhun siitä huolimatta. Teidän pyhimyskuvanne on astunut alas
+alttaritaulusta kuunnellakseen kaupungin juorua, joka kertoo komean
+majurin hänen tähtensä taistelleen erään vieraan upseerin kanssa ja
+haavoittaneen tätä pahasti, vieläpä käyneen niin kiivaasti hänen
+kimppuunsa, että sapeli taittui. Pyhimyskuva kuunteli tätä satua.
+Sohvi-rouva kertoi sen hänelle, ja tämän kertomuksen kuullessaan
+vuodatti pyhimyskuva kyyneleitä. Mitä? Te olette kerettiläinen,
+kun ette usko itkeviin pyhimysten kuviin. -- Mutta asia on siitä
+huolimatta tosi, ja Sohvi-rouva kertoi seuraavana päivänä kaiken
+tuolle komealle majurille. Sohvi-rouvaa miellyttää juosta juoruja
+kantamassa toiselta toiselle, imarrella ja juonitella; Sohvi-rouvan
+mielityönä on saattaa yhteen sydämet, jotka salassa rakastavat
+toinen toisiaan, ärsyttää rauhalliset perheenjäsenet toinen toisensa
+kimppuun, valmistaa jollekin henkilölle iloa, joka pian muuttuu
+tuskaksi, tunkeutua toisten salaisuuksiin ja sitten vaivata heitä
+tiedoillaan. Sohvi-rouva on minun äitini."
+
+Atalia pyyhkäisi kädellään huuliaan "minun äitini" sanojen perään,
+aivankuin hän olisi tahtonut kuivata niiltä jotakin, joka maistui
+katkeralta.
+
+"Seurauksena tiedonannosta kyyneleistä oli, että Sohvi-rouva kuljetti
+majurilta pyhimyskuvalle erään laatikon ja kirjeen."
+
+"Mitä laatikossa oli?"
+
+"Se, mitä siellä oli, ei ole teille niinkään mielenkiintoista kuin
+kirjeen sisältö. Laatikossa oli taittuneen säilän toinen puoli sekä
+sen sapelin kädensija, jolla majuri oli taistellut. Se on muisto."
+
+"Hyvä, ei siinä ole mitään pahaa", sanoi Mikael teeskennellyn
+levollisesti.
+
+"No niin! Mutta kirje."
+
+"Oletteko lukenut sen?"
+
+"En, mutta tiedän sisällön."
+
+"Kuinka voitte sen tietää?"
+
+"Siksi, että pyhimys vastasi siihen, ja Sohvi-rouva oli taas
+rakkauden posteljoonina."
+
+"Tämä vastaus saattoi olla torjuva."
+
+"Mutta se ei ollut. Sohvi-rouvalla on tapana kertoa minulle kaikki,
+sillä hän tietää varsin hyvin valmistavansa minulle helvetin tuskia
+sanoillaan. Sitäpaitsi hän ei ole minun palvelusjuhtani, vaan äitini.
+Hänen velvollisuutensa on olla palvelevainen pyhää rouvaa kohtaan,
+mutta mitä minuun tulee, hänen palvelijakumppaniinsa, katsoo hän
+velvollisuudekseen ilmaista sen huonon, mikä voisi tuottaa hänen
+rouvalleen vahinkoa. Palvelusväen huoneessa ei ole äitiä ja tytärtä,
+vaan vain palvelijoita, jotka kadehtivat toinen toisiaan ja juoruavat
+herrasväestään. Ettekö häpeä, herra, puhua minun kanssani?"
+
+"Jatkakaa eteenpäin!" sanoi Timar.
+
+"Niin, eteenpäin, sillä kertomus ei ole vielä läheskään lopussa.
+Lähetetty kirje ei ollut tuoksuva eikä myöskään ruusunvärinen; se oli
+kirjoitettu tässä teidän oman pöytänne ääressä ja sinetöity omalla
+sinetillänne, ja sen sisältö olisi voinut ijäksi torjua majurin
+kunnioituksen osotukset. Mutta se ei ollut sellainen."
+
+"Kuka voi sen tietää?"
+
+"Sohvi-rouva ja minä. Ja te olette pian kolmas, joka tietää sen.
+Kuinka odottamatta te palasitte kotiin tänään... voi, kuinka
+sopimattomasti saattaakin toisinaan tulla! Kaikkialla ympärillämme
+ovat Tonavan haarat täynnä ajojäitä, toinen jäämöhkäle kasaantuu
+toisen päälle, eikä ainoakaan elävä olento uskalla toiselta toiselle
+rannalle. Olisi luullut kaupungin tällaisena päivänä olevan niin
+tarkoin suljetun, ettei edes levoton aviomies voisi päästä sisään,
+jos hän kerran seisoisi ulkopuolella. Kuinka te osasitte tulla juuri
+tänään?"
+
+"Älkää kiusatko minua, Atalia!"
+
+"Ettekö huomannut pyhimyksen säikähtyneitä kasvoja, hänen nähdessään
+teidät? Ettekö tuntenut kuinka hänen kätensä vapisi teidän
+kädessänne? Te valitsitte sangen sopimattoman ajan. Sohvi-rouvan on
+taas mentävä kauniin majurin luo viemään lyhyttä sanaa 'Tänään ei käy
+päinsä.'"
+
+Nämä sanat kuullessaan vääntyivät Timarin kasvot vihasta ja
+hämmästyksestä.
+
+Sitten hän vaipui uupuneena nojatuoliin sanoen:
+
+"Minä en usko teitä."
+
+"Sitä en pyydäkään", vastasi Atalia olkapäitään kohottaen; "mutta
+minä tahdon antaa teille sen häijyn neuvon, että uskotte omia
+silmiänne. Tänään se ei käy päinsä, senvuoksi että olette tullut
+kotiin. Mutta se mikä ei ole tänään mahdollista, se sopii ehkä
+huomenna. Kuinka olisi, jos poistuisitte? Teillähän on joka talvi
+tapana tehdä huvimatka Plattenjärvelle siihen aikaan, jolloin järvi
+jäätyy ja kalastus jään alla alkaa. Se on mielenkiintoista urheilua.
+Tehän voisitte huomenna sanoa: 'Niinkauan kuin näitä pakkasia kestää,
+haluttaa minua lähteä Füred'iin katsomaan kalojani', ja sitten
+te lähdettekin Serberkadun varrella olevaan taloonne ja odotatte
+siellä siksi, kunnes joku naputtaa akkunallenne sanoen: 'Nyt on asia
+valmis.' Silloin te tulette takaisin tänne."
+
+"Minäkö?" huudahti Timar väristen. Atalia mittasi häntä halveksivin
+katsein kiireestä kantapäähän.
+
+"Minä luulin teitä mieheksi. Mieheksi, joka silloin kun hänelle
+sanotaan: 'Huomenna hän, joka rakastaa vaimoasi, tulee tänne, sama
+mies, jonka takia vaimosi on ollut jääkylmä sinua kohtaan ja joka
+on nähnyt sinut nöyryytettynä' -- mieheksi, joka silloin tarttuisi
+ensimmäiseen käsiinsä sattuvaan aseeseen, eikä ensiksi kysyisi:
+'Kuka hän on?' vaan heti surmaisi hänet, vaikka se olisikin hänen
+oma veljensä. -- Minä olen pettänyt teitä. -- Teitä pelottaa. --
+Anteeksi, että olen kääntynyt väärän henkilön puoleen. Minä en enää
+tee sitä. Minä vain pyydän, älkää ilmiantako minua emännälleni.
+Tästälähtien en ole panetteleva häntä. En milloinkaan ole puhuva
+hänestä muuta kuin hyvää. Minä olen nytkin valehdellut. Hän ei
+olekaan ollut uskoton teille."
+
+Atalia oli äkkiä kääntynyt Timarin puoleen niin nöyrän ja pyytävän
+näköisenä, että tämä antoi johtaa itsensä harhaan ja alkoi jo uskoa
+kaiken, mitä oli kuullut, keksityksi jutuksi; mutta tuskin oli
+hänen hämmästynyt ulkonäkönsä ilmaissut hänen herkkäuskoisuutensa,
+ennenkuin Atalia nauroi hänelle vasten kasvoja:
+
+"Te olette pelkuri raukka!"
+
+Ja sitten hän kääntyi lähteäkseen.
+
+Mutta Mikael juoksi hänen jälessään ja tarttui hänen käteensä.
+
+"Jääkää! Minä suostun ehdotukseenne ja teen, mitä neuvotte."
+
+"Kuulkaa siis!" sanoi Atalia kumartuen Mikaelin puoleen, niin
+lähelle, että hänen povensa kosketti tämän olkapäätä ja että tämä
+tunsi hänen kuuman hengityksensä. Jos heitä olisi katsellut kaukaa,
+olisi luullut näkevänsä kaksi rakastavaista kuiskailemassa keskenään.
+
+Mutta Atalia kuiskasi seuraavaa:
+
+"Kun herra Brazovics rakensi tämän talon, laitettiin huone, jossa
+Timea nyt asuu, vieraita varten. Mitä herra Brazovicsin vieraat
+silloin tavallisesti olivat? Liikemiehiä, kilpailijoita, kauppiaita,
+jotka halusivat ostaa ja tuottajia, jotka tarjosivat kaupan
+tavaroitaan."
+
+"Tässä huoneessa on eräässä seinässä tyhjä tila. Se on sillä
+kohdalla, missä kiertoportaat ulkoseinällä tekevät kierroksen,
+mutta sisähuoneessa on nurkka. Tähän loukkoon pääsee käytävästä.
+Täällä on seinäkaappi, missä säilytetään vanhoja, säröillä olevia
+laseja ja porsliineja, ja joka harvoin on avoinna. Mutta vaikka
+se olisikin avoin, ei kenenkään päähän aivan helposti pistäisi
+tunnustella hyllyjen ruuveja. Kolmannen hyllyn keskimmäisen ruuvin
+voi kuitenkin helposti vetää pois. Mutta vaikka joku senkin tekisi,
+ei hän sittenkään saisi selville mitään. Se on vain yksinkertainen
+nasta. Mutta jos tunnette salaisuuden ja jos hallussanne on eräs
+omituisen muotoinen avain, joka pistetään reikään avaimen sijasta,
+niin on vain tarvis painaa sitä; silloin ponnahtaa avaimesta esiin
+eräs vieteri ja jos tätä kerran kierretään, niin voi äänettömästi
+työtää kaapin sivulle. Sieltä tullaan piilopaikkaan, joka saa valoa
+ja ilmaa eräästä aukosta, joka kulkee katon lävitse, kuin savupiippu.
+Seinässä oleva syvennys ulottuu nyt siihen huoneeseen saakka, joka
+on Timean makuuhuoneena, ja jossa herra Brazovicsin vieraat ennen
+viettivät yötä. Sen perällä on lasiovi, jonka huoneen sisäpuolella
+peittää helmiäismosaikista oleva kuva. Kuva esittää Pyhää Yrjänää
+ja lohikäärmettä. Se näyttää olevan juotettu seinään. Sitä on usein
+tahdottu poistaa, mutta Timea ei ole sallinut, ja niin se on yhä
+paikoillaan. Yksi näistä mosaikkipaloista voidaan työntää syrjään
+ja siitä aukosta voidaan kuulla ja nähdä kaikki, mitä sivuhuoneessa
+tapahtuu."
+
+"Mihin tarkoitukseen isänne käytti tätä piilopaikkaa?"
+
+"Minä luulen sen jollakin tavoin kuuluneen hänen liikkeeseensä.
+Hän oli paljon tekemisissä muiden liikemiesten, viljantuottajain,
+kilpailijoiden ja asiamiesten kanssa. Hän tarjosi hyvää ruokaa
+ja hyviä viinejä. Saatuaan vieraansa hyvälle tuulelle hän jätti
+heidät itsekseen, hiipi piilopaikkaansa ja kuunteli sieltä heidän
+keskusteluaan. Siten hän sai helpolla ja täysin luotettavalla
+tavalla tiedon tuottajien keskenään sopimasta viimeisestä hinnasta
+ja siitä, minkä kilpailijat puolestaan pitivät korkeimpana
+mahdollisena tarjouksena, ja mitä yrityksiä elintarpeidenhankkijoilla
+ja linnoitustöiden johtajilla oli tekeillä. Viini tekee ihmiset
+puheliaiksi eikä maljoja kilistelevillä vierailla ollut
+aavistustakaan siitä, että heitä kuunneltiin. Tällä tavoin herra
+Brazovics sai haltuunsa monta tärkeätä tietoa, joita hän osasi
+käyttää hyväkseen. Kerran, kun hän itse oli nauttinut liian paljon
+pöydän iloja, lähetti hän minut sinne kuuntelemaan ja siitä saakka
+tunnen salaisuuden. Piilopaikan avain on vielä minun hallussani. Kun
+minun omaisuuteni takavarikoitiin, olisin minä voinut viedä kaiken
+arvotavaran pois tämän salaisen käytävän kautta. Mutta minä oli liian
+ylpeä varastamaan."
+
+"Tästä piilopaikasta voi siis myös päästä huoneeseen?"
+
+"Pyhän Yrjänän kuva riippuu hakasilla ja sen voi piilopaikasta päin
+avata samalla kuin toisen lasioven."
+
+"Tätä tietä te siis voitte milloin hyvänsä päästä Timean
+makuukamariin?" kysyi Mikael huomattavasti väristen.
+
+Atalia hymyili ylpeästi.
+
+"Minun ei ole milloinkaan tarvinnut hiipiä hänen luokseen salaisia
+teitä. Timea nukkuu ovet avoinna, ja tehän tiedätte minun voivan
+kulkea hänen huoneensa läpi. Ja hän nukkuu niin sikeästi."
+
+"Antakaa minulle avain."
+
+Atalia otti avaimen taskustaan. Sen alapäässä oli ruuvi; vasta
+painettaessa kädensijaa ponnahti vieteri esiin. Hän selitti
+Timarille, kuinka sitä oli käytettävä.
+
+Ääni Timarin sisällä, kenties hänen suojeluspyhimyksensä, kehotti
+häntä heittämään avaimen syvään pihakaivoon. Hän ei kuunnellut tätä
+ääntä. Hän kuunteli vain mitä Atalia kuiskasi hänen korvaansa.
+
+"Jos te huomenna lähdette kotoa ja palaatte sovitun merkin saatuanne
+ja menette piilopaikkaan, niin saatte tietää kaikki, mitä haluatte.
+Tuletteko?"
+
+"Tulen."
+
+"Onko teillä aseita muassanne tavallisesti? Pistoolia tahi
+pistinpuukkoa? Eihän voi tietää, mitä saattaa tapahtua. Pyhän Yrjänän
+kuva avautuu oikealle kun painetaan napinmuotoista kädensijaa. Kun se
+aukeaa peittää se Timean vuoteen. Ymmärrättekö minua?"
+
+Hän puristi kiihkeästi Mikaelin kättä katsoen häntä silmiin
+liekehtivän raivoissaan ja sitten taas sanoi jotakin hiljaa
+itsekseen; huulet vain liikkuivat, hän kiristi hampaitaan; ne olivat
+äänettömiä sanoja. Mitähän hän sanoi?
+
+Timar itse tuijotti eteensä tajuttomana kuin unissakävijä. Sitten hän
+äkkiä kohotti päätään tehdäkseen Atalialle vieläkin kysymyksen.
+
+Silloin hän huomasi olevansa yksin. Vain avain, jonka Atalia oli
+painanut hänen käteensä todisti ettei hän ollut nähnyt unta.
+
+Timar ei milloinkaan ollut kärsinyt sellaisia tuskia kuin niinä,
+pitkinä tunteina, jotka vielä olivat seuraavan päivän iltaan.
+
+Hän teki kuten Atalia oli neuvonut. Hän jäi seuraavana päivänä kotiin
+päivälliseen saakka; noustaessa päivällispöydästä hän sanoi aikovansa
+Plattenjärvelle katselemaan siellä vuokrattuja kalastusmaita. Kun hän
+oli tullutkin tänne Tonavan jäiden yli, saattoi hän hyvästi palatakin
+sinne. Hänen ajopelinsä odottivat toisella rannalla, sillä niitä ei
+vielä oltu voitu kuljettaa jään yli, ensin oli avattava tie.
+
+Ja puhumatta konttorihenkilökunnalle edes sanaakaan tai
+katsahtamattakaan kirjoihinsa, hän pisti laskematta setelipinkan
+lompakkoonsa ja lähti kotoaan.
+
+Portaissa hän tapasi kirjeenkantajan, jolla oli hänelle
+Sisäänkirjoitettu kirje. Se oli kuitattava. Mutta Mikaelilla oli
+liian kiire kääntyäkseen sen takia takaisin. Hänellä oli aina
+taskussaan kynä, jonka varsi samalla oli mustepullona. Sen hän otti
+esille, asetti kuitin kirjeenkantajan selän päälle ja kuittasi täten
+nimensä.
+
+Sitten hän silmäili kirjettä. Se oli valtameren tuolta puolen, hänen
+asiamieheltään Rio Janeirosta. Hän pisti sen lukematta taskuunsa.
+
+Mitä hän nyt välitti koko maailman jauhokaupasta!
+
+Talossaan Serberkadun varrella hänellä oli itseään varten aina
+varalla huone, joka lämmitettiin kylmän tultua.
+
+Tähän huoneeseen johti erityinen eteinen, joka pidettiin lukittuna ja
+monta tyhjää huonetta oli sen ja liikehuoneustojen välillä.
+
+Timar tuli sisään huomaamatta. Hän istuutui akkunan ääreen odottamaan.
+
+Kylmä pohjatuuli, joka puhalteli ulkona, piirteli kauniita jääkukkia
+ruutuihin, niin ettei voinut nähdä sisään eikä ulos.
+
+Tässä hänellä nyt oli se, mitä oli etsinytkin: todistus Timean
+uskottomuudesta. Hän oli monta vuotta toivonut tätä hetkeä
+rauhoittaakseen omaatuntoaan sanomalla: "Nyt olemme molemmat
+rikkoneet toinen toisiamme vastaan, nyt olemme kuitit", -- voidakseen
+tuomita, inhota ja vihata tätä naista, jolle hänen tähän saakka oli
+täytynyt omistaa kunnioituksensa, kuten alamainen hallitsijalle.
+Nyt hän voi syöstä Timean siltä valtaistuimelta, jolta vaimo vain
+kerran astuu alas. Ja sitten kun hän pätevistä syistä oli saanut
+eron Timeasta, voi hän sen sijaan kohottaa Noëmin luokseen ja antaa
+hänelle sen arvon, joka hänelle kuuluu; silloin hän voi tehdä Noëmin
+onnelliseksi vaimokseen, rouvaksi talossaan, kuten hän ansaitseekin.
+
+Mutta sittenkin, sittenkin kiusasi tämä ajatus häntä sanomattomasti.
+
+Kun hänen mielikuvituksensa kuvaili tätä ensimmäistä kohtausta
+tuon naisen ja tämän miehen välillä, niin hänen verensä pohjasakka
+syöksähti pinnalle ja pimitti hänen sielunsa kirkkauden.
+
+Kainous, mustasukkaisuus ja kostonhimo kalvoivat hänen mieltään.
+
+On rasittavaa tulla petetyksi ja häväistyksi, vaikkakin siitä voisi
+olla hyötyä.
+
+Nyt hän alkoi tuntea, mikä aarre hänellä oli Timeassa. Hän olisi
+ollut valmis vapaaehtoisesti luopumaan tästä aarteesta, vieläpä
+lahjoittamaankin sen pois; mutta varastaa sitä ei hän olisi sallinut!
+Tämä ajatus liikutti häntä.
+
+Hän taisteli itsensä kanssa. Mitä hän tekisi?
+
+Jos Atalian vuodattama myrkky olisi valunut aina hänen sydämeensä
+asti, olisi hän pysähtynyt päätökseen hiipiä tikari kädessään esiin
+Pyhän Yrjänän kuvan takaa ja murhata uskottoman vaimon rakastajan
+sylissä keskellä palavinta suudelmaa. Atalia himoitsi Timarin verta.
+
+Mutta puolison kosto vaati muuta. Hänen täytyi saada nähdä miehen
+veri. Ei salamurhassa, vaan avoimin katsein vuodatettua verta.
+Kumpikin sapeli kädessä taistellen elämästä ja kuolemasta.
+
+Levollisesti punnitseva, kylmästi harkitseva järki sanoo saadessaan
+voiton: Miksi vuodattaa verta? Sinä et tarvitse kostoa, vaan
+häväistysjuttua. Sinä syöksyt esiin piilopaikastasi, kutsut
+palvelusväen sisään ja karkotat uskottoman vaimon rakastajilleen
+ulos talostasi. Sillä tavoin menettelisi järkevä mies. Sinä et ole
+sotilas, joka hankkii hyvitystä sapeli kädessä. Sinulla on laki, ja
+tuomarit, joihin turvautua.
+
+Mutta siitä huolimatta hän ei voinut olla ottamatta puukkoa ja
+pistoolia mukaansa, kuten Atalia oli neuvonut. Kuka tietää, miten
+pitkälle voidaan joutua? Ratkaiskoon silmänräpäys, kumpi on jäävä
+voittajaksi: kostonhaluinen salamurhaajako, loukkaantunut puoliso
+vai viisaasti harkitseva liikemies, joka tyynesti merkitsee muistiin
+häpeällisen loukkauksen otsakkeella: "Menet."
+
+Sillävälin oli ilta joutunut.
+
+Toinen lyhty toisensa jälkeen sytytettiin. Herra von Levetinczy
+kustansi tämän kadun valaistusmenot. Ohikulkijoiden varjot piirtyivät
+hetkiseksi jäätyneisiin akkunaruutuihin.
+
+Kerran eräs näistä kulkijoista pysähtyi akkunan eteen, ja kuului
+hiljainen naputus.
+
+Timarista tuntui kuin jääkukat, jotka varisivat akkunan naputuksesta,
+olisivat olleet taikametsän suhisevia lehtiä, jotka kuiskivat
+hänelle: "Älä mene!"
+
+Hän mietti. Taas naputti joku.
+
+"Minä tulen!" hän vastasi hiljaa ruudun läpi, otti pistoolinsa ja
+puukkonsa ja riensi ulos.
+
+Keskeymättömällä vauhdilla hän kiiruhti aina sen talon luo, jonka
+päämies hän on, jossa hänen rikkautensa ovat koossa ja jossa kaunis,
+kalpea rouva hallitsee.
+
+Hän ei kohdannut koko tiellä ainoatakaan elävää olentoa. Katu oli jo
+tyhjä.
+
+Vain välistä hän näki tumman varjon kiitävän edellään, silloin
+tällöin katoavan pimeyteen ja vihdoin häviävän kadun kulmauksessa.
+Hän seurasi sitä.
+
+Hän tapasi kaikki ovet lukittuina. Joku avulias käsi oli avannut
+portin, porraskäytävän, vieläpä piilokomeron tapettiovenkin.
+
+Hän saattoi päästä sisään vähääkään meluamatta.
+
+Määrätystä paikasta hän löysi ruuvin, joka voitiin vetää ulos, ja
+pisti sen sijaan avaimen. Salaovi ponnahti auki ja sulkeutui hänen
+jälkeensä. Timar oli salakäytävässä -- urkkija omassa talossaan.
+
+Siis päälle päätteeksi vielä urkkija!
+
+Mitä alhaista tekoa ei hän vielä olisi tehnyt? Ja vain senvuoksi,
+että "köyhä" on vain alhaisempi olento ja vain rikas on jonkun
+arvoinen maailmassa! Tässä nyt on se ihanuus!
+
+Onpa onnellista, että tässä paikassa vallitsee maanalainen pimeys!
+
+Hapuillen ja käsillään tunnustellen hän hoiperteli seinää pitkin
+siihen paikkaan, mistä heikko valo häämöitti. Hän seisoi Pyhän
+Yrjänän kuvan kohdalla. Huoneessa olevan lampun valo tunkeutui
+mosaikin rakosien lävitse.
+
+Hän löysi laatan, jonka voi työntää syrjään, jonka jälkeen vain ohut
+lasiruutu jäi tähän paikkaan.
+
+Hän katsahti huoneeseen.
+
+Pöydällä paloi lamppu, jossa oli varjostin himmeätä, hiottua lasia.
+Timea käveli edestakaisin huoneessa.
+
+Valkoinen, koruompeleinen puku hulmahteli hänen lanteillaan;
+yhteenpuristetut kädet riippuivat alaspäin.
+
+Ovi vierashuoneeseen avautui ja Sohvi-rouva astui sisään. Hän sanoi
+hiljaa jotakin Timealle.
+
+Mutta Timar kuuli tämänkin hiljaisen kuiskauksen. Syvennys oli
+Dionysoksen korvan kaltainen; se vangitsi jokaisen äänteen.
+
+"Saako hän tulla?" kysyi Sohvi-rouva.
+
+"Minä odotan häntä", vastasi Timea.
+
+Senjälkeen Sohvi-rouva taas poistui.
+
+Timea avasi nyt piironkinsa laatikon ja otti sieltä esille erään
+esineen.
+
+Tämä kädessään hän lähestyi lamppua. Hän seisoi nyt vastapäätä
+Timaria, niin että lampunvalo heijastui kirkkaana hänen kasvoilleen.
+Timar saattoi nyt tarkata joka muutosta hänen piirteissään.
+
+Timea avasi laatikon. Siinä oli sapeli, jonka terä oli katkennut.
+
+Ensimmältä rouva säpsähti, ja kokoonvetäytyvät kulmakarvat ilmaisivat
+kauhua. Mutta hänen kasvonsa kirkastuivat vähitellen ja muistuttivat
+kapeine, yhteenkasvaneine kulmakarvoilleen taaskin pyhimyskuvaa,
+jolla oli musta sädekehä otsan ympärillä.
+
+Hellyyttä ilmeni hänen surumielisissä piirteissään. Hän kohotti
+laatikkoa ja vei siinä olevan sapelin niin lähelle huuliaan, että
+Timar väristen pelkäsi hänen suutelevan sitä.
+
+Nyt oli tämä sapelikin kilpailija!
+
+Kuta kauemmin Timea katseli sapelia, sitä kirkkaammin alkoivat hänen
+silmänsä loistaa. Kerran hän meni rohkeudessaan niinkin pitkälle,
+että uskalsi tarttua sapelinkahvaan; hän otti taittuneen aseen
+laatikosta ja alkoi miekkailla sillä, niinkuin me miehet teemme...
+Oi, jospa hän vain olisi tiennyt lähellään olevan erään, jonka
+jokaisella iskulla täytyi tuntea kaikki helvetin tuskat!
+
+Nyt naputettiin ovelle. Timea laski säikähtyneenä sapelin takaisin
+laatikkoon ja änkötti sitten epämääräisesti: "Sisään!" Mutta sitä
+ennen hän kuitenkin veti alas hihansuut, jotka olivat vetäytyneet
+ylöspäin.
+
+Majuri Katshuka astui sisään.
+
+Hän oli vieläkin komea mies, jolla oli kauniit sankarinkasvot. Timea
+ei mennyt häntä vastaan, vaan seisoi yhä lampun vieressä. Timar
+tarkkasi häntä ankarasti.
+
+Tuhat tulimmaista, mitä hänen täytyi nähdä!
+
+Majurin astuessa sisään _punastui_ Timea.
+
+Niin, alabasteripatsas saattoi myöskin loistaa aamuruskosta.
+Pyhimyskuvan kasvot olivat liikutuksen vallassa, ja neitseellinen
+valkeus koristautui ruusuilla.
+
+Valkeat kasvot olivat kohdanneet hänen, joka voi sytyttää ne
+liekehtimään.
+
+Tarvitaanko muita todistuksia. Tarvitaanko sanoja?
+
+Timar oli työntämäisillään kuvan syrjään ja Pyhän Yrjänän
+vastustajan, lohikäärmeen, tavoin heittäytymäisillään noiden kahden
+väliin, ennenkuin Timean huulet olivat ennättäneet lausua julki sen,
+mitä hänen kasvonsa ilmaisivat...
+
+Mutta ei! -- Kenties hän oli vain nähnyt unta. Timean kasvot ovat
+yhtä valkoiset nyt kuin ennen. Kylmän arvokkaasti hän viittaa majuria
+istuutumaan. Itse hän istuutuu kauas hänestä, ja hänen katseensa on
+niin ankara, niin kylmä, niin kunnioitusta herättävä.
+
+Majuri piti kultanauhoin koristettua lakkia toisessa kädessään ja
+kultatupsuista sapelia toisessa ja istui jäykkänä kuin kenraalinsa
+edessä.
+
+He katselivat toisiaan kauan. Molemmat taistelivat kiusaavia tunteita
+vastaan.
+
+Timea katkaisi äänettömyyden.
+
+"Herraseni, te olette lähettänyt minulle arvoituksellisen kirjeen,
+jota seurasi vieläkin merkillisempi lahja. Tämä lahja on taittunut
+sapeli."
+
+Näin sanoen hän avasi laatikon ja otti sieltä esiin kirjeen.
+
+"Kirjeenne sisältö on seuraava: Armollinen rouva! Minä olen tänään
+ollut kaksintaistelussa, ja vain sitä seikkaa, että sapelini
+taittui, saa vastustajani kiittää hengestään. Tämä kaksintaistelu
+on yhteydessä sangen arvoituksellisten asianhaarojen kanssa,
+jotka suoranaisesti liikuttavat teitä, ja vielä enemmän _teidän
+puolisoanne_. Suokaa minulle muutaman minuutin keskusteluaika, joten
+voisin sanoa teille, mitä teidän välttämättä tulee tietää."
+
+"Tässä kirjeessä ovat sanat _teidän puolisoanne_ alleviivatut
+kaksinkertaisesti, ja juuri tämä seikka sai minut sallimaan
+teille tilaisuutta keskusteluun. Puhukaa! Mitä yhteyttä on teidän
+kaksintaistelullanne ja herra von Levetinczyn personallisilla
+suhteilla? Minä olen kuunteleva teitä, niin kauan kuin sanottavanne
+koskee herra von Levetinczyä, -- mutta jos siirrytte toiselle alalle,
+niin poistun heti paikalla."
+
+Majuri kumarsi miettivän totisena.
+
+"Alan siis, armollinen rouva, kertomalla erään tuntemattoman
+miehen viime aikoina kuljeskelleen tässä kaupungissa puettuna
+meriupseerinpukuun. Pukunsa on avannut hänelle tien kaikkialle, missä
+upseereja oleskelee. Hän tuntuu olevan maailmanmies ja tottunut
+seuraihminen. En tiedä lähemmin kertoa, ken hän on, sillä minun
+tapani ei ole urkkia. Eikö hän joskus ole herättänyt teidänkin
+huomiotanne, armollinen rouvani? Te olette voinut joka ilta nähdä
+hänet teatterissa; hänellä on yllään vihreä virkapuku, jossa on
+keltaiset ja punaiset kääntökaulukset."
+
+"Minä olen nähnyt hänet."
+
+"Ja muistatteko milloinkaan ennen nähneenne häntä?"
+
+"En ole pannut merkille hänen kasvojaan."
+
+"Sehän on totta, armollinen rouva ei milloinkaan katsele vieraita
+miehiä kasvoihin."
+
+"Eteenpäin, herrani! Minusta ei ole kysymys."
+
+"Tämä mies on jo viikkokausia seurustellut kanssamme; rahoja
+hänellä tuntuu olevan viljalti. Syyksi täällä oloonsa hän ilmoitti
+odottavansa herra von Levetinczyn paluuta, koska hänellä oli
+muka hyvin tärkeä asia kerrottavana hänelle. Asia alkoi lopuksi
+ikävystyttää meitä. Hän tiedusteli joka päivä herra von Levetinczyä,
+ja hänen ilmeensä oli silloin niin salaperäinen, että me tulimme
+ajatelleeksi hänen olevan seikkailijan. Eräänä päivänä päätimme
+panna miehemme pussiin. Meidän oli saatavat selville, miten oli
+tämän ihmisen, laita, joka tunkeutui seuraamme. Minä otin hänet
+kuulusteltavakseni. Hän veti taas esiin tavalliset lausepartensa,
+että hänellä oli jotakin selvitettävää teidän miehenne kanssa. Miksi
+hän ei siis kääntynyt herra Levetinczyn liikkeenhoitajan puoleen? --
+Siksi, että asia oli niin arkaluontoinen, että se voitiin selvittää
+vain kahden kesken. -- Tämän vastauksen saatuani päätin minä armotta
+käydä hänen kimppuunsa. Kuulkaa, sanoin hänelle, minä en usko, ja me
+epäilemme sitä kaikki, teillä olevan mitään arkaluontoisia asioita
+selvittämättä herra von Levetinczyn kanssa. Me emme tiedä, kuka te
+olette, mutta sen tiedämme, että herra Levetinczy on kunniallinen
+mies, jolla on järkeä ja luonnetta, jonka varallisuussuhteet, hyvä
+maine ja yhteiskunnallinen asema ovat tunnetut -- ja sitäpaitsi
+hän on mies, joka perheenisänä on moitteeton ja joka kansalaisena
+on uskollinen kuninkaalleen. Hänellä ei siis voi olla mitään syytä
+salaisiin kohtauksiin teidän laistenne miesten kera."
+
+Majurin puhuessa oli Timea noussut hiljaa paikaltaan. Hän meni nyt
+majurin luo, ojensi kätensä sanoen: "Kiitän teitä."
+
+Ja taas näki Timar hänen valkeiden kasvojensa leimahtavan hehkuvan
+punaisiksi, jommoiset ne eivät ikinä olleet olleet, mutta nyt jäivät
+semmoisiksi. Rouva oli lämmennyt ajatellessaan juuri tämän miehen,
+jota hänen sydämensä jumaloi, puolustavan toista, joka ollen hänen
+puolisonsa seisoi heidän sydämiensä välillä.
+
+Majuri jatkoi selontekoa, ja jotta ei loukkaisi Timeaa katseillaan,
+hän etsi huoneesta toisen esineen, johon kiinnitti katseensa, kuten
+ne, jotka aikovat kertoa jännittävän kertomuksen, valitsevat kiinteän
+pisteen silmilleen. Sellaisen hän löysi lohikäärmeen päästä Pyhän
+Yrjänän kuvassa. Mutta juuri tämän lohikäärmeen pään vieressä oli se
+aukko, josta Timar katseli huonetta, ja hänestä tuntui kuin majuri
+puhuisi suoraan hänelle, vaikka hänen piilopaikassaan olikin niin
+pimeä, ettei kukaan voinut nähdä häntä.
+
+"Tämän kuultuaan", jatkoi majuri, "muuttuivat miehen kasvot
+äkkiä ja hän hypähti ylös, kuin nukkuva koira, jonka hännälle on
+astuttu. 'Mitä?' hän huusi, niin että kaikki sen kuulivat, 'te
+pidätte siis Leventinczya rikkaana, mainehikkaana, ymmärtäväisenä
+ja kunnioitettuna miehenä, hyvänä perheenisänä ja uskollisena
+alamaisena? No, minäpä näytän teille, että tämä Levetinczy,
+tavattuaan minut, seuraavana päivänä lähtee karkuun ja jättäen
+talonsa ja kauniin vaimonsa pakenee Unkarista ja koko Europasta, ja
+että te ette milloinkaan ole saava hänestä kuulla.'"
+
+Timean käsi etsi tahtomatta katkenneen sapelin kahvaa.
+
+"... Vastauksen asemasta löin miestä kasvoihin."
+
+Timar veti nopeasti päänsä aukosta, jossa oli urkkinut, ikäänkuin
+olisi pelännyt iskun kohtaavan itseään.
+
+"Minä näin miehen heti katuvan sanojaan. Hän olisi mielellään
+vetäytynyt pois tämän nyrkiniskun seurauksista. Mutta minä en
+päästänyt häntä. Minä asetuin hänen tielleen. 'Te olette sotilas,
+teillä on sapeli. Teidän täytyy siis tietää, mihin tällainen
+kunniallisten miesten välillä tapahtunut kohtaus johtaa. Tuolla
+ylhäällä majatalossa on avara tanssisali; me sytytämme kynttilät, te
+valitsette kaksi sekundanttia, ja minä kaksi, ja sitten me annamme
+aseiden ratkaista asiamme.' Emme jättäneet hänelle hetkeäkään
+ajatusaikaa. Mies miekkaili kuin merirosvo. Pari kertaa hän yritti
+tarttua sapeliini vasemmalla kädellään, minä raivostuin, iskin
+häntä päähän ja hän kaatui lattialle. Hänen onnekseen olin iskenyt
+terän lappeella, jolloin terä katkesi. Seuraavana päivänä mies oli
+paennut kaupungista, kuten lääkäreiltä kuulin. Haava ei siis ollut
+vaarallinen."
+
+Timea otti jälleen ylös sapelin ja tarkasteli sen terää. Sitten hän
+laski sen takaisin pöydälle ja ojensi kätensä majurille.
+
+Tämä taittui siihen hellästi ja vei sen huulilleen; tuskin saattoi
+huomata hänen sitä suudelleen.
+
+Timea ei vetänyt kättään pois.
+
+"Kiitän teitä!" kuiskasi majuri hiljaa. Timar ei kenties kuullutkaan
+sanoja piilopaikkaansa, mutta majurin kosteat silmätkin sanoivat
+samaa: "Kiitän teitä!"
+
+Seurasi pitkä vaitiolo. Timea istuutui jälleen sohvalle ja nojasi
+päätään käteensä.
+
+Majuri ryhtyi taas puheeseen:
+
+"Mutta, armollinen rouva, minä en ole pyytänyt saada keskustella
+kanssanne kerskuakseni urotyöstä, joka on teille kiusallinen ja
+minun puolestani oli vain ystävyydenvelvollisuuden täyttämistä, enkä
+myöskään saadakseni sitä kiitosta, jota te ystävällisesti osoititte
+minulle kädenpuristuksella. Se oli paljon ja minulle erinomainen
+palkinto. Mutta minä en sen vuoksi, tällä tavattomalla, miltei
+naurettavalla tavalla, lähettämällä teille taittuneen sapelin, ole
+pyrkinyt saamaan teidät suostumaan keskusteluun kanssani, vaan
+tehdäkseni teille vakavan kysymyksen. Armollinen rouva, olisiko
+mahdollista, että tuon ihmisen puheissa olisi perää?"
+
+Nämä sanat kuullessaan Timea säpsähti kuin salaman iskemänä.
+Timariinkin tämä salama sattui, joka ainoa hermo hänessä vetäytyi
+kokoon.
+
+"Mitä te ajattelette?" huusi Timea kiivaasti.
+
+"Sana on sanottu", jatkoi majuri, joka oli noussut tuoliltaan, "ja
+nyt minä en jätä teitä ennenkuin vastaatte kysymykseeni, armollinen
+rouva. Jos tämä mies on valehdellut yhden asian, niin on kaikki tyyni
+valhetta; mutta jos vain yksikin asia on totta, niin voi kaikki
+olla totta. Senvuoksi olen tullut tänne. Ilman verukkeita, suoraan
+asiaan käyden, avoimin otsin kysyn teiltä: Onko mahdollista, että
+näissä syytöksissä voisi olla yhtään totuuden sanaa? Minä en ole
+toistanut kaikkea, mitä tuo mies on sanonut Levetinczystä, mutta
+kaiken, mikä voi miestä loukata, hän on syytänyt hänen niskoilleen.
+Onko mahdollista, että Timarin elämä voisi saada sellaisen kauhean
+käänteen, jonka tämän onnettoman talon edellinen omistaja vain
+kuolemallaan vältti? Sillä jos se on mahdollista, niin eivät mitkään
+hienotunteisuussyyt voi pidättää minua Jumalan armahtavaisuuden
+nimessä hetkeäkään viipymästä pelastaakseni teidät tästä talosta,
+joka siinä tapauksessa uhkaa lyhistyä kokoon. Minä en voi sallia
+teidän vihkiytyvän turmioon; minä en voi kylmäverisenä katsella, kun
+joku vetää teidät mukanaan syvyyteen."
+
+Nämä hehkuvat sanat olivat lämmittäneet Timeaa. Timar katseli
+väristen ja liikutettuna vaimonsa sieluntaistelua. Timea suoriutui
+voittajana. Hän kokosi kaikki voimansa ja vastasi levollisesti:
+
+"Olkaa huoletta, herrani. Minä voin vakuuttaa teille, että ken
+tämä mies lieneekin ja mistä tulleekin, niin hän on valehdellut ja
+hänen panettelussaan ei ole mitään perää. Minä tunnen tarkoin herra
+Levetinczyn varallisuussuhteet, sillä hänen poissaollessaan olen
+minä hoitanut liikeasioita ja olen tajusin selvillä kaikesta. Hänen
+raha-asiansa ovat järjestyksessä, ja vaikkakin kaikki, mikä hänen
+yrityksissään on alttiina, onnettoman sattuman kautta menisi, niin
+ei ainoakaan pylväs hänen talossaan silti horjuisi. Sitäpaitsi voin
+minä hyvällä omallatunnolla sanoa teille, että herra Levetinczyn
+omaisuudessa ei ole äyriäkään, joka ei olisi rehellistä tietä
+hankittu. Hän ei ole ketään vahingoittanut eikä tehnyt köyhäksi ja
+hänen ei siis tarvitse vavista niitä syytöksiä, joita muut hänestä
+tekevät, eikä salata Jumalalta eikä ihmisiltä sitä, miten hän on
+saanut sen tai sen omaisuutensa osan. Levetinczy on rikas mies, jonka
+ei tarvitse punastua rikkauttaan."
+
+Haa, kuinka Timarin posket paloivat pimeässä!
+
+Majuri huokasi syvään.
+
+"Te olette saanut minut vakuutetuksi kaikesta, armollinen rouva. Minä
+en myöskään ole epäillyt, ettei joka sana, jolla hän moitti Timaria
+liikemiehenä, olisi ollut valhetta. Mutta hänen lausunnoissaan oli
+myös paljon sellaista, joka asetti hänet puolisona huonoon valoon.
+Sallikaa minun kysyä teiltä yhtä seikkaa: Oletteko onnellinen?"
+
+Timea katsoi häneen sanomaton tuska kasvoissaan ja hänen katseessaan
+oli vastaus: "Sinä näet ja kuitenkin kysyt!"
+
+"Rikkaus, komeus ja ylenpalttisuus ympäröi teitä", jatkoi majuri
+rohkeammin; "mutta jos on totta, mitä minä -- kautta kunniani! --
+en milloinkaan ole keneltäkään kysynyt ja johon minä, kun eräs
+minulle kysymättä sen sanoi, vastasin: 'Sinä valehtelet!' ja kuritin
+häntä siitä -- jos se on totta, että te kärsitte, että te ette ole
+onnellinen, niin minä en olisi mies, jos nyt minulta puuttuisi
+rohkeutta sanoa teille: Armollinen rouva, vielä on eräs, joka kärsii
+yhtä paljon ja on yhtä onneton kuin te; -- heittäkää luotanne nämä
+_kahden ihmisen_ kärsimykset, jotka vielä toisessa maailmassa tulevat
+Jumalan edessä syyttämään kolmatta, näiden kärsimysten aiheuttajaa.
+Erotkaa hänestä!"
+
+Timea painoi molemmin käsin sydäntään ja katseli kirkastettu tuska
+kasvoillaan ylös, kuten marttyyri, joka menee tuskalliseen kuolemaan.
+Kaikki sydämen tuskat olivat tällä hetkellä heränneet hänessä.
+
+Kun Timar nyt näki hänet, löi hän masentuneena otsaansa ja kääntyi
+pois Judaksen reiästä, josta hän vakoili.
+
+Muutamaan hetkeen hän ei kuullut eikä nähnyt mitään.
+
+Kun kiusallinen uteliaisuus veti hänet uudelleen valon luo, joka
+tunkeutui hänen pimeyteensä ja hän katsahti huoneeseen päin, ei hän
+enää nähnyt marttyyriä. Timean kasvot olivat taas levolliset.
+
+"Herraseni", hän sanoi lempeällä, vienolla äänellä majurille, "se
+seikka, että olen kuunnellut teitä loppuun asti on todistuksena
+siitä, että kunnioitan teitä. Sallikaa minun säilyttää tämä
+kunnioitukseni älkääkä milloinkaan enää kysykö minulta, mitä tänään
+olette kysynyt. Minä otan koko maailman todistajakseni, että en
+milloinkaan ole sanoin, enkä edes kyynelin valittanut. Kenen tähden
+olisin valittanut. Hänenkö, joka pelasti minut, muukalaisen, lapsen,
+kuolemasta, joka kolme kertaa astui kuoleman valtakuntaan pelastamaan
+minua? Kun minä olin typerä olento, jota kaikki ivasivat, suojeli
+hän minua; minun takiani hän joka päivä kävi verivihollisensa
+luona, kärsi kanssani, valvoi etujani. Kun minusta oli tullut
+kerjäläinen, jolla ei ollut kattoa pääni päällä, lahjoitti hän
+minulle, palvelijalle, kätensä, rikkautensa ja teki minusta kotinsa
+valtiattaren. Ja kun hän ojensi minulle kätensä, tarkoitti hän totta.
+Hän ei laskenut leikkiä kanssani."
+
+Sanoessaan tämän Timea kiiruhti erään seinäkaapin luo ja tempasi sen
+oven auki.
+
+"Katsokaa tänne, herraseni", hän huusi majurille ja levitti auki
+koruompeleisen laahustimen eräästä puvusta, joka riippui kaapissa.
+"Tunnetteko tätä pukua? Se on sama puku, jota minä ompelin. Te
+näitte minun viikkokausia tekevän siihen työtä. Joka piste on
+minulle haudattu unelma, surullinen muisto. Minulle oli kuviteltu,
+että siitä tulisi hääpukuni. Mutta kun se oli valmis, sanottiin
+minulle: 'Riisu se nyt yltäsi, se onkin toista morsianta varten!'
+Oi, herrani, se oli kuolettava isku sydämelleni. Jo vuosikausia
+olen riutunut tämän parantumattoman haavan tähden. Mutta nytkö
+hakisin eroa tästä jalosta, suuresta miehestä, joka ei, minun
+ollessani vielä puoliksi lapsi, imarrellut minua eikä sanonut minulle
+kohteliaisuuksia pannakseen pääni pyörälle, vaan pysyttelihe loitolla
+ja odotti, ja vasta sitten, kun muut polkivat minua ja jättivät minut
+avuttomaksi, astui hän esiin korottaakseen minut luokseen eikä ole
+senjälkeen milloinkaan lakannut yli-inhimillisellä, enkelimäisellä
+kärsivällisyydellä tekemästä kaiken voitavansa parantaakseen
+kuolettavaa haavaani ja jakaakseen kärsimykseni? Minäkö eroaisin
+tästä miehestä, jolla ei paitsi minua ole ketään muuta, jota hän
+rakastaa, tästä miehestä, jolle minä olen koko maailma, ainoa
+olento, jonka nähdessään hänen synkät kasvonsa kirkastuvat. Minäkö
+eroaisin tästä miehestä, jota kaikki rakastavat ja kunnioittavat?
+Minäkö sanoisin vihaavani häntä -- minä, jonka on kiittäminen häntä
+kaikesta, ja joka en ole antanut hänelle muita myötäjäisiä kuin
+sairaan rakkaudettoman sydämen?"
+
+Intohimoisesti liikutetun rouvan sanoja kuullessaan peitti majuri
+kasvonsa kädellään. Ja mitä sitten tunsi toinen mies Pyhän Yrjänän
+kuvan takana? Eikö hänestä tuntunut kuin hän olisi ollut lohikäärme,
+jonka kitaan pyhä ritari syöksee keihäänsä?
+
+Ei kuitenkaan riitä, että keihäs syöstään halien kurkkuunsa;
+keihäänkärjen väkä riuhdotaan uudelleen irti haavasta.
+
+"Ei, herraseni", jatkoi Timea, jonka kasvoja kirkasti
+vastustamattoman viehättävä naisellinen arvokkuus, "vaikka Timar
+olisi suoranainen vastakohta sille, miksi maailma häntä luulee,
+vaikka hän olisi rappiolla, kerjäläinen, en kuitenkaan eroaisi
+hänestä. Ei, silloin kaikkein vähinten. Ja jos hänen nimeänsä
+tahraisi häpeä, en silti heittäisi tätä nimeä luotani. Minä jakaisin
+hänen häpeänsä, kuten olen jakanut kaikki hänen loistokautenaan.
+Vaikka koko maailma halveksisi häntä, olisin minä kuitenkin velkapää
+hänelle ikuisen kunnioitukseni. Jos hän joutuisi maanpakolaiseksi,
+seuraisin häntä maanpakoon, ja minä asuisin hänen kanssaan metsissä,
+jos hänestä tulisi ryöväri. Niin, jos hän surmaisi itsensä, kuolisin
+hänen kanssaan..."
+
+(Mitä se on? Itkeekö lohikäärme kuvassa?)
+
+Timea ei ollut vielä puhunut loppuun.
+
+"Ja lopuksi, herraseni, vaikka tuntuvin, katkerin suru, joka voisi
+kohdata vaimoa, kohtaisi minuakin, jos saisin tietää hänen rakastavan
+toista, niin sanoisin: Jumala siunatkoon häntä, joka on lahjoittanut
+miehelleni sen onnen, jota minä en voinut hänelle antaa! Enkä minä
+eroaisi hänestä. -- Minä en siihen suostuisi, vaikka hän itse
+pyytäisi; minä en milloinkaan eroa hänestä, sillä minä tiedän, mitä
+valani ja sieluni pelastus vaativat minulta!"
+
+Majuri nyyhkytti -- hänkin!
+
+Timea vaikeni hetkiseksi saadakseen takaisin levollisuutensa.
+Senjälkeen hän alkoi taas matalalla, lempeällä äänellä:
+
+"Ja nyt te lähdette luotani ainiaaksi. Se tikarinpistos, jonka te
+monta vuotta sitten minun sydämeeni iskitte, on nyt kuitattu tällä
+miekaniskulla. Minä säilytän tämän taittuneen sapelin muistona. Niin
+usein kun silmäni sattuvat tähän sapeliin, muistutan itselleni teidän
+olevan jalon ihmisen, ja se on parantava haavani. Sillä, että te ette
+vuosikausiin ole lähestynyt minua ettekä puhunut minulle, olette te
+sovittanut sen, että kerran lähestyitte minua ja puhuitte minulle."
+
+(Pyhän Yrjänän takaa kuului melua, ikäänkuin joku olisi nopeasti
+poistunut.)
+
+Kun Timar kaapinovesta syöksyi piilopaikastaan käytävään, astui tumma
+olento hänen eteensä. Oliko se varjo, aave, vai paha henki?
+
+"Mitä olette kuullut? Mitä olette nähnyt?"
+
+Se oli Atalia.
+
+Timar työnsi tumman varjon luotaan ja painaen sen toisella kädellään
+seinää vastaan kuiskasi sen korvaan:
+
+"Kirous tulkoon päällenne! Ja kirottu olkoon tämä talo ja sen tomu,
+joka sen rakensi!"
+
+Näin sanoen hän juoksi kuin mielipuoli alas portaita.
+
+Ovi Timean huoneeseen avautui. Sieltä loisti valonhohde, ja siinä
+saattoi tuntea majurin, joka poistui. Timea soitti. Sohvi-rouvan
+kimeä ääni kuului hänen toruessaan siitä, että joku oli sammuttanut
+lampun portaissa. Sitten hän näytti majurille tietä. Atalia piiloutui
+kaapinoven taa. Ja kun kaikki olivat poistuneet ja oli jälleen tullut
+pimeä seisoi hän kauvan puhellen itsekseen äänettömiä sanoja. Hän
+vain liikutteli huuliaan, puri yhteen hampaansa ja silmät pyörivät ja
+puristetut nyrkit uhkasivat. Mitä hän sanoi?
+
+
+
+
+Kymmenes luku.
+
+ENSIMMÄINEN TAPPIO.
+
+
+Paetako? Mutta minne? Siitä on nyt kysymys.
+
+Tornikellot kaupungissa lyövät kymmenen. Puomit oli jo laskettu alas
+pienemmän Tonavan yli vievällä sillalla, joka johti saarelle. Nyt
+pääsi jäätäkin myöten suuremman Tonavan haaran ylitse. Mutta sinne ei
+voi päästä häivyttämättä kaikkia puusillalla olevia tullipalvelijoita
+ja rannalla muutamia poliiseja, joilla on ankara käsky olla
+päästämättä illasta kello 8:sta aamuun kello 7:ään ketään jäälle,
+vaikka pyrkijä olisikin itse paavi.
+
+Tosin pari seteliä herra von Levetinczyn lompakosta kenties olisi
+saanut aikaan sen, mitä eivät edes pyhän isän bullat olisi pystyneet
+toimittamaan; mutta silloin olisi myös seuraavana päivänä varmasti
+koko kaupunki tiennyt kultapojan myöhään yöllä, yksin suuressa
+kiireessä lähteneen vaarallisen jään yli. Siitäpä olisi tullut
+erinomainen kuvitus juoruun, joka jo oli syntynyt kaupungissa
+kaksintaistelun johdosta. Pian olisi sanottu:
+
+"No, hän pakenee jo Ameriikkaan." Ja se olisi tullut Timeankin
+korviin.
+
+Timea!
+
+Oi, kuinka raskasta on muistella tätä nimeä! Ja se kaikuu kaikkialta
+häntä vastaan.
+
+Hänelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin palata Serberkadulla
+olevaan taloonsa ja odottaa siellä, siksi kunnes päivä alkaisi
+sarastaa.
+
+Seuraisi tuskallinen yö.
+
+Varovasti kuin varas, hän avasi oven, joka johti hänen huoneeseensa.
+Tähän aikaan nukkuivat talon kaikki muut asukkaat.
+
+Tultuaan huoneeseen hän ei sytyttänyt mitään valoa. Hän heittäytyi
+sohvalle. Mutta pimeässä löysivät takaa-ajavat aaveet hänet vielä
+paremmin.
+
+_Kuinka punastuivatkaan alabasteri-kasvot!_
+
+Niinmuodoin on siis elämää jään alla. Vain aurinko puuttuu.
+
+Avioliitto on Timealle ikuinen talvi, ikuinen napamaidentalvi. Hän on
+uskollinen vaimo.
+
+Ja kilpakosija on myöskin uskollinen ystävä. Hän lyö miekkansa
+palasiksi sen miehen kalloon, joka uskaltaa panetella jumaloidun
+rouvan miestä.
+
+Hänenkin edessään on Timarin kumartaminen. Aina niin pitkälle on
+hänen täytynyt nöyrtyä, että hänen nyt on pidettävä tätä miestä,
+jota hän vihasi, onnellisena kilpakosijanaan, jota hän halveksien
+katseli kuin nälkiintynyttä raukkaa, joka kokosi muutamia muruja
+muonanhankinnasta, aina niin pitkälle on tultu, että Timarin
+on pidettävä häntä suurena luonteena, joka on paljon hänen
+yläpuolellaan. Hänen itsensä yläpuolella!
+
+Ja Timea rakastaa tätä henkilöä ja on onneton niinkuin tämäkin.
+
+Ja molempien onnettomuuden syynä on se, että Timar on "kultapoika."
+
+Ne, jotka eivät rakasta häntä, jumaloivat häntä.
+
+Ei kenkään edes ajattele pettää, tai häväistä häntä, tai varastaa
+häneltä, ei edes särkeä hitustakaan hänen kunniansa timantista. He
+vaalivat hänen kunniaansa kuin aarretta.
+
+Mitä? Jos nyt joku sanoisi: "Mutta eihän se ole totta!"
+
+... Miten lämpimästi hänen vaimonsa ylisti häntä!
+
+"Minut, palvelijattaren, hän teki talonsa hallitsijaksi."
+
+Se ei ole totta. Sinä olit hallitsija, hän palvelija. Sinun
+omaisuudellasi hän teki itsensä herraksi, ja vasta senjälkeen hän
+antoi sen sinulle.
+
+"Hänellä ei ole ketään muuta kuin minut. Minä olen ainoa olento,
+jonka nähdessään hänen synkät kasvonsa kirkastuvat."
+
+Se ei ole totta. Hän nauttii rakkautta ja onnea eräässä maailman
+kolkassa, missä hän pettää sinua, rikkoo valansa ja pilkkaa
+uskollisuuttasi!
+
+"_Minäkö_ halveksisin häntä jota kaikki kunnioittavat?"
+
+Mutta miksi kaikki kunnioittavat häntä? -- Siksi, että häntä ei
+kukaan tunne. Jos Timea nyt kuulisi ja näkisi, millaista hänen
+sisällään on, sanoisikohan hän silloinkin: "Minä tahdon jakaa hänen
+nimensä häpeän, niinkuin olen jakanut sen loistonkin?"
+
+Niin, hän sanoisi siten.
+
+Timea ei hae eroa hänestä.
+
+Timea sanoisi: "Jos olet tehnyt minut onnettomaksi, niin kärsi nyt
+kanssani." Se on enkelin julmuutta.
+
+Näin on Timean laita.
+
+Mutta miten on Noëmin?
+
+Mitä hän tekee autiolla saarella, josta hän, siitä kiitos Timean
+jalomielisyyden -- ei saa lähteä? Yksin keskellä talven synkkää
+yksitoikkoisuutta, pieni, avuton lapsi sylissään! Mitä hän nyt
+ajattelee? Ei ole ketään, joka voisi sanoa hänelle lohdutuksen
+sanaa. Kuinka hän vapiseekaan aaveita, huonoja ihmisiä, villejä
+eläimiä peläten siellä autiossa korvessa! Kuinka hänen sydäntään
+ahdistaneekaan ajatellessaan rakastettuaan ja ihmetellessään, missä
+tämä nyt oleskelee!
+
+Oi, jospa hän vain tietäisi!
+
+Oi, jospa nuo molemmat naiset tietäisivät, mikä alhainen lurjus se
+mies on, joka saattaa heille niin suuria sydäntuskia!
+
+Jospa olisi joku, joka voisi sanoa heille sen!
+
+Mutta odottakaa!
+
+Kukahan se muukalainen voisi olla, joka on jo sanonut hänestä
+sellaisia asioita, että majuri iski häntä päähän? Vieras meriupseeri?
+Kukahan tämä vihamies voisi olla? Nyt on mahdotonta saada tietää
+sitä, sillä hän on jo lähtenyt kaupungista saamansa haava päässään.
+
+Jokin ääni sanoi Timealle, että olisi parasta paeta tätä ihmistä.
+
+Paeta! Kaikki hänen pyrkimyksensä ja tarkoituksensahan yhtyivät
+pakoajatukseen. Hänen mielestään ei ole mitään sietämättömämpää
+kuin paikallaan pysyminen. Matkoilla ollessaankin hän pitäessään
+päivällislepoa ei voi odottaa niin kauan, kunnes hevoset ovat
+ennättäneet syödä, hän menee jalan eteenpäin maantietä pitkin. Täten
+häntä alituisesti ajaa jokin paikasta paikkaan.
+
+Nyt hänen päähänsä pisti viedä Noëmi ja Dodi laivaan ja purjehtia
+maailman ympäri heidän kanssaan. Kauas tuntemattomiin maanosiin.
+
+Mutta Timea!
+
+Tähän nimeen hän tekee haaksirikon. Valtamerellä virtaa lämmin
+virta päiväntasaajalta napamaihin saakka ja napamailta uiskentelee
+jäävuoria aina päiväntasaajalle saakka. Timar ajatteli, miten
+hullusti hän oli tehnyt ottaessaan sellaisen valtameren rintaansa.
+
+Eikä hänen silmiinsä tullut unta! Hänen taskukellonsa löi
+kaksitoista. Vielä oli hänen valvottava seitsemän pitkää tuntia
+ennenkuin aamu valkenisi.
+
+Hän päätti vihdoinkin sytyttää valon. Mielenliikutuksia vastaan on
+olemassa rauhoittava keino, vaikuttavampi kuin opium, nimittäin
+arkipäiväinen askartelu.
+
+Sillä, jolla on paljon tekemistä, ei ole aikaa antautua rakkauden
+tuskien valtaan. Kauppiaat harvoin tekevät itsemurhan onnettoman
+rakkauden vuoksi. Heille ovat liikehuolet sellaisena terveellisenä
+jalkakylpynä, joka vetää veren alas jaloimmista ruumiinosista.
+
+Timar otti esiin kirjeet, jotka oli pistetty pronssisen lohikäärmeen
+alle. Tämän kirjepainon alle pani hänen lähin miehensä tavallisesti
+ne kirjoitelmat, joiden sisältöön Timarin välttämättä oli itse
+tutustuttava, tai jotka hänen itse oli ratkaistava. Muutamat niistä
+olivat jo olleet Bajassa, Levetincz'issä, Wienissä ja Triestissä
+etsiäkseen näistä paikoista vastaanottajaansa ja olivat palanneet
+hänen pääkonttoriinsa Komorn'issa todistaakseen, ettei Timar puoleen
+vuoteen ollut näyttäytynyt missään näistä paikoista.
+
+Jollei hänen ympärillään olisi ollut pelkästään rehellisiä ihmisiä,
+olisi häntä voitu pettää ja kavaltaa joka taholla.
+
+Muutamiin kirjeisiin oli Timea jo merkinnyt ratkaisseensa
+kysymyksessä olevan asian.
+
+Taaskin Timea!
+
+Mikael avasi ja luki toisen kirjeen toisensa jälkeen. Kaikissa oli
+hyviä uutisia. Hän tuli ajatelleeksi Polykratesta, jolle kaikki
+onnistui ja joka lopulta alkoi pelätä menestystään.
+
+Hänen rikkautensa kasvoi lakkaamatta. Häneltä jo puuttuu
+tilaisuutta hedelmällisesti käyttää kokoontuneita rahasummiaan.
+Hyväntekeväisyystili ei voi ottaa koko voittoa, joka nousee yli
+kaiken odotuksen. Kaikki, mihin hän ryhtyy, onnistuu. Kaikki,
+mihin hän lainaa nimensä, muuttuu kullaksi. Puhdas paperi tulee
+arvokkaaksi, kun hänen liikkeensä nimileima painetaan siihen.
+
+Ja mikä on sitten syynä tähän ennenkuulumattomaan menestykseen?
+
+Salaisuus, jota ei kukaan tunne, ei kukaan muu kuin hän.
+
+Kuka on nähnyt Ali Tshorbadshin aarteiden makaavan hujan hajan
+pimeässä hytissä?
+
+Hän yksin -- ja kuu. Mutta kuu on hyvä toveri. Se on nähnyt muutakin.
+
+Maailmanjärjestyksen painopisteenä on siis se, ettei tehty rikos
+milloinkaan tule ilmi. Silloin täytyy kaikkien seuraustenkin siitä
+olla loistoa, suuruutta, hyvettä!
+
+Mutta se on mahdotonta!
+
+Mikael tunsi sen, sillä hän oli syvä luonne. Hän tunsi, että
+liioiteltu onni, jonka perusta oli niin madonsyömä, lopuksi oli
+raukeava tyhjiin; sillä oikeus tapahtuu kaikille auringon alla.
+Ilolla hän olisi antanut pois puolet omaisuudestaan, vieläpä sen
+kokonaisuudessaankin, jos hän vain olisi voinut toivoa siten
+sovittavansa taivaan. Mutta hän tunsi katumuksentekonsa sisältyvän
+siihen tietoisuuteen, että hänen rikkautensa ja valtansa, hänen
+arvossa pidetty nimensä ja hänen näennäinen avio-onnensa olivat
+vain kohtalon ivaa. Hän oli haudattu sen alle, eikä voinut nousta
+ainoaan autuaaksitekevään elämään, jonka tarkoitusperä on Noëmi ja
+-- pikku Dodi. Vasta kun Dodi ensimmäinen oli kuollut, vasta silloin
+hän tunsi, mitä poika oli ollut hänelle. Nyt, kun on kysymyksessä
+toinen, tuntee hän sen vieläkin voimakkaammin. Eikä hän voi tehdä
+heitä omikseen. Hän makaa haudattuna kultakasan alla, jota hän ei
+voi pudistaa päältään. Hän tuntee nyt valveilla ollen samaa, jota
+lavantaudin kuumehoureissa: hän makaa elävänä haudassa, joka on
+täytetty kullalla. Hänen päänsä päällä marmoripatsaassa seisoo
+liikkumaton alabasteripatsas: Timea. Kerjäläisnainen, pieni lapsi
+mukanaan, tulee poimimaan kukkia hänen haudaltaan: se on Noëmi.
+Elävältä haudattu koettaa turhaan huutaa: "Ojenna minulle kätesi,
+Noëmi, ja vedä minut ulos kultahaudasta!"
+
+Timar ryhtyi uudelleen kirjeitä lukemaan.
+
+Niiden joukossa oli eräs hänen brasilialaiselta asiamieheltään.
+Hänen lempiaatteensa, unkarilaisten jauhojen vienti, oli toteutunut
+loistavalla tavalla. Timar niittää siitä sekä kunniaa että rikkautta.
+
+Lukiessaan kirjettä hän muisti kirjeenkantajan jättäneen hänelle
+sisäänkirjoitetun kirjeen, jossa oli valtameren tuonpuolisten maiden
+postileima. Hän etsi ja löysi sen takkinsa povitaskusta.
+
+Kirje oli samalta kirjeenvaihtajalta, joka oli lähettänyt äskeiset
+suotuisat uutiset.
+
+Se kuului:
+
+    Herrani! Sen jälkeen kun viime kirjeeni kirjoitin, on suuri
+    onnettomuus kohdannut meitä. Suojattinne, Teodor Kristyan on
+    häpeällisesti pettänyt meitä ja aiheuttanut meille suuria
+    tappioita. Me olemme syyttömät tähän. Tämä mies on useita
+    vuosia osottanut olevansa luotettava, kunnollinen ja ahkera,
+    joten emme ole voineet olla osottamatta hänelle mitä suurinta
+    luottamusta.
+
+    Hänen palkkansa ja toimituspalkkionsa olivat niin suuret, ettei
+    hän ainoastaan elänyt hyvin niillä tuloilla, vaan säästikin vielä
+    rahoja, jotka sijoitti meidän liikkeeseemme korkoa vastaan. Mutta
+    tämä mies onkin vaarallisin petturi, joka milloinkaan on elänyt.
+    Antaessaan näennäisten säästöjensä liikkeessämme kasvaa pieneksi
+    pääomaksi, varasti hän meitä mitä julkeimmalla tavalla, kavalsi
+    rahalähetyksiä, väärensi laskuja ja kirjoitti vääriä vekselejä
+    liikkeemme nimessä -- mikä oli hänelle mahdollista, syystä että
+    te olitte antanut hänelle oikeuden käyttää sen nimileimaa, joten
+    näihin saakka selville saatu tappio nousee 10 miljoonaan reissiin.
+
+Timar heitti kirjeen luotaan.
+
+Kymmenen miljoonaa reissiä! Se on suunnilleen satatuhatta guldenia.
+
+Kas siinä Polykrateksen sormus, joka oli heitetty mereen.
+
+Hän luki eteenpäin:
+
+"Mutta tappion tekee vieläkin tuntuvammaksi se seikka, että hän on
+sekoittanut viime vuosien lähetyksiin Lorsisianilaista tavaraa, joka
+on paljon huonompaa lajia, sillä tämän konnantyön avulla on hän
+pilannut unkarilaisten jauhojen maineen useiksi vuosiksi, jos me
+yleensäkään milloinkaan voimme saada kaikkia asioita järjestykseen."
+
+Tämä on siis ensi isku, ajatteli Timar itsekseen. Ja tämä isku oli
+samalla tuntuvin suurelle liikemiehelle. Se koski asiaa, josta hän
+oli ollut eniten ylpeä, ja joka oli saattanut hänelle kuninkaallisen
+neuvoksen arvonimen.
+
+Täten on siis Timean rakentama loistava rakennus lyhistynyt kokoon.
+
+Taaskin Timea!
+
+Timar kiirehti lukemaan eteenpäin.
+
+"Kevytmielisten naisten kanssa solmittu ystävyys on vienyt nuoren
+rikollisen näille harhateille. Muukalaiselle on tämä seikka
+ilmanalamme vaarallisin tartunta. Me vangitsimme hänet heti, mutta
+varastetuista rahoista ei ollut enää mitään jäljellä; osan hän
+oli menettänyt pelihelvetissä, loput tuhlannut kreolilaisnaisten
+seurassa. On tosin myös mahdollista, että lurjus on pannut melkoisia
+rahasummia varmaan säilöön, toivoen pääsevänsä niihin käsiksi
+tultuaan vapaaksi; mutta siinä tapauksessa hän saa odottaa kauan,
+sillä täkäläinen tuomioistuin on tuominnut hänet viideksitoista
+vuodeksi kaleriorjaksi."
+
+Timar ei kyennyt lukemaan eteenpäin. Hän antoi kirjeen pudota
+pöydälle. Sitten hän nousi ja alkoi levottomasti kävellä edestakaisin
+huoneessa.
+
+Viideksitoista vuodeksi kaleriorjaksi! Olla viisitoista vuotta
+taottu kiinni soutulaivaan, jolloin ei näe muuta kuin taivasta ja
+vettä! Viisitoista vuotta kestettävä auringon polttavaa hehkua,
+keinua ikuisesti levottomalla merellä ja kirota ikuisesti armotonta
+ihmiskuntaa! Hänestä tulee vanha mies ennenkuin hän saa vapautensa
+takaisin. -- Ja miksi? Siksi, että Mikael Timar von Levetinczyä ei
+saa häiritä, tämän nauttiessa kiellettyjä iloja Vapaalla Saarella.
+Siksi, että ei kukaan saa ilmaista Noëmiä Timealle eikä Timeaa
+Noëmille.
+
+Kun sinä lähetit Teodorin Brasiliaan, et luullut asiain käyvän
+näin... Kuitenkin, sinä laskit niiden olosuhteiden, joihin hän
+joutui, tekevän hänestä rikollisen.
+
+Sinä et heti surmannut häntä luodilla niinkuin kunniallinen mies
+kaksintaistelussa surmaa vastustajansa, joka on hänen rakkautensa
+tiellä. Sinä teeskentelit isällistä hyväntahtoisuutta ja lähetit
+hänet kolmen tuhannen penikulman päähän luotasi, ja nyt saat nähdä
+hänen viisitoista vuotta hitaasti kitumassa kuollakseen lopulta,
+sillä sinä olet näkevä hänet maapallon lävitse ja kaikkien sen
+merienkin keskellä.
+
+Tuli oli uunissa sammunut. Huone oli käynyt kylmäksi, ja akkunat
+olivat jääkukkien peitossa. Siitä huolimatta tippui hiki Timarin
+otsalta hänen kävellessään edes takaisin pienessä huoneessa.
+
+Siis on jokainen, jolle hän ojentaa kätensä, tuomittu onnettomuuteen.
+
+Tähän käteen on kiinnitetty kirous.
+
+Kerran hän oli itsetietoisessa ylimielisyydessään kerskunut, miten
+hän teki kaikki onnellisiksi, joita lähestyi; vieläpä roistotkin
+tekivät parannuksen.
+
+Oi, kuinka hirvittävästi hän oli pettynyt!
+
+Hänen joka sormessaan riippui kirous ja tuomio.
+
+Hänen takiaan on hänen vaimonsa onneton, ja samalla myös se ystävä,
+jolta hän viekkaasti on riistänyt vaimonsa.
+
+Hänen takiaan kärsii toinenkin, jonka sydämen hän viekoitteli
+itselleen, ja jolle hän ei löydä turvapaikkaa maan päältä.
+
+Ja tämä mies on nyt viisitoista vuotta kuuleva kahleiden kalisevan.
+
+Oi, mikä kauhea yö!
+
+Eikö päivä milloinkaan ala sarastaa?
+
+Hän tuntee tässä huoneessa olevansa kuin vankilassa tai kuin haudassa.
+
+Mutta salaisessa kirjeessä on myös jälkikirjoitus.
+
+Timar palasi pöydän ääreen lukeakseen sen.
+
+Jälkikirjoitus oli päivätty muutamia päiviä myöhemmin ja kuului
+seuraavasti:
+
+"Juuri nyt sain kirjeen Porte au Prince'stä, missä meille
+ilmoitetaan, että kolme kaleriorjaa viime yönä pakeni veneellä siitä
+kalerista, missä rikollinen oli. Pelkään, että miehemme oli yksi
+niistä."
+
+Lukiessaan nämä rivit valtasi Timarin sanomaton kauhu. Jos hiki
+oli tähän saakka helmeillyt hänen otsallaan, niin alkoi hän nyt
+vavista. -- Onko kuume palannut?
+
+Hän katseli peloissaan ympärilleen.
+
+Miksi hän pelkää?
+
+Hän on yksin huoneessa ja on säikähtynyt kuin lapsi, jolle on
+kerrottu ryövärihistorioita. Hän ei voi kauemmin kestää täällä
+sisällä.
+
+Hän otti pistoolinsa ja katsoi, olivatko ne kunnolla ladatut. Sitten
+hän tutki, saiko pistinpuukon kärjen helposti ulos.
+
+Pois täältä!
+
+On vielä yö. Palovartija on juuri kuuluttanut ensimäisen tunnin
+keskiyön jälkeen. Täällä hän ei voi odottaa aamua.
+
+Mitä? Eikö Szöny-rannalle voisi päästä kulkematta sillan yli? Saaren
+yläpuolella on Tonava täysin jäätynyt. Hänen tarvitsee vain vähemmän
+pelätä pimeää yötä ja vaarallista jääsiltaa kuin tätä lepattavaa
+kynttilää ja avointa kirjettä.
+
+Kirjeen hän pitää liekin yläpuolella ja polttaa sen. Sitten hän
+puhaltaa kynttilän sammuksiin.
+
+Ne eivät enää tee häntä rauhattomaksi.
+
+Senjälkeen hän hapuilee ulos huoneesta. Suljettuaan oven jäljessään
+johtuu hänen mieleensä, että hän kenties on sytyttänyt jotakin
+poisheitetyn kirjeen jäännöksillä. Hän menee takaisin sisään.
+Paperilla, joka on palanut tuhkaksi, kulkee vielä muutamia
+tulikipinöitä edestakaisin monimutkaisissa kuvioissa kuin aavemaiset
+virvatulet. Hän odottaa siksi kunnes viimeinen kipinä on sammunut
+ja siten on tullut aivan pimeä. Senjälkeen hän syöksyy ulos yöhön.
+Tiellä eteisen ja käytävän lävitse hän näkee aaveen milloin edessään,
+milloin takanaan. Hän pitää vasenta kättään kasvojensa edessä ja
+oikeassa on hänellä paljastettu pistinpuukko. -- Mutta kukaan ei väijy
+häntä, kukaan ei tule häntä vastaan.
+
+Vasta silloin kun hän ennättää kadulle, hän tuntee rintansa
+keventyneeksi.
+
+Hän rohkaisee taas itsensä.
+
+Sillävälin on satanut lunta, joka nousee hänen jalkainsa alla
+hänen kiitäessään Tonavan rannalle läpi koko Serber-kadun aina
+myllysatamaan saakka.
+
+
+
+
+Yhdestoista luku.
+
+JÄÄ.
+
+
+Tonava oli täydelleen jäässä aina Pressburg'iin saakka. Joka paikasta
+saattoi kulkea sen yli. Mutta päästäkseen Komornista Uj-Szöny'yn,
+oli Timarin kuitenkin kierrettävä saaren niemekkeen ympäri, sillä
+täällä on hiekkasärkkiä, joista kesäisin huuhdotaan kultaa.
+Näissä kaivetuissa särkissä kasaantuu jää tavallisesti korkeisiin
+röykkiöihin ja on vaikeata kiivetä näitä jäävallituksia ylös.
+
+Timar teki ylimenosuunnitelman. Heti kun hänen huvilansa
+Monostor-kukkulan huipulla tulisi näkyviin, menisi hän suoraan
+eteenpäin.
+
+Mutta jotakin tuli väliin, joka teki tyhjäksi hänen laskelmansa. Hän
+oli toivonut tähtikirkasta yötä; mutta heti hänen tultuaan Tonavalle
+laskeutui sumu. Alussa se vain oli hentoa, läpinäkyvää höyryä, mutta
+Timarin etsiessä tietä jäällä tuli sumu niin tiheäksi ettei voinut
+nähdä kolmea askelta eteensä.
+
+Jos hän nyt olisi kuunnellut järjen ääntä, olisi hän heti kääntynyt
+takaisin yrittääkseen palata rannalle; mutta hän oli juuri
+sellaisessa mielentilassa, jossa ei kuunnella järkisyitä. Hänen oli
+ehdottomasti päästävä toiselle rannalle.
+
+Lukuunottamatta sumua oli yö pimeä, ja saaren yläpuolella on
+Tonavan levein kohta ja jään yli on siinä kohden vaikein kulkea.
+Jääkappaleet, jotka ovat kokoontuneet toinen toisensa päälle,
+muodostavat sikin sokin pitkiä vallituksia ja monin paikoin
+muistuttavat jäät oikullisesti rotkoutunutta kallioryhmää, josta myös
+sylenkorkuiset jäähuiput pistävät esiin.
+
+Kuljettuaan useiden tämänlaatuisten vallitusten ympäri huomasi Timar
+kulkeneensa harhaan.
+
+Hän on jo tuntikauden harhaillut jääkentällä. Hänen taskukellonsa
+lyö neljännestä vaille kolme. Hänen olisi pitänyt jo aikoja sitten
+ennättää toiselle rannalle; hän on varmaankin erehtynyt suunnasta.
+
+Hän kuuntelee. Pimeässä yössä ei kuulu ainoatakaan ääntä. On
+ilmeistä, ettei hän lähesty toisella rannalla olevaa kylää, vaan
+päinvastoin joutuu yhä kauemmas siitä.
+
+Ei edes koiran haukuntaa kuulu.
+
+Hän luuli nyt kulkeneensa Tonavaa pitkin, sensijaan että olisi
+kulkenut poikki, ja päätti sen vuoksi muuttaa suuntaa. Virta ei ole
+millään kohdalla yli kahtasataa askelta leveä, ja jossakin kohden hän
+kait lopultakin pääsisi maihin, jos jatkaisi kulkemistaan määrättyyn
+suuntaan.
+
+Mutta pimeässä ja sumussa ei edes tiedetä, mihin suuntaan kuljetaan.
+Jäävallitus, jonka ohi hänen on kuljettava, vie hänet vastoin kaikkia
+laskelmia, suoralta linjalta pois. Hänen on kulkeminen murtoviivoissa
+takaisin samaan paikkaan, jossa jo on ollut. Toisen kerran hän löytää
+oikean suunnan ja hänen on vain tarvis ottaa sata askelta saapuakseen
+rantaan, mutta silloin hän alkaa miettiä, muuttaa suuntaa ja tulee
+taas noiduttuun jääsokkeloon.
+
+Kello on nyt yli viisi. Hän on jo kulkenut Tonavalla neljä tuntia.
+Hän on lopen väsynyt. Hän ei ole ensinkään nukkunut tänä yönä eikä
+syönyt mitään koko edellisenä päivänä, mutta sitävastoin heikentynyt
+hermoja tärisyttävistä mielenliikutuksista.
+
+Hän pysähtyi kuuntelemaan. Tähän aikaan tavallisesti soitetaan
+aamurukoukseen. Hänen pitäisi kuulla se joko kaupungista tai kylästä.
+
+Mikä kohtalon iva, että pakana, kerettiläinen kuuntelee hartautta
+herättäviä kellonsointuja, jotka kutsuvat uskovaisia rukoukseen, ja
+että pakeneva rikoksentekijä hartaasti toivoo saada kuulla niitä!
+
+Vihdoin hän kuuli, mitä oli toivonut: Komornin kellot. Oikein suunta
+olisi siis kääntyä puoleksi oikealle ja sitten marssia suoraan
+eteenpäin; siellä täytyi olla Szöny-ranta.
+
+Mutta kellot pettivät häntä tällä kertaa, ne johtivat häntä vielä
+kauemmas Tonavaa ylös. Hän eksyi alueelle, jossa oli yksinomaan
+toinen toisensa päälle kokoontuneita jääkappaleita, joiden syrjät
+pistivät suoraan ylös. Niiden välistä oli hänen pujoteltava, milloin
+liukuen alas, milloin tarraten kiinni ja välistä ryömien nelinkontin,
+mutta mistään hän ei päässyt rantaan.
+
+Hän ei uskaltanut huutaakaan. Hän ei kuullut muuta ääntä kuin
+variksien rääkymistä niiden lentäessä hänen päänsä päällä, tosin
+näkymättömissä. Hänen ainoa toiveensa oli voida auringon asennosta
+päivän koittaessa nähdä, missä itä oli, jolloin hän, entinen merimies
+kun oli, helposti oli löytävä tiensä. Jos hän jossakin paikassa olisi
+voinut hakata reiän jäähän, niin hän olisi voinut virran suunnasta
+nähdä, minne päin oli mentävä, mutta jääpeite oli kaikkialla niin
+tasapaksu, että ilman kirvestä oli mahdotonta saada siihen reikää.
+
+Vihdoin sarasti aamu. Alkoi valeta, mutta sumu peitti vielä auringon.
+
+Kello oli jo yli yhdeksän ja hän harhaili yhä löytämättä rantaa.
+
+Vihdoin hälveni sumu hetkiseksi. Auringonkehrä näyttäytyi kalpeina,
+loistottomina kasvoina. Se näytti auringon varjolta. Ilma oli täynnä
+lukemattomia loistavia jäähiukkasia, jotka vierivät yhteen niinkuin
+pilvissä ja häikäisivät silmät.
+
+Nyt hänen siis pitäisi löytää tie.
+
+Aurinko on kumminkin jo liian ylhäällä, se ei enää osoita itää.
+
+Mutta se näyttää muuta.
+
+Timarista tuntui kuin hän tuijottaessaan välkkyvän sumun hämärän
+lävitse olisi kaukaa nähnyt erään talon katon ääriviivat.
+
+Siellä, missä on talo, on varmasti myös maata. Hän meni suoraan
+eteenpäin.
+
+Mutta verrattain kirkasta ilmaa kesti vain vähän aikaa. Tiheä sumu
+laskeutui taas jään yli, ja Timar kulki jälleen pimeässä.
+
+Mutta tällä kertaa hän oli varuillaan eikä kääntynyt siltä suunnalta,
+mihin oli kulkenut. Ja nyt hän oli kulkenut oikeaa tietä. Pian hän
+havaitsi taas talon katon tiheän sumuharson lävitse.
+
+Tultuaan kymmenen askeleen päähän rakennuksesta näki hän sen olevan
+-- myllyn.
+
+Jäät olivat temmaisseet sen mukanaan talvisuojapaikasta tai
+yllättäneet sen, sen ollessa vielä kiinni ketjuissa. Pyörätalon
+olivat jääkappaleiden terävät syrjät kauniisti sahanneet läpi,
+aivankuin puuseppä olisi tässä tehnyt mestariteoksia; pyörä oli
+murskautunut, ja talo oli kiilautunut jääröykkiöiden muodostaman
+vallituksen sisään, joka muodosti sen ympärille rintasuojustimen.
+
+Timar pysähtyi kauhistuneena myllyn eteen. Päätä pyörrytti kuten sen,
+joka näkee aaveen.
+
+Hän tuli äkkiä ajatelleeksi Perigrada-pyörteisiin vaipunutta myllyä.
+
+Eikö tämä ole sen myllyn aave, joka tulee pelottamaan häntä hänen
+elämänuransa lopulla -- tai kenties antamaan hänelle asuinsijan?
+
+Asuinsijanko? Talo, joka on lyhistymäisillään kokoon. Myllynrauniot
+keskellä jäitä!
+
+Kiusaava halu pakotti Timarin astumaan sisään. Oven lukko oli
+avautunut todennäköisesti jäiden painosta ja ovi oli selkoselällään.
+Hän meni sisälle. Myllylaitos oli vielä sellaisessa kunnossa, että
+Timar joka hetki odotti saavansa nähdä valkoisen myllärinaaveen
+tulevan kolistamaan jyvät alas sihtauslaatikkoihin.
+
+Ylhäällä katon rajassa, poikkilaudoilla, istui joka laudalla
+variksia. Pari niistä lensi ylös hänet nähdessään; toiset istuivat
+hiljaa ensinkään välittämättä hänestä.
+
+Timar oli kuolemanväsynyt. Kahdeksan tuntia hän oli herkeämättä
+vaeltanut jäällä ja ne esteet, joita hänen oli ollut voitettava,
+olivat väsyttäneet häntä vielä enemmän. Hänen vatsansa oli tyhjä,
+hänen hermonsa veltostuneet, hänen jäsenensä kankeat kylmästä.
+
+Hän istuutui eräälle laudalle myllyyn.
+
+Hänen istuessaan menevät hänen silmänsä kiinni.
+
+Ja tuskin hän on sulkenut silmänsä, kun hän jo näkee itsensä
+"Pyhän Barbaran" keulassa valtaushaka kädessä, ja valkokasvoinen
+tyttö vieressään. "Pois täältä!" hän huutaa tytölle. Laiva syöksyy
+putousta kohti, kuohut lähenevät. "Sisään kajuuttaan!" Mutta tyttö ei
+liikahda. Nyt lyövät aallot laivan yli.
+
+Timar putosi lattialle ja heräsi siihen.
+
+Hän alkoi nyt ajatella sitä vaaraa, jossa oli. Jos hän vielä nukkuisi
+tähän, niin hän paleltuisi kuoliaaksi.
+
+Epäilemättä olisi se helpoin keino päästä hengestään. Mutta hänellä
+oli vielä paljon tekemistä tässä maailmassa. Hänen hetkensä ei vielä
+ollut lyönyt.
+
+Mitä ihmiset sanoisivat siitä, että herra Mikael Timar von Levetinczy
+löydettäisiin seuraavana päivänä kuolleena myllyssä, joka oli
+joutunut jäihin. Kuinka hän oli joutunut sinne? Mikä arvoitus siitä
+syntyisi jälkimaailman selitettäväksi!
+
+Ei, niin naurettavalla tavalla hän ei tahtoisi kuolla.
+
+Hän nousi ja meni pois myllystä.
+
+Sumu oli niin tiheä, että mitään ei voinut nähdä. Ei ollut päivä,
+vaan yö. Huokauksen, joka pyrki nousemaan taivaaseen, nieli musta
+pilvi, eikä se päässyt tunkeutumaan sen lävitse.
+
+Kaikki elävät olennot ovat hylänneet hänet; hän on hautautunut
+pilviin.
+
+Eikö siis mikään elävä olento voi vapauttaa häntä hänen hädästään?
+
+Voipa niinkin.
+
+Kun jäät tempaisivat irti myllyn, oli siinä rottia. Ne odottivat
+siksi kunnes jäät olivat asettuneet. Silloin ne lähtivät myllystä ja
+kulkivat rannalle. Ohuella lumipeitteellä näkyivät niiden jäljet.
+Timar seurasi niitä. Pienin imettäväisistä johdatti siis viisaan,
+mahtavan ihmisen maihin.
+
+Noin puolen penikulman päässä Uudesta Szönystä hän pääsi maihin.
+
+Sieltä hän harhaili maantielle ja saapui vihdoin majataloon, johon
+oli jättänyt vaununsa. Siellä oli hänen edessään ja hänen takanaan
+sumua; ei kenkään nähnyt, mistä hän tuli.
+
+Majatalossa hän nautti sorkkahyytelöä, jota oli valmistettu kuskille
+syötäväksi, joi sen lisäksi ruukullisen viiniä, valjastutti hevoset,
+paneutui levolle vaunuihin ja nukkui aina iltaan saakka.
+
+Hän näki alituisesti unissa olevansa jäällä ja vaunun kolahtaessa
+hän heräsi aina siihen, että jää hänen allaan sortui ja hän painui
+pohjattomaan syvyyteen.
+
+Kun hän oli lähtenyt myöhään Szönystä tuli hän vasta seuraavana
+päivänä huvilinnaansa Füred'iin.
+
+Sumu seurasi häntä sinne asti, niin ettei hän voinut nähdä
+Plattenjärveä.
+
+Jo yöllä hän kutsutti kalastajansa luokseen ja kuuli heidän
+aikovan seuraavana päivänä lähteä ensimmäiselle jäänalaiselle
+kalastusmatkalle. Hän käski viinitarhurin pitämään varalta niin
+paljon viiniä ja viinaa kuin tarvittiin.
+
+Galambos, kalastajien vanha esimies, ennusti hyvin hyvää satoa. Timar
+kysyi, mihin hän perusteli tämän ennustuksen.
+
+Hän selitti sen jo lupaavaksi enteeksi, että Plattenjärvi oli niin
+aikaisin jäätynyt. Tähän aikaan, juuri ennen kutuaikaa, tulivat kalat
+suurin joukoin lahdelmaan. Mutta vielä onnellisempi merkki oli se,
+että herra von Levetinczy oli itse saapunut tänne. Hänen mukanaan
+tulee onni.
+
+"Minunko mukanani onni!..." toisti Timar itsekseen ja huokasi syvään.
+
+"Minä uskallan lyödä vetoa siitä, että me huomenna saamme pyydykseen
+itse fogaschien kuninkaan."
+
+"Mikä fogaschien kuningas on?"
+
+"Se on vanha fogaschi, jonka kaikki Plattenjärven kalastajat
+tuntevat, sillä se on ollut kaikkien nuotassa, mutta kukaan ei ole
+voinut saada sitä ylös. Heti kun se huomaa joutuneensa pyydykseen,
+sukeltaa se meren pohjalle ja alkaa siellä kaivaa reikää pyrstöllään;
+siihen reikään se sitten ryömii ja pääsee siten pakoon. Se on viekas
+veijari. Me olemme jo luvanneet palkinnon sen päästä, sillä se
+pyydystää yhtä paljon pikku kaloja kuin kolme kalastajaa yhteensä. Se
+on määrättömän suuri, kun se ui veden pinnalla saattaisi sitä luulla
+sammeksi. Kyllä me saamme senkin huomenna."
+
+Timar antoi hänen mennä sekä päästi toisetkin menemään ja paneutui
+levolle.
+
+Nyt vasta hän tunsi, miten väsynyt oli.
+
+Hän vaipui pitkään, hyväätekevään uneen, jota eivät unikuvat
+häirinneet. Herätessään hän tunsi olevansa aivan entisellään.
+Huoletkin, jotka olivat vaivanneet hänen mieltään olivat astuneet
+varjoon, niinkuin ne olisivat siirtyneet vuosien taakse ajassa.
+Eilis- ja toissapäivän välinen aika tuntui hänestä ijäisyydeltä.
+
+Päivä ei vielä sarastanut, mutta häntä hämmästytti kuu, joka paistoi
+sisään jääkukkien peittämästä akkunasta.
+
+Hän nousi nopeasti, peseytyi tapansa mukaan jääkylmällä vedellä ja
+kiirehti katsomaan Balatonia.
+
+Kun tämä on jäässä, on se, etenkin ensi päivinä viehättävä näky.
+
+Jättiläissuuri järvi ei jäädy kuten virrat, joissa jääpalat
+vähitellen röykkiöityvät ja lopuksi muodostavat kiinteän massan;
+tässä peittää koko veden pinnan tyynellä hetkellä kristallin kirkas
+jääpeite, ja aamulla lepää silmien edessä sileä, kirkas jääkuvastin.
+Kuun valossa se näyttää yhdeltä ainoalta jäätasolta, jossa ei ole
+minkäänlaista halkeamaa.
+
+Vain ajotiet, jotka pitävät yllä liikeyhteyttä kummankin rannan
+kylien asukkaiden välillä, vain ne piirtyvät siihen. Ne kulkevat
+ristiin toinen toisensa poikki niinkuin mittaviivat suuressa
+lasilevyssä.
+
+Tässä kuvastimessa nähdään Tihanyn vuoret luostareineen ja sen
+kahdenkertaiset tornit, aivan samoin kuin todellisuudessa, tässä vain
+ylösalasin.
+
+Timar seisoi kauan vaipuneena katselemaan tätä lumoavaa taulua.
+
+Kalastajat herättivät hänet unelmistaan. He tulivat nuottineen,
+seipäineen ja jääkoukkuineen. Kalastus oli alettava ennen
+auringonnousua, he sanoivat.
+
+Kun kaikki olivat koolla, asettuivat he piiriin ja vanha esimies
+viritti hartaan virren, johon toiset yhtyivät. Timar astui syrjään.
+Hän ei voinut lähettää Jumalalle ylistyslaulua. Kuinka hän voisi
+kääntyä ylistyslauluin hänen puoleensa, joka on kaikkitietävä eikä
+anna laulun äänen pettää itseään?
+
+Kalastajien laulu kuului sileätä jäätä pitkin aina kahden penikulman
+päähän asti ja kaiku rannoilta lauloi virren uudelleen.
+
+Timar meni kauas jäälle.
+
+Nyt alkoi sarastaa. Kuu kalpeni ja itäinen taivaanranta värittyi
+koko pituudessaan ruusunpunaiseen, jonka jälkeen jättiläissuuruinen
+jääkuvastin muuttui ihmeellisissä värivivahduksissa, jakaantuen
+silloin kahteen puoliskoon, jotka erottuivat selvästi toisistaan;
+toinen puoli sinipunertavana ja kuparinruskeana, toinen, läntinen,
+taivaansinisenä.
+
+Sikäli kun taivas vaalenee, käy ilmiö yhä komeammaksi. Purppurapuna,
+taivaan kulta, kohdistuu tässä puhtaassa kuvastimessa, ja kun
+auringon himmeänä hehkuva kehrä, tulensäteiden ympäröimänä, sukeltaa
+esiin taivaanrannan sinipunertavista sumuista ja valaisee jään
+kimmeltävää pintaa, niin on se näytelmä, jommoista ei meri eikä
+mikään liikkuva vedenpinta tarjoa. On kuin kaksi aurinkoa yhtä aikaa
+nousisi kahdella eri taivaalla.
+
+Heti kun aurinko on murtautunut noiden sinipunertavanruskeiden
+sumujen läpi, päästää se äkkiä ulos säteensä.
+
+Esimies Galambos huusi etäältä Timarille:
+
+"Nyt te saatte kohta kuulla jotakin! Mutta älkää pelätkö! Hoho!"
+
+"Pelätäkö?" ajatteli Timar itsekseen ja kohautti epäilevästi
+olkapäitään.
+
+Mikähän koko maailmassa voisi enää saada hänet pelkäämään?
+
+Pian hän olisi sen kokeva.
+
+Kun aurinko ensi kerran paistaa Balatonin jäälle, kuuluu siitä
+aluksi ihmeellisiä ääniä, aivankuin lumoutun harpun tuhansia kieliä
+kosketeltaisiin. Ne muistuttavat Memnonin patsaan soittoa, vain
+sillä erotuksella, että äänet eivät tähän vaikene. Salaperäinen
+soiminen käy yhä äänekkäämmäksi niinkuin virran näkki alhaalla
+vedessä tarttuisi soittimiin molemmin käsin. Viimeksi syntyy pauhina
+ja räiskinä, joka yhä kasvaa voimakkaammaksi, niin että viimeksi
+kuuluu kuin paukahtelevia laukauksia ja joka pamauksen perästä näkyy
+loistava halkeama jäässä, joka tähän saakka on ollut läpinäkyvä
+kuin lasi. Joka suuntaan halkeilee jääkerros, kunnes se muistuttaa
+jättiläismäistä mosaikkia, joka on kokoonpantu miljaardeista pienistä
+kuutioista, viisikulmioista ja erimuotoisista särmiöistä, mutta jonka
+pinta on kuin kuvastin.
+
+Tästä syntyy ääni.
+
+Kun sen kuulee ensi kerran, alkaa sydän lyödä kiivaammin.
+
+Koko jääkenttä kohisee, soi ja laulaa jalkojen alla. Ukkosen jyrinä
+ja sitran soitto sekaantuvat toisiinsa. Joku pauke muistuttaa
+kanuunanjyrinää ja kuuluu penikulmien päähän.
+
+Mutta kalastajat alkavat tyynesti levitellä nuottiaan paukkuvalle
+jäälle ja kaukana näkyy heinärekiä, joiden eteen on valjastettu
+neljä härkää, hitaasti kulkevan sen yli. Ihmiset ja eläimet ovat jo
+tottuneet jään paukkinaan, jota kestää auringon laskuun asti.
+
+Mikaeliin teki tämä hänelle vieras ilmiö ihmeellisen vaikutuksen.
+
+Hänellä oli aina ollut avoin mieli käsittämään luonnon "suurta
+elämää." Hänen vastaanottavaiseen sieluunsa oli se ajatus juurtunut,
+että kaikessa, jossa on elämää, on myös tietoisuutta: tuulessa,
+myrskyssä ja salamoissa, itse maassa, kuussa ja tähdissä.
+
+Jospa hän nyt vain tajuaisi, mitä jää tässä hänen allaan sanoo!
+
+Äkkiä kuului sellainen jyske, että oli kuin sata kanuunaa olisi
+lauaistu yhtäaikaa tai kuin maanalainen miina olisi räjähytetty
+ilmaan. Koko jääpeite tutisi. Tämän kumisevan jyrähdyksen seuraukset
+ovat pelottavat. Aina Füredin rannalta Tihanyyn asti, 3000 askeleen
+pituisen matkan, on jää halennut ja molempien jääröykkiöiden välissä
+ammottaa sylenlevyinen kuilu.
+
+"A rianas, a rianas" ["jäärailo, jäärailo!"] huutavat kalastajat,
+antaen nuottainsa jäädä siihen paikkaan ja juoksevat paikalle.
+
+Timar oli tuskin kahden askeleen päässä paikalta. Hän oli nähnyt,
+miten railo oli syntynyt. Hänen polvensa tutisivat siitä hinattavasta
+töytäyksestä, joka oli erottanut jäät toisistaan. Hän seisoi siinä
+ikäänkuin valtava luonnonilmiö olisi herpaissut hänet.
+
+Kalastajat selittivät hänelle, että äsken syntynyttä railoa kutsutaan
+kansan kielellä "rianas", sana, jota ei muualla tunneta. Tällainen
+jäärailo on hyvin vaarallinen jään yli kulkeville, sillä sitä ei voi
+etäisyydestä erottaa, eikä se milloinkaan jäädy, sillä vesi on sillä
+kohdalla alituisessa kuohussa.
+
+Näiden hyvien ihmisten ensimmäinen toimenpide oli lyödä seipäitä
+jäänreunaan ja sitoa olkilyhteitä niiden päihin joka paikassa, missä
+ajoteitä ja jalan jälkiä johti railolle, jotta ajoissa kulkijat
+huomaisivat vaaran.
+
+"Mutta vielä vaarallisemmaksi käy paikka", selitti esimies, "kun
+voimakkaan tuulen paineesta eronneet jääröykkiöt jälleen työntyvät
+yhteen. Silloinkin syntyy samanlainen soiminen ja ryske. Usein on
+myrskyn voima niin suuri, että se nostaa jään reunat korkealle, joten
+veden ja kohonneen jään välille syntyy tyhjä paikka. Armahtakoon
+Jumala sen kulkijan sielua, joka ei huomaa tätä, vaan ajaa ylitse
+ajopeleillä, sillä jää, joka ei ulotu vedenpintaan saakka, murtuu
+hänen allaan."
+
+Oli jo puolipäivän aika, ennenkuin päästiin käsiksi päivätyöhön.
+
+Kalastaminen Balatonin jään alta on iloista työtä.
+
+Siinä lahdelmassa, jossa tiedetään kalojen tähän vuoden aikaan
+oleskelevan ja kokoontuvan suuriin parviin, hakataan ensiksi kaksi
+sylenlevyistä aukkoa noin viidenkymmenen kyynärän päähän toisistaan
+ja sen jälkeen muodostetaan pienistä aukoista, jotka ovat noin kaksi
+syltä läpimitaten, neliö sillä tavoin, että suuret aukot muodostavat
+puolisuuunikkaan vastakkaiset kulmat.
+
+Kaikki jääkappaleet, jotka on hakattu pois, ladotaan päällekkäin
+aukkojen reunoille, joten ohikulkijoita varoitetaan aukoista.
+
+Auringon paistaessa näihin jäämöhkäleihin, joita on siellä täällä
+suurella jääkuvastimella, luulisi näkevänsä tuhansien suurien
+timanttien säkenöivän.
+
+Kalastajat kantavat pitkän, vahvan nuottansa toisen suuren aukon
+luo, levittävät sen ja kiinnittävät kumpaankin päähän puolenkolmatta
+sylen pituisen seipään. Eräs heistä alkaa nyt työntää seivästä
+siihen kiinnitettyine nuottineen jään alle, toinen odottaa lähimmän
+pienemmän aukon vieressä, ja niin pian kuin seipään kärki on
+ennättänyt sinne, työntää hän sen kolmanteen aukkoon, jonka luona on
+kolmas kalastaja. Samaa tietä kulkee neliön toisella puolella toinen
+seiväs, jossa on kiinni nuotan toinen pää. Molemmat seipäät ja niiden
+kera nuotan molemmat päät kohtaavat toisensa rantaa lähinnä olevassa
+suuressa aukossa.
+
+Nuotta, jonka sen alareunaan kiinnitetyt lyijypainot vetävät pohjaan
+yläreunan pysyessä veden rajassa, muodostaa siis oikean vankilan
+niille kaloille, jotka ovat nelikulmiossa.
+
+Ja näihin aikoihin vilisee tavallisesti kaloja. Fogaschi lähtee
+syvästä liejustaan ja nousee hengittämään raitista ilmaa jäähän
+hakatuista aukoista. Ne viettävät nyt perhe juhliaan; tämä on se
+aika, jolloin kylmäveriset viettävät suloisen rakkauden juhlaa.
+Kiinteä jääkatto erottaa ne vieraista aineksista -- mutta ei
+ihmisestä.
+
+Nyt on jää niille vain turmioksi.
+
+Kun ne vihdoin huomaavat nuotan työntyvän yhä suljetummin
+ympärilleen, ei ole enää mitään mahdollisuutta päästä pakoon. Ne
+eivät voi loikata ulos saarroksesta, sen estää jää. Fogaschi, joka on
+joutunut pulaan, ei nyt myöskään voi käyttää tavallista keppostaan
+hyväkseen, nimittäin kaivautua liejuun, sillä toveriparvi vetää sen
+mukanaan.
+
+Ja kaksikymmentä kalastajaa tuolla ylhäällä tarttuu nuotan nyöreihin
+ja vetää sen levollisesti ylös.
+
+Kahdenkymmenen henkilön yhdistyneet ponnistukset antavat aavistaa,
+mikä kalapaljous vedetään ylös. Kokonaisuudessaan painaa saalis
+muutamia satoja sentnerejä.
+
+Veden pinta alkaa elää suuressa aukossa.
+
+Ylös pinnalle ajettu kalaparvi, joka on joutunut satimeen, tunkeutuu
+ainoaan aukkoon, joka sille on olemassa. Se on varma kuolema.
+
+Eri muotoisia kalansuita ja päitä sukeltaa esiin vedestä, läpinäkyviä
+eviä, punaisia pyrstöjä, sinisiä, vihreitä ja hopeanhohtoisia
+selkiä vilisee sekaisin, ja niiden seassa näyttäytyy silloin
+tällöin Balatonhaikala, sentnerinpainoinen suurine kitoineen ja
+hevosenkengänmuotoisine viiksineen; se kuitenkin katoaa yhtä nopeasti
+syöksyen alas syvyyteen ikäänkuin etsien sieltä pelastusta.
+
+Kolme kalastajanrenkiä pyydystää etumiehensä kera suuriin haaveihin
+liikkuvaa joukkoa, joka on tunkeutunut aukkoon ja he heittävät
+muitta mutkitta kalat jäälle, missä suuret ja pienet sätkyttelevät
+sikinsokin. Sieltä ne eivät voi paeta, sillä muut aukot ovat
+jo tukitut niihin soveltuvilla jäämöhkäleillä. Nyt alkaa oikea
+nostotanssi.
+
+Leveäleukainen karppi loikkii puolen sylen korkeudelle, hauki
+väänteleikse epätoivoissaan kuin käärme kiemurtelevissa ahven- ja
+ruutanaläjissä. Monnikaloja tartutaan kiduksiin, vedetään ylös ja
+heitetään jäälle, missä ne hitaasti painaen muodottoman ruumiinsa
+kaljua päätä jäähän lakasevat painavalla pyrstöllään ympärillä
+makaavat vankitoverinsa kauas toinen toisistaan.
+
+Jää aukon ympärillä on jo kaikilla tahoilla kalojen peittämä. Karppi
+hyppelee kuin nokkahiiri. Sen annetaan olla rauhassa, eihän se
+kuitenkaan voi paeta. Hitaammat kalat makaavat suurissa röykkiöissä.
+
+"Olenhan sanonut", mutisi vanha esimies, "että me tänään saisimme
+hyvän saaliin. Missä vain armollinen herra näyttäytyy, siellä on myös
+onni mukana. Jospa nyt vain saisimme kiinni fogaschikuninkaan!"
+
+"Ellen aivan erehdy, on se nuotassamme", sanoi kalastajanrenki, joka
+veti nuoraa lähinnä vettä, "siinä ui suuri otus edestakaisin, tunnen
+sen käsivarsissani."
+
+"Haa, tuossa se on!" huusi toinen, joka juuri oli saanut haavinsa
+kaloja täyteen, kun krokotiilia muistuttava suunnaton pää pisti ylös
+veden pinnalle; koko pää oli hopeanvalkoinen, ammottavassa kidassa
+loisti kaksi riviä hampaita, teräviä kuin kaimalla. Sitäpaitsi oli
+sillä neljä käyrää torahammasta, jotka tarttuivat toinen toisiinsa
+haukatessa kuin tiikerin hampaat. Se oli kunnioitusta herättävä
+pää. Täydellä syyllä saattoi sen omistajaa kutsua tämän järven
+kuninkaaksi, missä ei kukaan, ei edes hänen omaa heimoaan, voinut
+kilpailla hänen kanssaan.
+
+"Siinä se on!" huusi yhtaikaa kolme muuta, mutta hetki sen jälkeen se
+oli taas sukeltanut alas, ja nyt alkoi kalastajien taistelu.
+
+Alkoi hirveä metakka, ikäänkuin olisi satimeen joutunut
+järvenkuningas vielä jäljellä olevine henkivartioineen äkkiä antanut
+käskyn taistella itsensä ratkaisevassa kamppailussa lävitse.
+Haukien, karppien ja monnien hurja joukko syöksyi suin päin kireäksi
+jännitettyä nuottaa vastaan; täytyi taistella nuijilla näitä
+syöksyviä Goliatheja vastaan.
+
+Kalastajat innostuivat, kylmäveriset osottautuivat kykenevänsä
+sankarilliseen innostukseen, nousivat heidän valtakuntaansa
+tunkeutuvia vihollisia vastaan ja taistelivat oikean taistelun.
+Taistelu päättyi kuitenkin heidän tappioonsa. Monneja lyötiin kalloon
+ja vedettiin jäälle; kauniit, valkoiset fogaschit ja kiiltokalat
+haavittiin ylös aina kun niitä ilmestyi veden pinnalle, mutta
+fogaschikuningas ei vain tahtonut näyttäytyä.
+
+"Se on päässyt pakoon!" mutisi vanha esimies.
+
+"Ei, se on yhä vielä nuotassa", ilmoitti kalastajanrenki, joka oli
+lähinnä vettä ja puri yhteen hampaitaan. "Minä tunnen käsivarressani,
+miten se nykii ja työntää; kunhan se ei vain repisi rikki lankaa."
+
+Saalis, joka oli ympäristössä, oli suunnattoman suuri. Oli tuskin
+ainoatakaan paikkaa, missä olisi voinut seistä polkematta kaloja.
+
+"Kas niin, nyt on nuotta revennyt", huusi kalastajanrenki. "Kuulin,
+miten se repesi."
+
+Vain pieni osa nuottaa oli enää veden alla.
+
+"Vetäkää ylös!" kiljui vanha esimies, ja miehet tempoilivat nyt
+kaikin voimin. Nuotan kera tuli koko jälellä oleva kalajoukkokin
+ylös. Niiden joukossa oli fogaschikuningaskin, oivallinen näyte
+lajiaan. Se painoi yli kaksi naulaa, ja sellaisia saadaan pyydyksiin
+vain kerran kahdessakymmenessä vuodessa, tuskin niinkään usein.
+Se oli todella vahvalla päällään murtautunut nuotan läpi, mutta
+piikkiset evät sotkeutuivat lankoihin eikä se päässyt irti. Kun sitä
+vedettiin ylös, löi se erästä kalastajanrenkiä pyrstöllään kasvoihin
+niin kovaa, että tämä kaatui taaksepäin jäällä. Mutta se olikin sen
+viimeinen uroteko. Seuraavassa silmänräpäyksessä se sai kuolla.
+Ei milloinkaan vielä ole kukaan ihminen pitänyt elävää fogaschia
+kädessään. Arvellaan sen ilmarakon halkeavan heti kun se on tullut
+ylös vedestä, ja siihen sen elämä päättyy.
+
+Kalastajien ilo tästä kalasta oli suurempi kuin koko muusta runsaasta
+saaliista. Sille oli kauan asetettu pyydyksiä. Kaikki tunsivat
+tämän äreän kalanhävittäjän. Sillä oli muun muassa paha tapa syödä
+omia sukulaisiaan. Siksi sitä nimitettiinkin fcgaschikuninkaaksi.
+Kun se avattiin, löytyi sen vatsasta toinen suuri fogaschi, jonka
+se luultavasti juuri äskettäin oli nielaissut. Sillä oli kaunis
+kullanvärinen rasvakerros, niin paksu kuin villisian, ja sen liha oli
+lumivalkoista.
+
+"Herra von Levetinczy, tuon me lähetämme armolliselle rouvalle",
+sanoi vanha esimies. "Me pakkaamme sen jäälaatikkoon. Teidän armonne
+täytyy kirjoittaa kirje ja ilmoittaa sen olevan fogaschikuninkaan.
+Se, joka syö sitä, syö kuninkaanlihaa."
+
+Mikael ylisti päähänpistoa ja lupasi, ettei palkinto jäisi tulematta.
+
+Kun fogaschi oli saatu ylös, oli lyhyt talvipäiväkin lopussa, mutta
+vain taivaalla, ei jäällä.
+
+Nyt vasta alkoi täällä tulla eloisaa.
+
+Naapurikylistä, Siofokista, Szantosta, Zamardista, Araks'ista,
+Csapokista, tuli kansaa tänne ajopeleissä korineen, selkäreppuineen
+ja puisine kenttä pulloineen. Pulloissa oli viiniä, repuissa silavaa
+ja koreihin aiottiin ottaa kaloja.
+
+Kun sitten alkoi saaliinjako, syntyi kalastajien ympärillä oikeat
+markkinat.
+
+Auringon laskettua solmittiin soihtuja kaislanipuista, jäälle
+sytytettiin tulia ja nyt alkoi kalakauppa. Karpit, hauet, monnit ja
+ahvenet kelpaavat kyllä köyhälle kansalle. Mutta fogaschit lähetetään
+Pestiin ja Wieniin, ja niistä saadaan hyvä hinta. Loput myydään
+halvalla. Mutta tästäkin saatiin hyvä voitto. Yhdellä ainoalla
+nuotanvedolla oli saatu lähes kolme sataa sentneriä kalaa. Tämä Timar
+on toden totta onnen helmalapsi.
+
+Kala, joka ei ole myyty, pakataan koreihin ja ajetaan
+varastohuoneisiin, mistä se viedään ajoneuvoilla Vessprimtorille.
+
+Timar tahtoi nyt valmistaa kokoontuneelle kansalle iloisen hetken.
+Hän käski tuoda suuren viinitynnörin jäälle ja antoi siellä lyödä
+tapin pois. Sitten hän kehoitti esimiestä keittämään kalaruokaa,
+jommoista vain hän osasi valmistaa.
+
+Tähän tarkoitukseen valittu, palasiksi leikattu kala, joka ei saa
+olla liian rasvaista eikä liian ruotoista, heitetään suunnattoman
+suureen kattilaan. Lisäksi sekotetaan pari kourallista sipulia.
+Oikeastaan on koko taito siinä, että osataan saada aikaan oikea seos,
+mikä asiaan perehtymättömälle ei suinkaan ole helppoa.
+
+Tästä oivallisesta ruokalajista nautti Timar itse uskomattomia
+annoksia.
+
+Mutta kun hyvää viiniä vuotaa ja kalaruokaa keitetään, kuinka silloin
+mustalaiset pysyisivät poissa?
+
+Ei aikaakaan, niin ilmestyi joukko ruskeita soittajia paikalle. Nämä
+alkoivat, cymbalin lyöjän asetuttua istumaan erään korin päälle,
+soittaa tuttua kansanlaulua:
+
+    "Jaj de szabad ez a húr!
+    Majd megfizet ez az ur!"
+
+    [Oi, kuinka soitto soi!
+    Ken herra on, hän maksaa voi!]
+
+Mutta kuinka voisi tanssi puuttua sieltä, missä on mustalaisia,
+punaposkisia tyttöjä ja iloisia, vilkkaita poikia? Tuossa tuokiossa
+oli maalaistanssit pystyssä jäällä, ja siellä oli iloa ja eloa.
+Kaislatulien ympärillä tanssivat hoikat parit kuningas Davidin
+tanssia suuresti riemuiten ja ennenkuin Timar huomasikaan, veti eräs
+nuori, kaunis tyttö hänet mukanaan pyörteeseen.
+
+Timar tanssi.
+
+Kauniissa talviyössä loistivat ilotulet laajalti jään yli.
+
+Tätä ilonpitoa kesti aina puoliyöhön asti.
+
+Kalastajat olivat sillävälin kantaneet jäännökset saaliista
+varastohuoneeseen. Iloiset ihmiset erosivat vihdoinkin huudettuaan
+voimakkaasti "eläköön" juhlan toimeenpanijalle, anteliaalle herra von
+Levetinczylle.
+
+Timar jäi paikalle siksi kunnes Galambos oli huolellisesti pakannut
+fogaschikuninkaan laatikkoon jään ja heinän väliin ja naulannut
+laatikon kiinni. Senjälkeen laatikko vietiin linnaan ja asetettiin
+vaunuihin, joissa Timar oli saapunut, ja kuskin käskettiin
+olemaan valmiina ajamaan kivien ja kantojen ylitse Komorniin.
+Kalalähetyksissä ei saa viivytellä.
+
+Itse hän kirjoitti sillävälin Timealle. Kirje oli kirjoitettu
+sydämelliseen, milteipä iloiseen sävyyn. Hän kutsui Timeaa kalliiksi
+vaimokseen ja kuvaili tälle suuremmoista näytelmää jäätyneellä
+Balatonjärvellä, kuvaili hirvittävää jäärailoa. (Sen hän jätti
+mainitsematta, että hän itse oli ollut niin lähellä "rianas'ta").
+Senjälkeen hän kuvaili kalastusta kaikkine iloisine pikkuseikkoineen
+ja lopetti kertomalla yöllisestä juhlasta. Hän kertoi myös, miten
+hän itse oli huvitellut ja miten vallaton hän oli ollut, olipa hän
+uskaltanut tanssiakin nuoren, kauniin talonpoikaistytön kanssa.
+
+Sellaisia iloisia kirjeitä kirjoittelevat joskus ihmiset, jotka
+kulkevat itsemurha-ajatuksia kantaen.
+
+Kun kirje oli valmis, vei hän sen kuskille.
+
+Vanha esimies oli vielä alhaalla.
+
+"Menkää nyt kotiin, Galambos", muistutti häntä Mikael; "te olette
+varmaan väsynyt!"
+
+"Minun on ensin mentävä laittamaan tulia uudelleen jäälle", vastasi
+ukko sytyttäen piippunsa; "sillä väkevän kalanhajun houkuttelemana on
+jokainen kettu ja karhu ympäristön metsistä kulkeva näiden avonaisten
+avantojen luo kalastamaan omin päin. Siellä ne sitten istuskelivat
+väijymässä pinnalle uskaltavia kaloja ja sieppaamalla ne itselleen
+pelästyttävät ne toisetkin kalat."
+
+"Ei, antakaa kaikin mokomin tulen olla sinänsä", sanoi Mikael.
+"Minä kyllä olen vartioiva. Minä valvon usein öisin. Minä menen
+kylkirakennuksen luo ja laukaisen pyssyni; kun nelijalkaiset
+kalastajat kuulevat laukauksen, lähtevät he heti paikalla tiehensä."
+
+Nämä sanat kuultuaan rauhoittui vanha kalastaja. Hän jätti isäntänsä
+Jumalan haltuun ja riensi kotiinsa.
+
+Kuuro viinitarhuri, ainoa mies, joka paitsi Mikaelia oli talossa, oli
+aikoja sitten jo nukkunut. Kuuroutensa lisäksi oli hän tällä kertaa
+lisäksi saanut ankaran humalan hyvästä viinistä. Saattoi olla aivan
+varma siitä, ettei hän antaisi häiritä yörauhaansa.
+
+Timar meni huoneeseensa ja sytytti tulen kamiinaan.
+
+Hän ei ollut ensinkään uninen.
+
+Hänen kiihtynyt mielensä ei kaivannut todellista lepoa.
+
+Onhan olemassa toinenkin keino levätä.
+
+Onhan sekin lepoa, kun kylmässä talviyössä asettuu istumaan
+sivurakennuksen eteen, avonaisen oven eteen ja katselee hiljaista
+luontoa.
+
+Kuu ei vielä ole noussut; vain tähdet loistavat ylhäällä taivaalla ja
+alhaalla jääkuvastimessa; niiden välke muistuttaa suuria jalokiviä,
+jotka ovat sirotellut sinne tänne sileälle teräslevylle, tai niitä
+valoja, jotka Pyhäinmiestenpäivänä lepattelevat haudoilla. Siellä
+nähdään Saturnus, Joutsen, Pohjantähti, Arcturus ja Berenice,
+uskollinen puoliso.
+
+Timar tuijottaa avaruuteen ja ajatus seisoo hänen aivoissaan. Niin
+hän istuu tuntematta mitään tunteita yhtä vähän pakkasesta kuin
+sydämensä lyönneistä, yhtä vähän ulkonaisesta kuin sisäisestä
+maailmasta. Hän vain tuijottaa. Siten hän lepää.
+
+
+
+
+Kahdestoista luku.
+
+AAVE.
+
+
+Tähdet tuikkivat taivaalla ja jäällä; ei ainoakaan tuulenviima
+häiritse yön hiljaisuutta.
+
+Silloin kuulee Mikael takanaan äänen, joka tervehtii häntä:
+
+"Hyvää iltaa, herraseni!"
+
+Ääni ja odottamaton puhuttelu herättää hänet tylsästä uinailusta. Hän
+lähtee sisään huoneeseensa, minne on jättänyt lampun ja takkavalkean
+palamaan. Kumpikin valaisee vielä huonetta.
+
+Sen oven edessä, joka johtaa portaille, näyttäytyy tässä
+kahdenkertaisessa valaistuksessa haamu, jonka nähdessään Timar tuntee
+veren suonissaan hyytyvän.
+
+Hän ei tunne sitä -- ja kuitenkin hän tietää, kuka haamu on.
+
+Kylmässä talviyössä, jäisten sumujen läpi Tonavan jäiden yli hän oli
+paennut tätä haamua...
+
+Mies oli puettu meriupseerinpukuun. Talvi lumimyrskyineen oli
+pidellyt huonosti pukua. Kultanauhat kauluksessa riippuivat irrallaan
+kuin olisivat ne aiotut vain teatterinäytäntöön eikä ankaraan
+sotapalvelukseen. Vihreä kangas oli olkapäiden kohdalta aivan
+haalistunut, ja muutamia nappeja puuttui. Olipa oikeassa hihassa
+ollut reikä, joka oli ommeltu kokoon valkoisella langalla. Kengät
+olivat yhtä kurjassa kunnossa. Kärjissä oli ommel purkautunut,
+niin että alastomat varpaat olivat näkyvissä, ja toinen jalka oli
+sitäpaitsi kiedottu riepuun.
+
+Tämän puvun kantaja vastasi täydelleen pukuaan.
+
+Päivänpaahtamat kasvot ajamattomine partoineen. Ajeltujen viiksien
+kohdalla oli karkea parransänki. Otsan poikki kulki musta
+silkkihuivi, joka kätki toisen silmän.
+
+Tämä haamu se oli toivottanut Timarille hyvää iltaa.
+
+"Kuka siellä?" huusi Timar.
+
+"Oi, rakas, pikku pappa, ettekö tunnekaan minua enää?" kysyi vieras
+pilkallisen iloisesti.
+
+"Kristyan!" sanoi Timar hiljaa.
+
+"Niinpä niin, teidän rakas, pikku Teodorinne, teidän kasvattipoikanne
+Teodor Kristyan! Hyvä, että toki vihdoinkin tunsitte minut!"
+
+"Mitä sinä tahdot?"
+
+"Ennen kaikkea", vastasi risapekko, "tahdon saada käsiini tuon
+pyssyn. Te voitte kenties muutoin helposti muistaa ne sanat,
+joilla erosin teistä viimeksi tavatessamme: 'Jos vielä kerran
+tulen kasvojenne eteen, niin ampukaa minut kuoliaaksi!' Minä olen
+senjälkeen muuttanut mieltä."
+
+Näin sanoen hän tarttui Timarin pyssyyn, joka seisoi seinää vasten
+eräässä huoneen nurkassa, veti molemmat hanat auki, heittäytyi
+nojatuoliin ja asetti kiväärin ampumavalmiina polvelleen.
+
+"Kas niin, nyt saamme rauhassa keskustella. Minä olen vaeltanut
+pitkät matkat ja olen kovin väsynyt. Vaununi ovat jättäneet minut
+pulaan ja minun on ollut pakko kävellä pitkät matkat jalan."
+
+"Mitä te täältä haette?" kysyi Timar.
+
+"Ensinnäkin tahdon kunnollisen puvun, sillä siinä, joka on päälläni,
+on jo liian paljon rajuilman jälkiä."
+
+Timar meni kaapin luo, otti esiin turkisreunaisen päällystakkinsa ja
+siihen kuuluvat vaatteet, asetti ne lattialle Kristyanin ja itsensä
+väliin ja osotti niitä vaieten.
+
+Maankiertäjä piti pyssyä toisessa kädessään sormi alati liipasimella,
+nosti toisella ylös vaatteet, toisen toisensa perästä ja tutkisteli
+niitä tuntijan katsein.
+
+"Hyvä, mutta tästä takista puuttuu vielä jotakin. Mitä luulette vielä
+kuuluvan siihen? Eikö totta, lompakkohan kuuluu siihen?"
+
+Timar veti vaieten ulos erään laatikon, otti sieltä lompakon ja
+heitti sen hänelle.
+
+Roisto otti sen ylös toisella kädellään, avasi sen hampaittensa
+avulla ja laski siinä olevat rahat, satasen toisensa jälkeen,
+tuhannen tuhannen perästä.
+
+"No, kelpaapa sitä katsella", hän sanoi pistäen lompakon takin
+povitaskuun. "Onko luvallista pyytää myöskin puhtaita alusvaatteita?
+Näitä olen jo viikkokausia pitänyt ylläni. Pelkään pahoin, ettei se
+ole oikein hienoa."
+
+Timar otti pari paitaa kaapista.
+
+"No, nyt olen hyvin varustettu, että voin ruveta pukeutumaan. Mutta
+ensin on minun annettava muutamia tietoja herra hovineuvokselle
+selittääkseni eräitä niistä selville käyviä seikkoja. Mutta, piru
+vieköön, miksi me vaivaamme itseämme arvonimillä? Mehän olemme
+vanhoja, hyviä tovereita! Sinutelkaamme toisiamme!"
+
+Timar istui pöydän ääreen sanomatta sanaakaan.
+
+"No hyvä, rakas toveri", alkoi paholainen vetäen paikoilleen silmänsä
+päälle sidotun silkkihuivin, "sinä kait muistat lähettäneesi minut
+joku vuosi sitten Brasiliaan? Oi, kuinka innoittavan liikutettu minä
+silloin olin! Minä otin sinut isäkseni ja lupasin ruveta kunnon
+ihmiseksi. Mutta sinä et ollut lähettänyt minua Brasiliaan tehdäksesi
+minusta kunnon ihmistä, vaan päästäksesi minusta rauhaan tällä puolen
+maapallon. Sinä olit viekkaasti harkinnut, että kun minun tapaiseni
+lurjus, jossa ei ollut vähääkään hyvää, saapuisi siihen maanosaan,
+josta 'naismyrkky' on tullut Europaan ja istutettu 'valkoisiin',
+joutuisin ehdottomasti perikatoon. Joko minä kuolisin tai tulisi
+minusta varas; joko nielisi meri minut tai minut surmattaisiin.
+Yhdellä tai toisella tavalla minut raivattaisiin tieltä."
+
+Timar kätki painuneen päänsä käsiinsä. Hän ei uskaltanut katsoa
+aavetta kasvoihin, ei uskaltanut vastustaa sitä.
+
+Riemuitseva lurjus jatkoi pirullisella ivalla:
+
+"Sinä olit uskonut minulle paljon rahaa. Mitä ne sinulle merkitsivät?
+Pikku seikkahan semmoinen sinulle oli. Sinä laskit minun varastavan
+sinulta, joten olisit voinut pidättää minut ja sulkea minut tyrmään.
+On käynyt juuri kuten sinä toivoit. Pari kertaa tosin olisin voinut
+tehdä sinulle sen palveluksen, että olisin kuollut johonkin niistä
+kauheista taudeista, joita intiaanirodulta voi itselleen saada; mutta
+sinun narrimaiseksi iloksesi, nousin uudelleen jalkeille. Ja sitten
+minä ryhdyin kaikin voimin liiketoimiin. Minä varastin kymmenen
+miljoonaa reis'iä sinun kassastasi! Hahaha! Kymmenen miljoonaa
+reis'iä! Espanjalaiset varkaat laskevat puolissa kreutzereissä,
+jotta summa näyttäisi suuremmalta. Tuskin nousee koko summa edes
+sataantuhanteen guldeniin. Haa, jospa tietäisit, miten kauniit
+hampaat sikäläisillä naisilla on, niin et pitäisi summaa suurena. He
+eivät myöskään huoli muita kuin oikeita helmiä. Nämä sopivatkin juuri
+heidän kaulalleen! -- Mutta se on nyt lopussa. Nyt olemme taas kotona
+ja tyydymme täkäläisiin oloihin. Kun ei ole ananas'ia, saa peruna
+tehdä saman palveluksen."
+
+Nyt alkoi lurjus lisäksi tulla surumieliseksi.
+
+"Mutta sinun typerä asiamiehesi siellä, espanjalainen, katseli
+asiaa aivan toiselta kannalta. Hän vangitutti minut ja asetti
+minut tuomioistuimen eteen ja nämä tuomarilurjukset tuomitsivat
+minut mitättömästä poikamaisesta kepposesta -- ajatteleppas! --
+viideksitoista vuodeksi kaleerirangaistukseen. No, sanoppa itse, eikö
+se ollut barbaarimaista?!"
+
+Timar värisi.
+
+"He riisuivat minun kauniit, hienot vaatteeni ja jotta eivät
+kadottaisi minua näkyvistään, polttivat he hehkuvalla raudalla
+hirsipuun merkin olkavarteeni."
+
+Paholainen heitti näin sanoen virkapuvun takin yltään, veti likaisen
+paidan oikealta olkapäältään ja näytti Timarille vielä hehkuvan
+punaisen palomerkin käsivarressaan nauraen katkeralla ivalla:
+
+"Katso, sinun takiasi ovat he merkinneet minut kuin varsan tai
+vasikan, jotta en minä hukkuisi. No, älä pelkää! Minä en olisi
+kuitenkaan juossut sinun luotasi."
+
+Kiusallisen uteliaisuuden valtaamana katseli Timar kurjan olennon
+palomerkkiä, eikä voinut ottaa silmiänsä siitä.
+
+"Tehtyään tämän he raastoivat minut eräälle kaleerilaivalle ja
+takoivat kymmenennaulan painoisilla kahleilla minun toisen jalkani
+kiinni soutupenkkiin. Katso vain, tuossa on kahleen jättämä jälki."
+
+Näin sanoen hän heitti risaisen kenkänsä jalastaan ja näytti
+Timarille pahan haavan paisuneessa nilkassaan.
+
+"Tätäkin haavaa kannan muistoksi sinusta!" ivasi paennut
+rangaistusvanki.
+
+Timarin silmät tarttuivat haavaan ikäänkuin ne olisivat olleet
+liimatut siihen kiinni.
+
+"Mutta ajatteleppa, toveri, miten armollinen kohtalo voi olla. Mitä
+ihmeellisimpiä teitä vie taivaallinen kohtalo usein onnettomia
+ristinkantaja raukkoja odottamatta ystävien syliin. Samalla
+penkillä, johon minut suvaittiin kiinnittää, istui kiinni taottuna
+eräs kunnioitusta herättävä, tuuheapartainen ukko. Hänestä piti
+viideksitoista vuodeksi tulla minun vuodetoverini. Onhan aivan oikein
+ja luonnollista, että tarkoin tutkitaan ihminen, jonka kanssa on
+yhdistetty niin pitkäksi ajaksi. Minä tuijotin häneen pitkän aikaa ja
+sanoin sitten espanjan kielellä: 'Herra, minusta tuntuu kuin olisin
+tavannut teidät ennen jossakin.'"
+
+"Silmäsi ovat voineet nähdä oikein; lyötäköön ne sokeudella!" vastasi
+rakastettava ukko.
+
+Minä puhuttelin häntä nyt turkin kielellä:
+
+"Effendi, etkö olekin ollut Turkissa?"
+
+"Olen ollut sielläkin. Mutta mitä se sinuun kuuluu?"
+
+Tämän jälkeen minä kysyin häneltä unkariksi:
+
+"Eikö sinun nimesi ole alkuaan ollut Kristyan?"
+
+Ukko hämmästyi suuresti ja vastasi:
+
+"Onpa kylläkin!"
+
+"Minä olen sinun poikasi Teodor, rakas pikku Teodorisi, sinun ainoa
+perijäsi!"
+
+"Hahaha! Kiitos, toveri! Minä löysin isäni, isäni, jonka luulin
+kauan sitten kadottaneeni, löysin hänet sieltä Uudesta maailmasta,
+kaleeriorjan penkiltä. Jumalallinen kohtalo oli tällä ihmeellisellä
+tavalla johdattanut yhteen isän ja pojan, jotka niin kauan olivat
+olleet erotettuina. Hahaha! -- Mutta minä pyydän sinua, anna minulle
+ruukullinen viiniä ja jotakin pureskeltavaa, sillä minun on jano
+ja nälkä ja minulla on vielä monta mielenkiintoista asiaa sinulle
+kerrottavana, asioita, jotka tulevat sinua suuresti huvittamaan."
+
+Timar täytti hänen toivomuksensa ja antoi hänelle kinkkua, leipää ja
+viiniä.
+
+Vieras istuutui pöydän ääreen, asetti pyssyn polviensa väliin ja
+alkoi syödä. Hän söi ahneesti kuin nälkiintynyt koira ja teki usein
+tuttavuutta viiniruukun kanssa, joka kulaukselta hän maiskutti
+kieltään kuin ahnuri, joka on saanut hyvän kulauksen. Sillävälin hän
+jatkoi suu täynnä:
+
+"Tultuamme taasen tajuihimme odottamattoman jälleennäkemisen
+tuottamasta ensi ilosta, kysyi rakas isäni minulta taputellen minua
+nyrkillään päähän:
+
+"Mutta sanoppa minulle nyt, hirtehinen, kuinka sinä olet joutunut
+tänne?" Lapsen kunnioitus ei ollut sallinut minun tehdä isälleni
+samanlaista kysymystä. Minä kerroin nyt hänelle varastaneeni eräältä
+unkarilaiselta herralta, jonka nimi oli Timar, kymmenen miljoonaa
+reis'iä. "Entä mistä hän on varastanut niin paljon rahaa?" kysyi
+ukko. Minä valaisin häntä sanoen, ettei Timar ollut varastanut rahaa,
+sillä hän oli rikas maanomistaja, kauppias ja laivanvarustaja. Mutta
+tämä ei muuttanut ukon mieltä asiasta. "Saman tekevää! Se, jolla on
+rahoja on varastanut ne. Se, jolla on paljon rahaa, on varastanut
+paljon, ja se, jolla on vähän, on varastanut senkin vähän, ellei hän
+itse ole varastanut, on hänen isänsä tai isoisänsä tehnyt sen. On
+olemassa satakolmekymmentäkolme tapaa varastaa, ja niiden joukossa
+on vain kaksikymmentäkolme, jotka vievät varkaat kaleereille."
+Nähdessäni turhaksi vaivan koettaa kääntää isääni mielipiteestään, en
+enempää keskustellut hänen kanssaan asiasta. Vihdoin hän kysyi:
+
+"Mutta miten hemmetissä sinä olet joutunut yhteen tuon Timarin
+kanssa?"
+
+Minä kerroin, miten se oli tapahtunut:
+
+"Minä tunsin tämän Timarin jo silloin, kun hän oli köyhä
+laivakomissaari ja itse kuori hytissään perunansa silavan lisäksi.
+Kerran oli minun päästävä erään turkkilaisen karanneen pashan
+jäljille, joka oli lähtenyt Unkariin juuri Timarin laivalla. Tehtävän
+olin saanut turkkilaiselta poliisilta."
+
+"Nämä sanat kuullessaan veti ukko päänahkansa ryppyyn. Hahaha! Se oli
+niin irrallaan, että se näytti oikein hullunkuriselta kulkiessaan
+edes takaisin. Kun hän veti sen ylös seisoi lyhyeksi leikattu tukka
+pystyssä kuin apinan karvat."
+
+"Mikä sen pashan nimi oli?" mutisi hän.
+
+"Ali Tshorbadshi."
+
+"Ali Tshorbadshi!" kiljui hän lyöden minua polveen nyrkillään. Hän
+hypähti ylös, niin että minä luulin hänen loikkaavan veteen. Hahaha!
+Olisipa se ollut oikea tie pakoon noissa kahleissa!
+
+"Oletko sinäkin kenties tuntenut hänet?" kysyin.
+
+Nyt ukko pudisteli päätään äreästi, veti päänahkansa alas otsalle ja
+sanoi: "Jatka! Kuinka Ali Tshorbadshin kävi?"
+
+"Minä kerroin senkin:
+
+"Ogradina-järven kohdalla minä pääsin hänen jäljilleen. Salatietä
+riensin nyt laivan edellä Pancsovaan, jossa ryhdyttiin kaikkiin
+tarvittaviin toimenpiteisiin hänen kiinniottamisekseen. Mutta laiva
+saapui perille ilman pashaa. Hän oli kuollut matkalla, ja koska
+ei komissaarin oltu missään sallittu haudata ruumista, oli se
+lopulta heitetty jokeen. Kaiken tämän osoitti Timar asiaankuuluvin
+asiakirjoin todeksi."
+
+"Ja sama Timar oli silloin köyhä?"
+
+"Ei minua rikkaampi."
+
+"Mutta nyt hän omistaa miljoonia?"
+
+"Niin, ja niistä olen minä onneksi saanut tuhlata kymmenen miljoonaa
+reis'iä."
+
+"No, näetkö nyt, tyhmeliini, minun puhuneen totta? Hän on varastanut
+omaisuutensa. Keneltä hän on varastanut sen? Hän on surmannut pashan
+ja varastanut hänen aarteensa."
+
+"Nämä sanat kuullessani minä levitin silmäni ja suuni ammottavan auki
+ja kalvistuin -- kuten sinä nyt, pikku veli."
+
+"Ei, mutta se ei ole ennen juolahtanut mieleenikään."
+
+"Kuuleppa nyt tarkoin", mutisi ukko, tukien leukaansa koukistettuihin
+polviinsa. Minusta tuntuu vieläkin kuin näkisin hänen vilkuilevan
+minua ilvessilmillään. "Minäpä kerron sintille jotakin. Minäkin olen
+tuntenut Ali Tshorbadshin. Minä olen tuntenut hänet sangen hyvin.
+Hän oli myös varas, kuten kaikki muutkin ihmiset, joilla on paljon
+rahaa. Hän kuului varkaisiin numero 122 ja 123. Näiden numeroiden
+joukossa esiintyy kuvernöörejä ja aarrekammion hoitajia. Toinen varas
+oli uskonut aarteensa hänen huostaansa. Se oli varas numero 133,
+sulttaani. Kerran kuulin varkaan numero 132, suurvisiirin, aikovan
+kuristaa aarremestarin varastaakseen takaisin ne aarteet, jotka
+tämä oli varastanut sieltä täältä. Minullakin oli virka salaisessa
+turkkilaisessa poliisilaitoksessa. Vain numero 10: rappeutunut,
+karannut kauppias. Minä sain hyvän päähänpiston. Miten olisi? Jos
+minun onnistuisi edetä edes numero 50:een. Menin pashan luo ja
+ilmaisin hänelle, että hänkin oli listalla monien muiden rikkaiden
+nimien joukossa, joiden kurkut ministeri aikoi kuristaa yhteen itse
+sitten taitavasti anastaakseen heidän aarteensa. Mitä hän antaisi
+minulle, jos pelastaisin hänen omaisuutensa? Ali Tshorbadshi lupasi
+minulle neljänneksen heti kun olisimme turvassa. Niinpä niin, mutta
+minun on edeltäkäsin tiedettävä, miten paljon kaikki se tekee
+yhteensä; minä en ostakaan sikaa säkissä. Minä olen perheenisä,
+minulla on poika, jonka tulevaisuuden tahdon turvata."
+
+"Hahaha! Ukko sanoi tämän niin totuudessa, että minun vieläkin täytyy
+nauraa."
+
+"'Onko sinulla poika?' kysyi pasha isältäni. 'Kyllä on. Jos minä
+pääsen pakoon ehjin nahoin niin annan pojallesi ainoan tyttäreni.
+Sillä tavalla jää koko omaisuuteni perheeseen. Lähetä jo tänään
+poikasi tänne, että saisin tutustua häneen.' Piru vieköön, etten
+tietänyt tuon kauniin tytön, jolla oli valkoiset, viehkeät kasvot
+ja yhteenkasvaneet kulmakarvat olleen määrätyn minulle! Kuuletko,
+toveri? -- Mutta sen päälle täytyy minun ryypätä unohtaakseni kaikki
+vastoinkäymiseni. -- Sallinethan minun juoda maljan armolliselle
+rouvallesi, joka on maailman naisista viehättävin?"
+
+Kaleeriorja nousi ryövärin kohteliaisuudella ja kilisti lasinsa
+Timarin lasiin.
+
+Sitten hän heittäytyi taaksepäin nojatuoliinsa, asetti kielensä
+hampaitaan vasten ja päästi samoja ääniä kuin se, joka on kestinnyt
+itsensä hyvin.
+
+"Isäni suostui siis kauppaan. 'Me sovimme siitä', sanoi ukko, 'että
+panisimme Ali Tshorbadshin kalleimmat arvotavarat nahkapussiin,
+jonka minä ottaisin muassani englantilaiseen laivaan, jossa minä,
+vapaana epäluuloista, matkustaisin Maltaan. Siellä minun piti odottaa
+Tshorbadshia, joka tyttärensä seurassa ilman mitään matkakapineita
+lähtisi Stambulista aivan julkisesti kuin olisi lähtenyt kävelylle
+kiertääkseen sitten Pyreeukseen ja sieltä paetakseen Maltaan.
+Pasha osoitti minulle mitä suurinta luottavaisuutta. Hän lähetti
+minut aivan yksin aarrekammioon, jotta ei herättäisi huomiota itse
+lähtemällä sinne, ja hän antoi tehtäväkseni valita ne esineet, jotka
+minusta tuntuivat kallisarvoisimmilta, ja panna ne itse nahkapussiin.
+Minä voisin vielä luetella jokaikisen niistä kalleuksista, jotka
+valitsin ja omin käsin asetin pussiin. Taiteellisesti tehtyjä
+kameeneuloja, kokonaisia nauhoja oikeita helmiä, sormuksia ja
+korusolkia, agaattirasia, joka oli aivan täynnä timantteja...'"
+
+"Etkö olisi voinut piilottaa edes yhtä niistä?" kysyin ukolta.
+
+"Pässinpää!" ärjäsi hän. "Minkätähden minä varastaisin vain
+yhden timantin, niinkuin varas numero 18, kun olin tilaisuudessa
+varastamaan kaiken?"
+
+"Aha! pappa oli viisas mies!"
+
+"Niin olinkin, piru vieköön. Houkko minä olin. Olisinpa tehnyt kuten
+sinä sanoit! Jospa olisin pistänyt poveeni edes sen korun, joka minua
+eniten miellytti: kahteen timanttiriviin juotetun pashan vaimon
+valokuvan..."
+
+... Timarin kasvoilla kuvastui epätoivo. Tämä salaisuus, josta hän ei
+luullut kenenkään tietävän, oli nyt kuitenkin joutunut erään henkilön
+käsiin, henkilön, jolta hänellä ei ollut odotettavissa mitään
+armoa!...
+
+"Isäni jatkoi kertomustaan:
+
+"Minä sulloin nahkapussin täyteen ja jätin sen pashan huostaan
+herättämättä pienintäkään epäluuloa. Hän asetti vielä muutamia rullia
+louisdoreja muiden kalleuksien joukkoon. Senjälkeen hän lukitsi
+pussin taidelukolla ja varusti pussin neljä kulmaa lyijypainoilla.
+Sitten hän lähetti minut hakemaan kantotuolia, jossa voisin
+huomaamatta lähteä. Ei ollut kulunut neljännestuntiakaan, ennenkuin
+olin palannut. Hän antoi nyt minulle nahkapussin englantilaisine
+teräksisine taidelukkoineen ja lyijypainoineen. Minä otin sen
+viittani alle ja hiivin puutarhan ovesta alas kantotuoliin.
+Tiellä minä haparoin käsineni pussia ja tunsin siinä korusoljet,
+helminauhat, agaattirasian ja kultarullat. Tunti senjälkeen olin
+englantilaisessa laivassa; ankkuri nostettiin ja me lähdimme
+Kultaisesta Sarvesta."
+
+"Etkä sinä ottanut minua mukaasi!" sanoin lapsellisesti nuhdellen
+isälleni. "Kenen piti naida pashan tytär?"
+
+"Sinä houkko!" huusi ukko.
+
+"Minä en tarvinnut sinua, enkä pashaasi enkä hänen kaunista
+tytärtään. Ei mieleenikään juolahtanut odottaa teitä Maltalla. Niillä
+rahoilla, jotka pasha oli jättänyt minulle matkan varalle, ostin
+piletin Ameriikkaan, ja nahkapussi teki minulle seuraa. Mutta voi
+kirousta! Tultuani varmaan paikkaan, mistä ei ainoakaan paholainen
+olisi voinut löytää minua, otin esiin linkkuveitseni ja leikkasin
+auki pussin, ja mitä luulet pudonneen ulos? Kuparinappeja, ruosteisia
+hevosenkenkiä, ja timanteilla täytetyn agaattirasian sijaan savesta
+tehty mustepullo, ja louisdorien sijasta kurjia para-rahoja, joilla
+korpraalit maksavat viikkorahoja sotilaille. Varas lurjus oli
+varastanut minultakin. Mitään tämänlaatuista ei milloinkaan ole
+esiintynyt minun 133:n numeroni joukossa. Sille ei vielä ole varattu
+numeroa."
+
+"Ukko oli raivoissaan; hän miltei itki kiukusta."
+
+"Antaa tällä tavoin turkkilaisen narrata itseään! Sillä aikaa kun
+kävin kantotuolia etsimässä oli se lurjus täyttänyt aivan samanlaisen
+pussin roskalla ja sitten lähetti hän minut meren taakse! Sillävälin
+hän pakeni aarteineen toisaalle ja kavalsi siis palkkion siitä
+ilmoituksesta, jonka olin tehnyt hänelle. Mutta kas, onpa siis
+kuitenkin oikeus olemassa, ei vain maan vaan vedenkin päällä, sillä
+suurvaras joutui tiellä vieläkin suuremman roiston käsiin, joka
+matkalla murhasi ja ryösti hänet."
+
+"Ja tämä oiva mies, joka riisti hengen ja omaisuuden siltä varkaalta,
+joka varasti varkaalta ja jota varas ajoi takaa, tämä varas ei ole
+kukaan muu kuin juuri sinä, rakas, pikku veliseni, Mikael Timar von
+Levetinczy, 'kultapoika' itse!" sanoi pakolainen, nousten ylös ja
+pilkallisesti kumartaen.
+
+Timar ei vastannut sanaakaan
+
+"Ja nyt me muutamme puhetapaa", jatkoi Teodor Kristyan, "mutta yhä
+kolmen askeleen etäisyydessä ja unohtamatta, että pyssynpiippu on
+suunnattu sinua vastaan."
+
+Timar katseli kylmästi pyssynsuuta. Hän oli itse ladannut pyssyn
+luodeilla.
+
+"Tämä keksintö vei minulta kaiken halun kaleeriorjuuteen", jatkoi
+seikkailija. "Minä en voinut millään ehdolla tyytyä siihen
+ajatukseen, että suurempi varas kaiken lisäksi olisi oikeutettu
+kahlehtimaan pienemmän kaleeripenkkiin. Jos Alin aarteet eivät
+olisi langenneet Mikael Timarin käsiin, vaan jääneet isäni kynsiin,
+niin olisin minä nyt rikas herra, majoresco, ainoa majoresco, eikä
+koirakaan olisi kysynyt minulta, millä tavoin esi-isäni olivat
+hankkineet nämä aarteet. Ei enempää kuin kysellään nykyisten kreivien
+ja paroonien esi-isiä, ryöväriritareita. Sen sijaan minä sain
+vetelehtiä haisevalla suolamerellä. Ja miksi? Siksi, että Mikael
+Timar nenäni edestä oli siepannut ne aarteet, jotka olivat määrätyt
+minulle, ja päälle päätteeksi vielä tytön, jonka kanssa minun piti
+mennä naimisiin, tuon pienen, vaalean, vapaana kasvavan olennon,
+joka minua varten kypsyi neidoksi Vapaalla Saarella. Hänetkin
+täytyi Timarin ryöstää minulta, sillä vaimonsa kanssa, jonka isän
+hän oli surmannut, hän ei voinut olla onnellinen, ja siksi hänellä
+täytyi olla rakastajatar. Ja jotta ei hänen loistava maineensa
+kärsisi -- sillä koko maailmahan jumaloi häntä hyveen esikuvana --
+hän ei valinnut ystävätärtään baletin tai taideratsastus-seurueen
+kaunottarien joukosta, niinkuin minunlaiseni hyvämakuinen mies olisi
+tehnyt, vaan etsi itselleen köyhän, maailmaa tuntemattoman tytön,
+joka ei milloinkaan joutunut tekemisiin ihmisten kanssa, ja joka ei
+milloinkaan sanallakaan ilmaisisi jakavansa herra Timarin iloja.
+Hyi, herra Timar! Ja senvuoksi te olisitte antanut kahlehtia minut
+viideksitoista vuodeksi kaleeripenkkiin?"
+
+Isku toisensa jälkeen kohtasi häväistyn miehen kasvoja.
+
+Mitä tulee seikkailijan nuhteisiin, eivät ne kaikki olleet erikseen
+perusteltuja; hän ei ollut "murhannut" Timean isää; hän ei ollut
+"varastanut" kenenkään aarteita; hän ei ollut varsinaisessa mielessä
+"vietellyt" Noëmia eikä myöskään antanut Teodorin "hävitä"; mutta
+syytöksiä kokonaisuudessaan hän ei voinut torjua.
+
+Hän oli pelannut väärää peliä ja oli senvuoksi joutunut jos
+jonkinlaisiin rikoksiin.
+
+Pakolainen jatkoi:
+
+"Ollessamme ankkurissa 'Barra de Rio Grande du Sul'-lahdessa alkoi
+keltainen kuume raivota laivassamme. Isänikin sairastui siihen. Hän
+taisteli kuoleman kanssa penkillä vieressäni eikä häntä siirretty
+pois. Se ei ole tapana. Kaleeriorjan on kuoltava siihen paikkaan,
+mihin hän on taottu kiinni. Minulle oli se sangen inhoittava tilanne.
+Ukko värisi vilusta kokopäivän. Hän kiroili ja kiristi hampaitaan.
+Hän oli sietämätön kirotessaan Neitsyt Mariaa unkarin kielellä.
+Miksi hän ei kironnut espanjan kielellä? Sekin kuuluu kauniilta
+ja silloin olisivat toiset ymmärtäneet häntä. Ja miksi hän kirosi
+Jumalan Äitiä? Minä en voinut kuunnella sitä. Onhan olemassa kyllin
+paljon miespyhimyksiä, joita hän olisi voinut kirota. Sivistyneen
+miehen, hienon maailmanmiehen ei sovi loukata naisia. Se saattoi
+minut epäsopuun ukon kanssa. En sitä ottanut pahakseni, että hän
+sairastui minun vieressäni keltaseen kuumeeseen, joka olisi voinut
+tarttua minuunkin, eikä se suinkaan ole mieluisin kuolintapa; ei,
+yksinkertaisesti vain hänen sietämättömien kiroustensa takia minä
+päätin erota hänestä. Niin voimakkaat kuin isän ja pojan väliset
+siteet olivatkin, päätin kuitenkin katkaista ne."
+
+"Minun onnistui paeta kahden toverin kera, joiden kanssa olin sopinut
+asiasta. Meidän oli kuitenkin odotettava sitä hetkeä, jolloin kuoleva
+isäni alkoi hourailla, sillä hän oli uhannut hälyyttää vartioston,
+jos minä yrittäisin paeta. Kun sitten aika oli otollinen, viilasimme
+me kahleemme poikki yön aikaan, löimme tarkastusmiehen, joka keksi
+vehkeemme, tainnoksiin ja heitimme veteen, ennenkuin hän ennätti
+häivyttää. Senjälkeen me irroitimme pienen veneen ja työnsimme sen
+vesille. Aallokko kävi korkeana ja me kaaduimme lähellä rantaa.
+Toinen tovereistani ei osannut uida ja hän hukkui; toinen osasi uida,
+mutta ei niin nopeasti kuin hänen jäljessään uiva haikala. Vain hänen
+mylvinästään saatoin huomata, että 'meren enkeli' oli saanut hänet
+kynsiinsä ja hetkisen pysyi puoli ruumista veden pinnalla. Itse uin
+minä rannalle. Tästä näet minulla olevan vielä jotakin tehtävää
+tässä maailmassa. Mehän uskomme kumpainenkin ennakkomääräykseen,
+sinä hyvänä kalviinilaisena, minä tosi muhamettilaisena. Minulla
+ei ollut sen pienempää päämäärää kuin palata Europaan. Minä aioin
+etsiä sinut käsiini. Sinähän olet nyt minun ainoa isäni! Toisen
+ovat haikalat nielleet, ja niiden mahassa hän on aivan varmassa
+tallessa helvetistä, sillä sieltä ei mikään paholainen voi riistää
+häntä pois. Kuinka sain käsiini tämän meriupseerin virkapuvun
+sekä aseet ja matkarahat valtameren ylitse, kerron sinulle toiste
+viinilasin ääressä, kun meillä on siihen aikaa; nyt selvittäkäämme
+asiamme. Sillä sinähän tiedät meillä olevan erään laskun keskenämme
+suorittamatta."
+
+Seikkailija vei kätensä silkkihuiville, joka oli sidottu hänen
+vasemman silmänsä yli. Haava, jota oli vaikea parantaa, mahtoi olla
+hänelle sangen epämiellyttävä muisto. Ankara pakkanen ei suinkaan
+ollut tehnyt sille hyvää hänen vaeltaessaan ulkona pitkät ajat.
+
+"Minä lähdin heti Komorniin, jossa tiesin sinulla olevan vakinaisen
+asunnon. Sinä et vielä ollut palannut 'ulkomailta', sanottiin
+konttorissasi. Missä päin ulkomailla sinä oleskelit, sitä ei kukaan
+voinut sanoa. Hyvä on, minäpä odotan siksi kunnes hän palaa,
+ajattelin. Kuluttaakseni aikaa kävin kahviloissa ja tein tuttavuutta
+upseerien kanssa, joille virkapukuni oli avoin suositus. Sitäpaitsi
+kävin usein teatterissa. Siellä näin tuon ihmeen ihanan naisen,
+jolla oli alabasterikasvot ja surumieliset silmät. Arvannet, ketä
+tarkoitan? Hänen seurassaan oli alati eräs toinen kaunotar. Oi,
+miten kauniit, murhaavat silmät hänellä on! Hän on oikea merirosvo
+alushameessa. Minä liittyisin heti paikalla merirosvojoukkoon,
+jonka päämies hän olisi, eikä mieltäni pahoittaisi, vaikka minut
+vuodeksi kahlehdittaisiin samaan kaleeripenkkiin hänen kanssaan.
+Mutta pois tämä hempeämielisyys! Puhukaamme tärkeämmistä asioista!
+Minä ryhdyin tunnustelemaan maaperää. Kerran minä asetuin istumaan
+tuon murhanenkelin viereen. Minä hakkailin häntä eikä hän siitä
+pahastunut. Kysymykseeni, saisinko käydä häntä tervehtimässä hän
+vastasi kaiken riippuvan rouvastaan. Minä puhuin sangen ylistävästi
+kunnioitusta herättävästä madonnasta ja mainitsin olleeni kyllin
+onnellinen tunteakseni hänen perheensä Turkinmaalla, ja että hän oli
+hämmästyttävästi äitinsä näköinen."
+
+"Mitä?" kysyi kaunis neiti, "oletteko tuntenut armollisen rouvan
+äidin? Hän kuoli sangen nuorena."
+
+"Minä olen", vastasin, "vain nähnyt hänen valokuvansa armollisen
+rouvan isän luona, joka osotti minulle paljon ystävällisyyttä. Ne
+olivat miltei yhtä kalpeat ja surumieliset kasvot kuin armollisella
+rouvalla ja kuva oli juotettu kaksinkertaiseen timanttiriviin, jotka
+varmaan olivat satojentuhansien guldenien arvoiset."
+
+"Ah, te olette siis nähnyt sen komean korun?" huudahti kaunis
+neiti. "Rouvani näytti sen minullekin saadessaan sen lahjaksi herra
+Levetinczyltä."
+
+Timar puristi kätensä nyrkkiin voimattomassa raivossa.
+
+"Ahaa! Nyt alamme ymmärtää toisiamme!" jatkoi seikkailija kääntyen
+epäinhimillisesti hymyillen kidutuspenkillä makaavan miehen puoleen.
+"Sinä olet siis lahjoittanut Ali Tshorbadshin tyttärelle isältä
+varastamasi korun. Silloin on toistenkin kalleuksien täytynyt
+joutua sinun käsiisi, sillä niitä säilytettiin samassa paikassa.
+Nyt et enää voi kieltää mitään... Ja nyt olemme samanarvoisia.
+Sinutelkaamme toisiamme tai nimittäkäämme toisiamme komein arvonimin,
+kuinka tahansa; mutta älkäämme millään tavalla olko vaivattuja
+puhutellessamme toinen toistamme niinkuin sopii."
+
+Timar istui aivan herpautuneena vastapäätä tätä ihmistä, jonka käsiin
+kohtalo oli jättänyt hänet. Kristyanin ei todellakaan olisi tarvinnut
+suunnata asetta häntä kohti, sillä hän ei edes jaksanut nousta
+tuoliltaan.
+
+"Mutta sinä annoit kauan odottaa itseäsi, ja minä aloin jo tulla
+levottomaksi tähtesi. Pikkurahani olivat myös lopussa. Joka päivä
+postikonttorissa kyselemäni rahakirjeet rikkaalta tädiltäni,
+amiraalivirastosta, päämiehiltäni ja pankkiireiltani eivät --
+sangen luonnollisista syistä -- tahtoneet alkaa kuulua. Mutta sinua
+ylistettiin joka taholla, minne vain tulinkin. Nerokas kauppias,
+jättiläiskyky, köyhien hyväntekijä, niin sanottiin. Sinun esimerkiksi
+kelpaavaa perhe-elämääsikin kiitettiin. Sinä olit aviomiehen ihanne;
+naiset polttaisivat kuolemasi jälkeen sinun ruumiisi ja antaisivat
+miehille lääkkeeksi sinun tuhkasi. Hahaha!"
+
+Timar käänsi pois kasvonsa.
+
+"Mutta kenties minä väsytän sinua? No, me tulemme kohta asioihin
+takaisin. Eräänä päivänä olin sangen huonolla tuulella siitä, että
+sinä et tahtonut palata, ja kun eräs upseeri kahvilassa mainitsi
+nimesi, en minä voinut pidättäytyä lausumasta epäilyäni siitä,
+voisiko joku ihminen yhdistää niin monta täydellisyyttä. Tähän eräs
+raakalainen vastasi lyömällä minua kasvoihin. Kaikkeen muuhun,
+sen myönnän olin valmistautunut, mutta en tähän. Se oli oikein
+leuoilleni, sillä miksi en pitänyt kieltäni kurissa? Kaduin sanojani
+kuin koira, kaduin sitä, että olin uskaltanut lausua häpäiseviä
+sanoja sinusta, ja sen läksyn olen painanut muistiin. Minä en
+milloinkaan enää puhu pahaa sinusta. Jospa asia olisi jäänyt vain
+korvapuustiin; niihin minunlaiseni ovat tottuneet. Mutta se roisto
+pakotti minut kaksintaisteluun siitä syystä, että olin mustannut
+sinun hyvää nimeäsi ja mainettasi. Kuten sittemmin sain kuulla oli
+tuo hullu mies ollut madonnan ihailija ennen tämän naimista, ja nyt
+hän tappeli suojatakseen tämän puolison kunniaa. Sekin on sellainen
+ennenkuulumaton onni, joka voi kohdata vain sinua, kultapoikaa. Mutta
+minä en huolisi sinun onnestasi. Taaskin oli minun maksettava se.
+Minä sain iskun päähäni aina kulmakarvoihin asti."
+
+Paholainen työnsi mustan silkkisiteen syrjään ja silloin paljastui
+pitkä naarmu, joka oli peitetty likaisella laastarilla. Punainen iho
+ympärillä osoitti haavan vieläkin olevan tulehtuneen.
+
+Timar katseli sitä väristen.
+
+Kristyan veti jälleen siteen silmänsä päälle ja jatkoi kyynillisellä
+ivalla:
+
+"Tämä on muisto numero 3, joka minulla on sinun ystävyydestäsi. No,
+mitäpä siitä, sitä enemmän on minulla oleva otsakkeen 'Debet' alla!"
+
+"Tämän tapahtuman jälkeen ei minun ollut enää jäämistä Komorniin.
+Asia oli herättänyt huomiota; minä olisin voinut joutua
+epämiellyttävän kuulustelun uhriksi, vaikka tässä maassa muutoin,
+sikäli kuin asia riippuu tuomioistuinten kunnianarvoisista
+päämiehistä, voidaan pysyä piilossa aina tuomiopäivään saakka, mistä
+on loistavia todistuksia olemassa -- meissä molemmissa."
+
+Pakolainen oli ylpeä hyvästä päähänpistostaan.
+
+"Mutta minä en viihtynyt muistakaan syistä Komornissa; olin väsynyt
+odottamaan sinua. Tiedänhän, mistä hänet löydän, sanoin itsekseni.
+Minä tiedän, missä 'ulkomaalaisessa' seudussa hän oleskelee maan
+asioissa. Se seutu ei ole missään tuntemattomassa maanosassa. Se on
+tietysti Vapaa Saari. Minä matkustan sinne hänen jälkeensä."
+
+Nämä sanat kuullessaan hypähti Timar tuoliltaan kiivaasti huutaen:
+
+"Mitä? Oletko ollut saarella?"
+
+Hän vapisi säikähdyksestä ja raivosta.
+
+"Älä kiivastu, ystäväiseni", rauhoitti seikkailija häntä. "Tämä pyssy
+on ladattu. Jos sinä liikut paikaltasi voi se helposti laueta, eikä
+se silloin ole minun syyni. Muutoin voit olla levollinen. Ei ollut
+sinulle, vaan minulle onnettomuudeksi, että läksin sinne. Minun on
+aina tanssiaisissa maksettava sisäänpääsömaksu sinun puolestasi. Se
+on niin selvä, kuin olisi se kymmenissä käskyissä kirjoitettuna. Sinä
+tanssit, ja minä maksan. Sinä paneudut vuoteelle minun sijastani ja
+minut heitetään ulos sinun sijastasi. Miksi minä läksin Vapaalle
+Saarelle? Vain tavatakseni sinut. Mutta tultuani sinne, olit sinä
+jo lähtenyt. Minä en tavannut siellä muita kuin Noëmin pienokaisen
+kera. -- Oi, Mikael ystävä, kenpä olisi uskonut sinusta sellaista!
+-- Mutta vaiti, emme puhu asiasta kenellekään. -- Dodihan hänen
+nimensä on, eikö olekin? Rakastettava, viisas poika hän onkin. Kuinka
+hän pelkäsi minua, kun toinen silmäni oli siteissä. Tosin Noëmikin
+säikähti pahasti minut nähdessään. Kuinka minua suretti kuullessani
+Terese-äidin kuolleen. Hän oli hyvä ja olisi ottanut minut toisella
+tavalla vastaan. Ajatteles, että Noëmi ei edes olisi sallinut minun
+asettua asumaan taloon. Hän sanoi pelkäävänsä minua ja Dodi pelkäsi
+vieläkin enemmän. He olivat aivan yksin. 'No hyvä, minä olenkin juuri
+tullut tänne sen vuoksi, että teillä olisi mies talossa suojananne!'
+Ohimennen sanoen, minkä taikajuoman olet antanut tytölle, kun hänestä
+on tullut niin kaunis. Hänestä on tullut oikea kaunotar, niin että
+sydän hypähtää rinnassa hänet nähdessään. Minä sanoinkin sen hänelle.
+Silloin hän yritti tehdä rumia ilmeitä. Minä tahdoin laskea leikkiä
+hänen kanssaan. 'Onko soveliasta', sanoin, 'irvistellä noin rumasti
+sulhaselleen?' Mutta silloin minä jouduin pahaan pulaan. Hän kutsui
+minua maankiertäjäksi ja osoitti minut ovelle. 'Hyvä', sanoin, 'kyllä
+menenkin', ja silloin yritin viedä hänetkin muassani ja nostin häntä
+vyötäisistä."
+
+"Oi, istu hiljaa, toveri! Ei sinulla ole syytä suuttua; mutta minulla
+kyllä oli syytä siihenkin, sillä tyttö antoi minulle korvapuustin,
+korvapuustin, sanon minä, joka tuntui kaksinverroin kovemmalta kuin
+majurin antama; historiallisen todenmukaisuuden vuoksi on minun
+mainitseminen, että hän valitsi toisen posken, joten tasapaino
+säilyi."
+
+Timarin kasvot kirkastuivat.
+
+"Ago gratias! Siihenkin sain tyytyä. Mutta nyt minä suutuin oikein
+toden teolla. Minä olen tunnettu kauniin sukupuolen ihailija, mutta
+tämä häväistys vaati kostoa ja korvausta. 'No, minäpä näytän sinulle
+sittenkin, että sinun on tultava muassani, ellet suostu antamaan
+minun jäädä tänne. Sinun on itse omasta tahdostasi seuraaminen minua.'
+Näin sanoen minä tartuin pikku Dodin käteen viedäkseni hänet pois."
+
+"Saatana!" huusi Timar.
+
+"No, no, ystäväiseni! Emme voi molemmat puhua yhtäaikaa. Kohta on
+tuleva sinun vuorosi, ja silloin saat puhua niin paljon kuin sinua
+haluttaa; mutta kuule ensin, mitä minulla on sanottavaa sinulle. Minä
+olin väärässä saneessani heitä olleen vain kaksi; kolmehan heitä
+oli. Kirottu elukka, Almira, oli myöskin siellä. Koira oli koko ajan
+maannut sängyn alla eikä ollut minua huomaavinaankaan. Mutta kun
+lapsi alkoi huutaa, hyökkäsi peto esiin ja syöksyi kimppuuni. Minä en
+ollut päästänyt lurjusta näkyvistäni, vaan vedin nopeasti pistoolini
+taskustani ja ammuin kuulan sen ruumiin läpi."
+
+"Murhaaja!" voihki Timar.
+
+"Lorua! Jospa omallatunnollani ei olisi muuta kuin tämän koiran veri!
+Eikä se edes kuollut kuulasta. Se ei vähääkään välittänyt siitä.
+Se vain hyökkäsi sitä raivokkaammin minun kimppuuni, puri itsensä
+kiinni vasempaan käsivarteeni, kaatoi minut maahan ja painoi minua
+niin, etten voinut liikahtaa. Turhaan yritin saada käsiini toista
+pistooliani; se piti käsivarttani hampaidensa välissä kuin tiikeri.
+Vihdoin aloin pyytää Noëmilta apua. Hän koetti vapauttaa minua
+pedosta; mutta raivoisa elukka puri hampaansa vain entistä lujemmin
+lihaani. Vihdoin sanoi Noëmi: 'Pyydä poikaa. Koira tottelee häntä.'
+Minä rukoilin nyt Dodia. Pojalla on hyvä sydän; hän sääli minua ja
+kiersi käsivartensa Almiran ympäri. Silloin koira päästi minut ja
+antoi lapsen suudella itseään."
+
+Kyynel putosi Timarin poskelle. "Siten minä sain täältäkin muiston",
+jatkoi Teodor Kristyan kiertäen ylös likaisen, veritahraisen
+paidanhihansa. "Kas tässä jäljet koiran puremasta. Kaikki kolme
+raateluhammasta on tunkeutunut lihan lävitse aina luuhun asti.
+Siinä muisto numero 4 sinusta. Minä kannan ruumiissani kokonaista
+haava-albumia, joista saan kiittää sinua: palomerkkiä, kahleiden
+jälkiä, sapelin iskua ja koiranpuremaa. Siinä pelkkiä muistoja sinun
+ystävyydestäsi. Ja sano minulle sitten, mitä minun on sinulle tehtävä
+saadakseni laskumme käymään yhteen?"
+
+Lausuttuaan viimeiset sanat seisoi karannut rangaistusvanki aivan
+riisuttuna Timarin edessä, jolla siis oli silmien edessä kaikki ne
+haavat, joilla hän oli koristettu...
+
+Ja yhtä alastomana oli tuon kurjan sielu hänen edessään, sekin
+täynnänsä inhoittavia haavoja, jotka hänen kätensä oli iskenyt.
+
+Tämä mies tajuaa varsin hyvin Timarin vain leikkineen hänen kanssaan
+silloin kun tämä lähetti hänet muka jalomielisyydestä Brasiliaan,
+että tämä luotti hänen huonoihin taipumuksiinsa asettaessaan rahansa
+hänen käytettäväkseen, että tämä vain tahtoi raivata hänet tieltään.
+Tämä mies tietää, kuinka rikkaaksi Timar on tullut ja hän kadehtii
+Timaria sen vuoksi.
+
+Tämä mies tietää myös Timarin pettäneen sekä Noëmia että Timeaa,
+tietää hänen elävän kaksoisavioliitossa. Ja hän on raivoissaan
+molempien tähden. Kaikki ihmisen huonot himot kaluavat hänen sieluaan
+kuin myrkyllinen ruttopaise. Ja nyt on Timar tämän miehen vallassa.
+Hän ei edes tunne ulkonaista voimaa puolustautuakseen tätä miestä
+vastaan. Hänen jäsenissään on sama voimattomuus kuin henkilön, joka
+taistelee unta vastaan. Tämä haavoihin peittynyt mies vaikuttaa
+häneen kuin ilkeä lumous, hermostuttavasti.
+
+Seikkailija tietää sen varsin hyvin. Eikä hän enää ole edes
+varovainen Timarin suhteen. Noustessaan tuolilta hän nojaa pyssyä
+uuniin ja puhuu kasvot pois päin käännettyinä Timarille:
+
+"No, nyt minä ryhdyn pukeutumishommiin. Niiden kestäessä on sinulla
+aikaa ajatella vastausta kysymykseeni, jonka aion tehdä sinulle."
+
+Näin sanoen hän heitti nutun toisensa perästä uuniin, jossa ne
+räiskyen leimahtivat, niin että liekki nousi savupiippuun saakka.
+Sitten hän alkoi kaikessa rauhassa pukea ylleen niitä vaatteita,
+jotka Timar oli antanut hänelle. Uuninhyllyltä hän löysi tämän
+kellon. Sen hän pisti liivinsä taskuun. Sitten hän asetti Timarin
+napit paitaansa. Väänsipä hän kuvastimen edessä viiksiäänkin. Tämän
+tehtyään hän viskasi päänsä taaksepäin kuten henkilö, joka on
+tyytyväinen itseensä: nyt hän oli herran näköinen.
+
+Ja sitten hän asettui selkä uuniin päin seisomaan hajasäärin,
+käsivarret ristissä rinnalla.
+
+"No, miten on laitasi, toveri?"
+
+Timar alkoi puhua.
+
+"Mitä pyydätte minulta?"
+
+"Ahaa! Olenko vihdoinkin irroittanut kielesi siteet? No, jos nyt
+sanoisin: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta.' Lähde sinäkin
+antamaan polttaa hirsipuun merkki käsivarteesi. Anua takoa itsesi
+kiinni kaleeripenkkiin, kuljeskele ympäri maita ja meriä, korpia
+ja kaupunkeja, alituisesti metsästäen haikaloja, intiaaneja,
+jaguaareja, kalkkarokäärmeitä ja poliisipalvelijoita; -- anna
+sitten vaimosi ihailijan kaksintaistelussa iskeä itseäsi kalloon,
+anna rakastajattaresi koiran repiä rikki käsivartesi, ja sitten
+-- jakakaamme loput keskenämme. Mutta kas, minä en olekaan niin
+armoton. Minä en enää puhu haavoistani -- koiranpuremat paranevat
+helposti. Minä olen sinulle armollisempi. Keskustelkaamme rauhan
+ehdoista!"
+
+"Tarvitsetteko rahaa?" kysyi Timar.
+
+"Tarvitsen sitäkin, mutta puhukaamme siitä myöhemmin. Pysykäämme
+ensiksi siinä, mikä koskee yhteisesti meitä molempia. Minun on
+nyt joksikin ajaksi paettava julkisesta elämästä, sillä nyt ei
+minua vainota vain senvuoksi, että olen kavaltanut sinun rahasi.
+Karkaamistani kaleereilta ja sitä, että heitin tarkastusmiehen
+veteen, ei minulle anneta ikänä anteeksi. Sinun rahasi eivät minua
+siis hyödytä ennenkuin olen parantunut palomerkistä ja kahleiden
+jättämistä haavoista. Edellämainitun saan pois sudenmaidolla;
+viimemainittua vastaan tulee käyttää kivennäisvesiä. Minä en epäile,
+että sinä johdattaisit vainoojiani jäljilleni. Siihen olet liian
+viisas. Päinvastoin sinä itse piilottaisit minut ja kieltäisit minun
+olevan lähellä, jos minua tultaisiin etsimään, ja sinä veisit minut
+lähimpien sukulaistesi luo, jollen enää olisi turvassa sinun luonasi.
+Minä tunnen sinut, sinä olet kultapoika. -- Mutta varovaisuus on
+viisauden äiti. Huolimatta lämpimästä ystävyydestämme saattaisi
+tapahtua, että joku iskisi minua kalloon kadulla tahi että joku
+palvelevainen työväri ampuisi minut maantiellä tahi että kaikessa
+ystävyydessä tarjottu viinilasi passittaisi minut samaa tietä kuin
+Ali Tshorbadshin. Niinpä niin, minä en uskaltaisi pyytää sinua
+täyttämään tätä viiniruukkua uudelleen, vaikka itse joisitkin ensiksi
+siitä. Minun on joka suhteessa oltava varovainen."
+
+"Mitä te siis tarvitsette?"
+
+"Te? Sinä et, kuten näen, tahdo tunnustaa minua veljeksesi. Seurani
+vaivaa sinua. Mutta kysykäämme ensiksi, mitä korkea ja jalo herra
+itse haluaa. Onhan toki onnellista, että minä pidän tietonani kaikki
+ne salaisuudet, jotka omistan. Korkea ja jalo herrani kenties
+olisi halukas siitä syystä takaamaan minulle 100,000 frangin koron
+ranskalaisissa valtiopapereissa?"
+
+Timar ei empinyt, vaan vastasi heti:
+
+"Olisin."
+
+Rosvo nauroi.
+
+"Minä en pyydä niin suurta uhrausta, teidän armonne. Minä olen jo
+sanonut, että eivät minua rahat korvessa auta. Näin leimattu ihminen,
+näin huonotapainen, joutuu kiinni kaikkialla, ja mitä minua silloin
+hyödyttäisivät 100,000 frangia? Minä tarvitsen, kuten sanottua, lepoa
+ja paikan, missä voin olla varmassa turvassa, pidemmän ajan, ja missä
+voin sitäpaitsi löytää mukavan ja huolettoman olon. No, eikö se ole
+kohtuullinen pyyntö."
+
+"Sano yhdellä kertaa, mitä toivot."
+
+"Hyvä, minä sanon. Armollinen herra näyttää kärsimättömältä. Kenties
+herra haluaa panna levolle?"
+
+Näin sanoen hän otti jälleen pyssyn uunin luota; istuutui tuolille
+ja piti kivääriä molemmin käsin edessään ollakseen joka hetki valmis
+ampumaan.
+
+"Minä en siis pyydä nyt noita sataatuhatta korkoa teidän armoltanne,
+en pyydä muuta kuin -- Vapaan Saaren."
+
+Oli kuin salama olisi iskenyt Timariin. Nämä sanat herättivät hänet
+tylsyyden tilastaan.
+
+"Mitä te sillä tekisitte?"
+
+"Ensinnäkin siitä tulisi minulle pakopaikka, johon eivät minkään
+kansan vainukoirat osaisi. Toiseksi on luonnollista, että teidän
+armonne, niin kauan kuin minulle ja teidän armollenne on viisainta,
+että pysyn siellä, varustaa minut kaikella, mitä sydämeni halaa,
+kaikella, mikä on hyvää ja kallista."
+
+Timar suuttui nyt hänen hullun pyyntönsä vuoksi.
+
+"Voi, älkää nyt tässä laskeko typerää leikkiä. Pyytäkää joku summa,
+miten suuri hyvänsä. Lähtekää sen kera, minne haluatte. Menetelkää
+sen kanssa mielenne mukaan, mutta saarta ette saa. Se on typerä
+toivomus."
+
+"Ei niin typerä kuin miltä se näyttää, _illustrissime!_ Nähkääs,
+ilma tuolla saarella on oivallinen; juuri sellainen, jota minä
+tarvitsen saadakseni takaisin terveyteni, joka on niin suuresti
+huonontunut Etelä-Ameriikassa. Terese-vainajalta olen kuullut
+saarella kasvavan yrttejä, jotka parantavat kaikki haavat. Diossegi'n
+kasviopista olen lukenut niiden voivan kasvattaa yhteen pannussa
+kiehuvat lihapalatkin. Sybariittisten elintapojen jälkeen halajan
+kultaisen aikakauden maalaisnautintoja. Antakaa minulle Vapaa Saari,
+armoseremissime!"
+
+Seikkailija pyysi täten pilkaten, pyssy ladattuna käsissään.
+
+"Te olette houkkio!" sanoi Timar, joka suuttui tästä pilasta. Sitten
+hän käänsi äkkiä tuolinsa ja käänsi selkänsä Teodor Kristyanille.
+
+"Oi, älkää kääntäkö minulle selkäänne, armollinen herra --
+_Sennor! -- Excellenza! -- Mylord!_ -- Armollisin herra! -- _Pan
+velkomozsnye! -- Mynheer! -- Monseigneur! -- Gospodine! -- Effendi!_
+Millä kielellä on minun puhuminen, jotta saisin teidät kuulemaan
+karkulaisen rukouksia?"
+
+Tämä mauton iva ei ollut hyökkääjälle hyödyksi. Se vähensi ilkeän
+lumouksen vaikutusta Timariin. Tämä alkoi tointua. Hän tuli
+ajatelleeksi olevansa tekemisissä jänishousun kanssa, joka pelkäsi
+omaa nahkaansa. Hän huudahti harmistuneena:
+
+"Lopettakaa jo tämä leikki. Mainitkaa joku summa -- saatte sen ja
+jos tarvitsette saarta, niin ostakaa sellainen kreikkalaisessa
+arkipelagissa tahi Kiinan luona. Jos pelkäätte takaa-ajajia, niin
+lähtekää Romaan, Neapeliin tai Schweiziin; olkaa olevinanne markiisi,
+laittakaa itsenne hyviin kirjoihin Kamorran kanssa, eikä kukaan ole
+tekevä teille pahaa. Rahaa annan teille. Saarta ette saa."
+
+"Vai niin! Alkaako teidän armonne jo käyttää ylpeätä kieltä minulle?"
+huudahti Teodor Kristyan. "Poika joka on pudonnut järveen, tointuu
+pian ensi säikähdyksestään ja yrittää uida maihin. Mutta odotappa
+vain, minä pistän sinut pian uudelleen veteen. Sinä ajattelet
+itseksesi: 'Ole hyvä, risapekko, ja kerro jollekin, mitä tiedät
+minusta. Ensi saavutuksesi olisi, että sinut otettaisiin kiinni,
+suljettaisiin tyrmään ja sinne jäisit. Sinut tehtäisiin niin mykäksi,
+että sinä et koko elämässäsi enää voisi puhua kenellekään mitään.
+Tai voi sinulle muullakin tavoin tapahtua jotakin inhimillistä.
+Voihan sattua, että luoti osuu selkääsi kuljeskellessasi mitään pahaa
+aavistamatta. Jos Tonava heittää raatosi rannalle, niin kuka silloin
+kysyy, oletko itse hypännyt jokeen vai onko joku työntänyt sinut? Ja
+olettakaamme vaikka pahinta, mitä voi tapahtua, kuka uskoisi sinun,
+maankiertäjän, kertomusta, silloin kun minä, kultamies, sanon: Se
+ei ole totta! Minulla on paljon rahaa. Jos todistaja, ilmiantaja
+on siksi tyhmä, ettei ota vastaan lahjuksia, niin on tuomari oleva
+viisaampi.' Näin sinä ajattelet, näemmä. Mutta ota huomioon, kuinka
+viisaan miehen kanssa olet tekemisissä. Sinä olet heti kohta
+käsittävä, että kätesi ja jalkasi ovat sidotut, että olet yhtä
+avuton kuin ryövärin kiinni ottama saituri, joka saa tyytyä siihen,
+että häntä pistellään piikeillä kynsien alle, että hänen partansa
+kiskotaan karva karvalta pois ja että kiehuvaa talia vuodatetaan
+hänen iholleen, siksi kunnes hän ilmaisee, minne on kätkenyt
+aarteensa. Minäkin olen menettelevä samalla tavalla sinun kanssasi.
+Ja kun sinä et enää voi kestää enempää, niin huuda silloin: 'Jo
+riittää!'"
+
+Timar kuunteli kiusallisen uteliaana kaleeriorjan sanoja.
+
+"Tähän saakka en ole kertonut ainoallekaan elävälle, olennolle, mitä
+tiedän sinusta. Kautta kunniani! Paitsi sitä juorua, joka pujahti
+kieleltäni Komornissa, en ole kertonut sinusta mitään, ja se, mitä
+silloinkin juttelin, ei ollut mitään. Mutta kaiken, mitä tiedän,
+olen kirjoittanut muistiin -- se kirjoitus on täällä taskussani
+-- ja sitäpaitsi neljä kappaletta neljällä eri osotteella. Yksi
+kappale on osotettu Turkin hallitukselle, ja siinä ilmaisen, mitä
+Ali Tshorbadshi otti muassaan Stambulista ja mikä kapinallisen
+takavarikoituna omaisuutena kuului sulttaanille, kenties oli
+työstetty itse aarrekammiosta -- ja kaikki nämä kalleudet ovat
+luetellut kappaleittain, niinkuin isäni kuvaili ne. Samalla
+ilmaisen kenellä ne nyt ovat ja kuinka ne ovat joutuneet nykyisen
+omistajan käsiin. Toisessa kirjoituksessa ilmiannan minä sinut
+Wienin hallitukselle Ali Tshorbadshin murhaajana, joka varasti hänen
+aarteensa. Muista, että miehellä, joka äkkiä on rikastunut, on
+paljon vihollisia ja kadehtijoita. Kolmas kirje on osotettu rouva
+Levetinczylle Komorniin. Hänellekin ilmaisen, mitä olet tehnyt hänen
+isälleen ja kuinka olet saanut käsiisi hänen äitinsä timantteihin
+juotetun kuvan sekä muut kalleudet. Mutta hänelle ilmaisen vielä
+muutakin. Sen paikan, missä oleskelet silloin kun et ole kotona.
+Salaiset ilosi Vapaalla Saarella. Rakkaussuhteesi erääseen toiseen
+naiseen. Uskottomuutesi hänelle. Puhun Noëmista ja Dodista. -- No,
+pistelenkö vielä piikkejä kynsiesi alle?"
+
+Timarin rinta nousi ja laski läähättäen.
+
+"No, koska sinä yhä olet mykkä, niin jatkamme!" puhui hänen julma
+kiusanhenkensä. "Neljäs kirje on osotettu Noëmille. Siinä kerron
+hänelle kaikki, mitä hän ei vielä tiedä: että sinulla on muualla
+vaimo, johon olet vihitty, että sinä olet ylhäinen herra, joka olet
+häväissyt hänet etkä milloinkaan voi olla hänen omansa, että sinä
+olet uhrannut hänet vain himoillesi ja että sinä olet rikollinen. No,
+etkö vieläkään pyydä armoa? -- Otammeko vielä sulatetun, kiehuvan
+talin avuksi. Minä en ole niin typerä, että kantaisin näitä kirjeitä
+taskussani, jotta joku sinun palkkaamasi salamurhaaja ottaisi ne
+minulta murhattuaan minut ensiksi jollakin yksinäisellä paikalla.
+Jos sinä sanot: 'Minä en hiero rauhaa' -- hyvä, silloin minä sanon:
+'Nöyrin palvelijasi, minua ilahuttaa suuresti, suosittelen itseäni',
+ja sitten minä lähden luotasi kaikella kunnioituksella. Mutta täältä
+menen suoraan päätä sinne. Näetkö nuo kaksi tornia? Siellä on Tihany.
+Siellä asuu rehellisiä munkkeja. Siellä on luostari. Sinne jätän nuo
+neljä kirjettä luotettavaan paikkaan ja pyydän priorin lähettämään
+ne osotteessa oleville henkilöille, ellen palaisi viikon perästä
+noutamaan niitä. Olisi senvuoksi turha vaiva raivata minua tieltä;
+kirjeet tulisivat siitä huolimatta perille. Ja silloin sinä et enää
+voisi olla tässä maassa. Kotiisi sinä et voisi mennä, sillä vaikka
+vaimosi antaisikin anteeksi isänsä kuoleman, niin hän ei kuitenkaan
+voisi antaa sinulle anteeksi suhdettasi Noëmiin. Tuomioistuimet
+tutkivat asiasi, ja silloin sinun on kerrottava, miten olet hankkinut
+rikkautesi. Turkin hallituskin on nostava oikeusjutun sinua vastaan
+ja samoin Itävallan hallitus. Koko maailma on oppiva tuntemaan sinut.
+Ne, jotka ovat ylistäneet sinua kultapojaksi, ne näkevät sinussa nyt
+ihmiskunnan hylyn. Etkä sinä voi edes paeta Vapaalle Saarelle, sillä
+Noëmi on sulkeva ovensa sinun nenäsi edessä. Hän on ylväs nainen, ja
+hänen rakkautensa on pian muuttuva vihaksi. -- Ei, sinulla ei ole
+muuta mahdollisuutta kuin paeta suuresta maailmasta kuten minäkin,
+sinun on hiivittävä salaa kaupungista ja säikähdyttävä heti kun
+kuulet askeleiden lähestyvän oveasi. No, menenkö vai jäänkö?"
+
+"Jää!" ähkyi rääkätty.
+
+"Ahaa, joko antaudut?" huusi rangaistusvanki, "no, istuutukaamme siis
+vielä kerran. Ensinnäkin sinä siis luovutat Vapaan saaren minulle?"
+
+Timar turvautui heikkoon tunneseikkaan käyttääkseen sitä
+puolustusaseena.
+
+"Vapaa Saarihan ei kuulu minulle, vaan Noëmille."
+
+"Aivan oikea huomautus. Mutta minun pyyntöni ei silti ole vähemmin
+oikeutettu. Vapaa Saari kuuluu Noëmille, mutta Noëmi kuuluu sinulle."
+
+"Mitä sillä tarkoitat?" kysyi Timar katse sekavana.
+
+"No, älä pyöritä silmiäsi noin hurjasti! Etkö tiedä olevasi sidottu?
+Kyselkäämme järjestyksessä. Asia on kyllä järjestettävissä. Sinä
+kirjoitat kirjeen Noëmille. Minä itse jätän sen hänelle. Ilkeä, musta
+peto on jo silloin heittänyt henkensä, joten minä voin rauhassa astua
+saarelle. Kirjeessä sinä sanot kiltisti jäähyväiset Noëmille; sinä
+sanot, ettet voi naida häntä, syystä että katkaisemattomat siteet
+kahlehtivat sinut toisaalle; sinulla on vaimo, kaunis Timea, jonka
+Noëmi varmaan muistaa. Sinä kirjoitat aikovasi huolehtia hänestä
+kunnollisesti. Sinä olet antanut hänen entisen sulhasensa palata
+Uudesta Maailmasta ja hän on kaunis, kelpo poika, joka on nytkin
+valmis naimaan hänet ja unohtamaan entisyyden. Sinä lupaat myös
+kaikin puolin huolehtia molemmista sekä annat siunauksesi meille ja
+toivot meidän elävän onnellisina."
+
+"Mitä? Tahdotko Noëminkin omaksesi?"
+
+"Tuhat tulimmaista! Kuvitteletko kenties minun aikovan asettua
+saarellesi kuin mikäkin Robinson? Minä tarvitsen elämän sulostuttajaa
+yksinäisyydessä. Tuolla kaukana olen ennättänyt kyllästyä
+mustasilmäisten ja mustakutristen naisten syleilyihin; nyt olen
+nähnyt Noëmin kultakiharat ja sinisilmät ja aivan rakastunut
+häneen. Sitäpaitsi hän on lyönyt minua kasvoihin ja ajanut minut
+ulos ovesta, ja siitä on minun saatava hyvitystä. Ja onko jalompaa
+kostoa kuin maksaa korvapuusti suudelmalla? Minä tahdon päästä
+tämän vastahakoisen haltiattaren hallitsijaksi. Se on nyt minun
+päähänpistoni. Ja mikä oikeus sinulla on asettua sitä vastustamaan?
+Enkö minä ole Noëmin kihlattu? Enkö minä voi tehdä häntä lailliseksi
+vaimokseni ja saattaa hänet jälleen kunniaan, jotavastoin sinä, joka
+et milloinkaan voi naida häntä, vain teet hänet onnettomaksi."
+
+Oi, tämä ihminen vuodattaa sulatettua rasvaa Timarin sydämeen!
+
+"Pyydä koko omaisuuteni!" hän rukoili roistoa.
+
+"Lykätkäämme asia tuonnemmaksi. Kyllä senkin asian vuoro tulee. Nyt
+en pyydä muuta kuin Noëmin. Muutoin vaadinkin vain omaani takaisin."
+
+Timar väänteli käsiään epätoivoissaan.
+
+"No, tahdotko suostua kirjoittamaan Noëmille, vai vienkö nämä neljä
+kirjettä Tihanyyn?"
+
+Timar huudahti tuskassaan:
+
+"Oi, pikku Dodi!... pikku Dodi!..."
+
+Karkulainen purskahti ivanauruun.
+
+"Minusta tulee hänelle isä, sangen hyvä isä."
+
+... Siinä silmänräpäyksessä Timar hypähti ylös tuoliltaan, heittäytyi
+jaguarin tavoin seikkailijan kimppuun, tarttui hänen molempiin
+käsivarsiinsa ennenkuin hän ennätti käyttää asetta, laahasi häntä
+kappaleen matkaa, työnsi häntä sitten takaapäin ja tästä iskusta
+mies lensi avoimesta ovesta ulos portaille ja kaatui suulleen. Hän
+nousi vaivalloisesti; mutta yhä hoiperrellen iskun vaikutuksesta
+hän kompastui ensimmäiseen portaaseen ja kieri kiroillen ja ilmaa
+haukaten portaita alas.
+
+Alhaalla oli kaikki pimeätä ja hiljaista. Ainoa ihminen, joka paitsi
+näitä molempia oli linnassa, oli kuuro, joka nukkui pois humalaansa.
+
+
+
+
+Kolmastoista luku.
+
+MITÄ KUU PUHUU? -- MITÄ PUHUU JÄÄ?
+
+
+Timar olisi voinut tappaa tämän miehen. Hän oli Timarin vallassa.
+Ja Timar tunsi käsivarsissaan raivostuneen ihmisen lihasvoiman.
+Hän olisi voinut tukahuttaa roiston tai murskata hänen pääkallonsa
+pyssynperällä, jos hän ei olisi raaskinut tuhlata jaloa lyijyä
+häneen. -- Mutta Timar ei tapa ketään. Hän ei edes henkensä
+pelastukseksi ota murhaajan henkeä. Timar on "nyt" todellinen
+kultapoika, nyt kun kaikki on vaarassa, hänen omaisuutensa ja
+kunniansa, kuten akanat tuulessa.
+
+Hän antaa tämän miehen mennä, miehen, joka voi ja joka on syöksevä
+hänet turmioon.
+
+Hän voisi vielä surmata hänet. Sisällä makuuhuoneessaankin on hänellä
+ladattu kivääri. Hän voi ampua miehen akkunasta tämän kulkiessa
+suuren pihan yli. Tämä mies on ryöväri, karannut rangaistusvanki;
+kuka vaatisi Timaria tilille siitä, jos hän sammuttaisi tuomitun
+hengen. Kenties Brasilian hallitus antaisi hänelle palkinnonkin siitä.
+
+Mutta Timar ei huomaa miestä. Hän sanoo itsekseen: Tämä mies on
+oikeassa. Ja kohtalo täyttyköön. -- Timar ei ole roisto, joka salaa
+toisen rikoksen toisella, vaan suuri luonne, joka langettuaan on
+valmis sovittamaan rikoksensa.
+
+Hän astuu sivurakennuksen luo ja katselee kädet ristissä rinnalla,
+kuinka mies kulkee pihan yli porttia kohti.
+
+Kuu nousee juuri Somogy-vuorien takaa ja valaisee linnan etusivua.
+
+Tumma varjo sivurakennuksen luona olisi oivallinen maalitaulu sille,
+joka tahtoisi ampua.
+
+Teodor Kristyan kulkee sivurakennuksen ohi ja katsahtaa ylös.
+
+Otsassa oleva puoliksi umpeen mennyt haava on portailla kaatuessa
+auennut uudelleen ja vuotaa nyt verta. Veri valuu kasvojen yli.
+
+Kenties Timar onkin asettunut juuri senvuoksi siihen, että
+raivostunut kostonhalusta ampuisi häntä.
+
+Mutta mies seisahtuu hänen eteensä ja alkaa puhella äänettömiä
+sanoja. Aivan kuin Atalia. Kuinka nuo kaksi sopisivatkaan toisilleen!
+Kristyan liikuttaa vain huuliaan. Hän nostaa varovasti toista
+jalkaansa, jonka on satuttanut pudotessaan. Vasemmalla kädellään
+hän lyö oikeassa kädessään olevaa kivääriä; sitten hän ravistelee
+sitä kuin eväten, puristaa kätensä nyrkkiin Timaria kohti ja uhkaa
+etusormellaan. Tämä ilmenäytelmä tahtoo sanoa: Näin en sinua surmaa.
+Minä olen säästänyt sinulle toisen kuolintavan. Odotappa vain!
+
+Timar katsoo hänen jälkeensä hänen poistuessaan. Hänen silmänsä
+seuraavat miestä lumipeitteistä tietä pitkin aina järven
+jääkuvastimelle asti. Hän tuijottaa miehen jälkeen, kunnes tämä
+hopeanhohtoisella jää kentällä näyttää vain mustalta pisteeltä, joka
+liikkuu korkeiden vuorenhuippujen kaksoistorneja kohti.
+
+Zalavuorten yläpuolelle ilmestyy myrskypilviä. Timar ei huomaa niitä.
+
+Plattenjärven seutuvilla syntyy usein myrskyilmoja keskellä tyyntä
+ilmaa ja ilman mitään enteitä. Kalastajat, jotka etäisyydessä
+kuulevat puiden suhisevan, eivät ennätä palata takaisin Zala-rannalle.
+
+Myrsky ruoskii aaltoja, ajelee veneitä edessään ja heittää ne
+toiselle rannalle. Välistä rajuilma laantuu jo puolen tunnin
+kuluttua; tuulenmorsian on vain tahtonut tanssia koko piirin ympäri.
+Ja sitten tulee jälleen tyyni.
+
+Myrsky, joka nyt syöksyi vuoristosta, ajoi lumipilveä edellään. Tästä
+seuloutui neulanteräviä jääkristalleja esiin. Pilvi peitti vain
+puoleksi laajan näköalan, kätkien Tihanyn seudun, niemekkeen kallion
+kielekkeineen ja synkän luostarin pimeyteen, itäisten rantojen
+loistaessa kuutamossa.
+
+Myrsky vinkui ulvoen Arakin laakson puitten latvoissa. Vanhan linnan
+ilmaviirit natisivat, niin että luuli kuulevansa noiduttujen henkien
+valitushuutoja, ja kiihkeän tuulen laastessa Balatonin jäätä,
+houkutteli se siellä olevista jääkappaleista niin yliluonnollista
+soittoa, että luuli näkevänsä valittavia henkiä: ne ajoivat toinen
+toistaan ja valittivat paetessaan. Joku murisi hurjasti. Kenties se
+juuri ajoi toisia edellään.
+
+Keskellä tätä öistä, aavemaista soittoa tuntui Timarista kuin olisi
+hän etäältä kuullut myrskyn keskeltä hirvittävän huudon, sellaisen,
+jommoinen voi lähteä vain ihmisen huulilta. Kauhun, epätoivon,
+jumalanhäpäisyn huudon, joka herättää nukkujat unestaan ja saa tähdet
+vapisemaan. Muutamien sekuntien perästä se uudistui, mutta lyhyempänä
+ja heikompana, ja senjälkeen kuului taas vain myrskyn soittoa.
+
+Tämäkin vaikenee. Lumimyrsky pakenee. Myrsky ajaa sitä edellään. Se
+ei enää ulvo Arakin laakson puissa. Nekin sävelet, jotka syntyivät
+jääkappaleiden ympärillä leikkivästä tuulesta, häipyvät etäisyyteen
+kuolevaan sointuun. Taivas seestyy, ja kaikki hiljenee jälleen.
+
+Timarinkin povi on tyyntynyt.
+
+Hän on elämänsä uran päässä. Hänelle ei ole ainoatakaan tietä
+avoinna. Hän ei voi mennä eteenpäin eikä kulkea taaksepäin.
+
+Hän on paennut niin kauan kuin on voinut paeta. Nyt ammottaa kuilu
+hänen edessään eikä ole mitään vastakkaista rantaa.
+
+Koko hänen elämänsä vyöryi hänen eteensä kuin uni, ja hän tiesi nyt
+vihdoin heräävänsä tästä raskaasta unesta.
+
+Hänen ensimmäinen toiveensa omistaa tämä ihmeen ihana, rikas tyttö on
+ollut perustana hänen kohtaloonsa. Sille perustalle hän on rakentanut
+elämänsä kuin sfinksin arvoitukseen. Kun arvoitus on selvitetty
+syöksyy sfinksi kuiluun...
+
+Kuinka hän voisi enää elää senjälkeen kun hänet on paljastettu Timean
+ja Noëmin edessä!
+
+Syöstynä siitä korkeudesta, jossa häntä on pidetty kotona ja
+maailmassa useita vuosia, hallitsijan suosiossa ja kansalaisten
+kunnioituksen esineenä!
+
+Kuinka hän vielä kerran voisi katsoa sitä naista silmiin, joka hänen
+kilpakosijalleen on ylistänyt häntä niin kiihkeästi, kuinka hän nyt
+voisi tehdä sen, nyt, kun tämä nainen on saanut tietää hänen olevan
+vastakohdan sille kaikelle, jota hän on miehessään ihaillut, ja kun
+hän on saanut tietää miehensä koko elämän suureksi valheeksi?
+
+Ja kuinka hän voisi astua Noëmin eteen nyt kun tämä on saanut tietää
+hänen olevan Timean puolison? Kuinka hän nyt enää voisi ottaa Dodia
+syliinsä?
+
+Ei missään, ei missään koko maailmassa ole paikkaa, minne hän voisi
+paeta. Asia on kuten tuo mies sanoi: ei ole olemassa muuta keinoa
+kuin kääntää maailmalle selkänsä kuten hän, kieltää nimensä kuten
+hän, salaa varkain hiipiä kaupungista toiseen kuten hän, harhailla
+ympäri maailmaa.
+
+Mutta tunsipa Timar kuitenkin yhden paikan. Kuun. Tuon kylmän tähden.
+-- Mitä Noëmi sanoikaan? Ne, jotka olivat väkivaltaisesti riistäneet
+itseltään elämän, ne, jotka olivat lakanneet toivomasta, ne lähtevät
+sinne ja asuvat siellä. Ne lähtevät sinne, missä olemattomuus ympäröi
+heitä. Kun tuo mies on tullut Noëmin luo ja kertomuksellaan syössyt
+hänetkin epätoivoon, on hänkin varmaan pian seuraava miestään sinne
+-- pimeään tähteen.
+
+Timar tunsi rauhoittuvansa tästä ajatuksesta niin suuresti, että
+hän saattoi suunnata kaukoputkensakin vähenevää kuuta kohti, jonka
+loistavassa kehrässä vaihteli suuria, pyöreitä, tummia aukkoja, -- ja
+hän etsi itselleen yhden näiden suunnattoman suurten vuorenonkaloiden
+joukosta: "Siellä minä olen asuva, siellä olen odottava Noëmia!"
+
+Senjälkeen hän meni takaisin siihen huoneeseen, missä oli
+keskustellut seikkailijan kanssa.
+
+Kamiinissa näkyi vielä jätteitä tämän poltetuista vaatteita. Tuhassa
+näkyi vielä osia niitä. Timar pani uusia puita uuniin, jotta tuli
+hävittäisi niiden jätteet.
+
+Sitten hän kääri vaipan ympärilleen ja poistui talosta.
+
+Hän suuntasi kulkunsa Plattenjärveä kohti.
+
+Kuu valaisi ääretöntä jääkenttää. Jääaurinko, joka paistoi
+jäätasangolla.
+
+"Minä tulen, minä tulen!" huusi Timar. "Pian olen saava tietää, mitä
+sinä olet sanonut minulle. Sinä olet kutsunut minua ja minä olen
+pian oleva luonasi."
+
+Hän meni suoraa päätä jäärailoa kohti. Sen löysi helposti. Seipäät
+olkilyhteineen, jotka hyväsydämiset kalastajat olivat asettaneet
+sille paikalle, huomauttivat jo etäältä kulkijaparalle, että hänen
+olisi _vältettävä_ sitä. Timar taasen _etsi_ sitä.
+
+Tultuaan erään tällaisen varotusmerkin luo, hän pysähtyi, paljasti
+päänsä ja katsoi ylös taivaaseen.
+
+Vuosia oli kulunut siitä, kun hän oli rukoillut. Tällä hetkellä hän
+tuli ajatelleeksi sitä ylhäistä alkuolentoa, joka johtaa tähtien
+kulun ja kahlehtii myrskyn, ja joka on luonut toisen olennon, joka
+uhmaa Luojaansa: ihmisen.
+
+Nyt hän tahtoi kohottaa sielunsa tähän alkuolentoon.
+
+"Ikuinen voima! Sinua minä pakenen ja Sinun luoksesi tulen tällä
+hetkellä. Minä en tule valittamaan. Sinä johdatit minua, mutta
+minä poikkesin poluiltasi. Sinä varoitit minua, mutta minä en
+tahtonut kuunnella. Nyt olen joutunut näin pitkälle. Sokeasti
+totellen menen toiseen maailmaan. Sieluni on siellä kärsivä kylmässä
+olemattomuudessa. Minua rangaistaan siitä, että olen tehnyt
+onnettomaksi niin monta, jotka ovat minua rakastaneet ja tulleet
+omikseni. Ota Sinä, ijankaikkinen oikeus, heidät huostaasi! Minä olen
+tehnyt syntiä; senvuoksi minä nyt menen kuolemaan ja kiroukseen. --
+Ei kenkään heistä ole itse syypää kärsimyksiinsä, minä vain olen.
+Sinä ikuinen oikeus, joka olet johdattanut minut sinne, missä nyt
+olen, ole heitäkin kohtaan oikeudenmukainen. Suojaa, lohduta heikkoja
+naisia, heikkoa lasta! Mutta luovuta minut koston-enkeleille! -- Minä
+kiroan itseäni ja vaikenen ijäksi."
+
+Hän polvistui.
+
+Jään reunojen välillä vyöryivät Balatonin aallot. Levoton järvi
+ääntelee joskus tyynelläkin ilmalla, ja jäässäkin ollessaan se
+kohisee ja kuohuu kuin meri.
+
+Timar kumartui veden puoleen suudellakseen sitä niinkuin suudellaan
+äitiä ennen pitkälle matkalle lähtöä, niinkuin suudellaan
+pyssynpiippua ennenkuin murskataan sillä pää.
+
+Mutta juuri kun hän kumartui vedenpinnan yli, sukelsi ihmisen pää
+esiin aalloista!
+
+Ihmisen pää, jonka kasvot olivat ylöspäin.
+
+Otsan yli on sidottu musta huivi, joka peittää oikean silmän; toinen
+silmä, joka veristää, tuijottaa suoraan eteenpäin, ja avoimesta
+suusta kohisee vesi sisään ja ulos.
+
+Haamu sukelsi jälleen alas.
+
+Hetken perästä paisuivat aallot taaskin, aavekasvot näyttäytyivät
+uudelleen, ja punainen, jäykistynyt silmä tuijotti taas Timaria.
+
+Ja vielä kerran tuli pää näkyviin jään reunalle kadotakseen jälleen
+ainiaaksi jään alle, samalla kun jäykistynyt käsi kouristuksen
+tapaisesti koukistunein sormin silmänräpäyksen ajan pisti esiin
+vedestä.
+
+Timar hypähti puolihulluna polvistuneesta asennostaan ja tuijotti yhä
+veteen aavemaista olentoa etsien.
+
+Hänestä tuntui kuin se huutaisi häntä seuraamaan.
+
+Aallot vyöryivät jään reunojen välillä.
+
+Ja taasen kaikui etäältä henkimaailman urkujen tapainen soitto,
+jommoisen öinen myrsky lähetti enteenään. Siinä ulvonnassa, joka
+syntyy siitä, että myrskyn voima taittuu jäälohkareisiin, kuuluu
+näkymättömien henkien huokauksia ja valituksia, ja yhä äänekkäämmäksi
+paisuu aaveiden laulu.
+
+Ja taasen kaikuu ylimaallinen soitto yli koko jääkentän, ikäänkuin
+tuhansien harppujen kieliä tuolla alhaalla kosketeltaisiin, kunnes
+sävelet paisuen muuttuvat kuohuvaksi kohinaksi, ikäänkuin tuuli
+ajaisi vinhaa vauhtia alhaalla vedessä ja houkuttelisi aalloista
+ihmeellisiä, uuvuttavia sointuja. Myrskyn urkujen sävelet soivat
+mahtavina jään alla, hirvittävällä pauhulla lähtee kiinteä jääjoukko
+liikkeelle, ja voimakkaasta ilmanpaineesta jäärailo sulkeutuu jälleen.
+
+Timar syöksyi väristen polvilleen kasvot keinuvaa jääkuvastinta
+vasten.
+
+
+
+
+Neljästoista luku.
+
+KEN TULEE.
+
+
+Huurre oli tehnyt Vapaasta Saaresta hopeametsän. Jatkuvasti
+leijaileva sumu oli luonut joka oksaan lumikukkia. Sitten tulivat
+aurinkoiset päivät, jolloin puiden huurre muuttui jääksi, ikäänkuin
+koko saari olisi ollut lasista. Kristallien painosta riippuivat oksat
+alaspäin kuin kyynelpajuissa, ja tuulen värähdellessä metsän läpi
+löivät ne yhteen ja soivat kuin sadun lasipuutarha.
+
+Vain yksi polku johti vahvassa huurteessa olevan nurmen poikki
+mökille. Ja se kulkee sille paikalle, missä Terese lepää. Se on
+Noëmin ja pikku Dodin jokapäiväisen kävelyretken päämaali.
+
+Nykyään he kulkevat sinne kahden. Kolmas seuralainen, Almira, makaa
+mökissä vetäen viimeisiä hengenvetojaan. Luoti on tunkeutunut ruumiin
+jalompiin osiin, eikä ole mitään pelastuksen mahdollisuutta.
+
+On ilta. Noëmi sytyttää valon, vetää esiin rukkinsa ja alkaa kehrätä.
+Pikku Dodi on istuutunut hänen viereensä ja pitää olkia rukin pyörää
+vasten, leikkien tuulimyllyä. Almira makaa nurkassa ja voihkii kuin
+ihminen.
+
+"Äiti, kumarra päätäsi puoleeni", sanoo lapsi äkkiä, "minä tahdon
+kuiskata sinulle jotakin, niin ettei Almira kuule."
+
+"Eihän koira sanojasi muutoinkaan ymmärrä, Dodiseni."
+
+"Oi, hän kyllä ymmärtää. Hän ymmärtää kaikki. Sano minulle, kuoleeko
+Almira?"
+
+"Varmasti, rakkain pienokaiseni."
+
+"Mutta kuka meitä sitten suojelee, kun Almira kuolee?"
+
+"Jumala!"
+
+"Onko Jumala vahva?"
+
+"Vahvempi kaikkia muita."
+
+"Onko hän vahvempi kuin isä?"
+
+"Isäsikin voima on Jumalalta."
+
+"Entä sen häijyn miehen, jonka silmä oli sidottu?"
+
+"Hänenkin."
+
+"Miksi hyvä Jumala antaa hänellekin voimaa? Minä pelkään hänen
+tulevan takaisin. Hän tahtoo viedä minut pois."
+
+"Älä pelkää! Minä en anna kenenkään viedä sinua."
+
+"Mutta jos hän lyö meidät molemmat kuoliaaksi?"
+
+"Silloin me pääsemme molemmat taivaaseen."'
+
+"Almirakin?"
+
+"Ei, Almira ei pääse."
+
+"Miksikä ei?"
+
+"Siksi, että hän on eläin."
+
+"Entä pikku Louiseni?"
+
+"Ei hänkään pääse."
+
+"Voi, älä sano niin, hän osaa kevyemmin lentää taivaaseen kuin me."
+
+"Taivaaseen saakka se ei osaa lentää."
+
+"Siellä ei siis ole eläimiä eikä lintuja? No, silloin minä mieluummin
+jään tänne alas isän ja pikku Louisen kanssa."
+
+"Niin, jää, pikku sydänkäpyseni, jää!"
+
+"Eikö niin, että jos isä olisi täällä, hän löisi tuota häijyä miestä?"
+
+"Häijy mies juoksisi pakoon häntä."
+
+"Mutta milloin isä tulee takaisin?"
+
+"Jo talvella."
+
+"Kuinka sinä sen tiedät?"
+
+"Hän sanoi."
+
+"Onko kaikki, mitä isä puhuu, totta? Eikö hän milloinkaan valehtele?"
+
+"Ei, poikani, kaikki mitä hän puhuu, on totta."
+
+"Mutta onhan jo talvi."
+
+"Hän onkin pian oleva täällä."
+
+"Kunpa Almira ei vain kuolisi sillä aikaa!"
+
+Poika nousi jakkaraltaan ja meni vaikeroivan koiran luo.
+
+"Rakas Almira, älä kuole! Älä jätä meitä yksin tänne! Katsos,
+taivaaseen sinä et voi tulla kanssamme; sinä voit vain täällä
+alhaalla olla luonamme. Jää tänne! Kesällä minä rakennan sinulle
+kauniin talon pähkinäpuusta, sellaisen kuin isä rakensi minulle.
+Kaikesta ruuasta, jonka saan, annan puolet sinulle. Paina pääsi tähän
+polvelleni ja katsele kiltisti minua. Älä pelkää, minä en päästä enää
+sisään sitä pahaa miestä, joka ampui sinua. Kun kuulen hänen tulevan,
+sidon ovenrivan kiinni nuoralla, ja jos hän pistää kätensä sisään,
+lyön sen poikki pienellä kirveellä. Minä olen suojeleva sinua,
+Almira."
+
+Viisas eläin avasi kauniit silmänsä poikaa kohti ja löi hiljaa
+häntäänsä lattiaan. Sitten se huokasi syvään ikäänkuin olisi
+ymmärtänyt kaikki pojan puheen.
+
+Noëmi pysähdytti rukin, nojasi päätään käsiinsä ja tuijotti
+lepattavaa liekkiä.
+
+Roisto oli lähteissään jäähyväisiksi huutanut akkunasta:
+
+"Minä tulen vielä kerran takaisin ja silloin olen sanova sinulle,
+kuka se mies on, jota rakastat."
+
+Se, että hän tulisi takaisin on kyllin hirveä uhkaus; mutta mitä se
+merkitsee, että hän on sanova hänelle, kuka se mies on, jota hän
+rakastaa?
+
+Kukahan Mikael sitten on? Voiko hän sitten olla joku muu kuin se,
+joka hän sanoo olevansa? Mitähän tällä, maailman toiselta puolelta
+sukeltaneella aaveella voi olla sanottavaa hänestä? Oi, miksi ei
+Mikael ole tehnyt kuten hän, Noëmi, kerran oli toivonut: "parempi
+olisi, jos meidän välillämme olisi kolme jalkaa multaa."
+
+Noëmi ei ole mikään tylsä nainen. Hän on kasvanut korvessa ja oppinut
+luottamaan omiin voimiinsa. Suuren maailman hentomielisyys ei ole
+pilannut hänen hermojaan. Holoferneksen ja Sisseran olisi ollut, hyvä
+tietää, että teräs on vaarallinen ase naisen kädessä.
+
+Susiemo osaa puolustaa luolaansa -- koiraa vastaan. Sillä on kynnet
+ja hampaat.
+
+Tämän kiihoittavan kohtauksen jälkeen kantaa Noëmi alituisesti
+Mikaelin pöytäveistä povellaan. Tämä veitsi on teräväksi hiottu.
+
+Öisin hän sitäpaitsi sulkee oven suurella hirrellä, jonka asettaa
+oven eteen poikkipuolin, sitoen sen kiinni nuoralla.
+
+Niinkuin kohtalo säätää!
+
+Jos toinen tulee ensin, on hänestä tuleva onnellinen vaimo, Jumalan
+siunaama -- jos taas toinen saapuu ensin, tulee hänestä murhaaja,
+kirouksen lapsi. "Almira, miksi voihkit noin?"
+
+Koira-parka, joka taisteli kuoleman kanssa, kohotti vaivalloisesti
+päätään lapsen polvelta ja alkoi kaula ojossa nuuskia ilmaa. Se
+valitti ja voihki levottomasti, mutta vain käheitä korahduksia --
+ilonko vai vihanko äännähdyksiä, sitä ei voinut erottaa.
+
+Eläin vainusi jonkun lähestyvän.
+
+Kuka tulee?
+
+Onko se hyvä tai häijy mies? Elämänkö antaja, vaiko murhaaja?
+
+Ulkona yön pimeydessä kuuluu askelten kaiku huurteen peittämällä
+nurmikolla. Kuka tulee?
+
+Almira röhisee raskaasti. Se tahtoo nousta, mutta putoo alas; se
+tahtoo haukkua, mutta ei voi. Noëmi hypähtää penkiltä, pistää oikean
+kätensä kaulahuivin alle ja tarttuu veitseen. Kuka tulee?
+
+Kaikki kolme kuuntelee vaiti: Noëmi, Dodi ja koira.
+
+Nyt lähestyvät reippaat askeleet. Ah, nyt kaikki tuntevat ne. "Isä!"
+huutaa Dodi hymyillen. Noëmi rientää terävällä veitsellä katkaisemaan
+nuoran hirren ympäriltä, ja Almira kohoo etukäpälilleen ja haukahtaa
+äkkiä.
+
+Silmänräpäys senjälkeen lepäävät he toistensa sylissä: Mikael, Noëmi
+ja Dodi.
+
+Almira ryömii rakastetun isäntänsä luo, kohottaa vielä kerran päänsä
+hänen puoleensa, nuolaisee hänen kättään, syöksyy lattialle ja kuolee.
+
+"Etkö enää milloinkaan jätä meitä?" änköttää Noëmi.
+
+"Älä jätä meitä enää milloinkaan yksin tänne!" pyytää pikku Dodi.
+
+Mikael painaa molempia rintaansa vasten, ja hänen kyyneleensä
+vuotavat rakastettujen poskille.
+
+"En milloinkaan... en milloinkaan... en milloinkaan!..."
+
+
+
+
+Viidestoista luku.
+
+RUUMIS.
+
+
+Viimeiset maaliskuun päivät voittivat ankaran talven. Sade ja sumu
+sekä etelä-tuulet heikensivät Plattenjärven jään, joka sitten murtui
+rajulla pohjatuulella ja ajelehti Somogy-rannalle.
+
+Jäälohkareiden joukosta löysivät kalastajat ruumiin.
+
+Koko ruumis oli jo suureksi osaksi mädännyt; kasvonpiirteitä ei enää
+voitu tuntea. Kuitenkin saattoi mitä suurimmalla varmuudella päättää,
+ken se oli.
+
+Siinä olivat Mikael Timar von Levetinczyn maalliset jäännökset,
+hänen, joka hävisi niin äkkiä tuon kuuluisan nuotanvedon jälkeen,
+jolloin fogaschikuningaskin saatiin pyydykseen ja jonka kotiinpaluuta
+oli niin kauan odotettu.
+
+Ruumiissa saattoi tuntea kadonneen herran vaateparsia, hänen
+turkisreunaisen takkinsa, hänen paidannappinsa ja paitaan ommellut
+nimikirjaimet. Liivintaskussa on hänen kellonsa, johon hänen
+koko nimensä on poltettu emaljiin. Varmin todiste on kuitenkin
+povitaskusta löytynyt lompakko, joka on täyteen ahdattu seteleitä,
+sadan ja tuhannen guldenin seteleitä, joissa vielä näkyy leima, sekä
+lompakkoon ommeltu helmikirjailu: "Usko, toivo rakkaus", Timean omin
+käsin ompelema.
+
+Eräästä sivutaskusta löydettiin sitäpaitsi neljä nauhalla
+yhteensidottua kirjettä, joiden kirjoitus oli aivan kulunut pois.
+Kirjeethän olivat maanneet neljä kuukautta vedessä.
+
+Vähän aikaa sen jälkeen löysivät kalastajat Füred-rannalla herra
+Levetinczyn kaksoispyssyn, joka jäi heidän verkkoonsa. Se selvitti
+kaiken.
+
+Vanha Galambos muisti nyt varsin hyvin kaiken.
+
+Armollinen herra oli itse sanonut hänelle, että jos kettuja ja susia
+tulisi yön aikana railon luo, menisi hän itse ulos pyssyineen ja
+ampuisi luodin niiden turkin läpi.
+
+Nyt muistivat useat muutkin lumimyrskyn raivonneen sinä yönä
+Balaton-järvellä, tosin vain lyhyen ajan. Epäilemättä oli tämä
+aiheuttanut armollisen herran onnettomuuden. Hän ei ollut huomannut
+railoa, oli pudonnut veteen ja joutunut jään alle.
+
+Vanha Galambos, joka nukkui vähän öisin kertoi myös kuulleensa
+myrskyn mylvinnän seasta hirveän hätähuudon.
+
+Että niin erinomaisen ja arvossapidetyn miehen pitikin kuolla niin
+kamala kuolema!
+
+Ensi tiedon onnettomuudesta saatuaan matkusti Timea itse Siofolkiin
+ollakseen läsnä laillisessa tutkinnossa.
+
+Nähdessään miehensä vaatteet pyörtyi hän kaksi kertaa ja hänet
+saatiin töin tuskin henkiin jälleen. Siitä huolimatta hän kesti
+loppuun saakka. Hän oli läsnä silloin kun muuttunut ruumis laskettiin
+lyijyarkkuun ja kyseli innokkaasti vihkisormusta, mutta sitä ei
+löytynyt. Ruumiista puuttuivat sormet.
+
+Timea kuletutti kalliit jäännökset Komorniin ja panetti hänet
+perhehautaan kaikella sillä komeudella, jonka protestanttisen kirkon
+hautausmenot sallivat. Kaikki neljä kirkkoaluetta oli edustettuna
+lähetystöjen välityksellä; transdanubilainen ylikaitsija piti
+ruumispuheen, ja Komornin pappi puhui arkun ääressä kirkon laivassa,
+joka oli verhottu mustalla kankaalla ja koristettu asekilvellä.
+Paavin kollegion kuoro suoritti hautauskulun. Mustalla sametilla
+verhotussa arkussa olivat hänen nimikirjaimensa hopeakirjaimin
+kirjoitetut; sen päällä olivat hänen aatelismiekkansa ja unkarilaisen
+Pyhän Stefanin ristin, italialaisen Pyhän Mauritiuksen ristin,
+ja brasilialaisen Annunciata-ristin koristeet. Arkun kantoivat
+ruumisvaunuihin kaupungin senaattorit ja komitaatin luottamusmiehet.
+Paariliinan hopeatupsuja kannattivat varagespanit. Ruumisvaunujen
+kahden puolen astuivat kaupungin arvohenkilöt. Niiden edessä marssi
+kaupungin koulunuorisoa, pappeja ja jumaluusopin ylioppilaita, nämä
+viimemainitut lippuineen; senjälkeen unkarilainen ja saksalainen
+kansalaiskaarti virkapuvussa, aseissa, hillityn rummun päristessä.
+Arkkua seurasivat kaupungin ylhäiset naiset surupuvussa, ja niiden
+joukossa sureva leski valkoisin kasvoin ja itkettynein silmin sekä
+maan ja keisarikaupungin huomatuimmat miehet ja sotilasarvohenkilöt;
+lähettipä hänen majesteettinsakin lähetin edustamaan itseään
+kuuluisan miehen hautajaisiin. Ja jäljessä seurasi silmän
+kantamattomiin ihmisjoukko. Kellojen soidessa kulki kulkue hitaasti
+koko kaupungin läpi. Ja kaikki kellot ja kaikki kielet julistivat,
+että nyt haudattiin miestä, jonka vertaista ei enää syntyisi: kansan
+hyväntekijää, kansansa ylpeyttä, uskollista puolisoa, suurenmoisten
+lahjoitusten tekijää.
+
+Kultapoikaa kannettiin hautaan.
+
+Miehet, naiset ja lapset, jotka ovat seuranneet jalan koko kaupungin
+läpi, menevät myös hautuumaalle.
+
+Ataliakin on ruumissaatossa.
+
+Kun arkku kannetaan alas avattuun hautakammioon, seuraavat syvästi
+surren miehen lähimmät sukulaiset, ystävät ja ihailijat myös sinne.
+
+Niiden joukossa on myös majuri, herra Katshuka.
+
+Tungoksessa kapeilla portailla hän joutuu läheltä koskettamaan
+Timeaan -- ja Ataliaan.
+
+Kun taas noustaan haudasta, heittäytyy Atalia sille päällysarkulle,
+johon ruumisarkku on laskettu ja toivoo, että hänetkin haudattaisiin
+sinne.
+
+Onneksi on herra Johan Fabula käsillä.
+
+Hän ottaa kaunottaren syliinsä ja kantaa hänet päivänvaloon ja kertoo
+hämmästyneelle kansanjoukolle, miten suuresti neiti rakasti autuaasti
+eronnutta vainajaa, joka oli ollut hänen toinen isänsä.
+
+Puolen vuoden perästä pystytetään kirkkomaalle kallisarvoinen
+muistokivi, jossa luetaan seuraava kirjoitus kultakirjaimin
+kirjoitettuna:
+
+                    Tässä lepää
+            Korkea- ja jalosukuinen herra
+            _Mikael Timar von Levetinczy_.
+
+    kuninkaallinen neuvos, useiden komitaattien edustaja, Pyhän
+    Stefanin-, Pyhän Mauritiuksen- ja Annucciataristin ritari, suuri
+    isänmaanystävä, tosi kristitty, esimerkiksi kelpaava puoliso,
+    köyhien isä, isättömien ja äidittömien suojelija, koulujen
+    ylläpitäjä, kirkon tuki, kaikkien tuttaviensa itkemänä, uskollisen
+    puolisossa Timean ikuisesti kaipaamana.
+
+Graniittijalustalla seisoo alabasteripatsas, nainen maljakko
+käsivarrellaan. Kaikki sanovat, että tämä patsas on elävä kuva
+Timeasta.
+
+Ja Timea menee joka päivä hautuumaalle tuoreita seppeleitä mukanaan
+ja kastelee kukkaset, jotka tuoksuvat niin ihanasti siellä
+ristikkoaidan sisällä. Hän vuodattaa niille kylmän vesisuihkun -- ja
+kuumia kyyneleitä...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Teodor Kristyan ei kait milloinkaan olisi uneksinut, että hänelle
+kuoltuaan osoitettaisiin niin suurta kunnioitusta.
+
+
+
+
+Kuudestoista luku.
+
+SOHVI-ROUVA.
+
+
+Kaunis leski suri syvästi. Hän ei milloinkaan käynyt seuroissa eikä
+milloinkaan vastaanottanut vieraita kotona. Kadulla hän esiintyi vain
+surupuvussa, tiheä harso kasvoillaan.
+
+Komornin väki koetti arvailla, miten kauan tätä kestäisi. Kokonaisen
+vuoden kenties siitä päivästä laskien, jolloin Timar sai niin
+onnettoman lopun. Vuosi meni umpeen talvella. Senjälkeen tuli
+laskiaiskarnevaalien aika. Mutta Timea ei silloinkaan luopunut
+surupuvustaan eikä ottanut osaa mihinkään tanssiaisiin. Komornin
+yleinen mielipide asetti nyt toisen määräpäivän. Timea laski
+luultavasti suruvuoden hautajaispäivästä alkaen, sillä siitä
+oikeastaan alkoi hänen leskeytensä. Tämäkin määräaika kului
+umpeen, kevät oli jo tullut, mutta Timea kävi yhä surupuvussa eikä
+milloinkaan kukaan käynyt hänen luonaan.
+
+Yleinen mielipide alkoi nyt käydä kärsimättömäksi; kuinka kauan,
+kysyttiin, jatkuisi tätä?
+
+Eniten suuttumusta herätti se seikka, ettei hän vastaanottanut
+miesvieraita.
+
+Eräänä aamuna käveli Sohvi-rouva torilla kori käsivarrellaan ja tinki
+maalaisvaimojen kanssa kanojen hinnasta. Oikeastaan hän oli vain
+ostavinaan, hän ei ostanut mitään, vaan selitti kaiken olevan liian
+kallista. Hänen ajatuksensa olivat koko ajan suunnatut siihen, miten
+hän saattaisi hiipiä "Angliaan" kenenkään huomaamatta. Siellä hän
+kulki pensaston suojassa kiertävää kiertotietä ja katseli lakkaamatta
+ympärilleen tutkiakseen, huomasiko kukaan häntä. Vihdoin hän äkkiä
+pujahti erääseen yksinäiseen taloon, jonka portin päälle oli maalattu
+kaksoiskotkan kuva.
+
+Herra Katshuka asui yhä siellä. Hän ei ollut majuriksi tultuaan
+muuttanut siitä asunnosta, jossa oli viettänyt luutnanttiaikansa. Hän
+ei tarvinnut suurempaa.
+
+Portti oli auki, samoin ovikin ja akkuna pienessä huoneessa. Herrat
+upseerit eivät kahdesta syystä pelkää varkaita.
+
+Sohvi-rouva tapasi herra Katshukan yksin huoneessa, missä hän juuri
+oli tarkastelemassa suurenmoisia linnoitussuunnitelmia.
+
+"Hyvää päivää, herra majuri! Pyydän anteeksi epäkohteliaisuuttani,
+että käyn sisään. Sattumalta kuljin ohi ja näin akkunoiden sekä
+ovien olevan auki. Oi, kuinka helposti voisi varas hiipiä sisään,
+ajattelin mielessäni, minäpä sanon palvelijalle, että hän sulkee
+oven. Ja kas, sillein tapaankin itse herran... Kiitos hyvyydestänne!
+No, jotta en veisi unta talosta, istuudun vähäksi aikaa. Siitä on
+sitäpaitsi vuosi ja päivä, kun puhuin majurin kanssa viimeksi. Oi,
+te olette aivan liian hyvä, herra majuri! Istuudunko tähän viereenne
+sohvaan? Minä panen vain ensin korini syrjään. Siinä on vain muutamia
+munia. Minä ostan itse kaikki, sillä jos sellaiset asiat jättää
+palvelusväen toimeksi, niin saa maksaa kaikesta kalliimman hinnan.
+Ja sitten ovat nykyajan piiat niin ylpeitä, etteivät he tahtoisi
+mistään hinnasta kantaa koria. Se hävettää heitä. Itse en minä häpeä.
+Ne, jotka tuntevat minut, tietävät hyvin, kuka heidän edessään on.
+Eikö totta, majuri, että te ette välitä siitä? Kuinka voisittekaan?
+Mehän olemme vanhoja tuttuja. Muistatteko vielä, majuri, kun istuitte
+vesiruukun päällä keittiössä ja poimitte paahdettuja maissijyviä
+virkatakistanne, ja kun minä sanoin teille kertoneeni tyttöhupakolle,
+mitä kaste oli? Mutta silloin pulminkin aivan muita asioita, kun
+herra majuri, joka silloin oli vain luutnantti, astui sisään. Jaa,
+jaa, jospa tietäisitte, mitä minä silloin juttelin! Mutta siitä
+on kokonainen ikuisuus ja sen jälkeen on maailmassa tapahtunut
+suuria ihmeitä. Eikö herra von Levetinczyn kuolema ollut kauhea!
+Timea-parka! Hän ei ole senjälkeen löytänyt rauhaa ei yöllä eikä
+päivällä. Pelkään hänen pian seuraavan miestään, ja se olisi todella
+vahinko. Sellainen enkeli! -- Hän ei milloinkaan ota vastaan herroja.
+Sata kertaa päivässä hän pysähtyy herra Levetinczyn suuren kuvan
+eteen ja katselee sitä kauan. Sitten hän ottaa esiin hänen viimeisen
+kirjeensä, jonka herra Levetinczy lähetti suuren kalan kera ja lukee
+sen läpi. Ja sitten hän kysyy minulta: 'Kuule, Sohvi-äiti, eikö
+sinusta ole ihmeellistä, että tämä kirje on kirjoitettu niin iloiseen
+sävyyn?' Hän suree aivan liian paljon, tuo nuori, kaunis leski.
+Minun käy sääliksi häntä raukkaa; minä toivoisin hänen ojentavan
+kätensä jollekin hyvälle kunnon miehelle. Minunkin etujeni mukaista
+olisi, että hän tekisi niin. Tietäkää, herra majuri, tyttäreni sanoo
+aina, että jos Timea menisi naimisiin sen miehen kanssa, jota hän
+ajattelee, niin hän ei enää hetkeksikään jäisi taloon, vaan ottaisi
+ensimmäisen vastaantulevan kosijan, oli se sitten talonpoika tai
+herra, nuori tai vanha, sileäkasvoinen tai rokonarpinen. Hän heti
+paikalla suostuisi menemään naimisiin. Ja siitä ei suinkaan kukaan
+iloitsisi niinkuin minä. Ei senvuoksi, että silloin muuttaisin
+tyttäreni luo. Varjelkoon! Minä jäisin Timean luo. Vaikka Ataliasta
+tulisi kuinka rikas hyvänsä ja Timeasta köyhä, jäisin kuitenkin
+Timean luo. Sillä, uskokaa minua, minä en enää voi kestää tyttäreni
+kanssa. Ei tosin ole kaunista, että äiti moittii tytärtään. Mutta
+minä tiedän, kenelle puhun. On totta, että olen hänen äitinsä, että
+olen synnyttänyt hänet maailmaan. Hän olikin hyvä lapsi ennenkuin
+hänet riistettiin minulta, ennenkuin hänen isänsä hemmoitteli hänet
+piloille ja maailma pani hänen päänsä pyörälle. Mutta nyt minun
+elämäni hänen kerallaan on helvetti. Hän vainoo minua koko päivän
+aivankuin minä olisin ainoa, johon hän saattaisi koetella vihaansa.
+Hän nipistää ja töykkii minua, ja lyö, mihin sattuu. Hänen takiaan en
+uskalla poistua keittiöstä. Vaikka kutsuisin häntä mitä suloisimmilla
+hyväilysanoilla, ei hän ole kuulevinaan minua. Aterian aikana hän
+myrkyttää joka suupalan minulta, niin että kahveli putoo kädestäni.
+Koko yö on minun paikattava hänen vaatteitaan, jotka hän päivällä
+itse tahallaan on repinyt ollakseen repaleisen näköinen. Öisin hän
+ei anna minun nukkua. Hän asettaa kynttilän silmäini eteen, ja
+lukee aamuun asti. Ja älkää uskoko, että hän avaa kirjan lehdet
+yhdellä kertaa; hän tekee sen lehti lehdeltä, joten minä sata kertaa
+nukahdettuani herään paperin kahinaan, ja jos valitan sitä, näyttää
+hän kieltään. Kerran olin pannut pumpulia korviini saadakseni nukkua
+rauhassa. Mitä hän silloin teki? Hän pani särkyä vastaan niskalleen
+aikomansa sinappitaikinan jalkojeni alle, niin että nämä herätessäni
+olivat rakoilla. Ja muitakin kepposia hän tekee minulle. Hän tietää
+minun varsin hyvin pelkäävän aaveita. Mitä hän siis tekee? Hän pukee
+luudan aaveeksi ja asettaa sen oven eteen, niin että minä saan
+kouristuksia säikähdyksestä astuessani huoneeseen. Palvelijoiden
+aikana hän kohtelee minua niin huonosti, etteivät nämä voi
+kunnioittaa minua. Oi, mitä kaikkea minun on kärsittävä! Aina hän on
+keittäjättären puolella minua vastaan. Mitä minun onkaan siedettävä
+hänen puoleltaan! Pahinta on se, kun minä suurena juhlapäivänä otan
+esiin rukouskirjani rukoillakseni; silloin hän istuutuu pöydän ääreen
+minua vastapäätä ja alkaa mutista kirouksia: 'Piru ja helvetin tuli,
+kuolema ja rutto, murha ja tulipalo, myrkky ja tikari, häpeä ja
+turmio, kaikenlaatuinen hätä ja tuomio tulkoot tämän talon ylitse!
+Amen!' Sitä hän rukoilee hyväntekijälleen. Mutta heti sen jälkeen
+hän Timean edessä matelee ja supattelee hunajanmakeita sanoja
+puhutellessaan tätä. Ah, herra majuri, minä jo pelkään nukkua samassa
+huoneessa Atalian kanssa. Suokoon Jumala hänen ottavan ensimmäisen
+vastaantulevan kosijan! Juuri nyt tarjoutuu oiva tilaisuus. Se on
+tosin vain herra Johan Fabula, jonka vaimo kuoli viime vuonna, eikä
+hän enää ole eilispäivän lapsia. Mutta hän on hyvissä varoissa --
+joku aika sitten hänet valittiin virkaatekeväksi kuraattoriksi
+-- hänen varallisuutensa arvioidaan neljäänkymmeneen tuhanteen
+guldeniin; hän pystyy kunnolla elättämään vaimonsa. Kaikki lapset
+ovat jo täysikasvuisia ja ulkona maailmalla. Atalia saisi varmasti
+hyvät päivät. Megyereskadun varrella on hänellä talo niin kaunis
+kuin kenenkä muun tahansa. Sitäpaitsi on hän poissa kotoa kahdeksan
+kuukautta vuodesta."
+
+"Olen vakuutettu siitä, että Atalia ottaisi hänet harmissaan, jos
+Timea menisi naimisiin aikomansa miehen kanssa. Ah, silloin saisin
+minäkin rauhan. Minä jäisin Timean luo. Mutta ei siitä mitään tule,
+niin kauan kuin toinen ei poistu talosta eikä toinen tule sinne,
+vaan kumpikin istuu omassaan suremassa. Ei sen puolesta, että minä
+olisin tullut tänne tuomaan jotain sanaa. Jumala varjelkoon minua
+siitä, ei se ole ensinkään tapaistani! Mutta minä en voi vaieta
+erästä asiaa, jonka näinä päivinä olen saanut selville. Tietäkää,
+että minä joka aamu laitan Timean vuoteen. Sitä en salli kenenkään
+muun tekevän; en voi sallia palvelijoiden käsineen koskettelevan
+näitä hienoja, koruompelein kaunistettuja tyynynpäällisiä. No,
+äskettäin kohottaessani alinta tyynyä, mitä löysinkään sieltä?
+Sapelinkahvan, jossa oli kiinni taittunut terä. Timea oli varmaan
+tällä kertaa unohtanut sen sinne. Luultavasti pitää hän joka yö
+taittunutta sapelia päänsä alla. Hän nukkuu sen päällä. Kertoessani
+siitä Atalialle, nipisti hän minua käsivarteen, niin että minulla on
+vielä nytkin sinelmä siitä, ja hän uhkasi ottaa minut hengiltä, jos
+kertoisin siitä jollekin. Niinkuin päähänikään pistäisi ilmaista sitä
+kenellekään! En kenellekään ihmiselle maailmassa kertoisi sitä! Sanon
+vain: 'Oi, jospa sapelin entinen omistaja vain ymmärtäisi, mitä hänen
+nyt on tehtävä!'"
+
+Sohvi-rouva piti tämän pitkän puheen hetkeäkään levähtämättä ja
+antamatta majurin kertaakaan keskeyttää itseään.
+
+Kun puhetulva vihdoinkin lakkasi, sanoi Katshuka:
+
+"Sohvi-äiti, sapelin entinen omistaja tietää, niitä hänen on tehtävä.
+Jos rouva von Levetinczy olisi eronnut miehestään ja olisi nyt köyhä,
+vailla omaisuutta, niin olisi sapelin omistaja rientänyt _ojentamaan_
+hänelle kätensä. Mutta nyt, kun rouva Levetinczy on rikas leski, joka
+on perinyt miljoonia miehensä jälkeen, ei sapelin entinen omistaja,
+joka on köyhä raukka, voi mennä rikkaan naisen luo _pyytämään_ hänen
+kättään."
+
+"Oi, kuinka sapelin omistaja on muuttanut luontoa!" huokasi
+Sohvi-rouva. "Ollessaan kihloissa Atalian kanssa hän ei tahtonut
+viedä tätä vihille ennenkuin satatuhatta guldenia oli pöydällä."
+
+"Hm! Eikö juuri Atalian äiti sanonut, että jäisi Timean luo, vaikka
+Timeasta tulisi köyhä ja Ataliasta upporikas?"
+
+"Se on totta, niin olen sanonut, vaikka olen hänen äitinsä. Herra
+majuri on oikeassa. -- No, jos sapelin entinen omistaja ei tiedä,
+mitä hänen on tehtävä, niin tietää sen nykyinen omistaja."
+
+Ja sitten Sohvi-rouva pyysi tuhannesti anteeksi, että oli vaivannut,
+ja sitten taas tuhannesti siitä, että ei voinut enää jäädä, sillä
+hänen oli tehtävä satoja ostoksia torilla.
+
+Sitten otti hän korinsa ja pujahti ulos kaksoiskotkan koristamasta
+portista. Mutta hän ei ostanut mitään torilta, vaan kiirehti suoraa
+tietä kotiin.
+
+
+
+
+Seitsemästoista luku.
+
+DODIN KIRJE.
+
+
+Puolitoista vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin Timar asettui
+asumaan Vapaalle Saarelle. Hän ei ollut ollut päivääkään poissa
+sieltä tänä aikana.
+
+Suuria asioita oli ennättänyt tapahtua. Dodi oli oppinut
+kirjoittamaan!
+
+Onpa se ilo, kun pienokainen piirtelee ensimmäiset harakanvarpaansa
+liidulla penkkiin! Hänelle sanellaan kirjaimet. "Kirjoita h, e, v, o,
+n, e, n, ja äännä ne kaikki yhdessä." Kuinka ihmeissään hän onkaan
+siitä, että niistä tuli hevonen, vaikka hän ei olekaan piirtänyt
+mitään hevosta. Ja vielä suurempi on ilo, kun hän puolentoista
+vuoden kuluttua kirjoittaa kauniille, viivoitetulle paperille
+syntymäpäiväonnittelun äidilleen.
+
+Tämä on arvokkaampi teos kuin Kleopatran obeliski, joka on
+kirjoitettu täyteen hieroglyyfejä.
+
+Kun Dodin ensimmäinen syntymäpäiväonnittelu vapisi Noëmin kädessä,
+sanoi hän kyynelsilmin Mikaelille:
+
+"Hän saa aivan samanlaisen käsialan kuin sinä."
+
+"Missä sinä olet nähnyt minun käsialaani?" kysyi Mikael hämmästyneenä.
+
+"Ensinnäkin niissä ohjeissa, joita olet antanut Dodille. Ja
+sitäpaitsi siinä luovutuskirjassa, jossa lahjoitit meille saaren.
+Oletko jo unhoittanut sen?"
+
+"Olenpa niinkin; siitä on nyt kauan."
+
+"Ja nyt sinä et enää kirjoita kenellekään."
+
+"En kenellekään."
+
+"Nyt sinä olet puolitoista vuotta oleskellut saarella. Eikö sinulla
+enää ole mitään tekemistä maailmassa?"
+
+"Ei, eikä tule olemaankaan."
+
+"Kuinka sitten liikeasioittesi on käyvä?"
+
+"Tahtoisitko mielelläsi tietää sen?"
+
+"Oi, tietysti. Se ajatus vaivaa minua, että niin ymmärtäväinen ja
+kunnon mies, kuin sinä olet, nyt on suljettu tänne ahtaalle saarelle.
+Ellei sinulla ole muuta syytä jäädä saarelle kuin se, että rakastat
+meitä niin suuresti, niin surettaa minua rakkautesi."
+
+"Hyvä on, Noëmi. Minä sanon sinulle, mikä olen ollut maailmassa, ja
+miksi tahdon jäädä tänne. Sinä olet saava tietää kaikki. Kun sinä
+tänä iltana olet pannut pojan nukkumaan, niin tule sitten luokseni
+kuistille; siellä olen kertova sinulle kaikki. Sinä olet värisevä,
+hämmästyvä kuulemastasi. Mutta lopuksi olet antava minulle anteeksi,
+niinkuin Jumalakin antoi anteeksi lähettäessään minut tänne."
+
+Illallisen jälkeen pani Noëmi Dodin nukkumaan ja tuli sitten istumaan
+Mikaelin viereen lehmuksesta tehdylle penkille ja pani kätensä hänen
+käsivarrelleen.
+
+Kuu paistoi heidän päälleen puiden lehvien lomitse. Nyt se ei enää
+ollut aavetähti, eikä itsemurhaajien jäinen paratiisi, vaan hyvä
+ystävä ja tuttu.
+
+Ja nyt Mikael kertoi kaikesta, mikä elämässä oli häntä kohdannut.
+
+Hän kertoi Noëmille salaperäisen matkustajan äkillisestä kuolemasta,
+laivan haaksirikosta ja löydetyistä aarteista.
+
+Hän kertoi, miten rikas ja mahtava mies hänestä oli tullut, miten
+hänen laivansa olivat kallisarvoisin lastein purjehtineet toisesta
+maailmasta toiseen, miten monta taloa hänellä oli ollut ja miten
+kunniassa pidetty hän oli ollut koko maassa.
+
+Hän kertoi myös menneensä naimisiin Timean kanssa.
+
+Hän kuvaili sitten Timean suruja ja kärsimyksiä. Hän puhui Timeasta
+kuin pyhimyksestä. Ja kuvaillessaan täysin avomielisesti, miten hän
+tuona iltana oli vartioinut Timeaa salaisesta piilopaikasta ja kuinka
+vaimo oli puolustanut puolisoaan rakastetulleen ja vastoin sydäntään,
+oi, kuinka Noëmi silloin itki, kuinka vuolaana hänen kyyneleensä
+valuivat Timean tähden!...
+
+Senjälkeen Mikael kertoi, mitä hänen itsensä oli ollut kestettävä
+tässä kauheassa asemassa, josta ei voinut vapautua, kun toisaalta
+hänen asemansa maailmassa, hänen rikkautensa ja Timean uskollisuus
+pitivät häntä vankina, jotavastoin hänen rakkautensa, hänen onnensa
+ja hänen sielunsa unelmat vetivät häntä toisaalle. Oi, kuinka
+lohduttikaan häntä silloin Noëmi suloisilla suudelmillaan!...
+
+Ja kun hän lopuksi kuvaili tätä kauhujen yötä, jolloin seikkailija
+näyttäytyi hänen autiossa linnassaan ja epätoivo vei hänet haudan
+partaalle, ja kun hän, katsoessaan alas aaltoihin, näkikin omien
+piirteidensä sijasta vainoojansa elottomien kasvojen tuijottavan
+vastaansa vedestä, ja Jumalan käsi äkkiä sulki jäähaudan suun häneltä
+-- oi, kuinka kiivaasti Noëmi silloin painoi häntä povelleen,
+ikäänkuin hän olisi tahtonut pitää hänestä kiinni, niin että hän ei
+olisi pudonnut hautaan!
+
+"Näetkö nyt, mitä olen jättänyt taakseni maailmaan ja mitä olen
+löytänyt täältä? Voitko antaa minulle anteeksi sen, mitä olet
+kärsinyt tähteni ja mitä olen rikkonut sinua vastaan?"
+
+Noëmin suudelmat ja kyyneleet antoivat hänelle vastauksen.
+
+Rippi oli kestänyt kauan. Lyhyt kesäyö oli kulunut ja aamu jo sarasti
+Mikaelin lopettaessa kertomuksensa.
+
+Hän sai synninpäästön.
+
+"Rikokseni on nyt sovitettu", hän sanoi, "Timea on saanut takaisin
+rikkautensa ja vapautensa. Roistolla on minun vaatteeni ja hänellä
+oli lompakkonikin; hänen ruumiinsa on luultavasti haudattu minuna, ja
+Timea on nyt leski. Mutta sinulle olen antanut sieluni ja sinä olet
+vastaanottanut sen. Nyt on kaikki tasotettu."
+
+Noëmi tarttui Mikaelin käsivarteen ja vei hänet sisään nukkuvan
+lapsen luo.
+
+Poika heräsi suudelmiin ja avasi silmänsä, ja huomatessaan, että
+oli jo aamu, polvistui hän vuoteessaan sanoen kädet ristissä
+aamurukouksensa.
+
+"Rakas Jumala, siunaa minun hyvää isääni ja hyvää äitiäni!"
+
+... "Kaikki on jo sovitettu, Mikael... Toinen enkeli rukoilee
+vuoteesi vieressä, toinen haudallasi, että tulisit onnelliseksi..."
+
+Noëmi puki pikku Dodin ylle vaatteet, ja sitten hänen katseensa
+viipyi miettiväisenä Mikaelissa. Hän tarvitsi aikaa tottuakseen
+kaikkeen, mitä oli kuullut.
+
+Naisilla on kuitenkin nopea käsityskyky.
+
+Hän sanoi äkkiä puolisolleen:
+
+"Mikael, yksi velka on sinulla vielä maksamatta maailmassa."
+
+"Mikä velka? Ja kenelle?"
+
+"Sinä olet velkaa Timealle sen salaisuuden, jonka tuo toinen nainen
+ilmaisi sinulle."
+
+"Minkä salaisuuden?"
+
+"Että eräs ovi johtaa hänen makuuhuoneeseensa salaisesta käytävästä.
+Sinun on ilmaistava se hänelle. Tämän käytävän kautta voi kuka
+tahansa tulla hänen luokseen hänen nukkuessaan tai ollessaan yksin."
+
+"Mutta eihän kukaan muu, paitsi Atalia, tiedä siitä."
+
+"Eikö siinä ole kylliksi?"
+
+"Mitä ajattelet?"
+
+"Mikael, sinä et tunne meitä naisia. Sinä et tiedä, millainen tämä
+Atalia on, mutta minä tiedän. Äsken valuivat kyyneleeni Timean
+tähden, siksi että hän kärsii -- siksi ettei hän rakasta sinua, siksi
+että sinä olet minun; mutta jos hänellä olisi samat tunteet sinua
+kohtaan ja sinä hänen tähtensä hylkäisit minut, kuten tuo toinen mies
+hylkäsi toisen tytön, oi, silloin varjelkoon Jumala minua milloinkaan
+näkemästä häntä nukkuvana edessäni!"
+
+"Noëmi, sinä pelotat minua!"
+
+"Sellaisia olemme. Etkö sitä tiennyt? Riennä joutuin ilmaisemaan asia
+Timealle. Tahdon Timean tulevan onnelliseksi."
+
+Mikael suuteli Noëmia otsalle.
+
+"Sinä rakas, hyvä lapsi! Minähän en saata kirjoittaa Timealle, sillä
+silloin hän tuntisi käsialani, eikä voisi olla leski, enkä minä se
+ylösnoussut kuollut, joka olen mennyt paratiisin autuuteen."
+
+"Siinä tapauksessa minä kirjoitan hänelle."
+
+"Ei, ei, ei! Sitä en salli. Minä olen antanut hänelle kultaa ja
+timantteja, mutta sinulta hän ei saa saada edes yhtä kirjainta.
+Se kuuluu minun kalleuksiini. Minä en ole antanut sinulle mitään
+Timealta, en myös anna hänelle mitään sinulta."
+
+"Hyvä on", sanoi Noëmi hymyten, "minä tiedän kolmannen, joka osaa
+kirjoittaa. Pikku Dodi saa kirjoittaa tuon kirjeen Timealle."
+
+Timar purskahti äänekkääseen nauruun tämän ehdotuksen kuullessaan.
+
+Kokonainen maailma huumoria, lapsellista yksinkertaisuutta, autuasta
+ylpeyttä ja syvintä vakavuutta mahtui noihin sanoihin:
+
+"Pikku Dodi on kirjoittava Timealle ja varoittava häntä vaarasta."
+
+Pikku Dodi... Timealle!
+
+Timar nauroi niin että kyyneleet tulivat hänen silmiinsä.
+
+Mutta Noëmi otti asian vakavalta kannalta. Hän kirjoitti itse
+konseptin, ja Dodi kirjoitti puhtaaksi kauniisti ja virheettömästi
+vakavat rivit viivoitetulle paperille. Tietenkään hän ei käsittänyt
+kirjoittamastaan yhtään mitään.
+
+Noëmi, joka oli antanut hänelle kaunista, tummansinertävää mustetta,
+joka oli keitetty pihlajan lehdistä, sulki kirjeen valkoisella
+vahalla, ja kun talossa ei ollut minkäänlaista sinettiä eikä
+siihen tarkoitukseen soveltuvaa rahaa, niin pyydysti Dodi kauniin,
+kullanvihreän kovakuoriaisen ja kiinnitti sen vahaan.
+
+Kirje annettiin eräälle hedelmäkauppiaalle, joka vei sen postiin.
+
+Pikku Dodin kirje Timealle lähti.
+
+
+
+
+Kahdeksastoista luku.
+
+"SINÄ TAITAMATON!"
+
+
+Timealla oli toinenkin ristimänimi, Susanna. Toisen hän oli saanut
+kreikkalaiselta äidiltään, toisen kasteessa. Hän käytti jälkimmäistä
+silloin kun hänen oli pantava nimensä johonkin asiakirjaan, ja hänen
+nimipäiväänsä vietettiin myös sen nimisenä päivänä.
+
+Maalaiskaupungeissamme pidetään nimipäiviä juhlapäivinä. Sukulaiset
+ja tuttavat tulevat kutsumatta, vieläpä velvollisuudestakin
+nimipäiviä viettävän luo missä heidät otetaan vieraanvaraisesti
+vastaan. Muutamat ylhäiset perheet olivat tosin jo siihen aikaan
+ottaneet tavaksi lähettää kutsukortteja niihin kutsuihin, joita
+vietettiin nimipäivien kunniaksi. Se oli ylhäistä, sillä siten oli
+osotettu niille, jotka eivät saaneet kutsua, että he saattoivat pitää
+onnittelunsa omina tietoinaan.
+
+Vuodessa on kaksi Susannan päivää. Timea oli valinnut vietettäväksi
+talvella olevan, koska hänen miehensä silloin oli kotona. Kutsukortit
+lähetettiin viikkoa aikaisemmin. Toisesta nimestä ei välitetty.
+"Timea"-nimeä ei ole Komornin almanakassa, ei myöskään Tratternin
+kansalaiskalenterissa, joka ilmestyy Pestissä, eikä maassa siihen
+aikaan ollut muuta. Se, joka tahtoi tietää, milloin "Timean" päivä
+oli, sai etsiä kauan.
+
+Mutta se päivä sattui toukokuussa, kauniissa kukkaiskuussa. Tähän
+aikaan oli Mikael jo aina aikoja sitten lähtenyt kotoaan.
+
+Siitä huolimatta hän sai joka toukokuussa Timean päivänä kauniin
+kimpun valkoisia ruusuja. Lähettäjää ei milloinkaan mainittu. Se tuli
+postissa laatikossa.
+
+Niin kauan kuin Timar eli, oli herra Katshuka säännöllisesti
+saanut kutsun sunnuntai-kutsuihin, joihin, hän aina oli vastannut
+lähettämällä nimikorttinsa ovipalvelijalle. Hän ei milloinkaan tullut
+kutsuihin.
+
+Tänä vuonna olivat Susannan-päivän kutsutkin jääneet pitämättä.
+Uskollinen Susanna suree yhä.
+
+Mutta sinä kauniina toukokuun aamuna, jolloin Timean oli tapana saada
+kauniita, valkoisia ruusuja, jätti surupukuun puettu palvelija herra
+Katshukalle kirjeen.
+
+Avatessaan kuoren, löysi majuri hienolle kortille painetun kutsun
+samaksi päiväksi allekirjoittajan luo, joka ei ollut Susanna, vaan
+Timea Levetinczy.
+
+Herra Katshuka ei voinut käsittää, mistä oli kysymys. Mikä
+päähänpisto! Nostaa koko Komorn kapinaan siitä syystä, että Susanna,
+vaikka onkin hyvä kalviinilainen, tänä vuonna viettää kreikkalaista
+Timean-päivää, ja vieläkin enemmän sen vuoksi, että hän ei lähetä
+kutsukortteja ennenkuin vasta juhlapäivän aamuna. Sehän on hirveä
+rikos seuratapoja vastaan.
+
+Herra Katshuka oli sitä mieltä, että hänen olisi tällä kertaa
+mentävä.
+
+Illalla hän asetti asiansa niin, ettei hän saapuisi ensimmäisenä. Oli
+kutsuttu kello 1/2 9:ksi. Hän odotti 1/2 10:een. Silloin hän meni.
+
+Riisuttuaan yltään viittansa ja miekkansa, hän kysyi palvelijalta,
+oliko monta vierasta jo tullut. Palvelija vastasi, ettei kukaan vielä
+ollut saapunut.
+
+Majuri säpsähti, luultavasti olivat toiset pahastuneet myöhästyneestä
+kutsusta ja päättäneet keskenään jäädä pois.
+
+Hän huomasi olevansa oikeassa astuessaan etuhuoneesta saliin ja
+nähdessään siellä kaikki kruunut sytytettyinä ja pitkän huonerivin
+yhtenä valomerenä, mikä oli todistuksena siitä, että odotettiin
+suurempaa seuraa.
+
+Vastaantuleva kamaripalvelija ilmoitti rouvan olevan sisähuoneessa.
+
+"Kuka on hänen kanssaan?"
+
+"Hän on yksin. Atalia-neiti on ajanut äitinsä kanssa herra Johan
+Fabulan maatilalle. Siellä on tänään suuret kalapäivälliset."
+
+Nyt ei herra Katshuka ensinkään tiennyt, mitä ajatella. Ei vain
+vieraat olleet poissa, vaan talon oma väkikin oli jättänyt rouvan
+yksin.
+
+Mutta hän saisi monta arvoitusta ratkaistavakseen.
+
+Timea odotti häntä vastaanottohuoneessaan. Ja näihin iloisiin
+kutsuihin, tähän ympärillä olevaan komeuteen hän oli pukeutunut
+mustiin!
+
+Hän suree yhä ja viettää kuitenkin nimipäiviä!
+
+Keskellä kultaisia kruunuja ja hopeakynttiläjalkojen säteilevää valoa
+musta surupuku!
+
+Hänen surupukuaan ei kuitenkaan vastannut ilme hänen kasvoillaan.
+Timean huulilla leijaili onnen hymy, ja vieno punastus lepäsi
+hänen poskillaan. Hän otti vastaan yksinäisen vieraansa mitä
+ystävällisimmin.
+
+"Oi, olettepa kauan antanut odottaa itseänne!" hän sanoi ojentaen
+kätensä majurille.
+
+Majuri painoi kunnioittavan suudelman tälle kädelle.
+
+"Päin vastoin! Pelkään olevani ensimmäinen vieras."
+
+"Oi ei. Kaikki kutsutut ovat jo täällä."
+
+"Missä?" kysyi majuri ihmeissään.
+
+"Ruokasalissa. Istutaan jo pöydässä odottamassa teitä."
+
+Näin sanoen hän laski kätensä majurin käsivarrelle, vei hänet
+ruokasalin oven eteen ja avasi hänelle ovet.
+
+Nyt hän vasta olikin ihmeissään siitä, mitä hänen piti ajatella.
+
+Ruokasali oli samoin valaistu vahakynttilöillä, jotka paloivat
+kynttilä jaloissa pöydällä, joka oli katettu yhdelletoista hengelle.
+Sen ympärillä oli yhtä monta rococotuolia, mutta pöydässä ei istunut
+ketään.
+
+Ei ainoatakaan ihmistä.
+
+Mutta kun majuri katseli sitä tarkemmin alkoi hän ymmärtää kaiken,
+ja kuta selvemmäksi arvoitus kävi hänelle, sitä vuolaammin alkoivat
+hänen kyyneleensä valua.
+
+Yhdeksän lautasen edessä seisoi valkoisia ruusuvihkoja lasikellojen
+alla; järjestyksessä viimeinen oli tuoreista, vasta poimituista
+kukista; muut olivat kellastuneita, kuihtuneita, kuivuneita.
+
+"Kas tuossa ne kaikki ovat, jotka tulivat minua onnittelemaan Timean
+päiväksi; ne ovat nimipäivävieraitani. Yhteensä niitä on yhdeksän.
+Tahdotteko olla kymmenes? Silloin ovat kaikki kutsumani saapuneet."
+
+Majuri painoi sanomattoman ihastuksen vallassa kauniin käden
+huulilleen.
+
+"Kukka-parkani!..."
+
+Timea ei kieltänyt häntä uudelleen ja yhä uudelleen suutelemasta tätä
+kättä; kenties hän olisi sallinut enemmänkin. Mutta surupäähine oli
+pelottava este. Timea huomasi sen.
+
+"Tahtoisitteko minun vaihtavan sen toiseen?"
+
+"Siitä päivästä lähtien, jolloin se tapahtuu, alan minä vasta elää."
+
+"Määrätkäämme oikea nimipäiväni, se, jonka kaikki tuntevat, siksi
+päiväksi."
+
+"Oi, siihen on suunnattoman pitkä aika!"
+
+"Älkää peljätkö. Kesälläkin on meillä Susannan päivä; sitä vietämme."
+
+"Mutta ei kuitenkaan ijäisyyttä. Ettekö ole oppinut kärsivällisyyttä?
+Nähkääs, minä tarvitsen aikaa. Ei se niin pian käy. Ensin on minun
+opittava luottamaan onneen. Minun on siitä uneksittava. Mutta sinä
+aikana voimme tavata toisemme joka päivä; aluksi vain hetkisen,
+sitten kaksi, sitten aina ja alituisesti. Eikö niin ole hyvä?"
+
+Majuri ei vastustanut häntä; hän pyysi niin kauniisti.
+
+"No, nyt on juhla-ateria lopussa", kuiskasi vihdoin Timea. "Muut
+vieraat jo tahtovat nukkumaan. Menkää tekin kotiin. Mutta odottakaapa
+vähän vielä! Viimeisestä nimipäiväonnittelustanne tahdon antaa yhden
+sanan takaisin."
+
+Näin sanoen hän otti ruusun tuoreesta ruusuvihosta, kosketti sitä
+tuskin huomattavasti huulillaan ja suuteli sitä ja pisti sen sitten
+jumaloidun miehen napinreikään. Ja tämä painoi kukan, tämän "sanan"
+huulilleen ja suuteli sitä loppusoinnun vuoksi...
+
+Kun majuri oli poistunut ja katseli kadulta talon akkunoihin oli
+ylhäällä jo pimeätä kaikkialla. Hän oli viimeinen vieras...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Timea tottui vähitellen onnenajatukseen ja toivomaan.
+
+Hänellä oli hyvä opetusmestari. Yllämainitusta päivästä lähtien
+oli herra Katshuka jokapäiväinen vieras talossa; mutta hän ei
+tosiaankaan pysynyt niin tarkoin määritelmässään: ensin yhden
+minuutin, sitten kaksi.
+
+Susannanpäivä elokuussa oli määrätty hääpäiväksi.
+
+Ataliakin oli -- kuten tuntui -- alistunut kohtaloonsa: hän otti
+vastaan kihlasormuksen Johan Fabulalta. Eihän se ollut ensi kerta,
+jolloin nuori, kaunis tyttö ojensi reippaalle leskelle kätensä.
+Fabulanhan tiedettiin voivan "elättää vaimonsa", ja on varmempaa
+mennä naimisiin sellaisen kanssa kuin nuoren heilakan kanssa, joka ei
+vielä ole suorittanut kokeitaan.
+
+Taivas siunatkoon heidän liittoaan!
+
+Timea päätti myötäjäisiksi antaa Atalialle saman summan, jonka Timar
+kerran oli tarjonnut hänelle, mutta jonka hän silloin oli hyljännyt.
+
+Kaikki luulivat hänen aikovan muuttaa tapojaan tullakseen herra
+Fabulalle soveliaaksi rouvaksi.
+
+Mutta herra Katshukaa hän ei voinut pettää. Tämä näki hänen
+lävitseen ja näki, mitä hänen mustassa sielussaan liikkui. Hänhän
+tiesi, mitä oli rikkonut Ataliaa vastaan ja mikä lasku hänellä oli
+suoritettavana Timealle.
+
+Kohtalo ei tavallisesti anna senlaatuisten velkojen jäädä maksamatta.
+
+Kuinka? Sinä kaunis valkeakasvoinen nainen, etkö ajattele sitä,
+että toinen oli hallitsijattarena tässä talossa, silloin kun sinä
+tulit tänne: että hän oli rikas ja rakastettu morsian, jota miehet
+ihailivat ja naiset kadehtivat? Mutta siitä hetkestä lähtien, jolloin
+aallot heittivät sinut tälle rannalle, alkoi toisen surullinen
+kohtalo. Hänestä tehtiin kerjäläinen, hänet peitettiin häpeään ja
+kunnia riistettiin häneltä ja hänen sulhasensa hylkäsi hänet.
+
+Eihän ollut sinun syysi, että näin kävi. Mutta _sinun tähtesi_
+näin kävi; sinä toit onnettomuuden mukanasi. Se istuu valkeilla
+kasvoillasi, mustien silmäkulmiesi välissä, jotka suutelevat
+toisiaan, ja tuo turmion laivalle ja talolle, johon käyt sisälle.
+Sinä et voi sille mitään, mutta sinä tuot onnettomuuden muassasi.
+
+Sekä vainoojasi että vapauttajasi joutuvat turmioon. Sinä et voi
+estää sitä, että muutamat rakastavat sinua niin suuresti ja toiset
+vihaavat sinua niin syvästi; mutta sinä et voi välttää kumpaakaan.
+
+Ja sinä uskallat nukkua Atalian kanssa saman katon alla!...
+
+Sohvi-rouva oli tyytyväinen eri elämänurien yhtymiseen tällä tavoin.
+"Parittain." Hän luuli sitä ansiokseen. Hän yrittikin sitoa lujemmin
+täällä ja irroittaa tuolla, aina sen mukaan mikä hänestä näytti
+välttämättömältä.
+
+Timealle hän ylisti majuria pilviin asti, Atalialle alensi häntä.
+
+Kun Atalia otti kihlasormuksen herra Johan Fabulalta, väitti
+Sohvi-rouva, ettei hän milloinkaan ollut nähnyt niin kaunista, vaikka
+se olikin aivan tavallinen kihlasormus.
+
+Hän kuvasi Ataliaa maailman onnellisimmaksi ihmiseksi.
+
+"Usko pois, rakas tyttäreni, saatat olla onnellinen. Sinä sovit
+paljoa paremmin hänelle kuin tuolle toiselle, jolla ei ole muuta kuin
+ruosteinen miekka ja ruosteinen asepuku. Uskallan lyödä vetoa siitä,
+että hän syö luotolla ravintolassa. Pidänkin enemmän herra Fabulasta
+ihmisenä kuin tuosta toisesta. Voi kuinka komea hän on kiertäessään
+pitkät viiksensä sivuille ja etenkin kun hänellä on viittansa
+hopeaketjuineen! Koettakoonpa vain herra majuri kiertää viiksiään!
+Jospa hänellä edes olisi viikset! Minä en saisi suudeltua tuollaisia
+parrattomia, sileitä miehenkasvoja. Hän ei myöskään ole vielä aivan
+nuori; etkö ole huomannut, miten hän aina silittää hiuksensa toiselta
+puolelta toiselle kätkeäkseen päälaellaan olevaa kuuta? Ja sen
+lisäksi nauttii herra Fabula suurta kunnioitusta kaupungissa. Kaikki
+ihmiset tervehtivät häntä kadulla. Hengen miehetkin kuiskailevat
+keskenään: 'Kas, herra virkaatekevä kuraattori!' Herra Levetinczy oli
+vakinainen kuraattori. He olivat toisiinsa samassa suhteessa kuin
+kuvernööri virkaatekevään kuvernööriin. Levetinczy oli 'Nadasdy'
+ja Fabula 'Kürthy.' Tosin hän ei ole aatelismies, mutta hän on
+kuusikymmenvuotias ja hänen on vain tarvis liikuttaa pikkusormeaan,
+jotta he nimittäisivät hänet kolleegiakamreeriksi, ja silloin tulee
+sinusta rouva kamreerska. Sinua nimitetään silloin 'nagyasszony'
+(suur-rouva) kuten minuakin."
+
+Olla kuusikymmenvuotiaana kamreeri oli siihen aikaan paljon
+Komornissa. Kuusikymmenvuotias pääsi määrätyillä edellytyksillä
+ulkoraadin jäseneksi ja kolleegiakamreeri oli kaupungin kaikkien
+härkien ja hevosten komentaja.
+
+Atalia tyytyi siihen, että häntä lohdutettiin näillä kurjilla
+lohdutusperusteillä. Sen jälkeen kun herra Katshuka oli alkanut
+käydä talossa, pakotti hän luontoaan ja kohteli äitiäänkin
+ystävällisesti. Hän keitti hänelle joka ilta teetä, juomaa, josta hän
+suuresti piti, etenkin kun sai siihen paljon rommia. Atalia valmisti
+itse sen hänelle. Palvelijoitakin kohtaan hän oli itse hyvyys,
+heillekin hän tarjosi teetä, joka miesväelle -- kamaripalvelijalle,
+kuskille ja ovenvartijalle -- korotettiin punssiksi. Palvelusväki,
+Sohvi-rouva etunenässä, eivät voineet kyllin kiittää hyvää neitiä.
+
+Sohvi-rouva keksi syynkin tähän tavattomaan ystävyyteen. Tuollaiset
+palvelijaluonteet etsivät aina syytä, kun herrasväki tekee heille
+hyvää, ja maksavat sen takaisin epäluulolla.
+
+"Tyttäreni teeskentelee nyt hyvyyttä minulle, jotta minä seuraisin
+hänen luokseen, sillä hän ei ymmärrä taloudesta yhtään mitään, ei
+edes osaisi keittää liemiruokaa. Siitä syystä minä olen nyt aina
+'rakas äiti', siitä syystä minä saan teetä joka ilta. Niinkuin en
+minä tietäisi, miltä tyttäreni Atalian sydämessä näyttää!"
+
+No, hän saisi kyllä tietää sen vieläkin paremmin.
+
+Timean ja majurin edessä Atalia aivan mateli hellyydessään. Yhtä
+vähän hänen ilmeensä kuin hänen käytöksensä osoitti entistä
+vaateliaisuutta. Kun majuri tuli vieraisille, avasi hän hymyillen
+oven hänelle, vei hänet kohteliaasti Timean luo, otti osaa
+keskusteluun, ja poistuttuaan kuultiin hänen iloisesti hyräilevän
+viereisessä huoneessa.
+
+Hän oli oppinut kamarineitinä olemisen taidon, sehän hän tahtoi itse
+olla. Kerran pyysi Timea Ataliaa soittamaan nelikätisesti kanssaan,
+johon hän vastasi teeskennellyn avoimesti, ja niin äänekkäästi,
+että majurikin saattoi kuulla sen, että hän oli jo unohtanut
+soittotaidon; ainoa kone, jota hän nyt soitti, oli "leikkuulauta", ei
+se, jota unkarilaiset sanovat cymbaaliksi, mutta se, millä hakataan
+makkaruksia. Suuren onnettomuutensa jälkeen hän ei soittanut muulloin
+kuin tietäessään olevansa aivan yksin, jolloin ei kukaan kuullut
+häntä.
+
+Eivätkö hermosi värähdä nähdessäsi tämän tytön hymyilevän sinulle?
+Eikö selässäsi kulje kylmät väreet hänen kumartuessaan suutelemaan
+kättäsi? Eikö tunnu siltä kuin käärmeen kylmä ruumis kiertyisi
+jalkojesi ympäri hänen solmiessaan kenkäsi nauhoja? Ja hänen
+täyttäessään lasisi, eikö pistä päähäsi katsoa, mitä sen pohjalla on?
+
+Ei, ei. Timea ei epäile mitään. Hänhän on niin hyvä. Hän kohtelee
+Ataliaa kuin lihallista sisartaan. Hänellähän on varattuna
+satatuhatta guldenia häntä varten. Onhan hän itse sanonut sen
+Atalialle. Niin paljon oli Mikaelkin määrännyt hänelle. Hän
+tahtoo perustaa Atalian onnen. Hän luulee voivansa maksaa tälle
+kadotetun sulhasen. Ja miksi ei hän uskoisi niin? Ataliahan on itse
+vapaaehtoisesti luopunut hänestä. Silloin kun Timar tarjosi hänelle
+myötäjäisiä, oli hän sanonut: "Minä en tahdo tietää mitään tästä
+miehestä, en tässä, enkä tulevassa elämässä!"
+
+Timea ei tiedä mitään yöllisestä näytelmästä, jolloin Atalia salaa
+meni sulhasensa luo ja sai lähteä sieltä yksin ja ilman rakkautta.
+Timea ei tiedä, että nainen luopuu vielä harvemmin miehestä, jota
+vihaa, kuin hänestä, jota rakastaa; hän ei tiedä, että naisen viha on
+vain rakkautta, joka on muuttunut myrkyksi, mutta on silti rakkautta.
+
+Katshuka muistaa vielä varsin hyvin tämän yöllisen näytelmän. Siksi
+hän vapiseekin Timean vuoksi, uskaltamatta sanoa sitä hänelle.
+
+Nyt oli vain päivä jäljellä Susannan-päivään. Timea oli vähitellen
+luopunut kokonaan surupuvustaan, vaikka hänen olikin vaikea erota
+siitä, ikäänkuin hänen, olisi ollut vaikea tottua iloon. Ensin hän
+vain salli puvussaan valkean pitsikoristeen; sitten hän vaihtoi
+mustan kankaan tuhkanharmaaseen, ja korvasi karkean villan hienolla
+silkillä; sitten sekaantui kokoharmaaseen kankaaseen valkoisia
+pilkkuja ja viimein oli Mikael Levetinczyä surevasta puvusta jälellä
+vain musta pitsimyssy.
+
+Sekin siirretään Susannan päivänä siihen huoneeseen, missä
+säilytetään vanhoja kalleuksia. Uusi kaunis, kallisarvoisista
+Valencienne-pitseistä tehty päähine on jo hankittu. Sitä on vain
+vielä koeteltava.
+
+Onneton turhamaisuuden puuska saattoi Timean jättämään koetuksen
+siksi, kunnes majuri olisi saapunut. Nuorelle leskelle on valkea
+päähine samaa kuin morsiuskruunu neidolle.
+
+Mutta tänä päivänä antoi majuri kauan odottaa itseään. Syynä oli se,
+että Wienistä tilattu valkea morsiusvihko tuli niin myöhään perille.
+Se oli jo toinen nimipäivävihko tänä vuonna. Nythän majuri saattoi jo
+onnitella Timeaa Susannan-päiväksikin.
+
+Seuraavana päivänä saapui Timealle suuri joukko onnittelukirjeitä.
+Hänellä oli suuri joukko tuttavia lähellä ja kaukana, vapaaehtoisia
+ja velvollisuusihailijoita. Timea ei nyt avannut ainoatakaan näistä
+kirjeistä. Ne makasivat päällekkäin hopeakorissa pöydällä.
+
+Kirjeiden joukossa oli myös useita, joita lapsenkädet olivat
+kirjoittaneet. Timea oli ollut sadankahdenkymmenenneljän lapsen
+kummina, poikien ja tyttöjen, kaupungissa ja maalla. Ne olivat siis
+näiden lapsellisia onnitteluja. Häntä huvitti lukea niitä; mutta nyt
+hänen ajatuksensa askaroitsivat edessä olevassa.
+
+"Kas, miten merkillinen kirje!" sanoi Atalia ottaen yhden niistä
+käteensä. "Sinetin vaakunan sijassa on tässä kovakuoriainen."
+
+"Ja millä merkillisellä musteella osote on kirjoitettu", huomautti
+Timea. "Pane se toisten joukkoon. Huomenna luemme ne."
+
+Salainen ääni sanoi Timealle kuitenkin, että olisi parasta lukea se
+jo heti tänään.
+
+Se on pikku Dodin kirje.
+
+Mutta kas, majuri tulee. Silloin unohtuvat kaikki hänen
+sadankahdenkymmenenneljän kummilapsensa onnittelukirjeet.
+
+Yhdeksän vuotta sitten oli onnellinen sulhanen kenties samassa
+huoneessa ojentanut punaisen ruusukimpun toiselle morsiamelle.
+
+Ja tämä on nytkin läsnä.
+
+Ja kenties on sama suuri peili, jossa Atalia viimeisen kerran
+silmäili morsiuspukuaan, vielä samassa paikassa.
+
+Timea vastaanotti valkoisen, kauniin morsiusvihon majurin kädestä,
+asetti sen komeaan porsliinimaljakkoon ja kuiskasi hänelle sitten:
+
+"Mutta nyt annan minäkin teille jotakin, jotakin, joka ei milloinkaan
+ole kuuluva teille, joka aina on jäävä minulle, mutta on siitä
+huolimatta teidän."
+
+Rakastavaisen arvoitus ratkaistiin sillä, että eräs laatikko
+avattiin. Siinä oli uusi pitsipäähine.
+
+"Oi, kuinka ihastuttava!" huudahti majuri ottaen päähineen käteensä.
+
+"Tahdotteko minun koettavan sitä?"
+
+Vastaus kuoli majurin huulille. -- Hän katsahti Ataliaan.
+
+Timea asettui iloisen lapsellisena kuvastimen eteen ja otti
+surupäähineen pois. Sitä tehdessään hän taasen tuli surulliseksi, vei
+mustat pitsit huulilleen ja painoi niille suudelman kuiskaten hiljaa:
+"Mikael raukka!..."
+
+Siten hän luopui viimeisestä leskeysmerkistä.
+
+Katshuka piti vielä valkoista päähinettä kädessään.
+
+"No, antakaa minulle päähine, että saan koettaa sitä."
+
+"Saanko auttaa teitä?"
+
+Mutta kun tukkalaite siihen aikaan oli niin korkea, tarvitsi hän
+ehdottomasti apua.
+
+"Voi, te ette osaa. Atalia kyllä on oleva niin hyvä."
+
+Timea lausui nämä sanat ajattelematta, mitä sanoi, mutta majuri
+hämmästyi sitä kalpeutta, joka levisi Atalian kasvoille. Hän muisti
+Atalian samoin sanoneen Timealle: Tule ja aseta morsiushuntu päähäni!
+Ja kenties ei Ataliakaan silloin ajatellut, mitä kuolettavaa myrkkyä
+niissä sanoissa piili.
+
+Atalia astui Timean luo auttaakseen häntä asettamaan päähinettä
+oikein. Hänen oli molemmilta puolilta kiinnitettävä se hiusneuloilla
+tukkalaitteeseen.
+
+Atalian käsi vapisi. Hän pisti Timeaa hiusneulalla tuntuvasti päähän.
+
+"Voi sinua taitamatonta!" huudahti Timea ja veti päänsä syrjään.
+
+Samat sanat... ja saman miehen kuullen!...
+
+Timea ei nähnyt, mikä salama välähti Atalian kasvojen yli, mutta
+herra Katshuka huomasi sen varsin hyvin.
+
+Se oli pirullisen raivon tulivuoren purkaus, leimahtava katkeruus,
+häpeän tummanpunainen pilvi.
+
+Kaikki kasvojen lihakset vetäytyivät kokoon kuin olisivat olleet
+käärmeenpesä, johon oli lyöty vitsalla.
+
+Kuinka murhaavat silmät! Kuinka hänen huulensa puristuivat yhteen!
+Mikä intohimojen pohjaton kuilu ammottikaan tästä yhdestä katseesta!
+
+Timea oli tuskin lausunut tuota sanaa, ennenkuin jo katui ja riensi
+korjaamaan kaikkea hyväksi. Hän kääntyi Atalian puoleen syleilläkseen
+ja suudellakseen häntä.
+
+"Älä ole pahoillasi, rakas Atalia; minä unohdin itseni. Annathan
+minulle anteeksi? Ethän ole minulle vihainen?"
+
+Samassa silmänräpäyksessä Atalia taas seisoi nöyränä kuin palvelija,
+joka oli särkenyt jotakin, ja alkoi teeskentelevällä ja nöyrällä
+äänellä:
+
+"Oi, rakas, kaunis Timeani, älä ole vihainen; enhän tahtonut tehdä
+pahaa pienelle, kauniille päällesi. Oi, miten kaunis olet uudessa
+päähineessäsi! Sinä näytät aivan haltiattarelta."
+
+Ja hän suuteli Timeaa olkapäähän.
+
+Majuri värisi.
+
+
+
+
+Yhdeksästoista luku.
+
+ATALIA.
+
+
+Nimipäivän aatto on myös häiden aatto.
+
+Mielenliikutuksien ilta.
+
+Sulhanen ja morsian istuvat sisimmässä huoneessa. Heillä on
+toisilleen niin paljon sanottavaa!
+
+Mitähän heillä lienee puhuttavaa? Jospa sen tietäisi!
+
+Vain kukat ymmärtävät kukkaiskieltä, vain tähdet käsittävät taivaan
+piirien puhetta, Memnonin patsaan kieltä tajuavat vain vieressä
+seisovat patsaat, valkyrioiden kieltä vain vainajat, kuun kieltä vain
+unissakävijät -- ja rakkauden kieltä vain rakastavaiset. Ja se, joka
+on päässyt osalliseksi tästä korkeasta, pyhästä tunteesta, hän ei
+tahdo häväistä sitä, vaan kätkee sen sydämeensä salaisuutena, joka
+voi tulla ilmi vain ripissä. Yhtä vähän Salomon Korkeassa Veisussaan
+kuin Ovidius rakkaus-valituksissaan tai Hafiz lauluissaan tai Petöfi
+"Rakkauden helmissään" kertoo meille siitä. Se jää salaisuudeksi
+ikuisiksi ajoiksi.
+
+Pihan puolella huvitteleikse meluava seurue: palvelusväki.
+
+Tänään on ollut ankara työpäivä.
+
+Huomispäivän loistavan juhlan suuret valmistukset. Keittiösotaretki!
+
+Sohvi-rouva oli johtajana. Hän ei sallinut kutsua avuksi ainoatakaan
+keittäjää eikä sokerileipuria, hän osasi heidän taitonsa paremmin
+kuin kukaan muu, ja hän oli ylpeä maineestaan, ettei koko seudulla
+ollut niin etevää keittotaiteilijaa kuin hän oli. Hän oli perinyt
+tämän taidon äidiltään, jota ilman ei voitu valmistaa mitään kemuja
+eikä pitoja.
+
+Keittiön viereinen huone ja varastohuoneet ovat täynnä torttuja,
+leivoksia ja sokerileipiä. Mandelitorttuja, espanjalaisia
+tuulihattuja, nunnaleivoksia on ladottuina lukemattomille vadeille,
+jotka seisovat kuin patterit hienojen pasteijojen ja piirakoiden
+vieressä vartioimassa piiritystä. Jääkellariin on asetettu
+metsänriista, linnuista ja nautaeläimistä valmistettuja paisteja.
+
+Rasittavaa työtä on jatkunut aina kello yhteentoista saakka
+illalla. Kun silloin kaikki, mitä oli paistettava, oli paistettu,
+oli Sohvi-rouvan mielestä aika olla jalomielinen. Hän kutsui
+palvelijoiden huoneeseen koko pääesikunnan, joka oli niin
+urhoollisesti kestänyt, ja kestitsi sitä kaikilla niillä herkuilla,
+jotka taistelun tuoksinassa olivat kärsineet vahinkoa. Sillä eiväthän
+sellaiset hommat voi onnistua ilman mitään vahinkoja. Paisuvat
+leivokset kutistuvat kokoon; hilloksi aiottu keitos ohenee liemeksi,
+tuossa on leivos tarttunut kuparimuottiin eikä sitä ole saatu ulos
+yhtenä kappaleena; tässä taas on jäänyt jotakin yli, kinkun luu,
+jäniksen etukäpälä, fasaanin takajalka. Ja kaikki, mitä ei voida
+tarjota juhlapöydässä, on palvelijoiden mielestä erinomaista herkkua;
+vieläpä paperikin, jolle leivokset ovat jättäneet jälkensä, nuollaan
+puhtaaksi, ja ollen sangen ylpeitä siitä, että on maistettu kaikkea,
+ennenkuin sisällä oleva herrasväki on saanut mitään.
+
+Sohvi-rouva on tänään sangen antelias. Eikä vain antelias, mutta
+myös puhelias. Ja hänellä on kiitollinen kuulijakunta, etenkin,
+koska viiniä tarjotaan ateriaksi. Useita putinkeja on lautasliinaan
+kiedottuina keitetty punaviinissä, ja tätä punaviiniä voidaan nyt
+jakaa. Ei voi kuvitella mielessään mitään parempaa. Sohvi-rouva
+on pannut siihen myös muskottikukkaa, inkivääriä, kaneelia
+ja sokeria. On nautinto hörppiä sitä juomaa. Kamaripalvelija
+ammentaa liemikauhalla vaniljakeittoa kuskin kastaessa leipäänsä
+suklaavaahtoon. Onhan häiden aatto.
+
+Mutta missä Atalia sitten on?
+
+Hän ei ole täällä eikä tuolla.
+
+Sisällä kuiskailevat rakastavaiset luulevat hänen olevan yhdessä
+äitinsä kanssa huvittelemassa keittiössä Täällä taas luullaan hänen
+olevan morsiusparin kanssa mykkänä todistajana kahden hiutuvan
+rakastavaisen onneen. Tai kenties ei ajatella enemmän täällä kuin
+siellä häntä, aivankuin häntä ei olisikaan olemassa.
+
+Ja kuitenkin olisivat asiat hyvin, jos hetkiseksi keskeytettäisiin
+puhe kummassa paikassa tahansa ja kysyttäisiin: "Missä Atalia on?"
+
+Atalia istuu yksin siinä salissa, missä hän ensi kerran näki Timean.
+Vanhojen huonekalujen sijaan on aikoja sitten tullut uusia; vain
+eräs kirjailtu jakkara on säilytetty muistoksi. Atalia istui sillä,
+silloin kun Timar astui sisään valkokasvoinen tyttö jäljessään.
+Viereisellä tuolilla istui herra Katshuka ja valmisteli Atalian
+kuvaa, jonka yli hänen piirustuskynänsä veti pitkän viivan hänen
+huomatessaan Timean.
+
+Atalia istuu nytkin tällä jakkaralla.
+
+Kuva on jo kauan sitten karkoitettu romukammioon, mutta Atalia näkee
+sen yhä edessään, näkee myös nuoren luutnantin, joka teeskennellyin
+ilmein pyytää häntä hiukan hymyilemään ja olemaan katsomatta häneen
+niin ylpeästi...
+
+Salissa on pimeä; ei kukaan ole sytyttänyt siellä valoja. Vain kuu
+loistaa akkunasta, mutta sekin katoaa pian Andreaksen kirkon taakse.
+
+Atalia uneksii tässä uudelleen sen kauhean unen, jota kutsutaan
+elämäksi.
+
+Se on täynnä loistoa, ylpeyttä ja onnea. Imartelijat kutsuvat häntä
+Komornin kauneimmaksi tytöksi, "kuningattarekseen" ja sanovat
+jumaloivansa häntä.
+
+Sillein eksyy eräs lapsi taloon. Eräs kömpelö, naurettava olento,
+eloton varjo, kylmä sammakko, kokonaan naurunalainen, leikkikalu,
+jonka avulla saa ajan kulumaan, jota saa työnnellä edes ja takaisin.
+
+Ja kahden vuoden kuluttua tämä virvatuli, tämä valkoinen varjo, tämä
+matelija on talon valtijatar, valtaa kaikkien sydämet, tekee eräästä
+isän palvelijasta tämän mahtavan vihamiehen ja hänen sulhasestaan
+sanansasyöjän.
+
+Millainen hääpäivä! Kuinka yksin olikaan lattialla makaava morsian
+herätessään tajuihinsa!
+
+Ja vaikka komeus ja kunnioitus olikin lopussa, tahtoi hän kuitenkin
+olla rakastettu salaa, pimeässä ja salaisuudessa rakastettu. Mutta
+sekin kiellettiin häneltä. -- Millainen muisto oli hänelle tie, jota
+hän oli kulkenut sulhasensa luo pimeässä yössä kaameiden katujen
+kautta ja takaisin sieltä!
+
+Kuinka hän seuraavana päivänä olikaan odottanut sitä miestä turhaan.
+Kuinka hän oli laskenut kellon lyönnit huutokauppa-rummun päristessä.
+Eikä häntä vain kuulunut!
+
+Ja sitten seurasivat pitkät kiusallisen teeskentelyn ja salaisten
+nöyryytyksien vuodet.
+
+Vain yksi oli ymmärtänyt häntä, vain yksi oli tiennyt hänen sydämensä
+ainoana lohdutuksena olevan nähdä kilpailijansa kärsivän ja
+kuihtuvan. Ja tämä ainoa, joka sielunsa kauhussa osasi arvostaa häntä
+oikein, ainoa onnen este, viisaiden kiven keksijä, joka oli loihtinut
+esiin kaiken tämän onnettomuuden, hän sattuu tyhmän harha-askeleen
+vuoksi joutumaan jään alle! Ja nyt kääntyy onni takaisin tähän
+asuntoon, eikä kukaan muu kuin hän itse ole onneton täällä.
+
+Oi, useina unettomina öinä on malja ollut reunojaan myöten täynnä.
+Vain yksi pisara puuttui, jotta se paisuisi yli laidan.
+
+Tämän viimeisen muodostivat nuo nöyryyttävät sanat: "Sinä taitamaton!"
+
+Tulla haukutuksi kuin piika! Tulla nöyryytetyksi tämän miehen
+läsnäollessa!
+
+Atalian jäsenet värisivät vilusta.
+
+Mitä nyt tapahtuu täällä?
+
+Valmistetaan huomisia häitä.
+
+Vastaanottohuoneessa kuiskailevat kihlatut; keittiössä tunkeutuu
+kaikkien ovien läpi iloisen palvelusväen melu.
+
+Mutta Atalia ei kuuntele iloisia ääniä. Atalia kuuntelee vain
+kuiskauksia...
+
+Hänen on täytettävä eräs tehtävä tänä yönä...
+
+Huoneessa ei pala yhtään lamppua, mutta kuu paistaa sisään. Kuunvalo
+antaa hänelle kyllin valoa, joten hän voi avata erään rasian ja lukea
+niiden eri myrkkylajien nimet, joita hän ottaa esiin.
+
+Itämaisen myrkynsekottajan varma, ehdottomasti tehokas keino!
+
+Atalia valitsee niiden joukosta yhden.
+
+Hän hymyilee itsekseen.
+
+Hahaha! Mikä melu on nouseva siitä, kun huomenna kilistellään
+maljoja, ja äkkiä sanat kuolevat vieraiden huulille, kun jokainen
+näkee naapurinsa kasvot muuttuvan kellanvihreiksi, kun vieraat
+hypähtävät ylös tuoleiltaan ja huutavat apua ja alkavat helvetillisen
+tanssin, niin että itse paholaisenkin on purskahdettava nauruun;
+kuinka silloin muuttuukaan morsiamen kauniit kasvot oikeaksi
+marmoriksi ja ylvään sulhon kasvot vääntyvät pääkallon ilmeiksi!
+
+"Pang!..."
+
+Pianossa katkesi kieli.
+
+Atalia säikähtyi niin, että kaikki putosi hänen käsistään, jotka
+vapisivat kuin kouristustautisen.
+
+Se oli vain eräs kieli, sinä pelkuri!
+
+Etkö ole vielä kyllin voimakas?
+
+Hän asetteli eri myrkkylajit takaisin rasiaan, vain yhden hän jätti
+ulos. Se ei kuitenkaan ollut mitään kuolettavaa myrkkyä, se oli vain
+unijuomaa.
+
+Äskeinen ajatus ei enää tyydyttänyt hänen sieluaan. Se ei olisi
+kyllin suuri voitto. Siinä ei olisi kylliksi kostoa noista sanoista:
+"Sinä taitamaton!" -- Tiikeri ei raatele ruumiita; se tahtoo lämmintä
+verta.
+
+Mutta hänen oli kuitenkin myrkytettävä joku. Mutta tämä joku on juuri
+hän itse. Ja tätä myrkkyä ei voi ostaa kemisteiltä. Hänen kuolettava
+myrkkynsä on lohikäärmeen silmässä.
+
+Äänettömästi hän hiipii piilopaikkaan, mistä voi nähdä Timean
+makuuhuoneeseen.
+
+Suloiset kuiskaukset ja rakastavien hiutuvat silmäykset ovat sitä
+myrkkyä, jota hänen on imettävä sydämeensä ollakseen varustettu.
+
+Majuri on jo ottamaisillaan jäähyväiset. Hän pitää Timeaa kädestä.
+
+Ja Timean posket ovat niin punaiset.
+
+Oi, tarvitaanko kuolettavaa myrkkyä enemmänkin?
+
+He eivät puhu rakkaudesta, mutta sittenkään ei kolmas olisi saanut
+olla heidän keskustelunsa todistajana. Sulhanen tekee kysymyksiä,
+joita hän yksin voi tehdä.
+
+"Nukutteko yksin täällä?" hän kysyy kohottaen suloisessa
+uteliaisuudessaan vuodeverhoja.
+
+"Nukun siitä saakka, kun tulin leskeksi."
+
+("Ja ennenkin!" kuiskaa Atalia lohikäärmeen takaa.)
+
+Sulhanen käyttää hyväkseen etuoikeuksiaan ja kuulustelee edelleen.
+
+"Minne johtaa ovi vuoteen tuolla puolen?"
+
+"Eteiseen, missä naisvieraani riisuvat päällysvaatteensa. Tästä
+ovesta te tulitte, silloin kun ensi kerran kävitte luonani."
+
+"Entä tämä toinen pieni ovi?"
+
+"Ei, sinne ette saa katsoa. Se vie pieneen kylpyhuoneeseen."
+
+"Minne sieltä pääsee?"
+
+"Ei minnekään. Vesi tulee johtoa pitkin keittiöstä ja vuotaa
+maakerrokseen, kun eräs hana avataan."
+
+"Entä tämä kolmas ovi?"
+
+"Tiedättehän siinä olevan pukuhuoneen, josta tullaan minun
+huoneeseeni, ja sieltä saliin, jossa on pääkäytävä."
+
+"Entä missä on palvelusväki öisin?"
+
+"Naispalvelijat nukkuvat keittiön viereisessä huoneessa,
+miespalvelijat maakerroksessa. Minun vuoteeni yllä riippuu kaksi
+soittokelloa, joista toinen menee palvelijattarien huoneeseen, toinen
+kamaripalvelijan huoneeseen."
+
+"Eikö tässä viereisessä huoneessa oleskele ketään?"
+
+"Siellähän asuu sisar Atalia ja Sohvi-äiti."
+
+"Sohvi-äitikin?"
+
+"Niin. Oi, kuinka olette utelias. Huomenna jo järjestetään kaikki
+toisin."
+
+("Huomenna!...?!!")
+
+"Ja suljetteko ovenne, kun menette nukkumaan?"
+
+"Sitä en milloinkaan tee. Mitä se hyödyttäisi? Kaikki palvelijani
+rakastavat minua ja ovat uskollisia. Portti on suljettu; täällä
+sisällä olen turvassa."
+
+"Eikö missään ole mitään salaista käytävää tähän huoneeseen?"
+
+"Hahaha! Tuntuu siltä kuin pitäisitte tätä taloa venetsialaisena
+palatsina!"
+
+("Onko se sitten sinun talosi?... Oletko rakennuttanut sen?")
+
+"No, mutta tehkää minulle mieliksi ja sulkekaa tänä yönä kaikki ovet
+ennen maata panoa."
+
+("... Hahaha! Hän tuntuu aavistavan, mitä me tänä yönä uneksimme tässä
+talossa!")
+
+Timea hymyili ja silitti rypyt sulhasensa vakavalta otsalta.
+
+"No, hyvä on. Teidän mieliksenne suljen tänä yönä kaikki ovet, jotka
+johtavat huoneeseeni."
+
+("Katso vain tarkoin, että ne ovat hyvin lukitut!" kuiskasi
+lohikäärme.)
+
+Nyt seurasi hellä syleily ja -- vielä yksi pitkä suudelma.
+
+"Rukoiletteko tavallisesti, rakkaani?"
+
+"Ei, en milloinkaan rukoile."
+
+"Oi, miksi ette?"
+
+"Se Jumala, johon uskon, valvoo aina."
+
+("... Mutta jos hän nukkuisikin tänä yönä?")
+
+"Anteeksi, Timea rakas, mutta filosofia ei sovellu naisille. Heidän
+kaunistuksensa on hurskaus; epäilykset he jättäkööt miehille.
+Rukoilkaa tänä yönä!"
+
+"Tiedättehän minun ennen olleen muhamettilaisen. Heitä ei opeteta
+rukoilemaan."
+
+"Mutta nyt te olette kristitty, ja kristittyjen rukoukset ovat
+kauniita, ottakaa tänään rukouskirja käteenne!"
+
+"Hyvä on. Teidän tähtenne tahdon oppia rukoilemaan."
+
+Majuri etsi esiin "Morsiamen rukouksen" siitä rukouskirjasta, jonka
+Timar kerran oli antanut Timealle uudenvuodenlahjaksi.
+
+"Hyvä on. Minä opettelen sen ulkoa tänä yönä."
+
+"Tehkää se, tehkää se."
+
+Timea luki rukouksen ääneen.
+
+(... Piru ja helvetin tuli, kuolema ja rutto, maanjäristys, murha ja
+tulipalo, myrkky ja tikari, häpeä ja kunniattomuus, kaikenlaatuinen
+pilkka, hätä ja turmio tulkoon aaveen tavoin tämän talon yli!...
+Amen!)
+
+Lohikäärme, Pyhän Yrjänän keihäs kädessään mutisi nämä sanat
+rukouksen aikana.
+
+Atalia tunsi pirullista raivoa sydämessään.
+
+Tämä mies tahtoo päälle päätteeksi urkkia muurien salaisuudet.
+
+Hän saa Timean jäämään valveille koko yöksi ja rukoilemaan aamuun
+asti.
+
+Kirous, kirous -- rukouskirjankin yli!
+
+Kun majuri tuli etuhuoneeseen oli Ataliakin siellä.
+
+Timea antoi makuuhuoneestaan käskyn näyttää majurille valoa.
+
+Hän luuli jonkun palvelijoista olevan siellä; he olivat tavallisesti
+aina paikallaan. Mutta tänään he ovat, kuten tiedämme, toisissa
+toimissa, maistelemassa huomispäivän hääpöydän herkkuja.
+
+Atalia otti pöydältä kynttilän ja valaisi majuria pimeitä portaita
+alas.
+
+Onnellinen sulhanen ei nykyään nähnyt muita kuin _yhdet_ naiskasvot;
+-- hän näki vain Timean ja luuli kamarineidin avanneen oven ja
+valaisevan hänelle portaita. Hän tahtoi osoittautua jalomieliseksi ja
+painoi kiiltävän rahan Atalian käteen.
+
+Mutta kuinka hän säikähtyikään huomatessaan, kenen ääni hänelle
+kuiskasi:
+
+"Kiitän teitä, armollinen herra."
+
+"Voi, Jumalan tähden! Tekö se olettekin, neiti? Minä pyydän
+tuhannesti anteeksi, etten tuntenut teitä pimeässä."
+
+"Ei se mitään tee, herra majuri."
+
+Atalia vetäytyi takaisin ivallisesti niiaten, kätkien kätensä, jossa
+oli saatu ropo, selkänsä taa.
+
+"Huomenna annan sen takaisin teille, herra majuri. Sallikaa minun
+pitää se niin kauan -- olenhan ansainnut sen."
+
+Herra Katshuka sadatteli taitamattomuuttaan. Hänestä tuntui kuin se
+selittämätön painajainen, jonka hän tunsi rinnassaan, olisi tullut
+kahta voimakkaammaksi.
+
+Tultuaan kadulle oli hänen mahdoton mennä kotiinsa. Hän kääntyi
+kasarmin tielle ja sanoi vartioupseerille:
+
+"Toveri, pyydän sinut häihini huomenna, mutta suostu pyyntööni ja
+salli minun tehdä kierros kanssasi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Palvelusväen huoneessa oli iloa.
+
+Kun majuri soitti ovenvartijaa mennessään, tiedettiin rouvan olevan
+yksin ja silloin lähti kamarineiti hänen luokseen kysymään, käskikö
+hän mitään.
+
+Timea luuli kamarineidin näyttäneen valoa majurille portaissa. Hän
+käski tytön mennä nukkumaan; hän kyllä riisuutuisi yksikseen.
+
+Kamarineiti palasi muiden luo.
+
+"Nyt olisi hyvä saada pieni lasillinen punssia päälle", arveli kuski,
+kun ovenvartiakin oli palannut ja pistänyt avaimen taskuunsa.
+
+Toivomuksen mukaisesti avautui ovi ja Atalia-neiti astui sisään
+kantaen tarjotinta täynnä punssilaseja, jotka soivat toisiaan vasten
+kuin aavemainen kellonsoitto.
+
+Se on jokapäiväinen kestitys, joka varsinkin tänä iltana on täysin
+paikallaan.
+
+"Eläköön hyvä neitimme!" kaikui joka suusta.
+
+Atalia asettaa punssitarjottimen pöydälle. Lasien seassa on
+porsliinimalja, täynnä sokeria, johon on lisäksi hierottu
+pomeranssinkuorta, siksi se on niin kellertävää ja tuoksuu niin
+suloiselle.
+
+Sohvi-rouva juo mieluummin teetä punssin kera. Paljon rommia ja vielä
+enemmän pomeranssisokeria.
+
+"Etkö itse juo kanssamme?" kysyi hän tyttäreltään.
+
+"En, kiitos, olen jo juonut teetä herrasväen kanssa; minulla on
+päänsärkyä ja menen nukkumaan."
+
+Sitten hän sanoi äidilleen hyvää yötä ja kehoitti palvelijoita
+menemään pian nukkumaan, sillä seuraavana päivänä täytyi nousta
+aikaisin ylös.
+
+He hyökkäsivät ahnaasti punssin ja sokerin kimppuun ja heistä oli
+tarjottu nektari oivallista.
+
+Sohvi-rouvan mielestä ei asia ollut niin.
+
+Maistettuaan ensimmäisen lusikan nyrpisti hän nenäänsä.
+
+Tämä punssi haisi aivan samalta kuin se juoma, jota huolimattomat
+imettäjät keittävät unikonnupuista saadakseen yöllä rauhaa noilta
+siunatuilta lapsilta.
+
+Haju oli hänestä niin vastenmielinen, että hän ei voinut viedä
+lasia huulilleen. Hän antoi sen keittiöpojalle ja hänestä se oli
+erinomainen.
+
+Itse hän sanoi olevansa sangen väsynyt päivän vaivojen perästä.
+Hänkin varoitti palvelijoita nukkumasta vain liian kauan ja
+sitäpaitsi pitämään silmällä, ettei vain kissa pääsisi keittiöön
+syömään kallisarvoisia paisteja. Sitten hän sanoi hyvää yötä ja
+riensi Atalian jälkeen.
+
+Tullessaan heidän yhteiseen makuuhuoneeseensa nukkui Atalia jo.
+Vuodeverhot olivat vedetyt syrjään; hän näki, miten Atalia nukkui
+selkä huoneeseen päin ja peite vedettynä aina päähän saakka.
+
+Sohvi-rouvakin riensi vuoteeseen. Mutta täälläkin piti punssinhaju
+häntä hereillä ja pilasi häneltä koko oivallisen illallisen jälkimaun.
+
+Sammutettuaan valon katseli hän kauan, käsivarsiinsa nojaten,
+nukkuvaa olentoa. Hän tuijotti siihen, siksi kunnes hänen
+silmäluomensa painuivat kiinni, ja hän nukahti.
+
+Eräs uni vei hänet takaisin palvelijoiden huoneeseen. Siellä kaikki
+ovat unessa: kuski pitkällä keittiön penkillä, kamaripalvelija pää
+pöydällä, talonmies lattialla kumoon kaatuneen tuolin selkänoja
+tyynynä, keittäjätär vuoteessa, kamarineiti liedellä, josta hänen
+päänsä pistää ulos. Jokaisen edessä makaa tyhjä punssilasi. Vain hän
+itse, Sohvi-rouva, ei ole juonut omastaan.
+
+Hän uneksii, että Atalia hiipii hänen selkänsä takana
+paljasjalkaisena ja aamunutussa ja kuiskaa hänen korvaansa: "Miksi et
+juo punssiasi loppuun, rakas äiti? Tahdotko enemmän sokeria? Tässä
+on!" Ja Atalia täyttää hänen lasinsa sokerilla ääriään myöten. Mutta
+hän tuntee sittenkin koko ajan tuon inhoittavan hajun.
+
+"Minä en tahdo mitään, en tahdo", hän sanoo unissaan, mutta Atalia
+pitää lasia hänen huulillaan. Häntä puistattaa tuo haju ja häntä
+alkaa ylenannattaa. Hän ponnistaa vastaan eikä tahdo juoda, työntää
+vihdoin punssilasin kiivaasti luotaan ja töytäsee samalla yöpöydällä
+olevan vesilasin kumoon, ja vesi vuotaa vuoteeseen.
+
+Siihen hän herää.
+
+Valveilla ollenkin hän luulee näkevänsä Atalian uhkaavat, kauniit
+silmät.
+
+"Atalia, oletko hereillä?" hän kysyy levottomana.
+
+Ei vastausta.
+
+Hän kuuntelee: toisesta vuoteesta ei kuulu nukkujan hengitystä.
+
+Sohvi-rouva nousee ja menee sängyn luo. Se on tyhjä.
+
+Pimeässä hän ei usko silmiään, vaan haparoi käsillään vuodetta. Se on
+tyhjä.
+
+"Atalia, Atalia, missä olet?" hän vihdoin kuiskaa hätääntyneenä.
+
+Kun hän ei saa mitään vastausta, herpaantuvat hänen jäsenensä
+sanomattomasta kauhusta. Hän luulee jäykistyneensä ja tulleensa
+sokeaksi. Hän ei voi huutaa eikä liikkua. Hän kuuntelee ja nyt hän
+on mielestään tullut mykäksi. Yhtävähän talossa kuin kadulla kuuluu
+pienintäkään melua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Atalia on salakäytävässä.
+
+Hän on ollut siellä kauan.
+
+Kuinka sietämätöntä, että rouva tuolla sisällä näkee niin paljon
+vaivaa oppiakseen ulkoa rukousta.
+
+Vihdoin Timea lyö rukouskirjan kiinni ja huokaa syvään. Senjälkeen
+hän ottaa kynttilän ja tutkii, ovatko ovet tarkasti lukossa.
+Hän katsahtaa myös ulos laskettujen rullaverhojen taakse. Hänen
+sulhasensa sanat ovat istuttaneet pelkoa hänen rintaansa.
+
+Hän valaisee seiniä nähdäkseen, voisiko joku tulla sisään sieltä.
+
+Nyt hän menee peilipöydän ääreen, purkaa palmikkonsa, kietoo
+hiukset pään ympäri ja vetää verkon sen päälle, ettei se joutuisi
+epäjärjestykseen.
+
+Ei hänkään ole täysin vapaa turhamaisuudesta, tämä nuori rouva. Jotta
+hänen kätensä ja käsivartensa pysyisivät valkoisina ja pehmeinä,
+voitelee hän niitä tuoksuvalla voiteella ja vetää sitten käsiinsä
+pitkät hirvensarven-nahasta tehdyt hansikkaat.
+
+Sen jälkeen hän riisuutuu ja heittää yöpuvun ylleen. Mutta ennenkuin
+hän paneutuu levolle, astuu hän vuoteen taakse, avaa siellä olevan
+kaapin ja ottaa esiin sen laatikosta sapelinkahvan, jossa on kiinni
+taittunut terä. Hän tarkastaa hellästi sapelia ja painaa sen
+povelleen. Sitten hän panee sen päänaluksensa alle.
+
+Atalia näkee kaiken tämän.
+
+Silloin Timea sammuttaa lampun eikä Atalia näe enää mitään.
+
+Hän kuulee vain kellon lyönnit.
+
+Hänellä on kärsivällisyyttä odottaa.
+
+Hän laskee, milloin Timea vaipuisi uneen. Silloin on hetki tullut.
+Mutta neljännestunti on nyt kuin ijäisyys.
+
+Vihdoinkin lyö kello puoli yksi.
+
+Pyhän Yrjänän kuva lohikäärmeineen liikkuu (lohikäärme ei suinkaan
+ole voitettu). Atalia astuu esiin piilopaikastaan. Hän on paljain
+jaloin. Ei edes laattia itse kuule hänen askeleitaan.
+
+Huoneessa on pimeä. Akkunaluukut ovat suletut ja verhot alas lasketut.
+
+Hitaasti ja tunnustellen käsillään eteensä, kulkee hän eteenpäin.
+
+Nukkuvan Timean syvä hengitys osoittaa hänelle tien sängyn luo.
+
+Hänen haparoivat sormensa löytävät päänaluksen, jolla Timean pää
+lepää.
+
+Hän vie käden päänaluksen alle. Sieltä hän löytää kylmän esineen. Se
+on sapelinkahva.
+
+Haa! Mitä helvetin kipinöitä heittääkään kylmä teräs hänen suoniinsa!
+Hän painaa sapelia povelleen.
+
+Sitten on pimeä, eikä hän voi nähdä nukkujaa.
+
+Nyt hän nukkuu niin suloisesti, ettei edes hänen hengitystään kuulu.
+
+Mutta isku täytyy suunnata oikein.
+
+Atalia vie päänsä lähemmäs kuunnellakseen.
+
+Nyt liikkuu nukkuja ja huokaa unissaan:
+
+"Oi, Jumalani!"
+
+Samassa iski Atalia siihen suuntaan, mistä huokaus kuului.
+
+Mutta isku ei ollut kuolettava. Timea oli unissaan pannut oikean
+käsivartensa päänsä päälle, eikä sapeli kohdannutkaan päätä.
+
+Terävä teräs tunkeutui hirvennahkahansikkaan läpi ja haavoitti Timean
+kättä.
+
+Tästä heräsi nukkuja ja kohosi polvilleen vuoteeseen.
+
+Nyt sattui toinen isku hänen päähänsä, mutta paksut, ylöskäärityt
+hiukset ottivat sen vastaan ja sapeli haavoitti vain hänen otsaansa
+ohimon kohdalta.
+
+Timea tarttui vasemmalla kädellään terään.
+
+"Murhaaja!" hän huusi hypähtäen vuoteesta ja haavoittaessaan vasemman
+kämmenensä terävään aseeseen hän tarttui oikealla vastustajan tukkaan.
+
+Hän tunsi sen naisen tukaksi.
+
+Ja nyt hän tiesi, kuka oli hänen edessään.
+
+On ratkaisevia hetkiä, jolloin sielu salaman nopeudella käy läpi koko
+ajatusasteikon.
+
+Tämä on Atalia. Viereisessä huoneessa on Atalian äiti.
+Mustasukkaisuudesta ja kostonhalusta tahdotaan hänet murhata. Olisi
+turha huutaa apua. Tässä on taisteltava.
+
+Timea ei enää huutanut, vaan kokosi kaikki voimansa vetääkseen toisen
+pään laattiaan ja vääntääkseen murha-aseen hänen kädestään.
+
+Timea oli voimakas ja murhaaja taistelee aina vain puolella voimalla.
+
+Siten he kamppailivat äänettömästi pimeässä ja matto vaimensi heidän
+askeleittensa äänen.
+
+Nyt kuuluu aavemainen ääni viereisestä huoneesta.
+
+"Murhaaja!" mylvii epätoivoissaan kirkuva ääni.
+
+Se on Sohvi-rouva.
+
+Tämän huudon kuullessaan kivettyvät. Atalian jäsenet.
+
+Uhrin lämmin veri virtaa hänen kasvoilleen.
+
+Viereisestä huoneesta kuuluu akkunalasin helinää ja rikkomastaan
+akkunasta huutaa Sohvi-rouva kimeällä äänellä hiljaiselle kadulle:
+
+"Murhaaja! Murhaaja!"
+
+Kauhuissaan tästä hälyytyksestä päästää Atalia sapelin ja käyttää
+molemmat kätensä vapauttamaan tukkaansa Timean sormista; nyt on hän
+ahdistettu, nyt on hänellä hätä.
+
+Heti kun hän on irrottanut tukkansa, työntää hän Timean luotaan,
+juoksee aukon luo, joka johtaa piilopaikkaan ja vetää pyhimyksenkuvan
+kehyksen hiljaa kiinni.
+
+Timea horjahtelee muutamia askelia häntä kohti sapeli kädessään,
+mutta syöksyy sitten tajuttomana matolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sohvi-rouvan huudon kuuluessa kaikuu kiireisiä askeleita kadulta.
+
+Vartiojoukko lähestyy.
+
+Majuri joutuu ensinnä luo. Sohvi-rouva tuntee hänet ja huutaa:
+"Juoskaa, kiiruhtakaa! Timea murhataan!"
+
+Majuri soittaa ja kolkuttaa portin luona, mutta kukaan ei tule
+avaamaan. Sotilaat koettavat murtaa sitä, mutta se ei anna perään.
+
+"Herättäkää palvelusväki, niin että saamme portin auki", huutaa
+majuri.
+
+Sohvi-rouva juoksee sokean rohkeudella, jommoisen hirveä säikähdys
+saa aikaan, pimeiden käytävien ja huoneiden läpi lakkaamatta
+töytäisten vasten huonekaluja ja ovipieliä. Vihdoin hän osaa
+palvelijain huoneeseen.
+
+Täällä hän taas näki unensa edessään. Palvelijat nukkuivat sikin
+sokin: kuski selällään keittiön penkillä, kamaripalvelija pöytään
+nojaten, talonmies, lattialla pitkällään ja kamarineiti liedellä pää
+riippuen ulospäin. Kynttilä jalan suusta lepatti loppuunpalaneen
+kynttilän viimeinen liekki, heittäen kaameaa valoa karkeaan joukkoon.
+
+"Talossa on murhaajia!" huusi Sohvi-rouva vapisevalla äänellä
+nukkujille. Vain kuorsaukset vastasivat huutoon.
+
+Hän ravisteli muutamia nukkujia ja huusi heidän nimensä heidän
+korviinsa, mutta he vaipuivat takaisin heräämättä.
+
+Portilta kuului pyssynpäiden iskujen kaiku.
+
+Ei ovenvartiaakaan saatu hereille.
+
+Mutta portinavain oli hänen taskussaan.
+
+Sohvi-rouva otti suurilla ponnistuksilla avaimen esiin ja juoksi
+pimeän käytävän läpi, pimeitä portaita alas, pimeää eteistä kohti
+ajatellen kauhuissaan: "Ajatteles, jos nyt töytäisit murhaajaan!" ja
+sen vieläkin kauheamman kysymyksen alati noustessa hänen mieleensä:
+"Mitä jos tuntisitkin murhaajan? Oi, kukahan se voi olla?"
+
+Vihdoin viimein hän pääsi portin luo, ja löysi lopuksi avaimen reiän
+ja avasi.
+
+Ulkoa tunki sisään kirkas valo, siellä seisoi, paitsi
+sotilasvartiota, poliiseja lyhdyt käsissään. Kaupungin
+käskynhaltijakin ja lähinnä asuva rykmentinlääkäri tulivat rientäen
+sinne, mutta vain kiireesti sieppaamissaan pukimissa.
+
+Herra Katshuka juoksi ylös portaita vastaanottohuoneeseen ja seisoi
+pian sen oven luona, joka johti suoraan Timean huoneeseen. Se oli
+suljettu sisältäpäin. Hän pani olkapäänsä ovea vastaan ja mursi siten
+lukon.
+
+Timea makasi lattialla hänen edessään tajuttomana ja verissään.
+
+Majuri nosti hänet ylös ja kantoi hänet käsivarsillaan vuoteeseen.
+
+Rykmentinlääkäri tutki haavat ja selitti, etteivät ne olleet
+hengenvaarallisia. Rouva oli vain pyörtynyt.
+
+Nyt kun levottomuus rakastetun tilasta oli poistettu, heräsi majurin
+kostonhalu.
+
+"Mutta missä on murhaaja?"
+
+"Kummallista!" sanoi käskynhaltija, "kaikki ovet olivat sisältä
+suljetut. Kuinka saattoi murhaaja tulla sisään ja kuinka ulos?"
+
+Ei missään näkynyt petollista jälkeä. Itse murha-ase, taittunut
+sapeli, Timean oma säilyttämä kalleus, jota hän oli säilyttänyt
+samettilaatikossa, makasi veren tahraamana laattialla.
+
+Nyt saapui kaupunginlääkärikin.
+
+"Etsikäämme palvelusväki esiin."
+
+Nämä nukkuvat sikeässä unessa, josta on mahdotonta herättää heitä.
+
+Lääkärit tutkivat heitä. Ei ainoakaan ole nukkuvinaan; he ovat kaikki
+nukutetut opiumilla.
+
+Keitä muita on talossa? Kuka on murhaaja?
+
+"Missä Atalia on?" kysyy majuri Sohvi-rouvalta.
+
+Hän tuijottaa majuriin vaiti eikä voi vastata.
+
+Eihän hän tiedä sitä.
+
+Käskynhaltija avaa heidän huoneeseensa johtavan oven. Sohvi-rouva
+seuraa jäljessä miltei tajuttomana.
+
+Hänhän tietää, että Atalian vuode on tyhjä.
+
+Mutta ei, Atalia makaa vuoteessa ja nukkuu.
+
+Kaunis, valkoinen yönuttu on napitettu kaulaan asti, hiukset ovat
+peitetyt pitsiseen yöpäähineeseen, kauniit, valkoiset kädet miltei
+pitsiliinan peitossa lepäävät peitteellä.
+
+Kasvot ja kädet ovat _puhtaat_ ja hän nukkuu.
+
+Sohvi-rouva kallistuu jäykkänä seinää vasten nähdessään Atalian.
+
+"Hänhän nukkuu sikeästi", sanoo kaupunginlääkäri. "Hänellehän on
+annettu opiumia."
+
+Rykmentin lääkäri astuu myös hänen vuoteensa ääreen ja tunnustelee
+valtimoa.
+
+Se lyö levollisesti.
+
+"Hän nukkuu sikeästi."
+
+Ei piirrekään muutu hänen kasvoillaan, kun valtimoa koetellaan. Ei
+väristyskään ilmaise hänen tietävän, mitä ympärillä tapahtuu.
+
+Hän osaa itseään hillitsemällä pettää kaikkia.
+
+Yhtä vain ei: miestä, jonka rakastetun hän oli aikonut murhata.
+
+"Nukkuuko hän todella?" kysyy majuri.
+
+"Koettakaa itse hänen kättään", vastaa lääkäri; "se on kylmä, ja
+valtimo lyö levollisesti."
+
+Atalia huomaa majurin tarttuvan hänen käteensä.
+
+"Mutta katsokaapa, herra tohtori", hän sanoo, "jos tutkitaan
+tarkemmin, niin on kauniin, valkoisen käden kynsien alla _tuoretta
+verta_..."
+
+Nämä sanat kuullessaan Atalian sormet kouristuvat majurin käden
+ympäri, ja majuri tuntee sen kuin kotkankynnet puristuisivat hänen
+lihaansa.
+
+Atalia nauraa ääneen ja heittää peitteen päältään. Täysin
+pukeutuneena hän hypähtää vuoteesta, mittaa pirullisen ylpeänä ja
+uhmaten hämmästyneet miehet katseellaan kiireestä kantapäähän, katsoo
+voitonhimoisella raivolla majuriin ja heittää halveksivan silmäyksen
+äitiinsä.
+
+Naisparka ei voi kestää tätä katsetta, vaan vaipuu tajuttomana
+lattialle.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenes luku.
+
+VIIMEINEN TIKARINPISTO.
+
+
+Eräs Komornin mielenkiintoisimpia rikosjuttuja on se, jonka
+sankaritar oli _Atalia Brazovics._
+
+Tämä nainen puolustautui mestarillisesti.
+
+Hän kielsi kaiken, osasi todistaa kaiken, ja kun jo luultiin, että
+hän oli kiinni, onnistui hänen levittää sellainen pimeys ympärilleen
+ettei tuomari osannut päästä ulos sokkelosta.
+
+Miksi hän olisi tahtonut murhata Timeaa? Olihan hän itse kihloissa ja
+kulki surutonta elämää kohti, ja Timeahan oli hänen hyväntekijänsä ja
+oli luvannut hänelle runsaat myötäjäiset.
+
+Sitäpaitsi ei jälkeäkään murhayrityksestä ollut näkynyt Timean oven
+edessä. Ei mistään löytynyt veristä vaatetta eikä pyyhinliinaa; ei
+edes uunista löydetty poltettujen vaatteiden tuhkaa.
+
+Yhtä vähän kävi selville, kuka oli antanut palvelusväelle opiumia.
+Nämä olivat edellisenä iltana juoneet ja syöneet yhdessä, ja olihan
+erilaatuisten värjättyjen sokerileivosten joukossa voinut olla
+sellaisiakin, jotka vaikuttivat nukuttavasti. Epäillystä punssista
+ei keksitty pisaraakaan palvelijoiden huoneessa, lasitkin, joista
+oli juotu, olivat huuhdotut silloin kun yövartio tuli sisään. Kaikki
+todistukset olivat raivatut tieltä.
+
+Atalia väitti itsekin sinä yönä nauttineensa jotakin, joka oli
+maistunut epäilyttävältä, ja sitten vaipunut niin syvään uneen, ettei
+ollut kuullut äidin kolistavan tämän tullessa hänen jälessään, vaan
+herännyt vasta silloin, kun majuri oli koskettanut hänen kättään.
+
+Ainoa, joka oli nähnyt hänen vuoteensa olevan tyhjän puoli tuntia
+aikaisemmin oli hänen äitinsä, joka ei voinut todistaa häntä vastaan.
+
+Hänen tehokkain puolustuksensa oli se seikka, että kaikki ovet olivat
+olleet lukossa ja Timea itse oli ollut pyörryksissä. Kuinka olisi
+murhaaja voinut päästä sisään ja ulos?
+
+Jos murhayritys todella oli tehty, miksi juuri häntä epäiltiin eikä
+talon muita palvelijoita?
+
+Majuri oli ollut Timean luona yöhön asti.
+
+Eikö joku olisi voinut hiipiä huoneeseen hänen poistuessaan?
+
+Eihän edes tiedetä varmasti, onko salamurhaaja ollut mies vai nainen.
+
+Ainoa, joki tiesi asian, oli Timea, ja hän ei ilmaissut sitä.
+
+Hän piti johdonmukaisesti kiinni siitä väitteestään, ettei hän voinut
+muistaa, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen kauhunsa oli ollut niin
+suuri, että kaikki oli hävinnyt mielestä kuin paha uni.
+
+Hän ei voinut syyttää Ataliaa.
+
+He eivät edes ole kohdanneet toisiaan.
+
+Timea on vuoteen omana saamiensa haavojen vuoksi, jotka vain
+vaikeasti ovat parannettavissa.
+
+Mielenliikutukset rasittavat häntä vielä enemmän kuin haavakuume.
+
+Hän pelkää Ataliaa.
+
+Tuon kauhean tapauksen jälkeen ei häntä milloinkaan jätetä yksin.
+Lääkäri ja sairaanhoitaja valvovat vuorotellen hänen luonaan.
+Päivällä on majurikin hänen vuoteensa vieressä ja tuomari käy usein
+häntä tervehtimässä päästäkseen totuuden perille; mutta niin pian
+kuin puhe johtuu Ataliaan, mykistyy Timea, eikä silloin voi saada
+hänestä sanaakaan ulos.
+
+Kerran lääkäri neuvoi valmistamaan hänelle miellyttävää lukemista.
+
+Timea oli jo silloin noussut vuoteeltaan ja vastaanotti vierailuja
+istuen nojatuolissaan.
+
+Herra Katshuka ehdotti, että luettaisiin lävitse ne
+nimipäiväonnittelut, jotka olivat saapuneet muistorikkaan yön
+edellisenä päivänä.
+
+Tämä olikin parasta lukemista, mitä saattoi olla: kummilasten
+lapsellisia, viattomia onnentoivotuksia hänelle, joka niin
+ihmeellisellä tavalla oli pelastunut kuolemasta.
+
+Timean kädet ovat vielä sidotut. Herra Katshukan on itse avattava
+kirjeet ja luettava ne hänelle. Tuomarikin on läsnä.
+
+Potilaan kasvot kirkastuvat hänen lukiessaan ja se tekee hänelle
+hyvää.
+
+"Mikä ihmeellinen sinetti tämä on?" sanoo majuri saadessaan käsiinsä
+kovakuoriaisella sinetöidyn kirjeen.
+
+"Se on todella hämmästyttänyt minua", sanoo Timea.
+
+Majuri avaa sen, mutta luettuaan ensimmäiset rivit: "Armollinen
+rouva! Huoneessanne on Pyhän Yrjänän kuva", kuolevat sanat hänen
+huulilleen. Silmät pyörivät hurjina hänen lukiessaan edelleen,
+huulet tulevat sinisiksi ja kylmä hiki tunkeutui hänen otsalleen.
+Äkkiä hän heittää kirjeen luotaan kuin raivoissaan ja hyökkää Pyhän
+Yrjänän kuvan luo, työntää sitä nyrkillään ja tempasee sen raskaine
+kehyksineen ulos seinästä.
+
+Siellä ammottaa piilopaikan pimeä kita.
+
+Majuri syöksyy pimeyteen ja palaa hetkisen jälkeen takaisin, pitäen
+murhayrityksen selviä todisteita, Atalian verisiä vaatteita,
+korkealla päänsä päällä.
+
+Timea kätkee kasvot säikähtyneinä käsiinsä.
+
+Tuomari ottaa kirjeen esiin, pistää sen povelleen ja ottaa samoin
+vaatteet haltuunsa.
+
+Piilopaikasta tulee muutakin esiin: myrkkyrasia ja Atalian päiväkirja
+hirveine tunnustuksineen, jotka voivat heittää valoa hänen sielunsa
+pimentoihin, kuten fosforia muodostavat elukat meren korallimetsien
+yli. Mitä hirviöitä siellä asuukaan!
+
+Ja Timea unohtaa käsiensä olevan haavoittuneet. Kädet ristissä hän
+rukoilee herroja, tuomaria, lääkäriä ja sulhastaan pitämään asiaa
+salassa... olemaan ilmaisematta sitä kenellekään.
+
+Mutta sehän on mahdottomuus.
+
+Todistukset ovat tuomarin käsissä eikä Atalialle löydy armoa muualta
+kuin Jumalan tyköä.
+
+Timea itse ei voi kauemmin vetäytyä pois lain alaisuudesta. Heti kun
+hän voi poistua huoneestaan, on hänen astuttava tuomioistuimen eteen
+ja kohdattava Atalia.
+
+Oi, se on julma velvollisuus.
+
+Ei hän nytkään saata sanoa muuta kuin, ettei voi muistaa, mitä
+tapahtui murhayrityksen hetkenä.
+
+Nyt oli kiirehdittävä häitä. Timea voi vain herra Katshukan
+puolisona astua tuomioistuimen eteen.
+
+Niin pian kuin hänen terveydentilansa sallii, tapahtuu
+vihkimistoimitus kotona kaikessa hiljaisuudessa, ilman laulua, ilman
+soittoa, ilman vieraita ja hääjuhlia. Vain pappi ja marsalkat,
+tuomari ja kotilääkäri -- ovat läsnä. Ei mitään vierailuja
+vastaanoteta.
+
+Kun Timea on tullut niin voimiinsa, että hän saattaa ajaa takaisin
+komitaattitaloon, kutsutaan hänet puolisoineen oikeuden eteen
+kuuluteltavaksi Atalian asiassa.
+
+Inhimillinen oikeus ei sääli häntä, vaan pakottaa hänet vielä kerran
+murhaajan näkyviin.
+
+Oi, Atalia ei pelkää tätä hetkeä. Hän odottaa kärsimättömänä hetkeä,
+jolloin hänen uhrinsa tuotaisiin sisään. Ellei muusta syystä, niin
+tahtoo hän ainakin katseellaan antaa tälle piston sydämeen.
+
+Mutta hän säpsähtää kuitenkin, kun oikeuden puheenjohtaja lausuu:
+
+"Kutsukaa sisään Emmerik Katshukan vaimo."
+
+Emmerik Katshukan vaimo! Siis hän on jo Katshukan vaimo!
+
+Sitä huolimatta kuvastavat Atalian kasvot salaista tyytyväisyyttä.
+
+Timean astuessa sisään ja kun hän näkee tämän kasvot, entistään
+vieläkin kalpeampina, otsalla punainen viiru, murha-aseen jättämä
+arpi. Tämä muisto on häneltä.
+
+Samoin paisuu hänen kaunis, ylväs povensa ilosta, kun puheenjohtaja
+pyytää Timeaa elävän Jumalan nimessä vannomaan vastaavansa hänen
+kysymyksiinsä omantunnonmukaisesti, samoinkuin että kaikki hänen
+tähänastinen puheensa on totta, sekä kun Timea vetää hansikkaan
+käsistään ja ojentaa ylös kätensä, joka on tullut aivan muodottomaksi
+kauhean iskun jäljiltä. Sekin on Atalian häälahja.
+
+Mutta Timea vannoo haavoitettu käsi vavisten päänsä päällä
+unohtaneensa kaikki, ettei hän edes voi muistaa, oliko hänen
+vastataistelijansa nainen vai mies.
+
+("Kurja!" mutisee Atalia hampaittensa välistä. "Emmekö painineet
+rinta vasten rintaa? Sinä et edes uskalla syyttää minua siitä, mitä
+olen _aikonut_ tehdä?")
+
+"Sitä emme nyt kysy teiltä", vastaa puheenjohtaja Timealle. "Me vain
+esitämme teille kysymyksen: Onko tämä kovakuoriaisella sinetöity
+lapsen kirjoittama kirje saapunut teille todella postin kanssa samana
+päivänä, jolloin murhayritys toimeenpantiin? Jätettiinkö se teille
+avaamatta ja eikö teillä ollut aavistusta sen sisällöstä?"
+
+Timea vastaa näihin kysymyksiin levollisesti: niin ja ei.
+
+Nyt kääntyy puheenjohtaja Atalian puoleen.
+
+"Kuulkaa nyt te, neiti Atalia Brazovics, mitä tämä kirje sisältää:
+
+    "Armollinen rouva! Teidän huoneessanne on Pyhän Yrjänän kuva. Tämä
+    kuva kätkee piilopaikan, johon pääsee vain lasikaapin kautta.
+    Muurauttakaa tämä aukko kiinni ja varjelkaa kallisarvoista
+    elämäänne, joka tulkoon pitkäksi ja onnelliseksi!
+
+                                                      Dodi."
+
+Ja lopetettuaan kohottaa puheenjohtaja erästä liinaa pöydällä -- ja
+sen alta löytyvät Atalian syyttäjät: verinen yöpuku, myrkkyrasia ja
+päiväkirja.
+
+Atalia päästää sellaisen vihlovan äänen kuin kondorikotka, joka on
+haavoittunut kuolettavasti, ja kätkee kasvot käsiinsä.
+
+Ja ottaessaan kädet kasvoiltaan, eivät kasvot enää olleet kalpeat
+vaan veripunaiset.
+
+Kaulan ympärillä oli hänellä leveä, musta nauha Hän repäisi solmun
+auki molemmin käsin ja heitti nauhan lattiaan, ikäänkuin olisi hän
+paljastanut kauniin, valkean kaulansa pyövelille; kenties hän teki
+sen myöskin saattaakseen vapaasti puhua, mitä hänen sielustaan nyt
+puhkesi esiin. "Niin, niin se onkin! Minä juuri tahdoin murhata
+sinut, ja minä kadun vain sitä, etten osunut paremmin. Sinä olit
+elämäni kirous, sinä valkoposkinen aave! Sinun tähtesi minä jouduin
+onnettomuuteen ja kiroukseen. Tahdoin murhata sinut -- olin
+kohtalolle velkapää tämän työn. En olisi saanut rauhaa tulevassa
+elämässä, ellen olisi koettanut tehdä sitä. -- Kas tuossa on kylliksi
+myrkkyä passittamaan kokonaisen hääseurueen toiseen maailmaan. Mutta
+minä tahdoin nähdä sinun vertasi. Sinä et kuollut, mutta minä olen
+sammuttanut janoni ja nyt voin kuolla. Mutta ennenkuin pyövelin
+miekka erottaa pään ruumiista, olen kuitenkin iskevä sydämeesi
+sellaisen iskun, joka on kiusaava sinua hellimmissä syleilyissäkin.
+Minä vannon: Kuule minua Jumala, kuulkaa minua te pyhimykset ja
+enkelit, ja te paholaiset, kuulkaa minua, te helvetin asukkaat!
+Osottakaa vain minulle yhtä paljon armeliaisuutta kuin seuraavat
+sanani ovat totta..."
+
+Ja raivoava nainen lankesi polvilleen ja huitoi käsiään päänsä päällä
+kutsuen kaikki helvetin voimat todistajiksi.
+
+"Minä vannon, minä vannon, että tästä salaisuudesta, piilopaikasta
+nimittäin, tiesi paitsi minua, vain Mikael Timar Levetinczy. Pari
+päivää sen jälkeen, kun oli kuullut minulta asian, hän katosi. Jos
+nyt joku kirjallisesti on ilmoittanut siitä sinulle, _niin ei Timar
+ole voinut kuolla pari päivää senjälkeen. Mikael Timar Levetinczy
+elää siis vielä, ja sinä voit odottaa ensimmäistä puolisoasi
+palaavaksi_. Niin auttakoon minua Jumala, yhtä varmasti kuin on
+totta, että Timar vielä elää. Se, joka haudattiin hänen sijastaan,
+oli varas joka oli varastanut Mikaelin vaatteet. Ja elä nyt edelleen
+tämä tikarinpistos sydämessäsi!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesensimmäinen luku.
+
+MARIA-NOSTRAN SYNTINEN VAIMO.
+
+
+Oikeus tuomitsi Atalian kuolemaan seitsenkertaisen myrkytys- ja
+salamurhayrityksen johdosta. Keisarin armo muutti tämän rangaistuksen
+elinkautiseksi vankeudeksi. Maria Nostran rangaistusvankilassa.
+
+Atalia elää vielä.
+
+Tästä ajasta on jo kulunut neljäkymmentä vuotta, ja hänen täytyy nyt
+olla 67 vuotias.
+
+Hänen uhmaava luontonsa ei vielä ole masentunut.
+
+Hän on jäykkäniskainen, umpimielinen ja kovettunut.
+
+Kun muut naisvangit sunnuntaisin viedään kirkkoon, teljetään Atalia
+yksinäiseen kammioonsa pelosta, että hän häiritsisi muiden hartautta.
+
+Kun hänet kerran pakosta vietiin kirkkoon, huusi hän keskellä papin
+saarnaa: "Sinä valehtelet!" ja sylki alttarille.
+
+Useat kerrat on tänä aikana armahdettu vankeja. Maan suuriksi
+ilojuhliksi on sadottain vankilan asukkaita laskettu vapauteen. Mutta
+häntä ei vankilan johtaja ole milloinkaan puolustanut armahdettavaksi.
+
+Niille, jotka neuvoivat häntä katuvaisena tunnustamaan vikansa ja
+tekemään parannuksen, tullakseen armahdetuksi, hän sanoi:
+
+"Heti kun pääsen vapaaksi, menen murhaamaan tämän naisen."
+
+Näin hän sanoo vieläkin.
+
+Mutta hänen vainonsa uhri on jo aikoja sitten muuttunut tomuksi
+monta vuotta kärsittyään siitä tikarinpistosta, joka iskettiin hänen
+sairaaseen sydänparkaansa.
+
+Näiden sanojen jälkeen: "Timar elää vielä!" ei hän enää voinut olla
+oikein onnellinen. Aviosuudelmat olivat niillä ijäksi myrkytetyt.
+Ne hiipivät kuin aaveet hänen iloonsa. Ja huomatessaan kuoleman
+lähestyvän antoi hän viedä itsensä Levetincziin, jotta häntä ei
+laskettaisi samaan hautaan, jossa mätäni Herra ties, kuka, Timarin
+vaakunan alla.
+
+Siellä Levetinczissä hän valitsi itselleen hiljaisen, ruohottuneen
+paikan, samassa seudussa, missä hän oli menettänyt isänsä, missä Ali
+Tshorbadshi lepäsi virran pohjalla, niin lähellä Vapaata Saarta kuin
+olisi salainen aavistus vetänyt häntä sinne...
+
+Hänen hautakiveltään voi nähdä saaren kalliolle.
+
+Niillä aarteilla, jotka Timar oli jättänyt hänelle, ei ollut mitään
+siunausta. Ainoa poika Timean toisesta avioliitosta oli suuri
+tuhlari. Hänen käsissään hävisi rikkaus yhtä pian kuin se oli
+tullutkin. Timean pojanpoika elää nyt siitä armolahjasta, jonka Timar
+lahjoitti perheensä köyhtyneiden jäsenten elättämiseksi. Se on ainoa,
+mikä määräämättömästä rikkaudesta vielä on jäljellä.
+
+Siinä paikassa, missä hänen palatsinsa Komornissa seisoi, on nyt jo
+toinen rakennus ja Levetinczyn hauta on tungettu pois linnoitustöiden
+tieltä. Entisestä rikkaudesta ja komeudesta ei ole mitään jäljellä.'
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja mitä nyt tehdään Vapaalla saarella?
+
+
+
+
+Kahdeskymmenestoinen luku.
+
+EI KUKAAN.
+
+
+Neljäkymmentä vuotta oli kulunut siitä, kuu Timar katosi Komornista.
+Minä opettelin aakkosia siihen aikaan, kun me koulupojat olimme
+käsketyt ottamaan osaa saattokulkueeseen erään rikkaan herran
+hautajaisissa, herran, jonka jälestäpäin kerrottiin elävän. Kansan
+kesken eli yhä luulo, että Timar vielä elää ja äkkiä näyttäytyisi.
+Mahdollisesti olivat Atalian uhkasivat sanat loihtineet esiin tämän
+uskon. Yleinen mielipide piti siitä kiinni.
+
+Samoin väikkyi mielessäni vielä sen ihmeen ihanan naisen kasvojen
+piirteet, joka kirkossa arkkujen viereisestä kuorista katseli alas.
+Hän istui saarnatuoliin päin ensimmäisellä penkkirivillä. Hän oli
+niin häikäisevän kaunis ja kuitenkin niin lempeä.
+
+Muistan samoin sen yleisen säikähdyksen, mikä valtasi mielet, kun
+tuon kauniin naisen seuranainen eräänä yönä, huhun mukaan, oli
+yrittänyt murhata hänet. Mikä ennenkuulumaton tapaus se olikaan!
+
+Näin myös, kuinka tätä kuolemaan tuomittua naista kuljetettiin
+pyövelinkärryillä mestauslavalle. Kerrottiin, että hänet
+mestattaisiin. Hänellä oli harmaa puku, jota koristivat mustat
+nauharuusut.
+
+Hän istui selkä kuskiin päin, ja häntä vastapäätä istui pappi
+ristinkuva kädessään. Toriakat haukkuivat häntä karkeasti ja sylkivät
+hänen jälkeensä, mutta hän katsoi kylmästi eteensä eikä välittänyt
+heistä.
+
+Kansaa tungeskeli kärryjen takana. Uteliaat pojat juoksivat suurin
+laumoin katselemaan, miten niin kaunis pää erotettaisiin ruumiista.
+Minä katselin arasti häntä suletun akkunan takaa. Voi, jos hän
+sattumalta olisi katsahtanut minuun!
+
+Tunnin kuluttua palasi väkijoukko takaisin. Se oli tyytymätön siihen,
+että kaunis kuolemaan tuomittu oli palannut. Hänet oli vain viety
+mestauslavalle ja siellä armahdettu.
+
+Kerrottiin, että kun pappi sen jälkeen oli ojentanut hänelle
+ristinkuvan antaakseen hänen suudella sitä, oli hän sen sijaan purrut
+pyhää vertauskuvaa, niin että hänen hampaittensa jäljet näkyivät
+Vapahtajan kasvoissa.
+
+Ja vielä sen jälkeenkin näin toisen kauniin naisen joka sunnuntai
+kirkossa. Hänellä oli nyt punainen juova otsassa ja vuosi vuodelta
+kävivät hänen kasvonsa yhä kalpeammiksi ja surullisemmiksi.
+
+Hänestä kerrottiin jos jonkinlaisia huhuja, lapset kuulivat niitä
+äideiltään ja kertoivat sitten niitä toinen toisilleen koulussa.
+
+Viimein haihdutti aika ne ihmisten mielestä.
+
+Eräs vanha ystäväni, luonnontutkija, joka oli kuuluisa kasvien ja
+hyönteisten kokooja ei vain omassa maassaan, vaan koko oppineessa
+maailmassa, kertoi minulle joku aika sitten kaikenlaatuisia asioita
+niistä kummallisista saarista, joita on Turkinmaan ja Unkarin
+välisellä alueella ja jotka eivät oikeastaan kuulu kenellekään,
+syystä että eivät kuulu kummallekaan valtiolle. Juuri senvuoksi ne
+ovatkin oikea Kalifornia intohimoisille luonnontutkijoille, jotka
+niistä löytävät mitä harvinaisimpia näytteitä kasvimaailmasta.
+Vanha ystäväni läksi näille seuduille joka vuosi ja oleskeli siellä
+useita viikkoja innokkaasti kooten kasveja. Kerran hän kehoitti
+minua lähtemään mukaansa tuollaiselle retkelle Minä olen itse vain
+asianharrastaja sillä alalla, ja koska minulla oli hyvää aikaa,
+seurasin vanhaa ystävääni alisen Tonavan varsille.
+
+Hän vei minut Vapaalle Saarelle.
+
+Oppinut ystäväni oli tuntenut tämän seudun jo vuosikausia, jo siihen
+aikaan, kun suurin osa siitä oli korpea ja kaikki oli vielä ummussaan.
+
+Lukuunottamatta kaislikkoa, joka vielä ympäröi suojaavana saarta, on
+täällä nyt oikea mallipuutarha.
+
+Palolaitosten ympäröimänä on saari täysin suojassa tulvalta ja
+sitäpaitsi kanavien halkoma, joihin hevosien vetämä pumppukone
+pumppuaa veden.
+
+Kun oikea puutarhuri tulee tänne, hän tuskin saattaa riistäytyä
+sieltä irti. Jokainen tilkkunen maata on viljelty ja antaa joko satoa
+tai kaunistaa paikkaa. Muskatelli-tupakka, jota täällä viljellään,
+tuoksuu oivalliselta ja on oivaa lajia, jos sitä vain oikein
+hoidetaan. Saaren mehiläiskopit näyttävät pieneltä kaupungilta,
+joka on rakennettu Lilliputteja varten. Siellä on yksikerroksisia
+majoja jos jonkin muotoisia. Aitauksen ympäröimässä lehdossa on
+mitä erilaatuisinta siipikarjaa. Täällä on oivallisia hudaaneja
+päätöyhtöineen, lumivalkeita kotkinkiinakukkoja, pirullisen kauniita
+crève-coeurejä, kaksinkertaisine helttoineen, huuhkajamaisia "prinssi
+Alberteja" sekä kokonaisia laumoja hopeanhohtoisia kalkkunoita,
+valkoisia ja keltaisia riikinkukkoja sekä keinotekoisessa lammissa
+valittuja harvinaisia monivärisiä ankka-, hanhi- ja joutsenlajeja.
+Mehevillä kedoilla käyvät laitumella sarvettomat lehmät, angoravuohet
+ja laamat, joilla on pitkä, musta, kiiltävä villa.
+
+Saattaa nähdä että tällä saarella asuu hallitsija, joka tuntee, mitä
+ylellisyys on.
+
+Ja kuitenkaan ei tällä hallitsijalla ole milloinkaan äyriäkään.
+
+Saarella ei oteta vastaan äyriäkään.
+
+Mutta ne, jotka tarvitsevat saaren tuotteita, tietävät, mitä
+saarelaiset tarvitsevat: viljaa, työkaluja, vaatetavaraa, värjättyä
+lankaa, j.n.e. ja he jättävät vastineeksi näitä tavaroita.
+
+Oppinut ystäväni toi tavallisesti muassaan uusia kukansiemeniä ja
+uusien, kesyjen lintulajien munia, ja sai vastineeksi harvinaisia
+hyönteisiä ja kuivattuja kasveja, jotka hän kauniilla voitolla sitten
+möi kerääjien kokoelmiin ja ulkomaalaisiin museoihin, sillä tiede ei
+ole yksinomaan intohimo, se on myös elinkeino.
+
+Mikä minut yllätti mitä hauskimmin oli se seikka, että asukkaat
+puhuivat unkarin kieltä ja se on totta tosiaan harvinaista rajalla.
+
+Koko siirtokunnan muodostaa yksi ainoa perhe, joten kaikkia asukkaita
+kutsutaan vielä etunimillä.
+
+Ensimmäisen uutisasukkaan kuusi poikaa on ottanut vaimot lähiseudulta
+ja pojanpoikien ja näiden lasten lukumäärä nousee jo neljäänkymmeneen.
+
+Ja saari elättää nämä kaikki. Täällä ei tunneta puutetta. Eletään
+yltäkylläisyydessä.
+
+Jokainen osaa tehdä työtä ja vaikka heitä olisi kymmenen kertaa
+enemmän, elättäisi saari kaikki.
+
+Isoäidin isä ja äiti johtavat yhä jälkeläistensä töitä.
+
+Perheen miehiset jäsenet opettelevat puutarhanhoitoa, puunleikkausta,
+saviastiaintekoa sekä tupakanviljelystä ja eläintenhoitoa; heidän
+joukostaan kehittyvät myös puusepät ja myllärit. Naiset kutovat
+turkkilaisia mattoja, pitävät silmällä hunajan valmistusta,
+valmistavat juustoja ja keittävät ruusuvettä. Ja kaikki nämä työt
+käyvät niin kädestä käteen, ettei toisen ole tarvis sanoa toiselle,
+mitä on tehtävä. Jokainen tietää velvollisuutensa, täyttää sen
+muistuttamatta ja iloitsee työstään.
+
+Asunnot, joissa eri perheet asuvat, muodostavat jo kokonaisen
+pitkän talorivin. Joka talo rakennetaan yhteisvoimin, ja vanhukset
+huolehtivat nuorista.
+
+Vieraat, jotka tulevat saarelle, ottaa vastaan saaren nykyinen
+päämies. Häntä kaikki kutsuvat isäksi; vieraat tuntevat hänet nimellä
+Deodat. Hän on vahvarakenteinen neljänkymmenenvuotias mies, jolla
+on kauniit, jalot kasvonpiirteet. Hän tekee kaikki vaihtokaupat ja
+näyttää vieraille siirtokunnan.
+
+Saapuessamme sinne otti Deodat meidät vastaan sillä avomielisellä
+sydämellisyydellä, jolla vanha ystävä kohdataan; ystäväni,
+luonnontutkija, oli täällä vuotuinen vieras.
+
+Keskustelumme aiheena oli omenan-, viinin- ja puutarhanviljelys,
+kasvi- ja hyönteisoppi, ja kaikissa näissä aineissa tuntui Deodatilla
+olevan tarkat tiedot. Kaikesta, mikä koski puutarhan ja eläinten
+hoitoa, oli hän sangen hyvin perillä. Minä en voinut peittää
+ihmetystäni ja kysyin häneltä, mistä ja keneltä hän oli saanut kaikki
+nämä tiedot.
+
+"Ukolta", vastasi Deodat hellästi huoahtaen.
+
+"Kuka hän on?"
+
+"Te saatte nähdä hänet, kun kaikki kokoonnumme illalliselle."
+
+Silloin oli juuri omenasadon aika. Nuoret naiset ja miehet olivat
+kaikki kokoilemassa oivallisia kullankeltaisia, nahanruskeita ja
+karmosiinipunaisia hedelmiä. Kauniit omenat ladottuina läjiin
+vihreälle nurmelle kuin kanuunankuulat linnoituksen pihalla. Koko
+saarelta kuuluu iloista ääntä.
+
+Kun syysaurinko laski, antoi saaren kalliolla oleva kello merkin,
+että työpäivä oli lopussa. Tämän merkin saatuaan riensivät kaikki
+panemaan poimitut, vielä jäljellä olevat hedelmät koreihin, joihin he
+sitten kaksittain tarttuivat ja kantoivat ne varastohuoneisiin.
+
+Mekin Deodatin kera suuntasimme askeleemme siihen suuntaan, mistä
+kellon ääni kuului.
+
+Kello oli pienen puurakennuksen tornissa. Talo ja torui olivat
+aivan muratin peitossa, mutta kuistin pylväistä, joissa näkyi
+eriskummallisia kuvioita, saattoi nähdä, että tämän talon rakentaja
+oli leikannut monta syvää ajatusta, unelmaa ja toivetta puuhun.
+
+Rakennuksen edessä oli avoin paikka, jossa seisoi penkkejä ja
+tuoleja. Kun työ oli lopussa, tunkeutuivat kaikki sinne.
+
+"Tässä asuvat vanhukset", kuiskasi minulle Deodat.
+
+Heti sen jälkeen he astuivat ulos. Se oli kaunis vanha pari.
+
+Nainen lienee ollut kuudennellakymmenennellä ikävuodellaan, mies
+kahdeksannellakymmenennellä.
+
+Viimemainitun kasvoilla oli sellainen luonteenomainen ilme, joka
+vielä neljänkymmenen vuoden perästä muistuttaa mieleen hyvää kuvaa,
+jonka on kerran nähnyt. Minä hämmästyin. Hänen päänsä oli paljas
+jo, mutta ne harvat hiussuortuvat, jotka vielä olivat jäljellä,
+samoinkuin viiksetkin tuskin vivahtivat harmaaseen, eikä ikä
+näyttänyt ensinkään muuttaneen hänen kasvojensa lujia piirteitä.
+Kohtuulliset tavat ja säännölliset elintavat sekä iloinen mieliala
+säilyttävät siten kasvonpiirteet.
+
+Vanha nainen oli sangen puoleensavetävä henkilö. Hänen muinoin
+kullankeltaiset kiharansa näyttivät olevan hopeavärin läpitunkemat,
+mutta silmät olivat vielä neidon, ja posket punastuivat kuin
+morsiamen, kun hänen miehensä painoi suudelman niille.
+
+Ja kummankin kasvot loistivat autuutta nähdessään koko suuren
+perheensä edessään ja he huusivat jokaista nimeltä luokseen ja
+suutelivat heitä kaikkia.
+
+Siinä heidän autuutensa, heidän hartautensa, heidän kiitoksensa ja
+rukouksensa.
+
+Vasta sitten tuli meidän vuoromme. Deodat, vanhin pojista, oli
+viimeinen, jota vanhukset syleilivät.
+
+Meidänkin kanssamme he vaihtoivat kädenpuristuksia ja kutsuivat
+meidät ottamaan osaa illalliseen.
+
+Nainen piti vielä ylikomennon keittiön puolella, ja hän se antoi osat
+koko suurelle perheelleen; mutta ukko antoi jokaisen vapaasti valita,
+mihin tahtoi istuutua, ja aterioida rakkaimman ystävänsä vierellä.
+
+Itse hän istuutui meidän ja Deodatin kanssa erääseen pöytään.
+Pieni enkelimäinen tyttö, jota hän nimitti Noëmiksi, kiipesi hänen
+polvilleen ja sai luvan kuunnella vakavaa keskusteluamme.
+
+Kun minun nimeni mainittiin ukolle, katsoi hän minuun kauan, ja
+ilmeisesti punastui.
+
+Oppinut ystäväni kysyi, oliko hän milloinkaan kuullut nimeäni. Ukko
+vaikeni.
+
+Deodat riensi valaisemaan, ettei ukko ollut neljäänkymmeneen vuoteen
+lukenut, mitä maailmassa tapahtui. Koko hänen lukemistonsa oli vain
+maanviljelystä ja puutarhanhoitoa koskevia kirjoja.
+
+Sellaisten ihmisten tapaan, jotka ovat kauan pitäneet tapanaan kertoa
+toisille, mitä itse ovat kokeneet, käytin tietysti tilaisuutta
+hyväkseni valaistakseni viisaudellani ja kertoakseni hänelle, mitä
+maailmassa oli tapahtunut.
+
+Minä kerroin maan tapahtumista ja sanoin hänelle, että Unkari ja
+Itävalta oli yhdistetty pienellä "ja" sanalla.
+
+Hän puhalsi paksun savupilven piipustaan sanoen: "Minun saareni ei
+kuulu siihen."
+
+Minä kerroin niistä veroista, joita meidän oli maksaminen.
+
+Savupilvi sanoi: "Minun saarellani ei makseta veroja."
+
+Minä kerroin hänelle, mitä verisiä taisteluja isänmaassamme ja koko
+avarassa maailmassa oli käyty.
+
+Savupilvi huomautti: "Täällä emme käy sotaa kenenkään kanssa."
+
+Tähän aikaan oli suuri rahanpuute; suurimmat liikkeetkin kukistuivat
+toinen toisensa jälkeen. Tätäkin koetin saada häntä käsittämään.
+
+Tupakinsavu vastasi: "No, Jumalan kiitos, meillä ei ole rahaa."
+
+Sitten minä selitin hänelle, kuinka kiivaasti puolueet taistelivat
+keskenään ja mitä kiistoja uskonto, kansallisuus ja vallanhimo saivat
+aikaan.
+
+Ukko naputti tuhan ulos piipustaan: "Meillä ei ole piispoja,
+valitsijoita eikä ministereitä."
+
+Ja lopuksi esitin hänelle, kuinka voimakkaaksi maamme kerran olisi
+tuleva, kun kaikki nämä toiveet kävisivät toteen.
+
+Pikku Noëmi oli nukahtanut vanhuksen polvelle; hänet täytyi viedä
+sisään ja panna levolle. Se oli tärkeämpää kuin asiat, joista olin
+puhunut. Nukkuva lapsi vietiin hänen polveltaan hänen vaimonsa
+syliin. Kun tämä poistui, kysyi ukko minulta:
+
+"Missä olette syntynyt?"
+
+Sanoin sen hänelle.
+
+"Mikä on ammattinne?"
+
+Kerroin olevani romaaninkirjoittaja.
+
+"Mikä se on?"
+
+"Ihminen, joka tarinan lopusta osaa saada selville koko tarinan
+alusta saakka."
+
+"No, ottakaa sitten selville minunkin tarinani", hän sanoi tarttuen
+käteeni. "Oli kerran mies, joka jätti maailman, missä häntä
+ihailtiin, ja loi itselleen toisen, missä häntä rakastetaan."
+
+"Rohkenenko kysyä nimeänne?"
+
+Ukko kohosi päätään pidemmäksi, kun kuuli nämä sanat. Senjälkeen hän
+kohotti vapisevan kätensä ja laski sen pääni päälle.
+
+Ja siinä silmänräpäyksessä minusta tuntui kuin olisi, kauan, kauan
+sitten tämä sama käsi levännyt pääni päällä, silloin kun lapsen
+kiharat vielä liehuivat sen ympärillä, ja kuin olisin kerran ennen
+nähnyt nämä kasvot.
+
+Kysymykseeni hän vastasi:
+
+"Minun nimeni on 'Ei kukaan.'"
+
+Sitten hän kääntyi pois virkkamatta enää mitään. Hän meni taloon eikä
+enää näyttäytynyt meidän saarella olomme aikana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sellainen on Vapaan Saaren nykyinen tila.
+
+Kahden hallituksen suoma etuoikeus, joka tekee tämän maapalan
+riippumattomaksi sen molemmin puolin olevista maista kestää vielä
+viisikymmentä vuotta.
+
+Viisikymmentä vuotta! -- Kuka tietää, miksi maailma sinä aikana on
+muuttunut?
+
+
+TOISEN OSAN LOPPU.
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 50830 ***
diff --git a/50830-8.txt b/old/50830-8.txt
index 118b84d..d15cd5a 100644
--- a/50830-8.txt
+++ b/old/50830-8.txt
@@ -1,12370 +1,12370 @@
-The Project Gutenberg eBook, Onnen kultapoika II, by Mór Jókai, Translated

-by Hulda Sykäri

-

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most

-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 

-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of

-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 

-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have

-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.

-

-

-

-

-Title: Onnen kultapoika II

-       Romaani

-

-

-Author: Mór Jókai

-

-

-

-Release Date: January 2, 2016  [eBook #50830]

-

-Language: Finnish

-

-Character set encoding: ISO-8859-1

-

-

-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN KULTAPOIKA II***

-

-

-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

-

-

-

-ONNEN KULTAPOIKA II

-

-Romaani

-

-Kirj.

-

-MAURI JÓKAI

-

-Suomentanut Hulda Sykäri

-

-

-

-

-

-

-Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1919.

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-    I. Uusi maailma

-   II. Uusi maailma, jatkoa

-  III. Suloinen koti

-   IV. Sukukorut

-    V. Uusi vieras

-   VI. Puunleikkaaja

-  VII. Synkkämielisyys

- VIII. Terese

-   IX. Taittunut sapeli

-    X. Ensimmäinen tappio

-   XI. Jää

-  XII. Aave

- XIII. Mitä kuu puhuu? -- Mitä puhuu jää?

-  XIV. Ken tulee

-   XV. Ruumis

-  XVI. Sohvi-rouva

- XVII. Dodin kirje

-XVIII. "Sinä taitamaton"

-  XIX. Atalia

-   XX. Viimeinen tikarinpisto

-  XXI. Maria-Nostran syntinen vaimo

- XXII. Ei kukaan

-

-

-

-

-Ensimmäinen luku.

-

-UUSI MAAILMA.

-

-

-Tyttö syleili yhä Mikaelia, vaikka se henkilö jo olikin poistunut,

-jota vastaan hän kenties oli luullut olevansa pakotettu suojelemaan

-ystäväänsä omalla ruumiillaan.

-

-Mikä oli saattanut Noëmin heittäytymään Mikaelin rintaa vasten ja

-äänekkäästi ilmaisemaan rakastavansa häntä?

-

-Tahtoiko tyttö ijäksi karkoittaa miehen, jonka läsnäolo oli hänelle

-vastenmielinen? Tahtoiko hän siten tehdä hänelle mahdottomaksi

-toistaa kosintaansa?

-

-Eikö erämaassa kasvaneella lapsella ollut mitään käsitystä

-soveliaisuudesta, joka käskee kätkemään sellaiset tunteet

-neitseelliseen poveen? Eikö hän tuntenut niitä lakeja ja säädöksiä,

-joilla valtio ja kirkko ankarasti määrää miehen ja naisen väliset

-suhteet?

-

-Sekoittiko hän sydämessään rakkauden tunteen kiitollisuuden

-tunteeseen, jota hänen täytyi tuntea sitä miestä kohtaan, joka oli

-vapauttanut hänet sekä äidin niistä huolista, jotka heitä alati

-kalvoivat, ja joka oli valmistanut heille tämän pienen paratiisin

-ikuiseksi elinsijaksi ja luultavasti oli saanut nähdä paljon vaivaa

-sen takia ja samalla usein ajatellut heitä?

-

-Oliko hän säikähtänyt nähdessään kiusaajansa vievän kätensä takkinsa

-alle asetta etsiäkseen ja oliko hän vaistomaisesti heittäytynyt

-hyväntekijänsä rintaa vasten suojellakseen tätä hyökkäykseltä?

-

-Oliko hän kenties ajatellut itsekseen: Tämä laivankomissaario-raukka,

-jonka äiti oli yhtä köyhä kuin minunkin, on itse sanonut, ettei

-hänellä ole ketään koko maailmassa. Miksi en minä voisi olla hänelle

-"jotakin"? Olisikohan hän tullut takaisin tälle yksinäiselle

-saarelle, ellei joku side olisi vetänyt häntä tänne? Ja jos hän

-kerran rakastaa minua, niin miksi en minä rakastaisi häntä?

-

-Ei, ei, tässä ei tarvita mitään selityksiä, ei mitään järkeilyä, ei

-mitään anteeksipyyntöjä. -- Tässä on kysymys puhtaasta rakkaudesta.

-

-Ei Noëmi tiennyt miksi. Hän ei kysynyt syytä. Hän vain rakasti.

-

-Hän rakasti kyselemättä, oliko se Jumalan tai ihmisten mieleen, oliko

-se hänelle iloksi vai suruksi.

-

-Hän ei pyytänyt onnen ja ylpeyden tunnetta, ei anonut saada olla

-herransa valtiatar hopeakruunuin koristettu, kolmiyhteisen Jumalan

-siunaama morsian -- hän vain rakasti.

-

-Hän ei valmistunut puolustautumaan maailman ja tuomarien silmissä;

-hän ei aikonut nöyrästi, pää painuksissa pyytää anteeksi; hän ei

-anonut miehen suojaa, maailman anteeksiantoa eikä Jumalan armahdusta

--- hän vain rakasti.

-

-Sellainen oli Noëmi.

-

-Noëmi parka! Kuinka paljon sinä oletkaan kärsivä senvuoksi!

-

-... Mikael oli ensimäisen kerran eläissään kuullut, että toinen

-ihminen sanoi rakastavansa häntä -- rakastavansa häntä köyhänä

-laivakomissaariona, joka oli toisen ihmisen palveluksessa,

-rakastavansa häntä ilman itsekkyyttä, vain hänen itsensä takia.

-

-Ihmeellinen lämpö virtasi hänen sisimpäänsä, sama lämpö, joka

-ylösnousemuksen päivänä herättää kuolleet ikuisesta levostaan.

-

-Arkana ja väristen hän laski kätensä tytön olkapäälle, painoi häntä

-vielä kerran povelleen ja kysyi matalalla, kuiskaavalla äänellä:

-

-"Onko se ihan totta?"

-

-Tyttö kohotti hiukan päätään, joka lepäsi hänen rinnallaan, ja

-nyökkäsi hänelle: "On, se on ihan totta!"

-

-Mikael katsahti Tereseen.

-

-Tämä astui heidän luokseen, laski kätensä Noëmin pään päälle

-ikäänkuin sanoakseen: "No, rakasta sitten häntä!"

-

-Se oli pitkä, mykkä, juhlallinen hetki, jolloin kukin voi kuulla

-toisensa sydämen sykähdykset.

-

-Terese ensiksi katkaisi äänettömyyden. "Jospa tietäisitte, miten

-monta kyyneltä tyttönen on tähtenne vuodattanut! Olisittepa nähnyt,

-kuinka hän joka päivä nousi vuoren huipulle ja tuntikausia katseli

-vetten yli siihen suuntaan, johon te hävisitte hänen silmistään!

-Olisittepa kuullut hänen unissaan kuiskailevan teidän nimeänne!"

-

-Noëmi teki kädellään torjuvan liikkeen, ikäänkuin ehkäistäkseen

-äitiään enempää ilmaisemasta.

-

-Mutta Mikael puristi tyttöä lujemmin syliinsä.

-

-Kas tässä kerrankin olento, ainoa koko maailmassa, joka saattoi

-rakastaa häntä, joka rakasti "kultamiestä" itseään eikä vain hänen

-rahojaan!

-

-Hänestä tuntui kuin hän olisi harhaillut maanpaossa koko ajan, jonka

-oli elänyt muualla, ja kuin olisi hän nyt nähnyt edessään uudet maat

-ja uudet taivaat ja niissä uuden elämän.

-

-Hän kumartui suutelemaan tyttöä otsalle, ja tunsi hänen sydämensä

-sykkivän omaansa vasten.

-

-Ja kaikkialla hänen ympärillään paisuivat kukkien ummut, tuoksuivat

-lehdot kukkineen, surisivat mehiläiset ja lauloivat linnut, jotka

-kaikki julistivat: Sinun tulee rakastaa!

-

-Mykkä, itseensä vaipunut ilo ajoi heidät vapaan taivaan alle.

-Täälläkin he kulkivat käsivarret kiedottuina toistensa ympäri ja

-katsellessaan toisiaan silmiin he ajattelivat: "Miten ihmeellistä!

-Sinun silmäsihän ovat aivan samanväriset kuin minun!"

-

-Ja jos hehkuva taivas ja sulotuoksuja huokuva maa olivat

-liittoutuneet heitä lumoamaan, niin täydensi heidän oma sieluntilansa

-tätä lumousta. Kun lapsi, joka ei milloinkaan ole rakastanut, ja

-mies, jota ei milloinkaan ole rakastettu, kohtaavat toisensa, miten

-heidän silloin käy?

-

-Päivä kallistui ehtooseen, mutta vielä he eivät olleet kyllin

-hekumoineet lumotusta ihastuksestaan.

-

-Ilta laskeutui seudun yli, kuu nousi taivaalle, Noëmi vei Mikaelin

-kallion kielekkeelle, josta hän kerran kyynelsilmin oli nähnyt hänen

-poistuvan.

-

-Timar istuutui tuoksuvien lavendelipensaiden keskeen. Noëmi istuutui

-hänen viereensä, nojasi kultakutrisen päänsä hänen käsivarteensa ja

-käänsi eloisat, sielukkaat kasvonsa taivasta kohti.

-

-Terese seisoi heidän takanaan ja katseli heitä hymyten. Kuun hopea

-hohti yötaivaan tummalta taustalta.

-

-Ja viettelevä taivaan haamu puhui näin:

-

-"Katso, tämä aarre on kokonaan sinun. Sinä olet sen keksinyt ja

-löytänyt. Se on vapaasta tahdostaan jättäytynyt huostaasi. Se on

-siis sinun. Sinä olit jo ennen saavuttanut kaiken, vain rakkaus

-sinulta puuttui. Nyt olet saavuttanut senkin. Ota ja nauti malja

-pohjaan saakka, se malja, jonka taivas on sinulle suonut! -- Sinusta

-on tuleva uusi ihminen! -- Mies, jota nainen rakastaa, muuttuu

-puolijumalaksi! -- Sinä olet onnellinen! -- Sinua rakastetaan!"

-

-... Mutta sisäinen ääni kuiskasi hänelle:

-

-"Sinä olet varas!"

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ensimäinen suudelma oli avannut Mikaelille uuden maailman.

-

-Nuoruuden unelmat, romanttiset taipumukset, jotka olivat seuranneet

-häntä pitkien matkojen yksinäisyyteen, olivat jälleen heränneet

-henkiin. Tämä haaveilu ja romanttisuus, jonka liikemiehen,

-etuilevan kauppiaan jokapäiväiset huolet ja kuivat laskelmat olivat

-tukahuttaneet, olivat ennen saaneet hänet unelmoimaan paratiisista,

-missä hän löytäisi kaihoamansa onnen; mutta saavuttaessaan

-päämääränsä hän näki tämän paratiisin puiden kimmeltävän huurretta

-eikä loistavan kukkien peitossa. Kylmänä, kuivana, käsittämättömänä

-hän harhaili ilman päämäärää. Silloin johdatti sattuma hänet

-erämaassa kosteikon partaalle ja tässä kosteikossa hän löysi sen,

-mitä oli turhaan etsinyt maailmasta: häntä rakastavan sydämen.

-

-Ihmeellinen muutos tapahtui hänessä. Ensimmäinen tunne, joka hänet

-valtasi, oli salainen väristys, onnen pelko, Onko hänen syöstävä

-siihen vai paettava? Seuraako tätä onnea siunaus vai kirous? Tuoko se

-muassaan elämän vai kuoleman? Mitä tulee sen perästä? Mitä sitten on

-tapahtuva? Mikä on se jumaluus, joka antaa vastauksen kaikkiin näihin

-kysymyksiin? Vastauksen saa kukka, joka avaa umpunsa, perhonen, joka

-levittää siipensä, lintu, joka rakentaa pesänsä, mutta ei ihminen,

-joka kysyy: "Onko oleva minulle onneksi vai turmioksi, jos seuraan

-sydämeni ääntä?"

-

-Ja hän kuunteli nyt sydämensä sykintää. Ja se sanoi hänelle:

-"Katsahda häntä silmiin! Eihän toki ole syntiä hurmautua katseesta!"

-

-Mutta tämä hurmio kestää niin kauan. Kun kaksi ihmistä katsoo

-toisiaan tuolla tavoin silmiin, tarttuu toisen sielu toisen silmiin

-ja näin he vaihtavat sieluja.

-

-Mikael unohtikin koko maailman katsoessaan tyttöä silmiin; niissä

-hänelle avautui uusi maailma täynnä viettelyksiä, hurmausta ja

-maallista autuutta.

-

-Tämä hurmaava aavistus pyörrytti häntä.

-

-Aina hänen nuoruudestaan asti ei yksikään ollut rakastanut häntä.

-Kerran hän oli rohjennut toivoa rakkauden onnea; vaivojen ja

-vastuksien läpi hän oli pyrkinyt siihen ja hänen luullessaan olevansa

-päämäärässään sortui hänen toivomansa onni tuhkaläjäksi.

-

-Ja täällä hänelle sanotaan avoimesti, että häntä rakastetaan. Kaikki

-puhuu hänelle samaa, puiden kukat, jotka putoilevat hänen päänsä

-päälle, eläimet, jotka nuolevat hänen kättään, huulet, jotka kertovat

-sydämen salaisuuksia, punastuminen ja katseet, jotka ilmaisevat

-enemmän kuin suu.

-

-Hänkin, jonka piti huolellisesti säilyttää ja kätkeä salaisuus,

-rakastavan tytön äiti, hänkin ilmaisee nyt salaisuuden.

-

-"Hän rakastaa, hän rakastaa niin suuresti, että hän voi kuolla siitä."

-

-... Ei, ei, niin ei saa käydä... Timar eli saarella sellaisen

-päivän, joka vastaa ijäisyyttä -- äärettömien tunteiden päivän. Se

-päivä oli itsensä unhottamista ja hereilläolon unelmia, silloin

-kaikki unelmien kaiho oli todellisuutena edessä.

-

-Mutta viettäessään saarella kolmatta yötä ja palatessaan onnellisen,

-haaveellisen yhdessäolon jälkeen kuun valaisemasta lumotusta

-maailmasta takaisin yksinäiseen, pimeään makuuhuoneeseensa, silloin

-vaati hänen sisäinen syyttäjänsä tilinteolle. Se syyttäjä ei antanut

-uuvuttaa itseään uneen eikä vaimentaa ääntään kuulumasta.

-

-"Mitä sinä täällä teet? Tiedätkö, mitä nyt teet? Sinä teet itsesi

-syypääksi varkauteen, murhapolttoon ja murhaan. Tämä naisparka on

-ajettu pois maailmasta ja hänet on ryöstetty köyhäksi; hänet on

-sylilapsen kera ajettu maanpakoon asumattomalle saarelle; hänen

-nuori puolisonsa on heitetty itsemurhaajan hautaan, hänestä on tehty

-ihmisvihaaja ja jumalankieltäjä. Ja nyt sinä hiivit hänen suosioonsa,

-riistät hänen ainoan, kalleimman aarteensa ja saatat kuolemaa, surua

-ja häpeätä onnettoman viimeiseenkin turvapaikkaan. Sinä olet huonompi

-kaikkia muita, jotka rikkipoljetun käärmeen kirousta noudattaen

-harhailevat ympäri maailmaa, kunnes kirous kohtaa heidät. Sinä

-murhaat täällä sielun rauhan. Sinä varastat viattoman sydämen ja

-jätät omasi sijaan. Sinä olet hullu tai olet siksi tulossa. Pakene

-täältä!"

-

-Takaa-ajajan ääni ei sallinut hänen nukahtaa. Hän ei saanut rauhaa

-koko yönä. Aamunsarastus tapasi hänet jo ulkona puiden alla.

-

-Hänen päätöksensä oli tehty. Hän halusi pois täältä -- eikä aikonut

-palata pitkiin aikoihin. Ei ennen kuin hänkin olisi unohtanut

-eläneensä täällä kokonaista kolme päivää siinä luulossa, että hänen

-oli sallittu olla onnellinen.

-

-Kun aurinko nousi oli hän jo kiertänyt koko saaren ja palatessaan

-aamukävelyltään hän löysi Terese-rouvan ja hänen tyttärensä

-kattamassa aamiaispöytää. "Minun on tänään lähdettävä", sanoi Mikael

-Tereselle.

-

-"Niinkö pian!" kuiskasi Noëmi.

-

-"Hänellä on paljon tekemistä", lausui Terese tyttärelleen.

-

-"Minun täytyy mennä takaisin laivoille", lisäsi Mikael.

-

-Tämä oli luonnollista. Laivankomissaario on vain palvelija, jonka on

-hoidettava tehtäviään ja joka ei voi hallita vapaasti aikaansa, josta

-työnantaja maksaa hänelle.

-

-Häntä ei myöskään kehoitettu jäämään. Olihan päivänselvää, että hän

-jo nyt läksi; tuleehan hän takaisin ja olihan aikaa kyllin odottaa

-häntä vuosi ja kaksikin -- aina kuolinhetkeen, aina ijäisyyteen asti.

-

-Mutta Noëmi ei koskenut maitolasiinsa, hän ei olisi voinut nielaista

-pisaraakaan.

-

-Häntä ei tahdottu, kuten sanottu, pidättää. Hänellä oli liikeasioita,

-joita hänen oli toimitettava.

-

-Terese itse antoi hänelle pyssyn ja metsästyslaukun, jotka hän oli

-tullessaan antanut pois.

-

-"Onko pyssy ladattu?" kysyi ajatteleva äiti.

-

-"Ei", vastasi Mikael.

-

-"Silloin olisi viisasta ladata se ja lisäksi karkeilla hauleilla",

-neuvoi Terese. "Toisen rannan metsä ei ole turvallinen; siellä on

-susia ja kenties vieläkin vaarallisempia eläimiä."

-

-Eikä hän jättänyt Mikaelia rauhaan, ennenkuin kivääri oli ladattu,

-hän itse pani ruudin siihen; takaaladattavaa kivääriä ei silloin

-vielä tunnettu.

-

-Sitten sanoi Terese Noëmille:

-

-"Kanna sinä pyssyä, ettei Almira heittäydy sen päälle. Mene

-saattamaan häntä veneeseen."

-

-Hän kehoitti vielä tyttöä menemään veneen luo!

-

-Itse ei hän tullut mukaan, hän salli heidän mennä kahden.

-

-Timar kulki vaiti Noëmin rinnalla; tytön käsi lepäsi hänen kädessään.

-

-Kerran Noëmi pysähtyi äkkiä. Mikaelkin seisahtui ja katsoi häntä

-silmiin.

-

-"Tahdoitko sanoa minulle jotakin?"

-

-Tyttö mietti kauan; viimein hän sanoi:

-

-"En mitään!"

-

-Timar oli jo oppinut lukemaan Noëmin silmistä. Hän arvasi tämän

-ajatukset. Tyttö oli aikonut kysyä häneltä:

-

-"Sano minulle, miten valkokasvoisen tytön on käynyt, hänen, joka

-kerran oli kanssasi tällä saarella ja jonka nimi oli Timea?"

-

-Mutta hän ei sanonutkaan mitään, vaan kulki hiljaa eteenpäin pitäen

-Mikaelia kädestä.

-

-Kun heidän viimein oli sanominen toisilleen jäähyväiset, tunsi Mikael

-sydämensä raskaaksi.

-

-Noëmi kuiskasi antaessaan hänelle pyssyn:

-

-"Olkaa varuillanne, ettei onnettomuus teitä kohtaisi."

-

-Ja puristaessaan Mikaelin kättä katsoi tyttö häntä vielä kerran

-silmiin noilla taivaansinisillä silmillään, jotka magneetin tavoin

-vangitsivat hänen sielunsa ja kysyi suloisella, rukoilevalla äänellä:

-

-"Tuletteko takaisin?"

-

-Mikael huumaantui tästä äänestä.

-

-Hän painoi lasta rintaansa vasten ja kuiskasi:

-

-"Miksi et sano: 'Tuletko sinä takaisin'? Miksi et sano minulle:

-'sinä'?"

-

-Tyttö loi silmänsä alas ja pudisti hiljaa päätään.

-

-"Sano: 'sinä'", pyysi Mikael taas.

-

-Tyttö kätki kasvonsa hänen rintansa suojaan ja oli vaiti.

-

-"Siis sinä et voi tai et tahdo sanoa minulle: 'sinä'. Yksi ainoa

-sana. Etkö voi sanoa sitä? Pelkäätkö sitä?"

-

-Tyttö peitti kasvonsa käsillään ja pysyi yhä vaiti.

-

-"Noëmi, pyydän, sano vain tämä pieni sana ja teet minut onnelliseksi.

-Älä pelkää lausua sitä. Älä anna minun lähteä näin."

-

-Tyttö pudisti hiljaa päätään; hän ei saanut sanotuksi tuota sanaa.

-

-"Hyvästi siis, _te_ kallis Noëmi!" soperteli Mikael hypähtäen

-veneeseen. Kaislikko kätki pian saaren hänen silmiltään, mutta niin

-kauan kuin hän saattoi erottaa viidakkoa, näki hän tytön seisovan

-siellä katsellen hänen jälkeensä, surullisena seisoen akaasiapuuta

-vasten, pää käsiin nojaten; mutta "sinä" sanaa ei hän kuitenkaan

-huutanut hänen jälkeensä.

-

-

-

-

-Toinen luku.

-

-UUSI MAAILMA, JATKOA

-

-

-Tultuaan toiselle rannalle jätti Mikael veneen erään kalastajan

-huostaan siihen asti kuin hän palaisi.

-

-Mutta palaisiko hän?

-

-Hän aikoi jalan käydä sille majalle, minne Fabula, huolehtiakseen

-hänen laivojensa kuljettamisesta, oli asettunut asumaan. Vastavirtaan

-soutaminen on vaivalloista ja Timar ei sillä hetkellä ollut suinkaan

-voimisteluharjoituksiin halukas.

-

-Hänen sielussaan kohisi vielä voimakkaampi virta kuin se olikaan,

-jota vastaan hänen oli taisteltava koko voimallaan.

-

-Seutu, jonka kautta hänen oli kulkeminen, oli niitä laajoja

-virran kasvattamia maa-aloja, joita alisen Tonavan varsilla

-tavataan niin runsaasti. Oikullinen virta puhkaisee siellä täällä

-sulun ja muuttaa siten suuntaansa. Vuodesta vuoteen se sieppaa

-maakaistaleen toiselta rannalta ja liittää sen toiseen. Siten

-muodostuneella alueella kasvaa maan mukana kulkeutuneista puista

-uusi metsikkö, joten poppeleista, joiden latvat porrasmaisesti

-kohoavat toistensa yläpuolelle, selvästi saattaa nähdä jokaisen uuden

-vuosittaismuodostuman.

-

-Tämän tiheän, villinä kasvavan metsän lävitse kulkee sikin sokin

-polkuja. Ne ovat kalastajien ja kaislanniittäjien teitä. Siellä

-täällä tapaa hyljätyn mökkipahasen, katto kallellaan, lengallaan,

-seinät köynnöskasvien peitossa. Sellainen mökki voi olla metsästäjän

-asunto, ryövärin piilopaikka tahi susiemon ja hänen pentujensa

-pesäpaikka.

-

-Ajatuksiinsa vaipuneena asteli Timar hiljakseen tämän erämaan

-lävitse. Pyssy riippui hänen olallaan.

-

-... Tänne sinä et voi, etkä saa enää palata, -- sanoi hän itsekseen.

-Jos jo on vaikeata hoitaa _yhtä_ valhetta, kuinka sitten voisi

-kahta ehkäistä ilmi tulemasta. Kahta vastakkaista valhetta! Tule

-toki järkiisi! Sinä et enää ole lapsi, jonka kanssa intohimot

-leikittelevät. Ja kenties ei tunteesi ole edes intohimoa. Kenties

-se on vain ohimenevä ihastus tahi -- mikä vielä pahempaa --

-vain turhamaisuutta. Sydäntäsi hivelee tieto, että nuori tyttö,

-kieltäytyessään nuoren, kauniin miehen kosinnasta, heittäytyy

-itsestään sinun syliisi sanoen: "Minä rakastan sinua." Tukahuta

-turhamaisuutesi! Tyttö ei saata rakastaa tätä nuorta miestä, syystä

-että hän on huono mies; sinua hän jumaloi, koska luulee sinua

-puolijumalaksi. Mutta jos hän tietäisi, mitä sinä tiedät, jos hän

-tietäisi sinutkin petturiksi, vain tuota toista onnellisemmaksi

-petturiksi, rakastaisikohan hän silloin sinua?

-

-... Ja jos hän todella olisi kuolettavasti rakastunut sinuun,

-millaista olisi sinun, millaista hänen elämänsä, jos ottaisit vastaan

-hänen rakkautensa? Silloin sinä olisit erottamattomasti yhdistetty

-Noëmiin. Silloin on sinun viettäminen kaksoiselämää, joista kumpikin

-on valheellista. Tahdotko sitoa kohtalosi kahtaalle? Niin pian kuin

-jätät toisen tai toisen, seuraa levottomuus sinua. Toisaalla sinä

-olet vapiseva rakkautesi, toisaalla kunniasi vuoksi.

-

-... Vaimosi ei sinua rakasta, mutta on sinulle uskollinen kuin

-kulta. Sinä kärsit, mutta eikö Timeakin kärsi? Ja teidän molempien

-kärsimykset eivät ole hänen syytään, vaan yksinomaan sinun. Sinä olet

-varastanut hänen aarteensa ja sen jälkeen hänen vapautensa; tahdotko

-nyt varastaa häneltä uskollisuutesikin, jonka olet antanut hänelle

-lunnaaksi?

-

-... Hän ei luultavasti milloinkaan ole saava kuulla mitään, eikä asia

-niin ollen ole tuottava hänelle mitään tuskaa. Sinä olet näihinkin

-saakka viettänyt aikasi poissa kotoa. Kauppiaan on liikeasioissaan

-vaellettava kaukaisissa maissa, toisissa maanosissa. Keväästä

-syksyyn saatat olla täällä, ilman että kukaan kiinnittää huomiota

-poissaoloosi. Ja jos joku sinulta kysyy, missä olet ollut, vastaat

-vain: Virkamatkoilla.

-

-... Mutta miten on tytön käyvä?

-

-... Noëmi ei olekaan sellainen kevytmielinen letukka, joka voitaisiin

-tänään uhrata himojen tyydytykseen ja jolle huomenna kyllästyttyä

-annetaan palkkioksi suuri summa ja joka sitten kyllä etsii lohdutusta

-muualta. Hänen isänsäkin on kuollut tekemällä itsemurhan. Tällä

-sydämellä ei käy leikkiminen.

-

-... Ja jos se siunaus, jota rakastava pariskunta rukoilee Jumalalta,

-lankeaisi osaksesi siellä, missä et ole sitä anonutkaan. Miten

-on silloin käyvä vaimosi, miten perheesi, jolla ei _ihmislakien_

-mukaisesti ole mitään oikeuksia sinuun, yhtävähän kuin sinulla heihin?

-

-... Noëmi ei olekkaan tavallinen tyttö, joka antaisi leikitellä

-kanssaan mielin määrin. Hän ottaa sydämesi kokonaan itselleen ja

-antaa omansa sinulle sijaan. Kuinka sinä saatat ottaa päällesi

-sellaisen vastuun? Kuinka tahtoisit auttaa häntä siitä kurjuudesta,

-johon syökset hänet?

-

-... Tahdotko öisiin unelmiisi manata _lapsensurmaajan_ tai

-itsemurhaajan kuvan?

-

-... Ja sitäpaitsi on olemassa vieläkin yksi este. Kuinka saisit sen

-pois tieltä? Se on hylätty kosija! Tästä viekkaasta seikkailijasta ei

-uusi ilkityö ole minkäänarvoinen; hän kykenee kaikkeen ja on vainoava

-sinua vaikka toiseen maanosaan asti, hän on sulkeva tiesi, jos

-aiot ottaa askeleenkaan eteenpäin elämäsi polulla, hän on vainoava

-tietoonsa salaisuutesi ja kiusaava sinua ikäsi kaiken. Hänestä et

-ole pääsevä eroon millään hinnalla, et edes suurimmilla uhreilla.

-Hän on vihassaan oleva sitkeämpi vainooja kuin on rakkaudessaan se

-nainen, joka alttarilla on vannonut uskollisuutta sinulle. Kuinka

-sinä hänestä vapaudut? Joko hän surmaa sinut tai sinä hänet. Ihana

-sukulaisuus, joka päättyy mestauslavalla! Ja sinä, onnenpoika,

-jota kaikki kunnioittavat ja osoittavat hyveen esimerkkinä,

-hyväntekeväisyyden saarnaajana, sinä asetut asemaan, jossa saat aina

-olla valmiina joutumaan esille rikosjutussa.

-

-Timar otti hatun päästään ja kuivasi hikeä otsaltaan. Leuto

-kevättuuli viilensi vienosti hänen polttavia ohimoitaan.

-

-Hän koetti puolustautua raskaita syytöksiä vastaan.

-

-... Enkö minä siis milloinkaan saisi iloita olemassaolostani?

-Neljänkymmenen vuoden aikana minä en ole muuta tehnyt kuin noussut

-aikaisin ylös, mennyt myöhään nukkumaan ja koko päivän ponnistanut

-... minkä vuoksi? Että toisten olisi hyvä, mutta ei minun.

-

-... Miksi minä olen onneton omassa kodissani?

-

-... Enkö minä mennyt valittuani vastaan hehkuvasti rakastaen? Enkö

-minä jumaloinut vaimoani? Eikö hänen kylmyytensä saattanut minua

-epätoivoiseksi? Hän ei minua rakasta!

-

-... Olenko minä anastanut hänen omaisuutensa? Se ei ole totta. Minä

-olen pelastanut sen hänelle. Jos minä löytäessäni olisin antanut sen

-hänen holhoojalleen, niin tämä olisi hävittänyt kaiken ja nyt hänen

-olisi käytävä kerjuulla. Mutta nyt hän sitävastoin omistaa kaiken,

-mikä kuului hänelle. Itselleni en ole pidättänyt mitään muuta kuin ne

-vaatteet, jotka ovat ylläni. Minäkö olisin varas?

-

-Noëmi rakastaa minua. Sitä asiaa ei nyt voi enää auttaa. Hän on

-rakastanut minua jo ensi näkemästä asti.

-

-... Onko hän oleva onnellinen, jollen minä palaa hänen luokseen?

-

-... Enkö minä häntä surmaa, jos väistän häntä? Enkö pakota häntä

-itsemurhaan, jollen milloinkaan palaa takaisin?

-

-Tällä saarella, joka on etäällä maailmasta, eivät yhteiskunnalliset

-ja kirkolliset lait merkitse mitään; siellä on vain tosi, puhdas

-luonnontunne vallalla. Eikö siis siellä asu todellinen onni, joka on

-paennut hullua maailmaa?

-

-... Ja mitä voisi tuo pojanhupakko, joka tunkeutuu väliimme, tehdä

-minulle? Hän tarvitsee vain rahaa, eikä sitä minulta puutu. Minä

-maksan hänelle ja hän on jättävä minut rauhaan. Miksi minä häntä

-pelkäisin?

-

-Kevättuuli suhisi nuorten poppelien oksissa.

-

-Tässä polku teki mutkan ja siinä oli risumaja, jonka sisäänkäytävä

-oli karhunmarjapensaiden peitossa.

-

-Timar kuivasi hien otsaltaan ja pani hatun päähänsä.

-

-Hänen sovittava henkensä puhui taas:

-

-... Onhan totta, ettei sinulla ole mitään koko maailmassa, joka

-ilahuttaisi sydäntäsi. Elämäsi on yksinäistä ja hyljättyä, mutta

-levollista, Illalla levolle laskeutuessasi ajattelet: "Taaskin on

-yksi iloton päivä mennyt" -- mutta sinä ajattelet myös: "Minä saatan

-rauhassa mennä levolle, minä en ole rikkonut ketään vastaan, eikä

-mikään rikos paina mieltäni." Uhraisitko tämän omantunnonrauhan

-ilosta, jotka vievät unesi?

-

-Tähän vastasi vastustava henki:

-

-... Mutta ken voi sanoa synniksi rakkautta ja hyveeksi kärsimystä?

-Ken on nähnyt ne kaksi enkeliä, joista toinen, Jumalan oikealla

-kädellä istuen, kirjoittaa muistiin niiden nimet, jotka kärsivät ja

-kieltäytyvät, sillä aikaa kuin toinen kirjoittaa mustaan kirjaan

-niiden nimet, jotka rakastavat eivätkä halveksi maallista autuutta?

-

-Hänen näin mietiskellessään paukahti kaksi laukausta aivan hänen

-läheisyydessään ja hänen päänsä päällä vingahti kahden luodin kaamea

-ääni, joka muistuttaa ampiaisen surinaa tai kuolinharpun säveltä.

-Kahden luodin lävistämänä putosi Mikaelin hattu pensaikkoon.

-

-Molemmat laukaukset tulivat rappeutuneesta mökistä. Ensi

-silmänräpäyksessä lamautuivat Mikaelin jäsenet kauhusta; nämä kaksi

-laukausta olivat tulleet ikäänkuin vastaukseksi hänen suloisiin

-ajatuksiinsa. Hänen ruumiinsa läpi kulki väristys. Mutta seuraavassa

-silmänräpäyksessä tukahutti kauhistuksen tunteen esiinpursuva raivo.

-Hän tempaisi kiväärin olaltaan, jännitti molemmat hanat ja syöksyi

-raivokkaana majaa kohti, jonka aukoista äsken laukaistujen laukausten

-savu vielä tuprusi.

-

-Hänen pyssynpiippunsa edessä seisoi vapiseva mies: Teodor Kristyan.

-Tyhjäksi ammuttu kaksoispistooli oli vielä hänen kädessään; hän piti

-sitä nyt edessään ikäänkuin puolustaakseen kasvojaan ja vapisi koko

-ruumiissaan.

-

-"Vai niin, sinäkö se oletkin!" huusi Mikael.

-

-"Armoa!" soperteli vapiseva olento, heitti aseen luotaan ja rukoillen

-ojensi molemmat kätensä Mikaelia kohti. Hänen polvensa löivät yhteen,

-ja hän saattoi tuskin pysyä jaloillaan. Hänen kasvonsa olivat

-kuolonkalpeat, hänen silmänsä kiillottomat; hän oli enemmän kuollut

-kuin elävä.

-

-Timar sai nyt takaisin itsehillitsemiskyvyn. Kauhistus ja raivo

-haihtuivat. Hän antoi kohotetun pyssynsä vaipua.

-

-"Tule lähemmä!" hän sanoi levollisesti salamurhaajalle.

-

-"En uskalla", sammalsi tämä painautuen risuseinää vasten; "te

-surmaatte minut."

-

-"Älä pelkää, en minä tahdo henkeäsi. Kas niin" -- hän laukaisi

-pyssynsä ilmaan -- "nyt olen minäkin aseeton, eikä sinulla enää ole

-syytä pelätä henkeäsi."

-

-Teodor hoippuroi ulos majasta.

-

-"Sinä tahdoit tappaa minut", sanoi Mikael. "Onneton! Säälin sinua."

-

-Nuori rikollinen ei uskaltanut katsoa häneen.

-

-"Teodor Kristyan! Sinä olet vielä nuori ja olit kuitenkin vähällä

-tulla murhaajaksi! Se ei sinulle onnistunut. Tutki itseäsi! Sinä

-et ole häijyluontoinen; toiset ovat myrkyttäneet sielusi. Minä

-tunnen sinun elämäsi tarinan, minä annan sinulle anteeksi. Sinulla

-on hyviä taipumuksia, mutta sinä käytät niitä väärin. Sinä olet

-tyhjäntoimittaja, mies, joka petät koko maailmaa. Saattaako sinua

-miellyttää sellainen elämä? Mahdotonta! Alota uutta. Tahdotko,

-että hankin sinulle paikan, jossa voit saada koetella kykyäsi ja

-rehellisesti ansaita leipäsi? Minulla on useita suhteita; Voin ja

-tahdon hankkia sinulle toimen. Tuossa käteni!"

-

-Murhaaja heittäytyi polvilleen sen ihmisen eteen, jonka hengen hän

-oli tahtonut ottaa, tarttui hänen ojennettuun käteensä molemmin käsin

-ja peitti sen suudelmillaan, koko ajan kiihkeästi nyyhkyttäen.

-

-"Oi, herrani, te olette ensimmäinen ihminen, joka puhuttelette

-minua noin. Sallikaa minun laskeutua polvilleni edessänne. Aina

-poika-ajoistani asti on minua ajettu kuin koiraa ovelta ovelle; minun

-on täytynyt varastaa, peijata ja petkuttaa itselleni jok'ikinen

-suupala. Ei kukaan ole minulle kättään ojentanut, lukuunottamatta

-erästä, joka oli minuakin huonompi ja joka johdatti minut väärälle

-tielle. Minä olen viettänyt häpeällistä, kurjaa elämää, joka on ollut

-täynnä petosta ja kavaluutta ja minun täytyy vapista jokaisen tutun

-ihmisen edessä, jonka kohtaan. Ja nyt te ojennatte minulle kätenne,

-te, jota minä rosvon tavoin olen väijynyt monet päivät, te tahdotte

-pelastaa minun henkeni. Antakaa minun maata jalkojenne juuressa

-kuuntelemassa käskyjänne."

-

-"Nouse ylös! Minä en rakasta haikeita tunnenäytelmiä. Miehen

-kyyneleet herättävät minussa aina epäluuloa."

-

-"Olette oikeassa", sanoi Teodor Kristyan, "ja etenkin tällaisen

-kuuluisan näyttelijän näyttelemänä, joka heti on purskahtanut itkuun,

-kun joku on sanonut: 'he, tuossa ropo, itkeppä hiukkasen.' Minua ei

-nytkään uskota, kun todella itken. Minä tukahutan kyllä kyyneleeni."

-

-"Ja sitäkin paremmin, koska aikomukseni ei suinkaan ole pitää teille

-siveyssaarnaa, vaan ainoastaan puhua sangen kuivasta asiasta. Te

-mainitsitte tässä taannoin suhteistanne Scaramelliin ja matkasta

-Brasiliaan."

-

-"Se oli kaikki valhetta."

-

-"Niin arvelinkin. Te ette siis ole missään suhteissa Scaramelliin?"

-

-"Olen ennen ollut, mutta en ole enää."

-

-"Oletteko paennut, vai onko teidät ajettu pois?"

-

-"Paennut."

-

-"Teille uskottuine rahoinenne?"

-

-"Kolme tai neljäsataa guldenia mukanani."

-

-"Sanokaamme niitä olleen viisisataa. Eikö teillä olisi halua itse

-viedä niitä takaisin? Minä olen liikeasioissa mainitun kauppahuoneen

-kanssa."

-

-"Minä en mielelläni jäisi sinne."

-

-"Miten on laita Brasilian-matkan?"

-

-"Siinä kertomuksessa ei ole ainoatakaan totuuden sanaa; sieltä ei

-saada mitään laivanrakennuspuita."

-

-"Kaikkein vähimmin sellaisia, joita mainitsitte. Joukossahan oli

-väripuitakin."

-

-Teodor hymyili.

-

-"Tosiasia on se, että aioin myydä saaren puut eräälle

-kalkinpolttajalle, saadakseni hiukan rahaa. Terese arvasi heti oikeat

-aikeeni."

-

-"Te ette siis tulleet hänen luokseen rakkaudesta Noëmiin?"

-

-"Ei, minulla on vaimoja joka maassa, missä olen matkustellut."

-

-"Hm! -- Minä tiedän sangen edullisen toimen teille Brasiliassa,

-asiamiehenpaikan eräässä uudessa liikkeessä. Siinä vaaditaan unkarin,

-saksan, italian, englannin ja espanjan kielten taitoa."

-

-"Minä puhun ja kirjoitan kaikkia näitä kieliä."

-

-"Tiedän sen, ja senlisäksi vielä kreikan, turkin, puolan ja venäjän

-kieltä. Te olette nerokas ihminen. Minä hankin siis teille tämän

-toimen, jossa voitte käyttää kykyänne rehellisellä tavalla. Virassa

-on kolmentuhannen dollarin vuositulot ja sitäpaitsi määrätty

-prosentti liikkeen voitosta. Teistä itsestänne riippuu, kuinka suuri

-se on oleva."

-

-Teodor ei tiennyt, tuliko hänen uskoa omia korviaan. Mutta hän oli

-niin tottunut näyttelemään, että hän nyt tuntiessaan todellista

-kiitollisuutta, ei uskaltanut osoittaa sitä, pelosta, että se taas

-käsitettäisiin näyttelemiseksi.

-

-"Tarkoitatteko totta, herra?"

-

-"Mitä syytä minulla olisi laskea leikkiä tässä, tällä hetkellä ja

-teidän kanssanne? Te olette uhannut elämääni -- minun on saatava

-varmuus siitä, että ette sitä, enää tee. Omatuntoni estää minut

-raivaamasta teitä tieltäni. Minun on siis oman turvallisuuteni tähden

-koetettava tehdä teistä hyvä ihminen. Kun te olette onnellisessa

-asemassa, ei minun tarvitse enää pelätä teitä. Nyt kaiketi käsitätte

-menettelytapani. Ottakaa tässä lompakkoni todisteeksi siitä,

-että tarjoukseni on rehellisellä mielellä tehty. Siitä löydätte

-tarvittavat matkarahat Triestiin ja todennäköisesti niin paljon, kuin

-olette velkaa Scaramellille. Triestissä tapaatte edellänne kirjeen,

-joka antaa lähempiä tietoja. Ja nyt menemme toinen oikealle, toinen

-vasemmalle."

-

-Teodorin käsi vapisi ottaessaan ojennetun lompakon.

-

-Mikael otti maasta läpiammutun lakkinsa.

-

-"Ja nyt saatte itse arvostella kahta laukaustanne, miten haluatte.

-Jos ne olivat salamurhaajan, niin on teillä kyllin syytä välttää

-kohtaamasta minua sellaisella paikalla, missä laki on voimassa. --

-Jos taasen ne olivat loukkaantuneen ritarin, niin tietäkää, että ensi

-kerralla on minun vuoroni ampua..."

-

-Teodor Kristyan paljasti rintansa huudahtaen intohimoisesti:

-

-"Ampukaa minut, jos vielä kerran astun silmäinne eteen! Ampukaa minut

-kuoliaaksi kuin hullun koiran!"

-

-Hän otti maasta laukaistun pistoolinsa ja painoi sen Timarin käteen.

-

-"Ampukaa minut omalla pistoolillani, jos minut vielä joskus

-kohtaatte! Älkää silloin kyselkö, älkää puhuko mitään, ampukaa vaan!"

-

-Eikä hän hellittänyt, ennenkuin Mikael oli ottanut pistoolin ja

-pistänyt sen metsästyslaukkuunsa.

-

-"Jääkää hyvästi!" sanoi Timar ja läksi.

-

-Teodor seisoi hetkisen seuraten häntä silmillään. Vihdoin hän juoksi

-hänen jälkeensä pidättäen häntä.

-

-"Herrani, vielä sananen! Te olette tehnyt minusta uuden ihmisen.

--- Sallikaa minun kirjoittaessani teille alkaa sanoilla: 'Isäni!'

-Näihin sanoihin on mielestäni aina kätkeytynyt pelkoa ja inhoa,

-antakaa niiden tästä lähtien tulla minulle luottavaisuuden ja onnen

-lähteeksi. -- Isäni, isäni!"

-

-Teodor suuteli kiihkeästi Timarin kättä, syöksyi pois, heittäytyi

-ensimmäisen pensaan taa, joka kätki hänet Mikaelin katseilta, kätki

-kasvonsa ruohoon ja itki -- todellisia, rehellisiä kyyneleitä.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Pikku Noëmi parka seisoi kauan aikaa akaasiapuun alla, siinä missä

-oli lausunut jäähyväiset Mikaelille.

-

-Terese, jonka mielestä tytär oli viipynyt liian kauan oli lähtenyt

-etsimään ja istui nyt ruohikossa hänen vieressään. Jotakin tehdäkseen

-hän oli ottanut esiin sukankutimensa.

-

-Äkkiä Noëmi kirkaisi:

-

-"Äiti, kuulitko? Kaksi laukausta toisella rannalla!"

-

-He kuuntelivat. Helteisessä ilmassa vallitsi syvä hiljaisuus.

-

-"Nyt taas kaksi laukausta! Äiti, mitä tämä merkitsee?"

-

-Terese yritti häntä rauhoittaa.

-

-"Ne ovat metsästäjiä, lapsi kulta."

-

-Mutta Noëmi kalpeni kuin akaasiankukka hänen päänsä päällä. Hän

-painoi käsillään sydäntään, sopertaen:

-

-"Oi, ei, ei! Hän ei enää milloinkaan ole palaava takaisin!"

-

-Ja nyt häntä ahdisti, ettei hän ollut sanonut tuota pientä "sinä"

-sanaa, jota hän niin lämpimästi oli häneltä pyytänyt.

-

-       *       *       *       *       *

-

-"Mestari Fabula", sanoi Timar uskolliselle tarkastusmiehelleen, "tänä

-vuonna emme vie viljaa Raabiin emmekä Komorniin."

-

-"Mitä me sitten sillä teemme?"

-

-"Me jauhatamme sen täällä. Minulla on maatilallani kaksi myllyä

-ja sitäpaitsi vuokraamme kolmekymmentä Tonava-myllyä, jotka pian

-suorittavat työn."

-

-"Mutta silloin on meidän myös perustettava äärettömän suuri

-jauhomyymälä voidaksemme myydä niin paljon jauhoja."

-

-"Siitäkin olen pitävä huolen. Me kuljetamme jauhot säkeissä, pienillä

-aluksilla vastavirtaa Karlsburgiin. Siellä me lastaamme säkit härkä

-vaunuihin, viedäksemme ne sitten Triestiin. Triestissä on laivani jo

-lähtövalmiina, viedäkseen tynnyreihin sullotut jauhot Brasiliaan."

-

-"Brasiliaanko?" huudahti Fabula ihmeissään. "Mutta sinne minä en

-seuraakaan mukana!"

-

-"En aiokaan lähettää sinua sinne, mestari Fabula. Teidän toimeksenne

-jää vain huolehtia siitä, mitä Triestissä on tehtävä, sekä

-jauhatuksesta että sinne kuletuksesta. Minä annan jo tänäpäivänä

-työnjohtajalle ja mylläreille käskyt, ja te saatte poissaollessani

-johtaa asioita aivan kuin minä olisin itse mukana."

-

-"Kiitoksia paljon", sanoi Fabula pudistellen päätään herra

-Levetinczyn poistuessa huoneesta.

-

-"Tässä taas yksi hänen hirveitä tyhmiä päähänpistojaan!" mutisi

-hän itsekseen, tosin niin äänekkäästi, että toisetkin saattoivat

-kuulla. "Miten kannattaisi lähettää jauhoja Unkarista Brasiliaan?

-Niinkuin en minä tietäisi, missä Brasilia on! Mitä hyötyä minulla

-sitten olisi ollut maantiedon lukemisesta hänen ylhäisyytensä

-herra Onodyn johdolla? Brasilia, pääkaupunki Rio Janeiro; sieltä

-viedään ulos pumpulia ja tupakkaa, sokeria ja kahvia; siellä on

-mitä oivallisimpia timanttikaivoksia. Asukkaat ovat intiaaneja,

-portugalilaisia, hollantilaisia, englantilaisia ja saksalaisia. Nyt

-tahtoisin nähdä, milloin unkarilaisetkin tulevat näiden omituisten

-ihmisten luetteloon. Ja lisäksi jauhoja myymään! Maahan, jossa on

-kokonaisia metsiä, joiden runkojen sisältä saadaan jauhoja ja ryynejä

-ja toisia, joiden oksilla kasvaa leipää. Ei tarvita muuta kuin poimia

-sitä ja syödä. Ja sellaiseen maahan tarvittaisiin jauhoja muualta!

-Ensinnäkin ne ummehtuvat ennen perille tuloaan. Toiseksi ei siellä

-kukaan osta meidän jauhojamme. Kolmanneksi ei niistä rahoista, jotka

-Brasiliasta saadaan, ikänä nähdä edes vilaustakaan. Kuinka niitä

-tänne saataisiin? Sinne ei lähde ainoakaan viskaali eikä alituomari.

-Lyhyesti sanoen, siinä taas ennen kuulumaton tyhmyys, joka kaikkien

-hämmästykseksi on saava ihmeellisen onnellisen ratkaisun, kuten

-kaikki muutkin tyhmyydet, joita herra Levetinczy on tehnyt, enkä minä

-suinkaan epäile, etteivät jauholaivamme tule takaisin kultajauholla

-lastattuina. Mutta siitä huolimatta on se mielestäni tyhmyys ja on

-sellaisena pysyvä."

-

-Herra Fabula oli aivan oikeassa. Timarkin oli miltei samaa mieltä

-kuin hän.

-

-Hän pani alttiiksi vähintäin satatuhatta guldenia tässä

-jauholastauksessa.

-

-Tämä päähänpisto ei muutoin ollut syntynyt tänä päivänä. Hän oli

-jo kauan hautonut mielessään ajatusta, että unkarilainen kauppias

-voisi asettaa itselleen korkeamman päämäärän kuin oli viljalaivojen

-kulettaminen ja viljasopimuskirjojen tekeminen; parhaassa tapauksessa

-voi saavuttaa korkeiden virkamiesten suosion ja saada valtion

-kustannuksella johdetuksi kanavia omalle alueelleen, vuokrata

-valtiontiloja mitättömällä maksulla, lainata jalomielisesti rahaa

-velkaisille tilanomistajille viidenkymmenen prosentin korkoa

-vastaan ja tällä tavoin koota kurjan miljoonan toisensa jälkeen.

-Eikö unkarilaisella kauppiaalla olisi mahdollisuuksia vapaampiin,

-rohkeampiin toimenpiteisiin kuin ovat nämä poroporvarilliset toimet?

-Eikö meidän olisi mahdollista saavuttaa arvossapidettyä asemaa

-maailman markkinoilla niiden tuotteiden avulla, joissa teollisuutemme

-kestäisi kilpailun muiden maiden kanssa?

-

-Jauhojen ulosvienti oli hänen vanha suunnitelmansa. Parantaakseen

-vientimahdollisuuksia hän oli parantanut myllyjään ja rakennuttanut

-suuren kauppalaivan Triestissä. Ainoa aihe päätökseen tekemiseen oli

-kuitenkin Noëmi, ja kun Timar oli kohdannut Teodor Kristyanin, oli

-päätös kypsynyt teoksi.

-

-Ulosvienti oli nyt hänelle sivuseikka. Pääasia oli saada puolet

-maapalloa itsensä ja tuon ihmisen välille.

-

-Jokainen, joka näki, miten uupumatta Timar työskenteli viikkokausia,

-miten hän riensi myllyltä toiselle ja sieltä taas takaisin

-laivoilleen, miten hän, niiden tultua lähtövalmiiksi, kiirehti niiden

-lähtöä, miten hän mieskohtaisesti valvoi joka kuljetusta -- jokainen,

-joka näki sen, sanoi:

-

-"Hän on kauppamiehen ihanne. Tämä mies on määrättömän rikas, hänellä

-on työnjohtajat, asia- ja toimitusmiehet ja kuitenkin hän itse valvoo

-kaikkea pikku kauppiaan tavoin. Hän osaa hoitaa liikeasioita."

-

-(Jospa he olisivat tienneet, mitä tämä asia koski!)

-

-Kolmen viikon kuluttua oli unkarilaisilla jauhoilla lastattu laiva

-lähtövalmiina. Laivan nimi oli "Pannonia."

-

-Se oli kaunis, kolmimastoinen pikapurjehtija. Fabulakin, joka oli

-läsnä jauhojen lastauksessa, kiitteli sitä.

-

-Timar ei itse nähnyt laivaa. Hän ei edes matkustanut Triestiin

-näkemään sen lähtöä. Näinä kolmena viikkona hän oleskeli alituisesti

-Levetinczyssä tai Pancsovassa. Koko toimi kulki Scaramellin nimessä.

-Timarilla oli syytä pysytellä leikin ulkopuolella.

-

-Kaikki sovittiin kirjallisesti valtuutetun Scaramellin yhtiön kanssa.

-

-Mutta eräänä päivänä hän sai kirjeen Teodor Kristyanilta. Avatessaan

-sen, hämmästyi hän löytäessään sisältä rahoja, sadan guldenin

-setelin. Kirjeen sisältö oli seuraava:

-

-    Isäni!

-

-    Lukiessanne näitä rivejä olen minä jo kaukana merellä, komeassa

-    "Pannoniassa", Scaramelli-yhtiön brasilialaisena asiamiehenä.

-    Ottakaa vastaan mitä lämpimimmät kiitokset hyväntahtoisesta

-    suosituksestanne! Kauppayhtiö on maksanut palkkani kahdelta

-    kuulta Minä lähetän nämä sata guldenia pyytäen teitä olemaan

-    ystävällinen ja viemään ne Pancsovassa olevan "Valkoisen laivan"

-    isännälle. Olen velassa tuolle kunnon ukolle tämän summan ja

-    maksan nyt kiitollisuudella velkani Taivas siunatkoon teitä

-    hyvyydestänne minua kohtaan!

-

-Timar hengitti nyt helpommin. Nuorukainen oli tehnyt parannuksen. Hän

-muistelee jo vanhoja velkojaan ja maksaa niitä.

-

-Kuinka suloista onkaan johdattaa harhaaneksynyttä takaisin oikealle

-tielle, ihmisyyden ja kunnian tielle, vetää liejuun tallattu helmi

-loasta puhdistettuna valoon! Eikö se ole tosi kristillistä? Sinä olet

-jalo ihminen!

-

-Jospa nyt vain ei syyttäjä hänen sisällään olisi vastustanut:

-

-... Sinä et iloitse siitä, että olet pelastanut ihmisen, vaan siitä,

-että olet päässyt vapaaksi tuosta miehestä jos saisit tiedon,

-että kiivas myrsky on haudannut laivasi miehineen kaikkineen

-meren pohjaan, kuinka iloitsisitkaan silloin! Sinä et ajattele

-jauhokauppaa, et voittoja etkä vahinkoja, vaan sinä ajattelet,

-että La Platan ja Amazonjoen rämeistä nousee joka kesä hirvittävä,

-hävittävä haamu, keltainen kuume, joka tiikerin tavoin väijyy

-äskettäin maahan muuttaneita muukalaisia ja valitsee aina sadasta

-kuusikymmentä uhria. Eikö hänkin voisi olla yksi niistä?

-

-... Sinä olet murhaaja!

-

-... Tai vieläkin luultavampaa on, että tämä kevytmielinen,

-kuumaverinen nuorukainen joutuu tässä väkevien intohimojen maassa

-pelihelvettien ja kreolilaisnaisten kauniiden silmien uhriksi ja että

-hän tuhlaa hänelle uskotut rahasummat, että hänestä tulee rikollinen,

-pakolainen ja siten on hän sinulle ja koko maailmalle kuollut,

-Senvuoksi sinä nyt jo edeltäkäsin iloitset.

-

-... Sinä olet murhaaja!

-

-Timar tunsi itse asiassa samaa iloa kuin se, jonka on onnistunut

-surmata joku ihminen, iloa, johon sekaantui raskaita itsesyytöksiä ja

-pöyristyttäviä aavistuksia.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Tästä päivästä lähtien näytti Timar aivan muuttuneen. Tuskin häntä

-enää tunsi samaksi mieheksi.

-

-Muutoin niin kylmäverinen mies osoitti kaikessa, mihin ryhtyi,

-tavatonta levottomuutta. Hän antoi ristiriitaisia käskyjä ja unohti

-jo tunnin perästä antamansa määräykset. Lähdettyään matkaan palasi

-hän puolitiestä. Hän alkoi vetäytyä pois liiketoimista eikä edes

-hoitanut tärkeimpiä asioitaan. Toisinaan hän oli niin ärtyinen, että

-hänen vihansa kuohahti joka laiminlyönnistä. Usein nähtiin hänen

-käyskentelevän edes takaisin Tonavan rannalla näöltään kuin mies,

-joka on vajoamaisillaan mielipuolisuuteen, jonka oireet ilmenevät

-siinä, että hän aina tahtoo pois kotoaan. Toisinaan hän sulkeutui

-huoneeseensa eikä päästänyt ketään sisälle.

-

-Kirjeitä, joita hänelle saapui maailman kaikilta ääriltä, makasi

-kasottain hänen pöydällään avaamattomina. Tuo viisas mies ei osannut

-ajatella muuta kuin kultakutrista tyttöä, jonka hän viimeksi näki

-seisomassa saaren rannalla käsivarsi nojaten puunrunkoon ja pää

-alaspainuneena.

-

-Toisinaan hän päätti palata hänen luokseen, toisinaan repiä hänen

-muistonsa rinnastaan. Hän alkoi tulla taikauskoiseksi. Hän odotti

-taivaallisia näkyjä ja merkkejä, joiden piti ratkaista, kuinka hänen

-olisi meneteltävä. Mutta voi, unissa kohtasi hänet alituisesti sama

-olento, onnellisena ja kärsivänä, antautuvana ja lohduttavana, ja hän

-tuli tästä yhä mielettömämmäksi. Taivaasta ei mitään merkkiä kuulunut.

-

-Eräänä päivänä päätti hän tulla järkiinsä ja ryhtyä uudelleen

-toimiinsa. Kenties hänen mielensä rauhoittuisi työssä. Hän istuutui

-avaamattoman kirjepinkan ääreen ja alkoi avata kirjeitään.

-Seurauksena oli vain, että hän tullessaan kirjeen loppuun jo oli

-unohtanut, miten se alkoi. Hän luuli vain koko ajan lukevansa, mitä

-noihin rakkaisiin sinisilmiin oli kirjoitettu.

-

-Äkkiä alkoi hänen sydämensä sykkiä kiivaasti. Hän sai käsiinsä

-muita paksumman kirjeen. Hän tunsi sen osotteen käsialan. Se oli

-Timealta. Kylmät väreet kulkivat hänen ruumiinsa läpi ja ne saivat

-hänet tajuihinsa. Tässä oli taivaallinen merkki. Tämä kirje olisi

-ratkaiseva hänen sieluntaistelunsa.

-

-Timea oli kirjoittanut; tuo enkelimäisen hyvä, uskollinen vaimo.

-Yksi ainoa hellä sana häneltä ja se on puolisossa tekevä saman

-vaikutuksen kuin herättäjän ääni juopuneeseen, joka on nukkunut pois

-humalansa. Nämä tutut kirjaimet loihtivat esiin sädekehän ympäröimät

-marttyyrinkasvot ja johtavat hänet oikealle tielle.

-

-Kirjeeseen on suljettu jotakin. Kenties hellä yllätys, muistolahja.

-Niin, niin! Huomenna on hänen puolisonsa syntymäpäivä. Siitä

-kirjeestä on vastaisuudessa tuleva kalleus, arvokas muisto.

-

-Rikottuaan sinetin avasi Mikael varovasti kirjeen. Ensimmäinen, mitä

-hän näki, oli avain, joka putosi kuoresta -- hänen kirjoituspöytänsä

-avain.

-

-Kirje kuului näin:

-

-    Kallis puolisoni!

-

-    Olette unohtanut avaimen kirjoituspöytänne laatikon suulle.

-    Jotta ette olisi levoton asiasta, lähetän sen teille. Jumala

-    teitä siunatkoon!

-

-                                                    Timea.

-

-Eikö mitään muuta!

-

-Timar oli unohtanut ottaa avaimen pois silloin, kun Atalia tuona

-kauheana yönä, jolloin hän oli palannut takaisin kotiinsa, oli

-saattanut hänen sielunsa kuohuksiin. Ei siis mitään muuta kuin tämä

-avain, eikä sen mukana muuta kuin pari kylmää riviä!

-

-Alakuloisena laski Timar kirjeen käsistään. Mutta äkkiä välähti hänen

-aivoihinsa kamala ajatus.

-

-Timea on kenties löytäessään laatikon avoimena tutkinut samalla sen

-sisällön. Naiset ovat uteliaita ja heille tuollainen on tavallista...

-Mutta jos hän on katsonut laatikkoon, niin on hän myös löytänyt

-jotakin, joka varmasti oli hänelle tuttua... Muuttaessaan Ali

-Tshorbadshin aarteita rahaksi oli Timar ollut kyllin varovainen

-pidättääkseen itselleen taide-esineitä, jotka helposti olisivat

-johtaneet jäljille, jos olisivat joutuneet kaupattaviksi. Hän

-oli kaiken kaikkiaan myönyt vain juottamattomat timantit. Muiden

-kalleuksien joukossa oli timanttiin juotettu medaljonki, jonka

-sisällä oli pienoisvalokuva. Se esitti nuorta naista, jonka

-kasvonpiirteet huomattavasti muistuttivat Timean piirteitä. Se oli

-luultavasti hänen äitinsä, erään kreikattaren kuva. Jos Timea nyt

-on löytänyt tämän valokuvan laatikosta, silloin hän tietää kaiken.

-Hän on heti tuntenut äitinsä piirteet ja päättänyt siitä tämän korun

-kuuluneen isälleen. Tämä seikka taasen on johtanut siihen tulokseen,

-että isän aarteet ovat joutuneet Timarin käsiin, ja siten on hänelle

-helposti käyvä selväksi, miten Timarista tuli rikas, samoinkuin

-sekin, että Timar on nainut hänet hänen omien aarteidensa hinnasta.

-

-Jos Timea on ollut utelias, tietää hän nyt kaikki -- ja silloin hän

-halveksii puolisoaan.

-

-Ja eikö kirje todista sitä? Eikö avaimen lähettäminen ole selvä

-todistuskappale? Eikö hän tahdo siten osoittaa puolisolleen tulleensa

-tämän salaisuuden perille?

-

-Tämä ajatus ratkaisi, valitsisiko hän tien ylös -- vaiko alaspäin. --

-Alaspäin?

-

-"Nyt voi se olla yhdentekevää", hän ajatteli. "Vaimoni silmissä olen

-minä jo paljastettu. Hänelle en enää voi näytellä 'kultapojan',

-ylevämielisen, anteliaan, jalon hyväntekijän osaa! Hän on jo nähnyt,

-mikä olen. Nyt on minulla vain mahdollisuus kulkea alaspäin!"

-

-Hän oli jo päättänyt palata saarelle. Mutta hän ei sentään halunnut

-palata kuin lyöty vihollinen.

-

-Hän kirjoitti Timealle kirjeen, jossa pyysi tämän vastaanottamaan

-ja avaamaan kaikki kirjeet, jotka hänen poissaollessaan saapuivat

-Komornissa olevaan taloon sekä, jos mahdollista, kertomaan niiden

-sisällyksen hänen asianajajalleen, mutta milloin oli tehtävä päätös

-tai solmittava kauppa, toimimaan omin neuvoin Timarin nimessä,

-ottamaan vastaan ja antamaan ulos rahaa aivan oman mielensä mukaan.

-Samalla hän lähetti kirjoituspöydän avaimen takaisin, että se olisi

-käsillä, jos sieltä olisi tarvis hakea jotakin asiakirjaa.

-

-Näin hän pelasi valttinsa. Tuntiessaan, että oltiin hänen

-salaisuutensa jäljillä, hän riensi johdattamaan huomiota vieläkin

-lähemmä. Kenties se juuri siten ei tulekkaan ilmi. Epäluulon silmä

-tarvitsee samoinkuin yölepakonkin, hämärää, pimeyttä; sitä häikäisee

-kirkas päivänvalo.

-

-Senjälkeen hän lähetti ohjeita asiamiehilleen. Hän sanoi heille

-aikovansa lähteä pitkälle matkalle, mutta ei ilmaissut, minne.

-Kaikki ilmoitukset, jotka koskivat häntä, voisivat he osottaa hänen

-vaimolleen.

-

-Myöhään iltapäivällä hän lähti vuokravaunuilla. Hän tahtoi eksyttää

-jäljiltään takaa-ajajat ja siksi hän ei ajanut omillaan.

-

-Vielä pari päivää sitten hän oli ollut taikauskoinen. Hän oli

-odottanut merkkiä taivaasta. Nyt hän ei välittänyt siitä. Hän oli

-vakavasti päättänyt palata saarelle.

-

-Mutta nyt koetti taivas pelottaa häntä onnettomuuden enteillä,

-koettipa väkisinkin estää hänen matkansa, Iltapuolella, kun Tonavan

-poppelit jo tulivat näkyviin, näyttäytyi taivaalla äkkiä punertava,

-maanruskea pilvenlonkare, joka kokoontuen kiisi nopeasti. Kuski alkoi

-huoata ja rukoilla; mutta kun luonnonilmiö, joka näytti savupilveltä,

-tuli lähemmä, muuttuivat hänen rukouksensa kirouksiksi.

-

-"Galambocz'in hyttyset tulevat!"

-

-Näitä paholaisen luomia oleskelee triljoonia Galambocz'in

-kallioluolissa. Äkkiä ne parveillen leijailivat ulos luolista, ja

-jos ne laskeutuvat maahan, niin on se niiden elävien olentojen tuho,

-jotka sattuvat olemaan ulkosalla. Tuollainen hyttysparvi peitti

-nyt tasangon, jonka yli Timarin oli ajaminen. Pienet pistimillä

-varustetut hyönteiset laskeutuivat molempien hevosten päälle,

-ryömivät niiden silmiin ja korviin ja sieramiin. Eläimet säikkyivät

-eikä niitä voinut hillitä. Ne raivoisina kääntyivät vaunuineen ja

-syöksyivät hillittöminä koillista kohti. Timar hyppäsi ulos vaunuista

-henkensä uhalla. Hyppäys onnistuikin ja hän tuli maahan, taittamatta

-jalkojaan ja käsiään. Hevoset laukkasivat ajopelineen eteenpäin.

-

-Jos hän yhä vielä olisi uskonut enteitä, niin olisi tämä tapaus ollut

-omiaan käännyttämään hänet takaisin.

-

-Mutta hän oli nyt itsepäinen. Hänhän kulki nyt tietä, jota käyden

-ihminen ei enää huuda Jumalaa avukseen. Nyt hän tahtoi kulkea sinne,

-minne Noëmi häntä veti ja Timea syöksi. Etelä- ja pohjoisnapa,

-taipumus ja itsepäisyys ajoivat häntä edelleen.

-

-Hypättyään alas vaunuista jatkoi Timar matkaa jalan metsäistä Tonavan

-rantaa pitkin. Hänen pyssynsä oli jäänyt vaunuihin, tyhjin käsin hän

-oli pelastunut.

-

-Hän teki itselleen kepin viidakosta; se oli hänen ainoa aseensa.

-Sillä varustettuna hän yritti raivata itselleen tietä pensaikon

-lävitse. Siellä hän eksyi, hämärä yllätti hänet, ja kuta kauemmas hän

-samoili, sitä vaikeammaksi kävi hänen löytää ulos metsästä.

-

-Vihdoin viimein hän sattui risumajalle ja päätti jäädä sinne yöksi.

-

-Hän kokosi risuja ja laittoi tulen majan eteen. Onneksi oli

-metsästyslaukku ollut hänen selässään hänen hypätessään ulos

-vaunuista. Siinä oli leipää ja sianlihaa. Hän paistoi lihan

-tulella ja pani sen leivälleen. Metsästyslaukusta hän löysi sen

-kaksoispistoolin, jolla Teodor oli ampunut häntä majasta. Kenties

-juuri tästä majasta? Mahdollisesti se olikin sama.

-

-Pistoolia hän ei saattanut käyttää, syystä että ruutisarvikin oli

-jäänyt vaunuihin. Mutta yhden palveluksen teki pistooli hänelle

-sittenkin. Se vahvisti häntä kohtalonuskossaan. Sillä, jota kohti

-kaksi laukausta oli turhaan laukaistu, oli varmasti jotakin tekemistä

-täällä maailmassa.

-

-Tämä lohdutus olikin hänelle tuiki tarpeen, sillä yön tullen muuttui

-tämä luola kauhukuvien temmellyspaikaksi. Sudet ulvoivat aivan

-lähellä, ja Timar näki niiden vihreiden silmien kiiluvan pensastossa.

-Välistä tuli vanha koirassusi hiiviskellen aina majan takaseinustalle

-ja ulvahti siellä kaameasti. Vain tuli saattoi pidättää petoja

-etäällä, ja Timar pitikin koko yön sitä vireillä. Jos hän meni

-majaan, tunkeutui hänen korviinsa kamala sihinä, jommoisella käärmeet

-tervehtivät ihmistä, ja hänen jalkojensa alla kiemurteli hitaasti

-muodoton massa. Kenties hän astui kilpikonnien päälle.

-

-Timar viritteli tulta pitkin yötä ja piirteli ilmaan eriskummallisia

-kuvia pitkän hiilihankonsa palavalla päällä. Kenties ne olivat hänen

-omien ajatustensa hieroglyyfejä.

-

-Mikä surullinen yö. Hän, jolla on koti kaikkine mahdollisine

-mukavuuksineen ja oivallisine vuoteineen ja jonka talossa nuori,

-kaunis vaimo huolehtii hänestä, hän viettää nyt yötä yksinään

-tukahuttavassa, sienien peittämässä majassa, sudet ulvovat hänen

-ympärillään, ja hänen päänsä päällä kiemurtelevat vesikäärmeet

-risukudoksissa.

-

-Ja tänään on hänen syntymäpäivänsä!

-

-Miellyttävä perhejuhla -- sellaisessa ympäristössä!

-

-Mutta tämä on juuri niin kuin pitääkin. Nyt hän ei tahtoisi olevan

-toisin.

-

-Mikael oli hurskas ja harras luonne. Lapsuudesta saakka oli hänellä

-ollut tapana rukoilla aamuin ja illoin. Tästä tavastaan hän ei

-ollut milloinkaan luopunut ja joka vaarassa, joka surussa, joita

-hänen vaiherikkaassa elämässään oli ollut niin runsaasti, hän oli

-turvautunut rukoukseen.

-

-Hän uskoi Jumalaan, ja Jumala olikin hänen pelastajansa. Mihin

-ikänänsä hän ryhtyikin, se onnistui. Mutta tänä kaameana iltana hän

-ei voinut rukoilla, hän ei tahtonut puhua Jumalalle:

-

-"Katso, missä minä vaellan!" Tästä syntymäpäivästään lähtien hän

-luopui rukoilemistavastaan. Hän uhmasi kohtaloa.

-

-Aamun alkaessa sarastaa vetäytyivät pedot piiloihinsa. Timar läksi

-nyt epäystävällisestä yöleiristään ja löysi pian sen polun, joka

-johti suoraan Tonavan rannalle.

-

-Siellä häntä odotti uusi kauhea näky. Tonava oli paisunut hirveästi

-ja tulvinut yli äyräittensä.

-

-Oli kevät ja lumi suli, virran keltaiset laineet olivat

-kaislanjuurien peittämät. Kalastajamökillä, jonne Timar raivasi

-itselleen tien, ja joka seisoi korkealla kummulla, nousi vesi aina

-ovenkynnykselle asti. Vene, jonka hän oli jättänyt sinne, oli

-sidottuna mökin vieressä seisovaan vanhaan piilipuuhun. Mökissä

-ei ollut ainoatakaan ihmistä. Veden ollessa näin korkealla ei voi

-kalastaa. Kalastajat olivatkin vieneet pyydyksensä muassaan.

-

-Jos hän olisi rukoillut Jumalalta merkkiä, olisi hän nyt sen saanut.

-Tulvinut joki sulki häneltä tien koko majesteetillisellä voimallaan.

-Tällaisena aikana ei kukaan uskalla lähteä soutamaan virtaa pitkin.

-

-Taivas oli varoittanut häntä -- luonnonvoimat käskivät häntä

-kääntymään takaisin.

-

-"Liian myöhäistä!" sanoi Timar. "Minä en saata enää kääntyä takaisin,

-minun täytyy mennä eteenpäin."

-

-Kalastajamökin ovi oli lukossa. Timar mursi sen auki ottaakseen

-aironsa. Rakosesta hän näki niiden olevan sisällä.

-

-Sitten hän istuutui veneeseen. Hän sitoi nenäliinallaan jalkansa

-tuhtoon kiinni, irroitti köyden ja työnsi veneen yhdellä sysäyksellä

-keskelle virtaa. Siellä virta heti tempasi sen mukaansa.

-

-Tonava oli tällä kertaa mahtava herra, joka raivoissaan kiskaisi

-matkaansa metsiä juurineen. Jokainen kuolevainen, joka uskalsi lähteä

-sen valtaväylälle, oli vain matonen, joka uiskenteli oljenkorren

-varassa.

-

-Mutta tämä matonen vaati mahtajan kaksintaisteluun.

-

-Hän teki työtä molemmilla airoilla pitäen niillä samalla perää.

-Hänen pieni veneensä tanssi kuin pähkinänkuori vuolaassa virrassa,

-vastavirran koettaessa ajaa sitä takaisin rannalle. Mutta Timar ei

-väistänyt tuulta eikä vettä.

-

-Hän oli heittänyt hattunsa veneen pohjalle. Hänen hiuksensa liehuivat

-tuulessa ja veneeseen syöksähtelevä vesi heitti kylmää vaahtoa hänen

-kasvoilleen jäähdyttämättä niitä. Hän oli helteissään. Hän joutui

-aivan kuumeeseen kuvitellessaan Noëmin olevan vaarassa saarella. Tämä

-ajatus antoi hänen käsivarsilleen voimaa ja joustavuutta.

-

-Tonava ja tuuli ovat kaksi väkevää luonnonvoimaa; mutta niitäkin

-väkevämmät ovat intohimo ja ihmisen tahto. Timar todisti tämän

-väitteen oikeaksi. Mikä tarmo hänen rinnassaan, mikä kestävyys hänen

-käsivarsissaan! Oli yli-inhimmillistä pyrkiä Ostrovasaaren niemelle.

-Timar pääsi perille ja levähti niemen suojassa. Ostrovasaari oli

-kokonaan tulvan vallassa. Vesi virtaili puiden lomitse. Täällä oli

-helppoa työntää venettä eteenpäin ponnistamalla airoilla puista.

-Hänen täytyi kulkea saaren poikki antaakseen veneen sitten liukua

-virran mukana Noëmin asunnolle.

-

-Kun hän oli saanut veneen kyllin ylös ja päässyt näreiköstä ulos,

-näyttäytyi uusi, hämmästyttävä näytelmä.

-

-Vapaa saari lepäsi muulloin leveän kaislikon takana, jonka

-yläpuolella puiden latvat vain kohosivat. Nyt ei kaisloja näkynyt

-ensinkään, saari lepäsi vapaana Tonavan haarassa. Laineet löivät

-kaislikon yli, puut seisoivat vedessä ja vain kallionkieleke

-läheisimpine ympäristöineen kohosi veden pinnasta.

-

-Kuumeentapaisella kiireellä hän työnsi veneen virtaan. Joka aironveto

-vei häntä lähemmäs kalliota, jonka huippu sinersi kukkivista

-lavendelipensaista sivujen helottaessa kapusiinilais-krassin

-köynnösten kullassa.

-

-Ja kuta lähemmäs hän tuli, sitä kärsimättömämmäksi hän kävi.

-

-Hän saattoi jo nähdä hedelmäpuutarhan, jonka puut seisoivat vedessä

-rungon puoliväliin saakka; mutta ruusutarha oli kuivilla ja sinne

-olivat lampaat ja vuohet paenneet.

-

-Nyt kajahtaa Almiran iloinen haukunta hänen korviinsa. Koira tulee

-hypellen alas rantaan, syöksyy jälleen takaisin, hyppää veteen, ui

-tulijaa vastaan ja sitten taas takaisin.

-

-Näkeeköhän Mikael tuota ruusuista olentoa, joka seisoo kukkivan

-jasmiinipensaan luona, juosten häntä vastaan aina veden reunaan asti?

-

-Vain yksi airojenveto ja vene on maissa. Mikael hypähtää rantaan ja

-virta vie veneen muassaan. Sitä ei enää tarvittu, eikä kukaan huomaa

-vetää sitä maihin. Nuo kaksi näkevät vain toisensa.

-

-Heidän ympärillään on ensimäisten ihmisten paratiisi! Hedelmistä

-raskaita puita, kukkivia niittyjä ja kesyjä eläimiä, aaltokehän

-ympäröiminä ja tämän kaiken keskellä -- Aatami ja Eeva.

-

-Neito seisoo väristen, kalpeana tulijan edessä, ja kun tämä syöksyy

-häntä vastaan ja neito näkee kaivattunsa vieressään, heittäytyy hän

-hänen syliinsä ja huutaa hurmaantuneena, itsensä unhottaen:

-

-"Sinä olet tullut takaisin! Sinä, sinä, sinä!" Ja sittenkin kun hänen

-suunsa ei enää voinut puhua, hän yhä kuiskaili: "Sinä, sinä, sinä!"

-

-Heidän ympärillään kukkii Eeden. Jasmiinipensas kaartaa

-hopeanhohtoisen kukkakruununsa heidän ylleen ja satakielien ja

-kultarastaiden kuoro laulaa Jumalan ylistystä.

-

-

-

-

-Kolmas luku.

-

-SULOINEN KOTI.

-

-

-Virta vei veneen muassaan. Alus, jolla saaren asukkaat olivat

-saapuneet, oli aikoja sitten lahonnut eikä uutta oltu hankittu.

-Vieras ei voinut lähteä saarelta, ennenkuin ensimäiset hedelmänostajat

-laskivat maihin. Siihen kuluisi vielä viikkoja ja kuukausia.

-

-Onnen viikkoja ja onnen kuukausia!

-

-Lukemattomia ilon päiviä.

-

-Vapaasta saaresta tuli Timarin koti. Siellä hänellä oli työtä ja

-lepoa.

-

-Tulvan asetuttua oli hänellä paljon työtä saaren alaviin paikkoihin

-jääneen veden poisjohdattamisessa. Hän oli koko päivän kanavia

-kaivamassa. Hänen käsiinsä kasvoi paksu nahka kuten päivätyöläisen.

-Mutta illalla kun hän palasi lapio ja kirves olalla pieneen majaan,

-tultiin häntä vastaan jo kauas ja otettiin hänet rakkaudella vastaan.

-

-Alussa tahtoivat naiset auttaa häntä tässä vaivaloisessa työssä,

-mutta Mikael epäsi hellästi: heidän asiansa oli hoitaa taloustoimia,

-miehelle kuului lapion hoito.

-

-Ja saadessaan yhden kanavan valmiiksi ja johdattaessaan sitä myöten

-vettä pois saarelta, katseli hän ylpeänä työtään, aivankuin se

-olisi ollut hänen elämänsä ainoa ihme, joka saattoi vaatia hyvän

-työn nimeä, ainoa, johon hän voi vedota sisäisen tuomarinsa edessä.

-Sellaisen kanavan avaamispäivän aatto oli saarella juhlapäivä. He

-eivät viettäneet mitään suuria kirkkojuhlia eivätkä edes pitäneet

-lukua sunnuntaipäivistä. Heille riitti juhlapäiväksi sellainen päivä,

-jolloin Jumala antoi heille jonkun ilon.

-

-Nämä saaren asukkaat olivat myös hyvin harvasanaisia. Saman, minkä

-hurskas Daavid sanoi sadassa psalmissa, sen he ilmaisivat yhdellä

-ainoalla huokauksella, ja sen, mitä runoilijat olivat laulaneet

-runoiksi, lausuivat he yhdellä katseella. He oppivat lukemaan toinen

-toistensa ajatukset kasvoista, he oppivat seuraamaan toistensa

-ajatuksia, niin että he ajattelivat yhdessä.

-

-Mikael ihaili Noëmia päivä päivältä yhä enemmän. Hän oli uskollinen,

-kiitollinen olento, joka ei oikutellut eikä asettanut suuria

-vaatimuksia. Hän ei ollut levoton tulevaisuudesta eikä surrut

-edeltäkäsin. Hän oli onnellinen ja onnellistutti läheisyydellään. Hän

-ei kysynyt Timarilta: Mitä on minusta tuleva, kun sinä lähdet pois?

-Jätätkö minut tänne vai vietkö muassasi? Onko minulle onneksi, että

-rakastan sinua? Mihin kirkkoon kuuluu pappi, joka meidät siunaa?

-Voitko, saatko olla omani? Eikö kellään muulla ole oikeutettuja

-vaatimuksia sinuun? Mikä asema sinulla on maailmassa? Missä piireissä

-elät? Ei edes hänen kasvoillaan, eikä silmissään milloinkaan näkynyt

-levottomuutta herättävää epäilystä, vaan tuo ainoa, ainainen kysymys:

-"Rakastatko minua?"

-

-Terese rouva sanoi eräänä päivänä Timarille, että tämä nyt laimin

-löi paljon, mutta Timar lohdutti häntä sanoen Fabulan pitävän huolta

-kaikesta; ja kun Terese katsoi Noëmia, jonka siniset, lempeät silmät

-etsivät Mikaelin kasvoja niinkuin päivänkukka aurinkoa, huokasi hän

-syvään: "Oi, kuinka tyttö rakastaa häntä!"

-

-Timarin täytyi kaivaa ojaa päivät pitkät, hakata maahan paaluja ja

-sitoa risukimppuja, tukahuttaakseen sitkeällä ruumiillisella työllä

-vieläkin sitkeämmin työskentelevät ajatuksensa.

-

-Mitähän tapahtunee ulkona maailmassa? Kolmekymmentä hänelle kuuluvaa

-alusta ui pitkin Tonavaa, laiva kyntää merta, koko hänen liikkeensä,

-omaisuus, joka nousee miljooniin, on naisen käsissä.

-

-Ja jos tämä nainen nyt kevytmielisesti ja ylimielisesti hävittää

-omaisuuden, jakaa sen ja tekee miehensä rutiköyhäksi, voiko hän

-silloin moittia tuota naista? Eikö hän itse ole tahtonut juuri sitä?

-

-Hän tunsi itsensä onnelliseksi tässä kodissa; mutta hän olisi sentään

-mielellään tahtonut tietää, mitä toisessa kodissa tapahtui.

-

-Hänen henkensä oli kahtaalla, oli jaettu kahtia. Toisaalla sitoi

-hänet hänen omaisuutensa, hänen kunniansa, hänen asemansa maailmassa,

-toisaalla hänen rakkautensa.

-

-Tosin olisi hän helposti saattanut lähteä täältä. Tonava ei ole

-mikään meri ja hän oli hyvä uimari. Näin ollen hän olisi hyvin

-voinut uida toiselle rannalle. Häntä ei olisi täällä pidätetty;

-tiedettiinhän hänellä olevan asioita toimitettavana. Mutta kun hän

-taas oli Noëmin kanssa, unohti hän koko maailman. Silloin hän tunsi

-vain rakkautta, autuutta ja ihailua.

-

-"Oi, älä rakasta minua niin suuresti!" kuiskasi tyttö hänelle.

-

-Ja niin meni päivä toisensa perästä.

-

-Näin joutui sekin aika, jolloin hedelmät alkoivat kypsyä. Puiden

-oksat painuivat maahan suloisen taakkansa alla. Oli ilo nähdä

-hedelmien kehittyvän päivä päivältä täydellisyyttään kohti.

-Päärynät ja omenat alkoivat saada heimovärinsä; vihreä ruskettui

-nahankeltaiseksi tai sai kultaisia ja punaisia viiruja; tämä

-ruskea värivivahdus muuttui päivän puolella purppuranpunaiseksi;

-kullankeltaiseen sekaantui karmiinipilkkuja ja karmiinin pieniä,

-vihreitä pisteitä, ja hedelmä hymyili kuin iloiset lapsenkasvot.

-

-Timar auttoi naisia hedelmien korjuussa. He täyttivät kokonaisia

-koreja näillä jumalanantimilla. Timar laski hedelmät aina koriin

-heittäessään. Kuinka monta sataa, kuinka monta tuhatta? Mikä

-aarre! Oikeata kultaa! Eräänä päivänä auttaessaan Noëmia kantamaan

-täysinäistä koria hedelmävarastoon näki hän vieraita majan edustalla.

-Hedelmänostajat olivat saapuneet.

-

-Moniin kuukausiin olivat nämä ainoat, jotka toivat tietoja

-ulkomaailmasta!

-

-He keskustelivat parhaillaan Terese-rouvan kanssa hedelmien ostosta.

-Tässäkin harjoitettiin tavanmukaista vaihtokauppaa.

-

-Terese-rouva tahtoi kuten ainakin, viljaa hedelmistään; mutta

-kauppiaat eivät tahtoneet antaa hänelle vastineeksi niin paljon kuin

-ennen. He sanoivat viljan tulleen hyvin kalliiksi. Viljakauppiaat

-Komornissa olivat ostaneet suuret määrät viljaa ja korottaneet

-hinnat; he jauhattivat sitä ja lähettivät sen meren tuolle puolen.

-

-Tätä ei Terese-rouva tahtonut uskoa, se oli vain kauppurijuorua.

-

-Timar kiinnitti seikkaan sitä suurempaa huomiota. Se oli hänen

-keksintönsä. Kuinka olisi asia nyt kehittynyt?

-

-Nyt ei hän enää saanut rauhaa. Huolet liikkeestä ja omaisuudesta

-vaivasivat häntä. Tämä tieto oli hänelle samaa, kuin torven toitotus

-sotilaalle, joka kuullessaan sotatorven toitahduksen kaipaa takaisin

-taistelukentälle, vaikkapa rakastajattarensa syleilystä.

-

-Naisten mielestä oli aivan selvää, että Mikael teki lähtöä. Hänen

-velvollisuutensa kutsui. Ja tulisihan hän ensi keväänä takaisin.

-Noëmi pyysi vain, ettei Mikael heittäisi matkustettuaan pois niitä

-vaatteita, jotka hän itse oli kutonut ja ommellut ja joita Mikael oli

-käyttänyt saarella ollessaan.

-

-Ei suinkaan hän heittäisi, hän tulisi säilyttämään niitä

-kalleuksinaan.

-

-Ja sitten pitää hänen joskus ajatella pikku Noëmi-raukkaa.

-

-Siihen hän ei voinut vastata sanaakaan.

-

-Hän lahjoi kauppiaat jäämään vielä yhdeksi päiväksi.

-

-Tänä päivänä hän ei tehnyt muuta kuin kulki käsi kädessä Noëmin

-kera vuoron perään kaikissa tutuissa paikoissa, jotka olivat olleet

-todistajina heidän mykälle onnelleen. Milloin tempasi Timar lehden

-jostakin puusta, milloin kukkaistertun ja pisti sen povelleen

-muistoksi. Näille lehdille oli kirjoitettu kokonaisia satuja, joita

-vain kaksi ihmistä osasi lukea.

-

-"Rakastatko minua sittenkin, kun et enää näe minua?"

-

-Tämä viimeinen päivä vierähti niin nopeaan! Kauppiaat tahtoivat

-lähteä illalla saadakseen kulkea illan viileydessä. Mikaelin täytyi

-sanoa jäähyväiset.

-

-Noëmi oli järkevä. Hän ei itkenyt. Tiesihän hän Mikaelin tulevan

-takaisin. Hän ajatteli paljon enemmän matkarepun täyttämistä.

-

-"Tulee jo yö siksi kun pääset toiselle rannalle", hän sanoi hellällä

-huolenpidolla Mikaelille. "Eikö sinulla ole asetta?"

-

-"Ei. Ei kukaan tee minulle pahaa."

-

-"Mutta kas, tuossahan onkin pistooli repussasi", sanoi Noëmi vetäen

-uteliaana ampuma-aseen esiin.

-

-Mutta silloin hän kalpeni.

-

-"Se on _hänen_ aseensa!"

-

-Timar säikähtyi tytön ilmettä.

-

-"Silloin kun sinä lähdit luotamme viime kerralla", sanoi tyttö

-kiivaasti, "väijyi hän sinua toisella rannalla ja ampui jälkeesi

-tällä pistoolilla."

-

-"Kuinka pistää päähäsi sellainen ajatus?"

-

-"Minä kuulin hänen molemmat laukauksensa ja sitten sinun. Niin se on.

-Sinä otit häneltä pistoolin."

-

-Timar hämmästyi sitä, että rakastavaiset näkevät sellaistakin, jota

-eivät heidän silmänsä erota. Hän ei voinut väittää vastaan.

-

-"Oletko surmannut hänet?" kysyi tyttö.

-

-"En."

-

-"Mitä olet sitten hänelle tehnyt?"

-

-"Älä enää pelkää häntä. Hän on lähtenyt Brasiliaan. Välillämme on nyt

-puolet maapalloa."

-

-"Minä näkisin mieluummin välillämme kolme jalkaa maata!" huudahti

-Noëmi kiivaasti tarttuen Mikaelin käteen.

-

-Mikael katsahti hämmästyneenä Noëmin kasvoihin.

-

-"Sinä? Sinullako on tuollaisia murha-ajatuksia, sinulla, joka et voi

-nähdä kanaakaan tapettavan, jolla ei ole omaatuntoa polkea kuoliaaksi

-hämähäkkiäkään eikä pistää perhosta neulaan!"

-

-"Mutta hänet, joka voisi riistää sinut minulta, hänet voisin minä

-surmata, samantekevää, olisiko se ihminen tai paholainen tai aave!..."

-

-Ja näin sanoen hän syleili intohimoisesti rakastettua miestä. Mies

-värisi ja hehkui.

-

-

-

-

-Neljäs luku.

-

-SUKUKORUT.

-

-

-Mikael etsi taas toiselta rannalta kalastajamökin. Kaksi asiaa

-täytti hänen mielensä. Toinen oli se kuva, joka oli häipynyt hänen

-katseiltaan iltasumuun: kasvien ja kukkien peittämä kukkula Tonavan

-keskellä ja sen huipulla hento tyttönen, joka heilutti hänelle

-jäähyväisiä nenäliinallaan niinkauan kuin hän oli näkyvissä,

-toinen hänen oman mielikuvituksensa luoma kuva kotoisista oloista

-Komornissa. No, tätä kuvaa hänellä olisi kyllin aikaa kehittää

-pitkällä matkalla alisen Tonavan varsilta Komorniin.

-

-Kun vanha kalastaja näki Timarin alkoi hän huokailla. (Kalastajat

-eivät milloinkaan kiroile.)

-

-"Ajatelkaapa, herra, joku varasnulikka on tulvan aikana varastanut

-veneenne; hän on päälle päätteeksi murtautunut sisään majaan ja

-vienyt airot. Voi, minkälaisia lurjuksia maailmassa sentään on!"

-

-Timarille teki hyvää kuulla jonkun sanovan häntä suoraan vasten

-kasvoja varkaaksi. Varashan hän juuri olikin. Jospa hän vain ei olisi

-varastanut muuta kuin veneen!

-

-"Älkäämme kumminkaan kirotko sitä ihmistä. Kuka tietää, missä

-vaarassa hän on ollut ja kuinka välttämättömästi hän on tarvinnut

-venettä. Me hankimme itsellemme pian toisen. Mutta nyt, kunnon

-ukkoseni, istuudumme teidän veneeseenne ja koetamme jo tänään päästä

-satamaan."

-

-Kalastaja suostui suuresta maksusta pyyntöön. Aamun sarastaessa

-saapuivat he satamaan, missä laivat tavallisesti ottivat lastia.

-Rannalla olevassa majatalossa oli ajureita. Mikael pyysi yhtä

-näistä kyyditsemään itseään Levetincz'iin. Hänen aikomuksensa oli

-hankkia Levetincz'in tilanhoitajalta tietoja kaikesta, mitä hänen

-viisikuukautisen poissaolonsa aikana oli tapahtunut, joten ei hänelle

-olisi mikään uutta eikä mikään hämmästyttäisi häntä Komorniin

-palatessa. Levetincz'issä oli yksikerroksinen herraskartanorakennus,

-jonka toisessa siivessä asui tilanhoitaja vaimoineen ja toinen

-oli varustettu Timarin varalle. Tästä rakennuksen osasta veivät

-eräät portaat entiseen metsästyspuistoon, ja näitä portaita myöten

-voi päästä suoraan siihen huoneeseen, jonka Timar oli valinnut

-konttorikseen.

-

-Mikaelin täytyi jännittää huomiokykynsä pienimpiinkin

-pikkuseikkoihin, voidakseen johdonmukaisesti valehdella.

-

-Hän oli ollut poissa viisi kuukautta ja tehnyt sinä aikana pitkän

-matkan. Mutta tämän kanssa on huonosti sopusoinnussa se seikka,

-että häneltä puuttuu kaikki matkakapineet. Metsästyslaukussaan ei

-hänellä ole muuta kuin se liinainen, paidallinen puku, jonka Noëmi

-on ommellut, sillä ne vaatteet, jotka hänellä oli yllään saareen

-tullessa, olivat kylmemmän ajan varalle ajatellut ja ne ovat

-sitäpaitsi nyt rikkinäiset ja kuluneet, kuten hänen saappaansakin.

-Hänen olisi vaikeata selittää ulkoasuaan.

-

-Jos hän pääsisi metsästyspuiston ja siipirakennuksen portaiden

-kautta konttoriinsa, jonka avain hänellä oli taskussaan, pukeutuisi

-hän nopeasti ja kun sitten hän olisi pitkältä matkalta palanneen

-näköinen, kutsuisi hän sisään tilanhoitajan.

-

-Alussa kävi kaikki hyvin. Kenenkään huomaamatta Timar pääsi aina

-konttorinovelle asti.

-

-Mutta juuri aikoessaan avata sitä avaimellaan, teki hän sen

-yllättävän huomion, että toinen avain jo ennestään oli lukossa.

-

-Joku oli huoneessa!

-

-Mutta siellähän ovat hänen paperinsa, hänen kirjansa; sinne ei

-kenkään saa mennä. Kuka se hävytön on?

-

-Hän tempasi kiukustuneena auki oven ja syöksyi sisään.

-

-Mutta nyt oli hänen vuoronsa säikähtyä.

-

-Hänen kirjoituspöytänsä ääressä istui henkilö, jota hän kaikkein

-vähimmin olisi odottanut täällä näkevänsä.

-

-Se oli Timea.

-

-Vähemmän hän olisi säikähtänyt nähdessään haamun toisesta maailmasta

-kuin tuon hennon olennon valkeine kasvoineen ja levollisine

-katseineen, olennon, joka hänet nähdessään nousi kirjoituspöydän

-äärestä laskien kynän kädestään.

-

-Hänen edessään oli avoinna suuri pääkirja, jonka ääressä hän oli

-työskennellyt.

-

-Ristiriitaisten tunteiden myrsky kuohui Timarin sielussa. Siinä oli

-hämmästystä siitä, että ensimmäinen henkilö, jonka hän salaperäisen

-matkansa jälkeen kohtasi, oli Timea, siinä oli iloa siitä, että tämä

-oli yksin ja yllätys oli se, että Timea istui työssä täällä.

-

-Timea loi hämmästyneenä silmänsä ylös Mikaelin astuessa sisään.

-Sitten hän heti kiirehti häntä vastaan ja ojensi vaiti hänelle

-kätensä.

-

-Nämä valkeat kasvot olivat nytkin selittämätön arvoitus hänen

-puolisolleen. Hän ei osannut lukea niistä mitään. Tiesikö tämä nainen

-jo kaikki? Aavistiko hän jotakin vai eikö? Mitä oli kätkettynä

-tämän kylmän välinpitämättömyyden alle? Vaikenevaa halveksumistako?

-Vai salattua, uhrautuvaa rakkautta? Vai oliko se vain lymfaattisen

-verenkierron apaattinen ilmaisu?

-

-Hänkään ei tiennyt, mitä sanoa Timealle. Tämä ei ollut huomaavinaan

-Mikaelin risaisia vaatteita. Naiset osaavat taidon nähdä ja kuitenkin

-olla näkemättä.

-

-"Minua ilahuttaa, että olette palannut", sanoi Timea vihdoin

-matalalla äänellä. "Minä olen joka päivä odottanut teitä. Viereisestä

-huoneesta löydätte vaatteenne. Kun olette pukeutunut, pyydän teitä

-tänne. Silloin olen minäkin valmis."

-

-Näin sanoen hän pisti kynän hampaidensa väliin.

-

-Mikael suuteli hänen kättään. Kynä, joka oli poikkipuolin hänen

-suussaan ei juuri ollut omiaan viekottelemaan suutelemaan huulia.

-

-Mikael meni viereiseen huoneeseen, missä hän tavallisesti pukeutui.

-

-Sieltä hän löysi pesuvadin täynnä vettä, puhtaan paidan ja vaatteensa

-sekä kiiltonahkasaappaat; kuten kotona Komornissa, -- Koska hän ei

-voinut otaksua Timean tietäneen hänen palaavan juuri sinä päivänä,

-oli jälellä vain mahdollisuus otaksua Timean joka päivä odottaneen

-häntä -- ja kuka ties kuinka kauan.

-

-Mutta kuinka oli rouva tullut Levetincz'iin?

-

-Ja mitä hän teki siellä?

-

-Mikael pukeutui nopeasti. Riisumansa vaatteet hän kätki

-vaatekonttorin nurkkaan. Muutoin voitaisiin kysyä häneltä: "Mistä

-ovat nämä reiät hihoissa, mistä nämä kuluneet kyynärpäät. Ja ennen

-kaikkea, mistä tämä liinapuku monivärisine kirjailuineen?" Naiset

-ymmärtävät koruommelneulan hieroglyyfien kieltä. Jonnekkin oli

-vaatteet kätkettävä.

-

-Hän teki ankarasti työtä saippualla. Eikö häneltä kysyttäne, mitä

-hän on tehnyt noilla käsillä, joihin on kasvanut niin paksu nahka ja

-jotka ovat niin karheat?

-

-Kun hän oli valmis, meni hän konttorihuoneeseen. Timea oli häntä

-vastassa jo ovella, pisti kätensä hänen käsivarrelleen ja sanoi:

-

-"Menkäämme sisälle syömään aamiaista."

-

-Konttorista oli kuljettava Mikaelin pukuhuoneen lävitse, ennenkuin

-päästiin ruokasaliin. Siellä odotti Mikaelia uusi yllätys.

-

-Pyöreä pöytä oli katettu kolmelle. Kuka olisi kolmas?

-

-Timea soitti. Toisesta salinovesta tuli kamarineiti, toisesta Atalia.

-

-Kun Atalia näki Timarin, leimahti hänen kasvoilleen raivoisan vihan

-puna, jota hän ei voinut estää nousemasta.

-

-"Ah, herra von Levetinczy, oletteko siis vihdoinkin palannut kotiin?

-Olipa todella rakastettava päähänpisto kirjoittaa rouvallenne: 'Tässä

-ovat avaimeni, tässä kirjani. Ole niin hyvä, rakas vaimoni, ja hoida

-liikeasioita edestäni', ja sitten jättää meidät viideksi kuukaudeksi

-tietämättömiksi siitä, missä te vaelsitte."

-

-"Pyydän Atalia!" hillitsi häntä Timea.

-

-"Enhän minä nuhtele herra Levetinczyä siitä, että hän on ollut niin

-kauan poissa; sehän on erittäin rakastettavaa aviomiehen puolelta.

-Tapahtuuhan muidenkin avioparien kesken sellaista, että toinen

-matkustaa Karlsbadiin, toinen Emsiin. Mutta me kiitämme tällaisesta

-huvista. Istua keväästä syksyyn täällä Levetinczyssä, missä paitsi

-talonpoikia ja sääskiä ei ole ainoatakaan elävää olentoa, riidellä

-aikaisesta aamusta myöhään iltaan myllärien ja merimiesten kanssa

-tahi sulkeutua konttoriin, lähettää kirjeitä joka maanosaan ja

-opiskella englannin ja espanjan kielioppeja voidakseen tulla toimeen

-englantilaisten ja espanjalaisten asiamiesten kanssa -- se ei toden

-totta ole mikään huvitus nuorille naisille."

-

-"Atalia!" sanoi Timea ankarasti.

-

-Mikael istuutui hiljaa paikalleen, jonka hän tunsi tavanmukaisista

-veitsestä, kahvelista ja lasista.

-

-"Olemme joka päivä odottaneet teitä, joka päivä on pöytä ollut

-katettu teitäkin varten."

-

-Mikael jaksoi tuskin odottaa siksi, kunnes ateria oli ohi. Atalia ei

-enää puhunut mitään, mutta aina kun Timar katsoi häneen, saattoi hän

-hänen silmistään lukea mitä selvintä suuttumusta.

-

-Tämä oli hänelle rauhoittava merkki.

-

-Kun he olivat aterioineet, pyysi Timea miestään seuraamaan

-konttoriin. Mikael mietiskeli, minkä sadun hän kertoisi vaimolleen

-tämän kysyessä hänen matkaansa.

-

-Sellaisenko, jommoisia Teodor Kristyan keksi, niinkö?

-

-Mutta Timea ei sanallakaan kosketellut sitä asiaa.

-

-Hän työnsi kaksi tuolia kirjoituspöydän luo ja laski kätensä

-avoimelle pääkirjalle.

-

-"Tässä, herrani, näette liikeasioittenne kannan siitä lähtien, kun

-jätitte niiden hoidon minun käsiini."

-

-"Tekö itse olette hoitanut niitä?"

-

-"Käsitin teidän sitä tarkoittaneen. Kirjeestänne näin teidän

-alottaneen suurenmoisen yrityksen: unkarilaisten jauhojen

-ulosviennin. Minä huomasin sekä omaisuutenne että luottonne ja

-kauppiaskunnianne olevan tässä pantuna alttiiksi, vieläpä tärkeän

-teollisuushaaran synnyn riippuvan tämän yrityksen onnellisesta

-ratkaisusta. Minä en ymmärtänyt tätä liikettä, mutta minä ymmärsin

-asian riippuvan suuremmassa määrin omantunnontarkasta, luotettavasta

-huolenpidosta kuin liiketottumuksesta. Minä en senvuoksi luovuttanut

-sitä kolmansiin käsiin. Heti saatuani teidän kirjelmänne lähdin

-Levetincz'iin ja ryhdyin kehoituksenne mukaisesti johtamaan

-kaikkea. Opiskelin kirjanpitoa ja opin tulemaan toimeen laskuissa.

-Luulen teidän löytävän kaikki hyvässä järjestyksessä. Kirjat ja

-kassansisältö pitävät yhtä."

-

-Timar katseli ihmetellen tuota naista, joka niin levollisesti

-harkiten osasi johtaa käsiensä kautta kulkevia miljoonia

-määräpaikkaansa, vetää sisään ja antaa ulos ja nopeasti pelastaa ne

-pääomat, jotka olivat vaarassa, -- ja joka ymmärsi vieläkin enemmän.

-

-"Onni on suosinut meitä tänä vuonna", jatkoi Timea, "ja on korvannut

-minun puuttuvat tietoni. Näiden viiden kuukauden nettotulo on

-viisisataatuhatta guldenia. Tämä summa ei kumminkaan ole vapaana,

-minä olen, teidän valtakirjaanne käyttäen, sijoittanut sen uusiin

-liikeyrityksiin."

-

-Minkähänlaatuisia liikeyrityksiä naisen järki keksinee?

-

-"Teidän ensimmäinen jauholähetyksenne Brasiliaan onnistui

-täydellisesti. Unkarilaiset jauhot tulivat Etelä-Amerikan

-markkinoilla suosituiksi. Niin kirjoittavat teidän asiamiehenne

-Rio Janeirosta, jotka kaikki yksimielisesti ylistävät teidän

-pääasiamiehenne, Teodor Kristyanin kuntoa ja rehellisyyttä."

-

-Timar ajatteli itsekseen: "Menettelen minä kuinka hullusti tahansa,

-on teollani aina hyvät seuraukset, ja suurinkin hullutus, johon

-ryhdyn, muuttuu viisaudeksi. Milloin tämä on päättyvä?"

-

-"Saatuani nämä tiedot harkitsin, miten te itse olisitte menetellyt.

-Ajattelin, että on käytettävä tilaisuutta hyväkseen ja kaikin voimin

-vallattava ne markkinat, jotka täten avautuivat. Vuokrasin heti

-useita myllyjä. Hankin uusia laivoja ja lastautin ne, ja tällä haavaa

-on teillä uusi jauholähetys matkalla Etelä-Amerikkaan, ja sillä te

-voitte lyödä laudalta kaikki kilpailijat."

-

-Mikael hämmästyi. Tämä nainen oli rohkeampi kuin moni mies. Jonkun

-toisen vaimo olisi huolellisesti lukinnut saadut rahat, hukkumisen

-pelosta, mutta tämä uskaltaa jatkaa puolisonsa alkamaa liikeyritystä

-kymmenkertaisen mittakaavan mukaan!

-

-"Minä arvelin, että te olisitte menetellyt samalla lailla", sanoi

-Timea.

-

-"Olisin kyllä."

-

-"Muutoin osottautui alotteemme oikeaksi, koska heti meidän

-ryhdyttyämme kasvavalla innostuksella yritykseen, tuli jäljessämme

-heti kokonainen kilpailijoiden sarja, jotka nyt päätäpahkaa

-jauhattavat vehnää ja kuljettavat jauhoja tynnyreissä Brasiliaan.

-Mutta teidän ei tarvitse olla huolissanne siitä. Me voitamme ne

-kaikki. Ei kenkään niistä tunne sitä salaisuutta, jossa unkarilaisten

-jauhojen etu oikeastaan on."

-

-"Mikä se sitten on?"

-

-"Jos joku olisi kysynyt sitä vaimoltaan, olisi hän kenties voinut

-saada tietää sen. Minä pääsin perille asiasta vertailemalla

-amerikkalaisen viljan hintoja. En nähnyt missään niin raskasta vehnää

-kuin unkarilainen on. Meidän täytyy siis jauhattaa täysipainoista

-tavaraa, voittaaksemme amerikkalaisen. Mutta tähänastiset

-kilpailijamme ovat ottaneet kevyempää tavaraa, ja siksi he

-epäonnistuivat meidän pysyessämme voitonpuolella."

-

-Mikael hämmästyi hämmästymistään. Sillä aikaa kuin hän itse

-kuukausimääriä oli maannut väijymässä paratiisin kiellettyä hedelmää,

-uhrasi tämä hento nainen päivät ja yöt voittaakseen ne vaikeudet,

-jotka liittyivät tähän laajakantoiseen yritykseen. Hän askarteli

-kuivassa, sieluaherpaisevassa työssä ja hankki uutta ylistystä,

-loistoa ja kunniaa miehensä nimelle, kieltäytyen itse kaikesta

-nautinnosta. Hän kätki ihanan, nuorekkaan olentonsa tänne kauas

-tasankojen suoperäisiin viljaviin seutuihin. Hän tyytyi kaikkiin

-vaikeuksiin, rasittui, solmi liikeyrityksiä ja piti silmällä kaikkea,

--- tekipä hän enemmänkin, hän, suloinen puoliso, joka kaivautui

-liikeasioiden vaivoihin, vaikka oli luotu elämännautintoihin, ei edes

-kysynyt kotiinpalaavalta mieheltään: No, mitä sinä olet tehnyt sillä

-aikaa?

-

-Mikael suuteli Timean kättä pyhällä, aralla kunnioituksella,

-jommoisella me suutelemme kallista vainajaa, joka ei enää kuulu

-meille, vaan hautaan eikä enää tunne suudelmaamme.

-

-Kun hän muisteli Timeaa sinä aikana, jonka hän oli viettänyt saarella

-itseunhotuksen juopumuksessa, ajatteli hän aina: Hän etsii itselleen

-huvitusta matkustelemalla tai lähtemällä kylpylaitokseen. Rahaahan

-hänellä oli yllin kyllin ja hän saattoi sillä tehdä, mitä halusi, --

-nyt hänen täytyi nähdä, mikä oli ollut Timean huvina: tehdä laskuja,

-istua konttorissa, vaihtaa kirjeitä ja oppia ilman kielienopettajaa

-kahta vierasta kieltä -- ja kaikkea tätä hän oli tehnyt täyttääkseen

-puolisonsa toivomuksen.

-

-Timar sai kuulla vaimoltaan suuremmoisesti laajennetun liikkeensä

-kaikista haaroista. Tämä käsitti välitys-, diskontto- ja

-pörssiasioita, maanviljelystä ja tehdasteollisuutta, ja kaikista

-näistä liikkeenhaaroista teki Timea miehelleen tarkan tilin.

-Konsolin, pörssipaperien ja metallirahan kurssista, vuokrista,

-alivuokraajista, raskaasta ja kevyestä tavarasta, välityspalkkioista,

-liikapainosta, tonnipainosta, ulkomaisten rahalajien sekasotkusta,

-mitasta ja painosta -- kaikessa tässä hän liikkui niin nopeasti kuin

-hän olisi aivan nuoruudestaan asti ollut tottunut siihen. Hänen oli

-myös usein täytynyt ajaa riita-asioita ja solmia vaikeita sopimuksia,

-jotka vaativat suurta asioihin perehtymistä; mutta nämäkin hän oli

-suorittanut tyydyttävällä tavalla. -- Timar oli varma siitä, että jos

-hän itse olisi suorittanut kaiken tämän viidessä kuukaudessa, olisi

-hän ollut työssä aamusta iltaan. Kuinka vaikea olikaan sellainen

-tehtävä ollut nuorelle naiselle, jonka vielä lisäksi oli ensin

-perehdyttävä näihin toimiin. Eihän hänelle voinut jäädä kylliksi

-aikaa edes levätäkseen.

-

-"Mutta tehän olette minun edestäni tehnyt täällä hirvittävän työn."

-

-"Se on tosi; alussa joutui työ hitaasti, mutta sitten minä totuin

-siihen, eikä se silloin enää väsyttänyt. Työ tekee hyvää."

-

-Mikä surumielinen lohdutus! Nuori vaimo löytää lohdutusta työstä!

-

-Mikael veti Timean käden luokseen. Syvä surumielisyys kuvastui hänen

-kasvoillaan. Hänen sydämensä oli niin raskas.

-

-Oi jospa hän vain olisi tiennyt, mitä Timea sillä hetkellä ajatteli!

-Hän ei voinut saada kirjoituspöydän avainta mielestään.

-

-Jos Timea on päässyt hänen salaisuutensa perille, niin on hänen

-menettelytapansa vain hirvittävä tuomio, joka on langetettu hänen

-päälleen osoittamaan, mikä erotus on syyttäjän ja syytetyn välillä.

-

-"Ettekö ole koko tänä aikana oleskellut Komornissa?" hän kysyi.

-

-"Vain kerran kun minun täytyi kirjoituspöytänne laatikosta etsiä

-Scaramellin kanssa tehtyä sopimusta."

-

-Timar tunsi veren hyytyvän suonissaan.

-

-Timean kasvot eivät ilmaisseet kerrassaan mitään.

-

-"Nyt me lähdemme Komorniin", sanoi Timar; "asiat ovat järjestyksessä;

-meidän on odotettava tietoja laivojemme kohtalosta, ja ne tiedot

-eivät voi saapua ennen kuin talvella."

-

-"Hyvä on!"

-

-"Tai tahdotteko kenties mieluummin matkustaa Schweiziin tai Italiaan?

-Nyt on juuri soveliain aika."

-

-"Ei, Mikael, me olemme kyllin kauan olleet erossa; olkaamme nyt

-yhdessä."

-

-Mutta ei ainoakaan kädenpuristus osoita, miksi hän tahtoisi olla

-Mikaelin kanssa.

-

-Mikael ei rohjennut sanoa hänelle ainoatakaan hellää sanaa.

-Valehtelisiko hän vielä enemmän?

-

-Ja siitä huolimatta -- kuinka paljon hänen olikaan valehdeltava!

-

-Aamusta iltaan! Onhan hänen vaitiolonsakin valhetta!

-

-Kirjojen ja paperien tarkastamiseen meni koko iltapäivä. Illalliseksi

-oli kutsuttu kaksi vierasta, tilanhoitaja ja korkea-arvoinen herra

-tuomiorovasti.

-

-Herra tuomiorovasti oli pyytänyt heti saada tiedon herra von

-Levetinczyn paluusta saadakseen käydä häntä tervehtimässä. Saatuaan

-sanoman hän heti kiirehti linnaan. Hänellä oli myös rinnassaan

-kunniamerkkinsä.

-

-Heti sisääntultuaan hän sytytti kaunopuheliaan ilotulituksen,

-jossa hän ylisti Timaria seudun hyväntekijänä. Hän vertasi Timaria

-Noak'iin, joka rakensi arkin, Josefiin, joka pelasti kansansa

-nälänhädästä, ja Mosekseen, joka antoi sataa mannaa alas taivaasta;

-Timarin alkaman jauhokaupan hän sanoi olevan suurenmoisimman

-yrityksen, joka oli milloinkaan lähtenyt Europasta. Eläköön jauhojen

-viennin Columbus!

-

-Timarin täytyi vastata tähän tervetuliaispuheeseen. Hän puhui

-sangen hajamielisesti ja paljon pötyä. Hänen oli vaikea pidättäytyä

-nauramasta ja sanomasta korkea-arvoiselle herralle: "Hahaha! Älkää

-kuvitelkokaan minun ryhtyneen tähän yritykseen tehdäkseni teitä

-onnelliseksi; minulle oli tärkeätä karkoittaa tyhmä poika erään

-pikku tytön läheisyydestä, ja jos tämä tyhmyys on vienyt joihinkin

-viisaihin tuloksiin, niin on ansio kokonaan tämän vierelläni istuvan

-naisen. Naurakaa toki, herrasväki!"

-

-Syödessä nousi hyvä tuuli. Yhtävähän tuomiorovasti kuin tilanhoitaja

-olivat viinin ylenkatsojia. Herra tuomiorovasti oli "kalugyer",

-rumanian kielellä pappi, jonka vaimo oli kuollut ja joka ei saanut

-mennä uusiin naimisiin. Siitä huolimatta hän jatkuvasti ihaili

-kaunista sukupuolta eikä säästänyt kohteliaisuuksia Timealle ja

-Atalialle, jolla hän taas joutui tilanhoitajan sukkeluuksien

-maalitauluksi.

-

-Vanhan, hupaisan herran päähänpistot ja jutut saivat Timarinkin

-hymyilemään, mutta niin pian kuin hän heitti silmäyksen Timean

-jääkylmiin kasvoihin, kuoli hymy hänen huulillaan.

-

-Timea oli jättänyt hyvän tuulensa jonnekin muualle.

-

-Oli jo tullut hämärä ennenkuin ateria oli päättynyt. Molemmat vanhat

-herrat huomauttivat toisiaan vallattomasti siitä, että oli jo aika

-lähteä, sillä herra puoliso oli äskettäin palannut nuoren vaimonsa

-luo pitkän poissaolon jälkeen, ja heillä varmaankin oli paljon

-puhuttavaa toisilleen.

-

-"Tekisivätpä he todella oikein, jos pian menisivät tiehensä",

-kuiskasi Atalia Timarille. "Timean päätä alkaa joka ilta kivistää

-niin ankarasti, että hän ei saa nukuttua ennen puoliyötä. Katsokaapa,

-miten kalpea hän on!"

-

-"Timea, voitko pahoin?" kysyi Timar hellästi.

-

-"Ei minua mikään vaivaa", vastasi Timea.

-

-"Älkää uskoko häntä. Aina siitä saakka, kun tulimme Levetincz'iin,

-vaivaa häntä hirveä päänsärky. Se on hermosärkyä, jonka hän on saanut

-aivorasituksesta ja epäterveellisestä ilmanalasta. Äskettäin näin

-hänen päässään harmaan hiuksen. Mutta hän salaa tautinsa, siksi

-kunnes makaa vuoteessa, eikä enää nouse, eikä hän siinäkään valita."

-

-Timar tunsi hengessä samoja tuskia kuin rikollinen, joka on

-kidutuspenkillä.

-

-Eikä hänellä ollut rohkeutta sanoa vaimolleen: "Jos sinä olet sairas,

-niin salli minun maata huoneessasi, että voisin hoitaa sinua."

-

-Ei, ei, hän pelkäsi unessa lausuvansa Noëmin nimeä ja vaimon voivan

-kuulla sen, kun tuskat pitivät häntä valveilla puoli yötä.

-

-Hänen täytyi paeta häävuodettaan.

-

-Seuraavana päivänä he läksivät Komorniin. He matkustivat

-postihevosilla. Mikael istui vastapäätä naisia. Matka oli ikävä.

-Elo oli jo korjattu ja yksitoikkoiset niittymaat kohtasivat silmää

-kaikkialla. Ei kenkään ajajista puhunut mitään. Kaikkien kolmen oli

-vaikea pysyä hereillä.

-

-Mutta iltapäivällä ei Timar enää voinut kestää vaimonsa mykkää

-katsetta ja hänen salaperäisiä, arvoituksellisia kasvojaan. Muka

-saadakseen polttaa hän istuutui ajajan viereen ja jäikin sinne.

-

-Noustessaan pois eräällä asemalla valitteli Atalia huonoja teitä,

-hirvittävää kuumuutta, vaivaavia kärpäsparvia, tukahuttavaa pölyä

-ja matkan muita vaikeuksia. Majatalot olivat likaisia, vuoteet

-epämukavia, ruoka vastenmielistä, viini hapanta, vesi ei ollut

-puhdasta, kasvot, joita näki, aivan kauhistuttavia. Hän tunsi

-olevansa koko matkan ajan kuolemansairas, hän oli ylönantamaisillaan,

-hänellä oli kuumetta, pää oli halkeamaisillaan; miten silloin Timea

-mahtoikaan kärsiä, hän kun oli niin hermostunut.

-

-Koko tien oli Timarin pakko kuunnella tätä valitusta. Timea ei

-sitävastoin päästänyt kuuluviin ainoatakaan valituksen ääntä.

-

-Kun he tulivat Komorniin, otti Sohvi-rouva heidät vastaan selittäen

-aivan harmaantuneensa yksinäisyydessään. Hänkö olisi harmaantunut!

-Päinvastoin hän oli viihtynyt kuin kala vedessä saadessaan päivät

-päästään vaeltaa talosta taloon juoruamassa oikein sydämensä pohjasta.

-

-Timar tunsi sydäntänsä ahdistavan astuessaan omaan kotiinsa. Koti on

-joko taivas tai helvetti. Nyt hän vihdoinkin saa kokea, mitä näiden

-selittämättömien marmorikasvojen kylmyys kätkee.

-

-Seuratessaan vaimoaan tämän huoneeseen sai Timar kirjoituspöytänsä

-avaimen.

-

-Hän tiesi jo niin paljon, että Timea oli avannut laatikon ja etsinyt

-hänen papereittensa joukosta mainittua sopimusta.

-

-Kirjoituspöytä oli vanha taidekalu, jonka yläosaa peitti kaareva,

-viuhkamainen pyöräkansi, jonka saattoi työntää ylös. Sen takana oli

-suuria ja pieniä laatikoita. Suuremmissa oli sopimuksia, pienemmissä

-arvopapereita ja kalleuksia. Koko kaappi oli tehty raudasta ja

-maalattu mahonginväriseksi; lukko oli taideteos, joka ei auennut

--- käänsi sitten avainta oikealle tahi vasemmalle, ellei tuntenut

-salaista koneistoa. Timea oli selvillä salaisuudesta ja hän saattoi

-helposti päästä laatikkoihin.

-

-Levottomasti sykähtelevin sydämin veti Timar ulos laatikon, jossa

-hän säilytti niitä kalleuksia, joita hänestä oli varovaisinta olla

-myymättä. Sellaisilla kalleuksilla on tuntijansa joka taholla; se on

-tiede, samanlainen kuin muutkin, professoreineen ja opetuslapsineen,

-jotka määrätyistä tuntomerkeistä erottavat, mistä tämä kivi ja tuo

-kamé ovat kotoisin. Ja sitten seuraa kysymys: Kuinka te olette

-joutunut sen omistajaksi? Vasta "hankkijan" jälkeläinen kolmannessa

-polvessa uskaltaa avoimesti näyttää sen.

-

-Jos Timea on ollut kyllin utelias vetämään ulos laatikon, niin

-on hän myös nähnyt nämä kalleudet. Siinä tapauksessa hän myös on

-tuntenut timanttikoristeen, jossa on hyvin hänen näköisensä kuva. Se

-on varmaankin hänen äitinsä kuva, ja silloin hän tietää kaikki. Hän

-tietää Timarin ottaneen haltuunsa hänen isänsä kalleudet. Pimein,

-kenties rikollisin keinoin hän on silloin myös hankkinut itselleen

-tämän satumaisen rikkauden, jolla hän on voittanut Timean käden,

-näyttelemällä jalomielisen osaa sitä kohtaan, jonka on ryöstänyt.

-

-Kenties hän ajattelee jotakin vielä pahempaa kuin todellisuudessa

-on tapahtunut. Hänen isänsä salaperäinen kuolema, hänen yhtä

-salaperäinen hautaamisensa voisivat helposti johtaa ajattelemaan,

-että Timarin sormi on mukana tässäkin jutussa.

-

-Ja jos Timea on päässyt perille kaikesta tästä, jos hänellä on

-sellaisia epäluuloja, mitä silloin merkitsee hänen uhrautuva

-uskollisuutensa, hänen levoton huolenpitonsa miehensä kunniasta ja

-maineesta? Eikö se kaikki ole vain sen syvän halveksumisen ilmaisua,

-jota hänen ylevä sielunsa varmasti tuntee kunniansa unohtanutta

-miestä kohtaan, jonka nimeä hän kantaa, johon hänet on yhdistetty

-ja jota ylpeys käskee kunnioittamaan sen valan tähden, jonka hän on

-vannonut alttarin ääressä.

-

-Tämä olisi toki sietämätöntä miehelle!

-

-Hänen oli hankittava varmuutta! Hänen oli otettava avuksi vieläkin

-uusi valhe.

-

-Hän otti laatikosta timantteihin upotetun valokuvan ja lähti se

-kädessään Timean luo.

-

-"Rakas Timea", sanoi Mikael istuutuen vaimonsa viereen, "minä olen

-oleskellut jonkun aikaa Turkinmaalla. Saatte myöhemmin tietää, mitä

-olen tehnyt siellä. Ollessani Skutarissa tarjosi eräs amerikkalainen

-jalokivikauppias minulle erästä timantteihin upotettua kuvaa, joka

-on sangen suuresti teidän näköisenne. Minä ostin sen ja saan täten

-jättää korun teille."

-

-Näin hän oli pannut kaikki yhden kortin varaan.

-

-Jos Timean kasvot kuvan nähdessään säilyttäisivät tavallisen, kylmän

-välinpitämättömyyden ilmeen, jos hän antaisi silmiensä rankaisevan

-katseen siirtyä koristeesta puolison kasvoille, silloin hän tahtoisi

-sanoa: "Sinä et ole ostanut tätä koristetta Skutarista -- se on jo

-kauan virunut pöytälaatikossasi. Herra ties mistä olet sen ostanut.

-Kuka tietää missä sinä olet kuljeskellut? Kuka tietää, mikä pimeys

-sinua ympäröi?"

-

-Ja silloin Timar olisi hukassa.

-

-Mutta ei mitään tällaista tapahtunut.

-

-Nähdessään kuvan muuttuivat Timean kasvot äkkiä. Hänen

-marmoripiirteissään kuvastui sellainen mielenliikutus, jota ei voi

-peittää eikä salata. Hän taittui molemmin käsin kuvaan ja suuteli

-sitä kiihkeästi. Hänen silmänsä täyttyivät kyyneleillä. Tunne

-purkautui esiin. Timean kasvot alkoivat elää.

-

-Mikael oli pelastettu.

-

-Kauan pidätettyjen tunteittensa voittamana Timea alkoi kiivaasti

-nyyhkyttää.

-

-Silloin astui Atalia sivuhuoneesta esiin. Hän näytti hämmästyneeltä.

-Hän ei milloinkaan ollut kuullut Timean itkevän sillä lailla.

-

-Kun Timea huomasi hänet juoksi hän häntä vastaan kuin lapsi ja huusi

-itkun ja naurunsekaisella äänellä: "Katso, katso! Äitini kuva!...

-Hän on antanut sen minulle!"

-

-Ja näin sanoen hän juoksi takaisin Mikaelin luo, kietoi käsivartensa

-hänen kaulaansa ja kuiskasi liikutettuna:

-

-"Kiitoksia... tuhansia kiitoksia!..."

-

-Timarista tuntui kuin se hetki olisi tullut, jolloin hänen olisi

-pitänyt suudella noita huulia ja sen jälkeen suudella ja yhä vain

-suudella niitä.

-

-Mutta hänen sydämensä lyönnit sanoivat hänelle: "Sinun ei tule

-varastaa."

-

-Kaiken senjälkeen, mitä "Vapaalla Saarella" oli tapahtunut, olisi

-suudelma näille huulille ryöväystä.

-

-Samassa hän tuli ajatelleeksi jotakin muuta.

-

-Hän meni takaisin huoneeseensa ja otti esille kaikki korut, joita oli

-säilyttänyt pöytälaatikossa.

-

-(Ihmeellinen vaimo, joka, vaikka avain on hänen käsissään, jättää

-koskematta salaiset laatikot ja etsii vain sitä paperia, jota

-tarvitsee!)

-

-Senjälkeen hän sulloi kaikki kalleudet metsästyslaukkuunsa, joka oli

-ollut hänen selässään hänen tullessaan Levetincz'iin ja palasi sen

-kera vaimonsa luo.

-

-"Minä en ole vielä sanonut teille kaikkea", hän puhui Timealle.

-"Samasta paikasta, mistä sain kuvan, löysin nämäkin korut ja ostin

-ne teille. Ottakaa ne lahjaksi minulta." Ja näin sanoen hän laski

-korun toisensa jälkeen Timean helmaan, kunnes säkenöivä joukko peitti

-tämän koko esiliinan. Se oli kuin haltijattaren lahja "Tuhannesta ja

-Yhdestä yöstä."

-

-Atalia seisoi vieressä, kalpeana kateudesta ja kädet nyrkkiin

-puristettuna katkeruudesta. -- Sillä kaikki tuo olisi voinut olla

-hänen!

-

-Mutta Timean kasvot synkistyivät ja muuttuivat jälleen

-marmorikylmiksi. Hän katseli välinpitämättömänä sylissään olevia

-jalokiviä. Timanttien ja rubiinien säteet eivät lämmittäneet häntä.

-

-

-

-

-Viides luku.

-

-UUSI VIERAS.

-

-

-Pitkä talvi kului liikeasioiden hoidossa. Ainakin nimittävät rikkaat

-raharuhtinaat tätä liikeasiainhoidoksi.

-

-Levetinczy alkoi tottua asemaansa. Rikkaus synnyttää hyviä unia.

-Hän matkusti usein Wieniin ja otti osaa suurten pankkiirien

-huvituksiin. Hän näki edessään monta hyvää esimerkkiä. Se, joka

-omistaa miljoonia, voi sallia itselleen ylellisyyden ostaa

-jalokivikauppiaalta uudenvuodenlahjoja kaksi kappaletta joka lajia

-ilahuttaakseen yhtä aikaa kahta sydäntä -- toisella rouvaansa, joka

-istuu kotona vastaanottamassa vieraita juhlia vietettäessä, muun

-ajan kuluessa perhehuolissa; toisella jotakin toista naista, joka

-joko tanssii tai laulaa, mutta kummassakin tapauksessa vaatii hienon

-hotellin asunnokseen, koruja ja pitsejä. Timar oli kyllin onnellinen

-saadakseen olla mukana sekä rahaparoonien kotoisissa juhlissa,

-joissa kunnioitettavat naiset kaatavat teetä ja kysyvät vieraalta,

-miten hänen perheensä voi, että myös näissä toisin järjestetyissä

-iltakutsuissa, joissa sangen kursailemattomat naiset ilmeisellä

-mieltymyksellä antautuvat samppanjan nauttimiseen, ja missä

-jokainen härnää Timaria kysymyksellä, eikö hänellä vielä ole mitään

-tuttavuuksia oopperassa.

-

-Punastuminen, jolla hyväluontoinen Timar vastaa sentapaisiin

-viittauksiin, lisää vain yleistä iloa. "Mitä te ajattelette!" sanoo

-eräs miljoonanomistaja totisena; "herra Levetinczy on hyveellisen

-aviomiehen esikuva." -- "Ei siihen mitään taitoa tarvita", sanoo

-toinen, "kun vaimo on niin kaunis ja sielukas, ettei sellaista ole

-koko Wienissä." -- "Hän on saituri", sanoo hänen selkänsä takana

-kolmas, jota puistattaa ajatellessaan, mitä sellainen pitsejä ja

-silkkiä nielevä olento tulee maksamaan. -- Toiset taas juttelevat

-keskenään ja levittelevät salaisuutta, että Timar on onneton

-mies, jonka sydän pysyy kylmänä, vaikka kuka tahansa panisi sen

-koetukselle. -- Itse asiassa häntä viekottelevatkin monet kauniit

-ja nerokkaat naiset, jotka ovat opetelleet taitoa valloittaa miehiä

-ja saavuttaneetkin jonkunlaisen taituruuden; mutta Timar pysyy

-kylmänä ja luoksepääsemättömänä kaikille viehätyksille, kaikille

-viekotuksille. Hän on tunteeton.

-

-"Oikean aviomiehen esikuva!" sanovat hänen ihailijansa. "Inhoittava

-ihminen!" kuuluu sitävastoin hänen vihamiestensä leiristä.

-

-Mutta hän vaikenee ja ajattelee -- Noëmia.

-

-Mikä ijäisyys olikaan tämä kuuden kuukauden aika, jolloin hänen oli

-elettävä erossa Noëmista, jolloin hänen aina täytyi ajatella häntä,

-eikä voinut uskoa kenellekään ajatustensa sisältöä!

-

-Usein hän yllättää itsensä juuri kertomassa niistä. Kerran hänen

-istuessaan aterialla kotonaan, ovat nämä sanat livahtamaisillaan

-hänen suustaan: "Kas! Juuri tuollaisia omenia saa sillä saarella,

-missä Noëmi asuu." Kun Timean silmät joskus ilmaisivat hänellä olevan

-päänsärkyä, tuntee Timar kiusausta sanoa hänelle: "Ah, kun Noëmilla

-oli päänsärkyä haihtui se heti, kun panin käteni hänen otsalleen." Ja

-kun hän näkee Timean suosikin, valkoisen kissan, on hänen huulillaan

-kysymys: "Oi, Narcissa, minne emäntäsi on joutunut?"

-

-Mutta hänellä on täysi syy olla varoillaan, sillä talossa on eräs

-olento, joka argussilmin vartioi ei ainoastaan Timeaa, vaan myös

-häntä.

-

-Atalialta ei saattanut jäädä huomaamatta, että Timar paluunsa jälkeen

-oli vähemmän raskasmielinen kuin ennen. Kaikkia hämmästytti hänen

-vilkas ulkonäkönsä. Siinä piili joku salaisuus. Eikä Atalia voinut

-sallia kenenkään tuntevan onnea tämän katon alla. Mistä hän oli

-varastanut onnensa? Miksi hän ei kärsi, niinkuin Atalia tahtoo nähdä

-hänen kärsivän?

-

-Liikeasiat kävivät hyvin. Uuden vuoden ensimmäisenä kuukautena tuli

-tietoja Amerikasta. Jauholähetys oli onnellisesti tullut perille, ja

-nyt oli menestys varma. Unkarilaiset jauhot olivat saavuttaneet niin

-suuren maineen Etelä-Amerikassa, että myytiin kotimaisiakin jauhoja

-unkarilaisina. Brasiliassa oleva Itävallan konsuli kiirehti antamaan

-hallitukselleen tietoja tästä huomattavasta seikasta, jonka avulla

-ulkomaankauppaa oli lisätty tärkeällä vientitavaralla. Seurauksena

-tästä sai Timar kuninkaallisen neuvoksen nimen ja sitäpaitsi Pyhän

-Stepanuksen ritarikunnan pienemmän ristin tunnustukseksi niistä

-palveluksista, joita hän oli tehnyt isänmaalle kaupan ja yleisen

-talouselämän alalla.

-

-Kuinka hymyilikään hänen sisäinen ivanhenkensä, kun ritarikunnan

-merkki ripustettiin hänen rinnalleen ja häntä kutsuttiin arvonimellä

-"Teidän armonne." Ja pahahenki kuiskasi hänen korvaansa: "Siitä saat

-kiittää kahta naista, Timeaa ja Noëmia."

-

-Vähätpä siitä! Purppuraväri keksittiin siten, että erään rakastuneen

-paimenen pieni koira söi purppurasimpukan, ja sen kuono tuli

-punaiseksi. Siitä huolimatta on purppurasta tullut maankuulu

-kauppatavara.

-

-Herra Levetinczy alkoi nyt vasta nousta komornilaisten silmissä.

-Ei ole kylliksi, että on rikas. Mutta kun henkilö sitäpaitsi on

-kuninkaallinen neuvos, silloin täytyy häntä jo kunnioittaa.

-

-Kaikki riensivät onnittelemaan häntä; virkamiehet, ammattikunnat,

-maistraatti, papisto ja kirkkoneuvosto. Hän vastaanotti heidät kaikki

-armollisesti.

-

-Herra Johan Fabulakin tuli hänen luokseen onnitellakseen laivurien

-ammattikunnan puolesta. Hän esiintyi arvonsa mukaisessa juhlapuvussa.

-Unkarilaisessa lyhyessä, tummansinisestä silkistä tehdyssä

-takissa loisti kolme riviä pähkinänsuuruista näkinkengänmuotoista

-hopeanappia, toiselta olkapäältä toiselle riippui kämmenenlevyinen

-hopeaketju suurine lukkomaisine medaljongeineen, johon Komornin

-kultaseppä oli painanut Julius Caesarin kuvan. Lähetystön muutkin

-jäsenet olivat samanlaisissa puvuissa ja yhtä komeasti varustettuja.

-Vielä siihen aikaan kuului Komornin laivurien juhlapukuun hopeanapit

-ja ketjut.

-

-Oli tavallista pyytää onnittelijoita jäämään päivälliselle.

-Fabulaakin kohtasi tämä kunnia.

-

-Fabula oli sangen avomielinen mies, joka puhui suunsa puhtaaksi.

-Kun viini oli hellittänyt hänen kielensä siteet, ei hän voinut olla

-sanomatta armolliselle rouvalle, että hän, ensi kerran nähdessään

-armollisen rouvan neitinä, ei olisi voinut luulla hänestä tulevan

-niin hyvää perheenemäntää ja sitäpaitsi herra Levetinczyn puolisoa.

-Olipa hän oikeastaan pelännytkin häntä. Ja kas, miten ihmeellisesti

-jumalallinen kohtalo johtaa kaiken ja miten lyhytnäköinen ihmisen

-silmä on! Kuinka kaikki onkaan kääntynyt hyväksi! Mikä onni

-vallitseekaan tässä kodissa! Kuulkoon vain kohtalo niidenkin

-huokaukset, jotka rukoilevat taivasta suomaan sydämenhyvälle herra

-Levetinczylle onnen nähdä uuden vieraan, pienen enkelin haahmossa!

-

-Timar peitti säikähtyneenä lasinsa kädellään. Jos tämä viini saa

-ihmisen puhumaan kaikki, mitä ajattelee, niin hän ei uskalla juoda

-enää pisaraakaan. Hänen sielussaan välähti ajatus:

-

-"Se rukous voisi tulla kuulluksi odottamattomalla tavalla!"

-

-Ystävämme Fabula ei vain tyytynyt toivomaan kaikkea hyvää; hän luuli

-olevansa pakotettu myös antamaan hyviä, käytännöllisiä neuvoja.

-

-"Mutta armollinen herra rasittaa itseään varmasti liian paljon.

-Ei se kelpaa. Ihminen elää vain kerran ja miksi hän elää? Minä

-en, totta tosiaan, antaisi niin kauniin ja niin kelpo vaimon olla

-niin kauan yksin. Mutta mitä sille kukaan voi, että maa polttaa

-armollisen herran jalkojen alla! Alituisesti hän vaivaa aivojaan

-jollakin uudella aatteella ja hänen täytyy aina olla itse mukana.

-Siksi onnistuvat kaikki hänen yrityksensä. Kenen muun päähän olisi

-pistänyt lähettää jauhoja Unkarista Brasiliaan? Tunnustaakseni

-totuuden: kuullessani asiasta puhuttavan arvelin itsekseni --

-anteeksi karkeuteni! -- Armollinen herra on tullut hulluksi, kun

-lähettää jauhoja toisesta maanosasta toiseen. Ennenkuin se tulee

-perille, muuttuu se liisteriksi. Sitäpaitsi kasvaa siellä suurissa

-puissa kokonaisia leipämetsiä ja pienissä sämpylöitä. Ja nyt -- mitä

-kunniaa olemmekaan saaneet osaksemme yrityksestä! Mutta tietysti,

-missä armollinen herra itse pitää silmällä kaikkea..."

-

-Tässä puheessa oli niin paljon tiedotonta ivaa, ettei Mikael voinut

-pidättäytyä vastaansanomasta.

-

-"Rakas John, jos tämä oli syynä yrityksen onnistumiseen, niin on

-sinun käännyttävä ylistyksinesi vaimoni puoleen, sillä hän se johti

-kaikkea."

-

-"Niinpä kyllä, kaikella kunnioituksella puhuen armollisen rouvan

-ominaisuuksista; mutta armollisen herran luvalla tiedän, mitä tiedän.

-Tiedän varsin hyvin, missä armollinen herra on oleskellut koko kesän."

-

-Mikael tunsi hiuksiensa nousevan pystyyn. Tietäisikö tämä mies, missä

-hän oli ollut? Se olisi kauheata.

-

-Fabula iski silmää Timarille kohotetun lasin takaa.

-

-"No, sanonko armolliselle rouvalle, niissä armollinen herra on

-oleskellut koko kesän? Ilmaisenko sen?"

-

-Timar tunsi kangistuvansa kauhusta. Atalia oli kiinnittänyt silmänsä

-hänen kasvoihinsa. Hän ei uskaltanut edes ilmeellään ilmaista, miten

-noloksi viinin autuaaksi tekemä kielikello oli saattanut hänet.

-

-"No, sanoppa sitten, John, missä olen ollut", sanoi Timar

-ulkonaisesti levollisena.

-

-"Hyvä on. Minäpä sanonkin ja syytän teitä armollisen rouvan edessä!"

-huudahti Johan Fabula asettaen lasinsa pöydälle. "Armollinen

-herra matkusti sanomatta kenellekään, minne. Hän nousi kaikessa

-hiljaisuudessa laivaan ja matkusti Brasiliaan. Hän oli itse

-Amerikassa järjestämässä kaikkea. Senvuoksi päättyikin kauppa meille

-niin suotuisasti."

-

-Timar hengähti syvään.

-

-"Te olette suuri hupsu, Janos ystäväni. Pyydän, Atalia, ojennappa

-herra Fabulalle kuppi mustaa kahvia."

-

-"Asia on kuten sanoin", vahvisti Johan, "minä tiedän, mitä minä

-tiedän. Minä pääsin selville kaikesta, niin huolellisesti kuin keitto

-olikin keitetty. Armollinen herra on ollut Brasiliassa. Hän on

-kulkenut merellä kolmetuhatta penikulmaa. Hyvä Jumala yksin tietää,

-miten monessa myrskyssä hän on ollut ja miten monen ihmissyöjän

-kanssa hän on otellut. Mutta että hän tosiaan on ollut siellä, sen

-tiedämme kaikki varsin hyvin. No, nyt olen minä puolestani ilmaissut

-armolliselle rouvalle asian, ja nyt voi hän rangaista rikollista

-ansion mukaan, eikä enää sallia hänen tehdä sellaisia harhahyppäyksiä

-Atlantin yli."

-

-Timar katsahti molempiin naisiin. Timean piirteissä kuvastui

-levottomuutta ja hämmästystä; Atalia näytti harmistuneelta. Hän uskoi

-kertomuksen yhtä todeksi kuin Fabulakin, joka olisi voinut luvata

-päänsä pantiksi siitä, että se oli tosi.

-

-Nyt Timar hymyili salaperäisen näköisenä. Nyt oli hän valehtelija

-eikä Johan Fabula.

-

-Kultapojan täytyi valehdella, aina valehdella.

-

-Johan Fabulan kertomus oli Timarille hyödyksi. Unkarin kansa

-sepittelee mielellään kaskuja etevistä miehistään, ikäänkuin ihailun

-syyt eivät sinänsä olisi riittävät. Keksijä uskoo itse keksimänsä

-jutun todenmukaiseksi ja kun yleisö lisäksi alkaa uskoa, saa se

-historiallisen tositapahtuman leiman.

-

-Timarilla oli tästä lähtien veruke salaperäiseen katoamiseensa.

-Jos hänen oli pakko peittää syy poissaoloonsa, niin etsittiin syy

-hänen salaamiseensa hänen hienotunteisuudestaan, että hän nimittäin

-ei tahtonut kertoa Timealle niin vaarallisesta matkasta, jommoinen

-Amerikan matka vielä siihen aikaan oli.

-

-Hän saattoi nyt muodostella kertomusta niin todenperäiseksi, että

-Ataliakin uskoi sitä.

-

-Itse asiassa petti hän Ataliaa parhaiten. Tämä tyttö tunsi

-naissydämen. Hän tiesi varsin hyvin, mitä Timea tunsi, mitä

-sisäisiä taisteluja hän taisteli. Ja alituisesti seurasi hän Timean

-sieluntilan vaiheita. Tämä nainen, jonka sydän oli sairas, kielsi

-sielunsa tuskat ja pakeni paikkaan, niissä ei ainoatakaan ystävää

-ollut hänen lähellään, missä hän ei voinut iloita mistään, missä ei

-mikään herättänyt eloon intohimoa: unkarilaiselle pustalle. Siellä

-hän hautautui kauppakirjojen kuiviin laskelmiin ja ryhtyi työhön,

-joka ei salli sijaa intohimoille, rahanansaitsemiseen. Näin teki

-vaimo-parka tukahuttaakseen onnetonta rakkauttaan.

-

-Jos kerran vaimo pystyi siihen, miksi ei mieskin pystyisi? Eikö

-häneltä ollut paremminkin odotettavissa, että hän vetäytyisi toiseen

-erämaahan, merelle, ja että hän kullanhankkimisen jääkellarissa

-jäähdytti kaiken sielunsa lämmön.

-

-Mistähän Atalian mieleen oli juolahtanutkin hullunrohkea ajatus, että

-Timar olisi keksinyt parannuskeinon kuolettavaan tautiinsa ja oli

-onnellinen ollessaan poissa kotoa?

-

-Mitä hän olisikaan antanut, jos olisi päässyt salaisuuden perille!

-

-Mutta Vapaata Saarta ympäröivä kaislikko ei juorua kuten se

-kaislikko, jolle kuningas Midaan parturi uskoi salaisuutensa.

-

-Ataliaa ahdisti keltainen kateus, kun hän turhaan yritti etsiä

-arvoituksen selitystä.

-

-Timar ja Timea olivat kotona sekä maailman silmissä avioparin

-esikuvat.

-

-Mikael lahjoitti Timealle koruja, joiden arvo oli kokonainen aarre,

-ja Timea käytti niitä pidoissa. Hän tahtoi loistaa niillä.

-

-Mika vakuuttaisi miehen rakkautta paremmin kuin vaimon timantit?

-

-Atalia mietti näitä.

-

-Ovatko Timar ja Timea tosiaan niitä, joiden rakkaus näkyy timanttien

-antamisessa ja ottamisessa? Vai onko ihmisiä, jotka voivat olla

-onnellisia ilman rakkautta?

-

-Atalian epäluulot olivat yhä kohdistuneet Timeaan eikä Timariin.

-

-Mutta Timar tuskin taisi odottaa talven kulumista ja kevään tuloa.

-Myllyjenhän piti silloin alkaa käydä ja liikemieshän aina ajattelee

-sellaisia asioita. Edellisen vuoden onnellisen tuloksen jälkeen

-jatkettaisiin jauholiikettä vielä suuremmassa mittakaavassa kuin

-ennen.

-

-Mutta nyt kielsi Timar Timeaa turmelemasta terveyttään johtamalla

-yritystä, Hän aikoi antaa johdon asiamiestensä käsiin, jota

-vastoin Timean tulisi viettää kesänsä meren rannalla, jossakin

-kylpylaitoksessa parantaakseen hermotautiaan.

-

-Minne hän itse aikoi, sitä ei kukaan kysynyt. Arvattavasti hän taas

-lähtisi Etelä-Amerikkaan ja sitten hellästä hienotunteisuudesta

-sanoisi olleensa Egyptissä ja Italiassa.

-

-Mutta hän riensikin alisen Tonavan varsille. Poppelipuiden silmujen

-alkaessa puhjeta ei hänellä ollut enää mitään rauhaa kodissaan.

-Viehkeä kuva täytti kaikki hänen unelmansa, vangitsi kaikki hänen

-ajatuksensa.

-

-Hän ei pysähtynyt edes Levetincz'iin, antoi vain tilanhoitajalle

-ja asiamiehilleen niin ylimalkaisia ohjeita, että he saattoivat

-tehdä, mitä halusivat. Sieltä hän matkusti Golovacz'iin, missä asui

-kunniamerkin saanut tuomiorovasti. Tämän luo hän aikoi jäädä.

-

-Oli jo myöhäinen ilta hänen saapuessaan pappilaan. Hän meni sisään

-keittiön ovesta. Siellä oli nuori, kaunis tyttö keittämässä ja

-paistamassa ja sisällä, missä hän tapasi papin yksinään, oli pöytä

-katettu kahdelle hengelle.

-

-Hänen korkea-arvoisuutensa vastaan otti ylhäisen vieraansa mitä

-kohteliaimmin. Kaikkein ensiksi hän onnitteli vierastaan ritarimerkin

-johdosta; sitten hän pyysi lupaa saada mennä keittiöön huolehtimaan

-arvokkaasta kestityksestä kunnioitetulle vieraalle.

-

-"Sillä", hän sanoi, "me elämme muutoin sangen yksinkertaisesti."

-

-"Me?" kysyi Timar leikillisellä äänellä.

-

-"No, no, no", huudahti leskimies, uhaten sormellaan vierasta. "Älkää

-toki olko niin häijy."

-

-Isäntä ryhtyi toimenpiteisiin ja palasi muassaan pullo hyvää

-Syrmeriviiniä, jota hän tarjoili vieraalleen heidän odotellessaan

-illallista.

-

-Mutta joka kulauksen perästä hän uhkasi Timaria uudelleen sormellaan,

-aivankuin olisi tahtonut nuhdella ajatuksesta, jonka luki tämän

-kasvoista.

-

-"Voi, miten maailma sentään on paha! Kaikessa se tahtoo nähdä vain

-huonoa. Mutta ihminen on ihminen. Ihminen ei ole kivestä, hän ei ole

-puupölkky eikä ovenpieli."

-

-Timar vakuutteli olevansa samaa mieltä.

-

-Mutta isäntä pudisteli yhä päätään ja kuta enemmän hän joi -- eikä

-hän säästellyt viiniä edes herkullisen aterian aikana -- sitä

-puheliaammaksi hän kävi.

-

-Nuori, kaunis tyttö tarjoili ruuat ja aina kun Timar katsahti häneen,

-uhkasi pappi sormellaan valitellen maailman pahuutta.

-

-"Mutta todistakaa minulle raamatusta edes yksi, joka todistaisi

-maailman pahuudessaan olevan oikeassa!"

-

-Timar selitti, ettei hän edes piispanistuimesta ottaisi todistaakseen

-jotakin sellaista.

-

-"Eikö isä Abraham ollut maailman kunnianarvoisin ja

-jumalaapelkääväisin patriarkka? Sanokaa, eikö hän ollut Saran

-uskollinen puoliso? Ja kuitenkin, tunnemmehan kertomuksen Hagarista,

-vai miten? Mutta Abraham oli siitä huolimatta hurskas."

-

-Mikaelin täytyi tunnustaa tämän todistuksen totuus.

-

-"Tai ottakaamme patriarkka Jakob esimerkiksi. Hän menee naimisiin

-Lean kanssa, mutta on sitä ennen rakastunut Rakeliin ja ottaa

-hänetkin vaimokseen; mutta kenen mieleen on milloinkaan juolahtanut

-tehdä kannetta häntä vastaan kaksoisavioliiton tähden? Jatkakaamme!

-Katsokaamme pyhää kuningas Davidia. Kuinka monta vaimoa hänellä oli?

-Kuusi. -- Kaikki yhtaikaa. Eivätkä ne hänelle riittäneet. Hän erotti

-Salthielistä Michal'in ja nai hänet, sitten hän rakastui Batsebaan,

-Uriaan vaimoon, surmautti Uriaan ja nai Batseban. Eikä hän silti

-ollut huonompi. David ylistää kuudessa sadassa viidessäkymmenessä

-psalmissa itseään pyhänä miehenä. -- Ja kuinka viisas Salomo sitten

-käyttäytyi? Hänellä oli kokonaista 400 vaimoa. Kuka siis vaatisi

-meitä olemaan viisaampia kuin viisas Salomo?"

-

-Hyväsydäminen leskipappi ei aavistanut täten antaneensa vieraalleen

-matkapassin, jolla tämä saattoi matkustaa Tonavan poikki.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Timar oli vain puolen päivänmatkan päässä Noëmista.

-

-Puoleen vuoteen hän ei ollut nähnyt tyttöä

-

-Hänen kaikki ajatuksensa olivat jälleennäkemisen ilossa. Valveilla

-ollen ja unessa hän oli täynnä polttavaa kaihoa.

-

-Tuskin hän saattoi odottaa päivän sarastamista. Jo aamun koittaessa

-hän nousi, ripusti metsästyslaukun selkäänsä, heitti pyssyn olalleen

-eikä jäänyt odottelemaan isäntänsä ylösnousua. Lähtien pappilasta

-hyvästiä sanomatta hän riensi alas metsäiselle Tonavan rannalle.

-

-Tonava tekee hyvän työn laajentamalla vuosi vuodelta

-rantametsikköään, sillä kuta kauemmas virta vetäytyy, sitä kauemmas

-siirtyvät myös rajavartioiden vahtikojut, jotka rakennettiin jo

-kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Se, joka aikoo passitta virran

-toiselle puolelle, tapaa metsikössä täysin puolueettoman alueen.

-

-Timar oli edeltäkäsin lähettänyt uuden veneen yllämainitun

-kalastajamökin luo, jonne hänellä oli tapana käydä jalkasin. Hän

-löysikin veneen sieltä ja läksi yksin soutamaan kaislikkoa kohti.

-

-Vene liukui kuin kala veden pinnalla, mutta nopeus ei ollut

-yksinomaan sen ansio.

-

-Oltiin jo huhtikuussa ja kevät oli tullut. Ostrovasaaren puut olivat

-vihreinä ja kukassa. Sitä enemmän hämmästyttävä oli näky toisella

-puolella. Vapaalla Saarella ei näkynyt ensinkään vehreyttä. Se näytti

-palaneelta.

-

-Kuta lähemmäs hän tuli sitä tarkemmin hän saattoi erottaa kaiken.

-Saaren pohjoispuolella olivat kaikki puut ruosteenkarvaisia.

-

-Kiihtyvällä nopeudella liukui vene kaislikon halki. Kun Mikael

-saapui rannalle, huomasi hän suuren joukon puita kuivuneeksi. Ne

-olivat Terese-rouvan lempipuut -- pähkinäpuut. Ne olivat kaikki,

-ensimmäisestä viimeiseen aivan kuihtuneet.

-

-Mikael tunsi alakuloisuutta tämän nähdessään. Ennen, hänen

-saapuessaan tänne seisoivat metsät ja ruusuaitaukset vehreydessään,

-nyt olivat vastassa kuivuneet puut. Huono enne!

-

-Hän tunkeutui saaren sisäosiin ja odotti tervehdykseksi tavanmukaista

-koiranhaukuntaa. Ei ääntäkään kuulunut.

-

-Hän kulki huolestuneena edelleen. Tiet olivat hoidotta, kuivien

-syyslehtien peitossa, ja hänestä tuntui linnunlaulukin vaienneen

-saarella.

-

-Tullessaan majan läheisyyteen tuli hän levottomaksi. Minne sen

-asukkaat olivat joutuneet? He saattoivat olla vaikka kuolleina

-ja hautaamattomina. Hänhän oli puolen vuoden ajan työskennellyt

-oikeusasioissa, oli loistanut nuorella vaimollaan ja koonnut rahaa.

-Saaren asukkaista oli taivas saanut pitää huolta, jos sitä halutti.

-

-Hänen tullessaan kuistille avautui eräs ovi ja Terese astui ulos.

-

-Hän näytti vakavalta. Mikaelista tuntui kuin hän olisi ensin

-säikähtänyt jotakin. Sitten levisi katkera hymy hänen kasvoilleen.

-

-"Oi, oletteko vihdoinkin täällä?" sanoi rouva nähdessään Mikaelin.

-Näin sanoen hän juoksi Mikaelia vastaan puristaakseen tämän kättä. Ja

-nyt kysyi vuorostaan Terese, miksi Mikael näytti niin vakavalta.

-

-"Ei kait vain liene tapahtunut onnettomuutta?" kiirehti Timar

-kysymään.

-

-"Onnettomuuttako? Ei!" huokasi Terese surumielisesti hymyillen.

-

-"Minä tunsin niin suurta ahdistusta nähdessäni kuivuneet puut", sanoi

-Mikael selittääkseen vakavuuttaan.

-

-"Viime vuoden tulvat saivat aikaan tämän hävityksen. Pähkinäpuut

-eivät siedä vettä."

-

-"Ja kuinka te molemmat voitte?" kysyi Timar levottomana.

-

-Terese vastasi hiljaa:

-

-"Me voimme hyvin, sekä minä että molemmat toiset."

-

-"Minä ja molemmat toiset?"

-

-Terese hymyili, huokasi ja hymyili. Sitten hän laski kätensä Mikaelin

-olalle sanoen: "Eräs köyhä salakuljettajan vaimo sairastui luonamme.

-Nainen kuoli, lapsi jäi tänne. Nyt tiedätte, keitä nuo molemmat

-toiset ovat."

-

-Timar ryntäsi taloon.

-

-Etäisimmässä huoneen nurkassa seisoi pajunvitsoista punottu kehto.

-Sen ääressä istui toisella puolella Almira, toisella Noëmi. Noëmi

-keinutti kehtoa ja odotti istuallaan siksi kunnes Timar oli ehtinyt

-hänen luokseen.

-

-Kehdossa lepäsi pieni punaposkinen lapsi, jonka kirsikkasuukkonen

-pisti niin somasti esiin. Se nukkui silmät puoliummessa, pienet

-kätöset kasvoja kohti kohotettuina.

-

-Mikael seisoi kuin lumottuna kehdon ääressä. Hän katsahti Noëmiin

-ikäänkuin etsien selitystä arvoitukseen hänen kasvoistaan, joilla

-leijaili taivaallinen autuus, missä kainous ja rakkaus viettivät

-sovintojuhlaa. Hän luuli menettävänsä järkensä sinä hetkenä.

-

-Terese laski kätensä hänen käsivarrelleen.

-

-"No, oletteko nyt pahoillanne siitä, että otimme omaksemme

-salakuljettajan vaimoparan lapsen. Jumala on lähettänyt sen meille."

-

-Kuinka hän olisi siitä vihainen! Hän heittäytyi maahan kehdon

-viereen, sulki sen syliinsä puristaen sitä sydäntään vastaan.

-Sitten hän alkoi kiivaasti itkeä ja nyyhkyttää ikäänkuin hänen

-rintaansa olisi kokoontunut kokonainen tuskien järvi, jotka kaikki

-nyt rikkoivat sulkunsa. Hän suuteli pienokaista, Jumalan lähettämää

-vierasta, missä vain sopi, sen pikku kätösiä ja jalkoja, sen puvun

-helmaa, sen punaisia poskia.

-

-Lapsi teki enkelimäisiä ilmeitä hänen suudellessaan, mutta ei

-tahtonut herätä. Äkkiä se avasi silmänsä suuret sinisilmänsä ja

-katseli hämmästyneenä vierasta silmiin ikäänkuin kysyen: "Mitä tuo

-mies minusta tahtoo?" Sitten se naurahti ääneen kuin kysyen: "Mitä

-ihmettä hän minusta tahtoo?" Sitten se sulki jälleen silmänsä ja

-nukahti yhä hymyillen ja häiriintymättä suudelmien myrskystä. Terese

-hymyili ja sanoi:

-

-"Sinä isätön ja äiditön lapsi raukka, tällaista et kait olisi osannut

-aavistaa?" Noin sanottuaan hän käänsi päänsä pois kuivatakseen

-kyyneleensä.

-

-"No -- ja minulle ei enää riitä mitään", sanoi Noëmi rakastettavalla

-tavalla yrittäen näyttää suuttuneelta.

-

-Mikael lähestyi häntä polvillaan. Hän ei saanut sanottua sanaakaan,

-painoi vain huulensa hänen kättään vastaan ja kätki kasvonsa

-hänen helmaansa. Hän oli vaiti niin kauan kuin lapsi nukkui. Kun

-pienokainen heräsi, alkoi se puhua omalla kielellään, jota me

-kutsumme itkuksi. Onpa onni, että jotkut ymmärtävät sitäkin kieltä.

-Se oli nälissään.

-

-Noëmi kehoitti nyt Mikaelia menemään ulos huoneesta, hän ei saisi

-tietää, mitä vieraalle lapselle annettiin ruuaksi.

-

-Mikael meni mökin edustalla olevalle aukealle. Hän oli kuin

-humalassa. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut toisella planeetalla,

-josta katsellaan alas maahan, josta on lähdetty, kuin vieraaseen

-taivaankappaleeseen.

-

-Hän on jättänyt maan päälle kaiken, mitä hän on sanonut omakseen,

-eikä hän enää tunne mitään huimausta, mikä vetäisi häntä sinne alas.

-

-Hän on kadottanut jalkainsa alta sen piirin, jossa hänen elämänuransa

-ori tähän saakka liikkunut ja uusi painopiste on vetänyt häntä

-luokseen.

-

-Uusi päämäärä, uusi elämä on hänen edessään -- yhtä hän vain ei

-ymmärrä: kuinka hänen on mahdollista kadota vanhasta maailmastaan?

-Ihmishermot eivät kestä oleskelemista toisessa maailmassa samaan

-aikaan kuin maan päällä, nousemista taivaaseen ja laskeutumista

-maan päälle, taivaassa seurustelemista enkelien kanssa ja maan

-päällä rahojen laskemista, oi, sitä ei ihminen kestä tulematta

-mielisairaaksi!

-

-Pikku lapsia ei suotta nimitetä enkeleiksi, sillä sana enkeli on

-johtunut kreikkalaisesta "angelos"-sanasta, joka merkitsee lähetti.

-He ovatkin lähettejä toisesta maailmasta, jonka outo, magneettinen

-ilmapiiri loistaa lapsenkasvoista, lapsen silmistä siihen, jolle

-lapsi on lähetetty. Lapsensilmissä on usein ihmeellinen, sininen

-säde, jolla on sanoin selittämätön taikavoima, joka myöskin puhuu

-meille. Tämä väri katoo silmistä heti kun lapsi oppii puhumaan,

-vain vastasyntyneen lapsen silmissä saattaa erottaa tämän sinisen

-välähdyksen.

-

-Oi, kuinka usein Timar istui tuntikausia ihailemassa tätä sinistä

-välkettä. Kun lapsi laskettiin ruohikolle lampaannahan päälle,

-heittäytyi Timar pitkälleen sen viereen katsellen sen ensi leikkejä.

-Hän poimi silloin tällöin kukkasen, jota kohti lapsi ojenteli

-kätösiään, sanoen: "No, tuosta sen saat!" ja sitten taas oli

-hänellä täysi työ saada se pois, sillä lapsella on tapana pistää

-kaikki, mikä sitä miellyttää, suuhunsa. Hän tutkisteli ensimmäisiä

-äänneyhtymiä, jotka tunkeutuivat lapsen huulilta, ja koetti selvittää

-niiden merkitystä. Hän antoi sen vetää itseään parrasta ja lauleli

-kehtolauluja saadakseen sen nukkumaan.

-

-Hänen tunteensa Noëmia kohtaan oli nyt aivan toisen laatuinen kuin

-ennen.

-

-Tässä tunteessa ei ollut mitään aistillista himoa, pelkkää ihastusta

-vain. Himon hehku oli vaihtunut suloiseen, kylläiseen lepoon. Hän

-tunsi samaa hyväätekevää tunnetta kuin kuumeesta vapautunut sairas.

-

-Noëmikin oli muuttunut suuresti sitten heidän viime tapaamansa. Hänen

-kasvoillaan oli lempeä, miellyttävä ilme. Vieno kärsivällisyys, jota

-ei voi teeskennellä eikä salata, ilmeni hänen mielenlaadussaan. Tyyni

-ylevyys yhtyneenä kainouteen säteili nuoresta naisesta, vaatien

-ehdotonta kunnioittamista ja arvonantoa.

-

-Timar ei voinut kyllästyä onneensa. Tuli päiviä, jolloin Timar epäili

-kaikkea uneksi, tätä puoliksi savesta, puoliksi puusta rakennettua

-mökkiä ja sisällä hymyilevää naista lepertelevä sylilapsi polvellaan.

-

-Ja hän ajatteli, miten kaikki olisi päättyvä.

-

-Hän harhaili ympäri saarta miettien tulevaisuutta.

-

-Mitä on sinulla annettavaa lapselle? -- Rahojako? -- Suuria

-maatilojako? -- Tällä saarella ei välitetä rahasta etkä saata

-liittää tähän saareen uusia maa-alueita. -- Otatko poikasi muassasi

-ja kasvatatko hänestä hienon herran, arvossapidetyn miehen? --

-Suostuisivatkohan naiset siihen? -- Vietkö heidätkin mukanasi?

--- Vaikka he haluaisivatkin, et sinä voisi tehdä niin, sillä silloin

-he saisivat tietää, kuka sinä olet, ja he halveksisivat sinua. Vain

-täällä he voisivat olla onnellisia, vain täällä, missä ei kukaan

-kysele sen nimeä, saattaa se kulkea pää pystyssä. Naiset ovat

-antaneet pojalle vain yhden nimen _Adrodat_, Jumalanantama; muuta ei

-se tarvitse ja minkä nimen sinä antaisitkaan?

-

-Eräänä päivänä hän ajatuksiinsa vaipuneena tunkien näreikön lävitse

-harhaili saarella, vailla varsinaista päämäärää, ja joutui silloin

-äkkiarvaamatta erääseen paikkaan, missä kuiva lehdikkö kahisi hänen

-jalkojensa alla. Hän katseli ympärilleen: hän huomasi olevansa

-surullisella tavalla kuivettuneiden pähkinäpuiden alla. Kauniit,

-jalot puut olivat kaikki kuolleet; kevät ei ollut pukenut niiden

-oksia tuoreeseen vihreyteen vaan putoilleet, kuihtuneet lehdet

-peittivät maan.

-

-Täällä puuhautausmaalla teki Timar päätöksen. Kiireesti hän läksi

-takaisin mökille. "Terese, ovatko ne puusepänkalut vielä tallella,

-joita te käytitte taloa rakentaessanne?"

-

-"Ne ovat kamarissa."

-

-"Antakaa ne minulle. Minä olen tehnyt suunnitelman. Minä kaadan

-kuivuneet pähkinäpuut rakentaakseni niistä kauniin talon Dodille."

-

-Terese löi kätensä ihmeissään yhteen ja Noëmi vastasi suutelemalla

-pikku Dodiaan ikäänkuin sanoakseen hänelle: "kuuletko?"

-

-Mikael käsitti Teresen ihmetyksen hiljaiseksi epäilykseksi.

-

-"Niinpä niin", jatkoi Timar. "Minä rakennan yksinäni, ilman vierasta

-apua talon -- pienen talon, sellaisen kuin szeklit ja valakialaiset

-rakentavat tammesta ja jotka ovat sieviä kuin korurasiat. Minä

-rakennan pähkinäpuusta ruhtinaallisen asunnon, josta tulee Dodin talo

-hänen tultuaan suureksi."

-

-Terese vain hymyili.

-

-"Hyvä, Mikael, sepä oivallista! Minähän olen itsekin rakentanut

-pesäni kuin pääskynen. Minä olen itse rakentanut seinät savesta ja

-peittänyt ne kaisloilla. Mutta puusepäntyö ei ole _yhden_ miehen

-työtä. Vanhassa sahassamme on kaksi kädensijaa, _yksi_ ei saa sillä

-toimeen mitään."

-

-"Mutta meitähän onkin kaksi!" huudahti Noëmi vilkkaasti. "Enkö minä

-voi auttaa häntä? Ettekö usko käsivarsiani kyllin voimakkaiksi?"

-

-Ja hän kääri ylös hihansa aina olkapäähän saakka näyttääkseen, kuinka

-vahvat ne olivat. Näkyviin tuli voimakas Diana-käsivarsi voimakkaine

-lihaksilleen. Mikael suuteli käsivartta ylhäältä olkapäästä aina alas

-sormenpäihin saakka ja sanoi sitten:

-

-"Se käy laatuun."

-

-"Oi, me työskentelemme yhdessä!" sanoi vilkas Noëmi Timarin ajatuksen

-innostuttamana.

-

-"Me menemme molemmat metsään. Pikku Dodille ripustamme riippumaton

-puiden oksien väliin. Siellä työskentelemme koko päivän. Sinä, äiti,

-tuot meille ruokaa ja sitten me istuudumme kaadetun puun rungolle ja

-syömme samasta vadista. Voi, kuinka se on maistuva hyvältä!"

-

-Ja niin tapahtuikin.

-

-Mikael tarttui heti kirveeseen ja meni pähkinäpuulehtoon ryhtyäkseen

-työhön. Jo ennenkuin hän oli ennättänyt kaataa yhden puun ja karsia

-sen oksat, olivat hänen kätensä täynnä rakkoja. Noëmi lohdutti häntä

-sanoen, ettei naisten käsiin ikinä nouse rakkoja.

-

-Kun sitten kolme puuta oli kaadettu, niin että voitiin asettaa kolmas

-kahden toisen päälle poikittain, oli Noëmin apu tarpeen.

-

-Noëmi piti lupaustaan täytenä totena. Hän ryhtyi toimeen täydellä

-voimalla. Hänen hento ruumiinsa oli sangen voimakas ja sitkeän

-joustava. Hän käsitteli suurta sahaa niin taitavasti kuin olisi hän

-saanut opetusta siinä työssä.

-

-Täten oppi Timar kokemuksesta tuntemaan rakennustyömiehen ja hänen

-vaimonsa elämän, jotka auttavat tosiaan aamusta iltaan sahaustyössä.

-Päivällisajan tullessa kannetaan heille ruokaa ruukkuvadissa.

-He istuutuvat vierekkäin puun rungolle syöden hyvän papukeiton

-viimeistä pisaraa myöten, juovat yhteisestä ruukusta raikasta vettä

-ja laskeutuvat sitten hetkiseksi levolle. Vaimo asettuu pehmeille

-sahajauhoille, mies asettuu pitkälleen maan päälle. Vaimo peittää

-kasvonsa esiliinalla suojellakseen itseään nukkuessaan kärpäsiltä

-tai ottaa sylilapsen helmaansa koettaen kaikin tavoin saada sitä

-vaikenemaan niin kauan kunnes mies on nukahtanut.

-

-Illalla he menevät yhdessä kotiin. Rakentaja ottaa työkalunsa

-olalleen, vaimo lapsen syliinsä. Kotona leimuaa tuli takassa ja

-jo kauas tuntuu paistin tuoksu. Lapsi tuuditetaan uneen, vaimo

-etsii miehen piipun ja menee keittiöön etsimään palavaa tikkua

-sitä sytyttääkseen. Kun sen jälkeen höyryävä vati kannetaan sisään

-yrittävät he tehdä huomiseksi kaunista ilmaa ja kertovat toinen

-toisilleen, mitä lapsi on tehnyt päivän kuluessa.

-

-Ja sitten -- he eivät kysy toisiltaan:

-

-"Rakastatko minua?"

-

-Timar perehtyi pian työhön ja oppi valmistamaan pähkinäpuunpalkeista

-rakennusainesta. Kirves oli hänelle hyväksi avuksi.

-

-Noëmi katseli ihmetellen häntä.

-

-"Sano minulle, Mikael", hän kysyi eräänä päivänä, "etkö olekin joskus

-ollut rakentaja?"

-

-"Olenpa kyllä", vastasi tämä, "ja päälle päätteeksi laivanrakentaja."

-

-"Mutta kuinka sinusta on tullut sellainen herra, että voit olla

-poissa työstäsi koko päivän ja viettää aikasi toisaalla? Sillä nythän

-olet oma herrasi, etkö olekin? Eihän kukaan voi käskeä sinua?"

-

-"Siihen vastaan sinulle toiste", vastasi Mikael; mutta hän ei

-milloinkaan kertonut Noëmille mitenkä hänestä oli tullut niin

-ylhäinen herra, että hän saattoi kokonaisia viikkoja sahata puita.

-

-Hän kertoi tosin Noëmille paljon matkoistaan eri maissa; mutta hän

-ei milloinkaan tullut niin pitkälle tarumaisissa kertomuksissaan,

-että olisi maininnut jotakin itsestään. Hän osasi karttaa Noëmin

-uteliaisuutta olemalla koko päivän työssä kiinni, ja illalla levolle

-pannessa häneltä ei saanut mitään tietää -- vaikka useiden vaimojen

-tapana on juuri silloin kysellä niin paljon kuin mahdollista, kun

-mies ei voi päästä pakoon. Mutta onneksi oli taivas antanut hänelle

-suojan tätäkin vastaan. Heti paneuduttuaan levolle hän nukahti ja

-siten ei kuulustelusta voinut tulla mitään.

-

-Sinä pitkänä aikana, jonka Timar vietti Vapaalla Saarella oli hän

-vähitellen tehnyt sen huomion, että saari ei ollutkaan niin kätkössä

-maailmalta, ettei kenkään olisi, tiennyt sen olemassaolosta.

-

-Sen olemassaolosta tietää tosin eräs kokonainen yhteiskuntaluokka,

-mutta se ei ilmaise mitään. Tämän yhteiskuntaluokan muodostavat

-sivistyksen villit.

-

-Valtioiden rajalla laukeavat yhteiskunnalliset lait samoin kuin

-kirkkolainkin käskyt ja säädökset.

-

-Tämä yhteiskuntaluokka asustaa Unkarin ja Serbian raja-alueella.

-Maaperä on suotuisa. Mutkikas virta metsärikkaine saarineen, jonka

-toisistaan etäällä olevat rannat ovat aarniometsien peitossa. Puiden

-oksat ulottuvat veden pintaan asti.

-

-Avonaisia, raivatuita teitä on ani harvassa, kylät hajallaan eikä

-läheisyydessä ole ainoatakaan suurta kaupunkia. Näennäisesti

-vallitsee sotilaallinen komento, itse asiassa villikansan vapaus.

-Sotilaslaitos on menettänyt merkityksensä, syy, joka sen synnytti,

-nimittäin rajan vartioitseminen, on vuosisatoja sitten lakannut

-vaikuttamasta; vanha perivihollinen, turkkilainen on jo kauan sitten

-kadonnut sieltä. Nykyään käytetään aseita vain salakuljetuksen

-ehkäisemiseksi, ja siitä on ollut seurauksena, että salakuljetus

-on täällä todellinen elämänkutsumus. Sillä on oma järjestelmänsä,

-oma koulunsa, oma salainen hallituksensa ja se muodostaa valtion

-valtiossa.

-

-Timar löysi usein ihmeekseen pajupensaiden väliin kiinnitetyn veneen

-tai aluksen, jota ei kukaan vartioinut.

-

-Kun hän jonkun tunnin perästä palasi, ei sitä ollut enää.

-

-Toisinaan hän löysi näreiköstä kokonaisia kangaspakkoja, jotka myös

-olivat poissa silloin kun hän palasi harhailumatkoillaan samoille

-paikoille.

-

-Kaikki nämä salaperäiset ihmiset, jotka valitsivat saaren

-lepopaikakseen, näyttivät tahallaan karttavan mökin läheisyyttä. He

-tulivat ja menivät polkematta polkuja ruohikkoon.

-

-Oli kumminkin toisia tilaisuuksia, jolloin he tulivat mökin luo.

-Vierailut koskivat silloin aina Tereseä.

-

-Niin usein kuin Almira ilmaisi haukunnallaan vieraita lähestyvän,

-jätti Timar työnsä, kiirehti mökille ja meni sisimpään huoneeseen.

-Hän ei uskaltanut näyttäytyä kenellekään. Tosin hänen kasvattamansa

-parta oli muuttanut hänen kasvojaan; mutta voisihan helposti sattua

-saarelle tulemaan joku henkilö, joka oli nähnyt hänet toisaalla ja

-joka tuntisi hänet.

-

-Yhteiskunnan villit tulivat Teresen luo, kun joku onnettomuus oli

-kohdannut heitä. Nämä ihmiset kulkevat usein sellaisissa paikoissa,

-joissa he saavat haavoja, pahoja syviä asehaavoja. He eivät voi mennä

-niitä näyttämään rykmentinlääkärille, sillä seuraus olisi kuulustelu.

-Mutta saaren rouvalla on lääkkeitä, millä parantaa haavoja; hän osaa

-sitoa ammottavia haavoja ja antaa heille haavapalsamia; hän osaa

-myös hoitaa luumurtoa. Näillä seuduin, etenkin Turkin puolella, on

-eräänlaatuinen ilkeä ihopaise yleinen. Niitäkin osasi Terese parantaa

-yksinkertaisilla yrteillä, joiden voiman hätä oli opettanut hänen

-keksimään. Senkintähden etsivät sairaat häntä ja pitävät salassa

-hänen oleskelupaikkansa, syystä että he tietävät lääkärien ja

-apteekkarien vihaavan puoskareita.

-

-Yhteiskunnan villeillä on myös usein riitaisuuksia keskenään. Näitä

-he eivät voi jättää tuomarin ratkaistaviksi. He tietävät liian

-hyvin tämän panevan sekä syyttäjän että syytetyn häpeäpaaluun. He

-tulevat senvuoksi viisaan saarenrouvan luo ja jättävät riitansa hänen

-ratkaistavakseen, ja hänen tuomionsa on heille sellainen tuomio,

-johon jokaisen on tyydyttävä. Useimmissa tapauksissa on kysymys

-verikostosta. Terese osaa rauhoittaa raivoisia riitapuolueita ja nämä

-pitävätkin ne rauhanlupaukset, jotka he tekevät hänen edessään.

-

-Välistä eksyy hänen mökkiinsä joku umpimielinen olento, joka arkana

-karttaa ihmiskatseita ja pakenee ihmisten ilmoilta -- rikollinen,

-jota omatunto ajaa ja jolla ei ole rohkeutta mennä sielunpaimenen

-luo peläten helvettiä ja vankeutta. Saarenrouva osaa parantaa

-niitäkin. Hän vuodattaa lievittävää palsamia heidän sydämiinsä, uskoa

-jumalalliseen armahdukseen, johon hän itse uskoo.

-

-Välistä tulee vainottu, väsynyt ja nälän ja janon näännyttämä

-ihminen salaa hänen ovensa kynnykselle. Hän ei kysy: "Mistä olet

-ja minne menet?" Hän ottaa hänet ystävällisesti vastaan ja päästää

-hänet luotaan virkistyneenä ja levänneenä täytettyään hänen pussinsa

-eväillä.

-

-Hänet tuntee moni, jonka uskonto on vaitiolo, eikä ole ainoatakaan

-salaista liittoa, joka kykenisi liittämään vanhaa ja nuorta niin

-lujasti yhteen kuin nämä ihmiset ovat kiintyneet saarenrouvaan.

-

-Kaikki myös tietävät, ettei hänellä ole rahoja; ahneudellakaan ei ole

-mitään syytä tahtoa pahaa hänelle.

-

-Timar tuli siihen vakaumukseen, että hän oli paikassa, minkä ylitse

-vuosisadat saisivat vierähtää, ennenkuin sen ja sen asukkaiden

-historia olisi vedetty siihen kaaokseen, jota kutsutaan maailmaksi.

-

-Timar saattoi täällä jatkaa rakennustyötään pelkäämättä, että

-maailma milloinkaan tulisi tietämään Mikael Timar von Levetinczyn,

-hovineuvoksen, maatilainomistajan, pankkiirin, joka käsitteli

-miljoonia, toimivan täällä rakennustöissä ja levätessään raskaan

-päivätyönsä jälkeen ottavan esiin kynäveitsensä leikelläkseen

-varjostinta pajunvitsoista lapsiparalle, jolla ei ollut isää eikä

-äitiä eikä edes kunnon nimeä.

-

-Ja mitä riemua hän täällä tunsikaan! Kuinka hartaasti hän

-kuunteleekaan lapsen ensimmäisiä puheyrityksiä. Kuinka lapsukainen

-paneekaan parastaan yritellessään muodostella tottumattomilla

-huulillaan tätä sanaa!

-

-"Pappa!"

-

-Tietysti oppii lapsi ensinnä tämän sanan.

-

-Sen mielestä ei toisin saata olla, kuin että mies, joka hymyilee

-hänelle niin hellästi on hänen isänsä.

-

-Kuinka poika tietäisi olevansa köyhän salakuljettajan poika, jonka

-isä ja äiti ovat kuolleet?

-

-Vihdoin alkaa hänkin tuntea elämän surullisia puolia. Lapsentaudit

-alkavat. Kuinka paljon tuskaa, kuinka monta unetonta yötä uuden

-hampaan puhjetessa! Noëmi jää koko päiväksi hänen luokseen ja Mikael

-lyö joka tunti kirveensä lankkuun ja juoksee kotiin katsomaan, miten

-pikku Dodi voi. Sitten hän ottaa hänet Noëmin käsivarrelta, kantaa

-häntä ympäri huonetta tuntikausia laulaen hänelle kehtolaulua:

-

-    "En linnoihinkaan vaihtaisi

-    Ma majaa armahaisen..."

-

-Ja kun hänen onnistui tuudittaa lapsi uneen ja lieventää sen tuskat

-oli hän ylpeä voitostaan.

-

-Eräänä päivänä oli Timar päässyt niin pitkälle, että hän oli jo

-tehnyt lankuiksi kaikki pähkinäpuut. Tähän saakka hän oli osannut

-työnsä, mutta ei siitä eteenpäin. Sillä rakennustyö on taidokasta,

-ja hän ei ollut puhunut totta sanoessaan Noëmille ymmärtävänsä asian

-perinpohjin. Hän ei tiennyt, miten jatkaa.

-

-Syksy lähestyi. Terese ja Noëmi olivat jo tottuneet, että Timar lähti

-pois heidän luotaan syksyn tullessa. Olihan hänellä omat toimensa.

-Hänen toimensa oli varmaankin sen laatuinen, että se meni kesällä

-itsestään, mutta talvella oli hänen ehdottomasti omistettava sille

-kaikki voimansa.

-

-Niinhän muutkin kauppiaat menettelivät, ja kauppiaana häntä pidettiin

-jo laajemmissakin piireissä.

-

-Timea taasen luuli Timarin juuri kesän aikana täytyvän kaikin voimin

-antautua teollisuus-, maanviljelys- ja kauppatoimiin ja senvuoksi

-viipyvän poissa kotoa.

-

-Syksystä kevääseen hän petti Noëmia keväästä syksyyn Timeaa. Ei hän

-voinut syyttää itseään epäjohdonmukaisuudesta.

-

-Tänä vuonna hän lähti saarelta vielä aikaisemmin kuin ennen. Hän

-riensi takaisin Komorniin.

-

-Hänen poissaolonsa aikana olivat kaikki hänen alotteensa onnistuneet

-odottamattoman hyvin. Päälle päätteeksi oli hän voittanut päävoiton

-valtion suurissa arpajaisissa. Kauan sitten unohdettu arpalippu

-makasi jossakin laatikossa muiden paperien joukossa ja vasta kolme

-viikkoa vetämisen jälkeen meni Timar nostamaan nuo odottamattomat

-satatuhatta markkaa, kuten henkilö, joka tuskin kiinnittää huomiota

-sellaiseen vähäpätöisyyteen. Ihmiset saivat yhä uutta syytä

-ihmettelyynsä.

-

-"Hänellä on niin paljon rahaa, ettei hän tarvitse enempää", sanottiin.

-

-Ja mitä hän tekisi niillä?

-

-Hän kutsui eteviä rakennusmestareita ja puuseppiä Szeklien ja

-Zarend'in alueelta, missä osataan rakentaa oivallisia puutaloja,

-todellisia palatseja puusta. Szeklit ja rumaanilaiset aateliset

-tilanomistajat asuvat sellaisissa rakennuksissa ja sisustus on

-samanlaista puutyötä. Talo samoinkuin huonekalut, pöydät, tuolit ja

-kaapit ovat saman mestarin tekoa. Kaikki on puusta; ei ainoatakaan

-raudanpalaa eikä edes naulaa ole koko rakennuksessa.

-

-

-

-

-Kuudes luku.

-

-PUUNLEIKKAAJÄ.

-

-

-Timar tapasi kotiintullessaan Timean jonkun verran sairaana. Tämän

-johdosta hän kutsui pari Wieniläistä lääkäriä neuvottelemaan hänen

-tilastaan.

-

-Lääkärit neuvoivat vaihtamaan ilmanalaa ja kehoittivat Timeaa

-matkustamaan Meraniin.

-

-Mikael saattoi vaimonsa ja Atalian sinne. Tässä lauhkeassa,

-suojaisessa Tyrolin laaksossa etsi hän Timealle asunnoksi huvilan,

-jonka puutarhassa oli pieni schweitziläis-tyylinen huvimaja. Hän

-tiesi sillä ilahuttavansa Timeaa.

-

-Talven kuluessa hän kävi siellä usein Timeaa tervehtimässä erään

-vanhanpuoleisen miehen seurassa ja hän huomasi Timean todella pitävän

-lempipaikkanaan huvimajaa puutarhassa.

-

-Hän rakennutti nyt Komorniin samanlaisen. Szekliläismestari, jonka

-hän oli vienyt mukanaan Meraniin oli mestari niissä asioissa. Hän

-oli piirtänyt huvimajan Meranissa ja sen sisustuksen pienimpiä

-pikkuseikkoja myöten sekä laittoi nyt työpajansa Timarin taloon

-Serberkadulle ja ryhtyi toimeen. Ei kukaan saanut tietää asiasta,

-sillä talo piti tulla yllätyksenä. Mutta nyt tarvitsi mestari sälliä,

-joka auttaisi häntä työssä. Oli tuskin mahdollista löytää sellaista,

-joka ei juoruaisi muille. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin että

-Timar suostui rupeamaan sälliksi, ja nyt hän kilpaa mestarinsa kanssa

-käsitteli kirvestä, poraa, sahaa, sorvia y.m. puusepänkaluja.

-

-Mutta mitä mestariin itseensä tulee, ei hän olisi, vaikka hänen

-suunsa olisi suljettu Salomonin sinetillä, voinut pitää salaisuutta

-takanaan, vaan hän kertoi sunnuntai-iltana läheisimmille ystävilleen,

-tietenkin salaisuudessa, minkä yllätyksen herra Levetinczy valmisti

-rouvalleen. Nyt aluksi järjestettiin eri osat ja liitettiin ne

-yhteen; sitten kun kaikki olisi valmista pystytettäisiin talo

-Monostorpuutarhaan. Hän itse, upporikas herra von Levetinczy, ei

-pitänyt itseään liian hyvänä työskentelemään puusepän työssä aamusta

-iltaan ja hän oli jo niin taitava, että saattoi milloin tahansa

-ruveta sälliksi. Hän ei ensinkään välittänyt liikeasioistaan, ne

-hän jätti asiamiesten huoleksi, ja itse hän seisoi koko päivän

-työpajassa sahaten, höyläten ja sorvaten. Mutta tätä ei saisi kertoa

-kenellekään, sillä armolliselle rouvalle piti valmistaa todellinen

-yllätys hänen kotiin palatessaan.

-

-Mutta pian tiesi koko kaupunki salaisuuden, ja siten sai

-Sohvi-rouvakin tiedon siitä. Hän kirjoitti asiasta Atalialle ja

-Atalia kertoi Timealle, joten tämä jo edeltäkäsin tiesi, että

-Mikael hänen palatessaan Komorn'iin keväällä ajaisi ensimmäisenä

-kevätpäivänä Monostorkukkulalle, missä heillä oli kaunis

-hedelmäpuutarha. Siellä, kukkulan Tonavan puoleisella rinteellä hän

-olisi löytävä kauniin Meranilaisen huvimajansa sekä ompelupöytänsä

-akkunan ääressä, valkopyökistä tehdyn kirjahyllynsä hänen

-lempikirjoineen, koivunoksista punotun nojatuolinsa kuistilla ja

-kaikki tämä on oleva hänelle yllätyksenä ja hänen on hymyiltävä

-ikäänkuin ilostuisi suuresti, ja kun hän kiittelee mestaria, joka

-on valmistanut kaikki niin hyvin on hän kuuleva tämän sanovan:

-"Kiitos ei kuulu minulle, armollinen rouva, vaan sällilleni, joka

-on suorittanut kauneimmat puuleikkaukset. Kuka on laittanut tämän

-paneelin, nämä keveät ristikot, nämä pilarien kapiteelit? Sällini,

-ja kuka oli sällini? Armollinen herra Levetinczy itse! Tämä malli on

-hänen työtään, armollinen rouva."

-

-Ja sitten täytyy Timean taas hymyillä ja etsiä sanoja

-kiitollisuuttaan ilmaistakseen.

-

-Vain sanoja! Sillä lahjoittakoon hän vaimolleen kalleuksia

-tai antakoon hän hänelle kovaa ruisleipää, jota hän ansaitsee

-päivätöillään, vaimonsa rakkautta hän ei kuitenkaan voi ostaa.

-

-Kaikki kävikin näin.

-

-Keväällä Timea palasi kotiin; Monostor-yllätys oli

-suunnitelmanmukaisesti järjestetty suurin kemuin ja monin vierain.

-Timean kasvoilla leijaili raskasmielinen hymyily, Timarin kaino

-hyvyys, niin yhden kuin toisenkin vieraan kasvoilla kateus.

-

-Naisvieraat arvelivat, ettei mikään vaimo ollut Timarin veroisen

-miehen vertainen. Hän on aviomiehen ihanne. Mutta miehet olivat

-toista mieltä. He pitivät sitä huonona merkkinä, että miehen täytyi

-pyrkiä vaimonsa suosioon lahjoilla ja imartelulla.

-

-Vain Atalia vaikeni. Hän etsi salaisuuden ariadnelankaa, mutta

-turhaan.

-

-Timeaan nähden hän oli varma asiastaan. Hän kärsi lakkaamatta ja

-kuihtui. Se myrkky surmaa hitaasti, joka ei ole ruumiissa vain

-sielussa.

-

-Se surmaa hitaasti mutta varmasti.

-

-Mutta miten on Timarin laita? Hänen kasvoillaan välähti jotakin

-onnen tapaista, mutta mistä hän oli sen varastanut? Hän oli pelkkää

-huomaavaisuutta ja pyrkii Timean suosioon kaikin voimin. Mitä hän

-sillä tahtoo salata? Maailman silmissä hän näyttäytyi mitä hellimpänä

-ja onnellisimpana puolisona. Mitä etuja hän voisi sillä saavuttaa?

-Seurassa hän on puhelias ja hyvällä tuulella, Atalian seurassa

-vapaa, miltei hyväntahtoisen välinpitämätön, ikäänkuin hän jo olisi

-unohtanut, mitä hän oli tältä kuullut ja mikä oli loukannut häntä

-sydänjuuria myöten. Vieläpä hän tanssikin Atalian kanssa kotiljonkia.

-

-Onko hän onnellinen? Vai onko hän vain olevinaan? Olisiko hän jo

-tylstynyt vai tahtoisiko hän saavuttaa mahdottomia? Tahtooko hän

-valloittaa Timean sydämen? Olisi turha vaiva yrittääkin. Tietäähän

-Atalia sen omista tunteistaan. Hänelle on ilmestynyt uusia kosijoita,

-useampiakin -- rehellisiä pikku porvareita, jotka pystyivät

-elättämään vaimon; mutta hän on hyljännyt heidän tarjouksensa.

-Hänelle ovat kaikki miehet välinpitämättömiä. Hän ei voi rakastaa

-muita kuin sitä yhtä, jota hän vihaa. Vain Atalia ymmärsi Timeaa.

-

-Mutta vaikka hän ymmärtääkin Timeaa, ei hän saata käsittää Mikaelia.

-Tämä mies, jolla on niin hymyilevät kasvot ja imarteleva käytös ja

-niin hyväntahtoinen mielenlaatu pysyy hänelle arvoituksena. Hän on

-kultapoika, jossa ei voi keksiä ainoatakaan ruostetahraa.

-

-Mikael huomasi usein Atalian silmissä tutkivan katseen, ja silloin

-sanoi joku ääni hänen sielunsa tummassa syvyydessä hymyillen:

-

-"Mieti, mieti sinä vain, jos saat selville! Et sinä eikä kukaan

-muukaan ole saapa selville, miksi minä tein puusepäntyötä koko

-talven. Minä olen tehnyt sitä oppiakseni rakentamaan samanlaisen

-rakennuksen eräälle nimettömälle olennolle eräässä maailman etäisessä

-kolkassa. Rakkaudesta erääseen olentoon, joka asuu siellä, olen

-tehnyt työtä käteni rakoille. Arvaa sinä, talon suojeluspaholainen,

-mikä sen olennon nimi on!"

-

-Timar kutsui taas etevimmät lääkärit luokseen neuvottelemaan

-Timean terveyden tilasta. Tällä kertaa ehdotettiin Biarritzin

-kylpylaitosta. Mikael saattoi itse Timean sinne, järjesti hänen

-asuntonsa mahdollisimman mukavaksi, huolehtien siitä, että hän

-puvuissa ja vaunuissa saattoi kilpailla minkä englantilaisen ladyn

-tai venäläisen ruhtinattaren kanssa hyvänsä sekä jätti hänelle

-täysinäisen rahakukkaron pyytäen hänen jättämään sen takaisin

-tyhjänä. Ataliaakin kohtaan hän osottautui sangen jalomieliseksi.

-Kylpyvieraiden luetteloon hän merkitsi hänet Timean serkuksi ja hänen

-täytyi samoinkuin Timeankin, muuttaa pukua viisi kertaa päivässä.

-

-Voiko perheenpäämiehen velvollisuuksia täyttää oivallisemmin?

-

-Sitten hän kiiruhti pois, ei kotiin vaan Wieniin.

-

-Siellä hän osti kaiken, mitä hyvin varustetussa puusepän-, rakennus- ja

-sorvausverstaassa tarvitaan sekä antoi pakata kaikki tarpeet

-laatikkoihin, jotka lähetti Pancsovaan.

-

-Mutta nyt hänen täytyi keksiä uusi veruke, millä saattoi kuljettaa

-nämä laatikot Vapaalle Saarelle.

-

-Hänellä olikin täysi syy olla varovainen. Vasemman Tonavan rannan

-kalastajat, jotka olivat useita kertoja nähneet hänen kulkevan

-Ostrova-saaren ohitse, olivat jo kauan vaivanneet päitään

-kysymyksellä, kuka tämä mies oli, ja miksi hän niin usein harhaili

-näillä seuduin?

-

-Kun laatikot saapuivat Pancsovaan, lastautti hän ne vaunuihin ja

-kuljetutti ne poppelimetsään Tonavanrannalle, missä ne uudelleen

-nostettiin pois. Senjälkeen hän lähetti sanan kalastajille ja

-kehoitti näitä kulettamaan laatikot Vapaalle Saarelle. Niissä oli

-muka aseita.

-

-Näillä sanoilla hän oli upottanut salaisuuden meren syvyyteen.

-

-Tästälähtien hän saattoi matkustaa edes takaisin sekä auringon- että

-kuunvalossa; ei kenkään ilmaisisi hänestä sanaakaan. Kaikki tiesivät

-nyt hänen olevan serbialaisten ja montenegrolaisten vapaussankarien

-asiamiehen, ja tätä tietoa ei mikään kidutuspenkki olisi voinut

-pakottaa esiin näistä ihmisistä. Hän oli nyt heidän silmissään pyhä

-ja loukkaamaton ihminen.

-

-Kätkeytyäkseen itse pimeyteen hän siis petti jokaista, jonka kanssa

-hän vaihtoi sanankin.

-

-Kalastajat kuljettivat laatikot yöllä ja Timar seurasi heitä.

-Saarella he etsivät valkamapaikan siinä, missä oli tihein metsä ja

-kantoivat laatikot maihin. Mikael tahtoi maksaa heille, mutta he

-eivät ottaneet vastaan äyriäkään, vaan puristivat ainoastaan hänen

-kättään.

-

-Hän jäi saarelle, kalastajat palasivat takaisin.

-

-Oli kaunis kuutamoyö. Satakieli lauloi pesänsä yläpuolella.

-

-Mikael meni rantaa pitkin etsimään sitä polkua, joka johti taloon.

-Hän tuli rakennuspaikalle, missä hän edellisenä syksynä oli jättänyt

-työnsä kesken. Hakatut puunrungot olivat huolellisesti peitetyt

-kaisloilla, ettei talven lumi vahingoittaisi niitä.

-

-Sieltä johti tie kukkaislehtoon. Ruusut olivat jo ammoin

-kukkineet siihen aikaan, jonka Timar oli viettänyt Timean kera

-Monostorhuvilassa ja kylpylaitoksessa. Tänä vuonna hän oli

-laiminlyönyt ruususadon. Häntä oli varmaankin jo levottomuudella

-odotettu. Mutta hänen oli täytynyt pitää huolta siitä, että hänellä

-oli "sumua edessä ja sumua takana."

-

-Hän lähestyy pientä taloa varpaisillaan. On hyvä merkki, ettei kuulu

-mitään melua. Hän selitti Almiran vaikenemisen johtuvan siitä, että

-koira oli pantu yöksi keittiöön, jotta se ei herättäisi nukkuvaa

-lasta. Siitä päättäen siis kaikki talossa elävät ja ovat terveinä.

-

-Oi, kuinka usein hän olikaan uneksinut tästä talosta valveilla ollen

-ja unessa! Kuinka usein hän olikaan nähnyt itsensä lähestymässä majaa!

-

-Toisinaan hän luuli talon palaneen. Nokiset kattohirret olivat sisään

-pudonneet ja seinillä kasvoi rikkaruohoa. Ei kukaan voinut kertoa

-hänelle, miten asukkaiden oli käynyt.

-

-Välistä hän taasen kuvitteli mielessään, että hurjia, aseellisia

-joukkoja syöksyi hänen sisäänastuessaan häntä vastaan, tarttuen hänen

-kurkkuunsa huutaen: "Juuri sinua me olemme odottaneet!" sulkien hänen

-suunsa ja työntäen hänet kellarin luukusta alas.

-

-Välistä hän näki rakkaansa verisen ruumiin edessään. Noëmin pitkät,

-kultaiset kiharat olivat poljetut tomuun ja hänen vieressään makasi

-lapsi pää murskana. Oi, mitä tuskia hän olikaan tuntenut näitä kuvia

-nähdessään! Hänen oli täytynyt jättää rakkaansa niin pitkäksi ajaksi

-yksin tänne. Välistä hän uneksi Noëmin luo astuessaan kohtaavansa

-kylmät alabasterikasvot Noettiin hymyilevien kasvojen sijaan ja

-nämä kasvot kysyivät: "Missä olette viipynyt näin kauan, herra von

-Levetinczy?"

-

-Mutta nyt, kun hän seisoi pienen rakennuksen edessä hävisivät

-kaikki kauhunkuvat. Täällä oli kaikki kuten ennen. Täällä asuivat

-edelleenkin ne, joita hän rakasti.

-

-Kuinka hän ilmoittaisi heille tulostaan? Kuinka hän yllättäisi heidät?

-

-Hän asettui pienen, matalan akkunan eteen, joka oli aivan

-ruusupensaan peitossa ja alkoi laulaa pientä lauluaan:

-

-    "En linnoihinkaan vaihtaisi

-    Ma majaa armahaisen..."

-

-Hän ei ollut erehtynyt. Seuraavassa minuutissa akkuna aukesi ja

-Noëmin ilosta säteilevät silmät katsoivat ulos.

-

-"Oma Mikaelini!" änkötti pikku raukka.

-

-"Niin, juuri sinun Mikaelisi!" kuiskasi hän tarttuen molemmin käsin

-Noëmin rakkaaseen päähän. Hänen seuraavat sanansa olivat: "Entä Dodi?"

-

-"Hän nukkuu."

-

-"Hiljaa, niin että emme herätä häntä!"

-

-Ja nyt kuiskasivat vain huulet sanottavansa.

-

-"Mutta tule toki sisään!"

-

-"Hän saattaa herätä ja alkaa itkeä."

-

-"Oi, eihän hän ole enää itkevä lapsi. Hän on jo yli vuoden vanha..."

-

-"Mitä? Kokonaisen vuodenko vanha? Silloinhan hän on jo aika mies."

-

-"Hän osaa jo sanoa sinunkin nimesi."

-

-"Mitä? Puhuuko hän jo?"

-

-"Hän opettelee parhaillaan kävelemään."

-

-"Ei, mutta käveleekö hän myös?"

-

-"Nykyään hän jo syökin joka lajia."

-

-"Se ei ole mahdollista! Se on vielä liian aikaista."

-

-"Mitä _sinä_ siitä ymmärrät? Näkisitpä vain hänet."

-

-"Vedä verho sivulle ja anna kuun paistaa sisään niin saatan nähdä

-hänet."

-

-"Ei, se ei käy päinsä. Kun kuu paistaa nukkuvaan lapseen, tulee se

-sairaaksi."

-

-"Lorua."

-

-"Lapsissa on paljon ihmeellistä. Siihen täytyy uskoa. Sentähden

-uskotaan lapset naisten huostaan, sillä nämä uskovat kaikkea. Tule

-katsomaan häntä tänne sisälle."

-

-"En minä tule sisälle niin kauan kuin hän nukkuu. Voisin herättää

-hänet. Tule sinä mieluummin minun luokseni."

-

-"En voi. Hän heräisi heti, kun minä menen ulos ja äiti nukkuu

-sikeästi."

-

-"No, mene sitten takaisin hänen luokseen. Minä jään tänne ulos."

-

-"Etkö tahdo panna nukkumaan."

-

-"Pianhan on päivä. Mene takaisin hänen luokseen, mutta anna akkunan

-olla auki."

-

-Ja niin hän jäi avoimen akkunan ääreen katsellen huoneeseen, jonka

-lattialle kuu piirteli hopeakuvioita ja koetti käsittää niitä ääniä,

-joita tunkeutui sisältä, ensiksi lyhyttä valitusta kuin heräävän

-lapsen itkun alkua, sitten hiljaista laulua, joka ikäänkuin unessa

-toisti säveltä: "En linnoihinkaan vaihtaisi...", viimeksi suudelman,

-jommoisen hyvä lapsi saa nukuttuaan kiltisti kehtolauluun.

-

-Käsivarret nojaten akkunalautaan ja kuunnellen nukkuvien hengitystä,

-odotti Timar kunnes aamu alkoi sarastaa makuuhuoneessa.

-

-Aamuruskon loistoon heräsi ensin lapsi, joka ilmaisi heräämisensä

-valoon helähtävällä naurulla ja nyt eivät muut voineet ajatellakaan

-nukkumista: Poika melusi ja leperteli, hänen puhettaan ymmärsivät

-ainoastaan Noëmi ja hän.

-

-Kun Mikael vihdoin oli saanut lapsen käsivarrelleen, sanoi hän sille:

-

-"Nyt jään tänne niin pitkäksi aikaa, kunnes saan talosi valmiiksi,

-Dodi."

-

-Lapsi vastasi tähän jotakin, joka Noëmin tulkinnan mukaan merkitsi:

-"Juuri sitä tahdonkin."

-

-Timar vietti nyt kaksoiselämänsä onnellisimpia hetkiä.

-

-Ei mikään häirinnyt hänen onneaan, ei muu kuin ajatus, että hänen oli

-vielä palattava toiseen elämään.

-

-Jos hän voisi keksiä keinon, millä päästä tästä toisesta elämästä,

-miten rauhallisesti hän viettäisikään elämäänsä täällä!

-

-Eikö mikään ollut yksinkertaisempaa kuin päästä siihen. Hän jäisi

-vain yksinkertaisesti tänne. Häntä etsittäisiin vuoden ajan,

-ehkä kolmen vuoden aikana joskus muisteltaisiin, sitten hänet

-unohdettaisiin, maailma unohtaisi hänet ja hän maailman, mutta Noëmi

-olisi tallella.

-

-Ja Noëmi onkin aarre.

-

-Häneen on kätketty kaikki naisen viehättävyys, kaikki viat puuttuvat.

-Hänen kauneutensa ei ole sitä lajia, johon pian väsyy. Jokainen

-mielialan vaihtelu antaa hänen kauneudelleen uutta lumoa. Hänen

-mielenlaatuunsa on yhtynyt hellyyttä, lempeyttä ja tulta. Neitsyt,

-hengetär ja vaimo sulavat yhteen hänessä. Hänen rakkaudessaan ei ole

-mitään itsekästä; koko hänen olemuksensa on sulautunut siihen, jota

-hän rakastaa. Rakastetun kärsimykset ja ilot ovat hänen kärsimyksiään

-ja ilojaan, muita hän ei tunnekaan. Kotona hän ajattelee aina

-rakkaansa mukavuutta, työssä hän auttaa häntä lakkaamatta. Aina hän

-on iloinen ja reipas ja jos joskus pahoinvointi vaivaa rakasta, niin

-parantaa hän sen suutelemalla tätä otsalle. Hän on alistuvainen

-jumaloivan ihailijansa tahtoon. -- Ja kun Noëmi ottaa lapsensa

-polvelleen leikkiäkseen sen kera silloin täytyy hänen iloita, joka

-omistaa ja ei omista Noëmia.

-

-Mutta Timar ei vielä ole aivan poissa suunniltaan. Hän hieroo vielä

-sopimusta kohtalon kanssa. Hinta on vielä liian korkea, vieläpä

-tästäkin aarteesta, joka oli:

-

-"Nuori vaimo hymyilevä lapsi polvellaan."

-

-Mutta hintana onkin koko maailma. On uhrattava omaisuus, joka nousee

-miljooniin, yhteiskunnallinen asema, ylhäinen sääty, ylhäiset

-tuttavuudet ja alotetut yritykset, joilla on maailman merkitys ja

-joiden onnellisesta ratkaisusta riippuu tärkeän, isänmaallisen

-teollisuudenhaaran tulevaisuus. Ja lisäksi Timea!

-

-Kenties hän olisi mukautunut ajatukseen heittää aarteensa maailman

-jalkojen juureen. Ne ovat tulleet virran pohjalta, menkööt ne

-takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Mutta hänen turhamaisuutensa

-ei voinut tyytyä siihen ajatukseen, että valkokasvoinen nainen, jota

-hänen miehensä hehku ei voinut lämmittää tuli jo tässä elämässä

-onnelliseksi -- toisen kanssa.

-

-Hän ei kenties itsekään tiennyt, mitä paholaista hän elätti povessaan.

-

-Vaimo, joka ei voi rakastaa häntä, kuihtuu hänen silmiensä edessä.

-

-Mutta hän itse viettää onnellisia hetkiä siellä, missä osataan

-rakastaa häntä.

-

-Ja näinä onnellisina päivinä kohosi nopeasti se talo, jonka palkkeja

-nyt oppinut rakennusmestari taitavin käsin liitti yhteen. Jo

-olivat seinät pystyssä, tehtyinä kauniista, sileäksihöylätyistä

-pähkinäpuulankuista, jotka olivat sovitetut yhteen niin hyvin, ettei

-pieninkään tuulenpuuska voinut tunkeutua lävitse. Kattokin oli jo

-valmiina ja peitettynä leveillä kattopäreillä, jotka szeklien tapaan

-olivat leikatut suomun tapaisiksi. Puusepäntyö oli nyt aivan valmiina

-ja sitten alkoi puunleikkaajan työ. Tämän suoritti Mikael ilman apua

-ja hänet saattoi nähdä aamusta iltaan verstaassa, jonka hän oli

-valmistanut itselleen uuteen taloon. Siellä hänen kuultiin laulavan

-höylätessään ja sahatessaan.

-

-Ahkeran käsityöläisen tavoin hän poistui työstään vasta yön tullessa.

-Silloin hän palasi majaan, missä hyvä ateria odotti häntä. Illallisen

-jälkeen hän istuutui penkille majan edustalle ja sytytti piippunsa.

-Noëmi istuutui hänen viereensä ottaen pojan syliinsä antaakseen

-Mikaelin kuulla, mitä tämä oli oppinut päivän kuluessa. Yhden uuden

-sanan.

-

-Oi, eikö tämä yksi sana ole suurempaa tietoa kuin koko maailman

-viisaus?

-

-"Kuinka paljosta möisit Dodin?" kysyi Noëmi kerran häneltä

-veitikkamaisesti hymyillen. "Koko maailmastako, jos se olisi täynnä

-timantteja?"

-

-"En edes taivaasta täynnä enkeleitä."

-

-Mutta pikku Dodi oli sinä päivänä hyvällä tuulella. Vallattomasti

-se tarttui pikku kätösellään piippuun, joka oli Mikaelin hampaiden

-välissä ja vetäsi varresta, kunnes sai piipun pois suusta ja heitti

-sen sitten äkkiä maahan. Pää oli savesta ja särkyi tietysti heti.

-

-Timar kiihtyi hiukan ja antoi lapselle rangaistukseksi tehdystä

-vahingosta kevyen lyönnin kädelle. Pienokainen katsahti häneen

-suurilla silmillään ja kätki sitten kasvonsa äitinsä povelle alkaen

-itkeä.

-

-"Näetkö", sanoi Noëmi surullisesti, "sinä olisit antanut hänet

-yhdestä vaivaisesta piipustakin ja tämä oli lisäksi vain savesta."

-

-Mikael katui syvästi, että oli lyönyt poikaa. Hän koetti rauhoittaa

-häntä hyväilevin sanoin ja suuteli kättä, jota oli lyönyt, mutta

-poika pysyi arkana ja piiloutui Noëmin kaulahuivin alle. Hän oli

-koko yön levoton. Hän ei tahtonut nukkua, vaan itki lakkaamatta.

-Timar suuttui siitä. Hän sanoi pojalla olevan uhkamielisen luonteen.

-Hänen itsepäisyytensä olisi murrettava ajoissa. Noëmi katsahti häneen

-tällöin lempeän nuhtelevasti.

-

-Seuraavana aamuna lähti Timar tavallista aikaisemmin työhönsä.

-Mutta hänen ei kuultu laulavan koko päivänä. Hän jätti työnsäkin

-aikaisemmin kuin ennen iltapäivällä ja tullessaan kotiin hän saattoi

-Noëmin katseesta huomata tämän kovin säikähtyvän hänen ulkomuotoaan.

-Hänen kasvojensa väri oli aivan muuttunut.

-

-"Minä voin pahoin", hän sanoi Noëmille; "minun pääni on niin raskas,

-jalat tuskin kantavat ja koko ruumistani kolottaa. Minun täytyy panna

-maata."

-

-Noëmi kiirehti tekemään hänelle vuodetta sisähuoneeseen ja auttoi

-häntä riisuutumaan. Huolestuneena hän huomasi Timarin käsien olevan

-kylmät ja hengityksen kuuman.

-

-Terese-rouvakin tuli kiireesti sisälle koetteli hänen käsiään ja

-otsaansa ja neuvoi häntä peittämään itsensä hyvin, koska hän saisi

-kuumeen.

-

-Mutta Timar tunsi jotakin vielä pahempaa olevan tulossa. Lavantauti

-raivosi paikkakunnalla. Tonavan tulviessa se oli levinnyt tavattoman

-laajalle.

-

-Laskiessaan päänsä tyynylle oli hän vielä niin tajuissaan, että

-saattoi ajatella, mitä seuraisi, jos hän sairastuisi täällä

-hermokuumeeseen.

-

-Läheisyydessä ei ole ainoatakaan lääkäriä, joka voisi auttaa häntä.

-Hän voi kuolla täällä. Ei kenkään ole saapa tietää hänen kohtaloaan.

-Miten on Timean käyvä? Ja miten Noëmin?

-

-Kuka ottaa huolehtiakseen hänestä, josta on tullut leski ennenkuin

-hän on tullut vaimoksi. Kuka on kasvattava pikku Dodia ja mikä

-kohtalo odottaa häntä, kun hänestä on tullut täysi-ikäinen ja

-Mikael jo makaa maan alla? Ja kuka sanoo Timealle, milloin hänen

-on pukeuduttava surupukuun ja milloin riisuttava se? Onko Timean

-odotettava hänen paluutaan aina kuolinpäiväänsä asti?

-

-Kuinka onnettomaksi tuleekaan kaksi naista hänen kuolemansa tähden!

-

-Ja sitten hän kuvitteli, mitä hän kuumehoureissaan sanoisi niiden

-kahden kuullen, jotka päivät ja yöt valvoisivat hänen vieressään

--- miten hän kertoisi aarteistaan, palvelijoistaan, palatseistaan,

-kalpeasta vaimostaan ja miten hän näkisi Timean edessään, nimittäisi

-häntä vaimokseen ja kutsuisi häntä nimeltä. Ja Noëmi tuntee jo tämän

-nimen!

-

-Timarista oli kauheata tajussaan ollessaan ajatella kuinka hän pian

-joutuisi tilaan, missä kaikki hänen salaisuutensa pujahtaisivat hänen

-huuliltaan, missä hänen suunsa kuumekohtauksissa juoruisi, kuka hän

-on.

-

-Paitsi tätä tuskaa ja ruumiillista kipua vaivasi häntä vielä

-yksi asia, nimittäin se ajatus, että hän oli lyönyt Dodia. Tämä

-vähäpätöisyys lepäsi nyt suurena sentnerinpainoisena rikoksena hänen

-sielussaan.

-

-Paneuduttuaan vuoteeseen hän halusi vielä kerran nähdä lastaan

-suudellakseen sitä.

-

-"Noëmi!" hän huohotti kuumasti hengittäen.

-

-"Mitä tahdot?" kuiskasi Noëmi.

-

-Mutta hän ei enää tiennyt, mitä hän tahtoi.

-

-Kuume puhkesi heti koko voimassaan. Hän oli voimakas mies, ja juuri

-sellaiset heittääkin viikatemiehen pyövelirenki helpointen maahan ja

-kiusaa niitä ankarimmin.

-

-Tästä hetkestä alkaen hän houri lakkaamatta.

-

-Ja Noëmin täytyi kuulla joka sana.

-

-Sairas ei enää ollut tajuissaan.

-

-Kuumesairaan unet ovat sukua mielisairaan kuvitelmille. Ne liikkuvat

-itsepäisesti yhden ja saman ajatuksen ympärillä; vaihdelkoot unikuvat

-kuinka paljon tahansa, niin tulee kuitenkin aina se haahmo, joka

-muodostaa keskipisteen, uudelleen hänen mielikuviinsa.

-

-Timarinkin kuumeisissa unissa oli tuollainen hallitseva haahmo. Se

-oli eräs nainen. Mutta tämä nainen ei ollut Timea, vaan Noëmi. --

-Hänestä Mikael puhui lakkaamatta. Timean nimi ei milloinkaan tullut

-hänen huulilleen. Hän ei täyttänyt Mikaelin sydäntä.

-

-Noëmille oli sekä kauhuksi että iloksi kuunnella näitä

-kuumehourailuja.

-

-Kauhuksi senvuoksi, että Mikael puhui niin kummallisia asioita ja

-vei hänet muassaan niin tuntemattomille paikoille, että hänen täytyi

-väristen ajatella kuumetta, joka pani hänet näkemään sellaisia

-ihmeitä -- ja iloksi oli kuunnella senvuoksi, että Mikael puhui

-lakkaamatta hänestä.

-

-Kerran Mikael oli muka ruhtinaallisessa palatsissa ja puhui

-ylhäiselle herralle.

-

-"Kenelle teidän armonne aikoo antaa tämän kunniamerkin? Minä tunnen

-erään tytön Vapaalla Saarella, ei kukaan ansaitse niitä paremmin

-kuin hän. Antakaa ne hänelle. Hänen nimensä on Noëmi. -- Mikä hänen

-sukunimensä on? -- Onko kuningattarellakin sukunimeä? -- Ensimmäinen.

-Noëmi ensimmäinen, Jumalan armosta. Vapaan Saaren ja ruusupensasten

-kuningatar."

-

-Hän kehitti edelleen tätä ajatusta.

-

-"Kun minusta tulee Vapaan Saaren kuningas, perustan minä

-ministeristön. Almirasta teen lihantarkastajan, Narcissasta

-maidontarkastajan. Minä vaadin heidän tekemään tiliä ja kutsun heitä

-uskollisikseni."

-

-Senjälkeen hän alkoi puhua palatseistaan.

-

-"Mitä pidät näistä saleista, Noëmi? Mitä pidät katon kultauksesta?

-Nuo kultapohjalle maalatut tanssivat lapset muistuttavat meidän

-Dodiamme. Eikö niin? Vahinko, että ne ovat niin korkealla. Sinua

-viluttaa näissä suurissa saleissa? Niin minuakin. Tule, menkäämme

-pois täältä! Meidän pienen majamme takan ääressä on paljon parempi

-olla, vai kuinka? Minä en pidä korkeista palatseista. Tätä kaupunkia

-rasittavat maanjäristykset. Minä pelkään holvien syöksyvän päällemme.

-Tuolla tuon pienen oven takana on joku väijymässä meitä. Siellä on

-erään kateellisen naisen kasvot. Älä katso sinne, Noëmi! Hänen paha

-silmänsä voisi kohdata sinut. Kerran oli tämä talo hänen; nyt hän

-kulkee täällä kuin aave. Katso, hänellä on tikari kädessään. Hän

-tahtoo sillä murhata sinut. Menkäämme pian pois täältä!"

-

-Mutta tiellä oli jokin este. Siinä olivat rahasummat. -- Minä en voi

-nousta ylös, kulta painaa rinnallani. Ota se pois, Noëmi! Oi, minä

-vaivun kultaan. Katto syöksyy sisään ja kulta kierii päälleni. Minä

-tukahdun. Noëmi, anna minulle kätesi; vedä minut pois tästä kauheasta

-kultakasasta.

-

-Hänen kätensä oli jo Noëmin kädessä ja Noëmi ajatteli väristen

-itsekseen, mikä hirvittävä voima se mahtoi olla, joka tällä tavoin

-vaivasi _köyhää_ laivuria kullanunelmilla.

-

-Taas tuli Mikael Noëmin luo.

-

-"Sinä et pidä timanteista, Noëmi? Pikku hupakko! Luuletko sinä

-timanttien tulen polttavan? Sitä ei sinun tarvitse peljätä. -- Haa!

-Olet oikeassa. Se polttaa todella. Sitä en ole tiennyt ennenkuin

-nyt. Se on helvetin tulta. Nimetkin ovat sukua: Diamant, Diabolus

-[lat. Paholainen]. Me heitämme ne veteen. Minä tiedän, mistä ne ovat

-tulleet. Minä kannan ne takaisin sinne. Älä pelkää, minä en ole kauan

-veden alla. Pidätä henkeäsi ja rukoile. Niin kauan kuin sinä voit

-pidättää hengitystäsi, voin minä kestää siellä. Minä sukellan vain

-uponneeseen laivaan, sen kajuuttaan. -- Haa, kuka tässä vuoteessa

-makaa?"

-

-Nyt hän alkoi vavista kauheasti ja hypähti ylös vuoteestaan aikoen

-rientää ulos. Noëmi tuskin saattoi viedä hänet takaisin vuoteeseen.

-

-"Tässä sängyssä makaa joku!"

-

-"Mutta minä en uskalla sanoa hänen nimeään."

-

-"Katso kuinka punainen kuu loistaa sisään akkunasta! Sulje kuunvalo

-pois täältä! Minä en tahdo sitä kasvoilleni. Se tulee yhä lähemmäksi.

-Vedä verho eteen!"

-

-Mutta rullaverho oli jo laskettu alas ja ulkona vallitsi syvä pimeys.

-

-Kun kuume lieveni sanoi hän Noëmille:

-

-"Oi, kuinka sinä olet kaunis ilman timantteja, Noëmi!"

-

-Sen jälkeen alkoi uusi mielikuva kiusata häntä.

-

-"Tämä mies seisoo maailman toisella puolella meitä vastassa. Jos

-maapallo olisi lasia, näkisi hän suoraan meidät. Ja niinkuin minä

-näen hänet, näkee hänkin minut joka tapauksessa. Mitä hän tekee

-siellä? Hän pyydystää kalkkarokäärmeitä. Miksi hän niitä pyydystää?

-Päästääkseen ne takaisin tullessaan irralleen tällä saarella. Älä

-anna hänen astua tähän saareen. Älä anna hänen tulla takaisin.

-Almira! Almira! Herää! Raatele hänet palasiksi! Ahaa! Nyt tapasi hän

-jättiläiskäärmeen, joka heittäytyy hänen ylitseen ja nielaisee hänet.

-Jospa minun vain ei tarvitsisi nähdä miten käärme nielee hänet! Jospa

-hän vain lakkaisi katselemasta minua! Nyt on vain pää enää ulkona ja

-kuitenkin hän yhä tuijottaa minuun. Oi, Noëmi, peitä minun kasvoni,

-niin että en näe häntä."

-

-Taas muuttui unikuva.

-

-"Kokonainen laivasto keinuu merellä. Millä laivat ovat lastatut?

-Jauhoilla. Nyt tulee tuulenpuuska, myrskyn vihuri, tarttuu laivoihin,

-tempaa ne muassaan pilviin ja särkee ne pirstaleiksi. Kaikki jauhot

-hajaantuvat tuuleen. Koko maailma tulee valkoiseksi siitä. Meri,

-taivas ja ilma ovat kaikki valkoiset; kuu sukeltaa esiin pilvien

-takaa, ja kas vain, kuinka tuuli tuhrii sen silmät jauhoilla! Eikö se

-ole vanhan punanenäisen akan näköinen, joka puuteroi naamaansa? Mutta

-naura toki, Noëmi!"

-

-Mutta Noëmi väänteli käsiään ja värisi.

-

-Oi, Noëmi raukka istui päivät yöt Timarin vuoteen vieressä. Päivisin

-hän istui tuolilla, öisin hän muutti oman sänkynsä aivan Timarin

-viereen ja nukkui hänen vierellään. Välittämättä tartunnasta hän

-painoi päänsä Mikaelin tyynylle, veti hänen kuumeesta polttavan

-otsansa poskeaan vasten ja suuteli pois hänen kuumeenkuivilta

-huuliltaan huokaukset.

-

-Terese-rouva koetti lievittää kuumetta vaarattomin kotilääkkein ja

-otti pois akkunat, jotta raitis ilma pääsisi huoneeseen. Sehän onkin

-lavantautisairaan paras parannuskeino.

-

-Hän sanoi Noëmille, että tavallisen ihmisjärjen laskun mukaan

-tapahtuisi kolmantenatoista päivänä käänne joko hyvään tai pahaan,

-elämään tai kuolemaan.

-

-Oi, kuinka hartaasti Noëmi polvistui näinä päivinä sairaan vuoteen

-viereen ja rukoili Jumalaa, joka lähetti hänelle niin raskaita

-koettelemuksia, olemaan armollinen hänen sydänparkaansa kohtaan.

-Antakoon hän Mikaelin takaisin elämälle, ja jos kuolema välttämättä

-tahtoisi uhrin, niin olisihan hän itse valmis kuolemaan hänen

-puolestaan.

-

-Taivasta joskus miellyttää sellainen iva.

-

-Noëmi tarjosi julmalle kuolemalle koko maailman, itsensä siihen

-luettuna, jos tämä antaisi Mikaelin jäädä eloon. Hän luuli olevansa

-tekemisissä hyvän ihmisen kanssa, jonka kanssa voi neuvotella.

-

-Ja hirveä murhanenkeli suostuikin vaihtokauppaan!

-

-Kolmantenatoista päivänä lauhtui kuume ja kuumehoureet lakkasivat.

-Tämä oli merkki siitä, että sairaus oli kääntynyt. Oli toivoa siitä,

-että potilas jäisi eloon, jos häntä huolellisesti ja rakkaudella

-hoidettaisiin ja vaalittaisiin sekä osattaisiin elähyttää hänen

-mieltään sekä poistaa kaikki levottomuuden ja kiihoituksen syyt.

-Sairas on tässä tilassa erittäin ärtyisä ja hänen paranemisensa

-riippuu juuri siitä, ettei hänen rauhaansa häiritä. Ankara

-mielenliikutus voisi viedä häneltä hengen.

-

-Noëmi pysyi koko yön sairasvuoteen vieressä. Hän ei edes mennyt Dodia

-katsomaan. Poika nukkui Teresen kanssa ulkomaisessa huoneessa.

-

-Neljännentoista päivän aamuna, kun Mikael makasi sikeässä unessa,

-kuiskasi Terese Noëmin korvaan:

-

-"Pikku Dodi on sangen sairas."

-

-Lapsikin!

-

-Noëmi parka!

-

-Pikku Dodilla oli kuristustauti, pahin lastentauti, johon nähden

-lääkärien taito useimmiten on aivan voimaton.

-

-Mikael nukkui, kuten sanottu, silloin kun Terese ilmoitti Noëmille

-asian.

-

-Kuolemankauhussa Noëmi riensi lapsensa luo. Lapsiraukan viattomat

-kasvot olivat aivan muuttuneet. Se ei itkenyt. Tähän tautiin ei kuulu

-valitushuutoja, mutta sitä hirveämmät ovat tuskat.

-

-Oi kuinka ne olivat hirveät! Lapsi, joka ei saata valittaa ja

-ihminen, joka ei saata auttaa!

-

-Noëmi katsahti äitiinsä tuijottavin katsein ikäänkuin kysyen:

-

-"Eikö sinulla ole mitään parannuskeinoa tähän sairauteen?"

-

-Terese ei voinut kestää hänen katsettaan. "Niin monta kurjaa,

-sairasta, kuolevaa olet sinä auttanut ja häntä yksin et osaa

-pelastaa?"

-

-"Ei ainoatakaan keinoa!"

-

-Noëmi polvistui pojan vuoteen viereen, painoi huulensa hänen huuliaan

-vastaan ja änkötti hiljaa:

-

-"Mikä sinua vaivaa, pieni, rakas lapseni, mikä sinua vaivaa,

-enkelini? Katso minuun kauniilla silmilläsi!"

-

-Mutta lapsi ei tahtonut katsoa häneen kauniilla silmillään, ja kun se

-vihdoin, monien suudelmien ja rukousten perästä avasi silmänsä, oli

-sen katse niin kaamea. Lapsen katse, joka jo on tullut siihen, että

-se pelkää kuolemaa.

-

-"Oi, älä katso minuun, älä katso!"

-

-Lapsi ei itkenyt, vaan päästi vain kuuluviin käheän yskähdyksen.

-

-"Kunhan sairas tuolla sisällä vain ei kuulisi!"

-

-Noëmi piti vavisten lasta sylissään kuunnellen koko ajan, oliko

-viereisessä huoneessa nukkuja herännyt.

-

-Kuultuaan Mikaelin äänen, hän laski lapsen vuoteeseen ja meni

-Mikaelin luo.

-

-Tämä oli ärtyinen ja äkäinen.

-

-"Missä sinä taas olet ollut?" hän torui. "Sinä jätät minut aivan

-yksin! Sinä et milloinkaan ole paikalla, kun minä tarvitsen jotakin!"

-

-"Oi, älä ole pahoillasi!" pyysi Noëmi. "Minä olin hakemassa sinulle

-raikasta vettä."

-

-"Miksi ei Terese hae sitä? Eihän hänellä ole mitään tekemistä. Akkuna

-on auki, sisään voi tulla vaikka rotta minun nukkuessani. Etkö näe

-rottaa missään?"

-

-Lavantautisairailla on päähänpistona nähdä rottia kaikkialla.

-

-"Ei kukaan voi tulla tänne, rakkaani. Akkunan edessä on teräslankaa."

-

-"Vai niin. No missä vesi on?"

-

-Noëmi ojensi hänelle vettä.

-

-Silloin hän taas suuttui.

-

-"Eihän se ole raikasta vettä. Sinä annat minun nääntyä janoon."

-

-Noëmi nieli kärsivällisesti hänen toransa.

-

-Ja kun Mikael nukahti, juoksi hän taas Dodin luo.

-

-Naiset vuorottelivat siten, että Terese istui Mikaelin luona tämän

-nukkuessa, mutta antoi Noëmille merkin heti kun hän alkoi herätä,

-joten Noëmi saattoi jättää sairaan lapsensa palatakseen Mikaelin

-luokse.

-

-Tällä tavoin kuluivat monet pitkät yöt. Noëmi kulki toisen vuoteen

-vierestä toisen viereen.

-

-Sitäpaitsi piti hänellä aina olla hätävalhe varalla, jos Mikael

-kysyisi, missä hän taas oli ollut.

-

-Sairaat ovat epäluuloisia. He ovat vakuutettuja siitä, että koko

-heidän ympäristönsä on liittoutunut heitä vastaan tehdäkseen jonkun

-ennenkuulumattoman, hirveän petoksen.

-

-Se, joka on tekemisissä heidän kanssaan, saa olla valmistautunut

-marttyyriksi.

-

-Noëmi oli sellainen marttyyri.

-

-Lapsi tuli yhä huonommaksi. Terese ei tiennyt mitään neuvoa. Eikä

-Noëmi uskaltanut itkeä.

-

-Eräänä aamuna tunsi Timar voivansa paremmin ja pyysi lihakeittoa.

-

-Noëmi riensi ulos noutamaan sitä. Se oli valmiina Mikaelia varten.

-Hän söi sen ja sanoi sen tekevän hyvää.

-

-"No", kysyi Mikael, "mitä pikku Dodi toimii?"

-

-Noëmi säikähtyi ja pelkäsi Timarin huomaavan kuinka kiivaasti hänen

-sydämensä alkoi sykkiä.

-

-"Hän nukkuu", vastasi Noëmi.

-

-"Nukkuuko? Mutta eihän hän tavallisesti nuku tähän aikaan. Onko hän

-kipeä?"

-

-"Oi, ei, hän voi sangen hyvin."

-

-"Miksi et kanna häntä luokseni kun hän on valveilla?"

-

-"Siksi, että sinä tavallisesti nukut."

-

-"Sehän on totta. Mutta kun me joskus molemmat olemme hereillään

-yhtäaikaa, niin tuo hänet luokseni ja anna minun nähdä hänet."

-

-"Teen sen, Mikael."

-

-Noëmin oli pakko jatkuvasti salata Mikaelilta, että Dodi oli sairas

-ja hän kertoili tälle kaikenlaisia juttuja lapsesta, sillä Mikael

-kyseli alituisesti poikaa.

-

-"Leikkiikö Dodi pienellä puumiehellä?"

-

-"Oi, hän leikkii aina sen kanssa (sen kauhean luurankomiehen!...)"

-

-"Puhuuko hän minusta?"

-

-"Hän puhuu paljon sinusta (hän on pian puhuva sinusta ylhäällä hyvän

-Jumalan luona!)"

-

-"Mene hänen luokseen ja anna tämä suudelma minulta."

-

-Noëmi meni lapsen luo antamaan sille isän jäähyväissuudelman.

-

-Taaskin oli kulunut päivä.

-

-Aamulla oli sairas yksin herätessään.

-

-Noëmi oli valvonut tämän yön lapsensa luona. Hän oli nähnyt sen

-kuolinkamppailun ja niellyt kyyneleensä sydämeensä. Ihme, ettei sydän

-haljennut!

-

-Tullessaan Mikaelin luo, hän hymyili jälleen.

-

-"Olitko pikku Dodin luona?" kysyi sairas.

-

-"Olin, olin hänen luonaan."

-

-"Nukkuuko hän nytkin?"

-

-"Nukkuu."

-

-"Se ei ole totta."

-

-"Toden totta, hän nukkuu..."

-

-Noëmi oli juuri painanut hänen silmänsä umpeen ikuiseen uneen.

-

-Eikä hän uskaltanut ilmaista tuskaansa! Hänen täytyi näyttää

-sairaalle hymyilevät kasvot!

-

-Iltapäivällä Mikael taas oli ärtyinen, kuta pitemmälle päivä kului,

-sitä hermostuneemmaksi ja kärsimättömämmäksi hän kävi. Hän huusi

-Noëmille, joka oli viereisessä huoneessa.

-

-Noëmi riensi sisään katsoen häneen hellästi.

-

-Sairas oli epäluuloinen ja huonolla tuulella.

-

-Hän huomasi Noëmin povella neulan, jonka silmässä oli silkkilankaa.

-

-"Voi, neulotko taas? Onko sinulla nyt aikaa siihen? Mitä koristuksia

-sinä taas teet?"

-

-Noëmi katsoi häneen ja ajatteli itsekseen: "Minä neulon pikku Dodille

-kuolinpaitaa."

-

-Mutta ääneen hän sanoi:

-

-"Minä neulon pukuuni kaulusta."

-

-Timar sanoi huoaten: "Turhamaisuus, nimesi on nainen."

-

-Noëmi hymyili sanoen: "Se on totta..."

-

-Taaskin valkeni uusi aamu. Mikaelia alkoi vaivata unettomuus. Hän ei

-voinut sulkea silmiään eikä nukkua. Sitäpaitsi häntä vaivasi ajatus,

-mitä pikku Dodi teki. Hän lähetti Noëmin lakkaamatta ulos katsomaan,

-eikä häneltä puuttunut mitään.

-

-Ja joka kerta mennessään ulos, Noëmi suuteli paareilla lepäävää pikku

-Dodia puhuen hyväileviä sanoja pettääkseen siten Mikaelia.

-

-"Pikku Dodiseni, rakas Dodiseni! Vieläkö nukut? Pidätkö vielä

-minusta?"

-

-Ja sitten hän tuli takaisin sanomaan Mikaelille, ettei Dodilta

-puuttunut mitään.

-

-"Poika nukkuu liian paljon", sanoi Mikael. "Miksi et herätä häntä?"

-

-"Minä herätän kyllä hänet pian", vastasi Noëmi hiljaa.

-

-Mikael nukahti nyt vähäksi aikaa. Vain muutamaksi minuutiksi ja

-sitten hän äkkiä hypähti ylös.

-

-"Noëmi", hän huusi, "Dodi on laulanut. Minä kuulin hänen laulavan ja

-hän lauloi niin kauniisti!"

-

-Noëmi painoi molemmat kätensä sydäntään vasten pidättäen

-yli-inhimmillisellä voimainponnistuksella tuskaansa purkautumasta.

-

-Hän laulaa jo taivaassa, enkelien kuorossa, seraafimiljoonien

-keskuudessa.

-

-Iltapuoleen Mikael lähetti Noëmin ulos.

-

-"Mene panemaan Dodi nukkumaan. Suutele häntä minunkin puolestani."

-

-Noëmi teki niin.

-

-"Mitä Dodi sanoi?" kysyi Mikael Noëmin palattua.

-

-Noëmi ei voinut saada sanotuksi sanaakaan vastaukseksi. Hän vain

-kumartui Mikaelin puoleen painaen suudelman tämän huulille.

-

-"Sitäkö hän sanoi, pikku aarteeni!" huudahti Mikael ja nukahti

-suudelmaan. Lapsi oli antanut hänelle osan untaan.

-

-Seuraavana aamuna Mikael taas puhui vain pojasta.

-

-"Kanna Dodi ulos raittiiseen ilmaan. Hänelle ei ole terveellistä aina

-olla huoneessa. Kanna hänet puutarhaan."

-

-He juuri valmistautuivatkin siihen.

-

-Terese oli tänä yönä kaivanut haudan kyynelpajun juurelle.

-

-"Mene sinäkin nyt ulos. Jää hänen luokseen", sanoi Mikael Noëmille.

-"Minä nukun sillä aikaa. Voin aivan hyvin."

-

-Noëmi lähti sairashuoneesta ja väänsi oven lukkoon. Sitten he

-kantoivat ulos kuolleen enkelin, jättäen hänen tomunsa luontoäidin

-helmaan.

-

-Noëmi ei tahtonut hautakumpua hänen päälleen. Sen nähdessään tulisi

-Mikael aina surulliseksi, ja se vaikeuttaisi aina hänen toipumistaan.

-Sensijaan laittoivat he kyynelpajun juurelle sileän kukkapenkin ja

-istuttivat sen keskelle ruusupensaan, sitä lajia, jonka Mikael itse

-oli oksastanut, valkokukkaisen, jonka puhdasta valkeutta ei mikään

-muu väri vivahdus sekoittanut.

-

-Sitten Noëmi palasi sairaan luo.

-

-Mikaelin ensimmäiset sanat olivat:

-

-"Minne jätit Dodin?"

-

-"Ulos puutarhaan."

-

-"Mitä hänellä on pukuna?"

-

-"Valkoinen koltti sinisine nauhoineen."

-

-"Se pukee häntä parhaiten. Onko hän hyvin peitetty?"

-

-"Oi, on, sangen hyvin."

-

-(Kolme jalkaa multaa päällä.)

-

-"Kanna hänet tänne, kun taas menet ulos."

-

-Nämä sanat kuullessaan ei Noëmi enää voinut pysyä huoneessa. Hän

-meni ulos puutarhaan, heittäytyi Teresen kaulaan ja painoi häntä

-kiihkeästi vastaansa. Mutta ei hän nytkään itkenyt. Se ei ollut

-hänelle luvallista.

-

-Sen jälkeen hän hoiperteli kauemmas. Hän meni kyynelpajun luo,

-taittoi puoliauenneen nupun ruusupensaasta ja meni takaisin Mikaelin

-luo.

-

-"No, kuinka on Dodin laita?" kysyi Mikael kärsimättömästi.

-

-Noëmi polvistui hänen vuoteensa viereen ja ojensi hänelle ylpeänä

-hymyillen -- valkoisen ruusun nupun.

-

-Mikael otti sen alkaen haistella sitä.

-

-"Kummallista!" hän sanoi. "Tämä ruusu ei ensinkään tuoksu, aivankuin

-se olisi kasvanut haudalla."

-

-Noëmi nousi ylös ja meni ulos.

-

-"Mikä hänen on?" kysyi Mikael kääntyen Teresen puoleen.

-

-"Älkää pahastuko", sanoi Terese hiljaisella, lepyttelevällä äänellä.

-"Te olette ollut vaarallisesti sairas. Taivaalle olkoon kiitos,

-että se nyt on onnellisesti ohi, mutta tauti tarttuu, etenkin

-toipumistilassa. Olen senvuoksi kieltänyt Noëmia tuomaan lasta

-luoksenne, ennenkuin te olette täysin terve. Kenties tein väärin,

-mutta tarkoitin hyvää."

-

-Mikael puristi Teresen kättä.

-

-"Olette menetellyt aivan oikein. Ja minä tyhmyri, joka en itse

-ajatellut sitä! Olipa se hyvä ajatus! Kenties hän ei ensinkään

-oleskele viereisessä huoneessa?"

-

-"Ei. Me olemme valmistaneet pienen asunnon puutarhaan."

-

-Hän ei valehdellut -- raukka!

-

-"Olette hyvin hyvä, Terese. Menkää nyt Dodin luo ja lähettäkää Noëmi

-tänne. En enää milloinkaan pyydä häntä tuomaan Dodia luokseni. Mutta

-heti, kun voin nousta ylös, heti kun voin mennä ulos, viette minut

-hänen luokseen?"

-

-"Viemme kyllä, Mikael."

-

-Tällä hurskaalla petoksella heidän onnistui rauhoittaa. Mikaelia,

-siksi kunnes hän nousi ylös ja oli onneksi voittanut taudin.

-

-Hän oli kuitenkin vielä hyvin sairas ja saattoi tuskin kävellä.

-

-Noëmi auttoi häntä pukeutumaan. Noëmin olkapäähän nojaten hän lähti

-huoneesta ja Noëmi vei hänet talon edustalla olevalle penkille. Itse

-istuutui Noëmi hänen viereensä, pisti kätensä hänen käsivarrelleen ja

-antoi hänen päänsä nojata olkapäähänsä.

-

-Oli kaunis, lämmin kesäinen iltapäivä. Mutta Mikaelista tuntui

-lakkaamatta, kuin puiden suhina kuiskaisi hänelle jotakin, kuin

-toisivat surisevat mehiläiset hänelle jotakin tietoa, kuin

-ruohonkorret soittaisivat hänelle. Kaikki kohisi hänen päässään.

-

-Mutta ylinnä _yksi_ ajatus.

-

-Katsoessaan Noëmia kasvoihin alkoi tuskaisa ajatus herätä hänen

-sielussaan. Hän ei voinut jotakin selittää Noëmin kasvojenilmeessä.

-

-Hän tahtoi tietää, mitä se oli.

-

-"Noëmi!"

-

-"Mitä tahdot, oma Mikaelini?"

-

-"Rakas Noëmi! Katso minuun!"

-

-Noëmi loi silmänsä häneen.

-

-"Missä pikku Dodi on?"

-

-Tämän kysymyksen kuullessaan ei naisparka enää voinut tukahuttaa

-tuskaansa. Hän kohotti marttyyrikasvonsa taivasta kohti, ojensi

-molemmat kätensä ylöspäin änköttäen:

-

-"Tuolla!... Tuolla!"

-

-"Hän on kuollut!?" sanoi Mikael matalalla äänellä.

-

-Noëmi vaipui hänen kaulaansa. Hän ei enää saattanut pidättää

-kyyneleitään, vaan itki kiivaasti eikä voinut lakata.

-

-Mikael kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja antoi hänen itkeä

-tarpeekseen.

-

-Olisi ollut rikos Jumalaa vastaan ehkäistä näitä kyyneleitä

-vuotamasta.

-

-Itse hän ei itkenyt -- hän vain ihmetteli.

-

-Hän ihmetteli sitä sielunvoimaa, joka kohotti tämän naisraukan niin

-korkealle hänen yläpuolelleen.

-

-Että hän olikin voinut kätkeä niin kauvan hirveän tuskansa hänen

-tähtensä, jota rakasti.

-

-Kuinka suuri olikaan hänen rakkautensa!

-

-Kun Noëmi vihdoin oli itkenyt kyllikseen, katsahti hän Timariin kuin

-aurinko sadepilven takaa.

-

-"Ja sinä saatoit salata asian minulta."

-

-"Minä pelkäsin henkeäsi."

-

-"Sinä et uskaltanut itkeä, etten minä näkisi sinun itkeneen!"

-

-"Minä odotin aikaa, jolloin saisin itkeä."

-

-"Kun sinä et ollut luonani, vaalit sairasta lastamme, ja minä toruin

-sinua siitä."

-

-"Sinä et sanonut minulle pahaa sanaa, Mikael."

-

-"Antaessasi minulle hänen suudelmansa, tiesit sen olevan

-jäähyväis-suudelman! Kun nuhtelin sinua siitä, että ompelit

-koristuksia itsellesi, ompelitkin sinä hänen kääreliinojaan. Kun sinä

-näytit minulle hymyilevät kasvot oli sinun sydämessäsi Jumalan Äidin

-seitsemän miekkaa. Oi, Noëmi, kuinka sinua jumaloin!"

-

-Mutta Noëmi raukka pyysi vain hänen rakkauttaan.

-

-Mikael veti hänet syliinsä.

-

-Puiden lehdet, ruohonkorret, surisevat mehiläiset kuiskivat nyt niin

-selvästi; nyt hän alkoi tajuta niiden kieltä.

-

-Pitkän synkän vaitiolon perästä Mikael kysyi:

-

-"Minne olette panneet hänet? Vie minut sinne!"

-

-"Ei tänään", sanoi Noëmi, "sinne on liian pitkä matka sinun kävellä.

-Huomenna!"

-

-Mutta ei seuraavana eikä vielä seuraavinakaan päivinä Noëmi vienyt

-Mikaelia haudalle.

-

-"Sinä istuisit vain aina siellä haudalla ja sairastuisit uudelleen.

-Minä en myöskään ole luonut mitään hautakumpua enkä pystyttänyt

-ristiä hänen päälleen, jotta sinä et voisi mennä sinne suremaan."

-

-Mutta Timar tuli kuitenkin yhä surullisemmaksi.

-

-Saatuaan voimansa takaisin siinä määrin, että hän saattoi kävellä

-yksikseen saarella, hän aina kulki etsimässä sitä, mitä hänelle ei

-tahdottu näyttää.

-

-Erään kerran hän palasi mökkiin kasvot kirkastuneina. Kädessä hänellä

-oli valkoinen ruusunnuppu, niitä ruusuja, jotka eivät tuoksuneet.

-

-"Onko se siellä?" hän kysyi Noëmilta.

-

-Tämä nyökkäsi ihmeissään päällään.

-

-Häneltä ei siis kuitenkaan voinut salata asiaa! Ruusupensas oli

-vienyt hänet jäljille. Hän tiesi, että se oli vastikään istutettu

-sinne.

-

-Senjälkeen hän tuli levolliseksi kuin henkilö, joka on lopettanut

-elämäntehtävänsä.

-

-Koko päivän hän istui pienellä penkillä talon edustalla, kaiveli

-kepillään sileitä sorakiviä ja höpisi itsekseen:

-

-"Sinä et tahtonut antaa häntä pois koko maailmasta täynnä timantteja,

-etkä taivaasta täynnä enkeleitä, -- mutta kurjan savipiipun vuoksi

-olet lyönyt häntä kädelle!"

-

-Pikku Dodin kaunis talo oli jo puolivalmiina, ja korkea nardus-ruoho

-oli kasvanut sen kaikkien seinien yli; mutta Mikael ei enää astunut

-jalkoineen sinne sisälle.

-

-Ainoa, mikä piti yllä hänen tuskin palannutta elinvoimaansa ja hänen

-murtunutta mieltään, oli Noëmi.

-

-

-

-

-Seitsemäs luku.

-

-SYNKKÄMIELISYYS.

-

-

-Nuppu toisensa jälkeen avautui ruusupensaassa. Päivät pitkät ei

-Timar tehnyt muuta kuin seurasi näiden nuppujen kehitystä. Kun yksi

-niistä puhkesi, taittoi hän sen, pani sen lompakkoonsa ja kuivasi sen

-povellaan.

-

-Se oli surullista ajanvietettä.

-

-Kaikki se hellyys, jota Noëmi osoitti hänelle, ei voinut karkoittaa

-hänen raskasmielisyyttään. Hänen suloiset hyväilynsä olivat hänelle

-taakaksi.

-

-Ja kuitenkin olisi Noëmi voinut lohduttaa häntä, se olisi maksanut

-hänelle vain yhden sanan. Mutta siveä kainous pidätti häntä

-lausumasta tätä sanaa, ja Mikaelin päähänkään ei pistänyt kysyä

-häneltä.

-

-Henkilöille, jotka ovat sielustaan sairaita, on omituista se, että he

-alituisesti askartelevat menneisyydessä.

-

-Kerran sanoi Noëmi Timarille:

-

-"Mikael, sinulle tekisi hyvää matkustaa täältä pois."

-

-"Minne?"

-

-"Ulos maailmaan. Täällä kaikki herättää sinussa surullisia muistoja.

-Sinun on lähdettävä tullaksesi terveeksi. Minä olen jo laittanut

-kuntoon matkatavarasi. Huomenna vievät hedelmäkauppiaat sinut

-toiselle rannalle."

-

-Mikael ei vastannut mitään, antoi vaan päännyökkäyksellä suostumuksen

-merkin.

-

-Vaikea tauti oli kiihdyttänyt hänen hermonsa ja se tila, johon hän

-itse oli saattanut itsensä, isku, joka häntä oli kohdannut, vaikutti

-niin tuskallisesti ärtyneisiin hermoihin, että hän itse huomasi

-joutuvansa mielisairaaksi tai tekevänsä itsemurhan, jos jäisi

-kauemmaksi aikaa tänne.

-

-Itsemurhanko? Eihän ole helpompaa keinoa vapautua sietämättömästä

-tilasta. Vastoinkäymiset, tuskat, sieluntaistelut, ihmisten

-vainoaminen, vääryydet, petokset, rauenneet toiveet, sydänsurut,

-epätoivo, mielikuvituksen kauhukuvat, kärsineiden tappioiden muisto,

-rakkaiden kuolleiden muisto -- kaikki tämä on vain pahaa unta, josta

-painettua pistoolin liipasinta _herää_. Jatkakoot jälkeenjääneet

-samaa unta.

-

-Viimeisenä iltana istuutuivat kaikki kolme, Mikael, Noëmi ja Terese

-illallisen jälkeen mökin edustalle ja Mikael ajatteli, että heitä

-kerran oli ollut siinä _neljä_. Täysikuu kätkeytyi hopeapilven taa.

-

-Noëmi piti Timarin käsiä sylissään.

-

-"Mikähän tuo kuukin oikeastaan on?" kysyi Noëmi.

-

-Timarin käsi puristautui nyrkiksi Noëmin kädessä. Hän sanoi

-itsekseen: "Minun paha henkeni. Jospa en ikinä olisi nähnyt punaista

-puolikuuta!"

-

-Terese vastasi tyttärensä kysymykseen:

-

-"Se on palanut, jäätynyt taivaankappale, missä ei ole puita, ei

-kukkia, ei eläimiä eikä edes ilmaa, vettä, säveliä ja värejä."

-

-"Eikö mitään näistä?" jatkoi Noëmi. "Siis on tuo tähti aivan autio ja

-asumaton?"

-

-"Sitä ei kenkään tiedä", vastasi Terese. "Tyttöaikanani, ollessani

-pensioonissa, katselimme usein kuuta kaukoputkella. Se on aivan

-täynnä luolia. Meille sanottiin niiden olevan kraattereita

-tulivuorista, joiden tuli oli jo sammunut. Kaukoputket eivät ole

-niin vahvoja, että voisi erottaa siellä eläviä olentoja; mutta niin

-paljon tietävät oppineet varmasti, ettei kuussa ole vettä eikä ilmaa.

-Ja ilman vettä ja ilmaa ei ole olemassa mitään elimellistä elämää ja

-niinmuodoin ei siellä voi asua ihmisiä."

-

-"Mutta jos kuitenkin jotakin olisi?"

-

-"Mitä sinä arvelet siellä voivan olla?"

-

-"Sanon, mitä ajattelen. Usein lapsuudessani, yksin ollessani valtasi

-minut raskas ajatus; varsinkin istuessani rannalla ja katsellessani

-veteen. Jokin veti minua syvyyteen, tuntui kuin joku olisi huutanut

-minulle, kuinka ihanaa siellä alhaalla oli ja kuinka ihana siellä

-oli levätä. Ole huoletta, Mikael, siitä on nyt jo kauan, se oli

-'ennenkuin.' Mutta sitten minä sanoin itselleni: 'Hyvä, ruumiisi jää

-lepäämään sinne Tonavan pohjalle, mutta sielusi, minne se joutuu?'

-Täytyyhän senkin joutua jonnekin. Ja sitten mieleeni juolahti, että

-sielut, jotka jollakin väkivaltaisella tavalla poistuvat maanpäältä,

-tulevat juuri kuuhun. Nyt uskon siihen vieläkin varmemmin. Kun siellä

-kerran ei ole puita, ei kukkia, ei vettä, ei ilmaa, ei värejä eikä

-säveliä, niin se on määrätty niille sieluille, jotka ovat vapautuneet

-ruumiista; siellä ne löytävät maailman, missä ei mikään niitä vaivaa,

-eikä mikään niitä ilahuta."

-

-Hämillään nousivat Terese ja Mikael ylös. Noëmi ei käsittänyt,

-mikä heidän tuli. Hän ei tiennyt, että hänen oma isänsä oli ollut

-itsemurhaaja ja että se, jonka kättä hän piti omassaan, oli ollut

-vähällä tehdä itsemurhan.

-

-Mikael sanoi, että ilta oli viileä ja oli paras mennä sisälle.

-

-Nyt hän oli saanut vielä uuden aaveajatuksen kuusta.

-

-Toisen hän oli saanut Timealta, toisen nyt Noëmilta.

-

-Kauhea rangaistus oli aina nähdä taivaanrannalla loistava merkki,

-joka lakkaamatta muistuttaa ihmistä hänen ensimmäisistä rikoksistaan,

-hänen väärään suuntaan suunnatun elämänsä ensimmäisestä, surkeasta

-harha-askeleesta!

-

-Seuraavana päivänä Mikael lähti saarelta.

-

-Hän kulki keskenjääneen rakennuksen ohi kertaakaan katsahtamatta

-siihen.

-

-"Kevään mukana tulet sinäkin takaisin!" kuiskasi Noëmi hellästi hänen

-korvaansa.

-

-Noëmi parka! Hänestä oli niin luonnollista, että Mikael kuului

-hänelle vain puolen vuoden ajan.

-

-("Mutta kenelle hän kuuluu toisen puolen vuoden ajan?" -- Se kysymys

-ei milloinkaan johtunut hänen mieleensä.)

-

-Kun Mikael saapui Komorn'iin oli pitkä matka rasittanut häntä

-vieläkin enemmän.

-

-Timea säikähtyi hänet nähdessään. Hän tuskin tunsi häntä.

-

-Ataliakin säikähtyi. Hänellä oli omat syynsä.

-

-"Oletteko ollut sairaana?" kysyi Timea painautuen miehensä rinnalle.

-

-"Hyvin sairaana."

-

-"Tielläkö?"

-

-"Niin", vastasi Timar, jonka mielestä kysymykset tuntuivat

-kuulusteluilta. Hänen täytyi olla varuillaan joka sanassa.

-

-"Oletteko maannut kauan?"

-

-"Useita viikkoja."

-

-"Jumalani! Ja oliko teillä vieraiden ihmisten joukossa ketään, joka

-hoiti teitä?"

-

-Sanat: "eräs enkeli", olivat vähällä pujahtaa hänen huuliltaan.

-

-Mutta hän pidätti ne ajoissa ja vastasi:

-

-"Rahalla voi saada kaikkea."

-

-Timea ei osannut näyttää olevansa suruissaan ja siten ei Timarkaan

-voinut huomata mitään muutosta näissä aina kylmissä kasvoissa.

-Timeahan oli aina itsensä kaltainen.

-

-Jälleennäkemisen kylmä suudelma ei vienyt heitä lähemmäs toisiaan.

-

-Atalia kuiskasi Mikaelin korvaan:

-

-"Jumalan tähden, varokaa elämäänne!"

-

-Timar tunsi tässä hellässä huolenpidossa piilevän piikin.

-

-Timarin täytyi elää, jotta Timea kärsisi; sillä jos Timea jäisi

-leskeksi, ei hänen onnelleen olisi enää mitään esteitä. Ja silloin

-alkaisivat Atalialle helvetin tuskat.

-

-Timarin ajatuksiin tästä vihatusta ihmisestä liittyi lisäksi ajatus,

-että tämä paholainen, joka vihasi heitä molempia, rukoili hänelle

-pitkää ikää, jotta heidän molempien kärsimykset kestäisivät kauan.

-

-Kaikki ihmettelivät sitä suurta muutosta, joka oli tapahtunut

-Timarissa keväästä syksyyn. Lähtiessään hän oli voimakas ja

-elinvoimainen, nyt hän oli kuin voimaton, hiljainen varjo.

-

-Hän vetäytyi työhuoneeseensa ja vietti siellä koko päivän. Hänen

-kirjurinsa tapasi iltapäivällä pääkirjan auki samalla sivulla, missä

-hän oli sen avannut. Timar ei edes ollut katsahtanut siihen.

-

-Asiamiehet, joille oli ilmoitettu hänen paluustaan, kiirehtivät hänen

-luokseen kyynäränpituisin selonteoin.

-

-"Hyvä on!" hän vastasi kaikkeen ja kirjoitti kaiken alle, mitä hänen

-eteensä pantiin, monet asiat väärään paikkaan, toiset kahteenkin

-kertaan.

-

-Lopuksi hän sulkeutui huoneeseensa eikä ottanut ketään vastaan,

-sanoen syyksi haluavansa nukkua. Mutta kaikki kuulivat, miten hän

-käveli tuntikausia edestakaisin huoneessaan.

-

-Kun hän syödessä tapasi naiset, oli hän niin synkän näköinen, ettei

-kukaan uskaltanut puhutella häntä. Hän tuskin koski mihinkään

-ruokaan, eikä myöskään maistanut viiniä.

-

-Mutta tunti päivällisen jälkeen hän soitti palvelijaa ja kysyi

-harmistuneena, eikö ruoka vielä ollut valmista. Hän oli unohtanut jo

-syöneensä.

-

-Iltapuoleen hän ei voinut istua ylhäällä, niin heikoksi hän tunsi

-itsensä. Heti kun hän istuutui, hän nukahti. Mutta kun hän riisuutui

-ja paneutui levolle, haihtui uni taas hänen silmistään.

-

-"Oi, kuinka kylmä tämä vuode on!"

-

-Kaikki täällä kotona on niin kylmää! Jokainen huonekalu, valokuvat

-seinillä, vieläpä vanhat kattomaalauksetkin näyttävät huutavan

-hänelle: "Miksi olet tullut tänne? Tänne sinä et kuulu! Ei tämä ole

-sinun kotisi! Sinä olet vieras täällä!"

-

-Oi, kuinka kylmä tämä vuode on! Palvelija, joka tuli kutsumaan häntä

-illalliselle, tapasi hänet jo vuoteessa.

-

-Tämän sanoman saadessaan tuli Timeakin katsomaan, oliko hän sairas.

-

-"En ole", vastasi Mikael. "Olen vain lopen uupunut matkasta."

-

-"Tuotanko lääkärin?"

-

-"Älä millään muotoa. En ole ensinkään sairas."

-

-Timea toivotti hänelle hyvää yötä ja poistui koetettuaan hänen

-otsaansa kädellään.

-

-Mutta Timar ei voinut nukkua. Hän kuuli joka kolinan talossa. Hän

-kuuli, kuinka kaikki puhuivat kuiskaten, jotta eivät herättäisi

-häntä, kuinka he hiipivät varpaisillaan kulkiessaan hänen ovensa

-ohitse.

-

-Mutta hän mietiskeli, minne ihminen voisi paeta itseään. -- Untenko

-maailmaan? -- Sinne juuri, kunpa tie vain löytyisi yhtä helposti

-kuin kuoleman maailmaan. Mutta väkivalloin ei unten maailmaan voi

-tunkeutua.

-

-Opiuminko avulla? Se olisi hyvä keino. Unen itsemurha.

-

-Näitä miettien hän huomasi huoneen vähitellen alkavan pimetä. Öiset

-varjot kietoivat esineet tiheään huntuunsa, yö kävi yhä synkemmäksi.

-Vihdoin hänet ympäröi pimeys, joka oli paksun sumun tai maanalaisten

-syvyyksien yön kaltainen, sokeain yön. Sellaisen pimeyden "näkee"

-ihminen vain unissa.

-

-Mikael tietää nyt nukkuvansa, ja se sokeus, joka hänen silmilleen

-painuu, on unen sokeutta. Onpa hän aivan tietoinen siitä, että

-hän nukkuu. Hän makaa vuoteessaan Komornissa; -- vuoteen vieressä

-on pöytä ja tällä pöydällä vanhanaikuinen pronssilamppu, jossa

-on kiinalaisesta, maalatusta porsliinista tehty varjostin. Hänen

-vuoteensa yläpuolella riippuu suuri soipa seinäkello; silkkiverhot

-ulottuvat lattialle asti. Suuressa, vanhanaikuisessa vuoteessa

-on sivuosa, joka voidaan vetää uudeksi vuoteeksi. Se on oikea

-mestariteos. Sellaisia vuoteita tapaa vielä vanhemmissa taloissa.

-Koko perhe voisi mukavasti viettää yönsä siinä.

-

-Timar tietää myös, ettei hän ole sulkenut huoneensa ovea. Kuka

-tahansa voi tulla sisälle. Mitä, jos joku tulisi murhaamaan hänet? Ja

-mikä erotus olisi silloin unen ja kuoleman välillä?

-

-Sitä hän tahtoi tietää unissaan.

-

-Vihdoin hän näki sellaista unta, että ovi avautui hiljaa ja joku

-astui sisään; ne olivat naisen askeleet.

-

-Vuodeverhot kahisivat hiljaa, joku kumartuu hänen ylitseen.

-Naisenkasvot.

-

-"Sinäkö se olet, Noëmi?" ajattelee Mikael itsekseen unissaan ja

-kauhistuu. "Kuinka sinä olet tullut tänne? -- Jos joku näkee sinut!"

-

-On pimeä. Hän ei voi nähdä mitään, mutta hän kuulee, kuinka joku

-istuutuu hänen vuoteensa reunalle ja kuuntelee hänen hengitystään.

-

-Täten oli Noëmi pitkät yöt istunut saaren pienessä mökissä.

-

-"Sinä tulit siis jälessäni, Noëmi, hoitamaan minua? Siinä teit

-kiltisti. Mutta mene takaisin, kun tulee aamu. Valoisalla päivällä et

-saa olla täällä."

-

-Suuri seinäkello lyö; syvät kellonlyönnit ilmaisevat myöhäistä yön

-tuntia. Vuoteen reunalla istuja nousee ylös ehkäisemään heiluria,

-jotta ei soitto herättäisi nukkujaa. Hänen täytyy silloin kumartua

-vuoteen yli, niin että Mikael voi kuulla hänen sydämensä lyönnit.

-

-"Kuinka hitaasti sinun sydämesi nyt lyö!" hän sanoo unissaan.

-

-Senjälkeen hänestä tuntuu kuin käsi etsisi kemiallisia tulitikkuja

-yöpöydältä.

-

-"Et kait aikone sytyttää valkeata? Sehän olisi hyvin varomatonta.

-Joku voisi käytävästä nähdä sisään ikkunasta ja huomaisi sinut

-täällä."

-

-Sytyttävä platinalaatta alkoi hehkua ja yölamppu sytytettiin. Sen

-teki eräs nainen. Timar ei nähnyt hänen kasvojaan, mutta se oli

-varmasti Noëmi. Kuka muu valvoisi hänen vuoteensa vieressä?

-

-Nainen vetää varjostimen varovasti lampunvalon eteen, ettei se

-loistaisi sairaan kasvoihin.

-

-"Oi, Noëmi, aiotko sinä taas valvoa koko yön? Milloin sinä sitten

-nukut?"

-

-Ikäänkuin vastatakseen tähän kysymykseen lankee nainen polvilleen ja

-vetää vuoteen sivuosan ulos.

-

-Mikaelin rinnan täyttää samalla kertaa kauhu ja ilo.

-

-"Sinä tahdotkin nukkua vierelläni? Oi, kuinka minä rakastan sinua! Oi

-kuinka vapisen tähtesi!"

-

-Ja niin valmistaa nainen vuoteen itselleen ja paneutuu levolle.

-

-Nukkujan povessa taistelevat vielä ilo ja pelko.

-

-Hän tahtoisi kumartua hänen puoleensa, syleillä ja suudella häntä

-ja toiselta puolen hän tahtoisi huutaa hänelle: "Mene, riennä pois!

-Sinut voidaan nähdä täällä." Mutta hän ei voi liikuttaa jäseniään

-eikä kieltään. Ne ovat kuin lyijystä.

-

-Ja sitten nukahti nainenkin.

-

-Ja Timarin unet kuljettivat häntä yhä kauemmas. Ne veivät häntä

-menneisyyden läpi ja tulevaisuuden kautta näkymättömyyden

-valtakuntaan. Ja yhä uudelleen ne palasivat tuohon nukkuvaan naiseen.

-

-Toisinaan hän uneksi heräävänsä ja näkevänsä haamun yhä vierellään...

-

-Yht'äkkiä alkoi hämärtää ja aurinko paistoi akkunasta sisään. Se

-loisti niin ihmeellisesti, ettei se milloinkaan ollut niin loistanut.

-

-"Herää jo! Herää jo!" kuiskasi Timar unessa, "mene toki kotiin jo!

-Sinua ei päivänvalo saa tavata täältä. Jätä minut nyt jo!"

-

-Hän taisteli unensa kanssa.

-

-"Mutta ethän sinä ole täällä. Kaikkihan on vain unta."

-

-Ja näin sanoen hän pakottaa itsensä hereille ja katkoo unen kahleet,

-ja herää vihdoinkin.

-

-Onkin itse asiassa jo aamu; auringonsäteet tunkeutuvat akkunaverhojen

-läpi. Lampunliekki lepattaa vielä maalatun porsliinivarjostimen

-takana ja vuoteessa makaa nukkuva nainen kasvot käsivartta vasten.

-

-"Noëmi!" huudahti Mikael.

-

-Nukkuva nainen heräsi huutoon ja katsahti ylös.

-

-Se oli Timea...

-

-"Tahdotteko jotakin?" hän kysyi, nopeasti nousten.

-

-Hän oli herännyt _ääneen_ eikä _nimeen_.

-

-Mikael oli vielä unensa pauloissa. Hän katseli ihmeissään merkillistä

-muutosta. Noëmi on muuttunut Timeaksi.

-

-"Timea..." hän änkötti unissaan.

-

-"Tässä minä olen", vastasi Timea laskien kätensä vuoteen laidalle.

-

-"Kuinka tämä on mahdollista?" huudahti Mikael vetäen peitteen

-leukaansa saakka ikäänkuin peläten niitä kasvoja, jotka kumartuivat

-hänen puoleensa.

-

-"Minä olin levoton tähtenne. Pelkäsin teille voivan käydä huonosti

-yöllä ja tahdoin olla luonanne täällä."

-

-Hänen äänessään, hänen katseessaan oli luonnollista, rehellistä

-hellyyttä, jota ei voi teeskennellä. Naisen vaisto on uskollisuus.

-

-Mikael tuli tajuihinsa. Hänen ensimmäinen tunteensa oli kauhua,

-seuraava itsesyytöstä.

-

-Hänen vaimoraukkansa makaa tässä hänen vuoteensa vieressä -- leskenä,

-vaikka miehensä vielä on elossa. Hänellä ei milloinkaan ole ollut

-yhteisiä iloja miehensä kanssa, mutta nyt, kun tämä kärsii, tulee hän

-jakamaan kärsimykset.

-

-Mutta nyt seurasi taas ikuinen valhe. Tätä hellyyttä ei saa ottaa

-vastaan, se täytyy torjua.

-

-Mikael teeskenteli levollisuutta:

-

-"Pyydän, Timea, älkää tulko enää makuuhuoneeseeni. Minä olen potenut

-vaikeata tautia. Matkalla sairastuin itämaiseen ruttoon. Pelkään

-henkenne puolesta, jos tulette lähelleni. Pyydän teitä, pysykää

-loitolla minusta. Tahdon olla yksin -- päivät ja yöt. Nyt ei minulta

-enää puutu mitään, mutta luulen täytyväni välttää kaikkia, jotka

-pitävät minusta. Siksi pyydän teitä mitä hartaimmin, älkää tehkö sitä

-enää, älkää millään muotoa!"

-

-Timea huokasi syvään, loi silmänsä alas ja lähti huoneesta.

-

-Hän ei edes ollut riisuutunut, vaan paneutunut pukeutuneena levolle

-miehensä jalkojen juureen.

-

-Kun hän oli poistunut nousi Mikaelkin ylös ja pukeutui. Hän oli aivan

-sekaisin. Kuta kauemmin hän jatkoi tätä kaksoiselämää sitä syvemmin

-hän tunsi kaksinkertaisten velvollisuuksiensa välisen ristiriidan,

-niiden velvollisuuksien, jotka hän oli ottanut päälleen, Hän on

-yht'aikaa ottanut vastuulleen kahden jalon, uhrautuvaisen olennon

-kohtalon. Hän on tehnyt molemmat onnettomiksi ja on itse vielä

-onnettomampi. Mistä hän voi etsiä pelastusta?

-

-Jos edes toinen heistä olisi jokapäiväinen olento, jota hän voisi

-vihata, halveksia tai tyydyttää rahoilla. Mutta toinen on yhtä jalo,

-yhtä ylevä kuin toinenkin, ja kummankin kohtalo on niin raskas syytös

-sen aiheuttajaa vastaan, ettei ole mitään anteeksiantoa.

-

-Kuinka hän voisi sanoa Timealle, mikä tämä Noëmi on ja kuinka

-Noëmille, mikä Timea on?

-

-Entä jos hän jakaisi omaisuutensa molempien kesken? Tahi jos hän

-antaisi toiselle omaisuutensa, loiselle sydämensä?

-

-Mutta toinen ehdotus on yhtä mahdoton kuin toinenkin.

-

-Sillä ei kumpikaan ole ollut hänelle uskoton, hänellä ei ole oikeutta

-hyljätä kumpaakaan. Molemmat ovat niin jaloja ja puhtaita.

-

-Oleskelu kotona pahensi Mikaelin tilaa. Hän ei poistunut huoneustaan

-koko päivänä, ei jutellut kenenkään kanssa ja istui myöhäiseen yöhön

-saakka samassa paikassa tekemättä mitään. Ei voitu saada selville,

-mikä häntä vaivasi. Jos joku kysyi, miksi hän oli niin surullinen,

-niin hän vastasi sen johtuvan jälkitautina itämaisesta rutosta.

-

-Vihdoin turvautui Timea lääkäreihin. Tuloksena neuvotteluista oli,

-että Mikaelin oli lähdettävä merenrannalle kylpemään saadakseen

-vedestä takaisin sen, mitä maa oli häneltä riistänyt.

-

-Tähän neuvoon hän vastasi: "Minä en tahdo nähdä ketään ihmistä."

-

-Silloin häntä neuvottiin valitsemaan kylmävesiparantola, missä

-varsinainen kylpyaika jo olisi ohitse. Schmecks, Flöpatak tai

-Balaton-Füred. Siellä hän saisi olla kyllin yksin. Kylmä vesi olisi

-pääasia.

-

-Nyt hän muisti eräässä Plattenjärven rannalla olevassa laaksossa

-omistavansa pienen huvilinnan, jonka hän oli ostanut muutama vuosi

-sitten, vuokratessaan Balaton'in kalastusoikeuden. Hän oli sen

-jälkeen käynyt siellä pari kolme kertaa. Siellä hän viettäisi syksyä.

-

-Lääkärit hyväksyivät hänen valintansa. Zala- ja Vessprimrannikko ovat

-todellisen paratiisin kaltaisia. Neljäntoista kilometrin pituisessa

-keskeymättömässä puutarhaketjussa lepää toinen hymyilevä maisema

-toisensa vieressä, siellä, täällä maalaisaateliston linnat. Komea

-järvi on meri pienoiskoossa, täynnä kauneutta ja romantiikkaa. Täällä

-puhaltaa Italian tuuli. Kansa on hyvänluontoista ja sydämellistä,

-kivennäislähteet ovat terveyttä antavia. Siellä on synkkämieliselle

-paras lepopaikka syksyksi löytyvä. Lukuunottamatta muutamia hektisiä

-professoreja ja vatsakatarria sairastavia pappeja, ei Füredissä

-ole ketään muita vieraita häiritsemässä synkkämielistä, joka

-kaipaa yksinäisyyttä. Sensijaan on hänen ympärillään ihana luonto.

-Plattenjärven rannalla on syksy kuin uusi kevät.

-

-Lääkärit lähettivät siis Mikaelin Plattenjärven rannalle.

-

-Mutta yhtä asiaa he eivät tietäneet. He olivat vain unohtaneet

-ottaa selvää siitä, että nimittäin kesän lopussa raesateet olivat

-hävittäneet koko seudun Plattenjärven rannalla.

-

-Mutta nyt ei voi olla mitään surullisempaa näkyä kuin tuollainen

-raesateiden hävittämä seutu.

-

-Viinitarhat, jotka tavallisesti korjuuaikana kajahtelevat iloisista

-äänistä, seisoivat nyt hylättyinä; uudelleen esiin pistävät

-viiniköynnökset ovat peittyneet erään piikkisen, punaruskean

-rikkaruohon alle, joka levittää pahaa hajua suljettuihin

-puristimoihin. Hedelmäpuiden toinen lehdikkö on kuparinvihreä tai

-ruosteenpunainen. Se ottaa jäähyväisiä tulevaan kevääseen asti.

-Viljapelloille on äsken-niitetyn oljen jälkeen noussut nyhtämätöntä

-rikkaruohoa. Kultaisten tähkäpäiden sijalla kasvaa ohdakkeita,

-takiaisia ja punakoisoja, eikä kukaan tule niitä niittämään. Kaikki

-on hiljaista ja synkkää. Tiet ovat ruohottuneet, sillä kukaan ei astu

-niitä.

-

-Tällaiseen aikaa tuli Mikael linnaansa Balaton'iin.

-

-Tämä linna oli vanha rakennus. Joku ylhäinen herrasväki oli

-rakennuttanut sen, koska he olivat pitäneet näköalasta ja heillä

-oli kylliksi rahaa tämän ylellisyyden hankkimiseen. Se oli

-yksikerroksinen massiivin muurin rakennettu, jossa kuisti antoi

-järvelle, suurista viikunapuista, ja muutoin täynnä pyhimyksen kuvia.

-

-Ensimmäisen omistajan perilliset olivat polkuhinnasta myyneet aution

-linnan, jota vain sellainen henkilö voi pitää arvossa, jolla oli

-sattumalta päähänpistoja.

-

-Neljännestunnin matkan päässä on vasta ihmisasuntoja. Ja nekin

-nykyään asumattomia. Puristimot ja kellarit eivät ole auki tänä

-vuonna, sillä ei saada mitään satoa. Füredissä näkyy kaikkialla

-uutimia suurien rakennuksien akkunoiden edessä ja viimeinenkin

-kylpyvieras on jo lähtenyt. Höyrylaivatkaan eivät enää kulje.

-Happikaivon juomasali on tyhjä ja kävelytiellä rapisevat putoilleet

-plataaninlehdet kulkijan jalkojen alla. Ei kenkään vaivaudu niitä

-lakaisemaan.

-

-Ei ainoatakaan ihmistä, ei edes haikaraa näy seudulla. Vain

-majesteettinen Balaton vyöryy salaperäisesti heitellessään aaltojaan,

-eikä edes kenkään tiedä, miksi se on vihoissaan.

-

-Ja keskellä Plattenjärveä kohoo alaston kallio ja sen huipulla

-on kaksi-torninen luostari, jossa asuu seitsemän munkkia --

-ruhtinaallisten ruumiiden krypta ylhäältä alas asti.

-

-Tällaiseen paikkaan Mikael tuli.

-

-Hän oli tuonut mukanaan vain yhden palvelijan ja tämänkin hän lähetti

-muutaman päivän perästä takaisin sanoen viinitarhurin, joka vartioi

-taloa, riittävän häntä palvelemaan. Mutta tämä oli jo vanha mies ja

-sitäpaitsi kuuro.

-

-Läheisessä kylpylässä oli sentään vielä jonkunverran eloa. Ainoan

-suuren hotellin omistaja perheineen asui siellä sekä sitäpaitsi

-muutamien herrasväkien palvelijat, jotka olivat paikkakunnalla koko

-vuoden läpeensä, ja kappelissa soitettiin joka aamu messuun. Mutta

-tapahtuipa eräänä päivänä, että hotellinisäntä piti vieraspidot

-viettääkseen tyttärensä nimipäiviä ja paistinpannun rasva syttyi

-tuleen ja liekki lensi savupiippuun Hotelli paloi poroksi ja sen kera

-kylpyläkin, palvelusväen asunnot ja kappeli. Tähän tilaan jäi kaikki

-aina kevääseen saakka. Asukkaat hylkäsivät mustat rauniot.

-

-Nyt ei enää kuulunut ainoatakaan ihmisääntä koko laaksossa, ei edes

-kellojen soittoa, ainoastaan suuren järven kohinaa.

-

-Timar istui päivät pitkät kuuntelemassa järven henkikieltä.

-

-Välistä se alkaa kohista, ilman että ainoakaan tuulenhenki

-puhaltaa. Silloin sen väri muuttuu, niin kauas kuin silmä kantaa,

-smaragdinvihreäksi, ja tumman vedenpinnan yli ei kulje ainoatakaan

-purjevenettä, ei laivaa eikä alusta. On kuin oltaisiin Kuolleella

-Merellä.

-

-Järvellä on ihmeellinen, kaksinkertainen voima: se karaisee ruumista

-ja synkentää sielua. Rinta laajenee, ruokahalu lisääntyy suuresti,

-mutta mieleen hiipii haaveellinen, surumielinen mieliala ja uneksii

-olevansa satumaailmassa.

-

-Sievät vuoriryhmät ovat vielä keskiajan sankarikauden

-linnanraunioiden kruunaamia. Szigliget-Csobancz'in linnanpihalla

-viheriöi vielä salvia ja lavendeli, joita kuolleiden sukujen esiäidit

-ovat istuttaneet sinne. Mutta muurit rappeutuvat yhä vuosi vuodelta.

-Siellä täällä uhmaa vielä yksi ja toinen korkea torniseinä kuin

-ihmeeksi myrskyä. Ja sellaisetkin paikat, joissa vielä asuu eläviä

-olentoja, joutuvat yhä enemmän ja enemmän hävitykselle alttiiksi.

-Vieläpä Tihanynkin vuorenselkä sortuu lakkaamatta itäpuolelle. Vanha

-kansa muistaa vielä, kuinka luostarin ympäri ajettiin vaunuilla;

-sittemmin johti vain jalkapolku muurien ympäri; nyt se on jo syvän

-kuilun äärimmäisellä reunalla, ja kuningas Andreaksen lujasta

-rakennuksesta vierii kivi toisensa jälkeen alas syvyyteen. Ylhäällä

-vuorella oli ennen kaksi pientä järveä; ne ovat nyt kuivuneet. Tien

-varrella seisoo hylätty, luhistuva kirkko, ja siellä, missä ennen

-oli kylä, on nyt laidunmaita. Mutta suuri järvi maksaa pudonneet

-kivet vedenpaisumuksen edellisillä kivettymillä ja simpukoilla, jotka

-muistuttavat vuohensorkkia. Näitä se viskelee ylös rannalle. Ja

-kaikki mitä se kätkee syliinsä, on niin vierasta, niin perin pohjin

-toisenlaista kuin muissa sisäjärvissä, että se näyttää todella olevan

-meren jättämä tytär, meren, joka kerran on vallinnut täällä, ja kuin

-se olisi säilyttänyt muistot kauan sitte kadonneesta äidistään.

-Vallitsevana värinä järvessä elävissä kaloissa, etanoissa, käärmeissä

-ja sammakoissa on valkoinen; muissa vesissä ei tapaa valkoisia.

-Järven lieju on täynnä levää, joka koskettaessa sitä kutkuttaa ja

-parantaa. Kylvyistä nousee ihon pinnalle rakkoja, mutta kaikki vesi

-on juotavaa ja makeaa siitä huolimatta. Minä tunnen monta ihmistä

-jotka ovat aivan rakastuneita Plattenjärveen.

-

-Timarkin oli rakastunut.

-

-Tuntikausia hän uiskenteli keinuvilla aalloilla; puolen päivää hän

-vaelteli rannalla ja saattoi tuskin iltahetkellä erota sieltä.

-

-Hän ei etsinyt metsästyksestä eikä kalastuksesta huvitusta. Kerran

-hän otti pyssynsä mukanaan ja unohti sen jonkun puun oksalle, toisen

-kerran veti kala sekä koukun että ongen mukanaan.

-

-Hän ei voinut kiinnittää huomiotaan mihinkään läheiseen. Silmät ja

-sielu liitelivät kaukana.

-

-Syksy läheni loppuaan; vesi viileni huomattavasti pitkien öiden

-aikana ja hänen oli lyhennettävä kylpyaikaa. Mutta pitkillä öilläkin

-oli omituinen, haaveellinen viehätyksensä: tähtikirkas taivas,

-tähdenlennot ja kuu.

-

-Timar oli tuonut muassaan voimakkaan teleskopin, jonka avulla hän

-yökaudet tarkasteli taivaan ihmeitä, taivaankappaleita, joita

-ympäröivät kuut ja renkaat, joissa talvisaikaan näkyy valkeita

-pilkkuja, jotavastoin kesä ympäröi ne punertavalla loistolla. Ja

-sitten tämä taivaan suuri ihme, kuu, joka putken läpi katsottuna

-näyttää loistavalta laavankappaleelta läpinäkyvine vuorenhuippuineen,

-syvine vuoriseppeleineen, loistavine laaksoineen ja tummine

-varjoineen. Se on kokonainen maailma, missä ei ole mitään.

-

-Ei mitään muuta kuin niiden sielut, jotka väkivaltaisesti ovat

-ottaneet itsensä hengiltä vapautuakseen kaikista vaivoista.

-

-Heidät on nyt lähetetty tänne, tähän olemattomuuteen.

-

-Siellä ei ole mitään heitä häiritsemässä. He eivät tunne mitään, ei

-mikään tuota heille tuskaa eikä iloa, voittoa eikä tappiota. Siellä

-ei ole ilmaa eikä vettä, ei ääntä eikä värejä, siellä ei tunnu

-tuulia eikä myrskyjä; ei kukkia eikä eläviä olentoja, ei sotaa, ei

-suuteloja, ei sydämensykintää, ei syntymää eikä kuolemaa: siellä on

-vain tämä "olemattomuus" ja kenties -- muistot?

-

-Olisi hirveämpää kuin helvetissä elää siellä, kuussa, olemattomuuden

-valtakunnassa, sieluna ilman ruumista ja muistella maata, jossa on

-vihreää ruohoa ja punaista verta, jossa ilma kajahtelee ukkosen

-jylinää, jossa kuuluu rakastavien suudelmia, jossa vallitsee elämä ja

-kuolema.

-

-Mitä Noëmi sanoisikaan?

-

-Ja kuitenkin kuiskaa joku lakkaamatta Mikaelin korvaan, että hänen

-täytyy lähteä niiden luo, jotka ovat karkoitetut olemattomuuden

-valtakuntaan.

-

-Muuta keinoa ei ole hänen päästäkseen pakoon siitä onnettomasta

-elämästä, jota hän viettää.

-

-Hän on itse syypää onnettomuuteensa.

-

-Siihen, että hänen on pakko viettää kaksoiselämää kahden naisen kera,

-joista hän ei voi hylätä kumpaakaan!

-

-Vasta nyt, kun molemmat olivat kaukana hänestä, vasta nyt, kun hän

-oli aivan yksin, hän tunsi asemansa koko kauheuden.

-

-Eikö hän jumaloi Timeaa?

-

-Eikö Noëmi ole koko hänen elämänsä?

-

-Toisen kanssa hän kärsii, toisen kanssa hän iloitsee.

-

-Toinen on todellinen pyhimys, toinen todellinen nainen.

-

-Hän kävi lävitse koko elämänsä. Missä hän oli langennut?

-

-Siinäkö, että hän pidätti Timean aarteet itselleen?

-

-Siinäkö, että hän nai Timean?

-

-Vai siinäkö, että hän epätoivoissaan jätti hänet ja lähestyi

-haavotetuin sydämin Noëmia etsien onneaan hänen luotaan?

-

-Häneen ei sovi ensimmäinen nuhde.

-

-Timea hallitsee koko sitä omaisuutta, jonka hän on pelastanut Tonavan

-pohjalta.

-

-Toiseenkin syytökseen on olemassa anteeksianto. Hän oli nainut

-Timean rakkaudesta ja Timea oli vapaaehtoisesti suostunut hänen

-omakseen. Timea oli vastaanottanut hänen naimatarjouksensa lämpimällä

-kädenpuristuksella. Hän oli esiintynyt Timean edessä kuin mies,

-joka on naisen arvoinen. Voiko hän aavistaa sitä, että Timea jo oli

-rakastunut niin kiihkeästi, ettei hänen sydämensä tahtonut tietää

-mistään muusta?

-

-Mutta kolmanteen syytökseen hän ei keksinyt mitään vastausta.

-

-Kun sinä kuulit, ettei vaimosi rakastanut sinua, syystä että kolmas

-oli sinun ja hänen sydämensä välillä, ei sinun olisi pitänyt

-raukkamaisesti lähteä pois, vaan sinun olisi pitänyt mennä sen

-kolmannen luo ja sanoa hänelle: "Ystävä, nuoruuden toverini;

-toiselle meistä ei ole kyllin tilaa maailmassa. Minä rakastan sinua,

-minä syleilen sinua, mutta tule nyt kanssani jollekin kauniille

-yksinäiselle saarelle ja ampukaamme siellä toinen toisiamme, kunnes

-jompikumpi meistä jää paikalle."

-

-Niin sinun olisi pitänyt menetellä.

-

-Silloin olisi vaimosikin nähnyt sinussa miehen.

-

-Vaimosi näki tuossa toisessa ihanteensa senvuoksi, että hän

-ammattinsa perusteella esiintyi hänelle rohkeana ja uljaana

-sankarina, jotavastoin sinä et ole esiintynyt sillä tavoin. Terävä

-sapeli kädessäsi sinä olisit voittanut hänet paremmin kuin timantein

-ja helmin. Nainen tahtoo tulla valloitetuksi eikä pidä siitä, että

-hänen rakkauttaan kerjätään.

-

-Ja sitten olisi sinun ollut tehtävä itsesi tämän rakkauden

-arvoiseksi, taisteltava tahi, jos niin olisi pitänyt käydä, pakottaa

-se itsellesi.

-

-Vaikka sinun olisi täytynyt näytellä tyrannin osaa, olla sen naisen

-sulttaani, jonka olit ostanut orjattareksesi, vaikka sinun olisi

-ollut pakko ruoskia häntä, kunnes hän ryömi ristille, niin sinä

-olisit kuitenkin ollut hänen herransa, olisit omistanut hänet, hän

-olisi ollut omasi; -- mutta nyt hänestä on tullut aave, joka käy

-ympärilläsi syyttääkseen sinua.

-

-Eikä sinulla ole rohkeutta luopua hänestä!

-

-Jos edes olisit kyllin rohkea sanoaksesi hänelle suoraan: "Timea,

-minä olen teidän paha henkenne, purkakaamme liittomme!"

-

-Mutta sinä pelkäät yhtä seikkaa.

-

-Pelkäät Timean vastaavan sinulle:

-

-"Minä en tahdo erota teistä! -- Minä en kärsi. -- Minä olen vannonut

-pysyväni uskollisena teille. -- Minä en riko valaani!"

-

-Syysyöt tulivat yhä pidemmiksi, päivät lyhyemmiksi ja vähitellen kävi

-vesi järvessä yhä kylmemmäksi.

-

-Mutta juuri senvuoksi hän kylpi siinä niin mielellään. Hänen

-ruumiinsa oli saanut entisen joustavuutensa, hermot ja lihakset

-olivat karaistuneet; mutta hänen sielunsairautensa oli juuri nyt

-pahimmillaan.

-

-Synkkämielisen ihmisen luulotaudin voi vielä parantaa. Ruumiin

-sairauden mukana häviää sielunkin tauti. Mutta kun terve, voimakas

-mies vaipuu synkkämielisyyteen, silloin on kyseessä toivoton sairaus.

-

-Luulotautinen pukeutuu lämpimään nuttuun, kääriytyy kiireestä

-kantapäähän paksuihin pukimiin, liimaa ikkunat papereilla tuulta

-vastaan, nauttii ravintonsa nauloittain ja valitsee sen lääkärin

-määräysten mukaan; hän vetää lääkäriäkin nenästä, käyttää puoskarien

-salaisia lääkkeitä ja tutkii lääketieteellisiä teoksia; hän

-lämmityttää huoneensa lämpömittarin mukaan ja laskee valtimonsa

-lyönnit kellon mukaan, hän pelkää kuolemaa. -- Synkkämielinen taasen

-paljastaa rintansa myrskylle ja kulkee paljain päin; hän ei tahdo

-pidentää elämäänsä.

-

-Yöt olivat aina valoisat, ja sellaisina kirkkaina syysöinä on taivas

-tähtiä täynnä. Timar istuu aamuun asti avoimen akkunan ääressä

-tarkastellen äärettömän avaruuden loistavia pisteitä, toista toisensa

-jälkeen. Heti kun kuu oli laskeutunut, istuutui hän teleskopin

-ääreen. Kuu oli hänelle vastenmielinen kuten seutu, joka on meille

-niin tuttu, että olemme siihen kyllästyneet ja jonka kaikki asukkaat

-ovat suututtaneet meitä. Samoin kuin valtiopäivämies vihaa sitä

-vaalipiiriä, missä hän ehdokkaana ollen ei kuitenkaan ole tullut

-valituksi, mutta missä hänen on siitä huolimatta asuttava.

-

-Näitä havaintoja tehdessään tähtikirkkaalla taivaalla oli

-hänellä onni sattumalta olla todistajana eräälle ilmiölle, joka

-tähtientutkijain muistiinpanoissa on merkitty ainoaksi laatuaan.

-

-Eräs pyrstötähti joka palaa vain pitkien väliaikojen perästä,

-näyttäytyi taivaalla.

-

-Timar sanoi itselleen: "Se on minun tähteni. Se on yhtä

-rikkinäinen kuin minun sieluni; sen tuleminen ja meneminen on yhtä

-tarkoituksetonta kuin minun, kaikki sen loistavat ominaisuudet ovat

-yhtä turhaa loistoa kuin minun."

-

-Ja nyt seurasi hän yön toisensa perään ihmeellisen ilmiön vaiheita.

-

-Samalla suunnalla kuin tämä pyrstötähti liikkui Jupiterkin neljine

-kuineen; niiden ratojen oli pakko leikata toisiaan.

-

-Heti kun pyrstötähti tuli suuren Jupiterin läheisyyteen alkoi sen

-loistava pyrstö haljeta. Jupiterin sentripedaalivoima alkoi tehdä

-vaikutuksensa tuntuvaksi. Suuri tähti uskalsi tehdä yrityksen riistää

-sumutähden pois valtiattareltaan, auringolta.

-

-Ja tämä tapahtui maanasujainten silmien nähden.

-

-Seuraavana yönä oli pyrstötähden valopyrstö jakautunut selvästi

-kahtia.

-

-Sitten lähestyi nopeasti suurin Jupiterin neljästä kuusta, se, joka

-on kauimpana Jupiterista.

-

-"Kuinka nyt on käyvä tähdelleni?" kysyi Timar. Kolmantena yönä alkoi

-kirkas tähti, joka muodosti pyrstötähden pään, tummua ja särkyä.

-Jupiterin kuu oli silloin sitä lähinnä.

-

-Neljäntenä yönä oli pyrstötähti haljennut. Nyt näkyi kaksi päätä,

-kullakin oma loistava pyrstönsä, ja molemmat aavetähdet alkoivat nyt

-lentonsa ilman päämäärää avaruuden lävitse kahdessa eri parabelissa,

-jotka muodostivat terävän kulman. "Niinmuodoin tapahtuu 'tällaista'

-siis taivaallakin?"

-

-Timar seurasi tätä ihmeellistä ilmiötä teleskoopista, siksi kunnes se

-häipyi erottamattomaan etäisyyteen.

-

-Ilmiö teki hänen sieluunsa mitä syvimmän vaikutuksen.

-

-Nyt hän oli selvillä asioistaan maailman kanssa.

-

-On olemassa satoja itsemurhan syitä, mutta itsepintaisimmat

-ja voittamattomimmat ovat ne, jotka johtuvat pitkäaikaisista

-luonnonvaarinotoista. Pidä tarkasti silmällä henkilöä, joka ilman

-tieteellisiä tarkoituksia tekee huomioita taivaalla ja pyrkii

-tutkimaan luonnon salaisuuksia! Kätke häneltä terävä veitsi ja

-pistooli ja tutki tarkoin, onko hänellä myrkkyä.

-

-Niin, Timar oli päättänyt ottaa itsensä hengiltä.

-

-Voimakkaille luonteille ei tämä ajatus tule yht'äkkiä, vaan se kypsyy

-vähitellen. He valmistautuvat vuosikausia siihen ja valmistavat

-huolellisesti sen toimeenpanemista.

-

-Timarissa oli ajatus jo kypsynyt ja hän siirtyi nyt

-järjestelmällisesti sen toimeenpanemiseen.

-

-Kylmän vuodenajan tullessa hän lähti Plattenjärveltä ja palasi

-Komorniin.

-

-Kaikki, joita hän tapasi, lausuivat ilonsa siitä, että hän oli

-voimistunut niin huomattavasti ja oli niin reippaan näköinen. Ja

-Timar osottautui olevansa mitä parhaalla tuulella.

-

-Mutta Timean silmiltä ei jäänyt huomaamatta, että hänen sisällään

-liikkui jotakin, ja hän kysyi huolestuneena: "Mikä teitä vaivaa,

-puolisoni?"

-

-Hänen vaikean sairautensa jälkeen oli vaimo sangen hellä häntä

-kohtaan. Tämä hellyys ajoi häntä vain yhä lähemmäs hiotun teräksen

-kärkeä kohti.

-

-Jokainen itsemurha on hulluutta ja kaikki hulluus ilmaisee itsensä.

-Monet tietävät olevansa hulluja, itsemurhaaja tietää sen jotensakin

-hyvin. Hän tahtoo kätkeä salaisuutensa, ettei kukaan pääsisi sen

-perille, ja juuri siten hän ilmaisee itsensä. Hän tahtoo puhua

-oikein järkevästi, ettei kukaan huomaisi häntä hulluksi, mutta

-kaikki nämä viisaat sanat tulevat sanotuiksi sopimattomaan aikaan

-ja sopimattomassa paikassa, joten ne herättävät epäluuloja. Hän

-on tavattoman hyvällä tuulella, luonnottoman iloinen ja leikkisä;

-mutta hänen iloisuutensa on miltei levottomuutta herättävää, niin

-luonnotonta, että se, joka näkee ja kuulee sen, sanoo väristen

-itselleen: "Tämä ennustaa onnettomuutta."

-

-Timar järjesti asiansa siten, että "se" ei tapahtuisi kotona.

-

-Hän teki testamenttinsa.

-

-Hän jätti koko omaisuutensa Timealle ja köyhille, ja siinä hän

-menetteli niin varovasti, että sääsi erityisen legaatin, josta

-Timea, siinä tapauksessa, että meni uusiin naimisiin, sekä hänen

-jälkeläisensä, jos tulisivat köyhiksi, saisivat nostaa satatuhatta

-guldenia.

-

-Muutoin oli hänen suunnitelmansa seuraava:

-

-Heti kun vuodenaika antaisi myöten, matkustaisi hän pois -- omien

-sanojensa mukaan Egyptiin, mutta itse asiassa Vapaalle Saarelle.

-Siellä hän tahtoo kuolla. Jos hän voisi saada Noëmin seuraamaan

-itseään, niin he menisivät yhdessä kuolemaan.

-

-Oi, Noëmi kyllä suostuisi. Mitä hän tekisi maailmassa ilman Mikaelia!

-

-Minkä arvoinen olisi maailma silloin hänelle, sellaiselle kuin hän on?

-

-He nukkuvat molemmat siellä kaukana Dodin vierellä.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Talven Timar vietti osaksi Komornissa, osaksi Raabissa tai Wienissä.

-Kaikkialla tuntui elämä hänestä taakalta.

-

-Synkkämielisyyteen vaipuneen suurin onnettomuus on se, että hän

-luulee lukevansa salaiset ajatuksensa kaikkien kasvoilla. Kaikkien

-tuttaviensa ilmeistä ja sanoista hän huomaa heidän aavistavan hänessä

-tapahtuneen muutoksen, hän huomaa heidän kuiskailevan hänen selkänsä

-takana ja salavihkaa iskevän silmää toisilleen hänen lähestyessään,

-hän huomaa naisten pelkäävän häntä ja miesten koettavan näyttää

-levollisilta ja niin tapahtuu hänelle, että hän hajamielisyydessään

-sanoo asioita, jotka todistavat hänen sielunsa sekavuutta, juttelee

-hullunkurisia juttuja, joille ei kukaan hänen suureksi harmikseen

-naura. -- Heitä jo pelottaa nauraa.

-

-Eikä heillä kuitenkaan ole mitään syytä pelätä häntä. Ei hän vielä

-ole joutunut niin pitkälle, että nousisi pöydästä ja heittäisi

-pippuria vastapäätä istuvien silmiin, niinkuin häntä kyllä välistä

-haluttaisi tehdä. Kun Johan Fabula tulee hänen luokseen kirkkoraadin

-varajäsenenä ja alkaa pitää hänelle pitkiä puheita vakavista asioista

-seisten suorana kuin seipään niellyt, silloin tuntee Timar palavaa

-halua -- niin palavaa, että tuskin jaksaa vastustaa sitä -- panna

-molemmat kätensä herra varakonsulin olkapäille ja hypätä pukkia hänen

-päänsä yli.

-

-Timarin katseessa oli jotakin, joka synnytti jokaisessa sellaisen

-tunteen, kuin kaadettaisiin kuupallinen kylmää vettä hänen selkäänsä.

-

-Tämän katseen kohtasi Ataliakin.

-

-Usein heidän istuessaan vastapäätä perhepöydässä, seurasivat Timarin

-silmät hellittämättä Atalian kasvoja ja vartaloa.

-

-Tuollaisten mielisairaiden katseissa ilmenee palava himo naisen

-suloihin niin kaamealla tavalla.

-

-Ja Atalia oli tavaton kaunotar. Mikaelin silmät eivät voineet lakata

-katselemasta tätä kaunista lumivalkoista kaulaa, ja Atalia tunsi

-levottomuutta tämän mykän ihailun vuoksi, joka omistettiin hänen

-kauneudelleen.

-

-Mutta Mikael ajatteli: "Jospa vain kerrankin saisin teidät valtaani,

-sinä kaunis, lumivalkoinen kaula ja sinä, sametinpehmeä, ihana povi

--- silloin puristaisin teidät rautaiseen syleilyyni, niin että sielu

-teistä lähtisi." Tämä himo häntä ahdisti heti kun hän katseli Atalian

-ihanaa vartaloa.

-

-Vain Timea ei pelännyt häntä. Timea ei milloinkaan pelännyt ja mitäpä

-hänellä olisi ollutkaan pelättävää.

-

-Timar kyllästyi vihdoin odottamaan viipyvää kevättä. Miksi pitäisi

-sen, joka lepää turpeen alla, odottaa kukkien puhkeamista?

-

-Päivää ennen lähtöään hän antoi suuret päivälliset, joille hän oli

-kutsunut koko joukon ihmisiä, vieläpä sellaisiakin, joita hän sangen

-vähän tunsi. Koko talo oli täynnä vieraita.

-

-Ennen päivällisten alkua hän sanoi Johan Fabulalle;

-

-"Veljeni Kristuksessa, istukaa viereeni, ja kun niinä aamulla

-tulen juovuksiin ja hulluksi, pitäkää huoli siitä, että minut

-kannetaan matkavaunuun ja pannaan istuimelle maata. Käskekää sitten

-valjastamaan hevoset ja antakaa niiden juosta tiehensä vieden minut

-mukanaan."

-

-Tällä tavoin hän halusi tajuttomassa tilassa poistua kotoaan ja

-synnyinkaupungistaan.

-

-Kun sitten aamupuoleen yöstä kaikki vieraat olivat kierineet pöydän

-alle, yksi sinne ja toinen tänne, kuorsasi ystävämme Johan Fabulakin

-aivan rauhallisesti nojatuolissa pää taaksepäin nojaten. Timar yksin

-oli tajuissaan.

-

-Mielisairaaseen viini vaikuttaa samoin kuin Mitridates-kuninkaaseen

-myrkky. Se ei vaikuta ensinkään.

-

-Siten hänen täytyi itse etsiä vaunut ja huolehtia lähdöstään.

-

-Hänen aivoissaan kohisivat todellisuus ja unet, mielikuvitus ja

-humala, muisti ja harha-aistimus kaikki sekaisin.

-

-Hänestä tuntui kuin hän olisi seisonut vuoteen vieressä, missä

-valkokasvoinen, nukkuva pyhimys lepäsi, kuin olisi hän suudellut

-valkoisen patsaan huulia ja kuin patsas ei olisi edes herännyt tästä

-suudelmasta.

-

-Kenties kaikki olikin vain humalan luoma tai mielikuvituksen

-herättämä kuva.

-

-Sitten hän näki toisen ilmiön. Hänestä tuntui kuin kauniit

-mänaadikasvot, vallattomien kiharoiden ympäröiminä, olisivat

-katselleet oven takaa eräässä pitkässä, pimeässä käytävässä, jonka

-ohi hän kulki. Tytöllä oli säihkyvät silmät ja punaiset huulet,

-joiden välissä hohti kaksi helmiriviä, silloin kun hän, pitäen

-vahakynttilää hoipertelevan miehen edessä, kysyi tältä: "Minne te

-lähdette, herra?"

-

-Ja vastaukseksi tähän hän oli kuiskannut kiehtovan haltiattaren

-korvaan:

-

-"Minä lähden pois tehdäkseni Timean onnelliseksi..."

-

-Silloin olivat haltiattaren kasvot äkkiä vääntyneet Medusanpääksi ja

-kiharat muuttuneet käärmeiksi.

-

-Kenties oli tämäkin vain harha-aistimus.

-

-Timar heräsi vasta keskipäivällä vaunuissaan, kun ajuri vaihtoi

-hevosia. Hän oli jo kaukana Komornista.

-

-Hän ei ollut muuttanut päätöstään.

-

-Myöhään yöllä hän tuli alisen Tonavan varsille, missä salakuljettajan

-vene, jonka hän oli tilannut kalastajamökille, jo odotti häntä. Hän

-soudatti itsensä jo samana yönä saarelle.

-

-Eräs ajatus välähti hänen mielessään.

-

-Mitä! Jos Noëmi olisi kuollut?

-

-Miksi se olisi niin mahdotonta?

-

-Mikä taakka silloin kohoaisi hänen sielustaan! Kuinka kauheata

-muutoin olisi vietellä häntä ottamaan tuota kauheata askelta!

-

-Se, joka on saanut päähänpiston, vaatii kohtalolta kaikki olemaan

-niin kuin hän on kuvitellut.

-

-Valkokukkaisen ruusupensaan vieressä on nyt toinen, jossa keväällä

-on punaisia kukkia -- Noëmin haudalla. Ja pian tänne tulee kolmaskin

-keltainen ruusu, -- kultamiehen kukka.

-

-Näihin ajatuksiin vaipuneena hän nousi maihin saarelle.

-

-Oli vielä yö ja kuu paistoi.

-

-Pähkinäpuista rakennettu huone, joka oli jäänyt kesken, seisoi kuin

-krypta, ruohon peitossa; akkunoiden ja ovien edessä oli kaislamattoja

-lumen ja sateen suojaksi.

-

-Mikael kiirehti savimökin luo. Almira tuli häntä vastaan. Se ei

-haukkunut, vaan otti häntä takinliepeestä hampaillaan ja veti hänet

-akkunan luo.

-

-Kuu paistoi akkunasta ja Mikael katsahti pieneen huoneeseen, joka oli

-aivan valkoinen.

-

-Hän näki vain yhden vuoteen huoneessa, toinen oli poissa. Vuoteessa

-nukkui Terese.

-

-Asia on kuten hän oli arvellutkin. Noëmille on jo tehty vuode

-ruusupensaan alle. Silloin on kaikki hyvin.

-

-Hän naputti akkunaan.

-

-"Minä se vain olen, Terese!"

-

-Muutaman silmänräpäyksen kuluttua tuli rouva kuistille.

-

-"Makaatteko yksin, Terese?" kysyi Timar.

-

-"Makaan."

-

-"Onko Noëmi mennyt ylös Dodin luo?"

-

-"Ei, vaan Dodi on tullut alas Noëmin luo."

-

-Timar katsahti ihmeissään Tereseen.

-

-Rouva otti häntä kädestä ja vei hänet viekkaasti hymyillen talon

-taakse, missä oli toisen huoneen akkuna.

-

-Tämäkin huone oli valoisa. Siellä paloi yölamppu.

-

-Timar katsahti akkunasta sisään ja näki Noëmin nukkuvan valkoisella

-vuoteella. Hän piti käsivarttansa kultakutrisen enkelin ympärillä,

-joka nukkui hänen rinnallaan.

-

-"Mitä tämä on?" huudahti Timar tukahutetulla äänellä.

-

-Terese hymyili lempeästi.

-

-"Ettekö näe? Pikku Dodihan se on. Hänen oli ikävä meitä. Täällä

-alhaalla oli hänen mielestään parempi olla kuin taivaassa. Hän sanoi

-hyvälle Jumalalle: 'Sinulla on kylliksi enkeleitä. Salli minun mennä

-takaisin niiden luo, joilla oli vain yksi.' Ja Jumala antoi hänen

-tulla takaisin."

-

-"Kuinka se on mahdollista?"

-

-"Hm, hm! Se on sama vanha juttu. Eräs salakuljettajan vaimoraukka

-kuoli täällä taas, ja me otimme huostaamme orpolapsen. Ettehän

-pahastune siitä."

-

-Timar värisi kuin olisi hänellä ollut vilu.

-

-"Älkää herättäkö nukkujia ennen aamua", sanoi Terese. "Lasta

-vahingoittaa, jos sen uni keskeytetään. Lapsenelämällä on monta

-salaisuutta. Onhan teillä kärsivällisyyttä kylliksi?"

-

-Timarin päähänkään ei pälkähtänyt tehdä vastaväitteitä. Hän heitti

-myssyn pois päästään, tempasi nutun ja takin yltään ja kääri hihansa

-korkealle. Terese luuli hänen tulleen hulluksi. Mutta ei hän ollut

-tullut hulluksi. Hän ryntäsi pähkinäpuisen talon luo, tempasi

-kaislamatot ovista ja akkunoista, veti höyläpenkin esiin, ruuvasi

-paikoilleen ovilaudan, joka oli jäänyt puolivalmiiksi, otti höylän ja

-alkoi tehdä työtä.

-

-Alkoi juuri silloin sarastaa.

-

-Noëmi näki unta, että joku työskenteli uudessa talossa. Höylä

-räiskähti kovaan puuhun ja iloinen työmies lauloi:

-

-    "En linnoihinkaan vaihtaisi

-    Sun majaas', armahani."

-

-ja avatessaan silmänsä hän kuuli vielä höylän äänen ja laulun.

-

-

-

-

-Kahdeksas luku.

-

-TERESE.

-

-

-Timar oli onnistunut varastamaan koko maailmalta.

-

-Timealta hän ensin varasti hänen isänsä miljoonat, sitten hänen

-sydämensä miesihanteen ja lopuksi aviollisen uskollisuutensa.

-

-Noëmilta hän varasti rakastavan sydämen, naisellisen hellyyden, koko

-hänen olemuksensa.

-

-Tereseltä hän varasti tämän luottamuksen, viimeisen luottamuksen,

-jonka ihmisille vihamielinen mieli niihin asetti. Hän varasti tältä

-Vapaan Saaren lahjoittaakseen sen takaisin Tereselle ja siten

-saavuttaakseen hänen kiitoksensa.

-

-Teodor Kristyanilta hän varasti koko maailman karkottaessaan hänet

-toiseen maapallonpuoliskoon.

-

-Atalialta hän oli varastanut isän ja äidin, kodin ja sulhasen, hänen

-maallisen ja taivaallisen autuutensa.

-

-Ystävältään Katshukalta hän varasti toivon onnellisesta elämästä.

-

-Kunnioitus, jota maailma osoittaa hänelle, köyhyyden kyyneleet,

-isättömien ja äidittömien lasten suudelmat hänen kädelleen,

-kunniamerkki, jonka hänen kuninkaansa on antanut hänelle, eikö kaikki

-tämä ole varkautta? Hän varastaa salakuljettajilta uskollisuuden,

-jolla he säilyttävät hänen salaisuutensa -- varas, joka varastaa

-varkailta!

-

-Onpa hän lisäksi varastanut hyvältä Jumalalta; hän on varastanut

-taivaasta pienen enkelin.

-

-Hänen sielunsa ei ollut enää hänen omansa. Hän oli jo pantannut sen

-kuulle. Kuutakin hän on pettänyt eikä ole antanut sille, mitä lupasi.

-Hän on varastanut kuultakin.

-

-Myrkkyjuoma oli jo valmiiksi sekoitettuna, sen piti auttaa hänet

-toiseen maailmaan; haa, kuinka pirut iloitsivat, kuinka he

-riemuitsivat, kuinka he jo ojentelivat kynsiään hänen sieluparkaansa

-kohti. Mutta hän veti heitäkin nenästä. -- Hän on varastanut

-pirultakin.

-

-Maailman keskellä hän hiipi paratiisiin ja paratiisista hän varasti

-kielletyn hedelmän sillä aikaa kuin pääenkeli, joka oli vartioimassa

-häntä, käänsi hänelle hetkiseksi selkänsä, ja tässä salaisessa

-Edenissä hän ivasi kaikkia inhimillisten lakien turvaamia laitoksia:

-pappeja, kuningasta, tuomareita, veronkantajia ja poliiseja. Kaikilta

-niiltä hän oli varastanut. Ja kaikessa hän onnistui. Mutta kuinka

-kauan?

-

-Hän onnistui pettämään koko maailmaa, yhtä lukuunottamatta: itseään.

-

-Hän oli aina surullinen, silloinkin kun hänen kasvonsa hymyilivät.

-

-Hän tunsi, minkä nimen hän ansaitsi. Ja hän olisi mielellään ollut

-se, miltä näytti. Mutta se oli mahdotonta.

-

-Suunnaton rikkaus... yleinen kunnioitus... onnellinen rakkaus...

-vain yksi näistä oli rehellisesti hankittu. Rehellisyys, ihmisrakkaus,

-ankara suoruus ja itseuhrautuvaisuus olivat hänen luonteensa

-pääpiirteet, hänen sielunsa elämänilo. Ennenkuulumattomat kiusaukset

-olivat tempaisseet hänet vastakkaiseen suuntaan, ja nyt hän oli

-ihminen, jota kaikki kunnioittivat, rakastivat ja pitivät arvossa,

-mutta joka vain vihasi ja syytti itseään.

-

-Ja sen lisäksi on kohtalo siunannut hänelle viime sairaudesta lähtien

-niin rautaisen terveyden, ettei mikään voi vahingoittaa häntä. Sen

-sijaan, että hän olisi vanhettunut, hän on vain nuortunut.

-

-Koko kesä kului työssä.

-

-Pienessä, edellisenä vuonna rakentamassaan talossa hän lopetti

-nyt puusepäntyöt, sitten seurasi sorvaaminen ja leikkaaminen. Hän

-varasti kaunotaiteillakin. Hän voitti niiltä luovan taidon. Oli ilo

-nähdä, miten pieni puutalo hänen talttansa avulla muodostui oikeaksi

-mestariteokseksi. Timarissa oli taiteilija mennyt hukkaan.

-

-Kaikki pylväät, jotka kannattivat pientä kuistia, olivat

-erimuotoisia. Ensimmäinen muodostui kahdesta kiemurtelevasta

-käärmeestä, joiden päät muodostivat kapiteelin; toinen oli

-palmupuunrunko, jonka ympärillä kiemurteli eräs köynnöskasvi; kolmas

-esitti viiniköynnöstä, jota pitkin juoksi sisiliskoja ja oravia;

-neljäs oli kaislakimppu, joka kohosi akanthuslehdistä.

-

-Ja sisältäkin ovat seinien paneelit pelkkää leikkaustyötä,

-kirjavaa mosaiikkia; pöydät ja tuolit ovat taidokkaasti liitetyt

-yhteen; lumivalkoinen orapihlajapuu muodostaa hauskan vaihtelun

-ruskean pähkinäpuun kera; leikkaukset taivasvuoteessakin osottavat

-taiteellista makua. Sitäpaitsi näkyy ovien lukoissa ja akkunahaoissa

-omintakeisia päähänpistoja. Sekä ovet että akkunat häviävät seiniin;

-edelliset työnnetään sivulle, jälkimmäiset ylöspäin ja ne avataan

-ja suljetaan harvinaisella tavalla muodostetuilla puusuluilla.

-Timarhan oli jo alunpitäen päättänyt, ettei koko talossa saisi

-olla ainoatakaan naulaa, jota hän ei itse olisi valmistanut, ja

-niinmuodoin ei siinä ollut palaakaan rautaa. Hän tahtoi rakentaa ja

-sisustaa sen omin käsin ja saaren omista tuotteista.

-

-Vain akkunoiden suhteen hän oli hieman epätietoinen. Ensin hän

-jännitti hyttysverkon kehyksiin, mutta sellaisin akkunoin voisi

-taloa käyttää vain kesäasuntona ja sitäpaitsi sataisi sisään, kun

-luukut eivät olleet suletut. Sitten hän valmisti ruudut eläinten

-rakoista kuten eskimoilla on tapana; mutta ne pistivät liian selvästi

-silmään muuta komeutta vastaan. Vihdoin hän löysi, kauan ja tarkoin

-etsittyään, erään kalliomöhkäleen päältä kerroksen, kissankultaa,

-jota myös kutsutaan "Marianlasiksi." Tämän hän varovasti irroitti

-harmaakivestä, halkaisi hienon, läpikuultavan metallin ohuihin

-lehtisiin ja valmisti sitten kapeista, kauniisti leikatuista säleistä

-ristikon, joiden välit hän täytti Jumalan antamalla lasilla. Se

-oli orjantyötä. Ja tuolla suunnattoman rikkaalla miehellä oli

-kärsivällisyyttä vaivata itseään sellaisella työllä!

-

-Mutta kuinka suuri olikaan hänen ilonsa, kun hän talon valmistuessa

-saattoi viedä rakkaansa sinne! Katsokaa, kaikki on minun kätteni

-työtä! Sellaista taloa ei edes kuningas saata lahjoittaa

-kuningattarelleen.

-

-Dodi (toinen) oli jo neljän vuoden vanha, kun talo valmistui --

-"Dodin talo."

-

-Nyt Mikael sai muuta työtä. Hänen täytyi opettaa Dodia lukemaan.

-

-Dodi oli vilkas poika. Viisas, terve ja hyvänluontoinen lapsi.

-Timar selitti itse tahtovansa opettaa hänelle kaikki, lukemaan ja

-kirjoittamaan, uimaan ja voimistelemaan; sittemmin käsittelemään

-kirvestä, höylää ja talttaa. Rakennus- ja leikkaustyöntekijä voi aina

-ansaita leipänsä. Dodin tulee oppia kaikkea sellaista.

-

-Timar oli jo alkanut uskoa, että kaikki saisi jatkua edelleen samaan

-tapaan kuin tähän asti; nyt oli kaikki niinkuin pitikin; hänen oli

-vain elettävä edelleen tätä elämää ikänsä kaiken.

-

-Mutta äkkiä huusi kohtalo hänelle: "Seis!"

-

-Ei se ollut kohtalo, vaan Terese.

-

-Kahdeksan vuotta oli kulunut siitä, kun Timar ensi kerran oli

-joutunut tälle saarelle. Silloin olivat Noëmi ja Timea vielä aivan

-lapsia. Nyt on Noëmi kaksikymmentakaksi, Timea kaksikymmentäyksi

-vuotta. Atalia käy kahtakymmentäviittä, Terese on jo täyttänyt

-neljäkymmentäviisi; Timar itse käy neljääkymmentäkahta ja pikku Dodi

-viidettä.

-

-Erään heistä oli valmistauduttava kotimatkalle, sillä hänen aikansa

-oli joutunut, ja hänen kärsimystensä mitta, joka olisi ollut kylliksi

-kokonaiselle pitkälle ihmiselämälle, on täynnä. Tämä henkilö on

-Terese.

-

-Eräänä sunnuntai-iltapäivänä Noëmin ollessa ulkona lapsen kera, hän

-sanoi Timarille:

-

-"Mikael, minun on sinulle uskottava eräs asia. Syksyllä on minun

-lähdettävä. Tiedän kuolemani lähestyvän. Jo kaksikymmentä vuotta olen

-kärsinyt sitä kipua, joka vie minut hautaan: minulla on sydäntauti.

-Älä ota sitä puheenparreksi. Tämä on kuolettava tauti. Minä olen aina

-salannut sen enkä ole milloinkaan valittanut. Minä olen parannellut

-sitä kärsivällisyydellä ja te olette auttaneet minua rakkaudellanne

-ja ilolla, jonka olette minulle valmistaneet. Ellette te olisi sitä

-tehneet, olisin jo kauan sitten maannut haudassa. Mutta kauempaa

-en jaksa kestää. Jo vuoden ajan en ole saanut unta. En osaa nukkua

-koko yönä. Nousen ylös heti kun olen pannut maata. Luulen, että

-tätä tilaa seuraa pitkä, -- hyvin sikeä uni. Sydämeni on palvellut

-aikansa. Kuulen sen koko päivän tykyttävän. Kolme, neljä kertaa se

-lyö kuin säikähtyneenä ja sitten se seisahtuu kokonaan, sitten kuuluu

-pitkien väliaikojen perästä joku lyönti, ja sitten se alkaa taas

-nopeasti sykkiä, sitten taas lyhyt tykytys ja pitkä vaitiolo. Loppuni

-lähenee. Usein minua pyörryttää ja vain voimakas tahtoni estää

-minut sortumasta. En kestä kesää loppuun. Olkoon niin; minä alistun

-kohtalooni. Ei mikään pelota minua. Noëmilla on jo toisia rakkauden

-esineitä. Sinua, Mikael, minä en vaivaa millään kysymyksillä. En

-pyydä sinulta mitään lupausta. Puhuttu sana on vain tyhjä sana; vain

-tunnettu sana on tosi sana. Sinä tunnet, mitä olet Noëmille ja mitä

-Noëmi on sinulle. Mikä minua pelottaisi? Voin kuolla, vaivaamatta

-kaikkivoipaa ja kaikkiviisasta Luojaani rukouksillani Mitä veisin

-pyytää häneltä, sen hän on jo kaiken antanut minulle. Eikö niin,

-Mikael?"

-

-Mikael painoi päänsä alas. Juuri tämä oli lakkaamatta viime aikoina

-häirinnyt hänen untaan. Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta, miten

-Teresen terveys oli huonontunut. Hän oli nähnyt Teresen kamppailevan

-kauhean, salaisen taudin kanssa, joka oli iskenyt häneen siinä

-kohdassa, missä ruumis ja sielu koskettavat toisiaan läheisimmin:

-sydämessä, ja hän oli väristen ajatellut sitä mahdollisuutta, että

-kuolema kohtaisi häntä äkkiarvaamatta. -- Miten kävisi silloin Noëmin?

-

-Kuinka hän silloin voisi, kuten hän siihen saakka oli tehnyt, jättää

-tuota hentoa naista yksin lapsensa kera tänne yksinäiselle paikalle?

-

-Kuka häntä suojaisi, tukisi ja lohduttaisi?

-

-Hän oli aina torjunut luotaan tämän ajatuksen. Nyt se oli hänen

-edessään, eikä hän voinut paeta.

-

-Terese oli puhunut totta. Jo samana iltapäivänä laski maihin eräs

-tuttu hedelmäkauppias, ja kun Terese laski hänelle persikoilla

-täytettyjä koreja, meni hän tiedottomaksi ja vaipui maahan.

-

-Onneksi hänet saatiin virkoamaan. Kolmen päivän perästä tuli

-hedelmäkauppias takaisin. Terese tahtoi kiirehtiä asiaa ja pyörtyi

-taaskin. Hedelmäkauppias huokasi syvään.

-

-Parin päivän perästä hän tuli noutamaan hedelmiään. Nyt Mikael ja

-Noëmi eivät pyytäneet häntä Teresen luo, vaan luovuttivat itse

-hedelmät hänelle.

-

-Hedelmäkauppias huomautti, että rouva-paran olisi paras -- ripittää

-itsensä, koska hän kerran oli niin sairas.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Mikael punnitsi vakavasti mielessään, mitä oli kuullut Tereseltä.

-

-Hän ei ainoastaan pitänyt tätä naista Noëmin äitinä ja ainoana tukena

-hänen poissaollessaan, mutta myös voimakkaana sieluna, jonka kohtalo

-oli valinnut, kuten profeetta Jeremiaan, koetellakseen häneen kaikkia

-kidutuskeinojaan -- sieluna, joka ei masentunut näissä kärsimyksissä,

-ei joutunut epätoivoon eikä alentanut itseään, vaan kärsi, vaikeni ja

-toimi.

-

-Hänen kuolemansa samoin kuin hänen elämänsä on todistava, mitä hän on

-kestänyt ja kärsinyt.

-

-Ja niin Timar tuli vakuutetuksi siitä, että hänen kohtalonsa oli

-vienyt hänet yhteen tämän naisen kanssa, jotta tämä hänessä saisi

-korvauksen suurista kärsimyksistään, ja jotta kaikki hänen vihansa ja

-syntinsä, joilla hänen omatuntonsa oli raskautettu, ja jotka suuressa

-maailmassa olivat haudattuina loistavien valheiden pyramiidien

-alle, sovitettaisiin tällä pienellä saarella. Kaikki hyveet ja

-oikeudenmukaisuus, kaikki hyvä, jota hän elämässään on tehnyt, on

-rajoitettu tälle pienelle alueelle.

-

-Kun Terese ei enää voinut taistella tuskiaan vastaan, vaan kuihtui

-hänen silmäinsä nähden, tunsi hän yhä voimakkaammin käskevän äänen

-sydämessään, joka huusi hänelle, että Teresen kuollessa hänen

-hartioilleen lankeisi suuri taakka, se taakka, jota tämä nainen oli

-kantanut ja se sielunvoima, jolla hän oli kantanut sen.

-

-Noëmi ei vielä tiennyt äitinsä olevan kuolemansairaan. Hänen tiheät

-pyörtymiskohtauksensa selitettiin johtuvan kuumuudesta. Terese

-sanoi hänelle naisten usein kärsivän sellaista tautia siirtyessään

-nuoruudesta vanhuuteen.

-

-Timar osotti tästä lähtien suurempaa huomaavaisuutta Tereseä kohtaan.

-Hän ei sallinut tämän ottaa osaa taloustoimiin, piti huolta siitä,

-että hän sai olla rauhassa ja käski pienokaista vaikenemaan kun

-se tuli liian meluavaksi. Mutta Teresen unettomuus ei kuitenkaan

-tahtonut väistyä.

-

-Täten kului kesä. Viileämmät päivät näyttivät tuovan helpotusta,

-mutta vain näennäisesti. Syksyn alussa palasivat pyörtymiskohtaukset,

-ja hedelmäkauppias huokasi lakkaamatta, että oli aika ripittää

-itsensä ja ottaa kuolinsakramentti.

-

-Kerran lie taas istuivat neljäsin päivällispöydän ääressä

-ulommaisessa huoneessa, kun Almira haukkuen ilmoitti vieraita

-tulevan. Terese katsahti ulos akkunasta ja sanoi säikähtyneenä

-Mikaelille:

-

-"Mene heti kamariin, ettei sinua kukaan näe täällä."

-

-Timar katsahti nyt hänkin puolestaan ulos akkunasta ja huomasi myös

-parhaaksi olla tapaamatta tulijaa, sillä se ei ollut kukaan muu kuin

-hänen korkea-arvoisuutensa, herra Sandrovicz, kunniamerkin saanut

-tuomiorovasti, joka heti olisi tuntenut herra von Levetinczyn ja

-olisi huomannut kauniita asioita täällä tapahtuneeksi.

-

-"Kantakaa pois pöytä ja jättäkää minut yksin", sanoi Terese-rouva,

-kehottaen Dodia ja Noëmiakin nousemaan. Ja aivan kuin hän olisi

-saanut voimansa takaisin hän auttoi pöydän korjuussa, joten hän

-olikin jo yksin hänen korkea-arvoisuutensa koputtaessa ovelle. Hän

-oli vetänyt vuoteensa sisähuoneen oven eteen ja istui itse vuoteen

-laidalla. Siten oli sisähuone sulettu.

-

-Tuomiorovastin parta oli, sitten viime näkemän, kasvanut vielä

-pidemmäksi ja oli nyt huomattavasti harmahtava, mutta hänen poskensa

-olivat punaiset ja muoto Simsonin.

-

-Lukkari ja kirkonvartia, jotka olivat hänen seurassaan jäivät

-kuistille yritellen solmia ystävyyttä suuren koiran kanssa.

-Korkea-arvoinen herra astui kuin suudeltavaksi. Mutta Terese

-jätti tämän suotuisan tilaisuuden käyttämättä, mikä menettely ei

-erikoisesti virittänyt tulijan mieltä armolliseksi.

-

-"No, etkö enää tunne minua, syntinen vaimo?"

-

-"Oi, tunnen hyvinkin, herraseni, mutta tiedän myös olevani

-syntisparka. Mikä tuo teidät tänne?"

-

-"Mikäkö tuo, sinä vanha lepertelevä noita? Vielä kysyt, mikä minut

-tuo! Sinä Jumalasta luopunut pakanavaimo! Etkö tunne minua?"

-

-"Olen jo sanonut tuntevani sinut. Sinä olet sama pappi, joka et

-tahtonut haudata minun miesvainajaani."

-

-"Niin, syystä että hän oli lähtenyt maailmasta luvattomalla tavalla

-ripittämättä itseään ja tekemättä katumusta ja parannusta. Siitä

-syystä hänen osansa oli kuolla ja tulla haudatuksi kuin koira. Siis,

-jollet sinäkin tahdo tulla haudatuksi kuin koira, niin mene itseesi,

-kadu syntejäsi ja ripitä itsesi, kun vielä on aikaa. Tänään tai

-huomenna lyö viime hetkesi. Hurskaat naiset ovat ilmoittaneet minulle

-sinun olevan viimeisilläsi, ja he ovat pyytäneet minua antamaan

-sinulle synninpäästön. Heitä saat kiittää siitä, että olen täällä."

-

-"Puhukaa hiljaa, herraseni. Tyttäreni on viereisessä huoneessa. Hän

-saattaisi säikähtyä."

-

-"Vai niin, sinun tyttäresikö? Ja sitäpaitsi eräs mies ja eräs lapsi?"

-

-"Niin onkin."

-

-"Ja tämä mies on sinun tyttäresi mies?"

-

-"Niin on."

-

-"Entä kuka heidät on vihkinyt?"

-

-"Hän, joka vihki Adamin ja Evan -- Jumala."

-

-"Houkka nainen! Se tapahtui silloin, kun ei vielä ollut pappeja eikä

-alttareita. Mutta nyt se ei ole yhtä helppoa. Siitä meillä on laki."

-

-"Minä tiedän sen. Tämä laki on ajanut minut yksinäiselle saarelleni.

-Mutta täällä se laki ei ole voimassa."

-

-"Sinä olet siis pakana?"

-

-"Rauhassa olen elänyt, rauhassa myös kuolen."

-

-"Sinä olet siis opettanut oman ainoan tyttäresi viettämään

-häpeällistä elämää?"

-

-"Mikä on häpeätä?"

-

-"Mikäkö on häpeä? Kaikkien kunniallisten ihmisten ylenkatse."

-

-"Koskeeko se minuun?"

-

-"Sinä tunteeton lokamöhkäle! Sinä siis vain tunnet sen, mikä

-vaikuttaa ruumiiseesi? Sinä et ajattele sielusi vapahdusta?

-Minä tulen osottamaan sinulle tietä taivaaseen, ja sinä tahdot

-kaikin voimin helvettiin. Etkö usko ylösnousemukseen? Etkö usko

-ijankaikkiseen elämään?"

-

-"En, en usko. En myöskään tunne minkäänlaista kaipausta sinne. Minä

-en tahdo herätä uuteen elämään. Minä tahdon nukkua rauhassa puiden

-lehvien varjossa. Minä tahdon maatua maaksi, ja puiden juuret imevät

-minun tomuni itseensä, ja puiden lehdet kasvavat minun tomustani,

-muuta elämää en toivo. Minä tahdon elää niiden vihreiden puiden

-mehussa, jotka itse olen istuttanut. Minä en usko julmaan Jumalaan,

-joka tahtoo nähdä kurjan olennon kärsimysten jatkuvan haudan tuolla

-puolen. Minun Jumalani on armelias Jumala, joka suo ruoholle, puille

-ja ihmisille kuolemassa levon."

-

-"Näytä minulle pyhästä raamatusta, milloin Jumala loi helvetin ja

-paholaisen, niin minä uskon sinua."

-

-"Oi, sinä jumalaton nainen!" huudahti pappi kauhuissaan. "Tuli

-kuluttakoon sinun kielesi! Sinä siis tahdot kieltää paholaisen

-olemassaolon?"

-

-"Minä kiellän sen. Jumala ei milloinkaan ole luonut paholaista. Te

-olette itse luoneet paholaisen pelotellaksenne sillä meitä. Mutta

-siinäkin olette menetelleet taitamattomasti. Teidän paholaisellanne

-on sarvet ja kaviot. Sellainen olento elää ruoholla eikä niele

-ihmisiä."

-

-"Herra, älä johdata meitä kiusaukseen! Maa on pian avautuva allamme

-ja nielevä tämän naisen. -- Kasvatatko pienen lapsenkin samaan

-uskoon?"

-

-"Lapsen kasvattaa hän, joka on ottanut sen omakseen."

-

-"Kuka?"

-

-"Hän, jota lapsi kutsuu isäkseen."

-

-"Ja mikä tämän ihmisen nimi on?"

-

-"Mikael."

-

-"Mikä hänen sukunimensä on?"

-

-"Sitä en ole tiedustellut."

-

-"Kuinka? Etkö ole tiedustellut hänen nimeään? Mitä siis tiedät

-hänestä?"

-

-"Tiedän hänet rehelliseksi ja tiedän hänen rakastavan Noëmia."

-

-"Mutta mikä hän sitten on? Herrako, talonpoikako, käsityöläinenkö,

-merimieskö vai salakuljettajako?"

-

-"Hän on köyhä mies ja sopii siis meille."

-

-"Entä mikä hän muutoin on? Minun on päästävä siitä perille, koska se

-kuuluu virkaani. Mitä uskontoa hän tunnustaa? Onko hän paavilainen,

-kalviinilainen, luterilainen, sociniaani, unitaari tai kenties

-juutalainen?"

-

-"Siitä en ole pitänyt väliä."

-

-"Paastoatko sinä?"

-

-"Kerran olin syömättä lihaa kaksi vuotta, syystä että minulla ei sitä

-ollut."

-

-"Entä kuka kastoi lapsen?"

-

-"Jumala. Ukkossateella ja hän istui itse korkealla sateenkaarella."

-

-"Voi, teitä pakanoita!"

-

-"Pakanoitako! Miksikä pakanoita?" kysyi Terese katkerasti. "Mehän

-emme ole epäjumalan palvelijoita emmekä jumalankieltäjiä. Meidän

-saareltamme sinä et edes löydä sitä rahaan painettua kuvaa, jota

-muutoin jumaloidaan kaikkialla maailmassa. Etkö sinäkin jumaloi

-kaksipäistä kotkaa, silloinkun se on painettu hopeaan tai kultaan?

-Eivätkö kaikki ihmiset kutsu rahaa: 'Kristukseksi?' Kun raha loppuu,

-sanovat he: 'Ei Kristuksen penninkiä!'"

-

-"Jumalaton noita! Sinä uskallat vielä tehdä pilaa niin pyhistä

-asioista!"

-

-"Minä puhun täysin vakavasti. Jumalan käsi on kohdannut minua

-kovasti. Onnen ylenpalttisuudesta minä vaivuin kurjimpaan hätään.

-Yksi ainoa päivä teki minusta lesken ja kerjäläisen. Minä en

-kuitenkaan kieltänyt Jumalaa, minä en heittänyt luotani hänen

-lahjaansa -- elämää. Minä tulin tänne autioon paikkaan, etsin

-täältä Jumalaa ja löysin hänet. Minun Jumalani ei vaadi kauniisti

-muodosteltuja rukouksia, lauluja, uhreja ja kellojen soittoa. Hän

-vaatii vain antautuvan sydämen. Minä en tee katumusta ruusunauhaa

-lukemalla, vaan tekemällä työtä. Ihmiset eivät jättäneet minulle

-mitään maan päällä, mutta minä en silti paennut itsemurhan avulla

-maan alle, vaan loin sen sijaan omistajatta olevasta maakappaleesta

-kukoistavan puutarhan. Minua petettiin, minut ryöstettiin

-putipuhtaaksi, minulle naurettiin; -- oikeuden palvelijat verottivat

-minua, hyvät ystäväni varastivat minulta, papit ivasivat minua, mutta

-minä en silti ole vihannut ihmisiä. Minä elän täällä muukalaisten

-ja pakolaisten tien varrella. Minä hoidan ja parannan niitä, jotka

-etsivät hoivaa luonani ja minä nukun kesät, talvet ovet auki. Minä en

-pelkää huonoja ihmisiä. Oi, herra, minä en suinkaan ole pakana."

-

-"Mitä tarpeetonta lörpötystä sinä lepertelevä nainen osaat sekottaa

-yhteen! En minä sinulta sitä kysy, kysyn vain, onko mökissäsi asuva

-mies oikeauskoinen vai kerettiläinen, ja miksi hänen lapsensa ei

-vielä ole kastettu. On mahdotonta, ettet tiedä tämän miehen nimeä."

-

-"Tiedän kyllä hänen nimensä, mutta muuta en. Hänenkin elämällään voi

-olla salaisuuksia, kuten minunkin elämälläni on ollut. Olen uskonut

-omani hänelle, hänen salaisuuksiaan en ole milloinkaan kysellyt.

-Hänellä saattaa olla tärkeitä syitä olla niitä ilmaisematta. Mutta

-tunnen hänet hyväksi, oikeudenmukaiseksi ihmiseksi enkä epäile

-häntä ensinkään. Hyvät ystävät riistivät minulta kaiken; he olivat

-aatelisia, korkeassa asemassa olevia henkilöitä; he eivät jättäneet

-minulle muuta kuin pienen, itkevän lapseni. Minä kasvatin pikku

-lapseni suureksi ja tämän ainoan aarteeni, elämäni, kaikkeni olen

-antanut miehelle, josta en muuta tiedä kuin että häntä itseään

-rakastetaan. Eikö se ole lujaa uskoa Jumalaan?"

-

-"Älä puhu minulle uskostasi Jumalaan! Sellaisen uskon takia on

-entiseen hyvään aikaan viety noitia polttoroviolle ja poltettu heitä

-koko kristityssä maailmassa."

-

-"Onpa silloin onni, että minä omistan tämän saaren erään turkkilaisen

-yhtiön voimasta."

-

-"Turkkilaisen yhtiön?" huudahti tuomiorovasti ihmeissään. "Kuka on

-antanut sinulle sen?"

-

-"Sama mies, jonka nimeä et saa minulta tietää."

-

-"Minä otan siitä selvän heti paikalla sangen yksinkertaisella

-tavalla. Minä huudan lukkarin ja kirkonvartian sisälle, annan heidän

-vetää vuoteen ja sinut pois tieltä ja menen sisään tuonne. Eihän

-ovessa ole mitään lukkoa."

-

-Timar kuuli joka sanan viereisessä huoneessa. Veri syöksähti hänen

-päähänsä kuvitellessaan hänen korkea-arvoisuutensa muutaman hetken

-kuluttua astuvan huoneeseen ja huudahtavan: "Ah, tekö se olettekin,

-herra hovineuvos, herra Mikael von Levetinczy!"

-

-Tuomiorovasti avasi oven kuistille ja kutsui molemmat voimakkaat

-matkatoverinsa sisään.

-

-Ahdistuksessaan veti Terese kirjavan turkkilaisen peitteen rinnalleen.

-

-"Herraseni", hän sanoi pyytävällä äänellä tuomiorovastille, "kuulkaa

-vieläkin sananen uskoni vahvuudesta, jotta näkisit, etten ole pakana.

-Katsokaa! tämä villapeite, joka on päälläni, on Brussasta. Eräs

-matkustavainen toi sen sieltä äskettäin ja antoi sen minulle. No,

-nyt on luottamukseni Jumalaan niin suuri, että joka yö makaan tämän

-peitteen alla ja kuitenkin on tunnettua, että itämainen rutto on

-jo neljän viikon ajan raivonnut Brussassa. Kuka teistä nyt luottaa

-Jumalaan niin suuresti, että uskaltaa koskea tähän vuoteeseen?"

-

-Mutta katsahtaessaan ylös hän ei nähnyt ketään. Kuultuaan

-villapeitteen olevan Brussasta, missä rutto raivosi, olivat he

-kaikki toinen toisensa jälkeen kiirehtineet ulos mökistä, jättäen

-koko saaren ja sen kuolemaan vihityt asukkaat paholaisen ja helvetin

-valtaan. Täten oli saari tullut huonoon huutoon ja se pidätti

-jokaisen, jolle henki oli kallis, etäällä siitä.

-

-Terese päästi nyt piilossa olijat ulos.

-

-Timar suuteli hänen kättään.

-

-"Äitini!"

-

-"Poikani!" kuiskasi Terese hiljaa ja katsahti häntä silmiin. Tämä

-katse sanoi Mikaelille: "Muista, mitä olet tällä hetkellä kuullut!"

-

-Ja nyt oli aika valmistautua matkalle.

-

-Terese puhui aina tulevasta kuolemastaan kuin matkasta.

-

-"Lokakuussa lähden, keskellä kaunista jälkikesää. Kovakuoriaisetkin

-paneutuvat silloin talven lepoon ja puut pudottavat lehtensä."

-

-Hän valitsi itse kuolinpukunsa ja kääreliinansa.

-

-Timariin ja Noëmiin nojaten hän kulki pienelle, kauniille aukeamalle

-ja määräsi hautansa paikan sinne.

-

-"Tähän, keskelle tätä kaunista kenttää!" hän sanoi ottaen Timarin

-kädestä lapion ja mitaten sillä pitkänomaisen neliön. "Sinä olet jo

-valmistanut asunnon Dodille; valmista nyt minullekin. Mutta älä luo

-kumpua haudalleni, älä pystytä siihen ristiä äläkä istuta puita eikä

-pensaita sinne. Peitä paikka kauniilla, tuoreella ruoholla. Ei mikään

-saa erottaa sitä ympäröivästä tasangosta. Minä toivon niin. En tahdo

-kenenkään, joka on iloisella mielellä, huomaavan hautaani tullakseen

-surulliseksi."

-

-Ja Timar valmisti Teresen asunnon.

-

-Terese ei edes kertaakaan sanonut hänelle:

-

-"Sano, kuka sinä oikeastaan olet? Minä lähden muutaman päivän perästä

-maailmasta enkä tiedä, kenen käsiin jätän Noëmin."

-

-Eräänä iltana hän nukahti eikä enää herännyt.

-

-He hautasivat hänet, kuten hän oli toivonut.

-

-He käärivät hänet valkoisiin, kauniisiin vaatteisiin ja laittoivat

-hänelle vuoteen hyväntuoksuisista pähkinänlehdistä.

-

-Ja sitten he loivat haudan umpeen maan tasalle ja peittivät sen

-tuoreella ruoholla, joten paikka oli aivan entisen näköinen.

-

-Seuraavana aamuna, kun Timar ja Noëmi taluttaen pikku Dodia kädestä

-menivät kentälle ei tasaisessa maassa näkynyt jälkeäkään. Hämähäkit

-olivat kutoneet verkkonsa senkin paikan yli, kuten muidenkin avointen

-paikkojen, ja ne näyttivät hopeiselta paaripeitteeltä, jossa

-kastepisarat kimaltelivat auringon paisteessa kuin tuhannet miljoonat

-timantit.

-

-Mutta keskellä tätä vihreätä, hopeallekimmeltävää kenttää, he

-kuitenkin löysivät paikan.

-

-Almira kulki edellä. Äkkiä se ojentautui suoraksi, ja painoi kuononsa

-maahan. Siinä se oli.

-

-Timar ajatteli, että tämä hauta sulki häneltäkin maailman. Hänenkin

-oli valmistauduttava matkalle joko "tänne" tai "sinne."

-

-

-

-

-Yhdeksäs luku.

-

-TAITTUNUT SAPELI.

-

-

-Timar jäi saarelle siksi kunnes huurre peitti vihreät nurmet, kunnes

-lehdet putoilivat puista ja satakieli ja rastas muuttivat pois.

-

-Silloin hän päätti palata maailmaan, todelliseen maailmaan.

-

-Noëmin hän jätti yksin heidän pikku lapsensa kera autiolle saarelle.

-

-"Mutta minä tulen takaisin jo talvella."

-

-Näillä sanoilla hän erosi hänestä.

-

-Noëmi ei edes tiennyt, mitä sana "talvi" merkitsi niillä seuduin,

-jossa Mikael asui. Saaren ympärillä ei Tonava jäätynyt ensinkään.

-Siellä oli etelämainen talvi; kylmimpään vuodenaikaan oli vielä kaksi

-astetta lämmintä. Muratti ja laakeri viheriöitsivät koko talven

-villeinä.

-

-Mutta Mikaelille sattui huono matkailma. Ylisen Tonavan varsilla

-oli jo satanut lunta, ja häneltä meni tuiskun tukkoamilla teillä

-kokonainen viikko, ennenkuin hän ennätti Komorniin. Hänen oli myös

-vietettävä yksi päivä Uj-Szöny'ssä. Tonavassa uiskenteli niin paljon

-jäitä, että ei voitu kulkea sen yli.

-

-Kerran hän oli pienellä venheellä uskaltanut tulvineen joen yli.

-Mutta silloin oli Noëmi odottanut häntä. Mutta nyt hän vain rientää

-Timean luo.

-

-Mutta hänenkin luokseen hän "rientää."

-

-Jäät kasautuivat virralla, ja hän oli ensimmäinen, joka kulki jalan

-jään poikki.

-

-Sillä, kuten sanottua, Timeankin luo hänellä on kiire -- ottamaan

-eroa hänestä.

-

-Hänen päätöksensä on nyt tehty. Heidän täytyy erota. Noëmi ei voi

-kauemmin olla yksin autiolla saarella.

-

-Noëmille on palkittava oikeudenmukaisesti hänen uskollisuutensa

-ja rakkautensa. Kirous Timarille, jos hän jättäisi Noëmin yksin

-avuttomana korpeen, senjälkeen kun hän on antautunut Timarille

-ruumiineen, sieluineen!

-

-Ja sittenhän Timeakin tulisi onnelliseksi

-

-Tämä ajatus häntä kuitenkin harmitti, -- ajatus, että Timea tulisi

-onnelliseksi.

-

-Jos Timar voisi edes vihata häntä, jos hän voisi esittää edes yhden

-syytöksen häntä vastaan, niin että hän voisi hyljätä hänet kuin

-henkilön, jota vihataan ja joka unohdetaan helposti!

-

-Hänen oli ollut pakko jättää vaununsa Uj-Szöny'yn, sillä ajopeleillä

-ei vielä voinut kulkea jäiden yli. Hän palasi kotiin jalkaisin.

-

-Astuessaan sisään hänestä tuntui kuin Timea olisi säikähtynyt hänet

-nähdessään, kuin hänen kätensä olisi vavissut, kun hän sen ojensi

-tervehdykseksi, kuin hänen äänensä olisi värissyt hänen vastatessaan

-Timarin tervehdykseen. Tällä kertaa hän ei myöskään ojentanut

-poskeaan suudeltavaksi. Sanoen syyksi puvun muuttamista, Timar

-kiirehti huoneeseensa.

-

-Oi, jospa tällä arkuudella olisi syynsä!

-

-Hän oli huomannut vielä kerran erään toisenkin merkin, nimittäin

-Atalian kasvoilla. Tämän silmissä loisti pirullisen voiton tuli,

-vahingonilon virvatuli.

-

-Kuinka? Tietäisiköhän Atalia jotakin?

-

-Hän tapasi taas molemmat naiset aterialla. He istuivat kaikki kolme

-vaiti vastapäätä toinen toisiaan, katsellen toisiaan tutkivasti.

-

-Aterian jälkeen Timea sanoi vain nämä sanat: "Te olette tällä kertaa

-ollut hyvin kauan poissa."

-

-Timar ei voinut vastata: "Pian olen jättävä sinut ainiaaksi", mutta

-hän ajatteli niin.

-

-Hän aikoi edeltäkäsin neuvotella asianajajansa kera siitä, kuinka hän

-nostaisi avioerojutun vaimoaan vastaan. Hänen oli mahdotonta keksiä

-mitään tekosyytä siihen.

-

-Ei ollut muuta syytä kuin "molemminpuolinen voittamaton

-vastenmielisyys."

-

-Mutta tässä täytyi molempien olla yhtä mieltä, oli asia sitten totta

-tai ei.

-

-Antaisikohan hänen vaimonsa samanlaisen selityksen? Hänestä riippui

-kaikki.

-

-Timar mietiskeli koko iltapäivän tätä asiaa. Hän käski palvelusväkeä

-pitämään hänen paluunsa salassa kaikilta vierailta; tänään hän ei

-tahtonut puhua kenenkään kanssa.

-

-Iltapuoleen avasi kuitenkin joku oven hänen huoneeseensa.

-

-Hän heitti raivostuneen silmäyksen sinnepäin ja oli jo tarttunut oven

-lukkoon estääkseen tulijaa, oli se sitten kuka tahansa, astumasta

-sisään. Mutta hän astui hämmästyneenä askeleen taaksepäin. Atalia

-seisoi hänen edessään.

-

-Sama vahingonilo loisti hänen kasvoissaan, sama ivallinen voitonhymy

-väreili hänen huulillaan.

-

-Mikael vetäytyi taaksepäin näiden silmien edestä.

-

-"Mitä tahdotte, Atalia?" kysyi hän hämillään.

-

-"Hm, mitä luulette, herra von Levetinczy, minun tahtovan?"

-

-"Kuinka minä sen tietäisin?"

-

-"Mutta minäpä tiedän, mitä te tahdotte."

-

-"Minäkö?"

-

-"Tahdotteko tietää minulta jotakin?"

-

-"Mitä?" kuiskasi Mikael innokkaasti sulkien oven ja tuijottaen silmät

-suurina Ataliaa.

-

-"Mitä tahdotte tietää minulta, herra von Levetinczy?" sanoi kaunis

-nainen yhä hymyillen. "Niin, onhan se vaikeata arvata! Kuinka monta

-vuotta olen nyt ollut talossanne?"

-

-"Talossaniko?"

-

-"No niin, tässä talossa sitten kun se tuli omaksenne. Jo kuusi

-vuotta. Joka vuosi olen nähnyt teidän palaavan kotiin. Joka vuosi

-olen nähnyt uuden ilmeen kasvoillanne. Ensimmäisenä vuonna se oli

-tuskaista mustasukkaisuutta, seuraavana hyväntuulisuutta, sitten

-teeskenneltyä levollisuutta, kerran myöskin kuohuvaa intoa ja

-poroporvarillista toimekkuutta. Kaikkea tätä tutkin. Viime vuonna

-miltei luulin murhenäytelmän jo loppuvan. Ja se pelotti minua. Te

-osasitte ottaa kasvoillenne sellaisen ilmeen, kuin on ihmisellä, joka

-aina näkee haudan edessään. Mutta tehän tiedätte, ettei kukaan niin

-hartaasti rukoile teidän henkenne puolesta kuin minä."

-

-Nämä sanat kuullessaan Timar rypisti kulmiaan ja Atalia osasi kenties

-lukea näistä rypyistä.

-

-"Ei, ei kukaan, herraseni", hän jatkoi intohimoisesti, "sillä jos

-on olemassa _joku_, joka _rakastaa_ teitä, ei hän kuitenkaan voisi

-niin lämpimästi toivoa teille pitkää ikää, kuin minä nyt toivon. --

-Nyt näen kasvoillanne taas saman ilmeen kuin ensimmäisenä vuonna.

-Se on oikea ilme. Te tahtoisitte mielellänne tietää minulta jotakin

-Timeasta?"

-

-"No tiedättekö sitten jotakin?" kysyi Timar kiivaasti, nojaten

-selkäänsä oveen, ikäänkuin pitäen Ataliaa vankina.

-

-Atalia hymyili ivallisesti. Eihän, vaan Mikael on vanki.

-

-"Tiedän paljon -- kaikki!" hän vastasi.

-

-"Kaikki?"

-

-"Niin, kylliksi, vetääkseni kirouksen meidän kaikkien kolmen ylitse,

-minun ja sen toisen sekä teidän."

-

-Mikael tunsi veren seisahtuvan suonissaan.

-

-"Te voitte sanoa minulle kaikki."

-

-"Juuri siksi olen tänne tullutkin. Kuunnelkaa minua tarkoin loppuun

-asti, yhtä levollisesti kuin minä olen kertova teille asioita, joiden

-ajatteleminen vie hulluuteen ellei kuolemaan."

-

-"Pyydän teitä, etukäteen yksi sana: onko Timea uskoton?"

-

-"Hän on."

-

-"Ah!"

-

-"Minä sanon vielä kerran: hän on uskoton. Ja te olette saapa

-eittämättömän todistuksen siitä."

-

-Timarin paremmat tunteet nousivat tätä syytöstä vastaan.

-

-"Mutta, neitiseni, punnitkaa tarkoin sananne."

-

-"Minä esitän vain tosiseikkoja, ja jos haluatte omin silmin olla

-todistajana, niin käy sekin päinsä, ja te voitte sitten torua kaikkia

-viittä aistianne siitä, että ne panettelevat pyhää alttarikuvaa."

-

-"Minä vaikenen, mutta en usko."

-

-"Minä puhun siitä huolimatta. Teidän pyhimyskuvanne on astunut alas

-alttaritaulusta kuunnellakseen kaupungin juorua, joka kertoo komean

-majurin hänen tähtensä taistelleen erään vieraan upseerin kanssa ja

-haavoittaneen tätä pahasti, vieläpä käyneen niin kiivaasti hänen

-kimppuunsa, että sapeli taittui. Pyhimyskuva kuunteli tätä satua.

-Sohvi-rouva kertoi sen hänelle, ja tämän kertomuksen kuullessaan

-vuodatti pyhimyskuva kyyneleitä. Mitä? Te olette kerettiläinen,

-kun ette usko itkeviin pyhimysten kuviin. -- Mutta asia on siitä

-huolimatta tosi, ja Sohvi-rouva kertoi seuraavana päivänä kaiken

-tuolle komealle majurille. Sohvi-rouvaa miellyttää juosta juoruja

-kantamassa toiselta toiselle, imarrella ja juonitella; Sohvi-rouvan

-mielityönä on saattaa yhteen sydämet, jotka salassa rakastavat

-toinen toisiaan, ärsyttää rauhalliset perheenjäsenet toinen toisensa

-kimppuun, valmistaa jollekin henkilölle iloa, joka pian muuttuu

-tuskaksi, tunkeutua toisten salaisuuksiin ja sitten vaivata heitä

-tiedoillaan. Sohvi-rouva on minun äitini."

-

-Atalia pyyhkäisi kädellään huuliaan "minun äitini" sanojen perään,

-aivankuin hän olisi tahtonut kuivata niiltä jotakin, joka maistui

-katkeralta.

-

-"Seurauksena tiedonannosta kyyneleistä oli, että Sohvi-rouva kuljetti

-majurilta pyhimyskuvalle erään laatikon ja kirjeen."

-

-"Mitä laatikossa oli?"

-

-"Se, mitä siellä oli, ei ole teille niinkään mielenkiintoista kuin

-kirjeen sisältö. Laatikossa oli taittuneen säilän toinen puoli sekä

-sen sapelin kädensija, jolla majuri oli taistellut. Se on muisto."

-

-"Hyvä, ei siinä ole mitään pahaa", sanoi Mikael teeskennellyn

-levollisesti.

-

-"No niin! Mutta kirje."

-

-"Oletteko lukenut sen?"

-

-"En, mutta tiedän sisällön."

-

-"Kuinka voitte sen tietää?"

-

-"Siksi, että pyhimys vastasi siihen, ja Sohvi-rouva oli taas

-rakkauden posteljoonina."

-

-"Tämä vastaus saattoi olla torjuva."

-

-"Mutta se ei ollut. Sohvi-rouvalla on tapana kertoa minulle kaikki,

-sillä hän tietää varsin hyvin valmistavansa minulle helvetin tuskia

-sanoillaan. Sitäpaitsi hän ei ole minun palvelusjuhtani, vaan äitini.

-Hänen velvollisuutensa on olla palvelevainen pyhää rouvaa kohtaan,

-mutta mitä minuun tulee, hänen palvelijakumppaniinsa, katsoo hän

-velvollisuudekseen ilmaista sen huonon, mikä voisi tuottaa hänen

-rouvalleen vahinkoa. Palvelusväen huoneessa ei ole äitiä ja tytärtä,

-vaan vain palvelijoita, jotka kadehtivat toinen toisiaan ja juoruavat

-herrasväestään. Ettekö häpeä, herra, puhua minun kanssani?"

-

-"Jatkakaa eteenpäin!" sanoi Timar.

-

-"Niin, eteenpäin, sillä kertomus ei ole vielä läheskään lopussa.

-Lähetetty kirje ei ollut tuoksuva eikä myöskään ruusunvärinen; se oli

-kirjoitettu tässä teidän oman pöytänne ääressä ja sinetöity omalla

-sinetillänne, ja sen sisältö olisi voinut ijäksi torjua majurin

-kunnioituksen osotukset. Mutta se ei ollut sellainen."

-

-"Kuka voi sen tietää?"

-

-"Sohvi-rouva ja minä. Ja te olette pian kolmas, joka tietää sen.

-Kuinka odottamatta te palasitte kotiin tänään... voi, kuinka

-sopimattomasti saattaakin toisinaan tulla! Kaikkialla ympärillämme

-ovat Tonavan haarat täynnä ajojäitä, toinen jäämöhkäle kasaantuu

-toisen päälle, eikä ainoakaan elävä olento uskalla toiselta toiselle

-rannalle. Olisi luullut kaupungin tällaisena päivänä olevan niin

-tarkoin suljetun, ettei edes levoton aviomies voisi päästä sisään,

-jos hän kerran seisoisi ulkopuolella. Kuinka te osasitte tulla juuri

-tänään?"

-

-"Älkää kiusatko minua, Atalia!"

-

-"Ettekö huomannut pyhimyksen säikähtyneitä kasvoja, hänen nähdessään

-teidät? Ettekö tuntenut kuinka hänen kätensä vapisi teidän

-kädessänne? Te valitsitte sangen sopimattoman ajan. Sohvi-rouvan on

-taas mentävä kauniin majurin luo viemään lyhyttä sanaa 'Tänään ei käy

-päinsä.'"

-

-Nämä sanat kuullessaan vääntyivät Timarin kasvot vihasta ja

-hämmästyksestä.

-

-Sitten hän vaipui uupuneena nojatuoliin sanoen:

-

-"Minä en usko teitä."

-

-"Sitä en pyydäkään", vastasi Atalia olkapäitään kohottaen; "mutta

-minä tahdon antaa teille sen häijyn neuvon, että uskotte omia

-silmiänne. Tänään se ei käy päinsä, senvuoksi että olette tullut

-kotiin. Mutta se mikä ei ole tänään mahdollista, se sopii ehkä

-huomenna. Kuinka olisi, jos poistuisitte? Teillähän on joka talvi

-tapana tehdä huvimatka Plattenjärvelle siihen aikaan, jolloin järvi

-jäätyy ja kalastus jään alla alkaa. Se on mielenkiintoista urheilua.

-Tehän voisitte huomenna sanoa: 'Niinkauan kuin näitä pakkasia kestää,

-haluttaa minua lähteä Füred'iin katsomaan kalojani', ja sitten

-te lähdettekin Serberkadun varrella olevaan taloonne ja odotatte

-siellä siksi, kunnes joku naputtaa akkunallenne sanoen: 'Nyt on asia

-valmis.' Silloin te tulette takaisin tänne."

-

-"Minäkö?" huudahti Timar väristen. Atalia mittasi häntä halveksivin

-katsein kiireestä kantapäähän.

-

-"Minä luulin teitä mieheksi. Mieheksi, joka silloin kun hänelle

-sanotaan: 'Huomenna hän, joka rakastaa vaimoasi, tulee tänne, sama

-mies, jonka takia vaimosi on ollut jääkylmä sinua kohtaan ja joka

-on nähnyt sinut nöyryytettynä' -- mieheksi, joka silloin tarttuisi

-ensimmäiseen käsiinsä sattuvaan aseeseen, eikä ensiksi kysyisi:

-'Kuka hän on?' vaan heti surmaisi hänet, vaikka se olisikin hänen

-oma veljensä. -- Minä olen pettänyt teitä. -- Teitä pelottaa. --

-Anteeksi, että olen kääntynyt väärän henkilön puoleen. Minä en enää

-tee sitä. Minä vain pyydän, älkää ilmiantako minua emännälleni.

-Tästälähtien en ole panetteleva häntä. En milloinkaan ole puhuva

-hänestä muuta kuin hyvää. Minä olen nytkin valehdellut. Hän ei

-olekaan ollut uskoton teille."

-

-Atalia oli äkkiä kääntynyt Timarin puoleen niin nöyrän ja pyytävän

-näköisenä, että tämä antoi johtaa itsensä harhaan ja alkoi jo uskoa

-kaiken, mitä oli kuullut, keksityksi jutuksi; mutta tuskin oli

-hänen hämmästynyt ulkonäkönsä ilmaissut hänen herkkäuskoisuutensa,

-ennenkuin Atalia nauroi hänelle vasten kasvoja:

-

-"Te olette pelkuri raukka!"

-

-Ja sitten hän kääntyi lähteäkseen.

-

-Mutta Mikael juoksi hänen jälessään ja tarttui hänen käteensä.

-

-"Jääkää! Minä suostun ehdotukseenne ja teen, mitä neuvotte."

-

-"Kuulkaa siis!" sanoi Atalia kumartuen Mikaelin puoleen, niin

-lähelle, että hänen povensa kosketti tämän olkapäätä ja että tämä

-tunsi hänen kuuman hengityksensä. Jos heitä olisi katsellut kaukaa,

-olisi luullut näkevänsä kaksi rakastavaista kuiskailemassa keskenään.

-

-Mutta Atalia kuiskasi seuraavaa:

-

-"Kun herra Brazovics rakensi tämän talon, laitettiin huone, jossa

-Timea nyt asuu, vieraita varten. Mitä herra Brazovicsin vieraat

-silloin tavallisesti olivat? Liikemiehiä, kilpailijoita, kauppiaita,

-jotka halusivat ostaa ja tuottajia, jotka tarjosivat kaupan

-tavaroitaan."

-

-"Tässä huoneessa on eräässä seinässä tyhjä tila. Se on sillä

-kohdalla, missä kiertoportaat ulkoseinällä tekevät kierroksen,

-mutta sisähuoneessa on nurkka. Tähän loukkoon pääsee käytävästä.

-Täällä on seinäkaappi, missä säilytetään vanhoja, säröillä olevia

-laseja ja porsliineja, ja joka harvoin on avoinna. Mutta vaikka

-se olisikin avoin, ei kenenkään päähän aivan helposti pistäisi

-tunnustella hyllyjen ruuveja. Kolmannen hyllyn keskimmäisen ruuvin

-voi kuitenkin helposti vetää pois. Mutta vaikka joku senkin tekisi,

-ei hän sittenkään saisi selville mitään. Se on vain yksinkertainen

-nasta. Mutta jos tunnette salaisuuden ja jos hallussanne on eräs

-omituisen muotoinen avain, joka pistetään reikään avaimen sijasta,

-niin on vain tarvis painaa sitä; silloin ponnahtaa avaimesta esiin

-eräs vieteri ja jos tätä kerran kierretään, niin voi äänettömästi

-työtää kaapin sivulle. Sieltä tullaan piilopaikkaan, joka saa valoa

-ja ilmaa eräästä aukosta, joka kulkee katon lävitse, kuin savupiippu.

-Seinässä oleva syvennys ulottuu nyt siihen huoneeseen saakka, joka

-on Timean makuuhuoneena, ja jossa herra Brazovicsin vieraat ennen

-viettivät yötä. Sen perällä on lasiovi, jonka huoneen sisäpuolella

-peittää helmiäismosaikista oleva kuva. Kuva esittää Pyhää Yrjänää

-ja lohikäärmettä. Se näyttää olevan juotettu seinään. Sitä on usein

-tahdottu poistaa, mutta Timea ei ole sallinut, ja niin se on yhä

-paikoillaan. Yksi näistä mosaikkipaloista voidaan työntää syrjään

-ja siitä aukosta voidaan kuulla ja nähdä kaikki, mitä sivuhuoneessa

-tapahtuu."

-

-"Mihin tarkoitukseen isänne käytti tätä piilopaikkaa?"

-

-"Minä luulen sen jollakin tavoin kuuluneen hänen liikkeeseensä.

-Hän oli paljon tekemisissä muiden liikemiesten, viljantuottajain,

-kilpailijoiden ja asiamiesten kanssa. Hän tarjosi hyvää ruokaa

-ja hyviä viinejä. Saatuaan vieraansa hyvälle tuulelle hän jätti

-heidät itsekseen, hiipi piilopaikkaansa ja kuunteli sieltä heidän

-keskusteluaan. Siten hän sai helpolla ja täysin luotettavalla

-tavalla tiedon tuottajien keskenään sopimasta viimeisestä hinnasta

-ja siitä, minkä kilpailijat puolestaan pitivät korkeimpana

-mahdollisena tarjouksena, ja mitä yrityksiä elintarpeidenhankkijoilla

-ja linnoitustöiden johtajilla oli tekeillä. Viini tekee ihmiset

-puheliaiksi eikä maljoja kilistelevillä vierailla ollut

-aavistustakaan siitä, että heitä kuunneltiin. Tällä tavoin herra

-Brazovics sai haltuunsa monta tärkeätä tietoa, joita hän osasi

-käyttää hyväkseen. Kerran, kun hän itse oli nauttinut liian paljon

-pöydän iloja, lähetti hän minut sinne kuuntelemaan ja siitä saakka

-tunnen salaisuuden. Piilopaikan avain on vielä minun hallussani. Kun

-minun omaisuuteni takavarikoitiin, olisin minä voinut viedä kaiken

-arvotavaran pois tämän salaisen käytävän kautta. Mutta minä oli liian

-ylpeä varastamaan."

-

-"Tästä piilopaikasta voi siis myös päästä huoneeseen?"

-

-"Pyhän Yrjänän kuva riippuu hakasilla ja sen voi piilopaikasta päin

-avata samalla kuin toisen lasioven."

-

-"Tätä tietä te siis voitte milloin hyvänsä päästä Timean

-makuukamariin?" kysyi Mikael huomattavasti väristen.

-

-Atalia hymyili ylpeästi.

-

-"Minun ei ole milloinkaan tarvinnut hiipiä hänen luokseen salaisia

-teitä. Timea nukkuu ovet avoinna, ja tehän tiedätte minun voivan

-kulkea hänen huoneensa läpi. Ja hän nukkuu niin sikeästi."

-

-"Antakaa minulle avain."

-

-Atalia otti avaimen taskustaan. Sen alapäässä oli ruuvi; vasta

-painettaessa kädensijaa ponnahti vieteri esiin. Hän selitti

-Timarille, kuinka sitä oli käytettävä.

-

-Ääni Timarin sisällä, kenties hänen suojeluspyhimyksensä, kehotti

-häntä heittämään avaimen syvään pihakaivoon. Hän ei kuunnellut tätä

-ääntä. Hän kuunteli vain mitä Atalia kuiskasi hänen korvaansa.

-

-"Jos te huomenna lähdette kotoa ja palaatte sovitun merkin saatuanne

-ja menette piilopaikkaan, niin saatte tietää kaikki, mitä haluatte.

-Tuletteko?"

-

-"Tulen."

-

-"Onko teillä aseita muassanne tavallisesti? Pistoolia tahi

-pistinpuukkoa? Eihän voi tietää, mitä saattaa tapahtua. Pyhän Yrjänän

-kuva avautuu oikealle kun painetaan napinmuotoista kädensijaa. Kun se

-aukeaa peittää se Timean vuoteen. Ymmärrättekö minua?"

-

-Hän puristi kiihkeästi Mikaelin kättä katsoen häntä silmiin

-liekehtivän raivoissaan ja sitten taas sanoi jotakin hiljaa

-itsekseen; huulet vain liikkuivat, hän kiristi hampaitaan; ne olivat

-äänettömiä sanoja. Mitähän hän sanoi?

-

-Timar itse tuijotti eteensä tajuttomana kuin unissakävijä. Sitten hän

-äkkiä kohotti päätään tehdäkseen Atalialle vieläkin kysymyksen.

-

-Silloin hän huomasi olevansa yksin. Vain avain, jonka Atalia oli

-painanut hänen käteensä todisti ettei hän ollut nähnyt unta.

-

-Timar ei milloinkaan ollut kärsinyt sellaisia tuskia kuin niinä,

-pitkinä tunteina, jotka vielä olivat seuraavan päivän iltaan.

-

-Hän teki kuten Atalia oli neuvonut. Hän jäi seuraavana päivänä kotiin

-päivälliseen saakka; noustaessa päivällispöydästä hän sanoi aikovansa

-Plattenjärvelle katselemaan siellä vuokrattuja kalastusmaita. Kun hän

-oli tullutkin tänne Tonavan jäiden yli, saattoi hän hyvästi palatakin

-sinne. Hänen ajopelinsä odottivat toisella rannalla, sillä niitä ei

-vielä oltu voitu kuljettaa jään yli, ensin oli avattava tie.

-

-Ja puhumatta konttorihenkilökunnalle edes sanaakaan tai

-katsahtamattakaan kirjoihinsa, hän pisti laskematta setelipinkan

-lompakkoonsa ja lähti kotoaan.

-

-Portaissa hän tapasi kirjeenkantajan, jolla oli hänelle

-Sisäänkirjoitettu kirje. Se oli kuitattava. Mutta Mikaelilla oli

-liian kiire kääntyäkseen sen takia takaisin. Hänellä oli aina

-taskussaan kynä, jonka varsi samalla oli mustepullona. Sen hän otti

-esille, asetti kuitin kirjeenkantajan selän päälle ja kuittasi täten

-nimensä.

-

-Sitten hän silmäili kirjettä. Se oli valtameren tuolta puolen, hänen

-asiamieheltään Rio Janeirosta. Hän pisti sen lukematta taskuunsa.

-

-Mitä hän nyt välitti koko maailman jauhokaupasta!

-

-Talossaan Serberkadun varrella hänellä oli itseään varten aina

-varalla huone, joka lämmitettiin kylmän tultua.

-

-Tähän huoneeseen johti erityinen eteinen, joka pidettiin lukittuna ja

-monta tyhjää huonetta oli sen ja liikehuoneustojen välillä.

-

-Timar tuli sisään huomaamatta. Hän istuutui akkunan ääreen odottamaan.

-

-Kylmä pohjatuuli, joka puhalteli ulkona, piirteli kauniita jääkukkia

-ruutuihin, niin ettei voinut nähdä sisään eikä ulos.

-

-Tässä hänellä nyt oli se, mitä oli etsinytkin: todistus Timean

-uskottomuudesta. Hän oli monta vuotta toivonut tätä hetkeä

-rauhoittaakseen omaatuntoaan sanomalla: "Nyt olemme molemmat

-rikkoneet toinen toisiamme vastaan, nyt olemme kuitit", -- voidakseen

-tuomita, inhota ja vihata tätä naista, jolle hänen tähän saakka oli

-täytynyt omistaa kunnioituksensa, kuten alamainen hallitsijalle.

-Nyt hän voi syöstä Timean siltä valtaistuimelta, jolta vaimo vain

-kerran astuu alas. Ja sitten kun hän pätevistä syistä oli saanut

-eron Timeasta, voi hän sen sijaan kohottaa Noëmin luokseen ja antaa

-hänelle sen arvon, joka hänelle kuuluu; silloin hän voi tehdä Noëmin

-onnelliseksi vaimokseen, rouvaksi talossaan, kuten hän ansaitseekin.

-

-Mutta sittenkin, sittenkin kiusasi tämä ajatus häntä sanomattomasti.

-

-Kun hänen mielikuvituksensa kuvaili tätä ensimmäistä kohtausta

-tuon naisen ja tämän miehen välillä, niin hänen verensä pohjasakka

-syöksähti pinnalle ja pimitti hänen sielunsa kirkkauden.

-

-Kainous, mustasukkaisuus ja kostonhimo kalvoivat hänen mieltään.

-

-On rasittavaa tulla petetyksi ja häväistyksi, vaikkakin siitä voisi

-olla hyötyä.

-

-Nyt hän alkoi tuntea, mikä aarre hänellä oli Timeassa. Hän olisi

-ollut valmis vapaaehtoisesti luopumaan tästä aarteesta, vieläpä

-lahjoittamaankin sen pois; mutta varastaa sitä ei hän olisi sallinut!

-Tämä ajatus liikutti häntä.

-

-Hän taisteli itsensä kanssa. Mitä hän tekisi?

-

-Jos Atalian vuodattama myrkky olisi valunut aina hänen sydämeensä

-asti, olisi hän pysähtynyt päätökseen hiipiä tikari kädessään esiin

-Pyhän Yrjänän kuvan takaa ja murhata uskottoman vaimon rakastajan

-sylissä keskellä palavinta suudelmaa. Atalia himoitsi Timarin verta.

-

-Mutta puolison kosto vaati muuta. Hänen täytyi saada nähdä miehen

-veri. Ei salamurhassa, vaan avoimin katsein vuodatettua verta.

-Kumpikin sapeli kädessä taistellen elämästä ja kuolemasta.

-

-Levollisesti punnitseva, kylmästi harkitseva järki sanoo saadessaan

-voiton: Miksi vuodattaa verta? Sinä et tarvitse kostoa, vaan

-häväistysjuttua. Sinä syöksyt esiin piilopaikastasi, kutsut

-palvelusväen sisään ja karkotat uskottoman vaimon rakastajilleen

-ulos talostasi. Sillä tavoin menettelisi järkevä mies. Sinä et ole

-sotilas, joka hankkii hyvitystä sapeli kädessä. Sinulla on laki, ja

-tuomarit, joihin turvautua.

-

-Mutta siitä huolimatta hän ei voinut olla ottamatta puukkoa ja

-pistoolia mukaansa, kuten Atalia oli neuvonut. Kuka tietää, miten

-pitkälle voidaan joutua? Ratkaiskoon silmänräpäys, kumpi on jäävä

-voittajaksi: kostonhaluinen salamurhaajako, loukkaantunut puoliso

-vai viisaasti harkitseva liikemies, joka tyynesti merkitsee muistiin

-häpeällisen loukkauksen otsakkeella: "Menet."

-

-Sillävälin oli ilta joutunut.

-

-Toinen lyhty toisensa jälkeen sytytettiin. Herra von Levetinczy

-kustansi tämän kadun valaistusmenot. Ohikulkijoiden varjot piirtyivät

-hetkiseksi jäätyneisiin akkunaruutuihin.

-

-Kerran eräs näistä kulkijoista pysähtyi akkunan eteen, ja kuului

-hiljainen naputus.

-

-Timarista tuntui kuin jääkukat, jotka varisivat akkunan naputuksesta,

-olisivat olleet taikametsän suhisevia lehtiä, jotka kuiskivat

-hänelle: "Älä mene!"

-

-Hän mietti. Taas naputti joku.

-

-"Minä tulen!" hän vastasi hiljaa ruudun läpi, otti pistoolinsa ja

-puukkonsa ja riensi ulos.

-

-Keskeymättömällä vauhdilla hän kiiruhti aina sen talon luo, jonka

-päämies hän on, jossa hänen rikkautensa ovat koossa ja jossa kaunis,

-kalpea rouva hallitsee.

-

-Hän ei kohdannut koko tiellä ainoatakaan elävää olentoa. Katu oli jo

-tyhjä.

-

-Vain välistä hän näki tumman varjon kiitävän edellään, silloin

-tällöin katoavan pimeyteen ja vihdoin häviävän kadun kulmauksessa.

-Hän seurasi sitä.

-

-Hän tapasi kaikki ovet lukittuina. Joku avulias käsi oli avannut

-portin, porraskäytävän, vieläpä piilokomeron tapettiovenkin.

-

-Hän saattoi päästä sisään vähääkään meluamatta.

-

-Määrätystä paikasta hän löysi ruuvin, joka voitiin vetää ulos, ja

-pisti sen sijaan avaimen. Salaovi ponnahti auki ja sulkeutui hänen

-jälkeensä. Timar oli salakäytävässä -- urkkija omassa talossaan.

-

-Siis päälle päätteeksi vielä urkkija!

-

-Mitä alhaista tekoa ei hän vielä olisi tehnyt? Ja vain senvuoksi,

-että "köyhä" on vain alhaisempi olento ja vain rikas on jonkun

-arvoinen maailmassa! Tässä nyt on se ihanuus!

-

-Onpa onnellista, että tässä paikassa vallitsee maanalainen pimeys!

-

-Hapuillen ja käsillään tunnustellen hän hoiperteli seinää pitkin

-siihen paikkaan, mistä heikko valo häämöitti. Hän seisoi Pyhän

-Yrjänän kuvan kohdalla. Huoneessa olevan lampun valo tunkeutui

-mosaikin rakosien lävitse.

-

-Hän löysi laatan, jonka voi työntää syrjään, jonka jälkeen vain ohut

-lasiruutu jäi tähän paikkaan.

-

-Hän katsahti huoneeseen.

-

-Pöydällä paloi lamppu, jossa oli varjostin himmeätä, hiottua lasia.

-Timea käveli edestakaisin huoneessa.

-

-Valkoinen, koruompeleinen puku hulmahteli hänen lanteillaan;

-yhteenpuristetut kädet riippuivat alaspäin.

-

-Ovi vierashuoneeseen avautui ja Sohvi-rouva astui sisään. Hän sanoi

-hiljaa jotakin Timealle.

-

-Mutta Timar kuuli tämänkin hiljaisen kuiskauksen. Syvennys oli

-Dionysoksen korvan kaltainen; se vangitsi jokaisen äänteen.

-

-"Saako hän tulla?" kysyi Sohvi-rouva.

-

-"Minä odotan häntä", vastasi Timea.

-

-Senjälkeen Sohvi-rouva taas poistui.

-

-Timea avasi nyt piironkinsa laatikon ja otti sieltä esille erään

-esineen.

-

-Tämä kädessään hän lähestyi lamppua. Hän seisoi nyt vastapäätä

-Timaria, niin että lampunvalo heijastui kirkkaana hänen kasvoilleen.

-Timar saattoi nyt tarkata joka muutosta hänen piirteissään.

-

-Timea avasi laatikon. Siinä oli sapeli, jonka terä oli katkennut.

-

-Ensimmältä rouva säpsähti, ja kokoonvetäytyvät kulmakarvat ilmaisivat

-kauhua. Mutta hänen kasvonsa kirkastuivat vähitellen ja muistuttivat

-kapeine, yhteenkasvaneine kulmakarvoilleen taaskin pyhimyskuvaa,

-jolla oli musta sädekehä otsan ympärillä.

-

-Hellyyttä ilmeni hänen surumielisissä piirteissään. Hän kohotti

-laatikkoa ja vei siinä olevan sapelin niin lähelle huuliaan, että

-Timar väristen pelkäsi hänen suutelevan sitä.

-

-Nyt oli tämä sapelikin kilpailija!

-

-Kuta kauemmin Timea katseli sapelia, sitä kirkkaammin alkoivat hänen

-silmänsä loistaa. Kerran hän meni rohkeudessaan niinkin pitkälle,

-että uskalsi tarttua sapelinkahvaan; hän otti taittuneen aseen

-laatikosta ja alkoi miekkailla sillä, niinkuin me miehet teemme...

-Oi, jospa hän vain olisi tiennyt lähellään olevan erään, jonka

-jokaisella iskulla täytyi tuntea kaikki helvetin tuskat!

-

-Nyt naputettiin ovelle. Timea laski säikähtyneenä sapelin takaisin

-laatikkoon ja änkötti sitten epämääräisesti: "Sisään!" Mutta sitä

-ennen hän kuitenkin veti alas hihansuut, jotka olivat vetäytyneet

-ylöspäin.

-

-Majuri Katshuka astui sisään.

-

-Hän oli vieläkin komea mies, jolla oli kauniit sankarinkasvot. Timea

-ei mennyt häntä vastaan, vaan seisoi yhä lampun vieressä. Timar

-tarkkasi häntä ankarasti.

-

-Tuhat tulimmaista, mitä hänen täytyi nähdä!

-

-Majurin astuessa sisään _punastui_ Timea.

-

-Niin, alabasteripatsas saattoi myöskin loistaa aamuruskosta.

-Pyhimyskuvan kasvot olivat liikutuksen vallassa, ja neitseellinen

-valkeus koristautui ruusuilla.

-

-Valkeat kasvot olivat kohdanneet hänen, joka voi sytyttää ne

-liekehtimään.

-

-Tarvitaanko muita todistuksia. Tarvitaanko sanoja?

-

-Timar oli työntämäisillään kuvan syrjään ja Pyhän Yrjänän

-vastustajan, lohikäärmeen, tavoin heittäytymäisillään noiden kahden

-väliin, ennenkuin Timean huulet olivat ennättäneet lausua julki sen,

-mitä hänen kasvonsa ilmaisivat...

-

-Mutta ei! -- Kenties hän oli vain nähnyt unta. Timean kasvot ovat

-yhtä valkoiset nyt kuin ennen. Kylmän arvokkaasti hän viittaa majuria

-istuutumaan. Itse hän istuutuu kauas hänestä, ja hänen katseensa on

-niin ankara, niin kylmä, niin kunnioitusta herättävä.

-

-Majuri piti kultanauhoin koristettua lakkia toisessa kädessään ja

-kultatupsuista sapelia toisessa ja istui jäykkänä kuin kenraalinsa

-edessä.

-

-He katselivat toisiaan kauan. Molemmat taistelivat kiusaavia tunteita

-vastaan.

-

-Timea katkaisi äänettömyyden.

-

-"Herraseni, te olette lähettänyt minulle arvoituksellisen kirjeen,

-jota seurasi vieläkin merkillisempi lahja. Tämä lahja on taittunut

-sapeli."

-

-Näin sanoen hän avasi laatikon ja otti sieltä esiin kirjeen.

-

-"Kirjeenne sisältö on seuraava: Armollinen rouva! Minä olen tänään

-ollut kaksintaistelussa, ja vain sitä seikkaa, että sapelini

-taittui, saa vastustajani kiittää hengestään. Tämä kaksintaistelu

-on yhteydessä sangen arvoituksellisten asianhaarojen kanssa,

-jotka suoranaisesti liikuttavat teitä, ja vielä enemmän _teidän

-puolisoanne_. Suokaa minulle muutaman minuutin keskusteluaika, joten

-voisin sanoa teille, mitä teidän välttämättä tulee tietää."

-

-"Tässä kirjeessä ovat sanat _teidän puolisoanne_ alleviivatut

-kaksinkertaisesti, ja juuri tämä seikka sai minut sallimaan

-teille tilaisuutta keskusteluun. Puhukaa! Mitä yhteyttä on teidän

-kaksintaistelullanne ja herra von Levetinczyn personallisilla

-suhteilla? Minä olen kuunteleva teitä, niin kauan kuin sanottavanne

-koskee herra von Levetinczyä, -- mutta jos siirrytte toiselle alalle,

-niin poistun heti paikalla."

-

-Majuri kumarsi miettivän totisena.

-

-"Alan siis, armollinen rouva, kertomalla erään tuntemattoman

-miehen viime aikoina kuljeskelleen tässä kaupungissa puettuna

-meriupseerinpukuun. Pukunsa on avannut hänelle tien kaikkialle, missä

-upseereja oleskelee. Hän tuntuu olevan maailmanmies ja tottunut

-seuraihminen. En tiedä lähemmin kertoa, ken hän on, sillä minun

-tapani ei ole urkkia. Eikö hän joskus ole herättänyt teidänkin

-huomiotanne, armollinen rouvani? Te olette voinut joka ilta nähdä

-hänet teatterissa; hänellä on yllään vihreä virkapuku, jossa on

-keltaiset ja punaiset kääntökaulukset."

-

-"Minä olen nähnyt hänet."

-

-"Ja muistatteko milloinkaan ennen nähneenne häntä?"

-

-"En ole pannut merkille hänen kasvojaan."

-

-"Sehän on totta, armollinen rouva ei milloinkaan katsele vieraita

-miehiä kasvoihin."

-

-"Eteenpäin, herrani! Minusta ei ole kysymys."

-

-"Tämä mies on jo viikkokausia seurustellut kanssamme; rahoja

-hänellä tuntuu olevan viljalti. Syyksi täällä oloonsa hän ilmoitti

-odottavansa herra von Levetinczyn paluuta, koska hänellä oli

-muka hyvin tärkeä asia kerrottavana hänelle. Asia alkoi lopuksi

-ikävystyttää meitä. Hän tiedusteli joka päivä herra von Levetinczyä,

-ja hänen ilmeensä oli silloin niin salaperäinen, että me tulimme

-ajatelleeksi hänen olevan seikkailijan. Eräänä päivänä päätimme

-panna miehemme pussiin. Meidän oli saatavat selville, miten oli

-tämän ihmisen, laita, joka tunkeutui seuraamme. Minä otin hänet

-kuulusteltavakseni. Hän veti taas esiin tavalliset lausepartensa,

-että hänellä oli jotakin selvitettävää teidän miehenne kanssa. Miksi

-hän ei siis kääntynyt herra Levetinczyn liikkeenhoitajan puoleen? --

-Siksi, että asia oli niin arkaluontoinen, että se voitiin selvittää

-vain kahden kesken. -- Tämän vastauksen saatuani päätin minä armotta

-käydä hänen kimppuunsa. Kuulkaa, sanoin hänelle, minä en usko, ja me

-epäilemme sitä kaikki, teillä olevan mitään arkaluontoisia asioita

-selvittämättä herra von Levetinczyn kanssa. Me emme tiedä, kuka te

-olette, mutta sen tiedämme, että herra Levetinczy on kunniallinen

-mies, jolla on järkeä ja luonnetta, jonka varallisuussuhteet, hyvä

-maine ja yhteiskunnallinen asema ovat tunnetut -- ja sitäpaitsi

-hän on mies, joka perheenisänä on moitteeton ja joka kansalaisena

-on uskollinen kuninkaalleen. Hänellä ei siis voi olla mitään syytä

-salaisiin kohtauksiin teidän laistenne miesten kera."

-

-Majurin puhuessa oli Timea noussut hiljaa paikaltaan. Hän meni nyt

-majurin luo, ojensi kätensä sanoen: "Kiitän teitä."

-

-Ja taas näki Timar hänen valkeiden kasvojensa leimahtavan hehkuvan

-punaisiksi, jommoiset ne eivät ikinä olleet olleet, mutta nyt jäivät

-semmoisiksi. Rouva oli lämmennyt ajatellessaan juuri tämän miehen,

-jota hänen sydämensä jumaloi, puolustavan toista, joka ollen hänen

-puolisonsa seisoi heidän sydämiensä välillä.

-

-Majuri jatkoi selontekoa, ja jotta ei loukkaisi Timeaa katseillaan,

-hän etsi huoneesta toisen esineen, johon kiinnitti katseensa, kuten

-ne, jotka aikovat kertoa jännittävän kertomuksen, valitsevat kiinteän

-pisteen silmilleen. Sellaisen hän löysi lohikäärmeen päästä Pyhän

-Yrjänän kuvassa. Mutta juuri tämän lohikäärmeen pään vieressä oli se

-aukko, josta Timar katseli huonetta, ja hänestä tuntui kuin majuri

-puhuisi suoraan hänelle, vaikka hänen piilopaikassaan olikin niin

-pimeä, ettei kukaan voinut nähdä häntä.

-

-"Tämän kuultuaan", jatkoi majuri, "muuttuivat miehen kasvot

-äkkiä ja hän hypähti ylös, kuin nukkuva koira, jonka hännälle on

-astuttu. 'Mitä?' hän huusi, niin että kaikki sen kuulivat, 'te

-pidätte siis Leventinczya rikkaana, mainehikkaana, ymmärtäväisenä

-ja kunnioitettuna miehenä, hyvänä perheenisänä ja uskollisena

-alamaisena? No, minäpä näytän teille, että tämä Levetinczy,

-tavattuaan minut, seuraavana päivänä lähtee karkuun ja jättäen

-talonsa ja kauniin vaimonsa pakenee Unkarista ja koko Europasta, ja

-että te ette milloinkaan ole saava hänestä kuulla.'"

-

-Timean käsi etsi tahtomatta katkenneen sapelin kahvaa.

-

-"... Vastauksen asemasta löin miestä kasvoihin."

-

-Timar veti nopeasti päänsä aukosta, jossa oli urkkinut, ikäänkuin

-olisi pelännyt iskun kohtaavan itseään.

-

-"Minä näin miehen heti katuvan sanojaan. Hän olisi mielellään

-vetäytynyt pois tämän nyrkiniskun seurauksista. Mutta minä en

-päästänyt häntä. Minä asetuin hänen tielleen. 'Te olette sotilas,

-teillä on sapeli. Teidän täytyy siis tietää, mihin tällainen

-kunniallisten miesten välillä tapahtunut kohtaus johtaa. Tuolla

-ylhäällä majatalossa on avara tanssisali; me sytytämme kynttilät, te

-valitsette kaksi sekundanttia, ja minä kaksi, ja sitten me annamme

-aseiden ratkaista asiamme.' Emme jättäneet hänelle hetkeäkään

-ajatusaikaa. Mies miekkaili kuin merirosvo. Pari kertaa hän yritti

-tarttua sapeliini vasemmalla kädellään, minä raivostuin, iskin

-häntä päähän ja hän kaatui lattialle. Hänen onnekseen olin iskenyt

-terän lappeella, jolloin terä katkesi. Seuraavana päivänä mies oli

-paennut kaupungista, kuten lääkäreiltä kuulin. Haava ei siis ollut

-vaarallinen."

-

-Timea otti jälleen ylös sapelin ja tarkasteli sen terää. Sitten hän

-laski sen takaisin pöydälle ja ojensi kätensä majurille.

-

-Tämä taittui siihen hellästi ja vei sen huulilleen; tuskin saattoi

-huomata hänen sitä suudelleen.

-

-Timea ei vetänyt kättään pois.

-

-"Kiitän teitä!" kuiskasi majuri hiljaa. Timar ei kenties kuullutkaan

-sanoja piilopaikkaansa, mutta majurin kosteat silmätkin sanoivat

-samaa: "Kiitän teitä!"

-

-Seurasi pitkä vaitiolo. Timea istuutui jälleen sohvalle ja nojasi

-päätään käteensä.

-

-Majuri ryhtyi taas puheeseen:

-

-"Mutta, armollinen rouva, minä en ole pyytänyt saada keskustella

-kanssanne kerskuakseni urotyöstä, joka on teille kiusallinen ja

-minun puolestani oli vain ystävyydenvelvollisuuden täyttämistä, enkä

-myöskään saadakseni sitä kiitosta, jota te ystävällisesti osoititte

-minulle kädenpuristuksella. Se oli paljon ja minulle erinomainen

-palkinto. Mutta minä en sen vuoksi, tällä tavattomalla, miltei

-naurettavalla tavalla, lähettämällä teille taittuneen sapelin, ole

-pyrkinyt saamaan teidät suostumaan keskusteluun kanssani, vaan

-tehdäkseni teille vakavan kysymyksen. Armollinen rouva, olisiko

-mahdollista, että tuon ihmisen puheissa olisi perää?"

-

-Nämä sanat kuullessaan Timea säpsähti kuin salaman iskemänä.

-Timariinkin tämä salama sattui, joka ainoa hermo hänessä vetäytyi

-kokoon.

-

-"Mitä te ajattelette?" huusi Timea kiivaasti.

-

-"Sana on sanottu", jatkoi majuri, joka oli noussut tuoliltaan, "ja

-nyt minä en jätä teitä ennenkuin vastaatte kysymykseeni, armollinen

-rouva. Jos tämä mies on valehdellut yhden asian, niin on kaikki tyyni

-valhetta; mutta jos vain yksikin asia on totta, niin voi kaikki

-olla totta. Senvuoksi olen tullut tänne. Ilman verukkeita, suoraan

-asiaan käyden, avoimin otsin kysyn teiltä: Onko mahdollista, että

-näissä syytöksissä voisi olla yhtään totuuden sanaa? Minä en ole

-toistanut kaikkea, mitä tuo mies on sanonut Levetinczystä, mutta

-kaiken, mikä voi miestä loukata, hän on syytänyt hänen niskoilleen.

-Onko mahdollista, että Timarin elämä voisi saada sellaisen kauhean

-käänteen, jonka tämän onnettoman talon edellinen omistaja vain

-kuolemallaan vältti? Sillä jos se on mahdollista, niin eivät mitkään

-hienotunteisuussyyt voi pidättää minua Jumalan armahtavaisuuden

-nimessä hetkeäkään viipymästä pelastaakseni teidät tästä talosta,

-joka siinä tapauksessa uhkaa lyhistyä kokoon. Minä en voi sallia

-teidän vihkiytyvän turmioon; minä en voi kylmäverisenä katsella, kun

-joku vetää teidät mukanaan syvyyteen."

-

-Nämä hehkuvat sanat olivat lämmittäneet Timeaa. Timar katseli

-väristen ja liikutettuna vaimonsa sieluntaistelua. Timea suoriutui

-voittajana. Hän kokosi kaikki voimansa ja vastasi levollisesti:

-

-"Olkaa huoletta, herrani. Minä voin vakuuttaa teille, että ken

-tämä mies lieneekin ja mistä tulleekin, niin hän on valehdellut ja

-hänen panettelussaan ei ole mitään perää. Minä tunnen tarkoin herra

-Levetinczyn varallisuussuhteet, sillä hänen poissaollessaan olen

-minä hoitanut liikeasioita ja olen tajusin selvillä kaikesta. Hänen

-raha-asiansa ovat järjestyksessä, ja vaikkakin kaikki, mikä hänen

-yrityksissään on alttiina, onnettoman sattuman kautta menisi, niin

-ei ainoakaan pylväs hänen talossaan silti horjuisi. Sitäpaitsi voin

-minä hyvällä omallatunnolla sanoa teille, että herra Levetinczyn

-omaisuudessa ei ole äyriäkään, joka ei olisi rehellistä tietä

-hankittu. Hän ei ole ketään vahingoittanut eikä tehnyt köyhäksi ja

-hänen ei siis tarvitse vavista niitä syytöksiä, joita muut hänestä

-tekevät, eikä salata Jumalalta eikä ihmisiltä sitä, miten hän on

-saanut sen tai sen omaisuutensa osan. Levetinczy on rikas mies, jonka

-ei tarvitse punastua rikkauttaan."

-

-Haa, kuinka Timarin posket paloivat pimeässä!

-

-Majuri huokasi syvään.

-

-"Te olette saanut minut vakuutetuksi kaikesta, armollinen rouva. Minä

-en myöskään ole epäillyt, ettei joka sana, jolla hän moitti Timaria

-liikemiehenä, olisi ollut valhetta. Mutta hänen lausunnoissaan oli

-myös paljon sellaista, joka asetti hänet puolisona huonoon valoon.

-Sallikaa minun kysyä teiltä yhtä seikkaa: Oletteko onnellinen?"

-

-Timea katsoi häneen sanomaton tuska kasvoissaan ja hänen katseessaan

-oli vastaus: "Sinä näet ja kuitenkin kysyt!"

-

-"Rikkaus, komeus ja ylenpalttisuus ympäröi teitä", jatkoi majuri

-rohkeammin; "mutta jos on totta, mitä minä -- kautta kunniani! --

-en milloinkaan ole keneltäkään kysynyt ja johon minä, kun eräs

-minulle kysymättä sen sanoi, vastasin: 'Sinä valehtelet!' ja kuritin

-häntä siitä -- jos se on totta, että te kärsitte, että te ette ole

-onnellinen, niin minä en olisi mies, jos nyt minulta puuttuisi

-rohkeutta sanoa teille: Armollinen rouva, vielä on eräs, joka kärsii

-yhtä paljon ja on yhtä onneton kuin te; -- heittäkää luotanne nämä

-_kahden ihmisen_ kärsimykset, jotka vielä toisessa maailmassa tulevat

-Jumalan edessä syyttämään kolmatta, näiden kärsimysten aiheuttajaa.

-Erotkaa hänestä!"

-

-Timea painoi molemmin käsin sydäntään ja katseli kirkastettu tuska

-kasvoillaan ylös, kuten marttyyri, joka menee tuskalliseen kuolemaan.

-Kaikki sydämen tuskat olivat tällä hetkellä heränneet hänessä.

-

-Kun Timar nyt näki hänet, löi hän masentuneena otsaansa ja kääntyi

-pois Judaksen reiästä, josta hän vakoili.

-

-Muutamaan hetkeen hän ei kuullut eikä nähnyt mitään.

-

-Kun kiusallinen uteliaisuus veti hänet uudelleen valon luo, joka

-tunkeutui hänen pimeyteensä ja hän katsahti huoneeseen päin, ei hän

-enää nähnyt marttyyriä. Timean kasvot olivat taas levolliset.

-

-"Herraseni", hän sanoi lempeällä, vienolla äänellä majurille, "se

-seikka, että olen kuunnellut teitä loppuun asti on todistuksena

-siitä, että kunnioitan teitä. Sallikaa minun säilyttää tämä

-kunnioitukseni älkääkä milloinkaan enää kysykö minulta, mitä tänään

-olette kysynyt. Minä otan koko maailman todistajakseni, että en

-milloinkaan ole sanoin, enkä edes kyynelin valittanut. Kenen tähden

-olisin valittanut. Hänenkö, joka pelasti minut, muukalaisen, lapsen,

-kuolemasta, joka kolme kertaa astui kuoleman valtakuntaan pelastamaan

-minua? Kun minä olin typerä olento, jota kaikki ivasivat, suojeli

-hän minua; minun takiani hän joka päivä kävi verivihollisensa

-luona, kärsi kanssani, valvoi etujani. Kun minusta oli tullut

-kerjäläinen, jolla ei ollut kattoa pääni päällä, lahjoitti hän

-minulle, palvelijalle, kätensä, rikkautensa ja teki minusta kotinsa

-valtiattaren. Ja kun hän ojensi minulle kätensä, tarkoitti hän totta.

-Hän ei laskenut leikkiä kanssani."

-

-Sanoessaan tämän Timea kiiruhti erään seinäkaapin luo ja tempasi sen

-oven auki.

-

-"Katsokaa tänne, herraseni", hän huusi majurille ja levitti auki

-koruompeleisen laahustimen eräästä puvusta, joka riippui kaapissa.

-"Tunnetteko tätä pukua? Se on sama puku, jota minä ompelin. Te

-näitte minun viikkokausia tekevän siihen työtä. Joka piste on

-minulle haudattu unelma, surullinen muisto. Minulle oli kuviteltu,

-että siitä tulisi hääpukuni. Mutta kun se oli valmis, sanottiin

-minulle: 'Riisu se nyt yltäsi, se onkin toista morsianta varten!'

-Oi, herrani, se oli kuolettava isku sydämelleni. Jo vuosikausia

-olen riutunut tämän parantumattoman haavan tähden. Mutta nytkö

-hakisin eroa tästä jalosta, suuresta miehestä, joka ei, minun

-ollessani vielä puoliksi lapsi, imarrellut minua eikä sanonut minulle

-kohteliaisuuksia pannakseen pääni pyörälle, vaan pysyttelihe loitolla

-ja odotti, ja vasta sitten, kun muut polkivat minua ja jättivät minut

-avuttomaksi, astui hän esiin korottaakseen minut luokseen eikä ole

-senjälkeen milloinkaan lakannut yli-inhimillisellä, enkelimäisellä

-kärsivällisyydellä tekemästä kaiken voitavansa parantaakseen

-kuolettavaa haavaani ja jakaakseen kärsimykseni? Minäkö eroaisin

-tästä miehestä, jolla ei paitsi minua ole ketään muuta, jota hän

-rakastaa, tästä miehestä, jolle minä olen koko maailma, ainoa

-olento, jonka nähdessään hänen synkät kasvonsa kirkastuvat. Minäkö

-eroaisin tästä miehestä, jota kaikki rakastavat ja kunnioittavat?

-Minäkö sanoisin vihaavani häntä -- minä, jonka on kiittäminen häntä

-kaikesta, ja joka en ole antanut hänelle muita myötäjäisiä kuin

-sairaan rakkaudettoman sydämen?"

-

-Intohimoisesti liikutetun rouvan sanoja kuullessaan peitti majuri

-kasvonsa kädellään. Ja mitä sitten tunsi toinen mies Pyhän Yrjänän

-kuvan takana? Eikö hänestä tuntunut kuin hän olisi ollut lohikäärme,

-jonka kitaan pyhä ritari syöksee keihäänsä?

-

-Ei kuitenkaan riitä, että keihäs syöstään halien kurkkuunsa;

-keihäänkärjen väkä riuhdotaan uudelleen irti haavasta.

-

-"Ei, herraseni", jatkoi Timea, jonka kasvoja kirkasti

-vastustamattoman viehättävä naisellinen arvokkuus, "vaikka Timar

-olisi suoranainen vastakohta sille, miksi maailma häntä luulee,

-vaikka hän olisi rappiolla, kerjäläinen, en kuitenkaan eroaisi

-hänestä. Ei, silloin kaikkein vähinten. Ja jos hänen nimeänsä

-tahraisi häpeä, en silti heittäisi tätä nimeä luotani. Minä jakaisin

-hänen häpeänsä, kuten olen jakanut kaikki hänen loistokautenaan.

-Vaikka koko maailma halveksisi häntä, olisin minä kuitenkin velkapää

-hänelle ikuisen kunnioitukseni. Jos hän joutuisi maanpakolaiseksi,

-seuraisin häntä maanpakoon, ja minä asuisin hänen kanssaan metsissä,

-jos hänestä tulisi ryöväri. Niin, jos hän surmaisi itsensä, kuolisin

-hänen kanssaan..."

-

-(Mitä se on? Itkeekö lohikäärme kuvassa?)

-

-Timea ei ollut vielä puhunut loppuun.

-

-"Ja lopuksi, herraseni, vaikka tuntuvin, katkerin suru, joka voisi

-kohdata vaimoa, kohtaisi minuakin, jos saisin tietää hänen rakastavan

-toista, niin sanoisin: Jumala siunatkoon häntä, joka on lahjoittanut

-miehelleni sen onnen, jota minä en voinut hänelle antaa! Enkä minä

-eroaisi hänestä. -- Minä en siihen suostuisi, vaikka hän itse

-pyytäisi; minä en milloinkaan eroa hänestä, sillä minä tiedän, mitä

-valani ja sieluni pelastus vaativat minulta!"

-

-Majuri nyyhkytti -- hänkin!

-

-Timea vaikeni hetkiseksi saadakseen takaisin levollisuutensa.

-Senjälkeen hän alkoi taas matalalla, lempeällä äänellä:

-

-"Ja nyt te lähdette luotani ainiaaksi. Se tikarinpistos, jonka te

-monta vuotta sitten minun sydämeeni iskitte, on nyt kuitattu tällä

-miekaniskulla. Minä säilytän tämän taittuneen sapelin muistona. Niin

-usein kun silmäni sattuvat tähän sapeliin, muistutan itselleni teidän

-olevan jalon ihmisen, ja se on parantava haavani. Sillä, että te ette

-vuosikausiin ole lähestynyt minua ettekä puhunut minulle, olette te

-sovittanut sen, että kerran lähestyitte minua ja puhuitte minulle."

-

-(Pyhän Yrjänän takaa kuului melua, ikäänkuin joku olisi nopeasti

-poistunut.)

-

-Kun Timar kaapinovesta syöksyi piilopaikastaan käytävään, astui tumma

-olento hänen eteensä. Oliko se varjo, aave, vai paha henki?

-

-"Mitä olette kuullut? Mitä olette nähnyt?"

-

-Se oli Atalia.

-

-Timar työnsi tumman varjon luotaan ja painaen sen toisella kädellään

-seinää vastaan kuiskasi sen korvaan:

-

-"Kirous tulkoon päällenne! Ja kirottu olkoon tämä talo ja sen tomu,

-joka sen rakensi!"

-

-Näin sanoen hän juoksi kuin mielipuoli alas portaita.

-

-Ovi Timean huoneeseen avautui. Sieltä loisti valonhohde, ja siinä

-saattoi tuntea majurin, joka poistui. Timea soitti. Sohvi-rouvan

-kimeä ääni kuului hänen toruessaan siitä, että joku oli sammuttanut

-lampun portaissa. Sitten hän näytti majurille tietä. Atalia piiloutui

-kaapinoven taa. Ja kun kaikki olivat poistuneet ja oli jälleen tullut

-pimeä seisoi hän kauvan puhellen itsekseen äänettömiä sanoja. Hän

-vain liikutteli huuliaan, puri yhteen hampaansa ja silmät pyörivät ja

-puristetut nyrkit uhkasivat. Mitä hän sanoi?

-

-

-

-

-Kymmenes luku.

-

-ENSIMMÄINEN TAPPIO.

-

-

-Paetako? Mutta minne? Siitä on nyt kysymys.

-

-Tornikellot kaupungissa lyövät kymmenen. Puomit oli jo laskettu alas

-pienemmän Tonavan yli vievällä sillalla, joka johti saarelle. Nyt

-pääsi jäätäkin myöten suuremman Tonavan haaran ylitse. Mutta sinne ei

-voi päästä häivyttämättä kaikkia puusillalla olevia tullipalvelijoita

-ja rannalla muutamia poliiseja, joilla on ankara käsky olla

-päästämättä illasta kello 8:sta aamuun kello 7:ään ketään jäälle,

-vaikka pyrkijä olisikin itse paavi.

-

-Tosin pari seteliä herra von Levetinczyn lompakosta kenties olisi

-saanut aikaan sen, mitä eivät edes pyhän isän bullat olisi pystyneet

-toimittamaan; mutta silloin olisi myös seuraavana päivänä varmasti

-koko kaupunki tiennyt kultapojan myöhään yöllä, yksin suuressa

-kiireessä lähteneen vaarallisen jään yli. Siitäpä olisi tullut

-erinomainen kuvitus juoruun, joka jo oli syntynyt kaupungissa

-kaksintaistelun johdosta. Pian olisi sanottu:

-

-"No, hän pakenee jo Ameriikkaan." Ja se olisi tullut Timeankin

-korviin.

-

-Timea!

-

-Oi, kuinka raskasta on muistella tätä nimeä! Ja se kaikuu kaikkialta

-häntä vastaan.

-

-Hänelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin palata Serberkadulla

-olevaan taloonsa ja odottaa siellä, siksi kunnes päivä alkaisi

-sarastaa.

-

-Seuraisi tuskallinen yö.

-

-Varovasti kuin varas, hän avasi oven, joka johti hänen huoneeseensa.

-Tähän aikaan nukkuivat talon kaikki muut asukkaat.

-

-Tultuaan huoneeseen hän ei sytyttänyt mitään valoa. Hän heittäytyi

-sohvalle. Mutta pimeässä löysivät takaa-ajavat aaveet hänet vielä

-paremmin.

-

-_Kuinka punastuivatkaan alabasteri-kasvot!_

-

-Niinmuodoin on siis elämää jään alla. Vain aurinko puuttuu.

-

-Avioliitto on Timealle ikuinen talvi, ikuinen napamaidentalvi. Hän on

-uskollinen vaimo.

-

-Ja kilpakosija on myöskin uskollinen ystävä. Hän lyö miekkansa

-palasiksi sen miehen kalloon, joka uskaltaa panetella jumaloidun

-rouvan miestä.

-

-Hänenkin edessään on Timarin kumartaminen. Aina niin pitkälle on

-hänen täytynyt nöyrtyä, että hänen nyt on pidettävä tätä miestä,

-jota hän vihasi, onnellisena kilpakosijanaan, jota hän halveksien

-katseli kuin nälkiintynyttä raukkaa, joka kokosi muutamia muruja

-muonanhankinnasta, aina niin pitkälle on tultu, että Timarin

-on pidettävä häntä suurena luonteena, joka on paljon hänen

-yläpuolellaan. Hänen itsensä yläpuolella!

-

-Ja Timea rakastaa tätä henkilöä ja on onneton niinkuin tämäkin.

-

-Ja molempien onnettomuuden syynä on se, että Timar on "kultapoika."

-

-Ne, jotka eivät rakasta häntä, jumaloivat häntä.

-

-Ei kenkään edes ajattele pettää, tai häväistä häntä, tai varastaa

-häneltä, ei edes särkeä hitustakaan hänen kunniansa timantista. He

-vaalivat hänen kunniaansa kuin aarretta.

-

-Mitä? Jos nyt joku sanoisi: "Mutta eihän se ole totta!"

-

-... Miten lämpimästi hänen vaimonsa ylisti häntä!

-

-"Minut, palvelijattaren, hän teki talonsa hallitsijaksi."

-

-Se ei ole totta. Sinä olit hallitsija, hän palvelija. Sinun

-omaisuudellasi hän teki itsensä herraksi, ja vasta senjälkeen hän

-antoi sen sinulle.

-

-"Hänellä ei ole ketään muuta kuin minut. Minä olen ainoa olento,

-jonka nähdessään hänen synkät kasvonsa kirkastuvat."

-

-Se ei ole totta. Hän nauttii rakkautta ja onnea eräässä maailman

-kolkassa, missä hän pettää sinua, rikkoo valansa ja pilkkaa

-uskollisuuttasi!

-

-"_Minäkö_ halveksisin häntä jota kaikki kunnioittavat?"

-

-Mutta miksi kaikki kunnioittavat häntä? -- Siksi, että häntä ei

-kukaan tunne. Jos Timea nyt kuulisi ja näkisi, millaista hänen

-sisällään on, sanoisikohan hän silloinkin: "Minä tahdon jakaa hänen

-nimensä häpeän, niinkuin olen jakanut sen loistonkin?"

-

-Niin, hän sanoisi siten.

-

-Timea ei hae eroa hänestä.

-

-Timea sanoisi: "Jos olet tehnyt minut onnettomaksi, niin kärsi nyt

-kanssani." Se on enkelin julmuutta.

-

-Näin on Timean laita.

-

-Mutta miten on Noëmin?

-

-Mitä hän tekee autiolla saarella, josta hän, siitä kiitos Timean

-jalomielisyyden -- ei saa lähteä? Yksin keskellä talven synkkää

-yksitoikkoisuutta, pieni, avuton lapsi sylissään! Mitä hän nyt

-ajattelee? Ei ole ketään, joka voisi sanoa hänelle lohdutuksen

-sanaa. Kuinka hän vapiseekaan aaveita, huonoja ihmisiä, villejä

-eläimiä peläten siellä autiossa korvessa! Kuinka hänen sydäntään

-ahdistaneekaan ajatellessaan rakastettuaan ja ihmetellessään, missä

-tämä nyt oleskelee!

-

-Oi, jospa hän vain tietäisi!

-

-Oi, jospa nuo molemmat naiset tietäisivät, mikä alhainen lurjus se

-mies on, joka saattaa heille niin suuria sydäntuskia!

-

-Jospa olisi joku, joka voisi sanoa heille sen!

-

-Mutta odottakaa!

-

-Kukahan se muukalainen voisi olla, joka on jo sanonut hänestä

-sellaisia asioita, että majuri iski häntä päähän? Vieras meriupseeri?

-Kukahan tämä vihamies voisi olla? Nyt on mahdotonta saada tietää

-sitä, sillä hän on jo lähtenyt kaupungista saamansa haava päässään.

-

-Jokin ääni sanoi Timealle, että olisi parasta paeta tätä ihmistä.

-

-Paeta! Kaikki hänen pyrkimyksensä ja tarkoituksensahan yhtyivät

-pakoajatukseen. Hänen mielestään ei ole mitään sietämättömämpää

-kuin paikallaan pysyminen. Matkoilla ollessaankin hän pitäessään

-päivällislepoa ei voi odottaa niin kauan, kunnes hevoset ovat

-ennättäneet syödä, hän menee jalan eteenpäin maantietä pitkin. Täten

-häntä alituisesti ajaa jokin paikasta paikkaan.

-

-Nyt hänen päähänsä pisti viedä Noëmi ja Dodi laivaan ja purjehtia

-maailman ympäri heidän kanssaan. Kauas tuntemattomiin maanosiin.

-

-Mutta Timea!

-

-Tähän nimeen hän tekee haaksirikon. Valtamerellä virtaa lämmin

-virta päiväntasaajalta napamaihin saakka ja napamailta uiskentelee

-jäävuoria aina päiväntasaajalle saakka. Timar ajatteli, miten

-hullusti hän oli tehnyt ottaessaan sellaisen valtameren rintaansa.

-

-Eikä hänen silmiinsä tullut unta! Hänen taskukellonsa löi

-kaksitoista. Vielä oli hänen valvottava seitsemän pitkää tuntia

-ennenkuin aamu valkenisi.

-

-Hän päätti vihdoinkin sytyttää valon. Mielenliikutuksia vastaan on

-olemassa rauhoittava keino, vaikuttavampi kuin opium, nimittäin

-arkipäiväinen askartelu.

-

-Sillä, jolla on paljon tekemistä, ei ole aikaa antautua rakkauden

-tuskien valtaan. Kauppiaat harvoin tekevät itsemurhan onnettoman

-rakkauden vuoksi. Heille ovat liikehuolet sellaisena terveellisenä

-jalkakylpynä, joka vetää veren alas jaloimmista ruumiinosista.

-

-Timar otti esiin kirjeet, jotka oli pistetty pronssisen lohikäärmeen

-alle. Tämän kirjepainon alle pani hänen lähin miehensä tavallisesti

-ne kirjoitelmat, joiden sisältöön Timarin välttämättä oli itse

-tutustuttava, tai jotka hänen itse oli ratkaistava. Muutamat niistä

-olivat jo olleet Bajassa, Levetincz'issä, Wienissä ja Triestissä

-etsiäkseen näistä paikoista vastaanottajaansa ja olivat palanneet

-hänen pääkonttoriinsa Komorn'issa todistaakseen, ettei Timar puoleen

-vuoteen ollut näyttäytynyt missään näistä paikoista.

-

-Jollei hänen ympärillään olisi ollut pelkästään rehellisiä ihmisiä,

-olisi häntä voitu pettää ja kavaltaa joka taholla.

-

-Muutamiin kirjeisiin oli Timea jo merkinnyt ratkaisseensa

-kysymyksessä olevan asian.

-

-Taaskin Timea!

-

-Mikael avasi ja luki toisen kirjeen toisensa jälkeen. Kaikissa oli

-hyviä uutisia. Hän tuli ajatelleeksi Polykratesta, jolle kaikki

-onnistui ja joka lopulta alkoi pelätä menestystään.

-

-Hänen rikkautensa kasvoi lakkaamatta. Häneltä jo puuttuu

-tilaisuutta hedelmällisesti käyttää kokoontuneita rahasummiaan.

-Hyväntekeväisyystili ei voi ottaa koko voittoa, joka nousee yli

-kaiken odotuksen. Kaikki, mihin hän ryhtyy, onnistuu. Kaikki,

-mihin hän lainaa nimensä, muuttuu kullaksi. Puhdas paperi tulee

-arvokkaaksi, kun hänen liikkeensä nimileima painetaan siihen.

-

-Ja mikä on sitten syynä tähän ennenkuulumattomaan menestykseen?

-

-Salaisuus, jota ei kukaan tunne, ei kukaan muu kuin hän.

-

-Kuka on nähnyt Ali Tshorbadshin aarteiden makaavan hujan hajan

-pimeässä hytissä?

-

-Hän yksin -- ja kuu. Mutta kuu on hyvä toveri. Se on nähnyt muutakin.

-

-Maailmanjärjestyksen painopisteenä on siis se, ettei tehty rikos

-milloinkaan tule ilmi. Silloin täytyy kaikkien seuraustenkin siitä

-olla loistoa, suuruutta, hyvettä!

-

-Mutta se on mahdotonta!

-

-Mikael tunsi sen, sillä hän oli syvä luonne. Hän tunsi, että

-liioiteltu onni, jonka perusta oli niin madonsyömä, lopuksi oli

-raukeava tyhjiin; sillä oikeus tapahtuu kaikille auringon alla.

-Ilolla hän olisi antanut pois puolet omaisuudestaan, vieläpä sen

-kokonaisuudessaankin, jos hän vain olisi voinut toivoa siten

-sovittavansa taivaan. Mutta hän tunsi katumuksentekonsa sisältyvän

-siihen tietoisuuteen, että hänen rikkautensa ja valtansa, hänen

-arvossa pidetty nimensä ja hänen näennäinen avio-onnensa olivat

-vain kohtalon ivaa. Hän oli haudattu sen alle, eikä voinut nousta

-ainoaan autuaaksitekevään elämään, jonka tarkoitusperä on Noëmi ja

--- pikku Dodi. Vasta kun Dodi ensimmäinen oli kuollut, vasta silloin

-hän tunsi, mitä poika oli ollut hänelle. Nyt, kun on kysymyksessä

-toinen, tuntee hän sen vieläkin voimakkaammin. Eikä hän voi tehdä

-heitä omikseen. Hän makaa haudattuna kultakasan alla, jota hän ei

-voi pudistaa päältään. Hän tuntee nyt valveilla ollen samaa, jota

-lavantaudin kuumehoureissa: hän makaa elävänä haudassa, joka on

-täytetty kullalla. Hänen päänsä päällä marmoripatsaassa seisoo

-liikkumaton alabasteripatsas: Timea. Kerjäläisnainen, pieni lapsi

-mukanaan, tulee poimimaan kukkia hänen haudaltaan: se on Noëmi.

-Elävältä haudattu koettaa turhaan huutaa: "Ojenna minulle kätesi,

-Noëmi, ja vedä minut ulos kultahaudasta!"

-

-Timar ryhtyi uudelleen kirjeitä lukemaan.

-

-Niiden joukossa oli eräs hänen brasilialaiselta asiamieheltään.

-Hänen lempiaatteensa, unkarilaisten jauhojen vienti, oli toteutunut

-loistavalla tavalla. Timar niittää siitä sekä kunniaa että rikkautta.

-

-Lukiessaan kirjettä hän muisti kirjeenkantajan jättäneen hänelle

-sisäänkirjoitetun kirjeen, jossa oli valtameren tuonpuolisten maiden

-postileima. Hän etsi ja löysi sen takkinsa povitaskusta.

-

-Kirje oli samalta kirjeenvaihtajalta, joka oli lähettänyt äskeiset

-suotuisat uutiset.

-

-Se kuului:

-

-    Herrani! Sen jälkeen kun viime kirjeeni kirjoitin, on suuri

-    onnettomuus kohdannut meitä. Suojattinne, Teodor Kristyan on

-    häpeällisesti pettänyt meitä ja aiheuttanut meille suuria

-    tappioita. Me olemme syyttömät tähän. Tämä mies on useita

-    vuosia osottanut olevansa luotettava, kunnollinen ja ahkera,

-    joten emme ole voineet olla osottamatta hänelle mitä suurinta

-    luottamusta.

-

-    Hänen palkkansa ja toimituspalkkionsa olivat niin suuret, ettei

-    hän ainoastaan elänyt hyvin niillä tuloilla, vaan säästikin vielä

-    rahoja, jotka sijoitti meidän liikkeeseemme korkoa vastaan. Mutta

-    tämä mies onkin vaarallisin petturi, joka milloinkaan on elänyt.

-    Antaessaan näennäisten säästöjensä liikkeessämme kasvaa pieneksi

-    pääomaksi, varasti hän meitä mitä julkeimmalla tavalla, kavalsi

-    rahalähetyksiä, väärensi laskuja ja kirjoitti vääriä vekselejä

-    liikkeemme nimessä -- mikä oli hänelle mahdollista, syystä että

-    te olitte antanut hänelle oikeuden käyttää sen nimileimaa, joten

-    näihin saakka selville saatu tappio nousee 10 miljoonaan reissiin.

-

-Timar heitti kirjeen luotaan.

-

-Kymmenen miljoonaa reissiä! Se on suunnilleen satatuhatta guldenia.

-

-Kas siinä Polykrateksen sormus, joka oli heitetty mereen.

-

-Hän luki eteenpäin:

-

-"Mutta tappion tekee vieläkin tuntuvammaksi se seikka, että hän on

-sekoittanut viime vuosien lähetyksiin Lorsisianilaista tavaraa, joka

-on paljon huonompaa lajia, sillä tämän konnantyön avulla on hän

-pilannut unkarilaisten jauhojen maineen useiksi vuosiksi, jos me

-yleensäkään milloinkaan voimme saada kaikkia asioita järjestykseen."

-

-Tämä on siis ensi isku, ajatteli Timar itsekseen. Ja tämä isku oli

-samalla tuntuvin suurelle liikemiehelle. Se koski asiaa, josta hän

-oli ollut eniten ylpeä, ja joka oli saattanut hänelle kuninkaallisen

-neuvoksen arvonimen.

-

-Täten on siis Timean rakentama loistava rakennus lyhistynyt kokoon.

-

-Taaskin Timea!

-

-Timar kiirehti lukemaan eteenpäin.

-

-"Kevytmielisten naisten kanssa solmittu ystävyys on vienyt nuoren

-rikollisen näille harhateille. Muukalaiselle on tämä seikka

-ilmanalamme vaarallisin tartunta. Me vangitsimme hänet heti, mutta

-varastetuista rahoista ei ollut enää mitään jäljellä; osan hän

-oli menettänyt pelihelvetissä, loput tuhlannut kreolilaisnaisten

-seurassa. On tosin myös mahdollista, että lurjus on pannut melkoisia

-rahasummia varmaan säilöön, toivoen pääsevänsä niihin käsiksi

-tultuaan vapaaksi; mutta siinä tapauksessa hän saa odottaa kauan,

-sillä täkäläinen tuomioistuin on tuominnut hänet viideksitoista

-vuodeksi kaleriorjaksi."

-

-Timar ei kyennyt lukemaan eteenpäin. Hän antoi kirjeen pudota

-pöydälle. Sitten hän nousi ja alkoi levottomasti kävellä edestakaisin

-huoneessa.

-

-Viideksitoista vuodeksi kaleriorjaksi! Olla viisitoista vuotta

-taottu kiinni soutulaivaan, jolloin ei näe muuta kuin taivasta ja

-vettä! Viisitoista vuotta kestettävä auringon polttavaa hehkua,

-keinua ikuisesti levottomalla merellä ja kirota ikuisesti armotonta

-ihmiskuntaa! Hänestä tulee vanha mies ennenkuin hän saa vapautensa

-takaisin. -- Ja miksi? Siksi, että Mikael Timar von Levetinczyä ei

-saa häiritä, tämän nauttiessa kiellettyjä iloja Vapaalla Saarella.

-Siksi, että ei kukaan saa ilmaista Noëmiä Timealle eikä Timeaa

-Noëmille.

-

-Kun sinä lähetit Teodorin Brasiliaan, et luullut asiain käyvän

-näin... Kuitenkin, sinä laskit niiden olosuhteiden, joihin hän

-joutui, tekevän hänestä rikollisen.

-

-Sinä et heti surmannut häntä luodilla niinkuin kunniallinen mies

-kaksintaistelussa surmaa vastustajansa, joka on hänen rakkautensa

-tiellä. Sinä teeskentelit isällistä hyväntahtoisuutta ja lähetit

-hänet kolmen tuhannen penikulman päähän luotasi, ja nyt saat nähdä

-hänen viisitoista vuotta hitaasti kitumassa kuollakseen lopulta,

-sillä sinä olet näkevä hänet maapallon lävitse ja kaikkien sen

-merienkin keskellä.

-

-Tuli oli uunissa sammunut. Huone oli käynyt kylmäksi, ja akkunat

-olivat jääkukkien peitossa. Siitä huolimatta tippui hiki Timarin

-otsalta hänen kävellessään edes takaisin pienessä huoneessa.

-

-Siis on jokainen, jolle hän ojentaa kätensä, tuomittu onnettomuuteen.

-

-Tähän käteen on kiinnitetty kirous.

-

-Kerran hän oli itsetietoisessa ylimielisyydessään kerskunut, miten

-hän teki kaikki onnellisiksi, joita lähestyi; vieläpä roistotkin

-tekivät parannuksen.

-

-Oi, kuinka hirvittävästi hän oli pettynyt!

-

-Hänen joka sormessaan riippui kirous ja tuomio.

-

-Hänen takiaan on hänen vaimonsa onneton, ja samalla myös se ystävä,

-jolta hän viekkaasti on riistänyt vaimonsa.

-

-Hänen takiaan kärsii toinenkin, jonka sydämen hän viekoitteli

-itselleen, ja jolle hän ei löydä turvapaikkaa maan päältä.

-

-Ja tämä mies on nyt viisitoista vuotta kuuleva kahleiden kalisevan.

-

-Oi, mikä kauhea yö!

-

-Eikö päivä milloinkaan ala sarastaa?

-

-Hän tuntee tässä huoneessa olevansa kuin vankilassa tai kuin haudassa.

-

-Mutta salaisessa kirjeessä on myös jälkikirjoitus.

-

-Timar palasi pöydän ääreen lukeakseen sen.

-

-Jälkikirjoitus oli päivätty muutamia päiviä myöhemmin ja kuului

-seuraavasti:

-

-"Juuri nyt sain kirjeen Porte au Prince'stä, missä meille

-ilmoitetaan, että kolme kaleriorjaa viime yönä pakeni veneellä siitä

-kalerista, missä rikollinen oli. Pelkään, että miehemme oli yksi

-niistä."

-

-Lukiessaan nämä rivit valtasi Timarin sanomaton kauhu. Jos hiki

-oli tähän saakka helmeillyt hänen otsallaan, niin alkoi hän nyt

-vavista. -- Onko kuume palannut?

-

-Hän katseli peloissaan ympärilleen.

-

-Miksi hän pelkää?

-

-Hän on yksin huoneessa ja on säikähtynyt kuin lapsi, jolle on

-kerrottu ryövärihistorioita. Hän ei voi kauemmin kestää täällä

-sisällä.

-

-Hän otti pistoolinsa ja katsoi, olivatko ne kunnolla ladatut. Sitten

-hän tutki, saiko pistinpuukon kärjen helposti ulos.

-

-Pois täältä!

-

-On vielä yö. Palovartija on juuri kuuluttanut ensimäisen tunnin

-keskiyön jälkeen. Täällä hän ei voi odottaa aamua.

-

-Mitä? Eikö Szöny-rannalle voisi päästä kulkematta sillan yli? Saaren

-yläpuolella on Tonava täysin jäätynyt. Hänen tarvitsee vain vähemmän

-pelätä pimeää yötä ja vaarallista jääsiltaa kuin tätä lepattavaa

-kynttilää ja avointa kirjettä.

-

-Kirjeen hän pitää liekin yläpuolella ja polttaa sen. Sitten hän

-puhaltaa kynttilän sammuksiin.

-

-Ne eivät enää tee häntä rauhattomaksi.

-

-Senjälkeen hän hapuilee ulos huoneesta. Suljettuaan oven jäljessään

-johtuu hänen mieleensä, että hän kenties on sytyttänyt jotakin

-poisheitetyn kirjeen jäännöksillä. Hän menee takaisin sisään.

-Paperilla, joka on palanut tuhkaksi, kulkee vielä muutamia

-tulikipinöitä edestakaisin monimutkaisissa kuvioissa kuin aavemaiset

-virvatulet. Hän odottaa siksi kunnes viimeinen kipinä on sammunut

-ja siten on tullut aivan pimeä. Senjälkeen hän syöksyy ulos yöhön.

-Tiellä eteisen ja käytävän lävitse hän näkee aaveen milloin edessään,

-milloin takanaan. Hän pitää vasenta kättään kasvojensa edessä ja

-oikeassa on hänellä paljastettu pistinpuukko. -- Mutta kukaan ei väijy

-häntä, kukaan ei tule häntä vastaan.

-

-Vasta silloin kun hän ennättää kadulle, hän tuntee rintansa

-keventyneeksi.

-

-Hän rohkaisee taas itsensä.

-

-Sillävälin on satanut lunta, joka nousee hänen jalkainsa alla

-hänen kiitäessään Tonavan rannalle läpi koko Serber-kadun aina

-myllysatamaan saakka.

-

-

-

-

-Yhdestoista luku.

-

-JÄÄ.

-

-

-Tonava oli täydelleen jäässä aina Pressburg'iin saakka. Joka paikasta

-saattoi kulkea sen yli. Mutta päästäkseen Komornista Uj-Szöny'yn,

-oli Timarin kuitenkin kierrettävä saaren niemekkeen ympäri, sillä

-täällä on hiekkasärkkiä, joista kesäisin huuhdotaan kultaa.

-Näissä kaivetuissa särkissä kasaantuu jää tavallisesti korkeisiin

-röykkiöihin ja on vaikeata kiivetä näitä jäävallituksia ylös.

-

-Timar teki ylimenosuunnitelman. Heti kun hänen huvilansa

-Monostor-kukkulan huipulla tulisi näkyviin, menisi hän suoraan

-eteenpäin.

-

-Mutta jotakin tuli väliin, joka teki tyhjäksi hänen laskelmansa. Hän

-oli toivonut tähtikirkasta yötä; mutta heti hänen tultuaan Tonavalle

-laskeutui sumu. Alussa se vain oli hentoa, läpinäkyvää höyryä, mutta

-Timarin etsiessä tietä jäällä tuli sumu niin tiheäksi ettei voinut

-nähdä kolmea askelta eteensä.

-

-Jos hän nyt olisi kuunnellut järjen ääntä, olisi hän heti kääntynyt

-takaisin yrittääkseen palata rannalle; mutta hän oli juuri

-sellaisessa mielentilassa, jossa ei kuunnella järkisyitä. Hänen oli

-ehdottomasti päästävä toiselle rannalle.

-

-Lukuunottamatta sumua oli yö pimeä, ja saaren yläpuolella on

-Tonavan levein kohta ja jään yli on siinä kohden vaikein kulkea.

-Jääkappaleet, jotka ovat kokoontuneet toinen toisensa päälle,

-muodostavat sikin sokin pitkiä vallituksia ja monin paikoin

-muistuttavat jäät oikullisesti rotkoutunutta kallioryhmää, josta myös

-sylenkorkuiset jäähuiput pistävät esiin.

-

-Kuljettuaan useiden tämänlaatuisten vallitusten ympäri huomasi Timar

-kulkeneensa harhaan.

-

-Hän on jo tuntikauden harhaillut jääkentällä. Hänen taskukellonsa

-lyö neljännestä vaille kolme. Hänen olisi pitänyt jo aikoja sitten

-ennättää toiselle rannalle; hän on varmaankin erehtynyt suunnasta.

-

-Hän kuuntelee. Pimeässä yössä ei kuulu ainoatakaan ääntä. On

-ilmeistä, ettei hän lähesty toisella rannalla olevaa kylää, vaan

-päinvastoin joutuu yhä kauemmas siitä.

-

-Ei edes koiran haukuntaa kuulu.

-

-Hän luuli nyt kulkeneensa Tonavaa pitkin, sensijaan että olisi

-kulkenut poikki, ja päätti sen vuoksi muuttaa suuntaa. Virta ei ole

-millään kohdalla yli kahtasataa askelta leveä, ja jossakin kohden hän

-kait lopultakin pääsisi maihin, jos jatkaisi kulkemistaan määrättyyn

-suuntaan.

-

-Mutta pimeässä ja sumussa ei edes tiedetä, mihin suuntaan kuljetaan.

-Jäävallitus, jonka ohi hänen on kuljettava, vie hänet vastoin kaikkia

-laskelmia, suoralta linjalta pois. Hänen on kulkeminen murtoviivoissa

-takaisin samaan paikkaan, jossa jo on ollut. Toisen kerran hän löytää

-oikean suunnan ja hänen on vain tarvis ottaa sata askelta saapuakseen

-rantaan, mutta silloin hän alkaa miettiä, muuttaa suuntaa ja tulee

-taas noiduttuun jääsokkeloon.

-

-Kello on nyt yli viisi. Hän on jo kulkenut Tonavalla neljä tuntia.

-Hän on lopen väsynyt. Hän ei ole ensinkään nukkunut tänä yönä eikä

-syönyt mitään koko edellisenä päivänä, mutta sitävastoin heikentynyt

-hermoja tärisyttävistä mielenliikutuksista.

-

-Hän pysähtyi kuuntelemaan. Tähän aikaan tavallisesti soitetaan

-aamurukoukseen. Hänen pitäisi kuulla se joko kaupungista tai kylästä.

-

-Mikä kohtalon iva, että pakana, kerettiläinen kuuntelee hartautta

-herättäviä kellonsointuja, jotka kutsuvat uskovaisia rukoukseen, ja

-että pakeneva rikoksentekijä hartaasti toivoo saada kuulla niitä!

-

-Vihdoin hän kuuli, mitä oli toivonut: Komornin kellot. Oikein suunta

-olisi siis kääntyä puoleksi oikealle ja sitten marssia suoraan

-eteenpäin; siellä täytyi olla Szöny-ranta.

-

-Mutta kellot pettivät häntä tällä kertaa, ne johtivat häntä vielä

-kauemmas Tonavaa ylös. Hän eksyi alueelle, jossa oli yksinomaan

-toinen toisensa päälle kokoontuneita jääkappaleita, joiden syrjät

-pistivät suoraan ylös. Niiden välistä oli hänen pujoteltava, milloin

-liukuen alas, milloin tarraten kiinni ja välistä ryömien nelinkontin,

-mutta mistään hän ei päässyt rantaan.

-

-Hän ei uskaltanut huutaakaan. Hän ei kuullut muuta ääntä kuin

-variksien rääkymistä niiden lentäessä hänen päänsä päällä, tosin

-näkymättömissä. Hänen ainoa toiveensa oli voida auringon asennosta

-päivän koittaessa nähdä, missä itä oli, jolloin hän, entinen merimies

-kun oli, helposti oli löytävä tiensä. Jos hän jossakin paikassa olisi

-voinut hakata reiän jäähän, niin hän olisi voinut virran suunnasta

-nähdä, minne päin oli mentävä, mutta jääpeite oli kaikkialla niin

-tasapaksu, että ilman kirvestä oli mahdotonta saada siihen reikää.

-

-Vihdoin sarasti aamu. Alkoi valeta, mutta sumu peitti vielä auringon.

-

-Kello oli jo yli yhdeksän ja hän harhaili yhä löytämättä rantaa.

-

-Vihdoin hälveni sumu hetkiseksi. Auringonkehrä näyttäytyi kalpeina,

-loistottomina kasvoina. Se näytti auringon varjolta. Ilma oli täynnä

-lukemattomia loistavia jäähiukkasia, jotka vierivät yhteen niinkuin

-pilvissä ja häikäisivät silmät.

-

-Nyt hänen siis pitäisi löytää tie.

-

-Aurinko on kumminkin jo liian ylhäällä, se ei enää osoita itää.

-

-Mutta se näyttää muuta.

-

-Timarista tuntui kuin hän tuijottaessaan välkkyvän sumun hämärän

-lävitse olisi kaukaa nähnyt erään talon katon ääriviivat.

-

-Siellä, missä on talo, on varmasti myös maata. Hän meni suoraan

-eteenpäin.

-

-Mutta verrattain kirkasta ilmaa kesti vain vähän aikaa. Tiheä sumu

-laskeutui taas jään yli, ja Timar kulki jälleen pimeässä.

-

-Mutta tällä kertaa hän oli varuillaan eikä kääntynyt siltä suunnalta,

-mihin oli kulkenut. Ja nyt hän oli kulkenut oikeaa tietä. Pian hän

-havaitsi taas talon katon tiheän sumuharson lävitse.

-

-Tultuaan kymmenen askeleen päähän rakennuksesta näki hän sen olevan

--- myllyn.

-

-Jäät olivat temmaisseet sen mukanaan talvisuojapaikasta tai

-yllättäneet sen, sen ollessa vielä kiinni ketjuissa. Pyörätalon

-olivat jääkappaleiden terävät syrjät kauniisti sahanneet läpi,

-aivankuin puuseppä olisi tässä tehnyt mestariteoksia; pyörä oli

-murskautunut, ja talo oli kiilautunut jääröykkiöiden muodostaman

-vallituksen sisään, joka muodosti sen ympärille rintasuojustimen.

-

-Timar pysähtyi kauhistuneena myllyn eteen. Päätä pyörrytti kuten sen,

-joka näkee aaveen.

-

-Hän tuli äkkiä ajatelleeksi Perigrada-pyörteisiin vaipunutta myllyä.

-

-Eikö tämä ole sen myllyn aave, joka tulee pelottamaan häntä hänen

-elämänuransa lopulla -- tai kenties antamaan hänelle asuinsijan?

-

-Asuinsijanko? Talo, joka on lyhistymäisillään kokoon. Myllynrauniot

-keskellä jäitä!

-

-Kiusaava halu pakotti Timarin astumaan sisään. Oven lukko oli

-avautunut todennäköisesti jäiden painosta ja ovi oli selkoselällään.

-Hän meni sisälle. Myllylaitos oli vielä sellaisessa kunnossa, että

-Timar joka hetki odotti saavansa nähdä valkoisen myllärinaaveen

-tulevan kolistamaan jyvät alas sihtauslaatikkoihin.

-

-Ylhäällä katon rajassa, poikkilaudoilla, istui joka laudalla

-variksia. Pari niistä lensi ylös hänet nähdessään; toiset istuivat

-hiljaa ensinkään välittämättä hänestä.

-

-Timar oli kuolemanväsynyt. Kahdeksan tuntia hän oli herkeämättä

-vaeltanut jäällä ja ne esteet, joita hänen oli ollut voitettava,

-olivat väsyttäneet häntä vielä enemmän. Hänen vatsansa oli tyhjä,

-hänen hermonsa veltostuneet, hänen jäsenensä kankeat kylmästä.

-

-Hän istuutui eräälle laudalle myllyyn.

-

-Hänen istuessaan menevät hänen silmänsä kiinni.

-

-Ja tuskin hän on sulkenut silmänsä, kun hän jo näkee itsensä

-"Pyhän Barbaran" keulassa valtaushaka kädessä, ja valkokasvoinen

-tyttö vieressään. "Pois täältä!" hän huutaa tytölle. Laiva syöksyy

-putousta kohti, kuohut lähenevät. "Sisään kajuuttaan!" Mutta tyttö ei

-liikahda. Nyt lyövät aallot laivan yli.

-

-Timar putosi lattialle ja heräsi siihen.

-

-Hän alkoi nyt ajatella sitä vaaraa, jossa oli. Jos hän vielä nukkuisi

-tähän, niin hän paleltuisi kuoliaaksi.

-

-Epäilemättä olisi se helpoin keino päästä hengestään. Mutta hänellä

-oli vielä paljon tekemistä tässä maailmassa. Hänen hetkensä ei vielä

-ollut lyönyt.

-

-Mitä ihmiset sanoisivat siitä, että herra Mikael Timar von Levetinczy

-löydettäisiin seuraavana päivänä kuolleena myllyssä, joka oli

-joutunut jäihin. Kuinka hän oli joutunut sinne? Mikä arvoitus siitä

-syntyisi jälkimaailman selitettäväksi!

-

-Ei, niin naurettavalla tavalla hän ei tahtoisi kuolla.

-

-Hän nousi ja meni pois myllystä.

-

-Sumu oli niin tiheä, että mitään ei voinut nähdä. Ei ollut päivä,

-vaan yö. Huokauksen, joka pyrki nousemaan taivaaseen, nieli musta

-pilvi, eikä se päässyt tunkeutumaan sen lävitse.

-

-Kaikki elävät olennot ovat hylänneet hänet; hän on hautautunut

-pilviin.

-

-Eikö siis mikään elävä olento voi vapauttaa häntä hänen hädästään?

-

-Voipa niinkin.

-

-Kun jäät tempaisivat irti myllyn, oli siinä rottia. Ne odottivat

-siksi kunnes jäät olivat asettuneet. Silloin ne lähtivät myllystä ja

-kulkivat rannalle. Ohuella lumipeitteellä näkyivät niiden jäljet.

-Timar seurasi niitä. Pienin imettäväisistä johdatti siis viisaan,

-mahtavan ihmisen maihin.

-

-Noin puolen penikulman päässä Uudesta Szönystä hän pääsi maihin.

-

-Sieltä hän harhaili maantielle ja saapui vihdoin majataloon, johon

-oli jättänyt vaununsa. Siellä oli hänen edessään ja hänen takanaan

-sumua; ei kenkään nähnyt, mistä hän tuli.

-

-Majatalossa hän nautti sorkkahyytelöä, jota oli valmistettu kuskille

-syötäväksi, joi sen lisäksi ruukullisen viiniä, valjastutti hevoset,

-paneutui levolle vaunuihin ja nukkui aina iltaan saakka.

-

-Hän näki alituisesti unissa olevansa jäällä ja vaunun kolahtaessa

-hän heräsi aina siihen, että jää hänen allaan sortui ja hän painui

-pohjattomaan syvyyteen.

-

-Kun hän oli lähtenyt myöhään Szönystä tuli hän vasta seuraavana

-päivänä huvilinnaansa Füred'iin.

-

-Sumu seurasi häntä sinne asti, niin ettei hän voinut nähdä

-Plattenjärveä.

-

-Jo yöllä hän kutsutti kalastajansa luokseen ja kuuli heidän

-aikovan seuraavana päivänä lähteä ensimmäiselle jäänalaiselle

-kalastusmatkalle. Hän käski viinitarhurin pitämään varalta niin

-paljon viiniä ja viinaa kuin tarvittiin.

-

-Galambos, kalastajien vanha esimies, ennusti hyvin hyvää satoa. Timar

-kysyi, mihin hän perusteli tämän ennustuksen.

-

-Hän selitti sen jo lupaavaksi enteeksi, että Plattenjärvi oli niin

-aikaisin jäätynyt. Tähän aikaan, juuri ennen kutuaikaa, tulivat kalat

-suurin joukoin lahdelmaan. Mutta vielä onnellisempi merkki oli se,

-että herra von Levetinczy oli itse saapunut tänne. Hänen mukanaan

-tulee onni.

-

-"Minunko mukanani onni!..." toisti Timar itsekseen ja huokasi syvään.

-

-"Minä uskallan lyödä vetoa siitä, että me huomenna saamme pyydykseen

-itse fogaschien kuninkaan."

-

-"Mikä fogaschien kuningas on?"

-

-"Se on vanha fogaschi, jonka kaikki Plattenjärven kalastajat

-tuntevat, sillä se on ollut kaikkien nuotassa, mutta kukaan ei ole

-voinut saada sitä ylös. Heti kun se huomaa joutuneensa pyydykseen,

-sukeltaa se meren pohjalle ja alkaa siellä kaivaa reikää pyrstöllään;

-siihen reikään se sitten ryömii ja pääsee siten pakoon. Se on viekas

-veijari. Me olemme jo luvanneet palkinnon sen päästä, sillä se

-pyydystää yhtä paljon pikku kaloja kuin kolme kalastajaa yhteensä. Se

-on määrättömän suuri, kun se ui veden pinnalla saattaisi sitä luulla

-sammeksi. Kyllä me saamme senkin huomenna."

-

-Timar antoi hänen mennä sekä päästi toisetkin menemään ja paneutui

-levolle.

-

-Nyt vasta hän tunsi, miten väsynyt oli.

-

-Hän vaipui pitkään, hyväätekevään uneen, jota eivät unikuvat

-häirinneet. Herätessään hän tunsi olevansa aivan entisellään.

-Huoletkin, jotka olivat vaivanneet hänen mieltään olivat astuneet

-varjoon, niinkuin ne olisivat siirtyneet vuosien taakse ajassa.

-Eilis- ja toissapäivän välinen aika tuntui hänestä ijäisyydeltä.

-

-Päivä ei vielä sarastanut, mutta häntä hämmästytti kuu, joka paistoi

-sisään jääkukkien peittämästä akkunasta.

-

-Hän nousi nopeasti, peseytyi tapansa mukaan jääkylmällä vedellä ja

-kiirehti katsomaan Balatonia.

-

-Kun tämä on jäässä, on se, etenkin ensi päivinä viehättävä näky.

-

-Jättiläissuuri järvi ei jäädy kuten virrat, joissa jääpalat

-vähitellen röykkiöityvät ja lopuksi muodostavat kiinteän massan;

-tässä peittää koko veden pinnan tyynellä hetkellä kristallin kirkas

-jääpeite, ja aamulla lepää silmien edessä sileä, kirkas jääkuvastin.

-Kuun valossa se näyttää yhdeltä ainoalta jäätasolta, jossa ei ole

-minkäänlaista halkeamaa.

-

-Vain ajotiet, jotka pitävät yllä liikeyhteyttä kummankin rannan

-kylien asukkaiden välillä, vain ne piirtyvät siihen. Ne kulkevat

-ristiin toinen toisensa poikki niinkuin mittaviivat suuressa

-lasilevyssä.

-

-Tässä kuvastimessa nähdään Tihanyn vuoret luostareineen ja sen

-kahdenkertaiset tornit, aivan samoin kuin todellisuudessa, tässä vain

-ylösalasin.

-

-Timar seisoi kauan vaipuneena katselemaan tätä lumoavaa taulua.

-

-Kalastajat herättivät hänet unelmistaan. He tulivat nuottineen,

-seipäineen ja jääkoukkuineen. Kalastus oli alettava ennen

-auringonnousua, he sanoivat.

-

-Kun kaikki olivat koolla, asettuivat he piiriin ja vanha esimies

-viritti hartaan virren, johon toiset yhtyivät. Timar astui syrjään.

-Hän ei voinut lähettää Jumalalle ylistyslaulua. Kuinka hän voisi

-kääntyä ylistyslauluin hänen puoleensa, joka on kaikkitietävä eikä

-anna laulun äänen pettää itseään?

-

-Kalastajien laulu kuului sileätä jäätä pitkin aina kahden penikulman

-päähän asti ja kaiku rannoilta lauloi virren uudelleen.

-

-Timar meni kauas jäälle.

-

-Nyt alkoi sarastaa. Kuu kalpeni ja itäinen taivaanranta värittyi

-koko pituudessaan ruusunpunaiseen, jonka jälkeen jättiläissuuruinen

-jääkuvastin muuttui ihmeellisissä värivivahduksissa, jakaantuen

-silloin kahteen puoliskoon, jotka erottuivat selvästi toisistaan;

-toinen puoli sinipunertavana ja kuparinruskeana, toinen, läntinen,

-taivaansinisenä.

-

-Sikäli kun taivas vaalenee, käy ilmiö yhä komeammaksi. Purppurapuna,

-taivaan kulta, kohdistuu tässä puhtaassa kuvastimessa, ja kun

-auringon himmeänä hehkuva kehrä, tulensäteiden ympäröimänä, sukeltaa

-esiin taivaanrannan sinipunertavista sumuista ja valaisee jään

-kimmeltävää pintaa, niin on se näytelmä, jommoista ei meri eikä

-mikään liikkuva vedenpinta tarjoa. On kuin kaksi aurinkoa yhtä aikaa

-nousisi kahdella eri taivaalla.

-

-Heti kun aurinko on murtautunut noiden sinipunertavanruskeiden

-sumujen läpi, päästää se äkkiä ulos säteensä.

-

-Esimies Galambos huusi etäältä Timarille:

-

-"Nyt te saatte kohta kuulla jotakin! Mutta älkää pelätkö! Hoho!"

-

-"Pelätäkö?" ajatteli Timar itsekseen ja kohautti epäilevästi

-olkapäitään.

-

-Mikähän koko maailmassa voisi enää saada hänet pelkäämään?

-

-Pian hän olisi sen kokeva.

-

-Kun aurinko ensi kerran paistaa Balatonin jäälle, kuuluu siitä

-aluksi ihmeellisiä ääniä, aivankuin lumoutun harpun tuhansia kieliä

-kosketeltaisiin. Ne muistuttavat Memnonin patsaan soittoa, vain

-sillä erotuksella, että äänet eivät tähän vaikene. Salaperäinen

-soiminen käy yhä äänekkäämmäksi niinkuin virran näkki alhaalla

-vedessä tarttuisi soittimiin molemmin käsin. Viimeksi syntyy pauhina

-ja räiskinä, joka yhä kasvaa voimakkaammaksi, niin että viimeksi

-kuuluu kuin paukahtelevia laukauksia ja joka pamauksen perästä näkyy

-loistava halkeama jäässä, joka tähän saakka on ollut läpinäkyvä

-kuin lasi. Joka suuntaan halkeilee jääkerros, kunnes se muistuttaa

-jättiläismäistä mosaikkia, joka on kokoonpantu miljaardeista pienistä

-kuutioista, viisikulmioista ja erimuotoisista särmiöistä, mutta jonka

-pinta on kuin kuvastin.

-

-Tästä syntyy ääni.

-

-Kun sen kuulee ensi kerran, alkaa sydän lyödä kiivaammin.

-

-Koko jääkenttä kohisee, soi ja laulaa jalkojen alla. Ukkosen jyrinä

-ja sitran soitto sekaantuvat toisiinsa. Joku pauke muistuttaa

-kanuunanjyrinää ja kuuluu penikulmien päähän.

-

-Mutta kalastajat alkavat tyynesti levitellä nuottiaan paukkuvalle

-jäälle ja kaukana näkyy heinärekiä, joiden eteen on valjastettu

-neljä härkää, hitaasti kulkevan sen yli. Ihmiset ja eläimet ovat jo

-tottuneet jään paukkinaan, jota kestää auringon laskuun asti.

-

-Mikaeliin teki tämä hänelle vieras ilmiö ihmeellisen vaikutuksen.

-

-Hänellä oli aina ollut avoin mieli käsittämään luonnon "suurta

-elämää." Hänen vastaanottavaiseen sieluunsa oli se ajatus juurtunut,

-että kaikessa, jossa on elämää, on myös tietoisuutta: tuulessa,

-myrskyssä ja salamoissa, itse maassa, kuussa ja tähdissä.

-

-Jospa hän nyt vain tajuaisi, mitä jää tässä hänen allaan sanoo!

-

-Äkkiä kuului sellainen jyske, että oli kuin sata kanuunaa olisi

-lauaistu yhtäaikaa tai kuin maanalainen miina olisi räjähytetty

-ilmaan. Koko jääpeite tutisi. Tämän kumisevan jyrähdyksen seuraukset

-ovat pelottavat. Aina Füredin rannalta Tihanyyn asti, 3000 askeleen

-pituisen matkan, on jää halennut ja molempien jääröykkiöiden välissä

-ammottaa sylenlevyinen kuilu.

-

-"A rianas, a rianas" ["jäärailo, jäärailo!"] huutavat kalastajat,

-antaen nuottainsa jäädä siihen paikkaan ja juoksevat paikalle.

-

-Timar oli tuskin kahden askeleen päässä paikalta. Hän oli nähnyt,

-miten railo oli syntynyt. Hänen polvensa tutisivat siitä hinattavasta

-töytäyksestä, joka oli erottanut jäät toisistaan. Hän seisoi siinä

-ikäänkuin valtava luonnonilmiö olisi herpaissut hänet.

-

-Kalastajat selittivät hänelle, että äsken syntynyttä railoa kutsutaan

-kansan kielellä "rianas", sana, jota ei muualla tunneta. Tällainen

-jäärailo on hyvin vaarallinen jään yli kulkeville, sillä sitä ei voi

-etäisyydestä erottaa, eikä se milloinkaan jäädy, sillä vesi on sillä

-kohdalla alituisessa kuohussa.

-

-Näiden hyvien ihmisten ensimmäinen toimenpide oli lyödä seipäitä

-jäänreunaan ja sitoa olkilyhteitä niiden päihin joka paikassa, missä

-ajoteitä ja jalan jälkiä johti railolle, jotta ajoissa kulkijat

-huomaisivat vaaran.

-

-"Mutta vielä vaarallisemmaksi käy paikka", selitti esimies, "kun

-voimakkaan tuulen paineesta eronneet jääröykkiöt jälleen työntyvät

-yhteen. Silloinkin syntyy samanlainen soiminen ja ryske. Usein on

-myrskyn voima niin suuri, että se nostaa jään reunat korkealle, joten

-veden ja kohonneen jään välille syntyy tyhjä paikka. Armahtakoon

-Jumala sen kulkijan sielua, joka ei huomaa tätä, vaan ajaa ylitse

-ajopeleillä, sillä jää, joka ei ulotu vedenpintaan saakka, murtuu

-hänen allaan."

-

-Oli jo puolipäivän aika, ennenkuin päästiin käsiksi päivätyöhön.

-

-Kalastaminen Balatonin jään alta on iloista työtä.

-

-Siinä lahdelmassa, jossa tiedetään kalojen tähän vuoden aikaan

-oleskelevan ja kokoontuvan suuriin parviin, hakataan ensiksi kaksi

-sylenlevyistä aukkoa noin viidenkymmenen kyynärän päähän toisistaan

-ja sen jälkeen muodostetaan pienistä aukoista, jotka ovat noin kaksi

-syltä läpimitaten, neliö sillä tavoin, että suuret aukot muodostavat

-puolisuuunikkaan vastakkaiset kulmat.

-

-Kaikki jääkappaleet, jotka on hakattu pois, ladotaan päällekkäin

-aukkojen reunoille, joten ohikulkijoita varoitetaan aukoista.

-

-Auringon paistaessa näihin jäämöhkäleihin, joita on siellä täällä

-suurella jääkuvastimella, luulisi näkevänsä tuhansien suurien

-timanttien säkenöivän.

-

-Kalastajat kantavat pitkän, vahvan nuottansa toisen suuren aukon

-luo, levittävät sen ja kiinnittävät kumpaankin päähän puolenkolmatta

-sylen pituisen seipään. Eräs heistä alkaa nyt työntää seivästä

-siihen kiinnitettyine nuottineen jään alle, toinen odottaa lähimmän

-pienemmän aukon vieressä, ja niin pian kuin seipään kärki on

-ennättänyt sinne, työntää hän sen kolmanteen aukkoon, jonka luona on

-kolmas kalastaja. Samaa tietä kulkee neliön toisella puolella toinen

-seiväs, jossa on kiinni nuotan toinen pää. Molemmat seipäät ja niiden

-kera nuotan molemmat päät kohtaavat toisensa rantaa lähinnä olevassa

-suuressa aukossa.

-

-Nuotta, jonka sen alareunaan kiinnitetyt lyijypainot vetävät pohjaan

-yläreunan pysyessä veden rajassa, muodostaa siis oikean vankilan

-niille kaloille, jotka ovat nelikulmiossa.

-

-Ja näihin aikoihin vilisee tavallisesti kaloja. Fogaschi lähtee

-syvästä liejustaan ja nousee hengittämään raitista ilmaa jäähän

-hakatuista aukoista. Ne viettävät nyt perhe juhliaan; tämä on se

-aika, jolloin kylmäveriset viettävät suloisen rakkauden juhlaa.

-Kiinteä jääkatto erottaa ne vieraista aineksista -- mutta ei

-ihmisestä.

-

-Nyt on jää niille vain turmioksi.

-

-Kun ne vihdoin huomaavat nuotan työntyvän yhä suljetummin

-ympärilleen, ei ole enää mitään mahdollisuutta päästä pakoon. Ne

-eivät voi loikata ulos saarroksesta, sen estää jää. Fogaschi, joka on

-joutunut pulaan, ei nyt myöskään voi käyttää tavallista keppostaan

-hyväkseen, nimittäin kaivautua liejuun, sillä toveriparvi vetää sen

-mukanaan.

-

-Ja kaksikymmentä kalastajaa tuolla ylhäällä tarttuu nuotan nyöreihin

-ja vetää sen levollisesti ylös.

-

-Kahdenkymmenen henkilön yhdistyneet ponnistukset antavat aavistaa,

-mikä kalapaljous vedetään ylös. Kokonaisuudessaan painaa saalis

-muutamia satoja sentnerejä.

-

-Veden pinta alkaa elää suuressa aukossa.

-

-Ylös pinnalle ajettu kalaparvi, joka on joutunut satimeen, tunkeutuu

-ainoaan aukkoon, joka sille on olemassa. Se on varma kuolema.

-

-Eri muotoisia kalansuita ja päitä sukeltaa esiin vedestä, läpinäkyviä

-eviä, punaisia pyrstöjä, sinisiä, vihreitä ja hopeanhohtoisia

-selkiä vilisee sekaisin, ja niiden seassa näyttäytyy silloin

-tällöin Balatonhaikala, sentnerinpainoinen suurine kitoineen ja

-hevosenkengänmuotoisine viiksineen; se kuitenkin katoaa yhtä nopeasti

-syöksyen alas syvyyteen ikäänkuin etsien sieltä pelastusta.

-

-Kolme kalastajanrenkiä pyydystää etumiehensä kera suuriin haaveihin

-liikkuvaa joukkoa, joka on tunkeutunut aukkoon ja he heittävät

-muitta mutkitta kalat jäälle, missä suuret ja pienet sätkyttelevät

-sikinsokin. Sieltä ne eivät voi paeta, sillä muut aukot ovat

-jo tukitut niihin soveltuvilla jäämöhkäleillä. Nyt alkaa oikea

-nostotanssi.

-

-Leveäleukainen karppi loikkii puolen sylen korkeudelle, hauki

-väänteleikse epätoivoissaan kuin käärme kiemurtelevissa ahven- ja

-ruutanaläjissä. Monnikaloja tartutaan kiduksiin, vedetään ylös ja

-heitetään jäälle, missä ne hitaasti painaen muodottoman ruumiinsa

-kaljua päätä jäähän lakasevat painavalla pyrstöllään ympärillä

-makaavat vankitoverinsa kauas toinen toisistaan.

-

-Jää aukon ympärillä on jo kaikilla tahoilla kalojen peittämä. Karppi

-hyppelee kuin nokkahiiri. Sen annetaan olla rauhassa, eihän se

-kuitenkaan voi paeta. Hitaammat kalat makaavat suurissa röykkiöissä.

-

-"Olenhan sanonut", mutisi vanha esimies, "että me tänään saisimme

-hyvän saaliin. Missä vain armollinen herra näyttäytyy, siellä on myös

-onni mukana. Jospa nyt vain saisimme kiinni fogaschikuninkaan!"

-

-"Ellen aivan erehdy, on se nuotassamme", sanoi kalastajanrenki, joka

-veti nuoraa lähinnä vettä, "siinä ui suuri otus edestakaisin, tunnen

-sen käsivarsissani."

-

-"Haa, tuossa se on!" huusi toinen, joka juuri oli saanut haavinsa

-kaloja täyteen, kun krokotiilia muistuttava suunnaton pää pisti ylös

-veden pinnalle; koko pää oli hopeanvalkoinen, ammottavassa kidassa

-loisti kaksi riviä hampaita, teräviä kuin kaimalla. Sitäpaitsi oli

-sillä neljä käyrää torahammasta, jotka tarttuivat toinen toisiinsa

-haukatessa kuin tiikerin hampaat. Se oli kunnioitusta herättävä

-pää. Täydellä syyllä saattoi sen omistajaa kutsua tämän järven

-kuninkaaksi, missä ei kukaan, ei edes hänen omaa heimoaan, voinut

-kilpailla hänen kanssaan.

-

-"Siinä se on!" huusi yhtaikaa kolme muuta, mutta hetki sen jälkeen se

-oli taas sukeltanut alas, ja nyt alkoi kalastajien taistelu.

-

-Alkoi hirveä metakka, ikäänkuin olisi satimeen joutunut

-järvenkuningas vielä jäljellä olevine henkivartioineen äkkiä antanut

-käskyn taistella itsensä ratkaisevassa kamppailussa lävitse.

-Haukien, karppien ja monnien hurja joukko syöksyi suin päin kireäksi

-jännitettyä nuottaa vastaan; täytyi taistella nuijilla näitä

-syöksyviä Goliatheja vastaan.

-

-Kalastajat innostuivat, kylmäveriset osottautuivat kykenevänsä

-sankarilliseen innostukseen, nousivat heidän valtakuntaansa

-tunkeutuvia vihollisia vastaan ja taistelivat oikean taistelun.

-Taistelu päättyi kuitenkin heidän tappioonsa. Monneja lyötiin kalloon

-ja vedettiin jäälle; kauniit, valkoiset fogaschit ja kiiltokalat

-haavittiin ylös aina kun niitä ilmestyi veden pinnalle, mutta

-fogaschikuningas ei vain tahtonut näyttäytyä.

-

-"Se on päässyt pakoon!" mutisi vanha esimies.

-

-"Ei, se on yhä vielä nuotassa", ilmoitti kalastajanrenki, joka oli

-lähinnä vettä ja puri yhteen hampaitaan. "Minä tunnen käsivarressani,

-miten se nykii ja työntää; kunhan se ei vain repisi rikki lankaa."

-

-Saalis, joka oli ympäristössä, oli suunnattoman suuri. Oli tuskin

-ainoatakaan paikkaa, missä olisi voinut seistä polkematta kaloja.

-

-"Kas niin, nyt on nuotta revennyt", huusi kalastajanrenki. "Kuulin,

-miten se repesi."

-

-Vain pieni osa nuottaa oli enää veden alla.

-

-"Vetäkää ylös!" kiljui vanha esimies, ja miehet tempoilivat nyt

-kaikin voimin. Nuotan kera tuli koko jälellä oleva kalajoukkokin

-ylös. Niiden joukossa oli fogaschikuningaskin, oivallinen näyte

-lajiaan. Se painoi yli kaksi naulaa, ja sellaisia saadaan pyydyksiin

-vain kerran kahdessakymmenessä vuodessa, tuskin niinkään usein.

-Se oli todella vahvalla päällään murtautunut nuotan läpi, mutta

-piikkiset evät sotkeutuivat lankoihin eikä se päässyt irti. Kun sitä

-vedettiin ylös, löi se erästä kalastajanrenkiä pyrstöllään kasvoihin

-niin kovaa, että tämä kaatui taaksepäin jäällä. Mutta se olikin sen

-viimeinen uroteko. Seuraavassa silmänräpäyksessä se sai kuolla.

-Ei milloinkaan vielä ole kukaan ihminen pitänyt elävää fogaschia

-kädessään. Arvellaan sen ilmarakon halkeavan heti kun se on tullut

-ylös vedestä, ja siihen sen elämä päättyy.

-

-Kalastajien ilo tästä kalasta oli suurempi kuin koko muusta runsaasta

-saaliista. Sille oli kauan asetettu pyydyksiä. Kaikki tunsivat

-tämän äreän kalanhävittäjän. Sillä oli muun muassa paha tapa syödä

-omia sukulaisiaan. Siksi sitä nimitettiinkin fcgaschikuninkaaksi.

-Kun se avattiin, löytyi sen vatsasta toinen suuri fogaschi, jonka

-se luultavasti juuri äskettäin oli nielaissut. Sillä oli kaunis

-kullanvärinen rasvakerros, niin paksu kuin villisian, ja sen liha oli

-lumivalkoista.

-

-"Herra von Levetinczy, tuon me lähetämme armolliselle rouvalle",

-sanoi vanha esimies. "Me pakkaamme sen jäälaatikkoon. Teidän armonne

-täytyy kirjoittaa kirje ja ilmoittaa sen olevan fogaschikuninkaan.

-Se, joka syö sitä, syö kuninkaanlihaa."

-

-Mikael ylisti päähänpistoa ja lupasi, ettei palkinto jäisi tulematta.

-

-Kun fogaschi oli saatu ylös, oli lyhyt talvipäiväkin lopussa, mutta

-vain taivaalla, ei jäällä.

-

-Nyt vasta alkoi täällä tulla eloisaa.

-

-Naapurikylistä, Siofokista, Szantosta, Zamardista, Araks'ista,

-Csapokista, tuli kansaa tänne ajopeleissä korineen, selkäreppuineen

-ja puisine kenttä pulloineen. Pulloissa oli viiniä, repuissa silavaa

-ja koreihin aiottiin ottaa kaloja.

-

-Kun sitten alkoi saaliinjako, syntyi kalastajien ympärillä oikeat

-markkinat.

-

-Auringon laskettua solmittiin soihtuja kaislanipuista, jäälle

-sytytettiin tulia ja nyt alkoi kalakauppa. Karpit, hauet, monnit ja

-ahvenet kelpaavat kyllä köyhälle kansalle. Mutta fogaschit lähetetään

-Pestiin ja Wieniin, ja niistä saadaan hyvä hinta. Loput myydään

-halvalla. Mutta tästäkin saatiin hyvä voitto. Yhdellä ainoalla

-nuotanvedolla oli saatu lähes kolme sataa sentneriä kalaa. Tämä Timar

-on toden totta onnen helmalapsi.

-

-Kala, joka ei ole myyty, pakataan koreihin ja ajetaan

-varastohuoneisiin, mistä se viedään ajoneuvoilla Vessprimtorille.

-

-Timar tahtoi nyt valmistaa kokoontuneelle kansalle iloisen hetken.

-Hän käski tuoda suuren viinitynnörin jäälle ja antoi siellä lyödä

-tapin pois. Sitten hän kehoitti esimiestä keittämään kalaruokaa,

-jommoista vain hän osasi valmistaa.

-

-Tähän tarkoitukseen valittu, palasiksi leikattu kala, joka ei saa

-olla liian rasvaista eikä liian ruotoista, heitetään suunnattoman

-suureen kattilaan. Lisäksi sekotetaan pari kourallista sipulia.

-Oikeastaan on koko taito siinä, että osataan saada aikaan oikea seos,

-mikä asiaan perehtymättömälle ei suinkaan ole helppoa.

-

-Tästä oivallisesta ruokalajista nautti Timar itse uskomattomia

-annoksia.

-

-Mutta kun hyvää viiniä vuotaa ja kalaruokaa keitetään, kuinka silloin

-mustalaiset pysyisivät poissa?

-

-Ei aikaakaan, niin ilmestyi joukko ruskeita soittajia paikalle. Nämä

-alkoivat, cymbalin lyöjän asetuttua istumaan erään korin päälle,

-soittaa tuttua kansanlaulua:

-

-    "Jaj de szabad ez a húr!

-    Majd megfizet ez az ur!"

-

-    [Oi, kuinka soitto soi!

-    Ken herra on, hän maksaa voi!]

-

-Mutta kuinka voisi tanssi puuttua sieltä, missä on mustalaisia,

-punaposkisia tyttöjä ja iloisia, vilkkaita poikia? Tuossa tuokiossa

-oli maalaistanssit pystyssä jäällä, ja siellä oli iloa ja eloa.

-Kaislatulien ympärillä tanssivat hoikat parit kuningas Davidin

-tanssia suuresti riemuiten ja ennenkuin Timar huomasikaan, veti eräs

-nuori, kaunis tyttö hänet mukanaan pyörteeseen.

-

-Timar tanssi.

-

-Kauniissa talviyössä loistivat ilotulet laajalti jään yli.

-

-Tätä ilonpitoa kesti aina puoliyöhön asti.

-

-Kalastajat olivat sillävälin kantaneet jäännökset saaliista

-varastohuoneeseen. Iloiset ihmiset erosivat vihdoinkin huudettuaan

-voimakkaasti "eläköön" juhlan toimeenpanijalle, anteliaalle herra von

-Levetinczylle.

-

-Timar jäi paikalle siksi kunnes Galambos oli huolellisesti pakannut

-fogaschikuninkaan laatikkoon jään ja heinän väliin ja naulannut

-laatikon kiinni. Senjälkeen laatikko vietiin linnaan ja asetettiin

-vaunuihin, joissa Timar oli saapunut, ja kuskin käskettiin

-olemaan valmiina ajamaan kivien ja kantojen ylitse Komorniin.

-Kalalähetyksissä ei saa viivytellä.

-

-Itse hän kirjoitti sillävälin Timealle. Kirje oli kirjoitettu

-sydämelliseen, milteipä iloiseen sävyyn. Hän kutsui Timeaa kalliiksi

-vaimokseen ja kuvaili tälle suuremmoista näytelmää jäätyneellä

-Balatonjärvellä, kuvaili hirvittävää jäärailoa. (Sen hän jätti

-mainitsematta, että hän itse oli ollut niin lähellä "rianas'ta").

-Senjälkeen hän kuvaili kalastusta kaikkine iloisine pikkuseikkoineen

-ja lopetti kertomalla yöllisestä juhlasta. Hän kertoi myös, miten

-hän itse oli huvitellut ja miten vallaton hän oli ollut, olipa hän

-uskaltanut tanssiakin nuoren, kauniin talonpoikaistytön kanssa.

-

-Sellaisia iloisia kirjeitä kirjoittelevat joskus ihmiset, jotka

-kulkevat itsemurha-ajatuksia kantaen.

-

-Kun kirje oli valmis, vei hän sen kuskille.

-

-Vanha esimies oli vielä alhaalla.

-

-"Menkää nyt kotiin, Galambos", muistutti häntä Mikael; "te olette

-varmaan väsynyt!"

-

-"Minun on ensin mentävä laittamaan tulia uudelleen jäälle", vastasi

-ukko sytyttäen piippunsa; "sillä väkevän kalanhajun houkuttelemana on

-jokainen kettu ja karhu ympäristön metsistä kulkeva näiden avonaisten

-avantojen luo kalastamaan omin päin. Siellä ne sitten istuskelivat

-väijymässä pinnalle uskaltavia kaloja ja sieppaamalla ne itselleen

-pelästyttävät ne toisetkin kalat."

-

-"Ei, antakaa kaikin mokomin tulen olla sinänsä", sanoi Mikael.

-"Minä kyllä olen vartioiva. Minä valvon usein öisin. Minä menen

-kylkirakennuksen luo ja laukaisen pyssyni; kun nelijalkaiset

-kalastajat kuulevat laukauksen, lähtevät he heti paikalla tiehensä."

-

-Nämä sanat kuultuaan rauhoittui vanha kalastaja. Hän jätti isäntänsä

-Jumalan haltuun ja riensi kotiinsa.

-

-Kuuro viinitarhuri, ainoa mies, joka paitsi Mikaelia oli talossa, oli

-aikoja sitten jo nukkunut. Kuuroutensa lisäksi oli hän tällä kertaa

-lisäksi saanut ankaran humalan hyvästä viinistä. Saattoi olla aivan

-varma siitä, ettei hän antaisi häiritä yörauhaansa.

-

-Timar meni huoneeseensa ja sytytti tulen kamiinaan.

-

-Hän ei ollut ensinkään uninen.

-

-Hänen kiihtynyt mielensä ei kaivannut todellista lepoa.

-

-Onhan olemassa toinenkin keino levätä.

-

-Onhan sekin lepoa, kun kylmässä talviyössä asettuu istumaan

-sivurakennuksen eteen, avonaisen oven eteen ja katselee hiljaista

-luontoa.

-

-Kuu ei vielä ole noussut; vain tähdet loistavat ylhäällä taivaalla ja

-alhaalla jääkuvastimessa; niiden välke muistuttaa suuria jalokiviä,

-jotka ovat sirotellut sinne tänne sileälle teräslevylle, tai niitä

-valoja, jotka Pyhäinmiestenpäivänä lepattelevat haudoilla. Siellä

-nähdään Saturnus, Joutsen, Pohjantähti, Arcturus ja Berenice,

-uskollinen puoliso.

-

-Timar tuijottaa avaruuteen ja ajatus seisoo hänen aivoissaan. Niin

-hän istuu tuntematta mitään tunteita yhtä vähän pakkasesta kuin

-sydämensä lyönneistä, yhtä vähän ulkonaisesta kuin sisäisestä

-maailmasta. Hän vain tuijottaa. Siten hän lepää.

-

-

-

-

-Kahdestoista luku.

-

-AAVE.

-

-

-Tähdet tuikkivat taivaalla ja jäällä; ei ainoakaan tuulenviima

-häiritse yön hiljaisuutta.

-

-Silloin kuulee Mikael takanaan äänen, joka tervehtii häntä:

-

-"Hyvää iltaa, herraseni!"

-

-Ääni ja odottamaton puhuttelu herättää hänet tylsästä uinailusta. Hän

-lähtee sisään huoneeseensa, minne on jättänyt lampun ja takkavalkean

-palamaan. Kumpikin valaisee vielä huonetta.

-

-Sen oven edessä, joka johtaa portaille, näyttäytyy tässä

-kahdenkertaisessa valaistuksessa haamu, jonka nähdessään Timar tuntee

-veren suonissaan hyytyvän.

-

-Hän ei tunne sitä -- ja kuitenkin hän tietää, kuka haamu on.

-

-Kylmässä talviyössä, jäisten sumujen läpi Tonavan jäiden yli hän oli

-paennut tätä haamua...

-

-Mies oli puettu meriupseerinpukuun. Talvi lumimyrskyineen oli

-pidellyt huonosti pukua. Kultanauhat kauluksessa riippuivat irrallaan

-kuin olisivat ne aiotut vain teatterinäytäntöön eikä ankaraan

-sotapalvelukseen. Vihreä kangas oli olkapäiden kohdalta aivan

-haalistunut, ja muutamia nappeja puuttui. Olipa oikeassa hihassa

-ollut reikä, joka oli ommeltu kokoon valkoisella langalla. Kengät

-olivat yhtä kurjassa kunnossa. Kärjissä oli ommel purkautunut,

-niin että alastomat varpaat olivat näkyvissä, ja toinen jalka oli

-sitäpaitsi kiedottu riepuun.

-

-Tämän puvun kantaja vastasi täydelleen pukuaan.

-

-Päivänpaahtamat kasvot ajamattomine partoineen. Ajeltujen viiksien

-kohdalla oli karkea parransänki. Otsan poikki kulki musta

-silkkihuivi, joka kätki toisen silmän.

-

-Tämä haamu se oli toivottanut Timarille hyvää iltaa.

-

-"Kuka siellä?" huusi Timar.

-

-"Oi, rakas, pikku pappa, ettekö tunnekaan minua enää?" kysyi vieras

-pilkallisen iloisesti.

-

-"Kristyan!" sanoi Timar hiljaa.

-

-"Niinpä niin, teidän rakas, pikku Teodorinne, teidän kasvattipoikanne

-Teodor Kristyan! Hyvä, että toki vihdoinkin tunsitte minut!"

-

-"Mitä sinä tahdot?"

-

-"Ennen kaikkea", vastasi risapekko, "tahdon saada käsiini tuon

-pyssyn. Te voitte kenties muutoin helposti muistaa ne sanat,

-joilla erosin teistä viimeksi tavatessamme: 'Jos vielä kerran

-tulen kasvojenne eteen, niin ampukaa minut kuoliaaksi!' Minä olen

-senjälkeen muuttanut mieltä."

-

-Näin sanoen hän tarttui Timarin pyssyyn, joka seisoi seinää vasten

-eräässä huoneen nurkassa, veti molemmat hanat auki, heittäytyi

-nojatuoliin ja asetti kiväärin ampumavalmiina polvelleen.

-

-"Kas niin, nyt saamme rauhassa keskustella. Minä olen vaeltanut

-pitkät matkat ja olen kovin väsynyt. Vaununi ovat jättäneet minut

-pulaan ja minun on ollut pakko kävellä pitkät matkat jalan."

-

-"Mitä te täältä haette?" kysyi Timar.

-

-"Ensinnäkin tahdon kunnollisen puvun, sillä siinä, joka on päälläni,

-on jo liian paljon rajuilman jälkiä."

-

-Timar meni kaapin luo, otti esiin turkisreunaisen päällystakkinsa ja

-siihen kuuluvat vaatteet, asetti ne lattialle Kristyanin ja itsensä

-väliin ja osotti niitä vaieten.

-

-Maankiertäjä piti pyssyä toisessa kädessään sormi alati liipasimella,

-nosti toisella ylös vaatteet, toisen toisensa perästä ja tutkisteli

-niitä tuntijan katsein.

-

-"Hyvä, mutta tästä takista puuttuu vielä jotakin. Mitä luulette vielä

-kuuluvan siihen? Eikö totta, lompakkohan kuuluu siihen?"

-

-Timar veti vaieten ulos erään laatikon, otti sieltä lompakon ja

-heitti sen hänelle.

-

-Roisto otti sen ylös toisella kädellään, avasi sen hampaittensa

-avulla ja laski siinä olevat rahat, satasen toisensa jälkeen,

-tuhannen tuhannen perästä.

-

-"No, kelpaapa sitä katsella", hän sanoi pistäen lompakon takin

-povitaskuun. "Onko luvallista pyytää myöskin puhtaita alusvaatteita?

-Näitä olen jo viikkokausia pitänyt ylläni. Pelkään pahoin, ettei se

-ole oikein hienoa."

-

-Timar otti pari paitaa kaapista.

-

-"No, nyt olen hyvin varustettu, että voin ruveta pukeutumaan. Mutta

-ensin on minun annettava muutamia tietoja herra hovineuvokselle

-selittääkseni eräitä niistä selville käyviä seikkoja. Mutta, piru

-vieköön, miksi me vaivaamme itseämme arvonimillä? Mehän olemme

-vanhoja, hyviä tovereita! Sinutelkaamme toisiamme!"

-

-Timar istui pöydän ääreen sanomatta sanaakaan.

-

-"No hyvä, rakas toveri", alkoi paholainen vetäen paikoilleen silmänsä

-päälle sidotun silkkihuivin, "sinä kait muistat lähettäneesi minut

-joku vuosi sitten Brasiliaan? Oi, kuinka innoittavan liikutettu minä

-silloin olin! Minä otin sinut isäkseni ja lupasin ruveta kunnon

-ihmiseksi. Mutta sinä et ollut lähettänyt minua Brasiliaan tehdäksesi

-minusta kunnon ihmistä, vaan päästäksesi minusta rauhaan tällä puolen

-maapallon. Sinä olit viekkaasti harkinnut, että kun minun tapaiseni

-lurjus, jossa ei ollut vähääkään hyvää, saapuisi siihen maanosaan,

-josta 'naismyrkky' on tullut Europaan ja istutettu 'valkoisiin',

-joutuisin ehdottomasti perikatoon. Joko minä kuolisin tai tulisi

-minusta varas; joko nielisi meri minut tai minut surmattaisiin.

-Yhdellä tai toisella tavalla minut raivattaisiin tieltä."

-

-Timar kätki painuneen päänsä käsiinsä. Hän ei uskaltanut katsoa

-aavetta kasvoihin, ei uskaltanut vastustaa sitä.

-

-Riemuitseva lurjus jatkoi pirullisella ivalla:

-

-"Sinä olit uskonut minulle paljon rahaa. Mitä ne sinulle merkitsivät?

-Pikku seikkahan semmoinen sinulle oli. Sinä laskit minun varastavan

-sinulta, joten olisit voinut pidättää minut ja sulkea minut tyrmään.

-On käynyt juuri kuten sinä toivoit. Pari kertaa tosin olisin voinut

-tehdä sinulle sen palveluksen, että olisin kuollut johonkin niistä

-kauheista taudeista, joita intiaanirodulta voi itselleen saada; mutta

-sinun narrimaiseksi iloksesi, nousin uudelleen jalkeille. Ja sitten

-minä ryhdyin kaikin voimin liiketoimiin. Minä varastin kymmenen

-miljoonaa reis'iä sinun kassastasi! Hahaha! Kymmenen miljoonaa

-reis'iä! Espanjalaiset varkaat laskevat puolissa kreutzereissä,

-jotta summa näyttäisi suuremmalta. Tuskin nousee koko summa edes

-sataantuhanteen guldeniin. Haa, jospa tietäisit, miten kauniit

-hampaat sikäläisillä naisilla on, niin et pitäisi summaa suurena. He

-eivät myöskään huoli muita kuin oikeita helmiä. Nämä sopivatkin juuri

-heidän kaulalleen! -- Mutta se on nyt lopussa. Nyt olemme taas kotona

-ja tyydymme täkäläisiin oloihin. Kun ei ole ananas'ia, saa peruna

-tehdä saman palveluksen."

-

-Nyt alkoi lurjus lisäksi tulla surumieliseksi.

-

-"Mutta sinun typerä asiamiehesi siellä, espanjalainen, katseli

-asiaa aivan toiselta kannalta. Hän vangitutti minut ja asetti

-minut tuomioistuimen eteen ja nämä tuomarilurjukset tuomitsivat

-minut mitättömästä poikamaisesta kepposesta -- ajatteleppas! --

-viideksitoista vuodeksi kaleerirangaistukseen. No, sanoppa itse, eikö

-se ollut barbaarimaista?!"

-

-Timar värisi.

-

-"He riisuivat minun kauniit, hienot vaatteeni ja jotta eivät

-kadottaisi minua näkyvistään, polttivat he hehkuvalla raudalla

-hirsipuun merkin olkavarteeni."

-

-Paholainen heitti näin sanoen virkapuvun takin yltään, veti likaisen

-paidan oikealta olkapäältään ja näytti Timarille vielä hehkuvan

-punaisen palomerkin käsivarressaan nauraen katkeralla ivalla:

-

-"Katso, sinun takiasi ovat he merkinneet minut kuin varsan tai

-vasikan, jotta en minä hukkuisi. No, älä pelkää! Minä en olisi

-kuitenkaan juossut sinun luotasi."

-

-Kiusallisen uteliaisuuden valtaamana katseli Timar kurjan olennon

-palomerkkiä, eikä voinut ottaa silmiänsä siitä.

-

-"Tehtyään tämän he raastoivat minut eräälle kaleerilaivalle ja

-takoivat kymmenennaulan painoisilla kahleilla minun toisen jalkani

-kiinni soutupenkkiin. Katso vain, tuossa on kahleen jättämä jälki."

-

-Näin sanoen hän heitti risaisen kenkänsä jalastaan ja näytti

-Timarille pahan haavan paisuneessa nilkassaan.

-

-"Tätäkin haavaa kannan muistoksi sinusta!" ivasi paennut

-rangaistusvanki.

-

-Timarin silmät tarttuivat haavaan ikäänkuin ne olisivat olleet

-liimatut siihen kiinni.

-

-"Mutta ajatteleppa, toveri, miten armollinen kohtalo voi olla. Mitä

-ihmeellisimpiä teitä vie taivaallinen kohtalo usein onnettomia

-ristinkantaja raukkoja odottamatta ystävien syliin. Samalla

-penkillä, johon minut suvaittiin kiinnittää, istui kiinni taottuna

-eräs kunnioitusta herättävä, tuuheapartainen ukko. Hänestä piti

-viideksitoista vuodeksi tulla minun vuodetoverini. Onhan aivan oikein

-ja luonnollista, että tarkoin tutkitaan ihminen, jonka kanssa on

-yhdistetty niin pitkäksi ajaksi. Minä tuijotin häneen pitkän aikaa ja

-sanoin sitten espanjan kielellä: 'Herra, minusta tuntuu kuin olisin

-tavannut teidät ennen jossakin.'"

-

-"Silmäsi ovat voineet nähdä oikein; lyötäköön ne sokeudella!" vastasi

-rakastettava ukko.

-

-Minä puhuttelin häntä nyt turkin kielellä:

-

-"Effendi, etkö olekin ollut Turkissa?"

-

-"Olen ollut sielläkin. Mutta mitä se sinuun kuuluu?"

-

-Tämän jälkeen minä kysyin häneltä unkariksi:

-

-"Eikö sinun nimesi ole alkuaan ollut Kristyan?"

-

-Ukko hämmästyi suuresti ja vastasi:

-

-"Onpa kylläkin!"

-

-"Minä olen sinun poikasi Teodor, rakas pikku Teodorisi, sinun ainoa

-perijäsi!"

-

-"Hahaha! Kiitos, toveri! Minä löysin isäni, isäni, jonka luulin

-kauan sitten kadottaneeni, löysin hänet sieltä Uudesta maailmasta,

-kaleeriorjan penkiltä. Jumalallinen kohtalo oli tällä ihmeellisellä

-tavalla johdattanut yhteen isän ja pojan, jotka niin kauan olivat

-olleet erotettuina. Hahaha! -- Mutta minä pyydän sinua, anna minulle

-ruukullinen viiniä ja jotakin pureskeltavaa, sillä minun on jano

-ja nälkä ja minulla on vielä monta mielenkiintoista asiaa sinulle

-kerrottavana, asioita, jotka tulevat sinua suuresti huvittamaan."

-

-Timar täytti hänen toivomuksensa ja antoi hänelle kinkkua, leipää ja

-viiniä.

-

-Vieras istuutui pöydän ääreen, asetti pyssyn polviensa väliin ja

-alkoi syödä. Hän söi ahneesti kuin nälkiintynyt koira ja teki usein

-tuttavuutta viiniruukun kanssa, joka kulaukselta hän maiskutti

-kieltään kuin ahnuri, joka on saanut hyvän kulauksen. Sillävälin hän

-jatkoi suu täynnä:

-

-"Tultuamme taasen tajuihimme odottamattoman jälleennäkemisen

-tuottamasta ensi ilosta, kysyi rakas isäni minulta taputellen minua

-nyrkillään päähän:

-

-"Mutta sanoppa minulle nyt, hirtehinen, kuinka sinä olet joutunut

-tänne?" Lapsen kunnioitus ei ollut sallinut minun tehdä isälleni

-samanlaista kysymystä. Minä kerroin nyt hänelle varastaneeni eräältä

-unkarilaiselta herralta, jonka nimi oli Timar, kymmenen miljoonaa

-reis'iä. "Entä mistä hän on varastanut niin paljon rahaa?" kysyi

-ukko. Minä valaisin häntä sanoen, ettei Timar ollut varastanut rahaa,

-sillä hän oli rikas maanomistaja, kauppias ja laivanvarustaja. Mutta

-tämä ei muuttanut ukon mieltä asiasta. "Saman tekevää! Se, jolla on

-rahoja on varastanut ne. Se, jolla on paljon rahaa, on varastanut

-paljon, ja se, jolla on vähän, on varastanut senkin vähän, ellei hän

-itse ole varastanut, on hänen isänsä tai isoisänsä tehnyt sen. On

-olemassa satakolmekymmentäkolme tapaa varastaa, ja niiden joukossa

-on vain kaksikymmentäkolme, jotka vievät varkaat kaleereille."

-Nähdessäni turhaksi vaivan koettaa kääntää isääni mielipiteestään, en

-enempää keskustellut hänen kanssaan asiasta. Vihdoin hän kysyi:

-

-"Mutta miten hemmetissä sinä olet joutunut yhteen tuon Timarin

-kanssa?"

-

-Minä kerroin, miten se oli tapahtunut:

-

-"Minä tunsin tämän Timarin jo silloin, kun hän oli köyhä

-laivakomissaari ja itse kuori hytissään perunansa silavan lisäksi.

-Kerran oli minun päästävä erään turkkilaisen karanneen pashan

-jäljille, joka oli lähtenyt Unkariin juuri Timarin laivalla. Tehtävän

-olin saanut turkkilaiselta poliisilta."

-

-"Nämä sanat kuullessaan veti ukko päänahkansa ryppyyn. Hahaha! Se oli

-niin irrallaan, että se näytti oikein hullunkuriselta kulkiessaan

-edes takaisin. Kun hän veti sen ylös seisoi lyhyeksi leikattu tukka

-pystyssä kuin apinan karvat."

-

-"Mikä sen pashan nimi oli?" mutisi hän.

-

-"Ali Tshorbadshi."

-

-"Ali Tshorbadshi!" kiljui hän lyöden minua polveen nyrkillään. Hän

-hypähti ylös, niin että minä luulin hänen loikkaavan veteen. Hahaha!

-Olisipa se ollut oikea tie pakoon noissa kahleissa!

-

-"Oletko sinäkin kenties tuntenut hänet?" kysyin.

-

-Nyt ukko pudisteli päätään äreästi, veti päänahkansa alas otsalle ja

-sanoi: "Jatka! Kuinka Ali Tshorbadshin kävi?"

-

-"Minä kerroin senkin:

-

-"Ogradina-järven kohdalla minä pääsin hänen jäljilleen. Salatietä

-riensin nyt laivan edellä Pancsovaan, jossa ryhdyttiin kaikkiin

-tarvittaviin toimenpiteisiin hänen kiinniottamisekseen. Mutta laiva

-saapui perille ilman pashaa. Hän oli kuollut matkalla, ja koska

-ei komissaarin oltu missään sallittu haudata ruumista, oli se

-lopulta heitetty jokeen. Kaiken tämän osoitti Timar asiaankuuluvin

-asiakirjoin todeksi."

-

-"Ja sama Timar oli silloin köyhä?"

-

-"Ei minua rikkaampi."

-

-"Mutta nyt hän omistaa miljoonia?"

-

-"Niin, ja niistä olen minä onneksi saanut tuhlata kymmenen miljoonaa

-reis'iä."

-

-"No, näetkö nyt, tyhmeliini, minun puhuneen totta? Hän on varastanut

-omaisuutensa. Keneltä hän on varastanut sen? Hän on surmannut pashan

-ja varastanut hänen aarteensa."

-

-"Nämä sanat kuullessani minä levitin silmäni ja suuni ammottavan auki

-ja kalvistuin -- kuten sinä nyt, pikku veli."

-

-"Ei, mutta se ei ole ennen juolahtanut mieleenikään."

-

-"Kuuleppa nyt tarkoin", mutisi ukko, tukien leukaansa koukistettuihin

-polviinsa. Minusta tuntuu vieläkin kuin näkisin hänen vilkuilevan

-minua ilvessilmillään. "Minäpä kerron sintille jotakin. Minäkin olen

-tuntenut Ali Tshorbadshin. Minä olen tuntenut hänet sangen hyvin.

-Hän oli myös varas, kuten kaikki muutkin ihmiset, joilla on paljon

-rahaa. Hän kuului varkaisiin numero 122 ja 123. Näiden numeroiden

-joukossa esiintyy kuvernöörejä ja aarrekammion hoitajia. Toinen varas

-oli uskonut aarteensa hänen huostaansa. Se oli varas numero 133,

-sulttaani. Kerran kuulin varkaan numero 132, suurvisiirin, aikovan

-kuristaa aarremestarin varastaakseen takaisin ne aarteet, jotka

-tämä oli varastanut sieltä täältä. Minullakin oli virka salaisessa

-turkkilaisessa poliisilaitoksessa. Vain numero 10: rappeutunut,

-karannut kauppias. Minä sain hyvän päähänpiston. Miten olisi? Jos

-minun onnistuisi edetä edes numero 50:een. Menin pashan luo ja

-ilmaisin hänelle, että hänkin oli listalla monien muiden rikkaiden

-nimien joukossa, joiden kurkut ministeri aikoi kuristaa yhteen itse

-sitten taitavasti anastaakseen heidän aarteensa. Mitä hän antaisi

-minulle, jos pelastaisin hänen omaisuutensa? Ali Tshorbadshi lupasi

-minulle neljänneksen heti kun olisimme turvassa. Niinpä niin, mutta

-minun on edeltäkäsin tiedettävä, miten paljon kaikki se tekee

-yhteensä; minä en ostakaan sikaa säkissä. Minä olen perheenisä,

-minulla on poika, jonka tulevaisuuden tahdon turvata."

-

-"Hahaha! Ukko sanoi tämän niin totuudessa, että minun vieläkin täytyy

-nauraa."

-

-"'Onko sinulla poika?' kysyi pasha isältäni. 'Kyllä on. Jos minä

-pääsen pakoon ehjin nahoin niin annan pojallesi ainoan tyttäreni.

-Sillä tavalla jää koko omaisuuteni perheeseen. Lähetä jo tänään

-poikasi tänne, että saisin tutustua häneen.' Piru vieköön, etten

-tietänyt tuon kauniin tytön, jolla oli valkoiset, viehkeät kasvot

-ja yhteenkasvaneet kulmakarvat olleen määrätyn minulle! Kuuletko,

-toveri? -- Mutta sen päälle täytyy minun ryypätä unohtaakseni kaikki

-vastoinkäymiseni. -- Sallinethan minun juoda maljan armolliselle

-rouvallesi, joka on maailman naisista viehättävin?"

-

-Kaleeriorja nousi ryövärin kohteliaisuudella ja kilisti lasinsa

-Timarin lasiin.

-

-Sitten hän heittäytyi taaksepäin nojatuoliinsa, asetti kielensä

-hampaitaan vasten ja päästi samoja ääniä kuin se, joka on kestinnyt

-itsensä hyvin.

-

-"Isäni suostui siis kauppaan. 'Me sovimme siitä', sanoi ukko, 'että

-panisimme Ali Tshorbadshin kalleimmat arvotavarat nahkapussiin,

-jonka minä ottaisin muassani englantilaiseen laivaan, jossa minä,

-vapaana epäluuloista, matkustaisin Maltaan. Siellä minun piti odottaa

-Tshorbadshia, joka tyttärensä seurassa ilman mitään matkakapineita

-lähtisi Stambulista aivan julkisesti kuin olisi lähtenyt kävelylle

-kiertääkseen sitten Pyreeukseen ja sieltä paetakseen Maltaan.

-Pasha osoitti minulle mitä suurinta luottavaisuutta. Hän lähetti

-minut aivan yksin aarrekammioon, jotta ei herättäisi huomiota itse

-lähtemällä sinne, ja hän antoi tehtäväkseni valita ne esineet, jotka

-minusta tuntuivat kallisarvoisimmilta, ja panna ne itse nahkapussiin.

-Minä voisin vielä luetella jokaikisen niistä kalleuksista, jotka

-valitsin ja omin käsin asetin pussiin. Taiteellisesti tehtyjä

-kameeneuloja, kokonaisia nauhoja oikeita helmiä, sormuksia ja

-korusolkia, agaattirasia, joka oli aivan täynnä timantteja...'"

-

-"Etkö olisi voinut piilottaa edes yhtä niistä?" kysyin ukolta.

-

-"Pässinpää!" ärjäsi hän. "Minkätähden minä varastaisin vain

-yhden timantin, niinkuin varas numero 18, kun olin tilaisuudessa

-varastamaan kaiken?"

-

-"Aha! pappa oli viisas mies!"

-

-"Niin olinkin, piru vieköön. Houkko minä olin. Olisinpa tehnyt kuten

-sinä sanoit! Jospa olisin pistänyt poveeni edes sen korun, joka minua

-eniten miellytti: kahteen timanttiriviin juotetun pashan vaimon

-valokuvan..."

-

-... Timarin kasvoilla kuvastui epätoivo. Tämä salaisuus, josta hän ei

-luullut kenenkään tietävän, oli nyt kuitenkin joutunut erään henkilön

-käsiin, henkilön, jolta hänellä ei ollut odotettavissa mitään

-armoa!...

-

-"Isäni jatkoi kertomustaan:

-

-"Minä sulloin nahkapussin täyteen ja jätin sen pashan huostaan

-herättämättä pienintäkään epäluuloa. Hän asetti vielä muutamia rullia

-louisdoreja muiden kalleuksien joukkoon. Senjälkeen hän lukitsi

-pussin taidelukolla ja varusti pussin neljä kulmaa lyijypainoilla.

-Sitten hän lähetti minut hakemaan kantotuolia, jossa voisin

-huomaamatta lähteä. Ei ollut kulunut neljännestuntiakaan, ennenkuin

-olin palannut. Hän antoi nyt minulle nahkapussin englantilaisine

-teräksisine taidelukkoineen ja lyijypainoineen. Minä otin sen

-viittani alle ja hiivin puutarhan ovesta alas kantotuoliin.

-Tiellä minä haparoin käsineni pussia ja tunsin siinä korusoljet,

-helminauhat, agaattirasian ja kultarullat. Tunti senjälkeen olin

-englantilaisessa laivassa; ankkuri nostettiin ja me lähdimme

-Kultaisesta Sarvesta."

-

-"Etkä sinä ottanut minua mukaasi!" sanoin lapsellisesti nuhdellen

-isälleni. "Kenen piti naida pashan tytär?"

-

-"Sinä houkko!" huusi ukko.

-

-"Minä en tarvinnut sinua, enkä pashaasi enkä hänen kaunista

-tytärtään. Ei mieleenikään juolahtanut odottaa teitä Maltalla. Niillä

-rahoilla, jotka pasha oli jättänyt minulle matkan varalle, ostin

-piletin Ameriikkaan, ja nahkapussi teki minulle seuraa. Mutta voi

-kirousta! Tultuani varmaan paikkaan, mistä ei ainoakaan paholainen

-olisi voinut löytää minua, otin esiin linkkuveitseni ja leikkasin

-auki pussin, ja mitä luulet pudonneen ulos? Kuparinappeja, ruosteisia

-hevosenkenkiä, ja timanteilla täytetyn agaattirasian sijaan savesta

-tehty mustepullo, ja louisdorien sijasta kurjia para-rahoja, joilla

-korpraalit maksavat viikkorahoja sotilaille. Varas lurjus oli

-varastanut minultakin. Mitään tämänlaatuista ei milloinkaan ole

-esiintynyt minun 133:n numeroni joukossa. Sille ei vielä ole varattu

-numeroa."

-

-"Ukko oli raivoissaan; hän miltei itki kiukusta."

-

-"Antaa tällä tavoin turkkilaisen narrata itseään! Sillä aikaa kun

-kävin kantotuolia etsimässä oli se lurjus täyttänyt aivan samanlaisen

-pussin roskalla ja sitten lähetti hän minut meren taakse! Sillävälin

-hän pakeni aarteineen toisaalle ja kavalsi siis palkkion siitä

-ilmoituksesta, jonka olin tehnyt hänelle. Mutta kas, onpa siis

-kuitenkin oikeus olemassa, ei vain maan vaan vedenkin päällä, sillä

-suurvaras joutui tiellä vieläkin suuremman roiston käsiin, joka

-matkalla murhasi ja ryösti hänet."

-

-"Ja tämä oiva mies, joka riisti hengen ja omaisuuden siltä varkaalta,

-joka varasti varkaalta ja jota varas ajoi takaa, tämä varas ei ole

-kukaan muu kuin juuri sinä, rakas, pikku veliseni, Mikael Timar von

-Levetinczy, 'kultapoika' itse!" sanoi pakolainen, nousten ylös ja

-pilkallisesti kumartaen.

-

-Timar ei vastannut sanaakaan

-

-"Ja nyt me muutamme puhetapaa", jatkoi Teodor Kristyan, "mutta yhä

-kolmen askeleen etäisyydessä ja unohtamatta, että pyssynpiippu on

-suunnattu sinua vastaan."

-

-Timar katseli kylmästi pyssynsuuta. Hän oli itse ladannut pyssyn

-luodeilla.

-

-"Tämä keksintö vei minulta kaiken halun kaleeriorjuuteen", jatkoi

-seikkailija. "Minä en voinut millään ehdolla tyytyä siihen

-ajatukseen, että suurempi varas kaiken lisäksi olisi oikeutettu

-kahlehtimaan pienemmän kaleeripenkkiin. Jos Alin aarteet eivät

-olisi langenneet Mikael Timarin käsiin, vaan jääneet isäni kynsiin,

-niin olisin minä nyt rikas herra, majoresco, ainoa majoresco, eikä

-koirakaan olisi kysynyt minulta, millä tavoin esi-isäni olivat

-hankkineet nämä aarteet. Ei enempää kuin kysellään nykyisten kreivien

-ja paroonien esi-isiä, ryöväriritareita. Sen sijaan minä sain

-vetelehtiä haisevalla suolamerellä. Ja miksi? Siksi, että Mikael

-Timar nenäni edestä oli siepannut ne aarteet, jotka olivat määrätyt

-minulle, ja päälle päätteeksi vielä tytön, jonka kanssa minun piti

-mennä naimisiin, tuon pienen, vaalean, vapaana kasvavan olennon,

-joka minua varten kypsyi neidoksi Vapaalla Saarella. Hänetkin

-täytyi Timarin ryöstää minulta, sillä vaimonsa kanssa, jonka isän

-hän oli surmannut, hän ei voinut olla onnellinen, ja siksi hänellä

-täytyi olla rakastajatar. Ja jotta ei hänen loistava maineensa

-kärsisi -- sillä koko maailmahan jumaloi häntä hyveen esikuvana --

-hän ei valinnut ystävätärtään baletin tai taideratsastus-seurueen

-kaunottarien joukosta, niinkuin minunlaiseni hyvämakuinen mies olisi

-tehnyt, vaan etsi itselleen köyhän, maailmaa tuntemattoman tytön,

-joka ei milloinkaan joutunut tekemisiin ihmisten kanssa, ja joka ei

-milloinkaan sanallakaan ilmaisisi jakavansa herra Timarin iloja.

-Hyi, herra Timar! Ja senvuoksi te olisitte antanut kahlehtia minut

-viideksitoista vuodeksi kaleeripenkkiin?"

-

-Isku toisensa jälkeen kohtasi häväistyn miehen kasvoja.

-

-Mitä tulee seikkailijan nuhteisiin, eivät ne kaikki olleet erikseen

-perusteltuja; hän ei ollut "murhannut" Timean isää; hän ei ollut

-"varastanut" kenenkään aarteita; hän ei ollut varsinaisessa mielessä

-"vietellyt" Noëmia eikä myöskään antanut Teodorin "hävitä"; mutta

-syytöksiä kokonaisuudessaan hän ei voinut torjua.

-

-Hän oli pelannut väärää peliä ja oli senvuoksi joutunut jos

-jonkinlaisiin rikoksiin.

-

-Pakolainen jatkoi:

-

-"Ollessamme ankkurissa 'Barra de Rio Grande du Sul'-lahdessa alkoi

-keltainen kuume raivota laivassamme. Isänikin sairastui siihen. Hän

-taisteli kuoleman kanssa penkillä vieressäni eikä häntä siirretty

-pois. Se ei ole tapana. Kaleeriorjan on kuoltava siihen paikkaan,

-mihin hän on taottu kiinni. Minulle oli se sangen inhoittava tilanne.

-Ukko värisi vilusta kokopäivän. Hän kiroili ja kiristi hampaitaan.

-Hän oli sietämätön kirotessaan Neitsyt Mariaa unkarin kielellä.

-Miksi hän ei kironnut espanjan kielellä? Sekin kuuluu kauniilta

-ja silloin olisivat toiset ymmärtäneet häntä. Ja miksi hän kirosi

-Jumalan Äitiä? Minä en voinut kuunnella sitä. Onhan olemassa kyllin

-paljon miespyhimyksiä, joita hän olisi voinut kirota. Sivistyneen

-miehen, hienon maailmanmiehen ei sovi loukata naisia. Se saattoi

-minut epäsopuun ukon kanssa. En sitä ottanut pahakseni, että hän

-sairastui minun vieressäni keltaseen kuumeeseen, joka olisi voinut

-tarttua minuunkin, eikä se suinkaan ole mieluisin kuolintapa; ei,

-yksinkertaisesti vain hänen sietämättömien kiroustensa takia minä

-päätin erota hänestä. Niin voimakkaat kuin isän ja pojan väliset

-siteet olivatkin, päätin kuitenkin katkaista ne."

-

-"Minun onnistui paeta kahden toverin kera, joiden kanssa olin sopinut

-asiasta. Meidän oli kuitenkin odotettava sitä hetkeä, jolloin kuoleva

-isäni alkoi hourailla, sillä hän oli uhannut hälyyttää vartioston,

-jos minä yrittäisin paeta. Kun sitten aika oli otollinen, viilasimme

-me kahleemme poikki yön aikaan, löimme tarkastusmiehen, joka keksi

-vehkeemme, tainnoksiin ja heitimme veteen, ennenkuin hän ennätti

-häivyttää. Senjälkeen me irroitimme pienen veneen ja työnsimme sen

-vesille. Aallokko kävi korkeana ja me kaaduimme lähellä rantaa.

-Toinen tovereistani ei osannut uida ja hän hukkui; toinen osasi uida,

-mutta ei niin nopeasti kuin hänen jäljessään uiva haikala. Vain hänen

-mylvinästään saatoin huomata, että 'meren enkeli' oli saanut hänet

-kynsiinsä ja hetkisen pysyi puoli ruumista veden pinnalla. Itse uin

-minä rannalle. Tästä näet minulla olevan vielä jotakin tehtävää

-tässä maailmassa. Mehän uskomme kumpainenkin ennakkomääräykseen,

-sinä hyvänä kalviinilaisena, minä tosi muhamettilaisena. Minulla

-ei ollut sen pienempää päämäärää kuin palata Europaan. Minä aioin

-etsiä sinut käsiini. Sinähän olet nyt minun ainoa isäni! Toisen

-ovat haikalat nielleet, ja niiden mahassa hän on aivan varmassa

-tallessa helvetistä, sillä sieltä ei mikään paholainen voi riistää

-häntä pois. Kuinka sain käsiini tämän meriupseerin virkapuvun

-sekä aseet ja matkarahat valtameren ylitse, kerron sinulle toiste

-viinilasin ääressä, kun meillä on siihen aikaa; nyt selvittäkäämme

-asiamme. Sillä sinähän tiedät meillä olevan erään laskun keskenämme

-suorittamatta."

-

-Seikkailija vei kätensä silkkihuiville, joka oli sidottu hänen

-vasemman silmänsä yli. Haava, jota oli vaikea parantaa, mahtoi olla

-hänelle sangen epämiellyttävä muisto. Ankara pakkanen ei suinkaan

-ollut tehnyt sille hyvää hänen vaeltaessaan ulkona pitkät ajat.

-

-"Minä lähdin heti Komorniin, jossa tiesin sinulla olevan vakinaisen

-asunnon. Sinä et vielä ollut palannut 'ulkomailta', sanottiin

-konttorissasi. Missä päin ulkomailla sinä oleskelit, sitä ei kukaan

-voinut sanoa. Hyvä on, minäpä odotan siksi kunnes hän palaa,

-ajattelin. Kuluttaakseni aikaa kävin kahviloissa ja tein tuttavuutta

-upseerien kanssa, joille virkapukuni oli avoin suositus. Sitäpaitsi

-kävin usein teatterissa. Siellä näin tuon ihmeen ihanan naisen,

-jolla oli alabasterikasvot ja surumieliset silmät. Arvannet, ketä

-tarkoitan? Hänen seurassaan oli alati eräs toinen kaunotar. Oi,

-miten kauniit, murhaavat silmät hänellä on! Hän on oikea merirosvo

-alushameessa. Minä liittyisin heti paikalla merirosvojoukkoon,

-jonka päämies hän olisi, eikä mieltäni pahoittaisi, vaikka minut

-vuodeksi kahlehdittaisiin samaan kaleeripenkkiin hänen kanssaan.

-Mutta pois tämä hempeämielisyys! Puhukaamme tärkeämmistä asioista!

-Minä ryhdyin tunnustelemaan maaperää. Kerran minä asetuin istumaan

-tuon murhanenkelin viereen. Minä hakkailin häntä eikä hän siitä

-pahastunut. Kysymykseeni, saisinko käydä häntä tervehtimässä hän

-vastasi kaiken riippuvan rouvastaan. Minä puhuin sangen ylistävästi

-kunnioitusta herättävästä madonnasta ja mainitsin olleeni kyllin

-onnellinen tunteakseni hänen perheensä Turkinmaalla, ja että hän oli

-hämmästyttävästi äitinsä näköinen."

-

-"Mitä?" kysyi kaunis neiti, "oletteko tuntenut armollisen rouvan

-äidin? Hän kuoli sangen nuorena."

-

-"Minä olen", vastasin, "vain nähnyt hänen valokuvansa armollisen

-rouvan isän luona, joka osotti minulle paljon ystävällisyyttä. Ne

-olivat miltei yhtä kalpeat ja surumieliset kasvot kuin armollisella

-rouvalla ja kuva oli juotettu kaksinkertaiseen timanttiriviin, jotka

-varmaan olivat satojentuhansien guldenien arvoiset."

-

-"Ah, te olette siis nähnyt sen komean korun?" huudahti kaunis

-neiti. "Rouvani näytti sen minullekin saadessaan sen lahjaksi herra

-Levetinczyltä."

-

-Timar puristi kätensä nyrkkiin voimattomassa raivossa.

-

-"Ahaa! Nyt alamme ymmärtää toisiamme!" jatkoi seikkailija kääntyen

-epäinhimillisesti hymyillen kidutuspenkillä makaavan miehen puoleen.

-"Sinä olet siis lahjoittanut Ali Tshorbadshin tyttärelle isältä

-varastamasi korun. Silloin on toistenkin kalleuksien täytynyt

-joutua sinun käsiisi, sillä niitä säilytettiin samassa paikassa.

-Nyt et enää voi kieltää mitään... Ja nyt olemme samanarvoisia.

-Sinutelkaamme toisiamme tai nimittäkäämme toisiamme komein arvonimin,

-kuinka tahansa; mutta älkäämme millään tavalla olko vaivattuja

-puhutellessamme toinen toistamme niinkuin sopii."

-

-Timar istui aivan herpautuneena vastapäätä tätä ihmistä, jonka käsiin

-kohtalo oli jättänyt hänet. Kristyanin ei todellakaan olisi tarvinnut

-suunnata asetta häntä kohti, sillä hän ei edes jaksanut nousta

-tuoliltaan.

-

-"Mutta sinä annoit kauan odottaa itseäsi, ja minä aloin jo tulla

-levottomaksi tähtesi. Pikkurahani olivat myös lopussa. Joka päivä

-postikonttorissa kyselemäni rahakirjeet rikkaalta tädiltäni,

-amiraalivirastosta, päämiehiltäni ja pankkiireiltani eivät --

-sangen luonnollisista syistä -- tahtoneet alkaa kuulua. Mutta sinua

-ylistettiin joka taholla, minne vain tulinkin. Nerokas kauppias,

-jättiläiskyky, köyhien hyväntekijä, niin sanottiin. Sinun esimerkiksi

-kelpaavaa perhe-elämääsikin kiitettiin. Sinä olit aviomiehen ihanne;

-naiset polttaisivat kuolemasi jälkeen sinun ruumiisi ja antaisivat

-miehille lääkkeeksi sinun tuhkasi. Hahaha!"

-

-Timar käänsi pois kasvonsa.

-

-"Mutta kenties minä väsytän sinua? No, me tulemme kohta asioihin

-takaisin. Eräänä päivänä olin sangen huonolla tuulella siitä, että

-sinä et tahtonut palata, ja kun eräs upseeri kahvilassa mainitsi

-nimesi, en minä voinut pidättäytyä lausumasta epäilyäni siitä,

-voisiko joku ihminen yhdistää niin monta täydellisyyttä. Tähän eräs

-raakalainen vastasi lyömällä minua kasvoihin. Kaikkeen muuhun,

-sen myönnän olin valmistautunut, mutta en tähän. Se oli oikein

-leuoilleni, sillä miksi en pitänyt kieltäni kurissa? Kaduin sanojani

-kuin koira, kaduin sitä, että olin uskaltanut lausua häpäiseviä

-sanoja sinusta, ja sen läksyn olen painanut muistiin. Minä en

-milloinkaan enää puhu pahaa sinusta. Jospa asia olisi jäänyt vain

-korvapuustiin; niihin minunlaiseni ovat tottuneet. Mutta se roisto

-pakotti minut kaksintaisteluun siitä syystä, että olin mustannut

-sinun hyvää nimeäsi ja mainettasi. Kuten sittemmin sain kuulla oli

-tuo hullu mies ollut madonnan ihailija ennen tämän naimista, ja nyt

-hän tappeli suojatakseen tämän puolison kunniaa. Sekin on sellainen

-ennenkuulumaton onni, joka voi kohdata vain sinua, kultapoikaa. Mutta

-minä en huolisi sinun onnestasi. Taaskin oli minun maksettava se.

-Minä sain iskun päähäni aina kulmakarvoihin asti."

-

-Paholainen työnsi mustan silkkisiteen syrjään ja silloin paljastui

-pitkä naarmu, joka oli peitetty likaisella laastarilla. Punainen iho

-ympärillä osoitti haavan vieläkin olevan tulehtuneen.

-

-Timar katseli sitä väristen.

-

-Kristyan veti jälleen siteen silmänsä päälle ja jatkoi kyynillisellä

-ivalla:

-

-"Tämä on muisto numero 3, joka minulla on sinun ystävyydestäsi. No,

-mitäpä siitä, sitä enemmän on minulla oleva otsakkeen 'Debet' alla!"

-

-"Tämän tapahtuman jälkeen ei minun ollut enää jäämistä Komorniin.

-Asia oli herättänyt huomiota; minä olisin voinut joutua

-epämiellyttävän kuulustelun uhriksi, vaikka tässä maassa muutoin,

-sikäli kuin asia riippuu tuomioistuinten kunnianarvoisista

-päämiehistä, voidaan pysyä piilossa aina tuomiopäivään saakka, mistä

-on loistavia todistuksia olemassa -- meissä molemmissa."

-

-Pakolainen oli ylpeä hyvästä päähänpistostaan.

-

-"Mutta minä en viihtynyt muistakaan syistä Komornissa; olin väsynyt

-odottamaan sinua. Tiedänhän, mistä hänet löydän, sanoin itsekseni.

-Minä tiedän, missä 'ulkomaalaisessa' seudussa hän oleskelee maan

-asioissa. Se seutu ei ole missään tuntemattomassa maanosassa. Se on

-tietysti Vapaa Saari. Minä matkustan sinne hänen jälkeensä."

-

-Nämä sanat kuullessaan hypähti Timar tuoliltaan kiivaasti huutaen:

-

-"Mitä? Oletko ollut saarella?"

-

-Hän vapisi säikähdyksestä ja raivosta.

-

-"Älä kiivastu, ystäväiseni", rauhoitti seikkailija häntä. "Tämä pyssy

-on ladattu. Jos sinä liikut paikaltasi voi se helposti laueta, eikä

-se silloin ole minun syyni. Muutoin voit olla levollinen. Ei ollut

-sinulle, vaan minulle onnettomuudeksi, että läksin sinne. Minun on

-aina tanssiaisissa maksettava sisäänpääsömaksu sinun puolestasi. Se

-on niin selvä, kuin olisi se kymmenissä käskyissä kirjoitettuna. Sinä

-tanssit, ja minä maksan. Sinä paneudut vuoteelle minun sijastani ja

-minut heitetään ulos sinun sijastasi. Miksi minä läksin Vapaalle

-Saarelle? Vain tavatakseni sinut. Mutta tultuani sinne, olit sinä

-jo lähtenyt. Minä en tavannut siellä muita kuin Noëmin pienokaisen

-kera. -- Oi, Mikael ystävä, kenpä olisi uskonut sinusta sellaista!

--- Mutta vaiti, emme puhu asiasta kenellekään. -- Dodihan hänen

-nimensä on, eikö olekin? Rakastettava, viisas poika hän onkin. Kuinka

-hän pelkäsi minua, kun toinen silmäni oli siteissä. Tosin Noëmikin

-säikähti pahasti minut nähdessään. Kuinka minua suretti kuullessani

-Terese-äidin kuolleen. Hän oli hyvä ja olisi ottanut minut toisella

-tavalla vastaan. Ajatteles, että Noëmi ei edes olisi sallinut minun

-asettua asumaan taloon. Hän sanoi pelkäävänsä minua ja Dodi pelkäsi

-vieläkin enemmän. He olivat aivan yksin. 'No hyvä, minä olenkin juuri

-tullut tänne sen vuoksi, että teillä olisi mies talossa suojananne!'

-Ohimennen sanoen, minkä taikajuoman olet antanut tytölle, kun hänestä

-on tullut niin kaunis. Hänestä on tullut oikea kaunotar, niin että

-sydän hypähtää rinnassa hänet nähdessään. Minä sanoinkin sen hänelle.

-Silloin hän yritti tehdä rumia ilmeitä. Minä tahdoin laskea leikkiä

-hänen kanssaan. 'Onko soveliasta', sanoin, 'irvistellä noin rumasti

-sulhaselleen?' Mutta silloin minä jouduin pahaan pulaan. Hän kutsui

-minua maankiertäjäksi ja osoitti minut ovelle. 'Hyvä', sanoin, 'kyllä

-menenkin', ja silloin yritin viedä hänetkin muassani ja nostin häntä

-vyötäisistä."

-

-"Oi, istu hiljaa, toveri! Ei sinulla ole syytä suuttua; mutta minulla

-kyllä oli syytä siihenkin, sillä tyttö antoi minulle korvapuustin,

-korvapuustin, sanon minä, joka tuntui kaksinverroin kovemmalta kuin

-majurin antama; historiallisen todenmukaisuuden vuoksi on minun

-mainitseminen, että hän valitsi toisen posken, joten tasapaino

-säilyi."

-

-Timarin kasvot kirkastuivat.

-

-"Ago gratias! Siihenkin sain tyytyä. Mutta nyt minä suutuin oikein

-toden teolla. Minä olen tunnettu kauniin sukupuolen ihailija, mutta

-tämä häväistys vaati kostoa ja korvausta. 'No, minäpä näytän sinulle

-sittenkin, että sinun on tultava muassani, ellet suostu antamaan

-minun jäädä tänne. Sinun on itse omasta tahdostasi seuraaminen minua.'

-Näin sanoen minä tartuin pikku Dodin käteen viedäkseni hänet pois."

-

-"Saatana!" huusi Timar.

-

-"No, no, ystäväiseni! Emme voi molemmat puhua yhtäaikaa. Kohta on

-tuleva sinun vuorosi, ja silloin saat puhua niin paljon kuin sinua

-haluttaa; mutta kuule ensin, mitä minulla on sanottavaa sinulle. Minä

-olin väärässä saneessani heitä olleen vain kaksi; kolmehan heitä

-oli. Kirottu elukka, Almira, oli myöskin siellä. Koira oli koko ajan

-maannut sängyn alla eikä ollut minua huomaavinaankaan. Mutta kun

-lapsi alkoi huutaa, hyökkäsi peto esiin ja syöksyi kimppuuni. Minä en

-ollut päästänyt lurjusta näkyvistäni, vaan vedin nopeasti pistoolini

-taskustani ja ammuin kuulan sen ruumiin läpi."

-

-"Murhaaja!" voihki Timar.

-

-"Lorua! Jospa omallatunnollani ei olisi muuta kuin tämän koiran veri!

-Eikä se edes kuollut kuulasta. Se ei vähääkään välittänyt siitä.

-Se vain hyökkäsi sitä raivokkaammin minun kimppuuni, puri itsensä

-kiinni vasempaan käsivarteeni, kaatoi minut maahan ja painoi minua

-niin, etten voinut liikahtaa. Turhaan yritin saada käsiini toista

-pistooliani; se piti käsivarttani hampaidensa välissä kuin tiikeri.

-Vihdoin aloin pyytää Noëmilta apua. Hän koetti vapauttaa minua

-pedosta; mutta raivoisa elukka puri hampaansa vain entistä lujemmin

-lihaani. Vihdoin sanoi Noëmi: 'Pyydä poikaa. Koira tottelee häntä.'

-Minä rukoilin nyt Dodia. Pojalla on hyvä sydän; hän sääli minua ja

-kiersi käsivartensa Almiran ympäri. Silloin koira päästi minut ja

-antoi lapsen suudella itseään."

-

-Kyynel putosi Timarin poskelle. "Siten minä sain täältäkin muiston",

-jatkoi Teodor Kristyan kiertäen ylös likaisen, veritahraisen

-paidanhihansa. "Kas tässä jäljet koiran puremasta. Kaikki kolme

-raateluhammasta on tunkeutunut lihan lävitse aina luuhun asti.

-Siinä muisto numero 4 sinusta. Minä kannan ruumiissani kokonaista

-haava-albumia, joista saan kiittää sinua: palomerkkiä, kahleiden

-jälkiä, sapelin iskua ja koiranpuremaa. Siinä pelkkiä muistoja sinun

-ystävyydestäsi. Ja sano minulle sitten, mitä minun on sinulle tehtävä

-saadakseni laskumme käymään yhteen?"

-

-Lausuttuaan viimeiset sanat seisoi karannut rangaistusvanki aivan

-riisuttuna Timarin edessä, jolla siis oli silmien edessä kaikki ne

-haavat, joilla hän oli koristettu...

-

-Ja yhtä alastomana oli tuon kurjan sielu hänen edessään, sekin

-täynnänsä inhoittavia haavoja, jotka hänen kätensä oli iskenyt.

-

-Tämä mies tajuaa varsin hyvin Timarin vain leikkineen hänen kanssaan

-silloin kun tämä lähetti hänet muka jalomielisyydestä Brasiliaan,

-että tämä luotti hänen huonoihin taipumuksiinsa asettaessaan rahansa

-hänen käytettäväkseen, että tämä vain tahtoi raivata hänet tieltään.

-Tämä mies tietää, kuinka rikkaaksi Timar on tullut ja hän kadehtii

-Timaria sen vuoksi.

-

-Tämä mies tietää myös Timarin pettäneen sekä Noëmia että Timeaa,

-tietää hänen elävän kaksoisavioliitossa. Ja hän on raivoissaan

-molempien tähden. Kaikki ihmisen huonot himot kaluavat hänen sieluaan

-kuin myrkyllinen ruttopaise. Ja nyt on Timar tämän miehen vallassa.

-Hän ei edes tunne ulkonaista voimaa puolustautuakseen tätä miestä

-vastaan. Hänen jäsenissään on sama voimattomuus kuin henkilön, joka

-taistelee unta vastaan. Tämä haavoihin peittynyt mies vaikuttaa

-häneen kuin ilkeä lumous, hermostuttavasti.

-

-Seikkailija tietää sen varsin hyvin. Eikä hän enää ole edes

-varovainen Timarin suhteen. Noustessaan tuolilta hän nojaa pyssyä

-uuniin ja puhuu kasvot pois päin käännettyinä Timarille:

-

-"No, nyt minä ryhdyn pukeutumishommiin. Niiden kestäessä on sinulla

-aikaa ajatella vastausta kysymykseeni, jonka aion tehdä sinulle."

-

-Näin sanoen hän heitti nutun toisensa perästä uuniin, jossa ne

-räiskyen leimahtivat, niin että liekki nousi savupiippuun saakka.

-Sitten hän alkoi kaikessa rauhassa pukea ylleen niitä vaatteita,

-jotka Timar oli antanut hänelle. Uuninhyllyltä hän löysi tämän

-kellon. Sen hän pisti liivinsä taskuun. Sitten hän asetti Timarin

-napit paitaansa. Väänsipä hän kuvastimen edessä viiksiäänkin. Tämän

-tehtyään hän viskasi päänsä taaksepäin kuten henkilö, joka on

-tyytyväinen itseensä: nyt hän oli herran näköinen.

-

-Ja sitten hän asettui selkä uuniin päin seisomaan hajasäärin,

-käsivarret ristissä rinnalla.

-

-"No, miten on laitasi, toveri?"

-

-Timar alkoi puhua.

-

-"Mitä pyydätte minulta?"

-

-"Ahaa! Olenko vihdoinkin irroittanut kielesi siteet? No, jos nyt

-sanoisin: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta.' Lähde sinäkin

-antamaan polttaa hirsipuun merkki käsivarteesi. Anua takoa itsesi

-kiinni kaleeripenkkiin, kuljeskele ympäri maita ja meriä, korpia

-ja kaupunkeja, alituisesti metsästäen haikaloja, intiaaneja,

-jaguaareja, kalkkarokäärmeitä ja poliisipalvelijoita; -- anna

-sitten vaimosi ihailijan kaksintaistelussa iskeä itseäsi kalloon,

-anna rakastajattaresi koiran repiä rikki käsivartesi, ja sitten

--- jakakaamme loput keskenämme. Mutta kas, minä en olekaan niin

-armoton. Minä en enää puhu haavoistani -- koiranpuremat paranevat

-helposti. Minä olen sinulle armollisempi. Keskustelkaamme rauhan

-ehdoista!"

-

-"Tarvitsetteko rahaa?" kysyi Timar.

-

-"Tarvitsen sitäkin, mutta puhukaamme siitä myöhemmin. Pysykäämme

-ensiksi siinä, mikä koskee yhteisesti meitä molempia. Minun on

-nyt joksikin ajaksi paettava julkisesta elämästä, sillä nyt ei

-minua vainota vain senvuoksi, että olen kavaltanut sinun rahasi.

-Karkaamistani kaleereilta ja sitä, että heitin tarkastusmiehen

-veteen, ei minulle anneta ikänä anteeksi. Sinun rahasi eivät minua

-siis hyödytä ennenkuin olen parantunut palomerkistä ja kahleiden

-jättämistä haavoista. Edellämainitun saan pois sudenmaidolla;

-viimemainittua vastaan tulee käyttää kivennäisvesiä. Minä en epäile,

-että sinä johdattaisit vainoojiani jäljilleni. Siihen olet liian

-viisas. Päinvastoin sinä itse piilottaisit minut ja kieltäisit minun

-olevan lähellä, jos minua tultaisiin etsimään, ja sinä veisit minut

-lähimpien sukulaistesi luo, jollen enää olisi turvassa sinun luonasi.

-Minä tunnen sinut, sinä olet kultapoika. -- Mutta varovaisuus on

-viisauden äiti. Huolimatta lämpimästä ystävyydestämme saattaisi

-tapahtua, että joku iskisi minua kalloon kadulla tahi että joku

-palvelevainen työväri ampuisi minut maantiellä tahi että kaikessa

-ystävyydessä tarjottu viinilasi passittaisi minut samaa tietä kuin

-Ali Tshorbadshin. Niinpä niin, minä en uskaltaisi pyytää sinua

-täyttämään tätä viiniruukkua uudelleen, vaikka itse joisitkin ensiksi

-siitä. Minun on joka suhteessa oltava varovainen."

-

-"Mitä te siis tarvitsette?"

-

-"Te? Sinä et, kuten näen, tahdo tunnustaa minua veljeksesi. Seurani

-vaivaa sinua. Mutta kysykäämme ensiksi, mitä korkea ja jalo herra

-itse haluaa. Onhan toki onnellista, että minä pidän tietonani kaikki

-ne salaisuudet, jotka omistan. Korkea ja jalo herrani kenties

-olisi halukas siitä syystä takaamaan minulle 100,000 frangin koron

-ranskalaisissa valtiopapereissa?"

-

-Timar ei empinyt, vaan vastasi heti:

-

-"Olisin."

-

-Rosvo nauroi.

-

-"Minä en pyydä niin suurta uhrausta, teidän armonne. Minä olen jo

-sanonut, että eivät minua rahat korvessa auta. Näin leimattu ihminen,

-näin huonotapainen, joutuu kiinni kaikkialla, ja mitä minua silloin

-hyödyttäisivät 100,000 frangia? Minä tarvitsen, kuten sanottua, lepoa

-ja paikan, missä voin olla varmassa turvassa, pidemmän ajan, ja missä

-voin sitäpaitsi löytää mukavan ja huolettoman olon. No, eikö se ole

-kohtuullinen pyyntö."

-

-"Sano yhdellä kertaa, mitä toivot."

-

-"Hyvä, minä sanon. Armollinen herra näyttää kärsimättömältä. Kenties

-herra haluaa panna levolle?"

-

-Näin sanoen hän otti jälleen pyssyn uunin luota; istuutui tuolille

-ja piti kivääriä molemmin käsin edessään ollakseen joka hetki valmis

-ampumaan.

-

-"Minä en siis pyydä nyt noita sataatuhatta korkoa teidän armoltanne,

-en pyydä muuta kuin -- Vapaan Saaren."

-

-Oli kuin salama olisi iskenyt Timariin. Nämä sanat herättivät hänet

-tylsyyden tilastaan.

-

-"Mitä te sillä tekisitte?"

-

-"Ensinnäkin siitä tulisi minulle pakopaikka, johon eivät minkään

-kansan vainukoirat osaisi. Toiseksi on luonnollista, että teidän

-armonne, niin kauan kuin minulle ja teidän armollenne on viisainta,

-että pysyn siellä, varustaa minut kaikella, mitä sydämeni halaa,

-kaikella, mikä on hyvää ja kallista."

-

-Timar suuttui nyt hänen hullun pyyntönsä vuoksi.

-

-"Voi, älkää nyt tässä laskeko typerää leikkiä. Pyytäkää joku summa,

-miten suuri hyvänsä. Lähtekää sen kera, minne haluatte. Menetelkää

-sen kanssa mielenne mukaan, mutta saarta ette saa. Se on typerä

-toivomus."

-

-"Ei niin typerä kuin miltä se näyttää, _illustrissime!_ Nähkääs,

-ilma tuolla saarella on oivallinen; juuri sellainen, jota minä

-tarvitsen saadakseni takaisin terveyteni, joka on niin suuresti

-huonontunut Etelä-Ameriikassa. Terese-vainajalta olen kuullut

-saarella kasvavan yrttejä, jotka parantavat kaikki haavat. Diossegi'n

-kasviopista olen lukenut niiden voivan kasvattaa yhteen pannussa

-kiehuvat lihapalatkin. Sybariittisten elintapojen jälkeen halajan

-kultaisen aikakauden maalaisnautintoja. Antakaa minulle Vapaa Saari,

-armoseremissime!"

-

-Seikkailija pyysi täten pilkaten, pyssy ladattuna käsissään.

-

-"Te olette houkkio!" sanoi Timar, joka suuttui tästä pilasta. Sitten

-hän käänsi äkkiä tuolinsa ja käänsi selkänsä Teodor Kristyanille.

-

-"Oi, älkää kääntäkö minulle selkäänne, armollinen herra --

-_Sennor! -- Excellenza! -- Mylord!_ -- Armollisin herra! -- _Pan

-velkomozsnye! -- Mynheer! -- Monseigneur! -- Gospodine! -- Effendi!_

-Millä kielellä on minun puhuminen, jotta saisin teidät kuulemaan

-karkulaisen rukouksia?"

-

-Tämä mauton iva ei ollut hyökkääjälle hyödyksi. Se vähensi ilkeän

-lumouksen vaikutusta Timariin. Tämä alkoi tointua. Hän tuli

-ajatelleeksi olevansa tekemisissä jänishousun kanssa, joka pelkäsi

-omaa nahkaansa. Hän huudahti harmistuneena:

-

-"Lopettakaa jo tämä leikki. Mainitkaa joku summa -- saatte sen ja

-jos tarvitsette saarta, niin ostakaa sellainen kreikkalaisessa

-arkipelagissa tahi Kiinan luona. Jos pelkäätte takaa-ajajia, niin

-lähtekää Romaan, Neapeliin tai Schweiziin; olkaa olevinanne markiisi,

-laittakaa itsenne hyviin kirjoihin Kamorran kanssa, eikä kukaan ole

-tekevä teille pahaa. Rahaa annan teille. Saarta ette saa."

-

-"Vai niin! Alkaako teidän armonne jo käyttää ylpeätä kieltä minulle?"

-huudahti Teodor Kristyan. "Poika joka on pudonnut järveen, tointuu

-pian ensi säikähdyksestään ja yrittää uida maihin. Mutta odotappa

-vain, minä pistän sinut pian uudelleen veteen. Sinä ajattelet

-itseksesi: 'Ole hyvä, risapekko, ja kerro jollekin, mitä tiedät

-minusta. Ensi saavutuksesi olisi, että sinut otettaisiin kiinni,

-suljettaisiin tyrmään ja sinne jäisit. Sinut tehtäisiin niin mykäksi,

-että sinä et koko elämässäsi enää voisi puhua kenellekään mitään.

-Tai voi sinulle muullakin tavoin tapahtua jotakin inhimillistä.

-Voihan sattua, että luoti osuu selkääsi kuljeskellessasi mitään pahaa

-aavistamatta. Jos Tonava heittää raatosi rannalle, niin kuka silloin

-kysyy, oletko itse hypännyt jokeen vai onko joku työntänyt sinut? Ja

-olettakaamme vaikka pahinta, mitä voi tapahtua, kuka uskoisi sinun,

-maankiertäjän, kertomusta, silloin kun minä, kultamies, sanon: Se

-ei ole totta! Minulla on paljon rahaa. Jos todistaja, ilmiantaja

-on siksi tyhmä, ettei ota vastaan lahjuksia, niin on tuomari oleva

-viisaampi.' Näin sinä ajattelet, näemmä. Mutta ota huomioon, kuinka

-viisaan miehen kanssa olet tekemisissä. Sinä olet heti kohta

-käsittävä, että kätesi ja jalkasi ovat sidotut, että olet yhtä

-avuton kuin ryövärin kiinni ottama saituri, joka saa tyytyä siihen,

-että häntä pistellään piikeillä kynsien alle, että hänen partansa

-kiskotaan karva karvalta pois ja että kiehuvaa talia vuodatetaan

-hänen iholleen, siksi kunnes hän ilmaisee, minne on kätkenyt

-aarteensa. Minäkin olen menettelevä samalla tavalla sinun kanssasi.

-Ja kun sinä et enää voi kestää enempää, niin huuda silloin: 'Jo

-riittää!'"

-

-Timar kuunteli kiusallisen uteliaana kaleeriorjan sanoja.

-

-"Tähän saakka en ole kertonut ainoallekaan elävälle, olennolle, mitä

-tiedän sinusta. Kautta kunniani! Paitsi sitä juorua, joka pujahti

-kieleltäni Komornissa, en ole kertonut sinusta mitään, ja se, mitä

-silloinkin juttelin, ei ollut mitään. Mutta kaiken, mitä tiedän,

-olen kirjoittanut muistiin -- se kirjoitus on täällä taskussani

--- ja sitäpaitsi neljä kappaletta neljällä eri osotteella. Yksi

-kappale on osotettu Turkin hallitukselle, ja siinä ilmaisen, mitä

-Ali Tshorbadshi otti muassaan Stambulista ja mikä kapinallisen

-takavarikoituna omaisuutena kuului sulttaanille, kenties oli

-työstetty itse aarrekammiosta -- ja kaikki nämä kalleudet ovat

-luetellut kappaleittain, niinkuin isäni kuvaili ne. Samalla

-ilmaisen kenellä ne nyt ovat ja kuinka ne ovat joutuneet nykyisen

-omistajan käsiin. Toisessa kirjoituksessa ilmiannan minä sinut

-Wienin hallitukselle Ali Tshorbadshin murhaajana, joka varasti hänen

-aarteensa. Muista, että miehellä, joka äkkiä on rikastunut, on

-paljon vihollisia ja kadehtijoita. Kolmas kirje on osotettu rouva

-Levetinczylle Komorniin. Hänellekin ilmaisen, mitä olet tehnyt hänen

-isälleen ja kuinka olet saanut käsiisi hänen äitinsä timantteihin

-juotetun kuvan sekä muut kalleudet. Mutta hänelle ilmaisen vielä

-muutakin. Sen paikan, missä oleskelet silloin kun et ole kotona.

-Salaiset ilosi Vapaalla Saarella. Rakkaussuhteesi erääseen toiseen

-naiseen. Uskottomuutesi hänelle. Puhun Noëmista ja Dodista. -- No,

-pistelenkö vielä piikkejä kynsiesi alle?"

-

-Timarin rinta nousi ja laski läähättäen.

-

-"No, koska sinä yhä olet mykkä, niin jatkamme!" puhui hänen julma

-kiusanhenkensä. "Neljäs kirje on osotettu Noëmille. Siinä kerron

-hänelle kaikki, mitä hän ei vielä tiedä: että sinulla on muualla

-vaimo, johon olet vihitty, että sinä olet ylhäinen herra, joka olet

-häväissyt hänet etkä milloinkaan voi olla hänen omansa, että sinä

-olet uhrannut hänet vain himoillesi ja että sinä olet rikollinen. No,

-etkö vieläkään pyydä armoa? -- Otammeko vielä sulatetun, kiehuvan

-talin avuksi. Minä en ole niin typerä, että kantaisin näitä kirjeitä

-taskussani, jotta joku sinun palkkaamasi salamurhaaja ottaisi ne

-minulta murhattuaan minut ensiksi jollakin yksinäisellä paikalla.

-Jos sinä sanot: 'Minä en hiero rauhaa' -- hyvä, silloin minä sanon:

-'Nöyrin palvelijasi, minua ilahuttaa suuresti, suosittelen itseäni',

-ja sitten minä lähden luotasi kaikella kunnioituksella. Mutta täältä

-menen suoraan päätä sinne. Näetkö nuo kaksi tornia? Siellä on Tihany.

-Siellä asuu rehellisiä munkkeja. Siellä on luostari. Sinne jätän nuo

-neljä kirjettä luotettavaan paikkaan ja pyydän priorin lähettämään

-ne osotteessa oleville henkilöille, ellen palaisi viikon perästä

-noutamaan niitä. Olisi senvuoksi turha vaiva raivata minua tieltä;

-kirjeet tulisivat siitä huolimatta perille. Ja silloin sinä et enää

-voisi olla tässä maassa. Kotiisi sinä et voisi mennä, sillä vaikka

-vaimosi antaisikin anteeksi isänsä kuoleman, niin hän ei kuitenkaan

-voisi antaa sinulle anteeksi suhdettasi Noëmiin. Tuomioistuimet

-tutkivat asiasi, ja silloin sinun on kerrottava, miten olet hankkinut

-rikkautesi. Turkin hallituskin on nostava oikeusjutun sinua vastaan

-ja samoin Itävallan hallitus. Koko maailma on oppiva tuntemaan sinut.

-Ne, jotka ovat ylistäneet sinua kultapojaksi, ne näkevät sinussa nyt

-ihmiskunnan hylyn. Etkä sinä voi edes paeta Vapaalle Saarelle, sillä

-Noëmi on sulkeva ovensa sinun nenäsi edessä. Hän on ylväs nainen, ja

-hänen rakkautensa on pian muuttuva vihaksi. -- Ei, sinulla ei ole

-muuta mahdollisuutta kuin paeta suuresta maailmasta kuten minäkin,

-sinun on hiivittävä salaa kaupungista ja säikähdyttävä heti kun

-kuulet askeleiden lähestyvän oveasi. No, menenkö vai jäänkö?"

-

-"Jää!" ähkyi rääkätty.

-

-"Ahaa, joko antaudut?" huusi rangaistusvanki, "no, istuutukaamme siis

-vielä kerran. Ensinnäkin sinä siis luovutat Vapaan saaren minulle?"

-

-Timar turvautui heikkoon tunneseikkaan käyttääkseen sitä

-puolustusaseena.

-

-"Vapaa Saarihan ei kuulu minulle, vaan Noëmille."

-

-"Aivan oikea huomautus. Mutta minun pyyntöni ei silti ole vähemmin

-oikeutettu. Vapaa Saari kuuluu Noëmille, mutta Noëmi kuuluu sinulle."

-

-"Mitä sillä tarkoitat?" kysyi Timar katse sekavana.

-

-"No, älä pyöritä silmiäsi noin hurjasti! Etkö tiedä olevasi sidottu?

-Kyselkäämme järjestyksessä. Asia on kyllä järjestettävissä. Sinä

-kirjoitat kirjeen Noëmille. Minä itse jätän sen hänelle. Ilkeä, musta

-peto on jo silloin heittänyt henkensä, joten minä voin rauhassa astua

-saarelle. Kirjeessä sinä sanot kiltisti jäähyväiset Noëmille; sinä

-sanot, ettet voi naida häntä, syystä että katkaisemattomat siteet

-kahlehtivat sinut toisaalle; sinulla on vaimo, kaunis Timea, jonka

-Noëmi varmaan muistaa. Sinä kirjoitat aikovasi huolehtia hänestä

-kunnollisesti. Sinä olet antanut hänen entisen sulhasensa palata

-Uudesta Maailmasta ja hän on kaunis, kelpo poika, joka on nytkin

-valmis naimaan hänet ja unohtamaan entisyyden. Sinä lupaat myös

-kaikin puolin huolehtia molemmista sekä annat siunauksesi meille ja

-toivot meidän elävän onnellisina."

-

-"Mitä? Tahdotko Noëminkin omaksesi?"

-

-"Tuhat tulimmaista! Kuvitteletko kenties minun aikovan asettua

-saarellesi kuin mikäkin Robinson? Minä tarvitsen elämän sulostuttajaa

-yksinäisyydessä. Tuolla kaukana olen ennättänyt kyllästyä

-mustasilmäisten ja mustakutristen naisten syleilyihin; nyt olen

-nähnyt Noëmin kultakiharat ja sinisilmät ja aivan rakastunut

-häneen. Sitäpaitsi hän on lyönyt minua kasvoihin ja ajanut minut

-ulos ovesta, ja siitä on minun saatava hyvitystä. Ja onko jalompaa

-kostoa kuin maksaa korvapuusti suudelmalla? Minä tahdon päästä

-tämän vastahakoisen haltiattaren hallitsijaksi. Se on nyt minun

-päähänpistoni. Ja mikä oikeus sinulla on asettua sitä vastustamaan?

-Enkö minä ole Noëmin kihlattu? Enkö minä voi tehdä häntä lailliseksi

-vaimokseni ja saattaa hänet jälleen kunniaan, jotavastoin sinä, joka

-et milloinkaan voi naida häntä, vain teet hänet onnettomaksi."

-

-Oi, tämä ihminen vuodattaa sulatettua rasvaa Timarin sydämeen!

-

-"Pyydä koko omaisuuteni!" hän rukoili roistoa.

-

-"Lykätkäämme asia tuonnemmaksi. Kyllä senkin asian vuoro tulee. Nyt

-en pyydä muuta kuin Noëmin. Muutoin vaadinkin vain omaani takaisin."

-

-Timar väänteli käsiään epätoivoissaan.

-

-"No, tahdotko suostua kirjoittamaan Noëmille, vai vienkö nämä neljä

-kirjettä Tihanyyn?"

-

-Timar huudahti tuskassaan:

-

-"Oi, pikku Dodi!... pikku Dodi!..."

-

-Karkulainen purskahti ivanauruun.

-

-"Minusta tulee hänelle isä, sangen hyvä isä."

-

-... Siinä silmänräpäyksessä Timar hypähti ylös tuoliltaan, heittäytyi

-jaguarin tavoin seikkailijan kimppuun, tarttui hänen molempiin

-käsivarsiinsa ennenkuin hän ennätti käyttää asetta, laahasi häntä

-kappaleen matkaa, työnsi häntä sitten takaapäin ja tästä iskusta

-mies lensi avoimesta ovesta ulos portaille ja kaatui suulleen. Hän

-nousi vaivalloisesti; mutta yhä hoiperrellen iskun vaikutuksesta

-hän kompastui ensimmäiseen portaaseen ja kieri kiroillen ja ilmaa

-haukaten portaita alas.

-

-Alhaalla oli kaikki pimeätä ja hiljaista. Ainoa ihminen, joka paitsi

-näitä molempia oli linnassa, oli kuuro, joka nukkui pois humalaansa.

-

-

-

-

-Kolmastoista luku.

-

-MITÄ KUU PUHUU? -- MITÄ PUHUU JÄÄ?

-

-

-Timar olisi voinut tappaa tämän miehen. Hän oli Timarin vallassa.

-Ja Timar tunsi käsivarsissaan raivostuneen ihmisen lihasvoiman.

-Hän olisi voinut tukahuttaa roiston tai murskata hänen pääkallonsa

-pyssynperällä, jos hän ei olisi raaskinut tuhlata jaloa lyijyä

-häneen. -- Mutta Timar ei tapa ketään. Hän ei edes henkensä

-pelastukseksi ota murhaajan henkeä. Timar on "nyt" todellinen

-kultapoika, nyt kun kaikki on vaarassa, hänen omaisuutensa ja

-kunniansa, kuten akanat tuulessa.

-

-Hän antaa tämän miehen mennä, miehen, joka voi ja joka on syöksevä

-hänet turmioon.

-

-Hän voisi vielä surmata hänet. Sisällä makuuhuoneessaankin on hänellä

-ladattu kivääri. Hän voi ampua miehen akkunasta tämän kulkiessa

-suuren pihan yli. Tämä mies on ryöväri, karannut rangaistusvanki;

-kuka vaatisi Timaria tilille siitä, jos hän sammuttaisi tuomitun

-hengen. Kenties Brasilian hallitus antaisi hänelle palkinnonkin siitä.

-

-Mutta Timar ei huomaa miestä. Hän sanoo itsekseen: Tämä mies on

-oikeassa. Ja kohtalo täyttyköön. -- Timar ei ole roisto, joka salaa

-toisen rikoksen toisella, vaan suuri luonne, joka langettuaan on

-valmis sovittamaan rikoksensa.

-

-Hän astuu sivurakennuksen luo ja katselee kädet ristissä rinnalla,

-kuinka mies kulkee pihan yli porttia kohti.

-

-Kuu nousee juuri Somogy-vuorien takaa ja valaisee linnan etusivua.

-

-Tumma varjo sivurakennuksen luona olisi oivallinen maalitaulu sille,

-joka tahtoisi ampua.

-

-Teodor Kristyan kulkee sivurakennuksen ohi ja katsahtaa ylös.

-

-Otsassa oleva puoliksi umpeen mennyt haava on portailla kaatuessa

-auennut uudelleen ja vuotaa nyt verta. Veri valuu kasvojen yli.

-

-Kenties Timar onkin asettunut juuri senvuoksi siihen, että

-raivostunut kostonhalusta ampuisi häntä.

-

-Mutta mies seisahtuu hänen eteensä ja alkaa puhella äänettömiä

-sanoja. Aivan kuin Atalia. Kuinka nuo kaksi sopisivatkaan toisilleen!

-Kristyan liikuttaa vain huuliaan. Hän nostaa varovasti toista

-jalkaansa, jonka on satuttanut pudotessaan. Vasemmalla kädellään

-hän lyö oikeassa kädessään olevaa kivääriä; sitten hän ravistelee

-sitä kuin eväten, puristaa kätensä nyrkkiin Timaria kohti ja uhkaa

-etusormellaan. Tämä ilmenäytelmä tahtoo sanoa: Näin en sinua surmaa.

-Minä olen säästänyt sinulle toisen kuolintavan. Odotappa vain!

-

-Timar katsoo hänen jälkeensä hänen poistuessaan. Hänen silmänsä

-seuraavat miestä lumipeitteistä tietä pitkin aina järven

-jääkuvastimelle asti. Hän tuijottaa miehen jälkeen, kunnes tämä

-hopeanhohtoisella jää kentällä näyttää vain mustalta pisteeltä, joka

-liikkuu korkeiden vuorenhuippujen kaksoistorneja kohti.

-

-Zalavuorten yläpuolelle ilmestyy myrskypilviä. Timar ei huomaa niitä.

-

-Plattenjärven seutuvilla syntyy usein myrskyilmoja keskellä tyyntä

-ilmaa ja ilman mitään enteitä. Kalastajat, jotka etäisyydessä

-kuulevat puiden suhisevan, eivät ennätä palata takaisin Zala-rannalle.

-

-Myrsky ruoskii aaltoja, ajelee veneitä edessään ja heittää ne

-toiselle rannalle. Välistä rajuilma laantuu jo puolen tunnin

-kuluttua; tuulenmorsian on vain tahtonut tanssia koko piirin ympäri.

-Ja sitten tulee jälleen tyyni.

-

-Myrsky, joka nyt syöksyi vuoristosta, ajoi lumipilveä edellään. Tästä

-seuloutui neulanteräviä jääkristalleja esiin. Pilvi peitti vain

-puoleksi laajan näköalan, kätkien Tihanyn seudun, niemekkeen kallion

-kielekkeineen ja synkän luostarin pimeyteen, itäisten rantojen

-loistaessa kuutamossa.

-

-Myrsky vinkui ulvoen Arakin laakson puitten latvoissa. Vanhan linnan

-ilmaviirit natisivat, niin että luuli kuulevansa noiduttujen henkien

-valitushuutoja, ja kiihkeän tuulen laastessa Balatonin jäätä,

-houkutteli se siellä olevista jääkappaleista niin yliluonnollista

-soittoa, että luuli näkevänsä valittavia henkiä: ne ajoivat toinen

-toistaan ja valittivat paetessaan. Joku murisi hurjasti. Kenties se

-juuri ajoi toisia edellään.

-

-Keskellä tätä öistä, aavemaista soittoa tuntui Timarista kuin olisi

-hän etäältä kuullut myrskyn keskeltä hirvittävän huudon, sellaisen,

-jommoinen voi lähteä vain ihmisen huulilta. Kauhun, epätoivon,

-jumalanhäpäisyn huudon, joka herättää nukkujat unestaan ja saa tähdet

-vapisemaan. Muutamien sekuntien perästä se uudistui, mutta lyhyempänä

-ja heikompana, ja senjälkeen kuului taas vain myrskyn soittoa.

-

-Tämäkin vaikenee. Lumimyrsky pakenee. Myrsky ajaa sitä edellään. Se

-ei enää ulvo Arakin laakson puissa. Nekin sävelet, jotka syntyivät

-jääkappaleiden ympärillä leikkivästä tuulesta, häipyvät etäisyyteen

-kuolevaan sointuun. Taivas seestyy, ja kaikki hiljenee jälleen.

-

-Timarinkin povi on tyyntynyt.

-

-Hän on elämänsä uran päässä. Hänelle ei ole ainoatakaan tietä

-avoinna. Hän ei voi mennä eteenpäin eikä kulkea taaksepäin.

-

-Hän on paennut niin kauan kuin on voinut paeta. Nyt ammottaa kuilu

-hänen edessään eikä ole mitään vastakkaista rantaa.

-

-Koko hänen elämänsä vyöryi hänen eteensä kuin uni, ja hän tiesi nyt

-vihdoin heräävänsä tästä raskaasta unesta.

-

-Hänen ensimmäinen toiveensa omistaa tämä ihmeen ihana, rikas tyttö on

-ollut perustana hänen kohtaloonsa. Sille perustalle hän on rakentanut

-elämänsä kuin sfinksin arvoitukseen. Kun arvoitus on selvitetty

-syöksyy sfinksi kuiluun...

-

-Kuinka hän voisi enää elää senjälkeen kun hänet on paljastettu Timean

-ja Noëmin edessä!

-

-Syöstynä siitä korkeudesta, jossa häntä on pidetty kotona ja

-maailmassa useita vuosia, hallitsijan suosiossa ja kansalaisten

-kunnioituksen esineenä!

-

-Kuinka hän vielä kerran voisi katsoa sitä naista silmiin, joka hänen

-kilpakosijalleen on ylistänyt häntä niin kiihkeästi, kuinka hän nyt

-voisi tehdä sen, nyt, kun tämä nainen on saanut tietää hänen olevan

-vastakohdan sille kaikelle, jota hän on miehessään ihaillut, ja kun

-hän on saanut tietää miehensä koko elämän suureksi valheeksi?

-

-Ja kuinka hän voisi astua Noëmin eteen nyt kun tämä on saanut tietää

-hänen olevan Timean puolison? Kuinka hän nyt enää voisi ottaa Dodia

-syliinsä?

-

-Ei missään, ei missään koko maailmassa ole paikkaa, minne hän voisi

-paeta. Asia on kuten tuo mies sanoi: ei ole olemassa muuta keinoa

-kuin kääntää maailmalle selkänsä kuten hän, kieltää nimensä kuten

-hän, salaa varkain hiipiä kaupungista toiseen kuten hän, harhailla

-ympäri maailmaa.

-

-Mutta tunsipa Timar kuitenkin yhden paikan. Kuun. Tuon kylmän tähden.

--- Mitä Noëmi sanoikaan? Ne, jotka olivat väkivaltaisesti riistäneet

-itseltään elämän, ne, jotka olivat lakanneet toivomasta, ne lähtevät

-sinne ja asuvat siellä. Ne lähtevät sinne, missä olemattomuus ympäröi

-heitä. Kun tuo mies on tullut Noëmin luo ja kertomuksellaan syössyt

-hänetkin epätoivoon, on hänkin varmaan pian seuraava miestään sinne

--- pimeään tähteen.

-

-Timar tunsi rauhoittuvansa tästä ajatuksesta niin suuresti, että

-hän saattoi suunnata kaukoputkensakin vähenevää kuuta kohti, jonka

-loistavassa kehrässä vaihteli suuria, pyöreitä, tummia aukkoja, -- ja

-hän etsi itselleen yhden näiden suunnattoman suurten vuorenonkaloiden

-joukosta: "Siellä minä olen asuva, siellä olen odottava Noëmia!"

-

-Senjälkeen hän meni takaisin siihen huoneeseen, missä oli

-keskustellut seikkailijan kanssa.

-

-Kamiinissa näkyi vielä jätteitä tämän poltetuista vaatteita. Tuhassa

-näkyi vielä osia niitä. Timar pani uusia puita uuniin, jotta tuli

-hävittäisi niiden jätteet.

-

-Sitten hän kääri vaipan ympärilleen ja poistui talosta.

-

-Hän suuntasi kulkunsa Plattenjärveä kohti.

-

-Kuu valaisi ääretöntä jääkenttää. Jääaurinko, joka paistoi

-jäätasangolla.

-

-"Minä tulen, minä tulen!" huusi Timar. "Pian olen saava tietää, mitä

-sinä olet sanonut minulle. Sinä olet kutsunut minua ja minä olen

-pian oleva luonasi."

-

-Hän meni suoraa päätä jäärailoa kohti. Sen löysi helposti. Seipäät

-olkilyhteineen, jotka hyväsydämiset kalastajat olivat asettaneet

-sille paikalle, huomauttivat jo etäältä kulkijaparalle, että hänen

-olisi _vältettävä_ sitä. Timar taasen _etsi_ sitä.

-

-Tultuaan erään tällaisen varotusmerkin luo, hän pysähtyi, paljasti

-päänsä ja katsoi ylös taivaaseen.

-

-Vuosia oli kulunut siitä, kun hän oli rukoillut. Tällä hetkellä hän

-tuli ajatelleeksi sitä ylhäistä alkuolentoa, joka johtaa tähtien

-kulun ja kahlehtii myrskyn, ja joka on luonut toisen olennon, joka

-uhmaa Luojaansa: ihmisen.

-

-Nyt hän tahtoi kohottaa sielunsa tähän alkuolentoon.

-

-"Ikuinen voima! Sinua minä pakenen ja Sinun luoksesi tulen tällä

-hetkellä. Minä en tule valittamaan. Sinä johdatit minua, mutta

-minä poikkesin poluiltasi. Sinä varoitit minua, mutta minä en

-tahtonut kuunnella. Nyt olen joutunut näin pitkälle. Sokeasti

-totellen menen toiseen maailmaan. Sieluni on siellä kärsivä kylmässä

-olemattomuudessa. Minua rangaistaan siitä, että olen tehnyt

-onnettomaksi niin monta, jotka ovat minua rakastaneet ja tulleet

-omikseni. Ota Sinä, ijankaikkinen oikeus, heidät huostaasi! Minä olen

-tehnyt syntiä; senvuoksi minä nyt menen kuolemaan ja kiroukseen. --

-Ei kenkään heistä ole itse syypää kärsimyksiinsä, minä vain olen.

-Sinä ikuinen oikeus, joka olet johdattanut minut sinne, missä nyt

-olen, ole heitäkin kohtaan oikeudenmukainen. Suojaa, lohduta heikkoja

-naisia, heikkoa lasta! Mutta luovuta minut koston-enkeleille! -- Minä

-kiroan itseäni ja vaikenen ijäksi."

-

-Hän polvistui.

-

-Jään reunojen välillä vyöryivät Balatonin aallot. Levoton järvi

-ääntelee joskus tyynelläkin ilmalla, ja jäässäkin ollessaan se

-kohisee ja kuohuu kuin meri.

-

-Timar kumartui veden puoleen suudellakseen sitä niinkuin suudellaan

-äitiä ennen pitkälle matkalle lähtöä, niinkuin suudellaan

-pyssynpiippua ennenkuin murskataan sillä pää.

-

-Mutta juuri kun hän kumartui vedenpinnan yli, sukelsi ihmisen pää

-esiin aalloista!

-

-Ihmisen pää, jonka kasvot olivat ylöspäin.

-

-Otsan yli on sidottu musta huivi, joka peittää oikean silmän; toinen

-silmä, joka veristää, tuijottaa suoraan eteenpäin, ja avoimesta

-suusta kohisee vesi sisään ja ulos.

-

-Haamu sukelsi jälleen alas.

-

-Hetken perästä paisuivat aallot taaskin, aavekasvot näyttäytyivät

-uudelleen, ja punainen, jäykistynyt silmä tuijotti taas Timaria.

-

-Ja vielä kerran tuli pää näkyviin jään reunalle kadotakseen jälleen

-ainiaaksi jään alle, samalla kun jäykistynyt käsi kouristuksen

-tapaisesti koukistunein sormin silmänräpäyksen ajan pisti esiin

-vedestä.

-

-Timar hypähti puolihulluna polvistuneesta asennostaan ja tuijotti yhä

-veteen aavemaista olentoa etsien.

-

-Hänestä tuntui kuin se huutaisi häntä seuraamaan.

-

-Aallot vyöryivät jään reunojen välillä.

-

-Ja taasen kaikui etäältä henkimaailman urkujen tapainen soitto,

-jommoisen öinen myrsky lähetti enteenään. Siinä ulvonnassa, joka

-syntyy siitä, että myrskyn voima taittuu jäälohkareisiin, kuuluu

-näkymättömien henkien huokauksia ja valituksia, ja yhä äänekkäämmäksi

-paisuu aaveiden laulu.

-

-Ja taasen kaikuu ylimaallinen soitto yli koko jääkentän, ikäänkuin

-tuhansien harppujen kieliä tuolla alhaalla kosketeltaisiin, kunnes

-sävelet paisuen muuttuvat kuohuvaksi kohinaksi, ikäänkuin tuuli

-ajaisi vinhaa vauhtia alhaalla vedessä ja houkuttelisi aalloista

-ihmeellisiä, uuvuttavia sointuja. Myrskyn urkujen sävelet soivat

-mahtavina jään alla, hirvittävällä pauhulla lähtee kiinteä jääjoukko

-liikkeelle, ja voimakkaasta ilmanpaineesta jäärailo sulkeutuu jälleen.

-

-Timar syöksyi väristen polvilleen kasvot keinuvaa jääkuvastinta

-vasten.

-

-

-

-

-Neljästoista luku.

-

-KEN TULEE.

-

-

-Huurre oli tehnyt Vapaasta Saaresta hopeametsän. Jatkuvasti

-leijaileva sumu oli luonut joka oksaan lumikukkia. Sitten tulivat

-aurinkoiset päivät, jolloin puiden huurre muuttui jääksi, ikäänkuin

-koko saari olisi ollut lasista. Kristallien painosta riippuivat oksat

-alaspäin kuin kyynelpajuissa, ja tuulen värähdellessä metsän läpi

-löivät ne yhteen ja soivat kuin sadun lasipuutarha.

-

-Vain yksi polku johti vahvassa huurteessa olevan nurmen poikki

-mökille. Ja se kulkee sille paikalle, missä Terese lepää. Se on

-Noëmin ja pikku Dodin jokapäiväisen kävelyretken päämaali.

-

-Nykyään he kulkevat sinne kahden. Kolmas seuralainen, Almira, makaa

-mökissä vetäen viimeisiä hengenvetojaan. Luoti on tunkeutunut ruumiin

-jalompiin osiin, eikä ole mitään pelastuksen mahdollisuutta.

-

-On ilta. Noëmi sytyttää valon, vetää esiin rukkinsa ja alkaa kehrätä.

-Pikku Dodi on istuutunut hänen viereensä ja pitää olkia rukin pyörää

-vasten, leikkien tuulimyllyä. Almira makaa nurkassa ja voihkii kuin

-ihminen.

-

-"Äiti, kumarra päätäsi puoleeni", sanoo lapsi äkkiä, "minä tahdon

-kuiskata sinulle jotakin, niin ettei Almira kuule."

-

-"Eihän koira sanojasi muutoinkaan ymmärrä, Dodiseni."

-

-"Oi, hän kyllä ymmärtää. Hän ymmärtää kaikki. Sano minulle, kuoleeko

-Almira?"

-

-"Varmasti, rakkain pienokaiseni."

-

-"Mutta kuka meitä sitten suojelee, kun Almira kuolee?"

-

-"Jumala!"

-

-"Onko Jumala vahva?"

-

-"Vahvempi kaikkia muita."

-

-"Onko hän vahvempi kuin isä?"

-

-"Isäsikin voima on Jumalalta."

-

-"Entä sen häijyn miehen, jonka silmä oli sidottu?"

-

-"Hänenkin."

-

-"Miksi hyvä Jumala antaa hänellekin voimaa? Minä pelkään hänen

-tulevan takaisin. Hän tahtoo viedä minut pois."

-

-"Älä pelkää! Minä en anna kenenkään viedä sinua."

-

-"Mutta jos hän lyö meidät molemmat kuoliaaksi?"

-

-"Silloin me pääsemme molemmat taivaaseen."'

-

-"Almirakin?"

-

-"Ei, Almira ei pääse."

-

-"Miksikä ei?"

-

-"Siksi, että hän on eläin."

-

-"Entä pikku Louiseni?"

-

-"Ei hänkään pääse."

-

-"Voi, älä sano niin, hän osaa kevyemmin lentää taivaaseen kuin me."

-

-"Taivaaseen saakka se ei osaa lentää."

-

-"Siellä ei siis ole eläimiä eikä lintuja? No, silloin minä mieluummin

-jään tänne alas isän ja pikku Louisen kanssa."

-

-"Niin, jää, pikku sydänkäpyseni, jää!"

-

-"Eikö niin, että jos isä olisi täällä, hän löisi tuota häijyä miestä?"

-

-"Häijy mies juoksisi pakoon häntä."

-

-"Mutta milloin isä tulee takaisin?"

-

-"Jo talvella."

-

-"Kuinka sinä sen tiedät?"

-

-"Hän sanoi."

-

-"Onko kaikki, mitä isä puhuu, totta? Eikö hän milloinkaan valehtele?"

-

-"Ei, poikani, kaikki mitä hän puhuu, on totta."

-

-"Mutta onhan jo talvi."

-

-"Hän onkin pian oleva täällä."

-

-"Kunpa Almira ei vain kuolisi sillä aikaa!"

-

-Poika nousi jakkaraltaan ja meni vaikeroivan koiran luo.

-

-"Rakas Almira, älä kuole! Älä jätä meitä yksin tänne! Katsos,

-taivaaseen sinä et voi tulla kanssamme; sinä voit vain täällä

-alhaalla olla luonamme. Jää tänne! Kesällä minä rakennan sinulle

-kauniin talon pähkinäpuusta, sellaisen kuin isä rakensi minulle.

-Kaikesta ruuasta, jonka saan, annan puolet sinulle. Paina pääsi tähän

-polvelleni ja katsele kiltisti minua. Älä pelkää, minä en päästä enää

-sisään sitä pahaa miestä, joka ampui sinua. Kun kuulen hänen tulevan,

-sidon ovenrivan kiinni nuoralla, ja jos hän pistää kätensä sisään,

-lyön sen poikki pienellä kirveellä. Minä olen suojeleva sinua,

-Almira."

-

-Viisas eläin avasi kauniit silmänsä poikaa kohti ja löi hiljaa

-häntäänsä lattiaan. Sitten se huokasi syvään ikäänkuin olisi

-ymmärtänyt kaikki pojan puheen.

-

-Noëmi pysähdytti rukin, nojasi päätään käsiinsä ja tuijotti

-lepattavaa liekkiä.

-

-Roisto oli lähteissään jäähyväisiksi huutanut akkunasta:

-

-"Minä tulen vielä kerran takaisin ja silloin olen sanova sinulle,

-kuka se mies on, jota rakastat."

-

-Se, että hän tulisi takaisin on kyllin hirveä uhkaus; mutta mitä se

-merkitsee, että hän on sanova hänelle, kuka se mies on, jota hän

-rakastaa?

-

-Kukahan Mikael sitten on? Voiko hän sitten olla joku muu kuin se,

-joka hän sanoo olevansa? Mitähän tällä, maailman toiselta puolelta

-sukeltaneella aaveella voi olla sanottavaa hänestä? Oi, miksi ei

-Mikael ole tehnyt kuten hän, Noëmi, kerran oli toivonut: "parempi

-olisi, jos meidän välillämme olisi kolme jalkaa multaa."

-

-Noëmi ei ole mikään tylsä nainen. Hän on kasvanut korvessa ja oppinut

-luottamaan omiin voimiinsa. Suuren maailman hentomielisyys ei ole

-pilannut hänen hermojaan. Holoferneksen ja Sisseran olisi ollut, hyvä

-tietää, että teräs on vaarallinen ase naisen kädessä.

-

-Susiemo osaa puolustaa luolaansa -- koiraa vastaan. Sillä on kynnet

-ja hampaat.

-

-Tämän kiihoittavan kohtauksen jälkeen kantaa Noëmi alituisesti

-Mikaelin pöytäveistä povellaan. Tämä veitsi on teräväksi hiottu.

-

-Öisin hän sitäpaitsi sulkee oven suurella hirrellä, jonka asettaa

-oven eteen poikkipuolin, sitoen sen kiinni nuoralla.

-

-Niinkuin kohtalo säätää!

-

-Jos toinen tulee ensin, on hänestä tuleva onnellinen vaimo, Jumalan

-siunaama -- jos taas toinen saapuu ensin, tulee hänestä murhaaja,

-kirouksen lapsi. "Almira, miksi voihkit noin?"

-

-Koira-parka, joka taisteli kuoleman kanssa, kohotti vaivalloisesti

-päätään lapsen polvelta ja alkoi kaula ojossa nuuskia ilmaa. Se

-valitti ja voihki levottomasti, mutta vain käheitä korahduksia --

-ilonko vai vihanko äännähdyksiä, sitä ei voinut erottaa.

-

-Eläin vainusi jonkun lähestyvän.

-

-Kuka tulee?

-

-Onko se hyvä tai häijy mies? Elämänkö antaja, vaiko murhaaja?

-

-Ulkona yön pimeydessä kuuluu askelten kaiku huurteen peittämällä

-nurmikolla. Kuka tulee?

-

-Almira röhisee raskaasti. Se tahtoo nousta, mutta putoo alas; se

-tahtoo haukkua, mutta ei voi. Noëmi hypähtää penkiltä, pistää oikean

-kätensä kaulahuivin alle ja tarttuu veitseen. Kuka tulee?

-

-Kaikki kolme kuuntelee vaiti: Noëmi, Dodi ja koira.

-

-Nyt lähestyvät reippaat askeleet. Ah, nyt kaikki tuntevat ne. "Isä!"

-huutaa Dodi hymyillen. Noëmi rientää terävällä veitsellä katkaisemaan

-nuoran hirren ympäriltä, ja Almira kohoo etukäpälilleen ja haukahtaa

-äkkiä.

-

-Silmänräpäys senjälkeen lepäävät he toistensa sylissä: Mikael, Noëmi

-ja Dodi.

-

-Almira ryömii rakastetun isäntänsä luo, kohottaa vielä kerran päänsä

-hänen puoleensa, nuolaisee hänen kättään, syöksyy lattialle ja kuolee.

-

-"Etkö enää milloinkaan jätä meitä?" änköttää Noëmi.

-

-"Älä jätä meitä enää milloinkaan yksin tänne!" pyytää pikku Dodi.

-

-Mikael painaa molempia rintaansa vasten, ja hänen kyyneleensä

-vuotavat rakastettujen poskille.

-

-"En milloinkaan... en milloinkaan... en milloinkaan!..."

-

-

-

-

-Viidestoista luku.

-

-RUUMIS.

-

-

-Viimeiset maaliskuun päivät voittivat ankaran talven. Sade ja sumu

-sekä etelä-tuulet heikensivät Plattenjärven jään, joka sitten murtui

-rajulla pohjatuulella ja ajelehti Somogy-rannalle.

-

-Jäälohkareiden joukosta löysivät kalastajat ruumiin.

-

-Koko ruumis oli jo suureksi osaksi mädännyt; kasvonpiirteitä ei enää

-voitu tuntea. Kuitenkin saattoi mitä suurimmalla varmuudella päättää,

-ken se oli.

-

-Siinä olivat Mikael Timar von Levetinczyn maalliset jäännökset,

-hänen, joka hävisi niin äkkiä tuon kuuluisan nuotanvedon jälkeen,

-jolloin fogaschikuningaskin saatiin pyydykseen ja jonka kotiinpaluuta

-oli niin kauan odotettu.

-

-Ruumiissa saattoi tuntea kadonneen herran vaateparsia, hänen

-turkisreunaisen takkinsa, hänen paidannappinsa ja paitaan ommellut

-nimikirjaimet. Liivintaskussa on hänen kellonsa, johon hänen

-koko nimensä on poltettu emaljiin. Varmin todiste on kuitenkin

-povitaskusta löytynyt lompakko, joka on täyteen ahdattu seteleitä,

-sadan ja tuhannen guldenin seteleitä, joissa vielä näkyy leima, sekä

-lompakkoon ommeltu helmikirjailu: "Usko, toivo rakkaus", Timean omin

-käsin ompelema.

-

-Eräästä sivutaskusta löydettiin sitäpaitsi neljä nauhalla

-yhteensidottua kirjettä, joiden kirjoitus oli aivan kulunut pois.

-Kirjeethän olivat maanneet neljä kuukautta vedessä.

-

-Vähän aikaa sen jälkeen löysivät kalastajat Füred-rannalla herra

-Levetinczyn kaksoispyssyn, joka jäi heidän verkkoonsa. Se selvitti

-kaiken.

-

-Vanha Galambos muisti nyt varsin hyvin kaiken.

-

-Armollinen herra oli itse sanonut hänelle, että jos kettuja ja susia

-tulisi yön aikana railon luo, menisi hän itse ulos pyssyineen ja

-ampuisi luodin niiden turkin läpi.

-

-Nyt muistivat useat muutkin lumimyrskyn raivonneen sinä yönä

-Balaton-järvellä, tosin vain lyhyen ajan. Epäilemättä oli tämä

-aiheuttanut armollisen herran onnettomuuden. Hän ei ollut huomannut

-railoa, oli pudonnut veteen ja joutunut jään alle.

-

-Vanha Galambos, joka nukkui vähän öisin kertoi myös kuulleensa

-myrskyn mylvinnän seasta hirveän hätähuudon.

-

-Että niin erinomaisen ja arvossapidetyn miehen pitikin kuolla niin

-kamala kuolema!

-

-Ensi tiedon onnettomuudesta saatuaan matkusti Timea itse Siofolkiin

-ollakseen läsnä laillisessa tutkinnossa.

-

-Nähdessään miehensä vaatteet pyörtyi hän kaksi kertaa ja hänet

-saatiin töin tuskin henkiin jälleen. Siitä huolimatta hän kesti

-loppuun saakka. Hän oli läsnä silloin kun muuttunut ruumis laskettiin

-lyijyarkkuun ja kyseli innokkaasti vihkisormusta, mutta sitä ei

-löytynyt. Ruumiista puuttuivat sormet.

-

-Timea kuletutti kalliit jäännökset Komorniin ja panetti hänet

-perhehautaan kaikella sillä komeudella, jonka protestanttisen kirkon

-hautausmenot sallivat. Kaikki neljä kirkkoaluetta oli edustettuna

-lähetystöjen välityksellä; transdanubilainen ylikaitsija piti

-ruumispuheen, ja Komornin pappi puhui arkun ääressä kirkon laivassa,

-joka oli verhottu mustalla kankaalla ja koristettu asekilvellä.

-Paavin kollegion kuoro suoritti hautauskulun. Mustalla sametilla

-verhotussa arkussa olivat hänen nimikirjaimensa hopeakirjaimin

-kirjoitetut; sen päällä olivat hänen aatelismiekkansa ja unkarilaisen

-Pyhän Stefanin ristin, italialaisen Pyhän Mauritiuksen ristin,

-ja brasilialaisen Annunciata-ristin koristeet. Arkun kantoivat

-ruumisvaunuihin kaupungin senaattorit ja komitaatin luottamusmiehet.

-Paariliinan hopeatupsuja kannattivat varagespanit. Ruumisvaunujen

-kahden puolen astuivat kaupungin arvohenkilöt. Niiden edessä marssi

-kaupungin koulunuorisoa, pappeja ja jumaluusopin ylioppilaita, nämä

-viimemainitut lippuineen; senjälkeen unkarilainen ja saksalainen

-kansalaiskaarti virkapuvussa, aseissa, hillityn rummun päristessä.

-Arkkua seurasivat kaupungin ylhäiset naiset surupuvussa, ja niiden

-joukossa sureva leski valkoisin kasvoin ja itkettynein silmin sekä

-maan ja keisarikaupungin huomatuimmat miehet ja sotilasarvohenkilöt;

-lähettipä hänen majesteettinsakin lähetin edustamaan itseään

-kuuluisan miehen hautajaisiin. Ja jäljessä seurasi silmän

-kantamattomiin ihmisjoukko. Kellojen soidessa kulki kulkue hitaasti

-koko kaupungin läpi. Ja kaikki kellot ja kaikki kielet julistivat,

-että nyt haudattiin miestä, jonka vertaista ei enää syntyisi: kansan

-hyväntekijää, kansansa ylpeyttä, uskollista puolisoa, suurenmoisten

-lahjoitusten tekijää.

-

-Kultapoikaa kannettiin hautaan.

-

-Miehet, naiset ja lapset, jotka ovat seuranneet jalan koko kaupungin

-läpi, menevät myös hautuumaalle.

-

-Ataliakin on ruumissaatossa.

-

-Kun arkku kannetaan alas avattuun hautakammioon, seuraavat syvästi

-surren miehen lähimmät sukulaiset, ystävät ja ihailijat myös sinne.

-

-Niiden joukossa on myös majuri, herra Katshuka.

-

-Tungoksessa kapeilla portailla hän joutuu läheltä koskettamaan

-Timeaan -- ja Ataliaan.

-

-Kun taas noustaan haudasta, heittäytyy Atalia sille päällysarkulle,

-johon ruumisarkku on laskettu ja toivoo, että hänetkin haudattaisiin

-sinne.

-

-Onneksi on herra Johan Fabula käsillä.

-

-Hän ottaa kaunottaren syliinsä ja kantaa hänet päivänvaloon ja kertoo

-hämmästyneelle kansanjoukolle, miten suuresti neiti rakasti autuaasti

-eronnutta vainajaa, joka oli ollut hänen toinen isänsä.

-

-Puolen vuoden perästä pystytetään kirkkomaalle kallisarvoinen

-muistokivi, jossa luetaan seuraava kirjoitus kultakirjaimin

-kirjoitettuna:

-

-                    Tässä lepää

-            Korkea- ja jalosukuinen herra

-            _Mikael Timar von Levetinczy_.

-

-    kuninkaallinen neuvos, useiden komitaattien edustaja, Pyhän

-    Stefanin-, Pyhän Mauritiuksen- ja Annucciataristin ritari, suuri

-    isänmaanystävä, tosi kristitty, esimerkiksi kelpaava puoliso,

-    köyhien isä, isättömien ja äidittömien suojelija, koulujen

-    ylläpitäjä, kirkon tuki, kaikkien tuttaviensa itkemänä, uskollisen

-    puolisossa Timean ikuisesti kaipaamana.

-

-Graniittijalustalla seisoo alabasteripatsas, nainen maljakko

-käsivarrellaan. Kaikki sanovat, että tämä patsas on elävä kuva

-Timeasta.

-

-Ja Timea menee joka päivä hautuumaalle tuoreita seppeleitä mukanaan

-ja kastelee kukkaset, jotka tuoksuvat niin ihanasti siellä

-ristikkoaidan sisällä. Hän vuodattaa niille kylmän vesisuihkun -- ja

-kuumia kyyneleitä...

-

-       *       *       *       *       *

-

-Teodor Kristyan ei kait milloinkaan olisi uneksinut, että hänelle

-kuoltuaan osoitettaisiin niin suurta kunnioitusta.

-

-

-

-

-Kuudestoista luku.

-

-SOHVI-ROUVA.

-

-

-Kaunis leski suri syvästi. Hän ei milloinkaan käynyt seuroissa eikä

-milloinkaan vastaanottanut vieraita kotona. Kadulla hän esiintyi vain

-surupuvussa, tiheä harso kasvoillaan.

-

-Komornin väki koetti arvailla, miten kauan tätä kestäisi. Kokonaisen

-vuoden kenties siitä päivästä laskien, jolloin Timar sai niin

-onnettoman lopun. Vuosi meni umpeen talvella. Senjälkeen tuli

-laskiaiskarnevaalien aika. Mutta Timea ei silloinkaan luopunut

-surupuvustaan eikä ottanut osaa mihinkään tanssiaisiin. Komornin

-yleinen mielipide asetti nyt toisen määräpäivän. Timea laski

-luultavasti suruvuoden hautajaispäivästä alkaen, sillä siitä

-oikeastaan alkoi hänen leskeytensä. Tämäkin määräaika kului

-umpeen, kevät oli jo tullut, mutta Timea kävi yhä surupuvussa eikä

-milloinkaan kukaan käynyt hänen luonaan.

-

-Yleinen mielipide alkoi nyt käydä kärsimättömäksi; kuinka kauan,

-kysyttiin, jatkuisi tätä?

-

-Eniten suuttumusta herätti se seikka, ettei hän vastaanottanut

-miesvieraita.

-

-Eräänä aamuna käveli Sohvi-rouva torilla kori käsivarrellaan ja tinki

-maalaisvaimojen kanssa kanojen hinnasta. Oikeastaan hän oli vain

-ostavinaan, hän ei ostanut mitään, vaan selitti kaiken olevan liian

-kallista. Hänen ajatuksensa olivat koko ajan suunnatut siihen, miten

-hän saattaisi hiipiä "Angliaan" kenenkään huomaamatta. Siellä hän

-kulki pensaston suojassa kiertävää kiertotietä ja katseli lakkaamatta

-ympärilleen tutkiakseen, huomasiko kukaan häntä. Vihdoin hän äkkiä

-pujahti erääseen yksinäiseen taloon, jonka portin päälle oli maalattu

-kaksoiskotkan kuva.

-

-Herra Katshuka asui yhä siellä. Hän ei ollut majuriksi tultuaan

-muuttanut siitä asunnosta, jossa oli viettänyt luutnanttiaikansa. Hän

-ei tarvinnut suurempaa.

-

-Portti oli auki, samoin ovikin ja akkuna pienessä huoneessa. Herrat

-upseerit eivät kahdesta syystä pelkää varkaita.

-

-Sohvi-rouva tapasi herra Katshukan yksin huoneessa, missä hän juuri

-oli tarkastelemassa suurenmoisia linnoitussuunnitelmia.

-

-"Hyvää päivää, herra majuri! Pyydän anteeksi epäkohteliaisuuttani,

-että käyn sisään. Sattumalta kuljin ohi ja näin akkunoiden sekä

-ovien olevan auki. Oi, kuinka helposti voisi varas hiipiä sisään,

-ajattelin mielessäni, minäpä sanon palvelijalle, että hän sulkee

-oven. Ja kas, sillein tapaankin itse herran... Kiitos hyvyydestänne!

-No, jotta en veisi unta talosta, istuudun vähäksi aikaa. Siitä on

-sitäpaitsi vuosi ja päivä, kun puhuin majurin kanssa viimeksi. Oi,

-te olette aivan liian hyvä, herra majuri! Istuudunko tähän viereenne

-sohvaan? Minä panen vain ensin korini syrjään. Siinä on vain muutamia

-munia. Minä ostan itse kaikki, sillä jos sellaiset asiat jättää

-palvelusväen toimeksi, niin saa maksaa kaikesta kalliimman hinnan.

-Ja sitten ovat nykyajan piiat niin ylpeitä, etteivät he tahtoisi

-mistään hinnasta kantaa koria. Se hävettää heitä. Itse en minä häpeä.

-Ne, jotka tuntevat minut, tietävät hyvin, kuka heidän edessään on.

-Eikö totta, majuri, että te ette välitä siitä? Kuinka voisittekaan?

-Mehän olemme vanhoja tuttuja. Muistatteko vielä, majuri, kun istuitte

-vesiruukun päällä keittiössä ja poimitte paahdettuja maissijyviä

-virkatakistanne, ja kun minä sanoin teille kertoneeni tyttöhupakolle,

-mitä kaste oli? Mutta silloin pulminkin aivan muita asioita, kun

-herra majuri, joka silloin oli vain luutnantti, astui sisään. Jaa,

-jaa, jospa tietäisitte, mitä minä silloin juttelin! Mutta siitä

-on kokonainen ikuisuus ja sen jälkeen on maailmassa tapahtunut

-suuria ihmeitä. Eikö herra von Levetinczyn kuolema ollut kauhea!

-Timea-parka! Hän ei ole senjälkeen löytänyt rauhaa ei yöllä eikä

-päivällä. Pelkään hänen pian seuraavan miestään, ja se olisi todella

-vahinko. Sellainen enkeli! -- Hän ei milloinkaan ota vastaan herroja.

-Sata kertaa päivässä hän pysähtyy herra Levetinczyn suuren kuvan

-eteen ja katselee sitä kauan. Sitten hän ottaa esiin hänen viimeisen

-kirjeensä, jonka herra Levetinczy lähetti suuren kalan kera ja lukee

-sen läpi. Ja sitten hän kysyy minulta: 'Kuule, Sohvi-äiti, eikö

-sinusta ole ihmeellistä, että tämä kirje on kirjoitettu niin iloiseen

-sävyyn?' Hän suree aivan liian paljon, tuo nuori, kaunis leski.

-Minun käy sääliksi häntä raukkaa; minä toivoisin hänen ojentavan

-kätensä jollekin hyvälle kunnon miehelle. Minunkin etujeni mukaista

-olisi, että hän tekisi niin. Tietäkää, herra majuri, tyttäreni sanoo

-aina, että jos Timea menisi naimisiin sen miehen kanssa, jota hän

-ajattelee, niin hän ei enää hetkeksikään jäisi taloon, vaan ottaisi

-ensimmäisen vastaantulevan kosijan, oli se sitten talonpoika tai

-herra, nuori tai vanha, sileäkasvoinen tai rokonarpinen. Hän heti

-paikalla suostuisi menemään naimisiin. Ja siitä ei suinkaan kukaan

-iloitsisi niinkuin minä. Ei senvuoksi, että silloin muuttaisin

-tyttäreni luo. Varjelkoon! Minä jäisin Timean luo. Vaikka Ataliasta

-tulisi kuinka rikas hyvänsä ja Timeasta köyhä, jäisin kuitenkin

-Timean luo. Sillä, uskokaa minua, minä en enää voi kestää tyttäreni

-kanssa. Ei tosin ole kaunista, että äiti moittii tytärtään. Mutta

-minä tiedän, kenelle puhun. On totta, että olen hänen äitinsä, että

-olen synnyttänyt hänet maailmaan. Hän olikin hyvä lapsi ennenkuin

-hänet riistettiin minulta, ennenkuin hänen isänsä hemmoitteli hänet

-piloille ja maailma pani hänen päänsä pyörälle. Mutta nyt minun

-elämäni hänen kerallaan on helvetti. Hän vainoo minua koko päivän

-aivankuin minä olisin ainoa, johon hän saattaisi koetella vihaansa.

-Hän nipistää ja töykkii minua, ja lyö, mihin sattuu. Hänen takiaan en

-uskalla poistua keittiöstä. Vaikka kutsuisin häntä mitä suloisimmilla

-hyväilysanoilla, ei hän ole kuulevinaan minua. Aterian aikana hän

-myrkyttää joka suupalan minulta, niin että kahveli putoo kädestäni.

-Koko yö on minun paikattava hänen vaatteitaan, jotka hän päivällä

-itse tahallaan on repinyt ollakseen repaleisen näköinen. Öisin hän

-ei anna minun nukkua. Hän asettaa kynttilän silmäini eteen, ja

-lukee aamuun asti. Ja älkää uskoko, että hän avaa kirjan lehdet

-yhdellä kertaa; hän tekee sen lehti lehdeltä, joten minä sata kertaa

-nukahdettuani herään paperin kahinaan, ja jos valitan sitä, näyttää

-hän kieltään. Kerran olin pannut pumpulia korviini saadakseni nukkua

-rauhassa. Mitä hän silloin teki? Hän pani särkyä vastaan niskalleen

-aikomansa sinappitaikinan jalkojeni alle, niin että nämä herätessäni

-olivat rakoilla. Ja muitakin kepposia hän tekee minulle. Hän tietää

-minun varsin hyvin pelkäävän aaveita. Mitä hän siis tekee? Hän pukee

-luudan aaveeksi ja asettaa sen oven eteen, niin että minä saan

-kouristuksia säikähdyksestä astuessani huoneeseen. Palvelijoiden

-aikana hän kohtelee minua niin huonosti, etteivät nämä voi

-kunnioittaa minua. Oi, mitä kaikkea minun on kärsittävä! Aina hän on

-keittäjättären puolella minua vastaan. Mitä minun onkaan siedettävä

-hänen puoleltaan! Pahinta on se, kun minä suurena juhlapäivänä otan

-esiin rukouskirjani rukoillakseni; silloin hän istuutuu pöydän ääreen

-minua vastapäätä ja alkaa mutista kirouksia: 'Piru ja helvetin tuli,

-kuolema ja rutto, murha ja tulipalo, myrkky ja tikari, häpeä ja

-turmio, kaikenlaatuinen hätä ja tuomio tulkoot tämän talon ylitse!

-Amen!' Sitä hän rukoilee hyväntekijälleen. Mutta heti sen jälkeen

-hän Timean edessä matelee ja supattelee hunajanmakeita sanoja

-puhutellessaan tätä. Ah, herra majuri, minä jo pelkään nukkua samassa

-huoneessa Atalian kanssa. Suokoon Jumala hänen ottavan ensimmäisen

-vastaantulevan kosijan! Juuri nyt tarjoutuu oiva tilaisuus. Se on

-tosin vain herra Johan Fabula, jonka vaimo kuoli viime vuonna, eikä

-hän enää ole eilispäivän lapsia. Mutta hän on hyvissä varoissa --

-joku aika sitten hänet valittiin virkaatekeväksi kuraattoriksi

--- hänen varallisuutensa arvioidaan neljäänkymmeneen tuhanteen

-guldeniin; hän pystyy kunnolla elättämään vaimonsa. Kaikki lapset

-ovat jo täysikasvuisia ja ulkona maailmalla. Atalia saisi varmasti

-hyvät päivät. Megyereskadun varrella on hänellä talo niin kaunis

-kuin kenenkä muun tahansa. Sitäpaitsi on hän poissa kotoa kahdeksan

-kuukautta vuodesta."

-

-"Olen vakuutettu siitä, että Atalia ottaisi hänet harmissaan, jos

-Timea menisi naimisiin aikomansa miehen kanssa. Ah, silloin saisin

-minäkin rauhan. Minä jäisin Timean luo. Mutta ei siitä mitään tule,

-niin kauan kuin toinen ei poistu talosta eikä toinen tule sinne,

-vaan kumpikin istuu omassaan suremassa. Ei sen puolesta, että minä

-olisin tullut tänne tuomaan jotain sanaa. Jumala varjelkoon minua

-siitä, ei se ole ensinkään tapaistani! Mutta minä en voi vaieta

-erästä asiaa, jonka näinä päivinä olen saanut selville. Tietäkää,

-että minä joka aamu laitan Timean vuoteen. Sitä en salli kenenkään

-muun tekevän; en voi sallia palvelijoiden käsineen koskettelevan

-näitä hienoja, koruompelein kaunistettuja tyynynpäällisiä. No,

-äskettäin kohottaessani alinta tyynyä, mitä löysinkään sieltä?

-Sapelinkahvan, jossa oli kiinni taittunut terä. Timea oli varmaan

-tällä kertaa unohtanut sen sinne. Luultavasti pitää hän joka yö

-taittunutta sapelia päänsä alla. Hän nukkuu sen päällä. Kertoessani

-siitä Atalialle, nipisti hän minua käsivarteen, niin että minulla on

-vielä nytkin sinelmä siitä, ja hän uhkasi ottaa minut hengiltä, jos

-kertoisin siitä jollekin. Niinkuin päähänikään pistäisi ilmaista sitä

-kenellekään! En kenellekään ihmiselle maailmassa kertoisi sitä! Sanon

-vain: 'Oi, jospa sapelin entinen omistaja vain ymmärtäisi, mitä hänen

-nyt on tehtävä!'"

-

-Sohvi-rouva piti tämän pitkän puheen hetkeäkään levähtämättä ja

-antamatta majurin kertaakaan keskeyttää itseään.

-

-Kun puhetulva vihdoinkin lakkasi, sanoi Katshuka:

-

-"Sohvi-äiti, sapelin entinen omistaja tietää, niitä hänen on tehtävä.

-Jos rouva von Levetinczy olisi eronnut miehestään ja olisi nyt köyhä,

-vailla omaisuutta, niin olisi sapelin omistaja rientänyt _ojentamaan_

-hänelle kätensä. Mutta nyt, kun rouva Levetinczy on rikas leski, joka

-on perinyt miljoonia miehensä jälkeen, ei sapelin entinen omistaja,

-joka on köyhä raukka, voi mennä rikkaan naisen luo _pyytämään_ hänen

-kättään."

-

-"Oi, kuinka sapelin omistaja on muuttanut luontoa!" huokasi

-Sohvi-rouva. "Ollessaan kihloissa Atalian kanssa hän ei tahtonut

-viedä tätä vihille ennenkuin satatuhatta guldenia oli pöydällä."

-

-"Hm! Eikö juuri Atalian äiti sanonut, että jäisi Timean luo, vaikka

-Timeasta tulisi köyhä ja Ataliasta upporikas?"

-

-"Se on totta, niin olen sanonut, vaikka olen hänen äitinsä. Herra

-majuri on oikeassa. -- No, jos sapelin entinen omistaja ei tiedä,

-mitä hänen on tehtävä, niin tietää sen nykyinen omistaja."

-

-Ja sitten Sohvi-rouva pyysi tuhannesti anteeksi, että oli vaivannut,

-ja sitten taas tuhannesti siitä, että ei voinut enää jäädä, sillä

-hänen oli tehtävä satoja ostoksia torilla.

-

-Sitten otti hän korinsa ja pujahti ulos kaksoiskotkan koristamasta

-portista. Mutta hän ei ostanut mitään torilta, vaan kiirehti suoraa

-tietä kotiin.

-

-

-

-

-Seitsemästoista luku.

-

-DODIN KIRJE.

-

-

-Puolitoista vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin Timar asettui

-asumaan Vapaalle Saarelle. Hän ei ollut ollut päivääkään poissa

-sieltä tänä aikana.

-

-Suuria asioita oli ennättänyt tapahtua. Dodi oli oppinut

-kirjoittamaan!

-

-Onpa se ilo, kun pienokainen piirtelee ensimmäiset harakanvarpaansa

-liidulla penkkiin! Hänelle sanellaan kirjaimet. "Kirjoita h, e, v, o,

-n, e, n, ja äännä ne kaikki yhdessä." Kuinka ihmeissään hän onkaan

-siitä, että niistä tuli hevonen, vaikka hän ei olekaan piirtänyt

-mitään hevosta. Ja vielä suurempi on ilo, kun hän puolentoista

-vuoden kuluttua kirjoittaa kauniille, viivoitetulle paperille

-syntymäpäiväonnittelun äidilleen.

-

-Tämä on arvokkaampi teos kuin Kleopatran obeliski, joka on

-kirjoitettu täyteen hieroglyyfejä.

-

-Kun Dodin ensimmäinen syntymäpäiväonnittelu vapisi Noëmin kädessä,

-sanoi hän kyynelsilmin Mikaelille:

-

-"Hän saa aivan samanlaisen käsialan kuin sinä."

-

-"Missä sinä olet nähnyt minun käsialaani?" kysyi Mikael hämmästyneenä.

-

-"Ensinnäkin niissä ohjeissa, joita olet antanut Dodille. Ja

-sitäpaitsi siinä luovutuskirjassa, jossa lahjoitit meille saaren.

-Oletko jo unhoittanut sen?"

-

-"Olenpa niinkin; siitä on nyt kauan."

-

-"Ja nyt sinä et enää kirjoita kenellekään."

-

-"En kenellekään."

-

-"Nyt sinä olet puolitoista vuotta oleskellut saarella. Eikö sinulla

-enää ole mitään tekemistä maailmassa?"

-

-"Ei, eikä tule olemaankaan."

-

-"Kuinka sitten liikeasioittesi on käyvä?"

-

-"Tahtoisitko mielelläsi tietää sen?"

-

-"Oi, tietysti. Se ajatus vaivaa minua, että niin ymmärtäväinen ja

-kunnon mies, kuin sinä olet, nyt on suljettu tänne ahtaalle saarelle.

-Ellei sinulla ole muuta syytä jäädä saarelle kuin se, että rakastat

-meitä niin suuresti, niin surettaa minua rakkautesi."

-

-"Hyvä on, Noëmi. Minä sanon sinulle, mikä olen ollut maailmassa, ja

-miksi tahdon jäädä tänne. Sinä olet saava tietää kaikki. Kun sinä

-tänä iltana olet pannut pojan nukkumaan, niin tule sitten luokseni

-kuistille; siellä olen kertova sinulle kaikki. Sinä olet värisevä,

-hämmästyvä kuulemastasi. Mutta lopuksi olet antava minulle anteeksi,

-niinkuin Jumalakin antoi anteeksi lähettäessään minut tänne."

-

-Illallisen jälkeen pani Noëmi Dodin nukkumaan ja tuli sitten istumaan

-Mikaelin viereen lehmuksesta tehdylle penkille ja pani kätensä hänen

-käsivarrelleen.

-

-Kuu paistoi heidän päälleen puiden lehvien lomitse. Nyt se ei enää

-ollut aavetähti, eikä itsemurhaajien jäinen paratiisi, vaan hyvä

-ystävä ja tuttu.

-

-Ja nyt Mikael kertoi kaikesta, mikä elämässä oli häntä kohdannut.

-

-Hän kertoi Noëmille salaperäisen matkustajan äkillisestä kuolemasta,

-laivan haaksirikosta ja löydetyistä aarteista.

-

-Hän kertoi, miten rikas ja mahtava mies hänestä oli tullut, miten

-hänen laivansa olivat kallisarvoisin lastein purjehtineet toisesta

-maailmasta toiseen, miten monta taloa hänellä oli ollut ja miten

-kunniassa pidetty hän oli ollut koko maassa.

-

-Hän kertoi myös menneensä naimisiin Timean kanssa.

-

-Hän kuvaili sitten Timean suruja ja kärsimyksiä. Hän puhui Timeasta

-kuin pyhimyksestä. Ja kuvaillessaan täysin avomielisesti, miten hän

-tuona iltana oli vartioinut Timeaa salaisesta piilopaikasta ja kuinka

-vaimo oli puolustanut puolisoaan rakastetulleen ja vastoin sydäntään,

-oi, kuinka Noëmi silloin itki, kuinka vuolaana hänen kyyneleensä

-valuivat Timean tähden!...

-

-Senjälkeen Mikael kertoi, mitä hänen itsensä oli ollut kestettävä

-tässä kauheassa asemassa, josta ei voinut vapautua, kun toisaalta

-hänen asemansa maailmassa, hänen rikkautensa ja Timean uskollisuus

-pitivät häntä vankina, jotavastoin hänen rakkautensa, hänen onnensa

-ja hänen sielunsa unelmat vetivät häntä toisaalle. Oi, kuinka

-lohduttikaan häntä silloin Noëmi suloisilla suudelmillaan!...

-

-Ja kun hän lopuksi kuvaili tätä kauhujen yötä, jolloin seikkailija

-näyttäytyi hänen autiossa linnassaan ja epätoivo vei hänet haudan

-partaalle, ja kun hän, katsoessaan alas aaltoihin, näkikin omien

-piirteidensä sijasta vainoojansa elottomien kasvojen tuijottavan

-vastaansa vedestä, ja Jumalan käsi äkkiä sulki jäähaudan suun häneltä

--- oi, kuinka kiivaasti Noëmi silloin painoi häntä povelleen,

-ikäänkuin hän olisi tahtonut pitää hänestä kiinni, niin että hän ei

-olisi pudonnut hautaan!

-

-"Näetkö nyt, mitä olen jättänyt taakseni maailmaan ja mitä olen

-löytänyt täältä? Voitko antaa minulle anteeksi sen, mitä olet

-kärsinyt tähteni ja mitä olen rikkonut sinua vastaan?"

-

-Noëmin suudelmat ja kyyneleet antoivat hänelle vastauksen.

-

-Rippi oli kestänyt kauan. Lyhyt kesäyö oli kulunut ja aamu jo sarasti

-Mikaelin lopettaessa kertomuksensa.

-

-Hän sai synninpäästön.

-

-"Rikokseni on nyt sovitettu", hän sanoi, "Timea on saanut takaisin

-rikkautensa ja vapautensa. Roistolla on minun vaatteeni ja hänellä

-oli lompakkonikin; hänen ruumiinsa on luultavasti haudattu minuna, ja

-Timea on nyt leski. Mutta sinulle olen antanut sieluni ja sinä olet

-vastaanottanut sen. Nyt on kaikki tasotettu."

-

-Noëmi tarttui Mikaelin käsivarteen ja vei hänet sisään nukkuvan

-lapsen luo.

-

-Poika heräsi suudelmiin ja avasi silmänsä, ja huomatessaan, että

-oli jo aamu, polvistui hän vuoteessaan sanoen kädet ristissä

-aamurukouksensa.

-

-"Rakas Jumala, siunaa minun hyvää isääni ja hyvää äitiäni!"

-

-... "Kaikki on jo sovitettu, Mikael... Toinen enkeli rukoilee

-vuoteesi vieressä, toinen haudallasi, että tulisit onnelliseksi..."

-

-Noëmi puki pikku Dodin ylle vaatteet, ja sitten hänen katseensa

-viipyi miettiväisenä Mikaelissa. Hän tarvitsi aikaa tottuakseen

-kaikkeen, mitä oli kuullut.

-

-Naisilla on kuitenkin nopea käsityskyky.

-

-Hän sanoi äkkiä puolisolleen:

-

-"Mikael, yksi velka on sinulla vielä maksamatta maailmassa."

-

-"Mikä velka? Ja kenelle?"

-

-"Sinä olet velkaa Timealle sen salaisuuden, jonka tuo toinen nainen

-ilmaisi sinulle."

-

-"Minkä salaisuuden?"

-

-"Että eräs ovi johtaa hänen makuuhuoneeseensa salaisesta käytävästä.

-Sinun on ilmaistava se hänelle. Tämän käytävän kautta voi kuka

-tahansa tulla hänen luokseen hänen nukkuessaan tai ollessaan yksin."

-

-"Mutta eihän kukaan muu, paitsi Atalia, tiedä siitä."

-

-"Eikö siinä ole kylliksi?"

-

-"Mitä ajattelet?"

-

-"Mikael, sinä et tunne meitä naisia. Sinä et tiedä, millainen tämä

-Atalia on, mutta minä tiedän. Äsken valuivat kyyneleeni Timean

-tähden, siksi että hän kärsii -- siksi ettei hän rakasta sinua, siksi

-että sinä olet minun; mutta jos hänellä olisi samat tunteet sinua

-kohtaan ja sinä hänen tähtensä hylkäisit minut, kuten tuo toinen mies

-hylkäsi toisen tytön, oi, silloin varjelkoon Jumala minua milloinkaan

-näkemästä häntä nukkuvana edessäni!"

-

-"Noëmi, sinä pelotat minua!"

-

-"Sellaisia olemme. Etkö sitä tiennyt? Riennä joutuin ilmaisemaan asia

-Timealle. Tahdon Timean tulevan onnelliseksi."

-

-Mikael suuteli Noëmia otsalle.

-

-"Sinä rakas, hyvä lapsi! Minähän en saata kirjoittaa Timealle, sillä

-silloin hän tuntisi käsialani, eikä voisi olla leski, enkä minä se

-ylösnoussut kuollut, joka olen mennyt paratiisin autuuteen."

-

-"Siinä tapauksessa minä kirjoitan hänelle."

-

-"Ei, ei, ei! Sitä en salli. Minä olen antanut hänelle kultaa ja

-timantteja, mutta sinulta hän ei saa saada edes yhtä kirjainta.

-Se kuuluu minun kalleuksiini. Minä en ole antanut sinulle mitään

-Timealta, en myös anna hänelle mitään sinulta."

-

-"Hyvä on", sanoi Noëmi hymyten, "minä tiedän kolmannen, joka osaa

-kirjoittaa. Pikku Dodi saa kirjoittaa tuon kirjeen Timealle."

-

-Timar purskahti äänekkääseen nauruun tämän ehdotuksen kuullessaan.

-

-Kokonainen maailma huumoria, lapsellista yksinkertaisuutta, autuasta

-ylpeyttä ja syvintä vakavuutta mahtui noihin sanoihin:

-

-"Pikku Dodi on kirjoittava Timealle ja varoittava häntä vaarasta."

-

-Pikku Dodi... Timealle!

-

-Timar nauroi niin että kyyneleet tulivat hänen silmiinsä.

-

-Mutta Noëmi otti asian vakavalta kannalta. Hän kirjoitti itse

-konseptin, ja Dodi kirjoitti puhtaaksi kauniisti ja virheettömästi

-vakavat rivit viivoitetulle paperille. Tietenkään hän ei käsittänyt

-kirjoittamastaan yhtään mitään.

-

-Noëmi, joka oli antanut hänelle kaunista, tummansinertävää mustetta,

-joka oli keitetty pihlajan lehdistä, sulki kirjeen valkoisella

-vahalla, ja kun talossa ei ollut minkäänlaista sinettiä eikä

-siihen tarkoitukseen soveltuvaa rahaa, niin pyydysti Dodi kauniin,

-kullanvihreän kovakuoriaisen ja kiinnitti sen vahaan.

-

-Kirje annettiin eräälle hedelmäkauppiaalle, joka vei sen postiin.

-

-Pikku Dodin kirje Timealle lähti.

-

-

-

-

-Kahdeksastoista luku.

-

-"SINÄ TAITAMATON!"

-

-

-Timealla oli toinenkin ristimänimi, Susanna. Toisen hän oli saanut

-kreikkalaiselta äidiltään, toisen kasteessa. Hän käytti jälkimmäistä

-silloin kun hänen oli pantava nimensä johonkin asiakirjaan, ja hänen

-nimipäiväänsä vietettiin myös sen nimisenä päivänä.

-

-Maalaiskaupungeissamme pidetään nimipäiviä juhlapäivinä. Sukulaiset

-ja tuttavat tulevat kutsumatta, vieläpä velvollisuudestakin

-nimipäiviä viettävän luo missä heidät otetaan vieraanvaraisesti

-vastaan. Muutamat ylhäiset perheet olivat tosin jo siihen aikaan

-ottaneet tavaksi lähettää kutsukortteja niihin kutsuihin, joita

-vietettiin nimipäivien kunniaksi. Se oli ylhäistä, sillä siten oli

-osotettu niille, jotka eivät saaneet kutsua, että he saattoivat pitää

-onnittelunsa omina tietoinaan.

-

-Vuodessa on kaksi Susannan päivää. Timea oli valinnut vietettäväksi

-talvella olevan, koska hänen miehensä silloin oli kotona. Kutsukortit

-lähetettiin viikkoa aikaisemmin. Toisesta nimestä ei välitetty.

-"Timea"-nimeä ei ole Komornin almanakassa, ei myöskään Tratternin

-kansalaiskalenterissa, joka ilmestyy Pestissä, eikä maassa siihen

-aikaan ollut muuta. Se, joka tahtoi tietää, milloin "Timean" päivä

-oli, sai etsiä kauan.

-

-Mutta se päivä sattui toukokuussa, kauniissa kukkaiskuussa. Tähän

-aikaan oli Mikael jo aina aikoja sitten lähtenyt kotoaan.

-

-Siitä huolimatta hän sai joka toukokuussa Timean päivänä kauniin

-kimpun valkoisia ruusuja. Lähettäjää ei milloinkaan mainittu. Se tuli

-postissa laatikossa.

-

-Niin kauan kuin Timar eli, oli herra Katshuka säännöllisesti

-saanut kutsun sunnuntai-kutsuihin, joihin, hän aina oli vastannut

-lähettämällä nimikorttinsa ovipalvelijalle. Hän ei milloinkaan tullut

-kutsuihin.

-

-Tänä vuonna olivat Susannan-päivän kutsutkin jääneet pitämättä.

-Uskollinen Susanna suree yhä.

-

-Mutta sinä kauniina toukokuun aamuna, jolloin Timean oli tapana saada

-kauniita, valkoisia ruusuja, jätti surupukuun puettu palvelija herra

-Katshukalle kirjeen.

-

-Avatessaan kuoren, löysi majuri hienolle kortille painetun kutsun

-samaksi päiväksi allekirjoittajan luo, joka ei ollut Susanna, vaan

-Timea Levetinczy.

-

-Herra Katshuka ei voinut käsittää, mistä oli kysymys. Mikä

-päähänpisto! Nostaa koko Komorn kapinaan siitä syystä, että Susanna,

-vaikka onkin hyvä kalviinilainen, tänä vuonna viettää kreikkalaista

-Timean-päivää, ja vieläkin enemmän sen vuoksi, että hän ei lähetä

-kutsukortteja ennenkuin vasta juhlapäivän aamuna. Sehän on hirveä

-rikos seuratapoja vastaan.

-

-Herra Katshuka oli sitä mieltä, että hänen olisi tällä kertaa

-mentävä.

-

-Illalla hän asetti asiansa niin, ettei hän saapuisi ensimmäisenä. Oli

-kutsuttu kello 1/2 9:ksi. Hän odotti 1/2 10:een. Silloin hän meni.

-

-Riisuttuaan yltään viittansa ja miekkansa, hän kysyi palvelijalta,

-oliko monta vierasta jo tullut. Palvelija vastasi, ettei kukaan vielä

-ollut saapunut.

-

-Majuri säpsähti, luultavasti olivat toiset pahastuneet myöhästyneestä

-kutsusta ja päättäneet keskenään jäädä pois.

-

-Hän huomasi olevansa oikeassa astuessaan etuhuoneesta saliin ja

-nähdessään siellä kaikki kruunut sytytettyinä ja pitkän huonerivin

-yhtenä valomerenä, mikä oli todistuksena siitä, että odotettiin

-suurempaa seuraa.

-

-Vastaantuleva kamaripalvelija ilmoitti rouvan olevan sisähuoneessa.

-

-"Kuka on hänen kanssaan?"

-

-"Hän on yksin. Atalia-neiti on ajanut äitinsä kanssa herra Johan

-Fabulan maatilalle. Siellä on tänään suuret kalapäivälliset."

-

-Nyt ei herra Katshuka ensinkään tiennyt, mitä ajatella. Ei vain

-vieraat olleet poissa, vaan talon oma väkikin oli jättänyt rouvan

-yksin.

-

-Mutta hän saisi monta arvoitusta ratkaistavakseen.

-

-Timea odotti häntä vastaanottohuoneessaan. Ja näihin iloisiin

-kutsuihin, tähän ympärillä olevaan komeuteen hän oli pukeutunut

-mustiin!

-

-Hän suree yhä ja viettää kuitenkin nimipäiviä!

-

-Keskellä kultaisia kruunuja ja hopeakynttiläjalkojen säteilevää valoa

-musta surupuku!

-

-Hänen surupukuaan ei kuitenkaan vastannut ilme hänen kasvoillaan.

-Timean huulilla leijaili onnen hymy, ja vieno punastus lepäsi

-hänen poskillaan. Hän otti vastaan yksinäisen vieraansa mitä

-ystävällisimmin.

-

-"Oi, olettepa kauan antanut odottaa itseänne!" hän sanoi ojentaen

-kätensä majurille.

-

-Majuri painoi kunnioittavan suudelman tälle kädelle.

-

-"Päin vastoin! Pelkään olevani ensimmäinen vieras."

-

-"Oi ei. Kaikki kutsutut ovat jo täällä."

-

-"Missä?" kysyi majuri ihmeissään.

-

-"Ruokasalissa. Istutaan jo pöydässä odottamassa teitä."

-

-Näin sanoen hän laski kätensä majurin käsivarrelle, vei hänet

-ruokasalin oven eteen ja avasi hänelle ovet.

-

-Nyt hän vasta olikin ihmeissään siitä, mitä hänen piti ajatella.

-

-Ruokasali oli samoin valaistu vahakynttilöillä, jotka paloivat

-kynttilä jaloissa pöydällä, joka oli katettu yhdelletoista hengelle.

-Sen ympärillä oli yhtä monta rococotuolia, mutta pöydässä ei istunut

-ketään.

-

-Ei ainoatakaan ihmistä.

-

-Mutta kun majuri katseli sitä tarkemmin alkoi hän ymmärtää kaiken,

-ja kuta selvemmäksi arvoitus kävi hänelle, sitä vuolaammin alkoivat

-hänen kyyneleensä valua.

-

-Yhdeksän lautasen edessä seisoi valkoisia ruusuvihkoja lasikellojen

-alla; järjestyksessä viimeinen oli tuoreista, vasta poimituista

-kukista; muut olivat kellastuneita, kuihtuneita, kuivuneita.

-

-"Kas tuossa ne kaikki ovat, jotka tulivat minua onnittelemaan Timean

-päiväksi; ne ovat nimipäivävieraitani. Yhteensä niitä on yhdeksän.

-Tahdotteko olla kymmenes? Silloin ovat kaikki kutsumani saapuneet."

-

-Majuri painoi sanomattoman ihastuksen vallassa kauniin käden

-huulilleen.

-

-"Kukka-parkani!..."

-

-Timea ei kieltänyt häntä uudelleen ja yhä uudelleen suutelemasta tätä

-kättä; kenties hän olisi sallinut enemmänkin. Mutta surupäähine oli

-pelottava este. Timea huomasi sen.

-

-"Tahtoisitteko minun vaihtavan sen toiseen?"

-

-"Siitä päivästä lähtien, jolloin se tapahtuu, alan minä vasta elää."

-

-"Määrätkäämme oikea nimipäiväni, se, jonka kaikki tuntevat, siksi

-päiväksi."

-

-"Oi, siihen on suunnattoman pitkä aika!"

-

-"Älkää peljätkö. Kesälläkin on meillä Susannan päivä; sitä vietämme."

-

-"Mutta ei kuitenkaan ijäisyyttä. Ettekö ole oppinut kärsivällisyyttä?

-Nähkääs, minä tarvitsen aikaa. Ei se niin pian käy. Ensin on minun

-opittava luottamaan onneen. Minun on siitä uneksittava. Mutta sinä

-aikana voimme tavata toisemme joka päivä; aluksi vain hetkisen,

-sitten kaksi, sitten aina ja alituisesti. Eikö niin ole hyvä?"

-

-Majuri ei vastustanut häntä; hän pyysi niin kauniisti.

-

-"No, nyt on juhla-ateria lopussa", kuiskasi vihdoin Timea. "Muut

-vieraat jo tahtovat nukkumaan. Menkää tekin kotiin. Mutta odottakaapa

-vähän vielä! Viimeisestä nimipäiväonnittelustanne tahdon antaa yhden

-sanan takaisin."

-

-Näin sanoen hän otti ruusun tuoreesta ruusuvihosta, kosketti sitä

-tuskin huomattavasti huulillaan ja suuteli sitä ja pisti sen sitten

-jumaloidun miehen napinreikään. Ja tämä painoi kukan, tämän "sanan"

-huulilleen ja suuteli sitä loppusoinnun vuoksi...

-

-Kun majuri oli poistunut ja katseli kadulta talon akkunoihin oli

-ylhäällä jo pimeätä kaikkialla. Hän oli viimeinen vieras...

-

-       *       *       *       *       *

-

-Timea tottui vähitellen onnenajatukseen ja toivomaan.

-

-Hänellä oli hyvä opetusmestari. Yllämainitusta päivästä lähtien

-oli herra Katshuka jokapäiväinen vieras talossa; mutta hän ei

-tosiaankaan pysynyt niin tarkoin määritelmässään: ensin yhden

-minuutin, sitten kaksi.

-

-Susannanpäivä elokuussa oli määrätty hääpäiväksi.

-

-Ataliakin oli -- kuten tuntui -- alistunut kohtaloonsa: hän otti

-vastaan kihlasormuksen Johan Fabulalta. Eihän se ollut ensi kerta,

-jolloin nuori, kaunis tyttö ojensi reippaalle leskelle kätensä.

-Fabulanhan tiedettiin voivan "elättää vaimonsa", ja on varmempaa

-mennä naimisiin sellaisen kanssa kuin nuoren heilakan kanssa, joka ei

-vielä ole suorittanut kokeitaan.

-

-Taivas siunatkoon heidän liittoaan!

-

-Timea päätti myötäjäisiksi antaa Atalialle saman summan, jonka Timar

-kerran oli tarjonnut hänelle, mutta jonka hän silloin oli hyljännyt.

-

-Kaikki luulivat hänen aikovan muuttaa tapojaan tullakseen herra

-Fabulalle soveliaaksi rouvaksi.

-

-Mutta herra Katshukaa hän ei voinut pettää. Tämä näki hänen

-lävitseen ja näki, mitä hänen mustassa sielussaan liikkui. Hänhän

-tiesi, mitä oli rikkonut Ataliaa vastaan ja mikä lasku hänellä oli

-suoritettavana Timealle.

-

-Kohtalo ei tavallisesti anna senlaatuisten velkojen jäädä maksamatta.

-

-Kuinka? Sinä kaunis valkeakasvoinen nainen, etkö ajattele sitä,

-että toinen oli hallitsijattarena tässä talossa, silloin kun sinä

-tulit tänne: että hän oli rikas ja rakastettu morsian, jota miehet

-ihailivat ja naiset kadehtivat? Mutta siitä hetkestä lähtien, jolloin

-aallot heittivät sinut tälle rannalle, alkoi toisen surullinen

-kohtalo. Hänestä tehtiin kerjäläinen, hänet peitettiin häpeään ja

-kunnia riistettiin häneltä ja hänen sulhasensa hylkäsi hänet.

-

-Eihän ollut sinun syysi, että näin kävi. Mutta _sinun tähtesi_

-näin kävi; sinä toit onnettomuuden mukanasi. Se istuu valkeilla

-kasvoillasi, mustien silmäkulmiesi välissä, jotka suutelevat

-toisiaan, ja tuo turmion laivalle ja talolle, johon käyt sisälle.

-Sinä et voi sille mitään, mutta sinä tuot onnettomuuden muassasi.

-

-Sekä vainoojasi että vapauttajasi joutuvat turmioon. Sinä et voi

-estää sitä, että muutamat rakastavat sinua niin suuresti ja toiset

-vihaavat sinua niin syvästi; mutta sinä et voi välttää kumpaakaan.

-

-Ja sinä uskallat nukkua Atalian kanssa saman katon alla!...

-

-Sohvi-rouva oli tyytyväinen eri elämänurien yhtymiseen tällä tavoin.

-"Parittain." Hän luuli sitä ansiokseen. Hän yrittikin sitoa lujemmin

-täällä ja irroittaa tuolla, aina sen mukaan mikä hänestä näytti

-välttämättömältä.

-

-Timealle hän ylisti majuria pilviin asti, Atalialle alensi häntä.

-

-Kun Atalia otti kihlasormuksen herra Johan Fabulalta, väitti

-Sohvi-rouva, ettei hän milloinkaan ollut nähnyt niin kaunista, vaikka

-se olikin aivan tavallinen kihlasormus.

-

-Hän kuvasi Ataliaa maailman onnellisimmaksi ihmiseksi.

-

-"Usko pois, rakas tyttäreni, saatat olla onnellinen. Sinä sovit

-paljoa paremmin hänelle kuin tuolle toiselle, jolla ei ole muuta kuin

-ruosteinen miekka ja ruosteinen asepuku. Uskallan lyödä vetoa siitä,

-että hän syö luotolla ravintolassa. Pidänkin enemmän herra Fabulasta

-ihmisenä kuin tuosta toisesta. Voi kuinka komea hän on kiertäessään

-pitkät viiksensä sivuille ja etenkin kun hänellä on viittansa

-hopeaketjuineen! Koettakoonpa vain herra majuri kiertää viiksiään!

-Jospa hänellä edes olisi viikset! Minä en saisi suudeltua tuollaisia

-parrattomia, sileitä miehenkasvoja. Hän ei myöskään ole vielä aivan

-nuori; etkö ole huomannut, miten hän aina silittää hiuksensa toiselta

-puolelta toiselle kätkeäkseen päälaellaan olevaa kuuta? Ja sen

-lisäksi nauttii herra Fabula suurta kunnioitusta kaupungissa. Kaikki

-ihmiset tervehtivät häntä kadulla. Hengen miehetkin kuiskailevat

-keskenään: 'Kas, herra virkaatekevä kuraattori!' Herra Levetinczy oli

-vakinainen kuraattori. He olivat toisiinsa samassa suhteessa kuin

-kuvernööri virkaatekevään kuvernööriin. Levetinczy oli 'Nadasdy'

-ja Fabula 'Kürthy.' Tosin hän ei ole aatelismies, mutta hän on

-kuusikymmenvuotias ja hänen on vain tarvis liikuttaa pikkusormeaan,

-jotta he nimittäisivät hänet kolleegiakamreeriksi, ja silloin tulee

-sinusta rouva kamreerska. Sinua nimitetään silloin 'nagyasszony'

-(suur-rouva) kuten minuakin."

-

-Olla kuusikymmenvuotiaana kamreeri oli siihen aikaan paljon

-Komornissa. Kuusikymmenvuotias pääsi määrätyillä edellytyksillä

-ulkoraadin jäseneksi ja kolleegiakamreeri oli kaupungin kaikkien

-härkien ja hevosten komentaja.

-

-Atalia tyytyi siihen, että häntä lohdutettiin näillä kurjilla

-lohdutusperusteillä. Sen jälkeen kun herra Katshuka oli alkanut

-käydä talossa, pakotti hän luontoaan ja kohteli äitiäänkin

-ystävällisesti. Hän keitti hänelle joka ilta teetä, juomaa, josta hän

-suuresti piti, etenkin kun sai siihen paljon rommia. Atalia valmisti

-itse sen hänelle. Palvelijoitakin kohtaan hän oli itse hyvyys,

-heillekin hän tarjosi teetä, joka miesväelle -- kamaripalvelijalle,

-kuskille ja ovenvartijalle -- korotettiin punssiksi. Palvelusväki,

-Sohvi-rouva etunenässä, eivät voineet kyllin kiittää hyvää neitiä.

-

-Sohvi-rouva keksi syynkin tähän tavattomaan ystävyyteen. Tuollaiset

-palvelijaluonteet etsivät aina syytä, kun herrasväki tekee heille

-hyvää, ja maksavat sen takaisin epäluulolla.

-

-"Tyttäreni teeskentelee nyt hyvyyttä minulle, jotta minä seuraisin

-hänen luokseen, sillä hän ei ymmärrä taloudesta yhtään mitään, ei

-edes osaisi keittää liemiruokaa. Siitä syystä minä olen nyt aina

-'rakas äiti', siitä syystä minä saan teetä joka ilta. Niinkuin en

-minä tietäisi, miltä tyttäreni Atalian sydämessä näyttää!"

-

-No, hän saisi kyllä tietää sen vieläkin paremmin.

-

-Timean ja majurin edessä Atalia aivan mateli hellyydessään. Yhtä

-vähän hänen ilmeensä kuin hänen käytöksensä osoitti entistä

-vaateliaisuutta. Kun majuri tuli vieraisille, avasi hän hymyillen

-oven hänelle, vei hänet kohteliaasti Timean luo, otti osaa

-keskusteluun, ja poistuttuaan kuultiin hänen iloisesti hyräilevän

-viereisessä huoneessa.

-

-Hän oli oppinut kamarineitinä olemisen taidon, sehän hän tahtoi itse

-olla. Kerran pyysi Timea Ataliaa soittamaan nelikätisesti kanssaan,

-johon hän vastasi teeskennellyn avoimesti, ja niin äänekkäästi,

-että majurikin saattoi kuulla sen, että hän oli jo unohtanut

-soittotaidon; ainoa kone, jota hän nyt soitti, oli "leikkuulauta", ei

-se, jota unkarilaiset sanovat cymbaaliksi, mutta se, millä hakataan

-makkaruksia. Suuren onnettomuutensa jälkeen hän ei soittanut muulloin

-kuin tietäessään olevansa aivan yksin, jolloin ei kukaan kuullut

-häntä.

-

-Eivätkö hermosi värähdä nähdessäsi tämän tytön hymyilevän sinulle?

-Eikö selässäsi kulje kylmät väreet hänen kumartuessaan suutelemaan

-kättäsi? Eikö tunnu siltä kuin käärmeen kylmä ruumis kiertyisi

-jalkojesi ympäri hänen solmiessaan kenkäsi nauhoja? Ja hänen

-täyttäessään lasisi, eikö pistä päähäsi katsoa, mitä sen pohjalla on?

-

-Ei, ei. Timea ei epäile mitään. Hänhän on niin hyvä. Hän kohtelee

-Ataliaa kuin lihallista sisartaan. Hänellähän on varattuna

-satatuhatta guldenia häntä varten. Onhan hän itse sanonut sen

-Atalialle. Niin paljon oli Mikaelkin määrännyt hänelle. Hän

-tahtoo perustaa Atalian onnen. Hän luulee voivansa maksaa tälle

-kadotetun sulhasen. Ja miksi ei hän uskoisi niin? Ataliahan on itse

-vapaaehtoisesti luopunut hänestä. Silloin kun Timar tarjosi hänelle

-myötäjäisiä, oli hän sanonut: "Minä en tahdo tietää mitään tästä

-miehestä, en tässä, enkä tulevassa elämässä!"

-

-Timea ei tiedä mitään yöllisestä näytelmästä, jolloin Atalia salaa

-meni sulhasensa luo ja sai lähteä sieltä yksin ja ilman rakkautta.

-Timea ei tiedä, että nainen luopuu vielä harvemmin miehestä, jota

-vihaa, kuin hänestä, jota rakastaa; hän ei tiedä, että naisen viha on

-vain rakkautta, joka on muuttunut myrkyksi, mutta on silti rakkautta.

-

-Katshuka muistaa vielä varsin hyvin tämän yöllisen näytelmän. Siksi

-hän vapiseekin Timean vuoksi, uskaltamatta sanoa sitä hänelle.

-

-Nyt oli vain päivä jäljellä Susannan-päivään. Timea oli vähitellen

-luopunut kokonaan surupuvustaan, vaikka hänen olikin vaikea erota

-siitä, ikäänkuin hänen, olisi ollut vaikea tottua iloon. Ensin hän

-vain salli puvussaan valkean pitsikoristeen; sitten hän vaihtoi

-mustan kankaan tuhkanharmaaseen, ja korvasi karkean villan hienolla

-silkillä; sitten sekaantui kokoharmaaseen kankaaseen valkoisia

-pilkkuja ja viimein oli Mikael Levetinczyä surevasta puvusta jälellä

-vain musta pitsimyssy.

-

-Sekin siirretään Susannan päivänä siihen huoneeseen, missä

-säilytetään vanhoja kalleuksia. Uusi kaunis, kallisarvoisista

-Valencienne-pitseistä tehty päähine on jo hankittu. Sitä on vain

-vielä koeteltava.

-

-Onneton turhamaisuuden puuska saattoi Timean jättämään koetuksen

-siksi, kunnes majuri olisi saapunut. Nuorelle leskelle on valkea

-päähine samaa kuin morsiuskruunu neidolle.

-

-Mutta tänä päivänä antoi majuri kauan odottaa itseään. Syynä oli se,

-että Wienistä tilattu valkea morsiusvihko tuli niin myöhään perille.

-Se oli jo toinen nimipäivävihko tänä vuonna. Nythän majuri saattoi jo

-onnitella Timeaa Susannan-päiväksikin.

-

-Seuraavana päivänä saapui Timealle suuri joukko onnittelukirjeitä.

-Hänellä oli suuri joukko tuttavia lähellä ja kaukana, vapaaehtoisia

-ja velvollisuusihailijoita. Timea ei nyt avannut ainoatakaan näistä

-kirjeistä. Ne makasivat päällekkäin hopeakorissa pöydällä.

-

-Kirjeiden joukossa oli myös useita, joita lapsenkädet olivat

-kirjoittaneet. Timea oli ollut sadankahdenkymmenenneljän lapsen

-kummina, poikien ja tyttöjen, kaupungissa ja maalla. Ne olivat siis

-näiden lapsellisia onnitteluja. Häntä huvitti lukea niitä; mutta nyt

-hänen ajatuksensa askaroitsivat edessä olevassa.

-

-"Kas, miten merkillinen kirje!" sanoi Atalia ottaen yhden niistä

-käteensä. "Sinetin vaakunan sijassa on tässä kovakuoriainen."

-

-"Ja millä merkillisellä musteella osote on kirjoitettu", huomautti

-Timea. "Pane se toisten joukkoon. Huomenna luemme ne."

-

-Salainen ääni sanoi Timealle kuitenkin, että olisi parasta lukea se

-jo heti tänään.

-

-Se on pikku Dodin kirje.

-

-Mutta kas, majuri tulee. Silloin unohtuvat kaikki hänen

-sadankahdenkymmenenneljän kummilapsensa onnittelukirjeet.

-

-Yhdeksän vuotta sitten oli onnellinen sulhanen kenties samassa

-huoneessa ojentanut punaisen ruusukimpun toiselle morsiamelle.

-

-Ja tämä on nytkin läsnä.

-

-Ja kenties on sama suuri peili, jossa Atalia viimeisen kerran

-silmäili morsiuspukuaan, vielä samassa paikassa.

-

-Timea vastaanotti valkoisen, kauniin morsiusvihon majurin kädestä,

-asetti sen komeaan porsliinimaljakkoon ja kuiskasi hänelle sitten:

-

-"Mutta nyt annan minäkin teille jotakin, jotakin, joka ei milloinkaan

-ole kuuluva teille, joka aina on jäävä minulle, mutta on siitä

-huolimatta teidän."

-

-Rakastavaisen arvoitus ratkaistiin sillä, että eräs laatikko

-avattiin. Siinä oli uusi pitsipäähine.

-

-"Oi, kuinka ihastuttava!" huudahti majuri ottaen päähineen käteensä.

-

-"Tahdotteko minun koettavan sitä?"

-

-Vastaus kuoli majurin huulille. -- Hän katsahti Ataliaan.

-

-Timea asettui iloisen lapsellisena kuvastimen eteen ja otti

-surupäähineen pois. Sitä tehdessään hän taasen tuli surulliseksi, vei

-mustat pitsit huulilleen ja painoi niille suudelman kuiskaten hiljaa:

-"Mikael raukka!..."

-

-Siten hän luopui viimeisestä leskeysmerkistä.

-

-Katshuka piti vielä valkoista päähinettä kädessään.

-

-"No, antakaa minulle päähine, että saan koettaa sitä."

-

-"Saanko auttaa teitä?"

-

-Mutta kun tukkalaite siihen aikaan oli niin korkea, tarvitsi hän

-ehdottomasti apua.

-

-"Voi, te ette osaa. Atalia kyllä on oleva niin hyvä."

-

-Timea lausui nämä sanat ajattelematta, mitä sanoi, mutta majuri

-hämmästyi sitä kalpeutta, joka levisi Atalian kasvoille. Hän muisti

-Atalian samoin sanoneen Timealle: Tule ja aseta morsiushuntu päähäni!

-Ja kenties ei Ataliakaan silloin ajatellut, mitä kuolettavaa myrkkyä

-niissä sanoissa piili.

-

-Atalia astui Timean luo auttaakseen häntä asettamaan päähinettä

-oikein. Hänen oli molemmilta puolilta kiinnitettävä se hiusneuloilla

-tukkalaitteeseen.

-

-Atalian käsi vapisi. Hän pisti Timeaa hiusneulalla tuntuvasti päähän.

-

-"Voi sinua taitamatonta!" huudahti Timea ja veti päänsä syrjään.

-

-Samat sanat... ja saman miehen kuullen!...

-

-Timea ei nähnyt, mikä salama välähti Atalian kasvojen yli, mutta

-herra Katshuka huomasi sen varsin hyvin.

-

-Se oli pirullisen raivon tulivuoren purkaus, leimahtava katkeruus,

-häpeän tummanpunainen pilvi.

-

-Kaikki kasvojen lihakset vetäytyivät kokoon kuin olisivat olleet

-käärmeenpesä, johon oli lyöty vitsalla.

-

-Kuinka murhaavat silmät! Kuinka hänen huulensa puristuivat yhteen!

-Mikä intohimojen pohjaton kuilu ammottikaan tästä yhdestä katseesta!

-

-Timea oli tuskin lausunut tuota sanaa, ennenkuin jo katui ja riensi

-korjaamaan kaikkea hyväksi. Hän kääntyi Atalian puoleen syleilläkseen

-ja suudellakseen häntä.

-

-"Älä ole pahoillasi, rakas Atalia; minä unohdin itseni. Annathan

-minulle anteeksi? Ethän ole minulle vihainen?"

-

-Samassa silmänräpäyksessä Atalia taas seisoi nöyränä kuin palvelija,

-joka oli särkenyt jotakin, ja alkoi teeskentelevällä ja nöyrällä

-äänellä:

-

-"Oi, rakas, kaunis Timeani, älä ole vihainen; enhän tahtonut tehdä

-pahaa pienelle, kauniille päällesi. Oi, miten kaunis olet uudessa

-päähineessäsi! Sinä näytät aivan haltiattarelta."

-

-Ja hän suuteli Timeaa olkapäähän.

-

-Majuri värisi.

-

-

-

-

-Yhdeksästoista luku.

-

-ATALIA.

-

-

-Nimipäivän aatto on myös häiden aatto.

-

-Mielenliikutuksien ilta.

-

-Sulhanen ja morsian istuvat sisimmässä huoneessa. Heillä on

-toisilleen niin paljon sanottavaa!

-

-Mitähän heillä lienee puhuttavaa? Jospa sen tietäisi!

-

-Vain kukat ymmärtävät kukkaiskieltä, vain tähdet käsittävät taivaan

-piirien puhetta, Memnonin patsaan kieltä tajuavat vain vieressä

-seisovat patsaat, valkyrioiden kieltä vain vainajat, kuun kieltä vain

-unissakävijät -- ja rakkauden kieltä vain rakastavaiset. Ja se, joka

-on päässyt osalliseksi tästä korkeasta, pyhästä tunteesta, hän ei

-tahdo häväistä sitä, vaan kätkee sen sydämeensä salaisuutena, joka

-voi tulla ilmi vain ripissä. Yhtä vähän Salomon Korkeassa Veisussaan

-kuin Ovidius rakkaus-valituksissaan tai Hafiz lauluissaan tai Petöfi

-"Rakkauden helmissään" kertoo meille siitä. Se jää salaisuudeksi

-ikuisiksi ajoiksi.

-

-Pihan puolella huvitteleikse meluava seurue: palvelusväki.

-

-Tänään on ollut ankara työpäivä.

-

-Huomispäivän loistavan juhlan suuret valmistukset. Keittiösotaretki!

-

-Sohvi-rouva oli johtajana. Hän ei sallinut kutsua avuksi ainoatakaan

-keittäjää eikä sokerileipuria, hän osasi heidän taitonsa paremmin

-kuin kukaan muu, ja hän oli ylpeä maineestaan, ettei koko seudulla

-ollut niin etevää keittotaiteilijaa kuin hän oli. Hän oli perinyt

-tämän taidon äidiltään, jota ilman ei voitu valmistaa mitään kemuja

-eikä pitoja.

-

-Keittiön viereinen huone ja varastohuoneet ovat täynnä torttuja,

-leivoksia ja sokerileipiä. Mandelitorttuja, espanjalaisia

-tuulihattuja, nunnaleivoksia on ladottuina lukemattomille vadeille,

-jotka seisovat kuin patterit hienojen pasteijojen ja piirakoiden

-vieressä vartioimassa piiritystä. Jääkellariin on asetettu

-metsänriista, linnuista ja nautaeläimistä valmistettuja paisteja.

-

-Rasittavaa työtä on jatkunut aina kello yhteentoista saakka

-illalla. Kun silloin kaikki, mitä oli paistettava, oli paistettu,

-oli Sohvi-rouvan mielestä aika olla jalomielinen. Hän kutsui

-palvelijoiden huoneeseen koko pääesikunnan, joka oli niin

-urhoollisesti kestänyt, ja kestitsi sitä kaikilla niillä herkuilla,

-jotka taistelun tuoksinassa olivat kärsineet vahinkoa. Sillä eiväthän

-sellaiset hommat voi onnistua ilman mitään vahinkoja. Paisuvat

-leivokset kutistuvat kokoon; hilloksi aiottu keitos ohenee liemeksi,

-tuossa on leivos tarttunut kuparimuottiin eikä sitä ole saatu ulos

-yhtenä kappaleena; tässä taas on jäänyt jotakin yli, kinkun luu,

-jäniksen etukäpälä, fasaanin takajalka. Ja kaikki, mitä ei voida

-tarjota juhlapöydässä, on palvelijoiden mielestä erinomaista herkkua;

-vieläpä paperikin, jolle leivokset ovat jättäneet jälkensä, nuollaan

-puhtaaksi, ja ollen sangen ylpeitä siitä, että on maistettu kaikkea,

-ennenkuin sisällä oleva herrasväki on saanut mitään.

-

-Sohvi-rouva on tänään sangen antelias. Eikä vain antelias, mutta

-myös puhelias. Ja hänellä on kiitollinen kuulijakunta, etenkin,

-koska viiniä tarjotaan ateriaksi. Useita putinkeja on lautasliinaan

-kiedottuina keitetty punaviinissä, ja tätä punaviiniä voidaan nyt

-jakaa. Ei voi kuvitella mielessään mitään parempaa. Sohvi-rouva

-on pannut siihen myös muskottikukkaa, inkivääriä, kaneelia

-ja sokeria. On nautinto hörppiä sitä juomaa. Kamaripalvelija

-ammentaa liemikauhalla vaniljakeittoa kuskin kastaessa leipäänsä

-suklaavaahtoon. Onhan häiden aatto.

-

-Mutta missä Atalia sitten on?

-

-Hän ei ole täällä eikä tuolla.

-

-Sisällä kuiskailevat rakastavaiset luulevat hänen olevan yhdessä

-äitinsä kanssa huvittelemassa keittiössä Täällä taas luullaan hänen

-olevan morsiusparin kanssa mykkänä todistajana kahden hiutuvan

-rakastavaisen onneen. Tai kenties ei ajatella enemmän täällä kuin

-siellä häntä, aivankuin häntä ei olisikaan olemassa.

-

-Ja kuitenkin olisivat asiat hyvin, jos hetkiseksi keskeytettäisiin

-puhe kummassa paikassa tahansa ja kysyttäisiin: "Missä Atalia on?"

-

-Atalia istuu yksin siinä salissa, missä hän ensi kerran näki Timean.

-Vanhojen huonekalujen sijaan on aikoja sitten tullut uusia; vain

-eräs kirjailtu jakkara on säilytetty muistoksi. Atalia istui sillä,

-silloin kun Timar astui sisään valkokasvoinen tyttö jäljessään.

-Viereisellä tuolilla istui herra Katshuka ja valmisteli Atalian

-kuvaa, jonka yli hänen piirustuskynänsä veti pitkän viivan hänen

-huomatessaan Timean.

-

-Atalia istuu nytkin tällä jakkaralla.

-

-Kuva on jo kauan sitten karkoitettu romukammioon, mutta Atalia näkee

-sen yhä edessään, näkee myös nuoren luutnantin, joka teeskennellyin

-ilmein pyytää häntä hiukan hymyilemään ja olemaan katsomatta häneen

-niin ylpeästi...

-

-Salissa on pimeä; ei kukaan ole sytyttänyt siellä valoja. Vain kuu

-loistaa akkunasta, mutta sekin katoaa pian Andreaksen kirkon taakse.

-

-Atalia uneksii tässä uudelleen sen kauhean unen, jota kutsutaan

-elämäksi.

-

-Se on täynnä loistoa, ylpeyttä ja onnea. Imartelijat kutsuvat häntä

-Komornin kauneimmaksi tytöksi, "kuningattarekseen" ja sanovat

-jumaloivansa häntä.

-

-Sillein eksyy eräs lapsi taloon. Eräs kömpelö, naurettava olento,

-eloton varjo, kylmä sammakko, kokonaan naurunalainen, leikkikalu,

-jonka avulla saa ajan kulumaan, jota saa työnnellä edes ja takaisin.

-

-Ja kahden vuoden kuluttua tämä virvatuli, tämä valkoinen varjo, tämä

-matelija on talon valtijatar, valtaa kaikkien sydämet, tekee eräästä

-isän palvelijasta tämän mahtavan vihamiehen ja hänen sulhasestaan

-sanansasyöjän.

-

-Millainen hääpäivä! Kuinka yksin olikaan lattialla makaava morsian

-herätessään tajuihinsa!

-

-Ja vaikka komeus ja kunnioitus olikin lopussa, tahtoi hän kuitenkin

-olla rakastettu salaa, pimeässä ja salaisuudessa rakastettu. Mutta

-sekin kiellettiin häneltä. -- Millainen muisto oli hänelle tie, jota

-hän oli kulkenut sulhasensa luo pimeässä yössä kaameiden katujen

-kautta ja takaisin sieltä!

-

-Kuinka hän seuraavana päivänä olikaan odottanut sitä miestä turhaan.

-Kuinka hän oli laskenut kellon lyönnit huutokauppa-rummun päristessä.

-Eikä häntä vain kuulunut!

-

-Ja sitten seurasivat pitkät kiusallisen teeskentelyn ja salaisten

-nöyryytyksien vuodet.

-

-Vain yksi oli ymmärtänyt häntä, vain yksi oli tiennyt hänen sydämensä

-ainoana lohdutuksena olevan nähdä kilpailijansa kärsivän ja

-kuihtuvan. Ja tämä ainoa, joka sielunsa kauhussa osasi arvostaa häntä

-oikein, ainoa onnen este, viisaiden kiven keksijä, joka oli loihtinut

-esiin kaiken tämän onnettomuuden, hän sattuu tyhmän harha-askeleen

-vuoksi joutumaan jään alle! Ja nyt kääntyy onni takaisin tähän

-asuntoon, eikä kukaan muu kuin hän itse ole onneton täällä.

-

-Oi, useina unettomina öinä on malja ollut reunojaan myöten täynnä.

-Vain yksi pisara puuttui, jotta se paisuisi yli laidan.

-

-Tämän viimeisen muodostivat nuo nöyryyttävät sanat: "Sinä taitamaton!"

-

-Tulla haukutuksi kuin piika! Tulla nöyryytetyksi tämän miehen

-läsnäollessa!

-

-Atalian jäsenet värisivät vilusta.

-

-Mitä nyt tapahtuu täällä?

-

-Valmistetaan huomisia häitä.

-

-Vastaanottohuoneessa kuiskailevat kihlatut; keittiössä tunkeutuu

-kaikkien ovien läpi iloisen palvelusväen melu.

-

-Mutta Atalia ei kuuntele iloisia ääniä. Atalia kuuntelee vain

-kuiskauksia...

-

-Hänen on täytettävä eräs tehtävä tänä yönä...

-

-Huoneessa ei pala yhtään lamppua, mutta kuu paistaa sisään. Kuunvalo

-antaa hänelle kyllin valoa, joten hän voi avata erään rasian ja lukea

-niiden eri myrkkylajien nimet, joita hän ottaa esiin.

-

-Itämaisen myrkynsekottajan varma, ehdottomasti tehokas keino!

-

-Atalia valitsee niiden joukosta yhden.

-

-Hän hymyilee itsekseen.

-

-Hahaha! Mikä melu on nouseva siitä, kun huomenna kilistellään

-maljoja, ja äkkiä sanat kuolevat vieraiden huulille, kun jokainen

-näkee naapurinsa kasvot muuttuvan kellanvihreiksi, kun vieraat

-hypähtävät ylös tuoleiltaan ja huutavat apua ja alkavat helvetillisen

-tanssin, niin että itse paholaisenkin on purskahdettava nauruun;

-kuinka silloin muuttuukaan morsiamen kauniit kasvot oikeaksi

-marmoriksi ja ylvään sulhon kasvot vääntyvät pääkallon ilmeiksi!

-

-"Pang!..."

-

-Pianossa katkesi kieli.

-

-Atalia säikähtyi niin, että kaikki putosi hänen käsistään, jotka

-vapisivat kuin kouristustautisen.

-

-Se oli vain eräs kieli, sinä pelkuri!

-

-Etkö ole vielä kyllin voimakas?

-

-Hän asetteli eri myrkkylajit takaisin rasiaan, vain yhden hän jätti

-ulos. Se ei kuitenkaan ollut mitään kuolettavaa myrkkyä, se oli vain

-unijuomaa.

-

-Äskeinen ajatus ei enää tyydyttänyt hänen sieluaan. Se ei olisi

-kyllin suuri voitto. Siinä ei olisi kylliksi kostoa noista sanoista:

-"Sinä taitamaton!" -- Tiikeri ei raatele ruumiita; se tahtoo lämmintä

-verta.

-

-Mutta hänen oli kuitenkin myrkytettävä joku. Mutta tämä joku on juuri

-hän itse. Ja tätä myrkkyä ei voi ostaa kemisteiltä. Hänen kuolettava

-myrkkynsä on lohikäärmeen silmässä.

-

-Äänettömästi hän hiipii piilopaikkaan, mistä voi nähdä Timean

-makuuhuoneeseen.

-

-Suloiset kuiskaukset ja rakastavien hiutuvat silmäykset ovat sitä

-myrkkyä, jota hänen on imettävä sydämeensä ollakseen varustettu.

-

-Majuri on jo ottamaisillaan jäähyväiset. Hän pitää Timeaa kädestä.

-

-Ja Timean posket ovat niin punaiset.

-

-Oi, tarvitaanko kuolettavaa myrkkyä enemmänkin?

-

-He eivät puhu rakkaudesta, mutta sittenkään ei kolmas olisi saanut

-olla heidän keskustelunsa todistajana. Sulhanen tekee kysymyksiä,

-joita hän yksin voi tehdä.

-

-"Nukutteko yksin täällä?" hän kysyy kohottaen suloisessa

-uteliaisuudessaan vuodeverhoja.

-

-"Nukun siitä saakka, kun tulin leskeksi."

-

-("Ja ennenkin!" kuiskaa Atalia lohikäärmeen takaa.)

-

-Sulhanen käyttää hyväkseen etuoikeuksiaan ja kuulustelee edelleen.

-

-"Minne johtaa ovi vuoteen tuolla puolen?"

-

-"Eteiseen, missä naisvieraani riisuvat päällysvaatteensa. Tästä

-ovesta te tulitte, silloin kun ensi kerran kävitte luonani."

-

-"Entä tämä toinen pieni ovi?"

-

-"Ei, sinne ette saa katsoa. Se vie pieneen kylpyhuoneeseen."

-

-"Minne sieltä pääsee?"

-

-"Ei minnekään. Vesi tulee johtoa pitkin keittiöstä ja vuotaa

-maakerrokseen, kun eräs hana avataan."

-

-"Entä tämä kolmas ovi?"

-

-"Tiedättehän siinä olevan pukuhuoneen, josta tullaan minun

-huoneeseeni, ja sieltä saliin, jossa on pääkäytävä."

-

-"Entä missä on palvelusväki öisin?"

-

-"Naispalvelijat nukkuvat keittiön viereisessä huoneessa,

-miespalvelijat maakerroksessa. Minun vuoteeni yllä riippuu kaksi

-soittokelloa, joista toinen menee palvelijattarien huoneeseen, toinen

-kamaripalvelijan huoneeseen."

-

-"Eikö tässä viereisessä huoneessa oleskele ketään?"

-

-"Siellähän asuu sisar Atalia ja Sohvi-äiti."

-

-"Sohvi-äitikin?"

-

-"Niin. Oi, kuinka olette utelias. Huomenna jo järjestetään kaikki

-toisin."

-

-("Huomenna!...?!!")

-

-"Ja suljetteko ovenne, kun menette nukkumaan?"

-

-"Sitä en milloinkaan tee. Mitä se hyödyttäisi? Kaikki palvelijani

-rakastavat minua ja ovat uskollisia. Portti on suljettu; täällä

-sisällä olen turvassa."

-

-"Eikö missään ole mitään salaista käytävää tähän huoneeseen?"

-

-"Hahaha! Tuntuu siltä kuin pitäisitte tätä taloa venetsialaisena

-palatsina!"

-

-("Onko se sitten sinun talosi?... Oletko rakennuttanut sen?")

-

-"No, mutta tehkää minulle mieliksi ja sulkekaa tänä yönä kaikki ovet

-ennen maata panoa."

-

-("... Hahaha! Hän tuntuu aavistavan, mitä me tänä yönä uneksimme tässä

-talossa!")

-

-Timea hymyili ja silitti rypyt sulhasensa vakavalta otsalta.

-

-"No, hyvä on. Teidän mieliksenne suljen tänä yönä kaikki ovet, jotka

-johtavat huoneeseeni."

-

-("Katso vain tarkoin, että ne ovat hyvin lukitut!" kuiskasi

-lohikäärme.)

-

-Nyt seurasi hellä syleily ja -- vielä yksi pitkä suudelma.

-

-"Rukoiletteko tavallisesti, rakkaani?"

-

-"Ei, en milloinkaan rukoile."

-

-"Oi, miksi ette?"

-

-"Se Jumala, johon uskon, valvoo aina."

-

-("... Mutta jos hän nukkuisikin tänä yönä?")

-

-"Anteeksi, Timea rakas, mutta filosofia ei sovellu naisille. Heidän

-kaunistuksensa on hurskaus; epäilykset he jättäkööt miehille.

-Rukoilkaa tänä yönä!"

-

-"Tiedättehän minun ennen olleen muhamettilaisen. Heitä ei opeteta

-rukoilemaan."

-

-"Mutta nyt te olette kristitty, ja kristittyjen rukoukset ovat

-kauniita, ottakaa tänään rukouskirja käteenne!"

-

-"Hyvä on. Teidän tähtenne tahdon oppia rukoilemaan."

-

-Majuri etsi esiin "Morsiamen rukouksen" siitä rukouskirjasta, jonka

-Timar kerran oli antanut Timealle uudenvuodenlahjaksi.

-

-"Hyvä on. Minä opettelen sen ulkoa tänä yönä."

-

-"Tehkää se, tehkää se."

-

-Timea luki rukouksen ääneen.

-

-(... Piru ja helvetin tuli, kuolema ja rutto, maanjäristys, murha ja

-tulipalo, myrkky ja tikari, häpeä ja kunniattomuus, kaikenlaatuinen

-pilkka, hätä ja turmio tulkoon aaveen tavoin tämän talon yli!...

-Amen!)

-

-Lohikäärme, Pyhän Yrjänän keihäs kädessään mutisi nämä sanat

-rukouksen aikana.

-

-Atalia tunsi pirullista raivoa sydämessään.

-

-Tämä mies tahtoo päälle päätteeksi urkkia muurien salaisuudet.

-

-Hän saa Timean jäämään valveille koko yöksi ja rukoilemaan aamuun

-asti.

-

-Kirous, kirous -- rukouskirjankin yli!

-

-Kun majuri tuli etuhuoneeseen oli Ataliakin siellä.

-

-Timea antoi makuuhuoneestaan käskyn näyttää majurille valoa.

-

-Hän luuli jonkun palvelijoista olevan siellä; he olivat tavallisesti

-aina paikallaan. Mutta tänään he ovat, kuten tiedämme, toisissa

-toimissa, maistelemassa huomispäivän hääpöydän herkkuja.

-

-Atalia otti pöydältä kynttilän ja valaisi majuria pimeitä portaita

-alas.

-

-Onnellinen sulhanen ei nykyään nähnyt muita kuin _yhdet_ naiskasvot;

--- hän näki vain Timean ja luuli kamarineidin avanneen oven ja

-valaisevan hänelle portaita. Hän tahtoi osoittautua jalomieliseksi ja

-painoi kiiltävän rahan Atalian käteen.

-

-Mutta kuinka hän säikähtyikään huomatessaan, kenen ääni hänelle

-kuiskasi:

-

-"Kiitän teitä, armollinen herra."

-

-"Voi, Jumalan tähden! Tekö se olettekin, neiti? Minä pyydän

-tuhannesti anteeksi, etten tuntenut teitä pimeässä."

-

-"Ei se mitään tee, herra majuri."

-

-Atalia vetäytyi takaisin ivallisesti niiaten, kätkien kätensä, jossa

-oli saatu ropo, selkänsä taa.

-

-"Huomenna annan sen takaisin teille, herra majuri. Sallikaa minun

-pitää se niin kauan -- olenhan ansainnut sen."

-

-Herra Katshuka sadatteli taitamattomuuttaan. Hänestä tuntui kuin se

-selittämätön painajainen, jonka hän tunsi rinnassaan, olisi tullut

-kahta voimakkaammaksi.

-

-Tultuaan kadulle oli hänen mahdoton mennä kotiinsa. Hän kääntyi

-kasarmin tielle ja sanoi vartioupseerille:

-

-"Toveri, pyydän sinut häihini huomenna, mutta suostu pyyntööni ja

-salli minun tehdä kierros kanssasi."

-

-       *       *       *       *       *

-

-Palvelusväen huoneessa oli iloa.

-

-Kun majuri soitti ovenvartijaa mennessään, tiedettiin rouvan olevan

-yksin ja silloin lähti kamarineiti hänen luokseen kysymään, käskikö

-hän mitään.

-

-Timea luuli kamarineidin näyttäneen valoa majurille portaissa. Hän

-käski tytön mennä nukkumaan; hän kyllä riisuutuisi yksikseen.

-

-Kamarineiti palasi muiden luo.

-

-"Nyt olisi hyvä saada pieni lasillinen punssia päälle", arveli kuski,

-kun ovenvartiakin oli palannut ja pistänyt avaimen taskuunsa.

-

-Toivomuksen mukaisesti avautui ovi ja Atalia-neiti astui sisään

-kantaen tarjotinta täynnä punssilaseja, jotka soivat toisiaan vasten

-kuin aavemainen kellonsoitto.

-

-Se on jokapäiväinen kestitys, joka varsinkin tänä iltana on täysin

-paikallaan.

-

-"Eläköön hyvä neitimme!" kaikui joka suusta.

-

-Atalia asettaa punssitarjottimen pöydälle. Lasien seassa on

-porsliinimalja, täynnä sokeria, johon on lisäksi hierottu

-pomeranssinkuorta, siksi se on niin kellertävää ja tuoksuu niin

-suloiselle.

-

-Sohvi-rouva juo mieluummin teetä punssin kera. Paljon rommia ja vielä

-enemmän pomeranssisokeria.

-

-"Etkö itse juo kanssamme?" kysyi hän tyttäreltään.

-

-"En, kiitos, olen jo juonut teetä herrasväen kanssa; minulla on

-päänsärkyä ja menen nukkumaan."

-

-Sitten hän sanoi äidilleen hyvää yötä ja kehoitti palvelijoita

-menemään pian nukkumaan, sillä seuraavana päivänä täytyi nousta

-aikaisin ylös.

-

-He hyökkäsivät ahnaasti punssin ja sokerin kimppuun ja heistä oli

-tarjottu nektari oivallista.

-

-Sohvi-rouvan mielestä ei asia ollut niin.

-

-Maistettuaan ensimmäisen lusikan nyrpisti hän nenäänsä.

-

-Tämä punssi haisi aivan samalta kuin se juoma, jota huolimattomat

-imettäjät keittävät unikonnupuista saadakseen yöllä rauhaa noilta

-siunatuilta lapsilta.

-

-Haju oli hänestä niin vastenmielinen, että hän ei voinut viedä

-lasia huulilleen. Hän antoi sen keittiöpojalle ja hänestä se oli

-erinomainen.

-

-Itse hän sanoi olevansa sangen väsynyt päivän vaivojen perästä.

-Hänkin varoitti palvelijoita nukkumasta vain liian kauan ja

-sitäpaitsi pitämään silmällä, ettei vain kissa pääsisi keittiöön

-syömään kallisarvoisia paisteja. Sitten hän sanoi hyvää yötä ja

-riensi Atalian jälkeen.

-

-Tullessaan heidän yhteiseen makuuhuoneeseensa nukkui Atalia jo.

-Vuodeverhot olivat vedetyt syrjään; hän näki, miten Atalia nukkui

-selkä huoneeseen päin ja peite vedettynä aina päähän saakka.

-

-Sohvi-rouvakin riensi vuoteeseen. Mutta täälläkin piti punssinhaju

-häntä hereillä ja pilasi häneltä koko oivallisen illallisen jälkimaun.

-

-Sammutettuaan valon katseli hän kauan, käsivarsiinsa nojaten,

-nukkuvaa olentoa. Hän tuijotti siihen, siksi kunnes hänen

-silmäluomensa painuivat kiinni, ja hän nukahti.

-

-Eräs uni vei hänet takaisin palvelijoiden huoneeseen. Siellä kaikki

-ovat unessa: kuski pitkällä keittiön penkillä, kamaripalvelija pää

-pöydällä, talonmies lattialla kumoon kaatuneen tuolin selkänoja

-tyynynä, keittäjätär vuoteessa, kamarineiti liedellä, josta hänen

-päänsä pistää ulos. Jokaisen edessä makaa tyhjä punssilasi. Vain hän

-itse, Sohvi-rouva, ei ole juonut omastaan.

-

-Hän uneksii, että Atalia hiipii hänen selkänsä takana

-paljasjalkaisena ja aamunutussa ja kuiskaa hänen korvaansa: "Miksi et

-juo punssiasi loppuun, rakas äiti? Tahdotko enemmän sokeria? Tässä

-on!" Ja Atalia täyttää hänen lasinsa sokerilla ääriään myöten. Mutta

-hän tuntee sittenkin koko ajan tuon inhoittavan hajun.

-

-"Minä en tahdo mitään, en tahdo", hän sanoo unissaan, mutta Atalia

-pitää lasia hänen huulillaan. Häntä puistattaa tuo haju ja häntä

-alkaa ylenannattaa. Hän ponnistaa vastaan eikä tahdo juoda, työntää

-vihdoin punssilasin kiivaasti luotaan ja töytäsee samalla yöpöydällä

-olevan vesilasin kumoon, ja vesi vuotaa vuoteeseen.

-

-Siihen hän herää.

-

-Valveilla ollenkin hän luulee näkevänsä Atalian uhkaavat, kauniit

-silmät.

-

-"Atalia, oletko hereillä?" hän kysyy levottomana.

-

-Ei vastausta.

-

-Hän kuuntelee: toisesta vuoteesta ei kuulu nukkujan hengitystä.

-

-Sohvi-rouva nousee ja menee sängyn luo. Se on tyhjä.

-

-Pimeässä hän ei usko silmiään, vaan haparoi käsillään vuodetta. Se on

-tyhjä.

-

-"Atalia, Atalia, missä olet?" hän vihdoin kuiskaa hätääntyneenä.

-

-Kun hän ei saa mitään vastausta, herpaantuvat hänen jäsenensä

-sanomattomasta kauhusta. Hän luulee jäykistyneensä ja tulleensa

-sokeaksi. Hän ei voi huutaa eikä liikkua. Hän kuuntelee ja nyt hän

-on mielestään tullut mykäksi. Yhtävähän talossa kuin kadulla kuuluu

-pienintäkään melua.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Atalia on salakäytävässä.

-

-Hän on ollut siellä kauan.

-

-Kuinka sietämätöntä, että rouva tuolla sisällä näkee niin paljon

-vaivaa oppiakseen ulkoa rukousta.

-

-Vihdoin Timea lyö rukouskirjan kiinni ja huokaa syvään. Senjälkeen

-hän ottaa kynttilän ja tutkii, ovatko ovet tarkasti lukossa.

-Hän katsahtaa myös ulos laskettujen rullaverhojen taakse. Hänen

-sulhasensa sanat ovat istuttaneet pelkoa hänen rintaansa.

-

-Hän valaisee seiniä nähdäkseen, voisiko joku tulla sisään sieltä.

-

-Nyt hän menee peilipöydän ääreen, purkaa palmikkonsa, kietoo

-hiukset pään ympäri ja vetää verkon sen päälle, ettei se joutuisi

-epäjärjestykseen.

-

-Ei hänkään ole täysin vapaa turhamaisuudesta, tämä nuori rouva. Jotta

-hänen kätensä ja käsivartensa pysyisivät valkoisina ja pehmeinä,

-voitelee hän niitä tuoksuvalla voiteella ja vetää sitten käsiinsä

-pitkät hirvensarven-nahasta tehdyt hansikkaat.

-

-Sen jälkeen hän riisuutuu ja heittää yöpuvun ylleen. Mutta ennenkuin

-hän paneutuu levolle, astuu hän vuoteen taakse, avaa siellä olevan

-kaapin ja ottaa esiin sen laatikosta sapelinkahvan, jossa on kiinni

-taittunut terä. Hän tarkastaa hellästi sapelia ja painaa sen

-povelleen. Sitten hän panee sen päänaluksensa alle.

-

-Atalia näkee kaiken tämän.

-

-Silloin Timea sammuttaa lampun eikä Atalia näe enää mitään.

-

-Hän kuulee vain kellon lyönnit.

-

-Hänellä on kärsivällisyyttä odottaa.

-

-Hän laskee, milloin Timea vaipuisi uneen. Silloin on hetki tullut.

-Mutta neljännestunti on nyt kuin ijäisyys.

-

-Vihdoinkin lyö kello puoli yksi.

-

-Pyhän Yrjänän kuva lohikäärmeineen liikkuu (lohikäärme ei suinkaan

-ole voitettu). Atalia astuu esiin piilopaikastaan. Hän on paljain

-jaloin. Ei edes laattia itse kuule hänen askeleitaan.

-

-Huoneessa on pimeä. Akkunaluukut ovat suletut ja verhot alas lasketut.

-

-Hitaasti ja tunnustellen käsillään eteensä, kulkee hän eteenpäin.

-

-Nukkuvan Timean syvä hengitys osoittaa hänelle tien sängyn luo.

-

-Hänen haparoivat sormensa löytävät päänaluksen, jolla Timean pää

-lepää.

-

-Hän vie käden päänaluksen alle. Sieltä hän löytää kylmän esineen. Se

-on sapelinkahva.

-

-Haa! Mitä helvetin kipinöitä heittääkään kylmä teräs hänen suoniinsa!

-Hän painaa sapelia povelleen.

-

-Sitten on pimeä, eikä hän voi nähdä nukkujaa.

-

-Nyt hän nukkuu niin suloisesti, ettei edes hänen hengitystään kuulu.

-

-Mutta isku täytyy suunnata oikein.

-

-Atalia vie päänsä lähemmäs kuunnellakseen.

-

-Nyt liikkuu nukkuja ja huokaa unissaan:

-

-"Oi, Jumalani!"

-

-Samassa iski Atalia siihen suuntaan, mistä huokaus kuului.

-

-Mutta isku ei ollut kuolettava. Timea oli unissaan pannut oikean

-käsivartensa päänsä päälle, eikä sapeli kohdannutkaan päätä.

-

-Terävä teräs tunkeutui hirvennahkahansikkaan läpi ja haavoitti Timean

-kättä.

-

-Tästä heräsi nukkuja ja kohosi polvilleen vuoteeseen.

-

-Nyt sattui toinen isku hänen päähänsä, mutta paksut, ylöskäärityt

-hiukset ottivat sen vastaan ja sapeli haavoitti vain hänen otsaansa

-ohimon kohdalta.

-

-Timea tarttui vasemmalla kädellään terään.

-

-"Murhaaja!" hän huusi hypähtäen vuoteesta ja haavoittaessaan vasemman

-kämmenensä terävään aseeseen hän tarttui oikealla vastustajan tukkaan.

-

-Hän tunsi sen naisen tukaksi.

-

-Ja nyt hän tiesi, kuka oli hänen edessään.

-

-On ratkaisevia hetkiä, jolloin sielu salaman nopeudella käy läpi koko

-ajatusasteikon.

-

-Tämä on Atalia. Viereisessä huoneessa on Atalian äiti.

-Mustasukkaisuudesta ja kostonhalusta tahdotaan hänet murhata. Olisi

-turha huutaa apua. Tässä on taisteltava.

-

-Timea ei enää huutanut, vaan kokosi kaikki voimansa vetääkseen toisen

-pään laattiaan ja vääntääkseen murha-aseen hänen kädestään.

-

-Timea oli voimakas ja murhaaja taistelee aina vain puolella voimalla.

-

-Siten he kamppailivat äänettömästi pimeässä ja matto vaimensi heidän

-askeleittensa äänen.

-

-Nyt kuuluu aavemainen ääni viereisestä huoneesta.

-

-"Murhaaja!" mylvii epätoivoissaan kirkuva ääni.

-

-Se on Sohvi-rouva.

-

-Tämän huudon kuullessaan kivettyvät. Atalian jäsenet.

-

-Uhrin lämmin veri virtaa hänen kasvoilleen.

-

-Viereisestä huoneesta kuuluu akkunalasin helinää ja rikkomastaan

-akkunasta huutaa Sohvi-rouva kimeällä äänellä hiljaiselle kadulle:

-

-"Murhaaja! Murhaaja!"

-

-Kauhuissaan tästä hälyytyksestä päästää Atalia sapelin ja käyttää

-molemmat kätensä vapauttamaan tukkaansa Timean sormista; nyt on hän

-ahdistettu, nyt on hänellä hätä.

-

-Heti kun hän on irrottanut tukkansa, työntää hän Timean luotaan,

-juoksee aukon luo, joka johtaa piilopaikkaan ja vetää pyhimyksenkuvan

-kehyksen hiljaa kiinni.

-

-Timea horjahtelee muutamia askelia häntä kohti sapeli kädessään,

-mutta syöksyy sitten tajuttomana matolle.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sohvi-rouvan huudon kuuluessa kaikuu kiireisiä askeleita kadulta.

-

-Vartiojoukko lähestyy.

-

-Majuri joutuu ensinnä luo. Sohvi-rouva tuntee hänet ja huutaa:

-"Juoskaa, kiiruhtakaa! Timea murhataan!"

-

-Majuri soittaa ja kolkuttaa portin luona, mutta kukaan ei tule

-avaamaan. Sotilaat koettavat murtaa sitä, mutta se ei anna perään.

-

-"Herättäkää palvelusväki, niin että saamme portin auki", huutaa

-majuri.

-

-Sohvi-rouva juoksee sokean rohkeudella, jommoisen hirveä säikähdys

-saa aikaan, pimeiden käytävien ja huoneiden läpi lakkaamatta

-töytäisten vasten huonekaluja ja ovipieliä. Vihdoin hän osaa

-palvelijain huoneeseen.

-

-Täällä hän taas näki unensa edessään. Palvelijat nukkuivat sikin

-sokin: kuski selällään keittiön penkillä, kamaripalvelija pöytään

-nojaten, talonmies, lattialla pitkällään ja kamarineiti liedellä pää

-riippuen ulospäin. Kynttilä jalan suusta lepatti loppuunpalaneen

-kynttilän viimeinen liekki, heittäen kaameaa valoa karkeaan joukkoon.

-

-"Talossa on murhaajia!" huusi Sohvi-rouva vapisevalla äänellä

-nukkujille. Vain kuorsaukset vastasivat huutoon.

-

-Hän ravisteli muutamia nukkujia ja huusi heidän nimensä heidän

-korviinsa, mutta he vaipuivat takaisin heräämättä.

-

-Portilta kuului pyssynpäiden iskujen kaiku.

-

-Ei ovenvartiaakaan saatu hereille.

-

-Mutta portinavain oli hänen taskussaan.

-

-Sohvi-rouva otti suurilla ponnistuksilla avaimen esiin ja juoksi

-pimeän käytävän läpi, pimeitä portaita alas, pimeää eteistä kohti

-ajatellen kauhuissaan: "Ajatteles, jos nyt töytäisit murhaajaan!" ja

-sen vieläkin kauheamman kysymyksen alati noustessa hänen mieleensä:

-"Mitä jos tuntisitkin murhaajan? Oi, kukahan se voi olla?"

-

-Vihdoin viimein hän pääsi portin luo, ja löysi lopuksi avaimen reiän

-ja avasi.

-

-Ulkoa tunki sisään kirkas valo, siellä seisoi, paitsi

-sotilasvartiota, poliiseja lyhdyt käsissään. Kaupungin

-käskynhaltijakin ja lähinnä asuva rykmentinlääkäri tulivat rientäen

-sinne, mutta vain kiireesti sieppaamissaan pukimissa.

-

-Herra Katshuka juoksi ylös portaita vastaanottohuoneeseen ja seisoi

-pian sen oven luona, joka johti suoraan Timean huoneeseen. Se oli

-suljettu sisältäpäin. Hän pani olkapäänsä ovea vastaan ja mursi siten

-lukon.

-

-Timea makasi lattialla hänen edessään tajuttomana ja verissään.

-

-Majuri nosti hänet ylös ja kantoi hänet käsivarsillaan vuoteeseen.

-

-Rykmentinlääkäri tutki haavat ja selitti, etteivät ne olleet

-hengenvaarallisia. Rouva oli vain pyörtynyt.

-

-Nyt kun levottomuus rakastetun tilasta oli poistettu, heräsi majurin

-kostonhalu.

-

-"Mutta missä on murhaaja?"

-

-"Kummallista!" sanoi käskynhaltija, "kaikki ovet olivat sisältä

-suljetut. Kuinka saattoi murhaaja tulla sisään ja kuinka ulos?"

-

-Ei missään näkynyt petollista jälkeä. Itse murha-ase, taittunut

-sapeli, Timean oma säilyttämä kalleus, jota hän oli säilyttänyt

-samettilaatikossa, makasi veren tahraamana laattialla.

-

-Nyt saapui kaupunginlääkärikin.

-

-"Etsikäämme palvelusväki esiin."

-

-Nämä nukkuvat sikeässä unessa, josta on mahdotonta herättää heitä.

-

-Lääkärit tutkivat heitä. Ei ainoakaan ole nukkuvinaan; he ovat kaikki

-nukutetut opiumilla.

-

-Keitä muita on talossa? Kuka on murhaaja?

-

-"Missä Atalia on?" kysyy majuri Sohvi-rouvalta.

-

-Hän tuijottaa majuriin vaiti eikä voi vastata.

-

-Eihän hän tiedä sitä.

-

-Käskynhaltija avaa heidän huoneeseensa johtavan oven. Sohvi-rouva

-seuraa jäljessä miltei tajuttomana.

-

-Hänhän tietää, että Atalian vuode on tyhjä.

-

-Mutta ei, Atalia makaa vuoteessa ja nukkuu.

-

-Kaunis, valkoinen yönuttu on napitettu kaulaan asti, hiukset ovat

-peitetyt pitsiseen yöpäähineeseen, kauniit, valkoiset kädet miltei

-pitsiliinan peitossa lepäävät peitteellä.

-

-Kasvot ja kädet ovat _puhtaat_ ja hän nukkuu.

-

-Sohvi-rouva kallistuu jäykkänä seinää vasten nähdessään Atalian.

-

-"Hänhän nukkuu sikeästi", sanoo kaupunginlääkäri. "Hänellehän on

-annettu opiumia."

-

-Rykmentin lääkäri astuu myös hänen vuoteensa ääreen ja tunnustelee

-valtimoa.

-

-Se lyö levollisesti.

-

-"Hän nukkuu sikeästi."

-

-Ei piirrekään muutu hänen kasvoillaan, kun valtimoa koetellaan. Ei

-väristyskään ilmaise hänen tietävän, mitä ympärillä tapahtuu.

-

-Hän osaa itseään hillitsemällä pettää kaikkia.

-

-Yhtä vain ei: miestä, jonka rakastetun hän oli aikonut murhata.

-

-"Nukkuuko hän todella?" kysyy majuri.

-

-"Koettakaa itse hänen kättään", vastaa lääkäri; "se on kylmä, ja

-valtimo lyö levollisesti."

-

-Atalia huomaa majurin tarttuvan hänen käteensä.

-

-"Mutta katsokaapa, herra tohtori", hän sanoo, "jos tutkitaan

-tarkemmin, niin on kauniin, valkoisen käden kynsien alla _tuoretta

-verta_..."

-

-Nämä sanat kuullessaan Atalian sormet kouristuvat majurin käden

-ympäri, ja majuri tuntee sen kuin kotkankynnet puristuisivat hänen

-lihaansa.

-

-Atalia nauraa ääneen ja heittää peitteen päältään. Täysin

-pukeutuneena hän hypähtää vuoteesta, mittaa pirullisen ylpeänä ja

-uhmaten hämmästyneet miehet katseellaan kiireestä kantapäähän, katsoo

-voitonhimoisella raivolla majuriin ja heittää halveksivan silmäyksen

-äitiinsä.

-

-Naisparka ei voi kestää tätä katsetta, vaan vaipuu tajuttomana

-lattialle.

-

-

-

-

-Kahdeskymmenes luku.

-

-VIIMEINEN TIKARINPISTO.

-

-

-Eräs Komornin mielenkiintoisimpia rikosjuttuja on se, jonka

-sankaritar oli _Atalia Brazovics._

-

-Tämä nainen puolustautui mestarillisesti.

-

-Hän kielsi kaiken, osasi todistaa kaiken, ja kun jo luultiin, että

-hän oli kiinni, onnistui hänen levittää sellainen pimeys ympärilleen

-ettei tuomari osannut päästä ulos sokkelosta.

-

-Miksi hän olisi tahtonut murhata Timeaa? Olihan hän itse kihloissa ja

-kulki surutonta elämää kohti, ja Timeahan oli hänen hyväntekijänsä ja

-oli luvannut hänelle runsaat myötäjäiset.

-

-Sitäpaitsi ei jälkeäkään murhayrityksestä ollut näkynyt Timean oven

-edessä. Ei mistään löytynyt veristä vaatetta eikä pyyhinliinaa; ei

-edes uunista löydetty poltettujen vaatteiden tuhkaa.

-

-Yhtä vähän kävi selville, kuka oli antanut palvelusväelle opiumia.

-Nämä olivat edellisenä iltana juoneet ja syöneet yhdessä, ja olihan

-erilaatuisten värjättyjen sokerileivosten joukossa voinut olla

-sellaisiakin, jotka vaikuttivat nukuttavasti. Epäillystä punssista

-ei keksitty pisaraakaan palvelijoiden huoneessa, lasitkin, joista

-oli juotu, olivat huuhdotut silloin kun yövartio tuli sisään. Kaikki

-todistukset olivat raivatut tieltä.

-

-Atalia väitti itsekin sinä yönä nauttineensa jotakin, joka oli

-maistunut epäilyttävältä, ja sitten vaipunut niin syvään uneen, ettei

-ollut kuullut äidin kolistavan tämän tullessa hänen jälessään, vaan

-herännyt vasta silloin, kun majuri oli koskettanut hänen kättään.

-

-Ainoa, joka oli nähnyt hänen vuoteensa olevan tyhjän puoli tuntia

-aikaisemmin oli hänen äitinsä, joka ei voinut todistaa häntä vastaan.

-

-Hänen tehokkain puolustuksensa oli se seikka, että kaikki ovet olivat

-olleet lukossa ja Timea itse oli ollut pyörryksissä. Kuinka olisi

-murhaaja voinut päästä sisään ja ulos?

-

-Jos murhayritys todella oli tehty, miksi juuri häntä epäiltiin eikä

-talon muita palvelijoita?

-

-Majuri oli ollut Timean luona yöhön asti.

-

-Eikö joku olisi voinut hiipiä huoneeseen hänen poistuessaan?

-

-Eihän edes tiedetä varmasti, onko salamurhaaja ollut mies vai nainen.

-

-Ainoa, joki tiesi asian, oli Timea, ja hän ei ilmaissut sitä.

-

-Hän piti johdonmukaisesti kiinni siitä väitteestään, ettei hän voinut

-muistaa, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen kauhunsa oli ollut niin

-suuri, että kaikki oli hävinnyt mielestä kuin paha uni.

-

-Hän ei voinut syyttää Ataliaa.

-

-He eivät edes ole kohdanneet toisiaan.

-

-Timea on vuoteen omana saamiensa haavojen vuoksi, jotka vain

-vaikeasti ovat parannettavissa.

-

-Mielenliikutukset rasittavat häntä vielä enemmän kuin haavakuume.

-

-Hän pelkää Ataliaa.

-

-Tuon kauhean tapauksen jälkeen ei häntä milloinkaan jätetä yksin.

-Lääkäri ja sairaanhoitaja valvovat vuorotellen hänen luonaan.

-Päivällä on majurikin hänen vuoteensa vieressä ja tuomari käy usein

-häntä tervehtimässä päästäkseen totuuden perille; mutta niin pian

-kuin puhe johtuu Ataliaan, mykistyy Timea, eikä silloin voi saada

-hänestä sanaakaan ulos.

-

-Kerran lääkäri neuvoi valmistamaan hänelle miellyttävää lukemista.

-

-Timea oli jo silloin noussut vuoteeltaan ja vastaanotti vierailuja

-istuen nojatuolissaan.

-

-Herra Katshuka ehdotti, että luettaisiin lävitse ne

-nimipäiväonnittelut, jotka olivat saapuneet muistorikkaan yön

-edellisenä päivänä.

-

-Tämä olikin parasta lukemista, mitä saattoi olla: kummilasten

-lapsellisia, viattomia onnentoivotuksia hänelle, joka niin

-ihmeellisellä tavalla oli pelastunut kuolemasta.

-

-Timean kädet ovat vielä sidotut. Herra Katshukan on itse avattava

-kirjeet ja luettava ne hänelle. Tuomarikin on läsnä.

-

-Potilaan kasvot kirkastuvat hänen lukiessaan ja se tekee hänelle

-hyvää.

-

-"Mikä ihmeellinen sinetti tämä on?" sanoo majuri saadessaan käsiinsä

-kovakuoriaisella sinetöidyn kirjeen.

-

-"Se on todella hämmästyttänyt minua", sanoo Timea.

-

-Majuri avaa sen, mutta luettuaan ensimmäiset rivit: "Armollinen

-rouva! Huoneessanne on Pyhän Yrjänän kuva", kuolevat sanat hänen

-huulilleen. Silmät pyörivät hurjina hänen lukiessaan edelleen,

-huulet tulevat sinisiksi ja kylmä hiki tunkeutui hänen otsalleen.

-Äkkiä hän heittää kirjeen luotaan kuin raivoissaan ja hyökkää Pyhän

-Yrjänän kuvan luo, työntää sitä nyrkillään ja tempasee sen raskaine

-kehyksineen ulos seinästä.

-

-Siellä ammottaa piilopaikan pimeä kita.

-

-Majuri syöksyy pimeyteen ja palaa hetkisen jälkeen takaisin, pitäen

-murhayrityksen selviä todisteita, Atalian verisiä vaatteita,

-korkealla päänsä päällä.

-

-Timea kätkee kasvot säikähtyneinä käsiinsä.

-

-Tuomari ottaa kirjeen esiin, pistää sen povelleen ja ottaa samoin

-vaatteet haltuunsa.

-

-Piilopaikasta tulee muutakin esiin: myrkkyrasia ja Atalian päiväkirja

-hirveine tunnustuksineen, jotka voivat heittää valoa hänen sielunsa

-pimentoihin, kuten fosforia muodostavat elukat meren korallimetsien

-yli. Mitä hirviöitä siellä asuukaan!

-

-Ja Timea unohtaa käsiensä olevan haavoittuneet. Kädet ristissä hän

-rukoilee herroja, tuomaria, lääkäriä ja sulhastaan pitämään asiaa

-salassa... olemaan ilmaisematta sitä kenellekään.

-

-Mutta sehän on mahdottomuus.

-

-Todistukset ovat tuomarin käsissä eikä Atalialle löydy armoa muualta

-kuin Jumalan tyköä.

-

-Timea itse ei voi kauemmin vetäytyä pois lain alaisuudesta. Heti kun

-hän voi poistua huoneestaan, on hänen astuttava tuomioistuimen eteen

-ja kohdattava Atalia.

-

-Oi, se on julma velvollisuus.

-

-Ei hän nytkään saata sanoa muuta kuin, ettei voi muistaa, mitä

-tapahtui murhayrityksen hetkenä.

-

-Nyt oli kiirehdittävä häitä. Timea voi vain herra Katshukan

-puolisona astua tuomioistuimen eteen.

-

-Niin pian kuin hänen terveydentilansa sallii, tapahtuu

-vihkimistoimitus kotona kaikessa hiljaisuudessa, ilman laulua, ilman

-soittoa, ilman vieraita ja hääjuhlia. Vain pappi ja marsalkat,

-tuomari ja kotilääkäri -- ovat läsnä. Ei mitään vierailuja

-vastaanoteta.

-

-Kun Timea on tullut niin voimiinsa, että hän saattaa ajaa takaisin

-komitaattitaloon, kutsutaan hänet puolisoineen oikeuden eteen

-kuuluteltavaksi Atalian asiassa.

-

-Inhimillinen oikeus ei sääli häntä, vaan pakottaa hänet vielä kerran

-murhaajan näkyviin.

-

-Oi, Atalia ei pelkää tätä hetkeä. Hän odottaa kärsimättömänä hetkeä,

-jolloin hänen uhrinsa tuotaisiin sisään. Ellei muusta syystä, niin

-tahtoo hän ainakin katseellaan antaa tälle piston sydämeen.

-

-Mutta hän säpsähtää kuitenkin, kun oikeuden puheenjohtaja lausuu:

-

-"Kutsukaa sisään Emmerik Katshukan vaimo."

-

-Emmerik Katshukan vaimo! Siis hän on jo Katshukan vaimo!

-

-Sitä huolimatta kuvastavat Atalian kasvot salaista tyytyväisyyttä.

-

-Timean astuessa sisään ja kun hän näkee tämän kasvot, entistään

-vieläkin kalpeampina, otsalla punainen viiru, murha-aseen jättämä

-arpi. Tämä muisto on häneltä.

-

-Samoin paisuu hänen kaunis, ylväs povensa ilosta, kun puheenjohtaja

-pyytää Timeaa elävän Jumalan nimessä vannomaan vastaavansa hänen

-kysymyksiinsä omantunnonmukaisesti, samoinkuin että kaikki hänen

-tähänastinen puheensa on totta, sekä kun Timea vetää hansikkaan

-käsistään ja ojentaa ylös kätensä, joka on tullut aivan muodottomaksi

-kauhean iskun jäljiltä. Sekin on Atalian häälahja.

-

-Mutta Timea vannoo haavoitettu käsi vavisten päänsä päällä

-unohtaneensa kaikki, ettei hän edes voi muistaa, oliko hänen

-vastataistelijansa nainen vai mies.

-

-("Kurja!" mutisee Atalia hampaittensa välistä. "Emmekö painineet

-rinta vasten rintaa? Sinä et edes uskalla syyttää minua siitä, mitä

-olen _aikonut_ tehdä?")

-

-"Sitä emme nyt kysy teiltä", vastaa puheenjohtaja Timealle. "Me vain

-esitämme teille kysymyksen: Onko tämä kovakuoriaisella sinetöity

-lapsen kirjoittama kirje saapunut teille todella postin kanssa samana

-päivänä, jolloin murhayritys toimeenpantiin? Jätettiinkö se teille

-avaamatta ja eikö teillä ollut aavistusta sen sisällöstä?"

-

-Timea vastaa näihin kysymyksiin levollisesti: niin ja ei.

-

-Nyt kääntyy puheenjohtaja Atalian puoleen.

-

-"Kuulkaa nyt te, neiti Atalia Brazovics, mitä tämä kirje sisältää:

-

-    "Armollinen rouva! Teidän huoneessanne on Pyhän Yrjänän kuva. Tämä

-    kuva kätkee piilopaikan, johon pääsee vain lasikaapin kautta.

-    Muurauttakaa tämä aukko kiinni ja varjelkaa kallisarvoista

-    elämäänne, joka tulkoon pitkäksi ja onnelliseksi!

-

-                                                      Dodi."

-

-Ja lopetettuaan kohottaa puheenjohtaja erästä liinaa pöydällä -- ja

-sen alta löytyvät Atalian syyttäjät: verinen yöpuku, myrkkyrasia ja

-päiväkirja.

-

-Atalia päästää sellaisen vihlovan äänen kuin kondorikotka, joka on

-haavoittunut kuolettavasti, ja kätkee kasvot käsiinsä.

-

-Ja ottaessaan kädet kasvoiltaan, eivät kasvot enää olleet kalpeat

-vaan veripunaiset.

-

-Kaulan ympärillä oli hänellä leveä, musta nauha Hän repäisi solmun

-auki molemmin käsin ja heitti nauhan lattiaan, ikäänkuin olisi hän

-paljastanut kauniin, valkean kaulansa pyövelille; kenties hän teki

-sen myöskin saattaakseen vapaasti puhua, mitä hänen sielustaan nyt

-puhkesi esiin. "Niin, niin se onkin! Minä juuri tahdoin murhata

-sinut, ja minä kadun vain sitä, etten osunut paremmin. Sinä olit

-elämäni kirous, sinä valkoposkinen aave! Sinun tähtesi minä jouduin

-onnettomuuteen ja kiroukseen. Tahdoin murhata sinut -- olin

-kohtalolle velkapää tämän työn. En olisi saanut rauhaa tulevassa

-elämässä, ellen olisi koettanut tehdä sitä. -- Kas tuossa on kylliksi

-myrkkyä passittamaan kokonaisen hääseurueen toiseen maailmaan. Mutta

-minä tahdoin nähdä sinun vertasi. Sinä et kuollut, mutta minä olen

-sammuttanut janoni ja nyt voin kuolla. Mutta ennenkuin pyövelin

-miekka erottaa pään ruumiista, olen kuitenkin iskevä sydämeesi

-sellaisen iskun, joka on kiusaava sinua hellimmissä syleilyissäkin.

-Minä vannon: Kuule minua Jumala, kuulkaa minua te pyhimykset ja

-enkelit, ja te paholaiset, kuulkaa minua, te helvetin asukkaat!

-Osottakaa vain minulle yhtä paljon armeliaisuutta kuin seuraavat

-sanani ovat totta..."

-

-Ja raivoava nainen lankesi polvilleen ja huitoi käsiään päänsä päällä

-kutsuen kaikki helvetin voimat todistajiksi.

-

-"Minä vannon, minä vannon, että tästä salaisuudesta, piilopaikasta

-nimittäin, tiesi paitsi minua, vain Mikael Timar Levetinczy. Pari

-päivää sen jälkeen, kun oli kuullut minulta asian, hän katosi. Jos

-nyt joku kirjallisesti on ilmoittanut siitä sinulle, _niin ei Timar

-ole voinut kuolla pari päivää senjälkeen. Mikael Timar Levetinczy

-elää siis vielä, ja sinä voit odottaa ensimmäistä puolisoasi

-palaavaksi_. Niin auttakoon minua Jumala, yhtä varmasti kuin on

-totta, että Timar vielä elää. Se, joka haudattiin hänen sijastaan,

-oli varas joka oli varastanut Mikaelin vaatteet. Ja elä nyt edelleen

-tämä tikarinpistos sydämessäsi!"

-

-       *       *       *       *       *

-

-

-

-

-Kahdeskymmenesensimmäinen luku.

-

-MARIA-NOSTRAN SYNTINEN VAIMO.

-

-

-Oikeus tuomitsi Atalian kuolemaan seitsenkertaisen myrkytys- ja

-salamurhayrityksen johdosta. Keisarin armo muutti tämän rangaistuksen

-elinkautiseksi vankeudeksi. Maria Nostran rangaistusvankilassa.

-

-Atalia elää vielä.

-

-Tästä ajasta on jo kulunut neljäkymmentä vuotta, ja hänen täytyy nyt

-olla 67 vuotias.

-

-Hänen uhmaava luontonsa ei vielä ole masentunut.

-

-Hän on jäykkäniskainen, umpimielinen ja kovettunut.

-

-Kun muut naisvangit sunnuntaisin viedään kirkkoon, teljetään Atalia

-yksinäiseen kammioonsa pelosta, että hän häiritsisi muiden hartautta.

-

-Kun hänet kerran pakosta vietiin kirkkoon, huusi hän keskellä papin

-saarnaa: "Sinä valehtelet!" ja sylki alttarille.

-

-Useat kerrat on tänä aikana armahdettu vankeja. Maan suuriksi

-ilojuhliksi on sadottain vankilan asukkaita laskettu vapauteen. Mutta

-häntä ei vankilan johtaja ole milloinkaan puolustanut armahdettavaksi.

-

-Niille, jotka neuvoivat häntä katuvaisena tunnustamaan vikansa ja

-tekemään parannuksen, tullakseen armahdetuksi, hän sanoi:

-

-"Heti kun pääsen vapaaksi, menen murhaamaan tämän naisen."

-

-Näin hän sanoo vieläkin.

-

-Mutta hänen vainonsa uhri on jo aikoja sitten muuttunut tomuksi

-monta vuotta kärsittyään siitä tikarinpistosta, joka iskettiin hänen

-sairaaseen sydänparkaansa.

-

-Näiden sanojen jälkeen: "Timar elää vielä!" ei hän enää voinut olla

-oikein onnellinen. Aviosuudelmat olivat niillä ijäksi myrkytetyt.

-Ne hiipivät kuin aaveet hänen iloonsa. Ja huomatessaan kuoleman

-lähestyvän antoi hän viedä itsensä Levetincziin, jotta häntä ei

-laskettaisi samaan hautaan, jossa mätäni Herra ties, kuka, Timarin

-vaakunan alla.

-

-Siellä Levetinczissä hän valitsi itselleen hiljaisen, ruohottuneen

-paikan, samassa seudussa, missä hän oli menettänyt isänsä, missä Ali

-Tshorbadshi lepäsi virran pohjalla, niin lähellä Vapaata Saarta kuin

-olisi salainen aavistus vetänyt häntä sinne...

-

-Hänen hautakiveltään voi nähdä saaren kalliolle.

-

-Niillä aarteilla, jotka Timar oli jättänyt hänelle, ei ollut mitään

-siunausta. Ainoa poika Timean toisesta avioliitosta oli suuri

-tuhlari. Hänen käsissään hävisi rikkaus yhtä pian kuin se oli

-tullutkin. Timean pojanpoika elää nyt siitä armolahjasta, jonka Timar

-lahjoitti perheensä köyhtyneiden jäsenten elättämiseksi. Se on ainoa,

-mikä määräämättömästä rikkaudesta vielä on jäljellä.

-

-Siinä paikassa, missä hänen palatsinsa Komornissa seisoi, on nyt jo

-toinen rakennus ja Levetinczyn hauta on tungettu pois linnoitustöiden

-tieltä. Entisestä rikkaudesta ja komeudesta ei ole mitään jäljellä.'

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ja mitä nyt tehdään Vapaalla saarella?

-

-

-

-

-Kahdeskymmenestoinen luku.

-

-EI KUKAAN.

-

-

-Neljäkymmentä vuotta oli kulunut siitä, kuu Timar katosi Komornista.

-Minä opettelin aakkosia siihen aikaan, kun me koulupojat olimme

-käsketyt ottamaan osaa saattokulkueeseen erään rikkaan herran

-hautajaisissa, herran, jonka jälestäpäin kerrottiin elävän. Kansan

-kesken eli yhä luulo, että Timar vielä elää ja äkkiä näyttäytyisi.

-Mahdollisesti olivat Atalian uhkasivat sanat loihtineet esiin tämän

-uskon. Yleinen mielipide piti siitä kiinni.

-

-Samoin väikkyi mielessäni vielä sen ihmeen ihanan naisen kasvojen

-piirteet, joka kirkossa arkkujen viereisestä kuorista katseli alas.

-Hän istui saarnatuoliin päin ensimmäisellä penkkirivillä. Hän oli

-niin häikäisevän kaunis ja kuitenkin niin lempeä.

-

-Muistan samoin sen yleisen säikähdyksen, mikä valtasi mielet, kun

-tuon kauniin naisen seuranainen eräänä yönä, huhun mukaan, oli

-yrittänyt murhata hänet. Mikä ennenkuulumaton tapaus se olikaan!

-

-Näin myös, kuinka tätä kuolemaan tuomittua naista kuljetettiin

-pyövelinkärryillä mestauslavalle. Kerrottiin, että hänet

-mestattaisiin. Hänellä oli harmaa puku, jota koristivat mustat

-nauharuusut.

-

-Hän istui selkä kuskiin päin, ja häntä vastapäätä istui pappi

-ristinkuva kädessään. Toriakat haukkuivat häntä karkeasti ja sylkivät

-hänen jälkeensä, mutta hän katsoi kylmästi eteensä eikä välittänyt

-heistä.

-

-Kansaa tungeskeli kärryjen takana. Uteliaat pojat juoksivat suurin

-laumoin katselemaan, miten niin kaunis pää erotettaisiin ruumiista.

-Minä katselin arasti häntä suletun akkunan takaa. Voi, jos hän

-sattumalta olisi katsahtanut minuun!

-

-Tunnin kuluttua palasi väkijoukko takaisin. Se oli tyytymätön siihen,

-että kaunis kuolemaan tuomittu oli palannut. Hänet oli vain viety

-mestauslavalle ja siellä armahdettu.

-

-Kerrottiin, että kun pappi sen jälkeen oli ojentanut hänelle

-ristinkuvan antaakseen hänen suudella sitä, oli hän sen sijaan purrut

-pyhää vertauskuvaa, niin että hänen hampaittensa jäljet näkyivät

-Vapahtajan kasvoissa.

-

-Ja vielä sen jälkeenkin näin toisen kauniin naisen joka sunnuntai

-kirkossa. Hänellä oli nyt punainen juova otsassa ja vuosi vuodelta

-kävivät hänen kasvonsa yhä kalpeammiksi ja surullisemmiksi.

-

-Hänestä kerrottiin jos jonkinlaisia huhuja, lapset kuulivat niitä

-äideiltään ja kertoivat sitten niitä toinen toisilleen koulussa.

-

-Viimein haihdutti aika ne ihmisten mielestä.

-

-Eräs vanha ystäväni, luonnontutkija, joka oli kuuluisa kasvien ja

-hyönteisten kokooja ei vain omassa maassaan, vaan koko oppineessa

-maailmassa, kertoi minulle joku aika sitten kaikenlaatuisia asioita

-niistä kummallisista saarista, joita on Turkinmaan ja Unkarin

-välisellä alueella ja jotka eivät oikeastaan kuulu kenellekään,

-syystä että eivät kuulu kummallekaan valtiolle. Juuri senvuoksi ne

-ovatkin oikea Kalifornia intohimoisille luonnontutkijoille, jotka

-niistä löytävät mitä harvinaisimpia näytteitä kasvimaailmasta.

-Vanha ystäväni läksi näille seuduille joka vuosi ja oleskeli siellä

-useita viikkoja innokkaasti kooten kasveja. Kerran hän kehoitti

-minua lähtemään mukaansa tuollaiselle retkelle Minä olen itse vain

-asianharrastaja sillä alalla, ja koska minulla oli hyvää aikaa,

-seurasin vanhaa ystävääni alisen Tonavan varsille.

-

-Hän vei minut Vapaalle Saarelle.

-

-Oppinut ystäväni oli tuntenut tämän seudun jo vuosikausia, jo siihen

-aikaan, kun suurin osa siitä oli korpea ja kaikki oli vielä ummussaan.

-

-Lukuunottamatta kaislikkoa, joka vielä ympäröi suojaavana saarta, on

-täällä nyt oikea mallipuutarha.

-

-Palolaitosten ympäröimänä on saari täysin suojassa tulvalta ja

-sitäpaitsi kanavien halkoma, joihin hevosien vetämä pumppukone

-pumppuaa veden.

-

-Kun oikea puutarhuri tulee tänne, hän tuskin saattaa riistäytyä

-sieltä irti. Jokainen tilkkunen maata on viljelty ja antaa joko satoa

-tai kaunistaa paikkaa. Muskatelli-tupakka, jota täällä viljellään,

-tuoksuu oivalliselta ja on oivaa lajia, jos sitä vain oikein

-hoidetaan. Saaren mehiläiskopit näyttävät pieneltä kaupungilta,

-joka on rakennettu Lilliputteja varten. Siellä on yksikerroksisia

-majoja jos jonkin muotoisia. Aitauksen ympäröimässä lehdossa on

-mitä erilaatuisinta siipikarjaa. Täällä on oivallisia hudaaneja

-päätöyhtöineen, lumivalkeita kotkinkiinakukkoja, pirullisen kauniita

-crève-coeurejä, kaksinkertaisine helttoineen, huuhkajamaisia "prinssi

-Alberteja" sekä kokonaisia laumoja hopeanhohtoisia kalkkunoita,

-valkoisia ja keltaisia riikinkukkoja sekä keinotekoisessa lammissa

-valittuja harvinaisia monivärisiä ankka-, hanhi- ja joutsenlajeja.

-Mehevillä kedoilla käyvät laitumella sarvettomat lehmät, angoravuohet

-ja laamat, joilla on pitkä, musta, kiiltävä villa.

-

-Saattaa nähdä että tällä saarella asuu hallitsija, joka tuntee, mitä

-ylellisyys on.

-

-Ja kuitenkaan ei tällä hallitsijalla ole milloinkaan äyriäkään.

-

-Saarella ei oteta vastaan äyriäkään.

-

-Mutta ne, jotka tarvitsevat saaren tuotteita, tietävät, mitä

-saarelaiset tarvitsevat: viljaa, työkaluja, vaatetavaraa, värjättyä

-lankaa, j.n.e. ja he jättävät vastineeksi näitä tavaroita.

-

-Oppinut ystäväni toi tavallisesti muassaan uusia kukansiemeniä ja

-uusien, kesyjen lintulajien munia, ja sai vastineeksi harvinaisia

-hyönteisiä ja kuivattuja kasveja, jotka hän kauniilla voitolla sitten

-möi kerääjien kokoelmiin ja ulkomaalaisiin museoihin, sillä tiede ei

-ole yksinomaan intohimo, se on myös elinkeino.

-

-Mikä minut yllätti mitä hauskimmin oli se seikka, että asukkaat

-puhuivat unkarin kieltä ja se on totta tosiaan harvinaista rajalla.

-

-Koko siirtokunnan muodostaa yksi ainoa perhe, joten kaikkia asukkaita

-kutsutaan vielä etunimillä.

-

-Ensimmäisen uutisasukkaan kuusi poikaa on ottanut vaimot lähiseudulta

-ja pojanpoikien ja näiden lasten lukumäärä nousee jo neljäänkymmeneen.

-

-Ja saari elättää nämä kaikki. Täällä ei tunneta puutetta. Eletään

-yltäkylläisyydessä.

-

-Jokainen osaa tehdä työtä ja vaikka heitä olisi kymmenen kertaa

-enemmän, elättäisi saari kaikki.

-

-Isoäidin isä ja äiti johtavat yhä jälkeläistensä töitä.

-

-Perheen miehiset jäsenet opettelevat puutarhanhoitoa, puunleikkausta,

-saviastiaintekoa sekä tupakanviljelystä ja eläintenhoitoa; heidän

-joukostaan kehittyvät myös puusepät ja myllärit. Naiset kutovat

-turkkilaisia mattoja, pitävät silmällä hunajan valmistusta,

-valmistavat juustoja ja keittävät ruusuvettä. Ja kaikki nämä työt

-käyvät niin kädestä käteen, ettei toisen ole tarvis sanoa toiselle,

-mitä on tehtävä. Jokainen tietää velvollisuutensa, täyttää sen

-muistuttamatta ja iloitsee työstään.

-

-Asunnot, joissa eri perheet asuvat, muodostavat jo kokonaisen

-pitkän talorivin. Joka talo rakennetaan yhteisvoimin, ja vanhukset

-huolehtivat nuorista.

-

-Vieraat, jotka tulevat saarelle, ottaa vastaan saaren nykyinen

-päämies. Häntä kaikki kutsuvat isäksi; vieraat tuntevat hänet nimellä

-Deodat. Hän on vahvarakenteinen neljänkymmenenvuotias mies, jolla

-on kauniit, jalot kasvonpiirteet. Hän tekee kaikki vaihtokaupat ja

-näyttää vieraille siirtokunnan.

-

-Saapuessamme sinne otti Deodat meidät vastaan sillä avomielisellä

-sydämellisyydellä, jolla vanha ystävä kohdataan; ystäväni,

-luonnontutkija, oli täällä vuotuinen vieras.

-

-Keskustelumme aiheena oli omenan-, viinin- ja puutarhanviljelys,

-kasvi- ja hyönteisoppi, ja kaikissa näissä aineissa tuntui Deodatilla

-olevan tarkat tiedot. Kaikesta, mikä koski puutarhan ja eläinten

-hoitoa, oli hän sangen hyvin perillä. Minä en voinut peittää

-ihmetystäni ja kysyin häneltä, mistä ja keneltä hän oli saanut kaikki

-nämä tiedot.

-

-"Ukolta", vastasi Deodat hellästi huoahtaen.

-

-"Kuka hän on?"

-

-"Te saatte nähdä hänet, kun kaikki kokoonnumme illalliselle."

-

-Silloin oli juuri omenasadon aika. Nuoret naiset ja miehet olivat

-kaikki kokoilemassa oivallisia kullankeltaisia, nahanruskeita ja

-karmosiinipunaisia hedelmiä. Kauniit omenat ladottuina läjiin

-vihreälle nurmelle kuin kanuunankuulat linnoituksen pihalla. Koko

-saarelta kuuluu iloista ääntä.

-

-Kun syysaurinko laski, antoi saaren kalliolla oleva kello merkin,

-että työpäivä oli lopussa. Tämän merkin saatuaan riensivät kaikki

-panemaan poimitut, vielä jäljellä olevat hedelmät koreihin, joihin he

-sitten kaksittain tarttuivat ja kantoivat ne varastohuoneisiin.

-

-Mekin Deodatin kera suuntasimme askeleemme siihen suuntaan, mistä

-kellon ääni kuului.

-

-Kello oli pienen puurakennuksen tornissa. Talo ja torui olivat

-aivan muratin peitossa, mutta kuistin pylväistä, joissa näkyi

-eriskummallisia kuvioita, saattoi nähdä, että tämän talon rakentaja

-oli leikannut monta syvää ajatusta, unelmaa ja toivetta puuhun.

-

-Rakennuksen edessä oli avoin paikka, jossa seisoi penkkejä ja

-tuoleja. Kun työ oli lopussa, tunkeutuivat kaikki sinne.

-

-"Tässä asuvat vanhukset", kuiskasi minulle Deodat.

-

-Heti sen jälkeen he astuivat ulos. Se oli kaunis vanha pari.

-

-Nainen lienee ollut kuudennellakymmenennellä ikävuodellaan, mies

-kahdeksannellakymmenennellä.

-

-Viimemainitun kasvoilla oli sellainen luonteenomainen ilme, joka

-vielä neljänkymmenen vuoden perästä muistuttaa mieleen hyvää kuvaa,

-jonka on kerran nähnyt. Minä hämmästyin. Hänen päänsä oli paljas

-jo, mutta ne harvat hiussuortuvat, jotka vielä olivat jäljellä,

-samoinkuin viiksetkin tuskin vivahtivat harmaaseen, eikä ikä

-näyttänyt ensinkään muuttaneen hänen kasvojensa lujia piirteitä.

-Kohtuulliset tavat ja säännölliset elintavat sekä iloinen mieliala

-säilyttävät siten kasvonpiirteet.

-

-Vanha nainen oli sangen puoleensavetävä henkilö. Hänen muinoin

-kullankeltaiset kiharansa näyttivät olevan hopeavärin läpitunkemat,

-mutta silmät olivat vielä neidon, ja posket punastuivat kuin

-morsiamen, kun hänen miehensä painoi suudelman niille.

-

-Ja kummankin kasvot loistivat autuutta nähdessään koko suuren

-perheensä edessään ja he huusivat jokaista nimeltä luokseen ja

-suutelivat heitä kaikkia.

-

-Siinä heidän autuutensa, heidän hartautensa, heidän kiitoksensa ja

-rukouksensa.

-

-Vasta sitten tuli meidän vuoromme. Deodat, vanhin pojista, oli

-viimeinen, jota vanhukset syleilivät.

-

-Meidänkin kanssamme he vaihtoivat kädenpuristuksia ja kutsuivat

-meidät ottamaan osaa illalliseen.

-

-Nainen piti vielä ylikomennon keittiön puolella, ja hän se antoi osat

-koko suurelle perheelleen; mutta ukko antoi jokaisen vapaasti valita,

-mihin tahtoi istuutua, ja aterioida rakkaimman ystävänsä vierellä.

-

-Itse hän istuutui meidän ja Deodatin kanssa erääseen pöytään.

-Pieni enkelimäinen tyttö, jota hän nimitti Noëmiksi, kiipesi hänen

-polvilleen ja sai luvan kuunnella vakavaa keskusteluamme.

-

-Kun minun nimeni mainittiin ukolle, katsoi hän minuun kauan, ja

-ilmeisesti punastui.

-

-Oppinut ystäväni kysyi, oliko hän milloinkaan kuullut nimeäni. Ukko

-vaikeni.

-

-Deodat riensi valaisemaan, ettei ukko ollut neljäänkymmeneen vuoteen

-lukenut, mitä maailmassa tapahtui. Koko hänen lukemistonsa oli vain

-maanviljelystä ja puutarhanhoitoa koskevia kirjoja.

-

-Sellaisten ihmisten tapaan, jotka ovat kauan pitäneet tapanaan kertoa

-toisille, mitä itse ovat kokeneet, käytin tietysti tilaisuutta

-hyväkseni valaistakseni viisaudellani ja kertoakseni hänelle, mitä

-maailmassa oli tapahtunut.

-

-Minä kerroin maan tapahtumista ja sanoin hänelle, että Unkari ja

-Itävalta oli yhdistetty pienellä "ja" sanalla.

-

-Hän puhalsi paksun savupilven piipustaan sanoen: "Minun saareni ei

-kuulu siihen."

-

-Minä kerroin niistä veroista, joita meidän oli maksaminen.

-

-Savupilvi sanoi: "Minun saarellani ei makseta veroja."

-

-Minä kerroin hänelle, mitä verisiä taisteluja isänmaassamme ja koko

-avarassa maailmassa oli käyty.

-

-Savupilvi huomautti: "Täällä emme käy sotaa kenenkään kanssa."

-

-Tähän aikaan oli suuri rahanpuute; suurimmat liikkeetkin kukistuivat

-toinen toisensa jälkeen. Tätäkin koetin saada häntä käsittämään.

-

-Tupakinsavu vastasi: "No, Jumalan kiitos, meillä ei ole rahaa."

-

-Sitten minä selitin hänelle, kuinka kiivaasti puolueet taistelivat

-keskenään ja mitä kiistoja uskonto, kansallisuus ja vallanhimo saivat

-aikaan.

-

-Ukko naputti tuhan ulos piipustaan: "Meillä ei ole piispoja,

-valitsijoita eikä ministereitä."

-

-Ja lopuksi esitin hänelle, kuinka voimakkaaksi maamme kerran olisi

-tuleva, kun kaikki nämä toiveet kävisivät toteen.

-

-Pikku Noëmi oli nukahtanut vanhuksen polvelle; hänet täytyi viedä

-sisään ja panna levolle. Se oli tärkeämpää kuin asiat, joista olin

-puhunut. Nukkuva lapsi vietiin hänen polveltaan hänen vaimonsa

-syliin. Kun tämä poistui, kysyi ukko minulta:

-

-"Missä olette syntynyt?"

-

-Sanoin sen hänelle.

-

-"Mikä on ammattinne?"

-

-Kerroin olevani romaaninkirjoittaja.

-

-"Mikä se on?"

-

-"Ihminen, joka tarinan lopusta osaa saada selville koko tarinan

-alusta saakka."

-

-"No, ottakaa sitten selville minunkin tarinani", hän sanoi tarttuen

-käteeni. "Oli kerran mies, joka jätti maailman, missä häntä

-ihailtiin, ja loi itselleen toisen, missä häntä rakastetaan."

-

-"Rohkenenko kysyä nimeänne?"

-

-Ukko kohosi päätään pidemmäksi, kun kuuli nämä sanat. Senjälkeen hän

-kohotti vapisevan kätensä ja laski sen pääni päälle.

-

-Ja siinä silmänräpäyksessä minusta tuntui kuin olisi, kauan, kauan

-sitten tämä sama käsi levännyt pääni päällä, silloin kun lapsen

-kiharat vielä liehuivat sen ympärillä, ja kuin olisin kerran ennen

-nähnyt nämä kasvot.

-

-Kysymykseeni hän vastasi:

-

-"Minun nimeni on 'Ei kukaan.'"

-

-Sitten hän kääntyi pois virkkamatta enää mitään. Hän meni taloon eikä

-enää näyttäytynyt meidän saarella olomme aikana.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sellainen on Vapaan Saaren nykyinen tila.

-

-Kahden hallituksen suoma etuoikeus, joka tekee tämän maapalan

-riippumattomaksi sen molemmin puolin olevista maista kestää vielä

-viisikymmentä vuotta.

-

-Viisikymmentä vuotta! -- Kuka tietää, miksi maailma sinä aikana on

-muuttunut?

-

-

-TOISEN OSAN LOPPU.

-

-

-

-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN KULTAPOIKA II***

-

-

-******* This file should be named 50830-8.txt or 50830-8.zip *******

-

-

-This and all associated files of various formats will be found in:

-http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/8/3/50830

-

-

-Updated editions will replace the previous one--the old editions will

-be renamed.

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United

-States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive

-specific permission. If you do not charge anything for copies of this

-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook

-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,

-performances and research. They may be modified and printed and given

-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks

-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the

-trademark license, especially commercial redistribution.

-

-START: FULL LICENSE

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

-Gutenberg-tm electronic works

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

-1.E.8.

-

-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

-you share it without charge with others.

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country outside the United States.

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-  most other parts of the world at no cost and with almost no

-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

-  United States, you'll have to check the laws of the country where you

-  are located before using this ebook.

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

-provided that

-

-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-  within 60 days following each date on which you prepare (or are

-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

-  Literary Archive Foundation."

-

-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-  License. You must require such a user to return or destroy all

-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

-  works.

-

-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-  receipt of the work.

-

-* You comply with all other terms of this agreement for free

-  distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The

-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm

-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

-www.gutenberg.org 

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 

-Archive Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the

-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its

-volunteers and employees are scattered throughout numerous

-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt

-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to

-date contact information can be found at the Foundation's web site and

-official page at www.gutenberg.org/contact

-

-For additional contact information:

-

-    Dr. Gregory B. Newby

-    Chief Executive and Director

-    gbnewby@pglaf.org

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

-spread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

-state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-Most people start at our Web site which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org

-

-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

-

+The Project Gutenberg eBook, Onnen kultapoika II, by Mór Jókai, Translated
+by Hulda Sykäri
+
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
+other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
+whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
+the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
+www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
+to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
+
+
+
+
+Title: Onnen kultapoika II
+       Romaani
+
+
+Author: Mór Jókai
+
+
+
+Release Date: January 2, 2016  [eBook #50830]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+
+***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN KULTAPOIKA II***
+
+
+E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
+
+
+
+ONNEN KULTAPOIKA II
+
+Romaani
+
+Kirj.
+
+MAURI JÓKAI
+
+Suomentanut Hulda Sykäri
+
+
+
+
+
+
+Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1919.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Uusi maailma
+   II. Uusi maailma, jatkoa
+  III. Suloinen koti
+   IV. Sukukorut
+    V. Uusi vieras
+   VI. Puunleikkaaja
+  VII. Synkkämielisyys
+ VIII. Terese
+   IX. Taittunut sapeli
+    X. Ensimmäinen tappio
+   XI. Jää
+  XII. Aave
+ XIII. Mitä kuu puhuu? -- Mitä puhuu jää?
+  XIV. Ken tulee
+   XV. Ruumis
+  XVI. Sohvi-rouva
+ XVII. Dodin kirje
+XVIII. "Sinä taitamaton"
+  XIX. Atalia
+   XX. Viimeinen tikarinpisto
+  XXI. Maria-Nostran syntinen vaimo
+ XXII. Ei kukaan
+
+
+
+
+Ensimmäinen luku.
+
+UUSI MAAILMA.
+
+
+Tyttö syleili yhä Mikaelia, vaikka se henkilö jo olikin poistunut,
+jota vastaan hän kenties oli luullut olevansa pakotettu suojelemaan
+ystäväänsä omalla ruumiillaan.
+
+Mikä oli saattanut Noëmin heittäytymään Mikaelin rintaa vasten ja
+äänekkäästi ilmaisemaan rakastavansa häntä?
+
+Tahtoiko tyttö ijäksi karkoittaa miehen, jonka läsnäolo oli hänelle
+vastenmielinen? Tahtoiko hän siten tehdä hänelle mahdottomaksi
+toistaa kosintaansa?
+
+Eikö erämaassa kasvaneella lapsella ollut mitään käsitystä
+soveliaisuudesta, joka käskee kätkemään sellaiset tunteet
+neitseelliseen poveen? Eikö hän tuntenut niitä lakeja ja säädöksiä,
+joilla valtio ja kirkko ankarasti määrää miehen ja naisen väliset
+suhteet?
+
+Sekoittiko hän sydämessään rakkauden tunteen kiitollisuuden
+tunteeseen, jota hänen täytyi tuntea sitä miestä kohtaan, joka oli
+vapauttanut hänet sekä äidin niistä huolista, jotka heitä alati
+kalvoivat, ja joka oli valmistanut heille tämän pienen paratiisin
+ikuiseksi elinsijaksi ja luultavasti oli saanut nähdä paljon vaivaa
+sen takia ja samalla usein ajatellut heitä?
+
+Oliko hän säikähtänyt nähdessään kiusaajansa vievän kätensä takkinsa
+alle asetta etsiäkseen ja oliko hän vaistomaisesti heittäytynyt
+hyväntekijänsä rintaa vasten suojellakseen tätä hyökkäykseltä?
+
+Oliko hän kenties ajatellut itsekseen: Tämä laivankomissaario-raukka,
+jonka äiti oli yhtä köyhä kuin minunkin, on itse sanonut, ettei
+hänellä ole ketään koko maailmassa. Miksi en minä voisi olla hänelle
+"jotakin"? Olisikohan hän tullut takaisin tälle yksinäiselle
+saarelle, ellei joku side olisi vetänyt häntä tänne? Ja jos hän
+kerran rakastaa minua, niin miksi en minä rakastaisi häntä?
+
+Ei, ei, tässä ei tarvita mitään selityksiä, ei mitään järkeilyä, ei
+mitään anteeksipyyntöjä. -- Tässä on kysymys puhtaasta rakkaudesta.
+
+Ei Noëmi tiennyt miksi. Hän ei kysynyt syytä. Hän vain rakasti.
+
+Hän rakasti kyselemättä, oliko se Jumalan tai ihmisten mieleen, oliko
+se hänelle iloksi vai suruksi.
+
+Hän ei pyytänyt onnen ja ylpeyden tunnetta, ei anonut saada olla
+herransa valtiatar hopeakruunuin koristettu, kolmiyhteisen Jumalan
+siunaama morsian -- hän vain rakasti.
+
+Hän ei valmistunut puolustautumaan maailman ja tuomarien silmissä;
+hän ei aikonut nöyrästi, pää painuksissa pyytää anteeksi; hän ei
+anonut miehen suojaa, maailman anteeksiantoa eikä Jumalan armahdusta
+-- hän vain rakasti.
+
+Sellainen oli Noëmi.
+
+Noëmi parka! Kuinka paljon sinä oletkaan kärsivä senvuoksi!
+
+... Mikael oli ensimäisen kerran eläissään kuullut, että toinen
+ihminen sanoi rakastavansa häntä -- rakastavansa häntä köyhänä
+laivakomissaariona, joka oli toisen ihmisen palveluksessa,
+rakastavansa häntä ilman itsekkyyttä, vain hänen itsensä takia.
+
+Ihmeellinen lämpö virtasi hänen sisimpäänsä, sama lämpö, joka
+ylösnousemuksen päivänä herättää kuolleet ikuisesta levostaan.
+
+Arkana ja väristen hän laski kätensä tytön olkapäälle, painoi häntä
+vielä kerran povelleen ja kysyi matalalla, kuiskaavalla äänellä:
+
+"Onko se ihan totta?"
+
+Tyttö kohotti hiukan päätään, joka lepäsi hänen rinnallaan, ja
+nyökkäsi hänelle: "On, se on ihan totta!"
+
+Mikael katsahti Tereseen.
+
+Tämä astui heidän luokseen, laski kätensä Noëmin pään päälle
+ikäänkuin sanoakseen: "No, rakasta sitten häntä!"
+
+Se oli pitkä, mykkä, juhlallinen hetki, jolloin kukin voi kuulla
+toisensa sydämen sykähdykset.
+
+Terese ensiksi katkaisi äänettömyyden. "Jospa tietäisitte, miten
+monta kyyneltä tyttönen on tähtenne vuodattanut! Olisittepa nähnyt,
+kuinka hän joka päivä nousi vuoren huipulle ja tuntikausia katseli
+vetten yli siihen suuntaan, johon te hävisitte hänen silmistään!
+Olisittepa kuullut hänen unissaan kuiskailevan teidän nimeänne!"
+
+Noëmi teki kädellään torjuvan liikkeen, ikäänkuin ehkäistäkseen
+äitiään enempää ilmaisemasta.
+
+Mutta Mikael puristi tyttöä lujemmin syliinsä.
+
+Kas tässä kerrankin olento, ainoa koko maailmassa, joka saattoi
+rakastaa häntä, joka rakasti "kultamiestä" itseään eikä vain hänen
+rahojaan!
+
+Hänestä tuntui kuin hän olisi harhaillut maanpaossa koko ajan, jonka
+oli elänyt muualla, ja kuin olisi hän nyt nähnyt edessään uudet maat
+ja uudet taivaat ja niissä uuden elämän.
+
+Hän kumartui suutelemaan tyttöä otsalle, ja tunsi hänen sydämensä
+sykkivän omaansa vasten.
+
+Ja kaikkialla hänen ympärillään paisuivat kukkien ummut, tuoksuivat
+lehdot kukkineen, surisivat mehiläiset ja lauloivat linnut, jotka
+kaikki julistivat: Sinun tulee rakastaa!
+
+Mykkä, itseensä vaipunut ilo ajoi heidät vapaan taivaan alle.
+Täälläkin he kulkivat käsivarret kiedottuina toistensa ympäri ja
+katsellessaan toisiaan silmiin he ajattelivat: "Miten ihmeellistä!
+Sinun silmäsihän ovat aivan samanväriset kuin minun!"
+
+Ja jos hehkuva taivas ja sulotuoksuja huokuva maa olivat
+liittoutuneet heitä lumoamaan, niin täydensi heidän oma sieluntilansa
+tätä lumousta. Kun lapsi, joka ei milloinkaan ole rakastanut, ja
+mies, jota ei milloinkaan ole rakastettu, kohtaavat toisensa, miten
+heidän silloin käy?
+
+Päivä kallistui ehtooseen, mutta vielä he eivät olleet kyllin
+hekumoineet lumotusta ihastuksestaan.
+
+Ilta laskeutui seudun yli, kuu nousi taivaalle, Noëmi vei Mikaelin
+kallion kielekkeelle, josta hän kerran kyynelsilmin oli nähnyt hänen
+poistuvan.
+
+Timar istuutui tuoksuvien lavendelipensaiden keskeen. Noëmi istuutui
+hänen viereensä, nojasi kultakutrisen päänsä hänen käsivarteensa ja
+käänsi eloisat, sielukkaat kasvonsa taivasta kohti.
+
+Terese seisoi heidän takanaan ja katseli heitä hymyten. Kuun hopea
+hohti yötaivaan tummalta taustalta.
+
+Ja viettelevä taivaan haamu puhui näin:
+
+"Katso, tämä aarre on kokonaan sinun. Sinä olet sen keksinyt ja
+löytänyt. Se on vapaasta tahdostaan jättäytynyt huostaasi. Se on
+siis sinun. Sinä olit jo ennen saavuttanut kaiken, vain rakkaus
+sinulta puuttui. Nyt olet saavuttanut senkin. Ota ja nauti malja
+pohjaan saakka, se malja, jonka taivas on sinulle suonut! -- Sinusta
+on tuleva uusi ihminen! -- Mies, jota nainen rakastaa, muuttuu
+puolijumalaksi! -- Sinä olet onnellinen! -- Sinua rakastetaan!"
+
+... Mutta sisäinen ääni kuiskasi hänelle:
+
+"Sinä olet varas!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ensimäinen suudelma oli avannut Mikaelille uuden maailman.
+
+Nuoruuden unelmat, romanttiset taipumukset, jotka olivat seuranneet
+häntä pitkien matkojen yksinäisyyteen, olivat jälleen heränneet
+henkiin. Tämä haaveilu ja romanttisuus, jonka liikemiehen,
+etuilevan kauppiaan jokapäiväiset huolet ja kuivat laskelmat olivat
+tukahuttaneet, olivat ennen saaneet hänet unelmoimaan paratiisista,
+missä hän löytäisi kaihoamansa onnen; mutta saavuttaessaan
+päämääränsä hän näki tämän paratiisin puiden kimmeltävän huurretta
+eikä loistavan kukkien peitossa. Kylmänä, kuivana, käsittämättömänä
+hän harhaili ilman päämäärää. Silloin johdatti sattuma hänet
+erämaassa kosteikon partaalle ja tässä kosteikossa hän löysi sen,
+mitä oli turhaan etsinyt maailmasta: häntä rakastavan sydämen.
+
+Ihmeellinen muutos tapahtui hänessä. Ensimmäinen tunne, joka hänet
+valtasi, oli salainen väristys, onnen pelko, Onko hänen syöstävä
+siihen vai paettava? Seuraako tätä onnea siunaus vai kirous? Tuoko se
+muassaan elämän vai kuoleman? Mitä tulee sen perästä? Mitä sitten on
+tapahtuva? Mikä on se jumaluus, joka antaa vastauksen kaikkiin näihin
+kysymyksiin? Vastauksen saa kukka, joka avaa umpunsa, perhonen, joka
+levittää siipensä, lintu, joka rakentaa pesänsä, mutta ei ihminen,
+joka kysyy: "Onko oleva minulle onneksi vai turmioksi, jos seuraan
+sydämeni ääntä?"
+
+Ja hän kuunteli nyt sydämensä sykintää. Ja se sanoi hänelle:
+"Katsahda häntä silmiin! Eihän toki ole syntiä hurmautua katseesta!"
+
+Mutta tämä hurmio kestää niin kauan. Kun kaksi ihmistä katsoo
+toisiaan tuolla tavoin silmiin, tarttuu toisen sielu toisen silmiin
+ja näin he vaihtavat sieluja.
+
+Mikael unohtikin koko maailman katsoessaan tyttöä silmiin; niissä
+hänelle avautui uusi maailma täynnä viettelyksiä, hurmausta ja
+maallista autuutta.
+
+Tämä hurmaava aavistus pyörrytti häntä.
+
+Aina hänen nuoruudestaan asti ei yksikään ollut rakastanut häntä.
+Kerran hän oli rohjennut toivoa rakkauden onnea; vaivojen ja
+vastuksien läpi hän oli pyrkinyt siihen ja hänen luullessaan olevansa
+päämäärässään sortui hänen toivomansa onni tuhkaläjäksi.
+
+Ja täällä hänelle sanotaan avoimesti, että häntä rakastetaan. Kaikki
+puhuu hänelle samaa, puiden kukat, jotka putoilevat hänen päänsä
+päälle, eläimet, jotka nuolevat hänen kättään, huulet, jotka kertovat
+sydämen salaisuuksia, punastuminen ja katseet, jotka ilmaisevat
+enemmän kuin suu.
+
+Hänkin, jonka piti huolellisesti säilyttää ja kätkeä salaisuus,
+rakastavan tytön äiti, hänkin ilmaisee nyt salaisuuden.
+
+"Hän rakastaa, hän rakastaa niin suuresti, että hän voi kuolla siitä."
+
+... Ei, ei, niin ei saa käydä... Timar eli saarella sellaisen
+päivän, joka vastaa ijäisyyttä -- äärettömien tunteiden päivän. Se
+päivä oli itsensä unhottamista ja hereilläolon unelmia, silloin
+kaikki unelmien kaiho oli todellisuutena edessä.
+
+Mutta viettäessään saarella kolmatta yötä ja palatessaan onnellisen,
+haaveellisen yhdessäolon jälkeen kuun valaisemasta lumotusta
+maailmasta takaisin yksinäiseen, pimeään makuuhuoneeseensa, silloin
+vaati hänen sisäinen syyttäjänsä tilinteolle. Se syyttäjä ei antanut
+uuvuttaa itseään uneen eikä vaimentaa ääntään kuulumasta.
+
+"Mitä sinä täällä teet? Tiedätkö, mitä nyt teet? Sinä teet itsesi
+syypääksi varkauteen, murhapolttoon ja murhaan. Tämä naisparka on
+ajettu pois maailmasta ja hänet on ryöstetty köyhäksi; hänet on
+sylilapsen kera ajettu maanpakoon asumattomalle saarelle; hänen
+nuori puolisonsa on heitetty itsemurhaajan hautaan, hänestä on tehty
+ihmisvihaaja ja jumalankieltäjä. Ja nyt sinä hiivit hänen suosioonsa,
+riistät hänen ainoan, kalleimman aarteensa ja saatat kuolemaa, surua
+ja häpeätä onnettoman viimeiseenkin turvapaikkaan. Sinä olet huonompi
+kaikkia muita, jotka rikkipoljetun käärmeen kirousta noudattaen
+harhailevat ympäri maailmaa, kunnes kirous kohtaa heidät. Sinä
+murhaat täällä sielun rauhan. Sinä varastat viattoman sydämen ja
+jätät omasi sijaan. Sinä olet hullu tai olet siksi tulossa. Pakene
+täältä!"
+
+Takaa-ajajan ääni ei sallinut hänen nukahtaa. Hän ei saanut rauhaa
+koko yönä. Aamunsarastus tapasi hänet jo ulkona puiden alla.
+
+Hänen päätöksensä oli tehty. Hän halusi pois täältä -- eikä aikonut
+palata pitkiin aikoihin. Ei ennen kuin hänkin olisi unohtanut
+eläneensä täällä kokonaista kolme päivää siinä luulossa, että hänen
+oli sallittu olla onnellinen.
+
+Kun aurinko nousi oli hän jo kiertänyt koko saaren ja palatessaan
+aamukävelyltään hän löysi Terese-rouvan ja hänen tyttärensä
+kattamassa aamiaispöytää. "Minun on tänään lähdettävä", sanoi Mikael
+Tereselle.
+
+"Niinkö pian!" kuiskasi Noëmi.
+
+"Hänellä on paljon tekemistä", lausui Terese tyttärelleen.
+
+"Minun täytyy mennä takaisin laivoille", lisäsi Mikael.
+
+Tämä oli luonnollista. Laivankomissaario on vain palvelija, jonka on
+hoidettava tehtäviään ja joka ei voi hallita vapaasti aikaansa, josta
+työnantaja maksaa hänelle.
+
+Häntä ei myöskään kehoitettu jäämään. Olihan päivänselvää, että hän
+jo nyt läksi; tuleehan hän takaisin ja olihan aikaa kyllin odottaa
+häntä vuosi ja kaksikin -- aina kuolinhetkeen, aina ijäisyyteen asti.
+
+Mutta Noëmi ei koskenut maitolasiinsa, hän ei olisi voinut nielaista
+pisaraakaan.
+
+Häntä ei tahdottu, kuten sanottu, pidättää. Hänellä oli liikeasioita,
+joita hänen oli toimitettava.
+
+Terese itse antoi hänelle pyssyn ja metsästyslaukun, jotka hän oli
+tullessaan antanut pois.
+
+"Onko pyssy ladattu?" kysyi ajatteleva äiti.
+
+"Ei", vastasi Mikael.
+
+"Silloin olisi viisasta ladata se ja lisäksi karkeilla hauleilla",
+neuvoi Terese. "Toisen rannan metsä ei ole turvallinen; siellä on
+susia ja kenties vieläkin vaarallisempia eläimiä."
+
+Eikä hän jättänyt Mikaelia rauhaan, ennenkuin kivääri oli ladattu,
+hän itse pani ruudin siihen; takaaladattavaa kivääriä ei silloin
+vielä tunnettu.
+
+Sitten sanoi Terese Noëmille:
+
+"Kanna sinä pyssyä, ettei Almira heittäydy sen päälle. Mene
+saattamaan häntä veneeseen."
+
+Hän kehoitti vielä tyttöä menemään veneen luo!
+
+Itse ei hän tullut mukaan, hän salli heidän mennä kahden.
+
+Timar kulki vaiti Noëmin rinnalla; tytön käsi lepäsi hänen kädessään.
+
+Kerran Noëmi pysähtyi äkkiä. Mikaelkin seisahtui ja katsoi häntä
+silmiin.
+
+"Tahdoitko sanoa minulle jotakin?"
+
+Tyttö mietti kauan; viimein hän sanoi:
+
+"En mitään!"
+
+Timar oli jo oppinut lukemaan Noëmin silmistä. Hän arvasi tämän
+ajatukset. Tyttö oli aikonut kysyä häneltä:
+
+"Sano minulle, miten valkokasvoisen tytön on käynyt, hänen, joka
+kerran oli kanssasi tällä saarella ja jonka nimi oli Timea?"
+
+Mutta hän ei sanonutkaan mitään, vaan kulki hiljaa eteenpäin pitäen
+Mikaelia kädestä.
+
+Kun heidän viimein oli sanominen toisilleen jäähyväiset, tunsi Mikael
+sydämensä raskaaksi.
+
+Noëmi kuiskasi antaessaan hänelle pyssyn:
+
+"Olkaa varuillanne, ettei onnettomuus teitä kohtaisi."
+
+Ja puristaessaan Mikaelin kättä katsoi tyttö häntä vielä kerran
+silmiin noilla taivaansinisillä silmillään, jotka magneetin tavoin
+vangitsivat hänen sielunsa ja kysyi suloisella, rukoilevalla äänellä:
+
+"Tuletteko takaisin?"
+
+Mikael huumaantui tästä äänestä.
+
+Hän painoi lasta rintaansa vasten ja kuiskasi:
+
+"Miksi et sano: 'Tuletko sinä takaisin'? Miksi et sano minulle:
+'sinä'?"
+
+Tyttö loi silmänsä alas ja pudisti hiljaa päätään.
+
+"Sano: 'sinä'", pyysi Mikael taas.
+
+Tyttö kätki kasvonsa hänen rintansa suojaan ja oli vaiti.
+
+"Siis sinä et voi tai et tahdo sanoa minulle: 'sinä'. Yksi ainoa
+sana. Etkö voi sanoa sitä? Pelkäätkö sitä?"
+
+Tyttö peitti kasvonsa käsillään ja pysyi yhä vaiti.
+
+"Noëmi, pyydän, sano vain tämä pieni sana ja teet minut onnelliseksi.
+Älä pelkää lausua sitä. Älä anna minun lähteä näin."
+
+Tyttö pudisti hiljaa päätään; hän ei saanut sanotuksi tuota sanaa.
+
+"Hyvästi siis, _te_ kallis Noëmi!" soperteli Mikael hypähtäen
+veneeseen. Kaislikko kätki pian saaren hänen silmiltään, mutta niin
+kauan kuin hän saattoi erottaa viidakkoa, näki hän tytön seisovan
+siellä katsellen hänen jälkeensä, surullisena seisoen akaasiapuuta
+vasten, pää käsiin nojaten; mutta "sinä" sanaa ei hän kuitenkaan
+huutanut hänen jälkeensä.
+
+
+
+
+Toinen luku.
+
+UUSI MAAILMA, JATKOA
+
+
+Tultuaan toiselle rannalle jätti Mikael veneen erään kalastajan
+huostaan siihen asti kuin hän palaisi.
+
+Mutta palaisiko hän?
+
+Hän aikoi jalan käydä sille majalle, minne Fabula, huolehtiakseen
+hänen laivojensa kuljettamisesta, oli asettunut asumaan. Vastavirtaan
+soutaminen on vaivalloista ja Timar ei sillä hetkellä ollut suinkaan
+voimisteluharjoituksiin halukas.
+
+Hänen sielussaan kohisi vielä voimakkaampi virta kuin se olikaan,
+jota vastaan hänen oli taisteltava koko voimallaan.
+
+Seutu, jonka kautta hänen oli kulkeminen, oli niitä laajoja
+virran kasvattamia maa-aloja, joita alisen Tonavan varsilla
+tavataan niin runsaasti. Oikullinen virta puhkaisee siellä täällä
+sulun ja muuttaa siten suuntaansa. Vuodesta vuoteen se sieppaa
+maakaistaleen toiselta rannalta ja liittää sen toiseen. Siten
+muodostuneella alueella kasvaa maan mukana kulkeutuneista puista
+uusi metsikkö, joten poppeleista, joiden latvat porrasmaisesti
+kohoavat toistensa yläpuolelle, selvästi saattaa nähdä jokaisen uuden
+vuosittaismuodostuman.
+
+Tämän tiheän, villinä kasvavan metsän lävitse kulkee sikin sokin
+polkuja. Ne ovat kalastajien ja kaislanniittäjien teitä. Siellä
+täällä tapaa hyljätyn mökkipahasen, katto kallellaan, lengallaan,
+seinät köynnöskasvien peitossa. Sellainen mökki voi olla metsästäjän
+asunto, ryövärin piilopaikka tahi susiemon ja hänen pentujensa
+pesäpaikka.
+
+Ajatuksiinsa vaipuneena asteli Timar hiljakseen tämän erämaan
+lävitse. Pyssy riippui hänen olallaan.
+
+... Tänne sinä et voi, etkä saa enää palata, -- sanoi hän itsekseen.
+Jos jo on vaikeata hoitaa _yhtä_ valhetta, kuinka sitten voisi
+kahta ehkäistä ilmi tulemasta. Kahta vastakkaista valhetta! Tule
+toki järkiisi! Sinä et enää ole lapsi, jonka kanssa intohimot
+leikittelevät. Ja kenties ei tunteesi ole edes intohimoa. Kenties
+se on vain ohimenevä ihastus tahi -- mikä vielä pahempaa --
+vain turhamaisuutta. Sydäntäsi hivelee tieto, että nuori tyttö,
+kieltäytyessään nuoren, kauniin miehen kosinnasta, heittäytyy
+itsestään sinun syliisi sanoen: "Minä rakastan sinua." Tukahuta
+turhamaisuutesi! Tyttö ei saata rakastaa tätä nuorta miestä, syystä
+että hän on huono mies; sinua hän jumaloi, koska luulee sinua
+puolijumalaksi. Mutta jos hän tietäisi, mitä sinä tiedät, jos hän
+tietäisi sinutkin petturiksi, vain tuota toista onnellisemmaksi
+petturiksi, rakastaisikohan hän silloin sinua?
+
+... Ja jos hän todella olisi kuolettavasti rakastunut sinuun,
+millaista olisi sinun, millaista hänen elämänsä, jos ottaisit vastaan
+hänen rakkautensa? Silloin sinä olisit erottamattomasti yhdistetty
+Noëmiin. Silloin on sinun viettäminen kaksoiselämää, joista kumpikin
+on valheellista. Tahdotko sitoa kohtalosi kahtaalle? Niin pian kuin
+jätät toisen tai toisen, seuraa levottomuus sinua. Toisaalla sinä
+olet vapiseva rakkautesi, toisaalla kunniasi vuoksi.
+
+... Vaimosi ei sinua rakasta, mutta on sinulle uskollinen kuin
+kulta. Sinä kärsit, mutta eikö Timeakin kärsi? Ja teidän molempien
+kärsimykset eivät ole hänen syytään, vaan yksinomaan sinun. Sinä olet
+varastanut hänen aarteensa ja sen jälkeen hänen vapautensa; tahdotko
+nyt varastaa häneltä uskollisuutesikin, jonka olet antanut hänelle
+lunnaaksi?
+
+... Hän ei luultavasti milloinkaan ole saava kuulla mitään, eikä asia
+niin ollen ole tuottava hänelle mitään tuskaa. Sinä olet näihinkin
+saakka viettänyt aikasi poissa kotoa. Kauppiaan on liikeasioissaan
+vaellettava kaukaisissa maissa, toisissa maanosissa. Keväästä
+syksyyn saatat olla täällä, ilman että kukaan kiinnittää huomiota
+poissaoloosi. Ja jos joku sinulta kysyy, missä olet ollut, vastaat
+vain: Virkamatkoilla.
+
+... Mutta miten on tytön käyvä?
+
+... Noëmi ei olekaan sellainen kevytmielinen letukka, joka voitaisiin
+tänään uhrata himojen tyydytykseen ja jolle huomenna kyllästyttyä
+annetaan palkkioksi suuri summa ja joka sitten kyllä etsii lohdutusta
+muualta. Hänen isänsäkin on kuollut tekemällä itsemurhan. Tällä
+sydämellä ei käy leikkiminen.
+
+... Ja jos se siunaus, jota rakastava pariskunta rukoilee Jumalalta,
+lankeaisi osaksesi siellä, missä et ole sitä anonutkaan. Miten
+on silloin käyvä vaimosi, miten perheesi, jolla ei _ihmislakien_
+mukaisesti ole mitään oikeuksia sinuun, yhtävähän kuin sinulla heihin?
+
+... Noëmi ei olekkaan tavallinen tyttö, joka antaisi leikitellä
+kanssaan mielin määrin. Hän ottaa sydämesi kokonaan itselleen ja
+antaa omansa sinulle sijaan. Kuinka sinä saatat ottaa päällesi
+sellaisen vastuun? Kuinka tahtoisit auttaa häntä siitä kurjuudesta,
+johon syökset hänet?
+
+... Tahdotko öisiin unelmiisi manata _lapsensurmaajan_ tai
+itsemurhaajan kuvan?
+
+... Ja sitäpaitsi on olemassa vieläkin yksi este. Kuinka saisit sen
+pois tieltä? Se on hylätty kosija! Tästä viekkaasta seikkailijasta ei
+uusi ilkityö ole minkäänarvoinen; hän kykenee kaikkeen ja on vainoava
+sinua vaikka toiseen maanosaan asti, hän on sulkeva tiesi, jos
+aiot ottaa askeleenkaan eteenpäin elämäsi polulla, hän on vainoava
+tietoonsa salaisuutesi ja kiusaava sinua ikäsi kaiken. Hänestä et
+ole pääsevä eroon millään hinnalla, et edes suurimmilla uhreilla.
+Hän on vihassaan oleva sitkeämpi vainooja kuin on rakkaudessaan se
+nainen, joka alttarilla on vannonut uskollisuutta sinulle. Kuinka
+sinä hänestä vapaudut? Joko hän surmaa sinut tai sinä hänet. Ihana
+sukulaisuus, joka päättyy mestauslavalla! Ja sinä, onnenpoika,
+jota kaikki kunnioittavat ja osoittavat hyveen esimerkkinä,
+hyväntekeväisyyden saarnaajana, sinä asetut asemaan, jossa saat aina
+olla valmiina joutumaan esille rikosjutussa.
+
+Timar otti hatun päästään ja kuivasi hikeä otsaltaan. Leuto
+kevättuuli viilensi vienosti hänen polttavia ohimoitaan.
+
+Hän koetti puolustautua raskaita syytöksiä vastaan.
+
+... Enkö minä siis milloinkaan saisi iloita olemassaolostani?
+Neljänkymmenen vuoden aikana minä en ole muuta tehnyt kuin noussut
+aikaisin ylös, mennyt myöhään nukkumaan ja koko päivän ponnistanut
+... minkä vuoksi? Että toisten olisi hyvä, mutta ei minun.
+
+... Miksi minä olen onneton omassa kodissani?
+
+... Enkö minä mennyt valittuani vastaan hehkuvasti rakastaen? Enkö
+minä jumaloinut vaimoani? Eikö hänen kylmyytensä saattanut minua
+epätoivoiseksi? Hän ei minua rakasta!
+
+... Olenko minä anastanut hänen omaisuutensa? Se ei ole totta. Minä
+olen pelastanut sen hänelle. Jos minä löytäessäni olisin antanut sen
+hänen holhoojalleen, niin tämä olisi hävittänyt kaiken ja nyt hänen
+olisi käytävä kerjuulla. Mutta nyt hän sitävastoin omistaa kaiken,
+mikä kuului hänelle. Itselleni en ole pidättänyt mitään muuta kuin ne
+vaatteet, jotka ovat ylläni. Minäkö olisin varas?
+
+Noëmi rakastaa minua. Sitä asiaa ei nyt voi enää auttaa. Hän on
+rakastanut minua jo ensi näkemästä asti.
+
+... Onko hän oleva onnellinen, jollen minä palaa hänen luokseen?
+
+... Enkö minä häntä surmaa, jos väistän häntä? Enkö pakota häntä
+itsemurhaan, jollen milloinkaan palaa takaisin?
+
+Tällä saarella, joka on etäällä maailmasta, eivät yhteiskunnalliset
+ja kirkolliset lait merkitse mitään; siellä on vain tosi, puhdas
+luonnontunne vallalla. Eikö siis siellä asu todellinen onni, joka on
+paennut hullua maailmaa?
+
+... Ja mitä voisi tuo pojanhupakko, joka tunkeutuu väliimme, tehdä
+minulle? Hän tarvitsee vain rahaa, eikä sitä minulta puutu. Minä
+maksan hänelle ja hän on jättävä minut rauhaan. Miksi minä häntä
+pelkäisin?
+
+Kevättuuli suhisi nuorten poppelien oksissa.
+
+Tässä polku teki mutkan ja siinä oli risumaja, jonka sisäänkäytävä
+oli karhunmarjapensaiden peitossa.
+
+Timar kuivasi hien otsaltaan ja pani hatun päähänsä.
+
+Hänen sovittava henkensä puhui taas:
+
+... Onhan totta, ettei sinulla ole mitään koko maailmassa, joka
+ilahuttaisi sydäntäsi. Elämäsi on yksinäistä ja hyljättyä, mutta
+levollista, Illalla levolle laskeutuessasi ajattelet: "Taaskin on
+yksi iloton päivä mennyt" -- mutta sinä ajattelet myös: "Minä saatan
+rauhassa mennä levolle, minä en ole rikkonut ketään vastaan, eikä
+mikään rikos paina mieltäni." Uhraisitko tämän omantunnonrauhan
+ilosta, jotka vievät unesi?
+
+Tähän vastasi vastustava henki:
+
+... Mutta ken voi sanoa synniksi rakkautta ja hyveeksi kärsimystä?
+Ken on nähnyt ne kaksi enkeliä, joista toinen, Jumalan oikealla
+kädellä istuen, kirjoittaa muistiin niiden nimet, jotka kärsivät ja
+kieltäytyvät, sillä aikaa kuin toinen kirjoittaa mustaan kirjaan
+niiden nimet, jotka rakastavat eivätkä halveksi maallista autuutta?
+
+Hänen näin mietiskellessään paukahti kaksi laukausta aivan hänen
+läheisyydessään ja hänen päänsä päällä vingahti kahden luodin kaamea
+ääni, joka muistuttaa ampiaisen surinaa tai kuolinharpun säveltä.
+Kahden luodin lävistämänä putosi Mikaelin hattu pensaikkoon.
+
+Molemmat laukaukset tulivat rappeutuneesta mökistä. Ensi
+silmänräpäyksessä lamautuivat Mikaelin jäsenet kauhusta; nämä kaksi
+laukausta olivat tulleet ikäänkuin vastaukseksi hänen suloisiin
+ajatuksiinsa. Hänen ruumiinsa läpi kulki väristys. Mutta seuraavassa
+silmänräpäyksessä tukahutti kauhistuksen tunteen esiinpursuva raivo.
+Hän tempaisi kiväärin olaltaan, jännitti molemmat hanat ja syöksyi
+raivokkaana majaa kohti, jonka aukoista äsken laukaistujen laukausten
+savu vielä tuprusi.
+
+Hänen pyssynpiippunsa edessä seisoi vapiseva mies: Teodor Kristyan.
+Tyhjäksi ammuttu kaksoispistooli oli vielä hänen kädessään; hän piti
+sitä nyt edessään ikäänkuin puolustaakseen kasvojaan ja vapisi koko
+ruumiissaan.
+
+"Vai niin, sinäkö se oletkin!" huusi Mikael.
+
+"Armoa!" soperteli vapiseva olento, heitti aseen luotaan ja rukoillen
+ojensi molemmat kätensä Mikaelia kohti. Hänen polvensa löivät yhteen,
+ja hän saattoi tuskin pysyä jaloillaan. Hänen kasvonsa olivat
+kuolonkalpeat, hänen silmänsä kiillottomat; hän oli enemmän kuollut
+kuin elävä.
+
+Timar sai nyt takaisin itsehillitsemiskyvyn. Kauhistus ja raivo
+haihtuivat. Hän antoi kohotetun pyssynsä vaipua.
+
+"Tule lähemmä!" hän sanoi levollisesti salamurhaajalle.
+
+"En uskalla", sammalsi tämä painautuen risuseinää vasten; "te
+surmaatte minut."
+
+"Älä pelkää, en minä tahdo henkeäsi. Kas niin" -- hän laukaisi
+pyssynsä ilmaan -- "nyt olen minäkin aseeton, eikä sinulla enää ole
+syytä pelätä henkeäsi."
+
+Teodor hoippuroi ulos majasta.
+
+"Sinä tahdoit tappaa minut", sanoi Mikael. "Onneton! Säälin sinua."
+
+Nuori rikollinen ei uskaltanut katsoa häneen.
+
+"Teodor Kristyan! Sinä olet vielä nuori ja olit kuitenkin vähällä
+tulla murhaajaksi! Se ei sinulle onnistunut. Tutki itseäsi! Sinä
+et ole häijyluontoinen; toiset ovat myrkyttäneet sielusi. Minä
+tunnen sinun elämäsi tarinan, minä annan sinulle anteeksi. Sinulla
+on hyviä taipumuksia, mutta sinä käytät niitä väärin. Sinä olet
+tyhjäntoimittaja, mies, joka petät koko maailmaa. Saattaako sinua
+miellyttää sellainen elämä? Mahdotonta! Alota uutta. Tahdotko,
+että hankin sinulle paikan, jossa voit saada koetella kykyäsi ja
+rehellisesti ansaita leipäsi? Minulla on useita suhteita; Voin ja
+tahdon hankkia sinulle toimen. Tuossa käteni!"
+
+Murhaaja heittäytyi polvilleen sen ihmisen eteen, jonka hengen hän
+oli tahtonut ottaa, tarttui hänen ojennettuun käteensä molemmin käsin
+ja peitti sen suudelmillaan, koko ajan kiihkeästi nyyhkyttäen.
+
+"Oi, herrani, te olette ensimmäinen ihminen, joka puhuttelette
+minua noin. Sallikaa minun laskeutua polvilleni edessänne. Aina
+poika-ajoistani asti on minua ajettu kuin koiraa ovelta ovelle; minun
+on täytynyt varastaa, peijata ja petkuttaa itselleni jok'ikinen
+suupala. Ei kukaan ole minulle kättään ojentanut, lukuunottamatta
+erästä, joka oli minuakin huonompi ja joka johdatti minut väärälle
+tielle. Minä olen viettänyt häpeällistä, kurjaa elämää, joka on ollut
+täynnä petosta ja kavaluutta ja minun täytyy vapista jokaisen tutun
+ihmisen edessä, jonka kohtaan. Ja nyt te ojennatte minulle kätenne,
+te, jota minä rosvon tavoin olen väijynyt monet päivät, te tahdotte
+pelastaa minun henkeni. Antakaa minun maata jalkojenne juuressa
+kuuntelemassa käskyjänne."
+
+"Nouse ylös! Minä en rakasta haikeita tunnenäytelmiä. Miehen
+kyyneleet herättävät minussa aina epäluuloa."
+
+"Olette oikeassa", sanoi Teodor Kristyan, "ja etenkin tällaisen
+kuuluisan näyttelijän näyttelemänä, joka heti on purskahtanut itkuun,
+kun joku on sanonut: 'he, tuossa ropo, itkeppä hiukkasen.' Minua ei
+nytkään uskota, kun todella itken. Minä tukahutan kyllä kyyneleeni."
+
+"Ja sitäkin paremmin, koska aikomukseni ei suinkaan ole pitää teille
+siveyssaarnaa, vaan ainoastaan puhua sangen kuivasta asiasta. Te
+mainitsitte tässä taannoin suhteistanne Scaramelliin ja matkasta
+Brasiliaan."
+
+"Se oli kaikki valhetta."
+
+"Niin arvelinkin. Te ette siis ole missään suhteissa Scaramelliin?"
+
+"Olen ennen ollut, mutta en ole enää."
+
+"Oletteko paennut, vai onko teidät ajettu pois?"
+
+"Paennut."
+
+"Teille uskottuine rahoinenne?"
+
+"Kolme tai neljäsataa guldenia mukanani."
+
+"Sanokaamme niitä olleen viisisataa. Eikö teillä olisi halua itse
+viedä niitä takaisin? Minä olen liikeasioissa mainitun kauppahuoneen
+kanssa."
+
+"Minä en mielelläni jäisi sinne."
+
+"Miten on laita Brasilian-matkan?"
+
+"Siinä kertomuksessa ei ole ainoatakaan totuuden sanaa; sieltä ei
+saada mitään laivanrakennuspuita."
+
+"Kaikkein vähimmin sellaisia, joita mainitsitte. Joukossahan oli
+väripuitakin."
+
+Teodor hymyili.
+
+"Tosiasia on se, että aioin myydä saaren puut eräälle
+kalkinpolttajalle, saadakseni hiukan rahaa. Terese arvasi heti oikeat
+aikeeni."
+
+"Te ette siis tulleet hänen luokseen rakkaudesta Noëmiin?"
+
+"Ei, minulla on vaimoja joka maassa, missä olen matkustellut."
+
+"Hm! -- Minä tiedän sangen edullisen toimen teille Brasiliassa,
+asiamiehenpaikan eräässä uudessa liikkeessä. Siinä vaaditaan unkarin,
+saksan, italian, englannin ja espanjan kielten taitoa."
+
+"Minä puhun ja kirjoitan kaikkia näitä kieliä."
+
+"Tiedän sen, ja senlisäksi vielä kreikan, turkin, puolan ja venäjän
+kieltä. Te olette nerokas ihminen. Minä hankin siis teille tämän
+toimen, jossa voitte käyttää kykyänne rehellisellä tavalla. Virassa
+on kolmentuhannen dollarin vuositulot ja sitäpaitsi määrätty
+prosentti liikkeen voitosta. Teistä itsestänne riippuu, kuinka suuri
+se on oleva."
+
+Teodor ei tiennyt, tuliko hänen uskoa omia korviaan. Mutta hän oli
+niin tottunut näyttelemään, että hän nyt tuntiessaan todellista
+kiitollisuutta, ei uskaltanut osoittaa sitä, pelosta, että se taas
+käsitettäisiin näyttelemiseksi.
+
+"Tarkoitatteko totta, herra?"
+
+"Mitä syytä minulla olisi laskea leikkiä tässä, tällä hetkellä ja
+teidän kanssanne? Te olette uhannut elämääni -- minun on saatava
+varmuus siitä, että ette sitä, enää tee. Omatuntoni estää minut
+raivaamasta teitä tieltäni. Minun on siis oman turvallisuuteni tähden
+koetettava tehdä teistä hyvä ihminen. Kun te olette onnellisessa
+asemassa, ei minun tarvitse enää pelätä teitä. Nyt kaiketi käsitätte
+menettelytapani. Ottakaa tässä lompakkoni todisteeksi siitä,
+että tarjoukseni on rehellisellä mielellä tehty. Siitä löydätte
+tarvittavat matkarahat Triestiin ja todennäköisesti niin paljon, kuin
+olette velkaa Scaramellille. Triestissä tapaatte edellänne kirjeen,
+joka antaa lähempiä tietoja. Ja nyt menemme toinen oikealle, toinen
+vasemmalle."
+
+Teodorin käsi vapisi ottaessaan ojennetun lompakon.
+
+Mikael otti maasta läpiammutun lakkinsa.
+
+"Ja nyt saatte itse arvostella kahta laukaustanne, miten haluatte.
+Jos ne olivat salamurhaajan, niin on teillä kyllin syytä välttää
+kohtaamasta minua sellaisella paikalla, missä laki on voimassa. --
+Jos taasen ne olivat loukkaantuneen ritarin, niin tietäkää, että ensi
+kerralla on minun vuoroni ampua..."
+
+Teodor Kristyan paljasti rintansa huudahtaen intohimoisesti:
+
+"Ampukaa minut, jos vielä kerran astun silmäinne eteen! Ampukaa minut
+kuoliaaksi kuin hullun koiran!"
+
+Hän otti maasta laukaistun pistoolinsa ja painoi sen Timarin käteen.
+
+"Ampukaa minut omalla pistoolillani, jos minut vielä joskus
+kohtaatte! Älkää silloin kyselkö, älkää puhuko mitään, ampukaa vaan!"
+
+Eikä hän hellittänyt, ennenkuin Mikael oli ottanut pistoolin ja
+pistänyt sen metsästyslaukkuunsa.
+
+"Jääkää hyvästi!" sanoi Timar ja läksi.
+
+Teodor seisoi hetkisen seuraten häntä silmillään. Vihdoin hän juoksi
+hänen jälkeensä pidättäen häntä.
+
+"Herrani, vielä sananen! Te olette tehnyt minusta uuden ihmisen.
+-- Sallikaa minun kirjoittaessani teille alkaa sanoilla: 'Isäni!'
+Näihin sanoihin on mielestäni aina kätkeytynyt pelkoa ja inhoa,
+antakaa niiden tästä lähtien tulla minulle luottavaisuuden ja onnen
+lähteeksi. -- Isäni, isäni!"
+
+Teodor suuteli kiihkeästi Timarin kättä, syöksyi pois, heittäytyi
+ensimmäisen pensaan taa, joka kätki hänet Mikaelin katseilta, kätki
+kasvonsa ruohoon ja itki -- todellisia, rehellisiä kyyneleitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pikku Noëmi parka seisoi kauan aikaa akaasiapuun alla, siinä missä
+oli lausunut jäähyväiset Mikaelille.
+
+Terese, jonka mielestä tytär oli viipynyt liian kauan oli lähtenyt
+etsimään ja istui nyt ruohikossa hänen vieressään. Jotakin tehdäkseen
+hän oli ottanut esiin sukankutimensa.
+
+Äkkiä Noëmi kirkaisi:
+
+"Äiti, kuulitko? Kaksi laukausta toisella rannalla!"
+
+He kuuntelivat. Helteisessä ilmassa vallitsi syvä hiljaisuus.
+
+"Nyt taas kaksi laukausta! Äiti, mitä tämä merkitsee?"
+
+Terese yritti häntä rauhoittaa.
+
+"Ne ovat metsästäjiä, lapsi kulta."
+
+Mutta Noëmi kalpeni kuin akaasiankukka hänen päänsä päällä. Hän
+painoi käsillään sydäntään, sopertaen:
+
+"Oi, ei, ei! Hän ei enää milloinkaan ole palaava takaisin!"
+
+Ja nyt häntä ahdisti, ettei hän ollut sanonut tuota pientä "sinä"
+sanaa, jota hän niin lämpimästi oli häneltä pyytänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Mestari Fabula", sanoi Timar uskolliselle tarkastusmiehelleen, "tänä
+vuonna emme vie viljaa Raabiin emmekä Komorniin."
+
+"Mitä me sitten sillä teemme?"
+
+"Me jauhatamme sen täällä. Minulla on maatilallani kaksi myllyä
+ja sitäpaitsi vuokraamme kolmekymmentä Tonava-myllyä, jotka pian
+suorittavat työn."
+
+"Mutta silloin on meidän myös perustettava äärettömän suuri
+jauhomyymälä voidaksemme myydä niin paljon jauhoja."
+
+"Siitäkin olen pitävä huolen. Me kuljetamme jauhot säkeissä, pienillä
+aluksilla vastavirtaa Karlsburgiin. Siellä me lastaamme säkit härkä
+vaunuihin, viedäksemme ne sitten Triestiin. Triestissä on laivani jo
+lähtövalmiina, viedäkseen tynnyreihin sullotut jauhot Brasiliaan."
+
+"Brasiliaanko?" huudahti Fabula ihmeissään. "Mutta sinne minä en
+seuraakaan mukana!"
+
+"En aiokaan lähettää sinua sinne, mestari Fabula. Teidän toimeksenne
+jää vain huolehtia siitä, mitä Triestissä on tehtävä, sekä
+jauhatuksesta että sinne kuletuksesta. Minä annan jo tänäpäivänä
+työnjohtajalle ja mylläreille käskyt, ja te saatte poissaollessani
+johtaa asioita aivan kuin minä olisin itse mukana."
+
+"Kiitoksia paljon", sanoi Fabula pudistellen päätään herra
+Levetinczyn poistuessa huoneesta.
+
+"Tässä taas yksi hänen hirveitä tyhmiä päähänpistojaan!" mutisi
+hän itsekseen, tosin niin äänekkäästi, että toisetkin saattoivat
+kuulla. "Miten kannattaisi lähettää jauhoja Unkarista Brasiliaan?
+Niinkuin en minä tietäisi, missä Brasilia on! Mitä hyötyä minulla
+sitten olisi ollut maantiedon lukemisesta hänen ylhäisyytensä
+herra Onodyn johdolla? Brasilia, pääkaupunki Rio Janeiro; sieltä
+viedään ulos pumpulia ja tupakkaa, sokeria ja kahvia; siellä on
+mitä oivallisimpia timanttikaivoksia. Asukkaat ovat intiaaneja,
+portugalilaisia, hollantilaisia, englantilaisia ja saksalaisia. Nyt
+tahtoisin nähdä, milloin unkarilaisetkin tulevat näiden omituisten
+ihmisten luetteloon. Ja lisäksi jauhoja myymään! Maahan, jossa on
+kokonaisia metsiä, joiden runkojen sisältä saadaan jauhoja ja ryynejä
+ja toisia, joiden oksilla kasvaa leipää. Ei tarvita muuta kuin poimia
+sitä ja syödä. Ja sellaiseen maahan tarvittaisiin jauhoja muualta!
+Ensinnäkin ne ummehtuvat ennen perille tuloaan. Toiseksi ei siellä
+kukaan osta meidän jauhojamme. Kolmanneksi ei niistä rahoista, jotka
+Brasiliasta saadaan, ikänä nähdä edes vilaustakaan. Kuinka niitä
+tänne saataisiin? Sinne ei lähde ainoakaan viskaali eikä alituomari.
+Lyhyesti sanoen, siinä taas ennen kuulumaton tyhmyys, joka kaikkien
+hämmästykseksi on saava ihmeellisen onnellisen ratkaisun, kuten
+kaikki muutkin tyhmyydet, joita herra Levetinczy on tehnyt, enkä minä
+suinkaan epäile, etteivät jauholaivamme tule takaisin kultajauholla
+lastattuina. Mutta siitä huolimatta on se mielestäni tyhmyys ja on
+sellaisena pysyvä."
+
+Herra Fabula oli aivan oikeassa. Timarkin oli miltei samaa mieltä
+kuin hän.
+
+Hän pani alttiiksi vähintäin satatuhatta guldenia tässä
+jauholastauksessa.
+
+Tämä päähänpisto ei muutoin ollut syntynyt tänä päivänä. Hän oli
+jo kauan hautonut mielessään ajatusta, että unkarilainen kauppias
+voisi asettaa itselleen korkeamman päämäärän kuin oli viljalaivojen
+kulettaminen ja viljasopimuskirjojen tekeminen; parhaassa tapauksessa
+voi saavuttaa korkeiden virkamiesten suosion ja saada valtion
+kustannuksella johdetuksi kanavia omalle alueelleen, vuokrata
+valtiontiloja mitättömällä maksulla, lainata jalomielisesti rahaa
+velkaisille tilanomistajille viidenkymmenen prosentin korkoa
+vastaan ja tällä tavoin koota kurjan miljoonan toisensa jälkeen.
+Eikö unkarilaisella kauppiaalla olisi mahdollisuuksia vapaampiin,
+rohkeampiin toimenpiteisiin kuin ovat nämä poroporvarilliset toimet?
+Eikö meidän olisi mahdollista saavuttaa arvossapidettyä asemaa
+maailman markkinoilla niiden tuotteiden avulla, joissa teollisuutemme
+kestäisi kilpailun muiden maiden kanssa?
+
+Jauhojen ulosvienti oli hänen vanha suunnitelmansa. Parantaakseen
+vientimahdollisuuksia hän oli parantanut myllyjään ja rakennuttanut
+suuren kauppalaivan Triestissä. Ainoa aihe päätökseen tekemiseen oli
+kuitenkin Noëmi, ja kun Timar oli kohdannut Teodor Kristyanin, oli
+päätös kypsynyt teoksi.
+
+Ulosvienti oli nyt hänelle sivuseikka. Pääasia oli saada puolet
+maapalloa itsensä ja tuon ihmisen välille.
+
+Jokainen, joka näki, miten uupumatta Timar työskenteli viikkokausia,
+miten hän riensi myllyltä toiselle ja sieltä taas takaisin
+laivoilleen, miten hän, niiden tultua lähtövalmiiksi, kiirehti niiden
+lähtöä, miten hän mieskohtaisesti valvoi joka kuljetusta -- jokainen,
+joka näki sen, sanoi:
+
+"Hän on kauppamiehen ihanne. Tämä mies on määrättömän rikas, hänellä
+on työnjohtajat, asia- ja toimitusmiehet ja kuitenkin hän itse valvoo
+kaikkea pikku kauppiaan tavoin. Hän osaa hoitaa liikeasioita."
+
+(Jospa he olisivat tienneet, mitä tämä asia koski!)
+
+Kolmen viikon kuluttua oli unkarilaisilla jauhoilla lastattu laiva
+lähtövalmiina. Laivan nimi oli "Pannonia."
+
+Se oli kaunis, kolmimastoinen pikapurjehtija. Fabulakin, joka oli
+läsnä jauhojen lastauksessa, kiitteli sitä.
+
+Timar ei itse nähnyt laivaa. Hän ei edes matkustanut Triestiin
+näkemään sen lähtöä. Näinä kolmena viikkona hän oleskeli alituisesti
+Levetinczyssä tai Pancsovassa. Koko toimi kulki Scaramellin nimessä.
+Timarilla oli syytä pysytellä leikin ulkopuolella.
+
+Kaikki sovittiin kirjallisesti valtuutetun Scaramellin yhtiön kanssa.
+
+Mutta eräänä päivänä hän sai kirjeen Teodor Kristyanilta. Avatessaan
+sen, hämmästyi hän löytäessään sisältä rahoja, sadan guldenin
+setelin. Kirjeen sisältö oli seuraava:
+
+    Isäni!
+
+    Lukiessanne näitä rivejä olen minä jo kaukana merellä, komeassa
+    "Pannoniassa", Scaramelli-yhtiön brasilialaisena asiamiehenä.
+    Ottakaa vastaan mitä lämpimimmät kiitokset hyväntahtoisesta
+    suosituksestanne! Kauppayhtiö on maksanut palkkani kahdelta
+    kuulta Minä lähetän nämä sata guldenia pyytäen teitä olemaan
+    ystävällinen ja viemään ne Pancsovassa olevan "Valkoisen laivan"
+    isännälle. Olen velassa tuolle kunnon ukolle tämän summan ja
+    maksan nyt kiitollisuudella velkani Taivas siunatkoon teitä
+    hyvyydestänne minua kohtaan!
+
+Timar hengitti nyt helpommin. Nuorukainen oli tehnyt parannuksen. Hän
+muistelee jo vanhoja velkojaan ja maksaa niitä.
+
+Kuinka suloista onkaan johdattaa harhaaneksynyttä takaisin oikealle
+tielle, ihmisyyden ja kunnian tielle, vetää liejuun tallattu helmi
+loasta puhdistettuna valoon! Eikö se ole tosi kristillistä? Sinä olet
+jalo ihminen!
+
+Jospa nyt vain ei syyttäjä hänen sisällään olisi vastustanut:
+
+... Sinä et iloitse siitä, että olet pelastanut ihmisen, vaan siitä,
+että olet päässyt vapaaksi tuosta miehestä jos saisit tiedon,
+että kiivas myrsky on haudannut laivasi miehineen kaikkineen
+meren pohjaan, kuinka iloitsisitkaan silloin! Sinä et ajattele
+jauhokauppaa, et voittoja etkä vahinkoja, vaan sinä ajattelet,
+että La Platan ja Amazonjoen rämeistä nousee joka kesä hirvittävä,
+hävittävä haamu, keltainen kuume, joka tiikerin tavoin väijyy
+äskettäin maahan muuttaneita muukalaisia ja valitsee aina sadasta
+kuusikymmentä uhria. Eikö hänkin voisi olla yksi niistä?
+
+... Sinä olet murhaaja!
+
+... Tai vieläkin luultavampaa on, että tämä kevytmielinen,
+kuumaverinen nuorukainen joutuu tässä väkevien intohimojen maassa
+pelihelvettien ja kreolilaisnaisten kauniiden silmien uhriksi ja että
+hän tuhlaa hänelle uskotut rahasummat, että hänestä tulee rikollinen,
+pakolainen ja siten on hän sinulle ja koko maailmalle kuollut,
+Senvuoksi sinä nyt jo edeltäkäsin iloitset.
+
+... Sinä olet murhaaja!
+
+Timar tunsi itse asiassa samaa iloa kuin se, jonka on onnistunut
+surmata joku ihminen, iloa, johon sekaantui raskaita itsesyytöksiä ja
+pöyristyttäviä aavistuksia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tästä päivästä lähtien näytti Timar aivan muuttuneen. Tuskin häntä
+enää tunsi samaksi mieheksi.
+
+Muutoin niin kylmäverinen mies osoitti kaikessa, mihin ryhtyi,
+tavatonta levottomuutta. Hän antoi ristiriitaisia käskyjä ja unohti
+jo tunnin perästä antamansa määräykset. Lähdettyään matkaan palasi
+hän puolitiestä. Hän alkoi vetäytyä pois liiketoimista eikä edes
+hoitanut tärkeimpiä asioitaan. Toisinaan hän oli niin ärtyinen, että
+hänen vihansa kuohahti joka laiminlyönnistä. Usein nähtiin hänen
+käyskentelevän edes takaisin Tonavan rannalla näöltään kuin mies,
+joka on vajoamaisillaan mielipuolisuuteen, jonka oireet ilmenevät
+siinä, että hän aina tahtoo pois kotoaan. Toisinaan hän sulkeutui
+huoneeseensa eikä päästänyt ketään sisälle.
+
+Kirjeitä, joita hänelle saapui maailman kaikilta ääriltä, makasi
+kasottain hänen pöydällään avaamattomina. Tuo viisas mies ei osannut
+ajatella muuta kuin kultakutrista tyttöä, jonka hän viimeksi näki
+seisomassa saaren rannalla käsivarsi nojaten puunrunkoon ja pää
+alaspainuneena.
+
+Toisinaan hän päätti palata hänen luokseen, toisinaan repiä hänen
+muistonsa rinnastaan. Hän alkoi tulla taikauskoiseksi. Hän odotti
+taivaallisia näkyjä ja merkkejä, joiden piti ratkaista, kuinka hänen
+olisi meneteltävä. Mutta voi, unissa kohtasi hänet alituisesti sama
+olento, onnellisena ja kärsivänä, antautuvana ja lohduttavana, ja hän
+tuli tästä yhä mielettömämmäksi. Taivaasta ei mitään merkkiä kuulunut.
+
+Eräänä päivänä päätti hän tulla järkiinsä ja ryhtyä uudelleen
+toimiinsa. Kenties hänen mielensä rauhoittuisi työssä. Hän istuutui
+avaamattoman kirjepinkan ääreen ja alkoi avata kirjeitään.
+Seurauksena oli vain, että hän tullessaan kirjeen loppuun jo oli
+unohtanut, miten se alkoi. Hän luuli vain koko ajan lukevansa, mitä
+noihin rakkaisiin sinisilmiin oli kirjoitettu.
+
+Äkkiä alkoi hänen sydämensä sykkiä kiivaasti. Hän sai käsiinsä
+muita paksumman kirjeen. Hän tunsi sen osotteen käsialan. Se oli
+Timealta. Kylmät väreet kulkivat hänen ruumiinsa läpi ja ne saivat
+hänet tajuihinsa. Tässä oli taivaallinen merkki. Tämä kirje olisi
+ratkaiseva hänen sieluntaistelunsa.
+
+Timea oli kirjoittanut; tuo enkelimäisen hyvä, uskollinen vaimo.
+Yksi ainoa hellä sana häneltä ja se on puolisossa tekevä saman
+vaikutuksen kuin herättäjän ääni juopuneeseen, joka on nukkunut pois
+humalansa. Nämä tutut kirjaimet loihtivat esiin sädekehän ympäröimät
+marttyyrinkasvot ja johtavat hänet oikealle tielle.
+
+Kirjeeseen on suljettu jotakin. Kenties hellä yllätys, muistolahja.
+Niin, niin! Huomenna on hänen puolisonsa syntymäpäivä. Siitä
+kirjeestä on vastaisuudessa tuleva kalleus, arvokas muisto.
+
+Rikottuaan sinetin avasi Mikael varovasti kirjeen. Ensimmäinen, mitä
+hän näki, oli avain, joka putosi kuoresta -- hänen kirjoituspöytänsä
+avain.
+
+Kirje kuului näin:
+
+    Kallis puolisoni!
+
+    Olette unohtanut avaimen kirjoituspöytänne laatikon suulle.
+    Jotta ette olisi levoton asiasta, lähetän sen teille. Jumala
+    teitä siunatkoon!
+
+                                                    Timea.
+
+Eikö mitään muuta!
+
+Timar oli unohtanut ottaa avaimen pois silloin, kun Atalia tuona
+kauheana yönä, jolloin hän oli palannut takaisin kotiinsa, oli
+saattanut hänen sielunsa kuohuksiin. Ei siis mitään muuta kuin tämä
+avain, eikä sen mukana muuta kuin pari kylmää riviä!
+
+Alakuloisena laski Timar kirjeen käsistään. Mutta äkkiä välähti hänen
+aivoihinsa kamala ajatus.
+
+Timea on kenties löytäessään laatikon avoimena tutkinut samalla sen
+sisällön. Naiset ovat uteliaita ja heille tuollainen on tavallista...
+Mutta jos hän on katsonut laatikkoon, niin on hän myös löytänyt
+jotakin, joka varmasti oli hänelle tuttua... Muuttaessaan Ali
+Tshorbadshin aarteita rahaksi oli Timar ollut kyllin varovainen
+pidättääkseen itselleen taide-esineitä, jotka helposti olisivat
+johtaneet jäljille, jos olisivat joutuneet kaupattaviksi. Hän
+oli kaiken kaikkiaan myönyt vain juottamattomat timantit. Muiden
+kalleuksien joukossa oli timanttiin juotettu medaljonki, jonka
+sisällä oli pienoisvalokuva. Se esitti nuorta naista, jonka
+kasvonpiirteet huomattavasti muistuttivat Timean piirteitä. Se oli
+luultavasti hänen äitinsä, erään kreikattaren kuva. Jos Timea nyt
+on löytänyt tämän valokuvan laatikosta, silloin hän tietää kaiken.
+Hän on heti tuntenut äitinsä piirteet ja päättänyt siitä tämän korun
+kuuluneen isälleen. Tämä seikka taasen on johtanut siihen tulokseen,
+että isän aarteet ovat joutuneet Timarin käsiin, ja siten on hänelle
+helposti käyvä selväksi, miten Timarista tuli rikas, samoinkuin
+sekin, että Timar on nainut hänet hänen omien aarteidensa hinnasta.
+
+Jos Timea on ollut utelias, tietää hän nyt kaikki -- ja silloin hän
+halveksii puolisoaan.
+
+Ja eikö kirje todista sitä? Eikö avaimen lähettäminen ole selvä
+todistuskappale? Eikö hän tahdo siten osoittaa puolisolleen tulleensa
+tämän salaisuuden perille?
+
+Tämä ajatus ratkaisi, valitsisiko hän tien ylös -- vaiko alaspäin. --
+Alaspäin?
+
+"Nyt voi se olla yhdentekevää", hän ajatteli. "Vaimoni silmissä olen
+minä jo paljastettu. Hänelle en enää voi näytellä 'kultapojan',
+ylevämielisen, anteliaan, jalon hyväntekijän osaa! Hän on jo nähnyt,
+mikä olen. Nyt on minulla vain mahdollisuus kulkea alaspäin!"
+
+Hän oli jo päättänyt palata saarelle. Mutta hän ei sentään halunnut
+palata kuin lyöty vihollinen.
+
+Hän kirjoitti Timealle kirjeen, jossa pyysi tämän vastaanottamaan
+ja avaamaan kaikki kirjeet, jotka hänen poissaollessaan saapuivat
+Komornissa olevaan taloon sekä, jos mahdollista, kertomaan niiden
+sisällyksen hänen asianajajalleen, mutta milloin oli tehtävä päätös
+tai solmittava kauppa, toimimaan omin neuvoin Timarin nimessä,
+ottamaan vastaan ja antamaan ulos rahaa aivan oman mielensä mukaan.
+Samalla hän lähetti kirjoituspöydän avaimen takaisin, että se olisi
+käsillä, jos sieltä olisi tarvis hakea jotakin asiakirjaa.
+
+Näin hän pelasi valttinsa. Tuntiessaan, että oltiin hänen
+salaisuutensa jäljillä, hän riensi johdattamaan huomiota vieläkin
+lähemmä. Kenties se juuri siten ei tulekkaan ilmi. Epäluulon silmä
+tarvitsee samoinkuin yölepakonkin, hämärää, pimeyttä; sitä häikäisee
+kirkas päivänvalo.
+
+Senjälkeen hän lähetti ohjeita asiamiehilleen. Hän sanoi heille
+aikovansa lähteä pitkälle matkalle, mutta ei ilmaissut, minne.
+Kaikki ilmoitukset, jotka koskivat häntä, voisivat he osottaa hänen
+vaimolleen.
+
+Myöhään iltapäivällä hän lähti vuokravaunuilla. Hän tahtoi eksyttää
+jäljiltään takaa-ajajat ja siksi hän ei ajanut omillaan.
+
+Vielä pari päivää sitten hän oli ollut taikauskoinen. Hän oli
+odottanut merkkiä taivaasta. Nyt hän ei välittänyt siitä. Hän oli
+vakavasti päättänyt palata saarelle.
+
+Mutta nyt koetti taivas pelottaa häntä onnettomuuden enteillä,
+koettipa väkisinkin estää hänen matkansa, Iltapuolella, kun Tonavan
+poppelit jo tulivat näkyviin, näyttäytyi taivaalla äkkiä punertava,
+maanruskea pilvenlonkare, joka kokoontuen kiisi nopeasti. Kuski alkoi
+huoata ja rukoilla; mutta kun luonnonilmiö, joka näytti savupilveltä,
+tuli lähemmä, muuttuivat hänen rukouksensa kirouksiksi.
+
+"Galambocz'in hyttyset tulevat!"
+
+Näitä paholaisen luomia oleskelee triljoonia Galambocz'in
+kallioluolissa. Äkkiä ne parveillen leijailivat ulos luolista, ja
+jos ne laskeutuvat maahan, niin on se niiden elävien olentojen tuho,
+jotka sattuvat olemaan ulkosalla. Tuollainen hyttysparvi peitti
+nyt tasangon, jonka yli Timarin oli ajaminen. Pienet pistimillä
+varustetut hyönteiset laskeutuivat molempien hevosten päälle,
+ryömivät niiden silmiin ja korviin ja sieramiin. Eläimet säikkyivät
+eikä niitä voinut hillitä. Ne raivoisina kääntyivät vaunuineen ja
+syöksyivät hillittöminä koillista kohti. Timar hyppäsi ulos vaunuista
+henkensä uhalla. Hyppäys onnistuikin ja hän tuli maahan, taittamatta
+jalkojaan ja käsiään. Hevoset laukkasivat ajopelineen eteenpäin.
+
+Jos hän yhä vielä olisi uskonut enteitä, niin olisi tämä tapaus ollut
+omiaan käännyttämään hänet takaisin.
+
+Mutta hän oli nyt itsepäinen. Hänhän kulki nyt tietä, jota käyden
+ihminen ei enää huuda Jumalaa avukseen. Nyt hän tahtoi kulkea sinne,
+minne Noëmi häntä veti ja Timea syöksi. Etelä- ja pohjoisnapa,
+taipumus ja itsepäisyys ajoivat häntä edelleen.
+
+Hypättyään alas vaunuista jatkoi Timar matkaa jalan metsäistä Tonavan
+rantaa pitkin. Hänen pyssynsä oli jäänyt vaunuihin, tyhjin käsin hän
+oli pelastunut.
+
+Hän teki itselleen kepin viidakosta; se oli hänen ainoa aseensa.
+Sillä varustettuna hän yritti raivata itselleen tietä pensaikon
+lävitse. Siellä hän eksyi, hämärä yllätti hänet, ja kuta kauemmas hän
+samoili, sitä vaikeammaksi kävi hänen löytää ulos metsästä.
+
+Vihdoin viimein hän sattui risumajalle ja päätti jäädä sinne yöksi.
+
+Hän kokosi risuja ja laittoi tulen majan eteen. Onneksi oli
+metsästyslaukku ollut hänen selässään hänen hypätessään ulos
+vaunuista. Siinä oli leipää ja sianlihaa. Hän paistoi lihan
+tulella ja pani sen leivälleen. Metsästyslaukusta hän löysi sen
+kaksoispistoolin, jolla Teodor oli ampunut häntä majasta. Kenties
+juuri tästä majasta? Mahdollisesti se olikin sama.
+
+Pistoolia hän ei saattanut käyttää, syystä että ruutisarvikin oli
+jäänyt vaunuihin. Mutta yhden palveluksen teki pistooli hänelle
+sittenkin. Se vahvisti häntä kohtalonuskossaan. Sillä, jota kohti
+kaksi laukausta oli turhaan laukaistu, oli varmasti jotakin tekemistä
+täällä maailmassa.
+
+Tämä lohdutus olikin hänelle tuiki tarpeen, sillä yön tullen muuttui
+tämä luola kauhukuvien temmellyspaikaksi. Sudet ulvoivat aivan
+lähellä, ja Timar näki niiden vihreiden silmien kiiluvan pensastossa.
+Välistä tuli vanha koirassusi hiiviskellen aina majan takaseinustalle
+ja ulvahti siellä kaameasti. Vain tuli saattoi pidättää petoja
+etäällä, ja Timar pitikin koko yön sitä vireillä. Jos hän meni
+majaan, tunkeutui hänen korviinsa kamala sihinä, jommoisella käärmeet
+tervehtivät ihmistä, ja hänen jalkojensa alla kiemurteli hitaasti
+muodoton massa. Kenties hän astui kilpikonnien päälle.
+
+Timar viritteli tulta pitkin yötä ja piirteli ilmaan eriskummallisia
+kuvia pitkän hiilihankonsa palavalla päällä. Kenties ne olivat hänen
+omien ajatustensa hieroglyyfejä.
+
+Mikä surullinen yö. Hän, jolla on koti kaikkine mahdollisine
+mukavuuksineen ja oivallisine vuoteineen ja jonka talossa nuori,
+kaunis vaimo huolehtii hänestä, hän viettää nyt yötä yksinään
+tukahuttavassa, sienien peittämässä majassa, sudet ulvovat hänen
+ympärillään, ja hänen päänsä päällä kiemurtelevat vesikäärmeet
+risukudoksissa.
+
+Ja tänään on hänen syntymäpäivänsä!
+
+Miellyttävä perhejuhla -- sellaisessa ympäristössä!
+
+Mutta tämä on juuri niin kuin pitääkin. Nyt hän ei tahtoisi olevan
+toisin.
+
+Mikael oli hurskas ja harras luonne. Lapsuudesta saakka oli hänellä
+ollut tapana rukoilla aamuin ja illoin. Tästä tavastaan hän ei
+ollut milloinkaan luopunut ja joka vaarassa, joka surussa, joita
+hänen vaiherikkaassa elämässään oli ollut niin runsaasti, hän oli
+turvautunut rukoukseen.
+
+Hän uskoi Jumalaan, ja Jumala olikin hänen pelastajansa. Mihin
+ikänänsä hän ryhtyikin, se onnistui. Mutta tänä kaameana iltana hän
+ei voinut rukoilla, hän ei tahtonut puhua Jumalalle:
+
+"Katso, missä minä vaellan!" Tästä syntymäpäivästään lähtien hän
+luopui rukoilemistavastaan. Hän uhmasi kohtaloa.
+
+Aamun alkaessa sarastaa vetäytyivät pedot piiloihinsa. Timar läksi
+nyt epäystävällisestä yöleiristään ja löysi pian sen polun, joka
+johti suoraan Tonavan rannalle.
+
+Siellä häntä odotti uusi kauhea näky. Tonava oli paisunut hirveästi
+ja tulvinut yli äyräittensä.
+
+Oli kevät ja lumi suli, virran keltaiset laineet olivat
+kaislanjuurien peittämät. Kalastajamökillä, jonne Timar raivasi
+itselleen tien, ja joka seisoi korkealla kummulla, nousi vesi aina
+ovenkynnykselle asti. Vene, jonka hän oli jättänyt sinne, oli
+sidottuna mökin vieressä seisovaan vanhaan piilipuuhun. Mökissä
+ei ollut ainoatakaan ihmistä. Veden ollessa näin korkealla ei voi
+kalastaa. Kalastajat olivatkin vieneet pyydyksensä muassaan.
+
+Jos hän olisi rukoillut Jumalalta merkkiä, olisi hän nyt sen saanut.
+Tulvinut joki sulki häneltä tien koko majesteetillisellä voimallaan.
+Tällaisena aikana ei kukaan uskalla lähteä soutamaan virtaa pitkin.
+
+Taivas oli varoittanut häntä -- luonnonvoimat käskivät häntä
+kääntymään takaisin.
+
+"Liian myöhäistä!" sanoi Timar. "Minä en saata enää kääntyä takaisin,
+minun täytyy mennä eteenpäin."
+
+Kalastajamökin ovi oli lukossa. Timar mursi sen auki ottaakseen
+aironsa. Rakosesta hän näki niiden olevan sisällä.
+
+Sitten hän istuutui veneeseen. Hän sitoi nenäliinallaan jalkansa
+tuhtoon kiinni, irroitti köyden ja työnsi veneen yhdellä sysäyksellä
+keskelle virtaa. Siellä virta heti tempasi sen mukaansa.
+
+Tonava oli tällä kertaa mahtava herra, joka raivoissaan kiskaisi
+matkaansa metsiä juurineen. Jokainen kuolevainen, joka uskalsi lähteä
+sen valtaväylälle, oli vain matonen, joka uiskenteli oljenkorren
+varassa.
+
+Mutta tämä matonen vaati mahtajan kaksintaisteluun.
+
+Hän teki työtä molemmilla airoilla pitäen niillä samalla perää.
+Hänen pieni veneensä tanssi kuin pähkinänkuori vuolaassa virrassa,
+vastavirran koettaessa ajaa sitä takaisin rannalle. Mutta Timar ei
+väistänyt tuulta eikä vettä.
+
+Hän oli heittänyt hattunsa veneen pohjalle. Hänen hiuksensa liehuivat
+tuulessa ja veneeseen syöksähtelevä vesi heitti kylmää vaahtoa hänen
+kasvoilleen jäähdyttämättä niitä. Hän oli helteissään. Hän joutui
+aivan kuumeeseen kuvitellessaan Noëmin olevan vaarassa saarella. Tämä
+ajatus antoi hänen käsivarsilleen voimaa ja joustavuutta.
+
+Tonava ja tuuli ovat kaksi väkevää luonnonvoimaa; mutta niitäkin
+väkevämmät ovat intohimo ja ihmisen tahto. Timar todisti tämän
+väitteen oikeaksi. Mikä tarmo hänen rinnassaan, mikä kestävyys hänen
+käsivarsissaan! Oli yli-inhimmillistä pyrkiä Ostrovasaaren niemelle.
+Timar pääsi perille ja levähti niemen suojassa. Ostrovasaari oli
+kokonaan tulvan vallassa. Vesi virtaili puiden lomitse. Täällä oli
+helppoa työntää venettä eteenpäin ponnistamalla airoilla puista.
+Hänen täytyi kulkea saaren poikki antaakseen veneen sitten liukua
+virran mukana Noëmin asunnolle.
+
+Kun hän oli saanut veneen kyllin ylös ja päässyt näreiköstä ulos,
+näyttäytyi uusi, hämmästyttävä näytelmä.
+
+Vapaa saari lepäsi muulloin leveän kaislikon takana, jonka
+yläpuolella puiden latvat vain kohosivat. Nyt ei kaisloja näkynyt
+ensinkään, saari lepäsi vapaana Tonavan haarassa. Laineet löivät
+kaislikon yli, puut seisoivat vedessä ja vain kallionkieleke
+läheisimpine ympäristöineen kohosi veden pinnasta.
+
+Kuumeentapaisella kiireellä hän työnsi veneen virtaan. Joka aironveto
+vei häntä lähemmäs kalliota, jonka huippu sinersi kukkivista
+lavendelipensaista sivujen helottaessa kapusiinilais-krassin
+köynnösten kullassa.
+
+Ja kuta lähemmäs hän tuli, sitä kärsimättömämmäksi hän kävi.
+
+Hän saattoi jo nähdä hedelmäpuutarhan, jonka puut seisoivat vedessä
+rungon puoliväliin saakka; mutta ruusutarha oli kuivilla ja sinne
+olivat lampaat ja vuohet paenneet.
+
+Nyt kajahtaa Almiran iloinen haukunta hänen korviinsa. Koira tulee
+hypellen alas rantaan, syöksyy jälleen takaisin, hyppää veteen, ui
+tulijaa vastaan ja sitten taas takaisin.
+
+Näkeeköhän Mikael tuota ruusuista olentoa, joka seisoo kukkivan
+jasmiinipensaan luona, juosten häntä vastaan aina veden reunaan asti?
+
+Vain yksi airojenveto ja vene on maissa. Mikael hypähtää rantaan ja
+virta vie veneen muassaan. Sitä ei enää tarvittu, eikä kukaan huomaa
+vetää sitä maihin. Nuo kaksi näkevät vain toisensa.
+
+Heidän ympärillään on ensimäisten ihmisten paratiisi! Hedelmistä
+raskaita puita, kukkivia niittyjä ja kesyjä eläimiä, aaltokehän
+ympäröiminä ja tämän kaiken keskellä -- Aatami ja Eeva.
+
+Neito seisoo väristen, kalpeana tulijan edessä, ja kun tämä syöksyy
+häntä vastaan ja neito näkee kaivattunsa vieressään, heittäytyy hän
+hänen syliinsä ja huutaa hurmaantuneena, itsensä unhottaen:
+
+"Sinä olet tullut takaisin! Sinä, sinä, sinä!" Ja sittenkin kun hänen
+suunsa ei enää voinut puhua, hän yhä kuiskaili: "Sinä, sinä, sinä!"
+
+Heidän ympärillään kukkii Eeden. Jasmiinipensas kaartaa
+hopeanhohtoisen kukkakruununsa heidän ylleen ja satakielien ja
+kultarastaiden kuoro laulaa Jumalan ylistystä.
+
+
+
+
+Kolmas luku.
+
+SULOINEN KOTI.
+
+
+Virta vei veneen muassaan. Alus, jolla saaren asukkaat olivat
+saapuneet, oli aikoja sitten lahonnut eikä uutta oltu hankittu.
+Vieras ei voinut lähteä saarelta, ennenkuin ensimäiset hedelmänostajat
+laskivat maihin. Siihen kuluisi vielä viikkoja ja kuukausia.
+
+Onnen viikkoja ja onnen kuukausia!
+
+Lukemattomia ilon päiviä.
+
+Vapaasta saaresta tuli Timarin koti. Siellä hänellä oli työtä ja
+lepoa.
+
+Tulvan asetuttua oli hänellä paljon työtä saaren alaviin paikkoihin
+jääneen veden poisjohdattamisessa. Hän oli koko päivän kanavia
+kaivamassa. Hänen käsiinsä kasvoi paksu nahka kuten päivätyöläisen.
+Mutta illalla kun hän palasi lapio ja kirves olalla pieneen majaan,
+tultiin häntä vastaan jo kauas ja otettiin hänet rakkaudella vastaan.
+
+Alussa tahtoivat naiset auttaa häntä tässä vaivaloisessa työssä,
+mutta Mikael epäsi hellästi: heidän asiansa oli hoitaa taloustoimia,
+miehelle kuului lapion hoito.
+
+Ja saadessaan yhden kanavan valmiiksi ja johdattaessaan sitä myöten
+vettä pois saarelta, katseli hän ylpeänä työtään, aivankuin se
+olisi ollut hänen elämänsä ainoa ihme, joka saattoi vaatia hyvän
+työn nimeä, ainoa, johon hän voi vedota sisäisen tuomarinsa edessä.
+Sellaisen kanavan avaamispäivän aatto oli saarella juhlapäivä. He
+eivät viettäneet mitään suuria kirkkojuhlia eivätkä edes pitäneet
+lukua sunnuntaipäivistä. Heille riitti juhlapäiväksi sellainen päivä,
+jolloin Jumala antoi heille jonkun ilon.
+
+Nämä saaren asukkaat olivat myös hyvin harvasanaisia. Saman, minkä
+hurskas Daavid sanoi sadassa psalmissa, sen he ilmaisivat yhdellä
+ainoalla huokauksella, ja sen, mitä runoilijat olivat laulaneet
+runoiksi, lausuivat he yhdellä katseella. He oppivat lukemaan toinen
+toistensa ajatukset kasvoista, he oppivat seuraamaan toistensa
+ajatuksia, niin että he ajattelivat yhdessä.
+
+Mikael ihaili Noëmia päivä päivältä yhä enemmän. Hän oli uskollinen,
+kiitollinen olento, joka ei oikutellut eikä asettanut suuria
+vaatimuksia. Hän ei ollut levoton tulevaisuudesta eikä surrut
+edeltäkäsin. Hän oli onnellinen ja onnellistutti läheisyydellään. Hän
+ei kysynyt Timarilta: Mitä on minusta tuleva, kun sinä lähdet pois?
+Jätätkö minut tänne vai vietkö muassasi? Onko minulle onneksi, että
+rakastan sinua? Mihin kirkkoon kuuluu pappi, joka meidät siunaa?
+Voitko, saatko olla omani? Eikö kellään muulla ole oikeutettuja
+vaatimuksia sinuun? Mikä asema sinulla on maailmassa? Missä piireissä
+elät? Ei edes hänen kasvoillaan, eikä silmissään milloinkaan näkynyt
+levottomuutta herättävää epäilystä, vaan tuo ainoa, ainainen kysymys:
+"Rakastatko minua?"
+
+Terese rouva sanoi eräänä päivänä Timarille, että tämä nyt laimin
+löi paljon, mutta Timar lohdutti häntä sanoen Fabulan pitävän huolta
+kaikesta; ja kun Terese katsoi Noëmia, jonka siniset, lempeät silmät
+etsivät Mikaelin kasvoja niinkuin päivänkukka aurinkoa, huokasi hän
+syvään: "Oi, kuinka tyttö rakastaa häntä!"
+
+Timarin täytyi kaivaa ojaa päivät pitkät, hakata maahan paaluja ja
+sitoa risukimppuja, tukahuttaakseen sitkeällä ruumiillisella työllä
+vieläkin sitkeämmin työskentelevät ajatuksensa.
+
+Mitähän tapahtunee ulkona maailmassa? Kolmekymmentä hänelle kuuluvaa
+alusta ui pitkin Tonavaa, laiva kyntää merta, koko hänen liikkeensä,
+omaisuus, joka nousee miljooniin, on naisen käsissä.
+
+Ja jos tämä nainen nyt kevytmielisesti ja ylimielisesti hävittää
+omaisuuden, jakaa sen ja tekee miehensä rutiköyhäksi, voiko hän
+silloin moittia tuota naista? Eikö hän itse ole tahtonut juuri sitä?
+
+Hän tunsi itsensä onnelliseksi tässä kodissa; mutta hän olisi sentään
+mielellään tahtonut tietää, mitä toisessa kodissa tapahtui.
+
+Hänen henkensä oli kahtaalla, oli jaettu kahtia. Toisaalla sitoi
+hänet hänen omaisuutensa, hänen kunniansa, hänen asemansa maailmassa,
+toisaalla hänen rakkautensa.
+
+Tosin olisi hän helposti saattanut lähteä täältä. Tonava ei ole
+mikään meri ja hän oli hyvä uimari. Näin ollen hän olisi hyvin
+voinut uida toiselle rannalle. Häntä ei olisi täällä pidätetty;
+tiedettiinhän hänellä olevan asioita toimitettavana. Mutta kun hän
+taas oli Noëmin kanssa, unohti hän koko maailman. Silloin hän tunsi
+vain rakkautta, autuutta ja ihailua.
+
+"Oi, älä rakasta minua niin suuresti!" kuiskasi tyttö hänelle.
+
+Ja niin meni päivä toisensa perästä.
+
+Näin joutui sekin aika, jolloin hedelmät alkoivat kypsyä. Puiden
+oksat painuivat maahan suloisen taakkansa alla. Oli ilo nähdä
+hedelmien kehittyvän päivä päivältä täydellisyyttään kohti.
+Päärynät ja omenat alkoivat saada heimovärinsä; vihreä ruskettui
+nahankeltaiseksi tai sai kultaisia ja punaisia viiruja; tämä
+ruskea värivivahdus muuttui päivän puolella purppuranpunaiseksi;
+kullankeltaiseen sekaantui karmiinipilkkuja ja karmiinin pieniä,
+vihreitä pisteitä, ja hedelmä hymyili kuin iloiset lapsenkasvot.
+
+Timar auttoi naisia hedelmien korjuussa. He täyttivät kokonaisia
+koreja näillä jumalanantimilla. Timar laski hedelmät aina koriin
+heittäessään. Kuinka monta sataa, kuinka monta tuhatta? Mikä
+aarre! Oikeata kultaa! Eräänä päivänä auttaessaan Noëmia kantamaan
+täysinäistä koria hedelmävarastoon näki hän vieraita majan edustalla.
+Hedelmänostajat olivat saapuneet.
+
+Moniin kuukausiin olivat nämä ainoat, jotka toivat tietoja
+ulkomaailmasta!
+
+He keskustelivat parhaillaan Terese-rouvan kanssa hedelmien ostosta.
+Tässäkin harjoitettiin tavanmukaista vaihtokauppaa.
+
+Terese-rouva tahtoi kuten ainakin, viljaa hedelmistään; mutta
+kauppiaat eivät tahtoneet antaa hänelle vastineeksi niin paljon kuin
+ennen. He sanoivat viljan tulleen hyvin kalliiksi. Viljakauppiaat
+Komornissa olivat ostaneet suuret määrät viljaa ja korottaneet
+hinnat; he jauhattivat sitä ja lähettivät sen meren tuolle puolen.
+
+Tätä ei Terese-rouva tahtonut uskoa, se oli vain kauppurijuorua.
+
+Timar kiinnitti seikkaan sitä suurempaa huomiota. Se oli hänen
+keksintönsä. Kuinka olisi asia nyt kehittynyt?
+
+Nyt ei hän enää saanut rauhaa. Huolet liikkeestä ja omaisuudesta
+vaivasivat häntä. Tämä tieto oli hänelle samaa, kuin torven toitotus
+sotilaalle, joka kuullessaan sotatorven toitahduksen kaipaa takaisin
+taistelukentälle, vaikkapa rakastajattarensa syleilystä.
+
+Naisten mielestä oli aivan selvää, että Mikael teki lähtöä. Hänen
+velvollisuutensa kutsui. Ja tulisihan hän ensi keväänä takaisin.
+Noëmi pyysi vain, ettei Mikael heittäisi matkustettuaan pois niitä
+vaatteita, jotka hän itse oli kutonut ja ommellut ja joita Mikael oli
+käyttänyt saarella ollessaan.
+
+Ei suinkaan hän heittäisi, hän tulisi säilyttämään niitä
+kalleuksinaan.
+
+Ja sitten pitää hänen joskus ajatella pikku Noëmi-raukkaa.
+
+Siihen hän ei voinut vastata sanaakaan.
+
+Hän lahjoi kauppiaat jäämään vielä yhdeksi päiväksi.
+
+Tänä päivänä hän ei tehnyt muuta kuin kulki käsi kädessä Noëmin
+kera vuoron perään kaikissa tutuissa paikoissa, jotka olivat olleet
+todistajina heidän mykälle onnelleen. Milloin tempasi Timar lehden
+jostakin puusta, milloin kukkaistertun ja pisti sen povelleen
+muistoksi. Näille lehdille oli kirjoitettu kokonaisia satuja, joita
+vain kaksi ihmistä osasi lukea.
+
+"Rakastatko minua sittenkin, kun et enää näe minua?"
+
+Tämä viimeinen päivä vierähti niin nopeaan! Kauppiaat tahtoivat
+lähteä illalla saadakseen kulkea illan viileydessä. Mikaelin täytyi
+sanoa jäähyväiset.
+
+Noëmi oli järkevä. Hän ei itkenyt. Tiesihän hän Mikaelin tulevan
+takaisin. Hän ajatteli paljon enemmän matkarepun täyttämistä.
+
+"Tulee jo yö siksi kun pääset toiselle rannalle", hän sanoi hellällä
+huolenpidolla Mikaelille. "Eikö sinulla ole asetta?"
+
+"Ei. Ei kukaan tee minulle pahaa."
+
+"Mutta kas, tuossahan onkin pistooli repussasi", sanoi Noëmi vetäen
+uteliaana ampuma-aseen esiin.
+
+Mutta silloin hän kalpeni.
+
+"Se on _hänen_ aseensa!"
+
+Timar säikähtyi tytön ilmettä.
+
+"Silloin kun sinä lähdit luotamme viime kerralla", sanoi tyttö
+kiivaasti, "väijyi hän sinua toisella rannalla ja ampui jälkeesi
+tällä pistoolilla."
+
+"Kuinka pistää päähäsi sellainen ajatus?"
+
+"Minä kuulin hänen molemmat laukauksensa ja sitten sinun. Niin se on.
+Sinä otit häneltä pistoolin."
+
+Timar hämmästyi sitä, että rakastavaiset näkevät sellaistakin, jota
+eivät heidän silmänsä erota. Hän ei voinut väittää vastaan.
+
+"Oletko surmannut hänet?" kysyi tyttö.
+
+"En."
+
+"Mitä olet sitten hänelle tehnyt?"
+
+"Älä enää pelkää häntä. Hän on lähtenyt Brasiliaan. Välillämme on nyt
+puolet maapalloa."
+
+"Minä näkisin mieluummin välillämme kolme jalkaa maata!" huudahti
+Noëmi kiivaasti tarttuen Mikaelin käteen.
+
+Mikael katsahti hämmästyneenä Noëmin kasvoihin.
+
+"Sinä? Sinullako on tuollaisia murha-ajatuksia, sinulla, joka et voi
+nähdä kanaakaan tapettavan, jolla ei ole omaatuntoa polkea kuoliaaksi
+hämähäkkiäkään eikä pistää perhosta neulaan!"
+
+"Mutta hänet, joka voisi riistää sinut minulta, hänet voisin minä
+surmata, samantekevää, olisiko se ihminen tai paholainen tai aave!..."
+
+Ja näin sanoen hän syleili intohimoisesti rakastettua miestä. Mies
+värisi ja hehkui.
+
+
+
+
+Neljäs luku.
+
+SUKUKORUT.
+
+
+Mikael etsi taas toiselta rannalta kalastajamökin. Kaksi asiaa
+täytti hänen mielensä. Toinen oli se kuva, joka oli häipynyt hänen
+katseiltaan iltasumuun: kasvien ja kukkien peittämä kukkula Tonavan
+keskellä ja sen huipulla hento tyttönen, joka heilutti hänelle
+jäähyväisiä nenäliinallaan niinkauan kuin hän oli näkyvissä,
+toinen hänen oman mielikuvituksensa luoma kuva kotoisista oloista
+Komornissa. No, tätä kuvaa hänellä olisi kyllin aikaa kehittää
+pitkällä matkalla alisen Tonavan varsilta Komorniin.
+
+Kun vanha kalastaja näki Timarin alkoi hän huokailla. (Kalastajat
+eivät milloinkaan kiroile.)
+
+"Ajatelkaapa, herra, joku varasnulikka on tulvan aikana varastanut
+veneenne; hän on päälle päätteeksi murtautunut sisään majaan ja
+vienyt airot. Voi, minkälaisia lurjuksia maailmassa sentään on!"
+
+Timarille teki hyvää kuulla jonkun sanovan häntä suoraan vasten
+kasvoja varkaaksi. Varashan hän juuri olikin. Jospa hän vain ei olisi
+varastanut muuta kuin veneen!
+
+"Älkäämme kumminkaan kirotko sitä ihmistä. Kuka tietää, missä
+vaarassa hän on ollut ja kuinka välttämättömästi hän on tarvinnut
+venettä. Me hankimme itsellemme pian toisen. Mutta nyt, kunnon
+ukkoseni, istuudumme teidän veneeseenne ja koetamme jo tänään päästä
+satamaan."
+
+Kalastaja suostui suuresta maksusta pyyntöön. Aamun sarastaessa
+saapuivat he satamaan, missä laivat tavallisesti ottivat lastia.
+Rannalla olevassa majatalossa oli ajureita. Mikael pyysi yhtä
+näistä kyyditsemään itseään Levetincz'iin. Hänen aikomuksensa oli
+hankkia Levetincz'in tilanhoitajalta tietoja kaikesta, mitä hänen
+viisikuukautisen poissaolonsa aikana oli tapahtunut, joten ei hänelle
+olisi mikään uutta eikä mikään hämmästyttäisi häntä Komorniin
+palatessa. Levetincz'issä oli yksikerroksinen herraskartanorakennus,
+jonka toisessa siivessä asui tilanhoitaja vaimoineen ja toinen
+oli varustettu Timarin varalle. Tästä rakennuksen osasta veivät
+eräät portaat entiseen metsästyspuistoon, ja näitä portaita myöten
+voi päästä suoraan siihen huoneeseen, jonka Timar oli valinnut
+konttorikseen.
+
+Mikaelin täytyi jännittää huomiokykynsä pienimpiinkin
+pikkuseikkoihin, voidakseen johdonmukaisesti valehdella.
+
+Hän oli ollut poissa viisi kuukautta ja tehnyt sinä aikana pitkän
+matkan. Mutta tämän kanssa on huonosti sopusoinnussa se seikka,
+että häneltä puuttuu kaikki matkakapineet. Metsästyslaukussaan ei
+hänellä ole muuta kuin se liinainen, paidallinen puku, jonka Noëmi
+on ommellut, sillä ne vaatteet, jotka hänellä oli yllään saareen
+tullessa, olivat kylmemmän ajan varalle ajatellut ja ne ovat
+sitäpaitsi nyt rikkinäiset ja kuluneet, kuten hänen saappaansakin.
+Hänen olisi vaikeata selittää ulkoasuaan.
+
+Jos hän pääsisi metsästyspuiston ja siipirakennuksen portaiden
+kautta konttoriinsa, jonka avain hänellä oli taskussaan, pukeutuisi
+hän nopeasti ja kun sitten hän olisi pitkältä matkalta palanneen
+näköinen, kutsuisi hän sisään tilanhoitajan.
+
+Alussa kävi kaikki hyvin. Kenenkään huomaamatta Timar pääsi aina
+konttorinovelle asti.
+
+Mutta juuri aikoessaan avata sitä avaimellaan, teki hän sen
+yllättävän huomion, että toinen avain jo ennestään oli lukossa.
+
+Joku oli huoneessa!
+
+Mutta siellähän ovat hänen paperinsa, hänen kirjansa; sinne ei
+kenkään saa mennä. Kuka se hävytön on?
+
+Hän tempasi kiukustuneena auki oven ja syöksyi sisään.
+
+Mutta nyt oli hänen vuoronsa säikähtyä.
+
+Hänen kirjoituspöytänsä ääressä istui henkilö, jota hän kaikkein
+vähimmin olisi odottanut täällä näkevänsä.
+
+Se oli Timea.
+
+Vähemmän hän olisi säikähtänyt nähdessään haamun toisesta maailmasta
+kuin tuon hennon olennon valkeine kasvoineen ja levollisine
+katseineen, olennon, joka hänet nähdessään nousi kirjoituspöydän
+äärestä laskien kynän kädestään.
+
+Hänen edessään oli avoinna suuri pääkirja, jonka ääressä hän oli
+työskennellyt.
+
+Ristiriitaisten tunteiden myrsky kuohui Timarin sielussa. Siinä oli
+hämmästystä siitä, että ensimmäinen henkilö, jonka hän salaperäisen
+matkansa jälkeen kohtasi, oli Timea, siinä oli iloa siitä, että tämä
+oli yksin ja yllätys oli se, että Timea istui työssä täällä.
+
+Timea loi hämmästyneenä silmänsä ylös Mikaelin astuessa sisään.
+Sitten hän heti kiirehti häntä vastaan ja ojensi vaiti hänelle
+kätensä.
+
+Nämä valkeat kasvot olivat nytkin selittämätön arvoitus hänen
+puolisolleen. Hän ei osannut lukea niistä mitään. Tiesikö tämä nainen
+jo kaikki? Aavistiko hän jotakin vai eikö? Mitä oli kätkettynä
+tämän kylmän välinpitämättömyyden alle? Vaikenevaa halveksumistako?
+Vai salattua, uhrautuvaa rakkautta? Vai oliko se vain lymfaattisen
+verenkierron apaattinen ilmaisu?
+
+Hänkään ei tiennyt, mitä sanoa Timealle. Tämä ei ollut huomaavinaan
+Mikaelin risaisia vaatteita. Naiset osaavat taidon nähdä ja kuitenkin
+olla näkemättä.
+
+"Minua ilahuttaa, että olette palannut", sanoi Timea vihdoin
+matalalla äänellä. "Minä olen joka päivä odottanut teitä. Viereisestä
+huoneesta löydätte vaatteenne. Kun olette pukeutunut, pyydän teitä
+tänne. Silloin olen minäkin valmis."
+
+Näin sanoen hän pisti kynän hampaidensa väliin.
+
+Mikael suuteli hänen kättään. Kynä, joka oli poikkipuolin hänen
+suussaan ei juuri ollut omiaan viekottelemaan suutelemaan huulia.
+
+Mikael meni viereiseen huoneeseen, missä hän tavallisesti pukeutui.
+
+Sieltä hän löysi pesuvadin täynnä vettä, puhtaan paidan ja vaatteensa
+sekä kiiltonahkasaappaat; kuten kotona Komornissa, -- Koska hän ei
+voinut otaksua Timean tietäneen hänen palaavan juuri sinä päivänä,
+oli jälellä vain mahdollisuus otaksua Timean joka päivä odottaneen
+häntä -- ja kuka ties kuinka kauan.
+
+Mutta kuinka oli rouva tullut Levetincz'iin?
+
+Ja mitä hän teki siellä?
+
+Mikael pukeutui nopeasti. Riisumansa vaatteet hän kätki
+vaatekonttorin nurkkaan. Muutoin voitaisiin kysyä häneltä: "Mistä
+ovat nämä reiät hihoissa, mistä nämä kuluneet kyynärpäät. Ja ennen
+kaikkea, mistä tämä liinapuku monivärisine kirjailuineen?" Naiset
+ymmärtävät koruommelneulan hieroglyyfien kieltä. Jonnekkin oli
+vaatteet kätkettävä.
+
+Hän teki ankarasti työtä saippualla. Eikö häneltä kysyttäne, mitä
+hän on tehnyt noilla käsillä, joihin on kasvanut niin paksu nahka ja
+jotka ovat niin karheat?
+
+Kun hän oli valmis, meni hän konttorihuoneeseen. Timea oli häntä
+vastassa jo ovella, pisti kätensä hänen käsivarrelleen ja sanoi:
+
+"Menkäämme sisälle syömään aamiaista."
+
+Konttorista oli kuljettava Mikaelin pukuhuoneen lävitse, ennenkuin
+päästiin ruokasaliin. Siellä odotti Mikaelia uusi yllätys.
+
+Pyöreä pöytä oli katettu kolmelle. Kuka olisi kolmas?
+
+Timea soitti. Toisesta salinovesta tuli kamarineiti, toisesta Atalia.
+
+Kun Atalia näki Timarin, leimahti hänen kasvoilleen raivoisan vihan
+puna, jota hän ei voinut estää nousemasta.
+
+"Ah, herra von Levetinczy, oletteko siis vihdoinkin palannut kotiin?
+Olipa todella rakastettava päähänpisto kirjoittaa rouvallenne: 'Tässä
+ovat avaimeni, tässä kirjani. Ole niin hyvä, rakas vaimoni, ja hoida
+liikeasioita edestäni', ja sitten jättää meidät viideksi kuukaudeksi
+tietämättömiksi siitä, missä te vaelsitte."
+
+"Pyydän Atalia!" hillitsi häntä Timea.
+
+"Enhän minä nuhtele herra Levetinczyä siitä, että hän on ollut niin
+kauan poissa; sehän on erittäin rakastettavaa aviomiehen puolelta.
+Tapahtuuhan muidenkin avioparien kesken sellaista, että toinen
+matkustaa Karlsbadiin, toinen Emsiin. Mutta me kiitämme tällaisesta
+huvista. Istua keväästä syksyyn täällä Levetinczyssä, missä paitsi
+talonpoikia ja sääskiä ei ole ainoatakaan elävää olentoa, riidellä
+aikaisesta aamusta myöhään iltaan myllärien ja merimiesten kanssa
+tahi sulkeutua konttoriin, lähettää kirjeitä joka maanosaan ja
+opiskella englannin ja espanjan kielioppeja voidakseen tulla toimeen
+englantilaisten ja espanjalaisten asiamiesten kanssa -- se ei toden
+totta ole mikään huvitus nuorille naisille."
+
+"Atalia!" sanoi Timea ankarasti.
+
+Mikael istuutui hiljaa paikalleen, jonka hän tunsi tavanmukaisista
+veitsestä, kahvelista ja lasista.
+
+"Olemme joka päivä odottaneet teitä, joka päivä on pöytä ollut
+katettu teitäkin varten."
+
+Mikael jaksoi tuskin odottaa siksi, kunnes ateria oli ohi. Atalia ei
+enää puhunut mitään, mutta aina kun Timar katsoi häneen, saattoi hän
+hänen silmistään lukea mitä selvintä suuttumusta.
+
+Tämä oli hänelle rauhoittava merkki.
+
+Kun he olivat aterioineet, pyysi Timea miestään seuraamaan
+konttoriin. Mikael mietiskeli, minkä sadun hän kertoisi vaimolleen
+tämän kysyessä hänen matkaansa.
+
+Sellaisenko, jommoisia Teodor Kristyan keksi, niinkö?
+
+Mutta Timea ei sanallakaan kosketellut sitä asiaa.
+
+Hän työnsi kaksi tuolia kirjoituspöydän luo ja laski kätensä
+avoimelle pääkirjalle.
+
+"Tässä, herrani, näette liikeasioittenne kannan siitä lähtien, kun
+jätitte niiden hoidon minun käsiini."
+
+"Tekö itse olette hoitanut niitä?"
+
+"Käsitin teidän sitä tarkoittaneen. Kirjeestänne näin teidän
+alottaneen suurenmoisen yrityksen: unkarilaisten jauhojen
+ulosviennin. Minä huomasin sekä omaisuutenne että luottonne ja
+kauppiaskunnianne olevan tässä pantuna alttiiksi, vieläpä tärkeän
+teollisuushaaran synnyn riippuvan tämän yrityksen onnellisesta
+ratkaisusta. Minä en ymmärtänyt tätä liikettä, mutta minä ymmärsin
+asian riippuvan suuremmassa määrin omantunnontarkasta, luotettavasta
+huolenpidosta kuin liiketottumuksesta. Minä en senvuoksi luovuttanut
+sitä kolmansiin käsiin. Heti saatuani teidän kirjelmänne lähdin
+Levetincz'iin ja ryhdyin kehoituksenne mukaisesti johtamaan
+kaikkea. Opiskelin kirjanpitoa ja opin tulemaan toimeen laskuissa.
+Luulen teidän löytävän kaikki hyvässä järjestyksessä. Kirjat ja
+kassansisältö pitävät yhtä."
+
+Timar katseli ihmetellen tuota naista, joka niin levollisesti
+harkiten osasi johtaa käsiensä kautta kulkevia miljoonia
+määräpaikkaansa, vetää sisään ja antaa ulos ja nopeasti pelastaa ne
+pääomat, jotka olivat vaarassa, -- ja joka ymmärsi vieläkin enemmän.
+
+"Onni on suosinut meitä tänä vuonna", jatkoi Timea, "ja on korvannut
+minun puuttuvat tietoni. Näiden viiden kuukauden nettotulo on
+viisisataatuhatta guldenia. Tämä summa ei kumminkaan ole vapaana,
+minä olen, teidän valtakirjaanne käyttäen, sijoittanut sen uusiin
+liikeyrityksiin."
+
+Minkähänlaatuisia liikeyrityksiä naisen järki keksinee?
+
+"Teidän ensimmäinen jauholähetyksenne Brasiliaan onnistui
+täydellisesti. Unkarilaiset jauhot tulivat Etelä-Amerikan
+markkinoilla suosituiksi. Niin kirjoittavat teidän asiamiehenne
+Rio Janeirosta, jotka kaikki yksimielisesti ylistävät teidän
+pääasiamiehenne, Teodor Kristyanin kuntoa ja rehellisyyttä."
+
+Timar ajatteli itsekseen: "Menettelen minä kuinka hullusti tahansa,
+on teollani aina hyvät seuraukset, ja suurinkin hullutus, johon
+ryhdyn, muuttuu viisaudeksi. Milloin tämä on päättyvä?"
+
+"Saatuani nämä tiedot harkitsin, miten te itse olisitte menetellyt.
+Ajattelin, että on käytettävä tilaisuutta hyväkseen ja kaikin voimin
+vallattava ne markkinat, jotka täten avautuivat. Vuokrasin heti
+useita myllyjä. Hankin uusia laivoja ja lastautin ne, ja tällä haavaa
+on teillä uusi jauholähetys matkalla Etelä-Amerikkaan, ja sillä te
+voitte lyödä laudalta kaikki kilpailijat."
+
+Mikael hämmästyi. Tämä nainen oli rohkeampi kuin moni mies. Jonkun
+toisen vaimo olisi huolellisesti lukinnut saadut rahat, hukkumisen
+pelosta, mutta tämä uskaltaa jatkaa puolisonsa alkamaa liikeyritystä
+kymmenkertaisen mittakaavan mukaan!
+
+"Minä arvelin, että te olisitte menetellyt samalla lailla", sanoi
+Timea.
+
+"Olisin kyllä."
+
+"Muutoin osottautui alotteemme oikeaksi, koska heti meidän
+ryhdyttyämme kasvavalla innostuksella yritykseen, tuli jäljessämme
+heti kokonainen kilpailijoiden sarja, jotka nyt päätäpahkaa
+jauhattavat vehnää ja kuljettavat jauhoja tynnyreissä Brasiliaan.
+Mutta teidän ei tarvitse olla huolissanne siitä. Me voitamme ne
+kaikki. Ei kenkään niistä tunne sitä salaisuutta, jossa unkarilaisten
+jauhojen etu oikeastaan on."
+
+"Mikä se sitten on?"
+
+"Jos joku olisi kysynyt sitä vaimoltaan, olisi hän kenties voinut
+saada tietää sen. Minä pääsin perille asiasta vertailemalla
+amerikkalaisen viljan hintoja. En nähnyt missään niin raskasta vehnää
+kuin unkarilainen on. Meidän täytyy siis jauhattaa täysipainoista
+tavaraa, voittaaksemme amerikkalaisen. Mutta tähänastiset
+kilpailijamme ovat ottaneet kevyempää tavaraa, ja siksi he
+epäonnistuivat meidän pysyessämme voitonpuolella."
+
+Mikael hämmästyi hämmästymistään. Sillä aikaa kuin hän itse
+kuukausimääriä oli maannut väijymässä paratiisin kiellettyä hedelmää,
+uhrasi tämä hento nainen päivät ja yöt voittaakseen ne vaikeudet,
+jotka liittyivät tähän laajakantoiseen yritykseen. Hän askarteli
+kuivassa, sieluaherpaisevassa työssä ja hankki uutta ylistystä,
+loistoa ja kunniaa miehensä nimelle, kieltäytyen itse kaikesta
+nautinnosta. Hän kätki ihanan, nuorekkaan olentonsa tänne kauas
+tasankojen suoperäisiin viljaviin seutuihin. Hän tyytyi kaikkiin
+vaikeuksiin, rasittui, solmi liikeyrityksiä ja piti silmällä kaikkea,
+-- tekipä hän enemmänkin, hän, suloinen puoliso, joka kaivautui
+liikeasioiden vaivoihin, vaikka oli luotu elämännautintoihin, ei edes
+kysynyt kotiinpalaavalta mieheltään: No, mitä sinä olet tehnyt sillä
+aikaa?
+
+Mikael suuteli Timean kättä pyhällä, aralla kunnioituksella,
+jommoisella me suutelemme kallista vainajaa, joka ei enää kuulu
+meille, vaan hautaan eikä enää tunne suudelmaamme.
+
+Kun hän muisteli Timeaa sinä aikana, jonka hän oli viettänyt saarella
+itseunhotuksen juopumuksessa, ajatteli hän aina: Hän etsii itselleen
+huvitusta matkustelemalla tai lähtemällä kylpylaitokseen. Rahaahan
+hänellä oli yllin kyllin ja hän saattoi sillä tehdä, mitä halusi, --
+nyt hänen täytyi nähdä, mikä oli ollut Timean huvina: tehdä laskuja,
+istua konttorissa, vaihtaa kirjeitä ja oppia ilman kielienopettajaa
+kahta vierasta kieltä -- ja kaikkea tätä hän oli tehnyt täyttääkseen
+puolisonsa toivomuksen.
+
+Timar sai kuulla vaimoltaan suuremmoisesti laajennetun liikkeensä
+kaikista haaroista. Tämä käsitti välitys-, diskontto- ja
+pörssiasioita, maanviljelystä ja tehdasteollisuutta, ja kaikista
+näistä liikkeenhaaroista teki Timea miehelleen tarkan tilin.
+Konsolin, pörssipaperien ja metallirahan kurssista, vuokrista,
+alivuokraajista, raskaasta ja kevyestä tavarasta, välityspalkkioista,
+liikapainosta, tonnipainosta, ulkomaisten rahalajien sekasotkusta,
+mitasta ja painosta -- kaikessa tässä hän liikkui niin nopeasti kuin
+hän olisi aivan nuoruudestaan asti ollut tottunut siihen. Hänen oli
+myös usein täytynyt ajaa riita-asioita ja solmia vaikeita sopimuksia,
+jotka vaativat suurta asioihin perehtymistä; mutta nämäkin hän oli
+suorittanut tyydyttävällä tavalla. -- Timar oli varma siitä, että jos
+hän itse olisi suorittanut kaiken tämän viidessä kuukaudessa, olisi
+hän ollut työssä aamusta iltaan. Kuinka vaikea olikaan sellainen
+tehtävä ollut nuorelle naiselle, jonka vielä lisäksi oli ensin
+perehdyttävä näihin toimiin. Eihän hänelle voinut jäädä kylliksi
+aikaa edes levätäkseen.
+
+"Mutta tehän olette minun edestäni tehnyt täällä hirvittävän työn."
+
+"Se on tosi; alussa joutui työ hitaasti, mutta sitten minä totuin
+siihen, eikä se silloin enää väsyttänyt. Työ tekee hyvää."
+
+Mikä surumielinen lohdutus! Nuori vaimo löytää lohdutusta työstä!
+
+Mikael veti Timean käden luokseen. Syvä surumielisyys kuvastui hänen
+kasvoillaan. Hänen sydämensä oli niin raskas.
+
+Oi jospa hän vain olisi tiennyt, mitä Timea sillä hetkellä ajatteli!
+Hän ei voinut saada kirjoituspöydän avainta mielestään.
+
+Jos Timea on päässyt hänen salaisuutensa perille, niin on hänen
+menettelytapansa vain hirvittävä tuomio, joka on langetettu hänen
+päälleen osoittamaan, mikä erotus on syyttäjän ja syytetyn välillä.
+
+"Ettekö ole koko tänä aikana oleskellut Komornissa?" hän kysyi.
+
+"Vain kerran kun minun täytyi kirjoituspöytänne laatikosta etsiä
+Scaramellin kanssa tehtyä sopimusta."
+
+Timar tunsi veren hyytyvän suonissaan.
+
+Timean kasvot eivät ilmaisseet kerrassaan mitään.
+
+"Nyt me lähdemme Komorniin", sanoi Timar; "asiat ovat järjestyksessä;
+meidän on odotettava tietoja laivojemme kohtalosta, ja ne tiedot
+eivät voi saapua ennen kuin talvella."
+
+"Hyvä on!"
+
+"Tai tahdotteko kenties mieluummin matkustaa Schweiziin tai Italiaan?
+Nyt on juuri soveliain aika."
+
+"Ei, Mikael, me olemme kyllin kauan olleet erossa; olkaamme nyt
+yhdessä."
+
+Mutta ei ainoakaan kädenpuristus osoita, miksi hän tahtoisi olla
+Mikaelin kanssa.
+
+Mikael ei rohjennut sanoa hänelle ainoatakaan hellää sanaa.
+Valehtelisiko hän vielä enemmän?
+
+Ja siitä huolimatta -- kuinka paljon hänen olikaan valehdeltava!
+
+Aamusta iltaan! Onhan hänen vaitiolonsakin valhetta!
+
+Kirjojen ja paperien tarkastamiseen meni koko iltapäivä. Illalliseksi
+oli kutsuttu kaksi vierasta, tilanhoitaja ja korkea-arvoinen herra
+tuomiorovasti.
+
+Herra tuomiorovasti oli pyytänyt heti saada tiedon herra von
+Levetinczyn paluusta saadakseen käydä häntä tervehtimässä. Saatuaan
+sanoman hän heti kiirehti linnaan. Hänellä oli myös rinnassaan
+kunniamerkkinsä.
+
+Heti sisääntultuaan hän sytytti kaunopuheliaan ilotulituksen,
+jossa hän ylisti Timaria seudun hyväntekijänä. Hän vertasi Timaria
+Noak'iin, joka rakensi arkin, Josefiin, joka pelasti kansansa
+nälänhädästä, ja Mosekseen, joka antoi sataa mannaa alas taivaasta;
+Timarin alkaman jauhokaupan hän sanoi olevan suurenmoisimman
+yrityksen, joka oli milloinkaan lähtenyt Europasta. Eläköön jauhojen
+viennin Columbus!
+
+Timarin täytyi vastata tähän tervetuliaispuheeseen. Hän puhui
+sangen hajamielisesti ja paljon pötyä. Hänen oli vaikea pidättäytyä
+nauramasta ja sanomasta korkea-arvoiselle herralle: "Hahaha! Älkää
+kuvitelkokaan minun ryhtyneen tähän yritykseen tehdäkseni teitä
+onnelliseksi; minulle oli tärkeätä karkoittaa tyhmä poika erään
+pikku tytön läheisyydestä, ja jos tämä tyhmyys on vienyt joihinkin
+viisaihin tuloksiin, niin on ansio kokonaan tämän vierelläni istuvan
+naisen. Naurakaa toki, herrasväki!"
+
+Syödessä nousi hyvä tuuli. Yhtävähän tuomiorovasti kuin tilanhoitaja
+olivat viinin ylenkatsojia. Herra tuomiorovasti oli "kalugyer",
+rumanian kielellä pappi, jonka vaimo oli kuollut ja joka ei saanut
+mennä uusiin naimisiin. Siitä huolimatta hän jatkuvasti ihaili
+kaunista sukupuolta eikä säästänyt kohteliaisuuksia Timealle ja
+Atalialle, jolla hän taas joutui tilanhoitajan sukkeluuksien
+maalitauluksi.
+
+Vanhan, hupaisan herran päähänpistot ja jutut saivat Timarinkin
+hymyilemään, mutta niin pian kuin hän heitti silmäyksen Timean
+jääkylmiin kasvoihin, kuoli hymy hänen huulillaan.
+
+Timea oli jättänyt hyvän tuulensa jonnekin muualle.
+
+Oli jo tullut hämärä ennenkuin ateria oli päättynyt. Molemmat vanhat
+herrat huomauttivat toisiaan vallattomasti siitä, että oli jo aika
+lähteä, sillä herra puoliso oli äskettäin palannut nuoren vaimonsa
+luo pitkän poissaolon jälkeen, ja heillä varmaankin oli paljon
+puhuttavaa toisilleen.
+
+"Tekisivätpä he todella oikein, jos pian menisivät tiehensä",
+kuiskasi Atalia Timarille. "Timean päätä alkaa joka ilta kivistää
+niin ankarasti, että hän ei saa nukuttua ennen puoliyötä. Katsokaapa,
+miten kalpea hän on!"
+
+"Timea, voitko pahoin?" kysyi Timar hellästi.
+
+"Ei minua mikään vaivaa", vastasi Timea.
+
+"Älkää uskoko häntä. Aina siitä saakka, kun tulimme Levetincz'iin,
+vaivaa häntä hirveä päänsärky. Se on hermosärkyä, jonka hän on saanut
+aivorasituksesta ja epäterveellisestä ilmanalasta. Äskettäin näin
+hänen päässään harmaan hiuksen. Mutta hän salaa tautinsa, siksi
+kunnes makaa vuoteessa, eikä enää nouse, eikä hän siinäkään valita."
+
+Timar tunsi hengessä samoja tuskia kuin rikollinen, joka on
+kidutuspenkillä.
+
+Eikä hänellä ollut rohkeutta sanoa vaimolleen: "Jos sinä olet sairas,
+niin salli minun maata huoneessasi, että voisin hoitaa sinua."
+
+Ei, ei, hän pelkäsi unessa lausuvansa Noëmin nimeä ja vaimon voivan
+kuulla sen, kun tuskat pitivät häntä valveilla puoli yötä.
+
+Hänen täytyi paeta häävuodettaan.
+
+Seuraavana päivänä he läksivät Komorniin. He matkustivat
+postihevosilla. Mikael istui vastapäätä naisia. Matka oli ikävä.
+Elo oli jo korjattu ja yksitoikkoiset niittymaat kohtasivat silmää
+kaikkialla. Ei kenkään ajajista puhunut mitään. Kaikkien kolmen oli
+vaikea pysyä hereillä.
+
+Mutta iltapäivällä ei Timar enää voinut kestää vaimonsa mykkää
+katsetta ja hänen salaperäisiä, arvoituksellisia kasvojaan. Muka
+saadakseen polttaa hän istuutui ajajan viereen ja jäikin sinne.
+
+Noustessaan pois eräällä asemalla valitteli Atalia huonoja teitä,
+hirvittävää kuumuutta, vaivaavia kärpäsparvia, tukahuttavaa pölyä
+ja matkan muita vaikeuksia. Majatalot olivat likaisia, vuoteet
+epämukavia, ruoka vastenmielistä, viini hapanta, vesi ei ollut
+puhdasta, kasvot, joita näki, aivan kauhistuttavia. Hän tunsi
+olevansa koko matkan ajan kuolemansairas, hän oli ylönantamaisillaan,
+hänellä oli kuumetta, pää oli halkeamaisillaan; miten silloin Timea
+mahtoikaan kärsiä, hän kun oli niin hermostunut.
+
+Koko tien oli Timarin pakko kuunnella tätä valitusta. Timea ei
+sitävastoin päästänyt kuuluviin ainoatakaan valituksen ääntä.
+
+Kun he tulivat Komorniin, otti Sohvi-rouva heidät vastaan selittäen
+aivan harmaantuneensa yksinäisyydessään. Hänkö olisi harmaantunut!
+Päinvastoin hän oli viihtynyt kuin kala vedessä saadessaan päivät
+päästään vaeltaa talosta taloon juoruamassa oikein sydämensä pohjasta.
+
+Timar tunsi sydäntänsä ahdistavan astuessaan omaan kotiinsa. Koti on
+joko taivas tai helvetti. Nyt hän vihdoinkin saa kokea, mitä näiden
+selittämättömien marmorikasvojen kylmyys kätkee.
+
+Seuratessaan vaimoaan tämän huoneeseen sai Timar kirjoituspöytänsä
+avaimen.
+
+Hän tiesi jo niin paljon, että Timea oli avannut laatikon ja etsinyt
+hänen papereittensa joukosta mainittua sopimusta.
+
+Kirjoituspöytä oli vanha taidekalu, jonka yläosaa peitti kaareva,
+viuhkamainen pyöräkansi, jonka saattoi työntää ylös. Sen takana oli
+suuria ja pieniä laatikoita. Suuremmissa oli sopimuksia, pienemmissä
+arvopapereita ja kalleuksia. Koko kaappi oli tehty raudasta ja
+maalattu mahonginväriseksi; lukko oli taideteos, joka ei auennut
+-- käänsi sitten avainta oikealle tahi vasemmalle, ellei tuntenut
+salaista koneistoa. Timea oli selvillä salaisuudesta ja hän saattoi
+helposti päästä laatikkoihin.
+
+Levottomasti sykähtelevin sydämin veti Timar ulos laatikon, jossa
+hän säilytti niitä kalleuksia, joita hänestä oli varovaisinta olla
+myymättä. Sellaisilla kalleuksilla on tuntijansa joka taholla; se on
+tiede, samanlainen kuin muutkin, professoreineen ja opetuslapsineen,
+jotka määrätyistä tuntomerkeistä erottavat, mistä tämä kivi ja tuo
+kamé ovat kotoisin. Ja sitten seuraa kysymys: Kuinka te olette
+joutunut sen omistajaksi? Vasta "hankkijan" jälkeläinen kolmannessa
+polvessa uskaltaa avoimesti näyttää sen.
+
+Jos Timea on ollut kyllin utelias vetämään ulos laatikon, niin
+on hän myös nähnyt nämä kalleudet. Siinä tapauksessa hän myös on
+tuntenut timanttikoristeen, jossa on hyvin hänen näköisensä kuva. Se
+on varmaankin hänen äitinsä kuva, ja silloin hän tietää kaikki. Hän
+tietää Timarin ottaneen haltuunsa hänen isänsä kalleudet. Pimein,
+kenties rikollisin keinoin hän on silloin myös hankkinut itselleen
+tämän satumaisen rikkauden, jolla hän on voittanut Timean käden,
+näyttelemällä jalomielisen osaa sitä kohtaan, jonka on ryöstänyt.
+
+Kenties hän ajattelee jotakin vielä pahempaa kuin todellisuudessa
+on tapahtunut. Hänen isänsä salaperäinen kuolema, hänen yhtä
+salaperäinen hautaamisensa voisivat helposti johtaa ajattelemaan,
+että Timarin sormi on mukana tässäkin jutussa.
+
+Ja jos Timea on päässyt perille kaikesta tästä, jos hänellä on
+sellaisia epäluuloja, mitä silloin merkitsee hänen uhrautuva
+uskollisuutensa, hänen levoton huolenpitonsa miehensä kunniasta ja
+maineesta? Eikö se kaikki ole vain sen syvän halveksumisen ilmaisua,
+jota hänen ylevä sielunsa varmasti tuntee kunniansa unohtanutta
+miestä kohtaan, jonka nimeä hän kantaa, johon hänet on yhdistetty
+ja jota ylpeys käskee kunnioittamaan sen valan tähden, jonka hän on
+vannonut alttarin ääressä.
+
+Tämä olisi toki sietämätöntä miehelle!
+
+Hänen oli hankittava varmuutta! Hänen oli otettava avuksi vieläkin
+uusi valhe.
+
+Hän otti laatikosta timantteihin upotetun valokuvan ja lähti se
+kädessään Timean luo.
+
+"Rakas Timea", sanoi Mikael istuutuen vaimonsa viereen, "minä olen
+oleskellut jonkun aikaa Turkinmaalla. Saatte myöhemmin tietää, mitä
+olen tehnyt siellä. Ollessani Skutarissa tarjosi eräs amerikkalainen
+jalokivikauppias minulle erästä timantteihin upotettua kuvaa, joka
+on sangen suuresti teidän näköisenne. Minä ostin sen ja saan täten
+jättää korun teille."
+
+Näin hän oli pannut kaikki yhden kortin varaan.
+
+Jos Timean kasvot kuvan nähdessään säilyttäisivät tavallisen, kylmän
+välinpitämättömyyden ilmeen, jos hän antaisi silmiensä rankaisevan
+katseen siirtyä koristeesta puolison kasvoille, silloin hän tahtoisi
+sanoa: "Sinä et ole ostanut tätä koristetta Skutarista -- se on jo
+kauan virunut pöytälaatikossasi. Herra ties mistä olet sen ostanut.
+Kuka tietää missä sinä olet kuljeskellut? Kuka tietää, mikä pimeys
+sinua ympäröi?"
+
+Ja silloin Timar olisi hukassa.
+
+Mutta ei mitään tällaista tapahtunut.
+
+Nähdessään kuvan muuttuivat Timean kasvot äkkiä. Hänen
+marmoripiirteissään kuvastui sellainen mielenliikutus, jota ei voi
+peittää eikä salata. Hän taittui molemmin käsin kuvaan ja suuteli
+sitä kiihkeästi. Hänen silmänsä täyttyivät kyyneleillä. Tunne
+purkautui esiin. Timean kasvot alkoivat elää.
+
+Mikael oli pelastettu.
+
+Kauan pidätettyjen tunteittensa voittamana Timea alkoi kiivaasti
+nyyhkyttää.
+
+Silloin astui Atalia sivuhuoneesta esiin. Hän näytti hämmästyneeltä.
+Hän ei milloinkaan ollut kuullut Timean itkevän sillä lailla.
+
+Kun Timea huomasi hänet juoksi hän häntä vastaan kuin lapsi ja huusi
+itkun ja naurunsekaisella äänellä: "Katso, katso! Äitini kuva!...
+Hän on antanut sen minulle!"
+
+Ja näin sanoen hän juoksi takaisin Mikaelin luo, kietoi käsivartensa
+hänen kaulaansa ja kuiskasi liikutettuna:
+
+"Kiitoksia... tuhansia kiitoksia!..."
+
+Timarista tuntui kuin se hetki olisi tullut, jolloin hänen olisi
+pitänyt suudella noita huulia ja sen jälkeen suudella ja yhä vain
+suudella niitä.
+
+Mutta hänen sydämensä lyönnit sanoivat hänelle: "Sinun ei tule
+varastaa."
+
+Kaiken senjälkeen, mitä "Vapaalla Saarella" oli tapahtunut, olisi
+suudelma näille huulille ryöväystä.
+
+Samassa hän tuli ajatelleeksi jotakin muuta.
+
+Hän meni takaisin huoneeseensa ja otti esille kaikki korut, joita oli
+säilyttänyt pöytälaatikossa.
+
+(Ihmeellinen vaimo, joka, vaikka avain on hänen käsissään, jättää
+koskematta salaiset laatikot ja etsii vain sitä paperia, jota
+tarvitsee!)
+
+Senjälkeen hän sulloi kaikki kalleudet metsästyslaukkuunsa, joka oli
+ollut hänen selässään hänen tullessaan Levetincz'iin ja palasi sen
+kera vaimonsa luo.
+
+"Minä en ole vielä sanonut teille kaikkea", hän puhui Timealle.
+"Samasta paikasta, mistä sain kuvan, löysin nämäkin korut ja ostin
+ne teille. Ottakaa ne lahjaksi minulta." Ja näin sanoen hän laski
+korun toisensa jälkeen Timean helmaan, kunnes säkenöivä joukko peitti
+tämän koko esiliinan. Se oli kuin haltijattaren lahja "Tuhannesta ja
+Yhdestä yöstä."
+
+Atalia seisoi vieressä, kalpeana kateudesta ja kädet nyrkkiin
+puristettuna katkeruudesta. -- Sillä kaikki tuo olisi voinut olla
+hänen!
+
+Mutta Timean kasvot synkistyivät ja muuttuivat jälleen
+marmorikylmiksi. Hän katseli välinpitämättömänä sylissään olevia
+jalokiviä. Timanttien ja rubiinien säteet eivät lämmittäneet häntä.
+
+
+
+
+Viides luku.
+
+UUSI VIERAS.
+
+
+Pitkä talvi kului liikeasioiden hoidossa. Ainakin nimittävät rikkaat
+raharuhtinaat tätä liikeasiainhoidoksi.
+
+Levetinczy alkoi tottua asemaansa. Rikkaus synnyttää hyviä unia.
+Hän matkusti usein Wieniin ja otti osaa suurten pankkiirien
+huvituksiin. Hän näki edessään monta hyvää esimerkkiä. Se, joka
+omistaa miljoonia, voi sallia itselleen ylellisyyden ostaa
+jalokivikauppiaalta uudenvuodenlahjoja kaksi kappaletta joka lajia
+ilahuttaakseen yhtä aikaa kahta sydäntä -- toisella rouvaansa, joka
+istuu kotona vastaanottamassa vieraita juhlia vietettäessä, muun
+ajan kuluessa perhehuolissa; toisella jotakin toista naista, joka
+joko tanssii tai laulaa, mutta kummassakin tapauksessa vaatii hienon
+hotellin asunnokseen, koruja ja pitsejä. Timar oli kyllin onnellinen
+saadakseen olla mukana sekä rahaparoonien kotoisissa juhlissa,
+joissa kunnioitettavat naiset kaatavat teetä ja kysyvät vieraalta,
+miten hänen perheensä voi, että myös näissä toisin järjestetyissä
+iltakutsuissa, joissa sangen kursailemattomat naiset ilmeisellä
+mieltymyksellä antautuvat samppanjan nauttimiseen, ja missä
+jokainen härnää Timaria kysymyksellä, eikö hänellä vielä ole mitään
+tuttavuuksia oopperassa.
+
+Punastuminen, jolla hyväluontoinen Timar vastaa sentapaisiin
+viittauksiin, lisää vain yleistä iloa. "Mitä te ajattelette!" sanoo
+eräs miljoonanomistaja totisena; "herra Levetinczy on hyveellisen
+aviomiehen esikuva." -- "Ei siihen mitään taitoa tarvita", sanoo
+toinen, "kun vaimo on niin kaunis ja sielukas, ettei sellaista ole
+koko Wienissä." -- "Hän on saituri", sanoo hänen selkänsä takana
+kolmas, jota puistattaa ajatellessaan, mitä sellainen pitsejä ja
+silkkiä nielevä olento tulee maksamaan. -- Toiset taas juttelevat
+keskenään ja levittelevät salaisuutta, että Timar on onneton
+mies, jonka sydän pysyy kylmänä, vaikka kuka tahansa panisi sen
+koetukselle. -- Itse asiassa häntä viekottelevatkin monet kauniit
+ja nerokkaat naiset, jotka ovat opetelleet taitoa valloittaa miehiä
+ja saavuttaneetkin jonkunlaisen taituruuden; mutta Timar pysyy
+kylmänä ja luoksepääsemättömänä kaikille viehätyksille, kaikille
+viekotuksille. Hän on tunteeton.
+
+"Oikean aviomiehen esikuva!" sanovat hänen ihailijansa. "Inhoittava
+ihminen!" kuuluu sitävastoin hänen vihamiestensä leiristä.
+
+Mutta hän vaikenee ja ajattelee -- Noëmia.
+
+Mikä ijäisyys olikaan tämä kuuden kuukauden aika, jolloin hänen oli
+elettävä erossa Noëmista, jolloin hänen aina täytyi ajatella häntä,
+eikä voinut uskoa kenellekään ajatustensa sisältöä!
+
+Usein hän yllättää itsensä juuri kertomassa niistä. Kerran hänen
+istuessaan aterialla kotonaan, ovat nämä sanat livahtamaisillaan
+hänen suustaan: "Kas! Juuri tuollaisia omenia saa sillä saarella,
+missä Noëmi asuu." Kun Timean silmät joskus ilmaisivat hänellä olevan
+päänsärkyä, tuntee Timar kiusausta sanoa hänelle: "Ah, kun Noëmilla
+oli päänsärkyä haihtui se heti, kun panin käteni hänen otsalleen." Ja
+kun hän näkee Timean suosikin, valkoisen kissan, on hänen huulillaan
+kysymys: "Oi, Narcissa, minne emäntäsi on joutunut?"
+
+Mutta hänellä on täysi syy olla varoillaan, sillä talossa on eräs
+olento, joka argussilmin vartioi ei ainoastaan Timeaa, vaan myös
+häntä.
+
+Atalialta ei saattanut jäädä huomaamatta, että Timar paluunsa jälkeen
+oli vähemmän raskasmielinen kuin ennen. Kaikkia hämmästytti hänen
+vilkas ulkonäkönsä. Siinä piili joku salaisuus. Eikä Atalia voinut
+sallia kenenkään tuntevan onnea tämän katon alla. Mistä hän oli
+varastanut onnensa? Miksi hän ei kärsi, niinkuin Atalia tahtoo nähdä
+hänen kärsivän?
+
+Liikeasiat kävivät hyvin. Uuden vuoden ensimmäisenä kuukautena tuli
+tietoja Amerikasta. Jauholähetys oli onnellisesti tullut perille, ja
+nyt oli menestys varma. Unkarilaiset jauhot olivat saavuttaneet niin
+suuren maineen Etelä-Amerikassa, että myytiin kotimaisiakin jauhoja
+unkarilaisina. Brasiliassa oleva Itävallan konsuli kiirehti antamaan
+hallitukselleen tietoja tästä huomattavasta seikasta, jonka avulla
+ulkomaankauppaa oli lisätty tärkeällä vientitavaralla. Seurauksena
+tästä sai Timar kuninkaallisen neuvoksen nimen ja sitäpaitsi Pyhän
+Stepanuksen ritarikunnan pienemmän ristin tunnustukseksi niistä
+palveluksista, joita hän oli tehnyt isänmaalle kaupan ja yleisen
+talouselämän alalla.
+
+Kuinka hymyilikään hänen sisäinen ivanhenkensä, kun ritarikunnan
+merkki ripustettiin hänen rinnalleen ja häntä kutsuttiin arvonimellä
+"Teidän armonne." Ja pahahenki kuiskasi hänen korvaansa: "Siitä saat
+kiittää kahta naista, Timeaa ja Noëmia."
+
+Vähätpä siitä! Purppuraväri keksittiin siten, että erään rakastuneen
+paimenen pieni koira söi purppurasimpukan, ja sen kuono tuli
+punaiseksi. Siitä huolimatta on purppurasta tullut maankuulu
+kauppatavara.
+
+Herra Levetinczy alkoi nyt vasta nousta komornilaisten silmissä.
+Ei ole kylliksi, että on rikas. Mutta kun henkilö sitäpaitsi on
+kuninkaallinen neuvos, silloin täytyy häntä jo kunnioittaa.
+
+Kaikki riensivät onnittelemaan häntä; virkamiehet, ammattikunnat,
+maistraatti, papisto ja kirkkoneuvosto. Hän vastaanotti heidät kaikki
+armollisesti.
+
+Herra Johan Fabulakin tuli hänen luokseen onnitellakseen laivurien
+ammattikunnan puolesta. Hän esiintyi arvonsa mukaisessa juhlapuvussa.
+Unkarilaisessa lyhyessä, tummansinisestä silkistä tehdyssä
+takissa loisti kolme riviä pähkinänsuuruista näkinkengänmuotoista
+hopeanappia, toiselta olkapäältä toiselle riippui kämmenenlevyinen
+hopeaketju suurine lukkomaisine medaljongeineen, johon Komornin
+kultaseppä oli painanut Julius Caesarin kuvan. Lähetystön muutkin
+jäsenet olivat samanlaisissa puvuissa ja yhtä komeasti varustettuja.
+Vielä siihen aikaan kuului Komornin laivurien juhlapukuun hopeanapit
+ja ketjut.
+
+Oli tavallista pyytää onnittelijoita jäämään päivälliselle.
+Fabulaakin kohtasi tämä kunnia.
+
+Fabula oli sangen avomielinen mies, joka puhui suunsa puhtaaksi.
+Kun viini oli hellittänyt hänen kielensä siteet, ei hän voinut olla
+sanomatta armolliselle rouvalle, että hän, ensi kerran nähdessään
+armollisen rouvan neitinä, ei olisi voinut luulla hänestä tulevan
+niin hyvää perheenemäntää ja sitäpaitsi herra Levetinczyn puolisoa.
+Olipa hän oikeastaan pelännytkin häntä. Ja kas, miten ihmeellisesti
+jumalallinen kohtalo johtaa kaiken ja miten lyhytnäköinen ihmisen
+silmä on! Kuinka kaikki onkaan kääntynyt hyväksi! Mikä onni
+vallitseekaan tässä kodissa! Kuulkoon vain kohtalo niidenkin
+huokaukset, jotka rukoilevat taivasta suomaan sydämenhyvälle herra
+Levetinczylle onnen nähdä uuden vieraan, pienen enkelin haahmossa!
+
+Timar peitti säikähtyneenä lasinsa kädellään. Jos tämä viini saa
+ihmisen puhumaan kaikki, mitä ajattelee, niin hän ei uskalla juoda
+enää pisaraakaan. Hänen sielussaan välähti ajatus:
+
+"Se rukous voisi tulla kuulluksi odottamattomalla tavalla!"
+
+Ystävämme Fabula ei vain tyytynyt toivomaan kaikkea hyvää; hän luuli
+olevansa pakotettu myös antamaan hyviä, käytännöllisiä neuvoja.
+
+"Mutta armollinen herra rasittaa itseään varmasti liian paljon.
+Ei se kelpaa. Ihminen elää vain kerran ja miksi hän elää? Minä
+en, totta tosiaan, antaisi niin kauniin ja niin kelpo vaimon olla
+niin kauan yksin. Mutta mitä sille kukaan voi, että maa polttaa
+armollisen herran jalkojen alla! Alituisesti hän vaivaa aivojaan
+jollakin uudella aatteella ja hänen täytyy aina olla itse mukana.
+Siksi onnistuvat kaikki hänen yrityksensä. Kenen muun päähän olisi
+pistänyt lähettää jauhoja Unkarista Brasiliaan? Tunnustaakseni
+totuuden: kuullessani asiasta puhuttavan arvelin itsekseni --
+anteeksi karkeuteni! -- Armollinen herra on tullut hulluksi, kun
+lähettää jauhoja toisesta maanosasta toiseen. Ennenkuin se tulee
+perille, muuttuu se liisteriksi. Sitäpaitsi kasvaa siellä suurissa
+puissa kokonaisia leipämetsiä ja pienissä sämpylöitä. Ja nyt -- mitä
+kunniaa olemmekaan saaneet osaksemme yrityksestä! Mutta tietysti,
+missä armollinen herra itse pitää silmällä kaikkea..."
+
+Tässä puheessa oli niin paljon tiedotonta ivaa, ettei Mikael voinut
+pidättäytyä vastaansanomasta.
+
+"Rakas John, jos tämä oli syynä yrityksen onnistumiseen, niin on
+sinun käännyttävä ylistyksinesi vaimoni puoleen, sillä hän se johti
+kaikkea."
+
+"Niinpä kyllä, kaikella kunnioituksella puhuen armollisen rouvan
+ominaisuuksista; mutta armollisen herran luvalla tiedän, mitä tiedän.
+Tiedän varsin hyvin, missä armollinen herra on oleskellut koko kesän."
+
+Mikael tunsi hiuksiensa nousevan pystyyn. Tietäisikö tämä mies, missä
+hän oli ollut? Se olisi kauheata.
+
+Fabula iski silmää Timarille kohotetun lasin takaa.
+
+"No, sanonko armolliselle rouvalle, niissä armollinen herra on
+oleskellut koko kesän? Ilmaisenko sen?"
+
+Timar tunsi kangistuvansa kauhusta. Atalia oli kiinnittänyt silmänsä
+hänen kasvoihinsa. Hän ei uskaltanut edes ilmeellään ilmaista, miten
+noloksi viinin autuaaksi tekemä kielikello oli saattanut hänet.
+
+"No, sanoppa sitten, John, missä olen ollut", sanoi Timar
+ulkonaisesti levollisena.
+
+"Hyvä on. Minäpä sanonkin ja syytän teitä armollisen rouvan edessä!"
+huudahti Johan Fabula asettaen lasinsa pöydälle. "Armollinen
+herra matkusti sanomatta kenellekään, minne. Hän nousi kaikessa
+hiljaisuudessa laivaan ja matkusti Brasiliaan. Hän oli itse
+Amerikassa järjestämässä kaikkea. Senvuoksi päättyikin kauppa meille
+niin suotuisasti."
+
+Timar hengähti syvään.
+
+"Te olette suuri hupsu, Janos ystäväni. Pyydän, Atalia, ojennappa
+herra Fabulalle kuppi mustaa kahvia."
+
+"Asia on kuten sanoin", vahvisti Johan, "minä tiedän, mitä minä
+tiedän. Minä pääsin selville kaikesta, niin huolellisesti kuin keitto
+olikin keitetty. Armollinen herra on ollut Brasiliassa. Hän on
+kulkenut merellä kolmetuhatta penikulmaa. Hyvä Jumala yksin tietää,
+miten monessa myrskyssä hän on ollut ja miten monen ihmissyöjän
+kanssa hän on otellut. Mutta että hän tosiaan on ollut siellä, sen
+tiedämme kaikki varsin hyvin. No, nyt olen minä puolestani ilmaissut
+armolliselle rouvalle asian, ja nyt voi hän rangaista rikollista
+ansion mukaan, eikä enää sallia hänen tehdä sellaisia harhahyppäyksiä
+Atlantin yli."
+
+Timar katsahti molempiin naisiin. Timean piirteissä kuvastui
+levottomuutta ja hämmästystä; Atalia näytti harmistuneelta. Hän uskoi
+kertomuksen yhtä todeksi kuin Fabulakin, joka olisi voinut luvata
+päänsä pantiksi siitä, että se oli tosi.
+
+Nyt Timar hymyili salaperäisen näköisenä. Nyt oli hän valehtelija
+eikä Johan Fabula.
+
+Kultapojan täytyi valehdella, aina valehdella.
+
+Johan Fabulan kertomus oli Timarille hyödyksi. Unkarin kansa
+sepittelee mielellään kaskuja etevistä miehistään, ikäänkuin ihailun
+syyt eivät sinänsä olisi riittävät. Keksijä uskoo itse keksimänsä
+jutun todenmukaiseksi ja kun yleisö lisäksi alkaa uskoa, saa se
+historiallisen tositapahtuman leiman.
+
+Timarilla oli tästä lähtien veruke salaperäiseen katoamiseensa.
+Jos hänen oli pakko peittää syy poissaoloonsa, niin etsittiin syy
+hänen salaamiseensa hänen hienotunteisuudestaan, että hän nimittäin
+ei tahtonut kertoa Timealle niin vaarallisesta matkasta, jommoinen
+Amerikan matka vielä siihen aikaan oli.
+
+Hän saattoi nyt muodostella kertomusta niin todenperäiseksi, että
+Ataliakin uskoi sitä.
+
+Itse asiassa petti hän Ataliaa parhaiten. Tämä tyttö tunsi
+naissydämen. Hän tiesi varsin hyvin, mitä Timea tunsi, mitä
+sisäisiä taisteluja hän taisteli. Ja alituisesti seurasi hän Timean
+sieluntilan vaiheita. Tämä nainen, jonka sydän oli sairas, kielsi
+sielunsa tuskat ja pakeni paikkaan, niissä ei ainoatakaan ystävää
+ollut hänen lähellään, missä hän ei voinut iloita mistään, missä ei
+mikään herättänyt eloon intohimoa: unkarilaiselle pustalle. Siellä
+hän hautautui kauppakirjojen kuiviin laskelmiin ja ryhtyi työhön,
+joka ei salli sijaa intohimoille, rahanansaitsemiseen. Näin teki
+vaimo-parka tukahuttaakseen onnetonta rakkauttaan.
+
+Jos kerran vaimo pystyi siihen, miksi ei mieskin pystyisi? Eikö
+häneltä ollut paremminkin odotettavissa, että hän vetäytyisi toiseen
+erämaahan, merelle, ja että hän kullanhankkimisen jääkellarissa
+jäähdytti kaiken sielunsa lämmön.
+
+Mistähän Atalian mieleen oli juolahtanutkin hullunrohkea ajatus, että
+Timar olisi keksinyt parannuskeinon kuolettavaan tautiinsa ja oli
+onnellinen ollessaan poissa kotoa?
+
+Mitä hän olisikaan antanut, jos olisi päässyt salaisuuden perille!
+
+Mutta Vapaata Saarta ympäröivä kaislikko ei juorua kuten se
+kaislikko, jolle kuningas Midaan parturi uskoi salaisuutensa.
+
+Ataliaa ahdisti keltainen kateus, kun hän turhaan yritti etsiä
+arvoituksen selitystä.
+
+Timar ja Timea olivat kotona sekä maailman silmissä avioparin
+esikuvat.
+
+Mikael lahjoitti Timealle koruja, joiden arvo oli kokonainen aarre,
+ja Timea käytti niitä pidoissa. Hän tahtoi loistaa niillä.
+
+Mika vakuuttaisi miehen rakkautta paremmin kuin vaimon timantit?
+
+Atalia mietti näitä.
+
+Ovatko Timar ja Timea tosiaan niitä, joiden rakkaus näkyy timanttien
+antamisessa ja ottamisessa? Vai onko ihmisiä, jotka voivat olla
+onnellisia ilman rakkautta?
+
+Atalian epäluulot olivat yhä kohdistuneet Timeaan eikä Timariin.
+
+Mutta Timar tuskin taisi odottaa talven kulumista ja kevään tuloa.
+Myllyjenhän piti silloin alkaa käydä ja liikemieshän aina ajattelee
+sellaisia asioita. Edellisen vuoden onnellisen tuloksen jälkeen
+jatkettaisiin jauholiikettä vielä suuremmassa mittakaavassa kuin
+ennen.
+
+Mutta nyt kielsi Timar Timeaa turmelemasta terveyttään johtamalla
+yritystä, Hän aikoi antaa johdon asiamiestensä käsiin, jota
+vastoin Timean tulisi viettää kesänsä meren rannalla, jossakin
+kylpylaitoksessa parantaakseen hermotautiaan.
+
+Minne hän itse aikoi, sitä ei kukaan kysynyt. Arvattavasti hän taas
+lähtisi Etelä-Amerikkaan ja sitten hellästä hienotunteisuudesta
+sanoisi olleensa Egyptissä ja Italiassa.
+
+Mutta hän riensikin alisen Tonavan varsille. Poppelipuiden silmujen
+alkaessa puhjeta ei hänellä ollut enää mitään rauhaa kodissaan.
+Viehkeä kuva täytti kaikki hänen unelmansa, vangitsi kaikki hänen
+ajatuksensa.
+
+Hän ei pysähtynyt edes Levetincz'iin, antoi vain tilanhoitajalle
+ja asiamiehilleen niin ylimalkaisia ohjeita, että he saattoivat
+tehdä, mitä halusivat. Sieltä hän matkusti Golovacz'iin, missä asui
+kunniamerkin saanut tuomiorovasti. Tämän luo hän aikoi jäädä.
+
+Oli jo myöhäinen ilta hänen saapuessaan pappilaan. Hän meni sisään
+keittiön ovesta. Siellä oli nuori, kaunis tyttö keittämässä ja
+paistamassa ja sisällä, missä hän tapasi papin yksinään, oli pöytä
+katettu kahdelle hengelle.
+
+Hänen korkea-arvoisuutensa vastaan otti ylhäisen vieraansa mitä
+kohteliaimmin. Kaikkein ensiksi hän onnitteli vierastaan ritarimerkin
+johdosta; sitten hän pyysi lupaa saada mennä keittiöön huolehtimaan
+arvokkaasta kestityksestä kunnioitetulle vieraalle.
+
+"Sillä", hän sanoi, "me elämme muutoin sangen yksinkertaisesti."
+
+"Me?" kysyi Timar leikillisellä äänellä.
+
+"No, no, no", huudahti leskimies, uhaten sormellaan vierasta. "Älkää
+toki olko niin häijy."
+
+Isäntä ryhtyi toimenpiteisiin ja palasi muassaan pullo hyvää
+Syrmeriviiniä, jota hän tarjoili vieraalleen heidän odotellessaan
+illallista.
+
+Mutta joka kulauksen perästä hän uhkasi Timaria uudelleen sormellaan,
+aivankuin olisi tahtonut nuhdella ajatuksesta, jonka luki tämän
+kasvoista.
+
+"Voi, miten maailma sentään on paha! Kaikessa se tahtoo nähdä vain
+huonoa. Mutta ihminen on ihminen. Ihminen ei ole kivestä, hän ei ole
+puupölkky eikä ovenpieli."
+
+Timar vakuutteli olevansa samaa mieltä.
+
+Mutta isäntä pudisteli yhä päätään ja kuta enemmän hän joi -- eikä
+hän säästellyt viiniä edes herkullisen aterian aikana -- sitä
+puheliaammaksi hän kävi.
+
+Nuori, kaunis tyttö tarjoili ruuat ja aina kun Timar katsahti häneen,
+uhkasi pappi sormellaan valitellen maailman pahuutta.
+
+"Mutta todistakaa minulle raamatusta edes yksi, joka todistaisi
+maailman pahuudessaan olevan oikeassa!"
+
+Timar selitti, ettei hän edes piispanistuimesta ottaisi todistaakseen
+jotakin sellaista.
+
+"Eikö isä Abraham ollut maailman kunnianarvoisin ja
+jumalaapelkääväisin patriarkka? Sanokaa, eikö hän ollut Saran
+uskollinen puoliso? Ja kuitenkin, tunnemmehan kertomuksen Hagarista,
+vai miten? Mutta Abraham oli siitä huolimatta hurskas."
+
+Mikaelin täytyi tunnustaa tämän todistuksen totuus.
+
+"Tai ottakaamme patriarkka Jakob esimerkiksi. Hän menee naimisiin
+Lean kanssa, mutta on sitä ennen rakastunut Rakeliin ja ottaa
+hänetkin vaimokseen; mutta kenen mieleen on milloinkaan juolahtanut
+tehdä kannetta häntä vastaan kaksoisavioliiton tähden? Jatkakaamme!
+Katsokaamme pyhää kuningas Davidia. Kuinka monta vaimoa hänellä oli?
+Kuusi. -- Kaikki yhtaikaa. Eivätkä ne hänelle riittäneet. Hän erotti
+Salthielistä Michal'in ja nai hänet, sitten hän rakastui Batsebaan,
+Uriaan vaimoon, surmautti Uriaan ja nai Batseban. Eikä hän silti
+ollut huonompi. David ylistää kuudessa sadassa viidessäkymmenessä
+psalmissa itseään pyhänä miehenä. -- Ja kuinka viisas Salomo sitten
+käyttäytyi? Hänellä oli kokonaista 400 vaimoa. Kuka siis vaatisi
+meitä olemaan viisaampia kuin viisas Salomo?"
+
+Hyväsydäminen leskipappi ei aavistanut täten antaneensa vieraalleen
+matkapassin, jolla tämä saattoi matkustaa Tonavan poikki.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Timar oli vain puolen päivänmatkan päässä Noëmista.
+
+Puoleen vuoteen hän ei ollut nähnyt tyttöä
+
+Hänen kaikki ajatuksensa olivat jälleennäkemisen ilossa. Valveilla
+ollen ja unessa hän oli täynnä polttavaa kaihoa.
+
+Tuskin hän saattoi odottaa päivän sarastamista. Jo aamun koittaessa
+hän nousi, ripusti metsästyslaukun selkäänsä, heitti pyssyn olalleen
+eikä jäänyt odottelemaan isäntänsä ylösnousua. Lähtien pappilasta
+hyvästiä sanomatta hän riensi alas metsäiselle Tonavan rannalle.
+
+Tonava tekee hyvän työn laajentamalla vuosi vuodelta
+rantametsikköään, sillä kuta kauemmas virta vetäytyy, sitä kauemmas
+siirtyvät myös rajavartioiden vahtikojut, jotka rakennettiin jo
+kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Se, joka aikoo passitta virran
+toiselle puolelle, tapaa metsikössä täysin puolueettoman alueen.
+
+Timar oli edeltäkäsin lähettänyt uuden veneen yllämainitun
+kalastajamökin luo, jonne hänellä oli tapana käydä jalkasin. Hän
+löysikin veneen sieltä ja läksi yksin soutamaan kaislikkoa kohti.
+
+Vene liukui kuin kala veden pinnalla, mutta nopeus ei ollut
+yksinomaan sen ansio.
+
+Oltiin jo huhtikuussa ja kevät oli tullut. Ostrovasaaren puut olivat
+vihreinä ja kukassa. Sitä enemmän hämmästyttävä oli näky toisella
+puolella. Vapaalla Saarella ei näkynyt ensinkään vehreyttä. Se näytti
+palaneelta.
+
+Kuta lähemmäs hän tuli sitä tarkemmin hän saattoi erottaa kaiken.
+Saaren pohjoispuolella olivat kaikki puut ruosteenkarvaisia.
+
+Kiihtyvällä nopeudella liukui vene kaislikon halki. Kun Mikael
+saapui rannalle, huomasi hän suuren joukon puita kuivuneeksi. Ne
+olivat Terese-rouvan lempipuut -- pähkinäpuut. Ne olivat kaikki,
+ensimmäisestä viimeiseen aivan kuihtuneet.
+
+Mikael tunsi alakuloisuutta tämän nähdessään. Ennen, hänen
+saapuessaan tänne seisoivat metsät ja ruusuaitaukset vehreydessään,
+nyt olivat vastassa kuivuneet puut. Huono enne!
+
+Hän tunkeutui saaren sisäosiin ja odotti tervehdykseksi tavanmukaista
+koiranhaukuntaa. Ei ääntäkään kuulunut.
+
+Hän kulki huolestuneena edelleen. Tiet olivat hoidotta, kuivien
+syyslehtien peitossa, ja hänestä tuntui linnunlaulukin vaienneen
+saarella.
+
+Tullessaan majan läheisyyteen tuli hän levottomaksi. Minne sen
+asukkaat olivat joutuneet? He saattoivat olla vaikka kuolleina
+ja hautaamattomina. Hänhän oli puolen vuoden ajan työskennellyt
+oikeusasioissa, oli loistanut nuorella vaimollaan ja koonnut rahaa.
+Saaren asukkaista oli taivas saanut pitää huolta, jos sitä halutti.
+
+Hänen tullessaan kuistille avautui eräs ovi ja Terese astui ulos.
+
+Hän näytti vakavalta. Mikaelista tuntui kuin hän olisi ensin
+säikähtänyt jotakin. Sitten levisi katkera hymy hänen kasvoilleen.
+
+"Oi, oletteko vihdoinkin täällä?" sanoi rouva nähdessään Mikaelin.
+Näin sanoen hän juoksi Mikaelia vastaan puristaakseen tämän kättä. Ja
+nyt kysyi vuorostaan Terese, miksi Mikael näytti niin vakavalta.
+
+"Ei kait vain liene tapahtunut onnettomuutta?" kiirehti Timar
+kysymään.
+
+"Onnettomuuttako? Ei!" huokasi Terese surumielisesti hymyillen.
+
+"Minä tunsin niin suurta ahdistusta nähdessäni kuivuneet puut", sanoi
+Mikael selittääkseen vakavuuttaan.
+
+"Viime vuoden tulvat saivat aikaan tämän hävityksen. Pähkinäpuut
+eivät siedä vettä."
+
+"Ja kuinka te molemmat voitte?" kysyi Timar levottomana.
+
+Terese vastasi hiljaa:
+
+"Me voimme hyvin, sekä minä että molemmat toiset."
+
+"Minä ja molemmat toiset?"
+
+Terese hymyili, huokasi ja hymyili. Sitten hän laski kätensä Mikaelin
+olalle sanoen: "Eräs köyhä salakuljettajan vaimo sairastui luonamme.
+Nainen kuoli, lapsi jäi tänne. Nyt tiedätte, keitä nuo molemmat
+toiset ovat."
+
+Timar ryntäsi taloon.
+
+Etäisimmässä huoneen nurkassa seisoi pajunvitsoista punottu kehto.
+Sen ääressä istui toisella puolella Almira, toisella Noëmi. Noëmi
+keinutti kehtoa ja odotti istuallaan siksi kunnes Timar oli ehtinyt
+hänen luokseen.
+
+Kehdossa lepäsi pieni punaposkinen lapsi, jonka kirsikkasuukkonen
+pisti niin somasti esiin. Se nukkui silmät puoliummessa, pienet
+kätöset kasvoja kohti kohotettuina.
+
+Mikael seisoi kuin lumottuna kehdon ääressä. Hän katsahti Noëmiin
+ikäänkuin etsien selitystä arvoitukseen hänen kasvoistaan, joilla
+leijaili taivaallinen autuus, missä kainous ja rakkaus viettivät
+sovintojuhlaa. Hän luuli menettävänsä järkensä sinä hetkenä.
+
+Terese laski kätensä hänen käsivarrelleen.
+
+"No, oletteko nyt pahoillanne siitä, että otimme omaksemme
+salakuljettajan vaimoparan lapsen. Jumala on lähettänyt sen meille."
+
+Kuinka hän olisi siitä vihainen! Hän heittäytyi maahan kehdon
+viereen, sulki sen syliinsä puristaen sitä sydäntään vastaan.
+Sitten hän alkoi kiivaasti itkeä ja nyyhkyttää ikäänkuin hänen
+rintaansa olisi kokoontunut kokonainen tuskien järvi, jotka kaikki
+nyt rikkoivat sulkunsa. Hän suuteli pienokaista, Jumalan lähettämää
+vierasta, missä vain sopi, sen pikku kätösiä ja jalkoja, sen puvun
+helmaa, sen punaisia poskia.
+
+Lapsi teki enkelimäisiä ilmeitä hänen suudellessaan, mutta ei
+tahtonut herätä. Äkkiä se avasi silmänsä suuret sinisilmänsä ja
+katseli hämmästyneenä vierasta silmiin ikäänkuin kysyen: "Mitä tuo
+mies minusta tahtoo?" Sitten se naurahti ääneen kuin kysyen: "Mitä
+ihmettä hän minusta tahtoo?" Sitten se sulki jälleen silmänsä ja
+nukahti yhä hymyillen ja häiriintymättä suudelmien myrskystä. Terese
+hymyili ja sanoi:
+
+"Sinä isätön ja äiditön lapsi raukka, tällaista et kait olisi osannut
+aavistaa?" Noin sanottuaan hän käänsi päänsä pois kuivatakseen
+kyyneleensä.
+
+"No -- ja minulle ei enää riitä mitään", sanoi Noëmi rakastettavalla
+tavalla yrittäen näyttää suuttuneelta.
+
+Mikael lähestyi häntä polvillaan. Hän ei saanut sanottua sanaakaan,
+painoi vain huulensa hänen kättään vastaan ja kätki kasvonsa
+hänen helmaansa. Hän oli vaiti niin kauan kuin lapsi nukkui. Kun
+pienokainen heräsi, alkoi se puhua omalla kielellään, jota me
+kutsumme itkuksi. Onpa onni, että jotkut ymmärtävät sitäkin kieltä.
+Se oli nälissään.
+
+Noëmi kehoitti nyt Mikaelia menemään ulos huoneesta, hän ei saisi
+tietää, mitä vieraalle lapselle annettiin ruuaksi.
+
+Mikael meni mökin edustalla olevalle aukealle. Hän oli kuin
+humalassa. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut toisella planeetalla,
+josta katsellaan alas maahan, josta on lähdetty, kuin vieraaseen
+taivaankappaleeseen.
+
+Hän on jättänyt maan päälle kaiken, mitä hän on sanonut omakseen,
+eikä hän enää tunne mitään huimausta, mikä vetäisi häntä sinne alas.
+
+Hän on kadottanut jalkainsa alta sen piirin, jossa hänen elämänuransa
+ori tähän saakka liikkunut ja uusi painopiste on vetänyt häntä
+luokseen.
+
+Uusi päämäärä, uusi elämä on hänen edessään -- yhtä hän vain ei
+ymmärrä: kuinka hänen on mahdollista kadota vanhasta maailmastaan?
+Ihmishermot eivät kestä oleskelemista toisessa maailmassa samaan
+aikaan kuin maan päällä, nousemista taivaaseen ja laskeutumista
+maan päälle, taivaassa seurustelemista enkelien kanssa ja maan
+päällä rahojen laskemista, oi, sitä ei ihminen kestä tulematta
+mielisairaaksi!
+
+Pikku lapsia ei suotta nimitetä enkeleiksi, sillä sana enkeli on
+johtunut kreikkalaisesta "angelos"-sanasta, joka merkitsee lähetti.
+He ovatkin lähettejä toisesta maailmasta, jonka outo, magneettinen
+ilmapiiri loistaa lapsenkasvoista, lapsen silmistä siihen, jolle
+lapsi on lähetetty. Lapsensilmissä on usein ihmeellinen, sininen
+säde, jolla on sanoin selittämätön taikavoima, joka myöskin puhuu
+meille. Tämä väri katoo silmistä heti kun lapsi oppii puhumaan,
+vain vastasyntyneen lapsen silmissä saattaa erottaa tämän sinisen
+välähdyksen.
+
+Oi, kuinka usein Timar istui tuntikausia ihailemassa tätä sinistä
+välkettä. Kun lapsi laskettiin ruohikolle lampaannahan päälle,
+heittäytyi Timar pitkälleen sen viereen katsellen sen ensi leikkejä.
+Hän poimi silloin tällöin kukkasen, jota kohti lapsi ojenteli
+kätösiään, sanoen: "No, tuosta sen saat!" ja sitten taas oli
+hänellä täysi työ saada se pois, sillä lapsella on tapana pistää
+kaikki, mikä sitä miellyttää, suuhunsa. Hän tutkisteli ensimmäisiä
+äänneyhtymiä, jotka tunkeutuivat lapsen huulilta, ja koetti selvittää
+niiden merkitystä. Hän antoi sen vetää itseään parrasta ja lauleli
+kehtolauluja saadakseen sen nukkumaan.
+
+Hänen tunteensa Noëmia kohtaan oli nyt aivan toisen laatuinen kuin
+ennen.
+
+Tässä tunteessa ei ollut mitään aistillista himoa, pelkkää ihastusta
+vain. Himon hehku oli vaihtunut suloiseen, kylläiseen lepoon. Hän
+tunsi samaa hyväätekevää tunnetta kuin kuumeesta vapautunut sairas.
+
+Noëmikin oli muuttunut suuresti sitten heidän viime tapaamansa. Hänen
+kasvoillaan oli lempeä, miellyttävä ilme. Vieno kärsivällisyys, jota
+ei voi teeskennellä eikä salata, ilmeni hänen mielenlaadussaan. Tyyni
+ylevyys yhtyneenä kainouteen säteili nuoresta naisesta, vaatien
+ehdotonta kunnioittamista ja arvonantoa.
+
+Timar ei voinut kyllästyä onneensa. Tuli päiviä, jolloin Timar epäili
+kaikkea uneksi, tätä puoliksi savesta, puoliksi puusta rakennettua
+mökkiä ja sisällä hymyilevää naista lepertelevä sylilapsi polvellaan.
+
+Ja hän ajatteli, miten kaikki olisi päättyvä.
+
+Hän harhaili ympäri saarta miettien tulevaisuutta.
+
+Mitä on sinulla annettavaa lapselle? -- Rahojako? -- Suuria
+maatilojako? -- Tällä saarella ei välitetä rahasta etkä saata
+liittää tähän saareen uusia maa-alueita. -- Otatko poikasi muassasi
+ja kasvatatko hänestä hienon herran, arvossapidetyn miehen? --
+Suostuisivatkohan naiset siihen? -- Vietkö heidätkin mukanasi?
+-- Vaikka he haluaisivatkin, et sinä voisi tehdä niin, sillä silloin
+he saisivat tietää, kuka sinä olet, ja he halveksisivat sinua. Vain
+täällä he voisivat olla onnellisia, vain täällä, missä ei kukaan
+kysele sen nimeä, saattaa se kulkea pää pystyssä. Naiset ovat
+antaneet pojalle vain yhden nimen _Adrodat_, Jumalanantama; muuta ei
+se tarvitse ja minkä nimen sinä antaisitkaan?
+
+Eräänä päivänä hän ajatuksiinsa vaipuneena tunkien näreikön lävitse
+harhaili saarella, vailla varsinaista päämäärää, ja joutui silloin
+äkkiarvaamatta erääseen paikkaan, missä kuiva lehdikkö kahisi hänen
+jalkojensa alla. Hän katseli ympärilleen: hän huomasi olevansa
+surullisella tavalla kuivettuneiden pähkinäpuiden alla. Kauniit,
+jalot puut olivat kaikki kuolleet; kevät ei ollut pukenut niiden
+oksia tuoreeseen vihreyteen vaan putoilleet, kuihtuneet lehdet
+peittivät maan.
+
+Täällä puuhautausmaalla teki Timar päätöksen. Kiireesti hän läksi
+takaisin mökille. "Terese, ovatko ne puusepänkalut vielä tallella,
+joita te käytitte taloa rakentaessanne?"
+
+"Ne ovat kamarissa."
+
+"Antakaa ne minulle. Minä olen tehnyt suunnitelman. Minä kaadan
+kuivuneet pähkinäpuut rakentaakseni niistä kauniin talon Dodille."
+
+Terese löi kätensä ihmeissään yhteen ja Noëmi vastasi suutelemalla
+pikku Dodiaan ikäänkuin sanoakseen hänelle: "kuuletko?"
+
+Mikael käsitti Teresen ihmetyksen hiljaiseksi epäilykseksi.
+
+"Niinpä niin", jatkoi Timar. "Minä rakennan yksinäni, ilman vierasta
+apua talon -- pienen talon, sellaisen kuin szeklit ja valakialaiset
+rakentavat tammesta ja jotka ovat sieviä kuin korurasiat. Minä
+rakennan pähkinäpuusta ruhtinaallisen asunnon, josta tulee Dodin talo
+hänen tultuaan suureksi."
+
+Terese vain hymyili.
+
+"Hyvä, Mikael, sepä oivallista! Minähän olen itsekin rakentanut
+pesäni kuin pääskynen. Minä olen itse rakentanut seinät savesta ja
+peittänyt ne kaisloilla. Mutta puusepäntyö ei ole _yhden_ miehen
+työtä. Vanhassa sahassamme on kaksi kädensijaa, _yksi_ ei saa sillä
+toimeen mitään."
+
+"Mutta meitähän onkin kaksi!" huudahti Noëmi vilkkaasti. "Enkö minä
+voi auttaa häntä? Ettekö usko käsivarsiani kyllin voimakkaiksi?"
+
+Ja hän kääri ylös hihansa aina olkapäähän saakka näyttääkseen, kuinka
+vahvat ne olivat. Näkyviin tuli voimakas Diana-käsivarsi voimakkaine
+lihaksilleen. Mikael suuteli käsivartta ylhäältä olkapäästä aina alas
+sormenpäihin saakka ja sanoi sitten:
+
+"Se käy laatuun."
+
+"Oi, me työskentelemme yhdessä!" sanoi vilkas Noëmi Timarin ajatuksen
+innostuttamana.
+
+"Me menemme molemmat metsään. Pikku Dodille ripustamme riippumaton
+puiden oksien väliin. Siellä työskentelemme koko päivän. Sinä, äiti,
+tuot meille ruokaa ja sitten me istuudumme kaadetun puun rungolle ja
+syömme samasta vadista. Voi, kuinka se on maistuva hyvältä!"
+
+Ja niin tapahtuikin.
+
+Mikael tarttui heti kirveeseen ja meni pähkinäpuulehtoon ryhtyäkseen
+työhön. Jo ennenkuin hän oli ennättänyt kaataa yhden puun ja karsia
+sen oksat, olivat hänen kätensä täynnä rakkoja. Noëmi lohdutti häntä
+sanoen, ettei naisten käsiin ikinä nouse rakkoja.
+
+Kun sitten kolme puuta oli kaadettu, niin että voitiin asettaa kolmas
+kahden toisen päälle poikittain, oli Noëmin apu tarpeen.
+
+Noëmi piti lupaustaan täytenä totena. Hän ryhtyi toimeen täydellä
+voimalla. Hänen hento ruumiinsa oli sangen voimakas ja sitkeän
+joustava. Hän käsitteli suurta sahaa niin taitavasti kuin olisi hän
+saanut opetusta siinä työssä.
+
+Täten oppi Timar kokemuksesta tuntemaan rakennustyömiehen ja hänen
+vaimonsa elämän, jotka auttavat tosiaan aamusta iltaan sahaustyössä.
+Päivällisajan tullessa kannetaan heille ruokaa ruukkuvadissa.
+He istuutuvat vierekkäin puun rungolle syöden hyvän papukeiton
+viimeistä pisaraa myöten, juovat yhteisestä ruukusta raikasta vettä
+ja laskeutuvat sitten hetkiseksi levolle. Vaimo asettuu pehmeille
+sahajauhoille, mies asettuu pitkälleen maan päälle. Vaimo peittää
+kasvonsa esiliinalla suojellakseen itseään nukkuessaan kärpäsiltä
+tai ottaa sylilapsen helmaansa koettaen kaikin tavoin saada sitä
+vaikenemaan niin kauan kunnes mies on nukahtanut.
+
+Illalla he menevät yhdessä kotiin. Rakentaja ottaa työkalunsa
+olalleen, vaimo lapsen syliinsä. Kotona leimuaa tuli takassa ja
+jo kauas tuntuu paistin tuoksu. Lapsi tuuditetaan uneen, vaimo
+etsii miehen piipun ja menee keittiöön etsimään palavaa tikkua
+sitä sytyttääkseen. Kun sen jälkeen höyryävä vati kannetaan sisään
+yrittävät he tehdä huomiseksi kaunista ilmaa ja kertovat toinen
+toisilleen, mitä lapsi on tehnyt päivän kuluessa.
+
+Ja sitten -- he eivät kysy toisiltaan:
+
+"Rakastatko minua?"
+
+Timar perehtyi pian työhön ja oppi valmistamaan pähkinäpuunpalkeista
+rakennusainesta. Kirves oli hänelle hyväksi avuksi.
+
+Noëmi katseli ihmetellen häntä.
+
+"Sano minulle, Mikael", hän kysyi eräänä päivänä, "etkö olekin joskus
+ollut rakentaja?"
+
+"Olenpa kyllä", vastasi tämä, "ja päälle päätteeksi laivanrakentaja."
+
+"Mutta kuinka sinusta on tullut sellainen herra, että voit olla
+poissa työstäsi koko päivän ja viettää aikasi toisaalla? Sillä nythän
+olet oma herrasi, etkö olekin? Eihän kukaan voi käskeä sinua?"
+
+"Siihen vastaan sinulle toiste", vastasi Mikael; mutta hän ei
+milloinkaan kertonut Noëmille mitenkä hänestä oli tullut niin
+ylhäinen herra, että hän saattoi kokonaisia viikkoja sahata puita.
+
+Hän kertoi tosin Noëmille paljon matkoistaan eri maissa; mutta hän
+ei milloinkaan tullut niin pitkälle tarumaisissa kertomuksissaan,
+että olisi maininnut jotakin itsestään. Hän osasi karttaa Noëmin
+uteliaisuutta olemalla koko päivän työssä kiinni, ja illalla levolle
+pannessa häneltä ei saanut mitään tietää -- vaikka useiden vaimojen
+tapana on juuri silloin kysellä niin paljon kuin mahdollista, kun
+mies ei voi päästä pakoon. Mutta onneksi oli taivas antanut hänelle
+suojan tätäkin vastaan. Heti paneuduttuaan levolle hän nukahti ja
+siten ei kuulustelusta voinut tulla mitään.
+
+Sinä pitkänä aikana, jonka Timar vietti Vapaalla Saarella oli hän
+vähitellen tehnyt sen huomion, että saari ei ollutkaan niin kätkössä
+maailmalta, ettei kenkään olisi, tiennyt sen olemassaolosta.
+
+Sen olemassaolosta tietää tosin eräs kokonainen yhteiskuntaluokka,
+mutta se ei ilmaise mitään. Tämän yhteiskuntaluokan muodostavat
+sivistyksen villit.
+
+Valtioiden rajalla laukeavat yhteiskunnalliset lait samoin kuin
+kirkkolainkin käskyt ja säädökset.
+
+Tämä yhteiskuntaluokka asustaa Unkarin ja Serbian raja-alueella.
+Maaperä on suotuisa. Mutkikas virta metsärikkaine saarineen, jonka
+toisistaan etäällä olevat rannat ovat aarniometsien peitossa. Puiden
+oksat ulottuvat veden pintaan asti.
+
+Avonaisia, raivatuita teitä on ani harvassa, kylät hajallaan eikä
+läheisyydessä ole ainoatakaan suurta kaupunkia. Näennäisesti
+vallitsee sotilaallinen komento, itse asiassa villikansan vapaus.
+Sotilaslaitos on menettänyt merkityksensä, syy, joka sen synnytti,
+nimittäin rajan vartioitseminen, on vuosisatoja sitten lakannut
+vaikuttamasta; vanha perivihollinen, turkkilainen on jo kauan sitten
+kadonnut sieltä. Nykyään käytetään aseita vain salakuljetuksen
+ehkäisemiseksi, ja siitä on ollut seurauksena, että salakuljetus
+on täällä todellinen elämänkutsumus. Sillä on oma järjestelmänsä,
+oma koulunsa, oma salainen hallituksensa ja se muodostaa valtion
+valtiossa.
+
+Timar löysi usein ihmeekseen pajupensaiden väliin kiinnitetyn veneen
+tai aluksen, jota ei kukaan vartioinut.
+
+Kun hän jonkun tunnin perästä palasi, ei sitä ollut enää.
+
+Toisinaan hän löysi näreiköstä kokonaisia kangaspakkoja, jotka myös
+olivat poissa silloin kun hän palasi harhailumatkoillaan samoille
+paikoille.
+
+Kaikki nämä salaperäiset ihmiset, jotka valitsivat saaren
+lepopaikakseen, näyttivät tahallaan karttavan mökin läheisyyttä. He
+tulivat ja menivät polkematta polkuja ruohikkoon.
+
+Oli kumminkin toisia tilaisuuksia, jolloin he tulivat mökin luo.
+Vierailut koskivat silloin aina Tereseä.
+
+Niin usein kuin Almira ilmaisi haukunnallaan vieraita lähestyvän,
+jätti Timar työnsä, kiirehti mökille ja meni sisimpään huoneeseen.
+Hän ei uskaltanut näyttäytyä kenellekään. Tosin hänen kasvattamansa
+parta oli muuttanut hänen kasvojaan; mutta voisihan helposti sattua
+saarelle tulemaan joku henkilö, joka oli nähnyt hänet toisaalla ja
+joka tuntisi hänet.
+
+Yhteiskunnan villit tulivat Teresen luo, kun joku onnettomuus oli
+kohdannut heitä. Nämä ihmiset kulkevat usein sellaisissa paikoissa,
+joissa he saavat haavoja, pahoja syviä asehaavoja. He eivät voi mennä
+niitä näyttämään rykmentinlääkärille, sillä seuraus olisi kuulustelu.
+Mutta saaren rouvalla on lääkkeitä, millä parantaa haavoja; hän osaa
+sitoa ammottavia haavoja ja antaa heille haavapalsamia; hän osaa
+myös hoitaa luumurtoa. Näillä seuduin, etenkin Turkin puolella, on
+eräänlaatuinen ilkeä ihopaise yleinen. Niitäkin osasi Terese parantaa
+yksinkertaisilla yrteillä, joiden voiman hätä oli opettanut hänen
+keksimään. Senkintähden etsivät sairaat häntä ja pitävät salassa
+hänen oleskelupaikkansa, syystä että he tietävät lääkärien ja
+apteekkarien vihaavan puoskareita.
+
+Yhteiskunnan villeillä on myös usein riitaisuuksia keskenään. Näitä
+he eivät voi jättää tuomarin ratkaistaviksi. He tietävät liian
+hyvin tämän panevan sekä syyttäjän että syytetyn häpeäpaaluun. He
+tulevat senvuoksi viisaan saarenrouvan luo ja jättävät riitansa hänen
+ratkaistavakseen, ja hänen tuomionsa on heille sellainen tuomio,
+johon jokaisen on tyydyttävä. Useimmissa tapauksissa on kysymys
+verikostosta. Terese osaa rauhoittaa raivoisia riitapuolueita ja nämä
+pitävätkin ne rauhanlupaukset, jotka he tekevät hänen edessään.
+
+Välistä eksyy hänen mökkiinsä joku umpimielinen olento, joka arkana
+karttaa ihmiskatseita ja pakenee ihmisten ilmoilta -- rikollinen,
+jota omatunto ajaa ja jolla ei ole rohkeutta mennä sielunpaimenen
+luo peläten helvettiä ja vankeutta. Saarenrouva osaa parantaa
+niitäkin. Hän vuodattaa lievittävää palsamia heidän sydämiinsä, uskoa
+jumalalliseen armahdukseen, johon hän itse uskoo.
+
+Välistä tulee vainottu, väsynyt ja nälän ja janon näännyttämä
+ihminen salaa hänen ovensa kynnykselle. Hän ei kysy: "Mistä olet
+ja minne menet?" Hän ottaa hänet ystävällisesti vastaan ja päästää
+hänet luotaan virkistyneenä ja levänneenä täytettyään hänen pussinsa
+eväillä.
+
+Hänet tuntee moni, jonka uskonto on vaitiolo, eikä ole ainoatakaan
+salaista liittoa, joka kykenisi liittämään vanhaa ja nuorta niin
+lujasti yhteen kuin nämä ihmiset ovat kiintyneet saarenrouvaan.
+
+Kaikki myös tietävät, ettei hänellä ole rahoja; ahneudellakaan ei ole
+mitään syytä tahtoa pahaa hänelle.
+
+Timar tuli siihen vakaumukseen, että hän oli paikassa, minkä ylitse
+vuosisadat saisivat vierähtää, ennenkuin sen ja sen asukkaiden
+historia olisi vedetty siihen kaaokseen, jota kutsutaan maailmaksi.
+
+Timar saattoi täällä jatkaa rakennustyötään pelkäämättä, että
+maailma milloinkaan tulisi tietämään Mikael Timar von Levetinczyn,
+hovineuvoksen, maatilainomistajan, pankkiirin, joka käsitteli
+miljoonia, toimivan täällä rakennustöissä ja levätessään raskaan
+päivätyönsä jälkeen ottavan esiin kynäveitsensä leikelläkseen
+varjostinta pajunvitsoista lapsiparalle, jolla ei ollut isää eikä
+äitiä eikä edes kunnon nimeä.
+
+Ja mitä riemua hän täällä tunsikaan! Kuinka hartaasti hän
+kuunteleekaan lapsen ensimmäisiä puheyrityksiä. Kuinka lapsukainen
+paneekaan parastaan yritellessään muodostella tottumattomilla
+huulillaan tätä sanaa!
+
+"Pappa!"
+
+Tietysti oppii lapsi ensinnä tämän sanan.
+
+Sen mielestä ei toisin saata olla, kuin että mies, joka hymyilee
+hänelle niin hellästi on hänen isänsä.
+
+Kuinka poika tietäisi olevansa köyhän salakuljettajan poika, jonka
+isä ja äiti ovat kuolleet?
+
+Vihdoin alkaa hänkin tuntea elämän surullisia puolia. Lapsentaudit
+alkavat. Kuinka paljon tuskaa, kuinka monta unetonta yötä uuden
+hampaan puhjetessa! Noëmi jää koko päiväksi hänen luokseen ja Mikael
+lyö joka tunti kirveensä lankkuun ja juoksee kotiin katsomaan, miten
+pikku Dodi voi. Sitten hän ottaa hänet Noëmin käsivarrelta, kantaa
+häntä ympäri huonetta tuntikausia laulaen hänelle kehtolaulua:
+
+    "En linnoihinkaan vaihtaisi
+    Ma majaa armahaisen..."
+
+Ja kun hänen onnistui tuudittaa lapsi uneen ja lieventää sen tuskat
+oli hän ylpeä voitostaan.
+
+Eräänä päivänä oli Timar päässyt niin pitkälle, että hän oli jo
+tehnyt lankuiksi kaikki pähkinäpuut. Tähän saakka hän oli osannut
+työnsä, mutta ei siitä eteenpäin. Sillä rakennustyö on taidokasta,
+ja hän ei ollut puhunut totta sanoessaan Noëmille ymmärtävänsä asian
+perinpohjin. Hän ei tiennyt, miten jatkaa.
+
+Syksy lähestyi. Terese ja Noëmi olivat jo tottuneet, että Timar lähti
+pois heidän luotaan syksyn tullessa. Olihan hänellä omat toimensa.
+Hänen toimensa oli varmaankin sen laatuinen, että se meni kesällä
+itsestään, mutta talvella oli hänen ehdottomasti omistettava sille
+kaikki voimansa.
+
+Niinhän muutkin kauppiaat menettelivät, ja kauppiaana häntä pidettiin
+jo laajemmissakin piireissä.
+
+Timea taasen luuli Timarin juuri kesän aikana täytyvän kaikin voimin
+antautua teollisuus-, maanviljelys- ja kauppatoimiin ja senvuoksi
+viipyvän poissa kotoa.
+
+Syksystä kevääseen hän petti Noëmia keväästä syksyyn Timeaa. Ei hän
+voinut syyttää itseään epäjohdonmukaisuudesta.
+
+Tänä vuonna hän lähti saarelta vielä aikaisemmin kuin ennen. Hän
+riensi takaisin Komorniin.
+
+Hänen poissaolonsa aikana olivat kaikki hänen alotteensa onnistuneet
+odottamattoman hyvin. Päälle päätteeksi oli hän voittanut päävoiton
+valtion suurissa arpajaisissa. Kauan sitten unohdettu arpalippu
+makasi jossakin laatikossa muiden paperien joukossa ja vasta kolme
+viikkoa vetämisen jälkeen meni Timar nostamaan nuo odottamattomat
+satatuhatta markkaa, kuten henkilö, joka tuskin kiinnittää huomiota
+sellaiseen vähäpätöisyyteen. Ihmiset saivat yhä uutta syytä
+ihmettelyynsä.
+
+"Hänellä on niin paljon rahaa, ettei hän tarvitse enempää", sanottiin.
+
+Ja mitä hän tekisi niillä?
+
+Hän kutsui eteviä rakennusmestareita ja puuseppiä Szeklien ja
+Zarend'in alueelta, missä osataan rakentaa oivallisia puutaloja,
+todellisia palatseja puusta. Szeklit ja rumaanilaiset aateliset
+tilanomistajat asuvat sellaisissa rakennuksissa ja sisustus on
+samanlaista puutyötä. Talo samoinkuin huonekalut, pöydät, tuolit ja
+kaapit ovat saman mestarin tekoa. Kaikki on puusta; ei ainoatakaan
+raudanpalaa eikä edes naulaa ole koko rakennuksessa.
+
+
+
+
+Kuudes luku.
+
+PUUNLEIKKAAJÄ.
+
+
+Timar tapasi kotiintullessaan Timean jonkun verran sairaana. Tämän
+johdosta hän kutsui pari Wieniläistä lääkäriä neuvottelemaan hänen
+tilastaan.
+
+Lääkärit neuvoivat vaihtamaan ilmanalaa ja kehoittivat Timeaa
+matkustamaan Meraniin.
+
+Mikael saattoi vaimonsa ja Atalian sinne. Tässä lauhkeassa,
+suojaisessa Tyrolin laaksossa etsi hän Timealle asunnoksi huvilan,
+jonka puutarhassa oli pieni schweitziläis-tyylinen huvimaja. Hän
+tiesi sillä ilahuttavansa Timeaa.
+
+Talven kuluessa hän kävi siellä usein Timeaa tervehtimässä erään
+vanhanpuoleisen miehen seurassa ja hän huomasi Timean todella pitävän
+lempipaikkanaan huvimajaa puutarhassa.
+
+Hän rakennutti nyt Komorniin samanlaisen. Szekliläismestari, jonka
+hän oli vienyt mukanaan Meraniin oli mestari niissä asioissa. Hän
+oli piirtänyt huvimajan Meranissa ja sen sisustuksen pienimpiä
+pikkuseikkoja myöten sekä laittoi nyt työpajansa Timarin taloon
+Serberkadulle ja ryhtyi toimeen. Ei kukaan saanut tietää asiasta,
+sillä talo piti tulla yllätyksenä. Mutta nyt tarvitsi mestari sälliä,
+joka auttaisi häntä työssä. Oli tuskin mahdollista löytää sellaista,
+joka ei juoruaisi muille. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin että
+Timar suostui rupeamaan sälliksi, ja nyt hän kilpaa mestarinsa kanssa
+käsitteli kirvestä, poraa, sahaa, sorvia y.m. puusepänkaluja.
+
+Mutta mitä mestariin itseensä tulee, ei hän olisi, vaikka hänen
+suunsa olisi suljettu Salomonin sinetillä, voinut pitää salaisuutta
+takanaan, vaan hän kertoi sunnuntai-iltana läheisimmille ystävilleen,
+tietenkin salaisuudessa, minkä yllätyksen herra Levetinczy valmisti
+rouvalleen. Nyt aluksi järjestettiin eri osat ja liitettiin ne
+yhteen; sitten kun kaikki olisi valmista pystytettäisiin talo
+Monostorpuutarhaan. Hän itse, upporikas herra von Levetinczy, ei
+pitänyt itseään liian hyvänä työskentelemään puusepän työssä aamusta
+iltaan ja hän oli jo niin taitava, että saattoi milloin tahansa
+ruveta sälliksi. Hän ei ensinkään välittänyt liikeasioistaan, ne
+hän jätti asiamiesten huoleksi, ja itse hän seisoi koko päivän
+työpajassa sahaten, höyläten ja sorvaten. Mutta tätä ei saisi kertoa
+kenellekään, sillä armolliselle rouvalle piti valmistaa todellinen
+yllätys hänen kotiin palatessaan.
+
+Mutta pian tiesi koko kaupunki salaisuuden, ja siten sai
+Sohvi-rouvakin tiedon siitä. Hän kirjoitti asiasta Atalialle ja
+Atalia kertoi Timealle, joten tämä jo edeltäkäsin tiesi, että
+Mikael hänen palatessaan Komorn'iin keväällä ajaisi ensimmäisenä
+kevätpäivänä Monostorkukkulalle, missä heillä oli kaunis
+hedelmäpuutarha. Siellä, kukkulan Tonavan puoleisella rinteellä hän
+olisi löytävä kauniin Meranilaisen huvimajansa sekä ompelupöytänsä
+akkunan ääressä, valkopyökistä tehdyn kirjahyllynsä hänen
+lempikirjoineen, koivunoksista punotun nojatuolinsa kuistilla ja
+kaikki tämä on oleva hänelle yllätyksenä ja hänen on hymyiltävä
+ikäänkuin ilostuisi suuresti, ja kun hän kiittelee mestaria, joka
+on valmistanut kaikki niin hyvin on hän kuuleva tämän sanovan:
+"Kiitos ei kuulu minulle, armollinen rouva, vaan sällilleni, joka
+on suorittanut kauneimmat puuleikkaukset. Kuka on laittanut tämän
+paneelin, nämä keveät ristikot, nämä pilarien kapiteelit? Sällini,
+ja kuka oli sällini? Armollinen herra Levetinczy itse! Tämä malli on
+hänen työtään, armollinen rouva."
+
+Ja sitten täytyy Timean taas hymyillä ja etsiä sanoja
+kiitollisuuttaan ilmaistakseen.
+
+Vain sanoja! Sillä lahjoittakoon hän vaimolleen kalleuksia
+tai antakoon hän hänelle kovaa ruisleipää, jota hän ansaitsee
+päivätöillään, vaimonsa rakkautta hän ei kuitenkaan voi ostaa.
+
+Kaikki kävikin näin.
+
+Keväällä Timea palasi kotiin; Monostor-yllätys oli
+suunnitelmanmukaisesti järjestetty suurin kemuin ja monin vierain.
+Timean kasvoilla leijaili raskasmielinen hymyily, Timarin kaino
+hyvyys, niin yhden kuin toisenkin vieraan kasvoilla kateus.
+
+Naisvieraat arvelivat, ettei mikään vaimo ollut Timarin veroisen
+miehen vertainen. Hän on aviomiehen ihanne. Mutta miehet olivat
+toista mieltä. He pitivät sitä huonona merkkinä, että miehen täytyi
+pyrkiä vaimonsa suosioon lahjoilla ja imartelulla.
+
+Vain Atalia vaikeni. Hän etsi salaisuuden ariadnelankaa, mutta
+turhaan.
+
+Timeaan nähden hän oli varma asiastaan. Hän kärsi lakkaamatta ja
+kuihtui. Se myrkky surmaa hitaasti, joka ei ole ruumiissa vain
+sielussa.
+
+Se surmaa hitaasti mutta varmasti.
+
+Mutta miten on Timarin laita? Hänen kasvoillaan välähti jotakin
+onnen tapaista, mutta mistä hän oli sen varastanut? Hän oli pelkkää
+huomaavaisuutta ja pyrkii Timean suosioon kaikin voimin. Mitä hän
+sillä tahtoo salata? Maailman silmissä hän näyttäytyi mitä hellimpänä
+ja onnellisimpana puolisona. Mitä etuja hän voisi sillä saavuttaa?
+Seurassa hän on puhelias ja hyvällä tuulella, Atalian seurassa
+vapaa, miltei hyväntahtoisen välinpitämätön, ikäänkuin hän jo olisi
+unohtanut, mitä hän oli tältä kuullut ja mikä oli loukannut häntä
+sydänjuuria myöten. Vieläpä hän tanssikin Atalian kanssa kotiljonkia.
+
+Onko hän onnellinen? Vai onko hän vain olevinaan? Olisiko hän jo
+tylstynyt vai tahtoisiko hän saavuttaa mahdottomia? Tahtooko hän
+valloittaa Timean sydämen? Olisi turha vaiva yrittääkin. Tietäähän
+Atalia sen omista tunteistaan. Hänelle on ilmestynyt uusia kosijoita,
+useampiakin -- rehellisiä pikku porvareita, jotka pystyivät
+elättämään vaimon; mutta hän on hyljännyt heidän tarjouksensa.
+Hänelle ovat kaikki miehet välinpitämättömiä. Hän ei voi rakastaa
+muita kuin sitä yhtä, jota hän vihaa. Vain Atalia ymmärsi Timeaa.
+
+Mutta vaikka hän ymmärtääkin Timeaa, ei hän saata käsittää Mikaelia.
+Tämä mies, jolla on niin hymyilevät kasvot ja imarteleva käytös ja
+niin hyväntahtoinen mielenlaatu pysyy hänelle arvoituksena. Hän on
+kultapoika, jossa ei voi keksiä ainoatakaan ruostetahraa.
+
+Mikael huomasi usein Atalian silmissä tutkivan katseen, ja silloin
+sanoi joku ääni hänen sielunsa tummassa syvyydessä hymyillen:
+
+"Mieti, mieti sinä vain, jos saat selville! Et sinä eikä kukaan
+muukaan ole saapa selville, miksi minä tein puusepäntyötä koko
+talven. Minä olen tehnyt sitä oppiakseni rakentamaan samanlaisen
+rakennuksen eräälle nimettömälle olennolle eräässä maailman etäisessä
+kolkassa. Rakkaudesta erääseen olentoon, joka asuu siellä, olen
+tehnyt työtä käteni rakoille. Arvaa sinä, talon suojeluspaholainen,
+mikä sen olennon nimi on!"
+
+Timar kutsui taas etevimmät lääkärit luokseen neuvottelemaan
+Timean terveyden tilasta. Tällä kertaa ehdotettiin Biarritzin
+kylpylaitosta. Mikael saattoi itse Timean sinne, järjesti hänen
+asuntonsa mahdollisimman mukavaksi, huolehtien siitä, että hän
+puvuissa ja vaunuissa saattoi kilpailla minkä englantilaisen ladyn
+tai venäläisen ruhtinattaren kanssa hyvänsä sekä jätti hänelle
+täysinäisen rahakukkaron pyytäen hänen jättämään sen takaisin
+tyhjänä. Ataliaakin kohtaan hän osottautui sangen jalomieliseksi.
+Kylpyvieraiden luetteloon hän merkitsi hänet Timean serkuksi ja hänen
+täytyi samoinkuin Timeankin, muuttaa pukua viisi kertaa päivässä.
+
+Voiko perheenpäämiehen velvollisuuksia täyttää oivallisemmin?
+
+Sitten hän kiiruhti pois, ei kotiin vaan Wieniin.
+
+Siellä hän osti kaiken, mitä hyvin varustetussa puusepän-, rakennus- ja
+sorvausverstaassa tarvitaan sekä antoi pakata kaikki tarpeet
+laatikkoihin, jotka lähetti Pancsovaan.
+
+Mutta nyt hänen täytyi keksiä uusi veruke, millä saattoi kuljettaa
+nämä laatikot Vapaalle Saarelle.
+
+Hänellä olikin täysi syy olla varovainen. Vasemman Tonavan rannan
+kalastajat, jotka olivat useita kertoja nähneet hänen kulkevan
+Ostrova-saaren ohitse, olivat jo kauan vaivanneet päitään
+kysymyksellä, kuka tämä mies oli, ja miksi hän niin usein harhaili
+näillä seuduin?
+
+Kun laatikot saapuivat Pancsovaan, lastautti hän ne vaunuihin ja
+kuljetutti ne poppelimetsään Tonavanrannalle, missä ne uudelleen
+nostettiin pois. Senjälkeen hän lähetti sanan kalastajille ja
+kehoitti näitä kulettamaan laatikot Vapaalle Saarelle. Niissä oli
+muka aseita.
+
+Näillä sanoilla hän oli upottanut salaisuuden meren syvyyteen.
+
+Tästälähtien hän saattoi matkustaa edes takaisin sekä auringon- että
+kuunvalossa; ei kenkään ilmaisisi hänestä sanaakaan. Kaikki tiesivät
+nyt hänen olevan serbialaisten ja montenegrolaisten vapaussankarien
+asiamiehen, ja tätä tietoa ei mikään kidutuspenkki olisi voinut
+pakottaa esiin näistä ihmisistä. Hän oli nyt heidän silmissään pyhä
+ja loukkaamaton ihminen.
+
+Kätkeytyäkseen itse pimeyteen hän siis petti jokaista, jonka kanssa
+hän vaihtoi sanankin.
+
+Kalastajat kuljettivat laatikot yöllä ja Timar seurasi heitä.
+Saarella he etsivät valkamapaikan siinä, missä oli tihein metsä ja
+kantoivat laatikot maihin. Mikael tahtoi maksaa heille, mutta he
+eivät ottaneet vastaan äyriäkään, vaan puristivat ainoastaan hänen
+kättään.
+
+Hän jäi saarelle, kalastajat palasivat takaisin.
+
+Oli kaunis kuutamoyö. Satakieli lauloi pesänsä yläpuolella.
+
+Mikael meni rantaa pitkin etsimään sitä polkua, joka johti taloon.
+Hän tuli rakennuspaikalle, missä hän edellisenä syksynä oli jättänyt
+työnsä kesken. Hakatut puunrungot olivat huolellisesti peitetyt
+kaisloilla, ettei talven lumi vahingoittaisi niitä.
+
+Sieltä johti tie kukkaislehtoon. Ruusut olivat jo ammoin
+kukkineet siihen aikaan, jonka Timar oli viettänyt Timean kera
+Monostorhuvilassa ja kylpylaitoksessa. Tänä vuonna hän oli
+laiminlyönyt ruususadon. Häntä oli varmaankin jo levottomuudella
+odotettu. Mutta hänen oli täytynyt pitää huolta siitä, että hänellä
+oli "sumua edessä ja sumua takana."
+
+Hän lähestyy pientä taloa varpaisillaan. On hyvä merkki, ettei kuulu
+mitään melua. Hän selitti Almiran vaikenemisen johtuvan siitä, että
+koira oli pantu yöksi keittiöön, jotta se ei herättäisi nukkuvaa
+lasta. Siitä päättäen siis kaikki talossa elävät ja ovat terveinä.
+
+Oi, kuinka usein hän olikaan uneksinut tästä talosta valveilla ollen
+ja unessa! Kuinka usein hän olikaan nähnyt itsensä lähestymässä majaa!
+
+Toisinaan hän luuli talon palaneen. Nokiset kattohirret olivat sisään
+pudonneet ja seinillä kasvoi rikkaruohoa. Ei kukaan voinut kertoa
+hänelle, miten asukkaiden oli käynyt.
+
+Välistä hän taasen kuvitteli mielessään, että hurjia, aseellisia
+joukkoja syöksyi hänen sisäänastuessaan häntä vastaan, tarttuen hänen
+kurkkuunsa huutaen: "Juuri sinua me olemme odottaneet!" sulkien hänen
+suunsa ja työntäen hänet kellarin luukusta alas.
+
+Välistä hän näki rakkaansa verisen ruumiin edessään. Noëmin pitkät,
+kultaiset kiharat olivat poljetut tomuun ja hänen vieressään makasi
+lapsi pää murskana. Oi, mitä tuskia hän olikaan tuntenut näitä kuvia
+nähdessään! Hänen oli täytynyt jättää rakkaansa niin pitkäksi ajaksi
+yksin tänne. Välistä hän uneksi Noëmin luo astuessaan kohtaavansa
+kylmät alabasterikasvot Noettiin hymyilevien kasvojen sijaan ja
+nämä kasvot kysyivät: "Missä olette viipynyt näin kauan, herra von
+Levetinczy?"
+
+Mutta nyt, kun hän seisoi pienen rakennuksen edessä hävisivät
+kaikki kauhunkuvat. Täällä oli kaikki kuten ennen. Täällä asuivat
+edelleenkin ne, joita hän rakasti.
+
+Kuinka hän ilmoittaisi heille tulostaan? Kuinka hän yllättäisi heidät?
+
+Hän asettui pienen, matalan akkunan eteen, joka oli aivan
+ruusupensaan peitossa ja alkoi laulaa pientä lauluaan:
+
+    "En linnoihinkaan vaihtaisi
+    Ma majaa armahaisen..."
+
+Hän ei ollut erehtynyt. Seuraavassa minuutissa akkuna aukesi ja
+Noëmin ilosta säteilevät silmät katsoivat ulos.
+
+"Oma Mikaelini!" änkötti pikku raukka.
+
+"Niin, juuri sinun Mikaelisi!" kuiskasi hän tarttuen molemmin käsin
+Noëmin rakkaaseen päähän. Hänen seuraavat sanansa olivat: "Entä Dodi?"
+
+"Hän nukkuu."
+
+"Hiljaa, niin että emme herätä häntä!"
+
+Ja nyt kuiskasivat vain huulet sanottavansa.
+
+"Mutta tule toki sisään!"
+
+"Hän saattaa herätä ja alkaa itkeä."
+
+"Oi, eihän hän ole enää itkevä lapsi. Hän on jo yli vuoden vanha..."
+
+"Mitä? Kokonaisen vuodenko vanha? Silloinhan hän on jo aika mies."
+
+"Hän osaa jo sanoa sinunkin nimesi."
+
+"Mitä? Puhuuko hän jo?"
+
+"Hän opettelee parhaillaan kävelemään."
+
+"Ei, mutta käveleekö hän myös?"
+
+"Nykyään hän jo syökin joka lajia."
+
+"Se ei ole mahdollista! Se on vielä liian aikaista."
+
+"Mitä _sinä_ siitä ymmärrät? Näkisitpä vain hänet."
+
+"Vedä verho sivulle ja anna kuun paistaa sisään niin saatan nähdä
+hänet."
+
+"Ei, se ei käy päinsä. Kun kuu paistaa nukkuvaan lapseen, tulee se
+sairaaksi."
+
+"Lorua."
+
+"Lapsissa on paljon ihmeellistä. Siihen täytyy uskoa. Sentähden
+uskotaan lapset naisten huostaan, sillä nämä uskovat kaikkea. Tule
+katsomaan häntä tänne sisälle."
+
+"En minä tule sisälle niin kauan kuin hän nukkuu. Voisin herättää
+hänet. Tule sinä mieluummin minun luokseni."
+
+"En voi. Hän heräisi heti, kun minä menen ulos ja äiti nukkuu
+sikeästi."
+
+"No, mene sitten takaisin hänen luokseen. Minä jään tänne ulos."
+
+"Etkö tahdo panna nukkumaan."
+
+"Pianhan on päivä. Mene takaisin hänen luokseen, mutta anna akkunan
+olla auki."
+
+Ja niin hän jäi avoimen akkunan ääreen katsellen huoneeseen, jonka
+lattialle kuu piirteli hopeakuvioita ja koetti käsittää niitä ääniä,
+joita tunkeutui sisältä, ensiksi lyhyttä valitusta kuin heräävän
+lapsen itkun alkua, sitten hiljaista laulua, joka ikäänkuin unessa
+toisti säveltä: "En linnoihinkaan vaihtaisi...", viimeksi suudelman,
+jommoisen hyvä lapsi saa nukuttuaan kiltisti kehtolauluun.
+
+Käsivarret nojaten akkunalautaan ja kuunnellen nukkuvien hengitystä,
+odotti Timar kunnes aamu alkoi sarastaa makuuhuoneessa.
+
+Aamuruskon loistoon heräsi ensin lapsi, joka ilmaisi heräämisensä
+valoon helähtävällä naurulla ja nyt eivät muut voineet ajatellakaan
+nukkumista: Poika melusi ja leperteli, hänen puhettaan ymmärsivät
+ainoastaan Noëmi ja hän.
+
+Kun Mikael vihdoin oli saanut lapsen käsivarrelleen, sanoi hän sille:
+
+"Nyt jään tänne niin pitkäksi aikaa, kunnes saan talosi valmiiksi,
+Dodi."
+
+Lapsi vastasi tähän jotakin, joka Noëmin tulkinnan mukaan merkitsi:
+"Juuri sitä tahdonkin."
+
+Timar vietti nyt kaksoiselämänsä onnellisimpia hetkiä.
+
+Ei mikään häirinnyt hänen onneaan, ei muu kuin ajatus, että hänen oli
+vielä palattava toiseen elämään.
+
+Jos hän voisi keksiä keinon, millä päästä tästä toisesta elämästä,
+miten rauhallisesti hän viettäisikään elämäänsä täällä!
+
+Eikö mikään ollut yksinkertaisempaa kuin päästä siihen. Hän jäisi
+vain yksinkertaisesti tänne. Häntä etsittäisiin vuoden ajan,
+ehkä kolmen vuoden aikana joskus muisteltaisiin, sitten hänet
+unohdettaisiin, maailma unohtaisi hänet ja hän maailman, mutta Noëmi
+olisi tallella.
+
+Ja Noëmi onkin aarre.
+
+Häneen on kätketty kaikki naisen viehättävyys, kaikki viat puuttuvat.
+Hänen kauneutensa ei ole sitä lajia, johon pian väsyy. Jokainen
+mielialan vaihtelu antaa hänen kauneudelleen uutta lumoa. Hänen
+mielenlaatuunsa on yhtynyt hellyyttä, lempeyttä ja tulta. Neitsyt,
+hengetär ja vaimo sulavat yhteen hänessä. Hänen rakkaudessaan ei ole
+mitään itsekästä; koko hänen olemuksensa on sulautunut siihen, jota
+hän rakastaa. Rakastetun kärsimykset ja ilot ovat hänen kärsimyksiään
+ja ilojaan, muita hän ei tunnekaan. Kotona hän ajattelee aina
+rakkaansa mukavuutta, työssä hän auttaa häntä lakkaamatta. Aina hän
+on iloinen ja reipas ja jos joskus pahoinvointi vaivaa rakasta, niin
+parantaa hän sen suutelemalla tätä otsalle. Hän on alistuvainen
+jumaloivan ihailijansa tahtoon. -- Ja kun Noëmi ottaa lapsensa
+polvelleen leikkiäkseen sen kera silloin täytyy hänen iloita, joka
+omistaa ja ei omista Noëmia.
+
+Mutta Timar ei vielä ole aivan poissa suunniltaan. Hän hieroo vielä
+sopimusta kohtalon kanssa. Hinta on vielä liian korkea, vieläpä
+tästäkin aarteesta, joka oli:
+
+"Nuori vaimo hymyilevä lapsi polvellaan."
+
+Mutta hintana onkin koko maailma. On uhrattava omaisuus, joka nousee
+miljooniin, yhteiskunnallinen asema, ylhäinen sääty, ylhäiset
+tuttavuudet ja alotetut yritykset, joilla on maailman merkitys ja
+joiden onnellisesta ratkaisusta riippuu tärkeän, isänmaallisen
+teollisuudenhaaran tulevaisuus. Ja lisäksi Timea!
+
+Kenties hän olisi mukautunut ajatukseen heittää aarteensa maailman
+jalkojen juureen. Ne ovat tulleet virran pohjalta, menkööt ne
+takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Mutta hänen turhamaisuutensa
+ei voinut tyytyä siihen ajatukseen, että valkokasvoinen nainen, jota
+hänen miehensä hehku ei voinut lämmittää tuli jo tässä elämässä
+onnelliseksi -- toisen kanssa.
+
+Hän ei kenties itsekään tiennyt, mitä paholaista hän elätti povessaan.
+
+Vaimo, joka ei voi rakastaa häntä, kuihtuu hänen silmiensä edessä.
+
+Mutta hän itse viettää onnellisia hetkiä siellä, missä osataan
+rakastaa häntä.
+
+Ja näinä onnellisina päivinä kohosi nopeasti se talo, jonka palkkeja
+nyt oppinut rakennusmestari taitavin käsin liitti yhteen. Jo
+olivat seinät pystyssä, tehtyinä kauniista, sileäksihöylätyistä
+pähkinäpuulankuista, jotka olivat sovitetut yhteen niin hyvin, ettei
+pieninkään tuulenpuuska voinut tunkeutua lävitse. Kattokin oli jo
+valmiina ja peitettynä leveillä kattopäreillä, jotka szeklien tapaan
+olivat leikatut suomun tapaisiksi. Puusepäntyö oli nyt aivan valmiina
+ja sitten alkoi puunleikkaajan työ. Tämän suoritti Mikael ilman apua
+ja hänet saattoi nähdä aamusta iltaan verstaassa, jonka hän oli
+valmistanut itselleen uuteen taloon. Siellä hänen kuultiin laulavan
+höylätessään ja sahatessaan.
+
+Ahkeran käsityöläisen tavoin hän poistui työstään vasta yön tullessa.
+Silloin hän palasi majaan, missä hyvä ateria odotti häntä. Illallisen
+jälkeen hän istuutui penkille majan edustalle ja sytytti piippunsa.
+Noëmi istuutui hänen viereensä ottaen pojan syliinsä antaakseen
+Mikaelin kuulla, mitä tämä oli oppinut päivän kuluessa. Yhden uuden
+sanan.
+
+Oi, eikö tämä yksi sana ole suurempaa tietoa kuin koko maailman
+viisaus?
+
+"Kuinka paljosta möisit Dodin?" kysyi Noëmi kerran häneltä
+veitikkamaisesti hymyillen. "Koko maailmastako, jos se olisi täynnä
+timantteja?"
+
+"En edes taivaasta täynnä enkeleitä."
+
+Mutta pikku Dodi oli sinä päivänä hyvällä tuulella. Vallattomasti
+se tarttui pikku kätösellään piippuun, joka oli Mikaelin hampaiden
+välissä ja vetäsi varresta, kunnes sai piipun pois suusta ja heitti
+sen sitten äkkiä maahan. Pää oli savesta ja särkyi tietysti heti.
+
+Timar kiihtyi hiukan ja antoi lapselle rangaistukseksi tehdystä
+vahingosta kevyen lyönnin kädelle. Pienokainen katsahti häneen
+suurilla silmillään ja kätki sitten kasvonsa äitinsä povelle alkaen
+itkeä.
+
+"Näetkö", sanoi Noëmi surullisesti, "sinä olisit antanut hänet
+yhdestä vaivaisesta piipustakin ja tämä oli lisäksi vain savesta."
+
+Mikael katui syvästi, että oli lyönyt poikaa. Hän koetti rauhoittaa
+häntä hyväilevin sanoin ja suuteli kättä, jota oli lyönyt, mutta
+poika pysyi arkana ja piiloutui Noëmin kaulahuivin alle. Hän oli
+koko yön levoton. Hän ei tahtonut nukkua, vaan itki lakkaamatta.
+Timar suuttui siitä. Hän sanoi pojalla olevan uhkamielisen luonteen.
+Hänen itsepäisyytensä olisi murrettava ajoissa. Noëmi katsahti häneen
+tällöin lempeän nuhtelevasti.
+
+Seuraavana aamuna lähti Timar tavallista aikaisemmin työhönsä.
+Mutta hänen ei kuultu laulavan koko päivänä. Hän jätti työnsäkin
+aikaisemmin kuin ennen iltapäivällä ja tullessaan kotiin hän saattoi
+Noëmin katseesta huomata tämän kovin säikähtyvän hänen ulkomuotoaan.
+Hänen kasvojensa väri oli aivan muuttunut.
+
+"Minä voin pahoin", hän sanoi Noëmille; "minun pääni on niin raskas,
+jalat tuskin kantavat ja koko ruumistani kolottaa. Minun täytyy panna
+maata."
+
+Noëmi kiirehti tekemään hänelle vuodetta sisähuoneeseen ja auttoi
+häntä riisuutumaan. Huolestuneena hän huomasi Timarin käsien olevan
+kylmät ja hengityksen kuuman.
+
+Terese-rouvakin tuli kiireesti sisälle koetteli hänen käsiään ja
+otsaansa ja neuvoi häntä peittämään itsensä hyvin, koska hän saisi
+kuumeen.
+
+Mutta Timar tunsi jotakin vielä pahempaa olevan tulossa. Lavantauti
+raivosi paikkakunnalla. Tonavan tulviessa se oli levinnyt tavattoman
+laajalle.
+
+Laskiessaan päänsä tyynylle oli hän vielä niin tajuissaan, että
+saattoi ajatella, mitä seuraisi, jos hän sairastuisi täällä
+hermokuumeeseen.
+
+Läheisyydessä ei ole ainoatakaan lääkäriä, joka voisi auttaa häntä.
+Hän voi kuolla täällä. Ei kenkään ole saapa tietää hänen kohtaloaan.
+Miten on Timean käyvä? Ja miten Noëmin?
+
+Kuka ottaa huolehtiakseen hänestä, josta on tullut leski ennenkuin
+hän on tullut vaimoksi. Kuka on kasvattava pikku Dodia ja mikä
+kohtalo odottaa häntä, kun hänestä on tullut täysi-ikäinen ja
+Mikael jo makaa maan alla? Ja kuka sanoo Timealle, milloin hänen
+on pukeuduttava surupukuun ja milloin riisuttava se? Onko Timean
+odotettava hänen paluutaan aina kuolinpäiväänsä asti?
+
+Kuinka onnettomaksi tuleekaan kaksi naista hänen kuolemansa tähden!
+
+Ja sitten hän kuvitteli, mitä hän kuumehoureissaan sanoisi niiden
+kahden kuullen, jotka päivät ja yöt valvoisivat hänen vieressään
+-- miten hän kertoisi aarteistaan, palvelijoistaan, palatseistaan,
+kalpeasta vaimostaan ja miten hän näkisi Timean edessään, nimittäisi
+häntä vaimokseen ja kutsuisi häntä nimeltä. Ja Noëmi tuntee jo tämän
+nimen!
+
+Timarista oli kauheata tajussaan ollessaan ajatella kuinka hän pian
+joutuisi tilaan, missä kaikki hänen salaisuutensa pujahtaisivat hänen
+huuliltaan, missä hänen suunsa kuumekohtauksissa juoruisi, kuka hän
+on.
+
+Paitsi tätä tuskaa ja ruumiillista kipua vaivasi häntä vielä
+yksi asia, nimittäin se ajatus, että hän oli lyönyt Dodia. Tämä
+vähäpätöisyys lepäsi nyt suurena sentnerinpainoisena rikoksena hänen
+sielussaan.
+
+Paneuduttuaan vuoteeseen hän halusi vielä kerran nähdä lastaan
+suudellakseen sitä.
+
+"Noëmi!" hän huohotti kuumasti hengittäen.
+
+"Mitä tahdot?" kuiskasi Noëmi.
+
+Mutta hän ei enää tiennyt, mitä hän tahtoi.
+
+Kuume puhkesi heti koko voimassaan. Hän oli voimakas mies, ja juuri
+sellaiset heittääkin viikatemiehen pyövelirenki helpointen maahan ja
+kiusaa niitä ankarimmin.
+
+Tästä hetkestä alkaen hän houri lakkaamatta.
+
+Ja Noëmin täytyi kuulla joka sana.
+
+Sairas ei enää ollut tajuissaan.
+
+Kuumesairaan unet ovat sukua mielisairaan kuvitelmille. Ne liikkuvat
+itsepäisesti yhden ja saman ajatuksen ympärillä; vaihdelkoot unikuvat
+kuinka paljon tahansa, niin tulee kuitenkin aina se haahmo, joka
+muodostaa keskipisteen, uudelleen hänen mielikuviinsa.
+
+Timarinkin kuumeisissa unissa oli tuollainen hallitseva haahmo. Se
+oli eräs nainen. Mutta tämä nainen ei ollut Timea, vaan Noëmi. --
+Hänestä Mikael puhui lakkaamatta. Timean nimi ei milloinkaan tullut
+hänen huulilleen. Hän ei täyttänyt Mikaelin sydäntä.
+
+Noëmille oli sekä kauhuksi että iloksi kuunnella näitä
+kuumehourailuja.
+
+Kauhuksi senvuoksi, että Mikael puhui niin kummallisia asioita ja
+vei hänet muassaan niin tuntemattomille paikoille, että hänen täytyi
+väristen ajatella kuumetta, joka pani hänet näkemään sellaisia
+ihmeitä -- ja iloksi oli kuunnella senvuoksi, että Mikael puhui
+lakkaamatta hänestä.
+
+Kerran Mikael oli muka ruhtinaallisessa palatsissa ja puhui
+ylhäiselle herralle.
+
+"Kenelle teidän armonne aikoo antaa tämän kunniamerkin? Minä tunnen
+erään tytön Vapaalla Saarella, ei kukaan ansaitse niitä paremmin
+kuin hän. Antakaa ne hänelle. Hänen nimensä on Noëmi. -- Mikä hänen
+sukunimensä on? -- Onko kuningattarellakin sukunimeä? -- Ensimmäinen.
+Noëmi ensimmäinen, Jumalan armosta. Vapaan Saaren ja ruusupensasten
+kuningatar."
+
+Hän kehitti edelleen tätä ajatusta.
+
+"Kun minusta tulee Vapaan Saaren kuningas, perustan minä
+ministeristön. Almirasta teen lihantarkastajan, Narcissasta
+maidontarkastajan. Minä vaadin heidän tekemään tiliä ja kutsun heitä
+uskollisikseni."
+
+Senjälkeen hän alkoi puhua palatseistaan.
+
+"Mitä pidät näistä saleista, Noëmi? Mitä pidät katon kultauksesta?
+Nuo kultapohjalle maalatut tanssivat lapset muistuttavat meidän
+Dodiamme. Eikö niin? Vahinko, että ne ovat niin korkealla. Sinua
+viluttaa näissä suurissa saleissa? Niin minuakin. Tule, menkäämme
+pois täältä! Meidän pienen majamme takan ääressä on paljon parempi
+olla, vai kuinka? Minä en pidä korkeista palatseista. Tätä kaupunkia
+rasittavat maanjäristykset. Minä pelkään holvien syöksyvän päällemme.
+Tuolla tuon pienen oven takana on joku väijymässä meitä. Siellä on
+erään kateellisen naisen kasvot. Älä katso sinne, Noëmi! Hänen paha
+silmänsä voisi kohdata sinut. Kerran oli tämä talo hänen; nyt hän
+kulkee täällä kuin aave. Katso, hänellä on tikari kädessään. Hän
+tahtoo sillä murhata sinut. Menkäämme pian pois täältä!"
+
+Mutta tiellä oli jokin este. Siinä olivat rahasummat. -- Minä en voi
+nousta ylös, kulta painaa rinnallani. Ota se pois, Noëmi! Oi, minä
+vaivun kultaan. Katto syöksyy sisään ja kulta kierii päälleni. Minä
+tukahdun. Noëmi, anna minulle kätesi; vedä minut pois tästä kauheasta
+kultakasasta.
+
+Hänen kätensä oli jo Noëmin kädessä ja Noëmi ajatteli väristen
+itsekseen, mikä hirvittävä voima se mahtoi olla, joka tällä tavoin
+vaivasi _köyhää_ laivuria kullanunelmilla.
+
+Taas tuli Mikael Noëmin luo.
+
+"Sinä et pidä timanteista, Noëmi? Pikku hupakko! Luuletko sinä
+timanttien tulen polttavan? Sitä ei sinun tarvitse peljätä. -- Haa!
+Olet oikeassa. Se polttaa todella. Sitä en ole tiennyt ennenkuin
+nyt. Se on helvetin tulta. Nimetkin ovat sukua: Diamant, Diabolus
+[lat. Paholainen]. Me heitämme ne veteen. Minä tiedän, mistä ne ovat
+tulleet. Minä kannan ne takaisin sinne. Älä pelkää, minä en ole kauan
+veden alla. Pidätä henkeäsi ja rukoile. Niin kauan kuin sinä voit
+pidättää hengitystäsi, voin minä kestää siellä. Minä sukellan vain
+uponneeseen laivaan, sen kajuuttaan. -- Haa, kuka tässä vuoteessa
+makaa?"
+
+Nyt hän alkoi vavista kauheasti ja hypähti ylös vuoteestaan aikoen
+rientää ulos. Noëmi tuskin saattoi viedä hänet takaisin vuoteeseen.
+
+"Tässä sängyssä makaa joku!"
+
+"Mutta minä en uskalla sanoa hänen nimeään."
+
+"Katso kuinka punainen kuu loistaa sisään akkunasta! Sulje kuunvalo
+pois täältä! Minä en tahdo sitä kasvoilleni. Se tulee yhä lähemmäksi.
+Vedä verho eteen!"
+
+Mutta rullaverho oli jo laskettu alas ja ulkona vallitsi syvä pimeys.
+
+Kun kuume lieveni sanoi hän Noëmille:
+
+"Oi, kuinka sinä olet kaunis ilman timantteja, Noëmi!"
+
+Sen jälkeen alkoi uusi mielikuva kiusata häntä.
+
+"Tämä mies seisoo maailman toisella puolella meitä vastassa. Jos
+maapallo olisi lasia, näkisi hän suoraan meidät. Ja niinkuin minä
+näen hänet, näkee hänkin minut joka tapauksessa. Mitä hän tekee
+siellä? Hän pyydystää kalkkarokäärmeitä. Miksi hän niitä pyydystää?
+Päästääkseen ne takaisin tullessaan irralleen tällä saarella. Älä
+anna hänen astua tähän saareen. Älä anna hänen tulla takaisin.
+Almira! Almira! Herää! Raatele hänet palasiksi! Ahaa! Nyt tapasi hän
+jättiläiskäärmeen, joka heittäytyy hänen ylitseen ja nielaisee hänet.
+Jospa minun vain ei tarvitsisi nähdä miten käärme nielee hänet! Jospa
+hän vain lakkaisi katselemasta minua! Nyt on vain pää enää ulkona ja
+kuitenkin hän yhä tuijottaa minuun. Oi, Noëmi, peitä minun kasvoni,
+niin että en näe häntä."
+
+Taas muuttui unikuva.
+
+"Kokonainen laivasto keinuu merellä. Millä laivat ovat lastatut?
+Jauhoilla. Nyt tulee tuulenpuuska, myrskyn vihuri, tarttuu laivoihin,
+tempaa ne muassaan pilviin ja särkee ne pirstaleiksi. Kaikki jauhot
+hajaantuvat tuuleen. Koko maailma tulee valkoiseksi siitä. Meri,
+taivas ja ilma ovat kaikki valkoiset; kuu sukeltaa esiin pilvien
+takaa, ja kas vain, kuinka tuuli tuhrii sen silmät jauhoilla! Eikö se
+ole vanhan punanenäisen akan näköinen, joka puuteroi naamaansa? Mutta
+naura toki, Noëmi!"
+
+Mutta Noëmi väänteli käsiään ja värisi.
+
+Oi, Noëmi raukka istui päivät yöt Timarin vuoteen vieressä. Päivisin
+hän istui tuolilla, öisin hän muutti oman sänkynsä aivan Timarin
+viereen ja nukkui hänen vierellään. Välittämättä tartunnasta hän
+painoi päänsä Mikaelin tyynylle, veti hänen kuumeesta polttavan
+otsansa poskeaan vasten ja suuteli pois hänen kuumeenkuivilta
+huuliltaan huokaukset.
+
+Terese-rouva koetti lievittää kuumetta vaarattomin kotilääkkein ja
+otti pois akkunat, jotta raitis ilma pääsisi huoneeseen. Sehän onkin
+lavantautisairaan paras parannuskeino.
+
+Hän sanoi Noëmille, että tavallisen ihmisjärjen laskun mukaan
+tapahtuisi kolmantenatoista päivänä käänne joko hyvään tai pahaan,
+elämään tai kuolemaan.
+
+Oi, kuinka hartaasti Noëmi polvistui näinä päivinä sairaan vuoteen
+viereen ja rukoili Jumalaa, joka lähetti hänelle niin raskaita
+koettelemuksia, olemaan armollinen hänen sydänparkaansa kohtaan.
+Antakoon hän Mikaelin takaisin elämälle, ja jos kuolema välttämättä
+tahtoisi uhrin, niin olisihan hän itse valmis kuolemaan hänen
+puolestaan.
+
+Taivasta joskus miellyttää sellainen iva.
+
+Noëmi tarjosi julmalle kuolemalle koko maailman, itsensä siihen
+luettuna, jos tämä antaisi Mikaelin jäädä eloon. Hän luuli olevansa
+tekemisissä hyvän ihmisen kanssa, jonka kanssa voi neuvotella.
+
+Ja hirveä murhanenkeli suostuikin vaihtokauppaan!
+
+Kolmantenatoista päivänä lauhtui kuume ja kuumehoureet lakkasivat.
+Tämä oli merkki siitä, että sairaus oli kääntynyt. Oli toivoa siitä,
+että potilas jäisi eloon, jos häntä huolellisesti ja rakkaudella
+hoidettaisiin ja vaalittaisiin sekä osattaisiin elähyttää hänen
+mieltään sekä poistaa kaikki levottomuuden ja kiihoituksen syyt.
+Sairas on tässä tilassa erittäin ärtyisä ja hänen paranemisensa
+riippuu juuri siitä, ettei hänen rauhaansa häiritä. Ankara
+mielenliikutus voisi viedä häneltä hengen.
+
+Noëmi pysyi koko yön sairasvuoteen vieressä. Hän ei edes mennyt Dodia
+katsomaan. Poika nukkui Teresen kanssa ulkomaisessa huoneessa.
+
+Neljännentoista päivän aamuna, kun Mikael makasi sikeässä unessa,
+kuiskasi Terese Noëmin korvaan:
+
+"Pikku Dodi on sangen sairas."
+
+Lapsikin!
+
+Noëmi parka!
+
+Pikku Dodilla oli kuristustauti, pahin lastentauti, johon nähden
+lääkärien taito useimmiten on aivan voimaton.
+
+Mikael nukkui, kuten sanottu, silloin kun Terese ilmoitti Noëmille
+asian.
+
+Kuolemankauhussa Noëmi riensi lapsensa luo. Lapsiraukan viattomat
+kasvot olivat aivan muuttuneet. Se ei itkenyt. Tähän tautiin ei kuulu
+valitushuutoja, mutta sitä hirveämmät ovat tuskat.
+
+Oi kuinka ne olivat hirveät! Lapsi, joka ei saata valittaa ja
+ihminen, joka ei saata auttaa!
+
+Noëmi katsahti äitiinsä tuijottavin katsein ikäänkuin kysyen:
+
+"Eikö sinulla ole mitään parannuskeinoa tähän sairauteen?"
+
+Terese ei voinut kestää hänen katsettaan. "Niin monta kurjaa,
+sairasta, kuolevaa olet sinä auttanut ja häntä yksin et osaa
+pelastaa?"
+
+"Ei ainoatakaan keinoa!"
+
+Noëmi polvistui pojan vuoteen viereen, painoi huulensa hänen huuliaan
+vastaan ja änkötti hiljaa:
+
+"Mikä sinua vaivaa, pieni, rakas lapseni, mikä sinua vaivaa,
+enkelini? Katso minuun kauniilla silmilläsi!"
+
+Mutta lapsi ei tahtonut katsoa häneen kauniilla silmillään, ja kun se
+vihdoin, monien suudelmien ja rukousten perästä avasi silmänsä, oli
+sen katse niin kaamea. Lapsen katse, joka jo on tullut siihen, että
+se pelkää kuolemaa.
+
+"Oi, älä katso minuun, älä katso!"
+
+Lapsi ei itkenyt, vaan päästi vain kuuluviin käheän yskähdyksen.
+
+"Kunhan sairas tuolla sisällä vain ei kuulisi!"
+
+Noëmi piti vavisten lasta sylissään kuunnellen koko ajan, oliko
+viereisessä huoneessa nukkuja herännyt.
+
+Kuultuaan Mikaelin äänen, hän laski lapsen vuoteeseen ja meni
+Mikaelin luo.
+
+Tämä oli ärtyinen ja äkäinen.
+
+"Missä sinä taas olet ollut?" hän torui. "Sinä jätät minut aivan
+yksin! Sinä et milloinkaan ole paikalla, kun minä tarvitsen jotakin!"
+
+"Oi, älä ole pahoillasi!" pyysi Noëmi. "Minä olin hakemassa sinulle
+raikasta vettä."
+
+"Miksi ei Terese hae sitä? Eihän hänellä ole mitään tekemistä. Akkuna
+on auki, sisään voi tulla vaikka rotta minun nukkuessani. Etkö näe
+rottaa missään?"
+
+Lavantautisairailla on päähänpistona nähdä rottia kaikkialla.
+
+"Ei kukaan voi tulla tänne, rakkaani. Akkunan edessä on teräslankaa."
+
+"Vai niin. No missä vesi on?"
+
+Noëmi ojensi hänelle vettä.
+
+Silloin hän taas suuttui.
+
+"Eihän se ole raikasta vettä. Sinä annat minun nääntyä janoon."
+
+Noëmi nieli kärsivällisesti hänen toransa.
+
+Ja kun Mikael nukahti, juoksi hän taas Dodin luo.
+
+Naiset vuorottelivat siten, että Terese istui Mikaelin luona tämän
+nukkuessa, mutta antoi Noëmille merkin heti kun hän alkoi herätä,
+joten Noëmi saattoi jättää sairaan lapsensa palatakseen Mikaelin
+luokse.
+
+Tällä tavoin kuluivat monet pitkät yöt. Noëmi kulki toisen vuoteen
+vierestä toisen viereen.
+
+Sitäpaitsi piti hänellä aina olla hätävalhe varalla, jos Mikael
+kysyisi, missä hän taas oli ollut.
+
+Sairaat ovat epäluuloisia. He ovat vakuutettuja siitä, että koko
+heidän ympäristönsä on liittoutunut heitä vastaan tehdäkseen jonkun
+ennenkuulumattoman, hirveän petoksen.
+
+Se, joka on tekemisissä heidän kanssaan, saa olla valmistautunut
+marttyyriksi.
+
+Noëmi oli sellainen marttyyri.
+
+Lapsi tuli yhä huonommaksi. Terese ei tiennyt mitään neuvoa. Eikä
+Noëmi uskaltanut itkeä.
+
+Eräänä aamuna tunsi Timar voivansa paremmin ja pyysi lihakeittoa.
+
+Noëmi riensi ulos noutamaan sitä. Se oli valmiina Mikaelia varten.
+Hän söi sen ja sanoi sen tekevän hyvää.
+
+"No", kysyi Mikael, "mitä pikku Dodi toimii?"
+
+Noëmi säikähtyi ja pelkäsi Timarin huomaavan kuinka kiivaasti hänen
+sydämensä alkoi sykkiä.
+
+"Hän nukkuu", vastasi Noëmi.
+
+"Nukkuuko? Mutta eihän hän tavallisesti nuku tähän aikaan. Onko hän
+kipeä?"
+
+"Oi, ei, hän voi sangen hyvin."
+
+"Miksi et kanna häntä luokseni kun hän on valveilla?"
+
+"Siksi, että sinä tavallisesti nukut."
+
+"Sehän on totta. Mutta kun me joskus molemmat olemme hereillään
+yhtäaikaa, niin tuo hänet luokseni ja anna minun nähdä hänet."
+
+"Teen sen, Mikael."
+
+Noëmin oli pakko jatkuvasti salata Mikaelilta, että Dodi oli sairas
+ja hän kertoili tälle kaikenlaisia juttuja lapsesta, sillä Mikael
+kyseli alituisesti poikaa.
+
+"Leikkiikö Dodi pienellä puumiehellä?"
+
+"Oi, hän leikkii aina sen kanssa (sen kauhean luurankomiehen!...)"
+
+"Puhuuko hän minusta?"
+
+"Hän puhuu paljon sinusta (hän on pian puhuva sinusta ylhäällä hyvän
+Jumalan luona!)"
+
+"Mene hänen luokseen ja anna tämä suudelma minulta."
+
+Noëmi meni lapsen luo antamaan sille isän jäähyväissuudelman.
+
+Taaskin oli kulunut päivä.
+
+Aamulla oli sairas yksin herätessään.
+
+Noëmi oli valvonut tämän yön lapsensa luona. Hän oli nähnyt sen
+kuolinkamppailun ja niellyt kyyneleensä sydämeensä. Ihme, ettei sydän
+haljennut!
+
+Tullessaan Mikaelin luo, hän hymyili jälleen.
+
+"Olitko pikku Dodin luona?" kysyi sairas.
+
+"Olin, olin hänen luonaan."
+
+"Nukkuuko hän nytkin?"
+
+"Nukkuu."
+
+"Se ei ole totta."
+
+"Toden totta, hän nukkuu..."
+
+Noëmi oli juuri painanut hänen silmänsä umpeen ikuiseen uneen.
+
+Eikä hän uskaltanut ilmaista tuskaansa! Hänen täytyi näyttää
+sairaalle hymyilevät kasvot!
+
+Iltapäivällä Mikael taas oli ärtyinen, kuta pitemmälle päivä kului,
+sitä hermostuneemmaksi ja kärsimättömämmäksi hän kävi. Hän huusi
+Noëmille, joka oli viereisessä huoneessa.
+
+Noëmi riensi sisään katsoen häneen hellästi.
+
+Sairas oli epäluuloinen ja huonolla tuulella.
+
+Hän huomasi Noëmin povella neulan, jonka silmässä oli silkkilankaa.
+
+"Voi, neulotko taas? Onko sinulla nyt aikaa siihen? Mitä koristuksia
+sinä taas teet?"
+
+Noëmi katsoi häneen ja ajatteli itsekseen: "Minä neulon pikku Dodille
+kuolinpaitaa."
+
+Mutta ääneen hän sanoi:
+
+"Minä neulon pukuuni kaulusta."
+
+Timar sanoi huoaten: "Turhamaisuus, nimesi on nainen."
+
+Noëmi hymyili sanoen: "Se on totta..."
+
+Taaskin valkeni uusi aamu. Mikaelia alkoi vaivata unettomuus. Hän ei
+voinut sulkea silmiään eikä nukkua. Sitäpaitsi häntä vaivasi ajatus,
+mitä pikku Dodi teki. Hän lähetti Noëmin lakkaamatta ulos katsomaan,
+eikä häneltä puuttunut mitään.
+
+Ja joka kerta mennessään ulos, Noëmi suuteli paareilla lepäävää pikku
+Dodia puhuen hyväileviä sanoja pettääkseen siten Mikaelia.
+
+"Pikku Dodiseni, rakas Dodiseni! Vieläkö nukut? Pidätkö vielä
+minusta?"
+
+Ja sitten hän tuli takaisin sanomaan Mikaelille, ettei Dodilta
+puuttunut mitään.
+
+"Poika nukkuu liian paljon", sanoi Mikael. "Miksi et herätä häntä?"
+
+"Minä herätän kyllä hänet pian", vastasi Noëmi hiljaa.
+
+Mikael nukahti nyt vähäksi aikaa. Vain muutamaksi minuutiksi ja
+sitten hän äkkiä hypähti ylös.
+
+"Noëmi", hän huusi, "Dodi on laulanut. Minä kuulin hänen laulavan ja
+hän lauloi niin kauniisti!"
+
+Noëmi painoi molemmat kätensä sydäntään vasten pidättäen
+yli-inhimmillisellä voimainponnistuksella tuskaansa purkautumasta.
+
+Hän laulaa jo taivaassa, enkelien kuorossa, seraafimiljoonien
+keskuudessa.
+
+Iltapuoleen Mikael lähetti Noëmin ulos.
+
+"Mene panemaan Dodi nukkumaan. Suutele häntä minunkin puolestani."
+
+Noëmi teki niin.
+
+"Mitä Dodi sanoi?" kysyi Mikael Noëmin palattua.
+
+Noëmi ei voinut saada sanotuksi sanaakaan vastaukseksi. Hän vain
+kumartui Mikaelin puoleen painaen suudelman tämän huulille.
+
+"Sitäkö hän sanoi, pikku aarteeni!" huudahti Mikael ja nukahti
+suudelmaan. Lapsi oli antanut hänelle osan untaan.
+
+Seuraavana aamuna Mikael taas puhui vain pojasta.
+
+"Kanna Dodi ulos raittiiseen ilmaan. Hänelle ei ole terveellistä aina
+olla huoneessa. Kanna hänet puutarhaan."
+
+He juuri valmistautuivatkin siihen.
+
+Terese oli tänä yönä kaivanut haudan kyynelpajun juurelle.
+
+"Mene sinäkin nyt ulos. Jää hänen luokseen", sanoi Mikael Noëmille.
+"Minä nukun sillä aikaa. Voin aivan hyvin."
+
+Noëmi lähti sairashuoneesta ja väänsi oven lukkoon. Sitten he
+kantoivat ulos kuolleen enkelin, jättäen hänen tomunsa luontoäidin
+helmaan.
+
+Noëmi ei tahtonut hautakumpua hänen päälleen. Sen nähdessään tulisi
+Mikael aina surulliseksi, ja se vaikeuttaisi aina hänen toipumistaan.
+Sensijaan laittoivat he kyynelpajun juurelle sileän kukkapenkin ja
+istuttivat sen keskelle ruusupensaan, sitä lajia, jonka Mikael itse
+oli oksastanut, valkokukkaisen, jonka puhdasta valkeutta ei mikään
+muu väri vivahdus sekoittanut.
+
+Sitten Noëmi palasi sairaan luo.
+
+Mikaelin ensimmäiset sanat olivat:
+
+"Minne jätit Dodin?"
+
+"Ulos puutarhaan."
+
+"Mitä hänellä on pukuna?"
+
+"Valkoinen koltti sinisine nauhoineen."
+
+"Se pukee häntä parhaiten. Onko hän hyvin peitetty?"
+
+"Oi, on, sangen hyvin."
+
+(Kolme jalkaa multaa päällä.)
+
+"Kanna hänet tänne, kun taas menet ulos."
+
+Nämä sanat kuullessaan ei Noëmi enää voinut pysyä huoneessa. Hän
+meni ulos puutarhaan, heittäytyi Teresen kaulaan ja painoi häntä
+kiihkeästi vastaansa. Mutta ei hän nytkään itkenyt. Se ei ollut
+hänelle luvallista.
+
+Sen jälkeen hän hoiperteli kauemmas. Hän meni kyynelpajun luo,
+taittoi puoliauenneen nupun ruusupensaasta ja meni takaisin Mikaelin
+luo.
+
+"No, kuinka on Dodin laita?" kysyi Mikael kärsimättömästi.
+
+Noëmi polvistui hänen vuoteensa viereen ja ojensi hänelle ylpeänä
+hymyillen -- valkoisen ruusun nupun.
+
+Mikael otti sen alkaen haistella sitä.
+
+"Kummallista!" hän sanoi. "Tämä ruusu ei ensinkään tuoksu, aivankuin
+se olisi kasvanut haudalla."
+
+Noëmi nousi ylös ja meni ulos.
+
+"Mikä hänen on?" kysyi Mikael kääntyen Teresen puoleen.
+
+"Älkää pahastuko", sanoi Terese hiljaisella, lepyttelevällä äänellä.
+"Te olette ollut vaarallisesti sairas. Taivaalle olkoon kiitos,
+että se nyt on onnellisesti ohi, mutta tauti tarttuu, etenkin
+toipumistilassa. Olen senvuoksi kieltänyt Noëmia tuomaan lasta
+luoksenne, ennenkuin te olette täysin terve. Kenties tein väärin,
+mutta tarkoitin hyvää."
+
+Mikael puristi Teresen kättä.
+
+"Olette menetellyt aivan oikein. Ja minä tyhmyri, joka en itse
+ajatellut sitä! Olipa se hyvä ajatus! Kenties hän ei ensinkään
+oleskele viereisessä huoneessa?"
+
+"Ei. Me olemme valmistaneet pienen asunnon puutarhaan."
+
+Hän ei valehdellut -- raukka!
+
+"Olette hyvin hyvä, Terese. Menkää nyt Dodin luo ja lähettäkää Noëmi
+tänne. En enää milloinkaan pyydä häntä tuomaan Dodia luokseni. Mutta
+heti, kun voin nousta ylös, heti kun voin mennä ulos, viette minut
+hänen luokseen?"
+
+"Viemme kyllä, Mikael."
+
+Tällä hurskaalla petoksella heidän onnistui rauhoittaa. Mikaelia,
+siksi kunnes hän nousi ylös ja oli onneksi voittanut taudin.
+
+Hän oli kuitenkin vielä hyvin sairas ja saattoi tuskin kävellä.
+
+Noëmi auttoi häntä pukeutumaan. Noëmin olkapäähän nojaten hän lähti
+huoneesta ja Noëmi vei hänet talon edustalla olevalle penkille. Itse
+istuutui Noëmi hänen viereensä, pisti kätensä hänen käsivarrelleen ja
+antoi hänen päänsä nojata olkapäähänsä.
+
+Oli kaunis, lämmin kesäinen iltapäivä. Mutta Mikaelista tuntui
+lakkaamatta, kuin puiden suhina kuiskaisi hänelle jotakin, kuin
+toisivat surisevat mehiläiset hänelle jotakin tietoa, kuin
+ruohonkorret soittaisivat hänelle. Kaikki kohisi hänen päässään.
+
+Mutta ylinnä _yksi_ ajatus.
+
+Katsoessaan Noëmia kasvoihin alkoi tuskaisa ajatus herätä hänen
+sielussaan. Hän ei voinut jotakin selittää Noëmin kasvojenilmeessä.
+
+Hän tahtoi tietää, mitä se oli.
+
+"Noëmi!"
+
+"Mitä tahdot, oma Mikaelini?"
+
+"Rakas Noëmi! Katso minuun!"
+
+Noëmi loi silmänsä häneen.
+
+"Missä pikku Dodi on?"
+
+Tämän kysymyksen kuullessaan ei naisparka enää voinut tukahuttaa
+tuskaansa. Hän kohotti marttyyrikasvonsa taivasta kohti, ojensi
+molemmat kätensä ylöspäin änköttäen:
+
+"Tuolla!... Tuolla!"
+
+"Hän on kuollut!?" sanoi Mikael matalalla äänellä.
+
+Noëmi vaipui hänen kaulaansa. Hän ei enää saattanut pidättää
+kyyneleitään, vaan itki kiivaasti eikä voinut lakata.
+
+Mikael kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja antoi hänen itkeä
+tarpeekseen.
+
+Olisi ollut rikos Jumalaa vastaan ehkäistä näitä kyyneleitä
+vuotamasta.
+
+Itse hän ei itkenyt -- hän vain ihmetteli.
+
+Hän ihmetteli sitä sielunvoimaa, joka kohotti tämän naisraukan niin
+korkealle hänen yläpuolelleen.
+
+Että hän olikin voinut kätkeä niin kauvan hirveän tuskansa hänen
+tähtensä, jota rakasti.
+
+Kuinka suuri olikaan hänen rakkautensa!
+
+Kun Noëmi vihdoin oli itkenyt kyllikseen, katsahti hän Timariin kuin
+aurinko sadepilven takaa.
+
+"Ja sinä saatoit salata asian minulta."
+
+"Minä pelkäsin henkeäsi."
+
+"Sinä et uskaltanut itkeä, etten minä näkisi sinun itkeneen!"
+
+"Minä odotin aikaa, jolloin saisin itkeä."
+
+"Kun sinä et ollut luonani, vaalit sairasta lastamme, ja minä toruin
+sinua siitä."
+
+"Sinä et sanonut minulle pahaa sanaa, Mikael."
+
+"Antaessasi minulle hänen suudelmansa, tiesit sen olevan
+jäähyväis-suudelman! Kun nuhtelin sinua siitä, että ompelit
+koristuksia itsellesi, ompelitkin sinä hänen kääreliinojaan. Kun sinä
+näytit minulle hymyilevät kasvot oli sinun sydämessäsi Jumalan Äidin
+seitsemän miekkaa. Oi, Noëmi, kuinka sinua jumaloin!"
+
+Mutta Noëmi raukka pyysi vain hänen rakkauttaan.
+
+Mikael veti hänet syliinsä.
+
+Puiden lehdet, ruohonkorret, surisevat mehiläiset kuiskivat nyt niin
+selvästi; nyt hän alkoi tajuta niiden kieltä.
+
+Pitkän synkän vaitiolon perästä Mikael kysyi:
+
+"Minne olette panneet hänet? Vie minut sinne!"
+
+"Ei tänään", sanoi Noëmi, "sinne on liian pitkä matka sinun kävellä.
+Huomenna!"
+
+Mutta ei seuraavana eikä vielä seuraavinakaan päivinä Noëmi vienyt
+Mikaelia haudalle.
+
+"Sinä istuisit vain aina siellä haudalla ja sairastuisit uudelleen.
+Minä en myöskään ole luonut mitään hautakumpua enkä pystyttänyt
+ristiä hänen päälleen, jotta sinä et voisi mennä sinne suremaan."
+
+Mutta Timar tuli kuitenkin yhä surullisemmaksi.
+
+Saatuaan voimansa takaisin siinä määrin, että hän saattoi kävellä
+yksikseen saarella, hän aina kulki etsimässä sitä, mitä hänelle ei
+tahdottu näyttää.
+
+Erään kerran hän palasi mökkiin kasvot kirkastuneina. Kädessä hänellä
+oli valkoinen ruusunnuppu, niitä ruusuja, jotka eivät tuoksuneet.
+
+"Onko se siellä?" hän kysyi Noëmilta.
+
+Tämä nyökkäsi ihmeissään päällään.
+
+Häneltä ei siis kuitenkaan voinut salata asiaa! Ruusupensas oli
+vienyt hänet jäljille. Hän tiesi, että se oli vastikään istutettu
+sinne.
+
+Senjälkeen hän tuli levolliseksi kuin henkilö, joka on lopettanut
+elämäntehtävänsä.
+
+Koko päivän hän istui pienellä penkillä talon edustalla, kaiveli
+kepillään sileitä sorakiviä ja höpisi itsekseen:
+
+"Sinä et tahtonut antaa häntä pois koko maailmasta täynnä timantteja,
+etkä taivaasta täynnä enkeleitä, -- mutta kurjan savipiipun vuoksi
+olet lyönyt häntä kädelle!"
+
+Pikku Dodin kaunis talo oli jo puolivalmiina, ja korkea nardus-ruoho
+oli kasvanut sen kaikkien seinien yli; mutta Mikael ei enää astunut
+jalkoineen sinne sisälle.
+
+Ainoa, mikä piti yllä hänen tuskin palannutta elinvoimaansa ja hänen
+murtunutta mieltään, oli Noëmi.
+
+
+
+
+Seitsemäs luku.
+
+SYNKKÄMIELISYYS.
+
+
+Nuppu toisensa jälkeen avautui ruusupensaassa. Päivät pitkät ei
+Timar tehnyt muuta kuin seurasi näiden nuppujen kehitystä. Kun yksi
+niistä puhkesi, taittoi hän sen, pani sen lompakkoonsa ja kuivasi sen
+povellaan.
+
+Se oli surullista ajanvietettä.
+
+Kaikki se hellyys, jota Noëmi osoitti hänelle, ei voinut karkoittaa
+hänen raskasmielisyyttään. Hänen suloiset hyväilynsä olivat hänelle
+taakaksi.
+
+Ja kuitenkin olisi Noëmi voinut lohduttaa häntä, se olisi maksanut
+hänelle vain yhden sanan. Mutta siveä kainous pidätti häntä
+lausumasta tätä sanaa, ja Mikaelin päähänkään ei pistänyt kysyä
+häneltä.
+
+Henkilöille, jotka ovat sielustaan sairaita, on omituista se, että he
+alituisesti askartelevat menneisyydessä.
+
+Kerran sanoi Noëmi Timarille:
+
+"Mikael, sinulle tekisi hyvää matkustaa täältä pois."
+
+"Minne?"
+
+"Ulos maailmaan. Täällä kaikki herättää sinussa surullisia muistoja.
+Sinun on lähdettävä tullaksesi terveeksi. Minä olen jo laittanut
+kuntoon matkatavarasi. Huomenna vievät hedelmäkauppiaat sinut
+toiselle rannalle."
+
+Mikael ei vastannut mitään, antoi vaan päännyökkäyksellä suostumuksen
+merkin.
+
+Vaikea tauti oli kiihdyttänyt hänen hermonsa ja se tila, johon hän
+itse oli saattanut itsensä, isku, joka häntä oli kohdannut, vaikutti
+niin tuskallisesti ärtyneisiin hermoihin, että hän itse huomasi
+joutuvansa mielisairaaksi tai tekevänsä itsemurhan, jos jäisi
+kauemmaksi aikaa tänne.
+
+Itsemurhanko? Eihän ole helpompaa keinoa vapautua sietämättömästä
+tilasta. Vastoinkäymiset, tuskat, sieluntaistelut, ihmisten
+vainoaminen, vääryydet, petokset, rauenneet toiveet, sydänsurut,
+epätoivo, mielikuvituksen kauhukuvat, kärsineiden tappioiden muisto,
+rakkaiden kuolleiden muisto -- kaikki tämä on vain pahaa unta, josta
+painettua pistoolin liipasinta _herää_. Jatkakoot jälkeenjääneet
+samaa unta.
+
+Viimeisenä iltana istuutuivat kaikki kolme, Mikael, Noëmi ja Terese
+illallisen jälkeen mökin edustalle ja Mikael ajatteli, että heitä
+kerran oli ollut siinä _neljä_. Täysikuu kätkeytyi hopeapilven taa.
+
+Noëmi piti Timarin käsiä sylissään.
+
+"Mikähän tuo kuukin oikeastaan on?" kysyi Noëmi.
+
+Timarin käsi puristautui nyrkiksi Noëmin kädessä. Hän sanoi
+itsekseen: "Minun paha henkeni. Jospa en ikinä olisi nähnyt punaista
+puolikuuta!"
+
+Terese vastasi tyttärensä kysymykseen:
+
+"Se on palanut, jäätynyt taivaankappale, missä ei ole puita, ei
+kukkia, ei eläimiä eikä edes ilmaa, vettä, säveliä ja värejä."
+
+"Eikö mitään näistä?" jatkoi Noëmi. "Siis on tuo tähti aivan autio ja
+asumaton?"
+
+"Sitä ei kenkään tiedä", vastasi Terese. "Tyttöaikanani, ollessani
+pensioonissa, katselimme usein kuuta kaukoputkella. Se on aivan
+täynnä luolia. Meille sanottiin niiden olevan kraattereita
+tulivuorista, joiden tuli oli jo sammunut. Kaukoputket eivät ole
+niin vahvoja, että voisi erottaa siellä eläviä olentoja; mutta niin
+paljon tietävät oppineet varmasti, ettei kuussa ole vettä eikä ilmaa.
+Ja ilman vettä ja ilmaa ei ole olemassa mitään elimellistä elämää ja
+niinmuodoin ei siellä voi asua ihmisiä."
+
+"Mutta jos kuitenkin jotakin olisi?"
+
+"Mitä sinä arvelet siellä voivan olla?"
+
+"Sanon, mitä ajattelen. Usein lapsuudessani, yksin ollessani valtasi
+minut raskas ajatus; varsinkin istuessani rannalla ja katsellessani
+veteen. Jokin veti minua syvyyteen, tuntui kuin joku olisi huutanut
+minulle, kuinka ihanaa siellä alhaalla oli ja kuinka ihana siellä
+oli levätä. Ole huoletta, Mikael, siitä on nyt jo kauan, se oli
+'ennenkuin.' Mutta sitten minä sanoin itselleni: 'Hyvä, ruumiisi jää
+lepäämään sinne Tonavan pohjalle, mutta sielusi, minne se joutuu?'
+Täytyyhän senkin joutua jonnekin. Ja sitten mieleeni juolahti, että
+sielut, jotka jollakin väkivaltaisella tavalla poistuvat maanpäältä,
+tulevat juuri kuuhun. Nyt uskon siihen vieläkin varmemmin. Kun siellä
+kerran ei ole puita, ei kukkia, ei vettä, ei ilmaa, ei värejä eikä
+säveliä, niin se on määrätty niille sieluille, jotka ovat vapautuneet
+ruumiista; siellä ne löytävät maailman, missä ei mikään niitä vaivaa,
+eikä mikään niitä ilahuta."
+
+Hämillään nousivat Terese ja Mikael ylös. Noëmi ei käsittänyt,
+mikä heidän tuli. Hän ei tiennyt, että hänen oma isänsä oli ollut
+itsemurhaaja ja että se, jonka kättä hän piti omassaan, oli ollut
+vähällä tehdä itsemurhan.
+
+Mikael sanoi, että ilta oli viileä ja oli paras mennä sisälle.
+
+Nyt hän oli saanut vielä uuden aaveajatuksen kuusta.
+
+Toisen hän oli saanut Timealta, toisen nyt Noëmilta.
+
+Kauhea rangaistus oli aina nähdä taivaanrannalla loistava merkki,
+joka lakkaamatta muistuttaa ihmistä hänen ensimmäisistä rikoksistaan,
+hänen väärään suuntaan suunnatun elämänsä ensimmäisestä, surkeasta
+harha-askeleesta!
+
+Seuraavana päivänä Mikael lähti saarelta.
+
+Hän kulki keskenjääneen rakennuksen ohi kertaakaan katsahtamatta
+siihen.
+
+"Kevään mukana tulet sinäkin takaisin!" kuiskasi Noëmi hellästi hänen
+korvaansa.
+
+Noëmi parka! Hänestä oli niin luonnollista, että Mikael kuului
+hänelle vain puolen vuoden ajan.
+
+("Mutta kenelle hän kuuluu toisen puolen vuoden ajan?" -- Se kysymys
+ei milloinkaan johtunut hänen mieleensä.)
+
+Kun Mikael saapui Komorn'iin oli pitkä matka rasittanut häntä
+vieläkin enemmän.
+
+Timea säikähtyi hänet nähdessään. Hän tuskin tunsi häntä.
+
+Ataliakin säikähtyi. Hänellä oli omat syynsä.
+
+"Oletteko ollut sairaana?" kysyi Timea painautuen miehensä rinnalle.
+
+"Hyvin sairaana."
+
+"Tielläkö?"
+
+"Niin", vastasi Timar, jonka mielestä kysymykset tuntuivat
+kuulusteluilta. Hänen täytyi olla varuillaan joka sanassa.
+
+"Oletteko maannut kauan?"
+
+"Useita viikkoja."
+
+"Jumalani! Ja oliko teillä vieraiden ihmisten joukossa ketään, joka
+hoiti teitä?"
+
+Sanat: "eräs enkeli", olivat vähällä pujahtaa hänen huuliltaan.
+
+Mutta hän pidätti ne ajoissa ja vastasi:
+
+"Rahalla voi saada kaikkea."
+
+Timea ei osannut näyttää olevansa suruissaan ja siten ei Timarkaan
+voinut huomata mitään muutosta näissä aina kylmissä kasvoissa.
+Timeahan oli aina itsensä kaltainen.
+
+Jälleennäkemisen kylmä suudelma ei vienyt heitä lähemmäs toisiaan.
+
+Atalia kuiskasi Mikaelin korvaan:
+
+"Jumalan tähden, varokaa elämäänne!"
+
+Timar tunsi tässä hellässä huolenpidossa piilevän piikin.
+
+Timarin täytyi elää, jotta Timea kärsisi; sillä jos Timea jäisi
+leskeksi, ei hänen onnelleen olisi enää mitään esteitä. Ja silloin
+alkaisivat Atalialle helvetin tuskat.
+
+Timarin ajatuksiin tästä vihatusta ihmisestä liittyi lisäksi ajatus,
+että tämä paholainen, joka vihasi heitä molempia, rukoili hänelle
+pitkää ikää, jotta heidän molempien kärsimykset kestäisivät kauan.
+
+Kaikki ihmettelivät sitä suurta muutosta, joka oli tapahtunut
+Timarissa keväästä syksyyn. Lähtiessään hän oli voimakas ja
+elinvoimainen, nyt hän oli kuin voimaton, hiljainen varjo.
+
+Hän vetäytyi työhuoneeseensa ja vietti siellä koko päivän. Hänen
+kirjurinsa tapasi iltapäivällä pääkirjan auki samalla sivulla, missä
+hän oli sen avannut. Timar ei edes ollut katsahtanut siihen.
+
+Asiamiehet, joille oli ilmoitettu hänen paluustaan, kiirehtivät hänen
+luokseen kyynäränpituisin selonteoin.
+
+"Hyvä on!" hän vastasi kaikkeen ja kirjoitti kaiken alle, mitä hänen
+eteensä pantiin, monet asiat väärään paikkaan, toiset kahteenkin
+kertaan.
+
+Lopuksi hän sulkeutui huoneeseensa eikä ottanut ketään vastaan,
+sanoen syyksi haluavansa nukkua. Mutta kaikki kuulivat, miten hän
+käveli tuntikausia edestakaisin huoneessaan.
+
+Kun hän syödessä tapasi naiset, oli hän niin synkän näköinen, ettei
+kukaan uskaltanut puhutella häntä. Hän tuskin koski mihinkään
+ruokaan, eikä myöskään maistanut viiniä.
+
+Mutta tunti päivällisen jälkeen hän soitti palvelijaa ja kysyi
+harmistuneena, eikö ruoka vielä ollut valmista. Hän oli unohtanut jo
+syöneensä.
+
+Iltapuoleen hän ei voinut istua ylhäällä, niin heikoksi hän tunsi
+itsensä. Heti kun hän istuutui, hän nukahti. Mutta kun hän riisuutui
+ja paneutui levolle, haihtui uni taas hänen silmistään.
+
+"Oi, kuinka kylmä tämä vuode on!"
+
+Kaikki täällä kotona on niin kylmää! Jokainen huonekalu, valokuvat
+seinillä, vieläpä vanhat kattomaalauksetkin näyttävät huutavan
+hänelle: "Miksi olet tullut tänne? Tänne sinä et kuulu! Ei tämä ole
+sinun kotisi! Sinä olet vieras täällä!"
+
+Oi, kuinka kylmä tämä vuode on! Palvelija, joka tuli kutsumaan häntä
+illalliselle, tapasi hänet jo vuoteessa.
+
+Tämän sanoman saadessaan tuli Timeakin katsomaan, oliko hän sairas.
+
+"En ole", vastasi Mikael. "Olen vain lopen uupunut matkasta."
+
+"Tuotanko lääkärin?"
+
+"Älä millään muotoa. En ole ensinkään sairas."
+
+Timea toivotti hänelle hyvää yötä ja poistui koetettuaan hänen
+otsaansa kädellään.
+
+Mutta Timar ei voinut nukkua. Hän kuuli joka kolinan talossa. Hän
+kuuli, kuinka kaikki puhuivat kuiskaten, jotta eivät herättäisi
+häntä, kuinka he hiipivät varpaisillaan kulkiessaan hänen ovensa
+ohitse.
+
+Mutta hän mietiskeli, minne ihminen voisi paeta itseään. -- Untenko
+maailmaan? -- Sinne juuri, kunpa tie vain löytyisi yhtä helposti
+kuin kuoleman maailmaan. Mutta väkivalloin ei unten maailmaan voi
+tunkeutua.
+
+Opiuminko avulla? Se olisi hyvä keino. Unen itsemurha.
+
+Näitä miettien hän huomasi huoneen vähitellen alkavan pimetä. Öiset
+varjot kietoivat esineet tiheään huntuunsa, yö kävi yhä synkemmäksi.
+Vihdoin hänet ympäröi pimeys, joka oli paksun sumun tai maanalaisten
+syvyyksien yön kaltainen, sokeain yön. Sellaisen pimeyden "näkee"
+ihminen vain unissa.
+
+Mikael tietää nyt nukkuvansa, ja se sokeus, joka hänen silmilleen
+painuu, on unen sokeutta. Onpa hän aivan tietoinen siitä, että
+hän nukkuu. Hän makaa vuoteessaan Komornissa; -- vuoteen vieressä
+on pöytä ja tällä pöydällä vanhanaikuinen pronssilamppu, jossa
+on kiinalaisesta, maalatusta porsliinista tehty varjostin. Hänen
+vuoteensa yläpuolella riippuu suuri soipa seinäkello; silkkiverhot
+ulottuvat lattialle asti. Suuressa, vanhanaikuisessa vuoteessa
+on sivuosa, joka voidaan vetää uudeksi vuoteeksi. Se on oikea
+mestariteos. Sellaisia vuoteita tapaa vielä vanhemmissa taloissa.
+Koko perhe voisi mukavasti viettää yönsä siinä.
+
+Timar tietää myös, ettei hän ole sulkenut huoneensa ovea. Kuka
+tahansa voi tulla sisälle. Mitä, jos joku tulisi murhaamaan hänet? Ja
+mikä erotus olisi silloin unen ja kuoleman välillä?
+
+Sitä hän tahtoi tietää unissaan.
+
+Vihdoin hän näki sellaista unta, että ovi avautui hiljaa ja joku
+astui sisään; ne olivat naisen askeleet.
+
+Vuodeverhot kahisivat hiljaa, joku kumartuu hänen ylitseen.
+Naisenkasvot.
+
+"Sinäkö se olet, Noëmi?" ajattelee Mikael itsekseen unissaan ja
+kauhistuu. "Kuinka sinä olet tullut tänne? -- Jos joku näkee sinut!"
+
+On pimeä. Hän ei voi nähdä mitään, mutta hän kuulee, kuinka joku
+istuutuu hänen vuoteensa reunalle ja kuuntelee hänen hengitystään.
+
+Täten oli Noëmi pitkät yöt istunut saaren pienessä mökissä.
+
+"Sinä tulit siis jälessäni, Noëmi, hoitamaan minua? Siinä teit
+kiltisti. Mutta mene takaisin, kun tulee aamu. Valoisalla päivällä et
+saa olla täällä."
+
+Suuri seinäkello lyö; syvät kellonlyönnit ilmaisevat myöhäistä yön
+tuntia. Vuoteen reunalla istuja nousee ylös ehkäisemään heiluria,
+jotta ei soitto herättäisi nukkujaa. Hänen täytyy silloin kumartua
+vuoteen yli, niin että Mikael voi kuulla hänen sydämensä lyönnit.
+
+"Kuinka hitaasti sinun sydämesi nyt lyö!" hän sanoo unissaan.
+
+Senjälkeen hänestä tuntuu kuin käsi etsisi kemiallisia tulitikkuja
+yöpöydältä.
+
+"Et kait aikone sytyttää valkeata? Sehän olisi hyvin varomatonta.
+Joku voisi käytävästä nähdä sisään ikkunasta ja huomaisi sinut
+täällä."
+
+Sytyttävä platinalaatta alkoi hehkua ja yölamppu sytytettiin. Sen
+teki eräs nainen. Timar ei nähnyt hänen kasvojaan, mutta se oli
+varmasti Noëmi. Kuka muu valvoisi hänen vuoteensa vieressä?
+
+Nainen vetää varjostimen varovasti lampunvalon eteen, ettei se
+loistaisi sairaan kasvoihin.
+
+"Oi, Noëmi, aiotko sinä taas valvoa koko yön? Milloin sinä sitten
+nukut?"
+
+Ikäänkuin vastatakseen tähän kysymykseen lankee nainen polvilleen ja
+vetää vuoteen sivuosan ulos.
+
+Mikaelin rinnan täyttää samalla kertaa kauhu ja ilo.
+
+"Sinä tahdotkin nukkua vierelläni? Oi, kuinka minä rakastan sinua! Oi
+kuinka vapisen tähtesi!"
+
+Ja niin valmistaa nainen vuoteen itselleen ja paneutuu levolle.
+
+Nukkujan povessa taistelevat vielä ilo ja pelko.
+
+Hän tahtoisi kumartua hänen puoleensa, syleillä ja suudella häntä
+ja toiselta puolen hän tahtoisi huutaa hänelle: "Mene, riennä pois!
+Sinut voidaan nähdä täällä." Mutta hän ei voi liikuttaa jäseniään
+eikä kieltään. Ne ovat kuin lyijystä.
+
+Ja sitten nukahti nainenkin.
+
+Ja Timarin unet kuljettivat häntä yhä kauemmas. Ne veivät häntä
+menneisyyden läpi ja tulevaisuuden kautta näkymättömyyden
+valtakuntaan. Ja yhä uudelleen ne palasivat tuohon nukkuvaan naiseen.
+
+Toisinaan hän uneksi heräävänsä ja näkevänsä haamun yhä vierellään...
+
+Yht'äkkiä alkoi hämärtää ja aurinko paistoi akkunasta sisään. Se
+loisti niin ihmeellisesti, ettei se milloinkaan ollut niin loistanut.
+
+"Herää jo! Herää jo!" kuiskasi Timar unessa, "mene toki kotiin jo!
+Sinua ei päivänvalo saa tavata täältä. Jätä minut nyt jo!"
+
+Hän taisteli unensa kanssa.
+
+"Mutta ethän sinä ole täällä. Kaikkihan on vain unta."
+
+Ja näin sanoen hän pakottaa itsensä hereille ja katkoo unen kahleet,
+ja herää vihdoinkin.
+
+Onkin itse asiassa jo aamu; auringonsäteet tunkeutuvat akkunaverhojen
+läpi. Lampunliekki lepattaa vielä maalatun porsliinivarjostimen
+takana ja vuoteessa makaa nukkuva nainen kasvot käsivartta vasten.
+
+"Noëmi!" huudahti Mikael.
+
+Nukkuva nainen heräsi huutoon ja katsahti ylös.
+
+Se oli Timea...
+
+"Tahdotteko jotakin?" hän kysyi, nopeasti nousten.
+
+Hän oli herännyt _ääneen_ eikä _nimeen_.
+
+Mikael oli vielä unensa pauloissa. Hän katseli ihmeissään merkillistä
+muutosta. Noëmi on muuttunut Timeaksi.
+
+"Timea..." hän änkötti unissaan.
+
+"Tässä minä olen", vastasi Timea laskien kätensä vuoteen laidalle.
+
+"Kuinka tämä on mahdollista?" huudahti Mikael vetäen peitteen
+leukaansa saakka ikäänkuin peläten niitä kasvoja, jotka kumartuivat
+hänen puoleensa.
+
+"Minä olin levoton tähtenne. Pelkäsin teille voivan käydä huonosti
+yöllä ja tahdoin olla luonanne täällä."
+
+Hänen äänessään, hänen katseessaan oli luonnollista, rehellistä
+hellyyttä, jota ei voi teeskennellä. Naisen vaisto on uskollisuus.
+
+Mikael tuli tajuihinsa. Hänen ensimmäinen tunteensa oli kauhua,
+seuraava itsesyytöstä.
+
+Hänen vaimoraukkansa makaa tässä hänen vuoteensa vieressä -- leskenä,
+vaikka miehensä vielä on elossa. Hänellä ei milloinkaan ole ollut
+yhteisiä iloja miehensä kanssa, mutta nyt, kun tämä kärsii, tulee hän
+jakamaan kärsimykset.
+
+Mutta nyt seurasi taas ikuinen valhe. Tätä hellyyttä ei saa ottaa
+vastaan, se täytyy torjua.
+
+Mikael teeskenteli levollisuutta:
+
+"Pyydän, Timea, älkää tulko enää makuuhuoneeseeni. Minä olen potenut
+vaikeata tautia. Matkalla sairastuin itämaiseen ruttoon. Pelkään
+henkenne puolesta, jos tulette lähelleni. Pyydän teitä, pysykää
+loitolla minusta. Tahdon olla yksin -- päivät ja yöt. Nyt ei minulta
+enää puutu mitään, mutta luulen täytyväni välttää kaikkia, jotka
+pitävät minusta. Siksi pyydän teitä mitä hartaimmin, älkää tehkö sitä
+enää, älkää millään muotoa!"
+
+Timea huokasi syvään, loi silmänsä alas ja lähti huoneesta.
+
+Hän ei edes ollut riisuutunut, vaan paneutunut pukeutuneena levolle
+miehensä jalkojen juureen.
+
+Kun hän oli poistunut nousi Mikaelkin ylös ja pukeutui. Hän oli aivan
+sekaisin. Kuta kauemmin hän jatkoi tätä kaksoiselämää sitä syvemmin
+hän tunsi kaksinkertaisten velvollisuuksiensa välisen ristiriidan,
+niiden velvollisuuksien, jotka hän oli ottanut päälleen, Hän on
+yht'aikaa ottanut vastuulleen kahden jalon, uhrautuvaisen olennon
+kohtalon. Hän on tehnyt molemmat onnettomiksi ja on itse vielä
+onnettomampi. Mistä hän voi etsiä pelastusta?
+
+Jos edes toinen heistä olisi jokapäiväinen olento, jota hän voisi
+vihata, halveksia tai tyydyttää rahoilla. Mutta toinen on yhtä jalo,
+yhtä ylevä kuin toinenkin, ja kummankin kohtalo on niin raskas syytös
+sen aiheuttajaa vastaan, ettei ole mitään anteeksiantoa.
+
+Kuinka hän voisi sanoa Timealle, mikä tämä Noëmi on ja kuinka
+Noëmille, mikä Timea on?
+
+Entä jos hän jakaisi omaisuutensa molempien kesken? Tahi jos hän
+antaisi toiselle omaisuutensa, loiselle sydämensä?
+
+Mutta toinen ehdotus on yhtä mahdoton kuin toinenkin.
+
+Sillä ei kumpikaan ole ollut hänelle uskoton, hänellä ei ole oikeutta
+hyljätä kumpaakaan. Molemmat ovat niin jaloja ja puhtaita.
+
+Oleskelu kotona pahensi Mikaelin tilaa. Hän ei poistunut huoneustaan
+koko päivänä, ei jutellut kenenkään kanssa ja istui myöhäiseen yöhön
+saakka samassa paikassa tekemättä mitään. Ei voitu saada selville,
+mikä häntä vaivasi. Jos joku kysyi, miksi hän oli niin surullinen,
+niin hän vastasi sen johtuvan jälkitautina itämaisesta rutosta.
+
+Vihdoin turvautui Timea lääkäreihin. Tuloksena neuvotteluista oli,
+että Mikaelin oli lähdettävä merenrannalle kylpemään saadakseen
+vedestä takaisin sen, mitä maa oli häneltä riistänyt.
+
+Tähän neuvoon hän vastasi: "Minä en tahdo nähdä ketään ihmistä."
+
+Silloin häntä neuvottiin valitsemaan kylmävesiparantola, missä
+varsinainen kylpyaika jo olisi ohitse. Schmecks, Flöpatak tai
+Balaton-Füred. Siellä hän saisi olla kyllin yksin. Kylmä vesi olisi
+pääasia.
+
+Nyt hän muisti eräässä Plattenjärven rannalla olevassa laaksossa
+omistavansa pienen huvilinnan, jonka hän oli ostanut muutama vuosi
+sitten, vuokratessaan Balaton'in kalastusoikeuden. Hän oli sen
+jälkeen käynyt siellä pari kolme kertaa. Siellä hän viettäisi syksyä.
+
+Lääkärit hyväksyivät hänen valintansa. Zala- ja Vessprimrannikko ovat
+todellisen paratiisin kaltaisia. Neljäntoista kilometrin pituisessa
+keskeymättömässä puutarhaketjussa lepää toinen hymyilevä maisema
+toisensa vieressä, siellä, täällä maalaisaateliston linnat. Komea
+järvi on meri pienoiskoossa, täynnä kauneutta ja romantiikkaa. Täällä
+puhaltaa Italian tuuli. Kansa on hyvänluontoista ja sydämellistä,
+kivennäislähteet ovat terveyttä antavia. Siellä on synkkämieliselle
+paras lepopaikka syksyksi löytyvä. Lukuunottamatta muutamia hektisiä
+professoreja ja vatsakatarria sairastavia pappeja, ei Füredissä
+ole ketään muita vieraita häiritsemässä synkkämielistä, joka
+kaipaa yksinäisyyttä. Sensijaan on hänen ympärillään ihana luonto.
+Plattenjärven rannalla on syksy kuin uusi kevät.
+
+Lääkärit lähettivät siis Mikaelin Plattenjärven rannalle.
+
+Mutta yhtä asiaa he eivät tietäneet. He olivat vain unohtaneet
+ottaa selvää siitä, että nimittäin kesän lopussa raesateet olivat
+hävittäneet koko seudun Plattenjärven rannalla.
+
+Mutta nyt ei voi olla mitään surullisempaa näkyä kuin tuollainen
+raesateiden hävittämä seutu.
+
+Viinitarhat, jotka tavallisesti korjuuaikana kajahtelevat iloisista
+äänistä, seisoivat nyt hylättyinä; uudelleen esiin pistävät
+viiniköynnökset ovat peittyneet erään piikkisen, punaruskean
+rikkaruohon alle, joka levittää pahaa hajua suljettuihin
+puristimoihin. Hedelmäpuiden toinen lehdikkö on kuparinvihreä tai
+ruosteenpunainen. Se ottaa jäähyväisiä tulevaan kevääseen asti.
+Viljapelloille on äsken-niitetyn oljen jälkeen noussut nyhtämätöntä
+rikkaruohoa. Kultaisten tähkäpäiden sijalla kasvaa ohdakkeita,
+takiaisia ja punakoisoja, eikä kukaan tule niitä niittämään. Kaikki
+on hiljaista ja synkkää. Tiet ovat ruohottuneet, sillä kukaan ei astu
+niitä.
+
+Tällaiseen aikaa tuli Mikael linnaansa Balaton'iin.
+
+Tämä linna oli vanha rakennus. Joku ylhäinen herrasväki oli
+rakennuttanut sen, koska he olivat pitäneet näköalasta ja heillä
+oli kylliksi rahaa tämän ylellisyyden hankkimiseen. Se oli
+yksikerroksinen massiivin muurin rakennettu, jossa kuisti antoi
+järvelle, suurista viikunapuista, ja muutoin täynnä pyhimyksen kuvia.
+
+Ensimmäisen omistajan perilliset olivat polkuhinnasta myyneet aution
+linnan, jota vain sellainen henkilö voi pitää arvossa, jolla oli
+sattumalta päähänpistoja.
+
+Neljännestunnin matkan päässä on vasta ihmisasuntoja. Ja nekin
+nykyään asumattomia. Puristimot ja kellarit eivät ole auki tänä
+vuonna, sillä ei saada mitään satoa. Füredissä näkyy kaikkialla
+uutimia suurien rakennuksien akkunoiden edessä ja viimeinenkin
+kylpyvieras on jo lähtenyt. Höyrylaivatkaan eivät enää kulje.
+Happikaivon juomasali on tyhjä ja kävelytiellä rapisevat putoilleet
+plataaninlehdet kulkijan jalkojen alla. Ei kenkään vaivaudu niitä
+lakaisemaan.
+
+Ei ainoatakaan ihmistä, ei edes haikaraa näy seudulla. Vain
+majesteettinen Balaton vyöryy salaperäisesti heitellessään aaltojaan,
+eikä edes kenkään tiedä, miksi se on vihoissaan.
+
+Ja keskellä Plattenjärveä kohoo alaston kallio ja sen huipulla
+on kaksi-torninen luostari, jossa asuu seitsemän munkkia --
+ruhtinaallisten ruumiiden krypta ylhäältä alas asti.
+
+Tällaiseen paikkaan Mikael tuli.
+
+Hän oli tuonut mukanaan vain yhden palvelijan ja tämänkin hän lähetti
+muutaman päivän perästä takaisin sanoen viinitarhurin, joka vartioi
+taloa, riittävän häntä palvelemaan. Mutta tämä oli jo vanha mies ja
+sitäpaitsi kuuro.
+
+Läheisessä kylpylässä oli sentään vielä jonkunverran eloa. Ainoan
+suuren hotellin omistaja perheineen asui siellä sekä sitäpaitsi
+muutamien herrasväkien palvelijat, jotka olivat paikkakunnalla koko
+vuoden läpeensä, ja kappelissa soitettiin joka aamu messuun. Mutta
+tapahtuipa eräänä päivänä, että hotellinisäntä piti vieraspidot
+viettääkseen tyttärensä nimipäiviä ja paistinpannun rasva syttyi
+tuleen ja liekki lensi savupiippuun Hotelli paloi poroksi ja sen kera
+kylpyläkin, palvelusväen asunnot ja kappeli. Tähän tilaan jäi kaikki
+aina kevääseen saakka. Asukkaat hylkäsivät mustat rauniot.
+
+Nyt ei enää kuulunut ainoatakaan ihmisääntä koko laaksossa, ei edes
+kellojen soittoa, ainoastaan suuren järven kohinaa.
+
+Timar istui päivät pitkät kuuntelemassa järven henkikieltä.
+
+Välistä se alkaa kohista, ilman että ainoakaan tuulenhenki
+puhaltaa. Silloin sen väri muuttuu, niin kauas kuin silmä kantaa,
+smaragdinvihreäksi, ja tumman vedenpinnan yli ei kulje ainoatakaan
+purjevenettä, ei laivaa eikä alusta. On kuin oltaisiin Kuolleella
+Merellä.
+
+Järvellä on ihmeellinen, kaksinkertainen voima: se karaisee ruumista
+ja synkentää sielua. Rinta laajenee, ruokahalu lisääntyy suuresti,
+mutta mieleen hiipii haaveellinen, surumielinen mieliala ja uneksii
+olevansa satumaailmassa.
+
+Sievät vuoriryhmät ovat vielä keskiajan sankarikauden
+linnanraunioiden kruunaamia. Szigliget-Csobancz'in linnanpihalla
+viheriöi vielä salvia ja lavendeli, joita kuolleiden sukujen esiäidit
+ovat istuttaneet sinne. Mutta muurit rappeutuvat yhä vuosi vuodelta.
+Siellä täällä uhmaa vielä yksi ja toinen korkea torniseinä kuin
+ihmeeksi myrskyä. Ja sellaisetkin paikat, joissa vielä asuu eläviä
+olentoja, joutuvat yhä enemmän ja enemmän hävitykselle alttiiksi.
+Vieläpä Tihanynkin vuorenselkä sortuu lakkaamatta itäpuolelle. Vanha
+kansa muistaa vielä, kuinka luostarin ympäri ajettiin vaunuilla;
+sittemmin johti vain jalkapolku muurien ympäri; nyt se on jo syvän
+kuilun äärimmäisellä reunalla, ja kuningas Andreaksen lujasta
+rakennuksesta vierii kivi toisensa jälkeen alas syvyyteen. Ylhäällä
+vuorella oli ennen kaksi pientä järveä; ne ovat nyt kuivuneet. Tien
+varrella seisoo hylätty, luhistuva kirkko, ja siellä, missä ennen
+oli kylä, on nyt laidunmaita. Mutta suuri järvi maksaa pudonneet
+kivet vedenpaisumuksen edellisillä kivettymillä ja simpukoilla, jotka
+muistuttavat vuohensorkkia. Näitä se viskelee ylös rannalle. Ja
+kaikki mitä se kätkee syliinsä, on niin vierasta, niin perin pohjin
+toisenlaista kuin muissa sisäjärvissä, että se näyttää todella olevan
+meren jättämä tytär, meren, joka kerran on vallinnut täällä, ja kuin
+se olisi säilyttänyt muistot kauan sitte kadonneesta äidistään.
+Vallitsevana värinä järvessä elävissä kaloissa, etanoissa, käärmeissä
+ja sammakoissa on valkoinen; muissa vesissä ei tapaa valkoisia.
+Järven lieju on täynnä levää, joka koskettaessa sitä kutkuttaa ja
+parantaa. Kylvyistä nousee ihon pinnalle rakkoja, mutta kaikki vesi
+on juotavaa ja makeaa siitä huolimatta. Minä tunnen monta ihmistä
+jotka ovat aivan rakastuneita Plattenjärveen.
+
+Timarkin oli rakastunut.
+
+Tuntikausia hän uiskenteli keinuvilla aalloilla; puolen päivää hän
+vaelteli rannalla ja saattoi tuskin iltahetkellä erota sieltä.
+
+Hän ei etsinyt metsästyksestä eikä kalastuksesta huvitusta. Kerran
+hän otti pyssynsä mukanaan ja unohti sen jonkun puun oksalle, toisen
+kerran veti kala sekä koukun että ongen mukanaan.
+
+Hän ei voinut kiinnittää huomiotaan mihinkään läheiseen. Silmät ja
+sielu liitelivät kaukana.
+
+Syksy läheni loppuaan; vesi viileni huomattavasti pitkien öiden
+aikana ja hänen oli lyhennettävä kylpyaikaa. Mutta pitkillä öilläkin
+oli omituinen, haaveellinen viehätyksensä: tähtikirkas taivas,
+tähdenlennot ja kuu.
+
+Timar oli tuonut muassaan voimakkaan teleskopin, jonka avulla hän
+yökaudet tarkasteli taivaan ihmeitä, taivaankappaleita, joita
+ympäröivät kuut ja renkaat, joissa talvisaikaan näkyy valkeita
+pilkkuja, jotavastoin kesä ympäröi ne punertavalla loistolla. Ja
+sitten tämä taivaan suuri ihme, kuu, joka putken läpi katsottuna
+näyttää loistavalta laavankappaleelta läpinäkyvine vuorenhuippuineen,
+syvine vuoriseppeleineen, loistavine laaksoineen ja tummine
+varjoineen. Se on kokonainen maailma, missä ei ole mitään.
+
+Ei mitään muuta kuin niiden sielut, jotka väkivaltaisesti ovat
+ottaneet itsensä hengiltä vapautuakseen kaikista vaivoista.
+
+Heidät on nyt lähetetty tänne, tähän olemattomuuteen.
+
+Siellä ei ole mitään heitä häiritsemässä. He eivät tunne mitään, ei
+mikään tuota heille tuskaa eikä iloa, voittoa eikä tappiota. Siellä
+ei ole ilmaa eikä vettä, ei ääntä eikä värejä, siellä ei tunnu
+tuulia eikä myrskyjä; ei kukkia eikä eläviä olentoja, ei sotaa, ei
+suuteloja, ei sydämensykintää, ei syntymää eikä kuolemaa: siellä on
+vain tämä "olemattomuus" ja kenties -- muistot?
+
+Olisi hirveämpää kuin helvetissä elää siellä, kuussa, olemattomuuden
+valtakunnassa, sieluna ilman ruumista ja muistella maata, jossa on
+vihreää ruohoa ja punaista verta, jossa ilma kajahtelee ukkosen
+jylinää, jossa kuuluu rakastavien suudelmia, jossa vallitsee elämä ja
+kuolema.
+
+Mitä Noëmi sanoisikaan?
+
+Ja kuitenkin kuiskaa joku lakkaamatta Mikaelin korvaan, että hänen
+täytyy lähteä niiden luo, jotka ovat karkoitetut olemattomuuden
+valtakuntaan.
+
+Muuta keinoa ei ole hänen päästäkseen pakoon siitä onnettomasta
+elämästä, jota hän viettää.
+
+Hän on itse syypää onnettomuuteensa.
+
+Siihen, että hänen on pakko viettää kaksoiselämää kahden naisen kera,
+joista hän ei voi hylätä kumpaakaan!
+
+Vasta nyt, kun molemmat olivat kaukana hänestä, vasta nyt, kun hän
+oli aivan yksin, hän tunsi asemansa koko kauheuden.
+
+Eikö hän jumaloi Timeaa?
+
+Eikö Noëmi ole koko hänen elämänsä?
+
+Toisen kanssa hän kärsii, toisen kanssa hän iloitsee.
+
+Toinen on todellinen pyhimys, toinen todellinen nainen.
+
+Hän kävi lävitse koko elämänsä. Missä hän oli langennut?
+
+Siinäkö, että hän pidätti Timean aarteet itselleen?
+
+Siinäkö, että hän nai Timean?
+
+Vai siinäkö, että hän epätoivoissaan jätti hänet ja lähestyi
+haavotetuin sydämin Noëmia etsien onneaan hänen luotaan?
+
+Häneen ei sovi ensimmäinen nuhde.
+
+Timea hallitsee koko sitä omaisuutta, jonka hän on pelastanut Tonavan
+pohjalta.
+
+Toiseenkin syytökseen on olemassa anteeksianto. Hän oli nainut
+Timean rakkaudesta ja Timea oli vapaaehtoisesti suostunut hänen
+omakseen. Timea oli vastaanottanut hänen naimatarjouksensa lämpimällä
+kädenpuristuksella. Hän oli esiintynyt Timean edessä kuin mies,
+joka on naisen arvoinen. Voiko hän aavistaa sitä, että Timea jo oli
+rakastunut niin kiihkeästi, ettei hänen sydämensä tahtonut tietää
+mistään muusta?
+
+Mutta kolmanteen syytökseen hän ei keksinyt mitään vastausta.
+
+Kun sinä kuulit, ettei vaimosi rakastanut sinua, syystä että kolmas
+oli sinun ja hänen sydämensä välillä, ei sinun olisi pitänyt
+raukkamaisesti lähteä pois, vaan sinun olisi pitänyt mennä sen
+kolmannen luo ja sanoa hänelle: "Ystävä, nuoruuden toverini;
+toiselle meistä ei ole kyllin tilaa maailmassa. Minä rakastan sinua,
+minä syleilen sinua, mutta tule nyt kanssani jollekin kauniille
+yksinäiselle saarelle ja ampukaamme siellä toinen toisiamme, kunnes
+jompikumpi meistä jää paikalle."
+
+Niin sinun olisi pitänyt menetellä.
+
+Silloin olisi vaimosikin nähnyt sinussa miehen.
+
+Vaimosi näki tuossa toisessa ihanteensa senvuoksi, että hän
+ammattinsa perusteella esiintyi hänelle rohkeana ja uljaana
+sankarina, jotavastoin sinä et ole esiintynyt sillä tavoin. Terävä
+sapeli kädessäsi sinä olisit voittanut hänet paremmin kuin timantein
+ja helmin. Nainen tahtoo tulla valloitetuksi eikä pidä siitä, että
+hänen rakkauttaan kerjätään.
+
+Ja sitten olisi sinun ollut tehtävä itsesi tämän rakkauden
+arvoiseksi, taisteltava tahi, jos niin olisi pitänyt käydä, pakottaa
+se itsellesi.
+
+Vaikka sinun olisi täytynyt näytellä tyrannin osaa, olla sen naisen
+sulttaani, jonka olit ostanut orjattareksesi, vaikka sinun olisi
+ollut pakko ruoskia häntä, kunnes hän ryömi ristille, niin sinä
+olisit kuitenkin ollut hänen herransa, olisit omistanut hänet, hän
+olisi ollut omasi; -- mutta nyt hänestä on tullut aave, joka käy
+ympärilläsi syyttääkseen sinua.
+
+Eikä sinulla ole rohkeutta luopua hänestä!
+
+Jos edes olisit kyllin rohkea sanoaksesi hänelle suoraan: "Timea,
+minä olen teidän paha henkenne, purkakaamme liittomme!"
+
+Mutta sinä pelkäät yhtä seikkaa.
+
+Pelkäät Timean vastaavan sinulle:
+
+"Minä en tahdo erota teistä! -- Minä en kärsi. -- Minä olen vannonut
+pysyväni uskollisena teille. -- Minä en riko valaani!"
+
+Syysyöt tulivat yhä pidemmiksi, päivät lyhyemmiksi ja vähitellen kävi
+vesi järvessä yhä kylmemmäksi.
+
+Mutta juuri senvuoksi hän kylpi siinä niin mielellään. Hänen
+ruumiinsa oli saanut entisen joustavuutensa, hermot ja lihakset
+olivat karaistuneet; mutta hänen sielunsairautensa oli juuri nyt
+pahimmillaan.
+
+Synkkämielisen ihmisen luulotaudin voi vielä parantaa. Ruumiin
+sairauden mukana häviää sielunkin tauti. Mutta kun terve, voimakas
+mies vaipuu synkkämielisyyteen, silloin on kyseessä toivoton sairaus.
+
+Luulotautinen pukeutuu lämpimään nuttuun, kääriytyy kiireestä
+kantapäähän paksuihin pukimiin, liimaa ikkunat papereilla tuulta
+vastaan, nauttii ravintonsa nauloittain ja valitsee sen lääkärin
+määräysten mukaan; hän vetää lääkäriäkin nenästä, käyttää puoskarien
+salaisia lääkkeitä ja tutkii lääketieteellisiä teoksia; hän
+lämmityttää huoneensa lämpömittarin mukaan ja laskee valtimonsa
+lyönnit kellon mukaan, hän pelkää kuolemaa. -- Synkkämielinen taasen
+paljastaa rintansa myrskylle ja kulkee paljain päin; hän ei tahdo
+pidentää elämäänsä.
+
+Yöt olivat aina valoisat, ja sellaisina kirkkaina syysöinä on taivas
+tähtiä täynnä. Timar istuu aamuun asti avoimen akkunan ääressä
+tarkastellen äärettömän avaruuden loistavia pisteitä, toista toisensa
+jälkeen. Heti kun kuu oli laskeutunut, istuutui hän teleskopin
+ääreen. Kuu oli hänelle vastenmielinen kuten seutu, joka on meille
+niin tuttu, että olemme siihen kyllästyneet ja jonka kaikki asukkaat
+ovat suututtaneet meitä. Samoin kuin valtiopäivämies vihaa sitä
+vaalipiiriä, missä hän ehdokkaana ollen ei kuitenkaan ole tullut
+valituksi, mutta missä hänen on siitä huolimatta asuttava.
+
+Näitä havaintoja tehdessään tähtikirkkaalla taivaalla oli
+hänellä onni sattumalta olla todistajana eräälle ilmiölle, joka
+tähtientutkijain muistiinpanoissa on merkitty ainoaksi laatuaan.
+
+Eräs pyrstötähti joka palaa vain pitkien väliaikojen perästä,
+näyttäytyi taivaalla.
+
+Timar sanoi itselleen: "Se on minun tähteni. Se on yhtä
+rikkinäinen kuin minun sieluni; sen tuleminen ja meneminen on yhtä
+tarkoituksetonta kuin minun, kaikki sen loistavat ominaisuudet ovat
+yhtä turhaa loistoa kuin minun."
+
+Ja nyt seurasi hän yön toisensa perään ihmeellisen ilmiön vaiheita.
+
+Samalla suunnalla kuin tämä pyrstötähti liikkui Jupiterkin neljine
+kuineen; niiden ratojen oli pakko leikata toisiaan.
+
+Heti kun pyrstötähti tuli suuren Jupiterin läheisyyteen alkoi sen
+loistava pyrstö haljeta. Jupiterin sentripedaalivoima alkoi tehdä
+vaikutuksensa tuntuvaksi. Suuri tähti uskalsi tehdä yrityksen riistää
+sumutähden pois valtiattareltaan, auringolta.
+
+Ja tämä tapahtui maanasujainten silmien nähden.
+
+Seuraavana yönä oli pyrstötähden valopyrstö jakautunut selvästi
+kahtia.
+
+Sitten lähestyi nopeasti suurin Jupiterin neljästä kuusta, se, joka
+on kauimpana Jupiterista.
+
+"Kuinka nyt on käyvä tähdelleni?" kysyi Timar. Kolmantena yönä alkoi
+kirkas tähti, joka muodosti pyrstötähden pään, tummua ja särkyä.
+Jupiterin kuu oli silloin sitä lähinnä.
+
+Neljäntenä yönä oli pyrstötähti haljennut. Nyt näkyi kaksi päätä,
+kullakin oma loistava pyrstönsä, ja molemmat aavetähdet alkoivat nyt
+lentonsa ilman päämäärää avaruuden lävitse kahdessa eri parabelissa,
+jotka muodostivat terävän kulman. "Niinmuodoin tapahtuu 'tällaista'
+siis taivaallakin?"
+
+Timar seurasi tätä ihmeellistä ilmiötä teleskoopista, siksi kunnes se
+häipyi erottamattomaan etäisyyteen.
+
+Ilmiö teki hänen sieluunsa mitä syvimmän vaikutuksen.
+
+Nyt hän oli selvillä asioistaan maailman kanssa.
+
+On olemassa satoja itsemurhan syitä, mutta itsepintaisimmat
+ja voittamattomimmat ovat ne, jotka johtuvat pitkäaikaisista
+luonnonvaarinotoista. Pidä tarkasti silmällä henkilöä, joka ilman
+tieteellisiä tarkoituksia tekee huomioita taivaalla ja pyrkii
+tutkimaan luonnon salaisuuksia! Kätke häneltä terävä veitsi ja
+pistooli ja tutki tarkoin, onko hänellä myrkkyä.
+
+Niin, Timar oli päättänyt ottaa itsensä hengiltä.
+
+Voimakkaille luonteille ei tämä ajatus tule yht'äkkiä, vaan se kypsyy
+vähitellen. He valmistautuvat vuosikausia siihen ja valmistavat
+huolellisesti sen toimeenpanemista.
+
+Timarissa oli ajatus jo kypsynyt ja hän siirtyi nyt
+järjestelmällisesti sen toimeenpanemiseen.
+
+Kylmän vuodenajan tullessa hän lähti Plattenjärveltä ja palasi
+Komorniin.
+
+Kaikki, joita hän tapasi, lausuivat ilonsa siitä, että hän oli
+voimistunut niin huomattavasti ja oli niin reippaan näköinen. Ja
+Timar osottautui olevansa mitä parhaalla tuulella.
+
+Mutta Timean silmiltä ei jäänyt huomaamatta, että hänen sisällään
+liikkui jotakin, ja hän kysyi huolestuneena: "Mikä teitä vaivaa,
+puolisoni?"
+
+Hänen vaikean sairautensa jälkeen oli vaimo sangen hellä häntä
+kohtaan. Tämä hellyys ajoi häntä vain yhä lähemmäs hiotun teräksen
+kärkeä kohti.
+
+Jokainen itsemurha on hulluutta ja kaikki hulluus ilmaisee itsensä.
+Monet tietävät olevansa hulluja, itsemurhaaja tietää sen jotensakin
+hyvin. Hän tahtoo kätkeä salaisuutensa, ettei kukaan pääsisi sen
+perille, ja juuri siten hän ilmaisee itsensä. Hän tahtoo puhua
+oikein järkevästi, ettei kukaan huomaisi häntä hulluksi, mutta
+kaikki nämä viisaat sanat tulevat sanotuiksi sopimattomaan aikaan
+ja sopimattomassa paikassa, joten ne herättävät epäluuloja. Hän
+on tavattoman hyvällä tuulella, luonnottoman iloinen ja leikkisä;
+mutta hänen iloisuutensa on miltei levottomuutta herättävää, niin
+luonnotonta, että se, joka näkee ja kuulee sen, sanoo väristen
+itselleen: "Tämä ennustaa onnettomuutta."
+
+Timar järjesti asiansa siten, että "se" ei tapahtuisi kotona.
+
+Hän teki testamenttinsa.
+
+Hän jätti koko omaisuutensa Timealle ja köyhille, ja siinä hän
+menetteli niin varovasti, että sääsi erityisen legaatin, josta
+Timea, siinä tapauksessa, että meni uusiin naimisiin, sekä hänen
+jälkeläisensä, jos tulisivat köyhiksi, saisivat nostaa satatuhatta
+guldenia.
+
+Muutoin oli hänen suunnitelmansa seuraava:
+
+Heti kun vuodenaika antaisi myöten, matkustaisi hän pois -- omien
+sanojensa mukaan Egyptiin, mutta itse asiassa Vapaalle Saarelle.
+Siellä hän tahtoo kuolla. Jos hän voisi saada Noëmin seuraamaan
+itseään, niin he menisivät yhdessä kuolemaan.
+
+Oi, Noëmi kyllä suostuisi. Mitä hän tekisi maailmassa ilman Mikaelia!
+
+Minkä arvoinen olisi maailma silloin hänelle, sellaiselle kuin hän on?
+
+He nukkuvat molemmat siellä kaukana Dodin vierellä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talven Timar vietti osaksi Komornissa, osaksi Raabissa tai Wienissä.
+Kaikkialla tuntui elämä hänestä taakalta.
+
+Synkkämielisyyteen vaipuneen suurin onnettomuus on se, että hän
+luulee lukevansa salaiset ajatuksensa kaikkien kasvoilla. Kaikkien
+tuttaviensa ilmeistä ja sanoista hän huomaa heidän aavistavan hänessä
+tapahtuneen muutoksen, hän huomaa heidän kuiskailevan hänen selkänsä
+takana ja salavihkaa iskevän silmää toisilleen hänen lähestyessään,
+hän huomaa naisten pelkäävän häntä ja miesten koettavan näyttää
+levollisilta ja niin tapahtuu hänelle, että hän hajamielisyydessään
+sanoo asioita, jotka todistavat hänen sielunsa sekavuutta, juttelee
+hullunkurisia juttuja, joille ei kukaan hänen suureksi harmikseen
+naura. -- Heitä jo pelottaa nauraa.
+
+Eikä heillä kuitenkaan ole mitään syytä pelätä häntä. Ei hän vielä
+ole joutunut niin pitkälle, että nousisi pöydästä ja heittäisi
+pippuria vastapäätä istuvien silmiin, niinkuin häntä kyllä välistä
+haluttaisi tehdä. Kun Johan Fabula tulee hänen luokseen kirkkoraadin
+varajäsenenä ja alkaa pitää hänelle pitkiä puheita vakavista asioista
+seisten suorana kuin seipään niellyt, silloin tuntee Timar palavaa
+halua -- niin palavaa, että tuskin jaksaa vastustaa sitä -- panna
+molemmat kätensä herra varakonsulin olkapäille ja hypätä pukkia hänen
+päänsä yli.
+
+Timarin katseessa oli jotakin, joka synnytti jokaisessa sellaisen
+tunteen, kuin kaadettaisiin kuupallinen kylmää vettä hänen selkäänsä.
+
+Tämän katseen kohtasi Ataliakin.
+
+Usein heidän istuessaan vastapäätä perhepöydässä, seurasivat Timarin
+silmät hellittämättä Atalian kasvoja ja vartaloa.
+
+Tuollaisten mielisairaiden katseissa ilmenee palava himo naisen
+suloihin niin kaamealla tavalla.
+
+Ja Atalia oli tavaton kaunotar. Mikaelin silmät eivät voineet lakata
+katselemasta tätä kaunista lumivalkoista kaulaa, ja Atalia tunsi
+levottomuutta tämän mykän ihailun vuoksi, joka omistettiin hänen
+kauneudelleen.
+
+Mutta Mikael ajatteli: "Jospa vain kerrankin saisin teidät valtaani,
+sinä kaunis, lumivalkoinen kaula ja sinä, sametinpehmeä, ihana povi
+-- silloin puristaisin teidät rautaiseen syleilyyni, niin että sielu
+teistä lähtisi." Tämä himo häntä ahdisti heti kun hän katseli Atalian
+ihanaa vartaloa.
+
+Vain Timea ei pelännyt häntä. Timea ei milloinkaan pelännyt ja mitäpä
+hänellä olisi ollutkaan pelättävää.
+
+Timar kyllästyi vihdoin odottamaan viipyvää kevättä. Miksi pitäisi
+sen, joka lepää turpeen alla, odottaa kukkien puhkeamista?
+
+Päivää ennen lähtöään hän antoi suuret päivälliset, joille hän oli
+kutsunut koko joukon ihmisiä, vieläpä sellaisiakin, joita hän sangen
+vähän tunsi. Koko talo oli täynnä vieraita.
+
+Ennen päivällisten alkua hän sanoi Johan Fabulalle;
+
+"Veljeni Kristuksessa, istukaa viereeni, ja kun niinä aamulla
+tulen juovuksiin ja hulluksi, pitäkää huoli siitä, että minut
+kannetaan matkavaunuun ja pannaan istuimelle maata. Käskekää sitten
+valjastamaan hevoset ja antakaa niiden juosta tiehensä vieden minut
+mukanaan."
+
+Tällä tavoin hän halusi tajuttomassa tilassa poistua kotoaan ja
+synnyinkaupungistaan.
+
+Kun sitten aamupuoleen yöstä kaikki vieraat olivat kierineet pöydän
+alle, yksi sinne ja toinen tänne, kuorsasi ystävämme Johan Fabulakin
+aivan rauhallisesti nojatuolissa pää taaksepäin nojaten. Timar yksin
+oli tajuissaan.
+
+Mielisairaaseen viini vaikuttaa samoin kuin Mitridates-kuninkaaseen
+myrkky. Se ei vaikuta ensinkään.
+
+Siten hänen täytyi itse etsiä vaunut ja huolehtia lähdöstään.
+
+Hänen aivoissaan kohisivat todellisuus ja unet, mielikuvitus ja
+humala, muisti ja harha-aistimus kaikki sekaisin.
+
+Hänestä tuntui kuin hän olisi seisonut vuoteen vieressä, missä
+valkokasvoinen, nukkuva pyhimys lepäsi, kuin olisi hän suudellut
+valkoisen patsaan huulia ja kuin patsas ei olisi edes herännyt tästä
+suudelmasta.
+
+Kenties kaikki olikin vain humalan luoma tai mielikuvituksen
+herättämä kuva.
+
+Sitten hän näki toisen ilmiön. Hänestä tuntui kuin kauniit
+mänaadikasvot, vallattomien kiharoiden ympäröiminä, olisivat
+katselleet oven takaa eräässä pitkässä, pimeässä käytävässä, jonka
+ohi hän kulki. Tytöllä oli säihkyvät silmät ja punaiset huulet,
+joiden välissä hohti kaksi helmiriviä, silloin kun hän, pitäen
+vahakynttilää hoipertelevan miehen edessä, kysyi tältä: "Minne te
+lähdette, herra?"
+
+Ja vastaukseksi tähän hän oli kuiskannut kiehtovan haltiattaren
+korvaan:
+
+"Minä lähden pois tehdäkseni Timean onnelliseksi..."
+
+Silloin olivat haltiattaren kasvot äkkiä vääntyneet Medusanpääksi ja
+kiharat muuttuneet käärmeiksi.
+
+Kenties oli tämäkin vain harha-aistimus.
+
+Timar heräsi vasta keskipäivällä vaunuissaan, kun ajuri vaihtoi
+hevosia. Hän oli jo kaukana Komornista.
+
+Hän ei ollut muuttanut päätöstään.
+
+Myöhään yöllä hän tuli alisen Tonavan varsille, missä salakuljettajan
+vene, jonka hän oli tilannut kalastajamökille, jo odotti häntä. Hän
+soudatti itsensä jo samana yönä saarelle.
+
+Eräs ajatus välähti hänen mielessään.
+
+Mitä! Jos Noëmi olisi kuollut?
+
+Miksi se olisi niin mahdotonta?
+
+Mikä taakka silloin kohoaisi hänen sielustaan! Kuinka kauheata
+muutoin olisi vietellä häntä ottamaan tuota kauheata askelta!
+
+Se, joka on saanut päähänpiston, vaatii kohtalolta kaikki olemaan
+niin kuin hän on kuvitellut.
+
+Valkokukkaisen ruusupensaan vieressä on nyt toinen, jossa keväällä
+on punaisia kukkia -- Noëmin haudalla. Ja pian tänne tulee kolmaskin
+keltainen ruusu, -- kultamiehen kukka.
+
+Näihin ajatuksiin vaipuneena hän nousi maihin saarelle.
+
+Oli vielä yö ja kuu paistoi.
+
+Pähkinäpuista rakennettu huone, joka oli jäänyt kesken, seisoi kuin
+krypta, ruohon peitossa; akkunoiden ja ovien edessä oli kaislamattoja
+lumen ja sateen suojaksi.
+
+Mikael kiirehti savimökin luo. Almira tuli häntä vastaan. Se ei
+haukkunut, vaan otti häntä takinliepeestä hampaillaan ja veti hänet
+akkunan luo.
+
+Kuu paistoi akkunasta ja Mikael katsahti pieneen huoneeseen, joka oli
+aivan valkoinen.
+
+Hän näki vain yhden vuoteen huoneessa, toinen oli poissa. Vuoteessa
+nukkui Terese.
+
+Asia on kuten hän oli arvellutkin. Noëmille on jo tehty vuode
+ruusupensaan alle. Silloin on kaikki hyvin.
+
+Hän naputti akkunaan.
+
+"Minä se vain olen, Terese!"
+
+Muutaman silmänräpäyksen kuluttua tuli rouva kuistille.
+
+"Makaatteko yksin, Terese?" kysyi Timar.
+
+"Makaan."
+
+"Onko Noëmi mennyt ylös Dodin luo?"
+
+"Ei, vaan Dodi on tullut alas Noëmin luo."
+
+Timar katsahti ihmeissään Tereseen.
+
+Rouva otti häntä kädestä ja vei hänet viekkaasti hymyillen talon
+taakse, missä oli toisen huoneen akkuna.
+
+Tämäkin huone oli valoisa. Siellä paloi yölamppu.
+
+Timar katsahti akkunasta sisään ja näki Noëmin nukkuvan valkoisella
+vuoteella. Hän piti käsivarttansa kultakutrisen enkelin ympärillä,
+joka nukkui hänen rinnallaan.
+
+"Mitä tämä on?" huudahti Timar tukahutetulla äänellä.
+
+Terese hymyili lempeästi.
+
+"Ettekö näe? Pikku Dodihan se on. Hänen oli ikävä meitä. Täällä
+alhaalla oli hänen mielestään parempi olla kuin taivaassa. Hän sanoi
+hyvälle Jumalalle: 'Sinulla on kylliksi enkeleitä. Salli minun mennä
+takaisin niiden luo, joilla oli vain yksi.' Ja Jumala antoi hänen
+tulla takaisin."
+
+"Kuinka se on mahdollista?"
+
+"Hm, hm! Se on sama vanha juttu. Eräs salakuljettajan vaimoraukka
+kuoli täällä taas, ja me otimme huostaamme orpolapsen. Ettehän
+pahastune siitä."
+
+Timar värisi kuin olisi hänellä ollut vilu.
+
+"Älkää herättäkö nukkujia ennen aamua", sanoi Terese. "Lasta
+vahingoittaa, jos sen uni keskeytetään. Lapsenelämällä on monta
+salaisuutta. Onhan teillä kärsivällisyyttä kylliksi?"
+
+Timarin päähänkään ei pälkähtänyt tehdä vastaväitteitä. Hän heitti
+myssyn pois päästään, tempasi nutun ja takin yltään ja kääri hihansa
+korkealle. Terese luuli hänen tulleen hulluksi. Mutta ei hän ollut
+tullut hulluksi. Hän ryntäsi pähkinäpuisen talon luo, tempasi
+kaislamatot ovista ja akkunoista, veti höyläpenkin esiin, ruuvasi
+paikoilleen ovilaudan, joka oli jäänyt puolivalmiiksi, otti höylän ja
+alkoi tehdä työtä.
+
+Alkoi juuri silloin sarastaa.
+
+Noëmi näki unta, että joku työskenteli uudessa talossa. Höylä
+räiskähti kovaan puuhun ja iloinen työmies lauloi:
+
+    "En linnoihinkaan vaihtaisi
+    Sun majaas', armahani."
+
+ja avatessaan silmänsä hän kuuli vielä höylän äänen ja laulun.
+
+
+
+
+Kahdeksas luku.
+
+TERESE.
+
+
+Timar oli onnistunut varastamaan koko maailmalta.
+
+Timealta hän ensin varasti hänen isänsä miljoonat, sitten hänen
+sydämensä miesihanteen ja lopuksi aviollisen uskollisuutensa.
+
+Noëmilta hän varasti rakastavan sydämen, naisellisen hellyyden, koko
+hänen olemuksensa.
+
+Tereseltä hän varasti tämän luottamuksen, viimeisen luottamuksen,
+jonka ihmisille vihamielinen mieli niihin asetti. Hän varasti tältä
+Vapaan Saaren lahjoittaakseen sen takaisin Tereselle ja siten
+saavuttaakseen hänen kiitoksensa.
+
+Teodor Kristyanilta hän varasti koko maailman karkottaessaan hänet
+toiseen maapallonpuoliskoon.
+
+Atalialta hän oli varastanut isän ja äidin, kodin ja sulhasen, hänen
+maallisen ja taivaallisen autuutensa.
+
+Ystävältään Katshukalta hän varasti toivon onnellisesta elämästä.
+
+Kunnioitus, jota maailma osoittaa hänelle, köyhyyden kyyneleet,
+isättömien ja äidittömien lasten suudelmat hänen kädelleen,
+kunniamerkki, jonka hänen kuninkaansa on antanut hänelle, eikö kaikki
+tämä ole varkautta? Hän varastaa salakuljettajilta uskollisuuden,
+jolla he säilyttävät hänen salaisuutensa -- varas, joka varastaa
+varkailta!
+
+Onpa hän lisäksi varastanut hyvältä Jumalalta; hän on varastanut
+taivaasta pienen enkelin.
+
+Hänen sielunsa ei ollut enää hänen omansa. Hän oli jo pantannut sen
+kuulle. Kuutakin hän on pettänyt eikä ole antanut sille, mitä lupasi.
+Hän on varastanut kuultakin.
+
+Myrkkyjuoma oli jo valmiiksi sekoitettuna, sen piti auttaa hänet
+toiseen maailmaan; haa, kuinka pirut iloitsivat, kuinka he
+riemuitsivat, kuinka he jo ojentelivat kynsiään hänen sieluparkaansa
+kohti. Mutta hän veti heitäkin nenästä. -- Hän on varastanut
+pirultakin.
+
+Maailman keskellä hän hiipi paratiisiin ja paratiisista hän varasti
+kielletyn hedelmän sillä aikaa kuin pääenkeli, joka oli vartioimassa
+häntä, käänsi hänelle hetkiseksi selkänsä, ja tässä salaisessa
+Edenissä hän ivasi kaikkia inhimillisten lakien turvaamia laitoksia:
+pappeja, kuningasta, tuomareita, veronkantajia ja poliiseja. Kaikilta
+niiltä hän oli varastanut. Ja kaikessa hän onnistui. Mutta kuinka
+kauan?
+
+Hän onnistui pettämään koko maailmaa, yhtä lukuunottamatta: itseään.
+
+Hän oli aina surullinen, silloinkin kun hänen kasvonsa hymyilivät.
+
+Hän tunsi, minkä nimen hän ansaitsi. Ja hän olisi mielellään ollut
+se, miltä näytti. Mutta se oli mahdotonta.
+
+Suunnaton rikkaus... yleinen kunnioitus... onnellinen rakkaus...
+vain yksi näistä oli rehellisesti hankittu. Rehellisyys, ihmisrakkaus,
+ankara suoruus ja itseuhrautuvaisuus olivat hänen luonteensa
+pääpiirteet, hänen sielunsa elämänilo. Ennenkuulumattomat kiusaukset
+olivat tempaisseet hänet vastakkaiseen suuntaan, ja nyt hän oli
+ihminen, jota kaikki kunnioittivat, rakastivat ja pitivät arvossa,
+mutta joka vain vihasi ja syytti itseään.
+
+Ja sen lisäksi on kohtalo siunannut hänelle viime sairaudesta lähtien
+niin rautaisen terveyden, ettei mikään voi vahingoittaa häntä. Sen
+sijaan, että hän olisi vanhettunut, hän on vain nuortunut.
+
+Koko kesä kului työssä.
+
+Pienessä, edellisenä vuonna rakentamassaan talossa hän lopetti
+nyt puusepäntyöt, sitten seurasi sorvaaminen ja leikkaaminen. Hän
+varasti kaunotaiteillakin. Hän voitti niiltä luovan taidon. Oli ilo
+nähdä, miten pieni puutalo hänen talttansa avulla muodostui oikeaksi
+mestariteokseksi. Timarissa oli taiteilija mennyt hukkaan.
+
+Kaikki pylväät, jotka kannattivat pientä kuistia, olivat
+erimuotoisia. Ensimmäinen muodostui kahdesta kiemurtelevasta
+käärmeestä, joiden päät muodostivat kapiteelin; toinen oli
+palmupuunrunko, jonka ympärillä kiemurteli eräs köynnöskasvi; kolmas
+esitti viiniköynnöstä, jota pitkin juoksi sisiliskoja ja oravia;
+neljäs oli kaislakimppu, joka kohosi akanthuslehdistä.
+
+Ja sisältäkin ovat seinien paneelit pelkkää leikkaustyötä,
+kirjavaa mosaiikkia; pöydät ja tuolit ovat taidokkaasti liitetyt
+yhteen; lumivalkoinen orapihlajapuu muodostaa hauskan vaihtelun
+ruskean pähkinäpuun kera; leikkaukset taivasvuoteessakin osottavat
+taiteellista makua. Sitäpaitsi näkyy ovien lukoissa ja akkunahaoissa
+omintakeisia päähänpistoja. Sekä ovet että akkunat häviävät seiniin;
+edelliset työnnetään sivulle, jälkimmäiset ylöspäin ja ne avataan
+ja suljetaan harvinaisella tavalla muodostetuilla puusuluilla.
+Timarhan oli jo alunpitäen päättänyt, ettei koko talossa saisi
+olla ainoatakaan naulaa, jota hän ei itse olisi valmistanut, ja
+niinmuodoin ei siinä ollut palaakaan rautaa. Hän tahtoi rakentaa ja
+sisustaa sen omin käsin ja saaren omista tuotteista.
+
+Vain akkunoiden suhteen hän oli hieman epätietoinen. Ensin hän
+jännitti hyttysverkon kehyksiin, mutta sellaisin akkunoin voisi
+taloa käyttää vain kesäasuntona ja sitäpaitsi sataisi sisään, kun
+luukut eivät olleet suletut. Sitten hän valmisti ruudut eläinten
+rakoista kuten eskimoilla on tapana; mutta ne pistivät liian selvästi
+silmään muuta komeutta vastaan. Vihdoin hän löysi, kauan ja tarkoin
+etsittyään, erään kalliomöhkäleen päältä kerroksen, kissankultaa,
+jota myös kutsutaan "Marianlasiksi." Tämän hän varovasti irroitti
+harmaakivestä, halkaisi hienon, läpikuultavan metallin ohuihin
+lehtisiin ja valmisti sitten kapeista, kauniisti leikatuista säleistä
+ristikon, joiden välit hän täytti Jumalan antamalla lasilla. Se
+oli orjantyötä. Ja tuolla suunnattoman rikkaalla miehellä oli
+kärsivällisyyttä vaivata itseään sellaisella työllä!
+
+Mutta kuinka suuri olikaan hänen ilonsa, kun hän talon valmistuessa
+saattoi viedä rakkaansa sinne! Katsokaa, kaikki on minun kätteni
+työtä! Sellaista taloa ei edes kuningas saata lahjoittaa
+kuningattarelleen.
+
+Dodi (toinen) oli jo neljän vuoden vanha, kun talo valmistui --
+"Dodin talo."
+
+Nyt Mikael sai muuta työtä. Hänen täytyi opettaa Dodia lukemaan.
+
+Dodi oli vilkas poika. Viisas, terve ja hyvänluontoinen lapsi.
+Timar selitti itse tahtovansa opettaa hänelle kaikki, lukemaan ja
+kirjoittamaan, uimaan ja voimistelemaan; sittemmin käsittelemään
+kirvestä, höylää ja talttaa. Rakennus- ja leikkaustyöntekijä voi aina
+ansaita leipänsä. Dodin tulee oppia kaikkea sellaista.
+
+Timar oli jo alkanut uskoa, että kaikki saisi jatkua edelleen samaan
+tapaan kuin tähän asti; nyt oli kaikki niinkuin pitikin; hänen oli
+vain elettävä edelleen tätä elämää ikänsä kaiken.
+
+Mutta äkkiä huusi kohtalo hänelle: "Seis!"
+
+Ei se ollut kohtalo, vaan Terese.
+
+Kahdeksan vuotta oli kulunut siitä, kun Timar ensi kerran oli
+joutunut tälle saarelle. Silloin olivat Noëmi ja Timea vielä aivan
+lapsia. Nyt on Noëmi kaksikymmentakaksi, Timea kaksikymmentäyksi
+vuotta. Atalia käy kahtakymmentäviittä, Terese on jo täyttänyt
+neljäkymmentäviisi; Timar itse käy neljääkymmentäkahta ja pikku Dodi
+viidettä.
+
+Erään heistä oli valmistauduttava kotimatkalle, sillä hänen aikansa
+oli joutunut, ja hänen kärsimystensä mitta, joka olisi ollut kylliksi
+kokonaiselle pitkälle ihmiselämälle, on täynnä. Tämä henkilö on
+Terese.
+
+Eräänä sunnuntai-iltapäivänä Noëmin ollessa ulkona lapsen kera, hän
+sanoi Timarille:
+
+"Mikael, minun on sinulle uskottava eräs asia. Syksyllä on minun
+lähdettävä. Tiedän kuolemani lähestyvän. Jo kaksikymmentä vuotta olen
+kärsinyt sitä kipua, joka vie minut hautaan: minulla on sydäntauti.
+Älä ota sitä puheenparreksi. Tämä on kuolettava tauti. Minä olen aina
+salannut sen enkä ole milloinkaan valittanut. Minä olen parannellut
+sitä kärsivällisyydellä ja te olette auttaneet minua rakkaudellanne
+ja ilolla, jonka olette minulle valmistaneet. Ellette te olisi sitä
+tehneet, olisin jo kauan sitten maannut haudassa. Mutta kauempaa
+en jaksa kestää. Jo vuoden ajan en ole saanut unta. En osaa nukkua
+koko yönä. Nousen ylös heti kun olen pannut maata. Luulen, että
+tätä tilaa seuraa pitkä, -- hyvin sikeä uni. Sydämeni on palvellut
+aikansa. Kuulen sen koko päivän tykyttävän. Kolme, neljä kertaa se
+lyö kuin säikähtyneenä ja sitten se seisahtuu kokonaan, sitten kuuluu
+pitkien väliaikojen perästä joku lyönti, ja sitten se alkaa taas
+nopeasti sykkiä, sitten taas lyhyt tykytys ja pitkä vaitiolo. Loppuni
+lähenee. Usein minua pyörryttää ja vain voimakas tahtoni estää
+minut sortumasta. En kestä kesää loppuun. Olkoon niin; minä alistun
+kohtalooni. Ei mikään pelota minua. Noëmilla on jo toisia rakkauden
+esineitä. Sinua, Mikael, minä en vaivaa millään kysymyksillä. En
+pyydä sinulta mitään lupausta. Puhuttu sana on vain tyhjä sana; vain
+tunnettu sana on tosi sana. Sinä tunnet, mitä olet Noëmille ja mitä
+Noëmi on sinulle. Mikä minua pelottaisi? Voin kuolla, vaivaamatta
+kaikkivoipaa ja kaikkiviisasta Luojaani rukouksillani Mitä veisin
+pyytää häneltä, sen hän on jo kaiken antanut minulle. Eikö niin,
+Mikael?"
+
+Mikael painoi päänsä alas. Juuri tämä oli lakkaamatta viime aikoina
+häirinnyt hänen untaan. Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta, miten
+Teresen terveys oli huonontunut. Hän oli nähnyt Teresen kamppailevan
+kauhean, salaisen taudin kanssa, joka oli iskenyt häneen siinä
+kohdassa, missä ruumis ja sielu koskettavat toisiaan läheisimmin:
+sydämessä, ja hän oli väristen ajatellut sitä mahdollisuutta, että
+kuolema kohtaisi häntä äkkiarvaamatta. -- Miten kävisi silloin Noëmin?
+
+Kuinka hän silloin voisi, kuten hän siihen saakka oli tehnyt, jättää
+tuota hentoa naista yksin lapsensa kera tänne yksinäiselle paikalle?
+
+Kuka häntä suojaisi, tukisi ja lohduttaisi?
+
+Hän oli aina torjunut luotaan tämän ajatuksen. Nyt se oli hänen
+edessään, eikä hän voinut paeta.
+
+Terese oli puhunut totta. Jo samana iltapäivänä laski maihin eräs
+tuttu hedelmäkauppias, ja kun Terese laski hänelle persikoilla
+täytettyjä koreja, meni hän tiedottomaksi ja vaipui maahan.
+
+Onneksi hänet saatiin virkoamaan. Kolmen päivän perästä tuli
+hedelmäkauppias takaisin. Terese tahtoi kiirehtiä asiaa ja pyörtyi
+taaskin. Hedelmäkauppias huokasi syvään.
+
+Parin päivän perästä hän tuli noutamaan hedelmiään. Nyt Mikael ja
+Noëmi eivät pyytäneet häntä Teresen luo, vaan luovuttivat itse
+hedelmät hänelle.
+
+Hedelmäkauppias huomautti, että rouva-paran olisi paras -- ripittää
+itsensä, koska hän kerran oli niin sairas.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mikael punnitsi vakavasti mielessään, mitä oli kuullut Tereseltä.
+
+Hän ei ainoastaan pitänyt tätä naista Noëmin äitinä ja ainoana tukena
+hänen poissaollessaan, mutta myös voimakkaana sieluna, jonka kohtalo
+oli valinnut, kuten profeetta Jeremiaan, koetellakseen häneen kaikkia
+kidutuskeinojaan -- sieluna, joka ei masentunut näissä kärsimyksissä,
+ei joutunut epätoivoon eikä alentanut itseään, vaan kärsi, vaikeni ja
+toimi.
+
+Hänen kuolemansa samoin kuin hänen elämänsä on todistava, mitä hän on
+kestänyt ja kärsinyt.
+
+Ja niin Timar tuli vakuutetuksi siitä, että hänen kohtalonsa oli
+vienyt hänet yhteen tämän naisen kanssa, jotta tämä hänessä saisi
+korvauksen suurista kärsimyksistään, ja jotta kaikki hänen vihansa ja
+syntinsä, joilla hänen omatuntonsa oli raskautettu, ja jotka suuressa
+maailmassa olivat haudattuina loistavien valheiden pyramiidien
+alle, sovitettaisiin tällä pienellä saarella. Kaikki hyveet ja
+oikeudenmukaisuus, kaikki hyvä, jota hän elämässään on tehnyt, on
+rajoitettu tälle pienelle alueelle.
+
+Kun Terese ei enää voinut taistella tuskiaan vastaan, vaan kuihtui
+hänen silmäinsä nähden, tunsi hän yhä voimakkaammin käskevän äänen
+sydämessään, joka huusi hänelle, että Teresen kuollessa hänen
+hartioilleen lankeisi suuri taakka, se taakka, jota tämä nainen oli
+kantanut ja se sielunvoima, jolla hän oli kantanut sen.
+
+Noëmi ei vielä tiennyt äitinsä olevan kuolemansairaan. Hänen tiheät
+pyörtymiskohtauksensa selitettiin johtuvan kuumuudesta. Terese
+sanoi hänelle naisten usein kärsivän sellaista tautia siirtyessään
+nuoruudesta vanhuuteen.
+
+Timar osotti tästä lähtien suurempaa huomaavaisuutta Tereseä kohtaan.
+Hän ei sallinut tämän ottaa osaa taloustoimiin, piti huolta siitä,
+että hän sai olla rauhassa ja käski pienokaista vaikenemaan kun
+se tuli liian meluavaksi. Mutta Teresen unettomuus ei kuitenkaan
+tahtonut väistyä.
+
+Täten kului kesä. Viileämmät päivät näyttivät tuovan helpotusta,
+mutta vain näennäisesti. Syksyn alussa palasivat pyörtymiskohtaukset,
+ja hedelmäkauppias huokasi lakkaamatta, että oli aika ripittää
+itsensä ja ottaa kuolinsakramentti.
+
+Kerran lie taas istuivat neljäsin päivällispöydän ääressä
+ulommaisessa huoneessa, kun Almira haukkuen ilmoitti vieraita
+tulevan. Terese katsahti ulos akkunasta ja sanoi säikähtyneenä
+Mikaelille:
+
+"Mene heti kamariin, ettei sinua kukaan näe täällä."
+
+Timar katsahti nyt hänkin puolestaan ulos akkunasta ja huomasi myös
+parhaaksi olla tapaamatta tulijaa, sillä se ei ollut kukaan muu kuin
+hänen korkea-arvoisuutensa, herra Sandrovicz, kunniamerkin saanut
+tuomiorovasti, joka heti olisi tuntenut herra von Levetinczyn ja
+olisi huomannut kauniita asioita täällä tapahtuneeksi.
+
+"Kantakaa pois pöytä ja jättäkää minut yksin", sanoi Terese-rouva,
+kehottaen Dodia ja Noëmiakin nousemaan. Ja aivan kuin hän olisi
+saanut voimansa takaisin hän auttoi pöydän korjuussa, joten hän
+olikin jo yksin hänen korkea-arvoisuutensa koputtaessa ovelle. Hän
+oli vetänyt vuoteensa sisähuoneen oven eteen ja istui itse vuoteen
+laidalla. Siten oli sisähuone sulettu.
+
+Tuomiorovastin parta oli, sitten viime näkemän, kasvanut vielä
+pidemmäksi ja oli nyt huomattavasti harmahtava, mutta hänen poskensa
+olivat punaiset ja muoto Simsonin.
+
+Lukkari ja kirkonvartia, jotka olivat hänen seurassaan jäivät
+kuistille yritellen solmia ystävyyttä suuren koiran kanssa.
+Korkea-arvoinen herra astui kuin suudeltavaksi. Mutta Terese
+jätti tämän suotuisan tilaisuuden käyttämättä, mikä menettely ei
+erikoisesti virittänyt tulijan mieltä armolliseksi.
+
+"No, etkö enää tunne minua, syntinen vaimo?"
+
+"Oi, tunnen hyvinkin, herraseni, mutta tiedän myös olevani
+syntisparka. Mikä tuo teidät tänne?"
+
+"Mikäkö tuo, sinä vanha lepertelevä noita? Vielä kysyt, mikä minut
+tuo! Sinä Jumalasta luopunut pakanavaimo! Etkö tunne minua?"
+
+"Olen jo sanonut tuntevani sinut. Sinä olet sama pappi, joka et
+tahtonut haudata minun miesvainajaani."
+
+"Niin, syystä että hän oli lähtenyt maailmasta luvattomalla tavalla
+ripittämättä itseään ja tekemättä katumusta ja parannusta. Siitä
+syystä hänen osansa oli kuolla ja tulla haudatuksi kuin koira. Siis,
+jollet sinäkin tahdo tulla haudatuksi kuin koira, niin mene itseesi,
+kadu syntejäsi ja ripitä itsesi, kun vielä on aikaa. Tänään tai
+huomenna lyö viime hetkesi. Hurskaat naiset ovat ilmoittaneet minulle
+sinun olevan viimeisilläsi, ja he ovat pyytäneet minua antamaan
+sinulle synninpäästön. Heitä saat kiittää siitä, että olen täällä."
+
+"Puhukaa hiljaa, herraseni. Tyttäreni on viereisessä huoneessa. Hän
+saattaisi säikähtyä."
+
+"Vai niin, sinun tyttäresikö? Ja sitäpaitsi eräs mies ja eräs lapsi?"
+
+"Niin onkin."
+
+"Ja tämä mies on sinun tyttäresi mies?"
+
+"Niin on."
+
+"Entä kuka heidät on vihkinyt?"
+
+"Hän, joka vihki Adamin ja Evan -- Jumala."
+
+"Houkka nainen! Se tapahtui silloin, kun ei vielä ollut pappeja eikä
+alttareita. Mutta nyt se ei ole yhtä helppoa. Siitä meillä on laki."
+
+"Minä tiedän sen. Tämä laki on ajanut minut yksinäiselle saarelleni.
+Mutta täällä se laki ei ole voimassa."
+
+"Sinä olet siis pakana?"
+
+"Rauhassa olen elänyt, rauhassa myös kuolen."
+
+"Sinä olet siis opettanut oman ainoan tyttäresi viettämään
+häpeällistä elämää?"
+
+"Mikä on häpeätä?"
+
+"Mikäkö on häpeä? Kaikkien kunniallisten ihmisten ylenkatse."
+
+"Koskeeko se minuun?"
+
+"Sinä tunteeton lokamöhkäle! Sinä siis vain tunnet sen, mikä
+vaikuttaa ruumiiseesi? Sinä et ajattele sielusi vapahdusta?
+Minä tulen osottamaan sinulle tietä taivaaseen, ja sinä tahdot
+kaikin voimin helvettiin. Etkö usko ylösnousemukseen? Etkö usko
+ijankaikkiseen elämään?"
+
+"En, en usko. En myöskään tunne minkäänlaista kaipausta sinne. Minä
+en tahdo herätä uuteen elämään. Minä tahdon nukkua rauhassa puiden
+lehvien varjossa. Minä tahdon maatua maaksi, ja puiden juuret imevät
+minun tomuni itseensä, ja puiden lehdet kasvavat minun tomustani,
+muuta elämää en toivo. Minä tahdon elää niiden vihreiden puiden
+mehussa, jotka itse olen istuttanut. Minä en usko julmaan Jumalaan,
+joka tahtoo nähdä kurjan olennon kärsimysten jatkuvan haudan tuolla
+puolen. Minun Jumalani on armelias Jumala, joka suo ruoholle, puille
+ja ihmisille kuolemassa levon."
+
+"Näytä minulle pyhästä raamatusta, milloin Jumala loi helvetin ja
+paholaisen, niin minä uskon sinua."
+
+"Oi, sinä jumalaton nainen!" huudahti pappi kauhuissaan. "Tuli
+kuluttakoon sinun kielesi! Sinä siis tahdot kieltää paholaisen
+olemassaolon?"
+
+"Minä kiellän sen. Jumala ei milloinkaan ole luonut paholaista. Te
+olette itse luoneet paholaisen pelotellaksenne sillä meitä. Mutta
+siinäkin olette menetelleet taitamattomasti. Teidän paholaisellanne
+on sarvet ja kaviot. Sellainen olento elää ruoholla eikä niele
+ihmisiä."
+
+"Herra, älä johdata meitä kiusaukseen! Maa on pian avautuva allamme
+ja nielevä tämän naisen. -- Kasvatatko pienen lapsenkin samaan
+uskoon?"
+
+"Lapsen kasvattaa hän, joka on ottanut sen omakseen."
+
+"Kuka?"
+
+"Hän, jota lapsi kutsuu isäkseen."
+
+"Ja mikä tämän ihmisen nimi on?"
+
+"Mikael."
+
+"Mikä hänen sukunimensä on?"
+
+"Sitä en ole tiedustellut."
+
+"Kuinka? Etkö ole tiedustellut hänen nimeään? Mitä siis tiedät
+hänestä?"
+
+"Tiedän hänet rehelliseksi ja tiedän hänen rakastavan Noëmia."
+
+"Mutta mikä hän sitten on? Herrako, talonpoikako, käsityöläinenkö,
+merimieskö vai salakuljettajako?"
+
+"Hän on köyhä mies ja sopii siis meille."
+
+"Entä mikä hän muutoin on? Minun on päästävä siitä perille, koska se
+kuuluu virkaani. Mitä uskontoa hän tunnustaa? Onko hän paavilainen,
+kalviinilainen, luterilainen, sociniaani, unitaari tai kenties
+juutalainen?"
+
+"Siitä en ole pitänyt väliä."
+
+"Paastoatko sinä?"
+
+"Kerran olin syömättä lihaa kaksi vuotta, syystä että minulla ei sitä
+ollut."
+
+"Entä kuka kastoi lapsen?"
+
+"Jumala. Ukkossateella ja hän istui itse korkealla sateenkaarella."
+
+"Voi, teitä pakanoita!"
+
+"Pakanoitako! Miksikä pakanoita?" kysyi Terese katkerasti. "Mehän
+emme ole epäjumalan palvelijoita emmekä jumalankieltäjiä. Meidän
+saareltamme sinä et edes löydä sitä rahaan painettua kuvaa, jota
+muutoin jumaloidaan kaikkialla maailmassa. Etkö sinäkin jumaloi
+kaksipäistä kotkaa, silloinkun se on painettu hopeaan tai kultaan?
+Eivätkö kaikki ihmiset kutsu rahaa: 'Kristukseksi?' Kun raha loppuu,
+sanovat he: 'Ei Kristuksen penninkiä!'"
+
+"Jumalaton noita! Sinä uskallat vielä tehdä pilaa niin pyhistä
+asioista!"
+
+"Minä puhun täysin vakavasti. Jumalan käsi on kohdannut minua
+kovasti. Onnen ylenpalttisuudesta minä vaivuin kurjimpaan hätään.
+Yksi ainoa päivä teki minusta lesken ja kerjäläisen. Minä en
+kuitenkaan kieltänyt Jumalaa, minä en heittänyt luotani hänen
+lahjaansa -- elämää. Minä tulin tänne autioon paikkaan, etsin
+täältä Jumalaa ja löysin hänet. Minun Jumalani ei vaadi kauniisti
+muodosteltuja rukouksia, lauluja, uhreja ja kellojen soittoa. Hän
+vaatii vain antautuvan sydämen. Minä en tee katumusta ruusunauhaa
+lukemalla, vaan tekemällä työtä. Ihmiset eivät jättäneet minulle
+mitään maan päällä, mutta minä en silti paennut itsemurhan avulla
+maan alle, vaan loin sen sijaan omistajatta olevasta maakappaleesta
+kukoistavan puutarhan. Minua petettiin, minut ryöstettiin
+putipuhtaaksi, minulle naurettiin; -- oikeuden palvelijat verottivat
+minua, hyvät ystäväni varastivat minulta, papit ivasivat minua, mutta
+minä en silti ole vihannut ihmisiä. Minä elän täällä muukalaisten
+ja pakolaisten tien varrella. Minä hoidan ja parannan niitä, jotka
+etsivät hoivaa luonani ja minä nukun kesät, talvet ovet auki. Minä en
+pelkää huonoja ihmisiä. Oi, herra, minä en suinkaan ole pakana."
+
+"Mitä tarpeetonta lörpötystä sinä lepertelevä nainen osaat sekottaa
+yhteen! En minä sinulta sitä kysy, kysyn vain, onko mökissäsi asuva
+mies oikeauskoinen vai kerettiläinen, ja miksi hänen lapsensa ei
+vielä ole kastettu. On mahdotonta, ettet tiedä tämän miehen nimeä."
+
+"Tiedän kyllä hänen nimensä, mutta muuta en. Hänenkin elämällään voi
+olla salaisuuksia, kuten minunkin elämälläni on ollut. Olen uskonut
+omani hänelle, hänen salaisuuksiaan en ole milloinkaan kysellyt.
+Hänellä saattaa olla tärkeitä syitä olla niitä ilmaisematta. Mutta
+tunnen hänet hyväksi, oikeudenmukaiseksi ihmiseksi enkä epäile
+häntä ensinkään. Hyvät ystävät riistivät minulta kaiken; he olivat
+aatelisia, korkeassa asemassa olevia henkilöitä; he eivät jättäneet
+minulle muuta kuin pienen, itkevän lapseni. Minä kasvatin pikku
+lapseni suureksi ja tämän ainoan aarteeni, elämäni, kaikkeni olen
+antanut miehelle, josta en muuta tiedä kuin että häntä itseään
+rakastetaan. Eikö se ole lujaa uskoa Jumalaan?"
+
+"Älä puhu minulle uskostasi Jumalaan! Sellaisen uskon takia on
+entiseen hyvään aikaan viety noitia polttoroviolle ja poltettu heitä
+koko kristityssä maailmassa."
+
+"Onpa silloin onni, että minä omistan tämän saaren erään turkkilaisen
+yhtiön voimasta."
+
+"Turkkilaisen yhtiön?" huudahti tuomiorovasti ihmeissään. "Kuka on
+antanut sinulle sen?"
+
+"Sama mies, jonka nimeä et saa minulta tietää."
+
+"Minä otan siitä selvän heti paikalla sangen yksinkertaisella
+tavalla. Minä huudan lukkarin ja kirkonvartian sisälle, annan heidän
+vetää vuoteen ja sinut pois tieltä ja menen sisään tuonne. Eihän
+ovessa ole mitään lukkoa."
+
+Timar kuuli joka sanan viereisessä huoneessa. Veri syöksähti hänen
+päähänsä kuvitellessaan hänen korkea-arvoisuutensa muutaman hetken
+kuluttua astuvan huoneeseen ja huudahtavan: "Ah, tekö se olettekin,
+herra hovineuvos, herra Mikael von Levetinczy!"
+
+Tuomiorovasti avasi oven kuistille ja kutsui molemmat voimakkaat
+matkatoverinsa sisään.
+
+Ahdistuksessaan veti Terese kirjavan turkkilaisen peitteen rinnalleen.
+
+"Herraseni", hän sanoi pyytävällä äänellä tuomiorovastille, "kuulkaa
+vieläkin sananen uskoni vahvuudesta, jotta näkisit, etten ole pakana.
+Katsokaa! tämä villapeite, joka on päälläni, on Brussasta. Eräs
+matkustavainen toi sen sieltä äskettäin ja antoi sen minulle. No,
+nyt on luottamukseni Jumalaan niin suuri, että joka yö makaan tämän
+peitteen alla ja kuitenkin on tunnettua, että itämainen rutto on
+jo neljän viikon ajan raivonnut Brussassa. Kuka teistä nyt luottaa
+Jumalaan niin suuresti, että uskaltaa koskea tähän vuoteeseen?"
+
+Mutta katsahtaessaan ylös hän ei nähnyt ketään. Kuultuaan
+villapeitteen olevan Brussasta, missä rutto raivosi, olivat he
+kaikki toinen toisensa jälkeen kiirehtineet ulos mökistä, jättäen
+koko saaren ja sen kuolemaan vihityt asukkaat paholaisen ja helvetin
+valtaan. Täten oli saari tullut huonoon huutoon ja se pidätti
+jokaisen, jolle henki oli kallis, etäällä siitä.
+
+Terese päästi nyt piilossa olijat ulos.
+
+Timar suuteli hänen kättään.
+
+"Äitini!"
+
+"Poikani!" kuiskasi Terese hiljaa ja katsahti häntä silmiin. Tämä
+katse sanoi Mikaelille: "Muista, mitä olet tällä hetkellä kuullut!"
+
+Ja nyt oli aika valmistautua matkalle.
+
+Terese puhui aina tulevasta kuolemastaan kuin matkasta.
+
+"Lokakuussa lähden, keskellä kaunista jälkikesää. Kovakuoriaisetkin
+paneutuvat silloin talven lepoon ja puut pudottavat lehtensä."
+
+Hän valitsi itse kuolinpukunsa ja kääreliinansa.
+
+Timariin ja Noëmiin nojaten hän kulki pienelle, kauniille aukeamalle
+ja määräsi hautansa paikan sinne.
+
+"Tähän, keskelle tätä kaunista kenttää!" hän sanoi ottaen Timarin
+kädestä lapion ja mitaten sillä pitkänomaisen neliön. "Sinä olet jo
+valmistanut asunnon Dodille; valmista nyt minullekin. Mutta älä luo
+kumpua haudalleni, älä pystytä siihen ristiä äläkä istuta puita eikä
+pensaita sinne. Peitä paikka kauniilla, tuoreella ruoholla. Ei mikään
+saa erottaa sitä ympäröivästä tasangosta. Minä toivon niin. En tahdo
+kenenkään, joka on iloisella mielellä, huomaavan hautaani tullakseen
+surulliseksi."
+
+Ja Timar valmisti Teresen asunnon.
+
+Terese ei edes kertaakaan sanonut hänelle:
+
+"Sano, kuka sinä oikeastaan olet? Minä lähden muutaman päivän perästä
+maailmasta enkä tiedä, kenen käsiin jätän Noëmin."
+
+Eräänä iltana hän nukahti eikä enää herännyt.
+
+He hautasivat hänet, kuten hän oli toivonut.
+
+He käärivät hänet valkoisiin, kauniisiin vaatteisiin ja laittoivat
+hänelle vuoteen hyväntuoksuisista pähkinänlehdistä.
+
+Ja sitten he loivat haudan umpeen maan tasalle ja peittivät sen
+tuoreella ruoholla, joten paikka oli aivan entisen näköinen.
+
+Seuraavana aamuna, kun Timar ja Noëmi taluttaen pikku Dodia kädestä
+menivät kentälle ei tasaisessa maassa näkynyt jälkeäkään. Hämähäkit
+olivat kutoneet verkkonsa senkin paikan yli, kuten muidenkin avointen
+paikkojen, ja ne näyttivät hopeiselta paaripeitteeltä, jossa
+kastepisarat kimaltelivat auringon paisteessa kuin tuhannet miljoonat
+timantit.
+
+Mutta keskellä tätä vihreätä, hopeallekimmeltävää kenttää, he
+kuitenkin löysivät paikan.
+
+Almira kulki edellä. Äkkiä se ojentautui suoraksi, ja painoi kuononsa
+maahan. Siinä se oli.
+
+Timar ajatteli, että tämä hauta sulki häneltäkin maailman. Hänenkin
+oli valmistauduttava matkalle joko "tänne" tai "sinne."
+
+
+
+
+Yhdeksäs luku.
+
+TAITTUNUT SAPELI.
+
+
+Timar jäi saarelle siksi kunnes huurre peitti vihreät nurmet, kunnes
+lehdet putoilivat puista ja satakieli ja rastas muuttivat pois.
+
+Silloin hän päätti palata maailmaan, todelliseen maailmaan.
+
+Noëmin hän jätti yksin heidän pikku lapsensa kera autiolle saarelle.
+
+"Mutta minä tulen takaisin jo talvella."
+
+Näillä sanoilla hän erosi hänestä.
+
+Noëmi ei edes tiennyt, mitä sana "talvi" merkitsi niillä seuduin,
+jossa Mikael asui. Saaren ympärillä ei Tonava jäätynyt ensinkään.
+Siellä oli etelämainen talvi; kylmimpään vuodenaikaan oli vielä kaksi
+astetta lämmintä. Muratti ja laakeri viheriöitsivät koko talven
+villeinä.
+
+Mutta Mikaelille sattui huono matkailma. Ylisen Tonavan varsilla
+oli jo satanut lunta, ja häneltä meni tuiskun tukkoamilla teillä
+kokonainen viikko, ennenkuin hän ennätti Komorniin. Hänen oli myös
+vietettävä yksi päivä Uj-Szöny'ssä. Tonavassa uiskenteli niin paljon
+jäitä, että ei voitu kulkea sen yli.
+
+Kerran hän oli pienellä venheellä uskaltanut tulvineen joen yli.
+Mutta silloin oli Noëmi odottanut häntä. Mutta nyt hän vain rientää
+Timean luo.
+
+Mutta hänenkin luokseen hän "rientää."
+
+Jäät kasautuivat virralla, ja hän oli ensimmäinen, joka kulki jalan
+jään poikki.
+
+Sillä, kuten sanottua, Timeankin luo hänellä on kiire -- ottamaan
+eroa hänestä.
+
+Hänen päätöksensä on nyt tehty. Heidän täytyy erota. Noëmi ei voi
+kauemmin olla yksin autiolla saarella.
+
+Noëmille on palkittava oikeudenmukaisesti hänen uskollisuutensa
+ja rakkautensa. Kirous Timarille, jos hän jättäisi Noëmin yksin
+avuttomana korpeen, senjälkeen kun hän on antautunut Timarille
+ruumiineen, sieluineen!
+
+Ja sittenhän Timeakin tulisi onnelliseksi
+
+Tämä ajatus häntä kuitenkin harmitti, -- ajatus, että Timea tulisi
+onnelliseksi.
+
+Jos Timar voisi edes vihata häntä, jos hän voisi esittää edes yhden
+syytöksen häntä vastaan, niin että hän voisi hyljätä hänet kuin
+henkilön, jota vihataan ja joka unohdetaan helposti!
+
+Hänen oli ollut pakko jättää vaununsa Uj-Szöny'yn, sillä ajopeleillä
+ei vielä voinut kulkea jäiden yli. Hän palasi kotiin jalkaisin.
+
+Astuessaan sisään hänestä tuntui kuin Timea olisi säikähtynyt hänet
+nähdessään, kuin hänen kätensä olisi vavissut, kun hän sen ojensi
+tervehdykseksi, kuin hänen äänensä olisi värissyt hänen vastatessaan
+Timarin tervehdykseen. Tällä kertaa hän ei myöskään ojentanut
+poskeaan suudeltavaksi. Sanoen syyksi puvun muuttamista, Timar
+kiirehti huoneeseensa.
+
+Oi, jospa tällä arkuudella olisi syynsä!
+
+Hän oli huomannut vielä kerran erään toisenkin merkin, nimittäin
+Atalian kasvoilla. Tämän silmissä loisti pirullisen voiton tuli,
+vahingonilon virvatuli.
+
+Kuinka? Tietäisiköhän Atalia jotakin?
+
+Hän tapasi taas molemmat naiset aterialla. He istuivat kaikki kolme
+vaiti vastapäätä toinen toisiaan, katsellen toisiaan tutkivasti.
+
+Aterian jälkeen Timea sanoi vain nämä sanat: "Te olette tällä kertaa
+ollut hyvin kauan poissa."
+
+Timar ei voinut vastata: "Pian olen jättävä sinut ainiaaksi", mutta
+hän ajatteli niin.
+
+Hän aikoi edeltäkäsin neuvotella asianajajansa kera siitä, kuinka hän
+nostaisi avioerojutun vaimoaan vastaan. Hänen oli mahdotonta keksiä
+mitään tekosyytä siihen.
+
+Ei ollut muuta syytä kuin "molemminpuolinen voittamaton
+vastenmielisyys."
+
+Mutta tässä täytyi molempien olla yhtä mieltä, oli asia sitten totta
+tai ei.
+
+Antaisikohan hänen vaimonsa samanlaisen selityksen? Hänestä riippui
+kaikki.
+
+Timar mietiskeli koko iltapäivän tätä asiaa. Hän käski palvelusväkeä
+pitämään hänen paluunsa salassa kaikilta vierailta; tänään hän ei
+tahtonut puhua kenenkään kanssa.
+
+Iltapuoleen avasi kuitenkin joku oven hänen huoneeseensa.
+
+Hän heitti raivostuneen silmäyksen sinnepäin ja oli jo tarttunut oven
+lukkoon estääkseen tulijaa, oli se sitten kuka tahansa, astumasta
+sisään. Mutta hän astui hämmästyneenä askeleen taaksepäin. Atalia
+seisoi hänen edessään.
+
+Sama vahingonilo loisti hänen kasvoissaan, sama ivallinen voitonhymy
+väreili hänen huulillaan.
+
+Mikael vetäytyi taaksepäin näiden silmien edestä.
+
+"Mitä tahdotte, Atalia?" kysyi hän hämillään.
+
+"Hm, mitä luulette, herra von Levetinczy, minun tahtovan?"
+
+"Kuinka minä sen tietäisin?"
+
+"Mutta minäpä tiedän, mitä te tahdotte."
+
+"Minäkö?"
+
+"Tahdotteko tietää minulta jotakin?"
+
+"Mitä?" kuiskasi Mikael innokkaasti sulkien oven ja tuijottaen silmät
+suurina Ataliaa.
+
+"Mitä tahdotte tietää minulta, herra von Levetinczy?" sanoi kaunis
+nainen yhä hymyillen. "Niin, onhan se vaikeata arvata! Kuinka monta
+vuotta olen nyt ollut talossanne?"
+
+"Talossaniko?"
+
+"No niin, tässä talossa sitten kun se tuli omaksenne. Jo kuusi
+vuotta. Joka vuosi olen nähnyt teidän palaavan kotiin. Joka vuosi
+olen nähnyt uuden ilmeen kasvoillanne. Ensimmäisenä vuonna se oli
+tuskaista mustasukkaisuutta, seuraavana hyväntuulisuutta, sitten
+teeskenneltyä levollisuutta, kerran myöskin kuohuvaa intoa ja
+poroporvarillista toimekkuutta. Kaikkea tätä tutkin. Viime vuonna
+miltei luulin murhenäytelmän jo loppuvan. Ja se pelotti minua. Te
+osasitte ottaa kasvoillenne sellaisen ilmeen, kuin on ihmisellä, joka
+aina näkee haudan edessään. Mutta tehän tiedätte, ettei kukaan niin
+hartaasti rukoile teidän henkenne puolesta kuin minä."
+
+Nämä sanat kuullessaan Timar rypisti kulmiaan ja Atalia osasi kenties
+lukea näistä rypyistä.
+
+"Ei, ei kukaan, herraseni", hän jatkoi intohimoisesti, "sillä jos
+on olemassa _joku_, joka _rakastaa_ teitä, ei hän kuitenkaan voisi
+niin lämpimästi toivoa teille pitkää ikää, kuin minä nyt toivon. --
+Nyt näen kasvoillanne taas saman ilmeen kuin ensimmäisenä vuonna.
+Se on oikea ilme. Te tahtoisitte mielellänne tietää minulta jotakin
+Timeasta?"
+
+"No tiedättekö sitten jotakin?" kysyi Timar kiivaasti, nojaten
+selkäänsä oveen, ikäänkuin pitäen Ataliaa vankina.
+
+Atalia hymyili ivallisesti. Eihän, vaan Mikael on vanki.
+
+"Tiedän paljon -- kaikki!" hän vastasi.
+
+"Kaikki?"
+
+"Niin, kylliksi, vetääkseni kirouksen meidän kaikkien kolmen ylitse,
+minun ja sen toisen sekä teidän."
+
+Mikael tunsi veren seisahtuvan suonissaan.
+
+"Te voitte sanoa minulle kaikki."
+
+"Juuri siksi olen tänne tullutkin. Kuunnelkaa minua tarkoin loppuun
+asti, yhtä levollisesti kuin minä olen kertova teille asioita, joiden
+ajatteleminen vie hulluuteen ellei kuolemaan."
+
+"Pyydän teitä, etukäteen yksi sana: onko Timea uskoton?"
+
+"Hän on."
+
+"Ah!"
+
+"Minä sanon vielä kerran: hän on uskoton. Ja te olette saapa
+eittämättömän todistuksen siitä."
+
+Timarin paremmat tunteet nousivat tätä syytöstä vastaan.
+
+"Mutta, neitiseni, punnitkaa tarkoin sananne."
+
+"Minä esitän vain tosiseikkoja, ja jos haluatte omin silmin olla
+todistajana, niin käy sekin päinsä, ja te voitte sitten torua kaikkia
+viittä aistianne siitä, että ne panettelevat pyhää alttarikuvaa."
+
+"Minä vaikenen, mutta en usko."
+
+"Minä puhun siitä huolimatta. Teidän pyhimyskuvanne on astunut alas
+alttaritaulusta kuunnellakseen kaupungin juorua, joka kertoo komean
+majurin hänen tähtensä taistelleen erään vieraan upseerin kanssa ja
+haavoittaneen tätä pahasti, vieläpä käyneen niin kiivaasti hänen
+kimppuunsa, että sapeli taittui. Pyhimyskuva kuunteli tätä satua.
+Sohvi-rouva kertoi sen hänelle, ja tämän kertomuksen kuullessaan
+vuodatti pyhimyskuva kyyneleitä. Mitä? Te olette kerettiläinen,
+kun ette usko itkeviin pyhimysten kuviin. -- Mutta asia on siitä
+huolimatta tosi, ja Sohvi-rouva kertoi seuraavana päivänä kaiken
+tuolle komealle majurille. Sohvi-rouvaa miellyttää juosta juoruja
+kantamassa toiselta toiselle, imarrella ja juonitella; Sohvi-rouvan
+mielityönä on saattaa yhteen sydämet, jotka salassa rakastavat
+toinen toisiaan, ärsyttää rauhalliset perheenjäsenet toinen toisensa
+kimppuun, valmistaa jollekin henkilölle iloa, joka pian muuttuu
+tuskaksi, tunkeutua toisten salaisuuksiin ja sitten vaivata heitä
+tiedoillaan. Sohvi-rouva on minun äitini."
+
+Atalia pyyhkäisi kädellään huuliaan "minun äitini" sanojen perään,
+aivankuin hän olisi tahtonut kuivata niiltä jotakin, joka maistui
+katkeralta.
+
+"Seurauksena tiedonannosta kyyneleistä oli, että Sohvi-rouva kuljetti
+majurilta pyhimyskuvalle erään laatikon ja kirjeen."
+
+"Mitä laatikossa oli?"
+
+"Se, mitä siellä oli, ei ole teille niinkään mielenkiintoista kuin
+kirjeen sisältö. Laatikossa oli taittuneen säilän toinen puoli sekä
+sen sapelin kädensija, jolla majuri oli taistellut. Se on muisto."
+
+"Hyvä, ei siinä ole mitään pahaa", sanoi Mikael teeskennellyn
+levollisesti.
+
+"No niin! Mutta kirje."
+
+"Oletteko lukenut sen?"
+
+"En, mutta tiedän sisällön."
+
+"Kuinka voitte sen tietää?"
+
+"Siksi, että pyhimys vastasi siihen, ja Sohvi-rouva oli taas
+rakkauden posteljoonina."
+
+"Tämä vastaus saattoi olla torjuva."
+
+"Mutta se ei ollut. Sohvi-rouvalla on tapana kertoa minulle kaikki,
+sillä hän tietää varsin hyvin valmistavansa minulle helvetin tuskia
+sanoillaan. Sitäpaitsi hän ei ole minun palvelusjuhtani, vaan äitini.
+Hänen velvollisuutensa on olla palvelevainen pyhää rouvaa kohtaan,
+mutta mitä minuun tulee, hänen palvelijakumppaniinsa, katsoo hän
+velvollisuudekseen ilmaista sen huonon, mikä voisi tuottaa hänen
+rouvalleen vahinkoa. Palvelusväen huoneessa ei ole äitiä ja tytärtä,
+vaan vain palvelijoita, jotka kadehtivat toinen toisiaan ja juoruavat
+herrasväestään. Ettekö häpeä, herra, puhua minun kanssani?"
+
+"Jatkakaa eteenpäin!" sanoi Timar.
+
+"Niin, eteenpäin, sillä kertomus ei ole vielä läheskään lopussa.
+Lähetetty kirje ei ollut tuoksuva eikä myöskään ruusunvärinen; se oli
+kirjoitettu tässä teidän oman pöytänne ääressä ja sinetöity omalla
+sinetillänne, ja sen sisältö olisi voinut ijäksi torjua majurin
+kunnioituksen osotukset. Mutta se ei ollut sellainen."
+
+"Kuka voi sen tietää?"
+
+"Sohvi-rouva ja minä. Ja te olette pian kolmas, joka tietää sen.
+Kuinka odottamatta te palasitte kotiin tänään... voi, kuinka
+sopimattomasti saattaakin toisinaan tulla! Kaikkialla ympärillämme
+ovat Tonavan haarat täynnä ajojäitä, toinen jäämöhkäle kasaantuu
+toisen päälle, eikä ainoakaan elävä olento uskalla toiselta toiselle
+rannalle. Olisi luullut kaupungin tällaisena päivänä olevan niin
+tarkoin suljetun, ettei edes levoton aviomies voisi päästä sisään,
+jos hän kerran seisoisi ulkopuolella. Kuinka te osasitte tulla juuri
+tänään?"
+
+"Älkää kiusatko minua, Atalia!"
+
+"Ettekö huomannut pyhimyksen säikähtyneitä kasvoja, hänen nähdessään
+teidät? Ettekö tuntenut kuinka hänen kätensä vapisi teidän
+kädessänne? Te valitsitte sangen sopimattoman ajan. Sohvi-rouvan on
+taas mentävä kauniin majurin luo viemään lyhyttä sanaa 'Tänään ei käy
+päinsä.'"
+
+Nämä sanat kuullessaan vääntyivät Timarin kasvot vihasta ja
+hämmästyksestä.
+
+Sitten hän vaipui uupuneena nojatuoliin sanoen:
+
+"Minä en usko teitä."
+
+"Sitä en pyydäkään", vastasi Atalia olkapäitään kohottaen; "mutta
+minä tahdon antaa teille sen häijyn neuvon, että uskotte omia
+silmiänne. Tänään se ei käy päinsä, senvuoksi että olette tullut
+kotiin. Mutta se mikä ei ole tänään mahdollista, se sopii ehkä
+huomenna. Kuinka olisi, jos poistuisitte? Teillähän on joka talvi
+tapana tehdä huvimatka Plattenjärvelle siihen aikaan, jolloin järvi
+jäätyy ja kalastus jään alla alkaa. Se on mielenkiintoista urheilua.
+Tehän voisitte huomenna sanoa: 'Niinkauan kuin näitä pakkasia kestää,
+haluttaa minua lähteä Füred'iin katsomaan kalojani', ja sitten
+te lähdettekin Serberkadun varrella olevaan taloonne ja odotatte
+siellä siksi, kunnes joku naputtaa akkunallenne sanoen: 'Nyt on asia
+valmis.' Silloin te tulette takaisin tänne."
+
+"Minäkö?" huudahti Timar väristen. Atalia mittasi häntä halveksivin
+katsein kiireestä kantapäähän.
+
+"Minä luulin teitä mieheksi. Mieheksi, joka silloin kun hänelle
+sanotaan: 'Huomenna hän, joka rakastaa vaimoasi, tulee tänne, sama
+mies, jonka takia vaimosi on ollut jääkylmä sinua kohtaan ja joka
+on nähnyt sinut nöyryytettynä' -- mieheksi, joka silloin tarttuisi
+ensimmäiseen käsiinsä sattuvaan aseeseen, eikä ensiksi kysyisi:
+'Kuka hän on?' vaan heti surmaisi hänet, vaikka se olisikin hänen
+oma veljensä. -- Minä olen pettänyt teitä. -- Teitä pelottaa. --
+Anteeksi, että olen kääntynyt väärän henkilön puoleen. Minä en enää
+tee sitä. Minä vain pyydän, älkää ilmiantako minua emännälleni.
+Tästälähtien en ole panetteleva häntä. En milloinkaan ole puhuva
+hänestä muuta kuin hyvää. Minä olen nytkin valehdellut. Hän ei
+olekaan ollut uskoton teille."
+
+Atalia oli äkkiä kääntynyt Timarin puoleen niin nöyrän ja pyytävän
+näköisenä, että tämä antoi johtaa itsensä harhaan ja alkoi jo uskoa
+kaiken, mitä oli kuullut, keksityksi jutuksi; mutta tuskin oli
+hänen hämmästynyt ulkonäkönsä ilmaissut hänen herkkäuskoisuutensa,
+ennenkuin Atalia nauroi hänelle vasten kasvoja:
+
+"Te olette pelkuri raukka!"
+
+Ja sitten hän kääntyi lähteäkseen.
+
+Mutta Mikael juoksi hänen jälessään ja tarttui hänen käteensä.
+
+"Jääkää! Minä suostun ehdotukseenne ja teen, mitä neuvotte."
+
+"Kuulkaa siis!" sanoi Atalia kumartuen Mikaelin puoleen, niin
+lähelle, että hänen povensa kosketti tämän olkapäätä ja että tämä
+tunsi hänen kuuman hengityksensä. Jos heitä olisi katsellut kaukaa,
+olisi luullut näkevänsä kaksi rakastavaista kuiskailemassa keskenään.
+
+Mutta Atalia kuiskasi seuraavaa:
+
+"Kun herra Brazovics rakensi tämän talon, laitettiin huone, jossa
+Timea nyt asuu, vieraita varten. Mitä herra Brazovicsin vieraat
+silloin tavallisesti olivat? Liikemiehiä, kilpailijoita, kauppiaita,
+jotka halusivat ostaa ja tuottajia, jotka tarjosivat kaupan
+tavaroitaan."
+
+"Tässä huoneessa on eräässä seinässä tyhjä tila. Se on sillä
+kohdalla, missä kiertoportaat ulkoseinällä tekevät kierroksen,
+mutta sisähuoneessa on nurkka. Tähän loukkoon pääsee käytävästä.
+Täällä on seinäkaappi, missä säilytetään vanhoja, säröillä olevia
+laseja ja porsliineja, ja joka harvoin on avoinna. Mutta vaikka
+se olisikin avoin, ei kenenkään päähän aivan helposti pistäisi
+tunnustella hyllyjen ruuveja. Kolmannen hyllyn keskimmäisen ruuvin
+voi kuitenkin helposti vetää pois. Mutta vaikka joku senkin tekisi,
+ei hän sittenkään saisi selville mitään. Se on vain yksinkertainen
+nasta. Mutta jos tunnette salaisuuden ja jos hallussanne on eräs
+omituisen muotoinen avain, joka pistetään reikään avaimen sijasta,
+niin on vain tarvis painaa sitä; silloin ponnahtaa avaimesta esiin
+eräs vieteri ja jos tätä kerran kierretään, niin voi äänettömästi
+työtää kaapin sivulle. Sieltä tullaan piilopaikkaan, joka saa valoa
+ja ilmaa eräästä aukosta, joka kulkee katon lävitse, kuin savupiippu.
+Seinässä oleva syvennys ulottuu nyt siihen huoneeseen saakka, joka
+on Timean makuuhuoneena, ja jossa herra Brazovicsin vieraat ennen
+viettivät yötä. Sen perällä on lasiovi, jonka huoneen sisäpuolella
+peittää helmiäismosaikista oleva kuva. Kuva esittää Pyhää Yrjänää
+ja lohikäärmettä. Se näyttää olevan juotettu seinään. Sitä on usein
+tahdottu poistaa, mutta Timea ei ole sallinut, ja niin se on yhä
+paikoillaan. Yksi näistä mosaikkipaloista voidaan työntää syrjään
+ja siitä aukosta voidaan kuulla ja nähdä kaikki, mitä sivuhuoneessa
+tapahtuu."
+
+"Mihin tarkoitukseen isänne käytti tätä piilopaikkaa?"
+
+"Minä luulen sen jollakin tavoin kuuluneen hänen liikkeeseensä.
+Hän oli paljon tekemisissä muiden liikemiesten, viljantuottajain,
+kilpailijoiden ja asiamiesten kanssa. Hän tarjosi hyvää ruokaa
+ja hyviä viinejä. Saatuaan vieraansa hyvälle tuulelle hän jätti
+heidät itsekseen, hiipi piilopaikkaansa ja kuunteli sieltä heidän
+keskusteluaan. Siten hän sai helpolla ja täysin luotettavalla
+tavalla tiedon tuottajien keskenään sopimasta viimeisestä hinnasta
+ja siitä, minkä kilpailijat puolestaan pitivät korkeimpana
+mahdollisena tarjouksena, ja mitä yrityksiä elintarpeidenhankkijoilla
+ja linnoitustöiden johtajilla oli tekeillä. Viini tekee ihmiset
+puheliaiksi eikä maljoja kilistelevillä vierailla ollut
+aavistustakaan siitä, että heitä kuunneltiin. Tällä tavoin herra
+Brazovics sai haltuunsa monta tärkeätä tietoa, joita hän osasi
+käyttää hyväkseen. Kerran, kun hän itse oli nauttinut liian paljon
+pöydän iloja, lähetti hän minut sinne kuuntelemaan ja siitä saakka
+tunnen salaisuuden. Piilopaikan avain on vielä minun hallussani. Kun
+minun omaisuuteni takavarikoitiin, olisin minä voinut viedä kaiken
+arvotavaran pois tämän salaisen käytävän kautta. Mutta minä oli liian
+ylpeä varastamaan."
+
+"Tästä piilopaikasta voi siis myös päästä huoneeseen?"
+
+"Pyhän Yrjänän kuva riippuu hakasilla ja sen voi piilopaikasta päin
+avata samalla kuin toisen lasioven."
+
+"Tätä tietä te siis voitte milloin hyvänsä päästä Timean
+makuukamariin?" kysyi Mikael huomattavasti väristen.
+
+Atalia hymyili ylpeästi.
+
+"Minun ei ole milloinkaan tarvinnut hiipiä hänen luokseen salaisia
+teitä. Timea nukkuu ovet avoinna, ja tehän tiedätte minun voivan
+kulkea hänen huoneensa läpi. Ja hän nukkuu niin sikeästi."
+
+"Antakaa minulle avain."
+
+Atalia otti avaimen taskustaan. Sen alapäässä oli ruuvi; vasta
+painettaessa kädensijaa ponnahti vieteri esiin. Hän selitti
+Timarille, kuinka sitä oli käytettävä.
+
+Ääni Timarin sisällä, kenties hänen suojeluspyhimyksensä, kehotti
+häntä heittämään avaimen syvään pihakaivoon. Hän ei kuunnellut tätä
+ääntä. Hän kuunteli vain mitä Atalia kuiskasi hänen korvaansa.
+
+"Jos te huomenna lähdette kotoa ja palaatte sovitun merkin saatuanne
+ja menette piilopaikkaan, niin saatte tietää kaikki, mitä haluatte.
+Tuletteko?"
+
+"Tulen."
+
+"Onko teillä aseita muassanne tavallisesti? Pistoolia tahi
+pistinpuukkoa? Eihän voi tietää, mitä saattaa tapahtua. Pyhän Yrjänän
+kuva avautuu oikealle kun painetaan napinmuotoista kädensijaa. Kun se
+aukeaa peittää se Timean vuoteen. Ymmärrättekö minua?"
+
+Hän puristi kiihkeästi Mikaelin kättä katsoen häntä silmiin
+liekehtivän raivoissaan ja sitten taas sanoi jotakin hiljaa
+itsekseen; huulet vain liikkuivat, hän kiristi hampaitaan; ne olivat
+äänettömiä sanoja. Mitähän hän sanoi?
+
+Timar itse tuijotti eteensä tajuttomana kuin unissakävijä. Sitten hän
+äkkiä kohotti päätään tehdäkseen Atalialle vieläkin kysymyksen.
+
+Silloin hän huomasi olevansa yksin. Vain avain, jonka Atalia oli
+painanut hänen käteensä todisti ettei hän ollut nähnyt unta.
+
+Timar ei milloinkaan ollut kärsinyt sellaisia tuskia kuin niinä,
+pitkinä tunteina, jotka vielä olivat seuraavan päivän iltaan.
+
+Hän teki kuten Atalia oli neuvonut. Hän jäi seuraavana päivänä kotiin
+päivälliseen saakka; noustaessa päivällispöydästä hän sanoi aikovansa
+Plattenjärvelle katselemaan siellä vuokrattuja kalastusmaita. Kun hän
+oli tullutkin tänne Tonavan jäiden yli, saattoi hän hyvästi palatakin
+sinne. Hänen ajopelinsä odottivat toisella rannalla, sillä niitä ei
+vielä oltu voitu kuljettaa jään yli, ensin oli avattava tie.
+
+Ja puhumatta konttorihenkilökunnalle edes sanaakaan tai
+katsahtamattakaan kirjoihinsa, hän pisti laskematta setelipinkan
+lompakkoonsa ja lähti kotoaan.
+
+Portaissa hän tapasi kirjeenkantajan, jolla oli hänelle
+Sisäänkirjoitettu kirje. Se oli kuitattava. Mutta Mikaelilla oli
+liian kiire kääntyäkseen sen takia takaisin. Hänellä oli aina
+taskussaan kynä, jonka varsi samalla oli mustepullona. Sen hän otti
+esille, asetti kuitin kirjeenkantajan selän päälle ja kuittasi täten
+nimensä.
+
+Sitten hän silmäili kirjettä. Se oli valtameren tuolta puolen, hänen
+asiamieheltään Rio Janeirosta. Hän pisti sen lukematta taskuunsa.
+
+Mitä hän nyt välitti koko maailman jauhokaupasta!
+
+Talossaan Serberkadun varrella hänellä oli itseään varten aina
+varalla huone, joka lämmitettiin kylmän tultua.
+
+Tähän huoneeseen johti erityinen eteinen, joka pidettiin lukittuna ja
+monta tyhjää huonetta oli sen ja liikehuoneustojen välillä.
+
+Timar tuli sisään huomaamatta. Hän istuutui akkunan ääreen odottamaan.
+
+Kylmä pohjatuuli, joka puhalteli ulkona, piirteli kauniita jääkukkia
+ruutuihin, niin ettei voinut nähdä sisään eikä ulos.
+
+Tässä hänellä nyt oli se, mitä oli etsinytkin: todistus Timean
+uskottomuudesta. Hän oli monta vuotta toivonut tätä hetkeä
+rauhoittaakseen omaatuntoaan sanomalla: "Nyt olemme molemmat
+rikkoneet toinen toisiamme vastaan, nyt olemme kuitit", -- voidakseen
+tuomita, inhota ja vihata tätä naista, jolle hänen tähän saakka oli
+täytynyt omistaa kunnioituksensa, kuten alamainen hallitsijalle.
+Nyt hän voi syöstä Timean siltä valtaistuimelta, jolta vaimo vain
+kerran astuu alas. Ja sitten kun hän pätevistä syistä oli saanut
+eron Timeasta, voi hän sen sijaan kohottaa Noëmin luokseen ja antaa
+hänelle sen arvon, joka hänelle kuuluu; silloin hän voi tehdä Noëmin
+onnelliseksi vaimokseen, rouvaksi talossaan, kuten hän ansaitseekin.
+
+Mutta sittenkin, sittenkin kiusasi tämä ajatus häntä sanomattomasti.
+
+Kun hänen mielikuvituksensa kuvaili tätä ensimmäistä kohtausta
+tuon naisen ja tämän miehen välillä, niin hänen verensä pohjasakka
+syöksähti pinnalle ja pimitti hänen sielunsa kirkkauden.
+
+Kainous, mustasukkaisuus ja kostonhimo kalvoivat hänen mieltään.
+
+On rasittavaa tulla petetyksi ja häväistyksi, vaikkakin siitä voisi
+olla hyötyä.
+
+Nyt hän alkoi tuntea, mikä aarre hänellä oli Timeassa. Hän olisi
+ollut valmis vapaaehtoisesti luopumaan tästä aarteesta, vieläpä
+lahjoittamaankin sen pois; mutta varastaa sitä ei hän olisi sallinut!
+Tämä ajatus liikutti häntä.
+
+Hän taisteli itsensä kanssa. Mitä hän tekisi?
+
+Jos Atalian vuodattama myrkky olisi valunut aina hänen sydämeensä
+asti, olisi hän pysähtynyt päätökseen hiipiä tikari kädessään esiin
+Pyhän Yrjänän kuvan takaa ja murhata uskottoman vaimon rakastajan
+sylissä keskellä palavinta suudelmaa. Atalia himoitsi Timarin verta.
+
+Mutta puolison kosto vaati muuta. Hänen täytyi saada nähdä miehen
+veri. Ei salamurhassa, vaan avoimin katsein vuodatettua verta.
+Kumpikin sapeli kädessä taistellen elämästä ja kuolemasta.
+
+Levollisesti punnitseva, kylmästi harkitseva järki sanoo saadessaan
+voiton: Miksi vuodattaa verta? Sinä et tarvitse kostoa, vaan
+häväistysjuttua. Sinä syöksyt esiin piilopaikastasi, kutsut
+palvelusväen sisään ja karkotat uskottoman vaimon rakastajilleen
+ulos talostasi. Sillä tavoin menettelisi järkevä mies. Sinä et ole
+sotilas, joka hankkii hyvitystä sapeli kädessä. Sinulla on laki, ja
+tuomarit, joihin turvautua.
+
+Mutta siitä huolimatta hän ei voinut olla ottamatta puukkoa ja
+pistoolia mukaansa, kuten Atalia oli neuvonut. Kuka tietää, miten
+pitkälle voidaan joutua? Ratkaiskoon silmänräpäys, kumpi on jäävä
+voittajaksi: kostonhaluinen salamurhaajako, loukkaantunut puoliso
+vai viisaasti harkitseva liikemies, joka tyynesti merkitsee muistiin
+häpeällisen loukkauksen otsakkeella: "Menet."
+
+Sillävälin oli ilta joutunut.
+
+Toinen lyhty toisensa jälkeen sytytettiin. Herra von Levetinczy
+kustansi tämän kadun valaistusmenot. Ohikulkijoiden varjot piirtyivät
+hetkiseksi jäätyneisiin akkunaruutuihin.
+
+Kerran eräs näistä kulkijoista pysähtyi akkunan eteen, ja kuului
+hiljainen naputus.
+
+Timarista tuntui kuin jääkukat, jotka varisivat akkunan naputuksesta,
+olisivat olleet taikametsän suhisevia lehtiä, jotka kuiskivat
+hänelle: "Älä mene!"
+
+Hän mietti. Taas naputti joku.
+
+"Minä tulen!" hän vastasi hiljaa ruudun läpi, otti pistoolinsa ja
+puukkonsa ja riensi ulos.
+
+Keskeymättömällä vauhdilla hän kiiruhti aina sen talon luo, jonka
+päämies hän on, jossa hänen rikkautensa ovat koossa ja jossa kaunis,
+kalpea rouva hallitsee.
+
+Hän ei kohdannut koko tiellä ainoatakaan elävää olentoa. Katu oli jo
+tyhjä.
+
+Vain välistä hän näki tumman varjon kiitävän edellään, silloin
+tällöin katoavan pimeyteen ja vihdoin häviävän kadun kulmauksessa.
+Hän seurasi sitä.
+
+Hän tapasi kaikki ovet lukittuina. Joku avulias käsi oli avannut
+portin, porraskäytävän, vieläpä piilokomeron tapettiovenkin.
+
+Hän saattoi päästä sisään vähääkään meluamatta.
+
+Määrätystä paikasta hän löysi ruuvin, joka voitiin vetää ulos, ja
+pisti sen sijaan avaimen. Salaovi ponnahti auki ja sulkeutui hänen
+jälkeensä. Timar oli salakäytävässä -- urkkija omassa talossaan.
+
+Siis päälle päätteeksi vielä urkkija!
+
+Mitä alhaista tekoa ei hän vielä olisi tehnyt? Ja vain senvuoksi,
+että "köyhä" on vain alhaisempi olento ja vain rikas on jonkun
+arvoinen maailmassa! Tässä nyt on se ihanuus!
+
+Onpa onnellista, että tässä paikassa vallitsee maanalainen pimeys!
+
+Hapuillen ja käsillään tunnustellen hän hoiperteli seinää pitkin
+siihen paikkaan, mistä heikko valo häämöitti. Hän seisoi Pyhän
+Yrjänän kuvan kohdalla. Huoneessa olevan lampun valo tunkeutui
+mosaikin rakosien lävitse.
+
+Hän löysi laatan, jonka voi työntää syrjään, jonka jälkeen vain ohut
+lasiruutu jäi tähän paikkaan.
+
+Hän katsahti huoneeseen.
+
+Pöydällä paloi lamppu, jossa oli varjostin himmeätä, hiottua lasia.
+Timea käveli edestakaisin huoneessa.
+
+Valkoinen, koruompeleinen puku hulmahteli hänen lanteillaan;
+yhteenpuristetut kädet riippuivat alaspäin.
+
+Ovi vierashuoneeseen avautui ja Sohvi-rouva astui sisään. Hän sanoi
+hiljaa jotakin Timealle.
+
+Mutta Timar kuuli tämänkin hiljaisen kuiskauksen. Syvennys oli
+Dionysoksen korvan kaltainen; se vangitsi jokaisen äänteen.
+
+"Saako hän tulla?" kysyi Sohvi-rouva.
+
+"Minä odotan häntä", vastasi Timea.
+
+Senjälkeen Sohvi-rouva taas poistui.
+
+Timea avasi nyt piironkinsa laatikon ja otti sieltä esille erään
+esineen.
+
+Tämä kädessään hän lähestyi lamppua. Hän seisoi nyt vastapäätä
+Timaria, niin että lampunvalo heijastui kirkkaana hänen kasvoilleen.
+Timar saattoi nyt tarkata joka muutosta hänen piirteissään.
+
+Timea avasi laatikon. Siinä oli sapeli, jonka terä oli katkennut.
+
+Ensimmältä rouva säpsähti, ja kokoonvetäytyvät kulmakarvat ilmaisivat
+kauhua. Mutta hänen kasvonsa kirkastuivat vähitellen ja muistuttivat
+kapeine, yhteenkasvaneine kulmakarvoilleen taaskin pyhimyskuvaa,
+jolla oli musta sädekehä otsan ympärillä.
+
+Hellyyttä ilmeni hänen surumielisissä piirteissään. Hän kohotti
+laatikkoa ja vei siinä olevan sapelin niin lähelle huuliaan, että
+Timar väristen pelkäsi hänen suutelevan sitä.
+
+Nyt oli tämä sapelikin kilpailija!
+
+Kuta kauemmin Timea katseli sapelia, sitä kirkkaammin alkoivat hänen
+silmänsä loistaa. Kerran hän meni rohkeudessaan niinkin pitkälle,
+että uskalsi tarttua sapelinkahvaan; hän otti taittuneen aseen
+laatikosta ja alkoi miekkailla sillä, niinkuin me miehet teemme...
+Oi, jospa hän vain olisi tiennyt lähellään olevan erään, jonka
+jokaisella iskulla täytyi tuntea kaikki helvetin tuskat!
+
+Nyt naputettiin ovelle. Timea laski säikähtyneenä sapelin takaisin
+laatikkoon ja änkötti sitten epämääräisesti: "Sisään!" Mutta sitä
+ennen hän kuitenkin veti alas hihansuut, jotka olivat vetäytyneet
+ylöspäin.
+
+Majuri Katshuka astui sisään.
+
+Hän oli vieläkin komea mies, jolla oli kauniit sankarinkasvot. Timea
+ei mennyt häntä vastaan, vaan seisoi yhä lampun vieressä. Timar
+tarkkasi häntä ankarasti.
+
+Tuhat tulimmaista, mitä hänen täytyi nähdä!
+
+Majurin astuessa sisään _punastui_ Timea.
+
+Niin, alabasteripatsas saattoi myöskin loistaa aamuruskosta.
+Pyhimyskuvan kasvot olivat liikutuksen vallassa, ja neitseellinen
+valkeus koristautui ruusuilla.
+
+Valkeat kasvot olivat kohdanneet hänen, joka voi sytyttää ne
+liekehtimään.
+
+Tarvitaanko muita todistuksia. Tarvitaanko sanoja?
+
+Timar oli työntämäisillään kuvan syrjään ja Pyhän Yrjänän
+vastustajan, lohikäärmeen, tavoin heittäytymäisillään noiden kahden
+väliin, ennenkuin Timean huulet olivat ennättäneet lausua julki sen,
+mitä hänen kasvonsa ilmaisivat...
+
+Mutta ei! -- Kenties hän oli vain nähnyt unta. Timean kasvot ovat
+yhtä valkoiset nyt kuin ennen. Kylmän arvokkaasti hän viittaa majuria
+istuutumaan. Itse hän istuutuu kauas hänestä, ja hänen katseensa on
+niin ankara, niin kylmä, niin kunnioitusta herättävä.
+
+Majuri piti kultanauhoin koristettua lakkia toisessa kädessään ja
+kultatupsuista sapelia toisessa ja istui jäykkänä kuin kenraalinsa
+edessä.
+
+He katselivat toisiaan kauan. Molemmat taistelivat kiusaavia tunteita
+vastaan.
+
+Timea katkaisi äänettömyyden.
+
+"Herraseni, te olette lähettänyt minulle arvoituksellisen kirjeen,
+jota seurasi vieläkin merkillisempi lahja. Tämä lahja on taittunut
+sapeli."
+
+Näin sanoen hän avasi laatikon ja otti sieltä esiin kirjeen.
+
+"Kirjeenne sisältö on seuraava: Armollinen rouva! Minä olen tänään
+ollut kaksintaistelussa, ja vain sitä seikkaa, että sapelini
+taittui, saa vastustajani kiittää hengestään. Tämä kaksintaistelu
+on yhteydessä sangen arvoituksellisten asianhaarojen kanssa,
+jotka suoranaisesti liikuttavat teitä, ja vielä enemmän _teidän
+puolisoanne_. Suokaa minulle muutaman minuutin keskusteluaika, joten
+voisin sanoa teille, mitä teidän välttämättä tulee tietää."
+
+"Tässä kirjeessä ovat sanat _teidän puolisoanne_ alleviivatut
+kaksinkertaisesti, ja juuri tämä seikka sai minut sallimaan
+teille tilaisuutta keskusteluun. Puhukaa! Mitä yhteyttä on teidän
+kaksintaistelullanne ja herra von Levetinczyn personallisilla
+suhteilla? Minä olen kuunteleva teitä, niin kauan kuin sanottavanne
+koskee herra von Levetinczyä, -- mutta jos siirrytte toiselle alalle,
+niin poistun heti paikalla."
+
+Majuri kumarsi miettivän totisena.
+
+"Alan siis, armollinen rouva, kertomalla erään tuntemattoman
+miehen viime aikoina kuljeskelleen tässä kaupungissa puettuna
+meriupseerinpukuun. Pukunsa on avannut hänelle tien kaikkialle, missä
+upseereja oleskelee. Hän tuntuu olevan maailmanmies ja tottunut
+seuraihminen. En tiedä lähemmin kertoa, ken hän on, sillä minun
+tapani ei ole urkkia. Eikö hän joskus ole herättänyt teidänkin
+huomiotanne, armollinen rouvani? Te olette voinut joka ilta nähdä
+hänet teatterissa; hänellä on yllään vihreä virkapuku, jossa on
+keltaiset ja punaiset kääntökaulukset."
+
+"Minä olen nähnyt hänet."
+
+"Ja muistatteko milloinkaan ennen nähneenne häntä?"
+
+"En ole pannut merkille hänen kasvojaan."
+
+"Sehän on totta, armollinen rouva ei milloinkaan katsele vieraita
+miehiä kasvoihin."
+
+"Eteenpäin, herrani! Minusta ei ole kysymys."
+
+"Tämä mies on jo viikkokausia seurustellut kanssamme; rahoja
+hänellä tuntuu olevan viljalti. Syyksi täällä oloonsa hän ilmoitti
+odottavansa herra von Levetinczyn paluuta, koska hänellä oli
+muka hyvin tärkeä asia kerrottavana hänelle. Asia alkoi lopuksi
+ikävystyttää meitä. Hän tiedusteli joka päivä herra von Levetinczyä,
+ja hänen ilmeensä oli silloin niin salaperäinen, että me tulimme
+ajatelleeksi hänen olevan seikkailijan. Eräänä päivänä päätimme
+panna miehemme pussiin. Meidän oli saatavat selville, miten oli
+tämän ihmisen, laita, joka tunkeutui seuraamme. Minä otin hänet
+kuulusteltavakseni. Hän veti taas esiin tavalliset lausepartensa,
+että hänellä oli jotakin selvitettävää teidän miehenne kanssa. Miksi
+hän ei siis kääntynyt herra Levetinczyn liikkeenhoitajan puoleen? --
+Siksi, että asia oli niin arkaluontoinen, että se voitiin selvittää
+vain kahden kesken. -- Tämän vastauksen saatuani päätin minä armotta
+käydä hänen kimppuunsa. Kuulkaa, sanoin hänelle, minä en usko, ja me
+epäilemme sitä kaikki, teillä olevan mitään arkaluontoisia asioita
+selvittämättä herra von Levetinczyn kanssa. Me emme tiedä, kuka te
+olette, mutta sen tiedämme, että herra Levetinczy on kunniallinen
+mies, jolla on järkeä ja luonnetta, jonka varallisuussuhteet, hyvä
+maine ja yhteiskunnallinen asema ovat tunnetut -- ja sitäpaitsi
+hän on mies, joka perheenisänä on moitteeton ja joka kansalaisena
+on uskollinen kuninkaalleen. Hänellä ei siis voi olla mitään syytä
+salaisiin kohtauksiin teidän laistenne miesten kera."
+
+Majurin puhuessa oli Timea noussut hiljaa paikaltaan. Hän meni nyt
+majurin luo, ojensi kätensä sanoen: "Kiitän teitä."
+
+Ja taas näki Timar hänen valkeiden kasvojensa leimahtavan hehkuvan
+punaisiksi, jommoiset ne eivät ikinä olleet olleet, mutta nyt jäivät
+semmoisiksi. Rouva oli lämmennyt ajatellessaan juuri tämän miehen,
+jota hänen sydämensä jumaloi, puolustavan toista, joka ollen hänen
+puolisonsa seisoi heidän sydämiensä välillä.
+
+Majuri jatkoi selontekoa, ja jotta ei loukkaisi Timeaa katseillaan,
+hän etsi huoneesta toisen esineen, johon kiinnitti katseensa, kuten
+ne, jotka aikovat kertoa jännittävän kertomuksen, valitsevat kiinteän
+pisteen silmilleen. Sellaisen hän löysi lohikäärmeen päästä Pyhän
+Yrjänän kuvassa. Mutta juuri tämän lohikäärmeen pään vieressä oli se
+aukko, josta Timar katseli huonetta, ja hänestä tuntui kuin majuri
+puhuisi suoraan hänelle, vaikka hänen piilopaikassaan olikin niin
+pimeä, ettei kukaan voinut nähdä häntä.
+
+"Tämän kuultuaan", jatkoi majuri, "muuttuivat miehen kasvot
+äkkiä ja hän hypähti ylös, kuin nukkuva koira, jonka hännälle on
+astuttu. 'Mitä?' hän huusi, niin että kaikki sen kuulivat, 'te
+pidätte siis Leventinczya rikkaana, mainehikkaana, ymmärtäväisenä
+ja kunnioitettuna miehenä, hyvänä perheenisänä ja uskollisena
+alamaisena? No, minäpä näytän teille, että tämä Levetinczy,
+tavattuaan minut, seuraavana päivänä lähtee karkuun ja jättäen
+talonsa ja kauniin vaimonsa pakenee Unkarista ja koko Europasta, ja
+että te ette milloinkaan ole saava hänestä kuulla.'"
+
+Timean käsi etsi tahtomatta katkenneen sapelin kahvaa.
+
+"... Vastauksen asemasta löin miestä kasvoihin."
+
+Timar veti nopeasti päänsä aukosta, jossa oli urkkinut, ikäänkuin
+olisi pelännyt iskun kohtaavan itseään.
+
+"Minä näin miehen heti katuvan sanojaan. Hän olisi mielellään
+vetäytynyt pois tämän nyrkiniskun seurauksista. Mutta minä en
+päästänyt häntä. Minä asetuin hänen tielleen. 'Te olette sotilas,
+teillä on sapeli. Teidän täytyy siis tietää, mihin tällainen
+kunniallisten miesten välillä tapahtunut kohtaus johtaa. Tuolla
+ylhäällä majatalossa on avara tanssisali; me sytytämme kynttilät, te
+valitsette kaksi sekundanttia, ja minä kaksi, ja sitten me annamme
+aseiden ratkaista asiamme.' Emme jättäneet hänelle hetkeäkään
+ajatusaikaa. Mies miekkaili kuin merirosvo. Pari kertaa hän yritti
+tarttua sapeliini vasemmalla kädellään, minä raivostuin, iskin
+häntä päähän ja hän kaatui lattialle. Hänen onnekseen olin iskenyt
+terän lappeella, jolloin terä katkesi. Seuraavana päivänä mies oli
+paennut kaupungista, kuten lääkäreiltä kuulin. Haava ei siis ollut
+vaarallinen."
+
+Timea otti jälleen ylös sapelin ja tarkasteli sen terää. Sitten hän
+laski sen takaisin pöydälle ja ojensi kätensä majurille.
+
+Tämä taittui siihen hellästi ja vei sen huulilleen; tuskin saattoi
+huomata hänen sitä suudelleen.
+
+Timea ei vetänyt kättään pois.
+
+"Kiitän teitä!" kuiskasi majuri hiljaa. Timar ei kenties kuullutkaan
+sanoja piilopaikkaansa, mutta majurin kosteat silmätkin sanoivat
+samaa: "Kiitän teitä!"
+
+Seurasi pitkä vaitiolo. Timea istuutui jälleen sohvalle ja nojasi
+päätään käteensä.
+
+Majuri ryhtyi taas puheeseen:
+
+"Mutta, armollinen rouva, minä en ole pyytänyt saada keskustella
+kanssanne kerskuakseni urotyöstä, joka on teille kiusallinen ja
+minun puolestani oli vain ystävyydenvelvollisuuden täyttämistä, enkä
+myöskään saadakseni sitä kiitosta, jota te ystävällisesti osoititte
+minulle kädenpuristuksella. Se oli paljon ja minulle erinomainen
+palkinto. Mutta minä en sen vuoksi, tällä tavattomalla, miltei
+naurettavalla tavalla, lähettämällä teille taittuneen sapelin, ole
+pyrkinyt saamaan teidät suostumaan keskusteluun kanssani, vaan
+tehdäkseni teille vakavan kysymyksen. Armollinen rouva, olisiko
+mahdollista, että tuon ihmisen puheissa olisi perää?"
+
+Nämä sanat kuullessaan Timea säpsähti kuin salaman iskemänä.
+Timariinkin tämä salama sattui, joka ainoa hermo hänessä vetäytyi
+kokoon.
+
+"Mitä te ajattelette?" huusi Timea kiivaasti.
+
+"Sana on sanottu", jatkoi majuri, joka oli noussut tuoliltaan, "ja
+nyt minä en jätä teitä ennenkuin vastaatte kysymykseeni, armollinen
+rouva. Jos tämä mies on valehdellut yhden asian, niin on kaikki tyyni
+valhetta; mutta jos vain yksikin asia on totta, niin voi kaikki
+olla totta. Senvuoksi olen tullut tänne. Ilman verukkeita, suoraan
+asiaan käyden, avoimin otsin kysyn teiltä: Onko mahdollista, että
+näissä syytöksissä voisi olla yhtään totuuden sanaa? Minä en ole
+toistanut kaikkea, mitä tuo mies on sanonut Levetinczystä, mutta
+kaiken, mikä voi miestä loukata, hän on syytänyt hänen niskoilleen.
+Onko mahdollista, että Timarin elämä voisi saada sellaisen kauhean
+käänteen, jonka tämän onnettoman talon edellinen omistaja vain
+kuolemallaan vältti? Sillä jos se on mahdollista, niin eivät mitkään
+hienotunteisuussyyt voi pidättää minua Jumalan armahtavaisuuden
+nimessä hetkeäkään viipymästä pelastaakseni teidät tästä talosta,
+joka siinä tapauksessa uhkaa lyhistyä kokoon. Minä en voi sallia
+teidän vihkiytyvän turmioon; minä en voi kylmäverisenä katsella, kun
+joku vetää teidät mukanaan syvyyteen."
+
+Nämä hehkuvat sanat olivat lämmittäneet Timeaa. Timar katseli
+väristen ja liikutettuna vaimonsa sieluntaistelua. Timea suoriutui
+voittajana. Hän kokosi kaikki voimansa ja vastasi levollisesti:
+
+"Olkaa huoletta, herrani. Minä voin vakuuttaa teille, että ken
+tämä mies lieneekin ja mistä tulleekin, niin hän on valehdellut ja
+hänen panettelussaan ei ole mitään perää. Minä tunnen tarkoin herra
+Levetinczyn varallisuussuhteet, sillä hänen poissaollessaan olen
+minä hoitanut liikeasioita ja olen tajusin selvillä kaikesta. Hänen
+raha-asiansa ovat järjestyksessä, ja vaikkakin kaikki, mikä hänen
+yrityksissään on alttiina, onnettoman sattuman kautta menisi, niin
+ei ainoakaan pylväs hänen talossaan silti horjuisi. Sitäpaitsi voin
+minä hyvällä omallatunnolla sanoa teille, että herra Levetinczyn
+omaisuudessa ei ole äyriäkään, joka ei olisi rehellistä tietä
+hankittu. Hän ei ole ketään vahingoittanut eikä tehnyt köyhäksi ja
+hänen ei siis tarvitse vavista niitä syytöksiä, joita muut hänestä
+tekevät, eikä salata Jumalalta eikä ihmisiltä sitä, miten hän on
+saanut sen tai sen omaisuutensa osan. Levetinczy on rikas mies, jonka
+ei tarvitse punastua rikkauttaan."
+
+Haa, kuinka Timarin posket paloivat pimeässä!
+
+Majuri huokasi syvään.
+
+"Te olette saanut minut vakuutetuksi kaikesta, armollinen rouva. Minä
+en myöskään ole epäillyt, ettei joka sana, jolla hän moitti Timaria
+liikemiehenä, olisi ollut valhetta. Mutta hänen lausunnoissaan oli
+myös paljon sellaista, joka asetti hänet puolisona huonoon valoon.
+Sallikaa minun kysyä teiltä yhtä seikkaa: Oletteko onnellinen?"
+
+Timea katsoi häneen sanomaton tuska kasvoissaan ja hänen katseessaan
+oli vastaus: "Sinä näet ja kuitenkin kysyt!"
+
+"Rikkaus, komeus ja ylenpalttisuus ympäröi teitä", jatkoi majuri
+rohkeammin; "mutta jos on totta, mitä minä -- kautta kunniani! --
+en milloinkaan ole keneltäkään kysynyt ja johon minä, kun eräs
+minulle kysymättä sen sanoi, vastasin: 'Sinä valehtelet!' ja kuritin
+häntä siitä -- jos se on totta, että te kärsitte, että te ette ole
+onnellinen, niin minä en olisi mies, jos nyt minulta puuttuisi
+rohkeutta sanoa teille: Armollinen rouva, vielä on eräs, joka kärsii
+yhtä paljon ja on yhtä onneton kuin te; -- heittäkää luotanne nämä
+_kahden ihmisen_ kärsimykset, jotka vielä toisessa maailmassa tulevat
+Jumalan edessä syyttämään kolmatta, näiden kärsimysten aiheuttajaa.
+Erotkaa hänestä!"
+
+Timea painoi molemmin käsin sydäntään ja katseli kirkastettu tuska
+kasvoillaan ylös, kuten marttyyri, joka menee tuskalliseen kuolemaan.
+Kaikki sydämen tuskat olivat tällä hetkellä heränneet hänessä.
+
+Kun Timar nyt näki hänet, löi hän masentuneena otsaansa ja kääntyi
+pois Judaksen reiästä, josta hän vakoili.
+
+Muutamaan hetkeen hän ei kuullut eikä nähnyt mitään.
+
+Kun kiusallinen uteliaisuus veti hänet uudelleen valon luo, joka
+tunkeutui hänen pimeyteensä ja hän katsahti huoneeseen päin, ei hän
+enää nähnyt marttyyriä. Timean kasvot olivat taas levolliset.
+
+"Herraseni", hän sanoi lempeällä, vienolla äänellä majurille, "se
+seikka, että olen kuunnellut teitä loppuun asti on todistuksena
+siitä, että kunnioitan teitä. Sallikaa minun säilyttää tämä
+kunnioitukseni älkääkä milloinkaan enää kysykö minulta, mitä tänään
+olette kysynyt. Minä otan koko maailman todistajakseni, että en
+milloinkaan ole sanoin, enkä edes kyynelin valittanut. Kenen tähden
+olisin valittanut. Hänenkö, joka pelasti minut, muukalaisen, lapsen,
+kuolemasta, joka kolme kertaa astui kuoleman valtakuntaan pelastamaan
+minua? Kun minä olin typerä olento, jota kaikki ivasivat, suojeli
+hän minua; minun takiani hän joka päivä kävi verivihollisensa
+luona, kärsi kanssani, valvoi etujani. Kun minusta oli tullut
+kerjäläinen, jolla ei ollut kattoa pääni päällä, lahjoitti hän
+minulle, palvelijalle, kätensä, rikkautensa ja teki minusta kotinsa
+valtiattaren. Ja kun hän ojensi minulle kätensä, tarkoitti hän totta.
+Hän ei laskenut leikkiä kanssani."
+
+Sanoessaan tämän Timea kiiruhti erään seinäkaapin luo ja tempasi sen
+oven auki.
+
+"Katsokaa tänne, herraseni", hän huusi majurille ja levitti auki
+koruompeleisen laahustimen eräästä puvusta, joka riippui kaapissa.
+"Tunnetteko tätä pukua? Se on sama puku, jota minä ompelin. Te
+näitte minun viikkokausia tekevän siihen työtä. Joka piste on
+minulle haudattu unelma, surullinen muisto. Minulle oli kuviteltu,
+että siitä tulisi hääpukuni. Mutta kun se oli valmis, sanottiin
+minulle: 'Riisu se nyt yltäsi, se onkin toista morsianta varten!'
+Oi, herrani, se oli kuolettava isku sydämelleni. Jo vuosikausia
+olen riutunut tämän parantumattoman haavan tähden. Mutta nytkö
+hakisin eroa tästä jalosta, suuresta miehestä, joka ei, minun
+ollessani vielä puoliksi lapsi, imarrellut minua eikä sanonut minulle
+kohteliaisuuksia pannakseen pääni pyörälle, vaan pysyttelihe loitolla
+ja odotti, ja vasta sitten, kun muut polkivat minua ja jättivät minut
+avuttomaksi, astui hän esiin korottaakseen minut luokseen eikä ole
+senjälkeen milloinkaan lakannut yli-inhimillisellä, enkelimäisellä
+kärsivällisyydellä tekemästä kaiken voitavansa parantaakseen
+kuolettavaa haavaani ja jakaakseen kärsimykseni? Minäkö eroaisin
+tästä miehestä, jolla ei paitsi minua ole ketään muuta, jota hän
+rakastaa, tästä miehestä, jolle minä olen koko maailma, ainoa
+olento, jonka nähdessään hänen synkät kasvonsa kirkastuvat. Minäkö
+eroaisin tästä miehestä, jota kaikki rakastavat ja kunnioittavat?
+Minäkö sanoisin vihaavani häntä -- minä, jonka on kiittäminen häntä
+kaikesta, ja joka en ole antanut hänelle muita myötäjäisiä kuin
+sairaan rakkaudettoman sydämen?"
+
+Intohimoisesti liikutetun rouvan sanoja kuullessaan peitti majuri
+kasvonsa kädellään. Ja mitä sitten tunsi toinen mies Pyhän Yrjänän
+kuvan takana? Eikö hänestä tuntunut kuin hän olisi ollut lohikäärme,
+jonka kitaan pyhä ritari syöksee keihäänsä?
+
+Ei kuitenkaan riitä, että keihäs syöstään halien kurkkuunsa;
+keihäänkärjen väkä riuhdotaan uudelleen irti haavasta.
+
+"Ei, herraseni", jatkoi Timea, jonka kasvoja kirkasti
+vastustamattoman viehättävä naisellinen arvokkuus, "vaikka Timar
+olisi suoranainen vastakohta sille, miksi maailma häntä luulee,
+vaikka hän olisi rappiolla, kerjäläinen, en kuitenkaan eroaisi
+hänestä. Ei, silloin kaikkein vähinten. Ja jos hänen nimeänsä
+tahraisi häpeä, en silti heittäisi tätä nimeä luotani. Minä jakaisin
+hänen häpeänsä, kuten olen jakanut kaikki hänen loistokautenaan.
+Vaikka koko maailma halveksisi häntä, olisin minä kuitenkin velkapää
+hänelle ikuisen kunnioitukseni. Jos hän joutuisi maanpakolaiseksi,
+seuraisin häntä maanpakoon, ja minä asuisin hänen kanssaan metsissä,
+jos hänestä tulisi ryöväri. Niin, jos hän surmaisi itsensä, kuolisin
+hänen kanssaan..."
+
+(Mitä se on? Itkeekö lohikäärme kuvassa?)
+
+Timea ei ollut vielä puhunut loppuun.
+
+"Ja lopuksi, herraseni, vaikka tuntuvin, katkerin suru, joka voisi
+kohdata vaimoa, kohtaisi minuakin, jos saisin tietää hänen rakastavan
+toista, niin sanoisin: Jumala siunatkoon häntä, joka on lahjoittanut
+miehelleni sen onnen, jota minä en voinut hänelle antaa! Enkä minä
+eroaisi hänestä. -- Minä en siihen suostuisi, vaikka hän itse
+pyytäisi; minä en milloinkaan eroa hänestä, sillä minä tiedän, mitä
+valani ja sieluni pelastus vaativat minulta!"
+
+Majuri nyyhkytti -- hänkin!
+
+Timea vaikeni hetkiseksi saadakseen takaisin levollisuutensa.
+Senjälkeen hän alkoi taas matalalla, lempeällä äänellä:
+
+"Ja nyt te lähdette luotani ainiaaksi. Se tikarinpistos, jonka te
+monta vuotta sitten minun sydämeeni iskitte, on nyt kuitattu tällä
+miekaniskulla. Minä säilytän tämän taittuneen sapelin muistona. Niin
+usein kun silmäni sattuvat tähän sapeliin, muistutan itselleni teidän
+olevan jalon ihmisen, ja se on parantava haavani. Sillä, että te ette
+vuosikausiin ole lähestynyt minua ettekä puhunut minulle, olette te
+sovittanut sen, että kerran lähestyitte minua ja puhuitte minulle."
+
+(Pyhän Yrjänän takaa kuului melua, ikäänkuin joku olisi nopeasti
+poistunut.)
+
+Kun Timar kaapinovesta syöksyi piilopaikastaan käytävään, astui tumma
+olento hänen eteensä. Oliko se varjo, aave, vai paha henki?
+
+"Mitä olette kuullut? Mitä olette nähnyt?"
+
+Se oli Atalia.
+
+Timar työnsi tumman varjon luotaan ja painaen sen toisella kädellään
+seinää vastaan kuiskasi sen korvaan:
+
+"Kirous tulkoon päällenne! Ja kirottu olkoon tämä talo ja sen tomu,
+joka sen rakensi!"
+
+Näin sanoen hän juoksi kuin mielipuoli alas portaita.
+
+Ovi Timean huoneeseen avautui. Sieltä loisti valonhohde, ja siinä
+saattoi tuntea majurin, joka poistui. Timea soitti. Sohvi-rouvan
+kimeä ääni kuului hänen toruessaan siitä, että joku oli sammuttanut
+lampun portaissa. Sitten hän näytti majurille tietä. Atalia piiloutui
+kaapinoven taa. Ja kun kaikki olivat poistuneet ja oli jälleen tullut
+pimeä seisoi hän kauvan puhellen itsekseen äänettömiä sanoja. Hän
+vain liikutteli huuliaan, puri yhteen hampaansa ja silmät pyörivät ja
+puristetut nyrkit uhkasivat. Mitä hän sanoi?
+
+
+
+
+Kymmenes luku.
+
+ENSIMMÄINEN TAPPIO.
+
+
+Paetako? Mutta minne? Siitä on nyt kysymys.
+
+Tornikellot kaupungissa lyövät kymmenen. Puomit oli jo laskettu alas
+pienemmän Tonavan yli vievällä sillalla, joka johti saarelle. Nyt
+pääsi jäätäkin myöten suuremman Tonavan haaran ylitse. Mutta sinne ei
+voi päästä häivyttämättä kaikkia puusillalla olevia tullipalvelijoita
+ja rannalla muutamia poliiseja, joilla on ankara käsky olla
+päästämättä illasta kello 8:sta aamuun kello 7:ään ketään jäälle,
+vaikka pyrkijä olisikin itse paavi.
+
+Tosin pari seteliä herra von Levetinczyn lompakosta kenties olisi
+saanut aikaan sen, mitä eivät edes pyhän isän bullat olisi pystyneet
+toimittamaan; mutta silloin olisi myös seuraavana päivänä varmasti
+koko kaupunki tiennyt kultapojan myöhään yöllä, yksin suuressa
+kiireessä lähteneen vaarallisen jään yli. Siitäpä olisi tullut
+erinomainen kuvitus juoruun, joka jo oli syntynyt kaupungissa
+kaksintaistelun johdosta. Pian olisi sanottu:
+
+"No, hän pakenee jo Ameriikkaan." Ja se olisi tullut Timeankin
+korviin.
+
+Timea!
+
+Oi, kuinka raskasta on muistella tätä nimeä! Ja se kaikuu kaikkialta
+häntä vastaan.
+
+Hänelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin palata Serberkadulla
+olevaan taloonsa ja odottaa siellä, siksi kunnes päivä alkaisi
+sarastaa.
+
+Seuraisi tuskallinen yö.
+
+Varovasti kuin varas, hän avasi oven, joka johti hänen huoneeseensa.
+Tähän aikaan nukkuivat talon kaikki muut asukkaat.
+
+Tultuaan huoneeseen hän ei sytyttänyt mitään valoa. Hän heittäytyi
+sohvalle. Mutta pimeässä löysivät takaa-ajavat aaveet hänet vielä
+paremmin.
+
+_Kuinka punastuivatkaan alabasteri-kasvot!_
+
+Niinmuodoin on siis elämää jään alla. Vain aurinko puuttuu.
+
+Avioliitto on Timealle ikuinen talvi, ikuinen napamaidentalvi. Hän on
+uskollinen vaimo.
+
+Ja kilpakosija on myöskin uskollinen ystävä. Hän lyö miekkansa
+palasiksi sen miehen kalloon, joka uskaltaa panetella jumaloidun
+rouvan miestä.
+
+Hänenkin edessään on Timarin kumartaminen. Aina niin pitkälle on
+hänen täytynyt nöyrtyä, että hänen nyt on pidettävä tätä miestä,
+jota hän vihasi, onnellisena kilpakosijanaan, jota hän halveksien
+katseli kuin nälkiintynyttä raukkaa, joka kokosi muutamia muruja
+muonanhankinnasta, aina niin pitkälle on tultu, että Timarin
+on pidettävä häntä suurena luonteena, joka on paljon hänen
+yläpuolellaan. Hänen itsensä yläpuolella!
+
+Ja Timea rakastaa tätä henkilöä ja on onneton niinkuin tämäkin.
+
+Ja molempien onnettomuuden syynä on se, että Timar on "kultapoika."
+
+Ne, jotka eivät rakasta häntä, jumaloivat häntä.
+
+Ei kenkään edes ajattele pettää, tai häväistä häntä, tai varastaa
+häneltä, ei edes särkeä hitustakaan hänen kunniansa timantista. He
+vaalivat hänen kunniaansa kuin aarretta.
+
+Mitä? Jos nyt joku sanoisi: "Mutta eihän se ole totta!"
+
+... Miten lämpimästi hänen vaimonsa ylisti häntä!
+
+"Minut, palvelijattaren, hän teki talonsa hallitsijaksi."
+
+Se ei ole totta. Sinä olit hallitsija, hän palvelija. Sinun
+omaisuudellasi hän teki itsensä herraksi, ja vasta senjälkeen hän
+antoi sen sinulle.
+
+"Hänellä ei ole ketään muuta kuin minut. Minä olen ainoa olento,
+jonka nähdessään hänen synkät kasvonsa kirkastuvat."
+
+Se ei ole totta. Hän nauttii rakkautta ja onnea eräässä maailman
+kolkassa, missä hän pettää sinua, rikkoo valansa ja pilkkaa
+uskollisuuttasi!
+
+"_Minäkö_ halveksisin häntä jota kaikki kunnioittavat?"
+
+Mutta miksi kaikki kunnioittavat häntä? -- Siksi, että häntä ei
+kukaan tunne. Jos Timea nyt kuulisi ja näkisi, millaista hänen
+sisällään on, sanoisikohan hän silloinkin: "Minä tahdon jakaa hänen
+nimensä häpeän, niinkuin olen jakanut sen loistonkin?"
+
+Niin, hän sanoisi siten.
+
+Timea ei hae eroa hänestä.
+
+Timea sanoisi: "Jos olet tehnyt minut onnettomaksi, niin kärsi nyt
+kanssani." Se on enkelin julmuutta.
+
+Näin on Timean laita.
+
+Mutta miten on Noëmin?
+
+Mitä hän tekee autiolla saarella, josta hän, siitä kiitos Timean
+jalomielisyyden -- ei saa lähteä? Yksin keskellä talven synkkää
+yksitoikkoisuutta, pieni, avuton lapsi sylissään! Mitä hän nyt
+ajattelee? Ei ole ketään, joka voisi sanoa hänelle lohdutuksen
+sanaa. Kuinka hän vapiseekaan aaveita, huonoja ihmisiä, villejä
+eläimiä peläten siellä autiossa korvessa! Kuinka hänen sydäntään
+ahdistaneekaan ajatellessaan rakastettuaan ja ihmetellessään, missä
+tämä nyt oleskelee!
+
+Oi, jospa hän vain tietäisi!
+
+Oi, jospa nuo molemmat naiset tietäisivät, mikä alhainen lurjus se
+mies on, joka saattaa heille niin suuria sydäntuskia!
+
+Jospa olisi joku, joka voisi sanoa heille sen!
+
+Mutta odottakaa!
+
+Kukahan se muukalainen voisi olla, joka on jo sanonut hänestä
+sellaisia asioita, että majuri iski häntä päähän? Vieras meriupseeri?
+Kukahan tämä vihamies voisi olla? Nyt on mahdotonta saada tietää
+sitä, sillä hän on jo lähtenyt kaupungista saamansa haava päässään.
+
+Jokin ääni sanoi Timealle, että olisi parasta paeta tätä ihmistä.
+
+Paeta! Kaikki hänen pyrkimyksensä ja tarkoituksensahan yhtyivät
+pakoajatukseen. Hänen mielestään ei ole mitään sietämättömämpää
+kuin paikallaan pysyminen. Matkoilla ollessaankin hän pitäessään
+päivällislepoa ei voi odottaa niin kauan, kunnes hevoset ovat
+ennättäneet syödä, hän menee jalan eteenpäin maantietä pitkin. Täten
+häntä alituisesti ajaa jokin paikasta paikkaan.
+
+Nyt hänen päähänsä pisti viedä Noëmi ja Dodi laivaan ja purjehtia
+maailman ympäri heidän kanssaan. Kauas tuntemattomiin maanosiin.
+
+Mutta Timea!
+
+Tähän nimeen hän tekee haaksirikon. Valtamerellä virtaa lämmin
+virta päiväntasaajalta napamaihin saakka ja napamailta uiskentelee
+jäävuoria aina päiväntasaajalle saakka. Timar ajatteli, miten
+hullusti hän oli tehnyt ottaessaan sellaisen valtameren rintaansa.
+
+Eikä hänen silmiinsä tullut unta! Hänen taskukellonsa löi
+kaksitoista. Vielä oli hänen valvottava seitsemän pitkää tuntia
+ennenkuin aamu valkenisi.
+
+Hän päätti vihdoinkin sytyttää valon. Mielenliikutuksia vastaan on
+olemassa rauhoittava keino, vaikuttavampi kuin opium, nimittäin
+arkipäiväinen askartelu.
+
+Sillä, jolla on paljon tekemistä, ei ole aikaa antautua rakkauden
+tuskien valtaan. Kauppiaat harvoin tekevät itsemurhan onnettoman
+rakkauden vuoksi. Heille ovat liikehuolet sellaisena terveellisenä
+jalkakylpynä, joka vetää veren alas jaloimmista ruumiinosista.
+
+Timar otti esiin kirjeet, jotka oli pistetty pronssisen lohikäärmeen
+alle. Tämän kirjepainon alle pani hänen lähin miehensä tavallisesti
+ne kirjoitelmat, joiden sisältöön Timarin välttämättä oli itse
+tutustuttava, tai jotka hänen itse oli ratkaistava. Muutamat niistä
+olivat jo olleet Bajassa, Levetincz'issä, Wienissä ja Triestissä
+etsiäkseen näistä paikoista vastaanottajaansa ja olivat palanneet
+hänen pääkonttoriinsa Komorn'issa todistaakseen, ettei Timar puoleen
+vuoteen ollut näyttäytynyt missään näistä paikoista.
+
+Jollei hänen ympärillään olisi ollut pelkästään rehellisiä ihmisiä,
+olisi häntä voitu pettää ja kavaltaa joka taholla.
+
+Muutamiin kirjeisiin oli Timea jo merkinnyt ratkaisseensa
+kysymyksessä olevan asian.
+
+Taaskin Timea!
+
+Mikael avasi ja luki toisen kirjeen toisensa jälkeen. Kaikissa oli
+hyviä uutisia. Hän tuli ajatelleeksi Polykratesta, jolle kaikki
+onnistui ja joka lopulta alkoi pelätä menestystään.
+
+Hänen rikkautensa kasvoi lakkaamatta. Häneltä jo puuttuu
+tilaisuutta hedelmällisesti käyttää kokoontuneita rahasummiaan.
+Hyväntekeväisyystili ei voi ottaa koko voittoa, joka nousee yli
+kaiken odotuksen. Kaikki, mihin hän ryhtyy, onnistuu. Kaikki,
+mihin hän lainaa nimensä, muuttuu kullaksi. Puhdas paperi tulee
+arvokkaaksi, kun hänen liikkeensä nimileima painetaan siihen.
+
+Ja mikä on sitten syynä tähän ennenkuulumattomaan menestykseen?
+
+Salaisuus, jota ei kukaan tunne, ei kukaan muu kuin hän.
+
+Kuka on nähnyt Ali Tshorbadshin aarteiden makaavan hujan hajan
+pimeässä hytissä?
+
+Hän yksin -- ja kuu. Mutta kuu on hyvä toveri. Se on nähnyt muutakin.
+
+Maailmanjärjestyksen painopisteenä on siis se, ettei tehty rikos
+milloinkaan tule ilmi. Silloin täytyy kaikkien seuraustenkin siitä
+olla loistoa, suuruutta, hyvettä!
+
+Mutta se on mahdotonta!
+
+Mikael tunsi sen, sillä hän oli syvä luonne. Hän tunsi, että
+liioiteltu onni, jonka perusta oli niin madonsyömä, lopuksi oli
+raukeava tyhjiin; sillä oikeus tapahtuu kaikille auringon alla.
+Ilolla hän olisi antanut pois puolet omaisuudestaan, vieläpä sen
+kokonaisuudessaankin, jos hän vain olisi voinut toivoa siten
+sovittavansa taivaan. Mutta hän tunsi katumuksentekonsa sisältyvän
+siihen tietoisuuteen, että hänen rikkautensa ja valtansa, hänen
+arvossa pidetty nimensä ja hänen näennäinen avio-onnensa olivat
+vain kohtalon ivaa. Hän oli haudattu sen alle, eikä voinut nousta
+ainoaan autuaaksitekevään elämään, jonka tarkoitusperä on Noëmi ja
+-- pikku Dodi. Vasta kun Dodi ensimmäinen oli kuollut, vasta silloin
+hän tunsi, mitä poika oli ollut hänelle. Nyt, kun on kysymyksessä
+toinen, tuntee hän sen vieläkin voimakkaammin. Eikä hän voi tehdä
+heitä omikseen. Hän makaa haudattuna kultakasan alla, jota hän ei
+voi pudistaa päältään. Hän tuntee nyt valveilla ollen samaa, jota
+lavantaudin kuumehoureissa: hän makaa elävänä haudassa, joka on
+täytetty kullalla. Hänen päänsä päällä marmoripatsaassa seisoo
+liikkumaton alabasteripatsas: Timea. Kerjäläisnainen, pieni lapsi
+mukanaan, tulee poimimaan kukkia hänen haudaltaan: se on Noëmi.
+Elävältä haudattu koettaa turhaan huutaa: "Ojenna minulle kätesi,
+Noëmi, ja vedä minut ulos kultahaudasta!"
+
+Timar ryhtyi uudelleen kirjeitä lukemaan.
+
+Niiden joukossa oli eräs hänen brasilialaiselta asiamieheltään.
+Hänen lempiaatteensa, unkarilaisten jauhojen vienti, oli toteutunut
+loistavalla tavalla. Timar niittää siitä sekä kunniaa että rikkautta.
+
+Lukiessaan kirjettä hän muisti kirjeenkantajan jättäneen hänelle
+sisäänkirjoitetun kirjeen, jossa oli valtameren tuonpuolisten maiden
+postileima. Hän etsi ja löysi sen takkinsa povitaskusta.
+
+Kirje oli samalta kirjeenvaihtajalta, joka oli lähettänyt äskeiset
+suotuisat uutiset.
+
+Se kuului:
+
+    Herrani! Sen jälkeen kun viime kirjeeni kirjoitin, on suuri
+    onnettomuus kohdannut meitä. Suojattinne, Teodor Kristyan on
+    häpeällisesti pettänyt meitä ja aiheuttanut meille suuria
+    tappioita. Me olemme syyttömät tähän. Tämä mies on useita
+    vuosia osottanut olevansa luotettava, kunnollinen ja ahkera,
+    joten emme ole voineet olla osottamatta hänelle mitä suurinta
+    luottamusta.
+
+    Hänen palkkansa ja toimituspalkkionsa olivat niin suuret, ettei
+    hän ainoastaan elänyt hyvin niillä tuloilla, vaan säästikin vielä
+    rahoja, jotka sijoitti meidän liikkeeseemme korkoa vastaan. Mutta
+    tämä mies onkin vaarallisin petturi, joka milloinkaan on elänyt.
+    Antaessaan näennäisten säästöjensä liikkeessämme kasvaa pieneksi
+    pääomaksi, varasti hän meitä mitä julkeimmalla tavalla, kavalsi
+    rahalähetyksiä, väärensi laskuja ja kirjoitti vääriä vekselejä
+    liikkeemme nimessä -- mikä oli hänelle mahdollista, syystä että
+    te olitte antanut hänelle oikeuden käyttää sen nimileimaa, joten
+    näihin saakka selville saatu tappio nousee 10 miljoonaan reissiin.
+
+Timar heitti kirjeen luotaan.
+
+Kymmenen miljoonaa reissiä! Se on suunnilleen satatuhatta guldenia.
+
+Kas siinä Polykrateksen sormus, joka oli heitetty mereen.
+
+Hän luki eteenpäin:
+
+"Mutta tappion tekee vieläkin tuntuvammaksi se seikka, että hän on
+sekoittanut viime vuosien lähetyksiin Lorsisianilaista tavaraa, joka
+on paljon huonompaa lajia, sillä tämän konnantyön avulla on hän
+pilannut unkarilaisten jauhojen maineen useiksi vuosiksi, jos me
+yleensäkään milloinkaan voimme saada kaikkia asioita järjestykseen."
+
+Tämä on siis ensi isku, ajatteli Timar itsekseen. Ja tämä isku oli
+samalla tuntuvin suurelle liikemiehelle. Se koski asiaa, josta hän
+oli ollut eniten ylpeä, ja joka oli saattanut hänelle kuninkaallisen
+neuvoksen arvonimen.
+
+Täten on siis Timean rakentama loistava rakennus lyhistynyt kokoon.
+
+Taaskin Timea!
+
+Timar kiirehti lukemaan eteenpäin.
+
+"Kevytmielisten naisten kanssa solmittu ystävyys on vienyt nuoren
+rikollisen näille harhateille. Muukalaiselle on tämä seikka
+ilmanalamme vaarallisin tartunta. Me vangitsimme hänet heti, mutta
+varastetuista rahoista ei ollut enää mitään jäljellä; osan hän
+oli menettänyt pelihelvetissä, loput tuhlannut kreolilaisnaisten
+seurassa. On tosin myös mahdollista, että lurjus on pannut melkoisia
+rahasummia varmaan säilöön, toivoen pääsevänsä niihin käsiksi
+tultuaan vapaaksi; mutta siinä tapauksessa hän saa odottaa kauan,
+sillä täkäläinen tuomioistuin on tuominnut hänet viideksitoista
+vuodeksi kaleriorjaksi."
+
+Timar ei kyennyt lukemaan eteenpäin. Hän antoi kirjeen pudota
+pöydälle. Sitten hän nousi ja alkoi levottomasti kävellä edestakaisin
+huoneessa.
+
+Viideksitoista vuodeksi kaleriorjaksi! Olla viisitoista vuotta
+taottu kiinni soutulaivaan, jolloin ei näe muuta kuin taivasta ja
+vettä! Viisitoista vuotta kestettävä auringon polttavaa hehkua,
+keinua ikuisesti levottomalla merellä ja kirota ikuisesti armotonta
+ihmiskuntaa! Hänestä tulee vanha mies ennenkuin hän saa vapautensa
+takaisin. -- Ja miksi? Siksi, että Mikael Timar von Levetinczyä ei
+saa häiritä, tämän nauttiessa kiellettyjä iloja Vapaalla Saarella.
+Siksi, että ei kukaan saa ilmaista Noëmiä Timealle eikä Timeaa
+Noëmille.
+
+Kun sinä lähetit Teodorin Brasiliaan, et luullut asiain käyvän
+näin... Kuitenkin, sinä laskit niiden olosuhteiden, joihin hän
+joutui, tekevän hänestä rikollisen.
+
+Sinä et heti surmannut häntä luodilla niinkuin kunniallinen mies
+kaksintaistelussa surmaa vastustajansa, joka on hänen rakkautensa
+tiellä. Sinä teeskentelit isällistä hyväntahtoisuutta ja lähetit
+hänet kolmen tuhannen penikulman päähän luotasi, ja nyt saat nähdä
+hänen viisitoista vuotta hitaasti kitumassa kuollakseen lopulta,
+sillä sinä olet näkevä hänet maapallon lävitse ja kaikkien sen
+merienkin keskellä.
+
+Tuli oli uunissa sammunut. Huone oli käynyt kylmäksi, ja akkunat
+olivat jääkukkien peitossa. Siitä huolimatta tippui hiki Timarin
+otsalta hänen kävellessään edes takaisin pienessä huoneessa.
+
+Siis on jokainen, jolle hän ojentaa kätensä, tuomittu onnettomuuteen.
+
+Tähän käteen on kiinnitetty kirous.
+
+Kerran hän oli itsetietoisessa ylimielisyydessään kerskunut, miten
+hän teki kaikki onnellisiksi, joita lähestyi; vieläpä roistotkin
+tekivät parannuksen.
+
+Oi, kuinka hirvittävästi hän oli pettynyt!
+
+Hänen joka sormessaan riippui kirous ja tuomio.
+
+Hänen takiaan on hänen vaimonsa onneton, ja samalla myös se ystävä,
+jolta hän viekkaasti on riistänyt vaimonsa.
+
+Hänen takiaan kärsii toinenkin, jonka sydämen hän viekoitteli
+itselleen, ja jolle hän ei löydä turvapaikkaa maan päältä.
+
+Ja tämä mies on nyt viisitoista vuotta kuuleva kahleiden kalisevan.
+
+Oi, mikä kauhea yö!
+
+Eikö päivä milloinkaan ala sarastaa?
+
+Hän tuntee tässä huoneessa olevansa kuin vankilassa tai kuin haudassa.
+
+Mutta salaisessa kirjeessä on myös jälkikirjoitus.
+
+Timar palasi pöydän ääreen lukeakseen sen.
+
+Jälkikirjoitus oli päivätty muutamia päiviä myöhemmin ja kuului
+seuraavasti:
+
+"Juuri nyt sain kirjeen Porte au Prince'stä, missä meille
+ilmoitetaan, että kolme kaleriorjaa viime yönä pakeni veneellä siitä
+kalerista, missä rikollinen oli. Pelkään, että miehemme oli yksi
+niistä."
+
+Lukiessaan nämä rivit valtasi Timarin sanomaton kauhu. Jos hiki
+oli tähän saakka helmeillyt hänen otsallaan, niin alkoi hän nyt
+vavista. -- Onko kuume palannut?
+
+Hän katseli peloissaan ympärilleen.
+
+Miksi hän pelkää?
+
+Hän on yksin huoneessa ja on säikähtynyt kuin lapsi, jolle on
+kerrottu ryövärihistorioita. Hän ei voi kauemmin kestää täällä
+sisällä.
+
+Hän otti pistoolinsa ja katsoi, olivatko ne kunnolla ladatut. Sitten
+hän tutki, saiko pistinpuukon kärjen helposti ulos.
+
+Pois täältä!
+
+On vielä yö. Palovartija on juuri kuuluttanut ensimäisen tunnin
+keskiyön jälkeen. Täällä hän ei voi odottaa aamua.
+
+Mitä? Eikö Szöny-rannalle voisi päästä kulkematta sillan yli? Saaren
+yläpuolella on Tonava täysin jäätynyt. Hänen tarvitsee vain vähemmän
+pelätä pimeää yötä ja vaarallista jääsiltaa kuin tätä lepattavaa
+kynttilää ja avointa kirjettä.
+
+Kirjeen hän pitää liekin yläpuolella ja polttaa sen. Sitten hän
+puhaltaa kynttilän sammuksiin.
+
+Ne eivät enää tee häntä rauhattomaksi.
+
+Senjälkeen hän hapuilee ulos huoneesta. Suljettuaan oven jäljessään
+johtuu hänen mieleensä, että hän kenties on sytyttänyt jotakin
+poisheitetyn kirjeen jäännöksillä. Hän menee takaisin sisään.
+Paperilla, joka on palanut tuhkaksi, kulkee vielä muutamia
+tulikipinöitä edestakaisin monimutkaisissa kuvioissa kuin aavemaiset
+virvatulet. Hän odottaa siksi kunnes viimeinen kipinä on sammunut
+ja siten on tullut aivan pimeä. Senjälkeen hän syöksyy ulos yöhön.
+Tiellä eteisen ja käytävän lävitse hän näkee aaveen milloin edessään,
+milloin takanaan. Hän pitää vasenta kättään kasvojensa edessä ja
+oikeassa on hänellä paljastettu pistinpuukko. -- Mutta kukaan ei väijy
+häntä, kukaan ei tule häntä vastaan.
+
+Vasta silloin kun hän ennättää kadulle, hän tuntee rintansa
+keventyneeksi.
+
+Hän rohkaisee taas itsensä.
+
+Sillävälin on satanut lunta, joka nousee hänen jalkainsa alla
+hänen kiitäessään Tonavan rannalle läpi koko Serber-kadun aina
+myllysatamaan saakka.
+
+
+
+
+Yhdestoista luku.
+
+JÄÄ.
+
+
+Tonava oli täydelleen jäässä aina Pressburg'iin saakka. Joka paikasta
+saattoi kulkea sen yli. Mutta päästäkseen Komornista Uj-Szöny'yn,
+oli Timarin kuitenkin kierrettävä saaren niemekkeen ympäri, sillä
+täällä on hiekkasärkkiä, joista kesäisin huuhdotaan kultaa.
+Näissä kaivetuissa särkissä kasaantuu jää tavallisesti korkeisiin
+röykkiöihin ja on vaikeata kiivetä näitä jäävallituksia ylös.
+
+Timar teki ylimenosuunnitelman. Heti kun hänen huvilansa
+Monostor-kukkulan huipulla tulisi näkyviin, menisi hän suoraan
+eteenpäin.
+
+Mutta jotakin tuli väliin, joka teki tyhjäksi hänen laskelmansa. Hän
+oli toivonut tähtikirkasta yötä; mutta heti hänen tultuaan Tonavalle
+laskeutui sumu. Alussa se vain oli hentoa, läpinäkyvää höyryä, mutta
+Timarin etsiessä tietä jäällä tuli sumu niin tiheäksi ettei voinut
+nähdä kolmea askelta eteensä.
+
+Jos hän nyt olisi kuunnellut järjen ääntä, olisi hän heti kääntynyt
+takaisin yrittääkseen palata rannalle; mutta hän oli juuri
+sellaisessa mielentilassa, jossa ei kuunnella järkisyitä. Hänen oli
+ehdottomasti päästävä toiselle rannalle.
+
+Lukuunottamatta sumua oli yö pimeä, ja saaren yläpuolella on
+Tonavan levein kohta ja jään yli on siinä kohden vaikein kulkea.
+Jääkappaleet, jotka ovat kokoontuneet toinen toisensa päälle,
+muodostavat sikin sokin pitkiä vallituksia ja monin paikoin
+muistuttavat jäät oikullisesti rotkoutunutta kallioryhmää, josta myös
+sylenkorkuiset jäähuiput pistävät esiin.
+
+Kuljettuaan useiden tämänlaatuisten vallitusten ympäri huomasi Timar
+kulkeneensa harhaan.
+
+Hän on jo tuntikauden harhaillut jääkentällä. Hänen taskukellonsa
+lyö neljännestä vaille kolme. Hänen olisi pitänyt jo aikoja sitten
+ennättää toiselle rannalle; hän on varmaankin erehtynyt suunnasta.
+
+Hän kuuntelee. Pimeässä yössä ei kuulu ainoatakaan ääntä. On
+ilmeistä, ettei hän lähesty toisella rannalla olevaa kylää, vaan
+päinvastoin joutuu yhä kauemmas siitä.
+
+Ei edes koiran haukuntaa kuulu.
+
+Hän luuli nyt kulkeneensa Tonavaa pitkin, sensijaan että olisi
+kulkenut poikki, ja päätti sen vuoksi muuttaa suuntaa. Virta ei ole
+millään kohdalla yli kahtasataa askelta leveä, ja jossakin kohden hän
+kait lopultakin pääsisi maihin, jos jatkaisi kulkemistaan määrättyyn
+suuntaan.
+
+Mutta pimeässä ja sumussa ei edes tiedetä, mihin suuntaan kuljetaan.
+Jäävallitus, jonka ohi hänen on kuljettava, vie hänet vastoin kaikkia
+laskelmia, suoralta linjalta pois. Hänen on kulkeminen murtoviivoissa
+takaisin samaan paikkaan, jossa jo on ollut. Toisen kerran hän löytää
+oikean suunnan ja hänen on vain tarvis ottaa sata askelta saapuakseen
+rantaan, mutta silloin hän alkaa miettiä, muuttaa suuntaa ja tulee
+taas noiduttuun jääsokkeloon.
+
+Kello on nyt yli viisi. Hän on jo kulkenut Tonavalla neljä tuntia.
+Hän on lopen väsynyt. Hän ei ole ensinkään nukkunut tänä yönä eikä
+syönyt mitään koko edellisenä päivänä, mutta sitävastoin heikentynyt
+hermoja tärisyttävistä mielenliikutuksista.
+
+Hän pysähtyi kuuntelemaan. Tähän aikaan tavallisesti soitetaan
+aamurukoukseen. Hänen pitäisi kuulla se joko kaupungista tai kylästä.
+
+Mikä kohtalon iva, että pakana, kerettiläinen kuuntelee hartautta
+herättäviä kellonsointuja, jotka kutsuvat uskovaisia rukoukseen, ja
+että pakeneva rikoksentekijä hartaasti toivoo saada kuulla niitä!
+
+Vihdoin hän kuuli, mitä oli toivonut: Komornin kellot. Oikein suunta
+olisi siis kääntyä puoleksi oikealle ja sitten marssia suoraan
+eteenpäin; siellä täytyi olla Szöny-ranta.
+
+Mutta kellot pettivät häntä tällä kertaa, ne johtivat häntä vielä
+kauemmas Tonavaa ylös. Hän eksyi alueelle, jossa oli yksinomaan
+toinen toisensa päälle kokoontuneita jääkappaleita, joiden syrjät
+pistivät suoraan ylös. Niiden välistä oli hänen pujoteltava, milloin
+liukuen alas, milloin tarraten kiinni ja välistä ryömien nelinkontin,
+mutta mistään hän ei päässyt rantaan.
+
+Hän ei uskaltanut huutaakaan. Hän ei kuullut muuta ääntä kuin
+variksien rääkymistä niiden lentäessä hänen päänsä päällä, tosin
+näkymättömissä. Hänen ainoa toiveensa oli voida auringon asennosta
+päivän koittaessa nähdä, missä itä oli, jolloin hän, entinen merimies
+kun oli, helposti oli löytävä tiensä. Jos hän jossakin paikassa olisi
+voinut hakata reiän jäähän, niin hän olisi voinut virran suunnasta
+nähdä, minne päin oli mentävä, mutta jääpeite oli kaikkialla niin
+tasapaksu, että ilman kirvestä oli mahdotonta saada siihen reikää.
+
+Vihdoin sarasti aamu. Alkoi valeta, mutta sumu peitti vielä auringon.
+
+Kello oli jo yli yhdeksän ja hän harhaili yhä löytämättä rantaa.
+
+Vihdoin hälveni sumu hetkiseksi. Auringonkehrä näyttäytyi kalpeina,
+loistottomina kasvoina. Se näytti auringon varjolta. Ilma oli täynnä
+lukemattomia loistavia jäähiukkasia, jotka vierivät yhteen niinkuin
+pilvissä ja häikäisivät silmät.
+
+Nyt hänen siis pitäisi löytää tie.
+
+Aurinko on kumminkin jo liian ylhäällä, se ei enää osoita itää.
+
+Mutta se näyttää muuta.
+
+Timarista tuntui kuin hän tuijottaessaan välkkyvän sumun hämärän
+lävitse olisi kaukaa nähnyt erään talon katon ääriviivat.
+
+Siellä, missä on talo, on varmasti myös maata. Hän meni suoraan
+eteenpäin.
+
+Mutta verrattain kirkasta ilmaa kesti vain vähän aikaa. Tiheä sumu
+laskeutui taas jään yli, ja Timar kulki jälleen pimeässä.
+
+Mutta tällä kertaa hän oli varuillaan eikä kääntynyt siltä suunnalta,
+mihin oli kulkenut. Ja nyt hän oli kulkenut oikeaa tietä. Pian hän
+havaitsi taas talon katon tiheän sumuharson lävitse.
+
+Tultuaan kymmenen askeleen päähän rakennuksesta näki hän sen olevan
+-- myllyn.
+
+Jäät olivat temmaisseet sen mukanaan talvisuojapaikasta tai
+yllättäneet sen, sen ollessa vielä kiinni ketjuissa. Pyörätalon
+olivat jääkappaleiden terävät syrjät kauniisti sahanneet läpi,
+aivankuin puuseppä olisi tässä tehnyt mestariteoksia; pyörä oli
+murskautunut, ja talo oli kiilautunut jääröykkiöiden muodostaman
+vallituksen sisään, joka muodosti sen ympärille rintasuojustimen.
+
+Timar pysähtyi kauhistuneena myllyn eteen. Päätä pyörrytti kuten sen,
+joka näkee aaveen.
+
+Hän tuli äkkiä ajatelleeksi Perigrada-pyörteisiin vaipunutta myllyä.
+
+Eikö tämä ole sen myllyn aave, joka tulee pelottamaan häntä hänen
+elämänuransa lopulla -- tai kenties antamaan hänelle asuinsijan?
+
+Asuinsijanko? Talo, joka on lyhistymäisillään kokoon. Myllynrauniot
+keskellä jäitä!
+
+Kiusaava halu pakotti Timarin astumaan sisään. Oven lukko oli
+avautunut todennäköisesti jäiden painosta ja ovi oli selkoselällään.
+Hän meni sisälle. Myllylaitos oli vielä sellaisessa kunnossa, että
+Timar joka hetki odotti saavansa nähdä valkoisen myllärinaaveen
+tulevan kolistamaan jyvät alas sihtauslaatikkoihin.
+
+Ylhäällä katon rajassa, poikkilaudoilla, istui joka laudalla
+variksia. Pari niistä lensi ylös hänet nähdessään; toiset istuivat
+hiljaa ensinkään välittämättä hänestä.
+
+Timar oli kuolemanväsynyt. Kahdeksan tuntia hän oli herkeämättä
+vaeltanut jäällä ja ne esteet, joita hänen oli ollut voitettava,
+olivat väsyttäneet häntä vielä enemmän. Hänen vatsansa oli tyhjä,
+hänen hermonsa veltostuneet, hänen jäsenensä kankeat kylmästä.
+
+Hän istuutui eräälle laudalle myllyyn.
+
+Hänen istuessaan menevät hänen silmänsä kiinni.
+
+Ja tuskin hän on sulkenut silmänsä, kun hän jo näkee itsensä
+"Pyhän Barbaran" keulassa valtaushaka kädessä, ja valkokasvoinen
+tyttö vieressään. "Pois täältä!" hän huutaa tytölle. Laiva syöksyy
+putousta kohti, kuohut lähenevät. "Sisään kajuuttaan!" Mutta tyttö ei
+liikahda. Nyt lyövät aallot laivan yli.
+
+Timar putosi lattialle ja heräsi siihen.
+
+Hän alkoi nyt ajatella sitä vaaraa, jossa oli. Jos hän vielä nukkuisi
+tähän, niin hän paleltuisi kuoliaaksi.
+
+Epäilemättä olisi se helpoin keino päästä hengestään. Mutta hänellä
+oli vielä paljon tekemistä tässä maailmassa. Hänen hetkensä ei vielä
+ollut lyönyt.
+
+Mitä ihmiset sanoisivat siitä, että herra Mikael Timar von Levetinczy
+löydettäisiin seuraavana päivänä kuolleena myllyssä, joka oli
+joutunut jäihin. Kuinka hän oli joutunut sinne? Mikä arvoitus siitä
+syntyisi jälkimaailman selitettäväksi!
+
+Ei, niin naurettavalla tavalla hän ei tahtoisi kuolla.
+
+Hän nousi ja meni pois myllystä.
+
+Sumu oli niin tiheä, että mitään ei voinut nähdä. Ei ollut päivä,
+vaan yö. Huokauksen, joka pyrki nousemaan taivaaseen, nieli musta
+pilvi, eikä se päässyt tunkeutumaan sen lävitse.
+
+Kaikki elävät olennot ovat hylänneet hänet; hän on hautautunut
+pilviin.
+
+Eikö siis mikään elävä olento voi vapauttaa häntä hänen hädästään?
+
+Voipa niinkin.
+
+Kun jäät tempaisivat irti myllyn, oli siinä rottia. Ne odottivat
+siksi kunnes jäät olivat asettuneet. Silloin ne lähtivät myllystä ja
+kulkivat rannalle. Ohuella lumipeitteellä näkyivät niiden jäljet.
+Timar seurasi niitä. Pienin imettäväisistä johdatti siis viisaan,
+mahtavan ihmisen maihin.
+
+Noin puolen penikulman päässä Uudesta Szönystä hän pääsi maihin.
+
+Sieltä hän harhaili maantielle ja saapui vihdoin majataloon, johon
+oli jättänyt vaununsa. Siellä oli hänen edessään ja hänen takanaan
+sumua; ei kenkään nähnyt, mistä hän tuli.
+
+Majatalossa hän nautti sorkkahyytelöä, jota oli valmistettu kuskille
+syötäväksi, joi sen lisäksi ruukullisen viiniä, valjastutti hevoset,
+paneutui levolle vaunuihin ja nukkui aina iltaan saakka.
+
+Hän näki alituisesti unissa olevansa jäällä ja vaunun kolahtaessa
+hän heräsi aina siihen, että jää hänen allaan sortui ja hän painui
+pohjattomaan syvyyteen.
+
+Kun hän oli lähtenyt myöhään Szönystä tuli hän vasta seuraavana
+päivänä huvilinnaansa Füred'iin.
+
+Sumu seurasi häntä sinne asti, niin ettei hän voinut nähdä
+Plattenjärveä.
+
+Jo yöllä hän kutsutti kalastajansa luokseen ja kuuli heidän
+aikovan seuraavana päivänä lähteä ensimmäiselle jäänalaiselle
+kalastusmatkalle. Hän käski viinitarhurin pitämään varalta niin
+paljon viiniä ja viinaa kuin tarvittiin.
+
+Galambos, kalastajien vanha esimies, ennusti hyvin hyvää satoa. Timar
+kysyi, mihin hän perusteli tämän ennustuksen.
+
+Hän selitti sen jo lupaavaksi enteeksi, että Plattenjärvi oli niin
+aikaisin jäätynyt. Tähän aikaan, juuri ennen kutuaikaa, tulivat kalat
+suurin joukoin lahdelmaan. Mutta vielä onnellisempi merkki oli se,
+että herra von Levetinczy oli itse saapunut tänne. Hänen mukanaan
+tulee onni.
+
+"Minunko mukanani onni!..." toisti Timar itsekseen ja huokasi syvään.
+
+"Minä uskallan lyödä vetoa siitä, että me huomenna saamme pyydykseen
+itse fogaschien kuninkaan."
+
+"Mikä fogaschien kuningas on?"
+
+"Se on vanha fogaschi, jonka kaikki Plattenjärven kalastajat
+tuntevat, sillä se on ollut kaikkien nuotassa, mutta kukaan ei ole
+voinut saada sitä ylös. Heti kun se huomaa joutuneensa pyydykseen,
+sukeltaa se meren pohjalle ja alkaa siellä kaivaa reikää pyrstöllään;
+siihen reikään se sitten ryömii ja pääsee siten pakoon. Se on viekas
+veijari. Me olemme jo luvanneet palkinnon sen päästä, sillä se
+pyydystää yhtä paljon pikku kaloja kuin kolme kalastajaa yhteensä. Se
+on määrättömän suuri, kun se ui veden pinnalla saattaisi sitä luulla
+sammeksi. Kyllä me saamme senkin huomenna."
+
+Timar antoi hänen mennä sekä päästi toisetkin menemään ja paneutui
+levolle.
+
+Nyt vasta hän tunsi, miten väsynyt oli.
+
+Hän vaipui pitkään, hyväätekevään uneen, jota eivät unikuvat
+häirinneet. Herätessään hän tunsi olevansa aivan entisellään.
+Huoletkin, jotka olivat vaivanneet hänen mieltään olivat astuneet
+varjoon, niinkuin ne olisivat siirtyneet vuosien taakse ajassa.
+Eilis- ja toissapäivän välinen aika tuntui hänestä ijäisyydeltä.
+
+Päivä ei vielä sarastanut, mutta häntä hämmästytti kuu, joka paistoi
+sisään jääkukkien peittämästä akkunasta.
+
+Hän nousi nopeasti, peseytyi tapansa mukaan jääkylmällä vedellä ja
+kiirehti katsomaan Balatonia.
+
+Kun tämä on jäässä, on se, etenkin ensi päivinä viehättävä näky.
+
+Jättiläissuuri järvi ei jäädy kuten virrat, joissa jääpalat
+vähitellen röykkiöityvät ja lopuksi muodostavat kiinteän massan;
+tässä peittää koko veden pinnan tyynellä hetkellä kristallin kirkas
+jääpeite, ja aamulla lepää silmien edessä sileä, kirkas jääkuvastin.
+Kuun valossa se näyttää yhdeltä ainoalta jäätasolta, jossa ei ole
+minkäänlaista halkeamaa.
+
+Vain ajotiet, jotka pitävät yllä liikeyhteyttä kummankin rannan
+kylien asukkaiden välillä, vain ne piirtyvät siihen. Ne kulkevat
+ristiin toinen toisensa poikki niinkuin mittaviivat suuressa
+lasilevyssä.
+
+Tässä kuvastimessa nähdään Tihanyn vuoret luostareineen ja sen
+kahdenkertaiset tornit, aivan samoin kuin todellisuudessa, tässä vain
+ylösalasin.
+
+Timar seisoi kauan vaipuneena katselemaan tätä lumoavaa taulua.
+
+Kalastajat herättivät hänet unelmistaan. He tulivat nuottineen,
+seipäineen ja jääkoukkuineen. Kalastus oli alettava ennen
+auringonnousua, he sanoivat.
+
+Kun kaikki olivat koolla, asettuivat he piiriin ja vanha esimies
+viritti hartaan virren, johon toiset yhtyivät. Timar astui syrjään.
+Hän ei voinut lähettää Jumalalle ylistyslaulua. Kuinka hän voisi
+kääntyä ylistyslauluin hänen puoleensa, joka on kaikkitietävä eikä
+anna laulun äänen pettää itseään?
+
+Kalastajien laulu kuului sileätä jäätä pitkin aina kahden penikulman
+päähän asti ja kaiku rannoilta lauloi virren uudelleen.
+
+Timar meni kauas jäälle.
+
+Nyt alkoi sarastaa. Kuu kalpeni ja itäinen taivaanranta värittyi
+koko pituudessaan ruusunpunaiseen, jonka jälkeen jättiläissuuruinen
+jääkuvastin muuttui ihmeellisissä värivivahduksissa, jakaantuen
+silloin kahteen puoliskoon, jotka erottuivat selvästi toisistaan;
+toinen puoli sinipunertavana ja kuparinruskeana, toinen, läntinen,
+taivaansinisenä.
+
+Sikäli kun taivas vaalenee, käy ilmiö yhä komeammaksi. Purppurapuna,
+taivaan kulta, kohdistuu tässä puhtaassa kuvastimessa, ja kun
+auringon himmeänä hehkuva kehrä, tulensäteiden ympäröimänä, sukeltaa
+esiin taivaanrannan sinipunertavista sumuista ja valaisee jään
+kimmeltävää pintaa, niin on se näytelmä, jommoista ei meri eikä
+mikään liikkuva vedenpinta tarjoa. On kuin kaksi aurinkoa yhtä aikaa
+nousisi kahdella eri taivaalla.
+
+Heti kun aurinko on murtautunut noiden sinipunertavanruskeiden
+sumujen läpi, päästää se äkkiä ulos säteensä.
+
+Esimies Galambos huusi etäältä Timarille:
+
+"Nyt te saatte kohta kuulla jotakin! Mutta älkää pelätkö! Hoho!"
+
+"Pelätäkö?" ajatteli Timar itsekseen ja kohautti epäilevästi
+olkapäitään.
+
+Mikähän koko maailmassa voisi enää saada hänet pelkäämään?
+
+Pian hän olisi sen kokeva.
+
+Kun aurinko ensi kerran paistaa Balatonin jäälle, kuuluu siitä
+aluksi ihmeellisiä ääniä, aivankuin lumoutun harpun tuhansia kieliä
+kosketeltaisiin. Ne muistuttavat Memnonin patsaan soittoa, vain
+sillä erotuksella, että äänet eivät tähän vaikene. Salaperäinen
+soiminen käy yhä äänekkäämmäksi niinkuin virran näkki alhaalla
+vedessä tarttuisi soittimiin molemmin käsin. Viimeksi syntyy pauhina
+ja räiskinä, joka yhä kasvaa voimakkaammaksi, niin että viimeksi
+kuuluu kuin paukahtelevia laukauksia ja joka pamauksen perästä näkyy
+loistava halkeama jäässä, joka tähän saakka on ollut läpinäkyvä
+kuin lasi. Joka suuntaan halkeilee jääkerros, kunnes se muistuttaa
+jättiläismäistä mosaikkia, joka on kokoonpantu miljaardeista pienistä
+kuutioista, viisikulmioista ja erimuotoisista särmiöistä, mutta jonka
+pinta on kuin kuvastin.
+
+Tästä syntyy ääni.
+
+Kun sen kuulee ensi kerran, alkaa sydän lyödä kiivaammin.
+
+Koko jääkenttä kohisee, soi ja laulaa jalkojen alla. Ukkosen jyrinä
+ja sitran soitto sekaantuvat toisiinsa. Joku pauke muistuttaa
+kanuunanjyrinää ja kuuluu penikulmien päähän.
+
+Mutta kalastajat alkavat tyynesti levitellä nuottiaan paukkuvalle
+jäälle ja kaukana näkyy heinärekiä, joiden eteen on valjastettu
+neljä härkää, hitaasti kulkevan sen yli. Ihmiset ja eläimet ovat jo
+tottuneet jään paukkinaan, jota kestää auringon laskuun asti.
+
+Mikaeliin teki tämä hänelle vieras ilmiö ihmeellisen vaikutuksen.
+
+Hänellä oli aina ollut avoin mieli käsittämään luonnon "suurta
+elämää." Hänen vastaanottavaiseen sieluunsa oli se ajatus juurtunut,
+että kaikessa, jossa on elämää, on myös tietoisuutta: tuulessa,
+myrskyssä ja salamoissa, itse maassa, kuussa ja tähdissä.
+
+Jospa hän nyt vain tajuaisi, mitä jää tässä hänen allaan sanoo!
+
+Äkkiä kuului sellainen jyske, että oli kuin sata kanuunaa olisi
+lauaistu yhtäaikaa tai kuin maanalainen miina olisi räjähytetty
+ilmaan. Koko jääpeite tutisi. Tämän kumisevan jyrähdyksen seuraukset
+ovat pelottavat. Aina Füredin rannalta Tihanyyn asti, 3000 askeleen
+pituisen matkan, on jää halennut ja molempien jääröykkiöiden välissä
+ammottaa sylenlevyinen kuilu.
+
+"A rianas, a rianas" ["jäärailo, jäärailo!"] huutavat kalastajat,
+antaen nuottainsa jäädä siihen paikkaan ja juoksevat paikalle.
+
+Timar oli tuskin kahden askeleen päässä paikalta. Hän oli nähnyt,
+miten railo oli syntynyt. Hänen polvensa tutisivat siitä hinattavasta
+töytäyksestä, joka oli erottanut jäät toisistaan. Hän seisoi siinä
+ikäänkuin valtava luonnonilmiö olisi herpaissut hänet.
+
+Kalastajat selittivät hänelle, että äsken syntynyttä railoa kutsutaan
+kansan kielellä "rianas", sana, jota ei muualla tunneta. Tällainen
+jäärailo on hyvin vaarallinen jään yli kulkeville, sillä sitä ei voi
+etäisyydestä erottaa, eikä se milloinkaan jäädy, sillä vesi on sillä
+kohdalla alituisessa kuohussa.
+
+Näiden hyvien ihmisten ensimmäinen toimenpide oli lyödä seipäitä
+jäänreunaan ja sitoa olkilyhteitä niiden päihin joka paikassa, missä
+ajoteitä ja jalan jälkiä johti railolle, jotta ajoissa kulkijat
+huomaisivat vaaran.
+
+"Mutta vielä vaarallisemmaksi käy paikka", selitti esimies, "kun
+voimakkaan tuulen paineesta eronneet jääröykkiöt jälleen työntyvät
+yhteen. Silloinkin syntyy samanlainen soiminen ja ryske. Usein on
+myrskyn voima niin suuri, että se nostaa jään reunat korkealle, joten
+veden ja kohonneen jään välille syntyy tyhjä paikka. Armahtakoon
+Jumala sen kulkijan sielua, joka ei huomaa tätä, vaan ajaa ylitse
+ajopeleillä, sillä jää, joka ei ulotu vedenpintaan saakka, murtuu
+hänen allaan."
+
+Oli jo puolipäivän aika, ennenkuin päästiin käsiksi päivätyöhön.
+
+Kalastaminen Balatonin jään alta on iloista työtä.
+
+Siinä lahdelmassa, jossa tiedetään kalojen tähän vuoden aikaan
+oleskelevan ja kokoontuvan suuriin parviin, hakataan ensiksi kaksi
+sylenlevyistä aukkoa noin viidenkymmenen kyynärän päähän toisistaan
+ja sen jälkeen muodostetaan pienistä aukoista, jotka ovat noin kaksi
+syltä läpimitaten, neliö sillä tavoin, että suuret aukot muodostavat
+puolisuuunikkaan vastakkaiset kulmat.
+
+Kaikki jääkappaleet, jotka on hakattu pois, ladotaan päällekkäin
+aukkojen reunoille, joten ohikulkijoita varoitetaan aukoista.
+
+Auringon paistaessa näihin jäämöhkäleihin, joita on siellä täällä
+suurella jääkuvastimella, luulisi näkevänsä tuhansien suurien
+timanttien säkenöivän.
+
+Kalastajat kantavat pitkän, vahvan nuottansa toisen suuren aukon
+luo, levittävät sen ja kiinnittävät kumpaankin päähän puolenkolmatta
+sylen pituisen seipään. Eräs heistä alkaa nyt työntää seivästä
+siihen kiinnitettyine nuottineen jään alle, toinen odottaa lähimmän
+pienemmän aukon vieressä, ja niin pian kuin seipään kärki on
+ennättänyt sinne, työntää hän sen kolmanteen aukkoon, jonka luona on
+kolmas kalastaja. Samaa tietä kulkee neliön toisella puolella toinen
+seiväs, jossa on kiinni nuotan toinen pää. Molemmat seipäät ja niiden
+kera nuotan molemmat päät kohtaavat toisensa rantaa lähinnä olevassa
+suuressa aukossa.
+
+Nuotta, jonka sen alareunaan kiinnitetyt lyijypainot vetävät pohjaan
+yläreunan pysyessä veden rajassa, muodostaa siis oikean vankilan
+niille kaloille, jotka ovat nelikulmiossa.
+
+Ja näihin aikoihin vilisee tavallisesti kaloja. Fogaschi lähtee
+syvästä liejustaan ja nousee hengittämään raitista ilmaa jäähän
+hakatuista aukoista. Ne viettävät nyt perhe juhliaan; tämä on se
+aika, jolloin kylmäveriset viettävät suloisen rakkauden juhlaa.
+Kiinteä jääkatto erottaa ne vieraista aineksista -- mutta ei
+ihmisestä.
+
+Nyt on jää niille vain turmioksi.
+
+Kun ne vihdoin huomaavat nuotan työntyvän yhä suljetummin
+ympärilleen, ei ole enää mitään mahdollisuutta päästä pakoon. Ne
+eivät voi loikata ulos saarroksesta, sen estää jää. Fogaschi, joka on
+joutunut pulaan, ei nyt myöskään voi käyttää tavallista keppostaan
+hyväkseen, nimittäin kaivautua liejuun, sillä toveriparvi vetää sen
+mukanaan.
+
+Ja kaksikymmentä kalastajaa tuolla ylhäällä tarttuu nuotan nyöreihin
+ja vetää sen levollisesti ylös.
+
+Kahdenkymmenen henkilön yhdistyneet ponnistukset antavat aavistaa,
+mikä kalapaljous vedetään ylös. Kokonaisuudessaan painaa saalis
+muutamia satoja sentnerejä.
+
+Veden pinta alkaa elää suuressa aukossa.
+
+Ylös pinnalle ajettu kalaparvi, joka on joutunut satimeen, tunkeutuu
+ainoaan aukkoon, joka sille on olemassa. Se on varma kuolema.
+
+Eri muotoisia kalansuita ja päitä sukeltaa esiin vedestä, läpinäkyviä
+eviä, punaisia pyrstöjä, sinisiä, vihreitä ja hopeanhohtoisia
+selkiä vilisee sekaisin, ja niiden seassa näyttäytyy silloin
+tällöin Balatonhaikala, sentnerinpainoinen suurine kitoineen ja
+hevosenkengänmuotoisine viiksineen; se kuitenkin katoaa yhtä nopeasti
+syöksyen alas syvyyteen ikäänkuin etsien sieltä pelastusta.
+
+Kolme kalastajanrenkiä pyydystää etumiehensä kera suuriin haaveihin
+liikkuvaa joukkoa, joka on tunkeutunut aukkoon ja he heittävät
+muitta mutkitta kalat jäälle, missä suuret ja pienet sätkyttelevät
+sikinsokin. Sieltä ne eivät voi paeta, sillä muut aukot ovat
+jo tukitut niihin soveltuvilla jäämöhkäleillä. Nyt alkaa oikea
+nostotanssi.
+
+Leveäleukainen karppi loikkii puolen sylen korkeudelle, hauki
+väänteleikse epätoivoissaan kuin käärme kiemurtelevissa ahven- ja
+ruutanaläjissä. Monnikaloja tartutaan kiduksiin, vedetään ylös ja
+heitetään jäälle, missä ne hitaasti painaen muodottoman ruumiinsa
+kaljua päätä jäähän lakasevat painavalla pyrstöllään ympärillä
+makaavat vankitoverinsa kauas toinen toisistaan.
+
+Jää aukon ympärillä on jo kaikilla tahoilla kalojen peittämä. Karppi
+hyppelee kuin nokkahiiri. Sen annetaan olla rauhassa, eihän se
+kuitenkaan voi paeta. Hitaammat kalat makaavat suurissa röykkiöissä.
+
+"Olenhan sanonut", mutisi vanha esimies, "että me tänään saisimme
+hyvän saaliin. Missä vain armollinen herra näyttäytyy, siellä on myös
+onni mukana. Jospa nyt vain saisimme kiinni fogaschikuninkaan!"
+
+"Ellen aivan erehdy, on se nuotassamme", sanoi kalastajanrenki, joka
+veti nuoraa lähinnä vettä, "siinä ui suuri otus edestakaisin, tunnen
+sen käsivarsissani."
+
+"Haa, tuossa se on!" huusi toinen, joka juuri oli saanut haavinsa
+kaloja täyteen, kun krokotiilia muistuttava suunnaton pää pisti ylös
+veden pinnalle; koko pää oli hopeanvalkoinen, ammottavassa kidassa
+loisti kaksi riviä hampaita, teräviä kuin kaimalla. Sitäpaitsi oli
+sillä neljä käyrää torahammasta, jotka tarttuivat toinen toisiinsa
+haukatessa kuin tiikerin hampaat. Se oli kunnioitusta herättävä
+pää. Täydellä syyllä saattoi sen omistajaa kutsua tämän järven
+kuninkaaksi, missä ei kukaan, ei edes hänen omaa heimoaan, voinut
+kilpailla hänen kanssaan.
+
+"Siinä se on!" huusi yhtaikaa kolme muuta, mutta hetki sen jälkeen se
+oli taas sukeltanut alas, ja nyt alkoi kalastajien taistelu.
+
+Alkoi hirveä metakka, ikäänkuin olisi satimeen joutunut
+järvenkuningas vielä jäljellä olevine henkivartioineen äkkiä antanut
+käskyn taistella itsensä ratkaisevassa kamppailussa lävitse.
+Haukien, karppien ja monnien hurja joukko syöksyi suin päin kireäksi
+jännitettyä nuottaa vastaan; täytyi taistella nuijilla näitä
+syöksyviä Goliatheja vastaan.
+
+Kalastajat innostuivat, kylmäveriset osottautuivat kykenevänsä
+sankarilliseen innostukseen, nousivat heidän valtakuntaansa
+tunkeutuvia vihollisia vastaan ja taistelivat oikean taistelun.
+Taistelu päättyi kuitenkin heidän tappioonsa. Monneja lyötiin kalloon
+ja vedettiin jäälle; kauniit, valkoiset fogaschit ja kiiltokalat
+haavittiin ylös aina kun niitä ilmestyi veden pinnalle, mutta
+fogaschikuningas ei vain tahtonut näyttäytyä.
+
+"Se on päässyt pakoon!" mutisi vanha esimies.
+
+"Ei, se on yhä vielä nuotassa", ilmoitti kalastajanrenki, joka oli
+lähinnä vettä ja puri yhteen hampaitaan. "Minä tunnen käsivarressani,
+miten se nykii ja työntää; kunhan se ei vain repisi rikki lankaa."
+
+Saalis, joka oli ympäristössä, oli suunnattoman suuri. Oli tuskin
+ainoatakaan paikkaa, missä olisi voinut seistä polkematta kaloja.
+
+"Kas niin, nyt on nuotta revennyt", huusi kalastajanrenki. "Kuulin,
+miten se repesi."
+
+Vain pieni osa nuottaa oli enää veden alla.
+
+"Vetäkää ylös!" kiljui vanha esimies, ja miehet tempoilivat nyt
+kaikin voimin. Nuotan kera tuli koko jälellä oleva kalajoukkokin
+ylös. Niiden joukossa oli fogaschikuningaskin, oivallinen näyte
+lajiaan. Se painoi yli kaksi naulaa, ja sellaisia saadaan pyydyksiin
+vain kerran kahdessakymmenessä vuodessa, tuskin niinkään usein.
+Se oli todella vahvalla päällään murtautunut nuotan läpi, mutta
+piikkiset evät sotkeutuivat lankoihin eikä se päässyt irti. Kun sitä
+vedettiin ylös, löi se erästä kalastajanrenkiä pyrstöllään kasvoihin
+niin kovaa, että tämä kaatui taaksepäin jäällä. Mutta se olikin sen
+viimeinen uroteko. Seuraavassa silmänräpäyksessä se sai kuolla.
+Ei milloinkaan vielä ole kukaan ihminen pitänyt elävää fogaschia
+kädessään. Arvellaan sen ilmarakon halkeavan heti kun se on tullut
+ylös vedestä, ja siihen sen elämä päättyy.
+
+Kalastajien ilo tästä kalasta oli suurempi kuin koko muusta runsaasta
+saaliista. Sille oli kauan asetettu pyydyksiä. Kaikki tunsivat
+tämän äreän kalanhävittäjän. Sillä oli muun muassa paha tapa syödä
+omia sukulaisiaan. Siksi sitä nimitettiinkin fcgaschikuninkaaksi.
+Kun se avattiin, löytyi sen vatsasta toinen suuri fogaschi, jonka
+se luultavasti juuri äskettäin oli nielaissut. Sillä oli kaunis
+kullanvärinen rasvakerros, niin paksu kuin villisian, ja sen liha oli
+lumivalkoista.
+
+"Herra von Levetinczy, tuon me lähetämme armolliselle rouvalle",
+sanoi vanha esimies. "Me pakkaamme sen jäälaatikkoon. Teidän armonne
+täytyy kirjoittaa kirje ja ilmoittaa sen olevan fogaschikuninkaan.
+Se, joka syö sitä, syö kuninkaanlihaa."
+
+Mikael ylisti päähänpistoa ja lupasi, ettei palkinto jäisi tulematta.
+
+Kun fogaschi oli saatu ylös, oli lyhyt talvipäiväkin lopussa, mutta
+vain taivaalla, ei jäällä.
+
+Nyt vasta alkoi täällä tulla eloisaa.
+
+Naapurikylistä, Siofokista, Szantosta, Zamardista, Araks'ista,
+Csapokista, tuli kansaa tänne ajopeleissä korineen, selkäreppuineen
+ja puisine kenttä pulloineen. Pulloissa oli viiniä, repuissa silavaa
+ja koreihin aiottiin ottaa kaloja.
+
+Kun sitten alkoi saaliinjako, syntyi kalastajien ympärillä oikeat
+markkinat.
+
+Auringon laskettua solmittiin soihtuja kaislanipuista, jäälle
+sytytettiin tulia ja nyt alkoi kalakauppa. Karpit, hauet, monnit ja
+ahvenet kelpaavat kyllä köyhälle kansalle. Mutta fogaschit lähetetään
+Pestiin ja Wieniin, ja niistä saadaan hyvä hinta. Loput myydään
+halvalla. Mutta tästäkin saatiin hyvä voitto. Yhdellä ainoalla
+nuotanvedolla oli saatu lähes kolme sataa sentneriä kalaa. Tämä Timar
+on toden totta onnen helmalapsi.
+
+Kala, joka ei ole myyty, pakataan koreihin ja ajetaan
+varastohuoneisiin, mistä se viedään ajoneuvoilla Vessprimtorille.
+
+Timar tahtoi nyt valmistaa kokoontuneelle kansalle iloisen hetken.
+Hän käski tuoda suuren viinitynnörin jäälle ja antoi siellä lyödä
+tapin pois. Sitten hän kehoitti esimiestä keittämään kalaruokaa,
+jommoista vain hän osasi valmistaa.
+
+Tähän tarkoitukseen valittu, palasiksi leikattu kala, joka ei saa
+olla liian rasvaista eikä liian ruotoista, heitetään suunnattoman
+suureen kattilaan. Lisäksi sekotetaan pari kourallista sipulia.
+Oikeastaan on koko taito siinä, että osataan saada aikaan oikea seos,
+mikä asiaan perehtymättömälle ei suinkaan ole helppoa.
+
+Tästä oivallisesta ruokalajista nautti Timar itse uskomattomia
+annoksia.
+
+Mutta kun hyvää viiniä vuotaa ja kalaruokaa keitetään, kuinka silloin
+mustalaiset pysyisivät poissa?
+
+Ei aikaakaan, niin ilmestyi joukko ruskeita soittajia paikalle. Nämä
+alkoivat, cymbalin lyöjän asetuttua istumaan erään korin päälle,
+soittaa tuttua kansanlaulua:
+
+    "Jaj de szabad ez a húr!
+    Majd megfizet ez az ur!"
+
+    [Oi, kuinka soitto soi!
+    Ken herra on, hän maksaa voi!]
+
+Mutta kuinka voisi tanssi puuttua sieltä, missä on mustalaisia,
+punaposkisia tyttöjä ja iloisia, vilkkaita poikia? Tuossa tuokiossa
+oli maalaistanssit pystyssä jäällä, ja siellä oli iloa ja eloa.
+Kaislatulien ympärillä tanssivat hoikat parit kuningas Davidin
+tanssia suuresti riemuiten ja ennenkuin Timar huomasikaan, veti eräs
+nuori, kaunis tyttö hänet mukanaan pyörteeseen.
+
+Timar tanssi.
+
+Kauniissa talviyössä loistivat ilotulet laajalti jään yli.
+
+Tätä ilonpitoa kesti aina puoliyöhön asti.
+
+Kalastajat olivat sillävälin kantaneet jäännökset saaliista
+varastohuoneeseen. Iloiset ihmiset erosivat vihdoinkin huudettuaan
+voimakkaasti "eläköön" juhlan toimeenpanijalle, anteliaalle herra von
+Levetinczylle.
+
+Timar jäi paikalle siksi kunnes Galambos oli huolellisesti pakannut
+fogaschikuninkaan laatikkoon jään ja heinän väliin ja naulannut
+laatikon kiinni. Senjälkeen laatikko vietiin linnaan ja asetettiin
+vaunuihin, joissa Timar oli saapunut, ja kuskin käskettiin
+olemaan valmiina ajamaan kivien ja kantojen ylitse Komorniin.
+Kalalähetyksissä ei saa viivytellä.
+
+Itse hän kirjoitti sillävälin Timealle. Kirje oli kirjoitettu
+sydämelliseen, milteipä iloiseen sävyyn. Hän kutsui Timeaa kalliiksi
+vaimokseen ja kuvaili tälle suuremmoista näytelmää jäätyneellä
+Balatonjärvellä, kuvaili hirvittävää jäärailoa. (Sen hän jätti
+mainitsematta, että hän itse oli ollut niin lähellä "rianas'ta").
+Senjälkeen hän kuvaili kalastusta kaikkine iloisine pikkuseikkoineen
+ja lopetti kertomalla yöllisestä juhlasta. Hän kertoi myös, miten
+hän itse oli huvitellut ja miten vallaton hän oli ollut, olipa hän
+uskaltanut tanssiakin nuoren, kauniin talonpoikaistytön kanssa.
+
+Sellaisia iloisia kirjeitä kirjoittelevat joskus ihmiset, jotka
+kulkevat itsemurha-ajatuksia kantaen.
+
+Kun kirje oli valmis, vei hän sen kuskille.
+
+Vanha esimies oli vielä alhaalla.
+
+"Menkää nyt kotiin, Galambos", muistutti häntä Mikael; "te olette
+varmaan väsynyt!"
+
+"Minun on ensin mentävä laittamaan tulia uudelleen jäälle", vastasi
+ukko sytyttäen piippunsa; "sillä väkevän kalanhajun houkuttelemana on
+jokainen kettu ja karhu ympäristön metsistä kulkeva näiden avonaisten
+avantojen luo kalastamaan omin päin. Siellä ne sitten istuskelivat
+väijymässä pinnalle uskaltavia kaloja ja sieppaamalla ne itselleen
+pelästyttävät ne toisetkin kalat."
+
+"Ei, antakaa kaikin mokomin tulen olla sinänsä", sanoi Mikael.
+"Minä kyllä olen vartioiva. Minä valvon usein öisin. Minä menen
+kylkirakennuksen luo ja laukaisen pyssyni; kun nelijalkaiset
+kalastajat kuulevat laukauksen, lähtevät he heti paikalla tiehensä."
+
+Nämä sanat kuultuaan rauhoittui vanha kalastaja. Hän jätti isäntänsä
+Jumalan haltuun ja riensi kotiinsa.
+
+Kuuro viinitarhuri, ainoa mies, joka paitsi Mikaelia oli talossa, oli
+aikoja sitten jo nukkunut. Kuuroutensa lisäksi oli hän tällä kertaa
+lisäksi saanut ankaran humalan hyvästä viinistä. Saattoi olla aivan
+varma siitä, ettei hän antaisi häiritä yörauhaansa.
+
+Timar meni huoneeseensa ja sytytti tulen kamiinaan.
+
+Hän ei ollut ensinkään uninen.
+
+Hänen kiihtynyt mielensä ei kaivannut todellista lepoa.
+
+Onhan olemassa toinenkin keino levätä.
+
+Onhan sekin lepoa, kun kylmässä talviyössä asettuu istumaan
+sivurakennuksen eteen, avonaisen oven eteen ja katselee hiljaista
+luontoa.
+
+Kuu ei vielä ole noussut; vain tähdet loistavat ylhäällä taivaalla ja
+alhaalla jääkuvastimessa; niiden välke muistuttaa suuria jalokiviä,
+jotka ovat sirotellut sinne tänne sileälle teräslevylle, tai niitä
+valoja, jotka Pyhäinmiestenpäivänä lepattelevat haudoilla. Siellä
+nähdään Saturnus, Joutsen, Pohjantähti, Arcturus ja Berenice,
+uskollinen puoliso.
+
+Timar tuijottaa avaruuteen ja ajatus seisoo hänen aivoissaan. Niin
+hän istuu tuntematta mitään tunteita yhtä vähän pakkasesta kuin
+sydämensä lyönneistä, yhtä vähän ulkonaisesta kuin sisäisestä
+maailmasta. Hän vain tuijottaa. Siten hän lepää.
+
+
+
+
+Kahdestoista luku.
+
+AAVE.
+
+
+Tähdet tuikkivat taivaalla ja jäällä; ei ainoakaan tuulenviima
+häiritse yön hiljaisuutta.
+
+Silloin kuulee Mikael takanaan äänen, joka tervehtii häntä:
+
+"Hyvää iltaa, herraseni!"
+
+Ääni ja odottamaton puhuttelu herättää hänet tylsästä uinailusta. Hän
+lähtee sisään huoneeseensa, minne on jättänyt lampun ja takkavalkean
+palamaan. Kumpikin valaisee vielä huonetta.
+
+Sen oven edessä, joka johtaa portaille, näyttäytyy tässä
+kahdenkertaisessa valaistuksessa haamu, jonka nähdessään Timar tuntee
+veren suonissaan hyytyvän.
+
+Hän ei tunne sitä -- ja kuitenkin hän tietää, kuka haamu on.
+
+Kylmässä talviyössä, jäisten sumujen läpi Tonavan jäiden yli hän oli
+paennut tätä haamua...
+
+Mies oli puettu meriupseerinpukuun. Talvi lumimyrskyineen oli
+pidellyt huonosti pukua. Kultanauhat kauluksessa riippuivat irrallaan
+kuin olisivat ne aiotut vain teatterinäytäntöön eikä ankaraan
+sotapalvelukseen. Vihreä kangas oli olkapäiden kohdalta aivan
+haalistunut, ja muutamia nappeja puuttui. Olipa oikeassa hihassa
+ollut reikä, joka oli ommeltu kokoon valkoisella langalla. Kengät
+olivat yhtä kurjassa kunnossa. Kärjissä oli ommel purkautunut,
+niin että alastomat varpaat olivat näkyvissä, ja toinen jalka oli
+sitäpaitsi kiedottu riepuun.
+
+Tämän puvun kantaja vastasi täydelleen pukuaan.
+
+Päivänpaahtamat kasvot ajamattomine partoineen. Ajeltujen viiksien
+kohdalla oli karkea parransänki. Otsan poikki kulki musta
+silkkihuivi, joka kätki toisen silmän.
+
+Tämä haamu se oli toivottanut Timarille hyvää iltaa.
+
+"Kuka siellä?" huusi Timar.
+
+"Oi, rakas, pikku pappa, ettekö tunnekaan minua enää?" kysyi vieras
+pilkallisen iloisesti.
+
+"Kristyan!" sanoi Timar hiljaa.
+
+"Niinpä niin, teidän rakas, pikku Teodorinne, teidän kasvattipoikanne
+Teodor Kristyan! Hyvä, että toki vihdoinkin tunsitte minut!"
+
+"Mitä sinä tahdot?"
+
+"Ennen kaikkea", vastasi risapekko, "tahdon saada käsiini tuon
+pyssyn. Te voitte kenties muutoin helposti muistaa ne sanat,
+joilla erosin teistä viimeksi tavatessamme: 'Jos vielä kerran
+tulen kasvojenne eteen, niin ampukaa minut kuoliaaksi!' Minä olen
+senjälkeen muuttanut mieltä."
+
+Näin sanoen hän tarttui Timarin pyssyyn, joka seisoi seinää vasten
+eräässä huoneen nurkassa, veti molemmat hanat auki, heittäytyi
+nojatuoliin ja asetti kiväärin ampumavalmiina polvelleen.
+
+"Kas niin, nyt saamme rauhassa keskustella. Minä olen vaeltanut
+pitkät matkat ja olen kovin väsynyt. Vaununi ovat jättäneet minut
+pulaan ja minun on ollut pakko kävellä pitkät matkat jalan."
+
+"Mitä te täältä haette?" kysyi Timar.
+
+"Ensinnäkin tahdon kunnollisen puvun, sillä siinä, joka on päälläni,
+on jo liian paljon rajuilman jälkiä."
+
+Timar meni kaapin luo, otti esiin turkisreunaisen päällystakkinsa ja
+siihen kuuluvat vaatteet, asetti ne lattialle Kristyanin ja itsensä
+väliin ja osotti niitä vaieten.
+
+Maankiertäjä piti pyssyä toisessa kädessään sormi alati liipasimella,
+nosti toisella ylös vaatteet, toisen toisensa perästä ja tutkisteli
+niitä tuntijan katsein.
+
+"Hyvä, mutta tästä takista puuttuu vielä jotakin. Mitä luulette vielä
+kuuluvan siihen? Eikö totta, lompakkohan kuuluu siihen?"
+
+Timar veti vaieten ulos erään laatikon, otti sieltä lompakon ja
+heitti sen hänelle.
+
+Roisto otti sen ylös toisella kädellään, avasi sen hampaittensa
+avulla ja laski siinä olevat rahat, satasen toisensa jälkeen,
+tuhannen tuhannen perästä.
+
+"No, kelpaapa sitä katsella", hän sanoi pistäen lompakon takin
+povitaskuun. "Onko luvallista pyytää myöskin puhtaita alusvaatteita?
+Näitä olen jo viikkokausia pitänyt ylläni. Pelkään pahoin, ettei se
+ole oikein hienoa."
+
+Timar otti pari paitaa kaapista.
+
+"No, nyt olen hyvin varustettu, että voin ruveta pukeutumaan. Mutta
+ensin on minun annettava muutamia tietoja herra hovineuvokselle
+selittääkseni eräitä niistä selville käyviä seikkoja. Mutta, piru
+vieköön, miksi me vaivaamme itseämme arvonimillä? Mehän olemme
+vanhoja, hyviä tovereita! Sinutelkaamme toisiamme!"
+
+Timar istui pöydän ääreen sanomatta sanaakaan.
+
+"No hyvä, rakas toveri", alkoi paholainen vetäen paikoilleen silmänsä
+päälle sidotun silkkihuivin, "sinä kait muistat lähettäneesi minut
+joku vuosi sitten Brasiliaan? Oi, kuinka innoittavan liikutettu minä
+silloin olin! Minä otin sinut isäkseni ja lupasin ruveta kunnon
+ihmiseksi. Mutta sinä et ollut lähettänyt minua Brasiliaan tehdäksesi
+minusta kunnon ihmistä, vaan päästäksesi minusta rauhaan tällä puolen
+maapallon. Sinä olit viekkaasti harkinnut, että kun minun tapaiseni
+lurjus, jossa ei ollut vähääkään hyvää, saapuisi siihen maanosaan,
+josta 'naismyrkky' on tullut Europaan ja istutettu 'valkoisiin',
+joutuisin ehdottomasti perikatoon. Joko minä kuolisin tai tulisi
+minusta varas; joko nielisi meri minut tai minut surmattaisiin.
+Yhdellä tai toisella tavalla minut raivattaisiin tieltä."
+
+Timar kätki painuneen päänsä käsiinsä. Hän ei uskaltanut katsoa
+aavetta kasvoihin, ei uskaltanut vastustaa sitä.
+
+Riemuitseva lurjus jatkoi pirullisella ivalla:
+
+"Sinä olit uskonut minulle paljon rahaa. Mitä ne sinulle merkitsivät?
+Pikku seikkahan semmoinen sinulle oli. Sinä laskit minun varastavan
+sinulta, joten olisit voinut pidättää minut ja sulkea minut tyrmään.
+On käynyt juuri kuten sinä toivoit. Pari kertaa tosin olisin voinut
+tehdä sinulle sen palveluksen, että olisin kuollut johonkin niistä
+kauheista taudeista, joita intiaanirodulta voi itselleen saada; mutta
+sinun narrimaiseksi iloksesi, nousin uudelleen jalkeille. Ja sitten
+minä ryhdyin kaikin voimin liiketoimiin. Minä varastin kymmenen
+miljoonaa reis'iä sinun kassastasi! Hahaha! Kymmenen miljoonaa
+reis'iä! Espanjalaiset varkaat laskevat puolissa kreutzereissä,
+jotta summa näyttäisi suuremmalta. Tuskin nousee koko summa edes
+sataantuhanteen guldeniin. Haa, jospa tietäisit, miten kauniit
+hampaat sikäläisillä naisilla on, niin et pitäisi summaa suurena. He
+eivät myöskään huoli muita kuin oikeita helmiä. Nämä sopivatkin juuri
+heidän kaulalleen! -- Mutta se on nyt lopussa. Nyt olemme taas kotona
+ja tyydymme täkäläisiin oloihin. Kun ei ole ananas'ia, saa peruna
+tehdä saman palveluksen."
+
+Nyt alkoi lurjus lisäksi tulla surumieliseksi.
+
+"Mutta sinun typerä asiamiehesi siellä, espanjalainen, katseli
+asiaa aivan toiselta kannalta. Hän vangitutti minut ja asetti
+minut tuomioistuimen eteen ja nämä tuomarilurjukset tuomitsivat
+minut mitättömästä poikamaisesta kepposesta -- ajatteleppas! --
+viideksitoista vuodeksi kaleerirangaistukseen. No, sanoppa itse, eikö
+se ollut barbaarimaista?!"
+
+Timar värisi.
+
+"He riisuivat minun kauniit, hienot vaatteeni ja jotta eivät
+kadottaisi minua näkyvistään, polttivat he hehkuvalla raudalla
+hirsipuun merkin olkavarteeni."
+
+Paholainen heitti näin sanoen virkapuvun takin yltään, veti likaisen
+paidan oikealta olkapäältään ja näytti Timarille vielä hehkuvan
+punaisen palomerkin käsivarressaan nauraen katkeralla ivalla:
+
+"Katso, sinun takiasi ovat he merkinneet minut kuin varsan tai
+vasikan, jotta en minä hukkuisi. No, älä pelkää! Minä en olisi
+kuitenkaan juossut sinun luotasi."
+
+Kiusallisen uteliaisuuden valtaamana katseli Timar kurjan olennon
+palomerkkiä, eikä voinut ottaa silmiänsä siitä.
+
+"Tehtyään tämän he raastoivat minut eräälle kaleerilaivalle ja
+takoivat kymmenennaulan painoisilla kahleilla minun toisen jalkani
+kiinni soutupenkkiin. Katso vain, tuossa on kahleen jättämä jälki."
+
+Näin sanoen hän heitti risaisen kenkänsä jalastaan ja näytti
+Timarille pahan haavan paisuneessa nilkassaan.
+
+"Tätäkin haavaa kannan muistoksi sinusta!" ivasi paennut
+rangaistusvanki.
+
+Timarin silmät tarttuivat haavaan ikäänkuin ne olisivat olleet
+liimatut siihen kiinni.
+
+"Mutta ajatteleppa, toveri, miten armollinen kohtalo voi olla. Mitä
+ihmeellisimpiä teitä vie taivaallinen kohtalo usein onnettomia
+ristinkantaja raukkoja odottamatta ystävien syliin. Samalla
+penkillä, johon minut suvaittiin kiinnittää, istui kiinni taottuna
+eräs kunnioitusta herättävä, tuuheapartainen ukko. Hänestä piti
+viideksitoista vuodeksi tulla minun vuodetoverini. Onhan aivan oikein
+ja luonnollista, että tarkoin tutkitaan ihminen, jonka kanssa on
+yhdistetty niin pitkäksi ajaksi. Minä tuijotin häneen pitkän aikaa ja
+sanoin sitten espanjan kielellä: 'Herra, minusta tuntuu kuin olisin
+tavannut teidät ennen jossakin.'"
+
+"Silmäsi ovat voineet nähdä oikein; lyötäköön ne sokeudella!" vastasi
+rakastettava ukko.
+
+Minä puhuttelin häntä nyt turkin kielellä:
+
+"Effendi, etkö olekin ollut Turkissa?"
+
+"Olen ollut sielläkin. Mutta mitä se sinuun kuuluu?"
+
+Tämän jälkeen minä kysyin häneltä unkariksi:
+
+"Eikö sinun nimesi ole alkuaan ollut Kristyan?"
+
+Ukko hämmästyi suuresti ja vastasi:
+
+"Onpa kylläkin!"
+
+"Minä olen sinun poikasi Teodor, rakas pikku Teodorisi, sinun ainoa
+perijäsi!"
+
+"Hahaha! Kiitos, toveri! Minä löysin isäni, isäni, jonka luulin
+kauan sitten kadottaneeni, löysin hänet sieltä Uudesta maailmasta,
+kaleeriorjan penkiltä. Jumalallinen kohtalo oli tällä ihmeellisellä
+tavalla johdattanut yhteen isän ja pojan, jotka niin kauan olivat
+olleet erotettuina. Hahaha! -- Mutta minä pyydän sinua, anna minulle
+ruukullinen viiniä ja jotakin pureskeltavaa, sillä minun on jano
+ja nälkä ja minulla on vielä monta mielenkiintoista asiaa sinulle
+kerrottavana, asioita, jotka tulevat sinua suuresti huvittamaan."
+
+Timar täytti hänen toivomuksensa ja antoi hänelle kinkkua, leipää ja
+viiniä.
+
+Vieras istuutui pöydän ääreen, asetti pyssyn polviensa väliin ja
+alkoi syödä. Hän söi ahneesti kuin nälkiintynyt koira ja teki usein
+tuttavuutta viiniruukun kanssa, joka kulaukselta hän maiskutti
+kieltään kuin ahnuri, joka on saanut hyvän kulauksen. Sillävälin hän
+jatkoi suu täynnä:
+
+"Tultuamme taasen tajuihimme odottamattoman jälleennäkemisen
+tuottamasta ensi ilosta, kysyi rakas isäni minulta taputellen minua
+nyrkillään päähän:
+
+"Mutta sanoppa minulle nyt, hirtehinen, kuinka sinä olet joutunut
+tänne?" Lapsen kunnioitus ei ollut sallinut minun tehdä isälleni
+samanlaista kysymystä. Minä kerroin nyt hänelle varastaneeni eräältä
+unkarilaiselta herralta, jonka nimi oli Timar, kymmenen miljoonaa
+reis'iä. "Entä mistä hän on varastanut niin paljon rahaa?" kysyi
+ukko. Minä valaisin häntä sanoen, ettei Timar ollut varastanut rahaa,
+sillä hän oli rikas maanomistaja, kauppias ja laivanvarustaja. Mutta
+tämä ei muuttanut ukon mieltä asiasta. "Saman tekevää! Se, jolla on
+rahoja on varastanut ne. Se, jolla on paljon rahaa, on varastanut
+paljon, ja se, jolla on vähän, on varastanut senkin vähän, ellei hän
+itse ole varastanut, on hänen isänsä tai isoisänsä tehnyt sen. On
+olemassa satakolmekymmentäkolme tapaa varastaa, ja niiden joukossa
+on vain kaksikymmentäkolme, jotka vievät varkaat kaleereille."
+Nähdessäni turhaksi vaivan koettaa kääntää isääni mielipiteestään, en
+enempää keskustellut hänen kanssaan asiasta. Vihdoin hän kysyi:
+
+"Mutta miten hemmetissä sinä olet joutunut yhteen tuon Timarin
+kanssa?"
+
+Minä kerroin, miten se oli tapahtunut:
+
+"Minä tunsin tämän Timarin jo silloin, kun hän oli köyhä
+laivakomissaari ja itse kuori hytissään perunansa silavan lisäksi.
+Kerran oli minun päästävä erään turkkilaisen karanneen pashan
+jäljille, joka oli lähtenyt Unkariin juuri Timarin laivalla. Tehtävän
+olin saanut turkkilaiselta poliisilta."
+
+"Nämä sanat kuullessaan veti ukko päänahkansa ryppyyn. Hahaha! Se oli
+niin irrallaan, että se näytti oikein hullunkuriselta kulkiessaan
+edes takaisin. Kun hän veti sen ylös seisoi lyhyeksi leikattu tukka
+pystyssä kuin apinan karvat."
+
+"Mikä sen pashan nimi oli?" mutisi hän.
+
+"Ali Tshorbadshi."
+
+"Ali Tshorbadshi!" kiljui hän lyöden minua polveen nyrkillään. Hän
+hypähti ylös, niin että minä luulin hänen loikkaavan veteen. Hahaha!
+Olisipa se ollut oikea tie pakoon noissa kahleissa!
+
+"Oletko sinäkin kenties tuntenut hänet?" kysyin.
+
+Nyt ukko pudisteli päätään äreästi, veti päänahkansa alas otsalle ja
+sanoi: "Jatka! Kuinka Ali Tshorbadshin kävi?"
+
+"Minä kerroin senkin:
+
+"Ogradina-järven kohdalla minä pääsin hänen jäljilleen. Salatietä
+riensin nyt laivan edellä Pancsovaan, jossa ryhdyttiin kaikkiin
+tarvittaviin toimenpiteisiin hänen kiinniottamisekseen. Mutta laiva
+saapui perille ilman pashaa. Hän oli kuollut matkalla, ja koska
+ei komissaarin oltu missään sallittu haudata ruumista, oli se
+lopulta heitetty jokeen. Kaiken tämän osoitti Timar asiaankuuluvin
+asiakirjoin todeksi."
+
+"Ja sama Timar oli silloin köyhä?"
+
+"Ei minua rikkaampi."
+
+"Mutta nyt hän omistaa miljoonia?"
+
+"Niin, ja niistä olen minä onneksi saanut tuhlata kymmenen miljoonaa
+reis'iä."
+
+"No, näetkö nyt, tyhmeliini, minun puhuneen totta? Hän on varastanut
+omaisuutensa. Keneltä hän on varastanut sen? Hän on surmannut pashan
+ja varastanut hänen aarteensa."
+
+"Nämä sanat kuullessani minä levitin silmäni ja suuni ammottavan auki
+ja kalvistuin -- kuten sinä nyt, pikku veli."
+
+"Ei, mutta se ei ole ennen juolahtanut mieleenikään."
+
+"Kuuleppa nyt tarkoin", mutisi ukko, tukien leukaansa koukistettuihin
+polviinsa. Minusta tuntuu vieläkin kuin näkisin hänen vilkuilevan
+minua ilvessilmillään. "Minäpä kerron sintille jotakin. Minäkin olen
+tuntenut Ali Tshorbadshin. Minä olen tuntenut hänet sangen hyvin.
+Hän oli myös varas, kuten kaikki muutkin ihmiset, joilla on paljon
+rahaa. Hän kuului varkaisiin numero 122 ja 123. Näiden numeroiden
+joukossa esiintyy kuvernöörejä ja aarrekammion hoitajia. Toinen varas
+oli uskonut aarteensa hänen huostaansa. Se oli varas numero 133,
+sulttaani. Kerran kuulin varkaan numero 132, suurvisiirin, aikovan
+kuristaa aarremestarin varastaakseen takaisin ne aarteet, jotka
+tämä oli varastanut sieltä täältä. Minullakin oli virka salaisessa
+turkkilaisessa poliisilaitoksessa. Vain numero 10: rappeutunut,
+karannut kauppias. Minä sain hyvän päähänpiston. Miten olisi? Jos
+minun onnistuisi edetä edes numero 50:een. Menin pashan luo ja
+ilmaisin hänelle, että hänkin oli listalla monien muiden rikkaiden
+nimien joukossa, joiden kurkut ministeri aikoi kuristaa yhteen itse
+sitten taitavasti anastaakseen heidän aarteensa. Mitä hän antaisi
+minulle, jos pelastaisin hänen omaisuutensa? Ali Tshorbadshi lupasi
+minulle neljänneksen heti kun olisimme turvassa. Niinpä niin, mutta
+minun on edeltäkäsin tiedettävä, miten paljon kaikki se tekee
+yhteensä; minä en ostakaan sikaa säkissä. Minä olen perheenisä,
+minulla on poika, jonka tulevaisuuden tahdon turvata."
+
+"Hahaha! Ukko sanoi tämän niin totuudessa, että minun vieläkin täytyy
+nauraa."
+
+"'Onko sinulla poika?' kysyi pasha isältäni. 'Kyllä on. Jos minä
+pääsen pakoon ehjin nahoin niin annan pojallesi ainoan tyttäreni.
+Sillä tavalla jää koko omaisuuteni perheeseen. Lähetä jo tänään
+poikasi tänne, että saisin tutustua häneen.' Piru vieköön, etten
+tietänyt tuon kauniin tytön, jolla oli valkoiset, viehkeät kasvot
+ja yhteenkasvaneet kulmakarvat olleen määrätyn minulle! Kuuletko,
+toveri? -- Mutta sen päälle täytyy minun ryypätä unohtaakseni kaikki
+vastoinkäymiseni. -- Sallinethan minun juoda maljan armolliselle
+rouvallesi, joka on maailman naisista viehättävin?"
+
+Kaleeriorja nousi ryövärin kohteliaisuudella ja kilisti lasinsa
+Timarin lasiin.
+
+Sitten hän heittäytyi taaksepäin nojatuoliinsa, asetti kielensä
+hampaitaan vasten ja päästi samoja ääniä kuin se, joka on kestinnyt
+itsensä hyvin.
+
+"Isäni suostui siis kauppaan. 'Me sovimme siitä', sanoi ukko, 'että
+panisimme Ali Tshorbadshin kalleimmat arvotavarat nahkapussiin,
+jonka minä ottaisin muassani englantilaiseen laivaan, jossa minä,
+vapaana epäluuloista, matkustaisin Maltaan. Siellä minun piti odottaa
+Tshorbadshia, joka tyttärensä seurassa ilman mitään matkakapineita
+lähtisi Stambulista aivan julkisesti kuin olisi lähtenyt kävelylle
+kiertääkseen sitten Pyreeukseen ja sieltä paetakseen Maltaan.
+Pasha osoitti minulle mitä suurinta luottavaisuutta. Hän lähetti
+minut aivan yksin aarrekammioon, jotta ei herättäisi huomiota itse
+lähtemällä sinne, ja hän antoi tehtäväkseni valita ne esineet, jotka
+minusta tuntuivat kallisarvoisimmilta, ja panna ne itse nahkapussiin.
+Minä voisin vielä luetella jokaikisen niistä kalleuksista, jotka
+valitsin ja omin käsin asetin pussiin. Taiteellisesti tehtyjä
+kameeneuloja, kokonaisia nauhoja oikeita helmiä, sormuksia ja
+korusolkia, agaattirasia, joka oli aivan täynnä timantteja...'"
+
+"Etkö olisi voinut piilottaa edes yhtä niistä?" kysyin ukolta.
+
+"Pässinpää!" ärjäsi hän. "Minkätähden minä varastaisin vain
+yhden timantin, niinkuin varas numero 18, kun olin tilaisuudessa
+varastamaan kaiken?"
+
+"Aha! pappa oli viisas mies!"
+
+"Niin olinkin, piru vieköön. Houkko minä olin. Olisinpa tehnyt kuten
+sinä sanoit! Jospa olisin pistänyt poveeni edes sen korun, joka minua
+eniten miellytti: kahteen timanttiriviin juotetun pashan vaimon
+valokuvan..."
+
+... Timarin kasvoilla kuvastui epätoivo. Tämä salaisuus, josta hän ei
+luullut kenenkään tietävän, oli nyt kuitenkin joutunut erään henkilön
+käsiin, henkilön, jolta hänellä ei ollut odotettavissa mitään
+armoa!...
+
+"Isäni jatkoi kertomustaan:
+
+"Minä sulloin nahkapussin täyteen ja jätin sen pashan huostaan
+herättämättä pienintäkään epäluuloa. Hän asetti vielä muutamia rullia
+louisdoreja muiden kalleuksien joukkoon. Senjälkeen hän lukitsi
+pussin taidelukolla ja varusti pussin neljä kulmaa lyijypainoilla.
+Sitten hän lähetti minut hakemaan kantotuolia, jossa voisin
+huomaamatta lähteä. Ei ollut kulunut neljännestuntiakaan, ennenkuin
+olin palannut. Hän antoi nyt minulle nahkapussin englantilaisine
+teräksisine taidelukkoineen ja lyijypainoineen. Minä otin sen
+viittani alle ja hiivin puutarhan ovesta alas kantotuoliin.
+Tiellä minä haparoin käsineni pussia ja tunsin siinä korusoljet,
+helminauhat, agaattirasian ja kultarullat. Tunti senjälkeen olin
+englantilaisessa laivassa; ankkuri nostettiin ja me lähdimme
+Kultaisesta Sarvesta."
+
+"Etkä sinä ottanut minua mukaasi!" sanoin lapsellisesti nuhdellen
+isälleni. "Kenen piti naida pashan tytär?"
+
+"Sinä houkko!" huusi ukko.
+
+"Minä en tarvinnut sinua, enkä pashaasi enkä hänen kaunista
+tytärtään. Ei mieleenikään juolahtanut odottaa teitä Maltalla. Niillä
+rahoilla, jotka pasha oli jättänyt minulle matkan varalle, ostin
+piletin Ameriikkaan, ja nahkapussi teki minulle seuraa. Mutta voi
+kirousta! Tultuani varmaan paikkaan, mistä ei ainoakaan paholainen
+olisi voinut löytää minua, otin esiin linkkuveitseni ja leikkasin
+auki pussin, ja mitä luulet pudonneen ulos? Kuparinappeja, ruosteisia
+hevosenkenkiä, ja timanteilla täytetyn agaattirasian sijaan savesta
+tehty mustepullo, ja louisdorien sijasta kurjia para-rahoja, joilla
+korpraalit maksavat viikkorahoja sotilaille. Varas lurjus oli
+varastanut minultakin. Mitään tämänlaatuista ei milloinkaan ole
+esiintynyt minun 133:n numeroni joukossa. Sille ei vielä ole varattu
+numeroa."
+
+"Ukko oli raivoissaan; hän miltei itki kiukusta."
+
+"Antaa tällä tavoin turkkilaisen narrata itseään! Sillä aikaa kun
+kävin kantotuolia etsimässä oli se lurjus täyttänyt aivan samanlaisen
+pussin roskalla ja sitten lähetti hän minut meren taakse! Sillävälin
+hän pakeni aarteineen toisaalle ja kavalsi siis palkkion siitä
+ilmoituksesta, jonka olin tehnyt hänelle. Mutta kas, onpa siis
+kuitenkin oikeus olemassa, ei vain maan vaan vedenkin päällä, sillä
+suurvaras joutui tiellä vieläkin suuremman roiston käsiin, joka
+matkalla murhasi ja ryösti hänet."
+
+"Ja tämä oiva mies, joka riisti hengen ja omaisuuden siltä varkaalta,
+joka varasti varkaalta ja jota varas ajoi takaa, tämä varas ei ole
+kukaan muu kuin juuri sinä, rakas, pikku veliseni, Mikael Timar von
+Levetinczy, 'kultapoika' itse!" sanoi pakolainen, nousten ylös ja
+pilkallisesti kumartaen.
+
+Timar ei vastannut sanaakaan
+
+"Ja nyt me muutamme puhetapaa", jatkoi Teodor Kristyan, "mutta yhä
+kolmen askeleen etäisyydessä ja unohtamatta, että pyssynpiippu on
+suunnattu sinua vastaan."
+
+Timar katseli kylmästi pyssynsuuta. Hän oli itse ladannut pyssyn
+luodeilla.
+
+"Tämä keksintö vei minulta kaiken halun kaleeriorjuuteen", jatkoi
+seikkailija. "Minä en voinut millään ehdolla tyytyä siihen
+ajatukseen, että suurempi varas kaiken lisäksi olisi oikeutettu
+kahlehtimaan pienemmän kaleeripenkkiin. Jos Alin aarteet eivät
+olisi langenneet Mikael Timarin käsiin, vaan jääneet isäni kynsiin,
+niin olisin minä nyt rikas herra, majoresco, ainoa majoresco, eikä
+koirakaan olisi kysynyt minulta, millä tavoin esi-isäni olivat
+hankkineet nämä aarteet. Ei enempää kuin kysellään nykyisten kreivien
+ja paroonien esi-isiä, ryöväriritareita. Sen sijaan minä sain
+vetelehtiä haisevalla suolamerellä. Ja miksi? Siksi, että Mikael
+Timar nenäni edestä oli siepannut ne aarteet, jotka olivat määrätyt
+minulle, ja päälle päätteeksi vielä tytön, jonka kanssa minun piti
+mennä naimisiin, tuon pienen, vaalean, vapaana kasvavan olennon,
+joka minua varten kypsyi neidoksi Vapaalla Saarella. Hänetkin
+täytyi Timarin ryöstää minulta, sillä vaimonsa kanssa, jonka isän
+hän oli surmannut, hän ei voinut olla onnellinen, ja siksi hänellä
+täytyi olla rakastajatar. Ja jotta ei hänen loistava maineensa
+kärsisi -- sillä koko maailmahan jumaloi häntä hyveen esikuvana --
+hän ei valinnut ystävätärtään baletin tai taideratsastus-seurueen
+kaunottarien joukosta, niinkuin minunlaiseni hyvämakuinen mies olisi
+tehnyt, vaan etsi itselleen köyhän, maailmaa tuntemattoman tytön,
+joka ei milloinkaan joutunut tekemisiin ihmisten kanssa, ja joka ei
+milloinkaan sanallakaan ilmaisisi jakavansa herra Timarin iloja.
+Hyi, herra Timar! Ja senvuoksi te olisitte antanut kahlehtia minut
+viideksitoista vuodeksi kaleeripenkkiin?"
+
+Isku toisensa jälkeen kohtasi häväistyn miehen kasvoja.
+
+Mitä tulee seikkailijan nuhteisiin, eivät ne kaikki olleet erikseen
+perusteltuja; hän ei ollut "murhannut" Timean isää; hän ei ollut
+"varastanut" kenenkään aarteita; hän ei ollut varsinaisessa mielessä
+"vietellyt" Noëmia eikä myöskään antanut Teodorin "hävitä"; mutta
+syytöksiä kokonaisuudessaan hän ei voinut torjua.
+
+Hän oli pelannut väärää peliä ja oli senvuoksi joutunut jos
+jonkinlaisiin rikoksiin.
+
+Pakolainen jatkoi:
+
+"Ollessamme ankkurissa 'Barra de Rio Grande du Sul'-lahdessa alkoi
+keltainen kuume raivota laivassamme. Isänikin sairastui siihen. Hän
+taisteli kuoleman kanssa penkillä vieressäni eikä häntä siirretty
+pois. Se ei ole tapana. Kaleeriorjan on kuoltava siihen paikkaan,
+mihin hän on taottu kiinni. Minulle oli se sangen inhoittava tilanne.
+Ukko värisi vilusta kokopäivän. Hän kiroili ja kiristi hampaitaan.
+Hän oli sietämätön kirotessaan Neitsyt Mariaa unkarin kielellä.
+Miksi hän ei kironnut espanjan kielellä? Sekin kuuluu kauniilta
+ja silloin olisivat toiset ymmärtäneet häntä. Ja miksi hän kirosi
+Jumalan Äitiä? Minä en voinut kuunnella sitä. Onhan olemassa kyllin
+paljon miespyhimyksiä, joita hän olisi voinut kirota. Sivistyneen
+miehen, hienon maailmanmiehen ei sovi loukata naisia. Se saattoi
+minut epäsopuun ukon kanssa. En sitä ottanut pahakseni, että hän
+sairastui minun vieressäni keltaseen kuumeeseen, joka olisi voinut
+tarttua minuunkin, eikä se suinkaan ole mieluisin kuolintapa; ei,
+yksinkertaisesti vain hänen sietämättömien kiroustensa takia minä
+päätin erota hänestä. Niin voimakkaat kuin isän ja pojan väliset
+siteet olivatkin, päätin kuitenkin katkaista ne."
+
+"Minun onnistui paeta kahden toverin kera, joiden kanssa olin sopinut
+asiasta. Meidän oli kuitenkin odotettava sitä hetkeä, jolloin kuoleva
+isäni alkoi hourailla, sillä hän oli uhannut hälyyttää vartioston,
+jos minä yrittäisin paeta. Kun sitten aika oli otollinen, viilasimme
+me kahleemme poikki yön aikaan, löimme tarkastusmiehen, joka keksi
+vehkeemme, tainnoksiin ja heitimme veteen, ennenkuin hän ennätti
+häivyttää. Senjälkeen me irroitimme pienen veneen ja työnsimme sen
+vesille. Aallokko kävi korkeana ja me kaaduimme lähellä rantaa.
+Toinen tovereistani ei osannut uida ja hän hukkui; toinen osasi uida,
+mutta ei niin nopeasti kuin hänen jäljessään uiva haikala. Vain hänen
+mylvinästään saatoin huomata, että 'meren enkeli' oli saanut hänet
+kynsiinsä ja hetkisen pysyi puoli ruumista veden pinnalla. Itse uin
+minä rannalle. Tästä näet minulla olevan vielä jotakin tehtävää
+tässä maailmassa. Mehän uskomme kumpainenkin ennakkomääräykseen,
+sinä hyvänä kalviinilaisena, minä tosi muhamettilaisena. Minulla
+ei ollut sen pienempää päämäärää kuin palata Europaan. Minä aioin
+etsiä sinut käsiini. Sinähän olet nyt minun ainoa isäni! Toisen
+ovat haikalat nielleet, ja niiden mahassa hän on aivan varmassa
+tallessa helvetistä, sillä sieltä ei mikään paholainen voi riistää
+häntä pois. Kuinka sain käsiini tämän meriupseerin virkapuvun
+sekä aseet ja matkarahat valtameren ylitse, kerron sinulle toiste
+viinilasin ääressä, kun meillä on siihen aikaa; nyt selvittäkäämme
+asiamme. Sillä sinähän tiedät meillä olevan erään laskun keskenämme
+suorittamatta."
+
+Seikkailija vei kätensä silkkihuiville, joka oli sidottu hänen
+vasemman silmänsä yli. Haava, jota oli vaikea parantaa, mahtoi olla
+hänelle sangen epämiellyttävä muisto. Ankara pakkanen ei suinkaan
+ollut tehnyt sille hyvää hänen vaeltaessaan ulkona pitkät ajat.
+
+"Minä lähdin heti Komorniin, jossa tiesin sinulla olevan vakinaisen
+asunnon. Sinä et vielä ollut palannut 'ulkomailta', sanottiin
+konttorissasi. Missä päin ulkomailla sinä oleskelit, sitä ei kukaan
+voinut sanoa. Hyvä on, minäpä odotan siksi kunnes hän palaa,
+ajattelin. Kuluttaakseni aikaa kävin kahviloissa ja tein tuttavuutta
+upseerien kanssa, joille virkapukuni oli avoin suositus. Sitäpaitsi
+kävin usein teatterissa. Siellä näin tuon ihmeen ihanan naisen,
+jolla oli alabasterikasvot ja surumieliset silmät. Arvannet, ketä
+tarkoitan? Hänen seurassaan oli alati eräs toinen kaunotar. Oi,
+miten kauniit, murhaavat silmät hänellä on! Hän on oikea merirosvo
+alushameessa. Minä liittyisin heti paikalla merirosvojoukkoon,
+jonka päämies hän olisi, eikä mieltäni pahoittaisi, vaikka minut
+vuodeksi kahlehdittaisiin samaan kaleeripenkkiin hänen kanssaan.
+Mutta pois tämä hempeämielisyys! Puhukaamme tärkeämmistä asioista!
+Minä ryhdyin tunnustelemaan maaperää. Kerran minä asetuin istumaan
+tuon murhanenkelin viereen. Minä hakkailin häntä eikä hän siitä
+pahastunut. Kysymykseeni, saisinko käydä häntä tervehtimässä hän
+vastasi kaiken riippuvan rouvastaan. Minä puhuin sangen ylistävästi
+kunnioitusta herättävästä madonnasta ja mainitsin olleeni kyllin
+onnellinen tunteakseni hänen perheensä Turkinmaalla, ja että hän oli
+hämmästyttävästi äitinsä näköinen."
+
+"Mitä?" kysyi kaunis neiti, "oletteko tuntenut armollisen rouvan
+äidin? Hän kuoli sangen nuorena."
+
+"Minä olen", vastasin, "vain nähnyt hänen valokuvansa armollisen
+rouvan isän luona, joka osotti minulle paljon ystävällisyyttä. Ne
+olivat miltei yhtä kalpeat ja surumieliset kasvot kuin armollisella
+rouvalla ja kuva oli juotettu kaksinkertaiseen timanttiriviin, jotka
+varmaan olivat satojentuhansien guldenien arvoiset."
+
+"Ah, te olette siis nähnyt sen komean korun?" huudahti kaunis
+neiti. "Rouvani näytti sen minullekin saadessaan sen lahjaksi herra
+Levetinczyltä."
+
+Timar puristi kätensä nyrkkiin voimattomassa raivossa.
+
+"Ahaa! Nyt alamme ymmärtää toisiamme!" jatkoi seikkailija kääntyen
+epäinhimillisesti hymyillen kidutuspenkillä makaavan miehen puoleen.
+"Sinä olet siis lahjoittanut Ali Tshorbadshin tyttärelle isältä
+varastamasi korun. Silloin on toistenkin kalleuksien täytynyt
+joutua sinun käsiisi, sillä niitä säilytettiin samassa paikassa.
+Nyt et enää voi kieltää mitään... Ja nyt olemme samanarvoisia.
+Sinutelkaamme toisiamme tai nimittäkäämme toisiamme komein arvonimin,
+kuinka tahansa; mutta älkäämme millään tavalla olko vaivattuja
+puhutellessamme toinen toistamme niinkuin sopii."
+
+Timar istui aivan herpautuneena vastapäätä tätä ihmistä, jonka käsiin
+kohtalo oli jättänyt hänet. Kristyanin ei todellakaan olisi tarvinnut
+suunnata asetta häntä kohti, sillä hän ei edes jaksanut nousta
+tuoliltaan.
+
+"Mutta sinä annoit kauan odottaa itseäsi, ja minä aloin jo tulla
+levottomaksi tähtesi. Pikkurahani olivat myös lopussa. Joka päivä
+postikonttorissa kyselemäni rahakirjeet rikkaalta tädiltäni,
+amiraalivirastosta, päämiehiltäni ja pankkiireiltani eivät --
+sangen luonnollisista syistä -- tahtoneet alkaa kuulua. Mutta sinua
+ylistettiin joka taholla, minne vain tulinkin. Nerokas kauppias,
+jättiläiskyky, köyhien hyväntekijä, niin sanottiin. Sinun esimerkiksi
+kelpaavaa perhe-elämääsikin kiitettiin. Sinä olit aviomiehen ihanne;
+naiset polttaisivat kuolemasi jälkeen sinun ruumiisi ja antaisivat
+miehille lääkkeeksi sinun tuhkasi. Hahaha!"
+
+Timar käänsi pois kasvonsa.
+
+"Mutta kenties minä väsytän sinua? No, me tulemme kohta asioihin
+takaisin. Eräänä päivänä olin sangen huonolla tuulella siitä, että
+sinä et tahtonut palata, ja kun eräs upseeri kahvilassa mainitsi
+nimesi, en minä voinut pidättäytyä lausumasta epäilyäni siitä,
+voisiko joku ihminen yhdistää niin monta täydellisyyttä. Tähän eräs
+raakalainen vastasi lyömällä minua kasvoihin. Kaikkeen muuhun,
+sen myönnän olin valmistautunut, mutta en tähän. Se oli oikein
+leuoilleni, sillä miksi en pitänyt kieltäni kurissa? Kaduin sanojani
+kuin koira, kaduin sitä, että olin uskaltanut lausua häpäiseviä
+sanoja sinusta, ja sen läksyn olen painanut muistiin. Minä en
+milloinkaan enää puhu pahaa sinusta. Jospa asia olisi jäänyt vain
+korvapuustiin; niihin minunlaiseni ovat tottuneet. Mutta se roisto
+pakotti minut kaksintaisteluun siitä syystä, että olin mustannut
+sinun hyvää nimeäsi ja mainettasi. Kuten sittemmin sain kuulla oli
+tuo hullu mies ollut madonnan ihailija ennen tämän naimista, ja nyt
+hän tappeli suojatakseen tämän puolison kunniaa. Sekin on sellainen
+ennenkuulumaton onni, joka voi kohdata vain sinua, kultapoikaa. Mutta
+minä en huolisi sinun onnestasi. Taaskin oli minun maksettava se.
+Minä sain iskun päähäni aina kulmakarvoihin asti."
+
+Paholainen työnsi mustan silkkisiteen syrjään ja silloin paljastui
+pitkä naarmu, joka oli peitetty likaisella laastarilla. Punainen iho
+ympärillä osoitti haavan vieläkin olevan tulehtuneen.
+
+Timar katseli sitä väristen.
+
+Kristyan veti jälleen siteen silmänsä päälle ja jatkoi kyynillisellä
+ivalla:
+
+"Tämä on muisto numero 3, joka minulla on sinun ystävyydestäsi. No,
+mitäpä siitä, sitä enemmän on minulla oleva otsakkeen 'Debet' alla!"
+
+"Tämän tapahtuman jälkeen ei minun ollut enää jäämistä Komorniin.
+Asia oli herättänyt huomiota; minä olisin voinut joutua
+epämiellyttävän kuulustelun uhriksi, vaikka tässä maassa muutoin,
+sikäli kuin asia riippuu tuomioistuinten kunnianarvoisista
+päämiehistä, voidaan pysyä piilossa aina tuomiopäivään saakka, mistä
+on loistavia todistuksia olemassa -- meissä molemmissa."
+
+Pakolainen oli ylpeä hyvästä päähänpistostaan.
+
+"Mutta minä en viihtynyt muistakaan syistä Komornissa; olin väsynyt
+odottamaan sinua. Tiedänhän, mistä hänet löydän, sanoin itsekseni.
+Minä tiedän, missä 'ulkomaalaisessa' seudussa hän oleskelee maan
+asioissa. Se seutu ei ole missään tuntemattomassa maanosassa. Se on
+tietysti Vapaa Saari. Minä matkustan sinne hänen jälkeensä."
+
+Nämä sanat kuullessaan hypähti Timar tuoliltaan kiivaasti huutaen:
+
+"Mitä? Oletko ollut saarella?"
+
+Hän vapisi säikähdyksestä ja raivosta.
+
+"Älä kiivastu, ystäväiseni", rauhoitti seikkailija häntä. "Tämä pyssy
+on ladattu. Jos sinä liikut paikaltasi voi se helposti laueta, eikä
+se silloin ole minun syyni. Muutoin voit olla levollinen. Ei ollut
+sinulle, vaan minulle onnettomuudeksi, että läksin sinne. Minun on
+aina tanssiaisissa maksettava sisäänpääsömaksu sinun puolestasi. Se
+on niin selvä, kuin olisi se kymmenissä käskyissä kirjoitettuna. Sinä
+tanssit, ja minä maksan. Sinä paneudut vuoteelle minun sijastani ja
+minut heitetään ulos sinun sijastasi. Miksi minä läksin Vapaalle
+Saarelle? Vain tavatakseni sinut. Mutta tultuani sinne, olit sinä
+jo lähtenyt. Minä en tavannut siellä muita kuin Noëmin pienokaisen
+kera. -- Oi, Mikael ystävä, kenpä olisi uskonut sinusta sellaista!
+-- Mutta vaiti, emme puhu asiasta kenellekään. -- Dodihan hänen
+nimensä on, eikö olekin? Rakastettava, viisas poika hän onkin. Kuinka
+hän pelkäsi minua, kun toinen silmäni oli siteissä. Tosin Noëmikin
+säikähti pahasti minut nähdessään. Kuinka minua suretti kuullessani
+Terese-äidin kuolleen. Hän oli hyvä ja olisi ottanut minut toisella
+tavalla vastaan. Ajatteles, että Noëmi ei edes olisi sallinut minun
+asettua asumaan taloon. Hän sanoi pelkäävänsä minua ja Dodi pelkäsi
+vieläkin enemmän. He olivat aivan yksin. 'No hyvä, minä olenkin juuri
+tullut tänne sen vuoksi, että teillä olisi mies talossa suojananne!'
+Ohimennen sanoen, minkä taikajuoman olet antanut tytölle, kun hänestä
+on tullut niin kaunis. Hänestä on tullut oikea kaunotar, niin että
+sydän hypähtää rinnassa hänet nähdessään. Minä sanoinkin sen hänelle.
+Silloin hän yritti tehdä rumia ilmeitä. Minä tahdoin laskea leikkiä
+hänen kanssaan. 'Onko soveliasta', sanoin, 'irvistellä noin rumasti
+sulhaselleen?' Mutta silloin minä jouduin pahaan pulaan. Hän kutsui
+minua maankiertäjäksi ja osoitti minut ovelle. 'Hyvä', sanoin, 'kyllä
+menenkin', ja silloin yritin viedä hänetkin muassani ja nostin häntä
+vyötäisistä."
+
+"Oi, istu hiljaa, toveri! Ei sinulla ole syytä suuttua; mutta minulla
+kyllä oli syytä siihenkin, sillä tyttö antoi minulle korvapuustin,
+korvapuustin, sanon minä, joka tuntui kaksinverroin kovemmalta kuin
+majurin antama; historiallisen todenmukaisuuden vuoksi on minun
+mainitseminen, että hän valitsi toisen posken, joten tasapaino
+säilyi."
+
+Timarin kasvot kirkastuivat.
+
+"Ago gratias! Siihenkin sain tyytyä. Mutta nyt minä suutuin oikein
+toden teolla. Minä olen tunnettu kauniin sukupuolen ihailija, mutta
+tämä häväistys vaati kostoa ja korvausta. 'No, minäpä näytän sinulle
+sittenkin, että sinun on tultava muassani, ellet suostu antamaan
+minun jäädä tänne. Sinun on itse omasta tahdostasi seuraaminen minua.'
+Näin sanoen minä tartuin pikku Dodin käteen viedäkseni hänet pois."
+
+"Saatana!" huusi Timar.
+
+"No, no, ystäväiseni! Emme voi molemmat puhua yhtäaikaa. Kohta on
+tuleva sinun vuorosi, ja silloin saat puhua niin paljon kuin sinua
+haluttaa; mutta kuule ensin, mitä minulla on sanottavaa sinulle. Minä
+olin väärässä saneessani heitä olleen vain kaksi; kolmehan heitä
+oli. Kirottu elukka, Almira, oli myöskin siellä. Koira oli koko ajan
+maannut sängyn alla eikä ollut minua huomaavinaankaan. Mutta kun
+lapsi alkoi huutaa, hyökkäsi peto esiin ja syöksyi kimppuuni. Minä en
+ollut päästänyt lurjusta näkyvistäni, vaan vedin nopeasti pistoolini
+taskustani ja ammuin kuulan sen ruumiin läpi."
+
+"Murhaaja!" voihki Timar.
+
+"Lorua! Jospa omallatunnollani ei olisi muuta kuin tämän koiran veri!
+Eikä se edes kuollut kuulasta. Se ei vähääkään välittänyt siitä.
+Se vain hyökkäsi sitä raivokkaammin minun kimppuuni, puri itsensä
+kiinni vasempaan käsivarteeni, kaatoi minut maahan ja painoi minua
+niin, etten voinut liikahtaa. Turhaan yritin saada käsiini toista
+pistooliani; se piti käsivarttani hampaidensa välissä kuin tiikeri.
+Vihdoin aloin pyytää Noëmilta apua. Hän koetti vapauttaa minua
+pedosta; mutta raivoisa elukka puri hampaansa vain entistä lujemmin
+lihaani. Vihdoin sanoi Noëmi: 'Pyydä poikaa. Koira tottelee häntä.'
+Minä rukoilin nyt Dodia. Pojalla on hyvä sydän; hän sääli minua ja
+kiersi käsivartensa Almiran ympäri. Silloin koira päästi minut ja
+antoi lapsen suudella itseään."
+
+Kyynel putosi Timarin poskelle. "Siten minä sain täältäkin muiston",
+jatkoi Teodor Kristyan kiertäen ylös likaisen, veritahraisen
+paidanhihansa. "Kas tässä jäljet koiran puremasta. Kaikki kolme
+raateluhammasta on tunkeutunut lihan lävitse aina luuhun asti.
+Siinä muisto numero 4 sinusta. Minä kannan ruumiissani kokonaista
+haava-albumia, joista saan kiittää sinua: palomerkkiä, kahleiden
+jälkiä, sapelin iskua ja koiranpuremaa. Siinä pelkkiä muistoja sinun
+ystävyydestäsi. Ja sano minulle sitten, mitä minun on sinulle tehtävä
+saadakseni laskumme käymään yhteen?"
+
+Lausuttuaan viimeiset sanat seisoi karannut rangaistusvanki aivan
+riisuttuna Timarin edessä, jolla siis oli silmien edessä kaikki ne
+haavat, joilla hän oli koristettu...
+
+Ja yhtä alastomana oli tuon kurjan sielu hänen edessään, sekin
+täynnänsä inhoittavia haavoja, jotka hänen kätensä oli iskenyt.
+
+Tämä mies tajuaa varsin hyvin Timarin vain leikkineen hänen kanssaan
+silloin kun tämä lähetti hänet muka jalomielisyydestä Brasiliaan,
+että tämä luotti hänen huonoihin taipumuksiinsa asettaessaan rahansa
+hänen käytettäväkseen, että tämä vain tahtoi raivata hänet tieltään.
+Tämä mies tietää, kuinka rikkaaksi Timar on tullut ja hän kadehtii
+Timaria sen vuoksi.
+
+Tämä mies tietää myös Timarin pettäneen sekä Noëmia että Timeaa,
+tietää hänen elävän kaksoisavioliitossa. Ja hän on raivoissaan
+molempien tähden. Kaikki ihmisen huonot himot kaluavat hänen sieluaan
+kuin myrkyllinen ruttopaise. Ja nyt on Timar tämän miehen vallassa.
+Hän ei edes tunne ulkonaista voimaa puolustautuakseen tätä miestä
+vastaan. Hänen jäsenissään on sama voimattomuus kuin henkilön, joka
+taistelee unta vastaan. Tämä haavoihin peittynyt mies vaikuttaa
+häneen kuin ilkeä lumous, hermostuttavasti.
+
+Seikkailija tietää sen varsin hyvin. Eikä hän enää ole edes
+varovainen Timarin suhteen. Noustessaan tuolilta hän nojaa pyssyä
+uuniin ja puhuu kasvot pois päin käännettyinä Timarille:
+
+"No, nyt minä ryhdyn pukeutumishommiin. Niiden kestäessä on sinulla
+aikaa ajatella vastausta kysymykseeni, jonka aion tehdä sinulle."
+
+Näin sanoen hän heitti nutun toisensa perästä uuniin, jossa ne
+räiskyen leimahtivat, niin että liekki nousi savupiippuun saakka.
+Sitten hän alkoi kaikessa rauhassa pukea ylleen niitä vaatteita,
+jotka Timar oli antanut hänelle. Uuninhyllyltä hän löysi tämän
+kellon. Sen hän pisti liivinsä taskuun. Sitten hän asetti Timarin
+napit paitaansa. Väänsipä hän kuvastimen edessä viiksiäänkin. Tämän
+tehtyään hän viskasi päänsä taaksepäin kuten henkilö, joka on
+tyytyväinen itseensä: nyt hän oli herran näköinen.
+
+Ja sitten hän asettui selkä uuniin päin seisomaan hajasäärin,
+käsivarret ristissä rinnalla.
+
+"No, miten on laitasi, toveri?"
+
+Timar alkoi puhua.
+
+"Mitä pyydätte minulta?"
+
+"Ahaa! Olenko vihdoinkin irroittanut kielesi siteet? No, jos nyt
+sanoisin: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta.' Lähde sinäkin
+antamaan polttaa hirsipuun merkki käsivarteesi. Anua takoa itsesi
+kiinni kaleeripenkkiin, kuljeskele ympäri maita ja meriä, korpia
+ja kaupunkeja, alituisesti metsästäen haikaloja, intiaaneja,
+jaguaareja, kalkkarokäärmeitä ja poliisipalvelijoita; -- anna
+sitten vaimosi ihailijan kaksintaistelussa iskeä itseäsi kalloon,
+anna rakastajattaresi koiran repiä rikki käsivartesi, ja sitten
+-- jakakaamme loput keskenämme. Mutta kas, minä en olekaan niin
+armoton. Minä en enää puhu haavoistani -- koiranpuremat paranevat
+helposti. Minä olen sinulle armollisempi. Keskustelkaamme rauhan
+ehdoista!"
+
+"Tarvitsetteko rahaa?" kysyi Timar.
+
+"Tarvitsen sitäkin, mutta puhukaamme siitä myöhemmin. Pysykäämme
+ensiksi siinä, mikä koskee yhteisesti meitä molempia. Minun on
+nyt joksikin ajaksi paettava julkisesta elämästä, sillä nyt ei
+minua vainota vain senvuoksi, että olen kavaltanut sinun rahasi.
+Karkaamistani kaleereilta ja sitä, että heitin tarkastusmiehen
+veteen, ei minulle anneta ikänä anteeksi. Sinun rahasi eivät minua
+siis hyödytä ennenkuin olen parantunut palomerkistä ja kahleiden
+jättämistä haavoista. Edellämainitun saan pois sudenmaidolla;
+viimemainittua vastaan tulee käyttää kivennäisvesiä. Minä en epäile,
+että sinä johdattaisit vainoojiani jäljilleni. Siihen olet liian
+viisas. Päinvastoin sinä itse piilottaisit minut ja kieltäisit minun
+olevan lähellä, jos minua tultaisiin etsimään, ja sinä veisit minut
+lähimpien sukulaistesi luo, jollen enää olisi turvassa sinun luonasi.
+Minä tunnen sinut, sinä olet kultapoika. -- Mutta varovaisuus on
+viisauden äiti. Huolimatta lämpimästä ystävyydestämme saattaisi
+tapahtua, että joku iskisi minua kalloon kadulla tahi että joku
+palvelevainen työväri ampuisi minut maantiellä tahi että kaikessa
+ystävyydessä tarjottu viinilasi passittaisi minut samaa tietä kuin
+Ali Tshorbadshin. Niinpä niin, minä en uskaltaisi pyytää sinua
+täyttämään tätä viiniruukkua uudelleen, vaikka itse joisitkin ensiksi
+siitä. Minun on joka suhteessa oltava varovainen."
+
+"Mitä te siis tarvitsette?"
+
+"Te? Sinä et, kuten näen, tahdo tunnustaa minua veljeksesi. Seurani
+vaivaa sinua. Mutta kysykäämme ensiksi, mitä korkea ja jalo herra
+itse haluaa. Onhan toki onnellista, että minä pidän tietonani kaikki
+ne salaisuudet, jotka omistan. Korkea ja jalo herrani kenties
+olisi halukas siitä syystä takaamaan minulle 100,000 frangin koron
+ranskalaisissa valtiopapereissa?"
+
+Timar ei empinyt, vaan vastasi heti:
+
+"Olisin."
+
+Rosvo nauroi.
+
+"Minä en pyydä niin suurta uhrausta, teidän armonne. Minä olen jo
+sanonut, että eivät minua rahat korvessa auta. Näin leimattu ihminen,
+näin huonotapainen, joutuu kiinni kaikkialla, ja mitä minua silloin
+hyödyttäisivät 100,000 frangia? Minä tarvitsen, kuten sanottua, lepoa
+ja paikan, missä voin olla varmassa turvassa, pidemmän ajan, ja missä
+voin sitäpaitsi löytää mukavan ja huolettoman olon. No, eikö se ole
+kohtuullinen pyyntö."
+
+"Sano yhdellä kertaa, mitä toivot."
+
+"Hyvä, minä sanon. Armollinen herra näyttää kärsimättömältä. Kenties
+herra haluaa panna levolle?"
+
+Näin sanoen hän otti jälleen pyssyn uunin luota; istuutui tuolille
+ja piti kivääriä molemmin käsin edessään ollakseen joka hetki valmis
+ampumaan.
+
+"Minä en siis pyydä nyt noita sataatuhatta korkoa teidän armoltanne,
+en pyydä muuta kuin -- Vapaan Saaren."
+
+Oli kuin salama olisi iskenyt Timariin. Nämä sanat herättivät hänet
+tylsyyden tilastaan.
+
+"Mitä te sillä tekisitte?"
+
+"Ensinnäkin siitä tulisi minulle pakopaikka, johon eivät minkään
+kansan vainukoirat osaisi. Toiseksi on luonnollista, että teidän
+armonne, niin kauan kuin minulle ja teidän armollenne on viisainta,
+että pysyn siellä, varustaa minut kaikella, mitä sydämeni halaa,
+kaikella, mikä on hyvää ja kallista."
+
+Timar suuttui nyt hänen hullun pyyntönsä vuoksi.
+
+"Voi, älkää nyt tässä laskeko typerää leikkiä. Pyytäkää joku summa,
+miten suuri hyvänsä. Lähtekää sen kera, minne haluatte. Menetelkää
+sen kanssa mielenne mukaan, mutta saarta ette saa. Se on typerä
+toivomus."
+
+"Ei niin typerä kuin miltä se näyttää, _illustrissime!_ Nähkääs,
+ilma tuolla saarella on oivallinen; juuri sellainen, jota minä
+tarvitsen saadakseni takaisin terveyteni, joka on niin suuresti
+huonontunut Etelä-Ameriikassa. Terese-vainajalta olen kuullut
+saarella kasvavan yrttejä, jotka parantavat kaikki haavat. Diossegi'n
+kasviopista olen lukenut niiden voivan kasvattaa yhteen pannussa
+kiehuvat lihapalatkin. Sybariittisten elintapojen jälkeen halajan
+kultaisen aikakauden maalaisnautintoja. Antakaa minulle Vapaa Saari,
+armoseremissime!"
+
+Seikkailija pyysi täten pilkaten, pyssy ladattuna käsissään.
+
+"Te olette houkkio!" sanoi Timar, joka suuttui tästä pilasta. Sitten
+hän käänsi äkkiä tuolinsa ja käänsi selkänsä Teodor Kristyanille.
+
+"Oi, älkää kääntäkö minulle selkäänne, armollinen herra --
+_Sennor! -- Excellenza! -- Mylord!_ -- Armollisin herra! -- _Pan
+velkomozsnye! -- Mynheer! -- Monseigneur! -- Gospodine! -- Effendi!_
+Millä kielellä on minun puhuminen, jotta saisin teidät kuulemaan
+karkulaisen rukouksia?"
+
+Tämä mauton iva ei ollut hyökkääjälle hyödyksi. Se vähensi ilkeän
+lumouksen vaikutusta Timariin. Tämä alkoi tointua. Hän tuli
+ajatelleeksi olevansa tekemisissä jänishousun kanssa, joka pelkäsi
+omaa nahkaansa. Hän huudahti harmistuneena:
+
+"Lopettakaa jo tämä leikki. Mainitkaa joku summa -- saatte sen ja
+jos tarvitsette saarta, niin ostakaa sellainen kreikkalaisessa
+arkipelagissa tahi Kiinan luona. Jos pelkäätte takaa-ajajia, niin
+lähtekää Romaan, Neapeliin tai Schweiziin; olkaa olevinanne markiisi,
+laittakaa itsenne hyviin kirjoihin Kamorran kanssa, eikä kukaan ole
+tekevä teille pahaa. Rahaa annan teille. Saarta ette saa."
+
+"Vai niin! Alkaako teidän armonne jo käyttää ylpeätä kieltä minulle?"
+huudahti Teodor Kristyan. "Poika joka on pudonnut järveen, tointuu
+pian ensi säikähdyksestään ja yrittää uida maihin. Mutta odotappa
+vain, minä pistän sinut pian uudelleen veteen. Sinä ajattelet
+itseksesi: 'Ole hyvä, risapekko, ja kerro jollekin, mitä tiedät
+minusta. Ensi saavutuksesi olisi, että sinut otettaisiin kiinni,
+suljettaisiin tyrmään ja sinne jäisit. Sinut tehtäisiin niin mykäksi,
+että sinä et koko elämässäsi enää voisi puhua kenellekään mitään.
+Tai voi sinulle muullakin tavoin tapahtua jotakin inhimillistä.
+Voihan sattua, että luoti osuu selkääsi kuljeskellessasi mitään pahaa
+aavistamatta. Jos Tonava heittää raatosi rannalle, niin kuka silloin
+kysyy, oletko itse hypännyt jokeen vai onko joku työntänyt sinut? Ja
+olettakaamme vaikka pahinta, mitä voi tapahtua, kuka uskoisi sinun,
+maankiertäjän, kertomusta, silloin kun minä, kultamies, sanon: Se
+ei ole totta! Minulla on paljon rahaa. Jos todistaja, ilmiantaja
+on siksi tyhmä, ettei ota vastaan lahjuksia, niin on tuomari oleva
+viisaampi.' Näin sinä ajattelet, näemmä. Mutta ota huomioon, kuinka
+viisaan miehen kanssa olet tekemisissä. Sinä olet heti kohta
+käsittävä, että kätesi ja jalkasi ovat sidotut, että olet yhtä
+avuton kuin ryövärin kiinni ottama saituri, joka saa tyytyä siihen,
+että häntä pistellään piikeillä kynsien alle, että hänen partansa
+kiskotaan karva karvalta pois ja että kiehuvaa talia vuodatetaan
+hänen iholleen, siksi kunnes hän ilmaisee, minne on kätkenyt
+aarteensa. Minäkin olen menettelevä samalla tavalla sinun kanssasi.
+Ja kun sinä et enää voi kestää enempää, niin huuda silloin: 'Jo
+riittää!'"
+
+Timar kuunteli kiusallisen uteliaana kaleeriorjan sanoja.
+
+"Tähän saakka en ole kertonut ainoallekaan elävälle, olennolle, mitä
+tiedän sinusta. Kautta kunniani! Paitsi sitä juorua, joka pujahti
+kieleltäni Komornissa, en ole kertonut sinusta mitään, ja se, mitä
+silloinkin juttelin, ei ollut mitään. Mutta kaiken, mitä tiedän,
+olen kirjoittanut muistiin -- se kirjoitus on täällä taskussani
+-- ja sitäpaitsi neljä kappaletta neljällä eri osotteella. Yksi
+kappale on osotettu Turkin hallitukselle, ja siinä ilmaisen, mitä
+Ali Tshorbadshi otti muassaan Stambulista ja mikä kapinallisen
+takavarikoituna omaisuutena kuului sulttaanille, kenties oli
+työstetty itse aarrekammiosta -- ja kaikki nämä kalleudet ovat
+luetellut kappaleittain, niinkuin isäni kuvaili ne. Samalla
+ilmaisen kenellä ne nyt ovat ja kuinka ne ovat joutuneet nykyisen
+omistajan käsiin. Toisessa kirjoituksessa ilmiannan minä sinut
+Wienin hallitukselle Ali Tshorbadshin murhaajana, joka varasti hänen
+aarteensa. Muista, että miehellä, joka äkkiä on rikastunut, on
+paljon vihollisia ja kadehtijoita. Kolmas kirje on osotettu rouva
+Levetinczylle Komorniin. Hänellekin ilmaisen, mitä olet tehnyt hänen
+isälleen ja kuinka olet saanut käsiisi hänen äitinsä timantteihin
+juotetun kuvan sekä muut kalleudet. Mutta hänelle ilmaisen vielä
+muutakin. Sen paikan, missä oleskelet silloin kun et ole kotona.
+Salaiset ilosi Vapaalla Saarella. Rakkaussuhteesi erääseen toiseen
+naiseen. Uskottomuutesi hänelle. Puhun Noëmista ja Dodista. -- No,
+pistelenkö vielä piikkejä kynsiesi alle?"
+
+Timarin rinta nousi ja laski läähättäen.
+
+"No, koska sinä yhä olet mykkä, niin jatkamme!" puhui hänen julma
+kiusanhenkensä. "Neljäs kirje on osotettu Noëmille. Siinä kerron
+hänelle kaikki, mitä hän ei vielä tiedä: että sinulla on muualla
+vaimo, johon olet vihitty, että sinä olet ylhäinen herra, joka olet
+häväissyt hänet etkä milloinkaan voi olla hänen omansa, että sinä
+olet uhrannut hänet vain himoillesi ja että sinä olet rikollinen. No,
+etkö vieläkään pyydä armoa? -- Otammeko vielä sulatetun, kiehuvan
+talin avuksi. Minä en ole niin typerä, että kantaisin näitä kirjeitä
+taskussani, jotta joku sinun palkkaamasi salamurhaaja ottaisi ne
+minulta murhattuaan minut ensiksi jollakin yksinäisellä paikalla.
+Jos sinä sanot: 'Minä en hiero rauhaa' -- hyvä, silloin minä sanon:
+'Nöyrin palvelijasi, minua ilahuttaa suuresti, suosittelen itseäni',
+ja sitten minä lähden luotasi kaikella kunnioituksella. Mutta täältä
+menen suoraan päätä sinne. Näetkö nuo kaksi tornia? Siellä on Tihany.
+Siellä asuu rehellisiä munkkeja. Siellä on luostari. Sinne jätän nuo
+neljä kirjettä luotettavaan paikkaan ja pyydän priorin lähettämään
+ne osotteessa oleville henkilöille, ellen palaisi viikon perästä
+noutamaan niitä. Olisi senvuoksi turha vaiva raivata minua tieltä;
+kirjeet tulisivat siitä huolimatta perille. Ja silloin sinä et enää
+voisi olla tässä maassa. Kotiisi sinä et voisi mennä, sillä vaikka
+vaimosi antaisikin anteeksi isänsä kuoleman, niin hän ei kuitenkaan
+voisi antaa sinulle anteeksi suhdettasi Noëmiin. Tuomioistuimet
+tutkivat asiasi, ja silloin sinun on kerrottava, miten olet hankkinut
+rikkautesi. Turkin hallituskin on nostava oikeusjutun sinua vastaan
+ja samoin Itävallan hallitus. Koko maailma on oppiva tuntemaan sinut.
+Ne, jotka ovat ylistäneet sinua kultapojaksi, ne näkevät sinussa nyt
+ihmiskunnan hylyn. Etkä sinä voi edes paeta Vapaalle Saarelle, sillä
+Noëmi on sulkeva ovensa sinun nenäsi edessä. Hän on ylväs nainen, ja
+hänen rakkautensa on pian muuttuva vihaksi. -- Ei, sinulla ei ole
+muuta mahdollisuutta kuin paeta suuresta maailmasta kuten minäkin,
+sinun on hiivittävä salaa kaupungista ja säikähdyttävä heti kun
+kuulet askeleiden lähestyvän oveasi. No, menenkö vai jäänkö?"
+
+"Jää!" ähkyi rääkätty.
+
+"Ahaa, joko antaudut?" huusi rangaistusvanki, "no, istuutukaamme siis
+vielä kerran. Ensinnäkin sinä siis luovutat Vapaan saaren minulle?"
+
+Timar turvautui heikkoon tunneseikkaan käyttääkseen sitä
+puolustusaseena.
+
+"Vapaa Saarihan ei kuulu minulle, vaan Noëmille."
+
+"Aivan oikea huomautus. Mutta minun pyyntöni ei silti ole vähemmin
+oikeutettu. Vapaa Saari kuuluu Noëmille, mutta Noëmi kuuluu sinulle."
+
+"Mitä sillä tarkoitat?" kysyi Timar katse sekavana.
+
+"No, älä pyöritä silmiäsi noin hurjasti! Etkö tiedä olevasi sidottu?
+Kyselkäämme järjestyksessä. Asia on kyllä järjestettävissä. Sinä
+kirjoitat kirjeen Noëmille. Minä itse jätän sen hänelle. Ilkeä, musta
+peto on jo silloin heittänyt henkensä, joten minä voin rauhassa astua
+saarelle. Kirjeessä sinä sanot kiltisti jäähyväiset Noëmille; sinä
+sanot, ettet voi naida häntä, syystä että katkaisemattomat siteet
+kahlehtivat sinut toisaalle; sinulla on vaimo, kaunis Timea, jonka
+Noëmi varmaan muistaa. Sinä kirjoitat aikovasi huolehtia hänestä
+kunnollisesti. Sinä olet antanut hänen entisen sulhasensa palata
+Uudesta Maailmasta ja hän on kaunis, kelpo poika, joka on nytkin
+valmis naimaan hänet ja unohtamaan entisyyden. Sinä lupaat myös
+kaikin puolin huolehtia molemmista sekä annat siunauksesi meille ja
+toivot meidän elävän onnellisina."
+
+"Mitä? Tahdotko Noëminkin omaksesi?"
+
+"Tuhat tulimmaista! Kuvitteletko kenties minun aikovan asettua
+saarellesi kuin mikäkin Robinson? Minä tarvitsen elämän sulostuttajaa
+yksinäisyydessä. Tuolla kaukana olen ennättänyt kyllästyä
+mustasilmäisten ja mustakutristen naisten syleilyihin; nyt olen
+nähnyt Noëmin kultakiharat ja sinisilmät ja aivan rakastunut
+häneen. Sitäpaitsi hän on lyönyt minua kasvoihin ja ajanut minut
+ulos ovesta, ja siitä on minun saatava hyvitystä. Ja onko jalompaa
+kostoa kuin maksaa korvapuusti suudelmalla? Minä tahdon päästä
+tämän vastahakoisen haltiattaren hallitsijaksi. Se on nyt minun
+päähänpistoni. Ja mikä oikeus sinulla on asettua sitä vastustamaan?
+Enkö minä ole Noëmin kihlattu? Enkö minä voi tehdä häntä lailliseksi
+vaimokseni ja saattaa hänet jälleen kunniaan, jotavastoin sinä, joka
+et milloinkaan voi naida häntä, vain teet hänet onnettomaksi."
+
+Oi, tämä ihminen vuodattaa sulatettua rasvaa Timarin sydämeen!
+
+"Pyydä koko omaisuuteni!" hän rukoili roistoa.
+
+"Lykätkäämme asia tuonnemmaksi. Kyllä senkin asian vuoro tulee. Nyt
+en pyydä muuta kuin Noëmin. Muutoin vaadinkin vain omaani takaisin."
+
+Timar väänteli käsiään epätoivoissaan.
+
+"No, tahdotko suostua kirjoittamaan Noëmille, vai vienkö nämä neljä
+kirjettä Tihanyyn?"
+
+Timar huudahti tuskassaan:
+
+"Oi, pikku Dodi!... pikku Dodi!..."
+
+Karkulainen purskahti ivanauruun.
+
+"Minusta tulee hänelle isä, sangen hyvä isä."
+
+... Siinä silmänräpäyksessä Timar hypähti ylös tuoliltaan, heittäytyi
+jaguarin tavoin seikkailijan kimppuun, tarttui hänen molempiin
+käsivarsiinsa ennenkuin hän ennätti käyttää asetta, laahasi häntä
+kappaleen matkaa, työnsi häntä sitten takaapäin ja tästä iskusta
+mies lensi avoimesta ovesta ulos portaille ja kaatui suulleen. Hän
+nousi vaivalloisesti; mutta yhä hoiperrellen iskun vaikutuksesta
+hän kompastui ensimmäiseen portaaseen ja kieri kiroillen ja ilmaa
+haukaten portaita alas.
+
+Alhaalla oli kaikki pimeätä ja hiljaista. Ainoa ihminen, joka paitsi
+näitä molempia oli linnassa, oli kuuro, joka nukkui pois humalaansa.
+
+
+
+
+Kolmastoista luku.
+
+MITÄ KUU PUHUU? -- MITÄ PUHUU JÄÄ?
+
+
+Timar olisi voinut tappaa tämän miehen. Hän oli Timarin vallassa.
+Ja Timar tunsi käsivarsissaan raivostuneen ihmisen lihasvoiman.
+Hän olisi voinut tukahuttaa roiston tai murskata hänen pääkallonsa
+pyssynperällä, jos hän ei olisi raaskinut tuhlata jaloa lyijyä
+häneen. -- Mutta Timar ei tapa ketään. Hän ei edes henkensä
+pelastukseksi ota murhaajan henkeä. Timar on "nyt" todellinen
+kultapoika, nyt kun kaikki on vaarassa, hänen omaisuutensa ja
+kunniansa, kuten akanat tuulessa.
+
+Hän antaa tämän miehen mennä, miehen, joka voi ja joka on syöksevä
+hänet turmioon.
+
+Hän voisi vielä surmata hänet. Sisällä makuuhuoneessaankin on hänellä
+ladattu kivääri. Hän voi ampua miehen akkunasta tämän kulkiessa
+suuren pihan yli. Tämä mies on ryöväri, karannut rangaistusvanki;
+kuka vaatisi Timaria tilille siitä, jos hän sammuttaisi tuomitun
+hengen. Kenties Brasilian hallitus antaisi hänelle palkinnonkin siitä.
+
+Mutta Timar ei huomaa miestä. Hän sanoo itsekseen: Tämä mies on
+oikeassa. Ja kohtalo täyttyköön. -- Timar ei ole roisto, joka salaa
+toisen rikoksen toisella, vaan suuri luonne, joka langettuaan on
+valmis sovittamaan rikoksensa.
+
+Hän astuu sivurakennuksen luo ja katselee kädet ristissä rinnalla,
+kuinka mies kulkee pihan yli porttia kohti.
+
+Kuu nousee juuri Somogy-vuorien takaa ja valaisee linnan etusivua.
+
+Tumma varjo sivurakennuksen luona olisi oivallinen maalitaulu sille,
+joka tahtoisi ampua.
+
+Teodor Kristyan kulkee sivurakennuksen ohi ja katsahtaa ylös.
+
+Otsassa oleva puoliksi umpeen mennyt haava on portailla kaatuessa
+auennut uudelleen ja vuotaa nyt verta. Veri valuu kasvojen yli.
+
+Kenties Timar onkin asettunut juuri senvuoksi siihen, että
+raivostunut kostonhalusta ampuisi häntä.
+
+Mutta mies seisahtuu hänen eteensä ja alkaa puhella äänettömiä
+sanoja. Aivan kuin Atalia. Kuinka nuo kaksi sopisivatkaan toisilleen!
+Kristyan liikuttaa vain huuliaan. Hän nostaa varovasti toista
+jalkaansa, jonka on satuttanut pudotessaan. Vasemmalla kädellään
+hän lyö oikeassa kädessään olevaa kivääriä; sitten hän ravistelee
+sitä kuin eväten, puristaa kätensä nyrkkiin Timaria kohti ja uhkaa
+etusormellaan. Tämä ilmenäytelmä tahtoo sanoa: Näin en sinua surmaa.
+Minä olen säästänyt sinulle toisen kuolintavan. Odotappa vain!
+
+Timar katsoo hänen jälkeensä hänen poistuessaan. Hänen silmänsä
+seuraavat miestä lumipeitteistä tietä pitkin aina järven
+jääkuvastimelle asti. Hän tuijottaa miehen jälkeen, kunnes tämä
+hopeanhohtoisella jää kentällä näyttää vain mustalta pisteeltä, joka
+liikkuu korkeiden vuorenhuippujen kaksoistorneja kohti.
+
+Zalavuorten yläpuolelle ilmestyy myrskypilviä. Timar ei huomaa niitä.
+
+Plattenjärven seutuvilla syntyy usein myrskyilmoja keskellä tyyntä
+ilmaa ja ilman mitään enteitä. Kalastajat, jotka etäisyydessä
+kuulevat puiden suhisevan, eivät ennätä palata takaisin Zala-rannalle.
+
+Myrsky ruoskii aaltoja, ajelee veneitä edessään ja heittää ne
+toiselle rannalle. Välistä rajuilma laantuu jo puolen tunnin
+kuluttua; tuulenmorsian on vain tahtonut tanssia koko piirin ympäri.
+Ja sitten tulee jälleen tyyni.
+
+Myrsky, joka nyt syöksyi vuoristosta, ajoi lumipilveä edellään. Tästä
+seuloutui neulanteräviä jääkristalleja esiin. Pilvi peitti vain
+puoleksi laajan näköalan, kätkien Tihanyn seudun, niemekkeen kallion
+kielekkeineen ja synkän luostarin pimeyteen, itäisten rantojen
+loistaessa kuutamossa.
+
+Myrsky vinkui ulvoen Arakin laakson puitten latvoissa. Vanhan linnan
+ilmaviirit natisivat, niin että luuli kuulevansa noiduttujen henkien
+valitushuutoja, ja kiihkeän tuulen laastessa Balatonin jäätä,
+houkutteli se siellä olevista jääkappaleista niin yliluonnollista
+soittoa, että luuli näkevänsä valittavia henkiä: ne ajoivat toinen
+toistaan ja valittivat paetessaan. Joku murisi hurjasti. Kenties se
+juuri ajoi toisia edellään.
+
+Keskellä tätä öistä, aavemaista soittoa tuntui Timarista kuin olisi
+hän etäältä kuullut myrskyn keskeltä hirvittävän huudon, sellaisen,
+jommoinen voi lähteä vain ihmisen huulilta. Kauhun, epätoivon,
+jumalanhäpäisyn huudon, joka herättää nukkujat unestaan ja saa tähdet
+vapisemaan. Muutamien sekuntien perästä se uudistui, mutta lyhyempänä
+ja heikompana, ja senjälkeen kuului taas vain myrskyn soittoa.
+
+Tämäkin vaikenee. Lumimyrsky pakenee. Myrsky ajaa sitä edellään. Se
+ei enää ulvo Arakin laakson puissa. Nekin sävelet, jotka syntyivät
+jääkappaleiden ympärillä leikkivästä tuulesta, häipyvät etäisyyteen
+kuolevaan sointuun. Taivas seestyy, ja kaikki hiljenee jälleen.
+
+Timarinkin povi on tyyntynyt.
+
+Hän on elämänsä uran päässä. Hänelle ei ole ainoatakaan tietä
+avoinna. Hän ei voi mennä eteenpäin eikä kulkea taaksepäin.
+
+Hän on paennut niin kauan kuin on voinut paeta. Nyt ammottaa kuilu
+hänen edessään eikä ole mitään vastakkaista rantaa.
+
+Koko hänen elämänsä vyöryi hänen eteensä kuin uni, ja hän tiesi nyt
+vihdoin heräävänsä tästä raskaasta unesta.
+
+Hänen ensimmäinen toiveensa omistaa tämä ihmeen ihana, rikas tyttö on
+ollut perustana hänen kohtaloonsa. Sille perustalle hän on rakentanut
+elämänsä kuin sfinksin arvoitukseen. Kun arvoitus on selvitetty
+syöksyy sfinksi kuiluun...
+
+Kuinka hän voisi enää elää senjälkeen kun hänet on paljastettu Timean
+ja Noëmin edessä!
+
+Syöstynä siitä korkeudesta, jossa häntä on pidetty kotona ja
+maailmassa useita vuosia, hallitsijan suosiossa ja kansalaisten
+kunnioituksen esineenä!
+
+Kuinka hän vielä kerran voisi katsoa sitä naista silmiin, joka hänen
+kilpakosijalleen on ylistänyt häntä niin kiihkeästi, kuinka hän nyt
+voisi tehdä sen, nyt, kun tämä nainen on saanut tietää hänen olevan
+vastakohdan sille kaikelle, jota hän on miehessään ihaillut, ja kun
+hän on saanut tietää miehensä koko elämän suureksi valheeksi?
+
+Ja kuinka hän voisi astua Noëmin eteen nyt kun tämä on saanut tietää
+hänen olevan Timean puolison? Kuinka hän nyt enää voisi ottaa Dodia
+syliinsä?
+
+Ei missään, ei missään koko maailmassa ole paikkaa, minne hän voisi
+paeta. Asia on kuten tuo mies sanoi: ei ole olemassa muuta keinoa
+kuin kääntää maailmalle selkänsä kuten hän, kieltää nimensä kuten
+hän, salaa varkain hiipiä kaupungista toiseen kuten hän, harhailla
+ympäri maailmaa.
+
+Mutta tunsipa Timar kuitenkin yhden paikan. Kuun. Tuon kylmän tähden.
+-- Mitä Noëmi sanoikaan? Ne, jotka olivat väkivaltaisesti riistäneet
+itseltään elämän, ne, jotka olivat lakanneet toivomasta, ne lähtevät
+sinne ja asuvat siellä. Ne lähtevät sinne, missä olemattomuus ympäröi
+heitä. Kun tuo mies on tullut Noëmin luo ja kertomuksellaan syössyt
+hänetkin epätoivoon, on hänkin varmaan pian seuraava miestään sinne
+-- pimeään tähteen.
+
+Timar tunsi rauhoittuvansa tästä ajatuksesta niin suuresti, että
+hän saattoi suunnata kaukoputkensakin vähenevää kuuta kohti, jonka
+loistavassa kehrässä vaihteli suuria, pyöreitä, tummia aukkoja, -- ja
+hän etsi itselleen yhden näiden suunnattoman suurten vuorenonkaloiden
+joukosta: "Siellä minä olen asuva, siellä olen odottava Noëmia!"
+
+Senjälkeen hän meni takaisin siihen huoneeseen, missä oli
+keskustellut seikkailijan kanssa.
+
+Kamiinissa näkyi vielä jätteitä tämän poltetuista vaatteita. Tuhassa
+näkyi vielä osia niitä. Timar pani uusia puita uuniin, jotta tuli
+hävittäisi niiden jätteet.
+
+Sitten hän kääri vaipan ympärilleen ja poistui talosta.
+
+Hän suuntasi kulkunsa Plattenjärveä kohti.
+
+Kuu valaisi ääretöntä jääkenttää. Jääaurinko, joka paistoi
+jäätasangolla.
+
+"Minä tulen, minä tulen!" huusi Timar. "Pian olen saava tietää, mitä
+sinä olet sanonut minulle. Sinä olet kutsunut minua ja minä olen
+pian oleva luonasi."
+
+Hän meni suoraa päätä jäärailoa kohti. Sen löysi helposti. Seipäät
+olkilyhteineen, jotka hyväsydämiset kalastajat olivat asettaneet
+sille paikalle, huomauttivat jo etäältä kulkijaparalle, että hänen
+olisi _vältettävä_ sitä. Timar taasen _etsi_ sitä.
+
+Tultuaan erään tällaisen varotusmerkin luo, hän pysähtyi, paljasti
+päänsä ja katsoi ylös taivaaseen.
+
+Vuosia oli kulunut siitä, kun hän oli rukoillut. Tällä hetkellä hän
+tuli ajatelleeksi sitä ylhäistä alkuolentoa, joka johtaa tähtien
+kulun ja kahlehtii myrskyn, ja joka on luonut toisen olennon, joka
+uhmaa Luojaansa: ihmisen.
+
+Nyt hän tahtoi kohottaa sielunsa tähän alkuolentoon.
+
+"Ikuinen voima! Sinua minä pakenen ja Sinun luoksesi tulen tällä
+hetkellä. Minä en tule valittamaan. Sinä johdatit minua, mutta
+minä poikkesin poluiltasi. Sinä varoitit minua, mutta minä en
+tahtonut kuunnella. Nyt olen joutunut näin pitkälle. Sokeasti
+totellen menen toiseen maailmaan. Sieluni on siellä kärsivä kylmässä
+olemattomuudessa. Minua rangaistaan siitä, että olen tehnyt
+onnettomaksi niin monta, jotka ovat minua rakastaneet ja tulleet
+omikseni. Ota Sinä, ijankaikkinen oikeus, heidät huostaasi! Minä olen
+tehnyt syntiä; senvuoksi minä nyt menen kuolemaan ja kiroukseen. --
+Ei kenkään heistä ole itse syypää kärsimyksiinsä, minä vain olen.
+Sinä ikuinen oikeus, joka olet johdattanut minut sinne, missä nyt
+olen, ole heitäkin kohtaan oikeudenmukainen. Suojaa, lohduta heikkoja
+naisia, heikkoa lasta! Mutta luovuta minut koston-enkeleille! -- Minä
+kiroan itseäni ja vaikenen ijäksi."
+
+Hän polvistui.
+
+Jään reunojen välillä vyöryivät Balatonin aallot. Levoton järvi
+ääntelee joskus tyynelläkin ilmalla, ja jäässäkin ollessaan se
+kohisee ja kuohuu kuin meri.
+
+Timar kumartui veden puoleen suudellakseen sitä niinkuin suudellaan
+äitiä ennen pitkälle matkalle lähtöä, niinkuin suudellaan
+pyssynpiippua ennenkuin murskataan sillä pää.
+
+Mutta juuri kun hän kumartui vedenpinnan yli, sukelsi ihmisen pää
+esiin aalloista!
+
+Ihmisen pää, jonka kasvot olivat ylöspäin.
+
+Otsan yli on sidottu musta huivi, joka peittää oikean silmän; toinen
+silmä, joka veristää, tuijottaa suoraan eteenpäin, ja avoimesta
+suusta kohisee vesi sisään ja ulos.
+
+Haamu sukelsi jälleen alas.
+
+Hetken perästä paisuivat aallot taaskin, aavekasvot näyttäytyivät
+uudelleen, ja punainen, jäykistynyt silmä tuijotti taas Timaria.
+
+Ja vielä kerran tuli pää näkyviin jään reunalle kadotakseen jälleen
+ainiaaksi jään alle, samalla kun jäykistynyt käsi kouristuksen
+tapaisesti koukistunein sormin silmänräpäyksen ajan pisti esiin
+vedestä.
+
+Timar hypähti puolihulluna polvistuneesta asennostaan ja tuijotti yhä
+veteen aavemaista olentoa etsien.
+
+Hänestä tuntui kuin se huutaisi häntä seuraamaan.
+
+Aallot vyöryivät jään reunojen välillä.
+
+Ja taasen kaikui etäältä henkimaailman urkujen tapainen soitto,
+jommoisen öinen myrsky lähetti enteenään. Siinä ulvonnassa, joka
+syntyy siitä, että myrskyn voima taittuu jäälohkareisiin, kuuluu
+näkymättömien henkien huokauksia ja valituksia, ja yhä äänekkäämmäksi
+paisuu aaveiden laulu.
+
+Ja taasen kaikuu ylimaallinen soitto yli koko jääkentän, ikäänkuin
+tuhansien harppujen kieliä tuolla alhaalla kosketeltaisiin, kunnes
+sävelet paisuen muuttuvat kuohuvaksi kohinaksi, ikäänkuin tuuli
+ajaisi vinhaa vauhtia alhaalla vedessä ja houkuttelisi aalloista
+ihmeellisiä, uuvuttavia sointuja. Myrskyn urkujen sävelet soivat
+mahtavina jään alla, hirvittävällä pauhulla lähtee kiinteä jääjoukko
+liikkeelle, ja voimakkaasta ilmanpaineesta jäärailo sulkeutuu jälleen.
+
+Timar syöksyi väristen polvilleen kasvot keinuvaa jääkuvastinta
+vasten.
+
+
+
+
+Neljästoista luku.
+
+KEN TULEE.
+
+
+Huurre oli tehnyt Vapaasta Saaresta hopeametsän. Jatkuvasti
+leijaileva sumu oli luonut joka oksaan lumikukkia. Sitten tulivat
+aurinkoiset päivät, jolloin puiden huurre muuttui jääksi, ikäänkuin
+koko saari olisi ollut lasista. Kristallien painosta riippuivat oksat
+alaspäin kuin kyynelpajuissa, ja tuulen värähdellessä metsän läpi
+löivät ne yhteen ja soivat kuin sadun lasipuutarha.
+
+Vain yksi polku johti vahvassa huurteessa olevan nurmen poikki
+mökille. Ja se kulkee sille paikalle, missä Terese lepää. Se on
+Noëmin ja pikku Dodin jokapäiväisen kävelyretken päämaali.
+
+Nykyään he kulkevat sinne kahden. Kolmas seuralainen, Almira, makaa
+mökissä vetäen viimeisiä hengenvetojaan. Luoti on tunkeutunut ruumiin
+jalompiin osiin, eikä ole mitään pelastuksen mahdollisuutta.
+
+On ilta. Noëmi sytyttää valon, vetää esiin rukkinsa ja alkaa kehrätä.
+Pikku Dodi on istuutunut hänen viereensä ja pitää olkia rukin pyörää
+vasten, leikkien tuulimyllyä. Almira makaa nurkassa ja voihkii kuin
+ihminen.
+
+"Äiti, kumarra päätäsi puoleeni", sanoo lapsi äkkiä, "minä tahdon
+kuiskata sinulle jotakin, niin ettei Almira kuule."
+
+"Eihän koira sanojasi muutoinkaan ymmärrä, Dodiseni."
+
+"Oi, hän kyllä ymmärtää. Hän ymmärtää kaikki. Sano minulle, kuoleeko
+Almira?"
+
+"Varmasti, rakkain pienokaiseni."
+
+"Mutta kuka meitä sitten suojelee, kun Almira kuolee?"
+
+"Jumala!"
+
+"Onko Jumala vahva?"
+
+"Vahvempi kaikkia muita."
+
+"Onko hän vahvempi kuin isä?"
+
+"Isäsikin voima on Jumalalta."
+
+"Entä sen häijyn miehen, jonka silmä oli sidottu?"
+
+"Hänenkin."
+
+"Miksi hyvä Jumala antaa hänellekin voimaa? Minä pelkään hänen
+tulevan takaisin. Hän tahtoo viedä minut pois."
+
+"Älä pelkää! Minä en anna kenenkään viedä sinua."
+
+"Mutta jos hän lyö meidät molemmat kuoliaaksi?"
+
+"Silloin me pääsemme molemmat taivaaseen."'
+
+"Almirakin?"
+
+"Ei, Almira ei pääse."
+
+"Miksikä ei?"
+
+"Siksi, että hän on eläin."
+
+"Entä pikku Louiseni?"
+
+"Ei hänkään pääse."
+
+"Voi, älä sano niin, hän osaa kevyemmin lentää taivaaseen kuin me."
+
+"Taivaaseen saakka se ei osaa lentää."
+
+"Siellä ei siis ole eläimiä eikä lintuja? No, silloin minä mieluummin
+jään tänne alas isän ja pikku Louisen kanssa."
+
+"Niin, jää, pikku sydänkäpyseni, jää!"
+
+"Eikö niin, että jos isä olisi täällä, hän löisi tuota häijyä miestä?"
+
+"Häijy mies juoksisi pakoon häntä."
+
+"Mutta milloin isä tulee takaisin?"
+
+"Jo talvella."
+
+"Kuinka sinä sen tiedät?"
+
+"Hän sanoi."
+
+"Onko kaikki, mitä isä puhuu, totta? Eikö hän milloinkaan valehtele?"
+
+"Ei, poikani, kaikki mitä hän puhuu, on totta."
+
+"Mutta onhan jo talvi."
+
+"Hän onkin pian oleva täällä."
+
+"Kunpa Almira ei vain kuolisi sillä aikaa!"
+
+Poika nousi jakkaraltaan ja meni vaikeroivan koiran luo.
+
+"Rakas Almira, älä kuole! Älä jätä meitä yksin tänne! Katsos,
+taivaaseen sinä et voi tulla kanssamme; sinä voit vain täällä
+alhaalla olla luonamme. Jää tänne! Kesällä minä rakennan sinulle
+kauniin talon pähkinäpuusta, sellaisen kuin isä rakensi minulle.
+Kaikesta ruuasta, jonka saan, annan puolet sinulle. Paina pääsi tähän
+polvelleni ja katsele kiltisti minua. Älä pelkää, minä en päästä enää
+sisään sitä pahaa miestä, joka ampui sinua. Kun kuulen hänen tulevan,
+sidon ovenrivan kiinni nuoralla, ja jos hän pistää kätensä sisään,
+lyön sen poikki pienellä kirveellä. Minä olen suojeleva sinua,
+Almira."
+
+Viisas eläin avasi kauniit silmänsä poikaa kohti ja löi hiljaa
+häntäänsä lattiaan. Sitten se huokasi syvään ikäänkuin olisi
+ymmärtänyt kaikki pojan puheen.
+
+Noëmi pysähdytti rukin, nojasi päätään käsiinsä ja tuijotti
+lepattavaa liekkiä.
+
+Roisto oli lähteissään jäähyväisiksi huutanut akkunasta:
+
+"Minä tulen vielä kerran takaisin ja silloin olen sanova sinulle,
+kuka se mies on, jota rakastat."
+
+Se, että hän tulisi takaisin on kyllin hirveä uhkaus; mutta mitä se
+merkitsee, että hän on sanova hänelle, kuka se mies on, jota hän
+rakastaa?
+
+Kukahan Mikael sitten on? Voiko hän sitten olla joku muu kuin se,
+joka hän sanoo olevansa? Mitähän tällä, maailman toiselta puolelta
+sukeltaneella aaveella voi olla sanottavaa hänestä? Oi, miksi ei
+Mikael ole tehnyt kuten hän, Noëmi, kerran oli toivonut: "parempi
+olisi, jos meidän välillämme olisi kolme jalkaa multaa."
+
+Noëmi ei ole mikään tylsä nainen. Hän on kasvanut korvessa ja oppinut
+luottamaan omiin voimiinsa. Suuren maailman hentomielisyys ei ole
+pilannut hänen hermojaan. Holoferneksen ja Sisseran olisi ollut, hyvä
+tietää, että teräs on vaarallinen ase naisen kädessä.
+
+Susiemo osaa puolustaa luolaansa -- koiraa vastaan. Sillä on kynnet
+ja hampaat.
+
+Tämän kiihoittavan kohtauksen jälkeen kantaa Noëmi alituisesti
+Mikaelin pöytäveistä povellaan. Tämä veitsi on teräväksi hiottu.
+
+Öisin hän sitäpaitsi sulkee oven suurella hirrellä, jonka asettaa
+oven eteen poikkipuolin, sitoen sen kiinni nuoralla.
+
+Niinkuin kohtalo säätää!
+
+Jos toinen tulee ensin, on hänestä tuleva onnellinen vaimo, Jumalan
+siunaama -- jos taas toinen saapuu ensin, tulee hänestä murhaaja,
+kirouksen lapsi. "Almira, miksi voihkit noin?"
+
+Koira-parka, joka taisteli kuoleman kanssa, kohotti vaivalloisesti
+päätään lapsen polvelta ja alkoi kaula ojossa nuuskia ilmaa. Se
+valitti ja voihki levottomasti, mutta vain käheitä korahduksia --
+ilonko vai vihanko äännähdyksiä, sitä ei voinut erottaa.
+
+Eläin vainusi jonkun lähestyvän.
+
+Kuka tulee?
+
+Onko se hyvä tai häijy mies? Elämänkö antaja, vaiko murhaaja?
+
+Ulkona yön pimeydessä kuuluu askelten kaiku huurteen peittämällä
+nurmikolla. Kuka tulee?
+
+Almira röhisee raskaasti. Se tahtoo nousta, mutta putoo alas; se
+tahtoo haukkua, mutta ei voi. Noëmi hypähtää penkiltä, pistää oikean
+kätensä kaulahuivin alle ja tarttuu veitseen. Kuka tulee?
+
+Kaikki kolme kuuntelee vaiti: Noëmi, Dodi ja koira.
+
+Nyt lähestyvät reippaat askeleet. Ah, nyt kaikki tuntevat ne. "Isä!"
+huutaa Dodi hymyillen. Noëmi rientää terävällä veitsellä katkaisemaan
+nuoran hirren ympäriltä, ja Almira kohoo etukäpälilleen ja haukahtaa
+äkkiä.
+
+Silmänräpäys senjälkeen lepäävät he toistensa sylissä: Mikael, Noëmi
+ja Dodi.
+
+Almira ryömii rakastetun isäntänsä luo, kohottaa vielä kerran päänsä
+hänen puoleensa, nuolaisee hänen kättään, syöksyy lattialle ja kuolee.
+
+"Etkö enää milloinkaan jätä meitä?" änköttää Noëmi.
+
+"Älä jätä meitä enää milloinkaan yksin tänne!" pyytää pikku Dodi.
+
+Mikael painaa molempia rintaansa vasten, ja hänen kyyneleensä
+vuotavat rakastettujen poskille.
+
+"En milloinkaan... en milloinkaan... en milloinkaan!..."
+
+
+
+
+Viidestoista luku.
+
+RUUMIS.
+
+
+Viimeiset maaliskuun päivät voittivat ankaran talven. Sade ja sumu
+sekä etelä-tuulet heikensivät Plattenjärven jään, joka sitten murtui
+rajulla pohjatuulella ja ajelehti Somogy-rannalle.
+
+Jäälohkareiden joukosta löysivät kalastajat ruumiin.
+
+Koko ruumis oli jo suureksi osaksi mädännyt; kasvonpiirteitä ei enää
+voitu tuntea. Kuitenkin saattoi mitä suurimmalla varmuudella päättää,
+ken se oli.
+
+Siinä olivat Mikael Timar von Levetinczyn maalliset jäännökset,
+hänen, joka hävisi niin äkkiä tuon kuuluisan nuotanvedon jälkeen,
+jolloin fogaschikuningaskin saatiin pyydykseen ja jonka kotiinpaluuta
+oli niin kauan odotettu.
+
+Ruumiissa saattoi tuntea kadonneen herran vaateparsia, hänen
+turkisreunaisen takkinsa, hänen paidannappinsa ja paitaan ommellut
+nimikirjaimet. Liivintaskussa on hänen kellonsa, johon hänen
+koko nimensä on poltettu emaljiin. Varmin todiste on kuitenkin
+povitaskusta löytynyt lompakko, joka on täyteen ahdattu seteleitä,
+sadan ja tuhannen guldenin seteleitä, joissa vielä näkyy leima, sekä
+lompakkoon ommeltu helmikirjailu: "Usko, toivo rakkaus", Timean omin
+käsin ompelema.
+
+Eräästä sivutaskusta löydettiin sitäpaitsi neljä nauhalla
+yhteensidottua kirjettä, joiden kirjoitus oli aivan kulunut pois.
+Kirjeethän olivat maanneet neljä kuukautta vedessä.
+
+Vähän aikaa sen jälkeen löysivät kalastajat Füred-rannalla herra
+Levetinczyn kaksoispyssyn, joka jäi heidän verkkoonsa. Se selvitti
+kaiken.
+
+Vanha Galambos muisti nyt varsin hyvin kaiken.
+
+Armollinen herra oli itse sanonut hänelle, että jos kettuja ja susia
+tulisi yön aikana railon luo, menisi hän itse ulos pyssyineen ja
+ampuisi luodin niiden turkin läpi.
+
+Nyt muistivat useat muutkin lumimyrskyn raivonneen sinä yönä
+Balaton-järvellä, tosin vain lyhyen ajan. Epäilemättä oli tämä
+aiheuttanut armollisen herran onnettomuuden. Hän ei ollut huomannut
+railoa, oli pudonnut veteen ja joutunut jään alle.
+
+Vanha Galambos, joka nukkui vähän öisin kertoi myös kuulleensa
+myrskyn mylvinnän seasta hirveän hätähuudon.
+
+Että niin erinomaisen ja arvossapidetyn miehen pitikin kuolla niin
+kamala kuolema!
+
+Ensi tiedon onnettomuudesta saatuaan matkusti Timea itse Siofolkiin
+ollakseen läsnä laillisessa tutkinnossa.
+
+Nähdessään miehensä vaatteet pyörtyi hän kaksi kertaa ja hänet
+saatiin töin tuskin henkiin jälleen. Siitä huolimatta hän kesti
+loppuun saakka. Hän oli läsnä silloin kun muuttunut ruumis laskettiin
+lyijyarkkuun ja kyseli innokkaasti vihkisormusta, mutta sitä ei
+löytynyt. Ruumiista puuttuivat sormet.
+
+Timea kuletutti kalliit jäännökset Komorniin ja panetti hänet
+perhehautaan kaikella sillä komeudella, jonka protestanttisen kirkon
+hautausmenot sallivat. Kaikki neljä kirkkoaluetta oli edustettuna
+lähetystöjen välityksellä; transdanubilainen ylikaitsija piti
+ruumispuheen, ja Komornin pappi puhui arkun ääressä kirkon laivassa,
+joka oli verhottu mustalla kankaalla ja koristettu asekilvellä.
+Paavin kollegion kuoro suoritti hautauskulun. Mustalla sametilla
+verhotussa arkussa olivat hänen nimikirjaimensa hopeakirjaimin
+kirjoitetut; sen päällä olivat hänen aatelismiekkansa ja unkarilaisen
+Pyhän Stefanin ristin, italialaisen Pyhän Mauritiuksen ristin,
+ja brasilialaisen Annunciata-ristin koristeet. Arkun kantoivat
+ruumisvaunuihin kaupungin senaattorit ja komitaatin luottamusmiehet.
+Paariliinan hopeatupsuja kannattivat varagespanit. Ruumisvaunujen
+kahden puolen astuivat kaupungin arvohenkilöt. Niiden edessä marssi
+kaupungin koulunuorisoa, pappeja ja jumaluusopin ylioppilaita, nämä
+viimemainitut lippuineen; senjälkeen unkarilainen ja saksalainen
+kansalaiskaarti virkapuvussa, aseissa, hillityn rummun päristessä.
+Arkkua seurasivat kaupungin ylhäiset naiset surupuvussa, ja niiden
+joukossa sureva leski valkoisin kasvoin ja itkettynein silmin sekä
+maan ja keisarikaupungin huomatuimmat miehet ja sotilasarvohenkilöt;
+lähettipä hänen majesteettinsakin lähetin edustamaan itseään
+kuuluisan miehen hautajaisiin. Ja jäljessä seurasi silmän
+kantamattomiin ihmisjoukko. Kellojen soidessa kulki kulkue hitaasti
+koko kaupungin läpi. Ja kaikki kellot ja kaikki kielet julistivat,
+että nyt haudattiin miestä, jonka vertaista ei enää syntyisi: kansan
+hyväntekijää, kansansa ylpeyttä, uskollista puolisoa, suurenmoisten
+lahjoitusten tekijää.
+
+Kultapoikaa kannettiin hautaan.
+
+Miehet, naiset ja lapset, jotka ovat seuranneet jalan koko kaupungin
+läpi, menevät myös hautuumaalle.
+
+Ataliakin on ruumissaatossa.
+
+Kun arkku kannetaan alas avattuun hautakammioon, seuraavat syvästi
+surren miehen lähimmät sukulaiset, ystävät ja ihailijat myös sinne.
+
+Niiden joukossa on myös majuri, herra Katshuka.
+
+Tungoksessa kapeilla portailla hän joutuu läheltä koskettamaan
+Timeaan -- ja Ataliaan.
+
+Kun taas noustaan haudasta, heittäytyy Atalia sille päällysarkulle,
+johon ruumisarkku on laskettu ja toivoo, että hänetkin haudattaisiin
+sinne.
+
+Onneksi on herra Johan Fabula käsillä.
+
+Hän ottaa kaunottaren syliinsä ja kantaa hänet päivänvaloon ja kertoo
+hämmästyneelle kansanjoukolle, miten suuresti neiti rakasti autuaasti
+eronnutta vainajaa, joka oli ollut hänen toinen isänsä.
+
+Puolen vuoden perästä pystytetään kirkkomaalle kallisarvoinen
+muistokivi, jossa luetaan seuraava kirjoitus kultakirjaimin
+kirjoitettuna:
+
+                    Tässä lepää
+            Korkea- ja jalosukuinen herra
+            _Mikael Timar von Levetinczy_.
+
+    kuninkaallinen neuvos, useiden komitaattien edustaja, Pyhän
+    Stefanin-, Pyhän Mauritiuksen- ja Annucciataristin ritari, suuri
+    isänmaanystävä, tosi kristitty, esimerkiksi kelpaava puoliso,
+    köyhien isä, isättömien ja äidittömien suojelija, koulujen
+    ylläpitäjä, kirkon tuki, kaikkien tuttaviensa itkemänä, uskollisen
+    puolisossa Timean ikuisesti kaipaamana.
+
+Graniittijalustalla seisoo alabasteripatsas, nainen maljakko
+käsivarrellaan. Kaikki sanovat, että tämä patsas on elävä kuva
+Timeasta.
+
+Ja Timea menee joka päivä hautuumaalle tuoreita seppeleitä mukanaan
+ja kastelee kukkaset, jotka tuoksuvat niin ihanasti siellä
+ristikkoaidan sisällä. Hän vuodattaa niille kylmän vesisuihkun -- ja
+kuumia kyyneleitä...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Teodor Kristyan ei kait milloinkaan olisi uneksinut, että hänelle
+kuoltuaan osoitettaisiin niin suurta kunnioitusta.
+
+
+
+
+Kuudestoista luku.
+
+SOHVI-ROUVA.
+
+
+Kaunis leski suri syvästi. Hän ei milloinkaan käynyt seuroissa eikä
+milloinkaan vastaanottanut vieraita kotona. Kadulla hän esiintyi vain
+surupuvussa, tiheä harso kasvoillaan.
+
+Komornin väki koetti arvailla, miten kauan tätä kestäisi. Kokonaisen
+vuoden kenties siitä päivästä laskien, jolloin Timar sai niin
+onnettoman lopun. Vuosi meni umpeen talvella. Senjälkeen tuli
+laskiaiskarnevaalien aika. Mutta Timea ei silloinkaan luopunut
+surupuvustaan eikä ottanut osaa mihinkään tanssiaisiin. Komornin
+yleinen mielipide asetti nyt toisen määräpäivän. Timea laski
+luultavasti suruvuoden hautajaispäivästä alkaen, sillä siitä
+oikeastaan alkoi hänen leskeytensä. Tämäkin määräaika kului
+umpeen, kevät oli jo tullut, mutta Timea kävi yhä surupuvussa eikä
+milloinkaan kukaan käynyt hänen luonaan.
+
+Yleinen mielipide alkoi nyt käydä kärsimättömäksi; kuinka kauan,
+kysyttiin, jatkuisi tätä?
+
+Eniten suuttumusta herätti se seikka, ettei hän vastaanottanut
+miesvieraita.
+
+Eräänä aamuna käveli Sohvi-rouva torilla kori käsivarrellaan ja tinki
+maalaisvaimojen kanssa kanojen hinnasta. Oikeastaan hän oli vain
+ostavinaan, hän ei ostanut mitään, vaan selitti kaiken olevan liian
+kallista. Hänen ajatuksensa olivat koko ajan suunnatut siihen, miten
+hän saattaisi hiipiä "Angliaan" kenenkään huomaamatta. Siellä hän
+kulki pensaston suojassa kiertävää kiertotietä ja katseli lakkaamatta
+ympärilleen tutkiakseen, huomasiko kukaan häntä. Vihdoin hän äkkiä
+pujahti erääseen yksinäiseen taloon, jonka portin päälle oli maalattu
+kaksoiskotkan kuva.
+
+Herra Katshuka asui yhä siellä. Hän ei ollut majuriksi tultuaan
+muuttanut siitä asunnosta, jossa oli viettänyt luutnanttiaikansa. Hän
+ei tarvinnut suurempaa.
+
+Portti oli auki, samoin ovikin ja akkuna pienessä huoneessa. Herrat
+upseerit eivät kahdesta syystä pelkää varkaita.
+
+Sohvi-rouva tapasi herra Katshukan yksin huoneessa, missä hän juuri
+oli tarkastelemassa suurenmoisia linnoitussuunnitelmia.
+
+"Hyvää päivää, herra majuri! Pyydän anteeksi epäkohteliaisuuttani,
+että käyn sisään. Sattumalta kuljin ohi ja näin akkunoiden sekä
+ovien olevan auki. Oi, kuinka helposti voisi varas hiipiä sisään,
+ajattelin mielessäni, minäpä sanon palvelijalle, että hän sulkee
+oven. Ja kas, sillein tapaankin itse herran... Kiitos hyvyydestänne!
+No, jotta en veisi unta talosta, istuudun vähäksi aikaa. Siitä on
+sitäpaitsi vuosi ja päivä, kun puhuin majurin kanssa viimeksi. Oi,
+te olette aivan liian hyvä, herra majuri! Istuudunko tähän viereenne
+sohvaan? Minä panen vain ensin korini syrjään. Siinä on vain muutamia
+munia. Minä ostan itse kaikki, sillä jos sellaiset asiat jättää
+palvelusväen toimeksi, niin saa maksaa kaikesta kalliimman hinnan.
+Ja sitten ovat nykyajan piiat niin ylpeitä, etteivät he tahtoisi
+mistään hinnasta kantaa koria. Se hävettää heitä. Itse en minä häpeä.
+Ne, jotka tuntevat minut, tietävät hyvin, kuka heidän edessään on.
+Eikö totta, majuri, että te ette välitä siitä? Kuinka voisittekaan?
+Mehän olemme vanhoja tuttuja. Muistatteko vielä, majuri, kun istuitte
+vesiruukun päällä keittiössä ja poimitte paahdettuja maissijyviä
+virkatakistanne, ja kun minä sanoin teille kertoneeni tyttöhupakolle,
+mitä kaste oli? Mutta silloin pulminkin aivan muita asioita, kun
+herra majuri, joka silloin oli vain luutnantti, astui sisään. Jaa,
+jaa, jospa tietäisitte, mitä minä silloin juttelin! Mutta siitä
+on kokonainen ikuisuus ja sen jälkeen on maailmassa tapahtunut
+suuria ihmeitä. Eikö herra von Levetinczyn kuolema ollut kauhea!
+Timea-parka! Hän ei ole senjälkeen löytänyt rauhaa ei yöllä eikä
+päivällä. Pelkään hänen pian seuraavan miestään, ja se olisi todella
+vahinko. Sellainen enkeli! -- Hän ei milloinkaan ota vastaan herroja.
+Sata kertaa päivässä hän pysähtyy herra Levetinczyn suuren kuvan
+eteen ja katselee sitä kauan. Sitten hän ottaa esiin hänen viimeisen
+kirjeensä, jonka herra Levetinczy lähetti suuren kalan kera ja lukee
+sen läpi. Ja sitten hän kysyy minulta: 'Kuule, Sohvi-äiti, eikö
+sinusta ole ihmeellistä, että tämä kirje on kirjoitettu niin iloiseen
+sävyyn?' Hän suree aivan liian paljon, tuo nuori, kaunis leski.
+Minun käy sääliksi häntä raukkaa; minä toivoisin hänen ojentavan
+kätensä jollekin hyvälle kunnon miehelle. Minunkin etujeni mukaista
+olisi, että hän tekisi niin. Tietäkää, herra majuri, tyttäreni sanoo
+aina, että jos Timea menisi naimisiin sen miehen kanssa, jota hän
+ajattelee, niin hän ei enää hetkeksikään jäisi taloon, vaan ottaisi
+ensimmäisen vastaantulevan kosijan, oli se sitten talonpoika tai
+herra, nuori tai vanha, sileäkasvoinen tai rokonarpinen. Hän heti
+paikalla suostuisi menemään naimisiin. Ja siitä ei suinkaan kukaan
+iloitsisi niinkuin minä. Ei senvuoksi, että silloin muuttaisin
+tyttäreni luo. Varjelkoon! Minä jäisin Timean luo. Vaikka Ataliasta
+tulisi kuinka rikas hyvänsä ja Timeasta köyhä, jäisin kuitenkin
+Timean luo. Sillä, uskokaa minua, minä en enää voi kestää tyttäreni
+kanssa. Ei tosin ole kaunista, että äiti moittii tytärtään. Mutta
+minä tiedän, kenelle puhun. On totta, että olen hänen äitinsä, että
+olen synnyttänyt hänet maailmaan. Hän olikin hyvä lapsi ennenkuin
+hänet riistettiin minulta, ennenkuin hänen isänsä hemmoitteli hänet
+piloille ja maailma pani hänen päänsä pyörälle. Mutta nyt minun
+elämäni hänen kerallaan on helvetti. Hän vainoo minua koko päivän
+aivankuin minä olisin ainoa, johon hän saattaisi koetella vihaansa.
+Hän nipistää ja töykkii minua, ja lyö, mihin sattuu. Hänen takiaan en
+uskalla poistua keittiöstä. Vaikka kutsuisin häntä mitä suloisimmilla
+hyväilysanoilla, ei hän ole kuulevinaan minua. Aterian aikana hän
+myrkyttää joka suupalan minulta, niin että kahveli putoo kädestäni.
+Koko yö on minun paikattava hänen vaatteitaan, jotka hän päivällä
+itse tahallaan on repinyt ollakseen repaleisen näköinen. Öisin hän
+ei anna minun nukkua. Hän asettaa kynttilän silmäini eteen, ja
+lukee aamuun asti. Ja älkää uskoko, että hän avaa kirjan lehdet
+yhdellä kertaa; hän tekee sen lehti lehdeltä, joten minä sata kertaa
+nukahdettuani herään paperin kahinaan, ja jos valitan sitä, näyttää
+hän kieltään. Kerran olin pannut pumpulia korviini saadakseni nukkua
+rauhassa. Mitä hän silloin teki? Hän pani särkyä vastaan niskalleen
+aikomansa sinappitaikinan jalkojeni alle, niin että nämä herätessäni
+olivat rakoilla. Ja muitakin kepposia hän tekee minulle. Hän tietää
+minun varsin hyvin pelkäävän aaveita. Mitä hän siis tekee? Hän pukee
+luudan aaveeksi ja asettaa sen oven eteen, niin että minä saan
+kouristuksia säikähdyksestä astuessani huoneeseen. Palvelijoiden
+aikana hän kohtelee minua niin huonosti, etteivät nämä voi
+kunnioittaa minua. Oi, mitä kaikkea minun on kärsittävä! Aina hän on
+keittäjättären puolella minua vastaan. Mitä minun onkaan siedettävä
+hänen puoleltaan! Pahinta on se, kun minä suurena juhlapäivänä otan
+esiin rukouskirjani rukoillakseni; silloin hän istuutuu pöydän ääreen
+minua vastapäätä ja alkaa mutista kirouksia: 'Piru ja helvetin tuli,
+kuolema ja rutto, murha ja tulipalo, myrkky ja tikari, häpeä ja
+turmio, kaikenlaatuinen hätä ja tuomio tulkoot tämän talon ylitse!
+Amen!' Sitä hän rukoilee hyväntekijälleen. Mutta heti sen jälkeen
+hän Timean edessä matelee ja supattelee hunajanmakeita sanoja
+puhutellessaan tätä. Ah, herra majuri, minä jo pelkään nukkua samassa
+huoneessa Atalian kanssa. Suokoon Jumala hänen ottavan ensimmäisen
+vastaantulevan kosijan! Juuri nyt tarjoutuu oiva tilaisuus. Se on
+tosin vain herra Johan Fabula, jonka vaimo kuoli viime vuonna, eikä
+hän enää ole eilispäivän lapsia. Mutta hän on hyvissä varoissa --
+joku aika sitten hänet valittiin virkaatekeväksi kuraattoriksi
+-- hänen varallisuutensa arvioidaan neljäänkymmeneen tuhanteen
+guldeniin; hän pystyy kunnolla elättämään vaimonsa. Kaikki lapset
+ovat jo täysikasvuisia ja ulkona maailmalla. Atalia saisi varmasti
+hyvät päivät. Megyereskadun varrella on hänellä talo niin kaunis
+kuin kenenkä muun tahansa. Sitäpaitsi on hän poissa kotoa kahdeksan
+kuukautta vuodesta."
+
+"Olen vakuutettu siitä, että Atalia ottaisi hänet harmissaan, jos
+Timea menisi naimisiin aikomansa miehen kanssa. Ah, silloin saisin
+minäkin rauhan. Minä jäisin Timean luo. Mutta ei siitä mitään tule,
+niin kauan kuin toinen ei poistu talosta eikä toinen tule sinne,
+vaan kumpikin istuu omassaan suremassa. Ei sen puolesta, että minä
+olisin tullut tänne tuomaan jotain sanaa. Jumala varjelkoon minua
+siitä, ei se ole ensinkään tapaistani! Mutta minä en voi vaieta
+erästä asiaa, jonka näinä päivinä olen saanut selville. Tietäkää,
+että minä joka aamu laitan Timean vuoteen. Sitä en salli kenenkään
+muun tekevän; en voi sallia palvelijoiden käsineen koskettelevan
+näitä hienoja, koruompelein kaunistettuja tyynynpäällisiä. No,
+äskettäin kohottaessani alinta tyynyä, mitä löysinkään sieltä?
+Sapelinkahvan, jossa oli kiinni taittunut terä. Timea oli varmaan
+tällä kertaa unohtanut sen sinne. Luultavasti pitää hän joka yö
+taittunutta sapelia päänsä alla. Hän nukkuu sen päällä. Kertoessani
+siitä Atalialle, nipisti hän minua käsivarteen, niin että minulla on
+vielä nytkin sinelmä siitä, ja hän uhkasi ottaa minut hengiltä, jos
+kertoisin siitä jollekin. Niinkuin päähänikään pistäisi ilmaista sitä
+kenellekään! En kenellekään ihmiselle maailmassa kertoisi sitä! Sanon
+vain: 'Oi, jospa sapelin entinen omistaja vain ymmärtäisi, mitä hänen
+nyt on tehtävä!'"
+
+Sohvi-rouva piti tämän pitkän puheen hetkeäkään levähtämättä ja
+antamatta majurin kertaakaan keskeyttää itseään.
+
+Kun puhetulva vihdoinkin lakkasi, sanoi Katshuka:
+
+"Sohvi-äiti, sapelin entinen omistaja tietää, niitä hänen on tehtävä.
+Jos rouva von Levetinczy olisi eronnut miehestään ja olisi nyt köyhä,
+vailla omaisuutta, niin olisi sapelin omistaja rientänyt _ojentamaan_
+hänelle kätensä. Mutta nyt, kun rouva Levetinczy on rikas leski, joka
+on perinyt miljoonia miehensä jälkeen, ei sapelin entinen omistaja,
+joka on köyhä raukka, voi mennä rikkaan naisen luo _pyytämään_ hänen
+kättään."
+
+"Oi, kuinka sapelin omistaja on muuttanut luontoa!" huokasi
+Sohvi-rouva. "Ollessaan kihloissa Atalian kanssa hän ei tahtonut
+viedä tätä vihille ennenkuin satatuhatta guldenia oli pöydällä."
+
+"Hm! Eikö juuri Atalian äiti sanonut, että jäisi Timean luo, vaikka
+Timeasta tulisi köyhä ja Ataliasta upporikas?"
+
+"Se on totta, niin olen sanonut, vaikka olen hänen äitinsä. Herra
+majuri on oikeassa. -- No, jos sapelin entinen omistaja ei tiedä,
+mitä hänen on tehtävä, niin tietää sen nykyinen omistaja."
+
+Ja sitten Sohvi-rouva pyysi tuhannesti anteeksi, että oli vaivannut,
+ja sitten taas tuhannesti siitä, että ei voinut enää jäädä, sillä
+hänen oli tehtävä satoja ostoksia torilla.
+
+Sitten otti hän korinsa ja pujahti ulos kaksoiskotkan koristamasta
+portista. Mutta hän ei ostanut mitään torilta, vaan kiirehti suoraa
+tietä kotiin.
+
+
+
+
+Seitsemästoista luku.
+
+DODIN KIRJE.
+
+
+Puolitoista vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin Timar asettui
+asumaan Vapaalle Saarelle. Hän ei ollut ollut päivääkään poissa
+sieltä tänä aikana.
+
+Suuria asioita oli ennättänyt tapahtua. Dodi oli oppinut
+kirjoittamaan!
+
+Onpa se ilo, kun pienokainen piirtelee ensimmäiset harakanvarpaansa
+liidulla penkkiin! Hänelle sanellaan kirjaimet. "Kirjoita h, e, v, o,
+n, e, n, ja äännä ne kaikki yhdessä." Kuinka ihmeissään hän onkaan
+siitä, että niistä tuli hevonen, vaikka hän ei olekaan piirtänyt
+mitään hevosta. Ja vielä suurempi on ilo, kun hän puolentoista
+vuoden kuluttua kirjoittaa kauniille, viivoitetulle paperille
+syntymäpäiväonnittelun äidilleen.
+
+Tämä on arvokkaampi teos kuin Kleopatran obeliski, joka on
+kirjoitettu täyteen hieroglyyfejä.
+
+Kun Dodin ensimmäinen syntymäpäiväonnittelu vapisi Noëmin kädessä,
+sanoi hän kyynelsilmin Mikaelille:
+
+"Hän saa aivan samanlaisen käsialan kuin sinä."
+
+"Missä sinä olet nähnyt minun käsialaani?" kysyi Mikael hämmästyneenä.
+
+"Ensinnäkin niissä ohjeissa, joita olet antanut Dodille. Ja
+sitäpaitsi siinä luovutuskirjassa, jossa lahjoitit meille saaren.
+Oletko jo unhoittanut sen?"
+
+"Olenpa niinkin; siitä on nyt kauan."
+
+"Ja nyt sinä et enää kirjoita kenellekään."
+
+"En kenellekään."
+
+"Nyt sinä olet puolitoista vuotta oleskellut saarella. Eikö sinulla
+enää ole mitään tekemistä maailmassa?"
+
+"Ei, eikä tule olemaankaan."
+
+"Kuinka sitten liikeasioittesi on käyvä?"
+
+"Tahtoisitko mielelläsi tietää sen?"
+
+"Oi, tietysti. Se ajatus vaivaa minua, että niin ymmärtäväinen ja
+kunnon mies, kuin sinä olet, nyt on suljettu tänne ahtaalle saarelle.
+Ellei sinulla ole muuta syytä jäädä saarelle kuin se, että rakastat
+meitä niin suuresti, niin surettaa minua rakkautesi."
+
+"Hyvä on, Noëmi. Minä sanon sinulle, mikä olen ollut maailmassa, ja
+miksi tahdon jäädä tänne. Sinä olet saava tietää kaikki. Kun sinä
+tänä iltana olet pannut pojan nukkumaan, niin tule sitten luokseni
+kuistille; siellä olen kertova sinulle kaikki. Sinä olet värisevä,
+hämmästyvä kuulemastasi. Mutta lopuksi olet antava minulle anteeksi,
+niinkuin Jumalakin antoi anteeksi lähettäessään minut tänne."
+
+Illallisen jälkeen pani Noëmi Dodin nukkumaan ja tuli sitten istumaan
+Mikaelin viereen lehmuksesta tehdylle penkille ja pani kätensä hänen
+käsivarrelleen.
+
+Kuu paistoi heidän päälleen puiden lehvien lomitse. Nyt se ei enää
+ollut aavetähti, eikä itsemurhaajien jäinen paratiisi, vaan hyvä
+ystävä ja tuttu.
+
+Ja nyt Mikael kertoi kaikesta, mikä elämässä oli häntä kohdannut.
+
+Hän kertoi Noëmille salaperäisen matkustajan äkillisestä kuolemasta,
+laivan haaksirikosta ja löydetyistä aarteista.
+
+Hän kertoi, miten rikas ja mahtava mies hänestä oli tullut, miten
+hänen laivansa olivat kallisarvoisin lastein purjehtineet toisesta
+maailmasta toiseen, miten monta taloa hänellä oli ollut ja miten
+kunniassa pidetty hän oli ollut koko maassa.
+
+Hän kertoi myös menneensä naimisiin Timean kanssa.
+
+Hän kuvaili sitten Timean suruja ja kärsimyksiä. Hän puhui Timeasta
+kuin pyhimyksestä. Ja kuvaillessaan täysin avomielisesti, miten hän
+tuona iltana oli vartioinut Timeaa salaisesta piilopaikasta ja kuinka
+vaimo oli puolustanut puolisoaan rakastetulleen ja vastoin sydäntään,
+oi, kuinka Noëmi silloin itki, kuinka vuolaana hänen kyyneleensä
+valuivat Timean tähden!...
+
+Senjälkeen Mikael kertoi, mitä hänen itsensä oli ollut kestettävä
+tässä kauheassa asemassa, josta ei voinut vapautua, kun toisaalta
+hänen asemansa maailmassa, hänen rikkautensa ja Timean uskollisuus
+pitivät häntä vankina, jotavastoin hänen rakkautensa, hänen onnensa
+ja hänen sielunsa unelmat vetivät häntä toisaalle. Oi, kuinka
+lohduttikaan häntä silloin Noëmi suloisilla suudelmillaan!...
+
+Ja kun hän lopuksi kuvaili tätä kauhujen yötä, jolloin seikkailija
+näyttäytyi hänen autiossa linnassaan ja epätoivo vei hänet haudan
+partaalle, ja kun hän, katsoessaan alas aaltoihin, näkikin omien
+piirteidensä sijasta vainoojansa elottomien kasvojen tuijottavan
+vastaansa vedestä, ja Jumalan käsi äkkiä sulki jäähaudan suun häneltä
+-- oi, kuinka kiivaasti Noëmi silloin painoi häntä povelleen,
+ikäänkuin hän olisi tahtonut pitää hänestä kiinni, niin että hän ei
+olisi pudonnut hautaan!
+
+"Näetkö nyt, mitä olen jättänyt taakseni maailmaan ja mitä olen
+löytänyt täältä? Voitko antaa minulle anteeksi sen, mitä olet
+kärsinyt tähteni ja mitä olen rikkonut sinua vastaan?"
+
+Noëmin suudelmat ja kyyneleet antoivat hänelle vastauksen.
+
+Rippi oli kestänyt kauan. Lyhyt kesäyö oli kulunut ja aamu jo sarasti
+Mikaelin lopettaessa kertomuksensa.
+
+Hän sai synninpäästön.
+
+"Rikokseni on nyt sovitettu", hän sanoi, "Timea on saanut takaisin
+rikkautensa ja vapautensa. Roistolla on minun vaatteeni ja hänellä
+oli lompakkonikin; hänen ruumiinsa on luultavasti haudattu minuna, ja
+Timea on nyt leski. Mutta sinulle olen antanut sieluni ja sinä olet
+vastaanottanut sen. Nyt on kaikki tasotettu."
+
+Noëmi tarttui Mikaelin käsivarteen ja vei hänet sisään nukkuvan
+lapsen luo.
+
+Poika heräsi suudelmiin ja avasi silmänsä, ja huomatessaan, että
+oli jo aamu, polvistui hän vuoteessaan sanoen kädet ristissä
+aamurukouksensa.
+
+"Rakas Jumala, siunaa minun hyvää isääni ja hyvää äitiäni!"
+
+... "Kaikki on jo sovitettu, Mikael... Toinen enkeli rukoilee
+vuoteesi vieressä, toinen haudallasi, että tulisit onnelliseksi..."
+
+Noëmi puki pikku Dodin ylle vaatteet, ja sitten hänen katseensa
+viipyi miettiväisenä Mikaelissa. Hän tarvitsi aikaa tottuakseen
+kaikkeen, mitä oli kuullut.
+
+Naisilla on kuitenkin nopea käsityskyky.
+
+Hän sanoi äkkiä puolisolleen:
+
+"Mikael, yksi velka on sinulla vielä maksamatta maailmassa."
+
+"Mikä velka? Ja kenelle?"
+
+"Sinä olet velkaa Timealle sen salaisuuden, jonka tuo toinen nainen
+ilmaisi sinulle."
+
+"Minkä salaisuuden?"
+
+"Että eräs ovi johtaa hänen makuuhuoneeseensa salaisesta käytävästä.
+Sinun on ilmaistava se hänelle. Tämän käytävän kautta voi kuka
+tahansa tulla hänen luokseen hänen nukkuessaan tai ollessaan yksin."
+
+"Mutta eihän kukaan muu, paitsi Atalia, tiedä siitä."
+
+"Eikö siinä ole kylliksi?"
+
+"Mitä ajattelet?"
+
+"Mikael, sinä et tunne meitä naisia. Sinä et tiedä, millainen tämä
+Atalia on, mutta minä tiedän. Äsken valuivat kyyneleeni Timean
+tähden, siksi että hän kärsii -- siksi ettei hän rakasta sinua, siksi
+että sinä olet minun; mutta jos hänellä olisi samat tunteet sinua
+kohtaan ja sinä hänen tähtensä hylkäisit minut, kuten tuo toinen mies
+hylkäsi toisen tytön, oi, silloin varjelkoon Jumala minua milloinkaan
+näkemästä häntä nukkuvana edessäni!"
+
+"Noëmi, sinä pelotat minua!"
+
+"Sellaisia olemme. Etkö sitä tiennyt? Riennä joutuin ilmaisemaan asia
+Timealle. Tahdon Timean tulevan onnelliseksi."
+
+Mikael suuteli Noëmia otsalle.
+
+"Sinä rakas, hyvä lapsi! Minähän en saata kirjoittaa Timealle, sillä
+silloin hän tuntisi käsialani, eikä voisi olla leski, enkä minä se
+ylösnoussut kuollut, joka olen mennyt paratiisin autuuteen."
+
+"Siinä tapauksessa minä kirjoitan hänelle."
+
+"Ei, ei, ei! Sitä en salli. Minä olen antanut hänelle kultaa ja
+timantteja, mutta sinulta hän ei saa saada edes yhtä kirjainta.
+Se kuuluu minun kalleuksiini. Minä en ole antanut sinulle mitään
+Timealta, en myös anna hänelle mitään sinulta."
+
+"Hyvä on", sanoi Noëmi hymyten, "minä tiedän kolmannen, joka osaa
+kirjoittaa. Pikku Dodi saa kirjoittaa tuon kirjeen Timealle."
+
+Timar purskahti äänekkääseen nauruun tämän ehdotuksen kuullessaan.
+
+Kokonainen maailma huumoria, lapsellista yksinkertaisuutta, autuasta
+ylpeyttä ja syvintä vakavuutta mahtui noihin sanoihin:
+
+"Pikku Dodi on kirjoittava Timealle ja varoittava häntä vaarasta."
+
+Pikku Dodi... Timealle!
+
+Timar nauroi niin että kyyneleet tulivat hänen silmiinsä.
+
+Mutta Noëmi otti asian vakavalta kannalta. Hän kirjoitti itse
+konseptin, ja Dodi kirjoitti puhtaaksi kauniisti ja virheettömästi
+vakavat rivit viivoitetulle paperille. Tietenkään hän ei käsittänyt
+kirjoittamastaan yhtään mitään.
+
+Noëmi, joka oli antanut hänelle kaunista, tummansinertävää mustetta,
+joka oli keitetty pihlajan lehdistä, sulki kirjeen valkoisella
+vahalla, ja kun talossa ei ollut minkäänlaista sinettiä eikä
+siihen tarkoitukseen soveltuvaa rahaa, niin pyydysti Dodi kauniin,
+kullanvihreän kovakuoriaisen ja kiinnitti sen vahaan.
+
+Kirje annettiin eräälle hedelmäkauppiaalle, joka vei sen postiin.
+
+Pikku Dodin kirje Timealle lähti.
+
+
+
+
+Kahdeksastoista luku.
+
+"SINÄ TAITAMATON!"
+
+
+Timealla oli toinenkin ristimänimi, Susanna. Toisen hän oli saanut
+kreikkalaiselta äidiltään, toisen kasteessa. Hän käytti jälkimmäistä
+silloin kun hänen oli pantava nimensä johonkin asiakirjaan, ja hänen
+nimipäiväänsä vietettiin myös sen nimisenä päivänä.
+
+Maalaiskaupungeissamme pidetään nimipäiviä juhlapäivinä. Sukulaiset
+ja tuttavat tulevat kutsumatta, vieläpä velvollisuudestakin
+nimipäiviä viettävän luo missä heidät otetaan vieraanvaraisesti
+vastaan. Muutamat ylhäiset perheet olivat tosin jo siihen aikaan
+ottaneet tavaksi lähettää kutsukortteja niihin kutsuihin, joita
+vietettiin nimipäivien kunniaksi. Se oli ylhäistä, sillä siten oli
+osotettu niille, jotka eivät saaneet kutsua, että he saattoivat pitää
+onnittelunsa omina tietoinaan.
+
+Vuodessa on kaksi Susannan päivää. Timea oli valinnut vietettäväksi
+talvella olevan, koska hänen miehensä silloin oli kotona. Kutsukortit
+lähetettiin viikkoa aikaisemmin. Toisesta nimestä ei välitetty.
+"Timea"-nimeä ei ole Komornin almanakassa, ei myöskään Tratternin
+kansalaiskalenterissa, joka ilmestyy Pestissä, eikä maassa siihen
+aikaan ollut muuta. Se, joka tahtoi tietää, milloin "Timean" päivä
+oli, sai etsiä kauan.
+
+Mutta se päivä sattui toukokuussa, kauniissa kukkaiskuussa. Tähän
+aikaan oli Mikael jo aina aikoja sitten lähtenyt kotoaan.
+
+Siitä huolimatta hän sai joka toukokuussa Timean päivänä kauniin
+kimpun valkoisia ruusuja. Lähettäjää ei milloinkaan mainittu. Se tuli
+postissa laatikossa.
+
+Niin kauan kuin Timar eli, oli herra Katshuka säännöllisesti
+saanut kutsun sunnuntai-kutsuihin, joihin, hän aina oli vastannut
+lähettämällä nimikorttinsa ovipalvelijalle. Hän ei milloinkaan tullut
+kutsuihin.
+
+Tänä vuonna olivat Susannan-päivän kutsutkin jääneet pitämättä.
+Uskollinen Susanna suree yhä.
+
+Mutta sinä kauniina toukokuun aamuna, jolloin Timean oli tapana saada
+kauniita, valkoisia ruusuja, jätti surupukuun puettu palvelija herra
+Katshukalle kirjeen.
+
+Avatessaan kuoren, löysi majuri hienolle kortille painetun kutsun
+samaksi päiväksi allekirjoittajan luo, joka ei ollut Susanna, vaan
+Timea Levetinczy.
+
+Herra Katshuka ei voinut käsittää, mistä oli kysymys. Mikä
+päähänpisto! Nostaa koko Komorn kapinaan siitä syystä, että Susanna,
+vaikka onkin hyvä kalviinilainen, tänä vuonna viettää kreikkalaista
+Timean-päivää, ja vieläkin enemmän sen vuoksi, että hän ei lähetä
+kutsukortteja ennenkuin vasta juhlapäivän aamuna. Sehän on hirveä
+rikos seuratapoja vastaan.
+
+Herra Katshuka oli sitä mieltä, että hänen olisi tällä kertaa
+mentävä.
+
+Illalla hän asetti asiansa niin, ettei hän saapuisi ensimmäisenä. Oli
+kutsuttu kello 1/2 9:ksi. Hän odotti 1/2 10:een. Silloin hän meni.
+
+Riisuttuaan yltään viittansa ja miekkansa, hän kysyi palvelijalta,
+oliko monta vierasta jo tullut. Palvelija vastasi, ettei kukaan vielä
+ollut saapunut.
+
+Majuri säpsähti, luultavasti olivat toiset pahastuneet myöhästyneestä
+kutsusta ja päättäneet keskenään jäädä pois.
+
+Hän huomasi olevansa oikeassa astuessaan etuhuoneesta saliin ja
+nähdessään siellä kaikki kruunut sytytettyinä ja pitkän huonerivin
+yhtenä valomerenä, mikä oli todistuksena siitä, että odotettiin
+suurempaa seuraa.
+
+Vastaantuleva kamaripalvelija ilmoitti rouvan olevan sisähuoneessa.
+
+"Kuka on hänen kanssaan?"
+
+"Hän on yksin. Atalia-neiti on ajanut äitinsä kanssa herra Johan
+Fabulan maatilalle. Siellä on tänään suuret kalapäivälliset."
+
+Nyt ei herra Katshuka ensinkään tiennyt, mitä ajatella. Ei vain
+vieraat olleet poissa, vaan talon oma väkikin oli jättänyt rouvan
+yksin.
+
+Mutta hän saisi monta arvoitusta ratkaistavakseen.
+
+Timea odotti häntä vastaanottohuoneessaan. Ja näihin iloisiin
+kutsuihin, tähän ympärillä olevaan komeuteen hän oli pukeutunut
+mustiin!
+
+Hän suree yhä ja viettää kuitenkin nimipäiviä!
+
+Keskellä kultaisia kruunuja ja hopeakynttiläjalkojen säteilevää valoa
+musta surupuku!
+
+Hänen surupukuaan ei kuitenkaan vastannut ilme hänen kasvoillaan.
+Timean huulilla leijaili onnen hymy, ja vieno punastus lepäsi
+hänen poskillaan. Hän otti vastaan yksinäisen vieraansa mitä
+ystävällisimmin.
+
+"Oi, olettepa kauan antanut odottaa itseänne!" hän sanoi ojentaen
+kätensä majurille.
+
+Majuri painoi kunnioittavan suudelman tälle kädelle.
+
+"Päin vastoin! Pelkään olevani ensimmäinen vieras."
+
+"Oi ei. Kaikki kutsutut ovat jo täällä."
+
+"Missä?" kysyi majuri ihmeissään.
+
+"Ruokasalissa. Istutaan jo pöydässä odottamassa teitä."
+
+Näin sanoen hän laski kätensä majurin käsivarrelle, vei hänet
+ruokasalin oven eteen ja avasi hänelle ovet.
+
+Nyt hän vasta olikin ihmeissään siitä, mitä hänen piti ajatella.
+
+Ruokasali oli samoin valaistu vahakynttilöillä, jotka paloivat
+kynttilä jaloissa pöydällä, joka oli katettu yhdelletoista hengelle.
+Sen ympärillä oli yhtä monta rococotuolia, mutta pöydässä ei istunut
+ketään.
+
+Ei ainoatakaan ihmistä.
+
+Mutta kun majuri katseli sitä tarkemmin alkoi hän ymmärtää kaiken,
+ja kuta selvemmäksi arvoitus kävi hänelle, sitä vuolaammin alkoivat
+hänen kyyneleensä valua.
+
+Yhdeksän lautasen edessä seisoi valkoisia ruusuvihkoja lasikellojen
+alla; järjestyksessä viimeinen oli tuoreista, vasta poimituista
+kukista; muut olivat kellastuneita, kuihtuneita, kuivuneita.
+
+"Kas tuossa ne kaikki ovat, jotka tulivat minua onnittelemaan Timean
+päiväksi; ne ovat nimipäivävieraitani. Yhteensä niitä on yhdeksän.
+Tahdotteko olla kymmenes? Silloin ovat kaikki kutsumani saapuneet."
+
+Majuri painoi sanomattoman ihastuksen vallassa kauniin käden
+huulilleen.
+
+"Kukka-parkani!..."
+
+Timea ei kieltänyt häntä uudelleen ja yhä uudelleen suutelemasta tätä
+kättä; kenties hän olisi sallinut enemmänkin. Mutta surupäähine oli
+pelottava este. Timea huomasi sen.
+
+"Tahtoisitteko minun vaihtavan sen toiseen?"
+
+"Siitä päivästä lähtien, jolloin se tapahtuu, alan minä vasta elää."
+
+"Määrätkäämme oikea nimipäiväni, se, jonka kaikki tuntevat, siksi
+päiväksi."
+
+"Oi, siihen on suunnattoman pitkä aika!"
+
+"Älkää peljätkö. Kesälläkin on meillä Susannan päivä; sitä vietämme."
+
+"Mutta ei kuitenkaan ijäisyyttä. Ettekö ole oppinut kärsivällisyyttä?
+Nähkääs, minä tarvitsen aikaa. Ei se niin pian käy. Ensin on minun
+opittava luottamaan onneen. Minun on siitä uneksittava. Mutta sinä
+aikana voimme tavata toisemme joka päivä; aluksi vain hetkisen,
+sitten kaksi, sitten aina ja alituisesti. Eikö niin ole hyvä?"
+
+Majuri ei vastustanut häntä; hän pyysi niin kauniisti.
+
+"No, nyt on juhla-ateria lopussa", kuiskasi vihdoin Timea. "Muut
+vieraat jo tahtovat nukkumaan. Menkää tekin kotiin. Mutta odottakaapa
+vähän vielä! Viimeisestä nimipäiväonnittelustanne tahdon antaa yhden
+sanan takaisin."
+
+Näin sanoen hän otti ruusun tuoreesta ruusuvihosta, kosketti sitä
+tuskin huomattavasti huulillaan ja suuteli sitä ja pisti sen sitten
+jumaloidun miehen napinreikään. Ja tämä painoi kukan, tämän "sanan"
+huulilleen ja suuteli sitä loppusoinnun vuoksi...
+
+Kun majuri oli poistunut ja katseli kadulta talon akkunoihin oli
+ylhäällä jo pimeätä kaikkialla. Hän oli viimeinen vieras...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Timea tottui vähitellen onnenajatukseen ja toivomaan.
+
+Hänellä oli hyvä opetusmestari. Yllämainitusta päivästä lähtien
+oli herra Katshuka jokapäiväinen vieras talossa; mutta hän ei
+tosiaankaan pysynyt niin tarkoin määritelmässään: ensin yhden
+minuutin, sitten kaksi.
+
+Susannanpäivä elokuussa oli määrätty hääpäiväksi.
+
+Ataliakin oli -- kuten tuntui -- alistunut kohtaloonsa: hän otti
+vastaan kihlasormuksen Johan Fabulalta. Eihän se ollut ensi kerta,
+jolloin nuori, kaunis tyttö ojensi reippaalle leskelle kätensä.
+Fabulanhan tiedettiin voivan "elättää vaimonsa", ja on varmempaa
+mennä naimisiin sellaisen kanssa kuin nuoren heilakan kanssa, joka ei
+vielä ole suorittanut kokeitaan.
+
+Taivas siunatkoon heidän liittoaan!
+
+Timea päätti myötäjäisiksi antaa Atalialle saman summan, jonka Timar
+kerran oli tarjonnut hänelle, mutta jonka hän silloin oli hyljännyt.
+
+Kaikki luulivat hänen aikovan muuttaa tapojaan tullakseen herra
+Fabulalle soveliaaksi rouvaksi.
+
+Mutta herra Katshukaa hän ei voinut pettää. Tämä näki hänen
+lävitseen ja näki, mitä hänen mustassa sielussaan liikkui. Hänhän
+tiesi, mitä oli rikkonut Ataliaa vastaan ja mikä lasku hänellä oli
+suoritettavana Timealle.
+
+Kohtalo ei tavallisesti anna senlaatuisten velkojen jäädä maksamatta.
+
+Kuinka? Sinä kaunis valkeakasvoinen nainen, etkö ajattele sitä,
+että toinen oli hallitsijattarena tässä talossa, silloin kun sinä
+tulit tänne: että hän oli rikas ja rakastettu morsian, jota miehet
+ihailivat ja naiset kadehtivat? Mutta siitä hetkestä lähtien, jolloin
+aallot heittivät sinut tälle rannalle, alkoi toisen surullinen
+kohtalo. Hänestä tehtiin kerjäläinen, hänet peitettiin häpeään ja
+kunnia riistettiin häneltä ja hänen sulhasensa hylkäsi hänet.
+
+Eihän ollut sinun syysi, että näin kävi. Mutta _sinun tähtesi_
+näin kävi; sinä toit onnettomuuden mukanasi. Se istuu valkeilla
+kasvoillasi, mustien silmäkulmiesi välissä, jotka suutelevat
+toisiaan, ja tuo turmion laivalle ja talolle, johon käyt sisälle.
+Sinä et voi sille mitään, mutta sinä tuot onnettomuuden muassasi.
+
+Sekä vainoojasi että vapauttajasi joutuvat turmioon. Sinä et voi
+estää sitä, että muutamat rakastavat sinua niin suuresti ja toiset
+vihaavat sinua niin syvästi; mutta sinä et voi välttää kumpaakaan.
+
+Ja sinä uskallat nukkua Atalian kanssa saman katon alla!...
+
+Sohvi-rouva oli tyytyväinen eri elämänurien yhtymiseen tällä tavoin.
+"Parittain." Hän luuli sitä ansiokseen. Hän yrittikin sitoa lujemmin
+täällä ja irroittaa tuolla, aina sen mukaan mikä hänestä näytti
+välttämättömältä.
+
+Timealle hän ylisti majuria pilviin asti, Atalialle alensi häntä.
+
+Kun Atalia otti kihlasormuksen herra Johan Fabulalta, väitti
+Sohvi-rouva, ettei hän milloinkaan ollut nähnyt niin kaunista, vaikka
+se olikin aivan tavallinen kihlasormus.
+
+Hän kuvasi Ataliaa maailman onnellisimmaksi ihmiseksi.
+
+"Usko pois, rakas tyttäreni, saatat olla onnellinen. Sinä sovit
+paljoa paremmin hänelle kuin tuolle toiselle, jolla ei ole muuta kuin
+ruosteinen miekka ja ruosteinen asepuku. Uskallan lyödä vetoa siitä,
+että hän syö luotolla ravintolassa. Pidänkin enemmän herra Fabulasta
+ihmisenä kuin tuosta toisesta. Voi kuinka komea hän on kiertäessään
+pitkät viiksensä sivuille ja etenkin kun hänellä on viittansa
+hopeaketjuineen! Koettakoonpa vain herra majuri kiertää viiksiään!
+Jospa hänellä edes olisi viikset! Minä en saisi suudeltua tuollaisia
+parrattomia, sileitä miehenkasvoja. Hän ei myöskään ole vielä aivan
+nuori; etkö ole huomannut, miten hän aina silittää hiuksensa toiselta
+puolelta toiselle kätkeäkseen päälaellaan olevaa kuuta? Ja sen
+lisäksi nauttii herra Fabula suurta kunnioitusta kaupungissa. Kaikki
+ihmiset tervehtivät häntä kadulla. Hengen miehetkin kuiskailevat
+keskenään: 'Kas, herra virkaatekevä kuraattori!' Herra Levetinczy oli
+vakinainen kuraattori. He olivat toisiinsa samassa suhteessa kuin
+kuvernööri virkaatekevään kuvernööriin. Levetinczy oli 'Nadasdy'
+ja Fabula 'Kürthy.' Tosin hän ei ole aatelismies, mutta hän on
+kuusikymmenvuotias ja hänen on vain tarvis liikuttaa pikkusormeaan,
+jotta he nimittäisivät hänet kolleegiakamreeriksi, ja silloin tulee
+sinusta rouva kamreerska. Sinua nimitetään silloin 'nagyasszony'
+(suur-rouva) kuten minuakin."
+
+Olla kuusikymmenvuotiaana kamreeri oli siihen aikaan paljon
+Komornissa. Kuusikymmenvuotias pääsi määrätyillä edellytyksillä
+ulkoraadin jäseneksi ja kolleegiakamreeri oli kaupungin kaikkien
+härkien ja hevosten komentaja.
+
+Atalia tyytyi siihen, että häntä lohdutettiin näillä kurjilla
+lohdutusperusteillä. Sen jälkeen kun herra Katshuka oli alkanut
+käydä talossa, pakotti hän luontoaan ja kohteli äitiäänkin
+ystävällisesti. Hän keitti hänelle joka ilta teetä, juomaa, josta hän
+suuresti piti, etenkin kun sai siihen paljon rommia. Atalia valmisti
+itse sen hänelle. Palvelijoitakin kohtaan hän oli itse hyvyys,
+heillekin hän tarjosi teetä, joka miesväelle -- kamaripalvelijalle,
+kuskille ja ovenvartijalle -- korotettiin punssiksi. Palvelusväki,
+Sohvi-rouva etunenässä, eivät voineet kyllin kiittää hyvää neitiä.
+
+Sohvi-rouva keksi syynkin tähän tavattomaan ystävyyteen. Tuollaiset
+palvelijaluonteet etsivät aina syytä, kun herrasväki tekee heille
+hyvää, ja maksavat sen takaisin epäluulolla.
+
+"Tyttäreni teeskentelee nyt hyvyyttä minulle, jotta minä seuraisin
+hänen luokseen, sillä hän ei ymmärrä taloudesta yhtään mitään, ei
+edes osaisi keittää liemiruokaa. Siitä syystä minä olen nyt aina
+'rakas äiti', siitä syystä minä saan teetä joka ilta. Niinkuin en
+minä tietäisi, miltä tyttäreni Atalian sydämessä näyttää!"
+
+No, hän saisi kyllä tietää sen vieläkin paremmin.
+
+Timean ja majurin edessä Atalia aivan mateli hellyydessään. Yhtä
+vähän hänen ilmeensä kuin hänen käytöksensä osoitti entistä
+vaateliaisuutta. Kun majuri tuli vieraisille, avasi hän hymyillen
+oven hänelle, vei hänet kohteliaasti Timean luo, otti osaa
+keskusteluun, ja poistuttuaan kuultiin hänen iloisesti hyräilevän
+viereisessä huoneessa.
+
+Hän oli oppinut kamarineitinä olemisen taidon, sehän hän tahtoi itse
+olla. Kerran pyysi Timea Ataliaa soittamaan nelikätisesti kanssaan,
+johon hän vastasi teeskennellyn avoimesti, ja niin äänekkäästi,
+että majurikin saattoi kuulla sen, että hän oli jo unohtanut
+soittotaidon; ainoa kone, jota hän nyt soitti, oli "leikkuulauta", ei
+se, jota unkarilaiset sanovat cymbaaliksi, mutta se, millä hakataan
+makkaruksia. Suuren onnettomuutensa jälkeen hän ei soittanut muulloin
+kuin tietäessään olevansa aivan yksin, jolloin ei kukaan kuullut
+häntä.
+
+Eivätkö hermosi värähdä nähdessäsi tämän tytön hymyilevän sinulle?
+Eikö selässäsi kulje kylmät väreet hänen kumartuessaan suutelemaan
+kättäsi? Eikö tunnu siltä kuin käärmeen kylmä ruumis kiertyisi
+jalkojesi ympäri hänen solmiessaan kenkäsi nauhoja? Ja hänen
+täyttäessään lasisi, eikö pistä päähäsi katsoa, mitä sen pohjalla on?
+
+Ei, ei. Timea ei epäile mitään. Hänhän on niin hyvä. Hän kohtelee
+Ataliaa kuin lihallista sisartaan. Hänellähän on varattuna
+satatuhatta guldenia häntä varten. Onhan hän itse sanonut sen
+Atalialle. Niin paljon oli Mikaelkin määrännyt hänelle. Hän
+tahtoo perustaa Atalian onnen. Hän luulee voivansa maksaa tälle
+kadotetun sulhasen. Ja miksi ei hän uskoisi niin? Ataliahan on itse
+vapaaehtoisesti luopunut hänestä. Silloin kun Timar tarjosi hänelle
+myötäjäisiä, oli hän sanonut: "Minä en tahdo tietää mitään tästä
+miehestä, en tässä, enkä tulevassa elämässä!"
+
+Timea ei tiedä mitään yöllisestä näytelmästä, jolloin Atalia salaa
+meni sulhasensa luo ja sai lähteä sieltä yksin ja ilman rakkautta.
+Timea ei tiedä, että nainen luopuu vielä harvemmin miehestä, jota
+vihaa, kuin hänestä, jota rakastaa; hän ei tiedä, että naisen viha on
+vain rakkautta, joka on muuttunut myrkyksi, mutta on silti rakkautta.
+
+Katshuka muistaa vielä varsin hyvin tämän yöllisen näytelmän. Siksi
+hän vapiseekin Timean vuoksi, uskaltamatta sanoa sitä hänelle.
+
+Nyt oli vain päivä jäljellä Susannan-päivään. Timea oli vähitellen
+luopunut kokonaan surupuvustaan, vaikka hänen olikin vaikea erota
+siitä, ikäänkuin hänen, olisi ollut vaikea tottua iloon. Ensin hän
+vain salli puvussaan valkean pitsikoristeen; sitten hän vaihtoi
+mustan kankaan tuhkanharmaaseen, ja korvasi karkean villan hienolla
+silkillä; sitten sekaantui kokoharmaaseen kankaaseen valkoisia
+pilkkuja ja viimein oli Mikael Levetinczyä surevasta puvusta jälellä
+vain musta pitsimyssy.
+
+Sekin siirretään Susannan päivänä siihen huoneeseen, missä
+säilytetään vanhoja kalleuksia. Uusi kaunis, kallisarvoisista
+Valencienne-pitseistä tehty päähine on jo hankittu. Sitä on vain
+vielä koeteltava.
+
+Onneton turhamaisuuden puuska saattoi Timean jättämään koetuksen
+siksi, kunnes majuri olisi saapunut. Nuorelle leskelle on valkea
+päähine samaa kuin morsiuskruunu neidolle.
+
+Mutta tänä päivänä antoi majuri kauan odottaa itseään. Syynä oli se,
+että Wienistä tilattu valkea morsiusvihko tuli niin myöhään perille.
+Se oli jo toinen nimipäivävihko tänä vuonna. Nythän majuri saattoi jo
+onnitella Timeaa Susannan-päiväksikin.
+
+Seuraavana päivänä saapui Timealle suuri joukko onnittelukirjeitä.
+Hänellä oli suuri joukko tuttavia lähellä ja kaukana, vapaaehtoisia
+ja velvollisuusihailijoita. Timea ei nyt avannut ainoatakaan näistä
+kirjeistä. Ne makasivat päällekkäin hopeakorissa pöydällä.
+
+Kirjeiden joukossa oli myös useita, joita lapsenkädet olivat
+kirjoittaneet. Timea oli ollut sadankahdenkymmenenneljän lapsen
+kummina, poikien ja tyttöjen, kaupungissa ja maalla. Ne olivat siis
+näiden lapsellisia onnitteluja. Häntä huvitti lukea niitä; mutta nyt
+hänen ajatuksensa askaroitsivat edessä olevassa.
+
+"Kas, miten merkillinen kirje!" sanoi Atalia ottaen yhden niistä
+käteensä. "Sinetin vaakunan sijassa on tässä kovakuoriainen."
+
+"Ja millä merkillisellä musteella osote on kirjoitettu", huomautti
+Timea. "Pane se toisten joukkoon. Huomenna luemme ne."
+
+Salainen ääni sanoi Timealle kuitenkin, että olisi parasta lukea se
+jo heti tänään.
+
+Se on pikku Dodin kirje.
+
+Mutta kas, majuri tulee. Silloin unohtuvat kaikki hänen
+sadankahdenkymmenenneljän kummilapsensa onnittelukirjeet.
+
+Yhdeksän vuotta sitten oli onnellinen sulhanen kenties samassa
+huoneessa ojentanut punaisen ruusukimpun toiselle morsiamelle.
+
+Ja tämä on nytkin läsnä.
+
+Ja kenties on sama suuri peili, jossa Atalia viimeisen kerran
+silmäili morsiuspukuaan, vielä samassa paikassa.
+
+Timea vastaanotti valkoisen, kauniin morsiusvihon majurin kädestä,
+asetti sen komeaan porsliinimaljakkoon ja kuiskasi hänelle sitten:
+
+"Mutta nyt annan minäkin teille jotakin, jotakin, joka ei milloinkaan
+ole kuuluva teille, joka aina on jäävä minulle, mutta on siitä
+huolimatta teidän."
+
+Rakastavaisen arvoitus ratkaistiin sillä, että eräs laatikko
+avattiin. Siinä oli uusi pitsipäähine.
+
+"Oi, kuinka ihastuttava!" huudahti majuri ottaen päähineen käteensä.
+
+"Tahdotteko minun koettavan sitä?"
+
+Vastaus kuoli majurin huulille. -- Hän katsahti Ataliaan.
+
+Timea asettui iloisen lapsellisena kuvastimen eteen ja otti
+surupäähineen pois. Sitä tehdessään hän taasen tuli surulliseksi, vei
+mustat pitsit huulilleen ja painoi niille suudelman kuiskaten hiljaa:
+"Mikael raukka!..."
+
+Siten hän luopui viimeisestä leskeysmerkistä.
+
+Katshuka piti vielä valkoista päähinettä kädessään.
+
+"No, antakaa minulle päähine, että saan koettaa sitä."
+
+"Saanko auttaa teitä?"
+
+Mutta kun tukkalaite siihen aikaan oli niin korkea, tarvitsi hän
+ehdottomasti apua.
+
+"Voi, te ette osaa. Atalia kyllä on oleva niin hyvä."
+
+Timea lausui nämä sanat ajattelematta, mitä sanoi, mutta majuri
+hämmästyi sitä kalpeutta, joka levisi Atalian kasvoille. Hän muisti
+Atalian samoin sanoneen Timealle: Tule ja aseta morsiushuntu päähäni!
+Ja kenties ei Ataliakaan silloin ajatellut, mitä kuolettavaa myrkkyä
+niissä sanoissa piili.
+
+Atalia astui Timean luo auttaakseen häntä asettamaan päähinettä
+oikein. Hänen oli molemmilta puolilta kiinnitettävä se hiusneuloilla
+tukkalaitteeseen.
+
+Atalian käsi vapisi. Hän pisti Timeaa hiusneulalla tuntuvasti päähän.
+
+"Voi sinua taitamatonta!" huudahti Timea ja veti päänsä syrjään.
+
+Samat sanat... ja saman miehen kuullen!...
+
+Timea ei nähnyt, mikä salama välähti Atalian kasvojen yli, mutta
+herra Katshuka huomasi sen varsin hyvin.
+
+Se oli pirullisen raivon tulivuoren purkaus, leimahtava katkeruus,
+häpeän tummanpunainen pilvi.
+
+Kaikki kasvojen lihakset vetäytyivät kokoon kuin olisivat olleet
+käärmeenpesä, johon oli lyöty vitsalla.
+
+Kuinka murhaavat silmät! Kuinka hänen huulensa puristuivat yhteen!
+Mikä intohimojen pohjaton kuilu ammottikaan tästä yhdestä katseesta!
+
+Timea oli tuskin lausunut tuota sanaa, ennenkuin jo katui ja riensi
+korjaamaan kaikkea hyväksi. Hän kääntyi Atalian puoleen syleilläkseen
+ja suudellakseen häntä.
+
+"Älä ole pahoillasi, rakas Atalia; minä unohdin itseni. Annathan
+minulle anteeksi? Ethän ole minulle vihainen?"
+
+Samassa silmänräpäyksessä Atalia taas seisoi nöyränä kuin palvelija,
+joka oli särkenyt jotakin, ja alkoi teeskentelevällä ja nöyrällä
+äänellä:
+
+"Oi, rakas, kaunis Timeani, älä ole vihainen; enhän tahtonut tehdä
+pahaa pienelle, kauniille päällesi. Oi, miten kaunis olet uudessa
+päähineessäsi! Sinä näytät aivan haltiattarelta."
+
+Ja hän suuteli Timeaa olkapäähän.
+
+Majuri värisi.
+
+
+
+
+Yhdeksästoista luku.
+
+ATALIA.
+
+
+Nimipäivän aatto on myös häiden aatto.
+
+Mielenliikutuksien ilta.
+
+Sulhanen ja morsian istuvat sisimmässä huoneessa. Heillä on
+toisilleen niin paljon sanottavaa!
+
+Mitähän heillä lienee puhuttavaa? Jospa sen tietäisi!
+
+Vain kukat ymmärtävät kukkaiskieltä, vain tähdet käsittävät taivaan
+piirien puhetta, Memnonin patsaan kieltä tajuavat vain vieressä
+seisovat patsaat, valkyrioiden kieltä vain vainajat, kuun kieltä vain
+unissakävijät -- ja rakkauden kieltä vain rakastavaiset. Ja se, joka
+on päässyt osalliseksi tästä korkeasta, pyhästä tunteesta, hän ei
+tahdo häväistä sitä, vaan kätkee sen sydämeensä salaisuutena, joka
+voi tulla ilmi vain ripissä. Yhtä vähän Salomon Korkeassa Veisussaan
+kuin Ovidius rakkaus-valituksissaan tai Hafiz lauluissaan tai Petöfi
+"Rakkauden helmissään" kertoo meille siitä. Se jää salaisuudeksi
+ikuisiksi ajoiksi.
+
+Pihan puolella huvitteleikse meluava seurue: palvelusväki.
+
+Tänään on ollut ankara työpäivä.
+
+Huomispäivän loistavan juhlan suuret valmistukset. Keittiösotaretki!
+
+Sohvi-rouva oli johtajana. Hän ei sallinut kutsua avuksi ainoatakaan
+keittäjää eikä sokerileipuria, hän osasi heidän taitonsa paremmin
+kuin kukaan muu, ja hän oli ylpeä maineestaan, ettei koko seudulla
+ollut niin etevää keittotaiteilijaa kuin hän oli. Hän oli perinyt
+tämän taidon äidiltään, jota ilman ei voitu valmistaa mitään kemuja
+eikä pitoja.
+
+Keittiön viereinen huone ja varastohuoneet ovat täynnä torttuja,
+leivoksia ja sokerileipiä. Mandelitorttuja, espanjalaisia
+tuulihattuja, nunnaleivoksia on ladottuina lukemattomille vadeille,
+jotka seisovat kuin patterit hienojen pasteijojen ja piirakoiden
+vieressä vartioimassa piiritystä. Jääkellariin on asetettu
+metsänriista, linnuista ja nautaeläimistä valmistettuja paisteja.
+
+Rasittavaa työtä on jatkunut aina kello yhteentoista saakka
+illalla. Kun silloin kaikki, mitä oli paistettava, oli paistettu,
+oli Sohvi-rouvan mielestä aika olla jalomielinen. Hän kutsui
+palvelijoiden huoneeseen koko pääesikunnan, joka oli niin
+urhoollisesti kestänyt, ja kestitsi sitä kaikilla niillä herkuilla,
+jotka taistelun tuoksinassa olivat kärsineet vahinkoa. Sillä eiväthän
+sellaiset hommat voi onnistua ilman mitään vahinkoja. Paisuvat
+leivokset kutistuvat kokoon; hilloksi aiottu keitos ohenee liemeksi,
+tuossa on leivos tarttunut kuparimuottiin eikä sitä ole saatu ulos
+yhtenä kappaleena; tässä taas on jäänyt jotakin yli, kinkun luu,
+jäniksen etukäpälä, fasaanin takajalka. Ja kaikki, mitä ei voida
+tarjota juhlapöydässä, on palvelijoiden mielestä erinomaista herkkua;
+vieläpä paperikin, jolle leivokset ovat jättäneet jälkensä, nuollaan
+puhtaaksi, ja ollen sangen ylpeitä siitä, että on maistettu kaikkea,
+ennenkuin sisällä oleva herrasväki on saanut mitään.
+
+Sohvi-rouva on tänään sangen antelias. Eikä vain antelias, mutta
+myös puhelias. Ja hänellä on kiitollinen kuulijakunta, etenkin,
+koska viiniä tarjotaan ateriaksi. Useita putinkeja on lautasliinaan
+kiedottuina keitetty punaviinissä, ja tätä punaviiniä voidaan nyt
+jakaa. Ei voi kuvitella mielessään mitään parempaa. Sohvi-rouva
+on pannut siihen myös muskottikukkaa, inkivääriä, kaneelia
+ja sokeria. On nautinto hörppiä sitä juomaa. Kamaripalvelija
+ammentaa liemikauhalla vaniljakeittoa kuskin kastaessa leipäänsä
+suklaavaahtoon. Onhan häiden aatto.
+
+Mutta missä Atalia sitten on?
+
+Hän ei ole täällä eikä tuolla.
+
+Sisällä kuiskailevat rakastavaiset luulevat hänen olevan yhdessä
+äitinsä kanssa huvittelemassa keittiössä Täällä taas luullaan hänen
+olevan morsiusparin kanssa mykkänä todistajana kahden hiutuvan
+rakastavaisen onneen. Tai kenties ei ajatella enemmän täällä kuin
+siellä häntä, aivankuin häntä ei olisikaan olemassa.
+
+Ja kuitenkin olisivat asiat hyvin, jos hetkiseksi keskeytettäisiin
+puhe kummassa paikassa tahansa ja kysyttäisiin: "Missä Atalia on?"
+
+Atalia istuu yksin siinä salissa, missä hän ensi kerran näki Timean.
+Vanhojen huonekalujen sijaan on aikoja sitten tullut uusia; vain
+eräs kirjailtu jakkara on säilytetty muistoksi. Atalia istui sillä,
+silloin kun Timar astui sisään valkokasvoinen tyttö jäljessään.
+Viereisellä tuolilla istui herra Katshuka ja valmisteli Atalian
+kuvaa, jonka yli hänen piirustuskynänsä veti pitkän viivan hänen
+huomatessaan Timean.
+
+Atalia istuu nytkin tällä jakkaralla.
+
+Kuva on jo kauan sitten karkoitettu romukammioon, mutta Atalia näkee
+sen yhä edessään, näkee myös nuoren luutnantin, joka teeskennellyin
+ilmein pyytää häntä hiukan hymyilemään ja olemaan katsomatta häneen
+niin ylpeästi...
+
+Salissa on pimeä; ei kukaan ole sytyttänyt siellä valoja. Vain kuu
+loistaa akkunasta, mutta sekin katoaa pian Andreaksen kirkon taakse.
+
+Atalia uneksii tässä uudelleen sen kauhean unen, jota kutsutaan
+elämäksi.
+
+Se on täynnä loistoa, ylpeyttä ja onnea. Imartelijat kutsuvat häntä
+Komornin kauneimmaksi tytöksi, "kuningattarekseen" ja sanovat
+jumaloivansa häntä.
+
+Sillein eksyy eräs lapsi taloon. Eräs kömpelö, naurettava olento,
+eloton varjo, kylmä sammakko, kokonaan naurunalainen, leikkikalu,
+jonka avulla saa ajan kulumaan, jota saa työnnellä edes ja takaisin.
+
+Ja kahden vuoden kuluttua tämä virvatuli, tämä valkoinen varjo, tämä
+matelija on talon valtijatar, valtaa kaikkien sydämet, tekee eräästä
+isän palvelijasta tämän mahtavan vihamiehen ja hänen sulhasestaan
+sanansasyöjän.
+
+Millainen hääpäivä! Kuinka yksin olikaan lattialla makaava morsian
+herätessään tajuihinsa!
+
+Ja vaikka komeus ja kunnioitus olikin lopussa, tahtoi hän kuitenkin
+olla rakastettu salaa, pimeässä ja salaisuudessa rakastettu. Mutta
+sekin kiellettiin häneltä. -- Millainen muisto oli hänelle tie, jota
+hän oli kulkenut sulhasensa luo pimeässä yössä kaameiden katujen
+kautta ja takaisin sieltä!
+
+Kuinka hän seuraavana päivänä olikaan odottanut sitä miestä turhaan.
+Kuinka hän oli laskenut kellon lyönnit huutokauppa-rummun päristessä.
+Eikä häntä vain kuulunut!
+
+Ja sitten seurasivat pitkät kiusallisen teeskentelyn ja salaisten
+nöyryytyksien vuodet.
+
+Vain yksi oli ymmärtänyt häntä, vain yksi oli tiennyt hänen sydämensä
+ainoana lohdutuksena olevan nähdä kilpailijansa kärsivän ja
+kuihtuvan. Ja tämä ainoa, joka sielunsa kauhussa osasi arvostaa häntä
+oikein, ainoa onnen este, viisaiden kiven keksijä, joka oli loihtinut
+esiin kaiken tämän onnettomuuden, hän sattuu tyhmän harha-askeleen
+vuoksi joutumaan jään alle! Ja nyt kääntyy onni takaisin tähän
+asuntoon, eikä kukaan muu kuin hän itse ole onneton täällä.
+
+Oi, useina unettomina öinä on malja ollut reunojaan myöten täynnä.
+Vain yksi pisara puuttui, jotta se paisuisi yli laidan.
+
+Tämän viimeisen muodostivat nuo nöyryyttävät sanat: "Sinä taitamaton!"
+
+Tulla haukutuksi kuin piika! Tulla nöyryytetyksi tämän miehen
+läsnäollessa!
+
+Atalian jäsenet värisivät vilusta.
+
+Mitä nyt tapahtuu täällä?
+
+Valmistetaan huomisia häitä.
+
+Vastaanottohuoneessa kuiskailevat kihlatut; keittiössä tunkeutuu
+kaikkien ovien läpi iloisen palvelusväen melu.
+
+Mutta Atalia ei kuuntele iloisia ääniä. Atalia kuuntelee vain
+kuiskauksia...
+
+Hänen on täytettävä eräs tehtävä tänä yönä...
+
+Huoneessa ei pala yhtään lamppua, mutta kuu paistaa sisään. Kuunvalo
+antaa hänelle kyllin valoa, joten hän voi avata erään rasian ja lukea
+niiden eri myrkkylajien nimet, joita hän ottaa esiin.
+
+Itämaisen myrkynsekottajan varma, ehdottomasti tehokas keino!
+
+Atalia valitsee niiden joukosta yhden.
+
+Hän hymyilee itsekseen.
+
+Hahaha! Mikä melu on nouseva siitä, kun huomenna kilistellään
+maljoja, ja äkkiä sanat kuolevat vieraiden huulille, kun jokainen
+näkee naapurinsa kasvot muuttuvan kellanvihreiksi, kun vieraat
+hypähtävät ylös tuoleiltaan ja huutavat apua ja alkavat helvetillisen
+tanssin, niin että itse paholaisenkin on purskahdettava nauruun;
+kuinka silloin muuttuukaan morsiamen kauniit kasvot oikeaksi
+marmoriksi ja ylvään sulhon kasvot vääntyvät pääkallon ilmeiksi!
+
+"Pang!..."
+
+Pianossa katkesi kieli.
+
+Atalia säikähtyi niin, että kaikki putosi hänen käsistään, jotka
+vapisivat kuin kouristustautisen.
+
+Se oli vain eräs kieli, sinä pelkuri!
+
+Etkö ole vielä kyllin voimakas?
+
+Hän asetteli eri myrkkylajit takaisin rasiaan, vain yhden hän jätti
+ulos. Se ei kuitenkaan ollut mitään kuolettavaa myrkkyä, se oli vain
+unijuomaa.
+
+Äskeinen ajatus ei enää tyydyttänyt hänen sieluaan. Se ei olisi
+kyllin suuri voitto. Siinä ei olisi kylliksi kostoa noista sanoista:
+"Sinä taitamaton!" -- Tiikeri ei raatele ruumiita; se tahtoo lämmintä
+verta.
+
+Mutta hänen oli kuitenkin myrkytettävä joku. Mutta tämä joku on juuri
+hän itse. Ja tätä myrkkyä ei voi ostaa kemisteiltä. Hänen kuolettava
+myrkkynsä on lohikäärmeen silmässä.
+
+Äänettömästi hän hiipii piilopaikkaan, mistä voi nähdä Timean
+makuuhuoneeseen.
+
+Suloiset kuiskaukset ja rakastavien hiutuvat silmäykset ovat sitä
+myrkkyä, jota hänen on imettävä sydämeensä ollakseen varustettu.
+
+Majuri on jo ottamaisillaan jäähyväiset. Hän pitää Timeaa kädestä.
+
+Ja Timean posket ovat niin punaiset.
+
+Oi, tarvitaanko kuolettavaa myrkkyä enemmänkin?
+
+He eivät puhu rakkaudesta, mutta sittenkään ei kolmas olisi saanut
+olla heidän keskustelunsa todistajana. Sulhanen tekee kysymyksiä,
+joita hän yksin voi tehdä.
+
+"Nukutteko yksin täällä?" hän kysyy kohottaen suloisessa
+uteliaisuudessaan vuodeverhoja.
+
+"Nukun siitä saakka, kun tulin leskeksi."
+
+("Ja ennenkin!" kuiskaa Atalia lohikäärmeen takaa.)
+
+Sulhanen käyttää hyväkseen etuoikeuksiaan ja kuulustelee edelleen.
+
+"Minne johtaa ovi vuoteen tuolla puolen?"
+
+"Eteiseen, missä naisvieraani riisuvat päällysvaatteensa. Tästä
+ovesta te tulitte, silloin kun ensi kerran kävitte luonani."
+
+"Entä tämä toinen pieni ovi?"
+
+"Ei, sinne ette saa katsoa. Se vie pieneen kylpyhuoneeseen."
+
+"Minne sieltä pääsee?"
+
+"Ei minnekään. Vesi tulee johtoa pitkin keittiöstä ja vuotaa
+maakerrokseen, kun eräs hana avataan."
+
+"Entä tämä kolmas ovi?"
+
+"Tiedättehän siinä olevan pukuhuoneen, josta tullaan minun
+huoneeseeni, ja sieltä saliin, jossa on pääkäytävä."
+
+"Entä missä on palvelusväki öisin?"
+
+"Naispalvelijat nukkuvat keittiön viereisessä huoneessa,
+miespalvelijat maakerroksessa. Minun vuoteeni yllä riippuu kaksi
+soittokelloa, joista toinen menee palvelijattarien huoneeseen, toinen
+kamaripalvelijan huoneeseen."
+
+"Eikö tässä viereisessä huoneessa oleskele ketään?"
+
+"Siellähän asuu sisar Atalia ja Sohvi-äiti."
+
+"Sohvi-äitikin?"
+
+"Niin. Oi, kuinka olette utelias. Huomenna jo järjestetään kaikki
+toisin."
+
+("Huomenna!...?!!")
+
+"Ja suljetteko ovenne, kun menette nukkumaan?"
+
+"Sitä en milloinkaan tee. Mitä se hyödyttäisi? Kaikki palvelijani
+rakastavat minua ja ovat uskollisia. Portti on suljettu; täällä
+sisällä olen turvassa."
+
+"Eikö missään ole mitään salaista käytävää tähän huoneeseen?"
+
+"Hahaha! Tuntuu siltä kuin pitäisitte tätä taloa venetsialaisena
+palatsina!"
+
+("Onko se sitten sinun talosi?... Oletko rakennuttanut sen?")
+
+"No, mutta tehkää minulle mieliksi ja sulkekaa tänä yönä kaikki ovet
+ennen maata panoa."
+
+("... Hahaha! Hän tuntuu aavistavan, mitä me tänä yönä uneksimme tässä
+talossa!")
+
+Timea hymyili ja silitti rypyt sulhasensa vakavalta otsalta.
+
+"No, hyvä on. Teidän mieliksenne suljen tänä yönä kaikki ovet, jotka
+johtavat huoneeseeni."
+
+("Katso vain tarkoin, että ne ovat hyvin lukitut!" kuiskasi
+lohikäärme.)
+
+Nyt seurasi hellä syleily ja -- vielä yksi pitkä suudelma.
+
+"Rukoiletteko tavallisesti, rakkaani?"
+
+"Ei, en milloinkaan rukoile."
+
+"Oi, miksi ette?"
+
+"Se Jumala, johon uskon, valvoo aina."
+
+("... Mutta jos hän nukkuisikin tänä yönä?")
+
+"Anteeksi, Timea rakas, mutta filosofia ei sovellu naisille. Heidän
+kaunistuksensa on hurskaus; epäilykset he jättäkööt miehille.
+Rukoilkaa tänä yönä!"
+
+"Tiedättehän minun ennen olleen muhamettilaisen. Heitä ei opeteta
+rukoilemaan."
+
+"Mutta nyt te olette kristitty, ja kristittyjen rukoukset ovat
+kauniita, ottakaa tänään rukouskirja käteenne!"
+
+"Hyvä on. Teidän tähtenne tahdon oppia rukoilemaan."
+
+Majuri etsi esiin "Morsiamen rukouksen" siitä rukouskirjasta, jonka
+Timar kerran oli antanut Timealle uudenvuodenlahjaksi.
+
+"Hyvä on. Minä opettelen sen ulkoa tänä yönä."
+
+"Tehkää se, tehkää se."
+
+Timea luki rukouksen ääneen.
+
+(... Piru ja helvetin tuli, kuolema ja rutto, maanjäristys, murha ja
+tulipalo, myrkky ja tikari, häpeä ja kunniattomuus, kaikenlaatuinen
+pilkka, hätä ja turmio tulkoon aaveen tavoin tämän talon yli!...
+Amen!)
+
+Lohikäärme, Pyhän Yrjänän keihäs kädessään mutisi nämä sanat
+rukouksen aikana.
+
+Atalia tunsi pirullista raivoa sydämessään.
+
+Tämä mies tahtoo päälle päätteeksi urkkia muurien salaisuudet.
+
+Hän saa Timean jäämään valveille koko yöksi ja rukoilemaan aamuun
+asti.
+
+Kirous, kirous -- rukouskirjankin yli!
+
+Kun majuri tuli etuhuoneeseen oli Ataliakin siellä.
+
+Timea antoi makuuhuoneestaan käskyn näyttää majurille valoa.
+
+Hän luuli jonkun palvelijoista olevan siellä; he olivat tavallisesti
+aina paikallaan. Mutta tänään he ovat, kuten tiedämme, toisissa
+toimissa, maistelemassa huomispäivän hääpöydän herkkuja.
+
+Atalia otti pöydältä kynttilän ja valaisi majuria pimeitä portaita
+alas.
+
+Onnellinen sulhanen ei nykyään nähnyt muita kuin _yhdet_ naiskasvot;
+-- hän näki vain Timean ja luuli kamarineidin avanneen oven ja
+valaisevan hänelle portaita. Hän tahtoi osoittautua jalomieliseksi ja
+painoi kiiltävän rahan Atalian käteen.
+
+Mutta kuinka hän säikähtyikään huomatessaan, kenen ääni hänelle
+kuiskasi:
+
+"Kiitän teitä, armollinen herra."
+
+"Voi, Jumalan tähden! Tekö se olettekin, neiti? Minä pyydän
+tuhannesti anteeksi, etten tuntenut teitä pimeässä."
+
+"Ei se mitään tee, herra majuri."
+
+Atalia vetäytyi takaisin ivallisesti niiaten, kätkien kätensä, jossa
+oli saatu ropo, selkänsä taa.
+
+"Huomenna annan sen takaisin teille, herra majuri. Sallikaa minun
+pitää se niin kauan -- olenhan ansainnut sen."
+
+Herra Katshuka sadatteli taitamattomuuttaan. Hänestä tuntui kuin se
+selittämätön painajainen, jonka hän tunsi rinnassaan, olisi tullut
+kahta voimakkaammaksi.
+
+Tultuaan kadulle oli hänen mahdoton mennä kotiinsa. Hän kääntyi
+kasarmin tielle ja sanoi vartioupseerille:
+
+"Toveri, pyydän sinut häihini huomenna, mutta suostu pyyntööni ja
+salli minun tehdä kierros kanssasi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Palvelusväen huoneessa oli iloa.
+
+Kun majuri soitti ovenvartijaa mennessään, tiedettiin rouvan olevan
+yksin ja silloin lähti kamarineiti hänen luokseen kysymään, käskikö
+hän mitään.
+
+Timea luuli kamarineidin näyttäneen valoa majurille portaissa. Hän
+käski tytön mennä nukkumaan; hän kyllä riisuutuisi yksikseen.
+
+Kamarineiti palasi muiden luo.
+
+"Nyt olisi hyvä saada pieni lasillinen punssia päälle", arveli kuski,
+kun ovenvartiakin oli palannut ja pistänyt avaimen taskuunsa.
+
+Toivomuksen mukaisesti avautui ovi ja Atalia-neiti astui sisään
+kantaen tarjotinta täynnä punssilaseja, jotka soivat toisiaan vasten
+kuin aavemainen kellonsoitto.
+
+Se on jokapäiväinen kestitys, joka varsinkin tänä iltana on täysin
+paikallaan.
+
+"Eläköön hyvä neitimme!" kaikui joka suusta.
+
+Atalia asettaa punssitarjottimen pöydälle. Lasien seassa on
+porsliinimalja, täynnä sokeria, johon on lisäksi hierottu
+pomeranssinkuorta, siksi se on niin kellertävää ja tuoksuu niin
+suloiselle.
+
+Sohvi-rouva juo mieluummin teetä punssin kera. Paljon rommia ja vielä
+enemmän pomeranssisokeria.
+
+"Etkö itse juo kanssamme?" kysyi hän tyttäreltään.
+
+"En, kiitos, olen jo juonut teetä herrasväen kanssa; minulla on
+päänsärkyä ja menen nukkumaan."
+
+Sitten hän sanoi äidilleen hyvää yötä ja kehoitti palvelijoita
+menemään pian nukkumaan, sillä seuraavana päivänä täytyi nousta
+aikaisin ylös.
+
+He hyökkäsivät ahnaasti punssin ja sokerin kimppuun ja heistä oli
+tarjottu nektari oivallista.
+
+Sohvi-rouvan mielestä ei asia ollut niin.
+
+Maistettuaan ensimmäisen lusikan nyrpisti hän nenäänsä.
+
+Tämä punssi haisi aivan samalta kuin se juoma, jota huolimattomat
+imettäjät keittävät unikonnupuista saadakseen yöllä rauhaa noilta
+siunatuilta lapsilta.
+
+Haju oli hänestä niin vastenmielinen, että hän ei voinut viedä
+lasia huulilleen. Hän antoi sen keittiöpojalle ja hänestä se oli
+erinomainen.
+
+Itse hän sanoi olevansa sangen väsynyt päivän vaivojen perästä.
+Hänkin varoitti palvelijoita nukkumasta vain liian kauan ja
+sitäpaitsi pitämään silmällä, ettei vain kissa pääsisi keittiöön
+syömään kallisarvoisia paisteja. Sitten hän sanoi hyvää yötä ja
+riensi Atalian jälkeen.
+
+Tullessaan heidän yhteiseen makuuhuoneeseensa nukkui Atalia jo.
+Vuodeverhot olivat vedetyt syrjään; hän näki, miten Atalia nukkui
+selkä huoneeseen päin ja peite vedettynä aina päähän saakka.
+
+Sohvi-rouvakin riensi vuoteeseen. Mutta täälläkin piti punssinhaju
+häntä hereillä ja pilasi häneltä koko oivallisen illallisen jälkimaun.
+
+Sammutettuaan valon katseli hän kauan, käsivarsiinsa nojaten,
+nukkuvaa olentoa. Hän tuijotti siihen, siksi kunnes hänen
+silmäluomensa painuivat kiinni, ja hän nukahti.
+
+Eräs uni vei hänet takaisin palvelijoiden huoneeseen. Siellä kaikki
+ovat unessa: kuski pitkällä keittiön penkillä, kamaripalvelija pää
+pöydällä, talonmies lattialla kumoon kaatuneen tuolin selkänoja
+tyynynä, keittäjätär vuoteessa, kamarineiti liedellä, josta hänen
+päänsä pistää ulos. Jokaisen edessä makaa tyhjä punssilasi. Vain hän
+itse, Sohvi-rouva, ei ole juonut omastaan.
+
+Hän uneksii, että Atalia hiipii hänen selkänsä takana
+paljasjalkaisena ja aamunutussa ja kuiskaa hänen korvaansa: "Miksi et
+juo punssiasi loppuun, rakas äiti? Tahdotko enemmän sokeria? Tässä
+on!" Ja Atalia täyttää hänen lasinsa sokerilla ääriään myöten. Mutta
+hän tuntee sittenkin koko ajan tuon inhoittavan hajun.
+
+"Minä en tahdo mitään, en tahdo", hän sanoo unissaan, mutta Atalia
+pitää lasia hänen huulillaan. Häntä puistattaa tuo haju ja häntä
+alkaa ylenannattaa. Hän ponnistaa vastaan eikä tahdo juoda, työntää
+vihdoin punssilasin kiivaasti luotaan ja töytäsee samalla yöpöydällä
+olevan vesilasin kumoon, ja vesi vuotaa vuoteeseen.
+
+Siihen hän herää.
+
+Valveilla ollenkin hän luulee näkevänsä Atalian uhkaavat, kauniit
+silmät.
+
+"Atalia, oletko hereillä?" hän kysyy levottomana.
+
+Ei vastausta.
+
+Hän kuuntelee: toisesta vuoteesta ei kuulu nukkujan hengitystä.
+
+Sohvi-rouva nousee ja menee sängyn luo. Se on tyhjä.
+
+Pimeässä hän ei usko silmiään, vaan haparoi käsillään vuodetta. Se on
+tyhjä.
+
+"Atalia, Atalia, missä olet?" hän vihdoin kuiskaa hätääntyneenä.
+
+Kun hän ei saa mitään vastausta, herpaantuvat hänen jäsenensä
+sanomattomasta kauhusta. Hän luulee jäykistyneensä ja tulleensa
+sokeaksi. Hän ei voi huutaa eikä liikkua. Hän kuuntelee ja nyt hän
+on mielestään tullut mykäksi. Yhtävähän talossa kuin kadulla kuuluu
+pienintäkään melua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Atalia on salakäytävässä.
+
+Hän on ollut siellä kauan.
+
+Kuinka sietämätöntä, että rouva tuolla sisällä näkee niin paljon
+vaivaa oppiakseen ulkoa rukousta.
+
+Vihdoin Timea lyö rukouskirjan kiinni ja huokaa syvään. Senjälkeen
+hän ottaa kynttilän ja tutkii, ovatko ovet tarkasti lukossa.
+Hän katsahtaa myös ulos laskettujen rullaverhojen taakse. Hänen
+sulhasensa sanat ovat istuttaneet pelkoa hänen rintaansa.
+
+Hän valaisee seiniä nähdäkseen, voisiko joku tulla sisään sieltä.
+
+Nyt hän menee peilipöydän ääreen, purkaa palmikkonsa, kietoo
+hiukset pään ympäri ja vetää verkon sen päälle, ettei se joutuisi
+epäjärjestykseen.
+
+Ei hänkään ole täysin vapaa turhamaisuudesta, tämä nuori rouva. Jotta
+hänen kätensä ja käsivartensa pysyisivät valkoisina ja pehmeinä,
+voitelee hän niitä tuoksuvalla voiteella ja vetää sitten käsiinsä
+pitkät hirvensarven-nahasta tehdyt hansikkaat.
+
+Sen jälkeen hän riisuutuu ja heittää yöpuvun ylleen. Mutta ennenkuin
+hän paneutuu levolle, astuu hän vuoteen taakse, avaa siellä olevan
+kaapin ja ottaa esiin sen laatikosta sapelinkahvan, jossa on kiinni
+taittunut terä. Hän tarkastaa hellästi sapelia ja painaa sen
+povelleen. Sitten hän panee sen päänaluksensa alle.
+
+Atalia näkee kaiken tämän.
+
+Silloin Timea sammuttaa lampun eikä Atalia näe enää mitään.
+
+Hän kuulee vain kellon lyönnit.
+
+Hänellä on kärsivällisyyttä odottaa.
+
+Hän laskee, milloin Timea vaipuisi uneen. Silloin on hetki tullut.
+Mutta neljännestunti on nyt kuin ijäisyys.
+
+Vihdoinkin lyö kello puoli yksi.
+
+Pyhän Yrjänän kuva lohikäärmeineen liikkuu (lohikäärme ei suinkaan
+ole voitettu). Atalia astuu esiin piilopaikastaan. Hän on paljain
+jaloin. Ei edes laattia itse kuule hänen askeleitaan.
+
+Huoneessa on pimeä. Akkunaluukut ovat suletut ja verhot alas lasketut.
+
+Hitaasti ja tunnustellen käsillään eteensä, kulkee hän eteenpäin.
+
+Nukkuvan Timean syvä hengitys osoittaa hänelle tien sängyn luo.
+
+Hänen haparoivat sormensa löytävät päänaluksen, jolla Timean pää
+lepää.
+
+Hän vie käden päänaluksen alle. Sieltä hän löytää kylmän esineen. Se
+on sapelinkahva.
+
+Haa! Mitä helvetin kipinöitä heittääkään kylmä teräs hänen suoniinsa!
+Hän painaa sapelia povelleen.
+
+Sitten on pimeä, eikä hän voi nähdä nukkujaa.
+
+Nyt hän nukkuu niin suloisesti, ettei edes hänen hengitystään kuulu.
+
+Mutta isku täytyy suunnata oikein.
+
+Atalia vie päänsä lähemmäs kuunnellakseen.
+
+Nyt liikkuu nukkuja ja huokaa unissaan:
+
+"Oi, Jumalani!"
+
+Samassa iski Atalia siihen suuntaan, mistä huokaus kuului.
+
+Mutta isku ei ollut kuolettava. Timea oli unissaan pannut oikean
+käsivartensa päänsä päälle, eikä sapeli kohdannutkaan päätä.
+
+Terävä teräs tunkeutui hirvennahkahansikkaan läpi ja haavoitti Timean
+kättä.
+
+Tästä heräsi nukkuja ja kohosi polvilleen vuoteeseen.
+
+Nyt sattui toinen isku hänen päähänsä, mutta paksut, ylöskäärityt
+hiukset ottivat sen vastaan ja sapeli haavoitti vain hänen otsaansa
+ohimon kohdalta.
+
+Timea tarttui vasemmalla kädellään terään.
+
+"Murhaaja!" hän huusi hypähtäen vuoteesta ja haavoittaessaan vasemman
+kämmenensä terävään aseeseen hän tarttui oikealla vastustajan tukkaan.
+
+Hän tunsi sen naisen tukaksi.
+
+Ja nyt hän tiesi, kuka oli hänen edessään.
+
+On ratkaisevia hetkiä, jolloin sielu salaman nopeudella käy läpi koko
+ajatusasteikon.
+
+Tämä on Atalia. Viereisessä huoneessa on Atalian äiti.
+Mustasukkaisuudesta ja kostonhalusta tahdotaan hänet murhata. Olisi
+turha huutaa apua. Tässä on taisteltava.
+
+Timea ei enää huutanut, vaan kokosi kaikki voimansa vetääkseen toisen
+pään laattiaan ja vääntääkseen murha-aseen hänen kädestään.
+
+Timea oli voimakas ja murhaaja taistelee aina vain puolella voimalla.
+
+Siten he kamppailivat äänettömästi pimeässä ja matto vaimensi heidän
+askeleittensa äänen.
+
+Nyt kuuluu aavemainen ääni viereisestä huoneesta.
+
+"Murhaaja!" mylvii epätoivoissaan kirkuva ääni.
+
+Se on Sohvi-rouva.
+
+Tämän huudon kuullessaan kivettyvät. Atalian jäsenet.
+
+Uhrin lämmin veri virtaa hänen kasvoilleen.
+
+Viereisestä huoneesta kuuluu akkunalasin helinää ja rikkomastaan
+akkunasta huutaa Sohvi-rouva kimeällä äänellä hiljaiselle kadulle:
+
+"Murhaaja! Murhaaja!"
+
+Kauhuissaan tästä hälyytyksestä päästää Atalia sapelin ja käyttää
+molemmat kätensä vapauttamaan tukkaansa Timean sormista; nyt on hän
+ahdistettu, nyt on hänellä hätä.
+
+Heti kun hän on irrottanut tukkansa, työntää hän Timean luotaan,
+juoksee aukon luo, joka johtaa piilopaikkaan ja vetää pyhimyksenkuvan
+kehyksen hiljaa kiinni.
+
+Timea horjahtelee muutamia askelia häntä kohti sapeli kädessään,
+mutta syöksyy sitten tajuttomana matolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sohvi-rouvan huudon kuuluessa kaikuu kiireisiä askeleita kadulta.
+
+Vartiojoukko lähestyy.
+
+Majuri joutuu ensinnä luo. Sohvi-rouva tuntee hänet ja huutaa:
+"Juoskaa, kiiruhtakaa! Timea murhataan!"
+
+Majuri soittaa ja kolkuttaa portin luona, mutta kukaan ei tule
+avaamaan. Sotilaat koettavat murtaa sitä, mutta se ei anna perään.
+
+"Herättäkää palvelusväki, niin että saamme portin auki", huutaa
+majuri.
+
+Sohvi-rouva juoksee sokean rohkeudella, jommoisen hirveä säikähdys
+saa aikaan, pimeiden käytävien ja huoneiden läpi lakkaamatta
+töytäisten vasten huonekaluja ja ovipieliä. Vihdoin hän osaa
+palvelijain huoneeseen.
+
+Täällä hän taas näki unensa edessään. Palvelijat nukkuivat sikin
+sokin: kuski selällään keittiön penkillä, kamaripalvelija pöytään
+nojaten, talonmies, lattialla pitkällään ja kamarineiti liedellä pää
+riippuen ulospäin. Kynttilä jalan suusta lepatti loppuunpalaneen
+kynttilän viimeinen liekki, heittäen kaameaa valoa karkeaan joukkoon.
+
+"Talossa on murhaajia!" huusi Sohvi-rouva vapisevalla äänellä
+nukkujille. Vain kuorsaukset vastasivat huutoon.
+
+Hän ravisteli muutamia nukkujia ja huusi heidän nimensä heidän
+korviinsa, mutta he vaipuivat takaisin heräämättä.
+
+Portilta kuului pyssynpäiden iskujen kaiku.
+
+Ei ovenvartiaakaan saatu hereille.
+
+Mutta portinavain oli hänen taskussaan.
+
+Sohvi-rouva otti suurilla ponnistuksilla avaimen esiin ja juoksi
+pimeän käytävän läpi, pimeitä portaita alas, pimeää eteistä kohti
+ajatellen kauhuissaan: "Ajatteles, jos nyt töytäisit murhaajaan!" ja
+sen vieläkin kauheamman kysymyksen alati noustessa hänen mieleensä:
+"Mitä jos tuntisitkin murhaajan? Oi, kukahan se voi olla?"
+
+Vihdoin viimein hän pääsi portin luo, ja löysi lopuksi avaimen reiän
+ja avasi.
+
+Ulkoa tunki sisään kirkas valo, siellä seisoi, paitsi
+sotilasvartiota, poliiseja lyhdyt käsissään. Kaupungin
+käskynhaltijakin ja lähinnä asuva rykmentinlääkäri tulivat rientäen
+sinne, mutta vain kiireesti sieppaamissaan pukimissa.
+
+Herra Katshuka juoksi ylös portaita vastaanottohuoneeseen ja seisoi
+pian sen oven luona, joka johti suoraan Timean huoneeseen. Se oli
+suljettu sisältäpäin. Hän pani olkapäänsä ovea vastaan ja mursi siten
+lukon.
+
+Timea makasi lattialla hänen edessään tajuttomana ja verissään.
+
+Majuri nosti hänet ylös ja kantoi hänet käsivarsillaan vuoteeseen.
+
+Rykmentinlääkäri tutki haavat ja selitti, etteivät ne olleet
+hengenvaarallisia. Rouva oli vain pyörtynyt.
+
+Nyt kun levottomuus rakastetun tilasta oli poistettu, heräsi majurin
+kostonhalu.
+
+"Mutta missä on murhaaja?"
+
+"Kummallista!" sanoi käskynhaltija, "kaikki ovet olivat sisältä
+suljetut. Kuinka saattoi murhaaja tulla sisään ja kuinka ulos?"
+
+Ei missään näkynyt petollista jälkeä. Itse murha-ase, taittunut
+sapeli, Timean oma säilyttämä kalleus, jota hän oli säilyttänyt
+samettilaatikossa, makasi veren tahraamana laattialla.
+
+Nyt saapui kaupunginlääkärikin.
+
+"Etsikäämme palvelusväki esiin."
+
+Nämä nukkuvat sikeässä unessa, josta on mahdotonta herättää heitä.
+
+Lääkärit tutkivat heitä. Ei ainoakaan ole nukkuvinaan; he ovat kaikki
+nukutetut opiumilla.
+
+Keitä muita on talossa? Kuka on murhaaja?
+
+"Missä Atalia on?" kysyy majuri Sohvi-rouvalta.
+
+Hän tuijottaa majuriin vaiti eikä voi vastata.
+
+Eihän hän tiedä sitä.
+
+Käskynhaltija avaa heidän huoneeseensa johtavan oven. Sohvi-rouva
+seuraa jäljessä miltei tajuttomana.
+
+Hänhän tietää, että Atalian vuode on tyhjä.
+
+Mutta ei, Atalia makaa vuoteessa ja nukkuu.
+
+Kaunis, valkoinen yönuttu on napitettu kaulaan asti, hiukset ovat
+peitetyt pitsiseen yöpäähineeseen, kauniit, valkoiset kädet miltei
+pitsiliinan peitossa lepäävät peitteellä.
+
+Kasvot ja kädet ovat _puhtaat_ ja hän nukkuu.
+
+Sohvi-rouva kallistuu jäykkänä seinää vasten nähdessään Atalian.
+
+"Hänhän nukkuu sikeästi", sanoo kaupunginlääkäri. "Hänellehän on
+annettu opiumia."
+
+Rykmentin lääkäri astuu myös hänen vuoteensa ääreen ja tunnustelee
+valtimoa.
+
+Se lyö levollisesti.
+
+"Hän nukkuu sikeästi."
+
+Ei piirrekään muutu hänen kasvoillaan, kun valtimoa koetellaan. Ei
+väristyskään ilmaise hänen tietävän, mitä ympärillä tapahtuu.
+
+Hän osaa itseään hillitsemällä pettää kaikkia.
+
+Yhtä vain ei: miestä, jonka rakastetun hän oli aikonut murhata.
+
+"Nukkuuko hän todella?" kysyy majuri.
+
+"Koettakaa itse hänen kättään", vastaa lääkäri; "se on kylmä, ja
+valtimo lyö levollisesti."
+
+Atalia huomaa majurin tarttuvan hänen käteensä.
+
+"Mutta katsokaapa, herra tohtori", hän sanoo, "jos tutkitaan
+tarkemmin, niin on kauniin, valkoisen käden kynsien alla _tuoretta
+verta_..."
+
+Nämä sanat kuullessaan Atalian sormet kouristuvat majurin käden
+ympäri, ja majuri tuntee sen kuin kotkankynnet puristuisivat hänen
+lihaansa.
+
+Atalia nauraa ääneen ja heittää peitteen päältään. Täysin
+pukeutuneena hän hypähtää vuoteesta, mittaa pirullisen ylpeänä ja
+uhmaten hämmästyneet miehet katseellaan kiireestä kantapäähän, katsoo
+voitonhimoisella raivolla majuriin ja heittää halveksivan silmäyksen
+äitiinsä.
+
+Naisparka ei voi kestää tätä katsetta, vaan vaipuu tajuttomana
+lattialle.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenes luku.
+
+VIIMEINEN TIKARINPISTO.
+
+
+Eräs Komornin mielenkiintoisimpia rikosjuttuja on se, jonka
+sankaritar oli _Atalia Brazovics._
+
+Tämä nainen puolustautui mestarillisesti.
+
+Hän kielsi kaiken, osasi todistaa kaiken, ja kun jo luultiin, että
+hän oli kiinni, onnistui hänen levittää sellainen pimeys ympärilleen
+ettei tuomari osannut päästä ulos sokkelosta.
+
+Miksi hän olisi tahtonut murhata Timeaa? Olihan hän itse kihloissa ja
+kulki surutonta elämää kohti, ja Timeahan oli hänen hyväntekijänsä ja
+oli luvannut hänelle runsaat myötäjäiset.
+
+Sitäpaitsi ei jälkeäkään murhayrityksestä ollut näkynyt Timean oven
+edessä. Ei mistään löytynyt veristä vaatetta eikä pyyhinliinaa; ei
+edes uunista löydetty poltettujen vaatteiden tuhkaa.
+
+Yhtä vähän kävi selville, kuka oli antanut palvelusväelle opiumia.
+Nämä olivat edellisenä iltana juoneet ja syöneet yhdessä, ja olihan
+erilaatuisten värjättyjen sokerileivosten joukossa voinut olla
+sellaisiakin, jotka vaikuttivat nukuttavasti. Epäillystä punssista
+ei keksitty pisaraakaan palvelijoiden huoneessa, lasitkin, joista
+oli juotu, olivat huuhdotut silloin kun yövartio tuli sisään. Kaikki
+todistukset olivat raivatut tieltä.
+
+Atalia väitti itsekin sinä yönä nauttineensa jotakin, joka oli
+maistunut epäilyttävältä, ja sitten vaipunut niin syvään uneen, ettei
+ollut kuullut äidin kolistavan tämän tullessa hänen jälessään, vaan
+herännyt vasta silloin, kun majuri oli koskettanut hänen kättään.
+
+Ainoa, joka oli nähnyt hänen vuoteensa olevan tyhjän puoli tuntia
+aikaisemmin oli hänen äitinsä, joka ei voinut todistaa häntä vastaan.
+
+Hänen tehokkain puolustuksensa oli se seikka, että kaikki ovet olivat
+olleet lukossa ja Timea itse oli ollut pyörryksissä. Kuinka olisi
+murhaaja voinut päästä sisään ja ulos?
+
+Jos murhayritys todella oli tehty, miksi juuri häntä epäiltiin eikä
+talon muita palvelijoita?
+
+Majuri oli ollut Timean luona yöhön asti.
+
+Eikö joku olisi voinut hiipiä huoneeseen hänen poistuessaan?
+
+Eihän edes tiedetä varmasti, onko salamurhaaja ollut mies vai nainen.
+
+Ainoa, joki tiesi asian, oli Timea, ja hän ei ilmaissut sitä.
+
+Hän piti johdonmukaisesti kiinni siitä väitteestään, ettei hän voinut
+muistaa, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen kauhunsa oli ollut niin
+suuri, että kaikki oli hävinnyt mielestä kuin paha uni.
+
+Hän ei voinut syyttää Ataliaa.
+
+He eivät edes ole kohdanneet toisiaan.
+
+Timea on vuoteen omana saamiensa haavojen vuoksi, jotka vain
+vaikeasti ovat parannettavissa.
+
+Mielenliikutukset rasittavat häntä vielä enemmän kuin haavakuume.
+
+Hän pelkää Ataliaa.
+
+Tuon kauhean tapauksen jälkeen ei häntä milloinkaan jätetä yksin.
+Lääkäri ja sairaanhoitaja valvovat vuorotellen hänen luonaan.
+Päivällä on majurikin hänen vuoteensa vieressä ja tuomari käy usein
+häntä tervehtimässä päästäkseen totuuden perille; mutta niin pian
+kuin puhe johtuu Ataliaan, mykistyy Timea, eikä silloin voi saada
+hänestä sanaakaan ulos.
+
+Kerran lääkäri neuvoi valmistamaan hänelle miellyttävää lukemista.
+
+Timea oli jo silloin noussut vuoteeltaan ja vastaanotti vierailuja
+istuen nojatuolissaan.
+
+Herra Katshuka ehdotti, että luettaisiin lävitse ne
+nimipäiväonnittelut, jotka olivat saapuneet muistorikkaan yön
+edellisenä päivänä.
+
+Tämä olikin parasta lukemista, mitä saattoi olla: kummilasten
+lapsellisia, viattomia onnentoivotuksia hänelle, joka niin
+ihmeellisellä tavalla oli pelastunut kuolemasta.
+
+Timean kädet ovat vielä sidotut. Herra Katshukan on itse avattava
+kirjeet ja luettava ne hänelle. Tuomarikin on läsnä.
+
+Potilaan kasvot kirkastuvat hänen lukiessaan ja se tekee hänelle
+hyvää.
+
+"Mikä ihmeellinen sinetti tämä on?" sanoo majuri saadessaan käsiinsä
+kovakuoriaisella sinetöidyn kirjeen.
+
+"Se on todella hämmästyttänyt minua", sanoo Timea.
+
+Majuri avaa sen, mutta luettuaan ensimmäiset rivit: "Armollinen
+rouva! Huoneessanne on Pyhän Yrjänän kuva", kuolevat sanat hänen
+huulilleen. Silmät pyörivät hurjina hänen lukiessaan edelleen,
+huulet tulevat sinisiksi ja kylmä hiki tunkeutui hänen otsalleen.
+Äkkiä hän heittää kirjeen luotaan kuin raivoissaan ja hyökkää Pyhän
+Yrjänän kuvan luo, työntää sitä nyrkillään ja tempasee sen raskaine
+kehyksineen ulos seinästä.
+
+Siellä ammottaa piilopaikan pimeä kita.
+
+Majuri syöksyy pimeyteen ja palaa hetkisen jälkeen takaisin, pitäen
+murhayrityksen selviä todisteita, Atalian verisiä vaatteita,
+korkealla päänsä päällä.
+
+Timea kätkee kasvot säikähtyneinä käsiinsä.
+
+Tuomari ottaa kirjeen esiin, pistää sen povelleen ja ottaa samoin
+vaatteet haltuunsa.
+
+Piilopaikasta tulee muutakin esiin: myrkkyrasia ja Atalian päiväkirja
+hirveine tunnustuksineen, jotka voivat heittää valoa hänen sielunsa
+pimentoihin, kuten fosforia muodostavat elukat meren korallimetsien
+yli. Mitä hirviöitä siellä asuukaan!
+
+Ja Timea unohtaa käsiensä olevan haavoittuneet. Kädet ristissä hän
+rukoilee herroja, tuomaria, lääkäriä ja sulhastaan pitämään asiaa
+salassa... olemaan ilmaisematta sitä kenellekään.
+
+Mutta sehän on mahdottomuus.
+
+Todistukset ovat tuomarin käsissä eikä Atalialle löydy armoa muualta
+kuin Jumalan tyköä.
+
+Timea itse ei voi kauemmin vetäytyä pois lain alaisuudesta. Heti kun
+hän voi poistua huoneestaan, on hänen astuttava tuomioistuimen eteen
+ja kohdattava Atalia.
+
+Oi, se on julma velvollisuus.
+
+Ei hän nytkään saata sanoa muuta kuin, ettei voi muistaa, mitä
+tapahtui murhayrityksen hetkenä.
+
+Nyt oli kiirehdittävä häitä. Timea voi vain herra Katshukan
+puolisona astua tuomioistuimen eteen.
+
+Niin pian kuin hänen terveydentilansa sallii, tapahtuu
+vihkimistoimitus kotona kaikessa hiljaisuudessa, ilman laulua, ilman
+soittoa, ilman vieraita ja hääjuhlia. Vain pappi ja marsalkat,
+tuomari ja kotilääkäri -- ovat läsnä. Ei mitään vierailuja
+vastaanoteta.
+
+Kun Timea on tullut niin voimiinsa, että hän saattaa ajaa takaisin
+komitaattitaloon, kutsutaan hänet puolisoineen oikeuden eteen
+kuuluteltavaksi Atalian asiassa.
+
+Inhimillinen oikeus ei sääli häntä, vaan pakottaa hänet vielä kerran
+murhaajan näkyviin.
+
+Oi, Atalia ei pelkää tätä hetkeä. Hän odottaa kärsimättömänä hetkeä,
+jolloin hänen uhrinsa tuotaisiin sisään. Ellei muusta syystä, niin
+tahtoo hän ainakin katseellaan antaa tälle piston sydämeen.
+
+Mutta hän säpsähtää kuitenkin, kun oikeuden puheenjohtaja lausuu:
+
+"Kutsukaa sisään Emmerik Katshukan vaimo."
+
+Emmerik Katshukan vaimo! Siis hän on jo Katshukan vaimo!
+
+Sitä huolimatta kuvastavat Atalian kasvot salaista tyytyväisyyttä.
+
+Timean astuessa sisään ja kun hän näkee tämän kasvot, entistään
+vieläkin kalpeampina, otsalla punainen viiru, murha-aseen jättämä
+arpi. Tämä muisto on häneltä.
+
+Samoin paisuu hänen kaunis, ylväs povensa ilosta, kun puheenjohtaja
+pyytää Timeaa elävän Jumalan nimessä vannomaan vastaavansa hänen
+kysymyksiinsä omantunnonmukaisesti, samoinkuin että kaikki hänen
+tähänastinen puheensa on totta, sekä kun Timea vetää hansikkaan
+käsistään ja ojentaa ylös kätensä, joka on tullut aivan muodottomaksi
+kauhean iskun jäljiltä. Sekin on Atalian häälahja.
+
+Mutta Timea vannoo haavoitettu käsi vavisten päänsä päällä
+unohtaneensa kaikki, ettei hän edes voi muistaa, oliko hänen
+vastataistelijansa nainen vai mies.
+
+("Kurja!" mutisee Atalia hampaittensa välistä. "Emmekö painineet
+rinta vasten rintaa? Sinä et edes uskalla syyttää minua siitä, mitä
+olen _aikonut_ tehdä?")
+
+"Sitä emme nyt kysy teiltä", vastaa puheenjohtaja Timealle. "Me vain
+esitämme teille kysymyksen: Onko tämä kovakuoriaisella sinetöity
+lapsen kirjoittama kirje saapunut teille todella postin kanssa samana
+päivänä, jolloin murhayritys toimeenpantiin? Jätettiinkö se teille
+avaamatta ja eikö teillä ollut aavistusta sen sisällöstä?"
+
+Timea vastaa näihin kysymyksiin levollisesti: niin ja ei.
+
+Nyt kääntyy puheenjohtaja Atalian puoleen.
+
+"Kuulkaa nyt te, neiti Atalia Brazovics, mitä tämä kirje sisältää:
+
+    "Armollinen rouva! Teidän huoneessanne on Pyhän Yrjänän kuva. Tämä
+    kuva kätkee piilopaikan, johon pääsee vain lasikaapin kautta.
+    Muurauttakaa tämä aukko kiinni ja varjelkaa kallisarvoista
+    elämäänne, joka tulkoon pitkäksi ja onnelliseksi!
+
+                                                      Dodi."
+
+Ja lopetettuaan kohottaa puheenjohtaja erästä liinaa pöydällä -- ja
+sen alta löytyvät Atalian syyttäjät: verinen yöpuku, myrkkyrasia ja
+päiväkirja.
+
+Atalia päästää sellaisen vihlovan äänen kuin kondorikotka, joka on
+haavoittunut kuolettavasti, ja kätkee kasvot käsiinsä.
+
+Ja ottaessaan kädet kasvoiltaan, eivät kasvot enää olleet kalpeat
+vaan veripunaiset.
+
+Kaulan ympärillä oli hänellä leveä, musta nauha Hän repäisi solmun
+auki molemmin käsin ja heitti nauhan lattiaan, ikäänkuin olisi hän
+paljastanut kauniin, valkean kaulansa pyövelille; kenties hän teki
+sen myöskin saattaakseen vapaasti puhua, mitä hänen sielustaan nyt
+puhkesi esiin. "Niin, niin se onkin! Minä juuri tahdoin murhata
+sinut, ja minä kadun vain sitä, etten osunut paremmin. Sinä olit
+elämäni kirous, sinä valkoposkinen aave! Sinun tähtesi minä jouduin
+onnettomuuteen ja kiroukseen. Tahdoin murhata sinut -- olin
+kohtalolle velkapää tämän työn. En olisi saanut rauhaa tulevassa
+elämässä, ellen olisi koettanut tehdä sitä. -- Kas tuossa on kylliksi
+myrkkyä passittamaan kokonaisen hääseurueen toiseen maailmaan. Mutta
+minä tahdoin nähdä sinun vertasi. Sinä et kuollut, mutta minä olen
+sammuttanut janoni ja nyt voin kuolla. Mutta ennenkuin pyövelin
+miekka erottaa pään ruumiista, olen kuitenkin iskevä sydämeesi
+sellaisen iskun, joka on kiusaava sinua hellimmissä syleilyissäkin.
+Minä vannon: Kuule minua Jumala, kuulkaa minua te pyhimykset ja
+enkelit, ja te paholaiset, kuulkaa minua, te helvetin asukkaat!
+Osottakaa vain minulle yhtä paljon armeliaisuutta kuin seuraavat
+sanani ovat totta..."
+
+Ja raivoava nainen lankesi polvilleen ja huitoi käsiään päänsä päällä
+kutsuen kaikki helvetin voimat todistajiksi.
+
+"Minä vannon, minä vannon, että tästä salaisuudesta, piilopaikasta
+nimittäin, tiesi paitsi minua, vain Mikael Timar Levetinczy. Pari
+päivää sen jälkeen, kun oli kuullut minulta asian, hän katosi. Jos
+nyt joku kirjallisesti on ilmoittanut siitä sinulle, _niin ei Timar
+ole voinut kuolla pari päivää senjälkeen. Mikael Timar Levetinczy
+elää siis vielä, ja sinä voit odottaa ensimmäistä puolisoasi
+palaavaksi_. Niin auttakoon minua Jumala, yhtä varmasti kuin on
+totta, että Timar vielä elää. Se, joka haudattiin hänen sijastaan,
+oli varas joka oli varastanut Mikaelin vaatteet. Ja elä nyt edelleen
+tämä tikarinpistos sydämessäsi!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesensimmäinen luku.
+
+MARIA-NOSTRAN SYNTINEN VAIMO.
+
+
+Oikeus tuomitsi Atalian kuolemaan seitsenkertaisen myrkytys- ja
+salamurhayrityksen johdosta. Keisarin armo muutti tämän rangaistuksen
+elinkautiseksi vankeudeksi. Maria Nostran rangaistusvankilassa.
+
+Atalia elää vielä.
+
+Tästä ajasta on jo kulunut neljäkymmentä vuotta, ja hänen täytyy nyt
+olla 67 vuotias.
+
+Hänen uhmaava luontonsa ei vielä ole masentunut.
+
+Hän on jäykkäniskainen, umpimielinen ja kovettunut.
+
+Kun muut naisvangit sunnuntaisin viedään kirkkoon, teljetään Atalia
+yksinäiseen kammioonsa pelosta, että hän häiritsisi muiden hartautta.
+
+Kun hänet kerran pakosta vietiin kirkkoon, huusi hän keskellä papin
+saarnaa: "Sinä valehtelet!" ja sylki alttarille.
+
+Useat kerrat on tänä aikana armahdettu vankeja. Maan suuriksi
+ilojuhliksi on sadottain vankilan asukkaita laskettu vapauteen. Mutta
+häntä ei vankilan johtaja ole milloinkaan puolustanut armahdettavaksi.
+
+Niille, jotka neuvoivat häntä katuvaisena tunnustamaan vikansa ja
+tekemään parannuksen, tullakseen armahdetuksi, hän sanoi:
+
+"Heti kun pääsen vapaaksi, menen murhaamaan tämän naisen."
+
+Näin hän sanoo vieläkin.
+
+Mutta hänen vainonsa uhri on jo aikoja sitten muuttunut tomuksi
+monta vuotta kärsittyään siitä tikarinpistosta, joka iskettiin hänen
+sairaaseen sydänparkaansa.
+
+Näiden sanojen jälkeen: "Timar elää vielä!" ei hän enää voinut olla
+oikein onnellinen. Aviosuudelmat olivat niillä ijäksi myrkytetyt.
+Ne hiipivät kuin aaveet hänen iloonsa. Ja huomatessaan kuoleman
+lähestyvän antoi hän viedä itsensä Levetincziin, jotta häntä ei
+laskettaisi samaan hautaan, jossa mätäni Herra ties, kuka, Timarin
+vaakunan alla.
+
+Siellä Levetinczissä hän valitsi itselleen hiljaisen, ruohottuneen
+paikan, samassa seudussa, missä hän oli menettänyt isänsä, missä Ali
+Tshorbadshi lepäsi virran pohjalla, niin lähellä Vapaata Saarta kuin
+olisi salainen aavistus vetänyt häntä sinne...
+
+Hänen hautakiveltään voi nähdä saaren kalliolle.
+
+Niillä aarteilla, jotka Timar oli jättänyt hänelle, ei ollut mitään
+siunausta. Ainoa poika Timean toisesta avioliitosta oli suuri
+tuhlari. Hänen käsissään hävisi rikkaus yhtä pian kuin se oli
+tullutkin. Timean pojanpoika elää nyt siitä armolahjasta, jonka Timar
+lahjoitti perheensä köyhtyneiden jäsenten elättämiseksi. Se on ainoa,
+mikä määräämättömästä rikkaudesta vielä on jäljellä.
+
+Siinä paikassa, missä hänen palatsinsa Komornissa seisoi, on nyt jo
+toinen rakennus ja Levetinczyn hauta on tungettu pois linnoitustöiden
+tieltä. Entisestä rikkaudesta ja komeudesta ei ole mitään jäljellä.'
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja mitä nyt tehdään Vapaalla saarella?
+
+
+
+
+Kahdeskymmenestoinen luku.
+
+EI KUKAAN.
+
+
+Neljäkymmentä vuotta oli kulunut siitä, kuu Timar katosi Komornista.
+Minä opettelin aakkosia siihen aikaan, kun me koulupojat olimme
+käsketyt ottamaan osaa saattokulkueeseen erään rikkaan herran
+hautajaisissa, herran, jonka jälestäpäin kerrottiin elävän. Kansan
+kesken eli yhä luulo, että Timar vielä elää ja äkkiä näyttäytyisi.
+Mahdollisesti olivat Atalian uhkasivat sanat loihtineet esiin tämän
+uskon. Yleinen mielipide piti siitä kiinni.
+
+Samoin väikkyi mielessäni vielä sen ihmeen ihanan naisen kasvojen
+piirteet, joka kirkossa arkkujen viereisestä kuorista katseli alas.
+Hän istui saarnatuoliin päin ensimmäisellä penkkirivillä. Hän oli
+niin häikäisevän kaunis ja kuitenkin niin lempeä.
+
+Muistan samoin sen yleisen säikähdyksen, mikä valtasi mielet, kun
+tuon kauniin naisen seuranainen eräänä yönä, huhun mukaan, oli
+yrittänyt murhata hänet. Mikä ennenkuulumaton tapaus se olikaan!
+
+Näin myös, kuinka tätä kuolemaan tuomittua naista kuljetettiin
+pyövelinkärryillä mestauslavalle. Kerrottiin, että hänet
+mestattaisiin. Hänellä oli harmaa puku, jota koristivat mustat
+nauharuusut.
+
+Hän istui selkä kuskiin päin, ja häntä vastapäätä istui pappi
+ristinkuva kädessään. Toriakat haukkuivat häntä karkeasti ja sylkivät
+hänen jälkeensä, mutta hän katsoi kylmästi eteensä eikä välittänyt
+heistä.
+
+Kansaa tungeskeli kärryjen takana. Uteliaat pojat juoksivat suurin
+laumoin katselemaan, miten niin kaunis pää erotettaisiin ruumiista.
+Minä katselin arasti häntä suletun akkunan takaa. Voi, jos hän
+sattumalta olisi katsahtanut minuun!
+
+Tunnin kuluttua palasi väkijoukko takaisin. Se oli tyytymätön siihen,
+että kaunis kuolemaan tuomittu oli palannut. Hänet oli vain viety
+mestauslavalle ja siellä armahdettu.
+
+Kerrottiin, että kun pappi sen jälkeen oli ojentanut hänelle
+ristinkuvan antaakseen hänen suudella sitä, oli hän sen sijaan purrut
+pyhää vertauskuvaa, niin että hänen hampaittensa jäljet näkyivät
+Vapahtajan kasvoissa.
+
+Ja vielä sen jälkeenkin näin toisen kauniin naisen joka sunnuntai
+kirkossa. Hänellä oli nyt punainen juova otsassa ja vuosi vuodelta
+kävivät hänen kasvonsa yhä kalpeammiksi ja surullisemmiksi.
+
+Hänestä kerrottiin jos jonkinlaisia huhuja, lapset kuulivat niitä
+äideiltään ja kertoivat sitten niitä toinen toisilleen koulussa.
+
+Viimein haihdutti aika ne ihmisten mielestä.
+
+Eräs vanha ystäväni, luonnontutkija, joka oli kuuluisa kasvien ja
+hyönteisten kokooja ei vain omassa maassaan, vaan koko oppineessa
+maailmassa, kertoi minulle joku aika sitten kaikenlaatuisia asioita
+niistä kummallisista saarista, joita on Turkinmaan ja Unkarin
+välisellä alueella ja jotka eivät oikeastaan kuulu kenellekään,
+syystä että eivät kuulu kummallekaan valtiolle. Juuri senvuoksi ne
+ovatkin oikea Kalifornia intohimoisille luonnontutkijoille, jotka
+niistä löytävät mitä harvinaisimpia näytteitä kasvimaailmasta.
+Vanha ystäväni läksi näille seuduille joka vuosi ja oleskeli siellä
+useita viikkoja innokkaasti kooten kasveja. Kerran hän kehoitti
+minua lähtemään mukaansa tuollaiselle retkelle Minä olen itse vain
+asianharrastaja sillä alalla, ja koska minulla oli hyvää aikaa,
+seurasin vanhaa ystävääni alisen Tonavan varsille.
+
+Hän vei minut Vapaalle Saarelle.
+
+Oppinut ystäväni oli tuntenut tämän seudun jo vuosikausia, jo siihen
+aikaan, kun suurin osa siitä oli korpea ja kaikki oli vielä ummussaan.
+
+Lukuunottamatta kaislikkoa, joka vielä ympäröi suojaavana saarta, on
+täällä nyt oikea mallipuutarha.
+
+Palolaitosten ympäröimänä on saari täysin suojassa tulvalta ja
+sitäpaitsi kanavien halkoma, joihin hevosien vetämä pumppukone
+pumppuaa veden.
+
+Kun oikea puutarhuri tulee tänne, hän tuskin saattaa riistäytyä
+sieltä irti. Jokainen tilkkunen maata on viljelty ja antaa joko satoa
+tai kaunistaa paikkaa. Muskatelli-tupakka, jota täällä viljellään,
+tuoksuu oivalliselta ja on oivaa lajia, jos sitä vain oikein
+hoidetaan. Saaren mehiläiskopit näyttävät pieneltä kaupungilta,
+joka on rakennettu Lilliputteja varten. Siellä on yksikerroksisia
+majoja jos jonkin muotoisia. Aitauksen ympäröimässä lehdossa on
+mitä erilaatuisinta siipikarjaa. Täällä on oivallisia hudaaneja
+päätöyhtöineen, lumivalkeita kotkinkiinakukkoja, pirullisen kauniita
+crève-coeurejä, kaksinkertaisine helttoineen, huuhkajamaisia "prinssi
+Alberteja" sekä kokonaisia laumoja hopeanhohtoisia kalkkunoita,
+valkoisia ja keltaisia riikinkukkoja sekä keinotekoisessa lammissa
+valittuja harvinaisia monivärisiä ankka-, hanhi- ja joutsenlajeja.
+Mehevillä kedoilla käyvät laitumella sarvettomat lehmät, angoravuohet
+ja laamat, joilla on pitkä, musta, kiiltävä villa.
+
+Saattaa nähdä että tällä saarella asuu hallitsija, joka tuntee, mitä
+ylellisyys on.
+
+Ja kuitenkaan ei tällä hallitsijalla ole milloinkaan äyriäkään.
+
+Saarella ei oteta vastaan äyriäkään.
+
+Mutta ne, jotka tarvitsevat saaren tuotteita, tietävät, mitä
+saarelaiset tarvitsevat: viljaa, työkaluja, vaatetavaraa, värjättyä
+lankaa, j.n.e. ja he jättävät vastineeksi näitä tavaroita.
+
+Oppinut ystäväni toi tavallisesti muassaan uusia kukansiemeniä ja
+uusien, kesyjen lintulajien munia, ja sai vastineeksi harvinaisia
+hyönteisiä ja kuivattuja kasveja, jotka hän kauniilla voitolla sitten
+möi kerääjien kokoelmiin ja ulkomaalaisiin museoihin, sillä tiede ei
+ole yksinomaan intohimo, se on myös elinkeino.
+
+Mikä minut yllätti mitä hauskimmin oli se seikka, että asukkaat
+puhuivat unkarin kieltä ja se on totta tosiaan harvinaista rajalla.
+
+Koko siirtokunnan muodostaa yksi ainoa perhe, joten kaikkia asukkaita
+kutsutaan vielä etunimillä.
+
+Ensimmäisen uutisasukkaan kuusi poikaa on ottanut vaimot lähiseudulta
+ja pojanpoikien ja näiden lasten lukumäärä nousee jo neljäänkymmeneen.
+
+Ja saari elättää nämä kaikki. Täällä ei tunneta puutetta. Eletään
+yltäkylläisyydessä.
+
+Jokainen osaa tehdä työtä ja vaikka heitä olisi kymmenen kertaa
+enemmän, elättäisi saari kaikki.
+
+Isoäidin isä ja äiti johtavat yhä jälkeläistensä töitä.
+
+Perheen miehiset jäsenet opettelevat puutarhanhoitoa, puunleikkausta,
+saviastiaintekoa sekä tupakanviljelystä ja eläintenhoitoa; heidän
+joukostaan kehittyvät myös puusepät ja myllärit. Naiset kutovat
+turkkilaisia mattoja, pitävät silmällä hunajan valmistusta,
+valmistavat juustoja ja keittävät ruusuvettä. Ja kaikki nämä työt
+käyvät niin kädestä käteen, ettei toisen ole tarvis sanoa toiselle,
+mitä on tehtävä. Jokainen tietää velvollisuutensa, täyttää sen
+muistuttamatta ja iloitsee työstään.
+
+Asunnot, joissa eri perheet asuvat, muodostavat jo kokonaisen
+pitkän talorivin. Joka talo rakennetaan yhteisvoimin, ja vanhukset
+huolehtivat nuorista.
+
+Vieraat, jotka tulevat saarelle, ottaa vastaan saaren nykyinen
+päämies. Häntä kaikki kutsuvat isäksi; vieraat tuntevat hänet nimellä
+Deodat. Hän on vahvarakenteinen neljänkymmenenvuotias mies, jolla
+on kauniit, jalot kasvonpiirteet. Hän tekee kaikki vaihtokaupat ja
+näyttää vieraille siirtokunnan.
+
+Saapuessamme sinne otti Deodat meidät vastaan sillä avomielisellä
+sydämellisyydellä, jolla vanha ystävä kohdataan; ystäväni,
+luonnontutkija, oli täällä vuotuinen vieras.
+
+Keskustelumme aiheena oli omenan-, viinin- ja puutarhanviljelys,
+kasvi- ja hyönteisoppi, ja kaikissa näissä aineissa tuntui Deodatilla
+olevan tarkat tiedot. Kaikesta, mikä koski puutarhan ja eläinten
+hoitoa, oli hän sangen hyvin perillä. Minä en voinut peittää
+ihmetystäni ja kysyin häneltä, mistä ja keneltä hän oli saanut kaikki
+nämä tiedot.
+
+"Ukolta", vastasi Deodat hellästi huoahtaen.
+
+"Kuka hän on?"
+
+"Te saatte nähdä hänet, kun kaikki kokoonnumme illalliselle."
+
+Silloin oli juuri omenasadon aika. Nuoret naiset ja miehet olivat
+kaikki kokoilemassa oivallisia kullankeltaisia, nahanruskeita ja
+karmosiinipunaisia hedelmiä. Kauniit omenat ladottuina läjiin
+vihreälle nurmelle kuin kanuunankuulat linnoituksen pihalla. Koko
+saarelta kuuluu iloista ääntä.
+
+Kun syysaurinko laski, antoi saaren kalliolla oleva kello merkin,
+että työpäivä oli lopussa. Tämän merkin saatuaan riensivät kaikki
+panemaan poimitut, vielä jäljellä olevat hedelmät koreihin, joihin he
+sitten kaksittain tarttuivat ja kantoivat ne varastohuoneisiin.
+
+Mekin Deodatin kera suuntasimme askeleemme siihen suuntaan, mistä
+kellon ääni kuului.
+
+Kello oli pienen puurakennuksen tornissa. Talo ja torui olivat
+aivan muratin peitossa, mutta kuistin pylväistä, joissa näkyi
+eriskummallisia kuvioita, saattoi nähdä, että tämän talon rakentaja
+oli leikannut monta syvää ajatusta, unelmaa ja toivetta puuhun.
+
+Rakennuksen edessä oli avoin paikka, jossa seisoi penkkejä ja
+tuoleja. Kun työ oli lopussa, tunkeutuivat kaikki sinne.
+
+"Tässä asuvat vanhukset", kuiskasi minulle Deodat.
+
+Heti sen jälkeen he astuivat ulos. Se oli kaunis vanha pari.
+
+Nainen lienee ollut kuudennellakymmenennellä ikävuodellaan, mies
+kahdeksannellakymmenennellä.
+
+Viimemainitun kasvoilla oli sellainen luonteenomainen ilme, joka
+vielä neljänkymmenen vuoden perästä muistuttaa mieleen hyvää kuvaa,
+jonka on kerran nähnyt. Minä hämmästyin. Hänen päänsä oli paljas
+jo, mutta ne harvat hiussuortuvat, jotka vielä olivat jäljellä,
+samoinkuin viiksetkin tuskin vivahtivat harmaaseen, eikä ikä
+näyttänyt ensinkään muuttaneen hänen kasvojensa lujia piirteitä.
+Kohtuulliset tavat ja säännölliset elintavat sekä iloinen mieliala
+säilyttävät siten kasvonpiirteet.
+
+Vanha nainen oli sangen puoleensavetävä henkilö. Hänen muinoin
+kullankeltaiset kiharansa näyttivät olevan hopeavärin läpitunkemat,
+mutta silmät olivat vielä neidon, ja posket punastuivat kuin
+morsiamen, kun hänen miehensä painoi suudelman niille.
+
+Ja kummankin kasvot loistivat autuutta nähdessään koko suuren
+perheensä edessään ja he huusivat jokaista nimeltä luokseen ja
+suutelivat heitä kaikkia.
+
+Siinä heidän autuutensa, heidän hartautensa, heidän kiitoksensa ja
+rukouksensa.
+
+Vasta sitten tuli meidän vuoromme. Deodat, vanhin pojista, oli
+viimeinen, jota vanhukset syleilivät.
+
+Meidänkin kanssamme he vaihtoivat kädenpuristuksia ja kutsuivat
+meidät ottamaan osaa illalliseen.
+
+Nainen piti vielä ylikomennon keittiön puolella, ja hän se antoi osat
+koko suurelle perheelleen; mutta ukko antoi jokaisen vapaasti valita,
+mihin tahtoi istuutua, ja aterioida rakkaimman ystävänsä vierellä.
+
+Itse hän istuutui meidän ja Deodatin kanssa erääseen pöytään.
+Pieni enkelimäinen tyttö, jota hän nimitti Noëmiksi, kiipesi hänen
+polvilleen ja sai luvan kuunnella vakavaa keskusteluamme.
+
+Kun minun nimeni mainittiin ukolle, katsoi hän minuun kauan, ja
+ilmeisesti punastui.
+
+Oppinut ystäväni kysyi, oliko hän milloinkaan kuullut nimeäni. Ukko
+vaikeni.
+
+Deodat riensi valaisemaan, ettei ukko ollut neljäänkymmeneen vuoteen
+lukenut, mitä maailmassa tapahtui. Koko hänen lukemistonsa oli vain
+maanviljelystä ja puutarhanhoitoa koskevia kirjoja.
+
+Sellaisten ihmisten tapaan, jotka ovat kauan pitäneet tapanaan kertoa
+toisille, mitä itse ovat kokeneet, käytin tietysti tilaisuutta
+hyväkseni valaistakseni viisaudellani ja kertoakseni hänelle, mitä
+maailmassa oli tapahtunut.
+
+Minä kerroin maan tapahtumista ja sanoin hänelle, että Unkari ja
+Itävalta oli yhdistetty pienellä "ja" sanalla.
+
+Hän puhalsi paksun savupilven piipustaan sanoen: "Minun saareni ei
+kuulu siihen."
+
+Minä kerroin niistä veroista, joita meidän oli maksaminen.
+
+Savupilvi sanoi: "Minun saarellani ei makseta veroja."
+
+Minä kerroin hänelle, mitä verisiä taisteluja isänmaassamme ja koko
+avarassa maailmassa oli käyty.
+
+Savupilvi huomautti: "Täällä emme käy sotaa kenenkään kanssa."
+
+Tähän aikaan oli suuri rahanpuute; suurimmat liikkeetkin kukistuivat
+toinen toisensa jälkeen. Tätäkin koetin saada häntä käsittämään.
+
+Tupakinsavu vastasi: "No, Jumalan kiitos, meillä ei ole rahaa."
+
+Sitten minä selitin hänelle, kuinka kiivaasti puolueet taistelivat
+keskenään ja mitä kiistoja uskonto, kansallisuus ja vallanhimo saivat
+aikaan.
+
+Ukko naputti tuhan ulos piipustaan: "Meillä ei ole piispoja,
+valitsijoita eikä ministereitä."
+
+Ja lopuksi esitin hänelle, kuinka voimakkaaksi maamme kerran olisi
+tuleva, kun kaikki nämä toiveet kävisivät toteen.
+
+Pikku Noëmi oli nukahtanut vanhuksen polvelle; hänet täytyi viedä
+sisään ja panna levolle. Se oli tärkeämpää kuin asiat, joista olin
+puhunut. Nukkuva lapsi vietiin hänen polveltaan hänen vaimonsa
+syliin. Kun tämä poistui, kysyi ukko minulta:
+
+"Missä olette syntynyt?"
+
+Sanoin sen hänelle.
+
+"Mikä on ammattinne?"
+
+Kerroin olevani romaaninkirjoittaja.
+
+"Mikä se on?"
+
+"Ihminen, joka tarinan lopusta osaa saada selville koko tarinan
+alusta saakka."
+
+"No, ottakaa sitten selville minunkin tarinani", hän sanoi tarttuen
+käteeni. "Oli kerran mies, joka jätti maailman, missä häntä
+ihailtiin, ja loi itselleen toisen, missä häntä rakastetaan."
+
+"Rohkenenko kysyä nimeänne?"
+
+Ukko kohosi päätään pidemmäksi, kun kuuli nämä sanat. Senjälkeen hän
+kohotti vapisevan kätensä ja laski sen pääni päälle.
+
+Ja siinä silmänräpäyksessä minusta tuntui kuin olisi, kauan, kauan
+sitten tämä sama käsi levännyt pääni päällä, silloin kun lapsen
+kiharat vielä liehuivat sen ympärillä, ja kuin olisin kerran ennen
+nähnyt nämä kasvot.
+
+Kysymykseeni hän vastasi:
+
+"Minun nimeni on 'Ei kukaan.'"
+
+Sitten hän kääntyi pois virkkamatta enää mitään. Hän meni taloon eikä
+enää näyttäytynyt meidän saarella olomme aikana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sellainen on Vapaan Saaren nykyinen tila.
+
+Kahden hallituksen suoma etuoikeus, joka tekee tämän maapalan
+riippumattomaksi sen molemmin puolin olevista maista kestää vielä
+viisikymmentä vuotta.
+
+Viisikymmentä vuotta! -- Kuka tietää, miksi maailma sinä aikana on
+muuttunut?
+
+
+TOISEN OSAN LOPPU.
+
+
+
+***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN KULTAPOIKA II***
+
+
+******* This file should be named 50830-8.txt or 50830-8.zip *******
+
+
+This and all associated files of various formats will be found in:
+http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/8/3/50830
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
+States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
+specific permission. If you do not charge anything for copies of this
+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
+performances and research. They may be modified and printed and given
+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
+trademark license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country outside the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you'll have to check the laws of the country where you
+  are located before using this ebook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org 
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
+volunteers and employees are scattered throughout numerous
+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
+date contact information can be found at the Foundation's web site and
+official page at www.gutenberg.org/contact
+
+For additional contact information:
+
+    Dr. Gregory B. Newby
+    Chief Executive and Director
+    gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
diff --git a/50830-8.zip b/old/50830-8.zip
index 99a3172..99a3172 100644
--- a/50830-8.zip
+++ b/old/50830-8.zip