Initial commit

2 files changed, 10490 insertions, 0 deletions

diff --git a/51846-8.txt b/51846-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..eb5d5f2
--- /dev/null
+++ b/51846-8.txt
@@ -0,0 +1,10490 @@
+The Project Gutenberg eBook, Kansa ja sen kuninkaat, by Verner von

+Heidenstam, Translated by Vihtori Lehtonen

+

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most

+other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 

+whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of

+the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 

+www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have

+to check the laws of the country where you are located before using this ebook.

+

+

+

+

+Title: Kansa ja sen kuninkaat

+       Kertomuksia nuorten ja vanhain luettavaksi

+

+

+Author: Verner von Heidenstam

+

+

+

+Release Date: April 23, 2016  [eBook #51846]

+

+Language: Finnish

+

+Character set encoding: ISO-8859-1

+

+

+***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KANSA JA SEN KUNINKAAT***

+

+

+E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

+

+

+

+KANSA JA SEN KUNINKAAT

+

+Kertomuksia nuorten ja vanhojen luettavaksi

+

+Kirj.

+

+VERNER VON HEIDENSTAM

+

+Suomentanut Vihtori Lehtonen

+

+Ruots. alkuteos: Svenskarna och deras hövdingar

+

+

+

+

+

+

+WSOY, Porvoo, 1909.

+

+

+

+

+SISÄLLYS:

+

+      I. Lukemattomien kivikirveiden päällikkö.

+     II. Vanha Ane.

+    III. Adilsin kultasepät.

+     IV. Ingjald Ilkeämielinen.

+      V. Lodbrokin pojat.

+     VI. Ansgarius.

+    VII. Kilpineito.

+   VIII. Sigrid Äveriään kosijat.

+     IX. Arnljot Jälliläinen.

+      X. Kreikan kuninkaan talonvahti.

+     XI. Vanha Sverker.

+    XII. Vetehinen.

+   XIII. Jättiläisnainen.

+    XIV. Eerikki Pyhä ja vuoren lumokas.

+     XV. Kuka oli vieraamme.

+    XVI. Birger Jaarli.

+   XVII. Hovan tappelu.

+  XVIII. Torkkeli Nuutinpoika.

+    XIX. Nyköpingin pidot.

+     XX. Joulu-yö Finnstadissa.

+    XXI. Maunu Liehakko.

+   XXII. Visby.

+  XXIII. Kuningas Albrektin aikaan.

+   XXIV. Engelbrekt.

+    XXV. Kaarle Nuutinpoika ja rotankesyttäjä.

+   XXVI. Pikku Sisar.

+  XXVII. Brunke-vuoren tappelu.

+ XXVIII. Tarina paksusta päämunkista ja Ljungbyn juomasarvesta ja pillistä.

+   XXIX. Vanhat lait, jäykät mielet.

+    XXX. Nuori herra Sten.

+   XXXI. Tukholman verilöyly.

+

+

+

+

+I.

+

+LUKEMATTOMIEN KIVIKIRVEIDEN PÄÄLLIKKÖ.

+

+

+KANSA NURKUU.

+

+Lunta satoi satamistaan. Se kääri valkoiseen vaippaansa puut ja

+pensaat ja peitti kaikki polut. Kävi mahdottomaksi nähdä ja kulkea

+sakeassa tuprussa. Monia päiviä oli jo ollut aivan hiljaista ja

+kuollutta metsässä.

+

+Vain iltaisin kuului väliin etäistä valitusta ikäänkuin sadoista

+rinnoista. Ja eräänä ehtoona kaikuivat äänet hurjempina, synkempinä

+kuin koskaan ennen.

+

+Huuto tuli muutamalta peratulta metsänaukeamalta syvällä salon

+sisässä. Se oli pyöreä, valtavain kallionlohkareiden ympäröimä

+paikka, ja sitä sanottiin tavallisesti Ura-Kaipaan uhrikentäksi.

+Kivien väliin oli asettunut joukko orjia tulisoihdut käsissä.

+Tuulenpuuska tempasi hetkittäin mukaansa koko tuon sakean

+lumihiutalepilven ja lennätti sen kohti mäntyjen latvoja. Silloin

+osui valo silmänräpäykseksi selvemmin Ura-Kaipaan majaan kentän

+keskellä. Sitä koristivat joka puolelta ihmisen pääkallot ja

+kivikirveet. Pääkallot, jotka riippuivat hiustukoistaan, heiluivat

+edestakaisin tuulessa ja kalisivat kivikirveitä vasten.

+

+Ovi-aukossa istui mies tuolintapaisella. Orjat huiskuttivat

+soihtujansa ja kirkuivat joka kerta, kun äkkäsivät hänen punaisen

+päähineensä ja hänen kaulaansa koristavat karhunhammasketjut, jotka

+useammin kiertein levisivät aina hänen olkapäilleen asti. Moisia

+koruja ei ollut kenelläkään muulla. Mies oli Ura-Kaipa. Naama oli

+parraton, mutta tukka siirrotti joka taholle, samoin kuin monista

+erilaisista nahoista neulotun turkinkin karvat.

+

+Ura-Kaipa ja muutamat vanhimmista lopettivat parhaillaan

+uhriateriaansa. Taitavasti pienellä kurikalla iskien särkivät he

+edestään uhrikiveltä ydinputkia ja imivät sitten niiden sisällyksen

+suihinsa. Luut viskasivat he orjien kaluttaviksi. Lopulta alkoivat he

+heittää arpaa aseistaan ja koristuksistaan.

+

+Sen heimon päällikön nimi oli aina Ura-Kaipa. Heimo oli ollut

+mahtavampi ennen, mutta ympäristössä asuva toinen kansa, jota

+loistavaan aseidensa takia sanottiin kellankiiltäväin kansaksi,

+ahdisti Ura-Kaipa-heimoa yhä ylemmäksi metsiin.

+

+Päällikön istuimen takana seisoi poika, jonka kiharat olivat

+valkoista valkoisemmat. Näkyi hyvin, ettei hän ollut Ura-Kaipaan

+sukua, vaan kuului kellankiiltäväin kansaan järven toisella puolen.

+

+Hänen nimensä oli Karilas. Päivänä muuanna kauvan aikaa sitten oli

+hän tavannut Ura-Kaipaan metsässä, ja heistä oli tullut ystävät.

+Molemmat olivat silloin lapsia, vaikka ei kumpikaan tiennyt, kuinka

+vanha oikeastaan oli. He osasivat laskea vain yhdeksään, sillä se

+oli suurin luku, mihin kukaan niissä metsissä osasi silloin lukea.

+Ihmisten oli siellä tapana laskea sormillaan, mutta he unohtivatkin

+peukalon, jolla laskivat. Ura-Kaipa vanheni kuitenkin pikemmin kuin

+muut. Siitä johtui, että kun päällikön ruskeat ja hiukan ryppyiset

+kasvot osoittivat jo miehuuden ikää, oli hänen ystävänsä yhä vielä

+keskenkasvuinen, hinterä poika.

+

+"Karilas! Karilas!" huusivat vanhimmat ivallisesti ja halveksien,

+sillä he olivat kateellisia hänelle kaikesta siitä suosiosta, mitä

+päällikkö hänelle osoitti. "Miksi seisot siinä niin nopolla nokin?

+Tule heittämään arpaa kanssamme!"

+

+Poika ei liikahtanutkaan tuolin takaa. Silloin rähähtivät he

+nauruun. "Ahaa, niin, sehän onkin totta", jatkoivat he, "mistä sinä

+pelaisitkaan, sinä vieras ja vanhemmiton raukka. Ehkäpä vaatteistasi,

+jotta sitten kuljeskelisit alastonna lumipyryssä?"

+

+Karilas punehtui kiukusta ja kävi esiin. Hän tiesi, ettei hän

+omistanut mitään muuta maailmassa kuin itsensä ja Ura-Kaipaan

+ystävyyden. "Minä pelaan itseni orjaksi sille, joka voittaa", vastasi

+hän aivan suunniltaan raivosta. "Mutta jos minä voitan, vaadin minä

+uuden nahkapuvun vöineen ja puukkoineen".

+

+Ura-Kaipa katsahti nuhdellen häneen. "Silloin käyn minä

+vastapelaajaksesi", kiiruhti hän lisäämään, sillä hän pelkäsi jonkun

+muun voittavan hänen parhaan ystävänsä orjakseen.

+

+Samassa pisti hän kätensä pussiin ja otti sieltä kiviliuskan, jonka

+heitti eteensä maahan. Se havaittiin punaiseksi väriltään, ja se

+merkitsi, että hän oli voittanut.

+

+Vanhimmat tarttuivat heti Karilasta hartioihin ja painoivat hänet

+maahan tuolin eteen, ja Ura-Kaipaan täytyi panna jalkansa hänen

+niskalleen. "Me olemme todistajiasi, päällikkö", sanoivat he

+peittelemättömän iloisesti. "Nyt olet ottanut kellankiiltävän

+muukalaisen orjaksesi".

+

+Karilaasta tuntui aivan kuin olisi hänet iskemällä eroitettu omasta

+ruumiistaan. Mitä oli hän nyt, kun ei hän kerran enään ollut oman

+itsensä herra! Kun kiukku nyt oli asettunut, ymmärsi hän, kuinka

+tyhmästi hän oli käyttäytynyt. Jonkunlaista lohdutusta tarjosi edes

+se tieto, että hän oli joutunut Ura-Kaipaan valtaan. Ura-Kaipa

+huokasi hiljaa, mutta pelkäsi näyttää heikkouttaan. "Kas niin,

+nousehan ylös nyt", sanoi hän, "ja käy orjien joukkoon".

+

+Sinä iltana ei päällikkö puhunut paljoa enää. Mutta lunta satoi yhä,

+ja myöhään yöllä kokoontuivat vanhimmat jälleen uhrikiven ääreen.

+

+"Me olemme mumisseet loitsuja ja uhranneet", nurkuivat he, "ja

+lumi ei sittenkään taukoa satamasta. Vaikka kevät on lähellä, ja

+yöt lyhenevät, on lunta kaikkialla vielä seinän korkuiselta. Se on

+lisäksi raemaista ja auhtoa, niin ettei se kannata edes suksia,

+emmekä voi lähteä metsälle. Orjat näkevät nälkää, ja kohta ei ole

+pienintäkään kuivaa puunpalasta, millä pitää tulta majoissa yllä.

+Tämä ei ole sovelias maa ihmisten asua. Aurinko, aurinko, oletko

+meidät hyljännyt? Etkö enää palaakkaan takaisin?"

+

+Ura-Kaipa kohotti kätensä. "Ei, tämä ei ole sovelias maa ihmisten

+asua", sanoi hän. "Aurinko, oletko kätkeytynyt varjojen laaksoon maan

+alle, lähettääksesi sieltä meille vain harmajan hämärryksen päivän

+asemasta? Päällämme ei ole enää tähtiä, vain tuiskuavaa, viuhuvaa

+lunta, Kylmänkuolema, nälänkuolema, nyt sinä meidät saavutat!"

+

+Kun orjat kuulivat päällikön valituksen, survoivat he soihtunsa

+lumeen ja huusivat hekin: "Aurinko, aurinko, oletko meidät hyljännyt?"

+

+"Sinun tulee vielä koettaa yhtä uhria, Ura-Kaipa", neuvoivat

+vanhimmat. "Mutta sinun täytyy nyt valita orjistasi kaunein ja

+arvokkain. Sinun täytyy valita Karilas. Sillä välin lähetämme me

+miehiä vuorelle katsomaan, eikö aurinkoa jo näy tulevaksi."

+

+Ura-Kaipa ei puhunut mitään, mutta hän kääntyi poispäin, kun

+uhrimorsiot ojensivat Karilaan kivelle. Sitten ottivat he kaksi

+tukevaa salkoa ja asettivat yhden pojan kummallekin puolelle.

+Vahvasti ja huolellisesti sitoivat he sitten hänen kätensä ja

+jalkansa, yhden käden ja yhden jalan kumpaankin salkoon. Ne olivat

+kumaraselkäisiä, hyvin vanhoja akkoja. Kuten kaikilla muilla, oli

+heilläkin nahkavaatteet, mutta niissä ei ollut karvoja, vaan olivat

+ne koristellut mustin ja valkein ympyröin ja viivoin. Uhrimorsioista

+arvokkain pisti Karilasta olkapäähän kiviveitsellä, mutta vain hyvin

+lievästi, niin että muutamia veripisaroita valahti piiterälle.

+

+Ura-Kaipa otti veitsen hänen kädestään ja astui majaansa vanhimmat

+mukanaan. Majan lattia oli paasien peittämä, ja ne paadet oli

+huolellisesti lakaistu, sillä mitään ei Ura-Kaipa-kansa niin

+halveksinut kuin multaa. Päällikön kädet eivät milloinkaan saaneet

+koskea maahan, eikä kukaan halunnut muokata maata. "Me, jotka

+metsästämme ja kalastamme ja palvelemme aurinkoa", oli heidän tapana

+sanoa, "mekö kunnioittaisimme maan multaa! Sehän on muodostunut

+mädäntyneistä eläimistä ja kasveista, ja siksi se on saastaista."

+

+Keskellä lattiaa oli nahka pyhän kaivon peittona. Ura-Kaipa kääri sen

+kunnioittavasti sivulle ja valaisi vettä palavalla tervastikulla.

+Toisessa kädessään piti hän veripisaraista veistä. Kylmä, kostea

+viima leyhähti kaivosta, ja vanhimmat värähtivät ja vetäytyivät

+hiukan taaksepäin.

+

+"Näetkö sinä sitä", kuiskivat he, "ukkosenvasaraa, jolla taivaantuli

+iski jättiläisiä, auttaakseen Ura-Kaipa-kansaa?"

+

+"Minä näen sen", vastasi päällikkö ja kumartui alemmas. Syvällä

+vedessä häämötti kivilohkare, joka näytti aivan vasaralta ja oli

+kooltaan kuin käppyrään paneutunut, nukkuva susi.

+

+"Avaako se silmänsä, vaatiiko se verta?" jatkoivat he kuiskimistaan.

+Ura-Kaipa liehutti tervastikkuaan nähdäkseen, kiilsikö

+varrenreijässä, joka oli hakattu keskelle lohkaretta. Mutta mitään

+kimallusta ei ottanut syntyäkseen, ja kaikki oli yhtä pimeätä kuin

+ennenkin.

+

+Päällikkö hengitti helpommin, sillä hän ajatteli ystäväänsä

+uhrikivellä. "Ukkosenvasara nukkuu", sanoi hän. "Mutta huomenaamulla

+aikaisin!"

+

+"Huomenaamulla, huomenaamulla!" toistelivat vanhimmat ja katosivat

+majoihinsa kivikehän ulkopuolelle. Koirat juoksentelivat vielä

+hetkisen leirin ympärillä, valittavasti ulvoen, mutta lopulta nekin

+ryömivät ihmisten luo majoihin.

+

+

+KARILAS UHRIKIVELLÄ.

+

+Karilas lojui yhä uhrikivellä, voimatta liikahuttaa jäsentäkään.

+Lunta latoutui yhä paksummalta hänen rinnalleen ja koko ruumiilleen.

+Sitä kasaantui pään molemmin puolin, se peitti otsan ja silmät ja

+suun.

+

+Muuan uhrimorsioista tuli takaisin, pyyhkäisi lumen hänen kasvoiltaan

+ja valaisi häntä. Karilaasta tuntui teko hyväsydämiseltä, Karilaan

+mielestä oli hänen kätensä pehmeä ja hyväilevä kuin säälivän äidin.

+Mutta kun eukko pitkän odotuksen jälkeen tuli toistamiseen, ja kun

+hän käänsi hiukan päätään nähdäkseen hänen silmänsä, kiilsivät ne

+ilkeyttä ja verenhimoa kuin saalista vainoavan yölinnun. Hän koki

+kiiruusti vaipua uinailuunsa jälleen.

+

+Hän yritti ajatellakin, mutta hänen ajatuksensa töksähtivät aina

+johonkin valkoiseen, läpäisemättömään, joka oli kuin lunta. Se johtui

+siitä, että hän ei tiennyt mitään maailmasta. Hän saattoi ajatella

+vain yhdeksän vuotta takaisin päin ja yhdeksän vuotta eteenpäin.

+Siihen loppui aika. Ja vain yhdeksän päivänmatkaa kaikille suunnille.

+Siihen loppui maailma. Sitten ei ollut enää mitään olemassa. Ja

+keskellä tätä pientä, ahdasta maailmaa, jonka täyttivät lumikinokset,

+makasi hän nyt uhrikivellä yksinään, ystävänsäkin hylkäämänä. "Ei,

+täällä ei ole tosiaankaan soveliasta ihmisten elää", nyyhkytti hän.

+

+Häntä nukutti, sillä lumipeite ei paleltanut enää, vaan hän tunsi

+suloista lämpöä kaikissa jäsenissään. Hän ajatteli: "Vielä on

+pitkältä, hyvin pitkältä aamuun, jolloin minun avuton ruumiini joutuu

+kiviveitsien paloiteltavaksi."

+

+Kun hän oli maannut näin hyvin kauvan, alkoi hän unissaan kysellä

+itseltään, miksi ei uhrimorsio enää tullutkaan sivelemään hänen

+kasvojaan. Olisihan hän joka tapauksessa ollut edes elävä olento. Hän

+koetti avata silmäkansiaan, mutta ne olivat jäätyneet kiinni, niin

+että teki kovin kipeää, jos yritti niitä irralleen.

+

+Hän ei enää tuntenut itseään. Vaaleanharmaiden lumihiutaleiden

+myllerrys oli tauonnut, ja tähdet kiiluivat vapaina, kirkkaina,

+lukemattomina maailmanteltan mustalla kankaalla. Alhaalla metsän

+ylettyvillä oli niiden loiste kalpeampaa ja ikäänkuin punertavaan

+usvaan peittynyttä.

+

+"Esi-isien silmät sieltä ystävällisesti minua katselevat", mietti

+hän. "Tämä on nyt varmaan kuolema tämä, koska kaikki on niin

+kaunista. Nyt olet sinä kuollut, Karilas-raukka. Ehkä se olikin

+sinulle parasta. Ja kuitenkin tulisi minun itkeä sitä, ettet sinä,

+joka olit niin nuori, saanut elää hieman kauvemmin. Mutta" -- tässä

+huuli hiukan vääntyi viistoon -- "nyt saavat nuo ilkeät uhrimorsiot

+huomenaamulla seisoa siinä tyhjin toimin veitsineen".

+

+Häntä ihmetytti vain, että hän kuuli aivan selvään, miten orjat

+syöksyivät ulos majoista ja huutelivat toisilleen. Ura-Kaipakin

+astui näkyviin. Nyt alkoi omituisen juhlallinen soitanto. Orjat

+liikuttelivat sormiaan uskomattoman ketterästi pienillä rummuilla,

+niin että ääni kaikui ensin paisuvana tuulen tohinana ja lopulta

+myrskyn ulvontana. Kaikki seisoivat kääntyneinä samaanne päin

+ja kaikki tuijottivat samaan suuntaan. Siellä kohosi hitaasti

+hehkuvanpunainen valokupla, lähettäen kaksi pitkää sädettä

+lumisten mäntyjen väliin. Siinä oli se kauvan kaivattu aurinko,

+joka vihdoinkin nousi kirkkaalle taivaalle. Etelästä lensi parvi

+villihanhia, ja niiden rinta välkkyi alhaalta säteilevässä valossa

+tulenhohtavana.

+

+Karilas oli niin kohmettunut, ettei hän tuntenut mitään, kun

+uhrimorsiot vapauttivat hänen kätensä ja jalkansa. Vasta kun he

+kirkuivat hänen korvaansa, käsitti hän tosiaankin vielä olevansa

+hengissä. "Sinun yölliset kärsimyksesi ovat hellyttäneet auringon",

+sanoivat he, "eikä meidän ole tarvis vuodattaa sinun vertasi. Mene

+orjien joukkoon ja opi tekemään työtä."

+

+

+URA-KAIPAAN KIVIKIRVEET.

+

+Niin monien tuskanpäivien jälkeen tuntui orjista hauskalta

+ryhtyä taas töihin. Hei sitä kilinää ja kalinaa, vaikka välillä

+levähdettiinkin! Sananpartena olikin: "Aikaa ei meiltä puutu".

+

+Toiset polttivat saviruukkuja, joihin he olivat ennakolta piirrelleet

+kaikenlaisia viivoja ja pisteitä koristeiksi. Ruukut olivat pohjasta

+pyöreitä, eivätkä siis pysyneet pystyssä, mutta eipä niiden

+tarvinnutkaan, sillä ne ripustettiin nahkanauhoista majojen seiniin.

+Muutamat orjat pihkasivat puuastioita, joista tuli niin tiiviitä,

+että ne pitivät veden. Toiset kaapivat nahkoja, niin että niistä

+voitiin sitten valmistaa pehmeitä ja mukavia vaatteita. Naiset

+kiskoivat kuivattuja eläintenjänteitä rihmaksi ja neuloivat sitten

+luu-äimällä. Siitä syntyikin hyvin tasaisia ja vahvoja pistoksia.

+

+Mutta useimmat miehet istuivat piirissä hakkaamassa

+harmaakivimukuloilla piinpalasia, niin että liuska toisensa jälkeen

+lohkesi, ja veitsen tai kirveen tai keihäänkärjen muoto alkoi näkyä.

+Sitten poimivat he liuskat ja pistivät ne kärjiksi nuoliinsa. Kaikki

+heidän aseensa ja työkalunsa olivat kiveä tai luuta, ja kivikirveet

+olivat heidän ylpeytensä.

+

+Karilas istuutui kauvimmaksi niiden orjien joukkoon, joilla oli

+raskain työ. He valmistivat sotakirveitä Ura-Kaipaalle. Jos joku orja

+lopulta tuli ammatissaan niin taitavaksi, että päällikkö ripusti

+hänen valmistamansa kirveen majansa kaunistukseksi, saattoi tapahtua,

+että päällikkö palkinnoksi lahjoitti hänelle vapauden. Tämän tiesi

+Karilas.

+

+Nämä orjat olivat enimmäkseen ijäkkäitä. Muuan heistä oli

+nälkäpäivinä kuollut, ja hänen kirveensä virui siinä muovailtuna

+ja terävänä. Puuttui enää vain varrenreikä keskeltä. Karilas laski

+kirveen maahan polviensa väliin. Lähellä istuva ukko näytti, miten

+oli meneteltävä. Ukon nimi oli Sirrisilmä. "Pian se on opittu", sanoi

+hän, "ja aikaa ei meiltä puutu. Asetetaan vain luuputki kairaksi

+kirvestä vasten ja pannaan se hyrräämään käsien välissä aika vauhtia,

+hyrr, hyrr!"

+

+Luuputken yläpäähän sitoi Karilas kiven, jotta poraus kävisi

+voimakkaammin. "Kun pääsen niin pitkälle, että osaan tehdä

+päällikönkirveen ja minut lasketaan vapaaksi taas", mietti hän,

+"saan minä jälleen seista Ura-Kaipaan vieressä." Ja hän pani kairan

+pyörimään.

+

+Pyöriteltyään kairaansa pitkän rupeaman, ei hän vielä voinut havaita

+vähintäkään syvennystä kirveessä, vain pienen, valkoisen ympyrän.

+"Vala ahkerasti vettä ja santaa kirveelle", neuvoi Sirrisilmä.

+"Terävä santa se vasta kiveä syö."

+

+Karilas noudatti neuvoa, mutta käsien sisäpuolta alkoi pian polttaa.

+Tuska kohosi käsivarsia yhä ylemmäs ja ylemmäs. "Nyt olen minä jo

+ahertanut puolisen päivää", huokui hän lopulta väsyksissään, "eikä

+kirveessä vieläkään ole reikää. Olen nävertänyt molemmin puolin. Kas

+tässä. Vieläkään eivät reijät ole yhtyneet."

+

+"Puolisen päivää!" huudahti Sirrisilmä. Hänen käsissään oli

+pyöreitä, mustahtavia känsiä, niin että ne näyttivät aivan koiran

+käpäliltä. "Aikaa ei meiltä puutu. En enää muista, kuinka kauvan

+olen jo näperrellyt tämän Ura-Kaipaalle aikomani sotakirveen varren

+koristeita."

+

+Karilas vaikeni. Kun ilta alkoi jälleen hämärtää, kysyi hän:

+"Sirrisilmä, milloin luulet saavasi kirveesi valmiiksi?"

+

+"Kaksi vuotta kestää se vielä ainakin", vastasi ukko. "Pahinta on,

+että toinen käteni on tulossa hervottomaksi. Niin etten oikeastaan

+tiedä, milloin saan kirveen valmiiksi. Ellei siitä tule valmista,

+niin olen minä ollut orjana turhaan. Silloin ei minusta koskaan tule

+vapaata miestä. Mutta sinä olet nuori, sinä, ja sinä kyllä ennätät,

+kunhan et vain hellitä."

+

+Seuraavana päivänä olivat Karilaan käsivarret kankeat, ja hän istui

+kirves edessään sitä liikuttamattakaan. Vanhimmat kuljeskelivat

+orjien joukossa tarkastamassa heidän työtään ja kun he tulivat

+Karilaan luo, joutuivat he vihan vimmoihin. "Sinä et kelpaa

+mihinkään, orja", änkyttelivät he, sieppasivat multaa ja heittivät

+sitä hänen päälleen halveksumistaan osoittaakseen. He vapisivat koko

+ruumiiltaan ja he aukoilivat ja puristelivat nyrkkejään.

+

+Pari orjaa juoksi kiskaisemaan heiltä päähineet. Heidän paljastetussa

+päässään näkyi pieni pyöreän reijän katteeksi kiinnitetty kansi;

+reikä oli kaverrettu itseensä pääluuhun. Sellaista reikää pidettiin

+suuressa kunniassa ja se tuli vain arvokkainten osaksi. Sen kautta

+pääsivät näet pahat höyryt ulos, ja kun he kerran kuolivat, saattoi

+auringonvalo pilkistää siitä sisään ja imeä heidän henkensä.

+

+He raottivat kantta, ja pahat höyryt lähtivät ulos, ja he

+rauhoittuivat jälleen. "Päällikkö", sanoivat he orjien asettaessa

+päähineitä paikoilleen, "sinun täytyy myöntää Karilas suureen

+kokeeseen."

+

+Silloin heittivät työskentelijät kapineet käsistään, sillä he

+muistivat liiankin hyvin kaikkien niiden käyneen huonosti, jotka oli

+tuomittu suureen kokeeseen.

+

+"Sitä te vielä vaaditte minulta!" vastasi Ura-Kaipa, joka seisoi

+ovi-aukossaan. "No niin, Karilas, sinun käsivartesi ovat heikot ja

+hyödyttömät. Miksi me siis sinua vaatettaisimme ja ruokkisimme? Näytä

+minulle, onko sinun älysi voimakkaampi kuin ruumiisi. Jos sinä osaat

+mitata Ura-Kaipaan rikkaudet, niin totisesti sinä saat elää. Silloin

+olet sinä kunnialla kestänyt suuren kokeen. Osaatko sinä laskea

+Ura-Kaipaan aarteet? Voitko sanoa, kuinka monta kivikirvestä riippuu

+hänen majansa seinillä?"

+

+Karilas astui nopsasti esiin ja poimi yhdeksän kirvestä ja pani ne

+yhteen läjään. Orjat purskahtivat nauruun. "Noin pitkälle osaamme

+kaikki laskea. Mutta entäs sitten, entäs sitten? Mihin siitä pääset?"

+

+Karilas seisoi hetkisen neuvottomana. Sitten otti hän taas yhdeksän

+kirvestä ja muodosti niistä uuden läjän.

+

+Orjat ja vanhimmat pudistivat päätä, eivätkä käsittäneet hänen

+tarkoitustaan. Mutta hän poimi yhä kirveitä seiniltä ja muodosteli

+yhdeksän kirveen läjiä, siksi kunnes niitä tuli yhdeksän. "Olkoon

+menneeksi", huusivat vanhimmat, "mutta vielä killuu kirveitä

+uhrimajan seinillä".

+

+Karilas otti silloin viimeiset kaksi kirvestä ja laski ne sivulle

+omaan läjäänsä. Hän viivytteli hetkisen ja epäröi. Mutta äkkiä

+selvisi arvoitus hänelle, ja hän puhkesi iloissaan puhumaan:

+"Ura-Kaipa, sinulla on yhdeksän kertaa yhdeksän kivikirvestä ja

+lisäksi kaksi".

+

+Ihmettelyn sorinaa kuului orjien joukosta, ja Ura-Kaipa piirsi

+sormellaan ilmaan vasaran, ukontulen vertauskuvan. "Tähän

+päivään asti on Ura-Kaipaan kivikirveitä pidetty lukemattomina,

+laskemattomina", sanoi hän, "mutta kauvan olen minä jo huomannut

+tästä pojasta, että kellankiiltävillä järven tuolla puolen on

+korkeita lahjoja, jotka ovat meiltä salatut. Olisipa vahinko tappaa

+moinen orja."

+

+

+KARILAS MYYDÄÄN KAUPPAMIEHILLE.

+

+Lumi alkoi sulaa. Jäiden lähdettyä soutivat kauppamiehet jokia ylös

+vaihtamaan turkiksia piikiveen ja meripihkaan. Ne olivat julmia,

+hurjaluontoisia miehiä ja yöt istuivat he nuotioittensa ympärillä

+alhaalla järven rannalla.

+

+Eräänä iltana astui Ura-Kaipa aivan yksinään Karilaan luo ja otti

+hänet mukaansa. He kulkivat rantaa alaspäin ja olivat molemmat vaiti.

+

+"Tämä poika on ainoa olento, josta olen eläissäni pitänyt", ajatteli

+Ura-Kaipa suruissaan. "En enää voi pitää parasta ystävääni orjana,

+sillä on kiellettyä puhutella lempeästi orjaa. En jaksa enää päivät

+pääksytysten kantaa moista taakkaa." Mutta ääneensä lausui hän

+vihdoin: "On vaikeata nähdä eteensä täällä tiheikön puolipimeässä, ja

+minun täytyy pitää sinua kädestä, Karilas".

+

+Karilaan sydän löi ilosta, kun hän tunsi ystävän käden kädessään.

+Sinä hetkenä olisi hän antanut henkensä Ura-Kaipaan edestä.

+

+"Astu nopeammin", käski päällikkö, tehdäkseen lopun omasta sisäisestä

+taistelustaan. "Minulla ei ole mitään hyötyä sinun laskutaidostasi,

+mutta kauppamiehet voivat tarvita sinunlaistasi orjaa."

+

+Kauppamiehet istuivat arkulla, jota he tarkasti vartioivat. Siinä

+arkussa kuljettivat he ainetta, joka oli niin kallisarvoista, että he

+tavallisesti myivät sitä vain rikkaimmille järven tuolla puolen. Kun

+Ura-Kaipa huomasi, että he tunsivat vielä hänet, sanoi hän: "Köyhä on

+se, jolla ei ole orjaa, sillä hänen täytyy tehdä itse kaikki. Mutta

+kenellä on orjia, hän saa kaikki tehdyksi, mitä hän vain haluaa. Minä

+tarjoan tässä teille paraan orjani, jos te annatte vaihteiksi minulle

+hiukan sitä ainetta, jota on tuossa kirstussa."

+

+"Vaikka sinä tarjoaisit neljä orjaa, ei sittenkään vielä syntyisi

+kauppaa", vastasivat he. "Mutta koska sinun ystävyytesikin on meille

+arvokas, Ura-Kaipa, niin suostumme vaihtoon." He kohottivat kantta

+hiukan, juuri sen verran, että saivat raosta kourastuksi, mitä

+tarvitsivat. Se aine kilahti kirstunsyrjää vasten ja kimalteli, kuin

+olisi palanen kesäisen keskiyön aurinkoa ollut heidän käsissään.

+Aine oli kuparia ja tinaa, joita oli sulatettu yhteen pieneksi

+pronssiharkoksi.

+

+Karilas tunsi ystävän hellittävän hänen kädestään. Siinä seisoi

+hän nyt yksinään, myytynä. Hän käänsi hiukan päätään, nähdäkseen

+Ura-Kaipaan niin kauvan kuin mahdollista. Päällikkö oli jo

+kotimatkalla ja kävellessään tirkisteli hän tuon tuostakin

+vaihtosaalistansa, jota hän käänteli käsissään. Mutta päästyään

+korkeimmalle kalliolle, pysähtyi hän omantunnontuskien kiusaamana ja

+heitti auringonpalasen veteen. Ei kukaan saisi luulla hänen myyneen

+Karilasta halpamaisen voitonhimon tähden. Kumarassa, veltoin askelin

+katosi hän vihdoin puiden sekaan.

+

+Päivän koittaessa ja sumupilvien hajotessa soutivat kauppamiehet jo

+järven selkää äsken ostettuine orjineen. Eräs heistä kasti kätensä

+veteen ja tuhrasi sitä tulen avulla koverretun ruuhen hiiltyneisiin

+sisäseiniin. Sitten hieroi hän kädellään lujasti Karilaan tukkaa

+ja kasvoja ja kaulaa, niin että poika muuttui aivan mustaksi ja

+nokiseksi. "Kellankiiltäväin kansa ei osta ketään heimolaistaan

+orjaksi", puheli viekas kauppias kumppaneilleen, "mutta nyt saamme

+pojan helposti myydyksi, ehkä hyviin voittoihinkin, sillä nyt näyttää

+hän kuuluvan Ura-Kaipa-kansaan."

+

+Karilas katseli vastaista rantaa, missä hän oli lapsena

+käyskennellyt, mutta minkä hän sitten oli melkein kokonaan

+unohtanut. Viljavainioiden ja aumojen ja pyhien saarnien välistä

+hauskasti pilkottavien talojen yllä lepäsi kesän kellertävä

+paiste. Talot olivat pyöreitä, saviseinäisiä, katot terävästi

+suippenevia. Ihmisiä vilisi rannalla, ja Karilaan silmiä häikäisi

+ja hän vavahti, sillä hän kuuli äänen, jonka hän heti tunsi. Hän

+kuuli pronssitorvien toitotuksen. Kansa vietti paraillaan juhlaa

+rannalla, ja keihäänkärjet ja sotakirveet kimaltelivat kuin

+värjätyt auringonsäteet, sillä kaikki oli pronssia. Vaatteet olivat

+pehmeätä, valkoista villakangasta, ja niitä koristivat keltaiset

+nauhat ja monenmuotoiset helyt. Suurimmat pronssisoljet oli

+silailtu mustahtavalla pihkalla. Naisten kaulassa komeili korkeita

+pronssikoristeita, ja tuuheaa tukkaa pitelivät sarvikammat ja

+villalankaverkot, jotka olivat hienoja kuin hämähäkin seitti.

+

+Läheni vaunu kuoloonvihittyjen sotavankien ympäröimänä. Kauppiaat

+vetivät kiiruusti ruuhensa maihin ja myivät enemmittä puuhitta

+Karilaankin uhri-orjaksi. Uhkaavasti väkipuukkojaan kalistellen

+kielsivät he häntä puhumasta ja näyttivät kansalle hänen olevan yhtä

+mustaihoisen kuin kaikki Ura-Kaipa-kansan miehet.

+

+Kaksi seppelkoristeista tyttöä puki joutuisasti hänen päälleen

+erinomaisen pehmeästä villakankaasta valmistetun paidan ja sysäsi

+hänet kuoloonvihittyjen joukkoon vaunujen ympärille. Niitä veti

+pari valkoisia hiehoja, joiden valjaat olivat verenpunaista nahkaa

+ja pronssihelyin koristetut. Aisan etupäässä riippui auringonpyörän

+kuva neljine puolapuineen. Ylhäällä vaunuissa oli suljettu

+lehmännahkateltta. Siinä kuljetettiin maanhengen kuvaa, sillä

+kellankiiltävät eivät halveksineet maata, vaan nimittivät sitä

+auringon puolisoksi.

+

+Kuoloonvihityt johdattivat vaunut pari askelta ruovostoon ja

+pesivät ne kunnioittavasti. Sitten sai kukin vuorostaan kohottaa

+hiukan teltan ovikaistaletta. Mutta se oli kielletty muilta

+eläviltä olennoilta, ja heti kun vanki oli katsahtanut maanhengen

+salaisuuksiin, täytyi hänen kuolla.

+

+Karilas joutui viimeiseksi. Hän veti raskasta lehmännahkaa sivulle,

+mutta teltassa oli yhtä pimeätä. Hän luuli vain eroittavansa kaksi

+liikkumatonta, luonnottoman suurta silmänvalkuaista. Hän seisoi siinä

+hievahtamatta, kauhun jäykistämänä. Toinen seppeletyttö taivutti

+silloin vesililjat kahtaalle ja astui hänen luokseen. Lempeästi,

+sisarellisen hiljaa painoi tyttö jääkylmät kuolonsuudelmat hänen

+silmilleen, niin että hänen täytyi sulkea ne. Sitten taivutti tyttö

+hänet veden alle, asettui seisomaan hänen rinnalleen, ja kaikki

+virittivät synkeän laulun.

+

+Mutta hetkisen perästä viittasi tyttö kiivaasti laulajia vaikenemaan.

+Hän kumartui alas tyystin tarkastaakseen hietapohjalla viruvaa

+Karilasta. "Heretkää, heretkää!" huusi hän. "Suuri ihme on tapahtunut

+maanhengen vaunujen ääressä. Me upotimme Ura-Kaipa-orjan veteen,

+ja hän oli niin likainen ja musta, että minun oli puolittain

+vastenmielistä sammuttaa hänen silmänsä kuolonsuuteloilla. Ja nyt

+vaalenee hänen tukkansa vedessä, niin että hän muuttuu aivan meidän

+näköiseksemme. Mutta ketään meistä vapaanasyntyneistä ei saa orjana

+uhrata. Ja kuitenkin on hän nyt nähnyt maanhengen kasvot."

+

+"Hän on ainoa meistä elävistä, joka ne on nähnyt", vastasivat

+miehet, ja heidän aseensa kalisivat heidän nöyrästi kumartaessaan.

+"Koska meidän päällikkömme äskettäin peitettiin hautakumpuun, on

+tämä varmaankin merkkinä siitä, että tuosta muotoaan muuttaneesta

+nuorukaisesta on tuleva se johtaja, joka vie meitä uusiin voittoihin

+Ura-Kaipa-kansaa vastaan. Täällä alkaa jo tulla puute peltomaasta,

+mutta järven tuolla puolen löytyy avaroita aloja, joita on helppo

+panna viljelykseen."

+

+Tyttö nosti silloin Karilaan vedestä ja laski hänet ruohikolle, mutta

+hän oli puolikuollut. -- Hän oli nähnyt maanhengen liikkumattomat

+silmänvalkuaiset ja kaksi kertaa oli hän katsellut kuolemaa

+kasvoihin, ja kun hän nyt alkoi puhua jälleen, puhui hän kuin viisas,

+vakava mies.

+

+Syntyipä nyt liikettä ja hyörinää näihin varakkaihin kyliin, sillä

+kaikki varustautuivat sotaretkelle. Torvet huhuilivat aikaisesta

+aamusta asti, ja kauppamiesten keltainen metalli tapasi innokkaita

+ostajia. Taitavat käsityöläiset valmistivat savimuotteja ja valoivat

+niihin sulatetun pronssin. Kun sitten lyötiin muotit rikki, saatiin

+mitä komeimpia aseita melkein täysivalmiina. "Ota, mitä sinulle

+kuuluu, päällikkö!" sanoivat he ja tarjosivat paraita tuotteitaan

+Karilaalle. "Kypärä ja miekka ovat nyt tulleet maailmaan. Kypärä ja

+miekka soturille, aura ja kuokka maanmuokkaajalle!"

+

+

+URA-KAIPAAN RASKASMIELISYYS.

+

+Tällä välin oli Ura-Kaipaan leirissä kovin hiljaista ja elotonta.

+Itse sulkeutui Ura-Kaipa synkkänä majaansa, ja hänen oli tuskallista

+nähdä auringonpyörän joka päivä kulkevan yli taivaankannen.

+

+Vanhimmat astuivat sisään, asettuivat istuimen ympärille ja raottivat

+päälakikansiaan. "Heitä raskasmielisyytesi menemään", suostuttelivat

+he, "ja iloitse kanssamme! Aikaa ei meiltä puutu. Avaa pääsi aukko ja

+anna pahojen höyryjen, lentää ulos!"

+

+Mutta hän kääntyi seinään päin ja painoi kätensä rintaansa vasten.

+Ruskeat kasvot olivat tulleet laihoiksi ja koviksi.

+

+"Ura-Kaipaan surua ette te voi parantaa", puhui hän kuin kuiskaten.

+"Hän rakasti ystävänään kellankiiltävän kansan poikaa. Vaikka Karilas

+oli melkein lapsi vielä, tiesi hän jo paljoa enemmän kuin me ja oli

+jalompi ja ylhäisempi kuin muut. Hän puheli Ura-Kaipaalle heimostaan

+ja saattoi hänet häpeämään ja istutti kaipuun hänen rintaansa. Ja sen

+pojan teimme me orjaksi! Ripotelkaa multaa minun päälleni, niin että

+tulen saastaiseksi!"

+

+Äkkiä hypähti hän kohoksi, tempasi pienen kiviveitsen ja pisti

+sen vyöhönsä. "Oli rangaistukseksi meille, että Karilas tuli

+luoksemme", jatkoi hän, "rangaistukseksi siitä, että me etsimme

+mukavuutta ja polttelimme saviastioita ja laitoimme omat tulet.

+Muinoin kuljeskelivat heimolaisemme metsissä vain Joutsi seuranaan,

+ja välistä oli heillä tuskin telttaa nukkuakseen. Ja minne he

+menivätkin, uhrasivat he veri-uhria niille kiville, jotka olivat

+suurimmat ja kummallisimmat."

+

+"Niin he tekivät", vastasivat vanhimmat. "Kaikkialla oli

+heidän sammaleisia kivijumaliaan, syvällä vuorten rotkoissa,

+korkealla jyrkänteiden reunalla ja etäällä kellankiiltävän kansan

+viljavainioilla."

+

+"Ja öisin liekehtelivät siellä uhritulet", kuiskasi Ura-Kaipa, "eikä

+kukaan muukalainen uskaltanut niitä lähestyä. Niin oli ennen.

+Ura-Kaipa ei enää tahdo asua teidän luonanne. Hän menee metsiin ja

+kaivaa itselleen yösijan hankiin, kuten hänen esi-isänsä muinoin,

+susien tapaan. Ja kun hän lepää lumessa ja kun tähdet kirkkaina

+kimmeltävät, silloin ei hän ole unohtava tätä lupaustaan: hän vihaa

+Karilasta, hän kostaa sille, joka ryösti hänen rauhansa."

+

+Kimakasti kirkaisten syöksyi hän ulos majasta ja riensi metsän

+peittoon. Hän juoksi kyyrysissään, matalana ja niin nopeasti kuin

+vain hiidet ja Ura-Kaipa-kansa saattoivat juosta.

+

+

+KELLANKIILTÄVÄT TULEVAT.

+

+Eräänä päivänä loppukesästä läheni kellankiiltävä kansa suipoissa

+nahkaveneissään. Olisi melkein luullut palasen vastakkaista rantaa

+irtautuneen ja lähteneen vesille, niin suuri oli alusten luku.

+Ura-Kaipaan orjat, jotka eivät koskaan olleet uneksineetkaan

+moisesta ihmisten sytyttämästä auringonpaisteesta, kiipesivät

+pelästyneinä mäntyihin. Mutta eniten kauhistuttivat heitä ne

+mustavillaiset koirat, jotka hyppäsivät maihin ensimäisestä veneestä

+ja juoksentelivat ympäriinsä tiheässä parvessa. Jos yksi pysähtyi,

+pysähtyivät heti toisetkin kuin naulaan. Mutta ne eivät haukkuneet

+koirien tavoin, vaan ääntelivät kuin itkevät lapset.

+

+Sirrisilmä seisoi yksinään alhaalla maassa ja ylpeili rohkeudestaan.

+"Ne eivät ole koiria, eivätkä koirannahkoihin neulottuja lapsia",

+selitti hän, "vaan lampaita". Muutamana tuulastusyönä oli hän

+sattunut eksymään toiselle rannalle, ja häntä oli pidetty siellä

+vankina useampia vuorokausia, niin että hän oli kyllä selvillä

+sikäläisistä kotieläimistä. Mutta hänen parhaillaan puhellessaan tuli

+muuan takkuinen otus täyttä karkua veneestä ja töyttäsi häntä niin

+nasevasti kintuntaipumiin, että hän oli hyvin mielissään, kun sai

+tarttuneeksi soveliaaseen oksaan ja hilautuneeksi ylemmäs. "Se oli

+pukki", ähkyi hän, "paimenten ja ukkosenjumalan eläin".

+

+Seuraavasta veneestä vängersi raskaasti ja vaivaloisesti pari

+harjaksellista peikkoa, jotka puuskuen työnsivät kärsäänsä maahan

+ja pitivät menoaan. "Kas vain noita häpeämättömiä noidanroikaleita,

+jotka eivät kaihda tonkimasta maata naamallaan", huudahtelivat orjat.

+Mutta Sirrisilmä tiesi, että niitä noitia sanottiin sioiksi ja että

+kellankiiltävät soturit pitivät niitä suuressa kunniassa. "Niin

+kamaloita ovat ne ihmiset", lisäsi hän, "vaikka heillä onkin vaatteet

+kesäpilvistä ja aseet auringonpalasista".

+

+Orjien mielestä riitti jo tämä kerrakseen. Mutta silloin laski

+maihin kolmas vene. Sen takana ui kaksi kummitusta, joita

+olisi ehkä saattanut luulla hirviksi, elleivät ne olisi olleet

+punertavanruskeita väriltään ja elleivät niiden sarvet olisi

+kaartuneet hoikkina ja solakoina kuin kiiltäviksi hangatut joutset.

+Kun niitä kuljetettiin pensaiden välitse nahkanauhasta, joka oli

+kiinnitetty niiden sarviin, avasivat ne kitansa ja päästivät

+mylvinän, joka kaikui kuin römeimmän sotatorven törinä. "Ne

+ovat lehmiä", selitti Sirrisilmä, "ja ne ovat heidän mielestään

+kaikista eläimistä pyhimmät. Kun päällikkö kuolee, kääritään hänet

+lehmännahkaan. Onkohan mitään, mitä se kansa ei kunnioitsisi,

+auringosta turpeeseen asti!"

+

+"Ei ainakaan teitä", vastasi Karilas, joka nyt myöskin oli noussut

+maalle. Kaikki veneet oli vähitellen sauvottu rantakallioiden

+suojaan. Kiviä sateli orjien lingoista, mutta soturit pitivät kilpiä

+suojanaan. Kun orjat huomasivat voimattomuutensa, herkesivät he

+taistelemasta.

+

+He eivät olleet ensiksi tuntea Karilasta, kun hän siinä ryntäsi esiin

+kilpi kypärän päällä. Heidän mielestään olivat tuon vastakkaisen

+rannan tulokkaat kaikki samanlaisia, mutta äänestä pääsivät he

+vihdoin selville, että se oli hän. Hän astui lähemmäksi. "Minut,

+vapaanasyntyneen, laitoitte te orjien joukkoon", sanoi hän. "Nyt otan

+minä teidät orjiksi, ja tästä lähtien täytyy teidän muokata maata

+otsanne hiessä. Mutta yhtä tahdon minä säästää. Hänen kanssaan tahdon

+minä jakaa valtani, hänen kanssaan tahdon minä hallita teitä, sillä

+kerran rakastin minä häntä suuresti. Missä on Ura-Kaipa?"

+

+Orjat eivät uskaltaneet vastata hänelle.

+

+Silloin hän ymmärsi, ettei Ura-Kaipa enään ollut niillä main.

+Painunein päin asteli hän läpi mehevän ruohon ahoa kohti. Soturit

+olivat jo riisuneet aseensa ja valjastivat paraillaan lehmiä auran

+eteen. Huolellisesti hiottua terää vasten asettivat seppeletytöt

+leivän, joka kaikkein ensinnä oli auran halkaistava hyvän sadon

+saamiseksi. Karilas tarttui aurankurkeen ja iespari alkoi vetää.

+Raskaasti, hitaasti ja juhlallisesti aukeni ensimäinen vako

+Ura-Kaipaan verikylläiseen uhrikenttään.

+

+Pähkinäpensastossa rasahti. Ura-Kaipa oli piiloutunut sinne

+veitsineen. Sitä oli uudelleen kihnutettu ja hiottu, niin että

+varressa oli enää vain pieni, lyhyt piinpalanen jäljellä. Ketterästi

+kuin orava rynkäsi Ura-Kaipa Karilaan kimppuun ja koki iskeä häntä

+kurkkuun. "Sinä vihattu", sähisi hän, "sinä vihattu!"

+

+Karilas horjahti taaksepäin, mutta nyt oli hän kasvanut ja nyt oli

+hänestä tullut voimakkain. Hän sai lujan otteen ja nosti Ura-Kaipaan

+ilmaan, paiskatakseen hänet sitten maahan. Mutta silloin tunsi

+Karilas, miten tuo entinen heimopäällikkö oli nälästä niin heikko

+ja laihtunut, että hän makasi melkein saamattomana hänen sylissään.

+Säälien laski hän hänet vaon reunalle. "Sinun on ollut vaikea

+pysyä hengissä erämaassa", sanoi hän ja ojensi hänelle palaista

+halkaistusta leivästä. "Syö maan hedelmää!" Mutta Ura-Kaipa kääntyi

+halveksuen poispäin.

+

+Karilas laski hänen päänsä polviensa väliin ja silitteli

+ystävällisesti hänen kovettuneita, ryppyisiä kasvojaan, mutta

+Ura-Kaipaan silmät tuijottivat jäykästi kivijumaliin päin. Ja silloin

+ymmärsi Karilas, että hän oli kuollut.

+

+"Täkäläisellä metsäläiskansalla on tapana haudata päällikkönsä siihen

+majaan, missä he ovat asuneet", sanoi Karilas, "mutta rakentakaa

+hänelle valtava kumpu meidän tapamme mukaan ja lukekaa rauhan sanat

+hänen muistolleen."

+

+Aura uursi yhä vakoa avaraan piiriin uhrikentän ympärille, mikä

+siten laskettiin voitollisten tulokkaiden valtaan. Sillävälin ja

+vielä moniaita päiviä jälkeenkinpäin kilisi hiukan kauvempana taltta

+kallioseinää vasten. Karilaan seurueeseen kuulunut taitoniekka siellä

+kilkutteli kallioon kuvauksen siitä, miten uhrikentän valloitus

+oli käynyt. Siinä näkyivät veneiden pitkät rivit ja taistelijat ja

+maihin päästetyt koti-eläimet. Mutta sanoja, nimiä ei kukaan vielä

+silloin osannut piirtää. Itse tapahtuma oli ainoa, joka oli muistissa

+säilytettävä. Jokainen saattoi nähdä kuvat kalliossa, ja hänen oma

+asiansa oli sitten selittää ne niinkuin parhaiten taisi.

+

+

+URA-KAIPAAN HAUTAJAISET.

+

+Orjia käskettiin nyt vierittämään kasaan muutamia uhripaikan

+ympärillä törröttävistä kivilohkareista. Sitten nostivat he

+pitkulaisen paaden katoksi ja uhrikiveksi, ja juurelle luotiin multaa

+ja soraa.

+

+Kun hautakammio oli valmis, ilmestyivät nekin vanhimmat, jotka olivat

+tähän asti olleet piiloutuneina metsään. He kantoivat Ura-Kaipaan

+kammioon ja asettivat hänet selkä seinää vasten. Hänen jalkojensa

+väliin laitettiin tuli ja sen päälle ripustettiin pata kiehumaan.

+Sitten istuutuivat vanhimmat kuolleen päällikkönsä eteen, syödäkseen

+hänen kanssaan jäähyväisaterian. Uhrimorsiot seisoivat hautakummun

+harjalla ja huojuttivat hiljaa kattokiveä, joka oli varta vasten niin

+asetettu, että kun se huojui, syntyi ääntä ja kilinää ja kalinaa

+hautakummussa. Kiveen oli uurrettu joukko pieniä kuoppia, joihin he

+sivelivät rasvaa ja jotka he sitten täyttivät palavalla uhripihkalla.

+Nuo pienet kapeat liekit leimahtivat korkealle ilmaan, ja paaden

+takaa nousi kuu, mutta sen valoa tuskin huomasi, sillä oli kirkas

+kesä-yö.

+

+Alhaalla mäen rinteessä, minne seppeletytöt olivat vastaniitetystä

+heinästä rakentaneet pehmeät sijat, lepäsivät Karilas ja hänen

+soturinsa. Pronssikypärät kimaltelivat puiden oksilla, ja runoniekat

+lauloivat ja säestivät lauluaan voimakkaasti kielisoittimillaan.

+Kun he joskus levähtivät nojallaan harpunkaarta vasten, kuului

+hautakummusta jäähyväisaterian hälinä.

+

+"Sinä et syö, Ura-Kaipa, sinä et juo", huutelivat siellä vanhimmat.

+"Sinä et haastele vieraittesi kanssa. Emmekö ole nostaneet sinua

+istuimellesi, jotta viimeinen auringonsäde saisi pilkistää sinun

+pääsi reijästä sisään ja imeä sinun henkesi mukaansa? Emmekö ole

+pukeneet sinua uusiin vaatteisiin ja asettaneet ruoka-astioita ja

+aseita ympärillesi, niin ettei sinun tarvitse värjötellä alastomana

+ja tyhjin käsin, jos sinä jonakin yönä haluat lähteä metsälle?"

+

+Näin puhuessaan särkivät he savi-astiat, joista he olivat syöneet.

+Palaset rouskuivat heidän jaloissaan, kun he menivät ulos ja

+peittivät sisäänkäytävän. "Sinä olet saanut muuta ajattelemista,

+ja aikaa ei sinulta puutu", jatkoivat he. "Sinä istut siellä ja

+ihmettelet, mistä muinoin tuli se voittoisa kansa, jolla vieläkin on

+jäljellä auringonpaistetta aseissaan. Me ymmärrämme kyllä, Ura-Kaipa,

+että nyt sinä haluat olla yksin."

+

+Mutta tuli paloi vielä padan alla vainajan lepokammiossa ja hohti

+päällimmäisten kivien raoista.

+

+"Mistäkö me muinen tulimme?" toisti Karilas ja viittasi kädellään

+ikäänkuin kysyen, väliin etelään, väliin itään. "Runoniekat,

+kuka teistä osaa vastata Ura-Kaipaalle? Kuka voi ratkaista sen

+arvoituksen? Kauvan olemme me jo täällä asuneet ja vähitellen opimme

+me valmistamaan kellankiiltäviä aseitamme. Sen minä vain tiedän,

+runoniekat, ettei yksikään teidän vanhoista vaellustaruistanne kerro

+näin kirkkaasta, näin ihanasta kesä-yöstä, ja että tänne tulee meidän

+muokata maa, joka on sovelias ihmisten asua."

+

+

+

+

+II.

+

+VANHA ANE.

+

+

+Pitkiä aikoja oli kulunut siitä, kun tuli sammui padan alta

+Ura-Kaipaan hautakammiossa. Fyris-virran vartiselle tasangolle kasvoi

+vähitellen käräjäkylä, joka sai nimekseen Uppsala ja jonne svealaiset

+miehissä kokoontuivat uhraamaan ja kauppoja hieromaan.

+

+He olivat monet miekat kuluttaneet taisteluissa götalaisten kanssa,

+jotka asuivat etelämpänä metsien kaiteilla. Suuret joukot götalaisia

+olivat sillävälin suoriuneet ryöstöretkille vieraisiin valtakuntiin,

+ja heidän omassa maassaan oli kohta enemmän ryöstettyjä aarteita kuin

+rautapaitaisia miehiä. Tulipa niin vihdoin sekin ilta, jolloin heidän

+etevimmät päällikkönsä viruivat kuolleina kentällä tuliloimuvan

+taivaan alla ja jolloin voittoisat svealaiset koristelivat hevosiaan

+heidän kalleuksillaan. Valittaen lauloivat götalaiset, miten heidän

+kauniiden naistensa kaulassa eivät enää sädehtineet rengaskorut ja

+miten heidän soturejaan eivät enää herättäneet harpun säveleet.

+

+Etäisessä, peljätyssä Uppsalassa vallitsi muuan upporikas suku.

+Sen arvo oli niin suuri, ettei perheenisä, kuten muut odal-miehet,

+toimittanut ainoastaan omaa uhriansa oman kattonsa alla, vaan myöskin

+koko kansan suuret veri-uhrit. Siitä tuli päällikkö-suku ja sitä

+nimitettiin Skilvingar-suvuksi. Se merkitsi kunniasijalla-istujaa.

+Sitä on myöskin sanottu Ynglingar-suvuksi. Useita sukuhautakumpuja

+oli jo rakennettu, ja ne näkyivät kauvas ympäristöön. Hautakumpujen

+ja hietaharjun välissä kohosi hirsirakennus, jonka päädyn

+räystäslautoihin oli leikattu hevosenpäitä. Se oli seudun

+upein rakennus, ja se mahtava mies, joka siellä nyt kuninkaana

+kunniatuolissa istui, oli Ane.

+

+Väsyneenä nuoruutensa ryöstöretkiin ja taisteluihin syventyi hän

+mielellään pitkiin keskusteluihin vakavain uhri-apulaistensa kanssa.

+Eräänä aamuna, heidän parhaillaan pukiessaan ja koristellessaan häntä

+suureen talvijuhlaan, sanoi hän heille:

+

+"Kuuletteko, mitä kansa tuolta ovensuusta huutaa minulle?"

+

+Silloin käänsivät he päätänsä ja kuulivat kansan sanovan:

+

+"Skilvingarein jälkeläinen, sinä, joka polveudut jumalista! Sinä et

+ole pelkkä ihminen. Sinä olet miekaton, tähkääkantava Frej-jumala

+itse, ja sinun kauttasi vallitsee hän meitä svealaisia ja meidän

+peltojamme."

+

+"Niin, jumalainen kuningas, niin puhuu kansa", vastasivat

+uhri-apulaiset. "Mutta nyt sinä alat käydä kumarassa. Sinä olet nyt

+kuudenkymmenen vanha, ja aika vaati veronsa meiltä kaikilta. Iloitse,

+että sinä nuorentuneena elät edelleen pojissasi! Sinun esi-isäsi

+eivät halunneet kuolla olkivuoteeseen. Tultuaan vanhoiksi uskoivat he

+itsensä Odinin huomaan iskemällä keihäällään haavan rintaansa. Taikka

+pyysivät he surmaniskua sukunuijasta. Tuolla se riippuu kunniatuolin

+kupeella."

+

+Ane työnsi uhri-apulaiset luotaan ja asettui lähemmäksi ovea,

+kuullakseen, mitä kansa puhui. "Ellen minä ole pelkkä ihminen",

+ajatteli hän, "miksi ei siis olisi minulle yksin suotu oikeus olla

+lainkaan kuolematta?"

+

+Sinä päivänä uhrasi hän sitten vanhimman poikansa Odinille,

+saadakseen pitkän elämän. Odin lupasi hänen elää vielä kuusikymmentä

+talvea.

+

+Kun se aika vihdoin oli kulunut umpeen, lahjoitti Ane seuraavan

+poikansa Odinille. Silloin tuntui hänestä Odin, synkeä kuolonjumala,

+vastanneen:

+

+"Niin kauvan kun sinä joka kymmenes vuosi annat minulle pojistasi

+vanhimman, saat sinä elää vielä kymmenen vuotta eteenpäin."

+

+Kun hän oli uhrannut seitsemännen poikansa, oli hän itse jo niin

+voimaton, että häntä täytyi kantaa tuolissa. Silloin uhrasi hän

+kahdeksannen poikansa ja makasi sitten kymmenen talvea jonkunlaisessa

+riippukätkyessä lieden ääressä, pysyäkseen lämpimänä. Uhrattuaan

+yhdeksännen poikansa, virui hän kätkyessään ja imi sarvea kuin pieni

+lapsi.

+

+Nyt oli hänen pojistaan enää vain yksi hengissä, Egil. Itse ei hän

+enää kyennyt hoitamaan mitään, vaan hänen orjansa Tunne vaaputteli

+lättäjaloillaan edestakaisin kuninkaankartanossa ja tiuski ja

+komenteli kuin todellinen käskijä ikään. Salavihkaa sieppasi hän tuon

+tuostakin vanhuksen aarteita ja hautasi ne isontuvan nurkkaukseen,

+saadakseen ne heti tarvittaessa käsiinsä ja viettääkseen sitten

+hetken tullen iloisia päiviä. Sitten viskautui hän tyhjään

+kuninkaansänkyyn seinän vieressä ja kuorsasi tai rallatteli jalka

+riipuksissa sängynlaidalta.

+

+Seinähirret mätänivät ja lohkeilivat, niin että päivä paistoi sisään.

+Tukipylväät kallistelivat, katto painui kuopille kuin märkä teltta,

+ja hämähäkinverkot kuolleine kärpäsineen ulottuivat aina lattiaan

+asti.

+

+"Ka-as", löperteli vanha Ane ohuella, vapisevalla äänellään, sarveaan

+hamuillen, "minun takiani on a-aika lakannut ku-ulkemasta."

+

+Hän vaati, että maito piti lypsettämän samasta lehmästä, joka oli

+raintoja täyttänyt hänen muinoin tullessaan kotiin palavissaan

+ja janoisena hurjilta metsästysretkiltään. Mutta niin kauvan

+ei mikään lehmä voinut elää, vaan sen lehmän vasikan vasikka

+kahdeksannessatoista polvessa sai nyt luovuttaa maidon, millä Tunne

+aamuisin täytti sarven.

+

+Ane kiisti myöskin, että hänen uskollisen talonkoiransa piti yötä

+päivää makaaman riippukätkyen alla, jotta hän saisi silitellä sitä

+korvalliselta, kun hän joskus pisti ulos laihan kätensä.

+

+Tunne, joka väliin lämmitti sarvea tulella, nyökkäsi myöntyvästi

+kaikkeen, mitä hän sanoi. Mutta eihän mikään koirakaan voinut

+elää niin kauvan, vaan sen entisen koiran penikan penikka

+kahdeksannessatoista polvessa venytteli nyt siellä riippukätkyen alla

+koipiaan. Ja sekin oli jo niin kankea jäsenistään ja niin voimaton,

+että se tuskin jaksoi liikuttaa itseään. Vain kun joskus ovi narahti,

+nosti se hiukan kuonoaan ja murahti väsyneesti.

+

+Egil oli reipas ja rohkea eränkävijä ja hän viipyikin alituiseen

+metsissä. Siellä mätänivät kuuset seisaaltaan, siksi, ettei

+kukaan saanut kaataa niitä. Kaikki joutui rappiolle, kaikki kitui

+kasvussaan, ja sammale voitti yhä enemmän alaa. Pelloilla menestyi

+vilja huonosti, siksi, että maanviljelijät saivat käyttää vain

+vanhoja, kömpelöitä työkaluja. Laiskasti ja unisesti sopertelivat

+he toisilleen, vetelehtiessään siinä rikkaruohopeltojensa väliä,

+ja he astelivat niin hitaasti, että heiltä meni kokonainen päivä

+penikulmaan. Lapsetkin olivat ryppyisiä kuin pikku ukot.

+

+Vanha Ane oli nyt täyttämäisillään kaksisataa vuotta. Egil astui

+silloin hänen luokseen tupaan, kuten kuuliaisen pojan sopii,

+sillä kymmenen vuotta oli jälleen kulunut. Hän huimi viitallaan

+hämähäkinverkkoja tieltään ja löyhytti sivulle lattiasta kohoavat

+tomupilvet.

+

+Heikkoa kuikutusta kuului riippukätkyestä. Vanha Ane kohotti sen

+verran päätään, että silmät ja posket juuri näkyivät kätkyen laidalta.

+

+Hän oli tykkänään nahkasien peitossa. Päässä ei ollut enään

+ainuttakaan hiusta jäljellä, mutta kulmakarvojen paikalta törrötti

+muutamia valkeita haivenia eri tahoille. Molemmilla poskilla paistoi

+tulipunainen läikkä, mutta ne eivät aaltoilleet ja vivahdelleet

+niinkuin nuorten poskilla, vaan näyttivät ikäänkuin kiinnikasvaneilta

+ihoon, joka oli ylt'yleensä kuivaa ja keltaista.

+

+"Ei pidä mu-uuttaa mitään", inisi hän tuskin kuuluvasti. "Ei pidä

+löyhyttää to-omua."

+

+"Isä", sanoi Egil ja taivutti nöyrästi päänsä, "korkeain

+Skilvingarein jälkeläinen! Metsissä mätänevät kuuset seisaaltaan.

+Tuskin voi enään eroittaa, missä on peltoa, missä sammalsuota. Pian

+rysähtää koko tupa päähäsi, isä, ja rikkoo kaikki täällä sisällä."

+

+Vanha Ane vajosi takaisin nahkasiinsa. Töin ja tuskin sai hän

+sarvestaan kiinni. Mutta ennenkuin hän pisti sen huuliensa väliin,

+sopersi hän hiljaa: "Me-ene u-uhripu-uulle!"

+

+Hetkisen viivähti Egil riippukätkyen ääressä, mutta sitten

+kääntyi hän menemään. Ja mitä lähemmäksi hän pääsi ovea, sitä

+nopeammaksi tuli käynti. "Isä, minä tottelen käskyäsi", mutisi hän.

+"Uhrintoimittajat odottavat jo paikoillaan, ripustaakseen minut

+Odinin puuhun. Nyt en minä enää koskaan saa vaellella metsissä

+joutsineni." Polkua ei kestänyt pitkältä uhrilehtoon, ja siellä

+ritisivät puiden oksat talven kourissa. Odinin pyhässä puussa,

+kauhunpuussa, killui uhrattuja haukkoja ja hevosia ja ihmisruumiita,

+lunta päässä ja hartioilla. Muuan ruumis avasi suunsa ja sanoi

+kansalle: "Vieläkään ei ole nälkä lopettanut tuskiani, vaikka

+olenkin riippunut täällä jo useampia päiviä. Eikö Odin saa koskaan

+kylläkseen?"

+

+Kansa, joka oli kiukustuneessa ja kiihtyneessä mielentilassa,

+ympäröi Egilin nurkuen ja vastahakoisesti. Hänet vieriin avonaiseen

+hautakumpuun ja hänet puettiin kauniiseen, kallisarvoiseen,

+nahkareunuksiseen pukuun. Sinne, tänne heitettyjä uhrattuja

+kalleuksia kiilteli hänen ympärillään mullassa.

+

+"Nyt olet sinä uhrikuningas ja sinä saat vallita meitä kaikkia aina

+kukonlauluun asti", sanoivat uhrintoimittajat. "Mutta siihen on

+kokonainen yö, äläkä ajattele sitä lainkaan!"

+

+"Parempi teidän kuninkaananne yksikin yö kuin ei koskaan", vastasi

+hän ja kutsui runoniekat. "Älkää laulako niitä vanhoja lauluja",

+käski hän. "Vaan laulakaa tänä yönä niistä urotöistä, joita me

+olisimme suorittaneet, jos minusta olisi tullut teidän päällikkönne!"

+

+Runoniekat asettuivat silloin hautakummun eteen ja öisen taivaan

+syttyessä lauloivat he viikatteen kulennasta viljapellolla,

+pursiseppien kalkutuksesta, uhkeista lohikäärmelaivoista, jotka

+syöstiin vesille ja jotka soutivat matkaan Svitjodin rannoilta.

+Heidän takanaan seisoivat harpunsoittajat, voimakkaasti kieliä

+näppäillen. Ja soiton ääni oli kuin salaperäinen jylinä

+hautakummuista, kuin myrskyn pauhina rajattomilla nummilla. Yö kului.

+Äkkiä vaikenivat kaikki harput, ja lähimäinen runoniekoista kuiskasi:

+"Miksi käännyt poispäin, Egil? Joko nyt väsyit meidän virsihimme?"

+

+"Hetket ovat vierineet lentäen", vastasi hän ja katsahti

+taivaanrantaan, joka alkoi ruskottaa sukukumpujen takaa. "Minä kuulin

+jo kukon kiekunnan etäisimmästä kylästä."

+

+"Voi meitä, jotka unohduimme uneksimaan voitoista, voitoista, joita

+sinä et koskaan saa voittaa!" huudahtivat runoniekat liikutettuina

+ja kiiruhtivat viemään häntä kauhun puulle. Hän ei nyt astunut

+reippaasti: hän hoippuroi. Aamuruskon valo himmensi soihtujen tulet

+ja levitti hänen kasvoilleen harmajankalpean värin.

+

+Silloin syöksyi metsästä keihäsjoukkio, puettuna jättiläisiksi ja

+velhoiksi irvistelevin naamuksin ja irtonaisparroin. He ojensivat

+häntä kohti keihäittensä kärjet, nostaakseen hänet puuhun, mutta

+muuan miehistä sattui siinä kolhaisemaan häntä keihäänvarrella. Se

+nostatti Egilin poskille entisen punotuksen, ja raivoissaan tempasi

+hän mieheltä keihään ja alkoi taistella yksin koko laumaa vastaan.

+

+Katselijat säikähtyivät, mutta sillä välin oli päivä ehtinyt yhä

+enemmän sarastaa, ja muuan ukko riensi juosten polkua pitkin

+kuninkaankartanosta. "Heretkää!" huusi hän, heti kun oli saanut sen

+verran henkeä vedetyksi, että kykeni puhumaan. "Te viivyitte liian

+kauvan harppuja soitellessanne. Vanha Ane täytti tänä yönä kaksisataa

+vuotta. Ja koska te ette vielä olleet uhranneet hänen poikaansa,

+kun kukko kiekui, vaipui hän juuri äsken ikuiseen uneen. Mutta

+ellei näköni petä, niin seisoopa tässä nyt kuningas, jonkalaista me

+svealaiset haluamme. Siksi kuuluukin neuvoni, että te nyt heitätte

+peitset menemään ja nostatte hänet kilville."

+

+Sitä neuvoa seurattiin. Miehet kantoivat Egilin kilvillään

+Skilvingarein tomuiseen, puoleksi sortuneeseen kuninkaansaliin, mistä

+Tunne jo oli kaikonnut piilotettuine aarteineen.

+

+Egil sai sitten kestää monta kovaa kamppailua Tunnea ja hänen

+hylkyjoukkoansa vastaan, ja vasta kun tuo kapinallinen orja oli

+kaatunut, tuli rauha pysyväiseksi. Tapahtuipa silloin, että

+Egil metsällä ollessaan joutui taisteluun härän kanssa, jota

+oli uhriteuraaksi syötetty, mutta joka sitten oli karannut.

+Härkä paiskasi kumoon hänen hevosensa ja iski jo sarvensa hänen

+rintaansakin, ennenkuin metsästyskumppanit ehtivät apuun.

+

+He tappoivat härän keihäillään ja kantoivat Egilin kotiin

+kuninkaankartanoon. Silloin sanoi hän: "Odin, sinä annoit Vanhan Anen

+elää osoittaakseksi meille, miten sinä olet viisaasti meille kullekin

+ikää mitannut, kun sinä annat voimiemme vähetä vuosien mukana. Vanha

+ei voi ijäti pysyä. Elämmekö sitten hiukkaista enemmän tai vähemmän,

+se ei merkitse niin paljoa kuin se, että kaatuessamme on nimemme

+tahraton. Minä kiitän sinua, Odin, ja pelvotta astun minä eteesi,

+milloin vain kutsut minua."

+

+Pian kuolikin hän sitten haavoistansa, ja hänet haudattiin Uppsalan

+sukukumpuun.

+

+

+

+

+III.

+

+ADILSIN KULTASEPÄT.

+

+

+TULO ADILSIN HOVIIN.

+

+Jyrkkien kallioseinäin välissä levisi umpeenkasvanut lampi, minkä

+pintaa ei enää käynyt ruuhella viilettämiminen. Ympäristön metsien

+asujat, jotka eivät enää saaneet kaloja tuosta ruskeasta rämevedestä,

+huomasivat kuitenkin pian, että siellä oli muutakin hyödyllistä

+nostettavaa: ruosteenkarvaisia kimpaleita ja suomalmikokkareita.

+

+Seppiä kokoontuikin sentähden kesäisin lammen rannoille, ja he

+asuivat rakentamissaan havumajoissa. Kivijärkäleistä kyhäsivät he

+itselleen ympyriäiset uunit. Uuneihin latoivat he vuorottain puita

+ja malmikokkareita ja lämmittivät ja painoivat paljetta siksi kunnes

+malmi suli pieniksi meltoumiksi, joita sopi työntää väkivasarain alle

+ja takoa ja kuumentaa ja muovaella.

+

+Koko työkuntaa ohjasi muuan suurseppä, joka oli hyvin kuuluisa ja

+jonka nimi oli Tole. Hänen oppipoikansa nimi oli Öjar. "Nyt on

+rauta tullut maailmaan", kiljaisi Öjar eräänä päivänä ja paukutteli

+vasaraansa niin että säkenet sähähtivät mäntyjen latvoihin.

+

+"Onpa muutakin tullut maailmaan, jo aikoja sitten, vaikka teille

+se ehkä lienee uutta", vastasi Tole ja kutsui muut sepät majaansa.

+Siellä näkyi kypärejä, joihin hän oli sovitellut pronssilaattoja,

+ja mitä mainioimpia miekkoja. Hänen pajansa aarteita ei oltu

+koristeltu vain ympyröin ja viivoin, vaan osasi Tole taidokkaasti

+kuvailla yhteenkietoutuneita eläimiä, jopa sotureita ja jumaliakin.

+Mutta niitä hän ei nyt tänään tahtonut näytellä, vaan piteli hän

+kohotetussa kädessään kahta pientä, keltaista jyvää.

+

+"Tämä on kultaa", selitti hän, "ja se on kallisarvoisinta kaikesta,

+mitä on olemassa. Olisipa minulla sitä vain senkin verran, mitä tähän

+kouraani mahtuu, voisin minä rakentaa itselleni mahtavan pylvässalin

+kunnia-istuimineen, ja päälliköt etsisivät minun ystävyyttäni."

+

+Öjar oli myöskin rientänyt paikalle ja kuunteli nyt uteliaana. Ja

+mestari kääntyi hänen puoleensa, näin virkkoen: "Miten usein olenkaan

+puhunut sinulle Adils-kuninkaasta ja kultarikkaasta Uppsalasta,

+missä kultaa ja kuparia heitetään hautakumpuihin! Hänen keihäänsä

+rautakärkeen on juotettu kultaa, hänen miekkansa kahva on ylt'yleensä

+kultaa, kultaa on hänen kypärässään, kultaa juomasarvessa, ja kun hän

+miehineen istuu pelaamaan, pudistaa hän noppaa kultapikarissa."

+

+Tole pysähtyi hetkiseksi, nauttiakseen nokisten kuulijainsa

+kummastelusta. Sitten hän jatkoi: "Terve Adilsille, Skilvingarein

+jälkeläiselle, svealaisten mahtavimmalle! Hän on lähettänyt minulle

+nämä jyväset. Enempää ei hän uskaltanut kuljetuttaa tänne erämaahan.

+Hän halusi tietää, luulenko minä voivani muokata moista ainetta ja

+osaanko minä korjata hänen kuuluisan Sveagris-renkaansa. Riennä heti

+edellä Uppsalaan, sinä oppipoika, ilmoittamaan minun tulostani!

+Tiedäthän, että minulta kulku käy vaivaloisesti kieron ja ponnettoman

+jalkani takia."

+

+Öjar hypähti ilosta korkealle ilmaan ja lähti heti matkalle, paljain

+jaloin ja paljain säärin.

+

+Oli jo myöhä, kun hän astui Uppsalan talorivien väliä, ja hän etsi

+itselleen yösijan eräästä ladosta.

+

+Siinä horroksissaan alkoi hän uneksia kullasta, josta Tole oli

+kertonut Mutta heinä pisteli häntä sääreen ja tunkeutui paidan

+reijistä ihoa kutittelemaan, niin että hän piankin heräsi. Joka

+kerran, kun hän nukahti, uneksui hän aina kullasta, mutta joka kerran

+pisti häntä heinä, niin että hän kavahti istualleen. Suutuksissaan

+nousi hän viimein makuulta ja meni ulos.

+

+Taivas oli helakan punainen, vaikka oli keski-yö, ja uhripuiden alla

+kulki muutamia sanattomia miehiä haravoimassa. Hän yritti puhutella

+heitä, mutta he panivat sormen suulleen ja kuiskasivat: "Nyt syntyy

+juuri Torin päivä. Etkö tiedä olevan kiellettyä puhumasta kovaa tai

+vaihtamasta tarpeettomia sanoja niin pyhänä päivänä? Seppä, jos etsit

+uhrilähdettä, niin tuolla se on tuon suuren puun takana."

+

+Sitten he eivät hänestä enempää huolineet, vaan jatkoivat

+haravoimistaan. Uteliaana meni hän lähteelle ja näki koko sen pohjan

+kimaltelevan kaikenlaisten kalleuksien peittämänä.

+

+Hän ammensi heti vettä käsillään ja pesi kasvonsa, vaikka noki

+valuikin lähteeseen ja samensi sen veden. Ihoa peitti kuitenkin

+vuosikausien lika, ja hän ei juuri tullut entistään valkoisemmaksi.

+"Täytyy kai lähteä tavaton voima pesemisestä moisella vedellä",

+mutisi hän. "Hyvät vedenhaltijat, jotka vartioitte tätä lähdettä!

+Minulla on vain yksi toive, mikä rangaistus sitten teostani

+seuranneekin, se nimittäin, että saisin usein pidellä kultaa

+käsissäni."

+

+Poistuessaan oli hän havaitsevinaan voimainsa ja rohkeutensa

+kasvaneen, ja heti kun tuli täysi päivä, tiedusteli hän kuninkaan

+kartanoa.

+

+Uppsalassa vallitsi kaamea hiljaisuus, sillä olihan Torin päivä. Ei

+saatu koskeakkaan värttinään tai tehdä muuta pyörivää työtä, ei keriä

+eikä luoda kangasta, ei puolata eikä kehiä. Myllynkivi ei pyörinyt

+sinä päivänä, eikä kukaan ajanut rattailla. Mutta kaikki paikat oli

+laastu ja puhdistettu, sillä seuraavana yönä saattoi tapahtua, että

+Tor itse tai Frigga tuli vieraisille, ja silloin kuuli talonväki

+eukon kehrätä hyrryttävän aamunkoittoon asti.

+

+Kuninkaansalissa näyttivät kaikki hyvin vakavilta, ja Adils istui

+korkeana ja synkkänä lieden lähettyvillä. Vaikka olikin kesä,

+paloi pesässä tulonen puhdistukseksi ja suojaksi pahoja henkiä

+vastaan. Adilsia kaunistivat lukemattomat korut, ja ruskea tukka

+valui suorittuna harteille asti. Hänen vaimonsa Yrsa leikkasi sitä

+parhaillaan leveillä rautasaksilla; sakset olivat samaa lajia,

+jota vielä tapaa maalla ja jota sanotaan keritsimiksi. Sellaisilla

+saksilla leikattiin siihen aikaan kuningasten tukkaa.

+

+Adils katsahti tuikeasti Öjariin ja painoi sormen huulilleen

+merkiksi, ettei hänen pitänyt puhua kovaa. Mutta Yrsalle kuiskasi

+hän: "Ymmärrän, että tuo mies on Tole Suurseppo, jota olen kutsunut

+luokseni. Anna hänelle Sveagris-rengas korjattavaksi. Ja valikoi

+hänelle samalla muutamia pukuja minun omasta vaatevarastostani! Noin

+kurjassa mekossa ei sellaisen suuren taitoniekan sovi kuljeskella

+minun talossani. Hänestä on tuleva minun kultaseppieni päämies."

+

+Yrsa avasi arkun ja otti sieltä kultaisen renkaan ja Adilsin

+huonoimmat vaatteet, sillä hän tiesi liiankin hyvin Adilsin olevan

+kovin saidan. Syli täynnä tavaraa astui hän ovea kohti. Mutta sali

+oli suuri, ja kun hän oli ehtinyt Öjarin luo, hymisi hän Adilsin

+kuulematta:

+

+    "Tao taitavasti miekka

+    Pojalleni, Pohjan sankarille,

+    Ventona mi vierastaloss' istuu.

+    Varoita ja varo!

+    Nahkakaatut köyristävät selkää,

+    Silmää pyörittävät seinän pylväät."

+

+Ne olivat hämäriä sanoja, mutta Yrsan ääni tuntui niin suruiselta

+ja uskottavalta. Kiertelevät kauppamiehet olivat usein kertoneet

+Öjarille kuninkaankartanosta ja Yrsasta. Hänen ensimäinen puolisonsa

+oli kaatunut taistelussa Adilsia vastaan, ja tämä oli sitten ottanut

+hänet mukaansa, vaikka hän oli vain pakosta suostunut. Hänen poikansa

+ensimäisestä aviosta, suuri soturikuningas Rolf Krake Lejrestä,

+Själlandin saarelta, oli nyt saapunut tänne, kaksitoista parasta

+miestä mukanaan. Ja hän majaili nyt vierastalossa odottamassa

+isänperintöään, jota rikas Adils ei tahtonut hänelle luovuttaa.

+

+Öjar otti siis vaijeten vastaan sekä Sveagrisin että vaatteet ja

+asteli niin talon pajaan.

+

+Hetkistä myöhemmin kuului kuninkaansalin ovelta kamalaa melua. Siinä

+tuli nyt oikea Tole, joka vihdoinkin oli ehtinyt perille etäiseltä

+suoltaan. Kun hän heitti selästään väkivasaransa ja työkalusäkkinsä,

+kumisi koko talo, ikäänkuin olisi itse Tor ajanut ovesta sisään

+ukkosenjyrinöineen.

+

+Adils viittasi häntä olemaan hiljaa. Mutta Tole oli niin monena

+sekä huonona että hyvänä vuonna seisonut kalskahtelevan alasimensa

+ääressä, että hänen oli vaikeata kuulla hiljaista puhetta. Hän

+ventturoi peremmälle kieroilla jaloillaan, ja jokainen askel näytti

+kielletyltä pyörintäliikkeeltä. Tuon tuostakin pyyhkäisi hän

+mekostaan kädellään nokea vähemmäksi. Ja sitten pisti hän käden

+korvansa taakse ja huusi niin kovaa kuin suinkin jaksoi, ettei hän

+ymmärtänyt mitään.

+

+Silloin ei Adils enää voinut itseänsä hillitä, vaan hypähti ylös.

+"Äsken otin minä Tole Suursepon vastaan kaikella sillä kunnialla,

+mikä kuuluu hänenlaiselleen taitoniekalle", sanoi hän. "Mutta nyt on

+hän raastanut mukaansa orjahylkiön, joka rikkoo Torin pyhitettyjä

+sääntöjä ja joka luulottelee myös saavansa komeat vaatteet. Vaiti,

+ei sanaakaan! Viekää hänet pajaan ja kahlitkaa hänet seinään siksi

+kunnes hän oppii paremmin kunnioittamaan talon tapoja. Siellä

+taoskelkoon hän yötä ja päivää kaikenlaista romua, mitähän osannee,

+mutta älkää päästäkö sitä miestä enää minun näkyviini!"

+

+Tole heitti kalisevan säkkinsä jälleen harteilleen, ja talonmiehet

+veivät hänet pajaan ja kahlitsivat hänet seinään raskaalla

+jalkakahleella.

+

+

+PAJASSA.

+

+Öjar oli paisunut niin ylpeäksi, ettei hän enää viitsinyt

+tervehtiäkkään entistä mestariaan, vaan seisoi selin alasimen

+ääressä ja koki korjata Sveagris-rengasta. Mutta hän ei ollut mikään

+taitoniekka sepäksi ja hänen täytyi piankin jättää rengas Tolen

+käsiin. "Tao myös kaksitoista hyvää miekkaa!" käski hän lyhyeen ja

+alkoi sukia Adilsin vaatteita ylleen. Ne olivat kylläkin komeat,

+vaikka ne arkusta oli huonoimpina otettukin. Hän vain ei oikein

+tiennyt, miten niitä tuli käyttää. Kaatioiden alapäähän oli neulottu

+pari lyhyitä sukkia. Kärsimättömänä riipaisi hän sukat pois,

+voidakseen kävellä paljain jaloin, kuten oli tottunut. Paremmin ei

+käynyt viitan. Sen sisäpuoli oli mitä hienointa kangasta, ja siksi

+heittikin hän sen päälleen nurinpäin, sisäpuoli ulos. Niin lämpimästi

+ei hän ollut koskaan puettuna, ja hikihelmet otsalla tarttui hän

+suureen vesikulhoon juodakseen. Mutta kun hän ahneesti nosti astian

+kuiville huulilleen, vetäytyi hänen kurkkunsa kokoon, niin ettei hän

+voinut nielaista tippaakaan. Hän yritti kerran toisensa jälkeen,

+mutta tuntui, kuin olisivat näkymättömät kätöset kuristaneet häntä

+kurkusta. "Suuttuneet vedenhaltijat rankaisevat minua, koska heidän

+lähteensä samensin", arveli hän kalveten ja työnsi luotaan kulhon

+yhtä janoisena kuin ennenkin.

+

+Toiset sepät kuroivat suutaan ja katsahtelivat happamesti häneen,

+vaikkeivät uskaltaneetkaan tehdä ilmipilaa Adilsin suosikista. Ei

+Tolekaan puhunut mitään. Hän mietti: "Jos minä paljastan totuuden ja

+minua uskotaan, ottaa Adils häneltä hengen. Ja ellei minua uskota,

+ottaa hän minun henkeni. Mikäli tunnen Adilsia oikein kuulopuheista,

+saattaa hän surmauttaa meidät molemmatkin, jos vihansa siksi yltyy.

+Parasta on siis vaijeta."

+

+Ja hän ei puhunut sanaakaan, ei takoessaan, ei levähtäessään

+vasaranvartta vasten. Siksi eivät muutkaan virkkaneet hänelle mitään

+-- paitsi kerran, ensimäisenä yönä.

+

+Sveagris-rengas loi näet niin voimakasta valoa hänen

+sitä korjaellessaan, että hänen kätensä paistoivat aivan

+kirkkaanpunaisina. Kun hän nopsasti ja taitavasti oli korjannut

+renkaan, ripusti hän sen monien valmiiden tai puolivalmiiden

+kultasepäntöiden joukkoon seinänaulalle. Rengas loisti yhä kuin paras

+lamppu ikään, ja Tole hypitteli yhä vasaraansa.

+

+Silloin virkkoi muuan kultasepistä: "Kuuleppas nyt, vanha romuseppä!

+Adils kulki muinen kaukaisilla, voitokkailla viikinkiretkillä, mutta

+hän ei saavuttanut mielestään koskaan tarpeeksi mainetta, vaikka

+hän olikin urhokkain soturi, ja peljätty, mahtava kuningas. Kun hän

+huomasi nuoruutensa kuluvan ilman, että hän oli vielä hankkinut yhtä

+suurta sotamainetta kuin useat hänen esi-isänsä samassa ijässä,

+muuttui hänen mielensä murheelliseksi."

+

+"Luulenpa tuosta kuulleeni", vastasi Tole ja nosti hehkuvan raudan

+alasimelle.

+

+"Silloin tapahtui sellaista, joka vieläkin saattaa minut vapisemaan,

+kun siitä kerron", huudahti seppä. "Vendelissä, päivän matkan

+päässä täältä, ovat monet Adilsin esi-isistä ja heimolaisista

+saaneet viimeisen leposijansa. Niin loistavia päällikönkypäröitä,

+niin upeita aarteita kuin Vendelin maan poveen kätketyt, ei liene

+milloinkaan haudattu muuanne pohjoisiin maihin. Eräänä iltana, kun

+Adils ratsasti siitä ohi, huomasi hän jotakin kiiltävän muhkeimmasta

+sankarihaudasta, ja kun hänen miehensä alkoivat liikuttaa maata,

+syntyi siitä sellainen loiste ja kimallus, että he olivat hetkisen

+aivan kuin sokaistuina."

+

+Tole unhotti työnsä ja pudotti pihdit kädestään paremmin kuullakseen.

+

+"Kuollut sotija makasi suorana purressaan, aseet vierellään ja

+kypärä päässä", jatkoi seppä kertomustaan. "Hänen käsivarttaan

+kiersi eläimenpäillä koristettu rengas, ja siitä virtasi loistetta

+muihinkin kalleuksiin. Se oli Sveagris. Se oli silloin ollut jo

+monta vuotta haudassa ja siellä vähitellen saanut tuon voimakkaan

+hohteensa. -- Tämä on pyhä paikka, sanoi Adils, ja svealais-kuningas

+ei ole mikään hautojen häpäisijä! Mutta minä selitän tämän hiljaisten

+haamujen merkiksi siitä, että he tahtovat antaa Sveagrisin minulle

+perintölahjaksi, jotta minä kantaisin sitä todistuksena Skilvingarein

+mahtavuudesta. -- Ja niin kiersi hän renkaan käsivarrelleen ja lupasi

+voittaa kaikki kuninkaat ainakin rikkaudessa ja kulta-aarteissa. --

+Tao nyt ja melua niin paljon kuin tahdot, äijäseni, se ei haittaa

+mitään. Mutta ripustahan hyvä mies joku rääsy Sveagrisin peitoksi,

+muuten emme voi tuolta paisteelta nukkua."

+

+Tole teki työtä käskettyä ja yötä ja päivää takoi hän sitten

+taidokkaasti miekan toisensa jälkeen.

+

+

+FYRISKENTÄN VILJA.

+

+Ennenkuin Rolf Krake ratsasti Uppsalaan, istui hän uskollisesti

+talvet Lejressä sotatovereineen.

+

+Lejren linnan pihalla oli suuri kivi, ja jokaisen, joka tahtoi kuulua

+Rolfin väkeen, tuli jaksaa nostaa se. Kunniatuolia lähinnä istui

+jättiläismäinen sankari Svipdag, joka yksinään vastasi kahtatoista

+soturia. Hän oli muinen ollut Adilsin palveluksessa, mutta oli

+lopulta väsynyt katselemaan niin itaraa herraa.

+

+Pian hänen jälkeensä oli myös Lejreen saapunut tuo yhtä kuuluisa

+Bodvar Bjarke Norjasta.

+

+Kun Bodvar astui Lejren saliin, kyhjötti siellä luukasan takana

+nurkassa muuan heikko, hintelä nuorukainen, jota soturit heittelivät

+pöydästään kalvetuilla luilla. Bodvar otti hänet mukaansa, vaikka

+hän vapisikin joka jäseneltään, ja pani hänet seisomaan penkkinsä

+taa. Kun luita nyt alkoi sataa jälleen, kahmasi Bodvar kouraansa

+suuren lonkkaluun, joka oli vähällä osua häneen itseensä. Sen sinkosi

+hän sitten niin voimakkaasti päin heittäjän otsaa, että mies kaatui

+hengetönnä maahan. Sitten antoi hän suojatilleen vaatteet ja juotti

+hänelle kaadetun otuksen verta ja nimitti hänet Hjalteksi. Siitä

+päivästä lähtien muuttui Hjalte yhtä rohkeaksi ja voimakkaaksi kuin

+muutkin.

+

+Moisia sotureita muassaan matkasi Rolf Krake Uppsalaan. He

+seurasivat häntä mielellään, sillä hän oli ystävällinen, antelias ja

+oikeuttaharrastava ja yhtä lempeä heikkoja kuin hirveä vihollisiaan

+kohtaan. He tiesivät Adilsin olevan loitsutaitoisen, julman miehen,

+mutta Yrsa auttoi heidät onnellisesti kuninkaansalin salaluukkujen ja

+muiden väijytysten yli, ja nyt olivat he kaikki koossa vierastalossa.

+

+Siinä oli avara sali, missä seinänpylväiden ylä-osat olivat

+koristetut värillisillä naisenpäillä ja missä makuulavitsat olivat

+täynnä pehmeitä nahkasia. Miehet valelivat ruumistaan jääkylmällä

+vedellä ja pitivät paljaita käsivarsiaan tulen paahteessa, siten

+karaistakseen itseään. Sitten tarttuivat he aseisiinsa ja iskivät

+reippaasti ja raikuvasti, kuitenkaan haavoittamatta toisiaan, sillä

+isku kohtasi aina iskun.

+

+Öjar raahasi kynnyksen yli niitä kahtatoista miekkaa, jotka Tole

+oli takonut. Hän oli ennakolta tarkkaan miettinyt, että niin hänen

+piti sanoman: "Minä olen Tole Suurseppo. Kas nämät olen minä sinulle

+valmistanut, kuningas Rolf. Palkitse nyt vaivani anteliaasti!"

+

+Mutta sensijaan kiskoi hän nyt miekkoja yli kynnyksen, eikä

+saanutkaan sanoja suustaan. Hän ei ollut milloinkaan ennen seisonut

+sankaria vastapäätä, ja ilma tuli yht'äkkiä ikäänkuin korkeammaksi ja

+puhtaammaksi. Rolf näytti hänestä niin väkevältä ja kuitenkin niin

+ujostelemattomalta ja hyvältä, että kaiken valheen täytyi vaijeta

+moisen miehen edessä. Hänen pelkkä läsnä-olonsa vaikutti Öjariin

+niin ihmeen voimakkaasti, että hän ensi kerran eläessään tunsi oman

+pienuutensa ja kataluutensa. Äkkiä muisti hän Yrsan varoittavat

+sanat ja huudahti: "Sankari! Nahkakaatut köyristävät selkää, silmää

+pyörittävät seinän pylväät."

+

+"Näkyypä selvään, että se oli ainoa totuuden sana sinun suustasi

+pitkiin aikoihin", vastasi Rolf jakaessaan miekkoja sotureilleen.

+"Teidän rautapuikkonne ovat kuluneet loville aseleikeissämme,

+mutta ellei minulla olisi mainiota miekkaani Skavnungia, haluaisin

+mielelläni valita itselleni kalvan moisesta kokoelmasta."

+

+Näin puhuen kulki hän pitkin makuulavitsoja ja iskeskeli navakasti

+miekan lappealla nahkasia. Silloin alkoivat ne köyristää selkää,

+ja niiden alta ryömi Adilsin palvelijoita, jotka olivat asettuneet

+sinne väijyksiin. Hän ajoi koko lauman ulos salista raikuvan ivan

+auttamana. Sitten koputteli hän seinänpylväitä, ja niistä lähti ontto

+kaiku. Hän tähtäsi silloin miekankärjellä veistettyjen naistenpäiden

+silmiä. Heti rävähyttivät ne luomiaan, ja alkoivat pyöriä, ja niiden

+tilalle syntyi kohta vain kaksi tyhjää, pimeätä aukkoa. Ne olivat

+Adilsin lähettiläitä, jotka olivat aseineen kätkeytyneet pylväisiin,

+ja lattian alta kuului kuin lihavain myyräin tassutusta, kun he

+ryömivät tiehensä maanalaista käytävää pitkin.

+

+Mutta tuskin oli melu tauonnut lattian alla, ennenkuin katon

+valo-aukosta alkoi tupruta kypeniä tiheästi kuin lumipyryssä

+hiutaleita. Adilsin väki oli näet sulkenut ovet ulkopuolelta,

+haalinut kokoon halkoja kautta talon ja pistänyt ne palamaan. Soturit

+olivat jo vähällä tukehtua savuun, ja pikainen päätös oli tehtävä.

+Bodvarin neuvosta asettuivat he selkä päin salinnurkkaa ja painoivat

+niin seinähirret tieltään ja rynkäsivät sitten läpi liekkien pitkin

+hypyin.

+

+Ensiksi suuntasivat he kulkunsa talliin, minne he olivat jättäneet

+hevosensa. Mutta Adils oli hakkauttanut niiltä hännät ja muutenkin

+pidellyt niitä mitä ilkeimmällä tavalla. He ottivat silloin

+hänen upeimmat hevosensa Leimun ja Korsin, joita hän kovin

+rakasti, ja useita muitakin hyviä juoksijoita, ja syöksyivät

+niin taistelunmelskeeseen kaduille. Siellä vilisi vilisemällä

+rautapaitaisia miehiä.

+

+Sillävälin kiiruhti Yrsa pajaan, kädessään suuri hopeasarvi, jonka

+hän oli täyttänyt Adilsin aarteilla. Vielä oli hiukan tilaa sarven

+reunoilla. Siihen poimi hän kultaisia takoteoksia, joita riippui

+seinällä, ja päällimäiseksi pani hän Sveagrisin.

+

+"Minä näen rehellisyyden paistavan sinun silmistäsi", sanoi hän

+hengästyneenä ja nyyhkyttäen Tolelle. "Tässä on se isänperintö, jonka

+minä uskon oikeudella kuuluvan pojalleni, ja nämä on sinun annettava

+hänelle, kun hän kiitää tästä ohi."

+

+Yrsa ehti tuskin kietoutua huntuunsa ja rientää kohti

+kuninkaankartanoa, ennenkuin taistelun humina läheni. Tole astui

+niin lähelle ovea, kuin hänen kahleensa suinkin myönsi ja kokotti

+sarveaan. "Krakeksi nimitämme me oksatonta, solakkaa puunrunkoa,

+ja sellaiselta sinä näytätkin, sinä, joka etumaisena ratsastat",

+huusi hän Rolf Krakelle. Ja ojentaessaan hänelle sarvea, kertoi hän,

+keneltä oli sen saanut. Rolf otti sarven, mutta ei näyttänyt siitä

+lainkaan ilostuvan, mumisi vain, että olisi ollut parempi, jos seppä

+olisi nostanut äidin pojan satulaan.

+

+Kun Rolf oli ehtinyt kulkea kappaleen Fyristasankoa, näki hän

+tomupilven ympäröivän Uppsalan mäkiä. Keihäät ja kypärät välkkyivät,

+ja Adils, tuo synkkä Asain jälkeläinen, ajoi siinä vihollisiaan takaa

+ratsujoukkoineen, hurjimman hevosensa selässä.

+

+"Minä olen kylvävä Fyriskentälle viljan, jota svealaisten tulee

+olemaan kiire korjata", ivaili Rolf ja sirotteli kullan sarvesta

+tielle. Svealaiset hyppäsivät hevosiltaan, poimiakseen kultapaloja,

+vaikka Adils raivosta tulipunaisena karjui heitä ratsastamaan

+eteenpäin. Hän joutui nyt etumieheksi, mutta kun hän oli tullut niin

+lähelle, että hänen hevosensa puri Rolfin hevosta lautasiin, heitti

+Rolf myöskin hohtavan Sveagris-renkaan maahan. Silloin ei Adils enää

+voinut olla kumartumatta, ulottuakseen nostamaan sen ylös keihäänsä

+varrella. "Suopeampi on hän ollut kuningas Rolfille kuin minulle,

+hän, joka antoi vieraalle tämän renkaan", huokasi hän.

+

+"Nyt taivutin minä svealaisten rikkaimman miehen selän", pilkkasi

+Rolf ja mäjähytti häntä aika tukevasti siihen kohtaan, missä selkä

+loppuu. Sitten sieppasi hän itse Sveagrisin ja pääsi miehineen

+vahingoitta pälkähästä.

+

+Adils ei voinut enään istua satulassa. Hänet nostettiin maahan ja

+hänen täytyi virua siinä lynkämäisillään ruohossa, sillä välin kun

+hänen haavaansa sidottiin. Hänen vieressään kyhjötti Öjar, poimitut

+kullanpalat viitankulmaan käärittyinä, yrittäen juoda ojasta. Mutta

+yhä kuristi kurkkua, eikä hän vieläkään voinut nielaista, vaikka hän

+oli aivan menehtyä janoon.

+

+Hän kavahti pystyyn kauhistuneesti vaikerrellen ja kulki epäröivin,

+viivähtelevin askelin pajaa kohti. Hän pysähtyi alasimen ääreen ja

+laski hiljaa kätensä Tolen olkapäälle, näin tervehtien: "Rakas vanha

+mestari, sinä kaikkien seppien mainioin suurseppo, miten olenkaan

+voinut olla niin kiittämätön sinua kohtaan, joka aina olit kuin isä

+meille oppipojille? Tässä näet nyt niin paljon kultaa, että sitä on

+oikein raskas kantaakseni, ja kuitenkin olen minä onnettomin ihminen,

+jonka kanssa sinä koskaan olet puhellut. Ota kulta korvaukseksi

+kaikesta, mitä olet saanut kärsiä minun tähteni!"

+

+Mutta Tole pyöritti välinpitämättömänä päätään ja aikoi jatkaa

+työtänsä. Silloin lankesi Öjar polvilleen ja mursi hänen kahleensa ja

+suuteli katuvaisesti hänen nokisia jalkojaan.

+

+Tole heitti sanaakaan sanomatta kalisevan työkalusäkkinsä harteilleen

+ja nilkutti tiehensä. Kun Öjar näki hänen männistössä poikkeavan suon

+havumajoille johtavalle polulle, meni hän uhrilähteelle, kääri auki

+viittansa kulman ja pudotti vapisevin käsin kaikki kultapalat veteen.

+

+Illalla astui hän kuninkaansaliin. Adils makasi lynkämäisillään

+vuoteessa, ja simasarvet törröttivät koskemattomina pöydällä. Kukaan

+ei äännähtänyt sanaakaan, ja Yrsa istui naistensa kanssa esiripun

+takana salin etäisimmässä nurkassa, sillä hän ei tahtonut nähdä eikä

+puhutella kuningasta.

+

+Öjar eteni vuoteen päähän. "Sinä olet ollut hyväntahtoisempi minua

+kohtaan, Adils, kuin minä ansaitsin, sillä minä olin onnenvaras ja

+kullanvaras, mutta oikea Tole Suurseppo kahlittiin seinään kuin

+vanki. Menestystä voittaakseni peseydyin minä itsessään uhrilähteessä

+ja himmensin sen kirkkaan pinnan. Oletko koskaan kuullut

+häpeällisemmästä rikoksesta puhuttavan! Kamalinkaan kuolema, jos sinä

+niin määräisit, ei rankaisisi minua kylliksi, ja kauheasti olenkin

+minä jo kärsinyt sammuttamattomasta janosta, joka on minua polttanut

+siitä hetkestä alkaen."

+

+Muuan talon miehistä nousi. "Jos minun on lupa puhua", alkoi hän,

+"niin säästä suosikkisi henki, Adils! Hän ei ole enempää rikkonut

+kuin mekään. Siinä makaat sinä häpeähaavoinesi ja ähkyt kuten mekin,

+ja häpeä valuu ylitsemme kuin musta piki. Saiturimaisesti olemme me

+keränneet ja kätkeneet kultaamme, ja nyt polttaa meitä jano, palavin

+jano, mikä voi miestä polttaa: sankarikunnian jano."

+

+Adils ei puhunut mitään, eikä kukaan kohottanut sormeaankaan

+pyhänhäväisijää vastaan. Ovi pidettiin suljettuna ja harput

+riippuivat unohdettuina pylväissään. Niin kului päivä toisensa

+jälkeen, ilta illan perään, vuosi vuoden niskaan. Savu nousi kuningas

+Adilsin talosta kuten ennenkin, mutta ilon raikunaa ei sieltä enää

+koskaan kuulunut, ja harvoin näyttäytyi hän itsekään kansalle.

+

+Eräänä talvena, kun paljon väkeä oli kokoontunut haltijain uhrille,

+veivät muutamat kärsimättömimmistä hevosen hänen ovensa eteen. He

+kirkuivat häntä näyttämään, että hän nyt jälleen voi istua satulassa.

+

+Synkkien aavistusten painamana pukeutui hän ja nousi hevosen selkään,

+mutta jätti ohjat valloilleen ja näytti kovin vanhentuneelta. Vaikka

+hänen silmänsä olivat melkein sokeat ja kaihien peitossa, jotka

+päästivät läpi vain harmaan hämärryksen, näki hän paljon sellaista,

+jota muut eivät nähneet. Hän näki, että se fylgja, hyvä henki, joka

+uskollisesti saatteli jokaista kehdosta aina Manalan tuomio-istuimen

+eteen, kulki hänen hevosensa rinnalla nytkin, mutta poispäin

+kääntyneenä, kädet kasvoilla, ikäänkuin itkien. Hän tiesi, mitä se

+merkitsi.

+

+Pakkanen oli kova talvisena yönä, ja otava tuikutti kiihkeästi. Adils

+istui kyyryissään ja huojui hiljalleen hevosen astunnan mukaan. Hän

+ratsasti kierroksen kiviparin sisällä, missä uhri piti toimitettaman,

+mutta sitten hevonen kompastui, ja kuningas putosi satulasta ja löi

+päänsä lähimäisen kiven syrjään niin ankarasti, että aivot purskuivat

+ulos. Siinä virui nyt Skilvingareista mahtavin ja rikkain jäisellä

+maalla. Svealaiset törmäsivät paikalle soihtuineen ja ojensivat

+toisilleen kätensä hänen verisen ruumiinsa yli ja lupasivat, että

+he tästä lähin enemmän kuin rannerenkaitten kultaa kunnioittaisivat

+auran ja miekan rautaa.

+

+Ja sen lupauksen he pitivät, sillä paljon tapahtui sittemmin

+Pohjolassa, eikä tämä kirja ole vielä läheskään lopussa.

+

+

+

+

+IV.

+

+INGJALD ILKEÄMIELINEN.

+

+

+Svitjod oli metsäistä maata, ja kestipä usein vaeltaa monta päivää

+läpi asumattomien metsätaipaleiden kylien väliä. Siellä murtuivat

+vielä oksat kapea-otsaisen alkuhärän tieltä, ja karanneella orjalla

+tai karkoitetulla maanmiehellä, joka poltettujen männynkantojen

+välitse asteli majalleen, oli vielä kivikirveitä vyössään niinkuin

+Ura-Kaipaan aikoihin. Kernaasti ripusti hän vielä kivikirveen ovensa

+kamanaan suojaksi velhovoimia vastaan tai piteli varrenreikää

+aurinkoa vasten, niin että valoläikät hyppivät yli maan, missä hän

+toivoi viljan kasvavan. Jos sinne joskus vaeltaja eksyi, koski

+ensimäinen kysymys tietä. Erämaiden läpi johti vain koukuttelevia,

+helposti eksyttäviä polkuja, ja näissä etäisissä kolkissa vallitsivat

+erilaiset tavat ja lait. Merikuninkaat, jotka olivat keränneet

+saalista, ylpeät talonpojat ja pakoilevat Skilvingarein heimolaiset

+Uppsalasta tekeytyivät siellä kuninkaiksi ja istuivat kartanoissaan

+uinailemassa simasarvien ääressä.

+

+Heidän parhaillaan nuokkuessaan ja torkkuessaan kunniatuolillaan,

+kuulivat he eräänä päivänä kirveeniskuja metsästä ja kaatuvien

+jättiläispuiden ryminää. He nostivat ihmeissään unisia silmiään

+kuin ketunpojat kangen kolistessa uittoon. Pian tulivat orjat

+uutisia kertomaan. Siellä melusi Uppsalan kuningas Anund, joka

+suurien miesjoukkojen kera oli lähtenyt murtamaan teitä kihlakuntien

+välille yli soiden ja vuorten. Siitä ruvettiinkin häntä sanomaan

+Murto-Anundiksi. Hän oli Adilsin pojanpojan poika.

+

+Murto-Anund heitti kuitenkin miekan kupeeltaan, astuessaan

+pikkukuninkaitten tupiin, eikä tehnyt heille mitään pahaa. Sensijaan

+rakensi hän itselleen kuninkaankartanoja jokaiseen suurkihlakuntaan,

+ja koska maassa oli runsaasti väkeä, raivautti ja viljelyni hän maata

+myöskin ylhäällä metsissä. Hänen eläissään kesti hyviä vuosia. Kaikki

+luulivat, että niin rauhaarakastavan miehen täytyi jättää jälkeensä

+poika, joka ei perisi ainoastaan hänen suurta irtaimistoaan ja muita

+koottuja rikkauksiaan, vaan myöskin hänen lempeän mielenlaatunsa, ja

+joka seuraisi isänsä jälkiä kaikessa hyvässä.

+

+Pojan nimi oli Ingjald. Sillä välin kun isä viljelyni maita ja kulki

+kaukana, asui hän kasvatusisänsä, Svipdag Sokean luona. Tämä hallitsi

+mahtavaa Tiundamaata, missä itse Uppsalakin sijaitsi.

+

+Kertana muuanna, kun paljon kansaa oli kokoontunut keskitalven

+uhriin, tuli sinne myöskin pikkukuningas Ingvar miehineen ja

+poikineen. Pojan nimi oli Alf. Ingvar ei enään isoon aikaan ollut

+johtanut sotureitaan taisteluun, sillä hän oli paksu ja kömpelö.

+Hänen pukunsa oli kurja ja kulunut, eivätkä sitä koristaneet

+kulta- eikä hopeasoljet. Hevosten valjaat olivat vanhat ja ränstyneet,

+ja mukanatuodut vuodepeitteet ja päänalaiset, jotka purettiin

+juhtien kantamuksista ja ladottiin korkeaan läjään, olivat

+täynnä likapilkkuja ja kellastumia. Hänen seurassaan matkaavalla

+hovirunoilijalla oli tuskin yhtä ainoata hammasta suussa, ja kultaus

+oli karissut harpunkaaresta. Kun hän loihe laulamaan, kuului hänen

+äänensä ja hänen harppuraukkansa kumina vain salin ovelle, ja tuskin

+sinnekkään.

+

+Ingjald, joka isänsä hovissa oli tottunut komeuteen ja loistoon,

+katseli halveksuen moisia vieraita. Hän astui pikkukuninkaan pojan

+Alfin luo ja kysyi: "Kuka laulaa paraiten Svitjodissa?"

+

+"Luulenpa, että isäni hovirunoilija laulaa paraiten", vastasi Alf,

+sillä hänhän ei ollut koskaan muuta runoniekkaa kuullut. Ja hänen

+etäisessä maankolkassaan luulivat kaikki, että se mitä siellä oli,

+oli parasta joka suhteessa.

+

+Ingjald paisui silloin yhä pöyhkeämmäksi. "Teenpä sinulle sitten

+toisen kysymyksen", jatkoi hän: "Kuka on meistä väkevin, sinä vai

+minä?"

+

+Alf katsahti ärsyttävästi Ingjaldiin, joka oli punatukkainen, ja

+jonka sääret ja käsivarret olivat kovin hoikat. Molemmat olivat

+kuusivuotiaita, ja heidän leikkitoverinsa kokoontuivat kahteen

+parveen heidän ympärilleen. Pian oli ottelu täydessä käynnissä, ja

+peitteet ja päänalaiset viuhuivat pitkin salia. Mutta Ingjald oli

+heikompi ja sai selkäänsä.

+

+Itkua tuhraten juoksi hän kasvatusisänsä luo valittamaan, miten

+huonosti hänen oli ottelussa käynyt. Svipdag Sokea kuunteli totisena

+hänen kertomustaan ja käski hänen tulla huomenna takaisin.

+

+Kun Ingjald varhain seuraavana aamuna kolkutti ovelle, seisoi

+kasvatusisä lieden ääressä paistamassa jotakin vartaalla. Vaikka hän

+ei nähnyt mitään sokeilla silmillään, käänteli hän varrasta vanhan

+metsästäjän taidolla.

+

+"On suuri häpeä", sanoi hän Ingjaldille "että svealaisten kuninkaan

+poika on huonompi mitättömän pikkukuninkaan poikaa. Tässä minä

+nyt paistan sinulle sudensydäntä. Syö se, niin saatpa suden verta

+suoniisi!"

+

+Ingjald leikkasi sydämen palasiksi ja söi ne, vaikka siinä työtäkin

+oli. Sen aterian jälkeen tuli hänestä julmempi ja ilkeämpi kuin muut,

+mutta ruumiillisesti pysyi hän alati yhtä heikkona.

+

+Suureksi tultuaan otti hän vaimon ja sai pojan ja tyttären. Pojan

+nimitti hän Olaviksi ja tyttären Åsaksi. Muutamia vuosia tämän

+jälkeen herätti hänet pikaratsastaja myöhään yöllä ja kertoi, että

+hänen isänsä, rauhaarakastavan Murto-Anundin, oli matkalla erämaiden

+halki maanvieremä surmannut.

+

+Ingjald lähetti silloin sanan Ingvarille ja hänen pojalleen ja muille

+pikkukuninkaille ja pyysi heitä tulemaan Uppsalaan juomaan hänen

+isänsä peijaisia. Hän rakennutti mahtavan seitsemänkuninkaansalin

+seitsemine kunnia-istuimineen ja ripusti seinille kilpiä ja muita

+koristuksia. Kaksi pylväsriviä kannatti kattoa, ja keskellä

+roihusivat valtaisat tulet kolmella liedellä.

+

+Pianpa raahattiin nyt saliin suuret mytyt Ingvarin haalistuneita

+päänalaisia ja peittoja ja heitettiin makuuoljille penkkien ja

+seinän väliin. Hänen hampaaton hovirunoilijansa köpötteli sisään

+ränsistyneine harppuineen, ja hänen perässään tuli Ingvar puuskuttaen

+ja nojautuen poikaansa, joka kerskui kovin ja tahtoi aina vain

+tapella. Sitten seurasi pitkä rivi muita pikkukuninkaita raskaissa,

+vanhanaikuisissa oravanahkaturkeissaan ja sarkavaatteissaan, ja he

+asettuivat kaikki mahtavina ja suurentelevina kunniaistuimille.

+

+Arvokkain kunnia-istuin pysyi tyhjänä, ja sen vierellä jakkaralla

+istui Ingjald. Vasta kun Bragefullet kannettiin sisään, nousi

+hän seisaalleen. Täpötäysi sarvi ojennettiin hänelle lieden yli

+liekkien puhdistettavaksi kaikesta pahasta, ja hän tarttui siihen

+molemmin käsin. "Svitjodin oikeat kuninkaat", sanoi hän ääntään

+ylentäen, "ovat jumalat, joille me uhraamme, mutta svealaisten

+kuningas polveutuu heistä ja on heidän sijaisensa. Kuusivuotisesta

+asti olen usein karvain mielin ajatellut, ettei hän enää pitkiin

+aikoihin ole ollut kyllin mahtava. Sentähden lupaankin minä nyt tässä

+Bragefulletin ääressä, isäni muiston kautta, laajentaa valtakuntaani

+puolella joka ilmansuuntaan tai menettää henkeni."

+

+Sarvi oli alkuhärän sarvi ja hyvin suuri, mutta hän tyhjensi

+sen yhdellä siemauksella pohjaan asti. Sitten johdettiin hänet

+kunnia-istuimelle merkiksi, että hän nyt oli ottanut koko

+isänperintönsä haltuunsa.

+

+Pikkukuninkaat iskivät toisilleen silmää, sillä eipä hänestä

+näyttänyt olevan niin suuren lupauksen täyttäjäksi. Mutta

+he tiesivät, että nuori kieli mielellään laskettelee suuria

+sanoja, ja maistelivat siis uljaasti simaansa. Autuaallisina ja

+ylen tyytyväisinä itseensä avasivat he oravannahkaturkkinsa ja

+pöyhistyivät niin, että tuskin sopivat kunnia-istuinten patsaiden

+väliin. Heillä ei kuitenkaan ollut paljon toisilleen puhumista, vaan

+torkahtelipa jo yksi ja toinen, kun torvet toitottivat maatamenon

+hetkeä. Silloin tyhjennettiin sarvi viimeisen kerran Skilvingarein ja

+kaikkien sankarein muistoksi.

+

+Sitten kääräsivät pikkukuninkaat turkit ympärilleen, hellittivät

+kaulusta ja ryömivät makuupaikoilleen penkkien taakse. Ingjald kutsui

+silloin lapsensa luokseen ja riensi pimeään yöhön. Nopeasti piiritti

+hän rakennuksen asestetulla väellään ja pisti tulen nurkan alle, niin

+että kohta koko seitsemänkuninkaansali leimahti roihuavaksi rovioksi.

+

+"Pikkukuninkaat, alakuninkaat, nyt on teidän valtanne lopussa!"

+ilkkui hän siinä kummulla seistessään ja katsellessaan liekkien

+riehuntaa. Mutta äkkiä kumartui hän lastensa puoleen ja sanoi heille:

+"Älkää milloinkaan unohtako, mitä te nyt näette! Tänä yönä tapahtuu

+suurtyö. Kuka huolii surra sitä, että se tapahtuu petoksen avulla."

+Olavi kääntyi pois hänestä. Mutta Åsa paukutti käsiään ja tanssi,

+niin että punainen tukka leiskui, ja silmät kiilsivät vahingoniloa.

+

+Muutamat pikkukuninkaat eivät olleetkaan peijaisissa. Mutta Ingjald

+tuhosi heidät myöhemmin vilpin ja tulen avulla. Kun hän sitten

+lopulta yksinään hallitsi koko Svitjodia, oli hän toimittanut surman

+kahdelletoista pikkukuninkaalle ja saanut liikanimen Ilkeämielinen.

+

+Vuosia kului. Eräänä iltana myöhään istui hän kartanossaan Mälarin

+Fogdsaarella ja tuijotti tuleen.

+

+Hänen hovimiehensä olivat liehiviä imartelijoita, ja tukahuttaakseen

+hänen alituisia tuskiaan olivat he koko illan tapansa mukaan

+huudelleet: "Sinä olet suuri, Ingjald. Kuka svealaisten kuninkaista

+oli sinua mahtavampi?" Hänen konnamaisuuden avulla saavuttamansa

+voitto oli kuin väärä koriste, jota täytyi päivät pääksytysten

+hangata ja kiillottaa, jottei se paljastaisi mitättömyyttänsä. Nyt

+makasivat he penkkien vetosängyissä, ja juomasarvet törröttivät

+tyhjinä pöydillä.

+

+"Kuulen keveitä askelia ja kultasolkien kilinää", sanoi kuningas ja

+heristi korviaan. "Minua ihmetyttää, kuka on lähtenyt katsomaan niin

+vihattua miestä. Niin kevyesti käy vain nuori, sorea nainen."

+

+"Oma tyttäresi", vastasi kylmä ääni ja Åsa astui ovesta sisään.

+Hän oli kasvanut kovin pitkäksi ja hänen vyötäisensä oli hyvin

+hoikka. Viitta hulmusi viimassa, ja hän työnteli kulmiltaan punaista

+tukkaansa.

+

+"Tukkasi on märkä", sanoi kuningas.

+

+"On kyllä, lumesta", vastasi tytär ja hengähti syvään. "Minua

+vihaavat ja vainoovat kaikki, ja nyt olen minä kaksi viikkoa

+pakoellut kartanosta kartanoon, jotteivät ne pistäisi minua hengiltä."

+

+"Oletko yksin?"

+

+"Viimeinenkin palvelijani hylkäsi minut hiljattain."

+

+Ingjald oli naittanut hänet eräälle skånelaiselle kuninkaalle, eikä

+ollut tavannut häntä isoon aikaan. Siksi uteli hän:

+

+"Entä puolisosi?"

+

+Åsa kumarsihen eteenpäin käsi käden päällä ja nauroi. "Hänet minä

+tapoin", vastasi hän puoleksi laulaen. "Sen tempun opin minä

+isältäni, Ingjald Ilkeämieliseltä. Mutta ensin houkuttelin minä jalon

+puolisoni surmaaman oman veljensä. Ah! olisinpa minä opettanut hänet

+tappamaan myös veljensä pojan! Hän, Iivari, majailee nyt suuren

+sotajoukon kera vain päivänmatkan päässä täältä. Hän aikoo tulla

+kostamaan meille."

+

+Hänen silmänsä tuikahtivat ja hänen hampaansa kirahtivat. Hän kääri

+tukkansa käsivarsiensa ympärille ja hymyili ja tuijotti hänkin tuleen

+ja ajatteli Iivarin sankarimainetta. Hänpä se sittemmin voittikin

+niin monta maata, että häntä sanottiin Iivari Laajavallaksi.

+

+"Oletko sinä neuvonut Iivarille meidän taistelutapamme, koska sinä

+niin häntä pelkäät?" kysyi Ingjald.

+

+"Olen kokenut opettaa hänelle vilpin teitä, ja aikaa myöten tulee kai

+hänestä yhtä suuri konna kuin sinustakin. Mutta vielä sädehtii hän

+nuoruutensa voittokunniassa. Ja urhotöin valloittaa hän maita. Minä

+pelkään häntä siksi, että hän on jotakin, jota sinusta ei voi koskaan

+tulla: sankari. Hahaa, miksi kalpenet, isä? Häpeällinen voittosi

+Uppsalassa painaa vieläkin rintaasi, niin ettei ääni käy. Sinä itkit

+kerran lapsena, kun hävisit ottelussa. Itke vielä kymmenen kertaa

+katkerammin tänä yönä, niin helpoittaa se rintaasi!"

+

+"Parempi on, tyttäreni, että ojennat tänne miekkani", vastasi hän ja

+nousi seisaalleen.

+

+Miekka riippui hänen takanaan pylväässä. Mutta Åsa Ilkeämielinen

+osasi vastata vain pilanteolla ja niin sieppasi hän palavan kekäleen

+liedeltä ja tarjosi sitä hänelle. "Tässä on Ingjald Ilkeämielisen

+miekka", sanoi hän.

+

+Ingjald otti tarjotun kekäleen vastaan ja kulki pitkin penkkejä

+tyttärineen ja valaisi nukkuvia. Ne olivat kalpeanharmaita, kehnoja

+miehiä, epäluotettava ilme suun ympärillä, ja heidän unensa oli

+pelokasta ja levotonta. Jottei herättäisi heitä, kumarsi hän

+soikeita, hiukan pisamaisia kasvojaan tyttärensä puoleen ja kuiskasi:

+"Katso nyt itse, että minulla on vielä paljon uskollisia! Ja äsken

+ennen nukkumistaan ylistivät he vielä minua."

+

+Harva leukaparta hipaisi hänen otsaansa, mutta tytär seisoi siinä

+yhäti sama leveä ivahymy huulilla. "Heikot uskovat, että vilppi on

+voimaa", pilkkasi hän. "Vilppi on heikkojen kunniaton urotyö. Kun

+sinä kuljet tässä minun vierelläni ja kuiskit, näen minä vasta oikein

+selvään, kuinka pieni ja heikko sinä olet, vaikka sinä oletkin syönyt

+sudensydämen. Sinua palvelevat vain sellaiset miehet, jotka juoksevat

+tiehensä huomenna, kun Iivarin sotatorvet soivat. Huomenna olet sinä

+ilman maata ja sotajoukkoa. Mutta sanoppas, miksi tuolla seinässä

+niin paukahtelee? Enhän äsken huomannut ulkona niin kovan pakkasen

+olevan."

+

+Kuningas istuutui jälleen penkille ja piti yhä kekälettä kädessään.

+Åsa heittäytyi hänkin isänsä viereen ja nosti jalkansa lieden

+reunalle, ikäänkuin olisivat he yrittäneet tehdä olonsa niin

+mukavaksi kuin mahdollista.

+

+"Sinä ihmettelet, miksi seinässä ritisee", vastasi kuningas, ja nyt

+hymyili hän vuorostaan. "Ingjald Ilkeämielisen miekasta sattui äsken

+putoamaan muutamia kipinöitä vuode-olkiin. Meidänlaisemme kaksi

+vanhaa, okaista, verintahrattua orjantappurapensasta saa paraiten

+hävitetyksi tulella. Muulla keinoin emme voi taistella sellaista

+sankaria kuin Iivaria vastaan, mutta pelkuriksi älköön kukaan sanoko

+svealaisten kuningasta. Åsa, tyttäreni, nyt poltan minä sinut tänne

+ja sinun isäsi!"

+

+Savua ja kypeniä tuprusi kaikkialta, ja hetkisen kuluttua oli koko

+kartano palanut, sekä Ingjald ja hänen tyttärensä ja hänen väkensä.

+

+Hänen pojastaan kerrotaan toista. Muuan tarina tietää hänen

+siirtyneen Värmlandiin, raivanneen siellä metsiä ja saaneen nimekseen

+Olavi Hirrenveistäjä. Hänestä sanottiin norjalaisen Harald Kaunotukan

+ja hänen sukunsa polveutuneen.

+

+

+

+

+V.

+

+LODBROKIN POJAT.

+

+

+Kerran eli Itägötanmaassa muuan jaarlintytär, jonka nimi oli Tora

+Borgarhjort, ja hänen isänsä lahjoitti hänelle pienen valkoisen

+lohikäärmeen, minkä hän oli saanut permalaisilta noidilta. Alkuaan

+makasi se hyvin rauhallisesti käppyräisissään pienessä lippaassa, ja

+tyttö laittoi kultaa sen alle; mutta yht'äkkiä rupesi se kasvamaan

+ja kulta sen alla kasvoi kasvamistaan, kunnes se lopulta kiersi

+koko talon syleilyynsä. Lavealta ylt'ympäriinsä myrkytti se ilman

+henkäyksillään, eikä kukaan enään uskaltanut mennä sen luokse, paitsi

+vartija, jonka oli määrä joka päivä syöttää käärmeelle kokonainen

+härkä.

+

+Eräänä aamuna päivän sarastaessa heräsi Tora siihen, että koko talo

+tärähti, ja kun hän pisti päänsä ulos naislutista, virui hirviö

+kuolonväreissään, katkenneen keihään lävistämänä. Hän tuskin tiesi,

+tuliko hänen pitää sitä solakkaa nuorukaista, joka näkyi astelevan

+tiehensä katkenneine keihäineen, peikkona vai ihmisenä. Hän oli

+ylt'yleensä karvojen peitossa ja vaikka käärmeen myrkky vielä valui

+hänestä, ei se näyttänyt tuottavan hänelle mitään vahinkoa.

+

+Toran isä ilostui kovin ja viittilöi luttiin päin ja kertoi

+luvanneensa sekä hänet että hänen kultaiset aarteensa sille, joka

+voisi tappaa käärmeen. Heti kun kansa oli kokoontunut, palasi myöskin

+tuo solakka nuorukainen laivoiltaan. Hän osoitti, että hänen raskas

+keihäänvartensa sopi kärkeen, joka yhä vielä törrötti haavassa. Hän

+oli viisitoistavuotias kuninkaanpoika, hänen nimensä oli Ragnar, ja

+suojellakseen itseään käärmeen myrkyltä, oli hän tehnyt vaatteensa

+nahoista, missä karvat vielä olivat jäljellä, ja keittänyt ne

+pi'issä, niin että ne olivat muuttuneet kivikoviksi. Sentähden saikin

+hän nimekseen Lodbrok, mikä merkitsi samaa kuin karvakaatio.

+

+Tora astui niin hänen laivaansa ja seurasi häntä Lejreen, missä

+hänen hovinsa sijaitsi. Hänen soturimaineensa kasvoi yhtä nopeasti

+kuin ennen hänen puolisonsa käärme. Mutta erään kerran, kun hän

+oli noussut maalle Englantiin kiskoakseen veroa kuningas Ellalta,

+joutuivat kaikki hänen miehensä surman omiksi ja hänetkin piirittivät

+viholliset. Ella, joka pelkäsi hänen poikiensa kostoa, oli ennakolta

+kieltänyt tappamasta Ragnaria ottelussa. Vaikka hänet oli jo

+rutistettu kilpien väliin, kieltäytyi hän yhä itsepintaisesti

+sanomasta, kuka hän oli. Hänet riisuttiin silloin alasti ja

+heitettiin käärmeluolaan. Mutta hän ei sittenkään ilmaissut nimeään,

+vaikka käärmeet kiertyivät hänen käsivarsiinsa ja kaulaansa ja

+purivat häntä. Vaan hymyillen kuolemaa päin silmiä lauloi, hän

+sankarilaulunsa, kutsuen poikiansa kostoon.

+

+Kun pojat saivat kuulla isänsä surman, varustivat he laivansa

+ja purjehtivat Englantiin. He vangitsivat Ellan, nylkivät nahan

+hänen selästään ja kiskoivat ulos veriset kylkiluut, niin että ne

+törröttivät sivuille kuin kotkansiivet. Sitten laskettivat he jälleen

+meren ulapoita uusia seikkailuja ja uusia voittoja kohti. Urhoollisin

+Lodbrokin pojista oli Björn Rautakylki, ja hänen kasvatusisällään

+Hastingilla oli tavattoman suuri laivasto. Enimmät hänen miehistään

+olivat kotoisin Tanskasta ja Norjasta, mutta eipä heidän joukostaan

+puuttunut ruotsalaisiakaan sotureita. Useinkaan eivät he tienneet,

+missä olivat, kun he nousivat rannoille ryöstelemään, tai kun

+he öisin näkivät valojen tuikuttavan etäisistä kaupungeista.

+Mutta vähitellen lämpeni ilma ja rantoja peittivät puutarhat ja

+temppelimäiset huvilat. Vihdoin narisi hieno, keltainen santa heidän

+jalkojensa alla, kun he kävivät maissa ryöstöretkillä, ja orjat,

+jotka he ottivat vangeiksi, olivat pikimustia kuin kummitukset. He

+olivat Afrikassa!

+

+Vaahto, joka nyt tyrskyi keulapuuta vasten, kimalteli jalokivinä.

+Näkinkengät olivat suuria kuin lapsenpäät, ja kummallisia kaloja,

+joilla oli vielä kummallisemmat sarvet ja väkäset, tarttui

+koukkuihin, sillä nyt olivat he Välimerellä. "Roomaan, Roomaan!"

+huusi Hastingin väki. "Se on kaupungeista suurin ja rikkain. Mutta

+missä _on_ Rooma?"

+

+"Luulenpa kerkiävämme sinne illalliselle", vastasi keulamies, joka

+seisoi etumaisessa laivassa lohikäärmeenpään takana. Ja hän osoitti

+sormellaan kaupunkia, joka etäällä näkörajalla nousi aalloista ja

+jonka muurit ja tornit kohosivat toistensa harteille.

+

+Asukkaat olivat juuri kokoontuneet kuuntelemaan joulumessua, kun he

+äkkiä kuulivat kaupungin porttien kiristen sulkeutuvan. Pelästyneinä

+syöksyivät he ulos kirkoista ja näkivät sataman olevan täynnään

+lohikäärmelaivoja, jotka olivat laskeneet purjeensa ja liikuttelivat

+nyt airojaan kuin neljiäkymmeniä eväpareja.

+

+Laivansa perässä seisoi viekas Hasting karhuntaljaan kääriytyneenä.

+Päässä oli hänellä pyöreä kypärä kaksine kullattuine häränsarvineen,

+ja hänen paljaiden käsivarsiensa valkoisen ihon oli aurinko polttanut

+tiilenkarvaiseksi. "Menkää", sanoi hän muutamille miehilleen, "menkää

+sanomaan heille, että minä olen voittoisa Hasting ja että minä olen

+väsynyt synteihini ja purjehtinut tänne asti kastettavaksi".

+

+Kaupungin asukkaat lähettivät hyvässä uskossa hänelle ruokavaroja

+sekä pappeja, jotka kastoivat hänet, mutta he eivät päästäneet häntä

+muuriensa sisäpuolelle. "Nyt täytyy teidän sanoa heille", neuvoi

+Hasting lähettejään, "että minuun, katuvaan miesparkaan, on tullut

+kamala tauti. Miekkani, kultarenkaani ja kaikki aarteeni lupaan minä

+heille, jos vain saan hautasijan johonkin luostariin." Piispa tuli

+silloin kaupungista ja voiteli häntä pyhällä öljyllä, ja kun yö

+saapui, alkoi laivaväki päästää vihlovia valitushuutoja merkiksi,

+että heidän päällikkönsä nyt oli kuollut. Heti päivän hämärtäessä

+paneutui Hasting arkkuun, ja pitkässä hautajaissaatossa seurasivat

+niin hänen soturinsa häntä kaupunkiin, komeimpaan kirkkoon, ja

+välissään kantoivat he luvattuja lahjoja.

+

+Vahakynttilöiden keskeen kuoriin laskettiin arkku mustiin verhotuille

+paareille. Mutta juuri kun piispa parhaillaan mongersi latinaansa,

+heitti Hasting läsnäolevien silmien edessä äkkiä kannen päältään

+ja hypähti ylös makuusijaltaan, miekka valmiina iskuun. Samassa

+suhahtivat ilmaan muidenkin normannien aseet, joita he olivat

+piilotelleet vaatteidensa alla, ja siinä silmänräpäyksessä syttyi

+tulinen ottelu.

+

+Rahat ja kalleudet raastettiin vähän ajan kuluttua taloista

+ja kannettiin laivoihin. Kaikki naiset, joita saattoi myydä

+orjattariksi, ja kaikki miehet, jotka kykenivät pitelemään airoja,

+otettiin mukaan, ennenkuin viikinkilaivasto viimein souti pois.

+Mutta pian saivat normannit hämmästyksekseen tietää, ettei kaupunki,

+jonka he olivat ryöstäneet, ollutkaan Rooma, vaan pieni italialainen

+rantakaupunki Luna.

+

+"Lodbrokin pojat" muuttui vähitellen kunnianimeksi, josta

+urhoollisimmatkin pitkät ajat kilvoittelivat. Normanneilla oli nyt

+mahti merellä, ja sadoissa laivoissaan soutivat he Seine-virtaa ylös

+ja nostivat ryntäystikkaansa Pariisin muureja vasten. Heitä oli

+mahdoton vastustaa, vaan missä he näyttäytyivätkin, siellä valtasivat

+he kaupunkeja, linnoja ja luostareita, ja lopulta ei Ranskan

+kuninkaalla ollut muuta neuvoa kuin luovuttaa heille osa maastaan

+herttuakunnaksi.

+

+Heidän arvokkaimman päällikkönsä nimi oli siihen aikaan Astuja-Rolf,

+koska hän oli liian suuri ja raskas ratsastamaan hevosella. Ja

+hänestä tuli ensimäinen Normandian herttua. Mutta Rolfia ei millään

+keinoin saatu suostumaan vanhaan tapaan: suutelemaan kuninkaan

+jalkaa. Hän käski kuiskaten lähintä miestään toimittamaan tempun

+hänen asemastaan, mutta viikinki kumartui vain puoliksi ja nosti

+kuninkaan jalan huulilleen.

+

+Vasta vanhoilla päivillään alkoi Rolf käydä ahkerammin kirkossa,

+ja Rouenissa näytetään vieläkin hänen hautaansa kunnianarvoisassa

+suippokaariholvissa. Normannien jälkeläiset perustivat sittemmin

+loistavalla urhoudellaan omia valtakuntia sekä Englantiin että

+hamaan Sisiliaan asti, ja puhuupa muutamissa seuduin sveitsiläisten

+Alppienkin rinteillä vapautta rakastava kansa pohjoismaisesta

+syntyperästään, ja monissa paikoin pidetään vieläkin aatelisveren

+merkkinä kuulumista normannein sukuun.

+

+

+

+

+VI.

+

+ANSGARIUS.

+

+

+Mälarissa on muuan saari, jota sanotaan Björköksi, Koivusaareksi.

+Saarella taas on muuan laakso, jota sanotaan "mustaksi maaksi",

+koska siinä multaan on sekoittunut hiiliä muinoisilta tulisijoilta.

+Sieltä on kaivettu esiin suuret määrät astioiden, ruukkujen ja

+lasitavaroiden siruja, joukossa joku kallisarvoisempikin esine

+tai rahakappale, jopa aina Arabiasta asti. Onpa sieltä löydetty

+savenpalasiakin, joihin on painunut selviä jälkiä niiden orjien

+sormista, jotka tuhat vuotta sitten tukkivat herrojensa tupien

+seiniä. Tulipalossa ovat sitten savenpalaset sattuneet paistumaan ja

+siten säilyneet meidän päiviimme asti. Pakanallisia tuhka-uurnia,

+pieniä kristillisiä ristejä ja ruumisarkkujen ruostuneita nauloja on

+saaren vanhoista haudoista nostettu ihmisten ilmoille, ja rannalla

+näkyvät vieläkin matalan veden aikana ne tammipaalut, jotka muinen

+kannattivat satamasiltoja.

+

+Siellä sijaitsi ennen rikas kauppakaupunki Birka.

+

+Eräänä kesä-iltana oli siellä paljon väkeä koolla. Ne, jotka

+eivät saaneet kaupungin taloissa suojaa, asuivat ulkopuolella

+lehtimajoissa. Kisakentällä ilakoi nuoriso ja kulki sitten pilan ja

+laulun raikuessa ylös vuorelle, missä törrötti suurista mukulakivistä

+kyhätty kehälinna ja mistä näkö-ala oli lavea ja vapaa. Miellyttävä

+viileys raitistutti ilmaa. Talot, jotka oli väliin rakennettu

+hirsistä, väliin kudottu oksista ja sitten tiivistetty savella,

+kuvastuivat leppien ja riippakoivujen välitse tyyneen veteen.

+

+Vilkkain oli kuitenkin hyörinä alhaalla satamasilloilla, sillä useita

+ulkomaalaisia laivoja oli hiljattain laskenut rantaan, ja Frislandin

+villakudoksilla oli suunnaton menekki.

+

+Maihin kiipeilevillä muukalaisilla oli kaikilla kovat kantamukset,

+mutta kaksi heistä kulki tyhjin käsin. Ne olivat muuan tummaihoinen,

+kahdeksankolmatta vuotias benediktiiniläismunkki Corbien luostarista

+Pikardiasta ja tämän ystävä munkki Vitmar. Hänen nimensä oli

+Ansgarius, ja hän tarttui heti ensimäistä vastaantulijaa kaulasta ja

+suuteli häntä molemmille poskille.

+

+"Meidät ovat viikingit ryöstäneet puti puhtaiksi", puheli hän

+reippaan ja iloisen ystävällisesti. "Ne ottivat meiltä kaiken

+omaisuutemme, jopa kirjatkin ja ne lahjat, joita kuljetimme

+keisarilta teidän kuninkaallenne. Nyt ei meillä ole mitään, millä

+maksaa yösijamme. Ihmettelen tässä juuri itsekseni, kuka oikeastaan

+tahtoisi ottaa suojiinsa kahta niin typösen tyhjää matkalaista?"

+

+Mies, jolle hän puhui niin avonaisesti ja sukoilematta, näytti hyvin

+tuimalta. Sattui näet niin, että mies olikin itse kaupungin päällikkö

+Härger. Hän oli ahavanpurema, harmaahapsinen viikinki, joka vasta

+vanhoilla päivillään oli asettunut kodin lepoon, ja hän katseli

+epäluuloisesti sananjulistajia. Hän kyllä tiesi, keitä he olivat,

+sekä että keisari oli lähettänyt heidät kuninkaan pyynnöstä puhumaan

+kansalle, mutta hän vastasi yksikantaan: "Kuningas Björn on metsällä."

+

+Kaikilta tahoilta ojentui silloin vieraanvaraisia käsiä, ja muuan

+vanha leski, Frideborg nimeltään, tarttui Ansgariuksen vyököyteen.

+"Olisi loukkaus hyvää oikeuttani kohtaan", puheli hän, "ellen saisi

+teitä vieraiksi tupaani, joka on tässä kaikkein lähinnä. Vaikka katto

+siinä on hieman matala."

+

+Ansgarius ja Vitmar astuivat kiitollisina hänen majaansa. Heti

+peseydyttyään ja korjaeltuaan yksinkertaista vaatetustaan kävivät he

+levolle.

+

+Seuraavana aamuna astui Härger tupaan, sillä hän tahtoi koetella

+heitä. Hän tapasi heidät istumasta lattialla verkkoja kutomassa,

+Ansgarius oli hyvin laiha lihankidutuksesta ja paastoamisesta, ja

+hän mumisi ulkoa kappaleita Davidin psalmeista, jotka muutoin olivat

+hänen mielilukemistaan, kun hän vain pääsi kirjojensa pariin.

+

+"Koska kuningas Björn on poissa", alkoi Härger teeskennellyn

+leppeästi, "olen minä hänen sijastaan valmistanut teille muhkeat

+pidot. Te olette varmaankin kovin nälkiintyneitä pitkän matkanne

+jälkeen, ja mitään ei tule puuttumaan, ei harpunsoittoa eikä

+maittavia ruokia."

+

+"Me ansaitsemme jokapäiväisen leipämme kättemme työllä", vastasi

+Ansgarius nöyrästi ja hiljaa. "Siksipä kudommekin nuottaa,

+voidaksemme kalastaa ja varustaa itsellemme ja hyväntahtoiselle

+emännällemme välttämättömimmät tarpeet. Sinun pidoissasi olisi meidän

+paha olla."

+

+Tultuaan linnaansa takaisin, sanoi Härger palvelijalleen: "Tässä on

+aimo ruukullinen viiniä. Vie se Ansgariukselle ja kurkista sitten

+ovenraosta, voiko hän olla vahvistamatta itseään kunnon kulauksella."

+

+Ansgarius otti ruukun palvelijalta ja kiitti, mutta sitten sitoi

+hän sen suulle peitteen ja asetti sen nurkkaan. "Tästä saimme

+ehtoollisviiniä kuoleville", sanoi hän. "Säilyttäkää sitä hyvin, äiti

+Frideborg. Saisimmepa yhtä nopeasti kirkkomme pystyyn!"

+

+Birkassa eleli joukko sotavankeja kristityistä maista, ja heistä

+oli tehty orjia. Kun he kuulivat munkkien tulosta, kokoontuivat he

+ilonkyyneliä vuodattaen talon edustalle, onnellisia onnellisempina

+siitä, että saivat vielä kuulla kristillisiä opettajia. Monet

+birkalaisetkin seurasivat uteliaina heitä ja huutelivat: "Ansgarius,

+milloin puhut sinä meille siitä uudesta jumalasta?"

+

+"Hänestä puhun minä mielelläni joka hetki", vastasi hän ja astui

+oven eteen auringonpaisteeseen. "Kiitollisena tunnen sydämessäni,

+että te svealaiset olette kunnon väkeä, jota minä ensi näkemältä

+olen oppinut rakastamaan. Matka oli vaikea tänne läpi pimeiden

+metsien ja yli sisäjärvien, jotka olivat suuria kuin meri. Mutta

+minkä maan olettekaan te saaneet asuaksenne! Täällä on yltäkyllin

+viljaa ja hunajaa ja polttopuuta ja jokia ja merenlahtia, ja tuvissa

+telmivät reippaat, iloiset lapset. Parempia laivoja en ole nähnyt

+monen rakentavan. Usein näin minä kylien ympäristössä miesten

+kunnioittavasti kantavan multaa eri kihlakunnista jonkun suuren

+päällikön hautakumpuun. Mutta kun minä kuulin, että hän oli ollut

+merikuningas, joka oli hävittänyt rauhallisia rantoja, silloin

+muistin minä, miksi olin matkalla. Kristus on Toriakin väkevämpi."

+

+Kumeana murinana kaikui uhkaava vastaus. Kuningas Björn, joka nyt

+oli saapunut metsästysretkeltään, seisoi myöskin kuulijain parvessa.

+Sodassa tottelivat svealaiset häntä sokeasti ja innostuneina, mutta

+rauhan aikaan pohtivat he hänen kanssaan lakia ja oikeutta käräjillä,

+ja nyt tervehtivät he häntä kättä paiskaten.

+

+Härger kuiskasi hänelle: "Ansgarius, jonka olet kutsunut tänne, on

+ihmeellinen mies ja voittamaton ja melkein kuin jalo soturi. Hän

+on antanut minulle paljon ajattelemisen aihetta. Useita kertoja

+olen häntä koetellut ja nyt tahdon tehdä sen viimeisen kerran."

+Sitten kääntyi hän Ansgariuksen puoleen näin sanoen: "On oikein ja

+laadullista, etteivät sinulta koreat sanat puutu. Mutta jos sinun

+jumalasi on niin mahtava kuin sanot, niin odotamme hänen todistavan

+sen ihmeellä."

+

+Ansgarius vastasi: "Jos minä olisin arvollinen rukoilemaan herraltani

+ihmettä, niin tapahtuisi se siksi, että hän tahtoisi minusta

+ja meistä kaikista tehdä hyviä ihmisiä. Silloin saisimme kyllä

+rakennetuksi ensimäisen kirkonkin."

+

+"Mitä sinuun tulee, Ansgarius, on hän jo sen ihmeen toimittanut",

+vastasi Härger ja seurasi kuningasta. Sitten seisahti hän äkkiä ja

+huudahti nauraen, kädet rinnalla ristissä: "Mutta jos sinä haluat

+kirkon rakentaa, niin saatpa kutsua jättiläisiä avuksesi, muuten et

+saa sitä jumallinnaasi pystyyn."

+

+Ansgarius kääntyi pahoille mielin, ja illalla, kun hän virui

+vuoteessaan, voimatta nukkua, luuli hän kuulleensa oudon äänen.

+Se kaikui pehmeältä ja pelokkaalta kuin pienen lapsen, ja samalla

+hänestä tuntui, kuin olisi hänen oma sydämensä kuiskannut:

+"Ansgarius", sanoi ääni, "päällikkö puhui totta".

+

+Hän kauhistui ja nousi aikaisin ja souti verkoilleen. "Varo

+vastaista rantaa", huusi Frideborg hänen mennessään. "Siellä vuorten

+vinkaloissa asuu vielä monta jättiläistä."

+

+Se johti hänen mieleensä vielä kerran äänen sanat. Tuolla etäällä

+kohosivat kalliot torneina, ja kun hän nosti päätään, luuli hän

+melkein näkevänsä jättiläisten istuvan siellä ylhäällä, ja heidän

+ihonsa oli kuin kaarnaa, ja heidän sormensa olivat kuin kouristuneet

+valtavain paatten ympärille, ja heidän tukkansa oli valahtanut

+otsalle.

+

+Päivän ensi tuuli suhisi mäntyjen latvoissa, ja Ansgarius risti

+kätensä silmien yli. Niin istui hän hetkisen ajatuksiin ja kyselyihin

+vaipuneena. Vähitellen syttyi hänen sielussaan sisäinen valo ja antoi

+heti toisen mielen äänen sanoille.

+

+Hän käänsi ruuhensa jälleen Birkaa kohti, ja kun hän oli päässyt

+rannalle puiden ja pähkinäpensaiden sekaan, leikkasi hän itselleen

+korkean ristin. Sen heitti hän olalleen ja meni kedolle, minne kansa

+juuri kokoontui käräjiä pitämään.

+

+Niin kuin Ansgarius puhui sinä päivänä, ei hänen vielä koskaan

+eläessään oltu suotu käytellä sanan lahjaa. Ei ollut lopulta

+enään ainuttakaan ihmistä Birkassa, joka ei olisi rientänyt häntä

+kuulemaan. Sairaat ja vanhukset, jotka tuskin kykenivät liikuttamaan

+jalkojansa, orjat, kauppiaat ja lapset, kaikki ohjasivat askeleensa

+käräjäkedolle. Toiset istuivat ruohostossa, toiset kantoivat vielä

+olallaan lapioitaan tai muita työkalujaan, ja suuret joukot antoivat

+pukea itsensä valkoisiin vaatteisiin, ja heidät kastettiin rannalla.

+Vihdoin ryhtyi kuningas Björn kyselemään jumalilta, sallivatko

+he Ansgariuksen rakentaa huoneen uudelle jumalalle. Ansgarius

+seisoi voitonvarmana ja iloisena hänen vieressään. Kuningas veisti

+siis muutamia lastuja ja piirsi niihin riimukirjaimia. Kun hän

+sitten heitti lastut maahan, asettuivat ne niin, että vastaus tuli

+myöntäväksi.

+

+Hetket olivat sillä välin kiirehtineet, ja vielä kerran alkoi ilta

+hämärtää. Vienot kultapilvet kuvastuivat järveen, metsissä vaikenivat

+vähitellen kaikki äänet, ja kuusten latvat ulottuivat jo auringon

+alisyrjään.

+

+Otsa rypyssä ja silmät salamoiden, etäisyyteen tähdäten kohotti

+Ansgarius ristin eteensä, ja hurmautunut kansa seurasi häntä molemmin

+puolin. Astuttuaan muutamia askeleita ylenevälle kummulle, iski hän

+ristinsä lujasti maahan.

+

+Vielä äsken niin voimakas ääni vapisi. "Vihdoinkin on hetki tullut",

+puhui hän melkein kuiskaten. "Tähän on tuleva kirkon kynnys, ja

+tuonne, minne varjo osoittaa, alttari. Joka vuosi saman pyhimyksen

+päivänä kuin tänään, kun tuoksu yhtä suloisena leviää niityiltä ja

+puista, on viimeinen auringonsäde kulkeva samaa tietä kuin nyt varjo

+ja valaiseva ovelta alttarin kultaa."

+

+"Onko sinulla itselläsi tarpeeksi kultaa moista huonetta

+rakentaaksesi, sinulla, joka elät vedellä ja leivällä?" kysyi Härger.

+

+Ansgarius vastasi: "Jos minun jumalani on voimakkain, silloin tiedän

+minä myös, että niiden jättiläisten, jotka rakentavat hänen kirkkonsa

+avaraksi saliksi yli koko maan, täytyy olla niin väkeviä uskossa ja

+tahdossa, etteivät he hiero kauppaa omaisuudesta eikä palkasta. Ja

+sinut itsesi on valittu kasvamaan sellaiseksi jättiläiseksi, Härger.

+Siinä on se ihme, jota pyysit. Valkoiset vaatteet odottavat sinua, ja

+huomenna minä sinut kastan."

+

+Kansa kääntyi katsomaan, minne varjo osoitti. Silloin havaittiin,

+että se ojensi kärkensä juuri Härgerin talon edustalle.

+

+Härger seisoi siinä vaiti, ja vaikeata oli arvata hänen ajatuksiaan.

+Hän taisteli kovaa taistelua, mutta vähitellen kirkastuivat järeät

+piirteet ja muuttuivat lempeämmiksi, rauhallisemmiksi entisestään.

+Vihdoin meni hän taloonsa ja toi sieltä muinoisen laivakirveensä.

+"Tehkää kuten minä", neuvoi hän. "Ottakaa kirveenne ja seuratkaa

+minua yli järven metsään! Yö on valoisa, ja meidän on nyt sopiva

+kaataa parhaat puut ensimäiseen kirkkoomme."

+

+Vaikka jättiläiset olisivat kirveitä heilutelleet, eivät he olisi

+voineet kaataa ja karsia mahtavampia honkia kuin ne, mitä nyt

+seuraavina vuorokausina hinattiin ruuhien perässä yli järven.

+Puhuttuna ehtoona kastettiin Härger ja Frideborg.

+

+Suuren riemun vallitessa rakennettiin kirkko valmiiksi ja vihittiin.

+Ansgarius heitti silloin hyvästit uudelle seurakunnalleen etäisessä

+Pohjolassa ja ystävänsä Vitmarin seurassa alkoi hän pitkän

+paluumatkan. Useat birkalaiset saattoivat heitä heimolaisten ja

+tuttavien luo, ja kaikkialla otettiin heidät vieraanvaraisesti

+vastaan.

+

+Mutta kotona Birkassa avasi Frideborg säkkinsä ja arkkunsa

+lahjoittaakseen köyhille kaiken omaisuutensa. Mutta köyhiä ei ollut

+rikkaassa Birkassa, vaan täytyi hänen määrätä tavaransa vietäväksi

+toisiin seutuihin, missä paremmin tarvittiin hänen pieniä lahjojansa.

+Olipa hänen tuvassaan kuitenkin jotakin, jota hän säästeli ja vartioi

+kuin kallisarvoisinta aarretta. Hän säästeli ja hän vartioi viimeisiä

+pyhän viinin tilkkoja, jotka vielä olivat jäljellä ruukussa. Hän

+kaatoi ne pieneen pulloon ja kätki sen huolellisesti. "Tiputa sinä

+ne tilkat suuhuni, kun viimeinen hetkeni on tullut", pyysi hän

+tytärtään, "ellei ketään hengenmiestä ole silloin kaupungissamme".

+

+Kuningas Björnin kuoltua tulivat sitten rauhattomat ajat, ja

+uhmailevat päälliköt kohottivat uudelleen epäjumalankuvia Birkaan.

+Joka aamu saivat kuvat vadillisen lihaa ja neljä leipäkyrsää

+syödäkseen. Kristityt, joita usein pilkattiin, elelivät hiljalleen

+omaa elämäänsä, ja Frideborg istui majassaan ja vanheni. Ansgarius

+lähetti silloin Birkaan erakko Ardgariuksen, joka ehti kaupunkiin

+paraiksi vuodattaakseen viimeiset tilkat pyhää viiniä kuolevan

+Frideborgin huulille.

+

+Ansgariuskin tuli vielä kerran tervehtimään rakasta seurakuntaansa

+Birkassa, ja vaikka hän oli hyvin nuori vasta, oli hän jo silloin

+piispa ja lavealti kuuluisa mies. Hänet haudattiin Bremeniin.

+

+Myöhemmin hävitettiin Birka maan tasalle, ja kristityt kokoontuivat

+Sigtunaan. Sinne rakensivat he useita kirkkoja, mutta hurjat

+virolaiset tunkeutuivat laivoillaan Mälarille ja hävittivät

+Sigtunankin. Kerrotaan heidän muiden kalleuksien joukossa ryöstäneen

+Neitsyt Maarian kirkosta myös kaksi kuorinovea, joiden vieläkin

+pitäisi oleman tallella Novgorodissa. Sulkeakseen Mälarin vastaisilta

+hyökkäyksiltä, alkoivat silloin svealaiset linnoittaa muurein ja

+tornein saarta, jolle sittemmin Tukholma kasvoi.

+

+Lähellä muinaista Birkaa kohoaa nyt vuoren huipulla kiviristi

+muistoksi Ansgariuksen, Pohjolan apostolin. Niinkuin risti joka päivä

+muuttaa varjonsa kaikille tahoille auringon kulkiessa taivaalla, niin

+rakennettiin myös aikojen kuluessa kristillisiä alttareita kaikkialle

+maahan, etelään, länteen, itään ja pohjoiseen.

+

+

+

+

+VII.

+

+KILPINEITO.

+

+

+KUUN PAISTEESSA.

+

+Torgrim oli mahtavin talonpoika Roslagenissa ja eräänä iltana istui

+hän tarinoimassa vieraittensa kanssa. Seinänrakoihin pistetyt päreet

+paloivat vähitellen loppuun, mutta kuu paistoi katto-aukosta ja

+levitti pehmeätä, ystävällistä valoaan yli pöydän ja kunnia-istuimen.

+Mahtavuuden ajat olivat koittaneet niin svealaisille kuin

+götalaisillekin, ja puhuttiin vain urotöistä ja seikkailuista, sillä

+talonpoikaistuvan vieraat olivat hiljattain palanneet sotaretkeltä.

+

+Silloin juoksi muuan orja tupaan ja laski kypärän keskelle pöytää

+Torgrimin eteen. Sitä koristi neljä piikkiä, ja se seisoi niiden

+nojassa kuin pata jaloillaan. Kypärässä virui äsken syntynyt alaston

+tytöntylleröinen ja se takoi käsiään ja potki ja huusi.

+

+"Sinun maasi ovat avarat, isäntä", sanoi orja. "Kuka on ne perivä

+ja kuka niitä hoitava? Tähän asti olit lapseton, mutta tänä iltana

+sinulle syntyi tytär. Voi meitä, ettei se ollut poika!"

+

+Vieraat purskahtivat nauruun, ja kypärä pantiin kiertämään pitkin

+pöytää, niin että jokainen sai nähdä lapsen ja pidellä sen pieniä

+käsiä. "Niinpä niin, Torgrim", sorisivat iloiset äänet, "tästä

+sinä sait oikean auramiehen! Tätä sinun sopii pukea ja laitella ja

+lellitellä ja istutella. Mutta suurta hyötyä et hänestä saane koko

+hänen elinaikanaan."

+

+Kun kypärä oli vaeltanut kädestä käteen ja saapunut niin pöydän

+alapäähän, minne kuun valo ei ulottunut, vaan missä pimeys vallitsi,

+otti orja sen kainaloonsa ja asteli ovea kohti.

+

+"Talonpoika", sanoi hän, "on kai viisainta minun viedä tämä lapsi

+metsään kuolemaan."

+

+Mutta samassa joutui hän kuljettamaan pienokaista kuun valojuovan

+poikki, niin että Torgrim näki sen vielä kerran.

+

+"Ei, hyvät tupani vieraat", huusi hän ja hypähti seisaalleen.

+"Toista pitää teidän havaitseman. Kun tyttö kerran ojennettiin

+minulle kypärässä, jota nuoruudessani niin usein kannoin, kun omalla

+laivallani ulapoita lasketin, niin otan minä nyt seinältä kilpeni

+ja saarnikeihääni ja lasken nekin sen viereen. Pese tyttöä lumella,

+orja, ja pistä palanen karhunydintä sen suuhun, niin se lakkaa

+kirkumasta. Tytär, tässä kirkkaassa kuunpaisteessa annan minä sinulle

+nimen, ja nimitettäköön sinua Kypärättäreksi."

+

+Sarvet täytettiin siis uudelleen, ja iloiset vieraat joivat

+lapsennimittäjäisiä kuun paisteessa.

+

+

+RIIMUKIRJOITUKSET.

+

+Äiti oli orjatar. Hän kuoli pian, ja Kypärätär sai sitten kasvaa

+yksinään isän kodissa. Tyttö seurasi isäänsä, kun tämä meni metsään

+halkokirveineen, ja istui kahareisin hänen edessään, kun hän ratsasti

+kyliin markkinoille. Pitkinä talvipuhteina, kun hän nojasi hänen

+polveensa ja kopeloi hänen tuuheata partaansa, opetti isä häntä

+punomaan joutsenjänteitä ja veistämään nuolia. Hänen ei tehnyt

+lainkaan mielensä kursia nukkeja kankaanpalasista kuten muiden

+tyttöjen, vaan oli hänen suurin ilonsa istua nahkasilla tulen ääressä

+ja käännellä isänsä miekkaa, joka oli häntä hyvän joukon pitempi.

+

+Mutta kohtalottaret käyttelevät oikullisesti valtaansa. Vaikka

+Torgrim aina olikin hyvä tyttärelleen, synkkeni hänen mielensä

+kuitenkin yhä enemmän siitä surusta, ettei hänellä ollut poikaa, joka

+perisi hänen sota-aseensa ja talonsa ja tuottaisi suvulle kunniaa.

+Hän hautoi pimeitä aatoksiaan. Orjat surivat hänen kanssaan, eikä hän

+saanut kauvemmin rauhaa kotonaan.

+

+Päivänä muuanna otti hän kirveensä, kuten tavallista, ja lähti

+metsään, ja tytär seurasi häntä. He tulivat koivuviidakkoon, joka oli

+niin tiheä, että tytön hiukset takertuivat oksiin. Aurinko paistoi

+niin kauniisti läpi koivujen lehväin ja hänen aaltoilevan, vaalean

+tukkansa, jota hän paraillaan irroitteli varvuista, että kaikkien

+olisi pitänyt hyppiä ilosta. Mutta Torgrim kulki eteenpäin taakseen

+katsahtamatta. Kun tyttö huuteli häntä, ei hän saanut vastausta, ja

+siitä hetkestä ei Torgrimia enää milloinkaan nähty.

+

+Tyttö samoili yhä ympäristössä kuten ennenkin, ja kylpi lumessa,

+tullakseen vahvaksi. Yhtä niistä iloisista vieraista, jotka olivat

+istuneet juomaseurassa silloin, kun häntä kannettiin kypärässä,

+sanottiin Torvald Hjaltenpojaksi. Hän oli oiva sadunkertoja etäisestä

+Islannista, ja vaikkei hän itse osannutkaan runota, oli hän kuitenkin

+erinomaisen tietorikas. Eräänä päivänä osui hän vaelluksillaan

+jälleen taloon, ja hän kertoili kauvan tytölle tämän isästä ja

+Manalan varjoista. "Minä lähden häntä etsimään vaikka kuolleitten

+mailta", vastasi hän Torvaldille, kun tämä oli vaijennut, ja riensi

+niin oikopäätä metsään.

+

+Käveltyään koko päivän, poimi hän marjoja pahimpaan nälkäänsä, mutta

+lepäämistä ei hän vieläkään ajatellut. Hän kaikkoni yhä kauvemmaksi

+elävitten ilmoilta; puutkaan eivät enää jaksaneet kasvaa, vaan

+kyhjöttivät ne siinä harmaina ja kääpiömäisinä. Sammal ei enää

+muodostanut kiviä pehmeiksi istumasijoiksi, maata peitti santa, ja

+kallionjärkäleitä törrötti kaikkialla hujan hajan. Mutta silloin hän

+havaitsi kulkevansa kalpean joukkion ympäröimänä, ja ilma oli viileä

+kuin lähteen yllä. "Te olette kuolleita", kuiskasi hän ja alkoi

+vavista.

+

+Tästä tuli nyt kulkea alaspäin, yhä alaspäin kosteiden kallioiden

+välitse. Alimmat porrasastuimet muodostivat avaran piirin, korkeina

+kuin penkit, ja niille istuutuivat kalpeat haamut tutkittaviksi ja

+tuomittaviksi. Alhaalla syvyydessä pauhasi pikimusta virta sähisevin

+vaahdoin, ja sen toisella puolen tungeskeli haamuja tiheässä, pää

+pään vieressä, niin pitkälle kuin silmä kantoi tässä hämärässä.

+Tyttö ei kuitenkaan tuntenut itseään aivan avuttomaksi, sillä hänen

+kupeellaan kävi nainen, jonka katse oli ystävällinen kuin kuunpaiste

+Torgrimin tuvassa.

+

+"Näin pienessä lapsessa ei ole mitään tuomitsemista", sanoi hän

+ja sysäsi Kypärättären ohi penkkirivien toisten lasten joukkoon.

+"Katsokaahan, hänen sormensa ja suunsa ovat vielä punertavansiniset

+marjoista, joita hän juuri äsken käyskenteli poimimassa."

+

+Lasten kalpeus pelästytti tyttöä aluksi. Mutta heistä paistava valo

+oli viattoman onnen hohdetta, ja pian alkoi hän leikkiä heidän

+kanssaan ja taputella heitä vaapukkain värjäämillä sormillaan. "Mikä

+sinun nimesi on?" kysyi hän siltä, jota hän piteli kädestä. Hän

+vastasi: "Ehkä on minun nimeni Unhe". Ja lähinnä seisova vastasi

+myös: "Nimeni lienee Unhe".

+

+Valkeana kuin liitu ratsasti nyt Hel, Manalan julma kuningatar,

+pitkin toista rantaa kolmijalkahevosellaan. "Minun silmäni ovat

+terävämmät kuin muiden", huusi hän yli veden, "ja minä näen kyllä,

+ettet sinä kuulu tänne, lapsukainen. Ketä sinä etsit? Jos isääsi

+etsit, niin istuu hän Odinin salissa, jos hän on miekkaan sortunut

+tai heittäynyt alas sukunsa surmankalliolta, ja Valhallaan on naisten

+vaikea päästä. Mutta onko hän nyt sitten Odinin luona tai minun, niin

+toivon minä yhtä, sitä nimittäin, että hänkin saisi pian nimekseen

+Unhe, hänkin."

+

+Ja syöjätär nauraa hohotti niin että kaiku vyöryili rotkoissa.

+

+Kypärätär oli kätkenyt kasvonsa ystävällisen naisen vaatteisiin,

+sillä nainen seisoi yhä hänen vieressään, mutta nyt hän heitti

+kauhistuneena hänestä irti ja pakeni askelmia ylös. Hän kyyristeli

+ja juoksi ja lipui vastaantulijain kylmäähuokuvain viittojen ja

+käärinliinain alitse, niin että ne hiipoivat hänen selkäänsä. Kukaan

+ei estänyt häntä kulkemasta, sillä hänhän oli lapsi. Huomaamatta

+pujahti hän vihdoin puiden sekaan vapaan taivaan alle.

+

+Yö ei ollut niin pimeä, ettei hän olisi tietä löytänyt, mutta tuli jo

+täysi päivä, ennenkuin hän ehti kototaloonsa.

+

+Orja istui kynnyksellä ja juotti maitokulhosta tarhakäärmettä, joka

+asusteli nurkan alla ja joka usein longerteli aina liedelle asti.

+

+Kun orja oli hetkisen kuunnellut Kypärättären kertomusta, puhui hän

+käärmeelle puoleksi laulaen: "Viisas eläin, lapsi on nukahtanut

+metsään ja nähnyt unta kaikesta siitä eriskummallisesta tiedosta,

+mitä tuo islantilainen eilen hänelle lasketteli. Vaan kuka tietää?

+Ehkä oli siinä sentään vakavampikin kysymyksessä kuin pelkkä uni.

+Siitä ei sovi sellaisen tietämättömän orjaraukan kuin minun lausua

+mitään. Mutta raskaalta vain tuntuu, että niin hyvän isännän kuin

+Torgrimin kohta pitää ainiaaksi vaipuman unholaan."

+

+Islantilainen kuuli hänen sanansa ja paljain päin kiiruhti hän

+tuvasta ja vastasi: "Sinä puhut niinkuin parhaiten ymmärrät, rakas

+orja. Mutta nyt on riimukirjoitus tullut meille Odinilta, ja se on

+viisain ja suurin lahja, minkä hän on meille koskaan antanut. Sen

+rinnalla eivät kulta ja rautakaan maksa mitään. Tyhjiä hautakiviä

+oli täällä paljon, mutta riimukirjoitukset tulevat nyt koristamaan

+kiviä kuin lehdet puuta, ja nyt voivat kuolleetkin puhella kanssamme.

+Voitonriimut, lakiriimut, runoriimut, sukuriimut, terve teille, sillä

+te olette surmanneet unheen."

+

+Hän kutsui orjan mukaansa ja riippakoivun alle veden reunaan nosti

+hän pystyyn kiven Torgrimin muistoksi. Piirrettyään mielestään

+sopivat riimusanat kiveen, suuteli hän Kypärätärtä otsalle ja meni

+matkaansa.

+

+Sitten istui tyttö mielellään iltaisin ruohossa muistokiven juurella,

+ja kun hän alkoi ymmärtää riimupiirrosten voimaa, täytyi hänen

+itkeä ilosta. Sillä ohikulkijat pysähtyivät ja lukivat kaikuvalla

+äänellä: "Kypärätär pystytti kiven isälleen Torgrimille, kuuluisalle

+taponpojalle. Jokainen, joka käy tästä ohi, lukekoon hänen nimensä ja

+painakoon sen mieleensä."

+

+

+KYPÄRÄTÄR RATSASTAA EERIKKI VOITTOISAN LUO.

+

+Kun Kypärätär tuli neljäntoista vanhaksi, pani hän isänsä kypärän

+päähänsä ja otti hänen kilpensä ja keihäänsä ja ratsasti Uppsalaan.

+

+Ruohoisalla sukukummulla istui siellä nuorukainen, joka näytti yhtä

+vanhalta kuin hänkin. Hänen ulkomuotonsa oli kova ja uhmaileva, ja

+kerran leikkiessään oli hän saanut iskun juomasarvesta, mistä oli

+jäänyt yli nenän ulottuva arpi.

+

+"Hyvää huomenta, Kilpineito", tervehti hän. "Eikö sinullakaan ole

+ystävällistä sanaa sanottavana sille, joka istuu isänsä hautakummulla

+ja huutaa perintö-oikeuttaan? Isäni Olavi ja hänen veljensä Eerikki

+hallitsivat kuninkaina yhteisesti koko svealaisten valtakuntaa."

+

+"Kuka sitten on nyt kuninkaana, ellet sinä?" kysyi tyttö.

+

+"Minä olen Styrbjörn ja minua he eivät tahdo kohottaa kilville

+ja minulle he eivät tahdo osoittaa kunnioitustaan", huokasi

+hän katkerasti. "Kivin ja iskuin ajoivat he minut äsken pois

+käräjäpaikalta, koska he eivät halunneet näin nuorta kuningasta."

+

+"Onko Eerikki viisas ja voittoisa?" kysyi tyttö ja laski keihäänsä

+poikkipäin hevosensa selkään ja odotti.

+

+Styrbjörn ei vastannut mitään, mutta viha punasi hänen otsansa, ja

+hän hypähti seisaalleen kädet nyrkissä. Silloin sanoi tyttö: "Nyt

+näen, että Eerikki on viisas ja voittoisa, ja siksi onkin hän oikea

+mies meitä hallitsemaan, mutta sinä olet kopea ja pahansisuinen.

+Parasta on, että sinä pyydät häneltä muutamia suuria laivoja

+ja purjehdit viikinkiretkille." Sitten ratsasti tyttö edelleen

+kuninkaankartanoon.

+

+Styrbjörn noudatti hänen neuvoansa. Illalla, kun kaikki olivat

+koossa, astui hän saliin. Eerikki Voittoisa istui kunnia-istuimellaan

+päivänpaahtamana, korkeana ja miehekkään kauniina, ja leppein sanoin

+lupasi hän Styrbjörnille kuusikymmentä täysin varustettua laivaa.

+Mutta Styrbjörn ei huolinut edes kiittää, vaan murjotti yhtä synkkänä

+paikallaan.

+

+Kauvimpana päätyseinän lähellä seisoi kaksitoista valittua

+kilpineitoa. Kypärätär oli jo otettu heidän joukkoonsa

+kahdentenatoista ja nuorimpana. Monen sotakarhun kasvot kirkastuivat,

+kun he katselivat näitä suloisia olentoja, mutta kilpineidot eivät

+kiinnittäneet lainkaan huomiotansa sotureihin, vaan pakisivat

+iloisesti keskenään aseistaan ja hevosistaan, jotka tömistelivät

+tallissa.

+

+Kun Styrbjörn hyvästiä heittämättä asteli ovea kohti ja kulki

+kilpineitojen loistavan parven ohi, kääntyi hän Kypärättären puoleen

+ja sanoi: "Ikävä on karkoitetun kuninkaanpojan keinua yksinään

+myrskyävillä aalloilla. Seuraa minua, keihäsneito!"

+

+Mutta silloin alkoivat kilpineidot nauraa ja heidän naurunsa soi

+voimakkaana kuin kosken pauhu keväällä jäiden temmeltäessä.

+

+"Kilpineito ei seuraa ketään", vastasi Kypärätär, voimatta

+vieläkään hillitä nauruaan. "Minullakin oli isä. Vaikka hän olisi

+kuollut kymmenin kerroin, pitää hänen kerran kuuleman, että minä

+olen hoidellut hänen yksinkertaista talonpoikaispeistänsä yhtä

+kunniakkaasti, kuin jos hänellä olisi ollut poika. Pukeudu esi-isiesi

+sotisopaan, Styrbjörn, äläkä anna naisten häväistä itseäsi!"

+Styrbjörn painui silloin laivoilleen joen suuhun, ja aamun koittaessa

+lähti hän matkaan. Upeimmissa laivoissa olivat purjeet koristetut

+keltaisin ja punaisin viivoin, ja verkkaisaan, juhlallisesti

+liukuivat laivat ruovoston läpi. Kun laivue kääntyi Mälarin ulapalle,

+välitse lehteväin saarten, mistä karja heitä oudoksuen töllisteli,

+nousi vastatuuli. Mutta kolmekymmentä airoparia pistettiin jokaisesta

+laivasta veteen, ja niin kiitivät ne nopeasti tuntemattomia

+kaukomaita kohti. Styrbjörn käännähti silloin ympäri ja katsoi yli

+rantojen ja sanoi miehilleen: "Ellei minusta kerran tule tämän maan

+kuningasta, en tahdo elää."

+

+

+STYRBJÖRN MERELLÄ.

+

+Hän purjehti nyt kaikki meret ja valloitti linnoja ja maita ja sai

+lisänimen Väkevä. Niin tuli hän myös Wollinin saarelle Itämeressä,

+missä oli kuuluisa Jomsviikingien linnoitus Jomsborg.

+

+Sitä pidettiin valloittamattomana, ja sadut kertovat sen muurien

+sisällä olleen niin suuren sataman, että kaksisataa suurta laivaa

+sopi sinne vieri viereen. Styrbjörn pääsi selville, että päällikkö

+oli poissa, ja hän käski väkeään soutamaan ankarasti. Poikittain

+sataman suulla kohosi muurattu, torniin päättyvä holvi. Aukoista

+sateli kiviä ja palavaa pikeä niiden niskaan, jotka yrittivät lähetä

+muuria, ja raudoitetut portit sulkivat sisäänkäytävän. Jyrisevin

+sotahuudoin heittäytyivät kaikki soutajat taaksepäin yht'aikaa, ja

+Styrbjörnin laiva lensi viuhuen läpi vaahdon. Ryskyen, kuin olisi

+paatinen vuori haljennut, musertuivat telkeet, ja portit pamahtivat

+auki, mutta laivakin sai töytäyksessä loppunsa. Soturit paneutuivat

+silloin airojen varaan ja uivat linnaan. Ja sitten pakotettiin hurjat

+ja ylpeät Jomsviikingit ottamaan Styrbjörn Väkevä päällikökseen.

+

+Ketään ei päästetty Jomsviikingien joukkoon, joka oli nuorempi

+viittätoista tai vanhempi viittäkymmentä vuotta. Hänen piti olla

+karaistu ja reipas, eikä hänen tullut arkailla taistelemasta

+yksinään kahta vastaan. Moisille nuorukaisille ja miehille oli

+todellinen ilo seurata sellaista johtajaa kuin Styrbjörn. Hän olikin

+melkein alituiseen sotaretkillä. Jomsviikinkinä ei hän koskaan

+saanut näyttää murheelliselta, ei valittaa eikä vaikerrella, mitä

+sitte tapahtuikaan, ja aseleikeissä ja aaltojen tanssissa olikin

+siihen harvoin aikaa. Mutta soutumiehet kuulivat hänen öisin

+heittelehtivän vuoteellaan, unetonna. Mainetta ja valtaa ja kaikkea,

+mitä merikuningas suinkin saattoi halata, oli hän saavuttanut, ei

+vain sitä ainoata, mistä hän uneksi öin ja päivin: seisoa isänsä

+hautakummulla Uppsalassa svealaisten kuninkaaksi huudettuna. Harald

+Sinihammas Tanskasta, joka tarvitsi hänen apuaan, antoi hänelle

+tyttärensä puolisoksi. Mutta usein ajatteli Styrbjörn vielä sitä

+ylvästä keihäsneitoa Eerikki Voittoisan salissa, ja hänen mielensä

+yrmistyi yhä. Uhkauksin pakoitti hän Harald Sinihampaan kaksinsadoin

+laivoin saapumaan luokseen.

+

+Kokoontuneet laivat eivät lopulta sopineet edes Jomsborgin suureen

+satamaan, ja tuhannenkahdensadan lohikäärmepurren päällikkönä

+lasketti nyt Styrbjörn Itämerta ylös yhä valoisampia öitä ja yhä

+metsäisempiä saaria kohti.

+

+Saatuaan miehensä maihin Mälar-järven suulle, poltti hän uhmaten

+laivansa. Mutta kun Harald Sinihammas näki liekit, käänsi hän äkkiä

+purtensa tuuleen ja pakeni kotiinsa Tanskaan. Styrbjörn ei tuosta

+kuitenkaan kadottanut rohkeuttansa, vaan läpi metsien raivasi hän

+itselleen tien, matkaten Fyriskenttää kohti. "Joko minä pian istun

+kunnia-istuimella Uppsalassa", mumisi hän, "tai luodaan minulle

+hautakumpu maasta, joka olisi pitänyt olla minun".

+

+

+FYRISKENTÄN TAPPELU.

+

+Eerikki Voittoisa, joka oli valpas ja sotataitoinen suurkuningas,

+oli jo lähettänyt arpakapulan kiertämään ja koonnut koko svealaisten

+sotavoiman. Kaksi päivää kamppailtiin tasangolla, ilman että

+kumpikaan sotajoukko otti väistyäkseen.

+

+Kun toinen päivä kääntyi yöksi, uhrasi Styrbjörn Torille.

+Savupilvissä näkyi hetkisen ajan punapukuinen, punapartainen mies,

+joka surumielisesti katseli häntä. "Ymmärrän, että sinä ennustat

+minulle kuolemaa", sanoi Styrbjörn ja painoi päänsä alas. "Paljon

+sinä minulle annoit, et vain sitä, mitä minä eniten halasin.

+Sellainen on ihmisen kohtalo!"

+

+Sillävälin meni Eerikki Voittoisakin uhrilehtonsa suureen

+jumalaintaloon. Ulkopuolelta koristi sitä reunus, joka näytti

+kultaketjulta, mutta sisältä oli talo synkeä, ja lattia vajosi usein

+askelmin jumalankuvain luo kuin Manalaan. "Kymmenen vuoden kuluttua

+annan minä sinulle, Odin, itseni ja henkeni, jos sinä nyt lahjoitat

+minulle voiton", kuiski hän hiljaa, ja kun hän oli lopettanut

+puheensa, seisoi hänen edessään yksisilmäinen mies, hattu syvään

+painettuna. "Niin kuulutte te siis kaikki minulle", sanoi haamu,

+ojensi hänelle keihään ja katosi.

+

+Päivän koitteessa nousi Eerikki Voittoisa lähimmälle hiekkaharjullepa

+häntä seurasi uskollisesti Torgny Laamanni, joka monissa taisteluissa

+oli auttanut häntä viisain neuvoin. Torvet puhalsivat hyökkäykseen,

+ja sukukummuilta, harjuilta ja teiltä pölisi hiekka ilmaan jalkojen

+ja kavioitten poljennasta. "Kaikki Odinille!" huusi sitten Eerikki

+Voittoisa ja heitti keihäänsä, ja siitä merkistä tuiskahti kokonainen

+sadekuuro nuolia ilmaan.

+

+Kun hiekkapilvi läheni pitkin tasankoa, luulivat Styrbjörn ja hänen

+viikinginsä, että siellä tuli ratsumiehiä, ja he ojensivat keihäänsä

+heitä pysäyttääkseen. Mutta keltaisesta myllerryksestä rynkäsi

+esiin härkiä ja hevosia, joita oli useampia sidottu samaan riviin,

+ja ikeet olivat täynnänsä veitsenteriä, keihäänkärkiä ja teräviä

+koukkuja. Härkien mylvinä sekaantui aseiden kalskeeseen, ja ruoho

+punautui kaatuneiden verestä. Styrbjörn, joka ei niin paljon pelännyt

+kuolemaa, kuin sitä, että hänen viimeiset uskollisensa häpeällisesti

+pakenisivat, iski taistelumerkkinsä lujasti maahan ja puolusti sitä,

+vaikka hän jo vajosikin polvilleen haavainsa heikontamana. Silloin

+huomasi hän hiekkapyörteissä ikäänkuin soihtujen kimallusta. Siellä

+laski täyttä laukkaa kilpineitojen loistava parvi kohotetuin keihäin,

+ja hän tunsi Kypärättären tämän liehuvasta tukasta. Styrbjörn huusi

+hänelle, että jos hän olisi seurannut häntä, olisivat he nyt molemmat

+samana päivänä saaneet ratsastaa Odinin saleihin. Tyttö vastasi,

+että niin saattoi vieläkin käydä, ja että hän siellä ehkä muuttuisi

+hänelle suosiollisemmaksi. Mutta kohta ei kumpikaan enää voinut

+kuulla toisensa puhetta, ja Styrbjörn kaatui nuolien lävistämänä.

+

+Eerikki Voittoisa odotti yhä hiekkaharjulla ja piteli sylissään

+pientä poikaansa, josta sittemmin tuli aikakirjojen Olavi

+Sylikuningas.

+

+Alhaalla hoviväen joukossa seisoi islantilainen Torvald Hjaltenpoika.

+Äkkiä tempasi hän harpun ja riensi mäelle, pää uljaasti pystyssä

+ja silmät säkenöiden. Hän, joka ei milloinkaan ennen ollut osannut

+runoilla, sai nyt Odinilta hetkiseksi sen hurmaannuksen, joka on

+runotaiteen lähde. Eerikki Voittoisa veti käsivarreltaan leveimmän

+kultarenkaan, tarjotakseen sitä hänelle palkinnoksi. Mutta Torvaldin

+katse harhaili kaukana, ja yhä syvenevin sävelin lauloi hän elämänsä

+ainoan laulun, mahtavan sankarilaulun Fyriskentän taistelusta.

+

+Laulu kaikui yli hiljentyneen kentän, ja korppiparvet osoittivat

+jo, minne valkyriat ohjailivat hevosiaan, kalvenneita korjatakseen.

+Ylpeästi ja iloisesti odottaen virui siellä monta kuuluisaa soturia,

+ja valkyriat, ankarat kuolemanimmet, nostivat heidät hellästi kuin

+sisar sylissään hevosen selkään. Vihdoin saapuivat he sille kohdalle,

+missä nuolisade oli tiheimpänä tuiskunnut. Heidän täytyi pysähtyä

+hetkiseksi ihailemaan eteensä avautuvaa näkyä, sillä siinä makasivat

+kaikki ne kaksitoista kilpineitoa, kaatuneina riviin toistensa

+rinnalle, entisen ihanina vielä kuolossakin.

+

+Muuan valkyrioista nosti Kypärättären hevoselleen ja karahutti

+ylöspäin pitkin sateenkaaren siltaa. Mahtavan jumallinnan kumina

+herätti Kypärättären, ja kun hän avasi silmänsä, näki hän

+valon paistavan Frejan loistosalista ja Torin punanhohtavasta

+kalliovarustuksesta, mistä kuului kamala jyrinä ja huohotus. Ja niin

+vietiin hänet Odinin saliin.

+

+Sen seinät olivat rakennetut keihäänvarsista ja ne olivat

+kultakilpien peittämät, ja rautahelaisilta penkeiltä nousivat

+sotakarhut syleilemään poikiaan ja vanhoja taistelutovereitaan

+miekkaansortuneiden joukosta, sekä kuulemaan uutisia maasta.

+Mutta muuan vanha mies istui yksinänsä loukossa, toisten puuhista

+välittämättä. "Minulla ei ole ketään odotettavana", huokasi hän

+raskaasti. "Minun ainoa lapseni oli tyttö, ja se häpeä koski minuun

+niin kovasti, että minä syöksyin sukuni surmankalliolta alas."

+

+Kypärätär varjosti silmiään. Nyt näki hän, että mies olikin Torgrim.

+Hän kiiruhti kietomaan käsivartensa hänen olkapäilleen ja nyyhkytti:

+"Isä, vihdoinkin minä sinut löysin! Tässä tulen minä tuomaan

+sinulle aseesi takaisin. Hyvin ne minua palvelivat, kunnes kaaduin

+miekaniskuihin."

+

+Vanhuksen rinta korahti ja hän veti tyttärensä luokseen.

+

+Mutta koko avarassa salissa vallitsi nyt syvä hiljaisuus, sillä

+etäinen harpunsoitto Fyriskentältä helähteli tänne asti, ja kaikki

+tahtoivat kuunnella. Silloin kumartuivat valkyriat toistensa puoleen,

+seisoessaan siinä ovella korpin siivin koristetut kypärät päässä

+ja kuiskivat: "Sopii nyt Torgrimin, tuon uljaan talonpojan, iloita

+siitä, että hänellä oli tytär!"

+

+

+

+

+VIII.

+

+SIGRID ÄVERIÄÄN KOSIJAT.

+

+

+Eerikki Voittoisa oli nainut erään rikkaan talonpojan,

+Skaguls-Tosten, tyttären. Tämä tytär oli kovin ylpeä monista

+kartanoistaan, ja häntä sanominkin Sigrid Äveriääksi.

+

+Eerikki Voittoisa ei voinut lopulta kauvempaa viihtyä niin

+kovasydämisen naisen kanssa, vaan otti itselleen toisen vaimon. Mutta

+ensin lahjoitti hän Sigrid Äveriäälle useimmat Adilsin-aikaisista

+kultakalleuksista ja lähetti hänet sitten maatilalleen takaisin.

+Siellä istui hän kunniaistuimella kullankirjaillussa hunnussaan ja

+näädännahkaviitassaan, paksut kultarenkaat ranteissa ja kaulassa.

+Hän oli helakan vaalea ja roteva ja voimakas kuin jättinainen, eikä

+kosijoita puuttunut. Mutta hän ymmärsi, että he ajattelivat etupäässä

+hänen rikkauksiaan. Hymyillen joi hän heidän maljansa simasarvesta,

+mutta kun he olivat asettuneet makuulle, sytytti hän talon tuleen ja

+poltti heidät sinne. Sitten ratsasti hän sen suuremmasti surematta

+johonkin toiseen kartanoonsa. "Opetanpa pikkukuninkaita kosiskelemaan

+naista, joka on ollut Eerikki Voittoisan puolisona", sanoi hän.

+

+Viimein saapui parvi norjalaisia lähettiläitä. He astuivat

+kunnia-istuimen eteen ja ojensivat hänelle tavattoman suuren,

+kullankimaltelevan renkaan. "Muistatko vanhoja päiviä?" tervehtivät

+he. "Yöllä ennen Fyriskentän tappelua lupasi Eerikki Voittoisa

+itsensä Odinille kymmenen vuoden kuluttua, jos vain jumala antaisi

+hänelle voiton. Aika vierii nopeasti, sinä kylmäsydäminen nainen!

+Ne kymmenen vuotta ovat nyt lopussa, ja Eerikki Voittoisa on mennyt

+Odinin luo. Kuningas Olavi Tryggvenpoika Norjasta ei liene urhoudessa

+häntä huonompi. Hän lähettää sinulle kosiolahjaksi tämän kultarenkaan

+ja pyytää tavata sinua joen rannalla valtakuntien rajalla, kun kevät

+lähestyy."

+

+Sigrid Äveriäs kiersi renkaan leveälle, hohtavanvalkoiselle

+käsivarrelleen. Mutta rengas oli niin painava, että hänen täytyi

+tukea kyynärpäätä toisella kädellä. "Onpa se raskasta kultaa,

+jota ei Sigrid Äveriäs jaksa nostaa", vastasi hän ja lupasi tulla

+kohtaukseen. Mutta rengas luisui käsivarrelta ja vieri pitkin lattiaa.

+

+Lähettilästen poistuttua huomasi hän molempain seppäinsä

+punniskelevan rengasta käsissään ja kuiskailevan keskenään.

+Kuningatar viittasi sepät luokseen ja kysyi, miksi he tekivät

+pilaa renkaasta. Ensin he eivät tahtoneet tunnustaa, mutta lopulta

+täytyi heidän puhua suora totuus. "Rengas on väärä", sanoivat he.

+Kun hän sitten käski särkemään sen, havaittiinkin sen sisältävän

+pelkkää kuparia. Muutamat hovimiehet, jotka olivat käyneet Norjassa,

+muistelivat nähneensä samaisen renkaan toimittamassa kolkuttimen

+virkaa Laden jumalainhuoneen ovella.

+

+"Olavin petokset eivät pysähtyne tähän", huudahti hän vihastuneena.

+Mutta kun kevät koitti, ratsasti Sigrid kuitenkin Kungahällaan häntä

+tapaamaan.

+

+Hänen laivansa lähestyessä ulapalla, näki Sigrid solakan miehen

+hyppivän kuin leikillään pitkin ojennettuja airoja vaahtoavain

+aaltojen yläpuolella, vaikka tuuli oli ankara. "Se on Olavi

+Tryggvenpoika", sorisi hänen seurueensa. "Hän on urheilussa notkein,

+kiipeilyssä rohkein. Norjan korkeimman tunturin huipulle on hän

+ripustanut kilpensä."

+

+Hän hypähti maihin, reippaana ja kauniina, ja ojensi Sigridille

+kätensä. Kultakypärä kimalteli auringossa ja hehkuvanpunainen viitta

+liehui, kun hän johdatti Sigridiä saliin kunnia-istuimelle. Mutta

+kun he istuivat ja kaikessa ystävyydessä puhelivat pitävänsä häitä

+talvella, alkoi hän viittailla siihen suuntaan, että Sigridin tulisi

+antaa kastaa itsensä, sillä hän oli innokas kristitty. Silloin

+synkistyi heti Sigrid Äveriään muoto, ja hän vastasi pilkallisesti:

+"Enpä aio sinun takiasi luopua uskosta, jota tähän asti olen

+tunnustanut, ja heimolaiseni ennen minua."

+

+Olavi Tryggvenpoika hypähti kiivaasti seisaalleen ja löi häntä

+hansikkaallaan päin kasvoja. "Sinä pakananarttu, miksi ottaisinkaan

+sinut puolisokseni!" huusi hän vihansa vimmoissa. Sigrid istui

+kuolonkalpeana kunniaistuimellaan, punainen viiru ohimoilla iskun

+jäljeltä. "Tästä vielä sinun tuhosi tulee", sähisi Sigrid, Olavin

+poistuessa laivoilleen.

+

+"Miten saan tarpeeksi voimaa rangaistakseni niin suurta

+soturikuningasta, koko Pohjolan kuulua?" ajatteli Sigrid itseksensä,

+eivätkä hänen kultarenkaansa ja näädännahkaturkkinsa tuottaneet

+hänelle enää mitään iloa. "Harald Sinihampaan pojassa, mahtavassa

+Tanskan Sven Kaksiparrassa, olisi ehkä miestä minua auttamaan." Ja

+kun Sven Kaksiparran lähettiläät hiukkaista myöhemmin tulivat häntä

+kosimaan, antoi hän myöntävän vastauksen ja seurasi heitä.

+

+Sven Kaksiparta oli kavaluudella pakottanut sisarensa Tyran menemään

+kuningattareksi eräälle vanhalle pakanakuninkaalle vendien maassa.

+Tyra ei tahtonut syödä eikä juoda, sitten kun hänet oli viety

+raihnaisen sulhasensa linnaan. Hän kääri hunnun kasvoilleen, niin

+ettei kukaan häntä tuntenut, ja pakeni tuon pitkän matkan yli

+merten ja läpi metsien Olavi Tryggvenpojan luo Norjaan. Koska Olavi

+havaitsi hänet suloiseksi, miellyttäväksi naiseksi, otti hän hänet

+kuningattarekseen.

+

+Seuraavana keväänä näytti Tyra hyvin alakuloiselta ja istui usein

+yksin ovella ja itki. Eräänä päivänä osti Olavi Tryggvenpoika kadulta

+kimpun kukkia, jotka vuodenaikaan nähden olivat tavattoman komeita.

+Hän antoi kukat Tyralle, mutta tämäpä työnsi ne kädellään syrjään ja

+sanoi: "Suurempia lahjoja tarjottiin minulle vendien maassa, mutta

+sinä pelkäät veljeäni Sveniä ja hänen kostonhimoista puolisoaan

+etkä uskalla kulkea läpi tanskalaisten maan vaatimaan minun

+myötäjäisiäni." Olavi Tryggvenpoika naurahti iloisesti ja ylpeästi ja

+lupasi, että hän kyllä tulisi piankin näkemään toista.

+

+Hän oli suurin sankari pohjoisissa maissa niihin aikoihin ja hän oli

+luvannut kääntää koko Norjan kristinuskoon. Pakanoita pelmuutteli hän

+usein aika tavalla, ja siitä oli hänen miehillään paljon kertomista,

+mutta vielä enemmän hänen uljaasta urhoudestaan, ja he seurasivat

+häntä uskollisesti kaikkiin vaaroihin.

+

+Hän oli myöskin taitava laivanrakentaja, ja hänen pursiensa paljous

+rannalla oli suuri. Mainioimmat niistä olivat Kurki ja Käärme.

+Mutta nyt rakennutti hän suurimman laivan, mitä oli milloinkaan

+Norjassa nähty, ja sen nimeksi pantiinkin siitä syystä Pitkä Käärme.

+Sen emäpuu oli seitsemänkymmentäneljä kyynärää, sitä soudettiin

+kolmellakymmenelläneljällä airoparilla, ja sekä keulaa että perää

+koristivat kultalaitteet. Siihen laivaan hän nyt astui, valtakuntansa

+väkevimmät, komeimmat miehet mukanaan, ja nousi keulakohonteelle.

+Hänen laivastossaan oli kuusikymmentä suurta alusta, kun hän purjehti

+etelään Öresundin salmesta ohi Tanskan vendien maata kohti.

+

+"Sven, kuninkaani ja puolisoni, nyt on aika kostaa häpeä, jota niin

+kauvan olen kantanut", puhkesi silloin puhumaan Sigrid Äveriäs. Pian

+saivat Sven Kaksiparran soturit tietää, että sana oli lähetetty

+Olavi Sylikuninkaalle, Sigridin ja Eerikki Voittoisan pojalle

+Svitjodiin, ja kohta saapuikin kutsuttu, koko svealaisten sotajoukko

+ja muhkeimmat laivat mukanaan.

+

+Molemmat kuninkaat asettuivat laivastoineen Svoldersaaren suojiin

+lähelle Rygeniä. Tarkoituksena oli äkkiarvaamatta syöstä Olavi

+Tryggvenpojan kimppuun, tämän palatessa vendien maasta. Olavi

+Sylikuningas, joka sitten muutamia vuosia myöhemmin kääntyi

+kristinuskoon ja antoi kastaa itsensä Husabyn lähteessä, istui

+peräsuojassa keskustelemassa oppineiden miesten kanssa. Hän oli

+perinyt Eerikki Voittoisan korkean kasvun ja puhui mahtavasti ja

+käskevästi, mutta hänen päällikkönsä eivät silti suinkaan suutansa

+suistaneet, vaan huusivat usein aika kovaa. Vihdoin tuli sana,

+että norjalaiset laivat olivat näkyvissä, ja kuninkaat kiiruhtivat

+saarelle tappelua katselemaan.

+

+Mutta kotona kuninkaankartanossa käyskenteli Sigrid Äveriäs lattiaa

+edes ja takaisin ompele kädessä, neulaa liikahuttamattakaan. "Miksi

+te niin alakuloisina istutte, pienet hovipiiat?" kysyi hän. "Siksikö,

+että niin moni soturi on nyt poissa? Minä en luulisi koskaan

+kaipaavani ketään ihmistä." Mutta kaikki kyllä huomasivat hänen

+alituisesti kuulostavan oveen päin.

+

+Niin kului päivä toisensa jälkeen. Tulipa lopulta eräänä iltana

+tuultenpurema laivamies ja kompuroi lopen väsyneenä yli korkean

+kynnyksen. "Olin Svolderin tappelussa", kertoi hän ja veti henkeä.

+"Ilma oli kirkas ja pilvetön. Laiva laivan perään liukui ohi saaren

+kärjen, ja joka kerta huusivat päälliköt, että tuo oli nyt Pitkä

+Käärme. Vihdoin läheni lohikäärmelaiva, joka oli vielä suurempi kuin

+muut, ja kullanhohde etukeulasta ja kiivistä paistoi kuin aurinko

+veteen. Se oli Pitkä Käärme."

+

+"Entä Olavi Tryggvenpoika?" kysyi kuningatar kiihkeästi ja heitti

+ompeleensa penkille. "Näen selvästi, miten hänen varustuksensa

+kimalteli, kun hän seisoi siellä ylhäällä perämiehen rinnalla."

+

+"Nuolia satoi tiheään", vastasi laivamies, niin tappelun muiston

+valtaamana, että hän pitkäksi toviksi unohti puhua. "Purje alas!

+käski Olavi Tryggvenpoika ja sidotutti kaikki laivat Pitkän Käärmeen

+ympärille yhteen. En ole milloinkaan tappelusta paennut, ja Jumalan

+kädessä on elämäni. Hänen äänensä oli niin väkevä, että minäkin sen

+kuulin, vaikka minä muiden mukana rynkäsin eteenpäin kilpien suojassa

+kannelta kannelle. -- Mikä murtui? kysyi hän, kun hänen mainioimman

+ampujansa Einari Tambaskälverin joutsi taittui. -- Norja käsistäsi,

+kuningas! vastasi mies. -- Minä olin silloin raivannut itselleni

+tien aina Pitkälle Käärmeelle asti ja olin juuri hyppäämäisilläni

+laivanpartaalle, kun sain aimo töytäyksen ja suistuin veteen. Suo

+anteeksi, kuningatar, sitten minä en nähnyt enkä kuullut enää mitään."

+

+"Sitten on minulla tuoreempia uutisia", huusi ääni ovelta. Ja sisään

+hoiperteli toinen laivamies. Hänen vaatteensa olivat niin riekaleina,

+että hän tempasi pikkupiikojen viitan ja kääri sen ympärilleen,

+jottei esiintyisi kuninkaansalissa niin kurjiin rääsyihin puettuna.

+"Minä näin Olavi Tryggvenpojan nostavan kilven päänsä päälle ja

+syöksyvän aaltoihin. Koko meri tuli äkkiä ikäänkuin autioksi.

+Iloitse, iloitse, kuningatar! Sinä, nainen, kaadoit Pohjolan

+urhokkaimman uroon."

+

+Sigrid Äveriäs seisoi sanaakaan sanomatta penkkiin nojaten,

+vaipuneena syviin mietteisiin. Ajatuksissaan näki hän edessään

+avaran, rajattoman meren, joka oli äkkiä muuttunut ikäänkuin

+autioksi. Hänestä tuntui, kuin hyrskyisi meri rantoja ja kareja ja

+saaria vasten kaikissa Pohjan valtakunnissa yhtä autiona, sillä

+nyt oli Pohjolassa yksi suuri mies vähemmän. Ensi kertaa eläessään

+valtasi hänet kaipuu, ja kaikki tunsivat samaa tyhjyyttä kuin hänkin.

+Voitonriemuiset kuninkaat ja päälliköt palasivat takaisin ja istuivat

+pitämään komeita kemuja. Ja he jakoivat silloin keskenään Norjan

+valtakunnan. Mutta usein kesken hauskimman haastelun vaikeni koko

+soturipiiri. "Missä on Olavi Tryggvenpoika?" kyselivät he hiljaa.

+"Vieläkö hän elää? Ehkä hän riisuikin veden alla rautapaitansa ja ui

+johonkin laivaan? Vaikeata on meidän ajatella, että niin suuri mies

+olisi äkkiä kadonnut ihmisten ilmoilta. Mutta varmaankin on hän nyt

+kuollut."

+

+Sigrid Äveriäs vanheni vähitellen, ja hänen tukkansa muuttui

+harmaaksi. Eräänä talvena tuli muuan Jerusaleminretkeilijä

+kuninkaankartanoon. Hän oli kotimatkalla Norjaan, ja kun tuli

+loimotti hauskasti liedellä, alkoi hän kertoella pyhästä maasta.

+"Minua tervehti siellä eräässä luostarissa", puheli hän, "muuan

+valkopartainen, korkea vanhus, joka kysyi, vieläkö kansa täällä

+ylhäällä Pohjolassa muistelee Olavi Tryggvenpojan päiviä. Oliko

+vanhus ehkä Olavi Tryggvenpoika?"

+

+Siihen ei kukaan rohjennut mitään vastata, sillä he kaikki uskoivat

+hänet kuolleeksi, mutta mielellään halusivat he sentään ajatella

+hänen vielä elävän. Eikä näyttänyt kovin vihalta eikä kostolta se

+loiste, joka nyt kimalteli kumaraisen, vanhan kuningattaren silmissä.

+Hän istui käsi otsalla ja mietti, miltä sentään olisi mahtanut tuntua

+nuoruusvuosinaan seurata moista sankaria, vaikka se sankari oli yhtä

+ylväs ja kallionkova kuin hänkin.

+

+

+

+

+IX.

+

+ARNLJOT JÄLLILÄINEN.

+

+

+MURHA.

+

+Kemuiltiin suuressa talonpoikaistuvassa Pohjan seuduilla.

+

+Nuori väki ei kuitenkaan kauvaa viihtynyt paistien ja leipäkyrsien

+ääressä. Kun kahdeksatta ruokalajia kannettiin sisään, nousivat

+nuorukaiset meluten pöydästä, rientääkseen kisakentälle. Kun he

+nyt yrittivät avata ovea, tuntui jotakin raskasta olevan edessä

+ulkona kynnyksellä. He kurottautuivat katsomaan ja näkivät

+hämärässä Torlandin, talonpojanpojan, josta kaikki pitivät, viruvan

+hengettömänä, puukonhaava rinnassa. Kukaan ei osannut aavistaakaan,

+miten hän sen oli saanut, hän kun juuri vähää ennen istui muiden

+mukana pöydässä.

+

+Nyt oli taikausko semmoinen, että murhatun haava alkoi uudelleen

+vuotaa, jos murhaaja sattui koskettamaan kuollutta. Viattomuuttaan

+todistaakseen riensivät sentähden kaikki toinen toisensa jälkeen

+ottamaan Torlandia kädestä. Koska hänestä koko paikkakunnalla paljon

+pidettiin, oli into suuri. Lapset, ukot ja eukotkin tungeskelivat

+häntä koskettamaan, vaikka ei ketään heistä saatettu edes epäilläkään

+moisen tihutyön tekijäksi.

+

+Vihdoin oli enää vain yksi ainoa, joka ei liikahtanutkaan. Se oli

+talon tytär.

+

+Hänen nimensä oli Ingefrid, ja hän oli aurinkoisin, herttaisin immyt,

+mitä saattoi ajatella. Mutta nyt seisoi hän yksinään pitopöydän luona

+tyhjien penkkien keskessä ja kääntyi poispäin valosta. Torlandin

+sukulaiset olivat sillävälin kasaantuneet ovelle. He olivat synkkää,

+mustapukuista väkeä, joiden tukka oli pikimusta ja roikkuva, otsa

+matala ja ryppyinen, ja joiden yhtä synkkänä tapana oli aina puhua

+hiljaa. He olivat saapuneet tänne maatiloiltaan Hälsingen seutujen

+sydämestä, ja heidän vöittensä hopea osoitti heidän olevan rikkaita.

+"Kostoa, kostoa!" kuiskivat he tuskin kuuluvasti ja ojentelivat

+käsiään ympärilläseisovan joukon yli sormet koukussa kuin korpin

+kynnet. Mutta yksi heistä valaisi Ingefridiä ja viittasi murhattuun

+päin. "Ingefrid!" sanoi hän.

+

+Ingefrid kävi silloin istumaan kynnykselle. Hyvin hämmentyneenä

+tarttui hän hiljaa Torlandin käsiin.

+

+Tuskin kohotti hän nyt kyyneleiset silmänsä katsomaan kuolleen

+kalpeita kasvoja, kun suuri punainen veriläikkä ilmestyi murhatun

+paitaan sydämen kohdalle.

+

+Tuli niin syvä hiljaisuus, että viikatteiden kuultiin suihkivan

+käräjämäen heinässä, sillä seuraavana aamuna piti siellä pidettämän

+käräjiä.

+

+Yksi sukulaisista istuutui Ingefridin viereen kynnykselle. "Sinä olet

+syyllinen, sinä lempeäsilmäinen tyttö", kuiski hän. "Sinä vaikenet,

+etkä tahdo tunnustaa. Tahdotko siis, että meidän sukulaisten tulisi

+vedota vielä uuteen jumalantuomioon, ennenkuin nostamme kanteen

+sinua vastaan? Kuulen kyllä tämän väkijoukon sitä vaativan, koska

+heidän on kovin vaikeata uskoa naista moiseen rikokseen syypääksi.

+Niin tapahtukoon heidän tahtonsa. Jos sinä siis huomenna koko

+käräjärahvaan nähden kannat valkeanahehkuvaa rautaa yhdeksän askelta

+saamatta pienintäkään rakkoa käteesi, uskomme me sinut viattomaksi.

+Meriä kulkiessani näin minä vieraissa maissa syyttömien juoksevan

+tulisia auranteriä pitkin itseään polttamatta."

+

+Hän läimähytti väliin hopeavyöhönsä, ikäänkuin antaakseen parempaa

+pontta kuiskivalle puheelleen. Ja heti hänen vaiettuaan sitoivat

+muut sukulaiset Ingefridin kädet selän taakse ja telkesivät hänet

+siinä lähellä törröttävään aittaan. Talonväki suljettiin isoontupaan.

+Sitten ohjasivat sukulaiset askeleensa käräjäkummulle, ja muut

+pitovieraat seurasivat heitä hämmästyneinä ja vaijeten.

+

+Muutamia jäi kuitenkin vartijoiksi ja he ryömivät aitan alle, joka

+neljän kivipylvään varassa oli hiukan kohollaan maasta.

+

+Vaatteita ja poronnahkoja riippui aitan orsilla, ja seinässä oli

+pyöreä akkunainen. Siinä seisoi Ingefrid yön vaaleassa hohteessa otsa

+kyynäränpaksuiseen hirsiseinään nojautuneena. Oli keskikesänaika,

+ja niittyvilla peitti tuolla etäällä avarat alat, valkeana kuin

+vastasatanut lumi. Kuihtuneet kevätesikot ja keltaiset voikukat

+hukkuivat päivänkakkarain ja koiranputkien sekaan. Kukilla oli

+silloin toiset nimet kuin nykyään, muutamat kristillisiä, muutamat

+pakanallisia, mutta vaikka monet olivat sulkeutuneet yöksi, saattoi

+hän kuitenkin tuntea suurimmat leijuvain lehväin ja oksain välitse.

+

+Silloin ilmestyi, kun vartijat olivat nukahtaneet, akkunaisen eteen

+mies, niin kookas, ettei Ingefrid ollut milloinkaan nähnyt hänen

+laistaan. Hänen vaatteensa olivat tulipunaiset, hänen kädessään oli

+kultahelainen keihäs, ja hänen kasvoillaan asui ankara, miettiväinen

+ilme.

+

+"Minä olen Arnljot Jälliläinen", sanoi hän, "vaikka minulla

+olikin toinen nimi nuoruudessani. Eikö sinulla ole heimolaisia,

+talonpojantytär, jotka kykenisivät sinua puolustamaan?"

+

+"Äitini on raihnas ja vanha", kuuluivat hänen sanansa, "ja veljeni

+Vikar lähti Olavi Tryggvenpojan matkaan, eikä palannut. Oli minulla

+nuorempikin veli. Hän ei viihdy milloinkaan kotona, vaan elää

+metsissä, ja minä luulen hänestä tulleen sissin ja rosvon. Mutta kun

+minä nyt tarkkaan katselen sinua, niin havaitsen minä hänen tänä yönä

+tulleen takaisin oikeaan aikaan."

+

+"Niin on asia kuin puhut", vastasi Arnljot Jälliläinen, "ja

+hyvä onnipa tosiaan ohjasi minut tänne juuri silloin, kun sinä

+niin kipeästi kaipaat veljellistä turvaa. Minä laskeuduin tänne

+asutuille maille tavatakseni sinua ja äitimuoria. Heti kuulin minä

+mumistavan hirveitä tapahtumia. Milloinka nämä turpeenpuskijat muuta

+supattelevatkaan!"

+

+Ingefrid punastui vahvasti ja vastasi: "Ei kukaan voi enemmän

+murehtia tämänöistä salaperäistä onnettomuutta kuin minä, sillä

+juuri vähää ennen olin minä kemuissa vannonut Torlandille ikuista

+uskollisuutta. Siksipä kai tapahtuikin, että kun minä lemmenaatosten

+valtaamana tartuin hänen kylmenneisiin käsiinsä, nousi hänen verensä

+viimeisen kerran lävistettyyn, rakkaaseen sydämeen ja painoi punaisen

+läikän paitaan."

+

+"Minä tiesin sinut syyttömäksi", sanoi Arnljot, hetkisen mietittyään

+hänen vastaustaan. "Mutta vaikeatapa lienee sinun saada Torlandin

+sukulaisetkin viattomuudestasi vakuutetuiksi, ellet voi kunnialla

+suoriutua kokeesta, jota he vaativat. Ymmärrätkö: sinun tulisi

+kantaa tulista rautaa? Minä arvelen, että sekä syyllisen että

+syyttömän nahka palaa yhtäläisesti, ellei joku ihmeittentekijä ole

+ennakolta sivellyt jotakin salaista voidetta iholle. Vaikka yö jo

+kuluu lopulleen, en vielä näe kenenkään armeliaan ihmisen tuovan

+voiderasiaa. Mutta minä koetan auttaa sinua. Minä olen aina luottanut

+omiin voimiini. Ingefrid, sisareni, sellainen mies on voittamaton ja

+hän saattaa vahingoittumatta pitää hehkuvaa rautaa kädessään."

+

+Enempää puhumatta kääntyi hän astelemaan käräjäkummulle.

+

+Sinne oli hurskas saarnamies korkean kivipiirin keskeen rakentanut

+turpeista pienen alttarin ja hän luki ja poltti suitsutusta. Vieressä

+virui Torlandin kalpea ruumis paareilla ja vähän matkaa siitä kuumeni

+rautakanki roihuavassa halko- ja hiiliroviossa.

+

+"Kuulkaa minua, kylän miehet!" sanoi Arnljot Jättiläinen, sillä

+vaikka päivä oli tuskin koittanut, oli uteliasta käräjärahvasta

+jo kokoontunut kumpu täyteen. "Minä olen Ingefridin veli, ja

+sukulaisoikeus on ottaa naisen asia omakseen. Metsissä kulki tieni

+usein jyrkimmän rotkon reunaa, ja siellä kävin minä oppini. Tuokaa

+tänne rauta! En ole koskaan peljännyt, ja siksi olenkin useimmiten

+onnistunut."

+

+Kaksi orjaa otti pihdeillä tulesta hehkuvan kangen. Valkea savu

+kohosi ilmaan, kun he antoivat toisen pään raahata kasteisessa

+ruohossa, ja kuumuus oli niin kova, että heidän täytyi vetää viitta

+kasvoilleen silmiin asti. He heittivät kangen Arnljot Jättiläisen

+eteen, ja rauta valaisi häntä kuin lyhty.

+

+"Hyvä on, hyvä on", sanoi hän ja kumartui. Nopeasti tarttui hän

+kankeen.

+

+Kahdella ensimäisellä askeleetta ei hänen kasvoillaan näkynyt vielä

+mitään tuskan merkkejä, vaan olivat ne rauhalliset ja iloiset. Ja

+kun hän oli kulkenut vielä viisi askelta, alkoi kansa liehuttaa

+päähineitään ja huutaa: "Rauta ei polta häntä! Reippaana ja

+vahingoittumattomana käy hän eteenpäin ja tekee, mitä ei kukaan muu

+uskaltaisi. Hänen kädessään tulee mahdotonkin mahdolliseksi."

+

+Mutta viimeisen edellisellä askeleella rupesi hän kuuntelemaan

+riemuhuutoja, ja ääni heräsi hänen rinnassaan ja kuiskasi: "Arnljot,

+voiko ihminen toimittaa tänlaista ihmettä?" Ja kun epäilys sai vallan

+hänessä, murtui hänen voimansa kuin liiaksi jännitetty joutsi, ja

+hänen täytyi päästää kanki. Saarnamies kiiruhti kohta käärimään

+kangasta käden ympärille ja sinetillä sen kiinnittämään, jotta kättä

+saataisiin lähemmin tutkia. Mutta Arnljot Jättiläinen työnsi kääreen

+menemään ja kohotti kätensä. Silloin näkivät kaikki, että kämmen oli

+täynnä rakkuloita. Aurinko oli nyt noussut tunturien takaa. Laamanni

+asettui käräjäkivelle, ja torvet toitahtivat. "Sinä olet syyllisen

+sijassa", sanoi hän ankarasti, "ja minä tuomitsen sinut murhasta

+hengensakkoon."

+

+"Talolliset", vastasi Arnljot Jättiläinen katkera hymy huulilla,

+"sitä sakkoa saatte te odottaa!"

+

+Silloin syntyi kuohuntaa käräjärahvaassa, kaikki kädet kohosivat, ja

+sadoista kurkuista kajahti huuto: "Sudenkosto, sudenkosto, julista

+sudenkosto sille lainuhmaajalle!"

+

+Laamanni kääntyi Arnljot Jättiläisen puoleen, näin sanoen: "Talosi ja

+kotisi tulee sinun jättää. Sinun tulee poistua tästä kihlakunnasta ja

+vaeltaa metsiä rauhattomana kuin peto-eläin. Kun kuolet, peitetään

+sinut kiviröykkiöön polun varrelle. Ken tahansa saa rangaistuksetta

+tappaa sinut, mutta kukaan älköön kätkekö sinua tupaansa. Pois

+täältä, susi!"

+

+Koko rahvas alkoi silloin ulvoa viheltävään tapaan kuin sudenjahdissa

+ja lauloi samalla:

+

+    "Sutena, sutena saat sinä kulkea,

+    Sutena surmaasi syöstä, julkea!"

+

+Arnljot Jälliläinen heilutti keihästä kirveltävässä kädessään ja

+vastasi: "Siihen tuomioon minä tyydyn. Ja teille, teille kaikille,

+jotka makaatte vuoteissa ja aterioitte kattojen alla ja tuomitsette

+taika-uskojenne mukaan, ettekä meidän metsien miesten tavoin osaa

+lukea totuutta ihmissilmästä -- teille julistan minä ikuisen sodan!"

+Niin rikkoi hän käräjärauhan ja työnsi miehet tieltään ja asteli

+takaisin taloon.

+

+Hän tempasi tuvan ja aitan ovet auki, ja äiti ja Ingefrid kattoivat

+hänelle viimeisen aterian, joka hänellä oli oikeus nauttia

+isänkodissaan. Mutta hän söi vähän. "Vapaus ja erämaa, siinä minun

+oikea kotini", sanoi hän ja herkesi syömästä.

+

+Sitten vaelsi hän yhä pohjoisemmaksi Jämtlannin laaksoja kohti ja

+eräänä iltana tuli hän niin avaralle kankaalle. Honkien latvoissa

+humisi ja ulvoi, ja se teki hänen sydämensä iloiseksi. Polku johti

+kohti vuorenseinämää, ja sammal valui kallioröykkiöitä alas. Alhaalla

+vuoren juurella istui muutamia metsänkävijöitä naisineen tulen

+ympärillä. Mutta oli kuin naiset eivät olisi olleet tavallisia

+naisia, vaan metsänneitoja. He pelkäsivät näyttää selkäänsä, joka

+oli kuin mätä puunrunko. Kovin huolellisesti kokivat he myös

+paloitella ketunhäntäänsä hameen alle, jottei sitä huomattaisi.

+Saadakseen lumonsa paremmin miehiin pystymään, veikistelivät he

+ruskeita silmiään ja kallistelivat kellankalpeita, kapeita kasvojaan,

+joissa poskilla paloivat puolukanpunaiset läikät. Ja yhtä menoa he

+loruilivat ja räkättivät, niin että luuli olevansa lintuhäkissä.

+Arnljot Jälliläinen ei välittänyt heistä vähääkään, vaan istuutui

+ja veti esiin hopealautasen. Siltä hän söi. Lopetettuaan ateriansa,

+kysyi hän lautastansa kuivaillessaan: "Mitä uutta, sissit?"

+

+"Eipä erinomaisempaa", vastasivat miehet; "tuolta Snasa-kummulta vain

+on parina päivänä kuulunut sellainen hurja itkunjollotus, ettemme ole

+uskaltaneet lähellekkään."

+

+"Lähden huomenaamulla asiaa tutkimaan", vastasi hän. Ja sitten

+ojentautui hän sammalille yhtä ylpeänä ja tyytyväisenä kuin rikkain

+talokas höyhenpatjoilleen.

+

+

+ERÄMAAN KAIPUU.

+

+Seuraavana aamuna lähti Arnljot Jälliläinen Snasakummulle.

+Ilma oli kirkas ja tyyni, ja silmänkantamiin ulottui tunturein

+tummansininen ketju, harteilla valkoiset lumiläikät. Kääpiökoivu

+tuoksusi väkevästi, ja tunturivuokko pisti siellä ja täällä päänsä

+kanervikosta, mutta lopulta kävi kulku vain yli paljaiden kallioiden.

+Minne katsoikin, missään ei näkynyt savu kiertelevän ihmisasunnosta.

+Vihdoin saapui hän ikivanhalle uhripaikalle, missä tavattoman suuri,

+lukemattomien talvien uurtelema seitakivi törrötti sammaltuneiden

+poronsarvien keskessä kuin kuivien pensaiden ympäröimänä.

+Pysähtyessään seidan luo kuuli hän huokauksia ja epätoivoista

+itkunjollotusta, joka tuntui lähtevän erämaan syvimmästä sydämestä.

+

+Hän havaitsi silloin pienen lappalaisen yksinään istumassa kummun

+rinteellä, kasvot käsien peitossa. "Miksi itket?" kysyi hän ja laski

+keihäänsä pois.

+

+"Eikö olisi syytä itkeäni!" vastasi lappalainen ja kohotti katseensa.

+"Kuulunhan minä siihen kansaan, joka ei milloinkaan voittanut mitään

+eikä menettänyt mitään miekanmittelyssä. Minä tunnen sinut, Arnljot

+Jälliläinen. Sinä luotat voimiisi, mutta mihin voisimme me luottaa?

+Eikö olisi siis syytä itkeäni!"

+

+Nyyhkytettyään niin hetkisen, nosti hän jälleen päätänsä. "Torland

+tuolta alhaalta kylästä", sanoi hän, "ampui nuolillaan porojani,

+kun ne menivät hänen viljamailleen. Torland surmasi rikkauteni.

+Ja sitten kuulin minä, että hän aikoi naida Ingefridin, varakkaan

+talonpojantyttären. Silloin hiipi lappalainen hämärissä kemutaloon.

+Ei kukaan nähnyt häntä. Varjon lailla liukui hän pitkin maata ja

+iski kiviveitsensä Torlandin rintaan. Muulla tavalla ei hän voinut

+taistella. Eikö olisi syytä itkeäni!" Puhuessaan hypitteli hän

+herkeämättä sormiaan noitarummulla, joka makasi hänen polvellaan.

+"Ihana on nähdä maan tanssivan", lauloi hän ja rummutti yhä

+kiivaammin ja hurjemmin, ikäänkuin huumeissaan. "Kerran olimme mekin

+väkeviä, me, jotka olemme oppineet tuntemaan erämaan salaisuudet. Ah,

+sinä pieni lintu siellä kaukana, kaukana puunoksalla, tule, tule!

+Ota sieluni mukaasi edes lyhyeksi hetkeksi vain. Kuuletko, miten

+lappalainen viekottelee ja kutsuu? Tule lintu, tule visertäjä, tule

+siipiniekka!"

+

+Pieni lintu lennähti silloin hänen sormelleen, ja hän puhalsi

+sielunsa lintuun ja vajosi sitten hetkisen uneen. Mutta lintu pyrähti

+pilviin iloisesti liritellen ja leijui kauvas, kauvas yli maiden ja

+mannerten.

+

+Arnljot Jälliläinen oli huomannut, että muuan nainen oli koko aamun

+seuraillut häntä tunturipolulla. Hän luuli sitä metsänneidoksi, eikä

+huolinut sen vuoksi katsahtaa taakseen. Nainen heitti pussinsa ja

+sauvansa maahan aivan hänen viereensä, ja vasta silloin tunsi hän sen

+naisen Ingefridiksi.

+

+"Arnljot Jälliläisen sisaren ei tarvitse pelätä mitään sissienkään

+mailla", sanoi Ingefrid. "Ne näyttivät minulle tietä, ja minä etsin

+sinua, valmistaakseni sinun ruokasi. En minäkään enää kauvempaa

+kestänyt niiden kopeain talokasten parissa. Se johtunee siitä,

+että me molemmat olemme samaa verta. Minä kuulin kyllä, että tuo

+pikkulappalainen tuossa on Torlandin murhaaja, mutta olkaamme hyviä

+häntä kohtaan, niin tulee hänestäkin hyvä, ja hän voi auttaa meitä

+siinä, mitä hän ymmärtää."

+

+Hänen äänensä herätti lappalaisen, joka hypähti kohoksi ja hieroi

+silmäluomiaan. Hän säpsähti Ingefridin nähdessään, mutta sitten alkoi

+hän ajatella untansa.

+

+"Lappalaisen unet ovat kauniita", sanoi hän, ja hänen

+säkenöivistä silmistään paistoi ilo ja suru: se oli kuin sadetta

+auringonpaisteessa. "Nukkuessani näen minä kaikki, mitä tapahtuu

+usean päivänmatkan päässä. Äsken lensin minä yli Norjan tunturein

+ja tulin ylen komeaan kuninkaankartanoon. Vaaleapartainen kuningas

+seisoi siellä vilvottelemassa, sillä hän oli kovin palavissaan ja

+puuskutti armottomasti. Hän oli niin julman paksu, että ellei minulla

+olisi ollut linnunnokka, olisin minä varmaankin purskahtanut aika

+nauruun. Se oli kuningas Olavi Haraldinpoika. Hänellä oli samanlainen

+punainen mekko kuin sinullakin, Arnljot Jälliläinen, ja samanlainen

+varustuskin, vaikka vain risti, kilvessä. Ja talokkaille puhui hän

+ylpeästi ja käskevästi, niinkuin sinä. Kun olin kuunnellut häntä

+hetkisen, muuttui mieleni aivan vakavaksi ja minä aloin vavista

+ihailusta ja pelosta. Arnljot Jälliläinen, hänen rinnallaan olet sinä

+sentään kuin pieni kivonen Snasa-kummun suuren seidan rinnalla."

+

+Lappalainen kertoili yhä Olavi Haraldinpojasta, mutta auttoi siinä

+lomassa heitä löytämään lähimmän karjamajan. Sinne kanniskeli hän

+uutta sammalta, ja vähitellen tuli hänestä uskollinen palvelija ja

+ystävä.

+

+Sisarukset seisoivat eräänä iltana majan ovella. "Tuolla kaukana

+tunturein välissä on syvä notkelma", sanoi Ingefrid, "ja siitä näen

+minä ilta-auringon lipuvan pois maata pitkin. Lappalainen puhaltaa

+sielunsa lintuun, mutta minä haluaisin istua auringon harteille. Entä

+sinä, mitä sinä ajattelet?"

+

+"Enimmäkseen Olavi Haraldinpoikaa", vastasi veli. "Talokkaat

+ajattelevat jyväsäkkejä, mutta erämaassa muuttuu kaikki niin

+jättimäiseksi, että siellä meidän kaipuumme ja halumme hypähtelee

+lumisia harjanteita pitkin jättiläisten luo. Ja nyt pääsemme selville

+siitä, mitä uutta tämä ilta on tuova mukanaan", lisäsi hän ja

+viittasi rauhattomana ja aavistavana alas polulle päin.

+

+Sieltä tuli kaksi miestä, jotka näyttivät sangen kurjilta, vaikka

+heidän vaatetuksensa oli ilmeisesti ollut aikoinaan hyvinkin

+komea. Varpaat pilkistelivät kengistä, turkkien sisus valui ulos

+reijistä, ja toisen korvalliselta oli tukka revitty. Ne olivat Olavi

+Haraldinpojan lähettiläitä. He olivat lähteneet veroja vaatimaan,

+mutta jämtlantilaiset halusivat mieluummin maksaa veronsa svealaisten

+kuninkaalle ja olivat pidelleet heitä pahoin. Nyt pyysivät he Arnljot

+Jälliläistä näyttämään heille tietä tunturein poikki.

+

+Hän nousi silloin pitkille suksilleen, sillä lunta oli satanut

+vahvalti. Sitten käski hän lähettiläiden myös nousta hänen taakseen

+suksille ja neuvoi toista pitelemään hänen vyöstään ja toista

+taas seuralaisestaan. Ingefrid huuteli heidän peräänsä: "Arnljot!

+Arnljot!" Mutta hän ei kuullut enää, vaan laski menemään vinkuvaa

+vauhtia.

+

+Pilviröykkiöt vyöryilivät lumikenttien yllä, harmaina kuin lyijy, ja

+tuli pimeä. Oli vaikea nähdä eteensä. Yhtäkkiä vaalenivat tiheimmät

+pilvet keskeltänsä ja hajosivat lukemattomiksi lumihiutaleiksi.

+Silloin osui hänen keihäänsä johonkin kovaan. Siinä oli autio

+majatalo, ja he astuivat kolmisin sisään ja pudistivat vaatteistaan

+lumen. Myrsky ulvoi kamalasti seinissä, mutta he sytyttivät tulen

+ja laittoivat ruokaa. Arnljot Jälliläinen söi tapansa mukaan

+hopealautaseltaan, mutta nyt hankasi hän sen vielä kirkkaammaksi kuin

+ennen. "Tässä on meidän nyt eroaminen", sanoi hän, "ja te kuljette

+tietänne alas Norjaan. Sanokaa kuningas Olaville, että kaikista

+miehistä olisin minä uteliain näkemään häntä. Sissin sanoille ei hän

+antane suurta arvoa, mutta tarjotkaa hänelle tätä hopealautasta ja

+sanokaa, että se on minun tervehdykseni!"

+

+

+STIKLASTADIN TAPPELU.

+

+Arnljot Jälliläinen jäi yksikseen tunturille.

+

+Eräänä kesäpäivänä kauvan aikaa jälkeenpäin, kun hän oli parhaillaan

+ryöstämässä muuatta rahtikuormaa, tuli laakso miestä täyteen. Hän

+hämmästyi nähdessään etumaisena parven ruotsalaisia sissejä, mutta

+takana paistoivat norjalaisten punaiset kilvet. Muuan sissi kiipesi

+hänen luokseen ja lyöden häntä olalle puheli näin: "Monen matkustajan

+tavarasäkit olet sinä avannut, mutta etkö halua kerran taistella

+rehellisessä ottelussa Olavi Haraldinpojan lippujen alla? Hän on

+täällä mukanamme. Svitjodista on hän kerännyt väkeä lyödäkseen

+norjalaiset suurtalonpojat, jotka ovat karkoittaneet hänet."

+

+Arnljot Jälliläinen sieppasi muitta mutkitta keihäänsä ja seurasi

+sissiä.

+

+Ehdittyään tunturien toiselle puolelle Stiklastadin läheisyyteen

+leiriytyi sotajoukko yöksi ruohostoon ja nukkui kilpien suojassa.

+Olavi Haraldinpoika heräsi aamun koittaessa ja pyysi runoniekkaansa,

+Tormod Kolbrunnilaista, laulamaan jotakin. Tormod istahti silloin

+ilokivelle ja lauloi muutamia säkeitä vanhasta Bjarkamalrunosta:

+

+    "Päivä on noussut,

+    kukko jo kiekui.

+    En herätä minä teitä viinikemuihin,

+    en kauniin kultakutrin kuiskeisiin,

+    vaan veriseen miekanmittelöön

+    herätän minä teidät!"

+

+Koko sotajoukko heräsi lauluun, ja kuningas antoi Tormodille

+palkinnoksi kultarenkaan, joka painoi puoli naulaa.

+

+Sitten järjesti hän kiireesti joukkonsa ja asetti runoniekat

+lähemmäksi taistelumerkkiä, jotta he näkisivät kaikki ja voisivat

+sitten ottelua lauluissaan ylistää. Heidän eteensä kokosi hän sissit,

+mutta vielä puuttui mies, joka olisi kylliksi vahva seisomaan

+etumaisena. Heinäkuun aurinko paahtoi polttavasti, ja voidakseen

+katseellaan etsiä sellaista soturia, nosti kuningas varjoksi

+kypäränsä yli valkoisen kilpensä, jota koristi pyhitetty kultaristi.

+Silloin äkkäsi hän miehen, joka oli niin kookas, että muut ulottuivat

+vain hänen olkapäihinsä. Mies astui tervehtien kuninkaan luo ja

+sanoi: "Minä olen Arnljot Jälliläinen. Tähän asti olen minä luottanut

+omiin voimiini, mutta nyt panen minä uskoni sinuun, kuningas."

+

+Kun Arnljot Jälliläinen oli lausunut nämä sanat, tunsi hän keihään

+yht'äkkiä rupeavan huojumaan ennen niin vakavassa kädessään. "Vain

+kerran ennen on minut vallannut moinen heikkous", mumisi hän

+itsekseen, "kun minä hehkuvaa rautaa kantaessani rupesin viimeisellä

+askeleella epäröimään."

+

+Olavi Haraldinpoika toimitti hänet silloin kastetuksi ja asetti hänet

+sotarintaman eteen. Hänen takanaan huusi asejoukko: "Eteenpäin,

+eteenpäin, uskonmiehet, ristinmiehet, kuninkaanmiehet!"

+

+Taistelun alkaessa peitti auringon voimakas punerrus, niin että päivä

+tuli puolihämäräksi kuin yöllä. Talonpoikaisjoukon mustain rivien

+yllä kiiriskeli sotahuuto: "Eteenpäin, eteenpäin, talonpoikaismiehet!"

+

+Etumaiset iskivät miekoin, seuraavat pistivät keihäin ja takimaiset

+ampuivat taistelunmyllerrykseen joutsin. Heti ensimäisestä

+nuolisateesta vaipui Arnljot Jälliläinen kuolleena ruohostoon. Pieni

+tunturilintu kierteli kauvan hänen kypäräänsä, mutta sitten täytyi

+linnun kohota ilmoihin ja lentää tiehensä, sillä nuolia satoi kuin

+myrskyrakeita.

+

+Kamppailu kävi kovaksi harventuneiden joukkojen kesken. Kuningas,

+joka oli saanut kirveeniskun vasempaan reiteensä, nojasi kiveen, ja

+siihen hänet vihollisen keihäs lävisti.

+

+Kun Tormod näki kuninkaan kaatuvan, raastautui hän verta vuotaen

+ladolle, missä lääkenainen sitoi haavoittuneita. "Oletpa kamalan

+kalpea", sanoi lääkenainen, "mutta tähän olen minä keittänyt yrttejä

+ja sipulia, ja kunhan hiukan nielaiset seosta, tuntien minä sipulin

+hajusta, oletko saanut kuolettavan haavan sisälmyksiisi."

+

+Tormod heitti silloin vaatteet päältään ja vastasi: "Ei minussa

+mitään puurotauteja ole. Leikkaa paremminkin haava tässä rinnassani

+auki ja anna minulle pihdit, niin vedän itse ulos katkenneen

+nuolenkärjen. Kultarenkaani saat palkastasi, ja se onkin

+kallisarvoinen koru, sillä äsken sain sen Olavi Haraldinpojalta."

+Nainen toi pihdit. Kun Tormod veti kärkeä, seurasi mukana valkeita ja

+punaisia säikeitä sydämestä. Hän tarkasti niitä ja ennenkuin vaipui

+hengetönnä nurmelle, sanoi hän: "Hyvin on kuningas meitä syöttänyt,

+koska minunkin on niin rasvaa sydänjuurissani."

+

+Kuninkaan ruumis kuljetettiin sitten salaa pois ja haudattiin viimein

+erääseen hiekkamäkeen. Vasta kahdentoista kuukauden viiden yön

+kuluttua kaivettiin se jälleen ylös. Sen huomattiin silloin niin

+hyvin säilyneen kuivassa hiekassa, että posket vielä rusottivat ja

+että tukka ja kynnet olivat kasvaneet. Tukka leikattiin ja pantiin

+vihittyyn suitsutusastiaan, mutta kun sitten suitsutus oli palanut,

+ei tukalle ollut tapahtunut mitään vahinkoa. Kansa sanoi silloin,

+että kuningas oli tosiaankin ollut pyhä mies, ja hänen ruumiinsa

+käärittiin kallisarvoisiin liinoihin ja asetettiin Nidarosin

+pää-alttarille. Partoineen ja punaisine paitoineen ei kuningas paljoa

+eronnut muinaisen Torin kaadetuista kuvista, ja häntä palveluinkin

+sitten Norjan suojeluspyhimyksenä.

+

+Mutta kaukana tunturien keskellä eleli Ingefrid majassaan, ja

+lappalainen kantoi uskollisesti puita ja vettä hänen liedelleen.

+Kokonaisen vuoden oli Ingefrid huomannut hänen kulkevan

+alakuloisempana ja hiljaisempana kuin ennen. Vihdoin hänen kysyessään

+lappalaisen surun syytä, kertoi tämä Stiklastadin tappelusta.

+"Sieluni lenteli lintuna nuolisateessa", kuiskasi hän murheellisesti

+hymyten. "Ensi kerran näin silloin Arnljot Jälliläisen kalpenevan ja

+vapisevan. Hän ei luottanut enään omien käsivarsiensa väkeen, vaan

+Olavi Haraldinpoikaan. Silloin ymmärsin minä hänen hetkensä tulleen.

+Kun talonpojat toistamiseen jännittivät joutsiansa, oli hän jo

+kaatunut."

+

+Ingefrid istui ovella kädet polven ympäri kierrettyinä, ja hänen

+katseensa harhaili pitkin loppumattomia tunturijonoja, joilla ei

+milloinkaan paimenen torvi raikunut. "Miehet, te, jotka asutte

+alhaalla kylissä, ja te, jotka metsissä elelette", mumisi hän,

+"talokkaat ja erämaanmiehet! Kun te luotatte omiin voimiinne, käy

+teidän parhaiten!"

+

+

+

+

+X.

+

+KREIKAN KUNINKAAN TALONVAHTI.

+

+

+Talo oli suuri ja sen maat avarat, ja pähkinälehto levisi pihan

+takana, ja siinä lehdossa kasvoi mitä mainioimpia pähkinöitä.

+

+Kun eivät talon vanhukset enää jaksaneet olla työssä pellolla

+liikkuivat he sen sijaan talossa hiljaisina ja viisaina ja

+kohentelivat tuota ja tätä, mikä oli kohentamisen tarpeessa.

+Heidän unensa ei ollut raskas niinkuin nuorten vaan havahtuivat he

+pienimpäänkin meluun. Jos hevoset tömistelivät rauhattomina tallissa,

+tai jos ukkonen alkoi jyristä, lähtivät vanhukset heti katsastamaan,

+ettei mitään vahinkoa tapahtuisi. Vasta kun he olivat kuolleet ja

+poissa, huomattiin selvään, kuinka suuri hyöty heistä oli ollut.

+Niin oli vaeltanut poika isän, sukupolvi sukupolven jälkeen. Ja kun

+joulukuu tuli pimeineen, kokoontui talonväki tupaan ja uhrasi heidän

+muistolleen.

+

+Oli vaikeata uskoa, ettei suvun vanhin kanta-isä enää kohennellen

+kuljeskelisi talossaan toisten nukkuessa. Monet luulivat nähneensäkin

+vilauksen hänestä luuvassa tai pimeässä syöttökäytävässä seimien

+edessä ja kaikki sanoivat häntä tontuksi. Valoisina kesä-öinä

+kuulivat he väliin tontun takovan ja vasaroivan, kun jotakin oli

+rakenteilla tai korjattavana. Tunti keskiyön jälkeen oli hän jo

+jalkeilla ja puida jytisteli pestynä ja huolellisena yhtä tähkää

+kerrallaan. Vaikka työ kävikin hitaasti, karttuivat sentään hänen

+ahkeruutensa avulla ladot ja jyvähinkalot täpösen täyteen, ja hän toi

+hyvinvointia taloon.

+

+Nyt oli kaksi veljestä, Amunde ja Faste, perinyt talon. He

+tahtoivat jakaa kaikki tasan ja istuivat molemmat veljellisesti

+kunnia-istuimella. Amunde oli vakava mieleltään, mutta Faste, joka

+oli vasta viidentoistavuotias, piti enemmän leikistä ja kujeilusta.

+Häntä nukutti aina paljon ankarammin aamulla kuin illalla. Mutta

+silloin mäjähytti tonttu häntä aika navakasti jalkapohjiin, niin että

+hänen oli kavahdettava ylös sängystä. Ja sitten sitä hieroskeltiin

+silmiä, kunnes tuli lopulta lähtö panemaan hevosille aamusilput.

+

+Kun ensimäinen suuri juhla-ilta saapui, sanoi Amunde: "Älä unohda,

+veliseni, viemästä puurovatia hyvälle tontulle ylisrappujen alle!

+Minä tiedän, ettei hän mielellään näytä itseään, eikä hän myöskään

+tahdo itseään puhuteltavan. Mutta jos sinä nyt sattuisit hänet

+näkemään, niin älä nyt ainakaan vedä suutasi viistoon. Sinä ymmärrät

+kyllä, että vanhukset juuri sentähden, että he hiljaa tassuttelevat

+ympäri taloa ja tuottavat niin suurta hyötyä, helposti närkästyvät,

+jos nuoret yrittävät tehdä pilaa heistä. Ja tonttu on totisesti

+kaiken sydämenä ja sieluna tässä talossa. Häntä saamme kiittää

+menestyksestämme."

+

+Faste sieppasi puurovadin käsiinsä, mutta siitäkös tuli aika

+hyppiminen ja takominen ja puhalteleminen, sillä syrjä poltti

+ankarasti. Hänen kasvonsa olivat pyöreät, tukka hyvin vaalea,

+melkein lumivalkoinen, huulet hiukan liian paksut, mutta silmät

+loistivat iloisesti ja ystävällisesti. "Olisipa tosiaankin hauska

+nähdä sitä tonttua", ajatteli hän takoessaan hyppysiään ilmassa,

+kun oli laskenut puurovadin maahan. Sen enempää siekailematta ryömi

+hän piiloon ylisrappusille. Koska oli ilta, ei häntä lainkaan uni

+painanut.

+

+Kun oli tullut hämärä, kuuli hän puulusikan raapivan vadin laitaa.

+Hän liukui silloin maahan jyrkkien askelmain juureen ja kurkisti

+rappujen alle. Mutta silloin tuli nauru. Tonttu istui siellä vati

+koipien välissä ja pitkä parta kainalossa, jottei se painuisi

+puuroon ja estäisi häntä syömästä. Harmaissa sarkavaatteissaan hän

+siinä istui, punainen piippalakki päässä, kuten kaikilla sen talon

+vanhuksilla. Pakkanen oli purrut häntä nenään, ja hän näytti kovin

+ijäkkäältä. Ja kuitenkaan ei hän ollut isompi viisivuotiasta lasta.

+

+"Hahahaa!" nauroi Faste. "Nyt minä sinut tavotin, sinä pikkunen ukon

+veitikka! Luuletko sinä minun mielivän jäädä tänne maata tonkimaan

+niinkuin muut. Ei, aherra ja itaroi sinä ukko vain, siinä teet

+oikein. Mutta minunpa sopisi paremmin olla Miklagårdissa sota-urhojen

+joukossa, varjelemassa kreikkalaisten kuningasta kultamiekoin."

+

+Tonttu heitti lusikan kädestään ja hypähti pystyyn. Hän heittelehti

+jalalta toiselle ja pujahti niin ovelasti Fasten ohitse. Hän oli niin

+suutuksissaan, että hän oikein puhui, mitä ei ollut tapahtunut ehkä

+sataan vuoteen. "Niin", sanoi hän, kääntäen selkänsä. "Mene sinä

+vain kreikkalaisten kuninkaan luo! Hän mahtaneekin tarvita uutta

+henkivartijaa."

+

+Mutta siitä yöstä lähtien oli menestys ja hyvinvointi lopussa,

+sillä tonttu meni matkoihinsa ja kätkeytyi vanhan latorähjän alle

+metsänreunaan. Orjat ja elukat alkoivat laihtua ja surkastua. Mitään

+ei enää tullut tarpeeksi, sekä yliset että aitat pysyivät aina

+tyhjinä. Jyvähinkaloiden pohjalla näkyi vain pieniä kiviä ja tomua

+tai kuolleita kärpäsiä. Ja kun puitiin viljaa, saatiin vain olkia ja

+akanoita.

+

+Silloin istahti Amunde keskelle kunnia-istuinta, niin ettei

+jäänytkään enää tilaa nuoremmalle veljelle. "Talo on käynyt ahtaaksi

+kahdelle", sanoi hän synkästi. "Sinä peljästytit hyvän tontun isiemme

+talosta. Poistu täältä! En tahdo sinua enää nähdä, vaikka oletkin

+veljeni, samaa syntyä kuin minä. Rakenna laiva ja lähde etsimään

+kaukomatkaista Ingvaria, missä hän sitten lieneekin maailmalla!

+Hän on kotoisin näiltä Mälarin seuduilta, ja hänelle kyllä miehet

+kelpaavat, sillä joka vuosi kaatuu puolet hänen joukkiostaan, jos

+puheissa on perää. Ja muista aina tämä, mitä nyt sanon: hyväileviä

+käsiä tarvitaan, jos mieli viljan kasvaa."

+

+Faste rakensi silloin laivan ja neuloi siihen sarkaisen purjeen.

+Sitten valitsi hän parikymmentä urhokkainta miestä mukaansa. He

+ripustivat kilpensä laivan partaalle ja pistivät airot veteen -- ja

+pian häipyi kototalon korkea katonharja rannan koivujen taa.

+

+Kun meri kimalteli Roslagin luotojen välitse, levitti Faste

+käsivartensa lämmintä merituulta vastaan ja huusi: "Tästä lasketti

+Rurik-päällikkö svealaisine sotureineen ja perusti suuren

+valtakuntansa itään. Olisimmeko me huonompia? Nyt on koko maailma

+meidän!"

+

+Syntyi myrsky, ja meri yltyi ankarasti aaltoilemaan, ja juomavesi

+alkoi loppua nahkaleileistä, mutta eteenpäin kiisi pursi Itämerta

+kohti sitä maata, jota Roslagin sotureiden mukaan nyt sanotaan

+ryssien maaksi. Kun oli päästy rantaan, täytyi sauvoa laiva virtaa

+ylös, ja vihdoin kangasti kaupunki ristihuippuisine torneineen ja

+kupooleineen, jotka kimaltelivat kaikissa sateenkaaren väreissä.

+Linnassa istui Rurikin kaukainen jälkeläinen, huolellisesti

+pehmeihin turkkeihin kääriytyneenä, säätämässä lakia ylimyksilleen.

+Mutta kuningatar, joka ilosta punaisena hypähti peräpenkiltä,

+tervehti muukalaisia selvällä svealaisten kielellä, sillä hän oli

+Olavi Sylikuninkaan tytär. Ja hän lahjoitti vierailleen paremmat

+varustukset. Etelään, yhä etelään kävi kulku leveitä virtoja alas.

+

+Joskus täytyi heidän nousta kuivalle ja laahata laivaansa maata

+pitkin. Mutta iltaisin vierailivat he linnoissa, joissa päällikkö

+vielä saattoi näyttää heille miekkaa, minkä hänen esi-isänsä oli

+tuonut Svitjodista.

+

+Muutamien kuunkierrosten jälkeen muuttui kuitenkin kaikki

+toisenlaiseksi. Puut viheriöivät vielä joulun aikaan, ja raskaita

+viinimarjaterttuja asetettiin heidän lautaselleen. Mutta minne he

+tulivatkin, kaikkialla he kyselivät Ingvar Vaeltajaa.

+

+Vihdoin tapasivat he synkässä metsässä parven ruotsalaisia sotureita.

+Faste kiiruhti heidän luokseen. "Missä on Ingvar, päällikkönne?"

+kysyi hän. Matkaajain kasvot kirkastuivat, kun he kuulivat hänen

+puhuvan isiensä kieltä, mutta he vastasivat murheellisina: "Hiljaa!

+hiljaa! jottei kukaan kuule sellaista kysymystä! Koska sinä olet

+Mälarin laaksosta kuten mekin, niin seuraa meitä pari askelta ja

+sinä saat vastauksen." He veivät hänet viimeisen kuormahevosen luo,

+vetivät peitteen syrjään ja näyttivät ruumisarkkua. "Ingvar Vaeltaja

+on kuollut", kuiskasivat he. "Viimeisenä tahtonaan käski hän meidän

+viedä hänen ruumiinsa kotiin, mutta me tiedämme, ettemme tule

+siinä onnistumaan. Ne tahtovat ottaa hänet meiltä ja haudata hänet

+pyhimyksenä marmoripatsaan alle vieraaseen kaupunkiin."

+

+Rauhattomuuden häivä kulki Fasten päivänpaahtamain kasvojen yli.

+Mutta hän jatkoi matkaansa ja vastasi vain: "Siellä ei uni maistu."

+

+Mutta sotureilleen sanoi hän: "Ingvaria emme saaneet palvella.

+Tulkaa, lähtekäämme vahtimiehiksi Miklagårdiin, vartioimaan Kreikan

+kuningasta kultamiekoin! Sitä olen minä ikäni halunnut, ja minun käy

+aina niinkuin minä tahdon."

+

+Miklagårdin vartiomiehet ratsastivat kuninkaan ympärillä päällikköinä

+ja henkivartijoina. Faste sai valkoisen hevosen, jonka kaviot olivat

+maalatut punaisiksi. Hän oli muhkein mies koko joukosta, kun hän

+istui satulassaan leveärintaisena, sinisilmäisenä, suorasukaisena

+ja kaikissa tuulissa yhtä kerskailevana ja uhkarohkeana. Kuninkaan

+sisaret heittelivät hänelle lentomuiskuja ristikko-akkunoistaan ja

+lähettelivät hänelle hajuvesipulloja ja pieniä kultarahapusseja.

+Hän hankki itselleen kultakannukset ja vyön kultarenkaista. Ja

+koska hän halusi, että miekka hovimuodin mukaan ei saanut riippua

+pystysuorassa, kiinnitti hän raskaan pallon puhtainta kultaa kahvan

+päähän. Kun vihdoin kuningas eräänä aamuna tavattiin kuolleena

+istuimeltaan, veti Faste toisen purppuratohvelin hänen jalastaan ja

+täytti sen aarrekammiosta rannerenkailla ja rintakoruilla. Toisetkin

+vartiomiehet olivat puuhassa mukana ja ottivat niin paljon kuin

+suinkin voivat käsissään kantaa. Niin oli tapa vartiomiesten kesken,

+kun kuningas kuoli Miklagårdissa. Se oli vartiomiesoikeutta se.

+

+Mutta vaikka hän säihkyi jalokiviä, lensi kuitenkin yhä useammin

+hänen kasvoilleen sama rauhattomuuden häivä kuin Ingvarin

+ruumisarkunkin ääressä. Hän riuhtaisi köynnösruusut akkunansa edestä,

+ikäänkuin väsyneenä katselemaan niitä. Liian aikainen vanhuus painoi

+leveät kurtut hänen kasvoilleen, eikä uuden kuninkaan lääkäri osannut

+auttaa häntä ei taikasauvoillaan eikä rohdoillaan. Kerran, kun hän

+valeli suihkulähteen roiskeita otsalleen, näki hän kuvansa vedessä ja

+sanoi: "Mikä sinun on, Faste? Oletko ruvennut pelkäämään kuolemaa?

+Totisesti, kauheata on olo täällä etelässä, kaiken tämän valkoisen

+marmoripaljouden keskellä. Ehkäpä toivut, jos vielä kerran nostat

+purjeesi."

+

+Mutta se purje ei ollut enää karkeata sarkaa, vaan puhdasta silkkiä.

+Eivätkä hänen soturinsakaan enään olleet entisenlaisiansa. He

+olivat oppineet rakastamaan mukavuutta, ja soutu koski kipeästi

+käsivarsiin. Mutta kulku kävi siitä huolimatta yhä etelään, yhä

+kaukaisempia saaria ja niemekkeitä kohti. Kun kuumuus lopulta

+tuli liian polttavaksi, olivat he mielissään saadessaan laskea

+erääseen merenpoukamaan, sinisten vuorten väliin. Ja he heittivät

+ankkurin satamaan, jonka nimi oli Pireus. Kauvempaa tasankojen

+takaa paistoivat päädyt ja marmoripilarit kuin lumi Ateenan

+temppelivuorelta.

+

+Soturit kävivät maihin korit käsivarrella kuin toimelliset

+perheenemännät ikään ja ottivat, mitä tarvitsivat. Niin tapasivat

+he vihdoin neljä marmorileijonaa. He eivät olleet koskaan nähneet

+eläviä leijonia, ja he asettuivat ilveillen suurimman ympärille. Se

+oli paljon pitempi pisintä miestä, ja sen suu oli hiukan raollaan,

+ikäänkuin olisi se läähöttänyt palavissaan.

+

+"Vouv, vouv! Kas, millaisen hallin ovatkin panneet tuohon meitä

+pelottelemaani" huusivat he ja osoittelivat leijonaa sormillaan.

+"Eiköpä sopisi hieman häntääkin heiluttaa, senkin rakki? Etkö näe,

+että me seisomme tässä, tuoretta leipää kädessä? Sen olemme ottaneet

+herroiltasi."

+

+"Odottakaapas", sanoi Faste kumppaneilleen, jotka nauroivat, niin

+että kyyneleet kihoilivat silmiin. "Minä panen koiran kaulaan nauhan,

+joka näyttää ikuisiin aikoihin, että hän tänään on saanut uudet

+isännät."

+

+Ja hän kiipesi leijonan jalustalle vasara ja taltta kädessä ja

+alkoi hakata marmoriin mitä muhkeinta riimukiemuraa. Suuret

+riimukirjoitustaiteilijat Öper ja Balle eivät olisi reippaammin

+ryhtyneet kirjaamaan jotakin muistokiveä siellä kotona Upplannin

+koivujen alla. Mutta vähän ajan kuluttua havaitsi hän vuosien

+vieriessä unohtaneensa useita kirjoitusmerkkejä, ja kun vaivaloinen

+tehtävä oli vihdoin suoritettu, heitti hän väsyneenä työkalut

+käsistään. "En voi enää kauvempaa pettää itseäni", huokasi hän.

+"Minun sairauteni on koti-ikävää, ja ellei näköni petä, on teistäkin

+monen laita sama. Tarpeeksi kauvan olemme olleet kreikkalaisten

+kuninkaan talonvahteina. Nyt saa tämä valkoinen villakoira istua

+tässä meidän sijastamme hänen maataan vartioimassa. Hauku julmasti,

+vartiokoira, kun vihollinen lähestyy! Uudet isäntäsi sinua niin

+käskevät. Hoi, laivamiehet, kokka kohti pohjoista!"

+

+"Niin, kohti pohjoista!" vastasivat soturit ja käänsivät laivan. Ja

+niin kuin he soutivat sinä yönä, eivät heidän aironsa usein olleet

+viuhuneet vaahdonpärskeiden yli.

+

+Kaksikymmentä talvea oli kulunut, kun Faste jälleen astui veljensä

+Amunden tupaan. Mutta nyt oli hän rikas ja hän osti omaa maata. Sen

+nurmikentän ympärille, minne uusien rakennusten tuli kohota, laitatti

+hän säleaidan pienistä seipäistä ja niiden väliin palmikoiduista

+pajunvitsoista, mutta itse tahtoi hän veistää pyhät kunniaistuimen

+pylväät. Hän leikkeli niihin satu-eläimiä ja Torin ja Frejn kuvia ja

+kaikenlaista kaunista, mitä vain osasi keksiä.

+

+Usein unohtui hän myöhälle valoisaan yöhön pylväänpää polvelle

+veistelemään niin että lastut lentelivät. "Ihaninta on kuitenkin

+rakentaa omaa taloa", sanoi hän. Silloin näki hän kerran tontun, joka

+seisoi siellä rinteellä metsäladon luona.

+

+Hän tiesi nyt, ettei ollut suinkaan vahingoksi puhua hiukan

+imarrellen tontuille ja jo pitkät ajat oli hän vilpittömästi katunut

+sitä, että oli tullut loukanneeksi niin hyväntahtoista olentoa.

+"Kuule, ukkoseni", alkoi hän ja katsoi työhönsä. "Sinä tuomitsit

+minut kovaan rangaistukseen, ja minä olen noudattanut tahtoasi. Minä

+olen antanut Kreikan kuninkaalle uuden talonvahdin, joka on vaikeinta

+kiveä ja joka istuu vartioimassa siellä eteläisen niemen kärjessä,

+lähellä maailman etäisintä rantaa. Älä nyt enään ole vihoissasi

+minulle!"

+

+Tonttu ei vastannut mitään, seisoa murjottihan siinä vain selin ja

+kierteli heinänkortta hyppysissään. Mutta jo seuraavana yönä kuului

+hänen pikku vasaraisensa nakuttelevan hirsikasalla, ja ajan oloon

+alkoi Fasten talo menestyä mitä parhaiten. Keskelle pihaa istutti

+hän saarnenvesan hoidokkipuuksi, mutta kun sen oksat alkoivat

+levittää varjoa, oli hän jo hyvin vanha. Silloin tapasi hän koota

+lapsensa ympärilleen ja kertoa heille, mitä Amunde oli hänelle

+opettanut. "Muistakaa", sanoi hän, "että tarvitaan toimelias tonttu

+ja hyväilevät kädet, jos mieli viljan kasvaa".

+

+Kirjoleijona istui sitten monta sataa vuotta vartioimassa Pireuksen

+satamaa. Vihdoin raastoivat sotienkävijät leijonan laivoilleen ja

+veivät sen tuohon satumaiseen saarikaupunkiin Venedigiin, missä ei

+ole vaunuja, vaan veneitä, eikä hevosia, vaan ahavoituneita soutajia,

+jotka laulavat ja näppäilevät kitaransa kieliä. Ylväs Venedig on

+erääseen palatsiinsa koonnut suuret määrät lippuja ja aseita ja

+laivanmalleja, jotka valaisevat menneiden aikojen merenkulkua ja

+merenherruutta. Sisäänkäytävän lähettyvillä istuu siellä vielä

+tänä päivänä vanha kirjoleijona, muinaisruotsalaiset riimukiemurat

+marmorissaan. Mutta kirjaimet ovat niin kuluneet, ettei kukaan enää

+voi niitä selittää, vaan saa jokainen rakentaa niiden perustalle

+minkä tarinan parhaaksi näkee. Niin käy usein, kun meidän on

+kertominen kaukaisten aikojen tapahtumista.

+

+

+

+

+XI.

+

+VANHA SVERKER.

+

+

+Pakanallisen tanhun töminä ja pakanallisten laulujen juohotus

+kuului vielä vanhoista uhrilehdoista. Eteläisissä metsissä asuvain

+götalaisten pihoilta raikui kisan humu ja huilun piipatus, mutta

+mitä syvemmälle polku painui svealaisten maahan, sitä vakavammaksi

+ja synkemmäksi kävi elämä. Harvasanaisena ja ankarana istui isäntä

+penkillä ja punoi joutsensa jännettä, ja Uppsalan jumalainhuoneessa

+valaisivat vielä soihdut svealaisten veri-uhreja. Kastetut kuninkaat

+asuivat mieluummin Länsigötanmaassa, ja he olivat rakentaneet sinne

+paljon kirkkoja. Erään sellaisen kuninkaan nimi oli Inge. Hän

+ratsasti kyllä käräjille Uppsalaan, mutta kieltäytyi pirskoittamasta

+temppeliä uhriverellä, ja kansa karkoitti hänet kiviä heitellen.

+Hänen lankonsa Uhri-Sven nousi silloin kummulle ja lupasi uhrata.

+Siitä hän saikin nimensä. Hänet ottivat svealaiset kuninkaakseen,

+ja hän tuhri jumalia hevosenverellä. Varhain eräänä aamuna ennen

+kukonlaulua yllätti hänet Inge ja poltti hänet taloineen päivineen.

+Jumalain-huone alkoi sitten vähitellen rappeutua, ja sen sijalle

+rakennettiin samainen kirkko, joka vieläkin kohottaa harmaan torninsa

+ilmoihin sukukumpujen lähettyvillä.

+

+Vanha Sverker oli nyt kuninkaana, ja väitetty on, vaikka se väite

+lieneekin tarua, hänen olleen Uhri-Svenin heimoa. Hänellä oli

+Itägötanmaassa linna kallioniemellä Vätternin rannalla. Hän istuskeli

+enimmäkseen pyöreän akkunaisen ääressä ja tuijotti synkkämetsäistä

+Om-vuorta kohti.

+

+Vuoren juurella kuvasteli Alvastran äskettäin rakennettu luostari

+kirkkonsa päätyä munkkien kalalammikkoon. Se oli rauhallinen soppi,

+missä nuoret hedelmäpuut ja pyökit versoivat, ja vaeltajat saivat

+pahoina aikoina uutta rohkeutta, kuullessaan kellon läppäykset

+luostarista. Vasta silloin rohkenivat he pistää miekan tuppeen ja

+toivoa turvallisempaa yösuojaa kuin ennen. Kiitollisina polvistuivat

+he paadelle, jonka alle Sverkerin ensimäinen kuningatar Ulvhild oli

+haudattu. Munkit laskivat palavia kynttilöitä haudalle ja kertoivat,

+miten hän oli rakennuttanut luostarin huomenlahjallaan ja miten hän

+oli aina ollut heille hellä äiti.

+

+Vuosien uurtamana, musta-ihoisena istui vanha Sverker

+akkunapenkillään. Hän oli ollut muinen kaunis mies, jonka silmät

+kiilsivät kevytmielisyyttä ja joka oli innokkaimmin tanhunnut

+götalaisten huilujen piipattaessa. Harmaja tukka, joka paikoittain

+vielä oli mustaa, liehui nyt sinne tänne viimassa. Takki riippui

+löyhänä ja irtonaisena ohuilla olkapäillä. Se oli kyllä silkkiä,

+mutta se oli kovin kulunut ja huolimattomasti pidelty, ikäänkuin

+olisi sen omistajalle kaikki komeus ja loisto aikoja sitten muuttunut

+tyhjäksi turhuudeksi. Sen sijaan rakasti hän lapsiansa. Heille

+lahjoitti hän tuhlaten kaikkea, sekä rakkautta että koruja. Tyttäret

+istuivat hänen ympärillään, poskipäät maalattuina ja kultavanteet

+tukassa, ja lauloivat ja ompelivat.

+

+Päivänä muuanna tuli smålantilaisia myymään hirvennahkoja ja

+metsänriistaa. Heillä oli vaimot ja lapset mukanaan, ja iloinen

+elämä syntyi pihamaalla. Juhana, hänen ainoa poikansa, juoksi

+heidän joukkoonsa, ja kun hän vihdoin hurjasti temmellettyään ja

+riehuttuaan väsyneenä ja palavissaan hoippuroi saliin takaisin,

+olivat hänen komeat vaatteensa rääsyinä. "Leikin tuolla alhaalla

+pienen smålantilaistytön kanssa, jonka nimi oli Blenda", huohotti hän

+ja kävi kopeana ja uhmaillen isänsä eteen. "Näetkö, isä, miten olen

+repinyt uudet vaatteeni? Etkö anna minua nyt selkään?"

+

+"Niinpä niin, miksi et milloinkaan rankaise häntä, isä?" huusivat

+tyttäret ja pistivät neulan ompeleeseensa.

+

+Sverker ojensi heille kätensä ja sulki silmänsä. "Itseäni on minua

+kylliksi rangaistu", sanoi hän matalalla äänellä. "Miksi muita

+rankaisisin? Ihana välkyntä väikkyy sormienne jalokivillä, ja kiven

+voin minä lyödä palasiksi, mutta välkyntää en tavota koskaan. Ellen

+voi vaikuttaa sieluunne hyvin ja viisain sanoin, lapseni, mitä

+auttaa silloin kurittava vitsa? Poikani, kaikki ruumiillinen on

+vain valevaatetusta, niinkuin sinun rikkinäinen viittasi, ja hajoaa

+pian. Mitä siis hyödyttää selkäsauna? Anna minun istua nurkassa

+ajatuksineni."

+

+Muuan kerjäläisnainen, joka oli kulkenut smålantilaisten matkassa,

+astui silloin saliin ja sanoi: "Miksi aina akkunan ääressä, kuningas

+Sverker? Miksi päivät pääksytysten katse tuijottamassa luostariin

+päin?"

+

+"Siksi, että siellä minua hauta odottaa."

+

+"Katsoppas hetkinen minuakin!"

+

+"Olen liian vanha kääntyäkseni ihailemaan kaunista poskiparia."

+

+Kerjäläisnainen veti silloin hunnun kasvoiltaan, ja nyt siinä ei

+seisonut enää kerjäläinen, eikä edes nainen, vaan tanskalainen

+ruhtinaanpoika. "Nimeni on Olavi", sanoi hän ja astui Sverkerin

+luo. "Heimolaiseni aina hurskaasta Nuutti Lavardista asti on

+salakavalasti murhattu. Sentähden pakenin luoksesi kerjäläisnaisen

+huntu kasvoillani. Vedä miekkasi ja auta minua, kuningas Sverker,

+niin autan minä sinua vuorostani. Tiedä", -- hän kumartui hänen

+korvaansa ja alensi ääntään -- "että sinulla on vihollisia minun

+maassani, jotka himoitsevat sinun kuningaskuntaasi. Ne lähettävät

+salaisia kirjeitä hovimiehillesi. Älä milloinkaan nuku molemmat

+silmät ummessa, kuningas Sverker!"

+

+Sverker nojasi akkunanlautaan ja tuijotti taas Alvastraa kohti.

+"Joka päivä tulee tänne pakolaisia", vastasi hän. "Muutamat kosivat

+rikkaita tyttäriäni, kaikki miekkaani. Vaikka te nyt saisittekin

+apua -- turmio, turmio on kuitenkin kaiken loppu. Isäni oli pakana

+yhdeksänteenkymmenenteen ikävuoteensa asti, kun minä hänet hurskaasti

+iloiten sain viedyksi Kagan kirkkoon. Mutta tuskin oli valkoinen

+kastepaita koskettanut hänen hartioitaan, kun hän kaatui kuoliaana

+maahan. Ja Ulvhildini! Missä ovat nyt ne onnelliset hetket, jolloin

+me kahden istuimme tässä akkunanloukossa? Minulla oli paljon

+rautapaitaisia, loistavia ritareita, jotka nyt ruohoittuneiden

+taistelukenttiensä mullasta huutavat minulle: Sverker, kun sinä

+ajattelet meitä, et voi nukkua! Orjani raahasivat hirsiä ja

+rakensivat myllyihin siipiä ja vaunuihin pyöriä, mutta kaikkea

+orjantyötä jäytää mato ja pian se mätänee. Yhtä hyvin voisi kaiken

+antaa olla tekemättä. Mene vierashuoneeseen, ruhtinaanpoika, siellä

+saat kylliksesi seuraa! Sinulla olisi kuitenkin minulle vähemmän

+sanomista kuin minun omilla ajatuksillani, kun istun vaieten

+yksinäni. Minun ajatukseni ovat ennustajia. Tiedätkö, mitä ne

+ennustavat minulle ja jälkeläisilleni? Kurjuutta, kurjuutta!"

+

+Muukalainen meni vierashuoneeseen, mutta Juhana istui hänen viereensä

+penkille ja kujeili pakolaisten kanssa. Muutamien päivien kuluttua

+eivät he, eivätkä smålantilaiset voineet viipyä enää kauvempaa, ja

+Juhana ratsasti heidän perässään pitkän taipaleen ja hoilotteli

+pilkkalauluja. Blendan vaaleakutrinen pää kurkisti pelästyneenä

+viitan rakosesta, kun hän istui siellä äitinsä takana hevosen

+selässä. Mutta Sverkerin punavoiteita paistavat tyttäret nauroivat

+kohti kurkkua lehtokäytävässä, eikä kukaan surrut sitä, että vanhus

+oli jälleen menettänyt muutamia ystäviä.

+

+Ja hän taipui yhä syvempään yksinäisyyteen. Sillä välin kasvoi Juhana

+mieheksi meluavissa juomakemuissa. Kerran sai hän kuulla kahdesta

+sisaresta, jotka olivat paljon kauniimpia kuin kaikki muut. Toinen

+oli naimisissa erään hallantilaisen päällikön, Kaarlen, kanssa.

+Päällikön poissa-ollessa tunkeutui Juhana hänen linnaansa ja ryösti

+molemmat sisaret. Silloin nousi nurinaa koko maassa, ja kun hän tuli

+käräjille, lyötiin hänet hengiltä.

+

+"Sillä pojalla oli suuri tila sydämessäni", huokasi Sverker

+riutuneena viruessaan siinä akkunan ääressä. Nyt oli hänen

+tukkansa aivan valkoinen, ja viitta niin väritön kuin vanha purje.

+Svealaiset, jotka eivät olleet unohtaneet vanhaa oikeuttansa

+asettaa kuninkaita, eivät enää tahtoneet totella häntä. He olivat

+valinneet hänen sijalleen Eerikin, jota sitten kuolemansa jälkeen

+kutsuttiin Pyhäksi. Jokaisella pikalähetillä, joka vaahtoavalla

+hevosellaan karahutti linnan portille ja kiiruhti rappuja ylös, oli

+huonoja uutisia kerrottavana. Munkkeja Nydalasta ja Varnhemistä

+ja muista luostareista, jotka Sverker oli perustanut, vaelsi läpi

+salin kaavuissaan, ja lieden ääressä seisoi roomalainen kardinaali

+lämmittelemässä, valtava punainen päähine roikkuen selässä. Vuosi

+sitten oli hän tullut Ruotsiin verottamaan maata paavin puolesta

+vuotuisella Pietarinpenningillä. Kaikki olivat ääneti, kaikkien

+kasvoilla väikkyi tuskallinen ilme, ja Sverker sanoi: "Kuuloni on

+tavattomasti tarkistunut yksinäisyydessäni, kardinaali. Useita päiviä

+olen jo luullut kuulevani tuhanten rautakenkäisten jalkain tömistävän

+tannerta kolmenkymmenen peninkulman päässä täältä. Mutta minä en

+kykene nostamaan miekkaani seinältä. Eikä häpeätä, jonka poikani on

+sukuumme painanut, kuitenkaan mikään voitto pyyhkisi pois."

+

+Sverker oli oikeassa. Kostaakseen naisten ryöstöä oli Tanskan

+kuningas Sven Grate hyökännyt Smålantiin ja kulki nyt Finnvedenin

+läpi. Mutta lunta oli paksulta, ja hänen soturinsa hakivat suojaa

+taloista, missä voivat. Smålantilaiset majat olivat matalia

+hirsitupia, niissä ei ollut tuoleja eikä irtonaisia penkkejä, eikä

+muuta akkunaa kuin reppänä turvekatossa. Niihin ei monta miestä

+sopinut, ja ylhäällä avonaisella parvella oven yläpuolella ei kukaan

+saattanut seisoa vahdissa pakkasella. Useimpien täytyi viettää yönsä

+lumihangissa suurten nuotioiden ympärillä. Parvi toisensa jälkeen

+luikkikin sentähden kotiinsa Tanskaan. Sven Grate puhallutti silloin

+peräytymään, mutta loukattu päällikkö Kaarle viipyi vielä joukkoineen

+Värendissä.

+

+Se oli kaukaista syrjäseutua ahtaine laaksoineen ja aarniometsineen,

+missä valtaisat tammet ja pyökit ojentelivat oksiaan. Kansa, jolla

+oli muinen ollut omat kuninkaat, ajatteli suuria voimastaan ja

+muistoistaan, ja etenkin naiselle osotettiin suurta kunniaa. Kun

+kosija tuli taloon, heitti neito hansikkaan hänen jalkoihinsa ja

+alkoi hänen kanssaan kaksintaistelun. Jos kosija joutui tappiolle,

+ajettiin hänet pilkaten ja ivaten tiehensä. Mutta jos hän sai

+voiton, oli neito hänelle uskollinen kuolemaan asti. Rumpujen

+päristessä ja pillien piipattaessa marssi hääkulkue läpi kylän kuin

+sotajoukko ikään, ja morsian istuutui tuolilleen puettuna kypärään ja

+rautapaitaan.

+

+Siellä asui Blenda, joka nyt oli roteva nainen ja jonka tukka valui

+kahtena palmikkona selälle. Hän lähetti sanan kaikille naisille,

+jotka kykenivät käsittelemään seipäitä ja kirveitä ja viikatteita,

+että heidän tuli saapua Inglingen kummulle ja tuoda mukaansa parhaat

+ruokansa ja voimakkaimmat oluensa. Koska hän kuului kunnioitettuun

+talonpoikaissukuun, kiiruhtivat he kaikin noudattamaan hänen

+kutsuansa. Vyötäisilleen oli jokainen vihreistä ja punaisista

+kangasliuskoista neulonut taistelumerkin.

+

+"Minä olen nähnyt kuningas Sverkerin ja minä tiedän, että meidän

+on itse itseämme auttaminen", sanoi hän, noustuaan vanhalle

+tuomarinpaikalle kummulla. "Värendin naiset, eivätkö meidän

+hääsaattojemme edessä kulje rummuttajat kuin sotajoukkojen, ja emmekö

+me peri tasan veljiemme kanssa? Hyvä, rakkaat nuoruuden kisasiskot,

+mutta näyttäkäämme myös vaaran hetkellä, ettemme ole huonompia kuin

+miehet!"

+

+Kaikista suista kajahti hyväksymishuuto, ja naissotajoukko, johon

+oli vähitellen kokoontunut väkeä viidestä kihlakunnasta, marssi

+määrätylle paikalle ja rupesi leiriin. Kaunein parvesta meni

+vihollisen luo, joka majaili muutamien peninkulmien päässä siitä,

+ja sanoi hymyillen: "Älkää enää hävittäkö maatamme! Meidän miehemme

+ovat jättäneet meidät ja kaatuneet, ja nyt tahdomme me ruveta teidän

+helliksi vaimoiksenne. Hää-ateria jo odottaa!"

+

+Tanskalaiset lähtivät illalla naisten leiriin. Sinne oli pidot

+järjestetty useihin tilaviin latoihin, mutta ihmissieluakaan ei

+näkynyt. "Kovinpa eukkoraukat peljästyivät, kun heti pötkivät

+käpälämäkeen", ivailivat tanskalaiset ja tungeskelivat nälkäisinä

+parhaille paikoille. He eivät olleet pitkään aikaan syöneet

+kyllikseen, ja he kostivat siis nyt kaksin verroin tappionsa ja

+nukahtivat lopulta niille sijoilleen. Silloin rynkäsi Blenda

+seuralaisineen metsästä ja pisti ladot tuleen, ja kun miehet

+yrittivät ulos, sortuivat he naisten aseisiin.

+

+Kun Blenda oli vihdoin vapauttanut koko Värendin, asetti hän erääseen

+vuorenluolaan kivipöydälle maljan Odinille kiitosuhriksi. Pitkät ajat

+näkivät talonpojat maljan hohtavan luolasta, mutta lopulta romahti

+sisäänkäytävä tukkoon.

+

+Itsenään joulu-iltana, kaksi vuotta tappelun jälkeen, kuultiin

+illansuussa voimakasta rummutusta Sverkerin linnan edustalta. Siellä

+tuli Blenda värendiläisine naisineen. Kukin oli levittänyt komean

+viittansa satulalleen, ja valkoisen hameen yläpuolella liehui

+loistavan kirjava pusero. Jokaisen naisen korut vastasivat yhteensä

+monen talon hintaa, ja jo hopeavyö taistelumerkin alapuolella painoi

+sekin nelisen naulaa. Värendiläisen oikeustavan mukaan hallitsivat he

+itse kaikkea. Blenda oli pukenut ylleen voitetun päällikön kypärän ja

+rautapaidan, jota koristi mitä kimaltelevin kultasilaus, ja kilvessä

+näkyi haarniskoitu nainen polkemassa kaatunutta vihollista.

+

+Sverker oli vähää ennen noussut rekeensä ja lähtenyt ajelemaan, ja

+Blenda ratsasti hänen luokseen. "Palkinnoksi taisteluistamme pyydämme

+me, Värendin naiset, sinua valalla vahvistamaan meidän ikivanhan

+perintö-oikeutemme, sillä sitä varten olemme ratsastaneet tänne niin

+kaukaa", puhui hän kirkkaalla äänellään. "Katsos, kuningas Sverker,

+joskus sietää sentään läimähytelläkin!"

+

+"Sietää sen, jolla on jotakin menettämistä", vastasi kuningas

+Sverker, ja ylhäällä linnassa tanssivat hänen tyttärensä ja vävynsä.

+"Te vapaat Värendin naiset, pitäkää vast'edes erikoisena etunanne ja

+kunniananne rummuttajanne ja perintö-oikeutenne. Sen vakuudeksi annan

+minä kuninkaansanani. Itse olen minä kääntänyt selkäni auringolle."

+

+Hänen varjonsa kulki edellä pitkin tietä reen kiitäessä lohikäärmeen

+pää lumen peittämänä. Takana seisoi ajaja ohjat kädessä. Hän sipoi

+tuon tuostakin miekkaansa, mutta huomasi, että kuningas vielä saattoi

+nähdä hänen varjonsa. "Ajaja", sanoi Sverker, "kuulenpa rahojen

+kilisevän taskussasi. Lainaa ne minulle, jotta saan jakaa almuja!

+Ehkä on tämä viimeinen joulu-yöni. Astuessani alas Ulvhildin luo

+hautaan haluan kertoa hänelle sellaista, mikä tuottaa hänelle iloa."

+

+Saatuaan rahat käteensä, huomasi hän ne vieraiksi rahoiksi, jotka

+hänen vihollisensa olivat salaa lähettäneet ajajalle, taivuttaakseen

+tämän puolelleen. Mutta ilta pimeni, ja tähdet alkoivat paistaa, ja

+Sverker ajoi ajamistaan talosta taloon. Hän astui köyhien majoihin

+lahjoineen ja istuutui hetkiseksi heidän joulupöytänsä ääreen.

+"Herra, meidän täytyy kiirehtiä joulusaarnaan Alvastraan", sanoi

+vihdoin ajaja ja käänsi re'en. Noustessaan jyrkkää mäentörmää

+Ale-puron sillalta täytyi heidän ajaa käymäjalkaa. Vain harvoja

+kirkkoonmenijöitä kulki vielä tiellä, ja ajaja tempasi kiireesti

+miekkansa ja iski. Elämään kyllästynyt vanha kuningas virui

+verissään, hengetönnä re'essä, kun se haltijattomin ohjaksin pysähtyi

+luostarin portille.

+

+Sverker haudattiin Alvastraan, samoin kuin hänen jälkeläisensäkin,

+ja melkein kaikkia vainosi kuolemaan asti kova kohtalo. Ale-puron

+partaalle on pystytetty muistokivi.

+

+Blenda kerrotaan haudatun kotiseudulleen erääseen tarhaan Värnlandan

+kylän lähettyville, ja tarina lisää, että viheriöivälle kummulle

+yleni solakka tammi.

+

+

+

+

+XII.

+

+VETEHINEN.

+

+

+Erääseen Smålannin talonpoikaistaloon tuli kerran mies viulu

+kainalossa ja pyrki vuosikaupoilla rengiksi. Palkakseen ei hän

+pyytänyt mitään muuta kuin ruostuneen ja kelpaamattoman viikaterämän

+luuvan seinältä. Isäntä havaitsi ehdot sangen edullisiksi ja vastasi

+empimättä myöntävästi.

+

+Renki ei ollut hullumpi naamaltaan, mutta pian huomattiin, että hän

+oli harvapuheinen ja raskasmielinen, ja ettei häneltä työ enään

+oikein sujunut. Hän piti aina lakin päässään, olipa sitte tuvassa

+kuinka kuuma tahansa, ja veti sen hyvin mielellään silmiensä

+peitoksi. Kun juhlakynttilät paloivat pöydällä, ei hän koskaan

+kohottanut katsettansa, vaan istui kumartuneena lautasensa yli. Sillä

+tavoin saattoi hän tuntikausia kuunnella kaikkea, mitä puhuttiin,

+mitä suurimmalla hartaudella, aivankuin olisi jokainen ihmissana

+ollut halutuin aarre. Korkeimmalle kiihtyi hänen tarkkaavaisuutensa

+silloin, kun joku läheisen luostarin munkeista lynkytti sauvansa

+nojassa taloon terveisille. "Hyvä työ", tapasi munkki sanoa, "on

+kaikkien ilojen ilo ja ikäänkuin tuulahdus autuuden mailta".

+

+Jouluna, kun pahnat oli levitetty lattialle, istuutui isäntä väkineen

+pöytään kolminaisuuskynttilän ympäri. Köyhät kiertolaiset, jotka

+kolkuttivat ovelle, saivat nekin, ystävällisemmin kuin muulloin,

+ateriansa sinä iltana, ja tupaan kerääntyi vähitellen paljon ihmisiä.

+Toa-tytär lennätti pöydälle puuron; hän oli paljain jaloin, hänen

+pukunaan oli kauniinsininen hame ja niin monin hopeapalloin ja

+-helyin koristeltu pusero, että kävi aika kilinä ja kalina, kun hän

+astua tassutteli pehmeillä oljilla. Täyttäessään rengin lautasta

+sanoi hän: "Sinulla on viulut ja kaikki, etkä sinä ole kuitenkaan

+sitä meille koskaan soittanut. Nyt menen minä hakemaan viulusi ja

+sinä soitat jouluvirren. Siitä tulee niin iloiseksi ja onnelliseksi

+kun saa oikein itkeä."

+

+Renki painui yhä kumarampaan ja mumisi epäselvästi. "Parempaa

+minä sinulle soisin, Toa. Ne kyyneleet, mitä sinä silloin saisit

+vuodattaa, sinut lopulta surmaisivat."

+

+Tyttö tahtoi kuitenkin lähteä hakemaan viulua, mutta juuri silloin

+nousi isäntä seisomaan, juodakseen ensimäisen maljan Jumalan

+kunniaksi vanhan tavan mukaan. Isäntä ryyppäsi ensin pari siemausta

+sarkasta, samoin tekivät hänen vaimonsa ja tyttärensä, ja sarkka

+lähti kiertämään. Kun se tuli pöydän toiseen päähän, missä renki

+istui, huomattiin hänen kalpenevan ja laskevan sarkan kädestään simaa

+maistamattakaan.

+

+"Paljasta pääsi, mies, ja juo Jumalan kunniaksi!" kiljaisi isäntä

+vimmoissaan, ja meni sieppaamaan lakin hänen päästään. Kun tukka

+silloin valahti olkapäille, oli se aivan viheriäistä kuin järviruoho.

+

+Useita kertoja yritti renki totella ja nostaa sarkan huulilleen,

+mutta käsi vaipui voimatonna alas, niin että sarkka kolahti pöytää

+vasten. Hän katsahti rukoilevasti isäntään, ja nyt, kun kynttilän

+valo paistoi suoraan hänen silmiinsä, ei hän voinut kauvempaa

+salata, että ne alituisesti vaihtelivat väriään. Väliin olivat ne

+säkenöivän viheriäiset kuin syvä vesi, ja väliin valkeat. Mutta

+niin sanomatonta epätoivoa kuin se, joka niistä silmistä puhui, ei

+ollut kukaan ihminen ennen nähnyt. Hyvästiä heittämättä kääntyi hän

+pitkään huoaten ovelle ja painui ulos. "Eikö siis minulle löydy

+mitään vapahdusta", voihki hän, "minulle kadotetulle, minulle

+ijankaikkisesti kadotetulle!" Kaikki tuvassa-olijat valtasi kammo,

+ja isäntä sanoi: "Se oli vetehinen tuolta ha'an joesta. Nyt alan

+ymmärtää. Rauta auttaa noitakeinoja vastaan, ja siksi tahtoi hän

+palvella kokonaisen vuoden ruostuneesta viikatekulusta. Hän aikoi kai

+tuskiaan huojentaakseen laskea sen rinnoilleen. Pyhä Neitsyt, varjele

+taloani, jonne moinen vieras oli tunkeutunut!"

+

+Mainio joulupuuro ei tahtonut sinä iltana oikein maistua, vaan kaikki

+menivät hyvin aikaisin levolle.

+

+Toa oli pitänyt paljon muukalaisesta, koska tämä oli aina niin

+hiljainen, eikä mennyt koskaan illatsuihin naapuritaloihin. Viulu

+oli hänen ainoa omaisuutensa ja hän huolehti siitä kovin. Sentähden

+olikin hän antanut sen Toan säilytettäväksi. Kun tyttö nyt tuli

+ylisille maata, avasi hän vaate-arkkunsa ja otti viulun esiin.

+

+Se oli ihmeellisen kiiltävää puuta, ja hän näpähytti muutaman kerran

+sen kolmea kieltä. Heti alkoi ilma suhista. Pelästyneenä kääri hän

+viulun lammasnahkaan, joka oli levällään vaatteiden päällä, ja kätki

+sen jälleen arkkuun. Katon käivertyneiden tuohenpalasten välitse

+näki hän ulos joulu-yöhön. Ilma oli harmaa kuin lyijy, vaikka lumi

+oli pukenut puut lehviin, ja ääni kuiskasi pensaikosta: "Jospa sinä

+aavistaisit, miten olen halunnut päästä elämään teidän, ihmisten,

+keskuudessanne, nähdäkseni, miten te käyttäydytte tullaksenne

+autuaiksi! Toa, anna ainoa lohduttajani takaisin!" Mutta tyttö sulki

+sydämensä ja vastasi: "Mitä sinä minulle jätit, sinä kadotettu, ilkeä

+henki, sen aion myös pitää. Mene tiehesi, vetehinen!"

+

+Tyttö kuuli hänen huokaavan ja narisevain askelten häipyvän ha'an

+läpi joelle päin. Aamulla meni koko talon väki alas joelle, ja nyt

+heittelemään kiviä, niin että ne pudota molskahtivat veteen. Sitä

+sanottiin vetehisen sitomiseksi. Mutta Toa lukitsi vaate-arkun eikä

+hellittänyt avainta luotaan.

+

+Kun oli tullut kesä jälleen ja ensimäinen sato oli korjattu, piti

+isäntä kemut kaikille, jotka olivat olleet mukana työssä. Toa seisoi

+sininen hame päällä ha'assa. "Kaikkien pyhimysten nimessä, mimmoinen

+auringonpaiste!" huudahti hän ja paukutteli käsiään. "Puuttuu vain

+soittoniekka." Ja kaikkialla kulisivat lehvät päivän kullassa. Koivu

+ja pähkinäpuu, leppä ja pihlaja, kataja ja kuusi, puolanvarret ja

+sananjalat ja mehevä ruoho ja viheriä sammal -- kaikki väreili valoa,

+ja nopsasti tanssi pienten varjonläikkäin verkko pitkin maata.

+

+Tyttö kiiruhti ylisille, sieppasi viulun ja juoksi luuvaan. Sitten

+nousi hän nelikolle, laski käyrän kielille, ja heti alkoi se

+elehtiä ja soittaa itsestään. "Mitä sinä ajattelet?" torui häntä

+äiti. "Sinähän soitat keijukaistanssia. Kun sinä tulet sen tanssin

+yhdenteentoista vaihteeseen, ei mikään voi enää vastustaa lumousta."

+Enempää ei vanhus ennättänyt puhua, sillä hänen kurttuiset kätensä

+olivat lentäneet lanteille, ja nyt hän pyöriskeli tanhussa niin että

+tomu pölisi. Viulu vinkui ja vikisi, korisi ja vaikerteli, hyrisi

+ja lauloi, ja puukengät kolisivat. Koko niittoväki tanssi: isäntä

+jyväsäkki sylissä ja rengit lakkireuhkat käsissä. Käsi oli kuin

+kiinnikasvanut käyrään, ja kun Toa tuli kymmenenteen vaihteeseen,

+ei mikään elävä olento voinut enää pysyä asemillaan. Kissa tanssi

+maitokulhoineen, talonkoira luunpalasineen, lehmä kelloineen,

+mullikka jukoineen. Ja ulkona tiellä pysähtyi hevonen ja alkoi

+tanssia ratsastaja selässään. Mutta kun Toa tuli yhdenteentoista

+vaihteeseen, silloin alkoivat vaunut ja rattaat pyöriä. Ja penkit

+ja pöydät ja purtilot ja pytyt ja pikarit yhtyivät tanssiin. Toa ei

+voinut enää seisoa tanssivalla nelikollaan, vaan pyöri vimmattua

+vauhtia ympäriinsä ja kiiti alas luuvan rappuja ja painui läpi ha'an

+aina joen rannalle saakka.

+

+Kyyneleet kimmelsivät poskipäillä, mutta huulet ja silmät hymyilivät

+vastoin hänen tahtoansa. Hän näki vetehisen kiiruhtavan rantaan

+mustanruskeassa vedessä. Ja hän oli aivan kuin valkoinen hevonen.

+Mutta kun hän nousi vedestä, oli hän jälleen entisensä näköinen. Hän

+ojensi tyttöä kohti valuvat käsivartensa ja virkkoi: "Nyt olet sinä

+minun, Toa!"

+

+Toa saattoi nähdä hänestä vain vilauksen tuolloin tällöin, sillä

+koko ajan täytyi hänen pyöriä hurjaa vauhtia. Kun hän pisti jalkansa

+veteen, välähti hänen silmiinsä järviruohon peittämä mutainen luola,

+missä vetehinen asui. Siellä täytyisi hänenkin siis istua, tuon

+hirviön kumppanina. Saamatta enää milloinkaan sytyttää joulukynttilää

+tai kuulla kirkonkellojen mahtavaa kuminaa! Huulet avautuivat monet

+kerrat, mutta puhetta ei syntynyt. Vihdoin sai hän kuiskatuksi: "Niin

+pahaako sinä minulle suotkin?"

+

+Vetehisen rinta kohosi. Käsivarret vaipuivat alas, ja hän kääntyili

+kaikille tahoille, ikäänkuin jotakin etsien. Lopulta tarttui hän

+tyttöä hameesta, niin että hänen täytyi pysähtyä, ja sanoi hänelle:

+"Huuda isällesi, että hän heittää tänne sen viikatteen sieltä luuvan

+seinältä... jos hän vielä siihen kykenee."

+

+Tyttö teki työtä käskettyä. Kun vetehinen sai viikatteen, leikkasi

+hän yhdellä vetäisyllä viulun kielet poikki. Soitto taukosi ja

+tyttö vaipui menehtyneenä nurmikolle ja ojensi viulun vetehiselle.

+Laitellessaan kieliä uudelleen kuntoon puheli vetehinen: "Ei,

+minä en voi tosiaankaan suoda sinulle niin pahaa. Minä olin liian

+kauvan ihmisten luona. Minä näen, miten he käyttäytyvät tullakseen

+autuaiksi. Ja autuudeksi tahtoisin sanoa sitäkin, kun saa soittaa

+kieliä, jotka ovat pakottaneet hyvän ihmisen itkemään. Nyt tiedän

+vapahtajani elävän."

+

+Sen sanottuaan sukelsi hän viulu kainalossa veteen ja häipyi

+näkyvistä.

+

+Satoja vuosia jälkeenpäin sattui vielä öisin, kun joen vesi hopeana

+kimalteli, että paimen tai eräretkiltään palajava metsästäjä kuuli

+hänen surullisen, vienon soittonsa. Mutta häntä itseään ei enää

+milloinkaan nähty, ei päivän paistaessa eikä kuun kumottaessa.

+

+

+

+

+XIII.

+

+JÄTTILÄISNAINEN.

+

+

+Niinpä niin: häitä piti vietettämän, kolmenkertaisia häitä, ja

+häistä, häistä puhuttiin koko smålantilaisessa kylässä. Kun

+paimenpoika palasi vuohineen kotiin, sanoivat hänelle naiset: "Ynnar,

+sinähän tunnet metsän kuin viisi sormeasi. Meneppäs vuoreneukon luo

+ja pyydä lainaksi hänen häähopeitansa!"

+

+Ynnar kääntyi silloin metsään takaisin ja lauloi ja puhalteli

+tuohiluikkuunsa. Kun hän oli ehtinyt vuorenjyrkänteelle, seisoi

+siellä Grimma, vuoreneukon tytär, kampaamassa mustaa, jouhenkankeata

+tukkaansa.

+

+"Äiti ei lainaa häähopeitansa, ennenkuin minä olen viettänyt häitä",

+sanoi Grimma ja pillahti itkemään. "Mutta jos mielesi tekee, saat ne

+kyllä nähdä." Hän kohotti hiukan kallion reunaa, ja sieltä kimalteli

+kattilantäyteinen puhtainta hopeaa.

+

+Ynnarin veti miettiväiseksi ja hän seisoi siinä paikallaan, toista

+jalkaansa viipotellen. "Älähän itke, Grimma", sanoi hän viimein,

+"vaan tule tapaamaan minua hääpäivänä kirkon ovelle, niin tulee meitä

+tasan neljä paria!" Sen kuuli vuoreneukko, joka oli ollut poissa,

+mutta joka nyt palasi kotiin tavattoman suuren katajasauvansa varassa

+ja yski niin mahtavasti, että kallionlohkareet hyppivät. "Mielisinpä

+uskoa, että hän on kutakuinkin sievä, tuo minun Grimmani", sanoi

+hän. "Ja hänen poskensa ja korvansa ovat kaarnankovat, niinkuin

+jättiläisneidon tuleekin. Mutta lahja lahjasta. Jos hänestä tulee

+sinun omasi, täytyy sinun luvata antaa hänelle huomenlahjaksi kello,

+joka kilkuttaa tuon punaisen vasikan kaulassa tuolla alhaalla. Se

+pitää niin pahaa ääntä, etten vuosikausiin ole saanut rauhassa

+nukkua."

+

+Ja hän osoitti sormellaan kirkkomäkeä, missä tapuli törrötti

+vihittyine kelloineen. Ynnar pelästyi ja kiiruhti vuorelta.

+

+Pian koitti kuitenkin määrätty hääpäivä, ja kynttilät ja

+värendiläiset soittoniekat etunenässä kulkivat ne kolme nuorta paria

+kirkkoon. Silloin ilmestyi Grimmakin metsästä kaikessa hopeaisessa

+komeudessaan. Paljain jaloin hän oli, ja ruskea oli hänen ihonsa,

+mutta vaatteet olivat niin täynnä hopeakoruja, että ne kilisivät

+ja kalisivat kuin sotavarustus. Hän keikistelihe ja kaakistelihe,

+ja Ynnarin mielestä oli hän aika komea. Hän ojensi paimenpojalle

+mahtavan kätensä, eikä hänkään malttanut pitää kättänsä selän takana,

+vaan astuivat he niin neljäntenä parina kirkkoon.

+

+Kun Grimma istahti muiden viereen morsiuspenkille, rysähti se

+paikalla pieniksi palasiksi. Ynnar vieritti silloin kirkkoon suuren

+kiven jättiläismorsion istua. Mutta morsian oli niin painava, että

+kun hän nousi siitä seisomaan, näkyi kivessä syvät jäljet.

+

+Iltasella, kun Ynnar oli vienyt hänet tupaansa, tuli hänen nälkä. Hän

+rutisti yhteen möhkäleeseen viisi leipäkyrsää ja levitti sille naulan

+voita. "Eipä tästä juuri kelvollista voileipää synny", sanoi hän,

+"mutta kyllä se täksi illaksi välttää".

+

+Seuraavana päivänä meni hän pelloille töihin ja raatoi ja kaivoi, ja

+kun tarvis tuli, veti hän sekä auraa että heinäkuormia. Jokaiseksi

+ateriakseen pisteli hän nelikon puuroa ja maitokiulun tyhjensi hän

+yhdellä siemauksella, mutta eipä sitten Ynnarin tarvinnutkaan tehdä

+töitä eikä pitää vetojuhtia. Kun ilma oli kaunis, kuljeskeli hän

+kaikessa rauhassa mehiläispesiään katsomassa. Jos taas satoi, kutoi

+hän silmukan, pari, nuottaansa, saadakseen ajan kulumaan. Hän muuttui

+kovaksi ja kylmäksi Grimmalle ja löi häntä usein, vaikka toinen oli

+aina yhtä nöyrä, eikä koskaan valittanut. Joskus kuitenkin sattui,

+että Ynnarin äkeät rypyt hetkiseksi silisivät. Se tapahtui aina, kun

+kirkonkelloa soitettiin, sillä se oli hänestä ihaninta, mitä saattoi

+ajatella. Silloin hänen kasvonsa kirkastuivat. Silloin herkesivät

+kylänlapset kesken kisailuansa kuuntelemaan.

+

+Synkempänä kuin muulloin työnsi hän nuottansa nurkkaan hiljaisella

+pääsiäisviikolla, jolloin kello oli tehty mykäksi käärimällä olkia

+sen kieleen. Hän sammutti tulen liedeltä heti auringon laskettua ja

+piirusti ristin oveen, sillä niinä öinä hiiviskelivät noita-akat

+kyliä ja kirnusivat lähteitä ja kaivoja. Eikä ollut suinkaan viisasta

+ärsyttää menninkäisiä uteliaasti tirkistelemällä niitä ovenraosta,

+vaan hän ryömi aikaisin makuulle ja veti peitteen korvilleen. Grimma

+istui yksinään lämmittelemässä kuuman tuhan ääressä ja oli kovin

+iloissaan, kun ei tarvinnut kuulla sitä pelättyä kuminaa.

+

+Vuoreneukko tuli silloin ovelle ja kuiskasi: "Tyttäreni, kuule, mitä

+sanon! Onko rakkautesi saattanut sinut unohtamaan huomenlahjasi? Tänä

+yönä et tapaa ketään kulkijoita tiellä. Ota tuon punaisen vasikan

+kaulasta kello! Heitä se ilmaan ja laske se lentämään, mutta eksytä

+se niin, ettei se enään osaa tänne, vaan jättää meidät, jättiläiset,

+rauhaan. Näinä öinä tahtovat kaikki siunatut kellot vapautua

+kytkyimistänsä ja lennellä mielinmäärin. Äskenkin liiteli niitä

+kuusi, seitsemän kappaletta tuon pilviseinän yli."

+

+Grimma istui kauvan mietteissään. Vihdoin kääräisi hän viitan ylleen,

+astui yöhön ja irroitti kellon hirrestä. Mutta ennenkuin hän päästi

+sen käsistään, huusi hän kellon mustaan kitaan: "Jopa sinut tavotin,

+kello. Jos mielit joskus kotiin löytää, niin älä pysähdy, ennenkuin

+kuulet minun huutavan sinua!"

+

+Kello keinuili poispäin läpi ilman. Se heilahutti olkiin käärittyä

+palaansa taivaan tähtikuvun alla ja lauloi käheästi ja kolkosti:

+"Roomaan, Roomaan, pyhään Roomaan!"

+

+Pääsiäis-aamuna hyppäsivät kaikkien kylien lapset puolipukeissaan

+kaikista tuvista, paukuttivat käsiänsä ja huusivat: "Kuulkaa, nyt

+ovat meidän rakat kellomme palanneet jälleen takaisin!" Sillä

+jälleen kiiriskeli kellojen kumina pitäjästä pitäjään. Vain Ynnärin

+kylässä vallitsi hiljaisuus, ja lapset seisoivat siellä alakuloisina

+odottelemassa.

+

+Kun Grimma kuuli, kuinka kaipaavasti hänen miehensä huokaili, luuli

+hän sydämensä pakahtuvan. Hän ei voinut kestää kauvempaa, vaan riensi

+alas järven jäälle. Hän näki silloin kodittoman kellon palanneen

+Roomasta, ja nyt liiteli se etsien pienenä pisteenä korkealla

+ilmassa, valmiina iki-ajoiksi lähtemään Lappiin.

+

+Enempää siekailematta huusi hän silloin: "Kello, tule, sinä olet jo

+kotona!"

+

+Kello putosi silloin suoraan hänen käsiinsä, iski avannon jäähän ja

+alkoi vajota. Ynnar oli seurannut Grimmaa, ja kun hän näki, miten

+hän ponnisteli pitääkseen kelloa jäälohkareella, kysyi hän häneltä

+muuttuneella äänellä: "Mistä tulee, että sinä, joka olet niin väkevä,

+olet vaijeten ottanut niin monta iskua minulta, joka olen aina ollut

+niin heikko?"

+

+"Etkö sinä sitten tiedä", vastasi Grimma, "että kun jostakin pitää,

+niin sietää kaikki? Ja kun sinä nyt olet puhunut hyviä sanoja

+minulle, kärsisin minä mielelläni kellonsoittoakin. Mutta nyt on se

+liian myöhäistä. Kello on minua väkevämpi."

+

+Hänen näin puhuessaan murtui jää yhä enemmän ja enemmän, ja kello

+veti hänet mukanansa syvyyteen.

+

+Sille kohtaa jäi ikuisiksi ajoiksi avanto, joka ei jäätynyt

+paukkuvimmallakaan pakkasella. Ja suurina juhlaöinä kuultiin vielä

+kellon kumajavan alhaalla järven pohjassa. Mutta Ynnar katui

+kovuuttansa uskollista Grimmaa kohtaan ja suri häntä niin haikeasti,

+ettei enää viihtynyt vanhassa kodissaan. Hän painoi hatun päähänsä,

+tarttui sauvaansa ja lähti vaeltamaan pyhiin, ja sai hautansa

+kaukana, kaukana maailmalla.

+

+

+

+

+XIV.

+

+EERIKKI PYHÄ JA VUORENLUMOKAS.

+

+

+Oli Kristuksen taivaaseenastumispäivän, helatorstain, yö, ja

+kääpiöt avasivat vuoren oven. Taikataitoiset kalastajat laskettivat

+myötäpäivään ruuhellaan läpi ruovoston ja istuivat vapa kummassakin

+kädessä. Ja koukkuselkäiset noidat penkoivat maata, sillä sieltä

+saattoivat he sinä yönä poimia kullat ja hopeat paljain käsin.

+

+Heidän loitsuistaan välittämättä ratsasti pyhä Eerikki polkua

+sotureineen, jotka veisasivat virsiä. Hänen vaaleilla kiharoillaan

+upeili sininen lakki, jota reunusti littein jalokivin koristettu

+kultainen otsaripa, ja hänen sininen viittansa valui yli miekan.

+Hänen edellään kannettiin ristinlippua, jonka juurella hän oli

+sotinut Suomessa, ja sen tahtoi hän nyt ripustaa kirkkoonsa Uppsalan

+hautakumpujen keskeen.

+

+Metsässä ei ollut vielä aivan pimeä, ja hän huomasi pienen peikon,

+jolla oli punainen piippalakki päässä, kulkevan hänen vierellään

+ja ohjaavan hevosta. Mutta hurskas kuningas sulki silmänsä, jottei

+häiriintyisi rukouksissaan, ja siirteli hiljaa rukousnauhansa helmiä.

+Vasta viimeisellä helmellä kohotti hän katseensa.

+

+Kääpiö rähähti ilkeään nauruun, sillä hän oli vienyt hänet vuoreen

+ja koki nyt sulkea kivi-ovea hänen jälkeensä. Mutta Eerikki teki

+ristinmerkin. Silloin oli mahdotonta liikuttaa ovea. Kylmiä

+vesitippoja putoili luolan katosta, ja joukko pieniä sepänpahaisia

+taoskeli ja kalkutteli viheriän tulen ympärillä. Nurkassa virui

+jotakin, joka ensi näkemältä oli kuin läjä tomua ja lahonnutta puuta.

+Mutta läjä liikahti, ja nuori tyttö astui esiin ja kohotti huntuansa.

+Hänen kasvonsa olivat ruskeat ja pyöreät, ja kivikirves riippui hänen

+vyöstään, ja hänen pukunansa oli karvainen nahka.

+

+"Vieras", kuiskasi hän uneliaasti kuin nukuksissa. "Sinä teit äsken

+vasaranmerkin, aivan kuin Ura-Kaipaalla, suurella päälliköllä, oli

+tapana tehdä, kun hän rukoili kiviä. Vieläkö Ura-Kaipa elää? Onko

+hän kovin vanhentunut? Minä olin hänen orjattarensa. Kas, kas, nyt

+muistoni kirkastuu. Pimeänä yönä, lumimyrskyssä otti minut vuori

+lumoihinsa."

+

+"Tuhansia vuosia on mahtanut siitä kulua", vastasi Eerikki, "sillä

+enpä muista milloinkaan nähneeni sinunlaistasi ihmistä".

+

+"Minusta ovat ne vuodet olleet kuin yksi ainoa yö", jatkoi hän, ja

+hänen äänensä lujeni. "Mutta enpä ole minäkään nähnyt sellaista

+korskuvaa hirviötä, kuin se, jonka harteilla sinä istut. Astu alas

+ja istuudu untuvatyynyilleni!" Siinä oli vain kurja multa- ja

+sammalvuode, mutta peikko oli niin kääntänyt hänen näkönsä, että

+kaikki näytti hänestä muunlaiselta, kuin se oikeastaan oli. "Mikä

+komea asunto! Ota kynttilä ja valaise ympärillesi", pyysi hän ja

+katsahti luolan homeisiin seiniin. Kynttilä, jota hän hänelle

+tarjosi, oli vain harmaa kivenpala. "Pienet kääpiöiseni, tuokaahan

+vierasruoka! Ura-Kaipaan orjatar haluaa puhella muukalaisen kanssa

+ja kuulla uutta ihmisistä." Kääpiöiset kantoivat silloin esiin

+sisiliskoja ja rupisammakolta ja puunnöhtää, eivätkä malttaneet olla

+hiukan herkkuja maistelematta. Mutta he olivat vähäruokaisia ja he

+saivat kylliksensä yhdestä ainoasta hyppysellisestä.

+

+"Vuorenlumokas-parka!" sanoi Eerikki. "Sukukunnat ovat kuolleet

+toistensa jälkeen, mutta sinä olet vain nukkunut täällä luolassa.

+Tule mukaan ja katso itse, miltä nyt maailmassa näyttää!" Hän nosti

+tytön eteensä satulaan ja ratsasti ulos vuorensalista. Uteliaina

+seurasivat kääpiöt pitkässä rivissä, hyppien ja loikkien mitä

+hullunkurisimmalla tavalla, ja pysähtyivät vasta metsänreunassa.

+Heistä oli vähitellen tullut tytön ystäviä, ja tytön ilo oli suuri,

+kun hän näki heidän piippalakkiensa pilkottavan katajain välistä.

+

+Mutta nyt hänen silmänsä levisivät. Tasangolla Fyrisvirran suussa

+lepäsi Itä-Aros aamuhämärässä. Siinä sijaitsee nyt uusi Uppsala.

+Ei näkynyt siellä telttoja eikä havumajoja, kuten Ura-Kaipaan

+metsäleirissä, vaan kokonaisia puunrunkoja oli ladottu päällekkäin

+taloiksi. Ihmeellisin oli kuitenkin punanpaistava vuori keskessä. "Se

+on pyhän Kolminaisuuden kirkko", kertoi Eerikki. "Nyt osaavat ihmiset

+rakentaa kivistä, niin että he saattavat putoamatta kohota korkealle

+ilmaan. Mutta niinpä täytyykin pieninkin kivi asetella huolellisesti

+ja taitavasti."

+

+Vain silloin tällöin ymmärsi tyttö sanasen hänen puheestaan, sillä

+kielikin oli muuttunut. Tyttö painui lähemmäksi häntä, ja hänen

+jouhipaitansa pisteli häntä vaatteiden läpi, mutta tytön mielestä oli

+Eerikki hänelle kuin hyvä isä. Tuskan valtaamana kysyi hän, mikä se

+niin kumisi ja lauloi.

+

+"Ne ovat kellot, jotka puhdistavat ilman peikoista ja noidanlumoista."

+

+Hän käänsi päätänsä, eikä voinut olla hymyilemättä nähdessään, kuinka

+pelästyneinä kääpiöt kirmasivat metsään kellojen kumahtaessa. Toiset

+kaatuivat nokalleen, toiset keikahtivat selälleen. He eivät tienneet,

+miten parhaiten olisivat päässeet pakenemaan. Ja nyt nousi aurinko.

+

+"Ah, siinä on aurinko", riemuitsi hän, ja sydän jyskytti. "Yhtä

+säteilevä kuin ennenkin! Vieläkö sinä elät?" "Niin, siinä on

+aurinko", myönsi Eerikki ja nosti hänet satulasta. "Pysähdymme tähän

+messua kuulemaan", sanoi hän miehilleen, jotka jo odottivat häntä

+kirkon ovella. Siinä viivähti hän hetkisen, jakaakseen oikeutta

+köyhille ja rikkaille, jotka kokoontuivat hänen ympärilleen. Ja hän

+menetteli niin lempeästi ja jalosti, että riitapuolet vähitellen

+tyyntyivät. Sitten menivät kaikki sisään, paitsi tyttö, joka jäi

+seisomaan kynnyksen ulkopuolelle ja katseli epäluuloisena kupukattoon.

+

+"Niin paljon kuin Ura-Kaipa uhrasikin kiville, ei hän kuitenkaan

+saanut niitä liitelemään ilmassa", ajatteli hän. "Uusi päällikkö on

+ihmeellinen mies. Ei hän peljännyt äsken vuoren peikkoja, ja yhtä

+tyynenä seisoo hän nyt riippuvain kivien alla."

+

+Lukemattomat kynttilät paloivat kirkossa, ja tuoksuava suitsutus

+levisi kaikkialle. Siinä seisoessaan ja miettiessään, miten kaikki

+oli muuttunut, kaikki, paitsi aurinko ja metsä, näki hän mahtavan

+sotajoukon lähenevän. Silloin unohti hän pelkonsa ja hyppäsi soturien

+välitse kupukaton alle varoittamaan polvistuvaa kuningasta.

+

+"Aavistan, että ne ovat minun tanskalaisia vihollisiani, ja

+että ne himoitsevat minun kruunuani ja henkeäni", vastasi hän

+hiljaa, nousematta pystyyn. "Tyttö, asetu kynnykselle ja odota

+kärsivällisesti! Tämä ihana messu täytyy minun kuulla loppuun. Me

+ihmiset olemme vähitellen saaneet paljon sellaista, mikä on meille

+rakkaampaa kuin henki."

+

+Kun messu oli laulettu, astui hän ulos. Taistelu oli ankara, mutta

+lyhyt, ja ylivoiman ahdistamana syöstiin pyhä Eerikki tantereeseen.

+Muuan vihollinen kohotti leveätä miekkaansa, iskeäkseen hänen päänsä

+poikki.

+

+"Tahdonpa nähdä, eikö hän nyt edes pelkää!" nyyhkytti tyttö ja

+tuijotti, kauhunsa voittaen, ihmetellen häneen.

+

+Pyhän Eerikin kasvoille, jotka ennen olivat olleet kalpeat, valahti

+nyt väkevä puna kuin korkeimman onnen aavistuksena. "Enemmän kuin

+maata ja aurinkoa, joka äsken nousi", sanoi hän kuiskaten ja suuteli

+rukousnauhansa ristiä, "rakastan minä jotakin tuolla kaukana,

+kaukana, jota en ole vielä milloinkaan silmin nähnyt enkä käsin

+koskenut. Ja sen rakkauden tähden on minulle kuoleman hetki kunnian

+ja taivaallisen autuuden hetki."

+

+Miekka putosi ja siihen, mihin hänen päänsä vierähti, puhkesi kirkas

+lähde. Munkit ja muut hurskaat miehet korjasivat hänen ruumiinsa,

+ja sokeat, jotka koskettivat sitä, saivat näkönsä jälleen. Hänen

+ristinlippuansa säilytettiin sitten Ruotsin pyhimpänä kalleutena,

+ja hänen kuolinpäiväänsä toukokuussa, jolloin vilja tekee terää

+ja katajapensas kukkii, vietettiin pienimmässäkin kirkossa. Hänen

+luitansa kannettiin hyvän sadon saamiseksi pitkin peltoja, kuten

+ennen Frejn kuvaa, ja vielä nytkin säilytetään niitä hopea-arkussa

+Uppsalan tuomiokirkossa.

+

+Mutta saman päivän iltana, jolloin hän kaatui, kuului kolkutusta

+vuoren ovelta. "Avatkaa, kääpiöt!" pyyteli vapiseva ääni.

+"Ura-Kaipaan orjattaresta on kaikki täällä ulkona niin uutta ja

+vierasta. Me viihdymme paremmin yksissä, te ja minä. Kääpiöt,

+kääpiöt, nyt on menty niin pitkälle, että ihmiset antavat tappaa

+itsensä jonkun kaukaisen takia, jota he eivät voi silmin nähdä

+eivätkä käsin koskea! Minne se johtaneekaan? Haluan tulla teidän

+luoksenne vuoreen ja vaipua jälleen uinailuuni."

+

+Puunjuuret ja pensaat peittivät vuoren oven, ja sadat vuodet kiitivät

+pois nopeina kuin talvipäivät. Heräjä, Ura-Kaipaan orjatar, ja tule

+vielä kerran katsomaan ja ihmettelemään maailman menoa! Pian on aika.

+

+

+

+

+XV.

+

+KUKA OLI VIERAAMME?

+

+

+Olipa mahtava jaarli Folkunga-sukua, jonka nimi oli Birger Brosa.

+Kolme päivää ennen joulua, kun hän istui linnassaan soihtujen

+valossa, astui sisään muuan nuori pappi ja istuutui sanaakaan

+sanomatta ovensuupenkille.

+

+Nuoret miehet kisailivat ja painiskelivat permannolla, ja harvat

+kiinnittivät aluksi huomiotansa muukalaiseen. Suuri olikin sentähden

+heidän hämmästyksensä, kun hän hetkisen kuluttua äkkiä riisui

+papinkaapunsa ja iski tuimasti yhteen vahvimpien kanssa. Illalla, kun

+jaarli oli käynyt makuulle, kutsutti hän muukalaisen luokseen.

+

+"Olen kyllä kuullut, että papit osaavat messuta", alotti jaarli,

+joka oli iloinen herra, ja jonka poskilla loisti väkevä puna,

+"mutta käsivarsissa ei heillä juuri tapaa olla pontta. Kuka olet,

+muukalainen?"

+

+"Nimeni on Sverre", sanoi nuorukainen ja istuutui tuttavallisesti

+vuoteen reunalle. Hänen ryhtinsä oli miellyttävä ja arvokas, ja

+äänensä vastustamattoman lumoava. "Äitini asui Fär-saarilla. Siellä

+minä synnyin ja siellä sain minä nuoruudenvuosinani harjoitella

+käsivarsiani kiipeillessäni pyörryttäviin korkeuksiin linnunmunien

+ja untuvan etsinnässä. Norjassa olivat silloin rauhattomat ajat,

+silloin, kuten nyt. Kuningas Sigurd Mund oli äskettäin surmattu."

+

+Rouva Birgitta, jaarlin vaimo, joka makasi hänen selkänsä ja seinän

+välissä, veti sudennahan paremmin päällensä ja nousi istualleen.

+Samettisen yömyssyn reunoista riippui joukko pieniä kultatupsuja,

+jotka sekaantuivat hänen harmahtaviin, kiemurteleviin kiharoihinsa.

+"Tiedä, nuorukainen", sanoi hän muistojensa liikuttamana, "että minä

+olen kuningas Sigurdin sisar."

+

+Kun keskustelu oli ehtinyt tähän, vaikeni Sverre hetkiseksi. Silloin

+pilkahti veitikka hänen silmäänsä, ja rakastettavasti, mutta hienosti

+pilaillen jatkoi hän: "Niinpä niin, sinä olet kuningas Sigurdin

+sisar. Mutta sinulle on kai se seikka suuri uutinen, että minä,

+joka istun tässä vuoteenreunalla, ja jonka nimi on Sverre, olen

+hänen poikansa. Äiti kertoili minulle joskus syntyperästäni, kun

+olin tullut täysi-ikäiseksi. Vaikka minun onkin ollut pakko lukea

+papiksi, olen minä Harald Kaunotukan sukua yhtä hyvin kuin sinäkin,

+rouva Birgitta. Ja siksi olen vaeltanut tänne. Heimolaiset, nyt tulee

+teidän auttaa minua oikeuksiini Norjassa!"

+

+Rouva Birgitta otti lämpimän yömyssyn päästään, voidakseen paremmin

+ajatella. Mutta viekas jaarli rauhoitti häntä ja sanoi Sverrelle:

+"Mitä kauvemmin ihminen elää, sitä ihmeellisempiä seikkoja saa hän

+kokea. Mutta nyt on myöhä jo, Sverre; aika on sinun käydä katsomaan

+itsellesi yöpuuta."

+

+Muutamia päiviä myöhemmin puhutti hän hovimiehensä juottamaan

+Sverreä runsaammin kuin tämä kesti. He sekoittivat hyvin väkevän

+mesijuoman, vilkuttivat silmää toisilleen ja kuiskivat Sverrelle:

+"Voitpa uskoa, että meistä sinun ilveilysi on aika hauska. Tunnusta

+vain meille, ystävillesi, että jaarli Erling Vinokaula tai joku muu

+norjalaisveijari on lähettänyt sinut tänne pilailemaan sukuylpeän

+rouva Birgittan kustannuksella."

+

+Mutta Sverre huomasi heidän juonensa ja sai heidät juomaan enemmän

+kuin hän joi itse. Sitten puristeli hän heistä vähitellen kaikki,

+mitä hänen oli hyödyllistä tietää. "Joka juo liikaa", sanoi hän

+lopuksi, "luulee puhuvansa viisaasti ja nokkelasti, mutta hän

+huutaakin ilmoille kaiken sen, mistä hän kaikkein mieluimmin olisi

+ollut vaiti. Herätessään seuraavana päivänä tuntee hän kipua päässään

+ja kipua omassatunnossaan. Niin tulee käymään teidänkin huomenna,

+rakkaat hovimiehet!"

+

+Mutta jaarlin pojat ja kaikki nuoret ja turmeltumattomat miehet

+muuttivat lähemmäksi häntä, jotteivät kadottaisi yhtään ainutta hänen

+sanoistaan. "Niin totisia sanoja puhuvan miehen täytyy myös olla

+se, joksi itseään sanoo", ajattelivat he. Kun hovimiehet huomasivat

+tämän, menivät he jaarlin luo ja sanoivat kärsimättöminä: "Neuvomme

+on, jaarli, että sinä toimitat tuon seikkailijan hengiltä, ennenkuin

+hän ehtii peräti pyöryttää sinun omien lastesikin päät."

+

+"En tahdo auttaa enkä vahingoittaa häntä", vastasi jaarli. "Mitä on

+meidän uskominen? Jos hän valehtelee, tekee hän sen ainakin niin,

+että hän itse uskoo tuohon valheeseensa. Ja sehän on melkein samaa

+kuin puhua totta."

+

+Rouva Birgitta ei ollut tyytyväinen vastaukseen. "Kuka maankulkija

+tahansa", penäsi hän, "voi tulla sanomaan: Minä olen kuninkaan poika.

+Mutta jos nyt asian laita kaikessa tapauksessa olisi niin, kuin

+Sverre väittää? Luulenpa keksineeni keinon. Muistathan muutamien

+turkiskauppiaiden lahjoittaneen minulle erään lappalaisen orjan,

+jonka nimi on Vittiko. Hän on noita, hän on tietäjä. Anna hänen

+katsoa Sverren käsiä ja lukea totuus!"

+

+Jaarlilla ei ollut mitään tätä ehdotusta vastaan, ja Sverreä ja

+Vittikoa pantiin hakemaan. Vittiko oli nuori lappalainen, jonka

+tukka oli suora ja musta, ja jonka ulkonevia poskipäitä koristi mitä

+kaunein ruskea väri. Hän kulki hiljaa nahkalapikkaissaan kuin syvässä

+hangessa ja taivahutteli polviniveleitään. Tuon tuostakin katsahti

+hän ympärilleen kuin sameasta unesta, sillä hän oli taitamaton

+yleisissä tiedoissa, mutta taitava salaperäisissä seikoissa. Talven

+pitkä pimeys ja kesän pitkä valkeus olivat hänen isänsä ja äitinsä.

+Hän tarttui Sverren vasempaan käteen ja tutki tarkoin kämmenen

+uurteita. Väliin hän naurahti ilkeän purevasti, mutta nyökkäsi taas

+kohta lempeästi kuin hyvänsävyisin ihmisistä. "Pappi", sai hän

+sanoiksi viimein, ja hänen silmänsä tuikkivat kuin talvi-yön tähdet,

+"päälliköksi olet sinä syntynyt!"

+

+"Minä en tiedä, Sverre", sanoi jaarli, huulilla hymy, jota saattoi

+selittää monella tavalla, "tekeekö tämä vastaus sinut murheelliseksi

+vai kiitolliseksi. Se puhuu vähemmän sinun menneisyydestäsi kuin

+sinun tulevaisuudestasi, mutta tulevaisuushan onkin tärkein. Ota

+ovela Vittiko oppaaksesi, kun lähdet matkaan, ja palkitse hänet

+kuninkaallisesti, jos joskus jaksat!"

+

+Murheellisena lähti Sverre jaarlin kartanosta, seuranansa vain

+lappalainen noita. He tulivat asumattomille karjatuville, missä

+maahiset jyhmiskelivät permantojen alla, ja he painuivat syvälle

+metsien syliin. Erääksi yöksi saivat he suojaa papin talosta, ja

+kiitollisuuttansa osoittaakseen lahjoitti Sverre sille papille

+papinkaapunsa ja alttarikirjansa. Mutta pian saivat he muuta

+miettimistä. Tie kulki kohti Värmlannin saloja. Siellä tapasivat

+he parven nuoria norjalaisia sissejä ja seikkailijoita, joilla oli

+risaiset punaiset paidat yläruumiin peittona, mutta säärien ympärille

+oli kiedottu vain koivuntuohta. Sentähden kutsutuinkin heitä

+tuohisääriksi. "Jos sinä olet se, joksi itseäsi sanot", puhelivat he,

+"niin ollos tervehditty! Meidän päällikkömme, Östen Meyla, kaatui

+äskettäin. Rupea sinä nyt johtajaksemme!"

+

+"Eipä näytä siltä, että me kykenisimme saamaan paljoa aikaan",

+vastasi hän, ja hänen sielukkaat kasvonsa muuttuivat yhä synkemmiksi.

+"Ei, menkää Birger Brosan taloon ja ottakaa joku hänen pojistaan

+päälliköksenne. Äitinsä kautta on heillä yhtäläinen perintö-oikeus

+Norjaan kuin minullakin."

+

+Muutamia lähettiläitä pantiinkin menemään jaarlin kartanoon, mutta

+he palasivat se varovainen neuvo mukanaan, että tuohisäärten

+tulisi mieluummin ottaa Sverre johtajakseen. "Ellet tahdo ruveta

+päälliköksemme", huusi koko joukko, "olet sinä kuoleman oma!"

+

+Silloin täytyi Sverren myöntyä. Harvoilla oli kunnolliset aseet.

+Monet potivat haavojaan, ja useimmat eivät olleet vielä ehtineet

+täyteen miehenikään. Yhteensä oli heitä vain kuusikymmentä päätä,

+mutta heti nimitti hän muutamia henkivartijoikseen ja asemiehikseen

+ja sääsi muille erilaisia arvoja. Vittikosta sai tulla orja. "Koska

+meistä nyt on tehty ylhäistä hoviväkeä", sanoivat tuohisääret

+Sverrelle, "emme voi totella sinua, ellet sinä itse ole arvossa meitä

+korkeampi." Ja he antoivat hänelle kuninkaan nimen.

+

+"Jokainen hetki on nyt kallis", sanoi hän. Ja kun hän siinä seisoi

+kurjan, nälkiintyneen joukkonsa edessä, solakkana ja totisena,

+nuoruudenijässä vielä, näytti hän yhä enemmän ja enemmän mitä

+viisaimmalta mieheltä. "Kotona Norjassa hallitsee jaarli Erling

+Vinokaula, joka on saanut kruunatuksi poikansa Maunun kuninkaaksi.

+Erling on häikäilemätön ja ankara, eikä häneltä vihollisia puutu.

+Rientäkööt vahvimmat teistä edelle ja puhuttakoot Telemarkiin

+paenneet tuohisääret odottamaan minua maan pohjoisosissa."

+

+Niin matkasi hän edelleen läpi kahdentoista peninkulmaisen metsän

+pohjoisimmassa Värmlannissa ja saapui Älv-laaksoon. Sitten läpi erään

+metsän, joka oli yhtä pitkä, Malungiin läntisessä Taalainmaassa

+ja sitten läpi erään metsän, joka oli viisitoista peninkulmaa

+pitkä, itäiseen Taalainmaahan. Vittikoa, joka ei ollut vielä

+koskaan muuttanut karvaisia vaatteitaan siitä kun hän oli ne ensi

+kertaa ylleen pukenut, saattoi tuskin eroittaa ruskeanharmaasta

+maasta. Hän ryömiskeli ja hiiviskeli pensaiden välitse, ovelana ja

+herkkä-uskoisena, vaarallisena ja vaarattomana, ja kaikki, mitä hän

+sanoi, oli siitä totuuden ja valheen keskimailta. Myöhään muutamana

+yönä tulivat he erääseen pimeään kylään. Vittiko puhalsi loihtien

+sormiinsa, ja heti leimahtivat ne palamaan kuin viisi sytytettyä

+kynttilää.

+

+"Kuka sinä olet, noita, joka vaeltelet moinen kynttilänjalka

+mukanasi?" kyselivät talonpojat ja tirkistelivät puolipukeissaan

+tuvista. He olivat vielä pakanoita, ja Torin ja Odinin veistokuvat

+koristivat vielä ovien pieliä.

+

+"Minä olen lappalaisten suurin päällikkö", vastasi hän, "ja minä

+kävin tuolta etelämpää hakemassa kuninkaan seurakseni sinne tunturein

+keskeen."

+

+Mutta talonpojat eivät olleet vielä koskaan ennen nähneet kuningasta

+ja he tuskin tiesivät, oliko se lintu vai kala. "Katsokaa, katsokaa

+vain!" jatkoi Vittiko ja valaisi palavilla sormillaan tuohisääriä.

+"Tuohta säärien ympärillä. Vaatteet niin risoina, että jos pistää

+kätensä yhdestä reijästä sisään, niin tulee se toisesta ulos.

+Ja pudistakaapa näitä taskuja! Ei ropoakaan rahaa, ei kuivaa

+leivänpalaistakaan. Ettekö käsitä, taalalaiset, että ne ovat

+hovimiehiä ne... Ja tällaiselta näyttää kuningas. Vain päällinen

+kengistä jäljellä. Pohjat puhki, korot tiessään. Mutta kohteliaan

+ja ystävällisen täytyy kuninkaamme olla. Muuten löisimme hänet

+hengiltä... Pankaapa nyt tulta patojen alle!"

+

+Vieraanvaraiset talonpojat veivät silloin matkalaiset tupiinsa

+ja kestitsivät heitä parhaansa mukaan. Mutta Sverre mietti

+miettimistään, miten hän järjestyksen ja kurin kautta vähitellen

+kasvattaisi hurjista tuohisääristään erinomaisia sotureita.

+Levähtäneenä ja kiitollisena, mutta voimatta maksaa ropoakaan

+kestityksestä, samosi hän sitten joukkoineen halki Jämtlannin. Kevät

+teki juuri tuloaan. Tuohisääret joivat järvien kirkasta, kylmää

+vettä, eikä heillä usein ollut muuta syötävää kuin puunkuorta ja

+marjoja, jotka olivat olleet talven lumen alla. Päästäkseen eteenpäin

+täytyi heidän kulkea lautoilla jokien yli, ja kun he vihdoin

+laskeutuivat tuntureilta Nidarosiin Norjan puolelle, eivät he viiteen

+vuorokauteen uskaltaneet nukkua eikä hankkia ruokavaroja, koska

+pelkäsivät tulevansa ilmi.

+

+Kaupungista huomattiin heidät kuitenkin, mutta Telemarkin tuohisääret

+tulivat heidän avukseen. Kaupungin päälliköt ottivat silloin pyhän

+Olavin lipun kirkosta ja rynkäsivät ulos sotureineen, mutta nämä

+pötkivät käpälämäkeen heti kun kuulivat peljättyjen tuohisäärten

+nuolien suhisevan. Lipunkantaja painatti pakoon sellaista vauhtia,

+että ratsasti kumoon kaksi miestä, joista toinen kuoli paikalla

+ja toisesta tuli raajarikko elinijäkseen. Hän itsekin kaatui, ja

+tuohisääret valtasivat lipun. Tämä lippu edellään kulki sitten Sverre

+Nidarosiin ja kiitti Neitsyt Maariaa ja pyhää Olavia odottamattomasta

+voitosta.

+

+Sitten huudettiin hänet äyrikäräjillä koko Norjan kuninkaaksi. Mutta

+jaarli Erling Vinokaula eli vielä, ja hänen poikansa Maunu oli

+myöskin Norjan kuningas. Alituisia seikkailuja kokien piileskeli

+Sverre väliin laivoissa, väliin talonpoikaistuvissa ja lopulta tuli

+hän tunturien yli hälsinglantilaisten maahan. Hälsinglantilaiset

+kokoontuivat, monet täysissä rautavarustuksissa, estämään häntä

+kulkemasta heidän maansa läpi. Sverre läheni väkineen suljetussa

+rintamassa. Hänen miehensä saivat oikeuden puhua hänen puolestaan

+hälsinglantilaisten käräjillä, mutta ei hän itse. Hänen ei sallittu

+avatakkaan suutaan, niin kovin pelkäsivät hälsinglantilaiset hänen

+kuulua taitoaan sanojen sovittelussa. Hän tuotatti silloin pari

+hevosta ja käski miestensä teurastaa ne. "Nyt pitää kuultaman

+kaikissa valtakunnissa", sanoi hän, "että te hälsinglantilaiset

+olette niin kitsaita ruoallenne, etteivät kristityt miehet voi teidän

+maassanne muuten pysyä hengissä kuin tekemällä syntiä Jumalaa vastaan

+ja syömällä hevosenlihaa." Silloin häpesivät hälsinglantilaiset,

+ja kun hän nyt seisoi siinä heidän edessään silkkipäähineessään,

+rautapaidassaan ja punaisessa villa-ihokkaassaan ja puhui selvästi ja

+viisaasti ja hienosti pilaillen, kuten hänen tapansa oli, eivät he

+voineet kuulla häntä tulematta hänen ystävikseen.

+

+Jonkun aikaa jälkeenpäin alkoi tuohisäärten punaisia paitoja taas

+vilkkua Nidarosin yläpuolisilla kukkuloilla, ja Sverre sanoi

+miehilleen: "Nyt on tullut hetki korjata sato kaikista vaivoistamme

+ja vastuksistamme. Tuolla alhaalla kaupungissa majailevat nyt

+Erling Vinokaula ja Maunu sotajoukkoineen. Jokainen teistä saa sen

+miehen kalleudet ja arvot, jonka hän surmaa ottelussa. Sellaisesta

+palkinnosta on teidän nyt taisteleminen."

+

+Muuan mies hypähti innoissaan matkaan toisten edelle, ja hänen

+olallaan oli vain varsta. "Eipä tappeleminen Erling Vinokaulan kanssa

+ole sentään viljan puimista", nauroi hänelle muuan tuohisääri. Mutta

+mies vastasi: "Aseet, joita aijon käyttää, tulevat kyllä vastaani

+kaupungista, sillä niitä kantaa vielä joku jaarlin mies."

+

+Vittiko seurasi mukana ja hiipi kaupunkiin vakoilemaan. Rannassa

+lojui laiva, missä jaarli vietti yötään. Eräällä ristiretkellä oli

+hän saanut miekaniskun kaulaansa, niin että pää istui siitä lähtien

+vinossa, ja siksi ruvetuinkin häntä sanomaan Vinokaulaksi. Mutta

+Vittiko näki sekä jaarlin että muiden kannella seisojain varjojen

+olevan ilman päätä ja hän ajatteli: "Tuo merkitsee, että he huomenna

+kaikki joutuvat surman omiksi."

+

+Hän kuuli jaarlin sanovan: "En tahdo kieltää, että minun tulisi

+ehkä koota hajaantunut miehistöni laivaan ja laskea ulapalle, mutta

+minä en voi sietää tuon papinmokoman Sverren asettuvan poikani

+kuninkaantuoliin." Sitten astui hän maihin. Kristuksenkirkon

+kalmistossa kohtasi hän poikansa ja tämän päälliköt. He laskeutuivat

+hetkeksi polvilleen, mutta lopulta sanoi Erling Vinokaula: "Nouskaa

+ylös ja tarttukaa aseisiinne! Pianpa ehkä saatte virua täällä

+tarpeeksi kauvan."

+

+Torvet törähtivät, mutta rintamaan kertyikin vähemmän väkeä kuin hän

+oli odottanut, tuskin kuuttasataa miestä.

+

+"Minne te kaikki nyt häivyitte?" kysyi jaarli, ja hänen väkensä alkoi

+väistyä kahakassa. Itse sai hän piston läpi vyötäistensä ja kaatui

+kuolleena selälleen. Kuningas Maunu, joka pakenevain mukana kiiruhti

+laivoille, kumartui hänen ylitseen, suuteli häntä otsalle ja sanoi:

+"Me kokoonnumme vielä kerran, isä, riemun päivänä."

+

+Seuraavana vuonna istui Birger Brosa väkineen iltaa tuvassaan. Päivän

+työt olivat päättyneet, ja syvä hiljaisuus vallitsi. Ilta oli viileä,

+kostea kevätilta, mutta ensimäinen, jolloin ei heidän tarvinnut

+polttaa kynttilää. Turkkeihinkin kääriytyneinä iloitsivat kaikki

+katsellessaan avonaisesta ovesta alastomia puita ja niiden pieniä,

+vielä kehkeymättömiä silmikkoja.

+

+Silloin näkyi polulla liikahtelevan ihmeellinen kasa aseita,

+rautapaitoja, vaatteita ja raahaavia, hopeahelaisia hevosenvaljaita.

+Ylinnä upeili kypärä, jonka kannattajana ei ainakaan päätä näkynyt,

+ja koko ilmestys oli kuin mikäkin sukuhaudasta noussut kummitus.

+Kynnyksellä putosi taakka vihdoin maahan, ja siinäpä seisoikin

+Vittiko, ruskeankeltaisena ja onnellisena, siinä koko hänen

+voittosaaliinsa tappelutantereelta. "En surmannut ketään jaarlin

+miestä", selitti hän, "mutta korjasinpa sentään satoni nurmikolta."

+

+Birger Brosa nousi isäntämäisen suojelevasti penkiltään ja tervehti

+häntä. "Pitkäänpä sinä saitkin oppaana palvella", pilaili hän. "Mutta

+vastaakkin nyt erääseen vakavaan kysymykseen. Kuka oli vieraamme?"

+

+"Päälliköksi oli hän syntynyt", vastasi Vittiko ja veti henkeä.

+"Kaikki muu on arvoitusta. Mutta sen minä sanon, että suurempaa

+kuningasta ei ole norjalaisilla ollut ilmoisna ikänä, ja saavatpa

+he totisesti hikoilla yhdenkin kerran, ennenkuin heille toinen

+samanlainen nousee."

+

+

+

+

+XVI.

+

+BIRGER JAARLI.

+

+

+Bjälbon Ingrid Ulva oli lähettänyt väkensä poimimaan pähkinöitä. Tie

+oli pitkä, ja ilta pyrki hämärtymään.

+

+Harmaantunut Folkunga-rouva, Maunu Minnesköldin leski, käveli itse

+sillävälin sulkemassa ruoka-aittojaan. Siellä killui savustettuja

+ja suolattuja eläintenlihoja pitkissä riveissä, eikä sieltä

+puuttunut suinkaan mausteita eikä hunajaa eikä jauhosäkkejä. Hän

+katsoi tarkkaan, että voikirnussa oli pihlajaa velhojuoma vastaan

+ja että maitosiivilän pohjalla oli pieniä kiviä, jotka oli poimittu

+paikalta, mihin salama oli iskenyt. Pimeän tullen kuului lattian alta

+hiljaista telmettä, aivan kuin olisi joku rummutellut sormillaan

+pöydänreunaa. Maahiset siellä teutaroivat. Permantopalkkien välistä

+loistivat niiden valaistuskojeet kuin valju kuunpaiste. Tuon

+tuostakin heittivät ne lattialle hiukan sahajauhoja, mutta silloin

+ei emäntä hymähtänyt tyhmien tapaan, vaan kumartui syvään ja kokosi

+sahajauhon kuin kallisarvoisimman lahjan ikään. Hän kätki sahajauhon

+huolellisesti, kylvääkseen sen sitten pellolle. Siitäpä nousikin

+sinne kesällä sellainen viljantohina, että se kuului aivan aaltojen

+pauhulta, ja siitä tuli Bjälbo hedelmälliseksi ja rikkaaksi.

+

+Rauhattomina aikoina muutti hän kirkontorniin palvelijattarineen ja

+paistinpannuineen, mutta iltaisin ei hänen tarvinnut mitään pelätä.

+Muuan vanha, lopen köyhtynyt Folkungi, joka eleli talossa armoilla,

+auttoi häntä äänettömänä ja jurona avainten kantamisessa. Hänen

+nimensä oli Sune, ja hän oli ainoa sen talon haltijaväestä, joka

+oli jäänyt kotiin. Välinpitämättömänä ja huonosti puettuna seurasi

+Sune emännän kintereillä. Kun emäntä oli lukinnut raskaammat avaimet

+seinäkaappiin pienellä hopea-avaimella, joka kilisi hänen omassa

+kimpussaan, kääntyi hän seuraajansa puoleen, sanoen: "Sune, minä ja

+minun poikani olemme Ruotsin rikkainta väkeä."

+

+"Siksipä käykin sinulla vieraita, joista sopii ylpeillä", ivaili hän

+katkerasti ja katsahti ovelle. "Siinähän on sinun suurin riemusi."

+

+Muuan mies lynkytti huoneeseen kainalosauvansa varassa.

+Sisäänpainunut rinta, kapeat hartiat ja vaaleankeltainen tukka, joka

+aaltoilevana valui mustalle puvulle -- siinä kaikki, mitä hämärässä

+saattoi havaita. Hän asettui sammutetun lieden ääreen ja tuijotti

+katon savu-aukosta yöhön.

+

+Ylpeä Ingrid Ulva astui askeleen taaksepäin ja nykäisi Sunea hihasta.

+"Se on kuningas, ontuva, sammalkieli Eerikki", sanoi hän hiljaa.

+"Miten on hän tullut tänne? Ja mihin minä nyt ryhdyn? Tässä minä

+seison kehnoimmissa vaatteissani melkein kuin mikäkin orjatar. Vain

+sarkaa."

+

+"Kath, kath kun tähdet paithtaa!" sammalteli kuningas, ja hänen

+äänensä kuului niin sydämellisen hyvänsävyiseltä, että sen olisi

+pitänyt sulattaa jäisinkin korskeus lämpimimmiksi veripisaroiksi.

+Mutta Ingrid Ulva ei pysynyt kauvan neuvottomana. "Ken lienetkin,

+matkalainen", sanoi hän reippaalla päättäväisyydellä, "niin istu

+rauhassa alallasi. Minä menen hakemaan emäntääni, korkeasukuista

+rouvaamme Ingrid Ulvaa."

+

+Lyhyin askelin kiiruhti hän ylisille vaate-arkuilleen. Mutta kun hän

+kahmaisi vyöhönsä, oli avainkimppu poissa. Siinä hän nyt seisoi ilman

+avaimia, ilman palvelijoita, ruoka-aitat ja arkut lukossa, hän, rouva

+Ingrid Ulva! Ja rikkaassa Bjälbossa! Ja arkussa oli kultakankaisia

+hameita ja viinikannuja ja juomasarkkoja, jotka olisivat tuottaneet,

+kunniaa kenen piispan pöydälle tahansa.

+

+"Moista nöyryytystä en voi koskaan sulattaa", ajatteli hän ja

+kuunteli pienintäkin kolahdusta. "Ovatko ne palvelija-vetelykset

+sitten kokonaan unohtaneet minut siellä pähkinämetsässään? Olisivatpa

+ne vain täällä, niin saisivat ne hakata ovet ja lukot auki kirveillä.

+Ja tekin, maahiset! Sillä tavallako te palkitsette emäntäänne?

+Piiloitatteko te hänen avainkimppunsa juuri kun hän sitä paraiten

+tarvitsee?"

+

+Vallan kiihdyksissään laskeutui hän keittiöön, mutta sieltä löysi hän

+vain vähän valkeata puuroa ja maitokulhon. Hän puhalteli tervastikkua

+tuhkaan siksi kunnes se leimahti palamaan, mutta miten hän valaisikin

+lattioita ja rappukiviä, avaimia hän ei löytänyt. "Tässä ei auta

+muu", kuiskaili hän itsekseen, "kuin jatkaa samalla tavalla kuten

+aloinkin ja olla yhä vain olevinaan tyhmä orjatar. Enhän voi häntä

+jättää sinne pimeään yksinkään istumaan."

+

+Hän pisti palavan tikun suupieleensä orjien tapaan ja kantoi pöytään

+puuron ja maidon. Sitten sytytti hän vaivaisen vahakynttilän. Ja nyt

+näkyi, että huone oli upea sali, jota koristivat aseet ja liput.

+Mutta kestitys oli laihanpuoleista kuuluisan Bjälbon kestitykseksi.

+"Mahtava Ingrid-rouvamme", sanoi hän ja pisti tikun jälleen huuliensa

+väliin, "on nyt parhaillaan huvikävelyllä koko palvelijajoukkueensa

+kanssa. Sinun tulee odottaa, mies, ja olla kärsivällinen."

+

+Silloin hymyili Eerikki Sammalkieli koko naamallaan ja nyökäytti

+hänelle päätään, silmissä kirkas, ystävällinen hohde. Hän ei ollut

+tavannut talon emäntää milloinkaan ennen, mutta hän näki hänen

+peukalossaan jykevän kultasormuksen, jonka hän oli unohtanut siihen.

+Ja kuningas arvasi, kuka hän oli. Hän ei tahtonut saattaa häntä

+hämilleen, ilmaisemalla keksintönsä, vaan pisteli näön vuoksi

+muutamia lusikallisia puurovadista. Sitten nousi hän pöydästä

+ja tarttui kainalosauvaansa. Rakastettava hellyys asui hänen

+piirteissään, ja selvää oli, ettei moinen herra ollut milloinkaan

+voinut heiluttaa keihästä tai miekkaa. Muutamin häveliäin sanoin

+kiitti hän kaikesta ja toivotteli hyvää vointia ja lynkytti sitten

+ovesta ulos yhtä hiljaa kuin oli tullutkin.

+

+Sune istuutui pöydänpäähän ja vengotteli muutamia vahingoniloisia

+sanoja, mutta tuskin oli Ingrid Ulva käynyt pari askelta eteenpäin,

+ennenkuin hän pysähtyi äkkiä huudahtaen. Hänen jalkansa oli osunut

+johonkin kiiltävään, joka välkkyi lattianraosta. Kumartuessaan

+huomasi hän heti, että siinä olivat avainkimpun vitjat. "Te maahiset

+olette minulle tämän kolttosen tehneet, vaikka minä olen aina

+ollut hyvä teitä kohtaan", änkytti hän ja kiskaisi avaimet raosta.

+Hän kiiruhti arkuilleen ja pukeutui silkkiin ja kiinnitti pienen

+helmirivan tukkaansa.

+

+"Joutukaa, joutukaa! Laittakaa tulta keittiöön!" huusi hän

+palvelijoille, jotka nyt myös kuuluivat metakoivan pihalla. "Hevosen

+selkään, ken ensimäisenä ehtii, ratsastamaan kilpaa kuningas Eerikin

+kanssa! Tervehtikää häntä ja sanokaa, että nyt on Ingrid Ulva tullut

+kotiin ja odottaa häntä kunnia-istuimella."

+

+Pianpa tuprusi savu keittiöstä. Kannuja ja vateja kannettiin

+pöydälle, ja soihtuja pistettiin pitimiinsä pitkin salin seiniä. Tämä

+olikin toista kuin se savuava tervastikku, jota Ingrid Ulva äsken oli

+hampaissaan kuljetellut!

+

+Kun kaikki oli valmiina, lensi ovi auki sellaisella iloisella

+hälinällä, kuin olisi kokonainen soturilauma rynnännyt saliin. Mutta

+tälläkin kerralla tuli sieltä vain yksi ainoa mies, ja se oli hänen

+oma poikansa Birger. Hänen kieroista, ruskeista silmistään säihkyi

+veitikka. Hän levitti sylinsä juhla-asuun puettua äitiään kohti,

+joka istui siellä mahtavana kunnia-istuimen pylväissä riippuvain

+teräsmiekkojen välissä.

+

+"Terve sinulle, jaarlin äiti!" huusi hän voitonhurmoissaan.

+

+"Poikani eivät sen pahempi ole mitään jaarleja", huomautti Ingrid

+Ulva töykeästi.

+

+"Terve sinulle, kuninkaanäiti!"

+

+"Oikea kuningas oli äsken täällä, pyhän Eerikin jälkeläinen. Hän

+kulki kainalosauvojen varassa. Jokaisella suvulla on aikansa, ja

+sitten kuivuvat oksat."

+

+"Tiedäthän minut kuninkaan parhaaksi ystäväksi. Olimme juuri matkalla

+Alvastraan. Hän käski seurueensa pysähtyä kukkulan tuolle puolen,

+mutta tuli itse tänne hämmästyttämään sinua, äiti. Puhutaanhan niin

+paljon pahaa meistä Folkungeista ja meidän kopeudestamme. Ja mitä hän

+näki?"

+

+"Sarkavaatteisen orjattaren."

+

+"Arkailevan, huonosti puetun emännän näki hän, tuo sairas,

+vaatimaton, jalomielinen kuningas Eerikki. Hän tunsi sinut

+kultasormuksestasi."

+

+Birger vaikeni nauraakseen kyllikseen. Sitten vaihtui hänen

+silmiensä ilme, ja niihin sytähti synkkä tuli. "Ja silloin", jatkoi

+hän, "silloin ajatteli Eerikki: Kaikki paha, mitä kuiskaillaan

+Folkungeista, on panettelua. Vanha jaarlini, Ulv Fase, tuli siihen

+arvoon vastoin minun tahtoani. Kun hän vaipuu ikuiseen lepoon --

+kunhan se pian tapahtuisi! -- täytyy tuon naisen pojasta tulla minun

+jaarlini. Ja hänelle annan minä oman sisareni puolisoksi, koska

+ei minulla itselläni ole poikaa kruununperijäksi. -- Sellaisten

+ajatusten täyttämänä jatkoi hyvä Eerikki-kuningas matkaansa sinä

+iltana. Ymmärrätkö nyt, Ingrid Ulva? Terve sinulle, Folkungin äiti!"

+

+Pilaillen veti hän sormuksen äitinsä peukalosta ja heitti sen

+lattianrakoon. "Siitä saavat maahisesi kiitosuhrin, koska he tänä

+iltana osasivat kätkeä sinun avainkimppusi!"

+

+Sune, joka oli vaijeten kuunnellut keskustelua, jymähytti nyrkkinsä

+pöytään. "Heimolainen", sanoi hän synkästi, "petoksellako sinä alat?"

+

+Birger katsahti ankarasti häneen. "Varokaa seuraavaa petosta,

+Folkunga-heimolaiset, jos rupeatte minua uhmailemaan!"

+

+"Entä jos seuraamme sinua?"

+

+"Silloin saat sinä yksinäsi, sinä rutiköyhä mies, kaiken sen kullan

+ja hopean, mitä Jumala kaukana Itämaassa pitelee sylissään."

+

+"Mitä sinä sitten aijot, jaarliksi tultuasi?"

+

+"Minä tahdon kastaa Itämeren toisella puolella asuvat pakanat, jotka

+polttivat meidän Sigtunamme, ja tehdä heistä ihmisiä. Teräsvuoret

+ovat lohottavat ja pellot ovat kynnettävät. Tukholma on torneilla

+varustettava ja lain rauha on saatava naistenne, kirkkojenne ja

+kotienne suojaksi. Sano minulle vain, miten saan lyhyen ikäni

+riittämään!"

+

+"Nyt kuulen, että sinä olet se mies, jota me olemme satoja vuosia

+ikävöineet", huudahti Sune ja raastoi sotavarustuksensa esiin

+nurkasta, missä se oli kauvan toimettomana virunut. Ja kun sitten

+Birger ratsasti pois, seurasi hän mukana.

+

+Aika vieri, ja moni kevät katkoi kahleensa. Ulv Fase jätti tämän

+maailman, ja Birgeristä tuli jaarli. Pian oli hänellä eniten

+sananvaltaa maassa, ja uppiniskaisten täytyi kumartaa hänen voimaansa

+ja vavista hänen vihaansa. Kellojen kumistessa kokoontuivat nyt

+seurakunnat kirkkomäille, missä innostuneet munkit ja papit

+ristiinnaulitunkuva kädessä saarnasivat ristiretkeä. He puhuivat

+ritarijoukoista, jotka olivat taistelleet ja vuodattaneet vertansa

+pyhän haudan valloittamiseksi uskottomain ryövärikäsistä. Ja

+he manasivat ruotsalaisia sielunsa autuuden nimessä lähtemään

+sotaretkelle Itämeren tuonpuolisia pakanoita vastaan. Kansa tunkeili

+puhujain ympärille hurskain riemuhuudoin. Saarnaajan jaloissa oli

+ontoksi kaiverrettu, raudoitettu ja munalukolla suljettu puupölkky.

+Sitä sanottiin uhri-arkuksi. Siihen heittivät köyhät ja rikkaat

+roponsa sotaretken hyväksi, iloissaan, kun saivat auttaa Jumalan

+kunnian enentämistä. Ja monet veivät lahjansa itse alttarille.

+"Niin on Jumalan tahto, niin on Jumalan tahto!" huusivat ritarit,

+ja veripunaiset ristit kiinnitettiin rukousten hymistessä heidän

+viittoihinsa. He olivat ylt'yleensä puettuja rautapaitaan, joka

+ulottui leukaan asti. Teräskypärästä lähti kapea levy, joka silmien

+välitse kulkien suojeli kasvojen yläosaa. Tunteakseen toisensa olivat

+he koristaneet kilpensä erilaisin merkein. Maalatut linnut, hirvet,

+kalat ja kukkaset välkkyivät auringonpaisteessa. Birger Jaarlin

+taivaansinisessä Folkunga-kilvessä upeili kultainen leijona, ja

+hänen pitkä miekkansa oli niin raskas, että asepoika sai hikipäin

+puuhailla, kokiessaan pistää sitä hänen vyöhönsä. Purret ja veneet

+lykättiin vesille, ja pyhien lippujen liehuessa lasketti koko

+laivasto kohti Suomea, jota silloin sanottiin Itämaaksi.

+

+Astuttuaan maihin pystytti Birger Jaarli ristin rannalle ja lupasi

+armahduksen kaikille, jotka antoivat kastaa itsensä. Etäinen ulvonta

+kajahti kankailta vastaukseksi, ja noidutut nuolet alkoivat suhista.

+Erämaan pakanat olivat raivoissaan nälästä, sillä rantaseutujen

+kristityt papit olivat kieltäneet heitä tulemasta satamiin ostamaan

+ruokaa ja suolaa. Kostoksi sitoivat he vangitsemansa kristityt

+tukasta nuoriin, kaareksi taivutettuihin koivuihin, jotka sitten

+keinuivat tuulessa ylös ja alas uhrit mukanaan.

+

+"Nyt käy paras tuuli", huutelivat pakanat ilkkuen ristiretkeläisille

+piilopaikoistaan katajapensaiden takaa. "Tulkaapa katsomaan metsää,

+miten kuolleet Kiesuksen miehet keinuvat koivuissa!" Ristiretkeläiset

+vetivät miekkansa ja matkasivat virsiä veisaten läpi viidakkojen

+ja poikki rotkojen. Muutamien päivien kuluttua osuivat he kovalle

+polulle, joka johti korkealle pysty-aidalle. Birger Jaarli sysäsi

+syrjään laihat poppamiehet, jotka vartioivat veräjää. "Käänny,

+käänny, onneton muukalainen!" kuiskasivat he, uskaltamatta puhua

+kovaa. "Tämä on haltijain huvitarha, tämä on Jumalan lehto." Mutta

+Jaarli astui aituukseen, etevimmät soturinsa seurassaan. Ruoho

+kasvoi siellä rehevänä ja kukat loistivat, vaikka niitä peitti

+pihlajain, tuomien ja tuhatvuotisten tammien pimeä varjo. Iloisesti

+liritteleväin lintujen sulolaulu vaikutti ihmeellisesti miehiin:

+heidän päätänsä huimasi, he hoipertelivat sinne ja tänne, he

+nauroivat ja he itkivät yht'aikaa, osaamatta sanoa, korkein onniko

+vai syvin epätoivoko heidän sydämensä täytti. Tuuheimman tammen

+juurella törrötti korkea paasi, jolle oli siroiteltu kultaa ja

+hopeaa, ja sen huipulle oli nostettu pienempi kivi pääksi. Siinä oli

+Jumala.

+

+"Jaarli", änkytti tukahtunut ääni, ja Sune laahusti puiden välitse.

+"Juoksin itseni henkitoreisiin, saadakseni sinut kiinni. Ruotsista on

+tullut laiva. Eerikki Sammalkieli on kuollut."

+

+"Nyt on minun siis aika täyttää lupaukseni", vastasi jaarli ja

+pyyhkäisi paadelta kullat ja hopeat Sunen kokotettuun kypärään.

+"Jumala, Jumala, kumarrappas hieman kivipäätäsi, sillä sinulle puhuu

+nyt ruotsalaisten uusi kuningas!"

+

+Mutta hän näki poppamiesten tassuttelevan paaden luo ja painavan

+korvansa sitä vasten, paha-enteisesti nauraen. "Mitä te kuuntelette?"

+kysäisi hän. "Jumalan vastausta", kuiskivat he. "Hän sanoo: Et sinä

+saa koskaan kantaa kuninkaankruunua, Birger Jaarli. Se on Jumalan

+rangaistus sinulle, koska saastutit hänen lehtonsa."

+

+Jaarli kohautti olkapäitään ja meni matkoihinsa. Alhaalla joella

+kastoivat papit laihtuneita miehiä, naisia ja lapsia, ja molemmilla

+rannoilla seisoi ristiretkeläisten sotajoukko yhä paljastetuin

+miekoin. Hän käski muutamien ritarien jäämään päälliköiksi

+valloitettuun maahan ja riensi sitten laivalleen.

+

+Kun hän tuli kotiin ja tapasi ruotsalaiset herrat, sanoivat nämä:

+"Me valitsimme sinun vanhimman poikasi Valdemarin kuninkaaksi,

+koska hänen äitinsä oli pyhän Eerikin sukua." Raivostunut jaarli

+kysyi, kuinka he olivat rohjenneet valita lapsen kuninkaaksi hänen

+poissaollessaan. Mutta silloin astui muuan mahtava ylimys, Joar

+Sininen, hänen eteensä ja vastasi: "Ellet vaaliin tyydy, saatan minä

+tästä viitastani myöskin pudistaa kuninkaan." Silloin sulki jaarli

+suunsa.

+

+Sune ja muut kateelliset Folkungit ja herrat hioivat pian aseitansa

+kapinaan, mutta he joutuivat perin pohjin tappiolle Herrevadin sillan

+kahakassa, ja heidän etevintensä täytyi taivuttaa päänsä miekan

+katkaistavaksi.

+

+Valdemar viihtyi paraiten naistuvassa ja leikitteli kauneilla

+kiharoillaan. Nuorempi poika, Maunu, jonka iho oli tumma ja katse

+synkkä, asui ritareineen Nyköpingin linnassa, ja Birger hallitsi

+yksinään koko valtakuntaa. Hän oli iloinen ja loistelias kemuissa,

+mutta ankara siinä, missä tarvitsi ohjaksia kiristää, ja ajan oloon

+alkoivat häntä kunnioittaa nuoret ja vanhat. Hän piti lupauksensa ja

+hän turvasi rauhan viisailla laeilla ja hän poisti sen taika-uskoisen

+tavan, että syytetty saatettiin tuomita kantamaan hehkuvaa rautaa

+viattomuutensa todisteeksi. Ruotsin naiset katsahtivat häneen

+kiitollisuuden välke silmissä, sillä ennen oli koko heidän isiensä ja

+äitiensä perintö mennyt veljille, mutta hän oli toimittanut sellaisen

+lain, että sisar saa puolet veljen perintö-osasta. Bjälbossa päätti

+hän päivänsä. Kun soturit, jotka vielä olivat elossa ristiretken

+ajoilta, seisoivat nyt siinä vahakynttilöiden valossa, sanoivat

+he: "Jumala, sinun kostosi raukesi tyhjiin. Tässä paareilla lepää

+Ruotsin isällisin kuningas, vaikkei hän koskaan saanutkaan kantaa

+kuninkaankruunua."

+

+

+

+

+XVII.

+

+HOVAN TAPPELU.

+

+

+Ramundebodassa Tivedenin lähistössä törrötti iki-vanha

+muurien ympäröimä kuninkaankartano, jonka seiniä koristivat

+sudenkallot. Kuninkaat poikkesivat sinne valtakunnanmatkallaan.

+Kerran keskikesällä kajahti äkki-arvaamatta tuossa muuten niin

+kuolonhiljaisessa pesässä säkkipillien piipatus ja rumpujen pärinä.

+

+Iloista elämää siellä vietettiin, sen kuuli selvästi. Mutta niinpä

+siellä kevytmielinen kuningas Valdemar pitikin kemuja, piti kemuja

+sen sijaan kun hänen olisi pitänyt tapella. Hänen sotajoukkonsa

+majaili metsän tuolla puolen Hovan lähettyvillä, sillä herttua Maunu

+oli noussut kapinaan kruunattua veljeänsä vastaan ja rynnisti nyt

+etelästä käsin, tanskalaisia ja ruotsalaisia ritareja lippujensa alla.

+

+Tiveden oli pakanoiden ja noitien metsä, ja ulvovia ja karjuvia

+olentoja harhaili pitkin rämeitä eksyneitten koirien tavoin. Siellä

+ja täällä rotkoissa asui vielä ihmisiä, joita ei oltu koskaan

+kastettu ja jotka eivät olleet koskaan kuulleet messua, vaan jotka

+uskoivat pyhiin lehtoihin ja kumpuihin ja jotka salaa uhrasivat

+lähteille ja kiville. "Me emme päästä ketään metsämme läpi", sanoivat

+he ja alkoivat etsiä sopivaa kokoontumispaikkaa pimeimmän erämaan

+sydämestä.

+

+"Miten kauvan täällä asunenkin, koskaan en sitä löydä", sanoi muuan

+vanha eräkäs, jonka nimi oli Hulv Skumble, "joka päivä keksin minä

+mustia lampia, joissa en ole koskaan kalastanut, rämeitä, joista en

+ole ennen tiennyt mitään, yrttejä, joita en ole ennen poiminut."

+

+Hän nojasi kainalosauvoihinsa ja hän peittyi melkein valkean partansa

+ja tukkansa suojiin. Eteenpäin yritellessään osui hän niin mahtavain

+jättiläishonkain keskeen, ettei hän ollut uneksinutkaan moisista

+puista. Paikka tuntui hänestä vähemmin metsältä kuin rajattoman

+suurelta, pilvenkorkuisten pylväiden kannattamalta salilta. Ei

+ainuttakaan eläintä näkynyt, ei sääskiä eikä kärpäsiä, ei mitään

+lentävää eikä keveätä, ei auringonpilkettä, tuskin viheriää

+ruohonkortta. Kaikki oli vain harmaata ja harmaata. Havuneulojen

+peittämä maa oli tasainen ja sileä kuin permanto, mutta ylhäällä

+latvoissa kohisi ja ulvoi, ja puut käärivät punertavat käsivartensa

+toinen toistensa ympärille ja löivät sylipainia. Mutta sinne ylös oli

+niin pitkä matka, että kohina kuului vain kaukaiselta humulta, ja

+alhaalla maassa vallitsi hiljaisuus.

+

+Kuljettuaan vielä kappaleen matkaa, keksi hän lähteen. Sinne pääsi

+aurinkokin kurkistamaan ja siellä ei ollut yhtä autiota. Hän kurotti

+kättänsä juodakseen, mutta veti sen heti takaisin sen peilikuvan

+pelästyttämänä, joka näkyi hänen olkapäänsä yläpuolella. Kiivaasti

+käännähti hän ympäri.

+

+Hänen edessään seisoi Ti-jumala, jota muut metsänkävijät olivat

+ikimuistoisista ajoista turhaan etsineet. Mutta siitä huolimatta

+olivat he aina vakuutelleet toisilleen, että hänen vielä täytyi

+piileskellä jossakin metsänsä salasopukassa.

+

+Hänen edessään seisoi yltä päältä sammaltunut kanto, jonka

+oksantyngät olivat ruiskukansiniset ja terävät ja jota esti

+hajoamasta rautavanne. Vyön yläpuolelle oli kaiverrettu suu, mistä

+näkyi aivan kuin useampia rivejä vinoja ja madonsyömiä hampaita.

+Ne olivat uhrattujen ihmisten kyynärluita, sillä Ti oli taistelun

+jumala, ja käsivarsi oli ihmisen synnynnäinen ase. Kaarnakuoriaisten

+kaivelema kuori oli täpösen täynnä ukonvaajoja, ruostuneita veitsiä

+ja katkenneita nuolenkärkiä, niin että koko jumala näytti joltakin

+piikkinahkaiselta otukselta. Sen juurelle olivat muurahaiset

+rakentaneet valtavan keon. Ja keskellä kaikkea tätä hävitystä ja

+murenevia murha-aseita kiipeilivät huolettomina kultakuoriaiset,

+keväänjumalattaren eläväiset, seulaisten seitsemän mustaa merkkiä

+punakeltaisilla suomussiivillään.

+

+Hulv Skumblen mielestä oli moinen löytö hyvä enne. Hän huhuili

+muille, mutta piteli korviaan, päästäkseen kuulemasta kamalaa kaikua.

+

+He kokoontuivat silloin kaikki lähteen ympärille ja levittivät

+viittansa naisten suojaksi. "Hovassa soitetaan", sanoivat he.

+"Tappelu on alkanut, ja pappi seisoo alttarin edessä. Mutta Valdemar

+kemuilee tyynesti Ramundebodassa. Siinä tekee hän oikein. Hän luottaa

+metsään ja meihin."

+

+"Kaikkien vanhojen merkkien mukaan on tämä päivä yksi vuoden

+onnenpäivistä", vastasi Hulv Skumble. "Mutta kenelle? Maunulle

+vaiko Valdemarille? Se saattaa riippua meistä. Kuu, joka määrää

+ajan, on juuri syntynyt, ja teidän tulee illaksi hankkia itsellenne

+soihtuja. On olemassa vain yksi keino, joka varmasti on tuottava

+voiton meikäläisille, ja se on ihmisuhri. Mutta sinulle, Ti, sanon

+minä: Sinä olet tullut voimattomaksi. Kukaan ei ole sinulle pitkiin

+aikoihin uhrannut vertansa ja jäseniänsä. Mitenkä saattaisit sinä

+auttaa meitä, ellet sinä auringon noustessa voi katsoa vihollista

+silmää räpähyttämättä! Minä lahjoitan sinulle silmäni. Olen elänyt

+tarpeeksi kauvan, eikä minulla ole niistä enää mitään iloa, vain

+harmia ja katkeruutta."

+

+Kun ilta oli tullut ja kun soihdut olivat sytytetyt, tempasi hän irti

+pari ukonvaajaa, koetteli niiden kärkiä ja valitsi terävimmän. Sitten

+sidotutti hän itsensä kantoon ja kätensä selän taakse. Kun muuan

+suomalainen ukko kiskaisi ukonvaajalla hänen silmänsä kuopistaan,

+heitti hän henkensä, ja kun ne silmät pudotettiin lähteeseen,

+painuivat ne heti pohjaan ja katselivat sieltä suurina ja kirkkaina

+ja tulen hohteesta rävähtämättä.

+

+Silloin valtasi kaikki, sekä miehet että naiset, hurja kiihko, ja he

+singahuttivat soihtunsa uuttakuuta kohti, ja hevonen hevosen jälkeen

+talutettiin lähteen reunalle ja uhrattiin loitsujen hymistessä. Verta

+siveltiin puiden runkoihin, ja sitä valui pitkin maan sammalpeitettä.

+Kukaan ei enään epäillyt, että vanhat kasvien haltiat nyt pyhän

+Hannun aikoihin, jolloin kaikki iti ja versoi, ryhtyisivät viimeiseen

+vimmattuun taisteluun ja että ne nyt tänä yönä iskisivät sammaltuneet

+keihäänsä ritarien miekkoihin.

+

+Hiomiskojeet haettiin käsille, ja sissit teroittivat kirveensä. He

+olivat huonosti varustettuja, monet ilman rautapaitaa, ja kellään

+ei ollut teräskypärää. Mutta he tiesivät vanhastaan, että metsää

+saattoi varmimmin puolustaa levittämällä hämmennystä ja pelkoa

+sinne tunkeutujain riveihin. Sentähden nylkivät he uhrihevoset

+ja kääriytyivät niiden nahkoihin, verinen puoli ulospäin.

+Hevosenkalloja, joista he myös nylkivät nahan, pitelivät he seipäissä

+päänsä päällä. Toiset repivät paitansa ja maalasivat irvistelevän

+pään rintaansa ja mahaansa. Sitten heittivät he viitan ylleen, niin

+että he näyttivät aivan suurilta hyppiviltä päiltä. Tämän olivat

+heidän vanhempiensa vanhemmat oppineet suomalaiskääpiöiltä, jotka

+olivat taistelleet sillä tavalla jo kauvan ennen kuin Titä palveltiin

+jumalana.

+

+Muutamia talonpoikia tuli juosten, paljain päin ja tyhjin käsin.

+"Herttuan väki näkyy jo tuolla", huusivat he. "Koko Valdemarin

+sotajoukko on lyöty Hovassa! Nyt meidät tuho perii!"

+

+Roikui ja rätisi nyt tuossa ennen niin hiljaisessa erämaassa.

+Pelästyneet linnut ja ketut kiitivät ohi. Lammaslauma rynkäsi

+eteenpäin pitkin hypyin, ja sitä seurasi ruskea lehmä, jonka kello

+pimpatti vimmatusti.

+

+Sissit ymmärsivät vihollisen nyt olevan aivan lähellä, ja parhaat

+ampujat kiipesivät kirveidensä avulla honkien latvoihin. Muut

+asettuivat naisten kanssa runkojen taakse. Soihdut pistettiin

+maahan lähteen ympärille nojaavaan asentoon, niin että tulipallot

+putoaisivat veteen, eivätkä sytyttäisi havunneulasia. Vaikkei

+ainuttakaan ihmistä enää näkynyt, loisti metsä yhä kuin valaistu,

+mutta tyhjä sali.

+

+Tätä kesti hetkisen. Sitten sukelsi näkyviin opas muutamia

+aseistettuja miehiä mukanaan. He tirkistelivät rauhattomina kaikille

+tahoille, mutta kun he näkivät ne kaksi kirkasta silmää, jotka

+tuijottivat heihin lähteen pohjasta, kävivät he käsin päähänsä

+ja pakenivat. Opas teki ristinmerkin ja jäi yksinään paikalleen.

+"Jumalani, kuninkaani!" änkytti hän. "Me olemme Tin metsässä. Me

+olemme viimeisten pakanain salaisessa uhripaikassa. Auta meitä, auta

+meitä!"

+

+Samassa kaatoi hänet hiljaa suhahtava nuoli.

+

+Asemiehet tulivat pian takaisin monen sadan keihäänkantajan

+saattamina, mutta kaikki pysähtyivät siihen pelästyneinä ja

+kalpenivat. Etumaiset väistyivät taaksepäin ja astuivat toisten

+rautakengille. He näkivät kaikki selvästi ja varmasti valoisassa

+metsässä, mutta he eivät huomanneet ainuttakaan ihmistä, ja

+lakkaamatta kaatoivat hiljaa suhahtavat nuolet toisen heistä toisensa

+jälkeen.

+

+Yht'äkkiä syöksähti koko hyppivien jättiläispäiden ja irvistelevien

+hevosenkallojen kummitusjoukko piilostaan, ja perässä seurasi tiheä

+rivi piikkinuijia ja keihäitä.

+

+Mutta silloin rynkäsi myös toiselta puolen näkyviin kuin susilauma

+harmaja rivi yltä päältä rautaan puettuja miehiä. He heittäytyivät

+pitkin pituuttaan maahan. He loikkasivat tukevin hypyin eteenpäin,

+raskaista varustuksistaan huolimatta, ja aina tekivät heidän

+miekkansa totta. Ei kukaan voinut heitä vastustaa. Kirveet lyötiin

+käsistä, nuolet ja keihäät taittuivat heidän rautapaitojaan vasten

+kuin korret. Mutta kun he tapasivat vanhuksen tai puolikasvuisen,

+pidättivät he aseensa iskemästä ja löivät häntä olalle, sanoen: "Mene

+rauhassa! Jeesus Kristus elää."

+

+Ja heti kajahti heidän takaansa Tivedin honkien alta satojen suiden

+huuto: "Kyrieleis, Kyrieleis!" ["Kyrieleis", lyhennys sanoista "Kyrie

+eleison" (Herra armahda!), oli riemuhuuto, jonka ristiretkeilijät ja

+pyhiinvaeltajat usein kohottivat.]

+

+He tempasivat kummituksilta näiden oudot varusteet. Mutta kun he

+tulivat uhkaavain naisten keskeen, käänsivät he miekkansa ponnen

+ylöspäin ja kumarsivat päänsä. Etumaisin heistä oli samalla myös

+kookkain ja taitavin. Hänellä oli kulunut, sileä kypärä, kummankin

+silmän kohdalla pieni musta rako. Hänen miekkansa isku halkaisi Tin

+aina juuriin asti, ja lahonneet luut ja kaarnanpalaset lentelivät

+ylt'ympäriinsä. Hänet tunsi helposti herttuaksi. Hänen takanaan

+kulki hänen hevosensa kuin uskollinen koira ikään, ilman että hänen

+tarvitsi pitää sitä suitsista. Vähitellen oli tullut päivä jälleen,

+ja metsänväki kirmaisi pakoon puu puulta. He tunsivat, etteivät

+loitsut eivätkä taikatemput auttaneet enää mitään, että pakanuus oli

+kukistettu, että hurjat metsänjumalat pakenivat heidän laillaan ja

+ryömivät kivien ja rauniokasojen alle kuin mäyrät ja ketut, sinne

+kuolemaan tai valittaen ulvomaan pitkinä talvi-öinä.

+

+"Voi meitä, tuhon omia", huusivat metsänkävijät. "Nyt ottavat ritarit

+maan haltuunsa. Kas, kas, kyyhkysiä lentelee heidän kypäriensä yllä!"

+

+Herttuan joukko kasvoi yhä, ja ritarit lauloivat Maunun lipun

+ympärillä:

+

+    Ritarit näin rukoilevat Luojaa:

+    Antaos paistaa armosi tähden

+    Kypärään, mi otsaamme suojaa

+    Orpoin, kurjain, osatonten tähden!

+

+Heti kun he olivat lopettaneet, jatkoivat laulua ne, jotka seisoivat

+alhaalla suon reunassa:

+

+    Ritarit näin rukoilevat Luojaa:

+    Keskellä maailman kyynelteitä

+    Sodista verisistä suojaa,

+    Rauhaan, oi rauhaan johdata meitä!

+

+Maunu riisui kypäränsä, ja hänen voimakkaat, ruskeat soturipiirteensä

+paljastuivat. "Moran kiville kuninkaaksi julistettavaksi!" huusi koko

+ritarijoukko, raikuvasti osoittaen iloaan ja kalistaen kilpiään,

+sillä nyt oli maa pelastettu rappiosta ja voimattomuudesta.

+

+Valdemar kuoli sitten vankilaansa Nyköpingin linnaan. Mutta

+Maunua ja hänen loistavaa ritarihoviaan mainittiin kunnioittaen

+kaikissa Pohjolan maissa, ja hän pani uusia perustuksia valtakunnan

+menestymiselle. Häntä kutsuttiin myöhemmin Maunu Latolukoksi, ja

+taru on tahtonut selittää sen nimen niin, että hän jokaisen oikeutta

+suojelevilla laeillaan pani ikäänkuin lukon talonpojan ladon oveen.

+

+

+

+

+XVIII.

+

+TORKKELI NUUTINPOIKA.

+

+

+Kun Maunu Latolukko taudin murtamana istui linnassaan Vising-saarella

+ja tunsi loppunsa lähestyvän, kutsui hän marskinsa Torkkeli

+Nuutinpojan luokseen. "Kolme poikaani ovat vielä pieniä", sanoi hän.

+"Hallitse sinä uskollisesti valtakuntaa!"

+

+Poikien nimet olivat Birger, Eerikki ja Valdemar. Marskista tuli

+viisas holhooja, ja kansa sanoi: "Nyt ei puutu iloa, tanssia eikä

+turnajaisia isoisten linnoista, eikä viljaa, silavaa eikä silliä

+maanmiesten taloista. Eivätpä tule asiat pian olemaan taas niin hyvin

+kuin nyt Torkkeli Nuutinpojan päivinä."

+

+Kun kuningas Birger oli kahdeksantoista, vietti hän häitään Tanskan

+kuninkaan Eerikki Menvedin sisaren kanssa; tämä kuningas oli taas

+aikaisemmin nainut hänen sisarensa.

+

+Häät vietettiin Tukholmassa, ja marski avasi rennosti valtakunnan

+pussia. Tarkkaavain kuulijain ympäröiminä seisoi ilvehtijöitä ja

+kierteleviä soittoniekkoja pöydillä ja tynnyreillä kirkumassa

+tuoreimpia uutisia, koska siihen aikaan ei vielä ollut sanomalehtiä.

+Jokaista tunnettua ritaria, joka ratsasti ohi, tervehdittiin iloisin

+huudoin. Taloista, joihin ritarit majoitettiin, pistettiin heidän

+peitsiviirinsä liehumaan akkunasta, niin että vaakunakoristeisia

+lippuja näkyi kaikkialla, minne katsoikin. Korkeimmalle kohosi riemu,

+kun kuninkaan molemmat veljet ratsastivat kaupunkiin. Valdemarista

+ei kukaan välittänyt, mutta Eerikkiä tahtoivat kaikki tervehtiä.

+Hän säteili nuoruutta ja korskeutta, ja kun hän kohotti kätensä,

+näytti hän mielivän poimia kultasäkkejä ja kuninkaankruunuja

+taivaan pilvistä. "Toimita tuo roskajoukko pois tieltä!" sanoi hän

+aseenkantajalleen. "En halua hangata jalkaani rääsyihin." Mutta

+väkijoukon ainoana vastauksena oli uusi riemun kohina.

+

+Vihdoin puhalsivat torvet turnaukseen. Rouvat ja neidot, jotka

+istuivat kilpatantereen laidoilla, hopeaseppeleet ja pehmeät huivit

+päässä, kohottautuivat kiihtyneinä penkeiltään. Peitsi kainalossa

+ryntäsivät ritarit toisiansa vastaan hevostensa selässä, ja taampana

+varustelivat asemiehet patjoja haavoittuneille. Alhaisemmallekin

+kansalle juoksi sinä iltana simaa, olutta ja kirsikkaviinaa. Yksi

+huitoi veitsellä, toinen pullollaan, ja kenellä ei ollut mitään

+asetta, raastoi riitaveljeänsä tukasta. Suurin oli tungos sen

+hirsisalin edustalla, joka oli erityisesti rakennettu ritarien

+kemuja varten. Siellä tarjosivat hovipojat ruoka-astioita

+polvillaan, ja siellä ei käynyt niistäminen nenää sormiin eikä

+kaiveleminen korvaa veitsenpäällä. Tuskinpa oli luvallista puhdistaa

+hampaitansa veitsenkärjellä. Jos joku joi toisen maljan, tapahtui se

+kohteliaasti, silmät maahan luotuina, eikä luita laskettu takaisin

+lautaselle, vaan heitettiin pöydän alle, missä koirat niistä

+tappelivat. Siellä olikin toisenmoisempi elämä kuin poroporvarien

+pidoissa.

+

+Herttua Eerikki piti seuraavana päivänä lyötämän ritariksi. Hämärän

+tullessa otti hän ritarikylvyn. Valkeaan mekkoon puettuna valvoi hän

+sitten koko yön toisten ritarien kanssa harmaiden munkkien kirkossa,

+jota nyt sanotaan Riddarholman kirkoksi. Siellä polvistui hän Maunu

+Latolukon hautapaadelle pää-alttarin eteen ja rukoili: "Isä, opeta

+minua kaikessa tulemaan sinun kaltaiseksesi!" Mutta syvällä hänen

+sydämessään, niin syvällä, että hän itse sen tuskin kuuli, kuiskasi

+synkkä ääni: "Ja sinun laillasi, jos niin tarvitaan, tempaamaan

+kruunu heikolta, houkkamaiselta veljeltä."

+

+Kauvaksi kuului hälinä seuraavana aamuna, kun hän kilpatantereella

+astui kuningas Birgerin eteen. Birger istui kalpeana kunniakatoksen

+suojassa morsiamensa, kuningatar Märtan rinnalla. Morsiamella

+oli pieni suu, mutta se ei voinut koskaan hymyillä, ja punaiset

+hiuskiehkurat parveilivat kultarivan ympärillä. Kirkkaalla

+äänellä vannoi Eerikki ritarivalan: hän lupasi sotia pyhän uskon

+vahvistamiseksi, vastustaa vääryyttä, suojella turvattomia ja orpoja,

+inhota vilppiä ja taistella totuuden ja oikeuden puolesta. Birger

+löi häntä silloin miekanlappeella hartioihin ja huudahti: "Havahtuos

+pahuuden unesta, kasvaos rauhan sotijaksi ja ollos aina Jumalalle

+kuuliainen!" Sitten antoi hän veljelleen rauhansuudelman. Miekka

+ripustettiin hänen kupeelleen, kultaiset kannukset kiinnitettiin

+hänen kantapäihinsä ja sulkatöyhtöinen kypärä pantiin hänen päähänsä.

+Ja niin oli Eerikki ritari.

+

+Torkkeli iloitsi, kuten olisi iloinnut isä omista lapsistaan. Hänen

+kärpännahalla reunustetusta viitastaan näkyi, että hän rakasti

+komeutta ja että hän oli suurisukuinen ja rikas, ja hänellä olikin

+sekä taloja että kaivoksia. Kuin uusi Birger Jaarli johti hän

+kaikkea, mutta hän oli hyvänsävyisempi ja nöyrempi, ja hän oli

+tyytyväinen nähdessään muut tyytyväisinä. Hänen leveiden, leppeiden

+piirteidensä ympärillä alkoivat jo hiuskiharat harmaantua, mutta

+vielä kykeni hän heittämään miekkansa ilmaan ja sieppaamaan sen

+kahvasta jälleen käteensä. Se miekka oli seurannut häntä monille

+sotaisille seikkailuille Karjalan erämaihin Itämeren toiselle puolen.

+Ja kun kisat ja juhlat nyt olivat lopussa, alkoi hän jälleen ajatella

+Ruotsin vallan laajentamista.

+

+Komea sotalaivasto mukanaan purjehti hän Nevaa ylös ohi rämeisten

+rantain, missä nyt Pietarin kullatut kupoolit kimaltelevat, mutta

+missä silloin syvää hiljaisuutta häiritsi vain suolintujen kirkuna ja

+räkätys. Sinne rakensi hän linnoituksen.

+

+Venäläiset kokosivat silloin sotajoukon, jossa oli väkeä

+silmänkantamattomiin. He panivat suunnattomia palavia rovioita

+solumaan virtaa alas ruotsalaisten laivoja kohti, mutta marski

+vedätti rautavitjoja rannasta rantaan ja esti ne siten kulkemasta.

+Komeita kypärejä ja varustuksia välkkyi metsästä, minne venäläiset

+leiriytyivät. Muuan nuori, peloton sankari, jonka nimi oli Matti

+Kättilmundinpoika, ratsasti silloin nostosillan yli ja toivotti

+sotatovereilleen ylhäällä vallilla hyvää voimista. Sillä nyt tiesi

+vain Jumala taivaassa, palaisiko hän koskaan enään elävänä heidän

+luokseen. Sitten käski hän tulkin huutamaan venäläisille, että hän

+oli valmis ottelemaan urhokkaimman kanssa heidän joukostaan. Voitetun

+tulisi seurata voittajaansa vankina hevosineen ja varustuksineen.

+

+Venäläiset pitivät silloin neuvottelua keskenään, mutta yksikään

+ei rohjennut käydä kiistaan. Koko päivän istui hän siinä hevosensa

+selässä vihollista vastapäätä ja odotti. Vasta kun päivänpyörä alkoi

+painua metsän taa, käänsi hän hevosensa ja ratsasti takaisin linnaan,

+missä häntä tervehdittiin ystävällisin kädenpuristuksin. Mutta

+aamulla havaitsivat ruotsalaiset venäläisten menettäneen halunsa

+taistella moisia uroita vastaan ja livistäneen tiehensä.

+

+Marski purjehti silloin kotiin Ruotsiin, missä kaikki osoittivat

+hänelle mitä suurinta kunnioitusta.

+

+Hän alkoi nyt kaivata rauhaa, ja kun hän Birgerin kruunajaisissa oli

+naittanut nuorimman tyttärensä Valdemarille, pyysi hän vapautusta

+valtakunnan hoidon raskaista tehtävistä. Veljet vastasivat, etteivät

+he voisi löytää siihen tehtävään sopivampaa miestä, ja he saivat

+hänet rupeamaan vieläkin Birgerin avustajaksi. Pian joutuivat he

+kuitenkin riitaan mitättömistä pikku-asioista ja alkoivat epäillä

+toisiaan, mutta herttuat saivat kokea, että marski pysyi uskollisesti

+Birgerin puolella. "Niin kauvan kuin hän elää", ajattelivat he, "ei

+meillä ole vähintäkään sananvaltaa maassa". Sentähden uskottelivatkin

+he Birgerille, että tuo kunnianarvoisa marski oli ainoana syynä

+epäsopuun.

+

+Päivänä muuanna istui Torkkeli Kungslenassa, jonne hän oli

+vetäytynyt, toipuakseen erään pitkän matkan rasituksista. Silloin

+raotti palvelija ovea ja kuiskasi: "Minä näen kuningas Birgerin

+tulevan tänne veljineen, paljon aseistettuja miehiä mukanaan. Joutuin

+rekeen, marski, jos henkesi on sinulle rakas!" Torkkeli katsahti

+häneen hämmästyneenä ja vastasi: "Toivoisin palvelleeni Jumalaa yhtä

+hyvin kuin kuningastani. Hän on minun ystäväni, ja minä olen hänen

+ystävänsä."

+

+Joukkue törmäsikin äkkiä sisään paljastetuin asein, ja herttuat

+huusivat: "Niin kauvan kuin tuo mies elää, ei tule koskaan rauhaa

+meidän veljesten välille." Birger seisoi heidän vieressään tuhkan

+harmaana ja tahdottomana, lausumatta sanaakaan. Silloin nousi

+Torkkeli jaloilleen ja huudahti: "Häpeää saat sinä kantaa tästä,

+kuningas, koko elinikäsi!"

+

+Sitten raastettiin hänet ulos ja nostettiin hevosen selkään, ja hänen

+jalkansa sidottiin hevosen mahan alle. Niin kuljetettiin häntä sitten

+lumessa ja pakkasessa läpi Tivedenin lyhyinä talvipäivinä, jolloin

+aurinko paistoi vain hetkisen, ja pitkinä talvi-öinä. Monet hevoset

+oli jo ratsastettu väsyksiin, ennenkuin he vihdoin saivat ukon

+Tukholmaan ja torniin suljetuksi.

+

+Valdemar hylkäsi hänen tyttärensä. Kun marski käveli kosteassa

+kopissaan ja ajatteli, kuinka uskollisesti hän oli palvellut

+herraansa, kuuli hän soittoa ja tanssia saleista, missä veljekset

+viettivät iloisia päiviä äkillisen sovun ja tyytyväisyyden

+valtaamina. Eräänä päivänä tuli muuan ritari alas hänen luokseen ja

+sanoi: "Tee testamenttisi ja ripitä itsesi, sillä kuningas tahtoo

+sinun kuolemaasi. Suo anteeksi, että minun on täytynyt tuoda sinulle

+tällainen sanoma. Siitä on oleva mieleni raskas viimeiseen hetkeeni

+asti."

+

+Sitten vietiin marski sille paikalle, missä Södermalmin tori

+nykyään sijaitsee. Siellä oli silloin syöttömaita, ja tupa, jopa

+parikin törrötti tien poskessa. Hän sai polvistua odottamaan

+miekaniskua, ja heti kun hänen kaulansa oli katkaistu, kaivettiin

+hänen ruumiinsa maahan. Haudalle kohottivat hänen heimolaisensa

+ja palvelijansa alttarin ja ristin, ja ne, jotka muistivat hänen

+onnensa vuodet, rukoilivat siellä hänen sielunsa puolesta. Kun

+kevät taas tuli, muutettiin hänen ruumisarkkunsa harmaiden munkkien

+kirkkoon ja haudattiin muutamien askeleiden päähän Maunu Latolukon

+muistopaadesta. "Rauhaton on kait unesi nyt, Maunu Latolukko",

+ajattelivat ne, jotka arkkua kantoivat. "Miten on nyt käyvä poikiesi?"

+

+

+

+

+XIX.

+

+NYKÖPINGIN PIDOT.

+

+

+VAIHDOKKAAN LAHJA.

+

+Metsissä paistoi pihlajanmarjoja punaisenaan, ja se tiesi ankaraa

+talvea. Jottei paleltuisi pakkasen tullen, laahasi muuan talonpoika

+tupaansa kokonaisen kuusenrungon ja laski sen lieden reunalle. Hirsi

+oli niin pitkä, että se ulottui kynnykselle asti. Sitä myöten kun

+latva paloi, sysäsi hän puuta ylemmäksi hiilikasaan. Sillä tavalla ei

+häneltä koskaan tuli loppunut.

+

+Väliin yöllä, kun pakkanen hurjimmin paukkui, kuuli hän tonttujen

+ja menninkäisten hiljaa hiipivän huoneeseen ja jäävän siihen

+ovensuuhun hytistelemään ja vaikertelemaan. Mutta heti kun ne

+olivat saaneet kätensä ja jalkansa hiukan sulamaan, kiipesivät ne

+iloisina ja vallattomina kuusenrungolle. Siihen sopi niitä istumaan

+kahareisin seitsemän, kahdeksan kappaletta. Ne olivat aika rumia

+köntyksiä, ja niiden kasvot olivat kurttuiset, ja kovin ijäkkäiltä

+ne näyttivät. Kun niiden vaatteet tarttuivat pihkaan, nauroivat ne

+niin tuhottomasti, että menettivät tasapainonsa ja tipahtelivat

+permannolle.

+

+Talvi pimeni yhä, ja niin tuli Lucian yö. Se yö oli niin pitkä, että

+kukkokin nukahti yli aikansa ja unohti kiekua. Ja silloin torkahtivat

+kaikki nuo kahdeksan tonttua lynkämäisilleen puunrungolle. Kun

+aurinko pilkisti tupaan ja herätti talonpojan, hypähti hän vuoteensa

+oljilta ja sai lähimmän peikon käsiinsä. "Nyt sinut paha perii, sinä

+häijy rumilas", sanoi hän, ravisteli menninkäistä oikein olkansa

+takaa ja piteli sitä auringon valojuovassa. "Kyllä minä tiedän, millä

+tavalla moisesta otuksesta loppu tehdään."

+

+Kun päivänsäde oli hetkisen valaissut peikkoa, halkesi se pamahtaen

+ja lysähti kasaan ja näytti nyt aivan joltakin ruskeanahkaiselta

+pussilta. Talonpoika ripusti nahan seinälleen ja aikoi siitä oivaa

+metsästyslaukkua.

+

+Siihen asti olivat peikot olleet hyväntahtoisia ja säyseitä. Mutta

+seuraavana yönä varastivat ne talonpojan pienen vakahaisen tyttären

+Cicillan ja panivat sijaan oman menninkäislapsensa. Talonpoika oli

+leskimies. "Kuka sinä olet?" kysyi hän, kun hän herätessään näki

+ruskean veitikan istuvan oljilla ja pöyhivän mustaa, takkuista

+tukkaansa. "Nimeni on Trulla-Ho", vastasi vaihdokas ja keikkui

+maitokulholle lyhyillä, väärillä säärillään. Käsivarret olivat niin

+pitkät, että sormet laahasivat maata.

+

+Se söi ja joi kaikki, mitä suinkin sai, mutta vain maha ja pää

+kasvoivat. Talonpoika ei voinut milloinkaan unohtaa kaunista,

+sinisilmäistä Cicillaansa, vaan suri itsensä kuoliaaksi. Trulla-Ho

+jäi silloin yksikseen tupaan.

+

+Tuvalle johtava polku kasvoi pian umpeen. Vain noita-akat uskalsivat

+sitä polkua kulkea, sillä heidän majojansa oli siellä ja täällä

+metsässä. Ne olivat kummallisia vanhoja eräkkäitä, jotka välttivät

+ihmisten seuraa, mutta viihtyivät Trulla-Hon parissa, ja Trulla-Ho

+opetti heille monta salaista taitoa omista peikkotiedoistaan.

+

+Kappaleen matkaa siitä törrötti vielä se kiviröykkiö, johon Ura-Kaipa

+haudattiin tuhansia vuosia sitten. Sen ympärille kokoontuivat

+noita-akat eräänä kiristuorstainiltana. Voidesarvistaan sivelivät he

+voita ja ihraa ylimmän kiven pieniin uhrikuoppiin eli hiidenmyllyihin

+ja polttivat tikkusista ja rievuista valmistettuja nukkeja. Liekit

+loimusivat, ja tuulenkaataman puun juurien takaa helotti täysikuu.

+Muuan noita-akka, joka tunsi olevansa loihdittu kalaksi, aukoi

+ja sulki lakkaamatta suutaan, puhumatta sanaakaan. Vihdoin alkoi

+hän puhaltaa jotakin säveltä hirsipuun alta löytämällään varkaan

+sääriluulla. Silloin pyörivät toiset laulaen ympäri kiveä kuin lauma

+harmaita susia. Ja heidän juohotuksensa oli kuin hiljaista haukuntaa:

+

+    "Kuolonhirsi vihannoi,

+    Kallo vainaan teutaroi,

+    Hurme huppeloi.

+

+          Hiiden ukon

+          Uhri suuri:

+          Jalka kukon,

+          Lepän juuri.

+

+    Musulavi, avi, extraborum,

+    sumulus sumin peccatorum,

+    ai ain et arri."

+

+Kalpea mies kullankimaltelevassa puvussa läheni pensaiden välitse.

+Hänen silmäluomensa olivat punaiset kuin itkusta tai unettomuudesta,

+mutta hän hykerteli mielipuolen lailla käsiään ja katseli huvitettuna

+ja tyytyväisenä ympärilleen. Hänen asemiehensä kantoivat joutsia ja

+haukkoja, sillä hän oli metsältä palaamassa. Ne koettivat saada häntä

+kääntymään pois, mutta hän piti oman päänsä. "Minä olen kuningas

+Birger", sanoi hän noita-akoille onnellinen hymy huulilla. "Märta,

+kuningattareni, saisitpa vain kerrankin nähdä moisen ilveilyn, niin

+varmasti hymyilisit!"

+

+"Onko sinun kuningattaresi sitten niin vaikeata vetää suutansa

+nauruun?" kysyi Trulla-Ho, ja karkelo taukosi.

+

+Birger painui alakuloiseksi ja katse harhaili. "Hänen huulenseutunsa

+tästä näin ovat jäykät", kuiskasi hän ja nosti sormet kasvoilleen.

+"Tiedätkö siihen mitään keinoa, noita-akka?"

+

+"Luulenpa, että hän saa nauraa vielä kymmenen kertaa hullummalle

+noitajuhlalle kuin tämä, jos tahdot." Ja hän ojensi Birgerille hiukan

+nöhtää, jota oli kihnautunut kahden yhteenkasvaneen puun välistä.

+"Epäsopua ja veljesvihaa ne hahtuvat sisältävät", mumisi hän niin

+hiljaa ja sekavasti, ettei kuningas kuullut mitään. Sitten lisäsi hän

+hiukan kovempaa: "Heitä tätä muutamia hyppysellisiä mesijuomaan, kun

+kemuilet veljiesi kanssa, kuningas Birger!"

+

+Kuningas Birger pisti lahjan viittansa kätköihin ja jatkoi sitten,

+onnellinen hymy huulilla, kolkkoa vaellustaan läpi kuunpaisteisen

+metsän.

+

+

+CICILLA METSÄSSÄ.

+

+Mikonpäivän aikoihin, jolloin lappalaiseukkojen oli tapana seisoa

+tuntureillaan houkuttelemassa luokseen metsän lintua, oli melskettä

+ja melua Håtunan kuninkaankartanossa.

+

+Syyskuiset lehdet alkoivat varista ja peittää maata keltaisella

+verhollaan. Vain lepät kuvastivat vielä tummaa vehreyttänsä Mälarin

+lahteen. Hunhammarista päin souti joukko veneitä, ja ensimäisessä

+niistä olivat herttuat Eerikki ja Valdemar. Ei ollut vielä vuottakaan

+kulunut siitä, kun he olivat puhuttaneet veljensä vangitsemaan jalon

+kasvatusisänsä, Torkkeli Nuutinpojan.

+

+Kuningas Birger, joka vietti juhlaa Håtunassa ja oli juuri käymässä

+pöytään, otti heidät hyvin vastaan ja toimitti heidän miehensä

+vierastaloon. Siellä varustautuivat kutsumattomat vieraat salaa

+aseilla ja illalla ryntäsivät he talosta ja vangitsivat ja raahasivat

+mukaansa sekä kuningattaren että kuninkaan. Kuningatarta juoksuttivat

+he vielä pitkät matkat hevosten välissä.

+

+Arvid Smålantilainen, uskollinen hovimies, sai kahakan temmellyksessä

+siepatuksi syliinsä Birgerin kuusivuotiaan pojan Maunun ja paetuksi.

+Hän nosti pojan väkeville hartioilleen ja viihdytti häntä parhaansa

+mukaan. "Pikku herttua", sanoi hän, "ei tuo ole metsälintu, joka

+illalla käy levottomaksi ja läiskii siipiään. Minä kuulen väsyneiden

+hevosten huohottavan aivan takanamme, mutta minä tiedän polkuja,

+joille ei kukaan osaa meitä seurata. Pitkä on matka läpi erämaiden

+ja yli järvien enosi, Tanskan Eerikki Menvedin, luo, mutta minä

+kannan sinut sittenkin sinne, niin että pääset turvaan. Hän sinusta

+kasvattaa ritarin."

+

+Päivän koittaessa heittäytyi Arvid väsyneenä hetkiseksi sammaliin

+ja nukahti. Silloin näki Maunu hyvin kummallisen näyn. Peikoilla

+oli siinä aivan lähellä asuinkumpunsa, ja siitä ilmestyi pieni

+tytöntypykkä, joka oli suloisin olento, mitä voi ajatella. Vaikkei

+hän näyttänyt juuri Maunua vanhemmalta, täytyi hänen kumartua, jottei

+satuttaisi päätänsä käytävän multakattoon. Hän levitteli kääpiöiden

+kankaita nurmelle valkenemaan, ja ne kimaltelivat ja välkkyivät ja

+olivat niin ohuita, että puolukat paistoivat niiden läpi.

+

+Siinä oli Cicilla, talonpojan tytär, jonka peikot olivat varastaneet.

+Entistä kotiansa ei hän enää lainkaan muistanut, mutta maahiset

+olivat kastaneet hänet sannalla omaan tapaansa ja antaneet hänelle

+pienen hopeamaljan kumminlahjaksi. Ne pelkäsivät kovin ukkosta ja

+uskalsivat ulos vain pilvisäällä, jolloin aurinko oli peitossa, mutta

+kummussaan kisailivat ne iloisesti ja olivat tyytyväisiä.

+

+Tyttönen piti Maunua kääpiönä, joka oli tullut vieraisille ja ojensi

+hänelle kätensä. "Käy sisään", pyysi hän. Maunu ryömi silloin hänen

+kanssaan kumpuun, ja maahiset panivat pöydälle pieniä juomasarvia

+ja astioita, joissa oli kallio-imarretta ja kuivattuja marjoja.

+Jokaisessa astiassa oli vain yksi marja.

+

+"Minua ei peijaa kukaan", sanoi peikkojen kuningas ovelan näköisenä,

+täytettyään parisen kertaa sarvensa muutamilla tipoilla makeata

+vierrettä, jota oli käyty taloista näpistelemässä. Sarvi ei ollut

+suurempi lapsenhansikkaan pikkusormea. "Minä olen niin vanha, että

+olen nähnyt kahden ikämetsän lahoovan, ja tiedän myös, kuka sinä

+olet, pikku herttua. Koko maa on kerran oleva sinun, jos vain saat

+elää. Minne sinä nyt ratsastat kaksijalkaisella hevosellasi?"

+

+"Eerikki Menvedin luo", vastasi Maunu.

+

+"Onko se joku rikas talonpoika?"

+

+"Ei suinkaan, peikko-ukkoseni. Eerikki Menved on ritarikuningas.

+Muistelehan, mitä olet kuullut kerrottavan iso-isästäni, kuuluisasta

+ritarista Maunu Latolukosta. Siitä pääset selville, millainen se

+Eerikki Menvedkin on."

+

+"Koetetaan, koetetaan", vastasi ukko ja siveli partaansa. "Tämä

+tyttönen tässä ei sekään ole meidän maahisten tytär, ja hän kasvaakin

+niin rutosti, ettei hän kohta enää sovi maamajaamme. Miten on meidän

+silloin menetteleminen? Ikävintä teissä ihmislapsissa on, että te

+kasvatte niin suuriksi."

+

+"Minä saanen kai tulla noutamaan hänet täältä", huusi Maunu niin

+kovaa ja rohkeasti, että uskollinen Arvid heräsi. Pelästyneenä

+tarttui hän suojattiaan jaloista, jotka näkyivät kummusta ja nosti

+hänet selkäänsä. Mutta Maunu piirteli tuon tuostakin tikarillaan

+merkkejä kuusenrunkoihin.

+

+Cicilla seurasi murheellisin katsein uutta leikkitoveriansa, kun tämä

+katosi puiden taa. Ensikerran oli hän nyt nähnyt ihmisen, ensikerran

+siitä, kun hän oli alkanut kasvaa. Ja nyt ymmärsi hän, että hänellä

+itselläänkin oli ihmisen sielu. Siitä hetkestä lähtien ei hän enää

+viihtynyt köntysmäisen kääpiökansan parissa, vaan kuljeskeli usein

+yksinään.

+

+Eräänä iltana otti hän hopeamaljansa piilostaan. Peikot olivat

+sanoneet: "Jos sinä joskus haluat saada vastauksen kysymykseen, jota

+sinä hartaasti ajattelet, niin mene silloin juuri päivän ja yön

+erotessa toisistaan lähteelle, mistä ei kukaan ihminen ole vielä

+juonut ja täytä maljasi vedellä." Hän tiesi kyllä, missä semmoinen

+kirkas ja tyyni lähde oli korkeiden kallioiden välistä löydettävissä.

+Varovasti taivutti hän sananjalat sivulle ja täytti maljan

+ikiselkeällä vedellä.

+

+Silloin alkoi maljan pohjasta tuikkia omituinen kimallus, ja

+ikäänkuin pienestä akkunaisesta näki hän ihanaan saliin, joka oli

+täynnä ritareita. Muuan jalon näköinen ylimys, jonka piirteet

+olivat hyvin murheelliset, istui kunnia-istuimella ja piteli Maunua

+polvillaan. "Tuo on varmaankin Eerikki Menved", ajatteli hän. "Nyt

+on Maunu saanut hyvän isän. Enpä ihmettelisi, vaikka hän olisi minut

+unohtanutkin." Kunnia-istuimen edessä seisoi Arvid Smålantilainen ja

+kertoi itkien jotakin. Cicilla kurottautui paremmin nähdäkseen, mutta

+samassa sammui viimeinenkin päivänsäde kuusten latvoista, ja vesi

+kuvasti vain tyhjän, kylmänharmaan taivaan. Silloin pisti hän maljan

+vyöhönsä ja nyyhkytti itsekseen: "Raskasta on istua yksinään, kun

+aurinko metsässä kulkee."

+

+

+MÄRTA-KUNINGATAR NAURAA.

+

+Birgeriä ja hänen kuningatartansa pidettiin vankeina Nyköpingin

+linnassa, mutta kun Eerikki Menved varustautui ritareineen tulemaan

+heidän avukseen, pääsivät he vapaiksi. Mutta epäsopu vallitsi yhä

+veljesten kesken, ja herttuat ottivat Birgeriltä suurimman osan hänen

+valtakuntaansa. Riideltyään sitten monet Herran vuodet, päättivät he

+vihdoin kaikki yhteisesti, että nyt piti tuleman heidän välilleen

+rauha ja sopu. Mutta kuningatar Märta uneksi hiljaisuudessa tykkänään

+toista. Hän halusi keksiä koston, jota ei hevin unohdettaisi, ja

+siksi lähetti hän sanan noita-akoille metsään. Trulla-Ho pani silloin

+suitset vasikan päähän ja ratsasti Nyköpingin linnaan.

+

+Siellä vietiin hänet vankilaan. Portailla tuli kuningatar häntä

+vastaan, sylissä seula, joka oli täynnä riepuja. Hänen takanaan

+seisoi Birger kädet polvien välissä, hehkuen uteliaisuutta. "Jos

+sinussa on vähänkin noidan vikaa", sanoi kuningatar, "niin ammu

+taikanuoli herttua Eerikkiin, niin että hän kaatuu maahan ja kuolee!"

+

+Trulla-Ho teki silloin rievuista nuken, jonka hän kastoi sannalla

+Eerikiksi, ja sitten tuotiin hänelle joutsi ja leppänuoli. Mutta

+kun hänen piti ampuman tuhoava nuoli nukkeen, risahti joutsi. Hän

+änkytti: "En voi. Suo anteeksi, Märta-kuningatar, en voi. Herttua on

+vihitty ritari, häneen ei minun nuoleni pysty." Kuningatar heitti

+vihoissaan seulan maahan. "Pysy sitten siellä, missä oletkin. Minä

+keksin itse paremman keinon", sanoi hän ja hävisi kuninkaan kanssa

+linnaan.

+

+Alhaalla holvissa oli paljon noita-akkoja ja muita vankeja. Päivät

+päästään seisoivat he ristikko-akkunassa ja ulisivat ja kerjäsivät

+leivänpalaa vahtimiesten kulkiessa ohi. Siinä saivat he myös

+kuulla uutisia kaikista tapahtumista, ja puheina eivät olleetkaan

+nyt mitkään tavalliset asiat. Herttua Valdemar, joka ei pitkään

+aikaan ollut tavannut heimolaisiansa, tuli vihdoinkin vieraisille

+heidän luokseen, ja kun hänen piti jälleen matkustaman pois, seisoi

+kuningatar hevosen vieressä ja pyyhkieli silmiään. "Unohtakaamme

+kaikki vanhat vihat", nyyhkytti hän. "Suuresti surettaa minua, sano

+niin Eerikille, että Birger ja minä niin harvoin saamme tavata häntä.

+Jumala tietäköön, että minä rakastan häntä kuin omaa veljeäni."

+

+Valdemar toi siis kerran Eerikin mukanaan, ja vähää ennen joulua

+ratsastivat molemmat veljet linnanportista sisään. "Varoituksia

+ei ole puuttunut", sanoi Eerikki ja kopahutti veitikkamaisesti

+miekkaansa. "Se vain virkistää ritarisydäntä ja tuo kemuihin mainion

+janon. Anna pienten piipattaa!"

+

+Birger tuli heitä portailla avosylin vastaan ja johdatti niin

+kumpaisenkin kädestä pitäen ylös saliin. Juhlapukuiset palvelijat

+kantoivat viiniä ja simaa ja lukemattomia ruokalajeja, ja kynttilöitä

+ei voitu laskea. Ja niin alkoivat Nyköpingin pidot torventoitotuksin

+ja rummunpärinöin.

+

+"Kuka nauraa?" kyselivät vangit toisiltaan alhaalla holvissa.

+"Harvoin saa kuulla naurettavan niin paljon ja niin sydämellisesti."

+Trulla-Ho vastasi: "Minä tunnen äänen. Se on Märta-kuningatar. Sama,

+jonka muutoin on niin vaikeata hymyillä! Aavistanpa kyllä, mitä

+kuningas tänä iltana pani mesijuomaan. Sen mausteen sai hän minulta."

+

+Kun tuli myöhä, menivät herttuoiden miehet majapaikkoihinsa

+kaupunkiin, mutta heidän satulansa ja varustuksensa ja aseensa

+jäivät linnan tupaan. Drotsi Brunke kuljeskeli avainkimppu vyössään

+julmana, pelkäämättömänä, käskevänä, mutta Birgerille uskollisena.

+Hänen vaatteensa olivat pöhöllään, kuin olisi hän lyönyt selkäänsä

+neljät turkit, koukkunenä heilui korkealla ilmassa ja kypärä

+valkoisine sulkatöyhtöineen luisui alas niskaan. Kun viimeinen mies

+oli poistunut linnasta, sulki hän portin. "Kuningas Birger", sanoi

+hän samassa, sillä hän näki varjon liukuvan ohitseen muuria pitkin.

+"Täällä sinä harhailet neuvottomana pitkin pihoja ja jäähdytät

+otsaasi, siksi kunnes unohdat koston, jota hiljaa vannoit yhä

+uudelleen jokaisella simakulauksella. Iske tänä yönä. Muuten ehkä

+olet sinä seuraavissa pidoissa se, joka lyödään rautoihin."

+

+Hän pisti kätensä kuninkaan kainaloon ja vei hänet muassaan linnaan.

+Hetkisen oli kaikki hiljaa. Vangit luulivat, ettei mitään enää

+tapahtuisikaan sinä yönä, ja alkoivat kahmia kokoon olkia yösijakseen.

+

+Silloin leimahtivat yht'äkkiä soihdut herttuain makuukammion

+käytävässä, ja miekat kalisivat toisiaan vasten. "Herkeä, herkeä,

+veli Valdemar, tässä ei auta tappelu!" kuului Eerikki huutavan. Pian

+astelivatkin herttuat vankilan rappuja, vartioiden ympäröiminä,

+paljain jaloin ja sidotuin käsin. He olivat sipaisseet takit ylleen,

+mutta muita vaatteita ei heillä ollut, ja heidän takanaan kiljui

+Birger tuijottavin silmin: "Muistatteko Håtunan temppua, muistatteko

+Håtunan temppua!"

+

+Heidät suljettiin holviin, ja päivän sarastaessa tuotiin sinne myös

+heidän miehensä kaupungista. Kaikki, noin parikymmentä kappaletta,

+kytkettiin samaan hirteen. Pihalla oli aika markkinat. Siellä istui

+koko linnan väki piirissä lyömässä arpaa heidän hevosistaan ja

+varustuksistaan. Toiset tutkistelivat heidän matkasäkkejään. Kuningas

+Birger paukutti käsiään ja huusi kuin hullu: "Siunatkoon Pyhä Henki

+kuningatartani! Nyt on Ruotsi minun!"

+

+Seuraavina päivinä kuiskivat Brunke ja kuningatar monta häijyä neuvoa

+hänen korvaansa. Vihdoin muutatti hän veljensä vielä kamalampaan

+vankilaan tornin syvimpään luolaan paljaalle kalliolle. Heidät

+kahlehdittiin muuriin kummallekin puolelle haisevaa vesilätäkköä. Ja

+kun pölkkyjä uudelleen lyötiin Eerikin jalkoihin, lensi säle hänen

+silmäänsä, niin että veri valui pitkin poskea.

+

+Vangit näkivät ristikko-akkunastaan, miten Birger ratsasti

+linnasta asejoukkoineen, mutta kun hän palasi takaisin, oli hänen

+naurunhalunsa loppunut. Tukholmassa olivat porvarit sulkeneet

+kaupungin portit hänen nenänsä edestä ja ajaneet hänet pakosalle

+yli pohjoisen nummen. Kylästä kylään, talosta taloon oli lentänyt

+huhu Nyköpingin pidoista ja herttuain kovasta kohtalosta. Heidän

+ystävänsä, Matti Kättilmundinpoika ja laamanni Birger Pietarinpoika

+Finnstadista ja muut valtakunnan jaloimmat miehet nostattivat

+rohkeasti länsigötalaisia, upplantilaisia ja smålantilaisia kapinaan.

+

+Birger seisoi linnansa pihalla olkapäät koholla ja tempoili

+rautahansikkaitaan. Väliin loi hän katseensa alas santaan, väliin

+ylös pilviin. "Satuloikaa hevoset", käski hän epävarmasti.

+"Stegeborgissa on lujat muurit ja hyvä satama purjelaivoille, jos

+lopultakin kävisi kehnosti. Minä halveksin vihollisiani ja kaikkia

+entisen maani asukkaita."

+

+"Halveksunta" -- Brunke asettui hänen eteensä kädet puuskassa --

+"on heikkojen miesten ja velttojen huulten sana. Sitä käyttävät

+eniten ne, jotka ovat saaneet häpeän haltuunsa ja jotka eivät voi

+mitään muuta vastata. Se on hävinneen sana, eikä koskaan voittajan.

+Ole iloissasi, että minä osaan käytellä miekkaani silloin, kun

+sinä mielettömänä pelosta kömmit hevosesi selkään, halveksiva hymy

+huulillasi ja pakenet täyttä laukkaa."

+

+"Hän luulee minun epäröivän", mutisi Birger ja kääntyi poispäin.

+Kasvot hehkuvan punaisina meni hän sitten torniin ja käänsi avainta

+useampaan kertaan lukossa, siksi kunnes ovi oli täydellisesti

+suljettu. Sitten singahutti hän kiukkuisen voimakkaasti avaimen

+jokeen, joka tummana ja syvänä juoksi siellä jyrkän vallin juurella.

+

+Haudan hiljaisuuden vallitessa nousi hän sitten hevosensa selkään,

+asettui kuningattaren ja Brunken väliin ja kiiruhti pois koko hovinsa

+kanssa.

+

+Vielä jonkun aikaa kuulivat vangit herttuain puhelevan keskenään

+alhaalla holvissa, mutta sitten muuttui kaikki hiljaiseksi. Silloin

+oli täysi kesä, ja kapinallisen sotajoukon aseet välkkyivät jo

+läheisillä kukkuloilla. Linnanpäällikkö mursi silloin tornin lukon ja

+toi holvista herttuain kuihtuneet, hengettömät ruumiit. Ne pantiin

+paareille, jota peitti kultavaate. Sitten vietiin ne piirittäjäin

+nähtäville, jotta he voisivat omin silmin vakuuttautua siitä, että

+heidän taistelunsa nyt oli turha. Oliko tuo tuossa ylväs herttua

+Eerikki, joka virui siinä niin vanhentuneena ja ränsistyneenä? Kauhun

+valtaamina tunkeutuivat he paarien ympärille ja vannoivat, ettei koko

+Nyköpingin linnasta pitänyt jäämän kiveä kiven päälle.

+

+Muutamat miehet nostivat paarit olkapäilleen ja kantoivat ne

+Tukholmaan, missä herttuain lesket oleskelivat ja missä sitten

+Maarianpäivänä vietettiin hautajaisia Isossa Kirkossa.

+

+Piirittäjät tunkeutuivat sillävälin helposti Nyköpingin linnaan.

+Raivostuneet talonpoikaisjoukot panivat heti hävityksen alulle

+kirvein ja rautakangin, ja palosavu tuprusi. Vapautetut noita-akat

+kiipeilivät valleilla ja vaakkuivat ja kirkuivat kuin varikset ja

+poutahaukat. Leimuavin kasvoin istui Trulla-ho tornin harjalla ja

+lauloi:

+

+    Kuin kuiva kaarna palakoot

+    Sun, linna, seinäs jylhät!

+    Ne taasen uhmin nostakoot

+    Sun muuris uljaat, ylhät:

+    Mutt' voivotukset nousevat,

+    Kun myrskyt, viirit ulvovat,

+    Sun maastas huokaavasta

+    Ei surut, ruumissaattueet

+    Sun porteistasi puuttuneet,

+    Ei ennen eikä vasta!

+

+

+MAUNU TULEE EERIKKI MENVEDIN RITARIT MUKANAAN.

+

+Cicilla seisoi metsässä lähteen reunalla, hopeamalja kädessä. Hän oli

+kasvanut, ja kun hän nyt katsahti maljaan, hämmästyi hän kovin. Hän

+eroitti yhä selvemmin nuoren ritarin piirteet. Tämä ritari matkasi

+lukemattomien välkkyväin kypäräin seuraamana pitkin luikertelevaa

+polkua. Vaikka hän joskus peittyikin puiden taa ja vaikka monta

+vuotta oli kulunut, näki hän kuitenkin, että siinä kulki nyt hänen

+herttuansa. Hän katsoi ritariin niin kauvan, että tämä lopulta tunsi

+hänen katseensa ja antoi hevosensa laukata mielin määrin.

+

+Silloin kätki tyttönen hopeamaljan vyöhönsä. Hän puristi kääpiöiden

+pieniä käsiä ja sanoi niille hyvästit, vaikka ne tuhrasivatkin itkua,

+sillä nyt oli hän kasvanut liian suureksi asumaan heidän ahtaassa

+luolassaan. Sitten suoriutui hän matkalle. "Hän ajatteli kuitenkin

+tullakseen takaisin", puheli hän, nähdessään hänen piirtelemänsä

+lovet puiden rungoissa. "Minullepa ne nyt saavat näyttää tietä."

+Monet niistä olivat jo kasvaneet umpeen, mutta miten olikaan, pian

+osui hän leveälle polulle. Ja siellä tulikin Maunu ja hänen kanssaan

+kuusisataa välkkyvävarusteista ritaria Eerikki Menvedin hovista.

+

+Maunu hyppäsi heti satulasta ja tervehti häntä. "Sinä

+olet tervetullut", vastasi tyttö ujosti. "Täällä ei ole

+oikeuttarakastavain ihmisten ollut hyvä elää." Tyttö tuli totiseksi

+ja kuiskasi nopeasti: "Peikot ovat kertoneet minulle kaikki. Isäsi,

+suurin konna Folkungein suvussa... hänen tähtensäkö sinä tulet?"

+

+"Hänhän on kuitenkin isäni", sanoi Maunu ja katsoi maahan. "Kaikki

+ovat hänet hyljänneet ja hänen tähtensä ja valtakuntani tähden tahdon

+ja täytyy minun taistella."

+

+Tyttö näki, että nuoren, kultakruunuisen neitosen kuva oli maalattu

+hänen kilpeensä, mutta väkipuukon iskut olivat pahasti tärvelleet

+kuvan. Maunu huomasi tytön kummastelun. "Ne kihlasivat minut

+norjalaisen Ingeborg Haakonintyttären kanssa, joka aikaisemmin oli

+määrätty Eerikille", sanoi hän ja rypisti kulmakarvojaan. "Mutta

+Eerikki otti hänet jälleen pois minulta, ja silloin hakkasin minä

+hänen kuvansa pois kilvestäni. Nyt on hän Eerikin leski. Kaikki ne

+ryöstivät minulta, morsiamet ja valtakunnat."

+

+"Miksi sitten pidät tuota kilpeä?"

+

+"Muistaakseni, millä tavalla he ovat leikitelleet minun kanssani.

+Minä sanon sinulle, että jos yksi ainoakin ihminen pysyisi minulle

+uskollisena minun itseni takia ja vaikka se olisit sinä, Cicilla,

+paikatussa oravannahkanutussasi, silloin tietäisin, kenet minä voiton

+päivänä istuttaisin viereeni kunnia-istuimelle."

+

+Hän kohotti kolme sormea, ja kirkas hohde valaisi hänen otsaansa.

+Sitten hyppäsi hän taas hevosensa selkään ja ratsasti pois

+sotureineen. "Vaeltavan ritarin sana on kuin kesäpilvi", hyräili

+tyttö itsekseen ja jatkoi matkaansa.

+

+Tiellä vallan vilisi kerjäläisiä. Muuankin laahautui eteenpäin

+laudanpalasten avulla, toinen lynkytti puujaloilla, mutta muutamat

+soittivat ja kuljettivat karhuja, jotka osasivat tanssia. Väliin

+tuli hänen vastaansa satapäinen kerjäläislauma, jolla oli erityinen

+päällikkö. Päällikön piippalakkiin oli neulottu punainen riepu.

+Havaittuaan Cicillan erinomaisen kauniiksi, ottivat kerjäläiset hänet

+mukaansa ja panivat hänet laulamaan taloissa ja markkinoilla.

+

+Minne hän tulikin, kaikkialta kuului hiljainen ihastuksen sorina,

+eikä vähimmin Stegeborgin piirittäjäin joukosta. Kuningas Birger

+oli noussut laivaan Brunken ja kuningattaren kanssa ja paennut

+Gottlantiin, mutta herttua Maunu ja Eerikki Menvedin urheat soturit

+oli suljettu linnoitukseen. Cicilla tunsi hänet usein, kun hän seisoi

+siellä ylhäällä vallilla, yhdeksäntoista vuotiaana ja solakkana,

+pitkä, vaalea tukka kahtaalle suittuna. Mutta joka kerralta oli

+hänen muotonsa tullut murheellisemmaksi, sillä nälkä ja taudit

+raivosivat muurien sisäpuolella. Miten mielellään olisikaan Cicilla

+ojentanut hänelle jonkun niistä marjaropeista, joita hän ja toiset

+kerjäläisnaiset kanniskelivat ympäriinsä piirittäjäin leirissä, mutta

+sitä hän ei voinut.

+

+Sillävälin hankki Brunke muutamia gottlantilaisia veneitä ja naulasi

+lautoja suojaksi niiden partaita pitkin. Sitten vei hän kuningas

+Birgerin viimeiset soturit niihin ja toimitti myös mukaan useita

+täpötäysiä ruokatynnyrejä. Mutta kun hän purjehti Itä-Götan karien

+välitse, joutuivat hänen laivansa piirityksiin ja ne poltettiin.

+Hänen itsensäkin täytyi hypätä veteen ja niin joutui hän vangiksi.

+Maunun ja hänen nälkiintyneen väkensä ei auttanut muu kuin avata

+linnan portti ja antautua. Kun hän ratsasti linnasta, ojensi hän

+kätensä Cicillaa kohti, mutta voittajat pistivät keihäänsä väliin.

+Vaikka he olivat luvanneet hänelle suojaa ja turvaa, veivät he

+hänet kuitenkin vankina Tukholman torniin. Yhdentoistatuhannen

+neitsyen päivänä kokosi Matti Kättilmundinpoika, joka oli valittu

+valtionhoitajaksi, muut herrat tuomitsemaan häntä. Sinä päivänä oli

+tasan viisikymmentäneljä vuotta kulunut siitä, kun Folkungein isä,

+mahtava Birger Jaarli voittorikkaan elämänsä jälkeen veti viimeisen

+henkäyksensä.

+

+Elämä muuttui nyt hiljaiseksi Stegeborgin ympäristössä, sitten

+kun piiritetyt olivat laskeneet aseensa ja kerjäläisjoukkojenkin

+täytyi vähitellen kaikkoutua toisille markkinoille, missä oli

+liikettä ja vilkkautta ja missä sopi toivoa runsaita almuja.

+Hitaasti vaellettiin kaupungista kaupunkiin. Vihdoin, eräänä

+kirkkaana syyspäivänä, pistivät Tukholman korkeimmat huiput näkyviin

+kukkuloiden takaa. Metsän peikot eivät olleet opettaneet Cicillalle

+ristinmerkkiä, ja sentähden rupesi hän vapisemaan kuullessaan

+nunnien laulun pyhän Klaaran luostarista. Sateiden liottaman tien

+poskessa oli hiekkakumpu, jonka harjalla törrötti hirsipuita.

+Siellä oli Brunke mestattu palkaksi pahoista neuvoistaan Nyköpingin

+pidoissa. Ohi-ajavat kuormankuljettajat olivatkin ristineet kukkulan

+Brunkevuoreksi. Mutta nyt teki tie mutkan, ja Tukholma näkyi

+muureineen ja torneineen ja viherjöitsevine turvekattoineen. Cicilla,

+joka muutenkin tapasi hiljaa ja ajatuksissaan kulkea muiden perässä,

+oli nytkin joukkueen viimeinen. Hän ihastui niin tästä äkkinäisestä

+näystä, että hän iloisena kiiruhti käyntiään. Mutta hän ei ollut

+ehtinyt monta askelta, kun hänet Pyhänhengensaarella pysäytti suuri

+kansanpaljous.

+

+Sotamiehiä oli asettunut maahan levitetyn maton ympärille ja

+muodostivat niin keihäillään jonkunmoisen piikkiaidan. Piikki-aidan

+sisältä kuuluivat sanat: "Herttua Maunu, astu sovittamaan, mitä

+isäsi on rikkonut!" Tyttö koetti kurottautua paremmin nähdäkseen,

+mutta samassa hänen silmänsä pimenivät ja hän vaipui polvilleen.

+"Hän on viaton!" huusi kansa. "Hän on vain taistellut isänsä ja

+perintövaltakuntansa puolesta. Pitääkö hänen nyt niin nuorena

+kuoleman?" Miekka välähti. Neljä ritaria nosti sitten kuningas

+Birgerin kuolleen pojan paareille ja peitti hänet kultakankaalla.

+Laulavien pappien ja kynttilöitä kantavien munkkien saattamina veivät

+he hänet harmaiden munkkien kirkkoon, missä paasi oli poistettu Maunu

+Latolukon haudalta.

+

+Kuningas Birger oli kuningattarineen paennut Tanskaan, mutta Eerikki

+Menved kuoli voimansa päivinä keskellä unelmiaan. Muutamia kuukausia

+aikaisemmin oli hänen kuningattarensa Ingeborg, Birgerin sisar,

+päättänyt pettymyksistä rikkaan elämänsä, eikä hän ollut lahjoittanut

+puolisolleen poikaa. Hyljättynä, maattomana, ystävittömänä, vajosi

+Birger, saatuaan sanoman poikansa kuolemasta, omantunnontuskiin ja

+suruun, ja jo seuraavana vuonna löi hänen viimeinen hetkensä. Hänen

+leskensä eli hänen jälkeensä vielä kaksikymmentä synkkää, yksinäistä

+vuotta, ja molemmat saivat viimeisen leposijansa Eerikki Menvedin

+kuningattaren viereen Ringstedin kirkkoon.

+

+Päivä päivältä kasvoivat kerjäläislaumat Tukholmassa. Vaikerrellen

+kulkivat he pitkin katuja ja leiriytyivät myttyineen ja pusseineen

+torille tai kaupungin porttien ulkopuolelle. He puhuivat hädästä,

+joka levisi ympäri maan ihmisten syntien rangaistukseksi. He

+ennustivat kauhun aikaa, jolloin pienimmänkin lapsen ilo oli

+vaikeneva ja jolloin jokaisesta talosta oli kaikuva itku ja valitus.

+Kirkot olivat täynnä uhraavia ja rukoilevia, jotka anoivat taivaan

+armoa ja jotka pelkäsivät maailmanloppua.

+

+Kovin aikaisin vanhentuneena ryysypuvussaan seurasi Cicilla

+kerjäläisiä ovelta ovelle, eikä hän enään ollut tarpeeksi kaunis

+esiintymään laulajattarena. Iltana muuanna seisoi hän muiden joukossa

+erään talon porttikäytävän edustalla, missä eräällä kuuluisalla

+kuparisepällä ja kellonvalajalla oli työpajansa. Hänen partansa oli

+harmaa ja suippopäinen, hänen mekkonsa musta. Hänen kuiskailtiin

+löytäneen viisaidenkiven, sekä voivan sulattaa kultaa kirkkaaksi

+juomaksi, joka paransi kaikki taudit. "Oi Demokritos, oi Pytagoras,

+oi sinä Rajmundus Lullus!" mumisi hän ja kohotti kätensä laudakkojen

+metallipalasia ja pulloja kohti. Ne olivat kuuluisain oppineiden

+nimiä, mutta kansa luuli niitä loitsuiksi ja koki painaa mieleensä

+nuo oudot sanat.

+

+Nyt puuhaili hän korkeaa, seitsenhaaraista kynttilänjalkaa, joka

+piti pystytettämän Isoon Kirkkoon Eerikin ja Valdemarin hautajaisten

+muistoksi. Alimmaksi piti siihen tuleman Folkunga-leijonia, ja hän

+valoi niitä parhaillaan. Lakkaamatta vaelsi pajaan miehiä ja vaimoja,

+jotka heittivät pieniä paloja tinaa ja kuparia sulatusuuniin.

+Kun sitten tulivirta vihdoin pienestä pohja-aukosta virtasi

+valinkaavioon, polvistui mestari kaikkine apulaisineen. "Jumala

+antakoon Folkungein sieluille rauhansa ja armonsa!" rukoili hän kädet

+ristissä.

+

+Kerjäläisten joukossa syntyi silloin elämää. Cicilla tunkeutui

+myös valkoisen hohteen piiriin, niin että hänen kasvonsa loistivat

+kirkkaan kalpeina. Vyöstään koperoi hän näkyviin hopeamaljan, ja

+kaikki ihmettelivät, miten hän oli jaksanut niin monina puutteen

+ja nälän vuosina säilyttää moisen kalleuden. Se oli hänen ainoa

+omaisuutensa maailmassa, ja hiljaa, sanaakaan sanomatta, päästi hän

+rakkaudenlahjansa solahtamaan tulivirtaan. Silmänräpäyksen kimalsi

+vielä hopea valkoisenhohtavana, mutta sitten sekaantui se hehkuvaan

+vuohon. Siihen se katosi, niinkuin oli hänen kurja varjo-elämänsä

+jälkeä jättämättä kadonnut mahtavain taisteluihin. Hän otti päästään

+paikatun tanunsa ja häipyi pimeyteen, eikä kukaan enää kuullut hänen

+vaiheistaan.

+

+Seitsenhaarainen kynttilänjalka seisoo nyt Tukholman Ison Kirkon

+alttarin edessä. Kun sen jalan kynttilät palavat ja säteet

+muodostavat ikäänkuin orjantappuraseppeleitä, ajatelkaamme silloin

+joskus onnettomia Folkungeja ja heidän kohtalokaan!

+

+

+

+

+XX.

+

+JOULU-YÖ FINNSTADISSA.

+

+

+Käggleholmassa Väringen-järven rannalla Närkessä asui herra Gudmar

+Maununpoika. Hän istui mieluimmiten pikarin ääressä tai hevosen

+selässä ja eräänä jouluiltana ratsasti hän järven jäälle, eikä

+tullut takaisin. Seuraavana joulu-iltana kuului kavioiden töminää

+pihalta. Hänen vaimonsa hyppäsi ovelle muiden tuvassa-olijain mukana

+ja huudahti iloissaan: "Kas, herra Gudmar!" Mutta samassa hevonen

+käännähti ja potkaisi kolme, neljä seinähirttä sisään. Sitten

+karahutti herra Gudmar tiehensä, eikä häntä sen koommin nähty.

+

+Kun joulu kolmannen kerran lähestyi, sanoi vaimo pojalleen Ulville:

+"Finnstadissa Roslagenin puolessa asuu kunnianarvoisa, mahtava

+Tiundalandin laamanni Birger Pietarinpoika. Hän on nyt leskimies,

+mutta minä tiedän, että hänen pikku tyttärensä Birgitta tulee

+viipymään juhlat kotonaan. Pian on hän kolmentoista, ja sinä

+kahdeksantoista. Ja nyt ilmoitan sinulle jotakin. Autuas isäsi ja

+herra Birger puhuivat usein teidän avioliitostanne. En tahdo estää

+sinua itse ensinnä tapaamasta häntä. Ratsasta Finnstadiin! -- Ulv,

+sano, millaisen vaimon sinä mieluiten tahtoisit?"

+

+Ulv Gudmarinpoika, joka tuli hiukan isäänsä, näpähytti sormiaan ja

+vastasi: "Hei, äiti! Hänen pitää oleman säteilevän iloisen ja hänen

+pitää antaman minun laulella pikarin ääressä. Hei, hei, äiti! Hänen

+täytyy jaksaa tanssia minun kanssani aina auringonnousuun asti!"

+

+Ja niin hän hyppäsi satulaan ja ratsasti Finnstadiin.

+

+Finnstadin taloryhmä oli mustaksi tervattu ja synkkä. Sitä ympäröivät

+pakanuudenaikaiset kiviröykkiöt ja luolaisat vuorenlouhikot ja

+sinne tänne viskellyt kallionlohkareet. Orjat olivat vapautetut,

+mutta ne olivat suurimmaksi osaksi suomalaista syntyperää ja ne

+taisivat taikoja ja kaikenlaisia muita noitakeinoja. Uskollisia

+kuin kulta olivat he isännälleen, ja lapset pitivät heistä paljon,

+mutta hänen selkänsä takana oli heillä omat uskonsa. Iloisina

+kumartelivat he uudenvuoden kuulle, mutta he eivät kaataneet hirsiä

+täydenkuun aikana, sillä silloin olisi tullut syöpäläisiä uuteen

+taloon. Jos joku talonväestä kuoli, sitoivat he hänen jalkansa

+nuoralla, jottei hän pääsisi kummittelemaan, ja he heittivät

+tulikekäleitä ruumissaattueen jälkeen. Kiristuorstain aamuna ennen

+lintujen heräämistä pesivät he lapsia kaivolla, jotta ne pääsisivät

+pisamista, ja pitkänäperjantaina antoivat he niille vitsaa.

+Hinku-yskän paranteiksi panivat he ne juomaan hevosenkaviosta. Jos

+lapset pudottivat hampaan, heitettiin se oikopäätä tuleen. Muuten

+ei käynyt hyvin. Hiustukot menivät samaa tietä, mutta ensin tuli

+puhaltaa niihin seitsemän kertaa. "Lapset, lapset", varoittivat

+suomalaiseukot, "on kovin vaarallista aivastaa pohjoista kohti".

+Ja tupaan he huusivat: "Tytöt, älkää koskaan kerikö vastapäivään!"

+Hammassärkyä korjasivat he katajapuikolla, joka pantiin entiseen

+paikkaansa takaisin, ja jos painajainen heitä vaivasi, hypähtivät

+he vuoteeltaan ja pistivät hiilen ihon ja paidan väliin. Nyt, kun

+joulupuuhat olivat kiireimmillään, oli heillä paljon hääräämistä.

+Vanhin suomalaiseukoista asettui keskelle salia, pesuhuiska

+kainalossa, ja sanoi Birger Pietarinpojalle: "Halot räiskivät, ja

+kissa istuu tuolilla ja pesee silmiään. Se tietää pitkämatkaisia

+vieraita. Kukahan nyt tulee?"

+

+Ankara laamanni veti naamansa veitikkamaisempaan hymyyn kuin

+tavallista, mutta ei vastannut sanaakaan. Ja pian tuli vakavampiakin

+asioita mietittäväksi.

+

+Nälkävuosia oli tullut maahan Maunu Latolukon poikain pitkien

+riitojen aikana. Talvi oli ankara, ja susiparvia kuljeskeli metsien

+laiteilla. Arpakapula veistettiin ja lähetettiin kiertämään, ja

+pantiin toimeen ajometsästys keihäin, ja viritettiin sudenverkkoja.

+Ajo kävi kimakoin kiljumisin ja torventörähdyksin, ja heti kun susi

+oli saatu hengiltä, kokoontui väki sen ympärille ja lauloi virren.

+Mutta niin monta harmaaturkkia kuin nytistettiinkin, yhtä monta

+verenhimoista kitaa huohotti vielä pensaikoissa.

+

+Kun ajomiehet tulivat sudenverkolle, kauhistuivat he ja huusivat:

+"Täällä ei olekkaan susia, täällä on ihmissusia!"

+

+He näkivät edessään kyyristelevän muutamia puolialastomia,

+sudennahkoihin kietoutuneita miehiä. Ne heiluttelivat ruumistaan ja

+kirskuttelivat hampaitaan aivan kuin sudet. "Ne ovat sodan aikana

+kodittomiksi joutuneita ihmisiä", sanoi kappalainen ja meni hakemaan

+alttarikirjaansa. "Onnettomat! Ne ovat niin kauvan kulkeneet metsiä

+louskuttavat sudenkidat kintereillään, että ne ovat kadottaneet

+järkensä ja muuttuneet itsekin susien kaltaisiksi." Hän koetti

+manata niitä rukouksin ja luvuin, mutta siitä ei ollut apua, vaan

+yrittivät ne purra häntä, silmät säkenöiden. Silloin ripusti hän

+lehmänkellon rautakantimesta vaarallisimpain kaulaan. Kun sitten

+lehmänkello kalkatti hämärissä, tiesivät kaikki, että nyt siellä

+kulki ihmissusi. Orjat ja isännät lukitsivat silloin tupansa oven,

+tekivät ristinmerkkejä ja sytyttivät vihittyjä kynttilöitä.

+

+Joulu-iltana, auringon painuessa laaksoihin, levitettiin pahnat

+Finnstadin salin lattialle. Hevoset olivat saaneet puhdasta kauraa ja

+muutkin koti-eläimet parempaa ruokaa kuin tavallisesti. Kahlekoira

+päästettiin ketjuistaan, ovi teljettiin huolellisesti, ja tyhjän

+sijan kohdalle pöydässä pantiin simakannu Jumalan enkeleille. Tämä

+yö ei ollut peikkojen yö, kuten pääsiäisenä, vaan nyt ajateltiin

+Betlehemin seimestä lähtenyttä uutta valoa ja auringon palaamista,

+mutta eniten ajateltiin kuolleita. Pöydänpäässä istui Birger

+Pietarinpoika vanhentuneena ja ryppyisenä ja luki kovalla äänellä

+nahkakirjasta lapsille ja hiljaa seisovalle palvelijajoukolle.

+Mutta väliin keskeytti hän lukunsa, ja kaikki kuulostivat vavahtaen

+ovelle, sillä tuon tuostakin olivat he eroittavinaan lehmänkellon

+kalkatuksen, joka kiiti ohi pitkin pehmeitä hankia ja häipyi yöhön.

+

+Teille ja poluille kasaantunut lumi oli estänyt Ulv Gudmarinpojan

+matkaa. Lopulta hyppäsi hän hevosensa selästä ja jätti sen

+asemiestensä huomaan. "Joku kalkuttaa kelloa tuolla ylhäällä

+kirkonmäellä", sanoi hän. "Menen kysymään häneltä lähintä oikotietä."

+Kun hän saapui pohjanpuoleisen hautuumaanmuurin lähettyville, kaivoi

+siellä paraillaan ihmissusi itselleen hautaa. Se oli jo maassa

+olkapäitään myöten.

+

+"Astu tänne alas, nuori vaeltaja", sanoi se ja tasoitti kuopan pohjaa

+lapiollaan, "niin vietämme joulu-yötä yksissä". Mutta Ulv heitti

+pelästymättä viittansa hautaan ja vastasi: "Ota viitta ja eväät,

+jotka löydät taskusta. Taidatpa tarvita molempia. Siitä hyvästä otan

+minä sinun kellosi, jotteivät asemiehet kadota minua kuuluvistaan,

+sillä nyt näen minä valonpilkettä Finnstadista." Sitten huusi hän

+tiellä odotteleville miehilleen ja lähti juoksemaan poikki peltojen

+kello kaulassa.

+

+Kun hän kolkutti ovelle, taukosi lukeminen. Koko talo vaipui

+yht'äkkiä niin hiljaiseksi, kuin olisi se ollut asumaton. Hän

+kolkutti kiivaasti uudelleen, useita kertoja. Silloin kuuli hän

+kirkkaan lapsenäänen sanovan: "Isä, kenenkään ei ole vielä tarvinnut

+noin kauvan kolkuttaa ovellesi joulu-iltana. Kyllä sinä uskallat

+sellaisena iltana istua pöydässä kurjan ihmissudenkin seurassa."

+

+Telkeet poistettiin. Avatussa ovessa seisoi pieni tyttö ja valaisi

+yöhön haaraisella kolminaisuuskynttilällä, jonka oli ottanut

+pöydältä. "Jumalan rauhaa, ihmissusi, ja astu sisääni" tervehti hän,

+mutta nyt vapisi hänen äänensä.

+

+"Niin, nimeni on kyllä Ulv" [_Ihmissusi_ ruotsiksi "varulv"], vastasi

+puhuteltu, "vieläpä Ulv Gudmarinpoika. Hei, jos sinä olet nyt se

+pikku-Brita, niin tuoppas tänne pikari! Ulkona paukkuu pakkanen, enkä

+ole ikinäni ollut pahemmassa kummitustenpesässä."

+

+Tyttö kävi hämilleen ja meni istumaan veljensä Israelin viereen,

+mutta Birger Pietarinpojan kasvot synkistyivät. Silloin muisti hän

+ystävänsä, herra Gudmarin, ja ne monet hauskat koiran juonet, joita

+he olivat yhdessä tehneet nuoruutensa päivinä. "Paina puuta ja ole

+tervetullut", sanoi hän vihdoin. "En ollut niin aivan valmistumaton

+käyntiisi. Mutta heitä kello kaulastasi! Ulv, ystäväni poika, täällä

+Finnstadissa täytyy sinun oppia, että on olemassa muutakin iloa kuin

+pikarin."

+

+Ja hän jatkoi lukemistansa. Ulvin ajatuksissa aukeni taivas taivaan

+jälkeen, ja valonhohtavat avaruudet kiertoilivat sädeseppelten

+lailla ympäri lumivalkoisten siipien vilinän. Mutta Finnstadin

+isäntä ei puhunut ainoastaan hurskaita, vaan myös oppineita sanoja

+taika-uskoiselle talonväelleen. Heidän sielujensa pimeys houkutteli

+häntä sitäkin enemmän levittämään valoa ympärilleen.

+

+Kun hän oli painanut kirjan kiinni, hiipi Birgitta seinäpylväälle

+kaatamaan uutta öljyä Pyhän Neitsyen kuvan alla palavaan lamppuun.

+Ulvin täytyi auttaa häntä öljy-astian kannattamisessa. Hän olisi

+kyllä halunnut vaikka tuntikausin pidellä raskasta astiaa,

+vain saadakseen olla tytön läheisyydessä. Birgitta kohottautui

+varpaisilleen ja kurkisti lamppuun, ja valo hehkutti hänen poskilleen

+ruusu-ihanan ruson. Ulv ei uskaltanut puhutella häntä ja hän

+säpsähti, kun laamanni sanoi: "Paneutukaa olkiin, nuoret, mihin

+pääsette, ja levätkää hetkinen, siksi kunnes tuntiorja puhaltaa

+aamukirkkoon."

+

+Israel kiersi kätensä Ulvin hartioille ja veti hänet kanssaan

+pehmeälle olkikuvolle seiniviereen. Siihen he istuutuivat, ja Israel

+kertoi kuiskaten halustaan kerran tulla ritariksi ja taistella ja

+kuolla ristinlipun juurella. Ulv kuunteli hänen kuiskutuksiaan kuin

+uutta, hurmaavaa satua, mutta hänen oli vaikeata kokonaan irroittaa

+katsettaan Birgittasta. Ja kuitenkin tunsi hän päänsä muuttuvan yhä

+unisemmaksi ja raskaammaksi, ja lopulta painuikin se rinnalle.

+

+Hänestä tuntui, kuin olisi hän yht'äkkiä saanut rohkeutta puhutella

+Birgittaa ja kuin olisi hän sanonut: "Miksi et istuudu, kuten me

+muut?" Tyttö vastasi: "Minä ajattelen pientä kirkkokaritsaa. Oletko

+milloinkaan kuullut puhuttavan kirkkokaritsasta?"

+

+"Olen", vastasi hän. "Äiti kertoi kerran, että satoja vuosia sitten

+oli tapana kaivaa elävä karitsa maahan sille kohdalle, mihin alttari

+oli rakennettava. Ja joulu-yönä, jolloin kaikki kuollut herää

+eloon, hyppelee sekin karitsa pitkin kirkkoa." Silloin nousi Israel

+seisomaan ja kuiskasi: "Kaikista, sekä elävistä että kuolleista,

+olemme tänä pyhänä yönä huolehtineet, mutta kirkkokaritsan olemme

+kokonaan unohtaneet."

+

+Ulv oli juuri vaipumaisillaan yhä sikeämpään uneen, mutta siinä

+horroksissaan oli hän näkevinään Birgittan ojentavan iloisesti

+käsiään hänelle ja Israelille. Vaikka tyttö oli väistynyt lampun

+valokehästä, paistoi hänen kasvoillaan yhä sama lämmin loiste.

+"Menkäämme kirkkoon viemään karitsalle makeita heiniä", sanoi hän.

+

+Vanhemmat ihmiset olivat vaipuneet penkeille. Laamanni oli jäänyt

+paikoilleen pöydänpäähän, mutta hän oli kasvanut suureksi kuin

+jättiläiskuva, ja hänen harmaa päänsä suljettuine silmineen ulottui

+kattohirsiin asti.

+

+Melkein samassa narahti jo lumi heidän jalkainsa alla. Valkoisia,

+karheita jyväsiä kiiteli ilmassa, ja kuu oli ylhäällä, vaikkei

+sitä juuri ensinkään näkynyt. Elävä ja kuollut suli yhteen tässä

+hämärässä kuten valo ja pimeys. Saunan ovi oli jätetty raolleen,

+jotta vainajat, jotka ennen olivat asuneet talossa, saisivat kylpeä

+joulukylpynsä. Muuan hiili hehkui vielä tuhassa. Vainajat olivat

+ripustaneet rääsyisen käärinliinan akkunaisen peitoksi, ja heidän

+jaloistaan oli varissut hiukan haudanmultaa lumiselle porraskivelle.

+Mutta nuo kolme lasta astelivat reippaasti ja heiluttelivat toinen

+toisensa käsiä.

+

+Ulv kuuli navetan seinän läpi lehmän puhua mörähyttelevän ja kysyvän:

+"Joko nyt on pyhä hetki alkanut?" Kalinaa kuului etäisimmästä

+parvesta, ja toinen mörähtelevä ääni vastasi: "Ei vielä. Kuolleet ja

+elävät ylistäkööt silloin Herraa!"

+

+Maakivellä vuoren juurella paloi tuli. Hautakummut olivat auki,

+niiden kultaiset tukipylväät paistoivat ja vanhat viikingit joivat

+maljoja pitkistä sarvista.

+

+Mutta nyt olivat lapset ehtineet kirkonovelle. Israel veti esiin

+avaimen, joka oli häntä itseään suurempi ja painavampi, ja pisti sen

+lukkoon. Pieni valkoinen karitsa pakeni pelästyneenä keskikäytävää

+pitkin.

+

+Birgitta istahti hiljaa kynnykselle, ja nyt näki Ulv, että hänen

+helmassaan oli heiniä. Vaikka oli sydäntalvi, tuoksuivat ne niin

+ihanasti kuin olisi ne tuotu suoraan kesäniityltä. Sipsuttavin

+askelin läheni kirkkokaritsa. Se viuhkoi hännännysäänsä, ravisteli

+hiukan villojaan ja paneutui sitten rauhassa ja perin tyytyväisenä

+syödä näpertelemään.

+

+Silloin kävi värinä läpi kellojen, ja talojen yllä vilkahti

+valonhäivä. "Ulv", kuiskasi Birgitta. "Onko sinun isäsi tai

+oletko sinä koskaan tuntenut tällaista onnea pikarin ääressä?

+Nyt on pyhä hetki, sillä nyt syntyi Vapahtajamme. Nyt hyppivät

+kolminaisuuskynttilän liekit ilosta ja lehahtavat yhdeksi ainoaksi

+loimoksi."

+

+Ulv olisi tahtonut raikuvalla äänellä huutaa äidilleen jotakin hyvää

+Birgittasta, vaikka tyttö olikin niin peräti erilainen kuin hän

+alkuaan oli ajatellut. Mutta äiti istui kaukana, kaukana kototalossa,

+ja Ulv mutisi hiljaa: "Luulenpa melkein nähneeni unta. Ja tuskin

+hennon minä kertoa sitä unta muille."

+

+Oljet pistelivät häntä, kun hän liikahutti päätään. Hän huomasi

+yhä vielä nojaavansa salin seinään ihmeellisessä Finnstadissa,

+missä suomalaiseukot tassuttelivat puolipimeässä ja kokoilivat

+joulukynttilöistä vuotanutta vahaa, käyttääkseen sitä sitten

+paranteiksi kaikenlaisiin turmiin.

+

+Birgitta oli polvistunut Neitsyt Maarian kuvan eteen ja liikutti

+rukoillen huuliaan, ja Ulvista tuntui niin rauhoittavalta hänen

+varjonsa väikyntä seinähirsillä. Hän oli vielä polvistuneessa

+asennossaan silloinkin, kun tunti-orja alkoi toitottaa aamukirkkoon.

+Silloin nousivat kaikki ylös ja kiiruhtivat matkaan.

+

+"Ulv Gudmarinpoika", sanoi laamanni. "Ota Birgitta eteesi satulaan ja

+pysy hänelle uskollisena elämän kaikissa vaiheissa!"

+

+Ulv nosti tytön eteensä hevosen selkään, ja hänen sydämensä löi.

+Hän uskalsi tuskin koskettaa hänen vaatteisiinsa, kun hänen oli

+pakko ratsastettaessa kiertää kätensä hänen vyötäisilleen. Polkua

+kiemurteli pitkä jono soihtuja, ja näkymättömänä väikkyi jo Birgitan

+lapsellisen pään yllä pyhimyksen sädehtivä kruunu.

+

+

+

+

+XXI.

+

+MAUNU LIEHAKKO.

+

+

+MORAN KIVILLÄ.

+

+Peninkulman päässä Uppsalasta, lähellä ikivanhojen Tiundalandin

+ja Attundalandin rajaa, on Moran niitty. Siellä valittiin muinen

+kuninkaat. Hyvin kunnioitettuja ja kuuluisia olivat kuninkaankivi

+keskellä käräjäkenttää sekä muut sitä kehässä ympäröivät kivet.

+Sitten tulivat toiset ajat, ja vähitellen vierittivät talonpojat

+kivet omille tanhuvilleen ja muurasivat ne tupiensa seiniin ja

+uuninpiippuihin. Ehkäpä jossakin tuvassa vielä kahvipannun alta

+halonsäikäleistä kohoava savu nokeaa lohkaretta paadesta, jolla

+kuninkaat ovat kalvenneet ilosta ja ylpeydestä. Niin ylhäisiä kiviä

+saattaa upplantilaisella talonpojalla olla muurissaan.

+

+8 päivänä heinäkuuta 1319 olivat vielä kaikki kivet paikoillaan.

+Laakea kuninkaankivi oli lohkareiden avulla nostettu hiukan kohoksi

+maasta. Muistokiviä entisistä vaaleista näkyi vielä siellä ja

+täällä, ja niihin oli hakattu kuninkaiden kuvia, kruunuja, riimu- ja

+munkkikirjaimia.

+

+Siitä tuli surullinen päivä keltaisille voikukille ja muille niityn

+kukkasille, jotka tuhatluvuin loistelivat ruohossa. Niitä polkivat

+ja riipoivat sekä nahkakengät että puukengät että rautakengät, niin

+ettei lopulta ollut niityllä pienintäkään kortta, joka ei olisi

+saanut tuta, että nyt on kuninkaanvaali. Koivistossa paistettiin

+kokonaisia härkiä pitkillä vartailla ja oluttynnyri lyötiin auki,

+niin että nälkäiset ja janoiset saivat vahvistaa ruumistaan.

+

+Vihdoin syntyi hiljaisuus. Birger Pietarinpoika Finnstadista,

+upplantilaisten laamanni, astui esiin. Häntä seurasivat laamannit

+valtakunnan muista osista, ja jokaista laamannia saattoi kaksitoista

+ymmärtäväistä talonpoikaa.

+

+"Vapaasti saa jokainen teistä", alkoi hän, "huutaa sitä, jonka

+mieluiten tahtoo kuninkaaksi. Siksi on se arvollinen, joka harrastaa

+yhteisen kansan parasta ja joka kykenee puolustamaan valtakunnan

+kunniaa. Jos jollakulla kuninkaanpojalla tai kuninkaanheimolaisella

+on nämä avut, niin ajatelkaamme etusijassa häntä. Ken ei teistä

+muistaisi vielä ritarillista herttua Eerikkiä, joka kuoli nälkään

+vankeudessa, ennenkuin ehdimme häntä vapauttamaan! Tässä edessäni

+seisoo hänen kolmivuotias poikansa, Maunu. Nostakaa hänet päittenne

+yli! Äidin puolelta on hänellä perintö-oikeus Norjan valtakuntaan.

+Valitkaa hänet, ja hänestä tulee meidän aikojemme mahtavimpia

+kuninkaita!"

+

+Yksimielisen suostumuksen huuto kiiri pitkin niittyä, ja

+Matti Kättilmundinpoika hyppäsi kuninkaankivelle, pikkupoika

+käsivarrellaan. Hän piti pojan sormia levällään pyhän Eerikin

+arkkusesta otettujen pyhänjäännösten päällä. "Pyhä valani on",

+vannoi hän pojan nimessä kauvas kaikuvalla äänellään, "että

+rakastan Jumalaa, pysyn kansalleni uskollisena, vastustan kaikkea

+vääryyttä ja suojelen hiljaisia, jotka tahtovat elää rauhassa

+ja lainkuuliaisuudessa konnullansa. Ketään, joka ei siihen ole

+halukas, en pakota sotaan maan rajojen ulkopuolelle, ja pidän minä

+kirkkorauhan, käräjärauhan, naisrauhan ja kotirauhan. Niin totta kuin

+minua Jumala ja pyhä Eerikki auttakoot!"

+

+Laamannit kohottivat silloin kätensä ja vannoivat uskollisuusvalan,

+ja herra Matti nosti kolmivuotiaan kuninkaan yli kansan päiden.

+Silloin ei enään ollut ainuttakaan kuivaa silmää, sillä poika oli

+ihmeellisesti kaivatun herttuan näköinen. Kaikki tahtoivat osoittaa

+ihastustaan, niin puheliaat sörmlantilaiset kuin pitkäpartaiset

+smålantilaisetkin. Maunua rupesi koko meno pelottamaan ja hän alkoi

+nyyhkyttää itkua, mutta herra Matti painoi häntä rautapukuista

+rintaansa vasten ja silitteli hänen tukkaansa. "Mikä sinua surettaa,

+pikku-miestä", sanoi hän, "sinua, joka olet onnellisin koko

+Pohjolassa". Silloin tyyntyi Maunu hiukan, sillä hän oli jo tottunut

+teräspukeisten ritarien syleilyihin.

+

+Herrat pitelivät miten parhaiten voivat, kulta-omenaa hänen toisessa

+ja raskasta, maata kohti painuvaa miekkaa hänen toisessa kädessään.

+Pikkusormoset ulottuivat tuskin kahvaa puolitiehen.

+

+Kun virallinen juhlallisuus oli päättynyt, tuli kisan ja hauskuttelun

+vuoro, ja ahkerasti juotiin herttua Eerikin muistoksi. Sitten palasi

+kansa kotiinsa. Silloin kaikui jo kellonsoitto Uppsalasta, missä

+arkkipiispa tervehti kuningasta mahtavassa, loistoa ja komeutta

+säteilevässä kirkossa.

+

+

+HERTTUATAR INGEBORG.

+

+Tietä, joka Varbergin tienoilla kiemurtelee pitkin Hallandin

+rantakallioita, ratsasti usein muhkea ritari nuoren vaimonsa

+seurassa. Ritarin nimi oli Nuutti Porse, ja hänen uljas seuralaisensa

+oli kuninkaan äiti, nuori herttuatar Ingeborg Haakonintytär.

+Porse oli päässyt hänen suosioonsa, ja lopulta oli hän antanut

+ritarille kätensä ja luopunut leskeyshunnusta. Huimasti karahuttivat

+he orjantappurapensaiden ja kivien välitse. Usein puhelivat he

+taisteluistaan mahtavia herroja vastaan, jotka kulkivat suurine

+joukkoineen kaikki polut ja ryöstivät ja harjoittivat rauhattomuutta.

+

+"Maassa, jossa lapsi hallitsee, ei voi järjestys vallita", sanoi

+rouva kerran ja tempaisi viittansa orjantappurapensaan pitelyistä.

+"Herttua Eerikki uneksi usein oman valtakunnan perustamisesta näille

+läntisille rannikoille, ja se ajatus viehättää minua hetki hetkeltä

+yhä enemmän."

+

+Heidän palattuaan jälleen linnaansa Varbergiin, sytytettiin

+vahakynttilät, ja hovi kokoontui. Mutta keskellä ateriaa nousi

+rouva miettiväisen näköisenä pöydästä ja sulkeutui Porsen kanssa

+torniin neuvottelemaan. Liesipenkiltä kertoi hän isästään, Norjan

+kuningas Haakonista, ja siitä viisaasta tavasta, millä hän eläessään

+hallitsi maataan. Ikäänkuin haihduttaakseen erinäisiä ajatuksia luki

+hän sitten ulkomuistista kauniin Blanzeflor-tarinan, jonka äiti

+oli hänelle opettanut. Mutta kun hän oli päässyt kappaleen matkaa,

+haihtui juoni häneltä, ja hän laski otsansa käsien varaan. "Ei",

+huudahti hän, "en tule äitiini. Minua ei tyydytä satu. Anna minulle

+valtaa ja maata!"

+

+Porse seisoi pöydän ääressä ja silmäili erästä uuden uutukaista

+lainakirjettä. "Poika-raukkasi", sanoi hän, "ei syntynytkään minkään

+onnellisen tähden alla, vaikka kansa niin pontevasti huusi Moran

+niityllä. Kultakruunu köyhyyden katteena! Folkungein korskeus

+ja urhotyöt ovat tyhjentäneet pussit ja arkut, ja pöyhkeyttään

+pöyhistyneet ritarit ovat vaarallisia. Nyt olisi oikea hetki

+koota nälkäiset sudet. Ah, olisipa minulla tuhannen kirkasta

+teräshaarniskaa!" Puhuessaan painoi hän uhmailevasti lainakirjeen

+alle suuren norjalaisen valtakunnansinetin, joka oli herttuattaren

+säilössä.

+

+Mutta pian sytytettiin linnassa kynttilät juhlallisuuksiin,

+jotka eivät suinkaan olleet iloisia. Munkit asettuivat portaille

+ja pitkään riviin yli pihan ja mumisivat rukouksia kasvoille

+vedettyjen päähineittensä alta. Paareilla virui kylmänä ja kalpeana

+herttuattaren rakastettu Porse, jonka oli äkkiä tavannut sairaus ja

+pikainen kuolema. Lippu, jonka olisi pitänyt liehuman hänen uneksitun

+sotajoukkonsa yllä, riippui velttona ja raskaana tangossaan, ja

+ruumissaattueen etunenässä kulki musta ratsastaja. Kädessään piti hän

+Porsen miekkaa, kärki alaspäin -- miekkaa, jolla piti valloitettaman

+kuninkaankruunu.

+

+Toisen kerran elämässään kantoi herttuatar nyt leskeyspukua, kun hän

+ratsasti rantaa pitkin vaiteliasten asemiestensä saattamana. Tien

+vierestä painuivat valkeanhohtavat kalliot mereen, joka vaahtosi ja

+lauloi. Aurinko paistoi ja myrsky ulvoi. Hän ajatteli nuoruuttaan,

+joka oli kulunut kypäräntöyhtöjen ja peitsien ja vankilain vaiheilla.

+Yli peltojen kohosivat tien toiselta puolen Hallandin omituisesti

+kummuttelevat vuorimuodostukset ikäänkuin mustanharmaat parvet

+katujanaisia ja leskiä. Hänestä näyttivät ne liikkuvan ja seuraavan

+häntä sitämukaa kuin hän kulki eteenpäin. Ja hän ihmetteli, mitä se

+mahtoi merkitä.

+

+Hänen edessään satulassa istuivat ne kaksi pientä poikaa, jotka

+hänellä oli avioliitostaan Porsen kanssa. "Kunhan nämä vain saisivat

+elää!" nyyhkytti hän ja veti niitä puoleensa viitan alla. "Pyhimykset

+minua, yksinäistä, auttakoot!" Ja sitten kohentautui hän entiseen

+ylpeään, pystyyn asentoonsa.

+

+

+SUURI VALTAKUNTA.

+

+Kun Maunu oli yhdeksäntoista vanha, teki hän tavan mukaan

+kuninkaanmatkansa myötäpäivään läpi maan. Sen täytyi tapahtua

+talvisaikaan, jolloin kävi kulkeminen jäitä pitkin.

+

+Sörmlannissa oli järviä niin tiheässä, että hän lehdettömäin

+tammistojen välitse saattoi nähdä niitä neljäkin samalla kertaa.

+Sitten levisi Kolmårdenista lähtien auringonpaisteinen tasanko, ja

+itägötalaiset tulivat rikkaista taloistaan arvokkaina ja varmoina

+ja toivottivat menestystä. He olivat uteliaita näkemään hänen

+kuningatartansa, nuorta Namurin Blankaa, jonka kanssa hän oli

+hiljattain viettänyt häitä Bohusin linnassa.

+

+Kuningattarella oli paljon puuhaa hunnuistaan ja hetaleistaan.

+Hovineitojen täytyi lakkaamatta laskeutua hevoselta häntä auttamaan.

+"Eikös hänen sopisi maistaa meidän mainioita ruokiamme?" kyselivät

+talonpoikaiseukot ja kääntyivät Maunun puoleen, huomattuaan,

+että kuningatar tuskin ymmärsi sanaakaan heidän puheestaan.

+"Antakaa minulle, ellei hän huoli", vastasi Maunu leppeästi ja

+hyvänsävyisästi, istuessaan siinä hevosensa selässä, posket pyöreinä

+kuin lapsen. Tuuheina kiharoina valui tukka kruunun alta. Juuri

+sellainen kuningas oli itägötalaisten mieleen.

+

+Mutta pian alkoi tie jyrkästi nousta Holavedenin yli, ja lumimyrsky

+ulvotti ensimäisiä puuskiaan. Satavuotiset saarnet levittivät oksiaan

+yli pyhien uhrilähteiden. Alimpana riippui niissä sakarasauvoja

+ja ristejä, mutta ylempänä tapettuja susia ja haukkoja. Eräästä

+taittuneesta puunrungosta pilkisteli melkein piiloonkasvettunut,

+puolukanvarsien seppelöimä Neitsyt Maarian kuva, ja valkoisia vuohia

+oli kiivennyt hautakummuille ja kiviröykkiöille. Rotkojen juurella

+keinuivat ja kalahtelivat Vätternin jäälohkareet. Etäältä kuului jo

+smålantilaisten soitto, kun he tulivat Tiohäradin laamannin johtamina

+kuningasta vastaan, mutta heitä oli mahdotonta nähdä tuiskulta.

+Lumi pisteli ja kirvelteli kuin neulat, ja ritarein höyhentöyhdöt

+painuivat kypärien taakse. Mutta Blanka unhotti huntunsa ja heitti

+viittansa levälleen, niin että viima sai vapaasti riehua hänen

+ympärillään. Hänen veressään oli vielä niin paljon eteläisen

+kotimaansa lämpöä, ettei häneen pakkanen pystynyt, vaikka lunta oli

+kokoontunut valkoiseksi villamyssyksi hänen mustaan tukkaansa.

+

+Maunu risti kätensä ja rukoili kovalla äänellä, myrskyn ulvoessa,

+voimaa palkitsemaan aina paha hyvällä. Hänen hevosensa oli pysähtynyt

+pienen, lähteen reunalle rakennetun uhrikirkon eteen. Siinä oli

+käräjäpaikka. Seinällä riippui ketjuista mustuneita vanhoin

+lakiriimuin kirjaeltuja puutauluja. "Maan mahtavat ovat unhottaneet,

+mitä ikivanha oikeus käskee", sanoi hän talonpojille, kun ne olivat

+ehtineet perille. "Mutta minä tahdon neuvotella teidän kanssanne ja

+kuunnella teidän toivomuksianne. Ja minä tahdon keräyttää kaikki

+erilaiset, vanhat maakuntalait, niin että saamme yhden lain ja yhden

+kielen."

+

+Smålantilaiset saattoivat häntä ympäri Vätternin, siksi kunnes

+länsigötalaiset tulivat vastaan. "Kaunis, kaunis oot kuin kukkanen

+auringossa", sanoivat nämä kuningattarelle ja lupasivat tervehtiä

+häntä oikein häätapaan. He nousivat kirkontorneihin ja kilkuttelivat

+kelloja pienillä kivillä, joita olivat varustaneet käteensä. Se

+kuului hyvin hauskalta ja iloiselta seestyneessä talvi-ilmassa.

+Kukkuloiden välistä loistivat juhlallisen hiljaisina vanhimman

+kristillisen ajan ijäkkäät kirkot.

+

+Vihdoin kajahti Skarasta kuuluisa Cantabona-kello, ja koko kuninkaan

+seurue teki ristinmerkin. Kun kuningas sitten seisoi siniseen

+viittaansa puettuna tuomiokirkossa, julisti hän seuraavan lupauksen:

+"Isäni ja setäni sielujen rauhan tähden älköön kukaan mies tai nainen

+kauvempaa olko orjana, älköönkä häntä enää siksi kutsuttako. Niinkuin

+Jumala on meidät vapahtanut, niin on hän myös vapahtanut orjat."

+

+Läpi aution Tivedenin kävi kulku närkeläisten ja västmanlantilaisten

+maahan, ja Sagåssa odottivat upplantilaiset laamanneineen.

+Finnstadin Birger Pietarinpoika makasi jo haudassaan Uppsalassa,

+mutta hänen poikansa, herra Israel, oli nyt laamanni ja seisoi

+totisena ritarimiekka kupeellaan. Nahkapukuiset lappalaispäälliköt

+olivat myöskin saapuneet etäisiltä tuntureiltaan. Sillä ylhäisellä

+siroudella ja omituisen miellyttävällä hymyllä, joka aateloi tämän

+vanhan kansan pienimmänkin liikkeen, tervehtivät he kuningasparia.

+

+"Maunu, sinun valtakuntasi on avara ja kaunis", sanoi kuningatar,

+kun hän jälleen istui Tukholman linnassa ja nojasi leväten penkin

+tyynyjä vasten. "Ja kuitenkin ratsastit sinä vasta pienessä kehässä

+maan keskustaa", vastasi Maunu. "Meidän valtakuntamme ulottuu

+Laatokan järvestä yli Itämeren ja Ruotsin ja norjalaisten tunturien

+Länsimereen ja Skånen rannoilta Jäämereen asti." Mutta kun ei

+kuningatar vieläkään saattanut käsittää, kuinka suuri valtakunta

+oikeastaan oli, viittasi kuningas luokseen erään saarnaajamunkin,

+jonka nimi oli Asmundus. Munkki oli mainio hiihtäjä ja väkevä ja

+peloton mies, mutta myöskin hyvin oppinut. "Sinä haluat, kuningas,

+että minä kuvailisin sinun valtakuntasi suuruutta", sanoi Asmundus.

+"Tänään minä en siihen kykene, mutta annahan minulle aikaa.

+Minä kuljen kaikki rajamerkit ja rajalinjat ja purjehdin kaikki

+rannat, siksi kunnes olen päässyt koko sinun valtakuntasi ympäri.

+Sitten palajan luoksesi. Ja vasta silloin kykenen kuvailemaan

+kuningattarellesi niitä viljelysmaita ja erämaita, joita sinä

+hallitset. Jumalan rauhaa! Nyt lähden minä matkaan."

+

+Vierähti vuosi, vierähti toinenkin, mutta Asmunduksesta ei vain

+kuulunut mitään. "Niin mahtavalla kuninkaalla kuin sinulla, Maunu,

+täytyy olla myöskin loistava hovi", toimitti kuningatar sill'aikaa.

+Hänen poimuinen, laahustava pukunsa lainehti hänen ympärillään kuin

+kulta-aalto. Maunu hypisteli hämillään tyhjän aarre-arkkunsa avainta,

+mutta ei voinut kieltää häneltä mitään.

+

+Eloisana, puheliaana ja soreana polvistui kuningatar hänen

+viereensä messussa ja ajatteli ristinmerkkiä tehdessään

+kärpännahkaviittojaan ja jalokivinauhojaan. Joskus säpsähti hän

+nähdessään kynttilänliekkien takaa kaksi ankaraa, varoittavaa

+silmää. "Birgitta-rouva on meille vihoissaan", kuiskasi hän. Mutta

+heti kun hurskas laulu oli loppunut, kiiruhti hän Birgitan luo,

+pieni pyhänjäännösarkkunen tai joku muu lahja kädessään. "Elämä

+on niin lyhyt, ja me olemme niin nuoria", änkytti hän. "Rakas

+sukulainen, älkää olko kovin ankara meille!" Birgitta katsahti häneen

+lempeästi ja vastasi: "Kaikki, mitä Folkungit ovat rikkoneet, sen

+saa Maunu sovittaa. Pikku kyyhkyläis-parka, opi ajoissa kantamaan

+orjantappurakruunua!"

+

+Birgitta oli nyt naimisissa Ulv Gudmarinpojan kanssa. Mutta hän

+kääntyi yhä totisemmaksi, ja hoviväki alkoi peljätä ja vihata häntä.

+Silloin tarttui hän toivioretkeläisensauvaan ja vaelsi vuoripolkuja

+pitkin pyhän Olavin arkulle Nidarosiin ja sitten yhä kaukaisempiin

+pyhiinvaelluspaikkoihin. Munkit ja linnanpapit kertoilivat hänen,

+matkoistaan Blankalle, joka tuskin ehti kuuntelemaan, sipsutellessaan

+siinä kukkasinsirotellulla lattialla ja tanssiessaan harppujen ja

+luuttujen säestyksellä.

+

+Kun Birgitta tuli takaisin, oli hänen vyötäisillään karkea köysi, ja

+jouhipaita pisti näkyviin kaulalta. Selittämättömän kunnioituksen

+valtaamina heittäytyivät muutamat hovineidot permannolle ja

+suutelivat hänen sarkamekkonsa helmusta. Kuningas hypitteli kahta

+pikku poikaansa, Eerikkiä ja Haakonia, polvillaan, mutta hän nousi

+ylös ja seurasi Birgittaa rukouskammioon. "Minä tiedän, että herra

+Ulv, sinun rakas puolisosi, on menehtynyt lihankidutuksiin ja

+vaivoihin", sanoi kuningas. "Niin, minä käärin hänet munkinkaapuun,

+ja Alvastrassa nukkuu hän nyt rauhanunta", vastasi Birgitta, ja

+kuninkaasta tuntui hän olevan pikemminkin kalpea, läpikuultava

+henkiolento kuin ihminen. "Nyt vaellan minä Roomaan, marttyyrein

+kaupunkiin, hakemaan paavin lupaa ja siunausta luostarille, jonka

+aion rakentaa Vadstenaan. Sinä olet köyhä, kuningas Maunu, mutta anna

+lahjoja luostarilleni ja tule yhä köyhemmäksi! Itselläni ei minulla

+ole sinulle jäähyväislahjaksi muuta kuin kulunut rukousnauhani,

+mutta pian on tuleva öitä, jolloin sinä rukouksissasi siirtelet sen

+rukousnauhan helmiä, saamatta unen hiventäkään silmiisi."

+

+Birgitta puheli kauvan hänen kanssaan, varoittaen, neuvoen ja uhaten.

+Jonkunlainen kaamea ahdistus jäi hänen mieleensä, kun Birgitta

+oli poistunut linnasta. Hän jakeli almuja porteilla uliseville

+kerjäläisille, nöyryytti itsensä ja pesi heidän jalkojansa. Mutta

+silloin ympäröivät hänet mahtavat herrat ja sanoivat hänelle:

+"Toisin oli isäsi, toimelias Eerikki herttua. Sinä kumarrut tomuun

+kerjäläisten edessä, mutta meille herroille olet sinä tyly. Kalliilla

+hinnalla ostit sinä Skånen maakunnan Valdemar Atterdagilta,

+saadaksesi valtakuntasi laajenemaan. Nyt olet sinä velassa korvia

+myöten, ja monet meidän heimolaisistamme, jotka olivat sinun

+takausmiehinäsi, on hän nyt vienyt panttivangeiksi."

+

+"Ainoa toivoni on tehdä oikeutta kaikille", vastasi Maunu ja poistui.

+"Hän liehakoi kansaa", murisivat ritarit. "Kuningas Tyhjätasku,

+kuningas Maunu Liehakko!"

+

+Pyrstötähtiä ja muita ennusmerkkejä alkoi nyt näkyä taivaalla.

+Tunkkainen usva hiiviskeli pitkin maata, mistä nousi ilkeä,

+voimakkaan mädännyksen synnyttämä löyhkä. Kaduilla kirkuivat

+kuljeskelevat ilveilijät herjalauluja paavista ja papeista ja

+kaikesta, mitä ennen oli pidetty pyhänä. Nuoret, kauniit kasvot

+muuttuivat kellertäviksi ja rumiksi, ja kielellä tuntui kitkerä

+maku. Harakat räkättivät öiseen aikaan, ja se tiesi kuolemaa.

+Pyhimyslippaita kuljetettiin rukoillen ympäri kirkkoja, ja

+luostareihin ja pyhänhengenhuoneisiin eivät sopineet kaikki sairaat

+ja nälkiintyneet, vaan makasi niitä tuhansittain toreilla ja

+porraskivillä.

+

+

+MUSTA SURMA.

+

+Eräänä aamuna temmattiin kuninkaansalin ovi äkkiä auki, ja

+muuan saarnaajamunkki hoippuroi väsyneenä sisään ja vaipui

+hirvennahkamatolle. Siinä keinuili hän edestakaisin. Kaapu oli

+rääsyinä ja parta pitkä kuin erakon, mutta kaikki tunsivat hänet

+kuitenkin Asmundukseksi. Palvelijat juoksivat tarjoamaan hänelle

+vesipikaria, mutta hän torjui sen pelästyneenä luotaan.

+

+"Vesikin on pilaantunutta", änkytti hän. "Kunhan vain saan

+istuakseni, kunhan vain saan hetkisen levähtää! Olen kulkenut

+pitkin valtakunnan rajaa. Valtakunta on vielä suurempi kuin osasin

+uneksiakaan. Pimeitä talviviikkoja, jolloin aurinko ei lainkaan

+näyttäytynyt. Valoisia kesiä, jolloin aurinko paistoi vielä keski-yön

+aikaan. Autioita kalliorantoja, joiden juurella Jäämeri pauhasi.

+Kenellä on sellainen valtakunta kuin sinulla, kuningas Maunu! Ja

+mitä olenkaan saanut kokea! Mutta älkää tulko minua liian lähelle!"

+-- Hän alensi äänensä kuiskaukseksi. "Rutto on maassa. Runotyttö

+tanssii ihmisjoukkojen edessä, poskipäät verenpunaisina ja luuta

+kädessä. Ja missä hän lakaisee tuvan edustan, siellä kuolevat kaikki.

+Ja ruttopoika tanssii hänen rinnallaan, harava olalla. Ja missä hän

+haravoi, siellä kuolevat useimmat. Ovatko ne pahoja henkiä vaiko

+kaksi pirunriivaamaa? Sitä en tiedä. Mutta minä olen nähnyt ne. Rutto

+on jo täällä kaupungissa."

+

+Hän rypisti, otsaansa ja katsahti terävästi erääseen hovineitoon.

+"Miksi istut siinä niin voimattomana, sinä, joka olet niin nuori?"

+nauroi hän ja nousi pystyyn. "Sinuun on jo tauti tarttunut, pikku

+tytöntypykkäni. Kolmen päivän päästä näihin aikoihin virut sinä jo

+käärinliinoissasi. Rutto on jo täällä linnassa!"

+

+Hän sieppasi pussinsa ja kuluneen matkasauvansa ja syöksyi ulos

+taakseen katsahtamatta.

+

+Tultuaan kerjäläisjoukon luo, paljasti hän selkänsä ja suomi sitä

+vyöllään. Silloin alkoivat toisetkin ruoskia ruumistaan ja seurata

+häntä juosten kaupungista. "Kyllä me nyt pakenemme", huusi hän,

+"mutta minne? Nyt rangaistaan tuhatvuotiset synnit, ja turvapaikkaa

+ei löydy mistään. Paavin Avignonissa eivät enää riitä hautuumaat,

+ja maakin on niin levoton, että kokonaiset kaupungit luhistuvat

+raunioiksi."

+

+Minne he tulivatkin, kaikkialla olivat talot tyhjillään, vuoteet

+valmistettuina ja ruoka-aitat avattuina. Rahakirstun avaimet oli

+pantu näkyviin. "Olen väsymyksestä menehtymäisilläni", sanoi hän,

+"enkä kuitenkaan uskalla heittäytyä näille kuoleman saastuttamille

+vuoteille. Minun on nälkä, ja ruoka on pöydässä, enkä kuitenkaan

+uskalla syödä. Niin ottakaamme ainakin hopeat kirstusta, jotta

+saamme ostaa leipää, jos joskus pelastumme." Ja hän, tuo muuten

+oikeudentuntoinen ja hyvä luostariveli, täytti pussinsa rosvon tapaan.

+

+Ruoskijat sitoivat ristejä puunoksista ja kantoivat niitä päittensä

+päällä, ikäänkuin siten torjuakseen tunkkaista usvaa. Uusia

+kerjäläislaumoja tulla hoippuroi kaikilta tahoilta, mutta ne

+pelkäsivät toisiaan ja ojensivat ristit keihäiksi eteensä. Joka

+hetkellä harveni Asmunduksenkin joukko. Nuoremmat kuolivat ensin,

+vanhemmat sitten, ja lopulta oli hän yksinään elossa.

+

+Eräänä yönä näki hän kylän ulkopuolella palavan rovion ja hän läheni

+sitä hiipien. Pitäjän pappi, harmaantunut vanhus, jonka piirteet

+olivat erinomaisen leppeät, seisoi sen vieressä, kädet selän taakse

+sidottuina. Mutta järjen valo oli sammunut hänen katseestaan.

+"Heittäkää minut tuleen!" huusi hän. "Minä olen myrkyttänyt rutolla

+kaivot ja käsiliinani, jota te suutelitte viime messussa." Rovion

+takana tanssi punaposkinen tyttö ja lakaista huiskaisi tuon tuostakin

+luudallaan.

+

+Asmundus veti päähineensä syvälle silmilleen, päästäkseen näkemästä

+ja kuulemasta. Hänet oli vähällä töytätä kumoon musta ratsastaja,

+joka karahutti ohi. "Minne kiire?" kysyi hän. "Sanoma kuninkaalle

+Ingeborg-herttuattarelta", vastasi ratsastaja pysähtymättä. "Kaksi

+poikaa oli hänellä avioliitostaan Porsen kanssa, mutta molemmat

+makaavat nyt paareilla. Herran kuritusta ei voi kukaan välttää."

+

+Aamun koittaessa tuli Asmundus eräälle linnalle. Nostosilta oli

+vedetty ylös ja lautoja naulattu kaikkien aukkojen suojaksi kuin

+piirityksen aikana, vaikka ei muuta vihollista näkynyt kuin

+kellertävä usva, joka painautui pitkin muureja. Vartiomies seisoi

+tornissa.

+

+"Minun on nälkä", ähkyi Asmundus ja kohotti pussiansa, minne hän oli

+koonnut taloista kilisevän saaliin. "Päästä minut sisään ja anna

+minulle ruokaa ja suojaa, niin saat kaiken tämän omaksesi!"

+

+"Ruttomyrkky on voinut kätkeytyä hopearahan päällyskuvaankin",

+vastasi vartiomies synkeänä ja jännitti uhkaavasti joutsensa. "Se

+lentelee ympäriinsä ja tarttuu kaikkeen ja kaikkiin. Äiti ei uskalla

+suudella lastaan, mies ei uskalla pudistaa ystävänsä kättä. Mene

+tiehesi, munkki!"

+

+Asmundus katseli käsiään, jotka olivat niin täynnä pussin hopeita

+kuin niihin suinkin mahtui. "Senkin saan minä siis kokea, että se

+kulta ja hopea, jota Folkungit niin ahnehtivat, nyt on kadottanut

+arvonsa." Hän heitti koko aarteensa menemään ja hoippuroi

+tuntemattomia polkuja pitkin Värmlantia ylös.

+

+Nälkä pakotti hänet kuitenkin astumaan haudanhiljaisiin majoihin

+saadakseen jotain suuhunsa, mutta joka leivänpalalta ajatteli

+hän: "Astuuko kuolema ruumiiseeni ehkä näiden murusten mukana?"

+Yksinäisyys pelotti häntä, ja hän olisi niin kovin mielellään

+halunnut nähdä valonpilkkeen, vain pienen valonpilkkeen, joka olisi

+ilmoittanut hänelle jo kaukaa, että tuolla vielä oli elävä ihminen.

+

+Eräänä iltana näkikin hän valon pilkuttavan Ekeshäradin kirkosta.

+Ovi oli auki. Mutta poissa oli jo se nainen tai mies, joka viimeistä

+rukousta lukiessaan oli sytyttänyt nyt melkein loppuun palaneen

+kynttilän alttarin pyhien kuvien eteen. Vastausta saamatta huuteli

+Asmundus kirkkoon, mistä seinien ja katon yksinkertaisesti, mutta

+hartaasti maalatut enkelit ja pyhimykset tirkistelivät häneen. Hän

+tunsi, että rutto oli nyt tarttunut häneenkin ja että paisumia nousi

+kainalokuoppiin. Paneutuessaan maahan sitoi hän silmänsä, jotta hänen

+elämänsä viimeinen näky olisi alttarin hiljaa, lempeästi lekottava

+liekki.

+

+Ruoho peitti sitten Ekeshäradin tien. Talot sortuivat tuulen käsiin

+ja mätänivät, ja pihamaat tulivat täyteen nokkosia ja käärmeitä,

+kuten tapahtuu siellä, missä ihmiset ovat asuneet. Koko pitäjä

+oli autiona, ja kirkon ympärille kasvoi jylhä hirsimetsä. Vasta

+pitkät ajat jälkeenpäin sattui muuan nuoltaan haeskeleva eränkävijä

+löytämään tuon vanhanaikaisen, unohdetun kirkon.

+

+Mutta maan etelä-osissa, niissä kylissä, joissa vielä oli asukkaita,

+paloivat tulet, ja kellot soivat uutterasti. "Ristiretkelle,

+ristiretkelle, jotta Jumalan viha lauhtuisi!" kaikui kirkoista.

+Birgitan veli, herra Israel, kulki yksinään ja ajatuksiinsa

+vaipuneena Finnstadin vanhan salin lattiaa. Kauvan taisteli

+hän maallisten velvollisuuksiensa kanssa. Vihdoin pukeutui

+hän ristikoristeiseen mekkoon ja vyötti kupeelleen rakkaan

+ritarimiekkansa, joka oli rukouksin taottu ja alttarilla vihitty.

+"Maunun kohtalona on", sanoi hän, "alkaa kaikki hyvää tahtoa hehkuen

+ja päätyä vastoinkäymiseen, mutta hänen ristiretkelleen täytyy minun

+häntä seurata."

+

+Hän seurasikin kuningasta yli Itämeren, mutta taistelujen jälkeen

+tavotti hänet tauti Riiassa, ja hän tunsi loppunsa lähenevän.

+Palvelijaansa nojautuen kulki hän silloin tuomiokirkkoon. Hän pujotti

+kallisarvoisen kultasormuksensa Neitsyt Maarian sormeen ja kuiskasi:

+"Sinä olet minun rouvani ja sinä olit minulle aina niin lempeä

+ja hyvä, mihin minä kutsun sinut todistajaksi. Sinun haltuusi ja

+huomaasi uskon minä henkeni ja ruumiini."

+

+

+VANKEUS JA MAANPAKO.

+

+Kun Haakon, kuninkaan nuorin poika, oli täyttänyt viisitoista vuotta,

+ratsasti hän norjalaisten maahan, sillä nämä olivat kyllästyneet

+isään ja valinneet Haakonin hänen sijastaan hallitsijakseen. Mutta

+ensin syleili hän isäänsä, joka köyryselkäisenä seisoi portailla.

+

+Kun hänen seurueensa viimeinen ratsastaja oli kadonnut näkyvistä,

+kääntyi Maunu ja kysyi: "Missä on minun vanhin poikani, missä on

+Eerikki? Hän on nyt ehtinyt siihen ikään, että hän saattaa olla

+minulle hyödyksi." Blanka vastasi: "Hän käyskentelee tuolla ylhäällä

+tornissa ja itkee, koska Haakon nyt jo on saanut oman valtakunnan.

+Tästä päivästä alkaen ei hän enää koskaan istu seuraamme hyvän pojan

+tapaan."

+

+Nyt tuli elämä linnassa synkäksi ja hiljaiseksi, sillä kapinoivat

+ylimykset huusivat Eerikin kuninkaaksi, ja Maunu sai vain pienen

+osan entistä jättiläisvaltakuntaansa vapaasti hallittavakseen.

+Hän ei voinut maksaa velkaansa paaville eikä muille, vaan täytyi

+hänen lähettää molemmat kuninkaankruununsakin pantiksi. Silloin

+ulvahtivat piispankirkkojen kellot, ja pääpapit nousivat alttareille

+ja julistivat hänet pannaan. "Samoin kuin minä sammutan tämän

+kynttilän", sanoivat he, apulaisten heittäessä kynttilän maahan

+ja polkiessa sen sammuksiin, "samoin eroitan minä kuningas Maunun

+ja hänen takausmiehensä kirkon yhteydestä ja armonvälikappaleiden

+osallisuudesta ja Herran siunauksesta ja kaikesta ihmisten säälistä

+ja avusta. Ei kenkään heistä saa astua kirkkoon virkistämään

+sieluansa suloisella messulla. He ovat rauhattomiksi julistetut,

+sillä he ovat maan kirous."

+

+Mutta vielä eivät olleet lopussa vitsaukset, jotka täyttivät kadut

+paarein ja koko maan valitushuudoin. Kansaa rangaistiin vielä yhdellä

+kulkutaudilla, jota sanottiin suureksi lastensurmaksi, ja Eerikki ja

+hänen nuori puolisonsa Beatrix peitettiin multaan. Istuessaan kahden

+kesken Maunun kanssa sanoi kuningatar: "Nyt syyttää kansa meitä ja

+sanoo meidän myrkyttäneemme omat lapsemme."

+

+Maunu huomasi vasta nyt, miten valkotukkaiseksi ja vanhaksi hän oli

+käynyt. Muutamia vuosia jälkeenpäin, kun molemmat olivat olleet

+Köpenhaminassa viettämässä Haakonin häitä Valdemar Atterdagin

+tyttären Margaretan kanssa, sairastui hän ja kuoli, ja Maunu oli nyt

+yksinäisempi kuin koskaan ennen.

+

+Haakonin avulla koki hän pitää ylimyksiä kurissa. Mutta nämäpä

+kääntyivät hänen lankonsa, Mecklenburgin herttuan, puoleen ja

+julistivat tämän pojan Albrektin kuninkaaksi Moran kivillä. Gatan

+metsässä Enköpingin lähettyvillä joutui Maunu tappiolle, ja hänet

+kuljetettiin vangittuna Tukholman linnaan.

+

+Kulkiessaan salien läpi tahtoi hän pysähtyä katselemaan penkkien

+haalistuneita tyynyjä, joilla istuen hän oli muinen leikissä

+kuluttanut aikansa huolettoman Blankan seurassa. Mutta hänet

+vietiin torniin, ja rauta-ovi suljettiin. Siellä saattoi hän

+seisoa tuntikausia lämmittelemässä auringon heikossa, kalpeassa

+valojuovassa. Se siirtyi päivä päivältä, ja pitkinä talvikuukausina

+se vain hipaisi ristikon reunaa. Kun se taas paistoi hänen koppiinsa,

+ymmärsi hän kevään tulleeksi, mutta hän ei nähnyt puiden vihreitä

+latvoja, vain sinisen ilman ja kiitävät pilvet. Vuosi seurasi

+vuotta, ja lattia kului hänen askeleistaan. Pienimmänkin homeläikän,

+pienimmänkin kuoppasen muurissa oppi hän tuntemaan. Saadakseen ajan

+kulumaan, nimitti hän läikät niiden linnojen ja kaupunkien mukaan,

+jotka muinen olivat olleet hänen, ja sormellaan vaelteli hän niiden

+väliä seinällä, leikkien kuin lapsi.

+

+"Kuningas Maunu Liehakko", puheli hän, "sinä tahdoit hallita suurta

+valtakuntaa ja auttaa alhaista kansaa ja panna lain väkivaltaa

+vastaan, mutta sinun kohtalosi oli kirjoitettu. Sinä olit syntynyt

+kerjäläiseksi."

+

+Kuuden pitkän vuoden kuluttua, kun hän eräänä päivänä seisoi

+akkunassaan kuuntelemassa virran pauhua ja laskemassa liiteleviä

+lokkeja, kuuli hän aseidenkalsketta ja torventöräyksiä nummelta.

+Vartiomiehet noutivat hänet tornista, ja hän luuli nyt kulkevansa

+kuolemaan. Mutta kun hän oli ehtinyt yli sillan, näki hän poikansa

+Haakonin tulevan kyynelsilmin häntä vastaan. Hänen kasvonsa olivat

+mustuneet, hänen silmänsä olivat painuneet kuoppiinsa, ja nahka ja

+suonet olivat kuivuneet kiinni luuhun. Kun hän yritti puhua, surisi

+hänen heikko äänensä kuin mehiläisparvi.

+

+"Etpä minua sentään unhottanut", sanoi hän. Liikutettuna ja

+murheellisena syleili Haakon häntä ja auttoi hänet hevosen selkään.

+"Taisteluin ja suurin lunnain olen vihdoinkin saanut sinut vapaaksi",

+vastasi hän. "Vaikka kuningas Birger oli puolihullu ja murhamies, ei

+hänen poikansa häntä kuitenkaan hyljännyt. Olisinko minä ollut sitä

+poikaa huonompi?"

+

+Ja sitten vei hän isänsä Norjaan ja toimitti hänet niiden maakuntain

+kuninkaaksi, jotka vielä olivat hänen hallussaan entisestä

+valtakunnasta.

+

+Eräänä myrskyisenä talvipäivänä vähää ennen joulua purjehti Maunu

+laivallaan pitkin Bergenin vuonoja. Lyngholmenin karien lähellä

+joutui laiva vaaraan. Hyökyaaltojen pauhu saavutti hänet, ja hän

+näki läheisen rannan. Koska hän oli syntynyt kerjäläiseksi, valtasi

+hänet vanha halu mieluummin kerjätä elämän viimeisistä rippeistä

+kuin rohkeasti tarttua peräsimeen. Hän heittäytyi veteen, uidakseen

+maalle, ja kuohut löivät hänen ylitsensä. Kun hänen palvelijansa,

+jotka myöskin hyppäsivät laivasta, vetivät hänet hiekalle, hengitti

+hän vielä, mutta pian kuoli, pää palvelijain polvilla, Ruotsin

+viimeinen Folkunga-kuningas.

+

+Norjan tuntureilla ja laaksoissa muisteltiin häntä kaivaten.

+

+Häntä kutsuttiin Pyhäksi ja Hyväksi, koska hän oli saanut kärsiä niin

+paljon ja koska hän oli kuitenkin aina säilyttänyt lempeän mielensä.

+Kauvan kulki taru, ettei hän olisikaan kuollut, vaan että hän eläisi

+munkkina jossakin venäläisessä luostarissa. Missä hänen hautansa on,

+siitä ei ole kenelläkään tietoa.

+

+

+

+

+XXII.

+

+VISBY.

+

+

+Pengermittäin kohosi merestä Visby, Pohjolan ylpein, kaunein

+kaupunki. Myöskin meren pohja sataman ulkopuolella laskeutui levein

+pengermin, niin että vesi auringon paistaessa sen kalvoon oli

+ensin vaaleahtavaa, mutta syvemmillä paikoin smaragdinvihreää. Ja

+syvimmällä kohdalla keinuivat aallot kirkkaan sinisinä. Päätytalot ja

+lukemattomat kirkot kilpailivat keskenään korkeudesta, ja koko tämän

+rikkaan hansa-kaupungin ympäritse kiipeili muuri torneineen kolmasosa

+peninkulman pituisena. Pyhän Niklaksen kirkon korkeaan torniin oli

+värikivistä laitettu koristus, joka välkkyi kauvas merelle kuin

+rykelmä lyhtyjä.

+

+Pietari Snuggissa, joka juuri hyppäsi maihin rantaan kiinnitetystä

+purresta, ei ollut juuri paljoa katsottavaa. Hän oli vain

+köyhä kutojankisälli, joka oli ollut maailmalla vaeltamassa

+ammattitietojensa lisäämiseksi. Otsatukka valui alas silmille, ja

+kasvultaan oli hän vähäinen ja hintelä. Mutta onnelliselta hän

+näytti. "Uneksinko, vai olenko valveilla?" änkytti hän ja hinasi

+matkalaukkua hartioilleen.

+

+"Kyllä sinä nyt tosiaankin olet kotona jälleen", vastasi hänen

+entinen mestarinsa, joka odotti häntä avoimin sylin. Hän kuljetti

+nuorukaista ohi gottlantilaisten puuastioiden, turkisten ja

+hiekkakivilohkareiden, joita paraillaan toimitettiin laivoihin.

+Väkevä tuoksu levisi mauste- ja suitsutuslaatikoista, jotka olivat

+tulleet Levantista asti, ja pari kolme kauppiasta purki varovasti

+kääreistä koralleja, kultalankaa, samettia ja norsunluuta.

+

+Torilla oli vaatimattomampia tavaroita tarjolla. Siellä myytiin

+palttinaa ja yksinkertaisia kenkiä, naudanlihaa ja humalaa. Pietari

+Snugg oli aivan pyörällä päästään, kun hän vihdoin avatusta

+myymäläluukusta kurkisti mestarin pieneen taloon, missä kisällit

+parhaillaan tarkastelivat erilaisiksi värjättyjä lankavyyhtejä ja

+keriä.

+

+Vaikka mestari Siimeon yhä asui sen matalan katon alla, jonka

+suojassa hän oli alkanut ansaita leipäänsä kutojana, oli hän nyt

+luotettava kauppias, jolla oli oma myymälä ja jota mainittiin Visbyn

+ylpeydeksi ja kunniaksi.

+

+Tukka ja parta valui pitkin, muhkein kiemuroin hänen mustalle

+puvulleen, ja hän näytti aivan apostolilta. "Jos tahdot olla hurskas

+poika ammattisääntöjen mukaan", sanoi hän Pietari Snuggille, "niin

+laske matkalaukkusi penkin alle ja jää palvelukseeni. Mutta koska

+ilta on kaunis, niin lähtekäämme hiukan kävelemään!"

+

+"Herra isä", vastasi Pietari Snugg, ylen iloissaan siitä, että

+oli jälleen päässyt vanhoille, tutuille paikoille. "Kunnia olkoon

+ammatille, mestareille ja kisälleille! Lupaan totella sinua kaikessa

+nöyrästi ja uskollisesti."

+

+Vanhimman kisällin nimi oli Pietari Dask. Hänestä oli mestari

+Siimeon paras mies maailmassa, ja hän heitti sukkulan kädestään

+ja katkeroittui kateudesta, kun hän huomasi mestarin ystävyyden

+tulokasta kohtaan.

+

+Mutta mestari ja hänen suojattinsa olivat melkoisen ylpeitä

+kaupungistaan, vaellellessaan siinä pitkin kiemurtelevia katuja.

+Päivällä oli satanut, ja kattokourujen avokitaiset lohikäärmeet

+ruiskuttivat valtavia vesisuihkuja. Kauniisti hakattujen ruusujen,

+liljojen ja apilanlehtien alta aukeni pieniä, muurivihreän ympäröimiä

+ovia luostarinpihoihin, missä munkit istuivat silkkiäispuiden ja

+pähkinäpensaiden varjossa lukemassa hartauskirjojaan. Ristikon läpi

+saivat he ihailla lipasta, missä väitettiin olevan Maaria Magdalenan

+jäännöksiä, ja Kristus-kuvapatsasta, joka oli tehty puhtaasta

+kullasta ja joka oli viisivuotiaan lapsen kokoinen. He astuivat alas

+kynttilänhohtoisten, kauttaaltaan hopeapukeisten alttarien ääreen

+maanalaisiin kappeleihin, ja he nousivat kirkkoihin, jotka oli

+rakennettu toistensa päälle. Mestari otti vihdoin nuorukaista kädestä

+ja vei hänet ulos kaupunginmuurin suippokaariportista. Sieltäpä näkyi

+ihmeellinen niitty. Kukat loistivat monivärisinä ruohossa, ja nuoriso

+karkeloi iloisten sävelten kaikuessa. Vaeltajat pysähtyivät vasta

+hirsipuiden alle hirsipuumäelle. Raskaita pilviä kerääntyi taivaalle,

+ja lybekkiläisiä, skotlantilaisia ja hollantilaisia laivoja lasketti

+täysin purjein satamaa kohti.

+

+Pietari Snugg risti kapeat kutojankätensä, taivutti päätään

+taaksepäin ja katsoi syvälle taivaan sinipälviin kirkkailla

+silmillään. Mestari luki hänen ajatuksensa. "Niin", sanoi hän

+ankaran juhlallisesti, "opi karttamaan pahaa, jos tahdot tulla kelpo

+kisälliksi, jonka maine ei tunne huonojen tekojen tahraa! Tällä

+vuorella rangaistaan pahantekijät. Sinä olet nyt nähnyt rikkautemme.

+Kaikkiin ilmansuuntiin käyvät meidän kauppatiemme yli meren. Visbyn

+suuruus ja mahti ennen kaikkea! Mutta oletko ajatellut, kuinka

+monen käden täytyy uurastaa, jotta yksikin ainoa laiva kohoaisi

+emäpuulleen? Iloa ja huvitusta vapaahetkinä, kisälli, mutta vakavaa

+aherrusta pitkän, pitkän työpäivän kestäessä!"

+

+Kun he astuivat taas mestarin taloon, olivat toiset koristautuneet

+lehvin ja nahoin, viettääkseen Pietari Snuggin tervetulijaisia. He

+paiskelivat häntä niin vimmatusti puoleen ja toiseen, että hänen

+jalkansa koskettivat useammin kattoon kuin lattiaan. Kateellinen

+Pietari Dask käytti silloin tilaisuutta hyväkseen ja nipisti häntä

+aika kipeästi takaapäin. Pietari Snugg käännähti ympäri ja kävi

+käsiksi suureen, ruskeanaamaiseen kisälliin. "Nyt sinä saat oikein

+isän kädestä", sanoi hän ja löylytti miestä niin rotevasti, että

+paukkina kuului kadulle asti. Sitten meni hän matkaansa, paneutui

+penkille pitkäkseen ja nukkui kohta kuin tukki. Sellainen oli tuo

+säyseä Pietari Snugg suuttumapäällä, ja sitähän ei sovi kenenkään

+ihmetellä.

+

+Häpeissään ja kiukun puna poskilla sieppasi Pietari Dask salaa hänen

+lakkinsa ja painui puutarhan ruusupensaiden väliin. Pohjiltaan oli

+hän kyllä kunnon toveri, jonka sydän oli oikealla paikallaan, mutta

+sitä hän ei voinut koskaan sulattaa, että joku toinen syrjäyttäisi

+hänet mestarin suosiosta. Kun koko talo oli vaipunut unen helmoihin,

+kiipesi hän katolle ja hilautui ainoasta uuninpiipusta alas. Se

+johti erääseen kamariin, jonne ei kukaan, paitsi mestari, saanut

+milloinkaan astua ja jota mestarin oli tapana kutsua salaiseksi

+työkammiokseen. "Niin rikkaalta mieheltä ei varmaankaan puuttune

+kultaa eikä hopeaa", ajatteli Pietari Dask, ryömiessään uunista

+ja heittäessään kadehditun kisällin lakin lattialle. "Kun mestari

+huomenaamulla havaitsee omistavansa pari hopeakannua vähemmän, ja

+niiden sijasta löytää tämän lakin, luulenpa totisesti, että sinun

+onnesi, veli Tulokas, saa hyvin pikaisen lopun."

+

+Hän haparoi ympäri huonetta, mutta se oli tyhjä ja kylmä, ja nokiset

+kädet painoivat suuria tahrapilkkuja seiniin. Ainoa, mitä hän sieltä

+tapasi, oli kehno puutuoli ja pöytä, jolla lojui aika paksuja

+paperilajia. Akkunaisesta tihkuvassa valonkajastuksessa selaili

+hän papereja, ja huomasi mestarin täyttäneen niitä päivä päivältä

+numeroilla. Ne olivat hänen salaisia laskelmiaan. Tällaiseltako siis

+näytti rikkaan kauppiaan pyhässä salakammiossa! Köyhinkään ei olisi

+saattanut sitä komeutta kadehtia. Mutta ahertaa, ahertaa täytyi

+molempain, jotta Visby paisuisi mahtavaksi ja suureksi. Pettyneenä

+kiipesi Pietari Dask huoneesta samaa tietä, jota oli tullutkin, ja

+peseytyi kaivolla oikein lauvantaipuhtaaksi.

+

+Mestari nousi jo auringon mukana silmäilemään papereitaan. Heti

+kynnykseltä huomasi hän seinien nokiset tahrat ja tunsi suojattinsa

+lakin. Hyvin surullisena otti hän sen käteensä ja hoippui nukkuvain

+kisällien huoneeseen. Hän kumartui hiljaa heidän ylitseen. Kenenkään

+kädet eivät olleet noessa. Mutta hän ymmärsi, kuka oli syyllinen,

+nähdessään, että yksi heistä oli jo niin aikaisin tuoreeltaan

+peseytynyt. "Hän syö minun leipääni, ja minun velvollisuuteni on

+olla hänelle isän asemassa", ajatteli hän. "En tahdo tehdä häntä

+onnettomaksi, vaan koetan häntä parantaa." Hän painoi sukkelasti

+lakin Pietari Snuggin päähän, ja mainitsematta sanallakaan yön

+tapahtumista herätti hän toratoverukset iloisesti huutaen: "Teidän

+molempain nimi on Pietari, ja molemmat osaatte te kirjoittaa ja

+molemmat olette te kunnon poikia. Sanonpa teille jotakin. Kauppiaana

+en voi kauvempaa maleksia täällä teidän kisällien valvojana kuin

+mikäkin tavallinen käsityöläinen, mutta erotakkaan en teistä

+haluaisi. Toimitan teidät vihityiksi kauppiaiden kunnianarvoisan

+ammattikunnan oppilaiksi. Pukeutukaa pyhävaatteisiinne ja seuratkaa

+minua!"

+

+Syyllinen kisälli kuunteli tätä puhetta kummissaan ja epäluuloisena,

+sillä hänhän tiesi, että mestari Siimeonin oli täytynyt löytää

+hänen toverinsa lakki työkammiostaan. "Kaikki antaa hän anteeksi

+tulokkaalle", mietti Pietari Dask matkalla. "Ei hän poikaa rankaise,

+vaan hankkii hänelle vielä lisää kunniaa. Ja näön vuoksi saan

+minäkin, hyljätty raukka, seurata mukana. Mutta kyllä minä tämän

+kostan."

+

+Siimeon vei heidät suureen, pimeään saliin, missä mustapukuisia

+kauppiaita oli kokoontunut alttarin ympärille. Alttarilla näkyi risti

+ja kaksi kynttilää.

+

+"Vannokaa, ettette mene kenenkään naisen kanssa naimisiin!" käski

+muuan valkohapsinen vanhus ja astui heidän eteensä.

+

+"Sen vannomme", vastasivat he ja laskivat sormensa ristille.

+

+"Vannokaa, ettette koskaan kavalla salaisuuksiamme!" jatkoi vanhus

+syvällä äänellään. Kun he olivat senkin vannoneet, paljasti hän

+arkkusen, joka oli suljettu monin lukoin ja telkein. "Tämä on nyt se

+salainen lipas, jota me sanomme pyhän Olavin arkuksi", ilmoitti hän.

+"Huomenna otetaan se mukaan kauppamatkalle Novgorodiin suojelemaan

+yrityksiämme ja siunaamaan meille voittoa. Onneton se, ken ei vartioi

+pyhän Olavin arkkua kaupungin kalleimpana pyhän jäännöksenä! Ja

+sinut, Siimeon, olemme valinneet johtamaan matkaa ammatinvanhimpana,

+sillä kuka olisi Visbyssä niin kunnioitettu ja arvossapidetty kuin

+sinä!"

+

+Ja uljas laivasto keinui seuraavana päivänä Suomenlahtea kohti.

+Venäläisten jokien suulla täytyi tavarat lastata pienempiin

+veneisiin, jotka joskus kaatuivat kumoon väkevässä virrassa.

+Novgorodissa laskivat kauppiaat maihin erään aidatun alueen

+lähettyville, missä näkyi pitkä myymälärivi ja pyhän Olavin kirkko.

+Heitettyään arpaa paraista makuupaikoista, alkoivat he kantaa

+tavaramyttyjä aluksestaan ja pinosivat niitä itse kirkkoonkin.

+Alttarille ei saanut mitään panna, mutta seinivieret olivat täynnä

+säkkejä ja astioita. Vaaka painoineen oli siellä myös. Niin pyhässä

+paikassa ei kukaan rohjennut punnita väärin tai harjoittaa petosta

+pilariin muuratulla kyynäräpuulla mitatessaan. Siimeon seisoi siellä

+koko päivän ja ohjasi ja jakoi käskyjä, kuten ammatinvanhimman tuli

+ja sopi. Vaatimattoman näköisenä, välittämättä niistä kalleuksista,

+jotka kulkivat hänen käsiensä läpi, nauttien usein vain tilkan

+maitoa ja palan mustaa leipää vierestään penkiltä, mietti hän uusien

+kauppasuhteiden solmimista ja Visbyn suuruuden ja mahtavuuden

+lisäämistä. Huolellisimmin vartioi hän Pyhän Olavin arkkua, jota

+säilytettiin alttarin takana. Kun Pietari Snugg iltaisin oli sulkenut

+kirkon oven, täytyi hänen aina tarkasti piilottaa avain, jottei

+kukaan sitä näkisi eikä saisi käsiinsä.

+

+Eräänä pimeänä iltana, kun Pietari tuli ovea sulkemaan, huomasi hän

+lyhdyn liikkuvan alttarin takana. "Pyhän Olavin arkun avuksi!" huusi

+hän ja juoksi alttaria kohti, avain iskuun kohotettuna. Kumartunut

+haamu vilahti silloin ovea kohti ja törmäsi muutamiin tyhjiin

+puu-astioihin, niin että ne vierivät hujan hajan ja sulkivat tien

+hänen jäljestään. Kaatuneen lyhdyn tuikkeessa oli Pietari kuitenkin

+tuntevinaan haamun vanhaksi vihamiehekseen.

+

+Melun kutsumana saapui Siimeon kohta paikalle. Tarkasteltuaan arkkua

+lyhdyn valossa ja huomattuaan sen koskemattomaksi, veti hän Pietarin

+etäisimpään nurkkaan ja kuiskasi: "Minä olen aina pitänyt sinusta,

+koska sinä olet ollut rehellinen ja luotettava nuorukainen. Vain se,

+joka saattaa pidellä kultaa ja hopeaa niin kylmin käsin kuin sinä,

+on mahdollinen kerran tulemaan suureksi kauppiaaksi. Nyt panen minä

+toivoni sinuun, Pietari. Mitään muuta ei ole varastettu, paitsi

+pieni rasiainen, joka oli arkulla ja jonka kanteen oli poltettu

+minun puumerkkini. Siihen olin minä pannut testamenttini siltä

+varalta, että sattuisin matkalla kuolemaan. Siinä testamentissa

+taas ilmaisin, mihin paikkaan Visbyn taloani olin kätkenyt vuosien

+kuluessa keräämäni aarteet. Ne ovat siellä salakammiossa aivan muurin

+vieressä, hiiltyneen lattiapalkin alla. Ammatinvanhimpana täytyy

+minun jäädä tänne vielä vähäksi aikaa, mutta riennä sinä kotiin ennen

+minua. Pelasta omaisuuteni, muuten tulee minusta rutiköyhä!"

+

+Jo samana yönä lähti Pietari kotimatkalle. Mutta noustessaan

+maihin Visbyssä huomasi hän jotakin tavatonta olevan tekeillä.

+Haavoittuneita kannettiin paareilla, ja aseistettuja porvareita

+kulki pitkin katuja. "Me panimme luottamuksemme Visbyn rikkauteen",

+sanoivat he. "Kuka olisi uskonut, että mahtavan Visbyn täytyisi

+kerran nähdä ristinkaritsalla koristettu lippunsa hevosten

+poljettavana! Nyt viruu kahdeksantoistasataa Gottlannin miestä

+verissään tuolla kentällä. Tanskan kuningas Valdemar Atterdag

+tarvitsee aarteitamme, ja nyt on hän noussut maihin ja lyönyt meidät."

+

+Osoittaakseen, että kaupunki oli miekalla valloitettu, oli

+kuningas revityttänyt osan ympärysmuuria. Siitä aukosta kulki

+hän nyt parhaillaan kaupunkiin torvien toitottaessa. Ylimystensä

+seuraamana ratsasti hän koristetulla hevosella, ja kaksijakoinen,

+ruskeanpunainen parta peittyi melkein kokonaan kärpännahkakauluksen

+alle. Isolle torille kuljetutti hän kolme tyhjää olutammetta ja pani

+airueen kuuluttamaan, että elleivät ammeet kolmen tunnin kuluessa

+täyttyneet hopealla, ryöstettäisiin ja poltettaisiin koko suuri,

+ihana Visby.

+

+Porvarit toivat komeimmat kalleutensa ja heittivät ne ammeisiin.

+Mutta ammeet eivät vain täyttyneet. Kaulanauhoja, ristejä ja

+lusikoita siellä kimalteli, mutta tarpeeksi ei niitä vain tullut.

+Silloin raastoivat he kirkoista ehtoollismaljat ja hopea-arkkuset,

+mutta kolmannesta ammeesta puuttui vielä paljon. Kolmas tunti

+oli kulumaisillaan loppuun, sen osoitti säälimättä aurinkokello

+kirkonseinässä. Kansa näki varjon siirtymistään siirtyvän ja

+vihollisten kokoontuvan yhä suurempiin parviin.

+

+Mestari Siimeonin talo oli tyhjä ja kaikki ovet auki, ja

+salakammiosta tapasi Pietari vihamiehensä, joka toisella laivalla

+oli ennättänyt perille ennen häntä ja joka nyt kiihtyneenä ja

+hämmennyksissään tavaili vaikealukuista testamenttia. Pietari ojensi

+hänelle arvelematta kätensä. "Eniten on ehkä minun vikaani, että

+meistä on tullut vihamiehet", sanoi hän. "Ja katkeruus on tehnyt

+sinusta sekapäisen ja sokean. Ammattiveli, sinunhan suurin halusi on

+myös tulla kunnon kisälliksi?"

+

+Pietari Dask katsahti häneen pelokkaasti. Hänen kasvonsa osoittivat

+selviä jälkiä omantunnontuskista, joita hän oli koettanut tukahuttaa.

+"Ja sitä sinä kysyt", vaikeroi hän ja kätki pään viittaansa. "Miten

+olenkaan voinut kerta kerralta menetellä niin pahoin omaa isäntääni

+vastaan, joka ei ole koskaan toivonut minulle muuta kuin hyvää!"

+

+Pietari Snugg mursi silloin kirveellä hiiltyneen palkin muurin

+vierestä. Kolossa näkyi rivi kiinnikurottuja pusseja, täynnä

+hopearahoja. Hän kääntyi toverinsa puoleen ja laski kätensä hänen

+olalleen. "Tässä on", sanoi hän, "juuri se hopea, mitä Visby nyt

+vaatii arvokkaimmalta ammatinvanhimmaltaan."

+

+Yhdessä kantoivat he sitten pussit torille ja kaatoivat niiden

+sisällön kolmanteen ammeeseen. Ja kun he olivat heittäneet kädestään

+viimeisen tyhjän pussin, oli amme täyttynyt reunojaan myöten ja Visby

+pelastettu.

+

+Kun sitten Siimeon syksymmällä saapui kotiin ja astui kammioonsa, oli

+palkki vielä murrettuna kätköpaikan avaamisen jäljiltä. Keltaisia

+lehtiä oli tarttunut hänen kenkiinsä ja vaatteisiinsa, ja sama syksyn

+väri levisi yhä keltaisenkalpeampana hänen kasvoilleen. Ovipieleen

+nojaten tuijotti nyt rutiköyhä vanhus paikkaan, missä kaikki hänen

+työteliään elämänsä säästöt olivat olleet varmassa kätkössä. "Isä",

+sanoivat molemmat kisällit ja suutelivat hänen hihaansa, "me

+kaadoimme sinun hopeasi Valdemar Atterdagin ammeisiin. Jos olemme

+pahoin tehneet, niin vie meidät hirsipuumäelle."

+

+Hän viittasi heitä istuutumaan kanssaan pöydän ääreen. "Paitsi meitä

+kolmea ei kukaan tiedä, mitä tapahtui pyhän Olavin arkun ääressä",

+puhui hän hitaasti ja tukahuttaen huokauksensa. "Kaduttu olkoon myös

+unohdettu. Minä olen vanha ja saatan tarvita nuoria ystäviä. Siksi

+otankin teidät nyt kauppahuoneeni osakkaiksi kuin jos olisitte omia

+poikiani. Visby ei enää milloinkaan kohoa entiseen mahtavuuteensa,

+mutta yksi on meille vielä jäänyt: pitkä, pitkä työpäivä."

+

+

+

+

+XXIII.

+

+KUNINGAS ALBREKTIN AIKAAN.

+

+

+VERENIMIJÄT.

+

+Ahdas oli mökki ja vain kova savi oli permantona, mutta Tolv Ula

+oli itse rakentanut asuntonsa. Kylästä oli hän tuonut ensimäisen

+lehmänsä. Saadakseen sen koteutumaan, oli hän vienyt sen tupaansa ja

+syötteli sille nyt heiniä polveltaan takkavalkean räiskyessä. Mutta

+äkkiä alkoi turvekatolta kuulua jyskettä, ja savu-aukosta pistivät

+näkyviin hivutustaudin tapaisesti laihtuneet kasvot. "Ei, mutta

+siellähän on herra Matti Kustaanpoika!" huudahti Tolv Ula ja päästi

+heinät putoamaan. Hän tiesi, että herra Matti oli lyönyt Linköpingin

+piispan kuoliaaksi Linderåsin kirkolla ja että hänet siitä oli

+julistettu pannaan. Minne hän menikin, missään ei käynyt olut-amme

+eikä kiehunut pata, ja jos lapsi makasi kätkyessä, ei se päässyt

+vanhaksi.

+

+"Pian, talonpoika, ojenna minulle leipäsi!" huusi herra Matti. "Ei

+minun maksa vaivaa tirkistellä sinun tyhjiin käsiisi. Menetin väkeni

+tuolla metsässä, ja hevoseni on yhtä nälissään kuin minäkin." Hän

+nosti joutsen siimalleen, ja Tolv Ulan oli ottaminen leivät vartaasta

+ja ojentaminen hänelle.

+

+"Avaa ovesi säppi yhtä kernaasti vast'edes kuin nytkin", jatkoi

+vainottu murhamies, hilautuessaan alas katolta ja noustessaan

+hevosensa selkään. "Verenimijät ovat aivan kintereilläni."

+

+"Verenimijöiksi" nimitettiin pöyhkeitä saksalaisia palkkasotureita,

+jotka silloin kuningas Albrektin onnettomina aikoina kuljeskelivat

+ympäri maata. Jos he vain osasivat sätkytellä säärtä ja pistää

+tanssiksi, saivat he muitta mutkitta kuninkaalta sata täysipainoista

+markkaa ja kulkusvaatteet. Käherretyin hivuksin, viini nuolia täynnä,

+teräspanssari reiden suojana ja miekka tuppeen ruostuneena lähtivät

+he sotaan talonpojan jyvä-aittoja vastaan.

+

+"Viisainta lienee avata hyvällä", ajatteli Tolv Ula, kun verenimijät

+alkoivat jyskyttää ovea. "Pois tukit tieltä!" huusivat he. "Vai

+niin, moukka, täälläkö sinä olutnassakkaasi paloittelet!" He joivat

+ja laulaa loilottelivat aika humussa, keksivät munakorin penkin

+alta ja pudottivat kanan orrelta keihäänvarrella. Se tapahtui

+niin perinpohjaisesti, että turpeita ja tuohia sateli liedelle ja

+lattialle ja syttyi tuleen. Silloin tarttuivat he lehmääkin sarvista

+ja raastoivat sen mukaansa.

+

+Tolv Ula sieppasi kirveensä ja kiiruhti ulos palavasta tuvastaan.

+Mäenrinne oli täynnä ratsumiehiä ja jalkasotilaita, mutta siellä oli

+etenkin yksi, jota kaikki väistivät. "Varikset karttavat menemästä

+haukkaa liian lähelle", ajatteli hän, sillä hän näki, että tuo

+pelätty mies oli Bo Juhonpoika Grip, jolla oli melkein koko Ruotsi

+läänityksenä. "Auta turvatonta", rukoili hän ja heittäytyi maahan

+hänen eteensä. "Metsässä en voinut asua rosvoilta. Ja niin rakensin

+itselleni tuvan tähän tien poskeen. Mutta tässäkään en saa rauhassa

+asua. Minne pitää minun siis menemän?"

+

+Bo Juhonpoika istui välinpitämättömänä ja leveänä ratsullaan ja

+katsoi häneen raskain silmin. Olihan hän itse omin käsin iskenyt

+erään ritarin hengiltä itsessään Tukholman harmaiden munkkien

+kirkossa, pääalttarin edessä ja sitten armossa suvainnut hyvitykseksi

+myöntää hänen heimolaisilleen talon, hiukan rahaa ja turkiksia! Oli

+hänellä muutakin ajattelemista kuin talonpoikaismoukan ruikutukset.

+Tupa paloi jo loimottaen, ja Tolv Ula heitti kirveen olalleen ja

+vaelsi matkaansa.

+

+Ilta oli kirkas juhannus-ilta, ja taivaanranta hehkui koko yön

+metsän yllä. Viljapeltoja ja naurismaita koristivat pienet tuomen- ja

+pähkinäpuun oksat, joita oli pistelty pientareihin hyvän sadon

+saamiseksi. Juhannuskukkavihkoja riippui luuvan ovissa, ja avatussa

+kirkossa olivat kynttilänjalat täynnä kieloja. Köyryselkäisiä eukkoja

+kuljeskeli keräämässä kastetta taikinatiinuun ja lääke-yrttejä, ja

+nuoret tytöt unohtivat hetkiseksi huonot ajat ja sitoivat seppeleitä

+yhdeksistä erilaisista kukista, pannakseen ne vuoteeseensa ja

+uneksiakseen sitten tulevasta mielitietystään. Kisakentillä asui

+nuoriso lehtimajoissa ja karkeloi verenimijäin kanssa juhannussalon

+ympärillä, jota koristivat värjätyt munat ja tulipunainen kukko,

+auringon lintu.

+

+Kukaan ei tahtonut ajatella surujansa, mutta siitä rupesi Tolv

+Ula kaihtamaan ihmisiä ja poikkesi metsän pimentoihin. Siellä

+vallitsi omituinen hämärä, mutta lintuja ei sinä yönä nukuttanut, ja

+kaikkialta kuului siipien räpytystä ja kuin rukkien ja kerinpuiden

+surinaa. Pikimusta tarulintu lenteli siellä myöskin, niin että kitinä

+kävi, mutta ei koskaan korkeammalla maasta kuin härkä iestänsä

+kantaa ja aina Jerusalemia kohti. Matka kävi hitaasti, sillä syvällä

+maan sisässä oli sen asuttava ja vain suurina juhla-öinä pääsi se

+lentämään.

+

+"Sinä olet minun sydämeni lintu, yön salaperäinen lentäjä", sanoi

+Tolv Ula miettiväisenä. "Korkeammalle kuin härkä iestänsä kantaa en

+minä koskaan maasta pääse, mutta miten ikävöinkään valonkaupunkiin,

+rauhankaupunkiin, jonne en myöskään milloinkaan saavu! Jerusalem,

+missä sinä olet?"

+

+Vähän ajan kuluttua taivalsi hänen ohitsensa aseellinen, laulava

+joukko. "Tule mukaan, yksinäinen vaeltaja!" huusivat soturit hänelle.

+"Kansan sortaja Bo Juhonpoika on kuollut, ja herrat nousevat nyt

+kuningas Albrektia vastaan."

+

+Tolv Ula ei ollut hidas tottelemaan, sillä verenimijöitä vihasi hän

+yhtä syvästi kuin kuka kelpo ruotsalainen tahansa, ja suuria uutisia

+sai hän kuulla. Herrat olivat kääntyneet Tanskan kuningattaren

+Margaretan puoleen, joka oli Maunu Liehakon pojan Haakonin leski.

+"Albrekt oli silloin vannonut", väittivät soturit, "ettei hän pane

+ennen hattua päähänsä, ennenkuin on voittanut kuningas Housuttoman",

+ja kaupanpäällisiksi piti hänen lähettäneen Margaretalle useampia

+kyynäriä pitkän kovasimen, koska hänen tuli hioa neulojaan ja

+saksiaan eikä hallita valtakuntia.

+

+Falanissa, Mössebergistä etelään, tapasivat sotajoukot toisensa

+erään rämeikön vastaisilla puolilla. Tolv Ula ryntäsi kuumimpaan

+kahakkaan kirveineen ja hyppi mättäältä mättäälle, mutta saksalaisten

+hevosille oli maa liian mutaista ja pehmeätä, niin että ne vajosivat

+liejuun. Keskellä ruhjottujen höyhentöyhtöjen pakenevaa sekamelskaa

+näki hän kuningas Albrektin, joka oli menettänyt hevosensa ja joka

+nyt koikkelehti sinne, tänne, huitoen hoikkaa keppiään. Hän oli

+kapea sääriltään, kapea käsivarsiltaan, kapea rinnaltaan, kapea

+kasvoiltaan. Kaikki oli hänessä kapeata, yksinpä kaksihalkoinen

+partakin. Vain kihara tukka oli tuuhea ja pitkä. Hänen oli vaikea

+tulla vieraalla kielellään toimeen voittoisain ruotsalaisten kanssa,

+jotka ympäröivät hänet, peloittavat kirveet käsissä ja veivät hänet

+vankina kuningatar Margaretalle Bohusiin.

+

+Talonpojat rakensivat itselleen havumajoja linnan lähettyville,

+ja sinne tuli Margareta herroineen. Hän oli varttansa vähäinen,

+hänen ihonsa oli ruskea, mutta hänen nenänsä kaartui kauniisti ja

+hänen leukansa osoitti tarmokasta tahtoa. Varovasti ja viisaasti

+kehitteli hän ajatuksiaan, milloin hän vain pysähtyi ja alkoi puhua.

+Mutta usein vaikeni hän tykkänään ja antoi jonkun toisen haastella

+puolestaan.

+

+Miten sattuikaan, lopuksi voitti kuitenkin aina hänen mielipiteensä.

+Nyt vallitsi hän Ruotsia. Kun herrat yöllä soihtujen valossa tulivat

+linnasta neuvottelusta, puhelivat he nauraen kansalle: "Oletteko

+kuulleet, miten kuningatar rankaisi kerskailevaa kuningas Albrektia?

+Hän pani miehen päähän hatun, josta roikkui yhdeksäntoista kyynärää

+pitkä laahus."

+

+"Te herrat vain pilailette meidän talonpoikain kustannuksella",

+vastasi Tolv Ula ja heitti jälleen kirveen olalleen. "Vaikka taisihan

+se sille miehelle oikein ollakin. Mitä minuun tulee, niin olen minä

+nyt tehnyt tehtäväni täällä, ja minun on nyt lähteminen etsimään

+onneani muualta. En voi enää koskaan rauhassa levätä kahta yötä

+perättäin. Nyt on juhla-ilta, ja yölinnun lento alkaa."

+

+Tällä kertaa oli hänen kodittoman vaelluksensa määrä tornikas

+Tukholma.

+

+

+HATTUVELJET JA KAAPPARIT.

+

+Tukholma oli yhä saksalaisten hallussa. Suippojen hattujensa takia

+sanottiin heitä hattuveljiksi. He olivat niin vihattuja, etteivät

+he hetkeksikään uskaltaneet luopua aseistaan eikä rautapaidoistaan.

+Minne Tolv Ula menikin, kaikkialla surisivat saksalaiset sanat hänen

+korviinsa, joko hän sitten kerjäili kenkäparia tai etsi yösijaa.

+

+Hänen vuodekumppaninsa majatalossa hankki hänelle sellaista työtä,

+että hänen piti korjaaman kaupungintalon kellarin viiniastiain

+aluspuita. Ylhäällä neuvottelusalissa vallitsi hirveä elämä,

+sillä hattuveljet olivat lyöneet ruotsalaisen pormestarin verille

+ja heittäneet hänet linnan torniin. Tolv Ula ei huolinut mennä

+yöksi kotiin, vaan paneutui pitkäkseen viiniastian viereen, mutta

+vaikka hänellä olisi ollut kukko käsivarrellaan kiekumassa, ei

+hän olisi siitä saanut parempaa herättäjää. Sillä juuri kun päivä

+alkoi sarastaa, kuului ääniä ja narisevia askeleita ylhäältä

+neuvottelusalista. Hän pisti päänsä luukusta ja kysyi eräältä

+ohikulkevalta vanhukselta, mitä oli tekeillä. Ukko vastasi, että

+muutamat hattuveljet olivat käskeneet hänen herättämään ruotsalaiset

+neuvosherrat ja kutsumaan heitä tärkeään kokoukseen. Mutta tuskin

+olivat ruotsalaiset herrat ehtineet sinne, ennenkuin pitkä rivi

+saksalaisia jalkasotilaita marssi linnasta, ja aseet kädessä ryntäsi

+tusina saksalaisia porvareita pyhän Gertrudin seuratalosta. Tämän

+talon vanhoille perustuksille on rakennettu nykyinen saksalainen

+kirkko, ja siellä olivat he olleet piilossa edellisestä illasta

+lähtien.

+

+"Te kavaltajat", huusivat he ruotsalaisille neuvosherroille,

+"mielellänne jättäisitte te kaupungin sille tanskalaiselle

+karjapiialle", ja silloin kävivät sotamiehet ruotsalaisia vyöhön ja

+laahasivat heidät nostosillan yli linnaan.

+

+Tolv Ula jatkoi kaikessa hiljaisuudessa työtään, mutta seuraavana

+päivänä poltettiin kolme ruotsalaista roviolla. Silloin meni hän

+suutuksissaan majataloonsa. Yöllä istui hän akkunan ääressä, sillä

+oli vielä hyvin valoisa, vaikka oltiinkin jo heinäkuussa. Nyt oli

+Kristuksen ruumiinjuhlan aatto, ja silloin piti ammattikuntien

+lippuja kannettaman pitkin lehväkoristeisia katuja, ja hän kursi

+parasta kättä itselleen sinistä mekkoa, vetääkseen sen ryysyjensä

+päälle ja saadakseen sitten ottaa osaa kulkueeseen ja kantaa

+vahakynttilöitä. Kauhukseen näki hän silloin vangittuja neuvosherroja

+vietävän alas joelle päin. Hän laski niitä kuuteenkymmeneen.

+He olivat kaikki lujasti sidottuja. Useimpain vaatteet olivat

+riekaleina, ja heidän ruumiissaan näkyi pitkiä, verisiä uurteita

+niiden puusahojen jäljiltä, joilla heitä oli kidutettu, koska heitä

+muka epäiltiin kavalluksesta kuningas Albrektia kohtaan. Korkealla

+äänellä vakuuttivat he vieläkin viattomuuttaan ja huusivat kaikille,

+jotka vain tahtoivat kuulla, että muuan hattuveli oli äskettäin

+luvannut linnanpäällikölle puolet heidän omaisuudestaan, jos hän

+vain antaisi heti polttaa heidät. Mutta pian tyrkättiin heidät

+veneisiin ja soudettiin Blasieholmaan, jota silloin sanottiin

+Käpplingeholmaksi. Siellä suljettiin heidät vanhaan vajaan, joka

+pistettiin tuleen, ja liekkien loimo sekaantui auringon ensi

+säteisiin.

+

+Tolv Ula heitti sinisen mekon luotaan ja astui ulos. Päivän

+koittaessa alkoi ukkonen jyristä, ja pian huuhteli ankara sade

+kaupunkia. "Ketä tässä nyt on toteltava, että tekisi oikein", mutisi

+hän ja kulki alas satamaan päin, "hattuveljiä vaiko tanskalaisia?

+En ole milloinkaan purjeita pidellyt, enkä voi siis ruveta

+laivamieheksi, ja rahaa minulla ei ole äyriäkään. Mutta kunhan vain

+pääsen tästä onnettomasta maasta, saa minun sitten käydä miten

+hyvänsä." Samassa nousi aurinko, ja hän piti sitä merkkinä, että

+hänen nyt tuli paeta. Satamasilloilla oli liikettä ja elämää. Karja

+ammui, ja pieniä, oudonnäköisiä Voionmaan hevosia tuotiin paraillaan

+maihin. Turskaa ja lohta pinottiin läjiin, veneisiin lastattiin

+nahkoja ja hunajaa ja jahtihaukkoja häkeissään. Mutta kellot alkoivat

+soida, kynttilöitä ja lippuja ilmestyi kaduille, ja merimiehet

+juoksivat ylös kaupunkiin sitä iloa ihmettelemään. Silloin käytti

+hän tilaisuutta hyväkseen, hiipi erääseen matkavalmiiseen laivaan,

+missä näki tavattoman suuren, tyhjän suolatynnyrin. Siihen tynnyriin

+kätkeytyi hän.

+

+Hetkisen perästä tuli laivuri miehineen takaisin ja kysyi heiltä,

+oliko heidän mielestään tuuli suotuisa. He nostelivat käsiään ja

+vastasivat myöntävästi, ja vasta silloin oli hänellä oikeus lähteä

+matkaan. Satamatelje avattiin, ankkurikivet nostettiin, ja purjeet

+pullistuivat. Mutta toista oli nyt meriväki ja toista olivat laivat

+kuin viikinkien aikaan. Köydet ja touvit olivat Turusta ja masto

+Kolmårdenista, mutta kaikki oli lahoa ja vanhaa, ja laiva näytti

+suurelta, kömpelöltä puukengältä, vaikka sen perää koristivat pienet

+tornit ja kokonainen pikku linnoitus. Kullatut tuuliviirit osoittivat

+pohjoista, ja laiva laski läpi saariston niin että vaahto keulassa

+pärskyi. Valtava vartiotuli loimusi äärimmäisellä luodolla, ja nyt

+alkoi Itämeren ulappa, missä ei maata näkynyt. Pyhimyksen kuva

+keulassa ojensi ristiään yli loputtomaan aaltojen.

+

+Ruokatavaroita nimitettiin siihen aikaan elatusaineiksi. Niitä

+saksalaisia merirosvoja ja seikkailijoita, jotka meritse pitivät

+huolta Tukholman ruokatarpeista, sanominkin sentähden elatusveljiksi,

+vitaliebröder. Sellaiselle laivalle oli Tolv Ulakin joutunut, ja

+sen olivat varustaneet Albrektin saksalaiset sukulaiset ryöstämään

+ja polttamaan Ruotsin rantoja. Sen ymmärsi Tolv Ula kohta heidän

+haastelustaan.

+

+Laivaväki ei paljon huolinut purjeista, vaan istui tulen ympärillä

+kuumentamassa rautapiikkiä, jolla sopi lävistää reikiä köysipyöriin.

+Laivuri itse kulki kantta pitkin ja poikin ja kerskui hurjista

+urotöistään. Yht'äkkiä pysähtyi hän suuren suolatynnyrin eteen ja

+huudahti: "Luulenpa, että suola on saanut kosteutta jalkoihinsa,

+koska se noin aivastelee. Kääntäkääpäs tynnyri ylösalaisin ja lyökää

+se hehkuva piikkinne pohjasta sisään, niin näemme, auttaako se suolan

+nuhaa vastaan."

+

+Tolv Ula kuuli miesten lähenevän rautoineen. Hän kokosi silloin

+kaiken voimansa ja ponnisti niin ankarasti kutoja vasten, että

+ne lensivät hajalleen. Samassa silmänräpäyksessä sieppasi hän

+laivuria rintapielistä ja singahutti hänet yli partaan, niin että

+hän molskahti vaahtoaviin aaltoihin ja katosi näkyvistä. "Olin

+tässä taas saamaisillani uudenlaisia herroja toteltavakseni", huusi

+entinen talonpoika vihanvimmoissaan. "Mutta minulla ei ole kotia eikä

+maata, enkä minä mieli enää palvella muita kuin itseäni. Minä en ole

+milloinkaan pidellyt peräsintä ja minä olen yhtä huono purjehtija

+kuin kuka tahansa teistä, mutta minä tiedän erään pyhimyksen, joka

+auttaa Pohjolan miehiä paremmin kuin kaikki muut pyhimykset yhteensä.

+Ottakaa minut laivuriksenne tuon äskeisen raukan sijalle, niin

+ja'amme aina saaliin veljellisesti. Ennen olin minä hyvä ihminen,

+enkä hennonut tehdä pahaa muurahaisellekaan, mutta nyt vakuutan

+ja vannon minä pyhän Birgitan kautta, että tässä laivassa ei ole

+ainuttakaan kurjempaa ihmistä kuin minä!"

+

+Muutamat laivamiehet mukisivat, mutta toiset taipuivat hänen

+rohkeutensa valtaamina, ja kuun paistaessa mereen otettiin hänet

+tukevin kädenlyönnein laivuriksi. Peräsuojan pöydällä oli entisen

+laivurin kaapparikirje, jonka oli antanut Danzigin kaupunki ja joka

+oli varustettu sekä allekirjoituksilla että sineteillä. Sen kirjeen

+pisti hän vaatteidensa kätköihin.

+

+Sadoittain samanlaisia merirosvoja risteili niihin aikoihin

+Itämerellä. Mutta Tolv Ulasta tuli pian peljätyin. Hänen laivansa

+köysistö mätäni yhä enemmän, purjeisiin tuli kyynärän mittaisia

+reikiä ja repeämiä, mutta kannelta ei puuttunut milloinkaan

+ryöstettyjä säkkejä eikä arkkuja. Hänen silmänsä, jotka tuuli

+oli purrut punoittaviksi, paloivat synkästi, ja harvoin pääsi

+hyvä sana hänen jääharmaasta parrastaan. Kun myrsky ulvoi, ja

+meri kävi korkeana, tapahtui kuitenkin, että kaikki polvistuivat

+kannelle ja vääntelivät käsiään omantunnontuskissa. Tarun yölintu

+räpytteli silloin siipiään syvällä sydämen vankilassa, ja Tolv

+Ula puhui pimeiden aikojen tähdestä, Birgitasta, joka nyt juuri

+piti kruunattaman pyhimykseksi Roomassa. Heidän kaipauksensa saada

+syntinsä anteeksi kasvoi lopulta niin suureksi, että he eräänä

+päivänä Saksan rantaan laskettuaan hankkivat sauvat ja vesipullot ja

+alkoivat hurskaiden pyhiinvaeltajain tapaan paljain jaloin taivaltaa

+Roomaan.

+

+

+BIRGITTA KRUUNATAAN PYHIMYKSEKSI JA PYHIINVAELTAJAT PALAAVAT RUOTSIIN.

+

+Perjantai-iltana 6 päivänä lokakuuta 1391 soittivat kaikki Ikuisen

+kaupungin kellot pyhimysjuhlaan. Vatikaanin suuri kappeli oli

+seuraavana päivänä koristettu kultakangasverhoin, lattialle oli

+siroteltu öljypuun lehtiä, ja lukemattomat vahakynttilät loistivat.

+Kardinaalien kannattaman kunniakatoksen suojaamana astui paavi

+Bonifacius IX valtaistuimelleen. Hän ei ollut juuri niitä parhaita

+paaveja, sillä hänen tiedettiin harjoittavan kauppaa viroilla ja

+anekirjeillä, ja vastapaavi hallitsi Avignonissa. Mutta ovensuuhun

+polvistuneiden pyhiinvaeltajain mielestä oli hän kuitenkin

+kirkon pyhä isä, ja heidän silmänsä vettyivät, kun laulajat

+jumalanpalveluksen jälkeen ensi kertaa virittivät hymnin: "Rukoile

+puolestamme, pyhä Birgitta! Halleluja!"

+

+Tolv Ulan huulet liikahtivat. "Niin, rukoile kurjan merirosvon sielun

+puolesta, kun hän itse kerran hukkuu aaltoihin", kuiskasi hän. "Sinä

+olet lukenut sydämemme salaisimmatkin ajatukset. Sinä tiedät, miksi

+me olemme tulleet sellaisiksi kuin olemme. Rukoile puolestamme,

+sinä Ruotsin äiti, ettei koskaan enää meidän hävitetyssä maassamme

+tarvitsisi asua niin hurjia ja onnettomia ihmisiä kuin me!"

+

+Vatikaanin vieressä sijaitsi apostoli Pietarin haudalle rakennettu

+Pietarinkirkko. Yön läpeensä oli kirkko sekä ulkoa että sisältä

+valaistu tuhansin lampuin. Sunnuntaina astui paavi siihen kirkkoon,

+ja paljastetuin miekoin kulkivat vartiomiehet hänen edellään.

+Hän luki messun pääalttarilla. Sitten kannettiin hänelle uhriksi

+kullattuja vahakynttilöitä, leipää, viiniä ja pieniä kyyhkyskoreja,

+joita kaikkia koristi Birgitan vaakunakilpi. Kun sitten muuan munkki

+oli saarnannut hänen elämästään, kannettiin paavi pitkävartisten

+sulkalöyhyttimien ympäröimänä pilarikäytävään kirkon ulkopuolelle.

+Siellä avasi hän kultaisen kirjan, mihin enkelein ja pyhimysten

+nimet olivat kirjoitetut, ja kun hän tarttui kynään ja piirsi nimen

+"Brigida", kävi humaus yli pyhiinvaeltajain joukon.

+

+Arkoina ja neuvottomina suuressa ihmisvilinässä pitivät he

+uskollisesti toisiaan köysivyöstä, jotteivät joutuisi hajalle.

+Yösijan saivat he siinä talossa, missä Birgitta kaikkien rakastamana

+ja kunnioittamana oli päättänyt päivänsä. Suuri joukko miehiä ja

+naisia kaikista pohjoisista maista lähti vihdoin kotimatkalle yli

+vuorten, ja usein puhelivat he keskenään kaukaisesta Vadstenasta,

+minne hänen luunsa oli viety.

+

+Lokakuun seitsemännen päivän, Birgitan pyhimyspäivän, aikoja

+kutsuttiin sitten Ruotsissa Birgitanpäiviksi, koska silloin usein

+vallitsi leppeä ja päivänpaisteinen sää.

+

+Kun Tolv Ula ja hänen miehensä jälleen nostivat merirosvopurjeen,

+olivat he samoja hurjia veitikoita kuin ennenkin. Seitsemän muun

+kaapparilaivan seurassa, joiden miehistö oli elatusveljiä ja

+joissa lastina oli suolaa, kalaa, punasipulia, omenoita, nauriita,

+humalaa, viljaa ja kaikkea muuta hyvää, riensivät he auttamaan

+piiritetyn Tukholman saksalaisia. Ilma kylmeni kuitenkin pian, ja

+saaristossa jäätyivät laivat kiinni Dalarön edustalle. Elatusveljet

+tiesivät, että he armotta saisivat köyden kaulaansa, jos joutuisivat

+ruotsalaisten käsiin, mutta heidän johtajansa, ritari, mestari Hugo

+keksi keinon. Hän laahautti saarilta kaadettuja puita ja rakensi

+niistä laivojen ympärille korkeat varustukset, joille sitten

+valeltiin vettä, niin että ne jäätyivät.

+

+Margaretan sotaväki oli piirittämässä Tukholmaa, ja melkoinen

+joukko ruotsalaisia lähti heti tekemään selvää elatusveljistä.

+Pian huomasivat he kuitenkin, ettei heidän ollut niinkään helppoa

+rynnätä liukkaiden jäävarustusten kimppuun, ja sentähden rakensivat

+he vuorostaan korkean puutornin, jota he vierittivät edellään

+teloilla. Sellaista tornia nimitettiin sotilaskielellä kissaksi. Kun

+kaikki oli valmiina taisteluun, vierittivät ruotsalaiset kissaansa

+eteenpäin, ja kynnetkin sillä oli aikamoiset, sillä joutsipyssyjä

+ja keihäitä törrötti kaikkialla hirsien välistä. Mutta mestari Hugo

+oli yöllä sahauttanut jään kappaleiksi, ja hieno pyry oli avuliaasti

+siroitellut hiukan lunta rakojen peitoksi, niin että kukaan ei voinut

+niitä nähdä. Työhönsä tyytyväisinä ja täynnä odotuksen kiihkeyttä

+katselivat merirosvot laivalinnoituksestaan kissan lähentelemistä.

+"Kiss, kiss, kiss!" panivat he ja paukuttivat käsiänsä, kun sahatut

+jäälohkareet äkkiä alkoivat antaa perään, ja kun kissa heidän

+silmiensä edessä vajosi veteen kaikkine sotureineen ja katosi sinne

+ikipäiviksi.

+

+Ainoa, joka kääntyi poispäin, oli Tolv Ula. Ruotsalaisten joukosta

+tornissa oli hän tuntenut useita vanhoja asetovereitaan Falanin

+tappelusta, ja häpeänkyyneleet valuivat hänen karkeita poskipäitään

+pitkin, koska hänen tällä tavalla täytyi taistella omia maamiehiään

+ja ystäviään vastaan.

+

+Heti kun oli tullut suoja taas, ja laiva oli purkanut lastinsa, lähti

+hän jälleen miehineen merelle, ja he nousivat autioille luodoille ja

+elelivät siellä niin kauvan kun ruokavarat kestivät. Ollessaan eräänä

+päivänä ulkona merellä kuulivat he kellojen soittoa Kalmarista.

+Siellä kruunasi Margareta, kaikkien pohjoisten maiden täysivaltainen

+hallitsijatar, sukulaisensa Eerikki Pommerilaisen noiden kolmen

+lopultakin yhdistetyn valtakunnan kuninkaaksi. Mutta kaapparit ulkona

+aavalla merellä laskettivat tuulen mukaan ajelehtivien puiden lailla,

+eivätkä kysyneet lakeja eikä valtakuntia.

+

+Eräänä myrskyisenä iltana näkivät he suuren hansalaivan sukeltavan

+aalloista kuin pilven. Se läheni nopeasti, pullistunein purjein,

+alkaakseen heti tappelun, mutta rutivanha merirosvolaiva ei kestänyt

+sen keulapuskurin töytäystä. Ritisten ja ratisten kallistui se

+kyljelleen ja alkoi vajota. Tolv Ula heitti peräsimen omiin

+valtoihinsa, sillä hän ymmärsi viimeisen hetkensä tulleen. "Nyt on

+varmaankin joku suuri juhlayö, koska taivaanranta noin kirkkaana

+palaa", puheli hän itsekseen ja katsahti ympäri merta. "Yölentäjä,

+sinä musta lintu, sinä et koskaan ehtinyt Jerusalemiisi, mutta

+milloinkaan et sinä lakannut sinne ikävöimästä."

+

+

+

+

+XXIV.

+

+ENGELBREKT.

+

+

+TAALAALAISET.

+

+Nyt tuli rehellisten, kunnon taalaalaisten kiire kirkkomäelle. Siellä

+avasivat he säkkinsä ja korinsa, sillä ennen joulun rauhanajan loppua

+täytyi heidän maksaa veronsa sekä papille että voudille.

+

+Eräässäkin kylässä oli pitäjänpappi paraillaan kantamassa veroaan.

+Niin korkeasti oppinut ei hän ehkä ollut, mutta kunnianarvoisa hän

+oli ja isällinen. Hän tunnusteli tarkoin verovasikoita ja verovuonia,

+tullakseen vakuutetuksi, että ne olivat vähintäin yhdeksän yön

+vanhoja. Ja hän laski näin: "Neljä naulaa kynttilöitä morsiusparin

+vihkimisestä... Kymmenys voista ja joka kuudestoista hamppusykyrä

+Malinin leskeltä. Ja sitten kuusi kyynärää sarkaa hänen autuaan

+miesvainajansa messusta..." Hän tutki ja haisteli huurteista

+karhunlapaa. No, saihan tuo mennä. Mielellään antoi hän sitten apua

+tarvitseville. Hän, joka itse asui ja eli talonpoikien parissa,

+tiesi paraiten, mistä kenkä puristi. Kaikki kävi sentähden mitä

+suloisimmassa sovussa, kuten oli jo käynyt satoja vuosia.

+

+Äkkiä katsahti hän puuhistaan ja kysyi: "Mitä kilinää tuo on?"

+

+Kilinä ei tosiaankaan lähtenyt tavallisista talonpoikaiskulkusista.

+Julma tanskalainen vouti Jösse Eerikinpoika Västeråsin linnasta

+ilmestyi ratsumiehineen metsänreunaan. Hän ei huolinut ripustaa

+kulkusia hevosensa kaulaan tai valjaisiin, vaan oli neulottanut niitä

+omiin vaatteisiinsa, sekä hihoihin että olkapäille ja vyöhön. Mutta

+nepä olivatkin puhtainta hopeaa. Jösse veti hansikkaat käsistään ja

+nosti kapeat, valkoiset kätensä ilmaan, sillä hän oli liian hieno ja

+ylhäinen koskemaan paljain hyppysin likaisiin ohjiin. Hän nauroi niin

+että koko ruumis hytkyi satulassa.

+

+"Moukat", sanoi hän ja hänen sileiksi ajellut kasvonsa tulivat yhä

+punaisemmiksi, "sillä laillako te aiotte maksaa veronne minulle

+ja armolliselle herralleni, kuningas Eerikille? Enkö ole käskenyt

+teitä suorittamaan kaikkea puhtaassa rahassa, jota voin helpommin

+viedä valtakunnasta! Siellä Tanskassa käy nyt kuningas Eerikki

+sotaa holsteinilaisia ja hansamiehiä vastaan, eikä hänen suuhunsa

+lennä palaakaan teidän huuruisista karhuistanne eikä savustetuista

+porsaistanne."

+

+"Kokonaiseen vuoteen en ole nähnyt rahan syrjääkään", vastasi muuan

+nuori talonpoika, jonka nimi oli Matti. Mutta ennenkuin hän tapasi

+useampia sanoja, vinkui parikymmentä ruoskaa hänen korvissaan.

+"Sitten otamme, mitä itse hyväksi näemme", lupailivat sotamiehet ja

+alkoivat noutaa hevosia ja jauhosäkkejä taloista. Pari talonpoikaa,

+jotka puolustivat oveansa, ripustivat he kodan savuun ja sitoivat

+heidän naisväkensä. "Aina ne kai kelpaavat heinäkuorman eteen",

+nauroivat sotamiehet.

+

+Matti hypähti ladon seinustalle, missä hänen suksensa olivat, ja

+kiiti yli hankien apua hakemaan. Naapuripitäjiin oli pitkä matka,

+ja kansa, joka siellä pohjoisen puolessa asui, eleli enimmäkseen

+omissa rauhoissaan, vierasten häiritsemättä. Mutta hän tiesi, että

+siellä oli lujakouraisia miehiä, jotka vielä pitivät esi-isiensä

+yksinkertaisia tapoja kunniassa ja jotka rakastivat vapauttaan.

+Pian tapasi hän muitakin pakolaisia, jotka tiesivät kertoa vielä

+suuremmista julmuuksista, ja koko talvi neuvoteltiin tuvissa.

+Keväämmällä pysähtyi hän eräänä päivänä metsään ja kuunteli.

+"Hirrenkaatajatko siellä laulavat?" kysyi hän kovalla äänellä.

+"Luulisipa jokaisen hongan saaneen kurkkuvehkeen kaarnansa alle."

+

+Puiden takaa suhahti silloin kaikilta tahoilta köyryselkäisiä

+hiihtäjiä, joutset hartioilla ja sauvat käsissä. Mäissä ja ahteissa

+kyyristyivät he vieläkin enemmän ja nostivat sauvansa kohoksi. Heti

+heidän kadottuaan näkyvistä kiiti ohi uusia selkiä oksien alatse.

+Lyhytkasvuinen, leveähartiainen mies, jonka parta oli ruosteen

+värinen ja silmät iloiset ja ruskeat, seisahtui äkkiä ja osoitti

+häntä sauvallaan. "Kuka sinä olet", kysyi hän.

+

+"Kuka olet itse, ukkoseni?" vastasi Matti ja töllötti mieheen suu

+auki, sillä hän ei ollut nähnyt mitään maailmasta ja kaikki oli

+hänelle uutta ja outoa.

+

+"Minä olen Engelbrekt Engelbrektinpoika tuolta vuorikulmalta. Tule

+pois mukaan, poikaseni, ja älä seiso tässä silmät seljällään! Etkö

+tiedä, että taalaalaiset ovat ottaneet minut päällikökseen tehdäkseen

+lopun noista voudinheittiöistä?"

+

+Äänessä oli niin vilpitön kaiku ja se kuului niin rehelliseltä ja

+varmalta, että Matti tunsi täytyvänsä totella, ja hän hypähtikin heti

+suksilleen. Joukon keskellä hurahutteli hän mäkiä alas. Penikulmien

+pituiset metsät harvenivat vähitellen, ja talonpojat juoksivat

+tuvistaan ja huusivat: "Jumala armahtakoon nyt sitä, jolla on

+paha omatunto! Siellähän tulee koko taalaalaissotajoukko!" Sitten

+törähyttivät he torviinsa, ja joutsenjänteitä punottiin ja vasamia

+vuoltiin.

+

+Kun lumi oli sulanut ja kesä tullut, levisi tulenloimo Taalainjoelle,

+joka leveänä ja mustana kiiti riippakoivuisten rantojensa ohi.

+Borganäsin voudinlinna paloi. Sieltä painui talonpoikaisjoukko

+rohkeasti etelään päin läpi vuoriseudun. Köping ja Västerås

+vallattiin. Ujostelemattomana ja neuvokkaana tervehti Engelbrekt

+sileään, kellertävänharmaaseen nahkatakkiinsa pukeutuneena

+aatelismiehiä, joita nyt myöskin alkoi keräytyä hänen ympärilleen.

+

+Ylämaalaiset ja useista Mälarin seuduista saapuneet miesjoukot

+seurasivat häntä Tukholmaa vastaan. Ruotsalaisystävällinen vouti

+Hannu Kröpelin pyysi lyhyttä aselepoa, ja Engelbrekt sai tietää

+herrojen sillävälin aikovan pitää neuvottelukokouksen Vadstenassa.

+Hän ratsasti sinne ja astui odottamatta saliin.

+

+Vihastuneenakin säilytti hän äänessään hyvänsävyisen

+vuoristolaiskaiun. "Kyllähän te tiesitte, jalot herrat", alkoi hän

+muitta mutkitta, "että Taalainmaasta saadaan meltorautaa. Mutta että

+sieltä hädän hetkellä lähtee myös vapauttarakastavia talonpoikia,

+siitä pitää teidän nyt pääsemän selville. Pyhän Eerikin aikoina

+oli meillä ruotsalaissyntyisiä kuninkaita, jotka eivät rasittaneet

+meitä voudeillaan ja laittomilla veroillaan. Ruotsi on keskimäinen

+Pohjolan valtakunnista ja niistä suurin, ja sentähden onkin Isä

+Jumala aikonut siitä päämaata. Mutta se Eerikki Pommerilainen, jonka

+nyt pitäisi hallitseman, ei välitä Ruotsista enempää kuin kurjasta

+karjatalosta, missä Hänen Armonsa ei edes suvaitse asua. Siksi

+palaakin valtakuntain yhteys poroksi kuin tupa, missä tulisijaa

+ei ole asetettu keskelle, katto-aukon kohdalle, vaan ovensuuhun

+ristivetoon."

+

+Kun herrat alkoivat mukista vastaan, kahmaisi hän Linköpingin piispaa

+kauluksesta ja veti hänet akkunan ääreen. Alhaalla torilla odotti

+tuhat taalaalaista elokuun auringon kuumassa paisteessa, haalistuneet

+hatut niskassa ja valkeat lammasnahkatakit selkään sidottuina.

+"Kuuleppas nyt, piispa!" sanoi Engelbrekt. "Henkeni, rahani ja

+kaikki, mitä omistan, olen pannut alttiiksi, vapauttaakseni maan.

+Nyt on tullut teidän vuoronne, hyvät herrat. Nyt kirjoitatte te

+kaikki heti sellaisen paperin alle, missä te lupaatte luopua kaikesta

+uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta Eerikkiä kohtaan! Tai muuten vien

+minä sinut tuon miesjoukon puhuteltavaksi."

+

+Herrat tottelivat.

+

+Hetkisen perästä heittivät taalaalaiset jälleen joutsen olalleen

+ja matkasivat pois päällikköineen. Jälkijoukkona kulkivat

+nuolitynnyreitä kantavat hevoset. Sotakuri oli mainio, ja tuskin

+kanaakaan otettiin taloista väkivalloin.

+

+He pysähtyivät Ringstadaholman linnoituksen eteen, jota Motalan joki

+kiersi kaikilta puolilta.

+

+Muutamat joukosta majoittuivat erääseen tupaan keittämään ruokaa,

+ja Matti oli nälkäisimpiä aterialla. Muuan nuori mies haki silloin

+näkyviin pitkän rautaputken. Siihen kaatoi hän jotakin outoa ainetta

+nelikostaan. Se oli kuin multaa, tai huonoa, harmahtavaa jauhoa.

+Sitten tukki hän putken suun lujasti sammalilla ja ojensi koko

+laitoksen Matille. "Kylläpä näen sinun urhokkaasti velliä latikoivan,

+jahnajaakko", sanoi hän. "Mutta sytytäppäs tämä päretikulla, niin

+opit ukkostakin tekemään!"

+

+Matin naama venyi pitkäksi kuin tinalusikkaan kuvastuneena. Hänelle,

+metsien asukkaalle, oli kaikki vielä yhtä outoa ja kummallista. Hänen

+mielestään oli tarpeetonta ruveta päretikkuja etsimään, vaan pisti

+hän talonpoikaisen tyynesti putken lieteen.

+

+Paukaus, jonka vertaista hän ei koskaan ollut kuullut, heitti hiiliä

+ja kekäleitä kattoon ja kaikki taalaalaiset seinään. Toinnuttuaan

+huomasi hän istuvansa nurkassa, ja koko tuvassa oli tuskin

+ainoatakaan ehyttä pataa tai penkkiä.

+

+Engelbrekt riensi huoneeseen. Nähtyään, mitä oli tapahtunut, kokosi

+hän hiukan hyppysiinsä sitä outoa ainetta vahingoittumattomasta

+nelikosta ja näytti sitä miehille. "Te Taalain miehet", sanoi hän,

+"nyt on ruuti tullut maailmaan. Suruksi vaiko iloksi, sitä ei osaa

+kukaan ennustaa."

+

+Ikäänkuin vastaukseksi hänen puheeseensa ilmestyi samassa valoa

+linnan muurille. Koko Ringstadaholmassa oli vain yksi mies, jolla oli

+kokemusta pamahtavien ampuma-aseiden käytössä, ja häntä kutsutuinkin

+siitä syystä pyssymestariksi. Hän tuli nyt sytytin kädessä

+laukaisemaan linnan ainoata kanuunaa. Edestä kannatti sitä jykevä

+rautahaarukka, ja takaa nojasi se omaan pitkään pyrstöönsä. Se oli

+aivan kuin pitkä, avokitainen sisilisko.

+

+Ylhäällä tornissa seisoi saksalainen vouti Styke, kädet tukassa,

+ihmeissään odotellen, miten siinä kävisi. Varovasti, poispäin

+kääntyneenä lähensi pyssymestari sytytintä. Mutta kanuuna hyppäsi

+pyrstölleen, oksensi kuulansa ja tulikielensä kohti pilviä ja suistui

+sitten perä edellä alas linnaan. Niin kävi Ringstadaholman ainoan

+laukauksen. Silloin innostuivat taalaalaiset. He unhottivat nälkänsä

+ja väsymyksensä ja asettivat kuntoon mahtavan kivijoutsen. Siinä

+oli kahden pylvään välissä kääntötanko, jonka toisessa päässä oli

+painoja ja toisessa härännahkainen pussi. Siihen pussiin latoivat

+he kivenjärkäleitä ja linkosivat ne sitten muureja vasten. Muutamat

+kivet lensivät aina linnan pihalle asti. Nähdessään säkenien pyrynä

+sinkoilevan, innostuivat he yhä enemmän, ja kuolleet hevoset ja

+kaikenlaiset jätteet saivat mennä saman tien. "Täältä tulee herkkuja

+illalliseksi, Styke!" kiljuivat he.

+

+Engelbrekt astui kiukustuneena heidän luokseen. "Paremmin pitää

+teidän oppia sotimaan", torui hän. "No, no, ukkoseni, sinähän olit

+nuorena miehenä herrashovissa, sinähän olit aseenkantajana", kuului

+vastauksia hänen ympärillään. "Opeta meille se uusi taito, opeta

+meitä ampumaan ruudilla!"

+

+Epäilevä hymy hiipi hänen partaansa. Hän käski heitä kuitenkin

+valmistamaan suuren kivikanuunan yhteenuutetuista rautakangista,

+joiden vahvikkeeksi vielä pantiin rautavanteet. Hirviö kaivettiin

+puoliksi maahan ja sidottiin ketjuilla kahteen paaluun. Ruutia oli

+vain pari nelikollista, ja olipa siis oltava hyvin tarkkoja sitä

+pyssyyn kaadettaessa. Kuulakiviä saattoivat he sitävastoin poimia

+virrasta miten paljon tahansa.

+

+"Sinä tiedät kaikki", sanoivat miehet ja tulivat jälleen Engelbrektin

+luo. "On alkanut rankasti sataa, ja sytytin ei pala. Mitä meidän nyt

+on tekeminen?"

+

+"Minä olen keittänyt tulikiveä", vastasi hän, "joka syttyy

+palamaan heti, kun se tulee kosteaksi." Ja hän otti kiven takkinsa

+povitaskusta ja piti sitä sateessa, ja se alkoi tosiaankin heti

+liekehtiä.

+

+Matti vei tulen kivikanuunaan. Mutta pau! Kanuuna lensi pieniksi

+palasiksi, ja multaa ryöppysi miesten suut ja silmät täyteen, ja

+linnasta kuului aikamoinen naurunrämäkkä. Taalaalaiset olivat niin

+häpeissään, että muuankin heistä alkoi itkeä tillittää.

+

+"Luulenpa, että joutsi ja taalaalaisvasama sittenkin ovat teidän

+oikeat taisteluvehkeenne", sanoi Engelbrekt. "Mutta tähän minä

+olen laittanut teille puuhaa ja häärinää, jottei linnanväki olisi

+huomannut, mitä kirvesmieheni tällä aikaa ovat rakentaneet niemen

+toiselle puolen. Tulkaa!"

+

+He seurasivat häntä niemekkeen kainaloon. Siellä ui vedessä valmis

+viisikerroksinen puutorni. Äskeisestä kolttosestaan kiukustuneina

+ryntäsi taalaalaisia torniin niin paljon kuin vain sopi. Sitten

+laskivat he tornin solumaan virran mukana linnaa kohti.

+

+Nopsasti jännittivät he joutsensa jalallaan. Näin pitkältä matkalta

+ei vielä kannattanut tähdätä. He ampuivat vinosti ilmaan, ja

+nuolisade suhahteli yli vallien. "Hän on aika ovela, tuo meidän

+Engelbrektimme, ja nyt me sen linnan valloitamme", huusivat he ja

+virittivät laulun:

+

+    Herra apumme ja pyhimykset!

+    Joutsi, käsi meidän varustukset.

+    Jo alkaa taisto, jo leikki käy.

+    Nyt, vouti, heti linnas heitä!

+    Tai muuten uimaan ennättäy

+    Ja henkes eestä pakoon lähde meitä!

+

+Heti kun Ringstadaholm oli avannut porttinsa, kulki Engelbrekt

+eteenpäin linnalta linnalle ja pani voudit viralta. Vihdoin tapasi

+hän apulaisensa Eerikki Puken, joka oli pohjoisessa johtanut kapinaa.

+Puke kohottautui satulassaan, päivänpolttamana, arvekkaana ja

+meluavana, ja heilutti hattuaan. Miekka oli vedetty puoliksi tupesta.

+"Veli, tuskin olemme taistelleet kolmeatoista viikkoa", huusi hän,

+"ja nyt jo on Ruotsi vapaa!"

+

+

+KYNTTILÄJUHLA.

+

+Muuan suuri laiva oli äskettäin lähtenyt Tukholmasta ja laskenut

+ankkurin äärimmäisten luotojen väliin. Oli syysyö, ja myrsky ulvoi

+köysistössä. Eerikki Pommerilainen seisoi kannella, silmiin asti

+mustaan viittaansa kääriytyneenä.

+

+Miehistö oli maissa ryöstämässä ruokaa. Pimeys oli läpitunkematon.

+Ellei muuan palava talo olisi kuvastanut loimoansa pilviselle

+taivaalle, ei olisi kuninkaasta näkynyt vilaustakaan. Hänen takanaan

+välkähti teräshaarniska.

+

+"Hahahaa!" nauroi hän, kylmästi ja ilkeästi kuin hurja kaappari.

+"Kaarle Nuutinpoika, nuori marskini, mitä tulet sinä sanomaan minulle

+jäähyväisiksi?"

+

+Haarniska liikahti, ja soinnukas ääni vastasi: "Että ruotsalaisuus

+on taasen kerran tullut meille ruotsalaisille rakkaaksi... että minä

+itsekin olen taistellut Engelbrektin vieressä... että hän nyt istuu

+Örebron linnassa kuin omassa talossaan ikään, ja ettei hän äskettäin

+suvainnut saapua Tukholmaan tervehtimään Teidän Korkeuttanne."

+

+"Minulla ei ole enää mitään tekemistä sen vuoristolaismoukan kanssa.

+Huomenna purjehdin minä takaisin Tanskaan. Muistakaa minun vanhaa

+neuvoani: Älä työnnä jalkojasi pitemmälle kuin nahkaset riittävät!"

+

+"Vielä viimeisen kerran", jatkoi Kaarle Nuutinpoika kiihtyen,

+"olemme me luvanneet uskollisuutta ja kuuliaisuutta, jos vain Teidän

+Korkeutenne pitää lupauksensa ja valansa, mutta yhtä pyhästi olemme

+myöskin luvanneet alkaa uuden kapinan, ellei Teidän Korkeutenne

+hyvyys kestä kauvempaa kuin viimeinen kädenpuristus. Tuossa taas

+taloja ryöstetään meidän omilla rannoillamme, ja vieraita vouteja

+asetetaan jälleen virkoihinsa yhtä laittomasti kuin ennenkin."

+

+Kuninkaan ainoana vastauksena oli hiljaisempi, mutta vielä

+halveksivampi naurahdus. Hetkisen mietittyään sanoi hän: "Maailma on

+ryöväriluola, missä piispat lukevat rahoja alttarilla ja lainrikkojat

+kiistelevät linnoitetuista taloistaan. Saisinpa häpeän hattuuni kuin

+narri, jos olisin heitä parempi."

+

+Sitten laskeutui hän portaita alas peräsuojaan, mutta kääntyi

+viimeisellä askelmalla. "Jos joskus kyllästyn koko ilveilyyn, saatan

+minä välinpitämättömänä heittää kaikki kolme valtakuntaa käsistäni

+kuin tyhjät säkit. Toivotan sinulle hyvää talvea, marski! Nyt täytyy

+minun mennä toimittamaan iltarukoustani. Sitä en lyö koskaan laimin."

+

+Kaarle Nuutinpoika haparoi laskuköydelle. Hänen reippaasta hypystään

+kuului, että hän oli notkea ja voimakas, ja airojen loiske häipyi

+pimeyteen.

+

+Pian alkoivat torvet jälleen toitottaa, ja teillä oli aika hälinä

+ja melske. Läpi lumipyryn tulivat Engelbrekt ja Kaarle Nuutinpoika

+joukkoineen Tukholman edustalle. Portit suljettiin, mutta he

+kuulivat, miten ruotsalaiset porvarit ottelivat muurin toisella

+puolella tanskalaisten vartiomiesten kanssa. Vihdoin sysättiin

+telkeet syrjään, ja vartijat pakenivat linnaan.

+

+Riemuhuutojen kaikuessa kannettiin Ruotsin lippua pitkin katuja,

+ja Kaarle Nuutinpoika nousi kaupungintalon parvekkeelle ja puhui

+kansalle.

+

+Ryhti oli rikkaan ja ylpeän ylimyksen. Varustus paistoi kuin hopea.

+Hän oli suuri kaunopuhuja, ja mitä raikuvampana suosion ukkonen vieri

+yli torin, sitä punaisemmiksi syttyivät kahdenkymmenenkahdeksan

+vuotiaan miehen posket. Kunnia, kunnia, siinä johtotähti, joka

+kirkkaana paistoi hänen sielussansa. Hän olisi mielellään antanut

+nuoruutensa saadakseen olla pyhän Eerikin ruumiina Uppsalan arkussa.

+

+Kun hän oli häikäissyt ja voittanut kaupungin ruotsalaiset porvarit

+sanoillaan, pääsi sotilas hänessä jälleen valtaan, ja hän käski

+miehensä rakentamaan etuvarustuksen kirkon ja virran väliin. Sinne

+asettui hän ritareineen ja ohjasi luotipyssyt linnaa kohti. Kirkon

+toisella puolella ja itäisellä kummulla seisoivat porvarit ja Puke

+joukkoineen. Puken riekaleisessa takissa oli tuskin ainuttakaan

+ehyttä kohtaa, ja miekka lensi joka hetki ilmaan. Mutta katse

+tähtäili valppaasti ja epäluuloisesti kunnianhimoista ritariparvea.

+"Te haluatte ruotsalaissyntyistä kuningasta, herrat", huusi hän

+yrmeästi ja uhkaavasti ja veti ärsyttävästi hatun yhä syvemmälle

+silmilleen. "Mutta sitähän haluaa rahvaskin. Nostakaa ensimäinen

+vastaantuleva talonpoika Moran kivelle ja huutakaa hänet kuninkaaksi!"

+

+Porvarit olivat kuhnustelevaa ja uupuvaa väkeä, ja maavallien

+luominen kävi heiltä jotakuinkin huonosti. He istuivat mieluummin

+kotona ja laskivat riimusauvasta päiviä eteenpäin aina siihen

+merkkiin asti, joka esitti kynttilänjalkaa. Se oli Kynttilänpäivän

+eli suuren kynttiläjuhlan merkki. Sinä päivänä heittivät he lapionsa

+menemään ja pukeutuivat paraimpiinsa. Sitten hakivat he kauneimmat

+ja pisimmät vahakynttilät, mitä heidän vaimonsa suinkin olivat

+osanneet valaa, ja kantoivat ne kirkkoon. Ne kynttilät piti sitten

+vuoden kuluessa sytytettämän äskensyntyneen lapsen kehdon ja kuolleen

+kirstun ympärille, ja pappi pirskoitti niitä vihkivedellä. Sitten

+kiersivät he palavat kynttilät kädessä hautuumaan. Myöskin kaikissa

+taloissa paloi niin monta kynttilää kuin suinkin oli sytytettävissä,

+ja koko Tukholma hehkui valomerenä. Mutta tätä ennen oli paastottu,

+ja ruokien painosta notkuvain pöytäin ääressä kierteli juomasarkka

+ahkerasti.

+

+Silloin kajahti sotahuuto. Tanskalaiset syöksyivät ulos linnasta

+ja ryntäsivät taloihin. Keihäät ja lyhyet miekat iskivät yhteen

+porttikäytävissä ja portaissa, ja leimuavia tulipalloja lenteli

+linnan valleilta katoille. Lihamyymälät kirkon alapuolella syttyivät

+palamaan, ja tuuli painui yli kaupungin. Tällaista kynttiläjuhlaa

+ei oltu vielä koskaan vietetty, ja milloin tahansa saattoi Tukholma

+joutua liekkien uhriksi.

+

+Aivan odottamatta kääntyi tuuli. Kun tanskalaisetkin olivat

+vetäytyneet takaisin, menivät ruotsalaiset kirkkoon kiittämään

+Jumalanäitiä pelastuksestaan. Mutta sieltä palatessaan puhelivat

+he keskenään: "Missä on Engelbrekt? Hän on jälleen maaseudulla

+taalaalaisineen uusia vouteja karkottamassa. Me tarvitsemme häntä ja

+meidän täytyy valita valtionhoitaja."

+

+Engelbrekt tulikin jonkun ajan kuluttua, mutta jurompana kuin

+tavallisesti. Hän tunsi itsensä vieraaksi pitkien talorivien

+ja ylhäisten kauppiasten keskellä, jotka nauroivat hänen

+vuoristolaismurrettaan. Hän meni mustien veljesten luostariin, minne

+määrätyt valitsijamiehet ja useat muut olivat jo kokoontuneet. Ulkona

+piteli Matti hänen hevostaan.

+

+Puke kävi häntä vastaan, tuimasti elehtien, ja painoi hänen kätensä

+sydämelleen. "Huomaatko", sanoi hän, "miten herrat kumartuvat

+toistensa puoleen ja kuiskailevat! Pelkäänpä, että se koskee sinua."

+Engelbrekt vastasi: "Missä kansasta kuiskaillaan pahaa, siinä on

+ainakin yksi seikka varma... että se, joka kuiskaa, itse ei kuulu

+parhaimpiin ihmisiin."

+

+Hän katsahti ympäri salia. Ylimykset, jotka pelkäsivät talonpoikien

+kasvavan heitä pitemmiksi, tervehtivät häntä epäluuloisesti. Salissa

+oli kylmä, ja monet olivat sentähden nostaneet kauluksensa pystyyn,

+niin että heitä oli vaikea tuntea. "Keitä ovat nuo miehet tuolla

+nurkassa?" kysyi hän. "Ne näyttävät niin nyrpeiltä."

+

+Puke vastasi hiljaa: "Ne ovat sinun kadehtijoitasi, omia naapureitasi

+Närken seuduilta. Göksholman Pentti Steninpoikaa ja hänen poikaansa

+Maunuahan sinä rankaisit heidän ryöväyksistään. Ole varuillasi,

+jalomielinen ystäväni! Engelbrektin ympärillä on aina paljon

+sellaisia nyrpeänaamoja."

+

+Nyt oli äänestys tapahtunut, ja muuan ritari pyysi valoa. "Kaksi

+on äänestänyt Pukea", julisti hän, "kolme Engelbrektiä, ja" --

+tässä pysähtyi hän hetkiseksi ja kumartui tarkemmin katsomaan --

+"viisikolmatta Kaarle Nuutinpoikaa, jalosukuista marskiamme. Hänet on

+valittu valtionhoitajaksi."

+

+Puke loikkasi lattialle, kiihkeänä, hillittömänä. Takki roikkui

+napittomana, ja jalkineet olivat savessa. "Voi teitä, kiittämättömät

+ruotsalaiset, jotka aina hierotte kauppaa, ettekä koskaan tee mitään

+kokonaista!" huusi hän jyrisevin äänin. "Tässä seisoo nyt Engelbrekt,

+teidän taitava johtajanne, maan vapauttaja. Ja mitenkä te palkitsette

+häntä! Älkää unohtako, että hän on totuttanut talonpojat pitämään

+valtakunnankokouksia, ja että rahvaan sotajoukko on yhä aseissa!"

+

+Hän sieppasi miekkansa ja ryntäsi ulos ikäänkuin heti alottaakseen

+taistelun uudelleen.

+

+Herrat veti miettiväisiksi, ja he antoivat Engelbrektin edelleen

+olla yhden sotajoukonosaston päällikkönä. Poistuessaan pysähtyi

+hän Kaarle Nuutinpojan eteen. Hänen täytyi nousta varpaisilleen

+ylettyäkseen käsillään hänen olkapäihinsä, ja hän katsoi häntä

+silmiin murheellisesti, mutta rehellisesti ja lempeästi. "Nuori

+taistelutoveri ja ritari", sanoi hän, "nyt saat sinä surut. Ehkäpä

+sinun tukkaasi niiden takia ilmestyy monikin harmaa kihara, ennenkuin

+makaat haudassasi."

+

+Sen sanottuaan lähti hän luostarista, ja hetkisen kuluttua kuului

+eteläiseltä sillalta poistuvain talonpoikain säkkipillien piipatus.

+

+

+GÖKSHOLMAN SEUTUVILLA.

+

+Linnoitettu talo oli siihen aikaan hyvin tärkeä seikka, ja Engelbrekt

+oli tuhannella hopeamarkalla ostanut Örebron linnan saksalaiselta

+voudilta. Muurit olivat kolme kyynärää paksuja ja paksumpiakin,

+mutta matalakattoisissa huoneissa näytti hyvin kolkolta ja autiolta,

+sillä niin levottomina aikoina ei useimmilla ollut varoja ajatella

+mukavuuksia. Harvoin saikin Engelbrekt istua kotonaan rauhassa.

+

+Vuonna 1436, huhtikuun 27 päivän iltana laski hän kaksine

+soutuveneineen pienen Hjalmarin saaren rantaan, viettääkseen siellä

+yönsä. Hän oli matkalla Örebrosta neuvoston kokoukseen Tukholmaan,

+ja hänen mukanaan oli vain hänen vaimonsa ja muutamia palvelijoita.

+Axevallin piirityksen aikana oli hän sairastunut ja hän oli vieläkin

+niin heikko, että hänen täytyi kulkea sauvan varassa.

+

+Peitteet ja nahkaset oli jo levitetty maahan, ja kelpo emäntä nosteli

+matka-arkusta ruoka-aineita ja maljoja, joiden suu oli sidottu

+umpeen. Matti puhalteli lynkämäisillään tulta parempaan vauhtiin

+höyryävän padan alle.

+

+Ilma tuntui vielä kolealta, ja Engelbrekt seisoi lämmittelemässä

+käsiään tulen ääressä. Hän sattui kääntämään päätänsä sivulle.

+Göksholman tiilinpunaiset tornit pistivät näkyviin puidenlatvojen

+yli. Sieltäpäin läheni nopeasti vene läpi kevätusvan, joka omituisin

+kiemuroin hiipi pitkin veden pintaa.

+

+"Nyt saatte kaikki nähdä", puhkesi Engelbrekt puhumaan, ja hänen

+kasvonsa kirkastuivat ilosta, "että entinen vihamieheni herra Pentti

+tulee lyömään minulle ystävän kättä ja kutsumaan minua luokseen.

+Mutta sairauteni estää minua kutsua noudattamasta."

+

+"Mikäli näen oikein", jatkoi hän ja kävi muutamia askeleita järveä

+kohti, "niin ei kokassa seisokkaan hän itse, vaan hänen poikansa

+Maunu. Matti, menehän näyttämään hänelle, mistä paraiten sopii laskea

+maihin!"

+

+"Saanko minä rauhaa Ruotsissa!" karjaisi Maunu Pentinpoika

+vastaukseksi ja hyppäsi saarelle kirves kädessä. Sairaana ja

+väsyneenä kohotti Engelbrekt sauvansa suojakseen ja kysyi: "Etkö

+sitten tiedä, että isäsi kävi äskettäin luonani, ja että me olemme

+tehneet sovinnon? Hän lupasi minulle turvallisuutta."

+

+Sanaakaan vastaamatta iski Maunu Pentinpoika kirveellään. Isku sattui

+käteen ja sauvaan ja leikkasi kolme sormea poikki. Kun Engelbrekt

+sitten kääntyi poispäin, löi hän häntä vielä kaksi kertaa, niin että

+hän kaatui maahan ja kuoli erään kiven viereen.

+

+Toisetkin miehet hyökkäsivät veneestä maihin ja ampuivat tuota

+hengetöntä ruumista nuolillaan. Sitten raahasivat he Engelbrektin

+vaimon ja palvelijat mukaansa ja veivät heidät vankeina Göksholmaan.

+

+Kiireesti ratsasti sitten joukko Örebron linnalle, ja yksi

+vangituista palvelijoista seurasi sitä. Hänet pakotettiin menemään

+portille ja huutamaan, että hän toi muka sanomia Engelbrektiltä ja

+että hän halusi päästä sisään. Vouti tunsi kyllä hänen äänensä,

+mutta ei antanut pettää itseään, vaan vastasi odottavansa päivän

+valkenemista. Maunu Pentinpoika ryösteli sensijaan kaupunkia ja

+vetäytyi sitten saaliineen Göksholmaan. Mutta hän ja hänen isänsä

+eivät talonpoikia peläten uskaltaneet jäädä sinne, vaan pakenivat

+teille tietymättömille, eivätkä milloinkan enää löytäneet lepoa eikä

+omantunnon rauhaa.

+

+Kun talonpojat kuulivat näistä tapahtumista, soutivat he saarelle,

+missä Engelbrekt vielä virui. Itkien vetivät he nuolet hänen

+ruumiistaan ja puhelivat keskenään: "Tähän kattoi hän tyynesti

+illallisen vihollisensa maalle. Sellainen oli hän, meidän

+Engelbrektimme. Jalommin ei hän olisi voinut kaatua taistelussakaan

+lippunsa juurella."

+

+He kuljettivat murehditun päällikkönsä ruumiin ensin Mellösaan ja

+sieltä Örebron kirkkoon. Pyhiinvaeltajat asettivat sitten sytytettyjä

+kynttilöitä hänen haudalleen ja uskoivat siellä ihmeitä tapahtuvan.

+

+Savu nousi Göksholmasta, minne muut olivat sillävälin menneet vankeja

+vapauttamaan. Kaikkialla lähiseuduilla oli rahvas liikkeellä. Ovela

+Jösse Eerikinpoika kätkeytyi Vadstenan luostariin, mutta Askan

+talonpojat tunkeutuivat sinne ja raahasivat häntä jaloista portaita

+alas. Iskujen ja töytäysten sadellessa kyydittivät he sitten miehensä

+reessä Motalan torille, ja siellä sai hän taivuttaa kähärätukkaisen

+päänsä kirveen alle. Paljoa paremmin ei käynyt Pukenkaan, vaikka hän

+oli talonpoikain ystävä, sillä hän joutui Kaarle Nuutinpojan käsiin,

+ja hänen kaulansa katkaistiin myöskin. Piikkejä ja rynnäkkökypäreitä

+välkkyi kaikilla silloilla ja teillä, ja yli peltojen ja metsäin

+kaikui marssivien talonpoikaisjoukkojen laulu, ruotsalaisten

+heräämistä julistaen.

+

+Kerran, kun paljon rahvasta oli kokoontunut Engelbrektin haudalle,

+näkivät he siellä polvillaan miehen, jonka pitkä tukka osoitti

+taalaalaiseksi. Hänen kynttilänsä oli juuri palamaisillaan loppuun,

+mutta hän ei tahtonut vieläkään poistua. He tunsivat miehen Matiksi,

+ja he alkoivat jälleen hiljaa puhella taisteluistaan.

+

+"Ja mitenkä kävi kuningas Eerikin?" kuiskivat he. "Nyt, kun hänet

+on karkoitettu kaikista maistaan, hallitsee hän Gottlannissa

+merirosvojen päällikkönä."

+

+Matti nousi seisaalleen, sillä hänen kynttilänsä oli sammunut. "Nyt

+on kai aika", sanoi hän ja otti viinensä ja joutsensa, "jokaisen

+mennä kotiinsa ainakin muutamiksi vuosiksi".

+

+

+

+

+XXV.

+

+KAARLE NUUTINPOIKA JA ROTANKESYTTÄJÄ.

+

+

+KAARLE NUUTINPOJASTA TULEE KUNINGAS.

+

+Tukholman eteläisellä sillalla oli kova tungos. Ruotsalaiset,

+samoinkuin tanskalaisetkin olivat valinneet Kristoffer Baijerilaisen

+kuninkaaksi enonsa, eroitetun Eerikki Pommerilaisen jälkeen, ja nyt

+kulki hän komeasti kaupunkiin.

+

+Hän oli pieni, punapukuinen ja paksu mies, ja hänellä oli niin pitkät

+kärkikengät, ettei kansa käsittänyt, kuinka hän saattoi kävellä

+niillä nenälleen kaatumatta. Viitta ulottui vain puolilanteeseen,

+ja sakarahuippuinen hattu näytti aivan kumoonkäännetyltä padalta.

+Päästäkseen hyviin väleihin ruotsalaisten kanssa pisti hän nyt

+iloisesti ja ystävällisesti kätensä Kaarle Nuutinpojan kainaloon.

+Mutta oli vaarallista kulkea niin komean miehen rinnalla. Heti alkoi

+kansa huutaa: "Mitä me teemme tuolla saksalaiskääpiöllä, kun meillä

+on Kaarle Nuutinpoika?"

+

+Muuan vanha markkina-ilveilijä istui kyyrysissään porttitornin

+nurkkauksessa ja puhalteli pilliään parille kesytetylle rotalle.

+Hänen jalkansa olivat rammat, ja suojakseen oli hän pingoittanut

+kuluneen lammasnahan. Läpi rumpujen pärinän ja torvien toitotuksen

+kuului koko ajan hänen pienen pillinsä kimakka piipitys. Ohikulkijat

+löivät häntä olalle ja kyselivät, mistä johtui, ettei hän niin

+suurena päivänä ollut uteliaampi, vaan sormieli siinä kaikessa

+rauhassa puuputkeansa. "Tulee kai päivä, joka on vielä suurempi",

+vastasi hän ja nosti rotat polvelleen. "Kaarle Nuutinpojan kypärässä

+välkkyvä päivänpaiste ennustaa kuninkaankruunua."

+

+Se ennustus kuului pian muidenkin huulilta. Tuli katovuosi ja kalliit

+ajat, ja Kristoffer sai kantaa nimeä "pettukuningas". Kun kansa

+nurkui eroitetun Eerikin ryöväyksiä, vastasi hän aivan rauhallisesti,

+että tokihan hänen enonsakin tarvitsi jotain hengenpitimikseen

+sellaisella kurjalla luodolla kuin Gottlanti oli. Vihdoin sairastui

+Kristoffer ja kuoli, ja silloin riensi Kaarle Nuutinpoika Tukholmaan,

+mukanaan kahdeksansataa ritaria ja asemiestä, kaikki puettuina

+hopeanhohtaviin rautapaitoihin.

+

+Oli säteilevä toukokuunpäivä, ja Kristuksen ruumiin veljeskunta

+vietti parhaillaan kevätjuhlaansa. Neuvosmiehet ja leipurit, papit

+ja kylvettäjät, sepät ja sotilaat kulkivat vierekkäin pitkässä

+saattueessa pitkin katuja. Kaikki olivat seppelin koristettuja

+ja kaikki kantoivat kukkakimppuja käsissään. He huudahtelivat

+ilosta ja liehuttelivat kukkavihkojaan, sillä jo kaukaa tunsivat

+he ruotsalaismielisen päällikkönsä, kun hän siinä hypitteli

+valkeata hevostaan eteläisellä sillalla. Mutta aamu-auringon paiste

+länsipilveen tietää sadetta. Lännessä näytti synkältä, ja yhä

+taajemmin pilvettyvältä taivaalta alkoi pian väkevä kevätsade vuotaa.

+Veljeskunnan veljet ja sisaret kiirehtivät käyntiänsä, mutta heidän

+riemuhuutonsa raikui yhä voimakkaampana, sillä kauvan oli vallinnut

+ankara kuivuus. Nyt osoitti sade, että Kaarle Nuutinpojan matkassa

+kulki onni.

+

+Tuon tuostakin pysähytti hän hevosensa puhutellakseen vanhoja

+tuttuja. Kun hän huomasi rotankesyttäjän, muisti hän hänen kimakan

+pillinsä. "Seuraa minua nyt, ilvehtijä", huusi hän ystävällisesti

+ja voitonriemuisesti, "niin hankin minä sinulle kohta paremman

+katon pääsi päälle kuin tuo lammasnahka, jonka olet pingoittanut

+suojaksesi. Villaahan on siinä enää tuskin lainkaan jäljellä."

+

+"Jalo ruotsalainen herra", vastasi rotankesyttäjä pilli kainalossa.

+"Itsehän parhaiten tiennet, että rotille täytyy soitella, jos

+mieli niitä kesyttää. Soittele sinä omalla tahollasi, kyllä

+minä piipittelen omallani. Kerran tarvinnet ehkä paremmin minun

+lammasnahkaani kuin minä sitä kattoa, jota sinä nyt minulle tarjoat."

+

+Nauraen saattoivat ritarit Kaarle Nuutinpojan hänen kaupunkitaloonsa.

+Ja hän soitteli sitten tosiaankin "rotille", vaikka tavalla, joka

+hänen tarkoituksiinsa paraiten soveltui. Loistavan vieraanvaraisesti

+kestitsi hän joka päivä pöydässään kaikkia, jotka vain halusivat

+kunnioittaa häntä käynnillään. Nuoret ja vanhat keskustelivat siellä

+tuttavallisesti maan kohtaloista, ja ulkona valui kevätsade loiskuen

+katolle. Virkistyneiltä niityiltä levisi tuoksu aina kaupungin

+sisä-osiin asti.

+

+Vihdoin löi hetki, jolloin ylimysten oli kokoonnuttava neuvotteluun

+pyhän Gärtrudin seurataloon. Seuraavana päivänä piti kuninkaanvaalin

+tapahtuman. He olivat niin pitkät ajat tottuneet ulkomaalaiseen,

+että alussa tuntui heidän kurkussaan hiukan kuivalta ja kireältä,

+kun heidän oli lausuttava sana, joka antoi kruunun ruotsalaiselle

+miehelle. Varovammat panivat huolestuneina sormet leuvalleen, mutta

+sittenkin täytyi heidän tunnustaa, että sopivin ja arvokkain oli

+Kaarle Nuutinpoika. Mutta yksi oli, joka puri huulensa tiukasti

+kiinni. Se oli Jöns Pentinpoika Oxenstjerna, arkkipiispa.

+

+Hän kulki muutamia askeleita lattialla samettiviitassaan, joka oli

+kärpännahalla sisustettu. Hopeavyö näytti olevan katkeamaisillaan,

+niin kiivaasti painalsi hän sormensa sen alle. Kasvot olivat

+karkeatekoiset ja hiukan punottavat, ikäänkuin alituisen vihastuksen

+hehkuttamat. Mutta ruskeat silmät -- jotka olivat väliin kirkkaat,

+väliin levottomat ja julmat -- liekehtivät vallanhimon tulta.

+"Jos joku teidän vertaisistanne tulee herraksenne", kysyi hän

+ivallisesti, "kenellä teistä on halua totella häntä? Ennen meillä oli

+saksalaisia kuninkaita, jotka asuivat Tanskassa, ja siellä olivat he

+vähiten meidän, herrojen, tiellä. Vouteineen pitivät he talonpoikia

+kurissa. Puristakaa tuo roskakansa rautapihteihin, joka tuolla

+ulkona kiljuu Kaarle Nuutinpoikaansa, älkääkä noudattako moista

+vaapsahaisenpörinää!"

+

+Mutta yhä äänekkäämmin huudettiin Kaarle Nuutinpoikaa, sekä kadulla

+että itse kokoushuoneessa.

+

+Kaikkein vähimmin saattoi arkkipiispa unohtaa sitä seikkaa, että oli

+aikomus työntää hänen omat sukulaisensa vallasta. Vihan vimmoissa

+astui hän asemiestensä luo ovelle. Nämä polvistuivat ja ojensivat

+hänelle huonommat kengät ja mustan viitan sateensuojaksi. Seuraavassa

+silmänräpäyksessä oli hän jo hypähtänyt satulaan ja karahuttanut

+matkaansa kolmenkymmenen hovimiehen saattamana.

+

+Jöns Pentinpoika ratsasti mieluummin koko yön sateessa kuin jätti

+mitään tärkeätä toimittamatta seuraavaan päivään. Vasta Stäketin

+arkkipiispanlinnan pihalla heitti hän ohjakset käsistään. Lamput

+loistivat punatimanttien lailla kappelissa, ja alttari oli yltä

+päältä koristettu kullin ja hopein. Hänen kirkkonsa olivat tavattoman

+komeita, ja hän viihtyi hyvin laulun huminassa ja suitsutuspilvien

+tuoksussa, mutta hän ei silti unohtanut varuskammiotansa. Onneton

+se, joka uskalsi uhmata häntä! Kostotuumat ja vihan-ajatukset

+täyttivät hänen sielunsa kamalalla lumollaan ja tekivät hänestä

+hellittämättömän, leppymättömän sotijan, jonka askeleissa kaikui

+alituinen aseidenkalske. Lepoa ja epäröimistä halveksi hän syvästi.

+

+Porttikäytävässä hän käännähti ympäri ja pui nyrkkiä sille taholle,

+minne tiesi Tukholman jääneen metsäisten kukkuloiden taa. Oli

+harmahtava kesä-yö. Sateen usva peitti seudun, niin että sitä

+saattoi luulla meren ulapaksi, missä ei maata lainkaan näkynyt, ja

+Mälarin tummanvihreässä vedessä tanssivat pisarat ja renkaat. "Hyvät

+herrat, valitkaa te vain toisianne kuninkaiksi", mumisi hän. "Täällä

+hallitsen minä, ja Jöns Pentinpoika ei koskaan unohda kokemaansa

+vääryyttä."

+

+

+ONNETTOMUUDET ALKAVAT.

+

+Kaarle Nuutinpojasta tuli nyt kuningas, ja vihdoin kruunasivat hänet

+norjalaisetkin hallitsijakseen Nidarosissa. Oli ollut aika hänen

+nuoruudessaan, jolloin hän oli joutsi olalla huolettomana harhaillut

+maalaisherttaisen Fågelvikinsä kaislarantoja pitkin. Mutta taistelut

+ja huolet uursivat pian niin syviä vakoja hänen kasvoihinsa, että

+hänen mainehikas sukunimensä Bonde, Talonpoika, tässä suhteessa

+osui kylläkin paikalleen. Kun synkät aavistukset raskauttivat hänen

+mieltään, tapasi hänen nuori kuningattarensa Katariina kuiskata

+hänelle: "Kiitä, kiitä onneasi! Satoihin vuosiin ei kellään

+ruotsalaisella miehellä ole ollut sellaista menestystä kuin sinulla."

+

+Silloin tarttui Kaarle Nuutinpoika hänen käsiinsä, jotka olivat

+kuuluisat valkeudestaan, ja painoi ne silmilleen: "Minä toivoisin",

+sanoi hän, "olevani sokea. Luulen aivan näkeväni ja kuulevani tuolta

+kaukaa maaseutujen linnanpajoista omituista välkyntää ja kalkutusta.

+Vanhoja kapinamiekkoja siellä hiotaan. Te kateelliset ruotsalaiset,

+ettekö sitten voi koskaan unhoittaa, että minä olin yksi teistä! Omat

+sukulaisenikin tahtoisivat minut karkoittaa."

+

+Mutta lopulta sai kuningatar hänet aina iloiseksi viehkeällä

+hilpeydellään, ja hän oli hyvin mielistynyt tanssiin. Hovineitsyet

+vetivät hänet piiriin ja paukuttivat käsiänsä ja lauloivat. Usein

+otti kuningaskin osaa karkeloon. Mutta joskus, kun viulut iloisimmin

+vinkuivat, tapahtui, että Katariinakin kävi totiseksi ja vei hänet

+mukanaan akkunanloukkoon. "Ennen oli sinulla ystäviä", kuiskasi

+hän, "mutta nyt, nyt kun sinun käy hyvin? Älä ärsytä entisiä

+pöytätovereitasi niin suurella komeudella ja loistolla!"

+

+Hän pudisti päätään. Ylellisyyttä ja ritariloistoa halusi

+Kaarle Nuutinpoika ympärilleen. Viinipikareja, hopea-astioita,

+torventoitotuksia ennen hirvenpaistin alkamista, kynttiläseppeleitä

+salinkatossa ja jokaisessa seppeleessä kullattu pyhimyksen kuva

+-- niinhän oli tapa kuninkaissa. Kaksituhatta hovimiestä piti

+ruokittaman hänen keittiöstään, missä härät paistettiin kokonaisina.

+Sitä sanoi hän hyväksi linnantavaksi. Vieraita oli niin paljon,

+että kun tuli maatamenon aika, täytyi monen vaeltaa kaikki huoneet

+löytämättä vapaata penkkiäkään istuakseen. "Juomanlaskijasi on

+sinua itseäsi komeampi, Kaarle Nuutinpoika", ilvehti kerran muuan

+kateellinen sukulainen. "Totta", vastasi hän, "mutta minun ilonani

+on havaita vieraani vielä komeammiksi kuin juomanlaskijani". Hän

+jakeli täysin käsin mitä siroimpia lahjoja, turkiksia, hopeaa ja

+kallisarvoisia takoteoksia. Hänen aseseppänsä olivat mestareita

+alallaan, ja sellaisia joutsipyssyjä kuin siihen aikaan tehtiin

+Tukholmassa, sai hakemalla hakea.

+

+Kun kynttilät oli puhallettu sammuksiin, herättivät usein

+porttivahdin sairaat, jotka kadun puolelta kerjäsivät vesitilkkaa

+Jumalanäidin nimessä. Rutto oli näet jälleen hiipinyt maahan ja

+levinnyt Tukholmaankin. Päivän koittaessa olivat kadut usein täynnä

+ruumiita.

+

+Eräänä yönä kitisivät eteläisen sillan portintelkeet, ja soihtujen

+valossa kantoivat munkit kirstua. Rotankesyttäjä istui yhä

+uskollisesti komeroonsa kyyristyneenä. Puolinukuksissaan kysäsi hän,

+ketä siinä vietiin. Hänelle vastattiin, että siinä vietiin nuorta

+kuningatarta. Muuan munkki, joka pysähtyi hetkiseksi karistamaan

+hiiltä soihdustaan, lisäsi katkerasti: "Huomenna ei tanssita enää

+Kaarle Nuutinpojan ritarisalissa. Miten olikaan hän voitonriemuinen

+sinä toukokuun päivänä, jolloin hän ratsasti kaupunkiin kuninkaaksi

+tullakseen!"

+

+Kaarle Nuutinpoika ei saanutkaan aikaa surra tyhjässä naissalissa.

+Viipymättä lähti hän sotaretkelle tanskalaisia vastaan, jotka olivat

+jo tehneet lopun hänen norjalaisesta kuningaskunnastaan.

+

+Mutta hän ei suinkaan mielinyt varustaa mitään pientä nuijajoukkoa,

+joka istahtaisi olki-aumojen suojaan kenkiään paikkaamaan. Muuan

+talonpoika, joka oli utelias näkemään edes vilauksen kuninkaan

+suuresta sotajoukosta, juoksi kapealle metsäpolulle, mistä kaikkien

+täytyi kulkea yksitellen ohi. Siellä huomasi hän miehen, joka

+leikkeli raamuja puukapuloihin ja heitti ne sitten maahan. "Mitä sinä

+teet?" kysyi talonpoika. "Minä veistän raamun joka kymmenenneltä

+päältä, joka kulkee ohi, niin että kuningas saa tietää, kuinka monta

+miestä hänellä on mukanaan taistelussa." Talonpoika meni kotiinsa,

+keitti puuronsa ja teki työtä koko päivän. Hämärän tullen juoksi hän

+jälleen polulle, mutta yhä kulki ohitse rynnäkkökypärejä, keihäitä,

+joutsia, lippuja ja pyssyvaunuja, joiden kattoon oli maalattu

+Ruotsin valtakunnanvaakuna ja kruunu. Nyt oli uusi mies raamuja

+leikkelemässä, ja hänen takanaan oli aika röykkiö puukapuloita.

+"Milloin sieltä viimeinen joutsiniekka tulee?" kysäisi talonpoika.

+"Nuku yösi rauhassa, ukkoseni", vastasi mies, "ja palaa huomenna

+päivällä takaisin. Silloin ehkä näet sen viimeisen joutsiniekan.

+Mutta minä luulen, että viisikymmentä, kuusikymmentätuhatta päätä on

+silloin kulkenut ohi."

+

+Mutta ei Jöns Pentinpoikakaan istunut Stäketin linnassa kaikessa

+rauhassa kuorimassa niitä mainioita päärynöitä, joita Vadstenan

+nunnat hänelle lähettivät. Paremmat hedelmät kypsyivät hänen

+silmiensä edessä. Pyhän Gärtrudin seuratalon kokouksesta asti oli

+jokaisella munkilla, joka saapui linnaan tai ratsasti sieltä pois,

+kaapunsa alla tiheäänkirjoitettu kirje.

+

+Tornissa oli luostarikopin tapainen kammio, ja siinä yksinkertainen

+honkapöytä, muutamia vahakynttilöitä ja musta puuristi seinällä. Jöns

+Pentinpoika seisoi pöydän päässä ja piteli kättään kynttilän takana,

+jottei nahkapeitteisestä akkuna-aukosta käyvä viima pääsisi sitä

+sammuttamaan. "Mistä puhaltaa tuuli tänä iltana?" kysyi hän.

+

+"Kaikilta tahoilta, mutta aina Kaarle Nuutinpoikaa vastaan",

+vastasi kirjuri ja sinetöi kirjettään. Kun se oli tehty, nousi hän

+seisaalleen ja jatkoi hilpeämmin: "Kuninkaan suuri armeija havitteli

+tosin urhollisesti Skånea, mutta jo aikoja sitten on se hajaantunut

+ja palannut kotiin. Aika on mennyt. Pian puhaltaa Tanskasta käsin

+eteläinen, jota meidän pappien on oleva hyvin ihana hengittää. Ei ole

+ainuttakaan silmukkaa kapinaliiton pitkässä verkossa, joka ei olisi

+vahvasti solmittu. Kunnioitettava isä, nyt on toiminnan aika!"

+

+Jöns Pentinpoika nosti nahkapeitettä ja pisti päänsä ulos. "Minä näen

+ratsumiesten odottavan meitä hyvässä järjestyksessä Mälarin jäällä",

+sanoi hän. "Tule!"

+

+Ratsastettiin Uppsalaan. Siellä oli tuskin latoakaan, joka ei

+näyttänyt varuskammiolta, sillä ylämaalaiset olivat jo saapuneet

+aseineen päivineen. Täydessä juhlapuvussaan, pappiensa saattamana,

+astui Jöns Pentinpoika tuomiokirkkoon. Pää-alttarin edessä riisui

+hän piispanhattunsa ja viittansa ja sinikivisormuksensa ja lupasi

+ja vannoi ei ennen kantavansa arvonsa merkkejä, ennenkuin Kaarle

+Nuutinpoika oli karkoitettu valta-istuimelta. Sensijaan pukeutui hän

+haarniskaan ja kypärään ja sitoi miekan vyölleen. "Ei mikään maailman

+komeus ole minusta kyllin kallisarvoista, kun minun on laulaminen

+sinun messuasi, Pyhä Neitsyt", sanoi hän, "ja sinua, sinua yksin

+tahdon minä palvella. Mutta sinun kirkkosi peruskivet alkavat horjua.

+Sittenkun herrat valitsivat vertaisensa kuninkaaksi, ei ole kukaan

+enää tahtonut totella. Opeta sinä minua ainakin käskemään!"

+

+Vihaa ja peloittavaa toimintatarmoa hehkuen naulasi hän kirkon oveen

+sotahaasteen kuninkaalle. Sitten kulki hän joukkoineen Västeråsiin ja

+sieltä yli jään Strängnäsin seutuihin.

+

+Aikaisin eräänä aamuna muutamia päiviä edellisen jälkeen heräsivät

+kerjäläiset Tukholman eteläisellä sillalla ontuvan hevosen astuntaan.

+Tappelu oli suoritettu. Haavoitettuna ja verisenä ratsasti Kaarle

+Nuutinpoika pörrökarvaisella talonpoikaishevosella yhden ainoan

+asemiehen saattamana. Tämä tapahtui helmikuussa, ja rotankesyttäjä

+heitti hänelle lammasnahkansa, sillä hän näki hänen värisevän

+vilusta. "Sinä nauroit minun kulunutta lammasnahkaani, kun me tässä

+viimeksi juttelimme", sanoi hän. "Nyt saat olla iloinen, että se on

+vielä minulla. Mutta muistakin antaa se minulle takaisin, kun et sitä

+enää tarvitse!"

+

+Kaarle Nuutinpoika kääri nahan asemiehen ympärille, jonka poskipäät

+ja korvat olivat paleltuneet melkein valkoisiksi. Sitten ratsasti

+hän linnaan. Seuraavana päivänä tapasi hän porvarit seuratalossa ja

+sai heidät kaunopuheliaisuudellaan lupaamaan kuuliaisuutta. Nummet

+poltettiin hänen käskystään, jotteivät kapinalliset voisi leiriytyä

+niille.

+

+Eräänä iltana sidotti hän sitten kolmen vahvan miehen silmät, niin

+etteivät he nähneet, mihin hän heitä vei. Mentiin erääseen holviin

+linnan alle. Kukin sai selkäänsä raskaan säkin. He kuulivat säkistä

+kilinää ja kalinaa, kun he ahtaissa käytävissä törmäsivät seinään.

+Asemies ohjaili heitä, ja edellä kulki kuningas rasvatuikku kädessä.

+Hän kuljetti heitä pitkin kiemurtelevia käytäviä, joita ei kenenkään

+ihmisen jalka ollut astunut vuosikausiin, ja availi ovia, joista

+ei kukaan muu kuin hän tiennyt mitään. Usein täytyi hänen pysähtyä

+pitkiksi ajoiksi koettelemaan erilaisia avaimiansa ruostuneihin

+lukkoihin.

+

+Vihdoin tulivat he pitkään maanalaiseen käytävään. Kumea jyrinä

+tärisytti maata, ja miehet kävivät levottomiksi. Kuningas tyynnytti

+heitä selittämällä, että ylhäällä kadulla heidän päänsä päällä

+varmaankin kulkivat vaunut. Heidän kuljettuaan vielä pari askelta,

+kopahutti hän viisi lyhyttä iskua eräälle ovelle. "Kuka koputtaa?"

+kysyi ääni oven takaa. "Odotettu", vastasi kuningas. Silloin avattiin

+ovi, vaikkakin vaivaloisesti, sillä se oli kauvan ollut suljettuna.

+Tuntemattomat kädet ottivat säkit vastaan, ja asemies vei kantajat

+takaisin linnaan. Itse meni kuningas sisään ovesta.

+

+Mustapukuiset munkit ympäröivät hänet soihduin ja laskivat säkit

+varovasti muurattuun, kaivontapaiseen syvennykseen. Hän oli

+mustain veljesten luostarissa, ja sinne jätti hän nyt säkkeihin

+ladotut kalleutensa talletettaviksi. Kun koko aarre oli laskettu

+syvennykseen, nostivat munkit kiven aukkoon ja peittivät sen tarkoin

+sotketulla mullalla, niin että kenenkään syrjäisen oli mahdotonta

+sitä löytää. Ennen päivän koittoa souti hän sitten laivalle, joka

+kiidätti hänet ulapalle.

+

+Hänen tytärtensäkin täytyi vähän aikaa jälkeenpäin keskellä

+myrskyistä talvea astua pieneen purteen ja paeta. "Minne matka?"

+huusi muuan laivuri, joka purjehti heidän ohitsensa merellä. He

+olivat jo silloin lähellä Saksan rantaa. Kalpean paleltuneina ja

+itkettyneinä istuivat he kannella ja vastasivat vaikeroiden: "Me

+etsimme isäämme. Jos sinä tietäisit, keitä me olemme, itkisit sinäkin

+meidän kanssamme. Ruotsissa sanotaan nyt häntä maanpetturiksi."

+

+Kevät ja kesä tuli sitten monta kertaa, ja eteläisen sillan ilvehtijä

+piipitteli uutterasti kesyille rotilleen. Joka päivä kulki siitä ohi

+loppumaton jono ratsastavia porvareja, eukot edessään satulassa,

+isännättömiä koiria, vihanneskoreja kantavia hevosia, sotamiehiä,

+munkkeja ja puolialastomia lapsia. Joskus sai hän leivänpalan tai

+ystävällisen sanan.

+

+Ihmisillä oli silloin paljon puhuttavaa. Hän näki tanskalaisten

+vihdoinkin saapuvan laivastoineen ja kaikkialta etsivän Kaarle

+Nuutinpojan kätkettyä aarretta. He hakkasivat aukkoja linnanmuurin

+epäilyttäviin kohtiin. Torniin tehtiin telineitä. Suuri pallo, joka

+kimalteli ylimpänä huipussa, otettiin alas ja särjettiin, nähdäkseen,

+olivatko rahat mahdollisesti siellä. Muuan tietäjä-akka kuljeskeli

+myöskin etsimässä aarretta taikavavan avulla, mutta ei häntäkään

+paremmin onnestanut. Sensijaan toitottivat airueet eräänä päivänä

+torviinsa ja kuuluttivat, että Kaarle Nuutinpoika oli palannut.

+

+Kun Jöns Pentinpoika sai tietää tämän, hypähti hän penkiltään,

+vaikka hänen ovensa sillä kertaa olikin raudasta ja suljettu monin

+telkein. Myöskin hän oli rohkeilla, uhmailevilla puheillaan joutunut

+tanskalaisten vihoihin ja viety vankina maasta. Mutta vankilan

+pimeydestäkin hehkui hänen sielunsa kulkemaan kulovalkeana yli

+tapausten, ja polvillaan rukoiltuaan Tanskan kuningasta sai hän luvan

+matkustaa kotiinsa jatkaakseen vehkeilyjään.

+

+Uusia kapinallisia joukkoja kokoontui pian Tukholman ympärille, ja

+Kaarle Nuutinpoika riensi väkineen taisteluun jäälle Gråmunkeholman

+yläpuolelle, mutta hänen rivinsä alkoivat väistyä nuolisadetta.

+Kuiskeista ja katseista huomasi hän olevansa kavallettu, ja muutamia

+läänityksiä vastaan täytyi hänen juhlallisesti luopua kruunustaan.

+

+"Minä halusin aina olla ritarillinen ja lempeä kadehtijoitani

+kohtaan", sanoi hän eräänä iltana asemiehelleen. "Siksi ovat minut

+nyt pettäneet nekin, jotka olivat olevinaan ystäviäni." Meluavia

+ääniä kuului alhaalta kaupungista, ja asemies virkkoi nopeasti:

+"Olisi ollut parempi, jos sinä olisit antanut meidän asemiesten

+sulkea portit ja tehdä pikaisen lopun niistä ylhäisistä herroista."

+Kuningas veti raskaasti henkeä ja vastasi: "Linnan vankilahuoneet

+ovat olleet tyhjinä minun aikanani, enkä minä halua nähdä avainta

+siinä lukossa. Viisainta on, että sinä annat minulle vaatteesi,

+jottei minua tunneta, ja jotten minä itse lopulta joudu päättämään

+päiviäni tornin holvissa."

+

+Asemies antoi silloin hänelle vaatteensa ja tehdäkseen hänet vieläkin

+tuntemattomammaksi, kääri hän rotankesyttäjän nahkarääsyn hänen

+ympärilleen. Hän oli käyttänyt sitä peitteenään, ja siksi oli se

+vielä hänen vuoteensa oljilla.

+

+Myrskyssä ja pimeässä harhaili Kaarle Nuutinpoika pitkin katuja. Hän

+töytäsi kyynärpäänsä palotynnyreihin talojen edustalla, ja uneliaasti

+huutelivat hänelle yövahdit, jotka likaisenpunaisissa kaavuissaan

+raihnaisesti laahustivat lyhtyineen ohi. Ehdittyään Eteläportin

+ulkopuolelle, missä hänen ei enää tarvinnut pelätä kaupunkilaisia,

+ravisti hän rotankesyttäjää olkapäästä. "Tästä saat nahkasi takaisin,

+vaikka sinun täytyikin sitä kauvan odottaa", sanoi hän. "Toivoisin

+sydämestäni, että sitä seuraisi pari kolikkoa, mutta tänään olen minä

+niin köyhä, etten edes jaksanut maksaa erästä vanhaa viidenkymmenen

+markan velkaa. Ja nyt minä laulan sinulle laulun, jonka sepitin tänne

+tullessani." Hän rummutti sormellaan sillankaiteeseen ja hyräili

+hiljaa:

+

+    Herrana kun olin Fågelvikin armaan,

+    Ma olin rikas, mahtava ja ylväs;

+    Mutt' Ruotsin minusta kun tuli pylväs,

+    Köyhä, onneton ja kurja olin varmaan.

+

+Nämä sanat huulillaan kulki hän rannalle päin ja astui vuorenjuurella

+odottelevaan laivaan. Harmaiden munkkien luostarissa Turussa vietti

+hän sitten aikojansa köyhänä ja raskaiden ajatusten painamana.

+

+

+KUNINKAANA KOLMANNEN KERRAN.

+

+Talvisumut vyöryivät yli aution Voionmaan, ja aallot huuhtoivat

+rantojen hiekkaa ja mädäntyneitä merileviä. Muutamia teräväsärmäisiä

+ruohoja värisi siellä täällä kalkkipaasien välissä, mutta niin

+pitkältä kuin silmä kantoi, ei kasvanut ainoatakaan puuta eikä

+pensasta.

+

+Erään kiviristin vieressä seisoi yksinäinen pakolainen kirjettä

+lukemassa. "Kolme on aina tapausta sadussa, ja kummallisempaa

+satua kuin Kaarle Nuutinpojan et ole usein linnankappalaisen

+kuullut kertovan iltaseurassa. Siksipä onkin Kaarle Nuutinpojasta

+nyt tullut kuningas kolmannen kerran. Hänen uudella ystävällään

+ja valtionhoitajalla Sten Sturella on vielä lujemmat kourat kuin

+sinulla, Jöns Pentinpoika, sentähden, että hän samalla on sekä

+viisas että hyväsydäminen mies. Sinä et saanutkaan tyydyttää vihaasi

+kukistettuja vihollisiasi kohtaan, sillä sydämesi pahat henget

+ottivat sinut valtoihinsa, ja niiden takia olet sinä menettänyt sekä

+omaisuutesi että piispansauvasi. Niin käy kostonhimoisten."

+

+Jöns Pentinpoika rutisti kirjeen kasaan ja veti suunsa hymyyn, vaikka

+se hymy ei ollut juuri sellainen kuin hän itse luuli. Hänen pukunsa

+oli kehno ja kulunut, ja hän kääri viitan lujasti käsivarsiinsa,

+jottei tuuli tempaisi sitä mukaansa. Tuntikausin seisoi hän siinä

+rannalla, saadakseen otella edes tuulta ja raju-ilmaa vastaan, kun

+hän ei enään ollut kylliksi väkevä taistelemaan ihmisten kanssa.

+Kuolemansairaana, mutta yhä vielä vihanajatuksia hautoen tuijotti hän

+länteen Ruotsia kohti, missä iltarusko nyt hehkui pyhimyskirkkoihin

+ja luostareihin. "Se aurinko, jota minä tahdoin palvella, alkaa

+laskea", mumisi hän ja nojasi ohimoansa kiviristiin.

+

+Lumimyrsky ulvoi. Mantereella, missä taalaalaiset, gästrikeläiset ja

+upplantilaiset olivat äskettäin otelleet keskenään milloin minkin

+päällikön johtamina, tyyntyi elämä vähitellen, ja naiset sirottelivat

+katajanhavuja lattialle pääsiäiseksi. Tukholmassa varustautuivat

+porvarit viettämään hiljaista viikkoa, ja alttareille levitettiin

+musta vaate.

+

+Kaarle Nuutinpoika astui silloin eräänä aamuna Sten Sturen kanssa

+eteläiselle sillalle. Hän oli murtunut mies, ja rotankesyttäjän,

+joka itse oli jo melkein sokea, oli vaikeata tuntea häntä. Kun

+kuningas oli tullut tarpeeksi lähelle, sanoi ilveilijä: "Nyt saanen

+minä pian seurata sinua, kuningas, kuten lupasit minulle ensi kertaa

+tavatessamme, vaikka sinun päällesi pannaankin kivipaasi, ja minä

+saan peitokseni vain pari lapiollista hiekkaa."

+

+Kaarle Nuutinpoika pysyi ensin pitkät ajat äänetönnä, mutta

+paluumatkalla linnaan virkkoi hän: "Tulkoon sinusta viisas

+valtionhoitaja, herra Sten! Minä tiedän olleeni helposti väsähtävä

+mies, kun oli kysymyksessä voiton säilyttäminen, mutta heti kunnian

+viittoessa olin minä kuin yhdeksäntoistavuotias aseenkantaja."

+Hänen käyntinsä oli vaivaloista, ja hänen täytyi usein pysähtyä.

+"Totta, totta on, että meillä kaikilla on puutteemme", vastasi herra

+Sten häntä tukiessaan, "mutta minä arvelen, että sinä olit oikea

+ruotsalainen ritarikuningas."

+

+Ja niinpä saikin Kaarle Nuutinpoika hautansa suuren ritarikuninkaan

+Maunu Latolukon viereen harmaiden munkkien kirkon alttarin eteen.

+

+

+

+

+XXVI.

+

+PIKKU SISAR.

+

+

+Jalat paljaina ja tukka leikattuna polvistui pieni tyttö Vadstenan

+luostarikirkon pää-alttarin eteen. Vaikka hän oli vasta yhdeksän

+vuotias, vihittiin hänet jo nunnaksi. Hänet puettiin harmaaseen

+sarkapukuun, vyö, jota piteli yksinkertainen puunappi, kietaistiin

+kohdalleen ja mustan hunnun yläreunaan kiinnitettiin valkeasta

+palttinasta tehty umpinainen kruunu, jota koristi viisi veripunaista

+pyörykkää.

+

+Kaarle Nuutinpoika eli vielä silloin, ja pieni nunna oli hänen

+tyttärensä. Tytön äiti lepäsi haudattuna parin askeleen päässä

+alttarista, jolla nyt upeili pyhän Birgitan hopea-arkkunen. Kuningas

+saapui täydessä juhlakomeudessaan syleilemään nuorta nunnaa

+jäähyväisiksi, mutta palavan kaipuun täyttäminä katseli tämä kaiken

+aikaa luostarin ovella odottelevia sisaria. Valkeine kruunuineen

+olivat he kuin morsiamia tai kuningattaria, ja heidän kasvoistaan

+paistoi ylevä rauha. Hän tiesi, että kun hänet seuraavan kerran

+viedään ulos siitä ovesta, makaisi hän kuolleena paareillaan.

+Muistuttaakseen häntä tästä nosti neljä sisarta näkyviin paarit,

+joille oli levitetty multaa, mutta hän kiiruhti niiden ohi ja

+heittäytyi onnellisena päänunnan rinnoille. "Päänunna", sanoi piispa.

+"Minä uskon tämän Jumalan palvelijattaren sinun käsiesi huomaan. Kun

+tilinteon päivä tulee, jätä hänet silloin takaisin pyhempänä kuin

+hänet sait!" Ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä ainiaaksi. Nyt oli hän

+nunnana Vadstenan luostarissa.

+

+"Oletko sinä niin vanha", kysyi hän ja katsoi päänunnaa silmiin,

+"että muistat ajan, jolloin pyhä Birgitta-rouva vielä vaelsi ihmisten

+seassa?" Hänellä itsellään oli sama nimi kuin pyhimykselläkin, ja

+siitä oli hän sekä iloinen että ylpeä.

+

+"Pikku sisar", vastasi päänunna surunvoittoisesti hymyillen -- ja

+siitä hetkestä lähtien kutsuivat nunnat häntä aina vain "Pikku

+Sisareksi" -- "niin vanha ei ole kukaan meistä. Me nunnat näemme

+kuitenkin sen pyhän naisen joskus unissamme, mutta se tapahtuu vain

+silloin, kun meitä odottaa hyvin suuri onni. Aivan kuin hyvä äiti

+käyskelee hän ympäri luostaria ja katsoo tarkoin, että tuli ja kaikki

+kynttilät ovat huolellisesti sammutetut yöksi. Siksipä ei Vadstena

+voikaan koskaan palaa."

+

+Pikku Sisar ajatteli, voisiko hänestä koskaan tulla kyllin

+arvokasta näkemään sellaista unta. Mutta ensimäisinä päivinä oli

+hänellä paljon uutta nähtävänä ja kuultavana ja koettavana. Hän

+sai suudella rukousnauhaa, joka oli kuulunut satakymmenen vuotta

+vanhalle nunnalle Ramborg Bruddentyttärelle. Sisar Ramborg oli ollut

+luostarin ensimäisiä asukkaita, ja heitä mainittiin aina erikoisella

+kunnioituksella. Hän sai hivellä kädellään alttariliinoja, jotka

+taitava Anna Laasentytär oli ommellut. Hän sai myöskin hiljaa istua

+Botilda Pietarintyttären vieressä ja katsella, miten tämä piirteli

+mitä sirointa kirjoitusta vasikannahalle, jonka hän oli saanut Skaran

+piispalta. Kun nunna oli kirjoittanut pari lehteä valmiiksi, meni

+hän veljien puheluristikolle ja pudotti ne seinään kiinnitettyyn

+tynnyriin. Kun sitten tynnyriä pyörähytettiin ympäri, otti munkki

+toiselta puolen pohjalle jääneet lehdet. Sillä ristikon takana oli

+munkkiluostari. Munkit olivat oppineita ja vakavia miehiä, mutta he

+eivät saaneet koskaan tavata nunnia muualla kuin puheluristikolla.

+Heillä oli suuri sali täynnä kirjoja, ja arvokkaimmat riippuivat

+seinällä ketjuihin kiinnitettyinä.

+

+Hauskinta oli kuitenkin Pikku Sisaresta leikitellä nukellaan, jonka

+hän oli tuonut luostariin pikkukapineittensa joukossa. Nukke oli

+puusta ja sen hame kankeata hopeakangasta. Hän sitä riisui ja puki ja

+suuteli ja valmisti sille vuoteen iltaisin.

+

+Mutta kun lauvantai tuli, kulki päänunna katsomassa, ettei

+sisarilla ollut mitään luvatonta arkuissaan. Silloin täytyi Pikku

+Sisarenkin avata arkkusensa ja antaa hänelle nukke, vaikka kyyneleet

+kihosivatkin silmiin. "Jumalan palvelijatar ei saa omistaa mitään",

+sanoi päänunna lempeästi ja vei nuken mukanaan. "Nyt rupeat sinä

+neulomaan ja askartelemaan meidän vanhempien kanssa."

+

+Pikku Sisar ajatteli nukkeansa koko illan. Kolme kertaa aterian

+kestäessä kopahutti aina päänunna veitsellään pöytään, jolloin kaikki

+nousivat seisaalleen ja toistivat: "Ave Maria, ave Maria!" Sitten

+saivat he huvitella puutarhassa ja puhella, mutta ilman lörpöttelyä

+ja turhia sanoja, vaan Pikku Sisar kulki alakuloisena itsekseen ja

+suri katkerasti.

+

+Kun tuli maatamenon aika, kömpi hän sarkavuoteelleen. Mutta hänen

+oli vaikeata nukkua. Hän loikoi siinä ja tuijotti itkettynein silmin

+harmajasumuiseen kevätyöhön. Varovasti hiipi hän ovelle ja heitti

+pelokkaan katseen toisiin avonaisiin koppeihin. Siellä makasivat

+nunnat vuoteillaan yöhameissaan ja hunnuissaan. Kun hän näki, miten

+levollisesti he nukkuivat yksinkertaisissa puvuissaan kaukana

+maailman myrskyistä, halasi hän yhä palavammin pian tulla heidän

+kaltaisekseen. Vartijatar tuli sulkemaan ovia, kaikki vaipui syvään

+hiljaisuuteen, ja Pikku Sisar veti jälleen nahkapeitteen korviinsa.

+

+Silloin tunsi hän lempeän käden laskeutuvan sydämelleen, ja kun

+hän katsahti ylös, seisoi siinä hänen puoleensa kumartuneena vanha

+rouva, joka oli kauniimpi ja hellempi kuin kukaan ihminen. Valkeilla

+hiuksilla väräjöi kirkas valokehä. "Sinä yrttitarhani helein

+kukkanen", sanoi hän äidillisesti, "miksi lyö sydämesi niin kovaa

+toisten nukkuessa? Minä olen Birgitta, ja minä olen muuttava sinun

+ensimäisen surusi tuoksuviksi ruusuiksi ja minä olen pian noutava

+sinut vielä täydellisempään iloon, missä ei itkua ole."

+

+Pikku Sisar tarttui hänen käteensä, peljäten unen loppuvan, mutta

+silloin soi jo kello. Vaikka oli vasta kolmen, neljän aika aamulla,

+nousi hän vuoteestaan, vilusta väristen. Hän sytytti kynttilänsä ja

+seurasi toisten nunnain kulkuetta kirkkoon, missä he tervehtivät

+auringonnousua kiitoslauluin. Kaksitellen astuivat he sitten

+avonaisen haudan ääreen, missä päänunna otti multaa käteensä ja

+puhui kuolemasta. Sitten kuunneltiin messuja ja neulottiin suuressa

+salissa, jonka akkunat loistivat kirkkaina. Silloin ei saanut kukaan

+puhua. Mutta luostarin hiljaisuudessakin tunsi Pikku Sisar sydämensä

+yhtä iloiseksi kuin ennenkin, eikä kukaan kuullut hänen enää

+valittavan.

+

+Joskus tapahtui kyllä, että joku nunnista painoi päänsä rinnoilleen

+ja joutui maailmallisten ajatusten kiusattavaksi. Silloin löi

+ikäänkuin rauhattomuuden aalto läpi kaikkien sydänten, ja rikollinen

+pantiin pimeään huoneeseen rukoilemalla parannusta tekemään. Kun

+hän tuli ulos, oli hän jälleen samanlainen kuin aikaisemminkin, ja

+ensimäisen iltasoiton jälkeen tulivat kaikki sisaret hänen luokseen

+ja kuiskasivat: "Antakaa meille anteeksi, jos joku meistä on teidän

+mieltänne pahoittanut, kuten me teille anteeksi annamme kaikesta

+sydämestämme!"

+

+Sukulaiset ja ystävät kolkuttivat joskus maailmanportille, ja Pikku

+Sisar sai silloin puhua heidän kanssaan ristikon läpi. Mutta mitä

+enemmän päiviä kului, sitä enemmän unhoittivat maailman asukkaat

+hänet, sillä heillä oli omat taistelunsa taisteltavinaan. Sitävastoin

+tuli usein kuolemansairaita ylimyksiä veljien luostariin. Heille

+laitettiin vuode oljista sairastupaan, ja he olivat onnellisia

+saadessaan viimeiseen asti kuulla kellojen soittoa, ja kuninkaan

+tytär pesi sairaiden vaatteita.

+

+Hän ei ollut enään yhdeksän vuotias, vaan yhdeksäntoista, jopa yli

+kahdenkymmenenkin. Mutta aina häntä vain sanottiin Pikku Sisareksi,

+sillä hän oli niin hintelä ja hänen astuntansa niin kepeä, ja hän

+oli niin kalpea ja läpikuultava, kun hän käyskeli siinä valkoisessa

+kruunussaan jalavain alla. Sisaret eivät lainkaan ihmetelleet, ettei

+niin hiljainen, niin rakastettava olento voinut pitkäksi aikaa

+pysähtyä maan päälle. Eräänä aamuna tapasivat he hänet niin heikkona,

+että he lähettivät hakemaan rippi-isää, ja rippi-isä pani palavan

+vahakynttilän hänen käteensä ja kuiskasi: "Jumala sytyttäköön sinulle

+ijankaikkisen valon!"

+

+Kun hän oli uinahtanut ikuiseen lepoon, vei päänunna sisaret

+kaapilleen etsimään kätkettyä nukkea ja panemaan sen säilyyn vainajan

+viattomaksi muistoksi. Mutta siinä, mihin nukke oli laskettu, olikin

+nyt mitä ihanimpia, tuoreimpia ruusuja, vaikka kevät oli vasta aivan

+alullaan. Päänunna poimi ruusut viittaansa. Vaan joka kerta, kun hän

+oli ottanut niitä kourallisen, lehahti hämärään kaappiin uusi, yhtä

+vienosti tuoksuva ruusukumpu, kunnes hän lopulta ei jaksanut enempää

+kantaa. Hän meni silloin vainajan kammioon ja siroitteli kaikki

+ruusut Pikku Sisaren ruumiille.

+

+Illalla tulivat veljet ja kantoivat hänet paareilla kirkkoon. Sinne

+haudattiin hänet nunnien yölaulujen hymistessä ja päivän viimeisen

+kajastuksen kullatessa länsiseinän suippokaarisia akkunoita.

+

+

+

+

+XXVII.

+

+BRUNKE-VUOREN TAPPELU.

+

+

+Yöllä lokakuun 10 päivää vasten 1471 loimusi lukemattomia nuotioita

+Brunke-vuorella. Urhea kuningas Kristian, Oldenburgilaisen

+hallitsijahuoneen kanta-isä, oli leiriytynyt sinne tanskalaisineen,

+vaikuttaakseen Tukholman ja ottaakseen sitten koko Ruotsin haltuunsa.

+Vallikoppain takana korjailivat sotamiehet ampuma-aseitaan.

+Suurimmat kanuunat, tappelun päätekijät, olivat komeasti koristetut

+irvistelevin naamoin ja avokitaisin jalopeuroin. Muutamat niistä

+olivat pitkiä ja kapeita kuin käärmeet, jolla nimellä niitä

+kutsutuinkin. Sotamiehet kieppuivat iloisina kantapäillään ja

+mäjähyttelivät anturoitaan, ja jokaiselle kanuunalle olivat he

+antaneet lempinimen. "Sinä Susikoira!" huusivat he suurelle

+mörssärille, jonka kita ammotti tähtiä kohti. "Huomenna sitä tulee

+ulvontaa ja pauhua. Kuningas Kristian on luvannut antaa ruotsalaisten

+Sten Sturelle vitsaa kuin pahaiselle paitaressulle ikään."

+

+Lähellä kuninkaantelttaa istui ritarillinen Kristian kookkaana ja

+väkevänä, ympärillään Tanskan komeimmat, jokapäiväisissä aseleikeissä

+karaistuneet aatelismiehet. Hänen yläpuolellaan liehui Tanskan

+punainen lippu, valkea risti keskellä, kuuluisa lippu, joka eräässä

+taistelussa oli pudonnut suoraan taivaasta.

+

+Pohjoiseen pitkin Brunke-vuoren harjua oli metsäistä ja pimeätä.

+Siellä oli pyhän Yrjänän kappeli ja pitaalitautisten sairaala.

+Kun pitaaliset kävelivät mäillä, täytyi heidän aina kieputtaa

+jäniksenräikkää tai nelistää pientä kelloa, jotta terveet tietäisivät

+ajoissa paeta heitä. Tänä yönä ei ollut tuossa synkässä asunnossa

+montakaan onnetonta, jotka olisivat voineet nukkua.

+

+Päivän koittaessa alkoi teräspäähineitä välkkyä Järvan tiellä.

+Sten Sture siellä talonpoikaisjoukkoineen kuunteli polvillaan

+messua ja ripitti itsensä. Silloin luulivat he nähneensä verta

+tippuvan pystytetystä ristiinnaulitun kuvasta. Vakuutettuina

+taistelevansa oikean asian puolesta, hypähtivät he jaloilleen ja

+tarttuivat aseisiinsa. Tappelumerkiksi käärivät he olkia ja lehviä

+kypäreihinsä. Kolmetoistasataa haarniskapukuista ratsumiestä tuli

+avuksi kaupungista Kungsholman yli, ja Sten Sture ratsasti sotajoukon

+eteen ja piti puheen. Hän oli päällikkö kansan mielen mukaan, viisas,

+sanassaan pysyvä, oikeutta harrastava ja tunnollinen, ja talonpojat

+tiesivät, että hän oli heidän ystävänsä. "Jos te milloinkaan tahdotte

+nauttia rauhaa Ruotsissa", sanoi hän, "niin seisokaa tänä päivänä

+väistymättä minun kanssani!" -- "Niin teemme Jumalan avulla!"

+huusivat he kaikki ja nostivat kätensä. Sitten kalisuttivat he

+kilpiänsä sotahuutojen raikuessa. Pelottomina kulkivat he sitten

+hiekkaharjuja kohden ja lauloivat:

+

+    Me Herran nimeen vaellamme,

+    Hänen armoonsa me uskallamme.

+    Kulkumme käy isoon Tukholmaan!

+    Kun pakoon vain ei Kristian nyt lähtis puittamaan!

+

+Nuolia laskettiin uutterasti joutsille, ja ne, joilla oli pyssyjä,

+laukaisivat niitä sytyttimillään. Hitaasti eteni ruotsalaisten

+päälippu honkien välitse, ja tuhansin äänin virittivät talonpojat

+pyhän Yrjänän laulun. Mutta tanskalaiset pitivät lujasti puoliaan,

+ja pian horjui lippu sinne tänne ja painui jälleen rinnettä alas.

+Vielä kerran ryntäsivät talonpojat vihollisen kimppuun ja iskivät

+keihäin ja miekoin, mutta vielä kerran täytyi heidän väistyä. Sten

+Sture arveli silloin parhaaksi taistella tasaisella maalla ja

+kääntyi niitä tanskalaisia vastaan, jotka seisoivat pyhän Klaaran

+luostarin lähettyvillä. Hänen hevosensa edessä juoksi leveäharteinen

+talonpoika, jota sanottiin Vahvaksi Karhuksi, ja raivasi hänelle

+tietä musertavin iskuin.

+

+Kiivaasti puolustautuen vetäytyivät tanskalaiset kukkulaa kohti.

+Heidän palavista etuvarustuksistaan vyöryi savua ja tulta, sillä

+kaupungin porvarit olivat hyökänneet niiden kimppuun pelottoman

+Nuutti Possen johdolla. Sankarillisesti taisteli kuningas Kristian

+välkkyvässä haarniskassaan keskellä kuuminta kahakkaa. Omalla

+kädellään löi hän Nuutti Possen kumoon, niin että tämä virui

+hetkisen kuin kuolleena maassa, mutta itsekin sai hän niin ankaroita

+haavoja, että verta vuoti hänen suustaan, ja hänen miestensä täytyi

+viedä hänet pois taistelukentältä. Kummallisia juovia ilmestyi

+taivaankannelle, ja ruotsalaiset huusivat niitä pyhän Eerikin

+miekaksi. Molemmat valtakunnanliput olivat nyt joutuneet vastakkain,

+ja viisisataa tanskalaista aatelismiestä virui verissään Tanskan

+lipun ympärillä, kun ruotsalaiset sen lopulta valtasivat ja painoivat

+sen maata kohti.

+

+Sillävälin oli muuan ruotsalainen joukko kiertänyt vuoren pohjoisen

+puolelta metsien taitse ja hyökännyt vihollisen selkään, niin että

+tanskalaisten täytyi paeta ja tomupilvessä painuivat he Blasieholmaa

+kohti. Hurjassa sekamelskassa ryntäsivät he sillalle, joka johti

+Näck-virran yli, mutta ruotsalaiset olivat salaa sahanneet sen

+kannatuspuut poikki, ja se suistui räsähtäen veteen. Niiden, jotka

+eivät vielä olleet kaatuneet tai hukkuneet, täytyi silloin heittää

+aseensa ja antautua ehdoitta vangeiksi. Niin että sinä päivänä pääsi

+Sten Sture saamasta vitsaa pahaisen paitaressun tapaan.

+

+Tykyttävin sydämin olivat rouvat ja neidot seuranneet taistelun menoa

+Tukholman linnan tornista. Ilonkyyneliä vuodattaen riensivät he alas

+tervehtimään sukulaisia ja ystäviä, jotka nyt kulkivat kaupunkiin

+Sten Sturen kanssa. Ylhäiset ja alhaiset syleilivät toisiaan, ja

+kirkkojen kellot kumisivat. Virsin ja messuin kiittivät ruotsalaiset

+Jumalaa ja pyhää Yrjänää voitosta, joka oli pelastanut maan.

+

+Vapaa-ehtoisia lahjoja koottiin. Niillä laitettiin Isoon kirkkoon

+komea pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen kuvapatsas, ja se pyhä Yrjänä ei

+ole vieläkään hellittänyt miekkaa kädestään.

+

+Sten Sturesta tuli sitten viisas valtionhoitaja. Hänen aikanaan

+painettiin ensimäinen kirja Ruotsissa, ja Uppsalaan perustettiin

+Pohjolan ensimäinen yliopisto. Kuningas Kristian katsoi viisaimmaksi

+ainakin toistaiseksi antaa vitsansa viheriöidä metsässä. Mutta hänen

+kuoltuaan sai Sten Sture taistella monet taistelut hänen poikaansa

+Hannua vastaan, joka kruunattiin Ruotsin kuninkaaksikin. Tanskan

+kuningatar suljettiin vihdoin Tukholman linnaan, ja hän puolusti

+sitä kuin mies. Vasta kun holvit ja kellarit olivat ruumiita täynnä,

+antautui hän vangiksi.

+

+Sten Sture saattoi hänet rajalle asti, mutta kotimatkalla sairastui

+hän ja kuoli Jönköpingissä. Kaupunginvouti pukeutui silloin

+kauppiaaksi ja vei ruumiin salaa vuotiin käärittynä re'essä

+Tukholmaan. Muuan palvelijoista, joka kooltaan ja ryhdiltään

+muistutti herra Steniä, sai sen sijaan ottaa ylleen kuolleen

+isäntänsä vaatteet ja ritarinvitjat ja istua hänen hevosensa

+selkään. Vanhaa valtionhoitajaa oli usein vaivannut vaikea

+silmätauti. Palvelija sitoi sentähden kääreen silmilleen ja

+jokaisessa yöpymispaikassa meni hän heti maata ja puhalsi kynttilät

+sammuksiin. Onnettomuudesta puhuttiin vasta Tukholmaan päästyä.

+Ruotsalaismielisillä herroilla oli siten ollut aikaa järjestää

+ja selvitellä asiat, ja valtionhoitajaksi valittiin herra Svante

+Niilonpoika. Hänen isänsä oli ollut vanhan herra Stenin ystävä ja

+asetoveri, ja hän polveutui äidinpuolelta eräästä Sture-nimisestä

+ritarista.

+

+Sten Sture haudattiin Strängnäsin tuomiokirkkoon, eikä Ruotsi ole

+koskaan lakannut kunnioittamasta häntä ja lukemasta häntä suurimpien,

+jaloimpien miestensä joukkoon.

+

+

+

+

+XXVIII.

+

+TARINA PAKSUSTA PÄÄMUNKISTA JA LJUNGBYN JUOMASARVESTA JA PILLISTÄ.

+

+

+Ljungbyn läheisellä tasangolla Skånessa on kivi, joka korkeudeltaan

+ja pituudeltaan on kuin pieni tupa. Sitä sanotaan Hiidenkiveksi.

+Nykyään on salama tappanut kaikki hiidet ja peikot ja menninkäiset,

+mutta ennen muinoin kohosi kivi joulu-yönä kultaisille pylväille, ja

+sen alla sytyttivät kääpiöt kynttilänsä ja kisailivat ja pyörivät

+piiriä.

+

+Jens Holgerinpoika, joka asui Ljungbyn kartanoa, oli uljas soturi

+mahtavaa Ulvstandin sukua. Monet seikkailut oli hän jo kokenut sekä

+maalla että merellä, mutta hänen iloinen mielenlaatunsa oli pysynyt

+aina yhtä muuttumattomana. Vain yksi seikka häiritsi hänen rauhaansa.

+Jo vuosikausia oli hän riidellyt eräästä maapalasesta naapurinsa,

+Bäckaskogin paksun päämunkin kanssa, joka oli aina voittanut hänet

+oveluudellaan.

+

+Eräänä aurinkoisena päivänä, puolisen aikaan, kun Jens seisoi

+Hiidenkiven varjossa peltojaan tarkastelemassa, näki hän päämunkin

+tulevan tietä pitkin. Joko nyt sitten peikot kuiskasivat hänelle

+ilkeitä neuvojaan tai valtasi miehen hänen tavallinen ilvetuulensa,

+äkkiä hän vain alkoi hieroa käsiään ja myhäillä. Tyytyväisenä

+kiiruhti hän takaisin linnaan, joka hyvin rauhallisesti kuvastui

+ympäryshautansa veteen.

+

+Pian kuulikin hän paksun päämunkin puhkavan ja ähkävän portaissa. Hän

+käski munkkia heti istumaan ja toimitti hänen toiselle puolelleen

+kannun heikompaa olutta ja toiselle kannun vahvempaa. Jumalanmiehen

+eteen pantiin hanhi ja sorsa ja lahna ja viinistä, pippurista

+ja inkivääristä valmistettu liemi. Päämunkki kävi herkkuihin

+urhoollisesti käsiksi, mutta hän oli vielä niin hengästynyt, että

+puhe sujui kovin vaivaloisesti. Jens käski silloin palvelijoitansa

+kahdella päätäpäin jatketulla vyöllä mittaamaan päämunkin paksuutta,

+mutta eiväthän ne mihinkään riittäneet. Vasta kun pantiin kolme vyötä

+perättäin, saatiin ne töin ja tuskin menemään solkeen.

+

+"Kunnioitettava ystäväni ja isäni", sanoi silloin Jens Holgerinpoika,

+"minä tiedän varman keinon sinun lihavuutesi paranteiksi, ilman

+että sinun on lainkaan tarvis uskaltaa minulle niin kallisarvoista

+henkeäsi vaaraan minkäänlaisin sisällisin lääkejuomin ja rohdoin."

+

+"Mutta annahan kuulua, rakas ystävä!" puuskui päämunkki ja virkisti

+itseään aika vahvalla siemauksella suuremmasta kannusta. "Olen

+palkitseva sinua parhaani mukaan."

+

+"Keinoni on salaisuus, jonka minä ilmaisen vain hyvin

+vastenmielisesti", jatkoi Jens miettiväisenä. "Mutta vanhan

+ystävyytemme takia suostun siihen kuitenkin yhdellä ehdolla. Me

+vahvistamme sopimuksen, jonka mukaan sinä maksat minulle sata markkaa

+ja pysyt täällä kymmenen viikkoa, ja minä teen sinut siinä ajassa

+hoikaksi ja hinteläksi kuin helmenompelijakisällin."

+

+Sopimus kirjoitettiin siinä paikassa pergamentille, ja molemmat

+vahvistivat sen nimillään.

+

+Kun päämunkki jonkun ajan kuluttua tuli parannusmenettelyä alkamaan,

+vei Jens hikeä vuotavan vieraansa pajaan. Siellä oli nokista

+ja pimeätä. Suuttuneena aikoi Hänen Arvoisuutensa kääntyä heti

+tiehensä, mutta pari vahvaa seppää tarttui häneen käsiksi ja riisui

+häneltä vaatteet. Hänen vastustelunsa ja huutonsa eivät auttaneet

+mitään. Miehet panivat kahleet hänen jalkoihinsa, kiinnittivät ne

+alasintukkiin ja ojensivat hänelle valtavan väkivasaran. Jensiä

+nauratti aika lailla siellä ovella, ja kuiskattuaan muutamia käskyjä

+sepille, meni hän matkaansa.

+

+Päämunkki työnsi väkivasaran luotaan ja istuutui alasintukille ja

+piti aika ääntä. Illemmalla muuttui hän säyseämmäksi ja pyysi vähän

+syödäkseen.

+

+"Ei puhettakaan, ennenkuin taot niin että kipinät sinkoilevat",

+vastasivat sepät. "Silloin saat joka kolmas tunti puolikkaan leipää

+ja pikarillisen raikasta lähdevettä. Panemme tähän kynnykselle

+ateriasi, jotta saat aikaa miettiä asiaa. Opi nyt tietämään, miltä

+maistuu tyhjä vatsa ja raskas työ!"

+

+Päämunkki kohautti olkapäitänsä. Aikaisin aamulla heräsivät kuitenkin

+sepät ankaraan jyskeeseen ja puuskuntaan. Nälkäinen päämunkki siinä

+paukutteli väkivasaraansa. Hänen kasvonsa kiilsivät kuin omena, ja

+hän pullisti poskensa kuin torvensoittaja, ja hiki valui virtoina.

+Mutta vasara heilui heilumistaan. Vihdoin tuotiin hänelle kehno

+ateria, ja leipä hupeni viimeiseen murenaan, ja vesipikariin jäi

+tuskin tilkkaakaan jäljelle.

+

+Pum, pum kaikui päivä päivältä pajasta, ja aina kepeämmin ja

+nopsemmin, mitä enemmän ruokahalu kasvoi. Jens kuuli aina

+makuukammioonsa asti, miten hänen riitaveljensä aherteli kovassa

+työssään.

+

+Kun ensimäinen viikko oli kulunut, tuli hän pajaan kolmine voineen

+ja mittasi päämunkin paksuutta. "Kas, kas", lohdutti Jens, "jo

+kokonaisen vyön hoikempi. Vielä yhdeksän viikkoa, ja luostarisi

+veljet polttavat ilosuitsutuksia nähdessään ihmeen, joka on sinulle

+tapahtunut."

+

+Päämunkki väänteli käsiänsä ja valitti ja rukoili, mutta kirjoitettu

+oli kirjoitettu. Vielä viikon perästä oli hän niin hoikka ja hintelä,

+että hän tarvitsi enää vain yhden vyön, ja kun hän oli takoa

+kalkutellut vieläkin viikon, saattoi vyön kiristää yli puolivälin.

+Noki oli tehnyt hänet aivan tuntemattomaksi, ja sekä paita että

+paljaat sääret olivat yhtä mustat.

+

+Epätoivoissaan ei hän tiennyt muuta keinoa kuin lahjoa oppipoika

+viemään sanaa luostariin. Sieltä kiiruhtivat heti kirjeet piispalle

+ja Tanskan kuninkaalle.

+

+Vihdoinkin piirittivät pajan ratsumiehet ja vapauttivat laihtuneen

+päämunkin. Hullunkurisen parannusmenettelynsä rangaistukseksi sai

+Jens itse maksaa ne sata markkaa, jotka hän oli pyytänyt tepsivästä

+keinostaan, mutta hän ei silti menettänyt kuninkaan suosiota eikä

+iloista mieltään.

+

+Eivätkä peikotkaan Hiidenkiven alla ottaneet parantaakseen tapojaan,

+vaan pitivät eräänäkin joulu-yönä muutamia vuosia jälkeenpäin

+meluavia juominkeja kolossaan. Ljungbytä hallitsi silloin rouva

+Sissela Ulvstand, joka oli leski. Hän tuli uteliaaksi ja käski

+hevosmiehensä ratsastamaan sinne.

+

+Kun mies oli tullut Hiidenkivelle, tirkistelivät maahiset kiven alta,

+pieni musta hiustupsu kumpaisellakin korvallisella, ja ojensivat

+hänelle täytetyn juomasarven ja pillin. "Juo kääpiöiden kuninkaan

+terveydeksi", sanoivat he, "ja puhalla sitten hänen kunniakseen

+pillin molempiin päihin!"

+

+Että pilli oli norsunluuta, senhän saattoi nähdä, sillä peikot

+valaisivat häntä vihreäloisteisilla kynttilöillään. Mutta

+juomasarvessa oli kullanhohtoiset helat ja koristukset, ja se oli

+aikoinaan kuulunut jollekin aivan tuntemattomalle eläinlajille.

+Molemmat näyttivät hyvin vanhanaikaisilta. Hän aikoi juuri nostaa

+sarven suulleen ja suipensi jo huuliaan. Silloin näki hän vuoren

+lumoihin joutuneen neitosen, joka istui kyyristyneenä syvimmällä

+kiven kolossa, kohottavan kättään ja heiluttavan varottavasti

+sormeaan.

+

+Hän ei ensin tiennyt, miten olla, kuin eleä, vaan pyyhkäisi pari

+kertaa hihallaan suutansa ja tuijotti mesijuomaan. Äkkiä heitti hän

+sarven sisällön yli olkansa. Mutta muutamia pisaroita putosi hevosen

+lautasille ja poltti niin kovasti, että se laukkasi yli ojien ja

+peltojen. Ehdittiin tuskin vetää nostosilta hänen jälkeensä ylös,

+ennenkuin kääpiöt jo olivat ennättäneet ympäryshaudalle.

+

+"Rouva Sissela!" huusivat he ja puivat pieniä nyrkkejään tähtien

+kimalluksessa. "Sinun suvustasi on tuleva mahtavin Tanskan

+valtakunnassa, jos annat meille aarteemme takaisin. Mutta kaikkein

+onnettomin auringon alla on siitä ihmisestä tuleva, joka vie ne pois

+tältä seudulta."

+

+Rouva Sissela seisoi akkunassaan ja hymyili, vähääkään välittämättä

+heidän uhkauksistaan, ja koko joukon täytyi niin lyntystää takaisin

+Hiidenkivelle.

+

+Seuraavana päivänä sai hevonen surmansa, ja sitä seuraavana päivänä

+sairastui mieskin ja kuoli. Niin usein kun sitten peikkojen kapineita

+kuljetettiin pois, sattui aina kummallisia tapauksia sille, joka

+niitä säilytti. Taikka myöskin pääsi tuli irti Jens Holgerinpojan

+vanhassa linnassa. Sentähden olikin monen mielestä viisainta olla

+ärsyttämättä peikkoja ja antaa heidän entisten tavaroittensa jäädä

+Ljungbyhyn.

+

+Siellä ovat ne vielä tänäkin päivänä, ja jos haluat, voit vieläkin

+puhaltaa pillin molempiin päihin kääpiöiden kuninkaan kunniaksi.

+

+

+

+

+XXIX.

+

+VANHAT LAIT, JÄYKÄT MIELET.

+

+

+Lähellä Sundin kirkkoa Itägötanmaalla asui leski Ingiäll. Hän oli

+niin köyhä, että kun hänen miehensä kuoli, pani hän avaimet paareille

+osoittaakseen velkojille luopuvansa kaikesta, mikä ennen oli ollut

+hänen, ja jättävänsä kaikki heille. Mutta tyttärille piti sittenkin

+olla koreat vaatteet. Kun suru-aika oli ohi, hankki hän sentähden

+punaista kangasta ja rupesi neulomaan hametta.

+

+"Kenelle siitä tulee?" kysyivät kaikki kolme sisarta ja kävivät hänen

+ympärilleen. "Minulle siitä tulee!" huusi yksi. "Minä olen vanhin".

+-- "Minua se pukisi paremmin", väitti toinen, joka oli kaunein.

+

+"Saatte pitää sitä vuorotellen", vastasi äiti ja leikkasi poikki

+viimeisen langan.

+

+Tullia, sisarista nuorin, nosti kädet niskalleen ja tuijotti kattoon.

+"Niinpä niin, me saamme pitää sitä hametta kukin sunnuntainamme

+messuun mennessämme", ivaili hän. "Ja kukin sunnuntainamme saamme me

+kuljeskella ryysyissämme."

+

+Hän syöksyi vanhuksen kimppuun nyrkit sojossa ja löi häntä ja

+reutoili hametta itselleen.

+

+Äiti Ingiäll väistyi nurkkaan itkemään. Hän huokaili ja ajatteli,

+että parempaa kohtelua hän olisi ansainnut lapsiltaan. Äkkiä alkoi

+hän innokkaasti kuivata silmiään, jottei kyynelten jälkiä näkyisi ja

+kääntyi jakkarallaan. Kylänväki oli avonaisesta ovesta nähnyt koko

+jupakan ja kokoontunut paikalle uhkaillen ja muristen. Äiti nousi

+horjuen seisomaan ja yritti sulkea ovea, pelastaakseen pahansisuisen

+tyttärensä, mutta liian myöhään.

+

+"Moista ei ole vielä koskaan kylässämme tapahtunut", sanoi pari

+kunnianarvoista valkopartaista miestä tupaan astuessaan. "Ingiäll,

+hetki hetkeltä, päivä päivältä olet sinä tehnyt työtä ja ahertanut

+köyhyydessäsi. Aina vain olet sinä ajatellut lapsiasi ja harvoin olet

+sinä suonut itsellesi tämän maailman hyvyyttä. Me luulimme näkevämme

+heidät suutelemassa sinun valkoista päätäsi, mutta häväistys ja

+lyönnit tulivat palkaksesi, Ingiäll. Tässä täytyy ikivanhan lain

+astua voimaansa."

+

+Tullia seisoi lieden ääressä ja hymyili ylpeästi ja uhmailevasti, kun

+kylänmiehet toivat köyden ja sitoivat hänen kätensä selän taakse.

+Ja niin vietiin hänet käräjätalolle ja sieltä kihlakunnan arkkuun.

+Maalaisvankiloita kutsuttiin niihin aikoihin sillä nimellä. Se oli

+hyvin syvä kuoppa, jota peitti kolme, neljä hirsikertaa ja turvekatto

+kuin kellaria ikään. Siinä ei ollut tulisijaa eikä akkunaa, ja

+tikapuut, joita hän kiipesi alas, vedettiin heti kuopasta.

+

+Yöstä tuli pimeä ja pitkä, ja äiti tuli tuomaan hänelle kynttilää,

+jotta aika kepeämmin kulkisi. Ingiäll kumartui ristikolle, joka

+oli pantu kuopan oveksi ja nyyhkytti: "Rakas lapseni, mitä ei äiti

+antaisi anteeksi! Miten sinä nyt kärsitkään. Kunpa vain voisin sinua

+auttaa! Mutta kukaan ei tahdo kuulla minua, vaikka minä kuinka

+polvillani kerjäisin sinulle armoa."

+

+Tytär istui vaiti ja tuijotti kynttilän liekkiin. Muutamien öiden

+kuluttua tuli Ingiäll takaisin tuomaan uutta kynttilää, mutta nyt

+heitti hän myös kuoppaan punaisen hameen. "Jos se voi tuoda sinulle

+jotakin lohdutusta, tyttäreni", huokasi hän, "niin pidä se yksinäsi!

+Sisaresi seisovat tässä takanani, eivätkä tahdo enää milloinkaan

+koskea siihen, joka on saanut niin paljon pahaa aikaan. Voi sitä

+koreata kangasta, voi minun kuihtuneita käsiäni, voi, että se puku

+milloinkaan tuli neulotuksi! Miksi kuuntelinkaan minä, rutiköyhä

+leski, teidän turhamaisia rukouksianne, miksi olikaan sydämeni niin

+heikko?"

+

+Heti hypähti Tullia kohoksi, puki hameen ylleen, tarkasteli

+sitä kynttilän valossa ja käänteli ja väänteli itseään sangen

+tyytyväisenä. "Tuosta nyt näette, että hän on vain ajattelematon

+lapsi, joka ei käsitä vielä mitään", sanoi äiti papille, joka juuri

+läheni muutamien soihdunkantajien seuraamana. Hetki oli tullut,

+jolloin tyttö piti vietämän kuolemaan.

+

+"Vanhaan lakiin saamme kaikki mukautua, äiti Ingiäll", vastasi hän ja

+tuotatti tikapuut Tullian nousta niitä myöten kuopasta. "Niin kauvan

+kun mielet ovat jäykät, puhuu lakikin jäykkää kieltä. Toisin ei voi

+olla. Vuoda mieliimme, taivaallinen rakkaus, niin ettei meille enää

+tarvitse takoa rautakahleita, ja että äiti voi aina iloiten katsahtaa

+tyttärensä silmiin!"

+

+Muhkeana kuin kuninkaan morsian kulki nyt Tullia liehuvassa

+punahameessaan, jota hän oli niin kovin halunnut. Päivä sarasti, ilma

+oli tyyni, ja kynttilät ja soihdut paloivat kirkkaina ja suoraan.

+Eräällä kukkulalla Lillsjön rannalla täytyi hänen ankaran lain

+määräyksen mukaisesti astua valmiiseen hautaan. Hänen päänsä päälle

+ripustettiin leipä nuoraan niin korkealle, ettei hän ylettynyt siihen

+ja sitten jätettiin hänet oman onnensa nojaan.

+

+Muutamien päivien kuluttua tuli kansa luomaan hautaa auki jälleen.

+Silloin näkivät ne, jotka lähinnä seisoivat, pienen läpikuultavan

+olennon leijailevan ylös lapioiden välitse. Se ei ollut suurempi

+lasta, mutta sillä oli Tullian piirteet. Ensin olivat silmät

+pelästyneet ja murheellisen katuvaiset, mutta vähitellen valui niihin

+pisara taivaallisen rakkauden ihanuutta, ja kun pienet siivet vihdoin

+hiljaa levisivät lentoon, kaikui ilmoista kuin leivosen liverrys.

+

+Pitkät ajat osoitti sitten nelikulmainen paasi tämän kummallisen

+tapahtuman paikkaa.

+

+

+

+

+XXX.

+

+NUORI HERRA STEN.

+

+

+SAKARISTOSSA JA PIISPANLINNASSA.

+

+Nuori herra Sten paistatteli päivää akkunan loukossa Örebron linnassa

+alussa vuotta 1512.

+

+Hän piteli käsiään koholla, jotta aurinko saisi oikein paistaa

+niihin. Jouluhämärä oli synkkänä ryöminyt maata myöten pitkine

+varjoineen, mutta heti kun uudenvuoden kellot olivat soineet,

+kirkastui ilmakin. Nyt kimalteli linnanhauta kuin kesäkuunpäivänä.

+

+"Niin käy aina", sanoi hän. "Tammikuu, sinä olet talven kaunis

+kesäkuukausi, vaikka sinun onkin huurretta parrassasi."

+

+Muuan munkki astui yli kynnyksen, kengät lumessa. Kaapu oli kireälle

+pingoitettu ja kankeaksi jäätynyt, ja sen alla kilahteli rautapaita.

+

+"Vuosi käy vielä lapsenpaidoissa tammikuussa", sanoi hän ikäänkuin

+jatkaakseen herra Stenin ajatuksia. "Se luulee kaiken olevan

+leikkiä vain. Mutta sitten tulee helmikuu ensimäisine karvaine

+muistomarjoineen ja pistelee kuin naskalilla. Niin on myöskin sinun

+laitasi, herra Sten. Yhdeksäntoistavuotias, tuskin sitäkään! Ja jo

+linnanpäällikkö ja ritari. Mutta vedäppä rautahansikkaat käsiisi.

+Helmikuun sää on tullut."

+

+Herra Sten kalpeni aavistavasti. "Koskeeko se isääni,

+valtionhoitajaa?"

+

+Munkki katsahti ympärilleen, ollakseen varma, etteivät muut heitä

+kuulleet. "Valtionhoitajamme, herra Svante piti äskettäin kokousta

+vuorimiesten kanssa Västeråsissa", kuiskasi hän ja kumartui alas.

+"Yrittäessään juuri nousta pöydän äärestä, horjahti hän kumoon,

+ja kun me koetimme nostaa häntä seisaalleen, huomasimmekin

+hänet hengettömäksi. Asiaa pidetään toistaiseksi salassa. Tässä

+ei ole aikaa itkuun, herra. Ajattele, että sinä olet kaikkien

+ruotsalaismielisten toivo!"

+

+Herra Sten pyyhkäisi silmiänsä ja nousi istualtaan, ja koko hänen

+olennostaan loisti se tyyneys ja viisas toimintatarmo, joka oli

+Stureille ominainen. "Kuka olet sinä, ja miksi et seuraa minua,

+vaan menet matkaasi?" kysyi hän munkilta, joka poimieli jäänpalasia

+harmaasta parrastaan.

+

+"Kukako minä olen? Erakko, joka asun kuusten suojassa ja osaan

+vaieta. Siksi minut lähetettiinkin. Tieni kulki juuri tästä ohi. Ei,

+ei, minua ei lainkaan haluta seurata sinua, herra. Minä olen itse

+ollut nuori ja minä tunnen nuoret. Rummunpäristäjiä, pillipiipareita,

+tanssihulluja, ilveilijöitä ja suurien sanojen laskettelijoita,

+sellaisia ovat nuoret!"

+

+"Meitä Stureja sinä et kuitenkaan tunne", ajatteli herra Sten

+satulaan noustessaan. Lempeästi ja kainouden vavahdus äänessään

+kehoitti hän palvelijoitaan, jos maassa sattuisi sota syttymään,

+pysymään Ruotsin asialle sydämestään uskollisina, jotteivät he

+taistelisi vain rahojen ja koreiden vaatteiden tähden. Eikä talonväen

+joukossa ollutkaan yhtään ainoata, joka ei olisi mieluummin tyytynyt

+ratsastamaan vaikka tyhjällä säkillä satulan asemasta kuin olisi

+tahtonut pettää sellaista isäntää. Mutta aikaa ei ollut menettää, ja

+hän valitsi muutamia heistä mukaansa ja kiiruhti matkalle.

+

+Miekaniskutta sai hän vähitellen valtakunnan vahvimmat linnat

+haltuunsa, mutta ylimykset olivat kateellisia mahtaville Stureille

+ja mielivät valita vanhan, tanskalaisystävällisen Eerikki Trollen

+valtionhoitajaksi. Pidettiin sentähden monta, myrskyistä kokousta

+ja riideltiin paljon, mutta talonpojat huusivat herra Steniänsä,

+ja rauhan säilyttämiseksi hänet vihdoin valittiinkin ja asetettiin

+virkaansa.

+

+Ensimäiset vuodet vierivät, ja harvoin oli nyt hänellä tilaisuutta

+istua akkunapenkillä päivää paistattamassa.

+

+Uppsalassa levisi eräänä päivänä suurten markkinoiden aikaan

+huhu, että valtionhoitaja lähestyi maantietä pitkin. Ostajat

+vetäisivät rahamassiensa suut umpeen, kamasaksat kasasivat kojunsa,

+ja viinituvat tyhjenivät yhtä nopeasti kuin tuomiokirkon edusta

+täyttyi. "Hän ajattelee rahvaan parasta eikä salli voutiensa

+harjoittaa väkivaltaa", sanoivat talonpojat. "Ja miten vilpittömänä

+ja yksinkertaisena hän istuukaan tuossa hevosellaan ruskeassa

+samettipuvussaan!" huudahtelivat eukot. "Ja kukaan ei voine kieltää,

+ettei hänellä olisi ollut oikeutta panna hiukan kärpännahkaa

+hihojensa suihin."

+

+Herra Sten astui sakaristoon. Hänen poskensa olivat pyöreät, hänen

+päänsä pieni ja hänen vaalea tukkansa pystyyn kammattu, mutta hänen

+kädenlyöntinsä oli suorasukainen ja ystävällinen.

+

+Toimihaluisia ja itsepäisiä olivat korkealla sijaitsevan akkunan

+valaisemaan sakaristoon kokoontuneet miehet. Oppineena ja iskuun

+valmiina seisoi pöydän yhdellä sivulla tohtori Hemming Gad, joka

+vanhan herra Stenin aikoina oli ollut lähettiläänä Roomassa ja

+ottanut osaa paavi Borgian hurjiin kemuihin. Hän nojasi leukaansa

+käteensä, siristeli eloisia silmiään ja hänellä näytti olevan omat

+ajatuksensa maailmasta. Häntä vastapäätä pöydän toisella puolella

+hymyili viekas Brask, josta muutamia vuosia aikaisemmin oli tullut

+Linköpingin piispa. Ja kauvimpana perällä mahtaili arkkipiispa Kustaa

+Trolle, hoikka ja pitkä mies, kuivat, laihat piirteet, ja katse aina

+puoliksi maahan luotuna. Neuvosherrat ja tuomioherrat täyttivät

+huoneen, ja heidän takanaan kimalteli avatussa seinäkaapissa

+kultamaljoja, helmiä ja sinikiviä, todistaen kirkon ikivanhaa

+komeutta ja loistoa.

+

+Herra Sten meni suoraan Trollen luo ja ojensi hänelle kätensä.

+"Tanskalaistaipuisat herrat olisivat mieluummin ottaneet teidän

+isänne valtionhoitajaksi kuin minut", kuuluivat hänen sanansa. "Mutta

+unohtakaamme vanhat vihat, ja muistakaa te, että minä tein parhaani

+hankkiakseni teille arkkipiispan sauvan!"

+

+"Meidän sukumme ovat aina vihanneet toisiaan", vastasi Trolle

+jäätävän halveksuvasti ja kääntyi poispäin. "Tyrkyttäkää suosiota

+tavottelevaa kättänne talonpojille! Meidän Trollein iho on valkeata

+ja arkaa, ja se ei pidä niin sydämellisistä kädenpuristuksista.

+Ratsastakaa Tukholmaanne takaisin, minä ratsastan Stäketiin. Sitten

+käyköön huonosti tai hyvin."

+

+Vaikka ovi oli suljettu, kuului sanasota kuitenkin kirkkoon. Teinit

+tunsivat sekä Sturen selvän, tyynen äänen että Trollen pitkäveteisen,

+melkein kuiskaavan puheen. Arkkipiispalla oli tapansa kuiskata niin,

+että jokainen sana helposti kaikui kautta tuomiokirkon.

+

+Auringon laskiessa oli herra Sten jo matkalla Tukholmaan.

+Markkinaväki napisi ääneen, eikä tinatuoppi tahtonut oikein kulkea

+tavallista vauhtiaan parrasta partaan.

+

+Seuraavana syksynä laski joukko veneitä Stäketin lahtiin, ja herra

+Stenin väki alkoi piirittää arkkipiispan linnaa. "Täällä se peikko

+pesässään venyy", huusi Trolle akkunasta, jäykästi hymyillen.

+"Luuletteko te talonpojat voivanne ampua Stäketin muurit rikki

+puunuolillanne?" Sitten istuutui hän tyynesti pöytään kultakankaisen

+kunniakatoksen alle. Valtakunnan arvokkaimpain sukujen pojat

+palvelivat häntä, oppiakseen hovitapoja, ja alhaalla linnan pihalla

+kesyttelivät asemiehet hänen jahtihaukkojaan tai harjoittivat aseiden

+käyttöä.

+

+Varastot olivat runsaat, ja pitkinä talvi-iltoina luki linnan

+kappalainen ääneen, ja pystyvalkeat rätisivät iloisesti takoissa.

+Trolle istui tuijottamassa tuleen, ohuet, pitkät sormet ojennettuina

+tuolin kaidepuuta pitkin. "Monta pientä liekkiä tanssii halkojen

+yllä", sanoi hän, "ja monta pientä kruunua Ruotsin kansan yllä, mutta

+mikään niistä ei ole kyllin loistava nielemään toisia ja muodostamaan

+yhtä ainoata suurta loimoa. Minä tarvitsen hyvän tanskalaisen miekan

+katkaistakseni viisikymmentä tai kahdeksankymmentä kaulaa, jotta

+täkäläiset herrat jälleen oppisivat puhuttelemaan arkkipiispaansa

+polviltaan."

+

+Vasta kun kesä taas saapui maille ja vesille, alkoi linnanvouti

+salavihkaa lukea viimeisiä savustettuja ja suolattuja lampaita

+varastohuoneissa. Eräänä iltana oltiin juuri kattamassa pöytää, ja

+herra arkkipiispa suvaitsi pukea ylleen juhlavaatteet. Kamaripoika

+toi juoksujalkaa hänen helmikoristeisia tohveleitaan. Ovipoika suori

+hänen silkkikäsineidensä helttuja. Salissa virittelivät soittoniekat

+kojeitaan ja lirittelivät ja vinguttelivat, ja esileikkaaja kumarteli

+jo ovelta alkaen kunnianarvoisan isän tuolille, joka vielä oli tyhjä.

+

+Aivan odottamatta kuuluivat silloin Trollen lyhyet, nopeat

+askeleet portailta. Hän kulki yhtä hiljaa kuin hän puhui, mutta

+juuri sentähden tunsivat kaikki heti, ken tulija oli. Leikkaaja

+peljästyi niin tavattomasti, että vyörähti kumoon ja virui siinä

+oikosenaan permannolla paksuna möhkäleenä. Hän olikin oikea

+suurmies palvelijaksi, ja hänen vyössään riippui hopeakovasin ja

+leikkuuveitsi. Lakki, jonka partaita koristi sulkakruunu, vieri

+puoliväliin salia. Mutta Trolle ei välittänyt leikkaajasta eikä hänen

+sulkalakistaan, vaan riensi tornin varuskammioon. Sieltä oli näkö-ala

+avarin.

+

+Varuskammiota valaisi heikko, punertava hohde. Mustien haarniskain,

+säärisuojusten ja rautahattujen heijastukset välkkyivät kuin

+tulikielet himmeiden, puhdistamattomien sarvilyhtyjen valossa.

+"Tukholman edustalla palaa", sanoi varusmestari vierittäessään

+nuolitynnyriä ovelle. Trolle hieroi tyytyväisenä käsiänsä ja

+vastasi: "Tiedätkö mitä, vanha palvelija! Sieltä tulee Sören Norby

+tanskalaisineen meitä vapauttamaan. Nyt ne hävittävät ja polttavat."

+

+"Älkäämme iloitko liian aikaisin", vastusti varusmestari ja

+pyörähytti tynnyrin ulos kapeasta ovi-aukosta. "Täällä seisoo kolme

+tuntematonta miestä töllöttelemässä portailla. Heillä on varmaankin

+jotain sydämellään." Vieraat astuivat silloin ylemmäksi, osoittivat

+verisiä vaatteitaan ja sanoivat Trollelle: "Kunnianarvoisin herra

+isä, tanskalaiset ovat joutuneet tappiolle, ja me olemme vangittuja

+tanskalaisia. Herra Sten on lähettänyt meidät tänne näyttämään, mitä

+hänen vihollisillaan on odotettavissa."

+

+Heidän sanansa kuuluivat linnan pihalle, ja miehistö alkoi nurista.

+"Hiljaa, hiljaa!" varoitti Trolle akkunasta puoliksi siunaavalla,

+puoliksi käskevällä kädenliikkeellä, vaikka hänen kasvonsa olivatkin

+tuhkanharmaat. "Minä soudan tästä Tukholmaan ja vastaan itse

+asioistani herroille. Miten he tuominnevatkin, myöhemmin saavat he

+kyllä kokea, etten minä sentähden vielä haudassani makaa."

+

+Ylpeämpänä ja kylmempänä kuin konsanaan ennen astui hän Tukholman

+valtakunnankokouksen eteen. "Sinä olet miehentappaja, sillä sinä olet

+aiheuttanut monen kuoleman vain saadaksesi hallita", huusivat herrat.

+"Vaikka meidät sitten kirkonkiroukseen julistettaisikin, revitään

+sinun linnasi ja sinä menetät arkkipiispansauvasi, sillä Ruotsin

+vapauttamiseksi uskallamme henkemme ja veremme."

+

+Yksitellen astuivat he sitten painamaan sinettiänsä sen kirjallisen

+päätöksen alle, joka määräsi Trollen eroitettavaksi virastaan, mutta

+ovela piispa Brask kumartui syvemmälle pergamenttia tarkastamaan kuin

+muut. Huomaamatta kätki hän vahan alle pienen paperilapun, jolle oli

+kirjoitettu: "Tämän teen minä pakosta."

+

+Kokoontuneen rahvaan kirousten saattamana souti Trolle sitten

+takaisin Stäketiin.

+

+Nyt ei sadellut enää puunuolia yli muurien, vaan kivenjärkäleitä

+ja rautakuulia. Muuan vesiportti oli jätetty raolleen, ja heti kun

+yö oli pimennyt, alkoivat hyökkääjät ryömiä portista sisään. He

+saapuivat kapeaan käytävään ja ryntäsivät innoissaan eteenpäin. "Nyt

+me valloitamme peikon pesän!" lupailivat he. Mutta käytävä johti

+itseensä kehämuuriin ja kulki aina vain ympäri ja ympäri, kunnes se

+lopulta tuli ahtaaksi kuin satunnainen halkeama. Silloin ymmärsivät

+sisimmäiset, että heidät oli johdettu ansaan. Kauhistuneina pyrkivät

+he kääntymään takaisin, mutta perässätulijat tunkivat yhä eteenpäin,

+vaaraa aavistamatta. Kun koko käytävä oli täynnä, kuului ruostuneen

+raudan ratinaa, ja paksu rauta-ovi valahti katosta ja sulki käytävän.

+Siinä seisoivat nyt sotamiehet pilkkopimeässä, pääsemättä eteen tai

+taakse, kamalan, peloittavan linnan nieleminä. Heidän hätähuutonsa

+tunkeutui vain heikon tuulentohinan lailla läpi seinien, ja Trolle

+katsahti akkunastaan kehämuuria ja puhkesi puhumaan: "Vanha

+vyökäärmeeni, nyt olet syönyt kyllältäsi useiksi päiviksi."

+

+Nälkä ja jano vaivasi sulkeisiin joutuneita, ja pian eivät he enää

+tienneet, oliko yö vai päivä, ja he valmistautuivat kuolemaan.

+Silloin huusi sisimmäisin, että hän oli jo kauvan kuullut veden

+lotinaa seinän toiselta puolen, mutta että hän oli jo repinyt

+kätensä niin verille yrittäessään irroittaa kiviä, ettei hän enää

+kyennyt mihinkään. Lähin mies ryömi silloin hänen jalkojensa

+välitse jatkamaan työtä niin kauvan kun hän jaksoi. Sitten teki

+seuraava samoin ja sitten taas seuraava, kunnes se, joka alussa oli

+seisonut sisimmäisenä, nyt oli ulommaisin. Aukko oli silloin niin

+suuri, että ihminen saattoi ryömiä sen läpi, mutta sen edessä oli

+syvä kaivo. Aikaisin seuraavana aamuna laskeutui suuri sanko vettä

+ottamaan, ja yksi sotamiehistä hypähti silloin sankoon. "Kelapa

+käy kovin raskaasti tänään", murisi vanha vartija, joka seisoi

+ylhäällä vääntämässä. "Jos henkesi on kallis, ukko, niin vaikene",

+kuiskasi sotamies ja kohousi vettä valuen sangosta. Vartija, joka

+vihasi isäntäänsä, auttoi silloin sotamiestä kelaamaan toisetkin

+ylös, ja päivä tuskin sarasti. Kun kaikki olivat koossa, vetivät he

+miekkansa. He kiiruhtivat torniportille, ja Trollen omat palvelijat,

+jotka olivat kokoontuneet hänen makuukammioonsa, pakottivat hänet

+antautumaan. Kun häntä vietiin leiriin, tahtoi kansa lyödä hänet

+hengiltä, mutta herra Sten, joka myöskin oli siellä, suojeli häntä

+jalomielisesti ja lähetti hänet Västeråsin luostariin.

+

+Sillävälin nostettiin linnanportit saranoiltaan, ja talonpojat

+laahailivat multaisia puukenkiään tammilattioilla. Muurisavi

+pölisi heidän rautakankiensa tiestä. Olipa hauskaa työtä sen pesän

+särkeminen, mistä rauhattomuus ja turma niin pitkät ajat olivat

+lentäneet yli maan kuin mustat korpit. Tiilien välistä löysivät

+he pieniä pyhimyslippaita, joita he suutelivat ja jotka he sitten

+kätkivät vaatteidensa alle. Pian oli koko linna hävitetty maan

+tasalle, ja siinä, missä se oli seisonut, kuivailivat myöhemmin

+rauhalliset kalastajat verkkojansa ja laahasivat köysiänsä,

+kiskoessaan veneitään läpi peilityvenen salmen.

+

+

+BRÄNNKYRKAN TAPPELU.

+

+"Vielä kerran yritän minä masentaa Trollen vihollisia", ajatteli

+kuningas Kristian, joka hallitsi tanskalaisten maata. Hän oli sen

+ruhtinaan pojanpoika, joka niin urhoollisesti taisteli Brunke

+vuorella. Hänen laillaan tahtoi uusi kuningaskin valloittaa Ruotsin,

+ja ajan oloon sai hän nimekseen Tyranni. Hän varusti suuren

+laivaston, ja Brännkyrkan lähellä Tukholman edustalla syntyi tappelu.

+

+Ruotsin päälippua kantoi nuori Kustaa Eerikinpoika Vaasa. Hän oli

+reipas ja myrskyävä kuin pohjatuuli ja hän houkutteli nyreimmänkin

+ylämaalaisen laulamaan keskellä taistelun melskettä. Ruotsalaiset

+alkoivat kuitenkin väistyä ankaraa hyökkäystä ja olivat vähällä

+joutua tappiolle, mutta hän pudisti tasaleikkoisen, keltaisen

+tukkansa otsaltaan ja ryntäsi eteenpäin lippu tanassa kuin laivan

+keulapuskuri. Silloin tartuttiin miekkaan ja kirveeseen ja hyljättiin

+hakapyssyt. Lippu liehui, ja joukko ympäröi hänet ja seurasi häntä

+voittoisasti pitkin metsänreunaa, missä lopulta kuusitoistasataa

+talonpoikaa virui verissään.

+

+Seuraavina päivinä vallitsi voitonriemu Tukholmassa, vaikka Kristian

+Tyrannilla oli vielä linnoitettu leiri eteläisellä nummella. Nuori

+Kustaa Vaasa, joka oli vahvasti janoissaan, sai tyhjentää kannunsa

+herra Stenin omassa pöydässä. Hän oli saanut rakkoja käsiinsä

+lipputangosta ja naarmuja otsaansa, mutta niistä hän oli hyvin ylpeä.

+Siellä eivät vallinneet mitkään ulkomaalaiset hovitavat, vaan kaikki

+kävi aivan koruttomasti, ja soturit nauroivat sydämensä pohjasta

+tohtori Hemming Gadin teräville sukkeluuksille.

+

+"Minä havaitsen sinun, Gad, täällä kompia hiovan", sanoi eräänä

+iltana herra Sten ystävällisesti. "Minuako sinä nyt aiot pistää?"

+

+Kuusikymmenvuotias vanhus, paavi Borgian entinen kamariherra,

+naurahti hiukan, ja hänen valkokiharainen päänsä tutisi. "Herra

+Sten, sinä et ole uskonut minulle kunniatoimia, kuten isäsi ennen.

+Hänen päivinään olin minä tanskalaisten pahin vihollinen, mutta sinä

+olet antanut minulle hyvää aikaa ajatella asioita. Minä olen siis

+vähitellen oppinut, että kaikki nyt kerran on, niinkuin on. Siksipä

+ei minua kummastuta sekään, mitä sinulle nyt kerron. Olen kuullut

+Kuningas Kristianin aikovan kutsua sinua laivoilleen, saadakseen

+suudella sinua poskille ja puhella veljellisestä rauhasta. Hän on,

+kuten huomaat, sangen hyväntahtoinen mies, tuo kuningas Kristian."

+

+Rouva Kristina Gyllenstierna, valtionhoitajan muhkea emäntä,

+joka juuri kaatoi juotavaa herralleen ja isännälleen, laski

+kannun kumahtaen pöytään. "Siinä on petosta pelissä", puhkesi hän

+puhumaan, ja neuvosherrat vakuuttivat samaa. Mutta tohtori jatkoi:

+"Tarvittaessa ratsastanee Kristian itse Österhaningen kirkolle

+sinua tapaamaan, jos sinä lähetät minut ja viisi muuta hänelle

+panttivangeiksi."

+

+Herra Sten katsahti ankarammin emäntäänsä kuin hänen tapansa oli

+ja vastasi: "On halpamaista epäillä vihollista petoksesta, jota

+meidän itsemme olisi mahdotonta tehdä. Jos täällä on miehiä,

+jotka uskaltavat seurata tohtori Hemmingiä, niin osoittakoot sen

+kohottamalla pikarinsa!" Useat kohottivat pikarinsa, mutta innokkain

+oli uljas aseenkantaja Kustaa Vaasa.

+

+Eräänä syyskuun aamuna, jolloin puiden lehvät loistivat monivärisinä,

+soutivat siis hän ja viisi muuta ylimystä Itämerelle. Heidän

+taaksensa jäi muurien ympäröimä Tukholma saarelleen, ja tornien

+välitse kimalteli Mälarin etäinen pinta. Äkkiä pyrähti petollisesti

+heitä kohti soutulaiva, tanskalaisia täynnä. Nämä hyppäsivät

+veneeseen, kävivät käsiksi ruotsalaisiin ja veivät heidät vangittuina

+mukanaan lähtövalmiiseen laivastoon.

+

+Kuninkaan laiva ui keskimäisenä leijuvin lipuin, ja sen kannelta

+paistoivat punakankaiset teltat, joita kannattivat ihmisen näköisiksi

+maalatut puukuvat. Muutamat niistä esittivät jättiläisiä, toiset

+vedenneitoja.

+

+Aseenkantaja, joka oli yhtä kärkäs vihaan kuin ennen iloiluun, vannoi

+Vaasa-kilpensä kautta aina muistavansa tällaisen kurjan kavaluuden,

+mutta maailmaakokenut tohtori Hemming rauhoitti häntä, taputti häntä

+olalle ja käski häntä oppimaan, että kaikki nyt kerran oli niin kuin

+oli. Sitten taivutti tohtori polvea kuninkaanlaivan kohdalla ja

+kumarteli ja sipoi tuhtoja hatullaan.

+

+Kaksi päivää istui herra Sten Österhaningen papin takkavalkean

+ääressä odottamassa kuningas Kristiania saapuvaksi, mutta turhaan.

+Hänen ratsastaessaan takaisin alkoi laivasto nostaa ankkurejaan,

+purjehtiakseen Tanskaan venheineen. Mutta talonpojat ympäröivät

+herra Stenin, puristelivat hänen käsiään ja huusivat: "Moisen

+petoksen jälkeen ei kukaan ruotsalainen enää käy tapaamaan kuningas

+Kristiania, heittämättä jousta selkäänsä. Nyt tahdomme me elää ja

+kuolla isiemme maan ja rakastetun valtionhoitajamme puolesta!"

+

+

+ARCIMBOLDUS.

+

+Stäketin salmeen lipui vähän aikaa edellisen jälkeen komea laiva,

+jossa matkusti paljon ruotsalaisia ja ulkomaalaisia herroja.

+Arvokkain muukalaisista oli paavillinen anekauppias Arcimboldus.

+Hän oli paaville ja Kristian Tyrannille luvannut auttaa Trollea,

+mutta ruotsalaisten lahjat ja uskottelut olivat hänet siinä määrin

+pehmittäneet, että hän nyt olikin matkalla Arbogaan hyväksymään

+eroitetun arkkipiispan tuomiota. Kyyristyneenä tyynyjensä keskeen

+istui hän herra Stenin kanssa peräteltassa ja nojasi kyynärpäätänsä

+siihen valtavaan arkkuun, joka kätki kootut anerahat.

+

+Hän ei huolinut mennä kannelle, mutta kun hän näki joukon talonpoikia

+vielä olevan koossa hävitetyn linnan raunioilla, pisti hän

+kyömynenänsä ulos teltan uutimien välistä ja lausui jonkun käskyn.

+Vilahdukselta näkyivät hänen kapeat, jauhonvalkoiset kasvonsa ja

+hänen musta kiharatukkansa. Lipokielinen, lihava munkki hypähti

+silloin laivan partaalle ja heilutti pyhän Pietarin kuvalla ja

+avaimilla koristettua ristiä. "Tänne, hyvät talonpojat!" huusi

+hän innoissaan. "Nuoret, vanhat, kilistäkääpä kolikoita sielun

+pelastukseksi! Pyhimykset ovat totta totisesti tehneet niin paljon

+ylimääräisiä hyviä töitä", jatkoi hän kaupastelevalla äänellään,

+"että paavilla on varaa antaa muutamille ylämaan talonpojille synnit

+anteeksi".

+

+Laivaa vedettiin pitkin rantaa ahtaan salmen läpi, ja talonpojat

+kurottautuivat yli reunan ja pudottivat syntirahansa Arcimbolduksen

+uhri-arkkuun. Se istui lujasti lukottuna ja kahlehdittuna laivan

+kannessa kiinni. Muuan talonpoika osti munkilta pergamentinkin, joka

+oli täynnä painettua sanaa. Siitä saattoi ken tahansa lukea, että

+paavi vapautti hänet kaikista synneistä ja hairahduksista ja siirsi

+hänet samaan viattomuudentilaan, missä hän oli ollut kastepäivänään.

+Siihen luuli yksinkertainen talonpoika paavin kykenevän. Hän oli niin

+onnellinen kaupastaan, että hän tahtoi kiivetä laivaan suutelemaan

+Arcimbolduksen käsiä, mutta salmi ei ollut pitkä, ja laiva souti

+järven ulapalle.

+

+Oltiin jo joulukuussa. Sorsat pitivät valtiopäiviä ruskeissa

+ruovostoissa ja pohtivat muutto-asiaa. Metsä näytti alastomalta ja

+paleltuneelta, sitten kun sen viimeisetkin keltaiset puvunriekaleet

+olivat pudonneet maahan, ja jokainen oksa ikäänkuin värisi ja hytisi

+kylmissään. Mutta Mälarin lahdet kimaltelivat yhtä kirkkaankauneina

+kuin kesäisenä iltana.

+

+Pehmeällä ja mielistelevällä äänellään puheli Arcimboldus Roomasta,

+missä suuret taiteilijat Rafael ja Michel-Angelo koristivat oppineen

+paavin palatsia, saaden ruhtinaallista kunnioitusta osakseen.

+Rakentaminen ja koristaminen koski syvältä aarrekammioon, ja

+sentähden oli paavi lähettänyt Arcimbolduksen matkaan. "Kaikkialla

+tapaavat valtaherrat pistää osan anerahoja taskuunsa", sanoi

+Arcimboldus ja maistoi pari tilkkaa lämmitettyä viiniä pikaristaan,

+"mutta te ette ole muiden kaltainen, herra Sten. Te ette pidätä

+mitään itsellenne, lisäättepä vielä lahjan omastakin pussistanne.

+Riemuitkaa, riemuitkaa! Roomassa kohotamme me nyt Pietarin haudalle

+jättiläistemppelin, josta on tuleva koko kristikunnan pääkirkko.

+Ja sen katon marmoriruusuke on sanova: minun lehtieni kultaus on

+peräisin kaukaisesta, köyhästä Ruotsista."

+

+Herra Sten istui vaiteliaana ja ajatteli kotoisia kylämaalareita,

+jotka sivellinkimppu taskussa, hyräillen ja vihellellen, jauhoivat

+värejään. Vaikka he saivatkin elää ja kuolla paikatuissa

+pukineissaan, tiesi hän siitä huolimatta heidänkin sydämensä osaavan

+lämmetä, kun he maalasivat jäykkiä pyhimyksiään ja enkeleitään. Hänen

+katseensa kulki yli veden, ja kaukana rannoilla soittivat pienten

+pitäjänkirkkojen kellot Ave Mariaan.

+

+

+ENSIMÄINEN LAUKAUS ÅSUNDEN-JÄRVEN JÄÄLLÄ.

+

+Kun Trolle oli vihdoin lopullisesti pantu viralta, matkusti

+Arcimboldus maasta. Mutta Kristian Tyranni, jonka mielestä

+anekauppias oli asettunut ruotsalaisiin nähden liian ystävälliselle

+jalalle, ryösti häneltä täysinäiset rahakirstut. Ruotsalaisia

+ane-uhreja ei siis sulatettukaan kultakoristeiksi tai hurskaasti

+kumajaviksi kelloiksi ikuiseen Roomaan, vaan hankittiin niillä

+tanskalaisille luotipyssyjä, ruutia ja joutsia. Eikä isoja aikoja

+viipynytkään, ennenkuin paukkina alkoi Borgholman ja Kalmarin

+edustalla. Skotlantilaisten, ranskalaisten, holsteinilaisten ja

+mecklenburgilaisten palkkasoturien saattamana kulki Tanskan lippu

+läpi Smålannin metsien Länsigötanmaata kohti.

+

+Herra Sten järjesti talonpoikansa Åsunden-järven jäälle. Sivuille

+hakattiin avantoja ja selän suojaksi rakennettiin rannalle

+puista ja havuista valtava rytövarustus. Talonpojat puhaltelivat

+hyppysiinsä ja takoivat jalkojaan jäähän, pysyäkseen lämpiminä ja

+tappelu-innoissaan heiluttelivat he piikikkäitä, nuijiin ketjuin

+kiinnitettyjä rautakuuliaan. Toiselle rannalle rakensivat viholliset

+ampumavarustuksen vaunuistaan ja seisoivat siellä hajasäärin

+joutsipyssyjään jännittämässä.

+

+Herra Sten ratsasti pelottomana väkensä etunenässä. Hänen valkea

+hevosensa näkyi kauvaksi, ja muuan karkuri ilmaisi sen ratsastajan

+vihollisille. Ensimäinen kuula kimmahti jäästä ja lävisti sekä

+hevosen että nuoren valtionhoitajan säären. Muuan tanskalainen pappi

+hyppäsi silloin ampumavarustukselle risti kädessä ja huusi: "Tiedä,

+että kirkkojen oviin naulataan jo pannajulistusta niitä Ruotsin

+herroja vastaan, jotka hävittivät arkkipiispan linnan. Nyt olemme

+tulleet tänne rankaisemaan kerettiläisiä Rooman isän nimessä!"

+

+"Taisteluun oikean asiamme puolesta!" vastasivat talonpojat, ja

+ruudinsavu peitti hetkiseksi kahakan kuin usva. Mutta heidän

+johtajansa virui verissään jäällä, ja heidät lyötiin kerta kerralta

+takaisin. Töin ja tuskin ehtivät he kantaa hänet rekeen ja hajaantua

+sitten hurjassa paossa metsiin ja jäätyneille soille.

+

+Tivedenin toisella puolen Ramundebodassa pysähtyi reki viimeisten

+Antonius-erakkojen luostarin edustalle. Se oli pieni, sammaltunut

+talo, joka melkein peittyi kuusten suojaan. Puut pistivät

+oksansa läpi rikkinäisen katon ja suhisivat ja kohisivat tyhjien

+akkuna-aukkojen edessä. Vaarallisessa Ramundebodassa ei kukaan

+uskaltanut kulkea ilman sotahaarniskaa, ja munkilla, joka ilmestyi

+talosta, oli rautapaita kaapunsa alla.

+

+"Minä tunnen sinut Örebron murheenpäivältä, sillä sinähän toit

+sanoman isäni kuolemasta", tervehti herra Sten raukealla äänellä.

+"Sinä et lainkaan luottanut nuoriin, etkä sinä tahtonut seurata

+minua."

+

+"Nuori herra Sten, sinä olet vähitellen saattanut minut toisiin

+ajatuksiin", vastasi munkki ja istuutui hänen viereensä rekeen,

+kainalossaan pieni lipas, josta levisi väkevä ryydinhaju. "Me erakot

+tunnemme taidon rukoillen keittää lääkkeitä yrteistä. Nyt seuraan

+minä sinua ja tappelen kuolemaa vastaan sinun hengestäsi, aivan kuin

+pieni aseenkantaja taistelee herransa puolesta kahakassa."

+

+Reki kiiti edelleen nopeata vauhtia. Tuskistaan huolimatta ei

+herra Sten hetkeksikään unhoittanut velvollisuuksiaan. Minne

+hän pysähtyikin, kaikkialla jakeli hän käskyjä valtakunnan

+puolustamiseksi, vaikka ratsaslähettejä alituisesti saapui yhä

+synkemmin uutisin. Strängnäsissä neuvotteli hän kauvan kanslerinsa,

+rauhaarakastavan piispa Matiaksen kanssa, mutta munkki, joka

+uutterasti lääkitsi ja hoiti haavaa, huomasi sen alkavan vihoitella.

+

+"Yksi päivä vielä, ja minä olen Tukholmassa", kuiskasi herra Sten,

+kun hänet aamulla jälleen nostettiin rekeen. Ajaja läimähytteli

+ohjaksenperiä hevosta haastaakseen, ja havuviitat osoittivat

+tietä yli lumisen Björkfjärdenin. Kalastaja kyhjötti avantonsa

+ääressä, halonhakkaaja asteli kirveineen rantaa pitkin, eikä

+kukaan aavistanut, mitä tapahtui sillä hetkellä jäätä kiitävässä

+reessä. Mutta munkki, joka oli polvillaan oljilla haavoittuneen

+valtionhoitajan edessä, käsi hänen rintaansa tunnustelemassa,

+havaitsi hänen sydämensä vähitellen herkeävän lyömästä.

+

+Oli jo iltamyöhä, kun Tukholman portit aukenivat ja kun reki rasahti

+linnan pihalle. "Ketä sairasta ukkoa sinä reessäsi kuljettelet,

+munkki, ja mitä sinä häntä tänne tuot?" kyselivät vartijat paikalle

+kiiruhtaessaan.

+

+"Neuvottelussa oli hän kyllä viisas ja taitava kuin vanhus", vastasi

+munkki hämmästyneille sotilaille ja kävi herra Steniin syliksi,

+nostaakseen hänet olkivuoteeltaan. "Tässä pitelen nyt parasta

+ruotsalaista. Ymmärrättekö nyt, ken hän on? Auttakaa minua kantamaan

+häntä hänen leskensä huoneisiini Pitäkää portit visusti suljettuina,

+ja antakaa rouva Kristiinan itkeä surunsa tänä yönä! Sitten nähdään,

+mitä hän on oppinut Stureilta!"

+

+Seuratalot olivat koko illan täynnä porvareja, jotka kyselivät

+toisiltaan: "Kenessä on nyt miestä käymään ohjaksiin? Herra Stenin

+poika on vasta kuusivuotias lapsi." Seuraavana aamuna alkoivat he

+kuitenkin pukeutua rautapaitoihinsa, sillä rouva Kristiina seisoi jo

+porttitornin juurella kivikanuunoiden ääressä. Vaikka hänen silmänsä

+punoittivatkin valvotun yön jälkeen, oli hänellä sentään rohkaiseva

+sana sanottavana jokaiselle. Suorana ja solakkana kulki hän pitkin

+kaupungin muuria. Hän puhutteli kirvesmiehiä, ja paljain jaloin ja

+notkeasti hyppäsivät he alas ja särkivät sillat, niin ettei kukaan

+enää voinut päästä kaupunkiin. Taistelukuntoisia laivoja lähetettiin

+saarien salmiin, ja hän hankki sekä kivi-, rauta- että lyijykuulia.

+

+Eräänä päivänä sanoi hän: "Kalmaria puolustaa nyt leskirouva Anna

+Eerikintytär. Kun urhokkaimmat miehet kaatuvat, on heidän leskiensä

+jatkaminen taistelua. Mutta mitä näenkään tuolla nummella? Eikö se

+ole keihäsmetsä?" Linnanvouti selitti: "Trolle on pannut jälleen

+päähänsä piispanhiipan ja koonnut sotajoukon, ja nuo ovat varmaankin

+hänen lähettiläitään, jotka tulevat sovintoa hieromaan. Mitä

+vastaamme heille?" "Mene alas", sanoi rouva Kristiina, "ja vastaa

+heille hakapyssyin ja kanuunoin, siksi kunnes he menevät saman tien

+kuin tulivatkin!"

+

+Kun maaseutulaiset kuulivat hänen jäntevyydestään ja muistivat,

+että hän oli Sten Sturen leski, lensivät nuijat ja kirveet tupien

+nurkkatelineiltä. Sillävälin kun valtionhoitajan ruumista kannettiin

+Gråmunkeholmaan ja kellot kumisivat hänen sielunsa autuudeksi,

+hiottiin jälleen vanhoja talonpoikaisaseita, joiden terä jo niin

+monta kertaa oli loville lohennut. Vieläkään väsymättä keskustelivat

+miehet vapaudestaan, joka usein näytti olevan niin lähellä, mutta

+joka alituisesti häipyi käsistä.

+

+Kevät läheni ja jäät lähtivät. Kristian Tyranni purjehti virtaa ylös

+sulkemaan Tukholmaa meren puolelta, ja kumpaisellakin nummella seisoi

+piirittävä sotajoukko.

+

+

+

+

+XXXI.

+

+TUKHOLMAN VERILÖYLY.

+

+

+KRISTIAN TYRANNIN KRUUNAJAISET.

+

+Eräässä päätytalossa Tukholman Ison Torin varrella asui Klavus

+Boye-niminen porvari. Hän oli niin kookas ja leveä, että hänen

+vaatteisiinsa meni neljä kertaa enemmän kangasta kuin muiden

+ihmisten. Se kävi kalliiksi, mutta hänen vaimonsa oli onneksi taas

+erinomaisen pieni ja hintelä. Lapset tulivat äitiinsä ja olivat myös

+pieniä. He olivat kuin kaksi riviä omenaposkisia nukkeja, kun he

+istuivat siinä hänen polvillaan aamupuolella 4 päivää marraskuuta

+vuonna 1520 jälkeen Kristuksen syntymän.

+

+Yli kaiken muun maailmassa rakasti Klavus lapsiansa ja vaimoansa

+Mettaa. Tuo pieni hopeahapsinen eukko oli aina säteilevän iloinen,

+mutta tänään ei hänen tyytyväisyydellään ollut rajoja. Hän siroitteli

+tuoreita katajanhavuja auringonläikkiin lattialle ja ajatteli

+ajattelemistaan, että kaupungin portit vihdoinkin oli avattu pitkän

+piirityksen jälkeen. Hemming Gad ja Strängnäsin piispa Matias

+olivat kertoneet niin paljon hyvää ja kaunista Kristian Tyrannista,

+esim. miten anteliaasti hän jakeli suolaa ja silliä talonpojille,

+että tukholmalaiset olivat lopulta ruvenneet hieromaan sovintoa.

+Rouva Kristiina Gyllenstiernan oli silloin pakko jättää kaupunki

+parittajille lukuisia kauniita vakuutteluja ja lupauksia vastaan, ja

+juuri nyt vihki Trolle Kristiania kuninkaaksi Isossa Kirkossa.

+

+"Minun puolestani saavat mahtavat riidellä ja torua parhaansa

+mukaan", sanoi Klavus, "mutta emmekö sentään mene tuonne kansan

+keskeen kirkon edustalle sitä komeutta katselemaan. Meidän ei

+tarvitse peljätä mitään, pikku Mettaseni, sillä minä en ole koskaan

+sekaantunut herrojen kiistelyihin." Ja hän otti neljä pientä

+nukkelastansa mukaansa ja istutti kaksi nuorinta olkapäilleen. Toiset

+saivat pidellä viitanliepeestä. Hänen edellään sipsutteli Metta-eukko

+hiljaa laverrellen ja äidillisen ylpeänä.

+

+Tie linnasta kirkkoon oli katettu punaisella kankaalla. Avonaisesta

+telttakäytävästä olivat viimeisetkin kruunajaisvieraat jo kulkeneet,

+ja kelpo Klavuksemme tunkeutui kirkon ovelle. Kristian Tyrannin syvä

+ääni kuului rappusille asti. Kolme sormea pyhänjäännösarkulla vannoi

+hän hallitsevansa valtakuntaa maassa syntynein miehin ja pitävänsä

+kunniassa Ruotsin lait ja oikeudet. Sitten antoi Trolle hänelle

+rippileivän. Mutta tanskalaiset herrat kantoivat hänelle kruunun,

+valtikan, omenan ja miekan. Kun hänet oli kruunattu, istuutui hän

+tuolille ja jakoi ritarilyöntejä, mutta vain tanskalaisille miehille.

+"Ruotsi on miekalla voitettu", huusi airut, "ja sentähden ei kukaan

+ruotsalainen voi tulla osalliseksi ritarikunniasta." Tämän jälkeen

+nousi kuningas seisomaan ja nojasi kyynärpäätänsä pääalttariin.

+Hänen lankonsa keisari Kaarle Viidennen lähettiläs astui silloin

+esiin ja sitoi hänen kaulaansa nauhan, josta riippui säteiden

+ympäröimä kultainen oinaantalja. Kultaisen tähdistön merkki oli uusi

+osoitus Kristianin mahtavuudesta, sillä sen kautta oli hänet otettu

+burgundilaiseen ruhtinasliittoon.

+

+Vavistuksen tunne valtasi kaikki sillä hetkellä, sillä he luulivat

+melkein näkevänsä tuon peljätyn keisarin, kun hän kalpeana ja

+pontevaleukaisena kulki kantotuolissaan siellä etäisillä vuoriteillä.

+Hänen valtansa ulottui niin avaralle, ettei aurinko koskaan laskenut

+hänen maissaan, sillä kun se vaipui mereen läntisillä rannoilla,

+paloi jo aamurusko idän rajoilla.

+

+Ylpeänä moisen suojelijan suosiosta viittasi Kristian Tyranni

+silkkihansikkaallaan ovella seisoville porvareille. Alhaison seurassa

+hän tavallisesti parhaiten viihtyi. Leveä hymy punaisenruskeassa

+parrassa istahti hän mielellään heidän yksinkertaisen ateriansa

+ääreen ja maisteli heidän oluttansa. Mutta tänään ympäröivät häntä

+ylimykset, ja siksipä ehkä saivatkin hänen silmänsä nyt niin kovan

+ilmeen. Ja kukapa tiesi, eikö hän nytkin, keskellä ylhäisten

+kunnianosoituksia, muistellut Dyvekeänsä, pikku kyyhkyläistänsä,

+jonka äiti oli ollut vain halpa ravintolanpitäjätär? Niin, sitä

+tyttöä oli hän rakastanut, sen tiesi kansa.

+

+Kerran Bergenissä, Norjassa, oli hän tavannut sen tytön tansseissa,

+ja sitten oli tyttö seurannut häntä Tanskan pääkaupunkiin, ja hänen

+tähtensä oli kuningas unohtanut kuningattarensa. Mutta nyt oli se

+tyttö kuollut, ja sen tytön kuolemasta asti oli kaikki hyvä hänen

+sydämessään paleltunut ja kuihtunut. Nyt piti hänelle seuraa vanha

+Sigbrit, tytön äiti, joka kuiski hänen korvaansa muutamain Tanskan

+mahtavimpain toimittaneen Dyvekelle myrkkyä. Sigbritillä oli myöskin

+sukulainen, jonka nimi oli Didrik Slagheck ja joka aikaisemmin

+oli ollut parturina, ja tämä mies liehui alituisesti kuninkaan

+läheisyydessä ja houkutteli häntä ilkeillä neuvoillaan kostoon ja

+julmiin rangaistuksiin. Sen seikan tunsivat herrat paremmin kuin

+kansa.

+

+Ajatteliko kuningas tänään tosiaankin Dyveke-raukkaansa, vai

+miettikö hän jo, kuinka paljon arvoa hänen oli paneminen Ruotsin

+kerettiläisille annettuihin lupauksiin? Seisoessaan siinä alttarin

+kulmassa kääntyi hän tuon tuostakin sivuilleen. Laskiko hän jo

+mielessään, kuinka monta noista päistä tuossa ympärillä viruisi

+pian ruumiista eroitettuina torilla? Vai taisteliko hän viimeisen

+taistelunsa nuoruutensa parempia aikomuksia vastaan?

+

+Laulu hymisi, ja kun hän astui ovelle, tervehti hän yhtä lempeästi

+alhaisempaa kansaa kuin ennenkin.

+

+Koko ajan oli syysaurinko paistanut pyhän Yrjänän kuvapatsaaseen

+ja hehkuttanut miekkaa, jolla pyhimys uhkasi lohikäärmettä. Eikö

+milloinkaan enää nousisi jostain syrjäisestä sopukasta miestä,

+joka kykenisi tarttumaan kostonkalpaan ja uudelleen kokoamaan

+talonpoikaisjoukot voittoon ja vapautustyöhön?

+

+

+TUKHOLMAN LINNASSA.

+

+Kolme päivää kestivät turnajaiset ja iloiset kemut, ja Tukholman

+porvarit lahjoittivat Kristian Tyrannille kullatun juomahaarikan ynnä

+kuusikymmentä Unkarin guldenia. Mutta arkkipiispa Trolle, Didrik

+Slagheck ja terhakka Odensen piispa Jöns Beldenack neuvottelivat

+usein juhlien aikana salavihkaa kuninkaan kanssa. Kolmantena päivänä

+kutsuttiin aivan äkki-arvaamatta joukko piispoja, aatelismiehiä,

+porvareita ja ylhäisiä rouvia linnaan.

+

+"Klavus, Klavus!" huusi Metta-muori iloa säteillen ja pyöri pitkin

+kamaria. "Sellainen kunnia! Tässä on tullut sana, että sinunkin tulee

+mennä linnaan. Pue nyt parasta yllesi, jotta et näytä kehnommalta

+kuin nuo töykeät juutilaisetkaan."

+

+Ja meni hänen pukunsa totisesti siinä missä toinenkin. Kangas oli

+kursittu koholle olkapäistä, ja leveitä rakoja oli siellä täällä,

+jotta vaaleampi sisus kuohui näkyviin. Kengät olivat kärjestä leveät

+kuin härän turpa, viitta oli sisustettu oravannahalla, ja lakissa oli

+turkisreunus. Kookas oli hän jo ennestäänkin, mutta nyt hän näytti

+oikealta jättiläiseltä. "Pane nyt solmu sormikkaihisi", neuvoi eukko,

+"jotta muistat siihen pitkään, pitkään saliin astuessasi sanoa: Rauha

+majaan, Teidän Armonne, niin kyllä siitä sitten hyvä tulee, sillä

+olemmehan kaikki kristityltä ihmisiä... Mitenkä se nyt oli?"

+

+Mies pyyhkieli otsaansa. "Rauha rajallesi, nuori Kristian, niin...

+Ei, nyt taisi mennä hullusti!" Metta-muori kävi totiseksi, mutta

+ylpeilemättä ei hän voinut kokonaan olla, sillä hienoa oli joka

+tapauksessa, kun hänen miehellään oli niin paljon vaatetusta selässä.

+"Sinustapa nyt oikea puhekumppani isoisille, sinusta jo", torui hän.

+"Älä nyt kuitenkaan unohda lakata syömästä, heti kun kuningas on

+pyyhkinyt sormensa!"

+

+Mutta silloinpa oli Klavus vähällä sydämystyä. "Vai niin, sepä nyt

+kelpaisi", penäsi hän, "jos kuningas näkisi, etten panisi mitään

+arvoa hänen kestitykselleen. Älä luulekkaan! Kyllä minä aina ruokaa

+röykyttelen, vaikka Hänen Armonsa saisikin odottaa hetkisen, pari."

+Klavus mittaili lattiaa pitkin askelin, ja lapset seisoivat piirissä

+ja ihailivat häntä. Punaisena kiihtymyksestä suuteli hän niitä

+poskille ja silitteli vaimonsa tukkaa. "Pyhimykset olkoot kanssanne,

+rakkaat, rakkaat omaiseni", sanoi hän leppyneenä ja kiskoi ja

+venytteli sormikkaitaan. "Kyllä minulla nyt on kertomista, kun tulen

+takaisin. Luulenpa, eukkoseni, että sinä laitat hiukan reiniläistä

+kannun pohjalle iltasoiton aikaan."

+

+Hänen astuessaan kadulle tervehtivät tuttavat häntä syvempään kuin

+tavallisesti. Hän oli hyvin tyytyväinen itseensä ja harppoi eteenpäin

+pitkin askelin.

+

+Mutta ilta on aamua viisaampi! Kun Klavus oli päässyt linnan komeaan

+saliin, näki hän parhaaksi hiipiä hiljaa toisten selkien suojaan

+akkunanloukkoon.

+

+Kuningas astui sisään ja asettui kunniakatoksen alle, ja kun

+kaikki olivat koossa, suljettiin ovet. Kuivana ja laihana astui

+Trolle valta-istuimen eteen ja pyysi kaikkia niitä tutkittaviksi

+ja tuomittaviksi, jotka olivat ottaneet osaa hänen eroittamiseensa

+ja hänen linnansa hävitykseen. Tänään oli vihdoinkin hänen

+voitonpäivänsä. Häpeä ja tappio poltti vielä hänen korskeata

+sisuansa. Kylmän vihan ulkonaisella tyyneydellä luki hän paavin

+kirjelmän, joka julisti ruotsalaiset herrat pannaan.

+

+Rouva Kristiina Gyllenstierna vastasi rohkeasti vetoamalla

+valtakunnankokouksessa vahvistettuun päätökseen Trollea vastaan.

+Silloin riensi piispa Brask repäisemään irti sinettinsä, ja kaikkien

+hämmästykseksi avasi hän pienen paperilapun, jolle oli kirjoitettu:

+"Tämän teen minä pakosta."

+

+Kiukustuneina puristelivat monet nyrkkejänsä viittojen suojassa,

+sillä ilmeistä oli, että ovela piispa tällä tempullaan pääsisi

+vapaaksi. Pitkällistä kuulustelua jatkettiin sitten yhtämittaa. Kun

+kuningas vihdoin lähti salista, oli jo niin myöhä, että kynttilät

+täytyi sytyttää. Klavus ja toiset porvarit uskalsivat tuskin vastata

+kysymyksiin muuten kuin epäselvästi mutisten. Mutta hiljaisessa

+sydämessään puhui hän sitä suoremmin. "Vanha Klavus", sanoi hän

+itsekseen, "etpä sinä koskaan luullut tehneesi kenellekään pahaa.

+Päinvastoin soit sinä kaikille hyvää, myöskin ruotsalaisille, vaikka

+sinun suonissasi virtasikin muutamia pisaroita ulkomaalaista verta

+Senkö tähden sinua nyt rangaistaan? Kuningas Kristian, sinä opetat

+meille erään seikan. Kun vääryys pääsee valtaan, saavat oikeuden

+puoltajat kokea kovia päiviä."

+

+Hän tunsi vahvojen kourien tarttuvan käsivarsiinsa ja työntävän

+hänet tungokseen. Sören Norby ja muut tanskalaiset, joista

+äskeisissä kruunajaisissa oli tehty ritareita, olivat hyökänneet

+saliin joukkoineen ja alkaneet kuljettaa syytettyjä ulos miekkojen

+ja soihtujen välissä. Hämmentyneinä ja tahdottomina astuivat

+vangit kapeita portaita torniin. Siellä raahattiin heidät holviin.

+Murhamiehet ja varkaat, jotka aikojen kuluessa olivat viruneet siellä

+kahleissaan, olivat hakanneet kömpelöitä piirrelmiä ja merkkejä

+muurisaveen. Samaan seinään nojasi nyt totinen Ekan Cecilia-rouva,

+Kustaa Vaasan äiti sekä miehiä ja naisia Lejonhuvud-, Kurck-, Baner-,

+Gyllenstierna-, Brahe- sekä muista kuuluisista ylimyssuvuista.

+Muutamat pitivät uhmaillen rohkeutta yllä, ja herra Eerikki

+Juhonpoika, Kustaa Vaasan isä, teki vartijoille monta kujetta ja

+syötti heille monta purevaa Vaasa-kompaa.

+

+Kohta ei sinne enää sopinut useampia, vaan toisiakin holveja ja

+saleja täytyi muuttaa vankiloiksi. Piispat ja muut hengenmiehet

+suljettiin erääseen ahtaaseen huoneeseen, ja he saivat loikoa

+lattialla, miten paraiten taisivat.

+

+Suurinta vaivaa oli sotamiehillä Klavuksesta, jonka kuohahteleva

+kiukku näytti tehneen vieläkin leveämmäksi. Mahdotonta oli saada

+hänen jättiläisruumistaan mahtumaan tornin ovesta. Miten he häntä

+tuuppivatkin ja työnsivätkin, ei heissä ollut miestä saamaan häntä

+sisään. He jättivät hänet silloin hetkiseksi syrjään. Varovasti

+vetäytyi hän yhä taaksepäin. Vähitellen käänsivät huomion kokonaan

+hänestä ne kalpeat kasvot, jotka kulkivat ohi, eikä soihtujenkaan

+valo enään ulottunut häneen. Miten hän siinä sitten haparoi ja

+tunnusteli, yht'äkkiä löysi hän rappeutuneet portaat, joista hän ei

+tiennyt, minne ne veivät. Vaikka tiilikivet loksuivat, kiipesi hän

+ylöspäin askel askeleelta.

+

+Päästyään portaiden päähän, ymmärsi hän olevansa linnan ylisillä.

+Rikkinäisestä päätyluukusta kimaltelivat tähdet, ja pajan pihalta

+kuului ääni, joka johti hänen mieleensä lämpöiset kesä-yöt

+ja sirkkojen sirinän ruohossa. Mutta tuo hiova ääni tulikin

+punapukuisesta pyöveliparvesta, joka tuohuksen valossa teroitti

+teloitusmiekkojaan.

+

+Hänen jalkojensa alla narahti, ja hän pysähtyi pimeään. Harvojen

+lattiapalkkien välitse näki hän huoneeseen, missä kuningas istui

+pöydän ääressä. Huhuna kulki, että hänen syntyessään olisi hänen

+kätensä ollut lujasti nyrkissä ja täynnä verta. Nytkin lepäsi se

+nyrkki pöytäliinalla, mutta kuningas puhui kauppasopimuksista ja

+viisaista tulevaisuudensuunnitelmista ja höysti tuon tuostakin

+sanojaan sukkelalla pilalla. Sitten muuttui hänen ilmeensä

+miettiväksi ja synkäksi. Ikäänkuin torkuksissaan painoi hän partansa

+syvälle mustan viitan kätköön ja mumisi jotain kruunajaisvalastaan.

+

+Didrik Slagheck kumartui hänen ylitsensä notkeana ja ovelana,

+kyynärpäät kyljissä ja kädet auki. "Vasta kun Teidän Armonne tekee

+lopun ruotsalaisista ylimyksistä ja heidän kinasteluistaan, tulee

+rauha tähän maahan", väitti hän kepeästi ja pehmeästi. "Omasta

+puolestaan on Teidän Armonne jalomielisesti voinut luvata heille

+anteeksiantoa, mutta ei koskaan paavin eikä kirkon puolesta."

+

+"He ovat kerettiläisiä, ja kerettiläisinä pitää heidät tuomittaman",

+lisäsi siihen Trolle, joka juuri tuli ovesta. Kuningasta

+suostuttaakseen lankesi hän kolme kertaa polvilleen.

+

+Hänen takanaan odottivat hänen asemiehensä. Kauhun jähmetyttämänä

+tuijotti Klavus piilopaikastaan Trollen vaakunakilpeä, joka

+kultalangoin ja hehkuvin värein oli neulottu heidän vaatteisiinsa.

+Kilvessä näkyi peikko, jonka katkaistusta kaulasta veri suihkusi.

+

+

+VERILÖYLY.

+

+Torstai 8 päivä marraskuuta valkeni talvisena ja synkkänä, jo aamulla

+aikaisin julistettiin torventoitotuksin, etteivät porvarit saaneet

+poistua taloistaan ennen seuraavaa merkinantoa. Myöskin kaupungin

+portit pidettiin suljettuina, niin ettei kukaan päässyt ulos, ei

+ehdolla eikä millään.

+

+Itkeä vetistellen valvoi Metta-muori akkunassaan Ison Torin varrella,

+käsittämättä, mitä oli tapahtunut. Kannu reiniläisine sisältöineen

+oli ollut valmiina jo illasta asti, mutta Klavusta ei vain kuulunut.

+

+Vähää ennen puolista kajahti toinen torventoitotus. Keskelle toria

+muodostivat sotamiehet avaran piikki-aitauksen keihäistään, ja

+vaikeata oli nähdä, mitä siellä oikeastaan tapahtui. Metta-muori

+pelkäsi kadottaneensa järkensä. Kahden sotilasrivin välitse

+kuljetettiin piispoja ja herroja, jotka hän liiankin hyvin tunsi,

+vaikka he kävivätkin kumarassa ja olivat kalpeita. Vain herra Eerikki

+Juhonpojan poskilla paloi tavallinen kuuma puna. Muuan asemies

+hyppäsi kuiskaamaan jotakin hänelle, ehkäpä armoa tarjoten, sillä

+herra Eerikki vastasi lujalla ja selvällä äänellä: "Osaveljeni ovat

+kunniallisia herroja, ja minä tahdon Jumalan nimeen kuolla heidän

+kanssansa!" Hänen vävynsä Joakim Brahe kulki yhtä pelottomana hänen

+jäljissään ja lauloi lohdutusvirttä. Neuvosmiehet Antti Kaarlenpoika

+ja Antti Ruth huusivat ruotsalaisille, ettei heidän enää tullut antaa

+väärien valojen pettää itseänsä, vaan että heidän oli nyt noustava

+kostamaan niin kamalaa väkivaltaa. Mutta sotilaat koettivat aseidensa

+kalinalla tukahuttaa heidän äänensä, ja kuolemaantuomittujen kulkue

+oli niin pitkä, että viimeiset eivät vielä olleet ehtineet ulos

+linnan portista.

+

+Metta-muori tempasi lapsensa akkunalta ja painoi itse kädet

+silmilleen, mutta silloin muisti hän rakkaan miehensä. Jälleen alkoi

+hänen katseensa etsiä häntä virsiäveisaavain vankien joukosta, jotka

+kulkivat kädet ristissä. Hän näki heidän riisuvan rannerenkaansa

+ja kultavitjansa ja ojentavan kaulansa miekan katkaistavaksi.

+Ensimäinen, joka polvistui kuolemaan, oli Strängnäsin valkohapsinen

+piispa Matias. Viides oli herra Eerikki, joka säilytti loppuun asti

+masentumattoman Vaasa-rohkeutensa. Kun vihdoin tuli hämärä, alkoi

+ankarasti sataa, ja yli kahdeksankymmentä mestattua ruumista virui

+silloin torilla.

+

+Metta-muori sytytti pienen vahakynttilän ja valvoi ja rukoili

+pyhimyksiä. Seuraavina kahtena vuorokautenakaan ei hän saanut puhua

+kenenkään kanssa. Portti täytyi pitää suljettuna, sillä huovijoukkoja

+kuljeskeli ryöstämässä, ja mestauksia jatkettiin.

+

+Unohtaen kylmän ja nälän kyhjötti Klavus sill'aikaa piilossaan linnan

+ylisillä. Kun hänet vihdoin löydettiin muutamien vanhojen säkkien

+alta, oli jo niin kyllästytty murhaamiseen, että hän sai mennä

+menojaan. Veristä sadevettä valui Ison Torin kaiteita alas. Ikäänkuin

+luulotellakseen itselleen, ettei hän tietänyt mistään, kyseli hän,

+olivatko tanskalaiset puhkaisseet sen suuren viinitynnyrin sieltä

+kaupungintalon neuvossalin alta. Mutta kansa vastasi, että Ruotsin

+jaloin veri siinä nyt virtaili pitkin katuja. Silloin laukesi hänen

+suunsa lukko, ja hän kertoi kuulleensa kuninkaan käskeneen viemään

+arvokkaimmat vangituista rouvista Köpenhaminan Siniseen torniin.

+

+Hän kolkutti talonsa portille ja huusi nimensä. Metta-muori

+juoksi suoraan hänen kaulaansa, mutta vaikka he nyt olivatkin

+toistensa luona, ei kumpikaan voinut olla oikein iloinen. Muistot

+tuskastuttivat heitä, mitä he sitten yrittivätkin puhua. Klavus ei

+jaksanut enää leperrellä pienokaisilleen kuten ennen, ei istua enää

+lieden reunalla tyytyväisenä ja onnellisena rakkaasta kodistaan.

+Sensijaan pysähtyi hän pitkiksi hetkiksi tarkastelemaan rautapaitaa

+ja vanhanaikuista rynnäkkökypärää, jotka ruostuneina riippuivat

+pylväässään ja jotka muinen olivat palvelleet hänen isäänsä. Klavus

+oli hyvänsävyinen mies, mutta missä vääryys vallitsi, siinä ei

+sopinut rauhan säilyä. Hän tarttui Mettan käsiin ja lupasi lähteä

+taisteluun, jos vain ilmestyisi mies, joka kykenisi kokoamaan

+ruotsalaiset.

+

+Ulkona torilla tappelivat koirat puoli-alastomista ruumiista. Päät

+oli pistetty seipäisiin. Vain piispa Matiakselle osoitettiin se

+kunnia, että hänen päänsä pantiin hänen jalkojensa väliin. Maan

+parhaan metsän oli siinä kirves kaatanut. Siinä viruivat nyt miehet,

+jotka vielä äskettäin olivat hallinneet ja vallinneet, ja joiden

+esi-isät olivat taistelleet Kaarle Nuutinpojan ja Maunu Latolukon

+ritarien joukossa.

+

+Seuraavana aamuna ladottiin ruumiit ja päät tynnyreihin, joita sitten

+pantiin hevoset laahaamaan. Herra Stenin ruumis, samoinkuin hänen

+pienen, piirityksen aikana kuolleen poikansa ruumis, kaivettiin

+haudoistaan Gråmunkeholmassa ja heitettiin toisten sekaan roviolle

+eteläisen nummen korkeimmalla kohdalla. Kerettiläisten ei sopinut

+saada kunniallista hautausta, sanoi Trolle. Silloilla ja rannoilla

+seisoi kansa katselemassa savupilvien vyöryntää. Virran kalvoon

+kuvastuen liekehti pitkälle yöhön Pohjolan suurin kerettiläisrovio,

+missä paloivat ikivanhat vihat, mutta myös paljon sellaista, mikä oli

+ollut rakasta ja suurta. Mutta sen rovion kukkuloita ja järven selkiä

+punaavasta loimosta oli vihdoinkin uusi päivä sarastava.

+

+

+UUDENVUODENVALVOJAISET.

+

+Kristian Tyranni kulki sitten eteläänpäin kotimaatansa kohti, ja

+minne hän pysähtyikin, kaikkialle pystytettiin hirsipuita ja teilejä

+ja pyöriä. Ijäkäs tohtori Hemming Gad oli Suomessa saanut hiljattain

+päättää päivänsä mestauspaikalla. Jönköpingissä tapettiin herra

+Lindorm Ribbing, ja heti sen jälkeen tuotiin hänen pienet poikansakin

+surmattaviksi.

+

+Ensiksi lyötiin pää poikki vanhemmalta pojalta, ja silloin alkoi

+nuorempi, jolla oli ikää vain kuusi vuotta, itkeä. "Rakas mies",

+pyyteli hän pyöveliä, "älä tahraa minun paitaani vereen, taikka

+saan äidiltä vitsaa!" Liikutettuna heitti pyöveli miekan käsistään

+ja vannoi, että ennen saavat tahrata hänen paitansa vereen. Mutta

+kuningas, joka katseli toimitusta, lähetti huovinsa katkaisemaan

+kaulan sekä lapselta että pyöveliltä.

+

+Luostarien asukkaat olivat ylipäänsä tyytyväisiä kerettiläisten

+rankaisemiseen, ja Vadstenan nunnat tervehtivät kuningasta hurskain

+lauluin. Mutta Nydalan munkkien kanssa ei hän tullutkaan yhtä hyvin

+toimeen, vaan sekä päämunkki että useimmat veljet heitettiin järveen,

+ja missä ikänä ylimysten kartanoissa oli ruotsalaismielisiä miehiä ja

+naisia, siellä vallitsi lamauttava murhe.

+

+Kirkoissa luettiin rahvaalle vanhaa kieltoa kantamasta aseita --

+niitä aseita, joihin niin usein oli tartuttu hädän hetkellä. Mutta

+talonpojat murisivat, että kyllä sitä rautaa ja miekkoja löytyy,

+niin kauvan kun heillä oli jalat vainota vihollista ja kädet kostaa

+sille kaikki kärsimykset. Palaen halua palvella maatansa oli Kustaa

+Vaasa paennut Tanskan vankeudesta ja harhaili nyt pitkin Ruotsin

+maaseutuja. Hän kehoitti rahvasta kokoontumaan ja seuraamaan

+häntä, mutta hänen kuulijansa katselivat häneen epäluuloisesti ja

+usein ampuivat he hänen jälkeensä nuoliaan. Valepuvussa kävi hän

+läheisimpiä omaisiaan puhuttelemassa, mutta kun he kuulivat hänen

+miettivän kapinaa, pelästyivät he kovasti.

+

+Eräänä aamuna hänen ollessaan metsästämässä Rävsnäsissä, joka oli

+yksi hänen perintötilojaan, tapasi hän sattumalta erään vanhan

+palvelijansa. Itku kurkussa kertoi tämä Tukholman verilöylystä.

+Silloin vannoi raivostunut aatelismies uskaltavansa henkensä

+heimolaistensa kostamiseksi ja kansansa vapauttamiseksi. Yhden

+ainoan palvelijan seuraamana lähti hän ratsastamaan, mukanaan joukko

+kaikessa kiireessä koottuja kalleuksia. Mutta palvelija karkasi

+pian ja yksinään jatkoi hän sitten kulkuansa eksyttäviä polkuja

+pitkin niitä metsiä kohti, missä Engelbrektin taalaalaiset vielä

+istuivat entiseen tapaansa takkavalkeidensa ääressä ja vuoleskelivat

+leveäpäisiä nuoliaan.

+

+Jouluhämärä levisi yli Tukholman, ja toivottomina näkivät porvarit

+synkän vuoden lähenevän loppuansa. Uudenvuoden yönä oli paljon

+kynttilöitä sytytetty Ison Kirkon monille erilaisille alttareille,

+eikä vähiten pyhän Yrjänän. Kirkon ovet olivat auki, ja rukoilevia

+oli polvillaan kynnykseltä aina pääkuoriin asti.

+

+Silloin avautui pieni sivu-ovi hautuumaalle, ja siitä astui joukko

+pappeja, vahakynttilät käsissä. Välissään kantoivat he avonaista

+arkkua, ja siinä lepäsi kulunut, madonsyömä pyhimyksenkuva, joka

+oli puettu atlasmekkoon ja kääritty liinoihin kuin vainaja ikään.

+Tapana oli nimittäin, kun joku vanhoista pyhimyksenkuvista alkoi

+arveluttavasta lahota ja se oli vaihdettava uuteen, haudata tuo

+toimensa täyttänyt kuva vihittyyn maahan.

+

+Muuan katselijoista astui kiivaasti pari askelta eteenpäin. Hän oli

+nuori sepänpoika Örebrosta, ja hänen nimensä oli Olavi Petri. Hän oli

+ollut piispa Matiaksen kanslerina. Wittenbergissä oli hän saavuttanut

+maisterinarvonsa Martti Lutherin johdolla, joka juuri edellisenä

+kesänä oli julistettu pannaan.

+

+"Puolitoista vuosituhatta on kulunut Kristuksen syntymästä", mumisi

+hän, "ja vielä palvelette te puukuvia, aivan kuin vanhat pakanalliset

+uhrimiehet Uppsalan kummuilla. Minä olen lukenut raamattua, ja minä

+tunnen uuden, puhtaamman opin."

+

+Muutamat aikoivat saattaa hänet vaikenemaan, mutta Klavus, joka

+seisoi veräjän pielessä, työnsi heidät takaisin. "Puhu sinä vain

+suusi puhtaaksi, mestari Olavi!" sanoi hän, ja hänen poskensa

+liekehtivät.

+

+Olavi Petri katsahti häneen, mutta vaikeni, sillä hän tiesi, ettei

+aika vielä ollut tullut. Samassa jymähti ensimäinen kellonläppäys

+tornista, ja hitaasti seurasivat sitä muut.

+

+"Uusi vuosi", sanoi hän, ja kaikki ristivät kätensä suurten

+aavistusten valtaamina. "Vuosi tuhatviisisataakaksikymmentäyksi! Mitä

+tuoneekaan se vuosi mukanaan meille ruotsalaisille?"

+

+       *       *       *       *       *

+

+Me olemme nyt nähneet, mitenkä tuhomyrskyjenkin keskeltä kaikki

+vähitellen kasvoi ja valkeni siinä maassa, missä pakanalliset

+uhritulet muinoin paloivat metsien pimennoissa. Monia julmia

+taisteluita on meidän ollut pakko tarkastella, ja usein olemme

+joutuneet aikoihin, joista on olemassa vain hyvin vähän varmoja

+tietoja. Monet pitkien talvipuhteiden ja yksinäisten polkujen taijat

+ja monet vanhat uskot olemme yhdistäneet luomaan edes jonkinlaista

+kuvaa silloisesta ajatustavasta. Ja kuinkapa emme rakastaisikaan

+ihmisiä silloin, kun heidän elämänsä on päättynyt, ja kun me kaukaa

+tarujen maailmasta kuulemme voitonhumun heidän linnoistaan ja

+kellojen kuminan heidän paariensa äärestä!

+

+Siellä seisoo nyt talvisessa lumessa odottava mestari Olavi, ja

+minä luulen, että me hiivimme hänen luokseen ja huudamme läpi

+uudenvuodenyön raikuvin äänin: "Kustaa Vaasa, etkö jo pian tule

+taalaalaisinesi!"

+

+

+

+***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KANSA JA SEN KUNINKAAT***

+

+

+******* This file should be named 51846-8.txt or 51846-8.zip *******

+

+

+This and all associated files of various formats will be found in:

+http://www.gutenberg.org/dirs/5/1/8/4/51846

+

+

+Updated editions will replace the previous one--the old editions will

+be renamed.

+

+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

+law means that no one owns a United States copyright in these works,

+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United

+States without permission and without paying copyright

+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

+of this license, apply to copying and distributing Project

+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive

+specific permission. If you do not charge anything for copies of this

+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook

+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,

+performances and research. They may be modified and printed and given

+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks

+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the

+trademark license, especially commercial redistribution.

+

+START: FULL LICENSE

+

+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

+

+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

+distribution of electronic works, by using or distributing this work

+(or any other work associated in any way with the phrase "Project

+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

+www.gutenberg.org/license.

+

+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

+Gutenberg-tm electronic works

+

+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

+and accept all the terms of this license and intellectual property

+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

+the terms of this agreement, you must cease using and return or

+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

+1.E.8.

+

+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

+used on or associated in any way with an electronic work by people who

+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

+even without complying with the full terms of this agreement. See

+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

+electronic works. See paragraph 1.E below.

+

+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

+works in the collection are in the public domain in the United

+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

+United States and you are located in the United States, we do not

+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

+displaying or creating derivative works based on the work as long as

+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

+you share it without charge with others.

+

+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

+in a constant state of change. If you are outside the United States,

+check the laws of your country in addition to the terms of this

+agreement before downloading, copying, displaying, performing,

+distributing or creating derivative works based on this work or any

+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

+representations concerning the copyright status of any work in any

+country outside the United States.

+

+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

+

+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

+performed, viewed, copied or distributed:

+

+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

+  most other parts of the world at no cost and with almost no

+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

+  United States, you'll have to check the laws of the country where you

+  are located before using this ebook.

+

+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

+contain a notice indicating that it is posted with permission of the

+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

+the United States without paying any fees or charges. If you are

+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

+with the permission of the copyright holder, your use and distribution

+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

+posted with the permission of the copyright holder found at the

+beginning of this work.

+

+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

+License terms from this work, or any files containing a part of this

+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

+

+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

+electronic work, or any part of this electronic work, without

+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

+active links or immediate access to the full terms of the Project

+Gutenberg-tm License.

+

+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

+any word processing or hypertext form. However, if you provide access

+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site

+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

+

+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

+provided that

+

+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

+  within 60 days following each date on which you prepare (or are

+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

+  Literary Archive Foundation."

+

+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

+  License. You must require such a user to return or destroy all

+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

+  works.

+

+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

+  receipt of the work.

+

+* You comply with all other terms of this agreement for free

+  distribution of Project Gutenberg-tm works.

+

+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The

+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm

+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

+

+1.F.

+

+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

+electronic works, and the medium on which they may be stored, may

+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

+cannot be read by your equipment.

+

+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

+liability to you for damages, costs and expenses, including legal

+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

+DAMAGE.

+

+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

+written explanation to the person you received the work from. If you

+received the work on a physical medium, you must return the medium

+with your written explanation. The person or entity that provided you

+with the defective work may elect to provide a replacement copy in

+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

+or entity providing it to you may choose to give you a second

+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

+without further opportunities to fix the problem.

+

+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

+

+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

+warranties or the exclusion or limitation of certain types of

+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

+violates the law of the state applicable to this agreement, the

+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

+remaining provisions.

+

+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

+Defect you cause.

+

+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

+

+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

+electronic works in formats readable by the widest variety of

+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

+from people in all walks of life.

+

+Volunteers and financial support to provide volunteers with the

+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

+www.gutenberg.org 

+

+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 

+Archive Foundation

+

+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

+U.S. federal laws and your state's laws.

+

+The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the

+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its

+volunteers and employees are scattered throughout numerous

+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt

+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to

+date contact information can be found at the Foundation's web site and

+official page at www.gutenberg.org/contact

+

+For additional contact information:

+

+    Dr. Gregory B. Newby

+    Chief Executive and Director

+    gbnewby@pglaf.org

+

+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

+spread public support and donations to carry out its mission of

+increasing the number of public domain and licensed works that can be

+freely distributed in machine readable form accessible by the widest

+array of equipment including outdated equipment. Many small donations

+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

+status with the IRS.

+

+The Foundation is committed to complying with the laws regulating

+charities and charitable donations in all 50 states of the United

+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

+with these requirements. We do not solicit donations in locations

+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

+state visit www.gutenberg.org/donate

+

+While we cannot and do not solicit contributions from states where we

+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

+against accepting unsolicited donations from donors in such states who

+approach us with offers to donate.

+

+International donations are gratefully accepted, but we cannot make

+any statements concerning tax treatment of donations received from

+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

+

+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

+ways including checks, online payments and credit card donations. To

+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

+

+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

+

+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

+freely shared with anyone. For forty years, he produced and

+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

+volunteer support.

+

+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

+edition.

+

+Most people start at our Web site which has the main PG search

+facility: www.gutenberg.org

+

+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

+

diff --git a/51846-8.zip b/51846-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..bc11615
--- /dev/null
+++ b/51846-8.zip