Initial commit

2 files changed, 4036 insertions, 0 deletions

diff --git a/51618-8.txt b/51618-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..1b70076
--- /dev/null
+++ b/51618-8.txt
@@ -0,0 +1,4036 @@
+The Project Gutenberg EBook of Eläinten nahoissa, by Matti Aikio

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

+

+

+Title: Eläinten nahoissa

+       Tarina Ruijasta

+

+Author: Matti Aikio

+

+Translator: Juhani Siljo

+

+Release Date: April 1, 2016 [EBook #51618]

+

+Language: Finnish

+

+Character set encoding: ISO-8859-1

+

+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄINTEN NAHOISSA ***

+

+

+

+

+Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

+

+

+

+

+

+

+ELÄINTEN NAHOISSA

+

+Tarina Ruijasta

+

+

+Kirj.

+

+MATTI AIKIO

+

+

+Tekijän luvalla suomentanut Juhani Siljo

+

+

+

+

+

+Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1912.

+

+Helsingin Uusi Kirjapaino-osakeyhtiö.

+

+

+

+

+Matti Aikio.

+

+

+Se suomalaisniminen, lappalaissyntyinen kirjailija, joka nyt ensi

+kertaa teoksella kääntyy suomenkielisen yleisön puoleen, on Norjan

+kirjallisuudessa jo hankkinut itselleen tunnustetun aseman.

+

+Matti Aikio on syntynyt Karasjoella, Norjan Lapissa, 1872. Hänen

+isänsä oli Inarin lappalaisia, äidissä lienee ollut hiukan

+germaanista verta. Aikio puhui lapsuudessaan ainoastaan lappia ja

+vasta lukioon valmistuessa opetteli hän norjankielen. Ylioppilaaksi

+tuli hän v. 1896, jonka jälkeen hän on elänyt sanomalehtimiehenä,

+opettajana ja vapaana kirjailijana. Ensimäisen teoksensa romaanin

+"Kong Akab" (Kuningas Ahab) julkaisi hän v. 1904.

+

+Tässä teoksessa ei Aikio vielä esiinny sinä jona hän ensi sijassa on

+ansainnut mielenkiintomme: Lapin kansanelämän ja luonnon kuvaajana.

+Tosin "Kong Akabissakin" tapahtumien kehyksenä on pohjoinen Norja

+tuntureineen ja vuonoineen, mutta henkilökuvaus, joka romaanissa

+astuu etualalle, ei välittömästi liity tähän ympäristöön. Kirjan

+päähenkilö, nuori, seikkailunhaluinen ylioppilas, on omituinen

+sekoitus luonnonlasta ja keikaria. Hän on välitön tunteissaan,

+samalla kertaa rohkea ja ujo, panee paljon huolta ulkonaiseen

+olemukseensa ja ylpeilee sydämessään pienestä yhdennäköisyydestä

+Napoleonin kanssa. Hän tulee kotiopettajaksi varakkaan tilanomistajan

+ja kapteenin perheeseen, rakastuu talon 16-vuotiaaseen tyttäreen,

+voittaa tytön suosion, mutta ei isän, ja lähtee äkkiarvaamatta

+merimatkalle aina Afrikaan saakka. Jonkun ajan kuluttua palaa

+sankarimme Kristianiaan, sepittelee matkakirjeitä lehtiin, kirjoittaa

+pienen kasvitieteelisen tutkielman ja samoilee elämänhaluisena

+ja nälkäisenä pääkaupungin katuja. Nuoruuden rakastettu on tällä

+välin mennyt kihloihin, mutta tavattuaan entisen ylioppilaansa

+elpyy hänessä vanha rakkaus, kihlaus puretaan, toinen solmitaan, ja

+ylpeä kapteenikin, joka on tullut synnintuntoon eräästä vanhasta

+rikoksesta, suostuu nöyrtyneenä miehenä nuorten liittoon.

+

+Tämä pieni rakkausaihe, johon tilanomistajakapteenin mukana tulee

+eräitä traagillisiakin aineksia, on kerrottu vallattomalla,

+nuorekkaalla lyyrillisyydellä. Esityksessä on väriä ja rytmiä, mutta

+ei varmoja psykoloogisia ääriviivoja.

+

+Toinen Aikion kirjoista on "_I Dyreskind, Fortaelling fra Finmarken_"

+(Eläinten nahoissa, kertomus Ruijasta), siis se teos, joka tässä

+tarjotaan käännöksenä suomalaiselle lukijakunnalle. Siinä esiintyy

+Aikio Lapin verrattomana kuvaajana. Niin läheltä ja samalla

+niin tietoisella taiteella ei kukaan ole vielä Lapin aiheita

+käsitellyt. Asiantuntemuksella ja hartaudella, jonka kirjailijan

+heimolaissuhde kuvattavaansa tekee ymmärrettäväksi, esittää Aikio

+Ruijan lappalaisten ja suomalaisten alkuperäisiä elämäntapoja, heidän

+mystillis-fatalistista maailmankäsitystään, heidän hiljaista --

+toivotonta -- taisteluaan lähestyvää sivistyshirviötä vastaan, joka

+uhkaa perikadolla heidän vuosisataisia, isästä poikaan perittyjä

+tottumuksiaan, lakejaan ja laitoksiaan. Kirjan päähenkilö Biettar

+Oula on selvästi hahmoteltu, voimakas ja karutekoinen luonne, joka

+kaikkine heikkouksineen -- suurentelevassa, hiukan teatterimaisessa

+uhkamielisyydessään sekä avuttomassa pelossaan ja hädässään --

+piirtyy elävänä lukijan mielikuvitukseen.

+

+"I Dyreskind"-teoksen jälkeen, joka ilmestyi v. 1906, on Aikio

+julkaissut kaksi romaania, "_Ginunga-Gap_" (Hornan kita) ja

+"_Hebraeerens Søn_" (Hebrealaispoika).

+

+Edellisen sankari on Helgolannissa syntyi nyt, hylkeenpyytäjälaivasta

+karannut seikkailija, joka osuu joutumaan Norjan pohjoisrannikolle.

+Tämä elämänhaluinen kulkuriluonne, joka komealla ulkomuodollaan

+ja rohkealla käytöksellään voittaa kaikkien sydämet, joutuu

+paikkakunnalla ensin lemmensuhteihin ja sitten naimisiin sekä jää

+sinne kalastajana asumaan, mutta hänen kaipuunsa vetää suureen

+maailmaan ja hänen toimihalunsa etsii merkitseviä tehtäviä. Hänestä

+tulee valtiollinen agitaattori, jonka seudun kalastajat jo asettavat

+ehdokkaaksi suurkäräjille. Tämän kehityksen rinnalla avosydämisestä

+luonnonlapsesta katkerasanaiseksi kansankiihottajaksi esitetään

+teoksessa hento, lyyrillinen rakkaussuhde.

+

+"Hebraeerens Søn" on taiteilija-romaani. Sen päähenkilö on

+juutalaissyntyinen kuvanveistäjä, joka, elettyään lapsuutensa kaukana

+pohjolassa köyhän talonpojan ja hänen vaimonsa kasvattina, lähtee

+maailmalle, kokee siellä menestystä ja vastoinkäymistä, taistelee

+ankaran sisällisen taistelun taiteellisen kutsumuksensa ja maailman

+tuomion välillä, palaa käymäseltään entisille lapsuuden seuduille,

+jättää ne taas ja lähtee etsimään heimonsa juuria Puolaan, mistä

+tietää isänsä suvun polveutuvan, tutustuu siellä juutalaistyttöön,

+jonka rakkaudessa hän löytää sovinnon ja onnen. -- Tämä romaani on

+psykoloogisessa suhteessa Aikion herkin ja välähtelevin teos. Sen

+sielukuvauksissa on joskus -- varsinkin silloin kun tekijä esittää

+päähenkilönsä, juutalaisen, avutonta yksinäisyyttä europpalaisessa

+taiteilijamaailmassa -- unissakulkijan omituista tarkkanäköisyyttä

+ja varmuutta. Ulkonaiselta rakenteeltaan on tämäkin romaani hiukan

+löyhä, mutta se todistaa kuitenkin paremmin kuin Aikion muut teokset,

+että tämä lappalainen kirjailija kykenee myöskin suorittamaan

+tehtäviä vaativamman ja yhdistetymmän ihmiskuvauksen alalla.

+

+Kun lähemmin tarkastaa Aikion kuvaamia henkilöitä, huomaa helposti,

+että ne voi kaikki johtaa melkeinpä yhteen ainoaan perustyyppiin.

+Kaikissa hänen sankareissaan on jotain alkuperäisen-avutonta,

+kaaoksellista, heillä on veressä taipumus ihmisvihaan ja

+raskasmielisyyteen, ja heidän intohimonsa, milloin ne herätetään,

+ovat rajut ja ohjattomat. He ovat älykkäitä itsensä-erittelijöitä,

+mutta eivät voi laskea suhteitaan ulkomaailmaan, joutuvat helposti

+päähänpistojensa viskeltäviksi ja kuluttavat hukkaan rohkeutensa ja

+suuren henkisen tarmonsa. Tätä miesluonnetta vastaa sille läheisesti

+sukulainen naistyyppi: rakkautensa puolesta kaikki uhraava,

+oikullisen intohimoinen ja lujatahtoinen.

+

+Aikion teokset eivät yhtenäisinä kertomuksina muodosta lujaa,

+elimellistä kokonaisuutta. Mutta niiden ihmiskuvausta kannattaa

+aina eloisa, hermostunut, samalla kertaa älyllisesti viljelty ja

+lyyrillisesti herkkä proosatyyli. Sitä seikkaa, että kirjailija

+käyttää kieltä, jonka hän on verrattain myöhään omaksunut, saa tämä

+tyyli varmaan kiittää monesta tehoisasta omituisuudestaan. Tuntuu

+nim. toisinaan siltä -- kuten arvostelu kirjailijan kotimaassakin

+on huomauttanut -- kuin olisi norjan kieliaines juuri sen kautta

+ikäänkuin tuoreempana ja muovailulle alttiimpana Aikion käsissä. Että

+näin voi olla asianlaita, merkitsee luonnollisesti sitä, että Aikio

+on harvinainen tuottava kielitaiteilija.

+

+Aikiossa on ensimäinen lappalaissyntyinen mies taistellut itselleen

+taidekirjailijana huomatun aseman. Että se on -- satunnaisten

+olosuhteiden takia -- tapahtunut norjan- eikä suomenkielellä, on

+ollut tappioksi meidän kirjallisuudellemme, jossa tämä älykäs ja

+mielikuvitusrikas karasjokelainen olisi ollut kunnioitettava, uusia

+herätteitä antava voima.

+

+Helsingissä, marraskuun 24:nä 1912.

+

+V. A. K.

+

+

+

+

+I.

+

+

+Pienen lappalaiskylän käräjätupa oli täysi viimeistä sijaa myöten.

+Aitauksen-sisäinen lava oli parahiksi suuri, että sille mahtui

+kruununvouti, molemmat asianajajat sekä tulkki.

+

+Biettar Oula [= Pekan-Olli, Olli Pietarinpoika] ja hänen vaimonsa

+seisoivat nojaten aitausta vasten, pyhäpukuisina, ikäänkuin heihin

+olisi hääpuhe kohdistuva, -- ikäänkuin he eivät olisi suorasukaisen

+ristikuulustelun alaisia ja erään poronvarkausjutun osallisia.

+

+Lasse, jota alkujaan epäiltiin, seisoi toisen pienen putkahuoneen

+nurkassa, painaen korvaansa tiukasti avaimenreiälle ja koettaen

+siepata jonkun sanan isäntänsä todistuksesta. Hän oli edeltäpuolisten

+äkkiä alkanut lörpötellä, ja juttu oli sekoittunut sekä lähtenyt

+Biettar Oulalle vaaralliseen suuntaan.

+

+"Kuusi vaadinta" [vaadin, -- timen = emäporo], kuiskasi eräs mies,

+joka seisoi aivan putkanoven vieressä, keskustellen huomattavan

+innokkaasti naapurinsa kanssa. "Kuusi vaadinta", kertasi hän. Ja

+Lasse oli kyllin viisas ymmärtämään, että tuo oli vain Biettar Oulan

+uusi uhkaus. Hän maiskautti suutaan. No niin... Sitäpaitsi, oppihan

+Trondhjemin laitoksessa norjaa ja ihmistapoja. Oli kaupunkikin

+näkemisen arvoinen, niin hän oli kuullut. Ja siellä kuului vankikoppi

+olevan hyvin valoisa ja kodikas, ei sitä ainakaan voinut verrata

+tähän synkkään, sontaiseen pesään.

+

+Tuomarin toimeen määrätty, sangen nuori vouti katsoi tutkien

+Biettar Oulaa. "Sanokaapa, miten voi ymmärtää, että te muutamissa

+vuosissa olette voinut ahertautua tämän kihlakunnan rikkaimmaksi

+tunturilappalaiseksi?"

+

+Biettar Oula hymyili hämillään sekä siveli mustaa ja lappalaiselle

+harvinaisen tuuheaa partaansa. "Minä hoidan karjaani", sanoi hän.

+Hän tunsi vaistomaisesti, että vähäisestä viattomasta kehaisusta

+hänen sanansa voisivat saada luotettavuuden leiman. "Täällä ihmisten

+ilmoilla ei minulle, jumalan kiitos, uuninlämpö ole vielä tullut niin

+rakkaaksi, että minä jättäisin karjani palkollisille, -- niinkuin

+tuntuu tulleen tavaksi nykyisinä aikoina". Silmäluomet, jotka muutoin

+salasivat teräviin linjoihinsa paljon rohkeata viisautta, pysyivät

+värähtämättä ehdottomasti vakuuttavissa rypyissään. Näytti siltä,

+niinkuin hänellä ei olisi aavistustakaan siitä, että vouti koetti

+virittää ansoja hänen polulleen. Täysin ymmärtäen, että puku tekee

+miehen, hän oli pukeutunut mustaan, hienoimmasta vasannahasta tehtyyn

+peskiin. Nivusten kohdalle sidottu vyö oli koristettu lukuisilla

+nelikulmaisilla soljilla, joiden kielissä värähteli kiilto aina kun

+hän liikahti. Pystyynnostetun peskinkauluksen ympärillä hänellä oli

+suuri, veripunainen, silkkinen kaulahuivi, jonka nipukat ja vaaleat,

+paksut hetaleet valuivat yli leveän rinnan. Suoria, voimakkaita

+sääriä verhosivat kiiltävän mustat, lyhytkarvaiset säärystimet, jotka

+oli tehty poron säärinahasta. Koko hänen suuripiirteinen olentonsa

+ilmaisi, että hänen suonissaan virtasi runsaasti kainulais-verta,

+vieläpä lajiaan jalointa.

+

+Elle, Biettar Oulan uhkeannäköinen vaimo, jonka suuret, tummansiniset

+silmät varmasti olivat peruisin rodun ulkopuolelta, oli sillä

+väliajalla, jolloin vouti valmisteli pöytäkirjaa, unhoittanut

+ne liukkaasti mietityt vastaukset, joilla Biettar Oula tänään

+viime kiireessä oli varaillut hänet. Hän oli lumoutunut nuoren

+voudin avoimiin, pitkulaisiin kasvoihin, hänen pieniin, lihaviin

+käsiinsä ja virkatakin kultahelyihin; tässä hän näki ihmisen

+korkeamman ilmestysmuodon, jolla oli tuloja viisituhatta kruunua ja

+melkein jumalan katsanto. Ei se kuitenkaan ollut vain lappalaisen

+kunnioittavaa, puoleksi pelokasta ihailua kuninkaallista norjalaista

+virkamiestä kohtaan. Salateitä saatu germaaninen veri yltyi

+aistilliseen hehkuun.

+

+Herkät, eloisat kuvut hymykuoppasten edessä värähtivät niin

+viehättävästi suupieliin saakka, kun sieramet paisuivat

+elämänhimon henkäyksestä. Hänet riisti lumouksesta irti pikku

+Andin hellittämätön: tshitshi, tshitshi! Se veti äitiään mustasta

+päällystakista: tshitshi, tshitshi!

+

+Elle istuutui alas lattialle, paljasti povensa ja veti esiin melkein

+peloittavan suuren nisän. Poika maiskautti huuliaan ja imeytyi kiinni

+siihen; se pusersi kaikki kymmenen sormeaan syvälle rintaan sekä

+heitti tyytyväisen silmäyksen voutiin, jonka juhlallisilla kasvoilla

+karehti hetkisen hymynhäive. Vaikka oli jo puolikolmatta-vuotias, ei

+pikku Andi vielä ollut voinut luopua vanhoista tavoistaan.

+

+Joka kerta kun ovi avautui, hulmahti sisään lattian yli harmaina

+pilvinä kylmää huurua, vieri lavan yli, nuuski hiukan paksun,

+kaljupäisen ja rokonarpisen puolustajan sääriä, sitten katosi.

+Mutta se tippui taas katosta alas pisaroina. Muuan pikkuruinen,

+riippuva vesiherne tähtäsi tiensä oikopäätä pikku Andin suuhun -- ja

+osui parahiksi maidon sekoitteeksi. Pikku Andi sattui ilmituomaan

+suuttumuksensa tästä ehkä vahvemmalla tavalla kuin oli aikonutkaan.

+Se sanoi "Baelgalak": sen kieli oli vielä liian avuton lausumaan

+"Baergalak", mikä merkitsee "perkelettä".

+

+Kaakeliuunista hehkuva lämpö sulasi vähitellen pieniä, pitkulaisia

+reikiä ikkunaruutujen jäähän, joiden takana pikkupojat vimmaisessa

+kiihkossaan tappelivat, saadakseen pilkistää tupaan. Ne eivät olleet

+onnistuneet yhtä hyvin kuin Jussa, seudun huomatuimman lappalaisen

+Jongon poika. Jussa oli imartelevalla hymyllään sekä lupaamalla

+yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista lahjonut nimismiehen rengin.

+Varmuuden vuoksi hän oli sitäpaitsi vannonut kalliin valan, että oli

+täyttänyt viisitoista vuotta.

+

+Jussa oli siihen saakka pysytellyt taempana. Mutta kun hän kuuli

+pikku Andin huutavan rintaa, pujahti hän rohkeasti ja reippaasti

+esiin. Ellen avaran poven läpi kävi hengästymisen mainingeita.

+

+Vouti ja kantaja puhuivat kuiskien keskenään, ja puolustaja istui

+haukotellen ja muristen, tapansa mukaan. Nimismiehen rengin, jolla

+oli rinta pystyssä, niinkuin hän olisi ollut Norjan ainoa nimismiehen

+renki, käskettiin noutaa Lasse.

+

+Putkan ovi avautui. Pari märkää pilkkua välähteli Lassen

+vetisen-laimeissa, tihruisissa silmissä, kun lampun valonhohde sattui

+häneen. Vaistomaisesti nuo silmät suuntautuivat Biettar Oulaan, joka

+äkkiä oli nostanut raskaat, voimakkaat silmäluomensa, katseillaan

+ahdistellen turtuneen, sisukkaan palvelijansa viimeisiä väitteitä.

+

+Lasse astui esiin ja laski surkean kapeat kätensä aitauksen reunalle,

+seisoi yhdellä jalalla ja notkutteli polveaan edestakaisin, niin

+että ruumis huojui. Paksut, ulospäin käpristyneet huulet näyttivät

+olevan aivan toisen miehen omaa, niinkuin ne erehdyksestä olisi

+paiskattu kiinni hänen kuihtuneisiin kasvoihinsa. Alahuuli riippui

+ja retkui vakituista asentoaan löytämättä. Sekavat partakarvat

+olivat niin harvassa, että ne muistuttivat jäätyneelle laitumelle

+nälkään kuolleita poronraatoja. Hänen avuttomassa katsannossaan

+oli jotakin liikuttavan surullista. Mutta nyt hän tunsi itsensä

+melkein onnelliseksi siitä, että Biettar Oula oli kuristanut hänen

+viimeisetkin epäröimisensä.

+

+Jussa ihaili ja kunnioitti Biettar Oulaa. Mutta kuinka häntä

+säälittikään Lasse! Tuon saman avuttoman, tukahtuneen ilmeen hän oli

+nähnyt useilla ihmisillä. Tuon ilmeen, joka menestyksenkin hetkellä

+tuiottaa kysyvästi kohtaloon, uskaltamatta täysin uskoa sen hyvään

+aivoitukseen. Kyynelherkkä, lämmin tunto värähti kuin vihuri läpi

+hänen rintansa, ja hän rukoili hartaasti jumalaa auttamaan Lassea.

+

+Niin, Lassen täytyi tunnustaa, että hän se kuitenkin oli varas.

+Ratkaiseva sana pusersi väkisinkin helpoituksen huokauksen hänen

+rinnastaan.

+

+Lyhyt juttu. Seitsemän kuukautta.

+

+Ellen avara povi paisui ja laski jälleen, vakaisesti ja vahvasti,

+niin että sieramet kaartuivat värähdellen, -- niinkuin kauan

+pidätetyn lemmenhuokauksen pakoituksesta. Sillä jumala varjelkoon,

+jos vouti olisi ruvennut häneltä tinkaamaan niitä vastauksia, jotka

+Biettar Oula edeltäkäsin oli syöttänyt hänelle, mutta jotka nyt

+monien seikkojen vaikutuksesta olivat tipotiessään. Hänen mieltään

+oli kyllä alkanut etoa ja se oli noussut tätä ilkeätä valhepeliä

+vastaan, mutta aivan hyödyttömästi.

+

+Sekä Biettar Oula että Elle pääsivät valanteosta, koska heidän

+todistuksensa olivat viimeiseltä olleet hiukan epävarmoja. Jumalan

+kiitos! Väärän valan läheisyydellään hämmentävä kauhu oli tänään

+useita kertoja verhonnut Biettar Oulan sydämen kosteaan henkäykseensä

+ja pusertanut kylmän hien hänen otsastaan. Mutta hänen lihaksensa

+olivat lujat kuin jäntereet, eivätkä hänen hermonsakaan olleet

+mitenkään veltommat. Ne olivat kestäneet ottelun, jota hän sielussaan

+oli käynyt kiemurtelevien, käärmeensitkeiden kummitusten kanssa,

+eivätkä olleet paljastaneet häntä. Ja samalla voimalla hän pidätti

+nyt väkevästi heiskuvaa, lavertelunhaluista iloaan.

+

+Mutta olisiko hän uskaltanut kohottaa kätensä taivasta kohti, jos

+niikseen olisi tullut? Tuskin. Vasta tänään, jolloin Lasse oli

+alkanut lörpötellä, hän oli tullut ajatelleeksi sitä mahdollisuutta,

+että hänen pitäisi käydä valalle. Mutta hän oli välttänyt

+mainitsemasta sitä Ellelle, joka silloin varmasti olisi saattanut

+kaikki hunningolle.

+

+Yleisö työntyi ulos, pettyneenä tämän mitättömän tuloksen takia, että

+Lasse-rahjus saatiinkin varkaaksi. Mutta oli niitäkin, joilla oli

+vainua todellisesta asianlaidasta, -- lappalaiskylän koilliskulman

+vakituiset porovarkaat. Asiaintuntemusta on harvassa.

+

+Eivät olleet tulokseen tyytyväisiä pikkupojatkaan, jotka olivat

+kuulleet kuiskittavan sitä ja tätä. He olivat mitä suurimmassa

+jännityksessä odottaneet näkevänsä Biettar Oulaa -- itse Biettar

+Oulaa! -- vietävän vankeuteen. Mutta mieluimmin olisi kaiken pitänyt

+päättyä karmasevaan juttuun: väärään valaan sekä senjälkeiseen

+Biettar Oulan ja pirun ynnä koko hänen joukkionsa kohtaamiseen. Siinä

+olisi ollut jotakin, jota kannatti kertoa sammuvan nuotion ääressä,

+ja jutun päätös koski ärsyttävästi, ahdistavasti jokaiseen.

+

+Yleisö alkoi painua pihamaan yli, suunnaten tiensä rihkamapuotia

+kohti, joka sijaitsi joenkaltaalla. He astuivat keveillä,

+pehmeillä lapikkaillaan äänettömästi kuin huuhkaja. Ja sitä

+helpompi oli nimismiehen rengin kääntää huomio puoleensa, kun hän

+virkamiehentapaisella kiiruulla raivautui joukon läpi. Hänellä oli

+nimittäin jaloissaan kiilloitetut rasvanahkasaappaat, jotka kiskoivat

+kylmänviiltäviä särähdyksiä lumisesta kamarasta, hänen astua

+loksuttaessaan.

+

+Sillä oli tulipalopakkanen. Tervaisensakeat savuröyköt täyttivät

+ryöpyten taivaille savutorvista ja kiemurtelivat kovalla vauhdilla

+suoraan ylös liikkumattomaan ilmaan. Vaikka oli jo pimeä, kuului

+halkomailta vielä kirveeniskuja. Tuoreet, jäätyneet koivunoksat

+ritisivät ja halkeilivat paukkuen. Tiiviissä, kirpeässä pakkasilmassa

+kuului sieltä täältä aisakellon kumea kalke. Matala, hallava pilvi

+viipyi joen yllä, joka suikerteli laakean, kolmiomaisen kyläniemen

+ympäri. Molemmin puolin nojautuivat metsäharjut mukavasti mataloihin,

+pyöreäselkäisiin, paljaihin tuntureihin.

+

+Käräjätuvasta tullen oli joukko pysähtynyt rihkamapuodin eteen. He

+seisoivat siinä hetken väristen ja koputellen jalkojaan toisiinsa.

+Verkalleen he täyttivät puodin, missä aina seisoksi porolappalaisia,

+naukkien viinaa tiskin ääressä.

+

+-- Minulla on tuhat poroa, kehui Nikko Nille, muinoin kelpo mies,

+nyt juoppo ja kerskuri, Biettar Oulan pahimpia kadehtijoita, hän kun

+näet aikoinaan oli hyvillä toiveilla kilpaa tämän kanssa kosinut

+suurta, sievää, lihavaa Elleä. Hän kehui liikaa. Hänellä oli

+kuusisataa, ja niistä hän oli maksanut sen pilkan, että oli vienyt

+alttarille vanhan, nilkun lesken. Hän oli alkanut kosia Elleä kohta

+kuherruskuukauden mentyä. Mutta kun näytti tulevan pitkälliseksi

+odottaa ämmän Manalle-lähtöä, niin Elle arveli, että hänen oli

+lopultakin hyödyllisintä mennä sille, jossa hänen tietämänsä mukaan

+oli selvintä miehenainesta, vaikkapa se olikin samalla tunturien

+vaarallisin otus.

+

+-- Koko Hammerfestin säästöpankki on minun kukkarossani, kehui Nikko

+Nille. Musta rupijuova ulottui yli hänen kalpean alahuulensa ja

+suupielistä pursusi harmaata vaahtoa.

+

+-- -- -- Minä voisin ostaa koko Biettar Oulan karjan. Mutta

+en minä tahdo semmoisia poroja, jotka -- -- --. Vaistomainen

+pelko esti häntä sanomasta julki ajatustaan loppuun saakka. Hän

+heittäytyi laulamaan seisovalta jalalta sepitettyjä pilkkalauluja

+Biettar Oulan nuotilla. [Kaikkien etevien lappalaisten kunniaksi

+sepittävät taideniekat laulun, jolla on oma sävelensä.] "Biettar

+Oula teu-u-rastaa ta-a-alviöinä". Autuaasti huumaantuneita miehiä ja

+naisia liittyi lauluun, syleillen toisiaan ja huojuen edestakaisin

+sävelten tahdissa. Hikiset, syyläiset kasvot, mikäli niitä näkyi

+paksukarvaisten peskien sisästä, paistoivat kuparinruskeilta lampun

+läikähtelevässä valossa, joka heikosti violetin-värisenä tunkeutui

+kostean, viinantuoksuisen huurun läpi. Hikipisarat samenivat

+lyijynharmaiksi vanhasta lionneesta hiestä. Rihkamapuoti itse otti

+iloon osaa kaikkine varastoineen. Hyllyillä heloitti pukukankaita,

+kaulahuiveja ja saaleja räikein värein: sinisiä ja keltaisia ja

+punaisia, ujostelematta silmiin paistaen. Tiskille asetetussa

+lasikaapissa oli suuri valikoima messinkirenkaita, solkia ja

+kaikenlaista helyä ja kamaa.

+

+Viimeksi tulleet tunkeusivat humalaisten luo ja koettivat suuremmalla

+tai vähemmällä menestyksellä itsekin näyttää päihtyneiltä, ja siten

+pysähtyi pikari tai lasi heidänkin huulilleen. -- "Ri-riekko pa-arka,

+riekko, ri-iekko, ri-iekko, Elle, E-elle, Elle, E-elle!"

+

+Mutta humaus kävi tuon sekaantuneen rykelmän läpi, kun Biettar Oula

+avasi oven ja kyynäröi itselleen tien tiskin luo. Pikku Andi oli

+tarrannut kiinni isänsä pitkään miekkaan. Tuo mahtava säilä, jonka

+ponsi oli hopealla silailtu, oli pojan hartaan ihailun esine.

+

+Biettar Oula sinkosi lihavan, paksun poronpaistin tiskille. "Se

+juodaan konjakkina!" Hän oli pitempi ja muhkeampi kuin muut

+lappalaiset, joi aina kalleinta viinaa, ja kauppias osoitti aina

+hänelle vartavasten huomiotaan. Pikari tuotiin esiin. Hän joi

+kelpo siemauksen siitä, ojensi sitten Ellelle, joka vain kostutti

+huuliaan -- ja äimisti vähän, naisten tapaan. Hän kuivasi silkkisen

+kaulahuivinsa nipukalla voimakkaan, aistillisen suunsa, minkä puna

+oli mehevyyttään raskas.

+

+Biettar Oula seisoi kauan ääneti, mutta joi yhä. Hänen mustat ja

+hiukan tuikeat silmänsä, joihin vähitellen oli vironnut kuuma loiste,

+tähystivät terävästi ryhmää, joka oli kerääntynyt piiriin erään äijän

+ympärille, Nikko Nillen juottaessa tätä humalaan.

+

+-- Saapa tietää, kuinka paljon Lassen omaisuus kasvaa korkoja hänen

+poissaollessaan -- hi hi hi hi! Ja hänestäkös tulee oppinut, --

+niinkuin piru! Ehkä hän sentään pääsee Kautokeinoon lukkariksi,

+kun on opin päähän päässyt, pärisivät äijän puhepalkeet, ja tyhmä

+tihrukaste kosteista, ilkkuvista silmistä viipotti katossa päin,

+ilman kiinnekohtaa. Nikko Nille hymyili mieltään osoittaen.

+

+Biettar Oula suoristihe. Oikean ohimon verisuonet paisuivat. "Oula!

+Oula!" rukoili Elle. Biettar Oula astui pari ravakkaa askelta

+ryhmää kohti. Äijä pujahti toisten taakse ja huusi täyttä kitaa:

+"Se tappaa minut -- aa-aaaah!" Mutta Biettar Oula viisi veisasi

+hänestä. Sitävastoin hän kävi Nikko Nilleä kaulukseen, halkaisi

+yhdellä tempauksella hänen peskinsä edestä ja takaa, vyöhön saakka,

+antoi hänelle oikean karhunlyönnin paljaalle selälle sekä sinkosi

+hänet sitten parin jauhosäkin väliin, niin että hän kerrassaan hukkui

+jauhopilveen. Biettar Oula työnsi Ellen ja pikku Andin ulos ovesta ja

+paukautti sen jälkeensä navakasti kiinni.

+

+Joukkio, joka äkisti oli selvennyt, seurasi heitä pihalle, missä

+heidän molemmat ajoporonsa, seisoivat pylvääseen sidottuina ja

+pureksivat jäkälää.

+

+Elle veti lapintakin päältään, pukeutui paksukarvaiseen peskiin,

+kaaristi sitten pikku Andin ahkionsa keulapuoleen. Notkeana kuin

+kärppä hän hiipi poron luo sekä pujotti keltaisilla, punaisilla ja

+sinisillä ripsuilla koristetut länget komean, valkoisen eläimen

+kaulaan, poron, joka jo hehkui ja vapisi halusta saada vilahtaa ulos

+pihasta. Vetohihna oli sidottu luokkaan mahan alle.

+

+Biettar Oula oli laskenut karhunnahkakauluksen hartiain yli ja seisoi

+jo valmiina, ohjas käärittynä oikean käden ympäri. [Käytetään vain

+yhtä ohjasta, sidottuna jonkinlaisiin päitsiin, joiden toinen hihna

+kulkee otsan yli, silmien ja sarvien välitse, toinen niskan yli.]

+

+-- Aja edellä! sanoi hän.

+

+Elle nykäisi ohjasta. Ylväs eläin otti ensimäiset pitkät,

+kuumeisenkiihkeät juoksuaskeleet, ja Elle harppasi sen rinnalla

+vähän matkaa nopeasti kuin varjo; sitten hypätä heiskautti ahkion

+pohjaan. Juuri kun poro aikoi tehdä mutkan vasempaan, kiristyi ohjas

+selän ylitse, ja samassa hetkessä heittäytyi eläin oikeaan suuntaan

+niin rajusti, että ahkio heilahti ja tärähti nytkivän kiivaasti

+ja jätti jälkeensä valkean uoman likaiseen, kovaksi poljettuun

+lumitantereeseen.

+

+Biettar Oula kiihoitti poroaan pidättämällä sitä hetkisen. Eläin

+tanssi silmät selkoselällään ja riuhtoi kalvavassa himossaan päästä

+oikomaan jalkojaan rajattoman halunsa mukaan. Mutta kun Biettar Oula

+äkkiä nosti kätensä ja kumartui eteenpäin hypätäkseen, sinkoutui

+eläin menemään ja Biettar Oula lennähti ahkioon -- kuin petolintu,

+joka heittäytyy pakenevan saaliinsa kimppuun.

+

+Viuhuva vauhti tuntui kuin putoamiselta ja kihelmöitti miehen koko

+ruumista kiireestä kantapäähän saakka. Hänen rämeä, kovaääninen

+joikauksensa kaikui läpi seudun ja kiihkeän ajon mukaan sen sointi

+tuli heleämmäksi.

+

+Äsken niin ilkkuva joukkio oli selvästi sangen nolossa

+jälkipäivän-mielentilassa, mutta samalla melkein valmis päästämään

+ilmi salaisen ihailunsa Biettar Oulaa kohtaan. Äijä se tulikin tällä

+kertaa lausuneeksi vapauttavan sanan: "Vain Biettar Oula voi niin

+tehdä".

+

+Ja Biettar Oula haasteltiin poikki ja puhki kohoavan innostuksen

+vallassa. Eikö ollut sekin nuori, kaunis norjalaistyttö, vanhan

+"Hukan" tytär, syksyllä seurannut häntä kappaleen matkaa tunturia,

+rohkenematta sentään tulla näkyviin!

+

+Nikko Nillen oli täytynyt jäädä puotiin, saadakseen kauppiaan

+kuromaan hänen peskinsä kokoon parilla sukkaneulanpistolla. Kun hän

+tuli ulos, otti äijä -- ikäänkuin kiitokseksi hyvästä kestityksestä

+-- hänet vastaan sanoilla: "No, onko selästä kirvely helpoittanut?"

+Ja joukko hymyili ilkeästi. Ne nykivät äijää ja yllyttivät häntä

+jatkamaan.

+

+-- Kuinka monta peninkuulemaa arvelet olevan tunturien kauneimman

+naisen Ellen -- jota sinä et saanut -- ja sinun vanhan, nilkun,

+tuultenkuivaaman linnunpelättisi välillä? Ennen minä pitäisin

+sänkytoverinani säkin nuuskankuivia poronkarvoja kuin sinun ämmääsi.

+Se on sitkas kuin parkittu nahka. Siitä ei viinakaan tee loppua...

+Vieläköhän odotat hänen kuolevan? Oho, hyvä ystävä, eivät ämmän luut

+aivan pian väsy pitämään kankeata ruhoa pystyssä sinun silmiesi

+edessä. Äh, hyi saatana!

+

+Äijärahjuksen törröttävät hampaat paistoivat keltaisina irnuvasta

+kidasta, ylähuuli oli kääntynyt kaksinkerroin, ja pahat, vetiset

+silmät tähysivät suoraan ilmaan.

+

+"Nikko Nillen heilasta tulee vanhapiika paljon ennen kuin ämmä kuolee

+-- hi hi hi hi hi!"

+

+Totta puhuen Nikko Nille oli jo valinnut itselleen uuden hentun,

+nuoren kassapään, joka muistutti Elleä vain harvinaisen lihavuutensa

+takia.

+

+-- Laulapa veisu hentustasi! alkoi äijä taas. Mutta samassa löi

+kaikkialla läsnä oleva Jussa häntä kämmenellä vasten ilkkuvia huulia.

+-- Jos oletkin vaivainen, niin luuletko sen edestä saavasi räkyttää

+kuin rakki ihmisille?

+

+Isku oli niin odottamaton, että äijä tipahti kerralla

+kukon-orreltaan. Ja väkijoukko rähähti nauramaan hänelle yhtä

+säälimättömästi kuin äsken Nikko Nillelle.

+

+-- Biettar Oula ei halunnut käydä äijään käsiksi -- he he he, sanoi

+muuan, nauraa hölöttäen. "Hän ei halunnut tahrata käsiään sellaisesta

+-- he he he".

+

+Mutta äijä oli jo keksinyt keinon. Hän alkoi ulvoa ja väitti Jussan

+lyöneen hänen hampaansa ja huulensa piloille. Yleisö sai aiheen

+näyttää osaaottavalta. Jussaa piti peitottaman. "Sinut täytyy

+pistää kiinni!" -- "Sinä olet, jumala nähköön, koko pitäjän pahin

+mustalaispentu!" -- "Jos sinä oletkin Jongon Poika, niin luuletko sen

+edestä saavasi rääkätä äijäraukkaa" -- "Tuo rosvonulkki se nostelee

+tyttöjen hameita ja ajaa hevoset kaakeiksi, ja viime vuonna hän oli

+ajaa sonnivasikan kuoliaaksi!" -- "Miten sitä ei olekaan pantu kiinni

+ennemmin. On paras ottaa häntä kiinni kynkkäluusta, kun meillä on

+kruununmies täällä".

+

+Syytökset eivät kuuluneet uusilta Jussan korvissa, mutta hänestä

+tuntui kuitenkin olo tukalalta. Hänen monet aikaisemmat yhteenottonsa

+pohjoispuolen sakin kanssa olivat aristaneet häntä. Ja äijä osasi

+olla kiskuri, huolimatta siitä, että Jussa usein antoi hänelle

+ruokaa ja vaatteita sydämensä hyvyydestä, -- ilman että hänellä aina

+oli vereksiä ilkitöitäkään omallatunnollaan. Voipa äijä usein olla

+niinkin hävytön, että kieltäytyi ottamasta lahjuksia, ja uhkasi

+ladella isä-Jongolle Jussan koko syntiluettelon. Ja Jussa tiesi

+liiankin hyvin, että siinä pyykissä olisi pesemistä...

+

+-- Pyydä äijältä anteeksi, sanoi eräs, tarttuen Jussaa tukkaan.

+

+Jussa riistäytyi kuitenkin irti, ja hän ja Nikko Nille kiiruhtivat

+pois. Nikko Nille pysähtyi kohta ja sanoi: "Paha juttu mennä kotiin

+peski hajallaan".

+

+-- Maltas, sanoi Jussa, "jos sinulla on viinaa pullossa, niin minä

+juoksen kotiin ja juotan sillä ämmän leppeäksi ja sikahumalaan. Ja

+tiedäthän, että silloin on pieni vaiva peijata häneltä avaimet, niin

+että sinä pääset jalka-aittaan vaihtamaan peskiä".

+

+Silloin hymyili Nikko Nille. "Sinä saat, tuhat tulimaista, ajaa koko

+huomispäivän minun porollani".

+

+Jussa lähti pulloineen kuin vihuri kotiinsa. Nikko Nille asusti

+nimittäin vanhan Jongon luona.

+

+Nikko Nille poikkesi syrjätielle, joka vei länteen, joelle. Siellä

+hän istuutui puoleksi lumenpeittämälle aidalle. Ämmän piti saada

+rauhassa juoda itsensä humalaan.

+

+Täällä oli hiljaista, kaukana kylätieltä.

+

+Pohjoinen taivaanranta tuikkaili pitkiä revontuli-kielekkeitä. Ne

+värähtelivät ristiin rastiin Linnunradan valomeren alla, ja painuivat

+kiemurrellen etelään. Ne kiisivät kuin tarun kidutetut käärmeet,

+jotka tuskan mielettömällä voimalla, kieli kidasta riippuen,

+vääntelehtivät hehkuvassa nuotiossa. Nopeat kajastukset pakenivat

+kuin aaveet yli sinertävän lumen, jossa monet pienet kristallit

+säkenöivät, ajautuivat sähköisenä valona laaksonrinteitä peittävän

+mäntymetsän sekä joen päälle patoutuneiden, matalain sumupilvien yli.

+Väliin tämä taivaan tuhatkätinen, ohut, kellervä aave paljasti palan

+taivasta, jolla suuret, rauhalliset tähdet tuikkivat.

+

+Joen toisella puolella niemellä kasvavien koivujen ja raitojen

+hennoista oksista huokui ohutta utua, minkä pakkanen kohta jähmetti

+valkeiksi, tiheiksi huurreköynnöksiksi; paksunahkaiset rungot

+näyttivät vain mustilta suonilta.

+

+Pieni varpunen, jonka nokka oli heltynyt kylmästä, niin ettei se

+saanut eloa jääkovasta urvusta, istui oksalla, hentoiset varpaat

+kirpeän kylmässä huurteessa. Kylmä oli hiipinyt sydänjuuriin saakka

+ja kierteli värisyttäen läpi ruumiin. Silmäluomet raukesivat yhteen,

+ja pää ja kaula koettivat piiloutua höyhenvaippaan, mutta turhaan.

+Pikku varpunen tipahti lumeen, jalat käpristyneinä vatsan alle...

+Mutta sen viimeinen tunne oli suloista tyytyväisyyttä. Se uneksi

+lentävänsä lämpimässä ilmassa, joka oli täynnä päivänpaistetta.

+

+Nikko Nille siristi silmiään. Hän näki jotakin eloisaa vilinää

+lounaassa, eräällä pyöreäselkäisellä lumiharjulla. Vaikka välimatka

+oli pitkä, näki hän sen aivan hyvin, sillä täysikuu oli juuri

+sukeltanut esiin idästä.

+

+Biettar Oula ei vielä tiedä, mitä onnettomuus on. Mutta se voi

+sattua. Nikko Nille sanoi sen ääneenkin: "Se voi sattua". --

+Elle-raukka! Jonakin päivänä hän jää yksin, nuorena ja turvatonna.

+No niin! Nikko Nille ei ole koskaan liian kova häntä kohtaan. Hän

+ojentaa auttavan käden Ellelle. Mutta kun tämä sitten jonakin iltana

+tulee muistuttamaan häntä heidän muinaisesta rakkaudestaan, niin

+hän sanoo: "Elle, minä säälin sinua. Mutta sinä tiedät, että minä

+rakastan Eira Maritia ja hän rakastaa minua. Ensi kuussa me vietämme

+häitä". -- Silloin Elle vaipuu maahan ja itkee katkerasti. Mutta

+Nikko Nille sanoo vain: "Hyvästi, Elle! Jumala olkoon kanssasi!" Eikä

+sano mitään muuta, vaan menee pois...

+

+Nikko Nille tunsi kylmiä väreitä selässään: kauppias ei ollut liiaksi

+vaivannut itseään ompelulla. Tämä veres juttu nousi äkkiä niin

+räikeänä Nikko Nillen korkealentoisten unelmien rinnalle.

+

+Herra jumala, eivätkö ämmän hauraat luut sitten koskaan sorru

+kasaan! Ja vielähän se alituiseen uhkaili, että hän "menisi vielä

+kolmannellekin!" Niinkuin hän ei jo olisi elänyt kyllin kauan!

+Niinkuin hän ei kymmenen vuoden aikana olisi hoippunut kuolleitten

+valtakunnan nahkapukuisena edustajana! Ja Eira Marit kulki niin

+nuorena ja kauniina ja lihavana! -- Hänen tuntonsa kuohui pettymyksen

+karvautta ja oli jo kauan kapinoinut. Hän alkoi juoda ja joi aina

+enemmän, tuli juoppoudessa raa'aksi, vaikka tosin vain suustaan,

+kerskua hoilasi älyttömästi ja hävitti omaisuuttaan. Olipa hän

+salavihkaa alkanut jo kajota muiden poroihinkin. -- Alussa hän

+oli jalo aviomies. Aviomies varsinaisessa mielessä hän ei sentään

+ollut koskaan ollut. Vielä enemmän: -- hän oli tähän päivään asti

+säilyttänyt puhtautensa. Ja sikäli häntä voitiin edelleen sanoa

+kunnon aviomieheksi. Hän oli itse asiassa myös hyväpäinen, oli

+kihlakunnan hallinnon jäsen. Puheenjohtaja piti suuriarvoisina hänen

+mielipiteitään eri asioissa. Kirjoitustaitoa hän ei sentään ollut

+koskaan oppinut. Hänen nimensä kirjoitettiin päiväkirjaan siten, että

+joku toinen kuletti kynää.

+

+Kuinka monena keväänä hän olikaan samonnut poroineen pohjoista kohti

+varmasti uskoen, että kun hän syksyllä palaa, niin ämmästä ei ole

+jälellä muuta kuin pieni haikea kertomus hänen kuolemastaan.

+

+Nikko Nille luovi kotiinpäin.

+

+Jussa ja joukko muita poikia juoksentelivat ympäri pihamaata,

+koettaen härnätä revontulia [tunturiseuduilla yleinen poikien

+leikki]. Kukin piti ylhäällä kädessään leipäkakkua. Qakko! Qakko!

+(Kakku! Kakku!). Revontulet näyttivät raivostuvan ja uhkaavan iskeä

+alas heihin; mutta pojat juoksivat pois ja piiloutuivat pajaan.

+

+-- Jussa! huusi Nikko Nille.

+

+-- Niin! vastasi Jussa, tullen hänen luokseen. Ämmä on jo päissään

+ja pehmeänä kuin lämmin suoli -- Avaimet -- Pyh! Ne lähtevät hänen

+kädestään niin helposti kuin karva mädänneestä poronnahasta.

+

+-- Etkö sinä voi mennä sisään ja ottaa ne häneltä?

+

+-- Oh -- -- -- hän vaatii kivenkovaan, että sinun ensin täytyy tulla

+sisään, niin saat naukun häneltä.

+

+Se oli Nikko Nillelle liian väkevä houkutus. Hän koetti varovaisesti

+avata ovea. Mutta se parkaisi hätyyttävän kiivaasti oven jäätyneitä

+täyteriepuja vastaan. Katsomatta vasempaan tai oikeaan pujahti hän

+hämillään ämmän luo, joka istui takan luona ja sytytteli nysäänsä

+päreellä.

+

+-- No sinäkö siellä, poikaseni! Nytpä sinä saat oikean naukun! Vanhan

+Saaran kädestä naukun! Mitä -- Luuletko muka, ettei vanha Saara

+antaisi naukkua pojalleen? -- Ystävälliseen hymyyn levenneessä suussa

+välkkyi yksi ainoa törröttävä hammas.

+

+Nikko Nille pani viinan kulisemaan alas kurkusta. "Ja nyt minun

+pitäisi päästä jalka-aittaan".

+

+-- Niinpä niin, poikaseni! Mutta pusu ensin!... Enpä ole sinua

+muiskannut sen jälkeen kuin -- -- --, niin, piru ties, olenko

+ensinkään muiskannut sinua. Mutta nyt sinulta pitää lähteä yksi, niin

+että läjähtää!

+

+Nikko Nille seisoi kuin mykkänä. Tuollaista ei ämmä koskaan ennen

+ollut keksinyt. Ei se olisi sitä nytkään keksinyt, ellei Jussa olisi

+opastanut häntä siihen. Ja ämmä näytti todellakin tarkoittavan täyttä

+totta. Ei tässä auttanut mikään "mutta, rakas!" ja senvuoksi, arveli

+Nikko Nille, olisi parasta pitää tyytyväinen naama pahassa pelissä...

+Hän oli jo kumartumaisillaan ämmän puoleen, kun äkkiä huomasi Eira

+Maritin, joka istui perempänä ja oli punainen kuin pakahtuisi

+pidätettyyn nauruunsa. Mutta ennenkuin Nikko Nille ehti vetäytyä

+takaisin, oli ämmä jo tarttunut häntä peskinkaulukseen.

+

+-- Et, kuolema ja kirous, et saakaan tällä kertaa riistää muiskua

+nenäni edestä!

+

+-- Hulluko olet, akka!

+

+-- Sama se sinulle. Mutta muiskun minä tahdon! Hän huohotti

+mielettömässä kiihkossaan saada suunsa Nikko Nillen suun tasalle.

+Kurkoittaessaan hän kuukahti nurin lyhyiltä jaloiltaan ja sortui

+puolivalmiin reen liisteiden väliin, joita Jongo rakenteli; samassa

+kauppiaan purjelankaommel ratkesi. Siinä seisoi Nikko Nille vasen

+puoli yläruumista paljaana, -- ja ämmä lojui liisteiden välissä,

+lyhyet jalankäppyrät ilmassa. Nikko Nille painui kokoon häkäyttävässä

+ahdistuksessaan, niinkuin olisi saanut jääkylmän ryöpyn niskaansa.

+Mutta äkkiä näkyi ajatus iskeneen hänen aivoihinsa. Hän veti

+puukon tupestaan ja viilsi sillä irti sen vaatekappaleen, josta

+muiskunhaluinen ämmä piteli kiinni, sekä hyppäsi ulos.

+

+Pullea, lenkosäärinen Eira Marit puuskui yhä, pidätellen

+väkivaltaista, pulppuavaa nauruaan. Rehevä povi sekä rasvanhyllyvä

+vatsa värvähtelivät lyhyen lapintakin alla kuin valtavan suuri

+kampela, ja tyttö löi ja löi käsiään pulleihin reisiinsä. Vähän

+väliä hänen täytyi kuivata lihavilta poskiltaan naurukyyneleitä,

+mitkä olivat pusertuneet esiin kapeista silmäraoista ja kuroneet ne

+ahdasreunaisiksi, kyyneliä pulputtaviksi lähteiksi molemmin puolin

+matalaa, nyt melkein kasvojen sisään painunutta nenää.

+

+-- Auta minut ylös, piru vie! huusi ämmä, huiskuttaen toisella

+kädellään pulloa, toisella hihan-repaletta.

+

+-- Ylös sieltä, vanha velho! lausui Jussa, käyden retuuttamaan häntä

+ylös. "Kyllä erehdyit, jos kuvittelit, ettei Nikko Nillessä olisi

+lujaa siveämielisyyttä yhtä paljon kuin Juuso-vainaassakin".

+

+Ämmää oli hänen kuulemansa niin paljon kiukustuttanut, että hän

+mennä kaahotti yli permannon kuin nilkku varis ja tuupertui Eira

+Maritin syliin. "Oletko sinä häntä muiskannut, hä!" Hän tarrautui

+kilpailijattarensa takin rinnukseen sekä ravisteli tätä aika lailla.

+"Oletko sinä häntä muiskannut, hä?... Katso minua, hanhen sikiö!...

+Usko pois, että Saara-ämmä kyllä elää, jos ei muun vuoksi, niin

+ainakin ärsyttääkseen teitä, kiduttaakseen teitä!... Ymmärrätkö? Te

+saatte mulkoilla toisianne kunnes olette kuihtuneet. Niinkuin vaadin

+ja hirvas [hirvas = härkäporo], jotka ovat jääneet eri puolille

+väli-aitaa. He he he, näetkös, Saara-ämmälläkin on jotakin, jonka

+vuoksi elää!" -- -- Ja ämmä hymyili muikeasti, työntyen alas Eira

+Maritin pulleasta sylistä.

+

+Eira Marit punastui ja tuli kovin hämilleen, hiipi ulos ja riensi

+ullakolle, missä hän asui yhdessä vanhempainsa kanssa, jotka myös

+olivat porolappalaisia. Hänen verkkainen verensä ei ollut koskaan

+houkutellut häntä lemmenvaaroihin. Ja koska Nikko Nillekin puolestaan

+oli taattu lihansa-kieltäjä, niin kaikki oli niinkuin olla pitikin.

+Kapinayritykset häntä vain säikäyttivät jälestäpäin ja olivat

+armottomasti tuomitut tukahtumaan.

+

+

+

+

+II.

+

+

+Likinnä kylännientä, -- missä niityt loppuivat ja koivuviidakko alkoi

+-- kiersi talvitie leveän, syvän rantakourun kautta joen jäälle.

+

+Elle ajoi edellä.

+

+Porot juoksivat nyt tasaista vauhtia, -- keinuivat kevein, voimakkain

+askelin. Tie oli kova ja hyvä; sillä paitsi porolappalaisia

+sitä käytti myös kylän väki, jolla oli heinämaat ja halkometsät

+joenrantojen mataloilla, kolmiomaisilla niemekkeillä.

+

+Biettar Oula istui torkkuen ahkiossaan. Silloin tällöin poro haukkasi

+suullisen lunta ja taivutti päätään vakoillen molemmille sivuilleen.

+Korkealla lumisen kanervikon laiteilla, joka peitti joenrantamaa,

+näyttivät tummat puunjuuret aika ajoin liikkuvan sangen epäilyttäväsi

+yläpuolella sumun. Poro ojensi lyhyen hännäntypykkänsä levottomana

+ylöspäin ja tempasi, niin että Biettar Oulan pää retkahti taapäin.

+Samassa hetkessä pujahti sumunkostea kylmyys peskin sisään ja

+värisytti hänen humalasta ja uneliaisuudesta aristunutta vertaan.

+Viluisena hän veti nopeasti päänsä syvälle peskinkauluksen sisään,

+täyttääkseen sen lämmönpitäväksi.

+

+Puoli penikulmaa kylän yläpuolella he poikkesivat sivutielle, joka

+vei erään hyvin kapean syrjäjoen yli. Paksuhuurteisia koivuja

+ja raitoja riippui alavien joenrantamien yli, muodostaen miltei

+valottoman tunnelin: sieltä voi nähdä vain kapean kaistan taivasta.

+

+Poron sarvet koskivat oksiin, ja huurre rapisi alas, peittäen jälleen

+nukahtaneen Biettar Oulan kasvot. Äkkiä hän levähytti kätensä ja

+haukkoi henkeä. Juuri virkoovien aistien hämärä todellisuustajunta

+yhtyi pahoihin unennäkyihin. Hänen siristelevät, puoliavoimet

+silmänsä näkivät vielä Lassen taaksepäin väännetyn pään -- tuolla

+hyvin ylhäällä; hän näki sen niin käsittämättömän selvään! Itse hän

+painui kosteaan sumumereen, ja juuri kun huurresateen värisyttävä

+kutitus oli salvata hengen häneltä, hän sai huudon kurkustaan...

+

+Elle pysäytti poron ja juoksi hänen luokseen. "Oula!... Oulatsham!"

+(Rakas Oula!) Oula ähki, piteli rintaansa ja tähysi ympärilleen.

+"Näin vain unta! -- Aja eteenpäin!"

+

+Kauempana, pienessä, ahtaassa laaksossa kääntyi viimeinen

+hevosreenjälki suuren halkokasan taa, mutta syvä ahkionuoma nousi

+viistoon laakson itäistä seinämää pitkin. Porot kiipesivät sitkeästi

+jyrkkää rinnettä ylöspäin, kuroittuivat niin että maha ja turpa

+viistivät lunta, kielen riippuessa toisesta suupielestä. Keuhkot

+kävivät kuin urkupalkeet, joita poletaan nopeaan tahtiin, ja

+leiskuttivat valkoisia viiruja sieramista.

+

+Kun laakson seinämä loiveni ja liittyi paljaaseen tunturitasankoon,

+saattoi Biettar Oula taas hengittää syvään ja vapaasti. Ahkiota

+raapivat viimeiset vaivaiskoivut, jotka eivät ulottuneet edes

+lumenpinnalle asti. Pari riekkoa pyrähti lentoon, lyöden

+siivenkärillä muutamia juovia lumeen, lensivät kaaressa ja painuivat

+räikäen, siivet levällään, pajukkoon.

+

+Täysikuu nousi idästä. Kuvajainen liukui ahkion vieressä kapeana,

+tummansinisenä juovana hiukan kaartuvan lakeuden yli, jolle oli

+kasaantunut suuria ja pieniä aaltoja kevyttä, kuivaa lumijauhetta,

+peittäen ohutta, paksun lumikerroksen pinnalla laakana välkkyvää

+jääkuorta.

+

+Täältä he näkivät kylän kaukana alhaalla koillisessapäin. Siellä

+täällä näkyi vielä valoja talojen varjopuolilla. Mutta ne sammuivat

+vähitellen.

+

+Tasanko kaartui eteenpäin uutta alannetta kohti. Täällä olivat porot

+tallanneet laajalti lunta, ja suksenlatuja ja ahkionuomia risteili

+tiheässä.

+

+Alanteen toisella rinteellä liikehti porokarja hajallaan kimaltavan

+viidan läpi, pyyhkien huuretta alas kuhmuisista, käkkyräisistä

+tunturikoivuista. Noiden parintuhannen poron koparain napse kuulosti

+kaukaiselta, tiheältä rankkasateelta Paimen, joka vähän aikaa oli

+joikunut yön yksitoikkoisessa hiljaisuudessa, huusi äkkiä kiukusta

+käheällä äänellä: "Hei, Girjes! [Koiran nimi Girjes -- kirjava,

+täplikäs.] -- Sinä kirottu rakki! Pidä kitas kiinni, tai minä kiskon

+kielesi siitä ulos, senkin takkunahka!" -- Tuo pullea, hännätön, äkeä

+otus, joka ahdisteli muuatta luvallisen kauas erkaantunutta poroa,

+oli saanut järkkymättömän eläin-omantuntonsa kiihoitetuksi siihen

+määrään, että se sokealla kiihkolla hätyytti poroa vielä laumassakin.

+-- "Girjes!" -- Koira murahteli vielä pari kertaa, mutta hiukan

+laimeammin, ja ryntäsi sitten toiselle kulmalle, välittämättä muista

+koirista.

+

+Biettar Oula ja Elle ajoivat vielä jonkun matkaa laaksonpohjaa

+alaspäin, puron vartta, joka sinne tänne oli padonnut kokoon

+kellanharmaita jäämöhkäleitä, niin että niiden viheriät reunat

+näkyivät.

+

+Vihdoin eräässä koivumetsässä, mihin sinne tänne oli joutunut

+muutamia tuulentuivertamia petäjiä, avautui eteen pieni, pyöreä

+raivattu ala. Heikko, punertava valonhäive paistoi ovenraon kautta

+mustaksi savuttuneesta sarkateltasta, minkä puukehyksestä kohosi

+savuaukon läpi ristiin rastiin nokisia seipäitä. Parvi koiria syöksyi

+ulos, pysähtyi muristen, epätietoisina, -- vainusi sitten talonväen

+ja juoksi riehakkaana, ilosta ulvoen heitä vastaan.

+

+-- No, tekö siellä? -- sanoi vanha muori Biettar, hiukan kohoutuen,

+ja puhalsi tulta sammuvaan hiillokseen. Hänen monivuotinen

+palvelijansa Aslak nousi myös seisaalleen.

+

+Biettar Oulan rauhallinen ilme -- sekä se, että hän ensinnäkin oli

+tullut takaisin -- vapautti heidät kysymästä, miten oli käynyt. Ja

+kun Biettar Oula veti pullon esiin peskin sisältä, kaartuivat rypyt

+Aslakin leveän suun ympärillä suureksi, monijuovaiseksi hymyilyksi.

+Yhdellä henkäyksellä loihti Aslak hiilloksesta ilmi virkeän lieskan.

+Hän oli kuitenkin heittämäisillään tuleen komean kappaleen tervaista,

+kuivaa honganjuurta --, mutta Elle esti hänet siitä. "Sinua voisi

+luulla tyhmäksi kyläläismoukaksi", sanoi hän äänellä, johon Aslak ei

+ollut tottunut.

+

+-- Niin, sanoi Biettar Oula, kun pullo oli tehnyt kierroksensa,

+"Lasse valitsi järkevästi, katui ja teki parannusta ja tunnusti

+suoraan".

+

+Aslak veti likaisenmustat kasvonsa peskin sisään, puuskui naurusta,

+heittäytyi taaksepäin ja hymyili kovin iloisena. "Jumaliste, annappa

+toinen naukku lisää!... Korjatkoon trondhjemilais-seminaristi

+matkallaan suuren sadon oppia ja iloa!".

+

+Mutta kuitenkin tuntui siltä, kuin ei aine oikein huvittaisi.

+

+Pata, joka vakituisesti riippui takan päällä, alkoi poreilla siltä

+puolen, missä tuli oli kovin, ja muori Biettar puhui rasvan kokoon

+toiselle, kuohumattomalle puolelle sekä ammensi sen puukuppiin.

+Biettar Oulalla oli kiljuva nälkä, hän viilsi suuren suupalan

+tulikuumaa lihaa, kastoi sen rasvassa, pureksi sen nopeasti vahvoilla

+hampaillaan sekä nieli sen kitaansa, vaikka kyyneleet pusertuivat

+silmistä: hän näytti samassa hetkessä antautuvan kohtalon huomaan ja

+odottavan vain, mitä lämpö saa aikaan vatsassa.

+

+Muori Biettar tiedusti, olivatko he käyneet Jongon luona. Sillä

+Biettar Oulan perheen laita oli sama kuin useimpain lappalaisten:

+he halusivat pysyä hyvissä suhteissa Jongoon. Siihen liittyi eräitä

+etuja, muun muassa sitä tietä, että Jongolla oli ammattina porojen

+ostaminen pitkäkyntisiltä porolappalaisilta.

+

+Kyllä, olivat he käyneet. He olivat myös, kastattaneet pikku Andin

+nyt viime sunnuntaina.

+

+-- Kai se käyttäysi sievästi kasteen aikana kysyi Aslak, silmäten

+samalla pikku Andiin, joka jo makasi hiljaa kuorsaillen turkiksen

+alla.

+

+-- Oh, sanoi Biettar Oula, se olisi minusta kyllä voinut olla

+tarkemmin perehtynyt ohjesääntöön. Se oli kadonnut meiltä silläaikaa

+kun pappi luki rukouskirjaa. Minä löysin sen ulkoa ja annoin sille

+aika lailla kuka-käskiä. Jos sinä et aio käyttäytä kasteen aikana

+ihmisiksi, minä sanoin, niin saat lisää, senkin pakana!

+

+... Mutta kuuleppas sitten! Se höyrypää nikkari Nils menee papin luo

+ja sanoo, että pikku Andi on kotona kastettu. Sen sitten pitääkin

+pistää sormensa joka paikkaan. "Mutta sinähän sanoit eilen, ettei

+poika ole kotona kastettu", sanoi pappi ja katsoi minuun. "Hm, panin

+minä. Pastorin ei pidä ottaa sitä pahakseen, sanoin. Minä arvelin,

+etteihän se Aslak, kun se kastoi pojan, oikein ollut perehtynyt

+ohjesääntöön. Ja minusta tuntui, etten minä päässyt rauhaan

+omaltatunnoltani, ennenkuin poika oli oikein kastettu".

+

+-- Älä, -- sanoitko niin! lausui Aslak. "Mutta luinhan minä

+ohjesäännön kaikki kirjaimet. -- Vaikka enhän minä ole pappisoppinut

+enkä trondhjemilaisoppinut", lisäsi hän tyynesti hymyillen.

+

+-- Kyllä se vähän sekavasti kävi; mutta ei se sentään kovinkaan

+pahasti päättynyt, sanoi Biettar Oula. "Pappi näes tuli jälkeenpäin

+ja otti minua kädestä ja sanoi, että oikein ja kristillisesti minä

+tein, kun toimitin pojalle oikean kasteen".

+

+Tämä keskustelu Lassen-jutun ulkopuolella oli kuitenkin kuin kissan

+kaartelemista kuuman puurokupin ympärillä. Sen hupaisa äänensävy

+yhdessä viinan kanssa oli nyt haihduttanut heistä hämillisyyden.

+Biettar Oula kertoi heille eräänlaisella ylpeydellä -- se ei ollut

+vain iloa onnellisesta tuloksesta --, kuinka notkeasti hän oli

+pujottautunut verkosta. Mutta -- hän arveli --, eivätpä pykäläin

+koukut olleetkaan ensi kertaa liukuneet hänen ohitseen, ilman että

+hän tarttui niihin. Eivät olleetkaan hänen ammattitoverinsa turhaan

+antaneet hänelle kunniainimeä "rietas". Ei ollut harvinaista, että

+neuvoa tarvitseva henkilö, joka oli onnettomasti joutunut epäilyksen

+alaiseksi vieraan poron kähveltämisestä, kääntyi hänen puoleensa.

+

+Mutta kun muori Biettar kuuli Lassen alkaneen lörpötellä, joutui hän

+hurjaan raivoon ja manasi hänen niskaansa kaikki maailman vaivat, kun

+hän tulee takaisin. "Siinä ryötässä ei ole edes kunniallisuutta!...

+Piru sisukseni kärventäköön, jos hän saa maistaa niiden kuuden

+vaatimen maitoakaan!" -- Hän huitoi käsillään, istuen tulen loimossa,

+taustanaan mustanruskea teltanseinä, katse terävänä ja rypyt silmäin

+ympärillä syvinä. -- "Ruvetapa hieromaan kauppaa sellaisen haisevan

+tallukan kanssa! Lassen kanssa!... Ei uskoisi, että sinä olet muori

+Biettarin poika! Jos isäsi olisi elänyt, niin olisitpa, kuolema ja

+kirous, saanut raippaa!"

+

+-- Niin mutta äitimuori, -- -- mitä pirua minä taisin tehdä,

+kun -- -- --

+

+-- Aa, lorua!... Niinpaljon älliä sinä sentään olet perinyt isältäsi

+ja minulta, että olisit voinut luistaa voudin ja asianajajan

+verkoista!

+

+-- Ja vannoa väärin! -- Oletko hullu sanoi Elle.

+

+Muori Biettar haukkoi henkeään. "Jos nyt et ole vaiti, niin minä

+annan sinulle korvapuustin, niin että tiedät kyllin... Jumala

+armahtakoon, kuinka paljon tyhmyyttä minä saankaan kuulla? -- Mutta

+sinun Oula, joka olet miehinen mies, sinun sentään pitäisi tietämän

+niin paljon, ettei siltä valaa vaadita, jota tarkoitetaan saattaa

+syyhyn... Minä en koskaan käy ihmisten ilmoilla; mutta jumaliste:

+enemmän minä lakia osaan kuin te!" --

+

+Aslak istui tapansa mukaan oikea käsi pistettynä peskin sisään, ja

+kyhni rintaansa. Hän vain huokasi ja vaikeni. Mitään muuta hänen ei

+sopinut tehdäkään, kun muori Biettar oli tällä mallillaan. Muorin

+olivat tunturit niinkuin tasangotkin; muusta ei puhettakaan. Ei

+koskaan ollut kukaan häntä komentanut. Ja jos joku herkkäuskoinen

+porolappalais-naapuri änkäsi oikeuksiaan, niin päätös oli aina, että

+asianomainen sai lyödä hynttyynsä kokoon ja ottaa lapikkaan nousua.

+Muorin suurin ilo oli käsitellä lämpimiä poronsuolia. Hänen ja hänen

+poikansa oli tapana juoda teurasporon haavasta juoksevaa tuoretta

+verta. Ja kun he jonakin talviyönä tai synkkänä syysiltana olivat

+lyöneet suonta joltakin vieraalta porolta, oli muori pelkkää tulta,

+hävitti kaikki teurastuksen jäljet ja kiihoitti poikaa rohkeilla

+joikauksiila sekä ylimielisillä sanoilla.

+

+Elle, joka nyt yhtävähän kuin koskaan koetti rajoittaa anopin

+raivoa, istui itseään lämmitellen tulen ääressä; hän oli

+levähyttänyt peskinsä polvilleen. Hän tuuti mielessään äsken

+herännyttä tunnettaan. Kaikki oli niin kumman outoa ja uutta. Koko

+hänen elämänsä, joka oli kasvettunut yhteen tunturien ja näiden

+lakeuksien ihmisten kanssa, näytti hänestä nyt melkein unelta. Hän

+tunsi olevansa kuin linnunpoika, joka on pudonnut maahan pesästään

+korkeasta puusta. Niin, kun hän äsken lähestyi, telttaa, tuntui

+hänestä kuin olisi hänen pitänyt ottaa anoppia ja Aslakia kädestä

+--, niinkuin se, joka on kauan ollut poissa... Nyt vouti nukkui

+valkoiseen paitaan pukeutuneena... Ja niin surullisen lyhyessä ajassa

+hän oli ehtinyt muistella kaikki ne ihanuudet, mitkä olivat täällä,

+tuntureilla: Täällä oli teltta. Ulkopuolella joitakin ahkioita,

+joissa oli ruokatavaroita sekä vaatteita. Niin, olihan heillä lisäksi

+jalka-aitta, aivan hyväsisältöinen jalka-aitta; mutta se oli alhaalla

+kylässä.

+

+Ellen äänettömyys tarttui muihin. Biettar Oulakin vaikeni. Ja Aslak

+huoahteli yhä.

+

+Mutta tähän laimenevaan tunnelmaan rämähti muori Biettarin

+tunnekuohuinen kerskunta kuin torventörähdys, kun porolauma kuulusti

+kaahaavan pyrynä laaksoa alaspäin. "Suurempia ja kauniimpia karjoja

+kuin meidän ei ole näitä lakeuksia polkemassa. Muori Biettar sen on

+varjellut rosvoilta ja pedoilta, -- tämän karjan, joka kiitää elävänä

+kultatuiskuna tunturien yli!"

+

+Hän tarttui vanhaan, virkaheittoon noitarumpuun, joka oli viskattu

+teltanseinän alle ja säilytettiin "huvin vuoksi". Hän paukautti sillä

+poikaansa selkään. "Lyö sinä, Oula! Sinähän olet Biettar-vainaan

+poika! -- Sinä olet sentään minun poikaani, minun... Katsotaanpa,

+tuleeko Lasse takaisin vai ei".

+

+Biettar Oula otti poronsarvesta tehdyn vasaran ja pani noitarummun,

+suuren koivurenkaan, polviensa väliin. Nahalle, joka oli kiristetty

+renkaan yli, oli lepänkuoren värillä maalattu erilaisia kuvioita:

+porolappalainen, joka työnsi suksensa suoraan aurinkoon; darolainen

+[norjalainen] seisoi toinen jalka teltan ja toinen pirun päällä, joka

+taas varautui jumalan-kuvaan ja petäjään. Susi seisoi kirkon edessä

+ja näytti harkitsevan, astuisiko sisään vai ei.

+

+-- Aseta tämä hopeasormus auringon päälle! sanoi muori Biettar.

+

+Biettar Oula alkoi lyödä, ensin hiljalleen, sitten yhä nopeammin.

+Muori Biettar teroitti katsettaan ja varjosti kädellä silmiään

+valonloimoa vastaan. Aslak unohti kokonaan rintansa kyhnimisen. Leveä

+suu kureutui torveksi, ja suuret, tojottavat kulmakarvat tähtäsivät

+värähtämättä sormukseen, joka lopulta alkoi tanssia darolaisen päällä.

+

+-- Se merkitsee kuolemaa! sanoi Aslak. "Lasse kuolee".

+

+-- Niin, hitto vieköön! sanoi muori Biettar. Eivätpä saa Trondhjemin

+käärmeet imettäväkseen kovin maukasta maksaa -- -- Mutta terveydeksi!

+

+-- Ei, se merkitsee sitä, että vouti aikoo tulla tänne ylös, arveli

+Elle. Hän sanoi sen noin aivan välittömästi. Biettar Oula ei itse

+huomannut, että hän nyt löi kovemmin, -- ei ennenkuin hän arvasi

+hillitä itseään, ettei löisi kerrassaan säpäleiksi noitarumpua.

+

+-- Antaapa hänen tulla! sanoi hän, lyöden vasaranvarren noitarummun

+nahan läpi, ja singoten koko laitoksen sitten savuaukosta ulos.

+"Ja jos hän minusta tahtoo jotakin kaivella, niin minä kaivelen

+vuorostani hänen luunsa ytimiä myöten!"

+

+Tuli oli sammumaisillaan. Hämärässä teltassa Elle näki miehensä

+silmänvalkuaisten välkkyvän yltympäri mustien silmäterien.

+

+-- Oh, ei! Biettar Oula ei uskonut ensinkään voudin aikovan tulla

+sinne, paremmin yhden kuin toisenkaan asian takia...

+

+Tuon suuren, vahvan miehen, jonka ei koskaan ollut tarvinnut

+uumoillakaan, ettei omistaisi Elleä kokonaan yksin, heitti epäilyksen

+tuhoisa voima tällä äkillisellä hyökkäyksellä maahan. Hänet, joka

+aina oli tottunut voittamaan eikä koskaan ollut päässyt tuntemaan

+mitään mainittavaa kateutta!

+

+Kun Elle yöllä työntyi hänen turkispeittonsa alle, peloissaan

+kuiskien hänen korvaansa rukoilevia sanoja, puristi Biettar Oula

+häntä reidestä, niin että häneltä oli päästä parku. Biettar

+Oula tarttui häntä toiseen sierameen, ja vain ankarimmalla

+itsensä-hillitsemisellä hän sai estetyksi kätensä repäisemästä sen

+irti.

+

+

+

+

+III.

+

+

+Oikea hevoskaravaani oli matkalla kymmenpenikulmaisen tunturilakeuden

+yli Lapjordiin ostamaan jauhoja ja muita tavaroita. Jussa oli ensi

+kertaa matkassa.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Hämärissä karavaani laskeutui erääseen kolkkoon tunturirotkoon.

+Hajallisten kalliojärkäleitten välissä kasvoi jyrkillä kallioseinillä

+yksinäisiä, merkillisen solakoita petäjiä, huojuen leppeässä

+länsituulessa, mikä tohisi lakeuksien yli ja lähetti vilppaan

+tuulahduksen alas laaksoonkin.

+

+Jussan silmiin osuivat sähkölangat. Hänen täytyi hypätä reestä ja

+potkaista erästä pylvästä. Se soi ja kumea metallinääni värähteli

+hiljalleen lankoja pitkin. Pylvään juurella oli nelikulmioon

+rakennettu kiviröykkiö; se oli siinä ikäänkuin prameutena.

+

+Hevoset juosta ravasivat hietalaikallista joenjäätä.

+

+Kainulaisten taloja sinivärisine ikkunanpielineen ja ovineen tuli

+näkyviin, häipyen taas. Myrsky oli lakaissut niityt paljaiksi ja

+luonut suuria lumikinoksia pitkin aitovieriä. Koivumetsäiset harjut

+olivat niin jylhän korkeita. Kaukaisten tunturiseinien punainen

+hietakivi välkkyi kullalta talven ensimäisessä auringonpaisteessa ja

+elostui lumihiuteista ja petäjistä ja halkeimien harmaankeltaisista

+vesiputouksista.

+

+Jussan sydäntä paisutti vauhti sekä uudet näyt, jotka yhtyivät siihen

+nautintoon, että sai nähdä oman nuoren, tulisen oriinsa johtamassa.

+Kulkusten kilinä, jotka keikkuivat korkealla aisanpäiden väliin

+jännitetyn luokin kaarella, oli kuin kiihoituslaulu oriille. Miten se

+tarpoikaan tietä! Niinkuin sen kaikki lihakset ja jänteet ja kyljet

+olisivat olleet voidellut. Myötätuuli pelmuutti häntää lautasille ja

+muhkea harja valui alas uljaasti taivutettua kaulaa myöten. Kuiva,

+kevyt lumijauho lainehti ja kuohui kuin sumupilvet.

+

+Kirpeä meren tuoksu puhalsi pois jännityksen, minkä puolentoista

+vuorokauden ajo oli painanut Jussan mieleen.

+

+He ajoivat pienen töyrään yli. Ja siellä -- aivan koivumetsän

+reunassa oli Hukan talo. Jussan silmä harhaili unennäyssä. Tuo suuri,

+valkeaksi maalattu asuinrakennus, jossa oli kuisti ja messinkiset

+ovenkääkät ja rautaiset suojusaidat korkeiden kiviporrasten

+reunoilla, oli hänestä satulinna. Puistossa välkkyi pylvään päähän

+asetettu lasipallo. Pitkä rivi punaisia aitoja ja varastohuoneita

+ohjasi katseen siltaa kohti, missä oli valtavia hissilaitoksia, sekä

+etemmäs, satamassa oleviin veneisiin. Ja tuolla kaukana nousivat

+meren maininigit välkkyen taivasta kohti -- taivasta kohti! Aallot

+näyttivät väikkyvän irtaallaan ilmassa.

+

+Niinkuin Jussa äkkiä olisi tuntenut raukeavansa tyhjiin. Hän tunsi

+itsensä niin pieneksi. Mutta ori rohkaisi hänen mieltään. Se oli

+hetken sankari. Tihrusilmäisiä merilappalaisia, vähävartisia,

+vaaleapartaisia kalastaja-norjalaisia sekä tummaihoisia kainulaisia,

+joilla oli vahvat leukapielet ja yllään lammasnahkaturkit, parveili

+oriin ympärillä. Samassa kuin se pääsi valjaista, se teki komean

+kaarroksen, korskui vireässä voimantunnossaan ja heitti päänsä

+korkealle, silmäten yli kaiken mitä näkyvissä oli. Silmät syttyivät

+hehkumaan, kun se näki erään tamman. Kaksi vahvaa kainulaista tarttui

+päitsiin; mutta niiden täytyi tulla sen mukana, vaikka vastaan

+jamaten...

+

+Näytti todella siltä, että Jussa itsekin sai osansa huomiosta. Hänen

+lumivalkea, vasannahasta tehty peskinsä, saukonnahka-päärmäinen,

+mustaverkainen neljän-tuulen-lakkinsa, valkeat, sievät lapikkaansa

+sekä yhtä paljon hänen sysimustat silmänsä, jotka hyvästä vauhdista

+ja uusista vaikutelmista olivat saaneet lämpimän loisteen, herättivät

+eräänlaista uteliaisuutta. Suuren, valkean talon ikkunasta, uudinten

+takaa, katsoi häntä sitäpaitsi nuori, soma tyttönen.

+

+-- Tuolla tulee Hukka, harmaakoipi! -- Pidä varasi, ettei se haukkaa

+päätä sinulta, sanoi eräs katsojista.

+

+Vanha Norum tulla viuhtoi varastohuoneesta, pysähtyi ja nosti

+kätensä, katsettaan varjostaen, nahkalakin reunaan, minkä nukkavieru

+pielus oli edestä vedetty alas. Hän alkoi taas tikuttaa eteenpäin

+lyhyin, riuskein askelin, sillä hyvin kumarainen varsi tahtoi

+sortaa hänet tasapainosta, ja sääretkin pyrkivät polvien kohdalta

+taipumaan liiaksi ulospäin. Punainen ja hyvin harvoista kohdin

+harmaantuva poskiparta oli lumivalkoisen, vielä melkoisen runsaan

+tukan vastakohtana. Kasvot olivat vetreät ja punakat -- melkein

+kahdeksankymmenvuotiaan miehen kasvoiksi. Hännystakkiaan hän ei ollut

+saanut täydelleen hartiain yli; mutta paksu, punainen villahuivi oli

+sen täydennyksenä.

+

+Jussa tunsi ahdistusta. Tuo sapekas nimi oli jo edeltäpäin häneen

+tenhonnut. Ja kotoaan hän oli saanut tottumuksen katsomaan miltei

+joka toista ihmistä vihamieheksi. -- Mutta kun vanhuksen kasvoille

+virisi hyvänsuopa ja kaunis hymy, lämpeni Jussan sydän kerrassaan.

+

+-- Mikä sinä reilu miehen tynkä olet? kysyi vanhus lapiksi.

+

+-- Jongon poika, vastasi Jussa. Ääni katkesi: hänen täytyi niellä

+sanat. Tämä sekoitus pelkoa sekä kiitollisuutta vanhusta kohtaan

+voitti hänet.

+

+-- Vai niin, -- vai olet vanhan tuttavani Jongon poika. Senpä voin

+melkein arvatakin... Sullahan on oikein kelpo hevonen. Jokos vanha

+kimo on saanut virkaeron? -- Tämä ei näes ole ennen ollut täällä.

+

+Jussa ei ollut ikinä nähnyt niin perin hyvää ja kaunista ukkoa.

+

+-- Minä sanon tallipojalle, että se pitää hyvän huolen hevosestasi.

+Ja itse saat makuupaikan porstuassa. -- Ja mennä viuhtoessaan hän

+kertasi vielä: "Vai niin, sinä olet Jongon poika".

+

+Jussa punastui ilosta ja ylpeydestä, kun oli saanut sellaisen huomion

+osakseen.

+

+Vaikka vanha Norum jo oli erillään liikkeestä -- sitä oli kauan

+hoitanut eräs hänen pojistaan --, kävi hän siellä kuitenkin

+ohjailemassa -- vanhan tavan mukaan. Hän ei voinut sietää ajatusta,

+ettei hän enää pystyisi mihinkään. Hänellä oli pohjaton varasto

+neuvoja ja käskyjä, joita hänen lastensa ja muun väen täytyi

+noudattaa -- ja usein heidän täytyi esittää, että oli muka hyvin

+tärkeätä saada neuvoja ja ohjeita "häneltä itseltään".

+

+Hän oli juuri mennä ähkämässä portaita ylöspäin huoneeseen, kun hän

+huomasi kyökkipiian samassa heittävän pesuveden suoraan kyökinoven

+eteen.

+

+-- Jolline!

+

+Piika nosti säikähtäen silmänsä.

+

+-- Tule tänne! -- Vanha, kumara selkä suoristui. --

+

+-- Sinä keltainen sika! Kyllä minä opetan sinut ryöttämään minun

+kartanoni! Senkin paksumahainen luuska! Jos oikein tekisin,

+niin pistäisin sinut makintynnyriin ja potkisin lantatunkioon

+tallin taakse. Älä seiso siinä töllistämässä minua pyöreillä

+pöllönsilmilläsi!

+

+Hän kääntyi pariin kalastajaan päin, jotka seisoivat lähellä ja

+hymyilivät hienosti. "Tiedättekö, hyvät herrat, miksi hänen nimensä

+on Jolline? -- Hänen isänsä, laestadiolais-saarnaaja, on minulle

+selittänyt sen arvoituksen. Hän on jollassa siinnyt, sanoi se

+sananjulistaja minulle".

+

+Tämä pieni kimmastuminen herätti hänessä uutta intoa. Hän hoippui

+alas rihkamapuotia kohti niin lyhyin, ripein askelin, kuin olisi

+hänellä ollut jauhosäkki selässä ja hän olisi kuukahtamaisillaan

+kumoon. Kauppapalvelijan piti täyttää pikkurahoilla hänen kukkaronsa.

+Hänen arvonsa vaati, että hänellä oli killinkejä jaeltavana. Hänen

+oli tapana, milloin päähän pälähti, ottaa pari miestä tekemään sitä

+tai tätä -- ampumaan ilmaan joku kallionjärkäle -- Jumala ties,

+miksi! -- tai korjaamaan jotakin vanhaa venehylkyä. Illalla hän

+sitten kutsui "työväen" "litviikiin", minkä toimituksen hän aina

+suoritti juhlallisesti ja nautinnolla.

+

+Niin intohimoinen halu hänellä oli työnjohtoon, että kun hän

+puolikymmentä vuotta sitten alkoi huomata "nousukasten" sekoittuvan

+asioihin, niin hän laski täyttä höyryä eteenpäin, kunnes joutui

+konkurssin partaalle. Silloin liike joutui pojan haltuun.

+

+Ei ihmekään siis, että hän piti nousukkaita ihmissyöjinä, jotka

+"olivat siinneet mielimurteissa ja kateudessa". Muinaisina aikoina,

+jolloin hän sananmukaisesti oli seudun isä, ei ollut tällaista tulvaa

+"noita ilkeännäköisiä haaskalintuja, jotka alituiseen näyttivät

+vetävän naamansa irviin, tuntiessaan oman pahuutensa hajun".

+

+-- Ja silloin oli Ruijassa taloja, joiden jutut ratkaistiin joutuin

+ja jotka kunnialla kykenivät kestitsemään arvokkaitakin vieraita

+-- vieläpä ruhtinaallisia. Ja me nuoret herrat olimme oleskelleet

+suurissa perheissä Bergenissä ja Englannissa ja Hollannissa ja

+Venäjällä ja oppineet käyttäytymistapoja.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Tuskin oli Jussa saanut ruokaa vatsaansa, kun hän jo kiiruhti lahden

+rannalle. Hän tähysti harmaanvihertävää vettä ja näki pohjalla paljon

+kummallista. Tämä vesi ei virrannut, eikä se ollut liikkumatonnakaan;

+se vain keinui, huokui hiljalleen ja oli niin raskasta ja leikkivää

+ja väkevää, kun se vyörytteli rannan kiviä. Hän näki meren äären

+ulottuvan taivaaseen saakka. Siitä syvästä vesijättiläisestä, joka

+ulottui yli maanpallon, sai tämä rannan maininki voimansa ja valtavan

+painonsa: se oli kuin olisi käsittämättömän suuri, nukkuva eläin

+unissaan pudistanut käpäläänsä.

+

+Hän katsoi veneitä. Ne olivat raudalla lujitetut. Ja oli niissä

+ankkureita ja ketjuja ja mastoja, hirrenpaksuisia. Ne ihmiset, joiden

+tämä kaikki oli, olivat varmaan suuria... Hänen mielensä masentui

+taas ja hän kaipasi kotia.

+

+Nuori tyttö laski lahden rantaan, aivan häntä kohden, ja jarrutti

+jaloillaan, niin että Jussa näki kaunismuotoiset pohkeet. Ja kun hän

+oli noussut kelkasta, oli Jussa aivan varma siitä, ettei hän ollut

+kukaan muu kuin vanhan Nominin tytär Elna. Hänellä oli valkoinen

+lakki ja valkoiset käsineet, jotka ulottuivat kyynäspäihin asti,

+hauska sininen päällystakki sekä nahkavartiset kalossit. Hän seisoi

+aivan laskevaa aurinkoa vasten, joka heitti kultasateita hänen

+vaaleanvälkkyvään tukkaansa, ja sai hänen ruskeitten silmiensä

+lämpimän, pehmeän, kasteisen loisteen kaukaisemmaksi.

+

+Hän katseli hetken Jussaa.

+

+-- Oletko sinä tuntureilta? kysyi hän lapiksi ja hymyili

+ystävällisesti.

+

+-- Olen.

+

+-- Minä haluaisin tuollaiset valkoiset lapikkaat, jotka sinulla on.

+Voitko hankkia minulle parin niitä?

+

+Kyllä hän voi. -- Mitä ne maksoivat? -- Eivät ne mitään maksaisi.

+-- Mutta samassa Jussa punastui. Hän huomasi olleensa tunkeileva:

+hän teki tyhmästi, sopimattomasti tarjoamalla tytölle lapikkaat

+ilmaiseksi. Mitä tyttö välitti hänen lahjoistaan! -- Ja hän punastui

+yhä enemmän.

+

+Ei, ei käynyt päinsä niin; hän tahtoi mieluimmin maksaa niistä, sanoi

+tyttö, -- eikä ollut huomaavinaan Jussan noloutta.

+

+-- Sanopa, tunnetko Biettar Oulan? kysyi hän.

+

+Kyllä Jussa tunsi; hän ei voinut olla heittämättä tutkivaa katsetta

+tyttöön. Ja nyt oli tytön vuoro punastua... "Niin, minä kysyn vain

+siksi, että sinä olet minusta hänen näköisensä".

+

+Jussan sydän paisui, ja hänen ryhtinsä ja kasvojensa sävy näytti

+itsestään muuttuvan ylevämmäksi. Hänellä oli paljon kerrottavaa

+Biettar Oulasta ja hän sai rohkeutta tunnustaakseen ihailunsa tuota

+"synkkää, vahvaa miestä" kohtaan.

+

+-- Luuletko, että hän taitaa loihtia? -- Minä en luule. Mutta hän

+on kuin se sisämaa. Hän on niin rajaton. Niin sanoo myös minun

+opettajattareni, telegrafistineiti. Sinä et ehkä ymmärrä, mitä minä

+tarkoitan. Minä tarkoitan, että hänellä ikäänkuin ei ole mitään

+rajoja, varsinkin kun hän seisoo aivan hiljaa ja katsoo vain.

+Minun opettajattareni sanoo, että hän mielellään voisi paeta hänen

+kanssaan... Varmaankin siellä on hirveän erikoista -- siellä lakeuden

+takana... Ja sinunkin kyläsi takana on vielä lakeutta loppumattomiin.

+-- Eikö olekin? Minulla on niin käsittämätön halu päästä käymään

+siellä, vaikka minä melkein pelkään... Minä luulen, että Biettar Oula

+voi lumota metsän, käymällä vain sen läpi.

+

+Ja sitten hän sanoi itsensäunhoittavalla ihailulla: "Hän on niin

+äärettömän erikoinen, Biettar Oula!" -- Ruskeiden silmien katse tuli

+äkkiä totiseksi, mikä ahdisti Jussaa kuin raskas paino; samassa tyttö

+siirtyi aivan hänen lähelleen. Mutta Jussa ehti vain lyhyen tuokion

+tuntea hänen hivelevää läheisyyttään; sillä äkkiä tyttö piiloutui

+ylhäisen naisen arkisävyn suojaan, mikä teki hänet, kuin taikavaippa,

+kaukaisemmaksi Jussalle. Ilmeisesti tyttö tunsi häpeilevänsä, että

+oli ollut niin avomielinen. -- Saat mennä kyökkiin, niin saat piialta

+kahvia ja voileipää, sanoi hän, mennen ylöspäin.

+

+Hänellä oli isänsä hymy, mutta nuoren tytön sielu oli sen pyhittänyt

+ja nuoren tytön kasvoilla se oli kirkastunut.

+

+Jussa katsoi merelle ja näki sieltä Elnan katseen. Hän räpytti

+silmäluomiaan ja tunsi kummallista, ahdistavaa heikkoutta... Vihdoin

+hän sai povestaan helpoituksen huokauksen. Mitä se oli? -- Hän

+melkein pelkäsi.

+

+Rannalla, toisella puolen lahdenpohjukkaa näkyi merilappalaisten

+turvemökkejä kuin mustia, savuavia pilkkuja, likaisten polkujen

+välillä, jotka kulkivat lumiharjujen yli. Pari merilappalaista souti

+lahdenpohjukasta jäänreunaa pitkin, laskien siltaan. Niin likaisia

+ja surkeannäköisiä ihmisiä Jussa ei ennen ollut tavannut. Sarkatakit

+olivat kellanruskeat maksanrasvasta, ja kaulahuivit kiilsivät kovina

+liasta.

+

+Jussa meni kyökkiin. Hän pysähtyi hetkeksi ovenpieleen, istuutui

+sitten lavitsalle. Kotona hän oli ollut sekä papin ja nimismiehen

+että kauppiaan kyökissä. Niin että hän tiesi miten olla. Mutta täällä

+oli kaikki niin juhlallisen suurta ja komeata. Täällä oli kaappi,

+jossa oli kahdeksan ovea; kotikylän papin kyökkikaapissa oli vain

+neljä ovea.

+

+Piika antoi hänelle kahvia ja voileipää. Hän sanoi Elnan pyytäneen

+häntä tekemään sen.

+

+Nauttiessaan tarjokkeita hän kuuli Hukan aivastavan ankarasti

+ruokasalissa ja sitten kakistelevan ja puhkuvan hyvillä mielin. Ja

+Hukan avatessa oven Jussa kumartui taaksepäin pilkistääkseen sisään,

+ja ehti nähdä suunnilleen yhtä paljon kuin oli nähnyt kotikylän papin

+ruokasalista.

+

+-- Sinähän syöt kuin pikku herra, sanoi Hukka, hymyillen leppeintä

+hymyään. Niin, ajatteli Jussa, en minä syökään ensikertaa

+suurellisten kyökissä.

+

+-- Kai sinä Jolline haluat mennä hartauskokoukseen tänä iltana. Sinä

+raadat niin paljon päivän pitkään, että sinun sietää päästä vähän

+ulos.

+

+Tämä ei hämmästyttänyt Jollinea. Aamupäiväisen myrskyn jälkeen hän

+osasi odottaakin jotain ylimääräistä suosionosoitusta.

+

+Hukka pyysi Jussaa mukanaan sisähuoneisiin. Mutta silloin Jussa

+tunsi, ettei hän enää ollut aseman herra. Hän ei päässyt selville,

+miten hän siellä sisällä suoriutui. Hän viivytteli ruokasalissa ja

+oli pyytämäisillään, ettei hänen tarvitseisi lähteä etemmäs. "Ei,

+tule sisään!" sanoi Hukka, työntäen hänet eteenpäin raskaitten

+oviverhojen välitse. Suuren ja komean kattolampun valo virtasi kuin

+salatusta lähteestä; tulta ei näkynyt ensinkään. Ja pöytien ja

+tuolien värit sulivat toisiinsa, -- niin ettei Jussa saanut selville,

+mitä värejä ne olivat: ei niissä ollut punaista, ei keltaista eikä

+sinistä. Mutta siellä täällä välkkyi kulta ja hopea ja vaski. Näytti

+siltä, kuin seiniä ei oisi ollutkaan; Jussa vain aavisti niiden

+olemisen. Ja vielä huomaamattomammin yhteen sulautuvan ihanuuden hän

+näki eräässä sisähuoneessa.

+

+Papin pikkupojat, jotka olivat Elnan vieraina, juoksentelivat tuolien

+ympäri, niin että melu kimposi kattoon saakka. Nuo pienet, lihavat,

+trikoopukuiset enkelit mellastivat ja pulittivat -- näyttämättä

+vähintäkään kunnioitusta sitä pyhäkköä kohtaan, missä he olivat --,

+eivätkä edes arastuneet, kun Hukka hyssytti heille. Ja niin oli

+hassunkurista kuulla lasten pulittavan norjaksi!

+

+Jussa oli joutunut istumaan pöydän ääreen. Hän siveli pöytäliinaa;

+tuntui siltä kuin olisi sivellyt varsan selkää. Hukka oli polvillaan

+erään suuren lasikaapin edessä ja puhkui, etsien "sitä pikku rasiaa",

+minkä hän tahtoi näyttää Jussalle; ja Elna oli ottanut käsille joukon

+kuvia ja merkillisiä esineitä, joihin Jussan silmät ja ajatukset

+eivät kuitenkaan voineet kiintyä. Elna oli niin lähellä häntä; hän

+tunsi Elnan hengityksen. Suurten, tummain kulmakarvainsa suojasta hän

+tähysi utuisin silmin Elnan rohkeasti nousevaa povea, joka kaartui

+pöydänsyrjään tuetun käsivarren yli. -- Ja tyttö oli sentään aivan

+lapsi vielä!... Näky melkein lamasi Jussan... Jussa oli ennenkin

+nähnyt herras-naisia, kauniita, vaaleita, täyskasvuisia naisia;

+mutta jokaisen ruumis oli ollut niin kaukana noiden kummallisten

+vaatteitten suojassa, että ajatukset tuskin yltivät siihen: monien

+täytteitten ja paitojen viivat olivat kerrassaan eksyttäneet katseen.

+Hän oli tuskin liittänyt herrasnaisen käsitteeseen mitään naisellisen

+inhimillistä. Mutta kaikki kaukaiset, hämärät unikuvat sotkeentuivat

+äkkiä ja sulivat Elnan nuoriin muotoihin. Tuo kevyt, koruton pusero

+kohosi ja eli ja kiinnittyi kahdella kohtaa. Hame kaartui lanteiden

+yli, ja paljaalla, valkoisella kaulalla kuultava, punertava hohde

+ilmaisi läikkyvän veren lämpöä... Mutta tässä olikin hänen eteensä

+noussut nainen kirkastuksensa heleydessä. Valonkevyinen, solakka

+ja ryhdikäs, -- vaatteissa, jotka verhosivat häntä kuin arat

+ajatukset. Tuokin palmikon nauharuusu oli kuin kauniin kukan lehti!

+Mutta kaikesta kauneinta oli hymy ja se viehkeän itsetiedoton

+ystävällisyys, mikä loisti pitkulaisista, puhdasviivaisista

+kasvoista...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Päivällinen tuulenkäännös sai illalla aikaan mylvivän myrskyn,

+joka kiskoi Jäämereltä korkeita vesivyöryjä ja löi ne rannan

+kallionyppylöitä vasten.

+

+Suuri kainulais-tupa, jossa oli katto matalalla ja ikkunat pienet,

+oli tupaten täynnä väkeä.

+

+Kaikki olivat sijoittuneet paikoilleen ja heidän äänettömyytensä oli

+synkkä. Heidät oli täyttänyt värisyttävä ahdistus, kun he odottelivat

+sitä kauhunhekumaa, mikä nyt tarjottaisiin heille; suomalainen veli

+Karjalainen aikoi nimittäin puhua tänä iltana.

+

+Karjalainen nousi, laihana, tummana ja kookkaana. Hän nousi kuin

+ilmestys siitä kelmeästä valonhäiveestä, mikä levisi lampusta tuvan

+sakeaan ilmaan. Mustain silmien tavattoman voimakas katse siirtyi

+verkkaan seurakunnan yli, ja se vaikutti kaikkiin kuin äänetön

+raskaus rajuilman edellä. Hän risti kätensä ja sulki silmänsä, rinta

+kohoili voimakkaasti. Sitten hän alkoi sangen hiljaa ja verkalleen:

+"Isä meidän, joka olet taivaissa!"

+

+Sanat kuuluivat kaukaiselta merenkohinalta. Tavut aaltoilivat,

+huokailivat --, vyöryivät hitaina, kumeina toisiaan vastaan, kun

+hän rukoili mielettömällä hartaudella, hervottomalla antaumuksella,

+aralla nöyryydellä. Ja kun hän kummallisen alakuloisella, pehmeällä

+äänenpainolla, jossa tuntui sydämen väristys, kerjäsi Jumalaa

+viidennessä rukouksessa: "Ja anna meille meidän syntimme anteeksi!"

+-- silloin naiset herahtivat nyyhkytyksiin, ilman kauhistuksen

+tuskaa, vain epämääräiseen liikutukseen rauenneina. Mainingit

+Karjalaisen mahtavasta sielusta, sankariolennosta levisivät ulospäin,

+kuulijakuntaan, hervoittivat sen, paisuivat värisyttävän kylminä ja

+kuumina sen hermojen yli.

+

+Karjalainen istuutui. Hän viritti virren, herkentyneet mielet

+liittyivät siihen, ja laulu kohosi ilmoille. Sen läpi kiiti pyörteenä

+hekuman tunne, ja ilma tuvassa väräjöi, niinkuin se olisi ollut

+elävää verta, jota aistillinen kiihko ja levottomuus vapisuttaa.

+

+Peloittavia olivat ne sanat, jotka sitten alkoivat purkautua

+Karjalaisen rinnasta, niinkuin hän olisi ollut merihädässä.

+Kurjannäköiset merilappalaiset, joilla oli likaisenkellervät

+sarkavaatteet ja joiden leveillä, luisevilla kasvoilla oli naivi,

+pelästynyt ilme, huojuttivat yläruumistaan ja tähyilivät avuttomina

+ympärilleen. Kiihkomieliset, selkoselälleen avatut silmät, joissa

+oli Suomen metsien synkkyys, sekä naisten uikutus herpaisivat tähän

+saakka tyyninä pysyneet kalastaja-norjalaiset. Yli tämän kuoron, joka

+alkaen kuumina huokauksina ja puuskuvana itkuna kohosi vähitellen

+yksiääniseksi parkunaksi, kumisi Karjalaisen soinnukas ääni, ja

+silloin tällöin kuului Jäämereltä tulevan myrskyn ankara töytäys

+huoneen nurkissa, kun se vonkui läpi laakson ja riehui suurten

+autioiden lakeuksien yli. Ihmiset huusivat ja takertuivat kiinni

+toisiinsa. Karjalainen pysähtyi ja seisoi kuin jumala, katsellen

+miten ihmismadot kierivät tomussa.

+

+Mutta muutamat olivat riettaita julkeassa, teeskennellyssä

+uskonhurmiossaan, kuten eräs nainen Jussan kotipitäjästä. Hän oli

+ensimäinen hyppimässä ja rämyämässä leveä kita ammollaan.

+

+Karjalainen alkoi taas puhua. Hänen kasvonsa alkoivat seljetä.

+Huumaavalla riemulla ja äänenpainolla, joka imi voimansa kylläisestä

+sydämestä, lukee hän paksusta Raamatusta: "Sillä karitsa, joka on

+valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän

+vesien lähteille ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän

+silmistänsä". -- Hän myhäili, hän hymyili, kuulijat myhäilivät,

+hymyilivät, ja ratkesivat nauruun. Muutamat hypähtivät ylös,

+tanssivat ja riehuivat mielettömyyden huimassa ilossa, kumosivat

+tuoleja, penkkejä ja lavitsoita, heittäytyivät riemusta ulvoen

+toistensa syliin, naiset ja miehet yhtenä rypäänä. Eräs nuori,

+lihava vaimo riehui kuin tanssiva velho. Housut valahtivat alle

+polvien. Hänen miehensä nykäisi häntä päällystakista: "Vedä housut

+ylös!" Mutta vaimo ei tajunnut mitään. Riiviöt hymyilivät toisilleen

+helakasti. "Daavidkin tanssi alasti Herran arkin edessä".

+

+Ja kun tanssijat vähitellen lopen väsyivät ja laskeusivat pitkäkseen

+humalaisina, nousi kokouksen johtaja, sanoen: "Tunnustakaamme

+syntimme!"

+

+Tuo lihava vaimo virkosi äkisti, kävi ripeästi käsiksi housuihinsa,

+kiskoi ne ylös ja työnsi tarjottimelle ainoan ainokaisen syntinsä:

+-- -- -- "muuan matkaileva veli -- -- kun nyt on pitkämatkalainen ja

+lisäksi uskonveli, niin eihän ole aina niin helppoa -- -- --", ja hän

+kiitti synninpäästöstä mehevällä hymyllä, Jussan-puolelainen rämäkkä

+vaimo ei halunnut olla toista hitaampi, vaan kiiruhti kertomaan

+muutaman riettaan jutun.

+

+Ja sitämukaa kuin monet ahdistetut omattunnot kevenivät, niin että

+vihdoin voitiin sanoa oltavan melkein puhtaita synnistä, alkoi

+mieliala kohota. Miehet hakkasivat tupakkaa nysiinsä, pakinoivat

+hevosista ja juttelivat Jumalasta. Naiset leiriytyivät Karjalaisen

+ympärille, ja yksi voitti toisensa moninaisilla, suloisilla

+tarinoilla Hengen melkein uskomattomista armotöistä kertojaa kohtaan.

+Hurmahenkiset ahmivat silavaa ja lohta ja hörppivät suuhunsa

+kahvikupin toisensa jälkeen.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Jussa oli aivan hämmennyksissään, kun hän myöhään illalla kulki

+asuntoonsa lahdenrantaa pitkin. Karjalainen oli suuri ja kaunis

+kuin profeetta, kun hän rukoili, kun hän lauloi, kun hän puhui,

+ja kun hän istui aivan vaiti... "Isä meidän joka olet taivaissa!"

+-- Vieläkin humisivat tavut hänen korvissaan aalloten raskaasti

+ja hitaasti kuin ne laineet, jotka vaienneessa ilmassa vierivät

+hitaina, unisina lahden yli... Jospa hän joskus voisi puhua niinkuin

+Karjalainen! Niin, jospa hän voisi joskus tulla papiksi!... Seisoa

+kirkon korkean kuvun alla, korkealla saarnastuolissa, yksin, erillään

+joukosta, pitkässä, mustassa kaavussaan, valkoinen kaulus kaulassa,

+-- kalpeana, rukoilevana, kaikkien katseiden hivellessä häntä.

+

+Hän pysähtyi puutarhan portin luona. Vain yksi, ylhäällä katon

+rajassa oleva ikkuna loisti valoa. Hän näki jonkun varjon

+liikkuvan uutimen yli pari kertaa. Siitä heräsi hänessä hivelevä

+tunne ja ajatus, että Elna nyt meni maata ja sulki silmänsä, nuo

+ruskeat silmät, joiden katse oli niin painava. Ajatus tuli yhä

+mieluisammaksi, kuta kauemmin hän siinä seisoi. Ja kauan hän seisoi.

+Silmäluomet alkoivat vaipua kiinni, lopulta hän näki vain riutuvan

+valoviirun siitä hohteesta, minkä revontulet kokosivat suuresta,

+meressä loistavasta pallosta. Vielä kuuli hän rauhallisten maininkien

+sihisten vierivän lahdessa.

+

+Pää vaipui karvaiselle peskin kaulukselle, ja Jussa uneksi, että

+Elnan hengitys lämmitti hänen kasvojaan ja että ruskeiden silmien

+verhottu katse liukui hiljaa häntä kohden... Hän heräsi juuri siinä

+hetkessä, jolloin hän aikoi tarttua tuohon katseeseen kädellään.

+

+

+

+

+IV.

+

+

+Eräänä kuumana kesäpäivänä istui Biettar Oula erään Hukan

+viisisoutuisen varjossa rannalla, ja pureskeli kuivattua poronlihaa,

+vahvistaakseen itseään pitkälle tunturiretkelle. Hän oli ostanut

+kokonaisen porokuorman kahvia ja sokeria sekä tarpeellista rihkamaa,

+-- kuten ompeluneuloja ja lankaa, pienen padan ja hiukan saippuaa.

+Elle alkoi käyttää sitä viime aikoina yhä enemmän, -- hienostuakseen.

+

+Kun hän oli valmis, hän työnsi jäännökset parkitusta poronnahasta

+tehtyyn säkkiin, jonka hän sitten sitoi säkkisatulaan, ja aikoi juuri

+lähteä, kun Hukka tuli kaarrellen alaspäin, kiiruhtavin ja raskain

+askelin.

+

+Äkätessään aamulla Biettar Oulan, Hukka oli laskenut oikean

+pattivalan, luvaten häväistä ja korventaa tämän. Mutta hän oli sen

+lykännyt ja lykännyt ja oli sillävälin touhunnut lepäämättä pihalla

+ja tuvassa ja purkanut kiehuvaa sappeaan oman väkensä yli: sitä hänen

+ei tarvinnut aristella. Äh, olisipa se tullut vuosi sitten! Silloin

+asia oli aivan veres, ja silloin hän olisi laskettanut kaksikymmentä

+ruostunutta rautakuulaa Biettar Oulan läpi, -- sen kirotun

+sudensyötin... Me vanhenemme, ja ikä hieroo meistä pois intohimomme,

+rohkeutemme. Vielä puolikymmentä vuotta sitten Hukka ei koskaan

+epäröinyt, kun oli tarvis purkaa jäytävää närkästystään tai sanoa

+salattu totuus. Mutta nyt! Hän oli kuitenkin keksinyt selityskeinon

+leväperäisyyteensä. Järkevä ihminen, kuten Biettar Oula, -- niin hän

+oli tänään tuuminut ja sanonutkin --, olisi tietysti ajanut takaisin

+kotiinsa tuon huikentelevaisen tyttölapsen, jos olisi sen sattunut

+näkemään, -- ja olihan koko juttu jo vuoden vanha. Eihän sille

+mitään mahtanut, että tytönheilakka oli ollut kyllin huimapäinen,

+lähteäkseen pojan jälille tunturien taa...

+

+Hukassa ei ollut nytkään mitään innostavaa kiihkoa, joka olisi hänet

+ohjannut Biettar Oulaa kohti, ainoastaan heikko toivo, että rohkea

+viha heräisi ratkaisevana hetkenä; koettaa sieti kuitenkin. Hän

+seisahtui, varjostaen kädellä katsettaan... Ehkä sentään oli parasta

+alkaa varovaisesti. "Biettar Oulahan siinä?"

+

+Niin oli.

+

+-- Sinun karjasi on lännessä, tuntureilla?

+

+-- Niin, kolme penikulmaa täältä.

+

+-- Eikö ole vaikea kulkea niin tukevasti puettuna näin lämpymällä

+säällä? -- Biettar Oulalla oli päällään kaksi sarkatakkia, ja

+suuri, sarkapäällystäinen neljän-tuulen-lakki oli täytetty

+haahkanuntuvilla... Mutta hänen ahavoituneilla, täysruskeilla

+kasvoillaan ei näkynyt hikipisarta; hänen kehittyneitten raajojensa

+lihakset olivat kiinteät ja lujat kuin jäntereet.

+

+-- Niin niin, -- no onnea kotimatkalle!

+

+Hukka oli tänään paljon touhunnut toteuttaakseen suuren päätöksensä,

+-- ja tähän se sitten kuivi koko juttu! Hän istuutui hirrelle ja

+viipyi siinä kauan murheellisena ja nolona. Lopulta tuo vanha uros,

+tuo kerran niin häikäilemättömän rohkea ja itsevaltias Hukka puhkesi

+itkuun. Ei hän olisi uskonut näin mitättömäksi joutuneensa. Jumala

+paratkoon -- eihän hän enää uskalla opettaa tunturilappalaisellekaan

+jänislaukkaa!... Oli niinkuin hän nyt vasta olisi huomannut, että

+käsiselät olivat alkaneet tummua ja niissä oli pyöreitä, ohutta

+karvaa kasvavia kuoppia, ja orvaskesi oli rypistynyt läskikerrosten

+kadottua. Hän oli parina viime vuonna usein puhunut pistäytyvänsä

+Arkangelissa vanhan ystävänsä konsuli Kokowstzeffin luona. Tänä

+vuonna hänen oli täytynyt lykätä se retki huonon terveydentilan takia

+ensi vuoteen. "Ja Herra tiennee, tuleeko siitä silloinkaan tosi!"

+

+Ja vanhus itki hereästi. Hänet oli niin säälimättömänä yllättänyt

+ahdistava tunne siitä, että hän oli vaipumassa tyhjyyteen.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Biettar Oula oli ehtinyt ulos lehtimetsästä. Hänen vanha, tuttu

+polkunsa nousi jyrkästi tuntureille, harmaata, sammalpeittoista

+kivirinnettä myöten, missä vanhoja, homehtuneita luita paistoi

+auringonvalossa, vaalenneina ja puoleksi ohuen nurmen peitossa; --

+siinä olivat jäännökset eräästä venäjänpuolelaisesta rosvojoukosta,

+jommoisia muinaisina aikoina Venäjän-Karjalasta samoili lukuisasti

+lappalaisalueille ryöstäen ja murhaten.

+

+Täällä tunturilla oli eräs sellainen joukko muuanna synkkänä

+syysiltana tavoittanut erään tunturilappalaisen ja pakoittanut hänet

+oppaakseen. Alamäki oli vaarallinen, sanoi lappalainen, ja senvuoksi

+heidän piti sitoa itsensä kiinni toisiinsa. Itse hän, soihtu

+kädessään, kulki edellä, ja joutuin, puolijuoksua. Mutta jouduttuaan

+aivan kallionjyrkänteelle, hän viskasi soihdun rinnettä alas,

+pujahtaen itse piiloon erään kiven taakse; karjalaiset riensivät

+soihdun jälessä, ja syöksyivät jyrkänteeltä kuoliaiksi.

+

+Biettar Oula oli ehtinyt kauas tunturilakeudelle ja asteli nyt

+kesäyön viileässä auringonpaisteessa. Siellä täällä oli nurmitäplä,

+jolle viimevuotinen kuloheinä antoi harmaan vivahduksen. Kellervä

+ja harmaanviheriä jäkälä levisi tiheänä ja paksuna kivikkorinteitä

+pitkin ikuisen lumen peittämän tunturihuipun juurella. Puro

+luikerteli harmahtavien pajupehkojen ja yhteentakertuneiden,

+pyöreälehtisten vaivaiskoivujen välitse ja katosi muutamaan

+muuranrämeeseen.

+

+Kuovi pyrähti lentoon harmaalta kivipaadelta, kalkutti pitkällä,

+alaspäin kaartuvalla nokallaan riuduttavan alakuloista ääntä, jossa

+kajaili lakeuden yksinäisyys, -- ja laskeusi aroin, varovaisin

+siivenlyönnein toiselle paadelle.

+

+Läheisten tunturihuippujen lumi hohti kullalta ja kaukaisemmat uivat

+kuin valkoiset joutsenet yön sädeloisteessa. Ja puhtaan taivaan väri

+oli syvä kuin meren.

+

+Väliin kaikui rinteiltä ja rotkoista vesiputousten kaukainen kumina

+lakeuden ylhäiseen äänettömyyteen.

+

+Biettar Oula kulki erään mutkittelevan halkeimen yli, ja kohta

+avautui hänen eteensä suuri alanne, minkä pohjalla lepäsi pieni,

+pitkulainen järvi. Aivan rannalla sijaitsi hänen purjekankainen

+kesätelttansa. Ohut, sininen savu kohosi teltan edessä palavasta

+pienestä nuotiosta. Taustalla, ikuisella lumiaavalla makoilivat porot

+päivää paistattaen, suloisesti nauttien rauhaa, jota hyttyset eivät

+häirinneet. Alempana, kuivalla sammalmättäällä, oli Aslak pitkänään,

+kädessään sauva ja koirat ympärillään.

+

+-- Atshe! Atshe! (Isä! Isä!), huusi pikku Andi, joka parastaikaa

+harjoitteli suopungin heittämistä pajupensaaseen. Elle istui nuotion

+ääressä, ommellen valkeita sarkahousuja Biettar Oulalle.

+

+-- Tervetuloa kotiin, Oulatsham! -- No -- -- miten onnistui matkasi?

+

+-- Kiitos, hyvin vain! Biettar Oulalla oli paljon kerrottavaa

+istuessaan syömässä keitettyä, tuoretta lohenmullosta, ja Elle

+korjasi talteen ostokset. Biettar Oula kertoi sisämaan uutisia. Jussa

+oli matkustanut Suomeen erääseen suureen kaupunkiin, lukeakseen

+papiksi. "Hänestä tulee varmaan suuri herra", sanoi Elle. "Ja

+uskovainen hänestä voi myös tulla, kun hän ehtii kylliksi tutkia

+Jumalan sanaa. Ja olihan hän niin taitava suomessa".

+

+Ja Nikko Nillen ämmä kuuluu olevan sairaana, tiesi Biettar Oula.

+

+-- Niinkö -- vai niin! Kyllä Nikko Nille nyt kohta pakahtuu

+kärsimättömyydestä kuolinuutista odottaessaan... Ellei ämmä vaan

+virkoa taas, muista aiettaan mennä vielä kolmannelle.

+

+-- Minäpä haluaisin, sanoi Biettar Oula, "lähettää Nikko Nillelle

+pikaviestin tästä uutisesta, jos hän olisi lähempänä. Uutinen on

+sen arvoinen, että minä voisin sen takia ostaa hänen ystävyytensä

+makeineen karvoineen. Hän ehkä kuitenkin voisi hyljätä kavalan

+ajatuksensa, että muuttaisi etelään syksyllä ennen meitä ja

+pyyhkäisisi edestämme ne porot, jotka pääsevät muuttomatkalla pakoon

+meiltä. Hän on tullut pitkäkyntiseksi, Nikko Nille".

+

+Biettar Oula taisi närkästyä moraalin puolesta, kun kunnon mies

+lankesi syntiin. Ja nythän oli sitäpaitsi valoisa kesä; hänen

+mielensä oli niin kevyt ja valoisa, ja hänen pahattyönsä melkein

+vuoden vanhat: Biettar Oula teurasti vain syksyllä tai talvella;

+silloin liha ja nahka olivat parhaimmallaan... Niin että Biettar Oula

+saattoi hyvin puhua pitkäkyntisistä ihmisistä näin kesällä, kun mieli

+oli valoisa ja kevyt.

+

+Elle laski käsivartensa hänen hartioilleen, katsoi hyvin hämillään

+alaspäin ja sanoi: "Jospa voisit hyljätä rajut tapasi, Oulatsham!"

+

+Biettar Oula hymyili; hänen oli tapana suoriutua Ellestä hymyilyllä,

+kun tämä herkesi puhumaan hänen "rajuista tavoistaan". Vahvempia

+sanoja hän ei oikein uskaltanut käyttää. Mutta tuo leppeä ilme sai

+Ellen niin hämilleen -- ja aseettomaksi. Biettar Oula hiveli hänen

+soman täyteläistä selkäänsä. Ei kellään muulla tunturien naisella

+ollut niin kookasta, rehevää ruumista. Povi huokui lyhyen, väljän

+lapintakin alla.

+

+-- Katsohan! sanoi Biettar Oula. "Kas vain!... Millainen käsi sillä

+pojalla onkaan! Hän oikaisee suopungin juuri oikealla hetkellä. Se

+tarttuu pensaaseen kuin kärppä. Kas vain!... Pensas hosuu ja riitelee

+vastaan kuin vasikka... Kyllä ihmiset taitavat olla oikeassa, kun

+arvelevat, että Andista tulee tunturien paras mies".

+

+-- Matta mitä tulee tunturien ensimäisestä tytöstä? kysyi Elle ja

+vilkaisi häneen hymyillen puoleksi leikillään, puoleksi hämillään.

+

+-- Oh, älä siitä kovin murehdi! Sinähän olet aivan nuori vielä.

+

+-- Mutta muista, että Andi on kolmivuotias viime juhannuksesta. Ja

+minä olen vielä parhaissa voimissani. Olisihan kovin hyvä saada

+vävypoika jostakin kyläläisestä. Voisimme silloin asua oman vävymme

+luona, käydessämme talvella kylässä. Ja Biettar Oulan tytär kyllä

+saisi kosijoikseen kylän parhaat... Et tietysti halua miniää kylästä?

+

+-- Miniää kylästä! -- Jo sellainen ajatuskin oli Biettar Oulalle

+vastenmielinen: mikä tunturilappalainen hakisi itselleen

+vaimon kylän tytöistä? -- "Kyllä se sotkisi meidän telttamme

+navetaksi... Näyttäisi siltä kuin meillä olisi karjapiika istumassa

+teltassamme lavitsalla, -- lavitsa sen tietysti pitäisi saada.

+Ja piru sitä vartioisi, ettei se jonakin arvaamattomana hetkenä

+tupsahtaisi nuotioon ja palaisi poroksi edessämme! -- Sillä et kai

+suunnittelekaan, että Biettar Oulan poika lähtisi ajelemaan lantaa ja

+tekemään heinää parille likaiselle lehmälle!"

+

+He istuivat katsellen poroja, jotka makailivat pienissä ryhmissä

+lumilakeudella. Niiden korvat huiskuivat tyytyväisesti, silmät

+tähystivät raukeasti varhaisen aamun viileässä päivänpaisteessa, ja

+leuat liikkuivat verkalleen niiden märehtiessä.

+

+Yksi toisensa jälkeen ne nousivat ylös, venyttelivät ja oikoivat

+jäseniään ja laskeusivat alas lumitantereelta. Samassa hälyttivät

+koirat; mutta Aslak vain lateli tavalliset toransa, käänti kylkeä ja

+nukkui taas. Porot alkoivat muovailla uusia sarventynkiään, jotka

+vielä olivat verevät ja rustomaiset ja karvaisen nahan peitossa,

+-- takoivat ja kolkuttivat niitä toisella takakoparalla tai kiveä

+vastaan ja käänsivät silmiään ylöspäin, tarkistaakseen sarvien muotoa.

+

+Muori Biettar, joka oli nukkunut teltassa, pisti päänsä ulos teltan

+ovesta. "Hyvää huomenta, Oula! -- Sinä olet palannut. Nyt saamme

+lypsää vaatimet!"

+

+Kun aurinko oli suoraan idässä, menivät ihmiset maata, ja porot

+hajautuivat laitumelle.

+

+

+

+

+V.

+

+

+Nikko Nille oli aivan varmaan aikonut sovittaa niin, että hänellä

+olisi sopiva etumatka Biettar Oulan edellä etelään muutettaessa.

+

+Mutta silläaikaa kun hän ja muut tunturilappalaiset hautoivat

+tuumiaan ja harjoittivat vakoilua, oli Biettar Oula eräänä

+arvaamattomana päivänä lyönyt kamansa kokoon ja lähtenyt teilleen,

+ennenkuin kuultiin hiiren hiiskausta.

+

+Hän oli jäänyt syystiloille ainakin viisi penikulmaa kylästä

+pohjoiseen, erään laakson pohjoispuolelle, juuri sinne, missä

+mäntymetsä loppui ja tunturikoivu alkoi, erään puron luo ja aivan

+postimiesten polun alapuolelle.

+

+Biettar Oula ei huolinut vältellä valtateitä eikä etsiä syrjäsoppeja

+-- kuten porovarkaat.

+

+Räntäiset ilmat olivat tätä nykyä, ja telttaa ympäröiviä puita

+verhosi märkä harso. -- Eräänä iltapäivänä pysähtyi Nikko Nille

+teltan eteen, tervehtien hyvän päivän.

+

+-- Jumala antakoon! vastasi Biettar Oula, ottaen hänet sydämellisesti

+vastaan ja vieden hänet telttaan.

+

+-- Sinultakin on hävinnyt poroja muuttomatkalla, sanoi Biettar Oula,

+heidän istuutuessaan poronnahoille.

+

+-- Niin, niin on! Ja nyt minä kuljeksin etsimässä niitä naapurien

+porolaumoista.

+

+-- Minä näin, että yksi sinun poroistasi on minun karjassani.

+

+Nikko Nille hämmästyi niin äkikseltään ja osasi sen niin huonosti

+salata, että Biettar Oula olisi loukkautunut, jos olisi nähnyt hänen

+ällistyneet kasvonsa.

+

+Sillä totta puhuen Nikko Nille ei järin uskaltanut toivoa, että

+vieras poro, joka oli joutunut Biettar Oulan ylettyviin, näkisi vielä

+päivän valon.

+

+Mutta Biettar Oulan kasvoilla pysyi tavallinen, rehellinen ilme,

+niinkuin hän olisi ollut tottunut puhumaan karjaansa joutuneista

+vieraista poroista.

+

+Sillä kun yhdellä ainoalla poro-rehjalla saattoi kohentaa muutamilta

+puolilta hieman ontuvaa nimeään, niin voipa Biettar Oula kestää sen

+vaivan, että antoi suopungin jäädä liikuttamatta olalleen. Ja Elle

+hymyili aivan ihastuneena ja oli melkein yhtä hämmästynyt kuin Nikko

+Nille. Etua puolelta jos toiseltakin! -- Ja muori Biettar oli aikeen

+hyväksynyt. Ensin hän kyllä oli sanonut, että se olisi hävyttömän

+julkea uhri kunniallisuuden alttarille; mutta kun hän kyllin ajatteli

+sitä, niin hän taipui arvelemaan, että hitunen hyvää mainetta ei

+myöskään pahaa tekisi. "No niin, anna elukan sitten olla!" oli hän

+sanonut.

+

+Puhe kadonneitten porojen etsinnästä oli Nikko Nillelle oikeastaan

+syyn varjo, jotta hän voi tehdä kiitos- ja sovintovierailun Biettar

+Oulan luo. Biettar Oulahan ensimäisenä oli tuonut tuntureille tuon

+paljon lupaavan viestin ämmän taudista. Sitten oli mennyt päiviä

+ja viikkoja, ja eräänä onnen päivänä tuo tieto palasi suurempana

+takaisin, kuolinuutisena. Ja Nikko Nille punastui, kun se hänelle

+kerrottiin.

+

+Niin että hän olisi hyvinkin mielellään suonut Biettar Oulalle ilon

+iskeä suonta yhdeltä hänen poroistaan. Mitä merkitsi hänelle yksi

+halpanen poro nyt, kun hän oli humaltunut adventtiajan suloisen

+hämäristä aavistetuista: kaikki hänen kokemattomat unelmansa ja

+kaipuunsa viittoivat häntä häitä kohden.

+

+Nikko Nille säteili onnea ja kainoutta, istuessaan nauttimassa Ellen

+ja Biettar Oulan ylenpalttista vieraanvaraisuutta.

+

+Elle vaihtoi kuivat saraheinät hänen kesäkenkiinsä [_komager_ =

+pohja hylkeennahasta, kauto sekä varsi parkitusta poronnahasta], ja

+hänen kanssaan oli niin erinomaisen hauska jutella avomielisesti ja

+ystävällisesti. Nikko Nille oli voittanut Biettar Oulan ystävyyden.

+Ja eipä siltä -- hyvä oli tietää porokin pelastuneeksi. Nyt hän

+jonakin päivänä lähtisi kylään -- yhdessä kullan kanssa, niin yhdessä

+kullan kanssa! Sen salaisuuden hän uskoi Ellelle ja Biettar Oulalle

+-- noin täydessä ystävyydessä.

+

+Herra isä -- kuinka hän soikaan hyvää niille molemmalle!

+

+Hän kainosteli ilmaista onnentunteensa koko yltäkylläisyyttä; nyt

+hänellä oli varaa antaa heidän tuntea, että he elivät omasta takaa.

+

+-- Eira Marit onkin paras otettava koko pitäjässä, sanoi Elle.

+

+-- Ja sinun rinnallesi ei yksikään nuorimies pysty edes yrittämään,

+mitä omaisuuteen tai miehenmieleen tulee, sanoi Biettar Oula. "Sinä

+olet laintunteva ja otat osaa pitäjän asiain hoitoon".

+

+Niin, Nikko Nille soi heille molemmille kaikkea hyvää! Soi täydestä

+sydämestään.

+

+Mutta kun Biettar Oula sitten vei hänet porolauman luo, tuntui sen

+näkeminen kuitenkin kiertävän Nikko Nillen rintaan kiusallisen

+pahkuran.

+

+Vähän ajan kuluttua he keksivät Nikko Nillen poron. Toisen korvan

+kärki oli katkaistu, ja toisen korvan ulkoreunassa oli kulmikas

+leikkaus.

+

+Nikko Nille piteli viivytellen tervattua suopunkiaan, joka riippui

+oikealta olkapäältä vasemman kainalon alle. Mutta kun Biettar Oula ei

+näyttänyt haluavan käydä ottamaan kiinni poroa, täytyi Nikko Nillen

+vetää suopunki olaltaan. Hän vyyhtesi kauas ulottuvan nuoran sopivan

+pieniksi renkaiksi, hiipi lähemmä poroa ja heitti, mutta heitti ohi,

+-- joutui hämilleen ja hermostui ja heitti ohi toisen kerran.

+

+Silloin Biettar Oula otti suopungin, vyyhtesi sen loppuun saakka ja

+heitti, niin että viuhui vain, -- ja siellä kaukana lauman keskellä

+kellistyi poro, niinkuin olisi saanut väkäkeihään ruumiiseensa. Hän

+veti sen luokseen siirtymättä jalkainsa sijoilta.

+

+Nikko Nille tunsi taas jonkun pahkuran kiertyvän rintaansa. Mutta

+hänet valtasi liikutus, kun Biettar Oula itse lausui toiveenaan

+olevan saada kutsu häihin; sieltä kyllä lähtisi lahja, jollaista

+kukaan ei vielä ollut saanut.

+

+Biettar Oula siis todellakin piti Nikko Nillen ystävyyttä

+jonkinarvoisena!

+

+Nikko Nille soi hänelle kuitenkin kaikitenkin kaikkea hyvää!

+

+

+

+

+VI.

+

+

+Nikko Nille oli mennyt äskettäin ja hämärä oli jo tullut.

+

+Teltan edessä paloi suuri, rätisevä nuotio. Muori Biettar pehmitti

+saraheiniä paksulla koivunuijalla. Alasimena oli paksu, litteä

+kivi. Biettar Oula koristeli poronsarvilusikkaa kukonkuvilla ja

+viivakiehkuroilla. Elle levitteli pehmitetyitä saraheiniä paljaalle

+kalliolle kuivumaan.

+

+Alituiseen antaa Biettar Oula katseensa kiertää ympäröivän viidakon

+reunaa, -- vanhan tavan mukaan.

+

+Äkkiä hälyyttävät koirat. Hän komentaa niitä. Hän kuulee lahojen

+oksien taittuvan, ja pudonneet lehdet kahisivat. Puunrunkojen

+välitse vilahtelee kolme ihmistä, tullen postipolkua myöten. He

+poikkeavat nuotiota kohti. Biettar Oula saa kohta vihin kahdesta, --

+postimiehiä; mutta kolmas?

+

+-- Kas -- kuolema ja kirous -- eikö olekin Lasse! sanoi Aslak, vallan

+unohtaen nimittää häntä trondhjemiläis-seminaristiksi. Lassella

+oli musta hattu, -- ja kalpea oli kuin mikäkin oppinut riiviö, --

+hänellä oli vyö vyötäisillä -- kuten hurskaalla saarnamiehellä, eikä

+lanteilla, niinkuin epäilyttävät miehet pitävät; hänellä oli lyhyt

+leikkotukka, ja hän otti hatun päästään, tervehtiessään isäntäväkeä.

+Hän oli sanalla sanoen tuollainen, josta Hukka olisi sanonut:

+"rakastettava, hyviin tapoihin oppinut henkilö".

+

+Sekä Biettar Oulaan että muihin vaikutti Lassen tulo kiusallisesti;

+sitäpaitsi he eivät vielä olleet häntä oikein odottaneet. Biettar

+Oula oli kyllä vannottanut hänellä tuiman valan, ettei hän koskaan

+sanoisi julki salaisuutta, mutta sentään...

+

+Lassea kohdeltiin joka tapauksessa kaikella huomaavaisuudella.

+Biettar Oula antoi kuitenkin -- postimiesten takia -- sanoilleen sen

+vivahduksen, ettei hänellä ja Lassella ollut mitään keskinäistä; hän

+rupesi leikkisän pilkalliseksi Lassea kohtaan; mutta sanat tuntuivat

+enimmäkseen väkinäisiltä.

+

+Lasse käytti taajaan norjalaisia sanoja ja käänteitä; kertoessaan,

+mitä hän oli tehnyt, hän sanoi norjaksi "jakkaran", "verkon",

+"teräsvanteen" ja "kaunokirjoituksen".

+

+Postimiehet päättivät olla yötä täällä. Heillä oli vielä matkaa kolme

+penikulmaa karjamajoille, mistä he saivat soutaa edelleen jokea

+myöten kylään.

+

+Postimiehet kertoivat syödessään uutisia suuresta maailmasta.

+

+-- Vadsön vouti on keskustellut Hammerfestin voudin kanssa.

+Puheenalaisena oli eräs pykälä, josta he olivat erimielisiä, ja

+hyvinpä he kuuluvatkin kuumenneen. Ne tuntevat kumpikin pykälänsä,

+mutta parempi kuuluu Vadsön vouti kuitenkin olevan.

+

+-- Mutta ei hänkään ole mitään asianajaja Lundan verroilla! sanoi

+Aslak. "Siinä on poika, joka osaa olla viekas ja oppinut! Eipä sitä

+pykälää, ettei hän taitaisi tarttua siihen... Mutta tyyris se onkin,

+jumaliste!"

+

+Biettar Oula kertoi Nikko Nillen olleen siellä iltapäivällä. Mutta

+toisista ei kukaan tajunnut, mitä iloa postimiehillä oli siitä, että

+Nikko Nille aikoi ajaa heilansa kanssa kylään. Totta kyllä Nikko

+Nillen olentoon oli alkanut tarttua jotakin tavattoman hullunkurista,

+mutta sentään... Ei kai vaan ämmä enää noussut jalkeilleen? -- Niin,

+eihän ollut taattua sekään...

+

+Ristiin rastiin haasteltiin asiat; mutta väliin he istuivat ääneti,

+tuiottaen nuotioon ja mietiskellen puhelemiaan.

+

+Punaiset liekit hulmusivat läpi turpean savupilven, mikä oli niin

+musta, että pilvinen, yöntumma taivas näytti vaalealta sen pitkän,

+levottomasti häilähtelevän kaaren takana. Tuulen viri puhalsi

+silloin tällöin tulikielekkeet leveiksi, röyhelöisiksi lehdiksi,

+jotka kohta taas oikenivat ylös ilmaan ohuina ja pitkinä, notkuivat

+lentoon valmiina, erkanivat, mutta sammuivat äkkiä omaan tuhoiseen

+tulisuuteensa. Tulenloimo levisi kauas ympäröivään viidakkoon, missä

+märät, mädät lehdet paistoivat esiin ohuen, niljakkaan lumen alta.

+

+Väki meni telttaan ja paneutui maata lattialle, takan ympäri

+poronnahoista ja hienoista, notkeista koivunvarvuista tehdylle

+vuoteelle.

+

+Pimeys tunkeutui nuotion hiilten yli, joista vielä välkähti joku

+elonleimaus. Viimeinen punainen pilkahdus hukkui riutuen yöhön.

+

+Mutta kylmä-vetinen puro luikerteli ulisten kuin sokea koiranpentu

+pimeyden halki, kuohui lepoa löytämättä uomassaan, joka luisui

+mutkitellen ja valonarkana laaksonrinnettä alas.

+

+Porot, joilla oli jo melkoisen tukevat talviturkit, lepäilivät

+pehmoisella sammalella. Erään pensaan alla loikoivat paimenet, pää ja

+kädet työnnettyinä peskin suojaan ja lämpimät, pitkäkarvaiset koirat

+vatsan ja jalkojen peitteenä.

+

+

+

+

+VII.

+

+

+Pimeä antaa verta valon kalpeihin ajatuksiin. Pimeässä välkkyvät

+pöllön silmät ja himo paisuttaa petojen suonia. Joka huokonen

+poreilee ydinmehua, jota tulvii kuumina helminä yli kaikkien

+hermojen...

+

+Muori Biettar oli maannut valveillaan koko yön, sappi kiehuen, mieli

+myrtyneenä siitä, että Lasse nyt tulisi vaatimaan noita kuutta

+vaadinta. Kuinka hänen mielensä olikaan kuohunut, kun hän oli

+huomannut poikansa raukean epävarmuuden Lassea kohtaan! Hän ärtyi ja

+makasi nyt kiroillen ja älmentäen turkispeitteen alla.

+

+Mutta sitten hän purskahti nauruun ja hänen täytyi pureksia

+peskinreunaa, ettei herättäisi muita... Laumassahan oli vielä kolme

+vierasta, merkitsemätöntä vasaa! Jos ei Lasse tyydy kun saa ne sekä

+lisäksi rehellisenä uhrina yhden vaatimen, niin matkustakoon takaisin

+seminaariinsa!... Piru kärventäköön muori Biettarin sisukset, ellei

+sitä vedetä nenästä, tuota mäyräköntystä, tuota vaadin-kiskuria!...

+Ja sillä vedolla kiertyy solmunuora, sen kaulaan, niin että siitä

+tulee iäksi muori Biettarin kuuliainen orja. Kyllä hän tuhoo sen,

+tuhoo!... Koettakoonpa vaan Elle mielensä mukaan pilata Biettar

+Oulan harjoittamaan tyttölapsen-hyveitä, -- vaikka ei se vielä tähän

+päivään ole saanut turmelluksi muori Biettarin poikaa.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Postimiehet olivat lähteneet.

+

+Lasse makasi vielä, nauttien olostaan. Tämähän oli hänen

+ensi päivänsä. Hän otti esiin rukouskirjan, jonka oli tuonut

+"seminaarista" ja alkoi lukea.

+

+-- Sanotaanko hartauskirjassa jotakin lupausten ja sopimusten

+rikkomisesta? kysyi muori Biettar.

+

+Lasse katsoi kauhistuen häntä ja hänen katsantonsa oli säälittävän

+tuhma.

+

+-- Niin, ällistele tarpeeksesi, senkin pöllö! sähisi muori Biettar,

+heittäen kahvimyllyn takkaan, niin että säkenet suitsusivat

+savuaukosta. "Ei -- jumaliste, vaikka olisit saada kolme sopulia

+kolmen vaatimen asemesta!" -- Hän puhui koetteeksi vain kolmesta.

+

+Aslak voi tuskin pidättää nauruaan. Hän oli ensin ajatellut, että

+muori Biettar tahtoi ottaa härkää kiinni sarvista; mutta Lasse siinä

+yhteydessä -- "ottaa härkää kiinni sarvista" -- näytti hänestä kovin

+hassunkuriselta.

+

+-- Minun pitää saada se, mikä minulle on luvattu, ynisi Lasse

+itkevällä äänellä.

+

+-- Luvattu?! -- Sinäpä oletkin oikea mies puhumaan lupauksista! --

+O-ei! Ei sitä puhuta lupauksista jokaisen kulkiamen Pekan tai Paavon

+kanssa. -- Mitä sinulle sitten on muka luvattu?

+

+-- Kyllähän itse tiedät.

+

+-- Mutta tiedätkö sinä, mitä minä sinulle lupaan? Minä ripustan

+sinut koivista tuohon mäntyyn ja annan pitkin pakaroitasi, sen minä

+lupaan, jos näytät yrittävänkään puhumaan vaatimuksistasi, hävytön

+sanasi-syöjä!... Jos olisin tiennyt, että sinä olit sellainen

+tomppeli oikeuden edessä, niin en ikinä olisi sopimuksiin käynyt

+sinun kanssasi!... Mutta minä annan liian suuren arvon itselleni,

+kohdellakseni sinua ansion jälkeen. Nouse jo ylös siitä ja tule minun

+kanssani karjan luo, että pääsen sinusta niin pian kuin suinkin! --

+Mutta syö ensin! -- Tuoss' on konttiluu, tuoss' on lämmintä makkaraa,

+ja tuoss' on tuoretta, keitettyä nuoren poron selkälihaa. Syö ydintä

+ja verta ja lihaa, poika!

+

+Lasse nousi koneellisesti seisomaan, söi ja rohkaistui ja suli.

+

+Sitten he lähtivät.

+

+Sekä Elle että Biettar Oula olivat olleet vaiti. Elle olisi

+mielellään varoittanut muori Biettaria houkuttelemasta Lassea

+tuhmuuksiin, mutta ei uskaltanut, -- eikä viitsinyt, sillä se olisi

+ollut hyödytöntä.

+

+Muori Biettar oli varhain aamulla neuvotellut poikansa kanssa

+aikeestaan, ja Biettar Oulasta se sillä hetkellä oli näyttänyt

+hyvältä. Mutta kun Lasse räväytti auki viluiset, surkeat silmänsä,

+niin Biettar Oulan valtasi raukea epävarmuus, ja silloin hän olisi

+mieluummin toivonut Lassen saavan nuo kuusi vaadinta, jotka hänelle

+oli luvattu; -- niin olisi jutusta tullut suti puti puhdas --

+tavallaan. Mutta muori oli kuin kaksiterä-miekka, ja pojan piti

+peräytyä. Hänen mielensä ja tahtonsa oli lamautunut tänä yönä --

+vaikkei hän sitä oikeastaan tuntenut. Hän tunsi vain, että jotakin

+hänessä tapahtui.

+

+Lasse, joka vielä oli sisäopinnoista heikko, hiestyi ja väsyi

+koettaessaan pysyä vanhan mankon kinterillä; tämä riensi kevyesti

+ja äänettömästi kuin huuhkaja, -- hänen astuntaansa ei kuulunut

+ensinkään.

+

+Karjan luo tultuaan muori Biettar puhui Lasselle näinikään: "Täällä

+on kolme vasikkaa, joita ei vielä ole merkitty; kaksi niistä on

+vaadin-vasoja. Nyt sinulla on valittavana kaksi osaa. Tahdotko ottaa

+nuo kolme vasaa ynnä yhden vaatimen lisäksi -- tai haluatko jäädä

+aivan osattomaksi?"

+

+Lasse, joka äkkiä oli joutunut pahimpaan pulaansa -- päätöksen

+tekoon, ja nopean päätöksen --, hikoili yhä enemmän.

+

+Mutta sitten, ikäänkuin peläten joutuvansa aivan osattomaksi

+tai olevansa pakoitettu tavoittelemaan oikeutta kaikenlaisten

+hankaluuksien uhallakin, hän kokosi kaiken tarmonsa ja vastasi

+myöntäen.

+

+Mutta samassa putkahti hänessä kasvamaan pieni, kääpiönsitkas

+katkeruuden itu.

+

+

+

+

+VIII.

+

+

+Eräänä iltana Nikko Nille tulee kävellen kylän päätietä pitkin,

+ylpeänä ja liikutettuna. Hän käy hiukan kumarassa, oikea olkapää

+pystyssä, niinkuin luovisi kovaa tuulta vastaan. Se johtuu siitä,

+ettei hänen kumpikaan kätensä ole vapaa; toisella hän taluttaa

+hirvasta, -- täällä kylällä ei enää ollut talvikeli --, ja toisella,

+oikealla, hän pitelee Eira Maritin esiliinan nipukasta. Ja Eira Marit

+on melkein yhtä hankala talutettava kuin hirvas. Nuoret tytöthän

+kovin kainostelevat, ainakin heidän pitää heittäytyä kainoksi.

+Mutta tällä kertaa Eira Marit ei näyttele. Hän vain punastuu ja

+astelee aivan horjuen, kun hän on pakoitettu ajattelemaan niin

+moninaista ja tuntemaan niin paljon: hänen pienet, uneliaat aivonsa

+eivät ole tottuneet pitkäkoipisiin ajatuksiin, ja hänen sydämensä

+sykkii mieluimmin tasaisesti hölkäten. Muutoin niin herkkävireiset

+naurulihakset ovat kuin halpaantuneet. Sillä hänen täytyy ajatella,

+että hän on pian jättävä isänsä ja äitinsä ja menevä Nikko Nillen

+vaimoksi... Istuva omassa teltassa, ommellen peskejä ja housuja ja

+kaikkea, mitä tarvitaan.

+

+Ja nyt he ovat tuskin sadan askeleen päässä Jongon talosta... Oo

+Jumala! Ihmiset katsovat häntä kuin morsianta, naimisiin aikojaa

+ikään. Se on niin pyörryttävän juhlallista... On kuitenkin hyvä, että

+on näin pimeätä.

+

+He ovat juuri lähtemässä laskeutumaan pientä mäennyppylää likellä

+Jongon taloa, kun Nikko Nille äkkiä pysähtyy ja vetää armaan

+puoleensa. Hän vapisee kuin haavanlehti; sillä hän uskoo aivan

+selvään nähneensä ämmän haamun kulkevan ikkunan ohitse valojuovan

+läpi ja edelleen navettarakennusta kohden.

+

+-- Mitä nyt? kysyy Eira Marit ja lenkosäärinen kun on, pysyy hän

+vaivoin tasapainossa sisäänpäin väärillä jaloillaan.

+

+-- Etkö sinä nähnyt häntä?

+

+He seisoivat hetken henkeään pidättäen.

+

+-- Tuolla hän menee! kuiskaa Nikko Nille.

+

+-- Oo-h-oo Jumala! panee Eira Marit, tullen kuolonkalpeaksi.

+

+He kiinnittävät katseensa erääseen polkuun, joka johtaa kirkkomaalle;

+nähtävästi aave on pyrkimässä jälleen hautaan...

+

+Ei -- ei häntä näy siellä...

+

+No niin -- Herran nimessä heidän täytyy käydä edelleen! -- Kunpa he

+vain pääsisivät seinien suojaan niin pian kuin suinkin.

+

+Mutta äkkiä he kuulevat äijän röhkäävän äänen halkomäeltä: "No mihin

+hittoon se hävisi? -- Tuskin olemme saaneet arkkuun sen vanhan

+värttinän, ennenkuin se jo kimpoaa ylös!"

+

+Äijän vihanpurkausta seurasi ihmisjoukon purskuva naurunhohotus,

+joukon, jonka ääriviivat vain häämöittivät pimeästä ja joka seurasi

+äijää, tämän koettaessa raahata suurta, ruumisarkunmuotoista

+laatikkoa rappujen luo.

+

+-- Nyt me hautaamme sitä kolmatta kertaa, jatkoi äijä. Mutta kun me

+nyt saamme sen sullotuksi arkkuun, niin me naulaamme kannen kiinni

+kuusituumaisilla ja luemme Isämeidän seitsemän kertaa oikeinpäin

+ja seitsemän kertaa takaperoisin. Ja sinä, Erkki, joka olet rohkea

+kuin kissa, sinä saat mennä kello kaksitoista tänä yönä kirkkomaalle

+ja hakea, kolme huuhkajan kokkaretta sen suuren koivun alta, jossa

+huuhkaja tavallisesti istuu, ja heittää ne, yhden kerrallaan, haudan

+yli ja sanoa joka kerta: "Nuku, Saara-ämmä, hu hu huu!"

+

+Ja äijä hääräsi innoissaan ja etsi tuota Manalle niin vastahakoista

+ämmää. Hän oli tänään voidellut suunsa perusteellisesti porovarkaiden

+luona koilliskulmalla, ja siksi hän oli niin rohkea. Sellaisen

+aterian jälkeen hänen oli tapana tulla kylän lounaiskulmalle

+ja silloin hän oli täynnä kiivautta porovarkaiden syksyöisten

+teurastusjuhlien takia, luultavasti siksi että hänen omaatuntoaan

+kipristeli, kun hän oli syönyt sellaista lihaa. Mutta tänä iltana hän

+ei joutanut pitämään parannussaarnoja.

+

+-- Piru vieköön! kuului ämmän käheä ja kiukkuinen ääni navetan takaa.

+Hänen hoippuvat liikkeensä olivat usuttaneet muutaman ärtyisen pukin

+hänen kimppuunsa.

+

+Äijä juoksi hätään ja pelasti ämmän miehekkäästi pukin rynnäköistä.

+

+-- Tuo pukki on sidottava haudan viereen seisomaan vartiana kahdeksan

+päivän ajan! hän huusi. "No -- etkö halua jälleen arkkuun siitä? --

+Tai tahdotko ensin hyvästellä Nikko Nillen?"

+

+Mutta ämmä löylytti äijää sauvallaan. Hän, jolta suurella huolella

+oli salattu huhu hänen omasta kuolemastaan, kaahotti ilosta loistaen

+Nikko Nillen syliin, ja levittäen suunsa mitä muikeimpaan hymyyn,

+sanoi: "Sinäkö se, poikani?!... Hyvää päivää, hyvää päivää!"

+

+Joskin asiain oikea laita pian oli selvinnyt Nikko Nillelle, niin ei

+hän sentään vielä ollut tointunut kauhistuksesta, nähdessään niin

+ilmielävän aaveen, kuin koskaan voi nähdä; -- mutta hän ei voinut

+muuta kuin tarttua sen käteen. Siinä oli ruumiin tuntu, ja hän

+hikosi. Eira Marit sitävastoin ei ensinkään tahtonut tarttua ämmän

+käteen. Hän vain vapisi ja huohotti eikä tiennyt miten olla. Muuan

+luotettava nuori mies vakuutti hänelle, ottaen häntä kaulasta, ettei

+ämmä koskaan ollut kuollutkaan, vaan oli tähän hetkeen asti ollut

+ehkielävä. Vihoviimein alkoi hänen huohotuksensa vaimentua. Äkkiä

+iskeytyi kämmen kuin mekaaninen läppä suulle, ja kikatus kiersi ulos

+sieramista.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Pari viikkoa myöhemmin tuli kylälle muuan metsästäjä, joka muutamia

+päiviä oli oleskellut eräässä karjamajassa tuntureilla, ja kertoi

+seuraavaa:

+

+Eräänä iltana, kun hän makaili sänkylaverilla ja oli uneen

+vaipumaisillaan, niin, ehkäpä jo nukkuakin, hän kuuli pikkulapsen

+itkua ulkoa. Majassa oli sysipimeä. Hän makaa ja kuuntelee ja

+katsoo oveen päin. Siellä alkaa loistaa pieni pilkku; se suurenee

+suurenemistaan, ja lopulta se muuttuu pikkulapsen näköiseksi... Hän

+huomaa silloin että se on äpärä, salaa synnytetty lapsi, joka etsii

+äitiään ja tahtoo saada kristillisen kasteen ja kristillisen nimen.

+

+Hän ristii kätensä ja sanoo: "Sinun nimesi olkoon Nilas. Nilas! Minä

+kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!" -- ja hän heitti

+kolme kupillista vettä sen päälle.

+

+Ja äpärä katosi ja kävi autuaaseen lepoon.

+

+Tästä lähti sellainen huhu, että Eira Marit oli tehnyt salaa lapsen.

+Hän ei varmaankaan ollut viime aikoina ollut yksin peskissään,

+sanottiin. Mutta eräs viisas ja kunnioitettava vaimo todisti, että

+kaikki tämä oli ilkeätä juorua. Ja hän puhui totta. Eira Marit ei

+ollut sellainen. Ei Nikko Nillekään.

+

+

+

+

+IX.

+

+

+Jussa oli tullut eilen.

+

+Hän oli ollut poissa monta vuotta. Hänen nimensä oli nyt Juhani;

+mutta kotosalla ei kenenkään päähän pälkähtänyt kutsua häntä muuksi

+kuin Jussaksi.

+

+Matkan viimeiseen osaan -- Inari-järveltä saakka -- oli mennyt

+kerrassaan kahdeksan päivää.

+

+Keli oli näet kehnontunut; parilla viime penikulmalla hänen oli

+enimmäkseen pitänyt kantaa suksiaan olalla.

+

+Olikinhan jo toukokuu puolivälissä. Tänään hän oli uskaltautunut

+joen rannalle asti. Hänellä oli paha tunne siitä, että hän esitti

+täällä kotona kummallista muukalaisen osaa. Kunpa hän vain pääsisi

+ensimäisten päivien ohi!...

+

+Oli ollut saakelin ilkeätä esiintyä Helsingissä harvinaisuutena, ja

+tästäpuoleen häntä kidutetaan täällä kotona pitämällä hänestä suurta

+ääntä! Kirotun paha oli olla puolivälinilmiö.

+

+Ja jumaluusopin ylioppilas Juhani Jongo ei huomannut ensinkään,

+ennenkuin oli laskenut tepsivän, kotoisen kirouksen. Hän oli niin

+äkeissään, ettei edes katunut syntiään.

+

+Mutta hänen verensä kuohui hillitöntä vauhtia, kun hän äkkiä huomasi

+erään naisen, joka tuli häntä kohden. Jussa oli tuntenut hänet,

+ennenkuin silmä ehti eroittaa koko hänen olentonsa.

+

+Tuntui niin kumman raskaalta tuo muistonmaininki, joka nyt vyöryi

+tulvien hänen sieluunsa...

+

+Kaikki irtautui hänessä, ja hän kiiti virran mukana... Hänen silmänsä

+sai kiinnekohdakseen naisen kengänkäret, jotka etsivät rapakkojen

+väliltä kuivaa jalansijaa.

+

+-- Pyydän saada tervehtää teitä, neiti Norum! -- Te tuskin muistatte

+minua; mutta minulla on kerran ollut kunnia jutella kanssanne. -- Hän

+sanoi sen suomeksi.

+

+-- Ettenkö muistaisi teitä! -- Neiti hymyili iloisesti. -- "Ei muuten

+ole ensinkään kaunista, että arvelette minun unhoittaneen teidät".

+

+-- Ja te olette eksynyt tänne tuntureille?

+

+-- En, -- ei minun täällä-olossani ole jälkeäkään eksymisestä. Minä

+olen pienestä pitäen toivonut saavani tulla tänne. Ja tänä kevännä

+pyysivät täkäläinen pappi ja hänen rouvansa kirjeellisesti minua

+käymään vierailemassa heidän luonaan. He ovat niin rakastettavia,

+maailman miellyttävimpiä ihmisiä he ovat! Ja minä viihdyn niin

+hyvin täällä. Täällä on niin ihana ilma, niin raikas ja kevyt!...

+Ja pappilassa on kaksi lasta, poika ja tyttö. Nekös ovat suloisia

+ja hauskoja!... Niin, minä olen täällä kerrassaan uudesti syntynyt.

+Eikö teistäkin näytä siltä? -- Hän hymyili. -- Oletteko kuullut

+sellaisia kysymyksiä!... Niinkuin te tietäisitte, millainen minä olen

+ennen ollut!

+

+Hänen eloisuutensa hämmästytti ja rauhoitti Jussaa. Ja missä oli

+katseen totinen ilme?...

+

+On kohtauksia, joita salainen juhla seuraa, ja juhlailoon sisältyy

+niin paljon...

+

+-- Mutta minkätähden aiotte suomalaiseksi papiksi, herra Jongo?

+

+-- Suoraan sanoen, sitä en tiedä itsekään.

+

+-- Minusta teidän olisi pitänyt ruveta norjalaiseksi papiksi... Mutta

+jos te tulette papiksi suomalaiseen rajapitäjään, niin minä tulen

+kuulemaan teitä.

+

+-- Niin, luvatkaa se minulle! -- Silloin minä saarnaan vain teille,

+yksistään teille!

+

+-- Ja sitten teidän pitää saarnata suomeksi, ei lapiksi...

+Kivikirkkohan siellä on -- rajapitäjässä?

+

+-- Niin.

+

+-- Hyvin pienessä laaksossa, joka ulottuu aivan aution lakeuden

+reunaan asti?

+

+-- Aivan niin!

+

+-- Ja koko laaksossa tuskin asuu muuta elävää ihmistä kuin pappi?

+

+-- Ei, -- ei ketään muuta.

+

+Neiti katsoi maahan. Sitten hän nosti katseensa, -- aivan vitkaan, ja

+antoi sen liukua Jussan silmiin. "Se on varmaan ihmeellistä... Mutta

+miten luulette tulevanne toimeen siellä?"

+

+-- Se on sen ajan huoli! -- Minä en ole vielä pappi.

+

+-- Mutta teidän täytyy tulla papiksi sinne, -- joka tapauksessa!

+Hänen katseensa häilähteli kuin metsän hämärä.

+

+Useimmat ihmiset pienenevät, kun tuttavuuden yksinkertaiset värit

+ovat imeneet pois ensimäisten juhlallisten vaikutelmien loisteen...

+

+Sitten Jussa kysyi: "Minkätähden minun teistä pitäisi tulla papiksi

+juuri sinne?"

+

+-- Niin -- -- --. Minä sanon teille -- -- --, minä olin etelässä

+pari vuotta. Siellä ihmiset olivat niin valoisia, toisenlaisia kuin

+täällä. Ilma ja maa ja kaikki oli valoisampaa ja toisenlaista kuin

+täällä. Ja kun minä nyt muistelen teitä siltä ajalta, jolloin näin

+teidät Lafjordissa, niin minusta tuntuu, että teidän pitää olla

+pappina juuri siinä hiljaisessa laaksossa, joka ulottuu autioon

+lakeuteen asti -- -- Ja myös on minusta tuntunut aina, että Biettar

+Oulan pitäisi olla yksi teidän kuulijoistanne...

+

+-- Aina, -- sanotte te?

+

+-- Niin, sanoi neiti, punastuen äkkiä. -- "Mutta milloin te aiotte

+tulla vierailulle pappilaan? Pastori ja hänen rouvansa puhuivat

+teistä tänään. He mielellään tervehtisivät teitä... Mutta kyllä minun

+nyt täytyy lähteä. Minä olen tehnyt kierroksen pitkin joenrantaa ja

+katsellut jokea. Katsokaas, kuinka se on tulvillaan!"

+

+Hän sanoi hyvästit ja lähti.

+

+Jussa jäi katselemaan häntä. Hänen nuori vartensa näytti leikkivän,

+täynnään vapaata elämäniloa.

+

+Jussa oli joutunut keskelle kevään houkuttavaa levottomuutta, hänen

+aistinsa olivat äkkiä alkaneet hehkua. -- -- -- "Siellä -- --

+siellä etelässä -- ihmiset olivat valoisampia ja toisenlaisia kuin

+täällä"... Vielä kerran hän tuli näkyviin -- kirkonmäellä; hänen

+tukkansa välkkyi kultaiselta auringon kaukaisessa loisteessa. Niin

+solakka ja niin valoisa ja niin suoraryhtinen!... Ne ihmiset --

+niiden valkeitten talojen asukkaat, joita kuumottaa etelässä pitkin

+rannikkoa, ulottuen pitkinä riveinä etelän linnaan asti, -- ja

+nämä ihmiset, -- näiden synkkien metsien ja autioitten lakeuksien

+asujamet! -- Siellä ihmiset olivat valon liitossa ja laskivat

+alaisikseen maan ja ilman, täällä ihmiset pakenivat pimeän turviin ja

+häviöönsä...

+

+Mutta Jussa oli nuori ja suuri ja väkevä, ja hänen sieramensa

+paisuivat, kun hän hengitti vapauttavan kirpeätä maantuoksua. Ilma

+oli täynnään auteretta ja juoksevan veden läheistä ja kaukaista

+solinaa.

+

+Tämä kevät tulee kuin kuumeuni jonakin varhaisena aamuhetkenä.

+Aurinko riisuu maan räikeän alastomaksi, sen kuuma henkäys

+kohtaa jokaista paljasta täplää ja sulattaa elämään juurten

+mehut kuohkeutuvan mullan alla, se täyttää koko ilman riehuvalla

+juhlahumulla ja kaiken elävän toivolla ja tahdottomalla hurmiolla.

+

+Jussa kulki joenrantaa ylöspäin, matalaan koivumetsään.

+

+Pitkäkarvainen lehmä, jonka hauraita luita peitti poimukas nahka,

+nuuski ja imeksi ahnaasti paisuvia silmuja ja nuoria lehviä. Sen

+suurissa, raukeissa silmissä loisti orastava eläimen halu. Se lakkasi

+pureksimasta, katsoi suoraan ilmaan ja antoi katseen kauan viipyä

+autereessa... Ja sitten se alkoi ammua minkä jaksoi.

+

+Pitkulaisia lammikoita tulvehti niityiltä jokeen, laskien kellerviä

+vesisuihkuja alas jyrkän hietaäyrään yli. Silloin tällöin lohkesi

+märänkiiltävä paakku maata, pudota loksahtaen hietikkoon, vieri

+rannalle kasaan ja loiskutti sameita vesipyörteitä sinivihreää

+jäänreunaa vasten.

+

+Valkoisia vesiputouksia välkkyi laaksonrinteitten metsistä; sillä

+vuorokauden läpeensä kylpivät lakeuksien lumet auringonpaisteessa ja

+sulivat kuohuviksi puroiksi.

+

+Tukinhakkaajia näkyi metsäkukkuloilla, ja rauhan ääni kajahteli

+autereisessa, kevättuntuisessa ilmassa.

+

+

+

+

+X.

+

+

+On yö -- mutta valo ja auringonpaiste väräjää yli lakeuksien. Ja

+on värähtämättömän hiljaista. Vain Jussan suksi suhajaa kevyesti

+jääkuorta vasten.

+

+Jussa hiihtää erästä kylän yläpuolella olevaa niittynientä pitkin.

+Lumi peittää sitä vielä eteläpuolista metsänreunaa myöten.

+

+Täytyy puhdistaa pyssynpiippu. Hän työntää sen lumeen ja laukaisee;

+lumen alla jymähtää lyhyt, tukahdutettu paukaus. Vanha uuninputki oli

+vähällä lyödä poikki hänen solisluunsa. Viidakoista kuuluu kiivaita,

+tiheitä siiveniskuja, ja pari jänistä kiitää vihurina metsän

+laidassa. -- Hän oli herättänyt sentään eläimiä ja lintuja niiden

+tiloilta.

+

+Hän ampuu riekon, ja hänen verensä kuumenee laukauksen kiihoittavasta

+jylystä, ja lumelle tippunut punainen veri herättää hänessä eloon

+vanhan verenhimon; poikasena hän oli Biettar Oulalta oppinut juomaan

+tuoretta eläimenverta. Hän painaa riekon suulleen, pusertaa sitä ja

+imee suuhunsa veren. On niinkuin viinin ensimäinen lämpö virtaisi

+kiihoittavana suoniin ja saisi silmät loistamaan. Joka pensas, mäki

+ja tunturi ja kaikki eläimet ja linnut tervehtävät häntä muistoilla,

+eikä mikään, ei mikään ohjaileva katse kiellä hituistakaan hänen

+vapaudestaan -- Jumalan kiitos!... Hän ampuu vain ruutipanoksia

+viidakoihin, istuen paljaalla mäellä keskellä niittyjä ja pureksien

+pihkaa. Aamutervehdys teille kaikille, meille kaikille!

+

+Jänis loikkaa ohi. Sitä vastaan tulee ruutipanos, se peräytyy tehden

+pilvihypyn, mutta saa vastaansa uuden latingin ja juoksee suoraan

+Jussaa kohti, pysähtyy ja istuutuu takasilleen. Jussa pistää suuren,

+pehmeän pihkapallon pyssyyn ja ampuu sen suoraan jäniksen turpaan;

+jänis keikahtaa nurin, päristelee, pudistelee päätään ja loikkii

+pois. Jussa nauraa hohottaa. "Anteeksi! -- Olisitpa voinut tehdä

+tempun kehnomminkin, olisitpa kyllä voinut!"...

+

+Hän on saapunut pienelle joelle, joka virtaa erään syrjälaakson läpi.

+

+Äänettömästi kuin petoeläin hän pujoittautui viidakon läpi, erästä

+mäkeä ylöspäin. Joen suulla, lammikoissa voi piillä sorsia tai

+harmaahanhia.

+

+Mutta siellä ei ollut mitään.

+

+Ison joen jäällä sinervässä lumisohjussa näkyvät tiheät jäljet

+ilmaisevat hänelle, että Biettar Oula äskettäin on lähtenyt

+pohjoiseen. Ei kenenkään toisen karja kulje niin laajana ja taajana.

+

+Jussa makaa viidakossa, miettien monenlaisia asioita.

+

+Ympärillä kiimaiset riekot kukertavat käreällä äänellä. Jussa matkii

+hempeätä naarasta. Ja urokset tulevat kumarassa, siivet syleilyyn

+avattuina eivätkä arkaile hänen suurta ruhoaan; sillä kiima ajaa

+heitä kuin metsäpalo... Suuret urokset rientävät haistellen naarasten

+jälkiä ja käyvät toisiaan kurkkuun lemmenkateuden verenhimoisella

+mielettömyydellä...

+

+Tuolla ryntää jäälautta rantaa vastaan, ja jääpuikot kalisevat kuin

+metallipalat toisiinsa.

+

+Yhä valaa aurinko ohuen kultaisen harson mäkien ja tunturien

+rinteille. Elna!... Kevätyö on täysi valoa ja suhinaa. Kaihojen

+tulva virittää aistit... Miksi huojuu mäki, miksi keinuu maa?

+-- -- -- Elna! Elna! "Kivikirkko autiolla lakeudella." Sinä sanoit

+sen autereisin silmin, verenkuulto otsallasi!... Minun tukkani on

+suuri ja musta, ja papinkaapu on kuin musta varjo, joka irroittaa

+minun pääni saarnastuolista, se irroittaa minut kansastani,

+maailmasta... Elna! Jos voisin tempaista luokseni ajan, sen ajan,

+joka on niin kaukana, niin sinä tulisit mukana!... Astu sinä vain

+maan pintaa, Elna, niin se keinuu enemmän -- -- --. Minä en kestä

+tätä, minun rintaani polttaa, minun katseeni hukkuu sumuun... Elna!

+Minä en kestä tätä. Aurinko nousee hitaasti, ja aika sulaa minun

+ruumiini, minun sieluni! Herra, Jumalani, minä en kestä tätä -- -- --.

+

+Jonkun eläimen askelet rapisevat lumikuorella. Jussa tarttuu

+pyssyynsä. Susi juosta hölkyttää syrjälaaksosta päin -- kuono

+poronjäljissä.

+

+Jussa painaa pyssynperän poskelleen, katse tutkii eläimen turkin

+värejä, suupielten nykäyksiä ja väkevien silmien kovaa loistoa...

+Laukaus pamahtaa, ja susi kiitää kammon vauhdilla lammikon yli.

+

+Jussa juoksee jälkeen, ryntää vettä pärskyttäen lammikon yli, ryömii

+jäälle ja ajaa suksilla sutta takaa. Hän jännittää joka lihaksen,

+hiki pusertuu ihosta ja tekee märäksi hänen ruumiinsa. Vauhti sekä

+eläimen suuri, punainen kita kiihoittaa häntä veriseen intohimoon.

+Suden jälkiin jää lumelle veritäpliä, se ontuu toista jalkaansa.

+Se suuntaa silmänsä taaksepäin ja kiristelee valkoisia, vahvoja

+hampaitaan häntä kohti.

+

+Piru vie sinun hampaasi! Kyllä tunnen sinut ja sinun sukusi!

+

+He kiitävät erään niemen vierustaa jäätä pitkin; jääpinta viiltää

+terävästi suksenpohjia, ja suden kiivaasti huokuvista keuhkoista

+syöksyy harmaana sauhuna lämmin hengitys.

+

+Susi nousee maihin pohjoisrannalle. Jussa harppaa muutamia askeleita

+suksilla pehmeän rantasaven yli, -- jättää sukset siihen ja juoksee

+suden jälkeen rinnettä ylös. Usein hän kadottaa sen näkyvistään,

+ja keuhkot takovat ylen ankarasti rinnassa! Mutta sudenkin täytyy

+hiljentää vauhtia: haavaa pakoittaa, ja veri vähenee nopeasti. He

+ponnistelevat ylöspäin jyrkkää, kivikoista tunturirinnettä, -- kun

+vihdoin suden täytyy pysähtyä erääseen syvänteeseen. Jussa lataa

+pyssynsä aika ruutipanoksella sekä kotona valetulla lyijykuulalla.

+Sitten hän menee aivan suden viereen, jonka kidasta pursuaa vaahtoa

+ja jonka silmät kipenöivät. "Nyt minä ammun sinut!"

+

+Susi ammottaa suutaan, mutta ei saa alaleukaansa enää takaisin ylös:

+kuula on musertanut sen. Jussa menee ja istuutuu kahareisin karvaisen

+otuksen päälle ja työntää pitkän puukkonsa sen rintaan.

+

+Kädet vapisevat raukeudesta, ja hiki kirvelee silmiä, kun hän nylkee

+sutta, palaen eläimellisestä saaliinhimosta.

+

+Sitten hän ryömii kukkulan laelle. Siellä hän heittää kaikki vaatteet

+päältään, vääntää ne ja levittää aurinkoon kuivamaan.

+

+Hän istuu sudennahka yllään ja katsoo laakson yli. Tuolla missä

+joki tekee äkkikaarroksen karjamaja-niemen kohdalla olevien hieta- ja

+soramatalain ympäri, se on aivan vapaa jäästä. Hän tuntee joka

+majan, hän on käynyt kaikissa. Hän muistaa ne laitumet, joilla

+tavallisesti on enin mustikoita ja juolukoita, -- ja ne mäenrinteet,

+mitkä syksyisin ovat tulvillaan veripunaisia puolukoita. Hän muistaa

+kaikki polut, jotka kaartelevat mäkien ympäri. Tuossa syvässä

+kuopassa, poukaman yläpuolella, hän on niin monena aamuna nähnyt

+lohen välkkyvän hopeankiiltävänä verkossa. Ja kaikki avaran lakeuden

+töyräät ja harjut ja tuvat hän tuntee. Hän on ollut täällä joka

+paikassa...

+

+-- No -- eikö Biettar Oula ole ehtinyt etemmäs?

+

+Hän näkee pohjoisessa parin pensaita kasvavan mäennyppylän välistä

+nousevan savua. Nopeasti hän vetää vaatteet ylleen ja rientää matkaan.

+

+

+

+

+XI.

+

+

+Koirat olisivat varmaan hävittäneet hänet, ellei Biettar Oula olisi

+juossut väliin ja uhannut niitä suksisauvalla sekä laskettamalla

+ryöpyn heliseviä sadatuksia.

+

+-- Hm -- eikö elämiste Jussa?! Ja oletpa patvinut!

+

+-- Totta tosiaan, eikö olekin Jussa! huusi Aslak ja kävi tervehtimään

+häntä hyvin liikutettuna. "Joko tuota lienet päähän asti lukenut?"

+

+Jussan täytyi vastata, että paljon oli vielä vajaa.

+

+-- Jaa... sittenpä ei taida jäädä sitä asiaa, jota sinä et taitaisi!

+

+No kyllä aina jotakin jää, arveli Jussa.

+

+Biettar Oula kertoi, että heidän oli täytynyt väliaikaisesti

+leiriytyä tähän, kun vaatimet olivat alkaneet poikia aikaisemmin kuin

+oli odotettu. Nyt hän oli väkineen valvonut jo kaksi vuorokautta

+läpeensä. Sillä on vaatimia, jotka eivät ymmärrä tapahtunutta

+ihmettä, vaan katsovat hangella makaavaa pientä otusta vihamielisin

+silmin ja tallaavat sen kuoliaaksi, ellei samaa hetkeä käytetä

+hyväksi ja pakoiteta emä haistelemaan vasikkaansa, niin että sen

+äidinsilmät avautuvat. Tuon pienen, hennon vesan haju täyttää äkkiä

+emän rinnan kuumalla äitiydentunteella. Vasikkaa nuollaan ja se saa

+imeä tuoretta, rasvaista maitoa suuhunsa. Hetken kuluttua se on

+valmis juoksemaan emänsä kanssa ja teutaroimaan hangella.

+

+Biettar Oula vei Jussan telttaan.

+

+Elle tarjosi vieraalle poronkieltä ja ydintä ja kaikkea muuta hyvää.

+

+Ja sillävälin Biettar Oula tutkaili Jussalta Suomen lakeja. Hän oli

+jo useita vuosia toiminut kunnallislautakunnan jäsenenä, ja hän antoi

+selvän esityksen kihlakunnan "busjetista" -- raha-asiain tilasta.

+Vieläpä moitteettomalla virallisella kielellä.

+

+... "Sitten me -- kunnallislautakunta -- olemme ajatelleet koettaa

+saada lännestä muuttamaan pari rikasta porolappalaista tänne meidän

+pitäjäämme. Meillä täytyy olla henkilöitä, jotka voivat saada

+kunnallis-busjetin tasapainoon". Hän pysähtyi, kiinnittääkseen

+huomion tuohon käänteeseen ja nauttiakseen siitä. -- "Sillä täältä

+alkavat vanhat tunturilappalaisperheet olla hävinneet ja köyhtyneet".

+

+Hän oli viime vuosina pysytellyt kerrassaan erillään lähimäistensä

+poroista. Mutta tunne, että oli sekä nimeltään että kyvyltään

+huomattu kansalainen, oli vielä siksi veres, että hänen joskus täytyi

+hätkähtäen kysyä itseltään, eikö tämä ollut vain unen petosta. Hän

+nautti nähtävällä ylpeydellä uusista aineksista itsessään -- niinkuin

+nuori nainen, joka ensi kertaa kantaa sisällään elävää olentoa.

+

+Ja hänen kääntymisensä oli käynyt näinikään:

+

+Kun Nikko Nille epäonnistuneella kihlajaisretkellään kylään toi

+mukanaan sen ihmeuutisen, että hän oli löytänyt yhden kadonneista

+poroistaan elävänä ja täysikuntoisena Biettar Oulan karjasta, niin

+se sai aikaan sellaisen hämmästyksen, että koilliskulmalaiset eivät

+tahtoneet sitä mitenkään uskoa. Mutta Nikko Nille vakuutti kiihkeänä

+ja hellittämättä, että Biettar Oula itse oli ensinnä ilmoittanut

+hänelle, missä poro oli. Ja jälkeenpäin tuli kumoamattomaksi

+totuudeksi, että Biettar Oula nyt oli pohjiaan myöten rehellinen mies.

+

+Kun hän sitten talvemmalla itse tuli kylälle ja sai päin naamaansa

+uuden maineensa, joka loisti puhtauttaan, niin hän tuskin tunsi enää

+itseään. Hän nauroi partaansa -- aluksi. Mutta häntä kismitti nähdä

+itsensä tuossa valaistuksessa. Oli todella ylentävä tunne, kun näki

+itseään pidettävän rehellisenä miehenä. Ja mitäs, jospa hän todella

+olikin sellainen! -- Turhamaisuus huumasi hänet siihen määrin, että

+hän aivan vakavasti päätti ryhtyä sisäiseen puhdistumiseen.

+

+Ja silloin hänen edistyksensä alkoi; hänen ennestään laahaava

+puhetapansa tuli yhä sirommaksi, ja Biettar Oula päätyi

+kunnallislautakuntaan. Ja hänestä pidettiin ääntä, niin ettei sillä

+tahtonut olla rajoja.

+

+Saarnamiehet riitelivät siitä, kenen oli kunnia hänen

+kääntymyksestään, mutta toiset väittivät, että Elle sen oli saanut

+aikaan...

+

+-- Mutta miten vanha ystävä Nikko Nille jaksaa? kysyi Jussa.

+

+-- Hm, hymyili Biettar Oula. Hänellä oli taipumuksia tulla

+onnettomaksi, tiedäthän. Hänen ämmänsä kuoli vasta pari vuotta

+sitten, ja silloin hän oli hävittänyt kaiken omaisuutensa. Hän

+varasti poroja kuin susi ja joutui kuritushuoneeseen. Ja nyt

+hän yrittelee vähäistä kalastusta rannikolla. Sehän on kaikkien

+köyhtyneitten tunturilappalaisten viimeinen porsaanreikä. Niin niin!

+Eipä juuri muutoin olisi voinut käydäkään. Miestähän vainosi huono

+onni. Meiltä hän saa silloin tällöin teuraselukan. Sillä säälittäähän

+mies, joka on kokenut parempiakin päiviä.

+

+-- Ei hän siis lopultakaan saanut Eira Maritia?

+

+-- Ei, tyttö meni toiselle ja saa lapsen joka vuosi, -- kilpaa

+parasten vaadinten kanssa.

+

+Siihen Ellen täytyi hymyillä, -- hänellä oli avarassa sylissään

+kolmas lapsensa, jota hän imetti ylen rehevästä rinnastaan. Hän

+hymyili veitikkamaisesti ja punastuen: vertaus kutitti hänen tajuaan

+naisen elämäntehtävästä.

+

+-- Ja tuossa on Lassekin, sanoi Biettar Oula, kun Lasse tulla

+kyyhötti teltan ovesta ja heittäytyi poronnahalle. "Hänestä on tullut

+aivan kelpo mies. Se poika se on hoitanut hyvin poronsa! Hänestä on

+nyt vuosien kuluessa tullut hyvävarainen mies".

+

+Jussaan vaikutti vastenmielisesti, se, että Biettar Oula alentui

+imartelemaan Lassea. Mutta Lasse nautti kiitoksesta, kasvoillaan mitä

+vaateliain ilme.

+

+Biettar Oulan alituisessa huomaavaisuudessa häntä kohtaan oli

+sietämättömän ilmeinen levottomuus -- selvä pyrintö saada Lassen

+kasvoille vakiintumaan tyytyväinen, säyseä sävy.

+

+Jussan entinen sääli Lassea kohtaan muuttui vahvaksi

+vastenmielisyydeksi; sillä hänen surkeassa, sääliä rukoilevassa

+katsannossaan hän näki nyt verettömän, kelmeän pahansuopuuden, jota

+Biettar Oulan taltuttava rakastettavuus ei pystynyt kukistamaan.

+Oli tuskallista nähdä, miten karhumaisen voimakasta Biettar Oulaa

+ahdisti painajaisena tämä keskentekoinen ihmisluonnos, jonka varhain

+vanhennut iho ja kuiva ruumis näyttivät olevan tavallista halvempaa

+ainesta.

+

+Jussa valmistihe lähtöön. Mutta Biettar Oula sekä pikku Andi, joka

+nyt näytti pitkältä isänkin rinnalla, veivät hänet ensin karjan luo

+ja ottivat kiinni suuren hirvaan.

+

+-- Tämän saat kiitokseksi käynnistäsi, sanoi Biettar Oula. "Ja jos

+sinä tulet papiksi rajapitäjään, niin minä tulen kuulemaan, kuinka

+sinä julistat Jumalan sanaa".

+

+

+

+

+XII.

+

+

+Kotimatkallaan Jussa näki korppien kaartelevan kivirinteellä

+sudenraadon ympärillä; ne rääkyivät käheästi ja alituiseen, mutta

+eivät uskaltaneet laskeutua aivan alas, sillä ne olisivat helposti

+joutuneet ketun hampaisiin.

+

+Joki oli tulvillaan ja jää oli murtunut monin paikoin. Täältä hän ei

+päässyt sen yli, vaan hänen täytyi kiertää pohjoisrannan niemille.

+

+Kun hän illemmalla seisoi eräällä mäellä vastapäätä kylännientä, oli

+jää jo liikkeellä.

+

+Hän näki ihmisiä niemenpäässä -- Elna niiden edessä valkovaippaisena.

+Hänen tukkansa kimalsi kultaisena ilta-auringon paisteessa. Jussa

+huiskutti sudennahkaa. Ne huiskuttivat vastaan. Elna tuli aivan joen

+äyräälle ja huiskutti; papinrouvan piti tarttua häntä vaippaan, ettei

+hän putoisi veteen.

+

+Jäälautat pusertuivat kohisten toisiaan vastaan ja kohottivat

+korkealle valkeita jääjauhemuureja. Patouma karttui ja vauhti väheni.

+Summattomat patoutuneet vesiröyköt olivat peittäneet alleen joen

+hietarannan, ja niemen niityiltä näkyi tällä puolen vain muutamia

+pajupensaita. Mutta ylempänä niemen kainalossa oli avoin vesi,

+missä purjehti jokunen jäälautta, silloin tällöin tarttuen kiinni

+pohjaliekoihin. Kylänniemen muulloin korkeata, jyrkkää äyrästä näkyi

+nyt vain verrattain matala kaista vedenpinnan yllä.

+

+Eräs pitkä ukko-jäälautta raivautui verkkaan, mutta itsetietoisen

+varmasti röykkiön läpi, ja syöksi kärkensä sirpaleiksi sitä töyrästä

+vasten, jolla Jussa seisoi; ylös rannalle heittyi valkeina massoina

+heliseviä jäähileitä. Yläpää alkoi painua kylännientä kohti, -- ja

+siinä virui jättiläinen, siltana joen yli. Vesi avautui alempana

+parissa paikassa ja kuohui mustina pyörteinä.

+

+Jussa sitoi sukset jalkoihinsa ja laski menemään viivana yli

+jääsillan. Poro oikoi eteenpäin niin että irtain jääsohju roiskui

+suksenkärkien molemmin puolin.

+

+-- Mutta Herra Jumala, Jongo, miten te säikäytitte meitä! sanoi Elna.

+"Miten te keksittekin tuollaista ilmeisesti hengenvaarallista?!"

+

+-- Näyttääkseni kuntoani -- tietysti! -- Ja sitten hän kuiskasi

+suomeksi ja leikkisällä äänensävyllä: "Ja suoraan puhuen: jos te ette

+olisi seisonut täällä, niin --".

+

+-- Niin mutta te ette saa enää koskaan panna henkeänne vaaralle

+alttiiksi minun tähteni. Toisin sanoen -- --.

+

+-- Ei, neiti, ei se useammin tapahdukaan. Jussa kuuli itse äänensä

+äkkiä tulevan kovaksi; tuskallinen värähdys veti hermoja kireälle,

+eikä mielinyt päästää otettaan.

+

+-- Toisin sanoen -- -- --; ja hämmennyksessään Elna ei keksinyt

+selittävää ja sovittavaa sanaa.

+

+-- Ette kai aikone sanoa sentapaista, että toisin sanoen toinen asia

+on, jos minä saan teiltä erityisen suostumuksen pannakseni henkeni

+vaaralle alttiiksi teidän tähtenne?

+

+Tämä raaka huomautus lannisti Elnan kerrassaan, juuri siksi, että hän

+itse niin sydämestään katuen tunnusti lausuneensa tyhmyyden.

+

+Jussa sanoi hyvästin, nykäsi poron eteensä voimalla, jonka tuo

+kiihkeä kiepaus hänen sielussaan oli vetänyt kireälle, -- ja meni.

+

+

+

+

+XIII.

+

+

+Elna ja Jussa istuivat niemellä kylän yläpuolella. He istuivat

+pajupensaitten suojassa, joita kasvoi niityn reunalla. Jokirannan

+leveä, matala hiekkareunus hohti auringonpaisteessa; pienet

+kissankulta-hiutaleet välkkyivät niinkuin se olisi ollut oikeata

+kultaa.

+

+Hyvinvoivat mettiäiset pörisivät veltosti pajupensaitten

+keltaisten urpujen ympärillä ja nurmen kissankellojen yllä. Kesän

+iltapäiväaurinko heitti valonhäiveen puiden varjoonkin.

+

+Jussa tunsi syvää tarvetta kiittää Jumalaa kesästä sekä neidosta,

+joka makasi kasvot hänen rintaansa vasten, ja jonka sielun kuuma

+kiintymys oli avannut kesän hänen mieleensä.

+

+Mutta tähän suloiseen hiljaisuuteen hiipi arka nyyhkytys tytön

+rinnasta. Onnen ensimäinen oras on hento ja vilunarka kuin kukkanen.

+Se haavoittuu vilusta ja viimasta ja kuolee päivänpaisteeseen...

+

+Jussa ei oikein tiennyt, miksi Elna itki; mutta häneen koski tämän

+väristys, ja hänen äänensä oli sumea, kun hän kysyi tytöltä: "Miksi

+olet niin surullinen, Elna?"

+

+-- Et saa pahastua siitä, rakas Juhani!... Minun täytyy sinulle

+sanoa jotakin. -- Hänen hiljainen itkunsa muuttui taas araksi

+nyyhkytykseksi. -- "Minusta tuntuu, että sinä joskus olet niin

+etäällä minusta, ja silloin minua aina niin ahdistaa!" -- ja hän

+painautui Jussaan kiinni, niinkuin olisi pelännyt heidän välillään

+olevan tyhjän tilan.

+

+Jussa ei aluksi voinut vastustaa mitään. -- Häneen oli tullut jotakin

+jyrkkää. Heidän keskustelunsa olivat ennen olleet suruttomia, keveän

+välittömiä kuin valoisain öiden herkät unelmat.

+

+-- Sinulla on ikävä, Elna?

+

+-- Niin -- en tiedä oikein... Rakas Juhani, älä suutu minuun! -- Hän

+kävi Jussaa kaulaan ja katsoi häntä silmiin: "Kuinka tummat sinun

+silmäsi ovat, Juhani!... Lupaa minulle, ettet koskaan ole paha minua

+kohtaan! -- Muistatko kuinka minä ensi kerran puhuin sinun kanssasi?

+-- Muistatko että minä sanoin niin kovin haluavani päästä tänne,

+-- vaikka minä melkein pelkäsin, minä pelkäsin tätä maata -- ja

+ihmisiä, sellaisia kuin Biettar Oula... Myöhemmin en niin usein sitä

+ajatellut, -- en ennenkuin keväällä tapasin sinut, -- Juhani... salli

+minun sanoa se -- en minä tuntenut ainoastaan iloa nähdessäni sinut

+jälleen. Pelkokin heräsi minussa, tuo lapsuuspäivien kummallinen

+pelko. Mutta se selvisi minulle täysin vasta silloin, kun sinä ajoit

+jään yli ja suutuit minulle eräistä sanoistani, jotka minä tulin

+ajattelematta lausuneeksi. Sinun silmiisi tuli niin peloittavan kova

+kiilto. -- Ei minua pakoittanut pyrkimään sinun luoksesi vain katumus

+siitä, että olin pahoittanut sinua... Minun oli silloin niin paha

+olla! -- Ei minua pakoittanut vain katumus... Sinä olit -- niin en

+minä tahdo verrata sinua käärmeeseen; mutta minä olen kuuluit tai

+lukenut pikkulinnuista, jotka lentävät suoraan käärmeen kitaan, --

+vaikka pelko pidättääkin heitä. Mutta ehkäpä pelko juuri ajaakin

+ne tuohon hirmuun. Minä en pelännyt enkä pelkää sinua, en niin.

+Mutta tuska, tuska, Juhani! Se ei jättänyt minua, ei antanut hetken

+rauhaa! Mutta sinä olit paha silloin kun jätit minut --; minä olin

+ehkä naurettava ihmisten nähden, mutta en minä siitä välittänyt.

+Papinrouva koetti puhua järkeä minulle. Järkeä! Mitä minä järjestä

+välitin! Silloin tällöin minä näin vilahduksen sinusta, ja aina

+minusta näytti, että sinulla oli ympärilläsi jotakin, jota minä en

+oikein osaa selittää. Niin, se oli jotakin tästä yksinäisyydestä; se

+sai minut ikäänkuin merikipeäksi".

+

+Ja hän painautui taas väristen Jussaan. "Ja kuitenkin -- kuitenkin

+minä rakastan sinua toivottomasti! Ehkä minun tuskani tuleekin

+siitä, -- ja siitä, että sinä joskus olet niin äärettömän kaukana

+minusta!... Kunpa sinulla ei olisi ympärilläsi tuo hirveä autius!"

+

+Hän vaikeni. Mutta Jussa ei halunnut sanoa mitään.

+

+Heräät näkemään ihmeellisen kauas ympärillesi, kun elämänvirtasi

+äkkiä tyrskähtää routakerrokseen.

+

+Jussa ajatteli Elnaa. Hänen juurensa olivat rodussa, joka oli

+maailman kaunein ja vyöryi kuin majesteetillinen virta yli

+maanpiirin, ja hallitsi sitä valoisina jumalina. Ja hän ajatteli

+Jäämeren-läheisten synkkien erämaametsien yksinäisiä majoja ja

+savuttuneita tupia ja ihmisiä, jotka niissä asuivat. Hän itse oli

+syntynyt pimeänä syysiltana, hänen äitinsä oli silloin nyhtämässä

+jäkälää tuolla metsämäellä. Heidän oli täytynyt jäädä yöksi sinne, ja

+pimeyttä saivat hänen silmänsä ensimäiseksi imeä itseensä... Oliko

+meri vyörynyt pusertavan raskaana Elnan silmiin?

+

+-- Juhani! -- Rakastatko minua? Oo, sinun täytyy rakastaa minua!...

+Muistatko kuinka minä kerran vihdoin tapasin sinut täällä metsässä?

+Minä toivoin olevani kaukana täältä, ja sitä kai sinäkin toivoit.

+Mutta me emme päässeet toistemme ohi. Sinä olit niin suuri ja

+voimakas ja synkkä, kun sinä äkkiä ilmestyit viidakosta! Muistatko

+kuinka minä vapisin, kun sinä tartuit minun käteeni? Kyynelet tulivat

+minun silmiini; en minä itkenyt, -- mutta se vaikutti minuun niin

+hirveän äkillisesti.

+

+-- Minä näin sinut, Elna, sen päivän edellisenä yönä. Varhain aamulla

+sinä kylvöit aamukasteessa papin puutarhan nurmikolla. Sinulla oli

+ylläsi sinertävä vaippa.

+

+-- Näitkö todella minut?! -- Etpä tehnyt silloin kauniisti, Juhani.

+-- Hänen kasvoilleen ja kaulalleen virisi punainen rusotus, ja hän

+hymyili yht'aikaa hämillään ja nauttien.

+

+-- Sinä olit kaunis, Elna, seisoessasi hetken katsoen suoraan

+aurinkoon. Sinun tukassasi ja sinun sinervällä vaipallasi välkkyi

+kastepisaria.

+

+-- Olinko minä kaunis? -- Rakasta minua, Juhani! Sinun täytyy

+rakastaa minua!

+

+Hänen hihansa olivat työntyneet ylös. Jussa tunsi valtasuonen lyönnin

+siinä valkoisessa käsivarressa, joka kiertyi hänen kaulansa ympäri,

+ja hän näki vaalean naisen nuoren ruumiin huokuvan keveän kesäpuvun

+sisällä.

+

+-- Aurinko ja ilma oli niin lämmin sinä yönä; minä en osannut nukkua.

+Minä ajattelin sinua ja lämpenin yhä siitä. Minun täytyi kylpeä

+aamukasteessa, se oli niin ihanan viillyttävää.

+

+Sitten he taas vaikenivat.

+

+-- Sinä ehkä vihaat minua, Juhani?

+

+Ei Jussa siihenkään vastannut. Sensijaan hän kysyi: "Millaiseksi olet

+ajatellut meidän suhteemme? Sano minulle, Elna!"

+

+-- Suhteemme! Suhteemme!... Niin, tosiaan -- emmehän ole siitä

+koskaan puhuneet. Voitko sitä ymmärtää?! Miksi emme ole koskaan siitä

+puhuneet?

+

+-- Kai siksi, ettei meidän välillämme koskaan ole ollut mitään

+suhdetta. Ja tuskin koskaan tulee.

+

+Elna tuskin itsekään huomasi, että hänen rinnastaan nousi

+vapautumisen huokaus. "Mutta minä tahdon viedä sinun rakkautesi

+mukanani, kun lähden täältä, -- koko sinun rakkautesi, Juhani!"

+

+Mutta kumartuessaan tavoittamaan Jussan katsetta, hän tempautui

+kiivaasti taaksepäin: Jussan silmiin oli tullut teräksenkova loiste.

+

+-- Juhani!

+

+-- Matkustatko sinä jokea myöten, Elna?

+

+-- Kyllä! -- Enkö ole sitä jo sanonut sinulle?

+

+-- Et, -- et ole sanonut... Et ole sitä sanonut minulle ennen. Etkä

+olisi nytkään sanonut, ellen minä itse olisi sitä kysynyt sinulta...

+Mieleeni juolahti kysyä sitä.

+

+He vaikenivat. Elna nyki hermostuneesti ruohoa.

+

+Sitten hän sanoi: "Vouti kuuluu olevan kesäloman matkoilla etelässä".

+-- Vai niin! -- Seurasi kiduttava vaiti-olo. Sitten Jussa sanoi: "Hän

+asuu jokisuulla. Minä olen nähnyt hänet vain kerran. Kerran vuosia

+sitten, kun hän oli vähällä tuomita Biettar Oulan, -- hänet, jonka

+sinä kerran sanoit lumoavan metsän vain kulkemalla sen läpi".

+

+-- En minä matkusta jokea myöten häntä tavatakseni.

+

+Mutta Jussa ei vastannut mitään.

+

+-- Juhani! huudahti Elna, ojentaen pelokkaana kätensä hänelle.

+"Sinä et saa olla paha minulle! Sinä et saa olla paha tällaiselle

+tyttöraukalle!"

+

+-- Jos sinä pelkäät minua, niin saat mennä. Ja sydämellinen kiitos

+seurastasi, Elna! -- Hän pusersi Elnan kättä lämpimästi. "Pahasta

+välttyy parhaiten pakenemalla sitä".

+

+Elna vaipui hänen syliinsä kiihkeästi itkien. "Ei, -- ei voi olla

+totta, että meidän nyt on erottava ainiaaksi, -- ei ainiaaksi,

+Juhani!... Auta minua, Jumalani! Minä en voi elää sinutta, Juhani! En

+voi. Minun sieluni nääntyy, ja minä kuihdun nuorena, elävänä. -- Älä

+katso noin minuun! Ole hyvä minulle, Juhani!"

+

+Hän vaipui maahan, silmät sulkien. "Anna minun suudella sinua

+vielä kerran!... Tunnustele, kuinka minun sydämeni lyö!... Minä

+luulen olevani sairas. Älä ole minulle paha!... Oh ei, on aivan

+turhaa vaatia sinulta sellainen lupaus. -- -- Hivele myös minun

+otsaani!... Kiitos!... Kaulus on kiinni; minä aukaisen sen itse...

+Sinun hengityksesi lämmittää niin ihanasti minun rintaani!... Kiitos,

+Juhani, kiitos siitä, että olet hyvä minulle!"

+

+       *       *       *       *       *

+

+Jussa istui taas yksin. Ja hän istui kauan.

+

+Paha ajatus ja kova sana syöpyy rakastavaan ihmiseen kuin hullun

+eläimen purema. Häntä kalvaa polttava sovinnon jano; mutta kohta kun

+se tuntuu lähenevän, hän vetäytyy arkana takaisin...

+

+Jussa havahtuu, kuullessaan sauvointen kolinaa veneenreunaa vasten.

+Hän katsoo ylös.

+

+Tuolla alempana toisella puolen sauvoo mies ja nainen venettä

+niemenkären ympäri ylöspäin leveätä, tasaisesti juoksevaa jokea.

+He ovat juuri päässeet siihen, missä ulkoneva hietasärkkä kapenee

+niemenkären alapuolella, kohoten ja jyrkentyen ylöspäin samalla.

+

+Mies, jolla on valkea paita ja nivusilla punainen kudottu vyö,

+seisoo hoikan, matalapohjaisen ja korkeakeulaisen veneen perässä;

+veneen uusi runko paistaa auringossa ohuen, kuultavan tervan läpi

+punaiselta. Nainen seisoo kokassa. Hänen hyvin lyhyt, juovikkaasta

+patjanpäällys-kankaasta tehty nuttunsa on edestä märkä rinnoille

+saakka. He soutavat tahdikkaasti, vetävät kaikki kolme tarkkaan

+laskettua otettaan pitkin valkeita, sileitä, pitkiä sauvoimiaan sekä

+työntävät harjaantuneiden voimien painolla, niin että virta kuohuu

+kokassa, ja aallot hyppivät sihisten rannan sorassa.

+

+Hietasärkästä kaikuvat heidän äänensä, sauvointen säännölliset iskut

+veneenreunaan sekä kiiltäväin läkkiastiain räminä. Heillä on matka

+karjamajoille.

+

+Pääskyset ovat kaivaneet pesäreikiä hietasärkkään, aivan rehevän

+kanervikon reunaan, joka riippuu siihen kietoutuneista koivun- ja

+katajanjuurista. Pääskyset suhahtelevat sisään ja ulos ja mässäilevät

+sääski- ja kärpäsparvien kimpussa.

+

+Veneen nostattamat aallot särkevät joenäyrään, metsän ja

+tunturiharjanteen kuvastuksen, joka värähdellen sukeltaa loistavan

+sinervään veteen.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Seuraavana päivänä Jussa kulkee alaspäin kylää, joka lepää

+kesän hiljaisuudessa. Lapset ja vanha väki ovat karjamajoilla.

+Tukinuittajat ja turskanpyytäjät eivät vielä ole kotiutuneet

+merenrannikolta. Lohenpyytäjät ovat lähteneet ylemmä jokea.

+

+Naiset istuvat paljain jaloin avointen ikkunain ja ovien ääressä,

+kehräävät villaa ja kutovat sarkaa. Tuulotetuista ja pestyistä

+seinistä kaikuvat äänet sekä kangaspuiden hilpeä helske. Välistä

+leyhähtää tuuli ja niittyjen heinä karehtii auringon välkkeessä.

+

+... Kääntyisikö hän kuitenkin takaisin sanomaan Elnalle hyvästi?

+

+-- Oh ei...

+

+Hän makoilee niemellä kylän yläpuolella, ruohikossa. Hän ei ole

+joenäyräältä etempänä kuin että voi nähdä joen, jos nousee ylös...

+Nyt hän kuulee aironlyöntejä. -- Mitäs jos hän menisi rannalle

+sanomaan Elnalle hyvästi? -- Oh ei...

+

+"Soutakaa rantaan!" hän kuulee Elnan sanovan kyytimiehille. Jussa

+juoksee etemmäs metsään ja piiloittautuu.

+

+Vähän ajan kuluttua tulee Elna joenäyräälle, tähystää hetken

+jännittyneenä siihen paikkaan, missä Jussa on maannut... ja juoksee

+taas alas.

+

+

+

+

+XIX.

+

+

+Vuosien kuluessa Lasse tuli yhä vaateliaammaksi. Ei hän kyllä

+koskaan uhannut; hänen ärtymyksensä siitä, että hänet oli kuitattu

+kolmella vasalla ja yhdellä kehnolla vaatimella, ei koskaan jaksanut

+kokoutua sellaiseen voimainponnistukseen, jonka olisi täytynyt

+purkautua vimmaiseen kiukkuun. Tämä häneen syöpynyt katkeruus oli

+voimatonta, mutta sen pohjalla hän kuitenkin -- ja juuri sentähden

+-- sai säilytetyksi kylmäkiskoisuutensa Biettar Oulaa kohtaan.

+Muori Biettar oli kyllä pitänyt hänet rajoissa niinkauan kuin oli

+hyvässä voinnissa. Mutta sitten kun hän alkoi raihnastua, pääsi Lasse

+väljemmille tiloille, ja hänen niljakasta myrkkymieltään kutittivat

+yhä muistot ämmän hävyttömästä omavaltaisuudesta, painaen oman

+erikoisen leimansa hänen koko katsantoonsa, kaikkiin hänen toimiinsa,

+jotka hän suoritti tympeällä, koneellisella kuuliaisuudella.

+

+Ja hänellä, jolle ei koskaan ennen elämässä oltu suotu valtaa

+vieraaseen ihmiseen, hänellä ei ollut varaa hellittää hiukkaakaan

+otettaan Biettar Oulasta. Jos hänessä olikin alkuaan ollut hiven

+ihmisrakkautta, niin se kuoli tähän koiranpuremaan, -- ainakaan

+Biettar Oulaa kohtaan sitä ei enää ollut. Nyt hän oli rautana

+vahvimman miehen kaulassa, minkä tunsi; ja nyt hän puristaa! Ja

+vähitellen hän alkoi itsekin käsittää, että juuri tuo veretön,

+tummanharmaa, jota hänessä voitiin vain aavistaa, mutta joka ei

+koskaan näkynyt pinnalla, -- että juuri se oli puristimena. Ja

+sensuuntaiset lahjansa hän käytti parhaansa mukaan.

+

+Tämä hänen olemuksensa esti Biettar Oulaa ajoissa käymästä häneen

+käsiksi. Siinä oli jotakin, minkä Biettar Oula oli toivonut

+ajan mukaan häviävän. Hän ei ollut tottunut mairitteluun eikä

+pikkumaiseen, epäluuloiseen vaanimiseen. Hän oli tottunut

+halveksimaan kateutta ja muuta sellaista.

+

+Mutta Biettar Oula ei ollut muistanut sitä, mitä hänessä oli

+tapahtunut Lassen ollessa poissa.

+

+Idun nykyiseen heikkouteensa Lassea kohtaan hän sai jo

+käräjäkuulustelun aikana. Hänelle oli pistävä piikki, että oli

+joutunut niin likelle pakollista väärän valan tekoa. Silloin hän

+oikeimmiten ensi kerran teki tuttavuutta pelon kanssa. Ja jo ensi

+yönä heräsivät pieninä pistoksina pahat aavistukset, että Lassesta

+koituisi hänelle tukala vastus. Sittemmin hän puhalsi ne pois.

+Tyhmiä kuvitelmia! Mutta -- joskus hän kuitenkin unohtui seisomaan

+hiirenhiljaa ja miettimään tätä Lassen kohtaa.

+

+Lasse tuli -- ja pistokset lisääntyivät, melkein Biettar Oulan

+tietämättä.

+

+Tämä epäilysten koverrustyö jatkui vuosikausia hänen sisällään.

+

+Mutta kun hänen maineensa sitten äkkiä muuttui -- sekin hänen

+tietämättään --, ja hän nousi arvosta toiseen ja päätyi lautakuntaan

+--, silloin hänestä tuli valpas, varovainen, herkkätuntoinen,

+vieläpä epäluuloinenkin. Ja silloin hän alkoi tajuta, kuinka hirveän

+paljon Lassen pahat silmät ja niljakas olento olivat tuhonneet hänen

+vastustusvoimaansa. Hän oli menettänyt kaiken itsehillitsemisvoiman

+ja tajun keinojen vaikutuksesta: hän tuhlasi Lasselle lahjoja

+ja naurettavia huomionosoituksia -- vaikka hänellä oli enemmän

+kuin tarpeeksi kokemusta siitä, ettei enkelinkään hyvyys pystynyt

+Lassen läpäisemättömän paksuun jäisen tunteettomuuden kuoreen, --

+päinvastoin liitti uusia kerroksia siihen.

+

+Hän tuli neuvottomaksi ja väsyi, haparoiden etsiessään keinoja Lassen

+kurissa-pitämiseksi. Vihdoin tapahtui Biettar Oulalle jotain eräänä

+yönä.

+

+Hän oli kauan valvonut makuullaan; viime aikoina häntä oli alkanut

+vaivata unettomuus. Nyt hän makasi aivan jäykkänä, joka lihas

+jännitettynä. Silloin hän alkoi tuntea hitaita värähdyksiä, --

+ne olivat niinkuin seinäkellon hiljaista kehräystä, kun se alkaa

+lyödä --, ja äkkiä hän tunsi väkevän nykäyksen, silmien ohi vilahti

+valo, -- oliko se salama? Hän nousi, laski käden sydämelleen

+vakuuttautuakseen että eli vielä, -- tuiotti ympärilleen... Kyllä

+hän oli teltassa, -- ja Elle huokui rehevänä, rauhallisin henkäyksin

+hänen vieressään...

+

+Seuraavana yönä hän makasi samaten ja odotti tuskallisena, että

+edellisen yön tapaus uudistuisi. Mutta hän koetti maata silmät

+sulettuina: ehkä uni sentään ehtisi ennen... Silloin hän näkee

+harmaan pilkun; eikö hän makaa silmät sulettuina? -- Kyllä... Mutta

+hän näkee kuitenkin harmaan pilkun pimeässä, kappaleen matkan päässä

+silmistään... Äkkiä se siirtyy likemmäs, muuttuen samassa Lassen

+kasvoiksi, -- niissä silmät verestävät ja ne ovat kuihtuneemmat ja

+harmaamman verettömät kuin koskaan... Hetken päästä ne muuttuvat

+Biettar Oulan omiksi kasvoiksi, yhä ollen kuihtuneet ja verettömät...

+

+Hän nousi ähkien. Elle heräsi: "Mitä nyt, Oulatsham?"

+

+Biettar Oula ryömi Ellen peiton alle ja kätki kasvonsa tämän syliin,

+pelokkaana ja vavisten kuin pieni lapsi...

+

+Näihin aikoihin palasi hänen muistiinsa myöskin eräs vanha elämys.

+Siitä oli jo monta monituista vuotta, eikä hän ollut sitä koskaan

+ajatellut. Mutta nyt se tuli, ei vain muistona, vaan tuoden mukanaan

+koko pusertavan voimansa... Hänelle tuli jälleen halu repiä Ellen

+sieramia, puristaa häntä reidestä ja hän kuvitteli mielessään, kuinka

+voudin luut ruskaisivat, jos hän... Mutta sitten hän pelästyi: hän

+ei voinut vakuuttautua siitä, että hän itse suoriutuisi voittajana

+taistelusta. Hänen ajatuksensa rohkeus horjui joka hetki, -- ja

+seuraukset nostivat päätään ilkeinä kuin aaveet... Oh ei! Hän toivoi

+voivansa välttää sellaista...

+

+Olkoon! -- -- Vouti oli ottanut Hukan tyttären Jussalta. Kaikki

+ihmisethän olivat kertoneet, että Elnasta tulisi Jussan vaimo... Kuka

+tiennee! -- -- --

+

+

+

+

+XV.

+

+

+Eräänä syksynä he majailivat karjoineen muutaman tunturijärven

+rannalla, lähes kymmenen penikulmaa etelään kylästä.

+

+Eräänä iltana vaikenivat paimenten joikaukset.

+

+Vanha muori Biettar makasi viimeisillään.

+

+Porojen liikunta teltan ohi ilman paimenten tavallisia huutoja

+kuulosti niin synkältä -- niinkuin aaveitten huounta --, ja vahvensi

+hetken vakavuutta.

+

+-- Etkö voi joikua vähääkään! -- Girjes! Hus! -- Muori hosui

+sauvallaan ja raapi paksukarvaisia poronnahkoja, joihin hän oli

+kiedottu.

+

+Andi -- pikku Andiksi häntä vieläkin kutsuttiin -- istui takan

+toisella puolen. Joka kerta kun tuoreilta käryävien koivunoksien savu

+tuprusi kokoon, hän katsoi ohi padan. Mutta isoäidin silmät kiilsivät

+niin jäykkinä mustaa teltanseinää kohti. Nyt aikoi Andi koettaa olla

+katsomatta enempää. Ja hän istui nurpolla nenin ja surkeannäköisenä,

+eikä hänen silmiinsä noussut kyyneleitäkään.

+

+Elle istui käsissään Uusi Testamentti ja virsikirja.

+

+Revontuli-kielekkeet värähtelivät suuria kaarroksia tehden taivaalla.

+

+-- Nyt taivas palaa! -- Paetaan! -- Ja muori Biettarin silmät

+tähystivät ylös savuaukosta.

+

+-- Sotke veri lumeen, Oula!... Hävitä kaikki jäljet! Osaatko muuttaa

+merkin? -- Etkö? -- Leikkaa sitten korvat pois!

+

+Biettar Oula kalpeni. Nämä sanat olivat aina olleet äidin suussa,

+joka kerta kun he entisaikoina olivat teurastaneet muiden poroja.

+

+-- Lue Testamenttia, Elle!

+

+Elle lehteili kylmin sormin likaista kirjaa. Mutta savu karvasteli

+silmiä ja valo oli heikko, eikä Elle ollut kirjaan kajonnut

+rippiaikansa jälkeen.

+

+-- Etkö edes voisi hiukan rukoilla? Jaa -- mutta... ei hän keksinyt

+yhtään rukousta, jonka olisi osannut ulkoa.

+

+-- Mutta sano hänelle joku Jumalan sana! Kunhan hän vaan tapaisi

+jonkun!

+

+-- Emmekö veisaa virren, Elle?

+

+-- Vain "Herra, Luoja taivasten". He taisivat sen kumpikin hyvin.

+Mutta vain yhden värsyn.

+

+-- Minusta meidän pitäisi se laulaa uudelleen, sanoi Biettar Oula. He

+lauloivat sen neljästi ja heidän sydämensä lämpeni.

+

+Kunpa he nyt osaisivat sanoa vielä jonkun Jumalan sanan!

+

+Elle alkoi "Isämeitää". Ei hän kyllä kaikkea ehtinyt muistella; mutta

+enimmät hän sentään sai sanotuksi...

+

+-- Jeesus, kuului hiljaa muorin huulilta.

+

+Ja juuri kun Biettar Oula avasi teltan oven, noutaakseen hiukan

+puita, veti vanha muori Biettar viimeisen henkäyksensä; samalla

+puhalsi kylmä syksyn viima lakeudelta hänen vuoteensa yli.

+

+-- Eikö hän sanonut Jeesus?

+

+-- Sanoi!

+

+-- -- --

+

+Ei ollut vielä rekikeli, ja hankalata oli saada ruumis kuljetetuksi

+kylälle.

+

+Pari päivää kuoleman jälkeen laskettiin muorin maalliset jäännökset

+ahkioon ja haudattiin ylemmäs eräälle kivikkorinteelle.

+

+Hänen vanha palvelijansa Aslak luki hautausluvun virsikirjasta.

+Sitten hän rakensi kivistä korkean kummun ruumiin yli, jotta pedot

+eivät kävisi sitä syömässä.

+

+

+

+

+XVI.

+

+

+Oli ollut roskailmat jonkun aikaa. Ja kun kylmeni, niin lumisohju

+hyytyi jääksi jäkälän yli. Eläinten oli hankala löytää paljaita

+paikkoja ja ne harhailivat yltympäri tuntureilla järven seutuvilla.

+

+Eräänä muori Biettarin kuoleman jälkeisenä päivänä Biettar Oula ja

+Lasse seisoivat teltan ulkopuolella. Lassen piti lähteä paimeneen,

+mutta vitkasteli tapansa mukaan viimeiseen asti.

+

+Vihdoin Biettar Oula sanoo: "Näetkös nuo porot tuolla kukkulalla

+järven toisella puolen? -- Olisi ehkä paras ajaa ne järven

+eteläpäähän. Siellä on parempi paimentaa".

+

+Jaa -- niin -- täytynee kai hänen se sitten tehdä... "Kai jää on jo

+niin vahva, että minä pääsen siitä yli".

+

+Biettar Oula puri hampaansa yhteen. Ajatukset, joita hän viime

+päivinä oli hautonut, olivat äkkiä toteutumaisillaan, vieläpä

+ennenkuin hän oli ehtinyt oikein läheisesti tottua niihin.

+

+-- Kyllä, kyllä, aivan varmaan. Ääni petti; hänen täytyi niellä sanat.

+

+Lasse alkoi mennä jään yli. Askeleet tuoreessa lumessa pitenivät

+pitenemistään. Biettar Oula seisoi katsellen. Jäältä kuului lyhyitä

+kumahduksia, jonkun kerran pitkällistä ratinaakin... Biettar Oulaa

+värisytti.

+

+Lasse lähestyi jo toisella puolen kohoavaa jyrkkää kallioseinää...

+Silloin juoksee Biettar Oula alas rantaan ja koettaa vetää henkeä

+huutaakseen Lasselle, että hänen täytyy kääntyä takaisin, -- -- --

+mutta ääni ei pääse kurkusta, -- hän lysähtää kokoon ja saa esiin

+huudon samassa hetkessä, jolloin jää murtuu... Lakki jäi kellumaan

+aukkoon, ylös kohoilevat poreet sitä pyörittelivät hiljakseen... Ja

+sitten kaikki pysähtyi. Kallioseinän alla oli vettä syvältä.

+

+

+

+

+XVII.

+

+

+Huuhkaja on avaruuden hiljaisia. Se on ylevä yksinäisyydessään, ja

+sen lähestyminen ihmisten ilmoille tietää pahaa. Sillä se tulee

+muistuttamaan ihmistä: "muistathan sen rikoksen!"

+

+Biettar Oula, joka nyt oli alkanut arkoa ihmisiä eikä koskaan

+saapunut telttaan ennen myöhää yötä, istui eräänä iltana hämärissä

+erään korkean kivikkorinteen reunalla, joka laskeutui jyrkästi jokea

+kohti. Pimeys oli jo täyttänyt laakson; mutta myöskin lakeudella

+valo kokoontui yhä enemmän läntisen tunturiharjanteen ylle

+kellanvihreäksi, ja välimatkat kaikkialla lyhenivät.

+

+Biettar Oula on kivikkorinteen reunalle koonnut suuren kasan kuivia,

+tervaisia honganjuuria. Kammotus voi tulla, ja tuli on hyvä turva,

+kun pimeys peittää lakeuden...

+

+Kuuluu kumea, pitkä "huhuhuu". Biettar Oula nostaa silmänsä ja

+näkee säihkyvän silmäparin korkealta, rinteen reunalla kasvavan

+tuultentuivertaman hongan latvasta...

+

+Huuhkaja siellä on. Ja sen ääriviivat piirtyvät, suurina kuin

+kotkan, yönharmaata taivasta vasten. Se istuu järkähtämättömän

+hiljaa, mahtavaan höyhenpukuun kietoutuneena. Tasainen rinta

+loistaa harmaalta kuin kuolleen kuultava iho, ja ihmisennäköisten

+kasvojen hehkuvat silmäterät tähyävät hellittämättä jyrkänteen

+reunalla istuvaa suurta olentoa. Huuhkaja kääntää hiukan päätään

+ja silmäterien viistosäteet värähtävät vähän -- ja kaikki liikunta

+lakkaa taas, niin että miestä alkaa ahdistaa...

+

+Hänen rintansa täyttää vapistuttava halu rikkoa tämä autio

+kuolonhiljaisuus suuren eläimen pauhaavalla mylvinällä... Mutta

+rinnasta ei lähde mylvinää, ja hänen täytyy vaieta...

+

+Vihdoin huuhkaja nousee siivilleen ja liitää aavemaisen ääneti

+laakson sumeaan yöhön...

+

+Se on kuolon kutsu. Kolmannen kerran se tulee seurassaan ikuisen

+pimeyden herra...

+

+Lakeudelta kuuluu kohua. Siellä tulee syysmyrsky.

+

+Biettar Oula hoippuu juurikas-kasan luo. Hän raapaisee tulitikulla

+tulta housuistaan, kipinä syttyy pimeyteen ja tuikahtelee hänen

+tärisevien kämmentensä välissä... Hän sytyttää kasan... Syysmyrsky

+tulee ja hulmuttaa nuotionliekit suurina, kiivaina aaltoina

+valtavasti paisuvia savupilviä kohti, joihin heiastuu punainen

+loimotus. Nuotion ahjossa paukkuu ja säkenöi, ja koirain ulvonta

+laakson toiselta puolen viiltää surkeana pimeyden läpi...

+

+Tulen loimo kajastuu kauas laakson ylle tummuuteen ja pyyhkii myös

+jyrkkää rinnettä, joka näyttää häilyvän kostean välkkyvänä syvällä

+pimeydessä.

+

+Biettar Oula hyppii ja huitoo rovion ympärillä, veri kiertää suloisen

+levottomana suonissa... "Jää on vahva", kuiskaa hän myrskyyn, joka

+ulvoo laakson puiden yllä ja viheltää kuin huilu jyrkänteen ohuissa,

+kuivissa pensaissa...

+

+Se valittaa huojuvassa metsässä ja huokuu pimeydessä.

+

+-- Minä olen tappanut hänet, kuiskaa hän myrskyyn, ja hulluus hehkuu

+hänen silmissään, kun hän ryntää edes takaisin häilyvien liekkien

+läpi... Hän pysähtyy kuuntelemaan. "Nyt minun sanani purjehtivat

+myrskyn mukana". -- Hän painaa korvansa maata vasten ja kuuntelee.

+"Kunhan ne vaan eivät tapaa ketään!... Hys!"

+

+-- Nyt ne räpyttelevät erääseen ikkunaan!... "Kenet sinä olet

+tappanut? -- Kenet sinä olet tappanut, Biettar Oula?" -- Mutta

+Biettar Oulan sanat eivät puhu enempää. Ne vain makaavat lattialla,

+ja kun vouti sytyttää tulitikun, ei hän näe useampia sanoja kuin

+"minä olen tappanut hänet"... Mutta seinällä hän näkee sanat "jää

+on vahva". Ne ovat paukahtaneet siihen niin kovaan, että säkeniä

+sinkoilee ympärille...

+

+Silloin Biettar Oula kuiskaa myrskyyn:

+

+"Jos sinä annat minut ilmi, niin minä vedän ytimen sinun luistasi!"...

+

+Väki, jolla oli teltat laakson toisella puolen ja jonka koirain

+ulvonta oli herättänyt, seisoo kauhuissaan katsellen hulmuavien

+liekkien ympärillä riehuvaa olentoa.

+

+Äkkiä rovio putoaa alas jyrkänteen reunalta ja ahjo hajoaa pitkin

+rinnettä ja sammuu pitkänä juovana pimeyteen. Vyöryvän kivilohkareen

+jyminä kaikuu ukkosena jyrkänteeltä, ja jää murtuu ja vesi kuohuu ja

+särkee peitteensä mylvähtäen, ja sen huounta leviää värähtelevinä

+aaltoina jään alitse ja ylitse, kaarena ylt'ympäriinsä, hukkuu

+tuolla, mutta herää jälleen kauempana, palaa takaisin lähtökohtaansa

+nostaen ilmoille uusin voimin suuren, parkuvan ärjynän. Tuo kuollut

+vesi, joka äsken päilyi niin raukean tyynenä jään alla, nousee

+kuin tukehtuva ja riehuu hengästyneenä, kunnes vähitellen raukenee

+jälleen... Sitten kaikki vaikenee. Mutta vielä kerran kuuluu alempaa

+viiltävä suhina, -- ja viimeisen, värjyvän kaiun vanavedessä saapuu

+rinteeltä uusi ääni, johon aaltojen huounta sammuu, nousee hurjaksi

+huudoksi, yllyttäen koirat ulvomaan mukanaan, ja syytää myrskyn

+tohinaan jumalattomia sanoja...

+

+

+

+

+XVIII.

+

+

+Myöhään eräänä talvi-iltana istui Jussa ikkunan ääressä, katsellen

+ulos. Suuren kivikirkon ympärillä pistää lumesta siellä täällä esiin

+vinoja puuristejä. Hanki ulottuu melkein kirkon kapeisiin ikkunoihin

+saakka ja sitä on katolla paksuna peitteenä.

+

+Koivut koettavat kiivetä laaksonseinämää ylöspäin; mutta lumi

+ikäänkuin painaa ne alleen maahan, ja hanki saa kietoa syliinsä koko

+matalan, piiloon kutistuneen harjanteen ja lakeuden.

+

+Talvitie, joka kulkee pienen laakson läpi, on myös puoleksi lumen

+peittämä. Niillä parilla perheellä, jotka asuvat kauempana kirkon

+pohjoispuolella, ei ole monesti asiaa ihmisten ilmoille. Melkein

+kaikki Jussan seurakuntalaiset asuvat nimittäin alempana, suuren

+rajajoen varrella, peninkulmien laajuisella alueella.

+

+Niin hän on istunut joka ilta viime syksystä alkaen, jolloin hän

+tuli tähän virkaan, -- kuulostanut ääniä, halunnut kiihkeästi särkeä

+hiljaisuuden omalla äänellään, mutta ei ole koskaan tullut tehneeksi

+sitä...

+

+Kun sitten tuo pakahduttava huutamisen halu jälleen palaa, käy

+hän avaamassa ruokasalinoven, kuullakseen vanhan suomalaisen

+palvelijattaren laulavan kyökissä hengellisiä lauluja. Kuten vanhat,

+kuluneet virka-huonekalut, niin hänkin on joutunut perintönä papilta

+toiselle, joista jok'ikinen on täällä ollut vain vierailemassa.

+

+Hetken kuluttua hän jälleen menee ikkunan ääreen istumaan.

+

+Vanha Marja on mennyt maata, ja täysikuu on juuri kohoamassa

+harjanteen takaa.

+

+Ja Jussa istuu vielä pieniruutuisen ikkunan ääressä.

+

+Kirkon suuresta varjosta erkanee äkkiä esiin pieni kieleke, joka

+liikkuu nykäyksittäin eteenpäin maata pitkin yli lumen, kadoten

+sitten tornin pitkään varjoon.

+

+Jussaa ahdistaa näky.

+

+Kirkonaidan vieressä seisoo eräs mies, pannen liekaan poroa. Hän

+sitoo sukset jalkoihinsa ja suuntaa kulkunsa suoraan pappilaa kohti.

+

+Tuo pitkä, kömpelö olento tulee aivan ikkunan luo.

+

+Jussa nousee.

+

+Mies pysähtyy ja katsoo sisään. Huurteisten kulmakarvojen alta hehkuu

+katse, jonka Jussa luulee tuntevansa.

+

+Jussa koettaa avata kiinnijäätyneen ikkunan; mutta mies viittoo

+kieltäen. "Hys!" -- Hän painaa kasvonsa kokonaan ikkunaan... "Oletko

+yksin, Jussa?" kuiskaa hän.

+

+-- Olen. Biettar Oulahan siellä?... Mene ovelle, minä tulen

+päästämään. -- -- --

+

+Biettar Oulan nyyhkytykset olivat vähitellen muuttuneet hereäksi,

+hillityksi itkuksi. Sanat nytkähtelivät ylös kurkusta; ne painuivat

+ja nousivat jälleen, nostaen samalla näkyviin hänen elämänsä

+suurta, märkivää ajosta. Tuo suuri, voimakas mies ei ollut itkenyt

+lapsuudestaan saakka, ja hänen itkunsa oli nyt sitä väkivaltaisempi

+ja tuskallisempi...

+

+-- -- -- "Minä olin huutamaisillani häntä kääntymään takaisin; mutta

+niinkuin jokin olisi salvannut minulta hengen rintaani, minä olin

+tukehtumaisillani... Ja paha ajatus se varmaan tukahdutti hänen

+äänensä... Ajatus, minun paha ajatukseni se tappoi hänet! -- Aina

+minä tähän samaan johdun, jos kuinka koetan syitä vainuta!... Enkä

+minä enää kauemmin voinut kestää. En voinut, Jussa! Minun täytyi

+tulla tänne. En uskaltanut mennä oman papin luo. Ja sinuthan minä

+olen tuntenut pienestä pitäin".

+

+He olivat sammuttaneet lampun, ja kuu paistoi hänen kalpeille,

+kuihtuneille kasvoilleen, hänen istuessaan lattialla, nojaten päätä

+Jussan polviin.

+

+-- Et sinä siksi, että sinun syntisi -- tämä sinun paha ajatuksesi,

+josta puhuit -- sellaisenaan olisi pahempi kuin meidän syntimme ja

+ajatuksemme useimmiten, -- et sinä siksi ole kärsinyt niin paljon.

+Vaan siksi, että sinun mielesi oli sairas silloin, koko sinun sielusi

+oli hellä ja arka, ja jokainen ajatus iti omassatunnossasi kuin

+rikkaruohon siemen mehevässä mullassa... No niin, synti olkoon synti!

+-- Mutta ole vakuutettu siitä, että se synnin hirmu, joka sinua on

+hävittänyt, se on nostanut sinua Jumalan puoleen, niinkuin ankara

+hyökyaalto, joka huuhtoo hukkuvaa ihmistä ja kuljettaa sen rantaan...

+Etkö itsekin tunne nyt olevasi likempänä Jumalaa?

+

+Kyllä. -- Biettar Oula tunsi. Kun hän lähemmin ajatteli, niin hän

+huomasi varmasti olevansa tiellä Jumalan luo.

+

+Ja he laskeusivat polvilleen ikkunan pieleen ja rukoilivat Jumalaa.

+

+-- Ja luuletko, että minä nyt voin nauttia Herran-ehtoollista?

+

+-- Juuri nyt sinä voit.

+

+Jussa vaihtoi päälleen papinpuvun, ja molemmat läksivät kirkkoon...

+

+Biettar Oula laskeutui polvilleen alttarin eteen.

+

+Suuressa, synkässä kirkossa paloi vain alttarilla kaksi kynttilää.

+Kylmä tuulenhenki kiersi alttarille, leyhytti liekkejä ja muutti

+harmaaksi huuruksi papin sekä Biettar Oulan lämpimän hengityksen.

+Suuri, autio, korkeakaarinen temppeli kaikui papin selkeästä,

+hillitystä äänestä, kun hän lausui asetussanat. Yön vakavuus,

+yksinäisen miehen sielunhätä sekä toimituksen pyhyys herätti sielua

+ja lämpöä hänen sanoihinsa.

+

+Ja kun kuuluivat sanat: "Niin hän otti myös kalkin", niin Biettar

+Oulan kasvoja valaisi tyyni selkeys...

+

+-- -- --

+

+Jo ennen aamunkoittoa lähti Biettar Oula. Hän ajoi joen jäätä

+ylöspäin.

+

+

+

+XIX.

+

+

+Jussa sai äkkiä heränneen papin maineen. Hän kasvatti runsaan, mustan

+tukkansa pitkäksi, ja joka sunnuntai näyttivät hänen kasvonsa yhä

+laihtuneen ja kalvenneen ja ikäänkuin loistavan salattua, kalvavaa

+iloa, minkä synnytti hänen yksinäinen elämänsä autiossa seudussa.

+Hänen tyyni, sydämellinen hyvyytensä ihmisiä kohtaan, joita hän

+joskus tapasi, sai kyllä heidät viihtymään hänen lähellään, mutta he

+eivät kuitenkaan tunteneet siinä tuttavallisuuden vapautta: hänen

+katseestaan ja olennostaan loistava itseensä painunut erakkuus ei

+koskaan vetänyt oikein lähelle...

+

+Mutta eräänä sunnuntaina -- oli kevätpuoli -- seurakunnasta

+näytti, että hän kerrassaan horjui levottomuudesta, salatusta

+levottomuudesta. Mitä hänelle oli tapahtunut? Hänen sanansa olivat

+hillittömät, usein kovat, eivätpä aina aivan kristillisetkään;

+hän puhui asioista, joista ihmiset eivät mitään ymmärtäneet, ja

+se herätti mielipahaa. Papin ei pitäisi kopeilla sillä, että

+tiesi hiukan enemmän kuin oppimaton rahvas. Papit, jotka olivat

+oikeansuuntaisia ihmisiä, eivät koskaan alentuneet sellaiseen...

+

+Jussa oli kuullut jotakin Elnasta.

+

+Tuo epämääräinen huhu, joka oli saanut uudelleen heräämään hänen

+juurevat nuoruusmuistonsa, kaiveli hänen sisuksiaan, niin että hän

+horjui kuin humalainen ja saarnasi seinille: -- se käänsi esiin

+muistojen etäisimmät sopet, pudisteli rauhaa saamatta joka solua, --

+koska hän ei itse tiennyt, voiko tuohon huhuun mitään perustaa. Oli

+liian monta mahdollisuutta...

+

+-- -- -- Elnan miehen oli pitänyt yksin matkustaa etelään. Elna ei

+ollut ehtinyt valmiiksi -- -- --.

+

+Oli levinnyt tarina tuosta yhden-yöllisestä melusta ja räikinästä.

+Tunturilappalaiset olivat kuulleet sanojakin, jotka olivat

+kohdistuneet voutiin, ja pahoja sanoja. Ne tulivat myös voudin

+korviin, ja kun hän muisti Biettar Oulan tavattoman suuren, synkän

+olennon, niin häntä ahdisti. Tämä sekä se seikka, että monien talvien

+raskas pimeys ja monet virkistysryypyt olivat heikentäneet hänen

+ruumiinsa ja sielunsa terveyttä, pakoittivat hänet matkustamaan

+etelään ennenkuin oli edes saanut uuden viran. Mutta Elna ei vielä

+ollut ehtinyt valmiiksi...

+

+Niin kerrottiin.

+

+-- -- --

+

+Seuraavana sunnuntaina Jussa seisoo saarnastuolissa puhuen

+kuuromykästä, jolle Herra lahjoitti kuulo- ja puhekyvyn.

+

+Kerran hänen katseensa sattui oven pielessä istuvaan naiseen,

+ja hän alkaa hapuilla sanoja; kun hänen silmänsä toisen kerran

+kääntyvät naiseen, niin häntä värisyttää epäilevä aavistus: nainen on

+lappalaispuvussa, mutta...

+

+-- -- -- Hän keskeyttää, puristaa kiinni huulensa, pusertaa

+käsikirjaa kämmentensä välissä ja tuiottaa valkoisiin hakasiin...

+

+Sitten hän kertoi seuraavaa:

+

+-- Eräässä kohdin suuren maailmanmeren äärellä menee jyrkkään

+kallioseinämään vedenalainen luola, -- kukaan ei tiedä, kuinka kauas.

+

+Pakoveden aikana voi nähdä sen tihkuvan ja vihreältä välkkyvän

+ontelon etääntyvän kauas tummaan sumuun, ja mainingit kuolevat

+kaukaisena kohuna sen sisään.

+

+Nousuveden aikana nielu on kokonaan veden alla; mutta aina kun

+mainingit vyöryvät takaisin, tyhjenee nielun yläpuoli tyrskien ja

+sihisten, -- kunnes uusia mainingeita kohoo ja kuohuva nielu imee

+sisäänsä veden ja kaiken lähellä olevan irtaimen.

+

+Tarinan mukaan tällä ontelolla oli ihmeellinen vaikutus kuuromykkiin.

+

+Eräs pitkämatkainen muukalainen, joka lapsena oli tullut

+kuuromykäksi, saapui sinne eräänä päivänä, turvautuen viime keinoon,

+ihmeeseen.

+

+Ei kukaan tiennyt oikein, mistä hän oli. Mutta eräs vaalea, nuori

+nainen sanoi, että hän oli itäisiltä rämeikkö-ylängöiltä...

+

+Tuo vieras mies soutaa ihmeitätekevän vesinielun luo.

+

+Laineet heittivät venettä edes takaisin; ja sitten ontelo vetää

+voimakkaasti henkeä, niin että kylmät ilmavirrat nousevat värisyttäen

+läpi kuuromykän keuhkojen, hänen kielensä siteet laukeavat, hän

+päästää huudon, riemuhuudon tuon imevän nielun äärellä, hänen

+korvansa aukenevat ja hän kuuntelee pyörryttävän ilon valtaamana

+meren hyökyjä ja kääntää veneen poispäin ontelon kuohuista.

+

+Hän soutaa takaisin. Ja kun hän nousee maihin ja on juopunut

+avautuneiden aistiensa riemusta, hän kohtaa tuon vaalean, nuoren

+naisen. "Minä voin puhua, ja minä voin kuulla!" -- ja hän aikoo

+syleillä naista, sillä hänen mielensä on niin kiitollinen koko

+maailmaa kohtaan. Mutta nainen torjuu hänet luotaan: "Poistukaa,

+mies! -- Mitä se minuun kuuluu, osaatteko te puhua ja kuulla vai

+ettekö!"

+

+Hän tahtoi sanoa: "Ei, ei! -- Te olette oikeassa. Pyydän anteeksi;

+en tarkoittanut pahaa tällä". -- Mutta samassa hänen kielensä taas

+jäykistyi: hän ei voinut mitään sanoa.

+

+Eivätkä hänen korvansa enää mitään kuulleet. Mutta ne ainoat sanat,

+mitkä ne olivat kuulleet senjälkeen kun äidin ääni viimeksi soi

+tuohon lapsensieluun, jonka kuurous oli vieroittaa pois elämän

+suuresta laulusta, -- ne sanat olivat: "Poistukaa, mies! Mitä se

+minuun kuuluu, osaatteko te puhua ja kuulla vai ettekö!"

+

+Tuo pitkämatkainen mies souti uudelleen vedenalaisen luolan luo,

+mutta tällä kertaa surumielin. Ei värähdyttänyt rohkea toivo hänen

+kielensä jäykkiä siteitä eikä soinut riemuiten hänen korvissaan.

+Meren kohina vain pelotti häntä. Ei tapahtunut mitään ihmettä, eikä

+hänellä ollut voimaa pidättää venettä imevästä ontelosta.

+

+Nielu ahmasi hänet.

+

+Ja minkä nielu vie, sen se pitää.

+

+Se on kuoleman uskollinen liittolainen, ja rankaisematonna kuin

+kuolema se työntää ylös kuvustaan pirstoutuvat jäännökset -- pitkin

+väliajoin -- ilman kiirettä...

+

+Jussa risti kätensä. "Jumala armahtakoon sen kuuromykän sielua!

+Amen". --

+

+-- -- --

+

+Kun Jussa lähti sakastista, istui tuo vieras nainen jo reessä --

+kaukana tiellä.

+

+Hän piti itse suitsia. Hevonen oli lähdön innossa; mutta nainen

+pidätti sitä.

+

+Jussa seisoi liikkumatonna rappusilla. Käsi vavahteli, pyrkien

+karvalakkia kohti. Mutta hän ei jaksanut nostaa sitä, ja hän raukeni

+sielunsa voimattomuudesta...

+

+Nainen katsoi taakseen.

+

+Leuka painui painumistaan olkapäätä vasten, mutta katse pyrki Jussan

+luo, ehkäpä hänen verensäkin veti sinne; hän kalveni... Hevonen

+nykäisi. Nainen ojensi ohjat kuskille. "Aja joutuin!"

+

+Vasta kun he kääntyivät joen jäälle, laukesi naisen mieli värisevään

+huokaukseen, ja nykäykset kiersivät kuin vihurit suun ympärillä.

+

+-- Aja joutuin!

+

+Vauhdin herättämän mielihyvän yli sykähti silloin tällöin ahdistava

+tunne, että kannaksilla tuli ikäänkuin Jussan varjo, hänen

+ajatuksensa. Vielä kerran huuhteli aisteja houkuttelevan kammon

+huimaus ja halu tuntea sen miehen syleily, joka kulki yksinäisyys

+vaippana ympärillään... Jospa Jussa tuleekin perässä?... Elnan täytyi

+katsoa taakseen. Aina uudestaan hänen täytyi katsoa taakseen; tuo

+arvoituksellinen epävarmuus salpasi uudelleen hänen hengitystään...

+

+Mutta sitten hän taas havahtui. "Aja joutuin!"

+

+... Aurinko vieri pilviharson taa, levittäen punerruksen

+lumihiuteille, joita alkoi leijailla alas ensin harvakseen, sitten

+yhä tiheämpään; -- mutta nyt ei aurinko enää jaksanut tunkeutua

+niiden verhon läpi... Elna istui vaipuneena kokoon karhuntaljojen

+alle... Hänen pienen, vaaleakutrisen poikansa ei enää tarvinnut

+kysellä, milloin he matkustaisivat isän luo. Herra Jumala, hän oli

+niin säälinyt miestään, kun "se alkoi" syksyllä, -- syksyllä, jolloin

+Juhani tuli ja purki padon muistojen tieltä. Mutta Elna ei siihen

+mitään mahtanut! Ja hän oli usein itkenyt, kun ei siihen mitään

+mahtanut...

+

+Lahti ja meri tulivat näkyviin.

+

+Kyyneleet sulattivat lumihiuteet hänen poskiltaan. "Juhani! Minä en

+siihen mitään mahtanut! Jumala minua auttakoon, minä en paremmin

+ymmärtänyt"...

+

+Ja hän muisti, mitä hänen äitinsä oli kuolinvuoteellaan kirjoittanut

+hänen muistikirjaansa. Se oli kirjoitettu goottilaisin kirjaimin.

+

+-- Jos sinua, lapseni, elämässä kohtaa suuri pettymys -- ja yksi on

+kaikista pettymyksistä suurin --, niin älä usko, että jo ensimäisen

+katkeruuden tuska on surua.

+

+

+

+

+

+

+

+

+End of the Project Gutenberg EBook of Eläinten nahoissa, by Matti Aikio

+

+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄINTEN NAHOISSA ***

+

+***** This file should be named 51618-8.txt or 51618-8.zip *****

+This and all associated files of various formats will be found in:

+        http://www.gutenberg.org/5/1/6/1/51618/

+

+Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

+

+Updated editions will replace the previous one--the old editions

+will be renamed.

+

+Creating the works from public domain print editions means that no

+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation

+(and you!) can copy and distribute it in the United States without

+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,

+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to

+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to

+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project

+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you

+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you

+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the

+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose

+such as creation of derivative works, reports, performances and

+research.  They may be modified and printed and given away--you may do

+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is

+subject to the trademark license, especially commercial

+redistribution.

+

+

+

+*** START: FULL LICENSE ***

+

+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

+

+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

+distribution of electronic works, by using or distributing this work

+(or any other work associated in any way with the phrase "Project

+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project

+Gutenberg-tm License (available with this file or online at

+http://gutenberg.org/license).

+

+

+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm

+electronic works

+

+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

+and accept all the terms of this license and intellectual property

+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all

+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy

+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.

+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project

+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the

+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or

+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

+

+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be

+used on or associated in any way with an electronic work by people who

+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few

+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

+even without complying with the full terms of this agreement.  See

+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project

+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement

+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic

+works.  See paragraph 1.E below.

+

+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"

+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project

+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the

+collection are in the public domain in the United States.  If an

+individual work is in the public domain in the United States and you are

+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from

+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative

+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg

+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project

+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by

+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of

+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with

+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by

+keeping this work in the same format with its attached full Project

+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

+

+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern

+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in

+a constant state of change.  If you are outside the United States, check

+the laws of your country in addition to the terms of this agreement

+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or

+creating derivative works based on this work or any other Project

+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning

+the copyright status of any work in any country outside the United

+States.

+

+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

+

+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate

+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently

+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the

+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project

+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,

+copied or distributed:

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

+

+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived

+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is

+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied

+and distributed to anyone in the United States without paying any fees

+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work

+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the

+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1

+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the

+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or

+1.E.9.

+

+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

+with the permission of the copyright holder, your use and distribution

+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional

+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked

+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the

+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

+

+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

+License terms from this work, or any files containing a part of this

+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

+

+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

+electronic work, or any part of this electronic work, without

+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

+active links or immediate access to the full terms of the Project

+Gutenberg-tm License.

+

+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,

+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any

+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or

+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than

+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version

+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),

+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a

+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon

+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other

+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm

+License as specified in paragraph 1.E.1.

+

+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing

+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided

+that

+

+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is

+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he

+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the

+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments

+     must be paid within 60 days following each date on which you

+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax

+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and

+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the

+     address specified in Section 4, "Information about donations to

+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

+

+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

+     License.  You must require such a user to return or

+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium

+     and discontinue all use of and all access to other copies of

+     Project Gutenberg-tm works.

+

+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any

+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days

+     of receipt of the work.

+

+- You comply with all other terms of this agreement for free

+     distribution of Project Gutenberg-tm works.

+

+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm

+electronic work or group of works on different terms than are set

+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from

+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael

+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the

+Foundation as set forth in Section 3 below.

+

+1.F.

+

+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm

+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic

+works, and the medium on which they may be stored, may contain

+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or

+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual

+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a

+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by

+your equipment.

+

+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

+liability to you for damages, costs and expenses, including legal

+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

+DAMAGE.

+

+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

+written explanation to the person you received the work from.  If you

+received the work on a physical medium, you must return the medium with

+your written explanation.  The person or entity that provided you with

+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a

+refund.  If you received the work electronically, the person or entity

+providing it to you may choose to give you a second opportunity to

+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy

+is also defective, you may demand a refund in writing without further

+opportunities to fix the problem.

+

+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth

+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER

+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO

+WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

+

+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied

+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.

+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the

+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be

+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by

+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any

+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

+

+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance

+with this agreement, and any volunteers associated with the production,

+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,

+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,

+that arise directly or indirectly from any of the following which you do

+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm

+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any

+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.

+

+

+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

+

+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

+electronic works in formats readable by the widest variety of computers

+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists

+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from

+people in all walks of life.

+

+Volunteers and financial support to provide volunteers with the

+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.

+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4

+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.

+

+

+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive

+Foundation

+

+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification

+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at

+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent

+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

+

+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.

+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered

+throughout numerous locations.  Its business office is located at

+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email

+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact

+information can be found at the Foundation's web site and official

+page at http://pglaf.org

+

+For additional contact information:

+     Dr. Gregory B. Newby

+     Chief Executive and Director

+     gbnewby@pglaf.org

+

+

+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

+spread public support and donations to carry out its mission of

+increasing the number of public domain and licensed works that can be

+freely distributed in machine readable form accessible by the widest

+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations

+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

+status with the IRS.

+

+The Foundation is committed to complying with the laws regulating

+charities and charitable donations in all 50 states of the United

+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a

+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

+with these requirements.  We do not solicit donations in locations

+where we have not received written confirmation of compliance.  To

+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any

+particular state visit http://pglaf.org

+

+While we cannot and do not solicit contributions from states where we

+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

+against accepting unsolicited donations from donors in such states who

+approach us with offers to donate.

+

+International donations are gratefully accepted, but we cannot make

+any statements concerning tax treatment of donations received from

+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

+

+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other

+ways including checks, online payments and credit card donations.

+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate

+

+

+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic

+works.

+

+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm

+concept of a library of electronic works that could be freely shared

+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project

+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.

+

+

+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.

+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily

+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

+

+

+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

+

+     http://www.gutenberg.org

+

+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

diff --git a/51618-8.zip b/51618-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..8eaef20
--- /dev/null
+++ b/51618-8.zip