diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51618-8.txt | 4036 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51618-8.zip | bin | 79069 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4036 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f3e64de --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51618 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51618) diff --git a/old/51618-8.txt b/old/51618-8.txt deleted file mode 100644 index a4c1c22..0000000 --- a/old/51618-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4036 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Eläinten nahoissa, by Matti Aikio - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Eläinten nahoissa - Tarina Ruijasta - -Author: Matti Aikio - -Translator: Juhani Siljo - -Release Date: April 1, 2016 [EBook #51618] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄINTEN NAHOISSA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -ELÄINTEN NAHOISSA - -Tarina Ruijasta - - -Kirj. - -MATTI AIKIO - - -Tekijän luvalla suomentanut Juhani Siljo - - - - - -Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1912. - -Helsingin Uusi Kirjapaino-osakeyhtiö. - - - - -Matti Aikio. - - -Se suomalaisniminen, lappalaissyntyinen kirjailija, joka nyt ensi -kertaa teoksella kääntyy suomenkielisen yleisön puoleen, on Norjan -kirjallisuudessa jo hankkinut itselleen tunnustetun aseman. - -Matti Aikio on syntynyt Karasjoella, Norjan Lapissa, 1872. Hänen -isänsä oli Inarin lappalaisia, äidissä lienee ollut hiukan -germaanista verta. Aikio puhui lapsuudessaan ainoastaan lappia ja -vasta lukioon valmistuessa opetteli hän norjankielen. Ylioppilaaksi -tuli hän v. 1896, jonka jälkeen hän on elänyt sanomalehtimiehenä, -opettajana ja vapaana kirjailijana. Ensimäisen teoksensa romaanin -"Kong Akab" (Kuningas Ahab) julkaisi hän v. 1904. - -Tässä teoksessa ei Aikio vielä esiinny sinä jona hän ensi sijassa on -ansainnut mielenkiintomme: Lapin kansanelämän ja luonnon kuvaajana. -Tosin "Kong Akabissakin" tapahtumien kehyksenä on pohjoinen Norja -tuntureineen ja vuonoineen, mutta henkilökuvaus, joka romaanissa -astuu etualalle, ei välittömästi liity tähän ympäristöön. Kirjan -päähenkilö, nuori, seikkailunhaluinen ylioppilas, on omituinen -sekoitus luonnonlasta ja keikaria. Hän on välitön tunteissaan, -samalla kertaa rohkea ja ujo, panee paljon huolta ulkonaiseen -olemukseensa ja ylpeilee sydämessään pienestä yhdennäköisyydestä -Napoleonin kanssa. Hän tulee kotiopettajaksi varakkaan tilanomistajan -ja kapteenin perheeseen, rakastuu talon 16-vuotiaaseen tyttäreen, -voittaa tytön suosion, mutta ei isän, ja lähtee äkkiarvaamatta -merimatkalle aina Afrikaan saakka. Jonkun ajan kuluttua palaa -sankarimme Kristianiaan, sepittelee matkakirjeitä lehtiin, kirjoittaa -pienen kasvitieteelisen tutkielman ja samoilee elämänhaluisena -ja nälkäisenä pääkaupungin katuja. Nuoruuden rakastettu on tällä -välin mennyt kihloihin, mutta tavattuaan entisen ylioppilaansa -elpyy hänessä vanha rakkaus, kihlaus puretaan, toinen solmitaan, ja -ylpeä kapteenikin, joka on tullut synnintuntoon eräästä vanhasta -rikoksesta, suostuu nöyrtyneenä miehenä nuorten liittoon. - -Tämä pieni rakkausaihe, johon tilanomistajakapteenin mukana tulee -eräitä traagillisiakin aineksia, on kerrottu vallattomalla, -nuorekkaalla lyyrillisyydellä. Esityksessä on väriä ja rytmiä, mutta -ei varmoja psykoloogisia ääriviivoja. - -Toinen Aikion kirjoista on "_I Dyreskind, Fortaelling fra Finmarken_" -(Eläinten nahoissa, kertomus Ruijasta), siis se teos, joka tässä -tarjotaan käännöksenä suomalaiselle lukijakunnalle. Siinä esiintyy -Aikio Lapin verrattomana kuvaajana. Niin läheltä ja samalla -niin tietoisella taiteella ei kukaan ole vielä Lapin aiheita -käsitellyt. Asiantuntemuksella ja hartaudella, jonka kirjailijan -heimolaissuhde kuvattavaansa tekee ymmärrettäväksi, esittää Aikio -Ruijan lappalaisten ja suomalaisten alkuperäisiä elämäntapoja, heidän -mystillis-fatalistista maailmankäsitystään, heidän hiljaista -- -toivotonta -- taisteluaan lähestyvää sivistyshirviötä vastaan, joka -uhkaa perikadolla heidän vuosisataisia, isästä poikaan perittyjä -tottumuksiaan, lakejaan ja laitoksiaan. Kirjan päähenkilö Biettar -Oula on selvästi hahmoteltu, voimakas ja karutekoinen luonne, joka -kaikkine heikkouksineen -- suurentelevassa, hiukan teatterimaisessa -uhkamielisyydessään sekä avuttomassa pelossaan ja hädässään -- -piirtyy elävänä lukijan mielikuvitukseen. - -"I Dyreskind"-teoksen jälkeen, joka ilmestyi v. 1906, on Aikio -julkaissut kaksi romaania, "_Ginunga-Gap_" (Hornan kita) ja -"_Hebraeerens Søn_" (Hebrealaispoika). - -Edellisen sankari on Helgolannissa syntyi nyt, hylkeenpyytäjälaivasta -karannut seikkailija, joka osuu joutumaan Norjan pohjoisrannikolle. -Tämä elämänhaluinen kulkuriluonne, joka komealla ulkomuodollaan -ja rohkealla käytöksellään voittaa kaikkien sydämet, joutuu -paikkakunnalla ensin lemmensuhteihin ja sitten naimisiin sekä jää -sinne kalastajana asumaan, mutta hänen kaipuunsa vetää suureen -maailmaan ja hänen toimihalunsa etsii merkitseviä tehtäviä. Hänestä -tulee valtiollinen agitaattori, jonka seudun kalastajat jo asettavat -ehdokkaaksi suurkäräjille. Tämän kehityksen rinnalla avosydämisestä -luonnonlapsesta katkerasanaiseksi kansankiihottajaksi esitetään -teoksessa hento, lyyrillinen rakkaussuhde. - -"Hebraeerens Søn" on taiteilija-romaani. Sen päähenkilö on -juutalaissyntyinen kuvanveistäjä, joka, elettyään lapsuutensa kaukana -pohjolassa köyhän talonpojan ja hänen vaimonsa kasvattina, lähtee -maailmalle, kokee siellä menestystä ja vastoinkäymistä, taistelee -ankaran sisällisen taistelun taiteellisen kutsumuksensa ja maailman -tuomion välillä, palaa käymäseltään entisille lapsuuden seuduille, -jättää ne taas ja lähtee etsimään heimonsa juuria Puolaan, mistä -tietää isänsä suvun polveutuvan, tutustuu siellä juutalaistyttöön, -jonka rakkaudessa hän löytää sovinnon ja onnen. -- Tämä romaani on -psykoloogisessa suhteessa Aikion herkin ja välähtelevin teos. Sen -sielukuvauksissa on joskus -- varsinkin silloin kun tekijä esittää -päähenkilönsä, juutalaisen, avutonta yksinäisyyttä europpalaisessa -taiteilijamaailmassa -- unissakulkijan omituista tarkkanäköisyyttä -ja varmuutta. Ulkonaiselta rakenteeltaan on tämäkin romaani hiukan -löyhä, mutta se todistaa kuitenkin paremmin kuin Aikion muut teokset, -että tämä lappalainen kirjailija kykenee myöskin suorittamaan -tehtäviä vaativamman ja yhdistetymmän ihmiskuvauksen alalla. - -Kun lähemmin tarkastaa Aikion kuvaamia henkilöitä, huomaa helposti, -että ne voi kaikki johtaa melkeinpä yhteen ainoaan perustyyppiin. -Kaikissa hänen sankareissaan on jotain alkuperäisen-avutonta, -kaaoksellista, heillä on veressä taipumus ihmisvihaan ja -raskasmielisyyteen, ja heidän intohimonsa, milloin ne herätetään, -ovat rajut ja ohjattomat. He ovat älykkäitä itsensä-erittelijöitä, -mutta eivät voi laskea suhteitaan ulkomaailmaan, joutuvat helposti -päähänpistojensa viskeltäviksi ja kuluttavat hukkaan rohkeutensa ja -suuren henkisen tarmonsa. Tätä miesluonnetta vastaa sille läheisesti -sukulainen naistyyppi: rakkautensa puolesta kaikki uhraava, -oikullisen intohimoinen ja lujatahtoinen. - -Aikion teokset eivät yhtenäisinä kertomuksina muodosta lujaa, -elimellistä kokonaisuutta. Mutta niiden ihmiskuvausta kannattaa -aina eloisa, hermostunut, samalla kertaa älyllisesti viljelty ja -lyyrillisesti herkkä proosatyyli. Sitä seikkaa, että kirjailija -käyttää kieltä, jonka hän on verrattain myöhään omaksunut, saa tämä -tyyli varmaan kiittää monesta tehoisasta omituisuudestaan. Tuntuu -nim. toisinaan siltä -- kuten arvostelu kirjailijan kotimaassakin -on huomauttanut -- kuin olisi norjan kieliaines juuri sen kautta -ikäänkuin tuoreempana ja muovailulle alttiimpana Aikion käsissä. Että -näin voi olla asianlaita, merkitsee luonnollisesti sitä, että Aikio -on harvinainen tuottava kielitaiteilija. - -Aikiossa on ensimäinen lappalaissyntyinen mies taistellut itselleen -taidekirjailijana huomatun aseman. Että se on -- satunnaisten -olosuhteiden takia -- tapahtunut norjan- eikä suomenkielellä, on -ollut tappioksi meidän kirjallisuudellemme, jossa tämä älykäs ja -mielikuvitusrikas karasjokelainen olisi ollut kunnioitettava, uusia -herätteitä antava voima. - -Helsingissä, marraskuun 24:nä 1912. - -V. A. K. - - - - -I. - - -Pienen lappalaiskylän käräjätupa oli täysi viimeistä sijaa myöten. -Aitauksen-sisäinen lava oli parahiksi suuri, että sille mahtui -kruununvouti, molemmat asianajajat sekä tulkki. - -Biettar Oula [= Pekan-Olli, Olli Pietarinpoika] ja hänen vaimonsa -seisoivat nojaten aitausta vasten, pyhäpukuisina, ikäänkuin heihin -olisi hääpuhe kohdistuva, -- ikäänkuin he eivät olisi suorasukaisen -ristikuulustelun alaisia ja erään poronvarkausjutun osallisia. - -Lasse, jota alkujaan epäiltiin, seisoi toisen pienen putkahuoneen -nurkassa, painaen korvaansa tiukasti avaimenreiälle ja koettaen -siepata jonkun sanan isäntänsä todistuksesta. Hän oli edeltäpuolisten -äkkiä alkanut lörpötellä, ja juttu oli sekoittunut sekä lähtenyt -Biettar Oulalle vaaralliseen suuntaan. - -"Kuusi vaadinta" [vaadin, -- timen = emäporo], kuiskasi eräs mies, -joka seisoi aivan putkanoven vieressä, keskustellen huomattavan -innokkaasti naapurinsa kanssa. "Kuusi vaadinta", kertasi hän. Ja -Lasse oli kyllin viisas ymmärtämään, että tuo oli vain Biettar Oulan -uusi uhkaus. Hän maiskautti suutaan. No niin... Sitäpaitsi, oppihan -Trondhjemin laitoksessa norjaa ja ihmistapoja. Oli kaupunkikin -näkemisen arvoinen, niin hän oli kuullut. Ja siellä kuului vankikoppi -olevan hyvin valoisa ja kodikas, ei sitä ainakaan voinut verrata -tähän synkkään, sontaiseen pesään. - -Tuomarin toimeen määrätty, sangen nuori vouti katsoi tutkien -Biettar Oulaa. "Sanokaapa, miten voi ymmärtää, että te muutamissa -vuosissa olette voinut ahertautua tämän kihlakunnan rikkaimmaksi -tunturilappalaiseksi?" - -Biettar Oula hymyili hämillään sekä siveli mustaa ja lappalaiselle -harvinaisen tuuheaa partaansa. "Minä hoidan karjaani", sanoi hän. -Hän tunsi vaistomaisesti, että vähäisestä viattomasta kehaisusta -hänen sanansa voisivat saada luotettavuuden leiman. "Täällä ihmisten -ilmoilla ei minulle, jumalan kiitos, uuninlämpö ole vielä tullut niin -rakkaaksi, että minä jättäisin karjani palkollisille, -- niinkuin -tuntuu tulleen tavaksi nykyisinä aikoina". Silmäluomet, jotka muutoin -salasivat teräviin linjoihinsa paljon rohkeata viisautta, pysyivät -värähtämättä ehdottomasti vakuuttavissa rypyissään. Näytti siltä, -niinkuin hänellä ei olisi aavistustakaan siitä, että vouti koetti -virittää ansoja hänen polulleen. Täysin ymmärtäen, että puku tekee -miehen, hän oli pukeutunut mustaan, hienoimmasta vasannahasta tehtyyn -peskiin. Nivusten kohdalle sidottu vyö oli koristettu lukuisilla -nelikulmaisilla soljilla, joiden kielissä värähteli kiilto aina kun -hän liikahti. Pystyynnostetun peskinkauluksen ympärillä hänellä oli -suuri, veripunainen, silkkinen kaulahuivi, jonka nipukat ja vaaleat, -paksut hetaleet valuivat yli leveän rinnan. Suoria, voimakkaita -sääriä verhosivat kiiltävän mustat, lyhytkarvaiset säärystimet, jotka -oli tehty poron säärinahasta. Koko hänen suuripiirteinen olentonsa -ilmaisi, että hänen suonissaan virtasi runsaasti kainulais-verta, -vieläpä lajiaan jalointa. - -Elle, Biettar Oulan uhkeannäköinen vaimo, jonka suuret, tummansiniset -silmät varmasti olivat peruisin rodun ulkopuolelta, oli sillä -väliajalla, jolloin vouti valmisteli pöytäkirjaa, unhoittanut -ne liukkaasti mietityt vastaukset, joilla Biettar Oula tänään -viime kiireessä oli varaillut hänet. Hän oli lumoutunut nuoren -voudin avoimiin, pitkulaisiin kasvoihin, hänen pieniin, lihaviin -käsiinsä ja virkatakin kultahelyihin; tässä hän näki ihmisen -korkeamman ilmestysmuodon, jolla oli tuloja viisituhatta kruunua ja -melkein jumalan katsanto. Ei se kuitenkaan ollut vain lappalaisen -kunnioittavaa, puoleksi pelokasta ihailua kuninkaallista norjalaista -virkamiestä kohtaan. Salateitä saatu germaaninen veri yltyi -aistilliseen hehkuun. - -Herkät, eloisat kuvut hymykuoppasten edessä värähtivät niin -viehättävästi suupieliin saakka, kun sieramet paisuivat -elämänhimon henkäyksestä. Hänet riisti lumouksesta irti pikku -Andin hellittämätön: tshitshi, tshitshi! Se veti äitiään mustasta -päällystakista: tshitshi, tshitshi! - -Elle istuutui alas lattialle, paljasti povensa ja veti esiin melkein -peloittavan suuren nisän. Poika maiskautti huuliaan ja imeytyi kiinni -siihen; se pusersi kaikki kymmenen sormeaan syvälle rintaan sekä -heitti tyytyväisen silmäyksen voutiin, jonka juhlallisilla kasvoilla -karehti hetkisen hymynhäive. Vaikka oli jo puolikolmatta-vuotias, ei -pikku Andi vielä ollut voinut luopua vanhoista tavoistaan. - -Joka kerta kun ovi avautui, hulmahti sisään lattian yli harmaina -pilvinä kylmää huurua, vieri lavan yli, nuuski hiukan paksun, -kaljupäisen ja rokonarpisen puolustajan sääriä, sitten katosi. -Mutta se tippui taas katosta alas pisaroina. Muuan pikkuruinen, -riippuva vesiherne tähtäsi tiensä oikopäätä pikku Andin suuhun -- ja -osui parahiksi maidon sekoitteeksi. Pikku Andi sattui ilmituomaan -suuttumuksensa tästä ehkä vahvemmalla tavalla kuin oli aikonutkaan. -Se sanoi "Baelgalak": sen kieli oli vielä liian avuton lausumaan -"Baergalak", mikä merkitsee "perkelettä". - -Kaakeliuunista hehkuva lämpö sulasi vähitellen pieniä, pitkulaisia -reikiä ikkunaruutujen jäähän, joiden takana pikkupojat vimmaisessa -kiihkossaan tappelivat, saadakseen pilkistää tupaan. Ne eivät olleet -onnistuneet yhtä hyvin kuin Jussa, seudun huomatuimman lappalaisen -Jongon poika. Jussa oli imartelevalla hymyllään sekä lupaamalla -yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista lahjonut nimismiehen rengin. -Varmuuden vuoksi hän oli sitäpaitsi vannonut kalliin valan, että oli -täyttänyt viisitoista vuotta. - -Jussa oli siihen saakka pysytellyt taempana. Mutta kun hän kuuli -pikku Andin huutavan rintaa, pujahti hän rohkeasti ja reippaasti -esiin. Ellen avaran poven läpi kävi hengästymisen mainingeita. - -Vouti ja kantaja puhuivat kuiskien keskenään, ja puolustaja istui -haukotellen ja muristen, tapansa mukaan. Nimismiehen rengin, jolla -oli rinta pystyssä, niinkuin hän olisi ollut Norjan ainoa nimismiehen -renki, käskettiin noutaa Lasse. - -Putkan ovi avautui. Pari märkää pilkkua välähteli Lassen -vetisen-laimeissa, tihruisissa silmissä, kun lampun valonhohde sattui -häneen. Vaistomaisesti nuo silmät suuntautuivat Biettar Oulaan, joka -äkkiä oli nostanut raskaat, voimakkaat silmäluomensa, katseillaan -ahdistellen turtuneen, sisukkaan palvelijansa viimeisiä väitteitä. - -Lasse astui esiin ja laski surkean kapeat kätensä aitauksen reunalle, -seisoi yhdellä jalalla ja notkutteli polveaan edestakaisin, niin -että ruumis huojui. Paksut, ulospäin käpristyneet huulet näyttivät -olevan aivan toisen miehen omaa, niinkuin ne erehdyksestä olisi -paiskattu kiinni hänen kuihtuneisiin kasvoihinsa. Alahuuli riippui -ja retkui vakituista asentoaan löytämättä. Sekavat partakarvat -olivat niin harvassa, että ne muistuttivat jäätyneelle laitumelle -nälkään kuolleita poronraatoja. Hänen avuttomassa katsannossaan -oli jotakin liikuttavan surullista. Mutta nyt hän tunsi itsensä -melkein onnelliseksi siitä, että Biettar Oula oli kuristanut hänen -viimeisetkin epäröimisensä. - -Jussa ihaili ja kunnioitti Biettar Oulaa. Mutta kuinka häntä -säälittikään Lasse! Tuon saman avuttoman, tukahtuneen ilmeen hän oli -nähnyt useilla ihmisillä. Tuon ilmeen, joka menestyksenkin hetkellä -tuiottaa kysyvästi kohtaloon, uskaltamatta täysin uskoa sen hyvään -aivoitukseen. Kyynelherkkä, lämmin tunto värähti kuin vihuri läpi -hänen rintansa, ja hän rukoili hartaasti jumalaa auttamaan Lassea. - -Niin, Lassen täytyi tunnustaa, että hän se kuitenkin oli varas. -Ratkaiseva sana pusersi väkisinkin helpoituksen huokauksen hänen -rinnastaan. - -Lyhyt juttu. Seitsemän kuukautta. - -Ellen avara povi paisui ja laski jälleen, vakaisesti ja vahvasti, -niin että sieramet kaartuivat värähdellen, -- niinkuin kauan -pidätetyn lemmenhuokauksen pakoituksesta. Sillä jumala varjelkoon, -jos vouti olisi ruvennut häneltä tinkaamaan niitä vastauksia, jotka -Biettar Oula edeltäkäsin oli syöttänyt hänelle, mutta jotka nyt -monien seikkojen vaikutuksesta olivat tipotiessään. Hänen mieltään -oli kyllä alkanut etoa ja se oli noussut tätä ilkeätä valhepeliä -vastaan, mutta aivan hyödyttömästi. - -Sekä Biettar Oula että Elle pääsivät valanteosta, koska heidän -todistuksensa olivat viimeiseltä olleet hiukan epävarmoja. Jumalan -kiitos! Väärän valan läheisyydellään hämmentävä kauhu oli tänään -useita kertoja verhonnut Biettar Oulan sydämen kosteaan henkäykseensä -ja pusertanut kylmän hien hänen otsastaan. Mutta hänen lihaksensa -olivat lujat kuin jäntereet, eivätkä hänen hermonsakaan olleet -mitenkään veltommat. Ne olivat kestäneet ottelun, jota hän sielussaan -oli käynyt kiemurtelevien, käärmeensitkeiden kummitusten kanssa, -eivätkä olleet paljastaneet häntä. Ja samalla voimalla hän pidätti -nyt väkevästi heiskuvaa, lavertelunhaluista iloaan. - -Mutta olisiko hän uskaltanut kohottaa kätensä taivasta kohti, jos -niikseen olisi tullut? Tuskin. Vasta tänään, jolloin Lasse oli -alkanut lörpötellä, hän oli tullut ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, -että hänen pitäisi käydä valalle. Mutta hän oli välttänyt -mainitsemasta sitä Ellelle, joka silloin varmasti olisi saattanut -kaikki hunningolle. - -Yleisö työntyi ulos, pettyneenä tämän mitättömän tuloksen takia, että -Lasse-rahjus saatiinkin varkaaksi. Mutta oli niitäkin, joilla oli -vainua todellisesta asianlaidasta, -- lappalaiskylän koilliskulman -vakituiset porovarkaat. Asiaintuntemusta on harvassa. - -Eivät olleet tulokseen tyytyväisiä pikkupojatkaan, jotka olivat -kuulleet kuiskittavan sitä ja tätä. He olivat mitä suurimmassa -jännityksessä odottaneet näkevänsä Biettar Oulaa -- itse Biettar -Oulaa! -- vietävän vankeuteen. Mutta mieluimmin olisi kaiken pitänyt -päättyä karmasevaan juttuun: väärään valaan sekä senjälkeiseen -Biettar Oulan ja pirun ynnä koko hänen joukkionsa kohtaamiseen. Siinä -olisi ollut jotakin, jota kannatti kertoa sammuvan nuotion ääressä, -ja jutun päätös koski ärsyttävästi, ahdistavasti jokaiseen. - -Yleisö alkoi painua pihamaan yli, suunnaten tiensä rihkamapuotia -kohti, joka sijaitsi joenkaltaalla. He astuivat keveillä, -pehmeillä lapikkaillaan äänettömästi kuin huuhkaja. Ja sitä -helpompi oli nimismiehen rengin kääntää huomio puoleensa, kun hän -virkamiehentapaisella kiiruulla raivautui joukon läpi. Hänellä oli -nimittäin jaloissaan kiilloitetut rasvanahkasaappaat, jotka kiskoivat -kylmänviiltäviä särähdyksiä lumisesta kamarasta, hänen astua -loksuttaessaan. - -Sillä oli tulipalopakkanen. Tervaisensakeat savuröyköt täyttivät -ryöpyten taivaille savutorvista ja kiemurtelivat kovalla vauhdilla -suoraan ylös liikkumattomaan ilmaan. Vaikka oli jo pimeä, kuului -halkomailta vielä kirveeniskuja. Tuoreet, jäätyneet koivunoksat -ritisivät ja halkeilivat paukkuen. Tiiviissä, kirpeässä pakkasilmassa -kuului sieltä täältä aisakellon kumea kalke. Matala, hallava pilvi -viipyi joen yllä, joka suikerteli laakean, kolmiomaisen kyläniemen -ympäri. Molemmin puolin nojautuivat metsäharjut mukavasti mataloihin, -pyöreäselkäisiin, paljaihin tuntureihin. - -Käräjätuvasta tullen oli joukko pysähtynyt rihkamapuodin eteen. He -seisoivat siinä hetken väristen ja koputellen jalkojaan toisiinsa. -Verkalleen he täyttivät puodin, missä aina seisoksi porolappalaisia, -naukkien viinaa tiskin ääressä. - --- Minulla on tuhat poroa, kehui Nikko Nille, muinoin kelpo mies, -nyt juoppo ja kerskuri, Biettar Oulan pahimpia kadehtijoita, hän kun -näet aikoinaan oli hyvillä toiveilla kilpaa tämän kanssa kosinut -suurta, sievää, lihavaa Elleä. Hän kehui liikaa. Hänellä oli -kuusisataa, ja niistä hän oli maksanut sen pilkan, että oli vienyt -alttarille vanhan, nilkun lesken. Hän oli alkanut kosia Elleä kohta -kuherruskuukauden mentyä. Mutta kun näytti tulevan pitkälliseksi -odottaa ämmän Manalle-lähtöä, niin Elle arveli, että hänen oli -lopultakin hyödyllisintä mennä sille, jossa hänen tietämänsä mukaan -oli selvintä miehenainesta, vaikkapa se olikin samalla tunturien -vaarallisin otus. - --- Koko Hammerfestin säästöpankki on minun kukkarossani, kehui Nikko -Nille. Musta rupijuova ulottui yli hänen kalpean alahuulensa ja -suupielistä pursusi harmaata vaahtoa. - --- -- -- Minä voisin ostaa koko Biettar Oulan karjan. Mutta -en minä tahdo semmoisia poroja, jotka -- -- --. Vaistomainen -pelko esti häntä sanomasta julki ajatustaan loppuun saakka. Hän -heittäytyi laulamaan seisovalta jalalta sepitettyjä pilkkalauluja -Biettar Oulan nuotilla. [Kaikkien etevien lappalaisten kunniaksi -sepittävät taideniekat laulun, jolla on oma sävelensä.] "Biettar -Oula teu-u-rastaa ta-a-alviöinä". Autuaasti huumaantuneita miehiä ja -naisia liittyi lauluun, syleillen toisiaan ja huojuen edestakaisin -sävelten tahdissa. Hikiset, syyläiset kasvot, mikäli niitä näkyi -paksukarvaisten peskien sisästä, paistoivat kuparinruskeilta lampun -läikähtelevässä valossa, joka heikosti violetin-värisenä tunkeutui -kostean, viinantuoksuisen huurun läpi. Hikipisarat samenivat -lyijynharmaiksi vanhasta lionneesta hiestä. Rihkamapuoti itse otti -iloon osaa kaikkine varastoineen. Hyllyillä heloitti pukukankaita, -kaulahuiveja ja saaleja räikein värein: sinisiä ja keltaisia ja -punaisia, ujostelematta silmiin paistaen. Tiskille asetetussa -lasikaapissa oli suuri valikoima messinkirenkaita, solkia ja -kaikenlaista helyä ja kamaa. - -Viimeksi tulleet tunkeusivat humalaisten luo ja koettivat suuremmalla -tai vähemmällä menestyksellä itsekin näyttää päihtyneiltä, ja siten -pysähtyi pikari tai lasi heidänkin huulilleen. -- "Ri-riekko pa-arka, -riekko, ri-iekko, ri-iekko, Elle, E-elle, Elle, E-elle!" - -Mutta humaus kävi tuon sekaantuneen rykelmän läpi, kun Biettar Oula -avasi oven ja kyynäröi itselleen tien tiskin luo. Pikku Andi oli -tarrannut kiinni isänsä pitkään miekkaan. Tuo mahtava säilä, jonka -ponsi oli hopealla silailtu, oli pojan hartaan ihailun esine. - -Biettar Oula sinkosi lihavan, paksun poronpaistin tiskille. "Se -juodaan konjakkina!" Hän oli pitempi ja muhkeampi kuin muut -lappalaiset, joi aina kalleinta viinaa, ja kauppias osoitti aina -hänelle vartavasten huomiotaan. Pikari tuotiin esiin. Hän joi -kelpo siemauksen siitä, ojensi sitten Ellelle, joka vain kostutti -huuliaan -- ja äimisti vähän, naisten tapaan. Hän kuivasi silkkisen -kaulahuivinsa nipukalla voimakkaan, aistillisen suunsa, minkä puna -oli mehevyyttään raskas. - -Biettar Oula seisoi kauan ääneti, mutta joi yhä. Hänen mustat ja -hiukan tuikeat silmänsä, joihin vähitellen oli vironnut kuuma loiste, -tähystivät terävästi ryhmää, joka oli kerääntynyt piiriin erään äijän -ympärille, Nikko Nillen juottaessa tätä humalaan. - --- Saapa tietää, kuinka paljon Lassen omaisuus kasvaa korkoja hänen -poissaollessaan -- hi hi hi hi! Ja hänestäkös tulee oppinut, -- -niinkuin piru! Ehkä hän sentään pääsee Kautokeinoon lukkariksi, -kun on opin päähän päässyt, pärisivät äijän puhepalkeet, ja tyhmä -tihrukaste kosteista, ilkkuvista silmistä viipotti katossa päin, -ilman kiinnekohtaa. Nikko Nille hymyili mieltään osoittaen. - -Biettar Oula suoristihe. Oikean ohimon verisuonet paisuivat. "Oula! -Oula!" rukoili Elle. Biettar Oula astui pari ravakkaa askelta -ryhmää kohti. Äijä pujahti toisten taakse ja huusi täyttä kitaa: -"Se tappaa minut -- aa-aaaah!" Mutta Biettar Oula viisi veisasi -hänestä. Sitävastoin hän kävi Nikko Nilleä kaulukseen, halkaisi -yhdellä tempauksella hänen peskinsä edestä ja takaa, vyöhön saakka, -antoi hänelle oikean karhunlyönnin paljaalle selälle sekä sinkosi -hänet sitten parin jauhosäkin väliin, niin että hän kerrassaan hukkui -jauhopilveen. Biettar Oula työnsi Ellen ja pikku Andin ulos ovesta ja -paukautti sen jälkeensä navakasti kiinni. - -Joukkio, joka äkisti oli selvennyt, seurasi heitä pihalle, missä -heidän molemmat ajoporonsa, seisoivat pylvääseen sidottuina ja -pureksivat jäkälää. - -Elle veti lapintakin päältään, pukeutui paksukarvaiseen peskiin, -kaaristi sitten pikku Andin ahkionsa keulapuoleen. Notkeana kuin -kärppä hän hiipi poron luo sekä pujotti keltaisilla, punaisilla ja -sinisillä ripsuilla koristetut länget komean, valkoisen eläimen -kaulaan, poron, joka jo hehkui ja vapisi halusta saada vilahtaa ulos -pihasta. Vetohihna oli sidottu luokkaan mahan alle. - -Biettar Oula oli laskenut karhunnahkakauluksen hartiain yli ja seisoi -jo valmiina, ohjas käärittynä oikean käden ympäri. [Käytetään vain -yhtä ohjasta, sidottuna jonkinlaisiin päitsiin, joiden toinen hihna -kulkee otsan yli, silmien ja sarvien välitse, toinen niskan yli.] - --- Aja edellä! sanoi hän. - -Elle nykäisi ohjasta. Ylväs eläin otti ensimäiset pitkät, -kuumeisenkiihkeät juoksuaskeleet, ja Elle harppasi sen rinnalla -vähän matkaa nopeasti kuin varjo; sitten hypätä heiskautti ahkion -pohjaan. Juuri kun poro aikoi tehdä mutkan vasempaan, kiristyi ohjas -selän ylitse, ja samassa hetkessä heittäytyi eläin oikeaan suuntaan -niin rajusti, että ahkio heilahti ja tärähti nytkivän kiivaasti -ja jätti jälkeensä valkean uoman likaiseen, kovaksi poljettuun -lumitantereeseen. - -Biettar Oula kiihoitti poroaan pidättämällä sitä hetkisen. Eläin -tanssi silmät selkoselällään ja riuhtoi kalvavassa himossaan päästä -oikomaan jalkojaan rajattoman halunsa mukaan. Mutta kun Biettar Oula -äkkiä nosti kätensä ja kumartui eteenpäin hypätäkseen, sinkoutui -eläin menemään ja Biettar Oula lennähti ahkioon -- kuin petolintu, -joka heittäytyy pakenevan saaliinsa kimppuun. - -Viuhuva vauhti tuntui kuin putoamiselta ja kihelmöitti miehen koko -ruumista kiireestä kantapäähän saakka. Hänen rämeä, kovaääninen -joikauksensa kaikui läpi seudun ja kiihkeän ajon mukaan sen sointi -tuli heleämmäksi. - -Äsken niin ilkkuva joukkio oli selvästi sangen nolossa -jälkipäivän-mielentilassa, mutta samalla melkein valmis päästämään -ilmi salaisen ihailunsa Biettar Oulaa kohtaan. Äijä se tulikin tällä -kertaa lausuneeksi vapauttavan sanan: "Vain Biettar Oula voi niin -tehdä". - -Ja Biettar Oula haasteltiin poikki ja puhki kohoavan innostuksen -vallassa. Eikö ollut sekin nuori, kaunis norjalaistyttö, vanhan -"Hukan" tytär, syksyllä seurannut häntä kappaleen matkaa tunturia, -rohkenematta sentään tulla näkyviin! - -Nikko Nillen oli täytynyt jäädä puotiin, saadakseen kauppiaan -kuromaan hänen peskinsä kokoon parilla sukkaneulanpistolla. Kun hän -tuli ulos, otti äijä -- ikäänkuin kiitokseksi hyvästä kestityksestä --- hänet vastaan sanoilla: "No, onko selästä kirvely helpoittanut?" -Ja joukko hymyili ilkeästi. Ne nykivät äijää ja yllyttivät häntä -jatkamaan. - --- Kuinka monta peninkuulemaa arvelet olevan tunturien kauneimman -naisen Ellen -- jota sinä et saanut -- ja sinun vanhan, nilkun, -tuultenkuivaaman linnunpelättisi välillä? Ennen minä pitäisin -sänkytoverinani säkin nuuskankuivia poronkarvoja kuin sinun ämmääsi. -Se on sitkas kuin parkittu nahka. Siitä ei viinakaan tee loppua... -Vieläköhän odotat hänen kuolevan? Oho, hyvä ystävä, eivät ämmän luut -aivan pian väsy pitämään kankeata ruhoa pystyssä sinun silmiesi -edessä. Äh, hyi saatana! - -Äijärahjuksen törröttävät hampaat paistoivat keltaisina irnuvasta -kidasta, ylähuuli oli kääntynyt kaksinkerroin, ja pahat, vetiset -silmät tähysivät suoraan ilmaan. - -"Nikko Nillen heilasta tulee vanhapiika paljon ennen kuin ämmä kuolee --- hi hi hi hi hi!" - -Totta puhuen Nikko Nille oli jo valinnut itselleen uuden hentun, -nuoren kassapään, joka muistutti Elleä vain harvinaisen lihavuutensa -takia. - --- Laulapa veisu hentustasi! alkoi äijä taas. Mutta samassa löi -kaikkialla läsnä oleva Jussa häntä kämmenellä vasten ilkkuvia huulia. --- Jos oletkin vaivainen, niin luuletko sen edestä saavasi räkyttää -kuin rakki ihmisille? - -Isku oli niin odottamaton, että äijä tipahti kerralla -kukon-orreltaan. Ja väkijoukko rähähti nauramaan hänelle yhtä -säälimättömästi kuin äsken Nikko Nillelle. - --- Biettar Oula ei halunnut käydä äijään käsiksi -- he he he, sanoi -muuan, nauraa hölöttäen. "Hän ei halunnut tahrata käsiään sellaisesta --- he he he". - -Mutta äijä oli jo keksinyt keinon. Hän alkoi ulvoa ja väitti Jussan -lyöneen hänen hampaansa ja huulensa piloille. Yleisö sai aiheen -näyttää osaaottavalta. Jussaa piti peitottaman. "Sinut täytyy -pistää kiinni!" -- "Sinä olet, jumala nähköön, koko pitäjän pahin -mustalaispentu!" -- "Jos sinä oletkin Jongon Poika, niin luuletko sen -edestä saavasi rääkätä äijäraukkaa" -- "Tuo rosvonulkki se nostelee -tyttöjen hameita ja ajaa hevoset kaakeiksi, ja viime vuonna hän oli -ajaa sonnivasikan kuoliaaksi!" -- "Miten sitä ei olekaan pantu kiinni -ennemmin. On paras ottaa häntä kiinni kynkkäluusta, kun meillä on -kruununmies täällä". - -Syytökset eivät kuuluneet uusilta Jussan korvissa, mutta hänestä -tuntui kuitenkin olo tukalalta. Hänen monet aikaisemmat yhteenottonsa -pohjoispuolen sakin kanssa olivat aristaneet häntä. Ja äijä osasi -olla kiskuri, huolimatta siitä, että Jussa usein antoi hänelle -ruokaa ja vaatteita sydämensä hyvyydestä, -- ilman että hänellä aina -oli vereksiä ilkitöitäkään omallatunnollaan. Voipa äijä usein olla -niinkin hävytön, että kieltäytyi ottamasta lahjuksia, ja uhkasi -ladella isä-Jongolle Jussan koko syntiluettelon. Ja Jussa tiesi -liiankin hyvin, että siinä pyykissä olisi pesemistä... - --- Pyydä äijältä anteeksi, sanoi eräs, tarttuen Jussaa tukkaan. - -Jussa riistäytyi kuitenkin irti, ja hän ja Nikko Nille kiiruhtivat -pois. Nikko Nille pysähtyi kohta ja sanoi: "Paha juttu mennä kotiin -peski hajallaan". - --- Maltas, sanoi Jussa, "jos sinulla on viinaa pullossa, niin minä -juoksen kotiin ja juotan sillä ämmän leppeäksi ja sikahumalaan. Ja -tiedäthän, että silloin on pieni vaiva peijata häneltä avaimet, niin -että sinä pääset jalka-aittaan vaihtamaan peskiä". - -Silloin hymyili Nikko Nille. "Sinä saat, tuhat tulimaista, ajaa koko -huomispäivän minun porollani". - -Jussa lähti pulloineen kuin vihuri kotiinsa. Nikko Nille asusti -nimittäin vanhan Jongon luona. - -Nikko Nille poikkesi syrjätielle, joka vei länteen, joelle. Siellä -hän istuutui puoleksi lumenpeittämälle aidalle. Ämmän piti saada -rauhassa juoda itsensä humalaan. - -Täällä oli hiljaista, kaukana kylätieltä. - -Pohjoinen taivaanranta tuikkaili pitkiä revontuli-kielekkeitä. Ne -värähtelivät ristiin rastiin Linnunradan valomeren alla, ja painuivat -kiemurrellen etelään. Ne kiisivät kuin tarun kidutetut käärmeet, -jotka tuskan mielettömällä voimalla, kieli kidasta riippuen, -vääntelehtivät hehkuvassa nuotiossa. Nopeat kajastukset pakenivat -kuin aaveet yli sinertävän lumen, jossa monet pienet kristallit -säkenöivät, ajautuivat sähköisenä valona laaksonrinteitä peittävän -mäntymetsän sekä joen päälle patoutuneiden, matalain sumupilvien yli. -Väliin tämä taivaan tuhatkätinen, ohut, kellervä aave paljasti palan -taivasta, jolla suuret, rauhalliset tähdet tuikkivat. - -Joen toisella puolella niemellä kasvavien koivujen ja raitojen -hennoista oksista huokui ohutta utua, minkä pakkanen kohta jähmetti -valkeiksi, tiheiksi huurreköynnöksiksi; paksunahkaiset rungot -näyttivät vain mustilta suonilta. - -Pieni varpunen, jonka nokka oli heltynyt kylmästä, niin ettei se -saanut eloa jääkovasta urvusta, istui oksalla, hentoiset varpaat -kirpeän kylmässä huurteessa. Kylmä oli hiipinyt sydänjuuriin saakka -ja kierteli värisyttäen läpi ruumiin. Silmäluomet raukesivat yhteen, -ja pää ja kaula koettivat piiloutua höyhenvaippaan, mutta turhaan. -Pikku varpunen tipahti lumeen, jalat käpristyneinä vatsan alle... -Mutta sen viimeinen tunne oli suloista tyytyväisyyttä. Se uneksi -lentävänsä lämpimässä ilmassa, joka oli täynnä päivänpaistetta. - -Nikko Nille siristi silmiään. Hän näki jotakin eloisaa vilinää -lounaassa, eräällä pyöreäselkäisellä lumiharjulla. Vaikka välimatka -oli pitkä, näki hän sen aivan hyvin, sillä täysikuu oli juuri -sukeltanut esiin idästä. - -Biettar Oula ei vielä tiedä, mitä onnettomuus on. Mutta se voi -sattua. Nikko Nille sanoi sen ääneenkin: "Se voi sattua". -- -Elle-raukka! Jonakin päivänä hän jää yksin, nuorena ja turvatonna. -No niin! Nikko Nille ei ole koskaan liian kova häntä kohtaan. Hän -ojentaa auttavan käden Ellelle. Mutta kun tämä sitten jonakin iltana -tulee muistuttamaan häntä heidän muinaisesta rakkaudestaan, niin -hän sanoo: "Elle, minä säälin sinua. Mutta sinä tiedät, että minä -rakastan Eira Maritia ja hän rakastaa minua. Ensi kuussa me vietämme -häitä". -- Silloin Elle vaipuu maahan ja itkee katkerasti. Mutta -Nikko Nille sanoo vain: "Hyvästi, Elle! Jumala olkoon kanssasi!" Eikä -sano mitään muuta, vaan menee pois... - -Nikko Nille tunsi kylmiä väreitä selässään: kauppias ei ollut liiaksi -vaivannut itseään ompelulla. Tämä veres juttu nousi äkkiä niin -räikeänä Nikko Nillen korkealentoisten unelmien rinnalle. - -Herra jumala, eivätkö ämmän hauraat luut sitten koskaan sorru -kasaan! Ja vielähän se alituiseen uhkaili, että hän "menisi vielä -kolmannellekin!" Niinkuin hän ei jo olisi elänyt kyllin kauan! -Niinkuin hän ei kymmenen vuoden aikana olisi hoippunut kuolleitten -valtakunnan nahkapukuisena edustajana! Ja Eira Marit kulki niin -nuorena ja kauniina ja lihavana! -- Hänen tuntonsa kuohui pettymyksen -karvautta ja oli jo kauan kapinoinut. Hän alkoi juoda ja joi aina -enemmän, tuli juoppoudessa raa'aksi, vaikka tosin vain suustaan, -kerskua hoilasi älyttömästi ja hävitti omaisuuttaan. Olipa hän -salavihkaa alkanut jo kajota muiden poroihinkin. -- Alussa hän -oli jalo aviomies. Aviomies varsinaisessa mielessä hän ei sentään -ollut koskaan ollut. Vielä enemmän: -- hän oli tähän päivään asti -säilyttänyt puhtautensa. Ja sikäli häntä voitiin edelleen sanoa -kunnon aviomieheksi. Hän oli itse asiassa myös hyväpäinen, oli -kihlakunnan hallinnon jäsen. Puheenjohtaja piti suuriarvoisina hänen -mielipiteitään eri asioissa. Kirjoitustaitoa hän ei sentään ollut -koskaan oppinut. Hänen nimensä kirjoitettiin päiväkirjaan siten, että -joku toinen kuletti kynää. - -Kuinka monena keväänä hän olikaan samonnut poroineen pohjoista kohti -varmasti uskoen, että kun hän syksyllä palaa, niin ämmästä ei ole -jälellä muuta kuin pieni haikea kertomus hänen kuolemastaan. - -Nikko Nille luovi kotiinpäin. - -Jussa ja joukko muita poikia juoksentelivat ympäri pihamaata, -koettaen härnätä revontulia [tunturiseuduilla yleinen poikien -leikki]. Kukin piti ylhäällä kädessään leipäkakkua. Qakko! Qakko! -(Kakku! Kakku!). Revontulet näyttivät raivostuvan ja uhkaavan iskeä -alas heihin; mutta pojat juoksivat pois ja piiloutuivat pajaan. - --- Jussa! huusi Nikko Nille. - --- Niin! vastasi Jussa, tullen hänen luokseen. Ämmä on jo päissään -ja pehmeänä kuin lämmin suoli -- Avaimet -- Pyh! Ne lähtevät hänen -kädestään niin helposti kuin karva mädänneestä poronnahasta. - --- Etkö sinä voi mennä sisään ja ottaa ne häneltä? - --- Oh -- -- -- hän vaatii kivenkovaan, että sinun ensin täytyy tulla -sisään, niin saat naukun häneltä. - -Se oli Nikko Nillelle liian väkevä houkutus. Hän koetti varovaisesti -avata ovea. Mutta se parkaisi hätyyttävän kiivaasti oven jäätyneitä -täyteriepuja vastaan. Katsomatta vasempaan tai oikeaan pujahti hän -hämillään ämmän luo, joka istui takan luona ja sytytteli nysäänsä -päreellä. - --- No sinäkö siellä, poikaseni! Nytpä sinä saat oikean naukun! Vanhan -Saaran kädestä naukun! Mitä -- Luuletko muka, ettei vanha Saara -antaisi naukkua pojalleen? -- Ystävälliseen hymyyn levenneessä suussa -välkkyi yksi ainoa törröttävä hammas. - -Nikko Nille pani viinan kulisemaan alas kurkusta. "Ja nyt minun -pitäisi päästä jalka-aittaan". - --- Niinpä niin, poikaseni! Mutta pusu ensin!... Enpä ole sinua -muiskannut sen jälkeen kuin -- -- --, niin, piru ties, olenko -ensinkään muiskannut sinua. Mutta nyt sinulta pitää lähteä yksi, niin -että läjähtää! - -Nikko Nille seisoi kuin mykkänä. Tuollaista ei ämmä koskaan ennen -ollut keksinyt. Ei se olisi sitä nytkään keksinyt, ellei Jussa olisi -opastanut häntä siihen. Ja ämmä näytti todellakin tarkoittavan täyttä -totta. Ei tässä auttanut mikään "mutta, rakas!" ja senvuoksi, arveli -Nikko Nille, olisi parasta pitää tyytyväinen naama pahassa pelissä... -Hän oli jo kumartumaisillaan ämmän puoleen, kun äkkiä huomasi Eira -Maritin, joka istui perempänä ja oli punainen kuin pakahtuisi -pidätettyyn nauruunsa. Mutta ennenkuin Nikko Nille ehti vetäytyä -takaisin, oli ämmä jo tarttunut häntä peskinkaulukseen. - --- Et, kuolema ja kirous, et saakaan tällä kertaa riistää muiskua -nenäni edestä! - --- Hulluko olet, akka! - --- Sama se sinulle. Mutta muiskun minä tahdon! Hän huohotti -mielettömässä kiihkossaan saada suunsa Nikko Nillen suun tasalle. -Kurkoittaessaan hän kuukahti nurin lyhyiltä jaloiltaan ja sortui -puolivalmiin reen liisteiden väliin, joita Jongo rakenteli; samassa -kauppiaan purjelankaommel ratkesi. Siinä seisoi Nikko Nille vasen -puoli yläruumista paljaana, -- ja ämmä lojui liisteiden välissä, -lyhyet jalankäppyrät ilmassa. Nikko Nille painui kokoon häkäyttävässä -ahdistuksessaan, niinkuin olisi saanut jääkylmän ryöpyn niskaansa. -Mutta äkkiä näkyi ajatus iskeneen hänen aivoihinsa. Hän veti -puukon tupestaan ja viilsi sillä irti sen vaatekappaleen, josta -muiskunhaluinen ämmä piteli kiinni, sekä hyppäsi ulos. - -Pullea, lenkosäärinen Eira Marit puuskui yhä, pidätellen -väkivaltaista, pulppuavaa nauruaan. Rehevä povi sekä rasvanhyllyvä -vatsa värvähtelivät lyhyen lapintakin alla kuin valtavan suuri -kampela, ja tyttö löi ja löi käsiään pulleihin reisiinsä. Vähän -väliä hänen täytyi kuivata lihavilta poskiltaan naurukyyneleitä, -mitkä olivat pusertuneet esiin kapeista silmäraoista ja kuroneet ne -ahdasreunaisiksi, kyyneliä pulputtaviksi lähteiksi molemmin puolin -matalaa, nyt melkein kasvojen sisään painunutta nenää. - --- Auta minut ylös, piru vie! huusi ämmä, huiskuttaen toisella -kädellään pulloa, toisella hihan-repaletta. - --- Ylös sieltä, vanha velho! lausui Jussa, käyden retuuttamaan häntä -ylös. "Kyllä erehdyit, jos kuvittelit, ettei Nikko Nillessä olisi -lujaa siveämielisyyttä yhtä paljon kuin Juuso-vainaassakin". - -Ämmää oli hänen kuulemansa niin paljon kiukustuttanut, että hän -mennä kaahotti yli permannon kuin nilkku varis ja tuupertui Eira -Maritin syliin. "Oletko sinä häntä muiskannut, hä!" Hän tarrautui -kilpailijattarensa takin rinnukseen sekä ravisteli tätä aika lailla. -"Oletko sinä häntä muiskannut, hä?... Katso minua, hanhen sikiö!... -Usko pois, että Saara-ämmä kyllä elää, jos ei muun vuoksi, niin -ainakin ärsyttääkseen teitä, kiduttaakseen teitä!... Ymmärrätkö? Te -saatte mulkoilla toisianne kunnes olette kuihtuneet. Niinkuin vaadin -ja hirvas [hirvas = härkäporo], jotka ovat jääneet eri puolille -väli-aitaa. He he he, näetkös, Saara-ämmälläkin on jotakin, jonka -vuoksi elää!" -- -- Ja ämmä hymyili muikeasti, työntyen alas Eira -Maritin pulleasta sylistä. - -Eira Marit punastui ja tuli kovin hämilleen, hiipi ulos ja riensi -ullakolle, missä hän asui yhdessä vanhempainsa kanssa, jotka myös -olivat porolappalaisia. Hänen verkkainen verensä ei ollut koskaan -houkutellut häntä lemmenvaaroihin. Ja koska Nikko Nillekin puolestaan -oli taattu lihansa-kieltäjä, niin kaikki oli niinkuin olla pitikin. -Kapinayritykset häntä vain säikäyttivät jälestäpäin ja olivat -armottomasti tuomitut tukahtumaan. - - - - -II. - - -Likinnä kylännientä, -- missä niityt loppuivat ja koivuviidakko alkoi --- kiersi talvitie leveän, syvän rantakourun kautta joen jäälle. - -Elle ajoi edellä. - -Porot juoksivat nyt tasaista vauhtia, -- keinuivat kevein, voimakkain -askelin. Tie oli kova ja hyvä; sillä paitsi porolappalaisia -sitä käytti myös kylän väki, jolla oli heinämaat ja halkometsät -joenrantojen mataloilla, kolmiomaisilla niemekkeillä. - -Biettar Oula istui torkkuen ahkiossaan. Silloin tällöin poro haukkasi -suullisen lunta ja taivutti päätään vakoillen molemmille sivuilleen. -Korkealla lumisen kanervikon laiteilla, joka peitti joenrantamaa, -näyttivät tummat puunjuuret aika ajoin liikkuvan sangen epäilyttäväsi -yläpuolella sumun. Poro ojensi lyhyen hännäntypykkänsä levottomana -ylöspäin ja tempasi, niin että Biettar Oulan pää retkahti taapäin. -Samassa hetkessä pujahti sumunkostea kylmyys peskin sisään ja -värisytti hänen humalasta ja uneliaisuudesta aristunutta vertaan. -Viluisena hän veti nopeasti päänsä syvälle peskinkauluksen sisään, -täyttääkseen sen lämmönpitäväksi. - -Puoli penikulmaa kylän yläpuolella he poikkesivat sivutielle, joka -vei erään hyvin kapean syrjäjoen yli. Paksuhuurteisia koivuja -ja raitoja riippui alavien joenrantamien yli, muodostaen miltei -valottoman tunnelin: sieltä voi nähdä vain kapean kaistan taivasta. - -Poron sarvet koskivat oksiin, ja huurre rapisi alas, peittäen jälleen -nukahtaneen Biettar Oulan kasvot. Äkkiä hän levähytti kätensä ja -haukkoi henkeä. Juuri virkoovien aistien hämärä todellisuustajunta -yhtyi pahoihin unennäkyihin. Hänen siristelevät, puoliavoimet -silmänsä näkivät vielä Lassen taaksepäin väännetyn pään -- tuolla -hyvin ylhäällä; hän näki sen niin käsittämättömän selvään! Itse hän -painui kosteaan sumumereen, ja juuri kun huurresateen värisyttävä -kutitus oli salvata hengen häneltä, hän sai huudon kurkustaan... - -Elle pysäytti poron ja juoksi hänen luokseen. "Oula!... Oulatsham!" -(Rakas Oula!) Oula ähki, piteli rintaansa ja tähysi ympärilleen. -"Näin vain unta! -- Aja eteenpäin!" - -Kauempana, pienessä, ahtaassa laaksossa kääntyi viimeinen -hevosreenjälki suuren halkokasan taa, mutta syvä ahkionuoma nousi -viistoon laakson itäistä seinämää pitkin. Porot kiipesivät sitkeästi -jyrkkää rinnettä ylöspäin, kuroittuivat niin että maha ja turpa -viistivät lunta, kielen riippuessa toisesta suupielestä. Keuhkot -kävivät kuin urkupalkeet, joita poletaan nopeaan tahtiin, ja -leiskuttivat valkoisia viiruja sieramista. - -Kun laakson seinämä loiveni ja liittyi paljaaseen tunturitasankoon, -saattoi Biettar Oula taas hengittää syvään ja vapaasti. Ahkiota -raapivat viimeiset vaivaiskoivut, jotka eivät ulottuneet edes -lumenpinnalle asti. Pari riekkoa pyrähti lentoon, lyöden -siivenkärillä muutamia juovia lumeen, lensivät kaaressa ja painuivat -räikäen, siivet levällään, pajukkoon. - -Täysikuu nousi idästä. Kuvajainen liukui ahkion vieressä kapeana, -tummansinisenä juovana hiukan kaartuvan lakeuden yli, jolle oli -kasaantunut suuria ja pieniä aaltoja kevyttä, kuivaa lumijauhetta, -peittäen ohutta, paksun lumikerroksen pinnalla laakana välkkyvää -jääkuorta. - -Täältä he näkivät kylän kaukana alhaalla koillisessapäin. Siellä -täällä näkyi vielä valoja talojen varjopuolilla. Mutta ne sammuivat -vähitellen. - -Tasanko kaartui eteenpäin uutta alannetta kohti. Täällä olivat porot -tallanneet laajalti lunta, ja suksenlatuja ja ahkionuomia risteili -tiheässä. - -Alanteen toisella rinteellä liikehti porokarja hajallaan kimaltavan -viidan läpi, pyyhkien huuretta alas kuhmuisista, käkkyräisistä -tunturikoivuista. Noiden parintuhannen poron koparain napse kuulosti -kaukaiselta, tiheältä rankkasateelta Paimen, joka vähän aikaa oli -joikunut yön yksitoikkoisessa hiljaisuudessa, huusi äkkiä kiukusta -käheällä äänellä: "Hei, Girjes! [Koiran nimi Girjes -- kirjava, -täplikäs.] -- Sinä kirottu rakki! Pidä kitas kiinni, tai minä kiskon -kielesi siitä ulos, senkin takkunahka!" -- Tuo pullea, hännätön, äkeä -otus, joka ahdisteli muuatta luvallisen kauas erkaantunutta poroa, -oli saanut järkkymättömän eläin-omantuntonsa kiihoitetuksi siihen -määrään, että se sokealla kiihkolla hätyytti poroa vielä laumassakin. --- "Girjes!" -- Koira murahteli vielä pari kertaa, mutta hiukan -laimeammin, ja ryntäsi sitten toiselle kulmalle, välittämättä muista -koirista. - -Biettar Oula ja Elle ajoivat vielä jonkun matkaa laaksonpohjaa -alaspäin, puron vartta, joka sinne tänne oli padonnut kokoon -kellanharmaita jäämöhkäleitä, niin että niiden viheriät reunat -näkyivät. - -Vihdoin eräässä koivumetsässä, mihin sinne tänne oli joutunut -muutamia tuulentuivertamia petäjiä, avautui eteen pieni, pyöreä -raivattu ala. Heikko, punertava valonhäive paistoi ovenraon kautta -mustaksi savuttuneesta sarkateltasta, minkä puukehyksestä kohosi -savuaukon läpi ristiin rastiin nokisia seipäitä. Parvi koiria syöksyi -ulos, pysähtyi muristen, epätietoisina, -- vainusi sitten talonväen -ja juoksi riehakkaana, ilosta ulvoen heitä vastaan. - --- No, tekö siellä? -- sanoi vanha muori Biettar, hiukan kohoutuen, -ja puhalsi tulta sammuvaan hiillokseen. Hänen monivuotinen -palvelijansa Aslak nousi myös seisaalleen. - -Biettar Oulan rauhallinen ilme -- sekä se, että hän ensinnäkin oli -tullut takaisin -- vapautti heidät kysymästä, miten oli käynyt. Ja -kun Biettar Oula veti pullon esiin peskin sisältä, kaartuivat rypyt -Aslakin leveän suun ympärillä suureksi, monijuovaiseksi hymyilyksi. -Yhdellä henkäyksellä loihti Aslak hiilloksesta ilmi virkeän lieskan. -Hän oli kuitenkin heittämäisillään tuleen komean kappaleen tervaista, -kuivaa honganjuurta --, mutta Elle esti hänet siitä. "Sinua voisi -luulla tyhmäksi kyläläismoukaksi", sanoi hän äänellä, johon Aslak ei -ollut tottunut. - --- Niin, sanoi Biettar Oula, kun pullo oli tehnyt kierroksensa, -"Lasse valitsi järkevästi, katui ja teki parannusta ja tunnusti -suoraan". - -Aslak veti likaisenmustat kasvonsa peskin sisään, puuskui naurusta, -heittäytyi taaksepäin ja hymyili kovin iloisena. "Jumaliste, annappa -toinen naukku lisää!... Korjatkoon trondhjemilais-seminaristi -matkallaan suuren sadon oppia ja iloa!". - -Mutta kuitenkin tuntui siltä, kuin ei aine oikein huvittaisi. - -Pata, joka vakituisesti riippui takan päällä, alkoi poreilla siltä -puolen, missä tuli oli kovin, ja muori Biettar puhui rasvan kokoon -toiselle, kuohumattomalle puolelle sekä ammensi sen puukuppiin. -Biettar Oulalla oli kiljuva nälkä, hän viilsi suuren suupalan -tulikuumaa lihaa, kastoi sen rasvassa, pureksi sen nopeasti vahvoilla -hampaillaan sekä nieli sen kitaansa, vaikka kyyneleet pusertuivat -silmistä: hän näytti samassa hetkessä antautuvan kohtalon huomaan ja -odottavan vain, mitä lämpö saa aikaan vatsassa. - -Muori Biettar tiedusti, olivatko he käyneet Jongon luona. Sillä -Biettar Oulan perheen laita oli sama kuin useimpain lappalaisten: -he halusivat pysyä hyvissä suhteissa Jongoon. Siihen liittyi eräitä -etuja, muun muassa sitä tietä, että Jongolla oli ammattina porojen -ostaminen pitkäkyntisiltä porolappalaisilta. - -Kyllä, olivat he käyneet. He olivat myös, kastattaneet pikku Andin -nyt viime sunnuntaina. - --- Kai se käyttäysi sievästi kasteen aikana kysyi Aslak, silmäten -samalla pikku Andiin, joka jo makasi hiljaa kuorsaillen turkiksen -alla. - --- Oh, sanoi Biettar Oula, se olisi minusta kyllä voinut olla -tarkemmin perehtynyt ohjesääntöön. Se oli kadonnut meiltä silläaikaa -kun pappi luki rukouskirjaa. Minä löysin sen ulkoa ja annoin sille -aika lailla kuka-käskiä. Jos sinä et aio käyttäytä kasteen aikana -ihmisiksi, minä sanoin, niin saat lisää, senkin pakana! - -... Mutta kuuleppas sitten! Se höyrypää nikkari Nils menee papin luo -ja sanoo, että pikku Andi on kotona kastettu. Sen sitten pitääkin -pistää sormensa joka paikkaan. "Mutta sinähän sanoit eilen, ettei -poika ole kotona kastettu", sanoi pappi ja katsoi minuun. "Hm, panin -minä. Pastorin ei pidä ottaa sitä pahakseen, sanoin. Minä arvelin, -etteihän se Aslak, kun se kastoi pojan, oikein ollut perehtynyt -ohjesääntöön. Ja minusta tuntui, etten minä päässyt rauhaan -omaltatunnoltani, ennenkuin poika oli oikein kastettu". - --- Älä, -- sanoitko niin! lausui Aslak. "Mutta luinhan minä -ohjesäännön kaikki kirjaimet. -- Vaikka enhän minä ole pappisoppinut -enkä trondhjemilaisoppinut", lisäsi hän tyynesti hymyillen. - --- Kyllä se vähän sekavasti kävi; mutta ei se sentään kovinkaan -pahasti päättynyt, sanoi Biettar Oula. "Pappi näes tuli jälkeenpäin -ja otti minua kädestä ja sanoi, että oikein ja kristillisesti minä -tein, kun toimitin pojalle oikean kasteen". - -Tämä keskustelu Lassen-jutun ulkopuolella oli kuitenkin kuin kissan -kaartelemista kuuman puurokupin ympärillä. Sen hupaisa äänensävy -yhdessä viinan kanssa oli nyt haihduttanut heistä hämillisyyden. -Biettar Oula kertoi heille eräänlaisella ylpeydellä -- se ei ollut -vain iloa onnellisesta tuloksesta --, kuinka notkeasti hän oli -pujottautunut verkosta. Mutta -- hän arveli --, eivätpä pykäläin -koukut olleetkaan ensi kertaa liukuneet hänen ohitseen, ilman että -hän tarttui niihin. Eivät olleetkaan hänen ammattitoverinsa turhaan -antaneet hänelle kunniainimeä "rietas". Ei ollut harvinaista, että -neuvoa tarvitseva henkilö, joka oli onnettomasti joutunut epäilyksen -alaiseksi vieraan poron kähveltämisestä, kääntyi hänen puoleensa. - -Mutta kun muori Biettar kuuli Lassen alkaneen lörpötellä, joutui hän -hurjaan raivoon ja manasi hänen niskaansa kaikki maailman vaivat, kun -hän tulee takaisin. "Siinä ryötässä ei ole edes kunniallisuutta!... -Piru sisukseni kärventäköön, jos hän saa maistaa niiden kuuden -vaatimen maitoakaan!" -- Hän huitoi käsillään, istuen tulen loimossa, -taustanaan mustanruskea teltanseinä, katse terävänä ja rypyt silmäin -ympärillä syvinä. -- "Ruvetapa hieromaan kauppaa sellaisen haisevan -tallukan kanssa! Lassen kanssa!... Ei uskoisi, että sinä olet muori -Biettarin poika! Jos isäsi olisi elänyt, niin olisitpa, kuolema ja -kirous, saanut raippaa!" - --- Niin mutta äitimuori, -- -- mitä pirua minä taisin tehdä, -kun -- -- -- - --- Aa, lorua!... Niinpaljon älliä sinä sentään olet perinyt isältäsi -ja minulta, että olisit voinut luistaa voudin ja asianajajan -verkoista! - --- Ja vannoa väärin! -- Oletko hullu sanoi Elle. - -Muori Biettar haukkoi henkeään. "Jos nyt et ole vaiti, niin minä -annan sinulle korvapuustin, niin että tiedät kyllin... Jumala -armahtakoon, kuinka paljon tyhmyyttä minä saankaan kuulla? -- Mutta -sinun Oula, joka olet miehinen mies, sinun sentään pitäisi tietämän -niin paljon, ettei siltä valaa vaadita, jota tarkoitetaan saattaa -syyhyn... Minä en koskaan käy ihmisten ilmoilla; mutta jumaliste: -enemmän minä lakia osaan kuin te!" -- - -Aslak istui tapansa mukaan oikea käsi pistettynä peskin sisään, ja -kyhni rintaansa. Hän vain huokasi ja vaikeni. Mitään muuta hänen ei -sopinut tehdäkään, kun muori Biettar oli tällä mallillaan. Muorin -olivat tunturit niinkuin tasangotkin; muusta ei puhettakaan. Ei -koskaan ollut kukaan häntä komentanut. Ja jos joku herkkäuskoinen -porolappalais-naapuri änkäsi oikeuksiaan, niin päätös oli aina, että -asianomainen sai lyödä hynttyynsä kokoon ja ottaa lapikkaan nousua. -Muorin suurin ilo oli käsitellä lämpimiä poronsuolia. Hänen ja hänen -poikansa oli tapana juoda teurasporon haavasta juoksevaa tuoretta -verta. Ja kun he jonakin talviyönä tai synkkänä syysiltana olivat -lyöneet suonta joltakin vieraalta porolta, oli muori pelkkää tulta, -hävitti kaikki teurastuksen jäljet ja kiihoitti poikaa rohkeilla -joikauksiila sekä ylimielisillä sanoilla. - -Elle, joka nyt yhtävähän kuin koskaan koetti rajoittaa anopin -raivoa, istui itseään lämmitellen tulen ääressä; hän oli -levähyttänyt peskinsä polvilleen. Hän tuuti mielessään äsken -herännyttä tunnettaan. Kaikki oli niin kumman outoa ja uutta. Koko -hänen elämänsä, joka oli kasvettunut yhteen tunturien ja näiden -lakeuksien ihmisten kanssa, näytti hänestä nyt melkein unelta. Hän -tunsi olevansa kuin linnunpoika, joka on pudonnut maahan pesästään -korkeasta puusta. Niin, kun hän äsken lähestyi, telttaa, tuntui -hänestä kuin olisi hänen pitänyt ottaa anoppia ja Aslakia kädestä ---, niinkuin se, joka on kauan ollut poissa... Nyt vouti nukkui -valkoiseen paitaan pukeutuneena... Ja niin surullisen lyhyessä ajassa -hän oli ehtinyt muistella kaikki ne ihanuudet, mitkä olivat täällä, -tuntureilla: Täällä oli teltta. Ulkopuolella joitakin ahkioita, -joissa oli ruokatavaroita sekä vaatteita. Niin, olihan heillä lisäksi -jalka-aitta, aivan hyväsisältöinen jalka-aitta; mutta se oli alhaalla -kylässä. - -Ellen äänettömyys tarttui muihin. Biettar Oulakin vaikeni. Ja Aslak -huoahteli yhä. - -Mutta tähän laimenevaan tunnelmaan rämähti muori Biettarin -tunnekuohuinen kerskunta kuin torventörähdys, kun porolauma kuulusti -kaahaavan pyrynä laaksoa alaspäin. "Suurempia ja kauniimpia karjoja -kuin meidän ei ole näitä lakeuksia polkemassa. Muori Biettar sen on -varjellut rosvoilta ja pedoilta, -- tämän karjan, joka kiitää elävänä -kultatuiskuna tunturien yli!" - -Hän tarttui vanhaan, virkaheittoon noitarumpuun, joka oli viskattu -teltanseinän alle ja säilytettiin "huvin vuoksi". Hän paukautti sillä -poikaansa selkään. "Lyö sinä, Oula! Sinähän olet Biettar-vainaan -poika! -- Sinä olet sentään minun poikaani, minun... Katsotaanpa, -tuleeko Lasse takaisin vai ei". - -Biettar Oula otti poronsarvesta tehdyn vasaran ja pani noitarummun, -suuren koivurenkaan, polviensa väliin. Nahalle, joka oli kiristetty -renkaan yli, oli lepänkuoren värillä maalattu erilaisia kuvioita: -porolappalainen, joka työnsi suksensa suoraan aurinkoon; darolainen -[norjalainen] seisoi toinen jalka teltan ja toinen pirun päällä, joka -taas varautui jumalan-kuvaan ja petäjään. Susi seisoi kirkon edessä -ja näytti harkitsevan, astuisiko sisään vai ei. - --- Aseta tämä hopeasormus auringon päälle! sanoi muori Biettar. - -Biettar Oula alkoi lyödä, ensin hiljalleen, sitten yhä nopeammin. -Muori Biettar teroitti katsettaan ja varjosti kädellä silmiään -valonloimoa vastaan. Aslak unohti kokonaan rintansa kyhnimisen. Leveä -suu kureutui torveksi, ja suuret, tojottavat kulmakarvat tähtäsivät -värähtämättä sormukseen, joka lopulta alkoi tanssia darolaisen päällä. - --- Se merkitsee kuolemaa! sanoi Aslak. "Lasse kuolee". - --- Niin, hitto vieköön! sanoi muori Biettar. Eivätpä saa Trondhjemin -käärmeet imettäväkseen kovin maukasta maksaa -- -- Mutta terveydeksi! - --- Ei, se merkitsee sitä, että vouti aikoo tulla tänne ylös, arveli -Elle. Hän sanoi sen noin aivan välittömästi. Biettar Oula ei itse -huomannut, että hän nyt löi kovemmin, -- ei ennenkuin hän arvasi -hillitä itseään, ettei löisi kerrassaan säpäleiksi noitarumpua. - --- Antaapa hänen tulla! sanoi hän, lyöden vasaranvarren noitarummun -nahan läpi, ja singoten koko laitoksen sitten savuaukosta ulos. -"Ja jos hän minusta tahtoo jotakin kaivella, niin minä kaivelen -vuorostani hänen luunsa ytimiä myöten!" - -Tuli oli sammumaisillaan. Hämärässä teltassa Elle näki miehensä -silmänvalkuaisten välkkyvän yltympäri mustien silmäterien. - --- Oh, ei! Biettar Oula ei uskonut ensinkään voudin aikovan tulla -sinne, paremmin yhden kuin toisenkaan asian takia... - -Tuon suuren, vahvan miehen, jonka ei koskaan ollut tarvinnut -uumoillakaan, ettei omistaisi Elleä kokonaan yksin, heitti epäilyksen -tuhoisa voima tällä äkillisellä hyökkäyksellä maahan. Hänet, joka -aina oli tottunut voittamaan eikä koskaan ollut päässyt tuntemaan -mitään mainittavaa kateutta! - -Kun Elle yöllä työntyi hänen turkispeittonsa alle, peloissaan -kuiskien hänen korvaansa rukoilevia sanoja, puristi Biettar Oula -häntä reidestä, niin että häneltä oli päästä parku. Biettar -Oula tarttui häntä toiseen sierameen, ja vain ankarimmalla -itsensä-hillitsemisellä hän sai estetyksi kätensä repäisemästä sen -irti. - - - - -III. - - -Oikea hevoskaravaani oli matkalla kymmenpenikulmaisen tunturilakeuden -yli Lapjordiin ostamaan jauhoja ja muita tavaroita. Jussa oli ensi -kertaa matkassa. - - * * * * * - -Hämärissä karavaani laskeutui erääseen kolkkoon tunturirotkoon. -Hajallisten kalliojärkäleitten välissä kasvoi jyrkillä kallioseinillä -yksinäisiä, merkillisen solakoita petäjiä, huojuen leppeässä -länsituulessa, mikä tohisi lakeuksien yli ja lähetti vilppaan -tuulahduksen alas laaksoonkin. - -Jussan silmiin osuivat sähkölangat. Hänen täytyi hypätä reestä ja -potkaista erästä pylvästä. Se soi ja kumea metallinääni värähteli -hiljalleen lankoja pitkin. Pylvään juurella oli nelikulmioon -rakennettu kiviröykkiö; se oli siinä ikäänkuin prameutena. - -Hevoset juosta ravasivat hietalaikallista joenjäätä. - -Kainulaisten taloja sinivärisine ikkunanpielineen ja ovineen tuli -näkyviin, häipyen taas. Myrsky oli lakaissut niityt paljaiksi ja -luonut suuria lumikinoksia pitkin aitovieriä. Koivumetsäiset harjut -olivat niin jylhän korkeita. Kaukaisten tunturiseinien punainen -hietakivi välkkyi kullalta talven ensimäisessä auringonpaisteessa ja -elostui lumihiuteista ja petäjistä ja halkeimien harmaankeltaisista -vesiputouksista. - -Jussan sydäntä paisutti vauhti sekä uudet näyt, jotka yhtyivät siihen -nautintoon, että sai nähdä oman nuoren, tulisen oriinsa johtamassa. -Kulkusten kilinä, jotka keikkuivat korkealla aisanpäiden väliin -jännitetyn luokin kaarella, oli kuin kiihoituslaulu oriille. Miten se -tarpoikaan tietä! Niinkuin sen kaikki lihakset ja jänteet ja kyljet -olisivat olleet voidellut. Myötätuuli pelmuutti häntää lautasille ja -muhkea harja valui alas uljaasti taivutettua kaulaa myöten. Kuiva, -kevyt lumijauho lainehti ja kuohui kuin sumupilvet. - -Kirpeä meren tuoksu puhalsi pois jännityksen, minkä puolentoista -vuorokauden ajo oli painanut Jussan mieleen. - -He ajoivat pienen töyrään yli. Ja siellä -- aivan koivumetsän -reunassa oli Hukan talo. Jussan silmä harhaili unennäyssä. Tuo suuri, -valkeaksi maalattu asuinrakennus, jossa oli kuisti ja messinkiset -ovenkääkät ja rautaiset suojusaidat korkeiden kiviporrasten -reunoilla, oli hänestä satulinna. Puistossa välkkyi pylvään päähän -asetettu lasipallo. Pitkä rivi punaisia aitoja ja varastohuoneita -ohjasi katseen siltaa kohti, missä oli valtavia hissilaitoksia, sekä -etemmäs, satamassa oleviin veneisiin. Ja tuolla kaukana nousivat -meren maininigit välkkyen taivasta kohti -- taivasta kohti! Aallot -näyttivät väikkyvän irtaallaan ilmassa. - -Niinkuin Jussa äkkiä olisi tuntenut raukeavansa tyhjiin. Hän tunsi -itsensä niin pieneksi. Mutta ori rohkaisi hänen mieltään. Se oli -hetken sankari. Tihrusilmäisiä merilappalaisia, vähävartisia, -vaaleapartaisia kalastaja-norjalaisia sekä tummaihoisia kainulaisia, -joilla oli vahvat leukapielet ja yllään lammasnahkaturkit, parveili -oriin ympärillä. Samassa kuin se pääsi valjaista, se teki komean -kaarroksen, korskui vireässä voimantunnossaan ja heitti päänsä -korkealle, silmäten yli kaiken mitä näkyvissä oli. Silmät syttyivät -hehkumaan, kun se näki erään tamman. Kaksi vahvaa kainulaista tarttui -päitsiin; mutta niiden täytyi tulla sen mukana, vaikka vastaan -jamaten... - -Näytti todella siltä, että Jussa itsekin sai osansa huomiosta. Hänen -lumivalkea, vasannahasta tehty peskinsä, saukonnahka-päärmäinen, -mustaverkainen neljän-tuulen-lakkinsa, valkeat, sievät lapikkaansa -sekä yhtä paljon hänen sysimustat silmänsä, jotka hyvästä vauhdista -ja uusista vaikutelmista olivat saaneet lämpimän loisteen, herättivät -eräänlaista uteliaisuutta. Suuren, valkean talon ikkunasta, uudinten -takaa, katsoi häntä sitäpaitsi nuori, soma tyttönen. - --- Tuolla tulee Hukka, harmaakoipi! -- Pidä varasi, ettei se haukkaa -päätä sinulta, sanoi eräs katsojista. - -Vanha Norum tulla viuhtoi varastohuoneesta, pysähtyi ja nosti -kätensä, katsettaan varjostaen, nahkalakin reunaan, minkä nukkavieru -pielus oli edestä vedetty alas. Hän alkoi taas tikuttaa eteenpäin -lyhyin, riuskein askelin, sillä hyvin kumarainen varsi tahtoi -sortaa hänet tasapainosta, ja sääretkin pyrkivät polvien kohdalta -taipumaan liiaksi ulospäin. Punainen ja hyvin harvoista kohdin -harmaantuva poskiparta oli lumivalkoisen, vielä melkoisen runsaan -tukan vastakohtana. Kasvot olivat vetreät ja punakat -- melkein -kahdeksankymmenvuotiaan miehen kasvoiksi. Hännystakkiaan hän ei ollut -saanut täydelleen hartiain yli; mutta paksu, punainen villahuivi oli -sen täydennyksenä. - -Jussa tunsi ahdistusta. Tuo sapekas nimi oli jo edeltäpäin häneen -tenhonnut. Ja kotoaan hän oli saanut tottumuksen katsomaan miltei -joka toista ihmistä vihamieheksi. -- Mutta kun vanhuksen kasvoille -virisi hyvänsuopa ja kaunis hymy, lämpeni Jussan sydän kerrassaan. - --- Mikä sinä reilu miehen tynkä olet? kysyi vanhus lapiksi. - --- Jongon poika, vastasi Jussa. Ääni katkesi: hänen täytyi niellä -sanat. Tämä sekoitus pelkoa sekä kiitollisuutta vanhusta kohtaan -voitti hänet. - --- Vai niin, -- vai olet vanhan tuttavani Jongon poika. Senpä voin -melkein arvatakin... Sullahan on oikein kelpo hevonen. Jokos vanha -kimo on saanut virkaeron? -- Tämä ei näes ole ennen ollut täällä. - -Jussa ei ollut ikinä nähnyt niin perin hyvää ja kaunista ukkoa. - --- Minä sanon tallipojalle, että se pitää hyvän huolen hevosestasi. -Ja itse saat makuupaikan porstuassa. -- Ja mennä viuhtoessaan hän -kertasi vielä: "Vai niin, sinä olet Jongon poika". - -Jussa punastui ilosta ja ylpeydestä, kun oli saanut sellaisen huomion -osakseen. - -Vaikka vanha Norum jo oli erillään liikkeestä -- sitä oli kauan -hoitanut eräs hänen pojistaan --, kävi hän siellä kuitenkin -ohjailemassa -- vanhan tavan mukaan. Hän ei voinut sietää ajatusta, -ettei hän enää pystyisi mihinkään. Hänellä oli pohjaton varasto -neuvoja ja käskyjä, joita hänen lastensa ja muun väen täytyi -noudattaa -- ja usein heidän täytyi esittää, että oli muka hyvin -tärkeätä saada neuvoja ja ohjeita "häneltä itseltään". - -Hän oli juuri mennä ähkämässä portaita ylöspäin huoneeseen, kun hän -huomasi kyökkipiian samassa heittävän pesuveden suoraan kyökinoven -eteen. - --- Jolline! - -Piika nosti säikähtäen silmänsä. - --- Tule tänne! -- Vanha, kumara selkä suoristui. -- - --- Sinä keltainen sika! Kyllä minä opetan sinut ryöttämään minun -kartanoni! Senkin paksumahainen luuska! Jos oikein tekisin, -niin pistäisin sinut makintynnyriin ja potkisin lantatunkioon -tallin taakse. Älä seiso siinä töllistämässä minua pyöreillä -pöllönsilmilläsi! - -Hän kääntyi pariin kalastajaan päin, jotka seisoivat lähellä ja -hymyilivät hienosti. "Tiedättekö, hyvät herrat, miksi hänen nimensä -on Jolline? -- Hänen isänsä, laestadiolais-saarnaaja, on minulle -selittänyt sen arvoituksen. Hän on jollassa siinnyt, sanoi se -sananjulistaja minulle". - -Tämä pieni kimmastuminen herätti hänessä uutta intoa. Hän hoippui -alas rihkamapuotia kohti niin lyhyin, ripein askelin, kuin olisi -hänellä ollut jauhosäkki selässä ja hän olisi kuukahtamaisillaan -kumoon. Kauppapalvelijan piti täyttää pikkurahoilla hänen kukkaronsa. -Hänen arvonsa vaati, että hänellä oli killinkejä jaeltavana. Hänen -oli tapana, milloin päähän pälähti, ottaa pari miestä tekemään sitä -tai tätä -- ampumaan ilmaan joku kallionjärkäle -- Jumala ties, -miksi! -- tai korjaamaan jotakin vanhaa venehylkyä. Illalla hän -sitten kutsui "työväen" "litviikiin", minkä toimituksen hän aina -suoritti juhlallisesti ja nautinnolla. - -Niin intohimoinen halu hänellä oli työnjohtoon, että kun hän -puolikymmentä vuotta sitten alkoi huomata "nousukasten" sekoittuvan -asioihin, niin hän laski täyttä höyryä eteenpäin, kunnes joutui -konkurssin partaalle. Silloin liike joutui pojan haltuun. - -Ei ihmekään siis, että hän piti nousukkaita ihmissyöjinä, jotka -"olivat siinneet mielimurteissa ja kateudessa". Muinaisina aikoina, -jolloin hän sananmukaisesti oli seudun isä, ei ollut tällaista tulvaa -"noita ilkeännäköisiä haaskalintuja, jotka alituiseen näyttivät -vetävän naamansa irviin, tuntiessaan oman pahuutensa hajun". - --- Ja silloin oli Ruijassa taloja, joiden jutut ratkaistiin joutuin -ja jotka kunnialla kykenivät kestitsemään arvokkaitakin vieraita --- vieläpä ruhtinaallisia. Ja me nuoret herrat olimme oleskelleet -suurissa perheissä Bergenissä ja Englannissa ja Hollannissa ja -Venäjällä ja oppineet käyttäytymistapoja. - - * * * * * - -Tuskin oli Jussa saanut ruokaa vatsaansa, kun hän jo kiiruhti lahden -rannalle. Hän tähysti harmaanvihertävää vettä ja näki pohjalla paljon -kummallista. Tämä vesi ei virrannut, eikä se ollut liikkumatonnakaan; -se vain keinui, huokui hiljalleen ja oli niin raskasta ja leikkivää -ja väkevää, kun se vyörytteli rannan kiviä. Hän näki meren äären -ulottuvan taivaaseen saakka. Siitä syvästä vesijättiläisestä, joka -ulottui yli maanpallon, sai tämä rannan maininki voimansa ja valtavan -painonsa: se oli kuin olisi käsittämättömän suuri, nukkuva eläin -unissaan pudistanut käpäläänsä. - -Hän katsoi veneitä. Ne olivat raudalla lujitetut. Ja oli niissä -ankkureita ja ketjuja ja mastoja, hirrenpaksuisia. Ne ihmiset, joiden -tämä kaikki oli, olivat varmaan suuria... Hänen mielensä masentui -taas ja hän kaipasi kotia. - -Nuori tyttö laski lahden rantaan, aivan häntä kohden, ja jarrutti -jaloillaan, niin että Jussa näki kaunismuotoiset pohkeet. Ja kun hän -oli noussut kelkasta, oli Jussa aivan varma siitä, ettei hän ollut -kukaan muu kuin vanhan Nominin tytär Elna. Hänellä oli valkoinen -lakki ja valkoiset käsineet, jotka ulottuivat kyynäspäihin asti, -hauska sininen päällystakki sekä nahkavartiset kalossit. Hän seisoi -aivan laskevaa aurinkoa vasten, joka heitti kultasateita hänen -vaaleanvälkkyvään tukkaansa, ja sai hänen ruskeitten silmiensä -lämpimän, pehmeän, kasteisen loisteen kaukaisemmaksi. - -Hän katseli hetken Jussaa. - --- Oletko sinä tuntureilta? kysyi hän lapiksi ja hymyili -ystävällisesti. - --- Olen. - --- Minä haluaisin tuollaiset valkoiset lapikkaat, jotka sinulla on. -Voitko hankkia minulle parin niitä? - -Kyllä hän voi. -- Mitä ne maksoivat? -- Eivät ne mitään maksaisi. --- Mutta samassa Jussa punastui. Hän huomasi olleensa tunkeileva: -hän teki tyhmästi, sopimattomasti tarjoamalla tytölle lapikkaat -ilmaiseksi. Mitä tyttö välitti hänen lahjoistaan! -- Ja hän punastui -yhä enemmän. - -Ei, ei käynyt päinsä niin; hän tahtoi mieluimmin maksaa niistä, sanoi -tyttö, -- eikä ollut huomaavinaan Jussan noloutta. - --- Sanopa, tunnetko Biettar Oulan? kysyi hän. - -Kyllä Jussa tunsi; hän ei voinut olla heittämättä tutkivaa katsetta -tyttöön. Ja nyt oli tytön vuoro punastua... "Niin, minä kysyn vain -siksi, että sinä olet minusta hänen näköisensä". - -Jussan sydän paisui, ja hänen ryhtinsä ja kasvojensa sävy näytti -itsestään muuttuvan ylevämmäksi. Hänellä oli paljon kerrottavaa -Biettar Oulasta ja hän sai rohkeutta tunnustaakseen ihailunsa tuota -"synkkää, vahvaa miestä" kohtaan. - --- Luuletko, että hän taitaa loihtia? -- Minä en luule. Mutta hän -on kuin se sisämaa. Hän on niin rajaton. Niin sanoo myös minun -opettajattareni, telegrafistineiti. Sinä et ehkä ymmärrä, mitä minä -tarkoitan. Minä tarkoitan, että hänellä ikäänkuin ei ole mitään -rajoja, varsinkin kun hän seisoo aivan hiljaa ja katsoo vain. -Minun opettajattareni sanoo, että hän mielellään voisi paeta hänen -kanssaan... Varmaankin siellä on hirveän erikoista -- siellä lakeuden -takana... Ja sinunkin kyläsi takana on vielä lakeutta loppumattomiin. --- Eikö olekin? Minulla on niin käsittämätön halu päästä käymään -siellä, vaikka minä melkein pelkään... Minä luulen, että Biettar Oula -voi lumota metsän, käymällä vain sen läpi. - -Ja sitten hän sanoi itsensäunhoittavalla ihailulla: "Hän on niin -äärettömän erikoinen, Biettar Oula!" -- Ruskeiden silmien katse tuli -äkkiä totiseksi, mikä ahdisti Jussaa kuin raskas paino; samassa tyttö -siirtyi aivan hänen lähelleen. Mutta Jussa ehti vain lyhyen tuokion -tuntea hänen hivelevää läheisyyttään; sillä äkkiä tyttö piiloutui -ylhäisen naisen arkisävyn suojaan, mikä teki hänet, kuin taikavaippa, -kaukaisemmaksi Jussalle. Ilmeisesti tyttö tunsi häpeilevänsä, että -oli ollut niin avomielinen. -- Saat mennä kyökkiin, niin saat piialta -kahvia ja voileipää, sanoi hän, mennen ylöspäin. - -Hänellä oli isänsä hymy, mutta nuoren tytön sielu oli sen pyhittänyt -ja nuoren tytön kasvoilla se oli kirkastunut. - -Jussa katsoi merelle ja näki sieltä Elnan katseen. Hän räpytti -silmäluomiaan ja tunsi kummallista, ahdistavaa heikkoutta... Vihdoin -hän sai povestaan helpoituksen huokauksen. Mitä se oli? -- Hän -melkein pelkäsi. - -Rannalla, toisella puolen lahdenpohjukkaa näkyi merilappalaisten -turvemökkejä kuin mustia, savuavia pilkkuja, likaisten polkujen -välillä, jotka kulkivat lumiharjujen yli. Pari merilappalaista souti -lahdenpohjukasta jäänreunaa pitkin, laskien siltaan. Niin likaisia -ja surkeannäköisiä ihmisiä Jussa ei ennen ollut tavannut. Sarkatakit -olivat kellanruskeat maksanrasvasta, ja kaulahuivit kiilsivät kovina -liasta. - -Jussa meni kyökkiin. Hän pysähtyi hetkeksi ovenpieleen, istuutui -sitten lavitsalle. Kotona hän oli ollut sekä papin ja nimismiehen -että kauppiaan kyökissä. Niin että hän tiesi miten olla. Mutta täällä -oli kaikki niin juhlallisen suurta ja komeata. Täällä oli kaappi, -jossa oli kahdeksan ovea; kotikylän papin kyökkikaapissa oli vain -neljä ovea. - -Piika antoi hänelle kahvia ja voileipää. Hän sanoi Elnan pyytäneen -häntä tekemään sen. - -Nauttiessaan tarjokkeita hän kuuli Hukan aivastavan ankarasti -ruokasalissa ja sitten kakistelevan ja puhkuvan hyvillä mielin. Ja -Hukan avatessa oven Jussa kumartui taaksepäin pilkistääkseen sisään, -ja ehti nähdä suunnilleen yhtä paljon kuin oli nähnyt kotikylän papin -ruokasalista. - --- Sinähän syöt kuin pikku herra, sanoi Hukka, hymyillen leppeintä -hymyään. Niin, ajatteli Jussa, en minä syökään ensikertaa -suurellisten kyökissä. - --- Kai sinä Jolline haluat mennä hartauskokoukseen tänä iltana. Sinä -raadat niin paljon päivän pitkään, että sinun sietää päästä vähän -ulos. - -Tämä ei hämmästyttänyt Jollinea. Aamupäiväisen myrskyn jälkeen hän -osasi odottaakin jotain ylimääräistä suosionosoitusta. - -Hukka pyysi Jussaa mukanaan sisähuoneisiin. Mutta silloin Jussa -tunsi, ettei hän enää ollut aseman herra. Hän ei päässyt selville, -miten hän siellä sisällä suoriutui. Hän viivytteli ruokasalissa ja -oli pyytämäisillään, ettei hänen tarvitseisi lähteä etemmäs. "Ei, -tule sisään!" sanoi Hukka, työntäen hänet eteenpäin raskaitten -oviverhojen välitse. Suuren ja komean kattolampun valo virtasi kuin -salatusta lähteestä; tulta ei näkynyt ensinkään. Ja pöytien ja -tuolien värit sulivat toisiinsa, -- niin ettei Jussa saanut selville, -mitä värejä ne olivat: ei niissä ollut punaista, ei keltaista eikä -sinistä. Mutta siellä täällä välkkyi kulta ja hopea ja vaski. Näytti -siltä, kuin seiniä ei oisi ollutkaan; Jussa vain aavisti niiden -olemisen. Ja vielä huomaamattomammin yhteen sulautuvan ihanuuden hän -näki eräässä sisähuoneessa. - -Papin pikkupojat, jotka olivat Elnan vieraina, juoksentelivat tuolien -ympäri, niin että melu kimposi kattoon saakka. Nuo pienet, lihavat, -trikoopukuiset enkelit mellastivat ja pulittivat -- näyttämättä -vähintäkään kunnioitusta sitä pyhäkköä kohtaan, missä he olivat --, -eivätkä edes arastuneet, kun Hukka hyssytti heille. Ja niin oli -hassunkurista kuulla lasten pulittavan norjaksi! - -Jussa oli joutunut istumaan pöydän ääreen. Hän siveli pöytäliinaa; -tuntui siltä kuin olisi sivellyt varsan selkää. Hukka oli polvillaan -erään suuren lasikaapin edessä ja puhkui, etsien "sitä pikku rasiaa", -minkä hän tahtoi näyttää Jussalle; ja Elna oli ottanut käsille joukon -kuvia ja merkillisiä esineitä, joihin Jussan silmät ja ajatukset -eivät kuitenkaan voineet kiintyä. Elna oli niin lähellä häntä; hän -tunsi Elnan hengityksen. Suurten, tummain kulmakarvainsa suojasta hän -tähysi utuisin silmin Elnan rohkeasti nousevaa povea, joka kaartui -pöydänsyrjään tuetun käsivarren yli. -- Ja tyttö oli sentään aivan -lapsi vielä!... Näky melkein lamasi Jussan... Jussa oli ennenkin -nähnyt herras-naisia, kauniita, vaaleita, täyskasvuisia naisia; -mutta jokaisen ruumis oli ollut niin kaukana noiden kummallisten -vaatteitten suojassa, että ajatukset tuskin yltivät siihen: monien -täytteitten ja paitojen viivat olivat kerrassaan eksyttäneet katseen. -Hän oli tuskin liittänyt herrasnaisen käsitteeseen mitään naisellisen -inhimillistä. Mutta kaikki kaukaiset, hämärät unikuvat sotkeentuivat -äkkiä ja sulivat Elnan nuoriin muotoihin. Tuo kevyt, koruton pusero -kohosi ja eli ja kiinnittyi kahdella kohtaa. Hame kaartui lanteiden -yli, ja paljaalla, valkoisella kaulalla kuultava, punertava hohde -ilmaisi läikkyvän veren lämpöä... Mutta tässä olikin hänen eteensä -noussut nainen kirkastuksensa heleydessä. Valonkevyinen, solakka -ja ryhdikäs, -- vaatteissa, jotka verhosivat häntä kuin arat -ajatukset. Tuokin palmikon nauharuusu oli kuin kauniin kukan lehti! -Mutta kaikesta kauneinta oli hymy ja se viehkeän itsetiedoton -ystävällisyys, mikä loisti pitkulaisista, puhdasviivaisista -kasvoista... - - * * * * * - -Päivällinen tuulenkäännös sai illalla aikaan mylvivän myrskyn, -joka kiskoi Jäämereltä korkeita vesivyöryjä ja löi ne rannan -kallionyppylöitä vasten. - -Suuri kainulais-tupa, jossa oli katto matalalla ja ikkunat pienet, -oli tupaten täynnä väkeä. - -Kaikki olivat sijoittuneet paikoilleen ja heidän äänettömyytensä oli -synkkä. Heidät oli täyttänyt värisyttävä ahdistus, kun he odottelivat -sitä kauhunhekumaa, mikä nyt tarjottaisiin heille; suomalainen veli -Karjalainen aikoi nimittäin puhua tänä iltana. - -Karjalainen nousi, laihana, tummana ja kookkaana. Hän nousi kuin -ilmestys siitä kelmeästä valonhäiveestä, mikä levisi lampusta tuvan -sakeaan ilmaan. Mustain silmien tavattoman voimakas katse siirtyi -verkkaan seurakunnan yli, ja se vaikutti kaikkiin kuin äänetön -raskaus rajuilman edellä. Hän risti kätensä ja sulki silmänsä, rinta -kohoili voimakkaasti. Sitten hän alkoi sangen hiljaa ja verkalleen: -"Isä meidän, joka olet taivaissa!" - -Sanat kuuluivat kaukaiselta merenkohinalta. Tavut aaltoilivat, -huokailivat --, vyöryivät hitaina, kumeina toisiaan vastaan, kun -hän rukoili mielettömällä hartaudella, hervottomalla antaumuksella, -aralla nöyryydellä. Ja kun hän kummallisen alakuloisella, pehmeällä -äänenpainolla, jossa tuntui sydämen väristys, kerjäsi Jumalaa -viidennessä rukouksessa: "Ja anna meille meidän syntimme anteeksi!" --- silloin naiset herahtivat nyyhkytyksiin, ilman kauhistuksen -tuskaa, vain epämääräiseen liikutukseen rauenneina. Mainingit -Karjalaisen mahtavasta sielusta, sankariolennosta levisivät ulospäin, -kuulijakuntaan, hervoittivat sen, paisuivat värisyttävän kylminä ja -kuumina sen hermojen yli. - -Karjalainen istuutui. Hän viritti virren, herkentyneet mielet -liittyivät siihen, ja laulu kohosi ilmoille. Sen läpi kiiti pyörteenä -hekuman tunne, ja ilma tuvassa väräjöi, niinkuin se olisi ollut -elävää verta, jota aistillinen kiihko ja levottomuus vapisuttaa. - -Peloittavia olivat ne sanat, jotka sitten alkoivat purkautua -Karjalaisen rinnasta, niinkuin hän olisi ollut merihädässä. -Kurjannäköiset merilappalaiset, joilla oli likaisenkellervät -sarkavaatteet ja joiden leveillä, luisevilla kasvoilla oli naivi, -pelästynyt ilme, huojuttivat yläruumistaan ja tähyilivät avuttomina -ympärilleen. Kiihkomieliset, selkoselälleen avatut silmät, joissa -oli Suomen metsien synkkyys, sekä naisten uikutus herpaisivat tähän -saakka tyyninä pysyneet kalastaja-norjalaiset. Yli tämän kuoron, joka -alkaen kuumina huokauksina ja puuskuvana itkuna kohosi vähitellen -yksiääniseksi parkunaksi, kumisi Karjalaisen soinnukas ääni, ja -silloin tällöin kuului Jäämereltä tulevan myrskyn ankara töytäys -huoneen nurkissa, kun se vonkui läpi laakson ja riehui suurten -autioiden lakeuksien yli. Ihmiset huusivat ja takertuivat kiinni -toisiinsa. Karjalainen pysähtyi ja seisoi kuin jumala, katsellen -miten ihmismadot kierivät tomussa. - -Mutta muutamat olivat riettaita julkeassa, teeskennellyssä -uskonhurmiossaan, kuten eräs nainen Jussan kotipitäjästä. Hän oli -ensimäinen hyppimässä ja rämyämässä leveä kita ammollaan. - -Karjalainen alkoi taas puhua. Hänen kasvonsa alkoivat seljetä. -Huumaavalla riemulla ja äänenpainolla, joka imi voimansa kylläisestä -sydämestä, lukee hän paksusta Raamatusta: "Sillä karitsa, joka on -valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän -vesien lähteille ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän -silmistänsä". -- Hän myhäili, hän hymyili, kuulijat myhäilivät, -hymyilivät, ja ratkesivat nauruun. Muutamat hypähtivät ylös, -tanssivat ja riehuivat mielettömyyden huimassa ilossa, kumosivat -tuoleja, penkkejä ja lavitsoita, heittäytyivät riemusta ulvoen -toistensa syliin, naiset ja miehet yhtenä rypäänä. Eräs nuori, -lihava vaimo riehui kuin tanssiva velho. Housut valahtivat alle -polvien. Hänen miehensä nykäisi häntä päällystakista: "Vedä housut -ylös!" Mutta vaimo ei tajunnut mitään. Riiviöt hymyilivät toisilleen -helakasti. "Daavidkin tanssi alasti Herran arkin edessä". - -Ja kun tanssijat vähitellen lopen väsyivät ja laskeusivat pitkäkseen -humalaisina, nousi kokouksen johtaja, sanoen: "Tunnustakaamme -syntimme!" - -Tuo lihava vaimo virkosi äkisti, kävi ripeästi käsiksi housuihinsa, -kiskoi ne ylös ja työnsi tarjottimelle ainoan ainokaisen syntinsä: --- -- -- "muuan matkaileva veli -- -- kun nyt on pitkämatkalainen ja -lisäksi uskonveli, niin eihän ole aina niin helppoa -- -- --", ja hän -kiitti synninpäästöstä mehevällä hymyllä, Jussan-puolelainen rämäkkä -vaimo ei halunnut olla toista hitaampi, vaan kiiruhti kertomaan -muutaman riettaan jutun. - -Ja sitämukaa kuin monet ahdistetut omattunnot kevenivät, niin että -vihdoin voitiin sanoa oltavan melkein puhtaita synnistä, alkoi -mieliala kohota. Miehet hakkasivat tupakkaa nysiinsä, pakinoivat -hevosista ja juttelivat Jumalasta. Naiset leiriytyivät Karjalaisen -ympärille, ja yksi voitti toisensa moninaisilla, suloisilla -tarinoilla Hengen melkein uskomattomista armotöistä kertojaa kohtaan. -Hurmahenkiset ahmivat silavaa ja lohta ja hörppivät suuhunsa -kahvikupin toisensa jälkeen. - - * * * * * - -Jussa oli aivan hämmennyksissään, kun hän myöhään illalla kulki -asuntoonsa lahdenrantaa pitkin. Karjalainen oli suuri ja kaunis -kuin profeetta, kun hän rukoili, kun hän lauloi, kun hän puhui, -ja kun hän istui aivan vaiti... "Isä meidän joka olet taivaissa!" --- Vieläkin humisivat tavut hänen korvissaan aalloten raskaasti -ja hitaasti kuin ne laineet, jotka vaienneessa ilmassa vierivät -hitaina, unisina lahden yli... Jospa hän joskus voisi puhua niinkuin -Karjalainen! Niin, jospa hän voisi joskus tulla papiksi!... Seisoa -kirkon korkean kuvun alla, korkealla saarnastuolissa, yksin, erillään -joukosta, pitkässä, mustassa kaavussaan, valkoinen kaulus kaulassa, --- kalpeana, rukoilevana, kaikkien katseiden hivellessä häntä. - -Hän pysähtyi puutarhan portin luona. Vain yksi, ylhäällä katon -rajassa oleva ikkuna loisti valoa. Hän näki jonkun varjon -liikkuvan uutimen yli pari kertaa. Siitä heräsi hänessä hivelevä -tunne ja ajatus, että Elna nyt meni maata ja sulki silmänsä, nuo -ruskeat silmät, joiden katse oli niin painava. Ajatus tuli yhä -mieluisammaksi, kuta kauemmin hän siinä seisoi. Ja kauan hän seisoi. -Silmäluomet alkoivat vaipua kiinni, lopulta hän näki vain riutuvan -valoviirun siitä hohteesta, minkä revontulet kokosivat suuresta, -meressä loistavasta pallosta. Vielä kuuli hän rauhallisten maininkien -sihisten vierivän lahdessa. - -Pää vaipui karvaiselle peskin kaulukselle, ja Jussa uneksi, että -Elnan hengitys lämmitti hänen kasvojaan ja että ruskeiden silmien -verhottu katse liukui hiljaa häntä kohden... Hän heräsi juuri siinä -hetkessä, jolloin hän aikoi tarttua tuohon katseeseen kädellään. - - - - -IV. - - -Eräänä kuumana kesäpäivänä istui Biettar Oula erään Hukan -viisisoutuisen varjossa rannalla, ja pureskeli kuivattua poronlihaa, -vahvistaakseen itseään pitkälle tunturiretkelle. Hän oli ostanut -kokonaisen porokuorman kahvia ja sokeria sekä tarpeellista rihkamaa, --- kuten ompeluneuloja ja lankaa, pienen padan ja hiukan saippuaa. -Elle alkoi käyttää sitä viime aikoina yhä enemmän, -- hienostuakseen. - -Kun hän oli valmis, hän työnsi jäännökset parkitusta poronnahasta -tehtyyn säkkiin, jonka hän sitten sitoi säkkisatulaan, ja aikoi juuri -lähteä, kun Hukka tuli kaarrellen alaspäin, kiiruhtavin ja raskain -askelin. - -Äkätessään aamulla Biettar Oulan, Hukka oli laskenut oikean -pattivalan, luvaten häväistä ja korventaa tämän. Mutta hän oli sen -lykännyt ja lykännyt ja oli sillävälin touhunnut lepäämättä pihalla -ja tuvassa ja purkanut kiehuvaa sappeaan oman väkensä yli: sitä hänen -ei tarvinnut aristella. Äh, olisipa se tullut vuosi sitten! Silloin -asia oli aivan veres, ja silloin hän olisi laskettanut kaksikymmentä -ruostunutta rautakuulaa Biettar Oulan läpi, -- sen kirotun -sudensyötin... Me vanhenemme, ja ikä hieroo meistä pois intohimomme, -rohkeutemme. Vielä puolikymmentä vuotta sitten Hukka ei koskaan -epäröinyt, kun oli tarvis purkaa jäytävää närkästystään tai sanoa -salattu totuus. Mutta nyt! Hän oli kuitenkin keksinyt selityskeinon -leväperäisyyteensä. Järkevä ihminen, kuten Biettar Oula, -- niin hän -oli tänään tuuminut ja sanonutkin --, olisi tietysti ajanut takaisin -kotiinsa tuon huikentelevaisen tyttölapsen, jos olisi sen sattunut -näkemään, -- ja olihan koko juttu jo vuoden vanha. Eihän sille -mitään mahtanut, että tytönheilakka oli ollut kyllin huimapäinen, -lähteäkseen pojan jälille tunturien taa... - -Hukassa ei ollut nytkään mitään innostavaa kiihkoa, joka olisi hänet -ohjannut Biettar Oulaa kohti, ainoastaan heikko toivo, että rohkea -viha heräisi ratkaisevana hetkenä; koettaa sieti kuitenkin. Hän -seisahtui, varjostaen kädellä katsettaan... Ehkä sentään oli parasta -alkaa varovaisesti. "Biettar Oulahan siinä?" - -Niin oli. - --- Sinun karjasi on lännessä, tuntureilla? - --- Niin, kolme penikulmaa täältä. - --- Eikö ole vaikea kulkea niin tukevasti puettuna näin lämpymällä -säällä? -- Biettar Oulalla oli päällään kaksi sarkatakkia, ja -suuri, sarkapäällystäinen neljän-tuulen-lakki oli täytetty -haahkanuntuvilla... Mutta hänen ahavoituneilla, täysruskeilla -kasvoillaan ei näkynyt hikipisarta; hänen kehittyneitten raajojensa -lihakset olivat kiinteät ja lujat kuin jäntereet. - --- Niin niin, -- no onnea kotimatkalle! - -Hukka oli tänään paljon touhunnut toteuttaakseen suuren päätöksensä, --- ja tähän se sitten kuivi koko juttu! Hän istuutui hirrelle ja -viipyi siinä kauan murheellisena ja nolona. Lopulta tuo vanha uros, -tuo kerran niin häikäilemättömän rohkea ja itsevaltias Hukka puhkesi -itkuun. Ei hän olisi uskonut näin mitättömäksi joutuneensa. Jumala -paratkoon -- eihän hän enää uskalla opettaa tunturilappalaisellekaan -jänislaukkaa!... Oli niinkuin hän nyt vasta olisi huomannut, että -käsiselät olivat alkaneet tummua ja niissä oli pyöreitä, ohutta -karvaa kasvavia kuoppia, ja orvaskesi oli rypistynyt läskikerrosten -kadottua. Hän oli parina viime vuonna usein puhunut pistäytyvänsä -Arkangelissa vanhan ystävänsä konsuli Kokowstzeffin luona. Tänä -vuonna hänen oli täytynyt lykätä se retki huonon terveydentilan takia -ensi vuoteen. "Ja Herra tiennee, tuleeko siitä silloinkaan tosi!" - -Ja vanhus itki hereästi. Hänet oli niin säälimättömänä yllättänyt -ahdistava tunne siitä, että hän oli vaipumassa tyhjyyteen. - - * * * * * - -Biettar Oula oli ehtinyt ulos lehtimetsästä. Hänen vanha, tuttu -polkunsa nousi jyrkästi tuntureille, harmaata, sammalpeittoista -kivirinnettä myöten, missä vanhoja, homehtuneita luita paistoi -auringonvalossa, vaalenneina ja puoleksi ohuen nurmen peitossa; -- -siinä olivat jäännökset eräästä venäjänpuolelaisesta rosvojoukosta, -jommoisia muinaisina aikoina Venäjän-Karjalasta samoili lukuisasti -lappalaisalueille ryöstäen ja murhaten. - -Täällä tunturilla oli eräs sellainen joukko muuanna synkkänä -syysiltana tavoittanut erään tunturilappalaisen ja pakoittanut hänet -oppaakseen. Alamäki oli vaarallinen, sanoi lappalainen, ja senvuoksi -heidän piti sitoa itsensä kiinni toisiinsa. Itse hän, soihtu -kädessään, kulki edellä, ja joutuin, puolijuoksua. Mutta jouduttuaan -aivan kallionjyrkänteelle, hän viskasi soihdun rinnettä alas, -pujahtaen itse piiloon erään kiven taakse; karjalaiset riensivät -soihdun jälessä, ja syöksyivät jyrkänteeltä kuoliaiksi. - -Biettar Oula oli ehtinyt kauas tunturilakeudelle ja asteli nyt -kesäyön viileässä auringonpaisteessa. Siellä täällä oli nurmitäplä, -jolle viimevuotinen kuloheinä antoi harmaan vivahduksen. Kellervä -ja harmaanviheriä jäkälä levisi tiheänä ja paksuna kivikkorinteitä -pitkin ikuisen lumen peittämän tunturihuipun juurella. Puro -luikerteli harmahtavien pajupehkojen ja yhteentakertuneiden, -pyöreälehtisten vaivaiskoivujen välitse ja katosi muutamaan -muuranrämeeseen. - -Kuovi pyrähti lentoon harmaalta kivipaadelta, kalkutti pitkällä, -alaspäin kaartuvalla nokallaan riuduttavan alakuloista ääntä, jossa -kajaili lakeuden yksinäisyys, -- ja laskeusi aroin, varovaisin -siivenlyönnein toiselle paadelle. - -Läheisten tunturihuippujen lumi hohti kullalta ja kaukaisemmat uivat -kuin valkoiset joutsenet yön sädeloisteessa. Ja puhtaan taivaan väri -oli syvä kuin meren. - -Väliin kaikui rinteiltä ja rotkoista vesiputousten kaukainen kumina -lakeuden ylhäiseen äänettömyyteen. - -Biettar Oula kulki erään mutkittelevan halkeimen yli, ja kohta -avautui hänen eteensä suuri alanne, minkä pohjalla lepäsi pieni, -pitkulainen järvi. Aivan rannalla sijaitsi hänen purjekankainen -kesätelttansa. Ohut, sininen savu kohosi teltan edessä palavasta -pienestä nuotiosta. Taustalla, ikuisella lumiaavalla makoilivat porot -päivää paistattaen, suloisesti nauttien rauhaa, jota hyttyset eivät -häirinneet. Alempana, kuivalla sammalmättäällä, oli Aslak pitkänään, -kädessään sauva ja koirat ympärillään. - --- Atshe! Atshe! (Isä! Isä!), huusi pikku Andi, joka parastaikaa -harjoitteli suopungin heittämistä pajupensaaseen. Elle istui nuotion -ääressä, ommellen valkeita sarkahousuja Biettar Oulalle. - --- Tervetuloa kotiin, Oulatsham! -- No -- -- miten onnistui matkasi? - --- Kiitos, hyvin vain! Biettar Oulalla oli paljon kerrottavaa -istuessaan syömässä keitettyä, tuoretta lohenmullosta, ja Elle -korjasi talteen ostokset. Biettar Oula kertoi sisämaan uutisia. Jussa -oli matkustanut Suomeen erääseen suureen kaupunkiin, lukeakseen -papiksi. "Hänestä tulee varmaan suuri herra", sanoi Elle. "Ja -uskovainen hänestä voi myös tulla, kun hän ehtii kylliksi tutkia -Jumalan sanaa. Ja olihan hän niin taitava suomessa". - -Ja Nikko Nillen ämmä kuuluu olevan sairaana, tiesi Biettar Oula. - --- Niinkö -- vai niin! Kyllä Nikko Nille nyt kohta pakahtuu -kärsimättömyydestä kuolinuutista odottaessaan... Ellei ämmä vaan -virkoa taas, muista aiettaan mennä vielä kolmannelle. - --- Minäpä haluaisin, sanoi Biettar Oula, "lähettää Nikko Nillelle -pikaviestin tästä uutisesta, jos hän olisi lähempänä. Uutinen on -sen arvoinen, että minä voisin sen takia ostaa hänen ystävyytensä -makeineen karvoineen. Hän ehkä kuitenkin voisi hyljätä kavalan -ajatuksensa, että muuttaisi etelään syksyllä ennen meitä ja -pyyhkäisisi edestämme ne porot, jotka pääsevät muuttomatkalla pakoon -meiltä. Hän on tullut pitkäkyntiseksi, Nikko Nille". - -Biettar Oula taisi närkästyä moraalin puolesta, kun kunnon mies -lankesi syntiin. Ja nythän oli sitäpaitsi valoisa kesä; hänen -mielensä oli niin kevyt ja valoisa, ja hänen pahattyönsä melkein -vuoden vanhat: Biettar Oula teurasti vain syksyllä tai talvella; -silloin liha ja nahka olivat parhaimmallaan... Niin että Biettar Oula -saattoi hyvin puhua pitkäkyntisistä ihmisistä näin kesällä, kun mieli -oli valoisa ja kevyt. - -Elle laski käsivartensa hänen hartioilleen, katsoi hyvin hämillään -alaspäin ja sanoi: "Jospa voisit hyljätä rajut tapasi, Oulatsham!" - -Biettar Oula hymyili; hänen oli tapana suoriutua Ellestä hymyilyllä, -kun tämä herkesi puhumaan hänen "rajuista tavoistaan". Vahvempia -sanoja hän ei oikein uskaltanut käyttää. Mutta tuo leppeä ilme sai -Ellen niin hämilleen -- ja aseettomaksi. Biettar Oula hiveli hänen -soman täyteläistä selkäänsä. Ei kellään muulla tunturien naisella -ollut niin kookasta, rehevää ruumista. Povi huokui lyhyen, väljän -lapintakin alla. - --- Katsohan! sanoi Biettar Oula. "Kas vain!... Millainen käsi sillä -pojalla onkaan! Hän oikaisee suopungin juuri oikealla hetkellä. Se -tarttuu pensaaseen kuin kärppä. Kas vain!... Pensas hosuu ja riitelee -vastaan kuin vasikka... Kyllä ihmiset taitavat olla oikeassa, kun -arvelevat, että Andista tulee tunturien paras mies". - --- Matta mitä tulee tunturien ensimäisestä tytöstä? kysyi Elle ja -vilkaisi häneen hymyillen puoleksi leikillään, puoleksi hämillään. - --- Oh, älä siitä kovin murehdi! Sinähän olet aivan nuori vielä. - --- Mutta muista, että Andi on kolmivuotias viime juhannuksesta. Ja -minä olen vielä parhaissa voimissani. Olisihan kovin hyvä saada -vävypoika jostakin kyläläisestä. Voisimme silloin asua oman vävymme -luona, käydessämme talvella kylässä. Ja Biettar Oulan tytär kyllä -saisi kosijoikseen kylän parhaat... Et tietysti halua miniää kylästä? - --- Miniää kylästä! -- Jo sellainen ajatuskin oli Biettar Oulalle -vastenmielinen: mikä tunturilappalainen hakisi itselleen -vaimon kylän tytöistä? -- "Kyllä se sotkisi meidän telttamme -navetaksi... Näyttäisi siltä kuin meillä olisi karjapiika istumassa -teltassamme lavitsalla, -- lavitsa sen tietysti pitäisi saada. -Ja piru sitä vartioisi, ettei se jonakin arvaamattomana hetkenä -tupsahtaisi nuotioon ja palaisi poroksi edessämme! -- Sillä et kai -suunnittelekaan, että Biettar Oulan poika lähtisi ajelemaan lantaa ja -tekemään heinää parille likaiselle lehmälle!" - -He istuivat katsellen poroja, jotka makailivat pienissä ryhmissä -lumilakeudella. Niiden korvat huiskuivat tyytyväisesti, silmät -tähystivät raukeasti varhaisen aamun viileässä päivänpaisteessa, ja -leuat liikkuivat verkalleen niiden märehtiessä. - -Yksi toisensa jälkeen ne nousivat ylös, venyttelivät ja oikoivat -jäseniään ja laskeusivat alas lumitantereelta. Samassa hälyttivät -koirat; mutta Aslak vain lateli tavalliset toransa, käänti kylkeä ja -nukkui taas. Porot alkoivat muovailla uusia sarventynkiään, jotka -vielä olivat verevät ja rustomaiset ja karvaisen nahan peitossa, --- takoivat ja kolkuttivat niitä toisella takakoparalla tai kiveä -vastaan ja käänsivät silmiään ylöspäin, tarkistaakseen sarvien muotoa. - -Muori Biettar, joka oli nukkunut teltassa, pisti päänsä ulos teltan -ovesta. "Hyvää huomenta, Oula! -- Sinä olet palannut. Nyt saamme -lypsää vaatimet!" - -Kun aurinko oli suoraan idässä, menivät ihmiset maata, ja porot -hajautuivat laitumelle. - - - - -V. - - -Nikko Nille oli aivan varmaan aikonut sovittaa niin, että hänellä -olisi sopiva etumatka Biettar Oulan edellä etelään muutettaessa. - -Mutta silläaikaa kun hän ja muut tunturilappalaiset hautoivat -tuumiaan ja harjoittivat vakoilua, oli Biettar Oula eräänä -arvaamattomana päivänä lyönyt kamansa kokoon ja lähtenyt teilleen, -ennenkuin kuultiin hiiren hiiskausta. - -Hän oli jäänyt syystiloille ainakin viisi penikulmaa kylästä -pohjoiseen, erään laakson pohjoispuolelle, juuri sinne, missä -mäntymetsä loppui ja tunturikoivu alkoi, erään puron luo ja aivan -postimiesten polun alapuolelle. - -Biettar Oula ei huolinut vältellä valtateitä eikä etsiä syrjäsoppeja --- kuten porovarkaat. - -Räntäiset ilmat olivat tätä nykyä, ja telttaa ympäröiviä puita -verhosi märkä harso. -- Eräänä iltapäivänä pysähtyi Nikko Nille -teltan eteen, tervehtien hyvän päivän. - --- Jumala antakoon! vastasi Biettar Oula, ottaen hänet sydämellisesti -vastaan ja vieden hänet telttaan. - --- Sinultakin on hävinnyt poroja muuttomatkalla, sanoi Biettar Oula, -heidän istuutuessaan poronnahoille. - --- Niin, niin on! Ja nyt minä kuljeksin etsimässä niitä naapurien -porolaumoista. - --- Minä näin, että yksi sinun poroistasi on minun karjassani. - -Nikko Nille hämmästyi niin äkikseltään ja osasi sen niin huonosti -salata, että Biettar Oula olisi loukkautunut, jos olisi nähnyt hänen -ällistyneet kasvonsa. - -Sillä totta puhuen Nikko Nille ei järin uskaltanut toivoa, että -vieras poro, joka oli joutunut Biettar Oulan ylettyviin, näkisi vielä -päivän valon. - -Mutta Biettar Oulan kasvoilla pysyi tavallinen, rehellinen ilme, -niinkuin hän olisi ollut tottunut puhumaan karjaansa joutuneista -vieraista poroista. - -Sillä kun yhdellä ainoalla poro-rehjalla saattoi kohentaa muutamilta -puolilta hieman ontuvaa nimeään, niin voipa Biettar Oula kestää sen -vaivan, että antoi suopungin jäädä liikuttamatta olalleen. Ja Elle -hymyili aivan ihastuneena ja oli melkein yhtä hämmästynyt kuin Nikko -Nille. Etua puolelta jos toiseltakin! -- Ja muori Biettar oli aikeen -hyväksynyt. Ensin hän kyllä oli sanonut, että se olisi hävyttömän -julkea uhri kunniallisuuden alttarille; mutta kun hän kyllin ajatteli -sitä, niin hän taipui arvelemaan, että hitunen hyvää mainetta ei -myöskään pahaa tekisi. "No niin, anna elukan sitten olla!" oli hän -sanonut. - -Puhe kadonneitten porojen etsinnästä oli Nikko Nillelle oikeastaan -syyn varjo, jotta hän voi tehdä kiitos- ja sovintovierailun Biettar -Oulan luo. Biettar Oulahan ensimäisenä oli tuonut tuntureille tuon -paljon lupaavan viestin ämmän taudista. Sitten oli mennyt päiviä -ja viikkoja, ja eräänä onnen päivänä tuo tieto palasi suurempana -takaisin, kuolinuutisena. Ja Nikko Nille punastui, kun se hänelle -kerrottiin. - -Niin että hän olisi hyvinkin mielellään suonut Biettar Oulalle ilon -iskeä suonta yhdeltä hänen poroistaan. Mitä merkitsi hänelle yksi -halpanen poro nyt, kun hän oli humaltunut adventtiajan suloisen -hämäristä aavistetuista: kaikki hänen kokemattomat unelmansa ja -kaipuunsa viittoivat häntä häitä kohden. - -Nikko Nille säteili onnea ja kainoutta, istuessaan nauttimassa Ellen -ja Biettar Oulan ylenpalttista vieraanvaraisuutta. - -Elle vaihtoi kuivat saraheinät hänen kesäkenkiinsä [_komager_ = -pohja hylkeennahasta, kauto sekä varsi parkitusta poronnahasta], ja -hänen kanssaan oli niin erinomaisen hauska jutella avomielisesti ja -ystävällisesti. Nikko Nille oli voittanut Biettar Oulan ystävyyden. -Ja eipä siltä -- hyvä oli tietää porokin pelastuneeksi. Nyt hän -jonakin päivänä lähtisi kylään -- yhdessä kullan kanssa, niin yhdessä -kullan kanssa! Sen salaisuuden hän uskoi Ellelle ja Biettar Oulalle --- noin täydessä ystävyydessä. - -Herra isä -- kuinka hän soikaan hyvää niille molemmalle! - -Hän kainosteli ilmaista onnentunteensa koko yltäkylläisyyttä; nyt -hänellä oli varaa antaa heidän tuntea, että he elivät omasta takaa. - --- Eira Marit onkin paras otettava koko pitäjässä, sanoi Elle. - --- Ja sinun rinnallesi ei yksikään nuorimies pysty edes yrittämään, -mitä omaisuuteen tai miehenmieleen tulee, sanoi Biettar Oula. "Sinä -olet laintunteva ja otat osaa pitäjän asiain hoitoon". - -Niin, Nikko Nille soi heille molemmille kaikkea hyvää! Soi täydestä -sydämestään. - -Mutta kun Biettar Oula sitten vei hänet porolauman luo, tuntui sen -näkeminen kuitenkin kiertävän Nikko Nillen rintaan kiusallisen -pahkuran. - -Vähän ajan kuluttua he keksivät Nikko Nillen poron. Toisen korvan -kärki oli katkaistu, ja toisen korvan ulkoreunassa oli kulmikas -leikkaus. - -Nikko Nille piteli viivytellen tervattua suopunkiaan, joka riippui -oikealta olkapäältä vasemman kainalon alle. Mutta kun Biettar Oula ei -näyttänyt haluavan käydä ottamaan kiinni poroa, täytyi Nikko Nillen -vetää suopunki olaltaan. Hän vyyhtesi kauas ulottuvan nuoran sopivan -pieniksi renkaiksi, hiipi lähemmä poroa ja heitti, mutta heitti ohi, --- joutui hämilleen ja hermostui ja heitti ohi toisen kerran. - -Silloin Biettar Oula otti suopungin, vyyhtesi sen loppuun saakka ja -heitti, niin että viuhui vain, -- ja siellä kaukana lauman keskellä -kellistyi poro, niinkuin olisi saanut väkäkeihään ruumiiseensa. Hän -veti sen luokseen siirtymättä jalkainsa sijoilta. - -Nikko Nille tunsi taas jonkun pahkuran kiertyvän rintaansa. Mutta -hänet valtasi liikutus, kun Biettar Oula itse lausui toiveenaan -olevan saada kutsu häihin; sieltä kyllä lähtisi lahja, jollaista -kukaan ei vielä ollut saanut. - -Biettar Oula siis todellakin piti Nikko Nillen ystävyyttä -jonkinarvoisena! - -Nikko Nille soi hänelle kuitenkin kaikitenkin kaikkea hyvää! - - - - -VI. - - -Nikko Nille oli mennyt äskettäin ja hämärä oli jo tullut. - -Teltan edessä paloi suuri, rätisevä nuotio. Muori Biettar pehmitti -saraheiniä paksulla koivunuijalla. Alasimena oli paksu, litteä -kivi. Biettar Oula koristeli poronsarvilusikkaa kukonkuvilla ja -viivakiehkuroilla. Elle levitteli pehmitetyitä saraheiniä paljaalle -kalliolle kuivumaan. - -Alituiseen antaa Biettar Oula katseensa kiertää ympäröivän viidakon -reunaa, -- vanhan tavan mukaan. - -Äkkiä hälyyttävät koirat. Hän komentaa niitä. Hän kuulee lahojen -oksien taittuvan, ja pudonneet lehdet kahisivat. Puunrunkojen -välitse vilahtelee kolme ihmistä, tullen postipolkua myöten. He -poikkeavat nuotiota kohti. Biettar Oula saa kohta vihin kahdesta, -- -postimiehiä; mutta kolmas? - --- Kas -- kuolema ja kirous -- eikö olekin Lasse! sanoi Aslak, vallan -unohtaen nimittää häntä trondhjemiläis-seminaristiksi. Lassella -oli musta hattu, -- ja kalpea oli kuin mikäkin oppinut riiviö, -- -hänellä oli vyö vyötäisillä -- kuten hurskaalla saarnamiehellä, eikä -lanteilla, niinkuin epäilyttävät miehet pitävät; hänellä oli lyhyt -leikkotukka, ja hän otti hatun päästään, tervehtiessään isäntäväkeä. -Hän oli sanalla sanoen tuollainen, josta Hukka olisi sanonut: -"rakastettava, hyviin tapoihin oppinut henkilö". - -Sekä Biettar Oulaan että muihin vaikutti Lassen tulo kiusallisesti; -sitäpaitsi he eivät vielä olleet häntä oikein odottaneet. Biettar -Oula oli kyllä vannottanut hänellä tuiman valan, ettei hän koskaan -sanoisi julki salaisuutta, mutta sentään... - -Lassea kohdeltiin joka tapauksessa kaikella huomaavaisuudella. -Biettar Oula antoi kuitenkin -- postimiesten takia -- sanoilleen sen -vivahduksen, ettei hänellä ja Lassella ollut mitään keskinäistä; hän -rupesi leikkisän pilkalliseksi Lassea kohtaan; mutta sanat tuntuivat -enimmäkseen väkinäisiltä. - -Lasse käytti taajaan norjalaisia sanoja ja käänteitä; kertoessaan, -mitä hän oli tehnyt, hän sanoi norjaksi "jakkaran", "verkon", -"teräsvanteen" ja "kaunokirjoituksen". - -Postimiehet päättivät olla yötä täällä. Heillä oli vielä matkaa kolme -penikulmaa karjamajoille, mistä he saivat soutaa edelleen jokea -myöten kylään. - -Postimiehet kertoivat syödessään uutisia suuresta maailmasta. - --- Vadsön vouti on keskustellut Hammerfestin voudin kanssa. -Puheenalaisena oli eräs pykälä, josta he olivat erimielisiä, ja -hyvinpä he kuuluvatkin kuumenneen. Ne tuntevat kumpikin pykälänsä, -mutta parempi kuuluu Vadsön vouti kuitenkin olevan. - --- Mutta ei hänkään ole mitään asianajaja Lundan verroilla! sanoi -Aslak. "Siinä on poika, joka osaa olla viekas ja oppinut! Eipä sitä -pykälää, ettei hän taitaisi tarttua siihen... Mutta tyyris se onkin, -jumaliste!" - -Biettar Oula kertoi Nikko Nillen olleen siellä iltapäivällä. Mutta -toisista ei kukaan tajunnut, mitä iloa postimiehillä oli siitä, että -Nikko Nille aikoi ajaa heilansa kanssa kylään. Totta kyllä Nikko -Nillen olentoon oli alkanut tarttua jotakin tavattoman hullunkurista, -mutta sentään... Ei kai vaan ämmä enää noussut jalkeilleen? -- Niin, -eihän ollut taattua sekään... - -Ristiin rastiin haasteltiin asiat; mutta väliin he istuivat ääneti, -tuiottaen nuotioon ja mietiskellen puhelemiaan. - -Punaiset liekit hulmusivat läpi turpean savupilven, mikä oli niin -musta, että pilvinen, yöntumma taivas näytti vaalealta sen pitkän, -levottomasti häilähtelevän kaaren takana. Tuulen viri puhalsi -silloin tällöin tulikielekkeet leveiksi, röyhelöisiksi lehdiksi, -jotka kohta taas oikenivat ylös ilmaan ohuina ja pitkinä, notkuivat -lentoon valmiina, erkanivat, mutta sammuivat äkkiä omaan tuhoiseen -tulisuuteensa. Tulenloimo levisi kauas ympäröivään viidakkoon, missä -märät, mädät lehdet paistoivat esiin ohuen, niljakkaan lumen alta. - -Väki meni telttaan ja paneutui maata lattialle, takan ympäri -poronnahoista ja hienoista, notkeista koivunvarvuista tehdylle -vuoteelle. - -Pimeys tunkeutui nuotion hiilten yli, joista vielä välkähti joku -elonleimaus. Viimeinen punainen pilkahdus hukkui riutuen yöhön. - -Mutta kylmä-vetinen puro luikerteli ulisten kuin sokea koiranpentu -pimeyden halki, kuohui lepoa löytämättä uomassaan, joka luisui -mutkitellen ja valonarkana laaksonrinnettä alas. - -Porot, joilla oli jo melkoisen tukevat talviturkit, lepäilivät -pehmoisella sammalella. Erään pensaan alla loikoivat paimenet, pää ja -kädet työnnettyinä peskin suojaan ja lämpimät, pitkäkarvaiset koirat -vatsan ja jalkojen peitteenä. - - - - -VII. - - -Pimeä antaa verta valon kalpeihin ajatuksiin. Pimeässä välkkyvät -pöllön silmät ja himo paisuttaa petojen suonia. Joka huokonen -poreilee ydinmehua, jota tulvii kuumina helminä yli kaikkien -hermojen... - -Muori Biettar oli maannut valveillaan koko yön, sappi kiehuen, mieli -myrtyneenä siitä, että Lasse nyt tulisi vaatimaan noita kuutta -vaadinta. Kuinka hänen mielensä olikaan kuohunut, kun hän oli -huomannut poikansa raukean epävarmuuden Lassea kohtaan! Hän ärtyi ja -makasi nyt kiroillen ja älmentäen turkispeitteen alla. - -Mutta sitten hän purskahti nauruun ja hänen täytyi pureksia -peskinreunaa, ettei herättäisi muita... Laumassahan oli vielä kolme -vierasta, merkitsemätöntä vasaa! Jos ei Lasse tyydy kun saa ne sekä -lisäksi rehellisenä uhrina yhden vaatimen, niin matkustakoon takaisin -seminaariinsa!... Piru kärventäköön muori Biettarin sisukset, ellei -sitä vedetä nenästä, tuota mäyräköntystä, tuota vaadin-kiskuria!... -Ja sillä vedolla kiertyy solmunuora, sen kaulaan, niin että siitä -tulee iäksi muori Biettarin kuuliainen orja. Kyllä hän tuhoo sen, -tuhoo!... Koettakoonpa vaan Elle mielensä mukaan pilata Biettar -Oulan harjoittamaan tyttölapsen-hyveitä, -- vaikka ei se vielä tähän -päivään ole saanut turmelluksi muori Biettarin poikaa. - - * * * * * - -Postimiehet olivat lähteneet. - -Lasse makasi vielä, nauttien olostaan. Tämähän oli hänen -ensi päivänsä. Hän otti esiin rukouskirjan, jonka oli tuonut -"seminaarista" ja alkoi lukea. - --- Sanotaanko hartauskirjassa jotakin lupausten ja sopimusten -rikkomisesta? kysyi muori Biettar. - -Lasse katsoi kauhistuen häntä ja hänen katsantonsa oli säälittävän -tuhma. - --- Niin, ällistele tarpeeksesi, senkin pöllö! sähisi muori Biettar, -heittäen kahvimyllyn takkaan, niin että säkenet suitsusivat -savuaukosta. "Ei -- jumaliste, vaikka olisit saada kolme sopulia -kolmen vaatimen asemesta!" -- Hän puhui koetteeksi vain kolmesta. - -Aslak voi tuskin pidättää nauruaan. Hän oli ensin ajatellut, että -muori Biettar tahtoi ottaa härkää kiinni sarvista; mutta Lasse siinä -yhteydessä -- "ottaa härkää kiinni sarvista" -- näytti hänestä kovin -hassunkuriselta. - --- Minun pitää saada se, mikä minulle on luvattu, ynisi Lasse -itkevällä äänellä. - --- Luvattu?! -- Sinäpä oletkin oikea mies puhumaan lupauksista! -- -O-ei! Ei sitä puhuta lupauksista jokaisen kulkiamen Pekan tai Paavon -kanssa. -- Mitä sinulle sitten on muka luvattu? - --- Kyllähän itse tiedät. - --- Mutta tiedätkö sinä, mitä minä sinulle lupaan? Minä ripustan -sinut koivista tuohon mäntyyn ja annan pitkin pakaroitasi, sen minä -lupaan, jos näytät yrittävänkään puhumaan vaatimuksistasi, hävytön -sanasi-syöjä!... Jos olisin tiennyt, että sinä olit sellainen -tomppeli oikeuden edessä, niin en ikinä olisi sopimuksiin käynyt -sinun kanssasi!... Mutta minä annan liian suuren arvon itselleni, -kohdellakseni sinua ansion jälkeen. Nouse jo ylös siitä ja tule minun -kanssani karjan luo, että pääsen sinusta niin pian kuin suinkin! -- -Mutta syö ensin! -- Tuoss' on konttiluu, tuoss' on lämmintä makkaraa, -ja tuoss' on tuoretta, keitettyä nuoren poron selkälihaa. Syö ydintä -ja verta ja lihaa, poika! - -Lasse nousi koneellisesti seisomaan, söi ja rohkaistui ja suli. - -Sitten he lähtivät. - -Sekä Elle että Biettar Oula olivat olleet vaiti. Elle olisi -mielellään varoittanut muori Biettaria houkuttelemasta Lassea -tuhmuuksiin, mutta ei uskaltanut, -- eikä viitsinyt, sillä se olisi -ollut hyödytöntä. - -Muori Biettar oli varhain aamulla neuvotellut poikansa kanssa -aikeestaan, ja Biettar Oulasta se sillä hetkellä oli näyttänyt -hyvältä. Mutta kun Lasse räväytti auki viluiset, surkeat silmänsä, -niin Biettar Oulan valtasi raukea epävarmuus, ja silloin hän olisi -mieluummin toivonut Lassen saavan nuo kuusi vaadinta, jotka hänelle -oli luvattu; -- niin olisi jutusta tullut suti puti puhdas -- -tavallaan. Mutta muori oli kuin kaksiterä-miekka, ja pojan piti -peräytyä. Hänen mielensä ja tahtonsa oli lamautunut tänä yönä -- -vaikkei hän sitä oikeastaan tuntenut. Hän tunsi vain, että jotakin -hänessä tapahtui. - -Lasse, joka vielä oli sisäopinnoista heikko, hiestyi ja väsyi -koettaessaan pysyä vanhan mankon kinterillä; tämä riensi kevyesti -ja äänettömästi kuin huuhkaja, -- hänen astuntaansa ei kuulunut -ensinkään. - -Karjan luo tultuaan muori Biettar puhui Lasselle näinikään: "Täällä -on kolme vasikkaa, joita ei vielä ole merkitty; kaksi niistä on -vaadin-vasoja. Nyt sinulla on valittavana kaksi osaa. Tahdotko ottaa -nuo kolme vasaa ynnä yhden vaatimen lisäksi -- tai haluatko jäädä -aivan osattomaksi?" - -Lasse, joka äkkiä oli joutunut pahimpaan pulaansa -- päätöksen -tekoon, ja nopean päätöksen --, hikoili yhä enemmän. - -Mutta sitten, ikäänkuin peläten joutuvansa aivan osattomaksi -tai olevansa pakoitettu tavoittelemaan oikeutta kaikenlaisten -hankaluuksien uhallakin, hän kokosi kaiken tarmonsa ja vastasi -myöntäen. - -Mutta samassa putkahti hänessä kasvamaan pieni, kääpiönsitkas -katkeruuden itu. - - - - -VIII. - - -Eräänä iltana Nikko Nille tulee kävellen kylän päätietä pitkin, -ylpeänä ja liikutettuna. Hän käy hiukan kumarassa, oikea olkapää -pystyssä, niinkuin luovisi kovaa tuulta vastaan. Se johtuu siitä, -ettei hänen kumpikaan kätensä ole vapaa; toisella hän taluttaa -hirvasta, -- täällä kylällä ei enää ollut talvikeli --, ja toisella, -oikealla, hän pitelee Eira Maritin esiliinan nipukasta. Ja Eira Marit -on melkein yhtä hankala talutettava kuin hirvas. Nuoret tytöthän -kovin kainostelevat, ainakin heidän pitää heittäytyä kainoksi. -Mutta tällä kertaa Eira Marit ei näyttele. Hän vain punastuu ja -astelee aivan horjuen, kun hän on pakoitettu ajattelemaan niin -moninaista ja tuntemaan niin paljon: hänen pienet, uneliaat aivonsa -eivät ole tottuneet pitkäkoipisiin ajatuksiin, ja hänen sydämensä -sykkii mieluimmin tasaisesti hölkäten. Muutoin niin herkkävireiset -naurulihakset ovat kuin halpaantuneet. Sillä hänen täytyy ajatella, -että hän on pian jättävä isänsä ja äitinsä ja menevä Nikko Nillen -vaimoksi... Istuva omassa teltassa, ommellen peskejä ja housuja ja -kaikkea, mitä tarvitaan. - -Ja nyt he ovat tuskin sadan askeleen päässä Jongon talosta... Oo -Jumala! Ihmiset katsovat häntä kuin morsianta, naimisiin aikojaa -ikään. Se on niin pyörryttävän juhlallista... On kuitenkin hyvä, että -on näin pimeätä. - -He ovat juuri lähtemässä laskeutumaan pientä mäennyppylää likellä -Jongon taloa, kun Nikko Nille äkkiä pysähtyy ja vetää armaan -puoleensa. Hän vapisee kuin haavanlehti; sillä hän uskoo aivan -selvään nähneensä ämmän haamun kulkevan ikkunan ohitse valojuovan -läpi ja edelleen navettarakennusta kohden. - --- Mitä nyt? kysyy Eira Marit ja lenkosäärinen kun on, pysyy hän -vaivoin tasapainossa sisäänpäin väärillä jaloillaan. - --- Etkö sinä nähnyt häntä? - -He seisoivat hetken henkeään pidättäen. - --- Tuolla hän menee! kuiskaa Nikko Nille. - --- Oo-h-oo Jumala! panee Eira Marit, tullen kuolonkalpeaksi. - -He kiinnittävät katseensa erääseen polkuun, joka johtaa kirkkomaalle; -nähtävästi aave on pyrkimässä jälleen hautaan... - -Ei -- ei häntä näy siellä... - -No niin -- Herran nimessä heidän täytyy käydä edelleen! -- Kunpa he -vain pääsisivät seinien suojaan niin pian kuin suinkin. - -Mutta äkkiä he kuulevat äijän röhkäävän äänen halkomäeltä: "No mihin -hittoon se hävisi? -- Tuskin olemme saaneet arkkuun sen vanhan -värttinän, ennenkuin se jo kimpoaa ylös!" - -Äijän vihanpurkausta seurasi ihmisjoukon purskuva naurunhohotus, -joukon, jonka ääriviivat vain häämöittivät pimeästä ja joka seurasi -äijää, tämän koettaessa raahata suurta, ruumisarkunmuotoista -laatikkoa rappujen luo. - --- Nyt me hautaamme sitä kolmatta kertaa, jatkoi äijä. Mutta kun me -nyt saamme sen sullotuksi arkkuun, niin me naulaamme kannen kiinni -kuusituumaisilla ja luemme Isämeidän seitsemän kertaa oikeinpäin -ja seitsemän kertaa takaperoisin. Ja sinä, Erkki, joka olet rohkea -kuin kissa, sinä saat mennä kello kaksitoista tänä yönä kirkkomaalle -ja hakea, kolme huuhkajan kokkaretta sen suuren koivun alta, jossa -huuhkaja tavallisesti istuu, ja heittää ne, yhden kerrallaan, haudan -yli ja sanoa joka kerta: "Nuku, Saara-ämmä, hu hu huu!" - -Ja äijä hääräsi innoissaan ja etsi tuota Manalle niin vastahakoista -ämmää. Hän oli tänään voidellut suunsa perusteellisesti porovarkaiden -luona koilliskulmalla, ja siksi hän oli niin rohkea. Sellaisen -aterian jälkeen hänen oli tapana tulla kylän lounaiskulmalle -ja silloin hän oli täynnä kiivautta porovarkaiden syksyöisten -teurastusjuhlien takia, luultavasti siksi että hänen omaatuntoaan -kipristeli, kun hän oli syönyt sellaista lihaa. Mutta tänä iltana hän -ei joutanut pitämään parannussaarnoja. - --- Piru vieköön! kuului ämmän käheä ja kiukkuinen ääni navetan takaa. -Hänen hoippuvat liikkeensä olivat usuttaneet muutaman ärtyisen pukin -hänen kimppuunsa. - -Äijä juoksi hätään ja pelasti ämmän miehekkäästi pukin rynnäköistä. - --- Tuo pukki on sidottava haudan viereen seisomaan vartiana kahdeksan -päivän ajan! hän huusi. "No -- etkö halua jälleen arkkuun siitä? -- -Tai tahdotko ensin hyvästellä Nikko Nillen?" - -Mutta ämmä löylytti äijää sauvallaan. Hän, jolta suurella huolella -oli salattu huhu hänen omasta kuolemastaan, kaahotti ilosta loistaen -Nikko Nillen syliin, ja levittäen suunsa mitä muikeimpaan hymyyn, -sanoi: "Sinäkö se, poikani?!... Hyvää päivää, hyvää päivää!" - -Joskin asiain oikea laita pian oli selvinnyt Nikko Nillelle, niin ei -hän sentään vielä ollut tointunut kauhistuksesta, nähdessään niin -ilmielävän aaveen, kuin koskaan voi nähdä; -- mutta hän ei voinut -muuta kuin tarttua sen käteen. Siinä oli ruumiin tuntu, ja hän -hikosi. Eira Marit sitävastoin ei ensinkään tahtonut tarttua ämmän -käteen. Hän vain vapisi ja huohotti eikä tiennyt miten olla. Muuan -luotettava nuori mies vakuutti hänelle, ottaen häntä kaulasta, ettei -ämmä koskaan ollut kuollutkaan, vaan oli tähän hetkeen asti ollut -ehkielävä. Vihoviimein alkoi hänen huohotuksensa vaimentua. Äkkiä -iskeytyi kämmen kuin mekaaninen läppä suulle, ja kikatus kiersi ulos -sieramista. - - * * * * * - -Pari viikkoa myöhemmin tuli kylälle muuan metsästäjä, joka muutamia -päiviä oli oleskellut eräässä karjamajassa tuntureilla, ja kertoi -seuraavaa: - -Eräänä iltana, kun hän makaili sänkylaverilla ja oli uneen -vaipumaisillaan, niin, ehkäpä jo nukkuakin, hän kuuli pikkulapsen -itkua ulkoa. Majassa oli sysipimeä. Hän makaa ja kuuntelee ja -katsoo oveen päin. Siellä alkaa loistaa pieni pilkku; se suurenee -suurenemistaan, ja lopulta se muuttuu pikkulapsen näköiseksi... Hän -huomaa silloin että se on äpärä, salaa synnytetty lapsi, joka etsii -äitiään ja tahtoo saada kristillisen kasteen ja kristillisen nimen. - -Hän ristii kätensä ja sanoo: "Sinun nimesi olkoon Nilas. Nilas! Minä -kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!" -- ja hän heitti -kolme kupillista vettä sen päälle. - -Ja äpärä katosi ja kävi autuaaseen lepoon. - -Tästä lähti sellainen huhu, että Eira Marit oli tehnyt salaa lapsen. -Hän ei varmaankaan ollut viime aikoina ollut yksin peskissään, -sanottiin. Mutta eräs viisas ja kunnioitettava vaimo todisti, että -kaikki tämä oli ilkeätä juorua. Ja hän puhui totta. Eira Marit ei -ollut sellainen. Ei Nikko Nillekään. - - - - -IX. - - -Jussa oli tullut eilen. - -Hän oli ollut poissa monta vuotta. Hänen nimensä oli nyt Juhani; -mutta kotosalla ei kenenkään päähän pälkähtänyt kutsua häntä muuksi -kuin Jussaksi. - -Matkan viimeiseen osaan -- Inari-järveltä saakka -- oli mennyt -kerrassaan kahdeksan päivää. - -Keli oli näet kehnontunut; parilla viime penikulmalla hänen oli -enimmäkseen pitänyt kantaa suksiaan olalla. - -Olikinhan jo toukokuu puolivälissä. Tänään hän oli uskaltautunut -joen rannalle asti. Hänellä oli paha tunne siitä, että hän esitti -täällä kotona kummallista muukalaisen osaa. Kunpa hän vain pääsisi -ensimäisten päivien ohi!... - -Oli ollut saakelin ilkeätä esiintyä Helsingissä harvinaisuutena, ja -tästäpuoleen häntä kidutetaan täällä kotona pitämällä hänestä suurta -ääntä! Kirotun paha oli olla puolivälinilmiö. - -Ja jumaluusopin ylioppilas Juhani Jongo ei huomannut ensinkään, -ennenkuin oli laskenut tepsivän, kotoisen kirouksen. Hän oli niin -äkeissään, ettei edes katunut syntiään. - -Mutta hänen verensä kuohui hillitöntä vauhtia, kun hän äkkiä huomasi -erään naisen, joka tuli häntä kohden. Jussa oli tuntenut hänet, -ennenkuin silmä ehti eroittaa koko hänen olentonsa. - -Tuntui niin kumman raskaalta tuo muistonmaininki, joka nyt vyöryi -tulvien hänen sieluunsa... - -Kaikki irtautui hänessä, ja hän kiiti virran mukana... Hänen silmänsä -sai kiinnekohdakseen naisen kengänkäret, jotka etsivät rapakkojen -väliltä kuivaa jalansijaa. - --- Pyydän saada tervehtää teitä, neiti Norum! -- Te tuskin muistatte -minua; mutta minulla on kerran ollut kunnia jutella kanssanne. -- Hän -sanoi sen suomeksi. - --- Ettenkö muistaisi teitä! -- Neiti hymyili iloisesti. -- "Ei muuten -ole ensinkään kaunista, että arvelette minun unhoittaneen teidät". - --- Ja te olette eksynyt tänne tuntureille? - --- En, -- ei minun täällä-olossani ole jälkeäkään eksymisestä. Minä -olen pienestä pitäen toivonut saavani tulla tänne. Ja tänä kevännä -pyysivät täkäläinen pappi ja hänen rouvansa kirjeellisesti minua -käymään vierailemassa heidän luonaan. He ovat niin rakastettavia, -maailman miellyttävimpiä ihmisiä he ovat! Ja minä viihdyn niin -hyvin täällä. Täällä on niin ihana ilma, niin raikas ja kevyt!... -Ja pappilassa on kaksi lasta, poika ja tyttö. Nekös ovat suloisia -ja hauskoja!... Niin, minä olen täällä kerrassaan uudesti syntynyt. -Eikö teistäkin näytä siltä? -- Hän hymyili. -- Oletteko kuullut -sellaisia kysymyksiä!... Niinkuin te tietäisitte, millainen minä olen -ennen ollut! - -Hänen eloisuutensa hämmästytti ja rauhoitti Jussaa. Ja missä oli -katseen totinen ilme?... - -On kohtauksia, joita salainen juhla seuraa, ja juhlailoon sisältyy -niin paljon... - --- Mutta minkätähden aiotte suomalaiseksi papiksi, herra Jongo? - --- Suoraan sanoen, sitä en tiedä itsekään. - --- Minusta teidän olisi pitänyt ruveta norjalaiseksi papiksi... Mutta -jos te tulette papiksi suomalaiseen rajapitäjään, niin minä tulen -kuulemaan teitä. - --- Niin, luvatkaa se minulle! -- Silloin minä saarnaan vain teille, -yksistään teille! - --- Ja sitten teidän pitää saarnata suomeksi, ei lapiksi... -Kivikirkkohan siellä on -- rajapitäjässä? - --- Niin. - --- Hyvin pienessä laaksossa, joka ulottuu aivan aution lakeuden -reunaan asti? - --- Aivan niin! - --- Ja koko laaksossa tuskin asuu muuta elävää ihmistä kuin pappi? - --- Ei, -- ei ketään muuta. - -Neiti katsoi maahan. Sitten hän nosti katseensa, -- aivan vitkaan, ja -antoi sen liukua Jussan silmiin. "Se on varmaan ihmeellistä... Mutta -miten luulette tulevanne toimeen siellä?" - --- Se on sen ajan huoli! -- Minä en ole vielä pappi. - --- Mutta teidän täytyy tulla papiksi sinne, -- joka tapauksessa! -Hänen katseensa häilähteli kuin metsän hämärä. - -Useimmat ihmiset pienenevät, kun tuttavuuden yksinkertaiset värit -ovat imeneet pois ensimäisten juhlallisten vaikutelmien loisteen... - -Sitten Jussa kysyi: "Minkätähden minun teistä pitäisi tulla papiksi -juuri sinne?" - --- Niin -- -- --. Minä sanon teille -- -- --, minä olin etelässä -pari vuotta. Siellä ihmiset olivat niin valoisia, toisenlaisia kuin -täällä. Ilma ja maa ja kaikki oli valoisampaa ja toisenlaista kuin -täällä. Ja kun minä nyt muistelen teitä siltä ajalta, jolloin näin -teidät Lafjordissa, niin minusta tuntuu, että teidän pitää olla -pappina juuri siinä hiljaisessa laaksossa, joka ulottuu autioon -lakeuteen asti -- -- Ja myös on minusta tuntunut aina, että Biettar -Oulan pitäisi olla yksi teidän kuulijoistanne... - --- Aina, -- sanotte te? - --- Niin, sanoi neiti, punastuen äkkiä. -- "Mutta milloin te aiotte -tulla vierailulle pappilaan? Pastori ja hänen rouvansa puhuivat -teistä tänään. He mielellään tervehtisivät teitä... Mutta kyllä minun -nyt täytyy lähteä. Minä olen tehnyt kierroksen pitkin joenrantaa ja -katsellut jokea. Katsokaas, kuinka se on tulvillaan!" - -Hän sanoi hyvästit ja lähti. - -Jussa jäi katselemaan häntä. Hänen nuori vartensa näytti leikkivän, -täynnään vapaata elämäniloa. - -Jussa oli joutunut keskelle kevään houkuttavaa levottomuutta, hänen -aistinsa olivat äkkiä alkaneet hehkua. -- -- -- "Siellä -- -- -siellä etelässä -- ihmiset olivat valoisampia ja toisenlaisia kuin -täällä"... Vielä kerran hän tuli näkyviin -- kirkonmäellä; hänen -tukkansa välkkyi kultaiselta auringon kaukaisessa loisteessa. Niin -solakka ja niin valoisa ja niin suoraryhtinen!... Ne ihmiset -- -niiden valkeitten talojen asukkaat, joita kuumottaa etelässä pitkin -rannikkoa, ulottuen pitkinä riveinä etelän linnaan asti, -- ja -nämä ihmiset, -- näiden synkkien metsien ja autioitten lakeuksien -asujamet! -- Siellä ihmiset olivat valon liitossa ja laskivat -alaisikseen maan ja ilman, täällä ihmiset pakenivat pimeän turviin ja -häviöönsä... - -Mutta Jussa oli nuori ja suuri ja väkevä, ja hänen sieramensa -paisuivat, kun hän hengitti vapauttavan kirpeätä maantuoksua. Ilma -oli täynnään auteretta ja juoksevan veden läheistä ja kaukaista -solinaa. - -Tämä kevät tulee kuin kuumeuni jonakin varhaisena aamuhetkenä. -Aurinko riisuu maan räikeän alastomaksi, sen kuuma henkäys -kohtaa jokaista paljasta täplää ja sulattaa elämään juurten -mehut kuohkeutuvan mullan alla, se täyttää koko ilman riehuvalla -juhlahumulla ja kaiken elävän toivolla ja tahdottomalla hurmiolla. - -Jussa kulki joenrantaa ylöspäin, matalaan koivumetsään. - -Pitkäkarvainen lehmä, jonka hauraita luita peitti poimukas nahka, -nuuski ja imeksi ahnaasti paisuvia silmuja ja nuoria lehviä. Sen -suurissa, raukeissa silmissä loisti orastava eläimen halu. Se lakkasi -pureksimasta, katsoi suoraan ilmaan ja antoi katseen kauan viipyä -autereessa... Ja sitten se alkoi ammua minkä jaksoi. - -Pitkulaisia lammikoita tulvehti niityiltä jokeen, laskien kellerviä -vesisuihkuja alas jyrkän hietaäyrään yli. Silloin tällöin lohkesi -märänkiiltävä paakku maata, pudota loksahtaen hietikkoon, vieri -rannalle kasaan ja loiskutti sameita vesipyörteitä sinivihreää -jäänreunaa vasten. - -Valkoisia vesiputouksia välkkyi laaksonrinteitten metsistä; sillä -vuorokauden läpeensä kylpivät lakeuksien lumet auringonpaisteessa ja -sulivat kuohuviksi puroiksi. - -Tukinhakkaajia näkyi metsäkukkuloilla, ja rauhan ääni kajahteli -autereisessa, kevättuntuisessa ilmassa. - - - - -X. - - -On yö -- mutta valo ja auringonpaiste väräjää yli lakeuksien. Ja -on värähtämättömän hiljaista. Vain Jussan suksi suhajaa kevyesti -jääkuorta vasten. - -Jussa hiihtää erästä kylän yläpuolella olevaa niittynientä pitkin. -Lumi peittää sitä vielä eteläpuolista metsänreunaa myöten. - -Täytyy puhdistaa pyssynpiippu. Hän työntää sen lumeen ja laukaisee; -lumen alla jymähtää lyhyt, tukahdutettu paukaus. Vanha uuninputki oli -vähällä lyödä poikki hänen solisluunsa. Viidakoista kuuluu kiivaita, -tiheitä siiveniskuja, ja pari jänistä kiitää vihurina metsän -laidassa. -- Hän oli herättänyt sentään eläimiä ja lintuja niiden -tiloilta. - -Hän ampuu riekon, ja hänen verensä kuumenee laukauksen kiihoittavasta -jylystä, ja lumelle tippunut punainen veri herättää hänessä eloon -vanhan verenhimon; poikasena hän oli Biettar Oulalta oppinut juomaan -tuoretta eläimenverta. Hän painaa riekon suulleen, pusertaa sitä ja -imee suuhunsa veren. On niinkuin viinin ensimäinen lämpö virtaisi -kiihoittavana suoniin ja saisi silmät loistamaan. Joka pensas, mäki -ja tunturi ja kaikki eläimet ja linnut tervehtävät häntä muistoilla, -eikä mikään, ei mikään ohjaileva katse kiellä hituistakaan hänen -vapaudestaan -- Jumalan kiitos!... Hän ampuu vain ruutipanoksia -viidakoihin, istuen paljaalla mäellä keskellä niittyjä ja pureksien -pihkaa. Aamutervehdys teille kaikille, meille kaikille! - -Jänis loikkaa ohi. Sitä vastaan tulee ruutipanos, se peräytyy tehden -pilvihypyn, mutta saa vastaansa uuden latingin ja juoksee suoraan -Jussaa kohti, pysähtyy ja istuutuu takasilleen. Jussa pistää suuren, -pehmeän pihkapallon pyssyyn ja ampuu sen suoraan jäniksen turpaan; -jänis keikahtaa nurin, päristelee, pudistelee päätään ja loikkii -pois. Jussa nauraa hohottaa. "Anteeksi! -- Olisitpa voinut tehdä -tempun kehnomminkin, olisitpa kyllä voinut!"... - -Hän on saapunut pienelle joelle, joka virtaa erään syrjälaakson läpi. - -Äänettömästi kuin petoeläin hän pujoittautui viidakon läpi, erästä -mäkeä ylöspäin. Joen suulla, lammikoissa voi piillä sorsia tai -harmaahanhia. - -Mutta siellä ei ollut mitään. - -Ison joen jäällä sinervässä lumisohjussa näkyvät tiheät jäljet -ilmaisevat hänelle, että Biettar Oula äskettäin on lähtenyt -pohjoiseen. Ei kenenkään toisen karja kulje niin laajana ja taajana. - -Jussa makaa viidakossa, miettien monenlaisia asioita. - -Ympärillä kiimaiset riekot kukertavat käreällä äänellä. Jussa matkii -hempeätä naarasta. Ja urokset tulevat kumarassa, siivet syleilyyn -avattuina eivätkä arkaile hänen suurta ruhoaan; sillä kiima ajaa -heitä kuin metsäpalo... Suuret urokset rientävät haistellen naarasten -jälkiä ja käyvät toisiaan kurkkuun lemmenkateuden verenhimoisella -mielettömyydellä... - -Tuolla ryntää jäälautta rantaa vastaan, ja jääpuikot kalisevat kuin -metallipalat toisiinsa. - -Yhä valaa aurinko ohuen kultaisen harson mäkien ja tunturien -rinteille. Elna!... Kevätyö on täysi valoa ja suhinaa. Kaihojen -tulva virittää aistit... Miksi huojuu mäki, miksi keinuu maa? --- -- -- Elna! Elna! "Kivikirkko autiolla lakeudella." Sinä sanoit -sen autereisin silmin, verenkuulto otsallasi!... Minun tukkani on -suuri ja musta, ja papinkaapu on kuin musta varjo, joka irroittaa -minun pääni saarnastuolista, se irroittaa minut kansastani, -maailmasta... Elna! Jos voisin tempaista luokseni ajan, sen ajan, -joka on niin kaukana, niin sinä tulisit mukana!... Astu sinä vain -maan pintaa, Elna, niin se keinuu enemmän -- -- --. Minä en kestä -tätä, minun rintaani polttaa, minun katseeni hukkuu sumuun... Elna! -Minä en kestä tätä. Aurinko nousee hitaasti, ja aika sulaa minun -ruumiini, minun sieluni! Herra, Jumalani, minä en kestä tätä -- -- --. - -Jonkun eläimen askelet rapisevat lumikuorella. Jussa tarttuu -pyssyynsä. Susi juosta hölkyttää syrjälaaksosta päin -- kuono -poronjäljissä. - -Jussa painaa pyssynperän poskelleen, katse tutkii eläimen turkin -värejä, suupielten nykäyksiä ja väkevien silmien kovaa loistoa... -Laukaus pamahtaa, ja susi kiitää kammon vauhdilla lammikon yli. - -Jussa juoksee jälkeen, ryntää vettä pärskyttäen lammikon yli, ryömii -jäälle ja ajaa suksilla sutta takaa. Hän jännittää joka lihaksen, -hiki pusertuu ihosta ja tekee märäksi hänen ruumiinsa. Vauhti sekä -eläimen suuri, punainen kita kiihoittaa häntä veriseen intohimoon. -Suden jälkiin jää lumelle veritäpliä, se ontuu toista jalkaansa. -Se suuntaa silmänsä taaksepäin ja kiristelee valkoisia, vahvoja -hampaitaan häntä kohti. - -Piru vie sinun hampaasi! Kyllä tunnen sinut ja sinun sukusi! - -He kiitävät erään niemen vierustaa jäätä pitkin; jääpinta viiltää -terävästi suksenpohjia, ja suden kiivaasti huokuvista keuhkoista -syöksyy harmaana sauhuna lämmin hengitys. - -Susi nousee maihin pohjoisrannalle. Jussa harppaa muutamia askeleita -suksilla pehmeän rantasaven yli, -- jättää sukset siihen ja juoksee -suden jälkeen rinnettä ylös. Usein hän kadottaa sen näkyvistään, -ja keuhkot takovat ylen ankarasti rinnassa! Mutta sudenkin täytyy -hiljentää vauhtia: haavaa pakoittaa, ja veri vähenee nopeasti. He -ponnistelevat ylöspäin jyrkkää, kivikoista tunturirinnettä, -- kun -vihdoin suden täytyy pysähtyä erääseen syvänteeseen. Jussa lataa -pyssynsä aika ruutipanoksella sekä kotona valetulla lyijykuulalla. -Sitten hän menee aivan suden viereen, jonka kidasta pursuaa vaahtoa -ja jonka silmät kipenöivät. "Nyt minä ammun sinut!" - -Susi ammottaa suutaan, mutta ei saa alaleukaansa enää takaisin ylös: -kuula on musertanut sen. Jussa menee ja istuutuu kahareisin karvaisen -otuksen päälle ja työntää pitkän puukkonsa sen rintaan. - -Kädet vapisevat raukeudesta, ja hiki kirvelee silmiä, kun hän nylkee -sutta, palaen eläimellisestä saaliinhimosta. - -Sitten hän ryömii kukkulan laelle. Siellä hän heittää kaikki vaatteet -päältään, vääntää ne ja levittää aurinkoon kuivamaan. - -Hän istuu sudennahka yllään ja katsoo laakson yli. Tuolla missä -joki tekee äkkikaarroksen karjamaja-niemen kohdalla olevien hieta- ja -soramatalain ympäri, se on aivan vapaa jäästä. Hän tuntee joka -majan, hän on käynyt kaikissa. Hän muistaa ne laitumet, joilla -tavallisesti on enin mustikoita ja juolukoita, -- ja ne mäenrinteet, -mitkä syksyisin ovat tulvillaan veripunaisia puolukoita. Hän muistaa -kaikki polut, jotka kaartelevat mäkien ympäri. Tuossa syvässä -kuopassa, poukaman yläpuolella, hän on niin monena aamuna nähnyt -lohen välkkyvän hopeankiiltävänä verkossa. Ja kaikki avaran lakeuden -töyräät ja harjut ja tuvat hän tuntee. Hän on ollut täällä joka -paikassa... - --- No -- eikö Biettar Oula ole ehtinyt etemmäs? - -Hän näkee pohjoisessa parin pensaita kasvavan mäennyppylän välistä -nousevan savua. Nopeasti hän vetää vaatteet ylleen ja rientää matkaan. - - - - -XI. - - -Koirat olisivat varmaan hävittäneet hänet, ellei Biettar Oula olisi -juossut väliin ja uhannut niitä suksisauvalla sekä laskettamalla -ryöpyn heliseviä sadatuksia. - --- Hm -- eikö elämiste Jussa?! Ja oletpa patvinut! - --- Totta tosiaan, eikö olekin Jussa! huusi Aslak ja kävi tervehtimään -häntä hyvin liikutettuna. "Joko tuota lienet päähän asti lukenut?" - -Jussan täytyi vastata, että paljon oli vielä vajaa. - --- Jaa... sittenpä ei taida jäädä sitä asiaa, jota sinä et taitaisi! - -No kyllä aina jotakin jää, arveli Jussa. - -Biettar Oula kertoi, että heidän oli täytynyt väliaikaisesti -leiriytyä tähän, kun vaatimet olivat alkaneet poikia aikaisemmin kuin -oli odotettu. Nyt hän oli väkineen valvonut jo kaksi vuorokautta -läpeensä. Sillä on vaatimia, jotka eivät ymmärrä tapahtunutta -ihmettä, vaan katsovat hangella makaavaa pientä otusta vihamielisin -silmin ja tallaavat sen kuoliaaksi, ellei samaa hetkeä käytetä -hyväksi ja pakoiteta emä haistelemaan vasikkaansa, niin että sen -äidinsilmät avautuvat. Tuon pienen, hennon vesan haju täyttää äkkiä -emän rinnan kuumalla äitiydentunteella. Vasikkaa nuollaan ja se saa -imeä tuoretta, rasvaista maitoa suuhunsa. Hetken kuluttua se on -valmis juoksemaan emänsä kanssa ja teutaroimaan hangella. - -Biettar Oula vei Jussan telttaan. - -Elle tarjosi vieraalle poronkieltä ja ydintä ja kaikkea muuta hyvää. - -Ja sillävälin Biettar Oula tutkaili Jussalta Suomen lakeja. Hän oli -jo useita vuosia toiminut kunnallislautakunnan jäsenenä, ja hän antoi -selvän esityksen kihlakunnan "busjetista" -- raha-asiain tilasta. -Vieläpä moitteettomalla virallisella kielellä. - -... "Sitten me -- kunnallislautakunta -- olemme ajatelleet koettaa -saada lännestä muuttamaan pari rikasta porolappalaista tänne meidän -pitäjäämme. Meillä täytyy olla henkilöitä, jotka voivat saada -kunnallis-busjetin tasapainoon". Hän pysähtyi, kiinnittääkseen -huomion tuohon käänteeseen ja nauttiakseen siitä. -- "Sillä täältä -alkavat vanhat tunturilappalaisperheet olla hävinneet ja köyhtyneet". - -Hän oli viime vuosina pysytellyt kerrassaan erillään lähimäistensä -poroista. Mutta tunne, että oli sekä nimeltään että kyvyltään -huomattu kansalainen, oli vielä siksi veres, että hänen joskus täytyi -hätkähtäen kysyä itseltään, eikö tämä ollut vain unen petosta. Hän -nautti nähtävällä ylpeydellä uusista aineksista itsessään -- niinkuin -nuori nainen, joka ensi kertaa kantaa sisällään elävää olentoa. - -Ja hänen kääntymisensä oli käynyt näinikään: - -Kun Nikko Nille epäonnistuneella kihlajaisretkellään kylään toi -mukanaan sen ihmeuutisen, että hän oli löytänyt yhden kadonneista -poroistaan elävänä ja täysikuntoisena Biettar Oulan karjasta, niin -se sai aikaan sellaisen hämmästyksen, että koilliskulmalaiset eivät -tahtoneet sitä mitenkään uskoa. Mutta Nikko Nille vakuutti kiihkeänä -ja hellittämättä, että Biettar Oula itse oli ensinnä ilmoittanut -hänelle, missä poro oli. Ja jälkeenpäin tuli kumoamattomaksi -totuudeksi, että Biettar Oula nyt oli pohjiaan myöten rehellinen mies. - -Kun hän sitten talvemmalla itse tuli kylälle ja sai päin naamaansa -uuden maineensa, joka loisti puhtauttaan, niin hän tuskin tunsi enää -itseään. Hän nauroi partaansa -- aluksi. Mutta häntä kismitti nähdä -itsensä tuossa valaistuksessa. Oli todella ylentävä tunne, kun näki -itseään pidettävän rehellisenä miehenä. Ja mitäs, jospa hän todella -olikin sellainen! -- Turhamaisuus huumasi hänet siihen määrin, että -hän aivan vakavasti päätti ryhtyä sisäiseen puhdistumiseen. - -Ja silloin hänen edistyksensä alkoi; hänen ennestään laahaava -puhetapansa tuli yhä sirommaksi, ja Biettar Oula päätyi -kunnallislautakuntaan. Ja hänestä pidettiin ääntä, niin ettei sillä -tahtonut olla rajoja. - -Saarnamiehet riitelivät siitä, kenen oli kunnia hänen -kääntymyksestään, mutta toiset väittivät, että Elle sen oli saanut -aikaan... - --- Mutta miten vanha ystävä Nikko Nille jaksaa? kysyi Jussa. - --- Hm, hymyili Biettar Oula. Hänellä oli taipumuksia tulla -onnettomaksi, tiedäthän. Hänen ämmänsä kuoli vasta pari vuotta -sitten, ja silloin hän oli hävittänyt kaiken omaisuutensa. Hän -varasti poroja kuin susi ja joutui kuritushuoneeseen. Ja nyt -hän yrittelee vähäistä kalastusta rannikolla. Sehän on kaikkien -köyhtyneitten tunturilappalaisten viimeinen porsaanreikä. Niin niin! -Eipä juuri muutoin olisi voinut käydäkään. Miestähän vainosi huono -onni. Meiltä hän saa silloin tällöin teuraselukan. Sillä säälittäähän -mies, joka on kokenut parempiakin päiviä. - --- Ei hän siis lopultakaan saanut Eira Maritia? - --- Ei, tyttö meni toiselle ja saa lapsen joka vuosi, -- kilpaa -parasten vaadinten kanssa. - -Siihen Ellen täytyi hymyillä, -- hänellä oli avarassa sylissään -kolmas lapsensa, jota hän imetti ylen rehevästä rinnastaan. Hän -hymyili veitikkamaisesti ja punastuen: vertaus kutitti hänen tajuaan -naisen elämäntehtävästä. - --- Ja tuossa on Lassekin, sanoi Biettar Oula, kun Lasse tulla -kyyhötti teltan ovesta ja heittäytyi poronnahalle. "Hänestä on tullut -aivan kelpo mies. Se poika se on hoitanut hyvin poronsa! Hänestä on -nyt vuosien kuluessa tullut hyvävarainen mies". - -Jussaan vaikutti vastenmielisesti, se, että Biettar Oula alentui -imartelemaan Lassea. Mutta Lasse nautti kiitoksesta, kasvoillaan mitä -vaateliain ilme. - -Biettar Oulan alituisessa huomaavaisuudessa häntä kohtaan oli -sietämättömän ilmeinen levottomuus -- selvä pyrintö saada Lassen -kasvoille vakiintumaan tyytyväinen, säyseä sävy. - -Jussan entinen sääli Lassea kohtaan muuttui vahvaksi -vastenmielisyydeksi; sillä hänen surkeassa, sääliä rukoilevassa -katsannossaan hän näki nyt verettömän, kelmeän pahansuopuuden, jota -Biettar Oulan taltuttava rakastettavuus ei pystynyt kukistamaan. -Oli tuskallista nähdä, miten karhumaisen voimakasta Biettar Oulaa -ahdisti painajaisena tämä keskentekoinen ihmisluonnos, jonka varhain -vanhennut iho ja kuiva ruumis näyttivät olevan tavallista halvempaa -ainesta. - -Jussa valmistihe lähtöön. Mutta Biettar Oula sekä pikku Andi, joka -nyt näytti pitkältä isänkin rinnalla, veivät hänet ensin karjan luo -ja ottivat kiinni suuren hirvaan. - --- Tämän saat kiitokseksi käynnistäsi, sanoi Biettar Oula. "Ja jos -sinä tulet papiksi rajapitäjään, niin minä tulen kuulemaan, kuinka -sinä julistat Jumalan sanaa". - - - - -XII. - - -Kotimatkallaan Jussa näki korppien kaartelevan kivirinteellä -sudenraadon ympärillä; ne rääkyivät käheästi ja alituiseen, mutta -eivät uskaltaneet laskeutua aivan alas, sillä ne olisivat helposti -joutuneet ketun hampaisiin. - -Joki oli tulvillaan ja jää oli murtunut monin paikoin. Täältä hän ei -päässyt sen yli, vaan hänen täytyi kiertää pohjoisrannan niemille. - -Kun hän illemmalla seisoi eräällä mäellä vastapäätä kylännientä, oli -jää jo liikkeellä. - -Hän näki ihmisiä niemenpäässä -- Elna niiden edessä valkovaippaisena. -Hänen tukkansa kimalsi kultaisena ilta-auringon paisteessa. Jussa -huiskutti sudennahkaa. Ne huiskuttivat vastaan. Elna tuli aivan joen -äyräälle ja huiskutti; papinrouvan piti tarttua häntä vaippaan, ettei -hän putoisi veteen. - -Jäälautat pusertuivat kohisten toisiaan vastaan ja kohottivat -korkealle valkeita jääjauhemuureja. Patouma karttui ja vauhti väheni. -Summattomat patoutuneet vesiröyköt olivat peittäneet alleen joen -hietarannan, ja niemen niityiltä näkyi tällä puolen vain muutamia -pajupensaita. Mutta ylempänä niemen kainalossa oli avoin vesi, -missä purjehti jokunen jäälautta, silloin tällöin tarttuen kiinni -pohjaliekoihin. Kylänniemen muulloin korkeata, jyrkkää äyrästä näkyi -nyt vain verrattain matala kaista vedenpinnan yllä. - -Eräs pitkä ukko-jäälautta raivautui verkkaan, mutta itsetietoisen -varmasti röykkiön läpi, ja syöksi kärkensä sirpaleiksi sitä töyrästä -vasten, jolla Jussa seisoi; ylös rannalle heittyi valkeina massoina -heliseviä jäähileitä. Yläpää alkoi painua kylännientä kohti, -- ja -siinä virui jättiläinen, siltana joen yli. Vesi avautui alempana -parissa paikassa ja kuohui mustina pyörteinä. - -Jussa sitoi sukset jalkoihinsa ja laski menemään viivana yli -jääsillan. Poro oikoi eteenpäin niin että irtain jääsohju roiskui -suksenkärkien molemmin puolin. - --- Mutta Herra Jumala, Jongo, miten te säikäytitte meitä! sanoi Elna. -"Miten te keksittekin tuollaista ilmeisesti hengenvaarallista?!" - --- Näyttääkseni kuntoani -- tietysti! -- Ja sitten hän kuiskasi -suomeksi ja leikkisällä äänensävyllä: "Ja suoraan puhuen: jos te ette -olisi seisonut täällä, niin --". - --- Niin mutta te ette saa enää koskaan panna henkeänne vaaralle -alttiiksi minun tähteni. Toisin sanoen -- --. - --- Ei, neiti, ei se useammin tapahdukaan. Jussa kuuli itse äänensä -äkkiä tulevan kovaksi; tuskallinen värähdys veti hermoja kireälle, -eikä mielinyt päästää otettaan. - --- Toisin sanoen -- -- --; ja hämmennyksessään Elna ei keksinyt -selittävää ja sovittavaa sanaa. - --- Ette kai aikone sanoa sentapaista, että toisin sanoen toinen asia -on, jos minä saan teiltä erityisen suostumuksen pannakseni henkeni -vaaralle alttiiksi teidän tähtenne? - -Tämä raaka huomautus lannisti Elnan kerrassaan, juuri siksi, että hän -itse niin sydämestään katuen tunnusti lausuneensa tyhmyyden. - -Jussa sanoi hyvästin, nykäsi poron eteensä voimalla, jonka tuo -kiihkeä kiepaus hänen sielussaan oli vetänyt kireälle, -- ja meni. - - - - -XIII. - - -Elna ja Jussa istuivat niemellä kylän yläpuolella. He istuivat -pajupensaitten suojassa, joita kasvoi niityn reunalla. Jokirannan -leveä, matala hiekkareunus hohti auringonpaisteessa; pienet -kissankulta-hiutaleet välkkyivät niinkuin se olisi ollut oikeata -kultaa. - -Hyvinvoivat mettiäiset pörisivät veltosti pajupensaitten -keltaisten urpujen ympärillä ja nurmen kissankellojen yllä. Kesän -iltapäiväaurinko heitti valonhäiveen puiden varjoonkin. - -Jussa tunsi syvää tarvetta kiittää Jumalaa kesästä sekä neidosta, -joka makasi kasvot hänen rintaansa vasten, ja jonka sielun kuuma -kiintymys oli avannut kesän hänen mieleensä. - -Mutta tähän suloiseen hiljaisuuteen hiipi arka nyyhkytys tytön -rinnasta. Onnen ensimäinen oras on hento ja vilunarka kuin kukkanen. -Se haavoittuu vilusta ja viimasta ja kuolee päivänpaisteeseen... - -Jussa ei oikein tiennyt, miksi Elna itki; mutta häneen koski tämän -väristys, ja hänen äänensä oli sumea, kun hän kysyi tytöltä: "Miksi -olet niin surullinen, Elna?" - --- Et saa pahastua siitä, rakas Juhani!... Minun täytyy sinulle -sanoa jotakin. -- Hänen hiljainen itkunsa muuttui taas araksi -nyyhkytykseksi. -- "Minusta tuntuu, että sinä joskus olet niin -etäällä minusta, ja silloin minua aina niin ahdistaa!" -- ja hän -painautui Jussaan kiinni, niinkuin olisi pelännyt heidän välillään -olevan tyhjän tilan. - -Jussa ei aluksi voinut vastustaa mitään. -- Häneen oli tullut jotakin -jyrkkää. Heidän keskustelunsa olivat ennen olleet suruttomia, keveän -välittömiä kuin valoisain öiden herkät unelmat. - --- Sinulla on ikävä, Elna? - --- Niin -- en tiedä oikein... Rakas Juhani, älä suutu minuun! -- Hän -kävi Jussaa kaulaan ja katsoi häntä silmiin: "Kuinka tummat sinun -silmäsi ovat, Juhani!... Lupaa minulle, ettet koskaan ole paha minua -kohtaan! -- Muistatko kuinka minä ensi kerran puhuin sinun kanssasi? --- Muistatko että minä sanoin niin kovin haluavani päästä tänne, --- vaikka minä melkein pelkäsin, minä pelkäsin tätä maata -- ja -ihmisiä, sellaisia kuin Biettar Oula... Myöhemmin en niin usein sitä -ajatellut, -- en ennenkuin keväällä tapasin sinut, -- Juhani... salli -minun sanoa se -- en minä tuntenut ainoastaan iloa nähdessäni sinut -jälleen. Pelkokin heräsi minussa, tuo lapsuuspäivien kummallinen -pelko. Mutta se selvisi minulle täysin vasta silloin, kun sinä ajoit -jään yli ja suutuit minulle eräistä sanoistani, jotka minä tulin -ajattelematta lausuneeksi. Sinun silmiisi tuli niin peloittavan kova -kiilto. -- Ei minua pakoittanut pyrkimään sinun luoksesi vain katumus -siitä, että olin pahoittanut sinua... Minun oli silloin niin paha -olla! -- Ei minua pakoittanut vain katumus... Sinä olit -- niin en -minä tahdo verrata sinua käärmeeseen; mutta minä olen kuuluit tai -lukenut pikkulinnuista, jotka lentävät suoraan käärmeen kitaan, -- -vaikka pelko pidättääkin heitä. Mutta ehkäpä pelko juuri ajaakin -ne tuohon hirmuun. Minä en pelännyt enkä pelkää sinua, en niin. -Mutta tuska, tuska, Juhani! Se ei jättänyt minua, ei antanut hetken -rauhaa! Mutta sinä olit paha silloin kun jätit minut --; minä olin -ehkä naurettava ihmisten nähden, mutta en minä siitä välittänyt. -Papinrouva koetti puhua järkeä minulle. Järkeä! Mitä minä järjestä -välitin! Silloin tällöin minä näin vilahduksen sinusta, ja aina -minusta näytti, että sinulla oli ympärilläsi jotakin, jota minä en -oikein osaa selittää. Niin, se oli jotakin tästä yksinäisyydestä; se -sai minut ikäänkuin merikipeäksi". - -Ja hän painautui taas väristen Jussaan. "Ja kuitenkin -- kuitenkin -minä rakastan sinua toivottomasti! Ehkä minun tuskani tuleekin -siitä, -- ja siitä, että sinä joskus olet niin äärettömän kaukana -minusta!... Kunpa sinulla ei olisi ympärilläsi tuo hirveä autius!" - -Hän vaikeni. Mutta Jussa ei halunnut sanoa mitään. - -Heräät näkemään ihmeellisen kauas ympärillesi, kun elämänvirtasi -äkkiä tyrskähtää routakerrokseen. - -Jussa ajatteli Elnaa. Hänen juurensa olivat rodussa, joka oli -maailman kaunein ja vyöryi kuin majesteetillinen virta yli -maanpiirin, ja hallitsi sitä valoisina jumalina. Ja hän ajatteli -Jäämeren-läheisten synkkien erämaametsien yksinäisiä majoja ja -savuttuneita tupia ja ihmisiä, jotka niissä asuivat. Hän itse oli -syntynyt pimeänä syysiltana, hänen äitinsä oli silloin nyhtämässä -jäkälää tuolla metsämäellä. Heidän oli täytynyt jäädä yöksi sinne, ja -pimeyttä saivat hänen silmänsä ensimäiseksi imeä itseensä... Oliko -meri vyörynyt pusertavan raskaana Elnan silmiin? - --- Juhani! -- Rakastatko minua? Oo, sinun täytyy rakastaa minua!... -Muistatko kuinka minä kerran vihdoin tapasin sinut täällä metsässä? -Minä toivoin olevani kaukana täältä, ja sitä kai sinäkin toivoit. -Mutta me emme päässeet toistemme ohi. Sinä olit niin suuri ja -voimakas ja synkkä, kun sinä äkkiä ilmestyit viidakosta! Muistatko -kuinka minä vapisin, kun sinä tartuit minun käteeni? Kyynelet tulivat -minun silmiini; en minä itkenyt, -- mutta se vaikutti minuun niin -hirveän äkillisesti. - --- Minä näin sinut, Elna, sen päivän edellisenä yönä. Varhain aamulla -sinä kylvöit aamukasteessa papin puutarhan nurmikolla. Sinulla oli -ylläsi sinertävä vaippa. - --- Näitkö todella minut?! -- Etpä tehnyt silloin kauniisti, Juhani. --- Hänen kasvoilleen ja kaulalleen virisi punainen rusotus, ja hän -hymyili yht'aikaa hämillään ja nauttien. - --- Sinä olit kaunis, Elna, seisoessasi hetken katsoen suoraan -aurinkoon. Sinun tukassasi ja sinun sinervällä vaipallasi välkkyi -kastepisaria. - --- Olinko minä kaunis? -- Rakasta minua, Juhani! Sinun täytyy -rakastaa minua! - -Hänen hihansa olivat työntyneet ylös. Jussa tunsi valtasuonen lyönnin -siinä valkoisessa käsivarressa, joka kiertyi hänen kaulansa ympäri, -ja hän näki vaalean naisen nuoren ruumiin huokuvan keveän kesäpuvun -sisällä. - --- Aurinko ja ilma oli niin lämmin sinä yönä; minä en osannut nukkua. -Minä ajattelin sinua ja lämpenin yhä siitä. Minun täytyi kylpeä -aamukasteessa, se oli niin ihanan viillyttävää. - -Sitten he taas vaikenivat. - --- Sinä ehkä vihaat minua, Juhani? - -Ei Jussa siihenkään vastannut. Sensijaan hän kysyi: "Millaiseksi olet -ajatellut meidän suhteemme? Sano minulle, Elna!" - --- Suhteemme! Suhteemme!... Niin, tosiaan -- emmehän ole siitä -koskaan puhuneet. Voitko sitä ymmärtää?! Miksi emme ole koskaan siitä -puhuneet? - --- Kai siksi, ettei meidän välillämme koskaan ole ollut mitään -suhdetta. Ja tuskin koskaan tulee. - -Elna tuskin itsekään huomasi, että hänen rinnastaan nousi -vapautumisen huokaus. "Mutta minä tahdon viedä sinun rakkautesi -mukanani, kun lähden täältä, -- koko sinun rakkautesi, Juhani!" - -Mutta kumartuessaan tavoittamaan Jussan katsetta, hän tempautui -kiivaasti taaksepäin: Jussan silmiin oli tullut teräksenkova loiste. - --- Juhani! - --- Matkustatko sinä jokea myöten, Elna? - --- Kyllä! -- Enkö ole sitä jo sanonut sinulle? - --- Et, -- et ole sanonut... Et ole sitä sanonut minulle ennen. Etkä -olisi nytkään sanonut, ellen minä itse olisi sitä kysynyt sinulta... -Mieleeni juolahti kysyä sitä. - -He vaikenivat. Elna nyki hermostuneesti ruohoa. - -Sitten hän sanoi: "Vouti kuuluu olevan kesäloman matkoilla etelässä". --- Vai niin! -- Seurasi kiduttava vaiti-olo. Sitten Jussa sanoi: "Hän -asuu jokisuulla. Minä olen nähnyt hänet vain kerran. Kerran vuosia -sitten, kun hän oli vähällä tuomita Biettar Oulan, -- hänet, jonka -sinä kerran sanoit lumoavan metsän vain kulkemalla sen läpi". - --- En minä matkusta jokea myöten häntä tavatakseni. - -Mutta Jussa ei vastannut mitään. - --- Juhani! huudahti Elna, ojentaen pelokkaana kätensä hänelle. -"Sinä et saa olla paha minulle! Sinä et saa olla paha tällaiselle -tyttöraukalle!" - --- Jos sinä pelkäät minua, niin saat mennä. Ja sydämellinen kiitos -seurastasi, Elna! -- Hän pusersi Elnan kättä lämpimästi. "Pahasta -välttyy parhaiten pakenemalla sitä". - -Elna vaipui hänen syliinsä kiihkeästi itkien. "Ei, -- ei voi olla -totta, että meidän nyt on erottava ainiaaksi, -- ei ainiaaksi, -Juhani!... Auta minua, Jumalani! Minä en voi elää sinutta, Juhani! En -voi. Minun sieluni nääntyy, ja minä kuihdun nuorena, elävänä. -- Älä -katso noin minuun! Ole hyvä minulle, Juhani!" - -Hän vaipui maahan, silmät sulkien. "Anna minun suudella sinua -vielä kerran!... Tunnustele, kuinka minun sydämeni lyö!... Minä -luulen olevani sairas. Älä ole minulle paha!... Oh ei, on aivan -turhaa vaatia sinulta sellainen lupaus. -- -- Hivele myös minun -otsaani!... Kiitos!... Kaulus on kiinni; minä aukaisen sen itse... -Sinun hengityksesi lämmittää niin ihanasti minun rintaani!... Kiitos, -Juhani, kiitos siitä, että olet hyvä minulle!" - - * * * * * - -Jussa istui taas yksin. Ja hän istui kauan. - -Paha ajatus ja kova sana syöpyy rakastavaan ihmiseen kuin hullun -eläimen purema. Häntä kalvaa polttava sovinnon jano; mutta kohta kun -se tuntuu lähenevän, hän vetäytyy arkana takaisin... - -Jussa havahtuu, kuullessaan sauvointen kolinaa veneenreunaa vasten. -Hän katsoo ylös. - -Tuolla alempana toisella puolen sauvoo mies ja nainen venettä -niemenkären ympäri ylöspäin leveätä, tasaisesti juoksevaa jokea. -He ovat juuri päässeet siihen, missä ulkoneva hietasärkkä kapenee -niemenkären alapuolella, kohoten ja jyrkentyen ylöspäin samalla. - -Mies, jolla on valkea paita ja nivusilla punainen kudottu vyö, -seisoo hoikan, matalapohjaisen ja korkeakeulaisen veneen perässä; -veneen uusi runko paistaa auringossa ohuen, kuultavan tervan läpi -punaiselta. Nainen seisoo kokassa. Hänen hyvin lyhyt, juovikkaasta -patjanpäällys-kankaasta tehty nuttunsa on edestä märkä rinnoille -saakka. He soutavat tahdikkaasti, vetävät kaikki kolme tarkkaan -laskettua otettaan pitkin valkeita, sileitä, pitkiä sauvoimiaan sekä -työntävät harjaantuneiden voimien painolla, niin että virta kuohuu -kokassa, ja aallot hyppivät sihisten rannan sorassa. - -Hietasärkästä kaikuvat heidän äänensä, sauvointen säännölliset iskut -veneenreunaan sekä kiiltäväin läkkiastiain räminä. Heillä on matka -karjamajoille. - -Pääskyset ovat kaivaneet pesäreikiä hietasärkkään, aivan rehevän -kanervikon reunaan, joka riippuu siihen kietoutuneista koivun- ja -katajanjuurista. Pääskyset suhahtelevat sisään ja ulos ja mässäilevät -sääski- ja kärpäsparvien kimpussa. - -Veneen nostattamat aallot särkevät joenäyrään, metsän ja -tunturiharjanteen kuvastuksen, joka värähdellen sukeltaa loistavan -sinervään veteen. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä Jussa kulkee alaspäin kylää, joka lepää -kesän hiljaisuudessa. Lapset ja vanha väki ovat karjamajoilla. -Tukinuittajat ja turskanpyytäjät eivät vielä ole kotiutuneet -merenrannikolta. Lohenpyytäjät ovat lähteneet ylemmä jokea. - -Naiset istuvat paljain jaloin avointen ikkunain ja ovien ääressä, -kehräävät villaa ja kutovat sarkaa. Tuulotetuista ja pestyistä -seinistä kaikuvat äänet sekä kangaspuiden hilpeä helske. Välistä -leyhähtää tuuli ja niittyjen heinä karehtii auringon välkkeessä. - -... Kääntyisikö hän kuitenkin takaisin sanomaan Elnalle hyvästi? - --- Oh ei... - -Hän makoilee niemellä kylän yläpuolella, ruohikossa. Hän ei ole -joenäyräältä etempänä kuin että voi nähdä joen, jos nousee ylös... -Nyt hän kuulee aironlyöntejä. -- Mitäs jos hän menisi rannalle -sanomaan Elnalle hyvästi? -- Oh ei... - -"Soutakaa rantaan!" hän kuulee Elnan sanovan kyytimiehille. Jussa -juoksee etemmäs metsään ja piiloittautuu. - -Vähän ajan kuluttua tulee Elna joenäyräälle, tähystää hetken -jännittyneenä siihen paikkaan, missä Jussa on maannut... ja juoksee -taas alas. - - - - -XIX. - - -Vuosien kuluessa Lasse tuli yhä vaateliaammaksi. Ei hän kyllä -koskaan uhannut; hänen ärtymyksensä siitä, että hänet oli kuitattu -kolmella vasalla ja yhdellä kehnolla vaatimella, ei koskaan jaksanut -kokoutua sellaiseen voimainponnistukseen, jonka olisi täytynyt -purkautua vimmaiseen kiukkuun. Tämä häneen syöpynyt katkeruus oli -voimatonta, mutta sen pohjalla hän kuitenkin -- ja juuri sentähden --- sai säilytetyksi kylmäkiskoisuutensa Biettar Oulaa kohtaan. -Muori Biettar oli kyllä pitänyt hänet rajoissa niinkauan kuin oli -hyvässä voinnissa. Mutta sitten kun hän alkoi raihnastua, pääsi Lasse -väljemmille tiloille, ja hänen niljakasta myrkkymieltään kutittivat -yhä muistot ämmän hävyttömästä omavaltaisuudesta, painaen oman -erikoisen leimansa hänen koko katsantoonsa, kaikkiin hänen toimiinsa, -jotka hän suoritti tympeällä, koneellisella kuuliaisuudella. - -Ja hänellä, jolle ei koskaan ennen elämässä oltu suotu valtaa -vieraaseen ihmiseen, hänellä ei ollut varaa hellittää hiukkaakaan -otettaan Biettar Oulasta. Jos hänessä olikin alkuaan ollut hiven -ihmisrakkautta, niin se kuoli tähän koiranpuremaan, -- ainakaan -Biettar Oulaa kohtaan sitä ei enää ollut. Nyt hän oli rautana -vahvimman miehen kaulassa, minkä tunsi; ja nyt hän puristaa! Ja -vähitellen hän alkoi itsekin käsittää, että juuri tuo veretön, -tummanharmaa, jota hänessä voitiin vain aavistaa, mutta joka ei -koskaan näkynyt pinnalla, -- että juuri se oli puristimena. Ja -sensuuntaiset lahjansa hän käytti parhaansa mukaan. - -Tämä hänen olemuksensa esti Biettar Oulaa ajoissa käymästä häneen -käsiksi. Siinä oli jotakin, minkä Biettar Oula oli toivonut -ajan mukaan häviävän. Hän ei ollut tottunut mairitteluun eikä -pikkumaiseen, epäluuloiseen vaanimiseen. Hän oli tottunut -halveksimaan kateutta ja muuta sellaista. - -Mutta Biettar Oula ei ollut muistanut sitä, mitä hänessä oli -tapahtunut Lassen ollessa poissa. - -Idun nykyiseen heikkouteensa Lassea kohtaan hän sai jo -käräjäkuulustelun aikana. Hänelle oli pistävä piikki, että oli -joutunut niin likelle pakollista väärän valan tekoa. Silloin hän -oikeimmiten ensi kerran teki tuttavuutta pelon kanssa. Ja jo ensi -yönä heräsivät pieninä pistoksina pahat aavistukset, että Lassesta -koituisi hänelle tukala vastus. Sittemmin hän puhalsi ne pois. -Tyhmiä kuvitelmia! Mutta -- joskus hän kuitenkin unohtui seisomaan -hiirenhiljaa ja miettimään tätä Lassen kohtaa. - -Lasse tuli -- ja pistokset lisääntyivät, melkein Biettar Oulan -tietämättä. - -Tämä epäilysten koverrustyö jatkui vuosikausia hänen sisällään. - -Mutta kun hänen maineensa sitten äkkiä muuttui -- sekin hänen -tietämättään --, ja hän nousi arvosta toiseen ja päätyi lautakuntaan ---, silloin hänestä tuli valpas, varovainen, herkkätuntoinen, -vieläpä epäluuloinenkin. Ja silloin hän alkoi tajuta, kuinka hirveän -paljon Lassen pahat silmät ja niljakas olento olivat tuhonneet hänen -vastustusvoimaansa. Hän oli menettänyt kaiken itsehillitsemisvoiman -ja tajun keinojen vaikutuksesta: hän tuhlasi Lasselle lahjoja -ja naurettavia huomionosoituksia -- vaikka hänellä oli enemmän -kuin tarpeeksi kokemusta siitä, ettei enkelinkään hyvyys pystynyt -Lassen läpäisemättömän paksuun jäisen tunteettomuuden kuoreen, -- -päinvastoin liitti uusia kerroksia siihen. - -Hän tuli neuvottomaksi ja väsyi, haparoiden etsiessään keinoja Lassen -kurissa-pitämiseksi. Vihdoin tapahtui Biettar Oulalle jotain eräänä -yönä. - -Hän oli kauan valvonut makuullaan; viime aikoina häntä oli alkanut -vaivata unettomuus. Nyt hän makasi aivan jäykkänä, joka lihas -jännitettynä. Silloin hän alkoi tuntea hitaita värähdyksiä, -- -ne olivat niinkuin seinäkellon hiljaista kehräystä, kun se alkaa -lyödä --, ja äkkiä hän tunsi väkevän nykäyksen, silmien ohi vilahti -valo, -- oliko se salama? Hän nousi, laski käden sydämelleen -vakuuttautuakseen että eli vielä, -- tuiotti ympärilleen... Kyllä -hän oli teltassa, -- ja Elle huokui rehevänä, rauhallisin henkäyksin -hänen vieressään... - -Seuraavana yönä hän makasi samaten ja odotti tuskallisena, että -edellisen yön tapaus uudistuisi. Mutta hän koetti maata silmät -sulettuina: ehkä uni sentään ehtisi ennen... Silloin hän näkee -harmaan pilkun; eikö hän makaa silmät sulettuina? -- Kyllä... Mutta -hän näkee kuitenkin harmaan pilkun pimeässä, kappaleen matkan päässä -silmistään... Äkkiä se siirtyy likemmäs, muuttuen samassa Lassen -kasvoiksi, -- niissä silmät verestävät ja ne ovat kuihtuneemmat ja -harmaamman verettömät kuin koskaan... Hetken päästä ne muuttuvat -Biettar Oulan omiksi kasvoiksi, yhä ollen kuihtuneet ja verettömät... - -Hän nousi ähkien. Elle heräsi: "Mitä nyt, Oulatsham?" - -Biettar Oula ryömi Ellen peiton alle ja kätki kasvonsa tämän syliin, -pelokkaana ja vavisten kuin pieni lapsi... - -Näihin aikoihin palasi hänen muistiinsa myöskin eräs vanha elämys. -Siitä oli jo monta monituista vuotta, eikä hän ollut sitä koskaan -ajatellut. Mutta nyt se tuli, ei vain muistona, vaan tuoden mukanaan -koko pusertavan voimansa... Hänelle tuli jälleen halu repiä Ellen -sieramia, puristaa häntä reidestä ja hän kuvitteli mielessään, kuinka -voudin luut ruskaisivat, jos hän... Mutta sitten hän pelästyi: hän -ei voinut vakuuttautua siitä, että hän itse suoriutuisi voittajana -taistelusta. Hänen ajatuksensa rohkeus horjui joka hetki, -- ja -seuraukset nostivat päätään ilkeinä kuin aaveet... Oh ei! Hän toivoi -voivansa välttää sellaista... - -Olkoon! -- -- Vouti oli ottanut Hukan tyttären Jussalta. Kaikki -ihmisethän olivat kertoneet, että Elnasta tulisi Jussan vaimo... Kuka -tiennee! -- -- -- - - - - -XV. - - -Eräänä syksynä he majailivat karjoineen muutaman tunturijärven -rannalla, lähes kymmenen penikulmaa etelään kylästä. - -Eräänä iltana vaikenivat paimenten joikaukset. - -Vanha muori Biettar makasi viimeisillään. - -Porojen liikunta teltan ohi ilman paimenten tavallisia huutoja -kuulosti niin synkältä -- niinkuin aaveitten huounta --, ja vahvensi -hetken vakavuutta. - --- Etkö voi joikua vähääkään! -- Girjes! Hus! -- Muori hosui -sauvallaan ja raapi paksukarvaisia poronnahkoja, joihin hän oli -kiedottu. - -Andi -- pikku Andiksi häntä vieläkin kutsuttiin -- istui takan -toisella puolen. Joka kerta kun tuoreilta käryävien koivunoksien savu -tuprusi kokoon, hän katsoi ohi padan. Mutta isoäidin silmät kiilsivät -niin jäykkinä mustaa teltanseinää kohti. Nyt aikoi Andi koettaa olla -katsomatta enempää. Ja hän istui nurpolla nenin ja surkeannäköisenä, -eikä hänen silmiinsä noussut kyyneleitäkään. - -Elle istui käsissään Uusi Testamentti ja virsikirja. - -Revontuli-kielekkeet värähtelivät suuria kaarroksia tehden taivaalla. - --- Nyt taivas palaa! -- Paetaan! -- Ja muori Biettarin silmät -tähystivät ylös savuaukosta. - --- Sotke veri lumeen, Oula!... Hävitä kaikki jäljet! Osaatko muuttaa -merkin? -- Etkö? -- Leikkaa sitten korvat pois! - -Biettar Oula kalpeni. Nämä sanat olivat aina olleet äidin suussa, -joka kerta kun he entisaikoina olivat teurastaneet muiden poroja. - --- Lue Testamenttia, Elle! - -Elle lehteili kylmin sormin likaista kirjaa. Mutta savu karvasteli -silmiä ja valo oli heikko, eikä Elle ollut kirjaan kajonnut -rippiaikansa jälkeen. - --- Etkö edes voisi hiukan rukoilla? Jaa -- mutta... ei hän keksinyt -yhtään rukousta, jonka olisi osannut ulkoa. - --- Mutta sano hänelle joku Jumalan sana! Kunhan hän vaan tapaisi -jonkun! - --- Emmekö veisaa virren, Elle? - --- Vain "Herra, Luoja taivasten". He taisivat sen kumpikin hyvin. -Mutta vain yhden värsyn. - --- Minusta meidän pitäisi se laulaa uudelleen, sanoi Biettar Oula. He -lauloivat sen neljästi ja heidän sydämensä lämpeni. - -Kunpa he nyt osaisivat sanoa vielä jonkun Jumalan sanan! - -Elle alkoi "Isämeitää". Ei hän kyllä kaikkea ehtinyt muistella; mutta -enimmät hän sentään sai sanotuksi... - --- Jeesus, kuului hiljaa muorin huulilta. - -Ja juuri kun Biettar Oula avasi teltan oven, noutaakseen hiukan -puita, veti vanha muori Biettar viimeisen henkäyksensä; samalla -puhalsi kylmä syksyn viima lakeudelta hänen vuoteensa yli. - --- Eikö hän sanonut Jeesus? - --- Sanoi! - --- -- -- - -Ei ollut vielä rekikeli, ja hankalata oli saada ruumis kuljetetuksi -kylälle. - -Pari päivää kuoleman jälkeen laskettiin muorin maalliset jäännökset -ahkioon ja haudattiin ylemmäs eräälle kivikkorinteelle. - -Hänen vanha palvelijansa Aslak luki hautausluvun virsikirjasta. -Sitten hän rakensi kivistä korkean kummun ruumiin yli, jotta pedot -eivät kävisi sitä syömässä. - - - - -XVI. - - -Oli ollut roskailmat jonkun aikaa. Ja kun kylmeni, niin lumisohju -hyytyi jääksi jäkälän yli. Eläinten oli hankala löytää paljaita -paikkoja ja ne harhailivat yltympäri tuntureilla järven seutuvilla. - -Eräänä muori Biettarin kuoleman jälkeisenä päivänä Biettar Oula ja -Lasse seisoivat teltan ulkopuolella. Lassen piti lähteä paimeneen, -mutta vitkasteli tapansa mukaan viimeiseen asti. - -Vihdoin Biettar Oula sanoo: "Näetkös nuo porot tuolla kukkulalla -järven toisella puolen? -- Olisi ehkä paras ajaa ne järven -eteläpäähän. Siellä on parempi paimentaa". - -Jaa -- niin -- täytynee kai hänen se sitten tehdä... "Kai jää on jo -niin vahva, että minä pääsen siitä yli". - -Biettar Oula puri hampaansa yhteen. Ajatukset, joita hän viime -päivinä oli hautonut, olivat äkkiä toteutumaisillaan, vieläpä -ennenkuin hän oli ehtinyt oikein läheisesti tottua niihin. - --- Kyllä, kyllä, aivan varmaan. Ääni petti; hänen täytyi niellä sanat. - -Lasse alkoi mennä jään yli. Askeleet tuoreessa lumessa pitenivät -pitenemistään. Biettar Oula seisoi katsellen. Jäältä kuului lyhyitä -kumahduksia, jonkun kerran pitkällistä ratinaakin... Biettar Oulaa -värisytti. - -Lasse lähestyi jo toisella puolen kohoavaa jyrkkää kallioseinää... -Silloin juoksee Biettar Oula alas rantaan ja koettaa vetää henkeä -huutaakseen Lasselle, että hänen täytyy kääntyä takaisin, -- -- -- -mutta ääni ei pääse kurkusta, -- hän lysähtää kokoon ja saa esiin -huudon samassa hetkessä, jolloin jää murtuu... Lakki jäi kellumaan -aukkoon, ylös kohoilevat poreet sitä pyörittelivät hiljakseen... Ja -sitten kaikki pysähtyi. Kallioseinän alla oli vettä syvältä. - - - - -XVII. - - -Huuhkaja on avaruuden hiljaisia. Se on ylevä yksinäisyydessään, ja -sen lähestyminen ihmisten ilmoille tietää pahaa. Sillä se tulee -muistuttamaan ihmistä: "muistathan sen rikoksen!" - -Biettar Oula, joka nyt oli alkanut arkoa ihmisiä eikä koskaan -saapunut telttaan ennen myöhää yötä, istui eräänä iltana hämärissä -erään korkean kivikkorinteen reunalla, joka laskeutui jyrkästi jokea -kohti. Pimeys oli jo täyttänyt laakson; mutta myöskin lakeudella -valo kokoontui yhä enemmän läntisen tunturiharjanteen ylle -kellanvihreäksi, ja välimatkat kaikkialla lyhenivät. - -Biettar Oula on kivikkorinteen reunalle koonnut suuren kasan kuivia, -tervaisia honganjuuria. Kammotus voi tulla, ja tuli on hyvä turva, -kun pimeys peittää lakeuden... - -Kuuluu kumea, pitkä "huhuhuu". Biettar Oula nostaa silmänsä ja -näkee säihkyvän silmäparin korkealta, rinteen reunalla kasvavan -tuultentuivertaman hongan latvasta... - -Huuhkaja siellä on. Ja sen ääriviivat piirtyvät, suurina kuin -kotkan, yönharmaata taivasta vasten. Se istuu järkähtämättömän -hiljaa, mahtavaan höyhenpukuun kietoutuneena. Tasainen rinta -loistaa harmaalta kuin kuolleen kuultava iho, ja ihmisennäköisten -kasvojen hehkuvat silmäterät tähyävät hellittämättä jyrkänteen -reunalla istuvaa suurta olentoa. Huuhkaja kääntää hiukan päätään -ja silmäterien viistosäteet värähtävät vähän -- ja kaikki liikunta -lakkaa taas, niin että miestä alkaa ahdistaa... - -Hänen rintansa täyttää vapistuttava halu rikkoa tämä autio -kuolonhiljaisuus suuren eläimen pauhaavalla mylvinällä... Mutta -rinnasta ei lähde mylvinää, ja hänen täytyy vaieta... - -Vihdoin huuhkaja nousee siivilleen ja liitää aavemaisen ääneti -laakson sumeaan yöhön... - -Se on kuolon kutsu. Kolmannen kerran se tulee seurassaan ikuisen -pimeyden herra... - -Lakeudelta kuuluu kohua. Siellä tulee syysmyrsky. - -Biettar Oula hoippuu juurikas-kasan luo. Hän raapaisee tulitikulla -tulta housuistaan, kipinä syttyy pimeyteen ja tuikahtelee hänen -tärisevien kämmentensä välissä... Hän sytyttää kasan... Syysmyrsky -tulee ja hulmuttaa nuotionliekit suurina, kiivaina aaltoina -valtavasti paisuvia savupilviä kohti, joihin heiastuu punainen -loimotus. Nuotion ahjossa paukkuu ja säkenöi, ja koirain ulvonta -laakson toiselta puolen viiltää surkeana pimeyden läpi... - -Tulen loimo kajastuu kauas laakson ylle tummuuteen ja pyyhkii myös -jyrkkää rinnettä, joka näyttää häilyvän kostean välkkyvänä syvällä -pimeydessä. - -Biettar Oula hyppii ja huitoo rovion ympärillä, veri kiertää suloisen -levottomana suonissa... "Jää on vahva", kuiskaa hän myrskyyn, joka -ulvoo laakson puiden yllä ja viheltää kuin huilu jyrkänteen ohuissa, -kuivissa pensaissa... - -Se valittaa huojuvassa metsässä ja huokuu pimeydessä. - --- Minä olen tappanut hänet, kuiskaa hän myrskyyn, ja hulluus hehkuu -hänen silmissään, kun hän ryntää edes takaisin häilyvien liekkien -läpi... Hän pysähtyy kuuntelemaan. "Nyt minun sanani purjehtivat -myrskyn mukana". -- Hän painaa korvansa maata vasten ja kuuntelee. -"Kunhan ne vaan eivät tapaa ketään!... Hys!" - --- Nyt ne räpyttelevät erääseen ikkunaan!... "Kenet sinä olet -tappanut? -- Kenet sinä olet tappanut, Biettar Oula?" -- Mutta -Biettar Oulan sanat eivät puhu enempää. Ne vain makaavat lattialla, -ja kun vouti sytyttää tulitikun, ei hän näe useampia sanoja kuin -"minä olen tappanut hänet"... Mutta seinällä hän näkee sanat "jää -on vahva". Ne ovat paukahtaneet siihen niin kovaan, että säkeniä -sinkoilee ympärille... - -Silloin Biettar Oula kuiskaa myrskyyn: - -"Jos sinä annat minut ilmi, niin minä vedän ytimen sinun luistasi!"... - -Väki, jolla oli teltat laakson toisella puolen ja jonka koirain -ulvonta oli herättänyt, seisoo kauhuissaan katsellen hulmuavien -liekkien ympärillä riehuvaa olentoa. - -Äkkiä rovio putoaa alas jyrkänteen reunalta ja ahjo hajoaa pitkin -rinnettä ja sammuu pitkänä juovana pimeyteen. Vyöryvän kivilohkareen -jyminä kaikuu ukkosena jyrkänteeltä, ja jää murtuu ja vesi kuohuu ja -särkee peitteensä mylvähtäen, ja sen huounta leviää värähtelevinä -aaltoina jään alitse ja ylitse, kaarena ylt'ympäriinsä, hukkuu -tuolla, mutta herää jälleen kauempana, palaa takaisin lähtökohtaansa -nostaen ilmoille uusin voimin suuren, parkuvan ärjynän. Tuo kuollut -vesi, joka äsken päilyi niin raukean tyynenä jään alla, nousee -kuin tukehtuva ja riehuu hengästyneenä, kunnes vähitellen raukenee -jälleen... Sitten kaikki vaikenee. Mutta vielä kerran kuuluu alempaa -viiltävä suhina, -- ja viimeisen, värjyvän kaiun vanavedessä saapuu -rinteeltä uusi ääni, johon aaltojen huounta sammuu, nousee hurjaksi -huudoksi, yllyttäen koirat ulvomaan mukanaan, ja syytää myrskyn -tohinaan jumalattomia sanoja... - - - - -XVIII. - - -Myöhään eräänä talvi-iltana istui Jussa ikkunan ääressä, katsellen -ulos. Suuren kivikirkon ympärillä pistää lumesta siellä täällä esiin -vinoja puuristejä. Hanki ulottuu melkein kirkon kapeisiin ikkunoihin -saakka ja sitä on katolla paksuna peitteenä. - -Koivut koettavat kiivetä laaksonseinämää ylöspäin; mutta lumi -ikäänkuin painaa ne alleen maahan, ja hanki saa kietoa syliinsä koko -matalan, piiloon kutistuneen harjanteen ja lakeuden. - -Talvitie, joka kulkee pienen laakson läpi, on myös puoleksi lumen -peittämä. Niillä parilla perheellä, jotka asuvat kauempana kirkon -pohjoispuolella, ei ole monesti asiaa ihmisten ilmoille. Melkein -kaikki Jussan seurakuntalaiset asuvat nimittäin alempana, suuren -rajajoen varrella, peninkulmien laajuisella alueella. - -Niin hän on istunut joka ilta viime syksystä alkaen, jolloin hän -tuli tähän virkaan, -- kuulostanut ääniä, halunnut kiihkeästi särkeä -hiljaisuuden omalla äänellään, mutta ei ole koskaan tullut tehneeksi -sitä... - -Kun sitten tuo pakahduttava huutamisen halu jälleen palaa, käy -hän avaamassa ruokasalinoven, kuullakseen vanhan suomalaisen -palvelijattaren laulavan kyökissä hengellisiä lauluja. Kuten vanhat, -kuluneet virka-huonekalut, niin hänkin on joutunut perintönä papilta -toiselle, joista jok'ikinen on täällä ollut vain vierailemassa. - -Hetken kuluttua hän jälleen menee ikkunan ääreen istumaan. - -Vanha Marja on mennyt maata, ja täysikuu on juuri kohoamassa -harjanteen takaa. - -Ja Jussa istuu vielä pieniruutuisen ikkunan ääressä. - -Kirkon suuresta varjosta erkanee äkkiä esiin pieni kieleke, joka -liikkuu nykäyksittäin eteenpäin maata pitkin yli lumen, kadoten -sitten tornin pitkään varjoon. - -Jussaa ahdistaa näky. - -Kirkonaidan vieressä seisoo eräs mies, pannen liekaan poroa. Hän -sitoo sukset jalkoihinsa ja suuntaa kulkunsa suoraan pappilaa kohti. - -Tuo pitkä, kömpelö olento tulee aivan ikkunan luo. - -Jussa nousee. - -Mies pysähtyy ja katsoo sisään. Huurteisten kulmakarvojen alta hehkuu -katse, jonka Jussa luulee tuntevansa. - -Jussa koettaa avata kiinnijäätyneen ikkunan; mutta mies viittoo -kieltäen. "Hys!" -- Hän painaa kasvonsa kokonaan ikkunaan... "Oletko -yksin, Jussa?" kuiskaa hän. - --- Olen. Biettar Oulahan siellä?... Mene ovelle, minä tulen -päästämään. -- -- -- - -Biettar Oulan nyyhkytykset olivat vähitellen muuttuneet hereäksi, -hillityksi itkuksi. Sanat nytkähtelivät ylös kurkusta; ne painuivat -ja nousivat jälleen, nostaen samalla näkyviin hänen elämänsä -suurta, märkivää ajosta. Tuo suuri, voimakas mies ei ollut itkenyt -lapsuudestaan saakka, ja hänen itkunsa oli nyt sitä väkivaltaisempi -ja tuskallisempi... - --- -- -- "Minä olin huutamaisillani häntä kääntymään takaisin; mutta -niinkuin jokin olisi salvannut minulta hengen rintaani, minä olin -tukehtumaisillani... Ja paha ajatus se varmaan tukahdutti hänen -äänensä... Ajatus, minun paha ajatukseni se tappoi hänet! -- Aina -minä tähän samaan johdun, jos kuinka koetan syitä vainuta!... Enkä -minä enää kauemmin voinut kestää. En voinut, Jussa! Minun täytyi -tulla tänne. En uskaltanut mennä oman papin luo. Ja sinuthan minä -olen tuntenut pienestä pitäin". - -He olivat sammuttaneet lampun, ja kuu paistoi hänen kalpeille, -kuihtuneille kasvoilleen, hänen istuessaan lattialla, nojaten päätä -Jussan polviin. - --- Et sinä siksi, että sinun syntisi -- tämä sinun paha ajatuksesi, -josta puhuit -- sellaisenaan olisi pahempi kuin meidän syntimme ja -ajatuksemme useimmiten, -- et sinä siksi ole kärsinyt niin paljon. -Vaan siksi, että sinun mielesi oli sairas silloin, koko sinun sielusi -oli hellä ja arka, ja jokainen ajatus iti omassatunnossasi kuin -rikkaruohon siemen mehevässä mullassa... No niin, synti olkoon synti! --- Mutta ole vakuutettu siitä, että se synnin hirmu, joka sinua on -hävittänyt, se on nostanut sinua Jumalan puoleen, niinkuin ankara -hyökyaalto, joka huuhtoo hukkuvaa ihmistä ja kuljettaa sen rantaan... -Etkö itsekin tunne nyt olevasi likempänä Jumalaa? - -Kyllä. -- Biettar Oula tunsi. Kun hän lähemmin ajatteli, niin hän -huomasi varmasti olevansa tiellä Jumalan luo. - -Ja he laskeusivat polvilleen ikkunan pieleen ja rukoilivat Jumalaa. - --- Ja luuletko, että minä nyt voin nauttia Herran-ehtoollista? - --- Juuri nyt sinä voit. - -Jussa vaihtoi päälleen papinpuvun, ja molemmat läksivät kirkkoon... - -Biettar Oula laskeutui polvilleen alttarin eteen. - -Suuressa, synkässä kirkossa paloi vain alttarilla kaksi kynttilää. -Kylmä tuulenhenki kiersi alttarille, leyhytti liekkejä ja muutti -harmaaksi huuruksi papin sekä Biettar Oulan lämpimän hengityksen. -Suuri, autio, korkeakaarinen temppeli kaikui papin selkeästä, -hillitystä äänestä, kun hän lausui asetussanat. Yön vakavuus, -yksinäisen miehen sielunhätä sekä toimituksen pyhyys herätti sielua -ja lämpöä hänen sanoihinsa. - -Ja kun kuuluivat sanat: "Niin hän otti myös kalkin", niin Biettar -Oulan kasvoja valaisi tyyni selkeys... - --- -- -- - -Jo ennen aamunkoittoa lähti Biettar Oula. Hän ajoi joen jäätä -ylöspäin. - - - -XIX. - - -Jussa sai äkkiä heränneen papin maineen. Hän kasvatti runsaan, mustan -tukkansa pitkäksi, ja joka sunnuntai näyttivät hänen kasvonsa yhä -laihtuneen ja kalvenneen ja ikäänkuin loistavan salattua, kalvavaa -iloa, minkä synnytti hänen yksinäinen elämänsä autiossa seudussa. -Hänen tyyni, sydämellinen hyvyytensä ihmisiä kohtaan, joita hän -joskus tapasi, sai kyllä heidät viihtymään hänen lähellään, mutta he -eivät kuitenkaan tunteneet siinä tuttavallisuuden vapautta: hänen -katseestaan ja olennostaan loistava itseensä painunut erakkuus ei -koskaan vetänyt oikein lähelle... - -Mutta eräänä sunnuntaina -- oli kevätpuoli -- seurakunnasta -näytti, että hän kerrassaan horjui levottomuudesta, salatusta -levottomuudesta. Mitä hänelle oli tapahtunut? Hänen sanansa olivat -hillittömät, usein kovat, eivätpä aina aivan kristillisetkään; -hän puhui asioista, joista ihmiset eivät mitään ymmärtäneet, ja -se herätti mielipahaa. Papin ei pitäisi kopeilla sillä, että -tiesi hiukan enemmän kuin oppimaton rahvas. Papit, jotka olivat -oikeansuuntaisia ihmisiä, eivät koskaan alentuneet sellaiseen... - -Jussa oli kuullut jotakin Elnasta. - -Tuo epämääräinen huhu, joka oli saanut uudelleen heräämään hänen -juurevat nuoruusmuistonsa, kaiveli hänen sisuksiaan, niin että hän -horjui kuin humalainen ja saarnasi seinille: -- se käänsi esiin -muistojen etäisimmät sopet, pudisteli rauhaa saamatta joka solua, -- -koska hän ei itse tiennyt, voiko tuohon huhuun mitään perustaa. Oli -liian monta mahdollisuutta... - --- -- -- Elnan miehen oli pitänyt yksin matkustaa etelään. Elna ei -ollut ehtinyt valmiiksi -- -- --. - -Oli levinnyt tarina tuosta yhden-yöllisestä melusta ja räikinästä. -Tunturilappalaiset olivat kuulleet sanojakin, jotka olivat -kohdistuneet voutiin, ja pahoja sanoja. Ne tulivat myös voudin -korviin, ja kun hän muisti Biettar Oulan tavattoman suuren, synkän -olennon, niin häntä ahdisti. Tämä sekä se seikka, että monien talvien -raskas pimeys ja monet virkistysryypyt olivat heikentäneet hänen -ruumiinsa ja sielunsa terveyttä, pakoittivat hänet matkustamaan -etelään ennenkuin oli edes saanut uuden viran. Mutta Elna ei vielä -ollut ehtinyt valmiiksi... - -Niin kerrottiin. - --- -- -- - -Seuraavana sunnuntaina Jussa seisoo saarnastuolissa puhuen -kuuromykästä, jolle Herra lahjoitti kuulo- ja puhekyvyn. - -Kerran hänen katseensa sattui oven pielessä istuvaan naiseen, -ja hän alkaa hapuilla sanoja; kun hänen silmänsä toisen kerran -kääntyvät naiseen, niin häntä värisyttää epäilevä aavistus: nainen on -lappalaispuvussa, mutta... - --- -- -- Hän keskeyttää, puristaa kiinni huulensa, pusertaa -käsikirjaa kämmentensä välissä ja tuiottaa valkoisiin hakasiin... - -Sitten hän kertoi seuraavaa: - --- Eräässä kohdin suuren maailmanmeren äärellä menee jyrkkään -kallioseinämään vedenalainen luola, -- kukaan ei tiedä, kuinka kauas. - -Pakoveden aikana voi nähdä sen tihkuvan ja vihreältä välkkyvän -ontelon etääntyvän kauas tummaan sumuun, ja mainingit kuolevat -kaukaisena kohuna sen sisään. - -Nousuveden aikana nielu on kokonaan veden alla; mutta aina kun -mainingit vyöryvät takaisin, tyhjenee nielun yläpuoli tyrskien ja -sihisten, -- kunnes uusia mainingeita kohoo ja kuohuva nielu imee -sisäänsä veden ja kaiken lähellä olevan irtaimen. - -Tarinan mukaan tällä ontelolla oli ihmeellinen vaikutus kuuromykkiin. - -Eräs pitkämatkainen muukalainen, joka lapsena oli tullut -kuuromykäksi, saapui sinne eräänä päivänä, turvautuen viime keinoon, -ihmeeseen. - -Ei kukaan tiennyt oikein, mistä hän oli. Mutta eräs vaalea, nuori -nainen sanoi, että hän oli itäisiltä rämeikkö-ylängöiltä... - -Tuo vieras mies soutaa ihmeitätekevän vesinielun luo. - -Laineet heittivät venettä edes takaisin; ja sitten ontelo vetää -voimakkaasti henkeä, niin että kylmät ilmavirrat nousevat värisyttäen -läpi kuuromykän keuhkojen, hänen kielensä siteet laukeavat, hän -päästää huudon, riemuhuudon tuon imevän nielun äärellä, hänen -korvansa aukenevat ja hän kuuntelee pyörryttävän ilon valtaamana -meren hyökyjä ja kääntää veneen poispäin ontelon kuohuista. - -Hän soutaa takaisin. Ja kun hän nousee maihin ja on juopunut -avautuneiden aistiensa riemusta, hän kohtaa tuon vaalean, nuoren -naisen. "Minä voin puhua, ja minä voin kuulla!" -- ja hän aikoo -syleillä naista, sillä hänen mielensä on niin kiitollinen koko -maailmaa kohtaan. Mutta nainen torjuu hänet luotaan: "Poistukaa, -mies! -- Mitä se minuun kuuluu, osaatteko te puhua ja kuulla vai -ettekö!" - -Hän tahtoi sanoa: "Ei, ei! -- Te olette oikeassa. Pyydän anteeksi; -en tarkoittanut pahaa tällä". -- Mutta samassa hänen kielensä taas -jäykistyi: hän ei voinut mitään sanoa. - -Eivätkä hänen korvansa enää mitään kuulleet. Mutta ne ainoat sanat, -mitkä ne olivat kuulleet senjälkeen kun äidin ääni viimeksi soi -tuohon lapsensieluun, jonka kuurous oli vieroittaa pois elämän -suuresta laulusta, -- ne sanat olivat: "Poistukaa, mies! Mitä se -minuun kuuluu, osaatteko te puhua ja kuulla vai ettekö!" - -Tuo pitkämatkainen mies souti uudelleen vedenalaisen luolan luo, -mutta tällä kertaa surumielin. Ei värähdyttänyt rohkea toivo hänen -kielensä jäykkiä siteitä eikä soinut riemuiten hänen korvissaan. -Meren kohina vain pelotti häntä. Ei tapahtunut mitään ihmettä, eikä -hänellä ollut voimaa pidättää venettä imevästä ontelosta. - -Nielu ahmasi hänet. - -Ja minkä nielu vie, sen se pitää. - -Se on kuoleman uskollinen liittolainen, ja rankaisematonna kuin -kuolema se työntää ylös kuvustaan pirstoutuvat jäännökset -- pitkin -väliajoin -- ilman kiirettä... - -Jussa risti kätensä. "Jumala armahtakoon sen kuuromykän sielua! -Amen". -- - --- -- -- - -Kun Jussa lähti sakastista, istui tuo vieras nainen jo reessä -- -kaukana tiellä. - -Hän piti itse suitsia. Hevonen oli lähdön innossa; mutta nainen -pidätti sitä. - -Jussa seisoi liikkumatonna rappusilla. Käsi vavahteli, pyrkien -karvalakkia kohti. Mutta hän ei jaksanut nostaa sitä, ja hän raukeni -sielunsa voimattomuudesta... - -Nainen katsoi taakseen. - -Leuka painui painumistaan olkapäätä vasten, mutta katse pyrki Jussan -luo, ehkäpä hänen verensäkin veti sinne; hän kalveni... Hevonen -nykäisi. Nainen ojensi ohjat kuskille. "Aja joutuin!" - -Vasta kun he kääntyivät joen jäälle, laukesi naisen mieli värisevään -huokaukseen, ja nykäykset kiersivät kuin vihurit suun ympärillä. - --- Aja joutuin! - -Vauhdin herättämän mielihyvän yli sykähti silloin tällöin ahdistava -tunne, että kannaksilla tuli ikäänkuin Jussan varjo, hänen -ajatuksensa. Vielä kerran huuhteli aisteja houkuttelevan kammon -huimaus ja halu tuntea sen miehen syleily, joka kulki yksinäisyys -vaippana ympärillään... Jospa Jussa tuleekin perässä?... Elnan täytyi -katsoa taakseen. Aina uudestaan hänen täytyi katsoa taakseen; tuo -arvoituksellinen epävarmuus salpasi uudelleen hänen hengitystään... - -Mutta sitten hän taas havahtui. "Aja joutuin!" - -... Aurinko vieri pilviharson taa, levittäen punerruksen -lumihiuteille, joita alkoi leijailla alas ensin harvakseen, sitten -yhä tiheämpään; -- mutta nyt ei aurinko enää jaksanut tunkeutua -niiden verhon läpi... Elna istui vaipuneena kokoon karhuntaljojen -alle... Hänen pienen, vaaleakutrisen poikansa ei enää tarvinnut -kysellä, milloin he matkustaisivat isän luo. Herra Jumala, hän oli -niin säälinyt miestään, kun "se alkoi" syksyllä, -- syksyllä, jolloin -Juhani tuli ja purki padon muistojen tieltä. Mutta Elna ei siihen -mitään mahtanut! Ja hän oli usein itkenyt, kun ei siihen mitään -mahtanut... - -Lahti ja meri tulivat näkyviin. - -Kyyneleet sulattivat lumihiuteet hänen poskiltaan. "Juhani! Minä en -siihen mitään mahtanut! Jumala minua auttakoon, minä en paremmin -ymmärtänyt"... - -Ja hän muisti, mitä hänen äitinsä oli kuolinvuoteellaan kirjoittanut -hänen muistikirjaansa. Se oli kirjoitettu goottilaisin kirjaimin. - --- Jos sinua, lapseni, elämässä kohtaa suuri pettymys -- ja yksi on -kaikista pettymyksistä suurin --, niin älä usko, että jo ensimäisen -katkeruuden tuska on surua. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Eläinten nahoissa, by Matti Aikio - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄINTEN NAHOISSA *** - -***** This file should be named 51618-8.txt or 51618-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/1/6/1/51618/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/51618-8.zip b/old/51618-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 8eaef20..0000000 --- a/old/51618-8.zip +++ /dev/null |