diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50871-8.txt | 15031 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50871-8.zip | bin | 300216 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 15031 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..bc4b9b8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50871 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50871) diff --git a/old/50871-8.txt b/old/50871-8.txt deleted file mode 100644 index 273ec5c..0000000 --- a/old/50871-8.txt +++ /dev/null @@ -1,15031 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Karoliinit, by Verner von Heidenstam - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Karoliinit - Kertomuksia - -Author: Verner von Heidenstam - -Translator: Väinö Wallin - Santeri Ivalo - -Release Date: January 7, 2016 [EBook #50871] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAROLIINIT *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -KAROLIINIT - -Kertomuksia - - -Kirj. - -VERNER VON HEIDENSTAM - - -Suomentaneet Väinö Wallin ja Santeri Ivalo - - - - - -Porvoo, -Werner Söderström, -1897. - - - - -SISÄLLYS: - -(Tri Wäinö Wallin'in suomentamat:) - - Vihreä käytävä. - Saarna. - Vallansaaja. - Juhannusleikki. - Gunilla aittamuori. - Ranskan Mauno. - Sotarosvojen kuningatar. - Mazepa ja hänen airueensa. - Viidenkymmenen vuoden päästä. - Linnoitettu kartano. - Puhdas valkoinen paita. - Poltava. - Katso, minun lapseni! - Neuvostossa. - Kirkkomäellä. - Vanki. - -(Tri Santeri Ingmanin [Ivalon] suomentamat:) - - Kun kellot soivat. - Kustaa Celsing. - Tuhma ruotsalaistyttö. - Bender. - Hänen ylhäisyytensä. - Paperi-kenraali. - Luutnantti Pinello apteekissa. - Tobolskin vangit. - Jalopeuran häkissä. - Kuninkaanratsastus. - Ruotsin saaristossa. - Marstrandin kirkossa. - Katrinuska, eukkoseni... - Pimeässä joulukirkossa. - Fredrikshall. - Kuinka Görtz vangittiin. - Sankarin hautasaatto. - Laiva. - - - - -Vihreä käytävä. - - -Linnan ylisiltä, missä palomestari möi viinaa ja olutta, oli pitkä -kapeaharteinen ostaja potkaistu portaille ja tyhjä tinatuoppi -heitetty hänen jälkeensä, niin että se kieri hänen jaloissaan. Hänen -ohuet säärisukkansa olivat parsitut ja likaiset. Kaulaliinan oli hän -solminut aina suuhun ja ajamattomille poskille saakka ja hän piti -kädet alati lievetaskussa. - --- Ajakaa ulos hullu Ekerot! -- sanoi palomestari. -- Hän on -röyheltänyt tupakinpuruja olueen ja pistänyt maalari-Pekkaa -parsinneulalla ja on täynnä ilkeyttä läpikotaisin. Pankaa sitten -kokoon pöytä! Linnan portit on käsketty sulkea, sillä nyt on -kuninkaallinen majesteetti pian henkilähdössä. - -Yksi vahtimestareista oli Kaarle XI:n vanha uskollinen palvelija -Haakoni. Hänellä oli rauhalliset kasvot, mutta hän kulki niin -länkisäärenä kankeissa vaatteissaan kuin olisi vasta juuri noussut -hevosen selästä. Hän otti tuopin maasta ja pisti sen ystävällisesti -Ekerotin kainaloon. - --- Minä saatan konstaapelia, -- sanoi hän, -- eli luutnanttia elikkä -mitenkä sitä saapi sanoa. - --- Lassi Ekerot on kapteeni armollisen majesteetin sotalaivastossa, --- vastasi Ekerot. -- Ja matkoja tehnyt ja kieliä oppinut myöskin. -Täällä linnan vinnillä ei nähdä eroitusta ihmisissä. Minä teen -tästä ilmoituksen ja valitan, varmasti valitan. Enkö minä ole -teille sanonut, että tulta pian sataa taivaasta ja joka hirsi tässä -rakennuksessa on oleva ilmi liekissä? Petolliset neuvonantajat, -väärät tuomiot, kirous ja vaikerrus on nykyään jokapäiväistä leipää -ja Herran viha lepää raskaasti maan ylitse. - --- Ei luutnantin... elikkä... kapteenin tarvitse levittää pahempia -maineita kuin ne onnettomuudet, jotka Jumala jo on antanut meille -kantaa. Ylt'ympäri malmeilla on tulipalo kulkenut, ja kymmenen vuotta -on ollut kato ja nälänhätä. Tynnyri rukiita maksaa jo kaksitoista -riikintaaleria hopeaa. Pian loppuu rehu kuninkaallisen huoneenkin -tallista ja tilatut viljalaivat ovat jäätyneet kiini saaristoon. - -Ekerot kulki hänen rinnallaan alas portaita ja katseli ympärilleen -kiinnittämättä pienten levottomain silmäinsä katsetta mihinkään -määrättyyn kohtaan. Väliin hän pysähtyi ja nyökäytti päätään ja -hymisi itsekseen. - -Luukuista vilahti linnanpiha syvyydessä ja katetut portaat -obeliskineen ja vahtimiehet, joita kulki edestakaisin -trumpeetarikäytävässä. Lumisten tornien ja kattojen välistä näkyi -kaukana pieniä mustia ihmisryhmiä kulkemassa Mälarin jäällä -Kuninkaansaaren ja Eteläkaupungin väliä, ja maaliskuun ilta-aurinko -paistoi muutaman linnan länsisivun salin läpi ikäänkuin olisi siellä -kynttilät palaneet kattokruunussa. - --- Jaa, jaa, -- hymisi Ekerot, -- kaikki se palaa, kaikki -- kaikki -se, josta olemme saaneet hävetä ja josta olemme ylpeilleet. Minä olen -nähnyt paistavia miehiä taivaalla, ja kun öisin istun piippuineni, -näkyy minulle tupakansavussa ihmeellisiä planeettoja, joista näen -että vanha maailmanjärjestys on kumottu. Unkarinmaalla ja Saksassa -sataa Araapian heinäsirkkoja niinkuin pilviä. Tulta sylkevät vuoret -heittävät palavia kiviä ylös. Kaksi vuotta sitten kasvoi helmikuussa -sormenpituista ruohoa Eläintarhassa ja kevätlinnut laulelivat, mutta -toukokuussa ajettiin reellä. Elokuussa makasivat tähät jäässä, mutta -syyskuussa poimin minä mansikoita Essingissä. Nyt on ne ajat, että -Herra Jumala avaa valittuinsa silmät näkemään sitä kuin salattu on. - --- Jumalan nimessä, ei pidä puhua sillä lailla! -- änkytti Haakoni. --- Näkeekö hän näkyjä valveilla vaiko unessa? - --- Siinä vaiheella. - --- Minä lupaan kertoa joka sanan itse kuninkaalliselle majesteetille, -jos luutnantti oikein totuudessa kertoisi minulle kaikki, mitä -on nähnyt tai kuullut. Näkeekö hän tuolla alhaalla noita kahta -ikkunaa, joissa on luukut edessä. Siitä ei ole puoltakaan tuntia -kuin olin siellä. Siellä istuu kuninkaallinen majesteetti tuolissa -peitoilla ja tyynyillä peitettynä, ja hän on tullut niin pieneksi -ja kuihtuneeksi, ettei hänessä ole muuta kuin nenää ja huulia. Eikä -hän voi edes päätään nostaa. Majesteetti parkaa, kun täytyy kestää -sellaista kipua, vaikka on vasta vähän viidennellä kymmenellä. -Kun hän ennen ontua kompuroi huoneitten läpi, menin minä kaikkein -ennen pois huoneesta, mutta vaikka minä vain olen palvelijoista -alhaisin, saattaa hän nyt ottaa minua kaulasta ja pusertaa rintaansa -ja kyyneleet juoksevat. En minä luule, että hän on lämpöisempi -pojalleen kuin oli puolisolleenkaan. Kun hän haettaa poikansa, on -hän vähäpuheinen ja enimmäkseen vain istuu ja katselee häntä. Hän -ei nyt muusta puhukkaan kuin vain valtakunnasta ja valtakunnasta. -Vielä viikko sitten näin minä hänen sylissään huoneentarkastuksia, -valtakirjoja ja sen semmoista, mutta nyt on hän kirjoittanut -salaisia neuvoja pojalle ja pannut kirjan sinetillä suljettuun -rautalippaaseen, ja kun vain joku tulee kamariin, on niinkuin hän -kuumeesta tulistuneilla silmillään ja sanoillaan myötäänsä hokisi: -Auttakaa minua, auttakaa valtakuntaani ylläpitämään, tekemään poikani -arvolliseksi ja viisaaksi! Valtakunta! Valtakunta! - -Haakoni kaihti kädellään otsaansa, ja he astuivat yhä portaita -alaspäin luukulta luukulle. - --- Huoneessa tuolla alapuolellamme vasemmalla on hänen majesteettinsa -leskikuningatar. Hän on salvannut ovensa viime päivinä eikä edes -Tessin pääse sinne laukkuineen. Ei kukaan tiedä oikein mitä hän -siellä häärää, mutta luulenpa melkein, että hän parhaillaan -haihduttaa synkkiä ajatuksia viittä lehteä ja valttia lyömällä. -Silloinkos korukellot kalisevat pelipöydän laitaan ja hameet ja -laitokset kohisevat ja kahisevat... ja kultapäinen ruokokeppi -luikahtelee lattialla... - --- Ja kaunis Hedvig Stenbock neiti, joka seisoo tuolin takana, niiaa -ja sen ottaa ylös. - --- Sitä hän ei kyllä tee, sillä hän on jo aikoja naimisissa ja vanha -ja ruma ja pysyy kotonaan. Luutnantti elää vain siinä, mikä on -mennyttä, ja mikä on tulevaa. - --- Ehkä niin! -- Ekerot tarkisteli ilkeästi ja osotti pohjoista -linnan sivustaa, jonka Tessin äskettäin oli rakentanut, kun vanha -rakennus oli hävitetty maan tasalle. Muutamia muuritelineitä oli -vielä jäljellä, ja hakokimput riukujen nenissä. -- No, kukas asuu -tuolla pitkässä laakalaatikossa? Hyi olkoon! Siellä ei asu ketään... -eikä tule asumaankaan ketään, sen minä sanon. Miksei se saanut -olla niinkuin se oli? Hiiteen koko Gottorpin akka, joka on pannut -kuninkaallisen majesteetin pään pyörälle rakennushullutuksista! -Nähkääs vahtimestari, niinkuin kullakin ihmisellä on sielunsa, -niin on jokaisella vanhalla rakennuksella sisällään kaikenlaisia -männinkäisiä ja pimeyden henkiä, jotka pelästyvät ja häiriintyvät, -kun muurarit tulevat vasaroineen ja lasteineen. Muistaako hän Vihreää -käytävää, joka ennen kulki siellä ylhäällä räystään rajassa vanhan -linnankirkon päällä? Siellä minulle ensi kerran silmät aukenivat. -Niin, kyllä kerron sen. Minä sanon vahtimestarille kaikki, jos hän -tulee mukaan kotia ja sitten pitää mitä lupasi ja kertoo joka sanan -kuninkaalliselle majesteetille itselleen. - -He olivat nyt tulleet ajoportille ja menivät linnahaudan sillan -yli. Kuriiri nahkalaukkuineen astui juuri maahan hevosen selästä, -ja hänen vastauksensa kaikille kyselijöille kuuluivat askelten -kopseen ja käskyhuutojen seasta. -- Kuuteen peninkulmaan Tukholmasta -pohjoiseenpäin en ole nähnyt kuin kolme ihmistä... He istuivat -tiensyrjässä ja söivät kuollutta eläintä... Norrlannissa maksoi -leiviskä jauhoilla suurustettua puunkuorta 4 riikintaaleria hopeaa... -Sotamiehet kuolevat nälkään... Rykmentit ovat tuskin puolessa -määrässä... - -Ekerot nyökkäsi myöntäväisesti niinkuin olisi se kaikki ollut hänelle -jo kauvan tuttua, ja hän kulki yhä vielä Haakonin rinnalla tinatuoppi -kainalossa ja kädet takin helmataskussa. - -Kun he olivat päässeet hänen vinttikamarilleen laitakaupungilla, -vilkaisi hän Haakoniin epäilevällä syrjäkatseella, ja avainta lukkoon -pistäessään tunnusteli hän tarkoin, ettei ovea oltu hänen poissa -ollessaan avattu. Kamari oli suuri ja pimeä. Ikkunalla oli orava -häkissä ja toiselle seinälle oli naulattu joukko erilaisia rahoja -riveihin. Siinä oli kirkkaita Elbingin riikintaalereita ja suuria -ja pieniä kuparirahoja ja Räävelin viisitukaattinen ja pari vanhaa -Palmstruchin seteliäkin, jotka jo kolmekymmentä vuotta olivat olleet -arvottomia. Ekerot meni rahoja tarkastelemaan ja laskemaan. - --- Hullu, -- sanoi hän, -- kaivaa omaisuutensa niin syvälle, ettei -hän itse voi sitä valvoa, mutta minä tahdon pitää omani silmiini -edessä, niin että helposti voin lukea ne pussiini, kun se suuri palo -tulee. - -Loukosta luki Ekerot syliinsä viisi pientä puuta, jotka hän pani -takkaan ja sytytti tervastikulla. Sitten pani hän ja Haakoni -piippuun, ja koska huoneessa tuolia ei ollut, istuivat he lattialle -valkean eteen. - --- No, kerrotaan nyt! -- sanoi Haakoni. - -Ekerot kertoi: - --- En milloinkaan ole nähnyt Vihreää käytävää kauheampaa. Se oli -siihen aikaan, kun olin konstaapelina sotalaivastossa. Nyt on minut -pantu pienelle kahdensadanviidenkymmenen taalerin eläkkeelle. He, -väli tuolla! Minut pantiin viralta sentähden, että pelkäsivät minun -muuten lopettavan kenraaliamiraalina. Ja siinä virassa tahtoi -Hannu Wachtmeister olla itse. -- Se mies on hullu! -- huusi hän -laivan kannelta, kun minä kohteliaasti pyysin häntä nostamaan -lakkiaan, ennenkuin käski minua mastoon kipuamaan. Ja siihen minun -tieni loppui. Hulluksi Ekerotiksi sanottiin minua jo silloin joka -paikassa. Niin se käy. Köyhä kisälli kantaa toverinsa hautaan, sitten -kantaa hän mestarinsa hautaan ja muutamasta lantista kantaa hän -viimein milloin yhden milloin toisen ja saapi vahakankaisen hatun -ja pitkän mustan viitan ja, kun kiiru tulee, pyörivät hihnarullat -taskusta... ja lapset lähtevät käpälämäkeen ja itkevät ja huutavat: -Ruumiinkantaja, ruumiinkantaja! Mutta vaikka sellaiseksikin mieheksi -voi tulla, olemme me kaikki kuitenkin samasta taikinasta alkuamme -tehdyt. Kerro nyt tämä sanasta sanaan kuninkaalliselle majesteetille -itselleen... No niin, siihen aikaan olin minä hyvä piirtämään ja -kuvaamaan. Muutamaa päivää ennen tuota Wachtmeisterin juttua sain -minä sitten armollisen käskyn ottaa mukaani toisen, Niilo nimisen -konstaapelin, ja saapua varastohuoneeseen vanhan paavilaiskirkon -päällä siinä linnan tornissa, joka on virtaan päin. Siellä piti -meidän kuvata rikkinäinen laivan lyhty, jonka mallin mukaan -leskikuningatar tahtoi teetättää uuden lyhdyn Malaria kulkeviin -veneisiinsä. Kun me siellä kerran istuimme ja vehkeilimme ja -manailimme rikkiöimen laivalyhdyn kanssa, jota ei helkkarikaan voinut -piirtää, tulin leikkipäälle ja huusin: - --- Niilo, oletko nähnyt viisijalkaista koiraa? - -Kun Niilo vain kohotti hartioitaan, puhuin minä vielä. - --- Minäpä näin hiljan sellaisen Rautatorilla. Se juoksi neljällä -jalalla ja lampaanjalka sillä oli suussa. - -Niilo suuttui, ja häntä kiusatakseni huusin minä vielä kovempaa: -- -Sukkeluutta ei sinussa ole. Saas nähdä, onko sinussa rohkeuttakaan. -Minä lyön vetoa tämän tinatuopin täynnä parasta Spanjan viiniä ja -tukaatti pohjassa, että minä iltakellojen aikana kuljen yksin Vihreän -käytävän läpi. - -Niilo vastasi: - --- Kyllä minä tiedän, että kun sinä rupeat johonkin tuumaan, ei kostu -jos sinua koettaa siitä luovuttaa, enkä minä tahdo, että sinä pidät -minua minään kitupiikkinä. Rakas Ekerot minä kyllä lyön sen vedon, -niinkuin tahdot, mutta en rupea vanhalle äidillesi vastaamaan, jos -sinulle kävisi pahoin. Sentähden menen minä kernaimmin kotiini. -Päivällä on tämä herrasväkien asunto kaunis katsella, mutta -öisin täällä kuuluu kumma elämä olevan, ja nukun minä ennemmin -kurjimmassakin hökkelissä Malmilla. - -Minä sanoin häntä pelkuriksi ja annoin hänen mennä matkaansa. Kun -jäin yksikseni huomasin minä, että jo oli alkanut hämärtää, ja -karaistakseni itseäni astuin pari kolme porrasta alas vintin portaita -Vihreälle käytävälle ja kurkistin avaimenreijästä. - -Vihreä maali oli monesta paikasta rapissut, niin että vanhempi -vaaleanpunainen väri näkyi. Pitkin seiniä oli kaikenlaisia talon -tavaroita, jotka olivat aikansa palvelleet ja viety sinne ylös. Minä -näin kaappia ja tuoleja ja kuvamaalauksia koirista ja hevosista ja -perässä telttasängyn. Sivuilla oli komuja ja komeroita, joissa harva -katto vuoti ja tippui. - -Oli Valpurinmessun aika ja senvuoksi jotenkin valoisa, ja siitä sain -minä hiukan uskallusta, niin että saatoin istua portaille odottamaan, -mutta tiesin, että ihmeellisiä olentoja piti siellä lattian alla -pesäänsä. Vahtimestarit kutsuivat niitä yökeijuisiksi, senvuoksi että -ne vasta pimeän tullen nostivat lahonneita lattiapalkkeja ja pistivät -esille päänsä. Ne eivät olleet suurempia kuin kolmivuotinen lapsi -ja ne olivat aivan ruskeita ja alastomia ja vaimonpuolisia. Usein -kipusivat ne kaappien päälle istumaan ja heiluttivat käsiänsä, ja -se, joka sattui yökeijuiseen koskemaan, kuoli ennen vuoden kuluttua. -Niiden tapana oli juosta ympäri ullakkoja, ja joskus huusivat ne -ulkohuoneessa ja kolisivat reikälaudan alla, niin etteivät hovinaiset -uskaltaneet mennä sinne, vaan makasivat ennen vatsanväänteissä koko -yön. - -Heti kun kuulin iltakellojen soiton, työnsin minä oven sepposten -selälleen. - -Minä astuin askeleen eteenpäin, mutta pelko oli minussa niin suuri, -että minä jäin seisomaan kädet kiini ovipielissä ja vain töllistin. -Liidutuissa ruuduissa oli paljas pilkku, josta minä näin aina -Brunkemäen torniin saakka, ja se vahvisti minua, niin että minä -harppasin Vihreään käytävään, jotta ei soitto ehtisi lakata ennenkuin -pääsisin takaisin. Niin kauvan kuin se kuului, eivät pimeyden vallat -voisi mitään. - -Noin keskipaikoilla käytävää näin minä äkkiä jotakin mustaa -vilahtavan telttasängyn ohi ja hiipivän karmituoliin ikäänkuin -piiloon tai odottamaan. Vasen polveni herposi itsestään, ja minä -kuulin miten huutoni kaikui ullakoissa. Sinä hetkenä minun silmäni -aukenivat, niin että ihmiset sanoivat minua hulluksi. - -Ikkunaa vastaan näin minä, että tuolissa istui mies. Hän oli alallaan -yhtä hiljaa kuin minä. Äkkiä tarttui hän minua käsipuoleen ja -kuiskasi hampaitten välistä: - --- Figlio di un cane! Urkkija? Mitä? Leskikuningattaren vahtimestari? - --- Jumala siunaa! -- sopersin minä, sillä nyt minä ymmärsin, että se -oli ihmisentapainen, ja hänen tärisevästä ja vapisevasta kädestään -älysin minä, että hän oli yhtä pelästynyt kuin minä itse. Myös -huomasin minä, että hän oli sukkasillaan ja pistänyt kengät poveensa. - -Minä tulin tolkkuuni ja kerroin yksinkertaisen aikomukseni ja viimein -hän uskoi. - --- Tällainen kirottu ja rapistunut vanha pesä, -- murisi mies -peittääkseen omaa hämmennystään. -- Täällä katto niin vuotaa, että -minä olen läpikastunut jaloista. Niin totta kuin elän pitää tähän -tulla uusi talo... Hyvä mies, jos osaat, niin auta minua näiden -vinttisokkelojen kautta tanssisaliin. Kuka minä olen on yhdentekevä. - --- Voi ollakin, -- vastasin minä, -- vaikka kyllä tunnen armollisen -kamariherran Tessinin. - -Hän ei puhunut mitään, vaan otti minua takinliepeestä ja niin -minä käännyin ja kuljin hänen edellänsä. Luulenpa, että lopulta -me olimme yhtä tyytyväisiä toistemme tapaamiseen. Kun pääsimme -alas tanssisaliin, käski hän minua jäämään oven taakse, mutta minä -kuulin yökeijuisten juoksevan takanamme, ja minä pidin kättäni kiini -lukossa, niin että heti saatoin avata oven uudelleen ja huomaamatta -hiipiä perässä. Ikkunoista näin minä virran, ja pitkin salin seiniä -oli nojallaan näyttämöseiniä, joihin oli maalattu leikattuja puita ja -valkoisia temppeleitä. - -Tessin pysähtyi keskelle salia ja löi kolme kertaa käsiänsä yhteen. - -Muudan nainen nousi näyttämöseinäin takaa ja avasi pienen salalyhdyn. -Eikös ollut se Hedvig Stenbock, leskikuningattaren kreivillinen -hovineiti! Kas, kas, kas, ajattelin minä ja purin partaani, tuota -ulkomaan keikailevaa kukkoa kun jo niin ylös lentää! - --- Hedvig, kaikkein rakkain kultaseni! -- sanoi hän. -- Menemme heti -sinun kamariisi. Ei mitään vastaansanomista, ma chère! - -Hedvig Stenbock oli siihen aikaan tuossa viidenneljättä korvilla ja -hän meni niin jäykkänä ja kankeana kamariherraa vastaan, etten olisi -uskonut hänellä olevan sydäntä eikä sielua, ellei hän äkkiä olisi -muuttunut ja tullut punaposkiseksi, kun Tessin halaili häntä. - -Silloin unohdin minä oloni ja puhuin itsekseni: - --- Jaha, jaa! - -Tessin kääntyi, mutta hän oli niin kuuma, että hän vain rypisti -silmiään ja koetti kaikilla tavoin selittää minun läsnäoloani. - --- Joku auttaja kai meilläkin kaikissa tapauksissa olla pitää, -- -sanoi hän, -- ja Ekerot voi olla yhtä hyvin kuin joku muukin. Ja jos -hän osaa pitää suunsa lukossa, ei hän palkatta jää. - -Sitten käski hän minun ottaa salalyhdyn ja kulkea tyhjäin -neuvostokamarein läpi -- kiitos kunniasta! -- ja edelleen sitä tietä, -jota hän neuvoi, aina sille käytävälle, jossa leskikuningattaren -naiset asuivat -- hauskoja unia, hienot herrasväet! Kun olin -varovasti katsonut, ettei siellä hyrissyt mitään häntäkärpäsiä -hovivaatteissa, piti minun palata ja tulla sanomaan. - -Muuta oli minulla kuitenkin ilmoitettavana, kun hyvin pääsin -takaisin. Minä olin kuullut yökeijuisten kolistavan taidekammion -oven takana ja nähnyt niiden juoksevan pienet tulenkipunat käsissä -pitkin portaita arkistossa, missä valtakunnan kirjoja pidettiin -seinäkaapeissa. Lopuksi olin minä sanotussa käytävässä löytänyt yhden -leskikuningattaren vahtimestareja, joka istui ja nukkui käsilyhtynsä -vieressä selkä muuria vastaan. - --- Hänet on lähetetty sinne sen jälkeen kuin minä läksin, -- sanoi -Hedvig Stenbock, -- ja seisoi jälleen yhtä jäykkänä ja suorana. -- -Hän ei aavista että lintu jo on lentänyt. Mutta kuinka pääsemme -takaisin. - -Hän työnsi Tessinin käsivarret pois ja tuli ajattelevaksi. - --- Kauvan olen minä pelännyt ja aavistanut. Tänä yönä tapahtuu meille -julki häpeä. Hänen majesteettinsa kuningatar on mustasukkainen. - -Tessin hosui käsillään ilmaan ikäänkuin näkymättömiä miekkoja ja -tikareita vastaan, ja hänen silmänsä kipunoivat ja säihkyivät. - --- Mustasukkainenko? Minunko tähteni? Hän on ijänikuisen vanha ja -harmaatukkainen, ja hänen äänensä on vähän käheä ja karkea kuin -miehen. Ainako pitää sitä puhetta kuulla! Kenellekä olisin minä -esittänyt suunnitelmani ja pyytänyt suosiollista suojelusta, ellen -Ruotsin Hedvig Eleonoralta! (Hän kumarsi). Mutta älä pelkää, oma -kultaseni, sillä mitään häpeää ei sinulle saa tulla, vaan nyt tänä -yönä täytyy sinun seurata minua täältä. Reki kyllä aina saadaan... -ja sitten... addio! Italiassa on minulla ystäviä. - --- Sen Jumala taivaassa tietää, -- vastasi hän, -- että aina -kernaasti seuraan sinua, minne ikänä haluat, ja ihmisistä en -mitään välitä, vaan tahdon ennen olla sinun lähelläsi kuin sinua -ilman, mutta ensiksi kuitenkin neuvotelkaamme luotettavan ystävän -ja suojelijan kanssa mikä olisi viisainta. Ajattelen Eerikki -Lindskiöldiä, joka tänä iltana istuu juomassa hänen majesteettinsa -kanssa. -- Ekerotin pitää, mennä linnanpihan yli kuninkaan pieneen -käytävään ja odottaa kunnes Lindskiöld tulee, ja silloin monilla -anteeksipyynnöillä pyytää häntä joutumaan tänne ylös... minun -luokseni. - -Tessin viittoi kädellään kieltävästi, mutta minä huolin viis -siitä kavaljeerista, vaan katsoin suuremmaksi iloksi totella niin -jalosukuista neitiä. - -Yö oli jo myöhä, kun palasin Lindskiöldin kanssa. Hän kyseli -minulta tarkoin kaikkea. Hänen tekotukkansa keikkui ja hän manaili -ystävällisesti ja nauroi kuollakseen ja piti menoa niinkuin koko -linna olisi ollut hänen. - -Tanssisaliin päästyä notkisti hän toisen polvensa ja heitti hattuansa -ilmaan ja huusi: - --- Nyt on aivan hulluks herrasväki tullut, kun toisens tahtoo saada, -eikä siitä laata, vaikk' on eri maata. Se on kyllä koria, vaan -tarvitsisi toria. Pah! Puh! Onnen tahtoo onkia tiilisaven tonkija, -aatelia uutta ilman kuuluisuutta, kuinka voi hän koittaa kreivitärtä -voittaa? Eevasta se alkoi koko naimatalkoo. Kun Eeva oli luotu ja -Aatamille tuotu, riemastui hän vallan ja joi Eevan maljan. - --- Sitä miehen räiskää, kun on aivan päissään! -- supatti Tessin -syrjässä naiselleen. -- Siinä se on se ruotsalaisten kiitetty nero! -Lindskiöld on humalassa. - --- Vain vähäisen. Hän on nyt parhaalla päällään. - -Lindskiöld ei heitä kuullut, vaan jatkoi että sali raikui. - --- Olen kauvan tätä epäillyt, ja taitaa suurisyntyinen suku -panna asiaa vastaan. Mutta Italian matka! Joutavia! Täällä on -kamariherralle maa, jossa hänen neroansa tarvitaan. Sanokaa minulle -suoraan silmiin, voitteko luopua linnanpiirustuksista, jotka ovat -minun pöydälläni, ja onko teille mitään maailmassa niin rakasta kuin -taiteenne. - -Tessin tuli tulipunaiseksi ja katseli alas lyhdyn liekkiin. - --- Minä olen päättänyt ottaa kamariherra Tessinin miehekseni, -- -sanoi Hedvig Stenbock, -- ja niin se on oleva. - -Lindskiöld pani kätensä sydämelleen. - --- Gewiss, gewiss! sanoo riikinleski. -- Mutta seppeleen minä kyllä -teen lehdistä ja kukista Lindskiöldin istutuksista. Eipä kestä puhua -omaani suurta sukua. Seppä oli isäni, mutta kuinka nykäsi... kas, -niin tuli hänestä Skenningen pormestari. Ajatelkaas jos kamariherra -olisi kotoisin Skenningestä! Kuinka hän silloin olisi rakentanut? -Uuden kuninkaallisen linnan Skenningen tyyliin? Kaupungille nauru, -hyi perhana ja kauhu! Se on paras vissiinkin että ootte Tessinkin. - -Lindskiöld otti Tessiniä käsivarresta, ryhdikkäänä ja uhkaavana -ja tehden käsiliikkeen ikäänkuin olisi heittänyt yltään likaisen -naamiaisviitan. - --- Rauhoittakaa kiihkoanne kuukausi tai sillä vaiheilla! Aluksi -nyt suutelee kamariherra valittuansa kädelle, astuu kolme askelta -taaksepäin, tekee kumarruksen ja seuraa sitten minua. Vaiti, kun -minä puhun kuninkaan salissa! Ekerot menee takaisin riikinlesken -vahtimestarin luo, sammuttaa hänen lyhtynsä, antaa hänelle -terveellisen ja tuntuvan korvapuustin ja heittää kenkänsä hänen -jälkeensä kun hän herää ja pötkii pakoon, niin että hän luulee -yökeijuisten olevan kintereillään. Sitten saattaa armollinen neiti -huomaamatta ja rauhallisesti mennä huoneisiinsa. Onhan neiti -määrätty piakkoin lähtemään mukaan matkalle Pommeriin. Silloin yhtyy -kamariherra matkaan ja nai neidin kaikessa hiljaisuudessa. Hänen -majesteetistaan pidän minä huolen kotona. Gottorpin onnettomuudesta... -tarkoitan riikinleskeä... ein verschmitztes Weib... sitä ei -pirukaan hallitse, mutta vihamielistä, korkeanylhäistä sukua olenpa -kuullut takseerattavan reduktionin pöydässä ja heille kyllä olen -huomauttava mitä he maksavat. Täällä alkavat uudet ajat. Voi, rakkaat -lapseni, rakkaat lapseni, jospa tietäisitte, kuinka rinta kohoo kun -seisoo valtiolaivan perässä ja laskee laivaa kaukaisia majakoita -kohden, joiden nimeä ei uskalla mainitakaan edes kuninkaalliselle -majesteetillekaan. Mutta uskokaa nyt vain minun sanaani. Täällä, -missä nyt seisomme, on kamariherra perustava kuolemattomuutensa. - -Hämillään veti Tessin hänen kätensä huulilleen, ja kun minä olin -suorittanut tehtäväni vahtimestarin kanssa, ojensi hän minulle -ylpeällä liikkeellä nuo molemmat Palmstruchin setelit tuolla seinällä. - --- Tässä on hänelle luvattu palkka, jos hän on vaiti, -- sanoi hän. - -Mutta sitten alkoivat minun näkyni ja onnettomuuteni, ja kun minä -kotonani kamarissa sairastin, kulkivat minun vaivani pilkkapuheena -pitkin kaupunkia... leiniä, rintatautia, nuuska-ahdistusta, -noidannuolia sääressä... ja mylly päässä. Ja kun minä vedin esille -Palmstruchin setelit, jotka se kunniaton tomppeli oli pistänyt takin -taskuuni, sain minä tietää, että ne jo monta Herran vuotta sitten -olivat menettäneet kaiken arvonsa. Kerro nyt tämä kuninkaalliselle -majesteetille itselleen! - - * * * * * - -Ekerot olisi kertonut vielä enemmän, mutta ovelle kolkutettiin -kovasti ja Haakonia tultiin hakemaan kuninkaan luo, joka oli tullut -kipeämmäksi. - -Muutamaa päivää myöhemmin toisena pääsiäispäivänä kerrottiin, -että kuningas makasi sielunlähdössä, mutta Ekerot nyökkäsi vain -vanhalla tavallaan niinkuin kaikki olisi ollut hänelle entisestään -tuttua. Joukko renkiä ja piikoja, jotka nälänhädän vuoksi olivat -joutuneet pois palveluksesta maalla, seisoi koditonna ja neuvotonna -lumessa pitkin katuja, ja Ekerot kulki joukosta joukkoon kädet -takin helmuksessa ja kuunteli ja nyökkäsi. Öisin kirjoitteli hän -ennustuskirjeitä, jotka hän sitten vei ylihovisaarnaaja Wallinille. -Onnettomat, kirjoitti hän, tottuvat näkemään pimeässä, niin että he -lopuksi saattavat nähdä kaiken, mikä on salattu ja peitetty päivän -huikaisemilta onnellisilta. - -Tuulisena huhtikuun päivänä, kun hän juuri oli vienyt viimeisen -ennustuskirjeensä Wallinin porstuan ovelle ja palannut kamariinsa, -istui hän ikkunallaan ja jutusteli oravan kanssa. Välistä pureskeli -hän kuivia päärynöitä, joita hän otti laatikosta. Siinä istuessaan -kuuli hän kellojen hälytystä ja melua, ja kun hän kurkotti ulos -ikkunastaan, näki hän linnan katot keltaisessa savussa. Hän kääntyi -huoneeseen ja rupesi ottamaan rahojansa seinältä ja luki ne tarkoin -taskuunsa. Hän vapisi ja hänen hampaansa tärisivät, ja oravanhäkki -toisessa kainalossaan ja tinatuoppi toisessa kompuroi hän portaita -alas kadulle. - -Häntä tyrkittiin seiniä vastaan ja hän seisoi ja tuijotti linnaan -päin, missä kohisevat tulisäihkyt jo purskuivat ilmaan lahoista -peikoista. Pian leimusivat kaikki kolme linnan sivustaa niinkuin -suuret roviot, ja tulipalon ukkosentapainen jyrinä kuului yli -kellojen hälytyksen ja rumpujen pärinän. - --- Kas, kas! -- sanoi hän. -- Yökeijusten täytyy tulla kirkkaan -päivän valoon! Kas kuinka ne juoksevat pitkissä riveissä pitkin -katonharjoja tulta käsissään! Nyt ne kapuavat ylös tornien katoille -ja hyppivät yli uudelle Tessinin sivustalle, joka on häirinnyt heidän -rauhaansa. He tahtovat polttaa itsensä. Tämä on vasta alkua. Kaikki -on palava, kaikki, kaikki! - -Sotamiehiä ja vahtimestareita tungeskeli linnan sillalla -vesitynnörien ja kulkevain tuolien ja kaappien ja kuvamaalauksien -välissä, ja molempain jalopeurain alta, jotka pitivät vaakunakilpeä -porttiholvin yli, tuli esiin Hedvig Eleonora, Kaarlein äiti. Kaksi -hoviherraa tukesi häntä ja melkein kantoivat hänet, sillä hän vaipui -kokoon ja tahtoi yhtenään seisahtua ja katsoa taaksensa. Tuuli heitti -hänen viittansa korkealle yli hopeanharmaitten hiusten ja kietoi -sen seuraavassa hetkessä niinkuin tumman hunnun itkeneiden silmäin, -ylpeän kotkannenän ja paksusti maalattujen poskien ympäri. - --- Paari palaa poikasi ruumiin alta! -- huusi Ekerot osottaen -sormellaan. -- Ja valtaistuin palaa, jolle pojanpoikasi on -noussut, ja ennenkuin sinä ummistat silmäsi, haudataan koko hänen -valtakuntansa tuhkaan. Etkö muista, että hän syntyi verta käsissään? - -Hän teki tuskallisesti itselleen tietä pitkin seinivieriä kulman -ympäri Trängsundiin. Säkenet nousivat taivaalle niinkuin tähdet, -ja kirkkomaan muurin takaa näkyi mahtava Kolmikruunun linnatorni, -joka nousi kokonaista neljä kerrosta korkeammalle kuin korkeimmat -katot. Joka kerrokselta, minkä tuli valtasi, purskahti savu luukuista -niinkuin kanuunoista. Yökeijuiset, ajatteli hän, ampuvat siellä -voiton laukauksia Vaasa-kuninkaitten linnan palaessa. Uudestaan ja -uudestaan kietoi savu vanhan valtakunnan vaakunan tornin huipussa -- -ja uudestaan loistivat huikean korkealla kultaiset kruunut niinkuin -kolme myrskylintua, jotka liitävät siivillään. Nikolain kirkon -soittajat kipusivat tikapuitaan ylös pannaksensa itse isonkellon ja -toiskerran-kellon liikkumaan, mutta kun he kuulivat jyrinän, kun -linnantornin pohjat ja holvit romahtivat alas ja tempasivat mukaansa -kukistukseen tornin huipun ja vaakunan, kääntyivät he ja pakenivat. -Kauhistuksen valloissa rupesivat lapset ja naiset nyyhkyttämään ja -juoksemaan, ja he kertoivat Eteläportilla nähneensä mielenvikaisen -miehen lähtevän pois oravan häkki ja oluttuoppi kainalossa ja -itsekseen veisaten vanhaa parannusvirttä. - - - - -Saarna. - - -Isossakirkossa nousi kirkkoväki penkeiltään ja katseli kirkon -porstuaan päin, jonka edessä Kaarle XII astui vaunuistaan. - -Se oli kaunis, mutta heiväröinen ja puolikasvuinen poika. Sulitettu -hattu oli naurettavan pieni suuressa röyhyisessä valetukassa, ja kun -kuningas otti lakin kainaloonsa olivat hänen liikkeensä tuskaisia -ja rasittuneita. Hän kulki teputellen ja vähän koukkupolvisena, -niinkuin tapa vaati, ja katse oli maahan luotu. Hänellä oli yllään -kallisarvoinen murhepuku, kärpännahat kauluksissa ja käännöksissä ja -silkkipitsit hansikkaissa, ja korkeakorkoisissa kartuaaninahkaisissa -kengissä oli solkia ja rusettisiteitä. - -Hämillään uteliaitten silmäyksistä kävi hän istumaan kuninkaalliseen -penkkiin henkikuvien kannattaman kultaisen kruunun katokseen. Hän -istui jäykkänä alttariin päin, mutta ei voinut koota ajatuksiaan -pyhään toimitukseen. Kun vihdoin pappi nousi saarnastuoliin ja -sanasutkauksella ja aika iskulla kirjalautaan sai hereille hillityn -hyminän, punastui hän korviin saakka ja tunsi joutuneensa kiini -ilmiteossa. Pian kuitenkin rupesivat ajatukset uudelleen kapinoimaan -ja kulkivat omia teitään, ja kainouttaan peitelläkseen rupesi hän -nyppimään mustia täpliä kärpännahoista. - --- Nähkääs! -- sanoi muudan vaimo alipenkeissä. -- Sen pitäisi vielä -saada isältään piiskaa. Piruko sillä sormissa syhyy? - --- Mitäs siinä puhut, nuuskakuono, kun olet tuppaunut ylempään -penkkiin kuin lupa on! -- vastasi naapurin akka ja työnsi hänet -päistikkaa käytävälle. - -Unilukkari, joka seisoi ovenpuolella ja jonka virkana oli kulkea -ympäri kopauttelemassa niskaan niitä sanankuulijoita, jotka -nukkuivat, koputti keppiään permantoon ja varoitteli kädellään, -mutta melu kuului aatelispenkkeihin saakka, niin että korkeat herrat -käänsivät päätään, ja saarnaaja heti sovitti tekstiin seuraavat sanat: - --- Yksimielisyys, sanoin minä, kristillinen yksimielisyys! Missä -sitä tavattaneen ja sen suloista ravintoa? Kansanko joukossa? Ots -kiin! Vaan ehkäpä Herran huoneessa tai kuninkaallisen majesteetin -oman persoonan ympärillä? Vielä mitä! Sentähden sanon minä teille, Te -maailman ruhtinaat, ahkeroitkaa yksimielisyyttä ja rakkautta älkäätkä -nostako vihaan sitä miekkaa, jonka Jumala on teidän käsiinne pannut, -vaan ainoastansa teidän alamaistenne suojelukseksi. - -Tämän poikkeuksen aikana tuli nuori kuningas taas tulipunaiseksi ja -nauroi hämillään. Myöskin Hedvig Eleonora, riikinleskikuningatar, -joka istui kuninkaallisessa penkissä häntä vastapäätä, hymyili -nyökäten, mutta eniten nauroivat leskikuningattaren rinnalla -istuvat prinsessat. Ulrika Eleonora istui kyllä jotenkin jäykkänä, -mutta Hedvig Sofia kumarsi alas hoikan pitkän kaulansa. Hyvillään -tietäessään että hansikkaat peittivät hänen muotopuolet peukalonsa, -piti hän rukouskirjaa suunsa edessä. - -Kuningas tuli nyt rohkeammaksi ja katseli ympärilleen. Missä -kummallisessa Herran temppelissä hän tänään olikin! Koko kirkko -oli täynnä huonekaluja ja taide-esineitä, joita oli pelastettu -linnanpalosta. Ainoastaan keskikäytävä oli tyhjä. Nurkassa alttarin -vieressä seisoivat käärittyinä ristiinnaulitsemista ja viimeistä -tuomiota kuvaavat Ehrenstrahlin taulut, ja edempänä Skytten -sukuhaudan kohdalla tunsi hän höyhentöyhtöt ja viheriäiset uutimet -siitä sängystä, jossa hänen isänsä oli poikkipäin istuen ja tyynyillä -tuettuna heittänyt henkensä. Sen tapauksen muisto ei häntä kuitenkaan -liikuttanut, sillä isäänsä kohtaan oli hän tuskin tuntenut muuta -tunnetta kuin pelkoa. Hän piti isäänsä enemmän Jumalan asettamana -edeltäjänä kuin rakkaana heimolaisena, ja niin ajatuksissaan kuin -puheessaankin kutsui hän häntä eniten vain _vanhaksi_ kuninkaaksi. -Kuten etsivä mehiläispari harhaili hänen katseensa noissa monissa -tutuissa esineissä ja kiintyi viimein kauvaksi aikaa erääseen -vaakunakilpeen alimmaisessa pilarissa. - -Siellä makasi lattian alla jo muutamia vuosia hänen opettajansa -Nordenhjelm, se sydämmellisen hyvä Norcopensis, josta hän oli pitänyt -lapsellisella kiintymyksellä. Hän muisteli talviaamujen aikaisia -lukutunteja, kun hän laski laatuluvuilla ja kaivoi kynttiläsaksilla -kynttilän sydäntä tai kun Nordenhjelm kertoi Rooman ja Kreikan -sankareista. Vanhan kuninkaan kuolemasta saakka oli hän kulkenut -unissaan. Hän ymmärsi, ettei hänen sopinut näyttää iloiselta, -ettei hänellä ollut oikeutta vaatia muuta kuin valituksia, mutta -että salaisuudessa vähin jokainenkin oli jokseenkin rauhallinen -ja kosi hänen suosiotaan huvittamalla häntä niin huomaamatta -kuin mahdollista milloin yhdellä milloin toisella kujeella. Itse -ylhäisyys Piper saattoi pyyhkiä kyyneleitään ja samalla rukoilla -häntä, ettei hän vaan unohtaisi nuoruudenleikkejään, vaan kerran -kävisi lyömässä palloakin. Synkät yksivakaiset naamat tarttuivat -välistä häneen, niin että kyyneleet itsestään pullahtivat silmään. -Mutta hänen poika-sielunsa salaisimmasta sopesta nousi riemuitseva -voitonhuumaus. Ankarat, jäykkäniskaiset ukot, joita hän ennen -oli pelännyt ja karttanut, oli hän äkkiä havainnut nöyriksi ja -mukaantuviksi. Välistä ruokapöydässä, jossa he olivat istuneet -huolestuneimmilla naamoilla, oli hän uhallansa ampunut hedelmänkiviä -vasten heidän kasvojaan saadakseen äkkiä nähdä heidän nauravan ja -sitten taas menevän surullisena piirinä seisomaan leskikuningattaren -ympärille. Linnanpalo seikkailuineen ja vaaroineen oli hänestä ollut -uteliaisuuden ja jännityksen päivä. Olipa se tavallaankin ollut -hauskin päivä, mitä hänellä vielä elämässään oli ollut, vaikka hän -ei itse uskaltanut sitä ajatella. Toisten kauhistus ja isänäidin -pyörtymiset olivat vain tehneet hurjan näytelmän sitä enemmän -omituiseksi ja ihmeelliseksi. Nyt oli kaikki vanha loppunut. Vanha -kuningas oli kuollut ja hänen linnansa tuhkana. Kaikki uusi, kaikki, -kaikki mitä Ruotsi ikävöi, oli nyt tulenliekin tavoin hänen kauttaan -nouseva korkeuteen -- ja siinä hän istui, yksinäisenä ja neljäntoista -vuotiaana. - -Hänestä melkein tuntui, että Nordenhjelm seisoi saarnastuolissa -saarnaajan takana ja saneli hänelle sanat. Ainoastaan yhden -silmänräpäyksen oli saarnaaja koputtanut ivan kulkussauvaa -päästäkseen tuttavalliselle kannalle kuulijain kanssa. Sitten -kääntyi hän kuninkaaseen koko seurakunnan nähden, vakaana, ankarana, -jopa käskevänä. Jumalan nimessä kehoitti hän kuningasta, ettei hän -antaisi korvaankuiskuttajain ja hihastavetäjäin vietellä häntä -itsekkäisyyteen ja ylpeyteen, vaan uhraavaisesti vihkisi tekonsa -uhraavaiselle Ruotsin kansalle, jotta hän kerran, kun hän korkeassa -ijässä sulkisi väsyneet silmänsä, astuisi tuhansien siunausten -saattamana taivaan ihanuuteen. - -Totuuden ääni soi ja jyrisi kirkon holveissa, ja itku nousi nuoren -kuninkaan kurkkuun. Uudelleen koetti hän kiinnittää ajatuksiansa -muihin vieraampiin asioihin, mutta jok'ikinen sana sattui hänen -rehelliseen lapsisydämeensä ja hän istui pää riipuksissa. - -Hänestä oli virkistävää, kun vaunut jälleen veivät hänet Karlbergiin. -Siellä sulkeutui hän huoneisiinsa eikä leskikuningattaren määräävä -kutsukaan voinut saada häntä tulemaan ruokapöytään. Makuukamarin -eteishuoneessa olivat ne kirjat, joita käytettiin yhä harvemmiksi ja -harvemmiksi käyneillä lukutunneilla. Hän filosofeeraili jo mielellään -luomisen arvoituksia ja tiedot häntä alati ihastuttivat, mutta -hän alkoi halveksia kirjaa jotenkin samalla tapaa kuin iloinen ja -elämänintoisa trubaduuri. Päällimmäisin kirja oli maantieto, ja hän -selaili lehtiä edestakaisin ja heitti sitten kirjan pois. Sitten veti -hän sen sijaan äkkiä ja summakaupalla alimmaisen kirjan. Se kädessä -jäi hän istumaan. - -Kirja oli koirankorvissa ja pahoin kulunut, ja siinä oli vain -muutamia kirjoitettuja lehtiä, jotka sisälsivät sen iltarukouksen, -jonka hän lapsena oli oppinut rukoilemaan. Monta lausetta ja sanaa -oli jo häipynyt muistosta pois, mutta kun hän nyt näki tutut rivit -edessään, tarvitsi hänen vain lukea ne pariin kolmeen kertaan -jälleen, niin hän osasi ne ulkoa. - -Illalla söi hän kupin olutkeittoa ja vahtimestarit rupesivat -riisumaan häntä. Hän peitti väkevän mielenliikutuksensa niin -taitavasti, että he vain luulivat häntä väsyneeksi, ja kun he -ottivat valetukan lyhyeksi leikatusta ja tummanruskeasta ja vähän -kiharaisesta päästä, ja hän paitasillaan nousi suureen sänkyyn, -näytti hän pieneltä tytöltä. - -Pompe koira hyppäsi jalkopäähän ja lattialle sängyn viereen pantiin -palava kynttilä ja hopeinen pesuvati täynnä vettä. Kuningas oli -pimeänpelko ja tavaksi oli senvuoksi tullut, että ovi jätettiin -eteishuoneeseen auki ja että joku hovipoika tai leikkitoveri makasi -siellä yötä. Tänä iltana käski kuningas kuitenkin selkeästi, että ovi -siitä puolin oli suljettava. Vasta kun vahtimestarit sen kuulivat, -alkoivat he ihmetellä ja tulla levottomiksi ja huomasivat että hän -oli mielenliikutuksessa. - --- No kaikkia! -- murisi vanha Haakoni, uskollinen palvelija isän -ajoilta, joka itsepintaisesti yhä vain kohteli kuningasta niinkuin -lasta. -- Mitä se auttaa? - --- Tehdään niinkuin olen sanonut, -- vastasi kuningas. -- Ja -huomisesta alkaen ei tarvita yökynttilääkään. - -Vahtimestarit kumarsivat ja menivät takaperin pois makuuhuoneesta, -mutta kun Haakoni oli sulkenut oven istui hän kynnykselle oven taa. -Hän kuuli kuinka kuningas käänsi ja väänsi itseään vuoteessa, ja kun -hän vihdoin nousi avaimenreiästä katsomaan, näki hän epäselvästi -yökynttilän valossa, että hänen nuori herransa istui sängyssä. - -Yön tuuli kohisi ja pauhasi ulkona linnapenkereellä ja Karlbergin -puiston lehmuksissa, mutta sisällä huoneessa oli jo kaikki ääneti ja -hiljaa. Kuitenkin luuli Haakoni ihmeekseen erottavansa hiljaista, -melkein kuiskavaa ihmis-ääntä ja vieläpä eri sanojakin. Hän tuli -tarkkaavaksi ja kuunteli. - -Silloin kuuli hän, että kuningas hiljaisella äänellä luki -sitä rukousta, jota hän oli oppinut rukoilemaan aikaisimmassa -lapsuudessaan. - --- Opeta minua hallitsemaan itseäni äläkä anna imartelevan puheen -vietellä minua ylpeyteen ja itserakkauteen ja siten rikkomaan sen -kunnioituksen, jota olen velvollinen niin Jumalalle kuin ihmisillekin. - -Vanha Haakoni asettui polvilleen ja pani kätensä ristiin, ja -hiljaisuudessa ja tuulen vienossa huminassa kuuli hän yhä kuninkaan -puhuvan. - --- Vaikka olen kuninkaan poika ja mahtavan valtakunnan -perintöruhtinas, tahdon aina nöyrästi muistaa, että se on erinäisesti -Jumalan armo ja hyvyys, jonka vuoksi minun tulee ahkeroida -kristillisissä avuissa ja taidossa, että minä niin korkeaan -kutsumukseen taidollinen ja arvollinen olisin. Herra kaikkivaltias, -joka nostat kuninkaat ja otat valta-istuimelta, opeta minua aina -tottelemaan käskyjäsi, etten minä omaksi turmeluksekseni ja muitten -sortamiseksi käyttäisi sitä valtaa, jonkas minulle annoit. Sinun -pyhän nimesi tähden. Amen. - - - - -Vallansaaja. - - -Kuinka siellä oli ikävää! Miten pitkiä päivät pikkuisessa hovissa, -jossa murhepukuiset valtaneuvokset nojatuoleissaan haukottelivat ja -tuijottivat eteensä niinkuin miettiäkseen, mistä se tuli että heillä -oli samallaiset jalkineet kummassakin jalassa eikä kaulussaapasta -toisessa ja silkkikenkää toisessa. Ja niin he haukottelivat taas -- -ja ulkona portaissa haukottelivat vahtimestarit ja alhaalla kyökissä -maistelivat kyökkirengit sormellaan keitoksia ja sanoivat toisilleen: - --- Onko se nyt kylliksi hapanta, että korkeat herrasväet voivat -kyllin happamesti irvistää? - -Mustain karossivaunujen eteen valjastelivat kuskit mustilla -höyhentöyhdöillä ja laahustoilla koristettuja hevosiaan. Mustia -kankaita leikattiin ja neulottiin kaikille pöydille. Harmaaveljesten -kirkossa, jossa vanha kuningas oli haudattu, olivat vielä jäljellä -mustat troonihimmelit ja seinäverhot, ja kuninkaan sielukellot -kuuluivat kaupungista kauvas maaseudulle. Kun vihdoin kruunaussaatto -vaelsi pitkin lumisia katuja, kulkivat kaikki murhepuvussa -ja ainoastaan nuori kuningas kantoi purppuraansa. Viimeisten -ilolaukausten kaiku oli tuskin paennut Saksanleipävuorten yli, kun -jälleen sama kiusallinen ikävyys sijoittui valtaistuimen ympärille -hämärinä joulunpyhinä. - -Silloin eräänä harmaansynkkänä keskipäivänä polkasi -leskikuningattaren kyökkimestari lattiaan. Käsissään piteli hän -purnua, jossa oli keitettyjä tomaatteja. - --- Ach, du Lieber! Tänään täällä saadaan hyöriä. Hänen korkeutensa -Holsteinin herttua, jota piakkoin tänne saadaan odottaa, on tässä -lähettänyt kalliin lahjan. Hänen majesteettinsa kuningatar ja neiti -Gerda Wrangel ovat jo maistaneet hedelmiä, ja Tessin, joka on paljon -matkustellut, tulee itse alas kyökkiin neuvomaan meitä laitoksissa. -Älkää siinä seiskö töllistämässä, piltit! Rätit kattiloihin! -Kuuraamaan kiiltäväksi! - -Etäisessä pikkuhovissa maailman äärimmäisessä nurkassa oli sinä -päivänä saatu jotakin ajattelemista. Ruokapöydässä ei puhuttu mistään -muusta kuin tomaateista ja jokaisella oli aina jotakin sanomista -niiden mausta ja hajusta. Sillävälin olivat maljat liikkeessä, ja -vieraaksi kutsutut vanhat valtaneuvokset unohtivat juonensa ja -sanoivat toisillensa ystävänsanoja. - -Ruuan jälkeen otti kuningas valtaneuvos Lauri Wallenstedtiä -takinnapista ja veti hänet mukanaan ikkunakomeroon niinkuin kierretyn -ja puhkuvan mourukarhun. - --- Sano minulle, -- kysyi kuningas vakavasti. -- Kuinka tulee -ruhtinaan uhrata itsensä kansansa hyväksi. Keväällinen saarna ei -koskaan mene mielestäni. - -Wallenstedtillä oli tapana puhaltaa huulensa pullolleen, niinkuin -ajattelisi hän sanoa: Puh! Tottuneena kuninkaan lapsellisen teräviin -kysymyksiin, vastasi hän: - --- Ruhtinaan on uhrattava kaikki pienet epäröimiset, koottava kaikki -valta käteensä, tultava kansansa alkukuvaksi ja tahdoksi. Tosin -oli se hurskasta puhetta, jota silloin kuulimme kirkossa, vaan -eikö hänen kunnianarvoisuutensa Spegel sano, että alamaisten on -oltava ikäänkuin herransa orjia. Neuvosherrat ja aateli riitelevät -nyt vain osuudestensa valtaan teidän majesteettinne korkean herra -isän jälkeen. Ja Oxenstjerna ja Gyllenstjerna ja... niin... Meitä -kuunnellaan! Mutta sentähden olen minä aina rohjennut kannattaa -teidän majesteettinne tahtoa, että te jo näin nuorena ottaisitte -raskaan hallitustaakan hänen majesteettinsa leskikuningattaren -niskoilta. - -Kun kuninkaan opettaja Cronhjelm, joka seisoi ikkunakomerossa, kuuli -sanat hallitustaakasta, kirjoitti hän sormellaan ruudun huuruun: - --- Se taakka tuntui akasta yhtä suloisen keveältä kuin laastari. - --- Niin, niin, rakas Wallenstedt, -- vastasi kuningas. -- Itsessäni -olen minäkin aina tuntenut tahtoni viettävän sinnepäin. Atlannin -valta-istuimella täytyy istua mies. On ihmeellisen tuskastuttavaa -tahtoa. Mitä se on? Tänään tunnen minä, että minä tahdon ratsastaa -Kungsöriin karhunajoon. Mutta miksi? Voisinhan yhtähyvin tahtoa -jotakin muuta. Tahto on minulle kahle, rinnan ympäri kovaan kierretyt -vitjat, joista en pääse irtaumaan. Ne ovat herrana ja minä renkinä. - -Vahakynttilät oli jo sytytetty, kun hän meni perähuoneeseensa. -Pöydällä oli se sinetöity rautarasia, johon vanha kuningas oli -sulkenut salaiset ja isälliset neuvonsa. Useampia päiviä oli jo -kulunut siitä kuin kiitoksella päästetyt valtakunnan hoitajat olivat -sen käsistänsä antaneet, mutta hän ei ollut voinut saada itseänsä sen -kantta avaamaan. Tosin oli hän eräänä yönä kiivaasti repinyt sinetin -auki, mutta sitten peräytynyt siitä. Nyt tänä iltana tunsi hän tahdon -tulleen. - -Mutta kun hän pisti avaimen ratisevaan lukkoon, tuli häneen taasen -vanha pimeänpelko. Hän näki edessään vanhan kuninkaan tina-arkun, -joka äskettäin oli saanut lapionsa multaa, ja hänestä tuntui, että -hänen nyt piti seistä kasvosta kasvoihin vainajan kanssa. Hän huusi -sisälle Haakonin ja pyysi häntä panemaan puita pesään. Sillä aikaa -väänsi hän auki lukon ja nosti kannen auki, ja häntä karmi avatessaan -tiheään kirjoitetun paperin. - --- Ota valta omaan käteesi, -- seisoi siinä, -- ja varo suuria -herroja, jotka ovat ympärilläsi ja joilla monella on ranskalaiset -vatsat. Jotka kiihkeimmin kuiskuttavat, etsivät ainoastaan omaa -hyödytystään, ja parhaat kulkevat usein äänettöminä puutarhassaan. - -Kun hän oli lukenut vainajan pelokkat ja epäluuloiset varoitukset -loppuun, ei hän ollut huomannut, että Haakoni jo oli lähtenyt -kamarista. - --- Nyt oli hän herra yli kaiken Ruotsin maan! Korkeat herrat -olivat tungeskelleet hänen ovellaan saadakseen julistaa hänet -täysivaltaiseksi. Tiesivätkö he edes itsekkään, milloin -armonosotusten toivo ja milloin puhdas aikomus toi heille sanat -suuhun? Eivätkö he rakastaneet häntä enemmän kuin omaa poikaansa -tai veljeänsä? Vaan ei hän kuitenkaan voinut luottamuksella puhua -näiden ukkojen kanssa, jotka puntaroivat ja asettelivat puhettansa. -Ja saattoiko hän puhua tuttavallisesti yhdenikäistensä kanssa, -arkamaisen kohteliaan leikkitoverijoukon kanssa, joka ei tiennyt -päivän asioista! Yksinänsä kulki hän, yksinäisempänä kuin koskaan -ennen, -- yksinään piti hänen nostaa vanhan kuninkaan valtikan. -Ei mikään saisi olla enempi kuin Ruotsi, ja kaikista Ruotsin -kuninkaista tahtoi hän tulla parhaimmaksi ja ensimmäiseksi. Eikö -hän ollut Kaikkivaltiaan Jumalan käsistä saanut merkkiä siitä, kun -jo niin nuorena ylennettiin ruhtinaaksi pitkän elämän monet vuodet -edessäpäin. Vanhat ajat, joihin Jumala oli vihastunut, olivat nyt -menneet. Korkeudessa kuului soittoa, rumpujen ja torvien riemu. - -Hän nousi ylös ja laski kätensä heikolla lyönnillä pöytään. - -Piperillä oli oikein! Piper oli sanonut, että Ruotsi oli suuri -valtakunta, jolla oli pikkuruinen pikkukaupunkihovi maailman -lopussa. Siitä piti nyt tulla loppu. Itse oli hän pannut -kruunun päähänsä ja ratsastanut niin kirkon eteen. Eikö hän -ollut saanut sitä Jumalalta jo syntymähetkenään, sinä kesäkuun -aamuna, jolloin kirkas leijonatähti nousi Idän taivaalta! Matot -kadulta, joihin hevoskengät löivät reikiä, oli hän lahjoittanut -talonpoikaissäädylle vaatetukseksi, mutta aateli oli saanut kulkea -jalan, ja itse neuvosherrat olivat kantaneet himmeliä ja palvelleet -häntä ruokapöydässä niinkuin vahtimestarit. Miksi pitäisi hänen -teeskennellä, miksi pitäisi hänen osottaa kunniaa niille miehille, -joita hän ei kunnioittanut mielessään. Oliko hän edes antanut -kuningasvakuutusta! Säätyjen vaan ei hänen oli tehtävä vala. Oman -kuningasvalansa oli hän hiljaisuudessa vannonut Jumalalle seisoessaan -alttarin edessä. Nyt, nyt oli hän herra yli kaiken Ruotsin maan! - -Hän meni seinäpeilin eteen ja tarkasti tyytyväisenä pieniä rokonarpia -tyttö-ihossaan ja pusersi sormillaan miehekkäitä ryppyjä otsaansa. - -Sitten nosti hän sormensa ilmaan ja istui kahtareisin tuolille ja -laukkasi ympäri huonetta. - --- Eteenpäin pojat, eteenpäin kuninkaanne edestä! Hei, Brillant, hei, -hei! - --- Hän kuvitteli mielessään ratsastavansa niittymaan yli vihollista -vastaan ja että sadottain luotia lenti hänen rintaansa vastaan, -mutta latistuneina putosivat maahan. Ylisten ympäri vuorilla seisoi -katselijoita ja etäällä ajoi itse Ranskan kuningas valkoisella -hevosella ja heilutti hattuaan. - -Alhaalla salissa olivat vielä vanhat suurherrat keskustelemassa. Kun -he kuulivat melun, olivat he hetken aikaa ääneti ja kuuntelivat, -mutta Cronhjelm piirteli huurteeseen ja mutisi itsekseen: - --- Hänen majesteettinsa siellä vain on hallitustoimissa. Hän -ajattelee armonosotuksia meille täysivaltaisuus-julistuksen johdosta. - -Wallenstedt puhalsi huulensa pullolleen ja nuljahutti hänelle pahasti -silmää. - -Kun kuningas oli laukannut koko huoneensa ympäri, tuli muisto äkkiä -hänen mieleensä ja hän meni ovelle: - --- Klinckowström! -- huusi hän. -- Klinckowström, voitko sanoa -minulle, miksi nyt juuri olen saanut sellaisen halun ratsastaa -Kungsöriin karhun ajoon? - -Klinckowström, joka oli iloinen, punaposkinen ja kerkeäkielinen -hovipoika, vastasi: - --- Siksi että nyt on tervapimeä ja rajuilma, ja siksi, ettei mitään -karhua ole kierretty, niin että ajo on mahdoton. Saanko käskeä -hevosia ja soihturatsastajia? - --- Onko sinulla parempaa ehdotusta? - --- Kaikki muut ehdotukset ovat parempia, mutta... - --- Ei, olet oikeassa. Meidän täytyy ratsastaa Kungsöriin juuri siksi -että me tahdomme. - -Kun nyt kuningas hetkistä myöhemmin ratsasti Kuningattarenkatua -ylös, kulki hän aivan läheltä erästä malmitarhaa, joka ulettui päin -keltaiseksi maalattuun taloon alas Klaaran kirkkomaahan. Vanha -leski, jota sanottiin Malina muoriksi, piti siellä majaa. Tarha oli -aidattu lankulla, johon linnanrakennuksen kisällit, kesäisin maljoja -juodessaan Malina muorin luona, olivat maalanneet voittokaaria ja -obeliskejä ja tanssivia italialaisia. Tarhan kulmassa oli huvihuone, -jossa oli tulisija ja savupiippu ja yksi ikkuna Kuningattarenkadulle -päin. Toinen ikkuna oli luumupuihin ja lumen peittämiin -kukkaisketoihin päin. Muutaman viikon ajat oli Malina muori joka -päivä kantanut ruokaa huvihuoneeseen, mutta ei kukaan hänen vanhoista -vieraistaan tiennyt varmuudella ketä vierasta hän siellä holhosi. -Erään reduktsioonin köyhdyttämän aatelisperheen huutokaupasta oli -hän vieraalleen ostanut klaverin, ja iltaisin kuului suljettujen -luukkujen takaa vieraita säveleitä, joihin hauras ja heikko ääni -säesti laulua. - -Kun nyt kuninkaan soihdunkantajat lähestyivät, seisoi Malina muori -juuri lankun raossa katselemassa pimeälle kadulle. - --- Se on hän itse! -- puhui hän ja jyskytti huvihuoneen ovea. -- -Kuningas tulee siellä. Sammuttakaa kynttilä ja katsokaa luukun -sydänreijästä. - -Samassa lensi kuningas ohi hurjaa neliä. - --- Kuinka kauniit kasvot sillä armollisella nuorella herralla on! -- -sanoi hän ja meni takaisin majalaan päin. -- Ja puhdasta ja pyhää -on hänen elämänsäkin. Mutta miksi piti hänen kiusata Jumalaa ja -itse panna kruunun päähänsä? Siksi se liukahti häneltä matkalla ja -voitelusarvi meni kirkon lattiaan. - -Niin meni se yö ja kuukausi kuukauden perään, ja malmitarhassa -viheriöivät taaskin kastanjat ja luumupuut berberi- ja -viinamarjapensaitten takana, juhannussalko nostettiin ja hovi ajoi -ohitse Karlbergiin. - -Kuninkaan rinnalla istui Holsteinin herttua, joka oli tullut -naimaan hänen sisartaan prinsessa Hedvig Sofiaa ja tekemään loppua -kiusaavasta ikävyydestä. Ajaessaan huvihuoneen ohi, osui hän -sattumalta heittämään silmäyksen auki olevaan ikkunaan. - -Illalla tuli mies viitan kaulus ylöskäännettynä hiipien kolkuttamaan -majalaan, mutta Malina muori katseli häntä epäillen. - --- Menköön siitä helvettiin kauluksineen! -- sanoi hän. Mies nauroi -haljetakseen ja puhui huonoa ruotsia. - --- Minä olen täällä saksalaisilla laivoilla ja pyydän vain saada -tuoppisen marjamehua malmitarhassasi. Schnell! - -Hän pisti muorille pari rahaa käteen ja työnsi hänet syrjään, ja -muori oli antaa häntä korvalle, mutta samassa laski hopearahat ja -malttoi mielensä. Muori pani mehutuopin multapenkille malmitarhaan, -mutta itse hän istuutui puolittain suljettujen ikkunaluukkujen taakse -pitääkseen vierasta silmällä. - -Vieras maistoi vähän mehua ja piirsi korollaan hietaan ja katseli -ympärilleen. Kun hän oli istunut hetkisen ja luuli olevansa yksin, -nousi hän ja käänsi alas kauluksen. - -Hän oli nuori, kaunis herra, jolla oli rohkea ja iloinen näkö, ja hän -käveli verkalleen käytävää pitkin. - --- Se pääjunkkari! -- porisi Malina muori. -- Jokohan tuo menee -jyristämään itse huvihuoneen ovelle! - -Kun ovi oli yhä kiini, siirtyi hän pari askelta sivulle avonaisen -ikkunan eteen ja otti ritarillisesti hatun kainaloonsa. Sitten kävi -hän istumaan ikkunalaudalle ja puhui hiljaa ja kiihkeästi. - -Silloin loppui Malina muorin kärsivällisyys ja hän meni ulos. Hän -tuli hietakäytävää pitkin ja keri langanpäätä sormissaan ja piti -päätään kavalasti eteenpäin. Mennessään mietti hän sättimisiä, joita -hän aikoi sanoa. Mutta kun hän oli päässyt vähään matkaan, syöksyi -nuori herra esille berberipensaikosta ja karjui häpeämättömimmällä -raivolla: - --- Ih, sinä akka, mars! Minä olen Holsteinin herttua. Mutta siitä ei -sanaakaan milloinkaan! - -Malina muori hämmästyi niin, että hän kääntyi joka puolelle ja -lankesi polvilleen. Vielä huoneeseen palattuaankin lankesi hän -polvilleen eikä voinut käsittää, että juuri hän matalassa majassaan -saisi nähdä jotain niin suurta ja kummallista. - -Sitten tapahtui usein niinä valoisina kesäiltoina, kun kastanjoja -ei tuulen henkikään liikuttanut, että herttua tuli malmitarhaan. -Huvihuoneen ovea ei koskaan avattu, niin vietteliäästi kuin hän -tiesikin naputtaa, mutta hän istui ikkunalaudalla, ja Malina muori, -joka vähän väliä sai kirkkaan tukaatin hamepussiinsa, katti siellä -pöydälle mehut ja viinit ja jopa kerran rusinakaakunkin, johon hän -munavalkuaisella oli kirjoittanut: Printsi niin suuri ei toista ole -juuri. - -Juuri sinä iltana viipyi herttua kauvemmmin kuin muutoin, ja -huvihuoneesta kuului klaverin soitto. Kun hän vihdoin nousi -lähteäkseen, sanoi hän: - --- Valtaa, valtaa? No niin, sitähän huutavat kaikki. Miksikäs -sinä yksin olisit ääneti? Onko se sinun syysi että isäsi hävitti -pelissä viimeisenkin kultarahansa! Hyvästi, hyvästi! Ellet satuta -jalopeuraan, niin lupaa, että ensi kerralla pidät oven auki sudelle! - -Herttua seisoi ikkunan edessä. Oli äänetön ja hiljainen yö, sillä -majalassa olivat jo kaikki menneet nukkumaan. - --- Sinä et vastaa! -- jatkoi hän. -- Onko se kainoutta? Vastaa -silloin merkillä! Yksi lyönti klaveriin merkitsee jaa, mutta jos sinä -näppäilet pienillä sormillasi, merkitsee se ei, peruuttamattomasti ei. - -Hän meni viivytellen käytävää alas. Yön taivas oli valoisa ja maa -varjoton ja hän etsi marjoja karviaismarjapensaasta löytämättä -raakalettakaan. Silloin kuului hiljaa yksi lyönti klaveriin. - -Hän painoi hatun päähänsä ja veti viitan yllensä ja kiiruhti iloisin -askelin malmitarhasta pois. - -Sen yön jälkeen kulki Malina muori turhaan odotellen päästäkseen -hämärissä avaamaan porttia ylhäiselle herralle. Pahalla tuulella -ollessaan rupesi hän silloin taskustaan lukemaan uuteen kertaan -tukaattejaan, ja hän moitti itsekseen itseänsä siitä, ettei hän -aikanaan ollut osannut siepata niitä vielä useampia lisään. - -Eräänä iltana kuitenkin oli palperinleski haudattu Klaaran -kirkkomaahan, ja kun viimeiset soihdunkantajat olivat menneet, jäi -kaksi kisälliä pitämään vahtia. He istuivat haudan vieressä lankuilla -ja puhuivat pahaa surutalosta. - --- Sakkoa pitäisi niiden saada! Se vanha väkäleuka oli puettu -parhaaseen palttinamyssyyn ja harsonauhoihin juuri kuin mikäkin -aatelinen, ja sekä kryydättyä että syltättyä oli pöydällä, mutta -meille tänne eivät he ole lähettäneet edes kaljatuoppiakaan. - --- Minä näen muurin yli, että Malina muorin ikkunaluukkujen sydämistä -loistaa valkeaa. Jos mentäisiin sinne kolkuttamaan? - -He menivät katua pitkin keltaiseen puutaloon saakka ja jyskyttivät -portinkolkuttimella. - -Malina muori raotti toista luukkua. - --- Te tulette juuri kreivin aikaan, pojat, -- sanoi hän kisällit -tuntiessaan. -- Ryypyn puolta ei kellään tähän aikaan ole -annettavana, mutta kauniit rahat te voitte ansaita. - -Hän raotti luukkua vielä enemmän ja puhui hiljempaa. - --- Tässä on teille koko karoliini kummallekin. Niin, käännelkää niitä -vain, helkkarin pojat, kyllä ne kestää kääntelemisen. Täällä sisällä -on kuninkaallinen hovipoika, joka pian tulee teidän luoksenne. Aamun -koitteessa taitavat hovin yököt tapansa mukaan ratsastaa tästä ohi. -Silloin te olette paiskaavinanne maahan ja pieksävinänne nuorta -herraa ja pötkikää sitten tiehenne. Siinä on kaikki. - --- Olkoon menneeksi, -- sanoivat kisällit ja hypistelivät rahojaan. --- Pahinta on vaan ettei kuumana ollessa saa lyödä hartian takaa, -niin että tuntuisi. - -He menivät takaisin kirkkomaan portille ja odottivat, ja he kuulivat -Malina muorin kuiskuttelevan hovipojan kanssa ylhäällä kamarissa. - -Aika tuli pitkäksi. Tähti vilkutti kesäyössä paarihuoneen päällä, -palovahti huusi Brunkevuorella, ja päivän koi oli lähellä. - -Silloin narisivat ja naukuivat Malina muorin portaat, ja hovipoika, -joka käveli polvet vähän sisäänpäin ja pani kiini ja sovitteli -takinnappiaan, tuli alas kisällien luo. - -Solasta Kuningattarenkadulta kuului meteliä ja kavionkopsetta. -Ensimmäisenä ratsasti Klinckowström, joka oli niin päissään, että -hänen täytyi pysytellä hevosen harjassa kiini. Hänen takanaan näkyi -kuningas ja Holsteinin herttua ja kymmenkunta muita ratsastajia. -Kaikilla oli miekat kädessä ja kaikki paitse kuningas olivat aivan -paitasillaan. Hän oli hulluna humalasta ja miekallaan löi hän -ikkunaruutuja rikki ja nosti sijoiltaan kylttejä ja hakkasi puuovia. -Nyt ei ollut koko maailmassa laviassa ketään, jota hänen olisi -tarvinnut totella. Nyt saattoi hän tehdä mitä hyvänsä, mitä vain -päähän pisti, eikä kellään ollut sanottavana sanaakaan moitteeksi. -Olisipahan koetettu! Illallisissa oli hän lyönyt vadin hovipoikain -käsistä ja heitellyt krokaanipaloja toverien vaatteille, niin että -niihin jäi valkoiset merkit niinkuin lumipalloista. Nyt oli vanha -ikävyys lopussa. Ukot saivat haukotella ja rykiä nuuskapurnujensa -ääressä niinkuin halutti. Heillä ei ollut enään muuta tehtävää -kuin narrin. Nuoruuden rohkeudelle ja ilolle vihki hän vanhan -karhuvaltakuntansa. Koko Eurooppa saisi hämmästyä! Nyt oli hän herra -Ruotsin maassa! - -Sillä välin oli tuntematon hovipoika ruvennut maahan kirkkomaan -portilla, ja kisällit nipistelivät ja löivät siinä halulla hartaalla -ja kävivät kurkkuun kiini. - --- Wer da? -- huusi kuningas ja ajoi kisällien perään, jotka heti -pakenivat hautakivien ja ristien sekaan. Hän oli heidän kintereillään -ja pisti toista monta kertaa vasempaan käsivarteen, niin että veri -tirsui. Viimein nostivat he puolustuksekseen lankun palperinlesken -puoleksi peitetystä haudasta. Silloin kääntyi kuningas nauraen ja -ratsasti takaisin veräjälle. - --- Yksi meikäläisiä? Mitä? -- kysyi hän tuntemattomalta, joka jälleen -oli noussut pystyyn. -- Oletko sinä niin seilissä, ettet edes tunne -tunnuslausettamme: Nuuskaa peruukeille! -- Schadet nichts! Nouse ylös -ystävämme Klinkan taakse ja pidä häntä pystyssä valakan selässä. -Eteenpäin! - -Laulaen ja hoilottaen riensi paitasissaan oleva joukko edelleen ylös -katuja ja mäkiä ja huiskuttivat ja näyttivät pitkäänenää unistaan -heränneille ihmisille, jotka tulivat porteille. Kun ruudut helisivät -ylimarsalkka Stenbockin talossa, tuli korkean-ylhäinen vanhus itse -yönutussaan ikkunaan ja rupesi kumarrellen valittamaan, miten hänen -lopuksi täytyisi muuttaa pois valtakunnasta. Mutta kuningas repi -häneltä valetukan ja halkaisi sen säilällään kahteen osaan. - --- Se kelpaa! -- huusi Holsteinin herttua. -- Hatut ilmaan! Kunpa nyt -saisimme vain käsiimme kaikki kosittavat hovinaiset, jotka istuvat -ja tirkistelevät makuuhuoneissaan! Valetukat ilmaan! Seisomaan -jalustimille ja heittäkää vetenne hevosten päiden yli! Kas niin, -pojat! Perhana vieköön teidät! Vivat Carolus, rex svecorum et -scandalorum! - -Paidat hulmusivat, hatut, valetukat ja hansikkaat jäivät kadulle, -kaviot iskivät tulta ja hevoset syöksyivät eteenpäin niinkuin -pelästyksissä. - -Kun hurjat ratsumiehet tulivat takaisin linnaan, hyppäsivät he alas -satulasta ja antoivat hevosten mennä ihan itsekseen. Portaissa -rikkoivat he kynttiläjalustan ja ampuivat pistooleillaan marmorista -Venus-kuvaa. - --- Vorwärts! -- huusi kuningas ja ryntäsi koko seuransa kanssa -linnankappeliin ja penkkien kimppuun. -- Saakoot pyhänä tikkuja -housuihinsa! - -Herttua koputti lattiaan ja vaatii puheenvuoroa, ja Klinckowström, -joka alttarin laidalla heitti noppapeliä, piti kättään oman suunsa -edessä voidakseen muka olla hiljaa. - --- Rakkaat sanankuulijat! -- alkoi herttua. -- Ei mikään tekisi -tätä vakaista juhlaa juhlallisemmaksi kuin jos minun korkea ja -rakastettava lankoni tänä aamuhetkenä suvaitsisi meille hänen -uskollisille palvelijoilleen antaa vihjauksen sydämmensä valinnasta. -Katsokaamme kosijattaria! Ajatelkaamme Bewernin naikkosta, joka -hölkötti aina tänne saakka äiti-kultansa kanssa, vaikka täällä -tuskin on huoneita linnanpalon jälkeen. Huhuu, sanoo huuhkaja. -Vain kahdeksan pikkuista tulpaaninpunaista kesää vanhempi kuin -teidän majesteettinne. Elikkä Würtembergin prinsessaa, joka osotti -lempeään jo sillä että kosi teidän majesteettinne korkeaa herra -isä-vainajaa ja joka on heikkorintainen. Ei saa rykiä vihkituolissa! -Eli Mecklenburg-Grabowin ruhtinatarta, joka äitineen myöskin kuuluu -pinnistävän ylös matkavaunussa. Eli Preussin prinsessaa, joka vain on -kaksi pikkuisen pientä sokerijyväistä vuotta vanhempi, eli Tanskan -prinsessaa, tittulittupikku kultakäpystä ja niin koreaa, joka vain -on viittä pientä ruusunsievoista vuotta vanhempi. Kaikkihan ne ovat -kosinnassa ja siivoavat ja kaunistavat naamojansa, sillä rakkauden -tuli heitä kovin porottaa. - -Kuningas hämmentyi ja vastasi: - --- Enkö ole aina sanonut, että ennen neljääkymmentä vuotta ei miehen -tarvinne naimista ajatella! - -Kun herttua huomasi hänen hämmennyksensä, iski hän silmää majalan -hovipojalle ja koputti uudelleen permantoon. - --- Hyvä. Ruotsalaisten majesteetti ei tahdo jakaa kunniaansa ja -alamaistensa rakkautta muille kuin miehuudelle ja ilolle. Nuuskaa -peruukeille! Jos minä olisin ruotsalaisten ruhtinas, pelottaisinpa -siis ukkoja ja käskisin kauniimmat neitoset ja ilotyttöset pitoihini. -Potztausend! Niiden pitäisi istua edessämme satulassa ja olla -mukanamme kunnes kukko laulaa kolmannen kerran. Ei, enpä voi puhua -enempää! Polvet penkille! Hei! Jyskyttäkää ja ryskyttäkää! Lyökää -lattiaan! Herra Jumala, tuokaa vettä! Kuningas on kipeä. Vettä tai -viiniä, vain viiniä! Wein! - -Kuningas oli tullut kalpeaksi ja painoi otsaansa. Hän ei välittänyt, -että muut olivat punakoita ja horjuvia. Sydämmensä pohjasta ei -hän kukaties pitänyt kenestäkään heistä. Mitä se merkitsi, jos he -kutsuivat toisiaan juopuneiksi, mutta milloinkaan ei kukaan saisi -sanoa sellaista hänestä, Herran valitusta. - --- Tämä saa jo riittää, pojat, -- sanoi hän, ja koetti pistää -miekkaansa tuppeen, mutta huomasi silloin, että hän oli hukannut -tuppensa. Sen sijaan pisti hän miekkansa aivan rauhallisesti takin -helman läpi ja astui vakavin askelin ovea kohden. - -Herttua tarttui tuntemattoman hovipojan käsivarteen ja kuiskaili ja -viittaili kädellään. Hovipoika riensi heti kuninkaan jälkeen ja avasi -hänelle oven ja seurasi häntä ylös rappuja. - --- Jos en koskaan enään joisi viiniä! -- ajatteli kuningas. -- Minä -en voisi kestää, että minun kerrottaisiin puhuneen sopertaen ja -ottaneen hovipoikia syliini. Miksi minua silloin pidettäisiin heitä -parempana? Eikä viini maista niin paljon paremmalta kuin kalja. Se -riippuu tottumuksesta. Oikein viisas juo vettä. - -He kulkivat portaita ja käytäviä ja tulivat viimein hänen -makuukamariinsa. Siellä odotti jo Wallenstedt ja pari muuta korkeaa -herraa. Wallenstedt pullisti huuliansa. - --- Kello kuusi aamusella on tavallisesti se aika, -- alkoi hän, -- -jolloin esitämme hallitus-asioita. - --- Jos ne on rikos-asioita, kyllä, -- vastasi kuningas, -- vaan -muuten en tahdo mitään neuvoja saada, vaan teen ja päätän niinkuin -itse oikeana pidän. - -Hän ei siepannut hiilihankoa niinkuin isänsä. Hän oli yhtä varovan -arka arvostaan kuin jalosukuinen neito sopivaisesta käytöksestä. -Hymyillen ja kumarrellen hätyytti hän herroja, niin että heidän -täytyi takaperin väistyä pois kamarista. - --- Se on meidän palkkamme siitä, että panimme lapsen -valta-istuimelle, -- toitottivat he kostosta ilkkuen Wallenstedtin -korvaan. - -Hovipoika oli kuitenkin jo paiskannut oven lukkoon heidän takanaan ja -ovi paukahti nöyryyttävästi. Siitä kuningas piti. Hän seisoi nojaten -himmelisängyn päähän sen lippaan vieressä, johon isä oli koonnut -kalliita kiviä ja kaikenlaatuisia kalleuksia ja joka nyt oli tuotu -ylös Elefantin rahakammiosta. - --- Mikä sinun nimesi on? -- kysyi hän hovipojalta. -- Miksi et vastaa? - -Hovipoika hengitti hätäilevästi ja hapuili ja nyppi vaatteitaan. - --- No, mutta vastaahan toki, poika! Tottahan tiedät oman nimesi. -Seisotpa melkein selin minuun, niin etten voi nähdä sinua. - -Nyt astui hovipoika esiin keskelle kamaria ja nosti valetukan -päästään ja heitti sen yöpöydälle ja vastasi: - --- Nimeni on Rhoda... Rhoda d'Elleville... Kuningas näki, että hän -oli aivan nuori nainen, jolla oli mustaksi sivellyt silmäkulmat. -Keltainen tukka oli pöyhennetty ja hiuspihdillä käherretty. Ja -hienosti varjova juova väreili suuohessa. - -Hän hyppäsi esiin ja heitti kätensä kuninkaan kaulaan ja suuteli -kiihkeästi hänen vasenta poskeaan. - -Ensi kerran petti itsehillitsemisvoima kuusitoistavuotiaan. Hänen -silmissään leimahteli, kasvot tulivat harmahtavan valkoisiksi, ja -kädet riippuivat hervotoinna. Hän näki vain, että hovipojan-takki -oli päästetty napista rinnalta, niin että pitsit näkyivät. Nainen -piti kuningasta kovasti käsissään ja painoi pitkän suudelman hänen -huulilleen. - -Kuningas ei sitä vastannut eikä vastustanut. Vasta vähitellen -nosti hän kätensä ja siirti naisen käsivarret kaulastaan pään yli -niinkuin vanteen. Sitten astui hän sopisten ja syvään ja koukeroiden -kumarrellen syrjään. - --- Pardon, mademoiselle! -- Hän raappasi jalallaan ja koputti -korkojaan ja kumarsi ja kumarsi joka askeleella ja meni yhä -kauvemmaksi pois. -- Pardon, mademoiselle, pardon! - -Kuinka tarkoin olikaan Rhoda d'Elleville jo ennakolta opetellut -jokaisen sanan, minkä hän aikoi sanoa. Mutta nyt hän ei muistanut -mitään. Hän puhui sinne tänne ja tietämättä enään itsekään, mitä hän -sanoi. - --- Armoa, sire! Hyvä Jumala saattaisi täydellä oikeudella rangaista -minun moiseni rohkeuden. - -Hän polvistui matolle. - --- Olen nähnyt teidät à cheval, sire... Olen nähnyt teidät -ikkunastani. En rêvant olen nähnyt teidät, ennenkuin matkustin tämän -pitkän tien tänne, nähnyt sankarini, Aleksanderini. - -Kuningas meni heti hänen luoksensa ja otti häntä kyynäspäästä ja vei -hänet vanhamaisella kohteliaisuudella tuolille. - --- Ei niin, ei niin! Istukaa, istukaa! - -Hän piti kiini kuninkaan kättä ja rypisti otsaansa hiukkasen ja -katsoi häntä suoraan silmiin -- ja sitten purskahti hän kaikuvaan ja -keventävään nauruun. - --- Noo, olettehan toki ihminen, sire. Ei merkkiäkään saarnaajasta. -Te olette ensimmäinen tapaamistani ruotsalaisista, joka ymmärrätte, -että hyveen silmät ovat sisälliset, ettekä murjota ilkeästi toisten -perään. Teidän suosikkinne juovat ja pelaavat noppaa ja käyvät -naisten luona ettekä te sano siitä mitään. Te sitä tuskin otatte -huomioonkaan. Puhukaamme hyveestä, sire. - -Hajuvedet, hänen hiustensa tuoksu, nais-tuoksu ilkotti kuningasta -niin kovasti, että hän oli vähällä antaa ylen. Kosketus, hänen -lämpimän kätensä tunteminen iljetti häntä niinkuin rotan tai -ruumiin kosketus. Hän tunsi itsensä suututetuksi ja loukatuksi sekä -ainokaisena Jumalan valittuna kuninkaana että henkilönä, siitä että -vieras kosketti hänen vaatteitaan ja kasvojaan ja käsiään. Toinen, -vaikka vain nainenkin, oli iskenyt häneen kiini, niinkuin saaliiseen, -niinkuin valloitettuun vankiin. Se, joka koski häneen, oli kohta -hänen vihollisensa, jonka kanssa hän tahtoi tapella ja jonka hän -rangaistukseksi majesteettirikoksesta tahtoi lyödä maahan. - --- Kun vielä olin melkeinpä vain lapsi, -- jatkoi hän, -- rakastui -rippi-isäni minuun. Hän väänteli käsiänsä ja taisteli sisässään ja -popotti rukouksiaan, ja minä leikin sen houkan kanssa ja pidin häntä -pilkkanani. Sire, kuinka toisellainen te olette hänen rinnallaan! -Te ette koskaan taistele itsenne kanssa. Te olette suoraan sanoen -välinpitämätön, sire. Siinä kaikki. Hyve on teissä jo niin -syntyperäistä, että (hän nauroi leikillisesti) en tiedä, voiko sitä -edes sanoa hyveeksi. - -Kuningas koetti vääntää kättään irti ja pani siihen yhä enemmän -ja enemmän voimaa. Kuinka olivatkaan viime viikkoina herttua -ja hovipojat ja vahtimestarit toitottaneet hänen korvaansa -kosijattarista ja koreista mamsseleista! Oliko nyt tämäkin jotain -peliä hänen selkänsä takana? Eikö hän saanut olla rauhassa? - --- Pardon, mademoiselle! - --- Kyllä tiedän, sire, että te tuntikausia saatatte istua -selailemassa Tessinin vaskipiirroksia ja että te erinäisesti -katselette kauniskasvuisten neitosten kuvatauluja. Se on ehkä -vain sitä taideaistia, jonka te olette perinyt korkealta rouvalta -isoäidiltänne, vaan jäättekö te aina sellaiseksi? Minä en ole mikään -kuollut kuvataulu, sire. - -Kuningas, vaikka yhä kumarrellen, kiskoi nyt itsensä irti niin -kiivaasti, että hän samalla tempasi Rhoda d'Ellevillen tuolilta pois. - --- Ei, te olette elävä hovipoika, mademoiselle, ja _hovipojan_ käsken -minä menemään alas linnankirkkoon ja lähettämään toverit itäiseen -vierashuoneeseen. - -Rhoda d'Elleville huomasi äkkiä, että leikki oli auttamattomasti -loppunut, ja varjova piirre suuohessa tuli syvemmäksi ja -väsyneemmäksi. - --- Hovipojan on toteltava, -- vastasi hän. - -Kun kuningas jäi yksin, tyyntyi hän jälleen entiselleen. Ainoastaan -hetkittäin leimahti hänen ajatustensa joukossa suuttumuksen välähdys. -Tuo odottamaton seikkailu oli selvittänyt viininhöyryt hänen -päästään, eikä hän tahtonut mennä levolle yön seikkojen jälkeen -niinkuin mikäkin veltto vaan jatkaa niitä tuntikausia. - -Hän heitti takkinsa pois. Paitahihasillaan ja miekka kädessä meni hän -toveriensa luokse itäiseen vierashuoneeseen. - -Se oli yli yleensä kuivuneessa veressä. Lattiapalkit olivat -verilätäköistä läpimärät ja ruskeat, ja seinillä olevissa -muotokuvissa, joilta silmät olivat puhkotut, riippui hiustukkoja ja -vanhaa hyytynyttä verta. - -Vieruskamarista kuului ammumista. Vasikka tuotiin esille ja -sijoitettiin keskelle lattiaa. - -Kuningas puri alahuultaan, niin että se tuli valkoiseksi, ja yhdellä -suhahtavalla iskulla löi hän vasikalta pään pois. Verissäkynsin -heitti hän sitten pään särjetystä ikkunasta ohikulkijain niskaan. - -Oven ulkopuolella kuiskaili herttua sillä välin kiireesti Rhoda -d'Ellevillen kanssa. - --- Korkeaa lankoani ei siis kukaan saane yksipäisyydestään -luopumaan. Ukko Hjärne -- drollig in's Gesicht -- puhuu keittävänsä -rakkausvellin, mutta ei tainne se paljoa auttaa. Ellei hän olisi -perinyt isänsä kylmyyttä, tulisi hänestä uhmansa kautta Ruotsin -Borgia. Ellei hän pääse puolijumalaksi, tulee hänestä perkele. Kun -ei sellainen lintu saa siipiänsä räpyttää, lyö se pian seinät rikki -omasta pesästään. Tss! Sieltä tulee joku! Älä unohda! Tänä iltana -kello yhdeksän Malina muorin luona! Varusta vähän viikunoita ja -rusinoita. - -Heidän takanaan tuli portaissa vanha uskollinen palvelija Haakoni, -joka toi kahta vuohta. Hän pysähtyi ja nosti kätensä ylös ilmaan ja -huokasi tuskallisesti: - --- Miksikä ovat he tehneet nuoren herrani! Ei koskaan ole mitään -sellaista nähty Ruotsin kuninkaan talossa! Kaikkivaltias Jumala -armahda meitä ja lähetä vielä suurempia onnettomuuksia kuin ennen, -sillä sitä hiljaisuutta, joka nyt on tullut, eivät voi kestää -ruotsalaiset eikä sellainen ruhtinas! - - - - -Juhannusleikki. - - -Haassa seisoivat pikkutytöt seula kädessä, ja vieressä sammalkivellä -istui laiskotellen ja torkkuen heidän veljensä Aksel Freedrik, joka -tänään täytti kaksikymmentä vuotta. Hänen morsiamensa, säikäytetty -pikku Ulriikka, joka oli tullut talossa vieraissa käymään, taivutti -katajanoksaa seulan yli ja riipi sitä sirpillä. Pikkutytöt ojensivat -käsiään oksia pitämään ja auttamaan riipijää, ja sulavaa lunta -lupsahteli koivuista ja lepiköistä. - --- Ai! Ai! Itse vaari on tullut ulos tähän Luojan ilmaan, -- sanoi -Ulriikka ja osotti isoontaloon päin. - -Silloin rupesivat pikkutytöt huutamaan ja hyppäämään ja ottivat -seulan keskellensä ja läksivät isolletalolle päin, heilutellen seulaa -tahdissa ja rallatellen: - - Ja kevähällä lintuiset laulelevat, - Tule paimenpiika, tuu! - Illalla ne tanssivat ja soittelevat. - -Aidan takana, jossa kuusikko alkoi, ajoi talon renki Elias viimeistä -halkokuormaa metsästä. Vesi räiskyi kun hän puukengillään astui, ja -molemmilla punaisilla härillä Rengolla ja Kirmulla oli pihlajanoksa -ikeessä suojaksi noitia vastaan. Elias yhtyi myöskin lauluun: - - Ja kevähällä linnut ne lauleli niin, - Tule kuttuseni, tuu! - Illalla jo puhkeaapi ruoho kukkaisiin. - -Mutta sitten hän lakkasi ja nojasi aitaan ja sanoi Aksel Freedrikille: - --- Pahasti haisee kruuti ampuessa ja karsta putoo tultista, kylläpä -taitaa suojia kestää. - -Isontalon porstuakuistissa oli luminen turvekatto, jossa kesällä -kili tapasi olla laitumella kattolaukkain ja tervakukkain välillä. -Alhaalla penkillä istui vaari harmaassa tinanappisessa nutussaan, -ja Ulriikka toi esiin pikkutytöt, että he saivat tervehtiä. He -olivat puetut ylösharsittuihin hameisiin, jotka oli kotona värjätty -puolukkamehulla, ja joka kerran kuin pikkutytöt niiasivat, tuli -sinipunaisia jälkiä märkään porraslattiaan. - -Vaari taputti Ulriikkaa poskelle käden selällä. - --- Sinä ehdit kyllä kasvaa, pienoiseni, ja tulla Aksel Freedrikin -avuksi. - --- Kunpa sen vain varmaan tietäisi, vaari! Täällä on niin suurta ja -paljon huolta, johon en ole tottunut. - --- Ihan hyvin. Sääli vain Aksel Freedrik parkaa, joka niin aikaisiin -menetti sekä isänsä että äitinsä, ja jolla ei ole ollut muita kuin -tätinsä ja vanha äidinisänsä. Mutta olemmehan mekin kaikin tavoin -häntä hoitaneet, ja sinä saat kai oppia, pienokaiseni, olemaan meidän -sijassa. Raskain huoli on hänen huonosta terveydestään, sen rakkaan -pojan. -- Voi, rakas lapsi! Kiitos Jumalalle tästä kevätpäivästä ja -rauhan siunatuista vuosista! - -Vaari koetteli riivittyjä katajia ja ylisteli, että ne olivat -kosteita, niin että imisivät sisäänsä tomun paljouden. - -Hänen takanaan kyökin akkunassa seisoivat molemmat tädit keittämässä -kipeälle hieholle lientä majavanhaustasta ja laakerinmarjoista. -Kummallakin heillä oli yksinkertaiset mustat hameet ja jääharmaa -sileäksi kammattu tukka. - --- Miksi ei Aksel Freedrik ole mukana? -- kysyivät he Ulriikalta. --- Pidä mielessäsi, että hänelle illaksi laitetaan herkkuruokaansa -hunajapuuroa ja siirappivesi-kastiketta, ja sitten pitää laittaa sian -läskiä ja juhannussipulia. - --- Niin, niin, -- sanoi vaari, -- ja päästä sitten väki työstä -illaksi. - -Ulriikka kiiruhti piikain kamariin, missä palvelusväki rohti -rohtimia, mutta hän ei ollut käynyt monta askelta, ennenkuin -hänen ujoihin ja kehittymättömiin pikku kasvoihinsa jälleen tuli -tuskallinen ja kuunteleva ilme. - --- Mutta Ulriikka hoi! -- huusi vaari. -- Mitä tämä on? Ulriikka! -Tule tänne, Ulriikka! - -Hän pani äsken ottamansa avainkimpun takaisin ovipieleen ja meni ulos. - --- Eikös tuolta tule joku ratsain? -- kysyi vaari. -- Kolme -kuukautta, on minua nyt säästetty kirjeiltä. Minua niin ahdistaa, kun -tulee kirjeitä. Nähkääs, nähkääs! Se kaivaa kädellään laukkuaan. - -Ratsumies pysähtyi hetkeksi rappusten eteen ja jätti kokoonkäännetyn, -sinetöidyn paperin. - -Tädit tuppautuivat esiin vaarin kummaltakin puolelta ja tarjosivat -hänelle silmälasia, ja hänen kätensä tärisivät, niin että hän töin -tuskin saattoi murtaa sinettiä. He tahtoivat lukea kirjoitusta kaikki -yhdellä kertaa, ja Ulriikka unohti sopivaisuuden aina siihen määrään, -että hän kumartui vaarin käsivarren yli ja seurasi sormellaan rivejä -ja tavaili ääneensä muille. - -Viimein löi hän kätensä yhteen ja tuijotti ilmaan, ja itku nousi -hänen silmiinsä. - --- Aksel Freedrik, Aksel Freedrik! -- huusi hän, -- ja juoksi -hiekkapihan ylitse hakaan päin. -- Jumalan nimessä! - --- Mikä helkkari siellä nyt on, -- vastasi Aksel Freedrik ja heitti -pois kiristyneen kallion-imarteen, jota hän oli pureskellut. Hänellä -oli helakat ja täyteläiset kasvot ja hyväntahtoinen, välinpitämätön -ääni. - -Ulriikka ei pysähtynyt ennen kuin pääsi hänen käteensä kiini. - --- Aksel Freedrik, sinä et tiedä! On käsketty että rykmentin -pitää olla valmis kokoontumaan lipuille. Se on sen vuoksi, että -tanskalaiset ovat hyökänneet Holsteiniin. - -Aksel Freedrik tuli hänen mukanaan takaisin isolletalolle ja Ulriikka -puristi ja puisti hänen käsirannettaan. - --- Rakkaat lapset, -- änkytti vaari. -- Että minun piti kestää -tällainen koettelemus. Meillä on sota niskassamme. - -Aksel Freedrik seisoi ja mietiskeli. Lopuksi katsoi hän ylös ja -vastasi: - --- En minä sinne mene. - -Vaari ravasi ympäri portaita, ja hänen ympärillään juoksivat tädit -edes ja takaisin. - --- Sinut on kirjoitettu, rakas lapseni. Ainoa keino olisi, jos ehkä -voitaisiin pestata joku toinen. - --- Eiköhän tuota voitane, -- vastasi Aksel Freedrik yksikaikkisesti. - -Hän meni sisälle, ja Ulriikka juoksi vinnin portaita ylös esiliina -silmissään ja viskautui sänkyyn. - -Illalla, kun mesipuuro oli syöty ja kaikki istuivat pöydän ympäri, -aikoi vaari tapansa mukaan kutoa sata silmää verkkoa, mutta hänen -kätensä vapisivat nyt liiaksi. - --- Huonosti on eletty siellä Tukholmissa, -- sanoi hän. -- -Tanssinäytäntöjä, naamiaisia, matoilla peitettyjä katuja, narripeliä -ja konstintekijöitä kaikenlaisia -- se on ollut jokapäiväistä ruokaa -uudella Kristiina kuninkaalla. Kyllä olen siitä kuullut. Kun rahat -loppuivat, rupesi hän tuhlaamaan pois kruunun kalleuksia. Nyt se -herrakulta saa maistaa toista velliä. - -Aksel Freedrik työnsi lautasen edestään ja istui huolettomasti -nojossa kyynärpäät pöydällä, sillävälin kuin tädit ja itkusilmäinen -Ulriikka korjasivat astioita. Vaari nyökkäili ja yski ja jatkoi -puhettaan. - --- Kaikkina näinä rauhan vuosina on täällä vain etsitty ahneutta -ja petosta, ja kelvottomammat miehet ovat tuppautuneet kaikkien -likimmäksi valta-istuinta. Nyt ne syöttiläät joutuvat kiilteeseen -arvelen ma. Hahaa! Olisittepa nähneet ennenmuinoin, kun vaari oli -nuori ja kutsuttiin aatelislipulle. Henkiväen lippu, jota oli -säilytetty kuninkaallisessa vaatekammiossa, päästettiin auki, ja -rumpuratsu, jota eversti oli tallissaan syöttänyt, puettiin pitkään -loimeensa, jonka kulmissa oli kruunut, ja niin kokoonnuimme me -tiukoissa nyöritakeissamme, kun torvet alkoivat soida. - -Vaari otti kävyn ja koetti kutoa, mutta heitti sen pois ja nousi ylös. - --- Olisitpahan nähnyt vain, Aksel Freedrik! Vielä kuutamossa, -kuin seisoimme riveissä jääkentillä ja veisasimme virttä, tunsin -nerikelaisten punaiset vaatteet, joissa oli valkoista seassa ja jotka -näyttivät kirjavilta tulpaaneilta, ja keltaiset kruunubergiläiset -ja Kalmarin harmaat pojat ja sinisen iloisen Taalain rykmentin ja -länsigöötit, jotka olivat keltaisia ja mustia. Se oli juhlavaa -katsella mutta hiljaista kuin Herran huoneessa. -- No, nyt on tullut -toiset miehet ja toiset takit. Kaikki pitää nyt olla niin kankeata -ja yksinkertaista. Huoneessa syntyi hetken hiljaisuus. Sitten sanoi -Aksel Freedrik itsekseen: - --- Jos olisivat vaatteeni ja aseeni hyvässä kunnossa, saattaisi ehkä -tulla hauskat päivät sotaleirissä. - -Vaari pudisti päätään. - --- Sinulla on heikko terveys, Aksel Freedrik, ja marssit ovat vaikeat -halki koko valtakunnan alas Tanskaan saakka. - --- Jaa, _kävellä_ en viitsi, mutta voisinhan saada Eliaan kanssani ja -pitkät ruskeat vankkurit. - --- Ne tietysti kyllä saisit, mutta eihän sinulla ole mitään -hurstitelttaa ja tankoja ja harjapuuta ja vaajoja ja mitä kaikkia -sitä nyt pitää olla. - --- Senhän voisi Elias minulle ostaa tiellä. Takki minulla on -jokseenkin kelvollinen. - --- Katsotaan, katsotaan! -- Vaari innostui ja kommerteli lattian yli -ja avasi vaatekaapin. -- Ulriikka, tule tänne, Ulriikka, ja lue, mitä -kuninkaallisen majesteetin (hän kumarsi) asetuksissa seisoo, jotka -ovat pöydällä! Tässä on päällysviitta ja vaskinapit ja vuori omaa -Ruotsin villakangasta. Se on oikein. Ja liivit on täällä myöskin. Lue -nyt takista! - -Ulriikka niisti talikynttilää ja istui pöydän ääreen kädet otsalla ja -luki tavaillen ja yksinuottisesti kimeällä äänellä: - --- Takki sinistä, vanuttamatonta verkaa, kaulus punainen, vuori -krapinpunaisesta villavaatteesta, kaksitoista vaskinappia edessä, -neljä taskulapun päällä ja kolme alla ja yksi nappi kummassakin -sivussa, kolme pientä kummassakin hihassa. - --- Kahdeksan... kaksitoista... Se on oikein. Nyt tulee housut. - --- Housut hyvää pukinnahkaa taikka hirvennahkaa kolmella napilla -säämiskällä päällystetyt. - --- Pahastipa ne on satula hangannut. Pian siinä on pyllyssä silmät. -Mutta voisihan Elias katsoa sinulle parin uusia matkalla. Mutta hattu -ja käsineet. Missä ovat hattu ja käsineet? - --- Ne ovat aitan arkussa, -- sanoi Aksel Freedrik. Ulriikka luki: - --- Käsineet suurilla kauloilla keltaiseksi säämystettyä, pitävää -ja lujaa härännahkaa ja kädensija pukin- tai vuohennahkaa. Kengät -hyvää Ruotsin vahanahkaa ja hihnat ehjästi leikatut. Anturassa yksi -sisuspohja ja yksi välipohja. Kengänsoljet vaskea. - --- Kengät ja vahanahkasaappaat ovat täällä ja kelpaavat vielä. Voit -saada minun kannukseni. Sinusta pitää tulla uljas ruotsalainen -knihti, rakas poikani. - --- Kaulaliina, yksi mustaa Ruotsin villaharsia, viisi korttelia -pitkä ja runsaasti yhdeksää tuumaa leveä puolen kyynärän pituisilla -parduaaninauhoilla kummassakin päässä, sekä kaksi valkoista. - --- Ne saa Elias ostaa sinulle Örebrossa. - --- Pistooleja, kaksi paria. Pistoolihuotrat mustaa nahkaa ja kaulus -ruusutettua villavaatetta. - --- Saat ottaa minun pistoolini. Ja minun miekkani on kunniallisessa -reilassa vasikannahkatupessa ja kannin hirvennahkaa. Sellaiselta -pitää Ruotsin soturin näyttää! Meidän on nyt ajateltava Eliaan -varustusta ja säälittävä evässäkit ja muut. - -Aksel Freedrik oikoi käsiään. - --- On kai parasta että menen ylös maata ja kunnollisesti lepään -edeltäpäin. - -Nytkös alkoi melu ja juoksu isossatalossa. Siellä naulattiin ja -tomuutettiin joka päivä ja takassa leimusi ja porisi, ja öisin -paloivat kynttilät. Ainoa pimeä huone oli Aksel Freedrikin kamari. - -Viimeisenä yönä ei mennyt levolle kukaan muu kuin Aksel Freedrik, ja -kun päivä sen verran koitti, että kaikki valot voitiin sammuttaa, -herättivät tädit hänet ja toivat hänelle sänkyyn lämmintä juomaa ja -vahvistavia tippoja, sillä he olivat kuulleet, että hän oli yskinyt. - -Kun hän tuli alas saliin, olivat muut jo siellä koolla, myöskin -piiat ja rengit, ja kaikille oli katettu yhteinen ateria. He söivät -puhumatta sanaakaan, mutta kun ateria oli loppunut ja he nousivat -pöydästä, kannettiin raamattu vaarille, ja Ulriikka luki tukehtuvalla -äänellä. Kun hän lopetti, pani vaari kätensä ristiin ja puhui silmät -ummessa. - --- Niinkuin minun isäni ennen minua tehneet ovat, niin tahdon myöskin -nyt minä eron hetkellä panna käteni sinun päällesi, minun tyttäreni -poika, ja siunata sinua, sillä minun vuoteni ovat moniksi tulleet -eikä kenkään tiedä, koska minun tiimalasini on juossut. Jumalaa, -ylimmäistä, huudan minä avukseni matalasta majastani, että hän -mahtaisi johdattaa sinua kunniaan ja että ne raskaat koettelemukset, -jotka odottavat, ainoastaan ylentäisivät pientä kansaamme vielä -suuremmaksi ja ihanaisemmaksi. - -Pöydän korvalla seisoi Aksel Freedrik ja peukaloi ja kiikutti -lautasta, ja ulkoa kuului kolinaa, kun pitkät ruskeat vankkurit -ajettiin esiin. - -Kaikki menivät nyt ulos, ja Aksel Freedrik nousi Eliaan viereen, -vaarin sudennahkaturkissa ja aivan hiestyneenä, sillä räystäät ja -puut tippuivat kevätpäivässä. - --- Tässä on voipytty, -- sanoivat tädit, -- ja tässä leipäsäkki. -Kuule nyt, Elias! Istuinlaatikossa on juustokaakku ja vahvistavia -tippoja. Jos vaivat ja vaarat käyvät liian vaikeiksi, rakas Aksel -Freedrik, niin älä unhoita, että tie kotia on suora. - -Mutta vaari tunkeutui heidän väliinsä ja pisti kätensä vaunujen -taakse. - --- Onko arkku oikein köytetty? Ja katsotaan vielä! Tässä on harja ja -pyyhinvaate ja sukat... ja tässä on apesäkki ja juomapullo. Se on -niinkuin olla pitääkin. Luotivuoka ja kuulapihdit ja valinkauha ovat -arkussa. - -Ulriikka seisoi heidän takanaan, kenenkään hänestä välittämättä, ja -sanoi hyvin hiljaa: - --- Aksel Freedrik, jahka kesä joutuu, menen minä illalla sitomaan -ilolankoja ja surulankoja rukiiseen ja katson, kumpi on kasvanut -ylemmäksi aamulla... - --- Nyt on kaikki reilassa! -- sekautui puheeseen vaari, joka ei häntä -kuullut. -- Ja Jumalan haltuun sinä ja Elias! - -Talonväet ja päivätyöläiset seisoivat tien vieressä ympärillä. - -Mutta juuri kun Elias tarttui piiskaan, otti Aksel Freedrik kädellään -kiini ohjista. - --- Tämä matka voi käydä pahasti! -- sanoi hän. - --- Pahalta se kuitenkin näyttäisi, -- vastasi Elias, -- jos nyt -riisuttaisiin hevoset valjaista. - -Aksel Freedrik pisti kätensä takaisin turkin hihaan, ja äänettömäin -ihmisrivien välistä jyrisivät vaunut pois. - - * * * * * - -Viikot vierivät ja lehti puhkesi. Matka oli pitkä Neriken rykmentin -kanssa Ruotsin erämaiden halki, ja Aksel Freedrik istui turkissaan -ja nukkui Eliaan vieressä otsa hiessä ja kädessä tuuheat vuohen -takku-rukkaset. Landskronan likellä olivat pitkät ruskeat vankkurit -jääneet rykmentin kuormastosta jäljelle, ja hevonen seisoi -auringonpaahteessa ja kalvoi ojanviertä. Herra ja renki nukkuivat -vieretysten. - -Hevonen kaappasi paarmaa ja vesi solisi ojassa, ja pari kulkijainta -heitti haukkumasanoja nukkujille, mutta he vain yhä istuivat samassa -huolettomassa levossa. - -Silloin tuli heidän takaansa nelistäen yksinkertaisesti puettu -ratsastaja suuri pellavankeltainen valetukka päässä ja pysäytti -äkisti hevosensa vaunujen viereen. - -Elias nyhtäsi Aksel Freedrikkiä kylkeen ja kiristi ohjaksia, mutta -Aksel Freedrik ei tahtonut avata silmiään, vaan sanoi: - --- Aja päälle vain, Elias! Minun täytyy levätä ponnistuksia varten. - -Elias töytäsi häntä uudestaan kylkeen. - --- Nouskaa ylös, nouskaa ylös! -- kuiskasi hän. - -Laiskasti raotti Aksel Freedrik toista silmäänsä -- mutta samassa -lehahti hänen koko naamansa tulipunaiseksi ja hän nousi ja teki -kunniaa vankkureissaan. - -Hän tunsi heti kuvista, että se oli kahdeksantoista vuotias kuningas -itse. Ja kuitenkin kuinka toisenlainen! Oliko tuo nopeasti kasvanut -ja majesteetillisen hillitty nuorukainen sama, joka vielä muutama -kuukausi sitten löi vasikoilta päitä poikki ja rikkoi ikkunaruutuja. -Hän ei ollut keskikokoista miestä pitempi, ja kasvot olivat pienet, -mutta otsa korkea ja jalo, ja suurista syvänsinisistä silmistä -säteili lumoava auringonloisto. - --- Herra saa heittää pois turkit, jotta voin pukua tarkastaa, -- -sanoi hän lyhyesti. -- Maahan on ollut kauvan viheriä. - -Aksel Freedrik ähki ja puhki saadessaan päältään vaarin kirotut -turkit, ja kuningas tarkasti takkia ja nappia, koetteli niitä, tempoi -niitä ja laski. - --- Menee mukiin, -- sanoi hän ennenikäisellä vakavuuden ilmeellä, -- -ja nyt pitää meistä kaikista tulla aivan uusia ihmisiä. - -Aksel Freedrik seisoi pökerryksissä ja suorana ja katsoi tylsästi -vaunun pyörään. Silloin lisäsi kuningas hitaasti: - --- Muutaman päivän päästä on meillä kenties onni seistä vihollisen -edessä. Minulle on sanottu, ettei mikään olisi tappelussa niin paha -kuin jano. Jos herra joskus tapaa minut tappelumylläkässä, niin -tulkaa esiin ja lainatkaa minulle vesipullonne. - -Kuningas kannusti uudelleen hevostansa ja Aksel Freedrik istui. Hän -ei ollut koskaan rakastanut eikä vihannut, koskaan pelännyt tai -innostunut ja hän mietti kuninkaan sanoja. - -Turkit jätti hän hänen ja Eliaan väliin, ja kun pitkätvaunut -hämärissä kolisivat Landskronaan, oli rykmentti jo pystyttänyt -telttansa. Aksel Freedrik katseli ympärilleen, eikö näkyisi niitä -katettuja juomapöytiä, joista hän oli uneksinut. Niiden sijasta -tapasi hän vain vähäpuheisia toveria, jotka pusersivat toistensa -käsiä ja ryhmissä katselivat Juutinraumalle, missä aallot myrskysivät -pilvisen kesätaivaan alla ja missä liput ja viirit liehuivat Ruotsin -laivaston mastometsässä. - -Huomenissa pani Elias hevosen ja pitkätvaunut latoon, sillä kruunu -oli jo omistanut kaikki laivat, ja vasta vuorokauden kuluttua eli -laivaston lähdettyä voisi hän kalastajaveneessä päästä muitten -perässä Seelantiin. Hän seisoi rannalla melkein vedessä, kun -kirisevät kettingit nostivat ylös kummallisia mudasta tippuvia -ankkuria. Mastoihin mastojen jälkeen nousi paisuvia purjeita, ja -auringon paiste kimalteli lyhdyissä ja ikkunalaseissa laivain perässä. - -Laineet tanssivat ja tuudittivat aluksia ja kuvastivat liukuvilla -pinnoillaan korkealla liitäviä kokkakuvia, jotka laakerioksilla -ja kolmivaltikoilla viittailivat yli meren outoihin ihmemaihin, -seikkailuihin ja mainetöihin. Pilvivuoret olivat vaipuneet ja -lepäilivät aalloilla meren kaukaisuudessa, ja ilma oli niin sinervä -kuin sadussa. - -Silloin unohti kuningas itsensä ja lapsellisuus hänen sielussaan -voitti, niin että hän alkoi paukuttaa käsiään. Hän seisoi -peräkannella, aivan lyhdyn edessä, ja harmaapäiset isän aikuiset -soturit hänen ympärillään hymyilivät ja alkoivat myöskin paukuttaa. -Itse ylhäisyys Piper juoksi portaita ylös kannelle notkeasti kuin -laivapoika. Siellä ei ollut enään mitään ukkoja ja raihnaksia ja -ahnaita riitapukareita; se oli nuorukaisten sotajoukko. - -Niinkuin salaisesta merkistä alkoivat samassa torvet soida ja -rummut käydä, ja miekat temmattiin tupesta ja kovemmin kuin -amiraali Anckarstiernan sanat puhetorvessa kuului virrenveisuu -yhdeksästätoista sotalaivasta ja sadasta pienemmästä aluksesta. - -Elias tunsi Aksel Freedrikin, joka istui vaarin turkin päällä -ahdingossa mukaan otettujen kantsikorien ja maasäkkien ja puuhevosien -välissä. Mutta kun Elias näki että hänkin hitaasti nousi seisaalleen -ja veti miekkansa niinkuin muutkin ja näki kuinka laivasto vähitellen -katosi merelle, silloin pyyhki hän kädellään silmiään ja pudisteli -päätään. Hän palasi takaisin ladolle ja höpisi: - --- Mitenkähän se huonolla terveydellään tulee siellä aikaan kunnes -minä ehdin perässä! - - * * * * * - -Muutamaa päivää myöhemmin kulki Elias Smoolannin teitä yksinään -pitkäinvaunujensa kanssa. Talonpoikaisvaimot, jotka tunsivat hänet -siitä kuin hän oli ajanut ohi nukkuva upseeri vaunuissaan, raottivat -tupainsa ovia ja kysyivät oliko totta, että ruotsalaiset olivat -nousseet maalle Seelannissa ja että kuningas oli polvillaan kiittänyt -Jumalaa voitosta mutta ujous sotkenut hänen sanansa. - -Hän nyökkäsi myöntävästi vastaamatta. - -Päiväkaudet ajoi hän askel askeleelta pohjoiseen päin, ja koko matkan -kulki hän ohjat kädessään vaunujen vieressä, jotka oli peitetty -vanhalla purjeen kappaleella. - -Kun hän vihdoin eräänä iltana tuli hakaan isontalon eteen, tunsivat -heti kaikki kolinasta, että ruskeat pitkätvaunut tulivat, ja hevonen -hirnui. Hämmästyneinä menivät he ikkunaan, ja vaari itse tuli -portaille ja Ulriikka seisoi keskellä pihaa. - -Elias kulki yhtä hitaasti ohjat kädessä, ja portaitten edessä -pysähtyi hevonen itsestään. - -Silloin veti Elias varovasti purjeen vaunuista pois, ja siellä oli -pitkä kokoonnaulattu arkku, kellastunut pyökkiseppele kannella. - --- Otin hänet mukaan kotia, -- sanoi Elias. -- Hän sai kuulan -rintaansa, kun hän juoksi esille ja antoi kuninkaalliselle -majesteetille vesipullonsa. - - - - -Gunilla aittamuori. - - -Eräässä Riian linnan holvissa istui kahdeksankymmenvuotias Gunilla -aittamuori ja kehräsi. Pitkät käsivarret olivat suoniset ja -jänteiset, rinta oli laiha ja laakea niinkuin ukon rinta. Muutamia -harvoja valkeita haivenia riippui hänen silmillään, ja hänellä oli -päässään sidottu vaate niinkuin ympyriäinen lakki. - -Rukki hyrisi, ja torvensoittajapoika makasi lattialla palavan takan -edessä. - --- Mummu, -- sanoi hän, -- etkö voi laulaa jotain kehrätessäsi? Minä -en ole koskaan kuullut sinun muuta kuin toruvan ja riitelevän. - -Mummu käänsi häneen hetkeksi väsyneet ja ilkeän kylmät silmänsä. - --- Laulaako? Ehkä äidistäsi, joka pantiin vaunuihin ja jonka -venäläinen vei? Ehkä isästäsi, jonka he hirttivät varituvan tulttiin? -Kiroan minä sen yön, jolloin synnyin, ja kiroan itseni ja jokaisen -ihmisen, jonka olen nähnyt. Sanoppa yhtäkään, joka ei ole vielä -kurjempi kuin hänen maineensa! - --- Jos laulat jonkun laulun, niin tulet iloiseksi, mummu, ja minä -tahtoisin kovin mielelläni saada sinut iloiseksi tänä iltana. - --- Se, jonka näet leikkivän tai nauravan, on vain mestari -teeskentelemään. Surkeutta ja häpeällisyyttä on kaikki, ja meidän -synteimme ja meidän alhaisuutemme tähden ovat saksilaiset nyt -tulleet kaupunkia piirittämään. Kuuletko kuinka ammutaan! Ampukoot -ja jylistäkööt! Miksi et sinä mene tänä iltana palvelusvuorollesi -vallille niinkuin tavallisesti, vaan makailet täällä laiskottelemassa? - --- Mummu, etkö voi sanoa minulle yhtään sopuisaa sanaa, ennenkuin -lähden? - --- Kurittaa sinua pitäisi, ellen olisi niin raihnainen ja vuosien -vääristämä, etten koskaan enään voi nostaa kasvojani taivaaseen päin. -Tahdotko että ennustan sinulle? Eikö minua sanota Sibyllaksi? Sanonko -sinulle, että tuo vino juova silmäkulmaasi päällä merkitsee äkillistä -kuolemaa? Minä näen vuosikausia eteenpäin tulevaisuuteen, mutta niin -pitkälle kuin näen, on vaan pahuutta ja alhaisia aivoituksia. Sinä -olet huonompi kuin minä ja minä olen huonompi kuin minun äitini, ja -kaikki, joka syntyy, on huonompaa kuin se, joka kuolee. - -Poika nousi kivilattialta ja kohensi kekäleitä. - --- Minä sanon, mummu, miksikä tänä iltana jäin luoksesi istumaan -ja miksi pyysin sinulta yhtä sydämmellistä sanaa. Vanha -kenraalikuvernööri on tänään käskenyt, että ennen ensi yötä pitää -kaikkien naisten, nuorten ja ijäkkäiden, terveiden ja sairaiden, -lähteä tiehensä syömästä miesten leipää. Jotka niskoittelevat, -menettävät henkensä. Mitenkä sinä, joka et kymmeneen vuoteen ole -koskaan kulkenut pitemmältä kuin linnanpihan poikki aitalle, nyt voit -harhailla pitkin metsiä ja maita pahimmassa talvipakkasessa? - -Mummu nauroi ja polki rukkiaan yhä kiivaammin ja kiivaammin. - --- Hahaa! Sitä olen odottanutkin, kun niin uskollisesti olen -hoitanut sen korkean herran aittaa ja pitänyt huolen kaikesta hänen -tavarastaan. Ja sinä Janni! Etkö pelkää, kun ei enään ole ketään, -joka sinulle uunissa paistaa ja tekee sinulle sijan seinäsänkyyn? -Mitäpä muuta tuntoa lapsessa olisi? Kiitetty olkoon Jumala, Jumala, -joka viimeinkin saattaa meidät kaikki vihansa vitsan alle! - -Janni pani kätensä ristiin ruskeakutrisen päänsä yli. - --- Mummu, mummu! - --- Mene, sanon minä sinulle, ja anna minun rauhassa istua ja -kehrätä rohtimiani siksi kunnes itse avaan oven ja menen siitä ulos -päästäkseni tästä maallisesta elämästä! - -Poika astui muutaman askeleen rukkia kohti, sitten hän kääntyi ja -läksi holvista. - -Rukki hyrisi ja hyrisi kunnes tuli oli palanut loppuun. Seuraavana -aamuna, kun Janni torvensoittaja tuli takaisin, oli holvi tyhjä. - -Piiritys oli pitkällinen ja vaikea. Jumalanpalveluksen pidettyä -läksivät kaupungista kaikki naiset lumisessa helmikuussa, ja -kykenemättömät ja kipeät pantiin paareille ja vaunuihin. Koko -Riiasta tuli miesten luostari, josta ei ollut mitään antaa niille -kerjäläisnaisten parville, joita joskus hiipi vallin edustalle. -Miehillä oli tuskin leipää omaksi elannokseen, ja talleissa -repelivät nälkiintyneet hevoset toisiansa tai söivät pilttuunsa ja -kalusivat suuria syvennyksiä hirsiseinään. Savu seisoi poltettujen -esikaupunkien yllä, ja öisin herättivät usein varoittavat hälyytykset -sotamiehiä, jotka tempasivat hukarinsa katosta. - -Kun Janni torvensoittaja iltaisin tuli kotiansa holviin, joka oli -ollut hänen ja mummun kamarina, näki hän kuitenkin melkein aina -sijan tehdyksi seinäsängyssä ja kupin homehtunutta ruokaa vieressä -tuolilla. Häntä hävetti kertoa siitä mitään muille, mutta häntä -pelotti. Hän luuli, että mummu oli kuollut luminietoksissa ja että -hän nyt katuen entistä kovuuttaan rauhatonna kummitteli. Säikähdys -puistutti häntä, ja monta yötä nukkui hän mieluummin nälissään -vallin lumessa. Vahvistuttuansa rukouksesta, tuli hän kuitenkin -levollisemmaksi, ja lopullisesti tunsi hän enemmän hämmästystä ja -pelkoa siitä, kun hän joskus tapasi seinäsängyn koskematta ja tuolin -tyhjänä. Silloin istahti hän joskus rukin ääreen ja polki sitä aivan -hiljaa kuunnellen tuttua hyrinää, jota hän oli kuullut joka päivä -syntymästään saakka. - -Eräänä aamuna sattui että kenraalikuvernööri, mainehikas, -seitsemänkymmentäviisivuotias Eerikki Dahlberg kuuli kovaa ampumista. -Hän nousi kärsimättömästi ja vihassa piirustustensa ja vahaisten -rakennusmalliensa äärestä. Muistona hänen nuoruutensa valoisilta -retkeilyiltä kauneuden valtakunnissa riippui seinillä kauniita -vaskipiirroksia Rooman raunioista, mutta raskasmielisyys oli jo -rypyttänyt hänen muinoin niin lempeät kasvonsa, ja hänen ohuiden -melkein valkoiseksi puserrettujen huuliensa ympärille oli kangistunut -kovuuden ilme. Hän asetteli suurta kiehkuraperuukkiaan ja silitteli -vapisevan kätensä kynsillä ohuita viiksiään, ja kun hän astui -portaita alas löi hän kovasti keppiään kiviin ja huokasi: - --- Voi, meitä ruotsalaisia, meitä Waasa-kuninkaitten heimolaisia, -heidän, jotka vanhoina päivinään saattoivat vain valittaa ja nuhdella -ja lopuksi istuivat omissa huoneissaankin pimeän pelossa... meillä -on sielussamme musta itu, josta vuosien vieriessä kasvaa haarova puu -täynnä kirpelimpiä pumpuloita! - -Hänen mielensä tuli yhä katkerammaksi ja kovemmaksi kuta edemmäksi -hän kulki, ja kun hän vihdoin seisoi vallilla ei hän puhutellut -ketään. - -Muutamia pataljooneja oli asettunut rintamaan lippuineen ja -soittoineen, mutta ammunta oli jo lakannut, ja portista palasi -hajanaisia joukkoja väsyneitä ja haavoittuneita, jotka äsken olivat -torjuneet vihollisen hyökkäyksen. Perimmäisenä kaikista kulki -kapea ja voimaton ukko, joka itse oli saanut punaisen sapeliniskun -rintaansa, mutta joka sylissään suurella vaivalla raahasi ammuttua -poikaa. - -Eerikki Dahlberg varjosti kädellään silmiään nähdäkseen. -Eikö kaatunut ollut Janni torvensoittaja. Hän tunsi hänet -ruskeakiharaisesta tukasta. - -Porttiholvissa vaipui väsynyt kantaja kivitolpalle ja jäi siihen -istumaan haavoineen ja kuollut poika polvillaan. Muutamia sotamiehiä -kumartui haavaa tarkastamaan ja repivät auki verisen paidan rinnalta. - --- Mitä! -- huusivat he ja astuivat takaisin. -- Sehän on -vaimo-ihminen! - -Ihmetellen kumartuivat he vielä syvempään katsomaan hänen kasvojaan. -Pää oli kallistunut muuria vastaan, ja nahkalakki siirtyi syrjälle, -niin että valkeat haivenet tulivat esiin. - --- Se on Gunilla aittamuori, -- Sibylla! - -Hän hengitti syvään ja avasi sammuvat silmänsä. - --- En tahtonut jättää poikaista yksin tähän pahuuden maailmaan, -mutta koska otin miehenvaatteet ja yöt päivät olen palvellut muiden -joukossa vallilla, luulin ilman vääryyttä syöväni miesten leipää. - -Sotamiehet ja upseerit katsoivat neuvotonna Eerikki Dahlbergiin, -jonka käskyjä hän oli rikkonut. Hän seisoi yhtä umpimielisenä ja -synkän kovana, ja keppi hänen kädessään vapisi ja kopeloi kivitykseen. - -Hitaasti kääntyi hän pataljoonaan päin, ja ohuet huulet liikkuivat. - --- Liput kunniaa! -- sanoi hän. - - - - -Ranskan Mauno. - - -Nahalla päällystetyt sotavankkurit olivat jääneet kiini Puolan suohon -ja hevonen oli jo päästetty aisoista. Vankkureilla seisoi nuori -mies, joka äskettäin oli tullut joukkoihin palveluksessa yletäkseen. -Toverit kutsuivat häntä Ranskan Maunoksi, sillä hän oli opettajana -seurannut muutamia ylhäisiä herroja Ranskaan ja siellä koonnut -arkkuunsa kaikenlaista tavatonta tavaraa. Kapteeni Olavi Oxehufvud -odotti muutamain aliupseerien ja knihtien kanssa liejussa vieressä, -ja lumimyrsky heitti ryöppyä heitä vasten silmiä. - --- Vankkurit ja arkku saavat jäädä, -- sanoi Oxehufvud. - -Ranskan Mauno avasi arkun ja noukki sieltä esille niin paljon kuin -jaksoi kantaa. - --- Onpas siinäkin kirjava yönuttu ja neulokset ja tupsut! -- huusivat -Oxehufvud ja aliupseerit. -- Kylläpä on pienet ja kurjat tohvelit. Ja -valepohkeet! Ja bonetti! - --- Se on cadeau ma... - --- Potkaiskaa se lumiroskaan. - ---... mammalta. - --- Nähkääs pikkuperuukkia! - --- Ja väliperuukkia! - --- Ja suurta kähäräperuukkia! - -Nyt ei saattanut Oxehufvud enään hillitä itseään, vaan kävi hänen -koipiinsa. - --- Potkaiskaa ne hiiden laitokset lumeen, -- minä sanon! Ranskan -Maunon vaaleanveriset ja hienot kasvot leimahtivat punaisiksi ja hän -löi miekkaansa. - --- Herra kapteeni, niin tär... - --- Niin tärkeä henkilö kuin te saa hyvin viivyttää marssia, arvelette -kai? - --- Ei, niin voitokkaan armeijan, tahdoin sanoa, ei kaiketi tarvitse -kulkea malproperissa puvussa ja Aatamin aikuisissa yönutuissa. - --- Pöhöhölöttäjä! Petitmaitre! Kunnon pässinpää! - --- Kapteeni kohtelee minua kuin renkiä, vaikka minulla on -edukasioonia ja olen kulkenut Franskassa, niin, seissyt itse Vaubanin -edessä. - --- No, mitäs Vauban sanoi? - --- Mitäkö sanoi? - --- Niin juuri. - --- Va-t'en! -- se sanoi, sillä se oli hänen omalla portillaan ja minä -olin tiellä. - --- Jeesus! Jeesus! Alas vankkurilta ja paikalla! Tänne kaksi miestä -ja ottakaa se otus kultatuolille! - -Ranskan Mauno kokosi tohvelit ja peruukit yönuttuun ja otti sen -selkäänsä ja nosti vähän väliä nenälasia silmälleen. - -Kun hänet oli kannettu kuivalle, pysähtyi Oxehufvud hänen eteensä, -niinkuin oli, pitkä, kaponen ja tummanpunainen poskiltaan ja pienet -mustat viikset nenän alla. - --- Kuulkaa nyt, munsööri, mitä hän oikeastaan sodassa tekee? Aikooko -hän yletä? - --- Vaikken ole aatelinen, toivon minä sitä. Kuka tietää, ehkä istun -kerran minäkin aateliskirja taskussani. - --- Aateloikaa itsenne tuhat tulimmaiseen helvettiin! - -Tässä armeijassa ei kysytä rahtuistakaan aatelisuutta, vaan saa -täällä jokainen palveluksessa ylentyä parhaansa mukaan. - -Oxehufvud oli nyt esimiehenä häntä niin kauvan sättinyt, että hänen -toverillinen sydämmensä alkoi sulaa, ja hymäillen lisäsi hän hiukan -levollisemmin: - --- Olkaa nyt urhoollinen, niin voitte ensi aluksi saada upseerin -valtakirjanne! Me olemme täällä jo ottaneet kurit moneltakin -laiseltanne ruotsalaiselta keikailukukolta ja opettaneet heidät -ihmisten tavoille. Tuolla viidakossa näette suuren valkeaksi -laastitun talon. Asetutte sinne kunnes lähetän teille toisia käskyjä. -Me muut asetumme neljännestunnin matkaa kauvemmaksi metsään. Koska -meitä yhteensä ei ole enempää kuin kaksikymmentäviisi miestä, ei -minulta liikene ainoatakaan miestä kanssanne. Tähystelkää ja urkkikaa -ahkerasti vihollista, ettei kukaan hyökkää päällemme takaapäin. - -Oxehufvud marssi pois pienen joukkonsa kanssa, ja Ranskan Mauno meni -rakennukselle reppu selässään. - -Siellä ei näkynyt ainoatakaan ihmistä, ja hän sijoittui neuvottomana -seinän suojaan. Hän oli läpimärkä ja häntä paleli ja kaikkein enin -kiusasi häntä saappaisiin tahraantunut savi. Eikö hän voisi yhtä -hyvin tähystellä ylhäältä ikkunasta? Oikein hyvin pöyhitettyä sänkyä -ja silkkipeitettä ja jalkasäkkiä hän juuri kaipasikin. - -Huoneen alta poikittain meni pihaan pimeä ajoportti, ja sinne hiipi -hän suurella varovaisuudella seinää pitkin. Pyyhittyään huurteisen -nenälasinsa, kumartui hän eteenpäin ja katseli hämäryyteen. - -Silloin alkoi kuulua jyminää ja kolinaa, ja hän erotti kaksi -välkkyvää silmää. Poukuttavin sydämin astui hän askeleen takaisin ja -veti miekkansa. - -Musta hevonen karkasi ulos ja juoksi edestakaisin kartanolla ja -viskoi lunta korkealle takakavioillaan. - -Tuota mustaa en tahtoisi pidellä, ajatteli Ranskan Mauno. Jos -tuollaisen villiintyneen hevosen selkään hyppää knihti, niin nousee -kuoliaaksi ammuttu omistaja suosta ja juoksee takaapäin ja tempaa -miehen satulasta. Sellaista kerrotaan joka yö nuotioilla. - -Hän pelotti hevosta miekallaan ja meni käytävään ja työnsi toisella -puolella olevan portin auki, niin että sieltä näki paremmin. Hän näki -nyt että rakennuksen ovi oli muurattu kiini. - -Korskuen ja polkien tuli hevonen takaisin, mutta Ranskan Mauno -ajoi sen taas pois. Sitten meni hän ulos ja huusi ylös ikkunoihin. -Harmaahapsinen naispalvelija pisti päänsä ulos. - --- Asuuko täällä kuningas Stanislauksen ystävä vai Saksin -juoppolallin? -- kysyi hän. - --- Täällä asuu vanha erakko, joka ei ole kenenkään vihollinen eikä -kenenkään ystävä. - --- Hyvä, silloin ei hän voi kieltää majapaikkaa paleltuneelta -ruotsalaiselta soturilta. - -Naispalvelija katosi ja tuli vihdoin takaisin tuoden tikapuut, joita -myöten Ranskan Mauno kapusi sisään. - -Huone oli suuri, ja rumat vaan siistit puutuolit seisoivat jäykästi -rivissä pitkin tyhjiä seiniä. Kun hän sattui miekantupellaan -työntämään yhtä tuolia, riensi naispalvelija heti panemaan sitä -määrätylle paikalleen. Kaksi siniseen puettua kalpeakasvoista ja -kiharatukkaista tyttöä kulki edestakaisin puhumatta sanaakaan, ja -niin pian kuin toinen jäi muutamaa askelta jälkeen, juoksi hän -pelokkaasti toisen rinnalle. He hivelivät toisiansa ja hapuilivat -pitkillä sormillaan, ja vaikka vielä oli kirkas päivä, kantoivat he -kahta palavaa lamppua. - -Kun naispalvelija oli hieronut saven pois hänen jaloistaan ja tarkoin -pyyhkinyt ne märät laikot, joita kengän pohjista lähti lattialle, -avasi hän hiljaa ja varovasti viereisen kamarin oven. - --- Ei saa käydä kovin kovaa, -- kuiskasi hän. - --- Siellä seisoi keski-ikäinen mies, jolla oli yönuttu yllään ja -mitä julkein ja terävin nenä, mutta ei kellään ollut koskaan ollut -sirommin käherrettyä puuteriperuukkia, ja valkoisissa sormissa hohti -jalokivisormuksia. - -Ranskan Mauno laski maahan reppunsa ja tarkasteli häntä -nenälasillaan. Tultuaan hyvin tyytyväiseksi hänen huolelliseen -ulkopukuunsa, teki hän sitten suuren liikkeen käsillään ja kumarsi -lattiaan. - --- Tarkoitukseni ovat ritarilliset, -- sanoi hän, -- ja nöyrin -pyyntöni on että suotte armon tietääkseni, kenenkä ritarismiehen -kanssa on onni minulla keskustella. - --- Istukaa, herrani. Minä en ole mitään muuta kuin unohdettu vanha -ärmätti, mutta koska olette homme de qualité tahdon heti selittää -yhtä ja toista, joka voi näyttää kummalliselta. - -Molemmat herrat kävivät istumaan kankeina ja suorina kädet polvillaan. - --- Ennen olin hauska ilotoveri ja kultakirjatakkini oli koko -Varsovassa kuuluisa, mutta kun oli kolmaskymmenes syntymäpäiväni ja -istuin yhdessä toverien kanssa maljoja maistelemassa, nostin tuopin -ja puhuin jokseenkin seuraavaan tapaan. Ystäväni! Vuosi vuodelta -tulee silmänne yhä kovemmaksi ja sydämmenne yhä sikistyneemmäksi. -Yksi uskoo valkoposkista kuningas Stanislausta ja toinen möhömahaista -kuningas Augustia. Sitten viritätte te juonenne sen mukaan ja etsitte -virkoja ja palkintoja. Minä en tahdo mennä hautaan sillä kamalalla -muistolla, että jokainen veljeni lopuksi muuttui Kainiksi. Minä pidän -ystävyyttä paljon korkeampana kuin rakkautta, sillä se on yksinomaan -sielujen yhdysside ja sen vuoksi sanon minä teille tänään hyvästit, -kun vielä kaikki olemme nuoria. Minusta ette koskaan saa kuulla enään -mitään, mutta sellaisina kuin teidät nyt näen tulette te silmissäni -vielä kulkemaan ympärilläni kamarissa ja seurustelemaan kanssani, -kun istun yksinäni ja vanhana. Kun palvelijatar oven takana kuulee -minun itsekseni puhelevan, on hän sanova: nyt puhuu ukko rakkaiden -nuoruudenystäväinsä kanssa. - --- Ja kun te niin olitte sanonut heille jäähyväiset? - --- Niin minä tulin kotiini ja annoin muurata portin kiini. -Palvelusväkeni saa kulkea ulos ja sisään miten parhaiten taitaa. - --- Niin hienotunteisen isännän luona on vieras varmasti viihtyvä. - --- Viihtyvä... mitä te ajattelette? Molemmat kaksoistyttäreni, -jotka kulkevat täällä huoneissa ja valaisevat lampuillaan, ovat -heikkomielisiä... heidän äitinsä oli ryöstetty nunna... viihtyvät -kaikkein huonoimmin. - --- Te kentiesi tarkoitatte että minä tulen häiritsemään, - --- No niin... enhän tahdo sitä sanoa, mutta... täällä kummittelee. - -Hänen sieramensa levisivät kulmikkaiksi ja hän nousi ylös ja hieroi -tyytyväisesti käsiään. - --- Katson isännän velvollisuudeksi niin ensimmäiseksi kuin -viimeiseksi kertoa totuuden. Täällä kummittelee kuollut lakeija, -jonka nimi on Joonatani. Hän seisoskelee ikkunakomeroissa ja ovien -takana ruskeissa mustanauhaisissa vaatteissa. Virka-into on lakeija -parkaan jäänyt niin visaisesti kuolemankin jälkeen, että hän palvelee -ja pitää huolta vieraista, kun he vähimmin sitä aavistavat. Onneksi -käy täällä harvoin vieraita. Sanokaa minulle oletteko kreivi? - --- Minäkö? En. - --- Oletteko vapaaherra? - --- En... vapaaherra en vielä ole. - --- Ettekö ole kuitenkin tavallinen aatelismies. - --- Onko herran tarkoitus herjata? - -Ranskan Mauno punastui hämillään. Kyllähän aateliskirja on ollut -rakkain unelmani, ajatteli hän, ja Jumala suokoon että se jo olisi -takintaskussani. Silloin ei enään kukaan huutaisi petit maitre. -Silloin sanottaisiin: siinä miehessä näkyi aatelisleima jo kauvan -ennen kuin hän sai kirjan. - --- Kuinka saattaa niin yksinkertainen kysymys teitä loukata? -- -lausui erakko vielä tyytyväisemmin. - --- Olen kyllä aatelinen. Sukuni on rutivanha. - --- Se on toinen asia. Silloin kaikki käy hyvin. Vaikka Joonatani -on kristillisesti kuollut ja kuopattu, on hän niin häijynkurinen -ylhäisölakeija, että hän tekee jos joitakin kepposia niin pian kuin -hän tapaa jonkun nousukkaan tai aatelittoman. - -Ranskan Mauno veti pieniä viiksiään pikkusormen kynnellä ja heilutti -rasittuneena nenälasiaan. - --- Onko herrani syracusa-viinin suosiskelija? -- kysyi hän. - --- En. - --- Minäkin panen paljoa suuremman arvon pikarilliseen frontignacia. -Mieliruokani on ragout herkkusienten kanssa, vaikka en suinkaan tahdo -källätä lammasleikettä ja ajuruohoa. Paljon tässä maailmassa riippuu -kastikkeesta. Oo! Enpä ikävöi kotimaan jauhoruokia ja tervapimeyttä. - --- Tervapimeyttäkö? Ajattelette kesäöitä? - --- Ne ovat valoisia. - --- Ja talviyöt ovat myöskin valoisia, sillä silloin on teillä lunta. -Jos te olette pimeän pelko, niin älkää koskaan enään lähtekö etelään! -Onko teillä kotimaassanne mitään suuria taiteilijoita ja oppineita. - --- Ei meillä ole eikä koskaan tule. - --- Te ette pane liiaksi arvoa kansalaisiinne. - --- Olen nähnyt liepeen suurta maailmaa, herrani. Olen matkustellut -Ranskassa runsasta kaksi kuukautta, herrani. Olenpa ollut kokonaisen -illan yhdessä itse roi Soleil'in kanssa. - --- Tekö? Oletteko te ollut Ludvig neljännentoista seurassa? - --- Olenpa niinkin... teaatterissa... vaikka sain vain kurjan -seisomapaikan parterilla. Augustuksen jälkeen ei täällä ole elänyt -toista niin majesteetillista hallitsijaa. Näkisittepähän hänen -tervehdystapaansa. - --- Ruotsin kuningas on mies myöskin. - --- On kyllä, sillä hän tekee meidät huomatuksi ulkomailla, vaan miten -köyhä yhtäkaikki! - --- Vieläpän köyhä Varsovassakin äskettäin. Stanislaus kulki -kruunauskirkkoon aina säikähtyneen ja vapisevan puolisonsa kanssa, -eikö vain ollut saanut ruotsalaisilta lahjaksi vasta tehtyä kruunua -ja valtikkaa ja valtaomenaa ja miekkaa ja kärpännahkoja ja vyötä ja -kenkiä, vaan vielä lipunkin ja verhot kirkon seinillä ja lautaset -pöydällä ja kruunausrahat, joita viskattiin ympäri ja knihdit, jotka -pitivät vahtia ja ampuivat riemulaukaukset... ja lopuksi kiitti hän -ja suuteli hänen ylhäisyyttään Piperiä kädelle. -- Oletteko itse -köyhä? - --- Köyhä... minäkö? - -Ranskan Mauno muisti niitä kahta karoliinipahaista, jotka olivat -neulotut takin vuoriin ja joka oli kaikki mitä hän omisti, mutta hän -noputti nenälasiaan pöytään ja kiiruhti sanomaan: - --- Minulla on suunnattomat kulungit... ja peli huvittaa minua... en -kulje koskaan ilman kymmentä louisdoria taskussa. - --- Lainaisitteko minulle viisi louisdoria? Ranskan Mauno katsoi -kattoon. - --- Juuri tänään unohtui pahaksi onneksi kukkaroni takkiini teltan -orrelle. Mutta pidän onnenani saada lähettää tuon vähäpätöisen -summan ensi tilaisuudessa. Herrani, älkää pitäkö meitä kömpelöitä -ruotsalaisia suuriherroina. Vaikka korkeallekin kohoon, pilkistää -aina meidän Matti saumoista. - --- Olittepa koko kömpelöitä äskettäin meidän Puolamme -kuningasvaalissa, jossa Arvid Horn istui muistikirja kädessään ja -kirjoitti kaikkien nimet, jotka äänestivät Ruotsalaisten käskyjä -vastaan, ja jossa maamarsalkka kiukuissaan löi poikki sauvansa. -- -Mutta pitäkää nyt taloani kotonanne. Tupakkapiippu on hajuvesipullon -vieressä, ja hajuvesipullo on puuterirasian päällä ja puuterirasia on -tupakkalaatikolla ja tupakkalaatikko yöpöydällä... Sitä taas saatte -hakea, niin kuluu aika huvemmin. - -Hän otti sitä sanoessaan käteensä nahkasiteisen kirjan ja istui -lukemaan. - --- Kiitoksia, kiitoksia, -- vastasi Ranskan Mauno ja katseli häntä -syrjästä nenälasillaan alkaen häntä epäillä, mutta itsessään hän -ajatteli: Odotahan, kun kerran istun aateliskirjoineni suurissa -juhlavammissani! Silloin sitä sanotaan: se on uusi ritarillinen Mauno -Gaabriel herra! - -Molemmat tyttäret sipsuttivat vähän väliä ohitse huoneen läpi ja -valaisivat häntä lampuillansa, ja joka kerran nousi hän seisoalleen -ja kumarsi. Kun erakko kuitenkin jatkoi lukemistaan ja vähitellen -näytti kokonaan unohtavan hänen läsnäolonsa, otti hän viimein -reppunsa ja meni takaisin eteiskamariin. - --- Alkaa pimetä, -- sanoi hän palvelijattarelle, -- ja olen niin -väsynyt, etten enään jaksa pitää seuraa. - --- Herralle olemme laittaneet vuoteen tänne vasemmalle suureen -saliin. Se on ainoa lämmitetty huone. - -Sali oli valkeaksi sivuttu ja pitkä ja siellä oli kolkkoja tuoliriviä -ja pari karkeaa vetopöytää. Aivan oven vieressä oli vuode ja sen -uutimet Hollannin palttinaa. Eukko sytytti neljä kynttilää jalustassa -ja jätti hänet yksikseen. - -Hän katseli palellen ympärilleen ja pani miekkansa pöydälle. Sitten -aukaisi hän reppunsa. Kolme kynttilää hän sammutti ja niiden päälle -ripusti hän pienen peruukin ja väliperuukin ja kähäräperuukin, mutta -neljännellä katsoi hän sängyn alle ja ikkunakomeroihin ja pani sen -sitten takaisin jalkaan. - --- Julkeata joukkoa! -- hymisi hän. -- Kernaammin olisin jäänyt -ulos hankeen, mutta kun kerran täällä ollaan, niin täytyy pysytellä -valveilla ja tämän tästäkin käydä ikkunassa kuuntelemassa ja -tähyämässä. - -Hän koetti lukita ovea sisäpuolelta, mutta siinä ei ollut salpaa -eikä avainta. Koetettuaan kauvan turhaan saada jaloistaan märkiä -saappaita, joiden umpea ilma häntä vaivasi, otti hän ylleen yötakin -ja heittäytyi saappaisillaan vuoteelle. - -Väliin kuului villin hevosen kumeaa poljentaa ja korskumista -ajoportista salin lattian alta, mutta hetken kuluttua tuli -hiljaisempi olo ja hänestä alkoi tuntua, ettei kynttilä kylläksi -valaissut, sillä kaikki nurkat ja loukot olivat pimeitä. Hän nosti -nenälasiaan ja pinnisti näköään ja käänsi silmänsä joka puolelle, -mutta makasi muuten aivan liikkumatta. - -Silloin näki hän ovipielessä heti päänalus-uutimen takana pitkän, -suoran lakeijan ruskeassa mustanauhaisessa takissa. - -Kouristava kauhistus tarttui hänen kurkkuunsa, ja hänen silmiänsä -pyörrytti, mutta hän ajatteli: hyvä jumala tahtoo vain minua -koetella, koska uneksin arvomerkkejä ja aateliskirjoja. - -Hiljaa ja melkein huomaamatta tarttui hän kiini kumpaankin -sängynlaitaan masentaakseen omaa kauhistuvaa ruumistaan ja pisti -sitten oikean säärensä uutimista ulos. - --- Joonatani, -- sanoi hän, -- vedäppä saapas jalastani! - -Lakeija irvisti niin että musta suu venyi korviin saakka, mutta ei -liikkunut paikaltaan. - -Ranskan Maunon hampaat kalisivat, mutta hän ei vetänyt säärtänsä -takaisin. - --- Joonatani, niinkö sinä palvelet aatelisväkeä? - -Lakeija irvisti vielä rumemmin ja huiskutti halveksivasti ja -kieltävästi kättään. - -Nyt ymmärsi Ranskan Mauno, että lakeija näki läpi hänen valeensa -ja katseli häntä niinkuin nousukasta ja aatelitonta, ja hänen -kauhistuksensa kasvoi niin että hän ähkyi ja valitteli hiljaa, mutta -säärtänsä piti hän yhä ulkona. - --- Vedä saappaani, Joonatani! - -Hänen äänensä oli nyt vain kuisketta. - -Lakeija hieroi kupeitaan ja irvisti mutta seisoi alallaan ovipielessä. - -Samassa hirnahti hevonen ajoportista pitkään ja kimakasti, ja etäältä -lumituiskusta vastasi useita hevosia. - -Ranskan Mauno hyppäsi ylös sängystään. - --- Minä laiminlyön palvelukseni! -- huusi hän. -- Se on vihollinen! - -Hän juoksi pöytään päin ottaakseen miekkansa, mutta hänen rinnallaan -seurasi lakeija pitkillä askelilla ja tuijotti häntä silmiin. - -Silloin lamautui hän jälleen ja pysähtyi. Sillä välin tarttui lakeija -miekkaan toisella kädellään ja kurotti toisen kynttilänjalustan yli -ja nosti kahdella sormellaan suuren kähäräperuukin ilmaan ja pudotti -sen sitten niinkuin sammuttajan palavan kynttilän yli. - --- Taivaan herra Jumala! -- sopersi Ranskan Mauno. -- Harvoin -olen ollut huoneessasi ja sen sijaan lellinyt ja leikitellyt -kaikenlaisessa turhuudessa, mutta auta minua tänä ainoana hetkenä, -etten laiminlyö virkaani ja joudu häpeään. Sitten rankaise minua -ijankaikkisesti. - -Hirnumista kuului yhä lähempää ja lähempää ja polkien ja korskuen -karkasi villiintynyt hevonen piilostaan. - -Silloin koukisti Ranskan Mauno nyrkkinsä päänsä yli ja ryntäsi -pimeässä lakeijan päälle. - --- Sinä Belsebubin kyöpeli! -- huusi hän. - -Hän tempasi miekan itselleen ja huitoi joka puolelle pimeässä, ja -tuolit kaatuivat maahan. Missään ei hän Joonataniin osannut, mutta -lopuksi töytäsi hän käsillään seinään, ja ovi aukeni. Molemmat -sisarukset tulivat sieltä lamppuineen ja suurisilmäisine kalpeine -kasvoineen ja aivan aivinaisillaan ymmärtämättä siitä hävetä. He vain -hivelivät toisiaan ja tuijottivat muukalaista, joka metelillään oli -heidät herättänyt. Hän ei tällä kertaa joutunut heitä tervehtimään, -mutta aukaisi ikkunan ja hyppäsi maahan. Yönutussaan ja miekka -kädessä juoksi hän seinäviertä, ja takanaan kuuli hän käreän äänen -ikkunasta, mutta ei tiennyt, oliko se ärmätin vaiko Joonatanin vai -olivatko ne molemmat sama. - --- Minä näin, että sinä olit narri, -- huusi ääni, -- suuri narri, -verraton narri, ja minä tahdoin sinusta päästä. Mutta jos nyt -ratsumiehet näkevät sinut ja tässä syntyy kahakka... taloni, kotini, -pesäni muuttuu tuhkakasaksi ennen kukon laulua... - -Taakseen katsomatta juoksi Ranskan Mauno metsään, ja koko ajan -ajatteli hän: Nyt on upseerin valtakirja kysymyksessä! Ja sitten -aateliskirja, aateliskirja! - -Kuutamo paistoi lumituiskussa, ja hän näki puolalaisia keinuvine -höyhentöyhtöineen vilahtavan ohitseen niinkuin varjoja. Kun he -tulivat liian lähelle, heittäytyi hän pitkäkseen risukkoon tai -asettui puunrungon taakse. - -Viimein äkkäsi hän vanhan, lumen peittämän murroksen, ja hirsien -takaa nousi sotamies ja kysyi kuiskaten: - --- Wer da? - --- Jumala kanssamme! Hyvä toveri! -- vastasi Ranskan Mauno ja kapusi -murroskolmioon. -- Vihollinen on kimpussamme! - --- Minä olen kauvan ollut kuulevinani kavion kopsetta, -- sanoi -Oxehufvud hiljaa. -- Viisainta ehkä olisi juosta alas talolle ja -miehittää se. - --- Kapteeni, älkää käskekö minua tietä näyttämään! Minut otettiin -siellä vastaan vieraaksi ja minä olen ritarismies ja annan ennen -ampua kuoliaaksi itseni. - --- Ja mitenkä teitä siellä kohdeltiin? - --- Niinkuin ylhäisyyttä. - --- Saammehan nähdä... Nyt se taitaa olla liian myöhäistä. Tähdätkää! -Ampukaa! - -Joukko puolalaisia laukkasi hevosineen esiin ja hyökkäsivät -keihäineen hirsiä vastaan, mutta ensimmäinen rivilaukaus teki heille -pystyt. - --- Ohahoo! Ohahoo! -- kaikui metsässä, ja ratsastavia varjoja ja -pitkiä riviä jalkaväkeä keräytyi niin pitkältä kuin silmä näki. -Hämärässä näyttivät ne mustilta viidakoilta, jotka liikkuivat -tuulessa. - --- Taidammepa saada hyvän saunan vihollisen kanssa, -- sanoi -Oxehufvud. -- Meitä on kaksikymmentäviisi miestä ja ympärillämme on -varmaan kolme täyttä pataljoonaa. - --- Nyt on meitä ainoastaan neljäkolmatta, -- vastasi Ranskan Mauno ja -tempasi käteensä musketin kaatuneelta sotamieheltä. - --- Nyt on meitä vain yhdeksäntoista, -- sanoi Oxehufvud hetken -kuluttua. - -Luotia satoi murroskolmioon ja tappoi miehiä myötäänsä. Heti kun -ratsumiehet peräytyivät, lakkasivat ruotsalaiset ampumasta, mutta -kun hiljaisuus jälleen vietteli puolalaiset esille ja saattoi -heidät luulemaan ettei ainoatakaan elävää sielua enää ollut -murroksessa, saivat he heti vastaansa luotia ja miekkoja ja kiviä -ja puukappaleita. Niin kesti vimmattua taistelua tunti tunnilta. -Oxehufvud hiipi pitkin rytöä ja luki itsekseen: - --- Kahdeksan, kymmenen, kolmetoista... nyt ei meitä ole enempää. -Paha luku. - -Hänkin oli ottanut musketin, ja polvillaan kaivoi hän ampumavaroja -erään kaatuneen patruunalaukusta. - --- Toveri! -- sanoi hän nousematta pystyyn ja veti Ranskan Maunoa -yönutusta. -- Minä tein pahoin toverille päivällä kun oltiin suolla. - --- Nyt on meitä vain seitsemän, -- vastasi Ranskan Mauno ja latasi ja -ampui. -- Mutta pian olemmekin kestäneet kolme tuntia. - --- Toveri ei ole ensimmäinen, joka on minulle näyttänyt, ettei -ruotsalaisten aina pitäisi nauraa keikailukukoilleen. Nähkääs -toverini, joskus sattuu tässä maailmassa, että se, joka alkaa -korealla peruukilla, voi lopettaa korealla työllä. - --- Nyt on meitä vain kaksi. - --- Tuskin kahta, sillä minä olen jo saanut osani, -- vastasi -Oxehufvud ja vaipui takaisin hirsiä vastaan. -- Tuskin kahta! - -Ranskan Mauno seisoi nyt yksin kaatuneitten joukossa. Hän repi -yltään yönuttunsa ja kääri muutamia riepuja vasemman käsivartensa -ympäri, joka vuoti kovin verta. Myöskin liivinsä heitti hän pois, -ja nenälasin pisti hän saapasvarteen. Sitten asettui hän muitten -joukkoon ja niin syvälle oksien ja risujen alle kuin hän saattoi -kömpiä. - -Kun puolalaiset tulevalla kertaa laukkasivat hevosineen esille, oli -siellä hiljaista. - -He ajoivat hirsien yli hurjasti kiljuen, ja ryöstäminen alkoi, mutta -kun he näkivät hänen verissään ja puoleksi riisuttuna jättivät he -hänet makaamaan, ja aamun koitteessa läksivät he pois. - -Nyt, ajatteli Ranskan Mauno, nyt on minulla upseerin valtakirja! -Aateliskirja tulee sitten. - -Hän konttasi esiin ryteiköstä, ja ylhäältä talon vierestä löysi hän -hangesta peruukkinsa, jotka oli heitetty hänen jälkeensä ikkunasta. - -Sen heittiö! -- kuiskasi hän. -- Se on kiitos siitä että pelastin -hänen pesänsä. - -Koko päivän kulki hän metsiä peruukit kainalossaan, ja vasta illalla -myöhään huusivat ruotsalaisten leirin esivartijat häntä. - -Telttoja ja risuvajoja oli tehty metsään ilman mitään suojaavia -esivarustuksia. Vankkureilla tai raajojensa edessä istuivat vaimot -eri kujassa ja tuutivat lapsiaan sylissään tai kuiskuttelivat -sotamiestensä kanssa alakuloisesti ja hiljaa. Nuotioiden ympärillä -tuprusivat liitupiiput arpisissa käsissä, Siellä kertoivat kornetti -Bråkenhjelm ja peloton luutnantti Pistol seikkailujaan. Luutnantti -Örbom antoi miesten sormillaan koettaa Klissovassa saatua luotia, -joka vielä löytyi oikean korvan takana ja oli mennyt sisään vasemman -silmän alta ja läpi koko pään. Pietari Adlerfelt, tanssimestari, -valitti että viholliset yhä vielä niinkuin Väinäjoellakin ampuivat -niin matalalta, että he lopuksi pilasivat hänen kauniit koipensa. -Siellä ilveili sukkela Dumky ja piti vielä käsivarressaan sitä -sukkanauhaa, jonka hän hovipoikana oli ottanut silesialaiselta -herttuattarelta. Svante Horn, jota hänen uskollinen palvelijansa -Lidbom siteli, mutisi, ettei hän koskaan voinut käydä päälle -saamatta heti kasakanpiikkiä tai miekkaa ruumiiseensa, ja hänen -edessään seisoi rehtevä harmaapää-ukko välskäri Teuffenweiser, -joka yhtenään asetti nenälleen ja otti pois silmälasiaan ja aina -pyysi piiskaryyppyä ennenkuin ryhtyi rikkaampia sairaita hoitamaan. -Kaikki keskustelivat he sotamiehen kohtalosta, joka soi toisen -harmaantua vaivoissa ja kunniassa luodin koskettamattakaan, mutta -salli toisen elämänsä keväässä kaatua ensimmäisestä luodista. Ei -mitään juomalauluja kaikunut, mutta kuningas antoi puutorven ja oboen -iloisesti soida koko yön. Se oli sotaleiri, jonka hiljainen hälinä -oli niinkuin kirkkaan metsäpuron solina kesäkasteisten lehtien alla. - -Henkivartijat olivat vastoin kuninkaan tahtoa peittäneet hänen -telttansa olilla ja panneet olkien päälle turpeita, niin että se -näytti sysihaudalta. Se ei seisonut leirin keskellä vaan kaikkein -äärimmäisenä ja melkein pimeässä. Sisälle telttapatsaan viereen -olivat he rakentaneet kivistä tulisijan ja kantoivat sinne vähän -väliä hehkuvan kuuman kanuunanluodin. Pesuvati oli puhdasta -hopeaa, ja pöydällä seisoi Aleksanteri Suuren elämänkertomuksen -ja kultalyötteisen raamatun vieressä pieni hopeoitu kuva -Pompe-koirasta, joka oli kuollut, mutta tuolin ja telttasängyn -vaaleansininen silkkipäällys oli jo kulunut ja tahrautunut. Keskellä -sänkyä makasivat koirat Turkki ja Nuuskuri, mutta kuningas nukkui -havusijalla maassa. Kalja oli loppunut, ja Hultman-lakeijalla ei -ollut muuta tarita hänelle illalliseksi kuin pikarillinen sulanutta -lunta ja kaksi teräskovaa korppua. Sitten oli hän levittänyt viitan -hänen ylitseen ja pannut kudotun yölakin hänen päähänsä. Siinä nukkui -nyt voittojensa kukkuloilla Ruotsin kuningas, ja hänen kapea päänsä -oli kääntynyt viimeisen hehkuvan kuulan himmenevään hohteeseen päin. -Kaukaan aikaan ei hän ollut lukenut sitä iltarukousta, jota hän -muinoin tavaili kamarissaan, kun tuuli hohisi Karlbergin puiston -lehmuksissa. Hänen jumalansa oli vähitellen muuttunut vanhan -testamentin ukkosjumalaksi, kostavaksi Herraksi Seebaotiksi, jonka -käskyt hän kuuli sielussaan tarvitsematta rukoilla, ja Taara ja Aasat -ajoivat yömyrskyn jyryssä ympäri leiriä ja tervehtivät torvillaan -nuorinta poikaansa maan päällä. - -Silloin alkoivat koirat vainuta ja murista, ja puolikasvuinen Max -Würtembergiläinen, Pikku Prinssi, tuli haltioissaan ja onnesta -säteillen teltan suulle. - --- Majesteetti, -- huusi hän kirkkaalla lapsen äänellä, -- herätkää, -herätkää! Viisikolmatta smoolantilaista on ollut ulkona ottelemassa -vihollisen kanssa! - -Hänen takanaan seisoi Ranskan Mauno nojaten urheaan kapteeni -Schmiedebergiin, joka itse vielä kulki kainalosauvoilla kuormastolla -tapahtuneen taistelun jälkeen, jolloin hän kahdentoista miehen kanssa -oli taistellut kolmeasataa puolalaista vastaan. - -Ranskan Mauno ei koskaan kantanut päätänsä ylpeämmin ja -tyytyväisemmin, vaikka hän herposi väsymyksestä, mutta kun hän kuuli -olevansa kuninkaan teltalla, pysähtyi hän arasti. Hän kumartui -ja pesi kiiruusti veritahrat käsistään. Hatun ja väliperuukin ja -pikkuperuukin heitti hän maahan, ja sääntöjä ajattelematta pani hän -suuren kähäräperuukin päähänsä. Kun hän oli reilassa ojensi hän -kätensä pitkin sivujaan ja astui teltan suulle ja kertoi ja sopersi -ja hampaat tärisivät. - -Kuningas, joka istui yhä havuvuoteella, kertoi sitten itse -hitaasti ja tutkien joka sanan ettei menettäisi pienintäkään -osaa seikkailusta. Hän iloitsi niinkuin lapsi ihmeellistä satua -kuullessaan. Viimein ojensi hän hänelle kätensä. - --- Oxehufvud puhui oikein, -- sanoi hän. -- Herroilla on ollut kelpo -löyly vihollisen kanssa. Koska se puolalainen ärmätti pilkalla pyysi -saada lainaksi viittä louisdoria, tahdon minä, antaa kymmenen, ja -herran pitää mennä takaisin heittämään rahat ikkunasta sisään. - -Ranskan Mauno poistui takaperin teltan aukosta, ja Schmiedeberg -otti häntä vyöltä kiini ja vei hänet uteliaina odottavain toverien -piiriin. Siinä oli vänrikkejä ja luutnantteja ja kapteeneja, jotka -olivat hänen ikäisiään, mutta jo nousseet arvossa ylemmäksi häntä. - --- Ranskan Mauno! -- porisivat he. -- Nyt ei uskalla kukaan enään -nauraa sinun nenälasiasi ja peruukkiasi. Mutta kuinkas kävi -valtakirjan ja aateliskirjan? Aateliskirja! - --- Vaiti, vaiti! -- sanoi Schmiedeberg. -- Palkinnot ovat raukkoja -varten. Jos kuninkaallinen majesteetti saisi vallita, ei hän antaisi -mitään palkintoja, vaan tahtoisi, että kukin taistelisi ja kaatuisi -yksin vain kunnian vuoksi. - -Ei kukaan uskaltanut vastustaa Schmiedebergiä, ja hän päästi uuden -suojattinsa käden ja kompuroi kainalosauvoineen pari askelta -lähemmäksi tulta. - --- Ettekö nähneet? -- kuiskasi hän. -- Ettekö nähneet, että -kuninkaallinen majesteetti otti häntä kädestä melkein kuin -vertaistaan? - --- Silloin sain aateliskirjan ajaksi ja ijankaikkisuudeksi! -- sanoi -Ranskan Mauno. - -Tuuheassa kähäräperuukissaan ja repaleisessa paidassaan seisoi hän -yhä vielä pystysuorana ja kädet pitkin sivujaan, ja hän soperteli -vielä puheessaan ja hampaat kalisivat. - --- Ja vapaaherrakirjasi, -- vastasi Schmiedeberg hiljaa, -- sen sinä -saat, kun kaadut. - - - - -Sotarosvojen kuningatar. - - -Kellojen humina oli tauvonnut Narvan kirkontorneissa. Muurinmurrossa -mäsäksi ammutulla linnoitusvallilla makasivat maahan hakatut Ruotsin -sankarit, joiden raastettujen ja alastomain ruumiitten yli venäläiset -hurjasti kiljuen ryntäsivät kaupunkiin. Muutamat kasakat, jotka -olivat neuloneet elävän kissan ravintolanisännän vatsaan, nauroivat -vielä piirissä uhrinsa ympärillä, mutta jättiläisen mittainen Pietari -Aleksievits, tsaari, raivasi jo tietä itselleen keskeltä katujen ja -kartanoiden tungosta ja hakkasi maahan omia miehiään hillitäkseen -heidän hirmutöitään. Hänen oikea hihansa oli olkapäähän saakka -lionnut omain alamaisten veressä. Murhaan kyllästyttyään oli vihdoin -joukkoja toisensa jälkeen kokoontunut toreille ja kirkkomaille. -Etsien tekosyyksi että kirkkomaihin haudatut uskottomat häpäisivät -kirkkoja, alkoivat knihtijoukot raiskaamaan ja ryöstämään hautoja. -Vipukangilla nostivat he kivet kirkonpermannoista, ja ulkona avattiin -hautoja lapiolla. Vaskiarkut ja tina-arkut jakoivat väkivallan -tekijät kappaleiksi ja heittivät arpaa hopeisista kantimista ja -levyistä. Kadut, joille asukkaat ensi kahakassa olivat heittäneet -kekäleitä ja kattotiilejä ja missä tapettujen veri tulvi katuojista, -olivat monia päiviä täpötäynnä ruosteisia tai puoleksi lahoja -arkkuja. Muutamain ruumiitten tukka oli kasvanut niin että se roikkui -lautain välistä. Muutamat vainajat olivat palsameerattuja ja hyvin -säilyneitä, vaikka ruskeita ja kokoon kuivuneita, mutta useimmiten -arkuista irvisteli keltaisia luurankoja laskehtineissa ja homeisissa -kääreissä. Arasti hiipivät ihmiset lukivat hämärässä arkkujen levyjä -ja tunsivat joskus läheisen sukulaisen nimen, äidin tai sisaren. -Joskus näkivät he väkivaltarien raastavan lahonneita jäännöksiä pois -ja heittävän niitä virtaan. Joskus taas onnistui heidän yön varjossa -itse viedä niitä pois ja haudata ne ulkopuolelle kaupunkia. Niinpä -saattoi pimeässä tulla vastaan vanha mies tai vaimo, joka lapsineen -ja palkkapiikoineen vaivaloisesti hiipi arkkukuorman kanssa. - -Eräänä yönä piti joukko ryöstäjiä nuotiota erään kirkkotarhan -kulmalla. Hui, kuinka oli hauskaa kasata tulirovioksi sängynpohjia -ja patjoja ja tuolia ja ruumiinarkun päitä ja mitä ikinä käsille -saatiin! Liekit ja kipunat leimusivat yhtä korkealle kuin pappilan -räppänä. Yliympäri oli arkkuja pinottu toistensa päälle, ja eräästä -päällimmäisestä oli pohja ratkennut, niin että sisällä oleva -rahastomestarivainaja seisoi ihan pystyssä kähäräperuukki päässään -niinkuin olisi ajatellut: Bitte, mihinkä seuraan olenkaan joutunut? - --- Ahaa, äijäpaha! -- huusivat ryöstäjät hänelle paistaessaan -omenanraakiloita ja sipulia tulessa. -- Tekisikö mielesi saada jotain -maistavaa suuhusi siellä! - -Tulen loimu valaisi pappilan arkitupaa, ja säkenet lensivät sisään -rikotuista ruuduista. Siellä oli ainoastaan halkinainen pöytä ja -tuoli ja sillä istui pappi nojaten otsaansa käsiinsä. - --- Kuka tietää! Ehkä se onnistuisi! -- mutisi hän ja nousi seisomaan -niinkuin olisi löytänyt ratkaisun kauvan mietittyyn arvoitukseen. - -Hänen hopeanharmaa partansa peitti koko rinnan ja hänen hiuksensa -riippuivat hartioille. Sotapappina ollessaan nuoruudessaan oli hän -ollut mukana yhdessä ja toisessa, eikä hän koskaan ollut hyljännyt -tarjottua pikaria. Sitten leskimiehenä pappilassa eläessään oli hän -palvellut Herraa Jumalaa ilossa ja riemussa täpötäysien tuoppien -ääressä, ja puheet kertoivat ettei hän ensiksi, tarttunut kirjaan, -jos hyvänkasvuinen ilotyttö sattumalta istui joukossa. Sen vuoksi -otti hän nyt vastaan onnettomuudenkin rohkeammin ja sovinnollisemmin -kuin muut ja hänen sydämmensä oli yhtä turmeltumaton kuin hänen -sotilasmainen ruumiinsa vuosista vääristämätön. - -Hän meni eteiseen ja veti varovasti pois ne viisi kuusi ruostunutta -naulaa, joilla pari lautaa oli kiinnitetty pienen ahtaan -portaanaluskomeron eteen. Sitten nosti hän laudat sivulle. - --- Tule ulos, lapseni! -- sanoi hän. - -Kun ei ketään kuulunut, tuli hänen äänensä ankarammaksi ja hän -uudisti käskynsä. - --- Tule ulos, Liina! Molemmat toiset palvelustytöt sidottiin ja -kannettiin pois. Olipa tosiaan viime tinka että sinut sain tänne -piiloon. Mutta siitä on pian jo vuorokausi kulunut, etkä sinä voi -elää ruuatta ja juomatta. Noh? - -Kun ei häntä sittenkään toteltu, heitti hän suutuksissaan päätään -taaksepäin, ja hän puhui nyt jäykästi ja käskevästi. - --- Miksi et tottele? Luuletko että ruoka on täällä? Ei -suolanrakeistakaan ole taloon jätetty. Sinut pitää viedä pois, -ymmärrätkö. Jos sinulle käy huonosti ja sinä joudut tiellä -vainolaisten vangiksi, niin silloin, lapseni, niin silloin en voi -muuta kuin sanoa: Pane kätesi hänen kaulaansa ja seuraa häntä -hevosselässä vaikka maailman ääreen. Olen monta kertaa sodan -pauhinassa nähnyt sellaisen rakkauden liiton, ja silloin olen -heittänyt sotilasviitan papinkauhtanan ylle ja nostanut lakkia lorun -korealle lopulle. Etkö kuule, tyttöseni? Kun isä vainajasi, joka -oli juoppo -- totta puhuakseni, -- oli tallirenkini ja kerran veti -minut avannosta, lupasin minä sen jälkeen pitää huolen hänestä ja -hänen lapsistaan. Ja sitten oli hän ruotsalainen syntyään, niinkuin -minäkin! No enkö aina ole ollut sinun isällinen isäntäsi, eli mitä on -hänen armollaan sanottavana? Onko pääsi pyörällä, häh? - -Nyt alkoi jokin liikkua pilkkopimeässä komerossa. Kyynäspää sattui -seinään, sieltä kuului teputusta ja raappimista, ja sitten tuli -Liina Antintytär ulos aivan paitasillaan ja paljain jaloin ja -yllään hihaton repaleinen punainen jakku, jossa kuitenkin oli ehjä -selkäkappale, jonka yli ruskea palmikko riippui. - -Tulenvalo näkyi ikkunan läpi. Hän piti paitaansa polviensa välissä ja -kyyristyi, mutta hänen terveet kumartuneet kasvonsa ja niiden leveät -avonaiset juonteet olivat yhtä iloiset kuin jos hän juuri olisi -noussut seinäsängystä kauniina talviaamuna aamuruskon valossa. - -Veri kuohahti kyllä vielä kiivaassa tahdissa valkotukkaisen -sotasaarnaajan suonissa, mutta tällä hetkellä oli hän ainoastaan -isäntä ja isä. - --- Minä en tiennyt, että minun yksinkertaisessa talossani on opittu -niin korkean-ylhäistä häveliäisyyttä, -- sanoi hän ja taputti häntä -ystävällisesti paljaalle olkapäälle. - -Liina Antintytär katsahti ylös. -- Ei mutta se on vain sitä, -- sanoi -hän, -- että minua palelee niin kovin. - --- No niin, se on toista. Niin minä tahdon että minun talossani pitää -puhua. Mutta minulla ei ole mitään vaatteita annettavana sinulle. -Omani ovat siekaleina. Milloin hyvänsä saattaa talo palaa. Minä -itse voin kentiesi hätyyttämättä hiipiä tieheni, ja taskussani on -minulla Riian riikintaaleri. Kukapa kysyy repaleista vanhaa ukkoa! -Toista on sinun laitasi, Liina. Minä tunnen ne villit rakkarit. Minä -tiedän vain yhden keinon sinun pelastamiseksesi, mutta minua itseäni -kammottaa sanoa sitä. Sinä olet kai liian pelko. - --- En minä pelkää, käyköön minulle kuinka käynee. Enhän liene parempi -kuin muutkaan. Kun ei vaan palelisi. - --- Tule siis tänne ovelle, vaan älä pelästy! Katsos, tuonne -porttikäytävään ovat ne roistot panneet pienen puisen arkun. Se ei -voi olla erin raskas, mutta kenties sovit sinä sinne. Jos uskallat -ruveta arkkuun, niin ehkäpä saan sinut kaupungista sutkautetuksi ulos. - --- Kyllä minä uskallan. - -Hänen hampaansa kalisivat ja tärisivät, mutta hän suoristi itseänsä -hiukan ja antoi paidan vapaasti riippua ja astui kiviä pitkin -porttikäytävään. - -Pappi nosti pois kostean arkunkannen, joka oli irrallaan, ja -ryöstetystä arkusta ei hän löytänyt muuta kuin höylänlastuja ja -ruskean peiton. - --- Sitä minä juuri kaipasinkin, -- hytisi Liina Antintytär ja veti -esiin peiton ja kääri sen ympärillensä ja nousi ylös ja laski -selälleen höylänlastuihin. - -Pappi kumartui hänen ylitsensä ja laski molemmat kätensä hänen -olkapäilleen ja katsoi häntä rohkeisiin silmiin. Hän saattoi olla -kahdeksantoista eli yhdeksäntoista vuotta. Hiukset oli kammattu -sileästi taakse aina palmikkoon saakka. - -Kun hän siinä seisoi, tuntui hänestä, ettei hän kaikkina aikoina -ollut katsellut häntä niin puhtaalla ja isällisellä mielellä kuin hän -itse olisi toivonut ja kuin hän oli näyttänyt. Mutta nyt hän teki -sitä. Hänen pitkät valkeat hapsensa riippuivat aivan tytön kasvoihin. - --- Käyköön sinulle hyvin, lapseni! Minä olen vanha. Vähän on väliä, -kestääkö minun elämäni vielä hetkisen vai loppuuko se tänäpäivänä. -Minä olen ollut tekemässä monta konnankoukkua ja pahaatyötä -elämässäni, ja syntein anteeksi saamiseksi tahdon minä kerran tehdä -jotain hyvääkin. Hän nyökkäsi ja nyökkäsi hänelle ja ojensi itsensä. - -Ulkoa kuului yhä hurjempi meteli. Hän pani kannen paikalleen ja -kiersi pitkät siihen jääneet kierrenaulat kiini niin hyvin kuin -taisi. Sitten pani hän polvilleen ja kietoi köyden arkun ympäri -poikittain ja nosti väkevillä käsivarsillaan raskaan kuorman -selkäänsä ja kulki kumarassa ja horjuen ulos. - --- Katsokaa! -- huusi muudan väkivaltari tulelta, mutta vierustoveri -käski häntä vaikenemaan sanoen: - --- Anna ukkorähjän mennä. Sehän on kurja köyhäin arkku. - -Hiki nousi vanhuksen kasvoihin ja hänen selkäänsä ja käsivarsiansa -pakotti ja kirveli raskaan taakan alla. Askel askeleelta yritti -hän eteenpäin pimeitä katuja pitkin. Vähän väliä täytyi hänen -laskea arkku maahan puhaltaakseen, mutta silloin piti hän kättään -kannen päällä ja pelkäsi koko ajan että häntä huudettaisiin ja -työnnettäisiin pois tieltä tai että joku harhaileva knihtijoukko -pistäisi hänet kuoliaaksi. Monta kertaa täytyi hänen väistyä syrjään -kuormain tieltä, jotka olivat täynnä miehiä ja naisia, joita piti -viedä satoja peninkulmia Venäjän sisämaihin kansoittamaan korpia. -Suuri, voittava tsaari oli kylvömies, joka ei lukenut kylvämiänsä -siemeniä. Kun vihdoin vanha sotilaspappi tuli kaupungin portille -ja vahti meni häntä vastaan, ponnisti hän tuskan koko yhtyneellä -tahdolla voimansa viimeiseen yritykseen. Toisella kädellään piti hän -arkkua selässään ja toisella otti hän riikintaalerinsa taskustaan ja -antoi sen vahtisotamiehelle lahjoakseen hänet. - -Knihti viittasi häntä menemään eteenpäin. Jälleen tahtoi hän -astua eteenpäin, mutta ei jaksanut. Kaupungin porteista näki hän -joen luikertelevan vapaassa luonnossa, mutta sitten musteni hänen -silmissään. Hiljaa ja avuttomuudessaankin peloissaan kuormastaan -laski hän varovasti arkun viereensä katukiville. Sitten kaatui hän -suulleen ja kuoli. - -Toiset vahtimiehet juoksivat paikalle ja alkoivat torua ja riidellä. -Porttiholviin ei arkku saanut jäädä seisomaan. - -Upseerit, jotka istuivat pelaamassa vallihuoneessa, tulivat myös -paikalle. Yksi heistä, pieni kuiva ja ohennut olento, jolla oli -nelisnurkkaiset silmälasit ja joka oli enemmän kirjurin kuin soturin -näköinen, kaappasi lyhdyn ja meni arkun ääreen ja raotti hiukan -kantta miekan tupella. - -Ensi kerralla oli hän vähällä pudottaa lyhdyn ja vetäsi äkkiä päänsä -takaisin. Toisella kerralla, kun hän kumartui ja katseli lyhdyllä, -viipyi hän vähän kauvemmin ja tutkivammin ja pyyhkäsi sitten -kädellään koko naamansa yli ikäänkuin ajatuksiansa peittääkseen. -Sitten nosti hän pois silmälasit ja seisoi miettivänä. Kun hän -kolmannen kerran kumartui, kuljetti hän lyhtyä raossa edestakaisin, -ja sisällä makasi Liina Antintytär aivan rauhallisena ja tirkisti -häntä lyhdyn valossa tietämättä itse mitä oli tekeillä. - --- Minulla on nälkä, -- sanoi Liina Antintytär. - -Upseeri pani pois lyhdyn ja kulki pari askelta edestakaisin holvissa -kädet ristissä takanaan. Sitten ilmautui ilkeä ja riemuisa tärinä -hänen jäykkiin piirteisiinsä, ja kenenkään huomaamatta otti hän -takinpussistaan muutamia omenanraakiloita ja pisti ne arkkuun. Sitten -alkoi hän komentaa. - --- Tänne miehet! Kahdeksan miestä kantamaan arkkua kenraali Ogilvylle -ja tervehtikää ja sanokaa että se on halpa lahja hänen nöyrältä -palvelijaltaan, Iivana Aleksievitsiltä. Kahdeksan muuta, jotka äsken -ovat tulleet vallityöstä, kulkevat perässä ja käärivät kerstukkinsa -torviksi, joihin te toitotatte rykmentin marssia. Mutta ihan -etupäässä kulkee kaksi miestä ruokosoihduilla. Eteenpäin! - -Hurjat knihdit katselivat toisiansa suu selällään ja tottelivat. -Arkun nostivat he nauraen musketeilleen. Kaksi pitkää tervattua ja -olilla käärittyä tankoa otettiin holvin nurkasta ja sytytettiin -lyhdystä, ja kun joukko alkoi marssia ulos kentälle leiriin, -toitottivat soittajat marssiansa kerstukkiin: - - -- Kun musketti soturilla toverina on, - Mitä huolisi suruista lainkaan! - Kapakoissa on hällä elo verraton, - Aina tyttöjä, kirppuja hänellä on, - Vaan rahaa ei ole lainkaan! - -Kun he tulivat leiriin, ryntäsivät sotamiehet koolle soihtujen -ääreen. Kenraali Ogilvy, joka oli istunut aterialla, tuli ulos -teltasta. - --- Rakas taattoseni, -- sanoi yksi kantajista, -- Iivana Aleksievits, -luutnantti, lähettää sinulle nöyrästi tämän lahjan. - -Ogilvy kalpeni ja puri huultaan harmaitten viiksiharjastensa alla. -Hänen arpiset ja ponnistellun tuimat kasvonsa olivat pohjaltaan -sävyiset ja hyväntahtoiset. - --- Onko hän järiltään? -- jyrisi hän teeskennellyllä vihalla, vaikka -hän itse asiassa säikähti kuin poika. -- Laskekaa arkku maahan ja -murtakaa kansi auki! - -Knihdit kingoittivat miekoillaan ja lahonnut kansi romahti maahan. - -Ogilvy tuijotti. Sitten päästi hän naurun. Hän nauraa kohotti, niin -että hänen täytyi istua maapenkille. Knihdit nauroivat myöskin. -Nauroivat pitkin koko telttakujaa, niin että he nytkivät ja horjuivat -ja nojasivat toisiinsa niinkuin kapakasta tulleet juoppolallit. -Liina Antintytär makasi arkussa omenanpuolikas kädessään ja katseli -silmät pystyssä. Hän oli taas lämminnyt ja hänen poskensa kukoistivat -niinkuin nukella. - --- Kaikkien pyhien nimessä! -- huusi Ogilvy. -- Ei edes pyhän -Antoniuksen hautakammioissa ole sellaista ihmettä nähty! Sepä on -ruumis, jonka pitäisi lähettää edelleen itse tsaarille. - --- Ei vainkaan, -- vastasi eräs hänen upseereistaan. -- Minä lähetin -toissapäivänä kaksi vaaleanveristä sipulia, mutta hän ei nyt välitä -muista kuin ruskeatukkaisista ja kaidoista. - --- No niin olkoon! -- vastasi Ogilvy ja kääntyi kumartaen Narvaan -päin. -- Viekää Iivana Aleksievitsille terveiset, että kun arkku -lähetetään takaisin, on siellä oleva kapteeninkirjat pohjalla. -- He, -he, he, sokeriruusuni! - -Hän meni arkun viereen ja silitteli Liina Antintytärtä leuvan alta. - -Mutta silloin tyttö nousi ylös ja otti häntä kiini tukasta ja antoi -hänelle raikuvan korvapuustin ja sitten vielä toisen. - -Kenraali ei ollut milläänkään, vaan jatkoi nauruaan. - --- Niin sen pitää olla, -- sanoi hän, -- niin sen pitää olla! Minä -teen sinusta sotarosvojen kuningattaren, ryyniseni, ja merkiksi siitä -annan minä sinulle tässä rannerenkaan, jonka lukossa on jalokivi. -Joukko pahinta roskaväkeämme varasti sen taannoin kreivitär Hornin -arkusta Narvassa. - -Hän ravisti ketjut käsiranteestaan ja Liina Antintytär kieppasi ne -ahnaasti itselleen. - -Kun sitten iltaisin teltassa istuttiin aterialla, istui Liina -Antintytär pöydässä Ogilvyn vieressä. Hän oli nyt saanut ranskalaisen -puvun kukitetusta kankaasta ja silkkipitsisen pääkoristeen. Mutta -mitkä kädet! Hänen piti aina syödä hansikkaissa, mutta niiden alta -turvottivat hänen suuret ja leveät sormensa ja punainen nahka paistoi -nappien välistä. - --- Hohoo, hohoo! -- huusivat kenraalit. -- Noista käsistä tulee -lystimpi kuin kokonaisesta kannusta Unkarin viiniä, Auta meitä! -Kiristäkää vöitämme! Tue meitä! Tätä ei voi kukaan halkeamatta -katsella. - -Ja miten hän käyttäytyi ja popsi makeisia ja istui lusikka ilmassa! -Jos jokin maistui pahalta, niin irvisti hän. Syödä hän osasi. -Mutta sitä vastoin ei hän tahtonut juoda, vaan otti kulauksen -suuhunsa ja ruiskutti viinin kenraalien päälle. Mutta kaikki heidän -kiroilemisensa ja sopimattomimmat puheensa otti hän opikseen, ja aina -istui hän yhtä iloisena ja kukoistavana. - --- Vie, vie! -- huusivat kenraalit, haljetakseen nauruun. -- -Sammuttakaa kynttilät, ettei häntä tarvitse nähdä. Purista meitä -otsasta! Saapiko ehkä olla pienet savuset, mademoiselle? - --- Mitä helvettiä, eikö täällä saa rauhassa istua! -- vastasi Liina -Antintytär. - --- Yksi seikka oli kuitenkin, jonka Ogilvy taiten salasi, etteivät -naurajat olisi kääntyneet häneen ja nipistäneet kyljestä ja nykineet -takin liepeestä ja sanoneet: Niinkö, taattoseni, oletkos saanut -pitkän nenän, kaljupää. Pidä hyvänäsi, taattoseni! Pidä hyvänäsi -pienet vastoinkäymisesi! - -Hän oli aina kohtelevinaan Liina Antintytärtä hiukan -kylmäntuttavallisesti, mutta hän ei koskaan istunut niin lähelle -tyttöä, ettei hänen koiransa voinut hypätä heidän väliinsä, eikä hän -koskaan koskenut häneen kenenkään nähden, eikä koskaan kenenkään -näkemättä, sillä silloin tiesi hän saavansa häneltä vasten naamaa, -niin että hansikas halkesi ja punainen käsi paistoi koko voimassaan. -Sattui niinkin, että tyttö siitäkin huolimatta joskus antoi hänelle -iskun keskelle taulua, eikä ketään hän nenästellyt pahemmin kuin -häntä, mutta kaikelle sille nauroi hän vain niinkuin muutkin, niin -ettei koskaan ennen ollut leirissä ollut sellaista melua ja hälinää. - -Väliin ajatteli hän antaa tytölle nyrkistä, vaan hän häpesi toisia, -sillä kaikki kuului teltan läpi, ja hän pelkäsi, että he sitä -helpommin olisivat arvanneet, kuinka asia oli ja kuinka vähän hän -saattoi tulla aikaan sen tyttösen kanssa. -- Odota, -- ajatteli hän, --- kerran kyllä olemme itseksemme suljetussa huoneessa. Odotahan! -Siihen saakka menköön kuinka menee. - --- Vie, vie! -- huusivat kenraalit. -- Mitenkä hän kantaa laahustaan! -Me tulemme kantamaan. Kas, kas, ei, mutta nähkääs! - --- Kantakaa te! -- sanoi Liina Antintytär. -- Kantakaa te! Se sopii -teille. - -Ja niin tunkeilivat kenraalit kantamaan hänen laahustintaan sekä -hänen pöytään tullessaan että hänen pöydästä lähtiessään. - -Silloin sattui eräänä iltana, kun hän istui maljailevain ukkojen -joukossa, että ajutantti astui sisään epäröiden ja hämillään. Hän -kääntyi Ogilvyyn. - --- Saanko puhua suoraan? - --- Luonnollisesti, poikani. - --- Ja mitä hyvänsä sanon, anteeksi annetaan? - --- Kunniani kautta. Mutta sanohan se! - --- Tsaari on matkalla leiriin. - --- No niin, hän on minun armollinen herrani. Ajutantti osotti Liina -Antintytärtä. - --- Tsaari suosii pitkiä ja ruskeatukkaisia, -- sanoi Ogilvy. - --- Ylhäisyytenne, hän on viime päivinä muuttanut makua! - --- Hyvä. Käskekää joukot aseisiin... ja tuokaa kolmivaljakkovaunut! - -Nyt hälyytettiin. Rummut pärisivät, torvet raikuivat, aseet -rämisivät, ja poljenta ja huuto täytti yön. Juomaseura keskeytettiin, -ja Liina Antintytär pantiin varusvaunuihin. - -Ajajana olevan talonpojan viereen hyppäsi sotamies kädessään palava -lyhty ja tyttö kuuli talonpojan hiljaa kyselevän sotamieheltä -pakenemisen tarkoitusta. - --- Tsaari! -- vastasi knihti yksitoikkoisesti ja osotti peukalollansa -olkansa yli tyttöön. - -Silloin lyyhistyi talonpoika niinkuin viluttavassa kuurossa ja löi -pieniä takkuisia hevosiaan aina hurjemmin ja hurjemmin. Hän luikkasi -ja löi ja ajoi niitä jytisevää karkua. Lyhdynvalo liiti näreikköjen -ja poltettujen talojen ohi, ja vankkurit jyrähtelivät ja horjuivat -kivien välissä ja natisivat liitoksissaan. - -Liina Antintytär makasi selällään heinissä ja katseli tähtiä. -Minnekkä vietiin häntä? Mihin kohtaloihin? Hän ihmetteli ja -ihmetteli. Ranteessa riippui ranneketju niinkuin taikakalu, takaus -Ogilvyn kummallisen ennustuksen toteutumisesta. Sotarosvojen -kuningatar! Se kuului niin ihmeelliseltä, vaikka hän vasta vähitellen -oli etsinyt sanain oikean merkityksen. Hän silitteli ja poimi pieniä -hopearenkaita ja nousi istumaan ja tutki lyhdynvalossa koluista -tietä. Varovasti siirtyi hän yhä peremmäksi ja peremmäksi. Hän -kapusi hitaasti ja huomaamatta perälaudan yli ja laski jalkojansa -maahan. Musertuisiko hän ja jäisi maahan makaamaan? Muutamia askelia -raahautui hän mukana. Sitten menetti hän jalansijan ja hapuroi ja -putosi revittynä pensaisiin. - -Yhä edemmäksi jyristivät varusvankkurit laukkaavan kolmivaljakon -perässä, ja lyhdynvalo katosi. Silloin nousi hän ylös ja pyyhki -veren poskiltaan ja vaelsi pois tiettömiin metsiin. Kun hän tapasi -villiintyneitä pakolaisia ja he näkivät hänen kauniit kasvonsa, -noukkivat he heti hänelle marjoja ja sieniä ja seurasivat hänen -mukanaan. Hän sai seuraansa kokonaisen hovin rääsyläisiä ja hän -piteli heitä niin pahoin, että he tuskin uskalsivat koskettaa hänen -vaatteisiinsa, mutta väliin pistivät he toinen toisiansa kuoliaiksi. -Viimein rupesi hän palvelukseen eräälle laivurin vaimolle, jonka -piti purjehtia miehensä mukana Dantsigiin, ja tuskin ehti hämärä -joutua kun rääsyläiset tulivat toinen toisensa jälkeen ja rupesivat -palvelukseen ilman palkkaa. Laivuri istui kajuutallaan kuutamossa -ja puhalsi luikuhuilua ja ylisteli, että oli saanut niin halukkaan -miehistön, eikä koskaan ollut eukko nähnyt jaksavampaa piikaa. Mutta -tuskin olivat pistäneet merelle, niin istui Liina Antintytär laivurin -viereen kädet ristissä, ja kaikki rääsyläiset panivat selälleen ja -lauloivat luikuhuilun nuottia. - --- Luuletteko että minä rupean pyttyjänne pesemään! -- sanoi piika. - --- Lyö sitä, lyö sitä! -- huusi eukko, mutta laivuri siirteli -itseänsä vain lähemmäksi ja puhalsi ja puhalsi luikuhuiluaan. Yöt -ja päivät keinui alus kirkkailla laineilla purjeet rempallaan, ja -laivuri soitteli Liina Antintyttärelle, joka tanssi rääsyläistensä -kanssa, mutta alhaalla kajuutassa istui eukko ja valitti ja itki. - -Kun he tulivat Dantsigiin pani laivuri huilun kainaloonsa ja hiipi -yöllä Liina Antintyttären ja hänen rääsyläistensä joukossa laivasta -pois. He arvasivat nyt, että hän aikoi lähteä Ruotsin joukkojen luo -Puolaan ja pakottaa itse kuningasta antamaan hänelle kättä. - -Kun hän seuroilleen hyräillen astui ruotsalaisten kuormastovaimojen -joukkoon, oli siellä kapinaa ja melua, sillä kaksi vuorokautta olivat -he istuneet vankkureillaan syömättä, ja viimeiset varat annettiin -leirimyyjille ja jaettiin sotamiehille. Silloin meni hän ensimmäisen -lähellä olevan korpraalin eteen ja pani kädet puuskaan. - --- Eikö häntä hävetä, -- sanoi hän, -- jättää minun naisiani nälkään, -kun ei hän kuitenkaan tule aikaan ilman heitä. - --- _Sinun_ naisiasi? Kuka sinä olet? Hän osotti ranneketjuaan. - --- Minä olen Liina Antintytär, sotarosvojen kuningatar, ja nyt ottaa -hän mukaansa viisi miestä ja tulee meidän mukaamme. - -Korpraali katsoi kapteeniinsa, pelottomaan Jaakko Elfsbergiin, ja -katsoi Liina Antintyttären kauniisiin kasvoihin ja knihteihinsä. -Kuinka ollakkaan asettuivat he Liina Antintyttären ympäri -musketteineen, ja naiset varustivat itsensä ruoskanvarsilla -ja sauvoilla. Yöllä, kun palon hehku punasi taivaan, nousi -kuningas uteliaana satulaansa, ja kun hurja joukko tuli takaisin -kukkuraisimmilla kuormilla ja tuoden härkiä ja lampaita, huusivat -joukot yhä riemuisammin: - --- Vivat kuningas Karolus! Eläköön kuningatar Karoliina! - -Naiset tungeskelivat kuninkaan hevosen ympärille, niin että lakeijain -täytyi heitä häätää takaisin, ja Liina Antintytär meni suoraa päätä -hänen luokseen saamaan kädenlyöntiä. Mutta silloin nousi kuningas -jalustimillaan ja huusi naisten päiden yli korpraalille ja hänen -viidelle sotamiehelleen: -- Hyvin retkeilty, pojat! - -Siitä hetkestä lähtien ei Liina Antintytär tahtonut kuulla kuninkaan -nimeä mainittavan, ja missä hän vain tapasi miehiä, syyti hän -heille ilkeimpiä sopimattomuuksia vasten silmiä, olivatpa he -alhaisia sotamiehiä tai kenraaleja. Kun Malkum Björkman, nuori -vaan urhotöistään ja haavoissaan jo maineen saanut henkivartija, -ojensi hänelle kättänsä, pani hän siihen pilkalla tyhjän ja risaisen -kukkaronsa, eikä hän ollut koskaan vihaisempi kuin silloin kun hän -kuuli kenraalimajuri Meyerfeltin vihellellen ratsastavan rakuunainsa -etupäässä tai tunsi eversti Grothusenin ruskeankeltaiset posket -ja pikimustan valetukan. Mutta jos haavoitettu parka makasi tien -vieressä, silloin tarjosi hän viimeisenkin pisaran levypullostaan -ja nosti hänet vankkureilleen. Kylmä ja naarmut parkkasivat pian -hänen kasvonsa. Ylhäällä kuormarattaillaan istui hän piiskanvarsi -kädessään ja komensi koko hullua irtolaisnaisten, laillisten vaimojen -ja varasmaisten heittiöiden jälkijoukkoa, joka oli kokoontunut idästä -ja lännestä, ja kun öisillä tulenliekit kajastivat taivaille, niin -tiesivät sotamiehet, että kuningatar Karoliina oli ryöstöretkellä. - -Kun päiväin ja vuosien kuluttua ja hauskan talvimajailun jälkeen -Saksissa sotajoukot marssivat Ukrainaan, käski kuningas, että -kaikkien naisten piti lähteä sotajoukosta. - --- Opettakaa häntä pysymään omissaan! -- mutisi Liina Antintytär ja -ajoi rauhallisesti eteenpäin. - -Mutta kun sotajoukko tuli Beresinalle, syntyi hälinä ja huuto naisten -joukossa. He kokoontuivat Liina Antintyttären kärryjen ympärille ja -väänsivät käsiään ja nostivat lapsiaan ylös. - --- Mitä sinä nyt vastaat? Joukot ovat jo menneet joen yli ja repineet -kaikki sillat! He ovat jättäneet meidät kasakkain saaliiksi. - -Hän istui piiska polvellaan ja pitkät saappaat jalassa, mutta -ranteessa hohti vielä hopeaketjut ja jalokivi. Yhä kovemmin -nyyhkyttivät ja valittivat hänen ympärillään petetyt naiset, ja -suljetuista laatikon näköisistä kuormavaunuista kömpi esille -puuteroituja ja maalattuja saksilaisia ilotyttöjä. Muutamilla oli -oikein silkkihameet ja kultakäädyt. Joka puolelta tuli naisia, joita -hän ei koskaan ollut nähnyt. - --- Schmutzige Dirnen! -- mutisi hän. -- Nyt saan vihdoinkin -nähdä mitä salatavaraa kapteenit ja luutnantit ovat vaunuissaan -kuljetelleet. Mitä on teillä tekemistä köyhäin kuorma-akkaini -joukossa! Mutta nyt saamme kaikki oppia, mihin mies kelpaa, kun hänen -eväskonttinsa kevenee. - -Silloin vetivät he häntä vaatteista ja rukoilivat häntä niinkuin hän -yksin olisi voinut heidän kohtalonsa määrätä. - --- Eikö ole ketään, -- sanoi hän, -- joka osaisi virren: Mä kuljen -kohti kuolemaa? Veisatkaa se, veisatkaa se! - -Muutamat naisista rupesivat veisaamaan virttä pakahtuvilla äänillä -ja melkein kuiskaten, mutta toiset syöksyivät virralle ja etsivät -veneitä ja sillankappaleita ja soutivat yli. Jokainen, jolla oli -sotajoukossa mies tai armahin, toivoi että hänet lopuksi kuitenkin -otettaisiin vastaan ja salattaisiin, mutta kaikki pahimmat -lutkunaiset, jotka eivät kuuluneet oikealle eikä vasemmalle, he -seisoivat rievuissaan tai aistittomasti pöyhistetyissä hameissaan -piirissä Liina Antintyttären ympärillä, ja kasakkaparvia, jotka -olivat tulleet virran yli tavoittelemaan jälkeenjääneitä sotarosvoja, -ryömi polvillaan pensastoissa. - -Silloin suli hänen sydämmensä ja hän astui alas vankkureiltaan. - --- Lapsiraukat! -- sanoi hän ja taputti ilotyttösiä poskelle. -- -Lapsiraukat, minä en jätä teitä... Mutta nyt pitää teidän, piru -vie, rukoilla Jumalaa, että hän tekee teidän veriruskeat syntinne -valkeiksi, sillä muuta ei minulla ole teille tarjottavana kuin tehdä -häpeä miehille ja kaatua kunnialliseen kuolemaan. - -Hän avasi vankkurien kannen ja etsi ryöstötavaroistaan muutamia -keihäitä ja puolalaisia sapeleita ja pani ne hiljaa veisaavain -naisten käsiin. Sitten otti hän itse käteensä musketin ilman luotia -ja kruutia, ja asettui odottamaan muitten joukkoon rattaitten -ympärille. Niin seisoivat he laskevan auringon valossa rannan -ylimmällä penkereellä. - -Kun virralla olevat naiset näkivät kasakkain ryntäävän vankkureille -ja hakkaavan heidät maahan toisen toisensa jälkeen luulleen heitä -valepukuisiksi miehiksi, tahtoivat he kääntää veneensä, ja sotamiehet -juoksivat päällikköjensä luota takaisin rannalle ja ampuivat. - --- Vivat kuningas Karolus! -- huusivat he sekaisin tuhansin äänin. --- Ja eläköön... Ei, se on myöhäistä! Katsokaa, katsokaa! Siellä -kuningatar Karoliina keskellä lutkujoukkoa kuolee neidon kuoleman -musketti kädessä. - - - - -Mazepa ja hänen airueensa. - - -Komeasti varustetussa makuukamarissa oli telttasänky, -höyhentöyhtöt kulmissa. Puoleksi suljettujen uutimien takana makasi -kuusikymmentäkolme-vuotias ukko peitettynä partaa myöten ja pitkät -vaalistuneet haivenet levällään pääalusella. Koko otsa oli laastarin -peitossa. Se oli Mazepa. - -Vuoteen vieressä lattiamatolla olevain lääkeastiain joukossa oli -muutamia latinalaisia ja ranskalaisia runoteoksia, ja ovella oli -pieni nahkakuiva pappi kuiskaavassa keskustelussa kahden viheriäiseen -puetun tsaari Pietarin lähettilään kanssa. - --- Tuskinpa hän ymmärtää teidän sanojanne, -- kuiskasi pappi -luoden surullisen tutkivan katseen sairaaseen päin. -- Itse on hän -pitkiä aikoja aivan houreissa. Kukapa olisi aavistanut, että se -elämäniloinen vanhus niin äkkiä olisi joutunut kuolinvuoteelleen! - --- Iivana Stefanovits! -- sanoi korotetulla äänellä toinen -muukalaisista ja lähestyi vuodetta. -- Meidän jalomielinen tsaarimme, -sinun herrasi, käskee tervehtää sinua. Muistatko? Ne kolme -kasakkaasi, jotka hiipivät hänen luoksensa kertomaan, että sinä -salaisuudessa valmistat kapinaa hänen yliherruuttansa vastaan, ne hän -antoi vangita ja lähettää takaisin sinulle ystävyyslahjaksi. Iivana -Stefanovits, hän luottaa uskollisuuteesi. - -Mazepan silmät aukenivat raukeasti ja huulet liikkuivat, mutta hän -jaksoi höpistä vain käsittämättömän kuiskauksen. - --- Me ymmärrämme sinut! -- huusivat sanansaattajat toinen ja -toinen. -- Me ymmärrämme sinut! Sinä siunaat häntä ja kiität häntä -hänen armostansa, ja me sanomme hänelle, että vuodet jo ovat sinua -raskauttaneet ja että sinä jo olet kääntänyt kaikki ajatuksesi -niihin, jotka eivät ole tästä maailmasta! - --- Minä pelkään, -- mumisi pappi syrjään, -- että täällä on loppu -lähellä. - -Sanansaattajat nyökyttivät surullisesti ja poistuivat makuukamarista -selkä edelläpäin. - -Niinpian kuin he olivat menneet, salpasi pappi oven. - --- He ovat menneet! -- sanoi hän. - -Mazepa kavahti ylös ja repi laastarilapun otsastaan ja heitti -sen kauvas pois lattiamaton yli. Hänen tummat avonaiset silmänsä -säihkyivät ja ilvehtivät. Punastus nousi ja katosi hänen poskillaan, -ja kauniskaarteisen nenän alla kimaltelivat valkoiset ja terveet -hampaat niinkuin nuorukaisella. Hän työnsi pois peitteen, ja täydessä -asussa kiireestä kantapäähän saakka, takissa ja kannussaappaissa, -hyppäsi hän vuoteesta ja nipisti pappia kyljestä. - --- Sinä pieni pappivekkuli! Sinä maantien roisto! Tällä kerralla emme -tehneet huonompaa temppua. Moskovassa uskotaan, että vanha Mazepa -makaa voimattomana ja vaarattomana. Jumala auttakoon hänen hurskasta -sieluaan! Hahahei! Sinä pikku pappivekkuli! Sinä pääveitikka! - -Pappi nauroi kuivasti. Hän oli viralta pantu piispa Bulgariasta, -ja hänen pyöreä päänsä ja lyhyt nenänsä ja syvällä olevat silmänsä -näyttivät kuolleen pääkallolta. - -Mazepa tuli yhä iloisemmaksi. - --- Mazepa kuolemassa! Kyllä, kysyppä hänen hentuiltaan! Kysyppä vain! -Eipä, sinä suuri Moskovan tsaari, nyt tahdon minä elää ja päästä -sinusta. - -Tsaari epäilee sinua, herra, vaan hän tahtoo voittaa sinut -jalomielisyydellä. Sellainen saattaa hän olla. - --- Ja sillä olisikin minut voitettu, ellei hän olisi eräänä yönä -juomapöydässä, päissämme ollessa, lyönyt minua korvalle. Minä -pidän korvaani yhtä pyhänä kuin hänkin, ja häväistystä en koskaan -voi unhottaa. Se jää sieluun ja kuluttaa ja kalvaa. Jos en ole -suvultani kuningas, niin olen mieleltäni. Ja miksi tahtoo hän tupata -saksalaisia takkejaan oivallisten kasakoitteni päälle. Nyt asiaan! -Kerro vaiheesi, sinä valehtelija! - --- Herra, kerjäläismunkin puvussa kuljeskelin teitä pitkin -ruotsalaisten pääkortteeria kohden, mutta välistä otin kapakkatytön -polvelleni ja juomakannun pöydän kulmalle, ja kun silloin katsoin -alas ja näin varpaan pistävän esille rikkinäisestä kengästäni, -ajattelin itsekseni: Tämä se on Mazepan lähettiläs! - --- No hyvä, minkälainen oli keikailija? - --- Keikailijako? - --- Luonnollista! Ruotsalaisten majesteetti! Kuningas Karoli! Etkö -luule, ettei hän keikaile yhtä paljon nokisilla repaleillaan kuin -mikään ranskalainen hajuvesiprinssi silkkisukillaan! Ja hänessä on -tuo ihmeellinen pohjoismaalainen kevytmielisyys, joka aina vain -läimäyttelee ratsupiiskaa ja huutaa: Pihkaa, joutavia! Schadet -nichts! -- Hän ei ole koskaan voinut surra onnettomuutta yhtä yötä -kauvemmin. Siinä on ollut hänen voimansa salaisuus. Voi häntä ja -hänen kohtaloansa silloin, kun hän istuu unettomana yöt yhyksin! Olen -utelias näkemään häntä. Minä ikävöin. Mutta kerrohan toki! - --- Ensiksi löysin hänet valetukassaan ja aseissaan kapakkatytön -olkahuivista tai esiliinasta ja lasista, josta join, ja -sokerileivoksesta, jota söin, ja pöytäliinoista ja arkunkansista -ja tupakkarasioista ja markkinakopista. Ei kukaan puhunut muusta -kuin hänestä, ja lapset kokoontuivat ja leikkivät ruotsalaisten -jumalanpalvelusta. Talonpoikais-ukot kutsuivat häntä itse Jumalan -valitsemaksi protestanttien miekkapaaviksi ja nostivat sitä -sanoessaan lakkiaan. - --- No niin, mutta minkälainen oli hän itse kun tulit pääkortteeriin. - --- Minä varoitan sinua. Ennustan onnettomuuksia. Minä näin -ennustusmerkin. Näin hänet pöyhkeänä ja ylpeänä... - --- Niinkuin ainakin suuri luonne, jota maailma alkaa pitää halpana. - --- Marlborough läksi keskustelusta Saksista hänen leiristään -olkapäätään kohottaen, ja hallitsijat alkavat nauraa hänelle selän -takana... Hänen omat kenraalinsa ovat väsyneet. - --- Hänestä on tullut rahvaansankari, tarkoitat. Entäs sitten! -Sellaista miestä tarvitsen minä kokoomaan hurjia laumoja! Ellet -sinä vakuuta minulle, että olet nähnyt hänen syövän ja juovan, en -voi uskoa että hän on elävä ihminen. Silloin täytyy minun sanoa: -Ruotsalaisten nuori ruhtinas kaatui Narvan voittopauhussa, mutta -hänen varjonsa ratsastaa yhä vielä eteenpäin joukkojen etunenässä, -ja lunta sataa ja sataa ja rummut pauhaavat ja täräjävät, eivätkä -harvenneet pataljoonat tiedä eivätkä ymmärrä, minnekkä hän vie -heitä. Kun viholliset tuntevat hänet ruudinsavussa, laskevat he -taikauskoisesi muskettinsa eivätkä uskalla ampua, eikä hän huomaa, -että hän joskus hakkaa maahan miehiä, jotka aikovat langeta -polvillensa. Palkatut salamurhaajat heittävät aseensa hänet -nähdessään ja antavat itsensä ilmi, ja hän antaa heidän mennä -rankaisematta. Älä puhu hänelle valtioista ja sopimuksista! Hän ei -taistele tavaroista niinkuin ihmiset; hän pitää Jumalan miekkaa -kostoa ja palkitsemista varten. Mitä vaati hän voittopalkaksi -äskettäin rauhaa tehdessä? Rahojako? Maatako? Itävallalta pyysi hän -kamariherran, joka oli parjannut häntä päivällispöydässä, ja joukon -venäläisiä sotamiehiä, jotka olivat paenneet sinne rajan yli... ja -omantunnonvapautta protestanteille. Preussilta vaati hän vankeutta -everstille, joka oli neuvonut tsaaria, ja maanpakoa kirjurille, joka -oli pilkannut hänen asetuksiansa pietistejä vastaan... Saksilta vaati -hän Patkullia ja kaikkia ruotsalaisia pettureita, mutta vapautta -Sobieskin ruhtinaille ja kaikille saksilaisille, jotka olivat -ruvenneet ruotsalaisten puolelle. Kuningas Augustin itse pakotti -hän latomaan vanhat Puolan kuninkaankalleudet samettilippaaseen ja -lähettämään ne kuningas Stanislaulle. Pantuansa kuningas Augustin -viralta Puolassa, tahtoo hän nyt erottaa tsaarin tai haastaa häntä -kaksintaisteluun, mutta heidän kruunujansa ja hallitushuoliansa ei -hän ottaisi ilmaiseksikaan. Muinaisuudesta saakka ei olo kukaan -kummallisempi mies pitänyt miekkaa tai valtikkaa! - -Mazepa oli puhuessaan tarttunut niin lujasti sängyn patsaaseen, että -silkkihimmelin höyhentöyhtöt tutisivat, mutta pappi nosti kolmea -sormea ja vastasi: - --- Olen varoittanut sinua! Kaikki mihin hän koskee, saattaa hän -kurjuuteen ja kuolemaan. Mutta hän on seikkailijain suojelusenkeli. -Hän on tehnyt seikkailun kestävyydeksi ja suuruudeksi. Sinäkin, -herra, olet seikkailija, ja minä itse olen pahin seikkailija teistä -kaikista. Siksi tahdon mukaantua. - -Hän laski kätensä ja lähestyi ylenkatseellisella tuttavallisuudella. - --- Sinä, Iivana Stepanovits! Etkö koskaan ole kummastellut, että olen -kuljeksinut juuri sinun ovellesi? - --- Sinut ajettiin piispanvirastasi epäuskosi ja konnuutesi tähden. - --- Oikeittain koski asia vain pientä vähäpätöistä näpistystä. Jumalan -kuvassa oli pari jalokiveä... - --- Joiden sijaan sinä panit lasipalasia ja jotka sinä kaikessa -hiljaisuudessa möit voidaksesi elää hiukan leveämmin ja -kirkonpalvelijalle arvokkaammalla tavalla. - --- Älkäämme siitä enään puhuko! Silloin kuulin minä Mazepasta, -Johan Kasimirin entisestä hovipojasta, joka puuteriperuukissaan -niin kauvan palveli lankeemukseen viettelevää sukupuolta, että -muudan mustasukkainen aviomies lopuksi sitoi hänet alastomana -hevosen selkään ja ajoi hänet pois erämaihin. Ja siellä rakensi -hän itselleen seikkailuvallan. Pyhä Antti sinua suojelkoon Mazepa! -Minä tarvitsin pientä herraa, jota hävettäisi lyödä poikki hyvää -päätä ja joka antaisi minun rauhassa lukea kreikkalaisia teoksia ja -Machiavellin kirjaa ja jolle saattaisin sanoa: Hei, äijäseni! Kaikki -on vaihtelevaa varjoa, sekin että sinä olet herra ja minä palvelija. --- Senvuoksi tulin sinun luoksesi. Mutta seikkailuveri ei siedä -seisomista. Ja se on tyrtynyt sinun vetiseen viiniisi, sillä sinä -olet suuri visukinttu, Mazepa, ja koska sinä nyt mietiskelet suurta -rahakauppaa musketin luotien kautta, niin seuraan minä sinua. Ja -koska Ruotsin kuningas ei enään kuule kenraalejansa eikä isoäitinsä -ja kansansa rukoilevia kirjeitä ja koska vaarallisin ja mahdottomin -tie kulkee tännepäin, tahtoo hän suostua sinun liittotarjoukseesi. -Sinun ja kasakoittesi kanssa tahtoo hän mennä sinun herraasi vastaan. -Tässä ovat paperit. - -Pappi heitti yltään kaapunsa ja seisoi kasakan puvussa pistoolit -vyössä, ja rinnasta veti hän esille kokoonkäärittyjä papereja. - -Mazepa kalpeni ja tempasi ne ja piti niitä kauvan huuliinsa -painettuna lyykistyen ja kumartaen ikäänkuin näkymättömän -pyhimyskuvan edessä. - --- Rummut! Rummut! -- sopersi hän mielenliikutuksessa. - -Mutta kun pappi oli ehtinyt ovelle, esti hän häntä. - --- Ei, älä anna lyödä rumpuja ennenkuin huomenna. - -Sen jälkeen meni hän pieneen sivuhuoneeseen yksinkertaisen puupöydän -ääreen ja rupesi tutkimaan tilikirjojansa. Hän kutsutti voutinsa -ja laski ja määräsi suurempaa säästäväisyyttä noudatettavaksi -maitokamarissa. Puolittain niinkuin lystikäs rosvoritari ja -puolittain kuin oppinut vaan säästäväinen tilanhaltija valvoi hän -lopuksi monien arkkujensa ja laatikkojensa sullomista. Välistä -kumartui hän itse auttamaan. Viimeiseksi otti hän seuraavana aamuna -ylleen muinaisaikaisen ja hyvin korean kasakkapuvun. Kiihkoisena ja -liikkuvana hypähti hän ylös tuolilta heti kun oli istunut, mutta -peilin eteen jäi hän seisomaan tuntikaudeksi ja siveli vähän väliä -partaansa hienoilla pienillä valkoisilla käsillänsä. - -Vasta kun sotasoitto kuului, nousi hän satulaan, ja hän piti -ratsuansa aina laukassa. - - * * * * * - -Kun hän jonkun ajan kuluttua oli ehtinyt ruotsalaisten luo ja -eräänä aamuna ratsasti kuninkaan seurueessa, tuli pappi ikäänkuin -sattumalta hevosineen hänen rinnalleen. Joka puolella heidän -ympärillään marssivat joukot ohi likaan ryvettyneinä ja aseet -ja tykit peitettyinä, jotta ne eivät ruostuisi. Kuormastovaunut -ratisivat kuljettaessaan muonasäkkejä ja sairaita ja joskus peitettyä -ruumisarkkuakin. Perimmäisenä ajettiin kokoonhaalittuja karjalaumoja. -Juopuneita saporogeja, rientäviä kasakoita ja ahkerasti rummuttavia -Puolan valakkeja ratsasti viheriäisissä ja punaisissa viitoissa ja -päässä korkeat vaskikypärit, joissa kulkuset helisivät. Muutamat -heiluttivat tupsutettuja keihäitä ja jousipyssyjään tai hopealla -ja luulla silattuja pitkiä piilukkopyssyjään. Toiset soittivat -jonkinlaisilla valittavilla puuhuiluilla. Se oli kirjava tarujoukko, -joka raivaamattomia ja tuntemattomia metsäteitä pitkin jäätyneiden -hetteiden yli ja lumisten kuusien alla vaelsi salaperäistä itämaata -kohden. - --- Mazepa, -- alkoi pappi matalalla äänellä puhua. -- Sinä lupasit -tulla ruotsalaisten luokse kolmenkymmenen tuhannen kasakan kanssa, -mutta tuskin neljäätuhatta seurasi sinua. - -Mazepa piti yhäti hikistä raudikkoansa nelissä ja nyökkäsi -myöntäväisesti, eikä pappi väsynyt häntä ivaamaan. - --- Toissapäivänä meni puolet heistä tiehensä. Eilen läksi vielä -useampia. Pian ei sinulla ole muuta jäljellä kuin parisataa -miestä, vain rengit, jotka ovat vartioimassa arkkujasi ja kahta -kultatynnöriäsi. Kapina on ilmiannettu, kaupunkisi on poltettu, sinun -harvat uskolliset miehesi naulattu lautoihin ja heitetty virtoihin. -Pian et ole muuta kuin korea ratsumies Ruotsin kuninkaan seurassa. - -Kun Mazepa oli vaiti, jatkoi pappi: - --- Tänään hylkään minäkin sinut, sillä ruotsalaisten kalja on minusta -hapanta, ja varvas pistää jälleen liian pitkälle ulos kengästäni. -Lähettilääsi tarvitsee rikkaamman herran. Jää hyvästi, Iivana -Stepanovits! - -Mazepa vastasi: - --- Niin kauvan kuin minulla on pääni tallessa ja filosofiani, pysyn -Mazepana. Kun kasakkani käänsivät hevosensa ja pakenivat pois, annoin -minä vain kantaa hetmanin sauvaa ja nuijaa edelläni, ja ratsastin -kuninkaan luo niinkuin olisin tullut Xerxeen miljoonain etunenässä. -Ja hän, jonka valtakunta on rutiköyhtynyt, kenraalit tyytymättömiä ja -jonka aurinko on laskussaan, otti minut vastaan niinkuin ruhtinaista -onnellisimman. Mitä liikuttaakaan häntä ja minua, kuinka monta -takanamme ratsastaa! Hänellä on kylläksi kuningaskunniaa, hän tahtoo -olla myöskin jumalan erityinen ihminen. Hän ajattelee historiaa -niinkuin rakastunut mies armastansa: hän ei tahdo voittaa hänen -suosiotaan suvullaan vaan omalla itsellään. Jos me kumpikin, hän ja -minä, kerran olemme ainoat kaksi jäljellejäänyttä ja istumme aron -luolassa, jatkamme me kuitenkin filosoofisia keskustelujamme ja -kohtelemme toisiamme niinkun kruunauspöydässä. - --- Sinä puhut hänen laskevasta auringostaan. Sinä olet huomannut -ennustusmerkin, sinäkin! Hän ei saata enään puhua lörpöttelemättä -kuin kuormarenki. - --- Helppo on olla häveliäs, kun kaikki kiittävät. - -Mazepa heitti taaksepäin valkokutrista päätään ylpeällä -halveksimisella ja ajoi kuninkaan luo, joka nosti hattuaan ja kumarsi -satulassa. - -Ympärillä pauhasi muutamia kenraaleja niin äänekkäästi kuin -mahdollista että kuningas kuulisi heitä. - --- Kun minä tulen Moskovaan, -- sanoi Antti Lagerkrona, -- paikkaan -minä ratsuhousujeni istuinpaikan tsaarin yömyssyllä. - --- Häpeä! -- vastasi Akseli Sparre. -- On vanha ennustus, että Sparre -kerran on oleva Kremlin käskynhaltijana. - --- Tänne! -- huusivat vänrikit. -- Ampukaa maahan jokainen joka -uskaltaa estää niin suurta ja korkeaa ruhtinasta kulkemasta mistä -ikinä häntä huvittaa. - -Kuningas hymyili ja hyräili: -- Ryssä se juoksee, ryssä se juoksee! --- Mutta kun hän ei enään kuullut puhuvien ääntä, muuttuivat he ja -tulivat hajamielisiksi ja alakuloisiksi. - --- Majesteetti! -- huusi silloin Mazepa rehevällä latinankielellä ja -säihkyvin silmin. -- Niin kauvas tunkeutuvat teidän majesteettinne -voittavat aseet, että jonakin kauniina aamuna on meillä enään tuskin -kahdeksaa peninkulmaa Aasiaan. - --- Siitä saanevat oppineet riidellä, -- vastasi kuningas hyvillään, -mutta tapaillen latinaisia sanoja ja katse kiintyneenä Mazepan -valkoisiin ja miellyttävästi liikkuviin käsiin. -- Ellei raja ole -kaukana, täytyy meidän mennä sinne voidaksemme sanoa, että olemme -käyneet Aasiassakin. - -Äänet hävisivät, ja pappi pysähdytti hevosensa. - --- Aasia, -- mutisi hän, -- Aasia ei ole keskellä Eurooppaa. Mutta -ajakaa te, ajakaa, seikkailevat herrat! Minä olen niin monta kertaa -vaihtanut vaatteita ja nimiä, ettei kukaan teistä ruotsalaisista -koskaan voi keksiä kuka minä olin. Mutta älkää unhottako, että se -oli rääsymunkki, että se oli tienkulkuri, Mazepan lähettiläs, joka -kavalilla välityksillään pani sinikylmän sormensa heidän ja teidän -puolijumalanne kohtaloon ja johti teidät erämaihin. Olet oikeassa, -kuningas Karoli, ja sinä, Mazepa. Kaikki, kaikki riippuu lopuksi -yksityisestä ihmisestä! - -Lumi ryöppysi ja ryöppysi, ja hän istui liikkumatta laihan hevosensa -selässä, sillä välin kuin pataljoonat kulkivat ohitse, äänettöminä -ja kärsivällisinä. Kun perimmäiset knihdit kääntyivät katsomaan -tuntematonta, yksinäistä ratsastajaa ja näkivät hänen pienen -kokoonpainuneen kalman kallolta näyttävän päänsä, tuli heihin -pelästys ja he jouduttivat askeleitaan. - - - - -Viidenkymmenen vuoden päästä. - - -Kun puuro oli syöty ja molemmat haaraiset talikyntteIit, jotka -paloivat molemmin puolin tinavatia, olivat enemmäksi puoleksi -palaneet, nostettiin tuolit takan eteen. Kartano oli pienimpiä -ja köyhimpiä paikkakunnallaan, mutta tänä iltana ei siellä -näkynyt mitään puutetta. Oljet peittivät pehmeästi kuin matto -lattiapalkit, tuoreita katajia oli aseteltu mustien, märkien -ikkunoiden kumminpuolin, avonaisen takan hohde kellerti kalkilla -maalattuja puuseiniä, ja äsken oli siellä tarjottu tuoppimalja -portugiisiakin. Kaikki myös tiesivät, että illan juhlallisin hetki -nyt oli tullut. Molemmat palvelustytötkin, joilla tänään oli yllään -parhaat hienokuteiset röijynsä, korjasivat ruokia niin hitaasti -kuin mahdollista ja unohtuivat ovelle seisomaan, sillä nyt oli -kapteeni Höökillä, karoliinilla, käsilllä tupakkasarvensa ja hän -istui itse kunniapaikalla takan edessä. Vasta kuitenkin kun hän oli -päästänyt irti pikisaumaiset kenkänsä ja nostanut jalkansa paksuissa -valkoisissa sukissa ristiin takanreunalle oikein niitä paahtaakseen, -näytti hän täysin tyytyväiseltä. Tosin oli hän yksin pitänyt puhetta -melkein koko illan ja nyt viimeksi puhunut Ehrencronasta, joka oli -saanut miekkaritariston tähden kuningas Freedrikiltä, vaan jota ei -koskaan voitu saada sitä kantamaan muualla kuin rasiassa, mutta -tällä hetkellä tuli hän ankaraksi ja miettiväksi ja joutui toiseen -tarinaan. Tosin väitettiin, että hän useimmiten valehteli runsaasti, -mutta kukaan ei siitä pahentunut, ja pääasia oli että hän kertoi. - -Hän oli jo vanhempi mies, jolla oli pakkasen vikuuttama möhkönenä, ja -hänen eteenpäin kammattu tukkansa ja nuorekkaasti käännetyt viiksensä -olivat aina olleet niin vaaleat, ettei kukaan huomannut oliko aika -tehnyt muutaman haivenen vielä vaaleammaksi, ja hän istui tuolilla -ahtaassa ja kiinikapistetussa takissaan yhtä suorana kuin ennenkin. - --- Niin, -- alkoi hän tavanmukaisella tavallaan siirtyen asiasta -toiseen, -- sinä syksynä, kuin eksyin metsässä olin pahemmassa -kuin pulassa. Tarkoitan syksyä siellä etelässä Severiassa. -Lewenhaupt oli juuri antanut hävittää viimeiset kuormavaunumme -ja kuljetti meitä Sozajokea pitkin kaahlamon etsimistä varten, -jotta me toisella puolella olisimme voineet etsiä tietä kuninkaan -sotajoukon yhteyteen, mutta useita jalkaknihtejä oli jäänyt vaunuja -ryöstämään. Olin siihen aikaan vänrikki ja yhdessä muutamain toisten -kanssa lähetti meidät kenraalimajuuri Stackelberg takaisin miehiä -taivuttelemaan, mutta venäläiset olivat heidän luonaan, ja minä -tuskin tiedän millä tavoin minun pimeässä onnistui pelastua joen -ylitse. Kun likomärkänä vedestä ja mudasta seisoin kanervikossa -toisella rannalla, tapasin minä siellä rakuunaknihdin. Hän oli omasta -rykmentistäni, ja häntä sanoimme Pitkäksi Jussiksi, koska hän oli -pitimpiä ja kapeimpia urhoja, jotka milloinkaan ovat ruotsalaista -miekkaa pidelleet. Hänen rintansa oli kapea, mutta hänen kätensä -olivat suuret. Hänen käsivarsissaan ja säärissään näytti tuskin -olevan ainoatakaan jäntärettä, eikä haituvaakaan ollut hänen laihassa -ja yksinkertaisessa naamassaan, jonka kuka hyvänsä tunsi viistoista -silmistä ja paksusta alahuulesta. Tiesi Herra miten hän koskaan -oli saattanut mukaan päästä... Mutta sillä hetkellä olin minä yhtä -iloinen tavatessani tuon kulkevan kummituksen kuin olisin kultaiseni -tavannut, ja summan päiten mutta kuitenkin niin joutuisesti kuin -saatoimme suuntasimme askeleemme metsään. - -Aluksi juoksimme päästäksemme lämpimiksi ja saadaksemme vaatteemme -kuivaksi, ja vasta päivän koitteessa panimme me levolle. - -Monta vuorokautta harhailimme me sitten metsissä ja nevoilla ja vielä -olivat meidän vaatteemme yhtä märät. Kerran riisuimme me ne pois ja -ripustimme ne oksalle, mutta sateisessa syksyilmassa se ei paljoa -auttanut, ja ne olivat vain sitä kylmempiä, kun meidän suurella -vaivalla vihdoin onnistui saada ne takaisin päällemme. Saappaita ei -ollut puhettakaan saada jaloista pois. Joskus ne kulussa kuivuivat, -mutta vettyivät pian suossa, ja sadekuuro seurasi toistansa. - -Minulla oli mukanani palanen sianlihaa ja kappale mustaa leipää, -jonka jaoin hiljaisen ja kuten näytti nöyrän onnettomuustoverini -kanssa, ja sitten me pureskelimme lehtiä ja oksia ja kaikkea mitä -suinkin tapasimme. Nälkä ei kuitenkaan hetimainkaan ollut niin -kuluttava vaiva kuin alinomainen kylmä kosteus, jonka tähden meidän -hampaamme kalisivat unessakin. Sitä myöten kuin voimat uupuivat -kangistuivat jäsenemme niin ettemme voineet niitä tuskatta liikuttaa. - -Eräänä iltana kuulimme odottamatta koiran haukuntaa, ja hetkeksi -tunsin ilosta punastuvani, mutta heti sen jälkeen tuli mielenmaltti -ja vaaran ajatus. Käännyin vastaiselle suunnalle, ja Pitkä Jussi -seurasi minua ääneti kuten aina, mutta kun olimme hetken kulkeneet, -huomasin että olimme tulleet vain lähemmäksi koiranhaukuntaa. Silloin -tartuin knihtiä kainaloon ja käännyin taasen toiselle suunnalle, -mutta niinkuin vastustamaton, sisällinen viettelys olisi meitä -vetänyt, kuljimme me lakkaamatta koiraa yhä lähemmäksi. Kun vihdoin -päästin Pitkän Jussin käden, kulki hän vielä nopeammin. - --- Seis! -- huusin minä hänen jälkeensä, märkyydestä uupuneena, mutta -kuitenkin haluttomana menemään suoraa päätä vihollistaloon, jossa -meitä mahdollisesti otettaisiin kirveellä vastaan. - --- Seis! Seis! -- toisti Pitkä Jussi tottelevaisesti, mutta jatkoi -siitä huolimatta kulkuaan. - -Silloin juoksin minä kilpaa hänen kanssaan ja otin häntä kiini -vyöstä, ja niinkauvan kuin pidin häntä kiini, seisoi hän aivan -suorana ja liikkumattomana, mutta heti kuin päästin irti, kulki hän -edelleen. - --- Seis! Pysähdy! -- pauhasin minä raivoissani ikäänkuin olisin -ollut keskellä tulta ja hämmästynyt niin äkillistä ja niskoittelevaa -itsepintaisuutta knihdissä, joka oli tottunut meidän raudankovaan -järjestykseemme. -- Etkö tottele omaa vänrikkiäsi, mies? - --- Seis! Pysähdy! -- kertoi hän, mutta jatkoi sittenkin kulkuaan -niinkuin ennenkin ja niinkuin ei hän enään olisi oman jalkansa herra. - --- No Jeesuksen nimessä, -- lausuin minä, -- pahempaa emme voi kokea -kuin jo olemme kestäneet. Mutta sitten oletkin sinä tästä hetkestä -alkaen ruvennut vänrikiksi, vaikka oletkin vain miehistöön kuuluva, -ja minä sotamieheksi. Ole hyvä ja pane se mieleesi. - -Pitkä Jussi ei vastannut mitään eikä ehkä kuullutkaan minua. Minä -rupesin häntä seuraamaan, ja jo muutaman minuutin kuluttua tulimme -avonaiselle tasangolle, jossa oli useampia latoja ja rakennuksia. -Aivan lähellämme oli suuri monikerroksinen rakennus. Laskeva -aurinko kimalteli jyreäin seinähirsien sammalissa, ja ikkunanruudut -loistivat niinkuin lukemattomien kynttiläkruunujen valossa, mutta -portti oli lukossa, eikä mitään savua noussut tulteista. Talo oli -niinkuin ruumis, jolla on suu suljettu ja hengitys lakannut, mutta -silmät kamalasti valaistut kylmästä, ulkoapäin tulevasta valosta. -Luisuksi lyyhistyneen olkiriutan takana olevaan paaluun oli sidottu -koira, joka kulki edestakaisin maassa ja liehutteli häntäänsä meidät -nähdessään. - -Pitkä Jussi meni suoraan portille ja kolkutti, mutta ei kukaan -avannut. Silloin veti hän esiin miekan ja löi kahvalla säpäleiksi -lähimmän ikkunan, ja samassa kuulimme me sisältä säikähtyneen -naisen äänen moneen kertaan huutelevan jotakuta, jolla oli nimenä -Varvara. Lasipalaset putosivat helisten, lyijypuitteet taipuivat -joka puolelle pitkiksi riippuviksi kaistaleiksi, ja juoksuaskelia -kuului rakennuksen sisältä. Melkein samassa tuokiossa avasi portin -suurikasvuinen ja komea piika, jonka leveä vaalea palmikko riippui -selälle ja jonka mustassa päähineessä ja punaisessa ja viheriäisessä -liivissä hopeakoristeet kilisivät. Kädessä oli hänellä sytyttämätön -lyhty, jonka hän luultavasti peloissaan oli tottumuksesta siepannut. - --- Me emme aijo tehdä mitään pahaa, -- sanoin minä ja koetin niin -hyvin kuin taisin tulla touhuun visaisella kielellä. -- Olkoon -kaukana sellainen kauheus, armollisin neiti. Mutta me olemme -nälissämme ja ennen kaikkia me tarvitsemme... - --- Kuivia vaatteita, -- sekausi Pitkä Jussi hytisten puheeseen. - -Ensi kerran koko pitkän vaelluksen aikana kuulin nyt kummallisen -roikon puhuvan omin päin, ja sitten oli hän päälle päätteeksi niin -hävytön, että otti sanat minun suustani. Kun tyttö kääntyi ja jätti -portin puoleksi auki, astui hän kyllä syrjään tehdäkseen minulle -tietä, mutta minä vastasin kiusalla: - --- Herra vänrikki tekee hyvin ja menee edellä. - --- Jumala varjelkoon siitä, -- vastasi hän ja löi kantapäitään -yhteen, mutta puolittain iloissani rauhallisesta vastaanotosta -ja puolittain vielä suutuksissani lisäsin minä sellaisella äänen -kovuudella, ettei hän voinut epäillä vakavuuttani: - --- Taikka otti piru vänrikin. - -Silloin veti hän pitkät koipensa ovesta sisään minun edelläni, ja -kun ei talossa ollut mitään eteistä tulimme me heti suureen saliin, -jossa oli kirjava kaakeliuuni keskellä lattiaa niinkuin torni. -Pitkin seiniä, jotka olivat hakatuista ja sammaleella tiivistetyistä -hirsistä, seisoi muutamia mustaksi lakattuja tuoleja, ja hyllyllä -hohti tinakannuja. - -Palvelustyttö juoksi edestakaisin ja huusi Varvaraa, joka -puoli-unissaan ja pelästyksissään viimein ilmestyi pimentyvän salin -perimmäiseen nurkkaan. Sinne jäivät molemmat tytöt pelokkaasti -kuiskailemaan. - -Hetken kuluttua he kuitenkin rauhoittuivat, eivätkä he malttaneet -olla toisiinsa vilkaisematta ja säyseämmiksi tulematta, kun -minä myötäänsä kutsuin heitä armollisiksi neideiksi enkä ollut -ymmärtävinäni että he olivat orjaraukkoja. Se oli pisara kuumaa öljyä -kovettuneelle vahalle, ja he kertoivat nyt, että korkeat herrasväet -jo kaksi viikkoa sitten olivat lähteneet tiehensä kun huhut -kertoivat ruotsalaisten lähestyvän, ja erityisesti vakuuttivat he -ettei koko rakennukseen eikä koko taloon oltu jätetty rahtuistakaan -minkäänlaista arvotavaraa, vaan että he mielellänsä tekisivät -parastaan vieraitten palvelemiseksi. - -Varvaralla oli kauniit hampaat, mutta hän oli liian pieni ja lihava -ja mustanvillava, ja vähän ajan kuluttua päästi hän niin raikuvan -naurun, että se kiusasi minua. Mutta kultatukkaista tyttöä, jonka -nimi oli Katariina, en sitävastoin voinut olla leikillisesti -nipistämättä korvaan kun hän kantoi puita pesään. Sillävälin oli -Pitkä Jussi ilman muita mutkia riisunut risaisen sinisen takkinsa, -ja kun ei hänellä ollut paitaa eikä liivejä oli hän pian alasti -vyöhön asti kurjassa laihuudessaan, niin ettei kukaan voinut enään -pysyä vakavana -- ei kukaan paitse hän itse. En koskaan ollut minä -nähnyt iloisuuden värähdystäkään hänen jäykässä naamassaan. Kun -olimme saaneet kumpikin yllemme lammasnahkaturkit ja tyydyttäneet -pahimman nälkämme naurismokolla ja kaljalla, panimme maata uunille -hukari polvien välissä, ja minä rohkenin käskeä herra vänrikkiä -vuoron perään valvomaan kanssani, jos mahdollisesti meitä vastaan -olisi ollut jotain pahaa hankkeissa. Myöskin kielsin minä molempia -palvelustyttöjä lähtemästä salista, ja lukien rukoukseni kuuluvalla -äänellä äidinkielellä uskoin itseni kaikkivaltiaan huomaan. - -Mutta! Kaikkivaltias antaa meidän ihmisten joskus tuottaa toisillemme -hämmästyksiä. Kun ei kukaan puhutellut minua, nukuin minä -nukkumistani tuntikausia kunnes heräsin tukahduttavaan kuumuuteen, -jota muuten olisin sanonut tuskaksi, mutta joka nyt kuitenkin -muistutti minulle etten enään ollut kuljeskeleva luuranko vaan -jälleen elävä ihminen. Ja kuitenkin! Kuka ymmärtää hämmästystäni, -kun näin lämmitetyn salin tyhjäksi ja autioksi ja kuulin huutoa ja -kolinaa viereisestä huoneesta. - -Tartuin heti hukariini ja juoksin ovelle. Silloin näin kyökistä -leimuttavan tulen, jonka edessä seisoi Pitkä Jussi ruudukkaassa -yönutussa ja korkeakorkoisissa kengissä. Nähtävästi osasi se heittiö -muonitustaidonkin, sillä lintu oli jo vartaassa, ja porisevaan -pataan heitti hän sekaisin kaikki mitä saattoi anastaa puolittain -nyyhkyttäviltä tytöiltä. Väliajalla otti hän aukimurretusta kaapista -komean lasin toisensa jälkeen ja rikkoi ne palasiksi takan kulmaan ja -nakkasi sirut lattialle. Minä menin viereen ja tartuin sen junkkarin -vyöhön, mutta en kyennyt saamaan häntä paikalta. Hänen suunnaton -itsepäisyytensä antoi jättiläisen voimat hänen hoikalle ruumiilleen -ja itse olin vielä kaikkien kestettyjen kärsimystemme masentama. Kun -hän käänsi kasvonsa minuun päin, olivat kuitenkin hänen silmänsä -lasimaisen kankeat, ja minä tunsin viinin löyhkän hänestä. Nyt -päästin minä hänet kaksinkerroin hämmästyneenä. Hän oli päissään. - -Kultatukkainen Katariina, jota asia oikeittain näytti enemmän -huvittavan kuin pelästyttävän, tuli sillävälin luokseni ja kertoi -pehmeällä äänellään -- hoi! vanha kapteeni Höök oli nuori siihen -aikaan ja pulska poika... Missä olimmekaan? Niin, hän kertoi että -Jussi oli kulkenut huoneesta huoneeseen ja etsinyt kaikki paikat -ja lyönyt rikki vaaseja ja kelloja. Viimein oli hän kellarissakin -kaivanut kaikki holvit paitse yhtä... paitse yhtä... yhtä... yhtä, -jonka avain oli hukkunut, lisäsi hän kiiruusti. - --- Mutta sinä raukka tarvitset myöskin jotakin, -- sanoi hän minulle -ja työnsi minut toiseen huoneeseen, jota sopi sanoa kuninkaalliseksi. -Seinillä riippui kudottuja vihertäviä tapetteja, joissa oli kuvattu -Diaana hirveä ajamassa. Komeimpia vaatteita oli raahattu pitkin -liukasta ja kirkasta lattiaa, nojatuolit olivat kullatut, ja padan -vieressä keskellä pöytää seisoi tuoppeja, joissa ei ollut inhottavaa -kaljaa, eikä edes olutta, vaan kirkasta keltaista viiniä. - -Nyt menetin minäkin malttini nähdessäni kaiken tämän ihanuuden, -ja epäluuloani rauhoitti jonkin verran se, että molemmat tytöt -itse näyttivät sydämmensä pohjasta iloitsevan kun kerrankin saivat -tuhlata ja hävittää, sillä hekin tunsivat olevansa vihollisalueella -siinä talossa, missä he muuten olivat saaneet kulkea tottelevaisina -ja nöyrinä orjattarina. He riemuitsivat kuin voitosta saadessaan -hävittää herkkuja, joita he eivät koskaan olleet maistaneet, -saadessaan heittäytyä nojaselkäisiin ylpeisiin tuoleihin, joiden -edessä he olivat saaneet kumartua maahan asti, ja polkea kalliita -vaatteita, joita koskemaankaan ei heitä oltu pidetty mahdollisina. -He valitsivat minulle kankeasta hopeakankaasta tehdyn takin, -jonka helmukset oli ommeltu lohenpyrstöön, niin että ne näyttivät -pöyhistetyltä hameelta, ja jalkoihin, joista illalla suurella -vaikeudella olin saanut saappaat vedetyksi, sain sukat ja punaiset -kengät. Kuitenkaan en uskaltanut päästää hukaria vyöltäni, sillä en -ollut täysin voittanut kaikkia epäluulojani salahankkeista. - -Pienen sydämmenryöstäjän koko lapsellisella suoruudella taputti -Katariina käsiään, jotka eivät kuitenkaan olleet oikein valkoiset -eikä pehmeät, ja tunnusti, että hänellä oli oikein hupaista, sillä -minun kanssani, joka olin samaa säätyä, saattoivat he olla niin kuin -tahtoivat, mutta vänrikin edessä, joka oli suuri herra, täytyi heidän -olla aina varuillaan. - -Minä istuin aterialle nojatuoliin, joka melkein peittyi kiiltävän -takinhelmukseni alle, ja kummallenkin puolelleni kutsuin tytöt ja -kilistin heidän kanssaan ja join. - --- Herra vänrikki on hyvin korkeaa sukua, -- sanoin minä. -- -Hänestä tulee lopuksi kukatiesi... niin kukatiesi neuvosherra, -- -(se oli siihen aikaan pahin hävittömyyteni, sillä ihmiset jotka -tappelevat kynätikuilla...) -- mutta armolliset neidit tietävät että -korkeasukuiset joskus onnettoman sattuman kautta voivat syntymästään -tulla sekä yksinkertaisiksi että tiedottomiksi, ja sen vuoksi katson -velvollisuudekseni joskus niin sanoakseni vääntää hänen älliään -oikealle tolalle. - -Minulla sotamiehenä on aina ollut yksi vika. Olen kyllä osannut -oikeana hetkenä sekä lyödä että rutistaa, mutta itse asiassa olen -ollut liian hyväntahtoinen ja säyseä. Senvuoksi annoin nytkin Pitkän -Jussin metelöidä kyökissä mielensä mukaan ja söin ja join itse sillä -aikaa sydämmen pohjasta. Mutta joka ryypyltä tunsin kuinka viini vei -ymmärryksen. Etten ruvennut enemmän lähentelemään iloisia emäntiäni, -riippui vähemmin siitä hyveestä, jolla Kaikkivaltias joskus viisaasti -kyllä on varustanut kauneuden, kuin niistä rasituksista, joita olin -kestänyt ja jotka pian muuttivat viinin unijuomaksi. Järki käski -työntämään tuoppia sivulle, mutta viime päivien kärsimysten jälkeen -oli viiniä mahdoton vastustaa. Minä vaivuin uneen istuilleni kädet -ristissä miekan nupun yli. - -Nyt kuulen sipsuttavia askeleita! sanoin itsekseni unessa. Ne tulevat -yhä lähemmäksi tuolin takaa. Nyt täytyy minun vetää miekkani. Mutta -mitä on tämä? En voi liikuttaa käsiäni enkä jalkojani, vaikka -olen niin valveillani että voin nähdä Diaanan ja hänen koiransa -tapeetissa. Koko ilma on tanssivaa höyryä, joka humisee tyttöjen -jaarittelevaan kasvojen ja vahakynttiläin liekkien ympärillä. Minä -olen saamattomasi päissäni. Siitä ei puhettakaan, mutta nyt nukun -jälleen ja tuolin takana kuuluu sipsutus. Piilossa ollut orja -seisoo siellä kirveineen. Juuri nyt nostaa hän sitä... Seuraavassa -silmänräpäyksessä olen tunteva sen päässäni niinkuin salaman ja -sitten on kaikki lopussa... Miksi ei tuoli saa pysyä alallaan? Minä -en voi pysyä jos sinä juokset... Ptruu, läsipää! Tiedätkö mitään -maailmassa, joka voi minua säikähdyttää! Mutta pysyä takaperin -kuninkaan laukkaavan käsihevosen lautasilla -- sitä en voi... Pang! -Kas niin, nyt makaan siellä keskellä kivikatua! Hyi! Warum lachen? -Ja sitten kellarin holvi... Miksi sanoit juuri että se oli... oli... -yksi kaksi, yksi kaksi, yksi kaksi, kolme neljä, viisi kuusi, -seitsemän ja kahdeksas, Kaarle kuningas. - -Nousin viimein ylös pakottavalle käsivarrelleni ja veisasin koko -virren numero kuuden alusta loppuun saakka ja niin vahvalla äänellä -että minusta näytti kaiken pahan täytyvän peljästyneenä paeta. - -Olen monasti ollut humalassa, mutta en koskaan mokomassa. Kun aamulla -heräsin, hyppäsin heti pystyyn lattialla, missä makasin pitkälläni -selkä tuolin vieressä. Olin vielä niin varma salahankkeesta että -aivan hämmästyin kun näin molemmat tytöt nukkumassa lampaannahalla -pöydän jaloissa ja kynttilät palaneiksi loppuun saakka. Ulkona -kyökistä kuulin outoja ääniä ja tapasin siellä vanhan silmäpuolen -ämmän, jonka nimi oli Natalia, ja partasuisen orjan, jonka nimi oli -Makaari ja joka pienintä myöten oli sen näköinen, josta olin nähnyt -unta. He tunnustivat olleensa piilossa ullakossa, mutta tulleensa nyt -esille kun huomasivat, ettemme tahtoneet mitään pahaa. He kertoivat -että läheisessä kylässä oli myöskin vielä yöllä ollut muutamia -perheitä, mutta että ne kuultuansa meidän tulleen heti olivat -kuormittaneet omaisuutensa vaunuihin ja ajaneet pois täyttä neliä. - -Nyt vasta saatoin todella tuntea vapautuneeni kaikesta epäluulosta, -ja iloissani menin minä takaisin saliin ja kumarruin tyttöjen ylitse -ja suutelin Katariinaa hartaasti ja kauan. - -Hän heräsi ja nauroi ja käänsi kylkeään unta jatkaakseen, mutta minä -suutelin häntä vielä kerran ja silloin torjui hän minua ja hyppäsi -jalkeille reippaasti ja iloisesti. - --- Sinä olet kunnon tyttö, Katariina, eikä minun enää tarvitse -epäillä sinua, -- sanoin minä. -- Toimita nyt minulle raitista vettä -ja suolaa. - -Kun hän puuhasi minulle aamiaista kaappasin minä usein häntä ei -varsin hoikasta vyötäröstä kiini ja suutelin häntä. Viimein suuteli -hänkin minua takaisin ja nojautui hopeakangasta vastaan rinnalleni -ja itki ja nauroi sekaisin. Me kuljimme edestakaisin talon monien -huoneitten läpi, mutta eräällä ovella pysähtyi hän aina, sillä sinne -oli herra vänrikki suvainnut asettua levolle korkean herrasväen -oinaan töyhtökulmaiseen sänkyyn. Vihdoin istuimme me keltaiseen -nojatuoliin, ja minä otin hänet polvelleni ja kiersin hänen paksua -palmikkoansa käsiranteeni ympäri. Eikä se ollut valetta, kun -kuiskasin hänen korvaansa, että minun karaistu sotilassydämmeni -harvoin oli sykkinyt lämpimämmin. - -Kaiholla muistelen minä niitä onnellisia päiviä, jotka nyt -seurasivat, ja ennemmin kuin muistelen niitä tunti tunnilta, kehoitan -teitä toisia ja varsinkin nuorempia käyttämään mielikuvitustanne. -Joka ilta asetin kuitenkin Makaarin vartioimaan talon ulkopuolelle -enkä koskaan jättänyt miekkaani. Välistä riipaisi Katariina sen -piloillaan minulta ja pitäen molemmin käsin kahvasta kiini kulkea -tömisti pitkin huoneita syksysateen piiskatessa ikkunaruutuja. -Löyhästi kiinnitetyt gobelinit liikkuivat vedosta hänen takanaan, -niin että kuvat niissä näyttivät elävän ja kumartelevan. Huone -kaikui joka kerran kuin hän musta hiippa vedettynä pään yli niinkuin -vanhanaikuinen kypäri huusi: Eteenpäin! Silloin minä rakentelin -pöydistä ja kultanahkatuoleista varustuksia, kunnes keskellä -rynnäkköä äkkiä juoksin esiin ja valloitin sekä sotineidon että -hänen aseensa. Minä en enää laisinkaan ajatellut tovereitani, jotka -sillä aikaa kukaties kulkivat nälissään ja verissään, ja minun ainoa -toivoni oli saada aina jäädä sinne, missä nyt olin. - -Katariina tuoksui aina mintulta. Me olimme erottaneet nurkkahuoneen -itseämme varten, ja sinne hän toi suuren arkkunsa, joka oli -kokonaan päällystetty siniruutuisella paperilla. Siellä olivat -hänen vaatteensa ja muu omaisuutensa eikä sitä koskaan avattu, -ettei se täyttäisi koko huonetta mintun tuoksulla. Hänen rakkain -huvinsa oli maata polvillaan arkun ääressä ja nostella siellä -kaikki vaatekappaleet ja koko joukon pieniä toosia ja rasioita ja -sitten jälleen laskea kaikki arkkuun suurimmalla huolella. Kun se -minusta joskus tuntui ikävystyttävältä tai kun huone joskus tuli -liian kylmäksi, puhuttelin häntä tulemaan kanssani isoon tupaan, -jossa istuuduimme uunille. Silloin koettelin minä herättää hänen -ajatuksiansa kertomalla hänelle pitkän hukarini elämäkerran enkä -silloin juuri sanoja säästänyt. Minä tiedän varmasti, että sillä -jo silloin oli yhdentoista ihmisen kuolema omallatunnollaan, ja -käsivarrestani saatoin hänelle näyttää arpia sekä luodin-kiskomista -että iskuista. Mutta niitä ei hän paljoa kysellyt. Kun kerroin -hänelle prinssi Gideon Maxibrandarin satua, tuli hän kärsimättömäksi. --- Sellaista ei koskaan ole tapahtunut, -- sanoi hän ja alkoi -kiivaasti neuloa kokoon viheriäisiä ja punasia veranpäitä -nahkapieksuihin, joista nähtävästi piti tulla mestariteos laatuansa. - -Herra vänrikki eli ainaisessa humalassa ja osotti naisille ilmeisintä -halveksimista. Katariinasta se olikin hyvin onnellista, väitti hän, -sillä olihan niin vaikeaa hänen arvoisensa henkilön ojentaa niin -korkeaa herraa, ja se rupesi rasittavaksi. Eräänä aamuna herra -vänrikki kuitenkin muisti lukitun holvin kellarissa, jonka me -molemmat olimme unohtaneet. Hän läksi heti sinne, ja Katariinalle -tuli niin suunnattoman hauska, ettei hän voinut sitä peittää. -Hän puristi minun molempia käsiäni ja rukoili ja kerjäsi minua -pidättämään häntä, ja niin täydellisesti olin minä sillä kertaa sen -sydänkäpysen orja, että vaikka kaikki entisen epäluuloni jälkeen -heräsi, taivuin minä koettamaan häntä auttaa. - -Me menimme herra vänrikin perässä valoisaan kellariin, jossa hän jo -oli murtamassa lukittua puuovea. - --- Anna sen olla! -- käskin minä, ja hän toisti käskyn, mutta jatkoi -yhtä hyvin järkähtämättömällä itsepäisyydellään murtamista ja -ponnistamista. - -Silloin pyytelin minä anteeksi uikuttavalta seuralaiseltani sillä, -ettei halpa sotamies niinkuin minä voinut komentaa upseeria -- ja -samassa ovi aukeni. - -Holvissa paloi lamppu kullatun venäläisen jumalanäidin-kuvan alla, -ja pöydän vieressä, jolla oli kaikenlaista ruokatavaraa, oli tehty -vuode. Vuoteen ja seinän välissä liikkui jotakin pyöreää ja mustaa, -joka meidän ääreen tullessamme nähtiin kyyristyneen ukon seläksi. -Kun vanhus huomasi että hänet oli löydetty, kömpi hän esille ja -tarttui herra vänrikin polviin ja pyysi ja rukoili häneltä armoa. Hän -tunnusti olevansa talon herra ja piilottaneensa tänne saatettuansa -perheensä pois, mutta lupasi olla nöyrin palvelijamme, jos armosta -jättäisimme hänet henkiin. - --- Olkaa rauhassa, -- vastasin minä ja autoin horjuvaa ukkoa maasta -ylös. -- Mutta sitten pitääkin teidän olla meidän rumpalimme, kun me -menemme pöytään. - -Kun illalla istuimme isossa pirtissä syömässä, sai herra vänrikki -tavallisuuden mukaan komeimman tuolin ja me istuimme hänen -rinnallaan, minä ja Katariina. Pöydällä vähän vasemmalla seisoi talon -valkopartainen herra vapisevin käsin vaskihuhmareen kanssa ja Makaari -kahden padankannen kanssa. He jyristivät kyökkikoneitaan tahdissa -niihin surumielisiin kansanlauluihin, joita ruma vanha Natalia lauloi -istuen pöydän laidalla heidän välissään. - -En tiedä, mitenkä lie käynyt, mutta hänen valittava äänensä ryösti -minulta vähitellen kaiken hilpeän iloisuuteni, ja minä rupesin -ajattelemaan tuhansia ja tuhansia poissaolevia tovereitani. -Minulla oli liivin ja paidan välissä kokonainen tukko kirjeitä, -joita levottomat omaiset olivat kirjoitelleet sodassa oleville -rakkaillensa ja pyytäneet minua heille viemään, jos kerran ehtisin -kuninkaan leiriin saakka. Vedin kirjeet povestani, eivätkä ne olleet -mitään salaisuuksia, sillä monta niistä olin saanut avonaisina -viimeisenä iltana Riiassa. Vedin kynttilää lähemmäksi ja silmäilin -sattumakaupalla erästä epävakaisella kirjoituksella kirjoitettua -kirjettä, ja luin: - - 'Anna tämä Johanneksen käteen. - - Rakas poikani. - - Ota vastaan isäsi siunaus, vaikka erotettuna hänestä sekä maalta - että mereltä ja ehkä pian jo lähellä Pakanoitten maan osaa, jossa - Krokotiilit, skorpionit ja muut vahingoittavat eläimet pelkoa ja - vapistusta sisälle ajavat...' - -Minä ehkä vedin suutani hymyyn, mutta tunsin pyhän -vastuunalaisuuteni, ja yhä raskaammaksi tuli mieleni. Huomasin, että -Katariina kiivaammin kuin ennen polki minun jalkaani, mutta minä -polin vastaan ja arvelin, että se vain oli rakkauden räiskeitä. -Kun vihdoin käänsin kirjeen kokoon, huomasin että hän istui aivan -kalpeana eikä voinut ottaa eteensä viiniä eikä ruokia. Minä kumarruin -hiukkasen syrjään, että hän olisi voinut kuiskata, mutta vanha -herra pöydällä tuijotti häneen herkeämättä lyöden yhä kiivaammin ja -kiivaammin helähdyksiä vaskihuhmareen laitaan, jota hän riiputti -niinkuin kelloa. - -Minä jouduin ymmälle enkä tiennyt oikein, minkä petoksen keksisin. -Silloin valehtelin, että minua paleli ja läksin makuukamariin ja -huusin hetken muka haparoituani pimeässä: - --- Katariina, tyttöseni, mihin olet pannut lammasnahkaturkin? - -Kun hän tuli sisään, juoksi hän suoraan luokseni ja heittäytyi -nyyhkytys kurkussaan kaulaani. - --- Sinä et kuullut, kuiskutti hän, miten Makaari äsken keskellä -helinää kertoi talon herralle, että hän on saanut koolle enemmän kuin -kuusikymmentä orjaa ja että he, heti kun hän antaa heille merkin -lyömällä ikkunanruudun rikki isosta tuvasta, tulevat sisään ja -tappavat teidät molemmat. - -Minä pysyin jokseenkin levollisena ja koetin häntä lohduttaa, mutta -itkuun tukahtumaisillaan kertoi hän, että hänkin oli alussa ollut -itse mukana vietelläkseen meitä ansaan, mutta ettei hän nyt enään -luullut voivansa elää päivääkään ilman minutta. - -Minä pusersin häntä kovasti itseeni ja suutelin hänen polttavia -huuliansa ja tykyttäviä ohimoltaan, ja kuitenkin valtasi minut sinä -hetkenä omituinen levollisuus. Meidän tuttavuutemme tuntui yhtäkkiä -melkein niinkuin jo unohdetulta. Minä olen sitten harmaina vuosinani -katunut sitä katkerasti ja ihmetellyt itseäni, kun juuri sinä hetkenä -minulla oli niin vähän hänelle annettavaa. Kirjeen lukeminen, -äkillinen vaara... En tiedä täysin, kummassako oli enin syytä. Se kai -riippui molemmistakin. - --- Jos voisin ottaa sinut mukaani -- sopersin. - -Hän pudisti päätänsä, kuten varsin selvästi saatoin nähdä ovenraosta -tulevassa hämyisessä valossa, ja veti minua sen sijaan ikkunaan päin -ja pyysi minua hiipimään pois. Silloin kiihotin itseäni jonkinlaiseen -teennäiseen vihaan ja heitin hänet kauvas pois liukkaan lattian yli -ja huusin kuuluvalla äänellä: - --- Miksikä luulet minua, tyttö? - -Samassa vedin hukarini ja menin isoon tupaan, ja kun herra vänrikki -näki minut sellaisena, nousi hän heti pöydästä ja veti myöskin -säilänsä. - -Silloin nosti talon herra huhmaren nuijan heittääkseen sen huuruiseen -ruutuun, mutta me seisoimme suoraan hänen edessään aseinemme ja -hänen vapisevat polvensa painuivat yhä enemmän koukkuun. Hän meni -yhä matalammaksi ja matalammaksi, ja huhmaren nuija hoippui hänen -sormissaan. Natalia teki ristinmerkkiä vaijeten, ja Makaari, joka -näki herransa aivan vaipumaisillaan, tuki häntä takaapäin kainalosta -ja pudotti padan kannet rämisten lattiaan. Vähän väliä koetti hän -kuitenkin siepata huhmaren nuijan viskatakseen sen ikkunanruutuun, -mutta silloin puristi vanha herra kättänsä sen varteen uskaltamatta -sitä hellittää. - -Niin seisoimme pitkän aikaa toistemme edessä, ja kuulimme kattilan -pihisevän kyökissä. - -Mutta pian kuulimme myös kolkuttavia askeleita, sillä orjat olivat -ulkoa tirkistelleet ikkunasta ja nähneet kaikki. Kyökin ovi ahtautui -täyteen likaisen harmaita lammasnahkaturkkia, joista siellä täällä -kiilsi kirkas nappi. Laukaus pamahti jo ja puhalsi savua pörhöisten -päitten yli. - -Nyt minä unohdin koko vänrikkipelin ja työnsin Pitkän Jussin syrjään -päästäkseni heidän kimppuunsa, mutta juuri nyt piti minun paremmin -kuin koskaan ennen oppia tuntemaan, kuka minulla oli toverina. Hän -seisoi yhtä yksipäisesti paikallaan kuin ainakin ja tarttui minua -molempiin käsivarsiini kiini ja painoi minua syrjään sellaisella -taipumattomalla voimalla, etten ymmärrä mistä hänen kapeat jäsenensä -sen saivat. - --- Vänrikki, -- sanoi hän, -- sinä olet tehnyt itsestäsi sotamiehen -ja minusta vänrikin, niinpä pitää sinun tietää meidän sotatapamme, -että upseeri menee ensimmäisenä tuleen. Niinkuin ukkosilma ryntäsi -hän lammasnahkaturkkien joukkoon ja piti suurilla latteilla käsillään -miekkaansa, joka milloin iski oven kamanaan hänen niskansa päällä -ja milloin kuori orjaraukkain nahkaa ja vaatteita. Kuulin vielä -laukauksen ja näin kirveitä ja heinähankoja. Hänen oikea kätensä -nytkähti ja veristyi ja hän saattoi nyt pitää asetta vain toisella -kädellään, mutta minä olin hänen rinnallaan ja iskin ja pistin. - -Meidät tungettiin kyökin yhteen nurkkaan, ja minun pöyhelletty -hopeakankainen narrin takkini repeytyi rääsyiksi, niin että mustat -kalanluiset pistivät lävistä ulos. Savusta aivan tuntemattomiksi -mustuneena horjui Pitkä Jussi minun hartiatani vastaan, ja -minä tartuin hänen vielä terveeseen käteensä ja pusersin sitä -veljellisesti ja sanoin: - --- Nyt olen oppinut näkemään, mikä olet miehiäsi, Jussi, ja jos -täältä pääsemme, emme koskaan luovu toisistamme. - -Hän ei vastannut mitään. Toinen silmä oli kiini, toinen oli aivan -auki, ja minun edessäni kaatui hän raskaasti lattiaan. - -Se oli viimeinen kerta kuin näin Pitkän Jussin, jolle niin usein olin -nauranut, mutta jolle minun nyt piti tarjota ystävän ja vertaisen -kunnioittava kädenlyönti. - -Hetkisen koetin ehdottomasti puolustaa hänen ruumistaan, mutta -vähitellen huomasin viimeisen kunniapalveluksen hyödyttömäksi. -Minuutti sen jälkeen kapuilin minä jälleen pimeässä risuissa -ja savessa ja läpimärkänä sateesta sekä haavoittuneena toiseen -etusormeeni. - -Onneksi tapasin kuitenkin parikymmentä muuta harhailevaa ruotsalaista -ja kapusin honkaan silmin huomatakseni sen pitkälle ulettuvan tulen -valon alkupaikan, joka metsän yli kajasti synkeälle taivaalle. - --- Mitä näet? kysyivät toverit. - --- Näen sysimustaa pimeyttä. Mutta jos ummistan silmäni, näen vielä -enemmän. Silloin näen edessäni vihollisleirin. Allani näen vetelät -mättäät, jotka imeytyvät kiini jalkoihimme, himoiten sitä kunniaa -että saisivat olla muutamain köyhäin raukkain kuolinvuoteena. -Takanani näen peninkulmittain erämaata, jossa veljiemme ruumiita -kellastuu putoavain syyslehtien alla, missä ei ainoakaan kana kaakata -poltettujen talojen edessä eikä hevonen löydä einettä muualta kuin -varvuista. Mutta vielä kauvempana on meri, ja sen takana näen pitkän -tanhuan kaatuneine aitoineen vievän mäelle köyhään punaiseksi -maalattuun taloon. Siellä on nauriit juuri kannettu pöydälle, ja -kun kunnianarvoisa ukko aukaisee kansikirjan, jossa teeren sulka -on merkkinä Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa, joutuu hän -tutkistelemuksiin ja ihmettelee, olemmekohan juuri nyt päässeet -apuväkinemme kuninkaan leiriin ja lukevatkohan hänen rakkaansa -juuri nyt nuotiotulilla hänen puolittain lukemattomaksi tährittyä -kirjettään. - -Varmaan en sanonut kaikkia sitä sillä hetkellä, mutta tiedän että -niin minä ajattelin. Katariina oli jo melkein haihtunut muisto. - --- Mitäs nyt näet? -- kysyivät toverit. -- Olet kavunnut ylemmäksi. - -Latvain yli näin vartiotulia eli leirinuotioita riippuvan keltaisessa -sumussa niinkuin sulavan raudan möhkäleitä, ja kun silmiäni -siristin, muistutti harmaitten telttakattojen rivi sumuista rantaa -tulimajakkain tervasvalossa. - --- Tuo tulenleimu, -- kuiskasin tovereilleni, -- on korea omena, -jossa on monta sydäntä, ja saamme pitää säilät valmiina. Mutta -odottakaahan, se ei ollut venättä... Kuulitteko kahta esivartijaa, -jotka huusivat toisilleen! Niin totta kuin elän, eikös ollut se omaa -kallista äidinkieltämme? Ellen kuullut seitsemää pirua, niin vieköön -piru! - -Kuinka tulin alas hongasta? Sitä tuskin muistan. Joka puolella -ravistui ojennettuja käsiä ja minua heitettiin sinisten ja keltaisten -lakkien välillä syleilystä syleilyyn. Kuinka monia kaivattuja -terveisiä oli minulla tuotava tänne etäiseen erämaahan, kuinka monta -kestettyä vaihetta kerrottavana. Kuljin yhä edemmäksi leiriin, väliin -kannettuna, väliin vedettynä, väliin saaden tervehdykseksi rähähtävän -naurun, kun näkivät repaleisen narrintakkini, jonka joka paikasta -esiinpistävät kalanluunytteet tuikkivat joka liikkeessä. Sisässäni -kuohui ilo. - --- Minulla on kirje kapteeni Baggelle! -- huusin minä. - --- Jo kauvan sitten ammuttu! - --- On minulla kirje Cederstjernallekin, luutnantille... - --- Kaatunut! - -Kompastuin kuolleeseen hevoseen, joka kangistuneena irvistykseen -oli kärventyä kytevästä nuotiosta. Sade oli sammuttanut liekit, ja -valaistussa savussa kekäleitten takana näin minä ryhmän ankaroita -upseereja istumassa. Heidän keskessään makasi pitkänään maassa mies, -joka oli vetänyt karvalakkansa alas ja kääntänyt viitan kauluksen -kasvoilleen. Aijoin astua hänen ylitsensä ja huiskutin kirjepakkaa, -mutta käsi tarttui olkapäähäni, ja lyhyesti ja koreasti seisauttivat -minun seuraavat sanat: - --- Oletko järiltäsi? Etkö näe, että se on hänen majesteettinsa? - -Silloin löin minä kantapäitä yhteen ja nostin käteni kirjetukkoineen -ohimolle, ja kyyneleet, jotka pulpahtivat esille, juoksivat pitkin -poskia. - - * * * * * - -Kapteeni Höök nousi ja lopetti kertomuksensa ja sanoi hyvää yötä, -mutta kun hän tuli porstuaan, kuulivat toiset, miten hän jäi -seisomaan ylisten portaille. - -Silloin otti toinen palveluspiioista palttinaröijyn päälleen ja -irroitti haarakynttilästä pöydältä viimeisen pätkän. Kantaessaan sitä -piti hän toista kättään alla, ettei karsta putoisi olkiin. Varovasti -meni hän sitten valaisemaan kapteenille tietä, sillä kaikki tiesivät -miten hän, kaarlelainen, oli niin pimeän-pelko, ettei hän koskaan -uskaltanut yksin kulkea vintin läpi. - - - - -Linnoitettu kartano. - - -Talvipakkaset olivat yllättäneet ruotsalaiset ja ahdingossa ja -sekasorrossa olivat he majoittuneet Hadjatshin muurien taakse. Pian -siellä ei ollut ainoatakaan taloa, missä ei olisi ollut tuvat täynnä -kylmän vihoissa makaavia ja kuolevia. Valitushuutoja kuului kadulle -ja pitkin porraskiviä oli nakattu leikattuja sormia, jalkoja ja -sääriä. Ajoneuvot oli ajettu toinen toiseensa kiini ja ne seisoivat -yhtenä rymärivinä kaupungin portilta aina torille saakka, niin että -valkoiseksi paleltuneet nihdit, joita tuli joka puolelta läämänään, -saivat konttailla pyörissä ja jalaksissa. Valjaisiinsa sidottuina -seisoivat hevoset tuulensuojassa, kyljet valkoisessa huurteessa, ja -monta päivää ilman einettä. Ei kukaan niitä hoitanut ja muutamia -kuormamiehiä istui kuoliaaksi paleltuneina kädet pistettyinä -hihoihin. Muutamat vaunut näyttivät pitkulaisilta laareilta tai -ruumisarkuilta ja tasaisen kannen alta kurkisteli synkkiä naamoja, -jotka lukivat rukouskirjaa tai kuumeen houreissaan ja ikävöiden -katselivat huoneita, joissa olisi ollut suojaa. Tuhannet onnettomat -rukoilivat ääneensä tai hiljaisesti Jumalan armahdusta. Pitkin -kaupungin muuria suojassa seisoi rivittäin nihtiä kuolleina, monilla -punaiset kasakantakit vedettynä risaisten ruotsalaisten univormujen -päälle ja jalat lammasnahkoihin käärittyinä. Metsäkyyhkysiä ja -varpusia, jotka olivat niin jähmettyneet että niitä sai käsin kiini, -oli istunut seisovien ruumiiden hatuille ja olkapäille, mistä ne -räpyttelivät siipiään, kun sotapapit kulkivat ohi antamaan muutamalle -kuolevalle Herran ehtoollista, paloviinaa viinin sijasta. - -Torin varrella oli poltettujen talonpaikkani keskellä suurehko talo, -josta kuului kovapuheisia ääniä. Muudan sotamies vei risutaakan -vänrikille, joka seisoi ovessa, ja kun sotamies palasi katua pitkin, -kohautteli hän hartioitaan ja sanoi jokaiselle, joka halusi häntä -kuulla: - --- Kanslian herrat siellä vaan riitelevät! - -Ovessa seisova vänrikki oli vasta tullut Lewenhauptin joukkojen -mukana. Hän kantoi risutaakan huoneeseen ja heitti sen takkaan. -Äänet huoneessa vaikenivat heti, mutta heti kun hän oli päässyt oven -taakse, alkoivat ne uudella kiihkolla. - -Itse ylhäisyys Piper seisoi keskellä lattiaa, ryppyisenä ja -uurteisena, posket kuumottavina ja sieramet täristen. - --- Minä sanon, että kaikki on hulluutta, -- tiuskasi hän, -- -hulluutta, hulluutta! - -Terävänenäinen Hermelin liikutti alituisesti silmiään ja käsiään -ja juoksi edes takaisin huoneessa niinkuin pieni kesy rotta, mutta -sotamarski Rehnskiöld, joka kauniina ja komeana oli jäänyt takan -ääreen seisomaan, vain vihelteli ja hyräili. Ellei hän olisi -vihellellyt ja hyräillyt, olisi riita nyt loppunut, sillä kaikki -olivat he kerrankin täysin yksimielisiä, mutta se että hän vihelteli -ja hyräili sen sijaan, että olisi ollut äänettä tai edes puhunut, -sitä ei pitkälle käyden saattanut kestää. Lewenhaupt ikkunassa -nuuskasi ja koputti nuuskasarveaan. Hänen pippurinruskeat silmänsä -pullottivat päästä ulos ja hänen lystikäs valetukkansa näytti tulleen -yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Ellei Rehnskiöld olisi jatkanut -vihellystään ja hyräilyään olisi hän hillinnyt itsensä tänään -niinkuin eilenkin ja joka kerran ennen, mutta nyt nousi viha hänen -otsaansa, ja hän löi kiini nuuskasarvensa viimeisen kerran ja mutisi -hampaittensa välistä: - --- En minä pyydä, että hänen majesteettinsa ymmärtäisi valtiotaitoa. -Mutta osaako hän johtaa sotajoukkoja? Näyttääkö hän todellista -taitoa ainoassakaan kohtauksessa tai ryntäyksessä? Harjaantuneita -ja koeteltuja vanhoja sotamiehiä hän uhraa joka päivä turhan -urhoollisuuden tähden. Jos miestemme pitää rynnätä muuria vastaan, -pidetään turhuutena, että he sitovat itselleen suojelevia -risukimppuja tai suojuksia, ja siksi joutuvat surkeasti tapetuiksi. -Suoraan sanoen, suosiolliset herrat, Upsalan teinille saatan antaa -anteeksi monta poikamaista ilkivaltaisuutta, mutta toista vaadin -leirissä olevalta sotapäälliköltä. Toden tottapa ei tule kellekään -parannukseksi olla sotatoimissa sellaisen herran komennuksessa. -- -Myöskään, -- vastasi Piper, -- ei hänen majesteettinsa nykyänsä -vaivaa herra kenraalia millään raskaammalla päällikköviralla. Alussa -ennenkuin yksi oli ehtinyt kunnostamaan itseänsä paremmin kuin -toinen, meni kaikki paremmin, mutta nyt saa hänen majesteettinsa -kulkea pitkin välittämässä ja sovittamassa sellaisella tyhmällä -hymyilyllä, että siitä saattaa raivostua. - -Hän nosti käsivartensa ylös vihoissaan yli äärien ja rantain, vaikka -hän oli täysin yhtä mieltä Lewenhauptin kanssa. Kesken puhettaan hän -vielä kääntyi ympäri ja meni pikaisesti pois muihin huoneisiin. Ovi -lensi kiini sellaisella paukkeella, että Rehnskiöldin piti ruveta -vielä enemmän viheltämään ja hyräilemään. Olisi hän edes sanonut -jotakin! Mutta ei, sitä ei hän tehnyt. Gyllenkrook, joka istui -pöydän ääressä tutkimassa partiomatkalippuja, oli tulen punainen -kasvoiltaan, ja pieni kuiva herra hänen vieressään kuiskutti hänelle -sapekkaasti korvaan: - --- Pari timanttikorvarenkaita Piperin kreivinnalle voisi ehkä vielä -auttaa Lewenhauptia uusiin virkoihin. - -Jos Rehnskiöld nyt olisi herennyt viheltämästä, olisi Lewenhaupt -vielä voinut hillitä itsensä ja ottaa esille povestaan paperikäärön -ja istua pöydän päähän, mutta sen sijaan suuttui tuo kunnianarvoisa -ja muuten niin harvapuheinen mies yhä pahemmin ja pahemmin. Hän -kääntyi kahdella mielellä ja meni ulko-oveen päin, mutta siinä hän -äkkiä pysähtyi, ojensi itsensä ja löi kantapäätä yhteen niinkuin -halpa sotamies. Nyt lakkasi Rehnskiöld. Ovi aukeni. Jääkylmä -tuulenhenki puhalsi kamariin ja vänrikki ilmoitti niin korkealla ja -venytetyllä äänellä kuin vahti, joka kutsuu tovereitaan aseisiin: - --- Hää-änen majesteettinsa! - -Kuningas ei enään ollut entinen soaistunut ja ihmettelevä puolilapsi. -Ainoastaan poikamainen vartalo ja kapeat hartiat olivat entiset. -Takki oli nokinen ja likainen. Uurre vähän ylöspäin nousseen -ylähuulen ympärillä oli tullut syvemmäksi ja hiukan irvistävämmäksi. -Nenää ja toista poskea oli pakkanen vikuuttanut, ja silmäluomet -olivat reunasta punaiset ja turvonneet pitkällisestä palelemisesta, -mutta ennen aikojaan paljastunutta päälakea seppelöi ylöskammattu -tukka niinkuin okainen kruunu. - -Hän piti nahkalakkiaan molemmissa käsissään ja koetti peitellä -kainouttaan ja ujouttaan kankealla ja kylmällä koukeroimisella ja -kumarsi hymyillen kullekin läsnäolevalle. - -He kumartelivat monet kerrat vielä syvempään ja kun hän oli ehtinyt -keskilattialle, pysähtyi hän ja kumarsi rasittuneena vielä pari -kertaa molemmille puolille, vaikka vähän lyhemmin ja nähtävästi -aivan sitä ajatellen mitä hän aikoi sanoa. Sitten jäi hän seisomaan -pitkäksi aikaa aivan ääneti. - -Sitten astui hän Rehnskiöldin luo ja tarttui lyhyesti kumartaen hänen -takinnappiinsa kiini. - --- Tahdon pyytää, -- sanoi hän, -- että ylhäisyytenne hankkii minulle -pari kolme tavallista sotamiestä vartioksi pienelle retkelle. Minulla -on jo kaksi henkivartijaa kanssani. - --- Mutta, teidän majesteettinne! Tällä seudulla vilisee kasakoita. -Jo se, että on ratsastettu teidän majesteettinne leiristä tänne -kaupunkiin niin pienellä vartioväellä, oli kovin uskallettua. - --- Noo, joutavia! joutavia! Ylhäisyytenne tekee niinkuin olen -sanonut. Joku läsnäolevista kenraaleista, jolla on aikaa, voi myöskin -nousta satulaan ja ottaa miehen mukaansa. - -Lewenhaupt kumarsi. - -Kuningas katseli häntä hiukan neuvotonna vastaamatta ja jäi seisomaan -lattialle, sittenkuin Rehnskiöld oli rientänyt ulos. Ei kukaan muista -ympärillä olevista katsonut sopivaksi ruveta puhumaan tai liikkumaan. - -Vasta sangen pitkän hetken kuluttua kumarsi kuningas jälleen kullekin -erikseen ja lähti ulos. - --- Noo? -- tiedusteli Lewenhaupt ja taputti vänrikkiä olkapäälle -entisellä luonnollisella hyväntahtoisuudellaan. -- Vänrikki pääsee -mukaan! Nyt on vänrikki ensi kerran nähnyt hänen majesteettinsa -silmästä silmään. - --- En minä olisi luullut häntä sellaiseksi. - --- Hän on aina sellainen. Hän on liian kuninkaallinen käskeäkseen -toisia. - -He seurasivat kuninkaan perässä, joka kipusi vaunujen ja kaatuneiden -eläimien ylitse. Hän liikkui notkeasti, mutta ei koskaan -nopeasti, niin ettei hän koskaan silmänräpäykseksikään unohtanut -arvokkaisuuttaan. Kun hän vihdoin oli päässyt tungoksen läpi -kaupungin portille, nousi hän satulaan seuramiehinensä, joita nyt oli -seitsemän miestä. - -Hevoset kompastuivat iljameisella tiellä, ja muutamia kaatuikin, -mutta Lewenhauptin huomautukset vain viettelivät kuningasta vielä -säälimättömämmin kannustamaan hevostaan. Pöydänkattaja Hultman oli -koko yön lukenut hänelle kovaa kirjasta tai kertonut satuja ja -vihdoin saanut hänet nauramaan sille ennustukselle, että jollei -Jumala olisi häntä asettanut kuninkaaksi, olisi hän ollut koko -ikänsä ihmispelko kamarissa-istuja, joka olisi ajatellut paljon -kummallisempia runoja kuin Messenius vainaja Disa kirjassaan, -mutta varsinkin mahtavia taistelulauluja. Hän koetti ajatella Rolf -Göttrikin poikaa, joka aina itse ratsasti miestensä etupäässä, -mutta tänäpäivänä ei hän tahtonut ajatuksiaan pysymään satujen -lapsikamarissa. Levottomuus, joka viime aikoina oli iskenyt hänen -mieleensä, ei tahtonut päästää kuninkaallista saalistaan. Hän -oli äsken nähnyt tulistuneet naamat kansliassa. Lapsuusvuosiensa -temmellyksistä saakka oli hän ollut oman muinaisaikaisen -kuvitusmaailmansa vankina, vihlovat hätähuudot tien varsilta -kuuluivat kuuroihin korviin, ja hän tuli epäluuloiseksi jokaista -kohtaan, joka näytti hellätuntoisempaa kuuloa. Tänään hän tuskin -huomasi enemmän kuin muulloinkaan, että hänelle oli annettu parhaiten -levännyt hevonen ja lämpöisin leipä, että hänen kukkaroonsa aamulla -oli pantu viisisataa tukaattia ja että ratsumiehet ensimmäisessä -kahakassa ympäröisivät hänet ja uhraisivat henkensä siihen surmaan, -johonka hän oli heidät houkutellut. Sitä vastoin hän kyllä huomasi, -että sotamiehet olivat tervehtineet häntä kamalalla äänettömyydellä, -ja onnettomuudet olivat tehneet hänet epäluuloiseksi lähimpiäkin -miehiä kohtaan. Varovaisimmankin vastustamisen, salatuimmankin -moittimisen huomasi hän paljastavan itseään, ja jokainen sana oli -jäänyt hänen sieluunsa ja katosi siitä. Hän luuli jokainen tunti -menettävänsä upseerin, johon hän oli luottanut, ja hänen sydämmensä -tuli aina kylmemmäksi. Hänen loukkaantunut kunnianhimonsa kärsi -tuskaa ja vuoti verta epäonnistumisen painosta ja hän henki kevyemmin -kuta kauvemmas hän pääsi päämajasta. - -Äkkiä pysäytti Lewenhaupt ja käänsi hevosensa poikki puolin ajatellen -siten vaikuttavansa kuninkaaseen. - --- Kunniallinen Affjaksini! -- sanoi hän ja taputti höyryävää -hevostaan. Tosin olet sinä vanha soimenpurija, mutta minulla ei ole -varaa pakahduttaa sinua ilman niitäkään hyötyä ja itsekin alan minä -tässä vanhastua niinkuin sinä. Mutta Jeesuksen nimessä, miehet! -Seuratkaa kuningasta, joka voi! - -Kun hän näki vänrikin tuskallisen syrjäkatseen kuninkaaseen päin, -puhui hän hiljaisella äänellä: - --- Ole rauhassa, poikani! Hänen majesteettinsa ei koskaan kiivastu -niinkuin me muut. Hän on liiaksi kuninkaallinen riitelemään tai -torumaan. - -Kuningas ei ollut mitään huomaavinaan. Aina hurjemmin ja hurjemmin -jatkoi hän jäiden ja lumien yli äänetöntä kilparatsastustaan ilman -päämaalia ja ajatusta. Hänellä oli enään ainoastaan neljä seuralaista. - -Vielä vähän ajan kuluttua kaatui yksi hevosista etujalka poikki, ja -ratsastaja ampui laupeuttaan luodin sen korvan taakse ja läksi sitten -itse jalansyten pakkaseen outoja kohtaloita tapaamaan. - -Viimein oli vänrikki ainoa, joka jaksoi seurata kuningasta, ja he -olivat nyt tulleet pensaisiin ja nuoreen metsään, missä he vain -kävelyten saattoivat ajaa. Kunnaalla heidän edessään oli harmaa -nokinen talo, jossa oli ahtaat ristikkoluukut ja muuri pihaa ympäri. -Samassa kuului laukaus. - --- Kuinka kävi? -- tiedusteli kuningas ja katsahti ympärilleen. - --- Pahasti vinkui piru, tuosta korvan ohi mennessään, mutta puri -vain hatun kulmaa, -- vastasi vänrikki, jolla ei ollut vähintäkään -kokemusta, miten hänen tuli käyttäytyä kuninkaan edessä. Hän puhui -murretta ja nauroi tyytyväisesti koko maitonaamallaan! Lumottuna -onnesta, että sai olla kahden kesken sen kanssa, joka näytti olevan -suurempi kuin mitkään muut olennot maan päällä, jatkoi hän: - --- Me kai menemme sinne ja käymme niitä partaan kiini? - -Vastaus miellytti kuningasta erinomaisesti ja yhdellä hyppäyksellä -oli hän maassa. - --- Sidomme konit tänne pensaisiin, -- sanoi hän vallattomasti ja -posket hohtavina. -- Sitten menemme taloon ja pistämme kuoliaaksi -jok'ikisen, että sihisee. - -He jättivät huohottavat hevosensa ja kapusivat kyyrysillään mäkeä -ylös pensaikkoa pitkin. Muurin ylitse katseli muutamia pitkätukkaisia -kasakan päitä, keltaisia ja irvistäviä niinkuin mestattavien -pahantekijäin päät. - --- Katso! -- kuiskasi kuningas ja taputti kämmeniään. -- Nyt ne -koettavat saada kiini retuista porttiaan, ne hevoshäntyrit. - -Hänen vielä äsken tyhjä katseensa nyt vuoroin leimahteli ja vuoroin -suureni ja kiilsi. Hän veti hukarinsa ja kohotti sen molemmin käsin -päänsä yli. Niinkuin muinainen sotajumala ryntäsi hän raottavasta -portista sisään. Vänrikki, joka iski ja löi hänen rinnallaan, oli -usein saada takaa maistaa hänen aseistaan, ja musketinluoti mustasi -kuninkaan oikean ohimon. Neljä miestä hakattiin maahan portilla ja -viides pakeni hiililapioineen pihalle, kuningas kintereillä. - -Siellä pyyhki kuningas lumeen veren säilästään ja pani kaksi -tukaattia kasakan hiililapioon ja sanoi iloistuen: - --- Ei ole mikään huvitus tapella näiden raukkain kanssa, jotka eivät -koskaan iske vastaan, vaan aina juoksevat. Tule takaisin, kun olet -ostanut itsellesi paremman aseen! - -Kasakka, joka ei ymmärtänyt hölyn pölyä, tuijotti kultarahoja ja -väistyi pitkin muurin sivua portille ja pakeni. Yhä kauvempana ja -kauvempana tasangoilla huuteli hän harhailevia tovereitaan kaamealla -ja valittavalla äänellä: Ohahoo! Ohahoo! - -Kuningas hyräili itsekseen ikäänkuin kiusoittaakseen näkymätöntä -vihollista: -- Pieni kasakan poika, pieni kasakan poika, kokoile sinä -vain heittiöitäsi! - -Pihaa ympäröivä muuri oli homeinen ja musta. Maan alta kuului -loppumattoman pitkällinen ja suruinen ääni niinkuin kummallisesta -kanteleesta ja sitä tutkiakseen tempasi kuningas asuintuvan oven -auki. Siellä oli yksi ainoa suuri ja puolipimeä huone ja takan edessä -oli kasa vereen tahrattuja vaatteita, joita ruumiinraastajat olivat -ottaneet kaatuneilta ruotsalaisilta. Ristituuli heitti oven taas -lukkoon, ja kuningas meni vieressä olevaan tallirakennukseen. Siellä -ei ollut ensinkään ovea, ja ääni kuului nyt vielä selvemmin. Pimeässä -tallissa makasi nälkään kuollut valkoinen hevonen, joka oli sidottu -seinän rautarenkaaseen. - -Lyömään nostettu hukari ei olisi kuningasta pidättänyt, mutta -epävarma hämärä pani pimeänpelon haaveilijan pysähtymään kynnykselle. -Kuitenkaan ei hän näyttänyt pelkoaan vaan kutsui vänrikkiä. He -astuivat alas jyrkkiä portaita ja tulivat kellariin. Siellä oli -kaivo, ja vinkuvan pelitukin ympäri, joka nosti vettä, ajoi vaaraa -aavistamatta kuuro kasakka ruoskalla ja ohjaksilla ihmisolentoa, joka -oli ruotsalaisessa upseerinpuvussa. - -Kun he päästivät nuoran ja sitoivat sijaan kasakan, tunsivat he -holsteinilaisen Feuerhausenin, joka oli palvellut majuurina eräässä -värvätyssä rakuunarykmentissä, mutta joka oli joutunut kasakkain -kynsiin ja pantu hevosen virkaan heidän kaivonvinttiinsä. Hän meni -polvilleen ja sopersi omalla siansaksallaan: - --- Majesteetti, minä ei usko minun silmä... Minä suuri kiitos... - -Kuningas keskeytti iloisesti hänen puheensa ja kääntyi vänrikkiin. - --- Tuo molemmat hevoset talliin! Kolmin miehin emme mukavasti aja -kahdella hevosella ja siksi jäämme tänne, kunnes joitakin kasakoita -kulkee tästä ohi, joilta me saamme uuden hevosen. Itse jää herra -porttivahdiksi. - -Sitten meni kuningas takaisin asuintupaan ja pani oven perässään -kiini. Nälkiintyneet hevoset, jotka ahnaasti kalvoivat pensaitten -kuoria, tuotiin talliin sillä välillä, ja vänrikki asettui vahdiksi. - -Pitkäksi tulivat tunnit. Kun hämärä alkoi tulla, yltyi myrsky -vihaiseksi ja lumi tuiskusi auringonlaskun aikana lohduttomilla -lumiaavikoilla. Kalmankeltaisia kasakan päitä nousi pensaista -tähystelemään ja tuuli kantoi kauvas kuljeskelevain ruumiinraastajain -huutoa: Ohahoo! Ohahoo! Ohahoo! - -Silloin tuli Feuerhausen tallista, missä hän oli istunut hevosten -välissä, jotta ei kylmänvihoja tulisi köysien hankaamiin haavoihin. -Hän meni asuintuvan suljetulle ovelle. - --- Majesteetti, -- toimitti hän, -- kasakka kokoontuu enempi ja -enempi, ja pian tulee pimeä. Minä ja fänrikki molempi päälleistuu -yksi hevonen. Josko viipyy täällä tulee se yö suurivaltaisen -majesteetin viimeinen, kuin Jumala tutkimattomalla neuvolla estäköön! - -Kuningas vastasi sisältä: - --- Sen täytyy olla niinkuin olemme sanonut. Kolmin miehin ei -mukavasti ratsasteta kahdella hevosella. - -Holsteinilainen ravisti päätään ja meni vänrikin luo. - --- Sellainen majesteetti, te kirotut ruotsalaiset! Minä tallissa -kuulee kuinka hän astua eteen ja taakse. Kipu ja paha omatunto on -tullut. Kuin pater familiae seisoo Moskovan tsaari alamaistensa -seassa. Sokeripaakarigesällin ylöspanee hän omaksi ystäväkseen -ja vähäinen palkkapiika hänen kunniallisimmalle keisarilliselle -troonille. Lysti on hänen käytöskin kestipidoissa ja hän tekee kuurit -frouvasväelle Franskan tavalla. Mutta hänen ensimmäinen ja viimeinen -parolli on aina: Ryssänmaan terveydeksi! -- Kuningas Karolus jättää -maansa kuin suitsuava hävitys ja ei omista yksi ainoa ystävä, ei -edes hänen lähimmäistä. Kuningas Karolus enemmän yksinäinen kuin -yksi köyhä trossikuski. Ei edes olla toverin polvi missä itkeä. -Furstien ja metressien ja peruukkien sekaan tulee hän kuin yksi -kyöpeli tuhatta vuotta vanhasta haudasta, ja kyöpelit kulkee enemmän -yksikseen. Onko hän viisas valtiomies? Oi, armahda! Ei mieltä -yleisiin! Onko hän sotapäällikkö? Hyvästi! Ei ymmärrä joukkoja! -Ainoastaan tehdä siltoja, asettaa vallikoreja, taputtaa käsiä yhdelle -valloitetulle lipulle ja kahdelle torvelle. Ei ymmärrä säätyä ja -armeijaa, ainoastaan ihmisiä! - --- Saattaapa sekin olla ymmärrys! -- vastasi vänrikki. - --- Hän astui kiivaasti edestakaisin ja hänen sormensa olivat jo -niin kylmästä kangistuneet, että hän hätinä saattoi pidellä tupesta -vedettyä säiläänsä. - -Holsteinilainen kohensi repaleista nutunkaulustaa poskilleen ja -jatkoi matalalla äänellä ja kiihkeillä viittomisilla: - --- Kuningas Karolus nauraa ihastunut, kun silta pettää ja ihmiset -ja eläimet surkeasti uppoo. Ei sydäntä rinnassa. Hiiteen sellainen! -Kuningas Karolus sellainen pikku ruotsalainen puolinero, joka vaeltaa -ulos maailmaan ja trummuttaa ja paradeeraa ja tekee fiasko ja -parterri viheltää! Uhii! - --- Ja juuri sentähden menevät ruotsalaiset kuolemaan hänen edestään, --- vastasi vänrikki, -- juuri sentähden. - --- Ei suuttua, kultaseni. -- Nauroihan sinä että hampaat loisti, kun -me ensin tapasi. - --- Minä kuulen mielelläni herra majuurin puheita, mutta minua -palelee. Eikö majuuri tahtoisi mennä kuuntelemaan kuninkaan ovelle? - -Holsteinilainen meni ovelle ja kuunteli. Kun hän tuli takaisin sanoi -hän: - --- Hän vain kulkee ja kulkee ja huokaa syvästi niinkuin ihminen -sielupiinassa. Niin se taitaa olla nyt aina. Majesteetti ei enää -koskaan nukkuu yöllä. Komediantti ei osaa enään rooli, ja elämän -piinasta taitaa se haavoitettu kunnianpyyntö olla happamimpi. - --- Niinpä pitää meidän sitä vasta viimeiseksi pilkata. Saanko pyytää -majuuria hieromaan oikeaa kättäni lumella, sillä nyt se kuolee. - --- Holsteinilainen teki työtä käskettyä ja kävi sitten taas kuninkaan -ovella. Hän löi molemmilla käsillään otsaansa. Harmaansekaiset ja -suttuiset viikset törröttivät suoraan eteenpäin, ja hän mutisi: - --- Jumala! Jumala! Pian tulee liian pimeäksi palata. Vänrikki huusi: - --- Hyvä herra, uskallanko vielä pyytää teitä hieromaan kasvojani -lumella. Posket paleltuvat. Jalan kivistyksestä en tahdo puhua. Voi, -minä en tätä kestä. - -Holsteinilainen otti kädet täyteen lunta. - --- Anna minun sijastasi, seistä vahti, -- sanoi hän, -- vain yksi -tunti. - --- Ei, ei. Kuningas on sanonut, että minun on seistävä tässä portilla. - --- Ak, se kuningas! Minä hän tuntee. Minä tahtoo tehdä hän iloinen, -puhua filosofia, kertoa frouvasväkihistoria. Hän aina huvitettu -kuulla rakastajasta, joka vaarallisesti kiipee ikkunat läpi. Hän -usein sivusta katselee frouvasväki, jos hän on kaunis. Se on kuva -hänen mielessä, mutta ei ruumiissa, sillä siinä ei ole tunto. Ja -hän on niin ujo. Jos se kaunotar yksi kertaa tahtoo astua hänen -yli silkkikengällä, täytyy hänen itse tehdä ryntäys, mutta pelata -paeta ja kaikki muut pitää vastustaa yhtyminen. Hänen kaikkein -suurivaltainen frouva muori tärvellyt kaikki, huutaa: Naiminen, -naiminen! Kuningas Karolus on kiire ja kantapää niinkuin se -ruotsalaisten kuningatar Kristiina, vaikka todellinen miespuoli. Ne -molemmat pitäisi istua naimisissa toisen kanssa samalla troonilla. -Sepä olisi nätti pari olla! No, hui, hui! -- Te, ruotsalaiset! Jos -ajaa yksi mies, että hevoset läkähtyy ja antaa valtakunta ja kansa -hävitä, hän on kuitenkin puhdas sydämmessä ja ylimmäinen kaikkein -seassa, vaikka hänen veri on liian hidas rakkaushistoriaan. Oo, -anna minun mennä! Minä tuntee puhdassydämmet sankarit, jotka on -uskollisesti rakastetut kaksi kolme eri neito eli frouva yksi ja -samana viikkona. - --- Niin, sellaisia me olemme, sellaisia olemme. Mutta Kristuksen -laupeuden tähden hierokaa vielä kerta minun kättäni! Ja antakaa -anteeksi minun valitukseni ja huokaukseni. - -Pihapuolella lähellä porttia, jota ei voitu saada kiini, makasivat -maahan hakatut kasakat, huurteesta valkoisina kuin marmori. Keltainen -taivas harmeni, ja yhä moniäänisempänä ja lähempää kuului hämärässä -valittava huuto: Ohahoo! Ohahoo! Ohahoo! - -Nyt aukasi kuningas ovensa ja tuli pihan poikki. - -Päänkivistykset, joita hän oli alkanut potea, olivat pahentuneet -tuulisesta ajosta ja tekivät katseen raskaaksi. Kasvoissa kuvastuivat -yksinäisyydessä kestetyt sieluntaistelut, mutta samassa mitassa, kuin -hän lähestyi, ilmaantui huulille tavallinen kaino hymy. Ohimo oli -vielä nokinen musketinluodista. - --- Ilma raitistuu, -- sanoi hän ja kaivoi takistaan leivän, jonka hän -taittoi kolmeen osaan, niin että kumpikin sai yhtä suuren palan kuin -hän itse. Sitten riisui hän päältään ratsuviitan ja napitti itse sen -vahdissa olevan vänrikin hartioille. - -Hämillään omasta teostaan tarttui hän sitten holsteinilaista äkkiä -käsipuoleen ja vei hänet pihan yli, ja mennessä he purivat kovaa -leipäänsä. - --- Nyt jos milloinkaan, ajatteli holsteinilainen, täytyy sukkelilla -sanoilla voittaa kuninkaan huomio ja sitten puhua hänelle järkeä. - --- Huonompikin majapaikat löytyy, -- alkoi hän, yhä haukaten ja -pureskellen. -- Tuli tässä mieleeni! Tämä muistuttaa juuri yksi -hauska seikka ulkopuolella Dresdenin. - -Kuningas piti yhä vielä häntä käsivarresta kiini ja holsteinilainen -alensi ääntänsä. Kertomus oli sukkela ja niljas, ja kuningas tuli -uteliaaksi. Karkeimmat kaksimielisyydet saivat aina hänet jäykästi -hymyilemään. Hän kuunteli niinkuin tekee epätoivoon joutunut ja -puolittain läsnäolematon ihminen, joka kaipaa hetken huvitusta. - -Vasta kun holsteinilainen viekkaalla taitavuudella alkoi siirtää -keskustelua muutamiin sanoihin nykyhetken vaarasta, tuli kuningas -uudelleen yksivakaiseksi. - --- Joutavia! Joutavia! -- vastasi hän. Siitä ei kannata puhua, kun me -vain pysymme ryhdissä ja pidämme mainettamme yllä viimeiseen mieheen -saakka. Jos heittiöt tulevat, niin asetumme kaikki kolme portille ja -iskemme miekoillamme. - -Holsteinilainen pyyhki otsaansa ja muutti puheenainetta. Hän -alkoi puhua syttyvistä tähdistä. Hän esitti opin, miten niiden -etäisyyttä maasta voisi mitata. Kuningas kuunteli häntä nyt -aivan toisenlaatuisella hartaudella. Hän tunkeutui kysymyksen -sisälle älykkäästi, terävästi ja väsymättä haluten keksiä uusia -hämmästyttäviä tapoja oman ajatuksensa mukaan. Toinen väittämä tuki -toistaan, ja pian oli keskustelu maailmoiden avaruuksissa ja sielun -kuolemattomuudessa, josta se jälleen palasi tähtiin. Niitä tuikahti -uusia ja yhä uusia taivaalle, ja kuningas kertoi mitä hän tiesi -auringonosottajasta. Hän painoi hukarinsa kahvapään lumeen ja asetti -tutkaimen pohjantähteä kohti, jotta he aamusella voisivat lukea ajan. - --- Joko, -- lausui hän, -- täytyy maan olla maailman kaikkeuden -sydän tai sen tähden, joka on Ruotsinmaan päällä. Ei mikään saa olla -Ruotsia suurempaa. - -Muurin takana huutelivat kasakat, mutta heti kun holsteinilainen -rupesi heidän uhkaavista liikkeistään puhumaan, tuli kuningas -harvapuheiseksi. - --- Päivän koitteessa lähdemme takaisin Hadjatshiin, -- sanoi hän. -- -Meidän pitää vain siksi, saada käsiimme kolmas hevonen, niin että -kukin voi mukavasti ajaa omassa satulassaan. - -Näin puhuttuaan meni hän takaisin asuintupaan. Holsteinilainen tuli -nopein askelin vänrikin luo, ja viitaten kuninkaan oveen huusi hän: - --- Antaa anteeksi, fänrikki. Me saksalaiset ei räättää sanoja, kun -haava kirvelee nuorien perään, mutta minä pudottaa aseet ja antaa -herralle voitto, sillä myös minä voi vuotaa veri sen miehen edestä. -Josko minä rakastaa häntä! Ei kukaan koskaan ymmärtää häntä, joka ei -ole nähnyt häntä. - --- Mutta fänrikki, te ei saa viipyä kauvan ulkona ilmassa. - -Vänrikki vastasi: - --- Ei mikään viitta ole lämmittänyt minua suloisemmin kuin tämä, -joka nyt on ylläni, ja minä perustan kaiken toivoni Kristukseen. -Mutta Jumalan nimessä majuuri, menkää takaisin ovelle ja kuunnelkaa! -Kuningas saattaisi tehdä itselleen mitä pahaa. - --- Majesteetti ei hukkua omaan miekkaansa mutta ikävöi toisen. - --- Nyt kuulen minä hänen askeleensa aina tänne saakka. Ne tulevat yhä -kiivaammiksi ja levottomammiksi. Hän on yksin. Kun minä näin hänet -Hadjatshissa kenraaleille kumartavan ja kumartavan, saatoin minä vain -ajatella: kuinka yksinäinen hän on! - --- Jos tämä holsteinari-poika elävänä pääsee pois täältä, hän tahtoo -aina muistaa ne askeleet, kuin me kuullut tänä yönä, ja aina kutsua -tämä maja Yrttitarhan linna. - -Vänrikki nyökäytti suostuvaisesti ja vastasi: - --- Menkää te talliin, majuuri, levätkää hetkinen suojassa hevosten -välissä. Ja sieltä te seinän kautta voitte paremmin kuunnella -kuningasta ja valvoa häntä. - -Sitten alkoi vänrikki kuuluvalla äänellä veisata: - - Sun haltuus rakas isäni... - -Holsteinilainen meni takaisin pihan poikki talliin ja kylmästä -tärisevällä äänellä yhtyi hän toisen virteen: - - ma annan aina itseni. - Mun sielun, ruumiin, tavaran, - ne ota, Jeesu, vastahan. - --- Ohahoo! Ohahoo! vastasivat kasakat myrskyssä ja jo oli syvä yö. - -Holsteinilainen teki tilan itselleen hevosten väliin ja kuunteli niin -kauvan kunnes väsymys ja uni painoi hänen päänsä alas. Vasta aamun -vaietessa heräsi hän meluun. Hän riensi ulos ja kuningas seisoi jo -pihalla katsomassa auringonviisariksi asetettua miekkaa. - -Portille olivat kasakat kokoontuneet, mutta kun he näkivät -liikkumattoman vahdin, väistyivät he taikauskoisesi pois ja muistivat -huhuja että ruotsalaiset vahdit ovat noiduttuja iskuja ja luotia -vastaan. - -Kun holsteinilainen oli ehtinyt vänrikin luo, tarttui hän kovasti -hänen käsivarteensa. - --- Mikäs nyt? -- kysyi hän. -- Paloviinaako? - -Samassa päästi hän kätensä. - -Vänrikki seisoi kuoliaaksi paleltuneena selkä portinpieltä vastaan ja -kädet miekan kahvalla ja kääriytyneenä kuninkaansa viittaan. - --- Koska meitä nyt on ainoastaan kaksi, -- sanoi kuningas ja -veti miekkansa lumesta, -- saatamme lähteä matkaan kukin omalla -hevosellaan, niinkuin sanottiin. - -Holsteinilainen tirkisti häntä suoraan silmiin ja hänessä heräsi viha -uudelleen eloon ja hän jäi seisomaan, niinkuin ei hän olisi mitään -kuullut. Vihdoin talutti hän kuitenkin hevoset esille, mutta hänen -kätensä vapisivat ja puristuivat niin että hän töintuskin saattoi -kiristää satulavyöt. - -Kasakat heiluttivat sapeleitaan ja piikkejään, mutta vahti seisoi -paikallaan. - -Silloin hyppäsi kuningas muuta miettimättä satulaan ja kannusti -hevosensa laukkaan. Otsa oli kirkas ja posket rusottivat ja hukari -välkähteli niinkuin auringon säde. - -Holsteinilainen katsoi hänen jälkeensä. Hänen kova katseensa -lieventyi, ja noustessaan itsekin satulaan ja ajaessaan vahdin ohi -käsi hatulle nostettuna hymisi hän huulissaan: - --- Se on vain ilo sankarille nähdä sankarin kaunista kuolemaa! -- -Kiitos, toveri! - - - - -Puhdas valkoinen paita. - - -Ratsumies Pentti Geting oli saanut kasakanpiikin rintansa läpi ja -toverit laskivat hänet vesakkoon risukasan päälle, jossa pastori -Rabenius antoi hänelle ehtoollista. Oltiin jääkentillä Weperikin -muurien edessä, ja vinkuva pohjoistuuli riisti kuivia lehtiä -pensaista. - --- Herra olkoon kanssasi! -- kuiskasi Rabenius isällisestä ja hiljaa. --- Oletko nyt valmis lähtemään täältä hyvän päivätyön jälkeen? - -Pentti Geting makasi nyrkissä käsin ja verta vuotaen. Hänen ankarat -silmänsä olivat selällään ja hänen itsepäiset ja pakuraiset kasvonsa -olivat niin auringon ja pakkasen parkkaamat, että kuoleman sininen -kalpeus näkyi ainoastaan huulissa. - --- Enkä, -- vastasi hän. - --- Ensi kerta kuulen sinun puhuvan, Pentti Geting. Kuoleva puristi -kouraansa vielä kovempaan ja puri huultansa, jotka vastoin hänen -tahtoansa aukenivat puhumaan. - --- Kerran kai, -- sanoi hän verkalleen, -- saa kurjin ja -repaleisinkin sotamies puhua. - -Hän nousi tuskallisesti käsivarsiensa varalle ja parkasi niin sydäntä -särkevästi, että Rabenius ei tiennyt, tuliko se sielun vaiko ruumiin -tuskista. - -Hän laski kalkin maahan ja levitti nenäliinan sen päälle, ettei -lehtiä putoaisi viinaan. - --- Ja tällaista, -- änkytti hän ja painoi käsillään otsaansa, -- -tällaista olen minä Herran palvelija pakotettu kuulemaan joka päivä -aamusta iltaan ja illasta aamuun. - -Sotamiehet tunkeilivat joka puolelta pensaikosta kuulemaan ja -näkemään kaatunutta, mutta heidän kapteeninsa tuli vihassa ja miekka -pystyssä. - --- Tukkikaa sen miehen suu! -- huusi hän. -- Hän on aina ollut -itsepäisin mies pataljoonassa. Minä en ole sydämettömämpi kuin -muutkaan, mutta minun täytyy tehdä tehtäväni, ja minulla on suuri -joukko uutta ja tottumatonta väkeä, jotka ovat tulleet Lewenhauptin -kanssa. Väki on nyt pelästynyt hänen valituksistaan ja kieltäytyy -lähtemästä eteenpäin... Minkätähden ette tottele? Täällä käsken minä! - -Rabenius astui askeleen eteenpäin, ja hänen valkoisella -kähäräperuukillaan oli kokonainen seppele keltaisia lehtiä. - --- Kapteeni, -- sanoi hän, -- kuolevan ääressä käskee ainoastaan -Herran palvelija, mutta hän jättää mielellään nöyryydellä komennuksen -kuolevalle itselleen. Kolme vuotta olen minä nähnyt Pentti Getingin -kulkevan rivissä, mutta en koskaan ole nähnyt hänen puhuvan kenenkään -kanssa. Nyt Jumalan istuimen edessä ei kukaan voi kieltää häntä -puhumasta. - --- Kenenkä kanssa olisin puhunut? -- kysyi verissään makaava -ratsumies katkerasti. -- Kieleni on kuin kiinikasvettunut ja rampa. -On mennyt viikkojakin etten ole puhunut sanaakaan. Ei kukaan ole -koskaan kysynyt minulta mitään. Mutta korva on saanut olla valmiina, -etten olisi laiminlyönyt palvelustani. Mene, on minulle sanottu, mene -soiden ja lumikinosten yli! Siihen ei ole ollut mitään vastaamista. - -Rabenius polvistui ja otti hiljaa hänen kädestään kiini. - --- Mutta nyt sinun pitää puhua Pentti Geting. Puhu nyt, puhu nyt, -kuin kaikki kokoontuvat kuulemaan sinua. Sinä olet nyt ainoa meistä, -jolla on oikeus vapaasti puhua. Onko sinulla vaimoa, tai ehkä vanhaa -äitiä kotona, jolle tahtoisit lähettää terveisiä? - --- Äitini antoi minun nähdä nälkää ja lähetti minut sotaväkeen, eikä -kellään naisella ole sitten ollut minulle muuta sanottavaa kuin: Mene -tieltä pois, Pentti Geting, mene, mene! Mitä sinä meistä tahdot? - --- Ehkä sinulla kuitenkin on jotain kaduttavaa? - --- Minä kadun etten lapsena juossut myllykoskeen ja etten, kun -sinä sunnuntaisin seisoit rykmentin edessä ja kehoitit meitä -kärsivällisesti kulkemaan ja kulkemaan, astunut esiin ja lyönyt sinua -musketillani kuoliaaksi. -- Ei, kuuleppa mikä minua kaduttaa? Etkö -ole koskaan kuullut kuormarenkien ja esivahtien kertovan, kuinka -he kuuvalossa näkevät kuolleitten toveriensa liikkaavan sotajoukon -perässä ja hyppivän poikkioimilla jaloillaan ja huutavan: Viekää -terveisiä äidille! -- He kutsuvat niitä Mustaksi pataljoonaksi. -Ja siihen Mustaan pataljoonaan tulen nyt minäkin. Mutta se on -pahinta, että minut haudataan repaleisissa ryysyissäni ja verisessä -paidassani. Sitä en minä voi saada mielestäni. Eipä suinkaan halpa -ratsumies pyydä vietää kotia niinkuin kenraali Liewen-vainajaa, mutta -muistelen Dorfsnickissä kaatuneita tovereitani, joille kuningas käski -tekemään joka miehelle kirstun parista laudasta ja antamaan kullekin -puhtaan valkoisen paidan. Mitä varten pidetään niitä minua parempina? -Tänä onnettomana vuonna saa hautansa siihen kuin kaatuu. Niin syvälle -olen minä vajonnut kurjuuteen, että ainoa minulle kadehdittava -maailmassa on niiden puhdas valkoinen paita. - --- Ystävä rukkani, -- vastasi Rabenius hiljaa. -- Mustassa -pataljoonassa, -- jos sinä uskot sellaisen olevan, -- saat sinä -paljon seuraa. Gyldenstolpe ja Sperlingi ja everstiluutnantti Mörner -makaavat kentällä siinä mihin kaatuivat. Ja muistappa tuhansia muita? -Muistatko ystävällistä everstiluutnantti Wattrangia, joka ratsasti -meidän rykmentille ja antoi omenan joka sotamiehelle ja joka nyt -makaa henkitravanttien ja kaikkien muiden toverien kanssa Holofzinin -kedolla? Ja muistatko minun edeltäjääni, suurta saarnamiestä Niklas -Uppendichiä, joka kaatui papillisessa puvussa? Ruoho on kasvanut ja -lunta satanut hänenkin hautansa yli, eikä kukaan tiedä kengälläänkään -osottaa, missä hän makaa. - --- Kymmenen tai korkeintaan viidentoista minuutin perästä ei sinua -ole enään elävitten joukossa. Ehkä ne minuutit voivat korvata -menneet kolme vuotta, jos ne käytät oikein. Sinä et kuulu enää -meidän joukkoomme. Etkö näe, että sielunpaimenesi on polvillaan -edessäsi pää paljastettuna! Puhu nyt ja sano viimeinen toivosi, -eli käskysi. Muista vaan yksi asia. Rykmentti on hajonnut sinun -tähtesi, ja muut sillä aikaa kulkevat eteenpäin kunnialla ja -nousevat ehkä jo rynnäkkötikoille. Sinä olet pelottanut nuoremmat -miehet kuolinhaavallasi ja valituksellasi, ja ainoastaan sinä -voit enään asiaa auttaa. Nyt kuulevat he vain sinua ja sinulla -yksistään on voima saada heidät menemään vihollista vastaan. -Muistappas että viimeiset sanasi unohdetaan vasta viimeiseksi ja -kerran kentiesi kerrotaan kotona oleville, jotka istuvat kiukaalla -naurispaistikkaineen. - -Pentti Geting makasi liikkumattomana ja hänen katseessaan näkyi -miettimisen varjo. Sitten nosti hän kätensä hiljaa ylös ikäänkuin -avuksi huutaen ja kuiskasi: - --- Herra auta minua tekemään tämäkin! - -Hän viittasi, että hän jaksoi vain kuiskata, ja Rabenius painoi -päänsä lähemmäksi kuullakseen mitä hän sanoi. Sitten viittasi -Rabenius sotamiehille, mutta hänen äänensä vapisi, niin että hän -tuskin sai puhutuksi. - --- Nyt on Pentti Geting puhunut, -- sanoi hän, -- hänen viimeinen -tahtonsa on, että te otatte hänet musketeillenne ja kantaisitte hänet -vanhalle paikallensa riviin, jossa hän on yksipäisesti kulkenut vuosi -vuodelta ja päivä päivältä! - -Rummut rupesivat nyt pärisemään ja sotasoitto alkoi, ja poski nojalla -toisen sotamiehen olkapäähän kannettiin Pentti Getingiä askelittain -kedon yli vihollista vastaan. Ja koko rykmentti seurasi häntä, ja -hänen takanaan kulki Rabenius vielä paljain päin eikä huomannut, että -Pentti Geting jo oli kuollut. - --- Minä toimitan, -- kuiskasi hän, -- että saat puhtaan valkoisen -paidan. Tiedäthän, ettei kuningas pidä itseään alhaista sotamiestä -parempana, ja niin tahtoo hän itse kerran maata. - - - - -Poltava. - - -Vapunpäivänä piti sotamarsalkka Rehnsköld iltakemut ja eversti -Appelgren sai siellä pääntäyden ja tuli nokkaviisaaksi ja hypisteli -leipää ja mulkoili silmiään. - --- Voiko teidän ylhäisyytenne sanoa, miksi Poltava heti pitää saartaa? - --- Hänen majesteettinsa tahtoo saada huvitusta, kunnes puolalaiset ja -tataarit ehtivät avuksi. - --- Ja kuitenkin tiedetään, ettei kumpaakaan kuulu. Eurooppa -alkaa unhottaa meidän Diogenesmäisen hovimme ja sen ratsastavat -valtioministerit, miekkaa käyttävät kanslistit, kaatuneet -kamariherrat, kunniaistuimet kannon nenässä... ja piikkospalatsit ja -kuninkaallisen ruokapöydän paistoräiköiset ja kaljahaarikat. - --- Hänen majesteettinsa tahtoo kuiten kaiten pitää piiritystä ja -tulee pitämään leirihuvia elinkautensa. Onpa aikaa aikaillessa. -Poltava on kirppulinna ja tainnee antautua ensi laukauksesta. - -Sotamarsalkka tuli äkkiä äänettömäksi ja pani kahvelin kädestään. - --- Luulenpa että kaupungissa rupeavat hulluksi ja yrittävät -puolusteleimaan! - -Hän riensi ulos, hyppäsi satulaan, ja kaikki nousivat ja kuulivat -yhtämittaista ampumista. - -Valleilla kulkevilla venäläisillä vahdeilla oli tapana iltapimeässä -kuuluvasti ja pitkään huudella: Hyvää leipää, hyvää juomaa! --- Heidän huudellessaan oli nyt eversti Gyllenkrok, kenenkään -kuulematta hänen marssiansa, alkanut kaivaa juoksuhautoja ja luoda -suojuksia, mutta samassa juoksi kuningas kentän yli ja huuteli -ääneensä kenraaliajutanttiansa. Kun hänellä oli miekka kädessä, -ei hänen juoksunsa tullut naurunalaiseksi. Gyllenkrok pyysi häntä -huutamaan hiljempaa eikä säikyttämään vihollista, mutta jo hänen -sitä sanoessa vaikenivat vahdit ja alkoivatkin viritellä nuotioita -ja ampua. Ilmaan nousevat tuliset luodit valaisivat kunnaita ja -niittyjä ja heijastuivat Worsklan rientävään virtaveteen. Työssä -olevat Gyllenkrokin zaporogit heittivät lapionsa ja ruotsalaisetkin -sotamiehet, jotka heitä miekanlappeella taputtivat nahkatakkeihin, -alkoivat vihdoin itsekin paeta tai heittäytyä suulleen maahan. - -Sillä tavoin oli ampuminen alkanut. - --- Kas niin! -- sanoi Gyllenkrok, joka seisoi puun takana kuninkaan -ja Pikku Prinssin kanssa. -- Niin suurta hämminkiä saattaa pieni -tapahtuma matkaansaattaa, ja vielä viimeisen kerran uskallan minä -esittää että koko piiritys heitetään sikseen. Minun rukoukseeni -yhtyvät väsyneet sotajoukot ja kaikki onnettomat alamaiset -kotimaassa. Miksikä ei meitä käsketty tänne talvella, jolloin -kaupungin olisi voinut helposti valloittaa? Nyt kasvaa linnaväki -päivä päivältä ja koko vihollisarmeija on tulossa. Meillä on -ainoastaan kolmekymmentä tykkiä jäljellä ja kruuti, joka monta kertaa -on kastunut ja kuivanut, sylkee luodin vain pienen matkan päähän -kanuunan suusta ulos. - --- Joutavia! Joutavia! Onpa sitä ammuttu niillä hirsiä paksumpiakin -kuin vallipaalu. - --- Mutta täällä niitä täytyy ampua satoja. - --- Kun yhden voi ampua, voi satakin ampua. Meidän tulee tehdä -juuri erinomaisia, niin siitä tulee kiitosta ja kunniaa. Nyt -täytyy zaporogeille näyttää että täällä saattaa olla työssä ilman -vähintäkään vaaraa. - -Kuningas otti miekan kainaloon ja meni luotisateeseen kentälle. -Häntä seurasi Pikku Prinssi, kalpeana, suorana, juhlallisena kuin -nuorukainen muinaisajan juhlakulussa temppeliuhriin mennessä. - -Kaksi paksua hirttä oli ikäänkuin veräjän pieliksi lyöty luodun -juoksuhaudan partaalle ja sinne pysähtyi kuningas pudonneen -tykinluodin taakse, jonka kytevä hehku paljasti hänet viholliselle. -Pikku Prinssi vilkaisi häneen epäröiden ja silitteli miekkansa kahvaa -hiukan vapajavalla kädellä. Sitten kapusi hän toisen hirren päähän, -jonne asettui kädet pitkin sivuja. Silloin nousi eräs aliupseeri, -jota sanottiin Saarna-Martiksi, toisen hirren päähän. Hänellä oli -nahanruskeat kasvot, musta tukka ja messinkiset korvarenkaat. -Liikkumatta kuin kaksi maalattua puukuvaa katolilaisten pellolla -seisoivat molemmat vahdit kuninkaansa takana ja ryssät raivoissaan -tähtäsivät kanuunansa, tykkinsä ja muskettinsa tuota kummallista -näkyä kohden. Kumpikaan ei tahtonut ensiksi nöyrtyä ja siksi pysyivät -he paikallaan. Luodit soivat ja vinkuivat niinkuin piiska ja vitsa, -niinkuin tuulispää ja pilli, ja poukahtavat kanuunankuulat heittivät -soraa ja mättäitä ilmaan. Oli niinkuin ukkonen ja salamat olisivat -lyöneet, maa vapisi niinkuin vauhko hevonen, ja puunpirstoja ja -kivenlohkoja lensi yhtenä tuiskuna. - --- Tuolla on kuningas! Nyt hän pyrkii ammuttavaksi! -- huusivat -sotamiehet ja syöksyivät esiin ja ajoivat zaporogeja mukanaan. Taas -alkoivat lapiot liikkua ja taas kiskoivat zaporogit turpeita ja -avasivat ojia, päästäkseen kyyristymään suojaan. - -Siinä hän seisoi loimottavassa tervasvalossa, tuo ylhäisyyksien ja -kenraalien majesteetti, sotamiesten toveri, maantieritari ja samalla -kertaa kuningas ja filosoofi. Päivän pitkän olivat synkät muistelot -hiipineet hänen perässään. Hän muisteli Aksel Hårdia, jonka hän itse -erehdyksessä oli surmannut, ja kuoliaaksi ammuttua nuoruutensaystävää -Klinckowströmiä. Ei hän kaivannut heitä kumpaakaan, mutta hän ei -voinut unohtaa heidän verisiä vaatteitaan. Vaan koko hänen pilviä -piirtävä kevytmielisyytensä poika-ajoilta heräsi eloon ja poisti -raskaat ajatukset, kun hän kuuli kuulat. Hän oli juonut sotaleikkien -maljan sakkaan saakka ja juomaa oli joka päivä yhä karvaammin -höystettävä että se maistuisi. Suuria, meluisia voittoja alkoi hän -katsella kaameammassa valossa sen mukaan kuta harvinaisemmiksi ne -tulivat. Vielä hän joskus saattoi puhella suurten valtakuntain -hallitsemisesta, vaan enimmäkseen siinä mielessä että niiden tulisi -joka päivä varustaa hänelle satamäärän urhoollisia sotureita. Hän -ei unohtanut että joka silmänräpäys saattoi olla hänen viimeisensä, -mutta onnettomuuden vuodet olivat tulleet... ja kuinka suloista -olisi levätä kunniakkaan kuoleman jälkeen! Vaikka hän tahtoisi ja -tietäisi voivansa, niin se ei kuitenkaan onnistu, ja hän joutuu -pilkattavaksi sentähden etteivät muut voi seurata... Se oli elämän -syksyn hallainen henkäys! Hän tahtoi kuitenkin koettaa, hän tahtoi -näyttää että hän vieläkin oli Jumalan erityinen varjeltava. Jollei -hän sitä olisi, niin tahtoi hän kaatua niinkuin halpa sotamies. - -Saarna-Martti innostui sillä välin niin ettei hän voinut pysyä -alallaan pylvään nenässä, vaan otti musketin selästään. Kukapa -ei olisi tuntenut Saarna-Marttia, mestari-ampujaa, joka sai itse -kuninkaankin käsiään paukuttamaan? Hän osasi yhtaikaa ampua pakenevan -ratsumiehen ja jalkamiehen. Hän puheli itsekseen ja naureskeli -ja otti sihdin ja ampui varjoa, joka oli kavunnut etäisimpään -kirsikkapuuhun ja luodin sattuessa putosi kukkivia oksia pitkin alas -niinkuin lintu. Silloin tuli metsämiehen into Saarna-Marttiin ja hän -hyppäsi alas ja juoksi paikalle. - -Maassa makasi kuoliaaksi ammuttu ukko, ja vieressä seisoi pieni -yhdeksänvuotias tyttö. - --- Se on isä, -- sanoi hän itkemättä ja katsoi Saarna-Marttiin. -- Me -olimme nokkosia nyppimässä ja kotiin tullessa... - --- No niin, kotia tullessa... - --- Kuulimme ampumista, ja isä silloin kiipesi puuhun katsomaan. Se on -isän kirsikkapuu. - -Saarna-Martti ravisteli päätänsä, ja otti lakin päästään ja repi -tukkaansa ja istui maahan. - --- Jumala minua armahtakoon... eihän ukko ole koskaan tehnyt -minulle mitään vääryyttä... Rakas lapsi... et sinä tätä ymmärrä, -mutta minulla pitäisi olla tukaatinraha taskussa. Tässä on! Näet sä, -tyttöseni, minä olen metsämies, ymmärrätkö, oikein sellainen vanha -äijämetsästäjä. Ennen oli minulla tupa ja eukko, joka haukkui ja löi -kun en koskaan tarttunut lapioon... tiedätkö mikä lapio on... vaan -istuin metsässä lintujen soitimella. Kuuleppa! Kerran sitten otin -musketin ja koiran ja läksin tieheni maailmalle. - -Tyttö käänteli tukaattia tulen valossa, mutta Martti veti tytön -polvelleen ja silitteli hiljaan hänen poskiaan. - --- Kun olin päivän kulkenut, ammuin koirani. Kun olin käynyt toisen -päivän annoin pyssyni metsämiehelle, joka oli tietä näyttänyt. Sitten -ei ollut minulla mitään. - --- Voiko tällä rahalla ostaa? - --- Voi kyllä. Kun minä sitten tulin sotaan ja sain sotamusketin, -niin olisitpa nähnyt! Silloin minusta metsämies tuli. Mutta taivas -armahtakoon... Tule tänne joka ilta hämärissä, minä annan sinulle -puolet päiväannostani ja kaikki mitä voin saada kokoon. - -Hän tuijotti ruohossa makaavaa muskettiaan. Sitten hän nousi ja jätti -sen siihen. - --- Tyttönen ei voi tietää, että minä ammuin, eikä hän saa sitä -koskaan tietää. Minä olen Juudas, joka olen viattoman tappanut. Ei -saa murhata! Ei saa murhata! - -Hän piteli otsaansa ja hoiperteli kentän yli. Sitten tuli hän -d'Albedyhllin rakuunain luo, jotka lojuivat nuotion ympärillä ja -lukivat rukouskirjojaan, ja sinne hänkin istui lukemaan, ja viimein -alkoi hän ääneensä rukoilla ja saarnata. - --- Mitä kuuluu? -- kysyivät sotamiehet huomenissa Brakelin -punatukkaiselta muonaajalta, pieneltä rikkiviisaalta länsigöötiltä, -joka harmaassa puserossaan seisoi riippuvain patain ja vaatteiden -keskellä. - --- Kuuluuko? Saarna-Martti on varmaan saanut auringonpiston keskellä -yötä ja tullut valmiiksi hullujen arkkuun. Hän kulkee avopäin -rannalla ja huutaa. Kun saarnatauti tulee häneen, on hän aina ollut -jossakin ja ampunut jonkun. - -Synkkinä ja äänettöminä ottivat sotamiehet tuskin puolillaankaan -olevat läkkikulhonsa. - --- Leipä tai kuolema! Miksi emme saa tehdä rynnäkköä, ennenkuin se on -myöhäistä? - --- Kuningas koettelee juoksuhautoja ja Gyllenkrok saa tehdä työtä yöt -päivät. Kuulkaa nyt Saarna-Marttia tuolta veden puolelta! Täällä on -viime aikoina ruvettu niin paljon rukoilemaan ja virsiä veisaamaan -että oikein sydän lämpenee kun sotamarski kuuluu hulluttelevan. - -Hämärissä hiipi Saarna-Martti kirsikkapuulle, missä häntä jo oli -odottamassa pikku yhdeksänvuotias, jolla oli sileä pellavankeltainen, -melkein valkoinen tukka ja vakavat kasvot. - -Martilla oli mukanaan päiväannoksensa, ja hän antoi tytölle viimeisen -kopeikkansa ehdolla että hän saisi suudella tyttöä molemmille -poskille. - --- Elääkö äitisi? Tyttö pudisti päätänsä. - --- Mikä on nimesi! - --- Dunja. - -Martti tahtoi taas suudella tytön poskia, mutta tyttö ryöstäytyi irti. - --- Anna ensin kopeikka! - -Martti meni takaisin leiriin, -- ja kerjäsi kopeikoita kaikilta, -joita hän tapasi. - --- Tahdon pitää häntä silmällä, kun rynnäkkö alkaa. Se on kuin pieni -prinsessa juuri. Minäpä säästän palkkaani hänelle, että hän vielä -saa vähän myötäjäisiä... Mikseikö hän menisi naimisiin... Tietysti, -tietysti! Onhan minulla eukko kotona ja onhan minulla eukko trossissa -myös. Ja minähän olen murhaaja. Totta pikku prinsessan pitää -naimisiin mennä! - -Hän oli saanut jäljennyksen Johanneksen evankeliumista ja hän istui -lukemaan sitä d'Albedyhllin rakuunoille. - -Kevään kaikki kukkaiset putkahtivat esille kunnaisilla niittymailla -Worsklan keltaisia lutakkoja myöten, mutta sotamiehet katsoivat -vain Poltavaa, joka ylängön metsistöistä paistoi valkoisine -luostariseinineen, puutorneineen, linnapaalutuksineen ja valleineen, -joille miehet ja ukot, naiset ja lapset vierittivät rintavarustusta -multasäkeistä ja vaunuista ja risukimpuista ja tynnöreistä! - --- Mitä kuuluu? Eikö koskaan päästä vihollista vastaan? -- utelivat -sotamiehet muonaajalta. - --- Vihollinen on kyllä niin kohtelias että itse tulee tänne, -- -vastasi hän ja pyyhkäsi otsaa puseroonsa. -- Yöllä kuulin mitenkä se -jyryytti tykkejänsä. Ei se kova ampuminen tule ruotsalaisilta, sillä -meillä ei ole jäljellä muita kuulia kuin ne mitä zaporogit kentältä -noukkivat. Tsaarin koko armeija on jo toisella puolella jokea. - -Silloin saapui kenraalimajuuri Lagercrona täyttä laukkaa ajaen -ja huusi että kuningas on saanut haavan jalkaansa, ja kuninkaan -vuodepaarin ääressä näytti sotamarski taskukirjastaan niiden -seitsemäntoista varustuksen asemat, joita vihollinen jo oli alkanut -kaivaa Pietruskan kylän maalle. - --- Mitä kuuluu? -- sohisivat sotamiehet joka päivä muonaajan -ympärillä. - --- Jos ei muuta tarvitse tarjota niin olenpa rikas, vastasi hän ja -näytti kauhallaan viheriöitsevää maisemaa. -- Kuningas on saanut -kylmän vihat haavaansa. Paloviina on lopussa. Leipä on lopussa. -Vähän puuroa on minulla teille vielä tänään -- mutta sitten sekin on -lopussa. Vihollinen on saartanut meidät ja estää meiltä paluumatkan. -Piru vieköön kun pitääkin Ruotsin miesten kestää näitä katkeruuden -päiviä. - -Hän polki jalkaa turpeeseen ja pani kauhan silmälleen ja tähtäsi -niinkuin salamurhaaja kuninkaan rikkiammuttua majaa kohden, mutta -tuulenpuremat ja rehelliset päät hänen ympärillään käänsivät -katseensa maahan. - --- Ei saa murhata! -- kuiskasi Saarna-Martti kädet koholla. - -Niin kului toukokuu ja kesäkuun kuumuus paistoi telttavaatteen läpi. -Sotamiehet istuivat rivittäin Juhannustankoa seppelöimässä, mutta -eivät puhuneet mitään. He ajattelivat kotimaan lehtoja, pirttejä, -pitkiä kankaita. - -Sunnuntaina vähää ennen iltakirkkoa hiipi Saarna-Martti puistikkoon, -jossa pikku Dunja muutamalla kopeikalla tarjosi hänelle korista -ensimmäisiä puolikypsiä kirsikoita. Hän söi ne yhdessä tytön kanssa -ja taputti hänen pieniä käsiään ja leikki hänen kanssaan ja kantoi -häntä niinkuin lasta, vaan ei saanut tyttöstä koskaan hymyilemään. -Viimeisillä kolmella kopeikallaan sai hän suudella tyttöstä kolme -kertaa poskelle. - -Kun hän palasi oli melu ja levottomuus vallalla. Upseerit tarkastivat -soturien varuksia ja koettelivat peukalollaan säiläin teriä, jotka -väliin olivat pilalle lasketut kuin vanhat viikatteet, ja Brakelin -muonaaja kokoili yhteen tyhjiä patojaan. Kuningas oli päättänyt -ruveta tappelemaan. - -Nurmipenkillä kuninkaan ikkunan alla istuivat jo kenraalit ja -everstit vastaanottamassa osastojaan ja papereitaan. Istui siellä -raskasmielinen Lewenhaupt, jolla oli suuret kirkkaat silmät ja -latinankielen sanakirja tungettuna takinnappien väliin. Siellä istui -ylpeä Creutz kädet ristissä miekan ponnessa, ja Sparre ja Lagercrona -pitivät äänekästä, rähisevää puhetta. Eversti Gyllenkrok seisoi -pöydän ääressä kumarassa linnoituspiirustusten yli, joiden ääressä -hän näytti lumoutuneen niin ettei ensinkään huomannut toisia, vaan -itsekseen varovaisesti ja hitaasti rapisteli hietaa pois rakkaista -piirroksistaan. Selkäkenossa ja pahimman tuulisena seisoi ovella -itse sotamarski nenä terävänä ja hiukan ylöspäin kääntyvänä ja -purppurapunainen tyttö-suu nupullaan. - - * * * * * - -Pimeän tullessa lähdettiin marssiin liput kääreissä ja ilman soittoa, -ja eräässä lehdokossa laskettiin kuninkaan paari hetkeksi maahan -henkivartiaväen eteen. Kentältä kuului kuinka vihollinen löi ja -kurikoi paalutuksiaan niinkuin odottavia mestauslaitoksia. Tuolla -kerran niin ylpeällä Karoliinien joukolla oli nyt niin vähän luoteja -ja kruutia etteivät voineet viedä taisteluun kuin neljä vaivaista -tykkiä, ja nyt, kun he kuulivat paaluttamisen niin läheltä, tuli -moneen arpiseen soturiin ruumiillinen ahdistus ja he tarjosivat -turhaan tukaattia viinaryypystä. Se oli loppunut. Hevoset seisoivat -satulassa, ja miehillä oli musketti eli karpiini sivullaan. Eräästä -jalkaväen rykmentistä kuului hyminä ja kuiske, kun sotapappi -jakoi Herran ehtoollista, ja hänen täytyi tunnustella vasemmalla -kädellään löytääkseen pimeässä miesten suut. Paarin ympärille, -jonka viereen kuningas oli pistänyt maahan miekkansa, laskeutuivat -kenraalit hetkeksi maata, ja Piper istui sotarummulla puuhun nojaten. -Kukistaakseen synkkäin ajatusten vallan ja karttaakseen toisiansa, -alkoivat he filosoofisesti keskustella kuninkaan kanssa. Hän istui -mietiskelijäin piirissä ja opetti niinkuin mestari koulussaan, ja -kunniallinen, vanha latinaeversti Lewenhaupt saneli latinalaisia -runoja. - -Kun hän lopetti, otti hän palavan tykkivartaan palvelijoilta ja -valaisi kuningasta, jonka pää oli vaipunut syrjään. Piper ja kaikki -kenraalit unohtivat harminsa, niin kauniilta tuntui heistä katsella -nukkuvaa. Hattu oli litissä, ja peite oli kääritty kipeän ja sidotun -jalan ympäri. Laihtuneet ja kuumeen kuluttamat kasvot, joissa -oli paleltumia poskissa ja nenässä, olivat tulleet entistä vielä -pienemmiksi ja kovemmiksi ja jäykemmiksi. Ne olivat kellastuneet ja -kosteat ja niitä jo varjosti liian aikaisiin ehtinyt vanhuus, mutta -huulet liikkuivat ja nytkivät. Huomasi että hän näki unta. - -Karoliinien kuningas oli unessa näkevinään loppumattoman rivin -sipittäviä ja tirskuvia ihmisiä, jotka riensivät hänen ohitsensa -kourallaan peitellen kuinka he nauroivat hänelle. Väliin olivat -he kuulakkaan viheriäisiä, väliin punaisia tai sinisiä, ja he -loistivat kuin palavat lyhdyt. Lopuksi tuli hikisellä raudikolla -ajaen pitkä mies, joka oli kokonaan puettu tomuisiin, mustiin -silkkikangasvaatteisiin. -- Ulos, sinä paljaspää ja liikkaava -ruotsalainen! -- huusi hän hevosen selästä täyttä kurkkua nauraen. --- Tällä samalla paikalla hakkasivat Tamerlanin sotalaumat maahan -Länsimaitten kokoontuneet sotaväet kolmesataa vuotta sitten. -Mitä mahdat sinä minulle ja minun ihmismerelleni viimeisillä -harventuneilla rykmenteilläsi ja neljällä tykilläsi? Minun mieheni -ovat varkaita ja ratki juoppoja heittiöitä, ja ne ovat minusta -vähemmän arvoisia kuin naulat laudassa, mutta minulla on paljon -sellaisia nauloja. Minä rakennan suurta laivaa vuosituhanneksi, -ja itse olen minä tänäkin päivänä, niinkuin minä olin Saardamin -veistämössä, ainoastaan työmies. Miljoonani miljoonat ovat siunaavat -minun työtäni. - -Kuningas tahtoi vastata, vaan hänen kielensä oli hervoton, ja -Lewenhaupt polvistui avopäin ja kosketti hiljaa hänen olkapäähänsä. - --- Armollisin herra, päivän salo alkaa ja minä pyydän Jumalan -suojelusta teidän majesteettinne korkean hengen ja töitten ylitse. - -Aamurusko paloi jo metsän runkojen välissä ja kuningas havahti. -Hän tarttui heti miekkaansa. Heti kuin hän huomasi ne monet, jotka -seisoivat hänen ympärillään, ja parrakkaan sotasaarnaajan Nordbergin -ja kaikki palvelijat, muuttuivat hänen kasvonsa piirteet ja hän -nyökkäsi tavallisella kylmällä ystävyydellään -- mutta uni oli vielä -elävänä hänen ajatuksissaan. Hänestä tuntui että muittenkin olisi -pitänyt nähdä se. -- Minun kansani, -- sanoi hän, -- on liian pieni -rakentamaan suurta valtakuntaa, mutta kylliksi suuri rakentamaan -suuria ihmisiä. Mitä on valtakunta? Sattuma, laaja maatila, jonka -ulkotalot on linnoitettu! Sovittelut ja tappelut muuttavat rajoja. -Mitäpä siis, tsaari, jos onkin sinulla valtaa miljoonain yli, vaan ei -itsesi ylitse? Herra Jumala voi laittaa niin että kerran aivan vähän -kysytään valtakuntia, mutta sen enemmän yksityisiä ihmisiä. Jos minä -voitan sinut, syttyy koko sinun laivasi tuleen ja muuttuu tuhaksi, -mutta jos sinä lyöt minut ja minun mieheni maahan, teet sinä sen -kautta ainoastaan täydelliseksi minun tekoni voiton. - -Lewenhaupt tarttui Creutziä käsivarteen ja kuiskasi ahdistettuna: - --- Rakas veli, synkät aavistukset eivät luovu mielestäni. Tokkopa me -koskaan enään seisomme yhdessä Jumalan vapaan taivaan alla? Kuule, -kuinka sotamarski kiroilee ja manaa Uplantilaisten takana! Gyllenkrok -ei edes tahdo mennä hänen luokseen käskyä pyytämään. Sinäkin -vitkastelet. Ja katso kuinka ynseästi Piper meitä mulkoilee. - --- Ruotsalaiset katsovat aina ynseästi toisiansa. Sentähden, -sentähden ovat he kerran joutuvat hukkaan ja heidän nimensä on -hävitettävä kansakuntain joukosta pois. Meidän lapsemme kymmenennessä -eli kahdennessakymmenennessä polvessa näkevät sen hetken. Tänään -tapahtuu ainoastaan alku. - --- Herra antakoon sinulle anteeksi puheesi. En koskaan ole nähnyt -ihanampia sankareita Jumalan armosta kuin ruotsalaiset, enkä koskaan -toista kansaa jolta niin kokonaan puuttuisi hallitsijatahdon -itseluottamusta ja karkeita käsiä. Kuningas on nyt niin sairas ettei -hän enään voi pitää meitä koossa, vaikka on olevinaan tanakka kuin -nuori kornetti. Hän sai syntyessään sen kevytmielisyyden, jonka -jumalat antavat suosikeilleen, mutta nyt... - --- Niin mitä? - --- Nyt on häneen tullut se läpitunkematon itsehillitseminen ja -teeskentely, joksika suosikkien kevyt mieli kangistuu, kun jumalat -ovat heidät hyljänneet. - --- Lewenhaupt painoi hatun päähänsä ja veti miekkansa, mutta kääntyi -vielä kerran Creutziin ja kuiskasi: - --- Kukatiesi miehet sellaiset kuin minä, jotka pidämme huolta -miehistöstä, ja Gyllenkrok sirkkelikuvineen ja paalutettuine -linnanpiiroksineen emme aina ole häntä oikein ymmärtäneet. Sinä -miekkoinesi olet sokeasti totellut. Olkoon meille kaikille -tänäpäivänä suotu hänen kanssansa täyttää hänen tehtävänsä, sillä -minä ennustan, että se, joka elää iltaan saakka, on kadehtiva niitä -veljiä, jotka jo silloin ovat päässeet taivaan autuuteen. - -Ratsumiehet hyppäsivät nyt satulaan. Lewenhaupt meni -jalkarykmentteinsä luo, ja päivän koitteessa näkivät he edessään -odotetun tantereen. Se oli musta. Se oli jo poltettu. Se oli -tuhkainen erämaa, joka kantamatta kukkaa tai kortta hävisi -autioiden arojen metsistöjen väliin. Tanner oli niin tasainen että -kanuunavaunuja helposti saatettiin siellä ajaa edes ja takaisin. - -Suurimman venäläisen varustuksen eteen tuli punaiseen puettu -ratsumies ja laukaisi pistoolinsa. Silloin antoi vihollinen päristää -kaikkia rumpujansa esivarustusten takana, joiden päälle ilmestyi -lukemattomia sotilasjoukkoja ja lippuja ja kanuunoita ja tykkiä, ja -heti vastasivat ruotsalaisten rummut pitkin kaikkia rykmenttejä. - -Pelvoton Aksel Sparre ja Kaarle Kustaa Roos syöksähtivät -pataljoonineen sotajoukon edelle ja tekivät rynnäkön -kenttävarustuksia vastaan. Hevoset korskuivat, hihnat narisivat, -karpiinit ja miekat kalisivat ja tuhkaa ja tomua satoi metsistöihin, -niin että lehtien vihreys sammui. - -Kuningas lähetti Creutzin viemään vasenta sivustaa voitollisen -Sparren jälkeen, ja valloitettujen varustusten takaa ajettiin -vihollisen ratsuväki pakoon alas Worsklan nevaisille niityille päin. -Toisella puolella kävi Lewenhaupt jalkaväkineen päälle, valloitti -kaksi varustusta ja järjesti väkeään hyökätäkseen etelän puolelta -pistimellä vihollisen leiriin. Leirissä tuli levottomuus niin -suureksi, että naiset alkoivat riisua hevosia kuormastovaunuista, -mutta tsaaritar itse, muutamia vuosia yli parinkymmenen vanha, -pitkäkasvuinen nainen, jolla oli korkea rinta, valkoinen otsa ja -helakka väri poskilla, seisoi vielä haavanside-kaistaleittensa -ja vesipullojensa keskellä melkeinpä ylpeän levollisena ulkona -sairaitten ääressä. - -Sillä välin kokoontuivat kenraalit Ruotsin kuninkaan paarin -ympärille, joka kulki lähellä Itä-Göötanmaan jalkaväkirykmenttiä ja -laskettiin maahan erään suon rannalle. Siellä komennettiin seisahdus, -ja ryhmä läsnäolijoita alkoi jo ottaa hattuja päästään ja syvästi -kumarrellen toivotella hänen majesteetilleen edelleenkin menestystä. -Lakeija Hultmanin siivilöidessä vettä hopeapikariin, sanoi kuningas: - --- Kenraalimajuuri Roos on saarrettu, ja sotamarski on sen vuoksi -pidätellyt muita joukkoja, mutta Lagercrona ja Sparre on käsketty -takaisin Roosia noutamaan, joka saapunee jo pian tänne. - -Niinmuodoin jäi armeija siihen vähäksi aikaa odottelemaan, mutta -pian tuli Sparre, veriruiskeesta märkänä ja kertoi ettei hän voinut -päästä vihollisen ylivoiman läpi. Joukot marssivat nyt kauvan aikaa -edes takaisin, eivätkä upseerit tietäneet, minne olisivat heidät -vieneet, ja aikaa näin hukattaessa saivat ryssät uutta rohkeutta. -Silloin läksi Lewenhaupt äkkiä liikkeelle ja marssi sinne metsikköön, -jonne Creutzin ratsu-eskadroonat olivat asettuneet, ja asetti siellä -jalkaväen rintamaan vihollista vastaan. Kukaan ei tietänyt mistä -se käsky oli tullut, ja vihasta kuohuen ajoi sotamarski laukkaa -kuninkaan paarin luo, joka kulki kaartin vieressä. - --- Onko teidän majesteettinne käskenyt Lewenhauptia asettamaan -jalkaväen vihollista vastaan? - -Kuningas ällistyi kysyjän arvoa-antamattomasta äänestä, ja niinkuin -äkkiä auvenneen taikalyhdyn valossa näki hän miten väsyneesti ja -kylmästi hänen lähimmätkin suosikkinsa hänen ympärillään tuijottivat -häneen. - --- En, -- vastasi hän vitkastellen, mutta lehahti tulipunaiseksi, ja -kaikki ymmärsivät, että hän valhetteli. - -Silloin sammui raivoisaksi vimmastuneelta marskilta viimeinenkin -kunnioituksen ja uskon kipuna. Hän rupesi sen harmin ja epätoivon -ääneksi, joka oli kytenyt kaikissa jo päiviä ja kuukausia. -Totuudenrakkaudestaan huudettu kuningas oli yhdellä kertaa alennettu -haavoitetuksi sotamieheksi, joka oli käyttäytynyt tyhmästi ja nyt -tahtoi päästä pelistä karkeilla verukkeilla. Hän ei arvellut. Tilin -hetki oli tullut. Hän ei enään voinut itseänsä hillitä. Hänen -täytyi saada kostaa ja rangaista ja nöyryyttää. Hän ei viitsinyt -teeskennellä uskovansa valhetta. Hän ei viitsinyt edes käyttää -tavanmukaista puhuttelusanaa. - --- Jaa, jaa! -- huusi hän hevosen selästä. -- Niin tekee herra aina! -Jumala suokoon että herra antaisi minun määrätä! - -Samalla käänsi hän hänelle selkänsä. - -Kuningas istui liikkumatta paarilla. Koko sotajoukon edessä oli hänet -häväisty, ja hänen ujoutensa ja halunsa karttaa riitoja oli vietellyt -hänet malttamattomaan, raukkamaiseen yksinkertaisuuteen. Hän ei -voinut peruuttaa sanaansa joutumatta vielä enemmän häpeän alaiseksi. -Hänen omat miehensä olivat kuulleet hänen valhettelevan niinkuin -tutkittavan kuormakuskin. Alennus, johon hän ihmisenä oli joutunut, -oli hänestä vaikeampi kestää kuin kruunun menetys. Hän tahtoi rynnätä -ylös, hypätä ratsun selkään ja temmata mukaansa syvät rivit, _hänen_ -miehensä, jotka vielä uskoivat että hän oli Jumalan valittu. Mutta -kivistävä jalka ja suuri heikkous sitoivat hänet. Posket vielä -hehkuivat, mutta se oli kuumetaudin punastusta, ja ensi kerran vapisi -miekka siinä kädessä, jota hän nyt tuskin jaksoi nostaa. - --- Paari rintamaan! -- huusi hän. -- Paari rintamaan! - --- Ratsuväki ei ole vielä ehtinyt esille, -- riensi Gyllenkrok -kiivaasti sanomaan. -- Onko mahdollista että tappelu voidaan jo -alottaa? - -Nyt ne marssivat, -- vastasi kuningas rasittuneesti, -- ja vihollinen -tuo linjoistaan jalkaväkeänsä. - -Silloin jätti Gyllenkrok kuninkaan Jumalan huomaan ja nousi ratsunsa -selkään kaartin vierelle, joka jo eteni ja ampui ensimmäisen -yhteislaukauksensa. - -Taistelumerkkinä oli olki hatussa, ja pamahdusten ja trumpeettien -ja oboein ja rumpujen ja ratsupaukkojen melusta kuului joukkojen -sotahuuto: Jumala kanssamme! Jumala kanssamme! -- Tungoksessa ja -kauvempana tantereella tapasivat toisensa vanhat sotatoverit tai -läheiset sukulaiset, jotka muinoin tuolla kotona olivat yhdessä -riemuinneet häissä ja ristiäisissä, ja he huutelivat toisilleen -viimeisiä tervehdyksiä. Missä oli leveämpää tilaa, marssivat -kapteenit ja luutnantit ja vänrikit pataljoonainsa edessä, kalpeina -kuin ruumiit, soiton tahdissa ikäänkuin olisivat marssineet paraatiin -vanhan "Kolmikruunun" linnapihalle, mutta sotamiehet puristivat -nyrkkiinsä tyhjiä patruunitaskujaan. Suoraan läpi varustuksista -ampuvan tulen marssivat henkivartio-kaartilaiset kankeissa rivissä -musketit olalla, mutta kun he pääsivät vihollista likelle, puistivat -he hurjasti syttymättömiä kivääreitään ja kävivät pajunetteihin -käsiksi. Tomu ja noki peitti kaikki harmaaksi niin ettei vihollisen -viheriäisiä takkeja voinut erottaa sinisistä ja ruotsalaiset -nostivat pyssynperän ruotsalaisia vastaan. Krusen rakuunain edessä -syöksyi kornetti Qveckfelt hevosen seljästä luoti ruumiissaan ja -lippu sylissään. Ratsumestari Ridderborg, joka aamulla oli nähnyt -harmaahapsisen isänsä kaatuvan vartiossa kuninkaan paarin ympärillä, -kannettiin tainnoksissa käsirysäkästä. Uudenmaan rykmentin edessä -kaatui eversti Torstenson, ja luutnantti Gyllenbögel seisoi -ampumahaava kummassakin poskessa, niin että saattoi päivän nähdä -läpi. Pensaikossa Skånen säätyrakuunain takana horjui kapteeni -Horn, pahoin haavoitettuna oikeaan jalkaansa, ja hänen uskollinen -palvelijansa Daniel Lidbom piteli häntä vyötäröltä pystyssä ja pyyhki -hänen otsaansa. Ratsumies Pietari Windropp istui kuolleena satulassa -kädessään rikkirevityn komppania-lipun päärme, ja luutnantti Pauli, -joka luuli häntä vain haavoittuneeksi, tarjosi hänelle vesipulloaan. -Kalmarin rykmentin edessä vaipui eversti Rank, sydämmeen ammuttuna, -majuri Lejonhjelm makasi jalka poikki, ja everstiluutnantti -Silfversparren ruumiin vieressä taisteli katkenneella miekalla -lippua pelastaakseen vänrikki Djurklo kunnes hänkin vaipui kuolevana -maahan. Hänen ympärillään makasi puolet alipäällystöä ja puolet -miehistöä kunniavahtina. Jönköpingin rykmentti, joka oli ollut -ensimmäisenä varustuksilla, kantoi mukanaan haavoitettua everstiään -ja kun everstiluutnantti Natt och Dag ja majuuri Oxe olivat veriinsä -kaatuneet, rupesi kapteeni Mörner komennukseen. Hänen vieressään -makasi suullaan maan tuhkassa vänrikki Tigerskiöld peittäen kasvonsa -käsillään ja vuotaen verta viidestä haavasta. Tuskin neljäsosa -rykmentistä saattoi vielä käyttää aseitaan. Samassa ratsasti siihen -sotamarski ja huusi Mörnerille sopimattomalla kiihkolla: - --- Missä hiidessä ovat rykmentin upseerit? - --- Haavoitettuja tai kaatuneet! - --- Miksette tuhannen helvetissä tekin makaa samalla lailla? - --- En, vanhan äitini rukoukset ovat kutsuneet Jumalan suojeluksen -ylitseni ja sen vuoksi minä elän ja on minulla kunnia komentaa tätä -rykmenttiä, joka on tehnyt ja on tekevä velvollisuutensa rehellisinä -sotilaina. -- Seis, pojat, seis! - -Eversti Wrangel makasi jo kuolleena ja tuntemattomana, ja hänen -värvätyt miehensä koettivat turhaan tukea häntä kainalosta. Eversti -Ulfsparre, joka kulki Länsi-göötalaisten edessä, kaatui painaen -kädellään sydäntään, hänen majuurinsa, pelvoton Sven Lagerberg, -keikahti taapäin musketinluodin saatuaan. Koko vihollisarmeija meni -hänen ylitsensä. Häntä poljettiin ja potkittiin ja kieritettiin -tuhkassa ja liassa kangistuneitten ruumiitten ja vaikeroivain -haavoittuneiden seassa kunnes muudan haavoittunut rakuuna vihdoin -otti hänet hevoselleen ja armeliaasti vei kuormastoon. - -Rakkaat vanhat liput liehuivat vielä joukottain ihmismeren yli, mutta -ne huojuivat ja horjuivat, repeytyivät ja taittuivat ja vihdoin -vaipuivat ne ja katosivat yksi toisensa perään. Uplannin rykmentti, -joka oli koonnut enimmät miehensä Ruotsin seutujen sydämmestä, -svealaisten keittopaikoilta Mälaren-laaksosta, kamppaili kuolemassa. -Liput, joiden nurkassa oli ristillä koristettu omena, väännettiin -kaadettujen pusertavista käsistä, ja kasakan piikit ja pyssyntukit -ja sapelit sortivat eversti Stjernhöökin tantereelle hänen yhä -sopertaessaan: -- Nyt on tullut hetki, jolloin huutakaamme: Isä, -se on täytetty! -- Everstiluutnantti von Post ja majuuri Anrep -kaatuivat melkein vieretysten. Kapteenit Gripenberg, Hjulhammar ja -luutnantti Essen ja kolme lapsellisen hentoa ja parratonta vänrikkiä, -Flygare, Brinck ja Düben, olivat jo kuolemankamppauksessa. -- -Seis, pojat, seis! -- huusivat upseerit ja sotamiehet ja kaatuivat -toistensa yli, niin että ruumiista ja vaatteenrepaleista ja -turpeista ja hiekasta muodostui kumpu, jota hengissä olevat voivat -käyttää rintavarustukseksi. Vinkuvia raehaulia ja musketin luotia, -granaatteja ja rätiseviä kartesheja satoi taistelevien ja kaatuneiden -päälle, ja ilma oli nyt niin täynnä tomua ja savua, että väki saattoi -nähdä ainoastaan hevosen pituudelta eteensä. - -Silloin rupesivat joukot väistymään. Lewenhaupt veti pistoolin -kotelosta ja tähtäsi omaa väkeään. Hän uhkasi ja löi. -- Seiskaa, -pojat, Jeesuksen pyhän nimen tähden! Minä näen kuninkaan paarin! -- -Jos on kuningas täällä, niin seisomme, -- vastasivat sotamiehet. -- -Seis, pojat, seisokaa, pysähtykää! Jumala kanssamme! -- huusivat -miehet itselleen, ikäänkuin pakottaakseen vapisevia, hiestä ja -verestä tihkuvia jäseniään. Mutta askel askeleelta painuivat he -taaksepäin, ja ratsumiehet perettivät hevosiaan ja kasvot ja kädet -rikkilyötyinä kääntyivät he vihdoin hurjaan pakoon mies miehen -kinterillä ja toinen toisensa päälle ajaen. Nousevain savupilvien -alta näkivät he kuninkaan, joka makasi maassa kaatuneiden -henkivartijain, kantajain ja palvelijain seassa lakitta päin -kyynärpäilleen nojaten ja kipeä jalka rikkoutuneella paarilla, jolle -oli levitetty ammutun henkivartijan Oxehufvudin saveen tahrautunut -viitta. Jäykät kasvot olivat noesta patamustat, mutta silmät -tuikkivat ja hän soperti: -- Ruotsalaiset, Ruotsalaiset! - -Perääntyvistä riveistä pysähtyi nyt moni kuullessaan äänen, sillä -heistä tuntui että jospa he nyt pelastuisivatkin, täytyisi heidän -kuitenkin kuolinvuoteellaan jälleen kuulla päänalusensa päältä tuon -aran ja yksinäisen äänen. Hän ei jaksanut nousta pystyyn, mutta he -nostivat hänet ristiin pannuille keihäilleen niinkuin tuomitun ja -tahdottoman potilaan. Vieri viereen kuitenkin kaatuivat kantajatkin -ja vielä veriinsä vaipuessaankin kohottivat he käsiään tukeakseen -häntä, ettei hän kaatuessa loukkaantuisi. Silloin nosti majuuri -Wolffelt hänet hevosensa selkään ja kaatui sitten itse takaa ajavain -kasakkain aseista. Jalka, joka oli aseteltu hevosen kaulalle, vuoti -kovasti verta, ja side laahasi tuhkassa. Varustuksista tullut -kanuunankuula katkaisi hevoselta jalan, mutta henkivartija Gierta -nosti kuninkaan juoksijansa selkään, ja nousi itse haavoittuneena -kolmijalkaisen, verta vuotavan hevosen selkään. Ratsumiehet, jotka -keräytyivät kuninkaan ympäri, saattoivat töin tuskin hätyyttää -ahdistajia pois. Sillä aikaa laukkasi Gyllenkrok ympäri ketoa ja -kutsui harhailevia sotamiehiä kokoontumaan, mutta he vastasivat -hänelle: -- Me olemme kaikki haavoittuneita ja meidän upseerimme -ovat kaatuneet! -- Hän tapasi silloin sotamarskin, ja nyt, tilinteon -päivänä, ei enään ollut mistään väliä. Gyllenkrok huusi hänelle -loukkaavasti: - --- Kuuleeko teidän ylhäisyytenne että vasemmalla sivustallamme vielä -ammutaan? Täällä on joukko eskadrooneja, jotka ovat hevosselässä. -Käskekää niitä jonnekin. - --- Täällä on kaikki hullusti! Täällä kyllä muutamat tottelevat -laahustaen, mutta ei sydämellä, -- vastasi sotamarski ja ratsasti -yhä enemmän ja enemmän vasempaan. Samalla näki Gyllenkrok Piperin -kansliaherroineen ratsastavan pois oikealle. Olivatko molemmat -ylhäisyydet puhuneet toisilleen? Hän huusi heille että he menivät -suoraan vihollista vastaan, muuta he eivät kääntyneet. Silloin löi -hän kätensä satulan nuppuun ja ymmärsi että kärsivällisyyden viini -nyt oli loppuun juotu ja että nyt oli jäljellä vain vankeus tai -kuolema. - -Hänen takanaan ei ollut mitään ketoa. Siellä nousi maasta -silmänkantamattoman suuri kulkeva metsä, mutta puitten rungot olivat -ihmisiä ja oksat aseita. Se leveni. Se täytti koko maiseman ja yhä -ja yhä eteenpäin se kulki haavoittuneiden ja kuolevain yli. Se oli -tsaarin sotajoukko, joka tuli ottamaan maataan omaan haltuunsa ja -vihkimään valtaansa tulevaksi ajoiksi. Yhä lähempää ja lähempää -kuului kammottava ja kumea hengellinen hymni. Hitaasti ja askelittain -niinkuin ruumissaatossa kannettiin heiluvain suitsutusastiain välissä -tuhannen tuhansien päiden yli jättiläismäistä lippua. Lipussa näkyi -tsaarin sukupuu pyhimysten piirissä, ja ylinnä kolminaisuuden alla -oli hänen oma kuvansa. Ruotsalaiset pakolaiset kokoontuivat kuninkaan -luokse kuormastolle, jossa Ruotsin aatelis-lippukunta ja muutamia -muita rykmenttejä oli vahdissa. Hän oli sitonut jalkansa ja pyyhkinyt -nokea tuntuvasti pois ja istui sinisissä vaunuissa haavoittuneen -eversti Hårdin vieressä. - -Missä on Adlerfelt, kamariherra? kysyi hän. - -Ympärillä olijat vastasivat: - --- Hänet tappoi kanuunan luoti aivan teidän majesteettinne paarin -takana. - -Taalain rykmentti kulki samassa ohitse, hajallisena ja suuressa -epäjärjestyksessä. - --- Taalalaiset, -- kysyi kuningas, -- missä on everstinne Siegeroth -ja majuuri Svinhufvud... ja missä on lystikäs Drake, joka kuuluu niin -urheasti otelleen varustuksissa, että hänen pitää saada oma rykmentti? - --- He on ammuttu kaikki. - --- No missä sitten ovat Pikku prinssi ja Piper ja sotamarski? - -Läsnäolijat pudistivat päitään ja katselivat toisiaan. Sanoisivatko -hänelle suoraan koko totuuden? Paljastaisivatko tänä maailman lopun -päivänä hänen koko yksinäisyytensä? Sanoisivatko hänelle myöskin että -hänen rakkain sisarensa, Hedvig Sofia, jo puoli vuotta oli maannut -ruumisarkussa... hautaamatta? Ei ollut ketään, joka olisi uskaltanut. - --- Vankina! -- vastasivat he viimein. - --- Vankina? Moskovalaisen vankina? Ennen sitten turkkilaisen! -Eteenpäin! - -Hän kalpeni, mutta hän puhui levollisesti ja melkein riemuiten, -muuttumaton hymyily huulillaan. - -Harmaantunut taalalainen sotamies kuiskasi tovereilleen: - --- Totisesti! Noin nuorteana ja onnellisena en ole nähnyt häntä -sitten kuin Narvassa, kun olimme Stenbockin mukana. Tämä on hänestä -voiton päivä. - -Vaunut pyörivät pois, ja järjissään järjestymätön, villiintynyt, -pakeneva sotajoukko ylpeitä rääsyläisiä, kiroilevia kuormasto-akkoja, -ääneensä voivottavia raajarikkoja ja ontuvia hevoskaakkeja, kulki -karoliinein kuningas liehuvin lipuin ja helisevin soitoin niinkuin -suurimman voittonsa tantereelta. - - * * * * * - -Jo kello kahden aikana oli viimeistenkin laukausten kaiku kuollut -ja sen jälkeen oli hiljaisuus levinnyt taistelutantereelle, missä -Mazepan viimeisiä kasakoita ja lukemattomia zaporogeja elävältä -naulattiin paaluihin. Talot ja myllyt oli poltettu, puut ammuttu -säröiksi, ja kaatuneet sankarit makasivat tuhkassa ja maassa ja -silmät kaikilla seposelällään, ikäänkuin ne muista maailmoista nyt -katselisivat menneitä vuosia ja eloon jääneitä. Muutamia vangiksi -joutuneita sotapappeja ja sotamiehiä harhaili pitkin kenttiä -etsimässä kansalaisiaan, ja välistä kaivoivat he matalan haudan, -jonka yli hautaussanat kaukaisen kotimaan kielellä kuiskattiin -hiljaisessa kesäkuun illan hämärässä. Sitten mullattiin hauta umpeen -ja niin se jäi saraheinän ja karkean ohdakkeen kasvettavaksi, -ja vuosisatoja ne ovat arotuulessa rahisseet noilla kolkoilla -suoseuduilla, joille venäläiset antoivat Ruotsinhautain nimen. - -Kun muudan pappi löysi everstiluutnantti Wetzelin, joka oli kaatunut -molempine poikineen, otti hän kaatuneen vierestä tyhjät rukouskirjan -kannet, joissa oli koristuksena suvun vaakuna. - --- Sinä olet sukusi viimeinen, -- sanoi hän, -- ja kuinka monta sukua -onkaan tänään sammunut tällä kentällä! Galle, Siegeroth, Mannersvärd, -Rosensköld, von Borgen... Kun nyt revin rikki vaakunan tästä kannesta -ja hajoitan palat tuuleen, murran samalla surevan, muserretun kansani -nimessä teidän kaikkein vaakunat. - -Joukko ruumiita mätettiin yhteen sen vallin eteen, jossa päivän -taistelu oli ollut kuumin, mutta muut ruumiit jäivät hajallensa, -ja ilma tuli melkein heti täyteen ummehtunutta löyhkää ja -leuhuttelevia korppia. Pimeän tullessa äänettömyys yhä syveni -avaralla kalmistolla, mutta haavoitetut vielä huutelivat vettä. -Surkeimmin silvotut rukoilivat, että joku armeliaasti pistäisi heidät -miekalla kuoliaaksi, tai raahautuivat ammutun hevosen viereen, -tempasivat pistoolit huotrasta ja lopettivat itse elämänsä, ensin -horjuvilla polvillaan rukoiltuaan kaikkien kotolaisten puolesta ja -luettuaan Herran siunauksen. Silloin alkoi kuoleman omaksi ammuttu -rakuuna puhua voimallisia sanoja ja kiittää Jumalaa kunniakkaasta -kuolinhaavastansa. Hän luki itselleen ja tovereilleen hautaussanat ja -otti kolmasti kädellään multaa ja heitti rinnalleen. -- Maasta olet -sinä tullut, maaksi pitää sinun jällensä tuleman! -- Sitten saarnasi -hän haltioissaan ylösnousemuksesta ja rupesi lopuksi korkealla -äänellä veisaamaan ruumisvirttä, ja varmaan kaksi- tai kolmekymmentä -ääntä yhtyi siihen etäältä pimeästä kirkkaitten tähtien tuikehtiessa -taivaalla. - -Saarna-Martti, joka yössä hiiviskeli kentillä kaatuneita pelkäämättä, -jatkoi virttä, kun rakuuna oli lakannut. Silloin näki hän ämmän, -jolla oli syttyvarras kädessään, ja hänen perässään ajoi jono -talonpoikia pitkillä häkkirattailla, joihin he sulloivat vaatteita ja -kaikenlaista ryöstötavaraa. Kaatunut kornetti, joka ei vielä ollut -henkeänsä heittänyt, puolusti itseänsä paljain käsin eikä tahtonut -luopua kaulakäädyistä, joissa oli pieni hopea-risti, mutta hänet -pistettiin heinähangolla kuoliaaksi. Silloin riensi Saarna-Martti -paikalle. - --- Ei saa tappaa, ei saa tappaa! -- kuiskutti hän, ja ryöstävien -naisten joukossa näki hän yhdeksänvuotisen Dunjansa, pienen -prinsessansa. Hänen kasvonsa muuttuivat kokonaan, ja hän ojensi -molemmat kätensä Dunjaan päin, puolittain niinkuin isä, puolittain -kuin ujo rakastaja. Dunja tuijotti häneen ja päästi älyttömän naurun. - --- Tuo on se ilkeä ruotsalainen, -- huusi hän, -- joka lahjoi minua -saadakseen kirsikoita ja suudella minua poskelle! - -Hän hyökkäsi Saarna-Martin päälle niinkuin kissa ja repäisi häneltä -korvarenkaat, niin että veri juoksi kahden puolen kaulaa. Hän kaatui -selälleen, ja naiset pitelivät häntä kiini ja löivät häntä ja repivät -häneltä vaatteet. He löysivät hänen jäljennyksensä Johanneksen -evankeliumista ja hajoittivat lehdet tuuleen niinkuin kynityn linnun -höyhenet. He kiskoivat häneltä kaulussaappaat ja risaiset sukat, -mutta kun hän näki pikku Dunjansa käyvän heinähankoon käsiksi, -riuhtasi hän itsensä irti leimahtavan vihan voimalla ja pakeni -paitasillaan haavoitettujen ja kaatuneitten yli. - --- Ei meidän ole sallittu uskoa enään edes viatonta sydäntäkään, -- -hymisi hän ja kapusi ontuvan hevosen selkään, joka pimeässä yhtyi -hänen seuraansa. -- Jumala on meidät hyljännyt. Tämä on tuomio. -Kaikki on mennyt, ja koko maailma on pimeä. - -Kaksi yötä ja kaksi päivää ratsasti hän, ja tielle jääneet -haavoitetut opastivat häntä. Hän tapasi pakenevat ruotsalaiset -niemessä Worsklan ja sileän Dnieperin välissä. Joki oli leveä kuin -järvi ja rannat kasvoivat vesakkoa, pensasta ja kaislaa. Venäläiset -olivat maan puolelta jo aivan lähellä, mutta kun heidän esivartijansa -näkivät Saarna-Martin töyssyttelevän ontuvan hevosensa selässä -verisessä paidassaan, pakosivat he kauhistuneina sivulle ja ampuivat -vasta sitten kuin hän jo oli ohitse. - -Aurinko paahtoi tulikuumasti, ja haavoittuneille ja leiritautia -sairastaville tehtiin vuoteet pensaikkoon veden rantaan. Kenraalit -pitivät keskustelua, ja Lewenhaupt kääntyi pahantuulisena Creutzin -puoleen. - --- Jos kuningas joutuu vangiksi, lähtee Ruotsista mies talosta -ja panevat viimeisenkin heinätukkonsa lunnaaksi. Meidän on siitä -vastattava. Tämä sotaleikki on shakkipeliä, jossa koko juonena on -vain kuninkaitten sieppaaminen. Polvillani olen rukoillut häntä -soudattamaan itsensä virran ylitse, mutta hän töykkäsi minua rintaan -ja sanoi että hänellä oli vakavampiakin asioita mietittävänä. - --- Rakas veli, sinä puhuttelet häntä niinkuin leinitautista -valtiomiestä. Ei sinun pidä yrittääkään hänelle puhumaan niinkuin -miehelle puhutaan vaan niinkuin nuorukaiselle, joka tulee ylpeäksi -kun häntä vaaditaan miehuullisuuteen. - -Creutz meni kuninkaan vaunulle ja heilutti kädestä vedettyjä -hansikkaitaan niin kiivaasti kuin olisi hän tahtonut lyödä kuningasta -naamaan, mutta kuninkaan iloinen katse hämmensi hänet heti. - --- Majesteetti mietiskelee? - --- Olen huono mies kynänvarrella sotimaan, sitä tässä ajattelen. -Tahdon laatia testamenttini ja järjestää vallanperimyksen. Sitten -saa pamahtaa! Jos jään tantereelle, on tahtoni että minut haudataan -paidassani niinkuin alhainen sotamies siihen paikkaan, mihin kaadun. - -Creutz väänsi ja käänsi hansikkaitaan, ja masentui ja laski päänsä -alemmaksi, hän niinkuin muutkin. - --- Kaikkeinarmollisin herra, en ole niitä, jotka rukoilevat Jumalalta -henkensä säästämistä, sillä täysinpä käsitän sankarin suurimman -mielihalun. Jos teidän majesteettinnekin saisi luotinsa... noh -Jeesuksen nimeen! Mutta teidän majesteettinne ei voi tänään kauvan -pysyä satulassa. Jumala minulle anteeksi antakoon puheeni, mutta kun -teidän majesteettianne kannetaan ympäri niinkuin kurjaa raukkaa, ja -kun viimeinenkin meistä on kaatunut, jää teidän majestettinne yksin -jäljelle -- ja joutuu vangiksi! - --- Ei olekaan yksin kestettävä vain viittä vastaan, miehen on -seistävä yksinään kaikkiakin vastaan. - --- Totta kyllä! Mutta siihen piru vie emme kelpaa me halvat soturit -sotatakissamme. Yksi kaikkia vastaan? Se on yksin koko maailmaa -vastaan! Siihen tarvitaan aivan toisenmoisia miehiä, sillä sellaisia -raukkoja me olemme, ettei meillä ole muuta puolustusasetta kuin -miekkamme. Kun nyt yksinkertaisesti olen esittänyt aseman, rukoilen -siis teidän majesteettianne jäämään luoksemme eikä soudattamaan -itseänsä virran yli, sillä silloin joutuisi teidän majesteettinne -yksin koko maailmaa vastaan. Silloinkos huudettaisiin: Se se oli -Aleksanteri, pakeni ja jätti joukot venäläisille! Sellainen kunnon -heittiö! Nähkääs! Nähkääs! Vaan pöytähopeat ja Saksin rahatynnörit -kyllä kelpasi ottaa mukaansa, eipä kaikkia jättänyt ryssälle. Jaa -jaa, niinpä niin! -- Me rehelliset alamaisparat emme koskaan saata -suvaita että teidän majesteettinne sillä tavoin asettuu yksin koko -maailmaa vastaan ja paljastaa korkean olentonsa loan heittäjille, -joiden tietämättömyys ja tuhmuus ei ole säästävä myöskään sotamarskia -eikä Piperiä eikä Lewenhauptia eikä meitä muita. Koska on tuhmuus -ymmärtänyt onnettomuutta? Teidän majesteettinne tahtoo kuolla ja -siksi ei olekaan kuoleminen mikään uhri tai mainetyö, sen me vanhat -sotasissit tiedämme, mutta ylpeys, ylpeys, teidän majesteettinne, -uhratapa se alamaisille, se on uhri, jota alamaiset eivät salli. -Päivän selvä on ettei miehistöä voi viedä virran yli. Eihän meillä -ole lauttoja, eikä ankkureita, eikä keksiä, eikä kylläksi hirsiä -eikä kirvesmiehiä. Senvuoksi kehotan teidän majesteettianne pysymään -täällä eikä antamaan maailmalle aihetta. - --- Laitattakaa veneet kuntoon! -- käski kuningas. - -Ritarillinen tilanhaltija Mazepa oli koonnut arkkunsa ja molemmat -tukaattitynnörinsä ja istui jo vaunuissaan pitkällä vedessä. -Parvittain sitoivat zaporogit ja sotamiehet vaatteita selkäänsä, -ottivat vaunujen kansia ja puunoksia kainaloittensa alle ja -heittäytyivät jokeen. Keskiyön aikana nostettiin kuninkaankin -vaunut kahteen yhteen vitsastettuun veneeseen, ja Gyllenkrok, joka -seisoi hänen jalkopäässään, jätti äänettä Lewenhauptille laudalle -liisteröidyn sotakartan. Ei kukaan ääntänyt sanaakaan. Yö oli -kirkastähtinen ja hiljainen, ja henkitravanttien airojen hamina -katosi sileälle virralle. - --- Me kaksi emme näe häntä enään koskaan, -- hymisi Creutz -Lewenhauptille. -- Hänen silmänsä olivat äsken niin kummalliset. -Siinä lampussa on vielä öljyä, mutta minä uteliaasti katselen hänen -tulevaisuuttansa. Minlainen tulee hänestä voitettuna, naurettuna, -vanhana? - -Lewenhaupt vastasi: - --- Seppele, jota hän sitoi itselleen, vaipuikin hänen alamaisilleen. -Se jää ikuisiksi ajoiksi noille unhotetuille haudoille tuonne -suoseuduille. -- Niin saamme me kiittää häntä kaikesta siitä, miksi -hän on meidät tehnyt. - -Etäältä kuului yön pimeydestä Saarna-Martin valittava ääni: - --- Ja minut on hän tehnyt maailman pilkaksi, -- sanoo Job. -- Ja -pilkaksi olen minä tullut, ja minun silmäni on täytetty murheella, ja -minun jäseneni ovat kaikki kuin varjo. Katoovaisuudelle minä sanon: -minun isäni, madoille: minun äitini ja sisareni. Ja kussa on siis -minun toivoni? Kuoleman porteille se kulkee, ja makaa minun kanssani -mullassa. - -Päivä sarasti, ja verisessä paidassaan ratsasti Saarna-Martti -parvesta parveen ja kuulusteli miehistöltä katekismusta ja -raamatuntaitoa. Äänettöminä seisoivat sotamiehet kuninkaan tyhjän -teltan ääressä, mutta kun huuto nousi, että heidän täytyi antautua -ja kun auringon ruskettama venäläinen kenraali Bauer tuli kunnaalle -ottamaan sotamerkkejä vastaan, silloin kävi Saarna-Martti hevosen -selästä maahan ja väänteli käsiään. - -Yli ympäri istui väsyneitten ja huohottavien hevostensa selässä -kasakoita messinkikypärit päässä ja keihäät kädessä ja heidän -eteensä laskettiin maahan puukat ja rummut ja torvet ja musketit, -jotka ennen olivat panneet ukkosen jytisemään pataljoonien päällä, -ja tutut liput, joille veräjiltä ja portailta ja ikkunoista äidit -ja vaimot olivat jäähyväisiä viittoneet. Kanervikko välkehti ja -kipunoi. Karskit vanhat aliupseerit syleilivät toisiansa nyyhkyttäen. -Muutamat repivät irti haavasiteensä ja antoivat verensä juosta, -ja kaksi sotatoverusta lopettivat toistensa elämän miekoillaan -samassa hetkessä kuin heittivät ne voittajille. Mykkinä ja uhkaavina -tulivat raajarikkoiset esille. Tuli nuorukaisia paleltunein poskin -ja nenättöminä ja korvattomina, niin että he olivat niinkuin kalman -väkeä. Kainalosauvoin kompuroi vielä lapsi-ikäinen vänrikki Piper, -joka oli menettänyt kantapäänsä. Tuli hovimies Günterfelt, joka -oli menettänyt molemmat kätensä ja saanut sijaan Ranskasta kaksi -puukättä, jotka sileinä ja mustina pompottivat takin liepeellä. -Puujalkoja ja keppejä ja paareja ja sairasvaunuja kalisi joka -puolella. - -Saarna-Martti seisoi kädet ristissä. Hänen silmänsä säkenöi. Hänessä -kuohui ja vinkui veri, ja vanha saarnahenki tuli niin väkevästi -hänen päälleen, että hän itse kuuli, miten hänen äänensä hetkittäin -läkähtyi ja tuli käheäksi, mutta seuraavana hetkenä paisui niin -vahvaksi, että hänestä tuntui kuin olisivat hänen äänensä siivet -kantaneet hänet pois ja hän muuttunut tulen liekiksi. - -Hän hoippuroi esiin maahan viskattujen aseitten viereen ja osotti -sormellaan tyhjää kuninkaan telttiä. - --- Hän yksinänsä on rikkoja! Sinä surupukuinen äiti tai leski, -käännä hänen kuvansa nurin seinään! Kiellä pienokaisiasi lausumasta -hänen nimeänsä! Sinä, pieni Dunja, joka leikkiystäviesi kanssa pian -poimit kukkia haudoilta, rakenna pääkalloista ja hevosen päistä hänen -muistomerkkinsä! Sinä raajarikkoinen, kopista sauvallasi kumisevaa -multaa ja kutsu häntä luoksesi sinne alas, missä ne tuhannet, -jotka hän on uhrannut, häntä odottavat! -- Ja kuitenkin minä -tiedän, että me kerran vanhurskauden tuomioistuimen edessä kaikki -kalkutamme esille puujaloillamme ja sanomme: Anna hänelle anteeksi, -isä, niinkuin me olemme hänelle anteeksi antaneet, sillä meidän -rakkautemme tuli hänelle sekä voitoksi että turmioksi. - -Kun ei kukaan hänelle vastannut vaan kaikki seisoivat kumarruksissa -ja äänettä niinkuin olisivat jo siihen vastanneet, silloin tuli -hänen epätoivonsa vielä suuremmaksi. Hän peitti kulmikkaan naamansa -käsiinsä. - --- Sanokaa minulle laupiaan Jumalan nimessä, että hän elää! -- huusi -hän. -- Sanokaa että hän elää! - -Günterfelt nosti mustilla puusormillaan lakin päästään ja vastasi: - --- Hänen majesteettinsa on pelastunut! - --- Silloin notkisti Saarna-Martti polvensa ja vapisi ja tointui. - --- Kiitetty olkoon sotajoukkojen johdattaja! -- sopersi hän. -- Jos -kuningas on pelastunut, niin tahdon kestää kaikki kuormat, mitä -kohtalo kannettavakseni panee. - --- Niin, niin, kiitetty olkoon sotajoukkojen johdattaja! -- sanelivat -ruotsalaiset perässä hymisten, ja kaikki ottivat verkalleen lakit -päästään. - - - - -Katso, minun lapseni! - - -Korpraali Antti Gråberg seisoi vesipullo kädessä koirankuonolaisten -kankaalla. Joka puolella hoiperteli ja kulki pakenevain ruotsalaisten -ja zaporogien viimeisiä joukkoja, ja vaunuissa makasi Poltavan -haavoitettuja. Koko yön ja aamun oli Antti Gråberg kestänyt janoa -säästääkseen viimeisiä vesipisaria viimeiseen saakka, ja nyt hän oli -uupumaisillaan tuskiinsa -- mutta samassa hetkessä kuin hän nosti -pullon huulilleen, otti hän sen jälleen pois. - --- Hyvä Jumala, -- änkytti hän, -- miksi saisin minä yksinäni juoda, -kun kaikki muut nääntyvät! Sinä johdat meitä erämaahan ja aroille -että kerran voisit meistä sanoa: Köyhästä lumimaastanne annoin teidän -lähteä musketti olalla maailmalle saamaan sankarien ja voittajien -mainetta, mutta kun luin teidän sydämenne ja näin, että ne pysyivät -puhtaana ja että te olitte minun lapsiani, revin minä vaatteenne -rievuiksi ja panin kainalosauvat käsiinne ja puujalat allenne, -ettette enään himoitsisi valtaa ihmisten ylitse vaan luettaisiin -minun pyhieni joukkoon. Niin paljon suuruutta sallein minä teille. - -Antti Gråberg seisoi vielä hetkisen pullo edessään. Sitten meni hän -pois ja tarjosi pulloansa kuninkaalle, joka makasi olkipusseilla -vankkureillaan polttavassa kuumeessa. - -Kuninkaan huulet olivat kuivaneet kiini hampaisiin, ja halkeilivat ja -vuotivat verta, kun hän aukasi niitä. - --- Ei, ei, -- kuiskasi hän. -- Anna vesi haavoitetuille. Olen äsken -saanut pikarillisen. - -Antti Gråberg tiesi varsin hyvin, ettei kuningas mitään vettä ollut -saanut. Itse oli hän ainoa, joka oli huomista päivää ajatellut ja -tallettanut, eikä kaivoja eikä soita ollut moneen peninkulmaan. -Mutta kun hän nyt kääntyi vankkureita pois, tuli heikkous ja kiusaus -jälleen hänen päällensä. Hän pani pullon taasen sivulleen ja kulki ja -kulki antamatta sitä haavoitetuille. Hän kouraili pullon peltikantta, -hän taisteli sisällisesti, mutta joka kerran kuin hän nosti pullon -huulilleen, laski hän sen jälleen alas eikä hennonut juoda. - --- Kukaties, mietiskeli hän, voin saada paremman mielen virvoituksen, -jos nöyrryn muussa. - -Puolipäivän aikaan, kun aurinko poltti kuumimmillaan, näki hän -harmaatukkaisen aliupseerin kulkevan melkein alastonna, sitomaton -haava olkapäässä. Hän repi silloin paitansa ja sitoi hänen haavansa -ja antoi hänelle takkinsa, mutta niin pian kuin hän taasen kourasi -pullonsa kaulaa, heräsi omantunnon rauhattomuus uudelleen. Sen -jälkeen antoi hän saappaansa sairaalle kuormapojalle, joka kulki -vaikeasti paljain verisin jaloin, mutta kun hän ei kuitenkaan -voinut levollisella mielellä niellä vesikulausta kaikkien muiden -janoovaisten keskellä, sydäntyi hän ja kovettui. Hän osotti -sadatellen ja pilkaten mukana kuljetettuja rahatynnöriä, jotka -täynnänsä kultaa ja hopeaa helskyivät kaksissa vankkureissa voimatta -hankkia onnettomille edes lusikallistakaan haisevaa suovettä. - --- Lyökää hevosia! -- huusi hän. -- Lyökää hevosia, etteivät vain -rahatynnörit jää jälkeen. Lyökää miehiäkin! - -Sotamiehet eivät mitään vastanneet, sillä he tunsivat nyt hänet -samaksi entiseksi, joka myötäkäymisen päivinä astui rivinsä edessä -kiukkuisena ja sättien. He eivät huomanneet, että hän tuskin oli -kuullut oman äänensä kuin hän jo taas alensi päänsä ja jälleen alkoi -mietiskellä ja kuiskailla itsekseen. - --- Täytyykö minun sitten välttämättä uhrata se ainoa, joka -minulle nyt enään on jonkin arvoinen? -- ajatteli hän. -- Hahaa! -Vierittäisimme kerrankin rahatynnörit maahan emmekä koskaan enään -kajoisi niihin sormillammekaan! Hyvänen Jumala! Weperikillä kuulin -kerran kuinka ratsumies Pentti Geting kuolemaisillaan kadehti niitä -kaatuneita, jotka ovat saaneet puhtaan valkoisen paidan. Niin -korkealle minä en uskalla toivoa. Minähän pyydän niin vähän... Niin, -vain sitä, ettei minua jätetä makaamaan arolle muitten jälkeen, -vain sitä, että minut lasketaan hautaan, että saan mullan ja nurmen -päälleni... ja pari muistosanaa kirjoihin. Nyt sinne kirjoitetaan: -Antti Gråberg, kohtalo tuntematon. Hämärissä pysähdyttiin hautaamaan -päivän kuluessa kuolleita, ja pari zaporogia pisti jo lapionsa -maahan. Okaisessa ruohistossa kasvoi matalia kirsikkapensaita, joiden -hedelmiä upseerit ja sotamiehet odotellessaan poimivat ja jakoivat -keskenään niinkuin Jumalan omin käsin maksaman palkan. Silloin hiipi -Antti Gråberg pensaitten taakse juomaan veden muitten näkemättä. -Mutta heti alkoivat toitottajat puhaltaa merkkiä että takaa-ajavat -venäläiset olivat taas tulleet näkyviin taivasta vastaan kulokortisen -erämaan äärimmäisillä aaltomaisilla rannoilla. - -Antti Gråberg avasi peltikannen, mutta kuta kauvemmin hän henki -kosteaa ilmaa, sitä ankarammin poukutti hänen rintansa, ja lähimmissä -vankkureissa nousi kuolemaisillaan oleva aarreknihti Börje Köwe -koholleen ja katsoa tuijotti häneen. - -Antti Gråberg koetti kestää hänen katsettaan, mutta ei kestänyt, ja -vielä kerran torjui hän virkistyksen luotaan. - --- Autuaat ovat ne, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta, -- sanoi -hän. - -Niinkuin kirkonpalvelija, joka jakaa Herran ehtoollista, kantoi hän -pulloa edessään ja vei sen aarreknihdin huulille, ja kuoleva mies joi -veden viimeiseen pisaraan saakka. - -Antti Gråberg piteli kiini vankkurien korista, mutta kun pyörät taas -lähtivät liikkeelle, herposi käsi irti ja hän horjahti polvilleen -ruohikkoon. - --- Minulle ei ole tilaa vankkureissa, -- sanoi hän ja tempasi -itselleen lapion. -- Vaikka olen ainoasti kolmekymmentä vuotta, olen -uupunut ja voimaton niinkuin yhdeksänkymmenvuotias vanhus. Mutta -antakaa minulle yksi lapioistanne, että voin, jos voimani riittävät, -edes itse avata maan ja laskeutua viimeiselle vuoteelleni. Kaikki -rauhattomuus on minussa nyt suloisesti vaipunut uneen, ja ääni huutaa -korviini: katso, minun lapseni! - -Taas alkoivat sotamiehet vaelluksensa täryyttävien vankkurien -ympärillä, ja torvenpuhaltajat kääntyivät satulassa. Haikaraparvia -vaakaili leväsiivin hämärässä pimenneiden aavikkojen yli, ja etäällä -arolla oli Antti Gråberg vielä polvillaan lapio käsissään. - -Ei ole kukaan sen koommin kuullut mitään hänen kohtalostaan. - - - - -Neuvostossa. - - -Neuvostosalin eteishuoneessa seisoi jo sihteeri Sehmedeman kädessään -maaherroille menevä ja nyt allekirjoitettava kirjoitus, jossa -vaadittiin uusia veroja rutiköyhtyneeltä Ruotsilta. - -Herroja alkoi kokoontua, ja vanha Frölich, joka käsivarret ristissä -ähki ja kuorsasi huoneen nurkassa sairaan Falkenbergin vieressä, -havahti yhtäkkiä. - --- Saamme luovuttaa kuninkaalle koko pankin rahoineen ja -patenttineen, -- sanoi hän nostamatta punareunaisia silmäluomiaan. - -Silloin hyppäsi Arvid Horn eteen niin kiukkuisesti, että hänen -tuolinsa lensi selälleen lattialle, ja hän huusi kädet pystyssä: - --- Hän pysyköön taivaallisissa ilmestyksissään ja rukoushetkissään -Eeva Kreeta sisaren kanssa älköönkö tehkö meitä ilmetyiksi varkaiksi -silkasta hyväntahtoisuudesta kuninkaan puolesta! - --- Perhanan perhana! -- vastasi Falkenberg ja noputti värittömillä -sormillaan tuolinselkää. -- Täällä parjataan ja parkataan päivät -päästään. Ei kukaan ruotsalainen piittaa enään toisten kunniasta, -mutta ei kukaan uskalla sanoa yhtään totuuden sanaa siitä miehestä, -joka yksin on kaikkeen syypää. Niin, älä vielä istu, Horn, sillä -suurin on suuttumus sinun Mälari-laivastasi ja kerrotaanpa sinun -kunnialaukaustesi savussa tavoittelevan samallaista ylhäistä -rakastelupaikkaa prinsessa Ulriika Eleonoran luona, kuin Creutzilla -oli korkean-autuaan prinsessa Hedvig Sofia vainajan luona.. Niin, -niin, älä sinä puhu enään kuninkaan persoonasta. Lue sen sijaan -hänen kirjeensä! Tee se! Onko siinä mielestäsi riviäkään, joka sopii -onnettoman kansan johtajalle? - --- Pyh! Älä puhukaan kirjeistä! -- vastasi Horn ja korjasi tuolinsa -paikoilleen ja istui. -- Hiukan laverrusta naisille, verukkeita -ja muita joutavia! Älä sinä usko, että henkilö, joka ei koskaan -keskustellessaan näytä mieltään, istuisi teltassaan paljastamaan -mieltään paperilapulle! Mutta kyllä saatan myöntää, että kerran on -tilinteko seuraava kaikkea tätä surkeutta. - --- Kerranko, sanot! -- jatkoi sairas Falkenberg ja nousi vapisevain -käsivarsiensa varalle. -- Kerranko? Ovatko siis ruotsalaiset -muuttuneet matelijoiksi ja teeskentelijöiksi? Ei Kristian tyranni -eikä Eerikki neljästoista ole tehnyt meille niin paljon pahaa kuin -tämä, ja sen vuoksi vieköön piru sen miehen. Kun miehiset miehet -ovat kuolleet sodassa, ovat vain akkasielut jääneet eloon, ja he nyt -rupeavat Ruotsin kansaa jatkamaan. - -Kunnianarvoisana seisoi Fabian Wrede haastelevain joukossa, ja hänen -äänensä tuli ihmeellisen pehmoiseksi ja hiljaiseksi. - --- Kokous alkaa, -- sanoi hän ja viittasi avattuihin oviin. -- Minä -en ole mikään matelija. En ollut niiden joukossa, jotka tungeskelivat -nuoren herramme ympärillä saadakseen hänet täysivaltaiseksi, ja olen -epäsuosiossa. Isänmaa on minulle ylin... isä ja äiti, koti, muistot, -kaikki, kaikki! Tiedän, että isänmaa nyt vuotaa verta. Tiedän myös, -että kerran seuraa tilinteko. Mutta nyt ei ole hetki haaskata siihen -ajatuksia. Kun Jumala panee päähämme orjantappurakruunun, ei se -mies ole suurin, joka sen mukavimmin saapi päästään pois, vaan se, -joka painaa sen vielä kovempaan kiini ja sanoo: isä, tässä olen -palvellakseni sinua! -- Ja sen sanon teille, ettei koskaan, ei -koskaan voittolippujen liehuessa entisinä vuosina ole pieni kansamme -päässyt kuihtumatonta suuruutta niin lähelle kuin nyt. - -Hän astui neuvostosaliin päin, mutta kääntyi mennessään matalalla -äänellä Falkenbergiin: - --- Äidilläni oli useampiakin poikia kuin minä. He ovat luotinsa -löytäneet. Olisinko minä heitä huonompi? Puhut kuninkaasta... Jos -yksi ainoa voi vietellä kokonaisen kansan niin moniin uhreihin, -eiköhän sen miehen täydy olla muita miehiä suurempi! - -Wrede tarttui Falkenbergia hiljaa olkapäihin ja lisäsi yhtä matalalla -äänellä: -- Ja kansa, joka niin paljon on kärsinyt... tahdotko -kieltää sitä kansaa tänään painamasta kiini päähänsä marttyyrikruunua? - -Herrat tulivat saliin, mutta sauvaansa nojaten kulki Falkenberg -eteishuoneessa yhä edestakaisin. Kun hän vihdoin istui neuvospöytään, -oli sihteeri jo lukenut pitkän kirjoituksen, ja nimien -allekirjoitusta pyydettiin. - -Ei kukaan pyytänyt puheenvuoroa. Falkenberg istui kokoon vaipuneena -selkätuolissaan. Hänen silmänsä olivat kosteat ja sumeat. Unhottaen -ikäjärjestyksen ojensi hän hapuillen kättään joka puolelle ja -kuiskasi: - --- Kynä! Kynä! - - - - -Kirkkomäellä. - - -Harteva Juho Snare pisteli puuroa naapurimiestensä, Maunun ja Matin -kanssa. Hän oli niin visu, että hän kaiken talvea veteli unia -laskusängyssä pärettä säästääkseen. Akkunareijän häämöttävässä -valossa paistoi hänen suuri parraten latuskanaamansa rumemmin ja -ryttyisemmin kuin paholaisen, ja hän puhui hitaisesti syvällä -korisevalla äänellä. - --- Minä ennustan, -- sanoi hän ja löi kättä pöytälautaan, -- että -tässä tulee pettuleipä eteen. Huomenna tapan viimeisen lehmäni. -Joka vuosi otetaan uusia miehiä sotaan, ja nyt vievät vielä -kirkonkellotkin ja viinirahat ja jyvät kirkkoaitasta. - --- Se on totta puhetta se, -- sanoi Maunu. - -Hän kynsi harmaita poskiaan ja otti vielä hyppysen suolaa -puurolusikkaansa, sillä nyt oli sapatti. Muuten oli Maunukin niin -ahnas että hän kiersi naapureissa ja luki suolarakeet puuroonsa ja -lastut patansa alle. - -Mutta Matti vain makasi pöytää vastaan ilkeyksissään naama viirussa -ja mustat hampaat irvissä ja kaksi tirkistävää tinttiä silmien -sijalla. Hän se kuitenkin vei kitsaudessa voiton kaikista kolmesta. -Ahnaampaa talonpoikaa ei siinä pitäjässä ollut koskaan ollut. Hän -oli niin kitsas, että hän meni sakaristoon käskemään pappia käymään -arkipäivisin puukengissä niinkuin seurakuntalaisetkin. - --- Minä yksinkertaisesti katson, -- jonotti hän, -- että Jumala on -meidät rahvaan asettanut kruunun kukkaronauhoja kiristämään. Ei -loovunrahaakaan lähde minulta voudille. - --- Mutta toisten salkkiverkot sinä varastat, -- vastasi Juho. - --- Se on totta puhetta se, -- sanoi Maunu. - -Matti irvisteli ja paloi leipää kirveenhamaralla. - --- Minkäs sen tekee kun nälkä pakottaa! - -Juho suori pitkiä pasmaisia pellavahaiveniaan ja nousi pöydästä, ja -kauvas tuvan seinäin läpi kuului hänen puheensa. - --- Sen teet, laapus, että ota sinä isäsi vanha musketti seinältä ja -pudota vouti ja voudin kirjuri ja pistä heinäsuovaan. Ja ennenkuin -helisemään joudut ja killut hirressä, niin tule minun kanssani -Tukholmaan ja opetetaan ne helkkarin herrat talonpojan tavoille. -Rauhaa me tahdomme ja rauha pitää tehtämän! - --- Se on totta puhetta se. Lähdemme matkaan -- sanoi Maunu ja nousi -pöydästä että polvet heilui. - -Mattikin nousi ja löi kättä Juholle. - --- Ensi työksi me lähdemme kirkolle pitäjää puhuttelemaan, -- sanoi -hän surkealla äänellään. -- Tässä täytyy puolustaa talonpojan -oikeuksia ja etuisuuksia! - --- Kyllä minä puhun, minä, -- vastasi Juho, -- ja rauhan me teemme. -Sitä me vaadimme. - -He läksivät pirtistä ja puhuttelivat matkallaan vaimoja ja piikoja -ja ukkoja ja poikasia. Kirkkomäelle tullessaan oli heillä joukkoa -perässään pian kaksi- eli kolmekymmentä henkeä. - -Kylmänä ja selkeänä paistoi syksyn aurinko metsänselkiin ja järveen -ja pitkään valkoiseen kirkkoon. Mäellä kirkkotallien edessä -hääräili kirkkoväkeä vankkureinsa ja rattaittensa ääressä, mutta -rippilapset, jotka olivat alttarin lähellä istuneet, eivät vielä -olleet päässeet asehuoneen kynnystä pitemmälle. Unteloimmat ukot -pitäjän metsäpuolilta, jotka jo kulkivat turkeissa, alkoivat huutaa -ja meluta, kun tunsivat Juhon, sillä kaikki katsoivat hänet pitäjän -itsepintaisimmaksi ja mahtavimmaksi mieheksi. Toisetkin avokatseiset -valkeapintaiset taalalaiset, joiden valkoiset paidat paistoivat -nahkahousujen ja liivien välistä, kääntyivät häneen päin, sillä -he pitivät ettei mikään maailmassa painanut enemmän kuin hänen -hidastelevat ja raskaat sanansa. - --- Tepä olette tekeviä kirkkomiehiä, te, -- huusi hän heille. -- -Meneekö päähänne uusi kirkkorukous alamaisesta kärsivällisyydestä. - -Kukaan ei joutunut vastaamaan. Kaikki tunkeutuivat hänen ympärilleen. - --- Kuningas on otettu vangiksi! -- huusivat he. -- Kuningas on otettu -vangiksi! Kuningas on otettu vangiksi! - --- Onko kuningas vankina? - -Juho Snare seisoi kädet nyrkissä ja katsoi kysyväisesti miehestä -mieheen. - --- Se on totta puhetta se, -- sanoi Maunu. - --- Suus kiini, mies! Mistä sinä tiedät! -- karjui Juho Snare ja nosti -hiukan nyrkkiään, niin että kaikki lakosivat tieltä pois. - -Hän istui penkille kirkkotallien eteen, mutta taalalaiset eivät -jättäneet häntä rauhaan, ja yhä tiukempaan kokoontui väkeä hänen -ympärilleen. Kaikki tahtoivat saada korviinsa jokaisen sanan. - --- Onko kuningas otettu vangiksi? -- kysyi hän vielä. - --- Sellainen puhe kulkee mies mieheltä. Eräs Falunin seppä tässä -tiesi kertoa, että kuningas on pakanain vankina. - -Matti laittautui lähemmäksi ja kyyristyi ja kurotti pitkiä sormiaan. - --- Mitäs siitä sanomasta sanot, Juho Snare, minä yksinkertaisesti -kysyn? - -Juho Snare istui kädet polvissa, ja aurinko paistoi hänen puumaiseen -värähtämättömään otsaansa ja hänen koville huulilleen. Hän katseli -maata. - --- Mitä sanot? -- melusi Taalain väki. -- Tukholmassa antavat -neuvosherrat rahansa lahjaksi kruunulle ja toiset pöytähopeansa ja -kolmannet ehdottavat, että jokainen toimeentuleva alamainen antaisi -kaiken omansa eikä omistaisi tästälähin enempää kuin köyhät. Riikin -leskikuningatar vain yksinään vaatii saatavansa koskematta, se -tyyskäkynsi, ja katurahvas heittää Piperin kreivittären ikkunat -rikki... - --- Ja meidän, -- sanoi Matti, -- pitää ottaa musketti seinältä, sanoo -Juho Snare. - --- Se on totta puhetta se! -- vakuutti Maunu. - -Juho Snare oli vielä vaiti, ja nyt tulivat kaikki niin -kuuntelevaisiksi, ettei kuulunut muuta kuin kellojen soitto. - --- Niin, -- vastasi hän hetken kuluttua, ja hänen äänensä korisi -syvemmin ja katkerammin kuin milloinkaan ennen. -- Meidän pitää ottaa -musketit seinältä ja lähteä mies talosta. Jumalan nimeen, hyvät -Taalain miehet, jos on kuningas vankina, niin me vaadimme päästä -vihollista vastaan, että saamme kuninkaan kotia. - -Matti meni miettiväksi, mutta sitten otsa selkisi, ja hänen harmaat -silmänsä kiiluivat viekkaasti. - --- Nähkääs, se vaatimus kuuluu meidän vanhoihin oikeuksiin ja -etuisuuksiimme. - --- Se on totta puhetta se! -- sanoi Maunu. - --- Niin, niin, se vaatimus kuuluu meidän vanhoihin oikeuksiin ja -etuisuuksimme, -- pakisivat taalalaiset ja nostivat kätensä valan -tekoon. Siitä syntyi sellainen meno ja meteli, ettei kukaan enään -kuullut kelloja. - - - - -Vanki. - - -Kaukana Smoolannin ja Finnvedin korpiperillä nähtiin ihmeellisiä -merkkiä taivaalla, ja kun ei työllä enään ollut mitään arvoa eikä -huomisella mitään toivoa, näki kansa nälkää tai söi ja joi yhdessä -humussa ja itsekseen kiroillen. Jokaisessa talossa oli surupukuinen -äiti tai leski. Päivän askareissa hän puheli kaatuneista tai -vangiksi joutuneista, ja öisin kavahti hän unistaan ylös luullen -vielä kuulevansa niitten kamalain vankkurein kolinan, joilla mustiin -vahakangasviittoihin puetut kuskit kuljettivat pois ruttoon kuolleita. - -Ritariholman kirkossa makasi jo kahdeksatta vuotta prinsessa Hedvig -Sofian ruumis hautaamatta rahanpuutteen vuoksi, ja nyt oli arkku -valmistettu vanhalle leskikuningattarelle Hedvig Eleonoralle, -Kaarlein äidille. Pari unista hovineiteä oli ruumiin valvojaisissa, -ja vahakynttilät paloivat himmeästi vainajan ympärillä, joka oli -peitetty halvalla pellavaisella peitteellä. - -Nuorin hovineideistä nousi haukotellen tuoliltaan ja meni ikkunaan -ja siirti mustaa suruvaatetta syrjään katsellakseen eikö jo päivää -näkynyt. - -Liikkaavia askelia kuului eteishuoneesta, ja vääränvisaisen ja -äkäpäisen näköinen mies, joka kaikin tavoin koetti varoa puujalkansa -kolinaa, astui arkun ääreen ja nosti syvillä kunnianosoituksilla -peitteen syrjään. Hänellä oli vaalea, melkein valkoinen päänsukainen -tukka, joka ulettui niskaan kaulukseen saakka. Pullosta kaatoi hän -palsamoimisvettä suppiloon, joka hameen ja hameenliivin välistä oli -pistetty kuninkaalliseen ruumiiseen. Vesi vuoti kuitenkin hyvin -hitaasti, ja sitä odotellessaan pani hän pullon paarimatolle ja meni -hovinaisen luokse ikkunaan. - --- Eikö kello ole vielä seitsemää, Blomberg? -- kuiskasi hän. - --- Äsken löi kuusi. Siellä on nyt kauhea ilma ulkona, ja -jalantyngässäni tunnen että lumimyrsky on tulossa. Eipä olekaan -pitkään aikaan Ruotsissa voitu hyvää ennustella. Uskokaa -pois, ei nytkään saada täällä rahoja kunniallisen hautauksen -toimeensaamiseksi. Se oli vain alkua, kun Ekeroti-vainaja ennusti -kurjuutta ja paloja. Eikö vain raivonnutkin tulipalo saarella linnan -edessä! Upsalan lakeuden yli näkyi sen loimo tuomiokirkosta ja -Upsalan linnan muurista. Vesteroosissa ja Linköpingissä huiskuttaa -tuuli tuhkaa pitkin kekäleisiä tontteja... ja nyt palaa riikin -kaikilla äärillä. Suokaa anteeksi avokielisyyteni, armollinen neiti, -mutta totuus on ajan pitkään vaarattomampi kuin valhe. Se on vanha -sananparteni ja se kerran pelasti henkenikin tuolla Dniepervirran -puolella. - --- Pelastanutko hänen henkensä? Hän oli silloin rykmentin välskärinä. -Blombergin pitää istua tähän minun viereeni ja kertoa. Aika käy niin -pitkäksi. - -Blomberg puhui alamaisesti ja hiukan papillisesti ja nosti vähän -väliä etu- ja keskisormeansa pitäen muita sormiaan koukussa. - -Molemmat vilkaisivat vainajaan, joka makasi arkussaan päässä sirosti -asetellut kähärät ja vahaa ja ihomaalia syvimmissä rypyissä. Sitten -istuivat he ikkunakomeron penkille riippuvan suruvaatteen eteen, ja -Blomberg alkoi kuiskaten kertoa. - -Minä makasin tiedotonna Poltavan suomailla. Olin langennut -puujalkaani ja saanut kaviosta potkun, ja kun heräsin oli yö. Tunsin -kuinka kylmä ja vieras käsi hapuili takkini alta ja repi nappeja. -Pahuuden aivoitukset ovat Herralle kauhistus, minä ajattelin, mutta -laupiaat sanat ovat puhtaat. Ehtimättä pelästyä kävin hiljaisesti -ruumiinryöstäjän rintapieliin kiini, ja hänen säikähdyksissä -sopertamista sanoistaan minä kuulin, että hän oli niitä zaporogeja, -jotka olivat tehneet liiton ruotsalaisten kanssa ja seuranneet -sotajoukkoa. Minä olin välskärinä hoitanut montaakin näitä ihmisiä, -väliinpä vangiksi otettuja puolalaisia ja moskovalaisiakin, ja -saatoin välttävästi tulla touhuun heidän erilaisilla kielillään. - --- Monet aivoitukset ovat miehen sydämessä, -- minä sanoin -tasaisesti, -- mutta Herran neuvot pysyvät. Vanhurskaalle ei mitään -pahaa voi tapahtua, mutta jumalattomat ovat täynnä onnettomuutta. - --- Anna anteeksi, laupias herra, -- kuiskasi zaporogi. -- Ruotsin -tsaari on heittänyt meidät zaporogi-parat oman onnemme nojaan, ja -Moskovan tsaari, jonka olemme petollisesti hyljänneet, silpoo ja -tappaa meidät. Minä tahdoin vain ottaa itselleni ruotsalaisen takin, -jotta hädän tullen olisin voinut sanoa itseäni ruotsalaiseksi. Älä -vihastu, jumalinen herra. - -Nähdäkseni oliko hänellä veistä, etsin minä hänen puhuessaan -tulukset ja sain valkean muutamiin jaloissa oleviin risuihin. Minä -näin silloin, että se olikin pieni säikähtynyt häijynnäköinen ukko -aseettomin käsin. Hän nousi äkkiä niinkuin nälkäinen peto, joka on -saaliin tavannut, ja kumartui tulen valossa ruohikossa makaavan -kaatuneen ruotsalaisen vänrikin päälle. Arvelin, että kuollut mies -kyllä voi luovuttaa takkinsa suojattomalle liittolaiselle enkä -zaporogia estänyt, mutta kun hän riisui takkia kaatuneelta, luiskahti -sen taskusta kirje. Päällekirjoituksesta näin, että veriinsä vaipunut -poika, joka makasi niin koreasti ja rauhallisesti pitkällään -nurmella kuin olisi nukkunut syntymätalonsa niityllä, oli nimeltään -Falkenberg. Kirje oli hänen sisareltaan, enkä muuta ehtinyt kuin -tavata ne sanat, jotka siitä hetkestä tulivat vakiolauseekseni: -Totuus on ajan pitkään vaarattomampi kuin valhe. Samassa jo sammutti -zaporogi valon. - --- Oletko hullu, herra, -- kuiskasi hän, -- älä ilmaise meitä -ruumiinryöstäjille. - -Minä en paljoa piitannut hänen puheestaan, vaan matkin hänelle moneen -kertaan: - --- Totuus on ajan pitkään vaarattomampi kuin valhe. Se on suuri sana -se, kuules äijä, ja saatpa nähdä, että minä sillä pääsen pitemmälle -kuin sinä valhepuvussasi. - --- Jahkahan nähdään, -- vastasi zaporogi. -- Mutta se meidän pitää -luvata, että kumpi meistä kauvemmin elää, se lukee rukouksen toisen -sielun edestä. - --- Se on luvattu, -- minä sanoin ja annoin hänelle kättä, ja -tuntuipa niinkuin olisin onnettomuudessa saanut tuosta partasuisesta -raakalaisesta äkkiä veljen ja ystävän. - -Hän autteli minua ylös, ja päivän koitteessa yhdyimme me siihen -pitkään haavoitettujen ja jäljellejääneitten jonoon, joka äänettä -kompuroi Poltavaan antautumaan vangiksi. Avuliaasti koettivat -he peitellä zaporogia keskeensä. Suurten saappaitten kaulukset -ulettuivat häntä lanteille saakka ja takinhännys riippui ihan -kannuksissa. Kun vain joku kasakka häntä katseli, kääntyi hän jonkun -meikäläisen puoleen ja huusi korkealla äänellä ne ainoat ruotsin -sanat, mitkä hän sotaretken aikana oli ehtinyt oppia: - --- Ich Schwede, saakeli soi! - -Zaporogi ja minä ja kahdeksan toveria saimme asunnon suuren kivitalon -yläkerrassa. Kun me kahden ehdimme ensimmäisinä ylös, valitsimme -me haltuumme pienen eri komeron, jossa oli ikkuna katusolaan päin. -Siellä ei ollut mitään muuta kuin vähän makuuolkia, mutta minulla oli -nutussani peltihuilu, jonka Starodubissa olin ottanut kaatuneelta -kalmukilta ja jolla olin opetellut soittamaan useita kauniita virsiä. -Sillä minä soittelin aikamme ratoksi, ja pian huomasimme, että -joka kerran kuin minä soitin, tuli nuori vaimo ikkunaan toisella -puolella solaa. Kentiesi senvuoksi soitinkin enemmän kuin muuten -olisi huvittanut, enkä oikein tiedä oliko hän kauniimpi ja minulle -sopivampi kuin kaikki muut naiset vai oliko pitkä miesten joukossa -olo tehnyt silmäni tottumattomammaksi, mutta minusta oli suuri ilo -kun häntä katselin. En kuitenkaan koskaan katsonut häntä silmiin, -kun hän käänsi kasvonsa meidän ikkunaamme päin, sillä minä olen -aina vaimoväkeä ujostellut enkä koskaan osannut tanssia heidän -pillinsä mukaan. Enkä ole koskaan hakenut sellaisten miestenkään -seuraa, joilla on pää täynnä naisväkiä ja jotka vain vaanivat -rakastelu-tilaisuuksia. Kukin pitäköön astiansa pyhänä, sanoo -Paavali, eikä himojen halauksessa niinkuin pakanat, jotka eivät -Jumalaa tunne, ettei kenkään veljeänsä loukkaisi ja pahentaisi, sillä -Herra on väkevä kostaja sen kaiken yli. - -Minä katsoin kuitenkin, että miehen tulee aina käyttäytyä -säädyllisesti ja sopivaisesti, ja kun toinen hihansuuni oli risainen, -käänsin soittaessani aina sen puolen kamariin päin. - -Vaimo istui tavallisesti käsivarret ristissä ja ikkunalautaan -nojaten, ja hänen kätensä olivat pyöreät ja valkoiset, vaikka kyllä -suuret. Hänellä oli turkinpunainen liivi, jossa oli hopeiset hakaset -ja monenkertaiset ketjut. Vanha noitaämmä, joka joskus käsirattaineen -pysähtyi hänen ikkunansa alle siveltyjä mesileipiä myömään, kutsui -häntä Feodosovaksi. - -Kun hämärä tuli, pani hän lamppuun valkean ja kun ei hänellä eikä -meillä ollut ensinkään akkunaluukkuja, saatoimme me seurata häntä -silmillämme, kun hän puhalsi tulta lieteen, mutta minusta oli -oikeampaa, että me käännyimme pois ja senvuoksi minä istuin zaporogin -kanssa olille nurkkaan. - -Paitse rukouskirjaa oli minulla mukana muutamia Müllerin postillasta -revittyjä lehtiä, joita minä luin ja käänsin zaporogille -useampia kappaleita. Mutta kun huomasin, ettei hän kuunnellut, -menin maallisempiin asioihin ja kyselin häneltä mitä hän tiesi -naapuristamme toisella puolella solaa. Hän sanoi ettei vaimo ollut -naimaton, sillä sen maan neidoilla oli aina pitkä nauhoilla letitetty -palmikko ja siinä pieni punainen silkkitupsu. Pikemminkin oli hän -leski, sillä hänen hiuksensa olivat levällään surun merkiksi. - -Kun tuli aivan pimeä ja me panimme maata olille, havaitsin zaporogin -varastaneen hopeisen nuuskalusikkani, mutta kun olin sen ottanut pois -ja nuhdellut häntä hänen hairahduksestaan, nukuimme me toistemme -viereen ystävyksinä. - -Minua melkein hävetti kun taas aamun tullen tunsin itseni -iloisemmaksi kuin moniin aikoihin, mutta heti kun olin pitänyt -rukouksen zaporogin kanssa ja tarkoin siistinyt ja pessyt itseni -menin ikkunaan ja soitin jonkun kauniimmista virsistäni. - -Feodosova oli jo istumassa päivän valossa. Näyttääkseni hänelle miten -toisenlaisia ruotsalaiset olivat kuin hänen maansa miehet panin -zaporogin pesemään puhtaaksi kamarimme, ja parin tunnin päästä olivat -kalkitut seinät häikäisevän valkeat ja hämähäkinverkoista puhtaat. -Kaikki se haihdutti ajatuksiani, mutta kun taas istuin rauhaan, -heräsi minussa omantunnon vaiva siitä että sellaisen kurjuuden -keskessä olin saattanut iloita. Viereissalissa istuivat penkeillä ja -laattialla toverini raskaasti huuaten ja kotolaisistaan kuiskaillen. -Vuoron jälkeen pääsi joka päivä meistä kaksi miestä kävelemään ulos -aina linnanvalleille saakka, mutta kun illalla panin maata orilleni, -en kehdannut Jumalaa rukoilla, että seuraavana aamuna olisi tullut -minun vuoroni. Tiesinhän hyvin itsessäni, että jos ikävöin tunninkaan -vapautta, niin ikävöin vain päästä tekemään asiaa vastapäätä olevaan -taloon. Ja kuitenkin minä tiesin, että jos minun vuoroni todellakin -tulisi rukoilemattani, en kuitenkaan uskaltaisi sinne koskaan mennä. - -Kun aamulla tulin ikkunaani, nukkui Feodosova vaatteet yllään -laattialla tyyny niskan alla. Hetki oli vielä varhainen ja vilpoinen, -enkä minä hellinyt panna peltihuilua huulilleni. Mutta kuinka siinä -seisoin ja odottelin, niin arvatenkin hän unessa tunsi, että minä -häntä katselin, sillä hän avasi silmänsä ja naurahti ja ojensi -kätensä ylös ja teki sen kaiken niin pian, etten ehtinyt huomaamatta -vetäytyä syrjään. Pääni kuumeni ja minä panin peltihuilun kädestäni -ja käyttäydyin kaikin puolin niin tökerösti ja taitamattomasti, etten -koskaan ole ollut niin tyytymätön itseeni. Kiristin ja suorin vyötäni -ja otin taas peltihuilun ikkunalta ja tarkastelin sitä ja olin -puhaltavanani siitä tomuja pois. Kun vihdoin venäläinen aliupseeri, -joka meitä onnettomia vartioi, sanoi zaporogille, että hän pääsisi -sinä päivänä toiseksi mieheksi kaupungille, otin minä zaporogin -erikseen nurkkaan ja neuvoin häntä monilla puheilla poimimaan lyhteen -niitä keltaisia tähtikukkia, joita olin nähnyt kasvavan poltettujen -talojen paikalla linnanvallin seudulla. Sopivassa tilaisuudessa -antaisimme sen sitten Feodosovalle, minä sanoin. Hän näytti hyvältä -ja siivolliselta vaimolta, joka kentiesi vuorostaan antaisi meille -raukoille vähän hedelmiä ja pähkinöitä, minä sanoin. Se leivän syrjä, -minkä tsaari meille joka päivä soi, ei täyttänyt edes pahinta nälkää, -minä sanoin. - -Zaporogia pelotti lähteä päivänvaloon, mutta ei uskaltanut -epäluulojen vuoksi jäädä sisällekään, ja sentähden hän totteli ja -meni. - -Tuskin hän kuitenkaan oli ovesta mennyt kun jo tulin katumapäälle -sillä nyt yksinäisyydessä tuli hämmennykseni vielä paljon -suuremmaksi. Minä istahdin vuoteelleni nurkkaan, mistä minua ei -näkynyt, ja siellä pysyttelin itsepäisesti. - -Aika ei kuitenkaan tullut pitkäksi, sillä ajatukset elivät, ja hetken -kuluttua kuulin zaporogin äänen. Muuta miettimättä menin ikkunaan -ja näin hänen seisovan Feodosovan luona, kädessään suuri korea -lyhde tähtikukkia, jotka olivat miekkaliljan näköisiä. Ensinnä hän -ei tahtonut niitä ottaa vastaan vaan vastasi, etteivät ne olleet -puhtaita, koska ne olivat pakanan antamat. Zaporogi ei ollut mitään -ymmärtävinään eikä osaavinaan muuta kuin muutaman sanan hänen -kieltänsä, mutta silmäniskuilla ja viittauksilla ja nyökytyksillä sai -hän ymmärrettäväksi, että minä olin lähettänyt kukat, ja silloin hän -viimein ne otti. - -Perin häpeissäni minä menin takaisin nurkkaani, ja kun zaporogi -palasi, kaappasin minä häntä hartioista kiini ja ravistin häntä ja -painoin häntä seinää vastaan. - -Tuskin hän kuitenkaan oli käsistäni päässyt, kun hän jo -ajattelemattomassa innossaan taas oli ikkunassa viittomassa ja -heittämässä lentosuukkosia kaikilla viisillä sormilla. - -Silloin astuin minä esille ja työnsin hänet pois ja kumarsin. -Feodosova istui ja nyppi tähtikukkia ja puri lehtiä ja pudotteli -niitä yksitellen maahan. Kiivastus tuli avukseni, niin että -rohkaistuin ja aloin puhua, ennenkuin olin ajatellutkaan, miten -keskustelu olisi sopivaisimmin alotettava. - --- Rouva ei saa panna pahakseen toverin vallattomuutta ja -taitamattomia eljeitä, -- minä solkkasin. - -Hän nyppi kukkasia vielä kiihkeämmin ja vastasi hetken kuluttua: - --- Miehelläni oli eläessään usein tapana sanoa, ettei ole toisia niin -kiireestä kantapäähän kauniinmuotoisia sotamiehiä kuin ruotsalaiset. -Hän oli nähnyt naisten riisuvan ja vitsovan ruotsalaisia vankia ja -oli nähnyt että naiset lopuksi tulivat niin liikutetuiksi heidän -kauneudestaan, että he panivat raipat pois ja itse nyyhkyttivät -kidutettujen sijasta. Senvuoksi olen minä näinä päivinä ollut hyvin -utelias... Ja ne rakkauslaulut, joita te soitatte, kuuluvat niin -ihmeellisiltä. - -Hänen puheensa ei minua juuri miellyttänyt, eikä minusta ollut -luvallista vastata samassa hengessä ja ylistellä hänen varttansa ja -valkoisia käsivarsiaan. Sen sijaan minä kumarsin ja otin peltihuiluni -ja soitin mieli virteni: Hädässän huudan Herraa. - -Sitten me puhelimme monenlaisista asioista, ja vaikka minun -sanavarani oli vähäinen, ymmärsimme me pian toisiamme niin hyvin, -ettei ole koskaan päivä huvemmin kulunut. - -Päivällisten aikaan, kun hän oli vähän aikaa kalistellut ruukkujaan -ja vatejaan ja lehtiläpällä leuhutellut tulisijan hiilustaa, otti -hän katosta haavin, jolla hänen miehensä ennen oli nostanut kalasia -virrasta. Haaviin pani hän kehlon höyryävää kaalia ja puuleilissä -oli kvassia, ja haavin varsi oli niin pitkä, että hän ylettyi sillä -antamaan aterian kujan yli. Kun minä join hänen terveydeksensä, -nyökkäsi hän ja hymyili ja sanoi, ettei hän pitänyt vääränä että -hän sääli vangittuja pakanoita. Illan suussa muutti hän rukkinsa -ikkunaan, ja me puhelimme vielä pimennossakin. Minä en enään -pitänyt syntinä että olin onnellinen keskellä sitä surua, jossa me -elimme, sillä minun aikomukseni oli viaton ja puhdas. Niinkuin olin -linnavallin poltettujen ja autioitten huoneitten keskellä nähnyt -tähtikukkien loistavan tuhkaläjistä ikäänkuin ylistysvirreksi Jumalan -hyvyydestä, niin tuntui nytkin minun sydämeni ilo. - -Kun yö joutui ja olin pitänyt rukouksen zaporogin kanssa ja vielä -kerran tavoitin hänet nuuskalusikkani varkaudesta, rupesi tuo kielevä -mies matalalla äänellä minulle puhumaan ja sanomaan: - --- Näen kyllä, taattoseni, että olet Feodosovaan rakastunut, ja -tosiaan hän onkin hyvä ja puhdas vaimo, jonka voit ottaa vaimoksesi. -Ettet koskaan rupea muunlaatuiseen rakkauskauppaan, sen olen ensi -hetkestä älynnyt. - --- Joutavia juttuja! -- minä vastasin. -- Joutavia juttuja! - --- Totuus on ajan pitkään vaarattomampi kuin valhe, tapaat itse sanoa. - -Kun hän masensi minut omalla sananparrellani, hämmennyin minä, ja hän -jatkoi. - --- Tsaari on luvannut hyvän viran ja ruuan jokaiselle teistä -ruotsalaisista, joka tahtoo ruveta hänen alamaisekseen ja kääntyä -oikeaan uskoon. - --- Oletko järiltäsi! Mutta jos voisin karata ja viedä hänet mukaani -hevosselässä kotia, niin sen tekisin. - -Seuraavana aamuna, kun olin virren soittanut, sain kuulla, että minun -oli sinä päivänä vuoro päästä vapaaseen ilmaan kävelemään. - -Minullekos tuli kuuma ja levottomuus ja minä kampasin ja siistin -itseni tavallista vielä huolellisemmin ja vaihdoin zaporogilta -vänrikkitakin päästäkseni omasta risaisesta takistani. Sillä -välin neuvottelin itsessäni. Menisinkö hänen luokseen ylös? -Mitä silloin sanoisin? Kentiesi oli se ainoa kerta elämässäni, -jolloin saisin hänen kanssaan puhua, ja kuinka sitten harmaaseen -vanhuuteeni saakka saisin katua, jos ujouden vuoksi laiminlöisin -tämän ainoan tilaisuuden! Sydämeni pampatti ankarammin kuin missään -vihollis-ottelussa, joissa olin siteineni seissyt luotien ja -kaatuneitten seassa. Panin peltihuiluni taskuun ja läksin ulos. - -Kun tulin alas kadulle, istui hän ikkunassaan minua näkemättä. En -tahtonut tulla hänen luokseen kysymättä edeltäpäin lupaa, enkä -tiennyt oikein, mitä olisi pitänyt tehdä. Mietiskellen astuin pari -askelta eteenpäin. - -Silloin kuuli hän minun tuloni ja katsoi ulos. - -Nostin kättäni hatulle, mutta kauvas raikuvalla isolla naurulla -kavahti hän ylös ja huusi: - --- Hahhaa! Kas, kas, sillä on puujalka! - -Minä seisoin käsi ylhäällä ja murjotin ja murjotin, ja ajatus ja -tunto minussa pysähtyi. Tuntui niinkuin sydän olisi paisunut ja -täyttänyt koko rinnan ja vähällä pakahtunut. Luulen, että sopersin -jotakin. Sen vain muistan, etten tiennyt minnepäin lähtisin, että -vielä kuulin hänen nauravan, etten välittänyt koko mailmasta, -että vapaus olisi minua pelottanut yhtä paljon kuin vankeuteni ja -kurjuuteni, että siinä paikassa olin tullut murtuneeksi mieheksi. - -Hatarasti muistan pitkää ja jyrkkää kivittämätöntä katusolaa ja -toria, jossa muut ruotsalaiset vangit minua puhuttelivat. Kentiesi -heille vastasinkin ja kyselin heidän vointiansa ja vedin muutaman -savun piipusta, jota he lainasivat minulle. - -Luullakseni olin levoton siitä, että yöhön vielä oli niin pitkä, -että minun täydessä päivänvalossa täytyi palata samaa tietä hänen -ikkunansa ohi. Kaikilla tavoin koetin aikaani verutella ja juttelin -milloin yhden milloin toisen kanssa, mutta pian tulivat venäläiset -rakuunat ja käskivät minua kotiani. - -Katusolaa pitkin tullessani sain tehdyksi päätöksen, etten -ilmoittaisi mieltäni, vaan hyvin ystävällisesti tekisin tervehdyksen -ikkunan edessä. Oliko se Feodosovan syy että niin monet niistä -ruotsalaisista sotureista, joista hän oli niin suuresti uneksinut, -nyt olivat säälittäviä puujalkaisia vaivaisia! - --- Joudu sieltä! -- ärjyivät rakuunat, ja minä joudutin askeleitani, -ja puujalan kopina kaikui seinäin solassa. - --- Rakas taivaallinen isä, -- minä sopertelin. -- Rehellisesti -olen palvellut maallista herraani. Sen palkanko minulle suot, että -nuoruudessani joudun avuttomaksi vangiksi, jonka jälkeen kansa -heittää lokaa, kykenemätön raukka, jota naiset nauravat! Niin, se -on palkka sinulta, ja sinä tahdot painaa minua vielä syvempään -alennukseen, että kerran olisin autuuden kruunun arvollinen. - -Kun tulin ikkunan kohdalle, nostin kättäni lakille, vaan silloin -näin että Feodosova oli poissa. Siitä ei tullut minulle enään mitään -helpotusta. Kalkutin ylös vankilaani, ja joka askeleella kuulin -puujalkani kopinan. - --- Minä olen puhunut Feodosovan kanssa, -- kuiskasi zaporogi. - -En vastannut hänelle mitään. Onneni, kukkaseni, joka oli kasvanut -tuhkain päälle, oli poltettu, ja jos se vielä olisi loistanut, olisin -itse tuskassani polkenut sen kuoliaaksi puujalallani. Mitä huolin -minä zaporogin kuiskeista! - --- Voi, -- jatkoi hän, -- kun olit mennyt, nuhtelin Feodosovaa ja -sanoin hänelle, että sinä pidit häntä rakkaampana kuin hän taisi -ymmärtää ja että sinä, ellet olisi muukalainen ja pakana, olisit -pyytänyt häntä vaimoksesi. - -Hiljaisuudessa panin käteni ristiin ja purin huultani, hillitäkseni -suuttumustani ja häpeääni ja kiitin Jumalaa, että hän joka hetki -painoi minua yhä syvemmälle häpeään ja ihmisten pilkaksi. - -Viereissalin oven minä avasin ja aloin puhua toisille vangeille. - --- Niinkuin villiaasit erämaassa me menemme vaivalloisesti -ravintoamme etsimään. Kedoilla, jotka eivät meidän ole, täytyy -meidän käydä leikkuussa ja korjata jumalattomain viinamäkeä, maata -alastoinna koko yön vaatteitten puutteen tähden ja ilman peitettä -kylmyyttä vastaan. Vuoriston rankka sateet meidän ylitsemme -vuotavat, ja katosta vailla me suljemme kallion syliimme. Mutta emme -sinulta huojennusta kerjää, kaikkivaltias Jumala. Me rukoilemme -vain: johda meitä, ole meitä läsnä! Katso, meidän kansamme puoleen -olet sinä kasvosi kääntänyt ja pistänyt oan kenkäämme, että me -sinun palvelijasi ja lapsesi olisimme. Sotakedon mullassa nukkuvat -veljemme, ja kauniimman voitonpalmun kuin miekan voittojen valmistat -sinä valituillesi. - --- Niin, herra, johda meitä, ole meitä läsnä! -- sanoivat kaikki -vangit perässä hymisten, ja pimeimmästä loukosta nousi väräjävä ja -yksinäinen ääni ja huusi: - --- Oi, että olisin niinkuin entisinä kuukausina, niinkuin niinä -päivinä, jolloin Jumala minua varjeli, kun hänen lamppunsa paistoi -minun pääni päällä, kun minä hänen valonsa johdolla pimeydessä -vaelsin! Niinkuin minä olin minun syksyni päivinä, kun Jumalan -ystävyys oli minun majani päällä, ja kaikkivaltias oli minun kanssani -ja minun lapseni minua ympäröivät! Niin huutaa minun sydämmeni ynnä -Jobin kanssa, mutta minä en sitä enään kuule, enkä enään sopertele: -ota koettelemuksesi pois! Korvallani olen minä sinusta kuullut -puhuttavan, Jumala, mutta nyt on minun silmäni nähnyt sinut. - --- Vaiti, vaiti! -- kuiskasi zaporogi ja tarttui minuun, ja hänen -kätensä olivat kylmät ja vapisivat. -- Se ei saata olla kukaan muu -kuin tsaari, joka tulee solassa! - -Sola oli täynnä ihmisiä, kerjäläisiä ja poikia ja eukkoja ja -knihtejä. Keskellä väentungosta kulki tsaari, pitkänä ja hoikkana ja -aivan rauhallisesti ilman henkivartijoita. Hänellä ei ollut muuta -seuraa kuin joukko hyppiviä ja kirkuvia kääpiöitä. Väliin hän kääntyi -ympäri ja syleili ja suuteli isällisestä pienintä kääpiötä otsaan. -Siellä täällä pysähtyi hän talojen eteen, missä hänelle tarjottiin -paloviinapikaria, jonka hän pilaillen tyhjensi yhdessä ainoassa -siemauksessa. Se ei voinut olla kukaan muu kuin tsaari, sillä -hänestä näki heti, että hän yksin hallitsi ihmiset ja kaupungin. Hän -tuli niin lähelle minun ikkunaani, että olisin voinut koskea hänen -viheriäverkaiseen reuhulakkiinsa ja ruskean takin puolikuluneisiin -vaskinappeihin. Paidassa oli hänellä suuri halvalla jalokivellä -koristettu hopeanappi ja säärissä karkeat villasukat. Hänen ruskeat -silmänsä kimelsivät ja vilkkuivat, ja pienet mustat viikset seisoivat -pystyssä hänen kiiltäviltä huuliltaan. - --- Kun hän näki Feodosovan, tuli hän niinkuin hulluuden viemäksi. -Kun Feodosova tuli alas kadulle ja polvillaan tarjosi juomapikaria, -nipisti tsaari häntä korvasta ja nosti leuvasta hänen päätään ylös, -niin että hän näki silmiin. - --- Sano, lapsikulta, -- puhui hän, -- mistä saan tilavan kamarin, -jossa voin syödä? Eiköhän sinulla olisi? - -Tsaarilla oli harvoin matkoillaan mukana juhlamenojen mestaria -tai muuta hovijunkkaria. Hän ei pitänyt matkassaan vuodetta -eikä vuodevaatteita eikä ruokavaroja, ei edes kyökki- eikä -pöytäastioitakaan, vaan kaikki oli siinä tuokiossa hankittava, -missä hyvänsä hänen päähänsä pisti ruveta majaa pitämään. Senvuoksi -nytkin syntyi juoksu ja hyppy kaikissa portaissa ja ovissa. Yhtäältä -lennätettiin pataa, toisaalta saviastiaa, kolmannelta taholta -kauhaa ja juotavia. Ylhäällä Feodosovan kamarissa levitettiin -paksuja pahnoja lattialle. Tsaari itse oli työssä niinkuin muukin -mies, ja ylintä käskyä piti kyttyräselkäinen kääpiö, jota sanottiin -Patriarkaksi ja joka tämän tästäkin pani peukalon nenäänsä ja -aivasteli ilmaan tsaarin nenän edessä tai keksi muita konnankoukkuja, -joita ei sovi kertoa vallasnaisten edessä. - -Kerran, kun tsaari käsivarret ristissä kääntyi ikkunaan päin, äkkäsi -hän minut ja zaporogin, ja nyökkäsi meille niinkuin toveri. Zaporogi -heittäysi suulleen maahan ja änkkäsi hokuansa: -- Ich Schwede, -saakeli soi! -- Mutta minä häädin häntä jalallani syrjään ja pyysin -häntä kerrankin pitämään suunsa kiini ja nousemaan pystyyn, sillä -sillä tavoin ei kukaan ruotsalainen käyttänyt itseään. Peitelläkseni -häntä niin paljon kuin mahdollista, astuin minä hänen eteensä ja tein -kunniaa. - --- Dat is niet übel, -- sanoi tsaari, mutta rupesi heti taas puhumaan -omaa kieltään ja kysyi, kuka olin. - --- Blomberg, välskäri Uplannin rykmentistä, -- vastasin minä. - -Tsaari tutki minua silmät sirrillään niin läpitunkevaisesti, etten -koskaan ole tavannut kaikkianäkevämpää silmäystä. - --- Sinun rykmenttiäsi ei enään ole olemassa, -- sanoi hän, -- ja -tässä näet Rehnsköldin miekan. -- Hän nosti miekan huotrineen -vyöltään ja heitti sen pöydälle, että maljat hyppivät. -- Mutta -varmasti olet sinä jokin heittiö, sillä sinulla on kapteenin tai -vänrikin takki. - -Minä vastasin: - --- Tämä on kova puhe, sanoo evankelista Johannes. Takin olen -lainannut kun omani meni repaleiksi, ja jos se on pahoin tehty, niin -tahdon kuitenkin toivoa armoa, sillä minun sananpartena on: Totuus on -ajan pitkään vaarattomampi kuin valhe. - --- Hyvä. Jos se on sinun valiolauseesi, niin on sinun otettava -palvelijasi mukaasi ja tultava tänne että saamme puhettasi koetella. - -Zaporogi vapisi ja horjui tullessaan minun perässäni, mutta heti kun -tulimme sisään, viittasi tsaari minua istumaan tuolille pöydän ääreen -muitten joukkoon, niinkuin olisin ollut hänen vertaisensa ja sanoi: - --- Istu, Puujalka! - -Hän piti Feodosovaa sylissään, ajattelematta vähääkään mitä siitä -voitaisiin sanoa, ja ympärillä polkivat ja viheltelivät kääpiöt ja -joukko pajareja, joita nyt oli alkanut kokoontua. Muuan kääpiö, -jota sanottiin Juudaaksi, koska hänellä oli kaulaketjuissaan sen -pääheittiön kuva, otti kourallisen kuoriaisia lähimmältä lautaselta -ja heitti ne kattoon, niin että niitä satoi ruokain ja ihmisten -yli. Kun hän sillä tavoin oli saanut muitten huomion puoleensa, -osotti hän tsaaria irvistellen jos jollakin ilveellä ja huusi aivan -kylmäverisesti hänelle: - --- Pidätpä hauskaa, Pietari Aleksejevits! Poltavan kauniista -Feodosovasta kuulin jo kerrottavan ennen kaupunkia, minä, mutta sinä -haalit kaikki parhaat itsellesi, taattoseni. - --- Niin juuri! -- yhtyivät muut kääpiöt piirissä tsaarin ympärillä. --- Sinä se olet itse päävaras, Pietari Aleksejevits! - -Tsaari toisinaan naurahteli ja vastaili, toisinaan taas ei heitä -kuullut, vaan istui tosissaan mietiskellen, ja hänen silmänsä -käännähtelivät silloin niinkuin kaksi viheriänhohtavaa sirkkaa -auringossa. - -Minä muistelin miten kerran olin nähnyt korkeanautuaan Kaarle -yhdestoista-vainajan puhelevan Rudbeckin kanssa, ja kuinka minusta -näytti, että Rudbeck, kaikista kumarruksistaan huolimatta, oli paljon -enempi kuin kuningas. Tässä kävi päinvastoin. Vaikka tsaari itse kävi -passailemassa ja antoi pidellä itseään pahemmin kuin konnaa, näin -minä ainoastaan hänet... ja Feodosovan. Minä luin tsaarin ajatukset -vähäisimmissäkin asioissa. Minä tunsin sen samaksi, joka kaupungin -portilla väkisin leikkautti ihmisten viitat ja parrat. - -Pääni humisi ja minä lankesin nöyrästi polvilleni pahnoihin ja sain -puhutuksi: - --- Tsaarillinen majesteetti! Totuus on ajan pitkään vaarattomampi -kuin valhe, ja Herra sanoi Moosekselle: ei sinun pidä suurten kanssa -pahuudessa oleman. Sentähden minä rukoilen päästä lisää nauttimasta, -sillä nähkäät, minä olen pian kellelläni ja armollinen herrani, joka -on teidän tsaarillisen majesteettinne kaltainen eikä kaltainen, on -viimeistä vuotta totutellut minua siivilöityyn nevaveteen. - -Tsaarin oikea poski silmän alla alkoi nytkiä ja vapista. - --- Niin, Pyhän Antin kautta! -- sanoi hän. -- Minä en ole veljeni -Kaarlen kaltainen, sillä hän vihaa naisia niinkuin nainen ja viiniä -niinkuin nainen ja uhraa kansansa rikkaudet niinkuin vaimo miehensä -tavarat, ja herjaa minua niinkuin vaimo, mutta minä häntä kunnioitan -niinkuin mies! Hänen maljansa, Puujalka! Juo, juo! - -Tsaari hyppäsi ylös ja kaappasi minua tukasta kiini ja piti suurta -maljaa suuni edessä, niin että Astrakanin olut läikähti pitkin -leukaani ja kaulustaani. Joka maljalla, joka esitettiin, astui -kaksi sotamiestä huoneeseen ruskeankeltaisissa sinikauluksisissa -univormuissa ja laukaisivat pistoolinsa, niin että kuuma huone, -joka jo oli täynnä tupakan pilviä ja sipulin hajua, nyt peittyi -ruudinsavuunkin. - -Tsaari istahti vielä kerran pöydän ääreen. Hän tahtoi muiden -melussa itse istua ja mietiskellä, vaan ei sallinut kenenkään muun -luopua juomisammatistaan ja ruveta vakavaksi niinkuin hän. Hän veti -Feodosovan uudelleen polvelleen. Feodosova poloinen! Siinä hän istui -ryhdittömänä riippuvin käsin ja suu tahdottomasti puoleksi auki, -niinkuin olisi hän odottanut lyöntejä kesken hyväilyjäkin. Miksei -ollut hänellä rohkeutta temmata miekkaa pöydältä ja painaa sen terään -ranteensa pelastaakseen kunniansa, ennenkuin se kävisi myöhäiseksi. -Olisi hän saanut vaikka kuinka paljon nauraa minun puujalkaani ja -häpeääni, jos minä olisin hengelläni voinut pelastaa hänen kunniansa. -En ollut koskaan ennen ollutkaan niin likellä häntä ja niin -selvästi nähnyt miksi ihmeteltäväksi teokseksi hän oli taivaallisen -luojan käsissä muodostunut. Feodosova raukkani, jospa edes olisit -sydämessäsi tuntenut, millä puhtaalla aivoituksella ystäväsi katseli -sinua alennuksessasi ja rukoili sinun puolestasi! - -Tunnit kuluivat ja kemuja yhä kesti. Tiedottomimmat pajarit ja -kääpiöt makailivat jo pökertyneinä olissa ja antoivat ylen tai -heittivät vettänsä, mutta tsaari itse nousi aina ylös ja kumartui -ikkunasta ulos. -- Juo, Puujalka, juo! -- käski hän ja ajoi takaa -minua malja kädessä ympäri kamaria ja antoi pajarien pidellä minua -kiini kunnes olin joka pisaran juonut. Nytkimiset hänen kasvoissaan -tulivat yhä kamalammiksi, ja kun vihdoin taas olimme pöydän ääressä, -työnsi hän kolme reunojaan myöten täytettyä kivimaljaa eteeni ja -sanoi: - --- Nyt, Puujalka, täytyy sinun esittää piirijuonti ja opettaa meitä -ymmärtämään sananpartesi tarkoitus. - -Minä nousin pystyyn niin hyvin kuin taisin. - --- Maljasi, tsaari, -- huusin minä, -- sillä oletpa todella -syntynytkin käskijäksi! - --- Miksikä, -- kysyi hän, -- sotamiehet tekisivät musketeillaan -temppujaan ja minua tervehtäisivät, jos joku toinen olisi -arvollisempi käskemään? Mitä voi olla kurjempaa kuin kelvoton -ruhtinas? Sinä päivänä kun näen oman poikani arvottomaksi perimään -suurta, rakasta valtakuntaani, sinä päivänä pitää hänen kuoleman. -Sinun ensimmäinen totuutesi, Puujalka, ei kaipaa maljoja. - -Pistoolit pamahtivat, ja kaikki joivat paitsi tsaari. - -Silloin kokosin minä ymmärrykseni sirpaleet niinkuin ahne rahansa, -sillä minä uskoin, että jos voisin saada tsaarin armolliseksi ja -lempeäksi, voisi kukatiesi Feodosovani pelastua. - --- Niinpä niin, tsaarillinen majesteetti, -- minä siis jatkoin ja -nostin täyden maljan ylös. -- Tämä on Astrakanin olutta, pantu -simasta ja paloviinasta ja höystetty pippurilla ja tupakalla. Kovin -se polttaa ennenkuin se ilottaa, ja kun se ilottaa, niin se nukuttaa. - -Samassa paiskasin maljan lattiaan niin että se meni tuhanneksi -kappaleeksi. Sitten nostin toisen maljan. - --- Tämä on Unkarin viiniä. Älä silleen vettä juo, kirjoittaa apostoli -Paavali Timoteukselle, vaan nautitse jotakin viinaa sydämesi tähden -ja ettäs myös usein sairastat. Niin puhuu pyhä mies raukoille -ja pirtinistujille. Mutta mene sotakedolle kylmään ja kipuun ja -sano minulle: kuinka monelle huokaavalle tämä makean viinin malja -riittäisi kirvelystä lieventämään ja kuolemaa keventämään! - -Samassa paiskasin tämänkin maljan lattiaan, niin että se särkyi. -Sitten nostin kolmannen maljan. - --- Tämä on paloviinaa. Sitä onnelliset ja rikkaat halveksivat, sillä -he eivät janoo lievitystä niinkuin juhta lähdettä, vaan he tahtovat -ainoastaan pilkkaa hekkumansa lisäksi. Mutta paloviina ottaa vallan -samassa hetkessä kuin se menee kielen ylitse, niinkuin itsevaltias -samassa hetkessä kuin hän astuu kynnyksen yli, ja verissään makaavat -ja kuolevat löytävät lievennyksen muutamasta pisarasta. Siksi sanon -paloviinan parhaaksi, sillä minä puhun niinkuin sotamies puhuu, ja -totuus on ajan pitkään vaarattomampi kuin valhe. - --- Oikein, oikein! -- riemuitsi tsaari ja otti vastaan maljan ja joi -ja ojensi minulle kaksi kultarahaa, pistoolien pamahtaessa. -- Sinä -saat passin ja hevosen mennä menojasi ja kunnekka tuletkin kerro -Poltavasta. - -Minä laskin silloin vielä kerran polvilleni olkiin ja sain sanotuksi: - --- Tsaarillinen majesteetti... alhaisuudessani ja -yksinkertaisuudessani... teidän luonanne istuu... puhdas ja hyvä -vaimo. - --- Hahaa! -- kirkuivat kääpiöt ja pajarit ja huojuivat ylös. -- -Hahaa! Hahaa! - -Tsaari nousi ja toi Feodosovaa minuun päin. - --- Kyllä ymmärrän. Voi sekin, joka puujalalla kalkuttaa, -rakastua. Hyvä. Lahjoitan sinulle hänet sinänsä, ja sinä saat -hyvän viran minulta. Olen luvannut jokaisen ruotsalaisen, joka -rupee palvelukseeni ja kastattaa itsensä meidän uskoomme, ottaa -meikäläiseksi. - -Feodosova seisoi niinkuin unissakävijä ja ojensi käsiään minuun päin. -Mitä siitä, että hän oli minua nauranut. Pianhan sen unohtaisin -eikä hän piankaan olisi enään nähnyt puujalkaani, sillä minä olisin -hoitanut häntä ja tehnyt työtä hänen edestään ja rukoillut hänen -kanssansa ja tehnyt hänelle valoisan ja hiljaisen kodin. Olisin -nostanut hänet niinkuin lapsen syliini ja kysynyt häneltä eikö -rehellinen ja uskollinen sydän voisi saada toista sydäntä sykkimään. -Kentiesi oli hänellä jo vastaus valmiina, sillä hän hiljoilleen alkoi -säteillä ja lämmitä ja koko kasvot kirkastuivat. Kaukana Papinkadun -kulmatalossa Tukholmassa istui yksinäinen vanha vaimo postillansa -ääressä kuunnellen ja odotellen eikö kirjettä tulisi ovesta, eikö -ketään sotavaivaista astuisi huoneeseen tuomaan terveisiä etäisiltä -erämailta, eikö minua enään koskaan palaisi, vai makaisinko jo -kuoliaana maan mullissa. Olin rukoillut hänen puolestaan joka yö. -Olin häntä muistellut sotamelskeessä paarien ja välittäväin keskellä. -Mutta tänä hetkenä en häntä enään muistanut, enkä nähnyt enkä kuullut -muita kuin Feodosovaa. Ja kuitenkin minä vääntelin ja taistelin -jotakin raskasta vastaan, joka järkähtämättä seisoi sydämeni ylitse -ja jota en ymmärtänyt, vaan vasta hitaasti ja askelittain saatoin -selittää. - -Minä kumarruin Feodosovan puoleen suudellakseni hänen kättänsä, mutta -hän kuiskasi: - --- Tsaarin kättä! -- Tsaarin kättä! - -Silloin ojensin itseäni tsaariin päin ja suutelin hänen kättänsä. - --- Uskonoppiani, -- kuiskasin yhtä hiljaa, -- ja kuninkaallista -herraani en saa pettää. - -Tsaarin kasvot värähtivät vielä, ja kääpiöt kiskoivat -säikähdyksissään zaporogia esille nurkasta, saadakseen tsaaria -nauramaan hänen hullunkuriselle muodolleen. Mutta silloin rupesi -tsaarin käsivarsi nytkien liikkumaan. Hänen kasvonsa harmenivat -ja hän sai pelätyn järisyttävän äkkiraivon kohtauksen. Hän astui -zaporogia vastaan ja iski häntä kouristuneella nyrkillään naamaan, -niin että veri pulppusi nenästä ja sieramista, ja niin tukkeutuneella -ja muuttuneella äänellä, ettei sitä olisi samaksi tuntenut, sähisi -hän: - --- Minä olen sinut nähnyt lävitsesi, valehtelija, siitä hetkestä kuin -tulit huoneeseen. Sinä olet zaporogi, luopio, joka olet kätkenyt -itsesi ruotsalaisiin vaatteisiin... Teloittakaa hänet! Teloittakaa! - -Kaikki, humaltuneetkin, alkoivat vavista ja hapuilla ovea kohden ja -kauhistuksessaan kuiskutti muuan pajareista: - --- Viekää esiin nainen! työntäkää esille hänet! Heti kun hän saa -nähdä kauniita kasvoja ja naisen jäseniä hän tyyntyy. - -He tarttuivat häneen, ja liivi reväistiin rinnoilta auki, ja hiljaa -hänen valitellessaan työnnettiin häntä askelittain tsaarin luo. - -Silmäni pimenivät ja takaperin horjuin kamarista ulos. Jäin seisomaan -kadulle tähtien alle, ja minä kuulin, mitenkä melu laantui ja kääpiöt -rupesivat laulamaan. - -Silloin liitin käteni ristiin ja muistin tappotantereella tehtyä -lupaustani rukoilla syntisraukan sielun puolesta, mutta kuta -hartaammin puhuin Jumalani kanssa, sitä kauvemmaksi liitivät -ajatukseni, ja minun rukoukseni muuttui rukoukseksi vielä suuremman -syntisen puolesta, hänen puolestaan, joka viimeisten uskollistensa -kanssa harhaili autioilla aroilla. - - * * * * * - -Välskäri vaikeni silmäten arasti arkkua, ja hovineiti seurasi häntä -ruumisalttarin ääreen. - --- Amen! -- sanoi neiti, ja molemmat levittivät jälleen peitteen -vahanvaalean leskikuningattaren, Kaarlein äidin, yli. - - - - -Kun kellot soivat. - - -Eteläisessä Smoolannissa, juuri siellä, missä kivinen Skooneen vievä -maantie haaraantui useampiin kyläteihin ja mistä pölyinen mäki lähti -nousemaan pitäjän kirkolle, oli punaseksi maalattu tuulimylly ja -siinä siivet niin suuret, että moisia ei lähimailla oltu nähty. -Mylläri oli jo paljo aikaa sitten kuollut. Hänen leskensä, joka oli -nimeltään Kerstin Bure ja joka lapsuudessaan oli elänyt onnellisempia -päiviä, jopa syönyt ruokansa kirkkailta tinalautasilta, hän hoiti -nyt myllyä ominpäinsä. Ei hän koskaan syntyperästään puhunut -eikä lemmenkaupoistaan, jotka olivat hänet johtaneet varakkaasta -pappiskodista jauhattajan ahtaaseen myllytupaan, jonka yläpuolella, -juuri makuupaikan kohdalla, myllynsiipien napa kieri ryskyen ja -valitellen, -- hän ei puhunut niistä, eikä muistakaan asioistaan -koskaan. Hänen miehensä oli ollut liian köyhä pitääkseen erityistä -tupaa ja oli sen vuoksi asunnokseen varannut itse myllytornin, jonka -kattoon hän oli savureijän puhkassut. Siellä leski vuodet vuotonsa -perästä hiljaa ja neule aina kädessään valvoi renkien työtä. Kun -häntä joskus puhuteltiin, vastasi hän päätään nyökäyttämällä tai -puistamalla ja harvoin hän eteni kivenheiton päähän myllystään. -Vartaloltaan hän oli pitkä ja hoikka, kädet hentoset, kasvot, jotka -näkyivät aina yhtä valkoisen huivin alta, muistuttivat alttaritauluun -kuvattua Maria Magdaleenaa, vaikka ne olivatkin kellertävämmät -ja kuihtuneemmat kuin tämän pyhimyksen. Palveluksessaan hän ei -koskaan pitänyt naisia ja siksipä naiset varsinkin olivat tottuneet -hänen ohitseen kulkemaan sanaa virkkamatta. Ei he oikein tienneet, -oliko hän ylpeä vai nöyrä, useimmat arvelivat, että mahtoi olla -kumpastakin. Kun lukkari kerran saapui myllyyn kosiomiesten seurassa -pyytämään jo harmaantunutta leskeä aviokseen, kävi hän aivan -hämilleen, punastui hiuksia myöten, ja puisteli vain päätään. - -Eräänä aamuna löysi hän lähteen luota, rikkaläjältä, riepuihin -käärityn poikalapsen, ja kun ei tämän vanhemmista millään tavalla -saatu tietoa, otti hän pienokaisen kasvatikseen. - --- Eihän voi tietää, mitä ituja sydämmessäsi piilee, hyviäkö vai -pahoja, -- sanoi hän --, mutta kerran olen siitä selon saava. Nimesi -olkoon Johannes, sillä hurskaan kuin Jumalan enkelin sinusta teen. -Minua on kovasti rangaistu, vaan sinulle säästän sievän perinnön, -jotta ilosemmat päivät sulle voisivat palkita sen, mitä minä olen -kärsinyt. - -Poika kasvoi ja kun hän rippikoulua kävi, kummastelivat kaikki -hänen hurskaita ja jumalisia vastauksiaan. Sileänä valahti ohkanen -liinatukka hänen hartioilleen, kun hän sydänkesän valoisina iltoina -istui kasvatusäitinsä rinnalla myllyn portailla ja uutterasti -luki hartauskirjaa, jonka pitäjän paimen oli hänelle lainannut. -Harvapuheisina, liikahtelematta, he aina istuivat, mutta joskus -liinatukkapoika sormellaan viittasi jotakin riviä, joka hänestä oli -muita kauniimpi, ja luki sen toistamiseen. -- - -Niityn heinärukoloista lehahti lämmin tuoksu ja olipa kesäinen -lemunsa vielä kuivuneilla apilaan lehtisilläkin, jotka kirjaan -merkiksi olivat pistetyt. Öisin ei vielä näkynyt taivaalla kuin yksi -tähti, kirkas ja loistava; pitkälle puhteita valvottiin ja tuvan ovet -olivat auki. - -Silloin kulki kuiskeena kylissä huhu, että Ruotsin sotajoukko oli -Pultavassa voitettu ja että tanskalaiset valmistausivat nousemaan -maihin, kukistamaan koko Ruotsin maan. - -Eräänä lauvantai-iltana pysähtyi ratsumies myllyn portaitten eteen ja -pyysi yösijaa. - -Johannes katseli empien kasvatusäitiään ja kysyi matkamieheltä, eikö -hänen kernaammin sopisi jatkaa matkaa pappilaan saakka, tuonne mäelle. - --- Ei, -- vastasi tämä, -- minä tahdon nähdä, kuinka kansa elää. - -Silloin hänelle lupa annettiin sitasta hevosensa myllyn alle ja -itse hän iloisena istahti talonväen joukkoon ruokapöytään, syömään -kupillisen rokkaa ja viipaleen mustaa leipää. - -Pitkäksi oli hänellä kasvanut tukka ja pukinparta, joten hän oli -täydellisesti talonpojan näkönen, ja puhuessaan hän milloin repäsi -suunsa selälleen ja laski tulemaan leveintä Skoonen murretta, milloin -tiirotti silmillään ja valitti kuin Smoolantilaiset. Koko yön hän -valvoi ja piti hilpeää puhetta, piirteli hiilellä Johanneksen kuvan -aivan ilmielävännäköiseksi myllyn seinälle ja neuvoi Kerstin Burelle, -kuinka myllyn napaa on voideltava. Ja sekaan hän lauloi iloisia -rallatuksia tai vakavia virsiä, itse niihin sanoja sepitellen. Vaan -aamulla otti hän laukustaan puvun, jossa oli kiiltävät soturinnapit. -Kun Johannes ja leski ihmetellen raottivat ikkunaa, katsellakseen, -mihinkä hän nyt meni, seisoi hän jo kirkonmäellä ja piti puhetta, -ja kirkkorahvaassa nousi sellainen äänekäs into ja melu, että siitä -kaiku peninkulman päästä vastasi. - --- Se on Maunu Bock! -- huuteli rahvas. -- Se on meidän urhea -kenraalimme Stenbock. Jos hänet saamme mukaamme, lähdemme joka mies -taistelemaan isänmaamme puolesta, lähtee isä ja poika, niin totta -kuin meitä Jumala auttakoon! - --- Johannes, -- sanoi silloin Kerstin Bure kuustoistavuotiselle -kasvattipojalleen, sanoi ankaralla äänellä, jota tämä ei ollut ennen -koskaan kuullut. -- Sinä olet luotu hurskaana kirjojen ääressä -istumaan ja kerran papinkauhtanaa kantamaan, niinkuin muinoin -isävainajani, vaan et maallisissa kahakoissa vertasi vuodattamaan. -Pistä laukkuusi tulukset ja puukko ja ota nahkatakki mukaasi. Käy -sitten metsiin ja lymyile niissä, kunnes taas palaa rauha maahan. -Sitä ennen en sinua nähdä tahdo. Se muista. Kuulet, kuinka miehet -huutavat kirkonmäellä, mutta heiltä ehkä pian muste multa tukkii suun. - -Poika teki niinkuin kasvattaja käski ja asteli kauas metsiin outoja -polkuja pitkin. Kuusikot kävivät vähitellen yhä laajaoksaisemmiksi, -niin että hänen pitkät matkat täytyi painautua eteenpäin selkä edellä -ja nahkatakki silmiä suojaamassa. Illalla saapui hän laajan suon -reunaan; kaukana sen toisessa laidassa, mustalta kuultavan järven -partaalla, oli saari, jossa kasvoi sankka lepikko. - -Tuonne tahdon kotoni rakentaa! ajatteli hän. Mutta hetteisen rämeen -pinta, joka ohkaisena peitti pohjattomat, mustat, pimeät vedet, -vajosi hänen jalkainsa alla ja uupuneena, puolinukkuneena, istahti -hän kalliolle. - -Vielä kohisivat metsäiset ahot, mutta järvi oli tyyni ja pienet, -kellertävät pilvenhattarat pysähtyivät vähitellen liikahtamattomiksi. -Äärettömän matkan päässä, sumuisen suon takana, kilahti joskus -vuohenkello lyhyeen ja soinnuttomasti. Pari paimenta puhalteli -torviinsa ja laaksossa, vanhan, unhottuneen, maatuneen sukukummun -kupeella, sytyttivät kiiltomadot ruohokossa lyhtynsä. - --- Oletko sinä yksi niitä, jotka ovat paenneet sotapalvelusta? --- kysyi häneltä ääni ja kun hän kohottausi katsomaan, seisoi -vuohipaimen, piikatyttö, katajapensasten välissä ja kutoi sukkaa. -Hän näytti vuotta, paria vanhemmalta kuin Johannes ja hänellä oli -nahkaset varsikengät hartioillaan. - --- Niitähän olen, vaan tässäpä suo tien katkasi; ja marjoilla ja -kivenjuurikkailla käy ajanmittaan heikoksi elää. - --- Etpä tuntene tätä metsää. Ei täällä hätää kärsitä. -Yhdeksänvuotiaasta saakka olen joka kesä näissä erämaissa vuohineni -elellyt. Karsi pari närettä ja sido ne vitsaksilla jalkoihisi, -silloin voit rämettä myöten hiihtää mihin tahdot. Peitä majasi -männynkuorilla ja hanki itsellesi kalastusneuvoja. - -Tyttö kehitti pitkän ompelulangan röijystään ja otti päähineestään -vaskisen neulan, jonka hän koukuksi väänsi. - --- Tässä sulle annan onkisiiman, -- virkkoi hän ja jatkoi sukkaa -kutoen kävelyään. - -Sinä yönä ei poika paljoa välittänyt tytön neuvosta, vaan kun -aamurusko taas paistoi hänen silmiinsä, kävi hän puukkoneen näreen -kimppuun. - -Kun hän oli vuolemalla itselleen sukset tehnyt tytön neuvon mukaan, -lähti hän rämettä myöten hiihtämään saareen. Ja kun hän siellä polki -maaperää, heilui koko saari kuin pehmonen patja, mutta hän arveli, -että hyvä on: maa on kostea, silloinpa siitä lierojakin löytyy. -Hiukan hän vain sormin kaivoi ruohokon alta, niin jo kohta hän niitä -tapasikin. Huononlaista oli tosin aluksi kalastaminen, vaan kun hän -salaa laski kaksi koiruohoa ristiin veden pinnalle, parani onni heti. -Tulukset oli hänellä taskussa; helppoa oli hiiloksella paistaa tuo -maukas saalis. - -Sitten hän rupesi kotaansa rakentamaan semmoisella kiireellä, että -hän tuskin jouti nukkumaan valoisina kesäöinä. Sen hän ymmärsi, että -maja pian saattoi suistua kokoon tuolla notkuvalla suosaarella, jos -hän siitä korkean teki, ja siksi hän rakensi matalan, turvepeittoisen -harjakaton, jonka alla hän ei voinut suorana seistä, vaan ryömiä -sinne täytyi. Seinät hän teki maloista ja risuista ja pisti kuorta -rakoihin ja viimeksi hän kivistä lieden rakensi, johon hän iltasin -tukki lastuja ja katajia, siellä savuttamaan ja sääskiä karkottamaan. -Puuhaillessaan hän usein puoliääneen itsekseen puheli, oli olevinaan -kokonaisen työsakin vouti, ja saarensa hän Eräsaareksi nimitti. - -Usein hän kohtasi vuohitytön. Tämä oli nimeltään Leena ja hän käveli -aina yhä kutoen vuohilaumansa perässä, pysähtyen paimentamaan -murrosten luo ja suoniittyjen partaalle. Häneltä oppi pakolainen -rakentamaan loukkuja ja virittämään ansoja. Ja vihdoin he näiden -ääressä joka aamu tapasivat toisensa pyydyksiään kokiessaan, ja tyttö -hänet teki kaikkien metsän eläväin ystäväksi. - --- Näitkö tuon kauniin linnun? kysyi Leena ja viittasi mustansinervää -ukkoteirtä, joka raskailla siivenheitoillaan suhautteli koko metsää. --- Sen minä olen ristinyt veronkirjuriksi, sillä kun hän Valkosessa -kaulustassaan kääntelee päätään ja puistaa töyhtöään ja pyörittelee -punasia silmiään, taikka nokallaan loksuttaa, niin pelottelee hän -sekä ihmisiä että eläimiä. Vaan jos vaara uhkaa noita viattoman -Valkosia munia hänen omassa pesässään, silloinpa hänet näkisit! -Silloin sillä on isän sydän paikoillaan... - -Mutta enin osasi tyttö kumminkin tarinoida kurjista. - --- En ole vielä koskaan -- kertoi hän -- saanut nähdä noita -pitkäkoipisia ja kaljuja kurkia, kun ne syrjäisillä soilla -päästelevät kujerruksiaan ja pitävät syyskäräjiä siitä, milloin on -muuttoaika käsissä. Leirinsä joka kolkalla on niillä etuvartioita, -jotka siinä kyyhöttävät kivi toisessa, koukistetussa jalassa, jotta -se putoaisi ja herättäisi heidät, jos he nukahtaisivat. Mutta -merkillisintä kaikesta on se, että jos ihminen sattuu näkemään, -kun nuo tuhanharmaat linnut nousevat lentoon, hän itse rupee -käsivarsillaan räpyttämään ja mieli tekee kohota lentoon, seurata -mukana tuonne korkealle, josta järvetkin näyttävät vain pieniltä, -kimaltelevilta pisaroilta. - --- Noita kurkiapa tahdon minä nähdä, -- huudahti Johannes. - --- Ehkäpä saat nähdä ne syksyllä, vaan sitävarten täytyy sinun -ensiksi oppia paljo. Sinun täytyy osata seistä niin liikahtamatta, -että näytät kuivalta katajapehkolta, osata kumartua niin, että olet -kiven näköinen, ja paneutua etukumaraan, jottei sinua voi erottaa -lahoovasta risukasasta. - --- Kaiken tuon tahdon oppia, mutta saareeni et saa sinä koskaan -tulla. Taloni siellä ei olekaan sen näköinen kuin luulet. Siellä on -korkea kiuas ja peitot seinämillä ja lattia on mattojen välissä niin -liukas, ettei siinä kävellä voi, ryömiä täytyy. - -Nuorukaiselle muistuivat mieleen kauniit sadut, joita hän oli lukenut -kirkkoherran kirjoista ja hän tahtoi tytölle osottaa, että osasi -hänkin saada tämän ihmettelemään ja uteliaaksi. - --- Jos päästät minut taloosi, menen alas kylään ja tuon sulle pyssyn, -tuon ruudit ja lyijyt. - --- Saareeni et pääse koskaan. - --- Jos näytät mulle talosi, opetan sinut viisi vuorokautta elämään -kasvinjuurilla ja ilman niitäkin. - --- Sitävarten olen tänne tullut. Pidä lupauksesi, niin saat saareni -nähdä, -- jos sinne itse voit päästä. - -Niin sanottuaan sitoi hän sukset jalkoihinsa ja katosi suon sumuun. - --- Vihollinen on rannalla, -- virkkoi hän kuvailemilleen saaren -rantavartijoille -- mutta sillä ei ole kirvestä eikä puukkoa -saadakseen sukset. Voimme nukkua rauhassa, jos vain itse pysymme -hurskaina ja hyvinä. - -Mutta illalla, kun hän kantoi uusia katajia nuotioon, näki hän -paimentytön tulevan rämeellä, astelevan risujen ja kuusenoksien -nojassa. - --- Vihollinen aikoo tehdä hyökkäyksen -- jatkoi hän silloin, -- mutta -ompa mulla salaisuuteni apunani. Nyt työnnetään koko Eräsaari vesille -purjehtimaan niinkuin laiva. - -Hän tyrkkäsi sauvalla etäisimmistä suomättäistä ja keinuen ui -pinnalla pysyvä saari yhä etemmäs ulapalle. - -Sitten hän tyyneesti paneusi nukkumaan räiskivän hiiloksen luo. -Mutta kun hän jonkun ajan perästä äkkiä avasi silmänsä, seisoi -vuohipaimen hänen edessään ja katseli sisään matalan katon alta, -jolle revonnahkoja oli levitetty kuivamaan. Hän ei puhunut pojalle -sanaakaan korkeasta kiukaasta eikä seinäpeitteistä eikä liukkaasta -lattiasta, virkkoi vain: - --- Nousipa raikas tuuli, joka toi saaresi maihin tälle rannalle. -Vaan miksi jätät kuivat revonnahkat katolle, ne olisivat maahan -levitettävät. Ja katajoita on meidän istutettava pitkin saaren -rantoja, ettei kukaan näe majaa eikä meitä. - -Pojasta tyttö puhui järkeä ja hän meni heti maihin katajia kokoomaan. -Vielä puolen yön jälkeen he tekivät työtä, varustellen saartaan. -Palmikoivatpa he tuohista ja päreistä ovenkin, jolla majan aukon -voivat sulkea, ja kun he vihdoin taas työnsivät saaren maista, -kiinnittivät he sen sauvomilla selälle. - --- Laskusilta on nostettu, linna on turvassa, -- virkkoi Johannes, -- -nyt täytyy vain hankkia uusille vieraille kohtuullinen ateria. - --- Kyökkipalvelijat ja piiat ovat aina niin hidasta väkeä, -- virkkoi -tyttö ja käänsi molempia hiiloksella paistuvia kaloja. - -Aroilla kohisi tuuli ja järvellä loiski laine, joten saari, ja sen -edustainen kaislikko ja kukkiva lumpeikko, kaikki keinuivat. Vaan -aterian syötyään ryömi Johannes perimmäs majaansa makuulleen, mutta -Leena, joka ei vielä tuntenut olevansa oikea omistaja Eräsaaressa, -kietoutui kääröksi ovensuuhun, käsivarsi päänalaisenaan. Hän -kuuli vielä katajain räiskivän ja nukahtaessaan luki hän säkeniä, -jotka katossa olevan raon ohi tupsahtelivat taivaalle. Siinä meni -viides... siinä kuudes... seitsemäs. Silloin hänelle muistui mieleen -mielilaulunsa pätkä: - - Oli seitsemäs viikon päivä, - Kun kellot ne messuhun soi, - Silloin morsian itki ja huokas, - Vaikka seppele viel' vihannoi. - -Seuraavana päivänä ei hän enää aikonutkaan lähteä saaresta ja -kolmantena päivänä he rupesivat, itse sitä huomaamattaan, kutsumaan -saarta "meidän saareksi". Joka aamu he laskivat kalliorantaan ja -Leena käveli suoniitylle vuohien luo taikka seurasi Johannesta -loukuille ja satimille. Vihdoin rupesi hän tälle opettamaan taitoaan, -miten saattoi monta päivää elää marjoilla ja kivenjuurikkailla ja hän -huomasi pojan oppivan tuon taidon paremmin kuin hän itse. Hän laihtui -ja kuivui kuin katkaistu oksa, mutta hänen jäntereensä paisuivat -siltä yhä vankemmiksi. Vaan hiljaisena ja harvasanaisena pysyi poika -aina ja kun Leena kysyi, mikä hänen mieltään painoi, pakeni hän -syrjään omille poluilleen ja pysyi kauan poissa. - -He eivät enää tienneet päivien nimiä, vaan tuuli toi sunnuntaisin -kirkonkellojen etäisen kaijun heidän kaukaiseen erämaahansa. -Silloin pukeusi Johannes nahkatakkiinsa ja talutti tytön tuonne -metsistyneelle sukukummulle, josta laajalti näki yli suon ja selän. -Ja tyttösen kättä pidellen puhui hän silloin Jumalan rakkaudesta, -joka köyhimmän rotkonkin täyttää kauniimmilla antimillaan, ja usein -he pitkiksi hetkiksi polvistuivat ruohokkoon ja rukoilivat, että -Jumala heidänkin sydämmiinsä kylväisi muutaman jyväsen kallista -siementään. - -Sellaisten hetkien jälkeen oli Johannes kumminkin mieleltään kahta -raskaampi ja pakeni yksinäisyyteen. - -Yöt kävivät yhä pimeämmiksi ja usein, kun Leena vuohilaumansa luota -palasi, täytyi hänen tuohuksella valaista tiensä vuorenrotkojen -lomitse ja murrosten välitse. Korpikuusten laajat tyvioksat olivat -kuin teltan katto, jonka läpi mustat kädet pistäysivät esiin hänen -lettiään tempoakseen, mutta hetkeäkään hän ei pelännyt, yhtä asiaa -vain ajatteli. Missä hän kulki ja mitä hän toimi, sitä hän vain -ajatteli, että nyt on kesä lopussa ja mitä tapahtuu sitten, mitä -Johannekselle ja hänelle? - -Silloin herätti hänet Johannes eräänä lokakuun aamuna. - --- Muistatko kurkia, joista puhuit? -- kysyi hän. -- Nyt voin jo -seistä liikahtamatta, kuin kuiva katajapehko ja kumartua kiven -näköiseksi ja maata maassa risuläjän kaltaisena. Olenpa oppinut vielä -enemmänkin. Nyt voin jo elää marjoilla ja kasvinjuurilla ja ellei ole -niitäkään, voin nälkäänähden elää edelleen ilmankin... - -Tyttö nousi ja kuunteli kaukaa kaikuvia ääniä. - --- Ne eivät ole kurkien ääniä. - --- Siis tahdon tarkastaa, mitä ääniä no ovat. - -Hän peseytyi järvessä ja pukeutui taas nahkatakkiinsa kuin -sunnuntaisin ja työnsi tytön hiljaa syrjään, kun tämä häntä -pidättämään rupesi. - --- Elä mene, Johannes, -- rukoili tyttö. -- En päästä sinua luotani, -seuraan mukanasi. - -Hiljaa he laskivat saarensa kallion kupeelle ja kävelivät metsän -läpi kylää kohden, aavalle kaskelle, josta laajalti näki yli -kanervakankaan ja niittymaiden aina Kerstin Buren myllyyn ja kirkkoon -saakka. - --- Johannes! -- huudahti tyttö melkein tuskalla ja tarttui tanakasti -sulhonsa takinliepeeseen. -- Palaa takasin, tule kanssani saareemme! - -Poika vastasi sävysästi: - --- Kyllin kauan on sydäntäni jo kirvellyt. Näetkö tuolla alhaalla -aholla noita harmaita, hoikkajalkaisia olentoja? Ja etuvartijat, -joista kerroit, ne ovat siellä nekin... Siellä on Maunu Bock -sotaväkeä kokoomassa. Tässä kurjenleikissä täytyy minun leikkiä -mukana! - -Rutosti hän tempasihe tyttönsä luota pois, niin että takinlieve -ratkesi ompeleesta, ja sananjalkojen ja hiiltyneiden kannonpökköjen -välitse lähti hän juoksemaan aholle. - -Hätääntyneenä seurasi tyttö perästä. Vaan kun hän näki, kuinka poika -kävi etuvartijoita puhuttelemaan ja astui aseellisen rahvaanjoukon -keskelle, silloin hän juoksi lämpimiinsä, vielä tavatakseen -salotoverinsa. - -Kun hän saapui rintaman eteen, seisoi Johannes jo Maunu Bockin -vieressä vastaanottamassa pestipalkkaansa. - --- Mihin olet kätkenyt eväslaukkuni, sinä poikaviikari? -- kysyi -kenraali. - --- Laukkua mulla ei ole, vaan viisi päivää voin ilman ruokaakin elää. - -Leena tunkeusi hänen ja kenraalin ruskean hevosen väliin. - --- Tuo poika, Johannes tuossa, ei ole mikään renkipoika, vaan meillä -on metsässä, erämaalla, oma mökkimme. - --- Siitäpä avioliitosta tahtoisin paperit nähdä, vastasi kenraali ja -hänen kasvonsa punehtuivat siten kiivaasti ärjästessään. - -Silloin ojensi Leena hänelle irtirevityn takinliepeen ja osotti, että -se tismalleen sopi nahkatakkiin. - --- Ompas siinä papinkirja ja nahkanen onkin, -- huudahti kenraali. -- -Ota pestiraha, se kuuluu sulle, nuorikkoni, mutta poika on jo tänne -valansa vannonut. Ja nyt, te Smoolannin kelpomiehet, eteenpäin Herran -nimeen! Rumpuja meillä ei enää ole, vaan tässäkin köyhyydessämme -voimme vielä puukengillämme maata vasten tömistää Ruotsin marssin, -jota kuullessani sydämmeni lämpenee. - -Sauvat ja puukengät paukkuivat ja tanner tahtia tömisi. -Ratsumiehilläkin oli puiset kengät ja turhaan he koettivat niitä -mahduttaa satulan jalustimiin. - -Kun talonpoikain viimeiset rivit olivat häipyneet ahon taa, silloin -meni Leena myllyyn. Hän ei uskaltanut kertoa, että Johannes oli -lähtenyt sotaan, vaan kertoi ainoastaan tavanneensa hänet metsässä -sekä näytti takinliepeen, jota siinä moneen kertaan tarkastettiin ja -käännettiin. - --- Liepeen tunnen oikeaksi, -- puhui Kerstin Bure, -- ja vaikka en -kernaasti pidä naisia palveluksessani, saanet sinä jäädä tänne, -kunnes Johannes palaa. Tarvitsenhan täällä työkykyiset käsivarret, -sillä itse olen jo vanha ja renkini ovat tulleet hulluiksi ja -juosseet Stenbockin perästä. Eihän ole koko pitäjässä enää työhön -pystyvää miestä muuta kuin tuo hassahtava lukkari. - -Tämän sanottuaan ei hän koskaan enää keskustellut Leenan kanssa -siitä, mitä metsässä oli tapahtunut eikä Johanneksesta kysellyt, -vaan jatkoi ääneti toimiaan vanhaan tapaansa. Myllyssä eivät siivet -pyörineet, sillä ei ollut mitä jauhattaa, eikä siellä muutenkaan -pitkinä talviaamuina kuulunut askeleita eikä ääniä. Kerjäläisetkin, -jotka tietä myöten vaelsivat, luulivat sitä autioksi ja kävelivät ohi. - - * * * * * - -Kun taas rupesi tekemään kevättä ja valkosia, hoikkasia hattarapilviä -liiteli yli taivaan laen, silloin juoksi eräänä päivänä poika -palavissaan ja läähättäen tietä myöten ja huusi sanan jokaiselle -vastaantulijalle, huusi aina ahon toiseen laitaan saakka, jossa metsä -tuli vastaan. Muutamia tunteja myöhemmin karautti ratsumies samaa -tietä ja huusi samalla tavalla kaikille tahoille, kunnes hänkin kylän -laidasta katosi. Ja naiset keräytyivät kirkkomäelle, -- Ruotsi, -Ruotsi on pelastettu, Maunu Bock on paimenpoikineen Juutinrauman -luona voittanut koko vihollisen sotajoukon! - -Kerstin Bure yksin ei kysellyt keltään, mitä oli tapahtunut, istui -vain ja paistatti päivää myllynportailla ja karttasi Leenan kanssa -villoja. Ja kun he niin istuivat uutteroina ja ääneti, kevättulvan -loristessa ojissa ja puroloissa, kuulivat he kellojen soivan -eteläisissä naapuripitäjissä, vaikka oli keskiviikkoinen päivä. Kansa -asettui odottaen tien kahdelle puolen ja kirkon avatulle ovelle -astui pitäjän horjuva paimen täydessä messupuvussaan kappalaistensa -seuraamana. - -Vielä kerran soi tanner ja kalskuivat kivet, kun puukengät tanakasti -marssivat, vaan nyt soi tanner huilujen ja sorapillien säestämänä. -Siinä palasi talonpoikainen sotajoukko. Sankkapartaiset olivat -miehet ja palkeenkielille isketyt lammasnahkaturkit ja rehelliset, -siniset silmät säteilivät iloa. Sauvat oli heillä käsissä ja -piilukkoinen tuliputki hihnasta seljässä, hatut leveälieriset ja -tukka aaltoili hartioille, -- niin palasi kotiin joukko voitostaan. -Edellä ajoi airut kirkolta kirkolle, aina pohjoisimpiin, pieniin -kappelikirkkoihin saakka, joiden luona lappalaiset sitoivat poronsa -kellotapulin seinämälle, ja koko Ruotsin täytti päiväpaisteinen kevät -ja kirkonkellojen kiitosvirsi. - -Heinähäkkien edessä, joissa haavoitettuja tuotiin, ratsasti Maunu -Bock itse harmajassa haaratakissa, kädessään ratsupiiska miekan -asemesta. Siunaten pelastajaansa tervehti häntä kansa, huiskien -esiliinoilla ja heilutellen hattuja, mutta hän kääntyi vänrikkien -puoleen, ja huusi, että laulakaa te pojat! - -Kun laulu vaikeni, jatkoi sitä Maunu Bock yksin, veteli värssyn -toisensa perästä, sepitellen aina vain uusia sanoja. - -Kerstin Bure oli noussut myllynportaille, suojasi kämmenellään -silmiään ja katsoi, katsoi... vaan Leena, joka ei ollut koskaan -peljännyt erämaan rotkoissa kierrellessään, hän ei enää uskaltanut -odottaa eikä katsoa, hän hiipi piiloon ja heittäytyi nyyhkien -suulleen tyhjien jauhosäkkien läjään. - -Vaan askeleen askeleelta peräysi Kerstin Bure ylemmäs portaille, -kunnes hän seisoi ylimmällä laudalla, myllynoveen nojaten. Silloin -hän kämmenellään silmänsä peitti. Viimeisessä häkissä istui Johannes -haavoitettujen keskessä heinäkuormalla, yhtä lempeänä ja hiljaisena -kuin ainakin, vähän kalpeampana vain ja käsivarsi ja olkapää siteessä. - -Leski painoi kämmenensä yhä kiinteämmin silmilleen. - --- Hän oli siis sittenkin sellainen miehenalku, jota toivoin, vaikka -toisin käskin, hänen mieltään oikein koetellakseni. Siksi hän -saakoonkin, vaikka hän onkin Kerstin Buren kasvatti, pitää omanaan -sen, jonka hän itse on valinnut, vaikka tyttö olkoonkin köyhin -vuohenpaimenista. - -Samassa hän kuuli, kuinka lukkari ja soittajat rapistivat -kirkontapulin luukkuja ja suurkellon ensi helähdys kajahti. - -Leski kävi miettiväksi, meni myllyyn ja virkkoi: - --- Ei ole viljaa jauhatettavaksi, vaan koska lukkari kelloja soittaa, -vaikkei hänellä poikaa ole sodassa ollut, silloin täytyy meidänkin -myllynsiipien pyöriä. - -Ritisten rupesi tomunen napahirsi liikahtelemaan ja pyörimään ja, -talonpoikaisjoukon marssiessa laulaen ohi, kieritti tyhjä mylly yhä -nopeammin suuria siipiään. - - - - -Kustaa Celsing. - - -Sulttaani, joka valepukuisena ja viikunavasua päälaellaan kantaen -oli kuljeskellut kadulla ja tutkiskellen puhutellut kansaa ja -janitsaarejaan, tapasi Seraljin puutarhassa äitinsä. - -Tämä nosti hunnun jo ryppeyneeltä otsaltaan ja teki käsivarsillaan -vilkkaan liikkeen. - --- Kansa hehkuu sotaintoa, -- virkkoi hän. -- Milloin kutsut sen -kokoon ja käyt auttamaan pohjoista jalopeuraani tsaaria vastaan? -Käske soturiesi kantamaan Muhamedin lippua Ruotsin kuninkaan edessä -ja häntä taisteluun seuraamaan! - -Sulttaani laski viikunavasun kiviselle pöydälle ja vastasi: - --- Vähän häntä tunsin, kun hän pakolaisena maahani saapui. Mutta pian -eivät miehet eikä naiset puhuneeet kenestäkään muusta kuin hänestä. -Miten voi, niin kysyin itseltäni, köyhä, voimaton pakolainen pelkällä -olennollaan valloittaa kokonaisen kansan? -- Sitä en ymmärtänyt, -vaan kunnioituksella tahdoin hänelle käteni tarjota, vaikka hän -pakana onkin, ja siksi lähetin soturini hänen vihollisiaan vastaan. -Kansa ampui ilolaukauksia ja sytytti lamput moskeeain torneissa. -Sotajoukot seisoivat vastakkain Pruth-virran rannalla... Mutta kuule! -Tehtiin rauha. Silloin näki suurvisiirini keskellä vuolasta virtaa -miehen saapuvan uivan hevosen seljässä. Se oli Ruotsin kuningas, -joka nelistäen oli sinne ratsumiehineen Benderistä karauttanut. -Suurvisiirini on mulle kaikki tarkoin kertonut ja hänellä vieläkin -ääni vapisee, kun hän siitä hetkestä puhuu. Tervehtimättä lasketti -kuningas hänen telttaansa, läpimärkänä istahti hän ylimmäs Muhamedin -lipun alle. Hän vaati heti jo allekirjoitetun rauhankirjan ja repi -sen kappaleiksi. Siinä istui siis, satojen peninkulmien päässä omasta -valtakunnastaan, voitettu pakolainen Muhamedin lippu kaljun päänsä -päällä, ja ylpeänä, kuin jos hänen valtakuntansa olisi ulottunut -äärettömiin Arapian aroille, käski hän minun sotajoukkojeni käydä -taisteluun. Se oli tuulinen päivä. Teltan palttinaseinä lepatti -ja heilui, lippu liikahti verkalleen ja kun hän kohotti nyrkkiin -puristetun kätensä, heilautti hänen hansikkaansa noita pyhiä, -viheriöitä tupsuja... Mutta minä vakuutan: rauha oli tehty. Toiset -ajat tulivat. Joka päivä olen Benderiin lähettänyt rahoja ja -monenlaisia lahjoja sankarillesi. Olen häntä vieraanani kohdellut, -mutta hän ei palaa kotiinsa, viipyy vain vuoden ja taas vuoden... -Suurvisiirini neuvoo, ett'ei meidän enää tule tuhlata lahjojamme -noille kutsumattomille vieraille, joista meillä ei ole mitään hyötyä. -He ovat liian köyhät, tehdäkseen mitään suurta. Siinä, äiti, kuulet -totuuden! - -Ilta rupesi hämärtämään, hänen puhuessaan. Vaan samana iltana -neuvottelivat Tuomas Funcken talossa ne ruotsalaiset herrat, jotka -lähettiläinä olivat sulttaanin kaupunkiin saapuneet. He neuvottelivat -huolestuneina kuiskaillen, ja kun aamupuoli oli käsissä, -silloin siirsi Funck kynttilän pöydän toisessa päässä istuvan -pataljoonansaarnaajan Agrellin eteen. - --- Lue sinä meille jotakin Raamatusta, ennenkuin erotaan, sillä -kaikki nämä neuvottelumme eivät johda mihinkään tuloksiin. -Suurvisiiri vei kyllä soturinsa taistelutantereelle, vaan hän piti -suuremmassa arvossa täyttä kukkaroa ja kauniita orjattaria kuin -saada luodinhaavan valkoseen käsivarteensa. Pruth-virran rannalla -hän täytti turbaaninsa venäläisillä lahjoilla. Ja senjälkeen -meitä turkkilaiset vastustavat. Olkoon, että Kustaa Celsing, joka -heidän kieltään taitaa, voisi kirjoittaa valituskirjan. Kuka sen -saisi annetuksi sulttaanin omiin käsiin! Hän kyllä ottaa vastaan -valituskirjoja, kun hän perjantaisin ratsastaa moskeeaansa, mutta -kaikkihan tiedämme, että jos ken on niin tuhmanrohkea, että -hänelle tällaisen valituskirjan antaa, hän heti joutuu vangiksi, -ja, ellei hän tismalleen saa jokaista kirjoituksensa kohtaa -todeksi todistetuksi, mestataan hän armotta. Ja kellä meistä on -todistuksia...! Siksi sanon: kuunnelkaamme kernaammin muutamia -raamatunlauseita ja menköön senjälkeen jokainen maata. - -Herman Tersmeden nosti pyhän kirjan seinähyllyltä ja laski sen -Agrellin eteen. - --- Rohkeutta ja mielenlujuutta ihailen, vaan tässä tapauksessa täytyy -minun myöntää Funcken olevan oikeassa. Jos kuninkaallamme olisi -Ranskan rahavarat, olisi hän voittanut useampia maakuntia, kuin hän -nyt on menettänyt. Hän olisi tällä hetkellä suurin ja voimakkain -maailman ruhtinaista, vaan köyhyys sitoo kätemme. Mitä me olemme? -Suurvalta, joka kulkee kerjuusauvalla! - -Tämän keskustelun aikana istui lähetystön sihteeri Celsing pöydän -päässä suljettuihin ikkunaluukkuihin päin kääntyneenä. Toisten -tietämättä oli hän jo ennakolta laatinut valituskirjoituksen -sulttaanille, kädellään hän sen tunsi takkinsa alla, mutta vielä hän -ei tiennyt, kenelle hän uskaltaisi uskoa tuumansa. -- Päivä, joka -tänään valkenee, on perjantaipäivä ja sulttaani ratsastaa silloin -moskeaan. Kun nyt aurinko nousee, tahdon tyystin tarkastaa, keneen -päivänsäde ikkunaluukun raosta ensiksi sattuu, sillä tavoin pyydän -hyvää Jumalaa minulle osottamaan sen miehen, joka on arvokkain hänen -välikappaleekseen. Sen miehen puoleen sitten luottamuksella käännyn. - -Näitä mietteitään harkiten jouti hän ainoastaan paikkapaikoin -seuraamaan niitä sanoja, joita Agrell, raskaalla äänellä, luki -lyhyeksi palaneen kynttilän ääressä. - --- Ja se vaimo oli vaatetettu purppuralla ja verenkarvaisella ja -kullalla oli kullattu ja kalleilla kivillä... Ja minä näin sen vaimon -juopuneena pyhäin ja Jeesuksen verestä, ja minä ihmettelin suuresti, -koska minä sen näin... - -Celsing häpesi itsekseen, ettei hän tarkemmin voinut kuunnella -Agrellia. Hän istui yhäti poispäin kääntyneenä ja varjosti -kämmenellään kalpeita kasvojaan. Hän kuuli, kuinka kaupunki -heräsi, kuinka nopeat askeleet kajahtivat kaduilla, kuinka airot -loiskahtivat, kuinka ensi tuulenhenki huiskutti talon kupeella -kasvavia kastanjoja, kuinka rukoushetken julistajat alottivat -virtensä. - -Ikkunaluukun raot paistoivat jo tulenkarvaksilta. Hän ei uskaltanut -siirtää kämmentä poskeltaan eikä kohentaa tuoliaan. - -Silloin välähti keskiraosta ensimmäinen säde suoraan hänen omaan -silmäänsä, kirkkaana ja huikaisevana. - -Niin rutosti hän silloin nousi, että hänen, hämilleen joutuneena, -täytyi keksiä syy menettelylleen. - --- Hyvät herrat, en voi oikein hyvin, menen ylös huoneeseeni -lepäämään. - -Hän oivalsi, että hänen ei enää tarvinnut hakea auttajaa, vaan -itsenäisenä ja yksin hänen itsensä tuli totuuden todistajaksi ruveta. -Aamuvalo täytti koko hänen kammarinsa. Se oli juuri sen huoneen -yläpuolella, jossa toiset olivat koolla, ja tuon puutalon seinät ja -lattiat olivat niin ohkaset, että hän vielä selvästi saattoi kuulla -Agrellin äänen. - -Hän avasi matka-arkkunsa, jossa oli joukko turkkilaisia pukuja ja -vaatteita lähettiläiden käytettäviksi, kun nämä joskus tuntemattomina -tahtoivat kaupungilla liikkua. Kultaompeleet ja värikkäät tupsut -kimaltelivat ja verkalleen hän avasi ruotsalaisen takkinsa, -vaihtaakseen sen tuohon vieraaseen pukuun. Ja kun hän sen vuoteelle -laskettuna näki, kun hän näki sapelin viiltämät haavat, jotka olivat -parsimalla korjatut ja kun hän vuorissa tunsi neulanjälet, joilla -hänen äitinsä siihen oli neulonut kiinni hänen todistuksensa ja -passinsa, silloin hänestä tuntui vaikealta tuosta vanhasta puvusta -erota. Hän heittäytyi silmilleen vuoteelle, syleili nukkavieruja -vaatteitaan ja peitti kasvonsa takinvuoriin, kuin pehmeään patjaan. - --- Jumalani! -- kuiskasi hän. -- Senkö tehtävän olet ruotsalaisille -antanut, että heidän huonossa maailmassa tulee osottaa, mitä -köyhyys ja avoin otsa jaksavat toimittaa. Eikö heitä voitettu juuri -köyhyytensä vuoksi! Eivätkö he juuri köyhyytensä avulla nostaneet -päätään, niin että heitä ihmiset kunnioittivat. Jos heillä olisi -rahoja lahjoakseen koko Seraljin eivätkä häpeisi niitä käyttää, -olisivat kaikki sulttaanin sotaväet heidän käskettävinään. Eikö ole -sinun tahtosi, että, kun tsaari maksaa rahalla, tulee heidän maksaa -hengellään! - -Lattian läpi hän vielä kuuli, kuinka Agrell luki raamattua. - --- Ja maan kuninkaat parkuvat häntä, jotka hänen kanssaan huorin -tekivät ja hekumassa elivät, koska he hänen palonsa savun näkevät; -ja niiden pitää taampana seisoman hänen vaivansa pelvon tähden ja -sanoman: Voi, voi sitä suurta kaupunkia Babylonia, sitä väkevätä -kaupunkia...! Sillä yhdellä hetkellä tuli sinun tuomios. Ja -kauppamiehet maan päällä itkevät ja murehtivat häntä, ettei kenkään -enempi heidän kalujansa osta; Kulta- ja hopeakaluja ja kalliita kiviä -ja päärlyjä ja kalliita liinavaatteita ja purppurata ja silkkiä ja -tulipunaista ja kaikkinaisia kalliita puita, ja kaikkinaisia astioita -elephantin luista ja kaikkinaisia astioita kalliimmista puista ja -vaskesta ja raudasta ja marmorista, ja kaneelia ja hyviä hajullisia -ja voidetta ja pyhää savua ja viinaa ja öljyä ja sämpyliä ja nisuja -ja karjaa, lampaita ja hevosia, rattaita ja orjia ja ihmisten -sieluja... - -Celsing näki edessään suuren kaupungin ja sulttaanin, joka läheni -hevosensa seljässä ja hän näki itsensä, jonka tuli valituskirjan -antaa. Mutta sitten hänestä näytti, että turbaanit muuttuivat -koiranputkiksi ja voikukiksi erään veräjän vieressä, jossa muutamat -avojalkaiset mäkilapset ojan partaalla leikkivät kaarnaveneillä. -Mökin kupeella, istuinlaudalla, istui hänen äitinsä ja näytti, -kuinka taitavasti hän oli salakätköön ommellut paperit takinvuorin -sisäpuolelle. Celsing nousi ja pyyhkäsi otsaansa, sekä lausui -ääneensä, kuin jos olisi hän äidilleen puhunut: - --- Kernaammin kuin suonemme, että ruotsalaisista tulee ivalaulun -esineitä ja kerjäläisiä, joita sauvoilla taloista häädetään, -kernaammin heistä yksi henkensä uhratkoon! - --- Kenen kanssa puhut? -- kysyi samassa Agrell, joka nousi portaita -ylöspäin kamariin. -- Olethan sulkenut oven sisältäpäin, etkö suo -minun levätä vuoteessani? - -Celsing kääri vikkelästi vaatteensa kokoon ja vetäsi mytyn -tarkasti solmuun. Ja hän kiinnitti siihen paperilipun, johon hän -kirjoitti, että hän lahjoittaa ne kaikki palvelijalleen, jottei -kukaan muukalainen pääsisi kantamaan hänen rehellistä, ruotsalaista -soturintakkiaan. - --- Hyvä veli -- huusi hän Agrellille. -- Elä suutu minun -ominaisuuksiini, vaan anna minun vielä olla yksin muutamia -silmänräpäyksiä. - -Sillaikaa pukeusi hän poimukkaisiin turkkilaisiin housuihin, pisti -lipokkaat jalkoihinsa ja pujotti käsivartensa tuon keltaompeleisen -takin hioihin. Huolellisesti kätki hän valituskirjeen vyönsä alle, -sovitti sitten punasen suippolakin päähänsä ja avasi varovasti -ikkunan. - -Agrell istahti ylimmälle portaalle, vaan väänsi aina vähänväliä lukon -kääkkää. Celsing on hiljainen ja suljettu nuori mies, ajatteli hän, -eihän sitä tiedä mitä tuossa salaluonteessa piilee, vaan kovin olisi -sopimatonta, jos hän täällä rupeaisi antautumaan minkäänlaisiin -seikkailuihin. - -Hän väänsi kerran vielä lukkoa ja virkkoi: - --- Et sinä ole syntynyt etkä kasvanut tuhmuuksia tekemään, veli -Celsing, vaan vanhemmaksi päästyäsi rauhassa elämään ja kaaliasi -viljelemään... Mitä se tuo nyt merkitsee, että sinä siellä poljet -lattiata edestakasin etkä avaa mulle ovea? - -Mutta Celsing ei vastannut. Hän nousi ikkunaan ja kastanjan oksia -myöten hän hiljaa maahan kapusi, jotteivät ystäväin varoitukset eikä -viimeinen kädenpuserrus saisi häntä horjumaan päätöksestään. - -Puutarhassa asteli joukko palvelijoita vaaleansinisissä takeissa -ja olalla suuret, hopealta ja kullalta kiiltävät olkalaput, jotta -pinnalta salaisivat lähetystön köyhyyden, mutta he olivat nyt talon -toisessa päässä. Taakseen katsomatta hiipi Celsing portin kautta -kadulle ja kun hän vihdoin saapui Hagia Sofian ja Seraljin väliselle -torille, astui hän suuren puun alle seisomaan kerjäläisten ja -raajarikkoisten joukkoon. Tässä on paikka, ajatteli hän, jonka Jumala -minulle on osottanut. Te raukat, jotka kainalosauvoilla kuljette, te -köyhät, joilla tuskin on kiveä mihin päänne kallistaa, oppikaa minun -maamiehiltäni, miten tie ylöspäin kulkee! - -Ei hän katsettaan siirräyttänyt Korkeuden Portista, josta vahtivat -kapidsjat sapeleineen häätelivät uteliaita ulommas ja jossa, märkinä -yön sateesta, kaksi katkastua päätä oli muurin syvennyksessä -portinpielessä. Tottumaton kun oli mataloihin, kannattomiin -lipokkaisiin, tuntui hänestä, kuin olisi hän ollut tavallista -pienempi, vaan kun hän varpailleen nousi, näki hän turbaanien ylitse -tuon laajan pihan, jossa janitsaarit vartioivat, ja sen takana toisen -portin, Menestyksen portin. Valkoset eunukit siellä raivasivat leveän -tien kultaompeleisten silkkipukujen ja huojuvain turbaanisulkain -väliin. Siellä seisoivat partaiset ulemat kirjavissa vaipoissa -ja sinervissä saappaissa, siellä agaijalaiset taivaansinisissä -kauhtanoissaan ja sotilaat korkeissa keltasissa lakeissa, kaikki -kurottautuen katsomaan vielä salvassa olevaa porttia. Siitä piti -sulttaanin tuleman. Sen hän tiesi. Ja hän luki itsekseen muistista -loppusanat sen kirjeen, jota hänen sormensa vyön alla hypeltelivät: --- Tämän on kenenkään pyytämättä, mutta totuuden ja ahtaalla olevain -maamiestensä puolesta kirjoittanut Ruotsin alamainen Kustaa Celsing. - -Tuossa kirjeessä oli hän kertonut suurvisiirin ja virkamiesten -kavaluudesta, mutta kun siinä kaikki kulta ja hopea kimalteli -päiväpaisteessa näytti hänestä, että hän sittenkin oli sanonut liian -vähän. Hän muisti olkisäkeillä täytetyt kärryt, joissa hänen sairas -kuninkaansa ajoi arojen yli. Hän muisti, kuinka Benderissä överstit -ja kenraalit mustasivat kuluneiden takkiensa ompeleita, jotteivät -kulumanjäljet pistäisi turkkilaisten silmiin. Ja kumminkin oli hän -nähnyt mahtavain sanansaattajani kumartuvan näiden pakolaisten edessä -vilpittömämmällä kunnioituksella, kuin millä tässä kadulla seisovat, -vapisevat katselijat nyt laskivat turbaaninsa maata vastaan. - -Kauhun hiljaisuus levisi yhtäkkiä ihmisaavikon yli ja ylhäältä -Hagia Sofian tornista rukouksen julistajat alkoivat virren. -Celsing kuuli heidän tervehtivän Muhamedin keisarillista -jälkeläistä tuosta kirkosta, jonka kaareva kivikatto oli psalmeja -veisattaessa rakennettu kristilliseksi ihmetyöksi ja jossa pyhien -marttyyrien luusiruja oli seinään muurattu joka kahdennentoista -tiilikerroksen väliin. Hän tarttui erään kerjäläisen sauvaan, -voidakseen yletä ylemmäs näkemään. Menestyksen avatusta portista -näki hän suurvisiirin pyramiitinmuotoisen päähineen ja viheriän -kauhtanan, näki vaaleansinisen hevosväen ja sulttaanin omat, -tummanvihreät agaijalaiset ratsumiehet. Siinä kulkivat punapukuiset -telottajat köysikimput kädessään, kahvinkantajat ja vedenkantajat -käsiliinoineen, tarjottimineen ja kultakannuineen, ja vihdoin -läheni, silkkisten lippujen varjostamana, sulttaani, Ahmed kolmas, -tulppaanijuhlain ja hääpitojen herra. - -Celsing kaivoi molemmin käsin vyönsä alustaa ja tempasi esiin kirjeen. - --- Jumala armahtakoon tuota onnetonta! -- kuiskailivat hätääntyneinä -kerjäläiset. -- Hän on mielenvikainen, joka ei tiedä mitä hän tekee. - -He tarttuivat hänen takkiinsa, vetääkseen hänet takasin, vaan he -olivat liian voimattomat ja heikot. Silloin rupesivat raajarikkoiset -häntä sauvoineen peittoamaan, mutta hän ei sitä tuntenut, ja kirje -korkealla päänsä päällä tunkeutui hän janitsaarien joukkoon ja -asettui suoraan sulttaanin tielle. Sulttaani, joka istui hiukan -etukumarassa satulassaan, oli hyvin kalpea ja hänen silmänsä -näyttivät sumuisten lasien läpi loistavilta kynttiläliekeiltä. -Hevostaan pysäyttämättä ojensi hän kätensä ja otti kirjeen sekä pisti -sen valkoisen, mustan ketun nahalla reunustetun, damasti-pukunsa -poimuihin. Telottajat tarttuivat nyt Celsingiin ja taluttivat hänet -Janitsaaripihan poikki vankiluolaan, joka oli Menestyksen portin -alapuolella. - --- Sinä olet rohjennut antaa sulttaanille valituskirjan, -- sanoivat -he. -- Onkohan sulla myöskin täydelliset, täysin pätevät todistukset -siihen, mitä olet kirjoittanut? - -Vanki havahtui ja vastasi: - --- Todistukset.. Sanani... Ottakaa henkeni, ottakaa vereni -todistukseksi! - -He puistivat huoahtaen päätään ja jättivät hänet yksin. Mutta -vankikopin kiviseinälle heijasti lämmin ja kirkas auringonsäde, -yhtä kirkas kuin se, joka hänet aamulla oli saattanut tekemään -päätöksensä. Tuo säde hänen mieltään vahvisti ja antoi hänelle tarmoa -otsa pystössä odottaa rangaistuksensa täytäntöönpanoa. - -Hän otti terävän liuskakiven maasta ja rupesi pitkiä tunteja -lyhentääkseen piirtämään sanoja aina siihen, missä säde -seinän tapasi. Säteen hiljaa siirtyessä seurasi hän mukana ja -piirteli kirjaimen kirjaimen viereen. Kun ilta tuli, oli hän jo -äidinkielellään kaivanut seuraavat rivit kaukaisen verivankilansa -savipeittoseinään: - - Näin riemulla nälkää - Mä sankarin puolla; - Vain parhaimmat miehet - Sai kaatua, kuolla... - -Kun hän oli kaivanut valmiiksi sanan "kuolla", kalpeni säde ja pimeys -valtasi. Kaukaa kolmannen ja sisimmän portin, Autuuden portin, -taholta kuului huilujen ja kitarain säveleitä Seraljin puutarhoista. - -Silloin levottomuus ja tuska täytti hänen mielensä ja hän puhui -puoliääneen käsiään vääntäen: - --- Naisia ja hekkumaa en suuresti ihannoi enkä enempää juominkeja -enkä syöminkejäkään... Ja kaikki tämä pöyhistetty silkki, jota -ihmiset himoitsevat? Turhuutta, turhuutta! Mikä arvo sillä on, -kun sen omistat! Kuinka makeasti olen monta yötä nukkunut vanha -sotatakkini käärössä pääni alla... Mutta maailmassa oli niin paljo, -paljo, jonka ohi kuljin kylmänä ja välinpitämättömänä. Jos saisin -vapauteni takasin, voisin istahtaa kadulle kerjäläisten joukkoon -ja riemuten katsella noita pieniä kiiltäviä sisiliskoja, jotka -vilahtelevat ruohostossa... Sydän, sydän, sinä, joka niin raskaasti -tykytät, miksi niin kevynnä sykähdit rinnassani silloin, kun päivä -vielä tielleni paistoi! - -Pitkät tunnit hän pimeässä valvoi ja yhä hartaammin hän ikävöi -saadakseen nähdä päivän säteensä kuvastuvan saviseinälle. Avaimen -reijästä hän näki, että kelmeä kuutamo valaisi maan, mutta hänen -ympärillään oli kaikki pimeää. - -Silloin hän laskeusi pitkäkseen ja rupesi miettimään niitä säteitä, -joita hän seuraavana aamuna aikoi seinään piirtää. Hän päätti, että -jos hän vapaaksi pääsee, niin hän ne runot kääntää ja selittää puun -alla Seraljin portilla viruville kerjäläisille, vaan jos hän ei -koskaan enää näe taivaan vapaata lakea, silloin hänen ruotsalaiset -sanansa ehkä kerran vielä suovat lohdutusta jollekin hänen samaan -kohtaloon joutuneelle maamiehelleen. Kun hän oli koko runonsa -saanut valmiiksi, nousi hän kävelemään ja lapsuudestaan muistamansa -pääsiäislaulun nuotilla lauloi hän ääneensä: - - Näin riemulla nälkää - Mä sankarin puolla; - Vain parhaimmat miehet - Sai kaatua, kuolla. - Nyt vankina lauma on - Nuori ja vanha, - Kuninkaan tähtikin - Pilvihin peittyi. - Nyt aroilla ventojen - Sankariheimot - Saa kerjäillä, nöyrtyä - Lopuss' on keinot. - Hän oljilla makaa - Mi kaikist' on suurin. -- - Te nälkää jos näätte - Ja kärsitte tuskaa - Vaan muistakaa häntä! - -Hänen vielä laulaessaan välähti äkkiä hänen silmiinsä punanen valo -sormien läpi, joilla hän kasvonsa oli peittänyt Hän nousi pystöön. -Oliko se vihdoinkin päivän koitto? - -Mutta tuo punanen säde liehui levotonna saviseinällä ja ääniä -ja askeleita kuului yhä lähempää. Taas kävi kaikki pimeäksi ja -avainkimppu kuului rasahtavan lukon luona. - -Kaksi orjaa astui luolaan tulisoihdut kädessä ja hänen eteensä -permannolle he laskivat käärityn mytyn. - -Toinen orjista kohotti soihtunsa ja virkkoi: - --- Padisja sinua tervehtää ja sanoo: Niin suuri on hänen -kunnioituksensa ruotsalaisia ja Ruotsin kuningasta kohtaan, että hän -mieluummin olisi sinut tahtonut nähdä vieraanaan kuin vankinaan. -Kirjoitustasi hän tahtoo tutkiskella. Pukeudu omiin vaatteihisi ja -käy rauhassa taloosi. - -Celsing polvistui ja avasi käärön ja löysi siitä omat, ruotsalaiset -pukimensa. Hän kohotti takkia korkealle tuohuksen valossa nähdäkseen, -että se todellakin oli hänen oma takkinsa. Ja kun hän tunsi sapelin -haavat hiassa ja äitinsä ompeleet vuorissa, silloin hän orjain -nähden riisui pois turkkilaiset samettivaatteensa ja pukeutui omaan -kunniapukuunsa. - -Hattu kädessään astui hän ulos kuutamon valaisemalle pihalle, mutta -kun hän Korkeuden portin luona saapui nukkuvan kerjäläislauman luo -puun alle, tarttui hän lähintä ukkoa hartioihin ja suuteli häntä. - --- Et tunne minua, -- virkkoi hän. -- Vaan jos oikein tuntisit, -seuraisitkin minua kansani luo ja siellä sinä oppisit, miten matka -kulkee ylöspäin. Usein olen nähnyt kuninkaan makaavan, niinkuin sinä -nyt tuossa, kivi päänsä alla. - - - - -Tuhma ruotsalaistyttö. - - -Oli kerran talviaamu ja sumu lepäsi Marmaranmerellä kuin luminen -kalliosaariryhmä, mutta keltasen Stambulin puutarhatalot hehkuivat -jo punasilta aina talojen alimmalle parvekkeelle saakka. -Eunukki, sulttaanin äidin palvelija, oli käynyt entisen herransa -haudalla rukoilemassa. Kotimatkallaan hän torilta osti Valkosen -orjattaren, jonka korkea, kookas vartalo oli hänen huomionsa -herättänyt. Hän seurasi muutamia askeleita jälempänä orjastaan -ja viittasi tuontuostakin hopeahelaisella bambusauvallaan, mitä -tietä oli kuljettava. Mutta sitä tehdessään hän aina puisti -päätään ja ajatteli: -- Mitähän taas tällä kerralla sanottanee, -sitä ei voi profeettakaan ennustaa. Tytöllä on jalat leveät kuin -raudankantajalla. Hän opasti tytön ulomman seraljipihan ylpeäin ja -välinpitämättömäin vahtien ohi ja kääntyi sitten alemmas, veden -puolelle. Siellä koputti hän pienen, viiniköynnösten melkein piiloon -peittämän mökin ovelle. - --- Lapseni, -- sanoi hän orjattarelle, sillaikaa kuin he odottivat. --- Ukko, joka tulee ovea avaamaan, on nimeltään Viraltapantu Messias -ja sinun on parasta jo heti oppia tietämään, että hän on vaarallinen -ja ihmeellinen mies. Nuoruudessaan oli hänen nimensä Sabathai ja -eli hän silloin juutalaisena Smyrnassa, niin väitetään. Silloin -rupesi hän saarnaamaan, että hän muka on toinen Messias, mutta -kaupungin päällikkö käski jousenampujansa koettaa missä määrin hän -oli haavoittamaton, ja silloin hän pyhyydestään luopui ja rupesi sen -sijaan Seraljin portinvartijaksi. - -Lukko narahti ja portti aukeni verkalleen ja varovasti pilkisti -raosta ukko, jolla oli uumeillaan likanen, musta huivi vyöksi -sidottuna. - -Eunukki laski kopeasti mustan kätensä hänen olkapäälleen. - --- Annan sulle, ukkorahjus, kirkkaan hopearahan, jos sinä, tässä -ohimennen, lausut ennustuksen tälle uudelle palvelijattarelle. -Epäilevämpänä en ole koskaan saattanut uutta tulokasta kynnyksesi -yli... Kas tässä, nainen, ota sauvani ja vedä sillä viiva hiekkaan ja -antakaamme ukon siitä lukea tulevaisuutesi. - -Kun orjatar oli totellut käskyä, kumartui Viraltapantu Messias sitä -katsomaan ja puheli: - --- Suora viiva... menee tien poikki pensaikkoa kohti, jossa maan -myrkylliset matelijat hiipivät varvunjuurilla... Aivan suora... ei -mutkaa, ei polvea... Pidä rahasi, herra, noin suora viiva ei osaa -kertoa mitään. Tälle naiselle en voi mitään ennustaa. - --- Siis otakin vastaan se palkka, jonka jo kauan olet ansainnut, -vanha petturi! -- vastasi eunukki, tempasi sauvansa ja antoi sen -hyppiä Viraltapannun Messiaan selällä. -- Muistatko kun saarnasit -ja opetit, että olit Jumalan profeetta, joka kerran esiintyisit -ratsastaen villipedon seljässä, suitsina seitsenpäiset käärmeet! - -Viraltapantu Messias seisoi hetkisen yhdellä jalalla kuin kurki -ja kynsi toisella kirvelevää polvitaivetta. Sitten astui hän pari -askelta taaksepäin, hänen pienet, rypistyneet kasvonsa vääntyivät -pahasti, hänen kohottaessaan kätensä ylöspäin ja sähistessä: - --- Iskuja ja pieksijäisijä saan sinun tähtesi, outo nainen. Ole siis -kirottu, käärmeet ja myrkylliset äyriäiset sulle kuoleman tuottakoot! -Nyt olen sulle ennustukseni lausunut. - -Näin sanottuaan, sulki hän taas huolellisesti portin lähtijäin -jälkeen ja nilkutti pois rantakiviä myöten. - -Eunukki oli sillävälin jo tarttunut tytön käteen ja talutti häntä -jyrkkiä kivirappusia ylöspäin umpinaisten muurien välitse. He -saapuivat huvipuistoon, jonka käytäville oli sirotettu muserrettuja -näkinkuoria, jotka tytön jalkojen alla hiljaa ritisivät. Eunukki -hänelle viittasi, että hänen tulisi kävellä hiljaa ja kunnioittaen. -Sypressien välissä riippui nuorista kullattuja häkkejä, joissa oli -laululintusia, pienet suihkulähteet porisivat ja ruiskuttivat vettään -parosmarmorista uurrettuihin maljoihin ja pitkän holvikäytävän -kautta, jonka kupeella kasvoi huojuvia myrttipensaita, opasti eunukki -orjattaren ulos merenpuolella olevalle niemekkeelle. - -Plataanien ympäröimässä lehdossa oli valkonen huvimaja, kioski, -jonka katto veltosti kupertui ja jonka harjoja koristivat puolikuut -ja tähdet; sen oven edustalla leikki pari imettäjää hiljaa ja -hyväillen muutamain lasten kanssa, joita he kävelemään opettivat. -Suoraan oven edessä istui patjoilla valkohiuksinen nainen, pukunaan -ruumiinmukainen soopeliturkki, ja hän sitoi siinä valkoisia -nauharuusuja kultaisten lastenlelujen kantimiksi. Se oli sulttaanin -äiti, tuo ihmeenihana kreikkalaisnainen Retimosta, joka nuoruutensa -kukoistuksessa, jolloin hänen huuliaan vielä verrattiin kevään -kasteeseen, oli saattanut Mohamed IV:nen rakkaudesta niin nöyräksi, -että järkensä himmeni. - -Niin selvästi muisti vanha sulttaanitar nuo kamalat hetket, jolloin -janitsaarien tulisoihdut loistivat pihoilla ja hänen valtaistuimelta -sysätty puolisonsa kätkeytyi palatsin sisimpiin sopukoihin rukoillen -ja nöyryydessä valmistautumaan vankeuteen ja kuolemaan. Hän -muisti nuo pitkät vuodet, jolloin hän Eski-Seralj'issa, vanhojen -haareminaisten synkässä kodissa, unetonna edestakaisin vaelsi, -sillävälin kuin kilpailijattaren poika, jumaluusopillisia asioita -jutellen pappien ja tähteintutkijain kanssa, huokui kylmyyttään -sulttaanien linnassa. Mutta parhaiten hän kumminkin sen aamun muisti, -jolloin janitsaarien kirkunta vihdoin kutsui hänen oman helmansa -hedelmän valtaistuimelle ja jolloin hän taas kerran kantotuolissaan -istuen sai nähdä Autuuden portin lennähtävän seposeljälleen edessään -ja hän itse tarttui kaikkivallan valtikkaaseen yhtä varmasti ja -tanakasti, kuin hän nyt piteli lastenlastensa kultaista leikkilelua. -Hänen kasvonsa olivat kellertävät ja terävät, mutta sanomattoman -pehmeänä väreili niissä surunvoittoinen hymy. - -Eunukki viskautui silmilleen hänen eteensä, mutta nousi taas -sulttaaninäidin viittauksesta ja rupesi puhumaan. - --- Kerran löysi lapsi Haivanseraissa suuren timantin, kauniin kuin -kirkkain vesihelmi. Ei kukaan tiennyt, miten se sinne oli joutunut, -mutta eräs oppinut kirjaintutkija kertoi, että juuri tällä paikalla -oli muinoin erään riemusaaton aikana keisari Justinianus pudottanut -ruumin päästään. Ja sinäkin olet kuullut, korkea sulttaaninäiti, -että muuan kerjäläinen kerran löysi ihanan jalokiven rikkaläjästä -Egripu-portin vierestä. Niin vähän aavisti hän kiven arvoa, että hän -vaihtoi sen kolmeen hopealusikkaan, mutta nyt se kivi sitoo otsavyön -poikasi turbaanissa. Kaikenlaatuisia kalleuksia on muinaisajoista -saakka kätkettynä tämän kaupungin soraraunioissa, ehkäpä maassa juuri -jalkaimme allakin, vaan kun aarteenkaivaja tulee lapioineen, etsii -hän väärästä paikasta ja löytää vain luusiruja ja homehtunutta savea. -Samoin käy usein minun, kun olen orjattaria ostamassa. Kokonaisen -vuoden olen tuskalla huolehtinut käskyäsi, hankkia keltakiharaisen -ja rotevakasvuisen orjattaren. Raittiin lähdevesi on minusta -tunkkauneelta maistunut ja pehmein patja on maatakseni tuntunut -kovemmalta kuin kiviporras, sillä haluni täyttää toivomuksesi ei ole -mulle rauhaa suonut. Vasta tänään, -- juuri kun hetkeksi unhotin -huoleni ja kävin rukoilemaan puolisosi haudalle --, antoi hyvä Jumala -minun aavistamatta nähdä orjattaren siihen malliin, minkä halunnut -olet. - -Näin sanoen nosti hän sen karkean huivin, joka orjattaren pään -peitti, ja siinä seisoi nainen, keltanen tukka sileäksi suittuna ja -kasvojenpiirteet kirkkaat ja avoimet. - -Sulttaaninäiti laski lelun kädestään ja vastasi hymähdellen: - --- Poikani näki eräänä yönä pyhällä viikolla unta, että minä syleilin -ja suutelin rotevakasvuista naista, jolla oli keltainen tukka. Kun -sellaista ei koko Seraljissa ollut, sai tuo uni minut uteliaaksi. -Mutta enpä oikein tiedä, minkä viran tälle uudelle tulokkaalle -annamme. Tanssijattareksi hän on liian pitkä ja kömpelö ja poikaani -palvelemaan hän ei sovi. Hän rakastaa ennen kaikkia pieniä jalkoja ja -pieniä käsiä. - --- Se on totta, -- vastasi eunukki, joka huomasi, kuinka vähän hänen -löytönsä hallitsijan äitiä miellytti, -- vaan vielä en ole sulle -tästä naisesta merkillisintä kertonut. Enpä uskoisi omaa puhettani, -ellei orjakauppias olisi sielunsa autuuden kautta sitä mulle todeksi -vannonut. Tunnen tuon kauppiaan ja tiedän, että hän on hurskas ja -oikeamielinen mies, joka ei koskaan valehtele orjattariensa ikää -eikä syntymäseutua. Tämä nainen osaa sitäpaitse jo moniaita sanoja -meidän kieltämme ja voi itse todistaa kauppiaan puheen todeksi. Kuule -minua siis, sulttaanin korkea emo, ja päätä, onko mulla koskaan -ollut sinulle jätettävänä harvinaisempaa jalokiveä. Sinä innostut, -sinä hurmaannut, aina, kun puhut Benderissä olevasta, ylpeästä -leijonastasi, ruotsalaisten suuresta kuninkaasta. Tiedä, tämä nainen -on hänen kansansa tytär, syntynyt hänen kaukaisessa valtakunnassaan, -jossa ei ole ruohoja eikä kukkasia, vaan jonka keskikesälläkin -peittää syvä lumi. - -Äsken niin väliäpitämätön kuningatar nousi ihmetyksen valtaamana -seisalleen. Hän unohti oman arvokkuutensa ja kiersi läheltä -orjattaren, häntä tyystin tarkastaen. Hän tarttui tytön käsiin, tutki -niitä, nosteli niitä ja pudotti ne taas alas. Hän avasi tytön suun ja -tutki hänen hampaansa. Hän tunnusteli hiuksia ja hipiää, mutta tämän -pitkän tarkastuksensa ohessa hän yhäti hymyili. - --- Tällä naisella on kaikki niin suurta... suu ja leukakin ovat -suuria... tyttö, näytä mulle sääresi! - -Orjatar teki kömpelön, inhoa kuvaavan liikkeen, kääntyi pois ja -sopersi suuttuneena omalla kielellään: - --- Hyi, mitä hullutuksia niillä on! - --- Hän on sangen typerä, -- vakuutti eunukki selitykseksi. -- Sen -huomasin heti ja kauppiaskin, tuo rehellinen mies, tunnusti, ettei -hän vielä ollut tullut tytölle nimeä antaneeksi, vaan vastaseksi -koristelematta kutsunut häntä Tuhmaksi Ruotsalaistytöksi. - --- No, senpä nimen hän pitäköönkin, kunnes paremman ansaitsee... -Lapseni, paljasta sääresi! - -Tuhma Ruotsalaistyttö suuttui ja häpesi yhä enemmän ja piteli -tiukalla jalkoihinsa painettuna pitkää, ruskeaa hamettaan. - --- Ihme lie, jos ei tässä rauhassa saa olla! - --- Mitä hän sanoo? - --- Sitä en tiedä, korkea hallitsijatar. Mutta ehkä hän kelpaa -pesuvaatteita kantamaan. - --- Ei, hänestä teen papukaijaini vartijan, sillä ei kukaan muu -palvelijattaristani jaksa nostella noita raskaita häkkejä. Iltatähden -Tuike, jolla se nyt on huolenaan, on liian hentonen siihen ja hänellä -voi olla suuri tulevaisuus. Mutta käske hänen tarkoin opettaa tämän -uuden tulokkaan tehtäväänsä. - -Sulttaanin äiti, jonka uteliaisuus oli lauennut ja jota jo keskustelu -väsytti, käveli ovelle ja käski imettäjättärien tuoda lapset sisään. - -Päivät kuluivat ja Iltatähden Tuike opetti uudelle orjattarelle -papukaijain hoidon ja ruokkimisen. Illan suussa, ennen päivän laskua, -istuivat he usein kahden kuiskien puistossa, jonne olivat papukaijain -häkit nostaneet, ja Iltatähden Tuike, joka oli kolmetoistavuotias, -pieni tserkessiläistyttö, kiintyi sydämmestään tuhmaan ruotsittareen. -Kerran käski sulttaanin äiti heidän kantaa vanhimman ja arvokkaimman -papukaijan hopeahäkissään aina rannalle asti, jotta tuo raihnaiseksi -käynyt lempilintu saisi hengittää meren raitista, suolahtavaa -lemua. He laskivat häkin kivipenkille ja istahtivat itse viereen ja -Iltatähden Tuike kiersi silloin hennot käsivartensa ystävättärensä -kaulalle ja rupesi häneltä kaikenlaisia maailman asioita kyselemään. - --- Kerro itsestäsi, minä kerron sitten omista tunteistani. - --- Vähän mulla on kertomista. Lapsena seurasin majuri Enebergin -rouvaa eräästä kaupungista, jonka nimi oli Nyköping, erääseen -kaupunkiin, jonka nimi oli Riika. Siellä jouduin naimisiin -jumalisen ja kelpo sotilaan kanssa, jonka nimi oli Andersson; -mutta kun sitten kaupunkia ruvettiin piirittämään ja rutto rupesi -siellä riehumaan, koetti Andersson pelastaa meitä muutamia -naisia pakoon. Silloin jouduin venäläisten vangiksi; nämä minut -sitoivat ja kulettivat rattailla pitkät matkat, kunnes möivät -turkkilaiselle orjakauppiaalle. -- Sano minulle... osaatko tuon -ihanan tarun tanssin hengettärestä? Etkö? Onko maailmassa mitään sen -onnellisempaa, kuin saada tanssia? - -Iltatähden Tuike nousi hiljaa tanssimaan ja silmät puoliummessa -kääntelihe hän ympäri, niin että selälle valahtava huntu aaltoili -kuin persialaisen pyhänsavun sinivalkoiset renkaat. - --- Viraltapantu Messias on mulle ennustanut, että minulle kerran -annetaan kaksisataa huivia ja oma kioski, jonka seinät ovat -punaisella damastilla verhotut. Uskon varmasti, että hänen sanansa -toteutuvat, jos vaan saan tanssia padisjan edessä. Tiedätkö, en voi -nukkua öisin, sitä vain maatessani ajattelen. Ehkäpä, niin ajattelen -joka ilta, ehkäpä jo huomenna saan tanssia padisjan edessä. Vielä -hän minua tuskin on nähnyt... Mitä ajattelet sinä tavallisesti -illoin? Niin, tarkotan, että mitä sinä unelmoit, mitä toivot? Etkö -juuri mitään? Onko sinusta sitten niin kovin hauskaa kävellä täällä -papukaijain parissa ja hoitaa yksitoikkoista, vaivaloista virkaasi? -En ole sitä iloa kuullut kenenkään ennen kehuvan. - -Minusta on oikea kiusa ruokkia noita tuhmia elukoita. Sinä olet -kummallinen tyttö, jota ei kukaan voi oikein ymmärtää. - -Tuhma Ruotsalaistyttö istui ääneti ja murjottavana. Hän leikki tuon -häkissä olevan, lähes yhdeksänkymmenenvuotiaan papukaijan kanssa ja -koetti opettaa sille joitakin kotikielensä sanoja, kuullakseen sitten -elävän olennon niitä lausuvan. - --- Opi nyt kauniisti sanomaan Andersson, -- kehotti hän. - -Mutta tuo ylpeä ja pahantuulinen lintu korisi vain ja rääkyi eikä -matkinut häntä. - -Silloin hän rupesi tuijottamaan sitä venetialaista kauppalaivaa, joka -siinä lahdella, kullatut lyhdyt etumastossaan ja ympärillä liehuvain -kalalokkien ja vihanneksia kauppaavain palkoveneiden keskessä, -kuivasi iltapäivän paisteessa hervottomina lepattavia purjeitaan. -Viiritankojen lipunkielet olivat niin pitkät, että ulottuivat veteen -saakka ja palkovenheiden soutajapojat koettivat kilvan tavotella -niiden liepeitä, joita iltatuuli heilutteli. - -Ensi kertaa ruotsalaistyttö oikein omaa tarinaansa mietti. Hänestä se -oli hullunkurinen ja mahdoton, oli kuin sulttaanin kyttyräselkäinen -narri olisi sen satuna kertonut, puistellessaan hatussaan -rannerenkaita ja nauriinkuoria ja kukonsulkia ja langanpäitä. Kun hän -näki oman varjonsa, jonka ilta-aurinko pitkäksi venytti kivitantereen -kuvioita myöten, täytyi hänen hymyillä, aivan kuin jos hän olisi -sulttaanin hautakappelissa jalallaan töksähtänyt ruotsalaisia -matka-arkkuja vastaan ja pyhältä rukouspöydältä, löytänyt parin -smoolantilaisia vuohennahkaisia lapikkaita. Mutta hänen luonteensa -mukaista ei ollut kauaksi vaipua kädet sylissä mietteisiin ja pian -hänet käytävältä kuuluvat askeleet herättivät. - -Sieltä tuli silmälääkäri kantaen ihmeitä tekevää -kollyriumi-voidettaan agaatipuisessa rasiassa, mutta itse hän oli -sokea, joten häntä täytyi kädestä taluttaa. Korkeiden sipulikasvien -takana liehui siellä puutarhanhoitajan vaalea kauhtana ja -kantotuolissa, joiden esiriput olivat huolellisesti alasvedetyt, -kuuntelivat kadehtit kadinit (sulttaanin lemmikkivaimot) hetkisen -meren laineikon loisketta. Tunturintapaisena kohosi taaempana miltei -synkällä uhalla koko tuo tälle maalliselle onnelle vihitty luostari, -jonka korkeimpiin huippuihin ainoastaan onnen rohkeimmat rimpuilijat -uskalsivat kiivetä, sieltä vaivainsa palkkioita poimiakseen tai -romahtaakseen maahan verisinä vainajina. Tuuheat plataanit ja tammet -varjostivat rantaa pitkin vihannoivaa ruohokkoa. Ensimmäisen muurin -yläpuolitse kohottelihe myrtti- ja laakeripensaitten takaa haaremin -pitkä seinä, joka oli melkein viiniköynnösten ja ruusukasvien -peitossa ja jonka pienten ikkunain edessä oli puinen ristikko. -Mutta ylinnä, siellä, mistä kaikkivaltias olento katseli alas -valtakuntaansa ja missä hän sekotti jääkylmää viiniä tahotuihin -turkkilaislaseihin, siellä kohisivat lehtikuuset ja sypressit -tummahtavina kuin tunturin metsä, ja marmoriset huvimajat loistivat -niiden lomitse kuin valkonen lumi. - --- Päivä laskee, -- virkkoi Iltatähden Tuike. -- Kävelkäämme alas -ruohokkoon leikkimään. Sisarkulta, mitä mietit? - --- On kohta vuosi siitä, kun viimeksi Jumalansanaa olen kuullut... -Mutta ilma käy kolakaksi, on aika nostaa sisään poteva lintu, ettei -se raukka vilustu. - --- Mitä välität tuosta räähkästä! Ei kukaan näe meitä. Tule, -sisarkulta, tässä käteni! - -Tuhma Ruotsalaistyttö tarttui nyrpeän näköisenä raskaaseen häkkiin -eikä vastannut mitään. Yksin hän sen kantoi noita korkeita -loppumattomia portaita ylöspäin ja kun rukoushetken julistajain ääni -Hagia Sofian tornista käski kaikkia oikeauskoisia polvistumaan, -mutisi hän itsekseen omalla kielellään: - --- Täytyy kai tässä muistaa tehtävänsä, vaikkei aina seisoisikaan -vartioita pensaikon takana vaanimassa! - -Sen illan jälkeen hän oli yhä nyrpeämpi ja murjottavampi ja naurellen -toiset orjattaret hänen jälkeensä katsoivat, kun hän kömpelönä -harhaili haaremin lukemattomissa käytävissä ja kuistikoissa, joissa -vahtivat eunukit uneliaina seisoivat ja katselivat Bitynialaisen -Olympos-vuoren kaukaisia huippuja. Eikä enää pieni Iltatähden -Tuikekaan tullut häntä hentosin käsivarsin syleilemään, tanssi vain -hänen takanaan ja huuteli joskus ivaten piilopaikoistaan: - --- Varo, varo vain tuota potevaa lintuasi! - -Eikä Tuhma Ruotsalaisnainen tätä kohtaloaan surrutkaan. Hän ei -ikävöinyt eikä toivonut. Huomispäivältä hän ei pyytänyt enempää -kuin eilinen oli antanut, mutta hänen mieltään kiukustutti -yhä enemmän nähdessään kaikkea tuota vierasta turhamaisuutta -ympärillään. Papukaijat olivat pian ainoat, jotka paapatuksillaan -joskus houkuttelivat hänet vastaamaan ja erityisesti hän suurella -hellyydellä hoiti tuota suurinta ja ilkeintä lintua, joka oli nähnyt -yhdeksän sulttaania. Eikä hän tehnyt sitä siksi, että tuo lintu oli -vanhin ja etevin, vaan siksi, että se oli kituvin. Kirkkaiksi kuin -kristallin pesi hän ne alabasterimaljat ja lusikat, joista hän lintua -syötti; väliin hän istui lintusten luona koko yön. Ja orjattaret -huomasivat, että hän palveli muitakin kuin papukaijoja. Eräänä -helteisenä yönä oli näet eunukki unhottanut täyttää vedellä sen -juoma-astian, joka aina sijaitsi hänen makuumattonsa vieressä; hetken -nukuttuaan hän heräsi ja häntä tuntui janottavan. Silloin tuli hän -ajatelleeksi, ettei viikkokausiin ollut pisaraakaan satanut ja hän -päätteli siitä, että tulppaanitkin majan edustalla lienevät janoiset -kuin hän itse. Kuta kuivemmalta hänen kurkussaan tuntui, sitä -selvemmin oli hän tuntevinaan kukkasten tuskat. Vihdoin hän nousi, -otti toisten orjatarten täydet juomamaljat, meni ulos ja kasteli yön -pimeässä tulppaanipenkereen. Siellä hänet eräs eunukki tapasi ja otti -kiinni, arvellen hänen hiipivän siellä varastelemassa. Ja paljo siitä -haaremissa puhuttiin, mutta sulttaanin äiti osotti hänelle täyttä -luottamustaan. Joskus antoi hän ruotsalaistytölle tallennettavaksi -kukkaronsakin, jonka hän muuten aina itse vyöllään kantoi. - -Papukaijojaan hän aamusta iltaan ruokki, ja kun vartijat joskus -häntä puhuttelivat, vastasi hän nyrpeästi. Mutta kun hän väliin -tunsi Viraltapannun Messiaan, joka rannan valkosilla kivillä seisoi -kuin kurki yhdellä jalalla, silloin vilun väreet hänen ruumiissaan -risteilivät. - -Eräänä päivänä käski hovin ylihoitajatar hänen kantaa papukaijanhäkin -Perikioskiin, joka sijaitsi ulommaisna meren partaalla, ja käski -hänen itsensä, puettuna karkeimpaan kameelinkarvaiseen pukuunsa, -odottamaan siellä päivänlaskun aikana. - -Vastaukseksi tyttö tapansa mukaan murahti muutamia outoja sanoja, ja -sitä hän yhä jatkoi häkkejä alas kantaessaan. Kun sitten hämärissä -lukemattomat pienet lasilamput valaisivat tulppaanipenkereet, joten -koko puutarha näytti loistavan maasta nousevain liekkien valossa, -pukeutui hän siihen kurjaan mekkoon, jota hän ei ollut käyttänyt sen -aamun jälkeen, jolloin hän orjatorilla seisoi. - -Hänen astuessaan Perikioskin eteiseen olivat kaikki sulttaanin -tanssijattaret jo siellä koossa, päässään pienet papukaijan -höyhenistä tehdyt hunnut ja samanlaisia höyheniä koristeina -puvuissaan ja hopealta kuultavissa harsoissaan. Keskessä seisoi tuo -lihavahko ylihoitajatar silmillään neliskulmaiset, kultareunaiset -lasit ja kädessään suuri pergamenttikäärö. Hän oli näet hyvin oppinut -ja kirjoitustaitoinen ja sepitteli kauniimpia runoja ja satuja kuin -yksikään miehinen mies koko sulttaanin valtakunnassa. - --- Kas tässä, lapseni, -- virkkoi hän, ja kiinnitti pienen -höyhenruunun Tuhman Ruotsalaistytön lujalle solmittuun -palmikkonutturaan. -- Nyt on meidän valmistettava ilohetki -korkealle sulttaanittarelle, padisjan äidille, ja sitävarten -vietämme vanhanaikaisen vuosijuhlan, jota kutsutaan Papukaijain, -Seppelöimiseksi. Kaikki nämä orjattaret ovat taitavia tanssijoita, -sinä yksin et sitä taitoa osaa. Juuri siksi tulee sinun seistä piirin -keskellä ja koettaa matkia toisia pitkillä käsivarsillasi ja suurilla -jaloillasi... Siitä juuri tulee illan hauskin numero. - --- Niin, niin, -- paapatti Iltatähden Tuike ylihoitajattaren selän -takana matkien hänen ääntään, -- siitä juuri tulee illan hauskin -numero. - --- Eipähän, siitä ei mitään tule, vastasi ruotsalaistyttö. -- -Osataanhan sitä meilläkin tanssia, vaikka siellä tartumme toistemme -käsiin... näin... ja sitten tanssimme näin... ja tahtia poljemme, -että tanner soi, ja sitä tehdessämme laulamme: Hei, vilivili -valssaamaan. - -Hän oli tempassut pari tanssijatarta mukanaan ja veti heitä -raskaaseen polkutanssiinsa, mutta hovin ylihoitajatar säikähti siitä -niin, että neliskulmaiset silmälasit valahtivat nenältä. Hän tempasi -taskustaan pienen hopeasuomuksilla peitetyn sauvan, jonka päähän -sinetti oli kaiverrettu, ja koputti sillä vilkkaasti ovipieleen: - --- Huoneeseen, tuon esiripun taa, voi sulttaanin äiti minä hetkenä -tahansa saapua ystäviensä seurassa. Ylihistoriankirjoittaja siellä jo -varalta istuu, kertoakseen tästä juhlasta Häitten kirjaan. Olettehan -järjiltänne, kun sellaisen metelin nostatte! Aasit tallissa voivat -tuolla tavoin tömistää jalkojaan, mutta tanssia se ei ole, sillä -tanssin tulee ennen kaikkea olla kauniin. - -Tanssijattaret nauroivat, suussaan imien sokeroittuja kastanjoita, -hihittivät ja läähättivät, niin että heidän täytyi sohville -levähtämään istua, vaan eunukit kätkivät nauravat kasvonsa ja -valkoisilta paistavat hampaansa oviuudinten taa. - -Silloin ei ruotsalaistyttö enää tiennyt mitä hän teki. Kaikki se -katkeruus ja kiukku, joka hänessä vuosikausia oli kytenyt, suli -yhtäkkiä yhdeksi vihan virraksi ja sanat tulivat kotimaan karkealla -kielellä torvenaan hänen suustaan: - --- Vie minut hitto, jos vähääkään välitän teistä taikka teidän -mustista naamoistanne... en tuon enempää. Te, jotka elätte -hekkumassa ja haureudessa ja synnissä! Ette osaa rupattaa muusta kuin -niistä kahdestatoista onnellisesta, jotka saavat padisjaa palvella... -herra jesta, niin, onnellisesta...! ja seitsemästä kadiinista -(lemmikkivaimosta), jotka saavat jokainen kaksisataa huivia... Onko -se siivoa, kun on yhdellä miehellä joka kamarissa vaimo pitkin koko -taloa! Hyi, ja vieläkin hyi! Minä olen rehellinen nainen, semmoinen, -jommoista ette koskaan ennen ole nähneet tässä pirun pesässä... Nyt -te, hitto soi, kerran saitte totuuden kuulla! - --- Hyvin hyvästi! -- virkkoi ylihoitajatar, joka sanaakaan -ymmärtämättä oli hänen liikkeitään seurannut. -- Oikein hyvin! Noin -juuri sinun on riehuttava... lue runosi vain vähän hiljemmin. Ääni -hieman pehmeämmäksi! Ehkä vähän vähempi niskan nykkiminen myöskin -riittää... hullunkurista esittäessäänkin voi olla miellyttävä. Ota -nyt käsiisi tämä vasu. Siinä on, kuten näet, raikas ruusupehko. -Olen itse antanut Viraltapannun Messiaan sen siihen istuttaa, sillä -ei kukaan osaa sitä kätevämmin tehdä kuin hän. Heti kun tanssi -päättyy, tulee sinun astua esiin ja polvistuen laskea korin sille -perlemo-pöydälle, joka vanhimman papukaijan eteen on asetettu. - -Kankeana kuin vanha sypressi otti ruotsalaisnainen korin käteensä, -mutta hänen silmäinsä edessä musteni maailma ja suonenvetoisesti -hän vasun kanninta puristi. Pilan ja naurun esine oli hänestä tässä -talossa jo alunpitäin tehty, mutta siitä hän ei ollut välittänyt; -nyt vasta, kun hänet vaadittiin esiintymään pelkällä olennollaan -hauskuttaakseen muita, tunsi hän, kuinka avuton, kuinka yksinäinen -hän todellakin oli. - -Huilut ja rummut rupesivat soimaan esiripun toisella puolella ja -hetken kuluttua kolisti ylihoitajatar uudelleen sauvallaan ovipieltä. -Silloin vetäytyi peitto sivulle ja tanssijattaret marssivat -kaarikattoiseen saliin, jossa kukkasilla verhotut papukaijanhäkit -olivat tähdenmuotoisten lamppujen alla. Kun lauma oli ääneti -tervehtinyt sulttaanin äitiä, joka makasi patjavuoteella, levitti -hovin ylihoitajatar pergamenttinsa ja luki tuon hyvin sirosanaisen -puheensa. - --- Jalot papukaijat, te, joille on suotu kukkasten kauneus ja -ihmisten ääni! Tanssin hengettären taru on tämä. Joku aika sitten -eli eräs kerjäävä dervishi, nimeltään Turk. Hän makasi paljaalla -maalla ja kulki alasti katuja pitkin, pukunaan vain suuri turbaani. -Eräänä päivänä, kun hän joi vettä tammen alla kasvavasta lähteestä, -näki hän pojan, joka tanssien leikki papukaijan kanssa ja koetti -kierasta jalokivillä koristettua sormusta sen toiseen jalkaan. -- -Jos olet sulttaanin poika, virkkoi Turk, ei sinun pitäisi ajatella -tanssia eikä turhuutta. Opi ymmärtämään, että kuollutta jalokiveä -kalliimpi on vesipisara, sillä se kieltäsi virkistää, ja rubiinia -kalliimpi on veripisara, sillä se kuljettaa elämän tulta jäseniisi. --- Poika vastasi: -- Kiittämätön, väsynyt mies! Toisin opettaa mulle -isäni; hän opettaa, että jalokivi ja rubiini ja kaikki kauneus maan -päällä on yhtä elävää kuin sydämmessämme veri, ja se helmeilee -kasteena siinä puussa, joka varjostaa koko maan ja jonka nimi on -Jumalan rakkaus. Kun sitä puuta katson, en voi istua enkä maata, -vaan tanssin hengetär minut valtaa ja minun täytyy nousta maasta. --- Tämän sanottuaan rupesi poika taas tanssimaan, niin sulavasti -ja hiljaa, ettei kerjäävä dervishi hänestä silmiään irti saanut -ja hänestä tuntui, että hänenkin täytyy tanssia. Ensin tahtoi hän -kumminkin vielä virkistyksekseen juoda kahmalollisen vettä, vaan kun -hän kumartui kuvastavan lähteen yli, häpesi hän omaa rumuuttaan ja -takkuista partaansa ja jäi siihen istumaan kuin kivettyneenä. Silloin -lensi papukaija säälien hänen luokseen ja istahti, kimalteleva -jalokivisormus jalassaan, levitetyin siivin hänen turbaaninsa päälle, -sitä loistavana töyhtönä koristaen. Taas katsoi dervishi kuvaansa -lähteestä. Ja vavisten hän nousi ja tanssi pojan kanssa ja lausui -sen lupauksen, että siitä päivästä hänen luostariveljensä tulisivat -leikkien ja tanssien kiittämään Jumalaa. Jalot papukaijat, sen -tanssin muistoksi teitä tänä yönä seppelöimme ja palvelemme. - -Tämän puheen loputtua alkoivat orjattaret keinuen käänteleimään ja -tanssimaan. He liikkuivat niin hiljaa, että heidän askeleensa eivät -matolla kuuluneet. Heidän harsopukunsa liehuivat heidän ympärillään -väljinä kehinä, synnyttämättä hienointakaan huminaa, ja huilujen -ääni soi talttuneelta ja kaukaiselta, kuin laulu etäisestä, merellä -keinuvasta laivasta. - -Silmät ummessa kohotti Iltatähden Tuike käsivartensa niskan kohdalle, -onnellisena kun tanssissa sai näyttää ja itse ihailla lempeää -kauneuttaan. Hänen jalkansa ei ollut kuin kämmenen kokoinen ja -hiukset ulottuivat polvitaipeeseen saakka. Hän ei tiennyt maailmasta -muuta, kuin että se oli suloinen, eikä toivonut muuta, kun että -padisja kerran antaisi hänelle kioskin, jossa seinäverhot olisivat -punasta damastia ja jonka suihkukaivossa hajuvesi poriseisi. - -Keskelle tuota ihmisperhosten hiljaa heiluvaa laumaa oli Tuhma -Ruotsalaistyttö käskyn mukaan pysähtynyt ja hän tunsi lampuista -riippuvain tupsujen ja koristeiden hipasevan päälakeaan. Hän ei itse -ollenkaan tiennyt, kuinka ylevän ja kauniin näköisenä hän siinä -seisoi karkeassa karvapuvussaan. Eikä hän sitä ajatellutkaan. Hän ei -tuntenut kiitollisuutta Jumalaa kohtaan siitä, että hänen piirteensä -olivat kirkkaat ja puhtaat ja hiuksensa pehmeät kuin se silkki, josta -Brussan naiset sulttaanin äidille pukuja kutoivat. Eikä hänelle -johtunut mieleenkään, että maailma oli kaunis ja että aistillinen -riemukin voi olla viatonta. Hän ei voinut tanssia, ei tietämättään -sujuttaa käsiään kuin innostunut papitar, hän ei voinut huulillaan -kiitosta laulaa, vielä vähemmin jäsenillään. Sellaista lahjaa ei -ollut Jumala hänelle antanut. Hän kyllä oivalsi, että kaikki nämä -Tserkessian ja Lesbon tyttäret olivat köyhissä majoissa syntyneet ja -oppimattomia kuin hän, mutta heillä oli siltä taito, jota hänellä -ei ollut, he tunsivat tanssin salaisuuden. Siksi hän yhäti maahan -katsoi, mutta hän tunsi, että ylihoitajatar häntä tyytymättömänä -tähysteli läpi neliskulmaisten silmälasiensa. - -Kauan hän koetteli olla sitä huomaamatta. Vihdoin hän hytkähti; -hän muisti, että hänellä oli käsky matkia toisia, olla narrina. -Huojuttaen lanteitaan hän pari askelta astui. - -Kohta kuului ympäri salin tirskuntaa ja supatusta, kuin tuulen -viskellessä avoimesta ovesta kuivia lehtisiä kiviselle lattialle. - -Ja kun hän katseensa kohotti, näki hän, että katselijat siellä -kuiskivat ja kädet suun edessä hillitysti nauroivat hänen -kömpelyydelleen. Hän oli täyttänyt käskyn, hovin ylihoitajatar oli -tyytyväinen, mutta häpeä hänet taas jäykäksi kangisti. Lampun häkä ja -kukkasten lemu nousi hänelle päähän. Ja kun tanssi vihdoin pysähtyi -ja hän kantoi korin tuon vanhimman papukaijan eteen, joka vaivaisena -istui kokoonlyyhistyneenä ja toista silmäänsä tiirotti, silloin hän -tuskin enää näki mattoa edessään. Hänen kätensä rupesivat horjumaan -ja juuri kun hän polvistuen ojensi uhriaan häkkiä kohden, luiskahti -kori liukkaalta perlemopöydältä ja ruusupensas putosi maahan. - -Silloin ryömi kohta joukko myrkyllisiä kuoriaisia, skorpiooneja, -korin reunan yli esiin ja mullasta sen pohjalta kohottelihe käärme, -jolla oli leveä, litteä pää. - -Hetkisen käärme notkeasti keinutti ruumistaan edestakasin, niinkuin -siihenkin olisi tanssin hengetär tarttunut. Sitten se vetäytyi -nopealla, aaltoilevalla liikkeellä kokoon ja kurkotti papukaijaa -kohtaan auki ammottavan, sähisevän kitansa. Peljästynyt lintu takoi -meluten siipiään häkin hopeaista verkkoa vastaan, päästäkseen -vartijansa luo ja saadakseen suojaa. Koko tuossa haudanhiljaisessa -kioskissa, jossa naurajat olivat kalvenneet ja pudotettuja sulkia oli -hujanhajan lattialla, kuului yksi ainoa tuskanhuudahdus; papukaija -se kirkasi nyt sen sanan, jota hoitajatar sille niin uutterasti oli -koettanut opettaa: - --- Andersson! Andersson! Andersson! - --- Jopahan muistit! virkahti ruotsalaistyttö. Hän oli noussut -lattialta ja hän ikäänkuin näki silmäinsä edessä, miten Viraltapantu -Messias kätki käärmeen ja kuoriaiset ruusupensaan juurien alle -vasuun. Mutta sitä hän ei enää muistanut, että peljästyneitä katsojia -oli lauma hänen ympärillään, kiivenneinä sohville ja seinämille -pakoon. - -Varovasti tarttui hän koriin ja kantoi sen avoimen ikkunan luo. -Käärme käänsi päänsä häntä kohden ja nuoli kielellään ilmaa. Nainen -nosti koria ylemmäs ja yhä ylemmäs paremmin jaksaakseen ja viskasi -sen sitten alas laakeripensaikkoon. Vaan kun hän veti kätensä sisään, -oli käärme kietoutunut hänen käsivartensa ympäri. Se iski ikeneensä -hänen ranteeseen, jotta siitä veri tirskui, eikä hellittänyt siitä -ennen, kuin tyttö sen lattiaa vastaan painoi ja suurella jalallaan -sen pään murskaksi polki. Silloin hän astui pari askelta sivulle ja -jäi seisomaan, selällään seinään nojaten. - -Nyt vasta ruvettiin taas kuiskimaan ja puhumaan hänen ympärillään; -mutta tuo ylpeä, valkohapsinen sulttaaninäiti, joka oli nähnyt -janitsaarien palottelevan vääräuskoisten ruumiita Seraljiportin -ulkopuolella ja joka monena yönä oli kuullut "äänetönten" hiipivät -askeleet puiston siloisilla käytävillä, hän astui esiin ja tutki -kauan ja tietävän silmällä verta vuotavaa käsivartta. - --- Kallis lapseni, -- virkkoi hän hiljaa, ja syleili ja suuteli -kuolevaa ruotsalaista orjatarta. -- Olet hengelläsi pelastanut -lempilintuni. Vaan sinä olet samalla antanut meille kaikille vaikean -arvoituksen aprikoitavaksi. Kuinka ovat jokapäiväiset velvollisuutesi -ja ikävät, yksitoikkoiset arkitoimesi voineet käydä sinulle niin -rakkaiksi, että se kaikki, mitä me tavottelemme, sinusta näyttää -narripeliltä ja joutavalta leikiltä? Sinua on pilkattu syystä, -että et ole tuntenut tanssin salaisuutta... Lapseni! Helpompi -tuon salaisuuden perille on päästä, kuin sinun arvoituksesi. Minä -kiittäisin jumalaa, jos hän joskus edes antaisi sellaisten äitien -kasvattaa meidän poikiamme! - -Kun sitten lamput sammutettiin ja öinen tuuli puistossa kohisi, -istui pieni Iltatähden Tuike valvoen vuodepatjallaan. -- Onko siis -maailmassa todellakin jotakin, joka on suuremmanarvoista kuin -kaksisataa huivia ja padisjan lahjat? Miksei sitä kukaan ennen ole -sanonut? - --- Elä noin syvästi sure kuollutta orjatarta, -- kuiskasi eräs hänen -ystävättäristään, -- jos et ole hänestä pitänyt ja kumminkin olet -häntä surettanut. Ei siihen enää kyyneleet auta. - --- Elä sure häntä noin, -- kuiskattiin seuraavana yönä, -- jos miestä -olet koskaan rakastanut. Jätätkö sydämmesi kokonaan hänelle? Te -tserkessiläistytöt olette niin hehkuvia... - -Mutta sulttaanin äiti virkkoi: - --- Sulla on tummat renkaat silmiesi alla, sinun täytyy pian ruveta -punaamaan huuliasi. Sillä jos padisja sinut tuollaisena näkee, saat -kauankin odottaa omaa kioskia ja punasia damastiseinäverhoja. - -Iltatähden Tuike kuoli ja haudattiin Skutarin mäenrinteeseen, -tanssivain dervishien luostarin edustalle, saman akasian alle, jonka -alla ruotsalainen orjatar jo lepäsi. Dervishit istuttivat hyasintteja -puun ympärille ja hoitivat sitä kauan ja kutsuivat kumpua Kahden -sisaren haudaksi. - --- Siinä lepää kaksi prinssessaa, -- kertoivat he, -- jotka elivät -paljo, paljo aikaa sitten. -- Niistä vanhempi luuli, että Jumala -asuu hurskaissa teoissa, ja nuorempi, että hän asuu tanssissa, mutta -sisaruksiksi heidät kutsuttiin siksi, että kumpanenkin kilvan koetti -palvella häntä. - -Kun pienet käsirummut ja puuhuilut hiljaisina iltoina soivat -luostarissa, kuulosti siltä, kuin lapsilauma olisi leikkihuilujaan -soitellut; mutta avoimesta portista lähtivät toisinaan hurskaat -dervishit, valkopukuisina ja avojaloin, ulos kentälle ja liikkuivat -siellä niin hiljaa, että saattoi kuulla akasiain humisevan tanssijain -välissä. - - - - -Bender. - - -Tuo harventunut joukko, joka seurasi kuningasta arojen yli sulttaanin -valtakuntaan, oli leiripaikakseen valinnut ihanan jokilaakson. Moni -upseeri asui edelleen vankkureissaan, kuten huoleton mustalainen, -mutta talveksi rakennutti kuningas puumökkejä ja multamajoja ja -sulttaani lähetti joka päivä riittävästi varoja ja elintarpeita. -Ilosesti elettiin leirissä, jossa rummut ja torvet kutsuivat -aterioille ja jumalanpalvelukseen. Pasja ja janitsaarit kilpailivat -osottaessaan kunniaa tuolle voitetulle sankarille, joka ei koskaan -maistanut viiniä ja halveksi asua kaupungissa ja jonka henkivartijat -eivät koskaan saaneet mennä naimisiin. Kun seudun maanviljelijät -näkivät noiden sinisten ratsumiesten karauttelevan viinitarhojen -välitse, kiirehtivät he niitä vastaan ja kulta- ja hopearahoja -sateli heidän esiliinoihinsa ja vasuihinsa. Vihdoin kumminkin -väsyi sulttaani täyttämään kullillaan noiden tuhlaavain vierasten -kahmaloita ja heidän soimiaan heinillä. Dukaatit kävivät taas -leirissä harvinaisiksi ja se turkkilainen kunniavahtikin, joka oli -ollut sijoitettuna leirin viereen, marssi tiehensä. - -Silloin vasta lähti kuningas teltastaan, jossa tulvivan joen vesi jo -kohosi puoliväliin saapasvartta. - -Hän tarttui översti Grothusenin käsivarteen. - --- Me olemme ilmoittaneet, ettemme ennen palaa takasin kristittyihin -maihin, kun saamme saattojoukoksemme viisikymmentätuhatta -turkkilaista, ja siinä päätöksessä pysymme. Ja juuri siksi, että -meille ei enää rahoja anneta, täytyy meidän niitä taikomalla hankkia. -Hovinpito on järjestettävä kolmea vertaa komeammaksi, täällä on, -paitsi kuninkaanpöytää ja päällikköjen pöytää vielä joka päivä -katettava runsasvarainen pöytä vieraitten varalle. - -Sitten hän astui väkensä luo ja käski sotilaittensa korkealle -rantaäyräälle, Varnitsan kylän olkimajain edustalle, rakentaa -kuninkaalle talon ja kokonaisen kuninkaankaupungin leveine katuineen -ja kivitettyine katukäytävineen. - -Tuo sulttaanin alueelle rakennettu uusi kaupunki sai nimekseen -Carlopolis. Reippaalla mielellä pukeusivat arpiset soturit raatajan -pukuun ja alkoivat, hämmästyneiden turkkilaisten sitä katsellessa, -valmistaa taidokkaita lukkoja ja pulskia ovia ja ikkunapuitteita. -Voittoiset kenraalit ja överstit komentelivat päiväpaisteessa -kirvesmiehiä ja muurareita ja kivenhakkaajia ja lasinleikkaajia ja -heidän keskessään asteli ontuva kuningas, poskillaan terve puna ja -otsa pilvetönnä, kuin jos kaikki Ukrainan onnettomuudet jo aikoja -sitten olisivat hänen mielestään häipyneet. - -Keskiaikaisen linnan näköisenä kohosi pian kuninkaantalo kaupungin -keskessä; katto oli korkea ja jyrkkä ja räystään alla oli punaseksi -maalattu parveke, josta oli laaja näköala yli vuolaan Dnjestervirran. -Kiiltokivillä koristettuja samettisatuloita ja turkinpunasia -pistoolinhuotria ja vöitä ripustettiin tilavaan ullakkoon. -Leikkauksilla koristetut ovet, joiden vaskiset lukot kirkkailta -kimalsivat, johtivat eteiseen ja sieltä kahteen saliin ja kahdeksaan -kamariin, joihin ripustettiin ranskalaiset seinäverhot ja joiden -seinämille asetettiin pehmeäpeittoiset divaani-sohvat. Matot olivat -niin pehmeät ja paksut, etteivät raskaimmatkaan soturinsaappaat -synnyttäneet vähintäkään melua ja katoista liehui iltasin punasia -lamppuja, ikäänkuin valaistakseen tanssivia orjattaria. Katujen -reunoilla siinä ympärillä oli sitten upseerien ja käsikirjurien -sieviä seikkailijahuviloita. Kaunis, monivärinen puusilta vei syvän -kaivannon poikki Varnitsaan ja koko leirin ympäri luotiin vallit ja -rakennettiin varustukset. Uutterat ruotsalaiset rakensivat siten -itse lyhyessä ajassa koko tämän linnoitetun kaupungin, -- kohta -kun olivat rahatta jääneet. Seutuja tuntematon kerjäläinen, joka -taivalsi jokirantaa pitkin, luuli, että maalaisrahvas oli valinnut -yhden paimenistaan kuninkaakseen ja hänelle rakentanut rauhaisan -pääkaupungin viinitarhojen ja paimentorvien ja linnunlaulujen -keskelle. - -Kuninkaantalon edustalla makaili kesyjä hirviä ja kauriita kynnykseen -päin tähystellen ja ne seurasivat kuningasta, aina kun tämä läksi -ulos kävelemään; ja suurisiipiset perhoset lepäilivät turvallisesti -tuon keltasen lipun liepeissä, jota kolme kruunua koristi ja joka oli -etuvartion rumpujen ja pyssyjen eteen pystytetty. Silkkiäispuiden -varjossa, ruohoisilla, kukkaisilla rinteillä istuivat veden äyräällä -alasti kylpevät soturit, muistamatta menneitä vaivojaan, sillä he -unhottivat haavainsa kivun kohta kuin ne olivat umpeenkasvaneet ja -ruvettuneet. Toiset piloillaan pilkkaan ampuivat, tähdäten vikloja -ja jäneksiä, taikka kuljeskelivat vainioilla puuvillaistutusten ja -puhvelikarjain välissä, aina noiden loivain ja kaarevain vuorten -rinteille saakka, jotka syleilivät koko tuota kaunista maisemaa, -sitä sinisenä reunuksena seppelöiden. Paitahiasillaan makasivat Hård -ja Gierta, jotka vielä olivat heikkoja saamainsa vaikeain haavain -takia, viinipullon ääressä ja pelasivat suuriäänisen Aksel Sparren -kanssa lautapeliä. Kasten Feif ripusteli matalan talonsa seinälle -niitä vaskipiirroskuvia Tukholman uudesta linnasta, joita hänelle -äsken oli Ruotsista lähetetty. Hän kiisteli sitä tehdessään joka -aamupäivä kuninkaan kanssa, joka, vielä ankarammin kuin Tessin, -jyrkästi vastusti minkäänlaisten kuvanveistosten tai tarpeettomain -koristeiden panemista linnan seinämille ja puolusti ainoastaan jaloja -viivoja ja suuria pintoja rakennustaiteessa; eikä hän koskaan saanut -kuninkaan mieltä muutetuksi. Maunu Ranskalainen, josta nyt oli -tullut niin turkkilainen, että ainoastaan hienoin tupakka hänelle -kelpasi, istui piippuaan hoidellen, ja siinäpä työtä olikin, kun -hänen täytyi sitä pidellä ja täytellä samalla kädellä, häneltä kun -näet vasen käsi oli ammuttu pois. Henkilääkäri Skraggenstjerna survoi -joitakin rohdoksia kattilassa ja hänen yläpuolellaan riippui seinällä -saviastioita ja pisangipulloja. Kapteeni Konrad Sparrella, joka -ystäväinsä Loosin ja Gyllenskeppin kanssa äsken oli palannut Niilin -varsille ja Jerusalemiin tekemällään toivioretkeltä, oli huoneensa -täynnä jumalankuvia, muumioita ja täytettyjä krokodiilejä. Leirissä -oli siten, kuten kaupungissa ainakin, kaikki tarpeelliset kokoelmat -ja virastot, mutta palatseista eivät monetkaan olleet sen korkeampia, -kuin että omistaja saattoi pystössä seisten leväyttää kyynäspäitään -katolla. Kaupungin asukkaat herätti aamusin raikuva torvi ja sen -käskystä he illoin maatakin menivät; ja aikusin aamusilla, kun -sumu hälveni, nähtiin lempeäkasvoisen miehen, jolla oli kankea -upseerinpuku ja korkeat olkapäät, soutavan rannasta vastavirtaa -joelle. Se oli Hultman, joka korkealla tinakannulla kävi hakemassa -kirkkainta juomavettä kuninkaalliselle isännälleen. - -Vähän etäämpänä, siellä, mistä muuttolinnut syksyllä tavallisesti -pitkässä jonossa lensivät ohi, oli se synkän harmahtava Benderin -linna, jonka torneja suippohuippuiset hatut kattoivat, ja sieltä -tulvi joka päivä leiriin joukottain janitsaareja, tarttarilaisia, -armeenialaisia ja mustalaisia. He tungeskelivat ensiksi tsaporoogein -luolain ympärillä joen partaalla, missä Mazeppa oli kuollut -pää lemmikkinaisensa sylissä, ja kun he saivat kameelinsa ja -aasinsa sidotuiksi puihin, kävivät he uteliaina haistelemassa, -mitä keittiössä paistettiin ja kuinka hevosilla tallissa oli -rehua. Samalla he markkinoita pitivät, tarjoilivat joka taholle -viinirypäleitään, lampaitaan ja kanojaan ja heitä täytyi pyssyn -painetilla häätää ulommas, kun joku vieras lähettiläs saapui Ruotsin -kuningasta maanpaossa tervehtimään. Joskus he kohtasivat ratsastavan -postinkuljettajan taikka avojalkaisen pommerilaisen talonpojan, -joka kenenkään käskemättä oli taivaltanut tuon pitkän matkan halki -Euroopan, tuodakseen kuninkaalleen matkarahoiksi sata tukaattia. -Tiheimmin vilisi kumminkin turkkilaiskauhtanoita ja turbaaneja -kuninkaantalon edustalla, jonka parvella kolmekymmentä musikanttia -viuluilla ja patarummuilla soitteli. Kun nämä vaikenivat, virittivät -turkkilaiset alhaalta kadulta soiton vaskilevyillä, rummuilla ja -sorapilleillä. Sillävälin syleilivät janitsaarit ruotsalaisia -ystäviään taikka istahtivat tyytyväisinä ja miettiväisennäköisinä -maahan ja tuijottivat kansliahuoneen ikkunoihin, joiden ääressä -kaksi kirjoittavaa, omituista olentoa näkyi nojautuvan vastakkain -pöydän yli. Kun nuo herrat tahtoivat toisiaan silmiin katsella, -täytyi heidän kääntää koko ruumistaan, sillä he olivat silmäpuolia -molemmat. Tuo toinen, joka myötään pisti hanhensulan hampaittensa -väliin, oli virassaan vanhentunut hovikansleri Müllern. Toinen taas, -jolla oli taskussaan makeisia, joita hän sieltä myötään noukki ja -pisti kielelleen, oli översti Grothusen. Hän istui silkkiseen, -karmosiinikarvaiseen yönuttuun puettuna. Kaulassa oli hänellä vaalea -ranskalainen huivi ja pikimusta tekotukka heilui ja huojui, mutta -jaloissa hänellä oli raskaat sotamiessaappaat; kuningas oli näet -eräänä yönä hiipinyt ikkunan kautta hänen huoneesensa ja pistänyt -hänen samettitohvelinsa uuniin. Kasvot hänellä oli keltaset kuin -kuivuneen sitroonan kylki, mutta veitikkamainen silmä pälyili -ja vilhui ja kun hän suunsa avasi, silloin rupesi Müllern kohta -tuolillaan hytkymään ja nauramaan. - -Vaan pian keräytyi pilviä vuorten ympärille ja Dnjestervirran -jäätyneellä pinnalla saivat soturit turkkilaistuttavainsa kanssa -kelkoilla liukua, niin että turbaanit jäätä pitkin vierivät. Ikkunat -suljettiin ja eräänä harmajana, pilvisenä aamuna viskasi Grothusen -hanhenkynän luotaan semmoisella vauhdilla, että ikkunanraosta huokuva -tuuli sai siitä kiinni ja lennätti sen kauas lattialle. - --- Müllern! -- virkkoi hän. -- Heinien puutteessa on meidän jo -täytynyt ampua 19 hyvää kuormahevosta. Jos en nyt saa hyvin pian -vielä jostakin lainaksi tuhannen tukaattipussia, niin pieti meidät -perii. Koko Carlopolissa ei enää ole hevosenkenkää, jonka oikein -omaksemme voisimme sanoa, -- eikä tule apua, koetin minä tinkiä -miten tahansa sekä kristittyjen että juutalaisten kanssa. Luotto -on lopussa. Bien. Va la banqve! Me tosin emme ole liikkeelle -lähteneetkään rahoja kootaksemme, vaan hävittääksemme maailmasta -niiden merkityksen. - -Hän kohautti tekotukkaansa ja siveli kuumaa kalloaan, mutta Müllern -se yhä kirjoitti, kirjoitti ja kysyi ruikuttavalla äänellä: - --- Entä hänen majesteettinsa? - --- Hän istuu tällä hetkellä ruokasalissaan ja lukee Corneill'iä, -mutta hänellä on veitikka kumpasenkin korvan takana ja hän nipistää -minua kyljestä kuten hänen tapansa aina on, kun hän juuri on tehnyt -jonkun rohkean päätöksen. Hän siitä iloitsee niin, että toisenkin -syntinen sydän lämpenee jo ennenkuin oikein tietääkään, mistä -on kysymys. On olemassa seikka, joka minua aina on suututtanut. -Maailma on täynnä kuninkaan ihailijoita ja majesteettimme mainetta -toitottavat he syystä, että hän voi nukkua kinoksissa ja juoda -vettä puisista maljoista. Ja semmoinen mies hän onkin, joka päivä -hän meissä uutta hämmästystä herättää. Minä sanon vain, että hän -on vielä enempääkin. Tuon hatun alla ei ole pelkkiä sotaunelmia. -Kuulisitpa hänen väittelevän Feifin kanssa kaunotaiteesta taikka -minun kanssani filosofiiasta! Ja sitten näiden avujen rinnalla -nuo -- salvo honore -- pienet, selvät kömpelyydet, eihän hän -säädyllisesti saa kokoonraapituksi lyhyttä, luettavaa kirjettä! -Ettekö tunne tästä kaikesta ruotsalaisen luonteen lahjoja, kun ne -ovat komeimmillaan? Kultalangoista kudottu kimalteleva kangas... -ja siinä tuontuostaankin suuria, mustia repeämiä, joista kätensä -voi pistää sisään! Ihmetteleppäs, että ruotsalaiset ovat sellaisen -miehen puolesta valmiit kuolemaan! Häneltä elä pyydäkkään, että hänen -katuvaisna syntisenä pitäisi luikkia kotiinsa kuin tuhlaajapojan ja -kääntää nurin tyhjät housuntaskunsa. Sano mieluummin, mistä hitosta -me saamme rahoja? Nyt pisti Müllern kynän korvansa taa: - --- Ihmisten kateellisuus tuomitsee kovin sekä Jumalan että kuninkaan -suosikkeja ja sinuakin ja sinun lainaamistemppujasi suomitaan -täällä ankarammin kuin aavistatkaan. Usko sanani. Läimäytä kiinni -kassakirjasi, ripusta naulaan yötakkisi ja pukeudu taas vanhaan -överstinvormuusi, sillä tästä ei kulu kuin pari päivää, niin jo on -meillä tarjona tuikea ottelu. Jo toissa päivänä, kun pasja ratsasti -Benderistä ja halkoi ilmaa miekallaan ja suurherran nimessä käski -meidän patikoida kotiimme päin, käsitin, että hänen majesteettinsa -aikoi tehdä hurjan päätöksen. Ja oletko huomannut, että hänen -miekkansa taas kuten muinaisina aikoina alinomaa on kolmen tuuman -pituudelta esillä huotrasta? - --- No niin, siis saamme iskeä ja tapella, -- kunhan siitä joku pää -tulee! Hård sitä jo ikävöipi niin, että silmänsä säkenöivät... -Herein, käykää sisään vain! - -Grothusen käännähti ja tervehti niitä kolmea miestä, jotka kynnyksen -yli astuivat. Yksi niistä oli Aksel Koos. Hän oli solakka ja -ruskeakiharainen henkivartija eikä hän tiennyt maailmassa muuta -olevan, kuin isänmaan ja kuninkaan kunnian. Toinen toveruksista -oli luutnantti Olavi Åberg. Hänen miehevät, mutta ruman karkeat -kasvonsa olivat yltyleensä miekaniskujen arvissa ja räjähdyspommin -sirpale oli musertanut hänen molemmat etuhampaansa. Jälimpänä -tulija taas oli pelkkä arvoton vartiosoturi, nimeltään Seved -Tolfslog, mutta hän oli väkevin ja pisin soturi Carlopolissa ja hän -oikasi vaivatta hevosenkengän ja käänsi tinalautasen kerälle, kuin -käsiliinan. Nauravan ei ollut kukaan hänen kuullut. Värähtämättömät -ja pelottavan ankarat olivat hänen kasvonsa, joko sitten oli kysymys -virrenveisuusta tai leikistä, ja elämän suurin nautinto näytti -hänestä olevan yksin kylminä öinä astella vartiopaikallaan, ääneti ja -kädet hiansuihin pistettyinä. - --- Olen kutsuttanut teidät tänne, -- virkkoi Grothusen ja viskasi -päänsä taaksepäin. -- Me nimitämme teidät ilman sen enempiä -arvomerkkejä urhoollisimmiksi miehiksemme. Liikkukaa uutterasti -upseerien ja miehistön keskuudessa, kukin seurapiirissänne, ja -rohkaiskaa horjuvia. Kohta kai saamme täällä olla mukana metakassa, -joka on oleva vielä merkillisempi kuin ne kaikki yhteensä, joita jo -olemme kokeneet. Me olemme nyt ehtineet mahdollisuuden rajoille. - -Puhuessaan hän vaihtoi pukuaan. Kun hän parhaallaan pujotti päälleen -miekankanninta, himmensi ikkunasta tulevan valon eräs ratsastaja, -joka koputti lasiin. - -Se oli kuningas. - -Hän istui siinä niin kukoistavana, kuin jos hän juurikaan olisi -tyhjentänyt maljallisen nuoruuden taikajuomaa. Hänen pukunsa oli -koruton kuin ainakin, vaan tällä kertaa puhdas ja täplätön ja -olivatpa taas kerran hänen harvat niskasuortuvansa oikein solmuksi -palmikoidut. Veitikka leikki hänen silmässään ja hän kopautti vielä -kerran ikkunaan. - --- Grothusingen, nyt poikaseni ajetaan Benderiin! - -Epävarmana juoksi översti portaille. - --- Teidän majesteettinne ei ole koskaan ennen taipunut sinne -lähtemään ja nyt juuri siellä hälytyskelloja soitetaan. Siellä on -ikävystytty näin ylhäisiin vieraisiin ja vanha ystävyys on lopussa. -Katsokaa, onko täällä enää yhtään turkkilaista leirissä? Ne toivovat -ennen pitkää saavansa hakata meidät maahan joka sorkan ja ryöstää -paidatkin päältämme. - -Kuningas hymähti ja nyökytti päätään. - -Silloin iloinen liekki kirkasti Grothuseninkin otsan ja jo -seuraavassa tuokiossa hänen orhiinsa korskui kuninkaan ratsun -vieressä. - -Vasten tapaansa ratsasti kuningas käyten vainioiden poikki. Tien -varrella, majojen ulkonevaan olkikattojen alla, seisoi koreiksi -maalattujen pylväiden välissä jo uhkaavia joukkoja, aseinaan -vikatteita ja tussareita, mutta kuningas heille hansikkaallaan -huiski kuin alamaisilleen vain. Benderin pölyisten, kivittämättömäin -katujen varsilla olivat kaupustelijat sulkeneet myymäläluukkunsa ja -sotureita ja kauppiaita kulki aseellisina edestakasin. Ulkomuistilta -he hokivat sulttaanin kirjettä, jossa tämä oli antanut heille luvan -väkisin pakottaa ruotsalaisia lähtemään kotiinsa. He hoilosivat -toinen toistaan kovemmin ja päästelivät hurjia sotahuutoja, mutta kun -he äkkiarvaamatta tunsivat kuninkaan keskessään, kun hänen hevosensa -polki heidän vaippojaan ja kauhtanoitaan, silloin he laskivat alas -keihäänsä ja kumarsivat otsansa maata vastaan. - --- Haha! -- ilkkuivat nuoret haaremitytöt ristikkojen takaa. -- Hänen -päänsä on ruumiiseen verraten liian pieni ja ruumiskin on liian pieni -noiden kamalain saapasten rinnalla. Haha! - -Mutta vanhemmat vaimot työnsivät heidät suuttuneina syrjään. - --- Allah, olisippa meillä sellainen herra! - -Ja niin puhuen painautuivat he ikkunapuitteisiin palmikoittujen -lehtikoristeiden viereen ja viskelivät lehviä ja kukkasia hänen -tielleen ja yksi kuihtunut ruusu tarttui hänen hattuunsakin. -Vaan sillävälin soivat torninkellot kutsuen asukkaita aseisiin -ruotsalaisia ja heidän ruhtinastaan vastaan. - -Tyyneesti tervehtien, ikäänkuin huviratsastuksella ollessaan, jatkoi -kuningas matkaansa katua ylös ja toista alas, kunnes avoin, laskevan -päivän valaisema kenttä taas oli noiden kahden ratsastajan edessä. - -Grothusen viittasi kädellään matalan kivimuurin yli. - --- Katsokaa tuota ruohokunnasta tuossa, piispa Malmbergin hautakummun -vieressä. Siinä on Mazepan hauta. Kaksi kummallista sanaa: Mazepan -hauta...! Niin voi maallinen loisto päättyä. - -Kuningas nojautui sivulle ja laski ystävällisesti kämmenensä -suosikkinsa polvelle. - --- Grothusen, ystäväni! Jos kuivunut lehti putoo maahan tästä -päivästä tasan sadan vuoden perästä, niin se tapaus on seuraus -lukemattomista muista pikkutapauksista. Tämäkin silmänräpäys on -rengas tapausten vitjassa, jotka ulottuvat aina ijankaikkisuuteen -saakka ja päättyvät Jumalan luojankäteen. Jos nytkin lehti putoo -maahan, tapahtuu se siksi, että juuri sen seikan, eikä minkään muun, -täytyi tällä hetkellä tapahtua. Jos voisimme nähdä kaikki, mitä on -tapahtunut, yhtä selvästi kuin rivin numeroita, silloin voisimmekin -laskea kaikki, mitä tulee tapahtumaan, aina maailman loppuun saakka. -Silloin voisimme sanoa päivän ja tunnin, milloin meidänkin hetkemme -on tullut. Siksi elkäämme koskaan meltomielisesti huolehtiko! - -Puolittain alamaisen kunnioituksella, puolittain todellisen ystävän -hellyydellä tarttui Grothusen kuninkaan ojennettuun käteen. Hän -oli nähnyt, että kuningas Varnitsan viinitarhojen välissä urhean -joukkonsa keskessä oli viettänyt elämänsä ehkä onnellisimmat vuodet, -työpäiväinsä sunnuntailevon, oli nähnyt, että hän siellä hyvänä -toverina oli käynyt yhä tuttavallisemmaksi seuralaisilleen. Kolakka -helmikuunilta oli tähtikirkas ja kaunis ja tässä Mazepan haudan luona -tahtoi Grothusen puhua, vaikkakaan hän ei enää omaa ääntänsä voinut -täysin hallita. - --- Lähtekäämme kotimaahamme, -- kuiskasi hän. -- Niin totta kuin -elän, Kaarlo kahdestoista on oleva suuri rauhankuninkaanakin, -on paneva täytäntöön, mitä ei Kristiina voinut, koska hän oli -turhamainen nainen. Kapina on Ruotsissa tekeillä. Matkustakaa kotiin! -Elkää sanoko, ett'en tunne ruotsalaisia. Heillä on vaimot ja lapset -heilläkin. Jos saisimme suuren turkkilaisen sotajoukon mukaamme, -silloin voisimme perustaa protestanttisen liittovaltion, jonka -johtaja Ruotsi olisi. Mutta turkkilaisten laita on kuin helmien: ne -maksavat rahaa. Kohta mulla ei enää ole yhtään kultarahaa lahjoihin -käyttääkseni. Meidän täytyy taipua, taipua oman köyhyytemme edestä. -Sillä se meidät on voittanut, eikä ihmiset... On katkeraa, kun -näkee oven auki ja siltä täytyy väistyä pois ainoastaan siksi, että -kerjuupussi on tyhjä! - -Kun kuningas ei vastannut, nojautui Grothusen häntä kohden -puolipimeässä, mutta vetäytyi samassa lannistuneena etemmäs. Hänen -omat sanansa olivat turmelleet sen onnellisen hetken, jona hän oli -saanut keskustella kahden kuninkaan kanssa täydellä luottamuksella. -Nyt oli ystävä kadonnut kylmän, vaikka vielä hymyilevän naamarin taa. - -Silloin koetti Grothusen kääntää puheensa leikiksi: - --- Niin, jos meillä olisi rahoja, silloin varustaisimme leirimme -jykeillä kanoonilla, tekisimme siitä voittamattoman viikinkilinnan -keskelle vihollisen maata, henkivartijain tavoin sitoutuisimme -olemaan naista koskaan rakastamatta. Siellä sitten hävittäisimme -rahalta kaiken merkityksen ja söisimme yhteiseltä ruokapöydältä, -mutta Leibnitzin ja muut suuret ajattelijat kutsuisimme vieraiksemme -kunniapenkille istumaan. Heidän avullaan saisimme eri opeista yhden, -eheän järjestelmän, joten meidän linnastamme, vaikka olisimme -vailla maata ja alustalaisia, tulisi ikuinen totuuden ja sovituksen -temppeli. Sen kaiken tekisimme... Vaan nyt meillä ei ole muuta -neuvoa, kuin joko väistyä tai taistella! - --- Meillä ei ole muuta neuvoa kuin taistella! -- vastasi kuningas -ja painoi kannuksensa ratsunsa kylkeen sellaisella voimalla, että -Grothusen jäi istumaan kuninkaan tyhjä hansikas kädessään. - -Hän käänteli ja katseli tuota suurta hansikasta. Vihdoin hän sitä -suuteli, kätki sen takkinsa povelle ja kuiskasi: - --- Siellä saat levätä siksi, kunnes minun luotini kuuluu vinkuvan! - - * * * * * - -Piiritystä odottaessaan kaivoivat ruotsalaiset muutamain askelten -päähän kuninkaantalosta kaivon, jonka viileä lähteensuoni täytti -kirkkaalla vedellä. Varnitsan naiset luulivat, että ken sitä vettä -joi, hän muuttui kovaksi sekä rakkautta että luoteja vastaan. Sen he -mielestään parhaiten näkivät ukko Grothusenista. Hän joi vain viiniä -eikä maistanut tilkkaakaan kaivovettä, ja siksi hän niin lemmensairas -olikin, että milloin hän vain tapasi kauniin tytön, kohta hän kohotti -kultareunaista hattuaan ja taputti tyttöä kahdella sormella leuvan -alle. Niin ei ollut muun joukon laita. - -Åbergin kurttuset kasvot kuvastuivat usein kaivoon. Turvekuokka -kainalonsa alla joi hän usein pitkät siemaukset helteiseen janoonsa -ja kiirehti sitten taas varustustöissä ahertavain soturien luo. He -rakensivat ympäri koko leirin rintavarustuksen, jonka lujitteeksi -panivat tynnyreitä, sänkyjä ja kärryjä ja loivat niin paljo multaa -väliin, kuin jäätyneestä maasta irti saivat. Kuningas seisoi siellä -itse ja palmikoi vitjoja ja köysiä tuolinjalkojen ja vaununrattaiden -väliin. Maalaiskansa pakeni, joten Varnitsan majat kävivät autioiksi, -mutta laajaan kehään leirin ympäri asettui suuri, silmänkantomatkan -päähän ulottuva joukko turkkilaisia ja tarttarilaisia, aseinaan -kenttätykkejä ja mörssäreitä; ja myöhään kylminä öinä kuului kaivon -tinainen juoma-astia kalahtavan ja pitkä musta varjo kumartui -sen yli. Se oli Seved Tolfslag, joka äsken oli auttanut muutamia -janitsaareja salaa tuomaan leiriin joukon kanoja ja heinäsäkkejä. -Vieressä seisoi Grothusen lyhty kädessään ja maksoi englantilaisilta, -ranskalaisilta ja juutalaisilta lainaamainsa rahantähteistä -komeasti kolminkertaisen hinnan kaikesta, auliina, kuin jos hän -joka aamu herätessään olisi tavannut saapasvartensa suita myöten -kultatukaatteja täynnä. - -Joskus karauttivat ruotsalaiset keskellä päivää kentälle ja -korjasivat sieltä karjaa ja lampaita saaliinaan leiriin aivan -turkkilaisten silmäin edestä. Väliin ratsasti kuningas vihollisten -vahtijoukkojen luo, tarkasti ne ja varotti heitä täyttämään -velvollisuutensa sekä opetti heitä tekemään kunniaa ruotsalaiseen -tapaan. - -Kuninkaantalossa suljettiin ikkunat multasäkeillä, vesitynnyreillä -ja hirsillä. Hultman ja hänen palvelijansa kantoivat ruokasaliin -tuon pitkän, tammisen arkun, jossa pöytähopeat säilytettiin ja -ullakkoon, jonne pyssymiehiä ampumaan sijoitettiin, nostettiin -talteen kaikki kalliit ranskalaiset seinäverhot ja tärkeimmät -kirjat ja asiapaperit. Sotamiesluettelot, Tessinin vaskipiirrokset -ja ranskalaiset murhenäytelmät sullottiin rinnakkain hyvään -sovintoon kultakirjailtujen satulaloimien lomaan ja päävahdissa -jaettiin pyssyjä ja ampumavarusteita. Koko tuossa pienessä -kuninkaankaupungissa, joka sijaitsi satojen peninkulmain päässä -omasta maasta, oli tuskin varustusväkenä niin monta miestä, että -siitä olisi saanut kokoon täyslukuisen rykmentin. Täytyipä itsensä -juhlallisen hovimarsalkka Dübenin hiki otsallaan harjoitella -lakeijoitaan, kyökkipoikiaan ja leipureitaan. Pääkokki Boberg sai -viskata kauhan hyllylle ja Hultmannin ja läähättävän kyökkikirjurin -välissä marssia kivikossa, raskas kalpa kädessään. Avopäin, -neuvotonna ja huolestuneena, takin ompeleet kiiltävinä ja sormet -musteessa, marssi Müllern kansliakirjureinsa etupäässä. -- Katsokaapa -majesteettia! -- kuiskasi hän Düben'ille. -- Rohkeus on sielun -riemastus. Kunnia on käynyt hänelle niin kalliiksi, että jos vain -se hänellä tahratonna säilyy, ei kohta mikään onnettomuus voi -häntä huolettaa. Mutta sen sanon, että omasta puolestani lasken -säiläni, kohta kun nuo ruskeat villilaumat tuolta hyökkäävät. Onko -siinä järkeä, että viisisataa miestä ryhtyy taisteluun kahta ja -kolmeakymmentä tuhatta vastaan? - -Kun hän tapasi Holsteinin lähettilään Fabricen, joka vielä viime -kerran oli ratsastanut leiriin koettaakseen taivuttaa kuningasta -lähtemään, antoi hän kuin sattumalta joukkonsa marssia tämän ohi. -Ruotsalaiset herrat kiirehtivät kohta antamaan lähettiläälle -säilöön taskukirjansa ja nuuskarasiansa ja kultasormuksensa ja -rahakukkaronsa. Kun Fabrice ratsasti leiristä pois, oli hänen -takkinsa alla sellainen määrä kalleuksia, ettei hän sitä voinut saada -kiinni. Silloin rupesi miehistökin tavaroitaan kätkemään. Viimeiset, -vuosikausia säästetyt kultarahat ratkottiin liivinompeleista esiin ja -kätkettiin yhdessä hopea- tai jouhisormusten kanssa, joita nuoruuden -lemmikki oli muistoksi antanut, puunrunkoihin tai kivien alle. -Kamariherra Klysendorff seisoi itse lapio kädessä joenrinteellä ja -hautasi maahan vanhan isoäitinsä norsunluuhun piirretyn muotokuvan. - --- Olen jo vanha mies, -- sanoi hän -- ja luuvalo ja muut taudit -ovat minut murtaneet. Aavistanpa, että tähän otteluun nyt kaadun. -Mieluummin kumminkin uskon tavarani mustalle mullalle kuin ahnaille -ryöstäjille. Ruohoa ja vihreää tulee kasvamaan meidän köyhäin -maanpakolaisten kätkemäin muistojen ja säästöjen peitoksi täällä -vieraalla maalla. - -Kun hän toiselle miehelle jätti lapion, kuuli hän kuninkaan äänen ja -kääntyi. - -Posket hehkuvina kuin 15-vuotiaalla, mutta käskevänä ja komentavana -kuin ruhtinaiden ruhtinas istui kuningas tänään ratsunsa seljässä -ulommaisen rintavarustuksen luona ja hänen luoksensa keräytyivät -ylhäisimmät ruotsalaiset; Gierta, joka hänen puolestaan Poltavan -luona oli henkensä uskaltanut ja Hård, henkivartijaan sotaintoinen -päällikkö, nojautuivat miekkoihinsa. Liehakoivana ja kuiskien -käänteli hovipappi Brenner turpeat kasvonsa milloin toisen, -milloin toisen puoleen ja hänen virkaveljensä Aurivillius nykki -häntä kauhtanasta, mutta kenraali Daldorff repäsi paidan auki -arpipeittoiselta rinnaltaan ja puhui reippaita sanoja. - --- Kas tässä, -- huudahti hän, ja osotti rintaansa, -- tässä on -todistuksia, että aina olemme olleet valmiit isänmaan puolesta -uhraamaan viimeisen veripisaramme. Niin olemme nytkin, vaan vaikka -surmaisimme kaikki tuossa edessämme seisovat turkkilaiset, saamme -pian itse suuren sulttaanin armeijan kimppuumme. Kaikki tiedämme, -ettei ainoastaan Turkki, mutta myöskin merivallat ovat tarjoutuneet -mitä suurimmalla kunnioituksella saattamaan kuningastamme maihinsa -takasin, ja Saksankin kautta on tie vielä auki. Turkkilaiset ovat -viljoin meille antaneet lahjoja ja ystävyyttä, mutta vastalahjaksi -ovat he saaneet julkista halveksumista... - -Kuningas vastasi: - --- Turkkilaiset myövät itsensä enimmän tarjoavalle ja siksi he -halveksimista ansaitsevat. Ennen olette te taistelleet kuin urheat -soturit, mutta nyt te puhutte kuin pelkurit. Totelkaa, se on teidän -velvollisuutenne, ja osottakaa vastakin olevanne mitä näihin asti -olette olleet. - -Niin sanoen taputti hän Daldorffia olkapäähän kuin hyvää toveria ja -suuttumatta hän ratsasti kuninkaantaloon, samassa kuin vihollisen -kenttätykit rupesivat paukkumaan. - -Klysendorff, joka oli hiljainen ja nöyrä mies, seisoi vielä soturien -joukossa ja puhutteli heitä hiljaa. - --- Tiedän kyllä, että maailma on kovasti tuomitseva armollista -kuningastamme siitä, mitä nyt tulee tapahtumaan, ja pitämään häntä -houkkiona. Mutta suurempia houkkioita ovat ne turkkilaiset, jotka -luulevat voivansa pelottaa hänet pois väkivallalla. Jos kaikki muut -hänet hylkäisivätkin, osottakaa te rintaman halvat miehet, missä -rinnoissa uskollisuus syvinnä piilee! - -Kirkuvat huudot täyttivät nyt koko tuon kauniin seudun ja vihollinen -hyökkäsi eteenpäin, mutta Grothusen seisoi kultareunaisessa -paraatihatussaan rintavarustuksen luona ja pysäytteli janitsaareja -heitä ystävällisesti tervehtimällä ja heille kompia laskettelemalla. -Summia hän taskustaan kaivoi tukaatteja, saksantalereita ja makeisia. -Niitä hän viskeli joka taholle ja kun hän viittasi leiriin päin, -paistoi kuninkaantalon kohdalla taivaalla kolminkertainen sateenkaari -ja oven edessä istui kuningas tyynenä ja korkeana huuruavan ratsunsa -seljässä. - --- Ei, ei, -- murisivat janitsaarit ja käänsivät miekkansa omia -päällysmiehiään vastaan, sekä marssivat takasin kaupunkiin päin. -- -Tuota rautapäätä emme rupea ahdistelemaan. Olemme hänen ystäviään. -Antakaamme hänelle miettimisenaikaa vielä huomiseen. - - * * * * * - -Päästiin sunnuntaihin ja kuninkaantalossa virittivät ruotsalaiset -aamujumalanpalveluksen ensi virttä rauhallisesti kuin ainakin. -Ikkunat olivat melkein tukkoon varustetut, niin että sali oli hämärän -linnapihan näköinen. Valkosella liinalla peitetyllä pöydällä paloi -kaksi vahakynttilää ja sotapappi nojausi syvälle raamatun ylitse -nähdäkseen lukea päivän tekstin. - --- Ja kun hän astui laivaan, seurasivat hänen opetuslapsensa häntä. -Ja katso, myrsky rupesi riehumaan merellä, niin että aallot laivan -peittivät; mutta hän nukkui. - -Kuningas seisoi lähinnä pöydän vieressä karvalakki kädessään. Hän -oli tehnyt päätöksensä, tehnyt sen vaikeuksitta, tyyneesti ja -ilomielellä. Poltavan luona oli hänet onnettomuus tavannut hänen -kuumehoureissa maatessaan ja ennenkuin hän tautivuoteeltaan jaksoi -nousta, oli kaikki hävitettyä, menetettyä. Nyt hän taas oli oma -herransa. Vuoden vuotensa perästä, vähitellen joka päivä, oli hän -nähnyt silmukkain aukenevan siitä verkosta, jota hän oli koettanut -kutoa, mutta jonka siteeksi olisi tarvittu kultalankoja. Hänessä -hehkui halu päästä kerrankin irti näistä vehkeistä ja juonista ja -saada kerran vielä julkisesti vedota kalpaansa. Riika, Pernova, -Rääveli, Viipuri, Käkisalmi... jokainen nimi, joka hänen muistonsa -läpi vilahti, kertoi kadotetuista kaupungeista ja maakunnista. Mitäpä -siitä, jos hän nyt kaatuisikin. Elämä on lyhyt, mutta urosteon kunnia -ikuinen. Pappi nojautui taas raamatun yli. - --- Ja hänen opetuslapsensa kävivät ja herättivät hänet, sanoen: Herra -auta meitä, sillä me hukumme! - -Ensi tykinkuula sattui nyt kuninkaantalon seinään, vaan tarttui -kiinni pehmeään tiilimuuriin. Ja pappi jatkoi: - --- Te heikkouskoiset, miksi epäilette? - -Muuan upseeri juoksi kuninkaan luo ja kuiskasi: - --- Ei kukaan voi enää jyrinän vuoksi kuulla papin sanoja ja nyt -hyökkäävät turkkilaiset. - -Kuningas vastasi: - --- Jyrinän vuoksi emme saa keskeyttää jumalanpalvelustamme, mutta -jokainen tarvittanee nyt kyllä paikallaan. - -Kuninkaantalon parvelta heläyttivät soittajat raikuvin torvin -taalalaispolskaa ja soihtutanssien säveleitä. -- Allah! Allah! --- vastasivat turkkilaiset ja tarttarilaiset ja valkoset takit -liehuivat, kun he tuhantisessa joukossa hyökkäsivät etuvarustusten -yli ja heiluttivat käyriä miekkojaan ja keihäitään. Muutamat -janitsaarit pistivät kumminkin miekat käsivarren alle ja ojensivat -veljellisesti tupakkamassinsa ruotsalaisille ystävilleen ja -tuttavilleen. Kun kuningas paljastetuin miekoin ratsasti kahakkaan, -näki hän miehen toisensa perästä omasta joukostaan laskevan aseensa -maahan ja hän punastui. Hän huusi luokseen Grothusenia ja Daldorffia, -mutta ei kukaan vastannut. Silloin hän huomasi, että hän itse ja -yksin oli siinä ainoana taistelun aiheena ja hän päätti, että ne, -jotka eivät tahtoneet tapella, eivät olleet sen arvoisetkaan. - --- Ne, joilla vielä on rohkeutta ja uskollisuutta rinnassaan, ne, -seuratkoot minua! -- huusi hän. - -Silloin kokosi Seved Tolfslag hänen ympärilleen ne raa'at sotamiehet -ja kyökkipojat ja palvelijat, joille äsken suurella vaivalla oli -opetettu ensimmäisiä sotatemppuja. Uskollisesti henkensä kaupalla -taistellen keräytyivät he kuninkaan ympärille, kun tämä, hypähtäen -hevosen seljästä, raskaalla miekallaan kaasi ensimmäiset turkkilaiset -maahan. Hänen edessään asteli Seved Tolfslag kuin muinaisajan musta, -raivokas soturi ja teki tussarillaan kunniaa, vaan jos vihollisia -yritti tunkeutumaan väliin, heilautti hän painettia ja niitti viljaa -kuolemalle. Pistooli suunnattiin kuninkaan ohimoita kohden, vaan -ikäänkuin näkymättömän käden viittauksesta taivutti kuningas päätään -hiukan sivulle, -- ja luoti vain hipasi hänen kasvojaan, mutta kaatoi -Hårdin haavoittuneena maahan. Hän näki, miten viholliset vangitsivat, -sitoivat ja riisuivat paljaaksi Aksel Sparren. Kalskavat kalvat -ja sapelit iskivät syviä lovia toistensa teriin. Kamppaillen oman -henkivartijansa Roosin ja parin ruotsalaisen soturin kanssa, jotka -rautakourillaan olivat hänen vyötäreihinsä tarttuneet, täytyi hänen -seurata näiden mukana kuninkaantaloon, jonka portti nyt pönkitettiin -kiinni. - -Tällaiseksi ei hän tätä taistelua ollut halunnut. Viha ja kärsimätön -sotainto tulisti hänen verensä kuumeeseen. Ruutinsavu oli kärventänyt -hänen silmäkulmansa ja nenä ja korva oli hänellä verinaarmuissa, -kun hän hovimarsalkkinsa kamarissa tarkasti jälelläolevat miehensä, -joita oli nelisenkymmentä; sitä tehdessään hän tyytyväisenä nyökäytti -päätään vanhalle Hultmannille, joka suuri side päänsä ympärillä ja -pyssy olallaan seisoi rivissä Walbergin ja Grollin ja Fribergin -ja noiden toisten uskollisten vieressä. Otsa rypyssä ja silmät -salamoivina ja pitkä miekka pystössä hyökkäsi hän sitten joukkonsa -etupäässä toisiin saleihin, joihin hävittäjät jo olivat tunkeuneet. -Roos ampui ja miekkaili hänen vasemmalla puolellaan. Nokinen ja -hampaaton Åberg kumartui hänen käsivartensa alta survomaan miekallaan -turkkilaisia alhaaltapäin vatsoihin ja rintoihin, mutta Seved -Tolfslag kulki tietänsä suoraan eteenpäin, tarttui turkkilaista -toistensa perästä parrasta ja viskasi heidät ulos ikkunasta. Hän -kiskoi heiltä aseet käsistä ja polki ne jalallaan kappaleiksi. Ja -tulta leimahteli tuluksista ja pyssyjen piipuista. Ristiin kilahtavat -säilät lauloivat ja suhisivat kuin harpun soitto. - -Suuressa salissa, jossa nuo molemmat vahakynttilät vielä valaisivat -aukinaisia raamatunlehtiä ja noita värssyjä, jotka kertoivat, miten -mestari heräsi ja nuhteli maailmaa, siellä eivät ruotsalaiset enää -savun vuoksi voineet tuntea toisiaan muusta kuin kannussaappaistaan. -Hurjasti huutaen rupesivat äkkiä janitsaarit ja tarttarilaiset -kiipeilemään ylöspäin savukkoon, jonne hävisivät. Turhaan -ruotsalaiset tapparoillaan iskivät joka taholle, he eivät enää -tavanneet muuta kuin tyhjän ilman. - --- Ne ovat noitia! -- mutisi Hultman itsekseen ja pysähtyi raamatun -luo, mutta kuningas viskasi vesitynnyrin alas ikkunalta, joten savu -pääsi tulvimaan ulos. Silloin nähtiin ryöstäjäjoukkojen kavunneen -ovien ja seinäpielojen päälle, ja taas alkoi vimmattu leijonajahti -savuisissa huoneissa. - -Kun vihdoin kaikki viholliset olivat ajetut pois, järjesti kuningas -jälelläolevat sotatoverinsa -- niitä oli 32 miestä -- pieniin ryhmiin -joka ikkunan luo ja kävi itse tyhjentämässä kaatuneiden laukuista -luodit ja ruudit. Verta vuoti haavasta hänen toisesta kädestään ja -hän ojensi sen sidottavaksi Roosille, joka äsken pistoolilaukauksella -oli pelastanut hänen henkensä, kun hän oli joutunut käsikahakkaan -kahden turkkilaisen kanssa. - --- Näenpä -- virkkoi hän, -- ettei Roos ole minua jättänyt, vaan -miten lie käynyt niiden kaikkien, jotka ovat pettäneet kuninkaansa? - --- Eikö lie suurin osa niistä jo vainajia tai vankeja. Kuninkaan -katse siitä yhä enemmän kirkastui ja hän tarttui Roosin käteen ja -talutti hänet takasin suureen saliin, jonka ikkunoista tussarit -tupruuttivat tulta yhä lähentelevää vihollista vastaan. Sisässä oli -melkosen hämärä, sillä ilta oli tulossa, vaan ikkunavarustusten -välitse nähtiin turkkilaisten askel askeleelta lähenevän laajassa -kehässä, tavaravaunujen, ovien ja viiniammeitten suojassa, ja koko -pihamaan peitti jo kaatuneiden lauma. - -Viinanassakka haettiin ullakosta sammuttamaan kuivavaa janoa, ja -kuningas, joka itse ei maistanut muuta kuin vettä, käveli soturista -soturiin tarjoten lasia ja kehottaen heitä ottamaan ryypyn, mutta -ainoastaan yhden ryypyn. Mutta kun sekään ei enää janoa sammuttanut, -haettiin viiniä ja kuningas täytti saman lasin, josta hän äsken oli -miehiään juottanut, sekä joi sen yhdellä kulauksella pohjaan. - --- Onhan parempi, -- virkkoi hän, kun taistelua taas oli kotvasen -kestänyt, -- että me uljaasti itseämme puolustamme viimeiseen -hengenvetoomme saakka ja siten miehuutemme kautta tulemme -ikikuuluisiksi, kuin että antaudumme vihollisillemme, elinaikaamme -kipeneen jatkaaksemme. - -Kiväärinlaukaukset räiskivät terävästi ja niiden keskitse sateli -tykinkuulia ja pommeja tuota yksinäistä taloa kohden ja nuolet, -joiden sulkiin oli sidottu pitkiä, palavia tappuratukkoja, tarttuivat -kiinni kattolautoihin. Kesken kaiken lehahti savun läpi odottamaton -niitetyn heinän ja kasvavain lehtipuiden lemu, ikäänkuin rauhallinen -paimenkansa olisi kentiltään ja lehdoistaan lähettänyt tervehdyksen -piiritetyille. Vaan tungoksen läpi marssi eräs janitsaaripäällikkö -miehineen esiin kuin telottaja punapukuisine renkeineen. He kantoivat -selässään heinärukoja ja halkoja, mutta päälliköllä oli pikinen -tuohus kädessään. Nämä kaikki sytykkeet pantiin talon seinämälle -tuulen puolelle ja päällikkö viskasi soihtunsa siihen; ja pian liekit -kohosivat katto-orsien kohalle ja kaikki ullakolle kerätyt kalleudet -peittyivät savuun ja liekkeihin. - -Yksin ja kuolevain keskelle unhotettuna makasi Klysendorff palavan -kammarin lattialla, vaan kun hän ulkoa kuuli uuden hämmästyksen -huudahduksen, kirkastuivat hänen kalpeat piirteensä. Vielä kuuli -hän pihalta kaukaisia ruotsalaisiakin huudahduksia. Siellä seisoi -jäätyneellä maalla paitaa myöten ryöstettyjä ruotsalaisia kenraaleja -ja överstejä, kädet selän taakse sidottuina. Tarttarilaiset, -rehennellen kultanauhaisissa ruotsalaisten hatuissa ja kantaen -vöissään koristeina keltaisia ja mustia tekotukkia, kytkivät pitkiin -vitjoihin Ruotsin jaloimpain sukujen poikia ja tekivät heistä -orjiaan. He sitoivat niitä vaunuihinsa taikka ajoivat edessään -ruoskilla; Giertan ja Sparren taluttivat turkkilaiset erään kaivon -luo ja kytkivät siihen karjaa juottamaan. Eräs janitsaari nousi -kuninkaan vanhan, kuuluisan ratsun, Brandklipparin, selkään ja -puristi karvasessa kourassaan yhdennentoista Kaarlon kalleutena -säilytetyn miekan kullattua kahvaa, ja pasja asettui jo teltassaan -jalat ristissä patjalleen istumaan, odottamaan taistelun päättymistä. - -Kukkuloilta, kaukaisten moskeain torneista ja Benderin linnasta -tarkastivat tuhannet ihmettelevät katselijat tuota liekkivää -herkkuleenroviota. He näkivät, kuinka kuningas miehineen takit -pään päälle käärittyinä nousivat ullakolle viskaamaan alas palavan -pärekaton, vaan taas heidän täytyi sieltä paeta luoteja ja savua. -Huoneesta huoneeseen vetäysi joukko katto-orsien ja seinätiilien -romahdellessa alas ja joka ikkunasta ammuttiin sisään; vaatteet -paloivat, veri virtasi käsistä ja hartioista. Kuumenneet kiväärit -laukesivat itsekseen. Janitsaarit huusivat toisilleen, että joko on -Ruotsin kuningas tulta kestävä konna taikka palaa hän nyt taloonsa -miehineen. Koko seutu riemusta surisi, vaan se riemu ei ollut koston, -vaan ihmettelyn riemua. - -Pimeäksi oli jo käynyt ilta, vaan tulipalon liekit valaisivat -pihamaan ja metelin keskeltä kaikui kuninkaan kirkas ääni. - --- Roos, ystäväni, puolustakaamme itseämme näiden jälelläolevain -miestemme avulla, kunnes kaikki on lopussa. - -Hän taisteli nyt itse ikkunan ääressä ratsumiehen pyssy kädessään. -Hän astui aivan rikkiammuttujen ikkunavarustusten eteen ja jäi siihen -yksin seisomaan. - -Roos viskausi väliin, vaan samassa hänet typerrytti luoti, joka -lävisti hänen lakkinsa, ja hän horjahti kuninkaansa käsivarsiin. Ja -peräytymättä seisoi siinä kuningas järkähtämättömänä paikoillaan, -sylissään jaloin henkivartioistaan. - -Raivostuneina hyökkäsivät turkkilaiset vielä kerran eteenpäin ikkunaa -kohden, vaan siihen kaatuivat. Lattiatkin olivat jo tulessa ja -valaisivat huoneet kirkkaiksi. - --- Ruotsin Kaarle pitelee puoliaan, -- virkkoi pasja. -- Poltava oli -kansan kunniapäivä, tästä tulee hänen päivänsä. - -Silloin lennähti ovi auki. Säkenien peittämänä astui Seved Tolfslag -portaille ja teki kunniaa. - --- Antakaa tilaa, -- huusi hän. -- Kuningas, kuningas! - -Miestensä etupäässä hyökkäsi kuningas ulos käyden käsikahakkaan ja -ne, jotka eivät voineet häntä seurata, nojautuivat seinää vastaan -ja tappelivat. Kuolleita ja kuolevaisia kaatui hänen jalkoihinsa -ja hänen päänsä päällä kalskahtivat tapparamiekat vastakkain. -Kannukseensa kompastuneena painui hän maata vasten ja miesjoukko -viskausi hänen päälleen, jotta ase vihdoinkin voitiin hänen kädestään -vääntää pois. - --- Toisin olisi se tanssi päättynyt, jos kaikki olisivat paikoilleen -jääneet, -- virkkoi hän. -- Nyt ei tämä ottelu ollut minkään arvoinen. - -Noustuaan maasta sammui tuo säkenöivä tuli hänen silmästään ja -hän jakoi palkintoina kaikki tukaattinsa niille janitsaareille; -jotka olivat jaksaneet häneltä riistää aseen. Savu oli hänet -tuntumattomaksi mustannut ja hänen repaleiseksi hakatusta -takistaan oli toinen haarukka revitty pois. Semmoisena nousi hän -purppuravaatteella satuloidun turkkilaisen ratsun selkään ja -riemuhuudot, niin valtavat, kuin jos kaikki Islamin liput äsken -olisivat lasketut hänen hevosensa kavioiden alle, seurasivat häntä, -kun hän ajoi Benderiin ja vankeuteen. - -Eikä hän kääntynyt katsomaankaan taota loimuavaa roviota. Liekit -siitä loistivat koko yön. Vaan aamulla seisoivat turkkilaiset -Carlopolin tuhkaisilla raunioilla lapioineen ja Varnitsan naiset -rupesivat ruotsalaisten kaivosta nostamaan vesiruukkuihinsa tuota -kristallikirkasta vettä, jota he vastaisina aikoina tarjoilivat -muukalaisille matkustajille ja joka teki juojan lujaksi sekä -rakkautta että luoteja vastaan. Siellä ympärillä, pensaikkojen ja -kasvavain viiniköynnösten alla, nukkuivat kodittomain soturien -maahan kaivetut säästötukaatit, joita sankarikuninkaan kuva leimasi, -ja vielä paljo myöhemmin, kun paimenet vaimoineen myrskyisinä -syyspäivinä korjasivat hedelmäsatoja, olivat he kuulevinaan maasta -miekanhelskettä ja urhojenleikin mylläkkää. - - - - -Hänen ylhäisyytensä. - - -Torvien räikintä tervehti juhlapukuisesta Moskovasta Poltavasta -palaavaa tsaaria. Hänen edessään astelivat rivittäin, vaalenneissa -ja tomuisissa soturinvormuissa, aseettomat ruotsalaiset sotavangit. -Tiilisissä kunniaporteissa näkivät he kuvamaalauksia, jotka -esittivät, miten Idän vihanen kotka repi palasiksi hukkuvaa taikka -nuolien lävistämää Ruotsin jalopeuraa. Joka askele vei heidät yhä -syvemmäs tuohon vieraaseen barbarikaupunkiin, jonka suomuksentapaiset -kehämuurit ympäröivät. Tornit olivat pilveinkorkuisten kärpässienien -taikka omituisten taivaankaarien kaltaiset, koristeinaan yltänään -särmäkkäitä kultatähtiä. Pöytiä oli joka suuremman talon edessä ja -niille oli katettu viljalta outoja ruokalajeja tsaarille ja hänen -ylimyksilleen. Kynttilöitä ja lamppuja liehui mustapartaisten -kristuksenkuvien ja outojen pyhimysten edessä, mutta molemminpuolin -katua aaltoili kansa kuin koskessa vesi ja tuijotti ja pilkkasi -voitettuja. Kyyneleensä kuiviin itkeneet lesket ja sisaret, joita -Ruotsin Itämeren maakunnista jo kauan sitten oli tuotu tänne -orjuuteen, tunsivat ikkunoista sukulaisiaan vankien joukossa. He -huusivat näille lohduttavia raamatunlauseita, vaan ei kukaan heitä -kuullut, tykinlaukaukset, kellojen helinä ja voittolaulut, jotka -kaikuivat kaupungin yli kuin riemujuhlan hillitön melske, vaimensivat -kaikki muut äänet. - -Etummaisina kävelivät sotamiehet. Siinä polkivat laihain suomalaisten -harmajat pataljoonat, suomalaisten, jotka niin usein, kun toveri -oli viitannut heidät vahtitulien luo, olivat hymähtäneet punaisissa -parroissaan ja hangella seisten puistelleet pyssyjään ja vastanneet -kuin yhdestä suusta: "seisomme tässä", jota toiset eivät ymmärtäneet. - --- Te rakkaat Suomen veikot, -- niin huutelivat vangitut naiset -ikkunoista, -- omien kotienne palaessa poroksi olette uskollisesti -meidän joukkoja seuranneet ja seisoneet paikoillanne kuin pienet -sitkeät katajat. Jos kerran vielä saamme Ruotsissa joulukirkkoon -ajaa, niin viittaamme katajiin, jotka kasvavat lumessa tien -partaalla, ja lausumme: kas siinä suomalaiset, suomalaiset! - -Sitten marssivat upseerit, alimmat ensiksi, ylimmät sitten ja -heidän jälessään tuotiin voitetut tykit valjaineen. Pitkään -rekeen olivat sälytetyt ne vaskirummut, joiden räminä niin monena -iltahämäränä oli taistelutantereella koonnut yhteen vertavuotavat -ratsuväenosastot. Toisessa reessä tuotiin nahkarumpuja. Kuinka -usein ne olivatkaan valloitetussa kaupungissa nopealla, käskevällä -pärinällään pakottaneet ryöstäjiä heti pistämään miekat tuppeensa -ja seuraamaan nuorta, voittavaa kuningasta, joka iloisena istui -juoksijansa seljässä, vasta saatu avainkimppu vielä kädessään. -Niiden jälestä tulivat ratsuviirit ja liput, joissa maakuntavaakunat -olivat, vaan niitä kannettiin nurinpäin vasemmassa kädessä ja ne -laahustivat katuloassa. Sinerviksi paleltuneet nyrkit puristuivat -noita rikkiammuttuja kankaita vastaan, joissa vielä oli viimeisten -puolustajainsa veripilkkuja. Lumipalloja ja kiviä viskeltiin -Södermanlannin ja Itägöötanmaan arneja, Uplannin valtaomenaa, Taalain -ja Neriken ristiinpantuja nuolia, Västmanlannin tultasyöksevää -vuorta, Helsinglannin pukkia, Blekingen lehtipuuta ja Länsipohjan -sydänyöllä juoksevaa poroa kohti. Yhä hurjistuneempana tyrkkäili -rahvas vahtien pyssyjä syrjälle ja huusi: - --- Lokaa ja häpeää noiden koirien lipuille! - -Silloin paljastivat venäläiset soturit aseensa ja näkyviin tulivat -Ruotsin kuninkaan ratsuhevoset ja hänen vuoteeksi varattu paarinsa ja -tyhjä, sininen kenttätuolinsa. Heti sen perästä kävelivät kenraalit -maahan kumartuneen Lewenhauptin ympärillä ja heidän jälessään -asteli marski, mutta lähinnä tsaarin hevosen edessä kulki hänen -ylhäisyytensä Piper, pääministeri, hän, joka Ruotsin suuruudenajan -keskipäivän paisteella oli seisonut kahden ruotsalaisen kuninkaan -rinnalla. - -Hän ei näyttänyt kuulevan eikä näkevän mitään. Hänellä, jota oli -sanottu Ruotsin sukkelimmaksi pääksi, ei ollut tänään mitään -vastattavaa niihin naurunrähähdyksiin ja pistosanoihin, joilla häntä -kaikkialta tervehdittiin. Näytti siltä, kuin hän siinä kävellessään -olisi miettinyt aivan muita asioita ja muita kohtaloita. - -Kun hän illalla vietiin majapaikkaansa ja ilotulitus räiski jäätyneen -joen ylitse, istui hän nukkuen lepotuolissaan eikä herännyt -silloinkaan, kun palvelija pani yömyssyn hänen päähänsä ja kääri -peiton hänen ympärilleen. - -Taas tuli aamu ja taas soivat kellot. Päivä seurasi päivää ja vuosi -vuotta, mutta ne olivat kaikki yhtä raskaat. - -Francken ja Arndt'in hartauskirjoja oli hänen pöydällään. Hän -taivutti marskin ja Lewenhauptin puristamaan sovinnon kättä ja -hänestä tuli orjuudessa kärsivän kansan isällinen hallintomies. -Puutteeseen joutuneet ruotsalaiset soturit kohtasivat hänet usein -aikusina aamuhetkinä, kun hän kiirein askelin riensi katua pitkin, -ainoastaan pieni, haukkuva koira seuralaisenaan. - -Tapahtui sitten aivan odottamatta, että hänet vietiin pois talostaan -ja kun vihdoin pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen muutamat hänen -maamiehensä taas saivat hänet nähdä, oli hän kaukana Moskovasta ja -hänestä oli tullut murtunut ukko. - -Oli kirkas kevätpäivä. Joet rupesivat jo luomaan jääpeittoaan ja -sotavankien sydämmiä rupesi koti-ikävä yhä syvemmin kaivamaan. -Pietarin kaupunki oli lyhyessä ajassa kasvanut ruotsalaisilta -valloitettuun suomaahan; siellä, Pietari-Paavalin linnan pihalla, -oli kurja puuhökkeli. Tämän majan edustalla käveli hänen -ylhäisyytensä Piper edestakasin. Kärsittyään seitsemäntoista -päivää vesileipäkidutusta sai hän siinä nyt hetkisen hengittää -raitista ilmaa. Takki oli pilalle kulunut ja se riippui syvissä -poimuissa hänen kuihtuneella vartalollaan. Keppi vapisi ja horjoi -tuossa kädessä, jota Puolan kuningas ja kuningatar ennen olivat -suudelleet ja joka niin usein, ennenkuin se oli kirjoittanut nimen -jonkun valtakirjan tai määräyksen alle, oli saanut vastaanottaa -tukateilla ja kimaltavilla jalokivillä täytettyjä hopealippaita tai -nuuskarasioita. - -Muutamain askelten päässä seisoivat vahtisotamiehet eikä hänen -ylhäisyytensä saanut vaihtaa sanaakaan kenenkään muun kuin sotapappi -Bredenbergin kanssa. Erityisen luvan saatuaan oli tämä nyt juuri -äsken päässyt hänen majalleen. Hän otti taskustaan toverien -Moskovasta kirjoittaman kirjeen ja luki sen ääneen Piperille. - --- Tuota pientä koiraa, jonka hänen ylhäisyytensä, kun hänet -täältä äkkiä poisvietiin, täytyi jättää jälkeensä, olemme hellästi -hoitaneet, mutta se on surkeasti ulvoen paennut kaikenlaisiin -pimeihin piilopaikkoihin, tahtomatta maistaa ruokaa tai juomaa, ja -nyt se on kuollut. Soisippa jumala, että me vangit tämän sieluttoman -eläimen tavoin voisimme laskeutua johonkin nurkkaan ja päästä näistä -maallisista kärsimyksistämme erillemme. Mutta hartain toivomme -on, että hänen ylhäisyytensä nyt pian vapaaksi lunastettaisiin ja -vaihdettaisiin ja että hän saisi palata kotiinsa puolisonsa ja -lastensa luo. Meidän sydämmelliset siunauksemme seuraavat häntä -aina kiitollisuudella kaikesta siitä huolenpidosta ja isällisestä -hoidosta, jota hän kristillisenä auttajana meille on osottanut... - -Piper seisoi selin Bredenbergiin ja tuijotti sitkeästi hietikkoon. -Hän ei muistellut vanginvartijain kovuutta, ei, hänen korvansa oli -kaukaa kuulevinaan kuninkaan katkeroita moitesanoja. Eikö ollut hän, -pääministeri, vapaaehtoisesti ratsastanut Poltavaan ja ojentanut -vihollisille miekkansa? Eikö hän kuullut oman kansansa kirouksia? -Hänen kotitalostaan olivat Tukholmassa heitetyt kivet murskanneet -lasit. Hän näki vaimonsa, Kersti-rouvan, sälyttävän laatikkoihin -kaikki nuo hohtokivisormukset ja rasiat ja pienet hopeakoristeet, -jotka olivat olleet siinä etuhuoneessa, missä puheille pyrkivät -ruotsalaiset ja ulkomaalaiset muinoin olivat odotellen seisoneet. -Hän näki puolisonsa keskellä yötä ajavan kaupungista tietä myöten -Angsjöhön päin. Pitkät ajat oli hän mielestään aivan kuin istuvinaan -ruotsalaisen kirkon penkissä ja kuulevinaan papin saarnastuolista -rukoilevan Jumalaa rankaisemaan tuota ulkolaisten lahjomaa -kuninkaanpettäjää Piperiä, joka oli neuvonut viimeiseen sotaan -ryhtymään ja itselleen oli ihmisluista tien rakentanut Ukrainan -lumikinosten yli. Hänen ainoat ystävänsä olivat nyt enää nuo -onnettomat vankeustoverit. Ei ollut hänellä enää edes isänmaata, -johon hän saattoi ikävöidä. Yksin hän tunsi noiden syytösten -mahdottomuuden, mutta hän ei voinut sysätä syitä kuninkaansa -niskoille, ei ilmaista valtiosalaisuuksia. Murtuneena hän senvuoksi -horjui majansa luona, -- vankina, jonka täytyi kansalaistensa ja -muukalaisten häpäisemällä vaitiollen kuolla, aivan samoin kuin hän -niin usein oli nähnyt nimettömään soturien rivistään kaatuvan. - --- Teidän ylhäisyytenne, -- virkkoi Bredenberg, -- monet -tämänkaltaiset kirjeet saapuvat Ruotsiin, saapuvat kuninkaankin -nähtäville, ja kerrotaanpa, että hän jo on puoleksi leppynyt. Tsaari -on nyt näinä nälkäkidutuksen päivinä taivuttanut teidät kirjallisesti -puolisoltanne anomaan 30 tuhatta talaria lunnaiksi, päästäksenne -vihdoinkin vankeudesta... Sitä päätöstä elkää katuko. Silloin pahat -kielet sanoisivat, että te teette sen ahneudesta. Kunhan vapaaksi -pääsette, voi kaikki vielä kääntyä hyvin päin niinkuin noina entisinä -vuosina. - -Piper vastasi hiljaa: - --- Noita vuosia en takasin halaa. - --- Nyt Kristukseen mun sieluni palaa. - -Mutta samassa kääntyi hän tulipunaisena kasvoiltaan papin puoleen ja -ärjäsi vihasella äänellä: - --- Mitä tuhannen peeveliä te oikeastaan tahdotte? Salaa olen -kirjoittanut vaimolleni, että hän kehottaa kuningasta kieltämään -rahojen lähettämisen... Sillä on juttu selvä. Tänne olen maamiesteni -seurassa joutunut ja heidän luo tahdon jäädäkin, kosk'ei meidän -aseettomain suotu luodin lävistäminä kaatua. - -Bredenberg hymähti vanhan kreivin tuittupäisyydelle, mutta laski -katseensa alas ja jäi penkin viereen seisomaan. - --- Sanotaan, että tsaari aikoo lähettää teidän ylhäisyytenne kovaan -vankilaan Lyyssinän linnaan, ja lähes 70-vuoden ijässä on ruumis -heikko astia... Siksi hartaasti yksinkertaisuudessani pyydän: -palatkaa kotiin, jonne kaikkien meidän mielet halaavat, vaikkakin -häpeä hartioitamme painaa. Elkää lisätkö nöyryytyksiimme sitä -lähtemätöntä häpeää, että se mies, joka on ollut kahden kuninkaan -lähin neuvonantaja, kuolee nälkään ja viluun maanpakolaisena ja -tekemättä sovintoa kansalaistensa kanssa. - -Piper nojautui horjahtaen majan seinään. - --- Kumartakaa päänne alttarin edessä elkääkä ihmisten suistettujen -suuruuksien edessä! Mutta jos luonani olette, kun vapautuksen hetki -saapuu, silloin pitäkää huolta, että maalliset jäännökseni peitetään -yrtteihin tai suoloihin, jotta ne kotimaahan voidaan viedä. Päiväni -ovat pian luetut. Jos olen ruotsalaisia palvellut kahden herran -aikana, silloin lie kohtuullista, että heitä loppuun saakka palvelen -siellä, missä nyt heidän onnettomat poikansa kärsivät. - -Kun Bredenberg huolestunein silmin lähti pois, tuli läheisestä -senaatintalosta joukko ruotsalaisia upseereja, puettuina -lammasnahkaturkkeihin ja vaippoihin. Heidän edessään käveli ruskean -kauhtanaan puettuna henkivartijain pappi Nordberg, jonka helposti -tunsi hänen kookkaasta vartalostaan. Heistä olivat lunnaat makselut -ja he olivat vapaiksi pääsemäisillään, heidän kerjuunyyttinsä olivat -jo kasassa jauhosäkkien lomissa muutamassa lotjassa joen rannalla. - -Ylempänä linnanvallilla vaikeni kahleiden kilinä ja ruotsalaiset -työvangit nojautuivat käsikärryihinsä ja katselivat kotiin pääseviä -maamiehiään. Mutta pian rupesivat taas rattaat ritisemään ja kuokat -kolhimaan. Siinä raatoivat nuo alhaiset ja nimettömät, nuo elävältä -kuolleet, jotka eivät omaisistaan mitään tienneet ja joilla ei ollut -toivoa koskaan enää kolkuttaa oman tuvan ovelle, joiden oli määrä -kahleissa raataa ja nääntyä ja joka aamu nousta rakentamaan tuota -vierasta kaupunkia. - -Piper kohotti verkalleen vapisevan kätensä ja viittasi vallia kohden: - --- Tuolla ovat veljeni! -- virkkoi hän. - -Bredenberg, joka asteli vapaaksi laskettuja upseereja kohden, nykäsi -hiljaa Nordbergia vaipasta ja kaikki kääntyivät nyt Piperin puoleen -ja paljastivat päänsä. He eivät saaneet häntä puhutella, eivät viedä -häneltä tervehdystä, mutta Nordberg pysähtyi, niin ihmeellinen -oli hänestä tuo näky. Hänen kätensä siirrähti povelle ja kun hän -sieltä takin alta tapasi rukouskirjansa, kohotti hän sen ja viittasi -kannelle kuvattua ristiä. - --- Niinkö, Jumala, johtavat tiesi, -- kuiskasi hän, -- että tuosta -miehestä on tullut suurin kansamme marttyyreistä! Rauhoitettu, -kunnioitettu, olkoon hänen loukattu nimensä! - - - - -Paperi-kenraali. - - -Kello oli tuskin neljä aamulla, mutta kellertävä valo Moskovan -ulkopuolella olevien koivikkojen latvoissa ennusti päivän koittoa. -Kenraali Lewenhaupt istui jo tavallisella paikallaan ikkunan ääressä -kuin vanha huuhkaja oksallansa metsässä. Kaksi harmaata hiussuortuvaa -pörrötti otsalla ja miettiväisnä aukoi ja sulki hän suuria, -surullisia silmiään. - -Muutamista raskaista askelista heräsi hän äkkiä, nousi seisalleen -ja kääntyi huoneensa sisäosaan päin. Hänen edessään seisoi -kyttyräselkäinen, pitkätukkainen venäläis-juutalainen. - -Juutalainen punoi levottomasti pitkää, punasta hiussuortuvaansa -sormen ympäri. Mitä taruja hän olikaan kuullut kerrottavan tästä -vanhasta kenraali Marsmarssista, joka nuuskaa hyppysissään pidellen -oli Liettuan takamailla lähettänyt virsiä veisaavat sotamiehensä -rintasuojuksia ja risumurrokkoja vastaan. Ei hän vielä elämässään -ollut seisonut urhon edessä, joka oli armeijoja komentanut. Hänen -mielestään piti sellaisen olla julmannäköisen miehen, joka, kiroillen -ja kädet ristissä miekankahvan päällä, komenteli maljoja ja -nassakoita ja sylenpituisia tupakka-piippuja, kunnes savu oli niin -sakeaksi käynyt, että sitä voi miekan iskulla silpoa. - --- Minä olen vain halpa kauppias Tulasta -- änkytti hän -- ja olen -tullut tänne härkiä kaupalle, mutta ruotsalaiset vangit siellä meidän -puolessa pyysivät minua esillekantamaan heidän almurukouksensa. -Vaikka he ahkerasti valmistavatkin puukeiloja ja nuuskasarvia, niin -vallitsee heidän keskuudessaan kuitenkin niin suuri hätä, että -sydäntä särkee sitä nähdessä. Mutta kyllä ne raukat tuhlaavatkin -paljon aikaa turhuuteen. Tuntikausittain istuvat he joka päivä -kirjoittaen ja papereita raapustellen. Ja voi sitä, joka pienen -tupakkahitusenkaan heidän papereillensa pudottaa! Mutta sitähän juuri -ei kukaan ihminen voi ymmärtää, miksi he tuollaisen vaivan näkevät, -kun heillä ei kuitenkaan ole mitään kirjoittamista ja tuskin on paria -ruplaa kirstun pohjalla. Eihän sotamiesten tehtävä lie kynä kädessä -hikoilla.. - -Lewenhaupt sytytti talikynttilän, sillä huoneessa oli vielä sangen -hämärä. - --- Kas tässä! -- sanoi hän hyväntahtoisen raskasmielisesti ja valaisi -kynttilällä pitkiä, maalaamattomia seinähyllyjä, joilla paksut -paperikasat lepäsivät numeroitujen kansien lomissa. - -Juutalainen punoi yhä kiivaammin hiussuortuvaansa nähdessään maljojen -ja nassakkain sijasta täyteen kirjoitettuja paperikasoja mihinkä hän -vaan kääntyi. Tuoleilla ja pöydillä ja yksin uuninreunallakin oli -papereita. -- Merkillinen kenraali tuo, -- ajatteli hän -- tuollaisen -näkönenkö onkin se, joka taisteluja voittaa? - --- Kansa, -- Lewenhaupt pysähtyi hyllyn luo -- ja valtio, se on -sama kuin järjestys, ystäväni. Täällä ovat kaikki vangit kirjoissa -ja heidän laskunsa ovat tarkoin merkityt. Täällä on meidän -finassivirastomme ja meidän rahatoimilaitoksemme! Ruotsalaisen -maisterin luona, toisella puolen katua, on yhtä pitkä hylly. Siellä -on meidän kirkkomme! Vielä vankeudessakin olemme me pysyneet kansana! -Sinä, joka olet juutalainen, sinä varmaankin ymmärrät tämän suuren -sanan salaisuuden! - -Hän otti erään paperimytyn, selaili sen lehtiä, luki ja -laski puoliääneen. Sitten meni hän läheiseen makuukamariinsa -ja asetettuansa kynttilän jakkaralle, avasi hän muutaman -kirstun ja alkoi huolellisesti laskea hopearahoja erikokoisiin -nahka-kukkaroihin. Koko ajan puheli hän puoliääneen, milloin -itsekseen, milloin kauppiaaseen kääntyen. - --- Olen nyt laskenut, kuinka paljo minulla on oikeus lähettää Tulaan. -Mutta opi huomaamaan, hyvä mies, että kiittämättömyys ja kateus -on kaiken meidän vaivannäkömme palkka. Kateus, kateus, se se oli -se pimeyden käsi, joka erotti meidät niin, että viholliset voivat -ryöstää liput meidän pataljooniltamme. Narri se on, joka tässä -matoisessa maailmassa huutaa ystäviä ja sydämmiä! Sotatoveri syleilee -sinua, kun hänet pelastat vihollisten pistimistä, mutta hän huokaa, -ettet sinä samalla kaatunut lävistettynä, jotta hän olisi voinut -saada sinun tyhjän paikkasi. Narri se on, joka muita korkeuksia kohti -halajaa, kuin päin ikuisen isämme kotia. Viholliset eivät ole minua -syvemmin haavoittaneet kuin minun omat maamieheni. Suokoon Jumala, -että minä yhtä uskollisesti olisin palvellut taivahista kuningastani -kuin hallitsijaani maan päällä. - -Sängyn peitteellä hänen takanansa oli raamattu, ja miekka, jonka -hän oli takaisin saanut, riippui sängynpylväässä. Aina kun hän -oli täyttänyt jonkun kukkaron, kirjoitti hän pari riviä erääseen -kirjaan ja sinetöi senjälkeen kukkaron. Myöskin sänkykamari täyttyi -vähitellen papereista, mutta aina olivat arkit toistensa vieressä -hyvässä järjestyksessä. Noin istui hän siinä kynttilän valossa, -Gemauerthofin taistelun voittaja, savuava lakkatanko surumielisten, -kirkkaiden silmiensä edessä, ja sillä aikaa kuin hän yhä valitti -kohtalon kovuutta, alkoi päivä hiljalleen valjeta. - -Juutalainen kauppamies ei enää käsittänyt hänen puhettaan, vaan punoi -ja peukaloi punaista suortuvaansa, mutisten: - --- Kansa ja valtio... vielä keskellä vankeuttakin... se on -todellakin kaunis näky. - - - - -Luutnantti Pinello apteekissa. - - -Luutnantti Pinello, italialainen, istui eräänä päivänä vankien -apteekkituvassa Tobolskissa ja joi väkeviä rohtoja. Tiskin takaa vei -aukinainen ovi puolipimeään latoon, jossa vänrikki Kraemer nahkurina -työskenteli ja käänteli suuressa ammeessa olevia vuotia. - -Pinello oli hyvä toveri ja hänen päässään, harmahtavan -tukkansa keskessä, oli pitkä miekanarpi Poltavasta, jossa hän -taistelutantereella oli maannut kaksi päivää kuolleiden joukossa. -Mutta kun hän nyt istui ja maisteli maustimilla sekotettua -paloviinaa, harmitti häntä Kraemerin itsepäinen ahkeruus! - --- Niin, niin, täällä ollaan uppiniskaisia piruja, -- puhui hän -vähän kieltä murtaen. -- Koko yö seistään parkkiammeen ääressä. Ei -tulla maistamaan lasillista väkeviä rohtoja vanhan ystävän seurassa. -Enkö kenties ole vapaaehtoisena rehellisesti palvellut ruotsalaisten -armeijassa, niin, enkö ole täällä vankeudessani siirtynyt heidän -paavin kiroomaan uskoonkin. Mitäpä siihen sanot, giovane mio? - --- Minä vaikenen ja parkitsen häränvuotia, -- vastasi Kraemer. - --- Niin, sinä vaikenet ja parkitset häränvuotia sinä, mutta minä -tunnen häränvuodan, jossa meillä ulkolaisilla on parkitsemista, -ja se on ruotsalaisten härkämäinen mieli. Minä otin äsken kauniin -luutnantti Rothliebin mukaani tuonne vuorelle ja, virkoin hänelle, -asettaen käteni hänen sydämmelleen: Rothlieb, notkista tällä paikalla -polvesi ja kiitä taivasta, että se on sinut niin kauniiksi luonut -ja niin naisia miellyttäväksi! Etkö häpeä olla happamennäköinen -leikissä...? Santa Maria! Mitä luulet miehen tehneen? Tuo suuri -mies rupesi nyyhkimään ja minä tunsin, kuinka tyhjänä sydän hänen -rinnassaan sykähti. Menin silloin luutnantti Bäckin rouvan luo. -Vaikka hän on pyhimys ja vanha, kuivunut näre, jonka kuori sitä -terävämmin pistää, kuta kuivempaa se on, on hän kaikissa tapauksissa -nainen. Olin tuntimääriä hänen luonaan. Nenä oli hieman kesakoissa -ja silmät kuin kirkkaan sinervät vesipisarat, tuntui oikein -viileältä tuo päivä kuumassa syyskuussa. Kun minä kerroin, kuinka -kukkaiskentällä länsituulen huminassa kuulin hyvän Jumalan kaikkein -enkelein laulavan, vastasi hän vain siten, että sanoi luutnantti -Rothlieb'iä huonoksi ihmiseksi. Sitten hän muuttui kärtyisäksi, -nokkautuvaksi, ylpeäksi, mutta enpä luule sen muuta merkinneen, -kuin että hän oli hieman hämillään. Kun ensin Ruotsin lipulle -uskollisuutta vannoin, silloin tuomion pasuna soi ja repäsevä oli -mieli. Nyt lämmitetään uunia noita ennen ilosia vankiraukkoja varten, -jotka näyttelevät ilvenäytelmää. Ei, toveri, minä olen nähnyt -kotimaassani pyhiä sisaria, jotka tuoksuvat vilpittömintä nöyryyttä -ja taivaallista rakkautta. He puhuvat Jumalan pyhyydestä, vaan eivät -ihmisten ilkeydestä. Ei, toveri, tule ja katso meidän maamme naisia, -kun he syleilevät lapsiaan taikka istuvat vahakynttilöjensä ääressä -ja itkevät haudoilla! Silloin saisit nähdä sydämmien palavan. Mitäpä -siihen sanot? - --- Minä vaikenen ja parkitsen häränvuotia. - --- Niin, sinä vaikenet ja parkitset häränvuotia, mutta tiedätkö, -miksi ruotsalaiset ovat ja pysyvät pienenä kansana, miksei se kansa, -vaikka se voittoja voittaa, ei paisu koskaan 10:nen miljoonan -kansaksi? Tiedätkö, miks'ei Ruotsi ja ruotsinkieli koskaan ole käyvän -viinin tavoin tulvahtanut Euroopan kartan yli eikä muodostanut -jakamatonta maailmanvaltakuntaa? Minä sanon miksi. Heidän kyntensä -eivät ole tuliset. Ruotsalainen kansanluonne on alun pitäin ollut -niin kovaa häränvuotaa, että sitä ei ole voitu pehmittää muun -kuin velvollisuuden kylmällä vasaralla. Rakkaudesta ruotsalaiset -eivät koskaan ole osanneet voittaa eikä kaatua, ainoastaan -velvollisuudentunteesta. Heidän luonteensa on kivikkomaa, jota -ainoastaan me puolalaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja italialaiset -vapaaehtoiset olemme seikkailijaverellämme kostuttaneet niiltä -paikoin, missä nyt linnut lehtipuissa laulavat. Tuon seikkaili -ja veren pisaroita on teidän ylhäisimpäin sukupuittenne oksilla, -niinkuin pumeranssia tammen kyljessä, ja sitä samaa keltaväriä on -usein itse juuressakin, tiedätkö sen! Tätä ulkomaista mehua virtaa -omankin sankarikuninkaasi suonissa. Senvuoksi kuulkaa, te rakkaat -ruotsalaiset! Kun te sotamiesluetteloissanne tapaatte meidän -seikkailijanimemme, elkää unhottako, että me lukemattomissa vaaroissa -olemme sekottaneet veremme teidän kanssa, että me muukalaiset olemme -olleet sotureista iloisimmat... olleet huiluja, kun te olette olleet -rumpuja! Rakkaudesta olemme liittyneet Ruotsin lippuun ja rakkaudesta -minä sen valani pidän viimeiseen hengenvetooni, sillä katsokaa, -rakkauden ja velvollisuuden täytyy lopuksi yhtyä. Ojenna kätesi, -toveri, hilpeälle italialaiselle ja kaikille hänen vertaisilleen. -Mitäpä siihen sanot! - -Nyt Kraemer pyyhkäsi käsivartensa esiliinaansa ja astui -apteekkitupaan. - --- En ole niin paljo matkoja tehnyt enkä niin paljo kokenut, kuin -sinä, Pinello. En tiedä paljoa siitä, mitä olemme olleet, tuskimpa -siitäkään, mitä olemme. Mutta jää meidän mieheksi. Palaa meidän -mukana kotiin Ruotsiin ja nouse Brunkevuorella olevaan palotorniin ja -huuda, että kaikki ne ympärillesi kokoontuisivat, jotka uskaltavat -henkensä jonkun urosteon vuoksi... sama se minkä, samapa, vaikka -aivan päättömän leikin vuoksi... aivan sama, vaikkapa ehdottaisit, -että olisi yksöistä jäätä myöten lähdettävä Ahvenanmeren poikki. -Silloin sinä kalpenet, sillä sinä huomaat viskanneesi tulikekäleen. -Sinä silloin ymmärrät, että kuiva havunoksakin voi palaa ja palaa -tuoksuttaen, kun itämaiset pyhät savut ja hajuyrtit. - -Veljellisesti hän tarttui mustapintaisen muukalaisen kämmeneen. - --- Mutta miksi sitten niin uutterasti yötä myöten työskentelet? -- -kysyi italialainen. - -Kraemer vastasi: - --- Siksi parkitsen häränvuotaa, että heti sen valmistuttua voisin -antaa sen Bäckin rouvalle ja hänen koululapsilleen. He ompelevat -niistä ihotakkeja, joita salaa puemme päällemme hurstinuttujemme -alle. Meillä on salaliitto tekeillä, siihen kuuluvat vangit -Archangelista Kasaniin saakka. Ase kädessä aikovat ruotsalaiset -vaimoineen, lapsineen hyökätä Venäjän halki kuninkaan luo Benderiin. -Sellaisiksi ovat ruotsalaiset muuttuneet. Seuraatko mukana, sinä -kitaransoittaja? - - - - -Tobolskin vangit. - - -Erään Tobolskin tyhjän kadun varrella oli maalaamaton puutalo ja -sen ullakkokamariin kokoontui muutamia ruotsalaisia sotavankeja. -Pöytä oli katettu: siinä oli liotettuja kapanhaukeja, uunipiirakasta -ja kauravelliä ja tuo jumalaapelkääväinen rouva Beck, joka rouva -Moronille avuksi opetti koululapsia, oli siksi illaksi valittu -emännäksi. - -Raskaita askeleita kolisi vintinrappusissa ja aina vähänpäästä -aukeni ovi. Sinne saapui kapteeni Wreech hartauskirjoineen ja tuo -harvasanainen vänrikki Stjernflycht, jonka huulia ei mikään voinut -houkutella hymyilemään, sinne tuli vilkas luutnantti Köhler, jotka -kaikki opettajina Tobolskissa ansaitsivat niukan leipänsä. Luutnantti -Sprengtporten, jolla vieläkin käsiranteissa näkyivät niiden kahleiden -arvet, joita hän Kasailin tornissa oli kantanut, keskusteli siksi -ääneen kauniin luutnantti Rothliebin kanssa, että rouva Beckin täytyi -heihin kysyen katsahtaa. Ontuva kapteeni Rubzoff, joka Memel-virran -luona oli kulkenut heti kuninkaan jäljissä, ja vankina ollessaankin -aina yhtä keikarimainen kapteeni Wult hypeltelivät ja tutkivat -niitä nuuskarasioita, hiusverkkoja, tekotukkia ja yömyssyjä, joita -Kornetti Ennes ystävineen oli valmistanut ja nyt tuonut näytteille. -Tuli kapteeni Stralenberg, joka juurikaan oli noussut työstään -karttojensa äärestä, vedettyään ensimmäisen meridiaanin Tobolskin -yli. Kornetit Fries, Westfelt ja Toll, jotka olivat kuljeskelleet -ja pihoilla laulamalla koettaneet ansaita varoja, helistelivät -tyhjiä säästölaatikkojaan. Ratsumestari Hall, josta oli tullut -värjäri, sirotteli tummansinisillä käsillään paperipussista sokuria -piirakkaalle. Ratsumestari Ridderborg, joka henkensä pitimeksi neuloi -koruompeleita, poimi takintaskustaan hopealankakeriä ja asetteli -niitä vadin ympäri koreiksi pääsiäismuniksi, mutta luutnantti Beeth, -joka oli ruvennut kultasepäksi, asetti pöydälle kaikkien nähtäväksi -kirkkaan tukaatin, -- ensimmäisen, minkä heistä kukaan kahteen -kuukauteen oli nähnyt. - -Nuoremmat miehet asettuivat kankeina ja ujoina seinämille, kädet -selän takana, seisomaan. Haberman, tuo rehellinen lukiolainen -Viipurista, joka palveli renkinä ja jonka housut olivat paikatut, -pysyttelihe niin liikahtamatta ovenpielessä, että ratsumestari -Blachin, joka itse asui kosteassa panimohuoneessa, täytyi vetää häntä -pöydän luo. Myöskin Bergmann, jolla oli ollut kornetin arvo, vaan -joka oli alennettu sotamieheksi syystä, että hän, tuolla pitkällä -marssilla Poltavasta, oli kironnut oman päällikkönsä, lymyili niin -ujona uuniloukossa, että rouva Beckin täytyi siihen hänelle tuoda -ruokia. - -Nyt läimäytti Wreech käsiään vastakkain ja rupesi puhumaan. - --- Kiitämme sinua, taivaallinen isä, hyvyydestäsi meitä viheliäisiä -vankiraukkoja kohtaan, jotka nyt joka sunnuntai voimme kokoontua -yhteisen aterian ympäri niinkuin muinoisin. Lähinnä sinua kiitämme -niitä uutteroita tovereitamme, jotka käsiensä työllä ovat saaneet -aikaan, että joskus voimme ruokkia köyhimpiäkin ja puutteellisimpia -veljiämme ja koululapsiamme. Äsken on Belau, entinen uskollinen -lääkärimme, joka on kuollut Moskovassa, testamentissa määrännyt -meille silkkisen yönuttunsa, josta on myötäessä saatu seitsemän -ruplaa kaksikymmentä kopekkaa. Vaikka vankeus meille onkin -terveellinen koetus, näemme joka tunti, että kätesi meitä suojellen -johtaa. Olemmehan näinä päivinä kuulleet, että Erik Armfelt, -joka kaula- ja käsiraudoissa on niin kauan ollut vankilanseinään -kytkettynä, nyt on päässyt vapaaksi, ja me kiitämme sinua, että -hänen ylhäisyytensä, meidän vanha Piper, tultuaan elävän uskon -tuntoon ja nälkäkuoleman kautta puhdistettuna kaikista inhimillisistä -heikkouksista, nyt on sinun taivaasi vanhurskauteen astunut. - -Kun Wreech vaikeni, astui Stjernflycht esiin ja jatkoi. - --- Ennenkuin ruokapöytään istumme, rukoilemme sinun armoasi, isä, -kaikkien niiden maamiestemme puolesta, jotka kituvat rikkikaivoksissa -ja kivilouhomoissa kaukana Tartarien maassa ja laaksoissa -kiinalaisen muurin kupeella, vaikkeivät muuta rikosta ole tehneet, -kuin rehellisesti kuningastaan palvelleet. Anna armon kalkki -asetoverillemme Rühl'ille, joka jo vuosikausia on ryysyissä ja liassa -maannut maanalaisessa vankiholvissa, jossa hän jo on nähnyt ystävänsä -Tauben kurjuuteen kuolevan. Vapauta kuoleman kautta Hermelin, jos -totta on, että hän, kätkettynä ja yksinäisenä, vielä kituu Astrakanin -luostarissa. Vahvista, lohduta Seulenbergiä ja Hag'ia, jotka -istuvat kumpanenkin eri maakuopassa kaukana erämaassa, ja Anders -Oxehufvud'ia, jonka eräs saksalainen kauppias on nähnyt kulkevan -länget olallaan auraa vetämässä. Jumalamme! Eikö Jeremias puhu ja -sano: Zionin kempit pojat, puhtaan kullan verraksi luetut, kuinka -ne ovat saviastian kaltaisiksi arvatut, jotka savenvalaja tekee. -Jotka ennen söivät herkullisesti, ovat kadulla nääntyneet, jotka -ennen olivat silkillä vaatetetut, niiden täytyy nyt loassa maata. -Meidän vainoojamme olivat nopeammat kuin kotkat taivaan alla. Herran -voideltu, joka meidän turvamme oli, on vangittu heidän verkkoihinsa, -hän, josta me sanoimme, että me hänen varjonsa alla elämme pakanain -seassa... - -Tuuli helisti ikkunoita ja suhisi ulkona kasvavassa korsiheinässä. - --- Rakas rouva Beck, -- kuiskasi Stjernflycht, nostaessaan pöydän -ääreen tuoleja vanhemmille herroille, -- yhtä vain vielä kaipaan. -Missä on rakas ystävämme Ferdinand von Kraemer, tuo nuori kornetti? -Puhtaampaa ja velvollisuutensa tuntevampaa sydäntä ei ole koskaan -sykkinyt ruotsalaisen rinnassa. Kun hänet näen, muistelen pakostakin -vilposta, kirkasta kesäyötä. - -Ennenkuin rouva Beck vielä ehti vastaamaankaan, kuului jo Kraemer -kiipeävän vintinrappusia ylös, vaipan kaulusta pystöön käännettynä. -Hän katsoi rouvaa kysyvästi sinisillä silmillään. - --- Minulla on mukanani tuolla alhaalla eräs, jota ette ehkä seuraanne -tahtone, -- virkkoi hän matalalla äänellä. -- Se on Leijon. Koetan -saada häntä tottumaan pois kapakoissa vetelehtämästä. Koettakaamme -kärsivällisesti ottaa hänet siipiemme suojaan... Sydämmestään hän ei -ole ensinkään paha. - --- Hänen kevyt mielensä on niin erilainen kuin meidän, -- vastasi -rouva Beck terävänlaisella äänellä, mutta lempeillä kasvoilla. - --- Elkää olko niin ankara, rouva Beck! - -Rouva asetteli lautasia pöydän ympäri. Sitten meni hän ovelle ja -huusi alas porraskäytävään: - --- Kraemer on kunnon mies ja ketä hän kärsii, sitä emme tahdo mekään -piiristämme karkottaa. Käykää sisään luutnantti Leijon! - -Mies, joka kynnyksen yli astui, oli jo nuorena käynyt harmajaksi; -hänellä oli raskasmieliset katseet ja kasvot olivat juomisesta ja -vilusta käyneet tummanpunaisiksi. Kohta hänelle tuoli tarjottiin -kuin kunniavieraalle. Hetken hän siinä istui hiljaa ja siivosti, -vaan kun aterialle käytiin ja olutta maljoihin kaadettiin ja kun ei -kukaan enää muistanut hänen mukana olevankaan, silloin hän äkkiä -tarttui rouva Beckin käsiin ja suuteli niitä, vaikka rouva koettikin -vastustaa, ja kertoi kuinka vilpittömästi hän häntä kunnioitti ja -rakasti. Ja sitten hän juoma-astia kädessä huojui tuolista tuoliin, -syleili ja puristeli tuttuja ja tuntemattomia. Vihdoin hän meni -noiden nuorten luo, jotka vielä seinämillä seisoivat, käski niiden -sinutella itseään ja kun hän taas palasi paikoilleen Kraemerin -viereen oli hänen oluensa lopussa. Silloin hän kiersi käsivartensa -Kraemerin ympäri, iski nyrkkinsä pöytään, niin että astiat helähtivät -ja puhui: - --- Mihin on ruotsalainen mielenrohkeus joutunut, pojat? Minä en -välitä teidän Jeesuksesta... Tahdotteko, että Leijon taas käypi -mieliänne reipastuttamaan... mutta silloin antakaakin oikea ryyppy -alotteeksi! Hä?... Kraemer kunnon mies... Niinpä niin, niinpä -niin...! Vaan onko kukaan kuullut sanottavan Kraemeria sukkelaksi -mieheksi. Täytyy tehdä velvollisuutensa, saarnaa hän, ei saa nauraa -onnettomuudessa... ei juoda itseään kuoliaaksi... Istua vain ja -suutaroida viiden äyrin edestä viikossa... Ei, tiedättekö mitä minä -teen? Minä aijon tehdä samoin kuin Stjernkors. Aijon ruveta ryssäksi -ja ryssän uskoon ja naida lauhkean venakon. Hankkikaa vain mulle -morsian, kelpo rouva Beck. Hankkikaa! Miks'ei elämä täällä olisi yhtä -suloista kuin kotona Ruotsissa? Onko ruoho siellä viheriämpää, onko -olkivuode pehmeämpi? - --- Rakas ystävä ja veli, -- vastasi Kraemer hiljaisesti. -- -Sinulla on oikeastaan hellä lapsensydän ja parastasi tarkotan. -Mutta koti-ikävä on tauti, tauti kaikista raskain. Vaan jos teemme -velvollisuutemme, on meillä maanpakolaisraukoillakin toki joku ilo -maailmassa. - -Hänen otsansa oli niin rehellinen ja kirkas. Leijon nyökäytti hänelle -päätään ja jatkoi: - --- Jokin ilo... Tietysti meillä on jokin ilo. Tiedätkö miksi -venäläinenkin pitää meistä ruotsalaisista, hä, ei hän pidä meitä -ainoastaan kohteliaan käytöstapamme vuoksi eikä siksi, että -opetamme hänen lapsiaan kirjoittamaan ja lukemaan... Tänään minä -tutkinnossa koulussa kuvailin lapsille Mesopotamian pääkaupunkia -Krokedummelia, jossa ei ole yhtään asuntorakennusta, vaan ainoastaan -kapakoita ja ravintoloita, ja jossa vaunut eivät pyöri rattailla, -vaan oluttynnyreillä ja viinanassakoilla... Ja venäläiset -turkistenkauppiaat, jotka istuivat siellä kuuntelemassa, saadakseen -hekin jotakin opituksi, he nauroivat niin, että rouva Beck tuli ja -ajoi minut ulos... Vie sun! Siksi, veliseni, siksi venäläiset ja koko -maailma meistä pitävät, että me kesken tätä kurjuutta voimme syleillä -heitä ja koko Siperiaa ja olla reippaita kuin varsat. - -Kraemer katseli häntä syvälle silmiin. - --- Ah, sinä vanha veli ja oluthaarikon sankari! Minä tunnen sen -salakäytävän, joka kulkee ruotsalaisten reippauden alla. - -Mutta illan tullen rupesi Leijon kiroilemaan ja huutamaan kopeana -kuin ylipäällikkö ja rouva Beck otti jääkylmillä käsillään -oluthaarikon hänen edestään. - --- Minä en pidä juominkeja huoneessani! -- virkkoi hän ankarasti. -- -Emme ole tulleet kokoon elämöidäksemme humalassa ja liekkumassa. - -Kraemer rupesi rouvaa puhuttelemaan, ettei Leijon ehtisi huomata -tämän katkeroita nuhteita, ja hetken kuluttua hän talutti toverinsa -alas huoneesta. - --- Minä menen hautuumaalle! -- huudahti Leijon. -- Sen vieressä on -kaupungin paras kapakka. Mielen reippaus ja vireys antaa elämänhalua -ja terveyttä! - --- Tästä näet hautuumaan joen rannalla. Sen vieressä ei ole yhtään -taloa. - --- Mutta minä menen sinne sittenkin, tahdon nähdä onko kasvanut se -nurmi, jonka kylvimme Rääfin pojan haudalle. - -Kraemer puisteli päätään ja tarttui ystäväänsä käsipuolesta. Pureva -pohjoistuuli puhalsi autiolta arolta eikä kulkijaa kuulunut missään. -Lumen oli tuuli tuiskuttanut tieltä pois ja hiljaa ystävykset -edelleen kävelivät. Jo kaukaa he lukivat valkosista puuristeistä -ruotsinkieliset kirjoitukset. - --- Pysähdy ja lue ääneen, veli Kraemer! Yksi sukulaiseni makaa -Ukrainassa ja toinen Benderissä. Me olemme nyt viidentoista vuoden -kuluessa kylväneet ruotsalaisia luita Jäämereltä Arkkipelagiin -saakka... - -Kraemer nykki häntä vaipasta. - --- Tule! Tämä on hulluutta! - --- Nurmi on jäätynyt... Sano, veli, eivätkö vainajat ole kotona? -Eivätkö ole kotona ne, jotka turpeen alla makaavat? Puhu, mulle, -Kraemer! Sinä voit tyynnyttää meren, sinun sanasi niin lauhkeasti -mieleeni vaikuttavat. - --- Vaikene, jätä minut rauhaan. En tahdo sinua kuunnella. Elä moisia -ajattele, ajattele vain velvollisuuksiasi. - --- Mutta kysynhän sulta vain sitä, emmekö kuoltuammekaan ole kotona, -silloin kuin Jumalan armosta nukumme? Kotona, kotona... ymmärrätkö -sen sanan... kotona! Emmekö koskaan, koskaan pääse kotiin? - --- Sinä et tiedä mitä puhut, Leijon. Minä olen heikompi kuin sinä. - --- Kotona... Eikö totta, sinä olet myöskin sitä sanaa ajatellut... -Olet kulkenut ja sitä hiljaa itseksesi hokenut: kotona, kotona! Se -alkaa siitä, kun lapsi lukee naulat kotisillan lattialaudoista... -Koti, veliseni, on jotakin, joka alkaa pienestä siemenestä ja päättyy -suureen puuhun. Se alkaa lastenkammarista ja siitä se kasvaa, siitä -tulee useita huoneita ja talo ja kylä ja kokonainen maa... ja -sen maan ulkopuolella ei ole ilmalla eikä vedelläkään virkistävää -makuaan... Etkö voi mulle taata, että toverimme, jotka täällä allamme -makaavat vieraassa, kivikossa maassa, ovat kotona? - -Kraemer veti häntä yhä kovemmin käsipuolesta. - --- Tule, pakene täältä! Meidän velvollisuutemme on olla puhumatta -noista tunteistamme, tuosta turhuudesta, meidän täytyy miehistölle -osottaa hyvää esimerkkiä. - --- Haha! nytpä jouduit satimeen? Entä itse... Luuletko, että ilonen -soturi todellakin suree ja haaveilee? Etpä tunne silloin minun -kerjäläislauluani, jonka olen sepittänyt pihoilla laulaakseni, kun -joskus olen kopeekan tarpeessa. - -Hän käveli yhä edemmäs joen ahdetta ajotietä myöten ja Kraemer, -joka jäi seisomaan kalmiston veräjälle, kuuli hänen laulavan -kerjäläislauluaan: - - On aukeilla Upsalan - Mökkini armas - Ja tuulet ne vaahteran - Oksissa laulaa. - Vaan tuuletkin vaihtuu - Ja vierivät vuodet, - Mut' koditon vanki - Vain mierolle haihtuu. - -Yhä etäämmältä kuului laulu myrskyn keskestä. - - Oon ääneni juonut, - Ja kielen on höplä. - Vaan ryypyn kun suonut - Ken lie, vielä laulan. - Hei, maljoja viisi, - Kun tuonette, -- kohta - Oon, vie minut hiisi. - Taas leijona julma, - Ja vankina laulan. - Oon haavoja saanut - Oon lumessa maannut. - On vertakin juonut - Mun nälkänen kaulan! - Nyt miekkan' on hiekassa - Kahvaansa asti - Jo Dnieper sit' huuhtoo - Niin huolehtivasti. - Siis lanttisi anna - Nyt laulajan massiin - Ja ryyppysi kanna, - Sen janoovaan lasiin. - Juon maltaat ja hiivat -- - Juon maljan, sen, josta - Sä kiistit. Nyt kosta! - Rex Carolus vivat! - -Ääni heikkeni ja kuoli pois ja yksin palasi Kraemer köyhään mutta -hyvin hoidettuun kamariinsa, jonka pöydällä ei tomun hiukkaa ollut. -Hän riisuutui ja pani maata. Mutta uni ei tullut. Ehtimiseen hän -hypähti pystyyn ja kuunteli. - --- Se on tuuli, joka vonkuu, ajatteli hän ja veti peiton korvilleen. -Mutta tuokion kuluttua istui hän taas valveilla pystössä. Kuuluihan -aivan siltä, kuin joku olisi viskannut hiekkaa ikkunalle. - -Hän sammutti talikynttilänsä ja meni paitasillaan ikkunan luo. - -Avattuaan ikkunan näki hän kadulla pienen miehen, joka hänelle -viittoi. Hän tunsi lammasnahkaturkista ja lyhytvartisista saappaista -venäläisen talonpojan. - --- Kuuleppas nyt ukkoseni, -- puhui talonpoika. -- Olen usein -tavannut sinut tuon iloisen ruotsalaisen Leijon'in seurassa... Se -mies ei ole mulle koskaan muuta kuin iloa suonut, vaikka hän on -kauan asunut meidän tuvassa. Ja vaikkei hän koskaan ole vuokraa -maksanut, pidimme, vaimoni ja minä, hänestä paljo ja iltasin hän -meille kertoi, kuinka hän Ruotsin kuninkaan seurassa Puolan metsissä -oli moni aukonut tiikerein ja meripetojen kitoja ja tappanut helvetin -petoja... Istui hän väliin äänetikin kapakkahuoneessa, vaan jos hän -silloin sai ryypyn, oli hän kohta taas sama vanha leikinlaskija. - --- Ah, se ruotsalainen reippaus, sen tunnen! -- huoahti itsekseen -Kraemer. -- Enkö ole sanonut: tunnen salakäytävän sen alla. - --- Niin, kuules nyt, ukkoseni, kun ei luutnantti tänä iltana -tullutkaan tupaamme tarinoimaan, menin aittaan, jossa hänen vuoteensa -oli... Ja siellä hän makasikin. Mutta hän oli itsensä lopettanut. Tuo -reippaus ja mielen hilpeyskö hänelle lie sittenkin niin raskaaksi -käynyt. - -Yö oli myrskyinen ja pimeä. Seuraavana aamuna kirjoittivat vangit -päiväkirjoihinsa, että luutnantti Leijon on kuollut. Ja siihen alle -he kirjoittivat, että Kraemer yöpimeässä oli asunnostaan kadonnut. Ei -kukaan hänestä mitään kuullut eikä mistään hänen jälkiään löytynyt, -vaan upseerit kertoivat miehistölle: - --- Hän on pelastunut, päässyt kotiinsa. - - - - -Jalopeuranhäkissä. - - -Num Eddaula oli totuudenpuhujain veljeskunnan esimies. He asuivat -jokainen kodissaan kauppamiehinä taikka vanhojen kirjoitusten -oppineina tulkitsijoina, vaan joka vuosi, kuun ensi kerran noustessa -beiram-juhlan jälkeen, kokoontuivat he yöllä, tulisoihdut kädessään -ja valkoisiin pukuihin puettuina, kaukaiseen rotkoon. - -Eräänä yönä, kun Num Eddaula kivistä vuoripolkua myöten palasi -sellaisesta kokouksesta, sanoi hän palvelijalleen, joka soihtua -kantoi: - --- Olemme äsken uudistaneet veljesvalamme, että aina puhumme -totta, paitsi yhdessä asiassa, kun on kysymys meidän omista -hyvistä teoistamme. Ne me salaamme taikka valehdellen halvennamme -ja koetamme unhotettuina kuolla. Mikäpä kuvastuu kauniimmalta -ijäisyyden hiljaiseen suuruuteen kuin unhotus? Koko maan päällä ei -ole niin kaunista paikkaa kuin on unhotettu hauta. Toisin siellä -ruoho humajaa kuin muualla, linnutkin siellä toisin laulavat. Kuule -minua, ystäväni! Totuudenpuhujain vapaat sanat ovat niin suututtaneet -sulttaanin, että hän on uhannut heidät sotajoukolla hävittää, ellei -heille lunnaiksi anneta minun päätäni. Ja minun pääni tuntee jokainen -helposti tähdenmuotoisesta syntymämerkistä silmäni kulmassa. Minä -tahdon tämän pääni itse sulttaanille viedä. Mutta se olisi hyvä työ, -joka ei enää olisi hyvä, jos sillä tavotteleisin kunniaa, ja minulla -ei ole halua eikä oikeutta sitä ilmaista. Jos meikäläiset aikomukseni -aavistaisivat, niin he minut sitoisivat ja kätkisivät ja minua -viimeisiin asti puolustaisivat. Siksi tulee sinun minua salaa seurata -ja kun rangaistukseni olen kärsinyt, tulee sinun salaa haudata minut -tuntemattomalle paikalle ja sitten levittää huhun, että olen vastoin -tahtoani pelkurina ja pakenevana raukkana joutunut kiinni. - -Kun päivä koitti, viskasi palvelija soihdun pois ja he laskeusivat -Timurtassin linnan, sulttaanin huvileirin, edustaiselle, kukkivalle -kedolle. - -Nähdessään nuo muhkeat varustukset ja teltat joutui Num Eddaula -ymmälle. Halukkaasti hän kuunteli erästä orjaa, joka kertoi, että -Ruotsin kuningas asui tuossa linnassa pienen sotahovinsa keskessä, -puolittain vankina, puolittain kunniavieraana. - --- Käykäämme tuolla linnassa, -- virkkoi hän palvelijalleen. -- Itse -olen heikko mies ja kun näen sankarin, saan siitä voimaa. Silmäni, -vanhuudesta väsyneet, sulkeutuvat sitten ilolla. - -He kävelivät puiston läpi, jota kesäaurinko viikunapuiden ja -pensaskasvien välistä valaisi, ja näkivät, kuinka siinä käytävällä -Brandklipparia talutettiin juotettavaksi. Kun he saapuivat linnan -portaille, tuli heitä vastaan joukko turkkilaisia, jotka olivat -käyneet kuningasta katsomassa, niiden joukossa itse sulttaani -janitsaariksi puettuna. Num Eddaula vetäysi seinän katveeseen ja -heitti levällään olevat hiuksensa silmän kupeisen syntymämerkin -peitoksi, mutta hän tunsi hengityksen siitä suusta, joka samana -iltana oli hänen kuolemantuomionsa julistava. Sankarin, sankarin hän -tahtoi nähdä, muuten rupesi hän itse horjumaan. - -Ovi avattiin. Hän astui vilkkaasti pari askelta lähemmäs esiripun luo -ja katseli sen raosta kuningasta. - -Tuossa väljässä salissa, jossa sulttaanin tanssijattaret niin usein -olivat mattoja polkeneet, oli pitkin seiniä lattiasta kattoon saakka -niin tiheään köynnöskasveja, että Num Eddaula luuli lehtimajaan -katselevansa. Takimmaisella seinämällä makasi kuningas kapealla -telttavuoteella, paita tarakoin rinnalta kaulaa myöten kiinni. -Vieraan vallassa ollen, vailla sotureita, vailla käskijänoikeutta, -vaikka olikin kaukaisen valtakunnan itsevaltias, ei hänellä ollut -sen vertaa varoja, mitä tarvittiin juomarahoiksi ja lahjoiksi, -jos tahtoi päästä sulttaanin puheille. Hän ei tahtonut nöyrtyä -vierasten valtain lähettilästen edessä eikä astua sulttaanin luo -voitettuna, viheliäisenä pakolaisena. Hän punastui ajatustakin, -että hänen täytyisi näyttäytyä palvelijoilleen ja sotureilleen -aseettomana, jonka pitäisi totella toisen tahtoa, vaikkakin hänelle -joka päivä selitettiin, että tämä kaikki tapahtuu hänen omasta -tahdostaan. Siksi hän oli ruvennut vuoteen omaksi. Hän ei potenut -mitään tautia, hän poti rahojen puutetta. Aina Benderin kahakasta -saakka oli hän vuoteessa maannut kuukauden toisensa perästä. Hän ei -tahtonut jalallaan edes maahan astua, vaan kannatti itsensä lakanassa -sohvalle, kun vuodetta oli korjattava. Hänen molemmat henkilääkärinsä -Skraggenstjerna ja Neuman huomasivat kauhukseen, että hänen jäsenensä -rupesivat kangistumaan ja lamautumaan. Vaan turhaan he häntä pyysivät -edes kerran päivässä nousemaan pystyyn ja astumaan pari askelta -lattialla. - -Num Eddaula katseli kuningasta kuin pyhää miestä, jota kunnioittaen -on tapana tervehtiä jonkun varjoisan tammen juurella. - -Yskien oli äsken rintatautinen maisteri Eneman kertonut kuninkaalle -pitkistä matkoistaan. Hän kaatoi pari elävää krokotiilinpoikaa -mukanaan tuomistaan pulloista ja näytti, kuinka ne syöksivät -mustankellertävää sappea suustaan, kun ne pantiin eläviltä palamaan -sängyn viereen asetetulle, pyöreälle, hehkuvilla hiilillä täytetylle -messinkitarjottimelle. Kuningas nojasi käsivarttaan patjoihin ja -katseli hiiloksella kiemurtelevia elukoita. - --- Voisikohan pelkällä miekalla tappaa täyskasvuisen krokodiilin? -- -virkkoi hän. -- Niin, miksei voi; kun tahtoo, niin voi. - -Nukkavieru hovikansleri von Müllern, joka nyt oli ruvennut -palvelemaan myöskin kokkina, kun muita ei siihen toimeen enää ollut, -hiveli hymähdellen vaalenneita takinliepeitään. - --- Voiko, jos tahtoo, tehdä pannukakunkin ilman munia ja kermaa? - --- Voi hankkia mitä puuttuu... jos ei muuten, niin miekalla. - -Grothusen kohotti nuuskanruskeat sieramensa kattoa kohden ja kääntyi, -kultareunaista virkahattuaan rummuttaen, hiljaa Müllern'ille -virkkamaan: - --- Kaikkein pahimmissa tapauksissa hankitaan mitä puuttuu maksamalla -neljäkymmentä korkoa sadasta. - --- Nuo jalot pasjat ovat niin ilosen näköset. Mistä ne juttelevat? --- kysyi Num Eddaula lähimmältä lakeijalta. Tämä kävi ensiksi vähän -ymmälle, vaan vastasi sitten summia: - --- Ne puhuvat muutamasta Evankeeliumin kauniimmasta paikasta. - -Mutta näitä selitellessään tuli hän hiukan heilauttaneeksi esiripun -lievettä. Kuningas huomasi tuon kunnianarvoisen vanhuksen, viittasi -hänet luokseen ja kutsui Grothusenin tulkiksi. - -Kuningas virkkoi: - --- Olet varmaankin viisas mies. Mutta olisiko sulla myöskin rohkeutta -seistä siinä, missä luodit vinkuvat? - -Num Eddaula laski turbaaninsa maahan ja siveli miettien Valkosta -partaansa, joka uumeille asti ulottui. - --- Kuulun totuudenpuhujaan veljeskuntaan, enkä saa mitään ansiokseni -lukea, vaan vastaa sinä, sankari. Jos ensi opettajasi on sinulle -opettanut: elä tapa, elä tapa hiiloksella edes julminta eläintä... -Jos nämä korkeat pasjat ja kaikki ihmiset sulle joka aamu sanoisivat: -elä tapa, sillä se on synti. Pysy kotona valtakunnassasi ja huolehdi -touvoista, vaikket siten kuuluisuutta saavuta... Olisiko sulla -rohkeutta siihen? Onko sulla rohkeutta onnettomuudessa nöyrtyä ja -tunnustaa olevasi voitettu ja antaa anteeksi vihollisillesi ja -pyöveleillesi? - -Kuningas rypisti otsaansa. - --- Eikö hyvän soturin avu ole pysyä kestävänä? - --- Sinä, joka vihaat valetta etkä tahdo, että muut sinua -kuvaileisivat suuremmaksi kuin olet! Korkea on otsasi ja jalo, suuret -ovat silmäsi, mutta sulla on häijy viiva suljetun suusi kupeella. -Luulisi, että hymyilet, mutta sinä et hymyile. Nuo huulet kertovat -jotakin aivan muuta. Ne niskottelevat Jumalata vastaan. Ne sanovat, -että sinun tahtosi on hänen tahtonsa. Ne kokosivat kansasi, joka -tuli voitetuksi. Kun Jumala on kansasi kukistanut, vierittää hän -raskaan kallion sen haudalle, ja tahtoo että siellä sisällä kaikki -olisi hiljaista. Hän tahtoo taas nähdä keltasia peltoja ja leikkiviä -lapsia. Mutta sinä jatkat taistelua yksin, -- ja häntä vastaan. -Totuuden tunnustajat, kaikki vilpittömät, menestyksessä nöyrät, -onnettomuudessa ylpeät, ne olivat nousseet sinua ihailemaan, ja -nyt ne kääntyvät pois. Ehkä on kansassasi monta suurta miestä ja -kuningasta, mutta kuka niistä alunpitäin on esiintynyt arvokkaampana, -vilpittömämpänä valon soturina kuin sinä? Sinä pelkäsit unhotusta. -Halusit, että haudallesi olisi syttynyt tähti ja palanut siinä -tuhannen vuotta. Mutta onni kääntyi sulle vastaiseksi, sillä Jumala -tahtoi kukistaa sinut ja kansasi. Siis, täytä nyt sankarityösi! -Luovu tuosta turhasta kunniasta, niinkuin olet luopunut viinistä ja -naisista. Tee se, tee se nöyrästi, tee se ylpeästi, kummin voit. -Mene, asetu voitettujen, köyhtyneiden nurkkaan, istu kuin Job -tuhkaläjälle. Sinä voit tahdollasi kasvosi hallita, hallitse siis -itsesikin. Sinä voit enemmän kuin teet, -- ja juuri sitä ei Jumala -koskaan sankarille anteeksi anna. Hän ei ole oikeassa kädessään -koskaan pitänyt kirkkaampaa jalokiveä kuin sinä, mutta hän ei -ole myöskään koskaan omain kättensä työtä niin syvälle pimeyteen -viskannut, kuin sinut... ja siksi sinua rakastan, sillä minä olen -ihminen. Kaikista, joita olen tavannut, en ole ketään rakastanut -niinkuin sinua, en ketään. Varo, varo, muutkin sinua rakastavat ja ne -ovat paljo vaarallisemmat kuin pahimmat vihamiehesi ja pilkkaajasi. - --- Ja ketä ne ovat? - --- Ne ovat narrit. He ovat huomanneet tuon poimun suusi kupeella ja -he tulkitsevat sen omalla kielellään. Narrit eivät vieraannu pois. -He takertuvat vaatteisiin kiinni. Narrit tarvitsevat sankarin nekin, -laakeriseppeleisen päänarrin kaikiksi ajoiksi, ja semmoiseksi he -tahtovat riemulla sinut kruunata. Narrit eivät kysy minkälainen -olet, he eivät ihmisiä rakasta. He ovat apinain kaltaiset, jotka -Hidjan palmulehdoissa istuvat jumalankuvilla ja syövät taateleita -päiväpaisteessa ja kirkuen ja matkien hyppivät oksalta oksalle, kun -kuulevat ihmisen tulevan. Kuningas, sinä et pelkää kuolemaa. Jumala -on kerta sen sulle armeliaisuudesta antava kun hän muistaa, miten -kätesi poikasena heilutti keruubien miekkaa. Mutta hänen kostonsa -sattuu syvemmälle: hän luovuttaa sinut narreille. - --- Sinä menet pitkälle vapaapuheisuudessasi. - --- Tahdon tutkia, kuinka pitkälle rohkeutesi ulottuu, koska olet -sankari. Uskallatko jäädä unhotuksiin? - -Kuninkaan otsa synkistyi yhä enemmän ja hän etsi vastausta. Hän -istahti poikkipuolin sänkyyn, käärästen peiton kireälle sääriensä -ympäri. - -Num Eddaula pani kätensä ristiin ja kumarsi: - --- Paljo, paljo on vielä, johon rohkeutesi ei riitä. Grothusen -heläytti hatullaan messinkitarjotinta. - --- Sinä, joka olet olevinasi totuudenpuhuja... kuka on sanonut, -ettet sinä seiso tässä nöyryydestäsi ylpeillen. Kuka on sanonut, -ettei rohkeutta vaadita siltäkin, joka tahtoo muistettuna kuolla? - -Num Eddaula sulki silmänsä ja syleili tuskallisesti ilmaa. - --- Sinä puhut totta, pasja. Kuuluisuus, se on likaista panettelua, -likaista kunniaa. Se on häikäsyä ja valetta. Ylpeää kutsutaan -nöyräksi ja nöyrää ylpeäksi. Te maailman kuulut miehet ja naiset -Aatamista alkaen, paljoko olisi totuuden puhdasta kultaa jälellä, -jos tuo pettävä tuhka pestäisiin pois? Ja sinä, kuningas. Kuka luki -viimeisen ajatuksesi illalla, ennenkuin nukahdit? Kuka näki sinut -pimeässä yksin, kun valveilla makasit? Kuka voi kerran ruumispaariesi -ääressä laskea käden rinnalleen ja sanoa: Semmoinen hän oli! -- -Ainoastaan narrit sen uskaltavat. He sanovat: kysy meiltä, hän oli -meidän kaltainen! -- Ja kun he väsyvät sinua ylistämään, rupeavat -he sinua kivittämään ja pilkkamaan ja osottavat sormellaan raskasta -tapparaasi. Sinun rauhattomalle haudallesi rakentavat he tyyssijansa. -Siinä he niin tiheässä tungoksessa seisovat, etteivät viisaammat -pääse lähellekään maatuneita luitasi. Mutta sen sulle sanon: Jos -narrit sinut omaksi sankarikseen valitsevat ja sinä sittenkin vielä -voit nousta ja koota viisaat ja totuuden puhujat, menestyksessä -nöyrät ja onnettomuudessa uljaat, ympärillesi, -- silloin olet -koettelemuksesi kestänyt. Silloin olet Jumalalle mieluinen soturi -vielä muistonakin. Silloin ovat ihmiset sinua väärillä puntareilla -punninneet, silloin olet se mies, jonka tahtosin sinun olevan. - -Num Eddaula viskausi polvilleen ja painoi otsansa mattoa vastaan. - --- Minä olen heikko mies, joka voimaa hakeakseni olen sinua näkemään -tullut. Paljo olen elämässäni rikkonut, -- jos mulla ei ole arpia -nahassani, on niitä sydämmessäni. Minä tahdon unhottua, unhottua. -Minä tahdon nukkua, nukkua. Kuuluisasta tulee toisen orja, joka, aina -sen mukaan, miten hän on viimeisen herransa suosiossa, saa seppeleitä -tukkaansa tai iskuja selkäänsä. Rakkaus ei voi julistaa rauhaa hänen -haudalleen. Siihen kasvaa aina vain korkeammaksi puu, jossa on yhä -ihmeellisemmät solmuiset oksat ja milloinkaan vaikenematon, ääretön -levottomuus ja huokaus soi sen lehdiltä. - -Vastausta ei kuulunut, äänettömyys vallitsi suuressa huoneessa. -Vihdoin helähti messinkitarjotin, kuningas viskasi siihen kirkkaan -kultarahan valkopartaiselle ennustajalle. Tämä ryömi polvillaan -vuoteen luo ja painoi kasvonsa lakanaan, mutta rahan hän koskematta -jätti. - --- Elä sinä, kuole sinä, -- virkkoi hän, -- aina on taistelu sinun -ympärilläsi riehuva. Minä käyn lepoon. - -Aikusin seuraavana aamuna mestattiin Num Eddaula sulttaanin teltan -edustalla. Varma tieto, että unhotus tulisi hänet peittämään, valoi -rauhaa hänen viimeisiin hetkiinsä. - -Palvelija hautasi hänen ruumiinsa kauas kahden sypressin väliin. Ja -kun hän oli luonut haudan umpeen, kylvi hän siihen maissijyväsiä -kyyhkysille, joita siihen lehdon puista tuhansittain kertyi. Pian -kasvoi haudalle pensaita ja valkosia kukkia ja pensaiden viileässä -varjossa lepäsivät usein soturit ja paimenet hetkisen helteisiltä -taipaleiltaan. Siellä vallitsi rauha. Siellä nukkui unhottunut -ihminen. - - - - -Kuninkaanratsastus. - - -Hovikansleri von Müllern istui puujakkaralla keittiön uunin edessä -Ruotsin kuninkaan talossa Demoticassa ja paistoi piirakkaita. Hän -nosti toisen kuluneen takinliepeen tulen valoon ja tarkasteli sitä. - --- Vielä ovat kullatut reunustat jälellä haaratakin liepeessä -- -virkkoi hän Grothusen'ille, joka seisoi vieressä käsiään lämmitellen, --- mutta pilalle ne ovat mustuneet. Ja yleensäkin rupee tämä meidän -ruotsalainen retkikunta olemaan mustalaisjoukon kaltainen. Minä sanon -niinkuin Fabrice: en muista enää minkänäköiset rahat ovatkaan, ovatko -ne pyöreät vai neliskulmaiset. - --- Ne ovat pyöreät ja ne vierivät kuin rattaat! -- vastasi -Grothusen ja hieroi hyvillään käsiään vastakkain. -- Kuningas, -hovi, kokonainen pieni armeija, eikä rahoja muuta kuin pieni kipene -lainattuja lantteja... ja niin eletään pienessä turkkilaisessa -kauppalassa satojen peninkulmien päässä kotimaasta! Oletko koskaan -kuullut puhuttavan mistään sellaisesta? Totta tosiaan, se on -tämä kaikki niin hullunkurisen näköistä, ettei tee mitään, jos -joskus onkin vähän ohkasemmalti sokuria piirakassa. Turkki ei -lainaa meille enää äyriäkään. Ja vaikka mulla on semmoinen puuha -rahoja kokoonhaaliessani kaikilta maailman koronkiskureilta, etten -ehdi öisinkään nukkua, niin enpä totta tosiaan käsitä, millä -tavalla riittävästi matkarahoja saamme. Olen jo sanonut hänen -majesteetilleen, että meidän ei auta muu, kuin ottaa koko liuta -saamamiehiä jälkijoukkona mukaamme Ruotsiin, sijoittaaksemme heidät -Karlshamniin, kunnes heille voidaan velka suorittaa. Ajatteles, -pikku Karlshamn paisuu aivan täyteen turkkilaisia, jotka lankeavat -polvilleen kadun kulmissa ja rukoilevat Allah'ia! Mutta sama -se, kunhan päästään lähtemään! Meidän täytyy lähteä liikkeelle -rumpujen soidessa ja torvien päristessä niinkuin ruotsalaisille -sopii, ymmärrätkö sen? Onneksi meillä on tallessa nuo kesällä -saadut korukapineet, siltä retkeltä, jolloin sulttaanin luona kävin -jäähyväistervehdyksillä. Tosin ei ole vaunuissani enää vuoria eikä -patjoja, vaan ulkopuolella on siinä sitä enemmän messinkiheloja ja -tupsuja... ja sehän on pääasia... Ja enkö itse ole ylhäisyyden -näköinen, hä? Katsoppas tuota rintaneulaa, tuota nuuskarasiaa, -- -puhtainta tukaattikultaa...! Ja kaapissa on kunniaturkki, jonka -sulttaani on mulle lahjoittanut, pari leveäkaulaisia tohveleita, -piippalakki ja silkkinen yönuttu, jota Düben mielellään kirkossakin -käyttäisi. Mutta siinä ne kalleudet kaikki ovatkin, ja saa vain -nähdä, mitä jälelle jää, ennenkuin täältä päästään lähtemään! - -Kuta pitemmälle Grothusen puhui, sitä iloisemmaksi hän kävi. Vihdoin -hän meni ikkunan luo ja leväytti sen seposeljälleen. - --- Mitä sinä siellä? -- kysyi Müllern ja käänsi viluissaan takin -kaulustan pystyyn. - --- Siellä on joukko turkkilaisia, jotka odottavat saadakseen nähdä -hänen majesteettinsa lähtevän ratsastamaan. Sataa näet taivaan -täydeltä ja he tietävät, että hän silloin ei voi jäädä katon alle. - -Grothusen käveli ja käänteli takintaskujaan ja kun hän sieltä löysi -pari, kolme suurta hopearahaa, viskasi hän ne ulos ikkunasta ja huusi: - --- Tuonnäköiset ovat rahat! Eläkööt ruotsalaiset ja heidän antelias, -suuri, mahtava kuninkaansa! - --- Viskeletkö omia rahojasi vai ruunun rahoja? - --- Kunpa sen tietäisin! - --- Sullahan on tapana pitää omat rahasi vasemman liepeen taskussa ja -kuninkaanrahat oikean. - --- Vasemmalla taskulla on korkein armollinen lupa saada hätätilassa -lainata oikeasta. Rakas veli, minä teen rehellisesti tiliä. Joka ilta -näet lasken, paljoko kaikkiaan on vielä jälellä. - -Kansa riemuitsi, mutta tyytymättömänä nosti Müllern piiraspannun -tulelta. - --- Sulla on kevyt mieli, veli! Mutta en uskonut teitä koskaan niin -ylhäisiksi, että teille joku vapaaherra ja hovikansleri kokiksi -rupeaisi, vaan hyvilläni olen, että piirakkaani teille maistuvat. -Usein olen itseltäni kysynyt, kuinka me niin kernaina ja ilomielisinä -olemme voineet kestää nämä pitkät vuodet. - --- Sen sulle selitän. Ihmisillä on erityinen nautinto saada myötään -olla yhdessä niiden kanssa, jotka heidän elämisestään määräilevät. -Minäpä luulen, että taivaallisen autuuden kerran meille muodostaa -juuri tuo nautinnontunne. - --- Olisi hyvä, jos sellainen ajanviete myöskin tekisi ihmiset -jalommiksi ja paremmiksi. - --- Kiitos, veli! Sen sanan sinä mulle sanoit. Hyvin sen tiedän, -ettei minua selkäni takana teidän joukossa paljo säästetä. -Nimittäkää minua kevytmieliseksi roistoksi, -- sama se! Epäilijä -ja filosoofi sellainen kuin minä, joka nukun arveluttavan lähelle -aamujumalanpalvelusta, hän ei voi teiltä ruotsalaisilta suurta -rakkautta odottaa. Ainoa lohdutukseni lie, että kuningas ei -sellaisissa asioissa ole yhtä turhantarkka kuin te. Kotona Ruotsissa -ei tainne tulla kysymystä muusta kuin taistelemisesta ja kaatumisesta -ja silloin saat nähdä, veli, ettei vanhan Grothusenin musta tekotukka -kätkeydy rivien taa. - --- Kotona Ruotsissa, sanot sinä. Vastaa mulle rehellisesti! Toivooko -hänen majesteettinsa todellakin siellä voivansa koota uutta, verestä -sotaväkeä? - --- Toivoo... ja hän siellä uudet armeijat nostattaakin. Siitä tulee -valtiollinen voimanponnistus, jonka vertaista maailma ei vielä -tunne... Koettakoon! Aivan toista on, kun täytyy hädän hetkenä kutsua -koronkiskuria velihopeaksi... ja ellei olisi koronkiskureja, eipä -taitaisi olla ritareitakaan... Mutta kunnia ja kalpa, se on taas -toinen asia! - --- Ja sitäkö varten hän nyt vihdoinkin lähtee liikkeelle? Mutta -minusta on sittenkin tuntunut, ettei hän vielä itsekään oikein tiedä, -mitä hän lähimmässä tulevaisuudessa aikoo. - --- Kuta pohjoisemmas hän ehtii, sitä selvemmäksi se hänelle käypi. - --- Sinä ajattelet vihollisia, noita vanhoja, noita odotettavissa -olevia... Saksia, Venäjätä, Puolaa, Preussia, Hannoveria, Tanskaa... -Kuusi vihollista, joita vastaan täytyy sotia! - --- Seitsemän. Sinä unhotat uusimman ja vaarallisimman vihollisen! - --- Minkä? - --- Ruotsalaiset! - -Müllern nousi jakkaraltaan ja molemmat korkeat herrat seisoivat -tuokin vastakkain. - --- Taivaan Jumala, elä puhu niin. Sinähän tavallisesti olet niitä -miehiä, jotka eivät epäile. Tämä on vierasta puhetta sinun suussasi. - --- Sittenkuin kuningas on saanut varman tiedon siitä, että hänen -alamaisensa ovat ruvenneet häntä vastustamaan ja niskottelemaan, -ratsastaa hän kotiinsa yhtä kiivaasti kuin taisteluun... -Mitäpä onkaan uskottava viimeisistä kuulumisista...? Virastot -ovat pysähtyneet kuin myllynpyörät kuivuneen puron rannalla. -Valtiopäivillä ja neuvostoissa puhutaan erottamisesta... Meillä -olisi jo varmaankin leimuava kapina meneillään, ellei Ruotsin kansa -olisi niin lainkuuliainen kansa... ja siksi toiseksi, onhan hän -meidän kuninkaamme. Elä nyt noin uikuta, Müllern, eläkä valita, onhan -tämä kaikki vain sinun omaa vanhaa virttäsi... eläkä säästele noin -hiivatisti sokuria, vaan kaada koko tötterö piirakkaasi päälle... ja -pää pystöön, noin. Hyvästi! - -Müllern seisoi huolestuneena ja kykenemättömänä vastaamaan keskellä -lattiaa. Hänen piirteistään kuvastui mitä suurin hämmästys, -sillä avonaisesta ovesta kuuli hän Grothusenin huutavan eräälle -rummuttajalle: - --- Aukusti! Hanki tänne kelvollinen rumpu! Ripusta se kaulaasi ja -tule minun matkaani basaari-myymälään. - -Müllern puisteli päätään ja istahti taas piirakkaitaan kääntelemään. - --- Mitä hullutuksia aikoo Grothusen nyt taas tehdä, mitä ihmeitä -aikoo hän tehdä rummulla? - - * * * * * - -Seuraavana aamuna marssivat ruotsalaiset juhlallisesti Demoticasta, -alkaakseen vihdoinkin kotimatkansa Itämeren rannikkoa kohden. Satoja -peninkulmia heillä oli taivallettavana vuorensolien ja metsien läpi. -Heidän jälessään ratsasti pitkä rivi turkkilaisia, juutalaisia ja -armeenialaisia, joilla oli säkkejä ja nyyttyjä hevostensa seljässä. -Siinä tuli seitsemänkymmentä ruotsalaisten vaativinta velkojaa. -Kuningas oli iloinen ja säteilevä. Kaupunkilaiset ja heidän -hunnutetut vaimonsa toivottivat siunausta sankarille, joka nyt läpi -kaupungin ratsasti pois. Mutta Grothusen viipyi vielä majapaikassaan, -hänen turkkilaiset ystävänsä häntä pidättivät. Yksi pisti mustepullon -hänen kouraansa, toinen piipun hänelle hampaisiin ja mustapintaiset -palvelijat repivät häntä takinliepeistä. Hänen väljät sieramensa -ammottivat taas auki ja suurenmoisella auliudella tyhjenteli hän -taskujaan palvelijain kahmaloihin. Sitten viskasi hän suuren -vaatearkkunsa kannen auki. - --- Rakas ystävä, paras ystävä, -- puhui hän. -- Tämän tavattoman -hienon yömyssyn olen erityisesti sinua varten tilannut ja itse sitä -käyttänyt, jotta se sulle olisi todellakin arvokas muisto... Ja -sinulle, ukkoseni, sinulle olen säästänyt nämä ihkauudet tohvelit. -Sinä ihmettelet, että ne ovat vähän lintassa... Katsos, omissa -jaloissani olen niitä käyttänyt ollakseni varma, ettei ne sinusta -kovilta tunnu... Ja sinä, veli, ota tämä silkkitakki... - -Hän hyppäsi kuin vainottuna vaunuihinsa ja käski kuskin ajaa. - -Kun ruotsalaiset illalla ehtivät Timurtaschiin, oli siellä vastassa -pasja, joka sulttaanilta lahjana antoi kuninkaalle silkkikankaisen -teltan ja jalokivikahvaisen sapelin. - --- Nyt menee soopeliturkkini! -- virkkoi Grothusen puoliääneen -kuninkaalle. -- Muuta vastalahjaahan meillä ei ole, teidän -majesteetilla ei itsellänne ole muuta kuin tomunen takki ja puolen -tusinaa karkeita soturinpaitoja. - --- Lainaa mulle myöskin mustepullosi ja piippusi, jotka äsken -sait, -- vastasi kuningas veitikka silmässään. -- Täytyyhän minun -lahjoittaa jotakin myöskin janitsaarisaattueen päällikölle. - --- Lahjota koko Grothusen eunukiksi sulttaanin seraljiin! -- huudahti -Grothusen ilonilveellä ja hykelsi käsiään yhä vallattomammin, kuta -hullunkurisemmiksi asiat kehittyivät. Samassa hän näki rummuttajansa, -joka puikot kainalossa alakuloisesti asteli tietä pitkin. - --- Sinun rumpusi on käynyt mykäksi! Siinä on jotakin varastettua -tavaraa! -- huusivat toiset rummuttajapojat ilkkuen. - -Ja he tarkastivat rumpua ja näkivät, että se oli neljällä sinetillä -suljettu. Ja vedet kihahtivat pojan silmiin. - --- Päryytä sinä vain ahkerasti käheää rumpuasi, -- käski Grothusen. --- Minä sen olen sinetöinyt niinkuin Pilatus Kristuksen haudan... ei -tee mitään, vaikka vähän suruvirttä soipikin noille turkkilaisille -koronkiskureille, jotka nyt meidän sijasta maanpakolaisuuteen ajavat. - -Mutta iltasin, kun ruotsalaiset jonkun hetken levähtivät leiritulen -luona, nakuttivat ja puistelivat soittajat tuota käheää rumpua -ja arvelivat, että se oli täynnä ruunulta kavallettuja rahoja ja -arvopapereita. - --- Sellainen vekkuli! -- kuiskivat he. -- Eipä ole mikään ihme -antelijaasti tyhjennellä vasenta taskua, kun pitkin sormin lainaa -oikeasta. - -Jo kahden aikaan yöllä komensi kuningas matkaa jatkamaan. Tuohusten -valossa ratsasti hän kallioiden lomitse. Kun hän Pitest'issä taas -saapui kristittyjen maiden rajalle, tapasi hän siellä Benderiin -jääneet joukkonsa ja viimeiset zaporoogit, jotka niin monissa -vaaroissa olivat hänelle uskollisina pysyneet, kuuntelivat siellä -polvistuneina hänen jäähyväissanojaan. Sitten meni kuningas -Grothusenin puheille. - -Tämä laski parhaallaan niitä kultarahoja, joita hänen palvelijansa -oli käynyt Siebenbürgenistä lainaamassa. Kuningas hänelle virkkoi: - --- Passini on valmis. Minä olen nyt kapteeni Frisk nimeltäni ja -Kosenin ja Düringin seurassa aijon nyt rientomarsseissa ratsastaa -Stralsundiin. - -Silloin paljasti Grothusen päänsä ja antoi kultareunaisen -upseerinlakkinsa ja mustan tekotukkansa kuninkaalle. - --- Tohvelit, yömyssy, kunniaturkki, silkkitakki... ne ovat -poisannetut, -- peri ne takasin! Alles ist weg! Nyt menee tekotukka -ja hattu! Noihin tamineihin puettuna ja niiden lisäksi vielä ruskeaan -ihotakkiin, ei teidän majesteettianne tunne kukaan; teidän vormunne -on sitä laatua, että elleivät kaikki Rosen'it olisi erityisesti -naisten suosiossa, ei hitto soi -- salvo honore, -- kukaan -kapakanpalvelija antaisi herroille lasillista vettä. Mutta omasta -puolestani olen kiitollinen, etten toki nahkaani tarvitse uhrata -tällä kuninkaanratsastuksella Euroopan halki... - -Mutta Grothusen istahti kumminkin heti matkavaunuihinsa ehtiäkseen -edeltä vastaanottamaan herraansa Ruotsin meren partaalla, jonka -rannikolle viholliset nyt rakentelivat kaupunkejaan ja linnojaan. - -Päivät ja yöt harjoitteli kuningas hurjilla ratsastusmatkoilla noita -molempia henkivartioitaan, jotka hän seuralaisikseen oli valinnut. -Kun vihdoin tuli hetki, jolloin hän sai pukeutua valepukuunsa ja -hypätä satulaan, kannusti hän niin voimakkaasti juoksijaansa, että -Düring ja Rosen melkein kohta jäivät pari hevosenpituutta jälemmäs. -Eikä hänen poskensa palaneet yksinomaan syystä, että raskas tekotukka -häntä oudoksestaan lämmitti. Hänen mielensä paloi kuin kahakkapäivän -aamuna. Tuo sankari, joka aivan tervennä oli kestänyt kuukausia -tautivuoteessa makuullaan, jottei hänen tarvitseisi nöyrtyä ja käydä -sulttaania tervehtimässä, ja joka vuoskausia oli hukkaan viettänyt -aikaansa turkkilaisessa pikkukaupungissa, toivoen saavansa suuren -sotajoukon komennettavakseen, hän ratsasti nyt kahden toverin -seuraamana ilman palvelijaa kärsimätönnä matkalle vieraisiin maihin. - -Kaviot kilahtivat kivikkoon kuin pillastuneen hevosen laukatessa ja -viininviljelijät hypähtivät kesken uniensa ällistyneinä ovilleen: - --- Kuka siinä noin hurjasti ratsastaa? -- kysyivät he. -- Jos se on -joku vainottu karkuri, niin tulkoon majaani turvaan ja minä kätken -hänet latooni olkiin. - --- Varo, varo, ukkoseni sen ratsastajan miekkaa, -- vastasi Düring. --- Se on tänään löyhästi huotrassaan. Siinä ratsastaa upseeri, jonka -eräs petollinen ystävä ja sukulainen on haastanut ottosille ja sitä -hän nyt niin kiihkoisesti tahtoo tavata... - -Mutta itsekseen hän lisäsi: - --- Sen sukulaisen nimi on Ruotsin kansa... Siitä siis tuli meidän -viimeinen taistelumme! - - * * * * * - -Sinetöitty rumpu oli arkkujen ja nassakkain lomassa niiden vaunujen -keulalla, joissa Grothusen tällä välin ajaa rytisti Stralsundiin -päin. Hänen sydämmensä tykytti kuin nuorukaisen, kun hän ensi kerran -luki tämän kaupungin nimen kallellaan seisovalta tienviittataululta. -Kohta kuului jo kellojen soitto Nikolainkirkon tornista. Hän näki -sieltä, täältä talojen ikkunoista yksinäisen kynttilän valon ja kun -hän laskusillalle ehti hyppäsi hän vaunuista ja kysyi vahdilta: - --- Kuningas, kuningas, missä on hän? Onko saapunut mitään uutisia? - -Vahti ei tiennyt mitään ja seuraavina aamuina seisoi Grothusen aina -vallin luona ja tähysteli kotiinpalaavaa herraansa. Vihdoin eräänä -kuutamoyönä saapui kuningas ja ajoi Dürkerin taloon ja jo seuraavana -aamuna, kun saappaat oli leikkaamalla riisutut hänen ajettuneista -jaloistaan, astui Grothusen iloisesti tervehtien hänen huoneeseensa. - --- Teidän majesteettinne. Bin verliebt! -- puhui hän. - -Kuningas häntä sydämmellisesti kädestä tervehti. - --- Kelpo Grothusingen, taitaa meille täällä tulla muuta tekemistä, -kuin liehakoida neitosia. - --- Enpä neitoseen olekaan rakastunut! Hän on varmaankin jo sekä äiti -että äidinäiti, ainakin voisi olla... Enkä häntä muuten tunnekaan... -Mutta nyt, niin kuin aina, pyydän nöyrimmästi saada teidän -majesteetillenne salaa uskoa hullut tuumani. - -Grothusen asetti kuninkaan eteen joukon papereita ja osotteli -numeroriviä toisensa perästä, mutta työtä helpottaakseen kertoi hän -sen kestäessä hilpeästi seikkailustaan: - --- Oli päivällisen aika, kun kerran olin tulossa tänne Dürkerin -taloon. Kniperthorin vieressä oli päiväpaisteessa talo, joka oli -niin valkonen, että minun täytyi nostaa silmäni ja katsella sitä. -Siellä istui nainen ikkunan edessä... Ei, nyt teidän majesteettinne -laskee väärää numeroriviä!... Ne kaksituhatta guldenia, jotka -tästä puuttuvat, olen itse syönyt ja juonut... Niin, hän istui -siellä ikkunan ääressä, jonka valkonen uudin puoleksi peitti. -Hänen hiuksensakin olivat aivan valkoset ja kasvot olivat kauniit -ja niistä kuvastui sanomaton lempeys... Hän oli varmaankin päälle -seitsemänkymmenen... mutta hän on sittenkin nainen! Ei ole mitään -niin jaloa, kuin ihailla vanhaa naista. Mieli ei pala hänen -läheisyyteensä... hän pysyy siinä ikkunan ääressä muistona, pyhänä -legendana. Sellaista vain kunnioittaen miekalla tervehditään, kun -asioilla ohi kuljetaan... - --- Onpa hauska kuulla taas veli Grothusenia. Minä luulen, että vanha -sukkelain ja tyhmäin ihmisten ihailusi lisääntyy vuosi vuodelta. Tuo -holsteinilainen herra Görtz, joka pian saapuu tänne, kuuluu myös -olevan sangen miellyttävä ja kaunopuhelias, lahjakas herra. - --- Olen itse aina suositellut hänen palveluksiaan teidän -majesteetillenne, vaikka tiedänkin, että sekä minä että Feif silloin -heti saamme vetäytyä siimekseen. Ade! ade! Sellainen vähäpätöinen -yrittelijä raha-asiain alalla kuin minä ei tietysti enää kelpaa näinä -vaikeina aikoina, jolloin koko valtakunnan olemassaolosta on kysymys. -Täällä tarvitaan suuri, ulkomaiden mallinen manalanministeri... Görtz -on rohkea ja nerokas, on soturi valtiotaidon alalla, hän on hankkinut -Holsteinin hallitsijalle rahaa kuin ruohoa. Hän on viekkaampi kuin -kymmenen Grothusenia ja viisikymmentä Müllern'iä ja Feifiä. Minua nyt -ei enää muu huoleta, kuin se, miten on kirjoitettava rakkaudenkirje -vanhalle naiselle, sellaiselle, kuin on henttuni Knipethorin luona. - -Kuninkaalle nousi taas veitikka silmään ja hän ojensi Grothusenille -kynän. - --- Asetu siihen pöydänpäähän kirjoittamaan niin minä sanelen. - -Kuningas mietti hetkisen ja alkoi sitten: - --- Jalohin neitsyt. Likanen sotakarhu sellainen kuin minä ei uskalla -pyrkiä niin jalon naisen puheille kuin on madame, mutta te, ylevä -neitsyt, voinette silti suosiollisesti lähettää minulle kuvanne, -mutta pian, sillä kuninkaamme sanoo, että täältä kaikkien pian tulee -lähteä taistelemaan ja kaatumaan, joten kuvan on hyvin kiire... - -Grothusen nauroi ja kirjoitti ja nauroi ja puhui aina sekaan -tileistään ja valtioasioista ja Görtz'istä. Kun kirje oli valmis, -käänsi hän sen kokoon ja suuteli kuninkaallisen ystävänsä kättä ja -hetken kuluttua käveli hän katua alaspäin Knipethoriin päin. - -Vihdoin tapahtui eräänä päivänä, että Müllern, joka, vaikka -myöhään, hänkin oli saapunut Stralsundiin, istui Grothusenin kanssa -työskentelemässä kuninkaan etuhuoneessa. Lakeija avasi oven ja -ilmoitti: - --- Herra parooni Heinrich von Görtz! - -Silmäpuolena, kohteliaana, perlemokahvainen pieni miekka vyöllään -kalliin samettipuvun päällä astui Görtz huoneeseen. Hän tarttui -Grothusenin ja hämilleen käyneen Müllernin käsiin ja painoi ne -rinnalleen. Siten seisoivat siinä vastakkain nuo kolme silmäpuolta -herraa. - --- Sanokaa mulle suoraan, -- virkkoi Görtz viitaten päällään -kuninkaan huoneeseen päin, -- paljoko siitä on aikaa, kuin sankarimme -viimeksi kylpi? - -Grothusen vastasi: - --- Annahan kun muistelen! Hän kylpi viimeksi mennä kesänä -Demotikossa... Mutta hän kaadattaa väliin niskaansa jääkylmää -vettä... Sellaisista asioista voi teidän ylhäisyytenne huoletta hänen -kanssaan laskea leikkiä. Mutta yhden neuvon annan. Ei ole syytä -tarpeettomasti puhua ruotsalaisista! - -Görtz sulki silmänsä ja nyökäytti päätään sekä meni kuninkaan luo. - -Hieno varjo lensi Grothusenin päivettyneelle otsalle ja hän virkkoi -hiljaa Müllern'ille. - --- Sillävälin kuin hänen majesteettinsa myö itsensä pirulle, menen -minä, luulenma, alas markkinatorille ja viihdyttelen mieltäni. - - * * * * * - -Kun Görtz oli tervehtinyt kuningasta, astui hän maailmanmiehen -huolettomalla tavalla imartelevaa sanaa sanomatta kuninkaan luo. - --- Merkillistä! -- virkkoi hän. -- Jos pudottaa lantin suuren salin -lattialle, vierii se koko sillan poikki kunnes se kätkeytyy kaapin -alle. - -Kuningas, joka ei vielä oikein luottanut tuohon vieraaseen -onnenonkijaan, otti tukaatin kukkarostaan, joka oli auki pöydällä, -ja viskasi sen lattialle. Se vieri hetkisen kehässä ja jäi makaamaan -hänen eteensä. - --- Sapristi! -- virkkoi Görtz. -- Sapristi! Jos tahtoo, että lantti -vierisi kaapin alle, silloin se asettuu keskelle lattiaa. - -Samassa kuningas huomaamattaan tuli miekkansa kahvalla sysänneeksi -kukkaroa, joten kaikki tukaatit kilisten kierivät lattialle. Niinkuin -säikähtynyt lammaslauma hulmahtivat ne pyörimään joka taholle -ja kätkeytyivät kaapin alle ja pöydän alle, jopa muutamat uunin -taaksekin. - -Nyt vasta rupesi Görtz kumartelemaan syvemmälle. - --- Siinä näette. Uskon asiassa olen heikko, sen tunnustan kernaasti, -vaan yhdessä asiassa olen kuitenkin taikauskoinen. Räjähdyspommi -voi pudota tiheimmän pataljoonan keskelle vahingoittamatta ketään, -mutta vielä ei ole koskaan tapahtunut, että voileipä olisi pudonnut -lattialle niin, ettei voipuoli olisi kääntynyt lattian tomuun. On -olemassa kokonainen armeija pikkuveitikoita, joita paholainen itse -komentelee. Jos ne eivät olisi näkymättömiä, olisivat ne pienten, -ruskeaselkäisten, lenteleväin mehiläisten näköiset. Suurta pahaa -ne eivät koskaan tee, vaan kyllä paljo ilkeyttä ja harmia; ja kun -näitä pieniä harmeja kasaantuu joukottain, voi niistä lopuksi -muodostua suuri onnettomuus. Noita näkymättömiä pikkuveitikoita ovat -ruotsalaisten kiiltävät aseet ärsyttäneet. Jos lippu nostetaan, -kätkee lippuköysi. Jos sotamies käy jäätyneen haudan yli, murtuu jää. -Suoraan puhuen: teidän majesteettianne vainoo onnettomuus nyt yhtä -itsepäisesti kuin ennen seurasi onni. - -Kuningas hyräili hiljaa: - - -- Kuinka siis tallataan - Kannoin kuolemaan - Nuo mettiset maan? - --- Qvilibet fortunae suae faber! Niitä pelotellaan! Ensiksi -karkotetaan läheisyydestä kaikki pikkumaiset ihmiset, sillä -sellaisilla on aina mukanaan housunliitingissä yhtä paljo noita -pikkuelukoita kuin kuormarengillä kirppuja. Sitten paljastetaan kalpa -koko maailmaa vastaan ja seurataan oman onnensa tähteä. - --- Ruotsin herrat vakuuttavat, ettei kotona Ruotsissa saa enää verona -yhtään äyrinrahaa. - --- Silloin täytyy lyöttää uusia äyrinrahoja! Mitä ovat rahat? Ne ovat -velkakirjoja, jotka vastaavat todellisuudessa olemassaolevia arvoja. -Eiköhän ole se kuningaskunta, joka tuolla pohjolassa on, vielä -arvoesine, joka vastaa melkein kuinka monta velkakirjaa tahansa? - --- Olen itse jo kauan ajatellut hätärahan lyöttämistä. Mutta onko se -oikein? Hallitsijan tulee olla oikeamielisen. Hänen kunniansa ei saa -olla täplikäs. Muistakaa se! - --- Tietysti, tietysti! Hätäraha, se on laina. Hädän hetkenä sillä -rahalla vaihdetaan oikeaa rahaa. Saavutetaan voittoja ja maksetaan -oikea raha takasin sekä viskataan hätärahat uuniin. Joka tahtoo -tähdätä korkealle, hän ei saa arastella, vaikka itse piru olisi -nuolen takonut! - -Kuninkaan rohkea ajatuksenjuoksu kiintyi kohta tähän kysymykseen -ikäänkuin otteluun tyhmiä ennakkoluuloja vastaan. Itse ei hän ollut -koskaan erämaassakaan pistänyt kättään takin taskuun, tapaamatta -sieltä tukaatteja. Mutta ollen välinpitämättömämpi kuin kerjäläinen -siitä, mitä hänellä oli pukunaan ja vuoteenaan, ei hän koskaan -ollut nähnyt esinettä, jota hänen todella olisi tehnyt mieli ostaa. -Tukaattejaan hän ei ollut koskaan käyttänyt muuhun, kuin toisten -rohkaisemiseen ja palkitsemiseen. Raha oli hänestä vain hallitsemisen -välikappale. Mutta hän oli myötään nähnyt, että aina kun hän käski -muiden luovuttaa rahojaan sotajoukon hyväksi, niin he valittelivat -ja niskottelivat ja siitä hänessä oli noita palvelijoita kohtaan -syntynyt halveksumisen tunne, johon kietoutui hillitsemätön halu -saada hyvitystä, saada kostaa niille vihollisille, jotka olivat -sysänneet hänet noin syvälle maailman silmissä. Eikö hän ollut -kuningas, miljoonain ihmisten itsevaltijas? Miksi nuo itsessään -arvottomat, pienet metallilaatat siis saattoivat häntä alinomaa -kahlehtia ja estää, nuo laatat, joita toisin paikoin kutsuttiin -talareiksi ja toisin guldeneiksi? Onhan se vain keksintö, jolla -halpamielisyys kääntää nurin ihmisarvon ja pettää rehellisyyden, itse -upeasti elelläkseen. Onko siis mikään rikos, jos vähän muuttelee -tuollaisen keksinnön ruuveja? Oikeastaanhan olisi raha kerrassaan -hävitettävä pois. - -Hetken mietittyään virkkoi kuningas: - --- Entä ehdot? - --- Että minä pysyn Holsteinin alamaisena ja saan vapaasti valita -apumieheni sekä vastata ainoastaan teidän majesteetillenne. Virastot -ovat uudelleen muodostettavat. Sotaväki.. - -Kuningas katkasi hänen lauseensa. - --- Mutta ei jalanleveydeltä maata isiltäperitystä valtakunnastani -saa luovuttaa vihollisille minkäänlaisten rauhantekojen taikka -sovintokauppojen kautta. Mieluummin kuolkaamme kaikin ja palakoon -Ruotsi. Minä en ole näitä sotia alkanut. Naapurit rupesivat minua -väijymään, kun vielä olin kokematon lapsi. - -Nyt vasta notkisti Görtz polvensa. - --- Maailma ei koskaan ymmärrä sankaria, joka mieluummin pitää -vannotun sanansa kuin keplottelee viekkaana valtiomiehenä, mutta -raukka se, joka ei sankarin kestävyyttä tahdo palvella. Huonoja -ennustajia oli teidän majesteettinne syntymäkehdon kupeella. Ne -näkivät tähdistä Jalopeuran kuvan, vaan eivät osanneet lukea -Ruotsin suurvallan palosta... josta niissä jo silloin kerrottiin, -peruuttamattomasta säälimättömästä palosta. Sankari, joka nousee -kokoamaan ruotsalaiset tuohon suureen taisteluun, hän tarvitsee -miehiä. Minä olen muukalainen, vaan, niin totta kuin elän, minä puhun -sydämmestäni ja puhun totta. Niin pitkälle kuin voimani riittävät, -tahdon oikealta ja vasemmalta koota polttopuita siihen rovioon, joka, -sen pahempi, saadaan pystöön ainoastaan kirkkaan kullan avulla. - --- Se leikki on uskalias. - --- Mikä on uskaliasta, se on mieluisaa. Rohkean valtiomiehen täytyy -joka päivä olla yhtä valmiina telotuslavalle kaatumaan kuin soturin -taistelutantereelle. Jos kaikki käy hullusti, silloin tuosta -rakennuksestamme tuleekin rovio, joka valaisee yön kirkkaaksi kuin -päivän ja tekee vihollisista pelkkiä varjoja ja kääpiöitä. Minulle -jää vain kunnianhimo, saada siinä roviossa palaa Herkkuleeni -rinnalla. Kelpo Luteeruksemme mielilause: Wein, Weib und Gesang -on minusta aina haiskahtanut liiaksi ravintolalta ja minun tekisi -mieleni korjata tuo laulu tämännäköiseksi: Wer nicht liebt Weib, Ruhm -und Macht, en bleibt ein Narr bis Todes Nacht! - -Hetkellisen avomielisyytensä ja lämpönsä innostamana oli Görtz -unhottanut muuttaa myöskin sanan Weib, vaan kuningas ei siitä -välittänyt, käveli vain säteilevin silmin paroonia vastaan. - --- Minun kuvaani ei saa panna hätärahain leimaksi. - --- No, voimmehan siihen käyttää vaikka kaikki Olympon viraltapannut -jumalat. - -Kuningas seisoi kauan ääneti. Sitten hän lisäsi hiljaa ja epävarmalla -äänellä: - --- Eikä niihin saa panna Ruotsin valtakunnan vaakunaakaan! - -Hänen kulmakarvansa loivat raskaan, tumman mielenhaikeuden varjon -hänen kasvoilleen. - -Hätääntyneenä ja kiirehtien nousi Görtz lattialta, käveli ikkunan luo -ja viittasi torille. - --- Kun katkerat ajatukset teidän majesteettianne rasittavat, silloin -käykää vain ikkunan luo ja katselkaa ihmisiä. Silloin raskaus pian -sulaa iloiseen nauruun. - --- Onpa pitkä aika siitä, kuin ilosesti olen nauranut... -Siellä torilla vehnäinmyyjäin kojujen lomissa käveli Grothusen -markkinatyttöjen keskessä edestakasin ja hänen takanaan seisoi -rummuttajapoika kantaen sinetöittyä rumpua. - --- Päräytäppäs reipas rummutus, jotta tytöt kerääntyvät tähän -ympärillemme! -- käski Grothusen. - -Poika heilutti puikkoja ja kun tytöt uteliaina juoksivat siihen ja -pysähtyivät hänen ympärilleen, mursi Grothusen sinetin ja avasi -rummun. Ja sieltä hän kaivoi kaikenlaista naisten korutavaraa, -jota hän viimeisenä iltana oli ostanut Demotikon basaarista. Siinä -oli pieniä huiveja ja huntuja ja kuvastimia ja ruusuöljypulloja ja -kaulanauhoja, joissa riippui puolikuita ja turkkilaisia rahoja. -Hän huiskutti huiveja ilmassa. Ja nenä pystössä, ahavoittuneet -kasvot hikisinä, hän siinä huutokauppaa piti, tarjoten tavaroitaan -kaupaksi. Yhdestä esineestä hän vaati suutelon, toisesta syleilyn ja -kolmannesta tanssin siinä avonaisella torilla. - --- Kas, kas, -- jatkoi Görtz, -- kuinka översti jakelee pakanain -koruja kristityille neitosille! Hän on bon garçon, tuo ystävämme, -mutta eivät hänenmalliset miehet ole kylliksi suuria Kaarlo -kahdettatoista palvelemaan... - -Kuningas kumarsi merkiksi, että Görtzin oli aika poistua. - --- Panettelijat ovat väittäneet, että te, parooni, olette vaarallinen -viekastelija. Yhden neuvon tahdon teille antaa. Kun me vasta -työskentelemme yhdessä, ei pidä paroonin koskaan puhua pahaa -kenestäkään poissaolevasta, sillä minä asetun aina poissaolijan -puolelle. Kuinka paljo pahaa mulle onkaan koetettu kuiskata yksin -tuosta sinetöidystä rummustakin... Ja mitä siinä oli? Leikkikaluja -ja naisten koruja! Jos Grothusen ei ole ollutkaan mikään nerokas -palvelija, niin hän ei ole toki koskaan mitään omaan pussiinsa -pistänyt... Nyt tahon läpikäydä muutamia asiakirjoja. - -Görtz purasi huultaan, vaan kun hän ehti ulos, viittasi hän kopealla -liikkeellä Grothusenin vaununikkunan luo. - --- Ukrainan ja Poltavan sairas ja vertavuotava jalopeura on niin -kauan lepuuttanut raajojaan, että kynnet ovat kasvaneet terävämmiksi -kuin koskaan. Painakaa hattunne kiinteämmin päähänne ja pankaa takki -nappeihin, hyvät herrat, ja olkaa valmiit. Syysmyrskyt alkavat. - -Stralsundin harvalukuinen varustusväki kuuli pian vihollisten tykkien -paukkuvan muurien ulkopuolella. Läppäämällä kirkontornista kutsuttiin -miehistö milloin vallien luo, milloin palavia taloja sammuttamaan. -Aamuyöstä viskausi kuningas hattu silmillään hetkeksi lepäämään -Frauenthorin kivitetylle permannolle. Valvoen tuijotti hän hattunsa -pimeään kupuun, mutta soturit, jotka lyhdyt kädessään seisoivat -hänen vieressään, eivät nähneet muuta kuin leuvan ja huulet, joissa -vielä hymy viipyi, mutta kylmänä ja jäykistyneenä, kuin jos se -hänen kasvonilmeihinsä olisi kuulunut. Silloin he kuiskasivat, että -reippaampaa sankaria ei ole ennen koskaan nähty; mutta syrjemmässä -taivasalla seisoivat ylemmät upseerit ja haastelivat, että kuninkaan -kuolema ainoastaan voi pelastaa Ruotsin valtakunnan. - -Hän tiesi mistä he puhuivat, vaikkei hän mitään ollut huomaavinaan. -Se kansa, josta hän oli suuret unelmansa uneksinut, se odotti jo -vapautustaan hänen kuolemasta. Saattaako kohtalo sen kovemmin -kuningasta kolhasta? Oliko hän syntynyt ainoastaan johtamaan -ruotsalaisia näiden viimeisessä kovassa taistelussa ja sitten -häviämään kuin käytetty työkalu? Hänen sisarensa puoliso silmäili jo -hänen kruunuaan ja hänen jo kuolleen lemmikkisisarensa poika kurkotti -sitä kohden lapsenkättään. - -Ehtoollisella käydessään hän nöyrtyi ja kyynelissään kylpi, mutta -omia onnettomuuksiaan hän ei koskaan itkenyt. Nuo epäilijät, -olivathan ne hänen vihollisiaan, joita hänen tuli kohdella kostajan -vihalla. Hän kävi tylymmäksi ja ankarammaksi upseereitaan kohtaan -ja puhui usein nyrkkiä puiden, mutta hän vaati itseltäänkin yhä -enemmän ja hallitsi ankarasti mieltään ja ajatuksiaan. Tosin oli -hänen pukunsa yhä huonommin huolehdittu, hän piti pari viikkoa yhtä -likasta paitaa, mutta hän käveli reippaasti eikä ontumista enää -näkynyt. Hänen tukkansa kimalteli jo hopealta, vaikka hän vasta -olikin kolmenneljättä ikäinen, mutta kun hän hereillään makasi ja -hattuunsa katseli, hoki hän itsekseen: Niin täytyy olla Jumalan -tahto, sitä seuraan. -- Sitten hän nousi kuin levännyt nuorukainen ja -levitti vaippansa jonkun viluisen, vanhan soturin harteille. Mutta -jos Ruotsista ja kotimaalaisista puhuttiin, silloin hän hypelteli -takkinsa nappeja ja oli vaiti. - -Eräänä päivänä harjoitteli Grothusen tavallista suuremmalla innolla -sotureitaan tuon vanhan naisen ikkunan edustalla Kniperthorin -kohdalla. Liikahtamatta istui nainen uutimen takana ja kun Grothusen -heilautti hattuaan, kimaltelivat sen uudet kultanauhat. - -Hän kutsui rummuttajan luokseen. - --- Vielä ei rummullasi ole täyttä ääntänsä, avatkaamme se. Täällä on -vielä pari mitä siroimpia, kultakoristeisia kenkiä. Mene tuon naisen -luo ja sano, että Grothusen lähettää ne jäähyväistervehdykseksi. Nyt -on rumpu tyhjä! - --- Herra kenraali, täällä on vielä turkkilainen kultaraha pohjalla. - --- Kas, onpa tottatosiaankin. Ja se on ruunun raha, se on siihen -kiireessä tipahtanut! Nyt meidän on lähdettävä Eugeniin, jonne -preussilaiset ja tanskalaiset aikovat nousta maihin, saartaakseen -meidät myöskin meren puolelta. Mene kuninkaan luo, vie raha hänelle -ja käske hänen ottaa se vastaan muistona niistä vuosista, jolloin -Grothusenilla oli onni palvella häntä vierailla mailla. Sulatettakoon -tuo kultaraha vielä vastaisina, rauhallisina vuosina rehelliseksi -rahaksi, josta ruotsalaiset taas kerran voivat nähdä kuninkaansa ja -vaakunansa. Virka nöyrimmästi kaikki nämä terveiset Grothusen'ilta! - -Kun joukko oli järjestetty ja valmiina marssimaan, teki Grothusen -vielä miekallaan kunniaa tuolle seitsenkymmenvuotiaalle hentulleen. -Ja kun hän sitten ratsasti katuja pitkin, nyökytti hän päätään -tytöille, joita seisoi ikkunoissa ja rikkiammuttujen porttien -pielissä ja ensi kerran nyt Demotikosta lähdettyä pärisi hänen -rumpunsa täydellä äänellään. Se kajahteli niin voimakkaasti kirkkojen -seinistä, että se muistutti vihollisten kenttätykkien pauketta. -Rohkeana, hehkuvana keskusteli Düber rappusilla kuninkaan kanssa. -Kuunnellen Bassewitzin katkeroita, kuiskaavia kuvauksia Görtzistä -ratsasti Daldorff kenraalien keskessä ja pieni Cronstedt taputti -tykkijunkkareitaan olalle. Milloin pyörähti hän toiselle, milloin -toiselle puolelle. Hän tarkasti pikatykkejään kuin tallimestari -hevosiaan ja kiillotteli sillävälin vaippansa liepeellä äsken -keksittyjä Polhemin tähtäysruuveja. - --- Siitä tulee tuima ottelu, -- virkkoi hän -- ja vasta kun hänen -majesteettinsa on ehtinyt Ruotsin mantereelle, voidaan sanoa -kuninkaanratsastuksen päättyneen. - - * * * * * - -Syysmyrskyt kohisivat hämärissä Rügenin saarella ja rotkot ja -rannikot vinkuivat ja valittivat. Ei tähteäkään näkynyt taivaalla -Jumalan hyvyyttä todistamassa ja kun sotajoukot asetettiin -rukoukseen, kaikuivat pappien suista vanhan testamentin kostosanat. -Ruotsalaisilla oli nyt niin niukalti väkeä, että he etuvartijoiksi -asettivat sidottuja koiria, joiden valittava ulvonta kuului aaltojen -hyrskeen keskitse. - --- Kuoloa ennustaa koirien ulvonta, -- virkkoivat soturit. - -Maalaiskansalle annettiin aseiksi vikatteita ja kirveitä. Mutta -sadeusvan suojassa laskivat viholliset rannalle ja heitä nousi -maihin Stresowin melkein vartioimatta jääneen kylän edustalla yli -kymmenentuhatta miestä. Tuuli repi usvan hajalleen ja kuu nousi -kirkkaana tuota autiota maisemaa valaisemaan. Vaan jo noin kolmen -aikoina yöllä hiipivät vihollisten kenttävahdit varovasti takasin -hiedikon poikki ja ilmoittivat, että ruotsalaiset lähestyvät. - -Kuningas pysähtyi hetkeksi viskaamaan vaippansa pois ja hän kääntyi -Daldorffin ja henkidrabanttien puoleen: - --- Vuosia on kulunut. Hyvin olemme yhdessä toimeentulleet. Kuka -tietää, milloin se lyijy on valinkauhassa sulanut, joka meidän -päivämme päättää. - -Grothusen veti poveltaan, takinnappien lomitse, kellertävän -reunushansikkaan ja vastasi: - --- Tämän hansikkaan otin Benderissä armolliselta kuninkaaltamme, eikä -ole hallayötä ollut niin kylmää, ettei tämä hansikas olisi sydäntäni -pitänyt lämminnä. - -Silloin paljasti Daldorff päänsä: - --- Kun minuun kuolinluoti sattuu... jos silloin haavojen repelöimä -ruumisraukkani voisi puhua, kääntyisi se maan mullassa poistuviin -joukkoihin päin ja rukoileisi siunausta rehellisille asetovereille, -kiitollisen kumppanin siunausta... Ah, jospa voitto vielä kerrankaan -tietämme valaiseisi. Vaan niinkuin maanviljelijä väliin päästää -vanhan pellon metsistymään ja raivaa uuden, niin tahtoo Jumala -vaihdella valtakuntia ja valtoja. Ja kun hän on uudet rajapyykit -pystyttänyt, ei hän salli kenenkään enää siirrellä rajapaasia -vanhoille paikoilleen. Me emme hänen tahtoaan tajua, me oivallamme -vain sen, että hän on meitä vastaan. - --- Jumala on meidän puolellamme, meidän kanssamme! Hänen tahtonsa ei -voi olla, että Ruotsin valta paloitellaan. Jos niin on, antakoon hän -meille selvän merkin ruhjomalla meidät maahan toisen toisensa perästä. - --- Ne ovat tosia sanoja! -- vastasi Daldorff. Eikä nekään upseerit, -jotka Stralsundin portin edustalla olivat kuutamossa kuiskailleet, -enää muistaneet silloisia mustia ajatuksiaan. He päinvastoin -tunkeutuivat henkivartijain lomaan, saadakseen lähinnä kuningasta -taistella. Heistä tuntui, että hänen olennossaan ilmeni kuvia Jumalan -omasta kovasta ja armottomasta rakkaudesta oikeamielisiä kohtaan ja -oman tahtonsa täyttämistä kohtaan. - -Keskustelu pysähtyi. Torvet eivät soineet, rummut eivät pärisseet, -liput olivat kokoonkäärityt ja niitä hiljaa kannettiin. Säilä -paljaana käveli kuningas joukkonsa etupäässä. Tuskin oli sitä joukkoa -kolmetuhatta miestä ja sen tuli nyt taistella kolme aina kymmentä -vastaan, sen tuli hyökätä pelottamaan vihollista ja ajamaan sitä -saarelta pois. Hän pysähtyi äkkiä: - --- Mitä on tämä? Siinähän seisoo joukko espanjalaisia ratsumiehiä ja -tuolta etäämmältä näkyy kuutamossa varustusvalli. Tanskalaiset ovat -hyvin käyttäneet aikansa... Eteenpäin! - -Varustuksen harjalta ruiskahti samassa pitkä rivi tulisäteitä -ja ensimmäinen yhteislaukaus pamahti öisessä luonnossa. Mutta -ruotsalaiset viskasivat syrjään espanjalaiset ratsumiehet ja -hyökkäsivät vallia vastaan. - -Cronstedt'in tykinkuulat huhkasivat jalkamiesten päiden ylitse ja -tupruuttivat multaa ja hiekkaa vallituksesta. Maa tärisi ja joka -taholta salamoivat tuliluikut. Kuului suhinaa ja vinguntaa, kuin -sataisen allijoukon lentäessä rannikon poikki; ruutipilvet peittivät -niin paksulta tantereen, että kuutamon hohde vain paikotellen niiden -lomitse pääsi maata valaisemaan ja siihen valkosia, kinoksilta -näyttäviä täpliä kuvaamaan. Kauan vielä saattoivat taistelijat, kun -melske hetkeksi heikkeni, kuulla etäällä kahlehdittujen koirien -ulvontaa, mutta sitten taas kävi jyry niin valtavaksi, etteivät -soturit voineet kuulla upseeriensakaan komennushuutoja. Ruotsalaiset -hyökkäsivät eteenpäin kaksin kourin miekankahvaa pidellen, kuin -muinaisajan berserkat. Siinä ei enää taisteltu järjestetyssä -ottelussa, jossa päälliköt käskivät ja osastot tottelivat. Siinä -viimeiset sankarit siitä sotajoukosta, joka oli tehnyt retken -Euroopan halki, nyt viimeistä kertaa sankarikautensa syysmyöhällä -uhrasivat vertansa Ruotsin meren eteläpuolella. Siinä taisteltiin -rinta rintaa vastaan, taisteltiin elämästä ja kuolemasta, taistelun -määränä oli sankarikunnia tai häpeä. - -Översti Jakob Torstenson oli jo kuollut, mutta hänen veljensä Karl -Ulrik murtausi kaartilaisineen vallin yli ja taisteli vihollisen -varustuspaikan keskessä. Ja kun hänen oli verkalleen peräydyttävä, -iski hän yhä selällään varustukseen nojaten ja huusi, kapteeni -Adlerfeltin maatessa kuolleena hänen vieressään, joukolleen: - --- Pitäkää urheasti puolianne, toverit! Isoisäni johti koko Ruotsin -armeijaa enkä minä hellitä miekkaani muille kuin itse Dessaulaiselle. -[Preussilainen sotapäällikkö, ruhtinas Leopold von Anhalt-Dessau.] - -Avopäin, vihan ja innon lieska otsallaan, raivasi kuningas säilällään -itselleen tietä miekkojen ja pyssyntukkien lomitse. Hän riensi -vertajanoovia miekanteriä vastaan syksyset myrskyt sydämmessään, -nöyrryytettynä, välittämättä kivusta tai kuolemasta. Vielä kerran -irvistelivät Åbergin hampaattomat ja rumat, mutta miehevät, kasvot -hänen kupeellaan ja Seved Tolfslag särki kalloja ja aseita. -Pyssyntuli leimahti joka taholta ja kärventi kuninkaan rikkinäisen -sotatakin. Vaan hän lävisti ja ampui. Karkeat soturinkäsivarret -häntä tapailivat ja sylitappelussa hän kamppaili vihollisten kanssa. -Eräs tanskalainen upseeri, joka hänet tunsi, tarttui toisella -kädellään hänen harvaan tukkaansa ja koetti vääntää miekkaa hänen -kourastaan, mutta kuningas tempasi pistoolin vyöltään ja ampui luodin -tanskalaisen ruumiin läpi. Mutta uusia vihollisia ryntäsi esiin ja -Dessaulaisen ratsumiehet ja kenttätykit ahdistelivat ruotsalaisia -sivulta, niin että heitä myrskyisen marraskuunyön pimeässä joka -taholta saarsi sarja murhaavia miekkoja ja leimahtavia ukkosentulia. - -Kenraalimajuri Strömfelt antoi kuninkaalle hevosensa, mutta -espanjalainen ratsumies sen pysäytti ja tykinluoti sen kaasi ja -kuningas kaatui maahan hevosensa alle. Ja koettaessaan päästä sen -alta pois, sattui hänen rintaansa kivestä ponnahtava tykinluodin -sirpale, joten veri tirskahti hänen huulilleen. Mustaksi kävi maailma -hänen silmissään ja hän vaipui makaamaan tiedotonna ja puoleksi -hiedikkoon hautautuneena, mutta käsi puristi yhä miekan kahvaa. - -Överstiluutnantti Tranfelt taisteli keskellä tanskalaisjoukkoa. -Kumpasessakin kädessään heilutti hän asetta ja hänen repaleiseksi -repeytyneen takkinsa ja paitansa alta ammotti kolme haavaa rinnasta. -Ja kun hän ei enää jaksanut seistä, taisteli hän polvillaan, kunnes -hän kaatui ja heitti henkensä. - -Cronstedtin olivat tykkimiehet, haavoitettuna ja vertavuotavana, -nostaneet eräälle kenttätykille. - --- Ne ovat Pohjoismaiden roomalaisia nuo, -- virkkoi hän, -- jotka -tänä yönä kaatuvat viimeisten valloitusmaittensa puolesta. - -Hänen edessään makasi kaatunut tykkijunkkari palava sytytin vielä -kädessään ja aivan läheltä kuului taistelun ja nyrkkien pauhinan -keskestä rukoileva ääni. Se oli sotapappi, joka taistelijain takana -seisoi kumartuneena haavoitettujen ja kuolevain ylitse. - --- Sinä sotajoukkojen ja kuningasten kuningas. Elä huuda meille, -niinkuin Jerobeamin huoneen lapsille: kuka kaupungissa kuolee, hän -koirain syötäväksi jääpi, ja kuka maalla kuolee, sen taivaan linnut -repivät, sillä niin on Herra sanonut. Miksi epäät meiltä merkkiäsi, -että meidän kanssamme olet? Mikset suo minun julistaa voiton rauhaa -näille miehillemme, jotka verta vuotavat, että tämä kova vuode heille -pehmeämmäksi kävisi... - -Bassewitziä jo kannettiin kahden pyssyn varassa kuolemaan syrjemmäs -kahakasta ja Daldorff, sotavanhus, joka niin monissa taisteluissa -kaatuneitten toverien keskessä oli kuninkaan hengen pelastanut ja -joka kuninkaan katsellessa oli johtanut smoolantilaiset ratsumiehensä -Holofzin surmia kohden, makasi levätillään otsa kuolon kalpeana. -Laukaukset väläytellen valaisivat iskeviä ja ristiinlyöviä säiliä -ja haahmontapaisia, taistelevia sotureita. Kenttätykin laukauksen -valossa tunsi korpraali Baumgarten vihdoin kuninkaansa ja nosti hänet -hevosensa selkään sekä vei hänet turvaan ruotsalaisten joukkoon, -jotka lähtivät peräytymään. - -Silloin kajahti kestävä, äänekäs rummutus kuninkaan korviin ja -kun hän tutkistellen kääntyi sivulle katsomaan, näki hän nousevan -päivän valossa rummuttajapojan, joka puikot käsissään vielä seisoi -paikoillaan vihollisiin päin kääntyneenä. Hänen vieressään makasi -upseeri selällään, molemmat käsivarret suoriksi ojennettuina. Suuri, -kultareunainen upseerinhattu oli kaatuneella vielä komeasti päässään -ja vaalea, ranskalainen kaulaliina hulmusi punapilkkuisana tuulessa; -ja takinliepeen ympärillä, jonka luoti oli halki ratkonut, kimalteli -kosteisessa kanervikossa makeispapereita ja hopearahoja. - --- Kuka on tuo kaatunut? -- kysyi kuningas. - -Ratsumestari Ridderstadt vastasi: - --- Se on urhea soturi Jumalan edessä, mutta jota useat ihmiset ovat -häväisseet... Se on teidän majesteettinne suosima ystävä... Se on -Grothusen! - -Tämän sanottuaan pyörähti Ridderstadt takasin käsikahakkaan ja kaatui -hänkin. - - * * * * * - -Oli pimeä talviyö, kun kuningas vihdoin kuusihankaisessa -soutuveneessä lähti räjähdyspommeista suitsuavasta Stralsundista. -Düring, joka niin väsymättä oli ottanut osaa kaikkiin -kuninkaanratsastuksen vaikeuksiin, oli kaatunut kaupungin edustalla, -vaan hänen veljensä istui perässä perää pitämässä. Joukko työmiehiä -kulki tuurineen ja keihäineen jäähän hakatun aukon kahdella puolen, -ja Rosen, joka seisoi keulassa, oli niin kuninkaan näkönen, että -jäätikölle jääjät juuri hänelle hyvästiksi viittoivat. - -Vihollisten luotien vainoomana saapui venhe sulalle selälle. -Turhaan tähysteli kumminkin Rosen niitä kahta ruotsalaista laivaa, -Snapp-oppia ja Snare-Sveniä, joiden oli ollut määrä olla siellä -vastassa, vaan jotka myrsky oli kuljettanut ulommas. Silloin -nousivat kuningas, hänen kaksi seuralaistaan ja palvelija raskaaseen -lastilaivaan, joka nosti ankkurin ja paikkonaisilla, mustuneilla -purjeillaan lähti viiltämään vesille. Mihin olikaan joutunut se -ylpeä laivasto, jonka kannella. Kaarlo XII viisitoista vuotta -sitten oli, nuorena ja voitonvarmana, kuunnellut vanhan Piperin -käsientaputuksia. Se uhkaava mastometsä, jonka Rosen viittasi näkyvän -näköpiirin rajalta, oli Tordenskiöldin. Vasta kaukana merellä tapasi -lastilaiva Snapp-opp'in ja vihasin käskyin ja synkin katsein astui -kuningas myöhästyneeseen laivaan. Oliko tämä se armollinen herra, -josta merimiehet olivat kuulleet kerrottavan, että hänen oli tapana -sievästi kumarrellen pistää lakin kainaloonsa? Hän nosti kätensä -tervehtiäkseen miehistöä, mutta laski sen alas verkalleen ja nyrkkiin -puristettuna, ja rankaisevina kaikuivat hänen ensi sanansa Ruotsin -merilipun alla. - --- Snapp-opp laivan päällikkö on vitsoilla ruoskittava. Mutta -Snare-Sven'in laivuri, joka on jäänyt kokonaan tulematta, on -ammuttava! - -Myrsky heilautteli jäätelejä korkealle. Ne kohottelivat kuin -hukkuvain aaveet Valkosia kylkiään laivan laitojen yli, vaan -vielä pimeän laskiessa seisoi kuningas ääneti maston juurella... -Jos hän ei olisi ollut ruhtinas, olisi hän vielä voinut paeta ja -purjehtia kauas pois rauhaisaan piilopaikkaan, mutta nyt olisivat -ihmiset pian hänen jälkeensä juosseet ja hänet kätköstään kiskoneet -pois. Hän olisi voinut varustaa itselleen merirosvolaivaston ja -siinä edelleen elää vuotensa miekkaili helskeessä ja pyssyjen -paukkeessa. Vaan nyt pakottivat hänen alamaisensa hänet palaamaan -kotiin vartioimaan heidän lantatunkioitaan ja omettojaan. Kuta -lähemmäksi Skoonen rannikkoa hän saapui, sitä selvemmältä hänestä -tuntui, että hän teki maallenousua vihollisen maahan. Hän muisti -sen aikuisen aamun Karlbergin kuninkaankartanossa, jolloin hän, -ennenkuin täti ja sisaret vielä olivat heränneet, hiipi portaita alas -Hultmanin seurassa ja ratsasti sotaan. Noita tuttuja kasvoja hän ei -tahtonut nähdä. Hän ei tahtonut ratsastaa Tukholman katuja pitkin -eikä nähdä kansan pikituohuksilla tervehtivän ajelollejoutunutta, -haaksirikkoista kuningastaan. Hän kyllä näki, että nämä ruotsalaiset -yhä vielä uhrasivat henkensä hänen edestään ja sen maapalasen edestä, -joka vielä heidän omansa oli, mutta hän tiesi myös että heistä monet -hiljaisissa rukouksissaan pyysivät Jumalaa suomaan hänelle ruton -kuoleman. Nyt hän sen kaiken näki yhtä selvästi, kuin se hänelle -ennen oli ollut tietämätöntä. Hän ei ajatellut rauhaa eikä sovintoa. -Hän ei voinut unhottaa, että ne tuhannet, jotka häntä olivat -seuranneet, olivat kaatuneet, että kansan kyyneleet ja siunaukset -olivat pehmosen peiton heidän nurmettuneille haudoilleen luoneet, -että niistä oli tullut pyhiä miehiä, joiden synnit unhotettiin -ja joiden avuja ylistettiin. Soturilla on ainoastaan kaksi tietä -sovintoon Jumalan ja ihmisten kanssa: "voitto tai kuolema." - -Kun kuningas yösateen virtoina valuessa nousi maihin Skoonen -hiekkarannalle, ei hän langennut polvilleen eikä katkeruuden eikä -helpotuksen huoahdusta päässyt hänen huuliltaan. Kiirehtien ja -sanaa puhumatta meni hän suuren kiven kupeelle. Demotikan väsymätön -ratsastaja, hän, joka soturin tavoin huoletonna oli laskeutunut -kinokseen nukkumaan, alentui tällä hetkellä siihen määrään, että -viattoman vesisateen vuoksi haki suojaa kiven takana. Siellä hän -seisoi kauan. - -Kirkonkelloja ei soitettu, kuninkaankartanolta ei siistitty eikä -lämmitetty. Sateen rapistessa kattoja vastaan nukkuivat ruotsalaiset -kodeissaan aavistamatta, että heidän kuninkaansa viistoistavuotisen -poissaolon jälkeen, satumaisten voittojen ja sanomattoman kurjuuden -jälkeen, katkeruus ja viha sydämmessään polki valtakuntansa mannerta, -ilman että häntä kukaan otti vastaan tai tervehti. Mutta hän ei -katsonut taakseen, eteensä vain. Kostoa! Sitä sanaa heilutti hänen -ajatuksensa kuin vasaraa; kostoa lupauksensa rikkoneita kohtaan, -kostoa sitä maailmaa kohtaan, joka oli hänestä tehnyt surkuteltavan, -rahattoman, vallattoman pakolaisen... mutta suurta, kuninkaallista -kostoa hän mielessään hautoi! Hän tiesi, että seuraavana päivänä -monet hänen alamaisistaan tulisivat riemuitsemaan, mutta monet -myöskin vavisten ennustelemaan hirsipuita ja teloituslavoja. Sille -hän hymyili. Hänen suuttumuksensa sisälsi häpeää ja loukattua -rakkautta. Siksi hän viime vuosina niin kartellen oli puhunut -Ruotsista. Hän tahtoi voittaa ja rangaista nämä vihollisensa, -mutta ei mestauspaikalla. Tyyneesti ja käskien aikoi hän tallata -sitä maata, jonka he olivat vähältä olleet häneltä riistää. Hän -aikoi asettua samaan riviin, missä nuo synkkäkasvoiset alamaisensa -olivat. Hän aikoi huoletonna kuin paimen metsässä nukkua noitten -salaliittolaisten keskessä ja pakottaa heidät vielä kerran seuraamaan -itseään sinne, mihin hän kulki. Hän aikoi voittaa vihollisensa -Ruotsissa heille osottamalla, että he yhä vieläkin pysyivät hänelle -uskollisina. - -Päivä alkoi sarastaa ja muutamia talonpoikia käveli pellolleen. -Mutta luonnon väritys oli niin kovaa ja jäykkää, kaikki tuntui niin -kylmältä ja vieraalta. - --- Tämäkö siis on Ruotsinmaata, -- mutisi Rosen itsekseen, -astellessaan kaulus pystössä. -- Enpä sitä enää tunnekaan. - --- Myrsky on tuulentanut silmänne punasiksi, -- vastasi kuningas. Ja -sitten hän lisäsi: -- Jos emme tunne kaikkea täällä, niin tottapahan -muut tuntevat meidät! - -Yhden talonpojista otti hän oppaakseen Trelleborgiin. Aivan tyynenä -kasvoiltaan hän puhui haluavansa tavata Lundin oppineita professoreja -ja tuota suurta Polhem'ia, jonka hän aikoi apulaisekseen rakentamaan -kanavan Ruotsin halki. Valtakunnan alimmassa kulmassa kävelivät nuo -kolme herraa pikkukaupungin lautavajojen ja unessa makaavain talojen -välitse kuin haaksirikkoutuneet seikkailijat, jotka olivat käyneet -vieraiksi omassa maassaan; ja Rosen, joka oli vetänyt hatun syvälle -silmilleen, itki salaa kuin lapsi. - -Kun kuninkaan sitten tuli maksaa oppaalle palkan, huomasi hän -matkan varrella lahjoittaneensa pois kaikki tukaattinsa. Hän löysi -ainoastaan sen turkkilaisen rahan, jonka Grothusen oli tuonut -mukanaan rummussa ja lähettänyt hänelle niillä toivomuksentapaisilla -terveisillä, että siitä kerran rauhan palattua sulatettaisiin oikea -rehellinen ruotsalainen raha. Se oli kuninkaan viimeinen raha eikä -sekään ollut hänen omansa, sillä hän oli sen lainannut turkkilaiselta -juutalaiselta. - -Sanaa puhumatta pisti hän tuon vieraan rahan ruotsalaisen talonpojan -kouraan. - - - - -Ruotsin saaristossa. - - -Majapaikasta majapaikkaan marssivat ruotsalaiset soturit pölysissä -vaatteissa ja rikkinäissä kengissä. Rämisevillä rattailla heidän -edessään kuljetettiin niitä suomalaisia naisia, jotka kuningas -oli lunastanut vapaiksi turkkilaisilta ja naittanut sotureilleen -ja oljissa vaununistuimen alla oli häkki, jossa säilytettiin ne -kameleontit, joita maisteri Eneman oli tuonut Aasiasta. Naisten -kärryt jäivät pian jälelle ja elukat kuolivat, mutta päivettyneet -soturit taluttivat vielä keskessään kuninkaan ratsua Brandklipparia, -joka oli vuosiltaan väsynyt ja käynniltään kankea ja joka ei enää -kantanut voittoisaa sankaria selässään. - -Kappaleen muitten edessä kulki aina pitkä, laiha mies, jonka -katseet levottomina pälyivät ja jonka otsa oli kurtuissa. Hänen -poskensa oli tumma kuin pajunkuori, mutta hampaat kimaltelivat -harmajalta kajastavan parran sisästä, jota leikkaamaan häneltä -ei riittänyt aikaa. Viheliäisin mieronkiertäjä olisi halveksinut -hänen tahraista takkiaan; kaiken omaisuutensa hän mukanaan kantoi: -säkin ja sauvan. Tosin oli juuri hän matkan alussa kierrellyt maita -rahoja lainailemassa, mutta ne olivat aikoja sitten huvenneet. -Jotteivät muukalaiset halveksuen sormellaan osottaisi häntä ja -hänen syntymämaataan, nimitti hän itsensä halvaksi sotamieheksi, -mutta tositeossa hän oli henkivartija ja oli nimeltään Ehrenskiöld. -Nuoruudessaan oli hän eräänä syysyönä pistänyt kuoliaaksi muutaman -Gyllenstjerna nimisen vänrikin ja vaikka hän oli iloisin mies -juomaseuroissa, makasi hän öisin valvoen levottomissa mietteissään. -Tuskin oli päivä sarastanut, kun hän sauvallaan takoi majatalon -lattiaa herättääkseen tovereitaan. - -Kun väsynyt joukko iltasin keräytyi ruokapöydän ympäri -ravintolahuoneeseen, jäi hän seisomaan ja kohotti ilosesti kannua -kaikkien niiden uteliasten nähdä, jotka ulkopuolelta kurkistelivat -ikkunasta. - --- Kas, kas, -- huutelivat kurkistelijat. -- Jokainen arpi näiden -miesten kasvoissa kertoo urostyöstä. Tässä kulkevat Ilionista -palaavat sankarit. - -Ja he lisäsivät, nähdessään Brandklipparin pihamailla kankeasti -kömpivän: - --- Puuhevosensakin he ovat ottaneet mukaansa. Mutta silloin kertoi -Ehrenskiöld, että hevonen on Kaarlo XII:n ratsu ja sen kuultuaan -laskeusivat jalosukuiset kreivittäret vaunuistaan antamaan sille -leipää ja sokuria, voidakseen sitten jälkeläisilleen kertoa, että -Brandklippari kerran on heidän kädestään syönyt. Vaan Ehrenskiöld -tyhjensi oluthaarikkonsa ja koputti sauvallaan pöytään tovereilleen -merkiksi, että taas oli lähdettävä. - --- Sinä et koti-ikäväsi takia raski antaa meidän istua etkä maata, -- -napisivat toverit. -- Jos ateria valmistetaan, heti meille huudat, -että on lähdettävä matkaa jatkamaan, ennenkuin lihaa on ehditty -paloihinkaan leikata... - -Silloin hän närkästyi tovereihinsa ja eräänä aamuna hiipi hän edeltä -matkalle. - -Hänen ei tarvinnut lukea tienviittoja eikä kysellä suuntaa. Hän -tiesi, että pohjoiseen päin vei matka ja suorimman tien hän -aina valitsi. Vuosi vuodelta oli koti-ikävä käynyt hänelle yhä -rasittavammaksi, mutta kun nyt vihdoinkin jokainen askel vei hänet -lähemmäs noita seutuja kohden, joista hän ei koskaan puhunut, mutta -joita hän aina ajatteli, kasvoi yhä hänen kaipauksensa. Väliin hän -pysähtyi, kädet ristissä sauvan nenässä, ja tuijotti tielle, mutta -huomaamattaan sitä itsekään rupesi hän taas kävelemään. Jos jonakin -sateisena yönä sattui, että hänet jyrkin sanoin ajettiin pois -joltakin ovelta, kun hän, nimittäen itseään köyhäksi ruotsalaiseksi -kuorma-ajuriksi, siihen kolkutti, silloin häneltä unhottui, ettei -hän enää ollutkaan sotaretkeltä. Nähdessään silloin ikkunan kautta -leivän ja maitokannun pöydällä, taivutti hän lyijyset ikkunapuitteet -syrjälle, siirsi lasit pois ja poimi pöydältä evääkseen niin paljo -ruokia kuin yletti saamaan. Mutta kun hän siinä sammutteli janoaan ja -tukki leipäpaloja laukkuunsa, muistui hänelle mieleen, että hän oli -soturi, ja silloin hän lähtiessään kolkutti sauvallaan niin kovasti -pöytään, että ihmisten varmaankin oli pakko ymmärtää, ettei siellä -ollut tavallinen varas käynyt. - -Ennen toisia ehti hän Stralsundiin, mutta kaupunki antautui -vihollisille, joiden laivastot sulkivat Itämerenkin. Kauan -seikkailtuaan keksi hän vihdoin Amsterdamissa hollantilaisen laivan, -joka oli lähdössä Bohuslääniin, ja silloin hän oli niin väsynyt, että -hänen täytyi ruveta pitkälleen laivurin olkivuoteelle kajuuttaan. -Mutta kun hän kuuli ankkurivitjain ritisevän, koputti hän sauvallaan -kajuutan kanteen ja kutsui laivurin luokseen. - --- Kuulehan hyvä mies, kun te saavutte Ruotsin saaristoon, -ilmoittakaa heti minulle siitä, jotta tiedän siistiä pukuni ja -partani ja saapua kannelle. - -Laivuri lupasi tehdä niin, mutta tuskin oli hän ehtinyt kannelle, kun -taas sauva kolkutti kajuutan kattoa. - --- Kotiinpäin, kotiinpäin... -- sopersi Ehrenskiöld ja tarttui -laivurin käteen. -- Te olette meriä kulkenut ja paljo kokenut mies, -sanokaa, mistä on kotoisin tämä aistien sekasorto, joka vaikuttaa, -että ihmisen täytyy tuntea olevansa kotona, ennenkuin hän pääsee -rauhaan itsensä kanssa. Kun Turkinmaalla, ollessani kunniavahdin -päällikkönä Funcke-vainajaa haudattaessa, minun oli komennettava -vahtia, niin tuskin muistin komentosanoja ja saatoin hoitaa -miekkaani... Kivet olivat niin valkosen näköiset... sypressit -seisoivat siinä niin välinpitämättöminä... Jos minut itseni olisi -siihen haudattu, enpä olisi voinut rauhallisna levätä. Minä olisin -raapinut mullan ympäriltäni ja huutanut Jumalalta armoa... - -Laivuri vastasi: - --- Eikö ole sama isänkäsi luonut jokaista maan kappaletta, sehän on -luonut yksin ne hennot laudatkin, jotka meitä myrskyssä kuljettavat. -Kääntykää seinään päin ja levätkää! Te ratsumiehet olette huonoja -merimiehiä ja nyt tulee kova jumalanilma. - -Vaan jo varhain seuraavana päivänä, kun laivuri seisoi perämiehen -vieressä, kuuli hän taas koputuksen kajuutankatosta. - --- Täällä kylkiluuni alla on luoti -- puhui Ehrenskiöld, -- enkä ole -koskaan päässyt oikein selville, sekö vai koti-ikävä multa on niin -terveyden tärvellyt, etten enää vaivatta voi pystössä pysyä. Juuri -tällä hetkellä aamusin, jolloin päivä sarastaa, mutta aurinko ei -vielä ole noussut, ahdistaa koti-ikävä minua pahimmin. - -Matka oli levoton, myrsky vinkui, aallot kohisivat. Eräänä yönä -laskeusi laivuri, sarvesta tehty lyhty kädessään, kajuutan rappusia -alas. Ehrenskiöld istui olkivuoteellaan, laukkuunsa nojaten, ja sauva -oli hänellä vieressään, ja hänen hiuksensa olivat niin pitkät, että -ne valahtivat korvain yli. - --- Armollinen herra, -- puhui laivuri ja asetti lyhdyn naulaan. -- -Nyt olemme Ruotsin saariston luona Uddevallan kohdalla, mutta myrsky -painaa meitä alaspäin ja yö on musta ja sumuinen... Meidän täytyy -kääntyä ja palata ulapalle odottamaan kirkkaampaa säätä. - --- Niin, kääntäkää pois laiva! -- huusi Ehrenskiöld, niin että -kajuutta kajahti. -- Enhän minä kotiin ikävöi! En, en, mitä olisi -mulla siellä tekemistä! Kalmarin kirkossa makaa isäni ja sen muurilla -on hänen vaakunakilpensä... veljeni on vankina... ja pikkusiskot -ovat ikäihmisiä, naimisissa... Ne eivät nekään enää ole ennallaan... -pikkusiskoja ei enää ole... Kotia ei enää ole... - -Niin hän vastasi laivurille, vaan kun tämä yritti lähtemään, tarttui -hän hänen takinhiaansa. - --- Ei, elä kuuntele minua! -- virkkoi hän. -- Jatka vain urheasta -entistä kurssiasi. Kelpo soturi ei saa, palveltuaan kauan ja -rehellisesti kuningastaan, palata kotiinsa pelkurina. - --- Entäpä laivani, armollinen herra? Se on ainoa omaisuuteni ja sen -päällikkö olen minä. Tosin olen näkevinäni majakkatulen koillisesta, -mutta saaristo on täällä vaarallinen ja merirosvoja täysi ja ne -voivat pian väärillä tulilla vietellä laivamme ansaan. - -Nyt ei Ehrenskiöld enää ollut potilas. Hän karahti pystöön vuoteelta -ja tarttui laivurin käsivarteen raudankovalla kouralla. - --- Jos pidät upseerin tahtoa missään arvossa, niin purjehti eteenpäin -vain. Tosin minulla ei täällä ole sulle muuta annettavaa kuin nämä -kehnot ryysyni, joita kumminkin ylpeällä mielellä kannan, kun kerran -Ruotsin mantereelle nousen, mutta Kalmarin kaupungin vieressä on -mulla pieni talo, ellei sitä multa kukaan ole poissaollessani vienyt. -Sen saat palkaksi, jos laivasi hukkuu. - -Laivuri luuli, että koti-ikävä oli samentanut upseerin järjen; hän -tiesi varmaan, että ellei peräsintä pian käännettäisi, oltaisiin -aivan karien keskessä. Hän taisteli, päästäkseen irti. Hiha irtausi -olkaompeleesta ja käsivarsi paljaana riensi hän kannelle. - -Silloin laiva jysähti ja tärähti niin valtavasti, että kynttilä -lyhdystä kaatui ja sammui. - --- Taivas auttakoon! Tuossa, herraseni, tunnette Ruotsin saariston! - --- Siis siunattu olkoon tämä hetki. En sitten lapsuuteni ole tätä -keveämmällä mielellä lähtenyt vuoteeltani. - -Ehrenskiöld kuuli laukauksia ja kahakoimista. Hän otti laukkunsa ja -sauvansa ja kiipesi jäiselle kannelle. Aallot loiskahtelivat hänen -ylitseen. Mutta päivä sarasti sumuisen ilman läpi ja hän näki, että -laiva oli ajautunut kiviselle luodolle ja että joukko outoja miehiä -parastaikaa riisti aseita laivaväeltä. - --- Anna pois mitä sulla on! -- karjasi hänelle punapartainen mies, -ojentaen pyssyään. -- Karille laskeneet laivat ovat rantaväestön omia. - -Ehrenskiöld puristi sauvaa kourassaan ja viskasi hänelle -kerjuupussinsa. - --- Ota, siinä on! Sitä sielun rauhaa, jonka nyt olen saavuttanut, -ette pyssyillänne enää voi häiritä, mutta tällainen leikki voisi -sulle käydä kalliiksi, mies... Minä olen kuninkaan upseeri...! - -Empien laski punaparta pyssynsä alas. - -Luodon harjalla paloi rosvojen sytyttämä harhatuli ja etäämpänä -karien takana oli liputon kaliotta ankkurissa. Sen kanelia istui -sairaloinen, kellertävä, nuori mies, pulskaan revonnahkaturkkiin -käärittynä ja kainalosauvat vieressään. - --- Mistä siellä on kysymys, Norcross? huusi tämä hienolla, mutta -kimeästi vihlovalla äänellä. -- Kiirehdi työtäsi, välemmin! - -Punaparta vastasi: - --- Tämä mies sanoo olevansa ruunun miehiä ja niin ollen lie parempi -ampua hänet, kuin laskea hänet maihin kieliä kantelemaan... Hei -mies, kerro pois, mitä miehiä sinä oikeastaan olet! Näen rääsysi -sotilaspuvun jätteiksi, mutta ei niissä ole upseerin merkkejä. Oletko -ollut niin kauan kotoasi poissa, ettet ole kuullut puhuttavan Lassi -Gatenhjelmistä? Hän istuu tuolla laivan kannella, hän on meidän -päällikkömme! - --- Nimeni saat tietää, -- vastasi Ehrenskiöld, -- jos ensin hankit -mulle säätynimukaisen puvun, mutta siitä en vähääkään välitä, -mitä pahaa sinä mulle uhkaat tehdä, kunhan vaan kerran vielä -eläissäni saan astua ruotsalaiselle maaperälle. Huomaanhan teidät -jumalattomiksi merirosvoiksi ja toisenlainen näöltään on nyt tämä -maa, kuin se valoisa ja onnellinen maa, josta lähdin... vaan -kaikissa tapauksissa, minä olen kotona... Olen kotona! Hengestäni -luovun nyt ilolla, mutta elä kiellä minua ensiksi astumasta -ruotsalaiselle luodolle. - --- Se on kohtuullinen pyyntö, -- vastasi Gatenhjelm. - --- Mutta kiirehdi, kiirehdi! - -Hän koputti kärsimätönnä laivansa kaidepuuhun. - -Ehrenskiöld viskasi sauvansa kannelle kuin sotavanki miekkansa ja -laskeusi luodolle. Muutamia askeleita hän verkalleen astui, ikäänkuin -hänen jalkansa olisivat tarrauneet maahan kiinni. Sitten hän lankesi -polvilleen ja siveli ja hyväili kämmenillään kalliota ja painoi -poskensa sitä vastaan. - --- Kiitos olkoon sulle, taivasten isä, -- kuiskasi hän, -- sulle, -joka niin kaukaisilta vierailta retkiltä olet palauttanut kotiin -kodittoman pojan. Sinun, sinun olkoon kunnia! - -Silloin antoi Gatenhjelm merkin ja Norcross kohotti kivärinsä -poskelleen ja ampui laivan kannelta luodin Ehrensköldin pään läpi. - -Kun aurinko nousi, purjehti merirosvoalus jo saaliineen Bohuslannin -rannikkoa kohden, mutta autiolla meriluodolla lepäsi kotiinsa -palannut soturi käsivarsillaan kalliota syleillen. - - - - -Marstrandin kirkossa. - - -Levottomina porvarit neuvottelivat Marstrandin torilla ja eräs -kalastaja heille kertoi, että Tordenskiöld oli pian odotettavissa -laivastoineen Marstrandin luo valloittamaan sen linnaa. - -Martti Rosengård, lukkari, käveli torin poikki avainkimppu kädessään -ja astui suoraa tietä tungoksen läpi kirkkoon puhuttelematta ketään. - --- Hän on vähäkuuloinen ja vanha -- virkkoi kansa. Vanha Martti -vastasi hiljaa itsekseen: - --- Mutta se vanha Martti muistaa hyvin, erinomaisen hyvin. Hän ei -unhota koskaan sitä päivää, joka antoi hänelle iloa ja rohkeutta koko -elämän ijäksi. Hän ei unhota Baggea, vaikka tämä mies jo on haudassa -maannut viisi vuotta, Benderistä tuotu valtakirja päänalaisenaan. Hän -oli opettajamme ja vielä haudastaan hän meitä opettaa. Siksi meidän -tänään tulee muistella häntä. Hän on meidän miehiämme, vaikka hänen -elämäntyönsä kuuluukin menneisiin aikoihin. Meidän sydämmissämme on -linnoitus, jota ei vihollinen voi koskaan valloittaa. Väännelkää te -vain käsiänne! Nyt on sunnuntaiaamu ja vanhalla Martilla on vähän -toimia. - -Hänen kuivettunut vartalonsa kasvoi päätä pitemmäksi ja hän nyökytti -niin tuiki tyytyvästi päätään, kun hän kirkkoon astui ja sen oven -jälleen sulki. Hän asetteli kynttilöitä jalkoihin ja levitti auki -käsinkudotun Vadstenanmallisen alttariliinan. Nuoruuden muisto täytti -siihen määrään hänen ajatuksensa, että hän tuossa tyhjässä kirkossa -miltei oli kuulevinaan ääniä ja kannusten kalsketta. - -Oli silloinkin ollut sunnuntai ja Gyldenlöw, joka tanskalaisten -päällikkönä äsken oli valloittanut saaren, oli käskenyt kirkkoherra -Fredrik Baggen pitää kiitosmessun ja lukea Tanskassa tavallinen -rukous kuningas Kristianin ja hänen voittoisan sotajoukkonsa -puolesta. Gyldenlöw istui itse päällikönpenkissä ja käytävällä seisoi -vieraita sotilaita aina oveen saakka, niin että Baggen messupuku -näytti vaalenneelta ja halvalta noiden kaikkien kimaltelevain -vormupukujen keskessä. Ruotsalaiset miehet ja naiset, jotka istuivat -alimmissa penkeissä, tuijottivat tylsästi eteensä ja monet heistä -katkerasti kuiskivat, kun näkivät pappinsa rauhalliset kasvot -avonaisen ikkunan kautta, jonka läpi varpuset lentelivät. - -Hän messusi heleämmällä äänellä kuin ennen koskaan, ja kun messu oli -päättynyt ja hän nousi saarnastuoliin, virkahti Gyldenlöw hiljaa: - --- Bagge, sinusta me hyvän papin saamme! - -Pappi puhui saarnastuolilta voiton suuruudesta sellaisella hehkuvalla -innolla, että yksin raakain soturien silmät kävivät kosteiksi; mutta -kun hän saapui rukoukseen kuninkaan puolesta, risti hän innolla -kätensä kasvojensa tasalla ja rukoili vanhan rukouksensa ruotsalaisen -kuninkaan puolesta. - -Silloin hypähti Gyldenlöw penkistään ja tuossa pienessä kirkossa -rupesi kuulumaan meteliä ja kirouksia ja aseiden ja kannusten -kalinaa; mutta yli kaiken metelin kuului Baggen ääni, kun hän -rukouksensa loppuun asti tyynesti luki. - --- Jos et muuta osaa rukoilla, -- kiljui Gyldenlöw, -- niin takaanpa -sulle kuolemanrangaistuksen taikka elinkautisen vankeuden. - --- Vielä mulla on vähän lisättävää. - -Alimmista penkkiriveistä kuulunut nyyhkintä vaikeni ja tanskalaiset -kävivät äänettömiksi kuunnellakseen. - -Silloin rupesi Bagge rukoilemaan Ruotsin sotajoukon puolesta, -noiden rivissä seisovain halpain soturien puolesta, rukoili voittoa -ruotsalaisille, rukoili, että he vielä palaisivat ja valloittaisivat -takasin hänen saarensa. - -Gyldenlöw käveli tulenpalavana alttarin edustalla ja paukutti ilmaa -hansikkaillaan. - --- Tuokaa tänne nuo käsiraudat, jotka ovat kirkon ovella -häpeäjakkaran vieressä! -- käski hän. - -Kaksi sotamiestä meni ulos ja he raahasivat sieltä vitjat kirkkoon, -niin että ne kilahtelivat kivilattiaa vastaan. Gyldenlöw pysähtyi -Baggen eteen. - --- Minä uskon, että sinä olet hurskas mies ja että tämän olet -ymmärtämättömässä hartaudessasi tehnyt. Siksi tahdon sulle armon -antaa, jos kadut... Mutta, kautta Jumalan, jos vielä niskoittelet, et -voi muuta odottaa, kuin tuomiota ja rangaistustasi. Sinulla on koti -ja perhe... Mietippäs tarkoin! Minä tässä kärsivällisesti odotan, -kunnes sinä itsesi tutkit. Laskekaa hänet irti, miehet, nouskoon hän -kerran vielä saarnastuoliin. Tekin, jotka siellä penkissä istutte, -olette sanani kuulleet! - -Bagge tasotti vaippansa poimut ja lähti saarnastuolin portaita -kohti astumaan ikäänkuin totellakseen. Vaan siitä hän taas kääntyi -seurakunnan puoleen. - --- Minulla on todellakin jotakin kaduttavana, se on oikein puhuttu. -Ja minä voin sen ilmaista tästäkin, tarvitsemattani saarnastuoliin -nousta. - -Gyldenlöw työnsi lähimmät upseerit syrjään ja asettui paikoilleen, -mutta levottomasti hänen sormensa hypeltelivät miekan kahvaa ja -kaikki kuuntelijat seisoivat jo käytävillä tai penkeissä. - -Bagge oikasi molemmat kätensä eteenpäin. Ei kukaan tiennyt, mitä hän -sillä oikeastaan tarkoitti. - --- Minä kadun -- puhui hän, -- että olen liian pitkälle lykännyt sen -rukouksen, joka minun ehkä ensiksi olisi pitänyt esittää. - -Ja hän rupesi rukoilemaan hyvää vuodentuloa ja suotuisia ilmoja, -rukoilemaan hirsilautan puolesta, joka oli tulossa joelta ja -heinäkuormain puolesta, joita vedätettiin taloihin ja koko Ruotsin -kansan puolesta, jolle hän lupasi pysyä uskollisena, vaikka hän -saisikin jälelläolevat päivänsä viettää syvimmässä vankiluolassa. - -Silloin soturit ymmärsivät, miksi hän oli ojentanut käsivartensa -eteenpäin. Hänen vielä puhuessaan kiinnittivät he käsiraudat hänen -ranteihinsa ja taluttivat hänet sitten miekat paljastettuina -välissään linnaan päin. - - - - -Katrinuska, eukkoseni... - - -Oli talviyö ja tähdillä oli tuo kylmä tuike, joka panee yksinolijan -itkemään, ilman että hän itsekään tietää, miksi hän itkee. -Seppeleillä koristettua paavin ivakuvaa, jota äsken oli kuljetettu -Moskovan kaduilla, oli kansa tervehtinyt paljo äänettömämmin kuin -ennen, ja kesken voiviikon iloisien ilveiden kuiskailtiin vihasta -ja salahankkeista ja vangitsemisista. Missä kaksi ihmistä kohtasi -toisensa, niin ettei heitä kolmas kuullut, kiroilivat he tsaaria. -Papit nurkuivat savustusmaljoja heilutellessaan, että hän söi -lihaa paaston aikana ja palveli roomalaisten jumalia eikä oman -kirkon pyhiä. Bojarit valittivat, ettei heidän annettu nukkua -rauhassa öitään, vaan että heillä teetettiin työtä yhtä paljo kuin -niillä orjilla, joita käytettiin uusimaan koko Venäjän valtakuntaa -kantapäästä kiireeseen saakka. He kertoivat, että tsaari oli tullut -hulluksi. Jos ei hän istunut matkavaunuissaan eikä mikroskooppinsa -ääressä, niin paranteli hän lääkärinä tauteja, teki suutarina -saappaita, laivanrakentajana venheitä, valmisti norsunluuesineitä -kuin sorvari taikka listi ihmisiltä päitä kuin pyöveli. Tällaisen -päivätyön jälkeen nähtiin hänen toisinaan iltasaterian aikana astuvan -soittokunnan luo ja lyövän rumpua niin taitavasti, ettei paraskaan -rumpari ollut häntä etevämpi. Kauppiaat valittelivat tiskinsä ääressä -näitä alituisia sotia ja talonpojat aukoivat vihoissaan paksuja -sarkatakkejaan ja kätkivät niiden povitaskuihin poisajetut, pyhät -partansa. - -Kuta myöhemmäksi kävi yö, sitä terävämmin tuikahtivat tähdet -ja Aleksei, tsaarin poika, istui yksin kammarissaan, jonka -katto ja seinät olivat verhotut punasilla kankailla, joihin oli -maalattu viheriöitä lehvänoksia. Hänen ympärillään lattialla oli -jumaluusopillisia teoksia ja pieniä, hoikkasia kirjoja, hurskaita -pyhäintaruja. Hän leväytti kynäänsä keskeneräisen kirjeen kohdalla, -jota hän kirjoitti Affrosinjalle, punatukkaiselle suomalaiselle -orjattarelleen; mutta häntä väsytti, kynä vaipui alas. Hän unhotti, -että häneltä oli riistetty miekkansa ja perintöoikeutensa valtakunnan -ruunun. Hän oli olevinaan puettu edesmenneiden tsaarien kankeihin -silkkiturkkeihin ja turkoseilla kirjaltuihin saappaisiin ja hän -oli suljetussa linnassaan tarkastelevinaan hovikultasepän teoksia -ja keskustelevinaan oppineiden munkkien kanssa. Sitten hän uneksi -astuvansa alas rukouskappeliin ja talvihämärässä siellä holvissa -viettävänsä hartaushetken tuijottavan kristuspään alla, mutta laajana -hänen ympärillään rehotti vanhanaikainen valtakunta, jossa kyläkellot -soivat ja jossa myöhään noustiin vuoteelta ja aikusin sammutettiin -tulet. Silloin nousi tsaari Pietarin veri hänen päähänsä ja hän -oli lopettavinaan iltansa juomingeissa ja viskelevinään tyhjillä -tinakannuilla kiitollisina riemuilevia bojareja päähän. - -Ovi hänen takanaan aukesi, mutta hän luuli tulijaa palvelijaksi ja -jäi istumaan mietteihinsä. Vasta kun hän kuuli käytävässä astuttavan -ja naurettavan, käänsi hän hallavat, laihat, kuopille painuneet -kasvonsa ja viisaannäköiset silmänsä sinnepäin. Se oli isä. Se -oli tsaari, joka saapui yövieraineen ja he kantoivat keskessään -pitkän pöydän, jossa kymmenen palavaa kynttilää oli pistetty kukin -vehnäleivokseen. Monasti oli Aleksei juonut lääkkeitä, voidakseen -sairautta syyttäen pysyä syrjässä heidän öisistä syömingeistä! -Tuska sielussaan oli hän kerran Affrosinjansa kanssa valepukuisena -paennut Neapelin viinimaille saakka, piiloillakseen tätä isää, joka -nyt kohotti keppiään hänen päänsä kohdalla. Hän peräytyi taaksepäin -nurkkaan. - --- Aleksei, -- käski tsaari, -- sinun tulee tänä iltana olla -isäntänä. Istu tuohon vastapäätä minua. - -Juuri kun pöytään istuttiin, iski tsaari läiskäyttäen lähinnä -seisovaa miestä korvalle ja huusi: - --- Anna sen kiertää ympäri pöydän! Ei usko kukaan, kuinka -tarpeellinen näille tällaisille herroille, jotka ruhtinaan pöydässä -istuvat, korvatelli on. - -Korvatelli lensi kajahdellen miehestä mieheen pöydän ympäri aina -ajutantti Wjasemskiin asti, joka istui lähinnä tsaaria toisella -puolella. Hän oli nuori ja vielä kokematon upseeri ja käsi jo -puoliojossa hän kalpeni ja katseli tylsästi tsaaria. Ei ollut koko -juomaseurassa yhtään, johon tsaari niin lämpöisesti oli kiintynyt -kuin tähän keltakiharaiseen nuorukaiseen, mutta juuri tänä yönä -oli eräs huhu kuiskannut, että tämäkin oli liittynyt Alekseihin ja -kapinallisiin. Siksi tahtoi tsaari häntä koetella ja Ivan julman -katse silmässään, vaan moskovalaisen pikkuporvarin hyväntahtoisella -hymyllä, virkkoi hän nuorukaiselle: - --- Wjasemskij, poikaseni. Omassa valtakunnassani ei kohta kukaan -uskalla lausua nimeäni kiroamatta minua. Tässä on poskeni. Jumalan ja -hänen ainokaisen poikansa nimessä vaadin sulta suoruutta. Jos olet -häpäisijäini puolella, lyö, silloin en ansaitse sen parempaa kuin -nuo toisetkaan. En sulta pyydä muuta kuin suoruutta... siitä kiitän -sinua. - -Wjasemskij nousi ja siirsi tuolinsa syrjälle, ikäänkuin -polvistuakseen, mutta sitten loi hän katseensa kynttilään ja kuiskasi: - --- Käteni eivät ole puhtaat. Käyn ensiksi pesemässä ne. - -Tsaari nyökäytti raskaasti päätään ikäänkuin hyväksyen ja katseli -hänen jälkeensä. - --- Hänkin! Toisinpa olin odottanut. - -Hän piti tyhjää pikaria edessään ilmassa ja tsaaritar, joka koko -illan oli syrjästä hänen liikkeitään seurannut, astui sisälle -yksinkertaiseen, siniseen pukuun puettuna ja istahti häntä varten -varatulle tuolille. Tsaari laski kätensä puolisonsa käsivarrelle ja -kääntyi Aleksein puoleen. - --- No, mikset kaada laseihin ja juo maljaamme. Isoin, -- vielä -kerran! Ja vielä. Nouse pystyyn -- pikemmin! Ei, istukaa te muut, -sinun vain tulee seistä. Ja sinun täytyy siitä vastata. Onko totta, -että munkit ovat sinulle uskotelleet, että koko kansa rakastaa sinua -ja kiinnittää sinuun toiveensa? - -Aleksei seisoi pöydän toisella puolella ja vihan väreet häntä -puistattivat ja hänen ryppyiset kasvonsa kävivät tuhankarvaisiksi ja -vanhannäköisiksi. Isäkin oli poikansa karvainen ja joka kerran kuin -isä kysyi, kierasi Aleksei pitkän kaulaliinansa pään yhä tiukemmas -sormensa ympäri, mutta ei vastannut mitään. - --- Onko totta, että vihaat minua, elämäsi antajaa, että ikävällä -odotat kuolinhetkeäni, voidaksesi kumota päivieni ja öitteni teokset? -Onko totta, että rippi-isäsi on kehottanut sinua rupeamaan kansasi -marttyyriksi? Ah, onpa maailmassa toisenkinlaisia marttyyrejä kuin -niitä, jotka torilla uhraavat verensä kansan asian puolesta! Tahtosin -olla teille kaikille isänä ja hyväntekijänä... Mutta kuka voi sanoa -tuoneensa taivaasta kultataulun, jossa on sanottu, että tässä nyt -juuri on totuus? Kenties kerran huudahdatte, että tuo hullu, jonka -suonissa minun vereni virtaa, hän oli juuri se mies, jonka te -tarvitseisitte. Mutta silloin te huutelette turhaan. Sen elämän, -jonka olen sytyttänyt, voin myöskin sammuttaa. Katrinuska, eukkoseni, -mitä olen tehnyt, jonka vuoksi minut on jätetty näin yksin? - -Hän nojautui eteenpäin; painaen suljetut silmänsä puolisonsa -käsivarteen ja nauroi itkien, niin että pöytävieraista toinen -toisensa perästä nousi pystyyn ja hiipi tsaarittaren taa. Hänen -naurunsa oli niin hyväntahtoista ja lämmintä, etteivät he olleet -sellaista kuulleet koskaan muualla kuin mahdollisesti jossakin -talonpoikaistuvassa maalla, vaan he tunsivat tuon hymyn, jonka -reunoille vähitellen keräysi epätoivoa ja halveksumista, ja he -pelkäsivät henkeään. - --- Katrinuska, lapsueni... Milloin vain koko Euroopassa lyötetään -muistoraha tai painetaan lentokirjanen, silloin puetaan minut aina -narrin vaippaan! Mitä olen sitten tehnyt, kun olen jäänyt näin yksin? -Yhtä yksinäinen on se mies, joka nyt Ruotsissa kerää joukkojaan ja -johtaa niitä kohti Norjan vuoristoja... Sinnekö siis meidän molempain -tuli ehtiä, vaikka eri tietä... Miksi viipyy ajutanttini? Ikävöinpä -nähdäkseni, eikö teidän kaikkien joukossa ole edes yhtään, joka on -kyllin rehellinen, suoraan mulle osottaakseen, rakastaako hän minua -vai eikö. Tulkoon hän ja lyököön! - -Hän kohotti taas itkun ja naurun sekaiset kasvonsa, mutta tsaaritar -hiveli lempeästi hänen kiharaista tukkaansa ja lauloi kansanlaulun -nuotilla ja aikoja sitten murtuneella, hienolla äänellä: - - -- On herroilla matkassaan nihdit ja vahdit, - Vaan siltä kuin mierot he tietänsä käy. - Mut' köyhiä enkelit hellästi hoitaa - Ja ei heidän katseessa kaihoa näy. - --- Missä on Wjasemskij, ajutanttini? Onko hän sellainen raukka, että -on paennut, koska ei uskalla lyödä tsaaria? Taikka seisooko hän -siellä oven takana ja empii? Taikka ehkä... Rakastaisiko hän minua? - -Mentsikoff, joka oli jäänyt istumaan paikoilleen, nousi pystöön. -Hänellä oli päässään suuri valkojauhoilla kylvetty tekotukka ja paljo -arvomerkkejä rinnassaan. - --- Muinaisina aikoina, kun olin halpa sokurileipurinpoika, joka -kantelin leivoksia Moskovan kaduilla, sain sinut iloseksi, tsaari, -kun puhuin. Osasin sommitella juttuni niin, että sinä olit -näkevinäsi kamaloita huuhkaimia ja kotkia räpöttävin siivin edessäsi -taikka käsillään käveleviä lystikkäitä kääpiöitä, mutta me olemme -vanhenneet, sekä sinä, hyväntekijäni, että minä... Minun täytyy -totella sinun hallitsijakäskyäsi. - -Hän käveli ulos kamarista käytävään ja tsaari huusi hänen jälkeensä: - --- Miksi viipyy ajutanttini, siitä tahdon tiedon. Olivatko hänen -kätensä niin likaset, että hänen näin kauan täytyy niitä pestä? -Sitäpä pesuvettä tahtosin nähdä. - -Kun Mentsikoff tuli takasin, kantoi hän käsissään suurta, kuperaa -tinavatia, joka oli puolillaan punertavaa nestettä, mikä näytti -vaahtoavalta viiniltä. - --- Ajutanttisi Wjasemskij on kuollut, -- virkkoi Mentsikoff. -- Hän -pesi kätensä omassa sydänveressään. - -Tsaari sulki taas silmänsä ja nojasi päänsä puolisonsa käsivarteen, -ja sillävälin kuin tämä hiveli hänen tukkaansa ja sitä sormillaan -suki, kuuli hän tsaarin kuiskaavan: - --- Hän ei minua rakastanut... hän ainoastaan pelkäsi... Katrinuska, -eukkoseni! - - - - -Pimeässä joulukirkossa. - - -Oli joulunaatto. Udenäsin pappilassa istui kappalaisen leski ja -tarkasteli miesvainajansa laskuja. Hänen leninkinsä miehusta oli -tehty vainajan moneen kertaan käännetystä virkatakista, hänen -kankean käsiliinansa oli hän sitonut huiviksi päähänsä ja siinä hän -kylmästä sinervillä käsillään selaili papereitaan. Kasvultaan hän oli -tavallisia naisia pitempi ja laihempi ja kaikki häntä panettelivat ja -vihasivat hänen ahneutensa ja ilkeytensä takia. Eipä entisinä hyvinä -aikoinakaan raskittu talikynttilöitä polttaa pappilassa. Palkolliset -ajoi hän vuoteelta kolmen aikana talviaamuina, vaikka nämä eivät -nähneet tehdä työtä päresoihdun hämärässä valossa, vaan istuivat -tarinoiden karsinassa. Rengin kävellessä pihalla tallin ja navetan -väliä, varotti hän tätä, että hänen tulisi riisua puukengät jalastaan -ja säästää ne sunnuntaiksi ja jos kenet langetettiin kirkkosakkoihin, -silloin tiettiin aina, että pappilan muori oli ollut ilmiantajana. - -Oli jo hämärä, vaan yhä liikahtamatta katsoa tuijotti hän -puoleksi lumipeitteisen ikkunan läpi lastukattoista puukirkkoa ja -kellotapulia. Hänen vieressään seisoi isotukkainen mies, jonka -punertavat posket olivat alituisessa hymyssä. Se oli ruukin -taloudenhoitaja Trulsson. - --- Uskotteko hänen tulevan? -- kysyi muori hätääntyneenä. -- Hän -oli ainoa renkini ja sittenkuin hän kaupunkiin lähti, ei hänestä -ole mitään kuulunut. Ja siitä on jo kolme päivää... Selkäänsä hän -tarvitseisi. Luultavasti hänet maanantaina tavattiin kapakasta ja -silloin hän uuden asetuksen mukaan pistettiin sotamieheksi. - --- Pelkäsinpä, että tässä talossa olivat huonosti asiat vainajan -jälkeen, -- vastasi Trulsson ystävällisesti -- ja siksi tänne -ratsastin. Elkää valittako, muori Ingebritt, sillä oikeastaanhan -ei ole onnen ja onnettomuuden välillä niin suurta erotusta, kun -luulemme. Kumpasestakin tulee, mitä siitä tahdomme. Näkisittepä -isäntäni, tuon vanhan, kauniin herra Soop'in, kun hän suorana ja -sanaa puhumatta seisoo ruokapöytänsä ääressä ja laskee suuriin -kasoihin rahoja vuosiveroaan varten. Kuusisataa talaria hopearahaa -ylellisyysverona vaimonsa ulkomaisista silkkikankaista, kuusikymmentä -talaria pitseistä, neljäkymmentä sopuliturkistaan, kaksikymmentä -hienommista hatuistaan ja pukimistaan, neljä teestä ja kahvista, -neljäkymmentä vaunujensa kullatuista koristeista, neljäkymmentä -tupakanpoltostaan ja sitten kuudennesrahan maksut, kulkuveromaksut -ja ulosteot tilastaan ja alustalaisistaan. Muistakaapa sen lisäksi, -että tehtaan tuote, rauta, on ensiksi tarjottava valtiolle, jolla -ei ole mitään millä maksaa, ja että koko tehtaassa tuskin on kolmea -työhönpystyvää miestä, joita voi pitää työssä pajoissa. Ja kumminkin -seisoo vanha Soop siinä niin uljaana ja arvokkaana ja puistelee -Görtzin vaskijumalia pussistaan. Te tallennatte liian ahnaasti tämän -maailman tavaroita, se on kaikkien käsitys. - --- Köyhyys pakottaa säästäväksi, -- mutisi muori karkeasti. -- -Tällainen hätä ei ole koskaan mitään kansaa ahdistanut. Sitten -viime marraskuun olemme syöneet pettuleipää ja voidakseen pitää -miestä ratsuväessä työskenteli puolisovainajani itse pelloilla kuin -renkimies, kunnes nääntyi ja heitti henkensä. Naula sokuria maksaa -viisi talaria, silakkanelikko maksaa viisikymmentä ja suolatynnyri -päälle sadan talarin. Huomenna on joulupäivä, aamukirkkoon olisi -mentävä, vaan talia ei ole yhteenkään kynttilään. Eikä meillä ole -pappiakaan, joka voisi meille jumalansanaa lukea, eikä lukkaria. -Hevoset on viety kuormastohevosiksi ja ellei renki palaa takasin, -olen minä hukassa, sillä silloin ei ole enää miestä talossa. Jumalan -nimessä, sanokaa, että hän tulee! - -Hän painoi otsansa ikkunaa vastaan sammaltaen ja neuvotonna. - --- Hän tulee! -- vastasi Trulsson. -- Kuulen askeleita ulkoa. - -Samassa lennähti ovi auki suurella melulla. Muutamia isoäänisiä, -repaleisiin vormupukuihin puettuja sotureita astui kynnyksen yli -ja niiden jälestä tuli joukko laihoja, kuihtuneita maankiertäjiä, -enimmäkseen nuorukaisia ja poikasia. Viimeksi tulevan nuorukaisen -tunsi pappilan muori rengikseen ja ymmärsi nyt, että hänkin oli -otettu sotaväkeen ja ja oli sinne menossa toisten seurassa. - --- Kantakaa pöydälle nyt mitä talossa on syötävää, -- komensi yksi -sotureista, ja puhalteli kangistuneisiin kouriinsa. - --- Täällä ei ole mitään, ei mitään! -- vastasi eukko liikahtamatta. - --- Mitä ei tarjota, se otetaan! Seitsemän tuntia olemme nälkäisinä -tätä kylää kierrelleet autiotalosta toiseen. - -Miekat ja kannukset kilahtivat, miehet huutelivat ja Ingebritt-muori -käveli edestakasin hypeltäen esiliinaansa. Kenkiään hän kysellen -katseli. Tämä kuunteli kotvasen toisten toraa ja hiveli neuvotonna -niskaansa. Vihdoin hän käänsi katseensa lattiaan ja lausui hiljaa: - --- Te olette aina ollut kova ja ahnas, emäntäni. Siksi varastin viime -talvena neljä mustaa leipää ja kätkin ne arkkuuni tallin yliselle. -Ne leivät aijon nyt tässä näille toisille jakaa, sillä tällaisessa -hädässä olkaamme kaikki ystäviä. - -Soturit tempasivat nyt meluten avainkimput Ingebritt-muorin vyöltä ja -kaapit ja arkut avattiin. Savimaljoihin mätettiin kätkettyjä herkkuja -ja kiroten sulattivat soturit takkatulen ääressä sianreittä, jonka -luun vieressä madot paleltuneina kekottivat. - --- Elkää vain rähiskö hyvät miehet! -- kehotti heitä Trulsson -isällisesti ja ystävällisesti. -- Niinkuin talven pakkanen on -tappanut madot lihasta, niin on se kurjuus, joka nyt maamme täyttää, -tappava monta ilkeää matoa, jotka sydäntämme ovat kalvaneet. - -Puhuessaan katseli hän Ingebritt-muoria, juurikuin olisi hän -erityisesti tälle puhunut, mutta muori katsoi poispäin. Trulsson -puhui melkein papillisesti ja saarnaavalla äänellä ja kääntäen -selkänsä tuleen päin pysähtyi hän kädet ristissä muorin eteen ja -jatkoi: - --- Elkää vain rähiskö, hyvät miehet, elkääkä aterioinaan käykö -ennenkuin rukoilette! Sellaisen onnettomuuden yön, kuin tämä on, -lähettää Jumala kaikkivaltias ihmisille, tehdäkseen heistä hyviä ja -suuria ja jotta pieni kansa näyttäisi kauniimmalta köyhyydessään, -kuin muut kultaisessa komeudessaan. - -Muori käveli avatun kaapin luo ja siirteli kalistellen maljoja -edestakasin, ettei hän kuulisi puhujan ääntä. Vaan sitten hän taas -kääntyi. - --- Trulsson, minä luulin teitä hyväntahtoiseksi mieheksi... - --- Te hallitsette ankarana tuvassanne, muori, mutta ruokarukoustamme -ei kukaan voi kieltää. - -Hurjistuneet miehet asettuivat siivoina seinämille ja ristivät -kätensä, Yhä tarkastaen Ingebritt-muoria tyyneillä katseillaan ja -pannen painon joka sanalle, alotti Trulsson Isämeidän kovalla äänellä. - -Muori hypelteli hätäisenä esiliinaansa ja vapisi ja koetti katsoa -syrjään, mutta uudelleen ja uudelleen pakotti rukoilija lempeällä -luonnollaan hänet kääntämään katseensa puoleensa, ja joka kerralla -hän yhä kovemmin läähätti. Kun Trulsson vihdoin ehti sanoihin: "Anna -meille meidän jokapäiväinen leipämme", katkasi muori yhtäkkiä hänen -puheensa. - --- Ei enempää! -- virkkoi hän. - --- Mitä? Enkö saa lukea Herran rukousta? - --- Et tänä yönä. Huomenna se lukekaamme. Muori tarttui rukoilijan -käsivarteen ja veti hänet eteiseen. - --- Te sanoitte minua ahnaaksi ja tylyksi, eikö niin? -- kysyi hän -niin omituisella äänellä, että tuntui siltä, kuin hänen kielensä ei -olisi puhunutkaan, vaan itse sydän. - --- Niin sanoin. - --- Ja te sanoitte, että tämä hätä on meitä kohdannut, jotta meistä -tulisi parempia ja suurempia. - -Trulsson nyökäytti päätään. - --- No niin, seuratkaa minua! -- sanoi muori ja he lähtivät ulos -talviseen yöhön. - -Hanki kantoi ja kylminä tuikkivat tähdet tyhjäin omettain -yläpuolella, joissa ei karja enää ammonut eikä ruislyhdettä oltu -pistetty nurkkaan varpusten jouluruoaksi. Tohiseva pohjoistuuli -vinkui nurkissa. He painautuivat lähelle ladonseinää tuulelta suojaan -ja metsään päästyään pitelivät he kuusenoksista kiinni. - -Kauhu vei muorilta järjen, ajatteli Trulsson ja huusi häntä -pysähtymään, vaan ääni ei kuulunut myrskyssä. Muori viittasi vain -kädellään eteenpäin ja jatkoi vaellustaan. Trulssonia rupesi -pelottamaan, mutta häntä hävetti jättää naista yksin yönselkään ja -hän tiesi, että sudet olivat lisääntyneet sitämyöten kuin ihmiset -olivat vähentyneet. - -Pakkanen ja pelko jähmensivät hänen ruumiinsa, mutta hän lisäsi -siitä huolimatta vauhtiaan tavatakseen edessään rientäjän ja -pysäyttääkseen hänet. Silloin hän huomasi, että he olivat ehtineet -erääseen autiotaloon, jonka isäntäväet olivat kuolleet ruttoon ja -pojat kaatuneet sotaretkelle. Luhanparvi oli sortunut kinokseen ja -tuvan eteisessä pyrysi Valtonaan lumi. Ovi oli selällään ja tyhjän -tuvan läpi loisti valo aukinaisista ikkunareijistä. Kauhu valtasi -Trulssonin ja hän pysähtyi. - -Tuvanseinään nojallaan seisoi pelottava olento, kuin mies harmajaan -turkkiin puettuna ja päässä suuri, särmäkäs, lunta täyteläinen -ruunu. Seisoiko siinä tuo ruttoon kuollut talonpoika, joka oli -noussut hätäisesti umpeenluodusta haudastaan, viettääkseen joulua -tässä talossa, jossa niin usein Kaarlo yhdennentoista aikana -tervetuliaismaljoja oli juotu ja harppuja soitettu? - -Ingebritt-muorikin vapisi tuskissaan ja hän peitti silmänsä, jottei -hän mitään näkisi, sekä juoksi tupaan. - -Trulssonin sydänkin seisattui ja hän kumartui verkalleen haahmoa -tarkastamaan. Silloin hän näki, että se oli kuoliaaksi paleltunut -hirvi, joka muistellen entisiä talviöitä, jolloin se samalla -seinämällä oli löytänyt suojan ja tuntenut sisältä säteilevää -lämmintä, oli nojautunut autiota rakennusta vastaan, jossa ei enää -eläviä nukkunut eikä hiilos näkynyt kimaltelevan liedeltä. - --- Jumala meitä armahtakoon! -- sammalsi Trulsson astuen tupaan. -- -Eihän täällä menehdy ainoastaan ihmiset, vaan metsän elukatkin! - -Mutta muori Ingebritt ei häntä kuullut. Hän oli jo irrottanut -muutamia siltapalkkeja ja niiden alta lumen kalpeassa valossa -nostanut esiin arkun, joka oli noin kyynärän levyinen ja kahden -pituinen. Arkku oli siniseksi maalattu, koristeinaan valkosia kuviota -ja siinä oli rautaset kädenpitimet. - -Ingebritt-muori ei uskaltanut kääntää selkäänsä tuvan nurkkaan päin, -jossa tyhjä vuode oli, vaan seisoi niin, että Trulsson jäi hänen -selkänsä taakse. Tämä ei ymmärtänyt vielä mitään. Mutta kun muori -tarttui toiseen kantimeen, tarttui hän itse toiseen, ja yhä katsellen -ympärilleen joka nurkkaan kantoivat he arkun ulos tuvasta ja kirkkoa -kohden. Siellä asettivat he sen keskikäytävälle, alttarin edustalle. --- Mene nyt takasin pappilaan -- sanoi Ingebritt-muori, -- ja istu -isännäksi aterioimaan kutsumattomain vierasteni joukkoon. Itseni -täytyy minun jäädä tänne arkun luo ja miettiä yhtä ja toista, sillä -kun aamulla aikusin tänne kokoonnumme, taitaa Jumala jättää minun -toimekseni pitää aamujumalanpalveluksen. - -Trulsson totteli ja astui hautuumaan poikki pappilaan, mutta hän -mietti itsekseen, että onnettomuus on sammuttanut muoriparan -järjen ja aamulla hän taitaa olla vietävä johonkin hourulaitokseen -hoidettavaksi. - -Kun aamu koitti ja myrsky tyyntyi, eivät kulkuset soineet niinkuin -tavallisesti eikä vauraita pitäjäläisiä ajanut lumisia teitä myöten -kirkolle. Ei kuulunut ruoskanläimäyksiä eikä huutoja peninkulmani -alalta ränstyneistä autiotaloista. Joku yksinäinen tulisoihtu loisti -puitten välitse ja muutamia naisia ja huonohenkisiä, sauvan varassa -kulkevia ukkoja saapui kirkkoon. Miehiä ei ollut yhtään, kirkkoväkeä -oli kaikkiaan kaksitoista henkeä. Hautoja oli enemmän kuin surevia -eikä jouluaamu tämän syvemmässä hiljaisuudessa ollut ennen koskaan -vaiennut. - -He sammuttivat soihdut lumisilla kengillään ja, nähdessään -Ingebritt-muorin istuvan arkkunsa kannella kirkossa, jossa ei yhtään -kynttilää palanut, tuntui heistä, että he vihasivat häntä entistä -enemmän. - -Vähitellen saapuivat kirkkoon myöskin nuo pappilaan yöpyneet -vieraat, mutta kellonsoittoa ei kuulunut soitten yli, sillä kellot -tapulista olivat jo aikoja sitten valetut kenttätykeiksi, jotka nyt -suljettuina ja äänetönnä lepäsivät erään Ditmarin järven pohjassa. -Pappia ei ollut, joka olisi saarnastuoliin noussut. Lukkaria ei -virttä virittämässä, mutta se palvelustyttö, joka jo kauan oli -lukkarinvirkaa hoitanut, seisoi jo kirkonovella. - -Silloin Ingebritt-muori nousi ja pyyhkäsi hiussuortuvat otsaltaan, -mutta niin pimeä oli kirkossa, että hänen käsin täytyi haparoida, -tavatakseen penkinoven, johon hän nojata tahtoi. Ei näkynyt -kattoruunua eikä alttaritaulua eikä seinäpieloja. Ainoastaan vaskinen -kynttiläjalka viereiseltä alttarilta kimalteli lumesta heijastavassa -valossa. - --- Eilen loppui rukouksemme -- virkkoi hän -- sanoihin: Anna meille -meidän jokapäiväinen leipämme. -- Sitten lisäsi hän hiljaa, melkein -kuiskahtaen: -- Anna meille meidän syntimme anteeksi! - -Samassa saapui kummitukselta näyttävä, kellertävä lapsi kirkon -kynnykselle kantaen soihtua kädessään. Sen valossa avasi muori -arkkunsa ja polvistui sen vierelle hautakatokselle. - --- Onnettomuus tekee ihmeitä, -- virkkoi hän. Ja kaikista -kirkossaolijoista näytti, että kirkon käytävälle välähti kirkkaampi -valo kuin mikä sadoista vahakynttilöistä saattaisi lähteä. - -Kuusi hopeapikaria ja kuusi hopealusikkaa nosti hän arkusta ja jakoi -ne sotureille ja näiden seuralaisille. Hän tyhjensi neljä pullottavaa -pussillista hätärahoja ja jakoi ne tasan kaikkiin ojennettuihin -käsiin, jotta jokainen sai saman verran, ja jokaiseen ojennettuun -esiliinaan pani hän leipää ja sormustimia ja muita esineitä, kunnes -arkku oli tyhjä ja soihtukin sammui. - - - - -Fredrikshall. - - -Maaherra kutsui kansan kokoon ja laski pöydälle viisikymmentä -talaria jokaiselle, joka vapaaehtoisesti rupesi ratsumieheksi ja -sata jokaiselle, joka rupesi jalkaväkeen. Monet vastahakoiset -iskivät sormensa poikki taikka vihloivat veitsellä ruumistaan, -jotta olisivat kelpaamattomat sotaväkeen, mutta heille tuomittiin -viisitoista paria vitsoja tai pistettiin heidät elinkautiseen -pakkotyöhön Marstrandin linnaan. Hurjia soturijoukkoja kierteli -ryöstellen kylissä. Kun talonpoika kuuli heidän tulevan veräjällä, -avasi hän aittansa ja juoksi itse heinähaasion alle piiloon tai -pakeni perheineen, karjoineen korpimaille. Tukholmassa sulkeutuivat -neuvosherrat huoneisiinsa, jottei heitä kysyttäisikään. Tarkastajat -kulkivat, sotaväkeä mukanaan, portilta portille, avasivat kellarit -ja ruoka-aitat ja sudet etenivät kaduille saakka. Kauppapuodeissa -ei ollut tavaroita, myllyssä ei ollut viljaa, vasara ei kalskanut -pajassa, ei kaikunut iloisia ääniä eikä turvallisia talvi-iltoja -vietetty kotilieden ääressä. - -Silloin profeetallinen aavistus kauhistutti koko kansan. Kirkonovilla -tai suljetuissa kamareissa kuiskailtiin, että Jumala, joka -marttyyrikruunulla oli kansaa kiduttanut, nyt oli antava okaiden -kadota ja lehtien uudelleen vihannoida ja että kuningas nyt oli -kuoleva. Joka päivä odotettiin uutista, että hän oli kaatunut ja -ihmeteltiin vain, miksi tuo sanoma viipyi. Kaikki tiesivät, että -hän mies miestä vastaan taisteli kujissa ja aitavierillä kuin halpa -sotamies. Useimmat herkesivät jokapäiväisistä toimistaan ja kulkivat -pelokkaina uutisia odotellen. Eräs Tukholman porvari jo valitti, -ettei hän tiennyt, mistä nyt saisi suruvaatetta ja hautajaisrahoja. -Yksinpä Görtzkin joka aamu unetonna valvoi, kun hänen palvelijansa -kantoi halkoja uuniin. Ruotsi oli samanlaisessa tilassa kuin -kuninkaan raunioksi hävitetty talo Benderissä, mutta tämän suitsuavan -rauniokaupungin päällä, jossa tuska haihtui pois odottavaan -äänettömyyteen, näkyi tähtilennon tapaisia tulevaisuudentuumia, -joista ennustajat sanoivat, että niitä vasta vuosisatojen perästä -voitaisiin toteuttaa ja käsittää. - -Näihin aikoihin eli Upsalassa kerjäävä ylioppilas, jonka oli määrä -lukea papiksi, vaan joka ei koskaan saanut tehneeksi muuta kuin -raivanneeksi ja tapelleeksi, eikä kelvannut muuhun kuin sepittelemään -runoja hautajaisiin ja häihin sekä latinaksi että ruotsiksi. Hänen -nimensä oli Tolle Årasson. Kädet ja jalat olivat hänellä aivan liian -hentoset ja pienet suureen ruumiiseensa verraten, vaan vaikka hän -näki nälkääkin, kukoistivat hänen parrattomat lapsenkasvonsa aina -yhtä pyöreinä ja verevinä. Ei hän ihmisille mitään pahaa tehnyt, -kunhan hän vain sai elää vapaasti kuin taivaanlintu ja kulkea omia -teitään ja aamusin nukkua pitkään; mutta tovereissa vallitsi se -käsitys, että hänen oli mahdoton tehdä erotusta hyvän ja pahan -välillä. Kun värvääjät eräänä päivänä alkoivat kiertokulkunsa -kaupungissa, tuli hänestä yhtäkkiä jumalaapelkäävä poika ja hän -piilousi kirkonpenkkiin kädessään vanhan latinankielioppinsa -tyhjät kannet. Se tapahtui Kolminaisuudenkirkossa. Keskellä -jumalanpalvelusta tunkeusivat värvääjät kirkkoon uhkaavina -helistellen käsirautakimppua hartioillaan, mutta Tolle nojausi yhä -syvemmälle tyheitä kirjankansiaan tutkimaan. Hän huojutti ruumistaan -edestakaisin ja veisasi niin hartaasti, ettei kenenkään pistänyt -päähän vaatia häntä sotamieheksi, vaikka hän juuri olikin niitä -sellaisia kelvottomia lukumiehiä, joita kuninkaallisen asetuksen -mukaan piti sotaväkeen ottaa. Tämän koetuksen jälkeen huomasi -Tolle kumminkin viisaimmaksi ripustaa laukun selkäänsä ja lähteä -seikkailuretkille. Kauhistuneena kulki hän ja katseli rakasta -isänmaataan, jonka rutto ja sota niin oli muuttanut ja ruhjonut. -Oliko tämä todellakin Ruotsi, tuo valtakunta, jonka isät olivat -rakentaneet ja jota olivat silmäteränään hoitaneet, Pohjoismaiden -suurvalta, rakastettu, peljätty? Tiellä tapasi hän valittavia -talonpoikia, jotka pitkissä kuormajonoissa pakosta kuljettivat -viljaansa pääkortteliin Norjaan taikka Jämtlanniin asti, Hjerpen -linnoitukseen. Kumottuja kuormia ja kuolleita hevosia näkyi joka -mäellä. Metsien autiotaloista vilhuivat repaleiset maankiertäjät -tuvanikkunoista ja hän piti varovaisuuden vuoksi rahansa aina -saapasvarressaan... Talonpoikaistaloissa oli höyläpenkkejä, -heinähäkkejä ja karjaa asetettu riveihin pihamaalle, ja itkun ja -valituksen keskitse kalahti huutokaupanpitäjän vasara ovipieliin. -Herrastaloissa kertoivat palvelijat, että isäntäväki oli kaivanut -hopea-astiansa maakuoppiin, sillä Görtz oli käskenyt, ettei -ainoastaan kaikki oikeat rahat, vaan yksin jalommasta metallista -tehdyt talouskapineetkin olivat vaihdettavat hätärahoihin, joten -kuningas saisi käsiinsä alamaistensa kaiken omaisuuden. Tolle Årasson -kuuli kerrottavan, ettei Tukholmassa asuvilla prinsessoilla edes -ollut riittävästi hopeakaluja ruokapöytäänsä varten ja että kuningas -itse söi rautalevyisiltä lautasilta. Autioissa pajoissa, joiden -ulkopuolella joki vapaasti virtasi mereen päin pysähtyneiden ratasten -ja avattujen sulkuluukkujen ohi, puheli hän ainoan jälelläolevan -sepän kanssa, joka oli liian vanha ja raihnainen sotaan lähteäkseen. -Siellä hän kuuli, että jos rautaa vähänkään valmistettiin, oli se -heti muutamista pussillisista hätärahoja myötävä valtiolle. Mutta -mieluimmin istui Tolle kumminkin ja lämmitteli pappiloissa, joissa -hänen raamatun ja latinantaitonsa hankki hänelle suosioita; useimpa -istuskeli pappi ja tarinoi hänen kanssaan päivännousuun saakka. -Pappiloissa kuiskailtiin, että oli kysymys riistää koulukassat ja -pitäjäin vaivaisrahastot, jopa valtion pankkikin, sotatarpeisiin, -kerrottiin, ettei ole kyniä eikä paperia millä kirjoittaa, joten -virastot olivat suljettavat, koska herrain ei käynyt pistäminen -sormeaan mustepulloon eikä sillä pöydälle kirjottaminen. Eräs -harmahtunut kappalainen hänelle kertoi, että maaherrat pantiin -viralta taikka asetettiin tarkastuksen alaisiksi, joten ei kukaan -tiennyt, ketä nyt tuli totella ja kenen oli käskettävä; pappi kertoi, -kuinka hänen itsensä oli täytynyt panna panttiin raamattunsa ja -papinviittansa ja antaa sahtia seurakuntalaisilleen ehtoollisessa -viinin asemesta. - -Näin Tolle Årasson kulki pitäjästä pitäjään ja ansaitsi silloin -tällöin lantin, kun otti viedäkseen kirjeitä ja virkapapereita -toisiin seutuihin. Postimiehetkin olivat näet lähetetyt sotaväkeen ja -noista epärehellisistä kievarinpitäjistä oli tehty postinkuljettajia. -Mutta nämä eivät tätä uutta ammattiaan osanneet hoitaa, vaan turhaan -heidän ympärilleen joka päivä kokoontui äitejä ja isättömiä kysellen -kirjeitä omaisiltaan Siperian aromailta ja kaivannoista. Matkallaan -jouduttuaan Slätthögin kirkkoon sai Tolle nurkuvain talonpoikain -joukossa seisten kädellään hivellä sulttaanin kultaompeleilla -kirjailtua lahjaturkkia, joka sinne oli alttarinpeitoksi ripustettu. -Kalmarin kaupungissa joi hän veljenmaljat tykkisoturi Edstedtin -kanssa, joka äsken oli mennyt naimisiin erään palvelustytön kanssa, -vaan joka itsekään ei ollut mikään mies, vaan valepukuinen aatelinen -neitsyt Stålhammar. Visingsössä pelasi hän noppapeliä repaleisten -venäläisten sotavankien kanssa ja Karlshamnissa painiskeli hän -puolalaisten, armeenialaisten ja juutalaisten kanssa ja tempoi noita -juhlallisia turkkilaisia velkojia turpaanintupsusta. Hän vietteli -heidät viiniäkin juomaan, mutta iski sitten katukiviin pirstaleiksi -tuon tahratun lasin. Lundissa hän aseellisten ylioppilasten -joukossa kuunteli professori Ihren kapinallista puhetta ja ampui -professori Rydeliusta, joka saapui tuota myrskyä asettelemaan. Siten -risteiltyään halki puolen valtakunnan saapui hän vihdoin Göteporiin, -johon kuningas läpimatkalla oli pysähtynyt merirosvo Gatenhjelmin -vieraaksi, asuen hänen talossaan Stigebergstorin varrella. Tomuisena -ja janoisena istahti Tolle Årasson Dorotea Ekin kahvilaan, jossa -porvarit itkien ja nauraen parastaikaa toisiaan syleilivät ja -kertoivat, että Madagaskarin kauheat merirosvot olivat saaneet luvan -saapua kuudellakymmenellä täyteen lastatulla kaappaaja-laivalla -Göteporiin ja asettua sinne lakastuneita elinkeinoja virvoittamaan. -Silloin hän ei enää malttanut ääneti pysyä, vaan ilmaisi itsensä -ja kertoi sekä ruotsiksi että latinaksi, mitä hän oli kokenut -matkoillaan. Pian hän huomasi, että pari miestä, jotka kaulustat -pystössä istuivat aivan hänen vieressään, vaikenivat ja rupesivat -hänen puheitaan kuuntelemaan, ja siitä hän kävi vielä yhä -avomielisemmäksi. - --- Nyt saavat ruotsalaiset maistaa rautahansikasta selvemmin kuin -ennen koskaan, -- virkkoi hän, katsellen läpikuultavia kynsiään. -- -Kuningas on taistellut kaikkia kansoja vastaan ja nyt hän kääntyy -omaa kansaansa vastaan. Mitenpä tämä ilve muuten saattoi päättyäkään? -Mutta kamaloita aavistuksia kuiskaillaan ympäri maan. Häneltä ei jää -poikaa. Mitenpä sellaiselta mieheltä jäisikään lasta? Neuvosherroilla -on jo pöytälaatikossaan englantilaisenmallisen, perustuslaillisen -hallitusmuodon suunnitelmia. Me emme keltään muulta kuninkaalta aijo -kärsiä sitä, mitä nyt olemme kärsineet. Kenties huomenna... kenties -tänä iltana, meidän tätä tarinoidessa, joku iloinen pyssymies istuu -hiiloksen ääressä ja sulattaa lyijyä valinkauhassa... Kenties hän -juuri nyt kaataa kuulavormuun sen raskaan pisaran, joka ikipäiviksi -on uneen uuvuttava sankareista suurimman. - -Eräs kauppias, jo sangen vanha mies, jonka hapset olivat valkoset ja -silmät surumieliset, taputti häntä olalle: - --- Me ihmiset arvostelemme kaikkia sen mukaan, miten omia haavojamme -kihelmöi, mutta sallikaa nyt vanhan miehen puhua. Vaikkei meidän -kova rautakuninkaamme olisi koskaan syntynyt, olisivat yhä -mahtavammiksi paisuvat naapurimme ruvenneet paloittelemaan Ruotsin -valtakuntaa... Verkalleen, vähitellen joka vuosi, olisivat lapsemme -ja lapsenlapsemme tinkineet ja nöyrtyneet ja luopuneet maakunnasta -toistensa perästä. Isänmaamme ei olisi koskaan päässyt rauhaan, ei -koskaan kunniakkaaksi. Olisi ollut häpeällinen tuo näytelmä, kun -olisi ollut nähtävänä kahlehdittu jalopeura, jonka verta verkalleen -juoksutetaan pieniin sormustimiin! Tahdonpa niinollen kernaammin -yhdellä kertaa nähdä taivaanrannan leikkivän ja nähdä miehen seisovan -meidän edessämme. Koska käski hän meidän uhrata enemmän kuin hän -uhrasi itse? Eikö hän ole nähnyt nälkää ja vilua ja nyt on meidät jo -voittanut aavistus, että hän myöskin on meidän kanssamme kaatuva. - -Tolle Årassonin ääni värähti. Hän ei tahtonut teeskennellä, vaan aina -hänestä tuntui, että se, joka viimeksi puhui, oli oikeassa. - --- Jos en pitäisi vapauttani ja kunnollista vuodetta suuressa -arvossa, hiipisinpä kuninkaan jälkiä niitä suudellakseni Norjan -lumituntureilla. Kohta voi se jo olla myöhää, luoti voi jo olla -valettu... - -Samassa kuin hän oli lausunut nämä sanat, nousivat, keskenään merkin -annettuaan, nuo molemmat miehet, jotka hänen vieressään olivat -istuneet. Tolle pelkäsi soturintakkia niin kovin, että hän kalpeni, -kun hän huomasi kiiltäviä messinkinappeja heidän väljäin kauhtanain -alla. - --- Kas niin, poikani! -- huudahtivat he hänelle ja taluttivat -hänet käsivarsista vankinaan ulos. -- Koska niin kauniisti osaat -puhua, ei liene liika vaatimus, että sinulle annetaan paikka siellä -läheisyydessä, missä luoti vinkuu... Nytpä saimmekin oikein kelpo -saaliin. Me olemme värvääjiä, ymmärtääkö herra sitä... niin, -ymmärrät? No, siis marssitaan Norjaan! - --- En ole koko elämäni pitkään toivonut muuta, kuin päästä -sotamieheksi! -- vastasi hän heti niin pehmeästi ja ystävällisesti, -mutta samalla varmasti, että hän itsekin uskoi sanansa. -- -Tipauttakaapa kauniisti värväysrahat hattuuni! - -Siten täytyi hänen vihdoinkin pukeutua tuohon siniseen takkiin, -jota hän niin pelkäsi, ja joka päivä sai hän taas huomata uusia -tapahtumia siinä maassa, jossa aura ennen tyyneesti oli piirtänyt -vakoaan peltoon. Tuskin ehti hän kappaleen Strömstadista eteenpäin, -kun hän huomasi suuria kaleerilaivoja kuivalla maalla. Ja hänet -itsensä valjastettiin keulan eteen yhdessä talonpoikain ja hevosten -ja härkäin kanssa vedättämään laivoja kahden ja puolen peninkulmaisen -kannaksen poikki Idevuonoon. Tuuma tuumalta vedettiin laivoja -telakkatietä ja risukoita myöten, öisin vedettiin tervasten tuohusten -valossa, päivällä heinäkuunauringon paahteessa. Pikkunen mies, -ruskahtavaan samettitakkiin puettuna, päässä tuuhea tekotukka ja -kengissä leveät kultasoljet, kulki edestakasin vetäjäin joukossa -heitä rohkasten. Se oli Emanuel Svedenborg, hänen toimekseen oli -Polhem jättänyt tuon omituisen tuumansa suorittamisen. Kun hän näki -Tolle Årassonin, varjosti hän kämmenellään heikkoja silmiään ja -virkkoi: - --- Siinäpä on lihavin ja kukoistavin mies, minkä moneen vuoteen olen -nähnyt. Mutta, hyvät korpraalit, elkäähän häntä sentään liiaksi -rasittako, näettehän sen heti, ettei hänellä mitään voimia ole -jäsenissään. - -Ne oli ensimmäiset säälin sanat, jotka Tolle kuuli, sittenkuin hän -Upsalassa oli kilistänyt toveriensa kanssa, ja kohta oli hän valmis -silmät kyynelissä ojentamaan pyöreähkön kätösensä jo kerjäämään. - --- Minä olen haaksirikkoutunut raukka, -- kuiskasi hän, sekottaen -puheeseensa oppinutta latinaakin, -- siunaisin ja kiitteleisin, jos -saisin hyppysellisen nuuskaa. - --- Nuuskata on toista ja toista on ruunua palvella, -- vastasi -Svedenborg vakavasti ja meni tiehensä, vaan jo samana iltana, kun -iltavaihtoon soitettiin, tuli hän takasin nuuskarasia kourassaan. - --- Tuossa, ota koko rasia, mutta elä siitä sen enempää puhu! -- -kuiskasi hän, ja katosi taas kuin outo kulkija, jonka ohi maantiellä -pikimmittäin kuljetaan. - --- Ihmiset ovat hyviä, ajatteli kohta Tolle Årasson ja koetti tyytyä -kohtaloonsa. Pian oli hän kumminkin menettänyt viimeiset, säästetyt -vaskijumalansa ja nuuskarasiakin oli jo tyhjä, -- niillä oli hän -silloin tällöin lahjonut korpraalit, saadakseen hiukan pitempään -nukkua aamusilla. Ja silloin hänestä kohta tuntui, että ihmiset ovat -pahoja. - -Kun vihdoin viimeinen laiva, kultanen voitonjumalatar keulakokassaan, -lipui Idevuonon tummaan veteen, komennettiin hänet taas marssimaan. -Useita vieraita ja kotimaisia upseereja yhtyi vähitellen joukkoon -ja talosta taloon kulki tuo pitkä jono maan viimeisiä, sotaväkeen -kirjoitettuja poikia. - -Silloin tapahtui eräänä päivällisaikana muutamassa kievarissa, että -Tolle Årasson istuen nukkui liiterin takana hattu polvellaan. Kun -rumpu taas pärähti ja hän heräsi, oli hatussa kirkas, puhdaskultainen -talari ja kokoonkääritty paperi. - -Se oli odottamaton näky, joten hän hieroi silmiään ja ihmetteli, että -näkikö hän unta. Hän koputteli rystäillään rahaa ja punnitsi sitä -kädessään. Vihdoin avasi hän paperin ja luki: - --- Tistedalissa, Myllärintuvan luona, on riippuoksainen Koivu, jota -kutsutaan Kynttilänjalaksi, sillä siinä on kolme Haaraa yhdestä -Rungosta. Jos Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa vihollisten -Luodeista kaatuu, saat samana yönä nähdä sen Ihmeen, että löydät -Kukkaron, jossa on 50 Tukaattia, Mullasta Kynttilänjalan Juurelta. - --- Tämän kirjeen on joku ulkolainen piru kirjoittanut! -- huudahti -Tolle Årasson melkein valittaen ja repi paperin pieniksi palasiksi, -jotka hän ympärilleen sirotti. Hän potki multaa niiden päälle ja -polki niitä. Sitten pisti hän kultatalarin housuntaskuunsa ja oli -lähdössä toisten luo; mutta tuskin oli hän pari askelta astunut, kun -hän pysähtyi, tempasi raivokkaasti rahan taskustaan, ikäänkuin se -olisi häntä polttanut, ja viskasi sen kauas suolle. - -Kun hän sitten oli nostanut laukun selkäänsä, rupesi marssimaan, -kasvoillaan entinen, iloinen hymynsä, ikäänkuin ihmetellen tässä -maailmassa yhtä ja toista, joka kumminkin kaikki oli hänelle aivan -yhdentekevää. Mutta seuraavana yönä näki hän unta tuosta Valkosesta -koivusta ja sen kolmesta, korkeasta haarasta. - -Metsäiset tunturinharjat kävivät yhä sumuisemmiksi, tiet yhä -jyrkemmiksi, ruoanlaittajain padat yhä tyhjemmiksi, mutta mitkään -rasitukset eivät saaneet punaa kalpenemaan Tolle Årassonin pyöreiltä -poskilta. Saappaat hajosivat repaleisiksi hänen jalkoihinsa, vaan -ruunun housut, jotka nälkäistä sotajoukkoa varten olivat teetetyt, -olivat hänelle niin ahtaat, että hänen niitä vatsan kohdalta täytyi -jatkaa nuoralla. Hänen lihavuutensa ja kiiltävät kasvonsa ärsyttivät -hänen tovereitaan, joten he uhkasivat pieksää hänet, mutta kun hän -myöskin oli päätään pitempi kaikkia muita, ei sittenkään kukaan -uskaltanut häneen koskea. - -Vaikkei hän siitä kenellekään puhunut, mietti hän aamusta iltaan ja -aprikoitsi, mitähän tuo merkillinen kirjoitus saattoi merkitä. Miksi -tahtoivat pahat ihmiset valita juuri hänet aseekseen? Muuten hän ei -voinut asiata selittää. Ja kun tuo tomuinen joukko vihdoin saapui -pääleiriin Tistedaliin, jossa telttoja oli pystytetty ja havumajoja -rakennettu, pysähtyi hän äkkiä ja, tietämättä itsekään mitä hän teki, -osotti hän sormellaan suurta koivua, josta lehdet jo olivat pudonneet -pois. - --- Koivu, koivu, tuossa se on! Se on Kynttilänjalka, minä tiedän -sen... Sen nimi on ihan varmaan Kynttilänjalka... - --- Täällä sulla ei ole puheenvuoroa, totella vain sinun tulee! -- -vastasi korpraali ja asetti hänet heti riviin reunamieheksi, sillä -tarkastuksen piti alkaa. - -Kun korpraali samassa tarttui hänen käsivarteensa, siirtääkseen hänet -paikoilleen, tunsi hän, että jäntereet olivat aivan pehmeät. Ja kun -hän näki tuon rotevan miehen horjuvan käsissään, virkkoi hän: - --- Tuon olisimme kernaammin voineet jättää kotiin. Hänessä on kaikki -haprasta ja pehmyttä. - - * * * * * - -Eräänä marraskuun päivänä pysähtyi yksi sotaväenosasto muutamaan -vuorensolaan; kello kävi vasta kolmea, vaan siltä oli jo hämärä. -Arojen paahtavan päivän ruskeiksi polttamina ja turkkilaisten -tupakkimassia vielä käyttäen katselivat monet vanhentuneet upseerit -tätä talvivaltakuntaa, jonka metsäisissä sydänmaissa sotajoukko nyt -marssi uusia seikkailuja kohden. Vangiksisaadut sissit kertoivat -kummia juttuja noidista ja jättiläisistä ja miehenpituiset, -rotevakasvuiset naiset, joilla oli pellavankellervä tukka, tulivat -öisin leiritulien äärille ja surmasivat kirveillään nukkuvia -ruotsalaisia. - -Lunta satoi ja vuorenseinämäin välitse loi aurinko kellahtavan -valon tunturinrinteellä kasvavaan vaivaismetsikköön ja ulkoneviin -kalliosärmiin. - -Siellä seisoi kinoksessa täysiaseinen sotajoukko kalpeita -viisitoistavuotiaita poikasia, puolikasvuisia lapsia. Pienikasvuiset -länsigootilaiset, joilla oli terävät nenät ja pälyilevät silmät, -kuiskasivat toisilleen: - --- Kuningas kuuluu sanoneen, että jos emme tahdo nähdä nälkää, saamme -näistä Norjan vuorista kiskoa ravintomme... - --- Kiskokaamme siis, -- vastasivat smoolantilaiset pitkäveteisesti ja -vaikeroiden. - -Taalalaiset ja bohuslääniläiset nojautuivat synkkinä -pyssynpiippuihinsa, mutta Södermanlannin pataljoonat rupesivat -napisemaan. Silloin pysäytti Rutger Fuchs hevosensa ja asettui heidän -rintamansa eteen. Hänen toinen jalkansa oli vinosti jalustimessa, -sillä Gadebuschin luona, jossa hänet kannettiin taistelutantereelta, -oli häneltä pyssynluoti murskannut sääriluun. - --- Hävetkää, sörmlantilaiset! huusi hän Skoonen murteella. -- -Jos ette saa ruunun leivän jatkoksi vielä särvintä, rupeatte te -heti napisemaan. Te näytätte kaikki alakuloisilta, vaan nyt juuri -miehuutta ja urheutta kysytään, sillä sen teille sanon, että -koskaan eivät Ruotsin miehet saa sellaista sankaria palvella, kuin -kuninkaamme on, ja mielelläni minä ainakin hänen tähtensä vereni -vuodatan. Katsokaa minua! Miksi minua kutsutaan? No, sanokaa pois! - --- Rikkaaksi Fuchsiksi, -- vastasivat soturit kaikki, ja heidän -piirteensä kirkastuivat. - --- Niin, se on totta. Minua on kaiken ikäni kutsuttu rikkaaksi -Fuchsiksi... Mutta arvatkaapas, mitkä minun rikkauteni ovat? Se, joka -voi astua esiin ja vastata, saa kaksi vaskirahaa. - -Ei kukaan astunut esiin. - -Silloin otti Fuchs taskukirjansa rintataskustaan, selaili sitä ja -piti seuraavan puheen: - --- Mitä hittoja se rikkaus oikeastaan merkitsee? Eihän se ole -muuta kuin kirjaanpanotapa, pojat! Uskotteko, että kaikki omaisuus -kantaa korkoa? Koettakaapas! -- Kuunnelkaa nyt mitä luen. Velkoja: -ei ensinkään. Siinä on rikkauteni toinen puoli. Sitten on meillä -Schlippenbachvainajan yönuttu... Oletteko kokonaan unhottaneet kelpo -Schlippenbachin, entisen överstinne, joka testamentissaan jätti mulle -sekä yönuttunsa että rykmenttinsä, kaikki mitä hänellä kalliinta -omaisuutta olikaan tässä maailmassa? Tuo yötakki on mulle niin -kallis, etten sitä tahtoisi myödä vähemmästä kuin viidestä tuhannesta -talarista. Silloin sillä onkin tietysti juuri tuo arvo. Siis, -kuulkaa. Omaisuutta: - - Schlippenbach vainajan yönuttu, viisituhatta talaria, - Södermanlannin rykmentti, kymmenentuhatta talaria, rakas eukkoni - Kreeta, joka on kotona, seitsemänkymmentätuhatta talaria, Koirani, - jonka toin Holsteinista, tuhat talaria, Kapakkani, Kultanen aasi, - kaksituhatta talaria. - -Piru vie, se on kaikki halpaan hintaan arvioitua, mutta siinä onkin -sitten kaikki mitä mulla on. Tiedättekö, missä kapakkani, Kulta-aasi, -on? - --- Se on varmaankin överstin sotateltta! -- vastasivat soturit. - --- Niin on, juuri se! Siinä kapakassa saa kuka tahansa eineen -ilmaseksi, sillä siellä ei ole muruakaan saatavana. Laskekaamme -siis yhteen. Tuloja yhteensä: sata ja kuusikymmentäkahdeksan -tuhatta riikin talaria. Mutta kun velkojen olemattomuus tekee -toisen puolen rikkauksistani, niin on kai sekin puolisko -sadankuudenkymmenenkahdeksan tuhannen arvoinen. Siis on mulla -todistettavasti kolmesataa kolmekymmentäkuusi tuhatta riikintalaria. -Näettekös pojat, tämä kaikki on sitä, jota Görtz kutsuu finanseiksi, -ja sitä on hyvä osata, ymmärrättekö sen. Oppikaa vain pitämään kirjaa -ja oikein arvioimaan kaikki, silloin saatte nähdä, että tekin olette -sangen rikkaita, ja silloin teidän ei ole tarvis olla allapäin, -vaikka vatsa vähän kuriseisikin. - --- Eläköön, eläköön rikas Fuchs! -- niin kaikui nyt rivejä pitkin, -mutta samassa lensivät kaikki säilät huotristaan. Pyssymiehet tekivät -kunniaa ja rummut rämähtivät. Tunturin seinämälle kuvastui korkean, -ontuvan miehen suuri kuva. Se liikkui seinää pitkin, päässä pyöreä -karvalakki ja kädessä kyhmyinen sauva. - -Se oli kuningas. - -Hän tuli mäntyjen lomitse henkivartijainsa seuraamana; nämä astuivat -pitkänä rivinä, miekat paljaina, ja taluttivat hevosiaan. Itse -hän eellimmäisenä käveli ja polki tietä hankeen. Hänen arpiset ja -suljetut kasvonsa olivat päivänpaahteesta ja pakkasesta vuosien -kuluessa käyneet tummahtaviksi ja kulmakarvojen välissä oli syvä -poimu. Kun hän pisti karvalakkinsa käsivartensa alle ja joka taholle -vastasi tervehdyksiin, satoi lunta hänen kaljulle päälaelleen. -Päälliköt kokoontuivat vähitellen hänen ympärilleen ja henkivartijat -hakkasivat miekoillaan muutamia kuusenoksia ja levittivät ne -kinokselle. Koko ajan seisoi kuningas paljain päin lumituiskussa -ja harmautuneet ja ohimoilta pystyynkääriytyneet hiussuortuvat -muuttuivat vähitellen seppeleeksi, joka oli kuin palmikoitu -huurteisista lehdistä. Hän käski soturien panna pyssynsä kokoon ja -sytyttää nuotiotulia, mutta soittajat asetti hän vuorenrinteelle, -käskien heidän soittaa päivänlaskuun saakka. - --- Norjalaiset ovat urheaa väkeä, heitä vastaan täytyy aivan -puskemalla tapella, -- virkkoi kuningas. -- Miehet sellaiset -kuin heidän Kruse ja Kolbjörnsen olisivat, kun kerran kaatuvat, -haudattavat kultasiin arkkuihin. - -Marski Mörner vastasi: - --- Olemme juurikaan saaneet kiinni muutamia norjalaisia sissejä, -jotka ovat pensaikossa vaanineet ampuakseen teidän majesteettinne. -Hirtämmekö heidät? - --- Elkää. Antakaa heille tukaatti mieheen palkkioksi hukkaanmenneestä -ajasta ja kieltäkää heitä tästälähin ryhtymästä käskyttä soturien -tehtäviin. - -Mörner laski äänensä matalammaksi. - --- On olemassa muitakin, vielä korkeampia sala-ampujia. Sain äsken -rovasti Brenneriltä kirjeen, jossa kerrotaan uusista salahankkeista -ruunua ja henkeänne vastaan. Jos häntä saisi uskoa, seisoisi -vaarallisia vihollisia juuri tässäkin, tuskin viiden kyynärän päässä. - --- Seisokoot vain, jos eivät suvainne istua. Sota-aikana ei ole -tilaisuutta ruveta tutkimaan. - -Mörnerin palvelija, kääpiö Luxemburg, toi nyt vesipullon. Kun -kuningas oli juonut, ojensi hän kääpiölle kiiltäväksi kuluneen -katajasauvansa, ikäänkuin pelotellakseen tuota pientä miestä, ja -virkkoi: - -Eräs turkkilainen on mulle ennustanut, että minun tulee varoa itseäni -narreilta. Koetappas nyt sinä, tokko minua pelottaa. - -Luxemburg otti katajasauvan käteensä ja soitteli sitä kuin muka -kitaraa sekä heläytti ranskalaisen lemmenlaulun. - -Silloin astui Mörner lähemmäs kuningasta ja kuiskasi: - --- Miehistö näkee nälkää. - --- Kylläinen soturi tekee huonosti tehtävänsä. - --- Mutta nälistyneeltä soturilta putoo pyssy kädestä. - --- Kun sulatetaan lunta, saadaan vettä. Kun pureskelee kuusenhavuja, -voi nälän helposti saada vaikenemaan moneksi tunniksi. - --- Täällä on toki kansa meidän silmäimme edessä... mutta siellä -kotona... Papit kuuluvat saarnastuoleista aivan julkisesti rukoilevan -Korkeimman kostoa. He arvelevat, että kun nyt Jumala on ruotsalaiset -masentanut ja antanut merkin, että heidän valtansa on paloiteltava, -taistelee teidän majesteettinne ainoastaan oman kunniansa puolesta. - --- Onko heidän kunnia ja minun kunnia sitten muuttuneet eri asioiksi? -He niskottelivat ensiksi, minä vastasin. Nyt tahdon pakottaa heitä -kestämään viimeisiin asti. Eikö se tapahdu yhtähyvin heidän kuin -minun vuoksi? He väittävät, että minä kiusaan Jumalaa. Minä väitän, -että minä tottelen Jumalaa. Sen sanon kuninkuuteni nimessä! Sen sanon -totuuden nimessä, sen vannon! Kuka on tässä tuomarina? - -Näin sanoen pani kuningas taas karvalakin päähänsä, nosti pystöön -takinkaulustan, sekä laskeusi niin rauhallisesti makaamaan -kuusenoksille, kuin jos hänellä ei yhtään vihamiestä olisi ollut -maailmassa. - -Düker antoi kovalla äänellä käskyjään upseereille. Mörner nukahti -istuvaltaan, nojautuen hongan kylkeen; hän ei jaksanut enää kuunnella -pienen Cronstedtin sukkeluuksia ja hiljainen Stjernroos, joka oli -käynyt vakoilemassa, palasi leiriin lammasnahkaturkkiin ja puukenkiin -puettuna, selässä tyhjä nassakka. Kuningas jo liikahtamatta nukkui, -ajattelematta kirjeitä ja uhkauksia. Hän oli uskonut henkensä -sotilaittensa suojaan. - -Mutta kaksi silmää häntä seurasi: Tolle Årasson, joka edellisenä -päivänä oli pistetty Södermanlannin rykmenttiin korpraaliksi ja -halonhakkaajain päämieheksi, ei voinut olla ulontamatta katsettaan -nukkuvista miehistään. Rikkaan Fuchsin sanat hänen mieltään vielä -pitivät vireillä. - --- Voisinhan ehkä minäkin pitää tuollaista talouspäiväkirjaa, --- ajatteli hän. -- Viisikymmentä tukaattia on maassa -Kynttilänjalkakoivun juurella! - -Hän tuijotti kirkkailla ja ystävällisillä silmillään niin tiukasti -kuningasta, ettei hän huomannut, kun rikas Fuchs tuli aivan hänen -viereensä. - --- Mikäs miestä vaivaa? -- virkkoi Fuchs ja taputti hyväntahtoisesti -häntä olalle. Tässä on käskykirje vietävänä Tistedaliin, nyt meidän -näet on hyökättävä Fredrikstenin linnaa vastaan sitä sytyttämään. -Ota kaksi miestä mukaasi ja tukun tulisoihtupäreitä tietäsi -valaistaksesi... ja juokse rutosti! Se, jolla on nahkansa alla niin -runsas ruokasäkki kuin sulla, ei tarvitse maata nuotiotulilla eikä -syödä kuin joka kolmas yö, jos hän vain oikein osaa käytellä Jumalan -antamia lahjojaan. - -Tolle Årasson lähti kahden sotamiehen seuraamana metsään päin, mutta -vielä kaukaa kääntyi hän kuusien lomitse katselemaan kuningasta. - -Kun hän aamun sarastaessa saapui Tistedalin kylään, pysähtyi hän -Kynttilänjalkakoivun alle ja pisti siellä viimeisen tervaksen maahan, -palava pää alaspäin. - --- Olen laajalti maata kiertänyt tutkiakseni ja oppiakseni, -- -virkkoi hän sotamiehille. -- Olen tavannut sekä hyviä ihmisiä -että pahoja. Ovatkohan puutkin ja eläimet hyviä ja pahoja? Aina -murkinalomalla, kun olen halonhakkaajain päällikkönä ollut, olen -laskeutunut nukkumaan tämän koivun alle, vaan en silmäntäyttä unta -ole saanut. Kirous sitä puuta seuraa. Katsokaa, tuohon oksaan, ylös, -olen iskenyt kirveen. Vielä tulee aamu, jolloin tuolla kirveellä käyn -tämän puun rungon kimppuun. - -Hän seisoi liikahtamatta ja katseli maahan pistämäänsä tervaspuikkoa. - --- Hyviä ihmisiä ja pahoja, sanoin... En ole koskaan nähnyt miestä -uljaampaa, kuin on meidän suuri kuninkaamme, mutta kuta kauemmin hän -elää, sitä ankarammaksi ja kovemmaksi hän käypi. Hän ei sääli enää -ihmisten eikä eläinten kärsimyksiä. Ei tuskanhuudahtus voi saada -häntä edes päätään kääntämään. Hänelle on tullut talvi ja sen mukana -hitaasti edistyvä kuolema. Kuinka olisimmekaan häntä surreet ja -itkeneet, jos hän olisi saanut kaatua nuoruutensa keväänä! Ei mikään -aika olisi voinut kehua omistaneensa suurempaa eikä puhtaampaa nimeä, -kuin hänen nimensä silloin oli. Katsokaa tuota tervaspuikkoa, miten -hitaasti se sammuu, miten se savuaa ja käryllään turmelee ilman... -Miks'ei pienellä kädenliikkeellä hiukan painauteta puikkoa syvemmälle -maahan, syvälle, äkkiä, odottamatta, niin että se vielä hehkuvana -uppoaisi multaan... - -Sotamiehet eivät häntä ymmärtäneet, vastasivat vain: - --- Kunhan ei mitään pahaa tapahtuisi rakkaalle kuninkaallemme! - -Tolle astui jo pari askelta seuratakseen miehiään, mutta -Kynttilänjalka-koivu levitti ikäänkuin vaatien oksansa hänen ylitseen -ja hän jäi siihen seisomaan itsekseen puhellen: - --- Kuka aikoo mitään pahaa? Tolle Årasson tarttuu pyssyynsä, hän, -tuo halveksittu, tuo hyljätty, joka on saanut kulkea talosta taloon -ja kerjätä armon leipää. Hän tarttuu pyssyyn ja asettaa sormensa -liipasimeen. Tuo laukaus on kutsuva kokonaisia kansoja sovintoon. -Vaikka kaikki Fredriksstenin kanoonat sinä yönä jyriskööt, ei kukaan -ole niitä kuuleva. Sotamiehistä tuntuu että luonto on niin hiljaista -kuin syrjäisen tunturijärven jäällä. He kuulevat vain tuon yhden, -ainoan laukauksen. Se on kajahtava yöstä yöhön, päivästä päivään, -niinkauan kuin ihmisiä asuu maan päällä. Ja kun sitten olen kaivanut -esiin nuo viisikymmentä tukaattia, menen kenraalien luo ja viskelen -kultarahat heidän hattuihinsa ja tekotukkiinsa ja huudan: Tänne -käsiraudat, herraseni, -- siinä teille juomarahoja vaivoista. Juokaa -muistokseni maljallinen väärentämätöntä viiniä! Minä olen se mies, -joka on hänen majesteettinsa kuninkaan ampunut! Teistä ei kukaan puhu -mutta niin kauan kuin _hänen_ nimensä elää, elää minun. -- Ja silloin -käsiraudat ruuvataan kalvosiini. Minut asetetaan pyövelinkärryille -ja niin ajetaan Tukholmassa Götkatua ylöspäin mestauspaikalle, vaan -ei ole yhtään ikkunaa, ei yhtään porraskiveä, ei kattoa, jossa ei -olisi mustanaan uteliaita, jotka tahtovat nähdä Tolle Årassonin. -Ja herrastaloissa, joissa minua syötettiin kyökinpöydältä, ja -pappiloissa, joissa kumarrellen olin anonut kupillisen olutjuustoa, -huudahdetaan: Tuolla tuolilla istui Tolle Årasson, tuosta piipusta -poltti Tolle Årasson, tuossa rivassa piti hän sitä samaa sormea, -joka laukasi pyssyn. Upsalan ylioppilaat, nuo ylpeät, petolliset -ystävät, jotka loppuaikoinani pitivät itseään liian hyvinä antaakseen -mulle sateisena yönä yösijaa... he vanhenevat, he käyvät valkeiksi, -mutta eivät väsy koskaan kehumaan: Me tunsimme Tolle Årassonin, -me kutsuimme häntä sinuksi. -- Niin tulee käymään. Ja aina kun -matkavaunut ajavat Tukholman kaupunkiin, viittaa toinen herra -toiselle ja virkkaa: Tuossa on mestausmäki. -- Sen viereiseen peltoon -on satoja mestattuja haudattu, mutta hän lisää ainoastaan: Ja tuossa -lepää Tolle Årasson, tuo viheliäinen heittiö! -- Ja silloin vastaa -toinen herra: Tuo kansansa vapauttaja! - -Tolle Årasson kohotti käsivartensa nojatakseen siihen, mutta samassa -kun hän kosketti koivun siloiseen, kylmään tuoheen, tempasi hän sen -taas takasin kauhusta hiljaa huudahtaen. - -Sotilaat kääntyivät takaperin ja pysähtyivät. Hän viittasi heille, -että he jatkaisivat matkaansa ja käveli itse perästä, mutta hän oli -käynyt kalpeaksi kuin vainaja. - - * * * * * - -Kuningas oli rakennuttanut itselleen lautavajan vallihaudan -reunalle, vuorenrinteelle, piiritettävän linnan eteen ja sinne -siirrettiin sänky, pöytä ja tuoli. Ovella ei seisonut vartioivaa -sotamiestä ja se ainoa ajutantti, joka majassa oli vahtina, oli -usein poissa asioilla. Kuningas oli voittanut entisen kammonsa yön -yksinäisyyttäkin kohtaan eikä sallinut enää passaripojan maata -vuoteensa vieressä. Päivän vaivoista väsyneenä nukahti hän väliin -ulos vallille suoraan vihollisten tykkien eteen tai vallihaudassa -työskenteleväin sotilasten keskelle. Kuka tahansa olisi pimeässä -voinut hiipiä esiin ja miekanpistolla sammuttaa hänen elämänsä. Nuo -unettomat ja tuskan täyttämät yöt, jotka hän oli viettänyt Ukrainassa -vastoinkäymisen ensi musertavan iskun jälkeen, eivät olleet häneen -muuta jälkiä jättäneet, kuin arventapaisia poimuja kulmakarvojen -väliin. Hän oli karaissut sielunsa onnettomuuksissa samoinkuin -ruumiinsa retkeilyillä. Hän ei koskaan minuuttiakaan miettinyt -uhkaavaa vaaraa, mutta hän tiesi, että se nyt riippui hänen päänsä -päällä raskaana pilvenä ja lähempänä kuin milloinkaan ja tämä tieto -hänet täytti kuluneen nuoruuden varmalla levolla. Hänen äänensä oli -kovennut, mutta tuo käskevä tyyneys sytytti nuorentavan kiillon -hänen silmäänsä. Hänen ympärilleen kasaantui pimeänä ryhmänä kaikki -kurjuus ja kaikki onnettomuudet, mitä ajatella voi, vaan nojautuen -katajasauvaansa ja usein kärsimätönnä toruen johti hän soturien työtä. - -Toisinaan katseli hän taivasta ja haki sieltä niitä tähtiä, -jotka hän tunsi, mutta kun sumu laskeusi ja pimensi seudun, -sulki hän väliin silmänsä ja laski sormillaan: -- Kolmesataa... -kolmesataakahdeksankymmentä... yhdeksänkymmentä... -yhdeksänkymmentäneljä... neljäsataatuhatta riikintalaria! -- -Voineeko Görtz todellakin saada niin paljo kokoon joulukuuksi. Miten -voi sotajoukon muuten pitää pystössä? Ja jokohan Görtz kahden päivän -perästä saapunee? Eikö juuri hänen odoteltavissa oleva saapumisensa -levittäne erityistä levottomuutta leiriin? Mutta minkäpä sille tekee? -Kuningas ei tuntenut katumusta eikä epäillyt, hänestä oli tullut -erakko, joka halveksi rahaa ja tavaraa. Eikö ruotsalaiset olleet -nimittäneet häntä houkkioksi ja ojentaneet kättään ottaakseen hänen -ruununsa? No niin, sen hän antoi heille anteeksi, vastattuaan heille -sopivalla tavalla, mutta viimeiseen asti tahtoi hän pitää heidät -koossa, vaikka sitten palakoon talo ja mantu. Eikö ollut se vala, -jonka hän oli sydämmessään vannonut, eikö se ollut Jumalan käsky? -Nyt ei ole velttojen aika, sellaisten, jotka tahtovat vuoteissaan -vetelehtää. Entäpä Görtzin julistus, jossa joka pitäjäntuvan seinällä -hänen kuninkaallinen nimensä komeilee petollisten lupausten alla, -joissa puhutaan rauhasta ja alamaisten parhaasta? Missä hän pitkillä -sotaretkillään oli nähnyt ruhtinasten hädän hetkenä menettelevän -toisin? Ja kumminkin, eikö heidän kansansa kutsunut heitä viisaiksi -ja hyviksi, jos he vain onnistuivat? Kun myrsky oli ohi tahtoi -hän pitää tarkastuksen ja asettaa kaikki taas oikeaan kuntoonsa. -Ankaruutta oli hän käskenyt... ei koskaan tietensä mitään väärää. -Nyt oli valloitettava Fredriksstenin linna, joka hänen edessään -seisoi tunturin harjalla harmaamuurisena ja teräväsärmäisenä sulkien -tien Norjaan. Olihan Gyldenlöwin etuvarustus jo valloitettu miekka -kädessä. - --- Miekka kädessä! -- Hän sulki silmänsä, kuten hänen usein oli -tapana ollessaan yksin ja toisti hiljaa nuo sanat. -- He väittävät, -että minä kiusaan sinua, sinä ikuinen, kummallinen Jumala, pyhä -henki, sinua, iloni, onneni, virvoitukseni. Aina he sanovat: seisatu -keskelle tietä, jonne me seisatumme, muuten kiusaat; istu alas -siihen, mihin me väsymme, muuten emme sinua enää Gideoniksemme kutsu. --- Sinun, joka olet tuomari, sinun edessäsi nöyrryn hädässäni, minä -sorrettu syntinen. Jos olen harhaan maan päällä kulkenut, iske minut -silloin kuoliaaksi! - --- Kuningas on nukahtanut vartiopaikalleen, -- sanoivat soturit, kun -näkivät hänet pää kumarassa ja hattu silmillä. - -Hän kuuli sen, katsahti ylös ja vastasi: - --- Ei vielä! - - * * * * * - -Ensi sunnuntaina adventista nousi kuningas ratsun selkään ja ajoi -sumuisen seudun läpi alas myllärintupaan Tistedaaliin. Hän oli -mieleltään raskas ja voittaakseen raskasmielisyytensä istahti hän -penkille takkatulen ääreen ruveten silmäilemään papereitaan. Siinä -oli armonanomuksia ja vanhoja kirjeitä ja ristiinpyyhityitä laskuja -aina Lundin ajoilta asti. Hänen silmänsä tarttuivat vihdoin kahteen -arkinpuoliskoon, jotka neulalla olivat toisiinsa yhdistetyt ja joihin -oli täyteen kirjoitettu hänen omaa vaikeasti luettavaa käsialaansa. -Hän luki: - --- Anthropologia Physica. Kaikkien elävien luonnollinen vietti on -se, jota kutsutaan Intohimoksi eli Hyväntuntemuksen nauttimiseksi. -Hyväntuntemusta on kahdenlaista, nim. Sielun ja Ruumiin -hyväntuntemusta eli hekkumaa. Sielun hekkuma on se, jossa ruumiilla -ei mitään osaa olla voi. Mutta Ruumiin hekkuma on se, jonka Ruumis -ja samalla sielu tuntee... Ruumiin kolme osaa ovat: Aineellinen -luomus, jonka kautta ruumiin Muoto ja sen ulkonaiset ja sisälliset -osat muodostuvat; Juokseva Materia, johon kuuluu Veri ja mitä sen -yhteydessä on; ja aineellinen Spiritus taikka Henki, joka on hienoin -osa aineellista oliota, on voima ja elämä itse veressä ja saa elämän -ja tunnon itse elävältä hengeltä tai Sielulta, sekä vaikuttaa sitä -samaa koko ruumiissa. Tämä häviää myös itsestään, niinpian kuin -jokin sen osa tai jäsen kuoleutuu... Syy, miksi Sielu on osallinen -molemmista päähekkumoista ja miksi Ruumis tuntee ainoastaan -lihalliset intohimot, on se, että elämä on oikeastaan Sielun -ominaisuus, jonka ruumis, joka itsessään on kuollut olio, saa Sielun -välityksen kautta... Se, mitä yleensä kutsutaan viideksi aistiksi, -on ainoastaan yksi, jota kutsutaan Tunnoksi ja on Sielun vaikutusta, -joka, jokaisen ruumiin ja sen kokoonpanon mukaan, esiintyy viidellä -eri tavalla... - -Hän nousi penkiltä ja tarttui sisäänastuvan marski Mörnerin vyöhön: - --- Jos Mörner ei olisi yhtä huono filosoofi kuin hän on tarkka -taloudenhoitaja, olisi hänellä tässä vaikea pulma ratkaistavana. Ei, -elä lue mitä siihen on kirjoitettu, se on vain jotakin joutavaa, -jonka panin kokoon eräänä iltana Lundissa ollessani. Aina kun -jonkun ajan perästä katselen jotakin ajatusrakennusta, jota olen -koettanut rakentaa, huomaan, että minun tekee mieleni ruveta omaksi -vihollisekseni kukistaakseni tuon oman rakennukseni. Piileeköhän -ajattelemisen huvi juuri tuossa taistelemisessa? Hekkuma, autuus, -täydellinen tyydytys... jos se olisi elämän päämäärä, silloin olisi -tuo määrä jotakin lakkaavaa, kappale jotakin kirkasta ja kiiltävää, -mutta kuollutta ja liikahtamatonta kultaa. Miksi olisi elämä -pidettävä jonkinlaisena pohjakerroksena, ja koottava tarkotukset -sen yläpuolelle ikäänkuin kimpuksi yhteen huippukulmaan, yhteen -ainoaan pisteeseen? Miksei tehdä elämää tuoksi keskipisteeksi, josta -tarkotukset säteilevät rajattomina viivoina, puuksi, jossa on runko -ja oksat ja jonka latva ikuisesti yhä tuuheoittuu? Miksei sanota: ei -ole minkäänlaista loppumäärää, mutta tuhansia miljoonia päämääriä, -joista jokainen yksityinen vielä haaroittuu miljooniin uusiin? Kuinka -paljo suuremmaksi ei silloin jokaisen yksilön elämä muuttuisi! - -Mörner vastasi: - --- Teidän majesteettiinne on vaarallinen vastustaja oppineissa -väittelyissä, enkä ole koskaan kuullut armollista herraamme -kaunopuheliaampana kuin tällaisissa taisteluissa, mutta minä en voi, -niinkuin Grothusen vainaja, asettua vastaväittäjäksi. Voin ainoastaan -vastata näin: Jos elämästä määrätön joukko oksia kasvaa, silloin myös -joka hetken pienimmästä teosta on ikuinen edesvastuu... - -Hän tempasi rivakasti takkinsa auki ja ojensi kuninkaalle muutamia -sinetillä suljettuja kirjeitä: - --- Muistakaa, majesteetti, että halpamaisinkin ilmianto voi olla -todenperäinen ja että se voi vuosikausiksi viskata viikatemieheltä -aseen kädestä. - -Kuningas tunsi jo entuudestaan nämä painokirjaimilla präntätyt -kirjeet, jotka olivat vailla allekirjoitusta ja joissa hänen lähimpiä -miehiään mustattiin ja hänelle pikaista kuolemaa ennustettiin. -Kuoleman uhkaus ei häntä huolettanut enempää kuin luodin vinkuminen. -Eikö ollut hän poikavuosiltaan saakka miltei joka aamu herännyt -valmiina ennen iltapimeää makaamaan kaatuneiden joukossa tantereella. -Hän viskasi nuo kolme kirjettä avaamattomina tuleen ja seisoi tuossa -matalassa myllärintuvassa niin tyynenä, kuin jos tämä hänen viimeinen -sotajoukkonsa, jossa oli väsyneitä ja nälistyneitä nuorukaisia, olisi -tavaravaunulla vetänyt hänelle kaikki Euroopan ruunut. - --- Vastaa minulle rehellisesti! -- virkkoi hän hetkisen ääneti -oltuaan. -- Kuinka moneen voin vielä luottaa, minä en tarkoita -taistelussa... vaan jos kaikki käy meitä vastaan. - --- Täytyykö minun vastata? Käskettekö? - --- Käsken. Moneenko voin vielä luottaa? - --- Ette yhteenkään. - -Rummut pärisivät tuvan ulkopuolella, jossa joukot marssivat -jumalanpalvelukseen ja Hultman astui sisään virkkaen: - --- Saan alamaisuudessa ilmoittaa, että jumalanpalvelus alkaa. -Päivän teksti käsittelee herramme Jeesuksen Kristuksen ratsastusta -Jerusalemiin. - -Kuningas pesi nyt noen kasvoiltaan ja käsistään ja puki päälleen -aivan uudet, siniset vaatteet ja uudet hirvennahkaiset hansikkaat. -Sillaikaa kuin Hultman pani puuterijauhoja hänen tukkaansa, joten -se muuttui valkoseksi kuin vanhuksen pää, nojasi kuningas toista -jalkaansa takan vieressä olevaan halkoläjään ja virkkoi aivan hiljaa -ikäänkuin pääasiallisesti itsekseen: - --- Se teksti on mulle rakas... Mutta kansa levitti vaatteita tielle -ja toiset leikkasivat oksia puista ja sirottivat niitä tielle. Ja -kansa, sekä ne, jotka hänen edessään kävivät, että ne, jotka jälessä -kulkivat, huusivat ja sanoivat: Hosianna, Daavidin poika, siunattu -olkoon hän, kuin tulee Herran nimeen. Hosiannaa korkeudessa! - --- Niin, niin, armollinen herra, -- vastasi Hultman melkein -kuiskaten, -- niinpä huutanevat pyhätkin, joka kerran kuin -oikeamielinen, Jumalalle otollinen sankari ratsastaa sisään -taivaalliseen Salemiin. - -Silloin kääntyi kuningas tulen luota ja astui ulos joukkojensa luo. -Paljain päin asettui hän Kynttilänjalkakoivun alle. Soturit, jotka -olivat tottuneet rakastamaan hänen katajasauvaansa ja tahrattua -pukuaan, tuskin hänet tunsivatkaan. - -Koko päivän viipyi hän leirissä ja vasta iltamessun jälkeen, kun -aurinko rupesi mailleen menemään, ratsasti hän metsäiselle harjulle -ja vallihaudan luona olevaan lautakojuunsa. - -Tolle Årasson työskenteli sotureineen ulommaisissa kaivannoissa. -Ranskalaisen Maigret'in johtamina ryömivät ruotsalaiset lapiot -kädessään eteenpäin ja askel askeleelta vierittivät he risukerppuja -ja tekovarustuksia edessään suojaksi linnasta tulevia luoteja -vastaan. Vihollisten ammunnasta soi kaiku vuoristossa kuin -rautapuomien kalke, kuin nuijaniskut maanalaisten vankilain ja -holvien rautaportteja vastaan. - -Nähdäkseen tähdätä ja varoakseen äkkiarvaamatonta hyökkäystä nostivat -linnan puolustajat palavia pikituohuksia pitkien riukujen nokkaan ja -ammutut valoluodit valoivat pikaisen heijastuksensa kallioille. Tulta -ja savua tuprusi Fredriksstenin linnan muureista ja sen valossa tunsi -Tolle Årasson ruotsalaisten turpeilla peitetyn piiritysvallin ylitse -kuninkaan suuren hatun ja pienen pään. - -Kaivannon pohjalla vallin varjossa tarttui hän erään kaatuneen -toverin pyssyyn ja kulki kumarassa kappaleen matkaa maavallia pitkin -lähemmäs. Vasta kun hän oli päässyt niin lähelle, että saattoi kuulla -kuninkaan sanat niille upseereille, jotka hänen vieressään seisoivat, -pysähtyi hän. - --- Ihmeellistä, -- ajatteli hän. -- Näiden vallien kupeilta kaatuu -joka yö joukottain sotilaita. Mistä tulee sitten tuo mahti, kun yksi -mies voi pakottaa satoja ihmisiä pysähtymään tänne ja kaatumaan, -ilman että he uskaltavat huutaa toisilleen nuo kolme yksinkertaista -sanaa: Me emme tottele! - -Hän tahtoi langeta polvilleen ja pyytää anteeksi, koetti vakuuttaa -itselleen, että hänen tekonsa oli oikea, mutta hän ei sitä voinut. -Hän ei koskaan tiennyt, mitä hän itse tahtoi ja jos joku lapsi olisi -hänelle huutanut, että hänen oli viskattava pyssy kädestään pois, -olisi hän totellut ja kiittänyt neuvoa viisaaksi. Mutta kukaan -ei häntä puhutellut, kukaan ei häntä nähnyt ja hän pelkäsi vain -vitkastelevansa, jatkavansa omaa tuskallista epävarmuuttaan. Hän -veti hanan vireisiin. Hän nosti pyssyn poskelleen. Hän tähtäsi sitä -kohden, jonka puolesta hän oli nähnyt maamiestensä alttiisti kaatuvan -ja vuodattavan verensä, -- mutta sormi lepäsi vavisten ja voimatonna -liipasimella. - -Askeleita läheni. Se oli harmaapäinen Hultman, joka nappikengissä -ja valkoisissa sukissa ja hattu kunnioituksen merkiksi pistettynä -kainaloon läheni kallioiden yli vinkuvain tykinkuulain keskitse. -Edessään kantoi hän liinalla peitettyä tinamaljaa, jossa kuninkaan -iltaruoka oli. Vallille ehdittyään levitti hän liinan hattunsa päälle -ja asetti maljan siihen sekä kutsui kuningasta, joka söi seisaltaan -ja vähäväliä tarttui uskollisen palvelijansa nappiin, aterialle. -Tolle Årasson laski kiväärinsä alas ja kuuli kuninkaan lausuvan: - --- Hultman rupee kangistumaan nivelistään niinkuin Brandklipparen -viime aikoinaan... Mutta eipä ole kukaan uskollisemmin minua -seurannut minne vain matka liekään vienyt, ja siksi tällä paikalla -nimitän hänet kyökkimestarikseni. Vuosi vuodelta jää yhä harvempia -jälelle entisajan miehistä... - --- Jumala, armollinen Jumala, -- huokaili Tolle Årasson ja keinui -edestakasin pyssy sylissään. - -Hän näki kuinka Hultman taas poistui kuulasateeseen, näki kuninkaan -nojautuvan vallia vastaan poski nojallaan vasempaan käteen. Kuu, joka -oli täysi, kohosi selkeänä ja suurena mäntymetsän ylitse. - -Ruotsalaisia, saksalaisia, italialaisia ja ranskalaisia upseereja -kuului läheistössä keskustelevan eri kielillään ja neuvottelevan, -kuinka he saisivat kuninkaan alas vaaralliselta paikaltaan. Maigret, -joka nyt myös oli siihen saapunut, veti häntä hiljaa takista ja -virkkoi: - --- Tämä paikka ei ole teidän majesteettianne varten... Räjähdyskuulat -ja pyssynluodit eivät arastele kuningasta sen enempää kuin halvinta -sotamiestä. - -Silloin kohotti Tolle Årasson taas pyssyn käteensä. Vaan hän viskasi -sen maahan niin että se laukesi ja laukaus häipyi vihollisen ammunnan -paukkeeseen. - --- En koskaan! -- sopersi hän. -- En koskaan! Ruotsissa syntynyt mies -sitä ei ikinä voi tehdä, vaikkapa olisi odotettavissa viisikymmentä -tukaattia Norjan joka koivun alla! Parempi sitten lähteä karkuun tai -kaatua itse. Mitä minä tukaateista... Hänen _henkeäänhän_ tavottelin... -ja sitä en voi riistää. Sen voisin vasta unissani tehdä. Eikö -ole täällä muukalaista ampujaa, joka voisi nukuttautuneena ampua -kuninkaan. - -Tolle Årasson ei huomannut, että kuu jo paistoi kaivokseen ja -kuvasi hänen oman varjonsa, hänen pyöreät jäsenensä ja hymyilevät -pojankasvonsa, vallinrinnettä vastaan. - --- Mitä sinä täällä teet poikani? -- kysyi kuningas. -- Käy vain -eteenpäin, eteenpäin vihollista vastaan. - -Tolle Årasson hytkähti, teki käännöksen ja alkoi marssia linnaa -kohti. Takanaan kuuli hän vielä upseerien kehottavan kuningasta -astumaan alas. - -Kuningas vastasi heille: - --- Elkää peljätkö! - -Silloin tarttui Tolle Årasson molemmin käsin hatunliepeihinsä ja -alkoi, tietämättä enää mitä hän teki, juosta rintavarustusten ja -risukimppujen yli suoraan vihollista vastaan, suoraan eteenpäin. -Useat ruotsalaiset soturit, jotka hänen näkivät, nousivat pystöön -juostakseen jälestä ja karatakseen. Hän pysähtyi ja tyrkkäsi heitä -takasin ja joka kerran, kun hän kääntyi, tunsi hän kuninkaan, -joka seisoi valliin nojaten. Miksei hän silloin tarttunut lapioon -ja ruvennut kaivamaan? Sehän kai kumminkin oli ollut kuninkaan -tarkoitus. Ei, hän juoksi sen sijaan yhä kiivaammin, yhä sokeammin, -eikä hän lopuksi enää tiennyt itsekään, juoksiko hän totellakseen -vaiko päästäkseen pakoon. Hän haki suojaa kantojen ja kallionsärmäin -takana, mutta aina hän vain ehti yhä lähemmäs linnaa. Hänen veltoista -jäsenistään juoksi jo veri kolmesta haavasta, mutta hän ei välittänyt -noista kuumista pisaroista, jotka rannetta myöten alas valuivat, vaan -luki rukouksia ja virsiä ja nimitti itseään ikuisesti kadotetuksi -pahantekijäksi, joka oli aikonut myödä sielunsa. - -Hän saapui pienen, rikkiammutun ulkovarustuksen luo, joka näytti -autiolta, vaan kun hän kuuli norjalaisten sotamiesten äänen, -piiloutui hän suojavarustusten taa. - -Muutamain askelten päässä hänestä oli rikkinäisillä rattailla -ratsastava kenttätykki, jonka ruostunut suu oli tähdätty kuninkaan -vallia vastaan. Siihen oli latingiksi sullottu hiekkaa ja vanhaa -raudanromua; seassa oli ruostuneita pyssynkuulia, joita sata -vuotta sitten joku juopunut merirosvo oli valanut, hyräillessään -jotakin kevytmielistä laulua jalkavaimolleen; oli vinoja avaimia ja -rautanauloja, jotka kauan aikaa sitten olivat pudonneet talonpojan -lahonneesta aitankatosta, ja kaiken muun keskessä oli littiin -kääritty kellonkieli, joka kerran tunturilla oli lehmänkellossa -kilissyt, kun paimentytöt karjaansa huutelivat. - -Pitkät, repaleiset pilvet liukuivat valkoisina kuun ylitse ja Tolle -Årasson makasi suojavarustusten välissä verta vuotavana ja kädet -ristissä. - --- Tämä on sellainen yö -- sammalsi hän itsekseen -- jolloin taivas -on auki ja Jumala katselee maata niin syviin ajatuksiin vaipuneena, -että ihmiset tuntevat hänen katseensa. Koettakoot paeta... -koettakoot piiloutua... olkoot viheliäisiä heittiöitä kuin minä tai -sotajoukkojen johtajia, he tuntevat sittenkin hänen katseensa... -Sankari... kuka on sankari? Se, joka pysyy kestävänä loppuun saakka, -kestävänä vastustajia ja ystäviä vastaan. Mutta sinä pilvissä asuja, -sinä olet sekä ihmisten että itsesi kostaja, ja kun sinun armosi -tuntilasi on loppuun valunut, kohotat sinä kaikkivoipaisena sormesi -ja sankari nojaa päänsä mullikkoon... ja makaa siinä sovinnon -saaneena... - -Tolle Årasson taivutti lähimpänä olevain, risuista punottujen -rintavarustusten vitsaisia siteitä syrjälle ja hän kuuli norjalaisen -konstapelin puhuttelevan sotilaita. - --- Pojat, ei hyödytä enää tuhlata miehiä ja tykkejä tämän -etuvarustuksen puolustamiseen, lähdemme pois. Mutta koska tuo -vanha kenttätykki on niin rikkinäinen, ettei sitä saa täältä -poiskuljetetuksi, on päällikkö käskenyt minun laukasta sen, ennenkuin -lähdemme. Ainahan se laukaus voi ruotsalaisille jotakin vahinkoa -tuottaa, ellei vain tykki itse halkee kappaleiksi. - -Puhuessaan laski hän varmasti sytyttimen kanoonalle ja kiirehti -sitten, miestensä seuraamana, nopein askelin ja laulellen linnaa -kohden. - -Tolle Årasson seurasi silmillään sytyttimessä palavaa, keltasta -liekkiä, joka kiemurteli aina yhä lähemmäs ruutireikää. Hän viskeli -syrjälle risukerppuja ja multasäkkejä, päästäkseen tykin luo ja -saadakseen temmatuksi sytyttimen pois, ja hän puhui ääneensä yölle: - --- Olin aikonut tappaa tuon miehen... ja nyt tahdon pelastaa -hänet, ainoastaan siksi, että äsken olen hänet nähnyt ja kuullut -hänen puhuvan! Siten hän yhdellä katseella tekee meistä kaikista -palvelijoitaan. Järkeni sammuu, enkä voi enää ajatella. - -Nyrkillään hän iski ja katkoi pajuisia vitsoja, mutta paalutus esti -häntä pääsemästä lähemmäs ja koko ajan näki hän liekin lähenevän -ruutireikää. Väliin liekki heikkeni ja ja oli sammua pois, mutta taas -se leimahti korkealle, kirkkaana ja suurena. - -Se oli merkki siitä, arveli Tolle Årasson, että ihmiset eivät sinä -yönä enää koettaisikaan toimia ja hän astui alas rotkoihin, joiden -rinteet viettivät laaksoon päin ja poltetun Fredrikshallin mustia -savupiippuja kohden. Vielä etäällä näki hän sytyttimen liekin. -Kirkkaana se paloi siellä kaukana suojavarustusten lomassa, mutta -itse laskeusi hän yhä syvemmäs kallioiden taa. Silloin kuuli hän -laukauksen pamahtavan ja kallio tärähti. - -Hänen voimansa olivat lopussa ja hänen järkensä kuin sumussa. Hän ei -muistanut enää, miksi hän vihollista vastaan oli samonnut, ainoastaan -hämärästi hän pelkäsi, että hänet keksittäisiin ja vangittaisiin. Hän -tuijotti ulos yöhön ja kuin Pitkäisen-jumalan vaunut jyrisivät linnan -ukkoset tuntureilla. - -Ei hän tiennyt, kauanko hän horjui siellä katajapensasten lomassa -eikä minne hän meni. Vihdoin kuuli hän raskasten, rautakantaisten -saapasten askeleita ja kuuli ritinää risukoissa ja kivikoissa. -Kaksitoista kaartin sotilasta kantoi paareja alas jyrkkää rinnettä. - -Hän lymysi hiljaa katajapehkojen takana ja odotteli. Paareilla makasi -kaatunut mies, kahden karkean sotilasvaipan peitossa; valkonen -valetukka oli valahtanut kannettavan silmille ja sen päähän oli -pantareunainen sotilaslakki painettu. - --- Kuka on tuo kaatunut? -- kuiskasi hän niin hiljaa, ettei översti -Culberg, joka etupuolelta kannatti paareja rinteenpuoliselta -kyljeltä, mitään kuullut. - --- Översti sanoo, että se on eräs urhea upseeri, -- vastasi -jälkimmäinen kantaja, mutta kun hän sitä sanoessaan käännähti -katsomaan tuota yksinäistä yökulkijaa, kompastui hän ja lytkähti -polvilleen painon alle. - -Paarilla makaavan vainajan päästä luiskahti lainattu valetukka ja -lakki, joten kuutamo kirkkaasti pääsi valaisemaan hänen kasvojaan ja -puhkiammuttuja ohimoitaan. - --- Kuningas! Suuri, rakastettu kuninkaamme! -- huudahtivat kantajat -ja aikoivat laskea maahan kantamuksensa. - -Tuo peljätty, jolle äsken juuri oli vakuutettu, ettei hän enää voi -luottaa keneenkään, makasi siinä nyt aseetonna, ja vanhat soturit, -saven ja noen tahraamat, vääntelivät pakkasen puremia, karkeita -käsiään hänen ruumiinsa kohdalla ja valittivat ja huokailivat. - --- Suuri, rakastettu kuninkaamme! - -Överstin täytyi ankaralla äänellä heille huutaa, että heidän oli -oltava vaiti eikä valituksillaan ilmaistava, mitä oli tapahtunut. - -Raskaasti ja hitaasti kantoivat he kuningasvainajata edelleen -samoilla höyläämättömillä paareilla, joissa hän edellisinä päivinä -oli nähnyt niin monen nimettömän soturin makaavan, monen unhotetun, -joka hänen tahtoaan oli totellut ja kuollut. - -Puoliyö oli jo kulunut, kun paarit laskettiin aukinaiselle -ruohokentälle tupien väliin Tistedaalin autioon kylään. Kantajat, -saatuaan kolme hätärahaa mieheen kantopalkkaa, lähtivät kaikki -tiehensä. Översti jäi jälelle ja syvästi miettien ja ääneensä -huokaillen istahti hän toiselle kantapuulle. Laukaukset soivat yhä -vielä kaukana vuorenrinteellä, mutta muuten oli kaikki äänetöntä, -myllynrataskin joessa seisoi liikahtamatta. Kaikki ikkunat olivat -pimeät ja sama täysikuu, joka oli valaissut tien valepukuiselle -ratsumiehelle Stralsundin kaupunginportin kautta ja katsellut tuota -synkkää kahakkaa Rügenissä, hopeoitti tänä yönä sitä nurmikkoa, -jossa vanha, kyyneleensä kuiviin itkenyt översti valvoi kaatuneen -kuninkaansa vieressä. - -Hiljaa oli Tolle Årasson hiipinyt saattueen jälestä ja hän pysähtyi -vasta nurmikon rinnassa Kynttilänjalkakoivun liikkumattomina -riippuvain oksain alla. Puoliääneen itsekseen puhellen kiersi hän -tuon valkosen rungon yhä ahtaammissa kehissä ja pirskoitti mättäille -haavotetusta käsivarrestaan valuvia suuria pisaroita, noituakseen -siten ijankaikkiseen uneen ja unholaan ne häjyt kultarahat, jotka -multaan olivat kaivetut. - --- Nukkumaan, nukkumaan kirottuina...! Miksei päryytetä rumpuja? -Nuo paaret ovat tuolla niin yksinäiset. Naiset eivät partaalla -itke, eivät lapset, eivät uskotut ystävät. Oi, sinä kuu, joka tulit -ja menit ja näit niin paljo, en koskaan enää näe sinun valaisevan -ruotsalaista metsää, ilman että noita paaria ajatteleisin! - -Hän tempasi irti sen kirveen, joka oli oksaan kiinni-isketty ja jonka -hän muutamia iltoja aikasemmin oli sotilaille näyttänyt. Lastut -sinkoilivat ja hänen Kynttilänjalkakoivun runkoon tähtäämät iskunsa -kaikuivat kauas läpi äänettömyyden. - -Sitten hän taas pysäytti kätensä ja uusi välähdys järjen valoa -leimahti hänen sielussaan. - --- Kaikkivaltias, kostava Jumala! Hän, jonka edessä salamurhaajat -pudottivat aseensa, hän, joka hymyillen kävi lukemattomia kuolemoita -kohti, hän kaatuu nyt hiljaa kuin tallattu korsi tien partaalle, kun -sinä hänen kohtalonsa mitan olet täyttänyt. Hän kaatuu miltei yksin -yöllä vallille, kuin halpa sotamies vartiopaikalleen. Hänet kaataa -kelvottomaksi hyljätyn, ruostuneen tykin mitätön luoti, tykin, johon -muutamat sotilaat huolettomasti ja laulellen sytyttimen viskasivat. -Taikka... mistä tuli käskystäsi tuo luoti? Mitäs tiedän minä, -taidoton mies... Tiedän vaan sen, mitä äsken olen nähnyt ja mitä -minun siis täytyy uskoa... Mutta oli niin paljo vieraita ääniä tuolla -pimeydessä. - -Upseeri istui yhä vielä paarien reunalla soturivaippaan verhotun -vainajan vieressä ja yhä väsyneempinä kalahtivat yön hiljaisuudessa -iskut koivun paksua kylkeä vastaan. Kun puu vihdoin kaatui, istahti -tuntematon hakkaaja hiljaa sen rungolle. - -Tunnit kuluivat hitaasti. Aamu jo koitti kun pari haettua palvelijaa -saapui kantamaan sisään kaatunutta herraansa. Näiden keskessä -kulki eräs kapteeni, kuninkaan miekka kädessään, ja kertoi, että -kuninkaan käsi kuoleman hetkenä niin voimakkaasti oli miekankahvaan -puristautunut, että miekka puoleksi oli huotrastaan irtautunut. - -Jokaista sanaa kuunnellen taivutti Tolle Årasson Kynttilänjalkakoivun -oksia sivulle. - --- Tuo miekka...? -- kysyi hän itsekseen. -- Oliko se paatunut, -niin aikusin harmahtunut ukko, joka vetäsi tuon miekan sitä valon -ruhtinasta vastustaakseen, joka kerran hänen nimeään kantoi. Taikka -oliko... - -Hän astui piilostaan esiin, asettui kapteenin tielle ja kuiskasi -käheästi: - --- Tuo miekka... ketä vastaan tempasi hän miekan? Elkää häätäkö -minua pois, tämän verisen korpraalinpuvun peitossa on vertaisenne -mies, ehkä teitä tietävämpikin, vaikka hän ihmisten silmissä onkin -syvälle vajonnut. Vastatkaa minulle senvuoksi armeliaasti. - --- Ystäväni, en ymmärrä kysymystäsi. - --- Ketä vastaan, kysyn minä. Ketä vastaan ojensi hän miekkansa!... -Vaan minä tiedän sen itse. Ketä vastaan, niinkö kysyn? Kaikkia -vastaan. Eikö se vastaus riitä? Eikö juuri niin tule sankarin -kuolla?... Hän uskoi asiansa oikeaksi... Sellaisille uskoville antaa -Jumala anteeksi... Sellaisille uskoville antavat ihmisetkin anteeksi! - - - - -Kuinka Görtz vangittiin. - - -Görtzin vangitseminen oli yhtä vaikea ja viekas tehtävä kuin -revon satimeen pyytäminen; mutta Hessin perintöruhtinaalla oli -pääkorttelissaan etevä lakeija nimeltä Pihlgren, joka vanhempana -miehenä sitten usein kertoi, kuinka tuo tehtävä suoritettiin. Vielä -monta vuotta sen jälkeen kuin Pihlgren hurskaasti oli kuolemaan -nukkunut, säilytettiin eräässä Vermlannin pappilassa vanha -käsikirjoitus, johon tuo kaikki oli tarkoin kirjoitettu. Ei kukaan -oikein tiennyt, mistä se käsikirjoitus oli kotosin, mutta kun rovasti -sai silmälasit päähänsä ja kellastuneen paperin eteensä, luki hän -ankaralla äänellä seuraavaa: - -Sinä yönä, jona kuningas ammuttiin, istui Hessin perintöprinssi -ruokapöydässä Torpumin kylässä muutamain upseerien seurassa. -Ranskalainen Siqvier astui silloin sisälle ja kuiskasi jotakin -prinssin korvaan ja prinssi kuiskasi sen korvaan, joka hänen -vieressään istui ja kun he olivat hetkisen kuiskanneet, laski prinssi -veitsen ja kahvelin kädestään. Sitten käski hän satuloida ratsunsa -ja käski lakeijan itseään seuraamaan. Pihlgren, joka sinä yönä piti -vahtia prinssin luona, pisti äkkiä prinssin levätin satulalaukkuun ja -ratsasti prinssin ja upseerien jälestä sen piiritysvallin luo, mihin -kuningas oli kaatunut. - -Siihen olivat paaret juuri tuodut, ja prinssi käski nostaa tuon -jalon herran paareille, mutta niin lujasti oli tuo verraton sankari -kuolinhetkenä tarttunut miekankahvaan, että kenraalien oli hyvin -vaikea saada sormia siitä auki. Kun ruotsalaiset herrat vihdoin -olivat riistäneet aseet suurelta vainajalta ja ottaneet haltuunsa -sen miekan, josta hän niin vastahakoisesti luopui, jäi hänen kätensä -kauaksi aikaa lepäämään heidän käsiinsä ja kaikki, jotka siinä -ympärillä seisoivat, olivat sitä mieltä, että Jumala itse sinä -hetkenä ikipäiviksi vahvisti sen kädenlyönnin. - -Kun nyt paaret olivat pois kannetut, kutsui prinssi upseerit -neuvotteluun siihen paikkaan, mihin kuningas oli kaatunut, ja -ympärillä seisoi jonkun matkan päässä kolmekymmentä sotilasta -tulisoihdut kädessään. - -Bomgarten, joka silloin oli aatelislipullinen översti ja kamariherra, -meni vihdoin syrjään överstiluutnantti Björnschiöldin kanssa ja -koko ajan hän Pihlgreniä syrjäsilmillä katseli. Senjälkeen tuli -Björnschiöld Pihlgrenin luo ja kehui hänen viisasta ymmärrystään ja -kekseliäisyyttään sekä käski hänen prinssin nimessä seurata mukana -pitkälle ratsastukselle, josta hän lähemmin kertoisi vasta, kun he -olivat ehtineet matkalle. - -Pihlgreniä tämä hiukan kummastutti, vaan kun hän aamulla ratsasti -Bomgartenin ja Björnschiöldin seurassa, sanoivat nämä hänelle: Nyt me -olemme matkalla pyytämään Görtziä. - -Silloin täytyy, vastasi Pihlgren, sukkelasti liikkua sekä kielen -että käden, mutta mitä minuun tulee, olen rehellisesti tehtäväni -suorittava, sen kyllä herrat tietävät. Missä se syntinen ihminen nyt -on? - -He vastasivat: Hän ei liene kaukana, mutta jos hän Tistedaaliin asti -ehtii, panee hän aikamoisen näytöksen toimeen. - -Kun he olivat taivaltaneet tietä eteenpäin vielä yön ja päivän, -kohtasivat he noin viiden tienoissa iltapäivällä Görtzin, joka -ratsastaen läheni Rabalsin veräjän luona. - -Kun Pihlgren sormellaan osotti veräjälle päin, pilkkasivat häntä -Bomgarten ja Björnschiöld ja huusivat ivaten hänen korvaansa: -Luuletko, että se suuri herra viitsisi ratsastaa? - -Mutta Pihlgren vastasi: No hitto vie, se on Görtz! Tunnenhan hänen -pikettinsä Petteri Bergin, joka hänen rinnallaan ratsastaa ja joka on -minun kelpo vanha ystäväni ja veljeni. - -Kun he tulivat lähemmäs ja huomasivat, että Pihlgren oli puhunut -totta, nousi Bomgarten satulasta ja tervehti hänen ylhäisyyttään -sangen nöyrästi ja vakuutti hänelle, että hänen majesteettinsa -kuningas ei ole koskaan ollut terveempi kuin juuri nyt. - -Ja minne on teillä matka? kysyi Görtz. - -Bomgarten, joka vihasi Görtziä kaiken sen pahan vuoksi, mitä hän -hänelle oli oli tehnyt, kumartui ivallisesti yhä syvemmälle, niin -että hänen päästä nostettu hattunsa kosketti tietä. Ja siinä hän -sukkelan valheen keksasi. Olen matkalla Göteporiin ostamaan saappaita -rykmentilleni, sanoi hän. - -Görtz kääntyi nyt Björnschiöldin puoleen, jonka saksalainen vaimo oli -hänen serkkunsa, ja virkkoi: Entä sinä, kuomaseni? - -Björnschiöld karahti punaseksi kasvoiltaan, mutta turvautui hänkin -yksinkertaisimpaan valheeseen: Minäkin olen matkalla Göteporiin -erään karille ajautuneen laivan johdosta, jossa oli perintöprinssin -tavaroita. - -Bomgarten alkoi nyt taas kumarrella ja raappia maata ja oli niin -iloisen näköinen, että hänen kasvonsa milteipä kiiltäneet, ja -samassa hän lateli uuden valheen: Harmillisinta kaikista on, että -meidän nyt juuri täytyy palata, -- ajamme vain ensiksi Raballseen -hankkimaan uudet hevoset. Sotapaikalla taitaa olla kysymys jostakin -hyökkäyksestä. Perintöprinssi on lähettänyt tämän tuhman lakeijan -meidän jälkeemme ja käskenyt meidän palata. - -Kun he näin olivat puhuneet, iski hän silmää Pihlgrenille, jota hän -todellisuudessa piti yhtä rehellisenä kuin sukkelana, miehenä ja -arvosteli kymmentä muuta järkevämmäksi. Ellei hän seuralaisekseen -olisi saanut niin taitavata lakeijaa, olisi Görtz mahdollisesti -kulkenut vapaana vielä tänä päivänä ja kuka tietää, eikö tuo -jumalankieltäjä, joka oli niin perillä taikataidossa ja monissa -muissa kielletyissä vehkeissä, sitten olisi osannut jatkaa syntistä -olemassaoloaan, niin ettei häntä vuodetkaan olisi vanhentaneet eikä -hautaan kaataneet. Olipa senvuoksi varmaankin Jumalan tahto, että -Pihlgren oli siinä saapuvilla, vaikka hän sitten siitä palkakseen sai -pelkkää kiittämättömyyttä. - -Koska Pihlgren oli Petter Bergin vanha tuttava, oli hän vähällä -kertoa tälle kaikki, mutta hän sai lyhyessä ajassa kuulla niin monta -valhetta, että hänen täytyi itsekseen hymähtää ja kohta oli hän yhtä -hullunkurisella tuulella kuin kaikki muut. - -He eivät voineet käydä Görtziä vangitsemaan siinä julkisella -maantiellä, mutta hän kysyi heiltä hyvin kohteliaasti: Mihin aijotte -ajaa yöksi, hyvät herrat? Ettekö tahdo ajaa jälestäni Tanum'in -pappilaan ja syödä illallista minun seurassani? - -Tästä herrat yhä riemastuivat ja kiittivät petollisella sydämmellä, -mutta keskenään he supattivat, että he kyllä tulisivat olemaan -sellaisia vieraita, jotka tiesivät ottaa parhaita paloja eteensä. - -Görtz ajoi nyt edeltä Tanum'in pappilaan, mutta yksi kornetti ja -yksi ajutantti seurasi häntä salaa jonkun matkan päästä, ettei -hän kääntyisi pois siltä tieltä, jota oli kulkea aikonut; ja jos -hän näytti pyrkivän pakoon, oli heidän määrä luodilla lävistää -hänen päänsä. Bomgarten ja Björnschiöld olivat hyvillään yrityksen -onnistumisesta; mutta Raballsen kievarista he eivät saaneet uusia -hevosia, sillä kaikki hevoset olivat otetut kuljettamaan Görtzin -runsaita tavaroita. Pihlgren yksin sai itselleen hankituksi hevosen, -joka oli levännyt kolme päivää. Hän näet heittäysi hyväksi ystäväksi -palvelustytön kanssa ja houkutteli tämän ulos ikäänkuin hetkiseksi -supattelemaan; ja kun tyttö ei voinut sellaista pyyntöä vastustaa, -vaan seurasi mukana sateeseen, kävi Pihlgren kohta totiseksi ja -lupasi tytölle kauniin rahan, jos tämä hänelle heti hankkisi -levänneen hevosen. - -Bomgarten ja Björnschiöld hämmästyivät kovin, kun näkivät Pihlgrenin -taluttavan esiin liinakon, joka oli niin virkku, että se korskui ja -hyppi, ja he olivat niin hyvillään, että heti käskivät Pihlgrenin -ajaa edeltä pappilaan ja siellä kaikessa hiljaisuudessa tilata -kirkkoherralta lämpösen kamarin ja vuoteet. - -Oli kylmä ja koko yön satoi rankasti. Kun Pihlgren saapui pappilaan, -johon Görtz jo oli asettunut, tapasi hän kornetin ja ajutantin, jotka -piiloilivat pimeässä vaunuliiterissä. He eivät uskoneet silmiään, -kun näkivät hänen ratsunsa, joka vieläkin oli niin virma, että -heissä tuskin oli sen pitelijää, ja he kehuivat Pihlgreniä ja olivat -iloissaan, kun heillä oli mukanaan niin taitava lakeija. - -Pitkälle kului ilta, ennenkuin toiset ehtivät jälestä saapua -väsyneillä koneillaan. Hiljaa he asettivat hevosensa vaunuliiteriin, -ettei heitä kukaan huomaisi. Kaikissa ikkunoissa oli valoa, vaan -ulkona oli musta pimeys. Ennenkuin he menivät sisälle kamariinsa, -jonka Pihlgren sangen varovasti oli tilannut sivurakennuksesta, -ottivat he jokainen pistoolin mukaansa. - -He olivat läpimärät paitaa myöten, mutta ajosta niin kuumat, etteivät -sitä huomanneet, ja kun he hiljaa kuiskien astuivat kamariinsa, sanoi -Bomgarten rovastille: Meidän asiamme on täällä vangita Görtz, sillä -nyt on kuningas Kaarlo kuoliaaksi ammuttu. - -Rovasti, joka oli pieni ja kapea mies, lempeäkatseinen ja -harvahapsinen vanhus, käveli kerran poikki havunoksasilla peitetyn -lattian ja asetti kalottinsa kohalleen: Jumala siunatkoon herra -överstiä, sanoi hän, joka tahtoo lopettaa tuon ilkeän maanvaivaajan -suuren vallan ja mahdin. Hän on Akitofel ja kuka tietää, eikö -piru itse pilkoillaan matkiakseen korkeampaa luomamuotoa olekin -hänessä ihmisruumiiseen pukeutunut ja siten itse tänä iltana tullut -syömään minun vähäpätöiseen majaani. Siitä hetkestä saakka, jolloin -tuo kadotettu heittiö tuli sateessa ratsastaen talooni, kohisee -ja raiskaa tuli kyökinuunissa, niin että säkenet leimahtelevat -savupiipusta, mutta kumminkin näyttää siltä, kun tuli ei voisi -pannuja lämmittää, vaan pysyvät ne jääkylminä. - -Bomgarten, vastasi silloin: Olkaa rauhassa, rakas rovasti! Asettakaa -nyt renkinne kaikki kirves kädessä ikkunain alle ja sitten -houkuttelee Pihlgren, joka oli sukkelampi kuin me kaikki yhteensä, -hiljaisuudessa Görtzin palvelijat tähän huoneeseen, kunnes ne kaikki -saadaan lukkojen taa. - -Pihlgren meni silloin ulos ja tapasi aitassa vanhan ystävänsä ja -veljensä Petteri Bergin, jonka hän pyysi sisälle ottamaan mukaansa -salasen kirjeen Holsteinin pikkuherttualle. Berg, joka aitassa -hommasi Görtzin monien nassakkain ääressä, tarjosi Pihlgrenille -lasillisen hyvää viiniä ja kiitti hyvästä ja uskollisesta -ystävyydestä, jota oli kestänyt aina siitä saakka, kuin he olivat -olleet pienet. Mutta kun Berg tuli kamariin ja näki siellä kornetin -ja ajutantin pistoolit kädessä ja miekat paljaina, rupesi hän -itkemään ja huusi: En olisi koskaan uskonut Pihlgrenin tekevän mitään -tällaista! - -Sillaikaa tutki Bomgarten Bergin taskut ja löysi niistä sata -tukaattia, mutta kun tuo raukka vakuutti, että ne kaikki olivat hänen -saamiaan juomarahoja niiltä ajoilta, jolloin hän Feifiä palveli, sai -hän pitää rahansa sillä ehdolla, että hän muuten kertoi kaikki mitä -tiesi. - -Hiljaa ja hädissään kertoi hän silloin, että muutamissa aitassa -olevissa nassakoissa on kyllä sekä ranskalaista että unkarilaista -viiniä, mutta toisissa on Görtzillä helähteleviä rahoja. - -Silloin pysähtyi rovasti keskelle lattiaa ja löi kätensä yhteen ja -Bomgarten puisteli päätään ja nakutteli pöydän syrjään eikä herennyt -huutamasta: Tässä saammekin paremman saaliin kuin koskaan saatoimme -arvata! - -Pihlgren meni nyt taas ulos, sieltä pimeästä kalastaakseen valheen -koukulla useampia miehiä, ja pian olivat kaikki Görtzin lakeijat -huoneessa salvan takana, paitsi kamaripalvelijaa, joka oli sisässä -herransa luona. Sitä Pihlgrenin oli vaikein pyytää, mutta hän luotti -taitoonsa ja asettui vaanimaan kyökin ikkunan taa, joka oli pihalle -päin. - -Satoi niin että tohisi ja hän näki kuinka piika, joka Görtzille -ruokaa valmisti, siirteli pannuja edestakasin piisillä, saamatta -suurimpiakaan liekkejä kuumentamaan niinkuin olisi tahtonut. Onneksi -tuli kamariherra pian kyökkiin, vaan kun hän oli tavoiltaan hyvin -ylhäinen herra, älysi Pihlgren hyvästi, miten häntä oli käsiteltävä, -eikä mennyt etemmäs kuin aukinaiselle kyökinovelle. Mein lieber Herr, -niin alkoi hän kumarrellen, kysyisin nöyrimmästi, suvaitseisitteko -olla niin suosiollinen, että seuraisitte minua tuonne pihan poikki, -översti Bomgarten tahtoo teitä puhutella. - -Mutta siellähän sataa, vastasi kamaripalvelija. - -Nyt ei Pihlgrenkään tiennyt, mitä hän enää keksisi, vaan seisoi -hetkisen neuvotonna ja tuijottaen. Mein lieber Herr, virkkoi hän -vihdoin, siellä on varmaankin kysymys hänen ylhäisyytensä nassakoista. - -Silloin tuli kamariherralle yhtäkkiä kiire seurata häntä pihan -poikki, mutta kun tuo hieno herra saapui kamariin ja näki nuo -kiiltävät miekat, yritti hän kääntyä takasin ja rupesi vihasena -Pihlgreniä haukkumaan. Nyt ei Pihlgren enää kutsunut häntä nimellä -"mein lieber Herr" vaan kävi häntä kohti ja virkkoi: Ole siinä -kauniisti vaiti! Minä olen sangen rehellinen ihminen ja kenties -jalompi, parempi, urheampi... kentiespä viisaampikin... niin -parempaa palvelijaa kuin minä olen, ei ole kellään herralla koskaan -ollut. Sillä se on kuitti. - -Leveäsuinen renki olet, muuta et, vastasi kamariherra. - -Sitä ihmistä ei viitsi kuulla, sanoi silloin rovasti Pihlgrenille. - -Mutta Pihlgren ei ollut tahtonut kehua, hän oli sanonut itsestään -ainoastaan sen, mikä oli totta ja kohtuullista ja Bomgarten, joka -oli nähnyt minkälainen mies hän oli, löi käsiselällä kamariherraa -suulle ja virkkoi ääneensä, joten kaikki sen kuulivat: Pihlgren on -paljo miehevämpi mies kuin sinä, jos et kauniisti seiso paikoillasi, -lyön luusi mureiksi. Ja nyt, hyvät herrat! Vartioikaa tarkoin näitä -veitikoita, ettei kukaan pääse pakoon, sillaikaa kuin me käymme -työhömme. - -Pihlgren seurasi sitten Bomgartenia ja Björnschiöldiä pihan poikki -ja he näkivät valon loistavan rovastin kamarista, jossa Görtz yksin -istui. Sininen liina oli ikkunaverhoksi levitetty eikä siihen mitään -varjoa kuvastunut. Koko pappila oli nyt niin äänetön kuin sydänyöllä, -ei kuulunut muuta kuin hiljaista kolinaa kyökistä, jossa piika -siirteli pannuja noille kylmille liekeille. - -Pihlgren muisteli niitä monia seikkailuja, joissa hän elämänsä -pitkään oli ollut, ja hänestä tuntui, että tämä se nyt kumminkin -oli ihmeellisin. Nyt vasta hän tunsi, että hänen vaatteensa olivat -märät ja kaikki lämpö katosi niin äkkiä hänen ruumiistaan, että häntä -rupesi viluttamaan ja hampaat kävivät kalisemaan. - -Kun he ehtivät eteiseen, pistivät he miekat tuppeen ja astuivat -Görtzin luo. - -Hyvää iltaa, alkoi Bomgarten. - -Görtz, joka istui syviin mietteisiin vaipuneena, silmälasit -nenällään, kosketti vain koreaa yömyssyään sitä päästään nostamatta. -Tuli paloi uunissa ja pöydällä paloi kaksi valkoista vahakynttilää. - -Bomgarten seisoi hänen edessään keskellä lattiaa: Minä ilmoitan, että -herra salaneuvos on vangittu! - --- Kuka -- minäkö? - --- Nii--in. - -Görtzin hienoissa katseissa vaihtelivat veret ja hän napsutti -sormiaan ja liikautteli huuliaan: Onko kuningas Kaarlo kuollut? -Elääkö kuningas vielä? - -Bomgarten vastasi: Kun häntä viimeksi puhuttelin, eli hän vielä. - -Görtz, joka oli yhtä viekas kuin itse Pihlgren, jatkoi yhä -kyselemisiään: Oletteko nähnyt hänet? Siihen vastasi Bomgarten: Näin -hänen nuorena kun hän valloitetussa Thornissa ujona, ja hämillään -myötäkäymisestä, istui hattu kädessään. - -Minä kysyn, jatkoi Görtz, milloin näitte hänen viimeksi? Johon -Bomgarten vastasi: Onnettomuuden hämärissä, jolloin hän ei ottanut -hattua päästään muuta kuin joskus nälkäänäkevän sotajoukkonsa edessä -ja jumalanpalveluksessa. Silloin huudahti Görtz aavistaen: Kuollut on -ruotsalaisten kuningas! - -Bomgarten astui pöydän luo ja sitasi kokoon suuren, punasen -silkkiliinan, joka oli täynnä kirjoituksia, joita Görtz äsken oli -lukenut, ja ojensi ne ovella seisovalle Pihlgren'ille. Sillävälin -haki Björnschiöld Görtzin miekkaa ja löysi sen vihdoin hänen takaansa -penkiltä ja antoi sen Pihlgrenille. Se oli jalkaväen miekka, jonka -suuri kahva oli puhdasta tukaattikultaa. - -Kohta kun Görtz nousi istumasta, rupesi Bomgarten tarkastamaan -hänen vaatteitaan, nähdäkseen, oliko hänellä taskuissaan joitakin -kirjoituksia tai myrkkyä tai unipulveria, jota hän saattoi -vartijoille antaa, sillä hän oli sitä mieltä, että tällainen -lintu on hyvin varovasti pantava häkkiin, jos mieli estää sitä -taas pian luikahtamasta pakoon. Hän käänteli nurin housuntaskuja, -mutta ei löytänyt muuta kuin kultasen kynäveitsikotelon ja vanhan -riikintalarin sekä puolitoista tukaattia. Mutta kun Görtz pääsi -lieden luo, repäsi hän nopeasti pukunsa alta esiin paperin ja -viskasi sen tuleen, jossa se pian olisi tuhaksi muuttunut, ellei -Pihlgren niin nopeasti olisi sivaltanut sitä hiilokselta, että sormet -kärventyivät. - -Seiso mies! karjasi Bomgarten ja tarttui Görtziä hartioista. Et -ole enää se, mikä olet ollut. Sinä olit pahin vainoojani Ruotsin -valtakunnassa, mutta nyt olen minä herrasi. - -Görtz, joka sai kuulla näin harvinaisia kohteliaisuuksia, purasi -kokoon hampaitaan ja hänen kasvoillaan vaihteli väri moneen kertaan; -tuikeasti hän Bomgartenia katseli ainoalla silmällään. Rovasti, joka -oli isäntä talossa, saapui nyt kynnykselle ja puhutteli liikutettuna, -nähdessään sen muutoksen, mikä oli tapahtunut, Görtziä lempeällä -äänellä: Teidän ylhäisyytenne on jumalankieltäjä, joka välittää -paljon enemmän pakanallisesta filosofiiasta kuin meistä onnettomista -ruotsalaisista, joiden mieltä voi verrata raamatulle lasketuksi -miekaksi. Mutta onnettomuuden hetkenä on jokaisen kirkonpalvelijan -velvollisuus tarjota lohdutustaan. - -Görtz oikasihe nyt täyteen pituuteensa ja seisoi siinä ylpeänä -puhuessaan: Jos en usko Jumalaa, uskon kumminkin sekä raamattua -että miekkaa! Vaan te kiukkuiset ja tuhmat ruotsalaiset, vähän te -ymmärrätte siitä, mitä minä uskon. - -Rovasti virkkoi: Teidän ylhäisyytenne on nojautunut maallisen -ruhtinaan suosioon. - -Görtz vastasi: Hän, joka on elänyt vieraissa maissa kaukana teistä -tyhmyreistä, on osottanut mulle kunniaa tarjoamalla mulle suosionsa. -Jos tahdotte saarnata, kelpo rovasti, niin malttakaa sunnuntaihin -saakka. Ihminen on eläessään vesikupla, kuoltuaan matojen ruoka. - -Silloin mulla ei ole mitään lisättävää, huoahti rovasti, tahdon vain -kysyä, käskeekö teidän ylhäisyytenne, että ruoka nyt on asetettava -pöydälle. - -Bomgarten kävi siihen väliin ja vastasi varsin tyyneesti Görtzin -puolesta: Niin, mullapa onkin oikein nälkä. Katattakaa viipymättä -ruokapöytä. - -Kun ruokalajit, jotka hyvin olisivat parhaalle kuninkaalle -kelvanneet, olivat kannetut esiin, istahtivat Bomgarten ja -Björnschiöld Görtzin kanssa aterioimaan, vaan he eivät uskaltaneet -antaa hänen käyttää veistä, vaan leikkasivat ruoat hänen -lautaselleen. Sana "ylhäisyys", jota oli käytetty Raballsen -veräjällä, oli nyt Bomgartenilta unhottunut ja hän kysyi: On kai -salaneuvoksella jotakin viiniäkin mukana? - -Görtz säikähti pahasti: -- Viiniä... on! - -Sekä keltasta että punasta? - -Molempia... On kyllä! - -Bomgarten kuiskasi Pihlgrenille suomeksi, jota ei kukaan muu -ymmärtänyt, että hän toisi aitasta pari Görtzin viininassakkaa ja -myöskin rahanassakat, mutta ääneensä hän virkkoi: Tuo nyt sisään -punaviiniä. Lasillinen Volnayta maistaa tänään mainiolta... ja -sitten hiukan kullankeltasta jälkiruoan kanssa. - -Rovasti ja Pihlgren nostelivat nyt yhdessä sisään noita raskaita -ja merkillisiä nassakoita. He asettelivat ne lattialle pöydän -viereen ja Bomgarten kuiskasi Pihlgrenille: Kelpo Pihlgren, laske -mulle lasillinen hyvää viiniä, sen todella tarvitsen ja olen sen -erityisesti tänään ansainnutkin. Ja juokaa itsekin lasillinen, -toverini, sillä enpä tiedä, miten ilman teitä olisi käynyt. - -Görtz, joka istui pöydän päässä ilman veistä ja kahvelia, ei -jaksanut mitään maistaa, vaikka parhaita palasia hänen lautaselleen -leikeltiin. Silloin viittasi Bomgarten taasen Pihlgrenin ovelta -luokseen: Kelpo Pihlgren, tulkaa nyt tänne ja istukaa aterioimaan. -Teillä on varmaankin yhtä nälkä kuin minulla, tiedänhän, ettette ole -syöneet mitään veroa sittenkuin Torbumissa. Mitä, hä? Petit-salé -avec choucroute, eikö se ole herralle mieleen? Taikka viipale -kapuunipaistia? Taikka viskutorttua? Ah, se on mainiota! Tämä on -oikea herkullinen ranskalainen souper sellaisille nälistyneille -sotakarhuille kuin me olemme. En ole kahteen vuoteen näin -herkullisesti syönyt. Ka niin, elä seiso nyt siinä ja kursaile, käy -kiinni ruokaan. - -Saan kaikkein nöyrimmästi kiittää semmoisesta rajattomasta kunniasta, -vastasi Pihlgren, joka näki, että Bomgarten puhui siten ainoastaan -yhä enemmän nöyryyttääkseen ylpeää Görtziä. Eihän tapani ole -kerskailla eikä omaa imelää kiitostani laulaa, mutta sen herra -översti kyllä tietää, että jos on kysymys käyttäytymistavasta taikka -sopivaisuudesta, ei löydy koko armeijassa toista, niin, ei koko -Ruotsin valtakunnassa, niin, ei... - -Pidä nyt suusi, sinä suunsoittaja, ja istu syömään, huusi Bomgarten. - -Kun yksin Pihlgreniäkin tällä tavoin kohdeltiin, ei muuta neuvoa -ollut kuin totella, mutta hän hymyili tyytyväisesti, sillä hän oli -usein entisinä aikoina palvellut Görtziä ruokapöydässä eikä hän ollut -koskaan uneksinut saavansa istua syömässä sellaisen mahtavan herran -kanssa. - -Björnschiöld istui sukulaisuutensa vuoksi aluksi hiukan hämillään -ja ääneti, mutta kun ei kukaan heistä ollut syönyt kahteen päivään, -söivät he tuota herkullista ruokaa melkein ahmimalla ja joivat -sydämmen halusta. Görtz ei sanaakaan sanonut, vaan tuijotti tuikeasti -Pihlgreniin, joka oli sitassut liinan poltetun kätensä ympärille, -mutta Pihlgren ei ollut siitä milläänkään, hän tiesi varsin hyvin, -kuinka hänen oli hoidettava kahvelia ja veistä ja miten lasiin oli -tartuttava. - -Vihdoin tarjosi Bomgarten kaikille jälkiruokamakeisia ja niitä Görtz -otti pari kolme murusta ja pisti niistä yhden lasilliseen unkarin -viiniä. Vaan kun hän oli saanut purun suuhunsa, täytyi hänen taas -jättää se lautaselle. Sitten joi hän lasin puolilleen. Siinä kaikki, -mitä hän sinä iltana söi. - -Bomgarten käski silloin Pihlgrenin avata raskaimman nassakan ja -tarttui siihen itse kiinni. Rakkaimmat herrani, lausui hän, me emme -saa unhottaa nyt viimeksi kiittää salaneuvosta tästä mainiosta -ranskalaisesta ateriasta. Tämä on raskasta viiniä, josta vatsa paisuu -suureksi ja joka helposti nousee päähän, mutta meidän köyhtyneessä -ja onnettomassa maassa on se nykyjään hyvin harvinaista ja se lienee -varmaankin salaneuvoksen mielijuomaa ja jokapäiväistä kotilääkettä. - -Näin puhuessaan rupesi hän kaatamaan ja laseihin valui kirkkaita -tukaattirahoja niin että ne kilahtelivat ja kiilsivät. - -Görtz piti kätensä pöydän alla vastaamatta sanaakaan ja katseli -eteensä ulos molempain vahakynttiläin välitse. Ovella seisoi vielä -rovasti ja hykelsi ja hieroi käsiään ja piika, joka oli auttanut -Görtzin kamaripalvelijaa valmistamaan ruokaa, seisoi hänen takanaan -eteisessä ylöskäärityin hamein. - -Mutta Björnschiöld ei jäänyt enää äänettömänä istumaan, vaan hypähti -pystöön ja kävi punaiseksi hiusrajaa myöten. Hän tarttui kaikkiin -täytettyihin laseihin ja kaatoi niiden sisällön nassakkaan takasin: -Kirottu olkoon se viini! huusi hän. Ja kirottu jokainen, joka moiseen -juomaan on mieltynyt! - -Amen, amen, sanoi rovasti. - -Niin nousivat kaikki pöydästä ja rovasti otti toisen vahakynttilän -ja valaisi Görtzin sisälle siihen kamariin, jossa hänelle oli vuode -laitettu. Jälkimmäisenä kulki Pihlgren kantaen tuota kallista miekkaa -ja silkkiliinaan käärityltä papereita. - -Görtz käveli varsin ylpeänä, vaan heitti sitten tekotukan ja liivit -eräälle tuolille ja aikoi niinikään kannussaappaat jalassa viskautua -rovastin sänkyyn, jossa sänkyvaatteina oli mitä hienointa palttinaa. -Siitä kävi rovasti nurjamieliseksi ja ja rupesi siitä syystä vetämään -Görtzin jaloista saappaita, mutta Bomgarten pidätti häntä sanoen: Te -olette liian kelpo mies, vetääksenne noin likasia saappaita. Mutta -jos tahdotte kutsua piikanne vetämään, niin hän sen tehköön! - -Kutsukaa tänne kamaripalvelijani, pyysi Görtz. - -Minä olen rehellinen ruotsalainen, vastasi Bomgarten, ja voin tulla -toimeen ilman kamaripalvelijaa ja renkiä, jos niin on pakko. Teidän -tulee kiittää herra rovastia, joka tahtoo antaa piikansa vetää -saappaanne... - -Piika tuli heti, vaan ei voinut saada saapasta jalasta ja Bomgarten -kielsi kerran vielä sekä Pihlgreniä että rovastia häntä auttamasta. -Vihdoin täytyi tytön istua saappaille, ja niin ratsastaen -nytkyttämällä vetää ne hyvin hitaasti pois ja Görtz irvisteli ja oli -yhä vihasemman näkönen, mutta ei nytkään sanaakaan virkkanut. - -Jos salaneuvos nyt kauniisti tahtoo lukea iltarukouksensa ja kiittää -hyvästä päivätyöstä, niin ei mikään häntä sitä tekemästä estä, sanoi -Bomgarten ja pisti hänen käteensä vuoteelle yhden noita Cartesiuksen -pakanallisia latinakirjoja, jonka hän Görtzin tavaroista oli -tavannut. Mutta tämä ei kirjaan koskenut, kuiskasi ainoastaan hiljaa -itsekseen: - - Le rideau descend. Je sors, - Je sors d'une grande tragédie; - le héros et sa belle patrie, - les amants malheureux sont morts. - Allons nous coucher, c'est fini! - Allons nous coucher, c'est la nuit! - -Niin, nyt on peli meidän hallussa, sanoi Bomgarten. Aikasin -huomisaamuna saavat rovastin rengit auttaa ruunun palvelijoita -viemään miestä Uddevallaan ja sieltä eteenpäin ratsuväen saattamana -Tukholmaan! Mutta ennen kaikkea täytyy meidän laatia kertomus tästä -vangitsemistapauksesta ja heti tänä yönä lähettää se pääkortteliin, -Norjaan. Ei ole ketään muuta kuin Pihlgren, jolle sen kirjeen voin -uskoa. - -Sen herra översti tietää, vastasi Pihlgren, että jos joskus joku -palvelija on uskollisesti ottanut vaikeita tehtäviä suorittaakseen ja -rehellisesti ja huolellisesti ja kenties rohkeastikin... - -Eikö kukaan voi saada tuota itsekylläistä ihmistä vaikenemaan, -kuiskasi Björnschiöld, mutta Bomgarten, joka tunsi asian paremmin, -iski silmää Björnschiöld'ille ja sanoi: sellaista miestä kuin te, -Pihlgren, ei ole toista. Hankkikaa nyt itsellenne hevonen... und -leben sie wohl! - -Vaikka Pihlgren oli läpimärkä ja niin väsynyt ja kipeytynyt, että -hän enää tuskin pystyssä kesti, nousi hän kumminkin taas satulaan ja -ratsasti pimeän yön läpi takasin Norjaan. Sittemmin sai Bomgarten -vaivainsa palkaksi Görtzin suuren kultamiekan ja Björnschiöld -sai hevosen täysine ratsaskaluineen, mutta Pihlgren, joka, niin -sanoaksemme, oli vanginnut sekä Görtzin että koko hänen seurueensa, -hän ei saanut palkakseen ei kuparilantin kipenettäkään. - - - - -Sankarin hautasaatto. - - -Hirsipuumäellä Tukholman edustalla pysähtyi hämärissä eräänä -talvipäivänä mies pyövelin tuvan eteen ja koputti ikkunalle. Kun -ei kukaan vastannut, pyörähti hän ja kuunteli kaupunkiin päin -kääntyneenä. Sitten käveli hän kappaleen eteenpäin metsänrintaan -päin, jossa Görtzin ulkolaiset palvelijat kuiskien seisoivat lapiot -kädessä. - --- Hyvää iltaa, toverit! -- virkkoi hän. -- Ei ole tulija -vaarallinen, olen Duval kyökkimestari. Pelotta voitte ottaa esiin -lyhdyn. Pyöveli on poissa. Kaikki ihmiset ovat nyt koolla Tukholmassa -katselemassa hänen majesteettinsa hautasaattoa. - -Toinen palvelijoista otti vaippansa alta esiin sytytetyn lyhdyn ja -heijasti valoa arkkuun, joka kannetta oli siinä salaa avatun haudan -partaalla. Arkussa makasi vielä vihannalla havuvuoteella mustaan -samettipukuun puettu ruumis ja kaulasta katkaistu pää oli jalkojen -välissä. - -Duval heristi nyrkkiin puristettua kättään kaupunkiin päin ja mutisi -hammastensa välistä: - --- Te kostonhimoiset ruotsalaiset! Tässä ovat siis ylpeän parooni -Görtzin, armollisen isäntämme, maalliset jäännökset! Mutta, muistakaa -se, kuin filosoofi ja aatelismies astui hän mestauslavalle ja -hartioitaan hän kohotteli teidän kuolemantuomiollenne! Aseen te -löitte rikki, mutta kuninkaan, joka piti asetta kädessään, hänet -kuljetatte te juuri tällä hetkellä samettikatoksen alla hänen -viimeiseen leposijaansa. Luuletteko, että hän saapi rauhassa nukkua? - --- Nyt rupeavat hautakellot soimaan! -- virkkoivat palvelijat ja -kohottelivat uhkaillen lapioitaan kaupunkiin päin, josta tulituksen -heijastus jo loi värikkäitä valojuoviaan taivaalle. -- Kuulkaa, -kuinka kellot turhaan manaavat rauhaan! - -Duval vastasi: - --- Rauhaan ne eivät voi vaivuttaa tuota hautaa, jonka päällä ihmiset -vielä taistelevat... Eilen illalla pukeusin rengiksi ja menin -erääseen kapakkaan sekä sanoin kansalle: Viskatkaa huomenna kiviä -rekeen arkun peitolle... Ammottavathan aukinaisina vielä veriset -haavanne. Eikö hän ojentanut miekkaa omia alamaisiaan vastaan? -Huutakaa hautasaaton lähestyessä tuon kansansortajan oikeat nimet... -Kuningas Sydämmetön, Kuningas Jumalankiusaaja, Kuningas Houkkio! - --- Ja mitä teille vastattiin? - --- Vihaatko häntä siis? kysyivät miehet. Ja mitä vastaisin minä, -ulkomaalainen. Eikö ole ihme tuon ruhtinaan laita se, ettei kukaan -voi häntä vihata? Kaksi katkeramielistä ihmistä ei voi tavata -toisiaan ja moittia häntä ilman että he erotessaan rupeavat -epäilemään omia sanojaan; ja kun he taas ensi kerran tapaavat -toisensa, puhuvat he hänestä paljain päin. Mekö tässä siis houkkioita -olemmekin? Tuhansia ihmisiä seisoo ääneti tänään katujen partaalla, -mutta niistä ei ole yhtään, joka häntä vihaisi. Jos joku vaan -yhdenkään uhkaavan sanan lausuisi, kokoontuisivat he ruumisreen -ympärille ja puolustaisivat sitä tietämättä itsekään miksi. -Katsokaas, toverit, väliin asetamme ihmisen toiselle vaakapuoliskolle -ja kaiken viisautemme toiselle, mutta kumminkin huomaamme vaakan -pysyvän tasapainossa. Tiedättekö mitä se merkitsee? Se merkitsee -sitä, että tuossa ihmisessä on pisara ijankaikkista vanhurskautta ja -se pisara on raskaampi kuin kulta ja lyijy eikä ole meillä vaakoja, -millä sen punnitseisimme. Valakaamme rautapainoiksi kaiken sen, mitä -luulemme tuon ihmisen rikkoneen, kirkkaana kimaltelee tuo pisara -siltä hänen otsallaan, -- eikä vaaka hievahda. Minä käskin heittämään -kiviä... Vaan raskisinko itse heittää kiviä tuota arkkua kohti? Minä -vihasin vain kohtalon kovuutta omaa isäntäraukkaani kohtaan. - -Palvelijat nostivat hatut päästään ja nyyhkyttivät. - --- Isäntäraukkamme! Kukapa soittaa kelloja hänen sielunsa puolesta? - --- Hyvät veikot, surkean on näköistä, kun laivuri kuolee ja kaikki -laivarotat juoksevat esiin ja jyrsivät hänen lihojaan valosalla -päivällä... Kätkekäämme nyt isäntämme maalliset jäännökset -matka-laukkuun ja viekäämme ne siten salaa mukanamme maasta pois. Jos -ei ne muuten mahdu, täytyy katkasta sääret polvitaipeesta. Sitten -hautaamme hänet hänen isäinsä hautakumpuun ja pesemme hänen kasvonsa -ja kiinnitämme arvomerkit hänen rintaansa. Ja silloin löytyy kyllä -joku armelias käsi, joka hänenkin puolestaan soittaa syntisraukkojen -kelloa... - -Sillä välin kuin Görtzin palvelijat hirsipuumäellä itkivät -lapioihinsa nojaten, makasi kaatunut kuningas vahakynttiläin -valossa Karlbergin kuninkaantalossa. Kuin halvin soturi makasi hän -puhtaaseen, mutta karkeaan valkoseen paitaan puettuna, mutta päälaen -ja harvain, harmajain hapsien ympärille oli pantu laakeriseppele. -Hymy oli vielä kuollessakin jähmettynyt hänen suulleen, niin että -hampaat osaksi olivat näkyvissä. - -Yrteillä täytetty patja asetettiin hänen kasvoilleen ja kun arkku oli -pantu kiinni lähti kaksitoista päivänpaahtamaa överstiä kantamaan -sitä rappusia alas ja he asettivat sen mustiinpuettuun rekeen, jonka -päälle oli rakennettu samettinen kattosuojus. Oikealla puolella -pään kohdalla käveli Gierta ja kolmekymmentä synkkää ja vakavaa -henkivartijaa ympäröi paljastetuin kalvoin ruumisreen. Pitkiin, -mustiin vaippoihin puettujen hovipalvelijain rinnalla kulki vielä -vanha Hultman saatellen herraansa, niinkuin hän oli saattanut häntä -Ukrainan lumisten ja Pultavan tuhkaisten kenttäin yli. Hänestä -tuntui, että kaikki, mitä maailmassa on pyhää ja suurta, oli kuollut -ja kun öinen tuuli kohisi lehdettömissä lehmuksissa, muisti hän sen -hetken, jolloin hän suljetun kamarin oven ulkopuolella oli kuullut -kuninkaan lapsena lukevan iltarukouksensa. Hänen katseensa kävi -sameaksi, mutta ylinnä ruumisreen peittokankaassa tunsi hän siltä -sen valtakunnan ruunun, jonka hän vielä äsken savisten ja veristen -soturintakkien välissä alinomaa oli saarroskaivannoissa nähnyt -liehuvan kuninkaan pään kohdalla ilmassa. - -Kun hautaussaatto kulki Karlbergin veräjän läpi, olivat kaikki -juhlatulet pitkin Kuningattaren katua ja siltoja aina Ritariholmaan -saakka jo sytytetyt, mutta helmikuun yö lepäsi tähdetönnä ja -pilvisenä kaupungin yläpuolella. Jälkimmäisenä henkivartijaan -joukossa kulki aivan nuori mies. Hänen verevät kasvonsa ja -ankarannäköinen otsansa muistuttivat siihen määrään Suurkirkossa -olevaa Pyhän Yrjänän kuvaa, että toverit keskenään kutsuivat häntä -Veli Yrjänäksi. Hän oli edellisenä päivänä syönyt päivällistä -valtioneuvos Tessinin luona ja kuullut monen tyytymättömän kuiskeita, -ja levottomana tarkasteli hän nyt katsoja-joukkoja. - --- Liikahtamatta ne seisovat, -- ajatteli hän. -- Mutta sehän onkin -luonnollista. Onhan onneton se, jota nyt hautaan saattelemme, Jumalan -ja ihmisten hylkäämä erakko... sankari! - -Kun ensimmäiset kunniavahdit saapuivat Kuningattarenkadulle, jossa -porvaristo Jalkasin muodosti rintamarivin, astui Wreden talosta -hoviseurue ulos pitkiin vaippoihin puettuna. Etunenässä kulki Düben. -Hän asteli yhtä kankeana kuin Benderissä, jossa hän harjoitteli -kyökkipalvelijoita sotatemppuja tekemään, vaan kun hän etäältä -huomasi valtakunnan lipun, jota tuuli niin raivokkaasti repi, -että se vähältä oli suistua alas, taivutti hän päänsä alas. Niin -kulki hän kumarassa, etteivät hänen sukulaisensa häntä tunteneet. -Hänen jälestään astui ritaristo ja aateli Cronhjelmin talosta ja -maamarsalkka Per Ribbing, joka vaivaloisesti laskeusi liukkaita -portaita alaspäin, kääntyi puoleksi ja virkkoi: - --- Lohdutukseni on se, että olen lapseton, sillä tänä iltana muuten -muisteleisin niitä kaatuneita poikiani, jotka eivät voi tukea -vapisevaa käsivarttani. - -Mutta kun hän ympärillään tunsi ne suvut, jotka olivat harvenneet -kuin metsä, mistä joka toinen puu on kaadettu, lisäsi hän hiljaa ja -ikäänkuin itsekseen: - --- Jos mullakin olisi ollut kaatuneita poikia, ehkäpä silloin -yksinäiset askeleeni eivät olisi tuntuneetkaan näin raskailta. Dulce -et decorum est pro patria mori! - -Tulen hohde valaisi ihmiset, jotka seisoivat ikkunoissa ja kirkon -tornissa, mistä soittajat kumartuivat alaspäin avatuista luukuista. -Askel askeleelta liikkui jono eteenpäin patarumpujen ja käheiksi -käyneiden vaskirumpujen jyristessä ja ruumisreki huojuili kinoksessa. -Norrbron ympärillä kuohui virran musta vesi, johon kerran Pikku -Karinin sulhanen oli säkkiin suljettuna heitetty ja jossa muta peitti -ne vajonneet venheet, joita muinoin oli pidetty ankkurissa Agnefitin -tammien varjossa. Ritariholman hautuumaalla, jonka hautaoikeuksista -maan isoiset entisinä aikoina olivat maksaneet viisikymmentä markkaa, -seisoi uusi henkikaarti paraatirintamassa. Jokaisen seitsemännen -miehen perästä oli tyhjä sija, jossa tuohustuli paloi, ikäänkuin -kaatuneille ja kadonneille pystytettynä muistokynttilänä. Kansa -siitä mietteitään kuiskaili, mutta nöyrästi ja hiljaa. Ei yksikään -itkenyt eikä yksikään uhkaillut. Kaikki ruotsalaiset aavistivat, -että vuosituhannet tulisivat tätä iltaa ihmetellen muistelemaan. He -tunsivat, että he nyt hautasivat toisen puolen omaa olemustaan. - -Tuo merkillinen kirkko, jonka ympärille aina eri aikoina oli -rakennettu erilaisia pyhätöitä edesmenneille merkkimiehille, -loisti kirkkaana kuin jouluaamuna ja tornista kaikui kellojen -teräksinen ääni. Veli Yrjänältä oli jo aikoja sitten kansanjoukkojen -tarkastaminen unhottunut ja hän tarttui lähimmän hovijunkkarin -takkiin. - --- Ei ole koskaan kellojen soitto näin mieleeni koskenut... On -kuin riemuisa rukous joka heläyksessä, on aivan kuin kruunajaisiin -soitettaisiin. Ja niinhän melkein onkin. Palaahan kuningas tänä -iltana pääkaupunkiinsa oltuaan täältä poissa kahdeksantoista vuotta. -Tämähän on nyt se odotettu voittokulkue. - --- Entä voitto? - --- Hänen tahtonsa sitkeys voitti tuona yönä Fredrikshallissa, jolloin -Jumala löi hänet kuoliaaksi. - --- Sitä sitkeyttänsä käytti hän ruoskana meitä vastaan. - --- Eivätkö siis silmäsi vielä ole auki? Etkö näe, että se oli meidän -oma, salainen tahtomme ja halumme, jota hän puolusti meidän omaa -epäilystämme vastaan, kuin ikään lippua kapinallista vahtijoukkoa -vastaan? - -Veli Yrjänästä ei tuntunut enää siltä, että hän saatteli hyljättyä -erakkoa hautaan. Hän näki, että, kun sankari oli kaatunut ja taistelu -päättynyt, silloin hänet ne käsivarsilleen nostivat, jotka hänen -sitkeydestään enin olivat kärsineet. - -Kun Veli Yrjänä astui sisään kirkonportista, häikäsivät hänet nuo -viisisataa vahakynttilää, jotka kullattujen kuvioiden kannattamina -pääkuorossa pyramiidin muodossa paloivat. Hän ei muistanut enää, -että tässä vietettiin hautajaisia. Hänestä tuntui, että joululaulua -soitettiin, että oli sydäntalvinen kotien juhla, koko maan juhla, -juhla kuolleiden tai poissaolevain omaisten muistoksi. Hän ajatteli -kaatuneita, Siperiaan vietyjä vankeja, ajatteli kaikkea sitä, mikä -oli ollut. - -Oikealla kädellä olevassa mustassa taulussa olivat kultakirjaimilla -kerrotut ne yhdeksän vuotta, joina onni oli ruotsalaisia seurannut, -mutta vasemmalla kädellä olevasta taulusta sai lukea niistä -yhdeksästä vuodesta, joina onni alituisesti väisti syrjään. - -Niiden ympärille vetäytyivät nyt viimeiset hengissä olevat soturit. - -Hovimiehet järjestyivät valopyramiidin taa niiden hautapatsaiden -luo, missä Maunu Latolukko ja Kaarlo Knuutinpoika liikkumattomina -lepäsivät, kiviset valtikkaat kädessään. Kuule ritarivitjain ja -iloisten turnajaisten kilinää, kuule kaislikon suruista suhinaa -Fogelvikin lahdesta! - -Urhoollinen Axel Roos ja hänen ystävänsä Åberg, joka nyt jo -luuvalosta ja haavoista oli käynyt niin raihnaiseksi, että hän -sauvaan nojautui, seisoivat Vaasasuvun vanhimmalla haudalla. -Siellä lepäsi kuumaposkisia herroja, ylpeitä, kunnianhimosia, -kaunopuheliaita, kärkkäitä uhkaamaan ja taas pistämään kättä. - -Jokaisen lattiapaaden, jokaisen seinätiilen, valaisivat satumuistot -kuin liekit lyhdyn. Kuinka soivatkin kimakasti turkinreunustan -kulkuset kirkossa, kun kuningas Albrecht sormin partaansa suorien -ja punaripsiset silmät puoliummessa, juttelee saksaa ruotsalaisen -marskin kanssa. -- Mutta kuka tuolta ovelta saapuu leopardeilla -koristetun lipun edessä. Se on Tanskan kuningatar Kristiina ja -hänen, piirityksen aikana luurangoiksi laihtuneet, palvelijansa -kantavat vaatearkkuja ja seinäverhoja ja hopeakannuja ja kaikkia -niitä kalleuksia, joita ei nälkää häätämään ole voitu käyttää. -Torvien räminä vapisuttaa ikkunoita. Kalpeana, kädet korvissa, nousee -kuningatar suurimmalle arkulle ja tähystää kuorista ulos kaupunkiin -päin, missä Sten Sturen sotajoukko kuin kevättulva aaltoilee -kuperahattuisin lainein, -- ja koko ajan helisevät ikkunat. - -Lippu oli pystytetty siihen osaan kuoria, mihin ritari Kaarlo -Niilonpoika Färla hämärässä muinaisuudessa oli kaatunut kappale -alttarikehystä kädessään, mutta ruunu oli asetettu toiselle puolelle, -sinne, missä kuningas Kustaa oli ojentanut Laurentius Petrille -paimensauvan ja missä Torkel Knuutinpojan luut lepäsivät. Kuule -laulavaa huminaa Karjalan rintamailta, jossa ristin lippu liehuu -taikurien ja noitain pään päällä ja pakana-jumalan verellä voidellun, -harmaakivisen, kuvan päällä! - -Käytävän kahdella puolella töröttivät pystössä henkivartijani -keihäät, jotka nojasivat siihen siltaan, jonka alla Pyhän Birgitan -hurskas rippi-isä nukkui. Salve Birgitta! Katso Jerusalemin -kaupunkia, jossa rippilapsesi toivioretkeilijän puvussa kuuntelee -pyhäin harpunsoittoa taivaasta! - -Astunta ja kannusten kilinä kajahtivat raskaasti sen paaden alta, -mihin Yrjö Pietarinpojan synkkä veri oli haudattu yhdessä hänen -poikansa kanssa. Hirsipuumäen varikset repelöivät sen papinpojan -kättä, joka on erottanut kaksi kuningasveljestä toisistaan, -- -eikä ne sittenkään istu sovinnossa vierekkäin. Harmaahapsisena, -harmahtaviin ryysyihin puettuna, seisoo mielipuoli vankilan -kalteri-ikkunan ääressä, mutta edestakasin kävelee Tukholman -linnakappelissa Juhana, mustetta sormillaan ja vyössään kirjoitettu -paperi. Yksin hän on, on yö, mutta lehterillä soittaja istuu ja urut -ne verkkaseen soivat. - -Vahakynttiläin valkonen loiste valaisi noita tummuneita, melkein -mustia soturinkasvoja ja kajasti katon murtuneesta savesta -punaisia viivoja, jotka näyttivät melkein ihmisihoon painuneilta -ruoskaniskuilta. Ne olivat nuo viivat vanhoja munkkien kirjoituksia, -uhkauksia ja tuomioita, jotka arpina ovat kuivuneet ruotsalaisten -otsaan: Kuusi syytä on, on ollut ja on oleva Ruotsin onnettomuuksiin: -itsekkäisyys, salaviha, lakien halveksuminen, välinpitämättömyys -yleistä hyvää kohtaan, lyhytnäköinen taipumus suosia ulkolaisia ja -sitkeä kateus omia kansalaisia kohtaan. -- Nuo viime sanat loistivat -verenpunaisilta, ainoastaan sanat lakien halveksumisesta olivat -kelmenneet ja melkein hävinneet. Mitä, koittaako vielä ehkä se päivä, -jolloin kaikki nuo sanat ovat siloisiksi kuluneet pois? - -Mustain suru-uudinten välitse tunkeusi valo pystytettyihin lippuihin -ja sukukilpiin saakka, Oxenstjernan kilven tulipunaiseen sarveen -ja Lewenhauptien suvun sinervään jalopeuraan. Silloin kuuntelivat -vainajat huiluja ja rumpuja. Torstenson muisti, kuinka hän istui -paareilla taistelukentän karttaa tutkien ja Banér muisti, miten -hän morsiamensa seuraamana ratsasti rintamaa pitkin, tuon lapsen, -joka noin monen miehen katsellessa peloissaan loi silmänsä alas -satulaan... ja puettuna siihen kultakankaiseen hautapukuun, jonka -naiskädet, kosteina lohduttomista kyyneleistä, viime kerran olivat -silittäneet, lepäsi heidän kuninkaansa siinä silmät ummessa ja -kuunteli hautavirrestä lempeän kesätuulen huminaa laakerimetsässä. -Kaikki he oivalsivat, että taas astui eräs ruotsalainen ruhtinas -heidän asuntoihinsa. - -Kirkon pimeällä edustalla, jossa valtionvarainhoitaja Rafelt viskeli -vaivoin aikaansaatuja muistorahoja äänettömälle katsojarahvaalle, -paukkuivat Cronstedtin tykit ja ruutinsavua tunkeusi kirkkoonkin -ikkunoista. - -Niin oli siis nyt karoliinien sankarisatu päättynyt ja joka rinnassa -tuntui tyhjyyttä, jota ei millään voitu täyttää. Ovien ulkopuolella -sytyttivät jo palvelijat tulisoihtunsa valaistakseen hovikunnan -takasin linnaan. - -Veli Yrjänä seisoi siinä tuijottavin, uinailevin silmin. Hän -liikutteli huuliaan ja, muitten sitä kuulematta, kuiskasi hän: - --- Myrskyisinä talviöinä viettäkäämme tulisoihdoilla hänen muistoaan! -Missäpä onkaan nähty hautakirjoitusta niin ylevää kuin on se, minkä -meidän voitettu kansamme nyt hänelle piirtää: hän ei tehnyt meitä -onnellisiksi, mutta me itkemme häntä siltä enemmän kuin ketään muuta! - -Henkivartijat tekivät kunniaa. - -Nyt vaikenivat urut ja huilut ja rummut. Oli niin äänetöntä, että -kuului pieninkin aseen kalahdus. Karkeilla, tukkeissa olevilla -äänillä virittivät soturit viimeisen hautavirren ja hitaasti ja -raskaasti, askel askeleelta, kantoivat valtioneuvokset arkun alas -hautaholviin. - -Rappuset Kaarlo-kuninkaiden hautakammioon laskeusivat kuorin -sivulta. Siellä lepäsi kymmenes Kaarlo voittoisana ja mahtavana, -kultavaltikka kädessään, kultanen kruunu, omena, avain ja miekka -ympärillään. Koristuksitta lepäsi siellä yhdestoista Kaarlo. Katso -Mooran taalalaistyttöjen puukenkätanssia, kuule varmoja sanoja laista -ja oikeudesta ja sadoista ja rauhasta! -- Minne katosivatkaan nuo -kultaset päivät? Missä olivatkaan nyt nuo lukitut ladot? - -Sillä paikalla, mihin arkku nyt laskettiin, oli pater Hieronymuksella -ennen tapana, avojaloin ja harmaaveljesten pitkän rivin saattamana, -polvistua pyhän Fransiscuksen alttarin edessä. Aikusin ennen päivän -nousua saapui hän sinne aina yhtä uskollisesti ja yhtä hiljaa, -kävellen tuon jääkylmän kirkon läpi, mutta eräänä aamuna hän ei -tullutkaan. Hän oli lähtenyt Roomaan ja asettanut paavin hiipan -päälaelleen. Kuulkaa Lateraanin kirkonkellojen hopeakilinää, kuulkaa -yleisön palmunoksien kahinaa. - -Siten oli sen paikan jo satu pyhittänyt. Siellä, missä -alttarikynttilät olivat palaneet Pyhälle Fransiscukselle, joka oli -saarnannut evankeelista köyhyyttä ja kieltäytymistä ja maannut -maassa ja vuorten rotkoissa, siellä lepäsi nyt se herra ja kuningas, -joka oli tehnyt ruotsalaisten köyhyyden heidän kaunistuksekseen. -Te kaukaisimman menneisyyden varjot, te maan alla makaajain, te -tähtivaloon nousseiden varjot! Te kerrotun sadun kaijut! Kuuletteko? -Kuuletteko, kuka tänä yönä koputtaa ovellenne? Se on kuningas, sen -te aavistatte, vaan huomaatteko sitä pitkäaikaisen kaihon hartautta, -joka hänen koputuksestaan kuuluu? Hän rakasti tuota satumaailmaanne... -tuota, joka nukkuu suurten tähtien alla. Hänkin tahtoi olla kerrotun -sadun kaiku. - - * * * * * - -Kaksi paasikiveä nostettiin esiin rautarenkaista ja hauta suljettiin. - - - - -Laiva. - - -Kirkas oli kesäyö siimeksissäkin, vaan Korsö'hön, kauas -ulkosaaristoon, kokoontui Sandhamnin ja Haröön aseellinen -talonpoikaisrahvas ja saaristoväki. - -Yhden talven lumet olivat sataneet sen sunnuntain jälkeen, jolloin -raskaat tussarit Tistedalissa viime kerran tekivät kunniaa -kuninkaalle. Useimmat vanhimmat ja murtuneimmat karoliinit olivat -jo vetäytyneet pieniin taloihinsa nauttimaan niukkaa eläkettään ja -kutoivat siellä verkkoa ikkunain ääressä taikka selailivat vanhoja -päiväkirjojaan. Vakavina, jumalaapelkäävinä, kunnioitusta nauttivina -tapasivat he toisensa sunnuntaisin kirkolla ja arvoasteista -huolimatta syleilivät kenraalit ja överstit kostein silmin pitkäin -retkien sotaveikkoja. Mutta vielä ei ollut rauha allekirjoitettu. -Kun Venäjän laivaston kanoonat taas paukkuivat saarien välisissä -salmissa, pistivät sotavanhukset kuluneet, siniset takkinsa nappeihin -yhtä tiukalle kuin ennen ja vyöttivät vyölleen tapparan, joka -sängyntolpassa oli levännyt. Sitten he joka mies lähtivät liikkeelle -viimeiseen asti puolustamaan kotia ja kontua. - -Kapteeni Resslöf oli itse nimittänyt itsensä Korsö'hön keräytyneen -joukon päälliköksi. Väsyttyään jo kamarissa elämään seisoi hän taas -tyytyväisenä ja varmana joukon keskessä. Partaveitsi ja sakset olivat -koko talven saaneet laatikossa levätä, joten hänen hiuksensa olivat -niin pitkät ja hänen partansa niin valkoinen, että oli oikein ilo -häntä nähdä. Yksinpä synkät ja raskasmieliset saaristomiehetkin -kirkastuivat aina kun hän heidän puoleensa kääntyi. - -Hyökyaallot kohisivat vielä päivällä raivonneen myrskyn jälkeen -saaren merenpuolista, kallioista rantaa vastaan, mutta laaksossa -tyynen salmen partaalla tuskin kilahduskaan raitisti niitä petäjiä, -joiden alla miehet, odotellen ja levottomina, kuuntelivat kaukaisia -tykin laukauksia. - -Vapisevin äänin rupesi eräs Djurön papinpoika, joka astui esiin, -puhumaan. Hän rutisti lakkinsa kouransilmäänsä ja hänen kalpeutensa -teki öinen valaistus vielä harmajammaksi. - --- Kapteeni! Te olette lähettänyt venheemme, joilla tänne tulimme, -sisäsaaristoon hakemaan lisää väkeä. Nyt ei meillä ole kuin kaksi -ravistunutta ruuhta millä pelastua, jos vihollinen nousee maihin, ja -meitä on yli neljäkymmentä miestä. Elkäämme salatko totuutta! Meidän -harvalukuinen joukkomme ei voi enää mitään toimittaa. Olemmehan -kuulleet, että rikas Fuchs jo on Södermanlantilaistensa kanssa -lähtenyt Etelä-Staketiin voittamaan vihollisen tai uhraamaan henkensä -ja että Düker taalalaistensa ja vestmanlantilaistensa kanssa pian -lähtee jälestä, vaan me tiedämme myöskin, että Boossa ja Vermdön -ja Södertörnin saaristossa ei pian ole kallioilla mitään muuta -enää löydettävissä, kuin mustaa tuhkaa. Antakaa puheeni anteeksi, -vaan kaikki olemme me kuulleet, että Trosa on ryöstetty ja että -Nyköping palaa, niin että tulen hohde näkyy kauas Tukholmaan saakka. -Norrköpingissä ryöstävät ruotsalaiset talonpojat ja sotamiehet -julkisella kadulla pakolaisten kuormia. Vikbosta antavat asukkaat -lakanoilla merkkejä venäläisille laivoille, tehdäkseen niiden kanssa -yksityissovintoja ja vannoakseen uskollisuudenvaloja tsaarille, ja -Marstrandissa on Tordenskjöld jo nostanut Tanskan lipun. Minne vain -katsomme, on ilma täynnä tulipalon liekkejä ja savua... Lopussa on -Ruotsi, kotimme, kotimme! - --- En salaa mitään, -- vastasi Resslöf, -- mutta luottakaa siihen, -että yhdennellätoista hetkellä saavat ruotsalaiset aina apua. Harvoin -se ennen tulee. - -Papinpoika hymähti pilkallisesti ja vastasi poistuessaan: - --- Nyt on yö ja kymmenes tunti on kulunut. Toivokaamme! - -Kansa keräytyi tiheälle Resslöfin ympäri suuressa levottomuudessa. -Vielä jyrisivät tykinlaukaukset, mutta jo heikompina ja etäämmältä -mereltä. - -Silloin tuli kalpea papinpoika uudelleen juosten kallioita pitkin. -Hän kompasteli ja luisui, mutta hän juoksi. Hän tunkeutui väkijoukon -keskelle eikä häntä pysäyttänyt mikään. - --- Ei ole nyt, hyvät ihmiset, oikeat vallat kulussa. Tuolta -tulee mereltä laiva, jolla on lyhty palamassa keulassa, mutta -ei ole mastoa, ei purjetta eikä airoja. Enkä näe yhtään ihmistä -laivankannella, ei ketään ole peräsimessä. Mutta laiva kulkee siltä -eteenpäin... kulkee, joskin hitaasti, hitaasti. - -Rahvaasta kuului taikamaisen pelon huminaa, mutta nuo harvasanaiset -saaristolaiset seurasivat Resslöfiä salmen suuhun korkeimmalle -kalliolle. He luulivat papinpojan nähneen näkyjä, sillä he eivät -huomanneet mitään koko aavalla merellä, jonka ympärillä öinen taivas -hehkui. - -Mutta yhtäkkiä pääsi heiltä kaikilta kummastuksen huudahtus ja tuo -jälempänä tuleva kansa rupesi nyt sekin ääntelemään. Vuorisen niemen -takaa ilmestyi hyökyaaltojen keskitse raskaasti ja hitaasti sotalaiva -ilman purjeita ja mastoja, mutta sillä oli valkosiksi maalatut -tykinsuunreijät ja keulassa palavan lyhdyn alapuolella oli kultanen -jalopeura, joka jalkojaan kuin hypätäkseen kohotteli. - --- Se on kummituslaiva! -- huusi rahvas. - -Epäillen käski Resslöf muutamain rohkeimpain saaristolaisten ottaa -pyssynsä ja saattaa hänet toisella soutuvenheellä laivaan. - -Varovasti he lähenivät laivaa, hiljaa soutaen ja pyssyt ojossa, -mutta kun he huusivat laivaa pysähtymään, eivät he saaneet mitään -vastausta. Peräpuolen kajuutan pienet ikkunat kimaltelivat, vaan se -oli yövalon heijastusta ja taas nekin kävivät pimeiksi. Keulalyhty -vain paloi lepattavin liekein. - --- Armahtakoon Jumala! -- kuiskasi Resslöf ja osotti sitä pitkää -vaaterepaletta, joka perästä virui vedessä. -- Lipussa on meidän -värit. Ja nyt näen siitä jo nimenkin... Se on brigantinilaiva -"Ruotsalainen Jalopeura". - --- Niin, se on "Ruotsalainen Jalopeura", -- toisti kansakin saarelta. - -He pysäyttivät venheen ja laskivat laivan kylkeen sekä kapusivat -siihen katkottuja mastoköysiä pitkin. Mutta kun he rikkinäisen -ikkunan kautta olivat astuneet kajuuttaan, täytyi heidän pimeässä -käsikopelolla kulkea eteenpäin. - --- Eikö täällä ole yhtään miestä laivaväkeä? -- kysyi Resslöf ja -korotti äänensä, mutta ei kukaan vastannut. Kaikki oli yhtä äänetöntä. - -Silloin avasi hän kannelle vievän oven. Laivarotat juoksivat -siellä herroina edestakasin lankkuja pitkin, mutta kahden puolen -laivaa reunustuksen vieressä makasi kalpeita ja liikahtamattomia -laivamiehiä, jotka olivat vartiopaikoilleen kaatuneet. Hän kulki -miehestä mieheen nähdäkseen, että ne kaikki olivat kuolleet. Sitten -sanoi hän seuralaisilleen: - --- Yhdestoista hetki on tullut. Tuokaa kansa laivaan ja ruvetaan -sitten molemmilla ruuhilla soutamaan laivaa eteenpäin, ennenkuin -maininkiaallot ja merivirta sen sysäävät matalalle. Me voimme -siten sekä pelastaa itsemme sisäsaaristoon että pelastaa yhden -ruunun laivoista, joka urheasti on taistelussa puolensa pitänyt ja -uppoomatta kestänyt. - -Vanhus käveli kannen yli ja asettui perään lipputangon viereen, yksin -ja erilleen muista. - -Kun kansa oli tuotu laivaan, hinattiin laiva soutuvenheillä -sisäsaaristoon. Ja laivan hiljalleen lipuessa eteenpäin kuvastui -kesäyön kalpeisiin salmivesiin kultasen jalopeuran kuva. - - * * * * * - -Tykinlaukaukset eivät enää jyrisseet mereltä. Hitaammin kuin murtunut -sotavanhus sauvansa varassa astuu majaansa, lipui laiva saarien -lomitse. Lapset ja naiset, jotka saarissa olivat lymynneet pensaiden -ja murrosten alla, ryömivät esiin kätköistään. Iloisina, kun laivasta -äidinkieltään kuulivat, ryhmittyivät he rannoille ja laitureille ja -lukemattomia kysymyksiä lenteli. - --- Onhan tämä "Ruotsalainen Jalopeura", joka palaa taistelusta! -- -vastasi laivassa oleva kansa. - -Silloin virkosi lipputangon juurelta vanha karoliini -umpimielisyydestään ja nousi pystöön. - --- Tämä on muutakin kuin laiva! Ojentakaa mulle kätenne! -- virkkoi -hän nuoremmille miehille ja veti heidät tiheästi ympärilleen. -- -Hatut päästä, veikkoseni, hatut päästä! Tämä mastoton laiva on -kuin Ruotsin maa, joka pelastaa itsensä, viimeiset joukkonsa ja -kaatuneet vainajansa kotisaarten suojaan. Millaista ikävää ovatkaan -ne vangit tunteneet, jotka ovat paenneet satojen peninkulmain -päästä Siperian jokia pitkin... Yksinäisinä, valepukuisina ovat -he seisoneet valaanpyytäjälaivain kannella, edessään jäämeren -tutkimaton vedenpinta, ja huudellen Jumalaa hädissään, että hän ei -heidän elämänliekkiä sammuttaisi, ennenkuin kotoisen katon alla. -Kotoinen katto? Hiiltyneenähän se on romahtanut maahan! Voitettu, -masennettu on meidän kansamme, pilkottu on valtamme ja raunioita -rannikoillamme savuaa. Sinä keksimätön, ijankaikkinen Jumala, -eikö jo aamu koita?... Hiljaa, hiljaa, veikkoseni, aamu koittaa -vielä! Jonakuna aamuna vielä Siperian vangit, jotka ääneti istuvat -käsitöittensä ääressä, nytkähtävät ja hypähtävät pystöön, nähdessään -ratsumiehen torilla heiluttavan valkoista lippua merkiksi, että rauha -on solmittu. Janoiset suut tulevat juomaan Fredrikin ja Ulrikan -kultareunaisista laseista ja naiset tulevat vielä ilman surupukua -kattamaan joulupöytiä. Vielä kerran tuoksuu Ruotsissa niitetty -heinäkin! Kirkonkellot soivat. Kokonaisen vuoden ne aina puolenpäivän -aikaan soivat rauhan kunniaksi... ja kaatuneiden muistoksi. Missä -ovat silloin vanhat pataljoonat, missä Grothusenin rumpu ja missä -turkkilaisesta silkkikankaasta neulotut liput? Ja hän, joka piti -meitä koossa tuossa suuressa taistelussa ja joka ei koskaan tahtonut -uskoa, että Jumala meidät oli hyljännyt, hän, jonka sankariluonnossa -kaikki meidän halumme ja toivomme piili... missä elää hän? Kysykää -lapsilta, jotka laulavat! -- Niin, he menevät matkoihinsa, toinen -toisensa perästä nuo vanhat sotatoverit. Missä vain kuljemmekaan -maaseudulla, Jalkasin tai kyytirattailla, yösumussa me tunnemme nuo -pienet valkoset kirkot, joissa kahdeksan tai kymmenen vankkaa poikaa -on nostanut hautakiven sotavanhuksen haudalle. Ja missä vieraassa -maassa kukkii niin kaukana kenttä, ettemme voi istahtaa mättäälle ja -kuiskata: onkohan tämä sellainen paikka, jossa yksi meikäläisistä -nukkuu, yksi verensä tyhjiin vuodattaneita? -- Karkeissa puvuissa he -hetkisen luonamme viipyivät nuotiotulen ääressä ja lähtivät sitten ja -kaatuivat. Sellaisia he olivat, sellaisina heidät muistan. Sellaisina -he myöskin kiitollisen isänmaan muistoissa ja taruissa elävät... -Rakastettu olkoon se kansa, joka suuruutensa suistuessa osasi hankkia -köyhyydelleen maailman edessä kunniaa! - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Karoliinit, by Verner von Heidenstam - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAROLIINIT *** - -***** This file should be named 50871-8.txt or 50871-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/8/7/50871/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/50871-8.zip b/old/50871-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index de74368..0000000 --- a/old/50871-8.zip +++ /dev/null |