NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4581 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2f39a40
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #52922 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52922)
diff --git a/old/52922-8.txt b/old/52922-8.txt
deleted file mode 100644
index 21ea1ff..0000000
--- a/old/52922-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4581 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Elämän loppuessa, by Väinö Kataja
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Elämän loppuessa
-       Romaani
-
-
-Author: Väinö Kataja
-
-
-
-Release Date: August 29, 2016  [eBook #52922]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN LOPPUESSA***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-ELÄMÄN LOPPUESSA
-
-Romaani
-
-Kirj.
-
-VÄINÖ KATAJA
-
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto Oy,
-1908.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Olen jo aikaa päättänyt kirjoittaa nämä lehdet. Mutta en ole voinut, en
-ole oikeastaan kyennyt mitään työtä tekemään.
-
-Sanotaan, että aika parantaa haavat. Saattaa olla niin. Tuskin
-terveeksi parantaa, mutta voipi kipuja lievennellä. Minäkin voin jo
-ruveta tyynemmästi ajattelemaan enkä enää tunne semmoista villiä tuskaa
-kuin vuosi sitten. Hermostonikin on parantunut. Vain hyvin harvoin
-herään enää öisin tuskanhuutoihini, enkä enää usein näe noita kauheita
-unia, jotka olivat niin verisen hirveitä, että päivilläkin pelkäsin.
-
-Maaelämä on varmaan vaikuttanut minuun: tyynnyttänyt hermostoni ja
-saanut ajatukseni selvemmäksi. Nyt tunnun aika pirteältä, ja aamulla jo
-päätin, että tänään alan kirjoittaa. Minun on helpompi elää, kun saan
-panna paperille, mitä olen elänyt ja kokenut. Minulla on ikäänkuin
-aavistus tai toivo siitä, että saatuani kertoa kaikki tämän uskollisen
-muistikirjani lehdille, on elämäni helpompaa. Niin minusta ainakin
-tuntuu.
-
-Kun pääsisin hyvään alkuun. Kertoisinko ensin tyttövuosiltani jotakin
-ja sitten vasta aloittaisin lyhyen onneni ja surullisen elämäni
-tarinan?
-
-En tiedä. Mutta eihän minulla olekaan kiirettä. Kirjoitan vähän
-päivässä, elän muistoissani jonkun hetken. Siten saan ajankin nopeammin
-kulumaan.
-
-Niinpä niin. Huomenna tulee vuosi siitä, kun palasin lapsuuteni kotiin,
-isä-vanhan luo. Kuinka hän on minun poissaollessani vanhentunut ja
-harmaantunut! Vanhus rukka! Kuka tietää, kuka osaa sanoa, mitä hän on
-minun vuokseni kärsinyt! Minä näen sen hänestä, vaikkei hän siitä
-mitään ole virkkanut. Tunsin sen silloin, kun hän otti minut syliinsä
-niinkuin ennen pienenä tyttönä, painoi rinnalleen ja sanoi:
-
-"Laila rukkani... isän oma lemmitty..."
-
-Ja kuitenkin olin tehnyt vastoin hänen tahtoaan, tuottanut hänelle
-kauheita kärsimyksiä. Mutta hän ei ole sanallakaan minua siitä
-muistuttanut, ei sanallakaan kajonnut siihen aikaan, jonka olen ollut
-naimisissa. Hän kärsii vieläkin nähdessään, että minä suren. Kokeehan
-hän minulle välisti laskea leikkiä niinkuin ennenkin, koulutyttönä
-ollessani, saadakseen minut hetkeksikään hymyilemään... Mutta hymy on
-huuliltani ainiaaksi kadonnut ja ilo mielestä mennyt...
-
-Vuoden olen siis ollut kotona mustien muistojeni kera.
-
-Kuinka leuto ja lämmin toukokuun ilta nyt on! Kas vain, kun koivujen
-urvut alkavat vihannoida. Nyt on touon aika. Maamiehellä on kiire...
-Isä lienee vielä vainiolla. Kuinka hän jaksanee vielä, vanhus rukka?
-Aamusta iltaan hän touhuaa väkensä kanssa, ja kuitenkin on iltaisin
-vielä virkku...
-
-Vasta tänä vuonna olen tullut ajatelleeksi isän kohtaloa. Eivät ole
-olleet hänenkään päivänsä pelkkää iloa, ja kyllä hän on toiveissaan
-pahoin pettynyt -- siitä olen varma.
-
-Eilen illalla ennen maatapanoa hän tuli luokseni tänne kamariini, kuten
-hänellä on tapana tehdä. Mutta hän oli tavallista totisempi ja
-vähäpuheisempi.
-
-"Jopa minä mielelläni antaisin isännyyden nuorempiin käsiin. Väsymys ja
-uupumus saavuttaa ikäpuoleen", sanoi hän.
-
-Kun minä siihen huomautin, ettei hänen pitäisi itse niin raataa, vaan
-ruveta vanhaa ruumistaan säästämään, virkkoi hän alakuloisesti:
-
-"Miksei suonut Jumala minulle yhtään poikaa, joka olisi jatkanut
-työtäni tässä talossa!"
-
-Minä aavistin hänen ajatuksensa, ja minun tuli niin sanomattomasti
-sääli häntä; juoksin itkien hänen kaulaansa. Hän otti minut vankkaan
-syliinsä, painoi rinnalleen ja kuiskasi:
-
-"Laila lapseni, rakkaimpani, kun isän toivo sinussakin raukesi."
-
-Mutta nähdessään, kuinka katkerasti minä rupesin itkemään, hymyili hän,
-silitti hiuksiani ja lohdutteli:
-
-"Älähän nyt sure... olethan nyt iloni vanhuuteni viimeisinä päivinä!"
-
-Minä aavistan, mitä isä ajattelee. Usein ajattelen minäkin sitä. Miksi
-piti kohtalon olla näin kova? Olenko minä sitten huonoin ihminen
-maailmassa, kun Jumala on näin minua rangaissut! En voinut toisin
-tehdä, ja vaikka pääsisin takaisin siihen iltaan, jona Joukoon
-tutustuin, tekisin vieläkin samoin. Niin äärettömästi rakastan häntä
-yhä, rakastan häntä tuonne kylmään hautaan, jossa hänen runneltu
-ruumiinsa lahoo...
-
-Mutta jos onnettomuus ei olisi tapahtunut, jos hän olisi terveenä ja
-toivovana päässyt tänne maaelämän yksinäisyyteen, olisi hän parantunut,
-tullut kelpo isännäksi ja helläksi isäksi...
-
-Miksei jäänyt minulle muistoa hänestä? Jospa minulla olisi hänen
-lapsensa, jolle saisin tuhlata rakkauteni ja hellyyteni ja jonka saisin
-kasvattaa hyväksi ja jaloksi mieheksi! Ei suotu sitäkään minulle, en
-kyennyt äidiksi.
-
-Usein olen näinä päivinä, joina olen aikonut ryhtyä kirjoittamaan,
-ajatellut, kuinka hän olisi kirjoittanut, kuinka olisi aloittanut
-lyhyen romaanimme. Kerran hän siitä puhui, sanoi, että hän sinä yönä
-oli kokenut ja tuntenut enemmän kuin koko elämänsä aikana. Raukka,
-rakas Joukoni! Jospa tietäisit sinne pimeään, ahtaaseen hautaasi,
-kuinka Lailasi sinua vieläkin rakastaa! Miksi oli sinussa yhdistettynä
-kaksi niin kummallista vastakohtaa? Olit niin voimaton ja heikko --
-siinä yhdessä hirveässä asiassa -- ja niin kertomattoman hyvä ja hellä,
-ahkera ja säästävä muussa elämässäsi...
-
-Minä uskoin varmasti, että rakkauteni pelastaisi sinut, ja samaahan
-uskoit itsekin, uskoit ja luotit...
-
-Niin. En tiedä oikeastaan kuinka aloitan. Nyt kuitenkin lähden vähän
-virkistymään. Isäkin näkyy tulevan vainioilta. Miltähän näyttäisi, kun
-Jouko kävelisi hänen vieressään, pieksut jalassa ja lippalakki päässä!
-Hän se on tämän ison talon isäntä, näiden laajojen laitumien omistaja,
-tämän hyvin hoidetun Koskenkorvan kartanon haltia!
-
-Se on Jouko, nuorimman tyttären, Lailan mies!
-
-Niin, niin. Minun mieheni, minun rakastettuni, hellä ja hyvä mieheni!
-
-Väki on illastanut. Isä on ollut verrattoman hyvällä tuulella. Kun hän
-syödessämme huomasi, että olin vaipunut ajatuksiini, aloitti hän
-merkillisen keskustelun. Niin avomielisesti hän ei ole koskaan ennen
-minulle puhunut. "Sitä Joukoasi sinä, Laila parka, aina vain suret..."
-Nähdessään kyynelten nousevan silmiini hän jatkoi: "Suren minäkin.
-Liian hyvä hän oli kuolemalle ja alhaisen himon orjaksi. Tiedätkö,
-Laila, että minulla on Joukosi entisyydestä paljon tietoja, enemmän
-kuin sinulla. Jos minä olisin silloin tiennyt, jos olisin osannut
-aavistaa, että hän koulunkäyntiaikanaan teki kesät kovaa maatyötä,
-ansaitakseen toimeentulonsa seuraavaksi talveksi, en olisi päästänyt
-häntä talostani. Miksi pitikin minun olla niin sokea... se on
-rangaistukseni. Olen ollut minäkin liian ylpeä, ja Jumala tahtoi
-masentaa kunnianhimoni. Mutta sinun parastasi minä tahdoin sokeudessani
-katsoa, Laila parkani...!"
-
-Isän puheesta tulin äärettömän liikutetuksi. En oikeastaan tiedä, en
-osaa sanoa, mitä tunsin. Se oli kuin tuskan ja ilon sekaista
-temmellystä, joka sydämessäni mellasti. Hyvä Jumala sentään, kuinka
-onneton olen! Ja kuitenkin tunnen, että suuri, kivinen paino on
-hartioiltani pudonnut, kun tiedän, että isäkin siunaa oman rakastetun
-Joukoni muistoa...
-
-Tästä puolin puhelemme hänestä usein, niin, aina kun olemme kahden
-kesken...
-
-En ole voinut tiedustella isältä enempää. Mutta huomenna aloitan
-puheen. Mistä ihmeestä isä on saanut tietoja Jouon entisyydestä? En voi
-arvata, sillä minun tietääkseni isä ei tiedä, mistä Jouko oli
-kotoisinkaan. Ei hän ainakaan minulta ole sitä kysynyt. Selvän siitä
-kuitenkin otan...
-
-Minusta on nyt oloni paljon helpompaa. Olen kuin likempänä isää, tuota
-kovakasvoista, rautaista vanhusta, joka ei koskaan ole antanut
-hellempien tunteittensa vietellä itseään järjen kylmältä polulta.
-Kukapa kuitenkaan osaa arvata, mitä hän sydämessään on tuntenut tänä
-kuluneena vuonna? Ja epäilemättä hän on kovaa kokenut, sillä hänen
-hiuksensa ovat harmaantuneet ja otsarypyt ovat tulleet syvemmiksi ja
-ikäänkuin veltostuneet...
-
-Olen käynyt ulkona, kävellyt pitkin peltojen pientareita ja nauttinut
-tästä valoisasta, lempeästä yöstä. Olen onnellinen saadessani yksin
-kulkea ja yksin nauttia muistoistani. Kuinka olenkaan kiintynyt tähän
-laajaan, avaraan Pohjanmaahan ja tähän rakkaaseen lapsuuteni kotiin!
-Kävin taas siinäkin... tuolla tuuhean koivun alla veräjän pielessä,
-jossa ovat ihanimmat muistoni ja jossa hän...
-
-Minun on iltaisin ollut hyvin vaikea saada unta. Usein olen valvonut
-aamupuoleen yötä, enkä oikeastaan ole tiennyt, missä ajatukseni ovat
-harhailleet. Mutta nyt tunnun väsyneeltä, ehkä yön lepo virkistää
-voimiani ja antaa ajatuksilleni vauhtia. Sillä huomenna olen päättänyt
-alkaa kirjoittaa. Nousen aamulla jo silloin kun väki menee työhön.
-Varhain aamuisin sanoi Joukokin parhaat kuvauksensa kirjoittaneensa...
-
-
-
-
-II.
-
-
-Isäni on usein sanonut, että olen tullut äitivainajaani. Olen aivan
-kuin äiti oli nuorena. Äiti armas! Eläisit vielä, niin kyllä kykenisit
-Lailaasi lohduttamaan, tietäisit voiteita sydämeni haavoihin. Sinä olit
-niin lempeä ja hyvä, siksi kutsui Jumala sinut luoksensa. Mutta Lailasi
-jäi tänne maailman kovuutta kokemaan. Äidiltä minä olen perinyt
-haaveksivan luonteeni ja koko olemukseni. Ei ole minussa hituistakaan
-sitä rautaista tahtoa eikä sitä luonteen lujuutta, joka on isäni
-luonteen peruspiirre. Minä muistan kerran, -- mutta sehän tulee
-näkyviin kuvauksessani, -- että menettelin oman mieleni mukaan,
-huolimatta mistään. Silloin minä tunsin, että saattoi minussa kuitenkin
-olla jotakin helskettä isänkin luonteesta.
-
-En ole tullut koskaan isältä kysyneeksi, miksi hän tahtoi juuri minua
-kouluuttaa. Tai oikeastaan en ole tahtonut, sillä minä luulen, että hän
-on sitä moneenkin kertaan katunut. Siskoni, Kaisa, olisi ollut sopiva
-lukutielle. Hän on perinyt isältä verrattoman muistilahjan ja hänen
-rautaisen tahtonsa...
-
-Minulla ei oikeastaan olekaan koskaan ollut halua lukea. Mutta kun
-aavistin isäni tahdon, tiesin, että hän kunnianhimossaan tahtoi saada
-nuorimman tyttärensä ylioppilaaksi, niin koetin edes siinä noudattaa
-hänen mieltään.
-
-Muistan kuinka isä tuossa kujalla tuli avoimin sylin vastaani, kun minä
-ylioppilaslakki päässä palasin Helsingistä!
-
-Näin selvään, että hänellä oli rohkea unelma toteutunut, ja silloin hän
-otti minut niin hellästi syliinsä, etten koskaan sitä unhota.
-
-"Laila lapseni, rakkaimpani, kuinka oletkin tullut tänä viime talvena
-äitivainajasi näköiseksi", sai hän mielenliikutukseltaan vain
-sanotuksi, ja minä näin kyyneliä hänen silmissään...
-
-Silloin minäkin olin onnellinen, onnellinen koko sen kesän. Mutta
-syksyllä tuli hän, Jouko Vartto. Jouko! Jouko! Kuinka tuo nimesi on
-vieläkin rakas minun kirjoittaa, vaikka runneltuna makaat haudan
-povessa. Hyvä Jumala, etten voinut pelastaa sinua itselleni ja
-isänmaalle!
-
-Olinhan kuullut paljon hänestä puhuttavan, Jouko Vartosta,
-suurilahjaisesta ja rohkeasta kirjailijasta, olin kuullut, mutta
-paljasta hyvää. Olin lukenut hänen kirjoituksiaan, olin tarkoin
-tutkinut hänen surunvoittoisia kuvauksiaan sielun ja sydämen
-syvyydestä, ja ajatuksissani olin ikäänkuin rakastunut häneen. Sillä
-minusta näytti, ei, minusta tuntui aivan selvästi siltä, että hänen
-sydämensä oli hehkuvaa lempeä, hänen tunteensa tulista tulta ja hänen
-mielensä herkkä ja haaveksiva, notkea ja pehmeä kuin vaha. Varmaankin
-semmoisen miehen rakkaus olisi suuri ja sielukas, uhrautuva ja
-puhdas... niin silkin hienoa ja taivaan ihanaa! Semmoista mielessäni
-kuvittelin, ja kuta enemmän ja tarkemmin tutkin hänen kirjoituksiaan,
-sitä enemmän innostuin hänen persoonastaankin. Olin näkevinäni hänet
-päivilläkin, tuon lempeän, yksinäisen ja rakkautta janoavan miehen, ja
-öisin hän oli unimaailmani uljas sulho, joka vartioitsi lemmittyänsä...
-
-Kun sitten yhtäkkiä kuulin, että hän oli liikkeellä, kulkemassa läpi
-tämän kotiseutuni, heräsi minussa villi riemu, ja minä tunsin suloisen
-tuskan vihlovan sydämeni sisintä. Minun piti päästä häntä näkemään,
-piti saada pusertaa hänen kättänsä ja kerrankaan katsahtaa hänen
-silmiinsä... Olin aivan kuin poissa suunniltani enkä välittänyt muista
-miehistä mitään.
-
-Hyvä Jumala sitä hetkeä, jolloin häntä lähestyin! Luulin sydämeni
-ponnahtavan pois rinnastani, luulin kaatuvani lattialle...
-
-Oikein olin sittenkin arvannut, oikeat olivat aavistukseni olleet.
-Hänen _täytyi_ olla erilainen kuin muut ihmiset, suurempi ja
-täydellisempi kuin ne, jotka puhuivat vain jokapäiväisistä asioista.
-
-Ja niin hän olikin.
-
-En ollut monta sanaa hänen kanssaan vaihtanut, en ollut kuin yhden
-ainoan kerran vilkaissut hänen silmiinsä, kun tunsin häntä rakastavani.
-En rakastunut juuri hänen persoonaansa, vaan hänen äänensä sointuun ja
-siihen viehättävän surumieliseen ilmeeseen, joka oli ikäänkuin lyönyt
-leimansa jokaiseen hänen liikkeeseensä...
-
-Minun on aivan mahdoton kuvata tai sanoa, mitä hänessä oikeastaan
-rakastin enimmin: hänen suuria sielunlahjojaanko vai sydämensä
-hyvyyttä? Vai rakastinko siksi, että hän oli niin hellä ja hyvä ja
-siksi että jokaisessa hänen sanassaan tuntui vavahtelevan sielun
-väräjävä ilme?
-
-Niin, en tiedä.
-
-Mutta sen minä tiedän ja siitä olen varmakin, että sinä iltana, kun
-kauan olimme puhelleet, oli hänessä jotakin aivan haltioitunutta. Hän
-sanoi sen itsekin, ja kyllä minäkin sen näin. Hän puhui minulle
-muutamia sanoja nuoruudestaan, kertoi orvosta, yksinäisestä elämästään
-ja siitä kuinka hän sai elämänvoimia omista tunteistaan, oman sydämensä
-syvyydestä.
-
-Mieleeni ovat jääneet ne sanat, jotka hän minulle sanoi juuri silloin,
-kun laski kätensä olkapäälleni:
-
-"Minä olen sinut ennen nähnyt... kerran pikkupoikana... korkean vuoren
-huipulla valoisana kesäyönä... ja nyt toisen kerran tämän tumman
-talvisen taivaan alla... Lailani... unimaailmani morsian..."
-
-Hän puhui niin omituisella äänellä, hiljaa ja hillitysti, ikäänkuin
-olisi muistellut sitä näkyään pienenä poikana korkean vuoren päällä...
-
-"Minä muistan sen tai oikeammin näen sen nytkin tämän tumman taivaan
-alla... On kuin aukenisi taivaanranta, kuin avaruus halkeaisi, ja minä
-näen selvään lapsuuteni näyn... näen sinun seisovan vaaran huipulla,
-katselevan alas vuoren juurelle... se olet juuri sinä, näen kasvotkin
-aivan selvään... Enkä ole muistanut tätä ennen kuin nyt... nyt juuri,
-kun tunsin, että sinä olet orvon ystävä ja heikon varjelija..."
-
-Hän veti minut vierelleen ja unohtui siihen...
-
-Minä lupasin olla orvon ystävä ja heikon varjelija, ikuinen ystävä...
-
-Tämä kaikki tapahtui tuuhean koivun alla tuolla veräjän pielessä, jossa
-rakkain muistoni on.
-
-Voi, että kerran vielä saisin elää sellaisen hetken, taivaan iloa ja
-riemua tuntien!
-
-Sitä seuraavat päivät ja viikot olivat elämäni ihanimpia. Taivaan rauha
-ja sopusointu vallitsi sielussani, autuas onni asui sydämessäni.
-Saatoin istua tuntikausia ja muistella mitä hän oli sanonut, saatoin
-nauttia hänen muistostaan juuri kuin hän olisi ollut elävänä
-vieressäni...
-
-Luin hänen kirjeitään sataan, tuhanteenkin kertaan, aina vain saaden
-niistä samaa nautintoa. Minulle selvisi vähitellen, että edessäni oli
-suuri tehtävä: minun piti pelastaa hänet, säilyttää hänet ja tehdä
-hänestä isänmaansa jalo poika. Olihan siinä ihannetta yhden naisen
-toteutettavaksi!
-
-Sillä sitä hän ei salannut minulta, että hän oli heikko, niin heikko
-kuin pakkasen panema oljenkorsi, joka kaatuu vähimmänkin viiman
-puhaltaessa. Suuret surut ja katkerat kokemukset olivat hänen tahtonsa
-murtaneet, ryöstäneet tyystin sen voiman ja tehneet hänestä -- juopon.
-
-Voi, minkätähden piti hänessä olla yhdistettynä ääretön rikkaus
-saastaiseen likaisuuteen!
-
-Mutta minä pesen likaisen loan hänestä, niin että hänen ruumiinsa on
-yhtä kirkas kuin sielunsakin! Uhraan itseni hänen hyväkseen ja kulutan
-joka soluni hänen pelastukseksensa! Voi, ettei minussa ollutkaan sitä
-voimaa! Mutta sitten sai maailma tietää suhteistamme! Ne olivat
-hirveitä hetkiä, kauheita ja kamalia. Tuskallisimpia olivat ne, jolloin
-kosijoita kävi luonani.
-
-Rikas tyttö! Rikas tyttö! Minä luin kosijoitteni katseista ja sormien
-liikkeistä, mitä he minussa rakastivat, ja minä kauhistuin ja kirosin
-sydämessäni rikkauteni. Rauhani ja onnelliset mietteeni katosivat, ja
-päiväni tuntuivat pitkiltä ja pilvisiltä. Ei kenelläkään ollut enää
-hyvää sanaa lausuttavana Joukosta, kukaan ei käynyt häntä puolustamaan,
-kun mitä ilettävimpiä seikkoja kerrottiin hänen elämästään. Verta
-vuotavin sydämin sain kuunnella, mutta rakkauteni yhä lujeni, ja Jouon
-lämpöiset kirjeet antoivat voimia kaikki kärsiäkseni...
-
-"... Enkelini, auttajani, pelastajani", kirjoitti hän. "Elän aivan
-uutta elämää, olen sinussa ja sinun kauttasi kohonnut maan likaiselta
-kamaralta tähtitarhojen tasalle. Rakkaimpani! älä syökse minua
-takaisin!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kas, nyt olen muistoistani taas kirjoittanut pitkän pätkän, enkä
-vieläkään ole aloittanut kuvaustani. Mutta eihän minulla olekaan
-kiirettä. On niin ihanaa elää muistoissaan sitä aikaa, joka oli
-onnellisinta. Kirjoitellessani näitä muistojani selvenevät ajatukseni,
-ja ehkäpä kasvaa kykyni kuvata meidän lyhyttä onnenelämäämme niin, että
-se koskee muidenkin sydämiin.
-
-Tänään aion nyt ottaa renki Matin kahden kesken, kuullakseni häneltä
-Jouon nuoruudesta, josta hän ei itse paljoa tahtonut kertoa. Nyt juuri
-kuulin isältä, että renki Matti oli samasta kylästä kuin Joukokin,
-olivat kasvinkumppaneita. Matilta isäkin oli tietonsa saanut.
-Merkillistä, ettei Matti ennen ole mitään Jouosta puhunut, vaikka on jo
-melkein vuoden ollut palveluksessamme!
-
-Olen kutsunut Matin kamariini. Istumme kahden, ja Matti polttaa isältä
-saamaansa sikaaria.
-
-"Vai on Matti tuntenut Jouko Varton? Hän oli minun mieheni..."
-
-"Olen hyvinkin tuntenut. Yhdessä on lapsena oltu, monet leikit lyöty ja
-monet tappelut tapeltu. Ja tapasimme myöhemminkin kesäisin, kun Jouko
-koulusta palasi ja rupesi kesäksi taloihin töihin..."
-
-"Niinkö?"
-
-"Hän oli Tieralan ainoa poika. Mutta isä oli maan kuulu juoppo, hän
-kuoli juuri samana keväänä kun Jouko syntyi, kuoli, tai kuuluu
-hukkuneen, kun juovuksissa lähti virtavan joen poikki."
-
-"Jääkö petti?"
-
-"Jää oli huonoa keväthalsketta. Niin olivat suuret velat, että koko
-talo irtaimistoineen meni puille paljaille. Ei jäänyt Jouon äidille
-mitään elämisen apua, vaan täytyi ruveta työtä tekemään samoin kuin
-muutkin mökkiläiset. Siten me tulimme Jouon kanssa naapureiksi, ja kun
-olimme samanikäisiä, tuli meistä kisakumppanitkin."
-
-"No, miten Jouko tuli lukumieheksi ja Matti rengiksi?"
-
-"Niinpä näkyi käyvän. Kuulin sanottavan, että Jouko oli hyväoppinen. Ei
-hänestä kyllä Jouostakaan herraa helpolla tullut. Äitinsäkin kuoli, kun
-Jouko oli ison koulun aloittanut, ja omin voimin sai poikaparka tulla
-toimeen. Kerran me olimme siellä kotipitäjässämme samassa talossa
-kesämiehinä, kasvavia poikia molemmin. Silloin hän usein kertoi
-puutteistaan, kertoi, että opettajien avutta olisi hän nälkäänkin
-kuollut. Minä kehoitin häntä heittämään lukuhommat sikseen, sillä hän
-oli hyvä ja ahkera työmies, ja sinäkin kesänä isäntämme maksoi Jouolle
-paremman palkan kuin minulle... Samana syksynä minä sitten näinkin
-hänet viimeisen kerran. Hän ei enää palannut kotipitäjään, enkä ole
-sittemmin kuullut hänestä mitään. Kerran sain postissa kirjan, jonka
-hän oli kirjoittanut Jouko Varton nimellä. Sen hän oli lähettänyt
-minulle muistoksi..."
-
-"Poikaparka!"
-
-"En kuullut hänestä muuta kuin kerran rovastin sanovan, että juoppo
-kuuluu tulleen siitäkin Tieralan Juhovainajan pojasta. Eihän se kumma,
-jos pojasta tulikin juoppo... isäkin kuoli viinaan..."
-
-Silloin ratkean äänekkääseen itkuun, ja Matti poistuu huoneestani.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näinä päivinä olen taas ollut rauhattomampi, ja yöni ovat olleet
-levottomat. Miksen minä voinut häntä pelastaa, miksen kyennyt nostamaan
-häntä siitä loasta, johon hän oli langennut? Ne kysymykset tulevat nyt
-yhä useammin mieleeni. Koetinko sitten parhaani, vai puuttuiko minulta
-voimia? Vai oliko hänessä sittenkin vielä jotakin, jota en hänessä
-ymmärtänyt ja jonka perille en päässyt!
-
-Useinhan kyllä huomasin, että hän tuli yhtäkkiä levottomaksi ja näytti
-niin kovin tuskaantuneelta, mutta kun puuska oli mennyt ohi, vaipui hän
-synkkämieliseksi. Semmoisina hetkinä en saanut häntä puhumaan, vaikka
-koetin, että hän avomielisesti selittäisi mitä hän tunsi ja mikä häntä
-vaivasi.
-
-"Rakkaimpani... se on ohi... se oli synkkä muisto entisiltä ajoilta",
-sanoi hän vain, mutta ei hän sittenkään ollut entisenlainen. Jotakin
-kummallista olin huomaavinani hänessä.
-
-Kuluneena yönä valvoessani alkoi minua tunto soimailla, etten
-sittenkään ollut koettanut parastani, pyhintäni, että hän sittenkin oli
-vailla jotakin, jota hänen sielunsa ja sydämensä kaipasi ja josta hän
-ei minulle koskaan puhunut. Usein huomasin, että kun hän puhui minulle,
-hänen katseensa tähtäsi johonkin kauas ja hän ajatteli aivan muuta kun
-sitä, josta puhui...
-
-Jospa minulla olisi täällä joku todellinen ystävä, jolle voisin kertoa
-koko elämäni ja avioliittomme ajan, ensi hetkestä viimeiseen, selittää
-tuolle todelliselle ystävälleni kaikki: miten olimme aloittaneet
-elämämme, miten olimme toisillemme puhuneet ja luvanneet! Mutta
-sellaista ystävätärtä minulla ei ole. Ja kuitenkin tarvitsisin
-lohdutusta, tarvitsisin ystävän osanottoa tuskilleni ja epäilyksilleni.
-Onkohan sekin minun oma syyni, ettei minulla ole sellaista ystävää.
-Niukkahan olen ollut paloittelemaan ystävyyttäni, ja moni on siitä
-päättänyt minut ylpeäksi. Mutta kuinka olen voinut kiintyä ihmisiin,
-joilla ei ole mitään sisäistä elämää, jotka eivät tunne sillä lailla
-kuin minä, jotka eivät ajattele elämää niinkuin minä?
-
-Parempi sittenkin kärsiä yksin, ja yksin tuskansa tuntea...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tänä aamuna oli isäni kipeä. Hän ei jaksanut nousta vuoteeltaan ja
-kutsutti minut luokseen. Hänen päätänsä kivisti, ja muutoinkin hän
-tunsi pahoinvointia.
-
-"Alan jo tuntea vanhuutta", sanoi hän. "Merkillistä, kuinka olen
-heikonnut näinä kahtena vuotena. Vanhuus näkyy tulevan pian, kun se
-kerran alkaa tulla."
-
-Hänen äänensä oli pehmeä, eikä siinä tuntunut enää sitä kovaa, käskevää
-sointua, jota olin harjaantunut kuulemaan.
-
-"Johan olenkin puolivälissä kahdeksattakymmentä", virkkoi hän, kun
-äänetönnä istuin hänen vuoteensa vieressä ja käärin kylmään veteen
-kastetun liinan hänen päänsä ympärille.
-
-"Saattaa tulla kuolemakin milloin hyvänsä... vaikka tällä
-silmänräpäyksellä", hän jatkoi. "Olen monesti ajatellut puhua sinulle,
-Lailaseni, tulevaisuudestasi, ja järjestää muutenkin asioitani. Miten
-olet aikonut alkaa elää, kun minun pääni on kaatunut?"
-
-"Emme nyt ajattele vielä sellaisia, rakas isä. En ole sitä ajatellut,
-enkä ole jaksanutkaan ajatella. Minä uskon, että isä vielä saapi kauan
-aikaa olla Lailansa tykönä..."
-
-"Sitä en usko. Tunnen, että minun aikani on tullut. Vastaa minulle,
-Laila, suretko kovin miesvainajaasi?"
-
-Minä pillahdin itkuun.
-
-"Enhän sitä kummeksu. Ja sinun vuoksesi suren minäkin."
-
-"Kauheinta on minusta hänen kuolemansa... Jos hän olisi kuollut minun
-hoidettavanani, olisi kuollut rauhallisen, luonnollisen kuoleman, ei
-minun suruni olisi näin suuri. Mutta ruhjoutua mäsäksi junan alle juuri
-silloin, kun olin hänen pelastuksestaan varma... se on niin kauheaa...
-niin perin kovaa kohtaloa..."
-
-Isäni antoi minun siinä itkeä, pitäen kättäni omassaan.
-
-"Minun syyni se myöskin on. Olisin voinut asiaa tarkemmin ajatella,
-ennenkuin tein päätökseni. Mutta minun kunnianhimoni oli niin suuri ja
-ylpeyteni niin väkevä, että ennen luovuin rakkaimmasta lapsestani kuin
-huolin vävykseni maankulkijaa, jolla ei ollut mitään virkaa ja joka
-lisäksi oli köyhä rotta. Heti jälestäpäin kyllä kaduin ja tiesin ja
-tunsin, että olin Jumalan kasvojen edessä pahoin tehnyt, vaikka ihmiset
-kyllä hyväksyivät menettelyni..."
-
-"Täälläkö? Nämä kotikylän ihmiset?"
-
-"Juuri he. Kaikki sanoivat, että Laila kyllä vielä katuu, eikä hän
-koskaan pääse maasta ylös semmoisen tyhjäntoimittajan kanssa..."
-
-En voinut siihen mitään sanoa.
-
-Hetken kuluttua isä jatkoi:
-
-"En ole sinulta kysynyt mitään avioliittosi ajalta. En ole hennonut
-herättää sinussa muistoja, joista en tiedä, ovatko ne sinulle
-vastenmielisiä vai eivätkö. Enhän tiedä, kuinka onnellinen olit hänen
-kanssaan, mutta yhtä asiaa olen tullut ajatelleeksi juuri näinä
-päivinä. Olen nimittäin ajatellut, että totta kai oli olemassa joku
-syy, jonka vuoksi miehesi uudestaan ratkesi juomaan. Sillä ei kai hän
-ainakaan avioliittonne alussa juonut..."
-
-Siihenkin vastasin vain kyynelilläni.
-
-"Älkää, rakas isä, nyt kysykö, minä kerron toiste", sain lopulta
-sanotuksi.
-
-Eikä hän sen pitemmältä tiedustellut.
-
-
-
-
-III.
-
-
-En ole moneen viikkoon joutunut kirjoittamaan sanaakaan, ja aikeeni,
-että alkaisin kyhätä pientä romaania Jouon ja omasta elämästäni,
-näyttää ainakin toistaiseksi jääneen sikseen.
-
-En ole joutunut, sillä isä makaa sairaana vieläkin, nyt jo neljättä
-viikkoa. Jonkun kirjeen olen ystävilleni kirjoittanut ja saanut heiltä
-vastauksen. En ole muistikirjaanikaan näinä viikkoina aukaissut.
-
-Isä on järjestänyt asiansa, sillä hän uskoo varmasti, ettei hän tuolta
-vuoteelta enää nouse.
-
-Tämä aika on jälleen ollut minulle kovaa aikaa, taistelua ja
-kyyneleitä, sillä minun on täytynyt taaskin tehdä vastoin isän tahtoa.
-
-Minä olen sitä jo aavistanut, ja isäni puheista olen päässyt
-käsitykseen, mikä hänen tahtonsa olisi.
-
-Eräänä päivänä -- oliko toissapäivänä vai kolmantena, -- sanoi hän
-minulle, kun istuin hänen vuoteensa vieressä:
-
-"Laila, sinä jäät niin yksin, kun vanha isäsi menee pois. Etkö tahtoisi
-noudattaa isäsi viimeistä tahtoa menemällä vaimoksi pastorille... Hän
-on nyt jo viidettä vuotta vaikuttanut seurakunnassamme, on
-kunnioitettava, kaikkien ihmisten rakastama mies. Hän on sinua
-rakastanut siitä asti, kun hän seurakuntaamme tuli. Ja ajattele! Hän
-rakastaa sinua vieläkin yhtä hellästi, yhtä paljon kuin ennenkin..."
-
-Tätä olin pelännyt ja aina koettanut kääntää puheen toisiin asioihin,
-kun olin huomannut, että isäni tahtoi aloittaa siitä.
-
-Mutta nyt se tuli, ja aivan esipuheetta.
-
-Pastori oli kulkenut meillä nyt isän sairastuksen aikana joka päivä.
-Minä poistuin aina huoneesta hänen tullessaan. Usein he kyllä
-molemminkin pyysivät minua jäämään, mutta en jäänyt. Oikeastaanhan
-minulla ei ollut mitään pastoria vastaan ihmisenä. Hänkin oli minua
-kosinut paljoa ennen kuin Jouko. Muistaakseni se oli aivan ensi
-viikolla, kun palasin Helsingistä ylioppilastutkintoani suorittamasta.
-Pastori Rinta oli pienoinen, paksu mies; kasvot punottavat ja
-hyväntahtoiset, ja vedenväriset silmät aina niinkuin talin tahraamat.
-
-Totta kai hän vielä muisteli saamiansa rukkasia, sillä hän ei ollut nyt
-puhunut minulle mitään. Sen sijaan hän oli kääntynyt isän puoleen,
-hyvin tietäen, ettei sielläpäin ollut vastusta.
-
-"En enää aio mennä naimisiin", sain isälle sanotuksi.
-
-"Pastorista saisit todellisen ystävän, todellisen elämänkumppanin.
-Sillä hän on mies, joka elää ja opettaa iankaikkisuutta varten... Minä
-olen, Laila, päässyt ymmärtämään, että avioliittosi Jouon kanssa ei
-ollut onnellinen. Te ette sopineet toisillenne. Jommassakummassa
-teistä on ollut syy. Taikka sitten on Joukosi lopultakin ollut kurja
-raukka... Minä kuolisin niin iloisella mielellä, kun tietäisin, että
-Laila-lapseni on hyvän, Jumalaa pelkääväisen miehen turvassa. Sillä
-Jumalan luona on meillä kaikilla viimeinen turva. Hänen luokseen tulee
-hätä niillekin, jotka Häntä ovat pilkanneet ja kieltäneetkin Hänet..."
-
-Hän puhui minulle pitkään ja painavasti, vanha isäraukka! En osannut
-lopulta sanoa mitään, täytyi aivan itkeä. Oli niin kauhean paha sanoa
-isän viimeistä tahtoa vastaan. Mitä minä onneton ihminen tekisin? Mihin
-pakenisin näiden muistojeni kanssa?
-
-Näinä päivinä on isä heikkonemistaan heikonnut. Lääkäri ei ole enää
-luvannut hänen puhua mitään.
-
-"Sydämen tykintä on niin äärettömän heikkoa, että loppu voi tulla
-milloin hyvänsä", sanoi lääkäri tänä aamuna lähtiessään.
-
-Onneksi on sisareni Kaisa nyt miehineen saapunut luoksemme. Kaisa on
-ottanut emännyyden huolekseen ja hänen miehensä, Ville, isännyyden.
-
-Isän tahto on nyt, että Kaisa miehineen tulee tämän rakkaan
-Koskenkorvan kartanon haltiaksi.
-
-Toimeliaita, virkkuja ihmisiä ovat niin Kaisa kuin miehensäkin. Näyttää
-siltä, että he kumpikin ovat hirveästi kiinni tavarassa; he puhuvat
-säästäväisyydestä aivan kuin heillä olisi viimeinen penni pivossa.
-
-Olen luovuttanut Kaisalle oman huoneeni ja muuttanut itse
-ullakkokamariin. Täältä on komea näköala yli laajojen, tasaisten
-viljavainioiden ja yli koko kylän. Ruispellot hedelmöivät jo
-parhaillaan ja keinuvat, lainehtivat, tuulen puhaltaessa, kuin meren
-aallot.
-
-Minulla on täällä ylhäällä oikein rauhallista, tänne ei kuulu liikettä
-alhaalta, joskus joku kimakampi huuto pihalta. Voin niin rauhassa
-mietiskellä elämääni, ajatella tulevaisuuttani ja entisyyttäni.
-
-Jäänkö tänne syntymäkotiini lopuksi ikääni surevana leskenä elämään
-koroillani? Vai muutanko pois jonnekin muualle... sielläkin yksin
-elääkseni?
-
-Ei tunnu sekään hyvältä. Isän kuoleman jälkeen tuntuu tämä koti jo
-kolkolta ja vieraalta. Kuinka saisin päiväni kulumaan, ilman työtä ja
-tointa?
-
-Kesä on jo pitkälti kulunut, on heinänteon aika.
-
-Vähän käsitöitä olen tehnyt, en mitään muuta. Ei ole minussa innostusta
-mihinkään työhön, taikka sitten en ole vielä osannut oikeaan, en sille
-alalle, joka minua miellyttäisi. Päiväni ovat hirveän pitkät, ja
-unettomat ovat yötkin. Isän kuoleman jälkeen olen elänyt kuin
-ventovieras tässä lapsuuteni kodissa. Se, että johonkin minun pitää
-ryhtyä, jotakin ruveta minunkin toimimaan, on kyllä selvää. Mutta mihin
-ryhtyisin, siitä en pääse selville. Joskus olen ajatellut lähteä
-Helsinkiin jatkamaan lukujani, mutta minulla ei tunnu olevan vähääkään
-lukuhaluakaan. Olen kuitenkin vielä verrattain nuori vasta
-viidenkolmatta; pitäisi minun jotakin alkaa hommata.
-
-Pastorista olen onneksi päässyt rauhaan. On hän sentään kirkosta
-palatessaan joka sunnuntai poikennut taloon, mutta harvoin hän on minua
-puhutellutkaan. Olen juossut tänne ullakolle, kun olen nähnyt hänen
-tulevan. Syksyllä olen kuitenkin päättänyt lähteä johonkin talvea
-viettämään, sillä talvella täällä on tavattoman ikävää, kun ei ole
-sopivaa seuraa. Iltaisin olen joskus koettanut sepittää runoja. Lähetin
-tuonnoin jonkun kuvalehteen. Mielellään ne oli julkaistu ja toivottiin
-lisää.
-
-Olen näinä päivinä todenteolla koettanut mielessäni kuvitella jotakin
-kaunokirjallista teosta siitä, mitä olen kokenut. Varma olen, että
-aihetta minulla kyllä on, mutta kuinka voisin sovitella niin, että
-siitä samalla tulisi mielenkiintoinen!? Ihmiset voisin ottaa
-todellisuudesta ja keksiä tapauksia heitä kuvatakseni. Kun kerran
-pääsisin oikein hyvään alkuun, kun saisin rungon valmiiksi, luonteet ja
-tapaukset selville, pian sitten työ sujuisi! Mutta mitäpä minun
-oikeastaan tarvitsee keksiä tapauksia ja ihmisiä: kertoisin vain
-avioliittoni ajan aivan niinkuin olen sen elänytkin. Nimet vain
-muuttaisin ja itse tapahtumat sijoittaisin johonkin muualle,
-esimerkiksi Etelä-Suomeen ja vaikkapa Helsinkiinkin. Kyllä minun täytyy
-ruveta todenteolla nyt kirjoittamaan. Minä voin kuvata; tunnen
-itsessäni, että voin...
-
-Sillä en usko monen ihmisen niin lyhyen avioliiton aikana, kuin minun
-avioliittoni oli, saaneen kokea ja tuntea niin paljon kuin minä. Niin
-paljon toivoja, niin paljon rakkautta ja niin peräti paljon pettymyksiä
-ja veristä tuskaa! On aivan kummallista uskoa, että niin äärettömän
-paljon tunteita, niin erilaisia, niin mahtavia ja niin synkän suruisia
-voi mahtua yhteen ainoaan ihmissydämeen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olen ollut ihan suunniltani tänä päivänä.
-
-Vieläkin vapisen vihasta ja suuttumuksesta! Olen jo alkanut kirjoittaa
-romaaniani, olen päässyt hyvään alkuun. Hyvä siitä tulee, kun oikein
-parastani koetan...
-
-Olin juuri ihanimmissa unelmissani, romaaniani valmistellen, kun aivan
-arvaamatta pastori tuli luokseni tänne ullakolle -- ihan yksin ja
-ilmoittamatta.
-
-Mitä tämä merkitsi? Enkö siis vieläkään ollut päässyt rauhaan tuosta
-talisilmäisestä miehestä, jota en voinut sietää!
-
-Pastori oli erinomaisen juhlallisella tuulella. Puhui hyvin harvaan, ei
-juuri hymyillytkään, ja hänen tavallisesti punaiset kasvonsa olivat nyt
-vaaleammat ja ikäänkuin laihemmat. Oliko tuo ilkeä mies sittenkin niin
-uppiniskainen, että vieläkin aikoi kosia minua? Vai mitä hänellä oli
-minulle sanomista?
-
-"Mikä erinomainen asia saattaa herra pastorin minun luokseni?" kysyin
-häneltä, kun hän puhua jankkasi hyvistä heinäntekoilmoista ja
-lupaavista ruisvainioista.
-
-"Aion puhua kanssasi asiasta, josta me isävainajasi kanssa sovimme. Hän
-pyysi minua elämänsä viimeisinä päivinä niin tekemään, ja minä lupasin
-täyttää hänen tahtonsa. En ole ennen sitä tahtonut tehdä, vaan nyt
-katsoin tilaisuuden sopivaksi, rakas Laila", sanoi hän imelällä,
-laulavalla äänellään. Oivalsin hänen asiansa ja vastasin niin kylmästi
-kuin voin:
-
-"Kyllä arvaan asianne. Mutta minä en usko isävainajan pyytäneen teitä
-puhumaan siitä minulle hänen kuolemansa jälkeen."
-
-"Ja kuitenkin hän sen teki, sillä hän huolehti lapsensa
-tulevaisuudesta. Rakas Laila! Kuuntele minua, kallista korvasi
-sanoilleni ja anna sijaa sydämessäni minulle..."
-
-"Minun sydämessäni ei ole sijaa kenellekään ihmiselle enää. Ja teidän
-pitäisi muistaa jo entisestään, etten voi teitä rakastaa... en edes
-kunnioittaakaan niinkuin tahtoisin..."
-
-"Ja saisinko tietää, miksi et?"
-
-Hänen äänensä laulava nuotti muuttui kovemmaksi, ja sanat alkoivat
-tulla nopeampaan.
-
-"Sen tiedätte itsekin. Enkä minä pidä velvollisuutenani ruveta teille
-tarkemmin selittämään... Jos oikein tekisitte, jos olisitte gentlemanni
-ja hieno mies, niin poistuisitte nyt heti, ja minä voisin teitä
-muistella ystävällisillä tunteilla..."
-
-Mutta hän ei siitä säikähtänyt. Päinvastoin hän tuli rohkeammaksi. Hän
-kävi lähemmäksi ja istui tuolille melkein minun viereeni, niin että
-hänen taliset silmänsä näkyivät vielä paremmin punaisten silmäripsien
-alta.
-
-"Rakas Laila! Oletko koskaan tullut ajatelleeksi minun kovaa
-kohtaloani! Ensi hetkestä, kun sinut näin, rakastin sinua. Sinä et
-tiedä, mitä tuskia olen tuntenut, kun näin sinun menevän miehelle,
-jolla ei ollut minkäänlaista karaktääriä, eipä edes varmaa
-toimeentuloa. Tiesin varmasti, että sinä et tulisi onnelliseksi hänen
-kanssaan. Eivätkä sellaiset luonteet yleensä, kuin miesvainajallasi,
-kirjailija Jouko Vartolla oli, voi tehdä itseään tai muita
-onnelliseksi..."
-
-"Vai niin", vastasin hänelle jotenkin pisteliäästi. "Mutta tekö olette
-se ihmeluonne, joka voi tehdä onnelliseksi sekä itsenne että muut!?"
-
-"Olen vakava ja hyväänpyrkivä luonne, ja Jumalan Kaikkivaltiaan avulla
-olen koettanut elää nuhteettomasti elämääni... Rakas, kallis Laila..."
-Hän koetti tarttua käteeni ja vetää sitä huulilleen.
-
-Silloin minua iljetti ja pisti niin vihakseni, että lyödä lipsautin
-häntä kämmenrystysillä poskelle...
-
-Mutta silloin hänenkin juhlallisuutensa loppui. Kasvot lensivät
-tulipunaisiksi, ja hän nousi istumasta.
-
-"Vai niin. Sinä häpäisetkin vielä minua. Sinä et olisi tuota tehnyt,
-jos tietäisit, että isäsi on minulle laillisella tavalla testamentannut
-puolen omaisuudestasi."
-
-"Isänikö...?"
-
-"Juuri hän. Ja voit olla varma, että minä valvon myös etuani. En
-penniäkään jätä ottamatta..."
-
-Silloin vihani nousi täyteen voimaansa, suutuin niin silmittömästi,
-etten nytkään vähääkään muista, mitä hänelle sanoin. Mutta hän ei silti
-vielä poistunut huoneestani.
-
-"Sinä et siis suostu rupeamaan vaimokseni?" kysyi hän vielä kerran.
-
-"Saatanan muori sinun vaimoksesi tulkoon!" muistin herrojen Eevan
-sanoneen kraatari Aapelille, ja sen minä hänelle linkosin niin suurella
-voimalla kuin minusta ikinä löytyi.
-
-"Sinä sydämetön julmuri ja rietas nainen!" sanoi pastori vihasta
-kähisevällä äänellä. "Tiedätkö, että minulla on kaikki tiedossani,
-kuinka sinä olet elänyt... Eikö sinun pimeää, kivikovaa sydäntäsi
-ahdista, kun muistat, julmuri, että juuri sinä tapoit miehesi, saatuasi
-hänet ensin epätoivoisena juomaan. Minä tiedän, sillä olen ottanut
-selvän avioliittosi ajalta..."
-
-Hän puhui varmasti ja ilkkuillen, ikäänkuin tuntien riemua nähdessään,
-etten kyennyt mitään vastaamaan.
-
-"Omat, parhaat ystävättäresi ovat minulle sen kertoneet..."
-
-Ja sitten hän, hioen kämmeniään yhteen, lisäsi pirullisella äänellä ja
-pienten talisten silmäin kiiluessa helvetillisessä tulessa:
-
-"Mutta jos näiden kämmenien väliin olisit tullut... kyllä minä olisin
-koettanut sinusta puristaa pahat aivoituksesi..."
-
-Silloin keksin juomakarahvin pöydälläni ja lennätin sen hänen niskaansa
-juuri kun hän kääntyi pois paetakseen.
-
-Tuommoisen raa'an tolvanan höyhennettäväksikö olen joutunut!
-
-Olin aivan suunniltani. Mutta toivottavasti minä nyt olen hänestä
-päässyt...
-
-Minun täytyy päästä pois tuommoisen hävyttömän miehen
-likikuuluviltakin! Sillä minä tunnen, että olisin valmis millä hetkellä
-hyvänsä lähettämään luodin hänen kurjaan raatoonsa...
-
-Kuinka hän oli saanut isäni, joka muuten oli niin varovainen ja samalla
-ihmistuntija, noin petetyksi! Teeskennellen jumalisuutta ja osaten aina
-puhua vanhan miehen mieliksi hän oli saanut isäni uskomaan itsestään
-paljasta hyvää. Kavalasti hän oli osannut huiputella, Jumalansa nimessä
-valehdella vaikka mitä!
-
-Mikä ääretön raukka! Eiköhän tuo mies ole langennut paljon syvempään
-kuin koskaan kukaan juomari!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nyt, kun on joku päivä kulunut pastorin käynnistä, olen sentään
-vähitellen alkanut tyyntyä. Mutta minulla on nyt selvillä, että jätän
-ainiaaksi kotipitäjän ja syntymäkotini. Ainiaaksi tahdon täältä lähteä,
-sillä se, mitä minulla on täällä ihanaa ja kallista muistoa, on
-ikäänkuin unennäköä, niinkuin en koskaan olisi sitä aikaa elänytkään.
-Mutta siitä totuudesta, että kerran olen ollut naimisissa ja että nyt
-olen leski, siitä en koskaan pääse, ja se ei ole unennäköä. Vaikka nyt
-soisin, että niin olisi, etten koskaan olisi elänyt avioliitossa enkä
-koskaan nähnytkään Joukoa!
-
-Niin nyt soisin olevan!
-
-Minulla ei olisi näitä muistoja, jotka minua kiusaavat ja ärsyttävät ja
-panevat sydämeni epätoivoiseen vimmaan.
-
-Voisin nyt nuorena neitinä muuttaa Helsinkiin. Jatkaisin lukujani... ja
-eläisin siellä isossa maailmassa, taiteen ja soiton keskellä, iloisena,
-huolettomana leipämurheista...
-
-Mutta mikä estää minua nytkään tahtoani täyttämästä?
-
-Ei mikään. Mutta ensi jouluksi minä valmistan romaanin, esikoiseni...
-
-"Uusi ja lupaava, nuori kirjailijatar on esikoisteoksellaan..."
-
-Niin! Niin! Koettaa tahdon!
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Monta päivää, ehkä viikkokin, on kulunut, ettei ole mitään tapahtunut.
-On ollut poutaisia päiviä, lämpöisiä ilmoja. Rukiinleikkuu on
-aloitettu, ja yöt ovat jo hyvin hämäriä, melkeinpä pimeitä.
-
-Eilen tulin katsoneeksi Jouon jälellejääneisiin papereihin, joita on
-melkoinen laatikollinen omien papereitteni joukossa. Olen löytänyt
-aloitteita Jouon myöhemmin julkaistuihin teoksiin, runonpätkiä ja
-sommittelun laajaan murhenäytelmään "Pohjolan kevät". Se on äärettömän
-intresantti aihe. Siitä voisi mestarin kädessä tulla ihmeen kaunis
-näytelmä. Mistä hän on keksinyt näin kummallisen, salaperäisen aiheen?
-Käsialasta ja paperista päättäen hän on tämän sommittelun kirjoittanut
-naimisissaolomme aikana.
-
-Ylettömän paljon täällä onkin sommitteluja ja liuskoja; on
-paperiliuskoja, joissa ei ole kuin jokunen lause, ikäänkuin jonkun
-kertomuksen keskeltä temmattu. Tällä tavalla hän kai kokosi aiheita,
-kuvasi ihmisiä ja tapauksia tulevia teoksiansa varten...
-
-Mutta hän sammui juuri silloin, kun oli parhaiksi syttymään päässyt,
-taittui kesken kasvamistaan...
-
-Ajatuksissani pengon ja lueskelen näitä papereita, jotka ovat huiskin
-haiskin, sikin sokin laatikossa! Erään paperin ylälaidasta vilahtaa
-silmääni nimi Laila... Vedän sen uteliaana toisten seasta ja luen:
-
-"... Laila seisoi miehensä silvotun ruumiin vieressä ja itki hiljaa.
-Jouon oikea käsi oli mennyt poikki ja rinta oli litistynyt kuin lauta.
-Muuta näkyvämpää vammaa ei ollut. Kasvot olivat valkeat kuin palttina,
-silmät tiukasti ummessa. Hän näytti kuin nukkuneen syvään,
-iankaikkiseen uneen. Laila oli monen monta kertaa öisin, kun hän tiesi
-Jouon olevan humalassa, sytyttänyt tulen ja hiipinyt hänen vuoteensa
-viereen kuuntelemaan, hengittikö Jouko. Silloin oli Jouon kasvoilla
-ollut tuo sama kuoleman kalpeus ja silmät olivat olleet tiukasti
-ummessa... niinkuin nytkin...
-
-"Hän laskeusi polvilleen Jouon ruumiin viereen, otti vasemman käden
-omaansa, silitteli sormusta, joka uudenkirkkaana välkkyi hoikassa
-sormessa, ja painoi suutelon hänen verettömille huulilleen... Silloin
-Lailan voimat loppuivat, ja hän lyyhistyi pyörtyneenä miehensä ruumiin
-päälle..."
-
-Luin tuon palasen toiseen, kolmanteen, en tiedä kuinka moneen kertaan,
-ennenkuin käsitin, mitä se sisälsi. Mutta sitten minä sen käsitinkin!
-
-Suuri Jumala, mistä hän oli tiennyt eläessään kuvata kuolemansa, kuvata
-sen juuri niin kuin se oli tapahtunutkin! Minun suuteloni ja
-pyörtymisenikin! Ja kasvojensa kuolonkalpeuden.
-
-Milloin hän oli tämän kirjoittanut? Kuinka oli mahdollista, että hän
-oli hengessään nähnyt loppunsa?
-
-Tämä on ihan selittämätöntä, satumaista taikka unta keskellä päivää!
-Olenko minä sitten Laila ja oliko hän Jouko? Olenko? Olenko? Mikä mies
-hän oli, tuo Jouko? Oliko tietäjä, näkijä, aavistelija?
-
-Mitä hän onkaan saanut kärsiä?!
-
-Enkö ole häntä ymmärtänyt?
-
-Minulle tulee aavistus jostakin kauheasta, minkä olen tehnyt...
-
-"Jommassakummassa täytyi olla syy, muutoin ei Jouko olisi juomaan
-ratkennut", oli isä sanonut.
-
-Mutta minä pengon ja pengon käsikirjoitusten joukossa! Ehkä siellä on
-alkua ja loppua tälle kummalliselle kuvaukselle? Ehkä on kuvattuna koko
-avioliittomme aika...
-
-Milloin hän on sen kirjoittanut ja kuinka olen näin kauan antanut sen
-virua näiden paperien välissä?
-
-Aivan alimpaa, laatikon pohjalta, löydän paksun, rullalle käärityn
-käsikirjoituksen. Heti ensi sivulta, ensi sanoista näen, että se on
-kuvaus avioliittomme ajalta. Nimilehti vain puuttuu...
-
-Silmissäni himmenee, kun alan sitä lukea... "Jouon kertomusta".
-
-Mutta sitä ennen lukitsen oven, ettei kukaan pääse häiritsemään.
-
-
-
-
-
-JOUON KERTOMUS
-
-
-
-
-1.
-
-
-Pian puoli vuotta olivat he olleet jo naimisissa.
-
-Heillä oli kaksi sievää huonetta laitakaupungilla, lähellä merenrantaa.
-Heidän huoneistaan oli kaunis näköala sekä merelle että maalle päin, ja
-muutenkin paikka oli rauhallisempi kuin vilkasliikkeisemmällä
-keskikaupungilla. Molemmin he olivat näihin huoneisiin ihastuneet ja
-yksissä tuumin päättäneet ne vuokrata.
-
-Ennen häitänsä he olivat jo sen huoneiston hankkineet, sisustaneet
-pienen kotinsa sieväksi ja viihtyisäksi. Lailalla olikin erinomainen
-maku asettaa huonekalut mukavasti ja somasti, niin että ne miellyttivät
-silmiä ja tekivät huoneet hauskan näköisiksi. Jouko oli ihan
-haltioissaan nähdessään, kuinka aistikkaasti Laila osasi järjestää. Ja
-vaikka heidän omaisuutensa oli hyvin vähäinen ja huonekalustakin
-keskinkertainen, kykeni Laila kukkien ja muiden keinojen avulla
-sovittelemaan niin taitavasti, ettei niiden vanhuus tullut näkösälle.
-
-Heidän täytyi nyt alussa ainakin ruveta elämään hyvin säästävästi.
-Jouon palkka ei sallinut suuria menoja, ja vaikka Laila kyllä lupasi
-käsitöillään ansaita jonkun vähän, täytyi sittenkin koettaa saada menot
-mahdollisimman pieniksi.
-
-Jouko se oikeastaan oli halunnut, että he muuttaisivat tänne
-Pohjanmaalle, sillä hän ei tahtonut enää olla likelläkään niitä
-seutuja, joilla hänen entinen elämänsä oli kulunut. Lailasta oli
-samantekevää missä asuivat, hän seuraisi Joukoaan vaikka leivättömään
-Lappiin taikka maan ääriin asti.
-
-Jouko oli juuri palannut sanomalehden toimistosta, jossa hänellä oli
-aputoimittajan paikka. Laila oli mennyt johonkin asioilleen, sillä
-heillä ei ollut palvelustyttöäkään. Väsähtäneesti hän istui tuolille ja
-katsoi ulos ikkunasta merelle, joka jo lumisena jääkenttänä levisi
-silmänkantamattomiin.
-
-Toimistossa olivat toiset taas häntä kiusoitelleet.
-
-"Sinä onnellinen, joka sait niin rikkaan ja kauniin vaimon! Sinulla
-varmaankin on kultaiset päivät", virkkoi yksi.
-
-"Ei kuulukaan appivaari hellittävän penniäkään, kun vastoin ukon
-kieltoa on mennyt naimisiin. Ei se tainnut tämä vävypoika olla oikein
-Koskenkorvan ukon mieleen", sanoi toinen, ja sitten he nauroivat.
-
-Jo heidän kihloissa ollessaan olivat toverit Joukoa onnitelleet,
-onnitelleet rikkaaksi mieheksi...
-
-Se oli häntä jo silloin hermostuttanut, mutta nyt vielä enemmän. Niinkö
-he uskoivat, että hän oli rahojen takia ottanut Lailansa? Eivätkö he
-nähneet, että Lailassa oli muuta enemmän rakastamista kuin rahat...
-rahat, joista hän ei ollut koskaan Lailalta kysynytkään... Oli vain
-muilta kuullut Lailan isällä niitä olevan...
-
-Hän oli uskonut, Jouko, että kun he muuttavat tänne kauas pohjoiseen,
-outoon paikkaan ja vieraiden ihmisten keskelle, on koko tuo ikävä
-raha-asia tietämättömissä. Mutta toiset toimittajat näkyivät tietävän,
-tiesivät paljon enemmän kuin Jouko itse...
-
-Kummallisella, veltolla ja verettömällä tuulella hän tunsi olevansa, ja
-vanha viinanhimo muistui hänen mieleensä. Hän ei ymmärtänyt itseään, ei
-vaimoaan, ei koko maailmaa. Ja ne tulivat aina nämä samat ajatukset ja
-vanhat himot silloin, kun hän vain hetkeksikään joutui olemaan yksin...
-Hän istahti veltosti keinutuoliin. Tämmöistäkö tämä elämä sitten oli
-olevakin -- se tulevaisuus, jolta hän oli odottanut niin äärettömän
-paljon sekä kunniaa että kuuluisuutta... tämmöistä jahkailemista
-sanomalehtimiehenä, että tuskin eli...
-
-Mitä hän oli ajatellut mennessään naimisiin, köyhä mies, joka ei
-oikeastaan itsekään elänyt! Kyllä hän sen tiesi... ei hän ollut
-oikeastaan ajatellut mitään, ei entisyyttään eikä tulevaisuuttaan...
-
-Entisyyttään sentään enemmänkin, varsinkin kulkurielämäänsä
-ylioppilasvuosinaan. Sillä kulkurin elämää se oli ollut,
-juopottelemista ja laulamista ja unelmia paremmista päivistä, kullasta
-ja kunniasta. Hän oli laulanut lemmestä ja pakahtuvista
-sydämentunteista, parhaimman sydänverensä lauluihinsa vuodattaen.
-Rakkautta hän oli himonnut, orpouttaan ja yksinäisyyttään itkenyt ja
-katumalla katunut hurjisteluansa...
-
-Yksinäisinä hetkinään, kun hän tunsi itsensä onnettomimmaksi ja koko
-maailman hylkäämäksi, hän oli ainoana pelastuksenaan toivonut
-herttaista ja hellän hyvää kumppania, joka näkisi hänen sieluunsa ja
-sydämeensä, joka osaisi häntä lohduttaa ja antaa hänelle voimia
-jalompaan elämään...
-
-Hän oli kohdannut rakastavan naisen hellän sydämen, puhtaan ja jalon
-aarteen, jota hänen tuli helliä ja hoitaa... Mikä häntä vaivasi? Miksi
-hän kuitenkin kaipasi? Olivatko nämä synkät, tyytymättömät hetket vielä
-maininkeja entisestä myrskyisestä elämästä? Vai oliko hänen sielunsa
-puhtaus jo niin himmennyt, ettei se enää voisi kirkastua, vaiko sydän
-jo liiaksi tylsistynyt?
-
-Puolihämärässä huoneessa, keinutuolissa istuessaan, näytti Jouko jo
-vanhentuneelta mieheltä, josta paras nuoruuden mehevyys on kuivunut.
-Kasvot olivat kalpeat ja luisevan laihat. Ohut tukka peitti
-kauniinmuotoista päätä, joka oli päälaelta paljas. Mutta suurten
-sinisten silmien välissä, kaarevan nenän yläpuolella, oli syvät juovat,
-jotka tekivät hänen kasvonsa tyytymättömän näköisiksi. Ne olivat aina
-silloin kalpeammat ja otsarypyt syvemmät, kun hän mietiskeli jotakin
-erityisempää.
-
-Hänelle tuli istuessaan kummallinen levottomuus, ikäänkuin hätä ja
-pelko jostakin kauheasta. Hänestä tuntui siltä kuin hänen voimansa
-olisivat loppuneet, luova mielikuvitus kangistunut ja älyn valokin
-himmennyt. Mutta mistä tuli tämä saamattomuus ja veretön elämä?
-
-Hän oli uskonut, että hän nyt vasta, kun oli saanut rakastetun
-kumppanin vierelleen, pystyy tosityöhön... jatkaa kirjallisia töitään,
-luopi teoksen, jonka muisto on pitempi kuin lyhyen ihmiselämän...
-jatkaa lukujaankin ja tulee kuuluisaksi, hyväksi mieheksi...
-
-Samassa hän kuuli tuttuja askeleita eteisestä. Laila palasi kotia, ja
-hänen astuntansa oli nopeaa ja niinkuin hätäisen askeleita.
-
-Lailan kasvot olivat kävelystä ja raittiista talvi-ilmasta käyneet
-terveen punakoiksi. Hänen suuret, ruskeat silmänsä loistivat, ja koko
-hänen olennostaan kuin irtaantui kokonainen maailma iloa ja onnea.
-Riisumatta päällysvaatteitaan hän riensi miehensä luo, suuteli otsalle
-ja laski kätensä Jouon kaulan ympäri.
-
-"Oletko jo pitkästynyt? Kävin Saarisen perheessä ja viivähdin enemmän
-kuin aioinkaan", hän sanoi kirkkaalla äänellään ja taivutti miehensä
-päätä taaksepäin, nähdäkseen hänen silmiinsä.
-
-"Tiesinhän sinun tulevan pian, mutta kuitenkin jo ehdin ikävöidä",
-vastasi Jouko ja veti hänet syliinsä rajusti ja riemukkaasti:
-
-"Voi, voi, Laila, rakkaimpani, kuinka huonon miehen sinä sait", sanoi
-hän sitten ja ratkesi itkuun kuin lapsi.
-
-Laila katsoi häntä kummastellen ja pitkään. Mikä hänen miestään
-vaivasi? Hän oli niin kummallinen ja käsittämätön tänään.
-
-"Miksi olet noin? Miksi itket? Teinkö pahoin, kun viivyn?"
-
-"Ei, ei, et... et... Sinä olet aina hyvä, mutta minä olen niin paha...
-olen paha ja saamaton..."
-
-"Ole nyt taas! Sinun on muuten paha olla, sinua rasittavat taas synkät
-ajatuksesi. Heitä ne pois... olethan oman Lailasi parissa..."
-
-Ja Laila nousi hänen sylistään, riisui päältään ja jatkoi kuin puoleksi
-nuhdellen:
-
-"Nyt olet taas niin omituinen, etten sinua ymmärrä. Miksi et ole
-avomielinen minulle, miksi et kerro kaikkia kiusauksiasi minulle?
-Lupasithan, että kerran selität sydämesi sisimmän, ja senkin selität,
-joka mieltäsi painaa ja ilosi viepi... Vastahan elämämme on alussa...
-ja sinullakin on vielä suuret tuumasi toteuttamatta... Sallitko, että
-otan tulen? Nyt sinun pitää sanoa, miksi sinä itkuun ratkesit... nyt
-juuri tänä..."
-
-"Ei, älä ota vielä tulta, istukaamme hämärässä. Lailani, rakkaimpani,
-onneni, elämäni, tule tänne syliini istumaan..."
-
-"Kuinka sinä kuitenkin olet lapsellinen... iso lapsi, jota minun pitää
-kasvattaa. Mutta sanohan nyt, mikä sinua vaivaa..."
-
-"En minä voi, etkä sinä sille mitään mahda, vaikka sanoisinkin..."
-
-"Suretko sitä, että meidän täytyy elää näin säästävästi?"
-
-"Semmoisia asioita en juuri koskaan ajattele."
-
-"Kyllä sitäkin ajattelet, tunnusta pois."
-
-"Ehkä sinun vuoksesi, jos sinun on paha elää näin."
-
-"Minä kyllä tyydyn tähän nyt, varromme parempia aikoja. Ehkäpä onni
-sinuakin potkaisee..."
-
-"Uskotko niin?"
-
-"Uskon minä... luotan, että sinä paranet kokonaan, että sielusi
-kirkastuu ja ruumiisi vaurastuu... että sinuun kasvaa kauniita
-ajatuksia... että unhotat entisen elämäsi... unhotat niinkuin sitä ei
-koskaan olisi ollutkaan... että olet niinkuin silloin vasta olisit
-alkanut, syntynyt, silloin kun minut näit..."
-
-"Laila parkani... Minusta on vieläkin kummaa ajatella eli oikeastaan
-uskoa, kuinka sinä minua voit rakastaa...!"
-
-"Sinä olet tänä iltana kummallisempi kuin koskaan ennen. Kuinka voit
-sellaista kysyäkään?"
-
-"Olen sitä jo monesti ennen aikonut kysyä, kihlauksemme aikana jo.
-Kyllähän minä tiedän vikani ja virheeni, tunnen heikkouteni ja
-saamattomuuteni... Tiedän senkin, etten ole ihannemies missään
-suhteessa. Kuinka voit minua rakastaa, kuinka voit pitää vertaisenasi
-miestä, jonka henki on niin heikko ja jonka sielu on sairas...?"
-
-Jouolla oli tuo sama kysymys usein huulilla pyörinyt, ensimmäisinä
-päivinä jo heidän kihlausaikanaan, mutta hän ei ollut saanut sitä
-koskaan lausutuksi. Pelko siitä, mitä Laila siihen vastaa, oli estänyt.
-Sillä hän tunsi, että Lailan vastauksesta riippuisi hänen koko
-elämänsä, siinä olisi kallion kieleke, jolta hän syöksyisi alas pimeään
-kuiluun tai kohoaisi ylös korkeuksien huipulle. Hän oli tätä hetkeä
-toivonut ja pelännyt, toivonut ja kuvitellut jo Lailan vastauksenkin.
-_Jos_ hän niin sanoisi, _jos_ niin selittäisi kuin hän toivoi, silloin
-hän olisi varma pelastuksestaan, _silloin_ hän nousisi kallion
-kielekkeeltä ylös korkeuksien huipuille. Ja silloin hän tuntisi sen,
-jota tahtoi, mitä Laila hänessä rakasti...
-
-Näin hän oli luullut Lailan vastaavan:
-
-"Rakkaimpani! En rakasta sinua semmoisena kuin itseäsi kuvasit, en
-rakasta sinussa enemmän kasvojasi kuin ruumistasi... Tiedän sydämesi
-olevan hyvän ja hellän ja sielusi jalon ja älysi kirkkaan, mutten
-rakasta niitäkään niinkuin jotakin ihmeellistä, suurta ja satumaista,
-jota sinussa on, joka lyö leimansa koko sinun olentoosi ja välähtää
-parhaina hetkinäsi silmissäsi. Sitä salaperäistä älyä, sitä satumaista
-voimaa sinussa rakastan... En osaa sanoa sille nimeä enkä ole koskaan
-kenenkään kuullut siitä puhuvan... Tunnen sen vain syvällä sydämessäni,
-ja se tunne on ollut elämäni ihanin. Ymmärrätkö minua, Jouko,
-rakkaimpani?"
-
-Ymmärsikö hän sitä! Suuri Jumala, näitä sanojahan hän oli odottanutkin,
-toivonut ne kuulevansa noilta kauniilta punertavilta huulilta...
-Toivonut niitä pelastuksenaan.
-
-Hän oli nyt kysyessään vetänyt Lailan rinnalleen, pusertanut
-rajustilyövää sydäntään vasten, ja odotti henkeään pidättäen, mitä
-Laila sanoisi.
-
-"Kuinka olet kummallinen! En minä sitä osaa niin selittää. Mutta
-uskothan nyt, kun sanon sinulle... voi, voi, kuinka sydämesi hyppää
-rajusti", ja Laila ikäänkuin irtautui Jouon sylistä.
-
-Laila näki, että Jouon katse taas harhaili jossakin muualla, niinkuin
-hän ajattelisi jotakin aivan muuta kuin mitä oli sanonut. "Puhelkaamme
-nyt jotakin hauskaa. Tahdotko kuulla uutisia?"
-
-"No kerrohan nyt", sai Jouko sanotuksi ikäänkuin heräsi unesta.
-
-Laila nousi Jouon sylistä, viritti tulen lamppuun ja alkoi toimia yhtä
-ja toista.
-
-"Niin. Oli puhe Saarisella tulevasta raittiusiltamasta, jota me naiset
-nyt hommaamme, arpajaisista, kuten tiedät. Rouva Saarinen lähetti
-sinulle lämpöiset terveisensä ja käski minun vieläkin kehoittaa sinua
-pitämään puhe arpajais-iltana. Sopivasta puhujasta on puute, sillä
-maisteri Kantele on sairaana, ja rouva Salo tahtoisi, että tällä kertaa
-puhuisi mieshenkilö..."
-
-"Ei minusta ole puhujaksi, en ole koskaan esiintynyt puhujana", vastasi
-Jouko aivan kuin ei olisi oikein käsittänyt, mitä Laila sanoi.
-
-"No välipä sillä, jos et ennen ole yleisön edessä puhunutkaan. Voithan
-kirjoittaa puheesi ja lukea sen. Minä olen varma, että siitä puheesta
-tulisi hyvä, sellainen, jonka kaikki ymmärtäisivät... Täytyy meidänkin
-koettaa jotakin, kun kaikki muutkin uhraavat aikaansa kalliin asian
-vuoksi... Koko Suomen pelastukseksi..."
-
-"No, saanenpa tuota vielä miettiä", lupaili Jouko, mutta ääni, jolla
-hän sen sanoi, soi epävarmalta.
-
-"Mitä sinä oikeastaan mietit, kun olet niin ajatuksissasi?"
-
-Jouko naurahti.
-
-"Muistelin erästä talvi-iltaa nuoruuteni ajoilta."
-
-"Mitä silloin tapahtui?"
-
-"Ei mitään, mutta se on kuitenkin jäänyt mieleeni. Kun näin tuon tähden
-tuolla kaukana etelän taivaalla, niin siitä muistin."
-
-Laila oli häärännyt keittiössä, johon ovi oli auki, ja puhui sieltä:
-
-"Arvaas mitä rouva Saarinen myöskin kysyi... se koski sinua?"
-
-"En minä voi arvata..."
-
-"Hän sanoi kaupungilla olevan puheena, että sinä valmistelet laajaa
-teosta jostakin yhteiskunnallisesta kysymyksestä... Yleensä pidetään
-sinua etevänä miehenä. Voi, et arvaa, ystäväni, kuinka hauskalta
-minusta tuntui ja hyvältä... Melkein itkin, olin niin iloinen kotiin
-tullessani..."
-
-"Ne ovat niitä tavallisia maailman puheita."
-
-"Olkoon niinkin, mutta hauskaa oli minun kuulla..."
-
-"Minä olisin paljon ennemmin halunnut kuulla, että viimeöinen uneni
-olisi ollut totta..."
-
-Laila riensi keittiöstä Joukon luo, joka oli ottanut sanomalehden
-käsiinsä ja ottanut siitä palasen. Hän oli solminut valkoisen esiliinan
-eteensä, ja puuhatessa olivat hänen kauniit tummat kutrinsa valahtaneet
-ohimoille, poskien hohtaessa punaisilta. Hän oli niin suloisen kaunis
-ja viehättävän kodikas...
-
-"Kuinka sinä olet kaunis tänä iltana!" riemuitsi Jouko ja katsoi häneen
-hellästi.
-
-"No, kerroppa nyt, mitä sinä kuluneena yönä uneksit."
-
-"Kerronkohan? Se oli kaunis ja suloinen uni..."
-
-"Voi, voi... sano nyt!"
-
-"Me olimme muuttaneet täältä pois, syntymäpaikoilleni Karjalaan. Meillä
-oli oma talo korkean mäen päällä. Sinä olit emäntänä. Tulit pellon
-pientareelle katsomaan, kun minä kynnin..."
-
-"Oliko se sinusta niin hauskaa? Kaipaatko sinne Karjalaasi?"
-
-Laila kysyi sen hellällä äänellä, ikäänkuin olisi aavistanut, että
-Jouko sinne ikävöitsi.
-
-"Kaipaan kovinkin, muistan sitä aina. En rakastu koskaan tähän
-Pohjanmaahan enkä jäiseen meren henkeen. Metsä ja kiveliö ovat kotoni,
-sinne mieleni minun tekevi laulun laajaan kotimaahan. Sinne me vielä
-kerran, Lailani, muutammekin!"
-
-Jouko puhui ikävöivän äänellä, ja Lailasta näytti siltä kuin hän olisi
-hengessään nähnyt Karjalansa...
-
-"Ehkä toivomuksesi kerran toteutuukin", toivoi hänkin.
-
-Ja laulellen hän kävi toimiinsa, Jouon istuessa pöytänsä luona jotakin
-kirjoitellen.
-
-
-
-
-2.
-
-
-Aamupäivät Jouko viipyi toimistossa, ja Lailan oli silloin yksin ikävä
-olla.
-
-He olivat jo tällä lyhyellä ajalla, asuessaan heille molemmille oudossa
-kaupungissa, saaneet kosolta tuttavia. Jouko oli kyllä lausunut
-toivomuksenaan, etteivät he rupeaisi seurustelemaan kenenkään kanssa,
-eläisivät vain kahden omaa elämäänsä. Mutta tuttavuuksia oli sittenkin
-tullu. Ensiksi insinööri Saarisen perheessä, kun Saarinen itse oli
-karjalainen samoin kuin Joukokin. Saarisen perheen kautta tuli muita
-tuttavia, niin että niitä pian oli aivan liiaksi, Lailankin mielestä.
-
-Rouva Saarinen oli melkein jokapäiväinen vieras Lailan luona.
-Aamupäivällä hän usein tuli, silloin kun Jouko oli toimistossa.
-
-"Nuoren rouvan tulee ikävä istua yksin, kun aviomies on poissa...
-Lähdin sinua tervehtimään. Muistan kuinka pitkät minun päiväni olivat
-avioliittomme alussa kun Saarinen viipyi matkoillaan viikoittain",
-tervehti hän tullessaan. Olihan Lailalle hauskaa saada puhekumppani,
-mutta kuta useammin rouva Saarinen tuli, sitä rohkeammaksi ja
-puheliaammaksi hän kävi. Ja Laila oli huomaavinaan, että rouva Saarinen
-piti ikäänkuin pesänkirjokusta heidän huonekaluistaan, jotka olivat
-huonot ja vanhat, ja että hän aina tarkasteli tunkeilevasti joka
-nurkkaa. Mutta ei kuitenkaan mitään virkkanut.
-
-Rouva Saarinen oli lihavahko keski-ikäinen ihminen, jonka kasvot olivat
-pulleat, mutta ilman väriä; leuassa ja vasemmassa poskipäässä oli iso,
-musta syylä. Hän pukeusi loistavan komeasti ja käyttäytyi kuin ylhäinen
-nainen. Hänellä oli "aatteita", ja niiden toteuttamiseksi hän elikin,
-sillä heillä ei ollut yhtään lasta. Hän olikin välttämätön henkilö
-kaikissa yhdistyksissä, verraton puhuja ja tulinen raittiuden ystävä.
-
-"Kun me muutimme tähän kaupunkiin, ei täällä ollut raittiusseuraakaan,
-kaikki oli porvarien ja viikinkien vallassa; mutta nyt ovat jo asiat
-toisin, ja me suomalaiset olemme nyt enemmistönä. Oikeastaan on sekin
-aivan mieheni ansiota, että 'Pohjanmaan Sanomat', jonka toimituksessa
-miehesikin nyt on, pääsi elämään..."
-
-"Te olette jo niin paljon ehtineet saada aikaan, teillä on takananne
-suuri työ... Mitähän minä voisin kansani hyväksi?" sanoi Laila
-hiljaisella äänellä.
-
-"Voi, vielä on meillä pitkä ja vaikea taival edessämme, vielä on viinan
-valta suuri, ja kurjuus ja köyhyys. Me tarvitsemme paljon nuoria ja
-vereksiä voimia suuren, ylevän aatteemme toteuttamiseksi. Sinullakin,
-Laila, on suuri tehtävä, sinulla on hyviä edellytyksiä asiasi
-menestymiseksi. Sinulla on koulusivistystä ja lahjoja. Nuoren elämäsi
-sinä uhraat suuren aatteen palvelukseen... silloin se on kaunista,
-ihanaa elämää... Sinä, joka olet maalla kasvanut ja syntynyt, et ole
-nähnyt, et ole kuullutkaan kaikesta siitä kurjuudesta, jonka viina
-tuottaa ja jonka vallassa vielä on köyhä, rakas Suomemme. Mutta minä,
-joka olen kaupungissa syntynyt, kasvanut, minä tiedän. Olen itse
-kokenut, sillä isäni oli juomari, ja me lapset saimme nuoruudessamme
-paljon kärsiä..."
-
-Puhuessaan lapsuutensa muistoista rouva Saarinen ratkesi itkemään,
-itkun seasta selitellen Lailalle kurjuutta, jonka läpi hän oli elänyt.
-Lailallekin nousivat kyyneleet silmiin.
-
-Siitä näytti olevan helpotusta rouva Saarisellekin, sillä hän kuivasi
-kyyneleensä ja alkoi iloisemmalla äänellä selittää:
-
-"Olen kuitenkin Jumalalleni kiitollinen siitä, ettei minun ole
-tarvinnut mieheni suhteen mitään kokea. Insinööri on ollut raitis
-lapsuudesta asti, ja hän onkin innokkaimpia raittiusmiehiä
-paikkakunnalla. Mutta minä tiedän täälläkin monta virkamiesperhettä,
-monta kotia, joissa kyyneleet ovat kastikkeena ja suru pöytäliinana.
-Olen kuitenkin nyt niin iloinen, että olemme päässeet näinkin pitkälle
-raittiusasiassamme. Ajattele: enemmät puolet kaupungin työväestöstäkin
-kuuluu raittiusseuraan, samoin herrasperheistäkin."
-
-Laila kuunteli rouva Saarisen puhetta innokkaasti, ja kuta pitemmältä
-hän puhui, sitä enemmän sai Laila vakaumusta, että hänenkin elämällään
-on suuri tehtävä.
-
-Taivas, jos rouva Saarinen tietäisi, että Jouko on ollut juoppo!
-
-Lähtiessään rouva Saarinen painoi Lailan kättä lämpöisesti ja virkkoi:
-
-"Sinusta, Laila, minä toivon voimakasta ja innokasta taistelutoveria."
-
-Laila lupasi koettaa parhaansa.
-
-Rouva Saarisen mentyä Laila alkoi mietiskellä. Nyt hän alkoi paremmin
-käsittää, mikä jalo ihminen rouva Saarinen oli. Koko elämänsä hän oli
-uhrannut kauniin aatteen hyväksi, ja yhtä taisteluhaluinen, yhtä
-ponteva ja varma voitostaan hän oli vieläkin.
-
--- Kun saisi Jouonkin niin innostumaan! Minun pitää koettaa parhaani,
-sillä olen varma siitä, että kun Jouko vain kerran oikein lämpenee, hän
-ei heitä asiaansa. Mutta minun täytyy juuri ensi kerralla puhua rouva
-Saariselle, että hänkin jonkun kerran ottaisi haastellakseen asiasta
-Jouolle. Todellakin, se on oiva keksintö! Jouko ei varmaankaan voi
-kieltäytyä rupeamasta arpajaisissa puhujaksi, kun rouva Saarinen
-pyytää.
-
-Jouko yleensä puhui hyvin vähän raittiusasiasta. Välittikö hän siitä
-niin vähän, vaikka hän viinan takia oli niin äärettömästi saanut
-kärsiä? Vai eikö hän tahtonut muistaakaan enää, että tuota kirottua
-lientä oli olemassa? Kuuluihan Joukokin raittiusseuraan, kävi
-mielellään iltamissa, mutta ei vielä ollut asian hyväksi mitään
-yrittänyt. Hän ehkä piti liiaksi outona ympäristöä ja vieraina ihmisiä
-eikä sen vuoksi ollut toimiin ryhtynyt. Mutta ehtipä vielä.
-
-Laila ihan paloi innosta saada Jouolle selittää, mitä rouva Saarinen
-oli käydessään sanonut ja mikä ylevä henki hänessä asui.
-
-Kun Jouko puolenpäivän aikana palasi toimistosta, oli hän reippaalla ja
-iloisella mielellä, jollaisena hän joskus esiintyi. Ja sellaisina
-hetkinä Jouko oli hupainen ja hauska, saattoi olla sukkela ja
-ivallinen, ja silloin hänen laihat kasvonsa värähtelivät älyn hienoista
-väreistä, samalla kun silmissä leimusi kirkkaan järjen säihkyvä valo.
-
-Semmoisena Laila häntä rakasti ja ihmetteli, mikä ääretön voima olikaan
-tuossa hennossa varressa.
-
-Kun Laila selitteli, mihin kaikkeen rouva Saarinen oli kehoittanut,
-kuunteli Jouko tyynesti, mutta kun Laila oli lopettanut, virkkoi hän
-olkapäitään kohottaen:
-
-"No, sillä vanhalla suulaalla akalla nyt ei muuta työtä olekaan."
-
-"Hyi, kuinka saatat olla paha!"
-
-"Totta se on", jatkoi Jouko sitten vakavammin. "Suuri ja ylevä on aate,
-jota hän palvelee, ja hänen tarkoitusperänsä ovat epäilemättä hyvät. Ja
-käytännössä sopivat juuri sellaiset henkilöt kuin rouva Saarinen
-aatettaan toteuttamaan. Hän on käytännöllinen toimiva nainen ja
-ikäänkuin luotu asiansa palvelukseen. Todenteolla minä kunnioitan
-sellaisia naisia, joiden henki tähtää ylöspäin ihmiskunnan ja isänmaan
-hyväksi. Mutta en voi kieltää itseltäni enkä sinulta, Laila, että minun
-nähdäkseni kaikista sellaisista naisista katoaa naisellisuus, katoaa se
-lempeys ja pehmeys, jonka pitäisi olla oikean naisen, puolison ja äidin
-tunnusmerkki. Kuinka kova on sellaisen naisen helma ja kuinka kalsea
-hänen katseensa! Ei merkkiäkään siitä ihanasta avusta, jonka Jumala on
-häneen luonut ja jota hänen tulee käyttää puolisona ja äitinä. Minä
-uskon, että kylmä ja kova on sellaisen naisen helma, niin kylmä, ettei
-lämpiä siinä se, joka lohtua ja apua tarvitsee... Ymmärrätkö minua,
-Lailani?"
-
-"Kyllä minä vähän", vastasi Laila melkein arasti.
-
-Oikeastaan hän ei kuullutkaan Jouon sanoja. Hän kuunteli vain muuten
-miehensä puhetta. Sillä Jouko oli kaunis ja suuri puhuessaan, puhuipa
-mitä hyvänsä. Hän innostui aina siitä, mistä puhui, ja puhui ainoastaan
-siitä, minkä piti jalona ja oikeana.
-
-"Sinun tulee ymmärtää minua oikein, Lailani", jatkoi hän kerran alkuun
-päästyään. "Minä tarkoitan sitä, että naisen oikea maailma, oikea
-tehtävä on kodissa eikä sen ulkopuolella... tarkoitan, että on miehiä,
-joille aarteittensa uhriksi joutuneet naiset ovat kauhistus... sanalla
-sanoen, etteivät nämä ole enää _naisia_, mutta kyllä valoja, jotka
-ikäänkuin kuolleen katulyhdyn loiste näyttävät tietä kulkijoille.
-Sellainen valo ei lämmitä, vaikka se valaisee... Kodin permanto voi
-olla siisti ja moitteettoman puhdas, mutta se on sittenkin kylmän ja
-kolkon näköinen, ellei siitä joskus lakaise roskia lempeän naisen
-pehmeä luuta... Maailma kyllä on paha ja syntiä täynnä, ja minä uskon,
-että juuri naiset tekevät maailman onnellisemmaksi, mutta silloin
-heidän pitää olla kotona ja alkaa alusta: kasvattaa lapsistaan parempia
-ihmisiä maailmaan. Kodeissa on ihmisten onnen siemen kylvettävä, ja
-kodin täytyy olla se ihmelinna, josta rakkaus lähtee ja säteilee
-aikojen loppuun asti... Minulla on omat käsitykseni asiasta...
-Ymmärrätkö minua vähääkään?"
-
-"En minä sinua nyt oikein ymmärrä", sanoi Laila kuin pettyneenä. "Etkö
-sinä siis myönnä, että ainoastaan rakkaudesta ihmisiin ja yhteiskuntaan
-naiset voimiaan uhraavat? Kuulisitpa rouva Saarisen sanovan..."
-
-"Myönnänhän, että rakkaudesta he sen tekevät... Mutta on siinä vähän
-muutakin... Onkos sinulla kahvia valmiina?" tokaisi Jouko sitten,
-naurahti vähän ja tarttui Lailaa keskeltä molemmin käsin kiinni. "Mutta
-kauniimmat, somemmat ovat naiset sittenkin näin talon toimissa kuin
-pöytien ja pulpettien takana", ihaili hän ja nosti Lailaa korkealle
-lattiasta. "Voi, kun saisimme mökinkään sinne Karjalaan... olisipa
-meillä kolme, neljä lehmää ja minulla hevonen... en kaipaisi enää
-mitään lisäksi! Ja työlläni minä sinut elättäisin... Olen ollut kova
-maamies aikoinani..."
-
-"Mutta sitten jäisivät sinun aatteesi toteutumatta... ja kuinka kävisi
-sen laajan teoksesi Karjalan kansan elämästä!"
-
-"Siellä ne vasta kypsyisivätkin, siellä vasta ajatukseni saisivat
-vauhtia ja tunteeni tulta..."
-
-"Et pidä tästä kaupungin elämästä?"
-
-"Minusta tämä on hirveätä, enkä sitä kummana pidäkään, sillä kaikkein
-surkeimman ajan olen viettänyt, suurinta kurjuutta tuntenut juuri
-kaupungeissa. Pois tahtoisin, enkä koskaan kävisikään kaupungeissa."
-
-"Maalla minäkin tahtoisin elää, mutta Pohjanmaalla", sanoi Laila.
-
-"Niin, ystäväni, kotoisen kuusen kuiskaus on kaikkein ihaninta..."
-
-"Niin... tai koivun..."
-
-"Voi, niin, niin... Sinä muistat suurta valkokylkistä koivuasi siellä
-kotisi veräjän pielessä..."
-
-"Sitä muistan... Se ilta oli niin ihana..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Illalla Laila läksi käymään Saarisella, ja Jouko jäi yksin kotiin
-kirjoittelemaan.
-
-Saarisella oli kutsut; oli rouvan, Cecilian, nimipäivä, jolloin kaikki
-rouva Saarisen naistuttavat tulivat onnittelemaan.
-
-Laila oli pukeutunut hienosti ja aistikkaasti, liian komeasti ollakseen
-vain köyhän sanomalehtimiehen vaimo. Siellä oli paljon outojakin
-naisia, joihin Laila nyt ensi kerran tutustui.
-
-"Rouva Raappana... rouva Vartto", esitteli rouva Saarinen Lailan
-eräälle nuorelle vaaleaveriselle rouvalle, jonka silmät olivat
-kummallisen terävät ja joka näytti katsovan ihan läpi ihmisen. Laila
-tunsi jotakin kylmää karmivan selkärangassaan, pusertaessaan rouva
-Raappanan kättä.
-
-"Miehenne minä tunnen hyvinkin", sanoi hän Lailalle.
-
-"Vai niin. Oletteko Karjalan puolesta kotoisin tekin?" kysyi Laila.
-
-"En. Minä olen Keski-Suomesta. Siellä tutustuin Jouko Varttoon."
-
-Suuren pyöreän pöydän ympärille kokoontuivat kaikki vieraat, sillä niin
-oli tapana Saarisella. Siinä oli soma ja hauska keskustella mahtavan
-kattolampun valossa, keskustella niistä kysymyksistä, joita rouva
-Saarinen esitti.
-
-Aluksi juteltiin minkä mitäkin kuulumisia kaupungilta. Kaikki,
-pienimmätkin tapaukset, tuntuivat olevan jokaisen tiedossa.
-
-Rouva Vallin, jonka mies oli kuollut koulunrehtorina ja joka oli
-joutunut istumaan Lailan viereen, kysyi kuiskaamalla Lailalta:
-
-"No, mitä pidätte tästä meidän kaupungistamme."
-
-"Sievä kaupunki tämä on minun mielestäni."
-
-"Minä kuulin, että rouva Vartto on kotoisin Pohjanmaalta, että olette
-Koskenkorvan kartanon tyttäriä... Olen kerran autuaasti kuolleen
-rehtorivainajan kanssa matkustanut siitä ohi..."
-
-"Se on kotini."
-
-"Vanhemmat elävät vielä, vai kuinka?"
-
-"Äiti on kuollut, isä elää."
-
-"Vai niin, vai niin... jaa, jaa. Sanottiin, että isänne on upporikas."
-
-"Kyllä kai hän on, koska ihmiset niin sanovat."
-
-Laila koetti kysyä jotakin rehtorivainajasta, mutta rouva ei ollut
-kuulevinaankaan, tiedusti vain suorastaan:
-
-"Onko miehennekin hyvin varakas?"
-
-"Ei, ei. Päinvastoin. Me olemme hyvin köyhiä kumpainenkin."
-
-Ja Laila nousi jotakin noutamaan oven suussa olevalta pöydältä.
-
-Mutta juuri kun hän ehti ovensuuhun, kohtasi hän rouva Raappanan, joka
-ikäänkuin Lailaa kehuakseen sanoi:
-
-"Vai noin komean rouvan Jouko Vartto on saanut. Minä onnittelen häntä,
-miesparkaa!"
-
-Laila ei oikein ymmärtänyt, laskiko rouva Raappana leikkiä vai puhuiko
-totta. Hänen silmänsä kiiluivat niin kummasti, ja huulet olivat vähän
-vinossa, hymyillessä.
-
-"Hauskaa olisi tavata vielä herra Varttoa! Hänestä kai on tullut nyt
-siisti ja raitis mies, arvaan ma."
-
-Laila ei ehtinyt vastata hänelle mitään, sillä onneksi rouva Saarinen
-julisti:
-
-"Nuoret rouvat, tulkaapa nyt tänne... keskustelu alkaa."
-
-Rouva Saarinen oli ensimmäiseksi keskusteluaineeksi valinnut
-kysymyksen:
-
-Mitä olisi aviovaimon tehtävä saadakseen miehensä raittiiksi ja
-raittiutta harrastavaksi?
-
-Rouva Saarinen, kaupungin suurimpana raittiuden harrastajana ja
-puhujana, oli aikonut alustaa juuri tällaisen kysymyksen jossakin
-suuressa raittiuskokouksessa ja tahtoi nyt vierailtaankin kuulla, mitä
-he asiasta arvelisivat, siten kehittääkseen käsitteitään.
-
-"Ainahan on parempi keskustella ja puhella jotakin asiallista kuin
-jaaritella joutavia. Ja minun mielestäni juuri tämä tekemäni kysymys on
-mitä tärkein. Sillä niin kauan kuin kapakan ovet ovat auki ja
-viinapolttimot höyryävät, niin kauan meidän täytyy koettaa saada
-aatettamme toteutumaan pienissä piireissä, kukin paikkakunnallaan,
-perheessään..."
-
-Sen myönsivät kaikki.
-
-"Mitä arvelette, hyvät vieraat?"
-
-Mutta silloin juuri tuotiin komea kahvitarjotin silmiä ja suuta
-houkuttelevine leivoksineen saliin. Eivätkä ajatukset enää
-seuranneetkaan äskeistä kysymystä.
-
-"Tehkää hyvin, kunnioitettavat vieraani!" tarjosi hän ja loi kaikkiin
-vieraisiinsa lempeän katseen vetisillä vuohensilmillään.
-
-Oli totuttu Saarisella saamaan erinomaista kahvia, vielä mainiompia
-leivoksia, ja kermaa niin sakeaa kuin puuroa, jonkalaista ei missään
-muualla tarjottu.
-
-"En tiedä, kuinka lie Kaisa onnistunut saamaan kahvin kyllin
-väkeväksi", puolusteli hän.
-
-"Teillä on _aina_ hyvää ja _kaikki_ aivan erinomaista", kiitteli
-rehtorin leski ja kävi käsiksi nisuläjään.
-
-"No, Laila... ole hyvä... ota nyt", hoputteli hän Lailaa, joka oli
-antanut kaikkien muiden ensiksi tyydyttää saaliinhimoaan ja kävi vasta
-viimeiseksi ottamaan.
-
-"Kyllähän se on niin suuri asia se raittiusasia, että jos ne miehet
-ymmärtäisivät, niin kyllä ne..." puhui rouva Mönkkönen suu täynnä
-nisua.
-
-"Joo, joo... niin... niin on, hoho", huokasi rehtorin leski
-myöntävästi.
-
-"Ja se minun mielestäni täytyy kaikkien myöntää, että kodissa on
-raittiusasiaa harrastettava, siitä puhuttava aamuin, illoin, siitä
-lähdettävä, siihen lopetettava..."
-
-"Aivan niin..."
-
-"Ja mitä tulee naiseen, perheenemäntään, täytyy hänen voida vaikuttaa
-mieheensä, olkoon mies kuinka langennut hyvänsä..."
-
-Kaikki muut myönsivät, että niin on, mutta leskirouva Aalto, jonka
-mies, konduktööri, nuorella iällä juovuksissa putosi junan alle ja
-ruhjoutui, oli toista mieltä.
-
-"Minulla on juoppoudesta niin äärettömän katkera kokemus... olen viinan
-takia kärsinyt niin, että minun on mahdoton sitä kuvata. Sillä koko
-maailma tiesi, että mieheni oli juoppo ja että..."
-
-"Mutta koetitko sitten, rakas Hilda, vaikuttaa mieheesi?" alkoi rouva
-Saarinen puhua, keskeyttäen rouva Aallon. "Minä tiedän elämäsi vaiheet
-ja kuinka miehesi juovuspäissään meni iankaikkisuuteen. En kysy nyt
-tätä uteliaisuudesta, vaan asianharrastuksesta. Sillä sen verran kuin
-tiedän, oli avioelämänne muuten melko rauhallista. Kerro nyt meille,
-tiedätkö syytä, miksi miehesi joi, ja koetitko vaikuttaa häneen?"
-
-"Koetinko! Jumala taivaassa tietää, mitä olen koettanut ja mitä olen
-kärsinyt. Kummallisempaa juomaria kuin miesvainajani ei mahtane
-maailmassa olla..."
-
-"Hän oli kai raivokas, pahanilkinen ja juonikas niinkuin kaikki juopot
-ovat", arveli rouva Mönkkönen.
-
-"Ei ensinkään. Me olimme yksitoista vuotta naimisissa, eikä hän yhtään
-ainoaa kertaa puhunut minulle pahaa sanaa, ei selvänä eikä
-juovuksissa... Minä koetin häntä tyynnyttää, ja itku silmin kielsin
-häntä lähtemästä kaupungille ja maistamasta viinaa, mutta siitä
-huolimatta hän tuli juovuksissa kotia, välisti vasta aamupuoleen
-yötä... Kun itkin ja rukoilin ja valitin, teki hän lupauksia, mutta
-jonkun viikon kuluttua hän taas alkoi juoda..."
-
-"Hän oli aivan karaktääritön raukka", päätti rehtorin leski.
-
-"Ja perhe tietysti sai olla nälinkuoliaana", arveli Mönkkösen rouva.
-
-"Ei minulla mitään puutetta ollut. Hän huolehti kaikesta, ja usein hän
-juovuksissaankin toi lapsille minkä mitäkin. Kerran hän sanoi minulle:
-'Älä sinä itke minun surkeuttani, itse itken sitä enemmän.' 'Miksi
-sitten juot Ja saatat minut tämmöiseen kauheaan kiusaan?' kysyin
-häneltä. 'Et sinä ymmärrä', vastasi hän, enkä sen enempää saanut
-häneltä tietää... Luulin rakkaudella ja hyvyydellä voivani hänet
-pelastaa, mutta pahoin petyin. Ja minun ajatukseni ja vahva uskoni on,
-että toverit hänet viettelivät."
-
-Oltiin hetki ääneti, sitten alkoi rouva Saarinen puhua:
-
-"Merkillinen juoppo hän tuntuu olleen, miesvainajasi, kyllä kuulen.
-Mutta minä olen varma, että kun olit kaiken parhaasi yrittänyt ja
-rakkaudella ja lempeällä suhteella koettanut häneen vaikuttaa eikä
-parannusta näkynyt, olisi sinun pitänyt ruveta kovaksi ja armottomaksi
-eikä antaa hänelle vähällä anteeksi rikotuita lupauksiaan. Semmoinen
-lammas kuin miehesi olisi kyllä ottanut paremmin oppiakseen kurista..."
-
-"Ei, ei, hyvä Cecilia. Rouva Räty, lähin naapuri, neuvoi minua niin.
-Kerran sen tein, ja tein sen perinpohjaisesti... muistaakseni lennätin
-hänelle muun muassa vesisangon vasten silmiä..."
-
-"No, kuinka kävi, auttoiko?" kysyttiin monella suulla.
-
-"Hän viipyi viikon poissa, ja kun hän palasi, oli hän taas juovuksissa
-ja sanoi, että ellen antaisi hänen olla rauhassa silloin kun hän ei
-häirinnyt minua, saisin minä hänen vuoksensa olla missä tahdoin. Ja
-ellen tahtoisi siihen suostua, olisi hän valmis muuttamaan muualle,
-mutta huolehtisi kyllä perheestään silti. Siitä saakka en puhunut
-hänelle yhtään mitään, en hyvää, en pahaa. Hän sai juoda tai olla
-juomatta, en välittänyt. Ja pian sen jälkeen hän putosikin junasta..."
-
-Se oli rouva Aallon kokemus juoposta miesvainajastaan. Hän oli siitä
-kertonut itkussa silmin, ja osanottavina olivat toiset kuunnelleet. Kun
-hän lopetti, istuivat muut ääneti, mutta rouva Saarinen selitti:
-
-"Onhan olemassa monenlaisia juoppoja, samoinkuin on monenlaisia
-karaktäärejäkin, mutta kyllä tämä sinun kertomuksesi, rakas Hilda,
-tuntuu vähän liioitellulta..."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Ei ole mahdollista, että niin uppojuoppo kuin miesvainajasi olisi
-voinut olla sanomatta vaimolleen pahoja sanoja, eikä ole myöskään
-mahdollista, että hän huolehti perheestään niin hyvin kuin kerrot.
-Juopon elämä ei voi olla sellaista. Se on ihan mahdotonta. Sittenhän ei
-kurjuutta olisi, ei puoltakaan, olemassa. Liian hyväksi juomariksi sinä
-kuvailet miesvainajasi, joka on murtanut terveytesi ja tehnyt kotinsa
-itkun ja surun kodiksi..."
-
-Rouva Aalto ei vastannut siihen, mutta kun rouva Saarinen näytti
-odottavan lisäselvityksiä, virkkoi hän ainoastaan:
-
-"Niin se vain minun elämässäni on ollut. En osaa sitä sen paremmin
-selittää. Sen ainoastaan tiedän, että paha ei miesvainajani minulle
-ollut..."
-
-Mutta nyt innostui opettajatar Saksinenkin, joka tähän asti ei ollut
-muuta kuin kuunnellut. Hän oli elähtänyt vanhapiika, pitkä ja luiseva,
-kasvot kuin kivestä ja kädet pitkät ja jäntevät.
-
-"Minä uskon hyvin mahdolliseksi kaiken sen, minkä ystävättäremme Hilda
-Aalto miesvainajastaan kertoi", aloitti hän, mutta vaikka hän koetti
-saada ääneensä lempeyttä ja sointua, tulivat sanat kuivina ja
-voimattomina ikäänkuin ulkoa opittua läksyä lukiessa, ja ylähuulessa
-olevat pitkänlaiset partakarvat liikahtelivat silloin omituisesti.
-"Miksi ei voisi olla sellaisia juoppoja? Minä tunnen ihan samanlaisen
-miehen, hänen nimeään en tahdo tässä mainita, miehen, jossa ei
-kerrassaan ole mitään muuta vikaa. Selvänä ollessaan hän on ahkera ja
-säännöllinen, mutta kun hän on ruvennut juopottelemaan, eivät häntä
-pidätä taivaan eivätkä maan voimat. Hän katuu kyllä, mutta lankeaa
-uudestaan, hän kiroaa viinaa ja soisi sen tuhannen penikulmaa maan
-alle. Mutta kiusauksia hän ei kykene vastustamaan. Mitä opettaa meille
-tämä? Se selvästi näyttää, että viinanhimo on voittamattoman voimakas;
-kun sen orjaksi on joutunut, niin näyttää kuin ei mikään, ei suurin
-sydämen ja sielun muutoskaan voisi sitä kuolettaa. Juomarin tila on
-hirvittävä, surkea ja surkuteltava. Viinanhimo on niin väkevä, että
-juomari kadottaa kaiken tahtonsa jo silloin, kun hän tuntee viinan
-lemua sieraimissaan. Juomarit ovat sairaita, ja juoppous on tauti, itse
-tartutettu. Ei ole mitään toivoa, ei edes mahdollisuuttakaan toivoon,
-että juoppous loppuu, ennenkuin täydellinen kieltolaki on olemassa.
-Silloin katoaa tauti kuin itsestään, silloin alkaa uusi onnellinen aika
-koko maailmassa... Mutta äskeiseen palatakseni ja siihen, jota
-oikeastaan tarkoitin sanoa: sitä en koskaan usko hyväksi keinoksi, että
-juomaria kovuudella kohdellaan, olettaen, että juomari muuten on
-normaali. Siksi minä en hyväksy sitä tapaa, jota äsken arvoisa
-emäntämme esitteli..."
-
-"Mutta, rakas Aurora, luuletko juoppojen sitten hemmottelemalla tapansa
-parantavan! Kun he näkevät, ettei heitä mistään muistuteta, uskovat he
-lopulta, etteivät heidän vaimonsa juoppoutta niin suurena vikana
-pidäkään..."
-
-"En nyt juuri sitä tarkoittanut."
-
-Nyt sekaantuivat kaikki keskusteluun, ja syntyi väittely. Laila yksin
-pysyi ääneti.
-
-"Lausukaa tekin mielipiteenne!" virkkoi rouva Raappana Lailalle ja kävi
-hänen viereensä istumaan.
-
-Mikä lieneekään ollut tuossa ihmisessä, kun hänen läsnäolonsa niin
-vaivasi Lailaa? Näytti niinkuin noiden vinossa olevien huulten takana
-olisi kokonainen maailma paljasta piruutta ja katkeruutta. Ja kuinka
-hänen silmänsä kiiluivat!
-
-"Mistä minä tietäisin", vastasi Laila hänelle melkein arasti.
-"Kuuntelen nyt vain kokeneiden ja vanhempain ihmisten puheita. Tiedän
-niin vähän juoppoudesta, sillä kotonani en ole koskaan nähnyt viinaa
-liikuteltavan..."
-
-"Olette kai ollut Helsingissä? Kyllä kai siellä juoppoja näkyi!"
-
-"Nähnyt kyllä olen. Ja paljonhan olen sekä nähnyt että kuullut siitä
-kurjuudesta, jota juoppous tuottaa..."
-
-"Hyvä olisi, jos ei teidän tarvitsisi sitä itse koskaan kokea..."
-
-Taas olivat hänen huulensa niin pirullisesti vinossa. Mitä tuo ihminen
-oikein tarkoitti, ja minkä vuoksi hän tähtäsi Lailaa silmiin kuin
-nielläkseen?
-
-Huu, kuinka vastenmieliseltä tuon ihmisen läsnäolo tuntui Lailasta!
-Hyi!
-
-Laila yritti ennen illallista lähteä kotiin. Mutta siihen talon emäntä
-pani jyrkän vastalauseensa. Hän tahtoi vielä noudattaa vanhaa hyvää
-tapaa tarjoamalla vierailleen illallista.
-
-"Ja varsinkin sinulle, joka olet hiljan tullut seuraamme ja olet
-muutenkin ventovieras kylässämme. Ja minä luulen, että tuskin sinulle,
-enempää kuin muillekaan, muissa perheissä tarjotaan", sanoi hän sitten
-kuiskaamalla Lailalle.
-
-Ja Laila jäi illalliselle.
-
-Kun hän jätti hyvästi, oli rouva Saarinen ihan liikutettu.
-
-"Hyvästi, hyvästi, rakas Laila! Älä nyt unhota meitä!" hyvästeli hän ja
-suuteli Lailaa poskelle, niin että hänen leuassaan oleva syylä koski
-Lailan huulta.
-
-Mutta ulostultuaan Laila pyyhkäsi nenäliinallaan huuliaan ja lähti
-astumaan kotiaan kohti.
-
-
-
-
-3.
-
-
-Lailan kotiintullessa Jouko valvoi vielä, vaikka kello kävi jo
-kahtatoista.
-
-"Kylläpä hyvänä pidettiin, kun unhotat Joukosi kokonaan!" sanoi hän ja
-sulki Lailan syliinsä.
-
-"Siellähän, veikkonen, tarjottiin komea illallinen, enkähän voinut
-pahoittaa talonväen mieltä lähtemällä pois kesken."
-
-"Ja hauskaa oli?"
-
-"Oli kyllä."
-
-Mutta äänestä, jolla Laila sen sanoi, kuuli Jouko, ettei siellä ollut
-tainnut olla kovinkaan hauskaa.
-
-"Aivan vaimoväkeäkö siellä oli?"
-
-"Ihan naisia kaikki. Ei muita herroja kuin itse isäntä, insinööri
-Saarinen. Millä sinä olet aikaasi kuluttanut?"
-
-"Olenpahan tässä lueskellut ja kirjoittanutkin vähän pääkirjoitusta.
-Mutta kauhean ikävä on olla yksin..."
-
-"Ei minullakaan sentään niin hauskaa ollut... Kuulehan, siellä oli muun
-muassa eräs opettajanrouva Raappana, joka sanoi tuntevansa sinut..."
-
-"Raappana? Mikä hänen tyttönimensä lienee?"
-
-"Ida Salminen, kotoisin Keski-Suomesta. Tunnetko sinä hänet?"
-
-Laila huomasi, että Joukon kalpeille kasvoille ilmausi hieno puna.
-
-"Kyllä minä hänet tunnen. Vai on hän naimisissa opettaja Raappanan
-kanssa! No mitä hänestä?"
-
-"Ei mitään erityistä. Mutta kauhean tyly ja ilkeän näköinen hän minusta
-oli niin nuoreksi rouvaksi..."
-
-"Oli hän tyttönä ollessa tavallinen, hirveän koketti, mutta aika
-sievä."
-
-Laila oli hetken aikaa hiljaa ja sanoi sitten:
-
-"Hän tiedusteli, kuinka sinä voit ja oletko raitis. Ja katsoi minuun
-niin pirullisen ilkeästi. Missä sinä häneen olet tutustunut?"
-
-"Olipahan kerran. Ikävää se on sinun kuulla, mutta kyllä minä sen
-kerron, jos tahdot. Sekin kuuluu kulkurielämääni..."
-
-"Onko se hyvin kauheaa minun kuulla?" tiedusti Laila, tullen
-uteliaammaksi.
-
-"Ei se niin kauheaa ole. Se on vain juopon elämäntarinaa."
-
-"No, kerro sitten. Parempi on, että kuulen sen sinulta kuin häneltä,
-tuolta vinohuuliselta irvistelijältä... kun sinä et vain olisi tehnyt
-mitään kauheaa..."
-
-"Ei siinä niin kauheaa ole. Olin häneen tutustunut ja hän tahtoi
-alinomaa laulujani ja juoksi jäljessäni, selvään osoittaen, että hän
-muka oli minuun rakastunut. Kerran sitten, kun satuin kelpo humalaan,
-kosin häntä. Hän riemastui, ja me olimme muka kihloissa. Mutta sitten
-hän sai selville juopotteluni ja antoi rukkaset, jotka minä
-kiitollisesti otin vastaan. Selvillä päin en koskaan olisi sitä tehnyt.
-Semmoinen on meidän seikkailumme..."
-
-"Eihän se sitten niin kummaa ole. Mutta pistelee se minua sittenkin
-vihaksi. Eihän teidän kesken vain mitään muuta ole ollut?" kuulusteli
-Laila innokkaammin.
-
-"Ei niin mitään. Enkä ole hänestä sittemmin kuullut halaistua sanaa
-ennenkuin nyt."
-
-Laila näytti miettivän jotakin muuta ja kysäisi sitten:
-
-"Oletko sinä vielä muittenkin kanssa ollut kihloissa?"
-
-"En. Ja vaikka olisin kihlannut koko maailman naiset, niin en ole
-koskaan ketään muuta rakastanut kuin sinua enkä koskaan rakasta", sanoi
-Jouko lämpimästi ja painokkaasti.
-
-Laila kiepsahti hänen kaulaansa.
-
-"Aina yksin olen siis sinun sydämessäsi", riemuitsi hän.
-
-"Yksin sinä... aina ja iäti... Kun saisin sinut tämmöisenä pitää..."
-
-"Mitä tarkoitat?"
-
-"Tarkoitan, etteivät pahat ihmiset ryöstäisi sinua minulta eivätkä
-minua sinulta... Voi, jos kuitenkin pääsisimme pois tästä
-kaupungista... Olisin valmis tekemään vaikka mitä, kunhan pääsisin
-maalle. Ja vielä minä sen teenkin."
-
-"Älä nyt haaveksi vielä sitä. Isäukko siellä kotona muistaa meitä
-kyllä."
-
-"Muistaneeko? Taitaa kirota sinutkin, minun vuokseni..."
-
-"En usko. Luotamme tulevaisuuteen."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jouko oli Lailaa odottaessaan päättänyt ilmaista Lailalle salaisen
-pelkonsa ja heikkoutensa... Eihän Laila tiennyt suunnillekaan,
-minkälainen juoppo hän oli ollut, ei osannut nytkään aavistaa, kuinka
-kovat ja ärsyttävät hänen kiusauksensa olivat. Jos Laila tietäisi,
-kuinka heikko hän oli, ei hän uskaltaisi jättää häntä, Joukoa,
-hetkeksikään itsekseen. Tulisi toimistostakin noutamaan ja saattaisi
-sinne. Kaikki tuo pitäisi hänen voida Lailalle sanoa, silloin saisi hän
-voimia enemmän, ja vanha himo katoaisi...
-
-Mutta saattaisiko hän sitä niin avomielisesti sanoa, ja olisiko varmaa,
-että Laila ymmärtäisikään, kuinka heikko hän oli!... Mutta sen hän
-tunsi, että ellei hän sitä voi tehdä, ellei suoraan voi tunnustaa
-raukkamaisuuttaan, ei hän koskaan olisi varma voitostaan. Mutta Laila
-oli jo hänestä päässyt niin hyvään uskoon, luotti häneen aivan varmaan,
-uskoi, että hänellä oli voimia aivan kylliksi voittaakseen kaikki
-kiusaukset. Mitä Laila ajattelisi kuullessaan, kuinka ääretön raukka
-hän on? Kestäisikö hänen rakkautensa? Eiköhän hän kuitenkin syvällä
-sydämessään tuntisi katumusta siitä, että oli uhrannut nuoren elämänsä
-ja sitonut itsensä viheliäisen juopon viereen elämänsä ajaksi?
-
-Sitä oli Jouko kaiken iltaa mietiskellyt, pääsemättä selvyyteen, kumman
-tekisi.
-
--- Mahdotonta on, että Laila, niin nuori ja kokematon, voisi asettua
-minun sijalleni, voisi edes kuvitellakaan, kuinka kovissa
-koettelemuksissa minä elän! -- päätteli hän, eikä hän saanut sanotuksi
-Lailalle mitään pelostaan.
-
-Kun he jo olivat asettuneet vuoteilleen ja Laila toivottanut hyvää
-yötä, valvoi Jouko vielä, kynttilän palaessa hänen vuoteensa vieressä.
-Uni oli karkkoutunut hänestä, ja hän tunsi kuin kuumetta ruumiissaan.
-Ajatukset rynnistivät entisyyteen, viheliäiseen elämään, lankeemuksiin
-ja kurjuuteen. Ei hän tiennyt, tuo pyhä, puhdas olento tuossa hänen
-vierellään, minkälaisessa loassa hän oli rypenyt, kuinka suuriin
-synteihin oli langennut.
-
-Hän nukkui jo, poven tasaisesti kohoillessa valkoisen yönutun alla.
-Tumma tukka oli valahtanut ohimoille, puoleksi peittäen vereviä poskia,
-ja valkoinen kaula pistihe näkyviin ikäänkuin puhtauttaan pohottaen.
-Laila parka! Hän oli uskonut Jouossaan olevan niin paljon hyvää, oli
-kuvitellut hänet teräväpäiseksi, lahjakkaaksi mieheksi, joka pystyisi
-tekemään suuria. Ei suinkaan osannut aavistaakaan, että hänen
-vieressään makasi tylsistynyt, epätoivoinen mies, jolla ei tuntunut
-olevan voimia mihinkään...
-
-... Kun saisi hänet noin pitää vierellään aina! Kun eivät pahat ihmiset
-pääsisi hänen tunteitaan jäähdyttämään! Kun ei mitään tapahtuisi, mikä
-veisi hänet!...
-
--- Mutta ne kai tulevat vielä kerran kaikki hänen tietoonsa, kerran ne
-tulevat päivän valoon hurjisteluni syntiset ajat -- ja minä saan ne
-maksaa kuolemallani. Koston käsi viittoo pääni päällä ja iskee
-säpäleiksi ihanan onneni... Enhän ole muuta ansainnutkaan!
-
-Hän käänteleiksen vuoteellaan kuin kuumeessa, oli vuoroon vasemmalla,
-vuoroon oikealla kyljellään, asettui selälleen, kattoon tähystellen,
-koetti ummistaa silmänsä ja nukkua...
-
-Mutta silloin vihlaisivat villit tuskat hänen rintaansa, ja semmoinen
-hirmuinen epätoivo sai vallan, että hän oli kiljahtaa. Jos kuitenkin
-olisi herättää Laila! Ja kertoa kaikki, mitä muistoon johtui, ei mitään
-salata!...
-
-Mutta Laila nukkui niin rauhallisesti, ja keltainen paksu sormus
-kiilteli kauniisti valkoisen käden hienossa sormessa.
-
-Eikä Jouko hennonnut herättää.
-
-Hän oli aavistanut, että Laila joutuu täällä kaupungissa naistuttavien
-seuraan, joita on niitäkin monenlaisia. He voivat vaikuttaa nuoreen,
-kokemattomaan naiseen. Ja sitten nuo "aatteet" ja yhdistykset ja
-seurat, joihin Lailakin pyrki... Kaikkien naistenhan piti nyt tänä
-onnettomana aikana ajaa aatteita, kaikkien tehdä voitavansa kansan ja
-isänmaan onneksi! Eikä kukaan ajatellut, että naisen suurin vaikutus
-oli kotona, että kotona oli se siemen kylvettävä, joka kerran
-itäisi!...
-
-Voi kuitenkin, kun saisi jättää tämän kaupungin elämän ja muuttaa
-Lailansa kanssa kauas Karjalan korpiin, missä eivät kiusaukset kävisi,
-missä saisi pitää Lailan omanaan ja kotonaan!... Kun Laila suostuisi,
-olisi hän kyllä valmis. Voisivathan he elää niinkuin muutkin köyhät ja
-syödä sitä, mitä jaksaisivat ansaita...
-
-Mutta Laila oli kunnianhimoinen ja toivoi mieheltään suuria, -- ei hän
-suostuisi hautaantumaan erämaahan...
-
-Kun Jouko aamulla heräsi, oli Laila jo kotitoimissa, keittiössä
-hääräten.
-
-"Sinä olet unissasi puhunut koko yön ja kironnutkin väliin", sanoi
-Laila, nähtyään Joukon heräävän.
-
-"Minä kai olen uneksinut jotakin pahaa", vastasi Jouko.
-
-"Pahaa kai se oli... Puhuit sinä kerran Almastakin... Ehkä on sekin
-joku vanha ja hyvä tuttu", ja Lailan äänessä oli ikäänkuin kovempi
-sointu.
-
-"En muista koskaan sen nimellistä tunteneenikaan."
-
-Ja Jouko naurahti Lailalle. Sen pitemmältä ei Lailakaan jatkanut.
-
-"Aiotko tänään lähteä niitä arpajaisvoittoja valmistamaan?" kysyi
-Jouko, hankkiutuessaan toimistoon ja kootessaan pöydällä olevia
-paperiliuskoja taskuunsa.
-
-"Kyllä minun täytyy mennä, kun vielä on niin paljon valmistamatta ja
-olen varmasti luvannut tulla."
-
-Jouko ei sanonut siihen mitään, mutta Laila oli huomaavinaan
-jonkunlaista kylmyyttä hänen katseessaan, kun hän mennessään hyvästeli
-Lailaa.
-
-Ei kai minun sovi olla kuin mikäkin nolla, kun kaikki muut hommaavat,
--- puolusteli Laila itseään Joukon mentyä.
-
-Laila ei ollut oikein tyytyväisellä tuulella. Pitkin aamua oli
-kaikenlaisia kysymyksiä risteillyt hänen ajatuksissaan...
-
-Hän oli kirjoittanut isälleen ja pyytänyt vähäistä raha-apua, sillä
-heidän täytyi elää liian niukasti. Laila tiesi hyvin, ettei ukko voinut
-olla antamatta, siksi paljon hän piti Lailasta, vaikka hän oli
-vanhuksen mieltä kovasti pahoittanut menemällä naimisiin Jouon
-kanssa... Epäilemättä hän lähettääkin... oli jo kerran ennenkin
-lähettänyt...
-
-Mutta näin joulun lähetessä ja nähdessään miten muista kirjailijoista
-mainittiin sanomalehdissä, kuinka he julkaisevat uusia teoksia
-jouluksi, oli Lailan monesti tehnyt mieli kysyä Jouolta, eikö hänkin
-aikonut julkaista jotakin... Kihlauksensa aikana Jouko oli puhunut
-jostakin suuremmasta kansanomaisesta romaanista, johon hänellä jo oli
-runko valmiina ja jota oli aikonut ruveta täyttelemään... Ei ollut
-Laila nähnyt runkoakaan, eikä hän ollut tavannut Joukoa muuta
-kirjoittamassa kuin sanomalehtiselostuksia... Eräältä joululehdeltä oli
-tullut pyyntö saada joku hyvä novelli lehteen, mutta tuskin oli Jouolta
-tullut sitäkään kirjoitetuksi...
-
-Jouko oli ollut niin kummallinen näinä viime aikoina. Saattoi istua
-tunnittain keinutuolissa, vihellellä ja miettiä. Eikä hän monta sanaa
-puhunutkaan. Usein hän näytti olevan synkissä ajatuksissakin. Ja kun
-Laila kysyi syytä, vastasi hän, ettei se ollut mitään, hänen tapansa
-oli vain näin mietiskellä...
-
-Kihlauksensa aikana Jouko oli usein ottanut puheeksi, että kun hänellä
-olisi varoja, muuttaisivat he Helsinkiin ja hän alkaisi jatkaa
-lukujaan, sillä hän oli siellä ollessaan vähin lueskellutkin...
-Olisiko Jouko sitä surrut ja miettinyt? Sitä ajatellut, ettei päässyt
-lukujaan jatkamaan, vaan täytyi niukalla palkalla työskennellä
-sanomalehtityössä, joka oli aikaa kuluttavaa ja rasittavaakin?
-
-Kuka tiesi?
-
-Mutta _joku_ syy hänellä oli. Ei hän muutoin olisi voinut muuttua noin
-alakuloiseksi.
-
-Nythän heillä toki oli palvelustyttökin, ettei Lailankaan tarvinnut
-enää rasittaa itseään... Siitäkin huolesta Jouko oli päässyt...
-
-Mutta mitä hän tarkoitti noilla puheillaan sinne Karjalaan
-muuttamisesta? Olisihan hullutusta hautautua sinne erämaahan eikä
-tietää muiden ihmisten riennoista mitään...
-
-Ja miksi hän ei innostu mistään! Ei hän ole huvitettu kenenkään
-seurasta, ei milloinkaan halua Saarisellekaan, vaikka ovat Saarisen
-kanssa samasta pitäjästä kotoisin! Raittiusseuran iltamissakin hän
-enimmäkseen istua jurottaa yksin, tyytymätön ilme kasvoillaan...
-
-Noita Laila mietiskeli, valmistellessaan lähtöään naisten yhteiseen
-työpaikkaan, kansakoulun työsaliin.
-
-Mennessään hänen tuli kulkea insinööri Saarisen talon ohi, ja sinne hän
-tavallisesti matkallaan poikkesi, ottamaan rouva Saarisen
-kumppanikseen. Niin nytkin.
-
-Insinööri, pieni, aran näköinen herra, tuli avaamaan ja toivotti
-tervetulleeksi.
-
-Cecilia oli viimeistelemässä pukuaan, joutuisi juuri heti...
-
-"Te naiset toimitatte täällä niin paljon, että täytyy oikein
-ihmetellä", lausui insinööri Lailalle ja käski istumaan. "Te uhraatte
-niin paljon aikaanne ja vaivaanne, että... Minä vain ihmettelen, miten
-kaikilla riittääkään aikaa olla niin paljon kotoa poissa..."
-
-"Ei mikään uhraus ole liian suuri niin äärettömän ylevän asian
-hyväksi", sanoi Laila varmasti.
-
-Insinööri oli erinomaisen kohtelias, kumarteli vähäväliä ja oli aina
-niinkuin olisi pelännyt jotakin iskua joko edestä tai takaa.
-
-"Niinpä tietenkin, niin vain", myönsi hän heti Lailalle, mutta
-silmättyään ympärilleen hän virkkoi varmalla äänellä:
-
-"Kyllä minä kuitenkin uskon, että suurimmaksi osaksi se on hukkaan
-tehtyä työtä..."
-
-Mutta samassa tuli rouvakin, Cecilia, joka oli kuullut insinöörin
-viimeiset sanat.
-
-"Mitä pappa nyt joutavaa jaarittelee!"
-
-Insinööri tuli kuin tulisille hiilille, kumarteli Lailalle ja mutisi
-jotakin, että hänellä oli hyvin kiireellisiä töitä, -- ja meni kuin
-rakkikoira huoneeseensa.
-
-"Hän on semmoinen lammas, ettei hänen puheistaan ole lukua", sanoi
-Cecilia Lailalle kuin sivumennen. "Sissoo... nyt ollaan valmiit", hän
-lisäsi ottaen eteisen nurkasta ison nyytillisen ompeluksia.
-
-Kun he ehtivät kadulle, lausui hän:
-
-"Kävelemme tuolta rantakatua, että ehdimme vähän puhella." Ja he
-kääntyivät rantaan päin.
-
-"Kuinka miehesi jaksaa?" kysyi hän sitten yhteen menoon.
-
-"Kyllä hän hyvin voipi", vastasi Laila.
-
-"Sepä on hauskaa. Rouva Raappana kertoi sinun mentyäsi tuttavuudestaan
-miehesi kanssa. Hehän ovat olleet kihloissakin, kuulin ma!"
-
-"Kuuluvat olleen", sanoi Laila välinpitämättömällä äänellä.
-
-"Mutta onneksi rouva Raappana antoi rukkaset, -- kuten hän sanoi."
-
-"Saattoipa olla onneksi molemmille. Kyllä mieheni on siitä kertonut."
-
-Laila koetti sanoa sen sillä äänellä, että rouva Saarinen ymmärtäisi
-hänen kyllä jo tietävän sen eikä haluavan enää kuulla siitä.
-
-Mutta rouva Saarinen jatkoi:
-
-"Niin, sehän on kyllä surkeaa, että lahjakkaimmat ihmiset joutuvat
-viinan uhriksi... Ja se on niin tavallista vieläkin nuorten miesten
-kesken siellä suuressa maailmassa... Mutta yhtä asiaa aion sinulta
-kysyä, Laila. Ja minä puhun sinulle ystävänä enkä opettajana. En
-mitenkään tahtoisi kajota näin arkaan asiaan, varsinkaan
-aviopuolisoiden kesken, mutta minä ihmettelen rohkeuttasi... tai
-voisinko uskoa, että se on lapsellisuutta, nuoren sydämen haavetta,
-joka ei sinusta vieläkään ole lähtenyt... tarkoitan... Aioin kysyä
-tiesitkö, että miehesi oli juoppo? Nämähän ovat tietysti meidän
-kahdenkeskisiä asioita, ja minä pyydän olla hyvä ystäväsi, jolle voit
-uskoa salaisuutesi niinkuin uskoisit äidillesi..."
-
-"Hän sanoi sen itse", vastasi Laila.
-
-Rouva Saarinen katsoi pitkään ja kysyvästi Lailaan, ikäänkuin epäilisi
-hänen sanojaan.
-
-"Kihloihin mennessänne jo...?" kysyi hän sitten.
-
-"Silloin... ja ennenkin."
-
-He kävelivät tuokion ääneti. Rouva Saarisella tuntui olevan niin
-äärettömän paljon sanomista, ettei hän tiennyt mistä ja kuinka alkaisi.
-
-"Niin... Kyllähän minun täytyy myöntää, että on paljon nuoria miehiä,
-jotka aikansa ovat juoneet ja hurjistelleet, mutta sitten kerrassaan
-heittäneet pois. Ja heistä onkin tullut parhaita raittiuspuhujia ja
-muutenkin kelpo miehiä."
-
-"Niin... eiväthän juomarit ole huonoja luonteita, vaikka kyllä
-heikkoja", tuumi Laila.
-
-"Niin sanotaan. Mutta sittenkin ihmettelen, kuinka sinä, joka olet
-saanut akateemisen sivistyksen, olet lahjakas ja sitäpaitsi rikas ...
-kuinka sinä et tullut ajatelleeksi, että kehityksesi keskeytyy,
-tulevaisuus, joka olisi voinut olla mitä suurin ja ihanin, on
-kerrassaan mennyttä joutuessasi aviovaimoksi..."
-
-"Ei minulla mitään lahjoja ole... tavallinen ihminen vain", sanoi Laila
-jotakin vastatakseen.
-
-He olivat jo ehtineet lähelle koulua.
-
-"Nämä ovat tietysti _meidänkeskisiä_ asioita, joita ei kukaan muu saa
-tietää... ja luota minuun, Laila. Niin, ja vielä yksi asia... Totta kai
-miehesi tietää, että sinä olet rikas... tiesi jo silloin kun kosi...?"
-
-"Sitä en tiedä, eikä hän koskaan ole minulta sitä kysynyt. Ei ennen eikä
-nyt."
-
-"Ole varma, että hän on sen tiennyt, ennenkuin on sinua nähnytkään!"
-
-"Mistä Cecilia sen on kuullut?" kysyi Laila tiukasti, ja posket
-lensivät tulipunaisiksi ja silmät leimusivat.
-
-"Pitääkö minun sanoa!"
-
-"Pitää... ja paikalla!"
-
-Ja Lailan äänessä tuntui suuttumuksen tuima värinä.
-
-He olivat juuri koulun portilla.
-
-"No, kuka on sanonut?" hoputti Laila.
-
-"Rouva Raappana, joka tuntee miehesi hyvin."
-
-Rouva Raappana! Tuo vinohuulinen, ilkeäsilmäinen lehmä!
-
-Ja sanaakaan enää toisilleen virkkamatta he nousivat koulun rappusia
-ylös huoneisiin.
-
-
-
-
-4.
-
-
-Rouva Saarinen ei enää ruvennut puhumaan Lailalle Jouosta, vaikka he
-joka kerta menivät yhdessä ja usein toistensa seurassa palasivatkin
-kansakoululta.
-
-Laila oli näinä viime viikkoina ja päivinä tullut hyvin vakavaksi ja
-näytti hautovan jotakin mielessään. Niinä päivinä, jolloin rouva
-Raappana ei pahoinvoinniltaan kyennyt tulemaan koululle, oli Lailakin
-iloisempi ja puheli vilkkaasti toisten kanssa.
-
-Neiti Saksinen, joka oli opettajana samassa koulussa, oli usein
-joutunut keskustelemaan Lailan kanssa. Lailasta tuntui ensi näkemällä
-tuo pitkä, laiha vanhapiika hirveältä ihmiseltä. Niin kovalta näyttivät
-hänen kasvonsa ja niin tylyltä hänen olemuksensa. Mutta sen jälkeen kun
-Laila kuuli Saksisen Saarisella puhuvan, oli hän alkanut aavistaa, että
-neiti Saksisessa saattoi olla muutakin kuin tuo kivikova naama ja nuo
-rumentavat partakarvat. Puhellessaan neiti Saksisen kanssa hän tuli
-kerta toisensa perästä näkemään ja tuntemaan, että neiti Saksisella oli
-kultainen sydän, sydän niin puhdas, niin jalo ja niin hyvä, ettei
-maailmassa parempaa. Ylevät ja puhtaat olivat hänen aatteensakin, ja
-Laila näki, että hänen pienistä, harmaista silmistään loisti hyvyys ja
-hellyys.
-
-Kuinka hän oli voinut niin suuresti erehtyä neiti Saksisen suhteen! Ja
-Lailan mieleen oli jäänyt, että kun rouva Saarisen nimipäivillä oli
-tullut puhe juopoista, oli neiti Saksinen hänen mielestään puhunut
-kaikkein lämpimimmin, ainoana, joka uskalsi vastustaa rouva
-Saaristakin.
-
-Kuka tietää, mitä hän oli elämässään kokenut ja tuntenut!
-
-Rouva Raappanaa ei ollut näkynyt moneen päivään liikkeellä. Lailankin
-oli oikein helppo olla. Ja enimmäkseen hän keskusteli neiti Saksisen
-kanssa.
-
-"Heidän avioelämänsä kuuluu olevan hyvin onnetonta", sanoi kerran neiti
-Saksinen, kun tuli puhe, ettei rouva Raappana enää, siinä tilassa,
-jossa oli, voinut tullakaan.
-
-He istuivat Lailan kanssa vierekkäin ja lopettivat erään komean
-pöytäliinan kirjailua.
-
-"Niinkö?" kysyi Laila. "Mutta hehän ovat olleet vasta vuoden verran
-naimisissa!"
-
-"Niin kuitenkin kuuluu olevan. Riita ja tora joka päivä. Palvelustytöt,
-joita he vaihtavat melkein joka viikko, ovat siitä kertoneet. Ja olen
-minä sen itsekin huomannut, kun olen heidän kotonaan käynyt."
-
-"Kummassa sitten on syy, vai onko molemmissa?" tiedusteli Laila
-uteliaampana.
-
-"Kaikki syy viskataan miehen silmille, niin olen kuullut. Mutta kyllä
-minä ainakin tässä tapauksessa olen eri mieltä."
-
-"Minä en olekaan kuin kerran nähnyt opettaja Raappanaa."
-
-"Minä tunnen hänet hyvin, olen tuntenut lapsuudesta asti. Kerrassaan
-kelpo mies kaikin puolin. Mutta tietysti hänenkin kärsivällisyytensä
-loppuu viimein. Ida pitää tapanaan lakkaamatta mauruta ja urista
-miehelleen milloin mistäkin jonninjoutavasta asiasta. Milloin hän on
-huonostivoipa, milloin on puuro palanut pohjaan, milloin palvelustyttö
-särkenyt astioita... ja kaikista hän mauruaa miehelleen. Mutta pääasia
-kai lienee siinä, että hän on mustasukkainen melkein kaikille. Ja kyllä
-siinä miesparka on parkissa, kun Ida aloittaa saarnansa. Minä en
-ensinkään ihmettelisi, jos Raappana ratkeaisi juomaan. Vähemmästäkin
-saattaa miehen hermosto äärimmäisyyteen ärtyä... Kas noin... no, nyt
-tämä vihdoinkin alkaa valmistua."
-
-Lailalla pyöri kysymys huulilla, mutta hän päätti sitten toki olla
-kysymättä, arveli vain:
-
-"Eipä sitten ole kadehdittava heidänkään elämänsä..."
-
-"Ei suinkaan. Ja harvat lienevätkin ne avioliitot, jotka ovat todella
-onnellisia..."
-
-"Saattaa niin olla. Sehän tietysti riippuu luonteista..."
-
-"Niin kai. Mutta niinkuin ei ole mitään täydellistä tässä maailmassa,
-niin ei myöskään voi avioliitto olla... Ja syy on tietysti niin
-miehessä kuin naisessakin."
-
-Laila palasi yksin kotia, sillä rouva Saarisella oli asiaa jonkun
-ompelijan luo aivan kaupungin laitaan. Häntä oli alkanut näinä viime
-päivinä mietityttää. Voisiko olla mahdollista, että Joukokin oli
-ajatellut hänen rahojaan? Taivas tiesi! Sitten hän on pettänyt --
-kaikessa! Hänellä ei ole sydäntä ensinkään, ja kaikki, mitä hän puhuu
-runollista ja kaunista, on pelkkää valhetta ja suurinta teeskentelyä...
-
-Laila johtui miettimään kaikkia pikkuseikkoja, jotka hän sovitteli
-kiihkeässä ja ärtyisessä mielessään Jouon tappioksi... Kavaluutta oli
-Jouossa ollut alusta asti, niin oli Laila ymmärtävinään. Kavalasti ja
-hyvin suunniteltu oli hänen kosimisensakin. Hän iski siihen paikkaan,
-jonka tiesi arimmaksi Lailalle. Hän osasi kauniisti ja lämpimästi
-kuvata yksinäisyyttään, orpouttaan ja runollisia tunteitaan. Hän keksi
-kaikenlaisia valheita saastaisen mielikuvituksensa maailmasta ja kertoi
-ne täytenä totena Lailalle... Ihmistuntija hän varmaan kuitenkin oli,
-kun oli osannut Lailan arimpaan kohtaan, oli osannut pukea sanoihin sen
-sisäisen sydämenmaailman, joka vain utuna Lailassa pyöri... Saattoiko
-hän niin teeskennellä, saattoivatko olla valheita kaikki ne kauniit
-tarinat, joita hän oli ammentanut tuhansittain... Mutta ehkä se kaikki
-oli ennen mietittyä, viisaasti sommiteltu juoni... kaikki tapaukset...
-Ensin hänen tulonsa sinne kotikylään, tutustuminen, kihlaus...
-kaikki...
-
-Ehkä hän ei muuta ajatellut kuin kiireimmän kautta toivoi pääsevänsä
-Lailan rahoihin käsiksi, elämään herroiksi...
-
-Ja eivätköhän olleet valheita hänen kuvauksensa nuoruutensa päiviltä,
-keinoja vain, joilla tiesi saavansa Lailan heltymään... Ja minkälaista
-oli ollut hänen entinen elämänsä? Hänen kalpeat kasvonsa osoittavat
-sen... ja mitä merkitsevät nuo tummat juovat silmäin alla?
-
-Ja missä on hänen suuri kykynsä ja voimansa nyt? Eihän hän yritä juuri
-mitään... istuu ja miettii... mitä miettinee...
-
-Kuta pitemmälle Laila muistoissaan kulki, sitä kiivaammiksi ajatukset
-tulivat ja sitä nopeammin hän alkoi astua. Hänestä tuntui, että lumi
-hänen jalkainsa alla rupesi polttamaan ja että sydäntä ahdisti hirveä,
-kauhea paino, jonka alla ei jaksaisi elää...
-
-Talvinen tuuli puhalsi mereltä päin Lailan kasvoille, mutta hän tunsi
-niiden palavan kuumina kuin liekissä ja päätti kävellä pitkin katuja
-tyyntyäkseen ja kootakseen ajatuksiaan. Mutta mitä enemmän hän
-sovitteli Joukoa ja hänen elämäänsä siihen, mitä oli kuullut, sitä
-varmemmalta hänestä tuntui, että niin oli... niin oli, että Jouko oli
-hänet pettänyt. Hirveä, saastainen, petollinen ihminen!
-
-Ja äkkiä hän muisti rouva Raappanan kertoneen, että silloin, kun hän
-oli antanut Jouolle rukkaset, oli Jouko vain naureskellut ja virkkanut,
-että kyllä hänellä on sellainen kultalintu tiedossa, ettei ole
-muilla...
-
--- Ehkä hän oli silloin minusta kuullut, ehkä nähnytkin minut!
-
-Ja kaikkihan viittasi siihen. Jouon välinpitämättömyys kaikista
-harrastuksista ja varsinkin se, että hän ikäänkuin vasiten vältti
-ihmisten seuraa...
-
-Kauheinta oli se, mitä rouva Saarinen oli kertonut ja jota Laila ei
-ollut tullut ajatelleeksi. Nuoren miehen, kuten Jouon, päälaki ei
-voinut olla paljas, ellei miehessä ollut jotakin salaista, hirveää
-tautia muistona huonon elämän huippuhetkiltä. Eikä ollut muuten
-selitettävissä kasvojenkaan kalpea, sairaloinen väri eivätkä mustat
-renkaat silmäin alla... Ja se tauti ei koskaan parane, vaan lahottaa
-elävältä ja saastuttaa ja tartuttaa koko ympäristönsä...
-
--- Hyvä Jumala, etteivät minun silmäni ennen ole auenneet.
-
-Laila joutui semmoiseen tuskaan, ettei hän enää tiennyt, mihin päin
-kävelikään, mutta astua piti, yhdessä kohden ei voinut olla, vaikka
-olisi tappaja takana ollut...
-
-Jos olisi joku, jolle sanoisi, jolle kertoisi salaisen pelkonsa!
-Tämmöisessä epätiedossa, tämmöisessä tuskassa ei voinut elää... Mitä
-hän tekee?
-
-Hän jättää Jouon ja menee kotiaan, rukoilee isäänsä ottamaan
-tuhlaajatyttärensä takaisin... Hänen on mahdoton enää elää yhtään
-ainoaa hetkeä semmoisen miehen kanssa! Kotia hän lähtee...
-
-Se ajatus tuntui helpottavan. Olihan kuitenkin reikä, josta pääsee
-pois!
-
-Mutta sitten hän yhtäkkiä selvisi kuin jostakin lumosta ja alkoi
-ajatella asiaa tyynemmin. Hän muisti nyt, että heillä oli Jouon kanssa
-ollut puhetta tuollaisista salaisista, tarttuvista taudeista, oli ollut
-puhe siitäkin, että Jouolla oli päälaki ennen aikaa paljastunut...
-
-Ja silloin oli Jouko vakuuttanut, että siitä hänellä on hyvä omatunto,
-että hän siinä suhteessa on puhdas poika...
-
-Eikä Laila ollut sitä epäillytkään.
-
-Mutta nyt?
-
-Niin, eihän hänellä todenteolla ollut nytkään todellista aihetta
-syyttää Joukoa saastaiseksi petturiksi...
-
-Tyynempänä hän läksi kävelemään kotia päin. Mutta mielessään hän oli
-päättänyt, että hän koettelee Joukoa, panee hänet vähän miettimään ja
-sanoo sen verran, että hän kyllä tietää Jouon entisyydestä minkä
-mitäkin. Saisi nähdä, kuinka hän selviytyy...
-
-Ja sen saatuaan selväksi hän astui rivakasti pihaan ja nousi heille
-vieviä rappusia ylös eteisen ovelle.
-
-Keittiössä paloi lamppu pienenä, levitellen huoneeseen katkeraa
-tihuria...
-
-Jouko ei ollut sytyttänyt tulta, vaan istui pimeässä, keinutuolissa.
-Kun hän riensi Lailaa vastaan keittiöön, näki Laila, että hänen
-kasvonsa olivat tavattoman kalpeat ja silmät itkusta turvonneet.
-
-Hän yritti auttaa Lailalta päällysvaatetta pois ja ripusti sitä naulaan
-niinkuin oli ennenkin tehnyt, mutta Laila joutui ennemmin ja sanoi:
-
-"Kyllä minä itsekin... Anna nyt olla!"
-
-Lailan ääni helähti kalsealta kuin rautojen helinä... Jouko ei
-virkkanut mitään, eikä ollut Lailallakaan erityisempää sanomista.
-
-Mutta seuraavan yön Jouko istui pöytänsä luona, väliin kirjoittaen,
-väliin mietiskellen, käsi poskea vasten...
-
-
-
-
-5.
-
-
-Arpajaisvoittoja valmistamassa kävi Laila joka päivä, ja sitäpaitsi he
-harjoittelivat iltaisin näytelmäkappaletta, niin että hän melkein
-alinomaa oli kotoa poissa. Palvelustyttö, jonka he olivat ottaneet, oli
-semmoinen lentäjä, että kun Laila meni kaupungille, juoksi hän milloin
-minnekin, töistään ja toimistaan huolimatta.
-
-Yksin istui Jouko kotonaan. Hän oli tehnyt sen huomion, että kuta
-useammin ja kuta pitemmän aikaa Laila viipyi poissa kotoa, sitä
-kummemmaksi hän tuli. Näytti niin vakavalta ja katseli usein Joukoa
-hyvin pitkään silmiin ja silmäin alle, johon oli tullut tumma juova.
-
-"Tänä iltana meille tulee nyt joitakuita vieraita", sanoi hän eräänä
-päivänä Jouolle.
-
-"Vai niin. No, sepä on hauskaa. Voisithan kutsua useamminkin, niin
-sinulla olisi seuraa kotonakin."
-
-"Olenko mielestäsi ollut liian paljon poissa?"
-
-Laila kysyi sen puoleksi leikillä.
-
-"Siitähän olen jo ajatukseni lausunut, muistaakseni", vastasi Jouko,
-mutta kääntääkseen puheen toisaalle hän samalla kysyi:
-
-"No, keitä tulee?"
-
-"Saat sitten nähdä."
-
-Ja Laila kävi iloisesti järjestelemään huoneissaan. Heidän suhteensa
-oli ollut kylmän kankea monta päivää. Jouko oli jonkun kerran koettanut
-lähestyä Lailaa, mutta Lailan käytöksessä oli jotakin kylmää, joka
-karkoitti miehen hänen viereltään.
-
-Sillä vaikka Laila koetti salata tunteitaan ja sitä inhoa, joka hänessä
-oli kasvamassa Joukoa kohtaan, huomasi Jouko hänessä tapahtuneen suuren
-muutoksen.
-
-He eivät olleet näinä viime päivinä juuri monta sanaa vaihtaneetkaan,
-ja silloinkin kun puhelivat, he puhuivat jostakin jokapäiväisestä
-asiasta. Laila vältti Jouon katsetta, ja Jouosta näytti siltä kuin
-Lailan kauniiden ruskeiden silmäin lempeä kiilto olisi himmennyt ja
-kuin ne olisivat painuneet syvemmälle kuoppiinsa.
-
-Kuinka Laila oli voinut noin muuttua ja kuinka hän saattaa olla noin!
-Eikö hän osannut aavistaa, että hän yhdellä ainoalla katseella voi
-hajoittaa kaiken sen, minkä Jouko oli suurella taistelulla koonnut.
-Eikö hän sitten vieläkään tuntenut Joukoa, eikö hän tiennyt, että yksi
-ainoa sana saattoi myrkyttää koko hänen elämänsä, syöstä hänet
-epätoivoon juuri nyt, kun hän oli kohoamassa kukkulalle...
-
-Nämä viimeksi kuluneet päivät olivat olleet hirveitä Jouolle, Hän oli
-kuin aavistanut, että Laila muuttuisi, oli pelännyt, ja se pelko oli
-tehnyt hänet niin voimattomaksi, ettei hän oikeastaan pystynyt mitään
-tekemään.
-
-Hänen unelmansa onnenelämästä oli loppunut, eikä hän tuntenut itsellään
-olevan voimaa sitä koskaan enää saavuttaa. Oli tullut se, jota oli
-pelännyt... tullut aivan niinkuin olisi sen jo edeltäpäin varmaan
-tiennyt tulevan...
-
-Ei Laila ollut koskaan häntä rakastanutkaan -- ei ainakaan niinkuin
-hän!
-
-Ja sitä hän oli epäillyt jo alussa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vieraista eivät muut saapuneetkaan kuin neiti Saksinen. Toisilla oli
-ollut esteitä, ja rouva Saarinen oli sairastunut.
-
-Neiti Saksinen ei ollut koskaan ennen käynyt Joukolassa, eikä Jouko
-ollut häntä ennen nähnyt. He tervehtivät toisiaan kuitenkin hyvin
-tuttavallisesti, kun Laila heidät esitteli.
-
-Neiti Saksinen oli oppinut nainen, oppinut kirjoista ja elämästä ja
-pirteä puhumaan ja hyvin puhumaan. Eivät olleet montakaan minuuttia
-Jouon kanssa haastelleet, ennenkuin jo olivat vilkkaassa keskustelussa.
-Neiti Saksinen tunsi tarkoin suomalaisen kirjallisuuden, sen alusta
-nykyhetkeen asti; hän puhui mielellään siitä, niinkuin puhutaan
-asiasta, joka on rakas.
-
-"Suomalainen kansallishenki on aivan omaperäistä, niin ettei sille ole
-vertaa Euroopassa. Suomalainen huumorikin on erilaista kuin muilla
-kansoilla, samoin laulut, sekä surulliset että iloiset. Euroopan
-kulttuuri on kyllä vaikuttanut meidänkin maassamme, mutta pohjasävel on
-kirjailijoillamme sama: ikävöiminen ja laulamisen halu. Uskon, että
-kerran tulee aika, jolloin kirjallisuutemme... olkoonkin että se nyt
-vielä on vähäinen... on maailman parhaimpia. Ei sen vuoksi, että meidän
-olisi suurempi tai nerokkaampi, mutta juuri sen vuoksi, että se on
-vereksempää, likempänä alkuperäistä maailmankatsomusta kuin suurten
-sivistysmaiden."
-
-Hän istuutui keinutuoliin, jonka Jouko hänelle tarjosi. Oli jotakin
-läpitunkevaa hänen pienissä harmaissa silmissään, kun hän katsoi
-Joukoon.
-
-"Minä niin kovin mielelläni puhun kirjallisuudestamme, sillä se on
-mielestäni kaikkein kallein omaisuutemme, jota meidän tulee hellävaroen
-ja rakkaudella hoitaa. Minä uskon, että juuri kirjallisuutemme on se
-valtti, että kun se kerran... ja varsinkin on tästä asiasta hauska
-puhua henkilölle, jonka tietää pitävän asiaa kallisarvoisena..."
-
-Jouko oli istuutunut häntä vastapäätä, sytyttänyt sikaarin, ja hänen
-kasvonsa näyttivät neiti Saksisen puhuessa kirkastuvan. Ajatuksissaan
-hän puhalteli savuja kattoon, hyvillään jostakin isosta asiasta. Mutta
-sitten hän äkkiä säpsähti ja kysyi, sietikö neiti tupakansavua.
-
-"Tupakoitsijoille ovat naiset yleensä hyvin äkäisiä, mutta minusta
-näyttää hauskalta, kun miehet tupakoivat, eikä minusta tupakanhaju ole
-ensinkään vastenmielistä. Polttakaa vain!"
-
-"Sepä on hyvä, että on yksikään minunkin puoltani pitämässä", kiitti
-Jouko ja naurahti.
-
-He alkoivat taas puhella kirjallisuudesta, siirtyivät siitä
-kirjailijoihin, lausuivat kumpainenkin ajatuksensa Suomen
-kaunokirjallisuuden parhaista tuotteista. Heillä oli monesta seikasta
-samanlainen käsitys.
-
-Laila ensin vain kuunteli, mutta sitten hänkin otti osaa keskusteluun.
-Jouostakin oli synkkämielisyys kadonnut ja hänen kasvonsa kirkastuivat.
-Omia aikojaan hän alkoi selitellä Kalevalasta aihetta, jota oli jo
-kauan ajatellut.
-
-"Minä uskon", sanoi hän, "että sellaisesta aiheesta voisi syntyä
-mestarillinen teos. Lisäämällä rohkeita mielikuvia ja sovittamalla
-henkeä nykyisyyteen, voisi se olla suurena osviittana meille kaikille,
-koko Suomen kansalle, joka on hajoamaisillaan pirstaleiksi... ja ehkä
-hajoaakin."
-
-"Todellakin! Se on rohkea ajatus! Siitä voisi syntyä, kuten sanotte,
-herra Vartto, mestariteos", lausui neiti Saksinen, luoden pitkän,
-tutkivan silmäyksen Joukoon, ja hänen silmänsä näyttivät mielihyvin
-katselevan varsinkin Jouon korkeaa otsaa.
-
-"Niin on minun uskoni", sanoi vielä Joukokin.
-
-Hetken perästä neiti kysyi:
-
-"Mutta oletteko koskaan tullut ajatelleeksi syytä, minkävuoksi Suomen
-kansa nyt on näin hajaannustilassa...?"
-
-"Olen sitä paljonkin ajatellut. Minulla on omat ajatukseni siitä, en
-niitä kenellekään tahdo tyrkyttää, en muista koskaan siitä
-puhuneenikaan. Voihan olla, että olen väärässä, mutta vakaumukseni on
-semmoinen. Muut saavat myös minun puolestani ajatella mitä hyvänsä, en
-sano toisten vakaumusta huonommaksi kuin omaanikaan. Mutta se on
-uskoni, että kehitys meidän maassamme on mennyt liian nopeasti
-eteenpäin. Niin kaikilla aloilla. Meidän hidas veremme ei ole ehtinyt
-perässä, suomalainen ei ole ehtinyt ajatuksissaan valmistua sulattamaan
-nopeasti toisiaan seuraavia kehitysasteita. Kun monen vuosisadan
-uni loppui ja kansamme heräsi, jaksoiko se sulattaa muutamana
-vuosikymmenenä koko sivistyneen maailman aatevirtaukset? Ei jaksanut.
-Ja siitä on syntynyt tämä sekasorto, sillä luonnotonta on ajatellakaan
-sopusointua ja keskinäistä rakkautta maassa, jossa on niin erilaisia
-intressejä ja niin erilaisia ihanteita ja jonka paras voima, ydin ja
-lämpö nyt vasta alkaa heräillä..."
-
-He innostuivat puhumaan siitä, Suomen asioista yleensä ja sen
-tulevaisuudesta. Neiti Saksinen ihan lämpeni puhuessansa. Ja kuta
-enemmän hän lämpeni ja aatteistaan puhui, sitä enemmän Jouko häneen
-kiintyi. Sillä vaikka neiti olikin vanhapiika ja naisasian voimakas
-edustaja, ei hän silti ryöstänyt oikeuksia miehiltäkään. Eikä hän
-yleensä uskonut, että naisilla Suomessa koskaan oli ollutkaan orjan
-asema. Suuri runoilija ja kansansa lemmikki oli Väinämöinen, mutta
-paljon piti hänenkin, ihmemiehen, tehdä, ennenkuin naisen sydämen
-valloitti.
-
-"Ja yleensä miehet ovat kohdelleet meitä hyvin. Paljon olemme saaneet
-ja toista vaadimme. Kaikki annetaan. Olisimmeko me naiset, ollessamme
-miesten asemassa, antaneet miehille mitä he tahtovat? Minä epäilen...
-Eivätkä kaikki naisetkaan ole Herran enkeleitä, se nyt on varmaa."
-
-Laila väitti vastaan.
-
-"Kyllä sinä, rakas Aurora, asian kuulisit, jos rouva Saarinen olisi
-täällä. Se ihminen ei liioin säästä miehiä."
-
-"Hän tuomitsee miehiä liian ankarasti. Esimerkiksi..."
-
-"Esimerkiksi missä...?" kysyi Laila, joka tuntui pitävän rouva Saarisen
-puolta.
-
-"Esimerkiksi väittäessään, että kaikki langenneet naiset ovat eläviä
-todistuksia miesten raa'asta kevytmielisyydestä ja huonoudesta..."
-
-"Onhan selvää, että niin onkin", sanoi Laila varmasti.
-
-"Minun mielestäni se ei ole niinkään selvää", väitti neiti Saksinen.
-"Vai mitä arvelee, herra Vartto?"
-
-"En ole sitä juuri tullut ajatelleeksi", vastasi Jouko välttäen.
-
-"No niin. Mutta minä kuitenkin uskon, että ellei olisi kevytmielisiä,
-liehakoivia ja huonoja naisia, niin ei olisi huonoja miehiäkään..."
-
-"Mitä sinä nyt oikein tarkoitat, rakas Aurora? Tarkoitatko, että naiset
-siis viettelevät miehiä, eikä päinvastoin?" kysyi Laila ihmeissään.
-
-"En juuri sitä tarkoita. Mutta olen varma siitä, ettei yksikään mies
-voi vietellä oikeaa naista. Vaikka nainen onkin heikko, on hänellä
-synnynnäinen voima, jos sitä vain tahtoo käyttää, karkoittaa miehet
-luotaan niin kauas kuin tahtoo."
-
-"Kylläpä nyt olet miesten puolesta! Mitähän Cecilia sanoisi...?"
-
-"Cecilian kanssa olemme monesti tästä asiasta väitelleet. Kumpikaan
-meistä ei luovu mielipiteistään. Hän nyt muuten onkin semmoinen
-yksinvaltias, jonka pillin mukaan kaikkien muiden pitäisi tanssia. Ja
-sen hän kyllä on minulta kuullut."
-
-Siitä asiasta riitti keskustelua pitkän aikaa. Jouduttiin lopulta
-puhumaan raittiusasiastakin, naisten vaikutuksesta yleensä siihen. Ja
-viimeiseksi kääntyi puhe kohta pidettäviin suuriin, naisten puuhaamiin
-arpajaisiin, joiden tulot käytettäisiin raittiusseuran oman talon
-rakennusrahaston kartuttamiseksi.
-
-Oli jo melko myöhäinen, kun neiti Saksinen läksi.
-
-Laila tuli saattamaan kappaleen matkaa.
-
-"Äärettömän miellyttävä mies tuo sinun miehesi on, Laila. Vaikkei hän
-ole kaunis, on hänen silmissään jotakin niin sanomattoman lempeää ja
-suurta, että hän vaikuttaa ehdottomasti vieraaseen", sanoi neiti
-Saksinen. "Ihanaa on varmaan tuollaisen ystävän kanssa keskustella,
-vaihtaa ajatuksia pahoina päivinäkin", virkkoi hän sitten, kun Laila ei
-puhunut mitään.
-
-"On niinkin, mutta on toisinkin. Miehistä ei tiedä, mitä ne ovat",
-virkkoi Laila siihen. "Tietysti sellaiset miehet, joilla on aatteita ja
-tunteita, ovat erilaisia kuin tavalliset jokapäiväiset ihmiset. Niin
-minä ainakin uskon. Ja varsinkin runolliset luonteet."
-
-"Vikansa on runollisillakin luonteilla..."
-
-Lailan teki mieli kysyä vähän muutakin neiti Saksiselta. Ei kuitenkaan
-kysynyt, vaan sanoi hyvästi ja palasi kotia.
-
-Jouko oli vaipunut mietteisiinsä, selaillen jotakin vanhaa
-käsikirjoitusta.
-
-"Mitä pidit neiti Saksisesta?" kysyi Laila.
-
-"Ainoa tuntemani nainen, jolla on avara, jalo ja puolueeton
-maailmankatsomus", vastasi Jouko. "Sellaisia naisia Suomi tarvitsisi,
-varsinkin nousevan nuorison opettajina."
-
-Laila ei kiittänyt, ei moittinut.
-
-
-
-
-6.
-
-
-Rouva Saarinen ei ollut kertaakaan käynyt Joukolassa Jouon ollessa
-kotona. Kun Laila tiedusteli häneltä syytä siihen, selitti hän:
-
-"Hänellä on, miehelläsi, niin omituinen ja kummallinen tapa tähdätä ja
-katsoa ihmisiä vasten silmiä, että on oikein vaikea olla hänen
-seurassaan."
-
-Mutta sitä useammin Laila kävi Saarisella. Eräänä aamupäivänä sinne
-mennessään hän oli tavattomasti liikutettu, ikäänkuin suuressa hädässä.
-Rouva Saarinen ei ollut kotona. Insinöörillä oli vieras, vanha tuttu,
-kotikyläläinen, joka oli matkalla pohjoiseen.
-
-Insinööri tuli päästämään Lailan sisälle. Oli erinomaisen hyvällä ja
-reippaalla tuulella.
-
-"Täällä on vieraskin, vanha tuttu, joka tuntee miehennekin. Ovat
-koulutovereita Jouon kanssa. Muuten me olemme samasta pitäjästä
-kotoisinkin."
-
-Insinööri istui vieraansa kanssa salissa.
-
-"Rouva Vartto ja asemapäällikkö Hirvi", esitteli insinööri.
-
-Asemapäällikkö oli pitkä, komea herra, mustatukkainen ja
-mustapartainen. Laila näki kaikesta hänen käytöksestään, että se mies
-oli paljon elänyt suuressa maailmassa. Niin keveää, kohteliasta ja
-mallikelpoista oli hänen kumarruksensakin, että Laila melkein meni
-hämilleen, kun ei ollut tottunut niin sulaviin liikkeisiin.
-
-"Me olemme hyvinkin hyvät toverit miehenne kanssa", selitti herra
-Hirvi, kun he ensin olivat muusta puhelleet. "Olemme luokkatoverit.
-Emme ole tavanneet toisiamme ylioppilaiksi tultuamme, emme
-ainakaan kahdeksaan vuoteen. Olen kuullut, että hän työskentelee
-sanomalehtimiehenä ja että hän nyttemmin on onnellisessa avioliitossa.
-On hauska kuulla vanhoista tovereista hyviä uutisia. Ja hauska on häntä
-tavata. Asioitteni vuoksi tuskin olisinkaan poikennut kaupunkiinne,
-ellei minulla täällä olisi ollut kahta vanhaa tuttavaa: kirjailija
-Jouko Varttoa ja insinööri Saarista..."
-
-"Mutta meitä muistit, ha, ha", nauroi insinööri, joka oli kovasti
-mielissään vieraan tulosta. "Meitä muistit! Monta hauskaa on pidetty
-siellä kotipitäjässä, mutta vielä hauskempaa Helsingissä, ha, ha, ha."
-
-Insinööri näytti olevan kuin irti maasta. Hän oli kuin isäntä ainakin
-talossaan, liikkui rohkeasti, heitteli tupakan tuhkaa mihin sattui ja
-istahti puhellessaankin mihin sattui. Eikä hänessä nyt näkynyt sitä
-arkaa, pelkäävää ilmettä niinkuin ennen. Ei hän nyt näyttänyt
-pelkäävän, että joku iskisi häntä edestä tai takaa päin.
-
-"Hauskat ne sentään ovat muistella, ne entiset poikavuosien rohkeat
-hommat, ja vielä hauskempaa on tavata tovereita onnelliselta, olleelta
-ajalta", puheli hän, hyvin liikutettuna.
-
-"Niin on. Eivät ne ajat enää koskaan palaja", virkkoi herra Hirvi
-surumielisesti.
-
-Sitten hän kääntyi Lailan puoleen ja alkoi kysellä yhtä ja toista Jouon
-voinnista. Aikoi käydä tapaamassa.
-
-"Hauska mies hän oli jo kouluajalla", muisteli hän, ja hänen valkoiset
-hampaansa hohtivat kauniisti tummien viiksien alta. "Hän sepitti
-pilarunoja opettajista, lauloi kaupungin neideistä ja koulupoikien
-ahtaasta elämästä. Hän oli koko toveripiirin hauskuus, ja me ennustimme
-hänelle suurta tulevaisuutta... Mutta vaikka hän muuten oli niin hyvä
-ja toveriensa rakastama, oli hän heikko viettelyksille ja seurusteli
-yhtä kernaasti huonojenkin kanssa... Niin... puhun vain tämän
-oikeastaan kiittääkseni häntä... Olen sydämessäni iloinnut, kun kuulin,
-että hän on löytänyt elämänkumppanin, sillä yksin hän ei pystynyt
-elämään, niin huojuva oli hänen luonteensa, niin rikas hänen
-kuvitusvoimansa. Hyvä, mutta heikko mies..."
-
-"Niin vain, niin vain", myönsi insinöörikin. "Mutta hänellä onkin rouva
-kuin puhtain kulta, joka kuljettaa eksynyttä lammasta. Hyvä se on, hyvä
-se on, että heikoilla miehillä on lujat vaimot, eikös olekin?"
-
-Hän kääntyi Lailan puoleen kysyvän näköisenä, pienten silmäin
-vilkkuessa vikkelään. Mutta samassa soi eteisen kello.
-
-Laila nousi katsoakseen, rouvako sieltä tuli. Insinööri poistui sillä
-välin vieraansa kanssa omaan huoneeseensa.
-
-"Rakas Laila, suo nyt anteeksi, että olet saanut odottaa. Kävin
-opettaja Raappanalla ja viivähdin siellä hetkisen. Mitä sinulle nyt
-muuta kuuluu?" puheli rouva Saarinen ottaessaan päällysvaatteitaan, ja
-samalla hän katsoi Lailaan hyvin merkitsevästi ja ikäänkuin säälien.
-
-"Insinööri on varmaan vieraansa kanssa mennyt... vai olivatko he...?"
-kysäisi hän samalla.
-
-"Tapasin heidät. Tulin esitellyksi herra Hirvelle", vastasi Laila.
-
-"Sepä oli hauskaa. Hän on minun mieheni ja sinun miehesi vanhoja
-tuttavia. Erittäin hieno ja sivistynyt mies... Harvoin näkeekään hänen
-laistaan. Hän tuli jo eilen, on ollut meillä yötäkin... Tule nyt,
-Laila... menemme tänne minun huoneeseeni."
-
-Kun he ehtivät rouvan huoneeseen ja ovi oli pantu kiinni, ratkesi Laila
-itkemään.
-
-"Kuinka on siis? Onko kuitenkin perää siinä, josta olen miestäsi
-epäillyt?"
-
-Laila yhä itki.
-
-"Voihan olla... ja toivotaan, ettei tauti sentään ole sinuun
-tarttunut..."
-
-"Enhän tiedä mitään varmasti, luulen vain niin. En ole hänessä mitään
-näkyväistä vikaa huomannut, mutta kaikkihan viittaa siihen... Juuri
-tämä epätietoisuus se tekee minut aivan mielipuoleksi... Kun en uskalla
-häneltä sitä suoraan kysyä..."
-
-"Pelkäätkö sinä sitten häntä?"
-
-"En pelkääkään, mutta kun hän nyt on nähnyt, että olen erilainen, on
-hän tullut niin synkäksi, ettei puhu minulle monta sanaa..."
-
-"Niin, niin... siinähän se juuri nyt on... semmoisiksi
-umpimielisiksihän ne tulevat kaikki, joilla sellainen tauti on...
-Ainakin kertoi herra Hirvi, hänen ylioppilastoverinsa, että hurjasti se
-mies oli Helsingissä elänyt, niin etten minä ensinkään ihmettelisi, jos
-pelkoni olisikin oikeutettu."
-
-"En voi elää hänen kanssansa yhdessä ennenkuin saan varmuuden!" sanoi
-Laila hetken kuluttua, kasvoillaan päättäväinen ilme.
-
-"Mitä olet päättänyt tehdä?" Ja rouva Saarisen äänessä oli osanottoa ja
-myötätuntoisuutta.
-
-"On minulla omat aikeeni, joista kyllä kerron sinulle, parhaalle
-ystävättärelleni. Sillä lailla pääsen varmuuteen."
-
-"Ethän ole kertonut epäilyksistäsi ja aikeistasi muille kuin
-minulle...?" tiedusteli rouva Saarinen.
-
-"En missään nimessä... Kuinka niin?"
-
-"Ilman vain. Muistui mieleeni, mitä neiti Saksinen sanoi Joukolassa
-käyntinsä johdosta..."
-
-"Mitä hän kertoi?"
-
-"Hän sanoi, ettet sinä ollut ensinkään sopiva vaimo Jouolle. Jouko on
-rakkautta janoava, suurihenkinen runoilija, joka pian palaa loppuun --
-tai jotain sellaista hän puhui."
-
-"Vai niin hän sanoi! Hän näyttikin olevan miesväkeen erittäin
-ihastunut, ja senhän kuuli hänen puheistaankin..."
-
-"Niin. Ja sitten niin olevinaan kun on. Luulee ymmärtävänsä kaikki
-asiat paremmin kuin kaikki muut yhteensä. Kuinkahan mallikelpoinen
-aviovaimo hänestä olisi tullut!"
-
-He nauroivat molemmin sille.
-
-Kahvia juotaessa rouva Saarinen selitti:
-
-"Omasta kokemuksestani tiedän paljon. Ensi aikoina, kun olimme
-naimisissa, piti insinööri tapanaan palata silloin tällöin aika
-hiprakassa kotia. Menipä niinkin pitkälle, että kuljetti kotiin
-väkijuomia. Ensin pyysin häntä siivolla, rukouksilla ja kyynelillä,
-mutta eihän siitä ollut apua... Mutta kun minä sitten kerran... oli
-pimeä syysyö... pehmitin hänet oikein täydellä todella ja lupasin antaa
-vielä enemmän, jos vielä kerrankaan sattuu, että hän humalassa tulee
-kotia, ja jos kuulen, että hän matkoillaankaan on ryypännyt... Silloin
-emme vielä asuneet tässä kaupungissa. Siitä asti hän on ollut aivan
-raitis... ja nythän hän kuuluukin raittiusseuraan... Kerron tämän vain,
-jotta kuulisit, että kyllä niitä on minullakin ollut suruja ja
-kokemuksia..."
-
-Vai sillä lailla oli Cecilia kuranssannut miestään!
-
-"Ja minä uskon, että kun vaimossa vain on pontta, niin kyllä täytyy
-miehen totella", sanoi hän vielä lisäksi, kun Laila ei vastannut
-mitään.
-
-Lailan tuli melkein sääli insinööriparkaa, joka näytti niin peräti
-siivolta mieheltä.
-
-"Minä olen kuullut monen vaimon sanovan, ettei siitä ole apua, kun
-kovuudella juoppoja kohtelee, -- että parempi on passata niitä ja
-koettaa tehdä niille mieliksi; mutta sitä minä en usko..."
-
-"Niitähän on niin monenlaisia miehiäkin... eikä taida olla monta niin
-rohkeaa naista kuin sinä olet, Cecilia", arveli Laila.
-
-Rouva Saarinen innostui selittämään:
-
-"Kaikki juopot ovat arkoja, sillä heillä on paha omatunto. Minä
-muistan, kun asuimme naapurikaupungissa ja meillä oli naapurina eräs
-työmies vaimoineen. He olivat lapsettomia, ja miehen oli tapana
-kuljettaa juomaveikkojaan kotia mellastamaan. Hänen vaimonsa oli peräti
-siivo ja hiljainen ihminen, ja hän kärsi tuosta juoppojen loilotuksesta
-aivan että oli nääntyä. Kerran hän puhui minulle huolistaan. Lupasin
-auttaa. Kun juopot seuraavalla kerralla kokoontuivat juomaan ja korttia
-pieksämään ja olivat päässeet parhaaseen vauhtiin, niin silloin minä
-sisälle... Joka ainoa pullo ensiksi uunin kylkeen säpäleiksi ja joka
-ainoa mies ulos ovesta, isäntäkin... He hämmästyivät kaikki niin,
-etteivät sanaa vastaan sanoneet..."
-
-"On sinulla ollut rohkeutta, rakas Cecilia", ihmetteli Laila. "Ei
-suinkaan kukaan muu nainen olisi uskaltanut mennä juopuneitten miesten
-kimppuun."
-
-"Senvuoksi minä tiedänkin, että kovasta on kuria juopoille... olkoot
-niin miehiä kuin ovat..."
-
-"Saattaa niin olla. En ole koskaan juomarin parissa ollut."
-
-"Oletko aivan varma miehesi suhteen?"
-
-"Olen. En usko hänen enää koskaan lankeavan."
-
-Laila sanoi sen varmasti.
-
-Näytti kuin rouva Saarisella olisi siihen jotakin sanomista, mutta hän
-ei kuitenkaan virkkanut mitään.
-
-Hetken kuluttua Laila sanoi:
-
-"Niin minä olen päättänyt!"
-
-"Sehän sopii vallan hyvin. Sanot vain miehellesi, että lähdet käymään
-kotona, vilistät Helsinkiin ja annat jonkun spesialistin tutkia, oletko
-ihan terve, niin pääset varmuuteen..."
-
-"En voi kuitenkaan näinkään elää. Minä inhoan häntä, en tahtoisi olla
-lähelläkään, niin minua kauhistaa... Ja sitten se ainainen pelko ja
-omantunnon ääni, että jos tuomitsen häntä väärin, jos hän onkin
-viaton..."
-
-"Viaton! Kaikkea muuta! Ei ole yhtään ainoaa miestä, joka olisi viaton.
-Vielä mitä! Vai viaton!"
-
-"Mutta sehän on kauheaa!"
-
-"Niinhän se on. Siksihän meillä naisilla on äärettömästi tehtävää..."
-
-He innostuivat puhumaan naisen tehtävistä ja unhottuivat siihen,
-etteivät laisinkaan ajatelleet muita töitään.
-
-Kun Laila vasta iltapäivällä palasi kotia, ei Jouko ollutkaan saapunut
-toimistosta.
-
-Laila säpsähti vähän, mutta toivoi Jouon tulevan myöhemmällä.
-Toimistossa saattoi olla näin joulun lähetessä ylimääräisiä töitä...
-
-Mutta oli kuin joku olisi hänen tuntoonsa pistänyt ja kuin olisi hänen
-syynsä, että Jouko viipyi... Vaikka he eivät olleet näinä aikoina
-paljon toisiaan puhutelleet, tuntui Lailasta kuitenkin kauhean tyhjältä
-nyt, kun Jouko oli poissa...
-
-Tuossa olivat pöydällä hänen kirjoitusvehkeensä, sikaarilaatikko ja
-avonainen kirja: "Hamlet". Laila selaili sitä, ja vähäväliä hän
-silmäili kadulle, josta oli usein nähnyt Jouon kävelevän. Aavistikohan
-Jouko, mitä Laila hänestä ajatteli ja mitä oli puhellut hänestä rouva
-Saarisen kanssa?
-
-Mahdotonta!
-
-Sillä Lailasta tuntui, että semmoisista asioista, joista he puhuivat,
-eivät muut puhuneet, eikä Jouko voinut mitenkään arvata, mistä
-Laila häntä epäili. Tietysti hän uskoi, että Lailan aika meni
-arpajaispuuhissa. Muustahan ei nyt enää puhuttukaan.
-
-Ja jos Jouko tiesi, niin sitä parempi!
-
-Kyllä hän, Laila, jo oli muutenkin katunut kauppojaan, miehelään
-menemistänsä. Ensiksikin häntä harmitti se, että heidän täytyi elää
-näin ahtaalla, niukasti, tämmöisten vanhojen huonekalujen ympäröiminä!
-Taivas tiesi, mistä ne olivat lähtöisin ja kuinka hirveiden ihmisten
-omia ne ennen olivat olleet! Hänen tyytymättömyytensä kotiinsa kasvoi
-joka kerta kun hän näki, miten muilla oli. Uudet kiiltävät huonekalut,
-taidemaalauksia seinillä, ja pöydillä kipsisiä kuvia... ja monta suurta
-valoisaa huonetta niinkuin Saarisellakin...
-
-Nyt oli häntä alkanut sekin kaduttaa, että ollenkaan meni Jouolle! Ei
-ollut tullut silloin ajatelleeksi sen pitemmälle, ei juuri oikeastaan
-mitään. Ei mitään muuta kuin päästä vaimoksi semmoiselle miehelle,
-jolla oli hyvä nimi ja josta toivottiin paljon. Ja josta ihmiset
-sanoivat, että hän oli suurilahjainen ja etevä...
-
-Mutta eipä nyt enää kukaan puhunut hänen etevyydestään eikä hänen
-lahjoistaan! Ei puolta sanaa yksikään ihminen! Ei kukaan enää puhunut
-edes hänen entisistä teoksistaankaan.
-
-Toista olisi ollut mennä Helsinkiin lukujaan jatkamaan, tulla
-maisteriksi ja oppineeksi naiseksi! Varsinkin kun oli varoja niinkuin
-hänellä oli...
-
-Ja jos nyt vielä olisivat totta kaikki luulot ja epäilykset... niin...
-niin... ei yhtään päivää hän rupeaisi elämään semmoisen miehen
-kanssa...
-
-Onpa kaunista mennä miehelään ja jättää suuri perintönsä ottamatta...
-
--- Mutta lain kautta sen kuitenkin otan! -- mietti hän lopulta.
-
-Ilta alkoi tuntua Lailasta pitkältä, mutta Joukoa ei kuulunut
-tulevaksi...
-
-Hän koetti ottaa ompeluksensa esille, saadakseen ajan nopeammin
-kulumaan, mutta ei ottanut työ käydäkseen...
-
-Kaipasiko hän sitten Joukoa, vai minkä vuoksi tuntui olo näin hirveän
-ikävältä? Vastahan hän oli päättänyt lähteä Helsinkiin joksikin
-viikoksi ja jättää Jouon yksinään! Ja Jouotta silloinkin pitäisi
-olla...
-
-"Niin... sehän oli selvää! Tottapa tulee, kun ehtii!"
-
-Mutta ei hän sittenkään saanut rauhaa. Hänessä oli jotakin, mikä
-vaivasi tai oikeastaan kuin nuhteli, eikä se päästänyt häntä oikein
-rauhaan...
-
-Mitähän Jouko oli ajatellut, kun oli yksin kotona istunut, hänen
-hulmutessaan kaupungilla! tuli hän yhtäkkiä miettineeksi, muistaaksensa
-ensi kerran. Ei ollut koskaan tullut Jouolta kysytyksikään -- nyt näinä
-viime aikoina.
-
-Hän päätti tiedustaa palvelustytöltä, mutta samassa Jouko tulikin.
-
-Eikä hän saanut kysytyksi Jouoltakaan, missä hän oli viipynyt. Jouko
-sitä odotti, mutta kun ei Laila puhunut mitään, sanoi hän:
-
--- Söinkin päivällisen muualla.
-
-Jouon ääni vähän värähti, ja kun Laila katsoi häntä, huomasi hän, että
-hänen kasvonsa olivat hirveän kalpeat ja että silmäluomet punoittivat
-ikäänkuin kylmän tuulen puremina. Huolettomasti hän heitti yltään
-palttoon ja retkahti istumaan keinutuoliinsa.
-
-Laila ei kysynyt mitään, eikä Joukokaan puhunut yhtään sanaa koko
-iltana.
-
-Mutta kun Laila seuraavana aamuna heräsi, istui Jouko jo puettuna
-kirjoituspöytänsä luona ja näytti kirjoittavan jotakin tavattoman
-kiireisesti.
-
-
-
-
-7.
-
-
-Seuraavina päivinä Laila ja Jouko tapasivat toisiaan vain milloin
-sattui. Jouko oli usein öisin poissa, eikä Laila tiedustellut, missä
-hän viipyi. Väsyneen ja kärsineen näköinen hän oli, ja hänen suuret
-siniset silmänsä olivat ikäänkuin yhä isonneet ja tummat juovat niiden
-alla käyneet vielä tummemmiksi.
-
-Laila oli päättänyt lähteä vasta sitten kun suuret arpajaiset olisivat
-ohi, sillä hän tahtoi välttämättömästi olla niissä mukana.
-
-Eräänä aamuna, kun Jouko lähti toimistoon ja Laila vielä virui
-vuoteellaan, sillä hän oli vasta jälkeen puolen yön palannut
-näytelmäharjoituksista, sanoi Jouko:
-
-"Eikö sinulla enää ole mitään minulle sanomista?"
-
-Laila ei vastannut.
-
-"Minä tiesin, että näin käypi..."
-
-"Olisi minulla paljonkin sanomista, mutta sitten kun arpajaiset on ohi,
-sanon kaikki... Meidän täytyy erota, olemme kumpikin erehtyneet,
-ainakin minä... sinähän juot..."
-
-Jouko painoi lakin päähänsä, mutta kun hän sanoi hyvästi, soi hänen
-äänensä kuin maan alta, niin että Laila oikein säpsähti...
-
-Ja siinä maatessaan hän teki päätöksensä, että hän lähtee nyt heti...
-Hän menee suoraan ensiksi isänsä luo rakkaaseen lapsuutensa kotiin...
-Isä kyllä antaa anteeksi hänen uppiniskaisuutensa, kun kuulee, että hän
-nyt itsekin vasta on huomannut erehtyneensä... Lapsellisuudessaan ja
-ajattelemattomuudessaan hän oli sen tehnyt...
-
-Hän nousi vuoteeltaan, pukeusi ja aikoi panna päätöksensä heti toimeen.
-Hänen ei tarvitsisi nyt ensiksi kuitenkaan ilmoittaa Jouolle muuta kuin
-että hän oli mennyt käymään Koskenkorvassa kotonaan, -- että hän palaa
-heti joulun jälkeen. Isä kyllä osaisi opastaa, miten hänen sitten
-tulisi menetellä...
-
-Mutta ensin hän tahtoi puhua päätöksestään Cecilialle. Oli jotakin
-hermostuneen hätää hänessä, kun hän puki ylleen. Tuntui niinkin, että
-oli tekemässä jotakin äärettömän suurta vääryyttä, että oli jo tehnyt;
-mutta ei käynyt nyt enää peräytyminen, tuli mitä hyvänsä. Hän ei ollut
-moneen aikaan ollut oikein selvillä siitä, mitä hän tahtoi ja ajatteli;
-oli ollut semmoista kummallista elämää, niinkuin pahaa unta. Paha oli
-ollut tunto, mutta ei sallinut ylpeys alistua... Olikohan hän ollut
-koskaan oikein selvillä siitä mitä tahtoi ja mihin pyrki?
-
-Ei hän saanut siitä selvää. Eikä hän nytkään tiennyt kumman tekee,
-lähteekö vai ei. Kun ei hänellä itsellään pitänyt olla kykyä päättää
-tehdä niin tai näin!
-
-Mitä lienee ollutkaan tämä voimattomuus ja veltto saamattomuus!
-
-Ei, ei! Nyt piti tehdä päätös. Tehdä se yksinään, ilman kenenkään
-syrjävaikutusta...
-
-Hän päätti kuitenkin vielä käydä Saarisella hyvästillä. He voisivat
-sitten vaihtaa Cecilian kanssa vain jonkun sanan hänen matkastaan.
-
-Laila oli mielenliikutuksesta lämmennyt ennenkuin ehti uloskaan, ja kun
-hän kylmänä aamupäivänä käveli vihaista vauhtia Saariselle päin,
-kohosivat veret hänen poskilleen...
-
--- Hän juokin nyt... voi minua poloista tyttöä! sanoi hän itselleen
-kävellessään.
-
-Juuri kun hän kääntyi valtakadulta ristikadulle, tuli häntä vastaan
-herra Hirvi, komea turkki yllään. Hän kohotti lakkiaan suuressa
-kaaressa Lailalle ja näytti vähän vetävän suutaan hymyyn.
-
-Kadulla hän näytti vielä komeammalta herralta kuin sisällä. Tuo siisti,
-pulska turkki soveltui mainiosti hänen uljaaseen, pitkään
-vartaloonsa... aivan verrattomasti...
-
-Tuon näköinen se on oikea gentlemanni... tuommoinen pitäisi miehen
-olla... aviomiehen nimittäin. Hänen käyntinsäkin oli korskaa, ylpeää ja
-varmaa kuin ruhtinaalla... Ja kuinka äärettömän kaunis musta tukka
-hänellä oli...
-
-Lailan teki mieli kerran silmätä taakseen, mutta malttoi kuitenkin
-mielensä ja käveli Saariselle päin, kummallisen ristiriitaisten
-ajatusten mellastaessa hänen sydämessään.
-
-Kun hän tuli Saariselle, oli eteisen ovi auki. Joku vieras varmaankin
-oli talossa. Eteiseen tultuaan hän näki avonaisesta salinovesta, että
-neiti Saksinen ja rouva Saarinen puhelivat keskenään hyvin vilkkaasti.
-
-Huomatessaan Lailan tulevan he riensivät molemmin häntä vastaan
-säteilevin katsein.
-
-"Me onnittelemme! Me onnittelemme!" huusivat he yhteen ääneen Lailalle,
-ja rouva Saarinen kävi syleilemään.
-
-Laila seisoi kuin puusta pudonneena.
-
-Mitä tämä onnentoivotus nyt merkitsi? Mikä nyt oli?
-
-"Kas, kun on olevinaan", sanoi rouva Saarinen, kun Laila ei ymmärtänyt
-kiittääkään.
-
-"No, mutta mitä ihmettä tämä on? En vähääkään ymmärrä teitä!" sai Laila
-vihdoin sanotuksi.
-
-"Etkö siis tiedäkään...? Eikö miehesi ole sanonut?"
-
-"En ymmärrä vähääkään!"
-
-"Minähän sanoin, että hän on tehnyt työtään salaa, saadakseen
-vaimolleen suuren joululahjan!" huomautti Saksinen.
-
-"Mutta sanokaa, selittäkää, hyvät ihmiset! Mitä te puhutte? En ymmärrä
-vähääkään! Onko Jouko jotakin tehnyt?"
-
-Ja nyt alkoi rouva Saarinen selittää, että he juuri vasta, tänä aamuna,
-olivat lukeneet pääkaupungin lehdestä, että Jouko Vartto julkaisee nyt
-aivan heti, näinä päivinä, laajan yhteiskunnallisen romaanin, jossa
-muun muassa käsitellään kysymystä kieltolaista ja naisen vaikutuksesta
-raittiusasiassa. Jännittävä, ajan merkkiteos...
-
-"Katso, täällä... tule tänne..."
-
-Ja rouva Saarinen veti hölmistynyttä Lailaa kädestä saliin, neiti
-Saksisen lykätessä häntä selästä.
-
-"Etkö siis ole tiennytkään, että Jouko...? Muistaakseni sinä kerran
-puhuit, ettei hän jouda sanomalehtityöltään mitään uutta luomaan...
-Olemme olleet oikein haltioissamme Auroran kanssa... On kai ensimmäinen
-kaunokirjailija, joka käsittelee kieltolakikysymystä..."
-
-"Epäilemättä ensimmäinen", sanoi neiti Saksinen.
-
-"Lue nyt itse!"
-
-Ja rouva Saarinen työnsi sanomalehden Lailan kouraan.
-
-"... on epäilemättä merkillisimpiä ilmiöitä
-kaunokirjallisuudessamme..." luki Laila.
-
-"Minä juuri puhuin sisar Cecilialle, että minä en usko Lailan tietävän
-miehensä toimista mitään", sanoi neiti Saksinen.
-
-Rouva Saarisella oli ikäänkuin paha olla. Hän sanoi:
-
-"Hän on tahtonut antaa uuden kirjansa joululahjaksi vaimolleen... ja
-samalla hämmästyttää meitäkin..."
-
-"Voi niinkin olla. Sillä eilen hän antoi minulle puheen, jonka hän on
-valmistanut arpajaisia varten. Hän pyysi minua sen esittämään, sillä
-itse hän ei sanonut jaksavansa sitä tehdä", ilmoitti neiti Saksinen ja
-lisäsi sitten:
-
-"Onkin hyvin luonnollista ja käsitettävissä, ettei hän tahdo puhujana
-esiintyä. Sellaiset mietiskelevät, haaveksivat ja herkät luonteet kuin
-kirjailija Vartolla on, eivät ole luodut pauhaamaan aatteitaan pöydän
-takaa, vaan hiljaisuudessa ne paperille panemaan... Tämä hänen
-puheensa... se on muuten minulla nytkin mukanani... on aivan verraton.
-En minä ainakaan usko sellaista ennen pidetyn..."
-
-Laila oli toisten puhuessa ja Joukoa kiitellessä herännyt kuin unesta,
-syvästä ilkeästä unesta, herännyt päiväpaisteiseen aamuun, jolloin
-linnut laulavat, autuas onni täyttää sydämen ja elämä tuntuu suurelta
-ja suloiselta...
-
-"Taivas! Enkä minä tiennyt mitään! En ole kaukaisimmassakaan
-ajatuksessani aavistanut, että hän niin..."
-
-"Mutta siitähän on tietenkin johtunut, että hän on ollut aina
-mietiskelevä ja alakuloinen", huudahti hän sitten ja hypähti kuin
-sähkön iskulla seisomaan. "Ja minä en ole tiennyt... en ole tiennyt..."
-hän lisäsi kuin pettyneenä.
-
-"Sitä suurempihan on ilosi nyt!" virkkoi rouva Saarinen.
-
-Laila näytti miettivän.
-
-"Tämä on liian suuri, aivan odottamaton, etten minä... Minä olen aivan
-väärin, eli me olemme aivan väärin..."
-
-Laila keskeytti lauseensa, sillä rouva Saarisen silmät tähystivät häntä
-kuin tuliset hiilet.
-
-"Kummallista minusta on, ettei hän omalle vaimolleenkaan..." virkkoi
-neiti Saksinen omituisella äänellä, ja hänen kovat kasvonsa kuin
-värähtelivät.
-
-Laila nousi ylös lähteäkseen.
-
-"Nytkö jo?" sanoi rouva Saarinen.
-
-"Minun täytyy lähteä... Minun on niin kumman hyvä ja samalla niin paha
-olla."
-
-Mutta kun hän rouva Saarisen saattamana ehti eteiseen, kuiskasi rouva
-Saarinen hänen korvaansa:
-
-"Anna anteeksi minulle... Olemme ehkä väärin tuominneet miestäsi! Mutta
-kaikki on tietysti Ida Raappanan matkaanpanemaa... Tulkaa nyt yhdessä
-meille, että saamme teitä molempia onnitella..."
-
-Laila ei oikeastaan kuullutkaan, mitä rouva Saarinen sanoi. Vasta ulos
-kadulle päästyä hänelle alkoi selvitä se, mitä oli kuullut. Hänelle
-tuli äkkiä hirmuinen hätä ja pelko. Mitä hän oikeastaan oli ajatellut
-näinä viime aikoina? Mistä kaikesta oli hän Joukoa syyttänyt? Ja millä
-perusteella?
-
-Syyttänyt saamattomuudesta, epäillyt hänen lahjojensa laajuutta ja...
-ja... hän ei nyt uskaltanut itselleenkään sitä tunnustaa!
-
-Ja Jouko oli nyt ollut monen monta kertaa juovuksissa!
-
-Oliko hän siihenkin syynä?
-
-Oli, oli. Hänen tuntonsa sanoi, että niin oli. Hän oli ollut niin kylmä
-ja kankea Jouolle.
-
-Mitä hän oli tehnyt?! Epätoivoon saattanut helläsydämisen miehen, joka
-rakasti häntä ja oli häneen turvautunut kuin äitiinsä, auttajaansa,
-pelastajaansa...!
-
-Mutta hän rientää nyt Joukon luo, kertoo kaikki, puhdistaa pahan
-sydämensä ja on koko elinaikansa hellän miehensä paras ja rakkain
-ystävä...
-
-Jouko antaa kyllä hänelle anteeksi! Tuo ylevä, kallis, rakas Jouko!
-
-Hän riensi puolijuoksussa kotia kohden ikäänkuin yhdellä ainoalla
-syleilyllä ottaakseen takaisin kaiken sen, minkä luuli menettäneensä...
-
-Mutta kun hän saapui kotia, ei Jouko ollutkaan tullut. Tyhjä
-keinutuoli, jossa Jouko aamulla oli istunut, seisoi laihoin, ojennetuin
-käsivarsin pöydän luona ikäänkuin vartomassa, milloin siihen istuja
-tulisi...
-
-Laila istahti siihen, riisumatta päällysvaatteitaan. Siinä olivat
-pöydällä Jouon kirjoitusneuvot... tuo tuttu kynänvarsi, jonka ponnessa
-melkein sormen jäljet näkyivät, ja kirjoitusmatto, Lailan antama
-joululahja... siinä olivat sievässä järjestyksessä kaikki...
-
-Hän nousi ylös, päätti lähteä toimistoon. Jouko ihan hämmästyy, kun
-näkee Lailansa tulevan...
-
-Hän riensi toimituspaikkaan. Vanhempi ja nuorempi herra istuivat toinen
-toisella puolen pöytää. Laila tunsi heidät ja he Lailan, vaikkeivät he
-olleet koskaan esitellyiksi tulleet.
-
-"Ei hän ole vielä tänään käynytkään", vastasi vanhempi herra Lailan
-kysymykseen. "Ja tuskin tänään tuleekaan. Hän on jättänyt lehteen
-tulevan pääkirjoituksen jo eilen illalla..."
-
-Laila ei enempää viipynyt. Hän riensi kadulle ja lähti kävelemään kotia
-kohden. Taas hän istui keinutuoliin, osaamatta ajatella tai tehdä
-mitään. Hermostuneesti hän hypisteli kirjoitusmattoa, käännellen sen
-nurkkia rullalle; silloin hän havaitsi kirjeenkuoren nurkkaa vilahtavan
-maton alta... hän tempasi sen esille, uskoen varmasti sen olevan
-hänelle. Mutta kun hän näki osoitteen olevan "Toimittaja Timoselle",
-heitti hän sen luotaan.
-
-Äskeinen kummallinen pelko tuli nyt kaksinkertaisella voimalla. Jouko
-oli aamulla ollut niin omituinen, ja hänen äänensä oli kuulunut kuin
-haudasta, kun hän sanoi hyvästi.
-
-Mitä varten hän oli niin oudosti sanonut hyvästi, ikäänkuin olisi
-aikonut jonnekin pitemmälle?
-
-Pitkin päivää Laila oli liikkeellä, mutta vältti keltään kysymästä
-Joukoa. Kun hän illalla palasi kaupungilta ja silloin oli hän käynyt
-kaupungin kapakassakin, -- istui neiti Saksinen häntä odottamassa.
-
-Laila oli hyvin väsyneen ja kiihkoisan näköinen.
-
-"Kuten muistat, puhuin minä tänä aamuna, että miehesi jätti minulle
-arpajaisiltamaan kirjoittamansa puheen", sanoi hän Lailalle aluksi.
-
-"Muistan minä... muistan minä", ja Laila istahti keinutuoliin.
-
-"Häneltä oli kai erehdyksestä jäänyt paperien väliin tämmöinen
-pienoinen lappu. Ajattelin, että teen oikeammin, kun tuon sen tänne,
-josta se on lähtenytkin, sillä tämä näkyy olevan miehesi käsialaa",
-sanoi hän sitten ja veti taskustaan paperilapun, johon oli kirjoitettu
-molemmin puolin, nähtävästi hyvin kiihtyneessä mielentilassa ja
-ikäänkuin jonkunlaiseksi konseptiksi...
-
-"Mitä siinä sitten on?" sai Laila kysytyksi, vaikka hänestä tuntui,
-että se koski häntä...
-
-Toiselta puolen Laila luki ääneti:
-
-    Olen sinut menettänyt, samoin kuin nyt olen menettänyt
-    kaiken sen voiman, jonka sinun kauttasi olen saavuttanut...
-
-    Minulla on joku kohta mennyt rikki, enkä koskaan enää
-    kykene nousemaan...
-
-Toisella puolen oli:
-
-    Miksi minut hylkäsit? Miksi et pelastanut minua, vaikka olisit
-    voinut? Miksi et ollutkaan orvon ystävä etkä heikon hoivaaja?
-    Sinä, pelastajani, olit yhtä heikko kuin...
-
-Laila kalpeni, mutta luki vielä pari riviä, jotka olivat kirjoitetut
-poikkipäin:
-
-    Epäilit minua syypääksi synteihin, joita en koskaan ole tehnyt...
-
-"Hyvä Jumala, mitä tämä on? Mitä merkitsevät nämä sanat? Ovatko nämä
-minulle tarkoitetut?"
-
-"Kyllä minä tiedän, mitä ne merkitsevät", sanoi neiti Saksinen melkein
-kylmästi. "Minä olen nuo sanat myös lukenut."
-
-"Mitä luulet niiden merkitsevän?" kysyi Laila ikäänkuin pökertyneenä.
-
-"Ne merkitsevät sitä, että miehesi on mennyttä kalua, sillä hän on
-juoppo... ja sinä olet hänet nyt langettanut..."
-
-Neiti Saksisen ääni oli ollut kova, mutta kun Laila rääkäisemällä
-kiljahti ja valahti hänen syliinsä, täyttyivät hänenkin silmänsä
-kyynelillä, ja lempeämmin hän sanoi:
-
-"Miehesi on matkustanut... turmiotansa kohti..."
-
-Hetken kuluttua kysyi Laila heikolla äänellä:
-
-"Enkö voi häntä mitenkään pelastaa? Hän tahtoi maalle, pois
-kaupungista! Minun täytyy hänet pelastaa... Minä olen syössyt hänet
-turmioon..."
-
-"Niin oletkin! Sillä sinä et tiennyt, eikä sitä tiedä moni muukaan,
-mikä on juomahimo! Kun kuulin, että miehesi oli ollut juoppo, ja kun
-näin, kuinka kylmästi kohtelit häntä, heikkoa raukkaa, olin varma, että
-hän lankeaa. Olen nähnyt samanlaisen miehen, jolle ei auttanut mikään.
-Hän joi kunnes ampui itsensä. Ei ole juomarin kanssa leikkiminen.
-Lujatkin luonteet sortuvat, jopa sitten heikot ja haaveksijat..."
-
-"Voinko hänet vielä pelastaa?"
-
-Laila itki ääneensä valittaen.
-
-"Ehkä voit... ehkä et!" sanoi neiti Saksinen ja lisäsi sitten:
-
-"Nopeasti ja päättävästi on sinun toimittava!"
-
-Ja he riensivät yhdessä ulos kylmään iltaan.
-
-
-
-
-
-LEHTIÄ LAILAN MUISTIKIRJASTA
-
-
-
-
-Olen täyttänyt tänään kolmekymmentä vuotta!
-
-Kuusi vuotta on Jouon kuolemasta. Ja kaksi vuotta olen ollut uusissa
-naimisissa.
-
-Olen naimisissa Arvi Hirven kanssa, joka on ollut asemapäällikkö, mutta
-on nyt osakkaana puutavaraliikkeessä. Tai oikeammin oli osakkaana.
-Sillä nyt ei hän enää ole siinäkään.
-
-Kuinka sanoisin!
-
-Elämäni on niin kirjavaa, niin kirjavaa! Tikka on kirjava, mutta
-ihmisen ikä on kirjavampi. Minun elämäni ainakin. Olen kovanonnen
-hylky, -- vai olenko itse syypää siihen, että olen näin onneton!
-
-Kirjoitan näitä muistelmiani kuin kuollut, sillä monta ilonpäivää en
-ole viettänyt. Onko syy siinä, etten ole osannut oikealle alalle, vai
-siinäkö, etten ole kylliksi yrittänyt?
-
-Ainakin tuntuu minusta, että tähänastinen elämäni on kulunut
-hyödyttömänä ja toimettomana. En ole mitään yrittänyt enkä mitään
-saanut aikaan. Mutta _nyt_ minulla on kokemusta, _nyt_ vasta alan
-ymmärtää elämää. Nyt alan tuntea ihmisiä, elämää, näen aivan eri lailla
-kuin ennen. Katkera on kyllä mieleni, katkera ja kostonhimoinen koko
-maailmalle. Olenko uskonut liian vähän vai liian paljon ihmisiin? Mutta
-pettynyt olen -- kaikessa.
-
-Ja nyt olen niin köyhä, ettei minulla ole mitään omaa, ei muuta kuin
-tämä vanha muistikirjani.
-
-Sillä mieheni on tuhlannut kaiken minunkin omaisuuteni!
-
-Ei ole ystävää, ei rahaa, ei toimeentuloa -- ja armopaloista en huoli!
-
-Mutta sitä kokemusta, sitä kokemusta, mikä on takanani!
-
-Olisipa minulla läikkyvää neroa ja kuorma luomakykyä! Minä tietäisin,
-kuinka leikkelisin ihmisluonteet ja pyältäisin intohimot!
-
-"Ilman Jumalan pelkoa ovat kaikki ihmisen työt turhia."
-
-Kyllä niin taitavat olla.
-
-On ollut joitakuita hetkiä, joina irvistelevä epätoivo on vienyt minut
-kuilun partaalle, ja olen ollut siihen syöksymässä. Onko se ollut oman
-onnettoman elämäni syy, vai onko arpia kasvatuksessani, luonteessani?
-Äidin rakkautta en ole koskaan tuntenut, ja se, mitä itse olen
-rakastanut, on ollut yhtä huonoa, huonompaakin kuin minä itse.
-
-Mutta jospa voisin vielä päästä kymmenen vuotta takaisin elämässäni ja
-näkisin maailman näillä silmillä, niin kyllä tietäisin... kyllä
-tietäisin elää ja olla ja heittää maailmalle karvaita paloja... samoin
-kuin maailmakin on minulle heittänyt.
-
-Minulla on nyt konttoristin paikka pääkaupungissa. Mieheni karkaamisen
-jälkeen olen tämän paikan hankkinut, sillä minulla on onneksi kaunis
-käsiala ja melkoinen laskukyky.
-
-Niin, mieheni! Minä puhun hänestä kuin omasta miehestäni!
-
-Kauheaa! Jumala kostakoon hänelle! Kärsiköön helvetin tuskia lopun
-elämänsä ajan!
-
-Olin ollut täällä Helsingissä. En ollut oikeastaan mihinkään ryhtynyt.
-Tahdoin jäähdyttää surujani, tahdoin nauttia kaikesta kauniista ja
-ihanasta. Aatteita minulla tuntui olevan, mutta en ollut niitä vielä
-ryhtynyt toteuttamaan.
-
-En ollut koskaan nähnyt niin kaunista, niin ryhdikästä ja niin siroa
-miestä kuin Hirvi oli. Hän saattoi kerrassaan lumota minut. Ja sen hän
-tekikin, sillä minä suostuin hänen vaimokseen.
-
-Toisen kerran siis jo seisoin vihillä. Hauskaa oli meidän elämämme ensi
-kuukausina. Sitä loistoa, sitä iloa,, niitä kemuja!
-
-Oh!
-
-Hän kävi käsiksi perintööni kuin verenhimoinen peto. Hän voitti
-oikeudenkäynnin kautta isävainajani pastorille testamenttaaman
-perinnön.
-
-Liikkeen hän kehui kasvavan ja vuosivaihtojen olevan julman suuria.
-Minä elin ja iloitsin. Ja koetin unhottaa koko ensimmäisen
-naimisissaoloni.
-
-Ja nyt on kaikki lopussa. Olen muutaman kuukauden ajan syönyt itse
-ansaitsemaani leipää. Ensi kerran eläissäni olen saanut syödä omaa
-leipääni...
-
-Minulla on täällä laitakaupungilla pienoinen huone, jossa asun. Päivin
-kuljen työssä konttorissa, mutta loma-ajat istun huoneessani...
-
-Näin ihmeen kirjavaa voi ihmiselämä olla! Ennen rikkaana ja
-toimettomana, nyt köyhänä, mutta työtätekevänä!
-
-Ja kuitenkin minusta tuntuu nyt, kun ajattelen elettyä elämääni, etten
-missään nimessä tahtoisi sitä takaisin semmoisenaan. Tosinhan on
-jokunen kosteikko minunkin elämässäni. Ovathan linnut laulaneet minulle
-samoin kuin muillekin, jotka rakastavat. Mutta sittenkin!
-
-Sittenkin tuntuu minusta, etten vaihda!
-
-Tunnen selvästi, etten ole niin lahjaton kuin olen luullut. Seikka on
-vain se, etten ole osannut oikeaan. Ja ettei minulla ole ollut
-tositarvetta ryhtyä mihinkään. Mutta nytpä on. Ja minä yritän...
-
-Kun saisin tämän vihan sydämestäni lauhtumaan!
-
-Vihaan viinaa ja miehiä. Ilman niitä olisin toinen ihminen. Olisin
-voinut tehdä paljon hyvää, olisin ehkä voinut tulla hyödylliseksi
-ihmiskunnalle.
-
-Mutta nyt?
-
-Niin nythän en ole muuta kun Amerikkaan paenneen väärentäjän köyhä ja
-orpo vaimo.
-
-Onneksi ei täällä ole yhtään ihmistä, joka tietää minun olleen kaksissa
-naimisissa -- että olen junan alle pudonneen kirjailija Jouko
-Vartonkin...
-
-Niin.
-
-En tahdo muistaa häntä. Enkä ensinkään tehdä selväksi itsellenikään,
-kummassa meissä oli syy!
-
-Mutta Hirveä muistan aina katkerana ja kiroten. Suurempaa raukkaa ei
-ole maan piirin päällä, ja kuitenkin häntä pidettiin verrattomana
-gentlemannina. Salajuoppo ja kortinpelaaja!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Puoli vuotta on taas kulunut!
-
-En ole kertaakaan kirjoittanut kotipuoleen sittenkun menin uusiin
-naimisiin. He ovat kai sanomalehdistä lukeneet, miten miehelleni on
-käynyt, että hän on paennut Amerikkaan, väärennettyään useita nimiä.
-Mitä he siellä lienevät ajatelleet? Ehkä ovat luulleet ja luulevat
-vieläkin, että minä olen seurannut mukana?
-
-Tänään sattui sellainen tapaus, joka sai minut jälleen syventymään
-vanhoihin muistoihin. Ja sen vuoksi olen taas puolen vuoden kuluttua
-ottanut kätköstä muistikirjani ja alkanut sitä selailla.
-
-Tämä puoli vuotta on kulunut niin hiljaisuudessa, ettei mitään
-merkillepantavaa ole tapahtunut elämässäni. Yksin olenkin enimmäkseen
-ollut. Eikä minulla ole juuri ketään tuttavaakaan. Olen oppinut
-säästäväksi ja koonnut palkastani vanhan päivän varaa. Iltaisin olen
-kirjoitellut, olen suunnittelemassa murhenäytelmää, johon kokoan kaiken
-kokemukseni ja pettymykseni. Se saattaa kauhistaa ihmisiä, mutta minä
-en voi olla sanomatta totuutta...
-
-Kun tänä aamuna menin työhöni konttoriin, niin kenenkä tapaan
-Fabianinkadun kulmassa?
-
-Neiti Aurora Saksisen, joka nykyään on opettajana täällä Helsingissä.
-
-Hän ei ole sanottavasti muuttunut näinä viitenä, kuutena vuotena, joina
-en ole häntä nähnyt. Hänen kiviset kasvonsa näyttävät paremminkin
-pehmeämmiltä, eivätkä hänen pienet harmaat silmänsäkään ole käyneet
-vihaisemmiksi.
-
-Hän tunsi minut jo kaukaa. Sanoi hakeneensa minua täältä pääkaupungista
-vaikka mistä, mutta ei ollut kukaan tiennyt... rouva Hirveä...
-
-"Ei nimeni ole Hirvi. Haettuani eron karanneesta miehestäni olen
-ottanut syntymäkotini nimen..."
-
-"Koskenkorva siis... jos oikein muistan?"
-
-"Aivan oikein."
-
-"Et sinä juuri ole muuttunut paljoakaan sitten viime näkemän, hyvä
-Laila. Olet ehkä kalpeampi, mutta näytät paljon varmemmalta kuin
-ennen."
-
-"Niin. Sellaista on ihmiselämä. Onnettomuutta hautaan asti", sanoin,
-kun hän näytti niin kysyvästi tuijottavan minuun.
-
-"Laila parka...!"
-
-Hän näytti kauhean totiselta ja surulliselta.
-
-"Oletko kovina koettelemuksen hetkinä muistanut Jumalaasi? Oletko
-tullut syntiesi tuntoon? Etkö ole hakenut lohdutusta Häneltä,
-jolta se tulee, pettämätön ja varma? Ja oletko valmistautunut
-iankaikkisuudelle?..."
-
-Minä en vastannut mitään, mutta en voinut katsoa häntä suoraan silmiin
-enkä hänen totisiin kasvoihinsa.
-
-"Laila, Laila, Jumala hakee sinua! Koettelemuksesi ovat vain Jumalan
-sallimia, että lähestyisit taivaallista ylkää..."
-
-Mutta kun meillä oli kiire kummallakin, sanoi hän illalla käyvänsä
-minua tervehtimässä.
-
-Illalla hän sitten tulikin.
-
-Hän kertoi ensin omasta elämästään näiltä kuluneilta vuosilta.
-Eksyksissä oli hänkin elänyt ennenkuin käsitti taivaallisen isän
-rakkauden. Kuollutta oli ollut hänen uskonsa ja teeskentelyä hänen
-hurskautensa. Sydän, syntinen ja paha, oli muuttumaton. Mutta Jumala ei
-ollut häntä hylännyt, vaikka hänen rukouksensa Herransa tykö olivat
-olleet laimeita ja huonoja. Herra herätti hänet syntinsä tuntoon, ja
-hän sai uuden sydämen ja mielen.
-
-"Tiedätkö, kuinka ihanaa on elää iankaikkisuutta varten? Mitä on tämä
-lyhyt, pian päättyvä maallinen vaelluksemme? Se on valmistautumista
-iankaikkisuudelle. Jumalan sormi koskettelee ihmisraukkain sieluja,
-jotka aikain alusta luotiin ikävöimään, mutta ihmiset eivät kallista
-korvaansa sille äänelle, joka on Jumalasta, vaan elävät oman syntisen
-sydämensä haluja noudatellen. Eikä yksikään saa rauhaa sillä tiellä.
-Jumala on katsonut omaksi lapsekseen sinutkin, Laila. Niin monen kovan
-koettelemuksen kautta on Hän sinua kuljettanut, että sinun..."
-
-"Minut on Jumala hylännyt, samoin kuin ihmisetkin..."
-
-"Laila, Laila! Kuinka kova sinun sydämesi on! Kuinka katkera on
-mielesi!"
-
-"Niin onkin. Kova on tehnyt minusta kovan."
-
-"Oletko sitten itse aina ollut pehmeä? Oletko aina menetellyt
-omantuntosi mukaan?"
-
-"Olen tehnyt aina sen, jonka olen uskonut oikeaksi..."
-
-Hän oli hetken vaiti, sanoi sitten:
-
-"Erehtynyt olet. Ihminen ei kykene omin voiminsa auttamaan itseään eikä
-muita. Eikä mikään työ, olkoon sen tarkoitus kuinka hyvä tahansa, vie
-oikeaan voittoon ilman Jumalan pelkoa... Oletko koskaan, rakas
-ystäväni, rukoillut Jumalalta voimia suurissa suruissasi? Etkö ole
-tullut ajatelleeksi, että sinä tarvitsit niin suuria suruja ja kovia
-koettelemuksia... jotta sydämesi pehmiäisi ja sinä tulisit näkemään,
-kuinka Herra tahtoo sinua kaukaa luoksensa?"
-
-"En ole sitä ajatellut..."
-
-"Et ole muistanut taivaallista ystävääsi, jonka rakkaus ei koskaan
-sammu...."
-
-Hän selitti minulle kauan ja hartaasti. Hän kuvaili tämän syntisen,
-surkean maailman elämää ja lyhyttä ihmiseloa. Hän puhui sitten helvetin
-tuskista, iankaikkisesta kadotuksesta, ja lopuksi taivaan ilosta, johon
-kaikki totiset kristityt pääsevät.
-
-Kuuntelin hänen puheitaan, mutta välistä ajatukseni harhailivat aivan
-muissa asioissa. Oli muutamia hetkiä, jolloin luulin, että neiti
-Saksinen oli jotenkin joutunut mielenvikaan uskonnollisen herätyksen
-takia.
-
-Hän on käynyt täällä luonani melkein joka ilta, aina puhuen Jumalasta,
-ihmisen syntisyydestä ja kovakorvaisuudesta ja iankaikkisesta piinasta,
-johon uskottomat sielut joutuvat. Olen käynyt hänen koulullaan, missä
-hän joka lauantai-ilta pitää selityksiä kaikille, jotka tahtovat
-kuunnella häntä. Oikeastaan ei minulla ole ollut halua mennä hänen
-puheitaan kuulemaan, sillä en voi niitä käsittää, eivätkä ne
-sulata minun sydäntäni. Mutta en ole tahtonut loukata häntä
-poissaolollanikaan, sillä uskonhan kuitenkin, että hänen tarkoituksensa
-on hyvä ja että hänen uskonsa on järkähtämätön.
-
-Usein iltaisin, kun olen palannut hänen seuroistaan, joissa näyttää
-olevan joka kerta yhä enemmän ihmisiä, olen ihmetellyt, mistä hän on
-saanut tuon varmuuden iankaikkisesta elämästä. Ja vaikka tunnen, että
-hän on oikeassa, että ihmisen täytyykin elää ja olla kuten hän neuvoo,
-ennenkuin ikuisen ilon perijäksi pääsee, en sittenkään lämpene enkä
-tunne sitä iäisyyden janoa, jonka hän saa pystymään kuulijoihinsa. Se
-johtuu kai siitä, että minä en pelkää kuolemaa enkä vielä tahtoisikaan
-kuolla. Minun pitää vielä saada toteutumaan paljon, saada käyttää
-kykyäni niinkuin itse tahdon. Sillä minusta tuntuu, että nyt vasta
-alankin elää, nyt vasta on itsetietoisuuteni herännyt.
-
-Työvoimaa ja työkykyäkin hänellä näyttää olevan. Mutta saapiko hän
-kaiken tuon voiman Jumalalta? Hän on osallisena kaikissa mahdollisissa
-hyväntekeväisyyslaitoksissa. Hän on raittiusseuran parhaita jäseniä,
-harrastaa langenneiden naisten pelastamista, on orpolasten ystävä ja
-ties mitä kaikkea. Raskaan opettajatoimensa ohella hän ehtii kaikkeen
-ja muistaa kaikkia. Eikä hän koskaan näytä väsyneeltä, on aina laupiaan
-iloinen ja puhuu aina tulevasta, onnellisesta, ikuisesta elämästä.
-
-Minä olen kaikelle tuommoiselle välinpitämätön. Hoitakoon kukin
-itsensä. Juoppo juokoon itsensä kuoliaaksi, kun valtiomme hyvällä
-omallatunnolla kerran antaa valmistaa ja myydä myrkkyään. Langetkoot
-naiset... se kai on maailman menoa, jolle ei mitään voi...
-
-En ainakaan minä tunne tarvetta pelastamaan, ja jos tunnenkin, niin
-enhän kuitenkaan voi ihmeitä aikaan saada, minä enempää kuin muutkaan.
-Ja sitäpaitsihan olen muutenkin tahtonut pysyä poissa julkisista
-paikoista ainakin jonkun aikaa. Ja sitten esiintyä kuin salama,
-sattuvana ja repivänä!
-
-Eräänä iltana, kun palasimme raittiusiltamasta Koiton huoneistosta ja
-matkamme sattui yhtäänne, sanoi hän:
-
-"Sinä näytät niin kovin välinpitämättömältä näistä
-raittiusiltamistakin!"
-
-"Ja kuitenkin vihaan viinaa sisimmästä sydämestäni..."
-
-"Kun ajattelen niitä satoja ja tuhansia raukkoja, jotka juovuksissa
-joutuvat iankaikkisuuteen, kauhistaa minua, että tahdon pyörtyä. Ei
-mikään ole liian suuri uhraus raittiustyölle, ei mikään jalompaa kuin
-pelastaa onnettomia väärältä tieltä. Ne, jotka eivät sitä tee, vaikka
-voisivat, ne tahallaan ottavat päällensä vaivan ja kirouksen. Mikset
-voisi sinäkin, Laila, innokkaammin ruveta raittiusasiaa ajamaan?
-Ajattele niitä onnettomia, jotka suoraa päätä menevät kadotukseen..."
-
-"Emmehän me naiset mitään voi..."
-
-"Sinä heikkouskoinen! Me voimme paljon, ja meidän työllämme on
-siunausta, sillä Jumala on kanssamme. Oletko ajatellut onnettoman
-miesvainajasi kamalaa kohtaloa... juovuksissa syöstä junan alle ja
-ruhjoutua...! Eivätkö sinun tuntosi tuskat ole veriset ja hirveät?...
-Etkö ole ajatellut, että hän meni suoraan helvettiin, heräämätön,
-uskoton mies?"
-
-Kun en siihen mitään vastannut, sanoi hän:
-
-"Kuinka kovin paatunut sydämesi on, Laila! Eikö tuntosi sano, että se
-oli sinunkin syysi...?"
-
-"Minunko...?"
-
-"Sinä olit aikonut hänet pelastaa, ja kuitenkin jätit hänet oman
-onnensa nojaan..."
-
-"On siinä muidenkin syitä, jos minunkin. Koetinhan minkä kykenin."
-
-Kun erosimme ja hyvästelimme, virkkoi hän painavasti:
-
-"Minä uskon, että tuntosi kerran herää... ja olkoon Jumala silloin
-armollinen sinulle..."
-
-Minua alkoivat jo muutenkin väsyttää hänen saarnansa, ja tuon illan
-jälkeen en enää viitsinyt mennä kuuntelemaan niitä. Istuin kamarissani
-sommitellen näytelmääni. Mutta siitä ei näyttänyt tulevan niin hyvää
-kuin olisin tahtonut. Pyyhin pois ja kirjoitin uudelleen. Mutta aina se
-vain tuntui ontuvalta...
-
-Minua oli taas alkanut vaivata unettomuus, ja kauheat näyt kiusasivat
-minua silloinkin, kun sain unta. Lääkäri selitti hermostoni olevan
-tavattomasti ärryksissä. Minun tarvitsi olla aivan rauhassa, sekä
-sielun että ruumiin levossa...
-
-Useana yönä olin nähnyt Jouon unissani!
-
-Kauheaa oli nähdä häntä. Hän oli aivan palttinan kalpea, yllään pitkä
-musta kaapu. Silmät olivat vajonneet syvälle päähän, ja katse ilmaisi
-tuskaa niin suurta, niin rajatonta. Tuntui kuin sydämeni halkeaisi, kun
-hän katsoi minuun. Mutta hän ei puhunut mitään, vaikka kyllä näin
-huulten liikkuvan...
-
-Eräänä yönä, kun pääsin nukkumaan, hän taas tuli unimaailmaani. Ja nyt
-hän puhui, niin että helposti kuulin. Hirveätä, minkä näköinen hän oli!
-
-"Minähän olen sinun unimaailmasi sulho... olethan itse sanonut",
-virkkoi hän, ja silloin heräsin omaan huutooni, sillä hänen äänensä
-kammoksutti.
-
-Seuraavana päivänä paiskasin tuleen vanhan muistikirjani, johon olin
-Jouon kuoltua kirjoitellut haaveitani. Samaa tietä sai mennä "Jouon
-kertomuskin".
-
-Nyt luulin päässeeni rauhaan, kun olin hävittänyt viimeisenkin muiston
-hänestä. Mutta hermostoni ärtyi yhä enemmän, ja vaikka nautin kaikkia
-mahdollisia lääkkeitä, en saanut öillä unta.
-
-Merkillisintä oli, että minua alkoi yksin ollessa pelottaa, vaikka
-ennen olin tuntenut suurinta nautintoa saadessani yksin mietiskellä.
-Välisti en tohtinut sammuttaa lamppua koko yönä, vaan annoin palaa,
-kunnes aamu alkoi koittaa.
-
-Useana päivänä minun oli pakko olla poissa konttoristakin.
-
-
-
-
-8.
-
-
-On taas pian joulu.
-
-Niin. Entinen muistikirjani on tuhkana, eikä tässä nykyisessä ole vielä
-montakaan kirjoitettua lehteä.
-
-Minua on oikein kaduttanut, että poltin muistoni. Olisivat ne saaneet
-olla tallella, muistona nuoruuteni päiviltä, sillä kyllä ne lopultakin
-taitavat olla elämäni ihanimpia.
-
-Sairauteni aikana, jota kesti viikon päivät, kävi neiti Saksinen
-luonani joka ilta. Hän haasteli aina siitä uskostaan, haudantakaisesta
-elämästä ja kristityn ilosta kuoleman jälkeen. Hän veti esiin
-syntisyyteni ja osoitti, kuinka kiinni vielä olin elämässä ja turhassa
-maailmassa viittasi tietä helvettiin, ellen uskolla omistanut Jeesusta
-Kristusta...
-
-Vaikka tunsin ja tiesin, että hän on oikeassa, en sittenkään saanut
-täyttä vakaumusta hänen puheistaan, ja vaikka uskoin hänen hyvään
-sydämeensä ja siihen, että hän rakkaudesta minuun puhui, en tuntenut
-mitään parantumisen tarvetta.
-
-Eräänä iltana hän alkoi puhua minulle äitivainajastani. Silloin itkin,
-itkin niin... itkin omaa onnetonta ja ilotonta elämääni...
-
-"Jos kuolema nyt tulisi! Kuinka olisit valmis lähtemään Herran kasvojen
-eteen?" kysyi hän itkiessäni.
-
-"Mitä minä sitten olen tehnyt, että minua näin piinaat ja pelottelet
-kuolemalla?... En minä kuitenkaan tämän paremmaksi tule."
-
-Silloin hän jätti minut rauhaan, ja seuraavana päivänä jo kykeninkin
-työhöni. Lääkäri on kyllä käskenyt minun olla hyvin varovainen, sillä
-terveyteni on heikko ja hermostoni herkkä. Kuitenkin tunnun jo melko
-pirteältä; voimattomuus tosin vaivaa vähän iltaisin.
-
-Niin. Joulu lähestyy. Joulu! Muistan sen joulun, jolloin tutustuin
-Joukoon...
-
-Kyllä se muisto on sittenkin kaikkein ihanin, kaikkein suloisin. Olin
-niin nuori ja toivova. Ja Jouko oli lämmin ja runollinen...
-
-Voi, ettei sokea ihmislapsi näe päivääkään tulevaisuuteensa!
-
-Minulle on nyt juuri näinä päivinä tullut niin kaipaava ikävä sinne
-tuttuun kotikylään. Tahtoisin vielä viettää jouluani entisessä
-lapsuuteni kodissa. Ovathan siellä kuitenkin lapsuuteni rakkaimmat
-muistot -- ja siellä lepäävät rakkaimmat omaiseni...
-
-Olen nyt kirjoittanut aikeestani siskolleni, joka on emäntänä
-Koskenkorvassa. Odotan jännittyneesti, mitä hän vastaa...
-
-Tietysti he ovat kuulleet, mihin tilaan olen joutunut: että koko
-omaisuuteni on mennyt parissa vuodessa tuhlarin käsissä, että olen
-joutunut köyhäksi ja jäänyt orvoksi. Ylpeyteni ei kyllä sallisi minun
-mennä heidän luokseen, mutta onhan minulla säästöjä, joilla voin heille
-maksaa oloni. Hirveän alentavalta tuntuu mennä köyhänä takaisin siihen
-kotiin, josta rikkaana on lähtenyt. Mutta enhän ollut itse omaisuuttani
-hävittänyt.
-
-Mutta Kaisa sanoo varmaankin:
-
-"Kuka käski sinun vielä toisen kerran istua herran kelkkaan, kun kerran
-yhdestä pääsit erillesi!"
-
-Olen aivan varma, että hän niin sanoo. Siksi raaka ja sivistymätön hän
-on. Hän osaa kyllä pilkata köyhempiä, senhän kuulin jo lapsena!
-
-Kun nyt tarkemmin ajattelen, olisi minun pitänyt erikseen kirjeessäni
-mainita, etten pyri heidän vieraakseen, vaan aion maksaa olostani. Ja
-onhan mahdollista, että he pelkäävät saavansa minut kokonaan
-elätettäväksensä. On hyvinkin mahdollista, sillä sellaiset ihmiset kuin
-Kaisa ja hänen miehensä, jotka elävät ainoastaan tavaraa kerätäkseen,
-kauhistuvat pienimpiäkin menoja.
-
-Tänään viimeistään olisi vastauksen pitänyt ehtiä, mutta sitäpä ei
-kuulu.
-
-Vihdoin tuli, viikkoa ennen joulua. Sen oli sisar Kaisa kirjoittanut:
-
-    Laila sisaremme!
-
-    Kyllä olemme kuulleet, kuinka sinun on käynyt. Mutta kyllä
-    sinussa on itsessäsi syytä. Olisit kerrankaan kuunnellut
-    isävainajan neuvoa ja ottanut pastorin mieheksesi, kun kuitenkin
-    vielä menit toisiin naimisiin. Etkö jo saanut kyllääsi siitä
-    ensimmäisestä retkusta, joka juovuksissa kuului junasta pudonneen.
-    Ja sanoivathan kaikki, että juoppo ja maankiertäjä se oli. Ei se
-    sinulle niin kovin rakas liene ollut, vaikka paruit häntä yötä
-    päivää, kun niin pian toisen miehen otit, vielä hullumman
-    ensimmäistä. Saapi ihan hävetä silmänsä ja korvansa täyteen, kun
-    ihmiset kysyvät täällä, kuinka sinä jaksat ja mitä hommaat!
-    Sillä kaikki täällä tietävät, miten sinun on käynyt. Moni on
-    syyttänyt isävainajaakin siitä. Ei olisi pitänyt isän sinua
-    kouluttaa ja hemmotellen työttömänä kasvattaa, vaan komentaa
-    työhön niinkuin meidät muutkin lapset komensi.
-
-    Ja kyllä se parasta olisi ollutkin.
-
-    Olen kirjeesi sisällöstä huomaavinani, että sinä luulet vielä
-    sinulla täällä olevan perimyksiä. Mutta ei mitään ole.
-    Päinvastoin. Sinun koulunkäyntisi maksoi tuhansia, jotka ovat
-    otetut yhteisestä perinnöstämme, ja kuitenkin olet saanut yhtä
-    suuren osan kuin me muutkin.
-
-    Tuskin sinulla täällä olisi jouluna sen hauskempaa kuin
-    sielläkään. Me olemme vuokranneet kaikki liiat huoneet, niin
-    että meillä ei itsellämmekään ole -- -- --
-
-Tähän asti luettuani heitin kirjeen käsistäni...
-
-
-
-
-9.
-
-
-Laila oli viettänyt joulunsa Helsingissä -- yksin.
-
-Hänellä ei ollut yhtään ainoaa sukulaista koko kaupungissa, eikä hän
-ollut seurustellut entisten ylioppilastoveriensakaan kanssa, joita
-vielä oli joitakuita pääkaupungissa.
-
-Lailaa oli tuttavapiiri yleensä alkanut pitää vähän omituisena siitä
-asti kun hänen miehensä karkasi Amerikkaan. Ennen niin iloinen, kaikkia
-miellyttävä ja kaikkien suosima komea ja puhelias rouva oli tullut
-umpimieliseksi, vähäpuheiseksi ja näytti välttävän kaikkien seuraa.
-
-Jos hän jolloinkin tapasi jonkun vanhoista ylioppilaskumppaneistaan ja
-tämä sai Lailan puhumaan, ei Laila koskaan ottanut puhuakseen
-entisyydestään, ei kummastakaan miehestään, vaan kertoi mieluummin
-tulevista päivistään, jolloin hän kuvaili tekevänsä jotakin suurta ja
-kuolematonta. Parhaille ystävättärilleen hän oli uskonut suurena
-salaisuutena, että hän valmisteli laajaa murhenäytelmää.
-
-Kun hänen kaiken muun lisäksi nähtiin kulkevan lestadiolaisten
-kokouksissa ja seurustelevan heidän kanssaan, alettiin häntä pitää
-epänormaalina.
-
-Joulunpyhinä Laila kävi kovaa taistelua, istuessaan yksin kamarissaan.
-Koko maailmalle hän oli kiukustunut. Kaisa-sisaren kirje oli
-vaikuttanut häneen masentavasti, ja hän oli päättänyt, ettei sinä
-ilmoisna ikänä anna sukulaisilleen mitään tietoa itsestään eikä
-koetakaan palata lapsuutensa kotia näkemään...
-
-Näinä pitkinä joulunpyhinä, jolloin koko kaupunki iloitsi ja riemu
-raikui kaduilta ja rakennuksista, istui Laila yhä yksin, vihan ja
-kostonhimon temmeltäessä hänen sydämessään. Ja vähäväliä hän teki
-itselleen kysymyksen:
-
--- Kenen on syy, että olen joutunut näin onnettomaksi ja yksinäiseksi?
-
-Eikä kertaakaan saanut siihen vastausta.
-
-Oliko hänessä itsessään syy? Eikö hän aina ollut tehnyt niinkuin oli
-uskonut olevan oikein? Eikö hän ollut totellut kokeneempia ihmisiä?
-Oli!
-
-Mutta muut ihmiset ne sittenkin olivat hänen onnettomuuteensa syypäät.
-Miksi hän kuunteli muita eikä tehnyt itselleen selväksi, kuinka olisi
-meneteltävä. Ei koskaan ajatellut loppuun mitään asiaa, vaan turvausi
-juuri tärkeimmässä kohdassa muiden apuun ja teki muiden mielipiteiden
-mukaan!
-
-Mistä oli häneen tullut tuo pehmeys, tuo saamattomuus? Isä oli vankka
-ja järkähtämättömän päättävä, luja ja tunteeton kuin kuollut kallio.
-Mutta äitivainajan sanottiin olleen lempeä ja hiljainen nainen, joka
-vuodatti salaa kyyneliä, kun tunteeton, kylmä mies loukkasi hänen
-hellimpiä tunteitaan... Laila ei muistanut äitiään kuin hyvin vähän, ei
-paljon muuta kuin suuret siniset silmät, joista äiti kuivasi
-kyyneliä...
-
-Usein hän teki senkin kysymyksen itselleen, miksi ei hänkin, samoin
-kuin muutkin hänen ylioppilasystävänsä, jatkanut lukujaan. Voisi olla
-nyt jo hyvässä asemassa, ehkä lääkärinä kuten Niemen Olgakin, joka oli
-kotipitäjäläisiä. Mutta oli niin kummaa jo kouluaikana, että kaikki
-pojat rakastuivat häneen, ja kun hän ensi kerran painoi ylioppilaslakin
-päähänsä, huusivat kaikki:
-
-"Mutta kylläpä sinä olet kaunis, Laila!"
-
-Ja vanhempi väki puhui:
-
-"Joutavaa on noin kauniin tytön ruveta lukujaan jatkamaan... ei vain
-kauan saa olla naimattomana!"
-
-Toiset olivatkin rumia, muutamat naiset irvikuvia, kuten pojat
-sanoivat. Ei heitä kukaan pyytänyt kaksin kävelemään eikä kuutamoon
-haaveksimaan. Saivat totisesti rauhan kaikelta miesväeltä.
-
-Mutta Lailaa ne tavoittelivat, jos mihin meni. Huonot ja hyvät. Ja
-hauskalta se silloin tuntui...
-
-Mutta mikä oli ollut se voima, joka veti häntä Jouko Varttoon, jolla jo
-kyllä silloin oli nimet, mutta ei mitään muuta. Sen täytyi olla vain
-sulaa lapsellista hulluutta ja haavetta... todellista rakkautta se ei
-voinut olla. Ei ollut Jouossa juuri mitään, joka olisi voinut
-miellyttää naisen silmää. Mutta ei Lailakaan sitä silloin ajatellut,
-kuvitteli vain loistavaa tulevaisuutta ja luotti siihen neroon, jota
-Jouossa kehuttiin olevan...
-
-Kun olisi edes silloin ymmärtänyt kaikelle hullutukselle,
-rakastumiselle Joukoon ja haaveksimiselle kuuluisan miehen vaimona
-olemisesta asettaa vastakohdaksi kaikkiturmelevan ja kaikkinielevän
-viinan, niin ei ikinä olisi Jouon käteenkään kajonnut!
-
-Mutta eihän hän tiennyt, ei osannut kuvitellakaan, että niin
-lämmintunteinen, hellä ja hyvä mies oli niin langennut juoppo! Eikä
-ollut Laila koskaan tullut pitäneeksikään juoppoutta niin äärettömänä
-vikana. Oli ajatellut silloinkin, että se oli Jouollakin vain
-ohimenevää hurmausta, joka paranisi aivan itsestään.
-
-Mistäpä hän tiesikään juopoista ja juomahimosta. Ei ollut koskaan
-nähnyt oikeita juoppoja, ja mitä oli kuullut raittiusmiesten puhuvan
-juoppoudesta, niin ei ollut koskaan saanut vakaumusta, oliko totta vai
-valetta... Mutta nyt sen tiesi...
-
-"Et ollutkaan orvon ystävä etkä heikon hoivaaja!"
-
-Lailalle muistuivat yhtäkkiä mieleen Jouon kirjoittamat sanat. Hän kävi
-levottomaksi, ja hänen sisässään poltti. Ja oli kuin joku ääni, joka
-kyllä tuntui lähtevän hänestä itsestään, mutta kuului aivan kuin
-muualta, olisi karjaissut:
-
-"Sinä hänet langetit... kevytmielinen letukka!"
-
-Olihan Jouko kyllä puhunut, oli satojakin kertoja, että hän pelkäsi
-heikkouttaan. Oli sanonut senkin, että kun hänen mielensä meni pahaksi,
-kadotti hän selvän ymmärryksensä, ja viinanhimo sai silloin semmoisen
-voiman, ettei häntä mikään estänyt juomasta. Oli aina rukoillut, ettei
-Laila jättäisi häntä yksinään...
-
-Ja kuta enemmän Laila muisteli, mitä Jouko milloinkin oli sanonut, sitä
-selvemmin hän alkoi käsittää, ettei hän ollut vähääkään ymmärtänyt
-miestänsä. Ymmärsikö häntä sitten kukaan muukaan ihminen?
-
-Mahdotonta oli kuljettaa semmoista miestä, jolla ei itsellään ollut
-minkäänlaista tahtoa! Oliko täyttä selvää ymmärrystäkään!?
-
-Sillä lailla Laila oli silloinkin itseään lohduttanut, kun Hirven
-kanssa meni kihloihin.
-
-"Hän oli henkisesti ja ruumiillisesti rappiolla; ei hänestä olisi ikinä
-tullut kelvollista eläjää", oli Hirvi sanonut Lailalle, kun tämä
-muisteli Joukoa.
-
-Ja kerran, kun Laila oli ratkennut itkemään muistaessaan Jouon hirveää
-kuolemaa, oli Hirvi lohduttanut:
-
-"Hänen kuolemansa oli ihan tavallinen juopon kuolema. Ei vähääkään
-huonompi. Semmoisia kuolemantapauksia on aina tapahtunut ja tapahtuu.
-Eikä käy ketään siitä syyttäminen. Juoppojen se on oma syy..."
-
-Ja kyllä Lailakin myönsi, että niin oli.
-
-Mutta miksi hänen tuntonsa ei sittenkään päässyt rauhaan? Miksi Jouon
-muisto vaivasi öin päivin ja korvissa aina soi niin kummallinen ääni
-kuin haudasta tulleena? Varsinkin sen jälkeen kun Hirvi karkasi, oli
-Jouon muisto alkanut vaivata Lailaa. Kun hän vertasi Hirveä Joukoon,
-oli erotus hirveän suuri...
-
-Jouko ei olisi tehnyt niinkuin Hirvi teki.
-
-Hän se vasta oli konna ja kelmi!
-
-Voi hirveää!
-
-Mitä hän oikeastaan oli ajatellut mennessään toisiin naimisiin? Sehän
-tavallaan todisti, ettei hän ollut Joukoa rakastanutkaan, koska saattoi
-antaa rakkautensa toiselle, jonka ulkonainen kauneus ja sirot muodot
-miellyttivät.
-
-Pettynyt hän oli kaikessa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Laila oli alkanut laihtua. Hän tunsi kummallista pahoinvointia eikä
-saanut öillä unta ensinkään. Kun hän koetti ummistaa silmiään, ilmausi
-Jouon kalpea haamu heti hänen eteensä, väliin surumielisenä ja
-itkevänä, väliin juovuksissa, silmät toljottaen päässä ja kasvot
-kalpeina.
-
-Lopulta hän ei enää jaksanut ollenkaan nousta vuoteelta. Ei tiennyt,
-mikä oikeastaan vaivasi, mutta semmoinen voimattomuus oli, ettei
-jaksanut mitään selvää ajatellakaan.
-
-"Yleisen heikkouden" oli lääkäri sanonut olevan.
-
-Palattuaan joulunvietosta maalta riensi neiti Saksinen heti Lailan luo.
-
-Ystävätär ratkesi itkuun, kun näki Lailan.
-
-"Kuinka sinä olet muuttunut parissa viikossa... laihtunut niin
-hirveästi, ja silmäsi ovat saaneet omituisen kiillon!" sanoi hän
-Lailalle ja tuli hänen vuoteensa viereen. "Olet kovasti sairas, Laila
-parka!"
-
-"Sairas olen. Sieluni ja ruumiini ovat yhtenä tönkkinä, etten tiedä
-toista toisesta eroittaa", puhui Laila, ja hänen ennen kaunissointuinen
-äänensä soi nyt heikolta ja ikäänkuin vaivaantuneelta.
-
-"Et kyennytkään maalle jouluasi viettämään!" sanoi taas neiti.
-
-"En. Minut on koko maailma hylännyt. Ei kukaan minua rakasta eikä
-kukaan minua ymmärrä."
-
-Lailan kasvoille ilmausi kova, katkera ilme, ja silmissä leimahti vihan
-tuli.
-
-"Ei ole Jumala hylännyt, jos ovatkin ihmiset hylänneet. Ei ole Jumalasi
-lakannut sinua rakastamasta, jos ovatkin ihmiset lakanneet. Kun nyt
-olet nähnyt, kuinka äärettömän sisällötöntä tämän maailman elämä on,
-kun olet tullut huomaamaan, ettei koko ihmiselämässä täällä maan päällä
-ole mitään, mikä tuottaisi rauhaa ja pysyväistä onnea, ja kun olet
-kokenut, ettei ihmisten rakkauteen ja maailman kunniaan ole
-luottamista, niin etkö ole tullut ajatelleeksi Häntä, jonka rakkaus on
-mittaamattoman suuri ja ikuinen? Laila, Laila, kuinka Jumalasi sinua
-rakastaa! Hän on valinnut sinut lapsekseen, valmistaakseen sinulle
-iankaikkisen ilon taivaassa. Hän kuljettaa sinua luokseen katkerien
-koettelemusten ja tuskain läpi, että sinun sydämesi puhdistuisi,
-sielusi kirkastuisi ja silmäsi aukenisivat näkemään taivaallisen isän
-kirkkautta..."
-
-Laila peitti silmänsä kädellään.
-
-"Olet etsinyt onnea, kunniaa ja mainetta täältä maailmasta. Elämässäsi
-on ehkä ollut hetkiä, joina olet luullut olevasi onnellinen. Mutta
-kuinka pian katoavaa se onkaan ollut ja kuinka kilisevän tyhjäksi on
-sydämesi ja sielusi jäänyt! Kuinka olet jaksanutkaan elää ilman
-Jumalasi rakkautta ja iankaikkisen onnellisen elämän toivoa! Luovu pois
-tästä matoisesta maailmasta, sen pettävistä toiveista ja katoavasta
-kunniasta... uhraa itsesi Jumalallesi, niin sielusi saa rauhan ja
-sydämesi tuntee onnen... rupea Jeesuksen Kristuksen morsiameksi..."
-
-"Minun syntini ovat niin suuret... niin suuret...!"
-
-Ja Laila ratkesi katkeraan itkuun.
-
-"Mutta Jumalan rakkaus on miljoonia kertoja suurempi. Ja Jeesus Kristus
-on sinun syntisi pessyt omalla viattomalla verellään."
-
-Laila tarttui neidin käteen ja itki niin, että kyynelet kostuttivat
-vuoteen.
-
-"Kumma, kun et sinäkin ole minua hylännyt, rakas, rakas Aurora!"
-nyyhkytti hän, ja hänen äänensä muuttui lempeäksi.
-
-"Kuinka minä sinut hylkäisin, sillä minä rakastan sinua... rakastan
-Jumalan töitä sinussa. Näin sinun kärsivän ja pyrkivän... näin, kuinka
-etsit rauhaa ja onnea elämästä, josta sitä ei koskaan löydä; näin,
-kuinka harhailit väärällä tiellä... tunsin, että sielusi janosi,
-sydämesi kaipasi... etkä osannut Hänen luokseen, joka tunsi tuskasi ja
-kutsui sinua luokseen..."
-
-"Onko taivaassa sijaa tämmöiselle syntiselle?"
-
-"Kaikki, jotka katuvaisina ja syntisinä Herramme tykö huutavat, ottaa
-Herra omaksensa ja valmistaa niille iankaikkisen ilon. Se ilo ei ole
-lyhyttä ja pettävää, se on iankaikkista ja onnekasta... ajattele,
-iankaikkinen ilo ja riemu. Ei mitään jälkiä tästä tomuisesta
-maailmasta, ei arpia entisestä elämästä..."
-
-Neiti Saksinen istui myöhäiseen yöhön Lailan vuoteen vierellä,
-lohdutellen ja puhellen itkevälle sairaalle. Hän tuli joka päivä, ja
-päivä päivältä Laila näytti rauhoittuvan, vaikka ruumiinvoimat kävivät
-hyvin heikoiksi, niin että hän joinakuina hetkinä pyrki hourailemaan.
-
-Eräänä aamupäivänä, kun neiti Saksinen meni Lailan luo, oli Lailan
-silmissä kirkas ilme, ja kasvotkin loistivat ilosta.
-
-Kun sairaanhoitajatar oli poistunut, sanoi Laila riemuisasti:
-
-"Minä kuolen niin mielelläni. Olen saanut rauhan. Ei mikään kiinnitä
-minua enää tähän maailmaan. Olen voittanut senkin..."
-
-"Minkä olet voittanut?"
-
-"Kunnianhimoni. Oli yksi jänne, joka vielä sitoi minua tähän kurjaan
-elämään... kunnianhimoni. Kuvittelin kykeneväni tekemään jotakin
-suurta, mutta... niin, minä olen löytänytkin vielä suuremman..."
-
-"Olet löytänyt iankaikkisen elämän!"
-
-"Niin... niin..."
-
-"Ehkä Jumala vielä antaa sinun elää, ehkä vain tahtoi näin sinua
-omakseen, ennenkuin oli liian myöhästä..."
-
-"En minä tahdo enää elää! Ei mikään kiinnitä minua elämään. Haudan
-povessa makaavat rakkaimpani: äitini, kantajani, isäni vanha... Siellä
-on Joukokin... Voi, hyvä Jumala, anna minulle anteeksi..."
-
-Laila heikkoni päivä päivältä. Ruumiinvoimat katosivat melkein yhtä
-äkkiä kuin sielunvoimat kasvoivat. Näytti niinkuin olisi ollut vain
-yksi ainoa jänne, jossa elämä vielä pulppusi. Kun se katkeaisi, olisi
-elämä lopussa. Mutta heikkonemista seurasi houraileminen, josta hän ei
-enää selvinnyt. Koko kulunut elämä kangasteli hänen mielessään, ja
-Jouon nimeä hän mainitsi usein.
-
-Eräänä iltana hän näytti nukkuvan.
-
-"Se on kuoleman unta", sanoi neiti Saksinen.
-
-He olivat jo monena yönä, sairaanhoitajatar ja neiti Saksinen,
-valvoneet Lailan vuoteen vieressä.
-
-"Voipi hän siitä vielä toipua", toivoi sairaanhoitajatar.
-
-"Ei tähän elämään... Oletteko koskaan nähnyt ihmisen kuolevan?"
-
-"En."
-
-Ja sairaanhoitajatar peitti kalvenneet kasvonsa ja riensi peloissaan
-pois huoneesta...
-
-Neiti Saksinen polvistui Lailan viereen ja rukoili...
-
-Lailan hengitys oli käynyt raskaammaksi, ja kuului kuin kurkkutorvessa
-korisisi... Huulet liikkuivat vielä hiljaa, mutta kädet tuntuivat jo
-kylmiltä... Ja samalla kurkun korina taukosi, kuoleman kalpeus levisi
-kasvoille, ja ummistaneet silmäluomet painuivat syvemmälle... pää
-lupsahti rinnalle, huulten vähän auetessa...
-
-"Herra on omansa ottanut", sanoi neiti hiljaa ja pyyhkäisi hiukset
-kuolleen otsalta.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN LOPPUESSA***
-
-
-******* This file should be named 52922-8.txt or 52922-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/9/2/52922
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/52922-8.zip b/old/52922-8.zip
deleted file mode 100644
index 0d1fd9a..0000000
--- a/old/52922-8.zip
+++ /dev/null