NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 8297 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..07b6c8f
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #51853 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51853)
diff --git a/old/51853-8.txt b/old/51853-8.txt
deleted file mode 100644
index 030d8fb..0000000
--- a/old/51853-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8297 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 3, by Zacharias Topelius
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Lukemisia lapsille 3
-
-Author: Zacharias Topelius
-
-Release Date: April 24, 2016 [EBook #51853]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 3 ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-LUKEMISIA LAPSILLE 3
-
-Kirj.
-
-Z. Topelius
-
-
-Suomentaneet Aatto Suppanen, Em. Tamminen ja Olof Berg
-
-
-
-
-
-Werner Söderström, Porvoo, 1893.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
- Noora, joka ei tahtonut olla lapsi.
- Paimentyttö.
- Tyttö marjassa.
- Vuoden-ajat.
- Tomu.
- Pudonnut kenkä.
- Turun linnan tonttu-ukko.
- Ulpukka.
- Metsästäjän ensimmäinen saalis.
- Pellava.
- Kalle ja Kaisa.
- Varro vähän.
- Koivun mahtavat toiveet hiirenkorva-ajalla.
- Kuinka Prithiof ratsasti Vapunpäivänä.
- "Parempi" ja "huonompi".
- Peikkojen joulu.
- Kun on Juhannus.
- Kukkain haltian ja Aallottaren satuja.
- Totuuden helmi.
- Jouluyö.
- Pienten lintujen valitus.
- Kauniinta metsässä.
- Heinänteko.
- Satu Lillin nenästä.
- Koivu ja tähti.
- Merimiehen koti-ikävä.
- Suuria, kirkkaita tähtiä.
-
-
-
-
-KUNNIOITA ISÄÄSI JA ÄITIÄSI,
-
-
-Historia, jonka nyt kerron, on hyvin lyhyt, mutta niin merkillinen,
-että siitä niin suuret kuin pienetkin selvästi näkevät, miten Jumala
-tahtoo, että lasten tulee pitää kunniassa vanhempiansa. Sillä lasten
-kiittämättömyys ja halveksiminen vanhempia kohtaan on kaikkein suurin
-synti ja sitä varmaan kovasti rangaistaan, ell'ei tänään tai huomenna,
-niin ainakin vast'edes, kun lapset kasvavat suuriksi.
-
-Tämäkin on vain vanha historia, jota moni jo on kertonut ennen minua,
-mutta kyllä sitä kannattaa kuulla vieläkin kerran.
-
-Oli mies ja vaimo, joilla oli luonansa vanha isä, ja heillä oli
-itselläänkin lapsia. Vanha ukko, se isänisä, oli jo ihan harmaa sekä
-niin vanha ja heikko, ett'ei hän jaksanut vakavasti pitää kättänsä, jos
-siihen otti jotakin.
-
-Kun hän istui pöydässä syömässä muiden kanssa, ei hän saanutkaan
-lusikkaa viedyksi suuhunsa kaatamatta keittoa päällensä. Se ei muiden
-mielestä ollut sopivata. He sentähden sitoivat ukolle kaulaan
-ruokaliinan niinkuin pikku lapselle. Mutta ukon kädet vapisivat
-sittekin ja hän yhä läikytteli keittoa puhtaalle ruokaliinalle. Vaan
-eihän hän sitä osannut estää.
-
-Mies ja vaimo olivat kiittämättömät ja kovasydämmiset. He eivät
-muistelleet, miten paljon vaivaa ja puuhaa heidän vanhempansa olivat
-heistä nähneet silloin, kuin he olivat pienet ja taitamattomat,
-Sentähden he sanoivat ankarasti: "jos ukko ei lakkaa tuhraamasta
-ruokaliinaa, niin saa hän syödä tuolla nurkassa yksinään."
-
-Mutta ukko ei voinut sitä auttaa, hän oli niin vanha. Sentähden nuo
-armottomat ihmiset panivat hänet nurkkaan ja antoivat hänelle
-puukaukalon; ukko sai siitä päivästä alkain istua nurkassa syömässä
-yksin, mutta mies ja vaimo söivät pöydässä kuten ennenkin.
-
-Se hyvin suretti vanhaa ukkoa, sillä raskastapa on nähdä itseään
-vanhana halveksittavan ainoastaan vanhuuden tähden ja omain lastensa
-puolelta. Kiittämätön sydän on raskain taakka, kuin maa päällään
-kantaa.
-
-Mutta ukko kuitenkin istui nurkassaan ja itki niin hiljaa, ett'ei
-kukaan nähnyt kyyneliä, jotka juoksivat pitkin kurttuisia kasvoja alas
-lumivalkoiselle parralle. Ainoastaan Jumala, joka näkee kaikki, näki
-myöskin vanhuksen surun ja ihmisten kovuuden, ja hän tiesi keinon
-nöyryyttää armottomat.
-
-Eräänä päivänä istui ukko, kuten tavallista, nurkassansa; mies ja vaimo
-istuivat pöydässä ja lattialla istui heidän pieni nelivuotinen poikansa
-vuoleksien puupalasta. Mies kysyi häneltä: "Mitäs nyt teet, poikaseni?"
-
-Poika vastasi: "minä vuolen kaukaloa."
-
-"No, mitäs sillä teet?" kysyi isä.
-
-"Kun te, isä ja äiti, tulette vanhoiksi, panen minä teidät nurkkaan
-syömään kaukalosta, niinkuin ukko nyt syö."
-
-Mies ja vaimo katsoivat silmäkkäin, ja Jumala avasi heidän silmänsä,
-niin että he näkivät suuren syntinsä ja kiittämättömyytensä, ja heistä
-tuntui omantunnon ääni puhuvan lapsen suun kautta, sanoen: "jos te
-ylönkatsotte vanhempianne heidän vanhuudessansa, niin teidän lapsenne
-katsovat teitä ylön, kun kerran vanhenette."
-
-Ja molemmat menivät itkien nurkkaan ukon luo, syleilivät häntä ja
-sanoivat: "Anna anteeksi, me olemme tehneet niin pahasti sinua kohtaan!
-Täst'edes pitää sinun istua meidän kanssamme pöydässä ja paraassa
-paikassa. Sillä nyt me tiedämme, ett'ei koskaan pidä unhotettaman pyhää
-ja kaunista neljättä käskyä: 'kunnioita isääs ja äitiäs, ettäs sinulle
-hyvin kävis ja sinä kauan eläisit maan päällä'."
-
-
-
-
-NOORA, JOKA EI TAHTONUT OLLA LAPSI.
-
-
-"Ei, nyt en minä enää koskaan leiki nukeilla", sanoi Noora, heittäen
-Kyllikin ja Ilmarin nurkkaan, kävi istumaan pöydän viereen, molemmat
-kädet leuan alla, ja näytti hyvin happamelta.
-
-Kyllikki ja Ilmari olivat kaksi nukkea; toinen oli poika, toinen tyttö.
-Molemmilla oli posliinipäät, ja molemmat olivat hyvin siivot nuket,
-jotka eivät koskaan tehneet kellekään pahaa. Ne olivat olleet Nooran
-pikku lapset hänen pienenä ollessaan, ja silloin hän niitä rakasti,
-mutta heitti ne nyt nurkkaan, kun oli mielestään jo niin suuri tyttö.
-Se oli rumasti tehty.
-
-"Miksi sinä et koskaan enää leiki?" kysyi pikku Selma, joka oli kuuden
-vuoden ikäinen ja katsoi suureksi kunniaksi, että sai leikkiä Nooran
-kanssa, joka oli jo yhdentoista vuoden ja kuukauden ijässä.
-
-"En leiki", sanoi Noora, "ei se sovi, enhän minä enää ole mikään lapsi.
-Pojat nostavat minulle kadulla hattuaan, ja tätin piikatyttö sanoo
-minua neiti Eleonooraksi. Minähän sinuttelen kaikkia kasvatuslaitoksen
-vanhempia tyttöjä, ja minä olen lukenut jo neljä romaania. Minä osaan
-tanssia polkkaa ja tiedän varsin hyvin, onko leninkini hyvin käypä vai
-eikö ole. Kolmantena joulupäivänä lasten tanssiaisissa, jotka hyvin
-muistat, tanssin minä valssia pitkän kadetin kanssa, joka piti minusta
-hirveän paljon. Taisipa hän kerran sanoa minua kauniiksikin. Mitä sinä
-luulet, Selma?"
-
-Selma oli ottanut nuket nurkasta ja vastasi surullisella äänellä:
-"niin, minä luulen, että Kyllikillä ei nyt ole nenää."
-
-Selma katseli nukkeja. Niin, aivan oikein, Kyllikiltä oli pudotessa
-kolahtanut palanen pois nenästä, ja kun se oli pieni ennestäänkin, jäi
-se nyt vielä pienemmäksi, Ilmari oli saanut suuren raamun otsaansa. Ja
-minkä näköiset ne olivat! Repaleiset kuin kerjäläislapset ja niin
-pörröiset sen lisäksi, kuin Jöröjukan kuva kirjassa. "Pikku lapsi
-raukat", sanoi Selma, "ei tämä käy mitenkään päinsä, kyllä teidän nyt
-täytyy käydä sänkyyn ja olla olevinanne sairaat, kunnes minä ehdin
-ommella teille uudet vaatteet." Ja Selma riisui sekä Kyllikin että
-Ilmarin ja pani heidät kummankin vuoteellensa nukkekappiin sekä
-peitteli heidät kaikenlaisilla vaatetilkuilla, ett'ei heitä palelisi.
-
-Nyt oli talvi ja joulu, ja ulkona pihalla oli suuri kelkkamäki; sen
-olivat pojat tehneet tallinseinää vasten ja kaataneet sen päälle vettä
-edellisenä iltana, että pinta oli yöllä kylmänyt liukkaaksi jääksi.
-Selma pani päähänsä pienen harmaan myssyhattunsa, jossa oli kauniit
-punaiset kaulanauhat, sekä sievän sinisen villamekon, jonka oli äsken
-saanut joululahjaksi. Rappujen edessä seisoi pieni maalattu kelkka,
-joka juoksi nopeammin kaikkia muita ja jota sentähden ihmetellen
-sanottiinkin pikajuoksijaksi. Severin pyysi päästä hevoseksi ja sitte
-ajamaan kelkkamäen päälle. Ja helposti se nousi ylös ja vielä helpommin
-juoksi alas, välistä kaataa kellauttaen nurinkin, vaan se oli juuri
-kaikkein hauskinta. Siellä oli monta poikaa ja tyttöä, kaikki
-punanenäisinä ja ilomielisinä. Pienimmillä tytöillä, joita pelotti
-laskea yksin, oli joku poika istumassa takana ja ohjaamassa kelkkaa,
-niin että lumi pöllysi kantapäissä. Severin ohjasi Selman kelkkaa, ja
-hyvin se kävi; kaksi kuperkeikkaa vain koko aamupäivällä, ja nekin
-tahallaan.
-
-Noora ikävystyi hyvinkin pian soittamaan masurkkaa ja meni ikkunasta
-katselemaan, kun hänellä ei ollut muutakaan tekemistä. "Noita tyhmiä
-lapsia!" sanoi hän itsekseen, kun näki, miten hauskaa toisilla oli.
-Mutta mielessään hän kuitenkin vastoin tahtoansa ajatteli: "noin
-hauskaa minullakin oli ennen, kun olin pieni. Minä lähden katsomaan
-uusia leninkejäni." Ja sitte hän koetteli yllensä kauneimpia ja asettui
-seisomaan peilin eteen sekä katsoi kauniisti ja rumasti, nähdäkseen,
-miten ne milloinkin kaunistivat häntä. Ja kyllästyttyään niihin etsi
-hän jotakin kirjaa lukeaksensa, mutta hänen äitinsä oli kätkenyt kaikki
-romaanit, ja siinä Nooran äiti oli tehnyt ihan oikein. Mutta Noora, kun
-ei löytänyt yhtään mieleistänsä kirjaa, suuttui, ajoi pois kissan
-sängystä, nojasi päänsä sängyn laitaa vasten ja alkoi itkeä harmista.
-
-Iltasilla leikkivät lapset suuressa salissa, ja heillä oli lupa meluta
-mielin määrin. Ensin he siirsivät yhteen läjään kaikki tuolit ja
-leikkivät markkinoita: toiset olivat olevinaan ostajia, toiset myöjiä.
-Sitte leikkivät he monta muutakin leikkiä: olivat piilosilla ja
-kissasilla, lainasivat tulta ja tanssivat harakkaa. Viimein he kutoivat
-sarkaa ja heillä oli sanomattoman hauskaa; hullunkurisinta oli, kun
-Selman ja hänen kumppaninsa piti käsi kädessä kulkea kumpikin omalla
-puolellansa tanssijariviä, sillä Selma oli niin pikkuinen, että vaikka
-koko rivi kumartui hyvin syvään, ei hänen kätensä kuitenkaan täyttänyt,
-ja silloin toisten täytyi laskeutua polvilleen ja kumartua maahan asti;
-se näytti hyvin hauskalta.
-
-Mitähän nyt Noora teki, kun kaikki muut niin riemuitsivat? Hän sanoi
-itsekseen: "noita tyhmiä lapsia!" Ja hän istuutui nurkkaan ja näytti
-hyvin tyytymättömältä ja synkältä kuin sumu syksyllä. Ja kun Selma
-sanoi: "tules, Noora, leikkimään meidän kanssamme, meillä on niin
-sanomattoman hauskaa!" niin vastasi Noora: "Kuinka se sopisi minulle,
-kun olen suuri tyttö?"
-
-Mutta yöllä nukkuessaan sängyssänsä näki Noora niin merkillisen unen,
-ett'ei ollut koskaan ennen sellaista nähnyt. Hän oli seisovinaan
-kesällä puistossa ja vehreässä metsässä. Joka puolella oli kukkia ja
-kasvavia pikku puita; ne olivat kauniit ja miellyttävät katsella, ja ne
-hiljaa nuokkuivat kesätuulen henkäyksistä. Kun sitte tuuli puhalteli
-oksiin ja lehtiin, syntyi siitä suhina ja humina, niin että se kuului
-sanoilta. Ja ne lauloivat hiljaa, vaan kuitenkin ihan selvästi: "me
-olemme pikku, pikku lapsia Jumalan valtakunnassa. O, Jumala olkoon
-ylistetty, että me olemme hänen lapsensa!"
-
-Lukematon joukko pikku poikia ja tyttöjä juoksenteli kukkain
-välissä, suudellen ja rakastaen niitä ja sanoen niitä pikku
-leikkikumppaneiksensa. Ja kun kukat ja puut alkoivat laulaa, lauloivat
-myöskin pojat ja tytöt: "me olemme pikku, pikku lapsia Jumalan
-valtakunnassa; Jumala olkoon ylistetty!"
-
-Silloin aurinko hiljaa ja suloisesti vaipui iltapilveen, ikäänkuin
-Jumalan silmä ummistaisi yöksi uneen, vaikka se kuitenkaan ei koskaan
-nuku, vaan vartioitsee meitä yöt päivät. Noora näki taivaan vähitellen
-pimenevän, ja tähdet alkoivat välkkyä yksi kerrassaan sinitaivaalla,
-kunnes viimein monta tuhatta miljoonaa tähteä katseli alas maahan
-kirkkaasti ja ikäänkuin silmää iskien. Joka tähdestä astui alas enkeli
-lasten, puiden ja kukkien joukkoon, ja kaikki ne enkelit olivat
-viattomia pikku lapsia, sillä he olivat ennen muinoin eläneet maan
-päällä ihmislapsina, ja Jumala oli ottanut heidät hyvin nuorina
-luoksensa. Ja kaikki enkelit yhtyivät ihanaan, lempeään lauluun: "Me
-olemme pikku, pikku lapsia Jumalan valtakunnassa; Jumala olkoon
-kiitetty, että saamme olla hänen lapsiansa!" Suuresta enkelijoukosta
-astui enkeli Nooran luo ja sanoi: "miksi sinä näytät niin suruiselta?"
-Mutta Noora kääntyi pois ja sanoi tapansa mukaan: "noita tyhmiä
-lapsia!" Heti muuttui unissa kaikki hänen ympärillään, niin että hän
-oli seisovinansa yksinään suuressa erämaassa keskellä talvea paksussa
-lumessa. Siellä hänellä ei ollut ainoatakaan ystävää ketä rakastaa,
-muita kuin oma itse; vaan ken rakastaa itseänsä, hänen sydämmensä on
-kuin erämaa keskellä talvea. Noora muisteli kesää ja kukkia ja kasvavia
-puita ja alkoi itkeä katkerasti. Silloin talvi alkoi hänen ympärillään
-lämmitä. Kyllikki ja Ilmari kaaloivat lumihangessa ja tulivat kysymään:
-"mitä itket, Noora?" Noora vastasi: "minä palellun täällä lumessa; minä
-olen niin yksin, eikä minulla ole taivaassa eikä maan päällä ketään
-muuta ystävää kuin minä itse."
-
-Nuket sanoivat: "Miksi et tahdo olla lapsi? Etkö näe, että kaikki
-olennot koko luonnossa ja yksin autuaat enkelitkin, jotkahan kuitenkin
-ovat paljon viisaammat sinua, ovat niin iloiset ja onnelliset, kun
-saavat olla pikku lapsina? Sillä Jumala on sanonut, että sellaisten on
-taivaan valtakunta. Jos tahdot olla Jumalan ja ihmisten ystävä, niin
-pitää sinun olla lapsi sydämmestäsi. Ja kun kerran tulet ruumiiltasi
-suureksi ja vanhaksi, niin pitää sinun kuitenkin olla mieleltäsi lapsi,
-siten että aina olet nöyrä ja pieni Jumalan edessä. Tule, niin palaamme
-takaisin kesäiseen iloomme!"
-
-Nuket ottivat Nooraa kädestä, ja hän itki taas, mutta tällä kertaa
-katuen ymmärtämättömyyttänsä. Ja kun he palasivat vehreään metsään,
-katso, kaikki olivat siellä, sekä kukat ja puut että enkelit ja pojat
-ja tytöt ja Noora itse, ja kaikki lauloivat iloissaan: "me olemme
-pikku, pikku lapsia Jumalan valtakunnassa. Ylistetty olkoon Jumala,
-että saamme olla hänen lapsiansa!"
-
-
-
-
-PAIMENTYTTÖ.
-
-    Mä läksin ulos aamulla,
-    Kun kirkas päivä koitti.
-    Ohuissa olin vaatteissa,
-    Ja tuuli metsää soitti.
-    Tie ohitseni luisti vain,
-    Ja metsä juoksi vastahain.
-        Hei, heijuu, hei!
-    Ja soi joka ainoa oksa
-
-    Pussissa oli leipänen
-    Ja uljuutta, ei huolta.
-    Ja karja kulki korpehen
-    Harjumme tätä puolta.
-    Mua suuri kuusi katseli,
-    Ja puro riemuin lauleli.
-        Hei, heijuu, hei!
-    Ja soi joka ainoa oksa.
-
-    Kanerviin istuin kankaallen
-    Sukkaani kutomahan
-    Ja mietin, onko yhtään, ken
-    Mua ehtii muistamahan.
-    Niin muistin äiti vainajaa...
-    Ken kotona nyt asustaa?...
-        Hei, heijuu, hei!
-    Ja soi joka ainoa oksa.
-
-    Tulipa kuuma päivä, kas!
-    Kärpästä lensi, parmaa.
-    Vajosi suohon kellokas;
-    Ei kättä vahvaa, varmaa.
-    Hei, tartuin silloin sarviin sen,
-    Se kirkontornin painoinen.
-        Hei, heijuu, hei!
-    Ja soi joka ainoa oksa.
-
-    Kun lehmä pääsi kuivallen,
-    Niin otso näkyi tiellä.
-    Löin häntä; hänpä ymmärs sen,
-    Hän seisoi ujomiellä.
-    Pois lötkötti hän viitaan päin:
-    Mitäpä hän mun lehmälläin?
-        Hei, heijuu, hei!
-    Ja soi joka ainoa oksa.
-
-    Hei, sadetta en pelkää vain
-    Ja nälkää kanssa karjan!
-    On pehmyt lato suojanain:
-    Punaisen poimin marjan;
-    Purosta kahvimyllyn saan;
-    Jumala muistaa poloistaan.
-        Hei, heijuu, hei!
-    Ja soi joka ainoa oksa.
-
-
-
-
-TYTTÖ MARJASSA.
-
-Yksinpuhe.
-Metsäseutu järven rannalla.
-
-
-_Maria_ (tulee keveässä kesäpuvussaan, päässä paimenhattu, kori
-käsivarressa, heitellen sormisuukkosia jollekin, jota ei näy).
-
-Hyvästi, äiti, hyvästi, hyvästi! Siellä hän vielä seisoo rappusilla
-ihmetellen, mihin minä lähden metsään eksymään. Hyvästi, hyvästi! ei
-minulla ole mitään hätää eikä vaaraa, minä vain lähden poimimaan
-vaapukoita päivälliseksi. Vaapukoita ja maitoa, ah, sepä on suloista!
-
-Onpa nyt aikaisin aamusilla, ja kaste kimaltelee helminä ruohokossa.
-Aurinko on vielä jotenkin alhaalla; mutta kyllä se nousee ylemmäksi.
-Hän vain ei nuku liian myöhään, eikä hän väsykään koskaan. Minä
-tahtoisin olla kesän auringon kaltainen: aikainen ja kirkassilmäinen
-minä tahtoisin olla, hellästi ja lämpimästi minä tahtoisin katsella
-sekä hyviä että pahoja.
-
-Miten ihanata on kuitenkin olla aikaisin ylhäällä, kun silloin koko
-maailma loistaa terveydestä ja nuoruudesta! Yöllä oli niin pimeä, kun
-on näet jo syyspuoli, ja minä luin eilisiltana sata ja kaksikymmentä
-tähteä. Tulipa silloin surullinen ajatus mieleeni. Minä mietin: katsos,
-nyt hukkuu ja häviää kaikki kauneus maan päältä! Mutta nyt, kun kaikki
-elää ja säteilee, en enää muistakkaan lyhyttä suruani. Minä olen niin
-iloinen, niin iloinen; minä tahtoisin olla peipponen ja kiikkua niin
-korkealla koivun oksilla. Taikka... niin se juuri on, minä tahtoisin
-panna käteni ristiin ja sanoa: minä kiitän sinua, hyvä Jumala, että
-olet luonut maan niin kauniiksi ja suonut meille sen armon, että saamme
-palvella ja kunniottaa sinun kaikkivaltaasi!
-
-Katsos, miten tyyni hän nyt on, tuo kirkas järvi! Vaan osaapa se
-myrskytäkin... huh, miten valkoinen se silloin osaa olla vihasta! Mutta
-nyt on hän kaikkein kirkkain pöytäpeili, ja pikku kalat hyppivät
-päivänpaisteessa. Tuolla saaren rannassa uiskentelee vene; oh, jopa
-hänet tunnenkin, se on meidän veneemme ja Fridolf siellä lappaa
-verkkojansa salmesta. Lähellä venettä uiskentelee sorsa poikaparvensa
-kera. Yksi, kaksi, kolme... seitsemän niitä on, minä näen ne aivan
-selvään. Veneen airot ovat ihan hiljaa, Fridolf nostaa hiljaa pyssynsä.
-Mitä hän aikoo? Ryhtyykö hän todellakin ampumaan noita lintu raukkoja?
-Fridolf! Fridolf!... Hän ei voi kuulla niin pitkän matkan takaa. Huh,
-miten minua pelottaa! Eikö satu yhtään armeliasta paarmaa, joka voisi
-purra häntä käteen juuri silloin, kuin hän aikoo lauaista? (Hän peittää
-silmänsä käsillään. Kuuluu pyssyn pamaus etäältä. Maria katsahtaa
-ylös.)
-
-Puh! nyt se pamahti. Voitto! voitto! Kaikki seitsemän lentää pois;
-Fridolf on ampunut ohitse! Maltappas, sinä salamurhaaja, kyllä saat
-kuulla, kun minä kotiin palaan!
-
-Mutta mitä mä ajattelenkaan, kun en vielä ole poiminut ainoatakaan
-marjaa! (Hän poimii.) Mansikat ja muuramet ovat jo olleet ja menneet,
-ja maaramet eli mesimarjat ovat täällä hyvin harvinaisia. Mustikoita
-kyllä voisi saada, ja jo alkavat puolatkin kypsyä. No, jospa poimisin
-variksenmarjoja, niin kyllähän korini pian täyttyisi. Mutta eipäs; kun
-tahdotaan tehdä _yksi_ asia kunnolla, niin ei pidä alottaa _kahta_.
-Vaapukkapuuroa, vaapukka-kreemiä, vaapukoita maidon kanssa,
-vaapukkamehua veden seassa juoda, kun ollaan sairas, ja vaapukkateetä,
-kun ollaan vilustunut... kas niin, näissä pensaissa kasvaa kokonainen
-ansioluettelo. Ja sitte vielä ehkä kermankin kanssa... niin, työmies on
-palkkansa ansainnut. Jospa nyt vain tietäisin paraan tien. Kas, siinä
-se temppu on, mihin päin maailmassa mennään. (Niiaa.) Olkaa hyvä ja
-sanokaa, hyvä herra Leppäkanto, pitääkö minun astua tätä rantatietä?...
-Ah niin, hän tietysti on yksissä neuvoin meren kanssa, hän rakastaa
-vetelää tavaraa, ja sentähden hän myöntävästi nyökkäilee. (Niiaa.)
-Mutta antakaa anteeksi, hyvä herra Kaislanen, mitä te sanotte?... Hän
-kumartaa... nöyrin palvelijanne, hän kumartelee ja kursailee
-lakkaamatta, hän hyväksyy mitä hyvänsä. Se kyllä on hyvin kohteliasta,
-matta eipä siitä juuri viisastu. Ehkäpä herra Koivuliini osaa minua
-hyvästä tahdostaan neuvoa. Mitä? Hän pudistaa pitkää, vihreätä,
-käherrettyä tukkaansa, ja se merkitsee: hyvä Maria, sinä voit itse
-hoidella itseäsi. Kiitoksia hyvin paljon! Eikö ole enää ketään, ken
-näyttäisi minulle tietä? Tuskinpa maksaa vaivaa kysyäkään herroilta
-Tuomiselta, Tammeliinilta, Haapalaiselta, Lehmukselta tai
-Vaahteraiselta, ja kukapa uskaltaisi edes kääntyäkään metsän ylimysten,
-Kuuselan, Mäntysen tai Honkoliinin puoleen! Mutta kukas minua hameen
-helmoista tempoo? Ah, sehän onkin vanha ystävämme, kyyryselkäinen,
-pienimyhkyräinen pikku Katajainen, niin hyödyllinen ja kuitenkin niin
-halveksittu ja hyljeksitty tässä maailmassa. Olkaa hyvä, neuvokaa
-minua. Mielelläni, vastaa hän. Tyttö, sanoo hän, astu suoraa tietä
-elämän läpi, nosta hameesi helmat äläkä huoli yhtään muutamista
-kannoista, kivistä, kaatuneista puunrungoista tai joistakuista metsään
-levitetyistä hämähäkin verkoista.
-
-Kiitoksia, Katajainen. Mutta olkaa hyvä ja sanokaa, onko täällä
-käärmeitä ruohokossa. On niitä, vastaa hän. Niin minä varustaudun
-puolustamaan itseäni. Minä otan pienen linkkuveitseni -- antakaa
-anteeksi, herra Pihlaja -- ja leikkaan kepin käteeni. Kas niin, nyt on
-minulla hyvä ase noitia ja petoja vastaan. Rohkeutta minulta ei puutu
-ja... riks, raks, mikä siinä rasahtelee kaatuneen haavan luona?
-
-Oh, metson poikahan tuossa vain juoksi sukkelin jaloin korkeassa
-ruohossa. Jospa minun keppini nyt olisi ollut pyssy, niin minä (tähtää)
-niin, _en_ minä olisikaan ampunut häntä. Minä olisin sanonut hänelle:
-elä, lennä, ole vapaa ja iloinen, niinkuin minäkin; se on parempi kuin
-syödä sinut gurkkujen ja puolukkain kanssa ja täyttää päänaluseni sinun
-höyhenilläsi.
-
-Mutta aivanhan minulta unohtuu marjain poiminta. Yks, kaks, kolme
-neljä, mirri soitteli selvään, mulla marjat tääll' ovat vielä. Minulla
-ei todellakaan ole aikaa katsoa, onko marjoissa matoja. Mikä elämä,
-hyvänen aika, noilla vaapukkamadoilla on! Syntyä, elää, kasvaa ja asua
-pienessä punaisessa tuvassa, jossa on pehmeät, mehuisat ja tuoksuvat
-seinät ja jossa on kaikkea yltä kyllä, niinkuin herra Hiilikoukulla
-pannukakku-vuoressa, se olisi monenkin mielestä suurin onni. Mutta
-tiedänpä siinä yhden puutteen: ei ole vapautta! Niin, ell'ei tuo mato
-liene toukka, joka kerran saa siivet, kun aika joutuu.
-
-Kas, miten kauneita pensaita ja niin täynnä marjoja! Tässä on
-vaapukkain kotimaa, tässä on kuudes maanosa: Europpa, Aasia, Afrikka,
-Amerikka, Polyneesia ja Vaapukkala. Poimi, poimi, marjat vieriskelevät
-koriin! Koivussa istuu varis ja katselee ihmetellen häntä. Niin, katso
-vain, kyllä minä katsoa kestän. Souda pois saaristoon lapsille marjan
-poimintoon... Mikäs se oli? Orava vain, luullakseni. Hän ikäänkuin
-hypähti puolikuusesta latvaan asti yhdellä loikkauksella.
-
-Aurinko nousee ylemmäksi, kaste kuivaa ja alkaa tulla kuuma metsässä.
-(Ottaa pois hatun päästään.) Miten yksinäistä, kaunista ja hiljaista
-täällä on! Jotka istuvat koko päivän kammarissaan tai astuskelevat
-hiekoitetuilla käytävillä kauneissa puutarhoissa, he eivät koskaan
-tiedä, miten hyvältä tuntuu välistä yksinkin kävellä laajassa metsässä.
-Ah, miten kaunis on maailma! Miten suuri on Jumala! Ja miten pieni minä
-olen täällä muhkeassa metsässä?
-
-Kas sitä, nyt tarttui taaskin hameeni vaapukan varsiin. Hämähäkin
-verkkoja minulla on esiliinassani ja liepeissä nurmennukkaa. Enkä ole
-koskaan nähnyt kauniimpia vaapukoita. Kuulehan, mitä tuo varis raakkuu
-tuossa oksalla: pane suurimmat päälle, suurimmat päälle, saat kiitosta!
-Mutta tuolta pihlajasta visertää sen sijaan leppälintu: ei petosta, ei
-petosta! Mikä ollaan, siltä pitää näytettämänkin. Ei, pikku Maria, älä
-valehtele omaksi kiitokseksi, koeta ennemmin sitä ansaita!
-
-Yksi vaapukka on tuossa suurempi kaikkia muita. Sen annan sille, jota
-kaikkein enimmin rakastan. Hihhei, niin ja ei, ken hän on, sitä tiedetä
-ei!
-
-Olipa kerran tyttö poimimassa vaapukoita metsässä. Hänen luokseen tuli
-metsän nuori prinssi kuusiluolasta ja sanoi: myöppäs minulle
-vaapukkasi! -- Mitäs niistä annat minulle? kysyi tyttö. -- Minä annan
-sulle kultapalatsin ja prinssin-sydämmeni, vastasi prinssi. -- Ei,
-kiitoksia, sanoi tyttö, anna mulle ennemmin voileipä, minulla on niin
-nälkä. -- Silloin prinssi nauroi, niin että hänen sydämmensä hyppi, ja
-hän muuttui harakaksi, mutta se harakka lenteli oksalta oksalle koko
-matkan, missä tyttö astui, ja nauroi lakkaamatta. Olipa sitä nyt
-siinäkin nauramista.
-
-Metsänhaltia hoi, tahdotko marjojani?
-
-    (Kaiku vastaa: marjojasi.)
-
-Annatko mulle niistä metsälinnasi?
-
-    (Kaiku: metsälinnani.)
-
-Ehkäpä myöskin sydämmesi?
-
-    (Kaiku: sydämmeni.)
-
-Ei, kiitoksia vain.
-
-    (Kaiku: kiitoksia vain.)
-
-Eipä kiittämistä. Minä menen kotiin äitin luo.
-
-    (Kaiku: kotiin äitin luo.)
-
-Hyvästi nyt, hyvästi!
-
-    (Kaiku joka taholta: hyvästi, hyvästi, hyvästi!)
-
-        (Maria lähtee hypistellen pois.)
-
-
-
-
-VUODEN-AJAT.
-
-(Koulutytöt opettajattarelleen.)
-
-Näyttämö esittää kouluhuonetta, jossa on kirjoitustaulu.
-
-
-Henkilöt:
-
- Saturnia.
- Talvi: (turkit yllä ja luistimet kädessä).
- Maija: Kevät (vehreä, kukitettu).
- Julia: Kesä (punainen, viuhka kädessä).
- Lucia: Syksy (keltainen, omenia muassa).
-
-_Saturnia_.
-
-Huomenta herttaisinta, jalo neiti!
-Kai, kunniaa ei suurta mulla liene
-Tunnettu olla? Olen Saturnia.
-Saturnus-hovimestarin mä vaimo.
-Tuon, joka ajan meren takapuolla
-Hallitsee kartanoa Tähtilinnan.
-On kunnon ukkoni jo ijäkäs
-Vaan raitis, rivakka. Hän pitää tähdet
-Käskystä korkeasta kurissa
-Ja tarttuu pyrstötähtein kaulukseen,
-Kun puskea maapalloa ne mielii.
-Kavalat, häijyt kielet väittävät
-Omia lapsiansa hänen syövän.
-Tuo, kautta kunniani, valhe on.
-Mitenkä saattaa uskoa tuon kaskun,
-Mä kysyn vain, kun neljä tyttölasta
-On sievää mulla, hänen vaimollaan?
-Nuo mansikkaiset neljä nähdä saatte,
-Töyräältä Tähtilinnan poimitut.
-Mä tuon ne kanssani, kun juuri heidän
-Parhaakseen teille nöyrän pyynnön teen.
-Lapsista, hyvinhän sen arvannette,
-On monta puuhaa, murhetta ja tuskaa.
-Väkemme, kiertotähtein tiellä pyörii
-He usein; joskus muhvini he saavat,
-Auringon yli hunnuks laittavat sen:
-Taas kiemuroita kuuhun piirtävät,
-Mun valokuvakseni niitä väittäin.
-No niin; on mulla tytöt julman kiltit,
-Vaan varsin vallattomat; valitusta
-Maapallolta niin usein kuulen heistä,
-Kun isän puuhissa he täällä käy.
-Siis (kumartaa) kunnioitettava kunnon neiti,
-Mä mielin panna heidät kaikki kouluun
-Ihmistymään. Ja kun mä en maan päällä
-Voi tietää koulua niin kunnollista
-Kuin juuri tämä teidän johtamanne
-Aisoissa äkäpussit pitämään,
-Niin teen nyt teille nöyrän pyynnön, että
-Mun lapseni sais ensi luokkaan tulla,
-Jos eivät ylemmä. Siis hyvä olkaa
-Ja kuulustelkaa heitä! Luonnon lapset
-He ovat, kuten näette, siistimättä,
-Kuin lintu vapaat, vilppahat kuin tuuli.
-Heit' ihmistymään saakaa! Tuoss'on yksi.
-    (Talvi tulee.)
-Hän vanhin tyttäreni Talvi on,
-Sai viime vuonna, raukka, vilutaudin
-Ja makas alla tyynyin valkoisten!
-Siks iho kovin kelmeä on hällä.
-Vaan vakuutan, ei huonoimpia hän
-Luistellessa ja hiihdännässä suinkaan.
-Käy esiin, niiaa sievästi!... Kas niin!
-
-_Talvi_.
-
-On lunta mulla yllä,
-Mä talvi olenkin.
-Mä suksin hiihdän kyllä
-Ja liikun luistimin.
-Taivaani pilvet kattaa,
-Niin pitkä yöni on;
-On metsän' laulamatta
-Ja järven' aalloton.
-
-Vaan älä pelkää tuosta!
-Tulehmain lämmittää
-Ja sallii sadun juosta
-Ja leikit järjestää.
-Kun joulukuusi loistaa,
-Unohtuu pimeä.
-Turkissain kätken toista
-Sisartain, Kevättä.
-
-_Saturnia_.
-
-Talvesta esiin, Maija! Laiska Maija
-Jo, häntä nyt saa aina odottaa!
-    (Maija astuu esiin turkeista.)
-Hän siinä on. Laps, joka poimit vuokkos,
-Ja tanssit sääskein kanssa? Kuinka jaksoi
-Käkönen? Eikö kuku selvään hän?
-Jo puro pojan myllyä kai käyttää?
-Sanonpa sulle, sirkkuseni, että
-Jos huolimaton olet toiste, saat
-_Vähemmän tyydyttävä_ edistykseen.
-Äidille sievä kumarrus nyt tee!
-
-_Maija_.
-
-Mä olen kevään henki.
-Heräjän lumesta,
-Pois saan jääkyynelenki
-Järveltä, nurmelta.
-On Pohjolassa täällä
-Niin lyhyt aikani:
-Kaikk' ihanuus maan päällä
-Äkisti haihtuupi.
-
-Mä synnyin pohattana
-Köyhässä mökissäin;
-Nyt olen valtiaana,
-Vaikk' kahleist' unta näin.
-Hyljätty olin ani
-Kuin lehti lähtenyt;
-Vaan kukka-aarrettani
-Et laskea voi nyt.
-
-_Saturnia_.
-
-Anteeksi lapsimainen kerskaus suokaa!
-Runoilijat on hänet pilanneet.
-Nyt, Julia, on vuoros!
-    (Julia tulee).
-                       Tässä on hän,
-Mansikkaposki, tyttäreni kolmas.
-Anteeksi, hän on päivettynyt hieman
-Heinässä, leikkuussa ja marjamailla!
-Ei käytäkkään hän päivänvarjostinta.
-Hengähdä, lapsi, hiukan!... No, nyt niiaa!
-
-_Julia_ (leyhytellen viuhkalla)
-
-Mä kesäpäiv' olen ruusuinen,
-Kun niitty on sulotuoksuinen;
-Vien tanssiin tuulen ja lainehenkin,
-Saan tuoksumaan havuneulasenkin,
-Rukiisen ruiskukat tihutan,
-Kanervat kastehin saunoitan.
-
-Eloni kaikki on tuokio vaan.
-Menneestä hetkest' en huolikkaan,
-En myös, jos syys kovin myrskyileepi
-Ja vettä virtana viskeleepi.
-Reunalla lähtehen hengähdin,
-Ijäistä valoa uneksin.
-
-_Saturnia_.
-
-Sä hellä laps! Niin saattaa uneksia.
-Vaan Luciani, kuudantytön, vuoro
-On nyt. Hän kuihtumuksen puvussaan
-Vaan omenaiset poskusillaan kantaa.
-    (Lucia tulee.)
-Työmuurahainen, missä nokesit
-Noin itses? Vai sä puit maamiehen riihtä.
-Puolukkahuulet häll' on, anteeks suokaa;
-Metsässä sieniä hän vasta poimi.
-No, älä pelkää, tyttö! kumarra!
-
-_Lucia_.
-
-Syys olen valju, mi sadon tuo,
-On kultatähkiä mulla.
-Suruinen sydän, mun lahjan' suo
-Lohduksi mielesi tulla!
-On mulla musta ja kylmä yö;
-Pois puista myrskyni lehdet lyö,
-Ja aika kolkko on sulla.
-
-Vaan pyhäpuvunkin syksy saa,
-Vaikk' irti lehdet on puista.
-Kuin morsian pihlaja punoittaa,
-Kun puidaan riemuten ruista
-Taivaalla iltaisin pilkuttaa
-Ens tähti kirkas ja kuiskuttaa:
-Mä aina mielin sua muistaa.
-
-_Saturnia_.
-
-Kuin näetten, on tässä kaikki neljä.
-Kuulusteletteko tai tahdotteko,
-Niin kuulustelen heitä teidän kuullen?
-Siis: osaatko sä linnunradan. Talvi?
-
-_Talvi_ (lukien).
-
-Taivaat ja maa ovat täynnä Jumalan kunniaa.
-
-_Saturnia_.
-
-Yön tähtikirjaa oikein tavasit.
-No, mitä taivaan kartasta sä tiedät?
-
-_Talvi_ (lukien kuin läksyä).
-
-Eläinradan merkit ovat: Oinas, Härkä, Kaksoiset,
-Krapu, Jalopeura, Neitsyt, Vaaka...
-
-_Saturnia_.
-
-Eikö kukaan muista enempää?
-    (Lucia nostaa käden).
-Lucia!
-
-_Lucia_.
-
-Skorpioni, Joutsimies, Kauris...
-
-_Talvi_ (keskeyttäen).
-
-Vesimies, Kalat.
-
-_Saturnia_.
-
-Niin! Maija, kirjoitappa taululle!
-    (Maija piirtää aaltoviivoja taululle.)
-No, mitä kuvailee se kirjaimisto?
-
-_Maija_.
-Kevättuulen käsialaa veden pinnalla.
-
-_Saturnia_.
-Niin on. Niin veteen tuulet kirjoittaa.
-Julia, osaatko sä historiaa?
-
-_Julia_.
-
-Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
-
-_Saturnia_.
-
-Tietääkö kenkään vielä?
-    (Talvi, Maija ja Julia nostavat kätensä.)
-                        Mitä sitte?
-
-_Talvi_.
-
-Maa oli autio ja tyhjä, pimeys oli syvyyden päällä,
-ja Jumalan henki liikkui vetten päällä.
-
-_Maija_.
-Jumala sanoi: tulkoon valkeus!
-
-_Julia_.
-
-Ja valkeus tuli.
-
-_Saturnia_.
-
-Se alkuna on kaiken historian.
-Nyt seuraa laskutaito. Lucia,
-Tee almanakka. Yhteenlasku ensin!
-
-_Lucia_ (taulun edessä).
-
-Syys-, Huhti-, Kesä-, Marraskuulla
-On päivää kolmekymmentä,
-Kahdeksankolmatt' Helmikuulla...
-
-_Saturnia_.
-
-Noh?
-    (Talvi nostaa kätensä.)
-     Talvi!
-
-_Talvi_.
-
-Vaan muilla yksineljättä.
-
-_Saturnia_.
-
-Mikä on tulos?
-
-_Lucia_ (laskee yhteen).
-
-Kolmesataa kuusikymmentä viisi.
-
-_Saturnia_.
-
-Niin oikein. Jätämme muut laskutavat
-Ja käymme luonnonhistoriaan. Siis eikö
-Mun oppilaani osaa fysiikkaa,
-Eläin- ja kasvitiedettä ja muuta?
-    (Kaikki neljä nostavat innokkaasti molemmat kätensä.)
-Sen tiesin; sillä professorin taito
-On tytöilläni luonnon kunnissa.
-Jätämme sen; me muutoin luomakunnan
-Saisimme osin lajitelluin, kuin
-Tarjottimella teetä, etehemme.
-He uskonnossa luonnon raamatun
-Lävitse osaa. Kielistä he taitaa
-Vain laineen loiskeen, tuulen huminan
-Ja ukkosjyryn, linnun viserryksen.
-Saattaisko saada erisvapautta?
-Kysely loppui; koulu arvostelkoon.
-Pääseekö pikku Maija ensi luokkaan,
-Julia toiseen, Lucia kolmanteen
-Ja Talvi, jok' on vanhin, neljänteen?
-Niin olkoon; vastaa koulu. Kiitos, neiti!
-Kättänne hyvyydestä suutelemme,
-Kun lasten puutteita te siedätte.
-Opettajalle oppilas ei lahjaa
-Saa antaa; vaan kuin kultaomenainen
-Hopeamaljassa on kiitossana;
-Ei lakikaan, mä luulen, tuota kiellä.
-No, onko teillä kultasanaa kellään?
-    (Kaikki nostavat kätensä.)
-No niin, siis kukin lahjan antakoon!
-
-_Talvi_ (opettajattarelle.)
-
-Mä hyisiksi talviksi lahjoitan
-Lohduksesi lieden leimuavan,
-Suon tunnon rauhankin kultaisen,
-Elon taistelun ollessa myrskyisen,
-Ja tarjoan palkaksi vaivojen
-Sydämmien nuorien siunauksen.
-
-_Maija_.
-
-Jos talvesi pitk' olis kuinkakin,
-Niin taas kevät saapuvi takaisin.
-Nuoruuden kukkivan ainiaan
-Luon askeleitasi seuraamaan,
-Sua riemuittamaan, sinust' oppimahan,
-Totuuden tiet' yhä kulkemahan.
-
-_Julia_.
-
-Ja jos kevät kuinkakin vihoittaa,
-Kesä kaunis ja lämmin sun saavuttaa.
-Suvipäivä kun paistavi ruusuihin,
-Nuput nuoret kun jättävät hoitosikin.
-Luon' niiden sulle mä tarjoan
-Kodin lämpöisen, sylin rakastavan.
-
-_Lucia_.
-
-Ja jos punaruusuja kuink' kesä suo,
-Hedelmiä syys vain luontohon luo.
-Ne nuoret, jotk' ääntäs nyt kuuntelevat,
-Sua viel' elon syksynä muistelevat
-Ja kutsuvat taivahan siunauksen
-Ylitsesi elosi illallen.
-
-
-
-
-TOMU.
-
-
-Tunsitko sinä Tomun? Se oli rotukoira, melkein ihka valkoinen, karva
-hieno kuin silkki, korvat pitkät ja ruskeat sekä häntänä oivallinen
-valkoinen, alinomaa viuhkava töyhtö. Moni Suomen lapsi on leikkinyt
-Tomun kanssa ja moni muu lapsi paljon kauempanakin on ilolla ja
-ihmetellen kuunnellut kertomuksia Tomun viisaudesta ja merkillisistä
-tempuista, joita hän osasi tehdä. Tomu oli kaunis koira, mutta sitä
-paitsi hyvin siivo koira. Saattaahan hyvän näönkin alla piillä paha
-sisu; Tomu ei ollut paha, kaikkein täytyi rakastaa häntä.
-
-Oli sentään Tomullakin vikansa. Hän oli niin hienostunut ja ylhäinen,
-että aina ihaili kauneita pukuja ja oli hyvin hetas epäilemään kaikkia
-huonopukuisia ja varsinkin repaleisia pahoista aikeista. Se tietysti
-oli usein erehdystä; sillä vaikka repaleisuus ei olekaan kunniaksi,
-niin tapahtuuhan monestikin, ett'ei köyhillä ole varaa hankkia
-itselleen parempaa. Tuo erehdys tuotti Tomulle monta rappausta
-rottinkikepistä, joka juuri sitä varten olikin aina kyökin oven raossa.
-Mutta monesti sattui niinkin, että Tomun epäilykset olivat merkillisen
-oikeat. Naapurissa asui seppä, musta, äreän näköinen mies, joka tinaeli
-keittoastioita. Häntä Tomu ei voinut kärsiä; joka kerran kuin seppä toi
-kirkkaita kastrulleja kyökkiin, syöksyi Tomu hänen päällensä ja
-jarnahti hampain kiinni hänen housuihinsa. Seppä ei tuosta ollut
-hyvillään, rottinki rupesi hänelle liittolaiseksi ja seppä uhkaili
-kuolemaa; mutta Tomu vain pysyi leppymättömänä. Kerran sitte yht'äkkiä
-kuultiin sepän karanneen rahoineen ja vaatteineen, jotka oli lainannut
-naapureilta ja unhottanut toimittamatta takaisin.
-
-Tomu oli uskollinen ja vartioitsi taloa yöt päivät. Ei ollut kenenkään
-hyvä yrittää hiipimään sinne pahoissa aikeissa; vahti oli aina
-valppaana ja makasi korvat auki, niin että variskaan tuskin pääsi
-hietikolle kävelemään Tomun kuulematta. Tuo valppaus usein kiusoitti
-talon omiakin asukkaita, jotka olisivat tahtoneet maata yönsä rauhassa.
-"Mitä se Tomu siellä haukkuu?" sanoivat palvelijat keskenään ja joku
-heistä meni ulos katsomaan. Välistä liiteli vene tuolla etäällä
-järvellä, milloin joku koira etäisessä kylässä haukkua räkytti ja
-milloin vain kuu välkkyi hänelle kirkkaasta vesipeilistä. Se kaikki oli
-Tomusta varsin sopimatonta, ja hän katsoi olevansa velvollinen pitämään
-silmällä kaikkia öillä liikkujoita.
-
-Kun Tomu oli kahden kuukauden ikäinen, pieni, täyteläisen pyöreä ja
-sileäkarvainen pentu, jotenkin samanlainen kuin hyvin hoidettu porsas
-eikä tiennyt muuta parempaa tehtävää kuin sulloa suuhunsa kaikki mitä
-vain sattui saamaan, tapahtui kerran, että hän näki onkivavan pihalla
-ja alkoi himoita pientä kuollutta kalaa, joka riippui syöttinä
-ongessa. Tuo onnistui niin huonosti, että Tomu ripusti itsensä
-alahuulestaan koukkuun. Ongessa oli väkä eikä sitä saatu pois samaa
-tietä, kuin se oli huuleen mennyt. Niinpä ei muu auttanut kuin leikata
-siima poikki ja vetää onki läpi huulen. Arvaattehan, että Tomu parkui.
-Mutta onki saatiin pois ja huuli parani.
-
-Toisen kerran Tomu neljän kuukauden ijässä pääsi, äsken maalta
-muutettua kaupunkiin, neitinsä kanssa kävelemään kaupungille. He
-menivät Sorvaliin, ja sorvalin kissalla oli pojat. Siitäkös meteli
-nousi: kissa Tomon päälle ja Tomu sitä kyytiä ulos! Pihasta oli portti
-auki kadulle, ja Tomua alkoi haluttaa kävellä vähän pitemmälti omin
-neuvoin. Tuskin hän ehti ulos portista, kuin suuri pitkävillainen
-teurastajan koira hyökkäsi onnettoman huvikävelijän päälle. Tomu
-pakoon, ja nähtyään ajurin kadun nurkassa hyppäsi hän vaunuihin. "Vai
-niin", sanoi ajuri, "onkos sinulla millä maksaa? En minä ketään aja
-ilmaiseksi."
-
-Tomu parka oli monestikin ajanut maalla ja huomannut sen huvin varsin
-miellyttäväksi; mutta hänellä nyt ei ollut millä maksaa ja sentähden
-hänen täytyi hypätä alas vaunuista. Samassa hänen julma vainoojansakin
-taas oli kimpussa, ja nyt pikku Tomu läksi käpälämäkeen, juoksi min
-suinkin ehti katuja pitkin ja poikki, kunnes ei enää tiennyt, missä
-olikaan. Hänhän olikin ollut kaupungissa vasta neljä päivää, tunsi
-ainoastaan oman kotitalon, jossa asui, kyökin, jossa makasi matolla
-pöydän alla, ja hyvät ystävät, jotka häntä aina ruokkivat ja
-hyväilivät. Oh, miten julma tuo avara maailma oli pikku Tomua kohtaan!
-Kotona tultiin hyvin levottomiksi, kun Tomu hävisi; kaikki talonväki
-etsi ja houkutteli: Tomu! Tomu! Lähetettiin sana poliiseille, lapset
-itkivät, Tomun emäntä juoksenteli pitkin kaupunkia kaikkein valkeiden
-koirain jäljestä, mutta ei mikään niistä ollut Tomu. Tuli ilta ja pimeä
-yö; Tomu oli yhä poissa. Seuraavana aamuna kirjoitettiin kuulutus
-sanomalehtiin, mutta juuri kuin sitä oltiin lähettämässä, kuului
-astunnan sipsutusta kyökin rappusista ja kas, se olikin Tomu! Hän ei
-osannut kertoa retkiänsä, mutta näytti suruiselta ja tuskin jaksoi
-huiskuttaa häntäänsä; toinen sivu oli aivan noessa. Jos hän sen oli
-saanut kattilasta, niin ei siinä ollut suinkaan puuroa ollut,
-sillä tuskin hän ehti kyökkiin, kun jo riensi täyttä vauhtia
-likavesi-kiululle ja ahmi siitä suun täydeltä.
-
-Tomu oli vallaton veitikka nuoruudessaan. Hän iloissaan hätyytti sekä
-ihmisiä että eläimiä. Jos hän näki koulupoikain lyövän palloa
-joutohetkinään, hei vain, Tomu oli aina sukkelin ottamaan vastaan ja
-sitte juoksemaan pallo suussa täyttä vauhtia kotiin, jäljessään
-kymmenkunta huutavaa ja nauravaa koulupoikaa. Kelkkamäessä sieppasi hän
-lakit heiltä ja kerran hänen emäntänsä täytyi maksaa 75 penniä
-hansikkaasta, jonka Tomu oli ryöstänyt ja syönyt heti paikalla. Jos
-hän pistäytyi johonkin kauppapuotiin jossa hänelle syötettiin
-venäläisiä rinkilöitä, sieppaisi hän pöydältä talonpoikain hattuja ja
-kantoi ne riemuiten kyökkiin. Hän yleensä suurella innolla kantoi
-kotiin kaikkia, mitä vain sai hampaihinsa. Jos pikku tytöt nukkeinensa
-leikittelivät portailla, pian siihen ilmestyi tuo susi ystävällisesti
-häntäänsä heilutellen, nuoleskeli heidän kasvojansa ja huviksensa vain
-alkoi niellä heidän nukkejansa. Olipa onni, jos joku sai kiinni nuken
-jaloista ja veti hänet pois Tomun kidasta. Merkillistä, ett'ei kukaan
-voinut suuttua Tomuun, hän kun oli niin iloisen näköinen ja kaikki
-tietysti ymmärsivät, ett'ei Tomu noilla leikeillään mitään pahaa
-tarkoittanut.
-
-Tomun kaltaiset rotukoirat ovat linnustajia, ja sitä Tomukin katsoi
-oikeaksi ammatikseen. Hän ei ollut päässyt käymään metsästyskoulua,
-sentähden hän metsästeli omin neuvoin. Ei ollut vähääkään kiitettävä
-teko, että hän luvattomalla ajalla ajeli viattomia sorsia tiheimpiinkin
-ruohokkoihin ja palasi kotiin, sorsa suussa ja sääret mustana
-rantamudasta. Alussa toi hän ne kotiin elävinä ja eheinä, mutta kun
-kerran päästettiin heinäsorsa pakenemaan kanakopista, suuttui Tomu
-moisesta huolimattomuudesta ja puri vast'edes saaliinsa kuoliaaksi. Hän
-oli itse omin luvin ottanut huolekseen kanain vartioimisen. Pitkät
-hetket seisoi hän pystyssä korvin ja toinen etukäpälä kohotettuna heitä
-katselemassa. Eräs onneton kana ali astuskellut kiellettyyn paikkaan;
-Tomu otti häntä niskasta ja kantoi kyökin rapuille, mutta hairahtui
-olemaan liian innokas, niin että pahantekijä makasi siinä hengettä.
-
-Yhtä onnettomasti kävi lasten pikku kaniinille, joka oli niin
-sanomattomasti huvittanut heitä ja Tomua itseään. Kauniina,
-päivänpaisteisena aamuna oli kaniini lähtenyt luvatta kävelemään
-puistoon. Poliisi-Tomu tapasi vainuten hänen jälkensä. Kun isäntä läksi
-aamukävelylleen, tuli hänelle vastaan Tomu ylpeänä velvollisuutensa
-täyttämisen tunnostaan ja kantaen suussansa onnetonta kaniinia. Eipä se
-enää tehnyt ainoatakaan hyppyä tässä maailmassa, mutta Tomu sai
-tutustua taaskin ankaraan rottinkiin.
-
-Nämä molemmat onnettomat erehdyksensä sai Tomu sovittaa loistavasti.
-Eräänä iltapäivänä kuului puutarhasta kovaa kanain kaakotusta.
-Reetta-mummo, kanapaimen, juoksi sinne, löysi kanan pahasti revittynä
-ja Tomun vieressä. Lyhyt tutkinto ja tuomio siinä tapahtui. Tomu ei
-voinut kyllin selvästi selittää asiaansa ja rottinki oli juuri
-ryhtymässä oikeuden tekoon. Silloin matkan päässä seisonut tyttö kertoi
-suuren huuhkajan käyneen käsiksi kanaan, Tomu oli juossut apuun ja
-pakottanut väkevän petolinnun luopumaan saaliistaan. Tietysti muuttui
-nyt kokonaan väärin käsitetyn kanan pelastajan kohtelu. Kaikki
-kokoutuivat ylistelemään Tomun sankarillisuutta, paraat luut etsittiin
-kyökinkaapista, lapset sille kilvan syöttivät korppuja, ja Tomu yhtä
-kummastellen näki nyt tulleensa päivän sankariksi kuin äsken olleensa
-väärän epäilyksen uhrina.
-
-Milloin Tomu tiesi tehneensä pahoin, oli hänellä hyvin paha omatunto
-eikä hän tullut ennen iloiseksi, kuin sai anteeksi. Sattuipa välistä,
-että kanat peittivät munansa kummallisiin piilopaikkoihin, hautoivat ne
-siellä kenenkään tietämättä ja tulivat ylpeillen esiin kokonaisen
-poikalauman kanssa. Mutta Tomu-poliisilta he eivät pysyneet piilossa.
-Kerran Tomu tuli hyvin pahanmielen näköisenä ja nosti kuononsa
-emäntänsä polvelle. "Mitäs nyt olet tehnyt, poika?" kysyttiin. Tomu
-nosti päänsä ja emännän polvelle jäi suuri pilkku munanruskuaista!
-Ankara varoitus seurasi, mutta koska Tomu itse tiesi ja tuli
-tunnustamaan pahantekonsa, niin säästyi sillä kertaa vitsalta.
-Seuraavan kerran Tomu löydettyään kananpesän söi taas munat yhteen
-asti; silloin johtui äkisti mieleen varoitus ja hän kantoi kotiin
-viimeisen munan niin varovasti, ett'ei siihen tullut pienintäkään
-merkkiä hänen terävistä hampaistaan.
-
-Tomu ei ollut koskaan joutilaana kesäiseen aikaan. Ajeltuaan väsyksiin
-asti sorsia ruohokoissa siirtyi hän kuivalle ja kaiveli yhtä ahkeraan
-maata puutarhurin kiusaksi asui tuhansittain myyriä nurmikon pinnan
-alla; ne pitkähköt, harmaanruskeat rotat kaivelivat sijankärsällään
-pitkiä salaojia ja tekivät sanomatonta vahinkoa kaluamalla
-hedelmäpuiden kuorta, syömällä perunoita ja muita juurihedelmiä sekä
-hävittämällä karviais-, vaapukka- ja ruusupensaita. Tomu päätti
-kerrassaan tehdä lopun tuosta vallattomuudesta. Päivät päästänsä,
-milloin hän ei ollut sorsia ajelemassa, nähtiin hänen uutterasti
-kaiveskelevan myyrien pesiä. Hän vainuten astui kuono ruohon pinnassa
-kiinni ja missä vain huomasi vähääkään epäilyttävää, kaivoi ensin
-kuononsa ruohoon saadakseen varman selon, että oli oikealla jäljellä.
-Sitte hän milloin etu-, milloin takajaloillaan raaputti maata, kunnes
-sai siihen niin suuren reiän, että pää mahtui. Tuota tekoaan hän
-väsymättä jatkoi, kunnes löysi pesän. Lyhyet temput siinä sitte enää
-oli jäljellä. Koko myyräperhe, isä, äiti ja lapset, livahtivat niin
-nopeasti Tomun kitaan, että ne kai varsin kummastuivat, kun huomasivat
-elävinä joutuneensa Tomun vatsaan. Eihän siinä Tomulla ollut aikaa
-käyttää hampaitaan, kaikki meni alas kuin palttupuuro. Vasta sitte,
-kuin Tomun vatsaan ei enää mahtunut useampia myyräperheitä, tuli
-hampaiden vuoro; niin kauan kuin Tomu eli, oltiin kerrassaan rauhassa
-myyräin vehkeiltä.
-
-Mäen rinteessä kasvihuoneen luona oli Tomulla aarrekammarinsa. Siihen
-hän kaivoi kaikki säästettävät luut ja peitti ne taitavasti mullalla.
-Vastenmielinen vieras, nälkäinen ja pörhöinen talonpoikaskoira Mirkka
-tuli välistä kyytihevosen kanssa rautatien asemalta. Eräänä
-onnettomuuden hetkenä löysi Mirkka Tomun aarrekammiot, ja siitä alkaen
-olivat aarteet alinomaisen ryöstön vaarassa. Tomu ei kyllä jättänyt
-osoittamatta tyytymättömyyttänsä, mutta täytyypä huuhkajainkin
-voittajan vähän aristella niin leveää hammasriviä, kuin Mirkalla oli.
-Olipa sitte eräänä kylmänä talviyönä kasvanut paksu jää kätketyn
-aarteen päälle. Mirkka tuli ja läksi heti ryöstämään, mutta palasi
-tyhjin toimin; jää oli liian kova hänellekin. Jos Tomu olisi osannut
-nauraa, olisi hänellä nyt ollut hyvää syytä; mutta olihan Tomulla
-toinen ilon osoitin, hän huiskutti niin tyytyväisesti komeaa häntäänsä.
-
-Oliko Tomu viisas? No sepä kysymys! Ajuri sanoi kaupungissa, kun koira
-juoksi kori suussa hänen ohitsensa ostamaan leipää leipurista: "antakaa
-tuo koira minulle, niin minä opetan hänet puhumaan!" Tomu ymmärsi
-kaikki, mitä hänelle sanottiin. Hän näytti viisailla silmillään
-seuraavan keskustelua; milloin naurettiin tai kuului vilkkaita ääniä,
-tuli Tomu iloisimpana kaikista osalliseksi iloon. Osasipa hän myöskin
-vastata tavallansa. "Miten koira sanoo?" Tomu haukkui karkeasti. "Miten
-sanoo kissa?" Tomu haukotteli, kunnes sai kuulumaan nau'unnan tapaista
-ääntä. "Rakastatko emäntääsi?" Vilkasta haukuntaa ja hännän heilutusta.
-"Mutta et sinä, Tomu, suinkaan rakasta kaikkia?" Hiljaista murinaa
-ikäänkuin etäinen ukkonen. "Menes katsomaan, joko Iisakki on saanut
-hevosen valjaihin?" Tomu juoksi ikkunan luo ja katsoi ulos; jos hevonen
-jo oli ajettu rappujen eteen palasi hän vilkkaasti hyppien ja pyysi
-lupaa päästä mukaan; jos hevosta ei näkynyt, jäi Tomu kärsivällisesti
-odottamaan.
-
-Miten monta sukkelaa temppua Tomu osasikaan! Hän taisi kumartaa
-kaikkein nöyrimmästi ja antaa kättä, kun häntä tervehdittiin. Hän osasi
-seisoa passarina emäntänsä tuolin takana ja sanoa "nöyrin palvelijanne"
-(hau vau)! Emäntä sanoi: "Tomu on kuollut." Hän heti paneutui
-seljälleen, sääret ilmaan. Hänelle näytettiin kahta yhtä suurta
-sokuripalaa. "Tuo on _minun_ palani ja tuo on koiran." Tomu ei koskaan
-erehtynyt omastansa. Hänen suurin ilonsa oli kantaa koreja, laukkuja ja
-keppejä kuin hyväkin kammaripalvelija. Mutta hän ei ollut vain oikein
-luotettava, se vekkuli; hän saattoi jättää keppinsä jäälle taikka
-ompelukorin metsään ja lähteä ajelemaan raakkuvaa varista. "Tuonnin"
-hän suoritti tunnollisesti. Emännän hatun tempasi tuuli järveen. "Tuo
-pois hattu, Tomu!" Ja Tomu ui ja toi hatun.
-
-Musiikin rakastaja ei Tomu ollut; hän ulvoi kurkun täydeltä, kun kuuli
-pianoa soitettavan; mutta piti hänen sentään oppiman laulamaan, että
-hieno kasvatuksensa tulisi täydelliseksi. "Tomu, mitenkäs lauletaan?"
-Hau vau! "Ei kelpaa, laula kauniisti!" Tomu koetteli suurella vaivalla
-kaikkia ääniä, kunnes viimein sai kurkustaan muka sävelen tapaista
-vinkunaa. "Kerroppas, Tomu, nyt tarina!" Hän kuunteli hyvin
-tarkkaavasta. "Mitenkäs oli, kun jouduit riitaan rautatien asemalla
-muiden koirain kanssa?" Hau vau! "Niin, mutta silloin sait selkääsi.
-Tomu raukka!" Surkeata ulinaa. "Mutta sitte annoit heille aika
-löylytyksen." Hau van! Tämä oli voitonvirttä.
-
-Ei kukaan osannut paremmin kuin Tomu olla piilosilla. Hänen päänsä
-peitettiin tiheällä liinalla siksi aikaa, kuin mentiin piiloon. Kuu
-huudettiin: "jo ollaan", heitti Tomu liinansa ja alkoi etsiä. Hän
-nuuski joka nurkasta ja komerosta, varsinkin sellaisista, joista ennen
-oli jonkun löytänyt, ja kohta hännän heilunta osoitti, että salaisinkin
-piilopaikka oli löytynyt. Tomu oli eräänä joulun aattona saanut kolme
-lahjaa: paperiin käärityn tortun, rautapiikkisen kaularenkaan turvaksi
-susia vastaan ja nahkapallon. Tortun hän söi paikalla papereineen ja
-runovärssyineen; kaulanauhaa hänen ei onneksensa koskaan tarvinnut
-käyttää, mutta nahkapallo se vasta oli mieluinen ja vast'edes
-jokapäiväinen leikkikalu. Sitä hän pureskeli ja pyöritteli lakkaamatta;
-sillä oli määrätty sijansa kaapissa ja usein Tomu tuli raapimaan sen
-ovea. Sattuipa Tomun leikkiessä, että pallo piilotettiin milloin
-mihinkin salakätköön: paksun maton alle, kaapin päälle, sohvatyynyn
-taakse rouvain istuessa siinä sukkaa kutoen. Tomu etsi kiihkoissaan,
-väsymättä, epäili kanarialintujen häkkiä, hyllyllä seisovaa
-teekeittiötä ja uunissa palavaa valkeaa. Viimeksi hän kuitenkin aina
-tarkkatuntoisella kuonollaan löysi piilopaikan ja ihastuksekseen sai
-takaisin rakkaan pallonsa. Jos Tomu löysi pallonsa jostakin sellaisesta
-paikasta, johon hän ei päässyt, kaapin päältä tai kynttiläkruunusta,
-eikä kellään näyttänyt olevan halua auttaa häntä, näytti hän hetkisen
-miettivän ja sitte keksivän keinon. Hän oli huomannut meidän käyttäneen
-keppiä sellaisissa tapauksissa, juoksi porstuaan, jossa isännän kepit
-olivat, toi yhden hampaissaan sekä haukkuen ja kumarrellen pyysi meiltä
-apua.
-
-Olipa aika hauskaa nähdä Tomu sokkosilla. Sidottiin liina tarkkaan
-hänen silmilleen ja heitettiin pallo kierimään lattialle. "Etsi pallo!"
-Tomu haparoi varovasti, löi kuonoaan tuoleihin ja pöytiin, mutta ei
-edes yrittänytkin kiskoa sidettä silmiltään, ennenkuin löysi pallon,
-Silloin hän tietysti ylpeili ja juoksi kaikkein luo kokoamaan kiitosta.
-Tomua ei ollut lainkaan vaikea opettaa, mutta ankaruutta ei saanut
-käyttää. Hyväilyllä ja kehoittavalla sanalla voi Tomun saada tekemään
-mitä hyvänsä. Itseään häntä erinomaisesti huvitti temppujensa
-näytteleminen. Hän oli ihmeen arkatuntoinen ja närkäs. Kärsimätön sana
-sotki hänen ilonsa, kovasta sanasta hän tuli tyhmäksi kuin pölkky, vaan
-iloinen sana teki hänen kaikkein ilolinnuksi.
-
-Kahdesti Tomusta otettiin valokuvaajassa kuva ja kahdesti hän oli
-luvatta mukana, kun talosta kuvaa otettiin. Eräs kuuluisa ranskalainen
-kuvanveistäjä on muodostellut hänen kuvansa kipsistä; se lienee Tomun
-esi-isän kuva, sillä niin Tomun näköinen se on. Mutta paras kuva on se,
-jossa hän niin uskollisesti makaa portailla vartioimassa, eikä sitä
-kukaan tiennyt, ennenkuin Tomu ilmestyi siihen talon kuvaan.
-
-Nyt ei Tomua enää ole olemassa. Hän sairastui niin että hänet piti
-lähettää kaupunkiin eläinlääkärin luo. Siellä hän jaksoi ainoastaan
-kolme päivää kärsiä rakkaan kotinsa ja hyväin ystäväin hoidon ikävää.
-Kotiin hän kuitenkin haudattiin, tuonne itäiselle kunnaalle pihlajan ja
-kuusen välille, jossa aurinko paistaa kirkkaimmin aamusilla. Kaikki
-talonväki oli silloin hautajaisissa. Pidettiin siinä puhekin, ja se ei
-ollut pitkä: "Kiitoksia, pikku Tomu, kaikesta ilosta, kuin meille olet
-tuottanut!" Ja kaikkia läsnäolijoita kiitettiin heidän hyvyydestään
-Tomua kohtaan.
-
-Tomun nuori emäntä ei voi koskaan unhottaa uskollista ystäväänsä ja
-palvelijaansa; hän omin käsin hakkas Tomun nimen hautakiveen. Siellä
-lapset vieläkin leikkivät joskus ruohokossa. Heistä on niin kaunista
-juuri siellä ja lukemaan opittuansa tavaavat he nimen kivestä ja
-sanovat toinen toiselleen: "Muistatko Tomua? Niin, Tomu oli hyvä
-koira!"
-
-
-
-
-PUDONNUT KENKÄ.
-
-
-Tapaus Cargerin nurkassa. [Torimatamien tavallisimpia pysähdyspaikkoja
-Helsingin kauppatorilla.]
-
-_Matami Ström_ istuu nurkassa, edessään kori rinkelejä, kakkuja y.m.
-
-      Ensimmäinen laulu.
-
-    Kuulkaa, te poikaset kullat!
-    Täss' olis korput ja pullat,
-    Kaikista parahat rinkilät!
-    Tulkaatte, saattepa maistaa!
-    Äsken mä ennätin paistaa
-    Ranskan leivätki pehmeät!
-    Porvoon tippoja kannan,
- [Leivontataidon uusia keksintöjä siilien aikaan.]
-    Myös pipparkakkuja annan!
-    Entäs vintiöt hempeät!
-
-    Noh, tytöt, ukot ja akat!
-    Näättekö, täydet on vakat,
-    Tulkaa halvalla ostamaan!
-    Puolesta hinnasta myönnän,
-    Kahdesta neljä jo työnnän,
-    Hiukan tingin mä toisinaan
-    Älkää mun antako tässä
-    Seisoa häpeämässä!
-    Rakkaat ystävät, tulkaa vaan!
-
-Ei, ketään ei tule. Tässä minä istun ja huudan ääneni sorruksiin, eikä
-kukaan huoli ostaa. Tänään minä toivoin tekeväni hyvät kaupat, koska
-tänään sattuu juuri olemaan joulun aatto. Kaikkea vielä! Kaikki ihmiset
-juoksevat Clopattiin ja Forsströmiin ja Ekbergiin taikka mikä niiden
-kaikkein ylhäisten nimi onkaan! Yksin Sipoon ukotkin juoksevat
-Catanista ostamaan kultahetuleisia karamelleja; eivätkä häpeäkään! Ja
-me köyhät rinkelimatamit saamme istua tässä, korit täynnä ja kukkarot
-tyhjinä. (Lyö yhteen käsiänsä.) Huh, miten on pakkanen!
-
-No, kun en tullu kysyneeksi Sipoon ukoilta, ovatko he kuulleet mitään
-sisareni lapsista! Se raukka kuoli viime syksynä, enkä minä vieläkään
-tiedä, kuka on korjannut lapsi raukat. Minä olen, Jumalan kiitos!
-saanut hiukan kokoon palaneilla vehnäsillä ja happamilla korpuilla ja
-hoitelisin niin mielelläni sisareni tyttöä. Hänestä saisi tulla minulle
-tytön typykkä ja kaiken rihkamani perijä. -- Mutta kas, tuossahan toki
-tulee yksi rouva. Nyt minä panen ensin ranttahinnan ja sitte tingin. Se
-juuri on rouville mieleen.
-
-_Rouva_. No, hyvä matami, mitä hyvää teillä on korissa? Onko siinä
-mitään, joka kelpaisi lapsille?
-
-_Matami Ström_. Tahdotteko koristeltuja vaiko sileitä? Sahramileipää,
-jossa on paljo rusinoita taikka jossa on vähä? Korvapuusteja vaiko
-hirvensarvia?
-
-_Rouva_. Mitä maksaa rinkeli?
-
-_Matami_. Neljäkymmentä penniä, mutta olkoon nyt tällä kertaa
-kahdestakymmenestä.
-
-_Rouva_. Vai kaksikymmentä penniä? Onko moista kuultu? Tuollaisia
-rinkelejä minä saan Blomhergistä ja Vesterlundista kahdeksalla
-pennillä; mutta teidän tähtenne saatan maksaa kaksitoista.
-
-_Matami_. Teidän tähtenne menköön nyt kuudestatoista.
-
-_Rouva_. Saatte neljätoista.
-
-_Matami_. Ei alle kuudentoista. Senhän jo maksavat paljaat jauhotkin.
-
-_Rouva_. Oh, kyllä te osaatte paistaa paljaasta vedestäkin.
-
-_Matami_. Hyvä rouva, puut ovat niin kalliit tänä vuonna. Kuusitoista
-penniä! Sillä tuskin saan yhtä pilkettäkään.
-
-_Rouva_. Puitako? Miksi ette lämmitä sitte kivihiilillä?
-
-_Matami_. Taikka yhtä hyvin kivillä!
-
-_Rouva_. No, voisitte sitte kerjätä puitanne. Eikö meillä ole
-rouvasväen yhdistys? Otatteko neljätoista penniä?
-
-_Matami_. Kuusitoista, kuten sanoin.
-
-_Rouva_. Sitte pitäkää rinkilänne. Ne varmaan ovatkin happamet. Ikään
-kuin ei meillä, paremmilla ihmisillä, olisi muita menoja! Sokuri on
-kallistunut, kahvi on kallistunut, ja mitä luulette otettavan ihan
-yksinkertaisista hatunnauhoista Bolinin puodissa? (Mennessään:)
-Miten rahvaallakin on suuret vaatimukset! Se se on seuraus
-elinkeino-vapaudesta ja katuvalaistuksesta. Mutta koska nyt kerran olen
-niin lähellä, niin menenpähän Beckerin puotiin tinkimään, että saan
-uuden silkkileninkini sadasta markasta. (Menee.)
-
-_Matami_ (yksinään). Kyllä minä tunnen nuo armolliset rouvat.
-Korvoittain he panevat menemään ja teelusikoittain säästävät. Mutta
-tässäpä tulee pikku poika.
-
-_Poika_. Mitä maksaa piparkakku?
-
-_Matami_. Kaksi penniä kappale, kunnon pikku poika. Montakos tahdot?
-
-_Poika_ (tarjoten vaskirahaa). Olkaa hyvä, antakaa minulle kolme
-piparkakkua, yksi minulle, yksi Nannelle ja yksi Mimmille.
-
-_Matami_. Mutta tässä on vain neljä penniä.
-
-_Poika_. Ei minulla ole enempää, hyvä matami.
-
-_Matami_. No, Jumala siunatkoon lapsia. Täss' on kolme piparkakkua.
-Anna nyt kauniisti toisille osansa.
-
-_Poika_. Hyvästi, hyvä matami. (Menee.)
-
-_Matami_. Hyvästi, hyvästi! Ei siitä kaupasta rikastu, mutta paljous
-sen tekee, sanoi entinen akka. Mitäpä voisikaan kieltää rakkailta pikku
-lapsilta! Niin, tietysti, kerjäläistyttöjä minä en suvaitse, en! --
-Mutta kas, tuossa tulee torikorppi, pradajerska. [Lupaa pyytämättömiä
-kaupustelijoita, enimmäkseen juutalaisnaisia, jotka arviokaupalla
-ostelevat maalaisilta tukuttain tavaroita.] Nyt hän on siepannut
-itselleen kaikki, mitä hyvää vain on ollut torilla.
-
-_Pradajerska_. Kuulkaas, matami, nyt voitte juuri myödä koko korinne
-arviokaupassa minulle, niin pääsette kerrassaan kaikesta. Minä aion
-juuri lähteä Viaporiin.
-
-_Matami_. Vai niin! Vai minä möisin polkuhinnasta vehnäseni teille, ja
-te sitte kiskoisitte nelinkertaisen hinnan niiltä vanki raukoilta. Ei
-toki, vaikka minä en koskaan hyötyisi enää penniäkään! Ikäänkuin minä
-en tietäisi, mikä ja millainen te olette!
-
-_Pradajerska_ (kädet puuskassa). No, mikä ja millainen minä sitte olen?
-
-_Matami_. Sen minä kyllä sanon. (Laulaa.)
-
-      Toinen laulu.
-
-    Akka, joka vaihtaa, hyörii,
-    Ostaa paljon tyhjällään;
-    Joka kieppuu, joka pyörii,
-    Liukas kieli lärpällään;
-    Joka ryöstää, pauhaa, pettää
-    Piikasia yhtenään;
-    Joka kiskoo, nylkee, kettää,
-    Pradajerska nimeltään.
-
-    "Onkos vanhoj' takkii herrall'?"
-    "Rouvall' vanhoj' hattuj' lie?"
-    "Mitä maksaa? Yhdell' kerrall'
-    Vuohet, porsaat ostan mie!"
-    "Turhaan, tyttö, tingit sieltä,
-    Kuorma on mun ostaman'!"
-    "Hölmö kansa, pois vaan tieltä,
-    Pradajerska olenhan!"
-
-_Pradajerska_. Te, kokoon painunut prenikka! Hapan, kuivanut, hiiren
-syömä rinkilä! Pitääkö minun kynsiä teiltä silmät päästä?
-
-_Matami_. Olkaa nyt hyvällä hiljaa! Ettekö näe, että tuossa tulee
-poliisi ja rummuttaja?
-
-_Pradajerska_. Te nokinen uuninluuta! Paistumaton tahdasmykyrä! Te...
-(Rummun ääni kuuluu loittoa.)
-
-_Matami_. Ettekö kuule rumpua? Eivätköhän vain rummuta jotakin
-varastettua kalua, jonka te olette kätkenyt?
-
-_Pradajerska_. Minä en ole sitä kätkenyt enkä nähnyt. Hyvästi, matami.
-Minä olen ihan viaton, minä en ile nähnyt hopealusikoita enkä ottanut
-supiturkkia. Kuulkaa hyvä kelpo matami... te juuri tarvitsisitte hyvän,
-lämpöisen myssyn ja minulla on ihan teille sopiva... ja jos joku kysyy
-minua, niin tehän ette ole minua nähnyt... ja myssyssä on oikeat
-silkkinauhat, sen minä takaan. Hyvästi, kaikkein paras pikku matami,
-hyvästi, hyvästi! (Menee.)
-
-_Matami_. Hyvästi!... Kas, siinä ole oikein paras noita laatuaan. Mutta
-mitähän ne rummuttavat nyt oikeastaan? Nyt on jotain taas pudonnut.
-Helsinkiläiset nämä eivät teekään muuta kuin pudottelevat milloin
-mitäkin. Kyllä ne pudottaisivat omat nenänipukkansakin, jos ne vain
-eivät olisi jäätyneet kiinni... Ja kun minä en tohdi jättää
-korianikaan. Ei, silloin saattaisi käydä, kuten eilen. Vähän vain
-käänsin selkääni sinne päin ja heti hävisi paras vehnäleipäni!
-Sellainen se on meillä poliisi. Jospa se edes olisi ollut homehtunut ja
-vanha leipä! Mutta eipäs, kerjäläispennun piti saada tuoretta, sille ei
-kelvannut huonompi. Kyllä minä näin tytön, kun se juoksi heinäkuormien
-väliin. Ihan tästä joutuu toivottamaksi. Niin, minä aivan vihastun joka
-kerran, kuin näen tuollaisia pieniä kerjäläistyttöjä. Niin, niin, kyllä
-sen jo saatoinkin arvata. Tuossa on taas yksi.
-
-(Pieni kerjäläistyttö laulaa:)
-
-      Kolmas laulu.
-
-    Varpunen väikkyy lennossaan
-    Taivaalla viluissansa.
-    Hanki on hänen vuoteenaan.
-    Pilvi on peittonansa.
-
-    Vaikka on harmaa, rumakin
-    Tuo puku sulla yllä,
-    Laulusi harras kuitenkin
-    Taivaalle kelpaa kyllä.
-
-    Raukka, nyt yksin sirkutat!
-    On lujat talven paulat.
-    Kun kevätsäät taas joutuvat,
-    Paremmin silloin laulat.
-
-_Tyttö_ (matami Strömille). Hyvä, kiltti matami, antakaa minulle muuan
-penni!
-
-_Matami_. Ahah, etkö juuri sinä eilen varastanut minun vehnäleipääni?
-
-_Tyttö_. Hyvä, kiltti matami, en minä ole koskaan varastanut mitään.
-
-_Matami_. Kyllä se olit juuri sinä. Missä on kenkä toisesta jalastasi?
-
-_Tyttö_. Hyvä, kiltti matami, minulta putosi toinen kenkä.
-
-_Matami_. Puhu suora totuus. Tuon kengän olet sinä varastanut, vaan et
-saanut varastetuksi toista. Maltahan, minä toimitan, että poliisi saa
-sinut käsiinsä.
-
-_Tyttö_. Hyvä, kiltti matami, minä niin pelkään poliisia. (Juoksee
-pois.)
-
-_Matami_. Juokse sinä, kyllä ne sinut kiinni saavat. Nyt tulee rumpu
-Frenckellin kirjakaupan kulmaan, mutta ajavat niin huimasti ja minä
-olen tullut ikään kuin vähän huonokuuloiseksi viime aikoina. (Hän
-kuuntelee ja rummun pärinä kuuluu aivan läheltä.)
-
-_Ääni_ (ulkoa). Kuulutus. Koska rrrr, rrrr... ja koska rrrr, rrrr... ja
-koska rrrr, rrrr... niin rrrr, rrrr... neljä sataa markkaa. Pormestari
-ja neuvosmiehet.
-
-_Matami Ström_. Neljä sataa markkaa! Ne ovat varastaneet neljä sataa
-markkaa! Jospa sen lienee tehnyt tuo kerjäläispentu! Ottakaa kiinni
-varas! Ottakaa kiinni! Se on tuo tyttö, jolla on ruudullinen
-kaulaliina... Katsokaa, miten hän juoksee! Ahah, nyt sai poliisi hänet
-kiinni... He tuovat hänet tänne.
-
-(Poliisi vetää pientä tyttöä kanssansa.)
-
-_Poliisi_. Vai niin. Matami sanoo sinua varkaaksi.
-
-_Tyttö_. Hyvä, kiltti poliisikuski, älä tee minulle pahaa, minä
-varastin vain pienen heinätullon, joka oli torilla.
-
-_Matami_. Niin, niin, sinä tunnustat! No, mitä sinä sitte teit
-heinätullolla?
-
-_Tyttö_. Hyvä, kiltti matami, minä panin sen pääni alle, kun makasin
-viime yönä lumihangella Kockin tallin vieressä.
-
-_Poliisi_. Lapsi raukka!... Te, matami, saisitte vähän hävetä, kun
-vaivaatte poliisia tuollaisella joutavalla.
-
-_Matami_ (hämillään). Tietysti... mitä minä huolin heinätullosta...
-mutta koska ne varastivat eilen minulta vehnäleivän...
-
-_Poliisi_. Vai niin (ottaa tytön uudestaan kiinni); sinäkö se olit, hä?
-
-_Tyttö_. Ai, ai, hyvä, kiltti poliisiukko, päästä minut, päästä minut,
-että saan etsiä tätiäni!
-
-_Matami_. Mitä sinä tädistä lörpöttelet? Oletko sinä Sipoosta?
-
-_Tyttö_. Olen minä juuri Sipoosta, hyvä, kiltti matami. Isäni on
-kuollut ja äitini nimi oli Edla Adolfina Josefina Silfverström, ja hän
-kuoli viime syksynä, ja nyt minä tulin tänne etsimään tätiäni. Mutta
-minä en muista hänen nimeänsä. Se oli vähän kuin Broms tai Fagerström
-tai jotakin sinne päin.
-
-_Matami_ (tempaa tytön luokseen). Herranen aika, lapsi, mitä sinä
-sanot! Sittehän sinä juuri olet minun sisareni pikku tyttö, jota minä
-olen etsinyt Sipoosta ja koko Europasta! Pikku Lotta, minä juuri olen
-sinun tätisi!
-
-_Lotta_. Voi, voi, hyvä, kiltti täti Fagerström, älä anna poliisin
-ottaa minua!
-
-_Matami_. Ström minun nimeni on eikä Fagerström. Ja minäkö antaisin
-poliisin ottaa sinut? Ei, tässä meitä on kaksi, sanoi kettu pitäessään
-hanhea pyrstöstä.
-
-_Poliisi_. Vai niin? Rupeatteko te, matami, vastustamaan esivaltaa? Te
-häpäsette poliisia!
-
-_Lotta_. Voi, täti Broms, nyt hän vie minut!
-
-_Matami_. Ström minun nimeni on, Ström eikä Broms. (Uhaten). Tahdonpa
-nähdä, kuka uskaltaa loukata Lotan pikku sormeakaan.
-
-_Poliisi_. Kyllä, esivalta. Te itse sanoitte, että hän on varas.
-
-_Matami_. Olenko minä sanonut mitään niin tyhmää. Hyi, missä teillä on
-korvanne?
-
-_Poliisi_. Eikö hän varastanut teidän vehnäleipäänne?
-
-_Matami_. Minun leipääni? Ah niin, nyt minä muistan! Sehän oli
-Kudrakovan harmaa kissa...
-
-_Poliisi_. Pois tieltä, akka.
-
-_Lotta_. Kas, nyt hän minut vie taas, täti Sjöström.
-
-_Matami_. Ström minun nimeni on eikä Sjöström. (Poliisille.) Akka
-saatte olla itse, taistelette virtaa vastaan. [Ström on suomeksi:
-virta.] Tahdotteko nähdä kynsiäni?
-
-_Poliisi_. Te, vanha taikina!
-
-_Matami_. Te, laiha, kokoon liimattu rottelo!
-
-_Poliisi_ (koettaen turhaan kiskoa Lottaa häneltä). Kyllä minä opetan
-teidät haukkumaan poliisia.
-
-_Lotta_. Hyvä täti Strömbäck!
-
-_Matami_. Tytön tynkä, jos et opi minun rehellistä nimeäni, niin minä
-jätän sinut poliisin kynsiin.
-
-_Lotta_. Voi, täti Ström- Ström- Strömming! [suomeksi: silakka]
-
-_Poliisi_. Kuules, tyttö, mihin sinulta on joutunut toinen kenkä?
-
-_Matami_ (estäen Lottaa vastaamasta). Kenkänsäkö?' Voi, kun minä tuon
-nyt ihan unhotin! Kuulkaas nyt, hyvä, armollinen herra ylitarkastaja,
-kun olette niin hyvä ja ystävällinen, jospa nyt vähän ikään kuin
-tekisimme pienen sopimuksen (nykäsee nutusta)... noin... noin kolme
-markkaa taikka niin.
-
-_Poliisi_. Mitä siinä joutavia lörpötätte? Vai tahdotteko lahjoa
-poliisia?
-
-_Matami_. (kuiskaten). Ihan uusi kolmen markan raha... No, neljä
-markkaa, olkoon menneeksi, herra ylipoliisi!... Tyytykää jo, tyttöhän
-on vielä ihan lapsi. Kuusi markkaa, herra, herra... Voi, voi, kahdeksan
-markkaa sitte.
-
-_Poliisi_. Mitä lorua tuo on. Minä vain tahdo tietää, onko tytön kenkä
-tämän pari. (Ottaa taskustaan pienen kengän.)
-
-_Lotta_. Se on minun kenkäni.
-
-_Matami_ (hiljaa Lotalle). Sst, rakas lapsi; hyi häpeä, etkö tiedä,
-että on suuri synti varastaa nuppineulaakaan! (Kovemmin poliisille.)
-Hyvä herra poliisimestari! Jospa tyttö nyt olisikin ottanut tuon, niin
-kenkien näpisteleminenhän on vain pieni, viaton huvittelu.
-
-_Poliisi_. Mutta nyt ei ole puhe siitä, vaan neljästä sadasta markasta.
-
-_Matami_. Oh, herranen aika, minä aivan pyörtyä kellahdan tähän
-paikkaan! Onko lapsi parka tosiaankin var... se on, onko hän sattunut
-hairahtumaan niin hirveän suuresta rahasummasta?
-
-_Poliisi_. Nyt puhutte unissanne. Ettekö kuulleet, mitä äsken
-rummutettiin torilla?
-
-_Matami_. Malttakaas; niin, ihan näin se oli! Rrrr, rrrr, neljä sataa
-markkaa, pormestari ja neuvoskunta.
-
-_Poliisi_. Rummutettiin, että vahtimestari Blomros oli pudottanut
-kirjeen, joka hänen piti viedä postiin, ja siinä kirjeessä oli
-kuusitoista tuhatta markkaa.
-
-_Matami_. Kuusitoista tuhatta! Hoh hoo, sittepä Blomros oli pahemmassa
-pulassa kuin Nyholm, kun teki viidenkolmatta ruplan setelejä, jotka
-eivät olleet kyllin mustat.
-
-_Poliisi_. Niin, mutta mitäs luulette? Sill'aikaa kuin Blomros etsi
-etsimistään ja oli vähällä tulla hulluksi, astui pikku tyttö
-postikonttoriin ja antoi kirjeen sinne kaikkine rahoineen, niinkuin oli
-löytänyt kadulta. He päästivät tytön menemään, sanomatta hänelle edes
-kiitoksiakaan; mutta kun katsottiin tarkemmin kirjettä, silloinpa vasta
-nousi ilo! Ei kukaan enää tavannut tyttöä, ainoastaan kenkä saatiin
-kiinni, jonka hän oli pudottanut porstuaan. Ja silloin maistraatti pani
-rummuttamaan, että niin on tapahtunut, ja että se pikku tyttö, jolla
-on tämän kengän pari, saa neljä sataa markkaa palkinnoksi
-rehellisyydestään ja sukkeluudestaan.
-
-_Matami_. Neljä sataa markkaa! Ja ne saa minun oma pikku Lottani panna
-säästöpankkiin! Ja hän on rehellisin pikku tyttö koko kaupungissa!
-Mutta onko se tosiaan sinun kenkäsi, pikku Lotta?
-
-_Lotta_. Hyvä, kiltti täti Sjöberg, kyllä se on minun kenkäni, siitä on
-kanta poissa ja ison varpaan kohdalla on reikä.
-
-_Matami_. Ström minä olen enkä Sjöberg. Käsittämätöntä, tytön typykkä,
-ett'et voi oppia minun nimeäni. Mutta samapa se, kylläpähän sitte
-muistat, kuin tulet minun omaksi tytökseni.
-
-_Poliisi_. Tulkaa, niin menemme yhdessä maistraattiin näyttämään kenkää
-ja nostamaan rahoja. Saanhan minä hiukan vaivastani, vai kuinka, matami
-Ström?
-
-_Matami_. Mitä? Vai niin? No, olkoon menneeksi, saatte kaksi markkaa
-vaivasta... herra alapoliisi!
-
-_Poliisi_ (itsekseen). Minä saattaisin asettua rauhaan ja ruveta
-postiljooniksi, ja sitte voisin ostaa itselleni talon Robertinkadun
-varrelta. Mummolla on rahaa ja nuo neljä sataa markkaa saattaisin minä
-levittää liikkeesen. Ajatellaanpas, enköhän minä nai tuota vanhaa
-kaappia!
-
-      Neljäs laulu.
-
-        _Matami_.
-
-    Nytpä käyn minä vehnästä leipomaan.
-    Aluu, alumpa, alumpalei,
-    Lottaseni käypi käsin taikinaan,
-    Aluu, alumpa, aluu!
-
-        _Lotta_.
-
-    Nytpä tätiä saan minä syleillä,
-    Aluu, alumpa, alumpalei!
-    Strömsten hän on, muistanpa nimensä,
-    Aluu, alumpa, aluu!
-
-        _Matami_.
-
-    Ström, Ström, Ström, sanon vieläkin,
-    Aluu, alumpa, alumpalei!
-
-        _Lotta_.
-
-    Rakas täti, minä tässä uneksin,
-    Aluu, alumpa, aluu!
-
-        _Poliisi_.
-
-    Eikös matam' rouvaksi rupeisi?
-    Aluu, alumpa, alumpalei!
-    Ottakaa nyt mieheksenne poliisi!
-    Aluu, alumpa, alun!
-
-        _Matami_.
-
-    Suur' kiitos, onkos asiat niin,
-    Aluu, alumpa, alumpalei?
-    Rakastunpa oitis poliisiin,
-    Aluu, alumpa, aluu!
-
-        _Kaikki_.
-
-    Tämä loppu on tässä pulmassa,
-    Aluu, alumpa, alumpalei!
-    Joka tapahtui Cargerin kulmassa:
-    Aluu, alumpa, aluu!
-
-    Jospa se teist' ois niin maulleen.
-    Aluu, alumpa, alumpalei!
-    Kuin Porvoon tipat rusinoineen!
-    Aluu, alumpa, aluu!
-
-
-
-
-TURUN LINNAN TONTTU-UKKO.
-
-
-Niilo Harakka, seppä, joka takoeli rautaa linnanvangeille, osasi kertoa
-seuraavan tarinan, kun hänelle vain annettiin pullo olutta kaulan
-kostukkeeksi. Hän väitti kiven kovaan itse nähneensä tontun ja
-Onttotornin; niin, mitäpä kaikkea sepät ja myllärit näkevätkään! Niilo
-Harakka oli lukenut paljoa vanhan maailman historioita, ja sentähden
-hän osasi kertoella, mitä ennen oli puhuttu.
-
-Oli tonttu-ukko, seitsemän sataa vuotta vanha; hän asui eräässä
-holvissa Turun linnan alla. Hänellä oli niin pitkä, valkoinen parta,
-että voi kiertää sen kahdesti vyötäistensä ympäri, ja kyyryselkäinen
-hän oli, aivan kuin vanha teräsjousi, kun se on vedetty täyteen
-jännitykseen. Hän kehui olevansa vanhin tonttu-ukko koko maassa; yksin
-tuomiokirkon tonttukin, jolla oli ikää viisisataa viisikymmentä vuotta,
-sanoi häntä setäkseen. Kaikki koko maan pikku ukot katsoivat häntä
-suvun päämieheksi, mutta kaikki myöskin pelkäsivät häntä, sillä hän
-tahtoi pitää kunnon järjestystä maassa. Hyvä tonttu-ukko hän oli, perin
-rehellinen ja kunnon haltia, vaikka hänellä olikin oma erityinen
-makunsa.
-
-Hän näet asui syvimmässä holvissa Turun linnan alla, niin sanotussa
-_Onttotornissa_, jossa ennen muinoin pidettiin suurimpia ja törkeimpiä
-pahantekijöitä, joiden ei koskaan enää pitänyt näkemän päivän valoa.
-Siellä oli hänen palatsinsa sisustettu kaikella mahdollisella
-mukavuudella ja komeudella, jollaista tonttu-ukot niin suuresti
-suosivat. Sieltä ei suinkaan puuttunut soraa, rikkaläjiä, vanhoja
-kiviraunioita, rikkinäisiä ruukkuja, hajallisia niinimattoja,
-katkenneita tuolinjalkoja, rikotuita leikkikaluja, ruostunutta
-raudanromua, parittomia kenkärajoja, hansikasräsyjä, höyhenittömiä
-höyhenpolstereja, piipunvarren palasia, lasittomia ikkunankehyksiä,
-pohjattomia korvoja, hiirensyömiä kannettomia kirjoja ynnä muuta romua,
-jota ei luetellakaan voida. Torni oli huolellisimmasti verhottu
-kaikenkuosisilla hämähäkin verkoilla, ja lattia koristettu pienillä
-vesilätäköillä, jotka olivat seisoneet siinä vettänsä puhdistamassa jo
-satoja vuosia. Ilma oli tuossa maanalaisessa asunnossa niin suloisen
-ummehtunut, kuin suinkin saatettiin toivoa, ja kun kaiken tämän lisäksi
-siellä vielä oli mädänneitä olkikupoja ja kuolleiden rottain luita,
-niin siitähän jo arvataan, että tonttu-ukosta siellä tuntui oikein
-kodikkaalta.
-
-Ja hän viihtyikin tuossa mukavassa asunnossaan niin hyvin, että hän
-vain ani harvoin etsi seuraa kotinsa ulkopuolelta. Nykyajan muista
-tontuista ja pikku ukoista ei tornin ukkovanhus ajatellut juuri
-erittäin hyvää. "Maailma on nyt enää vain rötyä", oli hänellä tapana
-sanoa. "Mihinkä tontut nyt enää muuhun kelpaavat kuin rakentamaan ja
-paikkailemaan leikkikaluja, kiillottamaan saappaita ja lakasemaan
-lattiaa? Ihmiset heitä halveksivat eivätkä heille enää tarjoa edes
-puurovatiakaan jouluyönä. Jospa he olisivat nähneet minun aikaiseni
-tonttu-ukot! Me rakensimme torneja ja kuljettelimme kallioita!" Kahta
-vanhaa ystävää hän nyt enää kävi tervehtimässä, niitäkin ani harvoin:
-tuomiokirkon vanhaa tonttua ja vanhaa vahtimestaria Matti Kivistä.
-Tuomiokirkon tontun luona kävi hän joka kahdeskymmenes vuosi, ja joka
-kahdeskymmenes vuosi kävi tuomiokirkon tonttu linnan tontun luona.
-Heidän asuntojensa välillä oli oikotie pitkin kuuluisata maanalaista,
-linnan ja kirkon välistä käytävää, sitä, muistathan, josta kaikki
-turkulaiset tietävät kertoa, vaikk'ei kukaan ole sitä nähnyt. Tontuilla
-ei ollut mitään vaikeutta lipuessaan ahtaan käytävän läpi, hehän voivat
-pujottautua avaimen reiästäkin, mutta pahempi oli siitä ihmislasten
-kulkea. Sen tiesi vahtimestari Kivinen paremmin kuin kukaan muu, sillä
-hän oli ainoa elävä ihmisolento, jonka oli onnistunut ryömiä käytävän
-läpi, ja silloin hän juuri ensi kerran tapasikin Turun linnan
-tonttu-ukko. Matti Kivinen oli siihen aikaan sukkela, kahdentoista
-vuoden ikäinen poika, jonka mielestä koko maailma oli pelkää tanssia.
-Hän etsi vanhoja musketinluoteja sorasta linnan holveista; eräänä
-aamuna hän sattumalta löysi tuon maanalaisen käytävän suun ja läksi
-uteliaisuudesta katsomaan, minne aukko saattoi viedä. Hän ryömi yhä
-edelleen, ja mikäli hänen onnistui päästä eteenpäin, putoili kiviä
-hänen takanaan alas, sulkien häneltä paluutien. Se ei huolettanut
-Mattia vähintäkään, tottahan hän jostakusta paikasta oli pääsevä ulos.
-Mutta viimein huomasi hän käytävän olevan täynnä kiviä myöskin
-edessään, ja silloin Matti ei päässyt edes eikä taas. Siellä hän ehkä
-istuisi kivien välissä vielä tänäkin päivänä, ell'ei olisi silloin
-juuri sattunut olemaan kahdeskymmenes vuosi, jolloin linnan ja
-tuomiokirkon tontut kävivät toisiaan tervehtimässä. Linnan tonttu oli
-matkalla tuomiokirkkoon ja löysi pojan kivien välistä kuin ketun
-ansasta. Tonttu oli hyväsydämminen, niinkuin kaikki tontut ovat, vaikka
-myöskin äkkivihaiset. Hän sen tähden ärjäsi Matille: "mitä sinulla on
-täällä tekemistä?" "Minä etsin musketinluoteja", vastasi Matti
-vavisten. Tonttu nauroi. "Otahan kiinni minun saappaani varresta",
-sanoi hän, "niin minä autan sinut ulos!" Matti ei nähnyt mitään, mutta
-ojensi pimeässä kätensä ja sai kiinni saappaan varresta. Silloin alkoi
-kulku joutua kivien ja soran läpi, ja hetkisen päästä sanoi tonttu:
-"mene ulos luukusta!" Matti ei nytkään nähnyt mitään, mutta ojensi
-pimeässä kätensä ja tunsi luukun, jota saattoi nostaa. Heti hän silloin
-oli tuomiokirkon pääalttarin luona, ja siellä seisoi piispa täydessä
-juhlapuvussaan pappinensa, valmiina ryhtymään messun lukemiseen.
-"Katsos tuota!" sanoi piispa: "mitä sinulla on tekemistä kirkon
-viinikellarissa?" Matti ajatteli itsekseen, että piispa ehkä saattoi
-olla vaarallisempi kuin tonttu-ukko, ja vastasi reippaasti, että hän
-oli etsimässä musketinluoteja. Piispa ei katsonut sopivaksi nauraa
-juhlapuvussa, hän vain viittasi kuorin takaovea ja Matti läksi
-käpälämäkeen min enimmän kerkisi.
-
-Tästä päivästä alkoi Matti Kivisen ja Turun linnan tonttu-ukon
-ystävyys. Matti häntä ei nähnyt, sillä tonttu enimmäkseen liikkui
-näkymättömänä harmaassa nutussaan, päässä musta lammasnahka-lakki;
-mutta milloin hän käänsi lakin nurin, tuli hän näkyväksi. Tonttua
-huvitti auttaa, niinkuin tontuilla on tapana, että Matille kävisi hyvin
-tässä maailmassa. Ja ihmeellisen hyvin pojalle kävikin sekä lukusilla
-että työssä. Mutta koska olisi liian pitkältä kertoa sitä kaikkea,
-niin riittäköön, kun tiedämme, että Matti Kivinen pääsi kolmenkymmenen
-vuoden ijässä Turun linnan vahtimestariksi ja hoiti sitä virkaansa
-kunnialla viisikymmentä vuotta. Kahdeksankymmenen vuoden ijässä sai hän
-eron ynnä elinkautisen eläkkeen ja eli sitte vielä koko joukon vuosia
-vanhassa linnassa, josta hän ennen muinoin oli etsinyt musketinluoteja
-holveista.
-
-Tontun ja vahtimestarin ystävyys kävi viime vuosina niin likeiseksi,
-kuin tonttujen ja ihmisten ystävyys suinkin voi olla. Matti Kivinen
-oli jättänyt ammattinsa tyttärensä tyttären miehelle, uudelle
-vahtimestarille Antti Tiiliselle eikä hänen enää tarvinnut olla öin
-päivin huolissaan, että linnan vangit ehkä saattaisivat karata. Hänellä
-oli nyt kylliksi aikaa kävellä ja kaivella vanhassa linnassa miten
-mielensä teki, korjaella puutteellisuuksia, tukkia rikkonaisia ikkunan
-ruutuja, joista myrsky puhalteli sisään syysöinä, taikka estää lunta ja
-sadetta vuotamasta katon raoista. Näillä vaelluksillaan tapasi hän
-usein tonttu-ukon, joka myöskin käveli samoilla asioilla, sillä molemmat
-he rakastivat linnaansa enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa,
-eivätkä pitäneet lukua vaivoistansa korjaellessaan sen rappeutuvia
-muureja. Eipä kukaan muu huolehtinutkaan vanhasta rakennuksesta; se
-seisoi, jos seisoi, vaan jos se kaatui, niin samapa sekin.
-
-Tuli sitä raateli, samoin aika; talvet tuiskuttivat luntansa sisään,
-kesät satoivat vettä, tuuli pudisteli tiilejä ja savupiippuja, rotat
-kalusivat reikiä lattiaan, tikka hakkaeli rikki ikkunain pielet, hirret
-mätänivät, kellariholvit uhkasivat pudota romahtaa alas, ja tornit
-näyttivät jo hyvin arveluttavasti kallistuvan. Turun linnasta ei
-kohtakaan olisi muuta ollut jäljellä kuin soraläjä, ell'ei tonttu
-alinomaa olisi korjaellut vammoja, ja nyt hänelle joutui avuksi vanhus
-Kivinen.
-
-Tontun seitsensata-vuotinen sydän oli liikutettu. Jopa hän eräänä
-päivänä yht'äkkiä käänsi lammasnahka-lakkinsa, ja heti hän muuttui
-näkyväksi. Vanhus Kivinen oli vähällä kauhusta pudota romahtaa alas
-pitkin tornin rappuja, kun näki edessään pienen, ystävällisesti
-hymyillä irvistelevän ukon pitkine valkopartoineen ja kyyryselkineen.
-Hämmästyksissään yritti hän tekemään ristinmerkkiä, niinkuin vielä
-hänen lapsuudessaan oli tapana, mutta tonttu ehti ennen häntä.
-
-"Pelkäätkö minua?" kysyi tonttu.
-
-"Enhän toki", vastasi vahtimestari änkyttäen, vaikka pelkäsi kovasti.
-"Ketä minulla on kunnia...?"
-
-Tonttu nauroi leikillisellä tavallaan. "Vai niin, vai et sinä tunne
-minua? Etkö muista, kun olit kahdentoista vuoden ijässä, kuka sinulle
-sanoi: otahan kiinni minun saappaani varresta! Muistatko, kuka sinulle
-kuiskasi katkismusta korvaan, kun pappi kysyi kylänluvuilla: mitä se
-on? Etkö muista, kuka sammutti kynttilän, kun olit nukkunut pois kirjan
-äärestä, ja kuka etsi saappaasi järvestä, kun putosit venelaiturilta?
-Kuka raaputti pois läkkitahran, kun kirjoitit hakemuksesi vahtimestarin
-virkaan? Ja tiedätkö, kuka täällä joka yö käveli linnassa sinun
-maatessasi katsomassa, että vankein kaikki ovet olivat hyvästi lukossa?
-Minä se olin, Matti Kivinen! Emmeköhän ole vanhoja tuttuja; olkaamme
-nyt ystävät!"
-
-Vahtimestari oli hyvin hämillänsä. Hän kyllä arvasi, kuka hänellä oli
-edessänsä, ja hänestä, hyvästä kristitystä, tuntui vähän oudolta
-oleskella sellaisen velhon seurassa. Mutta hän ei ollut tuosta
-valittavinaan sen enempää. Siitä hetkestä alkaen hän tottui
-vaelluksillansa tapaamaan tonttu-ukkoa milloin missäkin, välistä
-linnanvinnillä, välistä rapuilla ja välistä holveissa.
-
-Kylläpä kelpasi kuulla tontun kertomuksia Turun linnasta. Kaikkialla
-hän oli ollut mukana linnan alusta asti ja muisti kaikki kuin
-eilisestä. Hän oli nähnyt Pyhän Erikin ja Pyhän Henrikin; toisella
-heistä oli poskessa luoma ja toinen oli ontuva. Hän tunsi kaikki linnan
-päälliköt seitsemättä sataa vuotta takaperin: urhollisen drotsi Tore
-Bielken ylistellyn Hannu Kröpelinin, julman junkkeri Tuomas Wolffin,
-herttua Juhanan ja hänen loistavan hovinsa, vangitun Erik-kuninkaan,
-Ebba Stenbockin, joka piti rukouksia kanuunain paraillaan paukkuessa,
-Kaarle IX:nen, joka kirjoitti varoituksensa oven kamanaan, Kustaa
-Aadolfin, joka pelastui tulenliekeistä, Pietari Brahen, joka otti
-vastaan ensimäiset professorit Turun yliopistoon, ja niin monta muuta
-kuuluisaa miestä. Heidän kaikkein kanssansa oli tonttu näkymättömänä
-istunut ruokapöydässä, näkymättömänä maistellut heidän viinilaseistansa
-ja kuunnellut heidän salaisimpia puhelujansa. Osasipa hän kuvailla,
-millaiset olivat hakaset Ebba Stenbockin liiveissä, pitsit Kustaa
-Aadolfin kauluksessa ja hopeasolki Pietari Brahen ritarivyössä. Tonttu
-kertoi linnan monista taisteluista, piirityksistä ja vahingoista tulen
-ja sodan kautta. Pahin tulipalo oli sattunut tontun ollessa kerran
-poissa tervehtimässä serkkujansa, Raaseporin ja Loviisan tonttuja.
-Mutta silloin olikin tonttu päättänyt, ett'ei enää koskaan lähde
-Turusta mihinkään.
-
-Vahtimestari kuunteli vain kainosti, eikä hänelle ollenkaan johtunut
-mieleen, että hän olisi voinut vähemmälläkin opilla päästä
-professoriksi. Hän seurasi tonttua salista saliin ja holvista toiseen,
-ja eräänä päivänä he saapuivat Ontelotornin suulle.
-
-"Etkö tule alas minun asuntooni?" kysyi tonttu-ukko.
-
-"Kyllä mielelläni", vastasi vahtimestari, vaikka häntä hyvin kammotti.
-Mutta uteliaisuus kuitenkin voitti; hän näet ei ollut koskaan ennen
-käynyt siellä.
-
-He laskeutuivat, tonttu edeltä ja vahtimestari hänen olkapäillänsä.
-Ehdittyään kuusi tai seitsemän syltä holvin alle, tunsivat he maata
-jalkainsa alla. Siellä oli pilkkosen pimeä ja jääkylmä, ja ilma oli
-perin kostea ja ummehtunut.
-
-"No, eikö täällä ole mukava asua?" kysyi tonttu.
-
-"Saattaapa olla teidän mielenne mukaan", vastasi vahtimestari
-kohteliaasti. Ja samassa hän sattui astumaan kuolleiden rottain luille,
-niin että ratisi vain jalkain alla.
-
-"Niin, teillä ihmisillä on kummallinen maku, kun rakastatte
-auringonpaistetta ja taivaan ilmaa", nauroi tonttu. "Mutta kas,
-minullapa on parempaa. Oletko koskaan hengittänyt terveellisempää
-ilmaa? Ja valoa minulla on, paljon parempaa kuin auringonpaiste, saat
-nähdä heti. Murri, velho, missä nyt vetelehdit? Heti näyttämään tulta
-minun virkaveljelleni! Ah, anna anteeksi, hän ei ole oikein tottunut
-vieraihin; jopa siitä onkin toista sataa vuotta, kuin viimeksi täällä
-niitä oli, tässä minun mukavassa asunnossani."
-
-Silloin tulla hipsutti syvimmästä nurkasta jotakin mustaa, nousi
-kivelle ja avasi kaksi suurta säihkyvää vihreää silmää, jotka
-paistoivat kuin tuliset hiilet. "Mitäs arvelet minun valostani?" kysyi
-tonttu.
-
-"Onko se kissa?" sanoi vahtimestari, itsekseen toivoen, että olisi
-kaukana koko komerosta.
-
-"Niin, nyt on Murri kissa, mutta ei hän se aina ole ollut. Hän on minun
-talonvahtini ja ainoa seurakumppanini, hyvä elukka, paitse milloin on
-vihainen. Varovaisuuden vuoksi älä mene liian lähelle häntä! Kyllä minä
-tulen toimeen seurattakin, mutta talonvahdin minä sentään tarvitsen.
-Tahdotko nähdä aarrekammioni?"
-
-"Kiitoksia paljon, en minä ole utelias", vastasi vahtimestari. Häntä
-värisytti ja itsekseen ajatteli hän, että aarteet ehkä olivat samaa
-erinomaista lajia, kuin ilmansa ja valonsakin.
-
-"Mitä? Luuletko minua köyhäksi kerjäläiseksi?" tiuskasi vähästä
-pahastuva tonttu. "Tule ja katso tänne!"
-
-Näin sanoen aukasi hän pienen, ruosteisen rautaoven, joka oli
-pimeimmässä nurkassa sammalen, homeen ja hämähäkin-verkkojen peitossa.
-Murri-kissa astua hipsutteli ovesta sisään ja valasi säkenöivillä
-silmillään matalaa ja pitkää holvia, joka oli täynnä kultaa, hopeaa ja
-jalokiviä, kalleita hovipukuja, komeita sotavaruksia ja muita
-muinaisajan kalleuksia niin pitkältä, kuin nähdä saattoi. Tonttu
-katseli kaikkia noita aarteitaan ahneen mielihyvällä ja hypähti
-tuttavasti vieraansa olkapäälle, sanoen: "Myönnäppäs, Matti Kivinen,
-ett'en olekaan mikään köyhä rahjus, niinkuin sinä yksinkertaisuudessasi
-ehkä olet luullut. Kaikki tämä on minun oikealla tavalla hankittua
-omaisuuttani. Joka kerran, kuin linnaa on tuli tai vihollinen
-hävitellyt, olen minä näkymättömänä juoksennellut pitkin saleja ja
-holveja ja korjannut kaiken tämän kalliin tavaran, jonka nyt luullaan
-aika sitte joutuneen tulen uhriksi tai vihollisen saaliiksi. Ah, onpa
-suloista, on niin suloista olla rikas."
-
-"Mutta tehän olette yksin, mitä te teette kaikella tuolla rikkaudella?"
-uskalsi vahtimestari kysyä.
-
-"Mitäkö teen? No, minä katselen niitä tuhat vuotta, minä katselen niitä
-joka päivä ja joka yö; minä vartioitsen niitä ja suojelen niitä."
-
-"Entäpä jos joku Teiltä riistää aarteenne?"
-
-Murri kohta huomasi, mistä oli puhe, ja räiskyi tulta. Tonttu-ukko otti
-vierastansa kovasti kiinni kädestä ja mitään vastaamatta talutti hänet
-salaovelle ja avasi sen vain hiukan raolleen. Sieltä kuului hirvittävä
-kiljunta ja ärinä kuin sadan pedon suusta. "Etkö luule", ärisi pikku
-ukkokin, ääni käheänä kiukusta, "etkö luule kurjain ihmisten jo
-monestikin himoinneen minun aarteitani? Tuolla ne rosvot ovat
-kahleissa, kaikki tyyni nyt susina, ja jos sinun mielesi tekee koetella
-samaa, kuin he ovat koettaneet, niin pääset heidän joukkoonsa."
-
-"Jumala meitä varjelkoon!" huokasi kunnon vahtimestari hyvin
-peloissaan.
-
-Tonttu tuli jälleen hyvillensä, kun näki vieraansa niin kauhuissaan.
-"Älähän tuosta nyt niin säikähdä", sanoi hän; "sinä olet rehellinen
-mies, Matti Kivinen, ja sentähden sanonkin sinulle, mitenkä oikeastaan
-on. Tässä on vielä kolmas rautaovi, mutta sitä ei kukaan uskalla avata,
-en edes minäkään. Kaukana sen takana, syvällä linnan perustusten alla
-ja kallion povessa istuu eräs hyvin vanha ja paljon mahtavampi kuin
-minä. Siellä istuu vanha Väinämöinen kaikkine sankareineen ja odottaa,
-odottaa, odottaa, yhä odottaa viimeistä päivää tai Suomen
-tulevaisuutta, en tiedä, kumpaako. Sen minä vain tiedän, että hänen
-partansa on paljon pitempi kuin minun, ja kun se kasvaa niin pitkäksi,
-että täyttää kerran ympäri kivipöydän, silloin tulee maailman loppu. Ja
-se kasvaa kasvamistaan joka päivä, ja hän joka päivä huoaten koettaa,
-eikö parta jo täyttäisi ympäri pöydän; mutta yhä siitä vielä puuttuu
-vähänen. Silloin hän tulee murheelliseksi, ja silloin kuuluu hänen
-kanteleensa ääni niin selvään kallion lävitse, että yksin vanhan linnan
-muuritkin kuuntelevat ja tuo joki paisuu yli reunojensa paremmin
-kuullakseen. Silloin havahtuvat hänen sankarinsa, jotka maaten
-odottavat mestarinsa aikaa; he luulevat ajan tulleen, nousevat ja
-kalistelevat miekkojaan kilpiinsä, niin että linnan perustuksetkin
-tärisevät..."
-
-"Ei", jatkoi tonttu, "nyt, hyvä ystävä, Matti Kivinen, on parasta sinun
-palata takaisin ylämaailmoille, sillä muuten voit täällä sattua
-kuulemaan enemmän, kuin sinun pitäisi tai sinä sietäisit kuulla. Mutta
-aivanhan olin unhottaa, että nyt olet minun vieraani ja tarvitset
-virvokkeita. Kyllähän arvaan, ett'et osaa pitää missään arvossa
-syltättyjä hämähäkin verkkoja etkä maustettua ropakkovettä. Älä huoli
-yhtään, vaan sano suoraan! Tahdotko kunnollista olutta? No niin,
-tuleppas kanssani, kyllä sitä minulla on. Usein olen itsekseni
-ihmetellyt, mitenkä tulinkaan säilyttäneeksi sen jonni-joutavan astian,
-mutta nytpä näen, että kelpaa se sentään sekin joskus."
-
-Tonttu etsi esiin suuren, homeisen tammitynnyrin, otti aarrekammiostaan
-hopeapikarin ja laski siihen kirkasta tummaa juomaa. Vahtimestarilla
-oli kylmä, hän ei voinut olla maistamatta, ja juoma olikin hyvää kuin
-paras viini. Se kierteli hänen suonissaan niin suloisesti kuin lämpö
-talvipakkasessa; hän uskalsi kysyä, mistä tonttu oli saanut niin
-oivallista juomaa.
-
-"Ei se ole muuta kuin viimeinen tynnyri herttua Juhanan kuuluisasta
-suomalaisesta olutvarastosta, jota hän sittemminkin, kuninkaaksi
-päästyään aina tilasi Suomesta. Se paranee vuosi vuodelta, niinkuin tuo
-ropakkovesikin. Pidä pikari muistiksi, mutta älä sano kellekään;
-sellaisia pikareja on minulla sadoittain."
-
-Olut nousi Kivis-vanhukselle päähän, ja silloin hän aina oli iloinen.
-"Kiitoksia, tonttu hyvä!" sanoi hän. "Uskallankohan olla rohkea ja
-pyytää teitä ylihuomenna häihin? Tyttäreni tyttären tytär, pikku Ruusu,
-ja vääpeli Roopu Pii silloin vihitään, ja olisi suuri kunnia meille,
-jos'... jos..." Samalla johtui ukolle mieleen, mitenhän pappi ja tonttu
-sopivat yhteen, ja hän vaikeni äkisti.
-
-"Kunhan tässä ajattelen asiaa", vastasi tonttu.
-
-Vahtimestari kiipesi hänen olkapäilleen, ja kohta he olivat jo ylhäällä
-ontelotornin suulla. Kivis-vanhus ei muistanut koskaan ennen olleen
-niin helpon hengittää kuin nyt keuhkojen täyttyessä elvyttävällä
-ulkoilmalla. "Ei", ajatteli hän, sanottuaan seuraajalleen jäähyväset,
-"enpä kaikista tontun aarteistakaan enää toista kertaa läksisi tuonne
-alas."
-
-Nyt alkoi siistiminen ja puhdistaminen vanhassa linnassa; siellä kohta
-tuli häät, ei tosin kellekään kultaiselle prinsessalle eikä hopeasta
-hohtavalle linnanneidollekaan ja urholliselle töyhtöpäiselle
-kannusjalkaiselle ritarille. Ei, morsian oli vain Tarun pikku tyttö,
-yllä kotikutoinen pummulihame, mutta jospa olisitte nähneet, miten
-kaunis ja hyvä hän oli, pikku Ruusu! Ei kukaan prinssi eikä herttua
-ollut kiinnittänyt häneen armollisia silmäyksiänsä, vaan reipas
-tarkk'ampujapataljoonan vääpeli Roopu Pii oli hänelle ilmaissut, että
-jos tyttö vain itse tahtoi, niin saattoi hänestä aikaa myöten tulla
-kenraalinrouva, silloin kuin vääpelistä tuli kenraali. Pikku Ruususta
-näytti hyvin luultavalta, että niin oli tapahtuva, ja suostui hän
-aluksi tulemaan vain vääpelin emännäksi.
-
-Mutta Piillä oli kilpaveli, eräs kersantti, hänen oma serkkunsa, joka
-usein oli vahtimiehenä linnassa, ja hänen nimensä oli Kilianus
-Kouranen. Hän myöskin mielellään tähysteli Ruusua, ei kuitenkaan niin
-paljon hänen itsensä tähden kuin rahain, joita luuli hänen aikanaan
-perivän. Kouranen aivan joutui raivoihinsa Piin menestyksestä ja päätti
-yhdessä äitinsä Saaran kanssa, joka oli Turun ilkein vanha kielikello,
-väijyskellä keinoa, miten saisivat vääpelin sysätyksi syrjään. Tuo ei
-kuitenkaan onnistunut, sillä kuuliaiset ja häät tulivat, ennenkuin
-kersantti arvasikaan.
-
-Nyt siistittiin ja puhdistettiin vahtimestarin asuntoa että sitä oikein
-iloksensa katseli. Sinne koottiin ensimmäiset toukokuun pihlajan- ja
-koivunlehdet, tuomenkukkia ikkunoille, ja merkillistä, miten kaikki
-kauan odotellut ruusunnuput ruukuissaan aukesivat juuri siksi päiväksi.
-Kaikki valmistukset onnistuivat erinomaisen hyvin, vehnäpullat
-kohosivat kuin ruisleivät, kahverit karttuivat täyteen kaikenlaista
-hyvyyttä ikäänkuin itsestään, rotat niitä kyllä tavoittelivat, mutta
-joutuivat kaikki ansaan. Koko linna näytti nuorentuneelta, kaikki
-rikkinäiset ikkunat muuttuivat ehjiksi, kaikki huonot rappuset uusiksi,
-kaikki kaatuneet savupiiput nousivat pystyyn; yksin vangitkin olivat
-huomaavinaan, että reiät heidän ruudukkaissa nutuissaan kasvoivat
-kiinni ilman räätälin apua. Ihmiset ihmettelivät ja kummastelivat,
-mutta vanha vahtimestari kyllä arvasi, ketä hänen tuli kiittää kaikesta
-tuosta suuresta huolenpidosta. Kyllähän hänen olisi pitänyt olla
-kiitollinen, mutta hän ei voinut olla ajattelematta: "mitähän pappi
-sanoo, kun tonttu astuu sisään ja kääntää nurin lammasnahkalakkinsa?"
-
-Hääpäivä tuli ja vieraita jo kokoutui, mutta mitään tonttu-ukkoa ei
-näkynyt. Vahtimestari-vanhus hengitti jo helpommin ja alkoi ottaa osaa
-hääväen iloon. Siinä oli soittoa ja tanssia ja kauneita puheita, niin
-kauneita että ne olisivat kelvanneet sotamarskillekin eikä ainoastaan
-sellaiselle, joka vasta aikoi kiivetä niin korkealle. Vanha kunnon
-linna ei ollut Pietari Brahen ajoista asti nähnyt sellaisia pitoja eikä
-niin kaunista morsianta. Pikku Ruusu näytti niin hyvältä ja
-onnelliselta yksinkertaisessa valkopuvussaan, metsäruusu tukassa,
-ett'ei kukaan ollut nähnyt hänen vertaistaan, ja Roopu Pii johti
-poloneesia aivan kuin olisi jo ollut kenraali.
-
-Oltiin jo päästy niin pitkälle, että piti ruveta juomaan morsiamen
-maljaa, ja katso, silloin täyttyivät kaikki lasit itsestään. Ja kun
-pikku Ruusu astui piiriin, punakkana ja valkoisena, kumminkin enempi
-punaa kuin valkoista, silloin näkymätön käsi laski hänen päähänsä
-kultakruunun ja omituinen loisto levisi hänen päänsä ja vaalean
-tukkansa ympärille, ikäänkuin pyhimysten päässä on kuvattuna. Kaikki
-kummastelivat kruunua, mutta ei kukaan nähnyt sen tuojaa. Alettiin
-kuiskailla keskenään, että morsiamen mummon isä, vanha vahtimestari,
-lienee sen aarteen varmaankin löytänyt jostakin linnan maanalaisesta
-holvista.
-
-Kivis-vanhus kyllä arvasi asian ja odotteli kauhulla, milloin tonttu
-oli yht'äkkiä näkyvä keskellä hääjoukkoa, iloisesti hymyilevän ja
-sanovan: "pidä hyvänäsi minun morsiuslahjani!"
-
-Mutta tonttu ei tullut, taikka oikeammin: hän oli jo siellä, mutta
-näkymättömänä. Kahvia juuri tarjottiin hyvin paistuneiden korppujen
-kanssa, kun vahtimestari kuuli korvaansa tutun äänen kuiskaavan:
-"saanko ottaa korpun Murrille?" -- "Ottakaa neljä! Ottakaa kaikki,
-kaikki tyyni korista!" kuiskasi vahtimestari hämmästyen vastaan.
-
-"Murri raukka tarvitsee jotakin iloksensa", jatkoi ääni. "Näet nyt,
-vanha ystävä, että tottelin kutsuasi, mutta enpä viitsi kääntää
-lakkiani nurin, minä en oikein pidä papista. Mitenkä minun kruununi
-sinun mielestäsi sopii morsiamelle?"
-
-"Hän on aivan kuin kuningatar."
-
-"Senpä luulisin", virkkoi tonttu. "Se onkin kuningatar Katarina
-Jagellolaisen kruunu niiltä ajoilta, kuin hän asui Suomessa ja Turussa.
-Miksipä minä olisin antanut Erik-kuninkaan väen ryöstää sen silloin,
-kuin he valloittivat linnan? Mutta älä puhu siitä; ihmiset voisivat
-luulla minun varastaneen sen."
-
-"Kyllä minä olen vaiti", kuiskasi vahtimestari. "Enkö saa tarjota
-rinkilää Murrille?"
-
-"Murri syö vain kerran viidessäkymmenessä vuodessa; jo hänellä on
-kylliksi sinun ajaksesi", vastasi tonttu. "Hyvästi nyt ja kiitoksia
-ravinnosta! Täällä ylhäällä on niin kelvottoman paljo taivaan valoa;
-minulla jo on ikävä hauskaan komerooni."
-
-Siihen loppui kuiskaileminen. Vahtimestari ymmärsi nyt tontun palanneen
-komeroonsa linnan alle ja oli erittäin iloinen, kun niin helposti
-selvisi niin arveluttavasta häävieraasta.
-
-Iloissaan joi ukko morsiamen onneksi maustettua viiniä lasinsa pohjaan
-asti. Mutta sepä hänen olisi pitänyt jättää tekemättä, sen kunnon
-Kivisen, sillä hän oli vanha ja viini nousi hänelle päähän, niinkuin
-olut toispäivänä. Hän tuli puheliaaksi eikä enää muistanutkaan olla
-lörpöttelemättä.
-
-Saara-mummo ja hänen poikansa olivat tietysti myöskin tulleet häihin.
-Saara kävi istumaan vanhan vahtimestarin viereen ja ylisteli ja
-kiitteli kaikin tavoin kallista kruunua. Morsian, lapsi raukka, arveli
-hän, olisi kyllä saattanut tyytyä myrttiseppeleesensä, mitäpä
-huolittiin tehdä häntä turhamaiseksi. Olisi ollut viisaampi myödä
-kruunu kultasepälle ja ottaa siitä aika summa rahaa kuin tehdä ihmisiä
-turhamaisiksi. Ja kun oikein arveltaisiin asiaa, niin tosiaankaan ei
-tiedettäisi, kenen oma se kruunu oikeastaan on. Jos Kivinen oli
-löytänyt kruunun jostain linnanholvista, niin tottapa se oli korkean
-esivallan oma, niinkuin koko linnakin.
-
-"En minä ole löytänyt kruunua enkä sitä minä ole antanut morsiamelle",
-vastasi vahtimestari äkeissään.
-
-"No totta tosiaan, kukapa muu olisi morsiamelle antanut niin kalliin
-lahjan?" kysyi Saara innoissaan.
-
-"Se ei koske teihin, matami."
-
-"Eikö koske? Vai ei koske minuun, jos viskaali tulee minun oman
-sisareni pojan, sulhasen, luo ja sanoo: vastaappas, vääpeli,
-varastetusta tavarasta; kruunu on varastettu?"
-
-Kunnon Matti Kivinen pahastui ja sattui kiivaudessaan puhumaan tontusta
-ja hänen aarteistaan enemmän, kuin olisi viisasta ollut. Saaran
-onnistui urkkia koko salaisuus, ja jos hän nyt olisi päästänyt
-loruelevan kielensä valloilleen, niin kohtapa olisi koko hääväki
-tiennyt, mitä hänkin, ja vielä vähän lisäksi. Mutta Saara Kouranen oli
-vielä ahneempi kuin loruilemisen haluinen. Sentähden hän heti meni
-poikansa, kersantin, luo, joka myöskin oli seurassa, ja kuiskasi
-hänelle korvaan, että ontelotornissa oli suuri aarre kätkettynä ja että
-heidän pitäisi se käydä korjaamassa, ennenkuin kukaan muu sai vihiä
-siitä. Kilianus Kouranen oli heti valmis, he molemmat hiipivät ulos,
-hankkivat lyhdyn, lapion, kuokan ja nuoraportaat sekä menivät kenenkään
-huomaamatta alas linnan holveihin ja sieltä ontelotorniin.
-
-Holveissa oli pimeä, joka askel kaikui moninkertaisena ja rotat
-peljästyen pakenivat koloihinsa. Salalyhty levitti hämärää valoa
-harmaille, tomuisille kiviseinille, suuret hämähäkit juoksentelivat
-edestakaisin, ja välistä näytti joku outo varjo vilahtavan ohitse.
-
-"Etkö kuule astuntaa jäljeltämme?" kysyi Saara.
-
-"Muurit ne vain kaikuvat", vastasi Kilianus.
-
-Näissä autioissa saleissa oli pikku Ruusu monesti kävellyt yksinään
-sekä pimeässä että päivänvalossa, pelkäämättä mitään; mutta kun on paha
-omatunto, vavistaan pienimmästäkin risauksesta. Taaskin kysyi Saara:
-
-"Etkö nähnyt varjon vilahtavan tuossa oikeanpuolisella seinällä?"
-
-"Oma varjosihan se vain oli, äiti", vastasi Kilianus. Hän yhtä vähän
-tiesi kuin Saarakaan, että tonttu-ukko näkymätönnä seurasi heitä askel
-askeleelta.
-
-Kauan etsittyään löysivät he viimein Ontelotornin suun. Se näytti
-hirvittävän vastenmieliseltä. Jääkylmä, ummehtunut ilma tuli sieltä
-syvyydestä vastaan. Uskalsivatko he mennä tuohon pimeään ja kylmään
-kuoppaan? "Älä mene!" varoitti omatunto. "Joutavia, mene vain!" virkkoi
-ahneus. Kersantti otti nuoratikapuut, sitoi ne lujasti aukon suulle ja
-astui edeltä; ahne äiti kiirehti jäljestä.
-
-Heidän päästyään tornin pohjaan sammui lyhty, sillä ilma oli alhaalla
-niin perin täynnä vahingollisia höyryjä. Pilkko pimeä oli heidän
-ympärillään kuin säkissä. He koettivat uudestaan sytyttää lyhtyänsä,
-mutta turhaan, se ei voinut palaa tukeuttavissa kaasuissa. Äkisti
-pimeästä rätisi heitä vastaan pari tulista hiiltä. Ne olivat
-Murri-kissan silmät.
-
-"Eiköhän ole parasta kiivetä takaisin?" kuiskasi Saara vavisten, ja
-samaa ajatteli poikakin. Mutta tuskin ehtivät he astua alimmalle
-porraspuulle, kun hirvittävä jyräys tärisytti linnaa ja suuri kasa
-kiviä ja soraa putosi Ontelotornin suuhun, niin että se tukkeutui
-kokonaan ja pakotie sulkeutui. Samassa tonttu-ukko käänsi heidän
-sivullaan lakkinsa nurin, niin että he kissan silmäin valossa näkivät
-hänen pienen, harmaan, kyyryisen vartalonsa, pienet, punaiset silmänsä
-ja pitkän partansa. Kersantti ja hänen äitinsä olivat vähällä pudota
-kauhusta istualleen, niin vihaiselta ja pilkalliselta näytti nyt
-tonttu-ukko, joka vielä äsken oli ollut niin lempeä vahtimestari
-vanhukselle.
-
-"Terve tuloa minun asuntooni!" pilkkasi tonttu. "Olittepa varsin
-ystävällisiä, kun tulitte tervehtimään minuakin yksinäisyydessäni; nyt
-minä pidänkin teidät ainiaan täällä. Tornin suu on pudonnut umpeen,
-täältä ei kukaan enää pääse pois. Katselkaa nyt asuntoanne tarkemmin!
-Näin mukavasti me nyt asuskelemme yhdessä, kunnes tekin tulette yhtä
-vanhaksi kuin minä. Joka päivä syömme aamiaiseksi kelpo hämähäkkejä,
-päivälliseksi tuoreita rottia ja illalliseksi parasta hometta. Minä
-olen teidän seurakumppaninanne yöt päivät ja näytän teille aarteeni,
-sen, jota te niin himoitsette, mutta joka ei koskaan tule teidän
-omaksenne. Murri kehrää teille; sillä tiedä, Saara, että hän viisisataa
-vuotta sitte oli juuri samanlainen kielikello ja ahne akka kuin sinäkin
-nyt, ja hän jäi minun luokseni samasta syystä, kuin sinä nyt jäät. Kun
-hän eli ihmisikänsä loppuun, muuttui hän kissaksi, ja samaan kunniaan
-pääset sinäkin, kunnon ystäväni. Katsoppas, miten Murrin silmät
-loistavat ilosta, kun saa kumppanin. Ja sinä, Kouranen, tulet hyväksi
-vartiaksi minun aarrekammiolleni. Jos olisit rehellinen, poikaseni,
-niin tekisin sinut kahlekoirakseni, mutta koska olet varas, niin tulet
-ihmisikäsi loputtua sudeksi muiden sutten joukkoon. Kuule, miten he
-ulvovat ilosta!"
-
-Kersantti Kouranen oli uhkarohkea mies. Hän viskautui tonttu-ukon
-päälle, aikoen musertaa hänet muuria vasten. Mutta turha vaiva; hän ei
-tavannut muuta kuin tyhjää, vaan sen sijaan hän tunsi Murrin kynnet
-niskassaan. Tonttu nauroi. "Menkääs nyt", sanoi hän, "kumppanienne luo
-luolaan, mutta katsokaa, ett'eivät ne revi teitä kuoliaaksi."
-
-Kilianus Kourasen ja hänen äitinsä Saaran täytyi mennä sutten seuraan,
-ja siellä he luultavasti ulvovat vielä tänäkin päivänä. Häävieraat ja
-muut ihmettelivät, mihin he joutuivat, mutta kukapa suree kielikelloa
-tai itkee varasta?
-
-Seuraavana päivänä sanoi vanha vahtimestari Kivinen tyttärensä tyttären
-tyttärelle Ruusulle, joka oli eilen ollut morsiamena: "Olipa eilen aika
-hyvät häät ja ruhtinaallinen morsian. Lapsi, arvaappas, kuka on
-aikoinaan käyttänyt sinun morsiuskruunuasi? Ei kukaan sen alhaisempi
-henkilö kuin Suomen herttuatar Katarina Jagellolainen."
-
-"Nyt narraatte", sanoi Ruusu.
-
-"Etkö usko? Kyllä minä sen tiedän varmalta taholta. Tuoppas tänne
-kruunu, niin saamme nähdä, että se on merkitty kuninkaallisilla
-kirjaimilla."
-
-Ruusu avasi kaappinsa, jossa morsiuspuku oli tallella, mutta peräytyi
-hämmästyen. Kruunu oli poissa, ja sen sijassa vain palanen ruosteista
-rautaa.
-
-Etsittiin ja tutkittiin kaappi katosta lattiaan asti, mutta kruunua
-vain ei ollut missään.
-
-"Voi minua, vanhaa höperöä!" huokasi vahtimestari, "minä en osannut
-olla vaiti. Minä sain vait'olon ehdolla kuulla salaisuuden enkä
-malttanut olla kuiskaamatta sitä syrjäisen korvaan. Lapsi, älä koskaan
-ilmase mitään, joka on sinulle uskottu vait'olon ehdolla!"
-
-Ruusu luuli vanhan ukon rupeavan käymään uudestaan lapseksi. Hänhän
-olikin jo kahdeksankymmentä kahdeksan vuoden ijässä.
-
-Vahtimestari Kivinen eli kuitenkin vielä kaksi vuotta, vaan ei enää
-koskaan mennyt holveihin eikä torninrappusia astumaan; hän tunsi jo
-jalkansa heikoiksi ja alkoi vähin luulla olevansa vanha. Eikä hänellä
-ollut mitään halua kohdata vanhaa ystäväänsä tonttua, sillä monestakin
-merkistä hän huomasi, ett'ei tonttu enää ollut niin ystävällinen linnan
-asujamia kohtaan kuin ennen. Ei enää koskaan nähty aamusilla huoneita
-näkymättömän käden siistimiksi, ei kukkia kastelluiksi eikä
-rapistuneita muurinkohtia korjailluiksi niinkuin ennen, tietämättä kuka
-sitä kaikkea teki. Linna rappeutui päivä päivältä yhä enemmin, eikä
-enää ollut apua korjailemisestakaan, sillä ei mikään kestänyt sen
-hävitysvoiman edessä, joka nyt mellasteli vanhassa linnassa.
-
-Eräänä päivänä sanoi vanha Kivinen Ruusulle: "Talutappas minua
-kävelylle linnaan!"
-
-"Kyllä mielelläni", sanoi Ruusu. "Mihinkäs tahtoisit lähteä, isä?
-Mennäänkö holveihin, saleihin vaiko torniin?"
-
-"Ei, ei, en lähde holveihin enkä torniinkaan; siellä saattaisin kohdata
-jonkun rappusilla. Mutta taluta minut jonkin avonaisen ikkunan luo,
-josta näen Auran. Minä tarvitsen raitista ilmaa. Aivanhan tuo tuntuu
-tänne asti Ontelotornin ummehtunut löyhkä."
-
-"Niinpä menemme vasempaan saliin, joka on joen suun puolella. Nyt on
-kaunis kesäpäivä; minä vedän pikku poikani korivaunuissa mukaan."
-Ruusulla oli nyt pikku poika, joka oli pantu kuningas Erikin kaimaksi.
-
-He kävelivät hitaasti linnan käyttäviä. Olipa kaunista, kun ijäisesti
-nuorena pysyvä aurinko paistoi mahtaville, vanhuudestakin jo harmaille
-muureille ja valasi kohta yhdeksänkymmen-vuotista ukkoa, joka nyt viime
-kertaa käveli rakkaassa linnassaan. Katsellessaan ulos ikkunoista näki
-hän linnanseljän hiljaa välkkyvässä tyyneydessään tornin juurella,
-hyvin ylistelty Aura vuodatti mereen välkkyvää vettänsä, ja kaukana,
-niin pitkälle kuin silmä kantoi Erstania kohti, Pohjasalmea ja
-Ruissaloa kohti, näkyi sadoittain valkoisia purjeita rivissä kiikkuvan
-kesäillan vienossa tuulessa.
-
-Vahtimestari-vanhus katseli kyynelisin silmin kaikkea tuota kauneutta.
-Hän seisoi juuri nyt saman, puoleksi jo läjään rapistuneen kammarin
-vieressä, jossa muinoin kuningas Erik XIV kulutti päiviään ja josta
-vieläkin voitiin huomata, miten lattia oli kulunut hänen askelistaan.
-"Oh tosiaankin", huokasi ukko, "ajan hammas ei säästä edes kuninkaan
-muistoakaan! Kohta tämä kammari kaatuu kokoon; kohta tämä kaunis, vanha
-linna sortuu minun haudalleni. Suomen vanhin linna on kohta vain
-kivikasa, ja naakat turhaan etsivät muuria, jossa heidän rauhalliset
-pesänsä nyt ovat. Jospa minä vähäisellä päivieni jäännöksellä voisin
-pelastaa linnan häviöstä, niin mielellänipä antaisin henkeni sen
-edestä!"
-
-"No, sepä ei suinkaan olisi paljon arvoinen!" sanoi silloin tuttu ääni.
-Vahtimestari kääntyi ja näki tontun, lakki nurin, ryömivän esiin muurin
-raosta.
-
-"Tekö se olette?" sanoi vahtimestari, niinkuin on tapana sanoa, kun
-äkkiarvaamatta kohdataan vanha tuttu.
-
-"Totta kai!" nauroi tonttu-ukko. "Mutta minä muutin Ontelotornista
-tänne toiseen rotankoloon. En minä kauemmin jaksanut kuulla Saara-eukon
-siellä alhaalla lakkaamatta pauhaavan, niin että korvat alinomaa
-lukossa pysyivät. Kyllä sellainen kielikello saa tonttu-ukon pakosalle.
-Huh, alanpa jo kuulla huononlaisesti, rupeen käymään vanhaksi. Maailma
-on nyt paljasta rojua. Ei nykyisissä tonttu-ukoissa enää ole mitään
-ryhtiä. Mitäpä muuta tekevät kuin pelottelevat arkoja piikoja pimeillä
-vinneillä? No, rakentelevathan ne sentään myöskin tuulentupia,
-kiillottelevat saappaita ja lakasevat lattioita. Jospa olisivat nähneet
-minun aikaisiani tonttu-ukkoja; me rakensimme torneja ja kuljettelimme
-kallioita."
-
-"Se on totta", huokasi vahtimestari, "maailma käy yhä huonommaksi.
-Minun nuorena ollessani tuli yksi vahtimestari yksin toimeen parin
-karkulaisen kanssa, vaan nykyään täytyy hänen kutsua neljä
-vankilanpalvelijaa avukseen. Mitäs nyt aiotte toimia, kun annatte
-linnan rappeutua?"
-
-"Annanko rappeutua?" ärähti tonttu. "Kyllä siihen on syynsä, minä olen
-ollut huonolla tuulella. Mutta ei minun sydämmeni siedä, että vanhan
-linnani unhottaisin. Kyllä minun vielä pitää kestää muutamia
-vuosisatoja, kunnes vanhuksen parta tuolla alhaalla kasvaa sen verran,
-että täyttää kivipöydän ympäri. Siitä puuttuukin enää vain kädenleveys.
-Mitä sinä sanoit, että antaisit henkesi linnan tähden?"
-
-"Sen kyllä mielelläni teen, jos vain pidätte edeskinpäin linnaa
-kunnossa", virkkoi vahtimestari.
-
-"Mitäpä hyötyä sinun hengestäsi olisi, vanha hupsu?" nauroi tonttu.
-"Sinun elämääsi lasketaan nyt enää tunnittain. Mutta annas minulle
-pikku poika korivaunuista; hän kestää seitsemän- tai kahdeksankymmentä
-vuotta ja hänestä minulle voi tulla hyötyä."
-
-Ruusu kalpeni nuo sanat kuullessaan ja kumartui suojelevaisesti
-vaunuissa makaavan lapsensa ylitse.
-
-"Minun henkeni", sanoi hän, "ota vaikka tuhannesti, mutta minun pikku
-Erikkiini et saa koskea."
-
-Tonttu rypisti harmaita ja tuuheita pikku kulmakarvojaan, kosketti
-muuriin kämmenellään ja mutisi:
-
-"Te ihmiset olette omituista sukua, en minä käsitä teitä. Mitä
-merkitsee yksi ihmishenki? Missä oli tämä auringonpaiste viime jouluna
-ja missä se on tulevana jouluna! Missä oli tämä lapsi eilen ja missä on
-tuo ukko huomenna? Ei, kyllä meidän tonttujen olomme toki on parempi.
-Minä en huoli vaihtaa."
-
-Ne sanat pahastuttivat Ruusua. Hän uskalsi katsahtaa ylös. "Tonttu",
-sanoi hän, "vaikkapa sinä olisit tuhat vuotta vanha ja eläisit vielä
-toiset tuhat vuotta, niin tiedä, että me kuitenkin elämme kauemmin kuin
-sinä!"
-
-Sellaiset sanat saivat pikavihaisen seitsensata-vuotisen tontun
-suuttumuksesta kuohahtamaan. "Syytä itseäsi, muurahainen, kun uskallat
-vastustaa mahtavamman kättä!" tiuskasi hän hirvittävällä äänellä ja löi
-kädellään muuriin niin voimakkaasti, että suuri lohkare kuin kallio
-irtautui ja jymisten vieri jyrkkää seinää myöten alas. Toisesta iskusta
-olisi varmaankin koko muuri luhistunut kokoon.
-
-Ja pikkuinen, vaan hirvittävä ukko olikin jo ojentanut kätensä
-iskeäkseen toisen kerran. Jo vaipuivat Ruusu ja hänen vanha äitinsä-isä
-polvilleen, nähden ensi silmänräpäyksenä musertuvansa kuoliaaksi suuren
-muuriröykkiön alle. Vaan silloin äkisti pysähtyi tontun käsi ja vaipui
-voimatonna alas. Hänen äsken vielä niin synkeä muotonsa muuttui
-ihmeellisen surumieliseksi. Ja viimein näkyi suuria kyyneleitä
-vierähtelevän alas hänen pienistä, punaisista räpyttävistä silmistään.
-
-Ruusu ja vanhus kuuntelivat myöskin ihmetellen. Syvältä kallion
-sisuksesta linnan alta kuului aina tänne asti laulun ja soiton etäinen
-kaiku, niin sanomattoman suloinen, ett'ei sen vertaista koskaan kuulu
-maan päällä. Sanoja ei voitu erottaa, mutta niitä ei tarvittukaan;
-soitto oli enempi kuin sanat, se virtasi kuin elävä sielu joka taholle.
-
-"Kuuletteko?" kuiskasi tonttu hiljaisella äänellä, ikäänkuin peljäten
-muuten häiritsevänsä tuolla syvällä asuvaa laulajaa. "Kuuletteko? Se on
-se vanhus, joka asuu vuoren sisällä ja joka on paljon vanhempi minua.
-Vielä ei ole Suomen tulevaisuus tullut, sentähden hän laulaa niin
-suruisesti. Vaan kuitenkin tuntuu hän minusta nyt jo laulavan vähän
-iloisemmin."
-
-He kuuntelivat kauan hiljaa ihmetellen. Viimein vaikeni laulu, melua
-kuului ikäänkuin aseiden kolistelemisesta. "Nyt vuoren vanhus vaikeni",
-sanoi tonttu, "ja hänen miehensä lyövät miekoillaan kilpiinsä. Olipa
-hyvä, että laulu alkoi ajoissa, muuten olisin saattanut pikastuksissani
-tehdä jotakin, jota sitte olisin katunut. Nouse ylös, ukko!"
-
-Vahtimestari oli vaipunut lattialle. "Nouse ylös", sanoi Ruusu, ottaen
-häntä kädestä, mutta se putosi voimatonna jälleen alas. Vanha
-vahtimestari Matti Kivinen oh kuollut laulun aikana, sillä Väinämöisen
-laulu vie hengen ja tekee kaikki uudeksi. Ruusu ja hänen poikansa
-kuuluivat uuteen aikaan; sentähden he saivat elää.
-
-Ilta-auringon kultasäteet valasivat vainajan kunnianarvoista
-valkotukkaa.
-
-"Vai niin", sanoi tonttu omituisesti irvistäen ja omituinen sointu
-äänessä, jota ei ennen koskaan oltu kuultu. "Vanha ystäväni uskoi tuon
-pahan leikin todeksi. Totta aarteitteni kautta! Minä en tahtonut
-hänelle enkä sinun pikku pojallesi tehdä mitään pahaa! aioin vain
-säikyttää teitä rohkeapuheisuutenne tähden. Vaan koska otit kiinni
-sanoistani, vanha kumppani, niin pidän minäkin lupaukseni. Aarteitteni
-kautta! Tämä linna ei hajoa vielä puoleen tuhanteen vuoteen, niin kauan
-kuin minun käsivarressani on vielä voimaa jäljellä. Mutta tonttu lahoo
-kuin vanha puu, kädestäni minä sen tunnen. Muutamia satoja vuosia sitte
-olisin minä etusormellani sysäissyt kumoon tämän muurinkulman, ja nyt
-tarvitsin siihen koko käteni. Enpä taida enää kestää kovinkaan monta
-vuosisataa..."
-
-"Ja nyt siis luovuit minusta, vanha virkaveli", jatkoi tonttu. "Kukapa
-nyt enää auttelee minua vanhan linnamme ja sen rappeutuneiden muurien
-korjailemisessa?"
-
-"Minä kyllä autan ukkovanhuksen sijasta", nyyhkytti Ruusu. "Ja kun
-pikku Erikkini kasvaa suureksi mieheksi, niin kyllä hänkin rakastaa
-vanhaa linnaa ja auttaa teitä, niinkuin ennen ukkovanhus."
-
-"Niinpä hänestä kuitenkin tulee minulle renki", sanoi tonttu.
-
-"Ei", vastusti Ruusu, "vaan hänestä tulee Jumalan ja ihmisten palvelija
-koko ijäksensä."
-
-Vahtimestari vanhus haudattiin kunniallisesti kelloja soittaen ja
-virsiä veisaten. Kansa ei tiennyt sanoa hänestä muuta kuin että hän oli
-kunnon mies, vaikka vähän taipuvainen taikuuteen. Hänen jälkeensä
-linnassa alkoi taas kaikki näyttää miellyttävämmältä. Eräänä aamuna
-huomattiin suuren alasvierineen kallionlohkareen olevan paikoilleen
-nostettuna; työmiesten oli helppo korjata muut puutokset, varsinkin
-kuin joka kivi tuntui niin keveältä nostaa kuin puunkuori. Kaikki reiät
-ja kolot kasvoivat ikäänkuin itsestään umpeen, ja öillä kuului useinkin
-soran ja kiven vetoa ylhäältä autioista saleista. Tonttu se vain sillä
-tavalla piti vanhalle vahtimestarille antamaansa lupausta. Linna
-tosiaankin on vielä koossa tänäkin päivänä. Se on taideteos, jonka
-kaltaista ei toinen niin helposti teekään. Koettappas rakentaa muuri,
-anna sitä tulen havitella, luotien runnella, sateen turmella, pakkasen
-halkoa, myrskyn täristellä, rottain kaivella ja vankein murtaa, mistä
-vain löytävät irtautuvan kiven; anna sen muurin seista sitte seitsemän
-sataa vuotta ihan hoitamatta; niin siten saat koetelluksi, kestääkö se!
-Mutta katsokaas, se muuri, jota sanotaan Turun linnaksi, nauraa vain
-ajan hampaalle ja pysyy koossa! Ihmekö siis, että vanhanaikaiset
-ihmiset uskoivat olevan tonttu-ukkoja?
-
-
-
-
-ULPUKKA
-
-
-Olitko kertaakaan kesällä tuolla pienen saaren luona, jossa tuuli
-heiluttelee kauniita koivuja ja jossa vesi on kirkasta, niin kirkasta,
-että voi nähdä vesielävien uiskentelevan pohjalla valkoisen hiekan yli?
-Jos olit siellä, niin varmaan näit rannalla suuren harmaan kallion ja
-sen juurella valkosen ulpukan, joka meni kiinni joka ilta ja kätki
-kukkansa vihreäin lehtien sisälle. Luultiin hänen olevan kihloissa
-auringon kanssa, sillä joka aamu ani varhain avasi se jälleen kirkkaan
-kukkaissilmänsä ja katseli niin lumivalkoisena ja viattomana taivaan
-valoa. Vaan niin ylpeä ei ulpukka kuitenkaan ollut, että hän olisi
-ajatellut niin ylhäistä sulhaista, joka oli häntä niin paljon
-korkeammalla ja sitä paitse oli niin paljon vanhempi, ett'ei hän
-uskaltanut sanoa sitä edes kummi-isäksikään. Eipä suinkaan, ulpukka ei
-katsonut niin korkealle maailmaan. Hän oli tullut hyväksi ystäväksi
-nuoren koivun kanssa, joka oli lähinnä rannalla ja kumarteli pitkillä,
-veden yli riippuvilla kiharoillaan sinne, missä ulpukka alituisesti
-uiskenteli veden pinnalla irtautumatta juurestaan.
-
-Ulpukka ei ollut ainoastaan kaunis, vaan vieläpä hyvä ja nöyräkin, ja
-se on jotakin toista. Sentähden pitivät kaikki hänestä, ja siitäpä
-kävikin, että hänelle tuli kosijoita koko pataljoona. Vähän matkan
-päässä hänestä eli joukko ruohoja ja yksi heistä kumarteli aina hänen
-edessään, kun vain pieninkin tuulen puhallus kulki järven yli. "Nöyrin
-palvelijanne", sanoi ruoho hänelle ja kumarsi niin syvään, että melkein
-kosketti latvallaan veteen. Vaan ulpukka ei pitänyt sellaisesta
-nöyryydestä, joka oli ainoastaan notkeassa seljässä, sillä hän huomasi,
-että ruoho sillä välin taisi olla kopea ja ylpeä pienille särjille,
-jotka uiskentelivat sen ympärillä ja pyörähtelivät auringon paisteessa.
-
-Toinen kosija taas oli jäykempiselkäinen, nim. seiväs rannalla, johon
-vanha kalastaja kiinnitti verkkonsa, ett'eivät aallot niitä veisi pois.
-Seiväs seisoi aina ihan suorana eikä väistynyt ihmisten eikä eläinten
-edestä, ja aina oli hänellä riita milloin minkin kanssa, joka tuli
-liian likelle häntä. Siitä ei ulpukka myöskään pitänyt, sillä hän oli
-hiljainen ja hyväsopuinen eikä mielellään riidellyt kenenkään kanssa,
-ei vanhan veneenkään, joka ahtaissa käännöksissä kulki hänen
-ylitsensäkin, kun niin sattui.
-
-Kolmas kosija oli tuo suuri kallio, jota sanottiin Rajakallioksi,
-sentähden että siitä kulki kahden kylän välinen raja. Kaikkina kauniina
-päivinä, joina aurinko paistoi, lämpisi rajamerkin kivisydän, kun se
-seisoi siinä ja katseli ulpukkaa; mutta se oli niin hirveän vanha, sen
-niskalla lepäsi jo kuusi-tuhatta vuotta ja sammalet kasvoivat kaikista
-sen halkeamista. Ulpukku piti Rajakalliota hyvin suuressa arvossa, vaan
-ei siitä seurannut, että hän olisi tahtonut mennä naimisiin sen kanssa.
-Se olisi ollut kunnioituksen pilkkaamista.
-
-Lyhyesti sanoen, ulpukka piti vähäsen nuoresta ja viheriäisestä
-koivusta, joka aina nyökkäsi niin ystävällisesti hänelle katsellessaan
-kuvaansa vedestä, ja sitä se teki melkein aina, vaan ainoastaan
-sentähden, että se näki tuon oman kuvansa vesipeilistä aivan likeltä
-tuota valkoista tyttöä, hänen pientä ulpukkaansa.
-
-Olen unohtanut kertoa, mikä ulpukka oikeastaan oli. Se oli vanhan Näkin
-nuorin ja enimmin rakastettu lapsi, ja hän oli tuudittanut sitä
-käsivarsillaan, kun se oli pieni, ja vieläkin hän usein nosti sen
-leveille hartioilleen, kun hän sukelsi syvyydessä kirkkaissa
-aamulaineissa. Ja kun ilta tuli ja aurinko laskeutui mereen ja ulpukka
-kätki valkoisen kukkateränsä lehtien sisälle, silloin lauleli vanha
-Näkki laulujaan hänelle, ja hän kiikkui hiljaa, aivan hiljaa laineilla,
-kunnes hänen silmänsä menivät kiinni, ja hän näki valoisia kesäuniaan,
-uneksien kaikesta kauniista maailmassa.
-
-"Älä tule liian likelle, sinä vanha vesipeto!" murisi seiväs Näkille.
-Mutta ruoho, joka aina oli valmis liehakoimaan ylhäisten edessä,
-kumartelihe somimmalla tavalla yhä kuiskaten: "Nöyrin palvelijanne,
-teidän ylhäisyytenne! Kaikkein nöyrin palvelijanne!"
-
-"Älä noista narreista pidä lukua", pakisi Rajakallio Näkille, sillä he
-olivat vanhoja tuttavia. "Voisithan nostaa pienen tyttösi tänne
-minulle, niin hänellä on hyvä olla kuin helmellä kullassa", lausui hän.
-
-"Kaikkea sitä kuullaan!" sanoi Näkki nauraen niin, että vesi ryöppysi
-parran ympärillä. "No tuohan olisi sopivata, jos muuttaisin valkoisen
-kukkani sinun sammalpesääsi!"
-
-"Vai niin", jupisi Rajakallio, "mitäs siitä, jos olenkin moniaan
-vuosituhannen ikäinen? Ainakin olen vakava ja täysikäinen, eikä minua
-jokainen tuulen puhallus kuljeta, niinkuin noita toisia nulikoita."
-
-"Ei", vastasi Näkki, "jätä nuo houreesi, ja olkaamme kuitenkin hyvät
-ystävät."
-
-Mutta Rajakallio, seiväs ja ruoho olivat nyt saaneet päähänsä, että
-yhden heistä välttämättömästi piti saaman valkoinen ulpukka
-puolisokseen. Rajakallio herätti eräänä yönä nuoren ja vallattoman
-lounattuulen, joka oli pannut maata kallion juurelle, ja sanoi hänelle:
-"Koska sinulla on yösuojasi minun luonani, niin on kohtuullista, että
-teet minulle palveluksen." "No minkä palveluksen?" kysyi lounattuuli.
--- "Sen että huomenna auringon noustessa puhallat kaikin voimin, niin
-että kaadat tuon nuoren viheriäisen koivun, joka on tässä likellä
-rannalla, sillä juuri hänen tähtensä ei ulpukka koskaan tahdo tulla
-aviopuolisokseni."
-
-"Olkoon menneeksi", vastasi lounattuuli. "Olenhan minä katkonut
-setripuita ja palmuja niinkuin tulitikkuja; miksi en voisi katkaista
-pientä vähäpätöistä koivua?"
-
-Ruoho taas puheli meren aallon kanssa, joka unisena ja hiljalleen
-kirkkaana maininkina tuli salmesta. "Nöyrin palvelijanne, armollinen
-meren noita!" sanoi se. "Ole niin hyvä ja tee minulle pieni palvelus
-ohi mennessäsi."
-
-"No, mikä se olisi?" haukotteli aalto.
-
-"Tee niin hyvin, että vierit rannalle tähän likelle, ja kaada siellä
-oleva viheriäinen koivu! Ainoastaan hänen tähtensä ei pieni ulpukka
-koskaan tahdo tulla puolisokseni."
-
-"Kyllä sen teen", vastasi laine. "Minä olen kuljettanut pois metsiä ja
-kaupunkeja; pieni työhän minulle on tuollaisen koivunvesan irti
-tempaaminen. Vaan nyt minua nukuttaa; voimme heittää tuon asian
-huomiseksi."
-
-"Nöyrin palvelijanne!" sanoi ruoho.
-
-Seiväs mietti myöskin pahaa mielessään ja juonitteli ilkeästi
-kalastajan kanssa, joka samana iltana sitoi verkkonsa häneen. "Sinä
-senkin häpeäpatsas", virkkoi kalastaja vihastuneena, "etkö herkeä
-repimästä verkkoani?"
-
-"Voinkos minä sitä auttaa, että olen niin oksainen?" vastasi seiväs.
-"Tässä aivan likellä on koivu, joka olisi sinulle paljon sopivampi.
-Kaada hänet huomenna ja pistä järveen."
-
-"Voit kenties olla oikeassa", sanoi kalastaja. "Huomenna tahdon
-ajatella asiata."
-
-Siten kului ilta ja tuli yö, ja ulpukka sulki jälleen valkoisilla
-lehdillään kukkateränsä ja koivu seisoi aivan viheriäisnä ihastuksesta
-katsellen häntä elokuun ensimmäisen yön kauniissa hämärässä. Ei
-kumpikaan heistä aavistanut mitään pahaa ja ulpukka nukkui niinkuin hyvä
-lapsi. Suuri keltainen yöperho, joka oli kuullut kallion, ruohon ja
-seipään tuumat, surisi levotonna koivun ympärillä, vaan koivu ei sitä
-huomannut. Sillä oli muuta tekemistä, se pesi itseänsä kasteessa, joka
-hienoina kirkkaina helminä sateli sen päälle, ja tuumasi pukeutua
-oikein hienoksi ja siistiksi, kunnes ulpukka jälleen avaisi viattomat
-kukkaissilmänsä.
-
-Eikä kauan viipynytkään, ennenkuin punainen juova näkyi kaukaa
-koillisesta ja koko seutu rupesi valkenemaan. Mutta punainen juova tuli
-yhä punaisemmaksi ja kirkkaammaksi, kunnes koko pohjainen ja itäinen
-taivas oli kuin tulessa ja pilven hattarat näyttivät suitsuavan tulta.
-
-Kalastaja heräsi sattumalta ja kurkisti majan ikkunasta. "No niin",
-pakisi hän ihmetellen, "tänään tulee kova myrsky; parasta on lähteä
-verkkojansa korjaamaan."
-
-Vaan vielä oli aivan tyyni, niin ett'ei ainoakaan koivun viheriäisistä
-kiharoista liikkunut viileässä aamu-ilmassa. Ulpukka rupesi avaamaan
-suljettua kukkateräänsä, ja lausui, silmät vielä unisina, koivulle
-aamutervehdyksensä. Se ei ollut koskaan nähnyt koivua niin hienona ja
-komeana, eikä koivukaan koskaan sitä niin sydämmellisen hupaisena. He
-olivat niin herttaisen iloiset, ja siinä samassa nousi aurinko punaisen
-pilven takaa ja katsoi heihin, siunaten heidän nuorta viatonta onneaan
-varhaisena aamuhetkenä.
-
-Silloin ravisti kallio levotonna yövierastaan, rajua lounattuulta, joka
-kuorsasi pehmeässä heinikossa. "Nouse työhösi, äläkä makaa täällä!"
-sanoi Rajakallio.
-
-"Anna minun olla rauhassa!" sanoi lounanen ja ojensi suuria, pilven
-kaltaisia siipiään, jotka hän oli levittänyt peitoksi itselleen. Mutta
-kallio ei antanut hänelle mitään rauhaa. "No, nyt lennänkin niin, että
-kyllä vinkuu korvissasi", ärjäsi lounanen vihastuneena ja unen
-pyörryksissä, ja kerran potkaisten kiiti hän ilmassa, niin että vinkui
-puiden latvoissa.
-
-Sinä aamuna oli tuo hullu lounattuuli oikein hurjalla päällä. Ei
-viipynyt kauan, ennenkuin hänen äärettömän suuret siipensä pimensivät
-taivaan ja valkoinen vaahto rupesi kuohumaan meren pinnalla. Vaan koivu
-ja ulpukka eivät huomanneet vielä mitään. He huvittelivat itseään
-lähettämällä terveisiä toisilleen pienen kiiltävän sudenkorennon
-kanssa, joka lenteli edestakaisin heidän välillään veden ylitse.
-
-Myrsky kiihtyi, puut natisivat, vesi ryöppysi järvellä ja kohisi
-kallioita vastaan juurikuin moniaita satoja tuhansia kissanpoikia olisi
-joutunut sotaan yhtä monta koiranpentua vastaan. Laineet alkoivat
-syöstä sisään salmesta, niin että pieni nöyrä ruoho pahoillaan
-kumarteli ja käänteli itseään tuhansissa mutkissa päästäkseen pulasta.
-Tein kenties tyhmästi, kun houkuttelin meren noidat tänne, ajatteli hän
-itsekseen. Mutta nyt oli katuminen jo myöhäistä. Hän näki etäältä
-kokonaisen vesi- ja vaahtovuoren vierivän salmea kohti. "Tuolla tulee,
-niin, tuolla, minun laineeni!" kiljasi ruoho säikähtyneenä. Ja samassa
-vieri vesivuori hänen ylitsensä temmaten hänet irti juurestaan ja
-viimeiset sanat, jotka hän lausui täällä maailmassa olivat: "Nöyrin
-palvelijanne!"
-
-Eikä käynyt paremmin riitaiselle paalullekaan. Se käänsi kylkensä
-laineita vastaan ja vastusteli mitä kauimmin heitä, huutaen reippaasti:
-"tietäkää toki huutia!" Mutta kun suuri merenlaine tuli, silloin oli
-seiväs hukassa. Napsis, ja silloin katkesi se keskeltä poikki ja joutui
-kauas vaahdon ja laineiden sekaan.
-
-Rajakallio, joka oli aikoinaan nähnyt montakin myrskyä, seisoi aivan
-vakavana tämän metelin kestäessä ja nauroi kivisydämmessään
-hävitykselle hänen ympärillään. Se ei huomannut, että lounattuuli
-raivossaan oli herättänyt majesteetillisen ukkosen, joka nukkui
-pilvissä. Roiskis, niin leimahti pitkä, terävä ja kauhea salama koko
-taivaan kannen ylitse ja sattui kallioon halaisten sen tuhatvuotisen
-kivisydämmen keskeltä kahtia, ja siinä oli Rajakallio!
-
-Vanhalla Näkillä oli täysi työ kotonaan sinä päivänä, sillä laineet
-vierivät niin raivoisasti hänen korallilinnansa hopeaisen katon ylitse,
-että hänen joka silmänräpäys täytyi naulata katon liistakkeita kiinni.
-Vaan kun ilta oli tullut ja voimakas lounanen oli mennyt tiehensä,
-kääntyen ensin eteläiseksi ja sitte tyyntyen (sillä lounanen itse ei
-tavallisesti koskaan tyynny), silloin meni Näkki linnastaan katsomaan
-pientä, rakastettua valkoista ruusuaan. Ja hän löysi sen silloin koivun
-juurelta, hento varsi taittuneena ja valkoinen kukkaterä muserrettuna,
-mutta vielä voitiin nähdä hänen lumivalkoisista poskistaan ja kauniista
-lakastuneista lehdistään, että hän oli taittunut parhaimman onnensa
-hetkenä, kun hänen nuori kukkaissydämmensä oli täynnä rauhaa, iloa ja
-viattomuutta. Silloin itki vanha Näkki, niin että kyyneleet varpusen
-munan kokoisina valuivat hänen pitkälle parrallensa ja sitte hän kätki
-ulpukan maahan koivun juurelle. Ja koivu itki niin, että satoi hänen
-kiharoistaan; ja kiiltävä sudenkorento itki niin, että sen kultaiset
-silmät tulivat itkusta sokeiksi; ja kaste itki, niin että koko niitty
-tuli märjäksi, ja kirkas ilta-aurinko itki pilvessä, niin että suuri ja
-komea taivaankaari muodostui viheriäisen metsän yläpuolelle.
-
-Vaan Rajakallio ei osannut itkeä, jos olisi tahtonutkin, sillä se oli
-haljennut kahtia, ja ruoho oli näivettyneenä kallion juurella. Vanha
-kalastaja etsi turhaan seivästään ja mietti vähäisen koivun maahan
-hakkaamista, tehdäkseen siitä uutta, vaan sitten tuumi hän, että olisi
-vahinko turmella niin kaunista puuta ja antoi koivun seista
-paikoillaan, ja siinä kalastaja teki rehellisesti, eikö niin?
-
-Ensi keväänä on saaren rannalla kenties uusi ulpukka koivun juurella.
-Se on kuolleen ulpukan pieni lapsi, ja saa nähdä, tuleeko se niin
-kauniiksi ja viattomaksi, kuin sen äiti oli.
-
-
-
-
-METSÄSTÄJÄN ENSIMMÄINEN SAALIS.
-
-
-    Sai pyssyn viidentoista vanha Kalle.
-    Kahdennentoista Kaarlen kalpaa vailla,
-    Vaan sulka lakissa, hän aikalailla
-    Rehenteli ja näytti urhoisalle.
-
-    Lyseessä on hän, arka arvostansa,
-    Halveksii rummun lyöjää poikalasta,
-    Vaan karhu nähdä olis mielukasta
-    Ja leijona: sais koittaa vertaistansa.
-
-    Olalle pyssy! Sitä koittamahan!
-    Se oiva on! Kun ampua vain saisi!
-    Jos hirven paistia ei tarvittaisi,
-    Niin ampuisi hän edes kotka pahan.
-
-    Pilaksi näytti seikka sisarista:
-    -- Sotaanko, uljas ritari, näin varhain? --
-    Hän tekee kunniaa kuin osaa parhain
-    Ja lausuu: -- Kyökkiin tuon ma paistamista.
-
-    Hän puistoon käy. On aamu, tuoksuu kukka,
-    Sinertää taivas, lintuin laulu soipi,
-    Ja mehiläiset, perhot ilakoipi,
-    Ja kastehelmin hohtaa nurmen nukka.
-
-    Olaltas tammen alla pyssy päästä!
-    Kas, Luojan kiitos soi, ja luonto lauha
-    Rukoilee koko luomiselle rauhaa.
-    Rakasta, ollos onnekas ja säästä!
-
-    Tylympi muita ei tok' Kallen povi:
-    Raitista elämää se mielin henkii;
-    Vaan koiteltava olis pyssynenki, --
-    Huvia tuota soimata ei sovi.
-
-    Hän tarkkaa, tarkkaa. Päilyy kastehelmi.
-    Eiks otsoa tääll' ole ollenkana?
-    Janoopi pyssy, vireillä on hana.
-    Ken ampuu perhoja, on hupsu, kelmi.
-
-    Vaan... mikä heiluu tuolla niinipuussa?
-    Kai kotka?... Varpunen vain pieni raukka,
-    Mi, väijynnästä tietämättä, kaukaa
-    Tuo pesään poikasilleen ruokaa suussa.
-
-    Sä raukka! Kalle häpee kavaluutta.
-    Vaan pyssyn pitää kaataa metsän viljaa;
-    Ja Kalle hiipii puuta kohden hiljaa
-    Ja pyssynsä puun oksan nojaan muuttaa.
-
-    Nyt tähtää hän... Noh, mutta mitä tässä?
-    Kaks silmää lehtein takaa säihkyy julmaa;
-    Huh, hirvittää! Vaan tässä sattui pulma:
-    Ne varpusta on myöskin väijymässä.
-
-    Mi tullutkaan on pyssyyn tarkkaan, varmaan?
-    Nyt äitilintuun suorastaan se kääntyy,
-    Nyt julmiin silmiin päin taas siitä vääntyy...
-    Pau!... Pyssy kaasi talon kissan harmaan!
-
-    Ja Kalle seisoopi kuin satimissa.
-    Vaan varpunen pois peljästyen kiitää;
-    Kuink' pyssy laukes, ei saa selvää siitä,
-    Verenkin tyrehdyttää kuollut kissa.
-
-    On kuin se lausuis ankarana ratki:
-    Häpeä, poika, kun mun tapoit! miksi.
-    Jos _minä_ olen julma, synnyin siksi,
-    Vaan _sinä_ huviksesi kuoletatki.
-
-    Ja Kalle kiitää yli ruohonurmen,
-    Kuin kissan kynnet hällä niskassansa,
-    Ja pyssy polttaa hänen pivoansa:
-    Voi, kuinka vuodatti se kissan hurmeen?
-
-    Sisaret seisoo vartoomassa veikkaa:
-    -- Kuulimme ampuman; no, paisti, Kalle?
-    Vaan metsämiespä näytti nolommalle;
-    Ei ilmaista hän siskoille voi seikkaa.
-
-    Hän käy luo Mattikuskin, ystävänsä:
-    -- Minua, Matti kulta, hiukan auta;
-    Käy yöllä salaa metsään, kissa hautaa!
-    Lehmuksen alla on se verissänsä.
-
-    -- No, kysyy Matti, kenen tuo on tointa?
-    -- Niin; paha himo kissass' oli tässä
-    Kävellä lintusia väijymässä;
-    Ei kenkään kärsi kavaluutta mointa.
-
-    Ja Matti nyökkäs, seikan laadun arvas.
-    Pois laski pyssyn Kalle: metsästyksen
-    Hän suhteen joutunut on pettymykseen.
-    Öin näkyy hälle kissan katse karvas.
-
-    Hyvästi, herra metsämies! Taas paistaa
-    Puistossa kirkas aurinko yön päästä.
-    Rakasta, ollos onnekas ja säästä!
-    Sun suokoon Luoja rakkauttaan maistaa!
-
-
-
-
-PELLAVA.
-
-
-Tapahtui jotakin kaukana täältä ja ammoin sitte. Mies pysähtyi portille
-ja sanoi: "Tuosta tulee hyvä pellava. Katsos, miten pitkää se on eikä
-vielä ole kukkinut! Siitäpä näkyy, mitä saadaan, kun ollaan huolellinen
-ja hyvin lannoitetaan peltoa."
-
-"Jumalan lahja se on", vastasi vaimo.
-
-"Voipipa olla", myönsi mies. "Mutta enemmin vielä sentähden, että minä
-ojitin ja kynnin niin kunnollisesti. Pellava kasvaa paidoiksi.
-Minullahan on vain kolme ja tahtoisin mielelläni kuusi."
-
-"Mutta kun se on Jumalan lahja", sanoi vaimo, "pitää meidän antaa
-jotakin sijaan Jumalalle. Etköhän sinä tyytyisi viiteen paitaan, ukko
-hyvä? Annamme kuudennen köyhille."
-
-"Oh, heille kelpaa kyllä vanhainkin repaleet. Sitä paitsi meillä on
-kaksi poikaa, ja nuorempi makaa kätkyessä. Hänellä ei ole liiaksi
-yllänsä, hän tarvitsee lämpimämmät kääreet."
-
-"Jumala pitää huolen hänestä. Ei häntä siltä palele enempää, jos hän
-antaakin yhden paidan köyhille lapsille", sanoi vaimo.
-
-Mies nauroi. "Sellainen sinä olet, eukkoseni. Sinä voisit kyllä
-katsella oman pojan kävelyä alasti, kun vain saat pukea ketä hyvänsä
-pikku repalehtijaa, joka on kylmettyä maantiellä. Onpa hyvä, että minä
-olen vähän ajattelevampi; muuten kyllä piankin joutuisimme maantielle
-itsekin."
-
-Pellava kasvoi kasvamistaan ja avasi viimein sievät kukkassilmänsä
-aamuauringolle. Pellavalla oli monta tuttua siellä ulkona: västäräkki,
-mettiäinen, yöperho, päiväperho, paarma, leppäkerttu, koiranputki,
-säynäskukka, jänis, orava, myyrä, jopa ojan sammakkokin; kaikki ne
-ajattelivat harvoin tässä maailmassa nähneensä niin kauneita
-sinikukkia. Aamutuuli humisi alas vuorilta, joi kyllikseen kedon
-kastetta ja kiisteli mettiäisten kanssa kukkain tuoksusta.
-Peukalolintu, pienin kaikista linnuista, heräsi pesässään ojan
-reunassa, raapi hennolla kynnellään niskaansa ja näki pellavapellon
-monine tuhansine kukkineen kiikkuvan tuulessa. "Kas, miten
-ihmeellistä!" visersi hän. "Minä näin unta tänä yönä."
-
-"Mitä unta näit?" kysyi västäräkki.
-
-"Minä näin, että seitsemän kertaa kaksitoista kortta näistä pellavista
-tulee paidaksi Jumalalle."
-
-"Sinä uneksit ymmärryksesi mukaan", virkkoi västäräkki. "Ikäänkuin
-Jumala tarvitsisi vaatteita. Etkö ole kuullut, että Jumalan pukuna on
-valo?"
-
-"Enhän minä sitä ymmärrä, mutta sellaista unta minä näin", sanoi
-peukalolintu.
-
-Mettiäinen oli kuullut lintujen puheen, lensi suristen pellon yli,
-pisteli nokkaansa pieniin pellavankukkiin ja kuiskasi salaa kullekin:
-"sinusta tulee vaatteita Jumalalle!"
-
-Mies, vaimo ja heidän vanhempi poikansa, neljän vuoden ikäinen, tulivat
-pellon pientarelle katselemaan pellon kukoistusta.
-
-"Oivallisia paitoja, kelpo paitoja!" riemuitsi mies.
-
-"Katsos", sanoi vaimo, "miten pellavankukat kumartuvat toinen toisensa
-puoleen, ikäänkuin heillä olisi jotain sanomista toisilleen!"
-
-"Niin", virkkoi poika, hän kun tunsi kaikki luonnon äänet ja ymmärsi
-heidän puheensa, "he sanovat, että heistä tulee puku Jumalalle."
-
-"Kyllä vähempikin riittää, rakas poikaseni", nauroi mies. "Niistä tulee
-paitoja sinulle."
-
-Pellava yhä vain kukki ja kasvoi. Se oli jo niin pitkä, että ulottui
-miehelle partaan asti. Se keijui niin kauneina, syvinä, sinivihreinä
-aaltoina tuulessa, että melkein näytti, kuin vene olisi siinä voinut
-purjehtia. Ja yhä vain kävi ihmeellinen kuiske kukasta kukkaan: "meistä
-tulee vaatetta Jumalalle!"
-
-"Ei, minä en jaksa enää kuulla tuollaista ylpeyttä", kurnutti sammakko
-myyrälle. "Mitä ne sellaista sopimatonta loruavat? Noilla laiskoilla
-kukilla ei tuossa ole muuta tekemistä kuin juoda päivänpaistetta ja
-kasvaa, mutta tyytyvätkö ne siihen? Vielä, mitä! ne pyrkivät suureen
-kunniaan ja ovat olevinaan arvokkaammat minua, jolla on senkin
-seitsemän huolta ojassa uiskentelevista pojistani."
-
-"Entä minulla sitte?" vikisi myyrä. "Minulla on yöt päästänsä sanomaton
-vaiva kaivellessa käytäviäni pellavan juurien alatse ja haaliessa
-ravintoani, vaan kuka minua kiittää siitä? Onpa hyväkin onni, jos
-milloin satun löytämään onkimadon pojilleni. Ja kun sitte pilkistän
-ulos kolostani, mitä saankaan kuulla? Tuo hyödytön pellava, jolla ei
-koskaan ole mitään vaivaa eikä huolta, on olevinaan kyllin hyvä
-Jumalalle! Kyllä nyt häpeä nousee yli rajainsa. Minä lakkautan
-tuttavuuden."
-
-Myyrän ja sammakon näin panetellessa pellavaa tuli tuulenhenki pilvestä
-ja kulki tapansa mukaan aaltoillen kukoistavan pellon yli. Kukat nyt
-olivat jo aivan puhjenneet; ne osasivat nyt laulaa ja peukalolintu
-erotti sanat heidän laulustaan:
-
-    "Sinerviä, sieviä kukkia me,
-    Meist' on ilo suurille, pienille.
-    Isä taivahan lankamme kehrää vaan;
-    Mitä meill' on, se on Hänen armostaan.
-
-    "Meit' alaston kiittävä, verhon kun saa;
-    Suojaammepa lastakin palelevaa.
-    Näöstämme kiitämme, min Isä soi.
-    Me vain tomu, vaan Isä -- kaikki hän voi."
-
-"Niin, tuossa kuullaan", kurnutti sammakko myyrälle. "He sanovat
-saaneensa kaikki lahjaksi Jumalalta. Mitähän me saisimme, jos kävisimme
-sääret ristissä istumaan päivänpaisteesen ja odottaisimme paistettujen
-onkimatojen itsestään tulemista suuhumme?"
-
-Sitä eivät viattomat pellavan kukat ajatelleet. He kyllä tiesivät
-olevansa hyödyksi maailmassa, kun heidän kortensa vast'edes
-valmistettiin pellavakuiduiksi; mutta hyöty ja kukoistus oli kaikki
-Jumalan lahja, jonka he ottivat vastaan kiittäen ja ylistäen. Heille ei
-johtunut mieleenkään, että olisi saattanut toisin olla.
-
-Mutta mies se vasta oli ylpeä. Tultuaan pellon pientarelle ja nähtyään
-pellava-aaltojen kiikkuvan vuorotellen korkeammalle ja syvemmälle kuin
-koskaan ennen, alkoi hän kummastella omaa viisauttansa. "Eukko", sanoi
-hän, "tästä tulee enempi kuin 6 paitaa, tuleepa varmaankin 24, pitkät
-kankaat ja paljo rahaa! Ja sentähden se vain kasvaa noin hyvin, että
-minä olen kyntänyt, lannoittanut ja ojittanut paremmin kuin kukaan muu.
-Niinpäs käy, kun osaa vain tehdä tehtävänsä. Naapurin pellava on
-joutavaa rähjää minun pellavani rinnalla."
-
-"Jumala kasvun antaa", vastasi vaimo.
-
-"Horiset, eukko. Miten kylvetään, siten saadaan niittää. Ylihuomenna
-minä nyhdän pellavan, ei se enää tuon pitemmäksi kasva."
-
-"Ylihuomenna, jos Jumala suo", vastasi vaimo.
-
-Seuraavana päivänä sanoivat pellavankukat toinen toiselleen: "Huomenna
-me kuihdumme!" Vaan ei kukaan heistä siltä ollut suruissaan. Kaikki oli
-niinkuin olla pitikin: heidän elämänsä oli lahja ja samoin kauneus.
-
-Mutta pellavan nyhtöön määrätyn päivän edellisenä yönä tuli äkisti kova
-rajuilma. Myrskynpuuska kulki kuin vieru pellon yli ja painoi
-pellavankorret kyyrylleen; rankkasi kaatoi ne maahan ja viimein tuli
-hirvittävä raesade ja muserteli pikku palasiksi laossa makaavan
-pellavan. Pienoiset kukat eivät voineet myrskyn pauhussa kuulla
-toistensa jäähyväsiä, ne makasivat sadevirroissa, jotka ne huuhtelivat
-kokonaan pois taikka peittivät maalla: mutta eivät he siltä surreet.
-Kuolema oli heille lahja niinkuin elämäkin. Ainoastaan tuolla
-syrjäisessä pellon nurkassa kuului katkennut, kuoleva kukka sanovan
-toiselle: "Me emme saaneet tulla vaatteiksi Jumalalle!"
-
-"Mutta niin minä näin unta, eikä Jumalalle ole mitään mahdotonta",
-sanoi peukaloinen piilostaan kiven suojasta pientarelta.
-
-"Kiitoksia!" sanoi pellavan kukka, ja siihen hänen elämänsä sammui.
-
-Sammakko oli myöskin rakeita pakoon kömpinyt puunkannon suojaan, mutta
-kun kuuli nämä sanat, ei voinut olla kurkistamatta eikä kumahtamatta:
-"Ylpeyttä ja koreutta!" Myyrällä oli reikä lähellä peukalolinnun
-piilopaikkaa eikä hänkään malttanut olla pistämättä päätänsä ylös.
-"Ylpeyttä ja laiskuutta!" vikisi hän. Mutta samassa putosi ilmasta
-kaksi kyyhkyn munan kokoista raetta, toinen sammakon leveälle kuonolle,
-toinen myyrän vikisevälle nokalle. Siinä ne makasivat molemmat,
-ojensivat vain jalkansa, eikä heillä enää ollut mitään sanomista
-lähimmäisestään tässä maailmassa.
-
-Mies ja vaimo olivat heränneet ankarasta ukonilmasta. Sen hiljettyä ja
-auringon noustua päättivät he mennä katsomaan pellavatansa. Siellä oli
-kaikki hävitettynä, katkottuna ja perin pohjin turmeltuna, ikäänkuin
-vuori olisi vierinyt äsken niin kukoistavan pellon yli. Vaimo seisoi
-hämmästyneenä, mies suutuksissaan. "Minun kaunis pellavani!" vaikeroi
-hän, "kätteni työ, taitoni kunnia ja vaivaini palkka, kaikki, kaikki on
-hukassa; me joudumme kerrassaan kerjäläisiksi!"
-
-"Älä ole pahoillasi, isä!" sanoi nelivuotinen poika, joka myöskin oli
-juossut vanhempainsa jäljestä. "Tuolta etäältä, pellon toiselta puolen
-kuuluu ääni sanovan: meistä tulee vieläkin vaatteita Jumalalle."
-
-"Mahdotonta!" sanoi mies. "Ei Jumala eikä ihmiset enää voi tehdä
-vaatetta tästä hävitetystä pellavasta."
-
-"Malttakaammehan", neuvoi vaimo. "Poika kuulee paljon, mitä me emme
-kuule."
-
-He astuivat vaikka vaivallakin mustaksi muuttunutta
-pellavapeltoansa pitkin. Multa oli kuohunut ylös, sadepurot kaivelleet
-syviä ojia maahan, sulamattomia rakeita oli vielä kasoittain
-pellavankorsi-palasien seassa. Viimein löytyi vielä yksi korsi
-vahingoittumatta pystyssä pellavamaan reunassa, jossa läheinen metsä
-oli pidättänyt raemyrskyä ja vesitulvaa. Mies ja vaimo etsiskellen
-löysivät muitakin, korren sieltä, toisen täältä, ja muutamissa oli
-vielä kukatkin jäljellä. Paljo niitä ei ollut; ne luettiin ja 84 niitä
-kaikkiansa karttui.
-
-"Voi minua onnetonta, köyhää raukkaa!" valitti ukko. "Kauniissa
-pellavamaassani seisoi toista sataa tuhatta suoraa, pitkää ja notkeaa
-pellavakortta, ja nyt on tuossa vain 84 jäljellä! Anna ne porsaalle
-eukko, anna porsaalle! Mitä me noin vähillä teemme?"
-
-"Minä korjaan ne kuitenkin", sanoi vaimo. "Ehkäpä niistä tulisi edes
-pienikään riepu nuorimmalle pojallemme, joka makaa kätkyessä."
-
-Vaimo korjasi pellavankorret, liotti ne, loukutti, lipsusi, vitoi ja
-harjasi ne, kuten on tapana tehdä, ja sai siten hyvin pienen, ohuen
-pivon pisintä ja pehmeintä pellavaa, jossa ei ollut mitään muuta vikaa
-kuin vähyys. Sitte hän kehräsi, kehi ja loi, pani loimet kangaspuille,
-kutoi siihen kuteet ja sai ihmeeksensä, ei pientä riepua, niinkuin oli
-odottanut, vaan suuret, pehmeät ja kauniit kapalotarpeet nuorimmalle
-pojalle. Olipa varsin merkillistä nähdä, miten ne 84 kortta ikäänkuin
-jatkuivat ja karttuivat hänen käsissänsä.
-
-Vaimo rakasti hienoja, valkoisia riepuja; sentähden hän pani pienoisen
-kankaansa nurmikolle valkenemaan. Valkoiseksi se tulikin, niin
-loistavan valkoiseksi, että vaimo ei ollut koskaan ennen nähnyt sen
-vertaista; olisipa luullut sitä kudotuksi auringonpaisteesta taikka
-ainakin hienoimmasta, valkoisesta silkistä. "Katsos, mitä me kuitenkin
-saimme siitä hävitetystä pellavamaasta!" sanoi vaimo miehelleen.
-
-"No, tuo nyt maksaa puhuakaan!" nurisi mies. "Kun olisimme saaneet 48
-paitaa pellosta, puhumattakaan siitä, miten paljon olisimme saaneet
-myödä kaupunkiin."
-
-Kangastilkku oli valennut, mies meni äkeissään pois ja vaimo otti
-kankaan nurmikolta. Silloin juuri astui vanhanpuoleinen mies pitkin
-tietä, taluttaen aasia, jonka seljässä istui nuori vaimo, sylissä pieni
-lapsi, käärittynä lampaan nahkoihin. He pysähtyivät köyhän mökin luo
-jäähdyttelemään, kun olivat kulkeneet pitkän matkan päivän paahteessa,
-ja nuori vaimo sanoi mökin vaimolle: "Tuopa on kaunis pikku kangas;
-mihinkähän aiot sitä käyttää?"
-
-Poika, joka makasi ruohokossa tien varrella, vastasi: "Se on kehrätty
-pellavista, ja pellava sanoi, että siitä oli tuleva vaatetta
-Jumalalle."
-
-"Anna sitte kankaasi minun pikku lapselleni!" sanoi nuori vaimo
-ihmeellisen ylevästi ja viattomasti katsahtaen.
-
-Mökin vaimo hyvin kummastui. Vieras vaimo oli vallan nuori, melkein
-lapsi vielä itsekin, hyvin yksinkertainen eikä arvattavasti suinkaan
-rikas, kun matkusti niin vaatimattomasti aasin seljässä, mutta ei hän
-kuitenkaan näyttänyt niin köyhältä, että hänen olisi tarvinnut almuja
-keräellä tien varrelta. "Eikö sinun pikku lapsellasi ole mitään
-käärettä?" kysyi mökin vaimo.
-
-"Ei", sanoi vieras vaimo, "kyllä sillä oli kapalot, mutta me ne
-kadotimme. Meidän täytyi keskellä yötä paeta pahoja ihmisiä, jotka
-tahtoivat tappaa minun pikku lastani."
-
-Mökin vaimo katseli silkinhienoista kangasta ja ajatteli omaa pikku
-poikaansa, miten hänen olisi lämpöinen maata siinä. Mutta vaikka vieras
-nuori vaimo näytti viattomalta lapselta, oli hänessä kuitenkin jotain,
-joka vivahti ruhtinattareen, joka käskee ja jota heti totellaan. Mökin
-vaimo ei uskaltanut enää muuta kysellä. "Meillä oli niin kaunis
-pellavamaa", sanoi hän, "ja minä mielessäni lupasin antaa siitä jotakin
-köyhille. Tämä pikku kangas on nyt ainoa, kuin saimme koko pellavasta;
-mutta sinun pikku lapsesi ei voi matkustaa ilman kapalovaatetta ja minä
-iloitsen, että saan antaa sinulle sen! Pellavahan sanoikin, että siitä
-piti tuleman vaatetta Jumalalle, ja minä tiedän, että ken antaa
-köyhille, onnettomille ja vainotuille, hän lainaa Jumalalle."
-
-"Totta se on", sanoi nuori vaimo, ja taaskin loisti hänen silmästään
-sellainen viaton, ylevä katse, että harvoin nähdään sellaista
-ihmissilmästä. "Minä toivotan sinulle jotakin sijaani sinun tuleva
-pellavasi on antava satakertaisen sadon, ja sinun pikku lastasi, joka
-antoi kapalonsa minun lapselleni, ei pidä koskaan paleleman
-maailmassa."
-
-"Sen voi ainoastaan Jumala antaa", virkkoi mökin vaimo miettivästi.
-
-"Niin", vastasi vieras vaimo, "minä en anna mitään, minä vain rukoilen
-ja saan. Tahdotko nähdä lastani, joka ottaa vastaan sinun lapsesi
-kapalon?"
-
-Tietysti mökin vaimo tahtoi, ja hän sai nähdä vieraan lapsen käärittynä
-uuteen kapaloon. Lapsi katsoi häneen vielä syvällisemmin kuin äsken
-äiti; vaimosta tuntui, kuin olisi lapsi katsonut ihan lävitse hänestä.
-Ja kun vaate annettiin, kiertyi se itsestään lapsen ruumiin ympärille.
-
-"Uskotko nyt, että sinun lastasi ei ole koskaan paleleva maailmassa?"
-kysyi nuori äiti.
-
-"Minä uskon sanasi", vastasi mökin vaimo, tietämättä itsekään, miten se
-kerrassaan tuli hänelle niin varmaksi.
-
-"Jääkää hyvästi", sanoi vieras; "meidän täytyy nyt jatkaa pitkää
-matkaamme."
-
-Etelään päin vievä tie kiemurteli ylös päin pitkin vuoren rinnettä.
-Mökin vaimo katseli heitä niin kauan, kuin he näkyivät. Kun he
-saapuivat ylös harjalle ja he näkyivät sini taivasta vasten, oli mökin
-vaimo huomaavinaan vieraan vaimon ja lapsen ympärillä valoisan hohteen.
-
-"Mitä sinä siinä töllistelet?" kysyi mies.
-
-"Ihmettelenpähän vain, keitä nuo matkustajat olivat", vastasi vaimo.
-"Kun he ratsastivat tuon korkean setripuun ohitse, kumarsi puu heille
-niin syvään, että sen latva melkein koski maahan."
-
-"Tuuli sitä lienee painanut", virkkoi ukko.
-
-"Ei toki, onhan nyt niin tyyni, ett'ei lehtikään liikahda. Keitähän ne
-olivat?"
-
-Mies nauroi. "Etkö sinä ole koskaan ennen nähnyt maata kierteleviä
-ihmisiä? Katso vain, että he eivät ole mitään vieneet luvatta. Eihän
-sitä kangasta näy, joka oli valkenemassa."
-
-"Sen minä annoin kääreeksi niiden matkalaisten lapselle."
-
-"Mitä? Annoitko pois senkin ainoan kankaan, kuin meille jäi kauniista
-pellavastamme? Onko tuo nyt viisasta, että äiti antaa oman lapsensa
-kylmää, kun vain saa lämmittää vieraita?"
-
-"Meidän lastamme ei palele koskaan."
-
-"Mitä tyhmää lorua tuo on? Enpä olisi koskaan uskonut, että niin
-järkevällä miehellä kuin minulla on niin tyhmä vaimo."
-
-Siitä päivästä kului kaksi vuotta. Lapset kasvoivat; vanhempi poika
-kadotti kauniin taitonsa kuulla luonnon äänien puhetta, mutta nuorempi
-poika sen sijaan sai sen. Merkillistä oli siinä nuoremmassa lapsessa,
-häntä ei koskaan palellut. Talvituuli tuli välistä jäädyttävän kylmänä
-vuorilta, kaikki pakenivat siltä suojaan, mutta pikku poika istuskeli
-puoli alastomana tuvan edessä, ja hänellä oli hyvä ja lämmin olla kuin
-suloisimpana kesäaikana. "Tuo on reipas poika", sanoi mies. "Hänestä
-tulee aika mies, ja se on perintöä isältä."
-
-Mies oli kylvänyt uuden pellavan. Se kasvoi ihanasti. Koko perhe oli
-mennyt katselemaan kukkivaa pellavaa. Pikku poika oli äsken ruvennut
-puhumaan, mutta soperrusta se vain oli, jota muut eivät ymmärtäneet
-kuin hänen äitinsä.
-
-"Mitä se sopertaa?" kysyi mies siinä istuessaan pellon pientarella ja
-iloitessaan kukoistavasta pellavasta.
-
-Vaimo vastasi; "Hän kertoo pellavan kukkien sanovan: meidän
-sisaristamme tuli vaatetta Jumalalle."
-
-Mies pahastui. "Joko taas se vanha historia? Saadaanpahan nähdä, että
-ensi yönä taas tulee raju ukonilma ja hävittää kaiken minun vaivani ja
-taitoni hedelmän."
-
-Mutta silloin ei tullutkaan ukonilmaa. Pellava korjattiin kauniina, se
-antoi satakertaisesti, kahta vertaa enemmän, kuin silloin oli niin
-surkeasti hävinnyt. Mies kerskaili: "Enkö sitä ole aina sanonut? Pitää
-ojittaa niin syvään ja kyntää niin taitavasti, että rajuilma ei jaksa
-tehdä mitään vahinkoa laiholle. Jos nyt en olisi ollut niin viisas ja
-huolellinen, niin kenpä tietää, miten olisi käynyt."
-
-"Jumala kasvun antaa", muistutti vaimo.
-
-"Niin, ja me autamme lisäksi", ivasi mies. "Mutta kukas tulee tuolla
-etäällä pitkin tietä? Onhan siinä mies aasia taluttamassa, ja aasin
-seljässä istuu vaimo, lapsi sylissä."
-
-"Ne ovat juuri samat, kuin tässä levähtivät kaksi vuotta sitte. Silloin
-he kulkivat pohjoisesta etelään päin, vaan nyt he matkustavat päin
-vastoin. Katsos! Nyt kumartaa taas tuo pitkä setripuu maahan asti."
-
-"Vai niin", virkkoi mies, "joko taas tulee esiin se vanha taikuus? Minä
-menen talliin, sinä voit ottaa vastaan maantien kuluttajat. Mutta katso
-vain, että tällä kertaa eivät näpistä sinun kankaitasi valkenemasta!"
-
-Matkalaiset pysähtyivät niinkuin viime kerrallakin tuvalle levähtämään
-rasittavan matkan vaivoista. Vieras vaimo, joka näytti yht'aikaa
-lapselta ja kuningattarelta, vei poikansa mökin nuoremman pojan luo, ja
-he saivat yhdessä leikkiä käpyhevosilla ja lampailla. Mökin pojalla oli
-kädessä kova leivän kuori; hän antoi sen vieraalle pojalle. "Onko sinun
-poikaasi palellut?" kysyi vieras vaimo mökin vaimolta.
-
-"Ei, palellut häntä ei ole, mutta nälkää hän on saanut välistä nähdä.
-Me olemme köyhää kansaa ja elämme vain pellavan viljelyksellä, mutta
-eipä se aina eduta niin hyvin kuin tänä vuonna. Rakas rouva, sinä kun
-lupaat Jumalan lupauksia, etkö antaisi minun pojalleni sitäkin lahjaa,
-että häntä ei koskaan nälkä vaivaisi?"
-
-"Minä olen Jumalan palvelija enkä saata luvata, vaan ainoastaan
-rukoilen ja saan", selitti nuori vaimo kuningattaren tavalla katsellen.
-"Mielelläni minä rukoilisin runsaasti leipää sinun pojallesi tässä
-maailmassa, sillä hän antoi minun pojalleni ainoan leipärahtusensa.
-Mutta ei kaikki ole meille hyödyksi. Minun lapseni on nähnyt nälkää ja
-vilua, vaikka kaikki kauniit vaatteet maan päällä olisivat olleet
-valmiit häntä lämmittämään ja kaikki rikkaat pellot tarjoamaan hänelle
-leipää. Tahdon rukoilla pojallesi suuremman lahjan: hän on isoava ja
-janoava vanhurskautta."
-
-Muori ei sitä ymmärtänyt, mutta kiitti ja niiasi kuitenkin, sillä hän
-arvasi sen olevan jotakin hyvää.
-
-"Me palaamme nyt kotiimme", sanoi vieras vaimo, "sillä ne, jotka
-väijyivät minun lapseni henkeä, ovat kuolleet. Annatko minulle
-lähteestä vettä ennenkuin lähdemme?"
-
-"Minä antaisin sinulle jalointa viiniä, kuin maan päällä kasvaa",
-vastasi mökin vaimo antaessaan vesiastiaa. "Rakas vieras, sano minulle
-nimesi muistiksi!"
-
-"Minua sanotaan _neitsyt Mariaksi_", virkkoi nuori vaimo, katsahtaen
-sanomattoman ylevästi ja viattomasti. "Rukoile minun puolestani, ja
-minä rukoilen lastani sinun puolestasi!"
-
-
-
-
-KALLE JA KAISA.
-
-
-Ensimmäinen keskustelu.
-
-_Kaisalta tutkitaan matemaatillista maantietoa_.
-
-_Kalle_ (haukotellen kirja kädessä). Surr-rurr -- surraa rukki, sade
-räiskyy räystäistä, pimeä pilkistää sisään akkunasta ja isä ja äiti
-ovat poissa vielä. Ilma on niin ikävä; millä keinoin nyt huvittelisin?
-Mutta tiedänpä mitä teen. Heitän kirjani kiinni, panen hiukset
-pörrölleen, jotta näyttäisin oppineelta, ja tutkin Kaisalta
-matematillista maantietoa. Johonkin sitä täytyy oppiaan käyttää tässä
-maailmassa. -- Kuulepas Kaisa, tiedätkö sanoa: mistä tulee yö ja päivä?
-
-_Kaisa_ (rukki edessään). Auringon noususta ja laskusta, tiedän mä.
-
-_Kalle_. Hui hai, Kaisa kulta. Aurinko ei liiku paikaltakaan. Maa se
-ainoastaan on liikkeellä.
-
-_Kaisa_. Mitä? Tottahan mä nyt näen omin silmin että aurinko liikkuu.
-
-_Kalle_. Mitäs vielä! Kuinka suuren luulet auringon olevan?
-
-_Kaisa_. Taitaa olla noin aika voihulikan kokoinen.
-
-_Kalle_. Oho! Se on paljon suurempi kuin koko maa.
-
-_Kaisa_. Kuka sen on sinulle sanonut? Vai oletko ollut auringossa.
-
-_Kalle_. En, minä olen sen lukenut kirjoista. Minkä muotoisen luulet
-maan olevan?
-
-_Kaisa_. Se on ympyräinen.
-
-_Kalle_. Oikein. Onko se ympyräinen kuin pannukakku, vai pyöreä kuin
-pallo?
-
-_Kaisa_. Kuin pannukakku.
-
-_Kalle_. Jo nyt meni päin mäntyyn. Se on pyöreä kuin pallo.
-
-_Kaisa_. Joutavia! Kuka pahanilkinen sinua taas on narrannut?
-
-_Kalle_. Älä, Kaisa rukka, ole tuhma. Olethan kuullut, että
-purjehtimalla pääsee ympäri maan, ja toisella puolen, ihan jalkojemme
-alla, asuu ihmisiä aivan kuin mekin.
-
-_Kaisa_. Voi, voi, silloinhan seisoisivat he pää alaspäin ja putoisivat
-pois.
-
-_Kalle_. He eivät putoa kuitenkaan, näetsen, sillä painonlaki vetää
-heitä maan keskusta kohden.
-
-_Kaisa_. No, koetas kävellä jalat laessa; niin nähdään, mihinkä se
-sinut vetää.
-
-_Kalle_. Niin, se on toista se, näetkös. Ja siitä kun maa on pyöreä,
-niin pyörii se akselinsa ympäri. Siitä syntyy yö ja päivä.
-
-_Kaisa_. Vai pyörii. Kylläpä sitten päätämme pyörryttäisi.
-
-_Kalle_. Sitä ei tunnu, kun näet maa on niin suuri meidän rinnalla.
-Kuinka pitkän matkan luulet olevan kuuhun?
-
-_Kaisa_. Välistä sinne on pitempi, välistä lyhempi matka. Kun se on
-alahimmillaan metsänrinteellä, niin siihen ylettyisi melkein
-leipävartaalla.
-
-_Kalle_. En ole koskaan luullut sinua noin tyhmäksi, Kaisa. Maasta
-kuuhun on 37,000 peninkulmaa.
-
-_Kaisa_. Vai niin, kylläpä siinä on matkaa. Mikä maanmittari sen on
-mitannut?
-
-_Kalle_. Sen ovat oppineet tehneet. Kyllähän minäkin sen osaisin, kun
-mulla vain olisi suurempi rihvelitaulu.
-
-_Kaisa_. Suuri-oppinen näyt olevan, oikein ihmeellisen oppinut.
-
-_Kalle_. Niin, näetkös, Kaisa, kun lukee paljon, niin tulee
-viisaammaksi muita ihmisiä. Silloin ei sano semmoisia tyhmyyksiä, kuin
-että maa on pannukakku.
-
-_Kaisa_. Tokkopa sinä pahaksesi panisit, vaikka niin olisikin, kunhan
-vain olisi sokuria päällä ja sinulla olisi oikein pitkä veitsi.
-
-_Kalle_. Tuommoisia sinä lörpötät, kun olet niin tyhmä. Minä panen
-sinut pussiin milloin hyvänsä, sitä sitä et sinä pysty tekemään
-minulle.
-
-_Kaisa_. Niinkö luulisit? Täytyyhän minun se uskoa, koska itse sen
-sanot. Tiedätkös, sinä suuri-oppinen, sanoa, kuinka pitkä matka on
-lähimmälle kirkolle?
-
-_Kalle_. Niin, katsopas Kaisa, jos vain olisin ollut siellä, niin
-sanoisin sen täsmälleen. Lienee kolme tai neljä peninkulmaa.
-
-_Kaisa_. Jo nyt meni päin mäntyyn! Sinne ei ole kuin puoli peninkulmaa,
-jos menee metsän kautta.
-
-_Kalle_. Konstikos se, kun tietää sen edeltäpäin. Parempi, jos toisit
-minulle voileivän, Kaisa.
-
-_Kaisa_. Maltapa, hyvä herra! Mistä on voileipä tehty?
-
-_Kalle_. Voista ja leivästä.
-
-_Kaisa_. Mistä voi tehdään?
-
-_Kalle_. Se kirnutaan kermasta.
-
-_Kaisa_. Miten kermaa saadaan?
-
-_Kalle_. Maidosta viilipytystä.
-
-_Kaisa_. Millä lailla?
-
-_Kalle_. Milläkö lailla? Viili tulee maidosta.
-
-_Kaisa_. Niin kyllä. Mutta millä keinoin?
-
-_Kalle_. Sillä keinoin, että maito tulee viiliksi.
-
-_Kaisa_. Niin, niin, mutta millä keinoin?
-
-_Kalle_. Millä keinoin?
-
-_Kaisa_. Niin, sanopas se, hyvä herra.
-
-_Kalle_. Maidosta tulee viiliä.
-
-_Kaisa_. Kas niin, nyt pistettiin poika pussiin asiasta, jota hän näkee
-joka päivä. Tiedetään, minkä muotoiset kuu ja aurinko ovat, mutta ei
-tiedetä, että maidon rasvaisempi osa nousee ylöspäin, sentähden että se
-on keveämpää ja kokoontuu pinnalle.
-
-_Kalle_. Mutta, hyvä Kaisa, ne ovat pikku asioita.
-
-_Kaisa_. No, sanopas, mistä leipä saadaan? Se ei liene mikään pikku
-asia.
-
-_Kalle_. Se leivotaan jauhoista.
-
-_Kaisa_. Mistä jauhot saadaan?
-
-_Kalle_. Jyvistä, jotka jauhatetaan myllyssä.
-
-_Kaisa_. Miten jyviä saadaan?
-
-_Kalle_. Ne kasvavat pellolla.
-
-_Kaisa_. Sanos nyt, miten jyväin kanssa menetellään.
-
-_Kalle_. Ne jauhatetaan jauhoiksi.
-
-_Kaisa_. Sen kuulin jo. Mutta miten menetellään jyväin kanssa pellolla?
-
-_Kalle_. Ne kasvavat -- ja sitte ne otetaan.
-
-_Kaisa_. Siinäkö kaikki?
-
-_Kalle_. Ja sitte ne jauhatetaan, ja sitte ne leivotaan.
-
-_Kaisa_. Älä mutkistele, hyvä herra. Tuon olet jo sanonut. Mitä muuta
-on jyvien kanssa tehtävä?
-
-_Kalle_. Muuta? Sitte ne syödään voileipänä.
-
-_Kaisa_. Kas vaan, nyt pistettiin poika toisen kerran pussiin. Ei
-tiedäkään suuri-oppinen, että pelto lannoitetaan, jyvä kylvetään ja
-tuleentuneena korjataan, kuivataan kuhilaissa ja puidaan riihessä.
-Sanonpa sinulle vielä yhden asian: jos kaikkea tuota ei tehtäisi,
-niin ei sun hampaasi ilmoissa ikänä jauhaisi voileipää.
-
-_Kalle_. Hätäkös tuommoista on tietää! Senhän tietää jok'ainoa
-maamoukka.
-
-_Kaisa_. Niin kyllä, mutta Kalle, joka on ollut kuussa, ei tiedä,
-mitenkä hänen voileipänsä on luotu! Mitä hyvää koko sinun opistasi on,
-jos ei sinulla olen mitään syömistä.
-
-_Kalle_. Kyllä minä saan ruokaa rahalla.
-
-_Kaisa_. Ethän toki saata syödä rahoja. Jonkun täytyy myöskin osata
-laittaa leipää. Ja koska ei mikään oppi riitä kaikkea ymmärtämään, niin
-saa jokainen tyytyä ymmärtämään _jotakin_, jos taas toisia asioita
-onkin, joita hän ei ymmärrä.
-
-_Kalle_. Luuletkos, ett'ei kirjoista opi mitään?
-
-_Kaisa_. Opitaan kyllä. Toiset oppivat kirjoista, toiset elämästä. Ei
-kumpaakaan keinoa saa ylenkatsoa, eikä kelläkään ole oikeutta
-kopeudella kohdella toista.
-
-_Kalle_. Mutta, Kaisa kulta...
-
-_Kaisa_. Kas niin, nyt kuuluvat isä ja äiti tulevan.
-
-
-Toinen keskustelu.
-
-_Europan kartta_.
-
-Kalle ja Kaisa istuvat taasen eräänä iltana kyökkikammarissa. Kalle on
-lukenut läksynsä loppuun eikä tiedä, miten viettää aikaansa. Kaisa
-vyyhtiää lankoja.
-
-_Kalle_. Osaatkos sanoa, Kaisa, mitä minulla on edessäni tässä
-pöydällä?
-
-_Kaisa_. Kyllä mä näen, ett'ei se ole taulu eikä se ole kirja, mutta se
-on täpö täynnä viivoja, ja siihen on jotakin präntätty. Onko se
-olevinaan joku rakennus?
-
-_Kalle_. Mitä? Etkö tiedä, että se on kartta.
-
-_Kaisa_. Kartta? Mikä se on?
-
-_Kalle_. Sen saat kuulla. Kartalle piirretään maailmanosia ja maita ja
-meriä ja virtoja ja järviä ja vuoria. Katsopas, tässä on suuri meri,
-jota sanotaan Atlantin valtamereksi.
-
-_Kaisa_. Onko tuo olevinaan meri? Eihän se ole edes sininenkään, eihän
-siinä näy mitään laivoja, eikä aaltoja. Ei se mahda suuri olla, koska
-mahtuu niin pienelle paperille. Eihän siinä näy edes venettäkään,
-saatikka sitte suurta laivaa.
-
-_Kalle_. Kyllä maar, usko pois. Tässä on Europpa. Tiedätkö, mitä
-Europpa on?
-
-_Kaisa_. Mitä? Äyräpääkö? kyllä tiedän.
-
-_Kalle_. Joutuvia! Kuule nyt siivosti sanojani. Minä olen nyt sinun
-maisterisi. Ole kuuliainen ja uuttera, lapsukaiseni, niin saat oppia ja
-viisautta.
-
-_Kaisa_. No, antakaas kuulla, herra maisteri,
-
-_Kalle_. Niin, katsopas, Europpa on maailmanosa, ja tästä näin pääsee
-Gibraltarin salmen kautta Välimereen; sieltä saadaan suoloja. Ja tästä
-pääsee Dardanellien ja Bosforin kautta Mustaanmereen...
-
-_Kaisa_. Valkoinenhan se on.
-
-_Kalle_. Tässä on Krim ja tässä on Turkinmaa.
-
-_Kaisa_. No, kah kummaa! Asuuko turkkilainen tuossa? Hänelläpä on
-erinomaisen pieni maa. Sentähden hän varmaankin mielii enemmän maata
-kristityiltä. Tunnen minä Turkin langat ja Turkin pavut.
-
-_Kalle_. Ei se maa ole niin pieni, kuin näyttää. Nyt olemme joutuneet
-säkkiin, nyt emme enää pääse edemmäs meritse. Sentähden matkustamme
-takaisin maitse. Tästä näin tulemme Unkariin, ja sitte Itävaltaan.
-Tässä on Kreikanmaa, siellä kasvaa korintteja, ja tässä on Italia;
-siellä poimitaan appelsiineja, ihan kuin täällä pihlajanmarjoja. Tässä
-on Sveitsi ja tässä Saksanmaa.
-
-_Kaisa_. Vai Saksanmaa vainen! Sieltä saadaan Saksan saippuaa ja Saksan
-omenia.
-
-_Kalle_. Niin, ja paljo muuta, hyvä Kaisa. Tässä on Ranskanmaa...
-
-_Kaisa_. Tuoko tuossa. Sieltä saa Ranskan leipää ja Ranskan konfektia
-ja Ranskan korppuja. Maistaakos teistä Ranskan korput, maisteri?
-
-_Kalle_. Kyllä sopii kastaa kahviin. Tässä on Espanja. Sieltä saa
-rusinoita ja manteleita...
-
-_Kaisa_. Ja Espanjan humalia ja Espanjan pippuria ja Espanjan ruokoja
-ja Espanjan lampaita. Espanjasta saa yhtä ja toista.
-
-_Kalle_. Mutta mennäänpäs nyt merelle taas. Ei aikaakaan, niin olemme
-Englannissa. Pelkäätkö sinä englantilaisia, Kaisa?
-
-_Kaisa_. En mä juuri pelkää, mutta se on merkillistä, että he käyvät
-punaisissa housuissa. Heidän maastaan saadaan myöskin kaikenlaisia
-kaluja, kahvia ja sokuria...
-
-_Kalle_. Ho, ho, mummo, kahvia ja sokuria saadaan Amerikasta, joka on
-tuon suuren meren toisella puolen; mutta muutamat ottavat sitä
-Englannista, johonka sitä sieltä tuodaan laivoilla. Englannista
-saadaan...
-
-_Kaisa_. Äläpäs nyt! Englannista saadaan Englannin lankaa, Englannin
-neuloja, Englannin suolaa ja Englannin tautia. Siitä ei kukaan kiitä.
-
-_Kalle_. En tiedä oikein, miten Englannin taudin lienee laita; siitä ei
-puhuta minun maantiedossani mitään. Nyt purjehdimme Kanavasta. Tässä
-oikealla on Belgia ja sitte Hollanti.
-
-_Kaisa_. Sieltä saadaan Hollannin palttinaa.
-
-_Kalle_. Niin, ja Hollannin dukaatteja ja Hollannin juustoja. Tuolla
-näemme Skotlannin ja Irlannin, ja tuolla kauempana Islannin.
-
-_Kaisa_. Minä join Islannin jäkäliä eli nummi-jäkäliä kerran kaiken
-kesää, kun minulla oli kipeä rinta.
-
-_Kalle_. Nyt tulemme Pohjanmereen; sieltä pyydetään lipeäkaloja.
-
-_Kaisa_. Mitenkä? -- No, nyt meni taas päin mäntyyn, maisteri!
-Lipeäkalaksi sanotaan kaikkia kaloja, jotka pannaan lipeään, ja ne
-saattavat olla turskia, merisiikoja ja muita laatuja, jopa haukiakin.
-Jos maisteri pantaisi lipeään, niin tulisi siitä lipeämaisteri.
-
-_Kalle_. Kaisa, Kaisa! Sopimatonta on oppilaan puhua tuolla tavalla
-opettajalle. Mene paikalla tuonne nurkkaan uunin luo häpeämään.
-
-_Kaisa_. No, no, hyvä maisteri, älkää nyt olko suutuksissanne. En minä
-milloinkaan enää sano herra maisteria lipeämaisteriksi.
-
-_Kalle_. No, olkoon menneeksi; tällä kertaa pääset muistutuksella.
-Mihinkä me tulimmekaan? Niin, Pohjanmereen. Nyt purjehdimme monen
-salmen kautta. Ensiksi Kattegatin.
-
-_Kaisa_. Katte... miten se olikaan?
-
-_Kalle_. Kattegatt.
-
-_Kaisa_. Kattikatti... sieltä saadaan varmaankin kissoja.
-
-_Kalle_. Siivolla! joko unhotit nurkan? Ensiksi Kattegatt, sitte
-Skagerak, sitte Juutinrauma...
-
-_Kaisa_. Joko ollaan Raumalla?
-
-_Kalle_. Kuule sinä tarkasti! Juutinrauma, minä sanoin. Mutta pääsemme
-myöskin Suuren tahi Pienen Beltin kautta. Tässä vasemmalla on Norja...
-
-_Kaisa_. Sieltä saadaan Norjan silliä. Kun oikein tahdon kestittää
-meidän parasta lehmää, niin annan sille Norjan silliä.
-
-_Kalle_. Ja oikealla on Tanska.
-
-_Kaisa_. Meillä on neljä Tanskan kanaa kanakopissa, ja ne munivat
-paraimmin koko joukosta.
-
-_Kalle_. Tanska on pieni, oivallinen maa, Kaisa. Katsos tänne, tuo
-suuri maa täällä pohjosessa on Ruotsi!
-
-_Kaisa_. Ei nyt hullumpaa! aina olen luullut Ruotsia paljon suuremmaksi
-maaksi, kuin tuo pieni paperipala on.
-
-_Kalle_. Sekä sinä että minä mahdumme sinne, Kaisa, ja vielä muitakin.
-Tiedätkös sanoa, mitä Ruotsista saadaan?
-
-_Kaisa_. Kankirautaa ja pannuja ja kuvapapereita seinille ja sällejä ja
-Skoonen pässejä...
-
-_Kalle_. Piisaa, piisaa. Pidä Ruotsi kunniassa. Kelpo maa se on ja
-vankkaa kansaa siinä asuu.
-
-_Kaisa_. Sen kyllä tiedän. Sieltä saa Norrlannin liinaa.
-
-_Kalle_. Tiedätkö mitään muuta Ruotsista?
-
-_Kaisa_. Siellä asuu kuningas.
-
-_Kalle_. Kaisa parka, kuninkaita on muuallakin. Nyt tulemme Itämereen.
-Tuolla on Preussi ja tuolla Puola. Sitte tulemme Venäjälle. Mitäs
-tiedät Venäjästä?
-
-_Kaisa_. Siellä asuu keisari.
-
-_Kalle_. Ja sieltä saadaan mitä?
-
-_Kaisa_. Sieltä saadaan hamppuja ja talia ja pellavia ja kaviaaria ja
-präniköitä, Venäjän vuotia, hopearuplia, jauhokuleja, laukkuryssiä,
-sotamiehiä, kasakoita...
-
-_Kalle_. Hyvä, Kaisaseni, jo rupeat pitämään puoltasi. Saatatko sanoa,
-mikä maa tämä täällä pohjosessa on?
-
-_Kaisa_. En kuolemaksenikaan tiedä.
-
-_Kalle_. Niin, Kaisa kaita, se on Suomi.
-
-_Kaisa_. Se! juokse nyt männikköön, Kalle parka! Tuo pieni paperipala
-olisi Suomi? Hoho, mitä hullutuksia!
-
-_Kalle_. Kaisa, jos naurat Suomelle, niin saat selkääsi. Ei kukaan saa
-nauraa Suomelle.
-
-_Kaisa_. Minä nauran sinulle. Ajatellaan nyt vähän, Kalle kulta. Tuo
-piha ulkona on Helsingissä, Helsinki on Suomessa. Tottahan siis Suomi
-on suurempi sekä pihaa että Helsinkiä. Mutta nyt on Kallen kartta
-paljon pienempi pihaa ja vieläkin pienempi Helsinkiä. Eihän siis kartta
-saata olla Suomi.
-
-_Kalle_. En koskaan ole luullut, Kaisa, sinua noin tyhmäksi. Etkö sinä
-tajua, että kartta on vähennetyssä aste-mitassa?
-
-_Kaisa_. Aste-mitassa? En ymmärrä semmoista; mutta sen minä ymmärrän,
-ett'ei pieninkään vasikka pääsisi siinä astumaan, eikä pysyisi
-seisomassakaan. Ja kuitenkin on sinun karttasi olevinaan niin suuri
-maa. Sen vasikkakin ymmärtää, että se on mahdotonta.
-
-_Kalle_. Sinä olet vasikka.
-
-_Kaisa_. Vasikoita olemme kaikki olleet, Kallen kokoisina ollessamme.
-Mutta opettakaa, hyvä maisteri, minulle se asia paremmin!
-
-_Kalle_. Olen sinua jo opettanut, mutta sinua ei saa mitään
-ymmärtämään. Sinä olet pahin pölkkypää, kuin koskaan on käsiini
-joutunut.
-
-_Kaisa_. Sanonpa sinulle yhden asian, jonka saat panna muistoosi. Kun
-mielitään opettaa oppimattomia, niin pitää olla malttia opettamaan
-heitä heidän ymmärryksensä mukaan. Ei oppia voi kauhalla kaataa toisen
-päähän.
-
-_Kalle_. Niinkö tuumaat. Ehkä olet oikeassa. Mutta koska olet ollut
-tutkinnossa, niin tulee sinun saada todistus. Varsin kiitettävää et
-juuri voi pyytääkään.
-
-_Kaisa_. No, saas nähdä, kuinka sitten todistat ja kiität!
-
-_Kalle_ (kirjoittaa). _Tutkinto-todistus_. Karjakko, hyvin uskottu
-Katrina Karjanen on minun edessäni suorittanut asianomaisen tutkinnon
-Europan maantiedossa ja osoittanut: _välttävän_ käytöksen,
-_tyydyttävän_ ahkeruuden, _sangen tyydyttävän_ edistyksen,
-_kelvottoman_ tietoperustuksen ja _ymmärtämättömän_ ymmärryskyvyn; joka
-hänelle todistukseksi annetaan.
-
-Helsingissä, lokakuun 15 päivänä 1854.
-
-                                              _Kalle Kirjanen_,
-                                                filos. maist.
-
-
-Kolmas keskustelu.
-
-_Kaisalta tutkitaan tieteitä_.
-
-Muutamia viikkoja edellisen keskustelun perästä istuu Kalle,
-tyhjennettyään viilipyttynsä, entistään vielä oppineempana, mutta yhtä
-neuvottomana, samassa kyökkikammarissa, Kaisan kartatessa villoja,
-joita hän panee suureen pärekoriin.
-
-_Kalle_. Muistatko, Kaisa, kun tutkin sinulta matemaatillista
-maantietoa?
-
-_Kaisa_. En, sitä en muista.
-
-_Kalle_. Sinulla on huono muisti. No, muistatkos, kun tutkin sinulta
-Europan karttaa?
-
-_Kaisa_. Karttaa? En minä kartannut silloin, minä vyyhtisin. Kalle on,
-näen mä, äärettömän oppinut, ja yhä oppineemmaksi hän tulee, kun vaan
-syöpi vahvasti.
-
-_Kalle_. Ei siitä syömisestä tule oppineeksi, vaan lukemisesta.
-
-_Kaisa_, Voi, voi, mitähän kaikesta tuosta lukemisestakin on!
-Tulevatkohan ihmiset toki viisaammiksi tuosta, että käyvät niin hirveän
-oppineiksi.
-
-_Kalle_. Se on tietty, Kaisaseni. Joka on oppinut, hän on myös viisas.
-
-_Kaisa_. Mutta, kas sitä minä en usko. Muistan hyvin Väänäsen Kallen,
-joka sittemmin tuli maisteriksi. Hän meni kerran ulos juuri kuin siellä
-satoi, että taivas oli puhjeta, ja piti sateenvarjoa kainalossaan.
-Silloin hän tietysti kastui ja torui sisartaan siitä, että tämä muka
-oli unohtanut sateenvarjon. Ja kaikkeen tuohon oli vaan syynä se, että
-hän pasteeraili ja aprikoitsi, mitä sade on latinan kielellä.
-
-_Kalle_. Se on _pluvia_, genitivus _pluviae_, feminini generis ja
-taipuu ensimmäisen deklinationin mukaan. Mutta jos on oikein
-rankkasadetta, niin sanotaan _imber_, genitivus _imbris_, masculini
-generis, ja se taipuu kolmannen deklinationin mukaan. Ja Jupiteria
-nimitettiin _Pluvius_, siitä, että hän satoi.
-
-_Kaisa_. Mutta jos Pitteri sataa, niin Kalle kastuu, se on selvä se,
-jos ei Kallella ole sateenvarjoa taikka kunnollista päällystakkia. Mitä
-sinä silloin hyödyt pluurosta ja plaarosta ja koko latinasta?
-
-_Kalle_. Minä pystyn lukemaan Corneliusta ja Ciceronia ja Virgiliusta,
-ja sitte minusta tulee ylioppilas, ja kun kerran olen ylioppilas, niin
-saattaa minusta tulla mitä hyvänsä. Mutta minä sanon sen sinulle,
-Kaisa, se ei ole plura, vaan _pluvia_. Tuosta saisit suuren pukin
-vihkoosi. Mielisinpä opettaa sinua sijoittelemaan eli deklineeraamaan.
-
-_Kaisa_. Älkää huoliko, hyvä herra maisteri, minä mieluummin karttaan
-villoja. -- Voikos sinusta tulla pappia?
-
-_Kalle_. Se on tietty!
-
-_Kaisa_. No, jos sinusta voi tulla pappi, niin kyllä minä kuuntelen
-klineeraamistasi, vaikka yöt ja päivät. Olet kai varmaankin oppinut
-koko joukon juttuja. Mitä lajia sinä olet oppinut?
-
-_Kalle_. Olen ominut tieteet.
-
-_Kaisa_. Oivallista! Mitä mokomaa ne tieteet ovat? Onko sekin latinaa?
-
-_Kalle_. Kuinka tyhmästi sinä saatat kysyä, Kaisa! Tieteet, se on
-kaikki mitä tietää.
-
-_Kaisa_. Silloin olen minäkin oppinut tieteet, koska se on kaikki mitä
-minä tiedän.
-
-_Kalle_. Älä luulekaan. Ensiksikin tiedät sinä niin hirveän vähäsen, ja
-sitte et ole oppinut sitä kirjoista. Se on suuri erotus, näetkös.
-
-_Kaisa_. Tiedänpäs minä, miten viljellään maata, miten hoidetaan lehmiä
-ja kirnutaan voita ja leivotaan, pannaan juomaa, pestään, kehrätään,
-häklätään ja kartataan ja ommellaan vaatteita ja kudotaan kankaita ja
-neulotaan sukkia, ja sitte osaan minä katkismuksen ulkoa aina
-viidenteen pääkappaleesen asti. Niin hirveän paljo siinä juuri ei ole,
-mutta kyllä se on niin paljo kuin minä tarvitsen tieteistä.
-
-_Kalle_. Saatatko sinä nyt olla noin tuhma, Kaisa! Eihän nuo ole mitään
-tieteitä. Muistatkos, kuinka sinä tulit pussiin matemaatillisessa
-maantiedossa?
-
-_Kaisa_. Niin, nyt minä muistan, että sinä tiesit, kuinka pitkä matka
-on kuuhun, mutta et tietänyt, mistä voileipäsi on tehty.
-
-_Kalle_. Maltas, niin näytän sinulle oikein selvästi, kuinka tuhma sinä
-olet, kun luulet osaavasi tieteet. Mitä tiedät esimerkiksi
-_filosofiasta_?
-
-_Kaisa_. Viiliä sulla on edessäsi ja Sohvia on äitisi nimi. Kun sinä
-nyt syöt äitisi viiliä, niin sehän sitten on viili-Sohviaa.
-
-_Kalle_. Nyt olit osaavinasi naulaa päähän. Mutta filosofia, näetkös,
-on se tiede, joka opettaa meitä ajattelemaan. Esimerkiksi: kun sataa,
-niin kastuu: Cajus menee ulos sateesen; siis Cajus kastuu.
-
-_Kaisa_. Mutta jos Cajuksella on sateenvarjo?
-
-_Kalle_. No, silloin kastuu sateenvarjo.
-
-_Kaisa_. Voi Kalle kulta, kuinka turhaan sinä vaivaat päätäsi. Nyt on
-se olevinaan filosofiaa, että Cajus kastuu, eikä Cajus kastukaan.
-Ajatellahan osaa joka ihminen, jolla on täysi järki.
-
-_Kalle_. Niin, mutta miten ajatella, siinäpä temppu. Mutta otanpa
-toisen esimerkin. Mitä tiedät _filologiasta_?
-
-_Kaisa_. Se oli hirveä sana se. Siitä en koskaan eläissäni ole kuullut
-puhuttavan. Näkyy kyllä, mikä Kallelle maistuu, koska hänen tieteissään
-on niin paljo viiliä.
-
-_Kalle_. Ole puhumatta viilistäsi. Filologia on se, kun tuntee yhden
-taikka useampia kieliä oikein perin pohjin.
-
-_Kaisa_. Minä osaan suomea ja ruotsia, sekä präntättyä että trykättyä,
-ja pikemmin myyn minä pois sinut kuin sinä minut. En ole tarvinnut
-siihen mitään ilokiaa. Kas, nyt sain kuitenkin sen sanan suustani.
-
-_Kalle_. Sinä osaat! Koetapa deklineerata sana _ihminen_. Miten kuuluu
-se abessivissa?
-
-_Kaisa_. Mitä! Ei ketään ihmistä saa sanoa pässiksi.
-
-_Kalle_. Tuhmus! Se kuuluu _ihmisettä_ ja _ihmisittä_.
-
-_Kaisa_. Luulinpa, että se on jotain, jok' on ihmisittäin.
-
-_Kalle_. Oliko ihminen _substantivum_ vai _adjectivum_?
-
-_Kaisa_. Kissa sen tietää. Minä tiedän vaan, että ihminen on
-viheliäinen olento tässä maailmassa.
-
-_Kalle_. Koska ihminen on olento, niin pitäisi sun tietää, että se on
-_substantivum_. Sanos, mikä on sen _pluralis_?
-
-_Kaisa_. Lurali ja larali! Tiedän ihmisen, jonka nimi kuuluu Kalle.
-Mitenkä se kuuluisi, jos sanoisi Kalle Lurjus?
-
-_Kalle_. Jopa jouduit kiinni, Kaisa. _Ihminen_ kuuluu
-_pluralis_-luvussa, _ihmiset_. Konjugeeraa sana _syödä_.
-
-_Kaisa_. Mitä lajia? Syödä?
-
-_Kalle_. Niin, _verbum syödä_. Miten kuulun se _perfektum_-sijassa, eli
-täydellisessä lähi-ajassa?
-
-_Kaisa_. Synti vieköön, jos sen tiedän, mutta että sinä osaat syödä
-täydellisesti, sen näen pytystä.
-
-_Kalle_. Se kuuluu: olen syönyt.
-
-_Kaisa_. Vai niin? Sitte korjaan minä ruo'an pois pöydältä.
-
-_Kalle_. Etkö sinä ymmärrä, että se on _prefectum_? Jos se olisi
-_imperfectum_, niin kuuluisi se: _Minä söin_.
-
-_Kaisa_. Näkyy, näkyy viili-pytystä.
-
-_Kalle_. _Söin, söit, söi, söimme, söitte, söivät. Plusqvamperfectum_
-kuuluu: _olin syönyt_, ja _futurum: olen syövä_. Miten on esimerkiksi
-_conditionalis_?
-
-_Kaisa_. Etköhän sinä vielä ole saanut kylliksesi? Sepä syömistä totta
-toisen kerran?
-
-_Kalle_. Siinä sanotaan: _söisin_.
-
-_Kaisa_. Vieläkö nytkin?
-
-_Kalle_. Panen vetoa, ett'et edes tiedä, miten sana kuuluu
-_imperativossa_.
-
-_Kaisa_. No, antakaa kuulla, hyvä herra!
-
-_Kalle_. Silloin sanotaan: _syö_.
-
-_Kaisa_. Kiitoksia vaan.
-
-_Kalle_. Sanopas minulle _syö_-sanan pää-sijat.
-
-_Kaisa_. No, joko nyt siatkin pääsivät syömään. Voi pulskia pitoja!
-
-_Kalle_. Pääsijat ovat: _syön, syödä_. Mutta pahemmat taivuttaa ovat
-_verba contracta_. Mitenkäs niissä tulisit toimeen?
-
-_Kaisa_. Voi, voi!
-
-_Kalle_. Mikä _pars orationis_ on voi?
-
-_Kaisa_. Onko voikin latinaa?
-
-_Kalle_. Ei, se on suomea, mutta tahdon tietää, mitä sanalajia se on.
-Mihinkä luokkaan se kuuluu?
-
-_Kaisa_. Kuuluipa minne hyvänsä.
-
-_Kalle_. Voi on _interjectioni_. Tiedätkö mitä _interjectioni_ on?
-
-_Kaisa_. En, totta maar, tiedäkään. Päätäni rupeaa pyörryttämään.
-
-_Kalle_. Nyt näet, kuinka vähän sinä tiedät, Kaisa. Sinä olet niin
-kauhean tietämätön, että pienin poika ensimmäisellä luokalla tietää
-enemmän kuin sinä. Ja kuitenkin luulet sinä tuntevasi tieteet!
-
-_Kaisa_. Ei kenkään voi tietää kaikkea. Sinä olet itse niin taitamaton
-minun toimissani, ett'et osaa laista lattiaa kunnollisesti. Jumala on
-asettanut niin viisaasti, että muutamat osaavat yhtä, toiset toista. Ja
-jos joku osaa paremmin yhden asian, niin ei hän saa olla ylpeä siitä.
-Löytyy kuitenkin paljo, jota hän ei tiedä.
-
-_Kalle_. Älä luule pääseväsi niin vähällä. Minä näytän, ett'et tunne
-toimiasikaan edes.
-
-_Kaisa_. Ohoh! Näytetään nyt sitten.
-
-_Kalle_. Sen minä näytän _matematiikilla_. Sinä ehkä et tiedä, mitä
-_matematiikki_ on, vaivanen?
-
-_Kaisa_. En, sitä en tiedä ensinkään, ja yhtä hyvä kristitty olen
-kuitenkin. Koko katkismuksessa ei ole sanaakaan mattematista --
-mitenkäs se olikaan nyt taas?
-
-_Kalle_. Matematiikka, Se on se tiede, joka opettaa meitä tarkalleen
-luvulla laskemaan kaikki asiat.
-
-_Kaisa_. No, laskekaapas, hyvä herra, se asia, minkälainen ilma
-huomenna tulee.
-
-_Kalle_. Se ei kuulu tähän. Sitä tiedettä sanotaan _meteorologiaksi_
-tai ilmanlaadun tieteeksi.
-
-_Kaisa_. Nyt käypi niinkuin vilosohvisikin. Cajus ei kastunutkaan,
-vaikka hänen piti kastua. Jos Kalle pystyy toimittamaan kaunista ilmaa,
-niin pitäisi kruunun lähettää hänet maaseuduille heinä-aikana.
-
-_Kalle_. Matematiikilla saatan laskea, milloinka tapahtuu auringon
-pimeneminen. Mitäs sanot siitä?
-
-_Kaisa_. Konstikos sitä tietää, kun seisoo painettuna almanakassa koko
-vuosi edeltäpäin.
-
-_Kalle_. Sinä olet kummallinen. Sen hän on laskenut selville, joka
-kirjoittaa almanakan, muutoin ei saattaisi se siinä seisoa.
-
-_Kaisa_. Luulotusta! Laskes nyt, mitä saat puoliseksi huomenna. Lihaako
-vai kalaa?
-
-_Kalle_. Sitä en huoli laskea. Mutta sanon sinulle, kuinka korkea
-kirkontapuli on.
-
-_Kaisa_. Niin, jos kiipeät ylös kukkoon saakka, ja jos sinulla on
-nuora, joka ulottuu maahan asti.
-
-_Kalle_. Ei ensinkään. Pistän kepin maahan ja asetan toisen kepin
-vinoon vasten sitä, jotta saan triangelin. Tiedätkö mitä _triangeli_
-on?
-
-_Kaisa_. En, vaikka tapettaisiin.
-
-_Kalle_. No, sinä nyt et tiedä et niin mitään, Kaisa. _Triangeli_ on
-kolmikulma, jolla on kolme sivua ja kolme kulmaa.
-
-_Kaisa_. Vai niin.
-
-_Kalle_. Turhaa on, Kaisa, että käyt kiinni _geometriaan_, koska et
-tiedä mitä _triangeli_ on. Oletko koskaan kuulut puhuttavan
-sirkkelistä.
-
-_Kaisa_. Sirkkeli eli passari on jokaisella salvumiehellä, ja se maksaa
-markan puodissa.
-
-_Kalle_. Kas niin, nyt rupeaa päätäsi pyörtämään. Niinkuin
-matemaatillista kuviota saisi puodista ostaa! Viiva on pituus ilman
-leveyttä, ja sirkkelillä ei ole alkua eikä loppua.
-
-_Kaisa_. Juuri niinkuin sinunkin. Jos sinä koetat yhä edespäin tulla
-niin kauhean oppineeksi, niin tulee sinusta viimein pituus ilman
-leveyttä, ja sinun tuumillasi ei ole alkua eikä loppua.
-
-_Kalle_. Sinä joudut kuin joudutkin kiinni geometriassa. Nyt minä
-pinnistän sinua _aritmetiikilla_.
-
-_Kaisa_. No, mitä se nyt taas on?
-
-_Kalle_. Se on luvunlasku-oppi. Osaatko kertomataulun? Kahdeksan kertaa
-kahdeksan, mitä se on?
-
-_Kaisa_ (sukkelasti). Kuusikymmentäneljä.
-
-_Kalle_. Oikein. Ota siitä pois seitsemän.
-
-_Kaisa_. Seitsemän siitä on viisikymmentäseitsemän.
-
-_Kalle_. No, lisää siihen viisitoista.
-
-_Kaisa_ Seitsemänkymmentäkaksi.
-
-_Kalle_. Katsopa vaan, sinulla on taipumusta aritmetiikkiin. Missä olet
-sinä oppinut yhteenlaskua ja vähennystä?
-
-_Kaisa_. Kyllä kai sitä aina siihen tottuu. Olen minäkin myynyt
-muutamia maitokannuja aikoinani, ja täytyyhän minun osata räknätä talon
-tarpeeksi.
-
-_Kalle_. Teepäs tämä jako: jaettava on 60, jakaja o; kuinka suuri
-osamäärä?
-
-_Kaisa_. Osamäärä?
-
-_Kalle_. Niin, 60 jaetaan 5:llä, mikä tulee osamääräksi eli qvotiksi?
-
-_Kaisa_. Joko taas latinaa? Mitä kuuti on? Saako siitä maksoa?
-
-_Kalle_. Saattaa saada toisinaan. Se on 12. Otetaanpas nyt esille
-verrantolasku eli _reguladetri_. Jos leiviskä voita maksaa kaksitoista
-markkaa, mitä silloin maksaa 15 naulaa?
-
-_Kaisa_ (sukkelasti). Yhdeksän markkaa.
-
-_Kalle_ (laskee taulullaan). 20 lb : 15 = 1,200 p. : x...
-
-_Kaisa_. Pois rihveli vaan, et sinä minua myy kahdestatoista markasta
-leiviskältä.
-
-_Kalle_ (laskettuaan). Se on oikein.
-
-_Kaisa_. Saanko minä nyt panna ongelman sinulle? Puoli kissaa kahtia ja
-neljäsosa siitä pois; paljoko jääpi?
-
-_Kalle_. Neljäsosa.
-
-_Kaisa_.' Eipäs; silloin ei ole mitään jäljellä, ei kissan
-suupalaksikaan. Missä nyt oli Kallen ritameriikki.
-
-_Kalle_ (hämillään). Se oli vaan pieni koukku sinulta, Kaisa. Mutta
-mitäs tiedät _botaniikista_.
-
-_Kaisa_. En niin mitään, en rahtuakaan, itse muistaakseni. Onko sekin
-jotain, joll' ei ole alkua eikä loppua?
-
-_Kalle_. _Botaniikki_ on kasvi-oppi. Tiedätkös sanoa, mikä on koivun
-nimi.
-
-_Kaisa_. Mikä nimi sillä olisi muu kuin koivu?
-
-_Kalle_. Se on _Betula alba_. Pihlaja on _Sorbus aucuparia_, harakan
-marja on _Empetrum nigrum_, orvokki on _Viola tricolor_...
-
-_Kaisa_. No miksi sanotaan kuivattua ruohoa?
-
-_Kalle_. Ei se ole mikään eri kasvi.
-
-_Kaisa_. Vai niin vainen! Kuivatun ruohon nimi on heinät.
-
-_Kalle_. Kaisa parka, ruohoja on monta lajia. Yhtä hyvin sopisi kysyä,
-mikä kasvi metsä on.
-
-_Kaisa_. En minä siitä viisastu, että tiedän, mitä koko joukko
-kapineita on latinaksi. Sanokaa ennemmin, hyvä herra, mihinkä ne
-kelpaavat. Mihinkä koivu kelpaa?
-
-_Kalle_. Se kelpaa polttopuiksi ja luudiksi...
-
-_Kaisa_. Ja vitsoiksi ja kämmenpatukoiksi koulupojille. Mihinkä
-sammaleet kelpaavat?
-
-_Kalle_. Sammalia on monta lajia.
-
-_Kaisa_. No, mihinkä ne kelpaavat?
-
-_Kalle_ (hämillään). He vaatehtivat vuoria...
-
-_Kaisa_. Hoh, eihän vuoria palele, kyllä ne tarkenevat ilman takkiakin.
-Mihinkä sammaleet kelpaavat?
-
-_Kalle_ (harmistuneena). Ne eivät kelpaa mihinkään, ihan kuin sinun
-kysymyksesi.
-
-_Kaisa_. Jos eivät seinät olisi tukitut sammaleilla, niin sinulla olisi
-vilu talvis-aikana. Mistä metsät ovat loppuneet, siellä poltetaan
-sammalturpeita. Ilman peuranjäkäliä tai sammalia kuolisivat peurat ja
-lappalaiset nälkään. Kivisammaleilla värjätään ruskeaa.
-
-_Kalle_. Sanopa sinä; ovatko sammaleet fanerogameja vai kryptogameja?
-
-_Kaisa_. Sanokaapa, maisteri, miten menetellään pellavan kanssa,
-ennenkuin siitä saadaan paitaa Kallepojalle.
-
-_Kalle_. Mihinkä luokkaan kuulun pellava? Kuinka monta hedettä sillä
-on?
-
-_Kaisa_. Voi, voi, hän on tuntevinaan pellavia eikä ole varmaan ikinä
-häklää nähnyt.
-
-_Kalle_. Mistä saadaan pumpulia?
-
-_Kaisa_. Lampaista varmaankin, niinkuin muutkin villat.
-
-_Kalle_ (riemuiten). Lampaista! Ei, Kaisa parka, mitä se auttaa, että
-sinä häkläät ja karttaat, kun et edes tiedä, että pumpuli kasvaa puissa
-Amerikassa.
-
-_Kaisa_. Mitäs vielä! Ehkä lampaatkin kasvavat puissa niinkuin
-männynkävyt?
-
-_Kalle_. Mun pitäisi oikein panna sinut pussiin _zoologiassa_.
-Tiedätkös, mitä se on, zoologia?
-
-_Kaisa_. Mitä minä sinun kauheasta opistasi?!
-
-_Kalle_. Se on eläin-oppi, ja siihen kuuluvat sinun lampaasi ja
-porsaasi ja vasikkasi.
-
-_Kaisa_. Kyllä minä ne hoidan ilman sinun soloksiisia.
-
-_Kalle_. Sinä et tunne lahkoja etkä sukuja. Sinä et edes tiedä, mitkä
-eläimet märehtivät.
-
-_Kaisa_. Osaatko katsoa hevosta suuhun ja sanoa, kuinka vanha se on?
-
-_Kalle_. En. Mutta tiedätkö sinä sanoa, millä eläimillä on selkäranka?
-
-_Kaisa_. Selkä on heillä kaikilla, tiedän minä.
-
-_Kalle_. Hui, hai. Kärpäsellä esimerkiksi ei ole selkärankaa.
-Tiedätkös sanoa, mitä ihminen on? Onko hän imettäjäeläin, lintu, kala,
-matelija-eläin, nivel-eläin vai nilvi-eläin?
-
-_Kaisa_. Herra varjelkoon, tahdotko sinä ihmisiä luontokappaleiksi?
-Kyllähän me olemme viheliäisiä olentoja, mutta tuumaanpa toki, että
-meillä on jotain jäljellä Jumalan kuvasta.
-
-_Kalle_. Kas, noin se käy, kun on niin hirveän tietämätön kuin sinä,
-Kaisa. Ihminen on imettäjä-eläin, sitä et voi kieltää.
-
-_Kaisa_. Hyi, Kalle, häpeä tuolla lailla puhuessasi! Ethän kohta tiedä,
-oletko lintu vai kala. Kenties olet paarma, koska pöriset niin pahasti.
-
-_Kalle_. Sinä paarma olet, sokea paarma, sinä et tiedä mitään, sä
-lennät pääsi seinään. Annas kun tutkin sinulta _historiaa_! Saas nähdä,
-miten pidät puoltasi!
-
-_Kaisa_. Minä osaan kertoa monta historiaa, jos sitä kysytään. Lukkari
-osasi kertoa historioita koko talvi-illan, ja välistä hän valehteli
-aika lailla.
-
-_Kalle_. Toista on maailman historia. Siinä täytyy joka sanan olla
-totta.
-
-_Kaisa_. No, jutelkaa nyt, Hyvä herra, maailman historiaa, jos
-haluttaa. Kyllä minä jaksan kuulla.
-
-_Kalle_. Niinkuin se olisi tehty yhdessä illassa! Sanopas, milloin
-kuoli Kyros?
-
-_Kaisa_. Mokomasta miehestä en ole koskaan kuullut puhuttavan. Oliko
-hänkin imettäjä-eläin?
-
-_Kalle_. Kyros kuoli vuonna 525 ennen Kristuksen syntymää, ja hänen
-jälkeisensä oli hänen poikansa Kambyses. Muuten mestattiin Kyros, ja
-ruhtinatar Tomyris pani hänen päänsä verellä täytettyyn säkkiin.
-
-_Kaisa_. Jos ei maailman historialla ole parempia asioita puhuttavana,
-niin ei se maksa hölyn pölyäkään. Hyi, tuohan on ilkeämpää kuin härän
-teurastus.
-
-_Kalle_. Hoh, maailman historiassa on paljo muutakin. Osaatko
-esimerkiksi luetella maailman seitsemän ihmettä?
-
-_Kaisa_. Kaikki, mitä Jumala on luonut, on ihme, sillä se on luotu
-tyhjästä.
-
-_Kalle_. Kolossi Rodon saarella, Semiramiin riippuvat puutarhat, Dianan
-temppeli Efesossa, Memnonin patsas, Egyptin pyramiidit, Aleksandrian
-tulitorni ja -- ja --
-
-_Kaisa_. Seitsemäs ihme on Kalle, joka on imettäjäeläin ja kuitenkin on
-tietävinään enemmän kuin Jumala.
-
-_Kalle_. Niin, nyt sen muistan. Kuningas Mausolon hauta.
-
-_Kaisa_. No, jopas jotakin! Kuningas haudassaan ei ole rahtuakaan
-parempi kuin sinä ja minä. Mutta koska sinä nyt olet niin liukas
-maailman historiassa, niin tottahan tiedät sanoa, mikä Abrahamin isän
-nimi oli.
-
-_Kalle_ (hämillään). Abrahamin isä? Hän oli Noakin sukua.
-
-_Kaisa_. Niin, miksi ei Aataminkin? Mutta mikä oli Abrahamin isän nimi?
-
-_Kalle_. Sitä et tiedä sinäkään.
-
-_Kaisa_. Tiedän, hänen nimensä oli Taara. Se seisoo raamatussa, ja
-siinä on minun maailman historiani.
-
-_Kalle_. Milloin perustettiin Rooma?
-
-_Kaisa_. Kuka oli kuningas Taavetin isä, isän-isä ja isän-isän äiti?
-
-_Kalle_. Milloin aljettiin ensimmäinen ristiretki?
-
-_Kaisa_. Mikä sen saaren nimi oli, jossa Paavalia pisti kyykäärme?
-
-_Kalle_. Sinä et vastaa kysymyksiini.
-
-_Kaisa_. Sinäpä et vastaa minun kysymyksiini.
-
-_Kalle_. Rooma perustettiin vuonna 753 ennen Kristusta.
-
-_Kaisa_. Taavetin isä oli Isai, hänen isän-isänsä Obed, hänen
-iso-isänsä-isä oli Boas, ja Boaksen vaimo oli Ruth, joka oli Taavetin
-isän-isän-äiti.
-
-_Kalle_. Sinä et tiedä, vaivanen, että ensimmäinen ristiretki alkoi
-vuonna 1096.
-
-_Kaisa_. Sinä vaivanen et tiedä, että saari, jossa käärme pisti
-Paavalia, oli Melite nimeltään.
-
-_Kalle_. Huolinko minä sinun saaristasi!
-
-_Kaisa_. Huolinko minä sinun ristiretkistäsi!
-
-_Kalle_. Niin, kun jouduit pussiin maailman-historiassa.
-
-_Kaisa_. Sinäpä se pää edellä pussiin menitkin, vaikka olet niin
-oppinut.
-
-_Kalle_. Minä olen maisteri, ja sinä istut ensimmäisellä luokalla. Jos
-olet uppiniskainen opettajallesi, niin saat kynsillesi.
-
-_Kaisa_. Otapa minut kiinni, hyvä maisteri!
-
-_Kalle_. Saatpas nähdä!
-
-Nyt repäsi Kalle muutamia varpuja luudasta, sitoi ne yhteen vitsaksi ja
-juoksi Kaisan perästä, antaaksensa hänelle kämmenille. Mutta vaikka
-Kaisa oli vanha, piti hän itseään niin hyvässä suojassa villakorin
-takana, että Kalle turhaan koetti saada häntä kiinni. Kun tämä ei
-onnistunut, suuttui hän julmasti ja teki äkkiä hyppäyksen päästäksensä
-yli korin, mutta silloin kävi niin hullusti, että hän kompastui ja
-pyörähti koriin, pää edellä Kaisan villoihin. Siinä makasi hän nyt
-tieteineen päivineen!
-
-Kaisa nauroi niin, että oli tukehtua, ja samassa astuivat vanhemmat
-sisään. Kalle kömpi korista, hieman häpeissään, ja villat olivat
-hänessä kiinni kuin luppakoiran karvat.
-
--- "Mitä nyt?" -- sanoi isä. -- "Olethan kuin keritsemätön oinas!"
-
--- "Hän sanoo itse olevansa imettäjä-eläin", -- nauroi Kaisa.
-
--- "No, no", sanoi isä ja hymyili sydämmellisesti, "kylläpä on hyvä
-oppia hyödyllisiä tieteitä, mutta se, joka kerskailee opistaan ja
-hylkii toisia, jotka ovat oppineet vähemmän kirjoista, hän saa olla
-vakautettu siitä, että ennemmin tai myöhemmin vierii villakoriin."
-
-Ja siihen loppui Kallen maisteritoimi ja tutkiminen tieteitä Kaisalta.
-
-
-
-
-VARRO VÄHÄN
-
-
-    Varro vähän, sanoi kevä,
-    Kohta tulen ennättäin,
-    Päältän' härm' on hälvenevä,
-    Poistuu uni silmistäin;
-    Hangess' yhä haukotan,
-    Viel' en ole vaatteissan'.
-    Pyyhi kyynel värisevä,
-    Varro, kaunis ystäväin!
-
-    Älä toru, työt ne estää,
-    Viel' on paljo tehtävää:
-    Täytyy ensin silmät pestä,
-    Hiukset ensin silittää;
-    Päähän sidon seppelen,
-    Lähteen silmää katselen.
-    Kiire ompi. Ethän tästä
-    Soimaa kevät-ystävää!
-
-    Varro vähän! Näin on laita:
-    Hame käynyt vähäks' on,
-    Leninki on liian kaita,
-    Taannoisesta kelvoton,
-    Lyhyks röijyni ma sain,
-    Kenkiä ei ole lain,
-    Sukat rikki, kuljen maita
-    Karttain säteit' auringon.
-
-    Älä oudoksu, jos vielä
-    Aamuruskoss' aikailen.
-    Joka ruoho, min näet tiellä,
-    Joka vilpas tuulonen,
-    Rannall' aallon läiskytys,
-    Leivon kiitosviserrys,
-    Se min' olen, joka siellä
-    Silmän' nostan taivaasen.
-
-    Vaan mä tulen. Varro hetki,
-    Kaunis metsä, varro vaan!
-    Vartokaa te purosetki,
-    Kohta luoksenne ma saan.
-    Varro, keto armainen!
-    Varro, kukkasarkanen!
-    Varro, pääss' on talven retki,
-    Eipä hätää laisinkaan.
-
-    Poika, tyttö pienokainen.
-    Laps' näet olen minäkin,
-    Täytyy olla kuuliainen,
-    Ja on läksyt pitkätkin.
-    Mutta miel' on iloinen.
-    Laula, laula leivonen!
-    Toivo kuiskaa kukkivainen:
-    Kevät laps' on vieläkin!
-
-
-
-
-KOIVUN MAHTAVAT TOIVEET HIIRENKORVA-AJALLA,
-
-
-Metsässä lähellä maantietä kasvoi kaunis koivu. Se oli vielä aivan
-nuori ja kevään tultua sen oksat tulivat hiirenkorville -- tietysti
-siihen ei kasvanut ihan oikeita hiirenkorvia, vaan semmoisia hienoja,
-pikkusia vaaleanvihreitä lehtiä, joita koivuissa on kevään alussa ja
-jotka ovat niin sievän näköiset. Sellaiset hiirenkorvat ovat paremmat
-kuin koirankorvat kirjanlehtien kulmissa.
-
-"Hei, minäpä vasta olenkin kaunis!" arveli nuori koivu itseksensä.
-"Olenpa minä sentään koko lailla kauniimpi kuin tuo vanha vääristynyt
-pihlaja tuossa vieressäni. Sitä minä vain tässä tuumailen, mikähän
-minusta vielä tässä maailmassa tuleekaan."
-
-"Ehkä tuo talitiainen sen tietää", arveli koivu ja kysyi kuin kysyikin
-asiata talitiaiselta. Mutta tiainen olikin veijari, joka tahtoi olla
-hyvä ystävä koivun kanssa, saadaksensa sen vihantia urpuja nokkia.
-Sentähden tiainen vastasi: "Etpäs tiedä koivu, sinä olet niin soman
-näköinen, että varmaankin sinusta tulee jotakin ylhäistä tässä
-maailmassa. Lyönpä vetoa, että sinut palmikoivat koriksi kuninkaan
-tyttärelle ja että saat hänen huoneessansa olla marmorisella pöydällä,
-täynnäsi reunoja myöten kultaisia omenia."
-
-"Ohoh", virkkoi koivu, "niinkö luulet?" "Tietysti minä olen siinä
-luulossa", sanoi tiainen. Ja sitte tämä lensi jonkun matkan siitä
-suuren kuusen luo, ja sai kuusen uskomaan, että siitä tehtäisiin
-kiikkutuoli, ei sen vähemmälle herralle kuin itse kuninkaalle. Kuusi
-uskoi sellaisen puheen mielellänsä, sillä se kuunteli mielellään
-imarruspuheita samoin kuin koivukin. Hän ei ollenkaan älynnyt, että
-tiaisen teki mieli asua hänen suojassaan, kun sade tuli, ja nokkia ja
-tokkia makean näköisiä tuoreita käpyjä. Tyhmää on kuunnella
-imartelemista.
-
-Olipa tien vieressä pieni mökkitupanen. Eräänä päivänä tulivat lapset
-tuvasta veitset kädessä ja alkoivat leikellä oksia koivusta. "Kas
-niin", tuumasi koivu, "nyt jotakin on tekeillä; nyt he minusta tekevät
-korin kuninkaan tyttärelle." Samalla hän hyvillänsä pöyhisteli
-oksiansa, niin että hiirenkorvat niissä kiikkuivat.
-
-"Nuo lehdet ovat vielä liian pienet kylpyvastoihin", puhelivat lapset.
-"Tehdäänpä niistä oikeita lakasuluutia."
-
-"Mitä kuulenkaan?" sanoi koivu. "Uskaltaako kukaan minusta tehdä
-lakasuluutaa?"
-
-"Kyllä kaiketikin sen uskallamme tehdä", sanoivat lapset; ja sitte he
-tekivät koivusta luudan; -- ei juuri koko koivusta, mutta sen oksista.
-Vaan sehän oli samantekevä; jokahinen oksa oli mielestään yhtä hyvä
-kuin koko koivukin. Ja oksat lohduttivat mieltänsä sillä, että ainakin
-saisivat laista kuninkaan tyttären huoneen lattiata, koska eivät
-saaneet tarjota kultaisia omenia hänen marmoriselta pöydältänsä.
-
-Kun lapset tulivat kotiin, sanoi torpan eukko, heidän äitinsä: "tuosta
-luudasta minä pidän; minäpä otankin sen laistakseni sillä tupaa." Ja
-hän lakasi tuvan lattiaa, samalla ylpeästä koivusta tehdyllä luudalla.
-Jos luudassa olisi vielä ollut hiiren korvia, niin ne varmaan olisivat
-kaikki nousseet pystyyn kauhistuksesta. Mutta siinä ei ollutkaan mitään
-korvia, sillä ne olivat jo pois raksitut.
-
-Luuta sai siis surra kohtaloansa nurkassa lieden ääressä ja kun sillä
-ei ollut parempaakaan tehtävää, niin se alkoi keskustella naapurinsa
-solkku-ämpärin kanssa. "Minä olen parempaa sukua, vaikka minut tehtiin
-vaan lakasuluudaksi", virkkoi hän ämpärille. "Kyllä sen näkee päältäkin
-päin, enkös ole sinunkin mielestäsi siistin näköinen?"
-
-"No, ei sitä juuri sinusta näy", sanoi solkku-ämpäri. "Minä sitä
-vastoin olen jalompi syntyjäni. Minut on veistetty kuusesta, joka
-kerran piti tehtämän kiikkutuoliksi kuninkaalle. Sen on talitiainen
-itse mulle vakuuttanut, ja hän vaikka vannoisi asian todeksi, mutta
-talitiaisten tapa ei ole vannoa, sen mukaan mitä minä olen kuullut."
-
-"Hyi sitä roistoa!" huusi luuta, "hän on pettänyt minut, samoin kuin on
-valhetellut sinullekin. Sanopa, miksi sinä aiot tästälähin ruveta?"
-
-"Aion pysyä solkku-ämpärinä kaiken ikäni", vastasi ämpäri. "Kunpahan
-mulla aina vaan on solkkuvesiä ja luu-nystyröitä, niin olen
-tyytyväinen, ja sanovatpa porsaat minua hupaiseksi. Kuuleppas luuta,
-koska nyt olemme näin likeisiä naapuria, niin voisimmehan minun
-mielestäni mennä naimisiin keskenämme."
-
-"Etkös vähääkään häpeä!" sanoi luuta. "Lunletkos, että minä aion kaiken
-ikäni pysyä lattialautana? Enpä niinkään, vaan paremmaksihan toki aion
-ruveta. Sen saat vielä nähdä, että minusta tulee jotakin merkillistä
-maailmassa."
-
-"Saammehan nähdä", virkkoi solkku-ämpäri.
-
-Samalla tuli torpan eukko. "Jopa tuo luuta on jotenkin kulunut", arveli
-hän, "siitäpä minun sietäisi tehdä vitsa." Ja sitte hän teki vitsan, --
-ei juuri koko luudasta, vaan muutamista varvuista, mutta jok'ainoa
-varpu oli mielestään yhtä hyvä kuin koko luutakin.
-
-Tällä vitsalla eukko kuritti lapsiansa. Ja koska hän niitä kuritti,
-niin he sen kaiketi olivat ansainneet.
-
-Kun he olivat tukkanuottasilla ja riitelivät keskenänsä, ja kun he
-repivät rikki vaatteensa, annettiin aina vähäinen löylytys sille
-kohdalle, joka oli mukavin, ja oikein on kumma, kuinka terveellistä
-sellainen joskus on.
-
-Vitsan mielestä tämä alussa oli ikävää. Mutta viimein se siihen niin
-tottui, että se aina piti varalta, milloin lapset riitelivät. "Kas
-niin, nyt tulee taas koivurieskaa", ajatteli vitsa paikallansa raossa
-ovenpielen ja seinän välissä.
-
-"Kaunista työtä! Kaunista työtä!" huusi solkku-ämpäri. "Nyt varmankin
-pääsit merkillistä virkaa toimittamaan!"
-
-"Ole sinä vaiti, muutoin käy sinulle niinkuin lapsillekin", uhkasi
-vitsa. "Ei sitä niin tarkoin voida sanoa, mikä minusta vielä voipi
-tulla, jos onni myötäiseksi kääntyy."
-
-"Sen saamme nähdä", virkkoi solkku-ämpäri.
-
-"Jumalalle kiitos että lapset ihmistyvät", sanoi mökin muija. "Minä
-olen nyt heitä niin kuritellut, että vitsakin on vallan kulunut. Minä
-sen viskaan luudan kanssa pahnojen joukkoon porsaiden alle, ne
-tarvitsevat jotakin pehmeätä, jolla makavat."
-
-Vitsa viskattiin porsaiden karsinaan eikä siellä liioin hauskaa ollut.
-"Nöh, nöh", sanoivat porsaat, tonkiessaan kärsällänsä pahnoja ja
-varpuja allansa.
-
-"Kylläpä sinä olet hyvän näköinen!" sanoi ämpäri, kun sillä vietiin
-porsailla syötävää. "Ole vaiti sinä", sanoi vitsa, "ei sitä taida
-sanoa, mikä minusta vielä voi tulla." Mutta kuitenkin oli vitsalla
-sangen surkea olo. Jos vitsa olisi voinut itkeä, sen sijaan että se
-ruoski muita itkulle, niin olisi vitsaparka kenties itkenyt ämpärin
-täyteen.
-
-Nyt kaiketi arvelet, että koko juttu siihen päättyi. Koivusta ei tehty
-koria kuninkaan tyttären marmoriselle pöydälle, luuta ei saanut laista
-hänen kammarinsa lattiaa, vitsa ei saanut pölyyttää nuorien kuninkaan
-poikien takkeja, eikä edes olla vuoteena kuninkaan porsailla.
-Niiden mahtavien toiveiden sijaan, jotka koivulla oli ollut
-hiirenkorva-ajalla, oli tullut nöyryytys toisensa jälkeen. Eräänä
-päivänä istui talitiainen aidalla ja vitsa tunsi hänen heti. "Hyvää
-päivää, talitiainen!" sanoi vitsa. "Kiitos viimeisestä!" Mutta tiainen
-lensi sen kuin siivet kantoivat. Hän ei pitänyt väliä niin köyhistä
-tuttavista. Kukapa pitäisikään lukua vanhoista vitsoista, joita porsaat
-polkevat? Eihän niissä kasva edes vihantia urpuja, joita voisi syödä.
-
-Mutta jonkun ajan kuluttua vitsa heitettiin pellolle, ja siellä se oli
-lumessa ja sateessa, talvet kesät. Korkea vilja kasvoi vihantana
-pellolla, ja solkku-ämpäri, talitiainen ja torpan muija olivat jo kauan
-unhottaneet, että sellaista vitsaa oli koskaan ollutkaan maailmassa.
-Mutta vielä se oli kuitenkin olemassa, ja kaikkein kovan onnen
-päivienkin ajalla oli se säilyttänyt pikkuruisen nupun, jossa oli
-siemen sisällä.
-
-Siitä siemenestä kasvoi pellon pientareelle vähäinen viheriä koivun
-vesa. Eräänä päivänä matkusti kuningas ja kuningatar lapsinensa ympäri
-valtakuntaansa. Oli helteinen kesäpäivä ja kun he ajoivat pellon ja
-torpan ohitse, niin oli se seutu heidän mielestään niin kaunis, että he
-päättivät levähtää vähän aikaa muutamain tuuheiden puiden suojassa.
-
-Pieni kuninkaan tytär oli erittäin iloinen kun hän sai ikävistä
-vaunuista hypätä ulos ja pääsi leikittelemään viheriälle pellon
-pientareelle. "Ai, kuin tuossa on niin pieni kaunis koivu!" huusi hän.
-"Sen minä mielelläni istuttaisin puutarhaani."
-
-"No mitähän sillä tekisit?" sanoi kuningas. "Onhan meillä tammia,
-poppelipuita, kastanja- ja hedelmäpuita yltäkyllin. Saathan sellaisia
-istuttaa niin monta kuin suinkin tekee mielesi."
-
-"Mitäs minä niistä", sanoi kuninkaan tytär, "onhan niitä ennestään jo
-niin paljo. Mutta minun puutarhassani ei ole ainoatakaan koivua;
-antakaan minun viedä tämä pieni koivu kotiin linnaan!"
-
-"No antaa hänen viedä sen", sanoi lempeä kuningatar, "eihän siinä
-mitään pahaa ole."
-
-"Vie vaan, tyttöseni", vastasi kuningas. "Älä vaan ota koko metsää
-mukaasi, sillä sitte meille tulisi vaunuissa kovin ahdas olla."
-
-Nyt kuninkaan tytär otti varovaisesti koivun taimen maasta, pani sen
-kosteiden sammalien väliin vakkaseen ja vei sen mukaansa linnaan.
-Siellä hän omin käsin istutti sen pieneen puutarhaansa, levitti
-pehmeätä multaa sen ympärille ja kasteli sitä joka päivä, niinkuin omaa
-kasvattiansa ainakin. Koivu menestyi ja kasvoi yhä suuremmaksi ja tuli
-viimein suureksi kauniiksi puuksi, yksinänsä sitä laatua muiden
-ylpeämpien puiden joukossa -- metsän yksinkertaisena lapsena, vapaan
-luonnon terveenä, kauniina helmalapsena. Ja siitä tuli iso komea puu;
-kuninkaan tytär sitä suojeli ja rakasti, eikä hän istunut missään niin
-mielellänsä kuin viheriän koivun juurella sen tuuheiden lehtien
-suojassa ja kaikki kehuivat koivua kaikista kauniimmaksi puuksi
-kuninkaan kartanossa.
-
-No niin kävi koivulle ja sen mahtaville toiveille hiirenkorva-ajalla.
-Siinä oli turhamielisyyttä: sentähden sen täytyi kärsiä suurta pilkkaa.
-Siinä oli väärää kunnianhimoa: sentähden sen täytyi kuolla pois ja
-jättää kunnia tulevan sukupolven omaksi. Mutta siinä oli myöskin
-kukistumaton tulevaisuuden toivo, jota ei mikään häväistys voinut
-hävittää, ja sentähden se sai tulevaisuuden, vaikk'ei sillä tavoin kuin
-se itse luuli. Sillä luja toivo ei koskaan joudu häpeään, vaan luja
-luottamus kulkee kummia teitä, monien koetuksien kautta, kunnes aika
-tulee täytetyksi.
-
-Olihan solkku-ämpärilläkin nuoruudessaan ollut ylpeät kunnian ja onnen
-toiveet, mutta se oli toista laatua, se tottui nöyrtymiseen, se vaan
-tuumi kohtuullista toimeentuloansa. Mikäpä puu metsässä ei olisi
-hiirenkorva-ajalla toivonut jotain mahtavaa tulevaisuutta? Muutamista
-tulee solkku-ämpärjeä, toisista ei ihan mitään ja toiset taas joutuvat
-tulevien onnen siemeniksi. Mutta se ei estä toista metsää suuria
-toivomasta aivan samoin kuin toinenkin. Toivo vaan, nuori puu, odota
-suurta tulevaisuutta! Varo kuitenkin itseäsi väärästä kunniasta! Ole
-nöyrä, aina nöyrä kaikissa toiveissasi, niin voipi kuitenkin joskus
-tapahtua, ett'ei sinua tarvitse kätkeä maahan, että onnetar sinua etsii
-ja istuttaa sinun tarhaansa suojaksi kulkijalle!
-
-
-
-
-KUINKA FRITHIOF RATSASTI VAPUNPÄIVÄNÄ.
-
-
-    Kas silloin hausk' oli Vappuna,
-    Kun poikaset ratsasti!
-    Ens'miesnä kun ajoin Virkulla,
-    Vank' Annikin säpsähti.
-    Mäkätti jäärä ja Halli haukkui
-    Mä huimin että se soi ja paukkui:
-          Lennä, Virkku,
-          Niinkuin sirkku!
-    Hopita, kopita, heh he lei!
-
-    Uus takki mull' oli ylläni,
-    Ja hattuni kallellaan,
-    Ja minuun ja miekkaan vyölläni
-    Nyt tyttöset vilkkui vaan.
-    Mä korskaks, ylhäiseks paisuin siksi,
-    Valittu kun olin kenraaliksi.
-          Lennä, Virkku, jne.
-
-    Ja jotkut meist' oli kasakit
-    Ja piikit ol' aseina,
-    Vaan toiset taas oli husaarit
-    Ja sapelit sivuilla.
-    Suurukseks mämmiä oli suotu,
-    Ja päivän kunniaks simaa juotu.
-          Lennä, Virkku,
-          Niinkuin sirkku!
-    Hopita, kopita, heh he lei!
-
-    Kun päästään kaupungist' ulos vaan,
-    Niin oitis jo tappeluun!
-    Ja piikit ja miekat heilumaan,
-    Ei aikoa arveluun.
-    Kas maamies juhdalla ajaa tiellä,
-    Se täytyy töytätä kumoon siellä.
-          Lennä Virkku, jne.
-
-    Mut siin' oli vanha krouvila,
-    Sit' en minä tiennytkään,
-    Vaan Virkku ties ja sen kohdalla
-    Hän syrjähän hyppäämään!
-    Se häijy huiskaht' ovelle tallin,
-    Mä maahan paikalla mullin mallin.
-          Lennä, Virkku, jne.
-
-    Ja pojat kirkuivat, hip hap hei!
-    Kenraali kas pakenee!
-    Mä kaikin voimini huusin: ei,
-    Mun ratsuni vehkeilee!
-    He kaikki nauroivat. Maamies ilkkui,
-    Myös juhdan silmä pilkaten vilkkui.
-          Lennä, Virkku, jne.
-
-    Mä jälleen selkähän kompuroin.
-    Voi lakkia, takkiain!
-    Mä täplikäs olin, minkäs voin!
-    Viel' ilkkua kuulla sain:
-    On miestä, urhoa kenraalissa!
-    -- Ratsastakohon Virkulla kissa,
-          Lennä, Virkku,
-          Niinkuin sirkku!
-    Hopita, kopita, heh he lei!
-
-
-
-
-"PAREMPI" JA "HUONOMPI".
-
-
-    Niin, te Elman tunnette,
-    Kulki hän täst' ohitse,
-    Ylväs, pöyhkä mieleltänsä.
-    Sievä, hieno, kauniskin;
-    Hattu, kappa, kaulustin
-    Joululahjat isältänsä,
-    Päätään vaunuiss' istuissaan
-    Nyökkäs kovin kopeaan.
-
-    Kouluun sitte tultuaan
-    Hän ol' arka arvostaan.
-    Monta köyhää lasta siellä,
-    Häveljästä, siivoa,
-    Halvass' istui puvussa.
-    Ylä-penkkiin mahtimiellä
-    Rohkeest' Elma istahtui.
-    Tietkääs, mitä tapahtui?
-
-    Kursaamatta, totta mar,
-    Kiivas opettajatar
-    Otti oitis tytön, vaikka
-    Vastahan se taisteli,
-    Alapenkkiin asetti.
-    "Siivon, ahkeran se paikka;
-    Nouse sinne ansaiten,
-    Saathan, lapsi, paikan sen."
-
-    Häveten ja harmissaan
-    Enti Elma kotiaan.
-    "Rakas äiti, kuule pijan
-    Kouluss' istuu parhaastaan
-    _Huonompata kansaa_ vaan;
-    Mä sain siellä alasijan,
-    Sillä lailla tosiaan
-    _Parempia_ kohdellaan!"
-
-    Virkkoi äiti suruinen:
-    "No niin, muutat pukimen,
-    Hattu, kappa, koristeetkin
-    Pois. Käy siinä puvussa,
-    Mik' on köyhäin suvussa,
-    Paikkaa vaattees kuluneetkin.
-    Elämästä opit, mi
-    _Paremp'_ on tai _huonompi_."
-
-    Niinkö tosin? Tyttönen
-    Pani ensin leikiks sen,
-    Vaan nyt syntyi kauhu suuri,
-    Se kun totta olikin!
-    Köyhäks Elma tehtihin,
-    Torpantytön laisna juuri
-    Pantiin kouluun kulkemaan,
-    Sinne paikkaan alimpaan.
-
-    Hetk' ol' aivan katkeraa
-    Täytyy tosin tunnustaa!
-    Silloin muuan pieni parka,
-    Joukost' aivan _huonompain_,
-    Tuli luokse lohduttaja:
-    "Älä ole, Elma, arka,"
-    Sanoi hyvä lapsi se;
-    "Kyllä sua autamme."
-
-    Ensin Elma kiukuissaan
-    Kääntyi pois. Eip' aikaakaan,
-    Jopa kova sydän suli,
-    Heltyi häijy ylpeys,
-    Riutui paha pöyhkeys.
-    Itkusuusta sanat tuli:
-    "Neuvo kuinka minäkin
-    Hyväks, kuin sä, tulisin!"
-
-    Päivät kulki kulkuaan
-    Elma kävi kouluaan
-    Muiden köyhäin lasten kanssa,
-    Tyytyi kovaan kannikkaan,
-    Puutett' oppi tuntemaan,
-    Sai myös kuulla toisinansa
-    Puheentapaa vihlovaa:
-    Se on _kansaa huonompaa_.
-
-    Ylpeys kun jällehen
-    Hälle pyrki mielehen,
-    Herralt' anoi viisautta
-    Voidaksensa erottaa
-    _Parempaa_ ja _huonompaa_.
-    Tahto toikin valppautta,
-    Koulussa jo viimein hän
-    Saikin paikan ylimmän.
-
-    Tuli sitten tutkinto,
-    Isä, äiti saapui jo,
-    Näkivätpä kyynelsilmin
-    Heidän laps ol' etevin.
-    Nyt he laati pidotkin,
-    Kätköst' otettiin jo ilmiin
-    Helmet, kultakoreilut,
-    Tyttösellen aiotut.
-
-    Silloin Elma virkkoi näin:
-    "Köyhä olen eeskin päin.
-    Helmet, kulta, koru-vaatteet
-    Turhuuteen meit' takertaa,
-    Kurjia niill' auttakaa!
-    Iloitsen, kun mieleen' aatteet
-    Luoja toi ja neuvoi, mi
-    _Paremp'_ on tai _huonompi_."
-
-    _Huonomp'_ on, ken pöyhkeillen,
-    Muita ylenkatsoen,
-    Korskaileepi rehtevänä.
-    _Paremp'_ on, ken itseltään
-    Vaatii paljon, mieleltään
-    Pysyy nöyrän', lempeänä.
-    Onni tulee, onnen saa,
-    Joka Herraa rakastaa.
-
-
-
-
-PEIKKOJEN JOULU.
-
-
-Tuossa vähäisessä kauniissa huoneessa kadunkulmassa oli joulu-aattona
-sangen valoisa. Siellä paloi suuri joulupuu, koreita tähtiä, makeisia
-ja omenoita täynnänsä, ja haarakynttilät paloivat pöydällä, ja lasten
-oli mahdoton pysyä alallansa, joka kerta kuin vähänkin narisi taikka
-ratisi ulkona porstuassa. Eipä aikaakaan, niin jo tulikin joulupukki
-sisään ja kysyi kuten ainakin, olivatko lapset olleet kiltit. Kaikki
-vastasivat yhteen suuhun: "kyllä!"
-
-"Kuulkaatpa nyt", sanoi joulupukki. "Jos lapset ovat olleet siivot, ei
-heistä suinkaan kukaan jää osattomaasi. Mutta se minun täytyy sanoa
-teille, että minulla tänä vuonna on puolta vähempi joululahjoja
-annettavana kuin viime vuonna."
-
-"Miksikä niin?" kysyivät lapset.
-
-"No, sen minä kyllä sanon", vastasi joulupukki. "Minä tulen kaukaa
-pohjoisesta päin, ja siellä minä olen käynyt monessa köyhässä tuvassa
-ja nähnyt monta pikku lasta, joilla ei tänä vuonna ole leivänpalaa
-syödä joulu-aattona, ja sen vuoksi minä olen antanut puolen
-joululahjoistani heille. Eikö se ollut oikein tehty?"
-
-"Oli oli, se oli oikein, ja se oli kiltisti tehty", huusivat lapset.
-Ainoastaan Fredrik ja Lotta olivat aluksi aivan vaiti, sillä Fredrik
-oli ennen tottunut saamaan 20 joululahjaa, ja Lotta oli tottunut
-saamaan 30. Nyt he mielestänsä saivat peräti vähän, kun heidän oli
-määrä saada vain puoli sen vertaa.
-
-"Eikö se ollut oikein tehty?" kysyi joulupukki toisen kerran.
-
-Nyt pyörähti Fredrik ympäri kengänkorollaan ja sanoi: "mimmoinen huono
-joulu se on, jota sinä tänä vuonna taritset meille? Peikoilla on
-parempi joulu, kuin sinä tahdot suoda meille!"
-
-Ja Lotta rupesi vuorostansa itkeä lyllyttämään ja sanoi: "saanko minä
-vain 15 joululahjaa? Niin, peikoilla on parempi joulu; minä tahtoisin,
-että olisimme tänä iltana peikkojen luona!"
-
-"Vai niin", sanoi joulupukki, "joll'ette mitään muuta pyydä, vien minä
-teidän heti sinne;" -- ja niin hän sieppasi Fredrikin ja Lotan, yhden
-kumpaankin käteensä, ja veti heidät muassaan, vaikka he pitivät vastaan
-voimansa takaa.
-
-Hei vaan, tämä kävi pian, kävi varmaan ilman lävitse. Ennenkuin lapset
-tiesivät mistään, he jo seisoivat keskellä suurta metsää ja keskellä
-lumikinoksia. Siellä oli hirveän kylmä ja lunta pyrytti, niin että
-tuskin voi nähdä korkeita kuusia, jotka seisoivat pimeässä yli-ympäri,
-ja aivan läheltä metsästä kuului susien ulvontaa. Entä joulupukki, --
-no, hän oli kohta taas tiessänsä, hänellä ei ollut aikaa odottaa, hän
-aikoi vielä tänä iltana pistäytä aivan monen kiltimmän lapsen, kuin
-Fredrikin ja Lotan tykönä.
-
-Molemmat lapset rupesivat huutamaan ja itkemään, mutta mitä enemmän he
-huusivat, sitä likempänä ulvoivat sudet yli-ympäri heitä. "Tule,
-Lotta", sanoi Fredrik; "meidän täytyy hakea jotakin tupaa metsästä."
-
-"Minun silmistäni on niinkuin näkisin vähäisen vaikean tuolta kaukaa
-puitten välistä", sanoi Lotta. "Mennään sinne."
-
-"Ei se mikään valkea ole", sanoi Fredrik; "jääkynttilät ne vaan ovat,
-jotka pimeässä välkkyvät puista."
-
-"Mutta minun mielestäni on niinkuin näkisin suuren vuoren edessämme",
-lausui Lotta. "Lieneekö se Peikkojen vuori?"
-
-"Kummoisia sinä puhut!" sanoi Fredrik. "Peikkojen vuori on koko
-seitsemän peninkulman päässä meidän kodistamme. Tule, niin mennään
-vuorelle, sieltä meidän sopii paremmin katsella ympärillemme."
-
-Tuumasta toimeen. He kiipesivät eteenpäin korkeitten lumikinosten
-lävitse, pensasten ja kaatuneitten puitten ylitse, ja pääsivät hetken
-perästä vuoren juurelle. Siinä oli pikkuinen ovi, ja ovesta loisti
-jotakin valkeantapaista. Fredrik ja Lotta astuivat valoa kohden, ja
-ennen pitkää he suureksi hämmästyksekseen havaitsivat, että tämä oli
-Peikkojen vuori, ja he olivat peikkojen tykönä. Mutta nyt oli liian
-myöhä palata, ja paitsi sitä sudet olivat niin lähellä, että ne melkein
-kurkistivat ovesta sisälle.
-
-Fredrik ja Lotta seisahtuivat hämmästyksissään kohta oven suuhun ja
-näkivät edessään suuren salin, jossa peikot viettivät joulua. Heitä oli
-varmaan monta tuhatta, mutta kaikki olivat pikkuriikaisia, tuskin
-kyynärän pituisia, ja kakki harmaissa vaatteissa, kovin rytistyneitä ja
-sangen vikkeliä. Pimeätä he eivät peljänneet, sillä kynttiläin sijasta
-heillä oli kuoliaaksi paleltuneita kiiltomatoja ja lahonneita
-puunkantoja ja tuoreita silakoita, jotka kaikki loistivat pimeässä.
-Mutta kun heidän mielensä teki koreata juhlatulitusta, silittivät he
-suurta mustaa kissaa pitkin selkää, että se säkenöitsi, ja silloin moni
-heistä huusi: "ei, lakkaa pois, lakkaa pois, tulee liian valoisa, ei
-tätä kukaan kestä!"
-
-Sillä siitä ovat kaikki peikot tässä maailmassa erinomaiset, että he
-karttavat valkeutta ja joutuvat pahoille mielin, kun joku saa nähdä
-heidät semmoisina, kuin he todella ovat. Sentähden vietettiin suuria
-pitoja, kun peikot huomasivat, että päivät kävivät yhä lyhyemmiksi,
-vuoden lopun joutuessa, ja yöt kävivät yhä pitemmiksi. Ja silloin
-arvelivat peikot, ett'ei lopulta enää tulisi päivä ensinkään, vaan
-yksistänsä yö, ja tämä ilahutti heitä niin sydämmen pohjasta, että he
-tanssivat vuoren sisässä ja viettivät joulua hupaisesti omalla
-tavallansa, sillä he olivat kaikki pakanoita eivätkä tietäneet
-mistäkään paremmasta joulusta.
-
-Ja sen havaitsi kyllä, ett'eivät peikot erittäin viluisia olleet. He
-hyvittelivät toisiansa jäämakeisilla kylmässä talviyössä, ja puhalsivat
-ensin jääpalasia, ett'eivät ne olisi liian lämpimät, kun ne suuhun
-otettiin. Oli siellä muutakin oivallista nautittavaa, jota oli
-valmistettu härkyläisistä ja hämähäkin sääristä, ja joulupuu oli siellä
-jääkynttilöistä laitettu, ja yksi heidän pikku-äijistänsä teki
-joulupukin virkaa. Keskellä tuota suurta salia istui peikkojen
-kuningas, jonka nimi oli Mundus, hänen vieressään istui heidän
-kuningattarensa, jonka nimi oli Kavo (vaikka tämä kuuluu koiran
-nimeltä), ja molemmilla oli pitkä parta. He antoivat toinen toiselleen
-joululahjoja, niinkuin muutkin ihmiset. Kuningas Mundus antoi
-kuningatar Karolle parin niin korkeita puujalkoja, että hänestä, kun
-hän kiipesi niitten nenään, tuli korkein ja ylhäisin rouva koko
-maailmassa, ja kuningatar Karo antoi kuningas Mundukselle
-kynttiläsakset, jotka olivat niin äärettömän suuret, että hän niillä
-sai niistetyksi koko maailman kynttilät, ja samalla kun hän niisti
-niitä, hän sammutti ne. Tuommoiset kynttiläsakset epäilemättä muut
-veitikat mielellään tahtoisivat saada peikoilta joululahjaksi.
-
-Nyt nousi kuningas Mundus istuimeltaan ja piti kokoutuneille peikoille
-varsin uljaan puheen, jossa hän ilmoitti heille, että nyt oli piakkoin
-kaikki valkeus loppuva, nyt pimeyden varjot muuttuivat ikuisiksi
-kaikkiin maihin ja peikot pääsivät maailmaa hallitsemaan. Vaan
-tuostakos peikot kaikin voimin huutamaan: "huroo! eläköön suuri
-kuninkaamme Mundus ja pimeyden ikuinen valta ja peikkojen voima! Hi,
-hi, hi, huroo!"
-
-_Kuningas_ sanoi: "missä minun ylimmäinen vartiani on, jonka olen
-lähettänyt vuoren korkeimmalle kukkulalle tähystämään, vieläkö mitään
-valon sädettä on jäljellä maailmassa?"
-
-Vartia tuli ja sanoi: "herra kuningas, sinun valtasi on suuri.
-Kaikkialla on pimeä."
-
-Taas hetken perästä kuningas sanoi: "missä vartiani on?" Ja vartia
-tuli.
-
-"Herra kuningas", hän sanoi, "minä näen aivan kaukana taivaan reunalla
-pikkuisen valkean, ikäänkuin tähden vilkkuvan valon, kun se lähtee ulos
-mustasta pilvestä!" Ja kuningas sanoi: "mene takaisin vuoren
-kukkulalle."
-
-Taas kuningas hetken perästä sanoi: "missä vartiani on?" Ja vartia
-tuli.
-
-"Herra kuningas", hän sanoi, "taivas on synkkä raskaista lumipilvistä,
-enkä minä enää näe tuota pikkuista valoa." Kuningas sanoi: "mene vielä
-takaisin vuoren kukkulalle."
-
-Taas sanoi kuningas hetken perästä: "missä vartiani on?" Ja vartia
-tuli. Mutta nyt havaitsi kuningas, että vartia vapisi ja hän oli aivan
-sokea.
-
-_Kuningas_ sanoi: "sinä uskollinen vartiani, miksi sinä vapiset? Ja
-kuinka sinä tulit noin sokeaksi?"
-
-Vartia sanoi: "herra kuningas, pilvet ovat kadonneet, ja tähti,
-suurempi ja kirkkaampi kuin kaikki muut tähdet, loistaa taivaan
-kannelta. Tästä syystä minä vapisen, ja sen näkö saatti minun
-sokeaksi."
-
-_Kuningas_ sanoi: "mitähän tämä tietänee? Eikö valkeus nyt ole kadonnut
-ja pimeyden valta ikuinen?"
-
-Mutta kaikki peikot seisoivat yli-ympäri ääneti ja vavisten, eikä
-kukaan vastannut.
-
-Viimein yksi joukosta sanoi: "herra kuningas, täällä seisoo oven
-vieressä kaksi ihmislasta. Kysytään heiltä; ehkä he tietävät enemmän
-kuin me."
-
-_Kuningas_ sanoi: "kutsukaat tänne lapset." Heti vedettiin Fredrik ja
-Lotta kuninkaan istuimen eteen, ja arvaa tuon helposti, että ne sillä
-kertaa olivat hyvin alla päin, pahoilla mielin. Kuningatar näki heidän
-suuren pelkonsa ja sanoi yhdelle tonttu-ämmälle, joka seisoi
-valtaistuimen vieressä: "annappas lapsiraukoille vähän lohikäärmeen
-verta ja pari koppakiiskin kuorta virvoitukseksi, että he saavat suunsa
-auki."
-
-"Syökäät ja juokaat! syökäät ja juokaat!" sanoi ämmä. Mutta tähän ei
-lapsilla ollut ensinkään halua.
-
-_Kuningas_ sanoi lapsille: "te olette nyt täällä minun vallassani, ja
-minun on voima muuttaa teidät variksiksi taikka hämähäkeiksi. Mutta
-minua haluttaa panna yksi arvoitus teidän eteenne, ja jos osaatte
-selittää sen, annan minä viedä teidät eheinä takaisin kotiinne.
-Suostutteko siihen?"
-
-"Kyllä me suostumme", sanoivat lapset.
-
-"No niin", sanoi kuningas. "Mitä se tietää, kun valkea koittaa keskellä
-vuoden pimeintä yötä, jolloin kaikki valkeus on kadonnut ja peikot
-hallitsevat maailmaa? Kaukaa idästä näkyy tähti, joka loistaa
-heleämmin, kuin kaikki muut tähdet, ja uhkaa vallalleni perikatoa.
-Sanokaat minulle, lapset, mitä se tähti merkitsee?"
-
-Lotta sanoi: "se on tähti, joka joulu-yönä nousee Betlehemin ylitse
-Juudan maalla ja loistaa ympäri koko maailmaa."
-
-_Kuningas_ sanoi: "miksi se niin loistaa?"
-
-Fredrik sanoi: "siksi, että tänä yönä on Vapahtajamme syntynyt, ja hän
-on se valkeus, joka valaisee koko maailman. Ja tästä alkaa valkeus
-enetä ja kaikki päivät uudestaan pidentyä."
-
-_Kuningas_ rupesi kovasti vapisemaan istuimellansa, ja hän sanoi
-jälleen: "mikä sen valkeuden herran ja kuninkaan nimi on, joka tänä
-yönä on syntynyt ja joka on tullut vapauttamaan maailmaa pimeyden
-vallasta?"
-
-Molemmat lapset sanoivat: "Jesus Kristus, Jumalan poika."
-
-Mutta tuskin tämä oli lausuttu, ennenkuin koko vuori alkoi väristä ja
-vavista ja luhistua kokoon, ja raju tuuli puhalsi suuren salin lävitse
-ja kukisti kuninkaan istuimen, ja tähti paistaa heloitti sisään
-pimeinten rotkojen ylitse, ja kaikki peikot hajosivat kuin varjot ja
-savu, kunnes ei muuta ollut jäljillä, kuin jäinen joulupuu, ja tämä
-alkoi kiiltää ja sulaa, ja korkealta ilmasta rupesivat enkelien äänet
-soimaan kuin kanteleet. Mutta lapset peittivät kasvonsa käsillään
-eivätkä rohjenneet katsahtaa ylös, ja heihin tuli ikäänkuin uni, kun
-jotakuta kovin väsyttää, eivätkä he enää tietäneet, mitä vuoressa
-tapahtui.
-
-Kun he jälleen heräsivät, makasivat he kumpikin vuoteessansa, ja valkea
-paloi pesässä, ja vanha Kaisa, jonka aina oli tapa herättää heidät,
-seisoi vuoteen vieressä ja sanoi heille: "joutukaat ylös, että ehditte
-kirkkoon!"
-
-Fredrik ja Lotta nousivat istualle ja katselivat hämmästyneinä Kaisaa
-tokko hän kenties oli vaan kyynärän pituinen, parta leuassa, ja tahtoi
-tarita heille lohikäärmeen vertä ja koppakiiskin kuoria. Mutta sen
-sijaan he huomasivat, että kahvipöytä tuoreihine joulukakkuinensa jo
-seisoi valmiina, sillä jouluaamuna kaikki lapset saivat kahvia,
-vaikk'ei sitä tapaa muutoin pidetty. Ja ulkoa kuului kulkusten kilinä,
-ihmisiä lähti pitkät jonot kirkkoon, ja valkeita näkyi kaikista
-akkunoista, mutta kaikkein kirkkaammalta loisti kirkko.
-
-Fredrik ja Lotta katselivat toinen toistansa eivätkä tohtineet jutella
-Kaisalle, että he olivat olleet peikkojen joulua viettämässä. Kenties
-hän ei olisi uskonut heitä, vaan nauranut ja sanonut, että he olivat
-nukkuneet koko yön vuoteessansa. Et sinä sitä tiedä, enkä minä sitä
-tiedä, eikä kukaan oikein tiedä, kuinka se asia oli. Mutta jos sinä
-tiedät sen, ja jos minä tiedän sen, niin emme ole kumpikaan sitä
-tietävinämme, ja joll'ei kukaan sitä tiedä, ei myöskään kukaan tiedä,
-tiedätkö sinä sen ja tiedänkö minä sen. Ja nyt sinä tiedät, mitä minä
-tiedän, joka en mitään tiedä, ja hauska olisi tietää, mitä sinä tiedät
-ja tiedätkö sinä enemmän kuin minä tiedän.
-
-
-
-
-KUN ON JUHANNUS.
-
-
-Juhannuksena on vihantaa ja valoisaa elää maan päällä. Silloin kaikki
-linnut laulavat, silloin kaikki puut viheriöitsevät ja aurinko sukeltaa
-järveen sill'aikaa, kun kukko pikimältään ummistaa silmänsä orrella, ja
-nousee taaskin, ennenkun kukko edes on ennättänyt saada sukat
-jalkaansa.
-
-Suomi on niin suuri maa, että pohjoisissa osissa on kesä paljon
-valoisampi ja talvi paljon pimeämpi kuin eteläisemmissä seuduissa. Sen
-vaikuttaa maan erilainen etäisyys päiväntasaajasta, josta saa oppia
-maantieteessä.
-
-Tiirassa, Helsingissä ja Viipurissa täytyy sytyttää kynttilä
-juhannus-yönä, jos tahtoo lukea, ja jos taivas sattuu olemaan pilvessä.
-Mutta Oulussa voi kolmen kuukauden kuluessa lukea kirjaa läpi koko yön
-ilman kynttilää, jos olisi kuinkakin pilvistä. Oli kerran pieni koira,
-joka oli syntynyt Huhtikuun loppupuolella ja siis Heinäkuun lopulla oli
-kolmen kuukauden vanha. Koko hänen elämänsä aikana ei ollut kertaakaan
-pimeä. Kun sitte Elokuu tuli ja yöt rupesivat pimenemään, oli pennun
-mielestä kovin kummallista. Hän luuli, että koko luonto oli kömpinyt
-säkkiin, ja asettautui rappusille ja rupesi haukkumaan pimeyttä.
-
-Juhannus-aattona on poikien tapana olla niityllä pallosilla, ja tytöt
-leikkivät ja tanssivat. Ne, joilla on varaa, saavat tippaleipiä,
-rinkeliä ja mettä, ja köyhät lapset saavat sitä vaan katsella, ell'ei
-joku ja'a osaansa heidän kanssansa. Yöllä palaa korkeilla paikoilla
-tuli, jota Suomessa nimitetään kokoksi ja muutamilla seuduilla
-Ruotsissa Balder'in rovioksi, ja tuli merkitsee, että kaikki ihmiset
-iloitsevat valon ajasta. Kun pimeyden aika on jouluna, palavat
-kynttilät kirkkaina kirkossa, ja se merkitsee, että Herramme Jesus
-Kristus on maailman ijankaikkinen valkeus, joka loistaa kaiken pimeyden
-läpi täällä maan päällä. Mutta juhannuksen aikaan on jumalanpalvelus
-koko luonnossa ja silloin on koko metsä kirkkona, siellä valaisee
-auringon komea lyhty taivaan katolta, sinikellot siellä soittavat,
-kunnianarvoisat männyt saarnaavat, kosken kuohu siellä messuaa, ja
-tuuli soittaa urkuja puitten latvoissa, ja pienet linnut heleillä
-äänillänsä laulavat alinomaa virsiä Jumalan kiitokseksi.
-
-Esipuhe kesän saarnaan on otettu Isä meidän alkusanoista: "Pyhitetty
-olkoon sinun nimes. Lähestyköön sinun valtakuntas. Tapahtukoon sinun
-tahtos niin maassa kuin taivassa." Ja lintujen lauluilla on sanoja,
-vaikka kaikki eivät niitä ymmärrä. Nämä sanat ovat linnut oppineet
-Jumalan enkeleiltä ja ne kuuluvat näin: "Kunnia olkoon Jumalalle
-korkeudessa ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto!"
-
-Mutta kukkaset sanovat toisillensa: "Kuningas Salomo kaikessa
-kunniassansa ei ollut vaatettu niinkuin yksikään meistä."
-
-Totta on hyvä kiittää ja ylistää Jumalaa sekä kirkossa muiden kanssa
-että yksin kamarissaan. Mutta iloista on myöskin, kun koko maa ylistää
-Jumalan hyvyyttä ja kun seisoo päivän paisteessa metsässä ja kuulee
-puitten puhuttelevan toinen toistansa: "katso, me olemme kaikki Jumalan
-lapsia ja mitä me olemme, siksi olemme me tulleet Hänen sanomattoman
-armonsa kautta. Kiittäkäämme ja ylistäkäämme Hänen pyhää nimeänsä!"
-
-Minä tahdon kertoa teille jotakin hauskaa ja kaunista, joka tapahtui
-eräänä juhannus-yönä.
-
-Kaarle Kustaa ja hänen sisarensa Sohvi olivat nukkuneet iltapuolella,
-voidaksensa pitää pienet silmänsä auki, kun yö tuli. Kello 6 illalla
-söivät kumpikin voileipänsä ja lasisen maitoa, ja sitte he menivät
-niitylle palloinensa, sauvoinensa ja heittorenkainensa. Ja he olivat
-kumpikin saaneet isältänsä pienen hopearahan ostaaksensa jotakin hyvää,
-sillä siellä istui tavallisesti muijia, jotka myivät vohvelia ja
-pannukakkuja lapsille.
-
-Niityllä oli monta poikaa ja tyttöä jo ennestään. Siellä oli vallaton
-Valtteri, joka joutui pahaan pulaan kiekkonsa kanssa, ja Kalle, joka
-oli opettanut Kaisalle Euroopan karttaa ja Matti, joka oli puolustanut
-Urholan linnaa ja Emma, joka oli kuullut sinikellojen soittoa, ja Aina
-ja Terese, jotka olivat tavanneet haltijan metsässä. He heittivät
-palloa ja kiekkoja, olivat "leskisillä", leikkivät "haukkaa ja
-kyyhkystä." Ja se oli hyvin hauskaa. Itse varpusetkin, jotka istuivat
-läheisen ladon katolla, visertelivät omalla hauskalla tavallaan,
-niinkuin niiden on tapana, kun niiden mielestä jotakin on oikein
-sukkelaa maailmassa.
-
-Kun nyt Kaarle Kustaa ja Sohvi olivat juosseet väsyksiin asti, sanoi
-veli sisarelle: "tule, niin menemme maantien varrelle muijan luo ja
-ostamme vohvelia rahallani!" -- "Niin, tehdäänpä niin", Sohvi sanoi.
-
-Mutta maantien varrella istui viisi tai kuusi poikaa ja tyttöä, jotka
-par'aikaa ajoivat hottiinsa ja latoivat sokeria vohveleille niin
-paksusti, että kärpäset olisivat voineet ajaa lumiauraa niiden päällä,
-jos vaan olisivat saaneet lupaa.
-
-Aivan lähellä istui pieni, repaleinen kerjäläistyttö, joka ääneti
-katseli vohvelia. Hän ei sanonut mitään, hän ei pyytänyt mitään, mutta
-alinomaa katseli hän sinnepäin ja toisinaan imi hän pieniä sormiaan.
-
-"Sinun on varmaankin kovin nälkä", sanoi Sohvi. "Etkö ole syönyt mitään
-ennen tänäpäivänä?"
-
-Pienokainen istui alussa ääneti eikä tahtonut vastata. Mutta
-lopullisesti sanoi hän: "minä en ole syönyt mitään eilisestä."
-
-"Tässä, ota minun rahani ja osta itsellesi ruokaa", sanoi Kaarle
-Kustaa. "Me olemme syöneet voileivän jo aikaisemmin iltapuolella, ja
-paitsi sitä, on minun sisarellani vielä yksi raha."
-
-"Säästäkäämme minun rahani siksi, kun meidän on enemmän nälkä", sanoi
-Sohvi. "Niin", sanoi Kaarle Kustaa.
-
-Ja sitte lähtivät he taas leikkimään. Mutta tyttönen nyykäytti:
-"kiitoksia, kiitoksia!" Eikä kukaan tiennyt, mitä hän rahallansa osti.
-
-Nyt tuli jo myöhäinen ilta ja muutamat lapset menivät kotiin nukkumaan,
-toiset lähtivät metsään polttamaan kokkoa. Korkeimmalla kukkulalla oli
-iso läjä pihkaisia puita ja muuta, jota sukkelasti saa palamaan ja kun
-aurinko laski, sytytettiin se, ja silloin rupesi tuo iso latomus
-palamaan. Kylläpä se oli komea nähdä! Tummat kuuset seisoivat
-ympärinsä; korkealle tuprusi savua ja liekkiä sinistä yötaivasta kohti
-ja valkean ympärillä tanssivat pienet ja suuret. Iltarastas, joka juuri
-piti laulajaisia metsässä, vaikeni hiljaa; hyttyset olivat niin
-ihastuksissaan, että lensivät suorastaan tuleen ja repo metsässä
-kurkisti varovaisesti kiven takaa, ottaaksensa selkoa, mitä kummallisia
-laitoksia tuo mahtoi olla.
-
-Kun ensimmäiset polttoaineet loppuivat, olivat kaikki pojat valmiit
-laahaamaan sinne uutta ja nyt kuului hoilotusta ja naurua, jo olipa
-oikein iloa metsässä! Mekot ja housut, ne saivat maksaa pidot,
-pihkaisiksi ja nokisiksi kun tulivat.
-
-"Hyi, Kaarle Kustaa!" sanoi Sohvi veljelleen, joka tuli laahaten suurta
-puuta, joka oli puolta pitempi kuin hän itse. "Mitä äiti sanoo, kun
-niin ryötät vaatteesi?"
-
-"Onhan se kyllä paha", sanoi Kaarle Kustaa, vaan ei voinut kuitenkaan
-muuta kuin nauraa. "Tiedätkö mitä, Sohvi? Sinulla on pitkät viikset ja
-vieläpä leukapartaakin noesta. Kylläpä olet oikein kaunis!"
-
-Sohvi oikein pelästyi, kasteli nenäliinansa nipukkaa ja rupesi
-pyyhkimään huuliansa. "Onko jo pois?" kysyi hän.
-
-"Niin, tulevaksi kerraksi", sanoi Kaarle Kustaa, ja pian olikin
-Sohvilla uudestaan viikset, sillä hän tahtoi väkisinkin puhaltaa
-valkeaa, kun ei se oikein ottanut palaakseen.
-
-"Nyt menemme ostamaan voileipää", sanoi Kaarle Kustaa, "sillä minun on
-suunnattoman nälkä."
-
-"Niin tehdäänpä niin", sanoi Sohvi. "Minulla on vielä rahani."
-
-Mutta tällä kertaa seisoi tien varrella pieni poika melkein ilman
-vaatteita, sillä hänen päällänsä oli ainoastaan repaleinen paita.
-
-Ja kun hän seisoi valkean ääressä, oli hänen lämmin, mutta kun hän
-tahtoi auttaa muita kantamaan polttopuita, oli hänen kylmä, että
-hampaat tärisivät, sillä yö-ilmassa oli vilponen, niin kuin useinkin on
-juhannuksen aikana. -- "Miksi et pue enemmän päällesi?" kysyi Kaarle
-Kustaa häneltä.
-
-"Minulla ei ole vaatteita", poika vastasi ja hiipi niin lähelle valkeaa
-kuin hän taisi.
-
-"Semmoinen rehjänä, jolla ei edes ole vaatteita, voisi mennä kotiinsa
-ja panna maata", sanoi pitkä Tuure, joka seisoi siinä lähellä.
-
-"Minulla ei ole kotoa, jossa saisin panna maata", vastasi
-kerjäläispoika.
-
-"Sinulla on kaksi pitkä takkia", sanoi Sohvi Tuurelle, joka kantoi
-päällystakkiansa käsivarrella. "Lainaa toinen pojalle!"
-
-"Lainaa!" naurahti Tuure. "Niin, jos joku maksaa vuokraa takistani,
-niin kyllähän lainaan takkini siksi, kun aurinko nousee."
-
-"Tuossa sen saat", sanoi Sohvi, ja hän antoi Tuurelle hopearahansa. Ja
-takki puettiin pojan päälle ja hänen oli lämmin ja hyvä olla ja
-hauskaa. Mutta ei kenelläkään ollut hauskempi kuin Kaarle Kustaalla ja
-hänen sisarellansa, vaikka he olivat ilman sekä vohvelia, voileipiä
-että rahaa.
-
-Niin paloi valkea koko yön, eikä se yö ollut pimeä. Sillä hetken
-kuluttua puna taivaanrannalla koillisessa rupesi hohtamaan yhä
-heleämmin ja lopullisesti tuli se kirkkaaksi kuin keltaisin kulta.
-"Heti aurinko nousee", sanoi Kaarle Kustaa. "Tulkaa, nouskaamme
-vuorelle paremmin nähdäksemme!" "Missä on takkini? Tahdon takkini",
-huusi Tuure, joka oli ottanut maksun siitä, kun oli tehnyt hyvän työn.
-"Oi, minkälainen narri minä olinkaan!" huusi hän. "Nyt olen kadottanut
-hopearahan, jonka vuokraksi sain!"
-
-Ei ole milloinkaan siunausta siitä, jos ansaitsee rahaa sillä, jota
-köyhille annetaan. Takkinsa löysi Tuure kyllä mäellä, mutta iloista
-mielialaa ei hän löytänyt. Hän oli harmissaan ja tiuskasi kaikille
-ihmisille. Ja vierasta poikaa ei näkynyt enää. Ei kukaan tietänyt,
-mihin hän oli kadonnut.
-
-Kun Kaarle Kustaa ja Sohvi tulivat vuoren korkeimmalle kohdalle,
-näkivät he ihmeekseen, että nuo molemmat köyhät lapset, jotka olivat
-saaneet heidän hopearahansa, olivat siellä ennen heitä. Eivätkä he enää
-näyttäneet köyhiltä eivätkä surullisilta. Tyytyväisyys loisti heidän
-kasvoistaan ja he sanoivat: "Koska te olette olleet hyviä meille, niin
-kiitämme teitä niinkuin ei kukaan ole kiittänyt teitä ennen meitä.
-Asettukaa polvillenne lähelle meitä!" Kaarle Kustaa ja Sohvi
-laskeutuivat polvilleen, vaikka he eivät ymmärtäneet, mitä lapset
-tarkoittivat. He unohtivat, että he olivat sekä nälkäisiä että unisia.
-He ajattelivat: "mitä me nyt saamme nähdä?"
-
-Samassa hiljeni metsä niin hiljaiseksi, että kuuli hyttysen surinan.
-Mutta hyttyset laskivat siipensä, linnut vaikenivat; yksin raju
-koskikaan ei enää kohissut kallioita vastaan metsässä.
-
-Samassa kultainen valo säteili yli koko taivaan kannen ja suuri,
-loistava aurinko kohosi hiljaa taivaan rannalle, ja oli kuin ilon
-värähdys olisi tuntunut läpi koko luonnon. Samana hetkenä kaikki
-luonnon äänet rupesivat taas kuulumaan, hyttyset surisivat, linnut
-lauloivat, koski kohisi ja suuri metsä rupesi suhisemaan.
-
-"Huomatkaa nyt!" sanoivat kerjäläislapset.
-
-Silloin näkivät Kaarle Kustaa ja hänen sisarensa, miten pienet
-läpikuultavat enkelit täyttivät ilman; niitä oli luvultansa miljoonia
-ja legioonia, ja ne liehuivat ylös ja alas kukin holhokkinsa luo, sillä
-jokaisella puulla oli enkelinsä, ja jokaisella kukkasella omansa ja
-jokaisella eläimellä oli oma suojelushenkensä.
-
-Silloin sanoi Sohvi veljellensä: "Näetkö, että kaikilla luoduilla
-olennoilla on suojelushenkensä, joka vie heidän rukouksensa Jumalalle.
-Mutta meillä molemmilla ei ole." "Niinkö luulette", kysyivät
-kerjäläislapset, "Ketä me sitte olisimme? Ettekö jo ymmärrä, että me
-olemme teidän suojelusenkelinne? Ja vaikka te ette ole nähneet meitä
-ennen, niin olette tunteneet meidät teidän sydämmissänne joka kerran,
-kun olette rukoilleet Jumalaa taikka tehneet jotakin hyvää. Juuri me
-olemme levittäneet valkoiset siipemme kätkyenne yli, kun te olitte
-pienet. Me käymme joka hetki teidän vieressänne ja Jesuksen nimessä
-varjelemme teitä kaikesta pahasta tässä maailmassa. Ja me seuraamme
-teitä läpi koko elämänne, jos vaan pelkäätte Jumalaa ja noudatatte
-hänen käskyjänsä kuuliaisuudessa ja rakkaudessa ja rauhassa ja
-totuudessa elämän loppuun."
-
-Köyhäin lasten näin puhuessa tulivat he niin loistavan kirkkaiksi ja
-läpikuultaviksi, että saattoi heidän lävitsensä nähdä auringon ja
-puitten lehdet, kunnes he vähitellen muuttuivat valkeiksi pilviksi
-hohtavassa aamuruskossa.
-
-Ja Kaarle Kustaa ja hänen sisarensa lupasivat jotakin toinen
-toisillensa. He tahtoivat aina elää niin, että heidän hyvät enkelinsä
-saisivat heistä iloa. Ja kun he nostivat silmänsä, kuulivat he metsän
-saarnan ja lintujen virsiä juhannuksen aikaan: "Pyhitetty olkoon sinun
-nimes. Lähestyköön sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi niin
-maassa kuin taivaassa."
-
-
-
-
-KUKKAIN HALTIAN JA AALLOTTAREN SATUJA.
-
-
-1. Kultakärpänen
-
-(Kukkain haltia kertoo.)
-
-
-    Miss' on oravan jäljet ja muurahaistie?
-    Lukin seittiin laaditko silmäsen sie?
-    Mehiläisiä silmäsi nähnyt on.
-    Vaan tunnetko keijuisten tuomion?
-
-    Vähä kärpänen kiilteli kullasta vain.
-    Sanoi ampiaispoika: -- ol' armahanain!
-    -- Mehiläinen on kultani, kiitos vaan...
-    Se nyt kärpäsen kuoletti vaapsellaan.
-
-    Ja kun kuu rupes laaksohon loistelemaan,
-    Tuli keijuiset yhtehen tuomitsemaan,
-    Ja nyt kuolohon tappaja tuomittihin,
-    Mehiläinen sen tuomion täyttikin.
-
-    Vähä kärpänen lehtisen kuihtuneen
-    Sai keijuislaaksossa arkukseen.
-    Suruvirsiä sääsket veisasi.
-    Koko niitty se kastetta kyynelsi.
-
-
-2. Punainen lippu.
-
-(Aallotar kertoo.)
-
-    Ilo Aaltolass' oli riehuva niin,
-    Kun louna vei siskoni tanssijaisiin,
-    Ja he raivosti tanssi... Mut poikanen, kas!
-    Oli karilla seitsemänvuotias.
-
-    Hän ol' uljas, ei vaaraa arvannutkaan.
-    Piti vain punalippua kourassaan.
-    -- Uros aalto, nyt leikimme! Käy sotimaan!
-    Käy pääll', ota lippuni, jos saat vaan!
-
-    Ja nyt lainehet roiski ja räiski ja löi,
-    Karin ympäri raivoissaan elämöi,
-    Mut ne ruhjotuin päin alas vaipui vaan:
-    Sitä poikainen nauroi riemussaan.
-
-    Lumivuorena hyökylaine nyt käy
-    Yli kallion... ei koko karia näy...
-    On poikakin poissa: mä uhmailevan
-    Punalippusen aallolla näin viruvan.
-
-
-3. Jalopeura.
-
-(Kukkain haltia.)
-
-    Jalopeurani, oi!... Saharassa jos sen
-    Olisit jalon nähnyt harppauksen!
-    Oli uljas se päivinä nuoruuden,
-    Erämaan kuningas, pöpö tiikerien.
-
-    Se pit' halpana väijyvän pantterin
-    Sekä myös pahan, pelkurin sakaalin.
-    Jalopeuraa ryntäs se vastahan,
-    Löi maahan norsunkin vahvimman.
-
-    Niin ennen. Nyt kaupunkipaikassa näin
-    Väen virtaavan eläintarhaa päin.
-    Jalopeura, se kauhistus erämaan,
-    Oli pilkkana julkean joukon nyt vaan.
-
-    Hampaitta ja kynsittä karsinassaan
-    Se nyt selkää joukolle köyristi vaan,
-    Sai kuumaa rautaa, ruoskaa sai.
-    -- Jalopeurani, parempi kuolema kai!
-
-    Ja se alkoi ääntäni kuuntelemaan.
-    -- Jalopeurako riemuin ei kaatuiskaan?
-    Vain arvoton kahlitun on elo tää,
-    Noin pilkkaa täynnä ja myös häpeää.
-
-    Lisäs sanani naurua katsojain.
-    Pedon nyt piti hyppiä kissana vain,
-    Ja johtaja nosti jo ruoskaa... Ui!
-    Jalopeura nyt hyppyhyn kuuristui.
-
-    Ja se pyövelinä kimppuun karkasi. Kas,
-    Jalopeurani nyt oli taas kuningas.
-    Tyrannin löi se ja raukenevin
-    Mua katsehin silmäs ja kuolikin.
-
-
-4. Meren syvyydessä.
-
-(Aallotar.)
-
-    Valas purskuva mun oli ratsunani.
-    Syvimpään merehen menin ratsastain.
-    Yhä hiljaa siellä on, on iki yö;
-    Mut on sielläkin Herra ja Herran työ.
-
-    Rumat, kauheat, kolkot sen vuoret on.
-    Väritön muta paksu ja muodoton.
-    Lohikäärmeet hirveät siell' asustaa,
-    Meren viemiä uhreja ahmustaa.
-
-    Ei ääntä, ei niin valon rahtuakaan!
-    Meri määrätön rintaa painoi vaan.
-    Jotakin putos mulle nyt jalkoihin;
-    Minä kummastuin otin sen sylinhin.
-
-    Näkymättömät peikot nielläksehen
-    Sitä pyydysti multa; mä säilytin sen,
-    Ja mä aaltojen pauhuun ratsastin,
-    Valon näin sekä ilmaa henkäilin.
-
-    Ja, kas! hukkunut laps oli mun sylissäin,
-    Mitä armahin tyttö... Sen henkivän näin,
-    Sopet suun, tosin kelmeät, liikahtikin;
-    Pudonneen sen laivasta arvasin.
-
-    Sepä syvään uppos, ei kuollutkaan.
-    Ylös nousin mä rantahan kukkaisaan,
-    Sitä kukkain keskellä suutelin: oi,
-    Ilo suuri! se auki jo silmät loi.
-
-    Niin kaukana, pienenä pilkkuna vaan
-    Lens purje tuulessa joutuisaan.
-    Siell' äiti itkevä seisoen
-    Yhä katseli, katseli vain merehen.
-
-    -- Alas laskeos, laivuri, venhe nyt.
-    Meri tyttöni juuri on ryöstänyt!
-    -- Vene ei täss' auta! mi jää, se jää:
-    Peninkulmaa on syvä seutu tää.
-
-    Mä nyt saavuin vierehen laivan sen;
-    Laps ui yli aallon hymyillen.
-    -- Ulos venhe! Lapsens äiti jo saa.
-    Meri mykkäkin kiitti nyt myös Jumalaa.
-
-
-5. Lähde.
-
-(Kukkain haltia.)
-
-    Hämehessä mun on kivilinnojain:
-    Yli metsän vuoret ne siintää vain.
-    Rusopilviä niillä on aamuisin,
-    Siell' untuvi pohjonen iltaisin.
-
-    Siell' on laaksossa järvi ja honkiakin,
-    Ja järvessä saari on kukkaisin,
-    Ja saarella luola on pylväineen
-    Ja luolassa lähde suihkuineen.
-
-    On lähtehen reunalla valkopää,
-    Satavuotinen prinsessa: kuihtunut tää.
-    Hän laskevi pisarat kaikki vain,
-    Lorinaa tuon lähtehen tarkastain.
-
-    Oli kahdeksantoista hän, kun sotimaan
-    Ritarinsa jo puolesta riens isänmaan,
-    Ja hän vannoin varrota sulhastaan,
-    Kunnes lähteess' ei ole tippaakaan.
-
-    Minun linnani kaukaa haamuittaa,
-    Veden käydessä luolanakin vipajaa:
-    Yhä lähde se tippuvi, tippuvi vain.
-    Yhä varroten laskevi prinsessain.
-
-
-6. Sumusaaret.
-
-(Aallotar.)
-
-    Itämeressä mulla on kareja: nuo
-    Kimaltain ylös aallosta päänsä luo.
-    Ne illan usvassa nousevat,
-    Valoss' aamun aaltohon vaipuvat.
-
-    Kummeksivat rannalla lapset niin:
-    -- Mepä soudamme saarihin siintäviin!
-    Veden siltaa sinne ei pitkältä lie,
-    Peninkulmaa pitkä ei kai se tie.
-
-    -- Mitä, tyttöni, annat, jos soutaisin,
-    Sulle valkokukkasen noutaisin?
-    -- Somimman punaruusuni antaisin;
-    Vaan aamuksi tullos sä takaisin!
-
-    Sumun maahan poika läks soutamaan,
-    Muut lapset rannalla vartosi vaan.
-    Koko yön he vartosi ahkeraan,
-    Vaan ei vene varrottu tullutkaan.
-
-    Kun mä eilen uin sumusaaria päin,
-    Venosen minä aaltoa kyntävän näin.
-    Mies vanha souteli venhossaan,
-    Mut hän kaukana viel' oli satamastaan.
-
-
-
-
-TOTUUDEN HELMI.
-
-Satu, kolme tapausta.
-
-
-Henkilöt:
-
- Kuningas.
- Kuningatar.
- Kuninkaan julistaja.
- Tulpaani, kuninkaan puutarhuri
- Bumburrifex, rosvo, velho ja ihmissyöjä.
- Bumburra, hänen vaimonsa.
- Tähkö, poika,  | Tulpaanin lapset.
- Palko, tyttö,  |
- Nopsajalka, köyhä poika.
- Varma, hänen sisarensa.
- Hunttu Honkasalmelta, mylläri poika.
- Kalle Kukkanen,     |
- Matti Laukka,       | Tähkön ja Palon
- Riikka Kukkanen     | leikkikumppaneja.
- Kasi Aituri, tyttö. |
- Musti, koira.
- Ukkoja, akkoja ja lapsia kuninkaan kaupungista.
-
-
-
-Ensimmäinen tapaus.
-
-Vihreä niitty puutarhurin tuvan edessä. Puutarhan aita näkyy aivan
-vieressä. Tähkö, Palko, Kalle, Matti, Riikka ja Kasi tanssivat. Hunttu
-on liian lihava tanssimaan.
-
-Lapset laulavat.
-
-    Nyt on kevät, hausk' on meidän hypellä
-    Kummuilla ja vihreöillä niityillä,
-    Nythän leivo riemuisena laulahtaa,
-    Tuulen leyhkä koivun oksaa tuudittaa,
-    Jopa raskas kuusikin nyt huojuu.
-    Tuhannet nyt heloittaapi kukkaset,
-    Tuhannet nyt hyppeleepi hyttyset,
-    Nyt on kevät, hausk' on meidän hypellä
-    Kummuilla ja vihreöillä niityillä,
-    Nythän leivo riemuisena laulahtaa,
-    Tuulen leyhkä koivun oksaa tuudittaa,
-    Jopa raskas kuusikin nyt huojuu.
-
-_Kasi_ (lyö Mattia). Untamo!
-
-_Matti_ (lyö Palkoa). Sinä se olet!
-
-_Palko_ (lyö Kallea). Tästä saat!
-
-_Kalle_ (lyö Riikkaa). Riikka sen sai!
-
-_Riikka_ (lyö Tähköä). Tähköpä sen saikin!
-
-_Tähkö_ (lyö Hunttua). Hunttu sen sai!
-
-_Kaikki lapset_. Hunttu sen sai! Huttu sen sai!
-
-_Hunttu_ (joka on istunut ruohossa, nousee kömpelösti ylös). No,
-malttakaahan; tulkaapas tänne, kyllä minä annan takaisin.
-
-(Lapset juoksevat pakoon laulaen:)
-
-    Lipi, lipi, lipi, lipi, hauskaa kansaa,
-    Makkarat soittaa ja rieskat ne tanssaa.
-    Lipi, lipi, lipi, lipi, untamo, Hunttu,
-    Hunttu Honkasalmelta!
-
-_Hunttu_. Malttakaahan, kyllä minä hunttuutan teitä. Vahinko, että söin
-puuroa päivälliseksi; se on varmaan painunut minulle jalkoihin.
-
-(Lapset juoksentelevat pakoon ja Hunttu lönkyttää jäljestä. Tulpaani
-tulee tuvasta, ruiskukannu kädessä.)
-
-_Tulpaani_. Niin, sen kyllä saatoin arvata, nyt ne kelvottomat lapsen
-veitikat taas juoksentelevat ruohoa tallaamassa. Eivät ne muuta tee
-kuin pahuutta päivät päästänsä. Ettekö pysy teillä, sanon minä!
-Uskaltakaapahan käydä mellastelemassa puutarhassa! Koskekaahan vain
-koivun oksaankaan aidan sisäpuolella, niin kyllä minä sitä tanssitan
-teidän seljässänne! (Itsekseen.) Niin, olisipa todellakin kaunista, jos
-he taittaisivat kruunaustulpaanin, jota nyt olen kastellut ja hoidellut
-koko kuusi viikkoa kuin omaa lastani! Se ehtii juuri paraiksi valmistua
-ylihuomeiseksi kuninkaan ja kuningattaren kruunajaisiin. Mitähän
-kuningas sanoo, kun näkee sellaisen ihmeen. Vähintään hän nimittää
-minut suuren auringonruusun ritariksi. Se vasta on tähti, joka kelpaa,
-niin suuri, että riippuu vatsalla asti! Huh, miten kuuma tänään on!
-Jospa täällä olisi ketään, jonka saisin avukseni kastelemaan puutarhaa.
-Mutta nuo lapset, eivät ne koskaan osaa muuta kuin meluta ja
-juoksennella. (Nopsajalka ja Varma tulevat.) Tuossa tulee taas kaksi
-uutta lasta. Keitä te olette? Mitä teillä on täällä tekemistä?
-
-_Nopsajalka_ (nostaen lakkiaan). Me olemme kaksi köyhää lasta, joilla
-ei ole isää eikä äitiä. Isämme oli sotamies, ja hän on kuollut sodassa.
-
-_Varma_ (niiaten). Ja äitimme on myönyt nauriita kuninkaalle. Nyt me
-menemme kuninkaan kaupunkiin etsimään palvelusta.
-
-_Tulpaani_. Katsoppas vain; tuollaisetko nulikat saisivat palvelusta!
-Mutta tosiaan te voitte minua auttaa aivan heti paikalla. Osaitteko
-kastella kukkia?
-
-_Nopsajalka_. Kyllä minä osaan kantaa vettä.
-
-_Varma_. Ja minä aina kastelin äitini nauriita siihen aikaan, kuin
-meillä vielä oli pieni naurismaa.
-
-_Tulpaani_. Hyvä, hyvä. Kastelkaa nyt kukat tuolla puutarhassa, niin
-saatte ruokaa ja yösijan huomeiseen asti. Mutta varokaa tulpaania,
-kuuletteko, varokaa tulpaania! Se säästetään kuninkaan omakätisiin
-kruunajaisiin. Menkää nyt, minä tulen kohta perästä. Varokaa tulpaania!
-(Menee tupaan.)
-
-_Nopsajalka_ (ottaa ruiskukannun). Tule, Varma, niin teemme, kuten hän
-käski.
-
-_Varma_. Se lienee hyvin kaunis tulpaani. Sitä meidän pitää varoa kuin
-omaa silmäteräämme. (Menevät.)
-
-_Tähkö_ (kurkistaa aidan ylitse puutarhan puolelta). Tulkaa tänne, pojat,
-tulkaa tänne, niin narraamme Huntun etsimään meitä!
-
-_Matti_ (aidan takaa). Eiköhän sinun isäsi vain suutu?
-
-_Tähkö_. Mitä vielä? Tulkaa vain!
-
-_Palko_ (aidan takaa). Tulkaa, tytöt, tulkaa vain, älkää ollenkaan
-peljätkö!
-
-_Kasi_ (aidan takaa). Tuossa tulee Hunttu jo!
-
-_Tähkö_ (aidan takaa). Tulkaa, juoskaamme pensasten taakse, että hän ei
-löydä meitä!
-
-(Kuuluu melua aidan takaa puutarhasta.)
-
-_Kalle_ (aidan takaa). Voi, juoksentelit kukkapenkissä!
-
-_Tähkö_. Viisi minä huolin kukkapenkeistä. Tulkaa pois vain, että
-Hunttu ei löydä meitä!
-
-_Hunttu_ (tulee puhkuen ja käy istumaan aidan viereen, pannen toisen
-jalan allensa). Huh, nyt minä olen juossut itseni kuoliaaksi, minä
-aivan hajoan taikka sulan mäsäksi. Tokkohan minulla vielä on jalat
-tallella? Tässä on toinen. Mutta missä se toinen on? Eikö kukaan ole
-nähnyt minun toista jalkaani? Mihin ihmeellekähän olenkaan voinut
-hukata toisen jalkani?
-
-_Lapset_ (tirkistelevät, nenät aidan raoissa, ja laulavat "ukko Noakin"
-nuotilla, siten, että kukin yksikseen vuorotellen laulaa: Hunttu).
-
-    Hunttu, Hunttu, Hunttu, Hunttu
-    Honkasalmelta!
-    Hän kun jauhattaapi,
-    Niin lapset hältä saapi
-    Oikein paljon, oikein paljon
-    Soker'pullia.
-
-_Hunttu_ (puoli itkussa). Malttakaas vähän, eikö kukaan ole nähnyt,
-mihin minulta on pudonnut toinen jalka.
-
-_Lapset_ (laulavat).
-
-    Hunttu, Hunttu, Hunttu, Hunttu
-    Honkasalmelta!
-    Hän kun jauhattaapi,
-    Lapset hältä saapi
-    Oikein paljon, oikein paljon
-    Piparkakkuja.
-
-_Hunttu_. Minä jauhatan sekä pullia että piparkakkuja sille, joka
-löytää minun toisen jalkani.
-
-_Tähkö_ (pistää kepin aidan raosta ja lyö Hunttua sääreen). Tuossa
-sinun toinen jalkasi on!
-
-_Hunttu_ (hypähtää seisomaan). Aijai, mitenkä se koski kipeästi,
-aijaijai! Mutta mitä tämä on? Minullahan taitaa ollakin kaksi jalkaa.
-(Lukee.) Yks', kaks'... Ei, luetaanpas uudestaan: yks', kaks'...
-(hyppii ilosta). Jo minä löysin toisen jalkani! No, jopas löysin toisen
-jalkani! (Lapset meluavat puutarhassa.)
-
-_Tähkö_ (kurkistaa aidan ylitse). Isä tulee! Isä tulee!
-
-_Palko_ (aidan takaa). Kulkaas, tytöt, älkää sanoko, että olimme
-puutarhassa!
-
-_Tähkö_. Niin, pojat, älkää sanoko sitä isälle. (Hän menee taas
-piiloon.)
-
-_Tulpaani_ (tulee tuvasta). Teinpä hyvin tyhmästi, kun lähetin vieraat
-lapset yksinään puutarhaan, Tokkohan ne antavat edes karviaismarjan
-raakaleidenkaan olla rauhassa. (Kurkistaa aidan raosta puutarhaan.)
-Mitä ihmettä, millaista täällä on? Turkkilaisiako siellä on ollut
-mellastelemassa minun kukkapenkeissäni?... Voi tulpaaniani! Voi minun
-tulpaaniani! Voi suurta, kaunista, harvinaisen komeata kukkaani!
-
-_Nopsajalka_ (puutarhassa). Tule pois, Varma: ikävätä tämä on, mutta
-emme me voi sitä auttaa.
-
-_Varma_ (puutarhassa). Odotahan, minä koetan nostaa pystyyn koreata
-tulpaania!
-
-_Tulpaani_ (ulkopuolella). Enkö jo sanonut? Enkö minä sitä jo sanonut?
-Nyt nuo kelvottomat kerjäläispenikat ovat juoksennelleet kuin
-hottentotit minun kukkapenkeissäni, ja tuossa nyt tyttö juuri on
-taittamassa minun kaunista tulpaaniani. Tulkaapas tänne, niin kyllä
-minä teidät opetan!
-
-_Nopsajalka_ (aidan takaa). Tule pois, Varma!
-
-(Tähkö, Palko ja muut lapset tulevat toiselta puolen, ikään kuin
-metsästä.)
-
-_Tulpaani_. Ahah, vai olette tekin tässä? Oletteko olleet penkkejä
-sotkemassa, kelvottomat veitikat? Oletteko olleet puutarhassa, sanokaa!
-
-_Palko_. Emme, hyvä isä, mehän tulemme juuri metsästä.
-
-_Tähkö_. Niin, siellä me leikkelimme itsellemme vihellyspillejä.
-
-_Kasi_. Ja poimiskelimme karpaloita.
-
-_Riikka_ (nykäsee häntä kylkeen). Hyi, miten sinä valehtelet.
-
-_Kasi_. Vaiti, sinä siinä. Oli niin hirveätä kivikkoa siellä metsässä.
-Minulta hävisi sinne toinen kenkä.
-
-_Kalle_. Ja minulta läntistyi kanta toisesta saappaasta.
-
-_Matti_ (hiljaa). Niin, juoksennellessasi sedän kukkapenkeissä.
-
-_Kalle_ (hiljaa). Vaiti, sinä siinä, taikka saat selkääsi.
-
-(Hunttu tulee, koetellen jalkojansa).
-
-_Tulpaani_. Mitä minä huolin teidän kengistänne ja saappaistanne!
-Kunhan vain ette ole olleet puutarhassa.
-
-_Hunttu_. Kyllä se oli niin, että me tosiaankin...
-
-_Kasi_ (sulkee kädellään häneltä suun). Jos et ole vaiti, niin minä
-varastan sinulta jalkasi!
-
-_Palko_. Mitä te, isä, puhutte, onko kuka tehnyt pahaa puutarhassa?
-
-_Tähkö_. Onko kuka tehnyt pahaa meidän tulpaanillenne?
-
-_Tulpaani_. Voi minua onnetonta puutarhuria! Minun kukkani on sotkettu,
-kruunaustulpaanini on katkaistu! Mitähän kuningas tästä sanoo?
-
-_Kasi_. Minä luulin nähneeni kaksi vierasta lasta puutarhassa.
-
-_Kalle_. Niin minäkin. Ja tuossahan ne juuri tulevatkin molemmat, ja
-tytöllä on koko tulpaani kädessä!
-
-(Nopsajalka ja Varma tulevat.)
-
-_Tulpaani_. Te myyrät! Te kaalimadot! Te omenan varkaat! Miten te
-uskalsitte tehdä sellaista tuhoa minun tarhassani? Tiedättekö, että
-kuningas saattaa piiskauttaa sellaisia petoja nokkosilla, ja osaan sitä
-tehdä minäkin!
-
-_Nopsajalka_. Hyvä mestari, kun me menimme puutarhaan kastelemaan
-kukkia, oli kaikki jo sotkettu ja turmeltu. Emme me sille mitään voi.
-
-_Varma_. Ja tässä, hyvä mestari, on tulpaani. Minä kyllä koetin nostaa
-sitä pystyyn, mutta ei se jaksanut seisoa, se oli ihan poikki.
-
-_Tulpaani_. Kuuleppas vain, mitä ne lörpöttelevät, nuo linnunpojat!
-Eivät ole tietävinään koko asiasta.
-
-_Kasi_. Miten viaton tuo tyttö on olevinaan! Ikään kuin eivät kaikki
-tietäisi, että hän juuri taittoi tulpaanin.
-
-_Tähkö_. Ja tuo poika, miten hän teeskentelee! Ikään kuin hän ei olisi
-astua tallustellut kukkapenkeissä.
-
-_Riikka_ (hiljaa). Mutta kuules, Kasi, sinähän juuri talloit?
-
-_Matti_ (hiljaa). Mutta kuules, Tähkö, sinähän juuri juoksentelit, ja
-me tulimme jäljestä.
-
-_Kasi ja Tähkö_. Sinä valehtelet. Nuo ne olivat!
-
-_Kalle ja Palko_. Niin, niin, nuo kerjäläispennut ovat syypäät
-kaikkeen.
-
-_Hunttu_. Malttakaas, nyt minä muistan. Ei ne nuo olleet, vaan...
-
-_Kasi_ (hiljaa). Etkö kuule, että kuningas saattaa piiskauttaa meitä
-kaikkia nokkosilla?
-
-_Hunttu_ (hiljaa). Niin, mutta koska he ovat syyttömät...
-
-_Kasi_ (hiljaa). Jokaisella on oma selkä lähinnä.
-
-_Hunttu_. Se oli vahinko, se, Kasi. Minä jo ihan tunnen, miten nokkoset
-polttavat selkääni.
-
-_Tulpaani_. Kuuletteko te, käärmeen sikiöt? Kuuletteko te,
-lihakärpäset? Kaikki sanovat, että te olitte pahan teossa, ja näinhän
-minä sen omillakin silmilläni.
-
-_Nopsajalka_. Minä sanon teille, mestari, jotakin. Sisareni ja minä
-emme koskaan valehtele.
-
-_Varma_. Kun äitimme kuoli pois meiltä, kutsui hän meidät luoksensa ja
-sanoi: rakkaat lapset, minä olen köyhä, minulla ei ole hopeaa eikä
-kultaa antaa teille kuollessani. Mutta minä annan teille parempaa kuin
-kulta ja hopea; se on kolme lausetta pyhästä raamatusta. Tahdotteko,
-mestari, kuulla ne kolme lausetta?
-
-_Tulpaani_. No, millaiset ne lauseet ovat?
-
-_Nopsajalka_. Ensimmäinen on Viisauden kirjasta, tämä: "_se suu, joka
-valhettelee, tappaa sielun_."
-
-_Varma_. Toinen on Sirakin kirjasta ja sanoo näin: _"Älä koskaan puhu
-totuutta vastaan, vaan anna häpeän tulla päälles, jos sinä viallinen
-olet_."
-
-_Nopsajalka_. Kolmas on myöskin Sirakin kirjasta, ja se on tällainen:
-"_Vastaa totuuden puolesta kuolemaan asti, niin Herra Jumala on sotiva
-sinun edestäs_."
-
-_Tulpaani_. Olivatpa ne kauniit lauseet, mutta uskotteko te myöskin ne?
-
-_Varma_. Uskomme, mestari. Äitimme opetti ne meille kuollessaan.
-
-_Nopsajalka_. Ja siitä te, mestari, voitte käsittää, että me emme
-koskaan valehtele.
-
-_Tulpaani_. Hyvät lapset, minä alan uskoa, että te olette viattomat.
-
-_Kasi_. Kylläpä se on kaunis luottamus, kun tyttö tuossa seisoo,
-tulpaani kädessä!
-
-_Tähkö_. Ja ettekö näe, isä, että pojan jalat ovat mullassa puutarhan
-penkeistä?
-
-(Matti ja Riikka nykivät turhaan heitä vaatteista.)
-
-_Kalle_. Kukapa muu sen olisi tehnyt?
-
-_Palko_. Eihän ketään muita ole käynyt puutarhassa.
-
-_Tulpaani_. Niin, se on totta, se. Ja kuitenkin seisotte siinä
-valehtelemassa minulle vasten silmiä, te kelvottomat, petolliset
-kerjäläispennut! Heti matkaanne niin kauas, kuin tietä kestää.
-Kiittäkää onneanne, että minä en lähetä nimismiestä niskaanne. Putkaan
-teidät pitäisi toimittaa. Turmella tuolla tavalla minun ainoa iloni,
-kaunis kruunaustulpaanini! Mutta odottakaahan, jos vain uskallatte
-hiipiä vielä kaupunkiin, niin minä kerron kuninkaalle, mitä olette
-tehnyt.
-
-_Nopsajalka_. Tule pois, Varma. Älä ole pahoillasi, pikku siskoseni. Me
-kyllä olemme köyhät, mutta me olemme kuitenkin rikkaat niin kauan, kuin
-meillä on äitimme perintö. (He menevät.)
-
-_Tulpaani_. Minä onneton puutarhuri, minähän nyt olen ihan kuin
-kuorittu tulpaani! Mitähän kuningas sanoo, kun hänet kruunataan ilman
-kruunaustulpaania? (Menee.)
-
-_Matti_. Hyvästi jääkää. Minusta ei ollenkaan tuntunut hyvälle, että
-valehtelimme köyhäin lasten päähän.
-
-_Riikka_. Ei minustakaan. Tuntuu ihan kuin neula kaivelisi sydämmessä.
-
-_Palko_. Tekikö sitte mielesi saada selkääsi nokkosilla?
-
-_Tähkö_. Eikä tässä mitään vahinkoa tapahtunut. Päästihän isä ne tyhmät
-lapset menemään rauhassa tiehensä.
-
-_Kalle_. Niin, joutavia. Tulivat vain vähän pahaan maineesen, mutta me
-pääsimme pulasta.
-
-_Kasi_. Te, Matti ja Riikka, älkää luulkokaan, että teillä muka on niin
-ylevät omattunnot! Ken on vaiti ja siten yhtyy kujeesen, kun toiset
-selvittäytyvät pienellä hätävalheella, hän ei ole yhtään parempi
-toisia.
-
-_Hunttu_. Niin se juuri on. Hyi häpeätä, hyi meitä kaikkia! (Lähtee
-menemään pois.)
-
-_Kasi_. Kas Honkasalmen Hunttua! Mihinkä hän nyt lähtee tallustelemaan
-kelvottomilla jaloillaan?
-
-_Hunttu_. Niin, niin, Hunttu raukka on vähän tyhmä, mutta hän näyttää,
-että hän on rehellinen mies.
-
-(Ensimmäisen tapauksen loppu.)
-
-
-
-Toinen tapaus.
-
-Bumburrifexin tupa metsässä. Seinällä riippuu pyssyjä ja sapeleja.
-Pöydällä palaa kynttilä. Uuninluuta seisoo uunin nurkassa. Bumburra
-istuu yksinään, villoja kartaten.
-
-_Bumburra_.
-
-    Nuku, lapsein, nuku vain
-    Kartan piikkein päällä!
-    Villatuppu lapsenain
-    Minulla on täällä.
-    Maailma on, tiedän sen,
-    Niinkuin kartta piikkinen,
-    Nuku, lapsein, nuku vain
-    Kartan piikkein päällä.
-
-    Laps, kun suureks vartut vain,
-    Otan kutrin vienon,
-    Siitä kehrään rukillain
-    Säikeen ani hienon.
-    Aika kuluu, rukki käy,
-    Kasva, suureks ennättäy,
-    Laps, kun suureks vartut vain,
-    Kehrään säikeen hienon.
-
-Mutta tässä minä vain istun karttaamassa enkä ollenkaan muista, että
-mieheni, suuri Bumburrifex, kohta tulee kotiin. Niin, suuri hän on, se
-on varma, mutta hän saisi ennemmin olla pieni, pienempi hiirtäkin, jos
-hän vain heittäisi pahat tapansa. Onpa välistä ikään kuin hiukan ruma
-olla rouvana ryövärillä, ihmissyöjällä ja velholla. Mutta mikäpä tässä
-auttaa? Jokin toimi täytyy jokaisella tässä maailmassa olla. Minun
-ukkoseni on tavallaan kyllä rehellinen mies. Kun hän ryöstää jotakin,
-niin hän aina ottaa toisilta rosvoilta. Hän loitsii vain huviksensa;
-jotainhan hänelläkin pitää olla huvitusta joutohetkinään. Ihmisiä hän
-ei syö koskaan muulloin kuin hyvin nälissään, milloin minulla ei ole
-kylliksi ruokaa kaapissa. Kuten nyt esimerkiksi. Tosiaankaan nyt ei
-olisi hyvä pikku lasten hiipiä tänne, kun minulla on vain yksi ainoa
-kukko padassa. Varsinkaan sotamiesten lasten. No, siitä minun nyt ei
-tarvitse olla huolissani. Metsässä on koiran ilma; sataa, kuin olisi
-taivas auki. Eiköhän Musti parkakin mielellään nyt ryömi kojuunsa
-siellä ulkona.
-
-(Musti haukkuu ulkona hau vau vau!)
-
-_Bumburra_. Vai niin, joko mieheni nyt tulee kotiin. Ja minulla kun on
-vain kukko iltaseksi! Onhan minulla porsaskin, mutta se on jouluporsas,
-se. (Hän avaa oven, Nopsajalka ja Varma astuvat sisään.) Mitä ihmettä?
-Kaksi lasta!
-
-_Nopsajalka_. Hyvä emäntä, olkaa niin hyvä, antakaa yösijaa kahdelle
-köyhälle lapselle! Me olemme läpimärkinä sateesta.
-
-_Bumburra_. Menkää heti tiehenne! Onko meillä tilaa kaikille mieron
-kiertäjille, jotka metsää samoelevat?
-
-_Varma_. Meillä ei ole isää eikä äitiä. Me eksyimme pimeässä, ja metsä
-on täynnä susia.
-
-_Nopsajalka_. Me näimme etäältä tulta ja ilostuimme, kun löysimme
-metsästä tuvan.
-
-_Bumburra_. Ilostuitteko? Kyllä varmaan vähemmän iloitsisitte, jos
-tietäisitte, mihin nyt olette tulleet. Parempi teidän olisi nukkua
-suden pesässä. Mutta pitänee minun katsoa, mitä voin tehdä teille. Jos
-teidät joku syö suuhunsa, niin älkää syyttäkö minua!
-
-_Nopsajalka_. Kuka syödään?
-
-_Bumburra_. Te taikka minä; mutta tuskinpa vain minä kelvannen.
-Tietäkää, että minun mieheni, suuri Bumburrifex, on ihmissyöjä.
-
-_Varma_. Huh, Nopsa, lähdetään pois täältä. Minna pelottaa niin
-hirveästi.
-
-_Nopsajalka_. Emäntä vain meitä vähän pelottelee.
-
-_Bumburra_. Ette te saa jäädä tänne, ettekä te myöskään voi mennä
-metsään susien syötäväksi. No, jääkää sitte tänne. Ehkäpä joku keino
-keksitään, kun vain ette ole sotamiehen lapsia. Minun ukkoni vihaa
-sotamiehiä, he kun eivät anna hänen rosvota rauhassa, ja sentähden hän
-välistä syöksentelee heidän lapsiansa.
-
-_Varma_. Kuuletko, Nopsa, hän on myöskin rosvo!
-
-_Nopsajalka_. Meidän isämme oli sotilas, sitä minä en koskaan salaa.
-Mutta kyllä minä tiedän, että te autatte meitä, hyvä mummo.
-
-_Bumburra_. Aijai, se oli pahempi, se. Ohhoh, lapsi raukat! Mutta kas,
-jouluporsas minun täytyy kuitenkin säästää. (Musti haukkuu: vau vau!)
-Kas niin, pian villakoriin, älkääkä hievahtako, jos henkeänne tahdotte
-säästää. (Hän sulloo heidät villakoriin ja levittää päälle peitteen.
-Musti haukkuu uudestaan.) No, no, Musti, melua vähemmän, kyllä minä
-tulen. (Hän avaa oven. Hunttu kömpii sisään.)
-
-_Bumburra_. Vielä yksi, jolla on kiire joutua hammasten väliin! Nyt
-minulla on viisi suojeltavana: kolme lasta, kukko ja porsas!
-
-_Hunttu_. Mitä? Porsasko? Saanko sylttyjalan? Ohhoh, kyllä tarvitsenkin
-uudet jalat, kun olen juossut omani hajalle. Onko täällä seppää, että
-saisin kelvolliset hevosen kengät jalkoihini?
-
-_Bumburra_. Mikä ihminen sinä olet?
-
-_Hunttu_. En minä ole mikään ihminen, vaan Hunttu Honkasalmelta.
-Mestari Tulpaani ajoi minut pois myllyltä sen tähden, että sanoin
-hänelle: Mestari, sanoin minä, eivät ne köyhät lapset sotkeneet teidän
-kukkapenkkejänne, vaan me muut kaikki yhdessä, sanoin minä. Tähkö
-juoksi ensin penkkien poikki, Kasi taittoi tulpaanin, ja minä sieppasin
-itselleni koko kouran täyden karviaismarjoja, sanoin minä. Sinä
-valehtelet, sanoi Tähkö. Varo sääriäsi, sanoi Kasi. Joko menet tiehesi,
-sanoi Mestari. Ja minä juoksemaan ja juoksin, mikäli tietä riitti, ja
-kun tie loppui, tulin minä tänne jalattomana.
-
-_Bumburra_. Olisipa vahinko tuota makkaraa, hän miellyttää minua.
-(Musti haukkuu.) Pian nurkkaan, tuonne havuluudan taa, äläkä hievauta
-sormesi päätäkään ennen, kuin minä huudan sinua!
-
-_Hunttu_. Miksikä niin, emäntä?
-
-_Bumburra_ (vie hänet nurkkaan). Siksi, että mieheni syö mielellään
-lihamakkaraa. (Ovea jyskytetään). No, no, kyllä minä tulen, jo minä
-tulen. (Itsekseen.) Kyllä nyt on hyvin asiat. Ja minä kun en uskalla
-teurastaa jouluporsasta! (Avaa oven.)
-
-_Bumburrifex_ (tulee).
-
-    No, Burra, mitä laitoit ruoaksen'?
-    Nyt olen aivan läpinälkäinen.
-    Mä kaiken päivää juoksin korpiteitä
-    Ja hirtin suuren joukon ryöväreitä.
-    Ja torpanmuijalle, sen tunnethan,
-    Kadonneen vuohen sijaan ainoan
-    Mä lehmän noiduin punavalkeaisen,
-    Hämille aivan sain sen vanhan naisen!
-    Vaan sano, Burra, mit' on syötävää?
-
-_Bumburra_.
-
-    On kukkopaistia niin möyheää,
-    Pidäthän siitä? Kuinka kumman lailla
-    Oot kaiken päivää ollut ruokaa vailla?
-
-_Bumburrifex_.
-
-    Kaks hiirtä, kissan, koiran joutilaan,
-    Kaks karhunpoikaa. Ei ne paljon riitä.
-
-_Bumburra_ (panee hänen eleensä paistetun kukon).
-
-    Kas täss' on kukko, herkkuile nyt siitä!
-    Se kelpais suuhun vaikka kuninkaan.
-
-_Bumburrifex_ (syödessään).
-
-    Niin, kuninkaan? Nyt hän on huolissaan!
-    Kuningatar myös onneaan ei kiitä,
-    Hän näet hukannut on haltiaan
-    Antaman helmen!
-
-_Bumburra_.
-
-                    Mitä kuulenkaan!
-
-_Bumburrifex_ (nuskii ilmaa).
-
-    Kristityn veri täällä haiseehan!
-
-_Bumburra_.
-
-    Syö, ukkoseni, haista herkkupöytää!
-
-_Bumburrifex_ (syö).
-
-    Nyt julistetaan, ken sen kiven löytää,
-    Ei, helmen, tarkoitan, hän... (nuuskii)
-    Haisee varmaan Kristityn veri!
-
-_Bumburra_.
-
-    Tunnet vaan tuon harmaan
-    Kissani hajun. Syö nyt, rakas ukko,
-    Edessäs onhan kyllä maukas kukko!
-
-_Bumburrifex_ (jyrsii).
-
-    Ken helmen löytää, pääsee armohon
-    Ja salaneuvoksenkin arvohon.
-    Mun mielen' tekee sitä hakea.
-
-(Nuuskii ilmaa ja nousee ylös).
-
-    Mut... ei se koskaan saata olla kissa!
-    On laps, niin laps... (Haistelee).
-
-_Bumburra_ (estellen häntä).
-
-                           Nyt hurmoksissa
-    Oot ukkoseni! Älä pelmua!
-    Se ehk' on Mustin sairas käpälä...
-
-(estelee korin luo menemästä)
-
-    Koriss' on lanttuja vaan kätkössä
-
-(estelee nurkkaan menemästä)
-
-    Nurkassa riippuu vanha lammasnahka.
-
-_Bumburrifex_ (vetäen esiin Hunttua).
-
-    Vai lammasnahka!
-
-_Hunttu_.
-
-                     Kohta tulen, jahka...
-
-_Bumburra_.
-
-    On raukka mennyttä!
-
-_Bumburrifex_ (itsekseen).
-
-                        No oikeinhan
-    Mä saan nyt paistin mitä parhaimman.
-
-_Hunttu_. Armollinen herra ihmissyöjä, säästäkää minun nuori henkeni,
-minussahan ei ole muuta kuin luuta ja nahkaa, kuten näette. Olkaa hyvä,
-syökää ennemmin tuo kelvoton ruma pihakoira, sillä on hyvä turkki, niin
-että tulette lämpöiseksi sisältäkin päin.
-
-_Bumburrifex_. Vastaa nyt: oliko isäsi sotamies?
-
-_Hunttu_. Setäni on mylläri ja hänen nimensä on Mylly Matti; kyllähän
-te, armollinen ryöväri, hänet tunnette, tuntee hänkin kaikki, sekä
-mustalaiset että muut. Menkää hänen luoksensa, niin saatte jauhosäkin,
-joka kelpaa puuroksi, mutta minusta ei tule kunnon velliäkään.
-
-_Bumburrifex_. Jos täällä olisi yksikään sotamiehen lapsi, niin minä
-jättäisin sinut rauhaan.
-
-_Hunttu_ (huutaa). Eikö täällä ole ketään sotamiestä, jolla olisi
-liiaksi joutavia lapsia?
-
-_Nopsajalka_ (kömpien ylös korista). Tässä olen minä, ja minun isäni
-oli sotamies.
-
-_Bumburra_ (itsekseen). No, tuollapa näkyy olevan aika kiire joutua
-illallispaistiksi!
-
-_Bumburrifex_. Kas vain lanttuja, kun nekin rupeavat astuskelemaan! Vai
-niin, oletko sinä sotamiehen poika? Tiedätkö sinä myöskin, että minulla
-on nälkä ja että minä aion syödä sinut heti suuhuni?
-
-_Nopsajalka_. Kyllä minä sen tiedän.
-
-_Bumburrifex_. No, miksi et sitte pysynyt korissa, narri?
-
-_Nopsajalka_. Sen tähden, että sinä aioit syödä Huntun, ja hän puhui
-totta silloin, kuin muut valehtelivat pahaa tekoansa meidän päähämme.
-
-_Bumburrifex_. Eihän vain liene useampia lanttuja korissa? (Nopsajalka
-on vaiti.) Valehtele vähän, poikaseni, hiukan vain, niin sinulle käy
-hyvin maailmassa. Paljohan niitä on, jotka ajattelevat, että pienestä
-hätävaleesta ei koskaan voi tulla vahinkoa.
-
-_Bumburra_ (nykii Nopsajalkaa kyljestä). Valehtele vähän! Valehtele
-vain hiukan!
-
-_Hunttu_ (sysii häntä toiseen kylkeen). No, hyvä ystävä, valehtele
-vähän, kotitarpeiksi vain!
-
-_Nopsajalka_. En, minä en koskaan valehtele. Mutta minä puhun vain
-omasta puolestani enkä ilmase toisia.
-
-_Bumburrifex_. Oletpa sinä aika veitikka. No saatanpahan minä itsekin
-katsoa korista, kun ensin syön sinut. Riisu pois mekkosi, niin maistut
-paremmalta.
-
-_Bumburra_ (itsekseen). Voi, että minulla ei ole muuta kuin yksi
-paistettu kukko!
-
-_Hunttu_ (huutaa). Hän syö meidät! Hän syö meidät! Eikö täällä ole
-yhtään liikoja lapsia.
-
-_Varma_ (kurkistaa korista). Hyvä ihmissyöjä, jättäkää Nopsa rauhaan ja
-syökää ennemmin minut!
-
-_Bumburrifex_. Ahah! Siellä on pikku nauriskin lanttujen seassa. Sepä
-vasta on hyvää herkkua jäljisteeksi!
-
-_Bumburra_ (menee ulos). Ei nyt auta; vaikka se olisi pääsiäisporsas,
-niin pataan se nyt on pantava.
-
-_Nopsajalka_ (sieppaa sapelin seinältä). Jos uskallat koskea minun
-sisareeni, niin minä teen sinulle samoin kuin David teki Goljatille.
-
-_Bumburrifex_. No, mitenkäs David teki Goljatille?
-
-_Nopsajalka_. Hän hakkasi häneltä pään poikki.
-
-_Bumburrifex_ (nauraa kohti kurkkua). Ha ha ha, sepäs oli hauskinta,
-kuin minulle on pitkään aikaan tapahtunut. Vai hakata minulta pää
-poikki! Ei, jo se oli hullua, ha ha ha, ha ha ha!
-
-(Hunttu hiipii Bumburrifexin taakse, pistää jalkakoukkua ja vetää hänet
-kumoon.)
-
-_Hunttu_. Joudu, joudu, Nopsa, tässä on Goljat ja sinä olet David.
-
-_Nopsajalka_ (sapeli ylhäällä). Lupaatko olla tekemättä pahaa kellekään
-meistä? Muuten minun täytyy surmata sinut, ihmissyöjä!
-
-_Bumburrifex_ (yhä nauraen maatessaan lattialla). Malttakaa,
-malttakaa... hi hi hi... minä nauran kuoliaaksi itseni... ho ho ho...
-sepä oli pahinta, kuin koskaan olen nähnyt... uh huh huu, hi hi hi, ho
-ho ho! Urhollinen sankari, säästä toki henkeni!
-
-_Nopsajalka_, Niin, naura sinä vain, mutta lupaa nyt, mitä vaadin,
-muuten....
-
-_Hunttu_ (matkien). Uh huh huu! Ho ho ho! Valehtele vähän, poikaseni,
-niin sinulle käy hyvin maailmassa! Tiedätkö sinä myöskin, että minulla
-on nälkä ja että minä aion syödä sinut heti paikalla! Riisu mekkosi,
-niin maistut paremmalta.
-
-_Bumburrifex_. Ei, tätä minä en enää kestä kauempaa, minä ihan kuolen
-naurusta. Ja kaiken sen harmin lisäksi en ole saanut suuhuni muuta kuin
-yhden laihan kukon.
-
-_Bumburra_ (palaa). Mitä minä näen, ukkoseni makaa pitkänänsä
-lattialla! Uskallatteko te, lapset, leikitellä suuren Bumburrifexin
-kanssa? Ettekö tiedä, että hän voi silmänräpäyksessä muuttaa tiedät
-joka kynnen variksiksi?
-
-_Hunttu_ (hiipien nurkkaan). Huh, minusta tuntuu jo, kuin olisi
-variksen jalka vasemmassa saappaassani!
-
-_Nopsajalka_. Lupaatko olla tekemättä meille pahaa?
-
-_Bumburrifex_. Varsin mielelläni, jos vain saan jotain lisää suuhuni.
-
-_Bumburra_. Kas tästä, rakas ukkoseni, saat jouluporsaan; ei tästä nyt
-kuitenkaan vähemmällä selvitä, arvaan minä.
-
-_Bumburrifex_. Olkoon menneeksi. Niinpä teemme rauhan.
-
-_Nopsajalka_ (pistää sapelin tuppeen). Nyt saatat nousta ylös. Minä en
-hakkaa päätäsi poikki...
-
-_Bumburrifex_ (nousee ylös). Enkä minä syö sinua. Porsas kuin porsas,
-yhtä ruokaa kaikki tyyni.
-
-_Hunttu_ (arvokkaasti Bumburrifexille), Saat pitää mekon ylläsi. Minä
-säästän henkesi.
-
-_Bumburra_. Minä ehdotan jotakin. Me lähdemme kaikki tyyni kaupunkiin
-etsimään kuningattaren helmeä. Kukapa tietää, mitä saattaa tapahtua?
-Kuningatar on saanut sen Totuuden haltialta.
-
-_Nopsajalka_. Me lähdemme mukaan.
-
-_Bumburrifex_. Se on päätetty! Jos minä löydän helmen, tulee minusta
-hoviryöväri, salavelho ja kuninkaallinen ihmissyöjä.
-
-_Hunttu_. Ja jos minä pöydän helmen, tulee minusta Honkasalmen
-Suurhunttu.
-
-_Varma_.
-
-    Tohdinko lapsi parka
-    Korista lähteä?
-
-_Bumburrifex_.
-
-    Äl' ole, lapsein, arka,
-    En pahaa aio mä.
-
-_Nopsajalka_.
-
-    Meit' ei saa pelotella
-    Lapsia soturin!
-
-_Hunttu_.
-
-    On nälkä Hunttusella.
-    Pojalla myllärin.
-
-_Bumburra_.
-
-    Nyt lapset kokoontukoon
-    Iltaista nauttimaan!
-    Muu porsas olkoon ukon;
-    Te saatte syltyt vaan!
-
-_Bumburrifex_.
-
-    Ei, porsas pitää viedä
-    Lapsille etehen,
-    Kun valheest' ei he tiedä,
-    En syö mä heitä, en.
-
-_Kaikki_.
-
-    Totuuden sanan kilpi
-    Vie voittoon ylevään,
-    Vaan kavaluus ja vilppi
-    Ne saattaa häpeään.
-    Kun puhdas omatunto
-    Sun ohjaa elämäs,
-    Niin ihmissyöjän kunto
-    Masentuu edessäs.
-
-(Toisen tapauksen loppu.)
-
-
-
-Kolmas tapaus.
-
-Tori kuninkaan linnan edessä, toisella puolen kaivo, toisella puita.
-Eukko kaupittelee omenoita ja kasviksia. Laukkuryssä myöskentelee
-huiveja ja nauhoja. Pienellä tytöllä on kaupan marjoja. Kerjäläispoika
-anelee ropoja.
-
-_Eukko omenoineen_.
-
-    Nyt täynn' omenoita jo metsikkö on,
-                  Helei!
-    Siell' aarre on herkkusa, arvaamaton,
-                  Helei!
-             No nähkääpäs noita,
-             Ne on ihanoita
-    Ja kauniita, kypsiä myös makioita,
-             Helei, helei, helei!
-
-_Laukkuryssä_.
-
-    Kun joskus sä metsässä käyskentelet,
-                  Helei!
-    Niin ostapa liina ja myös sitehet,
-                  Helei!
-             On tavara kallis
-             Nyt helposta altis,
-    Ken näin hyvän onnen nyt poistua sallis,
-             Helei, helei, helei!
-
-_Tyttö marjoineen_.
-
-    Mä kypsiä marjoja myöskentelen,
-                  Helei!
-    Ja tässä on kaikk' koko rikka'uten',
-                  Helei!
-             Te penninne tuokaa
-             Ja mulle ne suokaa
-    Niin saattepa viljalta herkkuista ruokaa,
-             Helei, helei, helei!
-
-_Kerjäläispoika_.
-
-    Mä pohjolan laps olen, leipää ei,
-                  Helei!
-    Nyt meill' ole, halla kun viljamme vei,
-                  Helei!
-             Vaan Luojamme vakaa
-             Viel' einehen jakaa,
-    Taas aurinko paistava pilvien takaa,
-             Helei, helei, helei!
-
-(Tällä välin ovat Nopsajalka ja Varma tulleet toiselta puolelta.
-Riikka, Kasi, Kalle ja Matti toisella puolelta. Riikka ja Matti, eukko
-ja laukkuryssä panevat rovon kerjäläispojan hattuun.)
-
-_Marjatyttö_. Poika kulta, minulla ei ole rahaa, mutta tästä saat koko
-korini. Jos sinulla on nälkä, niin syö.
-
-_Kerjäläispoika_. Ei ole. Kiitos sulle!
-
-_Nopsajalka_. Ei minullakaan ole yhtään rahaa, mutta minun mekkoni on
-parempi kuin sinun. Tule, niin vaihetamme. (He vaihtavat mekkoja.)
-
-_Varma_. Ja tästä saat minun huivini.
-
-_Kerjäläispoika_. Kiitos, kiitos teille molemmille!
-
-_Kasi_ (Kallelle). Katsos, Kalle, tuossa riippuu punainen nauha ryssän
-laukusta. Tempaa se hiljaa sill' aikaa, kuin minä puhuttelen häntä, ja
-anna sitte minulle.
-
-_Kalle_ (hiljaa). Mutta varastaminen on synti.
-
-_Kasi_. Oh, ken osaa valehdella, hän osaa myöskin varastaa. Eihän sitä
-kukaan tiedä; salataan vain rohkeasti.
-
-_Kalle_. Niin, tosiaankin.
-
-_Kasi_ (ryssälle). Kas, miten kauneita huiveja teillä on! Saanko niitä
-nähdä? Mitähän niistä tahdotte?
-
-_Laukkuryssä_. Temekö hyve huivi tahto vai täme paras? Hyve huiv maksa
-rupla, mutta pikku huiv ottaka viiskymment kopeikka.
-
-(Täll'aikaa Kalle sieppaa punaisen nauhan ja pistää sen salaa Kasille.)
-
-_Kasi_. Ah, miten te olette hyvä. Myöttekö huivin kymmenestä
-kopeekasta?
-
-_Laukkuryssä_. Olka hyve, neljekymment kopeika. Kolmekymment kahdeksa
-kopeik. No, kolmekymment kopeik hyve huiv'. Neuloi, nauhoi, ottake!
-(Etsii nauhaansa.) Voi, minu puna nauha! Poliis, poliis! Turakka vei
-minu puna nauha. (Syntyy melua torilla. Nopsajalka sattuu vahingossa
-kaatamaan eukon omenakorin.)
-
-_Omenaeukko_. Poliisi, poliisi! Minun omenani, minun kultaomenani!
-
-(Puutarhuri Tulpaani tulee Tähkön ja Palon kanssa, kaikki hyvin
-koreassa puvussa.)
-
-_Tulpaani_. Mitä täällä melutaan? Pois, roistot, kuninkaan puutarhurin
-tieltä!
-
-_Tähkö_. Pois, roistot, kuninkaan puutarhurin lasten tieltä!
-
-_Omenaeukko_ (ottaa Kallea nutusta). Sinä se kaadoit minun korini!
-
-_Nopsajalka_. Ei, minä se olin. Antakaa anteeksi, se tapahtui
-vahingossa; mutta jos tahdotte maksua, niin ottakaa minun lakkini.
-(Eukko ottaa lakin.)
-
-_Laukkuryssä_ (Nopsajalalle). Turakka, sine se varasti minu puna nauha!
-
-_Kasi_. Niin, kyllä se oli hän. Kalle ja minä näimme sen ihan omin
-silmin. Eikö totta, Kalle?
-
-_Kalle_ (hämillään). Kyllä se on totta.
-
-_Tulpaani_. Ahah, kyllä minä sen vekkulin tunnen. Hän se juuri taittoi
-minun suuren tulpaanini. Ja nyt hän on vielä lisäksi varastanut.
-
-_Nopsajalka_. Se ei ole totta. Minä en osaa valehdella, ja sen tähden
-minä en osaa varastakaan.
-
-_Tulpaani_. Hiljaa siinä. Tuossa tulee kuninkaan julistaja. Pois meidän
-tieltämme, jotka olemme hovilaisia!
-
-(Julistaja marssii juhlallisesti sisään ja lukee seuraavan
-kuulutuksen:)
-
-Me Amundus kahdeskymmenes, Mesopotamian kuningas, Auringon nousun ja
-laskun suurherra, kuutamon kreivi, Louhelan vapaaherra ja Totuuden
-valtakunnan kuningattaren, suurvaltaisen Veritaan liittolainen, ynnä
-muuta ynnä muuta, teemme tiettäväksi:
-
-    Koska muutamana päivänä
-    Puolisomme, rouva Amandilla,
-    Huulillansa suuren arvoisilla
-    Virvoitusta haki vedestä,
-    Sekä suvaitsi sen armon suoda,
-    Kaivost' tästä janoissansa juoda:
-    Silloin kirpos kuningattaren
-    Koruhelmi kaivoon, pohjaan mennen
-    Ja sen haltiatar Totuuden
-    Oli hälle lahjoittanut ennen,
-    Vahinko siis ylen verraton.
-    Armollinen käskymme se on
-    Valtakunnan väestölle tällen:
-    Kaikki uskolliset alammaiset,
-    Suuret, pienet, miehet sekä naiset
-    Etsiköhöt kalliin helmen jälleen.
-    Siis nyt laskeutukoon jokainen
-    Antamamme määräyksen mukaan --
-    Esteitä ei saakaan tehdä kukaan --
-    Tämän syvän kaivon pohjallen.
-    Toinen toistaan ei saa vahingoittaa,
-    Palkka maksetaan työn jälkehen.
-    Löytääksensä helmen herttaisen,
-    Kunkin tulee parastansa koittaa.
-    Kenen onni antaa löytää sen,
-    Kuninkahan suosion se voitti,
-    Mutta ruhtinatar Totuuden
-    Sanonut on, että vartiana
-    Kaivolla on henki salainen,
-    Ja se kohta merkitseepi sen,
-    Jolt' on päässyt ykskään valhesana,
-    Vaikka vilkahtain vain salamana,
-    Taikka vain kuin pääsky vilkahtaa
-    Kaivost' ylös tullessa on sillä
-    Tumma merkki suunsa ympärillä,
-    Joka kaiken valheen ilmoittaa,
-    Mit' on suusta päässyt milloinkaan,
-    Ja se merkki jääpi olemaan.
-
-Tämä on meidän käskymme ja määräyksemme, joka tapahtui meidän
-linnassamme tänään tämän kuun viidentenätoista päivänä tänä vuonna.
-_Amundus_.
-
-_Kaikki_. Eläköön kuningas!
-
-(Kuningas ja kuningatar tulevat koko seurueensa kanssa ja käyvät
-istumaan valtaistuimille, jotka tuodaan heidän jäljestään sisään.)
-
-_Kuningas_. Hyvää päivää, kansa!
-
-_Kuningatar_. Hyvää päivää, rakas kansa! Kuinka jaksatte?
-
-_Tulpaani_. Kiitos kysymästänne, armollinen rouva kuningatar, siinä
-tuota mennä retuutetaan yksi päivä kerrassaan. Minä tahtoisin, että
-minulla nyt olisi kaunis tulpaani, jonka aioin kasvattaa kruunajaisiin,
-mutta kerjäläispenikat taittoivat sen, ja sitä paitsi he ovat
-varastelleet mitä mistäkin.
-
-_Kuningas_ (Nopsajalalle). Vai niin, mikä sinä olet miehiäsi?
-
-_Nopsajalka_. Minun nimeni on Nopsa ja sisareni nimi on Varma. Isämme
-oli sotamies ja hän kuoli kuninkaan palveluksessa. Meitä syytetään
-syyttä, ja viattomuutemme todistukseksi minä menen alas Totuuden
-kaivoon.
-
-_Kuningas_. Ei, maltahan vähän, poikaseni, kunnes kansa kokoutuu. Sinä
-miellytät minua.
-
-_Kuningatar_ (Varmalle). Sinä näytät kelpo tytöltä. Olisipa vahinko,
-jos sinä jo olisit oppinut valehtelemaan ja varastamaan.
-
-_Varma_. En olekaan, rouva kuningatar. Silloinhan minä en voisi laulaa
-äitini laulua.
-
-_Kuningatar_. No, laulapas äitisi laulu, niin saan kuulla.
-
-_Varma_. En tiedä, uskallanko. Sillä, tietäkääs, kuningatar, se laulu
-on helmestä.
-
-_Kuningas_. Laula sinä vain, tyttöseni, niin on meillä tässä jotakin
-tekemistä odotellessamme.
-
-_Varma_ (laulaa).
-
-    Ol' enkeli pilven reunalla,
-    Hän katseli maailmata,
-    Hän huomasi paljon valhetta
-    Ja vilppiä kauheata.
-    Se koski niin kovin enkeliin,
-    Hän että puhkesi kyyneliin.
-    Oi surkua katkerata!
-
-    Ja kyynel merehen kirvonnut
-    Se helmeksi siellä muuttui;
-    Vuos'tuhannet oli kulunut
-    Se pohjahan yhä juuttui;
-    Se loisteli siellä itsekseen,
-    Vaan keinoa ylös saamiseen
-    Tok' kaikilta yhä puuttui.
-
-    Kun kerran... (vaikenee.)
-
-_Kuningatar_. Laula vain edelleen, lapseni!
-
-_Varma_ (alkaa uudestaan). Kun kerran... (itku kurkussa). Kun kerran...
-
-_Kuningas_. Ahah, jo minä ymmärrän. Sinä olet narrikoinut; sen tähden
-et osaa laulaa laulua loppuun asti.
-
-_Varma_ (nyyhkien). Se oli niin, että... minä viime yönä sain kirpun
-kiinni... ja minä sanoin: nyt saat hypiskellä!... ja sitte... minä
-panin sen... vesilasiin!
-
-_Kuningatar_. Voi sinua viatonta pikku ystävää; suokoon Jumala, että
-sinulla ei olisi kaduttavana mitään pahempaa petollisuutta!
-
-_Tulpaani_. Herra kuningas, tässä saan kunnian esitellä omat lapseni,
-kelpo Tähkön ja siveän kukoistavan Palon.
-
-_Tähkö_ (raapasee jalalla). Nöyrä palvelijanne!
-
-_Palko_ (niiaa ylhäisesti). Nöyrä palvelijanne!
-
-_Kuningas_. Minun mielestäni tuota tähköä ja tuota palkoa tarvitsisi
-vähän puida... Tuohan näyttääkin juuri hyvältä puintikoneelta! Mitä
-väkeä te olette? (Bumburrifex, Bumburra ja Hunttu tulevat sisään.)
-
-_Bumburrifex_. Herra kuningas, minä olen suuri Bumburrifex. Minä olen
-kyllästynyt loitsimaan, rosvoomaan ja syömään ihmisiä vain huvikseni.
-Ja koska te, kuningas, saatatte tarvita minun laistani miestä, niin
-otinpa laukun selkääni.
-
-_Bumburra_. Siihen me aina pistämme kaikki häijyt lapset.
-
-_Hunttu_. Ja minä olen Hunttu Honkasalmelta. Minä olen näin lihonut,
-kun minulla on ollut liian vähä työtä. Sen tähden, kuningas, olkaa niin
-hyvä, tehkää minut poliisimestariksi, että saan juoksennella
-kyllikseni, tavoitellessani kiinni kaikkia maailman roistoja.
-
-_Kuningas_. Hyvä, hyvä, minä otan teidät kaikki palvelukseeni. Mutta jo
-on aika ruveta etsimään helmeä. Julistaja, kuuluta minun käskyni
-kansalle!
-
-(Torven tärähdyksiä. Julistaja kuuluttaa:)
-
-    Kuninkaan se tahto on:
-    Siks' kuin helmi löytyy,
-    Koko kansan kaivohon
-    Alas mennä täytyy.
-
-(Torvimusiikki soittaa marssia ja kaikki, paitsi kuningas, kuningatar
-ja julistaja, laskeutuvat yksitellen kaivoon.)
-
-_Kuningas_. No, nyt on koko minun kansani allikossa.
-
-_Kuningatar_. Mutta, hyvä ystävä, mitenkä heille kaikille on tilaa
-siellä alhaalla?
-
-_Kuningas_. Ole huoletta. Kaivo on alhaalta äärettömän laaja, ja minä
-olen sitä paitsi otattanut pois kaiken veden. Pimeä siellä on kuin
-valheen valtakunnassa, mutta sen tähden loistaa Totuuden helmi vain
-sitä kirkkaammin. Totisin etsijä sen löytää, mutta kaikki valehtijat ja
-petturit saavat elinajakseen merkin. Hyvä haltia on ajatellut minun
-valtakuntani etua. Hän antoi minulle keinon erottaa hyvät pahoista.
-
-_Kuningatar_. Ah, saadaanhan nähdä, löytääkö kukaan Totuuden helmeä!
-
-_Ääniä kaivosta_. Helmi löytyi! Jo helmi löytyi!
-
-(Torven tärähdyksiä. Julistaja kuuluttaa:)
-
-    Kuuinkahan käsky nyt,
-    Koko kansa, kuulkaa:
-    Helmi kun on löytynyt,
-    Kaivost' ylös tulkaa!
-
-(Nyt alkavat kaikki yksitellen kiivetä ylös seuraavassa järjestyksessä:
-Ensin tulevat Nopsajalka ja Varma, pieni musta pilkku poskessa. Varma
-antaa kuningattarelle Totuuden helmen.)
-
-_Kuningatar_. Kiitos, tyttöseni. Minä hyvin iloitsen, että löysit
-helmen. Sinä saat tulla minun omaksi lapsekseni, etkä sitte saa
-narrikoida edes kirpullekaan.
-
-_Varma_. Armollinen rouva, Nopsa ja minä löysimme helmen yht'aikaa.
-
-_Kuningas_. Sinä, Nopsa, tulet minun omaksi pojakseni. Mutta mitä minä
-näen? Onhan sinulla musta pilkku poskessa!
-
-_Nopsajalka_. Voi, herra kuningas, olen minäkin pettänyt. Minä olen
-tehnyt ansoja tilheille ja houkutellut niitä pihlajanmarjoilla, ja se
-oli petollisuutta.
-
-_Kuningas_. Niin, siitä nyt näkyy, että ei kukaan tässä maailmassa ole
-täydellisen puhdas. Kaikki me olemme joskus rikkoneet pyhää Totuutta
-vastaan. Ainoastaan enkelit ovat puhtaat Totuuden kasvoin edessä. Mutta
-kas, tuossahan kömpii joku taas ylös kaivosta.
-
-(Hunttu tulee ylös, mustan renkaan puolikas ylähuulessa.)
-
-_Hunttu_. Voi, herra kuningas, minä valehtelin pelosta, mutta kaduin
-sitte.
-
-_Kuningas_. Sen tähden sinulla on puoli rengasta, poikaseni.
-
-(Riikka ja Matti tulevat ylös, enempi kuin puoli rengasta suun
-ympärillä.)
-
-_Riikka_. Voi, herra kuningas, me emme puhuneet ilmi totuutta...
-
-_Matti_. Me tiesimme, että Nopsa ja Varma olivat viattomat, ja meistä
-oli pahoin, että heitä syytettiin, mutta olimme kuitenkin vaiti.
-
-_Kuningas_. Sen kyllä näen teidän suustanne, lapset.
-
-(Tulpaani nousee ylös, suun ympärys likaisena.)
-
-_Tulpaani_. Voi, herra kuningas, minä olen uskonut valhetta ja
-valhetellut itse, harmista Nopsaa ja Varmaa kohtaan.
-
-_Kuningas_. Sen tähden minä lahjoitan sinun puutarhasi heille.
-
-_Nopsa ja Varma_. Armoa, herra kuningas, armoa!
-
-_Kuningas_. No, saammepahan nähdä, jos hän parantuu. Mutta kuka tuolla
-tulee niin mustana ja hirvittävänä?
-
-(Tähkö ja Palko nousevat kaivosta, molemmilla suuria mustia renkaita
-suun ympärille.)
-
-_Palko_. Voi, herra kuningas, me olemme hirveästi valehdelleet Nopsan
-ja Varman päähän!
-
-_Tähkö_. Voi, herra kuningas, minähän juuri tallasin poikki isän
-tulpaanin!
-
-_Kuningas_. Niinpä Bumburrifex saakoon teidät!
-
-_Nopsa ja Varma_. Armoa, herra kuningas, armoa!
-
-_Kuningas_. Niin, mitenkä olisi! Teidän tähtenne... saammepahan nähdä.
-
-_Kuningatar_. Ai, katsokaas noita! Nehän ovat kuin ilmeiset neekerit!
-
-(Kasi ja Kalle tulevat ylös, Kallella koko kasvot ihan tummanruskeina
-ja Kasilla samoin koko kasvot mustina.)
-
-_Kalle_. Voi, herra kuningas, minä olen valehdellut ja minä olen
-varastanut, mutta minä olen viaton, Kasi narrasi minua.
-
-_Kuningas_. Sinä pikku petturi, et sinä ollenkaan ole viaton, sinä
-varsin hyvin tiesit, että teit pahaa, ja sentähden Bumburrifex viepi
-sinut ihan armotta.
-
-_Kasi_. Se on paraiksi hänelle, herra kuningas. Kas vain sitä
-kelvotonta, miten hän osaakin valehdella minun päähäni, vaikka minä en
-koskaan ole tehnyt kellekään pahaa!
-
-_Kuningas_. Vai niin, vaikka olet mustin kaikista! Mikä punainen nauha
-tuossa riippuu sinun hameesi taskusta?
-
-_Kalle_. Se on se nauha, jonka hän käski minun ottamaan laukkuryssältä.
-Ja sill'aikaa, kuin minä varastin, puheli hän ystävällisesti ryssän
-kanssa, ollen muka ostelevinaan.
-
-_Kasi_. Sinä valehtelet. Minä sanon, että sinä valehtelet pitkin
-pituuttasi! Voi minua viatonta tyttö raukkaa! (On itkevinään.) Hän on
-pistänyt nauhan minun taskuuni, voidakseen syyttää minua.
-
-(Bumburrifex tulee ylös. Hänellä on monta mustaa rengasta, vaan ei
-pahimpia.)
-
-_Kuningas_ (Kasille). Valhe on synti ja varastaminen on synti. Vielä
-suurempi synti on houkutella toisia valehtelemaan ja varastamaan. Mutta
-suurin kaikista synneistä on teeskennellä ystävällisiä sanoja ja
-kuitenkin pettää kanssaihmistänsä. Katsopas tuota ihmissyöjää. Hän on
-rosvonnut ja tehnyt monta pahaa työtä, vaan ei kuitenkaan ole niin
-musta kuin sinä. Ja sen tähden hän saakin ottaa sinut ihan armotta ja
-säälittä.
-
-_Nopsa ja Varma_. Armoa, herra kuningas! Armoa, armoa, herra kuningas!
-
-_Kuningas_. Kuningas voi armahtaa murhamiestä ja ryöväriä, mutta
-kavallus on kauhein synti eikä siitä saada armoa taivaassa eikä maan
-päällä. Ota hänet, Bumburrifex!
-
-_Kasi_. Ne valehtelevat, ne valehtelevat, kaikki ihmiset valehtelevat!
-Uskallapahan vain koskea minuun! Minä raavin sinua!
-
-_Bumburrifex_ (ottaa Kasin ja Kallen ja lähtee viemään heitä pois). Kas
-niin, tulkaa vain pois! Nyt minä kerrankin saan kunnon aamiaisen
-hyvällä omallatunnolla.
-
-(Tällä välin ovat Bumburra ja kaikki muut nousseet kaivosta, kasvot
-enemmän tai vähemmän likaisina.)
-
-_Kuningas_. No, nyt olemme tehneet oikeutta ja saatamme olla jälleen
-iloiset. Kas, tuossahan tulee koko kansani ylös allikosta, ja kaikki he
-tarvitsevat tänään pesuvettä. Niin, kukapa tietää, mitenkä olisi käynyt
-itselleni, jos olisin pistäytynyt Totuuden kaivoon? Nyt täällä pidetään
-kruunajaiset ja suuret kestit. Kaikki eukot saavat kahvia ja kaikki
-lapset lättyjä. Prinssi Nopsa saa juoda kaikkein ripeiden poikain
-maljan ja Honkasalmen Hunttu juoksennelkoon tarjottimen kanssa.
-
-_Hunttu_. Eläköön kuningas!
-
-_Kuningatar_. Ja prinsessa Varma toimittaa nukenhäät kaikille kelpo
-tytöille. Mutta, pikku Varma, millainen olikaan sen äitisi laulun
-kolmas värssy?
-
-_Varma_. Niin, nyt minä muistan. Näin se oli:
-
-    Kun kerran souteli lapsonen
-    Vesillä kauniilla säällä,
-    Niin helmi nous' ylös herttainen
-    Ja kiilsi aaltojen päällä.
-    Sen helmen lapsonen otti nyt,
-    Se kirkkast' on yhä säteillyt
-    Maailman valona täällä.
-
-_Kaikki_.
-
-    Sä helmi kaunoinen taivainen,
-    On tähden kirkkaus sulla;
-    Sä lailla enkelin kyynelen
-    Maan tomuhun tahdoit tulla;
-    Oi, pyhä Totuus, valaise
-    Mieltämme, että me voisimme
-    Jumalan lapsina olla!
-
-(Kolmannen tapauksen loppu.)
-
-
-
-
-JOULUYÖ.
-
-
-Kaikkihan tuntevat joulu-ukon, mutta kuka tuntee joulupukin? Ennen oli
-hän lasten hyvä ystävä, kun hän nelinkontin ryömi aatto-iltana saliin,
-yllänsä tuuhea turkki ja leuvassa pitkä parta, sarvina puulusikat,
-kantaen koriansa, joka oli täynnä kauneimpia lahjoja. Nyt hän jo on
-tullut vanhanaikaiseksi ja jättänyt virkansa joulu-ukolle, joka astuu
-kahdella jalalla eikä ole säästänyt pukin tuntomerkeistä mutta kuin
-turkin ja parran. Ajat muuttuvat, iloinen joulu muodostelee itseään
-monella tavalla toisenlaiseksi. Mutta vaikkapa joulupukki ei enää
-käykään niissä paikoissa, joissa on ennen käynyt, niin hän sen sijaan
-käy toisissa paikoissa; jossakin hänen pitää käydä, sillä hänen
-virkansa tässä maailmassa on astua, astua, astua lakkaamatta.
-
-Kukas se joulupukki on? Niin, jospa se tiedettäisiin! Minä panen vetoon
-kolmekymmentä rusinatötteröä vanhaa veskunan sydäntä vastaan, että sinä
-et osaa sanoa, kuka joulupukki on. Jos sinä tiedät sen sanoa, niin saat
-kolmekymmentä rusinatötteröä; mutta jos et sitä osaa sanoa, vaan minä
-osaan, niin minä saan sinulta vanhan veskunan sydämmen. Ja siitä
-saattaa kasvaa puu ja silloin minä myöskin saan kaikki ne veskunat,
-jotka siinä puussa kasvavat. Ja paitsi näitä veskunoita saan minä
-myöskin kaikki ne puut, jotka niistä kasvavat, ja sitte niiden
-lukemattomain puiden veskunat, ja kaikki puut ja veskunat, kuin aikain
-kuluessa kasvaa näistä lukemattomista veskunoista, se on koko maailman
-veskunat. Uskallatko lyödä sellaista vetoa.
-
-Kukas se sitte on se joulupukki? Ahah, oletko utelias? Pitääkö minun
-sanoa se sinulle? Mutta jospa menetät vedon? Ei, älä uskottelekaan,
-että Antti tai Maija on pukeutunut turkkiin joulupukiksi! Ikäänkuin
-minä sitä en tietäisi. Ikäänkuin minä en olisi löytänyt hänen
-tarinaansa vanhasta joululahjain käärepaperi-korista vinniltä silloin,
-kuin olin kahdeksan vuoden ijässä. No, saat kuulla sen tarinan; ei se
-olekaan pitkä.
-
-Oletko lukenut joulupäivän evankeliumin? No, tietystihän sen olet
-lukenut; mitenpä sinä muuten tietäisitkään, mikä joulu on? Ei joulu ole
-joululahjat, ei se ole kynttilöillä koristettu kuusi; joulu ei ole
-lipeäkala, puuro ja torttu, eikä myöskään vapaus kaikista
-läksyhuolista, eikä kirkon monet kynttilät ja kaunis virsi, ei, kyllä
-joulu on paljon, paljon enempi, ja sen saat kuulla joulupäivän
-evankeliumista. Mutta se on niin suurta ja ylevää, että se ei voi sopia
-pieneen satuun. Minä sentähden kerron sinulle jotakin jouluyöstä,
-pyhästä yöstä.
-
-Oli se aika vuodesta, jolloin talvi peittää koko pohjolan lumivaippaan.
-Etäisessä Ruotsissa ja tuntemattomassa Suomessa oli jäätävän kylmä,
-mutta lämpöisessä Juudaanmaassa oli talviyö samanlainen kuin lokakuun
-yö meillä. Lähde kiehui ennellään, puut seisoivat vähän untelompina
-kuin ennen, mutta pudottamatta lehtiänsä; ylinnä vuorten kukkuloilla
-näkyi vähä lunta, mutta laaksoissa oli ruohonkorsia vielä jäljellä
-karjalaumoille. Luonto ei ollut valekuollut niinkuin pohjoisissa
-maissa; se vain levähti kesäkuuman jälkeen; se makasi kuin onnellinen
-lapsi; se lapsi oli heittänyt peitteensä eikä sitä kuitenkaan palellut.
-
-Oli ihmeellisen hiljainen ja rauhallinen yö. Se oli tullut äkisti,
-niinkuin yö etelässä aina tulee, viipymättä, hämärtämättä. Aurinko
-vaipui taivaanrantaa kohti ja vielä oli täysi päivä; se vaipui
-taivaanrannan taa ja silloin tuli yht'äkkinä pilkko pimeä. Tähdet
-alkoivat välkkyä taivaalla kuin kynttilät, ei yksitellen niinkuin
-meillä, suurimmat ensin ja pienimmät viimeksi, vaan kaikki yht'aikaa,
-ikäänkuin esirippu äkkiä nousisi ylös ja sen takaa loistaisi kaunis
-ilotulitus. Vuorilla, joissa ilma oli tummansininen ja läpikuultavampi
-kuin ohuin lasi, loistivat taivaan tähdet suurimmassa komeudessaan ja
-kuitenkin niin ihmeellisen rauhallisina, kuin yksikään niistä ei
-tahtoisi kiiltää toistansa loistavammin. Heikoimmat kiintotähdet
-tuikkivat yhtä rakastettavan iloisesti kuin suuret salaperäiset
-auringot äärettömän etäältä. Sirius iski silmää heikolle linnunradan
-valonhämylle, ikäänkuin sanoen: "valvo, älä nuku, nyt meidän täytyy
-kaikkein loistaa Jumalan kunniaksi!" Ja suuri täyskuu, joka muuten niin
-kopeasti purjehtii taivaankantta pitkin, hiivi nyt kuin varpaillaan,
-koettaen olla peittämättä ainoatakaan tähteä kultakilpensä taa.
-
-Paimenet kaitsivat laumojansa laaksossa Betlehemin vuorten juurella ja
-näkivät uuden, suuren ja komean tähden nousevat ylös ilman kannelle
-aivan keskelle. He olivat valvoneet yönsä kedolla, tähdet olivat heidän
-uskolliset ystävänsä, mutta tätä uutta tähteä he eivät tunteneet. Ja
-heidän ihmetellen ajatellessaan, mitähän se merkitsi, tuli heille se
-iloinen sanoma enkelien laulussa, joka kerrotaan joulupäivän
-evankeliumissa.
-
-Eräällä paimenella oli kanssansa kaksi pientä lastansa, poika ja tyttö,
-ja hän oli tehnyt heille pehmoisen vuoteen ylös vuorenrotkoon. "Pukki",
-sanoi paimen suurelle vahvasarviselle pässilleen, "katso minun lapsiani
-sill'aikaa, kuin minä pikimmältään käyn kaupungissa! Minä laittelin
-heille palsamiheiniä alaseksi tuonne koloon, että heillä olisi hyvä ja
-lämmin maata. Katso, ett'ei kukaan laumasta pääse syömään heidän
-vuodettansa!"
-
-Pukki oli laiska, uninen ja vihainen. Hän ei uskaltanut olla
-tottelematta, mutta ajatteli itsekseen: "pitääkö minun nähdä nälkää
-tässä huonolla laitumella, kun paimenen kannattaa makuuttaa lapsiansa
-palsamiheinillä?"
-
-Hän äkeissään asettui luolan eteen vartioimaan. Ei paimen eikä pukki
-silloin vielä tiennyt, että oli jouluyö. Koko luonto sen jo kyllä
-tiesi; enkelit olivat tuoneet käskyn, että sinä yönä ei kenenkään
-pitänyt tekemän mitään pahaa kellekään elävälle olennolle.
-
-Susi astua luntusti hiljakseen vuorten välistä polkua, katsoa mulkautti
-turvatonta laumaa, mutta käveli rauhallisesti ohitse. Leijona tuli
-purolle sammuttamaan janoansa, näki nukkuvat karitsat, mutta ei
-koskenut heihin. Hyena kulki samoja jälkiä, ja nuuhki rotkossa lapsia,
-mutta hiipi hämillään pois. Öljypuu sanoi hämähäkille, joka paraillaan
-kutoi verkkoaan oksien välille: "Varo, ett'ei yhtään kärpästä tartu
-verkkoon, sillä tänä yönä sinä et saa pyytää mitään saalista!" Rotkossa
-kasvava mänty sanoi juuressaan hiipivälle skorpionille: "pistä piiloon
-pistimesi; tänä yönä et saa pistää ketään!" Puukko sanoi vesakossa
-rosvolle: "älä koske minuun; tänä yönä ei kukaan saa vuodattaa verta!"
-Maitosarvi sanoi imevälle kapalolapselle: "ai, loukkasinko sinua? Anna
-anteeksi, vahingossa niin kävi!" Suoruoho sanoi sisiliskolle: "matele
-varovasti minun korteni ylitse, sillä tänä yönä ei ole lupa katkaista
-pienintäkään lehteä!" Yön sumu sanoi heinäsirkalle: "peittäydy
-kuivaneen palmunlehden alle siksi aikaa, kuin minä ehdin kulkea ohitse,
-ett'ei äänesi sorru minun kosteudestani!" Ja ruoho sanoi nälkäiselle
-pukille: "malta, maltahan vähän, syö minut huomenna; tänä yönä et saa
-purra minua!"
-
-"Mitä sinä loruat?" ärähti pukki. "Kukin on itseään lähinnä. Pitääkö
-minun makailla tässä nälkäisenä kivikolla, vaikka paimenen lapset
-makaavat tuossa palsamiheinillä?"
-
-"Niin, tuossa ne tosiaankin makaavat minun ruoallani!" sanoi pukki,
-kurkistaen rotkoon. "Miten lapset voivatkin olla tyhmät. Eiväthän ne
-älyä edes syödä ruohoakaan!"
-
-"Jospa minä ottaisin vain suun täyden noita palsamiheiniä?" ajatteli
-pukki hetkisen päästä itsekseen. "Eihän sitä kukaan huomaa. Pienoisen,
-yhden ainoan huonosen heinätullon. Mum, mum... merkillistä, miten
-hyvältä se maistuu!"
-
-Pukki söi suun täyden, sitte toisen ja vielä kolmannenkin, vetäen
-heiniä pois makaavain lasten alta. Viimein ei enää ollut jäljellä muuta
-kuin yksi pienoinen tullukka. "No, tuosta nyt ei ole mitään apua, kyllä
-lapset ilmankin makaavat", ajatteli pukki ja vetäsi senkin pois.
-
-Silloin heräsivät lapset, tunsivat vieressään pimeässä pukin sarvet ja
-alkoivat huutaa. Pukki vihastui. "Mitä siinä älisette?" sanoi hän ja
-puski heitä.
-
-Samassapa jo paimen palasi. "Pukki", sanoi hän, "pukki parka, mitä olet
-tehnyt? Etkö tiedä, että nyt on jouluyö? Nyt on rauha koko maan päällä,
-sinä yksin olet rikkonut maan rauhaa! Sentähden sinun itsesi pitää
-rauhatonna kuljeksiman maan päällä ja sovittaman rikoksesi pikku lapsia
-kohtaan, kunnes heidän rukouksensa saavat sinut vapautetuksi."
-
-Heti pukki tunsi tuomion käyvän toteen. Hän juoksi vuorille, muita
-vaipui horroksiin ja selvisi vasta seuraavana jouluyönä, jolloin hänen
-täytyi lähteä pitkälle kävelylleen. Ja niin hän vaeltaa vielä nytkin
-joka jouluyönä ympäri maailman ja kuulee luonnon äänien sanovan toinen
-toiselleen: "nyt on jouluyö, tänä yönä ei kukaan saa tehdä pahaa
-toiselle!" Sen kuulee pukki eikä voi päästä ääniä kuulemasta, sillä
-niitä kuuluu sinä yönä kaikkialla: vuorilla, laaksoissa, metsissä ja
-tasangoilla, korkealla ilmassa ja alhaalla meressä. Pukki, joka
-yksinään on rikkonut maan rauhaa, kävelee nälissään tietänsä eikä kasva
-ainoatakaan palsamiheinän kortta hänelle koko maan päällä. Mutta hän
-tietää ketä etsii, hän käy lasten luona sovittamassa, mitä oli rikkonut
-paimenten lapsia kohtaan rotkossa. Hän koettaa kaikin tavoin päästä
-heidän suosioonsa, tuo heille kauneimpia joululahjoja, mutta kuitenkin
-he harvoin muistavat kiittää häntä. Joulupukki raukka, kun muut ovat
-iloiset, suree hän: hän tulee niin ikävöitynä ja lähtee ihan
-unhotettuna; hän tulee rikkaana ja lähtee pois tyhjän korin kanssa.
-Sitä lapset eivät ajattele; he tuskin muistavat, mitä tapahtui eilen;
-mitenkä he sitte muistaisivat sitä, joka tapahtui lähes kaksi tuhatta
-vuotta sitte? Nyt kuitenkin tiedät, kuka pukki on, ja nyt minä voitin
-sinulta kaiken maailman veskunat. Ja kun kaikki ne veskunat pannaan
-kasvamaan (ell'ei niitä kukaan ole sitä ennen syönyt), ja kun kaikki ne
-kasvavat veskunapuiksi ja kaikki ne veskunapuut taas kasvavat uusia
-veskunoita ja uusia veskunapuita, niin joulupukki yhä vielä kävelee
-ympäri maailmaa ja sanoo lapsille jouluyönä:
-
-    "Vähän heiniä suo!
-    Panen vuoteihin nuo.
-    Minä lapsilta vein
-    Varastain omaksein,
-    Sitä taas takaisin
-    Minä nyt kokisin.
-    Jos mä heiniä saan,
-    Sinä helmiä vaan
-    Sekä kultiakin
-    Saat taas kypärin
-    Tänä yönä kun jouluyö ompi."
-
-
-
-
-PIENTEN LINTUJEN VALITUS.
-
-
-    Me saavuimme mailta vierailta,
-    Helteisiltä Niilin rannoilta,
-    Hedelmiltä Atlaan, laavoilt' Etnan
-    Ja kuuman Saharan hiedoilta.
-
-    Me saavuimme palmuin lehviltä,
-    Ikuisilta kukkakentiltä;
-    Ja rannoilla, joill' ei hanget säily,
-    Me muistimme Suomen kevättä.
-
-    Me vaihdoimme kylmään Pohjolaan
-    Hedelmäpöytämme herkukkaan.
-    Väristen ennemmin, nälkää nähden,
-    Istuimme koivuissa kotimaan.
-
-    Meill' ollut ei kulta-aarteita,
-    Joit' oisimme tainneet tarjota,
-    Siis lauloimme kilvan, riemumielin,
-    Vaan Suomelle kevätlaulua.
-
-    Me hankimme oksan pienoisen,
-    Ja sammalta pesäks hiukkasen;
-    Siin' aioimme rauhass' asuskella
-    Ja laulaa riemua keväimen.
-
-    Vaan tään kylän lapset ynseät,
-    Niin julmat ja sydämettömät,
-    He pesämme maahan nakkasivat,
-    Meilt' ainoan suojan särkivät.
-
-    Me lauloimme heille keväällä,
-    Ja riemun ja toivon hetkinä.
-    Oi jospa ei maksais kenkään heille,
-    Kuin meille he maksoi virrestä.
-
-    Se leikkiä kenties heille vaan;
-    Mut hirveä työ se tosiaan,
-    Sen Jumala heille anteeks suokoon!
-    Me lauloimme suloks Suomenmaan.
-
-
-
-
-KAUNIINTA METSÄSSÄ.
-
-
-Niin, kauniina kesä-aamuna se oli ja aikaisin olikin: luulen, ett'ei
-kello ollut enempää kuin viisi, sillä aurinko oli vielä alhaalla ja
-koivun varjot näyttivät pitkiltä viheriällä nurmella. Isä ja äiti eivät
-sallineet, että nukuimme kauan aamusilla, ja kotona oli vanha
-kalastaja, jonka oli tapana kello neljän aikana huutaa ikkunamme takaa:
-"nouse nuottasille! nouse nuottasille!" ja nuolen nopeudella nousimme
-vuoteelta; kyllä alussa tuo tuntui raskaalta, vaan lopuksi ymmärsimme,
-että on totta, mitä vanhat ihmiset sanovat: "aamuhetki kullan kallis."
-Niin, niin, siksi tulee kauniisti käydä levolle jo yhdeksän aikaan
-illalla.
-
-Useinkin on mielestäni tuntunut siltä, kuin ei ensinkään pitäisi nukkua
-näinä ihanoina, valoisina kesä-öinä, jotka kirkkaudesta säteilevät, ja
-jolloin kaste kimaltelee ruohossa ja linnut laulavat. Silloin
-nukkumiseen menettää monet kauniimmat hetket elämästään. Mutta niin nyt
-kerran on, sitä ei kukaan voi auttaa: nukkuahan sitä täytyy. Kuningas
-Fredrik Preussissa oli hyvin ahkera mies ja häntä harmitti, että hän
-nukkumiseen menetti kolmannen tahi neljännen osan elämästään. Siksi
-päätti hän totuttaa itseään siihen, että pääsisi tuommoisesta pahasta
-tavasta. Ensi yön hän teki työtä ja se kävi päinsä. Toisenkin yön teki
-hän työtä vähääkään nukkumatta, ja nyt luuli hän jo saaneensa aikaan
-jotain eriskummallista.
-
-Vaan mitäpä tapahtui? Kun hän seuraavana päivänä istui suuren
-hallituspöytänsä ääressä ja valtakunnan korkeimmat virkamiehet
-rupesivat puhumaan tärkeistä hallitusasioista, huomasivat he, miten
-kuningas rupesi nyökyttämään päätään... ja niin hän nukkui siihen
-paikkaan, istuessaan kuninkaallisessa korkeudessaan.
-
-Siksi ajattelen, että meidän tulee tehdä, niinkuin luonto tahtoo. Ja
-onhan uni kallis lahja väsyneelle, sairaalle ja murheelliselle; mutta
-siltä ei pidä laiskotella kauniina kesä-aamuna, vaan silloin on paras
-mielessään kuvata, että vanha kalastaja seisoo ikkunan ulkopuolella
-huutamassa: "nouse nuottasille! nouse nuottasille!"
-
-Mutta pitihän minun sanoa, miten oli aamulla metsässä. Niin, siellä oli
-viheriää ja raitista ja hyvin suloista. Siellä oli monenlaisia puita,
-alkaen pilviin ulottuvasta hongasta, joka kerran vielä aikoo korkeaksi
-mastopuuksi, tuohon nystyräiseen katajapensaasen asti, joka lohdutti
-itseänsä sillä, että muka hänkin voisi kohota puuksi, jos karsittaisiin
-oksat ja latva sidottaisiin paaluun; vaan, näetsen, siitä minä en
-huoli, sanoi hän; enemmän rakastan vapauttani. Ajattelepas, jos olisin
-puu, niin lapset eivät ulottuisi minuun, kun tulevat poimimaan katajia
-ripotellaksensa tuvan lattialle pyhä-aamuna.
-
-"Se onkin ainoa, mihin sinä kelpaat", sanoi kuusi, joka isostellen
-seisoi hänen ääressään. "Sinä olet omiasi poljettavaksi, raukka",
-arveli kuusi.
-
-"Mitäpä siitä?" sanoi katajapensas. "Onhan siinä kyllä, että voin
-ihmisiä ilahuttaa hyvällä metsätuoksullani. Sitä paitsi kelpaan
-savutusaineeksi, sääskien karkoittamiseksi ja kelpaanpa vielä kaareksi
-poikien jousipyssyyn ja minun marjoistani keitetään nestettä ja siitä
-tehdään siirappia ja sitten..."
-
-"Äläpäs nyt. Ole vaiti", sanoi pihlaja, "kuuluu kovin itserakkaalta,
-kun noin luettelee ansioitansa. Tahtoisinpa tietää, kuka on kauniin
-täällä metsässä. Mitä sinä siitä sanot?" Ja silloin pihlaja somasti
-ravisteli tuuheita, valkoisia oksiansa, sillä hän oli juuri nyt
-parhaimmassa kukoistuksessaan juhannuksen aikaan.
-
-"Sitäpä sopii kysyä", korotti äänensä tuomi, sillä hän oli niin
-valkoinen, kuin olisi hän juuri ollut lumisilla; hän kukki, näet,
-hänkin juuri par'aikaa. "Miettikäämmepä tarkoin, kuka meistä mahtanee
-olla kauniin", hän sanoi. Ja samassa levisi tuomen lumivalkoisista
-kukista suloisin tuoksu.
-
-Koivun mielestä oli tuo hyvin viisaasti puhuttu, sillä hän oli
-kauniisti järjestänyt pitkät, viheriät hiuksensa ja heilutti kepeästi
-kiharoitansa hiljaisessa aamutuulessa. "Minä olen ihan varmaan
-kauniin", ajatteli hän salaa itsekseen.
-
-Mutta leppä, joka seisoi tuossa järven rannalla, katseli kuvaansa
-alinomaa veden tyvenestä peilistä ja oli mielestänsä niin sinivihertävä
-ja rakastettava, ett'ei kukaan voisi olla häntä kauniimpi. Siksi
-nyykäytti hän päätään ja sanoi: "todellakin, tuota kysymystä sopii
-aprikoida!"
-
-Haapa seisoi hänen läheisyydessään ja tärisi pelosta, että muka joku
-olisi häntä kauniimpi. Alinomaa tärisi hän, haapa parka, sillä vaikka
-hän oli pitkä ja suuri, oli hänellä pelkurimainen sydän ja hauraat
-oksat. Niini nyykäytti; ei hänkään itsestään pahaa pitänyt. Halava ja
-paju seisoivat ääressä, mutta olivat vaiti ja pitivät ajatuksensa
-itsekseen.
-
-"Meidän pitäisi kysyä kukkasilta", sanoi vaahtera, joka levitti
-vilpoisan, tuuhean lehtikattonsa mättäiden yli jotka olivat täynnä
-vuokkoja ja valokin kukkia.
-
-"Se ei ensinkään ole tarpeellista", tiuskasi siihen mänty. "Kaunis on
-vasta se, joka on suuri ja voimallinen. Katsokaapas minua! Enkö ole
-mahtavan näköinen? Kun ravistan itseäni, putoaa tuhansia neulasia
-maahan; niitä muurahaiset keräävät ja käyttävät aseena, kun käyvät
-sotaa. Olenhan toki aika urhea poika, sitä ei kukaan kieltäne." Ja
-sitte tekeytyi hän niin ankaran näköiseksi, että oikein pelottaisi
-muita.
-
-Tammi seisoi tyvenenä ja kuunteli. "Narrimaista on noin arvostella
-omassa asiassaan", arveli hän. "Olenpa varma siitä, että jokainen
-teistä luulee olevansa kaikista kauniin. Kysykäämme siksi peipposelta,
-joka keinuu tuolla ylhäällä koivun latvassa. Hän ei ole puolueellinen:
-hän tietää parahiten, kuka on kauniin metsässä."
-
-Sanottu ja tehty; he kysyivät peipposelta. Mutta hän mietti asiaa kauan
-eikä tahtonut laulaa totuutta kaikkein kuultavaksi.
-
-Sitte tuli kaksi pientä lasta, poika ja tyttö, jotka asuivat
-pienoisessa mökissä metsän rienteellä. Kun he lähtivät ulos varhaisena,
-ihanana kesä-aamuna, panivat he kätensä ristiin ja sanoivat: "Hyvä
-Jumala, mitenkä metsäsi on kaunis! Hyvä Jumala, miten sinun maailmasi
-on ihana! Hyvä Jumala, auta meitä pieniä, köyhiä lapsukaisia, että
-kasvamme Sinun viisaudessasi ja todistamme Sinun voimastasi ja
-ylistämme Sinun armoasi kaikkena elinaikanamme!"
-
-Kun puut metsässä kuulivat lasten rukouksen, vaikenivat he ihmetyksestä
-ja mielen liikutuksesta; heidän huminansa hiljeni melkein äänettömään
-kuiskaukseen ja selvästi saattoi kuulla peipposen liverryksen, kun hän
-tuossa viserti koivun latvassa:
-
-"Kaunis, kaunis on viheriä metsäni ja koko Jumalan luomakunta on
-kauttaaltansa kaunis. Mutta minä sanon teille, te puut, jotka kysytte,
-mikä on kauniinta metsässä, että kaikesta, mitä ihanaa ja kaunista
-Jumala on antanut kasvaa tässä seudussa, ei ole mitään niin
-rakastettavan hyvää ja viattoman suloista kuin nämä kaksi lasta, jotka
-kiittävät Jumalan hyvyyttä kirkkaana aamuhetkenä. Sillä kauneus ja
-voima ja taito ja suuruus on kaikki mitätöntä, ell'ei ole nöyrää
-sydäntä, joka unohtaa itsensä, antaen kaiken kunnian yksin Jumalalle.
-Katso, puut kohottavat käsiänsä taivasta kohti, kukkaset lainaavat
-värinsä auringolta, linnut visertelevät luonnon ylistystä. Sillä sama
-ijankaikkinen henki elää ja puhuu meissä kaikissa. Me kasvamme kaikki
-Jumalan armon kirkkaassa päiväpaisteessa; mutta lasten rukous Jumalalle
-on parempi kuin lintujen laulu ja puitten viheriäisyys ja kukkasten
-tuoksu. Jumala teitä siunatkoon, rakkaat pienet lapset! Jumala teitä
-siunatkoon, pienet kukkaset elämän suuressa metsässä, ja antakoon
-teidän kasvaa viisaudessa ja armossa ijankaikkisesti!"
-
-
-
-
-HEINÄNTEKO.
-
-
-_Kaikki lapset_.
-
-    Peuhaten, teuhaten riemuitaan,
-    Heiskuen, leiskuen laulellaan.
-    Hyörien, pyörien harppaillaan
-    Tääll' yli vihreän niittymaan.
-
-_Yrjö_.
-
-        Miehet ne raataa,
-        Luokoa kaataa.
-
-_Toini_.
-
-        Naiset ne oivat
-        Taas haravoivat.
-
-_Werner_.
-
-        Ruoho on tää
-        Niin mehevää,
-    Härkä jos oisin, nyt ahmisin mä.
-
-_Eeva_.
-
-    Härkä jos oot, vedä kuormaamme,
-    Vaan varo vitsaani, norja on se!
-
-_Werner_.
-
-    Kiitosta paljon! No katsopahan,
-    Härkänä käyn sua puskemahan!
-
-_Eeva_.
-
-        Härkä se häijy
-        Kuin peto väijyy.
-
-_Ilmari_.
-
-        Tässä on niini,
-        Pannaan se kiinni;
-        Lyön sitä niskaan,
-        Maahan sen viskaan.
-
-_Mari_.
-
-        Putkassa paikka
-        Sille on, taikka
-        Vitsa yks kaks
-        Saa paremmaks.
-
-_Kaikki lapset_.
-
-    Sätkien, mätkien mylvitään.
-    Hilvaten, kilvaten kiidellään,
-    Seppelin, heppelin leikitään
-    Niityllä iltahan päivän tään.
-
-_Aina_.
-
-    Reunassa mättään tuolla kukka hento vain on.
-    Sen vaotta kevättuuli hiljaan nuokuttaa.
-    Hän laps on kuin me. Hän nyt avaa silmäns kainon,
-    Suuruutta luonnon, Luojan töitä katsastaa.
-    Loitommas, niittomies! Hän pieni kukkanen on!
-    Hän umpulasta on tän' aamun' auennut,
-    On niityn kuningattarena hetken, mut
-    Sitt' eteen hyvän Luojan laskee kruununs hennon.
-
-_Väinö_.
-
-        Nähkääs kuin
-        Päin sekä suin
-    Heinihin hyppään, niissä mä uin!
-
-_Hilja_.
-
-        On vihantaa
-        Metsä ja maa,
-    Nyt haravoimahan kiiruhtakaa!
-
-_Lutvi_.
-
-        Haravoi sä,
-        Lennätänpä
-    Heinäsi paikalla latohon mä.
-
-_Helmi_.
-
-        Heiniä tuokaa,
-        Latohon luokaa,
-    Ett' olis lehmille kyllälti ruokaa!
-
-_Werner_.
-
-        Nyt kuperkeikka
-        Oiva on seikka!
-        Oon lohi mä,
-        Lahn' olet sä,
-    Siis varo, kohta sun nielenpä!
-
-_Kaikki lapset_.
-
-    Uiskimme, huiskimme heinissä,
-    Ennämme, lennämme leikissä,
-    Toimin ja voimin jo niityltä
-    Heinät on latohon vietynä.
-
-_Selma_.
-
-    Tääll' linnunpesä on. Sä peipon poikain rauhaa
-    Äl' yhtään häiritse! Käy hiljaan, hiljaan luo!
-    Ken suojaa teitä, pienet, ukkonen kun pauhaa?
-    Katotta tupanne: on köyhä koti tuo.
-    Ei kuitenkaan tapahdu mitään pahaa teille
-    Tiedotta Herran; hänpä teitä holhoopi.
-    Oi nuku pieni lauluperhe tyynesti,
-    Ja kasva, kiitä Luojaa, viserrä myös meille!
-
-_Werner_,
-
-        Työstä nyt lakkaan,
-        Käyn eväsvakkaan
-    Kiinni ja tyydytän vastani rakkaan.
-
-_Mari_.
-
-        Leipä on tässä näin,
-        Tässä on voita.
-
-_Toini_.
-
-        Katso, mun ystäväin,
-        Vaan älä koita!
-
-_Werner_.
-
-        Kiiruhtakaa,
-    Nyt ihan näännyn, jos syödä en saa!
-
-_Yrjö_.
-
-        Veits' ota tää,
-    Viillä jo leivästä, henkihin jää!
-
-_Lutvi_.
-
-        Tyttöjä vartokaa,
-        Kyllä ne tarjoaa!
-
-_Hilja_.
-
-    Käykäätte piirihin nurmellen,
-    Niin tytöt kantavat tarjoten!
-
-_Werner_.
-
-    Voileipä, paistia, läskiä tuo!
-    Armahin, mulle se suurin suo!
-
-_Helmi_.
-
-        Juustoa, kalaa!
-        Ken mitä halaa?
-
-_Väinö_.
-
-        Meillä on kemut,
-        Rehtevät remut.
-
-_Eeva_.
-
-        Maitoa, marjoja!
-
-_Kaikki lapset_.
-
-        Maitoa, marjoja!
-        Herkkuja tarjona!
-        Täällä on onnela!
-    Peuhaten, reuhaten riemuitaan,
-    Heiskuen, leiskuen laulellaan,
-    Hyörien, pyörien harppaillaan
-    Tääll' yli vihreän niittymaan.
-
-_Lutvi_.
-
-    Suur' armas maamme iltapäivän loistoss' aivan
-    Kuin äiti hellä meille sylins levittää.
-
-_Aina_.
-
-    Ja meidän melskatessa lasten elämää,
-    Kansamme työskelee ja kantaa tuskan, vaivan.
-
-_Yrjö_.
-
-    Meill' liian kevyt miel' on, käs' on heikko vaan.
-    Vahvistukaamme työhön edest' oman maan!
-
-_Selma_.
-
-    Rakastakaamme myöskin murhees', iloss' sitä,
-    Ja sille meidän elää, sille kuolla pitää.
-
-_Kaikki lapset_.
-
-    Tehkäämme siihen kylvö kevätsateella,
-    Ja kesäheltehess' sit' aina kastelkaamme.
-    Oi Herra, syksyin, talvin, kaikkin' aikoina,
-    Sun vahvaan varjeluksees ota kotimaamme?
-
-
-
-
-SATU LILLIN NENÄSTÄ.
-
-
-    Olipa tyttö herttainen ja hellä,
-    Hän monenmoista osas työskennellä:
-    Hän karttas, kehräs, kutoi, virkkas, neuloi,
-    Hän kirnus voita, leipäjauhot seuloi.
-
-    Hän astiat ja vaatteet hyvin pesi,
-    Hän tiesi, mistä arvosta on vesi.
-    Hän keitti, paistoi, kynttilät hän kasti,
-    Ja kaljat, olvet pani osavasti.
-
-    Hän luki, lauloi, piirusti ja soitti,
-    Kirjoitti, laski, tanssitaidon voitti.
-    Hän ulkoapäin osas katkismuksen
-    Ja historjan, kuin noita lorutuksen.
-
-    Hän osas olla siivo, kuuliainen
-    Ja nöyrä, tyyni, vähän vaativainen.
-    Hän Jumalaa myös joskus rukoeli.
-    Hän kaiken kansan suosikkina eli.
-
-    Vaan voi, mit' auttoi se nyt tyttö parkaa,
-    Vaikk' kehräs, kutoi palttinaa ja sarkaa,
-    Vaikk' keitti, paistoi, pysyi leppyisenä,
-    Kun hällä oli liian pieni nenä!
-
-    Niin, nenä oli hällä pienokainen.
-    Silmissä suihki ilo ihanainen,
-    Punoitti posket, heloitti myös huulet,
-    Mut nenä pieni. Mitäs siitä luulet!
-
-    Hän siit' ei mitään piitannutkaan ensin.
-    Hän niinkuin lintu hilpeänä lensi,
-    Hän tyttöparvess' iloisa ja virkku,
-    Niin vapaa, raitis kuni lehdon sirkku.
-
-    Kun noppaa nokkaa joululeikkin' oli,
-    Tapahtui seikka: Lillin vuoro tuli
-    Ja muuan huus: "no mihin sitä noppaa,
-    Kenellä ei oo nopattava nokkaa?"
-
-    "Mull' eikö nenää?" -- "Niin, no vielä vainen
-    Ois nenä tuo noin pieni pikkarainen!"
-    Näin muutkin huus nyt hulminassa leikin,
-    Mut Lilliltä se hauskutuksen veikin.
-
-    Hän peilin eteen riens... Se totta juuri,
-    Ja kun se seikka hänest' oli suuri,
-    Niin toiset taas: "ei nenää huoli surra,
-    Sen moist' ei koskaan suudella ei purra."
-
-    Kyll' äiti lohduttaa, niin Lilli luuli,
-    Mut kysyttyään, hältä samaa kuuli:
-    "Niin, rakas laps, sä pientä nenääs kysyt,
-    Mut onnen saat, kun siivona vaan pysyt."
-
-    Niin, olla siivo, sanottu on pian,
-    Mut moinen solvaus saa mieleen sijan.
-    Nyt Lillin olo tuntui tukalalle,
-    Hän pienen nenäns kätki hatun alle.
-
-    Ja turhaan äiti lohdutti kuin ennen;
-    Ah, Lilli tunsi elon riemun menneen,
-    Ei muuta neuvoks, tohtorin luo pikaan
-    Apua saamaan moiseen nenävikaan.
-
-    "Ah, herra tohtor, tuskass' auttakaatte
-    Lyhyttä nenää hieman jatkakaatte!"
-    "Kuin? Jatkettava? Siin' on puheen kokka!
-    Tulepas tänne, armas pikku nokka!"
-
-    Ja tohtor näpli nenää monta kertaa,
-    Se jatkunut ei toki hiukan vertaa.
-    "Niin", -- virkkoi tohtor syvämietteisenä, --
-    "Parasta jättää arvohonsa nenä."
-
-    No, mietti Lilli, murise vaan siellä! --
-    Hän kohtas sitten pienen akan tiellä.
-    "Hyv' päivää, lapsen', mikäs sua vaivaa,
-    Mi murhe musta sydäntäsi kaivaa?"
-
-    "Oi, rakas vanhus, tuskainen on tieni:
-    Te itse näätte, kuink' on nenän' pieni.
-    Sanokaa, miten pitemmäks sen saisin,
-    Mä luulen sääliin kivet liikuttaisin."
-
-    "No, sanoi akka, tarvitsetpa vähän;
-    Mä tiedän keinon koetellun tähän,
-    Sen neuvon suon, mä haltiatar rikas,
-    Sä tohtoritta parantaa voit vikas.
-
-    "Siis kuule: kun sä onnellisna milloin
-    Jotakin hyvää varrot, mutta silloin
-    Toiveesi pettää, huomaa joka kerran,
-    Mä sanon, jatkuu nenäs jonkun verran."
-
-    "Suur' kiitos, vanhus, täm' on oivallista,
-    Kun ei vaan mull' ois kauan vartoomista!"
-    Taas akka: "onhan elon sääntö yllä;
-    Mä lupaan sulle, nenäs kasvaa kyllä."
-
-    Nyt Lilli aivan lohdullisna juoksi
-    Hedelmäpuunsa ihanaisen luoksi,
-    Ottaakseen siitä maukkait' omenoita,
-    Niin kypsiä ja ihmeen koreoita.
-
-    Ne hyviks myös ol' ahneet pojat tienneet
-    Ja mennäyönä koko aarteen vieneet.
-    Ah, Lilli parka tunsi hämillänsä,
-    Kuin ois hän saanut piston nenähänsä.
-
-    Tietysti Lilli nolostui nyt tuosta.
-    Hän muisti sisään peilin eteen juosta,
-    Hän seisoi, katsoi ihan ihmeisenä,
-    Pitennyt paljon oli pikku nenä.
-
-    Ja nytpä Lillin suru iloks suli. --
-    Mut aika kului, joulu vihdoin tuli.
-    Ja joululahjoist' ensimäisnä juuri
-    Lillille tuli laatikko jo suuri.
-
-    "Mitähän tuossa", riemuiten hän huusi,
-    "On varmaan kaunis nukkemamsel' uusi!
-    Hyh, rumat sukat... hyödylliset muuten."
-    Ja Lillin nenä taas sai jatkon uuden.
-
-    Niin kävi, miten noita sanoi silloin,
-    Jos Lilli pettyi toiveissansa milloin,
-    Jos joskus vaihtui ilo ikäväksi,
-    Niin pikku nenä kasvoi pitemmäksi.
-
-    Alussa kyllä täm' ol' aivan somaa,
-    Kun Lillin nenä kasvoi alinomaa.
-    Ja äiti, jok' ei noidan tuumaa tiennyt,
-    Iloiten virkkoi: "tytöss' ihme lie nyt!"
-
-    Mut kuinka sopi, tapahtuipa siten,
-    Jo nenä kasvoi liiaks piammiten.
-    Kyll' ensin Lilli salaisuutens' sulki,
-    Vaan viimein täytyi kaikki tuoda julki.
-
-    Voi sentään! Nyt ol' äitin sanain mukaan,
-    Ihmeenä Lilli, kummempi kuin kukaan;
-    Ja tuskin muuta ihmeteltiin enää,
-    Kuin Lilli raukan kummallista nenää.
-
-    Ei muuta neuvoks, tohtorin luo pikaan
-    Apua saamaan moiseen nenävikaan.
-    "On, herra tohtor, nenä pitkä, näätte,
-    Siis, olkaa hyvä, sitä lyhetkäätte!"
-
-    "Kuin? Lyhettävä? Siin' on puheen kokka!
-    Tulepas tänne, armas pitkä nokka!"
-    Ja nyt hän tarttui veitseen levokkaasti,
-    Mut Lilli juoksi tiehens pelokkaasti.
-
-    Hän juoks ja huusi: "Voi sä akka julma!
-    Miks narrasit mun, sult' on tämä pulma!
-    Miks pieni nenän' minust' oli halpa!
-    Voi, tule velho, tee sen kasvuun salpa!"
-
-    Ja Lilli parka rientää rientämistään,
-    Ja etsii akkaa, mut ei löydä mistään.
-    Ilmoittakoon, jos ken on nähnyt akkaa,
-    Kosk' ei tuo nenän kasvaminen lakkaa!
-
-    Ja nyt sen pituus kyynärän jo täyttää,
-    Se kauhealta, kamalalta näyttää.
-    Mut sadun neuvo täm' on tiettäväinen:
-    Jokainen nenääns' olkoon tyytyväinen.
-
-
-
-
-KOIVU JA TÄHTI.
-
-
-Tiedänpä vieläkin vanhan tarinan pojasta ja tytöstä, jotka koko
-elämänsä vaelsivat yhtä ainoata tarkoitusperää kohden. Kuinka moni
-meistä saattaa sen sanoa itsestänsä?
-
-Sataviisikymmentä vuotta sitte oli Suomessa suuri hätä. Sota raivosi
-joka paikassa, kaupunkeja ja taloja paloi, viljavainiot tallattiin ja
-ihmisiä kuoli sadoin tuhansin miekan, nälän, maanpakolaisuuden ja
-hirveitten tautien kautta. Silloin ei nähty eikä kuultu muuta, kuin
-huokauksia ja kyyneleitä, valitusta, surua, tuhkaa ja verta, ja ne,
-jotka viimeiseen asti toivoivat, eivät lopulla enää tienneet, mitä
-heillä oli toivottavaa. Sillä Jumalan vitsaus kuritti ankarasti
-maatamme; sen ajan tapauksia ei ikinä unohdeta. Tämän suuren
-onnettomuuden aikana tapahtui myös, että moni perhe hajosi, niin että
-muutamat vietiin vihollisen maahan, toiset pakenivat metsiin ja korpiin
-tahi kaukaiseen Ruotsiin; vaimo ei enää tiennyt miehestänsä, ei veli
-sisarestaan, isä ja äiti eivät tienneet olivatko heidän lapsensa elossa
-vaiko kuolleet. Sentähden, kun rauha viimein tuli ja vielä elossa
-olevat palasivat, niin harva se oli, jonka ei tarvinnut ketään
-omaisistansa kaivata ja murehtia. Kuten luemme sadussa ritari
-Siniparran nuoresta vaimosta, että hän lähetti sisarensa torniin, josta
-sopi nähdä etäälle pitkin tietä, ja aina vähän päästä kysyi häneltä:
-"Anna sisareni, näetkö jonkun tulevan?" samoin kysyi moni toiseltaan,
-kun tupa tuntui kolkolta, eikä rakkaita kuulunut: "eikö näy ketään
-tulevan? -- eikö vielä ketään?" ja tavallisesti vastattiin: "ei
-ketään!" Mutta joskus tapahtui, niinkuin Siniparran sadussa, että
-kaukaa tieltä näkyi pieni tomupöly; se likeni, ja vihdoin nähtiin
-joukko pakolaisia, jotka etsivät omaisiansa... Niiden joukosta isän ja
-äidin silmät hakivat rakkaitansa; ja jos he monen, monen vuoden
-kuluttaa heidät löysivät, silloin oli ilo, niinkuin ei surua olisi
-ollutkaan, asumukset kohosivat äkkiä uudeltaan, pellot pian jälleen
-vihannoitsivat ja menneitten surujen jälkeen koitti uusi aika.
-
-Tämän pitkän sodan aikana oli, muun muassa, kaksi pientä siskoa, poika
-ja tyttö, viety kauaksi vieraalle maalle, jossa olivat joutuneet hyväin
-ihmisten käsiin. Vuodet kuluivat, siskot kasvoivat isommiksi, eivätkä
-kärsineet mitään puutetta, mutta vaikka heillä oli kaikkea yltä kyllin,
-eivät he kuitenkaan voineet unhottaa isää, äitiä ja synnyinmaatansa. He
-olivat vangittujen juutalaisten kaltaiset Babylonissa, jotka ripustivat
-kanteleensa pajuihin, eivätkä voineet veisata, ei soittaa eikä hypellä
-vieraalla maalla, sillä heidän sydämmensä oli Jerusalemissa.
-
-Kun sitte huhu kertoi, että Suomessa oli rauha, ja että kaikki, jotka
-tahtoivat ja kykenivät, saivat palata sinne, silloin tuli vieras maa
-lapsille liian tukalaksi, ja he pyysivät saada mennä kotia.
-
-Muukalaiset, heidän hoitajansa naurahtivat ja sanoivat: "kotia, niinkö?
-voi tietä! tiedättekö, kuinka pitkä matka sinne on? Enemmän kuin sata
-peninkulmaa."
-
-"Vähä tuosta", vastasivat lapset, "kunhan kotiin pääsemme."
-
-"Mutta eikös teillä meidän luonamme ole uusi kotinne? Täällähän on
-teillä vaatteita ja ruokaa kylliksi, hyviä hedelmiä syödäksenne, maitoa
-juodaksenne, lämpöiset vaatteet, somat asunnot ja ystävälliset ihmiset,
-jotka sydämmestään teitä rakastavat. Mitä kaipaatte vielä?"
-
-"Niin on", sanoivat lapset, "mutta meidän tekee mieli kotiin."
-
-"Kodissanne on suuri hätä ja puute kaikesta. Siellä täytyy teidän elää
-suuressa köyhyydessä, sammalet vuoteenanne, kuusenhavuinen maja
-suojananne, tuuli ja pakkanen alituisina seuralaisinanne, ja puun kuori
-jokapäiväisenä leipänänne. Vanhempanne, veljenne, sisarenne ja kaikki
-ystävänne ovat jo aikaa sitte kuolleet; etsiessänne heidän jälkiänsä,
-löydätte susien jäljet, jotka ovat kulkeneet hankea myöten sillä
-autiolla paikalla, kussa mökkinne seisoi."
-
-"Niin", sanoivat lapset, "mutta meidän tekee mieli kotiin."
-
-"Mutta kymmenen vuotta on kulunut sitte kun teidät kuljetettiin sieltä
-pois. Silloin olitte pienet ja ymmärtämättömät: viisi vuotta vanha oli
-veli ja neljä vuott vanha oli sisar. Nyt olette viidentoista ja
-neljäntoista vuotiset, ja vähän tunnette maailmaa. Olette unhottaneet
-kaikki, sekä tien sinne, että itse vanhempannekin, ja samoin ovat
-vanhempanne myös unhottaneet teidät."
-
-"Niin", sanoivat lapset, "mutta meidän tekee mieli kotiin."
-
-"Kuka teille osoittaa tietä sinne?"
-
-"Jumala", sanoi poika. "Paitsi sitä muistan, että vanhempaini
-kartanolla on iso koivu, jossa kauniit lintuset laulavat auringon
-noustessa."
-
-"Ja minä muistan", sanoi tyttö, "että tähti iltasilla kimaltelee koivun
-lehtien välitse."
-
-"Lapsi raukat", sanoivat vieraat kasvattajat, "pyyntönne on houkka ja
-tulisi teidän turmioksenne." -- Ja he kielsivät lapsia koko asiata
-ajattelemastakaan.
-
-Mutta mitä enemmän he kielsivät, sitä enemmän lapset tätä miettivät, ja
-sitä he eivät tehneet tottelemattomuudesta, vaan sentähden, että halu
-palata kotimaahan alati oli heidän mielessänsä.
-
-Vihdoin, eräänä kuutamo-yönä, kun poika ei ajatuksiltaan saanut
-vähääkään unta silmiinsä, kysyi hän sisareltansa: "Nukutko?" Hän
-vastasi: "en voi nukkua, kotimme on mielessäni." "Niin minunkin", sanoi
-poika. "Tule, pankaamme vaatteemme kokoon ja paetkaamme täältä. Minusta
-tuntuu, kuin Jumala alati kuiskaisi sydämmessäni: mene kotiin! mene
-kotiin! Ja mitä Jumala sanoo, ei voi olla syntiä."
-
-"Niin", sanoi sisar, ja he lähtivät hiljaa pois.
-
-Ulkona valaisi kuu kirkkaasti jo polkuja, ja yö oli ihana. Hetken
-kuluttua virkkoi tyttö: "tiedätkö veljeni, minä pelkään, ett'emme löydä
-tietä kotiin." Veikko vastasi: "menkäämme aina luodetta kohden, jonne
-juhannusaikana näemme auringon laskevan, siellä päin on kotimme."
-
-Hetken päästä sanoi sisar taas: "tiedätkö veljeni, minä pelkään, että
-pedot ja rosvot tekevät meille pahaa." Veli vakuutti: "Jumala on meitä
-varjeleva. Muistatko vielä rukousta, jonka pieninä ollessamme opimme
-kotona:
-
-    "Sa luojahasi luota vaan,
-    Hän auttaa sua ainiaan."
-
-"Niin", sanoi tyttö. "Jumala on kyllä lähettävä enkelinsä kulkemaan
-rinnallamme vieraassa maassa."
-
-He riensivät nyt ilomielin eteenpäin. Poika teki itselleen tukevan
-sauvan tammipuun vesasta, sillä puolustaakseen itseänsä ja sisartansa.
-Mutta heille ei mitään pahaa tapahtunut. Eräänä päivänä saapuivat he
-paikkaan, josta kaksi yhtä leveätä tietä erkani eri haaroille, eivätkä
-tietäneet, minne päin kääntyä. Silloin viserteli vasemman tien varrella
-kaksi pientä lintua. "Tule", sanoi veli, "tämä on oikea tie, sen kuulen
-lintujen viserryksistä." -- "Niin", sanoi tyttö, "meidän lintumme
-ovatkin toisenlaiset kuin muut, Jumalan enkelit ovat pukeuneet linnun
-haamuun, johdattamaan meitä kotiin."
-
-He kulkivat eteenpäin, ja linnut lensivät oksalta oksalle heidän
-edellänsä, niin vitkaan, että lapset helposti taisivat seurata niitä.
-Lapset söivät metsän hedelmiä ja joivat lähteitten kirkasta vettä, sekä
-lepäsivät yönsä pehmeillä karhunsammaleilla. Ihmetellen huomasivat he,
-että kuhunka ikinä he päivällä saapuivat, saivat he ruokaa, ja kussa
-illalla pysähtyivät, löysivät sopivan leposijan. Tätä he eivät voineet
-ymmärtää. Mutta joka kerta lintuja nähdessään, huudahtivat he: "katso,
-Jumalan enkelit johdattavat meitä!" -- Näin he kulkivat pitkät matkat
-eteenpäin.
-
-Viimein alkoi tyttö uupua, ja sanoi pojalle: "milloin saamme alkaa
-koivuamme etsiä?" Hän vastasi: "Vasta sitte, kun ympärillämme kuulemme
-ihmisten puhuvan sitä kieltä, jota isämme ja äitimme puhuivat."
-
-Taas he kulkivat pitkät matkat pohjoiseen ja länteen päin, kesä oli
-loppumaisillaan ja metsässä kävi ilma kolkoksi. Tyttö kysäsi: "eikö
-koivuamme vielä näy?" Poika vastasi: "ei vielä."
-
-Maisemat, joita he kulkivat, kävivät nyt toisennäköisiksi. Tähän saakka
-olivat he astuneet avaroita tasankoja, mutta tulivat nyt seutuihin,
-joissa oli vuorotellen kukkuloita, vuoria, virtoja ja suuria järviä.
-Tyttö sanoi: "miten pääsemme jyrkkien vuorien yli?" Poika vastasi:
-"minä kannan sinua." Ja niin hän tekikin.
-
-Taas kysyi tyttö: "kuinka pääsemme ryöppyisten virtojen ja aavain
-selkien yli?" Poika sanoi: "me soudamme." Ja hän souti yli järvien ja
-virtojen, sillä aina kun he tulivat rannalle, oli siellä vene,
-ikäänkuin heitä varten. Mutta muutamain virtain yli ui poika
-sisarinensa. Ja keveinä he uivatkin kuin sorsat, sillä enkelit lensivät
-linnun haamussa heidän sivullansa, osoittaen tietä.
-
-Kerran olivat he kulkeneet koko päivän lepäämättä aamusta saakka, ja
-hyvin kovasti väsyneet. Illalla he saapuivat yksinäiseen taloon, joka
-vasta oli rakennettu suurista hirsistä, entisen palaneen kartanon
-sijalle. Kartanolla oli pieni lapsi nauriita kuorimassa. "Etkö antaisi
-meille yhtä naurista?" kysyi poika.
-
-"Tulkaat tupaan", sanoi lapsi; "siellä antaa äiti teille ruokaa."
-
-Silloin taputti poika innokkaasti käsiänsä, syleili ja suuteli lasta,
-itkien ilosta. "Miksi olet niin iloinen veljeni? miksi?" kysyi tyttö.
-"Enkö iloitsisi?" vastasi poika. "Tämä lapsi puhuu isämme ja äitimme
-kieltä. Nyt saamme ruveta etsimään koivua ja tähteä."
-
-He menivät nyt tupaan, jossa heitä otettiin ystävällisesti vastaan.
-Talon väki kysyi lapsilta, mistä he tulivat. Poika vastasi: "me tulemme
-vieraalta maalta ja haemme kotiamme, mutta meillä ei ole muuta merkkiä,
-kuin kartanolla kasvava koivu, jossa lintuset laulavat auringon
-noustessa, ja jonka lehtien välitse kirkas tähti iltasella tuikkii."
-
-"Lapsi-parat", sanoivat he surkutellen. "Maailmassa kasvaa monta
-tuhatta koivua, ja taivaalla loistaa tuhansittain tähtiä. Kuinka olisi
-mahdollistakaan, että niin monien joukosta löytäisitte juuri ne, joita
-etsitte?"
-
-Poika ja tyttö sanoivat: "Kyllä Jumala meitä johdattaa. Ovatpa hänen
-enkelinsä jo saattaneet meitä pitkät matkat omaan maahamme. Olemmehan
-jo puoleksi kotona."
-
-"Suomi on avara", sanoivat tuvan asukkaat, pudistaen päätänsä.
-
-"Mutta Jumalapa on vielä suurempi", vastasi poika. He kiittivät talon
-väkeä ja menivät matkoihinsa. Nyt ei heidän tarvinnut syödä ja maata
-metsissä, vaan kulkivat talosta taloon, ja vaikka suuria korpia oli
-ihmisasumusten välillä, ja yleensä suuri köyhyys, saivat he kuitenkin
-aina yösijaa ja leipää, milloin tarvitsivat, sillä kaikki säälivät
-heitä. Mutta koivua ja tähteä he eivät löytäneet. Talosta taloon
-etsivät he niitä, ja näkivät monta koivua ja monta tähteä, vaan ei
-etsittyjä.
-
-"Oi", huokasi tyttö, "Suomi on niin suuri ja me niin pienet! Emme ikinä
-löydä kotiamme." Mutta poika nuhteli häntä, sanoen: "uskotko Jumalaa?"
--- "Uskon", sanoi tyttö. -- "Sitte myös tiedät", sanoi poika, "että
-suurempiakin ihmeitä on tapahtunut. Kun paimenet yöllä vaelsivat
-Betlehemiin, kulki tähti heidän edellänsä. Se kulkee meidänkin
-edellämme, jos vaan uskomme."
-
-"Niin kyllä", sanoi tyttö, kuten tapansa aina oli sanoa veljellensä. Ja
-iloisella mielellä jatkoivat he matkaansa.
-
-Viimein, kuljettuansa toista vuotta, tulivat he eräänä iltana
-yksinäiseen taloon. Oli helluntai-ilta toukokuun lopulla, jolloin kesän
-ensimmäiset lehdet olivat puhkeamaisillaan. Kartanolle tullessaan,
-näkivät he siinä suuren, tuuhealatvaisen koivun, jonka pienten,
-vaaleanvihreiden lehtien välitse loisti illan hämärässä heloittava
-iltatähti. Illat olivat jo niin kesäiset, että ainoastaan tämä tähti,
-joka on suurin ja kirkkain kaikista, näkyi taivaan kannelta. "Tuossa on
-meidän koivumme!" huudahti poika heti. "Tuolla on meidän tähtemme",
-sanoi tyttö samassa. Ja syleillen toisiansa kiittivät he Jumalata ja
-itkivät ilon kyyneliä.
-
-"Tässä on talli, johon isä aina vei hevosensa", sanoi poika
-miettiväisesti.
-
-"Ja minä tunnen kaivon, josta äiti juotti lehmiä", sanoi tyttö.
-
-"Tässä on kaksi pientä ristiä koivun juurella; mitähän ne merkinnevät?"
-tuumasi poika.
-
-"Minä pelkään mennä tupaan", sanoi tyttö. "Mitä, jos isä ja äiti eivät
-enää olekaan elossa tai eivät enää tunne meitä! Mene sinä edeltä,
-veljeni!"
-
-"Kuunnellaanpas ensin oven takaa", sanoi poika sykkivällä sydämmellä.
-
-Tuvassa istui vanha mies vaimonsa kanssa; vanhat eivät he oikeastaan
-olleet, mutta suruista ja murheista olivat heidän kasvonsa ennen aikoja
-rypistyneet.
-
-Mies sanoi vaimolle: "nyt on helluntai, jona Jumala lähetti Lohduttajan
-murheellisille sydämmille; mutta meille ei tule lohdutusta. Kaikki
-neljä lastamme ovat poissa: kaksi lepää koivun alla, kaksi vietiin
-vihollisten maahan, josta eivät suinkaan enää ikinä palaja luoksemme.
-Tukala on yksin olla vanhoilla päivillä."
-
-Vaimo sanoi: "Eikö Jumala ole kaikkivaltias ja ijäti hyvä? Hän, joka
-johdatti Israelin lapset vankeudesta, voipi antaa meillekin lapsemme
-jälleen, jos Hän sen hyväksi näkee. Kuinka vanhat nyt nuorimmat
-lapsemme olisivat, jos he vielä eläisivät?"
-
-Isä sanoi: "poika olisi kuudentoista- ja tyttö viidentoista-vuotias.
-Oi, niin suurta Herran siunausta emme ole ansainneet, että saisimme
-rakkaat lapsemme takaisin."
-
-Hänen vielä puhuessaan avautui ovi, ja sisään astui poika ja tyttö,
-jotka sanoivat tulevansa kaukaa ja pyysivät leipäpalasta.
-
-"Tulkaa likemmäksi, lapset", sanoi isä, "ja jääkää meille yöksi. Yhtä
-suuret olisivat meidänkin nuorimmat lapsemme, jos he eläisivät ja vielä
-olisivat luonamme."
-
-"Katso", sanoi vaimo, "kaksi niin ihanata lasta! Oi, yhtä kauniit
-olisivat meidänkin lapsemme, jos eläisivät ja olisivat täällä."
-
-Ja molemmat vanhemmat itkivät katkerasti. Nyt eivät lapset enää voineet
-salata itseänsä, vaan riensivät kyynelsilmin isän ja äidin kaulaan,
-huudahtaen: "Ettekö tunne meitä? olemmehan teidän rakkaat lapsenne, ja
-Jumala on ihmeellisesti johdattanut meidät takaisin teidän tykönne
-vieraalta maalta."
-
-Ja vanhemmat syleilivät heitä sanomattomalla rakkaudella, lankesivat
-polvilleen lastensa kanssa ja kiittivät Jumalata, joka juuri
-helluntaiaattona oli suonut heille kaikille niin suuren lohdutuksen.
-
-Sitte täytyi lasten kertoa kaikki elämänsä vaiheet, ja vanhemmat
-tekivät samoin; ja vaikka kukin osastaan oli saanut maistaa paljon
-surua, oli nyt suru kokonaan unhotettu ja iloksi muuttunut, Isä
-koetteli pojan käsivarsia, ja oli hyvällä mielellä, kun huomasi ne
-jänteviksi ja vahvistuneiksi, ja äiti silitteli tyttärensä tummaa
-tukkaa, suudellen sadat kerrat hänen ruusuisia poskiansa. "Jotakin
-hyvää minä jo aavistinkin tapahtuvan", sanoi äiti lapsellisella ilolla,
-"kun kaksi outoa lintua tänään lauloi niin iloisesti koivussa."
-
-"Ne minä kyllä tunnen", sanoi tyttö. "Ne ovat kaksi enkeliä linnun
-haamussa, jotka koko matkan ovat lentäneet edellämme, ohjaten
-kulkuamme, ja nyt he iloitsevat meidän kanssamme, kun olemme kotimme
-löytäneet."
-
-"Tule vielä kerran tervehtimään koivua ja tähteä!" sanoi poika. "Katso,
-sisareni, sen alla lepäävät pienet siskomme. Jos me lepäisimme tuolla
-viheriäisen mättään alla, ja siskomme seisoisivat täällä meidän
-sijassamme, miten meidän silloin olisi?"
-
-"Totta silloin olisitte Jumalan enkelinä taivaassa", vastasi äiti
-lempeästi.
-
-"Nyt tiedän", sanoi tyttö. "Enkelit linnun haamussa, jotka koko matkan
-ovat meitä seuranneet, ja jotka tänä päivänä ovat koivussa kotiin
-tuloamme ennustaneet, ne olivat pienet siskomme, jotka nukkuvat
-haudassa. Ne ne aina kuiskasivat sydämmissämme: menkää kotiin! menkää
-kotiin, lohduttamaan isää ja äitiä! Ne osoittivat meille tietä
-erämaassa, ett'emme nälkään nääntyneet, valmistivat meille sammalista
-vuoteet, ett'emme kuoliaiksi paleltuneet, ja lähettivät meille veneet,
-ett'emme hukkuneet virtojen ryöpyssä. Ne myös sanoivat meille: tuolla
-on oikea koivu, tuolla oikea tähti, tuhansien seassa. Sillä Jumala oli
-valinnut heidät ja lähettänyt meitä suojelemaan. Kiitos siskoset!
-Kiitos, hyvä Jumala!"
-
-"Katso", sanoi poika, "kuinka kirkastuneena taivaan lempeä tähti
-kimaltelee koivun lehtien välitse! Nyt olemme kotimme löytäneet; nyt,
-sisar, emme pyri etemmäksi!"
-
-"Rakkaat lapset", sanoi isä, "ihmisen elämä maailmassa on vaellusta
-ijäistä tarkoitusta kohden. Vaeltakaa eteenpäin, Jumala sydämmessä ja
-ijankaikkinen tarkoitus alati silmäinne edessä! Enkelien ohjatessa
-kuljitte vakavasti; osoittakoot ne teille vastedeskin tietä. Te etsitte
-koivua; se merkitsi isänmaatanne. Niin, isänmaanne eteen työtä tehkää
-ja isänmaatanne rakastakaa koko elinaikanne! Te etsitte tähteä; se
-merkitsi ijäistä elämätä. Olkoon se valonanne koko elämänne ajan!"
-
-Lapset ja äiti panivat kätensä ristiin ja sanoivat:
-
-"Amen ja se tapahtukoon!"
-
-
-
-
-MERIMIEHEN KOTI-IKÄVÄ.
-
-
-    Meren kuohuista riemuten laskimme nyt
-    Hedelmällisen Indian maihin;
-    Ei luntahan talv' ole heitellyt
-    Sen seutuihin suvikkaihin,
-    Ja palmutpa aavat
-    Ne varjoja luo,
-    Ja halsami-haavat
-    Ne tuoksuja tuo.
-    Mut täällä en saa
-    Mitä miel' anoaa,
-    On kaukana täältä mun toivoni maa.
-
-    Minä kyllästyn kesän helteesen
-    Sekä ruokahan herkkuisahanki.
-    Paremp' on kodin kannikka kaunainen,
-    Vaikk' oiskin pöytänä hanki.
-    Siell' liukua hilpas
-    Ja hauska on työ,
-    Kesä siellä on vilpas
-    Ja valkoinen yö.
-    Pois sinne pois
-    Jos päästä vois,
-    Kotijärvien luo minun mieleni ois.
-
-    Jos koivu mull' ois, min loi kotimaa,
-    Jossa rastahat raksuttaisi,
-    Ja palloks lunta jos sais puristaa
-    Ja tiukuja kuulla jos saisi,
-    Koko Indian aivan
-    Nyt tähtihin
-    Kotiseutuni taivaan
-    Ma vaihtaisin.
-    Pois sinne vaan
-    Kotivalkamaan,
-    Sydämmessäni soi nimi Suomenmaan.
-
-
-
-
-SUURIA, KIRKKAITA TÄHTIÄ.
-
-
-Kaikkina vuoden aikoina ja kaikissa muodoissa ilmaantuu ihmisille
-Jumalan kirkkaus Hänen äärettömässä luomakunnassaan. Mutta meille,
-täällä pohjolassa asuville, levittää luotu maailma ihmeensä selvimpänä
-ja loistavimpana vuoden synkimpänä aikana. Meiltä ei puutu koskaan
-todistuksia Jumalan rakkaudesta: kesän sulo-ajalla ihmettelemme Hänen
-kaunista maailmaansa ja talvella ylistämme Hänen kaikkivaltaansa,
-katsellen tähtitaivaan loistoa.
-
-Menkäämme taivasalle kirkkaana, rauhallisena, kylmänä talvi-iltana,
-sellaisena, jolloin eivät pilvet eikä sumu himmennä taivahan
-sotajoukkoja, tuikkivia tähtösiä. Mikä juhlallinen ja ihailtava
-hiljaisuus koko luonnossa! Mikä loisto! Mikä ihanuus! Mikä ääretön
-silmäys ijäisyyden syvyyteen! Kuinka suuri olet, oi Jumala!
-
-Kaikki nämä tähdet ovat maailmoita niinkuin meidänkin maamme, eli
-oikeammin niinkuin meidän aurinkomme kiertotähtineen, mutta moni niistä
-on paljon suurempi ja rikkaampi. Kukaan ihminen ei näitä lukea voi.
-Mutta jos tahdot mielessäsi kuvitella tätä, niin muista, että tähtien
-tutkijat jakavat ne 16 luokkaan sen mukaan, miten suurilta ja
-loistavilta ne meistä näyttävät. Jolla on hyvät silmät, voi
-tähystimettäkin nähdä 6:den ensimmäisen luokan tähdet, mutta jos on
-heikot silmät, näkee ainoastaan 4:n. Kuta parempi tähystin tai
-kaukolasi (teleskopi) meillä on, sitä useampia tähtiä huomaamme siellä,
-josta paljas silmä näkee vain terhenistä valoa tai tyhjyyttä. Ja
-ensimmäiseen luokkaan kuuluvia tähtiä on vähä verrattuna niihin, jotka
-kuuluvat seuraaviin luokkiin, sillä niiden luku tulee luokka luokalta
-kolmin kerroin suuremmaksi. Jos nyt paljaalla silmällä voimme erottaa
-noin 6,000 tähteä kuudessa ensimmäisessä luokassa, niin lasketaan
-seitsemännessä löytyvän noin 18,000, kahdeksannessa noin 54,000,
-yhdeksännessä noin 162,000, kymmenennessä noin 486,000 ja niin yhä
-enemmän, kunnes 16:ssa luokassa tulemme lukuun 324 miljoonaa 294,000
-tähteä. Mutta ennenkuin niin pitkälle olemme päässeet, on tarkka
-laskeminen jo mahdoton, ja varmaa on, että noiden kuudenteentoista
-luokkaan kuuluvien tähtien takana on vielä lukemattomia muita, joita ei
-parhaimmallakaan kaukolasilla voi havaita. Sanotaan, että on voitu
-lukea 47 miljoonaa tähteä.
-
-Koska muutamat tähdet näyttävät meistä suuremmilta kuin toiset, tulee
-se joko siitä, että ne todellakin ovat suurempia, tai siitä, että ne
-ovat meitä lähempänä. Lähin kiintotähti, jonka kaukaisuus on voitu
-laskea, on a-tähti Kentauron tähtiryhmässä. Valo kulkee 28,700 maant.
-peninkulmaa sekunnissa ja tarvitsee kuitenkin 3 vuotta ja 8 kuukautta,
-ennenkuin tästä tähdestä meidän maahamme joutuu. Laske siis ensin,
-montako sekuntia on 3 vuodessa 8 kuukaudessa, ja kerro tulo sitten
-luvulla 28,700, niin voit sanoa, monenko peninkulman matka on meidän
-läheisimpään kiintotähti-naapuriimme! Jos tämä lasku on sinusta kovin
-vaikea, niin voin sanoa sinulle tuloksen: Matka on 3 biljoonaa 9,000
-miljoonaa peninkulmaa, joka luku kirjoitetaan 13 numerolla. Koska
-a-tähti Kentaurossa ei näytä suuremmalta kuin loistava Vega Lyyryn
-tähdistössä, josta valo meille tullessaan tarvitsee 21 vuotta, niin
-tiedämme siitä, että a-tähden täytyy olla Vegaa pienempi. Vega on niin
-äärettömän suuri aurinko, että jos se olisi yhtä lähellä kuin meidän
-aurinkomme, levittäisi se 300 kertaa niin paljon valoa kuin tämä, ja
-siis sen täytyy olla 300 kertaa niin suuri kuin aurinko, joka valaisee
-meidän maatamme. Kuitenkin voittaa Vegan loiston Sirius, josta valo
-meille tullessaan tarvitsee 72 vuotta. Kuinka suuri ja voimakas on siis
-tämä ääretön aurinko?
-
-Ei yksikään ensimmäisen luokan tähdistä lähetä meille valoansa
-vähemmässä kuin 3:ssa vuodessa. Pienimmät kaukolasilla näkyvät tähdet
-tarvitsevat siihen 2,700 vuotta, ja luullaan, että valo etäisimmistä
-sumutähdiköistä eli "nebulos'oista" meille tullakseen tarvitsee enemmän
-kuin 10,000 vuotta. Laske, jos voit, monenko peninkulman päässä ne ovat
-maasta! -- Sirius, jonka nyt näemme, ei ole tämänpäiväinen Sirius, vaan
-Sirius 72 vuotta sitten, -- jos siis joku pikku tähdistämme sammuisi,
-näkisimme sen kuitenkin vielä tuhansia vuosia ehtootaivaalla loistavan.
-
-Suuria, ensi luokkaan kuuluvia tähtiä on ainoastaan 18, ja niistä näkyy
-täällä pohjoisen pallonpuoliskon taivaalla vain 12. Ne ovat, valonsa
-suuruuteen katsoen luettuina, seuraavat:
-
-    1. _Sirius_, Ison-Koiran tähtiryhmässä.
-    2. _Arcturus_, Booteksen tähtiryhmässä.
-    3. _Rigel_, Väinämöisen viikatteessa.
-    4. _Capella_, Vetomiehessä, linnunradan reunalla.
-    5. _Vega_, Lyyryn tähtiryhmässä.
-    6. _Procyon_, Pienen-Koiran tähtiryhmässä.
-    7. _Betelgeuze_, Väinämöisen viikatteessa.
-    8. _Aldebaran_, Härjän tähtiryhmässä.
-    9. _Antares_, Skorpionissa.
-   10. _Spica_, Neitsyen tähtiryhmässä.
-   11. _Regulus_, Leijonan tähtiryhmässä.
-   12. _Atair_, Kotkan tähtiryhmässä.
-
-Tähtiä, jotka suuruutensa suhteen ovat toiseen luokkaan luettavat, on
-55 ja kolmanteen kuuluvia 170.
-
-Mainittakoon tässä ainoastansa _Alamak_ Andromedan, _Algenib_ ja
-_Markab_ Pegasuksen tähtiryhmässä, _Apollo_ ja _Herkules_ Kaksoisissa,
-_Gamma_ Pohjan ruunussa, _Mirak_ Andromedan tähtiryhmässä, _Castor_ ja
-_Pollux_ -- ja viimeiseksi _Pohjantähti_, joka kuuluu toiseen luokkaan.
-
-Otavan tähdillä on seuraavat nimet: _Dubhe, Merak, Phekda, D(aelta),
-Alioth, Mizar, Benetnash_, -- ja ne kuuluvat mitkä toiseen mitkä taas
-kolmanteen luokkaan. Toiseen luokkaan kuuluvat myös ne kolme tunnettua
-tähteä Väinämöisen viikatteen keskikohdalla, joita nimitetään Jakobin
-sauvaksi.
-
-_Kuningas_ David (Ps. 147: 4) sanoo:
-
-"Hän lukee tähdet, ja kutsuu heitä kaikkia nimeltänsä."
-
-Arabialaiset antoivat nimet noin 50 tai 60 tähdelle. Meidän aikamme
-tähtein tutkijat merkitsevät tähdet kartoille, jokaisen ryhmässänsä
-kreikkalaisilla kirjaimilla.
-
-Saadaksemme vähänkään käsitystä tähtien paljoudesta ja moninaisuudesta,
-jaamme ne tähtikartoilla eri tähtiryhmiin, joille annetaan eri
-esineiden nimi ja muoto. Muistathan esim. Eläinradan merkin
-almanakassa; semmoisia ovat myöskin Kauris, Härkä, Kaksoiset j.n.e. --
-Jos nyt tahdot etsiä jotakin määrättyä tähteä, niin löydät sen kartalta
-omasta tähtiryhmästään. Mutta voithan tähtiä myös taivaalla iltaisin
-nähdä, kun vaan muistat, että kaikki muut, paitsi Pohjantähti,
-muuttavat paikkaa eri vuoden ja vuorokauden aikoina.
-
-Ota esim. _Otava_ lähtöpisteeksi suurella tähtimerellä. Vedä viiva
-vasemmalle (alas) ensimmäisen ja neljännen tähden läpi, niin
-ensimmäinen suuri tähti, johon viivasi sattuu, on _Arcturus;_ mutta jos
-vedät viivan oikealle, niin saavut _Capellaan_. Jos vedät saman viivan
-ylöspäin pohjoista kohden ja siirrät sitä vähän oikealle, niin löydät
-Pohjantähden. Ja jos jatkat vielä samaa viivaa yhä pohjoiseen päin ja
-käännät sitä vähän vasemmalle, niin löydät Vegan.
-
-Samoin voit Väinämöisen viikatteen ottaa lähtöpaikaksesi. Jos vedät
-viivan vasemmalle (alaspäin), kolmen loistavan tähden läpi, niin näet
-komean Siriuksen; mutta tämä suuri aurinko on joskus niin lähellä
-taivaanrantaa, että sumu peittää sen. Samaa viivaa jos vedät vielä
-ylöspäin oikealle, mutta sitten siirrät vähän vasempaan päin, niin
-ensimmäinen suuri tähti, jonka löydät, on _Aldebaran_. Jos vedät
-viivasi vähän vinoon keskimmäisen tähden läpi, tulet ylhäällä
-(pohjoisessa) _Betelgeuze'en_, ja alhaalla (etelässä) tulet
-_Rigel'iin_. Vähitellen voit itse tottua tähtikartalla kulkemaan
-tutuista tähdistä tuntemattomiin.
-
-Tämä on hyvin huvittavaa, sillä jos ei tiedäkään paljoa muuta noista
-avaruuden suurista auringoista kuin niiden nimet ja paikan taivahalla,
-niin tuntuu siltä kuin olisi jo paljon tutumpi heidän kanssansa. Ja
-lieneehän tuo toki korkeaa ja hienoa seuraa, kun on tuttava maailman
-aurinkojen kanssa. Onhan se aivan kuin seurustelisi luomisen ja korkean
-Luojan kanssa. Näin korkeasta ja majesteetillisesta seurasta, jonka
-suhteen kaikki maalliset korkeudet ovat kuin hietajyväset, ei tule
-kukaan ylpeäksi. Päinvastoin jokainen tuntee itsensä äärettömän
-pieneksi katsellessaan taivahan suuruutta. Mutta onhan kuitenkin suurta
-ja ilahuttavaa seista Herran Jumalan edessä, mielessään pitäen 19
-psalmini sanat: "Taivaat ilmoittavat Jumalan kunnian ja vahvuus
-julistaa hänen kättensä teot!"
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 3, by Zacharias Topelius
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 3 ***
-
-***** This file should be named 51853-8.txt or 51853-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/1/8/5/51853/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/51853-8.zip b/old/51853-8.zip
deleted file mode 100644
index 2174608..0000000
--- a/old/51853-8.zip
+++ /dev/null