NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4626 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..44ca0eb
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #52960 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52960)
diff --git a/old/52960-8.txt b/old/52960-8.txt
deleted file mode 100644
index 8026a61..0000000
--- a/old/52960-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4626 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jean Jacques Rousseau ja hänen filosofiansa, by 
-Harald Höffding
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Jean Jacques Rousseau ja hänen filosofiansa
-
-Author: Harald Höffding
-
-Translator: Oskar Relander
-
-Release Date: September 2, 2016 [EBook #52960]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN JACQUES ROUSSEAU ***
-
-
-
-
-Produced by Jari Koivisto
-
-
-
-
-
-
-JEAN JACQUES ROUSSEAU JA HÄNEN FILOSOFIANSA
-
-Kirj.
-
-Harald Höffding
-
-
-Tekijän luvalla suomentanut Oskar Relander
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava
-1898.
-
-Helsingissä Osakeyhtiö Weiling & Göös Aktiebolag 1898
-
-
-
-
-
-
-      Ei syvästä kaivosta vesi puutu.
-
-                        Suomalainen sananlasku.
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-   I  Rousseaun herääminen ja hänen elämänkysymyksensä
-  II  Rousseau ja hänen tunnustuksensa
- III  Elämä, Luonne ja Teokset
-      1. Nuoruus
-      2. Rousseau ja rouva De Worens
-      3. Oleskelu Parisissa
-      4. Rikkautuminen ensyklopedistein kanssa
-      5. Rikkautuminen Voltairen kanssa
-      6. Rousseaun päätökset ja niiden vaikutus hänen elämänsä loppuaikaan
- IV. Rousseaun filosofia
-      1. Rousseaun pääkäsitteet ja hänen ajattelemisensa muoto
-      2. Uskonnollinen kysymys
-      3. Politillis-sosiaalinen kysymys
-      4. Pedagooginen kysymys
- Viitteet.
-
-
-
-
-Rousseaun herääminen ja hänen elämänkysymyksensä.
-
-
-Lämpimänä kesäpäivänä 1749 käveli Jean Jacques Rousseau Parisista
-Vincennesiin tervehtimään Diderotia, joka jossain kirjassaan
-lausumien rohkeitten sanojen vuoksi istui vankeudessa. Matkalla
-luki hän sanomalehteä ja löysi siitä palkintokysymyksen, jonka
-oli tehnyt Dijonin akatemia, ja jossa kysyttiin, oliko tieteitten
-ja taiteitten uudistuminen edistänyt tapojen puhdistusta vai
-turmeltumista. Kysymys iski häneen kuin salama ja herätti joukon
-siihen saakka uinuvia ajatuksia. Hänellä sydän sykki ja kyyneleet
-tulvivat. Hän näki uuden maailman edessään ja hänestä tuli uusi
-ihminen, sanoi hän itse sittemmin. Viruen puun juurella kirjoitti
-hän samassa muistiin osan siitä esitelmästä, jonka hän sittemmin
-lähetti akatemialle. Kaikesta, mitä hän puun juurella istuessaan
-näki ja tunsi, kykeni hän muistissaan säilyttämään ja kirjoittamaan
-ainoastaan pienen osan. "Mitä minä olen voinut säilyttää tästä,
-suurten totuuksien runsaudesta, on heikossa muodossa hajallaan minun
-etevimmissä teoksissani, jotka kuuluvat yhteen ja muodostavat yhden
-kokonaisuuden." (2:e lettre à Malesherbes).
-
-Tässä kuvastuu Rousseau eteemme puolelta, joka oli hänelle erittäin
-kuvaava: hän innostuu, hän itkee, ajatukset kuohuvat hänessä, mutta
-niistä, ei tule pysyväistä aarretta, sillä hän ei voi yksityisiä
-aatteita mielessään säilyttää ja kehittää, -- mutta ennen kaikkea
-näemme hänet tässä elämänkysymyksensä edessä. Hänen siinä puun alla
-ollessa kuvastui äkkiä selvästi hänen eteensä vastakohta yhteiskunnan
-ja sivistyksen välillä toiselta puolen ja ihmisen luonteen, sen
-halujen ja kykyjen toiselta puolen.
-
-Dijonin akatemia, tosin itse sitä selvään tajuamatta, oli koskettanut
-suurta kysymystä, minkä erittäinkin kahdeksannentoista vuosisadan
-keskivaiheilla täytyi sukeutua sen eteen, joka katsoi tapahtumien
-pintaa syvemmälle.
-
-Renessanssin taide ja kirjallisuus, luonnontieteiden perustaminen
-ja uuden filosofian rohkeat ja nerokkaat aatteet olivat herättäneet
-suuria toiveita, toivottiin niiden auttavan käsittämään maailmaa
-sekä tuottavan edistystä elämään. Ja siten kerran nykyliike ei
-enää rajoittunut ahtaisiin piireihin. Koko sarja kirjailijoita,
-joista ensimäisinä kulkivat Bayle ja Voltaire, olivat tehneet työtä
-levittääkseen saavutettuja näkökantoja ja tuloksia laveampiin
-piireihin. Diderotin ja d'Alembertin suuri ensyklopedia, joka
-tähän aikaan oli tekeillä, oli erinomaisesti edistävä suurta
-valistustyötä, ja avaava kaikille tien luonnontieteiden, filosofian
-ja historiallisen kritiikin maailmaan. Koko tämä liike oli jyrkkä
-vastakohta vanhalle maailmankatsomukselle, jolla ei ollut niin
-laajaa näköpiiriä, joka ei tuntenut niin monia mahdollisuuksia,
-mutta sen sijaan ahtaammassa piirissään vallitsi turvallisena,
-vaiston, traditsioonin ja auktoriteetin kannattamana. Tuottiko nyt
-rikkautuminen vanhan kanssa ihmiskunnalle todellista hyvää? Saattoiko
-turvallisesti kulkea eteenpäin tietä myöten, jolle oli lähdetty, vai
-olikohan niiltä, jotka sokeasti ihailivat uutta sivistystä, jäänyt
-huomaamatta, että tämän rikkautumisen kautta meni hukkaan oleellisia
-arvoja ja mahdollisuuksia?
-
-Rousseau on myöhemmin sanonut, että hän aikaisimmasta nuoruudestaan
-saakka -- vaikka tosin enemmän hämärästi aavistaen kuin selvästi
-tajuten -- oli huomannut inhimillisen luonnon ja silloisen
-sivistyskannan välillä vallitsevan ristiriitaisuuden ja että
-Dijonin kysymyksen kautta ainoastaan peite putosi hänen silmiltään.
-Uusi sivistys ja sen synnyttämä monimutkainen, levoton, ulospäin
-kääntynyt, tarkoin mietitty ja määritelty elämä eivät hänen
-mielestään osanneet panna arvoa sisälliselle, välittömälle ja
-ehdottomalle, välittömälle tunteelle, joka kaikille mahdollisten,
-suurten elämänkokemusten kautta saattaa päästä yhteyteen korkeimman
-kanssa, -- rauhalliselle onnelle, joka viihtyy juuri pienissä,
-ahtaissa oloissa, -- turvalliselle ja vapaalle elämäntavalle. Kun
-hän tästä ajasta pitäen pani luonnon sivistykselle vastakohdaksi,
-käsitti hän luonnolla: välittömyyttä, yksinkertaisuutta, vapautta ja
-hyvyyttä. Hän syytti sivistystä, että se teki elämän mietiskeleväksi,
-monimutkaiseksi, väkinäiseksi ja häjyksi.
-
-Kirjoituksessaan, jolla Rousseau vuonna 1750 sai Dijonin akatemian
-palkinnon, väittää hän, että "meidän sielumme ovat turmeltuneet sitä
-myöten, kuin meidän tieteemme ja taiteemme ovat täydellisyydessä
-edistyneet." "Ylellisyys, höllät tavat ja orjuus ovat aina olleet
-rangaistuksena meidän ylpeille yrityksillemme hyljätä onnellinen
-tietämättömyys, johon ikuinen viisaus on asettanut meidät." Vanhan
-ajan usko ja isänmaallisuus katoavat uusien tapojen tieltä, jotka
-tietoperäinen ja taiteellinen sivistys tuovat muassaan. Nyt on
-muodissa olla vapaa-ajattelija (esprit fort). Moni Joka nyt kulkee
-tätä tietä, olisi ollut fanaattiko liigan aikana. Nyt kerskaillaan
-suvaitsevaisuudella. Eipä todellakaan olisi tähän aikaan Sokratesta
-pakotettu myrkkymaljaa tyhjentämään, -- mutta sen sijaan toista
-paljoa katkerampaa: pilkan ja ivan, joka on sadoin verroin pahempi
-kuin kuolema! --
-
-Teos on heikko perustelultaan ja retoorinen muodoltaan; mutta se
-vaikutti syvästi lämpönsä ja innostuksensa kautta. Aivan äkkiä tuli
-sen tekijä kuuluisaksi. Huomattiin, että kirjallisuuteen oli tullut
-uusi voima. Se näytti lähinnä vastustavan vapaa-ajattelijoita eli,
-niinkuin niitä pian alettiin kutsua, ensyklopedisteja. Rousseau
-kuului itse ensyklopedistain piiriin, oli osallisena ensyklopedian
-toimituksessa ja Diderotin ja Holbachin ystävä. Olipa Diderot,
-tosin kyllä halusta paradokseihin, vielä kehoittanutkin Rousseauta
-vastaamaan kysymykseen siihen henkeen, kuin hän vastasi; onpa
-väitetty, että hän se alun pitäen Rousseaussa herätti ajatuksen
-tähän vastaukseen. Mutta semmoisena, mimmoiseksi teos muodostui,
-näytti se tahtovan vastustaa kritiikkiä ja valistusta. Voltairekin
-tästä pitäen oli nyreä mielessään Rousseauta kohtaan, joka hänestä
-tuntui pilkkaavan kaikkea, minkä puolesta hän itse taisteli, ja
-ajavan raakuuden asiaa. Voltairen mieliajatus siihen aikaan oli
-koota kaikki itsenäisesti ajattelevat miehet taisteluun kirkon
-tyranniutta vastaan, jota hän kirjeissään nimitti sanalla l'infâme,
-ja hän piti siitä lähtien Rousseauta luopiona, petturina. Mutta
-Rousseaun paradokseissa oli aihe, jonka, täysin kehitettynä, vielä
-täytyi viedä hänet taisteluun vanhan järjestelmän puoltajain kanssa
-yhtä hyvin kuin ensyklopedistain. Sillä ei kirkossa ja valtiossa
-vallitseva vanha järjestelmäkään suonut "luonnolle" niinkuin Rousseau
-sen käsitti, sen oikeuksia. Vedotessaan luontoon vetosi hän voimaan,
-joka oli yläpuolella sekä konservatiivia että radikaalista puoluetta.
-Myöhemmissä teoksissaan, pääteoksissaan, kehittää hän ajatuksiaan
-myös tältä puolelta, ja kun hän siten oli asettunut sekä uutta
-että vanhaa vastaan, tuli hänestä vanhoilla päivillä yksinäinen ja
-rauhaton mies.
-
-Sanamuodoltaan Rousseaun protesti tarkoitti _kaikkea_ sivistystä,
-kirjallisuutta ja taidetta. Tässä muodossa se on retoorinen
-paradoksi, joka saattoi Rousseaun ristiriitaisuuteen itsensä
-kanssa, etenkin kun hän itsekin esiintyi kirjailijana. Että hän
-tuli pukeneeksi väitteensä tämmöisiin liiallisiin muotoihin, on
-selitettävä osaksi sen sivistyksen luonteen kautta, jonka keskellä
-hän eli, osaksi hänen oman persoonallisuutensa ja ajatustapansa
-kautta.
-
-Ajan sivistys oli elänyt yli aikansa. Suuret nerot, jotka olivat
-painaneet kuudenteen- ja seitsemänteentoista vuosisataan leimansa,
-eivät olleet saaneet vertaisia seuraajia. Vaikuttavat henget olivat
-jäljittelijöitä, toiseen käteen toimivia. Rousseau on kirjeessä,
-joka on kirjoitettu vuosi Lyonin kirjoituksen jälkeen (Moultoulle,
-28 p. Toukok. 1751), määritellyt ajan kirjallisuutta, josta hänen
-ystävänsä tahtoi keskustella hänen kanssaan, seuraavalla tavalla:
-"Te tahdotte keskustella kirjallisuudesta, siihen minä mielelläni
-suostun. Silloin meidän tulee koettaa arvoltaan määrätä kaikkia tämän
-ajan kummallisuuksia, jota niin suuresti ylistetään sen valistuksen
-vuoksi, ja täydellä syyllä moititaan huonon makunsa vuoksi, -- joka
-on synnyttänyt niin paljon kaunosieluja (beaux esprits), mutta on
-niin köyhä neroista: meidän tulee kukilla koristaa suurten, nyt
-unohdettujen miesten hautoja, miesten, jotka laskivat runotarten
-temppelille ja suurelle filosoofiselle rakennukselle järkähtämättömän
-perustan, mille me nyt rakennamme niin somia korttihuoneita. Jo
-itse kirjoituksessa oli hän ihastuksella viitannut niihin miehiin,
-jotka eivät tarvinneet opettaja, koska 'luonto oli säätänyt, että
-heidän piti saada oppilaita': miehiin semmoisiin kuin Bacon,
-Descartes ja Newton, 'näihin ihmiskunnan opettajiin'." Myöhemmin
-puolustaessaan aatteitaan (Préface à Narcisse), sanoo hän, että ne
-harvat nerot, jotka kykenevät turmeltumatta tunkeutumaan totuutta
-peittävän verhon läpi, ovat ihmiskunnan valoja ja sille kunniaksi,
-mutta että nämä poikkeukset juuri vahvistavat hänen väitettään. Missä
-sivistystyötä tehtiin ensi kädessä, siinä Rousseau siis vain ihaili
-sitä; mutta hänestä puuttui ajan sivistykseltä alkuperäisyyttä,
-luonnon voimaa ja luonnon raittiutta. Mitä Rousseau tunsi, tunsi
-myöhemmin myös nuori Goethe. Teoksessan "Aus meinem Leben" kuvaa
-Goethe sitä vanhan aikaista elähtänyttä vaikutusta, jonka Ranskan
-kirjallisuus teki ajan nuoreen polveen.
-
-Mutta sitäpaitse päätti Rousseau, että taide ja tiede olivat
-ulkopuolella elämää. Hän sanoo Dijonin kirjoituksessaan, että
-ajattelijat eivät saa suuria aikaan, niinkauvan kun valta ja valistus
-ovat aivan erillään. Asian tällä kannalla ollessa, on kansa pysyvä
-kurjana, turmeltuneena ja onnettomana. Samoin käin hän aikaisemmin
-oli moittinut, että sivistys oli erillään alkuperäisestä tuottavasta
-voimasta, niin hän nyt sanoi sen irtautuneen kansan elämästä.
-Molemmissa kohdin oli hän ristiriidassa Voltairen ja ensyklopedistain
-kanssa, jotka molemmat olivat hyvin tyytyväisiä saavutettuun
-"valistukseen" eivätkä muuta pyytäneetkään, kuin että "la bonne
-compagnie" (ylemmät kansanluokat) pääsisivät siitä osallisiksi, vähän
-välittäen alemmista kansankerroksista.
-
-Syynä Rousseaun sivistyskritiikin paradoksiseen muotoon ei yksistään
-ole se, että hän piti sivistystä yleensä aikansa sivistyksen
-kaltaisena, joka oli toisarvoista ja yhteydettä elämän kanssa; syynä
-siihen oli yhtä. paljon hänen luonteensa kuin hänen lahjojensa
-laatu. Hänen aatteensa syntyivät kiihtymyksen tilassa. Hän ajatteli
-sysäyksittään, välittömästi ja katkonaisesti. Niitä aatteita,
-jotka syntyivät hänessä innostuksen hetkinä, mikä etenkin sattui
-kävelymatkoilla luonnon helmassa, -- aatteita, jotka kuvastivat
-hänelle uusia mahdollisuuksia ja suuria valtaavia näköaloja, -- oli
-hänen myöhemmin hyvin vaikea saada yhtämittaisessa järjestyksessä
-esitetyksi Yhtä suurta iloa, kuin ajatteleminen tuotti hänelle
-välittömästi edistyessään, yhtä tuskallista oli hänelle työ, kun
-hänen piti muodostaa lukuisia Itsestään kohonneita ajatuksia
-kokonaisuudeksi (Mon portrait Oeuvres et correspondance inèdites. Èd.
-par Streckeisen-Moultou. Paris 1861 s. 286). Useampia kertoja puhui
-hän itsebiograafisissa kirjoituksissaan innostuksen ja miettimisen
-aikojen vastakkaisuudesta, syntymisen ja ajattelemisen hetkistä.
-Minkä hän innoissaan näki varmaksi, siihen hän ei aina miettiessään
-päässyt. Siinä hän huomasi omassa sisällisessä maailmassaan
-luonnon ja sivistyksen vastakohdan. Ja tämä omituisuus saattoi
-hänet usein tuomaan ilmi ajatuksensa muodossa, joka rikkoi kaiken
-yhdenjaksoisuuden ja rajoituksen. Ei kukaan hänen aikaisistaan
-huomannut tätä omituisuutta hänessä niin selvään kuin d'Alembert;
-eräässä kirjeessä, jossa hän koettaa saada Voltairea lempeämmin
-arvostelemaan Rousseauta, sanoo hän hänestä: "Jean Jacques on sairas
-mies, jolla on paljon neroa, mutta ainoastaan kuumeessa ollessaan.
-Häntä ei pidä parantaa eikä pilkata." Kuumeesta seurasi myös, että
-tunne oli voimakkaampi kuin ajatus. Ainoastaan niillä ajatuksilla,
-joihin tunne saattoi syventyä, oli luonnolliset juuret hänen
-mielessään. Etenkin "Tunnustustensa" kolmannessa kirjassa hän puhuu
-nopeisiin tunteisiin liittyneestä hitaasta ajatuskyvystään. Sen
-vuoksi hän tarvitsi yksinäisyyttä voidakseen ajatella.
-
-Paradoksiksi käy ajatus, kun se kehitetään perusteillensa
-äärimmäisten rajojen ulkopuolelle, jyrkäksi vastakohdaksi
-vastakkaiselle äärimäisyydelle, ja kun muut otaksumiset vielä
-kiihottavat vastustukseen. Jätetään kaikki väliasteet ja edellytykset
-sikseen, kunhan vaan uusi ajatus saadaan esille. Semmoiseen
-paradoksiseen muotoon pukeutuu uusi ajatus aina syntymyksen
-kiihkossa ja kun siihen vaikuttaa halu saada juuri saavutettu
-järkähtämättömästi vahvistetuksi. Vielä "Emilessä" huudahtaa Rousseau
-useampia kertoja: mieluummin paradoksia kuin etuluuloja!
-
-Puolustuskirjoituksissa Dijonin esitykseen (etenkin kuningas
-Stanislaukselle ja Bonnetille) ja kirjeissä tavataan tarkemmat
-määrittelyt ja rajoitukset, jotka ensi hetken kuumuudessa olivat
-jääneet tekemättä. Hän hylkää ennenaikaisen, sovitetun, ihmisten
-haluille ja voimille, määrätyllä paikalla, sopimattoman sivistyksen.
-Ja se tietämättömyys, jota hän ylistää, on "järkevä tietämättömyys",
-joka rajoittaa tiedonhalua kyvyn mukaan. Etenkin teroittaa, hän. että
-hänen tarkoituksensa aina on ollut estää levittämästä sivistystä,
-mihin se ei sovellu, etenkin siis levittämästä suuren maan
-sivistystä pieneen maahan. Hän selittää tämän sillä tavalla, että
-sivistys ja yhteiskuntaelämä kuluttavat ihmiskunnan luonnonvoimaa,
-ja että niiden täydellisyys on vanhuuden ja heikkouden merkki,
-jota sen vuoksi ei pidä jouduttaa. Vasta pääteoksessaan (Emile)
-on hän onnistunut selvästi kehittämään sitä ajatusta, että kaikki
-sivistys, joka kehittyy sopusuhtaisesti ihmisen halujen ja voimien
-kanssa, ja siis itsenäisesti ja itsetoiminnan kautta, on tervettä,
-ja että se yksin on oikeutettua. Päästäkseen tähän ajatukseen sen
-koko varmuudessa, täytyi Rousseaun oikaista ensimäisiä väitteitään
-enemmän, kuin hän mielellään tahtoi myöntää. Mutta sen tarkemman
-perustelun ja rajoituksen ohella, jonka hän onnistui löytämään, hänen
-vastalauseesensa sivistystä vastaan sisältyi alku uuteen sivistykseen.
-
-
-
-
-II.
-
-Rousseau ja hänen tunnustuksensa.
-
-
-Tahtoessamme kuvata sen miehen elämää ja luonnetta, joka asetti
-suuren kulttuurikysymyksen niin paradoksiseen, mutta samalla
-niin hedelmälliseen muotoon, tulee meidän ensinnäkin turvautua
-hänen omiin itsebiograafisiin kirjoituksiinsa. Tuskin kukaan on
-niin laveasti ja avonaisesti puhunut itsestään kuin Rousseau.
-Hänen _Confessions_ ovat siinä suhteessa, samoinkuin muissakin,
-yksinäisiä itsebiograafiojen joukossa. Hän on itse kerran (eräässä
-"Tunnustustensa" ensimmäisessä suunnitelmassa) lausunut, että hän
-avonaisuudessa aikoi mennä pitemmälle kuin Montaignekin: tämä
-kuvasi itsensä ainoastaan sivulta katsoen -- kuka tietää mitä
-toisella puolen oli, jota hän ei näyttänyt? Rousseau tahtoo näyttää
-meille kaikki puolet olennostaan! Jollei hän olisi kirjoittanut
-"Tunnustuksiaan", olisi kuva hänen luonteestaan varmaan pysynyt
-edullisempana ja miellyttävämpänä, kuin se nyt on. Hän on, niinkuin
-sattuvasti on sanottu, pannut kortit pöydälle. Eikä hän ole jättänyt
-paljon tehtävää psykologisille kamaripalvelijoille, joita uudemmassa
-kirjallisuushistoriassa on niin runsaasti. Hän on itse paljastanut
-kaikki, häpeällisimpiin seikkoihin saakka. Kun hänen Tunnustuksensa
-ilmestyivät muutamia vuosia hänen kuolemansa jälkeen, riistivät ne
-häneltä monta puoltajaa ja huolestuttivat useita hänen ihailijoitaan.
-Ihaillessa hänen teoksiaan oli hänestä tehty ihanne, esikuva. Mutta
-ei mihinkään Jean Jacques parka, luonteensa ja elintapansa puolesta,
-niin vähän soveltunut. Meidän esikuviemme tulee olla sopusuhtaisia
-ja kuitenkin rajoitettuja luonteita, niiden tulee näyttää meille
-voimakkaassa ja luontevassa muodossa uusia ominaisuuksia, joita tulee
-koettaa kehittää sukupolvessa. Vaikka heillä onkin ulkonaisia ja
-sisällisiä taisteluja taisteltavana, tulee heidän kulkea sisällisellä
-varmuudella maaliaan kohti. Mutta on luonteita, jotka saattavat
-olla hyvin tärkeitä suvun kehitykselle, mutta eivät kuitenkaan
-sovellu esikuviksi. Ne ovat semmoisia, jotka kenties itse nääntyvät
-luonteensa ristiriitaisuuksien painon alla, mutta tämä taistelu
-ehkä vie kokemuksiin, jotka valaisevat koko inhimillistä elämää, se
-ehkä synnyttää haluja, jotka tähtäävät olevaista kauvemmaksi, mutta
-joita he itse eivät saa tyydytetyiksi, joita he kenties turhaan
-koettavat saada puetuksi sanoihin. Sisällinen epäsuhtaisuus heidän
-elämässään, kenties herättää suurinta harmia semmoisissa, joiden tie
-ei ole kulkenut pitkin jyrkänteitä; mutta se ehkä johtuukin esille
-tunkevien ainesten runsaudesta ja elämän ehtojen laajentumisesta
-ja syventymisestä, mikä on tehnyt tyynen, selvän esiintymisen
-mahdottomaksi. Jollei Rousseau olisi tehnyt tunnustuksiaan, olisi
-meiltä puuttunut melkoinen apulähde ihmisluonteen tuntemiseen.
-
-Alkujaan ei hän aikonut tehdä tunnustuksia. [1] Kun toiselta taholta
-ehdotettiin hänelle, että hän kuvaisi omituista elämänjuoksuaan,
-suostui hän siihen, koska hän siten tahtoi antaa apunsa
-inhimillisen sielunelämän tuntemiseen. Antamalla todellisen kuvan
-ihmisen sisäisestä ja ulkonaisesta elämästä tahtoi hän edistää
-itsetuntemusta; "hän tahtoi tehdä uuden palveluksen ihmiskunnalle".
-Vanhemmassa suunnitelmassa "Tunnustuksiin" sanoo hän tahtovansa
-kirjoittaa kirjan, joka on filosoofeille suuresta arvosta, aikanansa
-antaa "vertausainetta ihmissydämmen tutkimiseen". "Tunnustusten"
-ensimmäisessä osassa, niiden nykyisessä asussa, on tämä näkökanta
-vallitseva.
-
-Mutta pian pääsi itsebiograafiassa toinen näkökanta etusijaan. Oli
-asioita, jotka rasittivat hänen omaatuntoaan, ja joiden suhteen hän
-halusi keventää sydäntään. Hänen luonteessaan asui korkeita ja jaloja
-haluja rinnakkain ainesten kanssa, jotka saattoivat vetää hänet alas
-likaan ja halpuuteen. Halujensa ja ajatustensa puolesta saattoi hän
-erikoisina hetkinä kohota korkeimpiin piireihin, mutta samalla oli
-hänen hyvin vaikea säilyttää tätä korkeata innostusta ja saattaa
-koko elämä sopusointuun sen kanssa, mitä hän innostuksen hetkenä oli
-tuntenut. Hänen luonteensa tuli siten muille käsittämättömäksi, ja
-hänelle itselleenkin. On moitittu häntä teeskentelijäksi sen suuren
-ristiriidan vuoksi, joka oli hänen suurten aatteidensa ja hänen oman
-surkean elämänsä välillä. Mutta samoin kuin niin usein teeskentelystä
-syytettäessä, oli tässäkin syynä syytökseen sielullisen ymmärtämisen
-puute. Jo rouva de Staël on sievällä ja sattuvalla tavalla
-puhdistanut hänet tästä syytöksestä: "Joka kohoaa yläpuolelle
-itseään mielikuvituksensa ja sielunsa korkean lennon kautta, -- joka
-sulautuu omaan suureen mielenliikutukseensa, ja _joka yksityisinä
-hetkinä tuntee, mitä hän kenties ei aina kykene tuntemaan_, --
-tuleeko semmoista ihmistä syyttää teeskentelystä?" (Lettres sur
-les ouvrages et le caractère de J. J. Rousseau. 1788 s. 99). Ei
-mikään ollut kaikilla aloilla sen ominaisempaa Rousseaulle, kuin
-tämä ristiriitaisuus hetkellisen innostuksen ja velton tylstymisen
-välillä. Hän saattoi sekä kohota korkealle, että vaipua syvälle.
-Missä sitten oli todellinen Jean Jacques -- korkeallako vai alhaalla
-innostuksen ja puhtauden hetkissäkö vai velttouden ja saastutuksen
-hetkissä? Hänelle itselleen olisi ollut yhtä vaikeata vastata tähän
-kysymykseen kuin muillekin. Se tie, jota hän kulki saadakseen
-olentoonsa eheyttäjä yhteyttä, oli katumuksen ja tunnustuksen. Hän
-sanoo kirjeessä (rouva d'Houdetotille, 25 p:ltä Maalisk. 1758): "Se
-minut erottaa tuntemistani ihmisistä, että minä keskellä vikojani
-olen aina moittinut itseäni niistä." Kuitenkaan ei halu tehdä selkoa
-itsestään jälkimaailmalle lähtenyt yksistään sisäisistä syistä. Hänen
-avomielisyytensä kautta lähempien ystäviensä seurassa olivat monet
-hänen yksityisistä asioistaan (etenkin lasten hylkääminen) tulleet
-tunnetuiksi ja tuottaneet mieleistä puheainetta vastustajille.
-Etenkin Voltaire ei tässä suhteessa jättänyt mitään tilaisuutta
-käyttämättä; hänen nimettä julkaisemansa Sentiment du citoyens
-(1764) on kirjallisuuden vastenmielisimpiä häväistyskirjoituksia.
-Se tapa, jolla häntä siinä ahdistettiin vaikutti Rousseauhon hyvin
-voimakkaasti. Hän käsitti, että jos hän tahtoi säästyä paljoa
-pahemmilta syytöksiltä, kuin joihin hän todella oli tehnyt itsensä
-syypääksi, tuli hänen laveasti esittää omat vaiheensa.
-
-Mutta toisenkin muutoksen alaiseksi tuli hänen itsebiograafiansa
-valmistusaikanaan. Myöhempinä aikoina, kun hänen ja Voltairen ja
-ensyklopedistien väli oli rikkautunut, kun hän oli saanut kärsiä
-vainoa Ranskan ja Sveitsin hallitusten puolelta, pääsi sairasmielinen
-epäluuloisuus hänessä suureen valtaan. Hän luuli, että oli
-liittouduttu häntä vastaan hänen mainettaan turmelemaan ja tekemään
-häntä, riippuvaiseksi ja arvottomaksi ihmisten silmissä. Tämän
-epäluulon vaikutuksen alaisena, joka yltyi melkein mielenviaksi,
-muuttui itsebiograafia puolustuskirjoitukseksi, vastaväitteeksi
-kaikkiin niihin hyökkäyksiin, joita hän oli huomaavinaan kaikilla
-tahoilla. Tässä mielentilassa ovat "Tunnustusten" viimeiset osat
-kirjoitetut, myöskin useissa muistutuksissa aikaisempiin osiin lausuu
-hän sen uuden selityksen ihmisten menettelyyn häntä kohtaan, jonka
-hän nyt luuli löytäneensä.
-
-Confessions ovat siis aiotut sielutieteelliseksi asiakirjaksi,
-tunnustukseksi ja puolustuskirjoitukseksi, ja nämä kolme näkökantaa
-ovat otettavat huomioon kirjaa lukiessa. Itsestään ymmärrettävä on,
-että kirjoa tulee käyttää varovaisesti, kun hän puhuu varsinaisista
-tai luulotelluista vihamiehistään. Hän kuvaa Grimmiä, rouva
-d'Epinayta, Diderotia, ja Holbachia ja Voltairea samoin, kuin Dante
-niitä, jotka hän sijoittaa helvettiin. Jokaisessa itsebiograafiassa
-julistetaan semmoisia tuomioita. Sen sijaan voisi luulla, että
-häneen täydellisesti voi luottaa, kun hän puhuu pahaa itsestään.
-Mutta kaikessa tunnustuksessa oli se vaara, että koettaessa pukea
-selviin sanoihin ja ajatuksiin sitä, mikä mielessä on liikkunut
-ja vienyt tekoihin, helposti tulee kuvanneeksi todellisuudessa
-hämärän ja puoleksi tajutun selväksi ja määrätyksi tahdoksi, ja
-tulee esittäneeksi sitä, mikä on hetken katkeran hädän pakottamaa,
-erityisen periaatteen hedelmäksi. Sisäisiin tapahtumiin tulee, kun
-niitä kuvataan, jotain järeyttä ja raskautta, jota niissä alkujaan
-ei ollut, ja mustat kohdat maalauksessa vetävät helposti huomiota
-suhteellisesti liian suuressa määrässä puoleensa. Samalla saattaa
-helposti omista varjopuolista puhuminen tuottaa jonkinlaista
-rafineerattua nautintoa. Niistä nauttii ominaan, tuntee itsensä
-niissä ja pitää niitä omituisina ja erikoisina. Sitä paitse
-nauttii omasta rehellisyydestään niitä tunnustaessaan. Tästä
-syntientunnustamisen sentimentaalisuudesta ja farisealaisuudesta
-ei Rousseau ole jäänyt vapaaksi. Hän sanoo itse, että hän jollain
-itselleen käsittämättömällä tavalla, pikemmin on ollut liian
-ankara kuin lempeä itseään kohtaan. (Rêveries d'un promeneur
-solitaire IV). Selityksen tähän antaa kenties hänen suuri halunsa
-katsella itseään peilistä, joka saa mieltymään kaikkeen, mitä vaan
-peilistä näkee, kunhan se vaan on omaa, ja joka helposti tekee
-itsensä katselemisen hyveeksi. Rousseaulle kuvaavaa on, että hän
-kahdesti on runollisessa muodossa käsitellyt itseensä rakastumista.
-Huvinäytelmässä, Narcisse, jonka hän aivan nuorena kirjoitti, antaa
-hän nuoren miehen, josta hänen itsensä siitä tietämättä oli maalattu
-kuva naispuvussa, rakastua tähän kuvaan. Ja "Pygmalionissa" antaa
-hän taiteilijan rakastua kättensä töihin. Tunnustuksissaan nauttii
-Rousseau yhtä paljon omista vioistaan kuin ylevistä tunteistaan. Ja
-se on otettava huomioon tätä kirjaa lukiessa, joka on yhtä täynnä
-ristiriitaisuuksia, kuin se elämä ja se luonne, jota siinä kuvataan.
-
-Silloinkin kun Rousseau ilman mitään erikoistarkoitusta antautuu
-muistoihinsa, tulee olla varovainen. Niinhän aina on, että kuvaus
-meidän menneestä elämästämme, ehdottomasti saa erityisen värityksen
-myöhempien kokemusten ja tunnelmoin kautta. Kun koko meidän
-persoonallisuutemme perusta on välilläolevana aikana muuttunut,
-on vaikea katsella puolueettomasti kauvan sitten tapahtunutta ja
-vieläkin vaikeampi palauttaa sitä muistiin. Ainoastaan vähemmässä
-määrässä käytti Rousseau Tunnustuksiaan kirjoittaessa kirjeitä ja
-muistiinpanoja aikaisemmilta ajoilta. Enimmäkseen kirjoittaa hän
-suoraan muistin mukaan. Hän myöntää, että hän on saattanut erehtyä
-sekä yksityisten tosiasioin että sen järjestyksen suhteen, jossa ne
-esitetään, mutta yleensä arvelee hän muistavansa oikein. "Minulla
-on", sanoo hän (Tunnustusten seitsemännen kirjan alussa), "ainoastaan
-yksi luotettava ohjaaja, johon voin turvautua, nimittäin _niitten
-tunteitten jakso, jotka ovat kuvastaneet minun olentoni kehitystä,
-ja niiden tapahtumain jakso, jotka olivat niihin syynä tai niitten
-seurauksina_... Minä saatan unohtaa tosiasioita, panna ne väärään
-järjestykseen ja erehtyä aikaa määrätessäni; _mutta minä en saata
-erehtyä sen suhteen, mitä minä olen tuntenut_, enkä senkään suhteen,
-mihin tekoihin minun tunteeni ovat minua ohjanneet, ja sehän se on
-pääasia." Nämä sanat ovat Rousseaulle hyvin kuvaavia. Me näemme,
-että hänen muistonsa -- samoinkuin hänen ajatuksensa -- ovat hänen
-tunteittensa vaikutuksen alaisina. Varmaan on se kuvittelua, kun
-hän luulee voivansa suoranaisesti muistoonsa palauttaa tunteita
-elämänsä aikaisemmilta ajoilta ja vasta tunteiden kautta johdattaa
-mieleensä ne tapahtumat, joiden seurauksia tai syitä ne olivat.
-Kokemus osoittaa varmasti, että on paljon helpompi palauttaa muistiin
-menneisyyden kokemuksia kuin menneitä tunnelmia. Joka tapauksessa
-on kulloinkin vallalla olevan tunteen vaikutus suuri: mitä enemmän
-yhdenkaltainen se on tapahtuman tunteen kanssa, sitä paremmin se
-auttaa sen muistamista, mutta mitä enemmän se eroaa aikaisemmasta
-tunteesta, sitä vaikeampi on muiston tulla täydelliseksi ja oikeaksi.
-Sen vuoksi valikoidaan menneenajan muistoja sen tunteen mukaan, joka
-meissä muistellessa vallitsee, mutta jonka suhteesta menneen ajan
-tunteisiin meidän on mahdottoman vaikea saada varmaa käsitystä.
-Rousseau sanoo usein, että hän muistellessaan on taipuvainen
-viipymään valoisassa ja hymyilevässä ja unohtamaan surun, jonka
-hän johtaa luonnollisesta halusta pitää mieleistä vastenmielistä
-parempana. Sillä välin kun hänen mielikuvituksensa, tuskan ja
-epäluulon ohjaamana, kuvasi tulevaisuuden mahdollisuuksia kauhean
-pimeiksi, oli se mielikuvien valikoiminen, joka oli kääntynyt
-menneisyyteen, valoisa ja hymyilevä -- niitä mustia kohtia
-lukuunottamatta, jotka hänen omat erehdyksensä synnyttivät. Tästä
-hän johtaa, ettei hän vihaa vihamiehiään (vaikka hän pelkää ja
-epäileekin heitä): hän ei muistele sitä pahaa, jonka ne ovat tehneet
-hänelle. Samaa vakuuttavat henkilöt, jotka olivat hänelle läheisiä
-hänen viime aikoinaan (niinkuin Corancez, katso hänen kirjaansa: De
-J. J. Rousseau Paris 1798. s. 27); he todistavat, ettei hän koskaan
-puhunut pahaa kestään, ei niistäkään, joita hän piti vihollisinaan.
-Tämän Rousseaun muiston ominaisuuden kautta voitanee suureksi osaksi
-selittää se loisto ja tuntehikas sydämmellisyys, jolla hän kuvaa
-aikaisempia, onnellisempia aikoja elämästään. Varmaan kuvittelee hän
-varhaisemmaksi sitä luonnonihailua ja halua yksinäisyyteen, jotka
-pääsivät niin suuren valtaan hänessä hänen myöhemmällä iällään. Hän
-antaa itse todisteita tähän. Teoksessaan Rêveries d'un promeneur
-solitaire (Yksinäisen kävelijän unelmia) lausuu hän useampia kertoja,
-että vasta kun hänen suhteensa ihmisiin oli rikkautunut, hän oikein
-saattoi iloita luonnosta. Vainoojiani minä saan kiittää yksinäisten
-kävelyjeni innostusten hetkistä. "Ilman heitä en minä olisi löytänyt
-enkä tuntenut niitä aarteita, jotka minulla on sisässäni." (II).
-"Minä muistan selvästi, että minun lyhyinä onnellisina aikoinani
-olivat yksinäiset kävelymatkat, jotka minua nyt niin viehättävät,
-tyhjiä ja ikäviä." (VIII). "Minä pakenin yhteisen äidin luo ja hain
-hänen helmassaan turvaa hänen lastensa ahdistuksilta." (VII). Mutta
-Tunnustuksissa luonnonihailu seuraa häntä jo lapsuudesta saakka ja
-sitä kuvataan niin voimakkaaksi, että se on voinut semmoiseksi tulla
-vasta hänen joutuessaan vastatuksin ihmiskunnan kanssa, -- Sitäpaitsi
-on varmaan näytetty toteen, että Rousseau on kuvannut sitä onnellista
-aikaa, jonka hän eli les Charmettesissa rouva de Warensin luona
-paljoa pitemmäksi, kuin se historiallisesti todella oli. Vaimojen
-asiakirjain perustuksella voidaan nyt aikajärjestys vahvistaa
-ja osoittaa, että Rousseau on antanut les Charmettesin idyllin
-alkaa kaksi vuotta liian aikaiseen. (Katso tästä _Eugène Ritter_:
-Nouvelles Recherches sur les Confessions et la Correspondance de Jean
-Jacques Rousseau. Berlin 1880, s. 312). Tapahtumain jaksoon saattaa
-varmemmin luottaa kuin tunteitten. Tunnelman syvyys muistellessa tätä
-kadonnutta idylliä on saanut Rousseaun kuvittelemaan sen kestäneen
-kauvemmin, kuin se todella kesti.
-
-Vihdoinkin on luonnollisesti Tunnustuksia kirjoittaessa halu antaa
-niille taiteellinen muoto ollut määräävä. Hän myöntää itse, että
-hän on antanut mielikuvituksen täyttää muistin aukkoja, ja että
-hän ehdottomasti kaunistaa kadonnutta onneaan. (Rêveries. IV).
-Sitä paitse saattaa selvästi huomata, kuinka hän alusta pitäen
-Tunnustuksissaan erikoisesti tuo esille ne piirteet, jotka hänen
-mielestään valaisevat hänen luonnettaan, mimmoiseksi se myöhemmin
-muodostui, ja kuinka hän koettaa kertoa yksityispiirteitä ja
-tapahtumia niin, että esitykseen tulee vastakohtia ja vaihtelua.
-
-Rousseaun Tunnustukset on kummallinen kirja. Hän on itse sanonut
-kirjoittaneensa sen kokonaan sydämmellään, jota vastoin hän on
-kirjoittanut toisia kirjoja hengellään yksin. Juuri siksi, että
-kirja samalla on kertomus, tunnustus ja puolustus, on se niin
-erinomaisen rikas. Se kuvaa muiston surumielistä iloa yhtä hyvin kuin
-nykyajan tuskaa ja jännitystä. Ei se peitä enemmän pimeitä kohtia
-kuin korkeinta ja puhtainta innostusta. Syvällisintä tunnetta ja
-haaveksivaa romanttisuutta on rinnakkain kirkkaitten ajankuvausten
-ja raitisten luonnonmaalausten kanssa. Mitä kirjan kieleen tulee,
-mainittakoon ainoastaan, että siitä St. Beuven mukaan (Causeries de
-lundi III) alkaa vallankumous Ranskan kielen historiassa, tärkein
-Pascalin jälkeen.
-
-Paitse Tunnustuksia on Rousseau kirjoittanut muitakin
-itsebiograafisia teoksia, jotka samoinkuin nämä tulivat päivänvaloon
-vasta hänen kuolemansa jälkeen.
-
-Kolmessa dialoogissa, joilla on yhteinen nimi; _Rousseau juge de
-Jean-Jacques_, on hän mestarillisesti määritellyt omaa luonnettaan
-yleisen sielutieteellisen teorian mukaan, jota hän käyttää muissakin
-teoksissaan. Mutta samalla noudattaa hän hyvin johdonmukaisesti samaa
-päähänpistosta, että hänen entiset ystävänsä vainosivat häntä, joka
-myöhemmin ajoi häntä paikasta paikkaan. Teoksesta on siten tullut
-hyvinkin arvokas sielutieteellinen asiakirja sairaloisen sielunelämän
-ymmärtämiseen.
-
-Teoksessa _Rêveries d'un promeneur solitaire_ ei tästä päähän
-pistoksesta ole luovuttu, mutta siinä vallitsee lempeämpi,
-maltillisempi mieliala. Hän on "jälleen löytänyt sielun rauhan,
-melkeinpä onnen." Hän on kirjoittanut tunnustuksensa ja tuntee
-olevansa ikäänkuin elämän ulkopuolella. Muistot, unelmat ja
-mietiskelyt kehittyvät vapaasti, tässä kirjassa on muutamia Rouseaun
-somimpia kyhäelmiä. On kuin iltarusko sitä valaisisi, mikä vaikuttaa
-erikoisen loistavasti, kun juuri tullaan tunnustuksesta.
-
-
-
-
-III.
-
-Elämä, Luonne ja Teokset.
-
-
-1. Nuoruus.
-
-Rousseau polveutuu perheestä [2], joka kuudennentoista vuosisadan
-keskivaiheilla muutti Parisista Geneveen säilyttääkseen
-protestanttisen uskonsa. Se oli varakas suku, jonka useimmat miehiset
-jäsenet harjoittivat kellosepän ammattia. Se otti valppaasti osaa
-pienen tasavallan sisällisiin taisteluihin. Synnynnältään oli Jean
-Jacques siis geneveläinen kansalainen, kuului kaupungin ensimmäiseen
-luokkaan. Kaikkiaan oli viisi luokkaa, niin että kun Jean Jacques
-myöhemmin ylpeillen kutsuu itseään geneveläiseksi kansalaiseksi, hän
-silloin kopeili aristokraattisella arvonimellä.
-
-Geneve oli silloin vielä sen ajan muistojen vaikutuksen alaisena,
-jolloin se oli protestanttisuuden etuvartija ja pääpaikka.
-Sen asukkaissa vallitsi voimakas ja itsenäinen henki, mutta
-samalla ankaran kova kuri. Calvin oli uudistanut hallitusmuodon
-aristokraattiseen suuntaan, hän oli myös perustanut konsistoriumin,
-joka tarkoin valvoi tapojen ankaruutta, itse kansalaistenkin,
-ensimmäisen luokan porvarien. Sillä ainoastaan olemalla niin ankaria
-itseään kohtaan he saattoivat säilyttää valtansa. Ylellisyys, pila,
-laulu, tanssi, pelit, teaatteri -- olivat kiellettyjä tai tuskin
-suvaittuja. Luonteeltaan levottomille täytyi tämän ankaran kurin olla
-kidutusta. On seikkoja, jotka osoittavat, että Rousseaun läheisten
-sukulaisten oli ollut vaikea alistua niiden alle.
-
-Rousseaun äidin, joka kuoli kohta hänen syntymisensä jälkeen,
-kerrotaan olleen kauniin, vilkkaan ja itsenäisen naisen. Hänen
-isänsä, joka oli kelloseppä niinkuin useimmat hänen esi-isistään, oli
-myös elämän haluinen, ja oli hänellä voimakas itsenäisyyden tunne,
-joka osaksi synnytti taistelunhalua, osaksi matkustushalua. Muutamia
-vuosia häittensä jälkeen jätti hän vaimonsa ja lapsensa, ja lähti
-Konstantinopoliin, jossa hän harjoitti ammattiaan. Kenties oli tämä
-muutto välttämätön rahallisista syistä. Vuosi hänen kotiintulonsa
-jälkeen syntyi toinen poika, Jean Jacques 28 p. Kesäk. 1712. Kun äiti
-kuoli kahdeksan päivän perästä, jäi kasvatus isän huostaan, joka otti
-yhden sisaristaan taloonsa. Se kasvatus, jonka Jean Jacques sai, oli
-etenkin omiaan tunnetta ja mielikuvitusta kehittämään. Varhain alkoi
-isä lukea romaania ja historiallisia teoksia (etenkin Plutarkuksen
-elämäkertoja) hänen kanssaan. Isä ja poika siinä määrässä vaipuivat
-mielikuvituksen luomaan kaukaiseen maailmaan, johon lukeminen heidät
-saattoi, että he lukivat kaiket yöt, siksi kun kuulivat aamulla
-pääskysten viserryksen. Isä saattoi silloin sanoa häpeissään: "Minä
-olen suurempi lapsi kuin sinä." -- Kun Jean Jacques oli kymmenen
-vuoden vanha, täytyi hänen isänsä muuttaa Genevestä kaksintaistelun
-vuoksi, ja poika sijoitettiin sukulaisen luo, joka oli maalaispappi.
-Rousseau arvelee rakkauden luontoon hänessä silloin jo heränneen.
-Toisena piirteenä, joka oli ominainen hänelle lapsena, mainitsee hän
-vihan vääryyttä vastaan, joka oli herännyt hänessä, kun häntä kerran
-syyttömästi rangaistiin, myöskin oli aistillisuutta hänessä hyvin
-aikaisin näyttäytynyt: "minun vereni hehkui aistillisuudesta melkein
-synnynnästä saakka", sanoo hän. Hoitajattarien antama ruumiillinen
-rangaistus tuotti hänelle aistillista nautintoa. Muutoin aistillinen
-himoitseminen etusijassa purkautui mieli kuvitteluun, jolle
-romaaninluku antoi vauhtia ja sisällystä. Hän hurmaukseen saakka
-jumaloi ihanteellisia olentoja eli enemmän kuvitellussa maailmassa
-kuin todellisessa. Samalla voimistui myös halu yksinäisyyteen.
-
-Kun hänet ensin oli katsottu kelvottomaksi kirjurintoimeen eräässä
-julkisessa konttoorissa, pantiin hänet kaivertajan oppiin. Työ täällä
-miellytti häntä, mutta kohtelu oli ankaraa ja raakaa. Pakko ja
-kiellot kiihoittivat vapaudenhalua ja intohimoisuutta. Lohdutuksena
-olivat hänellä kävelyretket kaupungin ympäristössä sunnuntaina
-toveriensa seurassa. Kuljeksiessaan unohtivat nuorukaiset monesti
-ajan ja monesti olivat heidän kotiin palatessaan kaupungin portit
-suljetut. Useampia kertoja oli Jean Jacquesia rangaistu siitä
-syystä. Ja kun hän taas kerran keväällä 1728 löysi kaupungin portin
-suljetuksi, päätti hän epätoivoissaan, ettei hän alistuisi siihen,
-mikä häntä odotti, vaan pakenisi pois avaraan maailmaan. Ja tuskin
-oli hän tehnyt päätöksensä, ennenkuin epätoivon sijaan heräsi
-vapaudentunne ja ilo, odottavan seikkailijaelämän johdosta. Nyt hän
-ehkä oli löytävä, mitä hän siihen saakka vain oli uneksinut. Se
-sankarillisten ja rakkaudellisten kuvien täyttämä maailma, jonka
-hänen mieli kuvituksensa oli luonut, oli nyt ehkä todellisuudessa
-avautuva hänelle. Äkillisen sysäyksen kautta hän siis katkaisi sen
-tasaisen elämän juoksun, joka oli hänen edessään, ja joka olisi
-voinut ohjata hänet samanlaiseen toimintaan porvarina Genevessä, jota
-hänen esi-isänsä olivat harjoittaneet. Mutta yhtäjaksoinen toiminta
-ei soveltunut hänelle. Hänen elämässään samoinkuin hänen kyvyissään
-ja luonteessaan ovat äkilliset mielenjohteet määrääviä. Kasvatus oli
-edistänyt tätä puolta hänen luonteessaan, jota myös kannatti peritty
-taipumus. Kuvaavaa on, että hänen vanhempi veljensä François useampia
-vuosia aikaisemmin oli karannut opista samoinkuin Jean Jacques. Mutta
-Françoisen jäljettömiin kadotessa, oli se kuljeksijaelämä, jonka Jean
-Jacques nyt alkoi, jättävä syvät jäljet inhimillisen sielunelämän
-kehitykseen. Hän löysi "uuden maailman", vaikkei se ollutkaan se
-maailma, josta hän oli uneksinut.
-
-Äkillinen keskeytys, uuden viekottelevan mahdollisuuden
-näyttäytyessä, on piirre, joka usein uudistuu Rousseaun elämässä.
-Hänen romantillinen vapauden- ja nautinnonhalunsa vaatii aina
-raitista ilmaa, riippumattomuutta, uusia näköpiiriä. Kun hänestä
-tuli luonnon profeetta, niin tarkoitti hän luonnolla ennen kaikkea
-vapautta.
-
-
-2. Rousseau ja rouva De Warens.
-
-Pakomatkallaan kulki Jean Jacques savoijalaisen rajan yli ja
-tuli muun muassa erään katolilaisen papin luo, joka otti hänet
-vieraanvaraisesti vastaan. Täällä tuli uusi sysäys, jota heti
-noudatettiin. Pappi kysyi, eikö hän olisi halullinen kääntymään
-katolinuskoon. Nuori maankuljeksija siihen suostui sen tunnelman
-alaisena, jonka papin vieraanvaraisuus oli hänessä herättänyt, ja
-myös halusta koetella uutta. Hänet neuvottiin sen vuoksi Annecyhin
-erään ylhäisen naisen, rouva de Warensin luo, jolla oli tapana pitää
-huolta nuorista katoolinuskoon kääntyvistä ihmisistä. Tämä tuttavuus
-vaikutti, sekä hyvässä että pahassa, suuresti Rousseaun koko tulevaan
-elämään.
-
-Tämä merkillinen nainen oli syntynyt Vevayssa toisella puolen
-Genevenjärveä. Nuoruudessa oli häneen pietistinen suunta vaikuttanut,
-joka siihen aikaan oli Saksasta levinnyt ranskalaiseen Sveitsiin.
-Hän oli sen kautta ruvennut pitämään tunteen voimallisuutta
-varsinaisena uskonnollisuutena, jota vastoin opin eroavaisuus
-hänestä oli ulkonaista ja vähäpätöistä. Levoton ja moninainen
-luonne hän oli; mutta ei näytä olevan syytä epäillä, ettei hän
-tavallaan olisi ollut uskonnollinen, vaikka hänen luonteessaan lie
-ollut muitakin aineksia kuin semmoisia, jotka saattavat vakavaan
-uskonnollisuuteen[3]. Samalla kun hän, mystillis-pietistisen
-uskonnollisuutensa perustuksella oli taipuvainen epäilemään
-kaikkia dogmia ja uskontunnustuksia, oli hän epäileväinen aivan
-toisistakin syistä. Hän ihaili suuresti Baylea. Pakomatkallaankin
-oli hänellä tämän sanakirja mukanaan, ja Rousseau sanoo, ettei "hän
-puhunut muuta kuin Baylesta." Paitse näitä erityisiä taipumuksia
-viehättivät häntä lapsuudesta saakka suuresti alkemistiset kokeet ja
-teollisuuskeinottelut, joiden kautta hän usein sekaantui rohkeisiin
-yrityksiin ja viimein joutui perikatoon. Hän oli aikaisin mennyt
-naimisiin, mutta kun hän oli tyytymätön avioliittoonsa ja samalla
-oli sekaantunut onnettomiin keinotteluihin, pakeni hän Vevaysta
-järven yli Savoijaan, jossa hän kääntyi katolinuskoon ja sai eläkkeen
-Sardinian kuninkaalta. Rousseau sanoo hänestä, että olkoon syy hänen
-uskontonsa vaihtamiseen mikä hyvänsä, mutta minkä uskonnon hän kerran
-oli valinnut, siihen oli hän syvästi kiintynyt. Mutta Rousseau
-myöntää myös, että hän asettui hyvin vapaalle kannalle kirkon opin
-suhteen. Jokaista yksityistä dogmia käsitti hän toisella tavalla
-kuin kirkko. Erittäin kerrotaan, että hän uskoi kiirastulta, mutta
-ei helvettiä. Hän asui ensin Annécyssä, myöhemmin Chambéryssä. Hänen
-talossaan ei oleskellut yksistään käännytettäviä ja vastakääntyneitä,
-vaan myös kaikenlaisia seikkailijoita ja maankiertäjiä, jotka
-käyttivät hyväkseen hänen vieraanvaraisuuttaan, neuvojaan ja apuaan.
-Useinkin hänen käytöstään näiden nuorten miesten suhteen suuntasivat
-vallan toisenluontoiset vaikuttimet kuin pelkkä uskonnollinen into
-ja keinotteluhalu. Samoinkuin uskonnollisissa asioissa piti hän
-rakkaussuhteissakin ulkonaisia muotoja vähäpätöisinä. Hän antoi
-suosionsa säälistä, liittääkseen nuoria miehiä itseensä ja estääkseen
-heitä harhateille eksymästä. Tämän puolen hänen luonteestaan opimme
-tuntemaan ainoastaan Rousseaun Tunnustuksista. Hän on katsonut
-olevansa oikeutettu puhumaan yhtä avonaisesti hyväntekijästään kuin
-itsestään. Hän väittää, ettei tämän erehdyksiin ollut syynä hänen
-sydämmensä, joka oli puhdas ja jalo, vaan väärä käsitys sukusuhteiden
-merkityksestä. Hänen luonteensa ja vaiheensa eivät muuten vielä ole
-täysin selvillä.[4]
-
-Tässä siis kaksi salaperäistä luonnetta sattui yhteen. Jos Jean
-Jacquesin luonteessa oli useita sekä hyviä että pahoja taipumuksia,
-niin saattoivat ne tämän merkillisen naisen vaikutuksen alaisina
-kukin päästä täyteen kehitykseensä. Rikkaruoho kasvoi kilpaa hyvän
-viljan kanssa, ja sitä kitkemistä, joka olisi ollut niin tarpeen,
-ei toimitettu. Oli ikäänkuin hän aikaisimmasta lapsuudestaan saakka
-ja koko nuoruutensa ajan, olisi joutunut juuri semmoisiin oloihin,
-jotka saattoivat antaa täyden vapauden hänen olentonsa vastakkaisille
-aineksille.
-
-Palmusunnuntaina 1728 hän ensi kerran näki rouva de Warcnsin.
-Viisikymmentä vuotta myöhemmin, vähää ennen kuolemaansa, muisteli
-hän tätä päivää liikutetuin sanoin, jotka kenties olivat viimeiset
-hänen kirjoittamansa (Rêveries X). "Tämä hetki" sanoo hän "tuli
-minulle määrääväksi koko elämäni suhteen, ja synnytti välttämättömän
-tapahtumain sarjan kautta sen kohtalon, joka vallitsi elämässäni
-siitä pitäen". Hänet lumosi heti säteilevä ylhäinen rouva, joka niin
-ystävällisesti otti hänet vastaan. Oli kuin hän yhtä aikaa olisi
-nähnyt äidin ja rakastajattaren, joka saattoi ohjata hänen henkistä
-kehitystään ja samalla turvata hänen aineellisen toimeentulonsa.
-Aluksi piti hän Rousseauta luonaan vaan muutamia päiviä ja lähetti
-hänet sitten Turiniin, siellä käännytettäväksi kaikkien sääntöjen
-mukaisesti.
-
-Hän matkusti jalkaisin, ja tämä jalkamatka alppien yli on käänne
-luonnontuntemisen historiassa. Vaikka Rousseau sovittaneekin
-myöhempiä kokemuksia nuoruuden ajan tunnelmani kuvaukseen, voimme
-kuitenkin uskoa häntä, kun hän kuvaa ihastustaan tällä matkalla.
-Hänen tunteensa olivat vallan toiset kuin Ludvig Holbergin, tämän
-muutamia vuosia aikaisemmin (1716) matkustaessa samaa tietä
-päinvastaiseen suuntaan. "Turinista", sanoo Holberg, "matkustin
-minä alppivuorten yli ja tulin Savoijaan, jossa maassa, vaikka se
-onkin vuorista ja rumaa, kuitenkin on monta kaunista kaupunkia
-ja kylää." Syynä Rousseaun innostukseen lie tosin osaksi ollut
-kohtaus hänen suosijattarensa kanssa, jonka siipien suojassa hän
-yhä tunsi olevansa: se teki hänen mielensä turvalliseksi ja antoi
-aihetta haaveiluun. Mutta voimakkaatta liikutuksetta ei ihminen voi
-löytää sielua luonnossa. Ja Rousseaun silmissä saivat nyt vuoret
-ja metsät, nurmet ja joet sielun ja elämän. Siitä ajasta pitäen,
-sanoo hän, olen minä suuresti rakastanut vuoria ja jalkamatkoja.[5]
-Kenties viehätti häntä toistaiseksi vapaa vaeltaminen ulos maailmaan
-kaukaista maalia kohti. Jalkamatkoilla oli pitkin hänen nuoruuttaan
-suuri merkitys. Häntä "miellytti astuminen" riippumatta "halusta
-saavuttaa maali". Ripeä käynti ja vaihtelevat maisemat panivat
-hänen ajatuksensa liikkeelle ja antoivat niille rohkeutta kohota
-yli kaikkien rajojen. Jos "ainainen haluaminen, joka ei koskaan saa
-rauhaa, on jalkamatkojen syvin salaisuus", on Rousseau keksinyt
-tämän salaisuuden. Hän on jalkamatkojen psykologian perustaja.
-Vapaassa vaeltamisessa oli jotain, joka oli yhtäpitävää sen luonteen
-ominaisuuden kanssa hänessä, jota hän itse kutsuu "vaeltavaksi
-maniaksi" (Tunnustukset II), ja jonka vuoksi hän saattoi löytää onnea
-ainoastaan ainaisessa vaeltamisessa. (Sama III). Rousseau toteutti
-elämässään vapaan, rohkean kuljeksijatyypin, joka suuria toivoen
-lähtee ulos maailmaan korkeinta löytääkseen, saman tyypin, josta
-romantikot myöhemmin enemmän runoilivat kuin sitä itse jäljittelivät.
-Todellisuus on tässä, niinkuin niin usein, käynyt runouden edellä.
-Ulos vapaaseen luontoon täytyi ennen muita sen lähteä, joka oli
-paneva jyrkän vastalauseen kaikkea ajan sivistystä vastaan.
-
-Turinissa opetettiin Rousseauta ensin luostarissa, otettiin sitten
-juhlallisesti vanhan kirkon helmaan ja lähetettiin ulos maailmaan
-vähän rahaa kukkarossa. Hän koetti nyt päästä eteenpäin eri tavoilla,
-ensin kauppa-apulaisena, sitten lakeijana. Tämä Turinin aika on
-ollut hänelle henkisen villiytymisen aika. Riippuvainen asema ei
-kehittänyt parempia puolia hänen luonteessaan, ja muuan seikka, jota
-hän myöhemmin enimmin katui, väärä syytös, jonka hän teki erästä
-naispalvelijaa, toveriaan, kohtaan itse päästäkseen tunnustamasta
-pientä näpistelemistä, on tältä ajalta. Usein näki hän sitten
-saman nuoren naisen edessään ja oli huolissaan hänen vastaisten
-vaihettensa suhteen. "Emilessä" viittaa hän tilaansa tällä ajalla ja
-kuvaa sen vielä paljoa villiintyneemmäksi ja turmeltuneemmaksi kuin
-"Tunnustuksissa". Silloin hän myös tapasi pappismiehen, abbé Gaimen,
-joka herätti hänessä halun parempaan, ja myöhemmin oli hänellä
-yhtenä esikuvana "savoijalaiseen maapappiin", jonka suuhun hän
-"Emilessä" panee esityksen uskonnollisista aatteistaan. Lakeijasta
-kohosi hän jonkinlaiseksi sihteeriksi, kun siinä aatelistalossa,
-jossa hän palveli, oli huomattu hänen lahjansa ja tietonsa. Näyttää
-siltä, kuin olisi aiottu kasvattaa häntä vielä uskotumpaan toimeen;
-häntä kohdeltiin hyvin ja annettiin huolellista opetusta. Mutta
-kuljeksimishalu heräsi hänessä, kun hän tapasi entisen geneveläisen
-toverin, joka aikoi vaeltaa takaisin vuorien yli. Ikävä vapauteen,
-vuorille -- ja rouva de Warensin luo -- heräsi. Mielenjohde oli
-tuskin syntynyt, kun sitä noudatettiin, ja taas oli ura katkaistu,
-joka oli näyttäytynyt avautuvan hänelle.
-
-Monta vuotta myöhemmin kirjoitti Rousseau lausuessaan mietteitä
-omasta luonteestaan (Rêveries VI): "Minä en koskaan ole oikein
-soveltunut porvarilliseen yhteiskuntaan, jossa kaikki on rajoitusta,
-velvollisuutta. Minun riippumaton luonteeni teki minut aina
-sopimattomaksi semmoiseen alistumiseen, joka on välttämätön sille,
-ken tahtoo elää yhdessä muiden ihmisten kanssa." Ei mikään lause
-näyttäydy enemmän todeksi hänen elämäkerrassaan.
-
-Kun hän tuli takaisin rouva de Warensin luo, sai hän siellä kodin,
-jommoista hän ei ollut tuntenut aikaisemmasta lapsuudestaan saakka.
-Heidän välillään syntyi sydämmellinen suhde kuin isän ja pojan,
-he kutsuivat toisiaan "maman" ja "petit". Rousseau auttoi häntä
-hänen töissään. Hän koetti miettiä jotain tointa Rousseaulle. Hänen
-vanhemmat ystävänsä, joilta hän kysyi neuvoa, pitivät Rousseauta
-niin tuhmana, että hän heidän mielestään ei kelvannut muuksi kuin
-maapapiksi. Rousseau selittää tämän näennäisen tuhmuuden johtuvan
-hänen ajatustensa hitaudesta ja yhtämittaisuuden puutteesta, joka
-oli niin ihmeellisesti vastakkainen hänen tulisille tunteilleen. Hän
-saattoi harvoin löytää ajatuksia ja sanoja, kun oli heti vastattava,
-keskustelussa, jolloin mietteet olivat ulkoapäin synnytettävät.
-Ainoastaan kun hän oli ulkonaisesta pakosta riippumaton,
-yksinäisyydessä, kun tunteet saattoivat panna ajatukset toimimaan,
-vain silloin oli hän henkenä. Sen vuoksi oli niin helppo saattaa
-hänet suunniltaan. Myöhemmin sai hän kärsiä tämän vuoksi Parisin
-salongeissa.
-
-Pappisseminaarissa, johon hänet pantiin, ei hän menestynyt. Sitten
-antautui hän musiikkia harjoittamaan, jolla siitä pitäen oli suuri
-merkitys hänen elämässään. Rouva de Warensin oleskellessa jonkun
-aikaa Parisissa, kuljeksi Rousseau ranskalaisessa Sveitsissä
-esiintyen soittoniekkana, jolloin hänen esityksensä välistä meni
-kokonaan penkin alle. Mustalaisluonne oli hänessä taas jonkun aikaa
-vallalla. Vaelluksillaan kävi hän muun muassa Vevayssa, rouva de
-Warensin kotiseudulla, ja läheisessä Clarensissa. Seudun kauneus
-ja niihin liittyvät muistot vaikuttivat häneen niin, ettei hän
-koskaan unohtanut niitä. Monta vuotta myöhemmin sijoitti hän näihin
-seutuihin kuuluisan romaaninsa "La Nouvelle Heloïse" toiminnan.
-Hän on kuvannut tunnelmansa sanojen kautta, jotka ovat hyvänä
-esimerkkinä siitä, kuinka tunne, kun sitä kauvan itse katselee
-muuttuu sentimentaalisuudeksi; "tällä matkalla Vevayhin kulkiessani
-pitkin kaunista tietä antauduin minä suloisimpaan surumielisyyteen.
-Tulisesti heittäytyi minun sydämeni ajattelemaan lukemattomia
-viattomia iloja. Minun mieleni kävi helläksi ja lempeäksi; minä
-huokasin ja itkin kuin lapsi. Usein minä pysähdyin itkemään
-rauhassa; minä istuuduin suurelle kivelle ja katselin huvikseni,
-kuinka minun kyyneleeni putoilivat veteen!" (Tunnustukset IV). --
-Myöhemmin kun hänen heräämisensä tapahtui Vincennesin matkalla, hän
-vasta perästäpäin -- katsellessaan vaatteitaan -- huomasi, että
-hän oli itkenyt. Kyynelrauhaset aina helposti alkoivat toimia Jean
-Jacquesilla, ja hän tunsi sekä sen välittömän tunteen, joka vasta
-perästäpain tulee itsetietoiseksi että sen omituisen kaksinaisen
-mielentilan, jossa nauttii tunnelmasta itse tunnelman hetkenä.
-
-Muuan armenialainen seikkailija, jonka pariin hän joutui sai hänet
-joksikin aikaa mukaansa Sveitsiin. Täällä kuljeksiessaan joutui hän
-tekemisiin ranskalaisen lähetystön kanssa, joka otti hänet huostaansa
-ja lähetti hänet Parisiin -- jotta hänestä siellä tehtäisiin upseeri.
-Uusi tulevaisuus! Mutta kun häntä suosituksistaan huolimatta
-Pariisissa kohdeltiin pikemmin palvelijan kuin kadetin tavoin ja
-kun hänellä oli ikävä mamania, jota hän ei siellä tavannut, vaelsi
-hän takaisin Savoijaan. Tätäkin jalkamatkaa kuvaa hän suurella
-ihastuksella.
-
-Rouva de Warens, joka nyt asui Chamberyssa otti hänet ystävällisesti
-vastaan ja hänet sijoitettiin nyt maanmittari-konttoriin, jossa
-hän jonkun aikaa teki ahkerasti työtä. Mutta ainoastaan jonkun
-aikaa. Hengetöntä työtä pimeässä ahtaassa huoneessa ei hän ajan
-pitkään voinut kestää. Hän turvautui silloin taas musiikkiin ja tuli
-Chamberyn nuorten naisten suosituksi opettajaksi. Oli herraselämää
-Jean Jacquesille opettaa nuoria kauniita naisia -- sillä hän väittää
-niiden kaikkien olleen kauniita. Hänen herkkä rakkautensa, joka
-sekä Turinissa että hänen edellisellä kerralla Savoijassa ollessaan
-oli liekehtinyt joka kerran, kun siihen oli vähintäkään syytä,
-muistuttaa palvelijaa "Figaron häissä". Hän oli kerubini-luonne, ja
-hänen nerokas notkea vartalonsa ja haaveksivat silmänsä soveltuivat
-siihen. Kun vanhemmatkin naiset näyttivät mieltyvän nuorukaiseen,
-alkoi mamania arveluttaa, ja ettei Jean Jacques joutuisi huonoihin
-käsiin, teki hän hänet rakastajakseen. -- Tämä on lukijalle kenties
-tuskallisin kohta Rousseaun Tunnustuksissa. Ymmärtää, kun hän
-sanoo: "Minä olin mieleltäni kuin veririkoksen tekijä". Joutuessaan
-rakkauden suhteeseen äidillisen ystävänsä kanssa tunsi hän kahden
-tunteen törmäävän yhteen, jotka kukin itsekseen ovat syvimpiä ja
-pyhimpiä, mutta loukkaantuvat, jos kohdistuvat samaan olentoon.
-Lukija tuntee sen kumminkin voimakkaammin kuin Rousseau itse; hänelle
-koko se aika, joka nyt alkoi, kuvastui runollisessa valossa, joka
-antaa hänen kertomuksilleenkin lämpöä ja loistoa. Tämäkin oli niitä
-omituisia olosuhteita, joihin Rousseaun piti joutua harhailevalla
-matkallaan sivistyksestä luontoon. Hän huomasi, että saattaa
-tulla "sivistyksen" asettamien rajojen ulkopuolelle, sen vuoksi
-tulematta "todelliseen luontoon". -- Siihen tuli lisäksi vielä, että
-Rousseau tiesi jakavansa mamanin suosion toisen kanssa, -- toisen
-"onnettoman", jota tämä oli säälinyt. Hänen nimensä oli Claude Anet,
-hänkin niinkuin Rousseau Sveitsistä paennut äsken kääntynyt. Olipa
-todellakin alentavaista löytää onnea moisissa oloissa! Rousseau
-parka! Hänen onnensa päivinä emme voi tuntea myötätuntoisuutta häntä
-kohtaan näiden alentavien olosuhteiden vuoksi, ja onnettomuuden
-päivinä, jotka sitten tulivat, pääsi mieletön luulevaisuus niin
-suureen valtaan hänessä, että hän usein sysää lukijat luotaan, samoin
-kuin hän usein sysäsi ystävänsä. Aina uudestaan kuitenkin sovittaa
-suuri ja syvä halu puhtauteen ja suuruuteen, se excelsior, joka soi
-hänen sielussaan, ja joka kaikesta kurjuudesta huolimatta on soinut
-sukupolville hänen jälkeensä. --
-
-Rousseaun vanhempi kilpailija näyttää olleen käytännöllinen mies,
-joka jotenkuten piti rouvan asiat järjestyksessä. Hänen kuolemansa
-jälkeen joutuivat ne yhä nopeammin epäjärjestykseen rouvan hurjien
-keinottelujen ja yritysten kautta. Rousseau ei kyennyt järjestämään
-eikä hillitsemään. Kuitenkin oli hänellä se järkevä ajatus, että hän
-koetti saada häntä teollisuuden asemesta harrastamaan maanviljelystä.
-Rouva de Warens vuokrasi maatilan maineen, puistoineen ja
-viinitarhoineen ulkopuolelta Chamberytä, nimeltä les Charmettes.
-Kesillä tuotti Rousseaulle rajatonta nautintoa luonto ja keskustelut
-mamanin kanssa. Pian syventyi hän myöskin laajoihin tutkimuksiin.
--- On löydetty vuokrakontrahti ja se osoittaa, että muutos les
-Charmettesiin on voinut tapahtua vasta 1738. Tunnustuksissa se
-mainitaan kahta vuotta aikaisemmaksi. Idylli on niinkuin jo
-mainittiin pitentynyt hänen muistossaan.
-
-Vuodet Chambéryssä ja les Charmettesissä tulivat Rousseaun
-oppivuoksiksi. Hänen lääkärinsä, tohtori Salomon, oli inokas
-Kartesiolainen ja ohjasi hänet filosoofisiin ja muihin tieteellisiin
-opintoihin. Ensi kerran innostui hän filosofiaan ja opiskelemiseen
-yleensä lukiessaan Voltairen teosta Lettres sur les Anglais (joka
-ilmestyi Lontoossa 1732, Parisissa 1734). Sen kautta tutustui hän
-Locken ja Newtonin edustamaan uuteen englantilaiseen tutkimukseen
-ja sen taisteluun Kartesiolaista filosofiaa vastaan. Molemmat
-suunnat ovat suuresti vaikuttaneet Rousseauhon; häntä saattaa kutsua
-sekä Locken että Descartesin oppilaaksi. Mutta vaikka hän tutki
-Lockea Descartesin, Malebranchen ja Fénelonin rinnalla, vaikuttivat
-viimeksi mainitut ajattelijat häneen enimmin hänen aatteittensa
-sisällykseen ja suuntaan nähden, niinkuin myöhemmin saamme nähdä, kun
-yhtäjaksoisesti tehdään selkoa hänen filosoofisista mielipiteistään.
-Hän koetti harjoittaa ajatuksiaan kärsivällisesti seuraamaan eri
-ajattelijain esityksiä, silloinkin kun hän ei saanut niitä sopimaan
-yhteen. Nämä opinnot, joita harjoittaessa autodidaktin tarmo ja
-raittius saivat palkita puuttuvaa koulukasvatusta, ohjasivat hänet
-filosofian suureen keskusteluun, ja saivat hänet etsimään sitä
-paikkaa, josta hänkin voisi sanansa lausua. Hänen ensyklopedistinen
-harrastuksensa sai hänet filosofian ohella tutkimaan perinpohjin
-matematiikkaa, latinaa ja historiaa.
-
-Näitten opintojen tarkoitus ei ollut yksistään itsensä kehittäminen,
-vaan hän tahtoi myöskin saavuttaa kasvattajan ja kirjurin aseman
-ylhäisessä perheessä. Kirjeessä isälleen näiltä vuosilta mainitsee
-hän nämä tuumansa, mutta tunnustaa samalla, että hänen korkein
-toivomuksensa on jäädä rouva de Warensin luo. Hänen äidillinen
-ystävättärensä vaikutti suuresti hänen kehitykseensä uskonnollisen
-kriisin aikana, joka ohjasi hänet jansenististen mietteiden alalle
-ja sai hänet pelkäämään ikuista kadotusta. Vapaauskoinen maman,
-joka oli vakuutettu, että kyllä oli kiirastuli, mutta ei helvettiä,
-oli hänelle tämän kriisin aikana, hänen omien sanojensa mukaan,
-"suuremmaksi hyödyksi, kuin kaikki maailman teoloogit olisivat
-voineet olla".
-
-Sairaus sai Rousseaun matkustamaan Montpellieriin kysymään neuvoa
-kuuluisalta lääkäriltä. Matkalla sattuva rakkaudenseikkailu osoittaa,
-kuinka helposti hän saattoi unohtaa mamanin vähemmin äidillisten
-kaunottarien vuoksi -- tai pikemmin kuinka helposti hän unohti
-kaikki, kun hän taas tuli maantielle. Surua kuitenkin tuotti hänelle
-kotiin tullessaan löytää taas uusi vastakäännetty kilpailemassa
-mamanin suosiosta. Nyt ei hän sentään enää voinut taipua jakamaan
-mamanin sydäntä toisen kanssa. Hän lähti kotiopettajaksi Lyoniin.
-Tältä ajalta on säilynyt opetussuunnitelma, joka on esityö Emileen.
-Muuten teki hän sen huomion, että hän ei soveltunut kasvattajaksi. Ja
-kun hän sitäpaitse alkoi ikävöidä mamania, palasi hän takaisin hänen
-luokseen -- jo viidettä kertaa. Mutta kun hän löysi olot entisellään,
-ja kun rouva de Warensin asiat kävivät yhä huonommiksi, päätti hän
-lähteä Paxisiin onneaan koittamaan ja ansaitakseen, millä auttaa
-häntä. Hän oli keksinyt uuden nuottikirjoituksen (myöhemmän Cheven
-mallin tapaisen), johon hän perusti toivonsa. "Minä kätkin sydämmeni
-les Charmettesiin", sanoo hän (Tunnustusten seitsemännen kirjan
-alussa), "ja rakensin sinne viimeisen tuulentupani, siinä toivossa,
-että minä kerran voisin palata takaisin mamanin jalkain juureen, kun
-hän olisi jälleen löytänyt itsensä."
-
-
-3. Oleskelu Parisissa.
-
-Uusi nuottijärjestelmä esitettiin tiedeakatemialle Parisissa,
-mutta ei saavuttanut hyväksymistä. Rousseau alkoi siis Parisissa
-olonsa, jota kesti, muutamat väliajat siihen luettuna, syksystä
-1741 kevääseen 1756, pettymyksellä. Mutta nuottijärjestelmästä
-keskusteltaissa tutustui hän useihin tiedemiehiin ja kirjailijoihin,
-ja musiikki se ensi aikoina tuotti hänelle elatuksen ja teki hänen
-nimensä tunnetuksi. Arvokasten suosijain välityksellä tuli hän
-muutamia vuosia myöhemmin Venetsian lähettilään sihteeriksi. Oleskelu
-kuuluisassa tasavallassa antoi hänelle tilaisuutta historiallisiin
-opintoihin, hän tuli verranneeksi venetsialaista hallitusmuotoa
-isänmaansa hallitusmuotoon. Hän alkoi tuumia teosta valtiomuodoista.
-Hän oppi myös tuntemaan italialaista musiikkia, jota hän myöhemmin
-hyvin innokkaasti puolsi ranskalaista vastaan. Mutta se toivo, joka
-hänellä ehkä oli saada jatkaa toimiaan diplomatian palveluksessa,
-meni myttyyn, hän otti nimittäin eron, kun ei voinut taipua
-lähettilään liiallisiin vaatimuksiin ja ylpeyteen. Kohta Parisiin
-palattuaan, valmistellessaan oopperaa, teki hän tuttavuuden, joka
-vaikutti koko hänen elämäänsä. Siinä pensionaatissa, jossa hän asui,
-oli pesusta huoli pidettävä nuorella naisella, nimeltä _Therèse
-Levasseur_. Hän söi yhteisessä pöydässä ja siinä usein hänestä
-tehtiin pilkkaa. Rousseau, jota miellytti hänen vaatimattomuutensa
-ja etenkin hänen vilkkaat ja lempeät silmänsä, puolusti häntä, ja
-kohta muodostui lähempi suhde heidän välillään. Hän sanoo itse
-myöhemmin, ettei hän oikeastaan koskaan ole rakastanut Therèseä, vaan
-että hän tarvitsi ihmistä, johon hän voi liittäytyä, ja joka hänen
-puoleensa kääntyisi yhtä yksinkertaisin ja vastaanottavin sydämmin,
-kuin hän itse oli mamaniin turvautunut. Mitä väkinäisemmäksi ja
-luonnottomani maksi hän tunsi oman käytöksensä vierasten seurassa,
-sitä enemmän hän kaipasi läheistä seuraa, jossa hänen ei tarvinnut
-peljätä arvostelua, kun hän puheessaan antautui mielentilojensa
-valtaan. Se oli mahdollista ainoastaan semmoisen seurassa, joka
-ei vaatinut henkevyyttä häneltä ja joka ei ymmärtänyt moittia
-häntä ristiriitaisuudesta. Siihen nähden saattoi hän olla huoleti
-Therèse paran suhteen. Hän täytti kaikki yksinkertaisuuden
-vaatimukset. "Tämän kunnon tytön ymmärryksen yksinkertaisuus oli
-yhtä suuri kuin hänen sydämensä hyvyys." (Conf. VII). Turhaan
-koetti Rousseau kehittää hänen järkeään. Lukemaan ei hän koskaan
-kunnolleen oppinut, jota vastoin Rousseau arvelee hänen oppineen
-kutakuinkin kirjoittamaan. Hänen säilyneet kirjeensä ovat vallan
-kauheita käsialan ja oikokirjoituksen puolesta, niin että ankara ei
-Rousseau ole arvostelussaan ollut. Hyvin vaikea oli opettaa Therèseä
-tuntemaan kelloa. Sitä vastoin ei hän koskaan perehtynyt kuukausien
-järjestykseen ja laskutapojen alkeisiin. Mutta Rousseau kiittää
-hänen hyvää luonnettaan ja käytännöllisyyttään. Hän piti Rousseausta
-huolta ja jakoi hänen kanssaan hyvät ja pahat päivät. Kun he olivat
-eläneet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta, julisti Rousseau hänet
-juhlallisesti kahden ystävän läsnäollessa vaimokseen.
-
-Kun Rousseaun yhtymistä Therèseen sittenkin sanotaan onnettomuudeksi,
-niin on siihen useampia syitä. Therèse ei ollenkaan kyennyt
-harrastamaan samaa kuin Rousseau. Idyllisen yhdyselämän ensi aikoina
-Parisissa ei siitä ollut erikoista haittaa, mutta kun he myöhemmin
-asuivat yksinäisyydessä maalla, tuli hänestä pelkkä taloudenpitäjä.
-Therèsellä oli vaan ikävä heidän yhteisillä kävelymatkoillaan.
-Heillä ei ollut tarpeeksi yhteisiä käsitteitä; mikä herätti syvempiä
-tunteita ja mietteitä Rousseaussa, ei Therèselle ollut mistään
-arvosta. Hengen yksinkertaisuus oli liian suuri, jotta tämä suhde
-olisi Rousseauta täysin tyydyttänyt, ja hänen ikävöivä sydämmensä
-sai hänet hakemaan toista, joka saattaisi antaa, mitä puuttui. Tähän
-tuli lisäksi, että Therèse hyväntahtoisuudessaan antoi äitinsä
-ja perheensä johtaa itseään, jotka koettivat hyötyä suhteestaan
-Rousseauhon niin paljon kuin mahdollista. Se rasitti Rousseauta sekä
-henkisesti että aineellisesti. Ja vihdoin tuli hän, kun he saivat
-lapsia, joita hän ei luullut voivansa kasvattaa, tehneeksi sen teon,
-joka on enimmän rasittanut hänen omaatuntoaan ja hänen muistoaan
-jälkimaailma silmissä. Tähän viime kohtaan aiomme heti palata.
-
-Se ei kuitenkaan oikeuta pitämään Therèseä Rousseaun huonona henkenä.
-Siten pantaisiin tyttö paran hartioille liian suuri edesvastaus.
-Häntä on syytetty kaikenmoisesta pahuudesta: lastenhylkäämisen
-alkuunpanijaksi, vieläpä on sanottu hänen saaneen lapset toisen
-rakastajan kanssa ja luulotelleen Rousseaulle, että ne olivat hänen,
--- hänen synnyttäneen riitaa Rousseaun ja hänen ystäväinsä välillä,
--- juonillaan ylläpitäneen Rousseaun epäluuloisuutta ja siten olleen
-syynä ainaiseen vaeltamiseen pitkien aikojen kuluessa, -- eläneen
-siveettömästi Rousseaun kuoleman jälkeen. Mutta nämä syytökset
-ovat nähtävästi perättömiä. Rousseau itse kutsuu häntä "ainoaksi
-todelliseksi lohdutukseksi, jota taivas on sallinut hänen kokea
-kurjuudessaan", ja hänen viime vuosiensa ystävät vakuuttavat niin
-todella olleen. Hyvin hän oli ansainnut sen eläkkeen ja presidentin
-syleilyn, jotka kansalliskonventti 14 p. Huhtik. 1794 äänesti hänelle.
-
-Vielä kerran avautui Rousseaulle mahdollisuus turvalliseen asemaan.
-Hän oli tullut ylhäisen raha-asiain virkamiehen, Franceuilin
-sihteeriksi, joka suosija hänet myöhemmin teki johtamansa
-ylöskantoviraston rahastonhoitajaksi. Mutta sitten tuli se tapahtuma,
-jota jo olemme kuvanneet: herätyksen hetki, jolloin uusi kysymys
-ikäänkuin yhdellä iskulla tuli hänen eteensä. Kun hänen teoksensa
-_Discours sur les Sciences et les arts_ (Mietteitä tieteen ja taiteen
-suhteen) oli ilmestynyt (1750) ja oli herättänyt huomiota, tunsi
-hän voivansa vaikuttaa ihmisiin ja olevansa velvollinen asettamaan
-elämänsä sopusointuun uusien aatteidensa kanssa. Virkamiehenä ei hän
-mielestään sitä voinut tehdä. Hän päätti rajoittaa tarpeitaan, luopui
-tuottavasta virastaan, hienoista liinavaatteistaan ja kaikesta,
-mitä hän piti ylellisyytenä. Kun hän ei voinut toivoa elävänsä
-kirjallisesta työstään, hankki hän siitä pitäen säännöllisiä tuloja
-nuottienkirjoituksella. Häneltä ei puuttunut työnantajia, koska
-ihmiset mielellään käyttivät tilaisuutta saadakseen nähdä kuuluisaa,
-omituista miestä.
-
-Rousseaun suhteen emme koskaan saa hämmästyä. Hänen seuraava
-teoksensa oli ooppera. Oleskellessaan maalla Parisin ulkopuolella
-oli hän sepittänyt oopperan _Le Devin du Village_, jonka teksti ja
-suureksi osaksi myös musiikki on hänen työtään. Se on paimentyyliin,
-mutta siinä on todellista luonnonrunoutta, ja se on siinä suhteessa
-Rousseaulle kuvaava. Musikaaliselta kannalta ylistetään sen lämmintä
-tunnetta, raittiutta ja sopusointua sanojen ja säveleen välillä. Itse
-arvelee Rousseau siinä olevan useita niistä ominaisuuksista, jotka
-myöhemmin esiintyvät kehittyneemmässä muodossa romaanissa La Nouvelle
-Héloïse. Ooppera menestyi hyvin. Haettiinpa Jean Jacques oikein
-kuninkaallisissa vaunuissa Fontaineblauhon, jossa Le Devin esitettiin
-kuninkaalle, madame de Pompadourille ja koko hoville. Seuraavaksi
-päiväksi oli Rousseau kutsuttu kuninkaan puheille ja arveltiin hänen
-saavan eläkkeen. Ludvig XV oli hyvin mieltynyt kappaleeseen ja
-lauloi alituisesti siitä kuplettia -- "enimmin väärällä äänellä koko
-kuningaskunnassa". Mutta Rousseau vetäytyi pois ja matkusti äkkiä
-takaisin Parisiin. -- Joku aika sen jälkeen otti hän hyvin kiivaasti
-osaa väittelyyn ranskalaisesta ja itaalialaisesta musiikista, pitäen
-jälkimmäisen puolta.
-
-Dijonin yliopiston asettama uusi tehtävä -- ihmisten erilaisuuksien
-syistä -- vei Rousseaun takaisin hänen pääkysymykseensä. Se kirjoitus
-(_Discours sur l'origine et les fondemens de l'inégalité parmi les
-hommes 1755_). jolla hän -- tällä kertaa palkintoa saamatta --
-vastasi määrättyyn tehtävään, on radikaalisin ja pessimistisin hänen
-kirjoituksistaan. Siinä hän puolustaa luonnontilaa -- kuitenkaan
-varmasti käsittämättä sitä historialliseksi tilaksi. Kaikkeen
-kärsimykseen ja kaikkiin epäkohtiin, jotka ihmisiä kiusaavat, ovat
-he itse syypäät, he ovat hyljänneet sen tilan, jossa vaisto varmasti
-ohjasi heitä, jossa tarpeet olivat harvoja, ja jossa työnjako
-ei vielä ollut tuonut erilaisuutta ja orjuutta mukanaan. Hän ei
-kuitenkaan vaadi, niinkuin hänen arvostelijansa pilkaten sanovat,
-että tulee hävittää yhteiskunta ja omaisuus ja palata takaisin
-metsiin ja elää karhujen kanssa. Hän asettaa kaksi mahdollisuutta:
-jos kellä on tarpeeksi tekemistä sielunsa rauhasta huolta pitäessä,
-hän palatkoon takaisin yksinäisyyteen luonnonhelmaan; jos taas kellä
-on kykyä suoranaiseen toimintaan, hän jääköön yhteiskunnalliseen
-elämään ja koettakoon vähentää pahaa siitä. -- Yhtäjaksoisesti
-esittäessämme Rousseaun filosofiaa aiomme palata tähän merkilliseen
-teokseen.
-
-Ennenkuin se ilmestyi teki Rousseau Therèsensä kanssa matkan
-synnyinkaupunkiinsa (1754). Hänen arvossa pidetty kirjallinen
-nimensä tuotti hänelle hyvän vastaanoton, ja hän iloitsi suuresti
-saadessaan taas olla kotikaupungissaan. Sitä hän vaan suri, että
-hän kääntyessään katolinoppiin oli kadottanut kansalaisoikeutensa;
-saadakseen sen takaisin kääntyi hän jälleen protestanttiseen oppiin.
-Ei ole mitenkään ihmeellistä, että hän peruutti sen teon, johon
-hän oli ahtanut viekoitella itsensä karkulaisena ja nälistyneenä
-oppipoikana. Vaikka hän jonkun aikaa oli innokkaasti ottanut osaa
-katolilaiseen jumalanpalvelukseen, eivät erityiset uskonkappaleet ja
-kirkonmenot koskaan olleet mitään erikoista hänelle merkinneet. Rouva
-de Warensin kautta -- niinkuin Eugen Ritter on osoittanut -- hän
-kallistui pietistiseen mystisyyteen, joka oli taipuvainen pitämään
-ulkonaista sivuasiana. Muutamia vuosia ennen takaisinkääntymistään
-kirjoitti hän (1751) kirjeen [6] eräälle ystävälleen, joka oli
-katolilainen pappi, sanoen siinä, että kaikista surullisista
-siteistä, jotka sitovat ihmisen johonkin esivaltaan, on tämä
-siedettävin, koska se antaa tilaisuutta tekemään niin paljon hyvää.
-Kirje päättyy seuraavasti: "Minä taivun siihen, että te opetatte
-ihmisille kaikki katkismuksen mahdottomuudet, kunhan te vaan samalla
-opetatte heitä uskomaan jumalaan ja rakastamaan hyveitä. Tehkäät
-heistä kristityltä, jos niin pitää olla, mutta älkää unohtako
-välttämätöntä velvollisuutta, että teidän tulee tehdä heistä hyviä
-ihmisiä!" Tämä ei todista erikoisesti oikeauskoista mielialaa.
-Tunnustuksissaan (VIII) lausuu hän jälleenkääntymisestään seuraa
-vaan tapaan: "Minä ajattelin, että evankeeliumi oli sama kaikille
-kristityille, että perusopeissa saatettiin tulla erimielisyyteen
-ainoastaan, kun koetettiin selittää, mitä ei voitu ymmärtää, ja
-että sen vuoksi hallitsijan oli kussakin maassa määrättävä sekä
-jumalanpalveluksen muoto että käsittämättömät uskonkappaleet...
-Seurustelu ensyklopedistain kanssa ei ollut saanut minun uskoani
-horjumaan, vaan päin vastoin vahvistanut sitä, mihin lisäksi oli
-vaikuttanut minun luontainen vastenmielisyyteni kaikkia väittelyitä
-ja puolueita kohtaan. Tutkimalla ihmistä ja maailmaa olin tullut
-huomaamaan, että luonnossa on tarkoitusperiä, ja olin oppinut
-uskomaan sitä hallitsevaan järkeen. Lukemalla raamattua, etenkin
-evankeeliumia, jota minä olin useamman vuoden kuluessa harjoittanut,
-olin minä alkanut halveksia niitä pikkumaisia ja turhanpäiväisiä
-selityksiä, joita käyttivät Jeesuksen Kristuksen sanoista semmoiset,
-jotka kaikkein vähimmin kykenivät häntä ymmärtämään. Filosofia
-oli pääasiallisesti liittänyt minut siihen, mikä uskonnossa oli
-oleellista, mutta vapauttanut pikkumaisesta muodollisuudesta, jolla
-ihmiset olivat sen jumittaneet. Ja arvellessani, että järkevä ihminen
-ei kahdella tavalla saata olla, kristitty, arvelin minä, että kaikki
-muoto ja järjestys kussakin maassa oli lain kautta määrättävä. Tästä
-niin järkevästä, rauhallisesta ja sosiaalisesta periaatteesta,
-jonka vuoksi minua on niin kauheasti vainottu, seurasi, että kun
-minä tahdoin olla kansalainen omassa isänmaassani, täytyi minun
-kääntyä protestantiksi ja palata takaisin isänmaassani vallitsevaan
-uskontoon."
-
-Kääntyminen tehtiin hänelle helpoksi, ja siitä pitäen saattoi
-Rousseau useamman vuoden kuluessa kutsua itseään Geneven
-kansalaiseksi Hän oli, synnyinkaupungissaan oleskellessaan, hyvin
-kiintynyt sen sisäisiin politillisiin oloihin, joita hän siihen
-saakka ei ollut täysin käsittänyt. Monet niistä, joiden kanssa
-hän siellä seurusteli, kuuluivat vastustuspuolueeseen ja olivat
-uutterasti! tutkineet kaupungin asetusten historiaa. Nämä seikat
-vaikuttivat suuresti Rousseaun myöhempään politilliseen filosofiaan.
-Tähän aikaan alkoi hän uudestaan miettiä aatetta, jota hän jo
-Venetsiassa oli tuuminut, valtiomuotoja käsittelevää teosta, josta
-myöhemmin muodostui Contrat social.[7] Tässä kuuluisassa teoksessa on
-Rousseaulla erityisesti hänen synnyinkaupunkinsa mielessä.
-
-Myös toiseen hänen myöhemmistä kuuluisista teoksistaan syntyi alku
-tällä matkalla. Yhdessä Therèsen ja muutamien ystävien kanssa teki
-hän venematkan pitkin Genevenjärveä käyden uudestaan Vevayssa ja
-Clarensissa, johon La Nouvelle Héloïse sitten sijoitettiin. --
-Rousseau näki Geneven matkalla viimeisen kerran rouva de Warensia ja
-auttoi häntä pienistä varoistaan.
-
-Rousseau oli niin tyytyväinen Geneven matkaansa, että kun hän palasi
-takaisin Parisiin oli hänellä aikomus järjestää asiansa niin, että
-hän ensi keväästä olisi voinut asettua synnyinkaupunkiinsa. Hän oli
-jo kauvan sitten kyllästynyt suuren kaupungin elämään. Siitä tuumasta
-ei kuitenkaan tullut mitään. Kun Discours sur l'inégalité ilmestyi,
-herätti se suurta suuttumusta Geneven viranomaisissa, vaikka -- tai
-kenties jumi senvuoksi -- se oli omistettu Geneven tasavallalle.
-Siihen tuli lisäksi, että Voltaire oli asettunut asumaan aivan
-lähelle Geneveä ja oli vilkkaassa yhteydessä kaupungin johtavien ja
-etevien perheiden kanssa. Rousseau arveli, että Voltaire jo pelkällä
-läsnäolollaan vaikuttaisi siihen suuntaan, johon kehityksen juuri
-ei pitäisi mennä. Voltaire tahtoi tehdä Genevestä pienen Parisin,
-jota vastoin Rousseau tahtoi säilyttää synnyinkaupunkinsa vapaana
-vieraasta liikanaisesta sivistyksestä ja pysyttää sen antiikkisessa
-yksinkertaisuudessaan.
-
-Hän tuli sittenkin jättäneeksi Parisin. Hänen suosijattarensa
-rouva d'Epinay tarjosi hänelle asunnoksi puistohuoneensa, nimeltä
-l'Ermitage, joka oli lähellä hänen maatilaansa Parisin reunassa,
-likellä suuria metsiä Montmorencyssä. Kauvan oli hän suuresti
-halunnut päästä maalle asumaan. Sanoopa hän Tunnustuksissaan, että
-hänen pyrinnöillään päästä eteenpäin maailmassa oli ollut päämaalina
-toteuttaa tämä toivomus. Kun hän aikaisin keväällä 1756 muutti
-l'Ermitageen, huudahti hän: Vihdoinkin olen minä siis saavuttanut
-kaikki, mitä olen toivonut. Hänen ystävänsä ensyklopedistat tekivät
-hänestä pilkkaa ja väittivät, ettei hän kauvan viihtyisi maalla.
-Itse arveli hän nyt tulleensa oikeaan ilmastoonsa, ja hän eli ensi
-aikansa maalaiskiihkossa, samoillen metsät ristiin rastiin, tutkien
-kaikkia teitä ja polkuja. Kun hän oli rauhoittunut, ryhtyi hän taas
-kirjalliseen toimeensa, ja se aikakausi, joka nyt alkoi (1756-1762),
-tuli hänen elämänsä hedelmällisimmäksi, jolloin hänen suuret
-teoksensa valmistuivat. Mutta siitä tuli myös hänelle murrosaika.
-Menneiltä ajoilta toi hän muistoja, jotka alkoivat yhä enemmän painaa
-häntä.
-
-Niinkuin jo mainittiin, ei Rousseau pitänyt itseään kykenevänä
-elämään yhteiskunnallista elämää, kestämään sen siteitä ja täyttämään
-sen velvollisuuksia. Hän olikin aina koettanut elää romantillisen
-mustalaisen tavoin. Mutta nythän mustalainen oli sitonut naisen
-itseensä, ja saanut lapsia hänen kanssaan. Hän oli sittenkin joutunut
-yhteiskunnallisiin suhteisiin. Tämän ristiriidan ratkaisi hän
-lähettämällä lapsensa (viisi luvultaan), heti niitten synnyttyä,
-löytölasten huoneeseen. Ensi kerran teki hän sen, sen enempää
-miettimättä; hän noudatti periaatteita, jotka näistä asioista olivat
-vallalla hänen silloisissa seurustelupiireissään. Myöhemmin koetti
-hän perustaa ja puolustaa menettelyään. Hän oli köyhä ja kivulloinen
-eikä voinut ylläpitää lapsiaan, ei hän myöskään tahtonut luovuttaa
-niitä Therèsen perheelle eikä ylhäisille suosijoilleen. Hän arveli
-silloin olevansa oikeutettu katsomaan itseään Platon valtion
-jäseneksi ja jättämään yhteiskunnalle ylläpidon ja kasvatuksen, ja
-hän lohdutti itseään, että lapsille tulisi siten parempi olla, kuin
-jos hän itse kasvattaisi heitä: heistä oli tuleva käsityöläisiä
-ja maanviljelijöitä eikä maankiertäjiä. -- Häneltä jäi kuitenkin
-huomaamatta se tosiasia, että kuolevaisuus löytölasten joukossa oli
-hyvin suuri, ja että niistä joutui melkoinen osa pahantekijöiksi ja
-kevytmielisiksi.
-
-Hän katuikin syvästi tekoaan. Émilen alussa kirjoittaa hän: "Joka ei
-voi täyttää isän velvollisuuksia, ei ole oikeutettu isäksi tulemaan.
-Ei köyhyys, työ, eikä ihmispelko voi vapauttaa häntä ylläpitämästä
-lapsiaan ja itse niitä kasvattamasta. Hyvät lukijat, uskokaa minua:
-minä ennustan jokaiselle, joka raatsii laiminlyödä niin pyhiä
-velvollisuuksia, että hän on kauvan vuodattava katkeria kyyneleitä
-syntinsä vuoksi, ja että hän ei koskaan ole löytävä rauhaa."
-Näitä sanoja piti hän riittävän selvänä tunnustuksena, mutta kun
-Voltaire muutamia vuosia myöhemmin veti asian esille nimettömässä
-häväistyskirjoituksessaan, piti Rousseau tarpeellisena laveasti
-puhua asiasta Tunnustuksissaan. Kirjeessä vuodelta 1770 (Lettre à
-M:me B. 17. Tammik. 1770) palaa hän siihen: "Surkutelkaa niitä,
-joilta roudan kova kohtalo ryöstää tämän onnen (saada kasvattaa
-lapsia) -- surkutelkaa heitä, jos he ainoastaan ovat onnettomia,
-mutta surkutelkaa vielä enemmän jos syyllisiä... Minä tahdon ennen
-sovittaa rikokseni kuin puolustaa heitä. Kun minun järkeni sanoo,
-että minä olen tehnyt, mitä minun asemassani tuli tehdä, niin minä en
-usko sitä, mutta uskon sydäntäni, joka huokaa ja väittää vastaan."
-
-Tämmöiset teot ne tekivät Rousseaun arvoitukseksi itselleen ja
-muille. Miksi, kysyy hän Tunnustuksissaan, piti niin suuren
-innostuksen hyvään, niin lämpimän sydämmen ja niin herkän mielen olla
-pahaan yhtyneinä? Hän löytää luonteessaan vastakkaisia aineksia,
-ei voi täysin tuntea itseään missään niistä. Siitä hän vain pitää
-kiinni, että kärsimystä hän ei ole tahtonut tuottaa; jos hän on
-tehnyt väärin, on hän sen tehnyt väärinkäsityksestä. -- Merkillistä
-on nähdä, kuinka hänen luonnontunteensa, joka suureksi osaksi oli
-itsenäisyys- ja vapaustunnetta, tässä saattaa hänet ristiriitaan
-seikan kanssa, joka luonnossa on kaikkein luonnollisinta. Hän
-saattoi tässä syyttää itseään samasta, kuin hän syytti "sivistystä":
-että se kukisti ja kumosi luonnollisia vaistoja. Hän tahtoi elää
-mustalaisen tavoin, mutta mustalaiset kuljettelevat kuitenkin
-lapsiaan mukanaan. Tästä luonnollisuudesta kieltäytyi Rousseau ja
-mietti puolustuksekseen kaikenlaisia viisasteluja, jotka hänen omat
-tunteensa pian mitättömiksi tuomitsivat. Löytölastenlaitokset ovat
-kuitenkin kulttuurilaitoksia; luonnontilassa ei ollut semmoisia.
--- Selvää on siis, että tämä muisto tuotti Rousseaulle tuskaa; se
-osoittaa ristiriitaisuutta hänen haluissaan. Ja hänen sisälliseen
-levottomuuteensa tuli pian jyrkkä rikkautuminen kaikkien ajan
-pyrintöjen kanssa, ensiksi niitten, joihin hän itse lähinnä oli
-liittäytynyt.
-
-
-4. Rikkautuminen ensyklopedistain kanssa.
-
-Rousseaun viisitoistavuotinen oleskelu Parisissa ei ollut tuottanut
-hänelle sitä onnea, jota hän oli halunnut, mutta se oli valmistanut
-hänet kirjailijaksi etenkin sen kiirastulen kautta, joksi yhdyselämä
-ensyklopedistain kanssa muodostui hänelle. Yhteisten musikaalisten
-harrastusten kautta oli hän tullut ystäväksi Grimmin, Diderotin
-ja Holbachin kanssa. Hän tuli osalliseksi suuren ensyklopedian
-valmistukseen; siihen hän kirjoitti musikaalisista aineista ja sitä
-paitse kirjoituksen, jolla on otsakkeena _Politillinen ekonomia_,
-mutta joka on pikemmin oikeusfilosoofista kuin kansantaloudellista
-luonnetta; se on edelläkävijä Contrat socialille.
-
-Mitä ensyklopedistoihin ylimalkaan tulee, viittaan minä viidenteen
-kirjaan teostani "Uudemman filosofian historia." Aivan yleisesti
-voidaan sanoa heidän perustuvan Locken filosofiaan ja uudempaan
-luonnontieteeseen arvostellessaan yleistä maailmankatsomusta ja
-vallalla olevia laitoksia. Lockelta saatiin etenkin se periaate,
-että kaikki mietteet johtuvat huomiosta; kaikkien dogmaattisten
-mielipiteiden suhteen tahdottiin tietää, mistä varmasta huomiosta
-ne johtuivat. Lockelta saatiin myös ajatus, että yhteiskunta
-perustuu molemminpuoliseen sopimukseen yksityisen onnen ja
-vapauden turvaamiseksi; kaikki laitokset, joiden vaikutus oli
-ristiriidassa tämän aatteen kanssa, hylättiin vallanhimon ja petoksen
-tuloksina. Uudelta luonnontieteeltä saatiin oppi liikkeen ja aineen
-pysyväisyydestä sekä aate, että fyysillinen maailma oli käsitettävä
-suureksi koneistoksi. Hulluutena ja petoksena hyljättiin kaikki
-mielipiteet, joita ei voitu tai ei näyttänyt voitavan yhdistää
-kaikkiin näihin oppeihin. Voltaire oli alkanut taistelun teoksellaan
-Lettres sur les Anglais ja esityksellään Newtonin fysiikasta.
-Myöhemmin olivat Diderot, La Mettrie ja Holbach voimakkaasti
-koettaneet tehdä johtopäätöksiä uudesta luonnontieteellisestä
-maailmankatsomuksesta negatiiviseen ja positiiviseen suuntaan. Näistä
-miehistä on _Diderot_ nerokkain ja etevin ajattelija; häneen Rousseau
-myös lähemmin oli liittynyt. Rousseau rakasti häntä intohimoisesti,
-ja rikkautuminen hänen kanssaan suretti häntä suuresti. Diderot oli
-intoilija samoinkuin Rousseaukin, mutta hänen innostuksensa pääsi
-ilmoille osaksi toisia teitä, eikä hänen huomionsa ollut syventynyt
-samaan suureen kysymykseen kuin Rousseaun. Hän oli etsivä henki, hän
-ei tyytynyt olemuksen arvoituksen kansantajuisempaan selvitykseen,
-jota Voltaire ja Holbach kumpikin tahollaan edustivat, ja sen vuoksi
-hänellä onkin suurempi merkitys ajatuksen historiassa, mikä ei
-yksin riipu hänen asemastaan ajan taisteluissa. Ne aatteet, joita
-hän kehitteli, ja jotka tulivat tunnetuiksi osaksi vasta kauvan
-hänen kuoltuaan, viittaavat taaksepäin Spinozaan ja Leibnitziin ja
-eteenpäin Goetheen, Schellingiin ja nykyaikaiseen kehitysoppiin.
-Näitä puolia hänen mietinnöstään on Rousseau tuskin käsittänyt, sitä
-enemmän hän ihaili hänen valpasta persoonallisuuttaan. Vastakohta
-Rousseaun ja ensyklopedistain välillä käy kenties selvimmin näkyviin,
-jos ottaa huomioon, että Diderotkin (teoksessa: Supplément au
-voyage de Bougainville) ja Voltaire (teoksissa: L'ingénu, Candide,
-Entretien d'un sauvage et d'un bachélier, Historie d'un bon Bramin
-y.m.) kuvaavat hyvin jyrkällä tavalla vastakohtaa luonnon ja
-sivistyksen välillä. Mutta he käyttävät tätä vastakohtaa etusijassa
-ivatakseen. Mikä heille oli häjyä leikkiä, korkeintaan väittelykeino,
-se oli Jean Jacquesille täysintä totta ja oli täyttänyt koko
-hänen olentonsa; se oli hänen omituisen elämänjuoksunsa tulos ja
-se määräsi hänen elämänsä myöhemmät vaiheet. Diderotin sanotaan
-vaikuttaneen muotoon Rousseaun tieteitä, taiteita ja epäsuhteisuutta
-käsittelevissä teoksissa, ja onkin se mahdollista, sillä he tekivät
-työtä yhdessä, niin kauvan kuin oli kysymys aseiden käyttämisestä,
-mutta ei sitten enää, kun oli tehtävä johtopäätöksiä taistelun
-tuloksista. Siinä jäi Rousseau yksin -- aivan varmaan siksi,
-että hän näki syvemmälle ja kauvemmaksi, kuin hänen aikaisemmat
-asetoverinsa. -- _Holbach_, saksalainen parooni, joka oli
-ranskalaiseksi sulautunut, kokosi taloonsa ajan vastustavat ainekset
-Hänen salonkinsa oli "ensyklopedian kehto." Hän oli hyväsydämminen
-hiukan epäitsenäinen luonne: paraimmat osat kirjoituksiinsa
-sanotaan hänen Diderotilta saaneen. Hän eroaa Diderotista raskaan,
-kaavamaisen naturalisminsa puolesta, johon hän koetti käännyttää
-koko maailmaa. Etenkin yksityisessä piirissään (joka on meille tuttu
-Diderotin mestarillisen kuvauksen kautta kirjeissä neiti Volandille)
-pilkkasi ja ivasi hän rajattomasti vanhoja uskonnollisia käsitteitä.
-Yleensä saattoi hän hyväntahtoisuudessaan jatkaa leikin laskua
-yksityisten kanssa hyvinkin pitkälle. Laskettiin etenkin leikkiä
-Jean Jacquesista, joka ei ollut tarpeeksi maltillinen eikä kyennyt
-ylläpitämään loistavaa salonkikeskustelua; Holbach tiesi, että Jean
-Jacques saattoi sanoa erinomaisia sanoja, kun hän suuttui, ja sen
-vuoksi hän ivaili häntä saadakseen hänet syttymään ja leimahtamaan.
--- Kolmiapilaan kolmas lehti oli _Melchior Grimm_, hänkin
-synnyltään saksalainen. Hän eli Parisissa useiden ulkomaalaisten
-hovien kirjallisena kirjeenvaihtajana, jotka tahtoivat läheisesti
-seurata ranskalaista kirjallisuutta. Hän on ensimmäisiä, jotka
-siitä, että Shakespearea uudestaan ruvettiin lukemaan, aavistivat
-käännekohdan koittavan kirjallisuushistoriassa. St. Beuve on
-hauskasti kuvannut Grimmiä teoksessaan Causeries du lundi VII, joka
-muodostaa tarpeellisen vastapainon sille liiallisen epäluuloisuuden
-suuntaamalle kuvaukselle, jonka Rousseau on antanut hänestä
-Tunnustuksissaan. St. Beuven mukaan on Grimmiä pidettävä Lessingin
-ja Herderin edeltäjänä ja apumiehenä. Hän oli teräväjärkinen
-ja epäileväinen, suuresta kirjallisesta kyvystään huolimatta
-järki-ihminen, ja siinä suhteessa ei hän ollut vastakkainen yksistään
-Rousseaulle vaan myös Diderotille. Vielä vähemmän kuin muut piirin
-jäsenet hän laisinkaan käsitti Rousseauta eikä hän, kun oikkujen tai
-edun vuoksi niin sattui, arkaillut loukatessaan ja masentuessaan
-tunnokasta Rousseauta, joka niin huonosti osasi puolustautua. --
-Voltairen kanssa ei Rousseau koskaan tullut välittömään yhteyteen, ja
-rikkautuminen hänen kanssaan tuli sen vuoksi toisenluontoiseksi, ja
-sillä olikin erikoinen syynsä.
-
-Ei ole syytä epäillä, ja Rousseau on sen itsekin myöntänyt, että
-Rousseau on oppinut paljon ensyklopedistalais-ystäviltään. Hänen
-ajatuskykynsä hioutui, hänen näköpiirinsä laajeni, hänen kirjallinen
-aistinsa heräsi. Dusaulx on (teoksessaan De mes Rapports avec Jean
-Jacques Rousseau. Paris 1798), kertomuksen mukaan, joka polveutuu
-Holbachilta ja muilta Rousseaun aikaisemmilta ystäviltä, kuvannut
-Jean Jacquesin ensimäistä esiintymistä ensyklopedistain piirissä.
-"Täällä hän oppi, mikä näkyy useista hänen teoksistaan, taitavasti
-väittelemään asian puolesta ja vastaan. Kun hänellä oli jokin
-aine käsiteltävänä, tai kenties jo oli muodostanut siitä varman
-mielipiteen, esitti hän sen niille, joita hän piti opettajinaan,
-saadakseen peltonsa hedelmälliseksi, silläkin uhalla, että hänen
-ehkä olisi pakko muuttaa mieltä. Nämä miehet, joista useimmat olivat
-hyvin harjaantuneita niissä seikoissa, väittelivät ja keskustelivat
-esitetyistä kysymyksistä keskenään. Sen kautta hän ollen jo
-luonnostaan kaunopuheinen tuli niin peljättäväksi taistelussa, ettei
-kohta kukaan kyennyt vastustamaan häntä, silloinkin kun hän puolusti
-mahdottomia paradoksia... Parooni Holbachin uusi ystävä, joka oli
-arka ja kömpelö käytökseltään, ja samalla viehättävän tuntehikas ja
-suuresti rakasti somuutta, mikä muodosti omituisen vastakohdan hänen
-yksinkertaiselle puvulleen, miellytti kaikkia. Vaativaisimmallakaan
-ei voinut olla mitään muistuttamista hänen mielentilassaan tai
-käytöksessään. Ainoastaan siitä 'hienot ihmiset' moittivat häntä,
-että hän oli aran kohtelias, joka heistä tuntui vähän maalaiselta;
-siinä suhteessa on hän parantunut, mutta ainoastaan heittäytyäkseen
-päinvastaiseen liiallisuuteen. Siihen aikaan ei Rousseau suinkaan
-ollut ihmisvihaaja, vaan altis, täysin luottavainen ja avonainen.
-Hän luotti muihin, vaikka ei itseensä; hän pysyttäytyi syrjässä,
-ei kilpaillut kenenkään kanssa ja kysyi mieluummin kuin antoi
-varmoja vastauksia... Semmoinen oli, sen mukaan kuin minulle on
-kerrottu, Jean Jacques siihen aikaan, kun hän ensiksi alkoi liikkua
-pääkaupungin seuroissa." -- Tästä kuvauksesta nähdään, kuinka
-suojelevalla tavalla Rousseau otettiin vastaan holbachilaiseen
-seurapiiriin. Kun hän yhtäkkiä toi esille uudet ajatuksensa, ei niitä
-otettu täydeksi todeksi, ja kun hänen itsetuntonsa suureni herätyksen
-jälkeen, arveltiin kirjallisen menestyksen -- jota hänen ystävänsä
-olivat taipuvaiset lukemaan omaksi ansiokseen -- nousseen hänelle
-päähän. Äkkiä huomattiin hänen, niinkuin Dusaulx sanoo, muuttuneen
-valkeasta mustaksi! --
-
-Ennenkuin syvemmälti ryhdymme tarkastamaan sisäistä, varsinaista
-ristiriitaisuutta Rousseaun ja ensyklopedistain välillä, mainittakoon
-parilla sanalla ulkonainen syy hänen ja hänen entisten ystäväinsä
-välin rikkautumiseen. Siitä näemme, minkälaisiin suhteisiin Jean
-Jacques uudestaan oli sekaantunut, ja kuinka vähän hän oli onnistunut
-pääsemään edelle sitä yhteiskunnallista piiriä, johon hän tunsi niin
-huonosti soveltuvansa.
-
-Rousseaun hyväntekijälle rouva d'Épinayllä, joka oli lahjoittanut
-hänelle idyllisen asunnon lähellä maapaikkaansa, oli Grimm
-rakastajana. Suhde Grimmin ja Rousseaun välillä oli vähitellen
-kylmentynyt. Grimm piti entistä ystäväänsä hulluna. Hän ei
-ymmärtänyt hänen luonnettaan, ja kylmästi ja masentavasti hän
-moitti Jean Jacquesille hänen teoksensa todellisia ja näennäisiä
-ristiriitaisuuksia, joihin tämä oli takertunut ajatuskykynsä
-hitaisuuden vuoksi sekä kiihkoisan innostuksensa kautta. Ja vaikka
-ei Grimm liekään suorastaan ollut mustasukkainen häntä kohtaan,
-niin hän kai arveli, että rouva d'Épinay, jolla paitse miestään jo
-oli rakastaja, ei enää tarvinnut ystävää. Hän koetti sen vuoksi
-työntää Rousseaun syrjään hänen suosijattarensa läheisyydestä. Kylmän
-kopeasti ja pilkallisesti kohteli hän sen vuoksi pitemmän aikaa
-Rousseauta ja sai hänet pikastumaan yhä uudestaan. Sattui sitten
-niin, että rouva d'Épinayn piti matkustaa Geneveen neuvottelemaan
-kuuluisan lääkärin kanssa. Ehdotettiin Rousseaulle, että hän seuraisi
-häntä sinne, ja Grimm ja Diderot vaativat häntä tekemään, mitä he
-pitivät hänen yksinkertaisena velvollisuutenaan hyväntekijäänsä
-kohtaan. Rousseau oli sairaloinen, eikä hänellä ollut varoja
-matkavarustuksiin, ei hän myöskään ollut halukas esiintymään
-synnyinkaupungissaan ylivuokraajan rouvan seurassa. Sitä paitse
-hän epäili (jota ei ole kumottu eikä näytetty toteen), että matkan
-varsinaisena tarkoituksena oli peittää rouva d'Épinayn ja Grimmin
-suhteen seurauksia, ja häntä harmitti se osa, jota hänen ystävänsä
-tahtoivat antaa hänen näytellä, sekä että he niin ylimielisesti
-tahtoivat opettaa häntä täyttämään velvollisuuksiansa. Lisäksi tuli
-vielä seikka, joka oli kaikista enimmin kuvaava ja vaikuttava.
-
-Kuljeskellessaan metsissä lähellä l'Ermitagea oli Rousseau, sitä
-myöten kun Therèse kieltäytyi seuraamasta, yhä enemmän syventynyt
-erootillis-idyllisiin kuvitteluihin ja muistoihin. Samoinkuin
-nuoruudessaan ihaili hän ihanteellisia olentoja, ja kuvitteli
-itselleen maailman, jossa rakkaus ja ystävyys vallitsisivat
-viekkaudetta ja tyranniudetta. Niistä kuvista, jotka siten hänen
-mieleensä syntyivät, myöhemmin muodostui romaani La Nouvelle
-Heloïse. Hänen eläessään näissä unelmissa tuli hänen luokseen
-käymään läheisyydessä asuva aatelisnainen, rouva d'Houdetot, rouva
-d'Épinayn käly. Rousseau rakastui kohta hurjasti häneen; niinkuin
-hän luuli, ensi kertaa todellisesti. Se oli onneton rakkaus koska
-rouva d'Houdetotilla entisestään oli rakastaja. Rousseaun ahkerat
-käynnit hänen luonaan eivät jääneet huomaamatta; kenties oli
-Therèsekin mustasukkaisuudessaan tullut asiasta puhuneeksi; asia
-tuli tunnetuksi, ja koko seurapiiriä huvitti nähdä filosoofia
-ja moralistia onnettomana rakastajana. Holbach oikein matkusti
-maalle nähdäkseen tätä komediaa, ja satamalla satoi pistopuheita
-onnettoman Jean Jacquesin yli, joka tässä näytelmässä suoritti
-hyvin surkeata osaa. Rousseau syytti rouva d'Epinayta ja Diderotia
-salaisuuden ilmaisemisesta. Sana syntyi sanasta ja väli aikaisempien
-ystävien kanssa rikkautui lopullisesti Keskellä talvea (1757-58)
-muutti Rousseau l'Ermitagesta, jossa hän ei enää tahtonut viipyä
-päivääkään, taloon, jota kutsuttiin Montlouis ja joka oli toisella
-puolella Montmorencymetsää. Diderotiin rikkoi hän välinsä
-käyttämällä esipuheessa teokseensa _Lettre à d'Alembert_ hänestä
-raamatunlausetta, jossa puhutaan ystävästä, joka uskottomasti
-ilmaisee hänelle uskotun salaisuuden. Holbackin kanssa sanotaan
-hänen riitautuneen jo ennen, kiihkeän kohtauksen jälkeen Holbackin
-talossa, jolloin Rousseau suuttui siitä, että isäntä ja hänen
-ystävänsä ilveilivät maalaispapin kanssa pilkoillaan ylistämällä
-murhenäytelmää, jota tämä luki heille.[8] Rousseau itse sanoo
-(Tunnustukset VIII, vert. kirje herra de St. Germainille 26 p.
-Helmik. 1770), rikkautumisen johtuneen siitä, että Holbach kerran
-aivan ilman syyttä useiden läsnäollessa kohteli häntä niin raa'asti,
-että hän päätti, ettei hän enää koskaan astuisi hänen huoneeseensa.
-
-Riita tunnettujen kirjailijain välillä herätti suurta huomiota
-Parisissa, ylhäisimmissäkin piireissä. Sen johdosta lausuu ylhäinen
-aatelismies Castrien herttua seuraavat sattuvat sanat: "Herrainen
-aika, mihin minä tulen, kuulen minä vaan puhuttavan tästä Rousseausta
-ja tästä Diderotista! Eihän sitä enää voi käsittää! Mokomat, jotka
-eivät ole mitään, jotka asuvat kolmannessa kerroksessa!"[9] Pian
-kyllä saatiin ruveta välittämään ihmisistä, jotka asuivat kolmannessa
-kerroksessa -- ja ylempänäkin. --
-
-Vaikea on päästä selville, kenen puolella oikeus oli tässä
-ulkonaisessa rikkautumisessa, vaikka monet kirjallisuushistorian
-tutkijat ovat paraansa mukaan koettaneet asiata selvittää. Että
-Rousseau ei tässä tilaisuudessa ollut mikään sankari, on selvää.
-Todet ovat rouva de Staëlin sanat, että Rousseauta mieluummin
-pitää kuvailla ulkona ja vapaassa luonnossa: "Ihmisten kesken
-miellyttää hän meitä vähemmän." Se on kumminkin varmaa, että
-hän kärsi rikkautumisesta enemmän kuin hänen entiset ystävänsä.
-Yksinäisyydessään raskasmielisenä hautoi hän tätä eroa ja synnytti
-synkkää epäluuloa mieleensä. Grimm, Holbach ja Diderot selvisivät
-helpommalla asiasta; he pitivät häntä hulluna, kiittämättömänä,
-luopiona, ja herkesivät elämän hyörinässä pian suremasta kadotettua
-ystäväänsä.
-
-Samalla oli heillä kuulevia korvia Rousseauta moittiessa, jota
-vastoin tämä sai turvautua omiin tunnelmiinsa tai hakea kevennystä
-puolustamalla asiaansa jälkimaailmalle. Se on myös varmaa, että
-sydämmellinen sana ystäväin puolelta olisi tuottanut sovinnon. "Ei
-koskaan", sanoo Rousseau, "ole ollut paloa minun sydämmessäni, jota
-ei kyynel ole voinut sammuttaa". Tätä keinoa ei käytetty. Pilkkaa ja
-ylimielisyyttä -- ylimielisyyttä, jota jälkimaailma ei voi hyväksyä
--- oli se kohtelu, jota "valistuksen" sankarit osoittivat "pikku
-pedantille", niinkuin Holbachilla oli tapana häntä kutsua.
-
-Syvemmät syyt rikkautamiseen ovat haettavat Rousseaun ja hänen
-ystäväinsä vastakkaisista luonteista, ja ennen kaikkea heidän
-edustamiensa henkisten suuntain vastakkaisuudesta.
-
-Rousseaun ystävät olivat yleensä taipuvaisia asettumaan hänen
-ohjaajikseen, määräämään, kuinka hänen tuli elää ja kuinka täyttää
-velvollisuutensa. He koettivat erottaa hänet suhteestaan Therèseen
-ja tämän perheeseen. "Ei voi", sanoo Holbach (sen mukaan kuin kertoo
-Ginguéné: Lettres sur les Confessions de Rousseau. Paris 1791. s.
-112) "kuvailla surullisempaa vastakohtaa kuin hänen Therèsensä
-ja hänen neronsa välillä. Diderot, Grimm ja minä teimme silloin
-ystävällisen salaliiton tätä omituista ja naurettavaa yhdistystä
-vastaan. Hän loukkautui meidän innostamme ja moitteestamme ja
-kävi siitä pitäen oikein raivoisasti meidän antitheresialaisen
-filosofiamme kimppuun." Ja tämä salaliitto sai pian toisenkin
-tehtävän. Rousseauhan "puhdisti" elintapansa, kieltäytyi tuottavasta
-työstä ja arveli voivansa elää nuottien kirjoittamisella. Silloin
-muodostivat, kerrotaan (Dusaulx: De mes rapports avec Jean Jacques
-Rousseau. Paris 1798. s. 27), hänen ystävänsä "pyhän liigan",
-auttaakseen häntä vastoin hänen tahtoaan ja tietoaan. Therèse
-saatiin helposti suostumaan tuumaan ja nyt käytettiin hänen
-yksinkertaisuuttaan hänen puutteidensa auttamiseksi. "Kullakin oli
-oma alueensa, toisella ruokatarpeet, toisella vaatteet ja niin
-edespäin. Siten petettiin meidän filosoofiamme aamusta iltaan, ja hän
-saattoi pitkät ajat tulla toimeen luopumatta itsenäisyydestään ja
-systemaattisesta köyhyydestään". Rousseau itse huomasi, mitä salassa
-tapahtui, voimatta sitä estää. Hän huomasi, ettei ollut niin helppo
-olla köyhä ja riippumaton, kuin voisi luulla (Tunnustukset VIII).
-Mutta kun samalla koetettiin estää häntä maalla asumasta, ja määrätä
-hänelle hänen velvollisuuksiaan, suuttui hän. Hänen ystäväinsä
-tuli olla hänen ystäviään, eikä hänen herrojaan, ja hyvät teot
-lakkaavat -- arveli hän -- olemasta hyviä tekoja kun niitä tungetaan
-toiselle. Kiitollisuus rasitti häntä, hän ei sitä voinut sietää
--- se oli vapauden rajoittamista, ja vapaus oli hänelle korkein
-kaikesta. Sanoipa hän kirjeessä (rouva de Créquille 1752): "Minä olen
-tarkoin tutkinut itseäni, ja aina huomannut, että kiitollisuus ja
-ystävyys eivät viihdy rinnan minun sydämmessäni". Näillä perusteilla
-kieltäytyy hän vastaanottamasta aiottua lahjoitusta. Mitä enemmän
-hänen itsetuntonsa kasvoi, sitä vastenmielisemmin hän taipui siihen
-riippuvaan asemaan, johon häntä tahdottiin saattaa. Ja salainen
-tapa, jolla häntä tahdottiin auttaa, herätti hänen epäluuloaan ja
-oli syynä, että hän myöhempinä aikoina eli ainaisessa pelossa, että
-häntä vainottiin. Jo kirjeissä rouva d'Épinaylle ja St. Lambertille
-Lokakuulta 1757 puhuu hän ystäväinsä tekemästä salaliitosta, jonka
-tarkoituksena oli käyttää hänen köyhyyttään tehdäkseen hänet
-riippuvaiseksi. -- Jollei siis Rousseau tuntenut ottamisen taitoa,
-niin eivät suinkaan hänen ystävänsä tunteneet antamisen taitoa.
-
-Sen jälkeen kun Rousseau tuli itsenäisemmäksi ja oppi varmasti
-tuntemaan kutsumuksensa, hän tuskin liikkui niissä salongeissa,
-joissa hänen ystävänsä oleskelivat. Hän ajatteli, niinkuin jo
-olemme kertoneet, hitaasti, kun hänen täytyi ajatella ulkonaista
-käytöstä. Keskustelu, sanoo hän (Rêveries IV), edistyi nopeammin
-kuin hänen ajatuksensa saattoivat seurata: kun hänen siis täytyi
-ottaa siihen osaa, täytyi hänen puhua nopeammin, kuin hän saattoi
-ajatella, ja seuraukseksi tuli, että hän usein puhui tuhmuuksia ja
-sopimattomia, josta "ystävät saivat mieleistä aihetta säälimättömään
-arvosteluunsa". Ei huolittu, mistä ristiriitaisuus johtui, ja vielä
-vähemmin katsottiin, eikö näennäisten ristiriitaisuuksien takana
-mahdollisesti voisi olla syvempää yhteyttä. Rousseau puolestaan ei
-pitänyt naurusta, joka hänen mielestään oli "tuhmien todistuskappale,
-myrkkyä terveelle järjelle ja hyville tavoille". (Emile IV, Lettre è
-Vernet 29 p. Marrask. 1760). Hän moitti suuresti Molièrea, että hän
-Le Misanthropessa oli tehnyt rehellisen kunnon miehen naurunalaiseksi
-(Lettre à d'Alembert 1758). Huonosti hän siis mahtoi viihtyä
-piirissä, jossa sukkeluus leikitteli keveästi ja vallattomasta ja
-jossa nauru -- syystä tai syyttä -- usein oli ainoa todistuskappale.
-
-Tässä piirissä ei ymmärretty hänen haluaan yksinäisyyteen, eikä
-nähty, mitä oli hänen paradoksiensa takana. Hänen kysymystään ei
-käsitetty eikä sen vuoksi myönnetty hänelle elämäntehtävää. Pidettiin
-luonnollisena, että hän oli alkanut hämmästyttää maailmaa omituisilla
-mietteillään; sen kautta hän oli saavuttanut "kauno-sielun" arvon ja
-herättänyt huomiota. Mutta kun hän otti asian todeksi, suututtiin
-ja pidettiin häntä hulluna tai teeskentelijänä. Rousseaulle oli
-epäilys luonnoton tila, jossa hän ei saattanut kauvan pysyä. Hän
-ikävöi jotain, johon saattoi koko sielullaan vaipua. Toiselta
-puolen suututti häntä se varma tapa, jolla ensyklopedistat, etenkin
-yksityisissä keskusteluissaan, lausuivat väitteensä. Siitä sanoo
-hän Emilessä (IV): "Pakene niitä, joiden näennäinen skeptisyys on
-tuhat kertaa vaativampi, ja dogmaattisempi kuin vastustajain varma
-puhetapa!" Vaikka hänen mielestään olikin tärkeiltä muodostaa varma,
-persoonallinen vakaumus, niin oli hän kuitenkin samalla sitä mieltä,
-että ainoastaan teeskentelijät saattavat puhua dogmaattisesti
-uskonnollisista asioista. (Rêveries III). Uutta on Rousseaulla se
-suuri paino, jonka hän panee persoonalliselle, subjektiiviselle
-puolelle jokaisessa vakavassa maailmankatsomuksessa. Sen kautta
-tuli hän muodostaneeksi uskonnollisen kysymyksen uuteen muotoon,
-joka suuntasi sen yli ensyklopedistain ja teoloogien väittelyjä.
-Miehillä, semmoisilla kuin Diderot, Holbach ja La Mettrie oli
-oikein siinä, että havainnollisuuden väittämättömästi tulee
-vaikuttaa -- ja kaikessa hiljaisuudessa aina vaikuttaakin -- meidän
-maailman-katsomukseemme. Jos maailman-katsomuksen tulee olla enemmän
-kuin unelman, jossa haetaan lepoa, on se saatettava niin läheiseen
-yhteyteen kuin mahdollista kokemuksen kanssa. Vaikeata tässä on
-vetää rajoja varmalle kokemukselle, ja toisekseen löytää oikeita
-johtopäätöksiä todellisesta kokemuksesta. Tätä objektiivista puolta
-kysymyksestä ei Rousseau tarpeeksi käsittänyt. Hän pani vastalauseen
-ensyklopedistain dogmaattisuutta vastaan, mutta hän ei ota tätä
-objektiivista puolta asiasta kriitillisesti tarkastaakseen. Hän on
-tässä kohden samalla kannalla kuin "subjektiiviset ajattelijat";
-hänen suhteensa luonnontieteisiin muistuttaa häntä aikaisemmista
-Pascalia, ja myöhemmistä Kierkegaardin ja Carlylea. Hän puhuu
-ainoastaan kysymyksen subjektiivisesta, persoonallisesta puolesta,
-hänen mukaansa elämänkatsantokanta on persoonallisen kokemuksen tulos
--- sen pyrkimisen ja halun, sen surun ja tuskan, sen syyllisyyden
-ja innostuksen tulos, jonka ajattelija on kokenut omassa itsessään.
-Elämän persoonallinen käsittäminen on Rousseaun suuruus. Sitä
-tietä on hän tunkenut uskonnollisenkin elämän lähteille, hämärille
-perille, josta suuret kansanuskonnot yhtä hyvin kuin yksilölliset
-elämänkatsomukset lopulta johtuvat Suuri usko elämään, syvä innostus,
-myötätuntoisuuden, ihailun ja kunnioittamisen kyky -- ne ne aina
-uudestaan sovittavat Rousseaun, samoinkuin ne ylläpitivät häntä
-itseään kaikessa hänen sisäisessä ja ulkonaisessa kurjuudessaan.
-Hänellä oli hyvin vähän syytä olla tyytyväinen itseensä, oloihinsa
-ja siihen tapaan, jolla häntä kohdeltiin, -- mutta keskellä kaikkea
-sitä, keskellä sitä allikkoa, johon hänen elämänsä niin usein
-johtuu, -- nousee siitä niin kirkas ja puhdas säde, joka kohoaa
-ylös aurinkoon päin välkkyen päivän valossa! -- Rousseaulla on
-oma dogmaattisuutensa samoinkuin hänen vastustajillaan. Kun nämä
-esittivät väitteitään luonnontieteiden varmoina tuloksina, niin
-piti Rousseau uskonnollisia aatteitaan persoonallisen tunteen
-välittöminä ja välttämättöminä ilmauksina. Mutta hänen ominainen
-asemansa uskonnollisena ajattelijana nähdään paraiten vertaamalla
-häntä Voltaireen: molempien heidän uskonnolliset kantansa ovat, mitä
-sisällykseen tulee, jotensakin yhtäpitäviä, ja Voltairea harmittikin,
-että tämä pölkkypää ja teeskentelijä oli voinut kirjoittaa jotain
-semmoista kuin savoijilaisen papin uskontunnustuksen. Mutta mikä
-erotus tunnelmissa, lämmössä ja syvässä yhteydessä persoonallisen
-elämän kokemuksen kanssa! --
-
-Perimmäisen taustan taistelulle löydämme me vasta tarkastamalla sitä
-kysymystä, joka on vieläkin laajaperäisempi kuin uskonnollinen,
-josta tämä on vaan osa. Rousseau ajaa vaiston, naivisuuden, tunteen
-ja neron oikeutta vastoin harkitsevaa, keinotekoista ja itsekästä
-elämäntapaa. Etusijassa hän moittii sivistystä, että se heikentää
-elämää jakamalla voimia. Hän vastustaa psykoloogista työnjakoa yhtä
-hyvin kuin sosiaalista; hän tahtoo elämää elettäväksi suurissa,
-selvissä, yksinkertaisissa muodoissa. Hän moittii aikansa filosoofia,
-että he eivät tahdo tunnustaa vaiston käsitettä, ja että he panevat
-liian suuren merkityksen ymmärrykselle ja harkinnalle. Äärimmäiseen
-kärkeensä ajettu, tahallisen koristettu oli hänelle vastenmielinen.
-Ajan mielikäsitteelle _kauno-henki_ asetti hän vastakohdaksi käsitteen
-_kauno sielu_. Kaunosielu ei niin kuin kaunohenki saa tyydytystä
-hauskasta ja erikoisesta, vaan on innokas, avonainen ja rehellinen,
-antaa sydämmen vallita, joka ohjaakin paljoa varmemmin kuin järki.
-Sen eksyessä on into sen temmannut mukanaan. Kaunosielu on luonnon
-oma tuote. Etenkin La Nouvelle Heloïsessa on tällä käsitteellä
-suuri sija, siinä suorastaan vastustetaan kaunohengen jumaloimista.
-Rousseau myöntää, että sydän kuvastaa ainoastaan ilmiöiden suhdetta
-meihin, mutta ei ilmiöiden suhdetta toisiinsa, ja hän myöntää vielä,
-että tieto ilmiöitten keskinäisestä suhteesta voi olla välttämätön,
-voidaksemme oikein arvostella niiden suhdetta meihin (Nouv. Hel.
-V. Lettre 8). Mieluimmin tahtoo hän suuren hengen yhdistetyksi
-kauniiseen sieluun. (Kirje Usterille 5 p. Tammik. 1764.) Mutta koko
-tämä tunteen ja sydämmen etusijaan asettaminen on yhteydessä hänen
-yleisen sivistyskysymyksensä kanssa. Kauneista sieluista sanotaan
-Nouvelle Heloïsen esipuheessa: "Luonto ne tekee, teidän laitoksenne
-ne pilaavat!"
-
-Mutta hän ei aseta vastakohdaksi pelkälle hengelle -- esptrit'lle
-ainoastaan sydäntä ja tunnetta, vaan myös neron. Sen olemme jo
-nähneet, kun sivumennen mainittiin Rousseaun sivistyskysymyksen
-muodostus. Kun hän väitti, että tiede ja taide eivät olleet miksikään
-hyväksi, ajatteli hän etusijassa epäitsenäistä, toiskäteistä sielun
-toimintaa; sitä vastoin hän ihaillen katseli suuria henkiä, jotka
-olivat perustaneet uudemman sivistyssuunnan. Tässäkin hän tahtoi
-ajaa alkuperäisen, suoraan "luonnon" kädestä lähteneen asiaa
-johdettua, yhdistettyä ja harkittua vastaan. Hän on itse (teoksessaan
-Dictionnaire de Musique) kuvannut neroa, joka kuvaus on tässä
-yhteydessä huomattava: "Älä, nuori taiteilija, kysy mitä nero on!
-Jos sinulla on neroa, sanoo tunteesi sinulle sen, ja jos sinulla ei
-sitä ole, et sinä sitä koskaan käsitä. Musikerin nero ottaa koko
-maailman taiteensa palvelukseen; hän maalaa kaikki kuvat sävelillä,
-äänettömyydenkin saa hän puhumaan, ajatuksia kuvaa hän tunteilla,
-tunteita äänillä. Ne rnielenliikutukset, joita hän kuvaa, herättää
-hän sydämmen sisimmässä... Kuoleman kauhujakin kuvatessaan, kantaa
-hän sydämessään elämän tunnetta; se ei hänestä eroa, ja hän herättää
-sitä kaikissa sydämmissä, jotka saattavat sitä tuntea." Vaikka siis
-Rousseau (kenties Dubos'n vaikutuksesta, jonka hän näkyy tunteneen)
-tässä erityisesti panee painoa siihen neron ominaisuuteen, että elämä
-siihen saattaa syvästi vaikuttaa ja se saattaa herättää toisissa
-samanlaisen liikutuksen, niin hän yllämainituissa sanoissa myös
-viittaa siihen, että tämä syvä liikutus saattaa luomaan muotoja ja
-ilmauksia, joita pelkkä henki ei voisi löytää. Muistettakoon, että
-Rousseau erityisesti puhuu musikaalisesta nerosta. Hän osoittaa
-olevansa sukua sille merkilliselle virtaukselle, joka Shakespearen
-mahtavan esikuvan vaikutuksen alaisena, vuosisadan alulla oli
-saattanut englantilaisia esteettikoita panemaan neron luovan
-fantasian, vastakohdaksi koneellisesti yhdistävälle ymmärrykselle,
-joka oli vallitseva kyky klassillisuuden aikakautena. Myöhemmin
-tämä virtaus levisi Sveitsiin, Ranskaan ja Saksaan. _Heinrich von
-Stein_ on oivallisessa kirjassa (Die Entstehung der neueren Ästhetik.
-Stuttgart 1886) kuvannut tätä liikettä, joka yhteydessä Rousseausta
-johtuvan tunnevirtauksen kanssa oli tärkeimpiä vaikuttimia uuden
-maailmankirjallisuuden syntymiseen lopulla 18-vuosisataa. Stein
-on myös osoittanut, että mainittu virtaus oli valmistanut ihmisiä
-ottamaan vastaan Rousseaun suuret teokset.
-
-Kun Rousseau itse moitti taidetta, teki hän sen suureksi osaksi
-siksi, että hän sielussaan oli kokenut suurempaa rikkautta, kuin ajan
-taide saattoi tarjota hänelle. Ja kun hän siitä huolimatta itse tuli
-uuden taiteen perustajaksi, niin tuli se juuri siitä, että hänellä
-sisällisessä elämässään oli niin suuri rikkaus, jonka hänen täytyi
-saada ilmoille tuoduksi. Samoinkuin uskonnon suhteen vaikuttaa hän
-taiteeseenkin hedelmällisesti johtamalla takaisin sen alkuperäisiin
-lähteisiin. Heinrich von Stein on mainitussa teoksessaan (s. 266
-s.) näyttänyt tämän toteen: "Kun me olemme kokeneet jotain suurta
-sisässämme, sen jälkeen mieleltämme syvästi liikutettuina luoneet
-katseemme ulospäin ja nyt luonnon ja taiteen teoksista haemme kuvaa,
-joka voi vastata, sekä tärkeydeltään että voimaltaan, meidän sisäistä
-kokemustamme, -- silloin monet taiteelliset vaikutukset hälvenevät,
-jotka ovat täyttäneet mielemme vähemmin tärkeinä hetkinä!... Mitäpä
-hyödyttää kaikki kuvaaminen, jäljitteleminen ja esittäminen, sanomme
-me silloin, koska sen tunnelman suora todellisuus, joka meidät
-täytti sisältä päin, on niin paljon voimakkaampi? Mutta samalla
-olemme me päässeet mielentilaan, joka enemmän kuin mikään muu tekee
-meidät kykeneviksi itsenäiseen taiteelliseen tuotantoon tai ainakin
-vastaanottamaan itseemme suuren taideteoksen ja sen sanomattoman
-runsauden. -- Rousseau siis taiteena yleensä tuomitsee aikansa
-taideharrastuksia. Mutta hänen tuomiossaan on alku uuteen taiteeseen,
-joka perustuu syvempiin sielullisiin todellisuuksiin." Kaikissa
-muodoissa taistelee Rousseau elämän yksinkertaisen, jakamattoman
-voiman puolesta. Hän on sinä tärkeänä käännekohtana, josta pitäen käy
-selville, ettei sillä kaikki ole valmista, että vanhaa arvostellaan,
-vaan että ennen kaikkea tarvitaan uutta positiivista elämää. Jos
-on valittava voiman ja valistuksen välillä, niin valitsee Rousseau
-voiman, vaikka se olisi ostettava sokeudella ja fanatismilla.
-Käännekohta käy etenkin selväksi, kun katsoo, mitä hän sanoo
-fanatismista. Bacon ja Bayle olivat molemmat sanoneet etuluuloja ja
-fanatismia ateismia pahemmaksi. Rousseau tässä osaksi arvostelee
-asioita uudestaan, ja puolustaa fanatismia filosoofista puoluetta
-vastaan. "Bayle on", sanoo hän (Emile IV), "varsin hyvin tiennyt,
-että fanatismi on vahingollisempi kuin ateismi, eikä sitä vastaan
-voikaan väittää. Mutta mitä hän ei ole sanonut, mikä kuitenkin
-on totta, on, että fanatismi, kuinka verinen ja julma se liekin,
-kuitenkin on suuri ja voimakas intohimo, joka laajentaa ihmisen
-sydäntä, saa sen kuolemaa halveksimaan, antaa sille ihmeteltävän
-jäntevyyden ja on vaan ohjattava parempaan suuntaan, että korkeimmat
-hyveet siitä johtuisivat, jota vastoin uskonnottomuus ja yleensä
-harkitseva ja filosofeeraava henkinen suunta arasti kahlehtii ihmiset
-elämään, tekee sielut veltoiksi ja halpamaisiksi... Filosoofinen
-tasapaino on kuin se rauha, joka vallitsee hirmuhallitsijan maassa;
-se on kuoleman rauha; se on hävittävämpi kuin itse sota." Tämän
-uuden käsityksen fanatismista, joka on tähdätty filosofiaa vastaan,
-on Rousseau saanut omasta syvemmästä filosofiastaan, joka panee
-kaikki ajatukset, positiiviset ja negatiiviset yhteyteen elämän
-kanssa, mistä ne johtuvat ja mihin ne vaikuttavat takaisinpäin.
-Hän on siis suunnitellut suuren tehtävän, jonka ratkaisematta
-jäädessä kaikki negatiivinen kritiikki on riittämätön: terve ydin
-on haettava vanhasta, ettei sitä heitettäisi pois, kun kritiikki
-heittää kuoret pois. Sen tehtävän Rousseau testamenteerasi
-suurimmalle ajattelijalle jälkeläisistään Immanuel Kantille. Samalla
-oli nykyisen viisaustieteen ohjelma määrätty: oli osoitettava
-inhimillisen henkisen elämän yhtäjaksoisuus kaikissa historiallisissa
-muodoissa.[10] --
-
-Sen ajan ihmiset pitivät rikkautumista Rousseaun ja ensyklopedistain
-välillä pelkkänä kirjallisena rettelönä, mutta syvemmin asiaa
-tarkastaessa huomaa sen suureksi historialliseksi käännekohdaksi.
-
-
-5. Rikkautuminen Voltairen kanssa.
-
-Rousseaun ja Voltairen suhteeseen eivät semmoiset mieskohtaiset
-seikat voineet vaikuttaa, kuin rikkautumiseen ensyklopedistain
-kanssa, sillä he eivät koskaan sattuneet yhteen. Ajatusten ja
-perusmielialojen vastakkaisuus tässä sai rikkautumisen aikaan.
-
-Rousseau oli saanut ensimäisen halunsa ajattelemiseen Voltairen
-teoksesta Lettres sur les Anglais, mikä teos yleensä on lähtökohta
-filosoofilliselle liikkeelle Ranskassa kahdeksannellatoista
-vuosisadalla. Hän ihaili aina Voltairea runoilijana ja kirjailijana,
-senkin jälkeen kun he olivat kiivaasti käyneet toistensa kimppuun.
-Ensimmäiset kirjeet heidän välillään olivat vallan ystävällisiä.
-Rousseau oli, muutamia vuosia Parisiin tultuaan, saanut tehtäväkseen
-muodostella Voltairen sepittämää oopperatekstiä. Sen johdosta
-vaihtoivat he muutamia kohteliaisuuksia. Kun Rousseau julkaisi
-teoksensa erilaisuudesta, alkoi epäsopu heidän välillään. Voltaire
-kirjoitti Rousseaulle (1755): "Minä olen saanut teidän uuden kirjanne
-ihmiskuntaa vastaan, ja kiitän teitä siitä... Voimakkaammilla
-väreillä ei voi kuvata inhimillisen yhteiskunnan kauhuja, josta
-me tietämättömyydessämme ja heikkoudessamme toivomme niin paljon
-hyvää. Ei koskaan ole käytetty niin paljon nerokkuutta koettaissa
-tehdä meitä jälleen eläimiksi; oikein alkaa tehdä mieli astua
-nelinkontin, kun lukee teidän kirjaanne. Mutta koska minä jo yli
-kuusikymmentä vuotta sitten olen siitä tavasta tottunut, niin tunnen
-minä valitettavasti mahdottomaksi jälleen ryhtyä siihen; ja minä
-jätän tämän luonnollisen astumistavan niille, jotka ovat arvokkaampia
-kuin te ja minä sitä käyttämään." Vastauksessaan huomauttaa
-Rousseau erittäin, ettei hän ole puhunut suurista hengistä vaan
-sulattamattomasta sivistyksestä. Hän arvelee, että ihmisten pahuus
-paljon enemmän johtuu väärästä tiedosta kuin tietämättömyydestä.
-Tälle sokraattiselle kannalle hän asettui sekä valistuksen että
-oikeauskoisuuden suhteen. Voltairen sukkeluuteen vastaa hän sangen
-komeasti: "Älkää toki koettako jälleen ruveta astumaan neljällä
-käpälällä: ei kukaan maailmassa sovellu siihen niin vähän kuin te.
-Te, joka olette antaneet meille korkeamman ryhdin kahdella jalalla,
-ette voi itse heretä seisomasta vakavasti niillä."
-
-Tämä oli etuvartijakahakka, joka kumminkin ilmaisi eroavia
-näkökantoja. Rousseau alkoi nyt pian pitää Voltairea kaiken sen
-edustajana, jota hän juuri tahtoi vastustaa. Hän toi valistuksen
-ja parisilaissivistyksen mukanaan, ja oli nyt asettunut asumaan
-aivan Geneven, Rousseaun pyhiin synnyinkaupungin viereen, jota hän
-ennen kaikkea tahtoi suojella ylikulttuurilta, Voltaire, jota Grimm
-oli kutsunut vuosisadan ensimmäiseksi kaunohengeksi, arveli, että
-kaikki oli saavutettu kunhan vaan "valistus", niinkuin hän käsitti
-sen, pääsi "hyvässä seurapiirissä" vallalle; "hänen räätälinsä ja
-lakeijansa" saivat mieluimmin jäädä kirkolliseen orjuuteen. [11]
-Voltaire suututti Rousseauta kaikkein enin hengen aristokratiallaan.
-Voltaire on jossain sanonut: Kansa on aina pysyvä tuhmana ja raakana;
-se on joukko härkiä, jotka tarvitsevat iestä, ruoskaa ja heiniä.
-Semmoiset lauseet -- kaksinkerroin harmillisia Rousseaulle, siksi
-ettei hän tunnustanut sen sivistyksen arvoa, joka olisi tehnyt hengen
-aristokratian oikeutetuksi -- selittävät syyn seuraaviin Rousseaun
-sanoihin (Oeuvres inéd. Par Strekeisen-Moultou, p. 362): "Minä
-surkuttelen etenkin, että Voltaire joka tilassa halveksii köyhiä."
-Myös politillisen aristokratian kanssa oli Voltaire liitossa.
-Hän oli ystävä sekä ranskalaiselle ministerille Choiseulille ja
-geneveläisille aristokraateille, siis juuri niiden miesten kanssa,
-joista Rousseaun vainoaminen sitten lähti. Voltaire saattoi ylläpitää
-tätä ystävyyttä julkaisemalla vaarallisemmat kirjansa nimettä ja
-hätätilassa rohkeasti kieltämällä ne, Rousseaun aina pannessa nimensä
-kirjoihinsa. Ei ainoastaan Voltairen rikkaus kaikkialla saattanut
-häntä vallan toisenlaiseen asemaan kuin missä Rousseau oli; siihen
-vaikutti myös hänen notkeutensa ja liukkautensa; hän koetti, niinkuin
-Goethe sanoo hänestä, "itse päästä kuulumaan maailman herrojen
-joukkoon". "Tuskin kukaan", lisää Goethe (kuvatessaan Voltairea,
-Aus meinem Leben XI), "on tekeytynyt niin riippuvaiseksi ollakseen
-riippumaton". Siihen tuli lisäksi, että Voltaire suureksi osaksi
-vaikutti naurun kautta, joka Rousseaun mielestä oli kokonaan
-hyljättävä ase. Voidakseen käyttää sitä, ei hän säästänyt mitään.
-Siten on hän vaikuttunut puhdistavasti -- mutta hän on samalla
-usein erehtynyt pilkkaamaan todella arvokasta. Vallattomuus hänen
-pilkassaan ja dogmaattinen luottamus omaan valistukseen sai aikaan
-"puolueellisen epärehellisyyden" niinkuin Goethe sitä kutsui. Eikä
-hän yksistään käynyt Rousseaun kimppuun. Voltairen arvostellessa
-Sokratesta, kristinuskoa, Pascalia, nykyaikaisen kehitysopin
-edelläkävijää. Mailletia huomaamme saman karvaan ja lyhytnäköisen
-kevytmielisyyden. Se täytyy sanoa, vaikka ei Voltairen merkitys
-suvaitsevaisuuden ja inhimillisyyden suurena ja ritarillisena
-puolustajana sen kautta vähene. Tämä ala oli melkein ainoa, jossa hän
-ei ymmärtänyt leikkiä, vaikka hän itse käyttikin sitä. Eikä kukaan
-ole lämpimämmin kuin Rousseau itse tunnustanut tätä puolta Voltairen
-olennossa ja toiminnassa, niin suuresti kuin muut puolet Voltairesta
-olivatkin vastenmielisiä hänelle.
-
-Riita syttyi runon johdosta, jonka Voltaire kirjoitti, kun
-maanjäristys vuonna 1755 oli hävittänyt Lissabonin. Tämä tapaus
-kauhistutti koko aikakautta, ja oli monta, jotka epäilivät, kuinka
-saattoi uskoa kaitselmukseen sellaisia tapahtuessa. Näinä epäilykset
-puki Voltaire runossaan mitä jyrkimpään muotoon. Tämä tapaus oli
-järkähyttänyt sitä optimismia, jota hän tähän saakka oli kannattanut,
-ja hän arvosteli yrityksiä löytää sovittavaa selitystä. Hänen
-ajatusjuoksunsa on kyllä oikeutettu niiden pintapuolisten perusteiden
-rinnalla, joiden nojalla -- etenkin Leibnitzin todistusten ja Popen
-opetusrunon mukaan -- oli koetettu osoittaa, että kaikki pohjaltaan
-oli hyvää ja sopusuhtaista.
-
-Semmoista onnettomuutta, joka tässä on tapahtunut, ei voida --
-niin runossa sanotaan -- selittää jumalalliseksi rangaistukseksi.
-Olisiko Lissabon, tuo kirkollinen kaupunki, ollut jumalattomampi
-kuin Parisi, jossa tanssittiin iloisesti samaan aikaan kuin Lissabon
-kukistui? -- Kuvittelua olisi otaksua, että semmoiset onnettomuudet
-johtuisivat pahasta olennosta, mutta hyvästä olennosta ei niitä
-myöskään voi johtaa, niin kaavan kuin ajattelee sitä rajattomalla
-vallalla varustetuksi. -- Sopusointua koko maailmanjärjestelmässä ei
-saa selvitetyksi, kun kaikki sen osat kärsivät.
-
-Tämä runo saattoi Rousseaun suureen mielenliikutukseen. Hänestä
-tuntui Voltairen usko todellisuudessa uskolta perkeleeseen. Kuinka
-saattoi hän otaksua, että kaikki oli huonoa, ja kuitenkin otaksua
-hyvän jumalan! Se tuntui hänestä mieltäliikuttavalta, että mies,
-joka oli niin runsaasti saanut osalleen kaikkea hyvää, tahtoi lisätä
-onnettomain surua ja epätoivoa synkällä kuvauksella. Rousseau oli
-itse synkin värin kuvannut elämää, mutta hänen perusajatuksensa oli
-aina ollut, että paha johtui siitä, että ihmiset käyttivät väärin
-kykyjään. Ja kun hän vetosi "luontoon", tarkoitti hän sillä, että
-siihen aina saattoi perustaa suuren toivon, että näistä epäkohdista
-saattoi päästä. Rousseaun silmissä oli elämän lähde puhdas ja
-voimakas, vaikka siitä virtaava vesi oli soaistua. Rajoituksessaan
-_Lettre à Voltaire_ (1756) pani hän oman käsityksen vastakohdaksi
-Voltairen käsitykselle.
-
-Ei ole lainkaan ristiriitaista -- arvelee hän -- kokea kärsimyksiä
-yksityisessä ja kuitenkin otaksua sopusointua olevan kokonaisuudessa.
-Lause: kaikki on hyvää, on hyljättävä, koska se on ristiriidassa
-kärsimyksen todellisuuden kanssa. Mutta että kokonaisuus on hyvä,
-voimme uskoo, vaikkemme voi näyttää sitä toteen, kun emme tunne
-viimeistä yhteyttä kaikessa, joka kenties selittää, miksi maailmassa
-on niin paljon kärsimystä. Rousseau otaksuu yleisen kaitselmuksen
-mutta ei erikoista. Ei jokaista yksityistä asiaa, vaan asianmeno
-suuressa kokonaisuudessaan, on katsottava jumaluuden toiminnan
-välittömäksi seuraukseksi. Mutta emme me maailman harmoniasta
-päätäkään jumaluuden olemassaoloa. Vaan päinvastoin, siksi että me
-uskomme jumalaan, otaksumme maailmassa olevan sopusointua. Ja usko
-Jumalaan johtuu taas persoonallisesta tarpeesta. Ei teisti eikä
-ateisti voi näyttää toteen väitteitään. Sitten saattaa toivo painonsa
-vaakaan ja ratkaisee asian. Ei minusta itsestäni riipu, pitääkö minun
-uskoa vai ei: epäilyksen tila on liian raskas minun sielulleni, enkä
-minä kauvan voi pysyä häilyvässä tilassa; se puoli, joka sisältää
-suurimman lohdutuksen, pääsee voitolle, ja toivon paino hävittää
-järjen tasapainon.
-
-Teoloogeja vastaan puolustaa Rousseau ensimmäisenä luonnonlakien
-keskeymätöntä järkähtämättömyyttä. Jos annetaan Jumalan vaikuttaa
-mielivaltaisesti asiain menoon, ei voida välttää syyttämästä häntä
-onnettomuuksista yksityisissä tapauksissa. Mutta samalla selittää
-hän myös, että koska pahan todellisuus on ristiriidassa jumaluuden
-otaksumisen kanssa, joka samalla olisi hyvä ja kaikkivaltias, niiksi
-silloin uhraa jumaluuden samalla kuin kaikkivallan? Jos on valittava
-näiden kahden erehdyksen välillä, niin Rousseau mieluummin uhraa
-kaikkivaltiuden, jättää sen pois jumaluuden ominaisuuksista. Mitä hän
-tässä kutsuu erehdykseksi muodostui myöhemmin hänen suoranaiseksi
-vakaumuksekseen (Emile IV, vielä selvemmin Lettre à M. de Beaumont
-1763 ja Lettre à... 1769). Mutta hän ei ollut huomannut, että Voltaire
-runossaan viittasi samaan keinoon. Myös myöhemmin on Voltaire
-(Dietionnaire philosophique 1764 ja Le Philosoph ignorant 1766)
-kehittänyt tätä käsitystapaa.[12]
-
-Rousseau ei vetoa yksistään itsensä ylläpitämisvaistoon, joka saattaa
-toivomaan viimeiseen saakka, vaan myös välittömään kokemukseen
-elämästä ja elämän nautinnoista, joka saattaa ihmisellä olla aivan
-riippumatta ulkonaisista eduista. Tämän välittömän elämänilon
-jättävät filosoofit mielellään huomaamatta -- arvelee hän -- kun he
-tahtovat tehdä tiliä olemuksen kanssa. Se onkin olemassa useammin
-yksinkertaisilla, oppimattomilla ihmisillä kuin oppineilla ja liiaksi
-sivistyneillä. -- Tähän liittyy, mitä Rousseau sanoo muutamissa
-katkelmissa (Streckeisen-Moultou s. 354 ja 356) myöhemmiltä ajoilta:
-"Elämä mahtaa itsessään olla hyvä, koskapahan elämä, joka on ollut
-niin vähän onnellinen kuin minun, saa minua surkuttelemaan sen
-loppumista." "Luonnollinen tila ihmisenkaltaiselle olennolle
-on tuntea tyytyväisyyttä olemisestaan." Se onkin ulkopuolella
-mietiskelyä oleva tila, jota Rousseau tässä ylistää. Ettei hän tässä
-ajattele ainoastaan puhtaasti vegetatiivista, hengetöntä tilaa,
-nähdään hänen teoksestaan Rêveries d'un promeneur solitaire (etenkin
-V). Välitön, onnellinen elämäntunne väreili hänessä etenkin hänen
-retkillään vapaassa luonnossa, tai kun hän virui veneessään, jota hän
-antoi virran kuljettaa. Silloin hänellä oli niitä hetkiään, joista
-hänen sydämmensä täyttä totta saattoi sanoa: "Minä tahtoisin, että
-tämä hetki kestäisi ainaisesti!" -- yksi niitä hetkiä, joita Goethen
-Faust niin kauvan turhaan ikävöi. Aika riensi, ei mitään halua tai
-levottomuutta ollut hänessä, ei mikään erikoinen aistimus pyrkinyt
-huomioon, ei liikkunut myöskään muistoja eikä toivomuksia, ja
-kuitenkin oli hänestä, kuin koko hänen olemuksensa olisi sulautunut
-yhteen, ja se tyytyväisyys, joka täytti mielen, johtui hänen
-sisäisimmästä olennostaan. Itse sisäisimmän, eheän elämän tunne.
-Nämä hetket, joissa, "tahto elämiseen", käyttääksemme Schopenhauerin
-puhetapaa, oli uinunut, ja elämä kuitenkin väreili voimakkaasti
-hänessä, tarjosivat Rousseaulle tärkeimmän kokemuksesta johtuvan
-todistuksen olemuksen hyvyydestä. Hänen suuri ansionsa on tämän onnen
-lähteen löytäminen; missä se uhkuu, siellä on kosteikko, vaikka
-koko muu elämä olisi erämaata. Mitä keskiajan mystikot löysivät
-luostarin hämärästä kopista, sen löysi Rousseau vapaasta luonnosta.
-Hän on tehnyt mystisyyden maalliseksi, osoittanut sen merkityksen
-virkistävänä voimana ja näyttänyt, että sitä voi käyttää jokaisessa
-inhimillisessä elämässä.
-
-Vedotessaan persoonalliseen onneen ja toivon haluun ja välittömään
-elämäntunteeseen on Rousseau pannut toimeen periaatteellisen
-muutoksen uskonnollisfilosoofisessa katsantotavassa. Ja tämä muutos
-käy sitä voimakkaammin näkyviin sen kautta, että Voltaire ja Rousseau
-dogmaattisessa suhteessa eivät ole niinkään eri mieltä kuin näyttää.
-Heidän uskonoppinsa eivät ole erilaisia vain perustunnelmansa
-olemuksen suhteen, heidän "kosmiset elämäntunteensa" Rousseau saattoi
-huolimatta kaikista elämän varjopuolista hänen ulkopuolellaan ja
-hänessä itsessään syvästi tuntea elämän arvon ja suuresti kunnioittaa
-elämän ydintä. Voltaire ei ymmärtänyt tunnetta, kun se tuli hyvin
-monitaitteiseksi, vastakkaisten kokemusten määräämäksi. Tuhmuutta
-tai teeskentelyä, se oli hänen tavallinen selityksensä semmoisissa
-tapauksissa. Lauseessa "Te huudatte, kaikki on hyvää! surkealla
-niinellä", kuvaa hän (samoinkuin myöhemmin Candidessa) vastakohtaa,
-joka on toivon ja rohkeuden ylläpitämisessä keskellä kärsimystä. Jean
-Jacques parka oli kokenut, että elämä on moninainen ja kirjava asia,
-jota ei saa mahtumaan yhteen ainoaan kaavaan, ja että se tunne, joka
-kuvastaa elämän onnea ikäänkuin summassa, ei sen vuoksi myöskään
-saata olla aivan yksinkertainen. Hänen sisässään samoinkuin hänen
-kohtalossaan kasvoi ruusuja ohdakkeiden joukossa. Mutta ruusuja ne
-olivat silti. --
-
-Rousseau lopetti kirjeensä sanomalla, että hän taistelussa etuluuloja
-vastaan ja uskonvapauden puolesta kenties oli Voltairen puolella.
-Sanoopa hän, että hän mieluummin tahtoo olla kristitty Voltairen
-tavalla, kuin Parisin teoloogien tavalla. Ja hän kehoittaa Voltairea
-käyttämään runollisia lahjojaan sen uskonnollisen ja moraalisen uskon
-esittämiseksi, jota kukin yhteiskunta tarvitsee.
-
-Vastauksessaan valittaa Voltaire, että sairaus estää häntä
-käsittelemästä aihetta. Hänen varsinainen vastauksensa tuli --
-Rousseaun mielestä -- myöhemmin: Candidessa. Jos tämä kirja, joka ei
-vedä vertoja Voltairen muille romaaneille (esim. l'lngénulle) lie
-vastaus Rousseaulle, todistaa se, kuinka vähän Voltaire on käsittänyt
-tätä. Hän kehittää edelleen, mitä hän oli sanonut runossa Lissabonin
-perikadosta. Sitä lausetta, josta hän erittäin tekee pilkkaa:
-"Erityiset onnettomuudet muodostavat yleisen onnen", oli Rousseau
-suoraan väittänyt vastaan. Voltairen arvostelu sattui Leibnitzin ja
-Popen järjestelmälliseen optimismiin, vaan ei Rousseaun kantaan. Ja
-kun hän viimein sanoo yksinkertaista ja tasaista työtä, -- "maansa
-viljelemistä", -- ainoaksi keinoksi, niin tulee hän oikeastaan
-samaan tulokseen kuin Rousseau: että kysymystä ei voida ratkaista
-teoreettisesti, vaan ainoastaan persoonallisen tahdon kautta, ja että
-on palattava suuriin, yksinkertaisiin elämänarvoihin, jotka eivät
-koskaan petä. --
-
-Rousseaun, kirje Voltairelle oli aiottu ainoastaan tätä itseään
-varten. Kuitenkin se muutamia vuosia myöhemmin painettiin, ja
-Rousseau kirjoitti silloin (1760) kirjeen Voltairelle ilmoittaen
-hänelle, että tämä julkaisu oli tapahtunut hänen suostumuksettaan.
-Mutta hän käytti samalla tilaisuutta lausuakseen, ettei hän pitänyt
-hänestä, vaikka hän olikin hänen innokas oppilaansa. Sillä Voltaire
-on turmellut Geneven ja vieroittanut Rousseaun kaupunkilaiset
-hänestä. "Ei se ole minun syyni", sanoo Rousseau, "etten minä voi
-kunnioittaa muuta teissä kuin teidän lahjojanne!" [13] Ei ole
-ihme, ettei tämä selitys tehnyt Voltairea leppeämmäksi. Toisia
-seikkoja tuli lisäksi, jotka tulta lietsoivat. Kun Rousseaun kirjoja
-poltettiin, ja häntä itseään vainottiin, sillä välin kun Voltairen
-nimettömiä, mutta kyllä tunnettuja kirjoja suvaittiin Ranskassa ja
-Genevessä. Siksi että Voltaire oli hyvä ystävä vallanpitäjäin kanssa,
-ei Rousseau voinut olla ivailematta tätä seikkaa kirjoituksessa
-Lettres de la Montagne. Nyt raivostui Voltaire ja kirjoitti
-nimettömän häväistyskirjoituksensa "Kansalaisten tunteet", joka on
-painettu 42 nidoksessa (s.76) Beugnotin julkaisemaa laitosta. Hän
-kuvaa siinä Rousseaun muun muassa ihmiseksi, joka kärsii siveettömän
-elämän seurauksista, ja joka kuljettaa muassaan paikasta paikkaan
-onnetonta naista, jonka äidin hän on surmannut ja jonka lapset hän on
-hylännyt, -- ihmiseksi, joka on "kieltäytynyt kaikista luonnollisista
-tunteista ja luopunut kaikesta uskonnosta". Kirjoitus oli kyhätty
-geneveläisen teoloogin naamiota käyttämällä, ja naamioitusta oli
-niin hyvin noudatettu, että Rousseau kuolemaansa saakka uskoi, että
-sen oli kyhännyt muuan hänen entinen ystävänsä, joka oli pappina
-Genevessä. Tässä kirjeessä olevat syytökset saivat Rousseauta
-muuttamaan itsebiograafiansa suunnitelmaa, hän siitä huomasi
-tarpeelliseksi tehdä tunnustuksia ja puolustaa itseään puhdistaakseen
-itseään jälkimaailman edessä.
-
-Yksityisissä kirjeissään nimittelee Voltaire tästä lähtien Rousseauta
-mitä kiivaimmilla ja pilkallisimmilla nimityksillä. Rousseau on
-viekas veli, Judas, joka on pettänyt filosofian, hullu koira, joka
-puree kaikkia, Diogenes, eli oikeammin Diogeneen sekasikiö (vaikka
-"hän joskus puhuu kuin Plato") j.n.e. Hänen kirjoistaan ei paremmin
-puhuttu. La Nouvelle Heloïse oli Voltairen mielestä porttolassa
-kirjoitettu (mitä ensimmäiseen puoliskoon tulee) ja hulluinhuoneessa
-(mitä toiseen osaan tulee). Emilestä arvelee Voltaire, että se on
-joutuva unohduksiin kuukauden kuluttua -- paitse kolmeakymmentä sivua
-siitä (savoijalaisen papin tunnustukset), joista on oikein vahinko,
-että tämä roisto on ne sattunut kirjoittamaan![14] -- Voltairelle
-oli pääasia koota kaikki taisteluun kirkollista tyranniutta vastaan,
-ja silloin huomasi hän äkkiä, että hänen kimppuunsa oli käyty takaa.
-Kaikkina aikoina on semmoisia, jotka siinä määrässä ovat kiintyneet
-hetkelliseen puoluejakoon, että he lukevat jokaisen, joka ei pidä
-yhtä heidän kanssaan, kuuluvaksi vastapuolueeseen. He eivät käsitä
-uusia mahdollisuuksia, uusia näkökantoja, jotka saattavat viedä
-paljoa kauvemmaksi, kuin mihin ajan ryhmitykset ovat huomionsa
-kiinnittäneet.
-
-Muutamassa suhteessa on mahdotonta tuomita Voltairen ja Rousseaun
-välillä. Rousseau on jossain sanonut kritiikistä ja satiirista, että
-se ainoastaan soveltuu lamppujen puhdistamiseen. Mutta onhan ylitä
-tärkeätä, että lamppu puhdistetaan, kuin että siihen pannaan uutta
-öljyä. Voltairella ja Rousseaulla oli kummallakin oma tehtävänsä.
-Traagillista on, etteivät he, luonteittensa erilaisuuden vuoksi
-voineet täyttää tehtäviään yhteen törmäämättä. Rousseausta on
-kuitenkin myönnettävä, ettei hän koskaan unohtanut kiitollisuuttaan
-ja kunnioitustaan Voltairea kohtaan. Kun lopulla Voltairen ikää oli
-pystytettävä kuvapatsas hänelle, niin merkitsi Rousseaukin itsensä
-osalliseksi köyhyydestään huolimatta Voltaire, joka ei yhtä hyvin
-voinut unohtaa, koetti turhaan saada hänen nimeään listalta! --
-Ja jos me kysymme, missä alkuaiheet olivat uuteen uskoon, uuteen
-runouteen, uuteen filosofiaan, ei vastauksesta voida epäillä. Suurta
-on poistaa entisyyden silmiltä suomut, mutta suurempaa on pitää
-huolta, että on aiheita, joista tulevaisuuden vilja saattaa kasvaa.
-
-
-6. Rousseaun päätökset ja niiden vaikutus hänen elämänsä loppuaikaan.
-
-Montmorencyn metsissä unohti Rousseau Parisin ja huonot ystävät
-ja antoi haaveksivalle mielikuvitukselleen täyden vapauden. Me
-olemme jo kuulleet, mihin suuntaan se kulki. Itse selittää hän
-mielialojaan ja kuvittelukaan tähän aikaan vastavaikutukseksi sille
-ankaralle profeetanpuhetavalle, jota hän heräämisensä ja moraalisen
-uudistuksensa jälkeen oli alkanut käyttää aikalaisilleen puhuessaan.
-Suru, ettei hän koskaan oikein ollut rakastanut -- maman oli liian
-äidillinen ja Therèse oikeastaan vaan taloudenhoitaja -- ja se
-kohtuuttomuuden tunne, jonka tämä suru synnytti, liikutti hänet
-usein kyyneleihin, joitten valtaan hän mielihyvällä antautui. Liian
-liikuttava pehmeys! huudahtaa hän. -- Rousseaun elämässä saattaa
-hyvin tutkia tunteitten vastavaikutuksia. Samoinkuin halpamaisuutta
-hänessä seurasi katumus tai ylevä innostus, siten seurasi vireä
-toiminta ulospäin tunnelmain sisällistä aaltoilua ja mielikuvien
-keveätä leikkiä. Toinen puoli hänen persoonallisuudestaan vaati
-oikeutensa. Se vei hänet taas epäjohdonmukaisuuteen -- sillä se sai
-hänet, joka äsken oli pannut vastalauseen kirjallisuutta ja taidetta
-vastaan, itsensä kirjoittamaan romaanin. Hän itse tunsi tämän
-epäjohdonmukaisuuden, ja hän on rehellisesti myöntänyt, että sen
-saattaa ainoastaan selittää hänen persoonallisuutensa vastakkaisten
-ainesten itsenäisen voiman kantta. Tämäntapaisia vastakkaisuuksia on
-kai jokaisessa; mutta ainoastaan Rousseaun kaltaisessa luonteessa
-kehittyvät kumpikin puoli täyteen määräänsä. Esipuheessa La Nouvelle
-Heloïseen sanoo hän "vaaditaan meitä aina olemaan johdonmukaisia;
-minä en luule sitä ihmiselle mahdolliseksi; mutta aina on mahdollista
-olla rehellinen -- ja sitä minä koetan olla."
-
-Mielikuvitus muodosti ensin maailman täydellisiä olentoja, ihania
-ja jaloja naisia, hyviä ja uskollisia ystäviä -- jommoisia hän ei
-ollut todellisuudessa nähnyt. Myöhemmin muodosti hän olentonsa
-selväpiirteisemmiksi ja todellisemmiksi, ja me tiedämme, mistä hän
-sai mallin siihen. Toiminta sijoitettiin seutuun, joita erityinen
-loisto hänen muistissaan kirkasti, -- Vevayhin ja Clarensiin
-Genevejärven rannalle. Byron on myöhemmin sanonut, ettei mikään
-muu paikka olisi soveltunut sille aineelle, jota Rousseau tahtoi
-käsitellä romaanissaan _La Nouvelle Heloïse_.
-
-Aluksi Rousseau pani paperille mielikuvansa ajattelematta kirjan
-kirjoittamista. Kun hän päätti julaista romaanin, aikoi hän
-siinä ylistää rakkautta ja puolustaa sen luonnollista oikeutta
-ja puhtautta, hän tahtoi käyttää uutta muotoa jatkaakseen suurta
-taisteluaan luonnon, puolesta sivistystä ja yhteiskuntaa vastaan. Se
-se etenkin vaikutti kirjan ilmestyessä. Siinä kuvataan intohimoista
-rakkautta ja täydellistä antautumista ilman sitä raffinementtia,
-sitä kevytmielisyyttä, jota ajan kirjallisuus muuten oli täynnä. Se
-oli suurempisuuntaista rakkautta, kuin mitä oltiin totuttu näkemään.
-Kirja on käännekohtana kirjallisuudessa. Siinä käsiteltiin vanhaa,
-mutta aina uutta ainetta, mutta uudella raittiudella ja sillä
-innostuksella, jonka Rousseau aina saa työhönsä, kun hän tekee
-työtä koko sielullaan. Ja tässäkin hänen: oman persoonallisuutensa
-oleellisempia puolia pääsi ilmoille. Ettei kirja voinut olla
-olematta oman aikansa lapsi, on luonnollista, mutta ei kukaan
-kirjallisuushistoriallisesti sivistynyt lukija voi olla huomaamatta
-uuden virtauksen esiintymistä.
-
-Päähenkilö, Julie, on kaunis sielu. Hän seuraa oman sydämmensä
-evankeeliumia tarvitsematta mitään järkeä tai ulkonaista
-auktoriteettia. Hän antautuu kokonaan ja täydellisesti ja uskaltaa
-äärimmäisen jotta, hänen rakkautensa pääsisi voitolle. Rakastaja
-St. Preux, on passiivinen luonne, täydellisesti riippuvainen
-Juliesta, joka toimii hänen puolestaan ja joka tilassa ratkaisee
-yhteisen kohtalon. Ratkaiseva hetki tulee, kun neidon aatelinen
-perhe vastustaa hänen naimistaan köyhän alhaista sukua olevan
-miehen kanssa. Hänen on valittava, tahtooko hän saattaa vanhempansa
-epätoivoon kenties jouduttaa sairaan äitinsä kuolemaa, vai onko
-hänen luovuttava rakastetustaan, -- ja hän päättää ankaran taistelun
-jälkeen valita jälkimmäisen. Hän, menee naimisiin sen miehen kanssa,
-jonka isä on hänelle määrännyt, ja niin pian kuin hän on tullut
-hänen vaimokseen, taivuttaa hän intohimon velvollisuudentunteen
-alle. Tässä tulee esille toinen motiivi, joka oli määräävänä
-kirjan loppuosaa valmistaissa. Hän ei yksistään tahtonut puoltaa
-rakkauden oikeutta ja puhtautta, vaan myös avioliiton pyhyyttä. Ja
-tämän moraalisen tarkoitusperän piti olla ikäänkuin puolustuksena
-romaaninkirjoittamiselle. "Sivistyneissä" piireissä oltiin hyvin
-ankaria nuoren neidon erehdyksiä kohtaan, jota vastoin vain
-hymyiltiin vaimon uskottomuudelle, ja mieluummin sallittiin äidille
-kaksikymmentä rakastajaa kuin tyttärelle yksi. Tätä vastaan pani
-Rousseau vastalauseen, ja kieltämättä on kirjassa jonkun verran
-yhteyttä näiden kahden tarkoitusperän välillä. Mutta hän oli
-ottamalla nämä molemmat mukaan, ottanut suorittaakseen vaikean
-tehtävän, ottanut kuvatakseen muutosta Julien luonteessa; sillä hänen
-persoonassaan yhtyvät molemmat tarkoitusperät. Mutta tätä tehtävää
-hän ei ole voinut suorittaa. Muutos tapahtuu aivan päällisin puolin.
-Myöntääpä Rousseau, että muutos on näennäinen. Sillä samoinkuin
-keskiaikainen Heloïse yhä rakasti Abailardia luostarilupauksestaan
-huolimatta, samoin Julie yhä rakastaa St. Preuxia aviolupauksestaan
-huolimatta. Eräässä kirjan kauniimmista ja hienoimmista kohdista
--- huvimatkalla La Meillerieen -- tunkee hillitty tunne esille, ja
-kuolinvuoteellaan tunnustaa hän, ettei hän koskaan ole herennyt
-rakastamasta St. Preuxia. Julie kuolee nuorena, onnettomuuden
-kautta. Jää siis ratkaisematta, kuinka olisi käynyt, jos hän olisi
-jatkanut elämäänsä. Niin suurella vaivalla aikaan saatu yritys,
-todistaa täydellinen resignatsiooni mahdolliseksi, johtaa siis vain
-ristiriitaisuuksiin kirjassa.
-
-Kolmaskin näkökohta pääsi vaikuttamaan Rousseaun kirjan
-valmistuessa. Hän on käyttänyt kirjaa kehyksenä yhteiskunnallisille,
-kasvatusopillisille ja uskonnollisille aatteilleen, ja kirjan
-kirjemuoto sallii siihen helposti sovittaa pitkiä esityksiä, joita
-tekijä tarvitsee saadakseen sanottavansa sanotuksi. Monet esitykset
-ovat Julienkin kirjeissä. Siinäkin hän muistuttaa keskiaikaista
-esikuvaansa, joka (kenties kuitenkin juuri saadakseen aihetta
-kirjeenvaihdon jatkamiseen) muun muassa lähetti Abailardille pitkän
-listan teoloogisia kysymyksiä; -- erotus vaan on, että Julie pikemmin
-selittää kuin kysyy. Nuori neito muuten rakastaa melkoisesti
-saarnaamista ja kutsuukin itseään leikillä saarnaajattareksi. -- Niin
-huomattavia kuin monet näistä selityksistä ovatkin, niin vaikuttavat
-ne kuitenkin väsyttävästi ja ovat kieltämättä väärissä paikoissa,
-Rousseaun on usein vaikea perustella, kuinka hänen henkilönsä
-aina ja kaikkialla ja joka tilaisuudessa löytävät kynää ja läkkiä
-käytettäväkseen.
-
-Vieläkin on yksi tarkoitus La Nouvelle Heloïsessa, etenkin sen viime
-osassa. Juliessa ja hänen miehessään, herra de Wolmarissa tahtoi
-Rousseau kuvata kahta jaloa ihmistä, joista toinen oli uskovainen ja
-toinen vapaa-ajattelija. Tämän kuvauksen kautta tahtoi hän lieventää
-ensyklopedistain ja heidän vastustajainsa väliä, joka -- sen mukaan
-mitä hän sanoo Tunnustuksissa oli käynyt niin ankaraksi, että
-voitiin peljätä kansalaissodan syttyvän. -- Julien uskonnollisuus
-ei ole kuitenkaan kirkollinen; se oli Rousseaun oma uskonto, jossa
-ainoastaan mystillinen puoli oli voimakkaammaksi kuvattu.
-
-Kirjallisuushistorian tehtävä on tarkastaa tätä etevää kirjaa
-sen yksityiskohdissa ja sen aseman mukaan romaanikirjallisuuden
-kehityksessä. Tässä on huomautettava ainoastaan niitä puolia, jotka
-etenkin ovat kuvaavia Rousseaulle. Ensinnäkin se intohimon haaveilu
-ja innostuksen mieliala, joka on vallalla kaikkialla, jossa tekijä
-itse ei ole raffineeratun aikansa tai oman retoriikkansa kahleissa
-tai omiin dogmeihinsa syöpynyt. Rakkautta, kirjan pääaihetta
-kuvatessa tulee tämä mieliala etenkin esille. Että rakkaus on
-vakava asia, josta voi tulla "meidän elämämme suuri tapahtuma", ei
-kenties koskaan ole osoitettu syvemmin ja perinpobjaisemmin kuin
-Julien luonteessa. Kuvatessaan rakkaussuhteen puhtautta, jossa
-luonnon ääni todella kuuluu, käsittelee Rousseau, niinkuin jo on
-mainittu, elämänsä pääkysymystä. "Eikö totinen rakkaus" -- kysyy
-Julie -- "ole puhtain kaikista siteistä? -- -- -- Eikö rakkaus
-itsessään ole puhtain samoin kuin se on virein vietti meidän
-luonteessamme?... Eikö se saata perikatoon alhaisia ja matelevia
-sieluja, innostuttaessaan suuria ja voimakkaita? Ja eikö se jalostuta
-kaikkia tunteita, eikö se tee meidän olentoamme kaksinkertaiseksi ja
-kohota meitä yläpuolelle itseämme?" Päinvastoin kuin sosiaalisten
-erilaisuuksien laki viittaa rakkaussuhde korkeampaan lakiin, joka
-tekee kaikki saman arvoisiksi; mutta tähän ei Rousseaun taide
-ole riittänyt, tai oikeammin hänen sopimaton moraliseeraamisensa
-on tehnyt lopun hänen taiteestaan. -- Juliessa hän on kuvannut
-tunneihmistä, kaunista sielua. Hänen elämänsä on tunnetta ja hän
-antaa tunteiden ohjata elämätään. Tunne yltyy liialliseksi monin
-kohdin, etenkin kun St. Preux kiihkeän kohtauksen jälkeen puhuttelee
-itse tunnetta: "oi tunne, tunne, suloinen kun sielu! onko semmoista
-rautaista sydäntä, jota sinä et koskaan olisi liikuttanut" j.n.e.
--- Kuvatessaan elämää maalla rauhallisissa oloissa, mutta keskellä
-luonnon ihanuutta on Rousseau tilaisuudessa päästämään valloilleen
-rakkautensa idylliin ja luontoon, ja hän käyttääkin jokaista
-tilaisuutta ylistääkseen maaelämää kaupungin kustannuksella ja
-vastustaakseen yltyvää muuttaa maalta kaupunkiin pitäen sitä
-vaarallisena ajan merkkinä. --
-
-Kirja ilmestyi karnevaalin alussa 1761 ja herätti ääretöntä huomiota.
-Jo se, mitä siitä edeltäpäin oli kerrottu, oli uteliaisuutta
-kiihoittanut, ja kirjakauppojen ympärille kokoontui ihmisiä, jotka
-sitä kysyivät. Rousseau sanoo sen ensimäisestä vaikutuksesta
-(Tunnustukset XI): "Kirjallisessa maailmassa olivat mielipiteet
-jakaantuneet, mutta yleisöllä oli vaan yksi mielipide, ja etenkin
-naiset joutuivat haltioihinsa kirjan ja sen tekijän vuoksi...
-Omituista on, että tämä kirja menestyi paremmin Ranskassa kuin muussa
-Euroopassa, vaikka siinä ei varsin hyvin pidetty ranskalaisia, ei
-miehiä eikä naisia. Aivan vastoin minun odotustani saavutti se
-vähimmän menestyksen Sveitsissä, suurimman Parisissa. Vallitsevatko
-siis ystävyys, rakkaus ja siveys enemmän Parisissa kuin muualla?
-Eivät -- mutta siellä on vielä vallalla hieno aisti, joka saa sydämen
-muodostumaan kuvan mukaan, ja joka saa meidät rakastamaan puhtaita,
-voimakkaita ja hyviä tunteita muissa, vaikka meillä itsellämme ei
-niitä enää olekaan. Turmellus on nyt kaikkialla sama; Euroopassa
-ei ole tapoja eikä hyveitä; mutta on vielä jonkun verran rakkautta
-niihin ja sitä haettakoon Parisista." --
-
-Samoina vuosina kuin tämä romaani muodostui Rousseaun päässä ja
-sydämmessä, syntyivät myös hänen toiset pääteoksensa: Contrat social
-ja Emile. Perusaine niissä kaikissa on sama. La Nouvelle Heloïsessa
-rakkaus ja luonnonidylli asetetaan "sivistystä" vastaan. Contrat
-socialissa taistellaan luonnollisen vapauden puolesta. "Ihminen on
-syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa", niin alkaa kirja.
-Emilessä luonnollinen hyvyys asetetaan vastakohdaksi sosiaaliselle ja
-sivistyneelle turmellukselle; kirjan ensimäiset sanat ovat: "Kaikki
-on hyvää joka johtuu luonnon alkuunpanosta; kaikki turmeltuu ihmisten
-käsissä." Näissä lauseissa kaikuvat vielä Rousseaun ensimmäiset
-paradoksit; mutta itse teosten tuli nyt antaa niille lähempi selitys
-ja rajoitus.
-
-Aina siitä saakka kuin hän oleskeli Venetsiassa, oli Rousseau
-harjoittanut historiallisia ja politillisia opintoja. Genevessä
-käydessään oli hän saanut uusia aiheita ja uusia historiallisia
-aineksia. Kirjoituksessaan politillisesta taloudesta, suuressa
-ensyklopediassa, oli hän jo pääsuunnissa käsitellyt ainettaan.
-_Contrat social_, joka ilmestyi 1762, on näiden tutkimusten
-lopputulos. Tässä teoksessa on luonnonoikeutta [15] jyrkimmässä
-muodossaan noudatettu, johdonmukaisesti pitämällä kiinni ajatuksesta,
-että valta ei koskaan voi tulla oikeudeksi, joka onkin kirjan
-pääajatus. Jokaisen vallan käyttämisen tulee, ollakseen oikeutettu,
-olla kansan tahdon ilmauksen, ilmaista todellista tai hiljaisuudessa
-hyväksyttyä sopimusta. Kansan tahdolla ei tarkoiteta kaikkien samaan
-aikaan elävien yksityisten tahtoja yhteensä, vaan sitä tahtoa,
-joka kannattaa kansan elämää sukupolvien vaihdellessa. Kansa ei
-voi luovuttaa valtaansa, sillä eivät minkään ajan yksilöt voi
-sitoa koko kansaa, jonka elämä ei koskaan pääty. Rousseau kehittää
-oppia kansan herruudesta, joka polveutuu keskiajalta, ja etenkin
-oppia tämän herruuden riippumattomuudesta, jossa hän perustuu oman
-synnyinkaupunkinsa historiaan. Geneven, vapaakirjassa vuodelta
-1387 lausutaan tämä riippumattomuus hyvin voimakkain sanoin, ja
-tällä vapaakirjalla oli vielä Rousseaun aikana suuri merkitys
-politillisissa keskusteluissa Genevessä. Suunnitelmasta Contrat
-socialiin, jota säilytetään Geneven kirjastossa, nähdään, että
-Rousseau suunnitellessaan kuuluisaa teosta etenkin on ajatellut
-synnyinkaupunkiaan.[16]
-
-Suuressa määrässä on liioiteltu Contrat socialin tietopuolista
-luonnetta. Ranskan vallankumouksen aikana käyttivät kirjaa etenkin
-Robespierre ja St. Just, ikuisten politillisten totuuksien
-katkismuksena, joka suoraan muka voitiin paperilta siirtää elämään.
-Ja monet vallankumouksen vastustajat ja arvostelijat, vieläpä
-Tainekin suuressa historiallisessa teoksessaan, myöntävät heidän
-siinä olevan oikeassa. Ne jotka siitä luulevat löytävänsä ainoan
-politillisen opin, luulevat ymmärtävänsä sitä paremmin kuin
-Rousseau itse. Hän ei ollut siihen tyytyväinen. Kun kerran, hänen
-jo vanhana ollessa, kertoo Dusaulx, hänelle näytettiin hänen eri
-kirjojaan, määritteli hän niitä kutakin lyhyesti, ja kun hän tuli
-Contrat socialiin, sanoi hän: "Ne jotka luulevat ymmärtävänsä sen
-täydellisesti, ovat minua taitavampia; se kirja olisi kirjoitettava
-uudestaan; minulla ei siihen enää ole voimia, eikä aikaa."
-Kirjasta käy kyllä selvästi näkyviin, ettei Rousseaun tarkoitus
-ollut, että a priori voitaisiin kyhätä kokoon valtiomuoto, joka
-soveltuisi kaikkialla. Se olisikin ristiriidassa hänen yleisen
-ajatustapansa kanssa. Samoinkuin hän kieltää ainoan autuaaksi tekevän
-sivistyksen olemassaolon, joka soveltuisi kaikille asteille, niin
-hän kieltää ainoan autuaaksi tekevän valtiomuodon. (Katso etenkin
-Contr. soc. II. 8 ja 12 ja III, 9). Kun häntä itseään myöhemmin
-pyydettiin suunnittelemaan valtiomuotoa Korsikalle ja Puolalle,
-menetteli hän sen ajatustavan mukaan. Hän selitti korsikalaiselle
-kirjeenvaihtajalleen, että hän kenties, jos hän kauvemmin aikaa olisi
-asunut maassa, voisi kirjoittaa maan historian, mutta hän kieltäytyi
-valmistamasta hallitusmuotoa sille. Kirjoituksessaan Puolan
-hallitusmuodosta selittää hän, ettei muukalainen voi säätää lakia
-maalle, ja että kansalliset tavat ovat tärkeämmät kuin käskevät ja
-kieltävät lait. Hän kehoittaa varovaisuuteen uudistuksissa, -- niin
-sanoo hän maaorjuudesta: älkää vapauttako ruumiita ennenkuin sieluja!
-Ja hän teroittaa mieliin, että maa aina on heikko siihen aikaan, kun
-se vaihtaa hallitusmuotoa.
-
-Jos vertaa Contrat socialia teokseen Discours sur l'inégalité, näkee
-selvään, kuinka Rousseau on muuttanut käsitystään luonnontilan
-ja sosiaalisen tilan suhteesta. Vanhemmassa teoksessa johduttiin
-välttämättömästi tyranniuteen. Contrat socialissa saattaa ainoastaan
-väärinkäytöksen kautta syntyä vapauden puutetta, -- nimittäin kun
-hallitus panee oman erityisen tahtonsa yleisen kansantahdon sijaan,
-jonka ilmituojana jokaisen hallituksen tulee olla (III, 10).
-Itsessään suuria etuja saavutetaan luonnontilasta yhteiskunnalliseen
-elämään siirtyessä. Oikeudenmukaisuus tulee vaiston sijaan, oikeus
-ja velvollisuus välittömän aiheutumisen sijaan. Jos vapautta
-rajoitetaankin, niin on sen sijaan voimilla, tunteilla ja ajatuksilla
-suurempi mahdollisuus kehittyä. Lyhyesti, ihminen muuttuu tylsästä
-eläimestä henkiseksi olennoksi. Mutta sen pahempi, lisää Rousseau,
-alentavat uuden tilan väärinkäytökset usein ihmisen alemmaksi
-luonnontilaa! (I, 8.) Tämmöisenä on esitys ajatukseltaan vallan
-toinen, kuin aikaisemmassa teoksessa.
-
-Kaikista Rousseaun varokeinoista huolimatta oli kirja kuitenkin
-periaatteiltaan niin radikaali, että hallitukset sekä monarkisessa
-Ranskassa että Geneven ja Bernin tasavalloissa ryhtyivät ankariin
-toimiin sitä ja sen tekijää vastaan. Niillä oli siinä suhteessa sama
-kohtalo kuin kolmannella ja tärkeimmällä pääteoksella.
-
-_Emile_ ei Rousseaun omien sanain mukaan (kirjeessä Cramerille 1764)
-ole pedagooginen esitys, vaan filosoofinen teos, jossa koetetaan
-poistaa ristiriitaisuutta. Uskon, että ihminen luonnoltaan on hyvä,
-ja sen pahan välillä, jonka kokemus osoittaa. Kirjan tulee osoittaa,
-kuinka kaikki paheet tulevat ymmärrettäviksi, kun tutkii inhimillisen
-sydämmen historiaa, ja se kasvatusjärjestelmä, jota se esittää, on
-tässä ainoastaan kehyksenä.
-
-Rousseau tahtoo, että tulee nojautua kokemukseen. Ja hän tahtoo
-rakentaa eikä repiä. Hän alkaa sanomalla, ettei ollenkaan tunneta
-lapsuutta. Ja se ihmisluonnon, etenkin lapsen luonnon tunteminen,
-jonka hänen kirjansa tahtoo antaa, on hänelle suuremmasta
-merkityksestä kuin se metoodi, jota hän neuvoo noudattamaan.
-Tärkeämmän kasvatuksen antaa luonto itse välittömästi kehittämällä
-voimia ja haluja; kaikki muut vaikutukset ja kaikki muu sekaantuminen
-on alistettava sen alle. Oppilaan on opittava oman kokemuksen kautta,
-itsetoiminnan kautta, hänen tulee olla luonnon eikä ihmisten oppilas.
-Kasvatuksen tulee ihmisten puolelta aluksi olla kielteisen, se on;
-sen tulee suojella turmiollisilta vaikutuksilta, ei positiivisen,
-ei suoranaisesti opettavan. Eikä Rousseau yksistään pane painoa
-kokemukselle yleensä. Hän väittää vielä, että kullakin ihmisellä on
-oma omituinen luontonsa, joka määrätköön, kuinka häntä on pideltävä.
-Senkin vuoksi siis on kasvatuksessa meneteltävä varovaisesti ja
-aluksi rajoituttava oppimaan tuntemaan luontoa. [17] -- Kullakin
-aikakaudella jokaisen yksilön elämässä on omituinen luonteensa.
-Ei mitään elämä n aikaa, ei myöskään lapsuutta saa sen vuoksi
-tehdä pelkäksi keinoksi tuleville ikäkausille. Emile on lapsuuden
-evankeliumi. Se vakuuttaa, että lapsuus on itsenäinen osa elämää,
-ei ainoastaan valmistus täysikasvaneeksi tulemiselle. Tämä juuri
-määrää Rousseaun pedagogiikan. "Minun metoodini", sanoo hän "perustuu
-ihmisten voimien mittaamiseen sen eri ikäkausina ja niiden toimien
-valitsemiseen, jotka soveltuvat näille voimille".
-
-Tämän luonnon prinsiippinsä panee Rousseau sekä valistusta että
-oikeauskoisuutta vastaan. Perusajatuksensa kautta saavuttaa hän tämän
-kaksinaisen aseman. Järjen harjoittamista samoinkuin erityisten
-dogmien tyrkyttämistä on vältettävä niin kauvan kun mahdollista.
-Luonnon hyvyys on juuri siinä, että alusta pitäen -- ennenkuin
-mietiskely on herännyt, ja ennenkuin yhteiskunnan käskyt ja tavat
-pääsevät vaikuttamaan -- on harmooninen suhde voimien ja halujen
-välillä. Tämä sopusointuinen suhde on nyt säilytettävä, sen jälkeen
-kun mietiskely, mielikuvitus ja yhteiskunta ovat alkaneet vaikuttaa.
-Luonnon kasvatus edistyy hitaasti, mutta ihmiset ovat taipuvaisia
-ennen aikojaan sekaantumaan, siihen. Sen vuoksi onkin tärkeintä
-vaatia hyvältä henkiseltä sivistykseltä, että se hidastuttaa
-kehitystä.
-
-Locke, joka niin monessa kohdassa on Rousseaun edeltäjä, arveli,
-että lapsen kanssa oli keskusteltava niin paljon kuin mahdollista.
-Sitä vastustaa Rousseau jyrkästi. Järki ei hänen käsityksensä mukaan
-ole erityinen, alkuperäinen voima, vaan kehittyy vasta, kun muut
-voimat ovat kehittyneet. Kasvatuksen tarkoitus on muodostaa järkevä
-ihminen: ei siis voi alkaa pitämällä ihmistä järkevänä! Niin tehden
-alkaisi lopusta ja tekisi tuloksen omaksi välikappaleekseen. Meidän
-mietteemme tulevat ulkoapäin, jota vastoin tunne tulee sisästä ja
-sen vuoksi kehittyy ensiksi. Tunteen ja intohimon tulee koneistoa
-käyttää. Vain sen saattaa ihminen omistaa, joka saattaa herättää
-hänessä harrastusta, mutta harrastuksen mahdollisuus riippuu siitä
-kehitysasteesta, millä yksilö seisoo. Liian aikainen ymmärryksen
-kehittäminen synnyttää sana viisautta, eikä tietoja, ja heikontaa
-henkistä voimaa.
-
-Ettei lapsi saisi mietteitä, joita se ei kykene käsittämään,
-ja jotka eivät vastaa sen todellisia voimia ja haluja, tahtoo
-Rousseau siirtää uskonnollisen kasvatuksen nuoruuden ikään. Tähän
-Rousseau sovittaa kuuluisan _Savoijalaisen maapapin tunnustuksen_
-osoittaakseen, missä hengessä uskonopetusta on annettava. Se panee
-tunteen ja sydämmen evankeeliumin selväksi vastakohdaksi kirkolle
-ja valistusfilosofialle. Lohdutuksen ja toivon kaipuu on ratkaiseva
-kriteeriumi. Se, jolla ei ole tunne-elämälle mitään merkitystä,
-lykätään syrjään, jollei sitä suorastaan hyljätä. Onko maailma
-ikuinen tai luotu, onko siinä yksi vai useampia periaatteita, siitä
-minä en tiedä mitään, ja mitä minulla on sen kanssa tekemistä! --
-Ainoastaan mikä koskee välitöntä suhdetta Jumalaan, sen tahtoo
-Rousseau vahvistaa dogmiksi, suurilla kosmillisilla kysymyksillä ei
-siinä ole mitään merkitystä.
-
-Puhuttuaan luonnollisen uskonnon totuuksista vastustaessaan
-materialismia, arvostelee hän positiivista uskontoa, etenkin
-ihmeitten ja ikuisen kadotuksen uskomista. Positiivinen uskonto
-perustuu historialliseen kertomukseen, pyhiin kirjoihin ja edellyttää
-sen vuoksi kovin paljon oppia. Tässäkin vetoaa Rousseau luontoon.
-Maapapin viimeinen neuvo nuorelle miehelle, jolle hän puhuu, on:
-Säilytä sydäntäsi semmoisessa tilassa, että sinä aina haluat Jumalan
-olemassaoloa, niin et koskaan epäile sitä!--
-
-Painattaessaan pääteoksensa sai Rousseau apua ylhäisiltä ystäviltään.
-Vapaamielinen Malesherbes, joka oli senssuuriviraston esimies,
-ja vaarallisena hetkenä oli pelastanut Diderotin ensyklopedian,
-tarkasti hänelle käsikirjoitusta. Rousseau pysyi rauhallisena,
-vaikka eräs hänen ystävistään, jolle hän luki savoijalaisen maapapin
-tunnustukset, hämmästyneenä huudahti: "Mitä, kansalainen, se on
-kirjassa, joka painetaan Parisissa?" -- Talvella 1761-62 tunsi hän
-itsensä levottomaksi ja huolestuneeksi, mutta siihen oli syynä, että
-hän ollen sairaloisessa tilassa (häntä vaivasi rakkotauti) oli hyvin
-ärttyinen, ja kun painattaminen satunnaisesti keskeytyi, otaksui hän,
-että jesuiitat, joiden kasvatusopilliset periaatteet olivat aivan
-vastakkaisia, koettivat vääristää kirjan sisällystä! Pelastaakseen
-kuitenkin tärkeimmän, talletti hän jäljennöksen savoijalaisen
-maapapin tunnustuksesta erään geneveläisen tuttavan huostaan. Että
-juuri siihen aikaan puhuttiin jesuiittiveljeskunnan hajoittamisesta,
-perustui hänen luulonsa mukaan, huhuun, jonka muka jesuiitit itse
-olivat panneet liikkeelle, tehdäkseen vihollisensa huolettomiksi!
--- On omituista Rousseaulle, että hän siten voi rakentaa kokonaisen
-järjestelmän pahan mielen ja satunnaisen tapahtuman perustukselle.
-Hänet saatiin rauhoittumaan, painatus jatkui pian taas säännöllistä
-menoaan, ja -- mikä oli hyvin harvinaista Rousseaussa -- hän käsitti,
-että väärä epäluulo oli vienyt hänet harhaan. Kirja ilmestyi
-sitten, kohta Contrat socialin jälkeen, keväällä 1762. Julkisesti
-puhuttiin siitä vähän, ja Rousseau luuli ystäviensäkin olevan
-hiukan välinpitämättömiä sen suhteen. Vain muutamat kiittivät häntä
-sydämmellisesti siitä, niin kuin matematiikan tutkija Clairault, joka
-selitti, että se oli lämmittänyt hänen vanhaa sydäntään. Silmiin
-pistävää oli, että Malesherbes kohta ilmestymisen jälkeen halusi
-kirjeitään takaisin; mutta Rousseau ei aavistanut mitään vaaraa.
-Vaino lähti juuri jesuiittain vastustajista. Mieleltään jansenistinen
-parlamentti, joka tahtoi osoittaa, että se koettaessaan masentaa
-jesuiittoja, ei tehnyt sitä siksi, että se olisi ollut laimea
-uskonasioissa, tuomitsi Emilen 9 p:nä Kesäk. 1762 poltettavaksi ja
-määräsi tekijän vangittavaksi. Hänen ystävänsä lähettivät Parisista
-edeltäpäin sanan Montmorencyyn. Keskellä yötä herätettiin Rousseau
-ja hän matkusti pois, juuri ennenkuin oikeudenpalvelijat tulivat.
-On mahdollista, että hänen ylhäiset suosijansa jouduttivat hänen
-pakoaan, koska heille olisi ollut epämukavaa, jos heidän suosikkinsa
-olisi tullut oikeuden eteen. Rousseau itse oli epäillyt, ettei
-kaikki ollut niin täyttä totta, kuin miltä se ensi pelästyksessä
-näytti. Kuitenkaan ei sen ajan Ranskassa, jossa epäilys ja fanatismi
-taistelivat ja vaihtelivat sekä hallitsevissa että kansassa,
-voinut olla varma mistään, joka nähdään monesta kuuluisasta
-oikeudenkäynnistä, niinkuin de la Barren, joka tapahtui kohta
-tämän jälkeen, ja joka herätti varovaisessa ja hyvin suojatussa
-Voltairessaki halun äkkiä matkustaa kylpemään Sveitsiin ja pyytämään
-Preussin kuninkaalta turvapaikkaa itselleen ja muille filosoofeille.
-
-Kun Rousseau saapui Sveitsin rajalle, nousi hän vaunustaan ja
-suuteli maata posteljoonin suureksi hämmästykseksi. Mutta hän
-pettyi luullessaan tulevansa vapauden luvattuun maahan. Hän asettui
-toistaiseksi ystävän luo Yverduniin, Bernin alueelle. Genevessä jo
-19 p:nä kesäk. oli poltettu Contrat social ja Emile ja oli käsketty
-vangitsemaan tekijä. Sinne hän ei siis saattanut mennä. Kohta sen
-jälkeen kielsi Bernin hallitus häntä oleskelemasta sen alueella. Hän
-turvautui silloin Neufchateliin, jota hallitsi Fredrik Suuri. Täällä
-vietti hän sitten muutaman vuoden ajan samanlaista idyllistä elämää
-maalaiskylässä Motiers, jota hän oli viettänyt Montmorencyssa. Näinä
-vuosina innostui hän kasvitieteeseen ja sai siten uutta aihetta
-luonnon helmassa kuljeksimiseen. Täällä oleskellessaan sepitti hän
-vastauksen Parisin arkkipiispalle joka oli lähettänyt paimenkirjan
-Emileä vastaan (_Jean Jacques Rousseau, citoyen de Genève à
-Christophe de Beaumont, archevêque de Paris_, duc de St. Cloud,
-pair de France etc. Amsterdam 1762). Tässä kirjoituksessa puhuu hän
-hyvin selvästi pedagoogisista ja uskonnollisista mielipiteistään.
--- Kun Genevessä ei tahdottu peruuttaa hänen silmissään laitonta
-kirousta hänen ja hänen kirjojensa ylitse, luopui hän geneveläisestä
-kansalaisoikeudestaan, josta hän oli ollut niin ylpeä, ja julkaisi
-vastaukseksi eräälle geneveläiselle lakimiehelle, joka koetti
-puolustaa kaupunkinsa menettelytapaa, teoksensa _Lettres écrites
-de la Montagne_ (Amsterdam 1764). Uskonnollisten mielipiteiden
-perinpohjainen pohtiminen, etenkin ihmeitten arvosteleminen, tässä
-teoksessa herätti Neufchatelin papistossa suurta suuttumusta. Häntä
-vastaan saarnattiin, ei edes auttaneet Fredrik II:n yritykset saada
-innokkaita pappia pysymään levollisina. Alhaisoa yllytettiin häntä
-vastaan, ja häntä itseään pakotettiin pakenemaan. Pari kuukautta
-asui hän nyt pienellä, idyllisellä, Bielerjärvesssä sijaitsevalla
-St. Pierren saarella, jossa hän eli oikein mielensä mukaan. Hänen
-kuvauksensa elämästä täällä (katso etenkin Rêveries V) ovat parasta
-ja sominta, mitä hän on kirjoittanut. Hän olisi mielellään asunut
-koko loppuikänsä siellä, mutta saari kuului Berniin ja Bernin
-hallitus karkoitti hänet. Hän aikoi nyt hakea turvapaikkaa Korsikasta
-tai muuttaa Berliiniin. Hänet saatiin kumminkin taivutetuksi
-vastaanottamaan englantilaisen filosoofin David Humen tarjous
-seuraamaan häntä Englantiin, jossa hänestä oli pidettävä huolta.
-Hume ja Rousseau olivat hyvin erilaisia luonteiltaan,[18] mutta
-Hume tunsi todellista myötätuntoisuutta ranskalaista ystäväänsä
-kohtaan. Rousseau sai hyvän asunnon maalla, ja kaikki meni jonkun
-aikaa hyvin. Silloin kävi kivuloisuuden ja kestettyjen vainojen
-vaikutuksesta hänen mielensä kovin levottomaksi ja epäluuloiseksi,
-siinä määrässä että se yltyi melkein mielensairaudeksi, synnytti
-suorastaan ajoittaista hulluutta. Hän karkasi äkkiä Englannista,
-syytteli Humea ja muita mitä katkerimmin ja vietti nyt useamman
-vuoden kuluessa vaeltavaa elämää Pohjois- ja Etelä-Ranskassa. Hän
-luuli, että häntä hänen entiset ystävänsä oikein täyttä totta
-vainosivat. Kaikkialla mihin hän tuli, luuli hän huomaavansa jälkiä
-heidän juonistaan, joiden tarkoituksena oli panetella häntä ja
-tehdä hänet riippuvaiseksi. Tähän aikaan hänen Tunnustuksensa,
-joita hän monta vuotta sitten oli alkanut kirjoittaa, muuttuivat
-puolustuskirjoitukseksi. Käyttääkseen sitä aseena salaisia
-vihollisiaan vastaan, meni hän Parisiin 1770 ja luki siellä eri
-piireissä Tunnustuksiaan. Tämä teko tuotti hänelle vaan pettymystä;
-se mielenkiinto, joka omistettiin luennoille, ei tullut hänen asiansa
-osalle, vaan huvittavien tietojen ja juttujen. Lukemisen kielsi
-vihdoin (rouva d'Épinays'n kehoituksesta) poliisi. -- Parisissa
-elätti hän itseään nyt, niinkuin ennenkin nuottien kirjoittamisella.
-Vapaa-aikoina hän sävelteli tai tutki kasvia. Ei hän kuitenkaan
-voinut luopua koettamasta selittää ja puhdista itseään. Oli, kuin
-olisi hän ymmärtänyt, kuinka käsittämätön hänen persoonallisuutensa
-mahtoi olla maailmalle, jollei hän tekisi kaikkea sen valaisemiseksi.
-Hän valmisti silloin kolme vuoropuhelua, joilla on yhteinen nimi
-_Rousseau juge de Jean-Jacques_ (Rousseau tuomitsee Jean-Jacquesia).
-Ensimäistä niistä koetti hän turhaan sijoittaa Notre-Damen kirkon
-pääalttarille, saadakseen sen välttymään vihollistensa käsistä ja
-herättääkseen nuoren kuninkaan, Ludvig XVI:n huomiota. Viimeisissä
-muistiinpanoissa, joita hän valmisteli, _Rêveries d'un promeneur
-solitaire_ (yksinäisen vaeltajan unelmia), vallitsee lempeä
-maltillisuus ja hyvin runollinen mieliala.
-
-Viimeiset kuukaudet ikäänsä vietti hän taas maalla, Ermenonvillessä,
-ulkopuolella Parisia. Täällä kuoli hän äkkiä 2 p:nä Heinäk. 1778. --
-Huhu, että hän olisi surmannut itsensä, on aivan perätön.
-
-Yhtä vähän kuin hän oli saanut rauhaa elämässä, yhtä vähän sai hän
-sitä haudassa. Vuonna 1794 muutettiin hänen ruumiinsa Pantheoniin
-ja asetettiin Voltairen viereen. Vuonna 1814 sanotaan hurjain
-klerikaalien ryöstäneen yöllä molemmat ruumiit ja heittäneen ne
-kuoppaan jossain kaupungin ulkoreunassa, virallisesti kuitenkin yhä
-vakuutetaan, että ruumiit ovat arkuissaan.[19] Arkut muutettiin 1821
-Pantheonin kellariin, 1830 ylös jälleen, 1852 alas jälleen: niillä
-oli yhteiset vaiheet vallankumouksen aatteiden kanssa! Nyt ne --
-luultavasti tyhjinä ovat maanalaisessa kappelissa. --
-
-Rousseau oli oman luonteensa vastakkaisuuksien marttyyri,
-ihanteidensa ja olevien olojensa vastakkaisuuden marttyyri. Mutta
-juuri näiden jyrkkien ulkonaisten ja sisäisten vastakkaisuuksien
-vuoksi se, mikä hänelle oli korkeinta, kuvastui voimakkaassa
-loistossa, ja hän on vastakohdan lain perustuksella paraimpina
-hetkinään, tuntenut innostusta ja autuutta jommoista ainoastaan
-harvat ihmiset ovat tunteneet. Sen vuoksi juuri "Jean Jacques parka"
-rakasti elämää ja uskoi elämään.
-
-
-
-
-IV.
-
-Rousseaun filosofia.
-
-
-1. Rousseaun pääkäsitteet ja hänen ajattelemisensa muoto.
-
-Filosoofisilla aatteilla on ensiksi se merkitys, että ne ovat sen
-ilmituojia, mitä kulloinkin ajattelevissa ihmisissä liikkuu ja
-pääsee tajuntaan, toiseksi ne antamat aihetta elämän ja maailman
-arvostelemiseen ja luomat otaksumissa elämän ja maailman yhteydestä.
-Rousseaun filosofian merkitys oli ehdottomasti edellistä laatua;
-me emme muuta voi odottaakaan sen jälkeen, mitä olemme oppineet
-tuntemaan hänen elämästään ja persoonallisuudestaan. Voidaan
-huomata perusmuoto, joka ilmenee hänen käyttämiensä pääkäsitteiden
-muodostuksessa, ja joka on huomattavassa sopusoinnussa hänen
-elämänsä, hänen luonteensa ja hänen lahjojensa kanssa. Hänen
-ajattelemisensa symptomaattinen eli subjektiivinen luonne ei suinkaan
-estä siinä vallitsemasta sisäistä yhteyttä. Rousseau on itse aivan
-oikein (kolmannessa dialoogissa kirjaa Rousseau juge de Jean-Jacques)
-väittänyt varmaan varman yhteyden olevan olemassa hänen teostensa
-välillä, joka näkyy siitä, että hän askel askeleelta kulkee takaisin
-niihin edellytyksiin, jotka ovat hänen mielipiteittensä perustuksina,
-mutta jotka hän vasta Emilessä saattaa selvästi tuoda esille. Yhteys
-näkyy juuri siinä, että samat pääkäsitteet vallitsevat hänen kaikissa
-tärkeämmissä teoksissaan ja vähitellen tulevat tarkemmin määrätyiksi
-ja rajoitetuiksi.
-
-Perusmuoto Rousseaun ajattelemisessa on vastakohta välittömän,
-alkuperäisen, itsessään rajoitetun, kokonaisen, vapaan ja
-yksinkertaisen toiselta puolen ja johdetun, suhteellisen, jaetun,
-riippuvaisen ja yhdistetyn välillä toiselta puolen. Toinen on elämän
-ehdoton toiminta, sisäisen voiman ja halun kannattama; toinen on se
-rajoitus, pakko ja jakoisuus, jonka elämän ulkonaiset suhteet siihen
-tuovat. Tätä ehdottoman ja suhteellisen, _absoluutin ja relatiivisen_
-vastakohtaa Rousseau tarkoittaa luonnon ja sivistyksen vastakohdalla.
-
-Rousseaun elämässä löysimme saman vastakohdan. Hän joutui kaikkien
-suhteiden ulkopuolelle: perheen, ammatin, uskonnon, valtion,
-ulkonaiset ja sisäiset seikat pakottivat häntä luonnon vapaaksi
-pojaksi, joka eli omassa sisäisessä maailmassaan. Taikka oikeammin
-häntä heitetään edestakaisin näiden kahden elämänmuodon välillä.
-Hänen luonteessaan ja lahjoissaan on tälle vastaava ristiriitaisuus,
-toisella puolella on innostus, alkuunpano, uudet alut, ajatusten
-sysäykset, kiihtyminen, toisella puolella yhtämittainen harrastus,
-työ, usein huonosti onnistunut työ saada eri aiheet ja aatteet
-yhteyteen.
-
-Kun me nyt kysymme, mitä Rousseau oikeastaan tarkoittaa _luonnolla_,
-niin huomataan, että hän kolmea tietä on tullut tähän käsitteeseen,
-ja että nämä tiet alituisesti käyvät ristiin, niin ettei hän
-huomaakaan käyttävänsä sanaa luonto kolmessa eri merkityksessä.
-Hänen luonnonkäsitteensä on osaksi teoloogista, osaksi luonnon
-historiallista, osaksi psykoloogista alkujuurta. Esipuheessaan
-kirjaan Discours sur l'inégalité voi etenkin tutkia näiden kolmen
-käsitteen sekaannusta.
-
-_Teolooginen luonnonkäsite_ on vallalla, kun sitä yksinkertaisuutta
-ja harmoniaa, jota Rousseau ylistää, kutsutaan Jumalan välittömäksi
-työksi vastakohtana sille sekaannukselle, jonka ihmiset ovat saaneet
-aikaan monilla konsteillaan. Niinpä Rousseau (esipuheessa Disc. Sur
-l'inég.) valittaa, ettei ihmisissä enää tavata "sitä taivaallista
-ja majesteeteista yksinkertaisuutta, jolla heidän luojansa oli
-heidät leimannut"; taikka hän sanoo (Emilen alussa), että kaikki on
-hyvää semmoisenaan, lähtiessään luonnon käsistä, tai hän asettaa
-jumalallisen tahdon vastakohdaksi inhimilliselle taidolle.
-
-_Luonnonhistoriallinen luonnonkäsite_ ilmenee siinä "alkuperäisen
-tilan" laveassa kuvauksessa, joka on kirjoituksessa "erilaisuuden
-alkuperästä". Rousseau tahtoo tässä katsoa luonnottoman muodostetun
-ja keinotekoisen parantelun taa. Yhteistä teoloogisen luonnontilan
-kanssa on luonnonhistoriallisella, että se on varhainen,
-kaikkea kulttuuria aikaisempi. Muuten ovat ne hyvin erilaisia.
-Eläintieteellisessä luonnontilassa on kyllä yksinkertaisuutta, mutta
-tuskin "majesteettistä" yksinkertaisuutta. Alkuperäinen ihminen elää
-puhtaasti vaistomaista elämää, miettiminen ja mielikuvitus eivät
-ole heränneet, ja tarpeet ovat harvoja ja puhtaasti fyysillisiä.
-Omituista, että ei Rousseau ole huomannut, ettei hän samalla
-kertaa voi vedota teologiaan ja eläintieteeseen. Ne määräävät
-kehityksen lähtökohdat hyvin erilaisiksi. Näiden kahden käsitteen
-yhteensulaminen on luultavasti syntynyt siten, että Rousseau piti
-vaistoelämän päättymistä onnettomuutena ja syntinä, -- se oli
-jonkinlainen syntiinlankeemus, samoinkuin paratiisillisen tilan
-päättyminen on teoloogisen mietiskelyn mielestä.
-
-_Psykolooginen luonnonkäsite_ herää Rousseaussa itsehuomion
-kautta. Hän heittää ilmoituksen ja luonnonhistorian sikseen ja
-syventyy tarkastamaan, mitä ihmisen sielussa tapahtuu, sitä tietä
-löytääkseen ihmisen olennon perusvoimat ja halut. Tässä hän ei ole
-kadonneen tilan kanssa tekemisissä; tätä tietä hän saattaa löytää
--- sen hän itse käsittää -- ainoastaan psykologisen hypoteessin,
-joka on "enemmän omiaan valaisemaan ilmiöiden luonnetta kuin
-osoittamaan niiden todellista alkuperää". Perusominaisuudet näkyvät
-ihmisessä enemmän tai vähemmin selvästi kaikkina aikoina. Kun
-Rousseau kutsuu tilaa, jossa nämä ominaisuudet pääsevät täyteen
-voimaansa, luonnontilaksi, niin tarkoitetaan sillä tilaa, "jota
-kenties ei koskaan ole ollut eikä luultavasti koskaan ole oleva,
-mutta josta meidän kuitenkin tulee muodostaa oikeita käsitteitä,
-voidaksemme oikein arvostella nykyistä tilaamme." (Esipuhe Dise
-sur l'inég.) Psykoloogista hypoteessia on siis käytettävä oikean
-mittakaavan saavuttamiseksi. Kun Rousseau sanoo, että ihminen on
-hyvä luonnoltaan, tarkoittaa hän, että perusominaisuudet ihmisessä
-ovat hyviä, -- että ydin ihmisessä on terve, -- tai, niinkuin hän
-sanoo, että ihminen on hyvä, vaikka ihmiset ovat huonoja. Hän on
-tahtonut opettaa ihmisiä palaamaan takaisin omiin sydämmiinsä,
-palautumaan itseensä, eikä sulaumaan ulkonaisiin suhteisiin, omasta
-sisästään löytämään kaiken hyvän ja kaiken onnen lähteen. Tässä
-merkityksessä hän kutsuu itseään luonnon maalariksi ja puolustajaksi.
-Ja hän tarkoittaa, että hänen yksinäinen ja muista erillään vietetty
-elämänsä teki hänelle mahdolliseksi oikean luonnon löytämisen,
-oikeiden peruspiirteiden, jotka sivistyksen ja yhteiskunnallisen
-elämän tuottamat, ulkonaiset, keinotekoiset olot ovat hävittäneet
-ja väärentäneet. Hyvyys on aina oman luonteensa ilmituomista, ja
-yksinäisinä hetkinään Rousseau tunsi, että hän oli itsensä --
-hajaannuksetta, esteettä, ja että hän todella oli, miksi luonto oli
-hänet aikonut. (Rêveries II. -- Rousseau juge de J. J. I ja III. --
-Ensimmäinen Streckeisen-Moultoun painattama kirje Sur la vertu et le
-bonheur).
-
-Luonnollisesti on siitä syntynyt paljon epäselvyyttä, että Rousseau
-käyttää luonto sanaa näissä kolmessa eri merkityksessä sekaisin.
-On kuitenkin muistettava, että vasta Kantin kautta ruvettiin
-selvään käsittämään erotusta näkökannan tai johtavan aatteen ja
-dogmaattisesti otaksutun realisuuden välillä. -- Kolmesta eri
-merkityksestä Rousseau pitää kiinni kolmannesta; se se vastaa hänen
-metoodiaan, se se on yhtäpitävä hänen persoonallisuutensa kanssa.
-Sillä hän oli subjektiivinen psykoloogi, mutta ei teoloogi eikä
-zooloogi. --
-
-Perusominaisuutena pitää Rousseau ihmisessä halua suojella itseään ja
-puolustaa itseään, pyrkimystä kokonaisesti ja täydesti elää kaikkien
-mahdollisuuksiensa mukaan. Tätä itsensä puolustamisen halua kutsuu
-hän _amour de soi_, rakkaudeksi omaa itseään kohtaan. Se pannaan
-vastakohdaksi _itserakkaudelle_, _amour propre_, joka on johdettu
-tunne, joka ensin syntyy yhteiskunnassa, koska se edellyttää tajutun
-suhteen toisiin ja itsensä vertaamisen toisiin. Se ilmenee siten,
-että haluaa päästä toisten edelle, vaatii kunnioitusta heiltä ja
-etuja heidän kustannuksellaan. "Luonnontilassa", jossa ihminen on (se
-on: ajatellaan olevan) ainoastaan itsensä kanssa tekemisissä, ei tätä
-tunnetta ole olemassa. Sillä tarkastaessamme ihmistä luonnontilassa
-jätämme sikseen kaikki suhteet; siinä ei ole mitään suhteutuvaa
-minua: ihmisen oleminen on välitöntä elämän ilmausta rajoitta ja
-vastustuksetta. -- Tämä vastakohta amour de soi'n ja amour propre'n
-välillä, joka tarkoin vastaa vastakohtaa luonnon ja sivistyksen
-välillä, esitetään ensin kirjoituksessa Disc. sur l'inèg., sitten
-Emilessä, teoksissa Rousseau juge de J. J. ja Rêveries, suunnilleen
-samalla tavalla.
-
-Omituinen amour de soi'lle on yli reunojen paisuva voima. Se leviää
-ehdottomasti toisiinkin esineisiin kuin meihin itseemme, kun ne vaan
-oleellisesti ovat meidän kaltaisiamme. Siksi on osaaottavaisuus
-vain erityinen muoto amour de soi'ta Rousseau selittää siis
-osaaottavaisuuden osaksi yhtäläisyyssuhteen kautta meidän ja muiden
-välillä, joka vaikuttaa, että erotusta ei huomata, osaksi sen
-yli reunojen kuohuvan toimeliaisuuden kautta, jota ei itsestään
-huolenpitäminen kokonaan sido. Hyvyys tulee välttämättömäksi
-seuraukseksi voimasta, jolla ei mitään rajoja ole: se voi käsittää
-kaikki. Moraalisen opin, että minun tulee tehdä muille niinkuin minä
-tahdon, että he tekisivät minulle, selittää Rousseau siten, että minä
-levenemishalussani ja voimain runsaudessani pidän itseäni yhtenä
-olentojen kanssa, jotka ovat samaa laatua kuin minä. Ihmisrakkaus
-on siis seuraus amour de soi'sta: sitä me tarkoitamme sanoessamme
-sitä luonnolliseksi. Luonnon ohjaamaksi sanomme sitä, mikä johtuu
-amour de soi'sta.[20] Rakkaus hyvään ja viha pahaan -- toisin
-sanoin omatunto -- on siis yhtä luonnollinen kuin rakkaus itseensä.
-Myös uskonnollinen tunne näyttäytyy amour de soi'n jatkoksi: sen
-sisällys on meidän tuntemamme kiitollisuus, ihmettely ja kunnioitus
-hyvän lähdettä kohtaan. Myöskin ovat ne tilat, joilla Rousseaun
-elämässä oli niin suuri merkitys, unelmien ja kuvittelujen tilat,
-itsensä puolustuksenhalun ilmauksia; niissähän me juuri tunnemmekin
-itsemme vasta oikein itsenäisiksi, vapaiksi ja sopusointuisiksi --
-ikäänkuin itse olisimme jumalia. Itserakkaus (amour propre) estää
-täydellistä resignatsioonia, joka yksin tuottaa sielulle rauhaa. Se
-joka luopuu kaikesta vertaamisesta ja kaikesta riippuvaisuudesta
-toisten mielipiteistä ja vapautuu ulkonaisista suhteista, jotka
-aina uudestaan kiihoittavat itserakkautta, palaa takaisin luonnon
-järjestykseen: amour propre tulee jälleen amour soiksi! (Emile IV. --
-Rousseau juge de J. J. III. -- Rêveries II, V, VII, VIII.)
-
-Kun ulkonaiset suhteet muihin (yhtäläisyyssuhdetta lukuunottamatta)
-pääsevät vaikuttamaan, ja siihenhän yhteiskunnallinen elämä
-vie, -- niin syntyy erimuotoista itserakkautta: omistamishalu,
-hallitsemishalu, kostonhimo, turhamaisuus, kateus. Ne edellyttävät
-kaikki vertaamista muihin. Tähän kuuluu myös tyytymättömyys. Rakkaus
-itseemme (amour de soi) on tyydytetty, kun meidän todelliset
-tarpeemme ovat tyydytetyt; mutta itserakkaus ei koskaan ole
-tyytyväinen eikä voi tullakaan siksi, koska se ei ainoastaan vaadi
-meille itsellemme etusijaa muiden ohella, vaan myös, että muut
-pitäisivät meitä itseään parempina, mikä on mahdotonta. Hyväksi
-ihmisen tekee tarpeiden vähyys sekä se, ettei hän vertaa itseään ja
-muita: pahaksi taas tulee ihminen, jos hänellä on paljon tarpeita
-ja jos hän panee paljon arvoa toisten mielipiteille. Ja sama, mikä
-tekee meidät vapaiksi tai riippuvaisiksi. Tosi vapaus on siinä, että
-voimat ja halut seuraavat toisiaan. Me tulemme epävapaiksi, kun
-meidän tarpeemme lisääntyvät voimiamme suuremmiksi, jott'emme me
-voi, mitä tahdomme. Silloin tulemme me muista riippuviksi ja elämme
-haaveiluissa ja sokaistuina, (Emile II ja IV). [21]
-
-Siirtyminen absoluutista, itseensä perustavasta olemuksesta
-suhtautuvaan, epävapaaseen -- luonnosta sivistykseen, -- amour de
-soi'sta amour propre'en tapahtuu Rousseaun mukaan jonkunlaisen
-syntiinlankeemuksen kautta. Se on osaksi psykolooginen tapahtuma,
-osaksi yhteiskunnallinen, joka saa tämän lankeemuksen aikaan ja
-säännöllisesti estää sopusointuista olemista säilymästä.
-
-_Psykoloogiselta_ kannalta tuottaa mielikuvitus onnettomuuden.
-Se esittää uusia mahdollisuuksia tajunnalle ja poistaa siten
-tasapainon. Herää halu, joka on voimakkaampi meidän käytettävänämme
-olevaa voimaa. Halu ja voima eivät enää seuraa toisiaan. Meidän
-todellinen olemisemme on aina rajoitettu, mutta jos mielikuvitus on
-herätetty, saattaa se levitä kaikkien rajojen yli. Ja se on meidän
-onnettomuutemme, että me ikävöimme ulkopuolelle itseämme. Tätä
-näköpiirin laajentamista seuraa vertaaminen, mietiskely. Turvallinen
-lepo itsetoiminnassa häiriintyy tavoitellessa maalia, joiden arvo
-syntyy verratessa siihen, mitä toiset ovat saavuttaneet.
-
-Mitä vertaamiskykyyn tulee, on Rousseaun käsitys kuvaava esimerkki,
-kuinka eri ominaisuudet hänessä johtavat hänet ristiriitaisuuksiin.
-Hänen, kuvauksessaan "luonnontilasta" on vertaamiskyky kuin
-käärme paratiisissa. Meneepä hän niin pitkälle, että hän kiittää
-"luonnonihmistä" siitä, ettei se ajattele. "Jos luonto on määrännyt
-meidät terveiksi", sanotaan Disc. sur l'inég. teoksessa, "niin
-uskallan minä melkein väittää, että mietiskelyn tila on ristiriidassa
-luonnon tilan kanssa ja että ajatteleva ihminen on turmeltunut
-eläin." Mutta Emilessä, jossa hän vastustaa materialismia,
-käytetään juuri vertaamiskykyä todistuksena. Jo arvostelussa
-Helvétiuksen kirjasta de l'Esprit, ennen Emileä, tekee Rousseau
-tarkan erotuksen aistimuksen, se on esineiden havaitsemisen ja
-arvostelun, se on suhteiden käsittämisen, välillä. Emilessä (III
-ja IV) erottaa hän samalla tavalla toisistaan passiivisesti
-vastaanotetun aistimuksen, "absoluuttisen maalauksen, aistimilla
-käsitettävästä ilmiöstä", ja aatteen, "mielikuvan, ilmiöstä,
-joka tulee määrätyksi tämän suhteen kautta toisiin esineisiin".
-Mielikuvia muodostetaan siis vertaamalla ja ne edellyttävät
-aktiivisuutta, jota Rousseau merkitsee sanoilla attention,
-méditation, raison ja réflexion, ja jonka kautta aistimuksia
-yhdistetään, verrataan ja järjestetään. Aistillinen järki muodostaa
-mielikuvia aistimuksista; henkinen järki taas muodostaa yhdistettyjä
-mielikuvia yksinkertaisista. Pelkän aistimuksen saattaa Rousseaun
-mielestä selittää materian vaikutukseksi, vertaamiskyvyn taas
-arvelee hän viittaavan puhtaasti henkiseen substansiin, ja tälle
-pohjalle rakentaa hän liittyen Kartesiuksen oppiin, että sielu ja
-ruumis ovat kaksi eri substansia. Hänen spiritualisminsa joutuu
-tässä riitaan hänen innostuksensa kanssa alkuperäiseen. Ristiriita
-on todellisuudessa syvemmällä: sillä se, mikä teki luonnonelämän
-Rousseaulle niin arvokkaaksi, oli juuri mielikuvituksen ja
-mietiskelyn häiritsemätön lento, jota luonnon yksinäisyys suosi.
-Mutta niinpä Rousseau oli niinä hetkinä, jolloin hän enimmin antautui
-luonnonnautinnon valtaan, "turmeltunut eläin."
-
-Tällä ristiriidalla on merkityksensä myös tunteen psykologiassa. --
-Rousseau on tässä vaikuttanut ratkaisevasti. Vaikka hänellä onkin
-Spinoza, Shaftesbury, Hutcheson ja Hume edeltäjinä, niin on hänen
-ansionsa, että tunne on tunnustettu itsenäiseksi ja ominaiseksi
-puoleksi henkistä elämää. Hän se ensiksi sanoo, että mieleinen
-ja vastenmielinen tunne vaikuttavat ennen järkeä. Tunne on sen
-vuoksi luonnollisempi kuin järki. Se se myös antaa meille meidän
-varsinaisen arvomme: me olemme valistukseltamme pieniä, mutta
-tunteiltamme suuria! Tunne on välittömässä muodossaan, olintunteena,
-riippumaton järjen kehityksestä, ja juuri tämä välitön tunne on,
-niinkuin olemme nähneet, hyvin tärkeä Rousseaulle. Tunne muuttuu
-hitaammin kuin mielteet ja mielipiteet, vaikka nämä ajan pitkään
-vaikuttaisivat siihen takaisinpäinkin. Suoranaisesti saattaa
-tunteen tunkea pois ainoastaan toinen tunne! -- millä lauseella
-on suuri merkitys Rousseaun pedagogiikassa. Vihdoin osoittautuu
-tunteen itsenäisyys järjen suhteen siinäkin, että se ajoittain
-saattaa kohota kiihkoon, jossa ei enää synny selviä mietteitä,
-jossa ei ole halua eikä kykyä ajattelemiseen, jossa koko meidän
-olentomme ikäänkuin tulvii äärettömyyteen. Näitten väitteiden ja
-selitysten kautta (Emile, Rêveries V ja VII Streckeisen-Moultoun
-julkaisemat Lettres sur la vertu et le bonheur) on Rousseau siirtänyt
-henkisen elämän pääpainon "järjestä", josta se niin kauvan (etenkin
-Platon ja Platonismin sekä uuden loistavan tieteen vaikutuksesta)
-luultiin löydettävän, tunteeseen. Selvästi käy näkyviin, että hän
-ei suinkaan jätä huomaamatta ajatustoiminnan suurta merkitystä
-tunne-elämän kehityksessä. Mutta juuri sen kautta on hän ylistäessään
-"luonnontilaa" puhtaaksi alkuperäiseksi tilaksi, ristiriidassa
-myöhemmän, kehittyneemmän käsityskantansa kanssa. "Villissä" hän
-ihailee juuri suruttomuutta. Mitä Rousseau itse haki luonnosta,
-oli paljoa korkeampaa, kuin villille saattoi kuvastaa, "jonka
-mielikuvitus ei mitään kuvittele, ja jonka sydän ei mitään vaadi!"
-Teos erilaisuuden alkuperästä on tässä, niinkuin monessa muussa
-kohdin, ristiriidassa myöhempien teoksien kanssa, ne kehittävät sitä
-eteenpäin ja myös suorastaan oikaisevat sitä.
-
-Tunne johtuu Rousseaun mukaan halusta, ja se merkitys, jonka
-hän antaa tunteelle, saattaa hänet panemaan arvoa vaistolle,
-välittömälle halulle, jota valistusfilosofia oli taipuvainen pitämään
-ala-arvoisena. Rousseau ei otaksu ainoastaan alkuperäisiä vaistoja.
-Ei yksistään amour de soi ole vaisto, mutta myös omatunto ja nero
-ovat vaistoja ja ovat selvästi vastakohtaisia järjelle. --
-
-Rousseau siis väittää, että mielikuvitus ja mietiskely hävittävät
-elämän rauhan ja sopusoinnun, saattavat halun ja voiman
-epäsuhteisiksi, riistävät meiltä meidän voimaamme. Järjen valistus
-tulee välittömän ymmärtämisen, tunteen vaiston ja neron sijaan, ja
-mielikuvituksen mahdollisuudet riistävät meiltä lujan elämän pohjan.
-
-Psykoloogista tapahtumaa ei voida erottaa _sosiaalisesta_.
-Edellisessä mielikuvitus ja sen uudet mahdollisuudet tuottavat
-onnettomuutta, niin ettei ihminen enää elä täysin voimin,
-sosiaalisessa suhteessa taas työnjako hajoittaa yksilöiltä
-elämän kokonaisuuden. Käsityöt ja taiteet saattavat edistyä
-ainoastaan erikoisaloille kehittymällä. Sitä taas seuraa vaihdon
-välttämättömyys. Yksityinen ei enää saata itse tuottaa, mitä hän
-tarvitsee, hänen on sen Vuoksi vaihdettava se toisilta. Hän ei
-enää ole kokonainen vaan osa; ainoastaan yhdessä toisten kanssa
-muodostaa hän kokonaisuuden. Hän kehittyy yksipuolisesti, ja
-tulee muista riippuvaiseksi. Mahdollisuus olla täydesti itseänsä,
-seurata omaa luontoaan koko laajuudessaan katoaa. (Emile I ja
-III), Eivätkä yksistään erityiset sisäiset toiminnat keskenään
-rikkaudu, syntyy mitä arveluttavin rikkautuminen yksityisen ja
-julkisen välillä. Streckeisen-Moultoun julkaisemassa Fragments des
-Institutions politiques (s. 224) sanotaan: "Inhimillisen kurjuuden
-synnyttää juuri ristiriita meidän tilamme ja halujemme välillä,
-meidän velvollisuuksiemme ja taipumustamme välillä, luonnon ja
-yhteiskunnallisten laitosten välillä, ihmisen ja kansalaisen välillä.
-Tee ihminen yhteydeksi ja sinä teet hänet niin on eiliseksi, kuin
-miksi hän saattaa tulla!" --
-
-Sekä psykoloogista että sosiaalista tietä siis Rousseaun mielestä
-tapahtuu ihmisluonnon hajoittaminen ja heikontaminen. Missä hän
-käyttää voimakkaampia sanoja, tuntuu hän (samoinkuin Mandeville
-Mehiläistarinassaan, mutta päinvastaiseen suuntaan) valitsevan
-"luonnon" ja "sivistyksen" välillä. Niin hän esimerkiksi teoksessaan
-Disc. sur l'inég. selittää täydellisyyden, edistyksen olevan kaiken
-pahan lähteen ja arvelee, että ilman täytyy välttämättä turmeltua,
-kun monta ihmistä asuu yhdessä. Mutta niinkuin aikaisemmin olemme
-nähneet, teki hän heti myönnytyksiä. Hän ei tahtonut mennä taapäin ja
-myönsi sivistyksen sopivaksi keinoksi vielä pahempien välttämiseksi.
-Hän vain vaati, että sivistystä ei saisi jouduttaa. Vasta myöhemmin,
-pääteoksissaan, johtuu hän käsittämään mahdollisiksi sisäisen,
-luonnollisen kehityksen, hyvän sivistyksen. Luontoa saattaa olla sekä
-"sivistystilassa" että "luonnontilassa". Emilessä (III) esimerkiksi
-sanotaan: "Tultuamme riippuvaisiksi (työnjaon kautta), tulee kaikki
-arvokkaaksi meille, ja meidän tiedonhalumme lisääntyy välttämättä
-meidän tarpeidemme karttuessa... Sanotaan minun tässä erkanevan
-luonnosta. Minä en sitä usko. Luonto valitsee ja järjestää aseensa
-tarpeen mukaan eikä mielikuvituksen mukaan. Mutta tarpeet muuttuvat
-ihmisten tilan mukaan. On suuri erotus luonnollisen ihmisen välillä,
-joka elää luonnon tilassa, ja luonnollisen ihmisen välillä, joka elää
-sosiaalisessa tilassa." Erotetaan toisistaan, "mikä on luonnollista
-luonnontilassa, ja mikä luonnollista yhteiskunnallisessa tilassa".
-(Emile V). Rousseau on tässä päässyt selvään käsitykseen (joka muuten
-Shaftesburylla jo on ollut), että luonnonkäsite on yhtä suhteellinen
-kuin sivistyskäsite. Kun sivistys todella, vastaa määrättyihin
-elämänehtoihin, saattaa se tarjona olevia mahdollisuuksia siten
-kehittymään, ettei elämän yhteinen voima siitä kärsi, ja silloin se
-on luonnollinen. Väittämällä, että tosi sivistyksen tulee vastata
-kutakin elämänastetta, ja siitä tekemällä sen johtopäätöksen, ettei
-voi olla mitään ehdotonta yleistä sivistystä, ei siis myöskään, muun
-muassa yleistä taidetta tai kaikkialla käytettävää hallitusmuotoa
-tai kasvatustapaa, oli hän samalla myös myöntänyt, ettei ollut aina
-paikkaansa pitävää "luontoa". Hän ei siis oikeastaan enää voinut
-vedota "luontoon" yleensä. Helposti on ymmärrettävä, että tämä
-johtopäätös oli Rousseaulle vaikein myöntää.
-
-Tämän kautta on myös periaatteessa vastakohta absoluutin ja
-suhteellisen välillä poistettu, ja dualistisen ajatusmuodon asemesta
-olisi Rousseaulla, jollei hänen ajatustyönsä olisi tähän kohtaan
-pysähtynyt, voinut tulla toinen muoto, joka olisi muistuttanut
-nykyistä kehitysoppia. Rousseaun suuri rakkaus passiiviseen,
-uneksivaan tilaan, idylliin, ja hänen epäluottamuksensa ihmisten
-tahalliseen vaikutukseen sai aikaan, että hän mieluimmin näki
-kehityksen edistyvän pienin askelin. "Hyvän sivistyksen" tehtävä on
-hänen mielestään juuri hidastuttaminen -- että voimat kaikin puolin
-saattaisivat kehittyä suurimpaan mahdolliseen määräänsä.
-
-Näyttäessään, kuinka helposti sivistyskehitys tuottaa jakaantumista,
-epäsointua ja riippuvaisuutta, on Rousseau, joka alkoi selvänä
-sivistyksen vihollisena, todellisuudessa määritellyt erotuksen
-todellisen ja väärän sivistyksen, välillä -- ja on siten tehnyt
-sivistykselle mahdollista suurimman palveluksen.
-
-Vielä viittaa Rousseau toiseen riidan ratkaisuun absoluutin
-olinmuodon ja elämän suhteellisuuden välillä. Itseyttä hänen
-mukaansa voidaan säilyttää perättäisen kehityksen kautta, mutta myös
-suoranaisen taistelun kautta oloja, rajoja ja vastustusta vastaan. On
-olemassa, korkeampi muoto eetillistä luonnetta, joka vasta syntyy,
-kun me itse tahdomme kohota sen yli, joka pyrkii hajoittamaan
-meitä ulospäin ja alaspäin. Kun Rousseau kutsui välitöntä itsensä
-puoltamista ja itsensä levittämistä (amour de soi) hyväksi, niin
-ei siinä kuitenkaan ihmisen korkein arvo toteutunut. Hän erottaa
-toisistaan _hyvyyden_ välittömän itsensä esiintuomisen (bonté) ja
-_hyveen_(vertu) itsensä puoltamisen taistelun kautta. Hyve, sanotaan
-La Nouvelle Heloïsessa (VI, I B), on sotakanta; ken tahtoo sen
-omistaa, sen täytyy aina taistella itsensä kanssa. Ja Emilessä (IV)
-sanotaan: "Ei ole onnea rohkeudetta, hyvettä taistelutta. Sana hyve
-merkitsee voimaa. Hyvettä saattaa olla ainoastaan olennossa, joka
-on luonteeltaan heikko, mutta tahdoltaan voimakas." Kirjeessä vähän
-myöhemmältä ajalta (----:lle 15 p. Tammik. 1769) sanotaan: "Hyvän
-tekeminen on hyvänluontoiselle ihmiselle mitä mieleisin tehtävä.
-Hänen kunnollisuutensa ja hyväntekeväisyytensä eivät johdu hänen
-periaatteistaan vaan hänen hyvästä luonnostaan. Tehdessään oikein
-noudattaa hän hyviä taipumuksiaan, samoinkuin huono ihminen seuraa
-omiaan vääryyttä tehdessään. Hyvän tekeminen omaksi ilokseen on
-hyvyyttä, mutta ei vielä hyvettä. Sana hyve merkitsee voimaa. Ei ole
-hyvettä taistelutta; ei ole hyvettä voitotta. Hyve ei ole pelkästään
-siinä, että noudattaa oikeutta, vaan että sen tekee voittamalla omat
-intohimonsa, hallitsemalla omaa sydäntään". Teoksessa Lettres sur
-la vertu et le bonheur (Streckeisen-Moultou s. 185 s.) selitetään
-sivistys- ja yhteiskuntaolojen vaikuttavan, että luonnollinen hyvyys
-ei ole kylliksi: lakkauttamalla meidän yksinäisyytemme ja saattamalla
-meidät lukuisiin ulkonaisiin suhteisiin ja rajoituksiin, tekemällä
-meidät osaksi suuresta kokonaisuudesta, tyydyttämällä vaatimuksia,
-joita "luonnontila" ei tunne. Meidän riippuvaisuutemme yhteiskunnasta
-tuottaa meille velvollisuuksia sitä kohtaan. Velvollisuus ja hyve
-ovat Rousseaun mukaan sosiaalisia käsitteitä. Tästä johtuu sekin,
-kun hän Économie politiquessa selittää, hyveen perustuvan yksityisen
-tahdon ja yleisen tahdon yhtäpitäväisyyteen, joka aina pyytää
-säilyttää ja edistää kokonaista ja jokaista osaa. Ihmisen tulee
-sen vuoksi asettua korkeammalle, yleisemmälle kannalle kuin omalle
-yksityiselleen, sovittaa yksilöllisyytensä suurempaan yhteyteen, --
-ja juuri tämä ei voi tapahtua taistelutta. Turmiollista työnjakoa
-yksityisen ja julkisen välillä ei voida kumota tarmokkaatta
-taistelutta ja itsensä voittamisetta jokaisen yksityisen puolelta.[22]
-
-Ei siis syntynyt ainoastaan uusi sivistyshistoriallinen käsityskanta,
-vaan myös uusi etiikka Rousseaun käsitellessä kysymystä, jonka hän
-tuli pääkäsitteidensä johdosta tehneeksi.
-
-
-2. Uskonnollinen kysymys.
-
-Jo ylempänä on näytetty, kuinka Rousseau siirsi uskonnollisen
-kysymyksen painokohdan objektiivisesta subjektiiviseen,
-maailmankatsomuksesta persoonallisen elämän kaipuuseen. Samalla
-on hän raivannut tietä vapaammalle ja ennakkoluuloista enemmän
-irtautuneelle kokemukselle uskonnon todellisesta merkityksestä, kuin
-ennen oli mahdollista. Me olemme myös nähneet, kuinka uskonnollinen
-tunne Rousseaun mukaan kehittyi oman olemuksensa puoltamisen ja
-suojelemisen halusta. Korkeimmillaan ollessa on tämä halu niin
-suuri, ettei se mahdu äärelliseen maailmaan. Syntyy ääretön kaipuu;
-tuntuu kun maailmaan tukehtuisi! (Lettres à Malesherbes III.) Kaikki
-erotukset ja rajat putoavat pois. Tuntee olevansa yhtä koko luonnon
-kanssa, kaiken elävän kanssa (Rêveries VII.). Vapaassa luonnossa
-tämä tunne oikeastaan saattoikin elää Rousseaussa. Suunnattomasti
-iloitessaan ja ihmetellessään elämää liiteli hänen ajatuksensa
-seikasta seikkaan, kunnes se viimein häipyi suureen kokonaisuuteen,
-rajattomuuteen, jonka hän tunsi kaikilta puolin ympäröivän itseään.
-Jokainen käsite, jokainen mielle näyttäytyi silloin riittämättömäksi,
-ja ainoastaan tunteenpurkaus saattoi tyydyttää voimakasta tunnelmaa.
-Rousseaun uskonnollinen tunne oli kohotessaan korkeimmilleen
-sanatonta ihmettelyä. Hän kertoo (Tunnustukset XII) vanhasta
-vaimosta, jonka piispa tapasi tarkastusmatkalla, ja jonka koko
-rukous oli huokaus, Piispa sanoi: "Hyvä vaimo, rukoile aina siten;
-sinun rukouksesi on parempi kuin meidän." Siten, lisää Rousseau,
-on minullakin tapa rukoilla. "Minä ymmärrän," sanoi hän samassa
-yhteydessä, "että kaupunkilaisissa, jotka näkevät ainoastaan seiniä,
-katuja ja rikoksia, on vähän uskoa; mutta sitä en voi käsittää,
-että maalaiset, etenkin itsekseen asuvat, voivat olla uskonnotta.
-Eikö heidän sielunsa sadasti päivässä haltioissaan käänny kaikkien
-ihmeiden alkuunpanijan puoleen?" -- Siten on Rousseaun uskonnollisuus
-yhteydessä hänen luonnontunteensa kanssa, ja hänen taistelunsa
-uskonnon puolesta on osa siitä taistelusta, jota hän käy maaelämän
-puolesta kaupunginelämää vastaan. Muutamassa katkelmassa hän sanoo,
-että ajatus Jumalasta varmaan heräsi "ensimmäisessä ihmisessä"
-kauniina kesäiltana auringon laskettua.
-
-Julien uskonnollisuus La Nouvelle Héloïsessa on luonteeltaan
-kiihkoisampi ja mystillisempi kuin se tunne, jota Rousseau kuvaa
-puhuessaan omassa nimessään. Se johtuu rakastamisen halusta, jota
-ei mikään maallinen eikä rajoitettu voi sammuttaa. Etenkin siinä
-kirjeessä, jota Rousseau itse kutsuu Julien joutsenlauluksi, kuvastuu
-tämä piirre. "Rakkaus kaikkeen, joka on minulle kallista," sanoo
-Julie, "ei voi täyttää koko minun sydäntäni. Sydämmellä on enemmän
-voimia, kuin se käyttää, voimia, joita se ei osaa käyttää... Kun
-minun janoova sieluni ei löydä mitään tässä maailmassa, joka voi
-sen täyttää, kohoaa se kaiken tunteen ja kaiken olemuksen lähteen
-puoleen. Siellä se vapautetaan kuivuudestaan ja tylsyydestään, se
-syntyy uudestaan, saa uutta jäntevyyttä ja tulee osalliseksi uuteen
-elämään." (VI, 14). Hänen _kuivumaton sielunsa_, niinkuin sanotaan,
-saattaa hänet uskonnolliseen innostukseen, jossa hän huomaa, että
-ainoastaan ääretön olento saattaa täyttää ihmisen sydämmen. (V, 12).
-
-Rousseaulle on uskonto sisällisen tunteen ja voiman ilmaus, elämän ja
-luonnon herättämän ilon ja kiitollisuuden purkaus; -- uskonnollinen
-tarve tahtoo kerrankin saada hengittää täysin -- jota ei voi
-tehdä, tuntiessaan olevansa äärellisten esineiden ympäröimänä.
-Uskonnollisessa tilassa katoaa suhteellisuus. -- Rousseaun kuvaus
-uskonnollisuudesta, että siinä korkeimmassa muodossa ilmenee ihmisen
-sisäinen ja voimakas halu elää ja rakastaa, pitää paikkansa kaikkien
-aikojen uskonnollisuuden suhteen.[23] Voimakkaimmin ovat häneen
-kyllä vaikuttaneet karteesiolaiset mystikot, ja hän sanoo, että hän
-yhteen aikaan nuoruuttaan oli "hurskas melkein Fénelonin tapaan".
-Hänen kuvauksensa muistuttaa Campanellan, Spinozan ja Joseph Butlerin
-aatteita, vaikka hän nähtävästi ei ole saanut vaikutuksia heiltä.
-Myöhemmin tavataan Schleiermacherin puheissa uskonnosta ja "Faustin"
-uskontunnustuksessa samantapaisia aatteita. Loppupuolella ikäänsä on
-Goethe (Marienbader Elegien) kuvannut samanlaista tunnelmaa, kuin
-mikä Rousseaulla oli korkein uskonto.
-
-Uskonnollinen tunne ollessaan korkeimmillaan on tiedon vastakohta;
-ei mikään mielikuva eikä mikään käsite voi ilmaista sen esinettä.
-"Kuinka", kysyy Julie, "saattaisi nähdä tai kuvailla suurta
-ääretöntä olentoa? Kun minä tahdon lähestyä sitä, en minä tiedä,
-missä minä olen, minä en voi käsittää mitään suhdetta sen ja minun
-välilläni enkä tiedä, miten minä siihen pääsisin; minä en enää näe
-enkä kuule mitään, vaan olen jonkinlaisessa tyhjyydentilassa."
-"Mutta kuinka minä voisinkaan ajatella ja käsittää hetkenä, jolloin
-kaikki minun kykyni ovat lakanneet toimimasta!" Ja savoijalainen
-maapappi puhuu samaan tapaan: "Minä huomaan Jumalan kaikkialla hänen
-teoissaan, tunnen hänet itsessäni; näen hänet ympärilläni; mutta
-niinpian kuin minä tahdon katsella häntä hänessä itsessään, tahdon
-etsiä, missä hän on, mitä hän on, niin luistaa se käsistäni, minun
-henkeni joutuu suunniltaan eikä enää tiedä mitään." "Arvokkain järjen
-käyttäminen on itsensä tekeminen tyhjäksi Jumalan edessä, ja minun
-henkeni hurmaantuu, heikkouteni saattaa minut suunniltani, kun minä
-tunnen hänen suuruutensa valtaavan minut."
-
-Uskontoon Rousseau siis pääsee tunteen kautta eikä järjen avulla.
-"Minä olen", kirjoittaa hän kirjeessä (Vernesille 18 p. Helrnik.
-1758), "elänyt uskottomien keskuudessa horjumatta. Minä pidin heistä,
-kunnioitin heitä suuresti, mutta en saattanut taipua heidän oppiinsa.
-Minä sanoin heille alituisesti, että minä en kyennyt heitä kumoamaan,
-vaan että en tahtonut uskoa heitä; filosofialla näitten asiain
-suhteen ei ole peräsintä eikä kompassia eikä ole peruskäsitteitä, sen
-edessä on sen vuoksi vaan tietämättömyyden ja epäilyksen meri, jonka
-yli metafysiikan tutkija ei voi päästä. Minä jätin silloin järjen
-sikseen ja kysyin neuvoa _luonnolta, se on, sisäiseltä tunteelta_,
-joka ohjaa minun uskoani, järjestäni riippumatta." Mutta ei toiselta
-puolen Rousseaun uskonto ole ristiriidassa hänen järkensä kanssa:
-päin vastoin, hän arvelee, että oikea järjen käyttäminen maailmaa
-katsellessa saattaa tunnustamaan luonnollisen uskonnon totuuksia.
-
-Materialismi on hänen mielestään hulluutta, koska materia itsessään
-on levossa olevaa, hajanaista ja tajutonta. Mistä -- kysyy hän
--- tulee sitten liike, yhteys ja sielunelämä maailmaan? Tähän
-kysymykseen voimme löytää vastausta ainoastaan nojautumalla
-(Rousseaun mielestä) välittömään kokemukseen, että meidän tahtomme
-liikuttaa meidän ruumistamme. Siinä on avain maailman ymmärtämiseen!
-Tahto yksin saattaa olla syynä. Ei mitään tapahtumaa ilman
-tahtoa! -- Rousseau ajattelee siis, että liikkeen, yhteyden ja
-sielunelämän syy on analooginen inhimillisen persoonallisuuden
-kanssa. Hänen luonnonfilosofiansa on tarkoin noudatettua animismia
-eli persoonalismia. Hän ei välitä luonnontieteen vaatimuksesta: että
-jokainen kokemamme luonnonilmiö on selitettävä toisen luonnonilmiön
-kautta, siitä syntyneenä tai sen jatkona. Hän on omasta tahdostaan
-löytänyt avaimen, jolla pääsee kaikkialle. Jokainen yhtämittainen
-luonnonkäsitys käy siten mahdottomaksi; mutta ei Rousseausta
-suinkaan ollutkaan semmoisen muodostajaa. Hänen on sallittava
-jatkaa ajatuksiaan johdonmukaisesti niistä edellytyksistä, jotka
-hän on itselleen asettanut. Hän otaksuu kahta laatua substanseja,
-aineellisia ja henkisiä. Vertaamis- ja arvostelemiskyky hänen
-mielestään välttämättömästi pakottaa otaksumaan ruumiin ja sielun
-erilaisiksi olennoiksi. Aistiminen on pelkkä passiivinen tapahtuma,
-syntyy ruumiin vaikutuksesta, mutta vertaaminen ja arvosteleminen,
-jotka ovat puhtaasti henkisiä tapahtumia, todistavat ihmisessä olevan
-aktiivisen puolen. Kahdenlaisista substanseista on siis toinen
-passiivinen, toinen aktiivinen. -- Toisissakin sielunelämän puolissa
-näkyy tämä kaksinaisuus: samoinkuin aistimus johtuu ruumiista, mutta
-ajatteleminen sielusta, samoin johtuvat intohimot ruumiista, mutta
-omatunto ja tahto sielusta. -- Rousseau täten uudistaa platolaisen
-ja kartesiolaisen spiritualismin. Hänen psykologiansa vahvistaa
-hänen luonnonfilosofiaansa. Ja mitä molemmat yhteensä ovat opettaneet
-hänelle, sitä hän ei unohda -- niinkuin niin monet spiritualistit
--- teologiassaan. Koska materia itse ei voi synnyttää liikettä
-tai järjestää itseään tai panna henkeä itseensä, niin ei kaikkea
-olevaista voida johtaa yhdestä periaatteesta. On otaksuttava yksi
-alkuperäinen passiivinen periaate ja yksi alkuperäinen aktiivinen
-periaate, sillä aktiivinen periaate ei itse voi tuottaa sitä,
-johon sen tulee vaikuttaa. Henkinen saattaa yhtä vähän synnyttää
-aineellista kuin päinvastoin. Johtopäätökseksi tulee kahden
-periaatteen ainainen rinnakkaisuus -- Jumalan ja aineen. -- Tässä
-kohdassa saattaa, niinkuin aikaisemmin jo on sanottu, huomata yhä
-yltyvän varmuuden Rousseaun vakaumuksessa. Kirjeessä Voltairelle
-(1756) viitataan tähän. Emilessä (IV) viivytään siinä enemmän, mutta
-kysymys jää kumminkin avonaiseksi. Kun Parisin arkkipiispa kuitenkin
-tekee sen johtopäätöksen hänen opistaan, että hän otaksuu kaksi
-jumalaa, hän puhuu kirjoituksessa Lettre à Beaumont laveammin siitä
-ja huomauttaa, että kahden periaatteen otaksuminen ei ole samaa
-kuin kahden jumalan otaksuminen, jollei, niinkuin manikealaiset,
-otaksu kaksi aktiivista periaatetta; mutta savoijalaisen maapapin
-tunnustuksessa puhutaan selvään yhdestä passiivisesta ja yhdestä
-aktiivisesta periaatteesta. "Otaksutaan", hän sanoo, "että on
-olemassa yksi ainoa, ikuinen periaate kaikkeen, niin ei tämä
-periaate, joka on yksinkertainen luonteeltaan, voi olla yhdistetty
-aineesta ja hengestä, vaan sen täytyy olla joko ainetta yksin tai
-henkeä yksin. Niistä syistä, jotka maapappi on maininnut, ei tämä
-periaate voi olla ainetta, ja jos se on henkeä, ei aine voi siltä
-saada olemustaan, sillä se olisi luomista, ja luomisen käsite, käsite
-että tyhjästä tulisi jotain pelkän tahtomisen kautta, on kaikista
-käsitteistä, jotka eivät suorastaan ole ristiriitaisia, vaikeimmin
-käsitettävä ihmissielulle." Hän otaksuu, että uskonnollinen tunne ei
-välttämättömästi vaadi selittämään ilmiöitten alkua. Vihdoin sanoo
-hän, että sana "luoda" Mooseksen ensimmäisen kirjan ensimmäisessä
-värssyssä on erehdyttävä käännös vastaavasta hebrealaisesta sanasta,
-joka ei merkitse "synnyttää tyhjästä". Kirjeessä ----:lle (1769)
-puhuu hän siitä täydellä vakaumuksella, ja tästä kirjasta nähdään
-(samoinkuin La Nouvelle Héloïsesta ja Emilestä), että kysymys pahasta
-on vienyt hänet lopulliseen mielipiteeseen. Hän ei mitenkään voi
-selittää maailmaa semmoisena kuin se on ynnä kaikkea sen fyysillistä
-ja moraalista pahuutta, kaikkivaltiaan ja täysin hyvän olennon
-kautta, ja niinkuin hän jo oli huomauttanut kirjeessä Voltairelle,
-hän tahtoi mieluummin uhrata vallan kuin hyvyyden. Pahuus on
-selitettävä siksi vastustukseksi, jonka aine tekee liikkeelle,
-järjestykselle ja sielulliseksi tekemiselle, siksi tavaksi, jolla
-se estää henkistä aktiivisuutta pääsemästä täyteen vaikutukseensa,
--- Siinä merkityksessä, joka on pahan kysymyksellä Rousseaulle, ja
-siinä tavassa, jolla hän sen ratkaisee, huomataan hänen ahkeraan
-tutkineen Baylea. [24] Hänen kantansa muistuttaa, niinkuin hän itse
-huomauttaa, Platon kantaa (etenkin dialoogissa Timaios). Voltaire
-ja meidän päivinämme Stuart Mill johtui samaan tulokseen tämän
-kysymyksen suhteen. [25] Että elämä on taistelua, kehitystä, jossa
-aina on vastustusta voitettavana, mutta myös menestyksen toivoa,
-johtuu luonnollisesti tästä opista, vaikka silläkin on teoreettiset
-vaikeutensa, joita emme tässä kuitenkaan saata ottaa puheeksi.
-
-Vaikka Rousseau siten arvelee voivansa osoittaa, että järjen
-oikea käyttäminen on tueksi uskonnollisen tunteen vaatimukselle,
-niin huomataan tarkemmin tutkien ratkaiseva erotus niitten
-tulosten välillä, joihin tulee kulkemalla järjen tietä. Tunne
-tekee korkeimmillaan ollessa esineensä ainoaksi ja kaikeksi,
-äärettömäksi, jossa kaikki rajat katoavat, -- mutta järki vie
-hänet dualismiin, jumalaan ja aineeseen. Kuinka saattaa Jumala
-pysyä äärettömänä olentona, kun hänellä on materia ulkopuolella
-itseään? -- Sitä paitse tunne saattaa selittämään kaikki mielikuvat
-ja käsitteet riittämättömiksi ilmaisemaan jumaluutta. Mutta
-luonnonfilosofiassaanhan hän löytää selityksen yksinkertaiselle
-ja kokonaiselle persoonallisessa tahdossa, ja hänellä on siis
-tässä käsite, jonka pitäisi ilmaista jumaluutta. Tämän huomasi jo
-Parisin arkkipiispa (eli se teoloogi, joka on kirjoittanut hänen
-paimenkirjansa) epäjohdonmukaiseksi. Rousseau voi päästä tästä
-epäjohdonmukaisuudesta lausumalla, että hän ainoastaan analogian
-tietä voi muodostaa käsitteitä jumalallisesta olennosta. Mutta siitä
-kysymys riippuu, eikö analogia tule niin kaukaiseksi, että vain sana
-jää jäljelle. Savoijalainen maapappi sanoo: "Jumala ja minun sieluni
-eivät ole samaa luontoa... Jumalalliset ominaisuudet minä otaksun
-niitä käsittämättä, ja se on samaa, kuin ei mitään otaksuisi!"
-Ja Julie pitää sitä suurena halvennuksena, alentamisena "halpaan
-uskontoon", kun hän kiihkoisista hetkistään siirtyi tavalliseen
-dualistiseen käsityskantaan, joka asettaa aistittavia esineitä
-Jumalan ja ihmisten väliin.
-
-Tämä epäjohdonmukaisuus on kuvaava Rousseaun uskonnolliselle
-kannalle. Vaikka hän selvästi sanoo uskontoa tunteen asiaksi, ei
-hän ole luopunut vanhasta otaksumisestaan, että uskonnon, samalla
-kuin se ilmaisee meidän käytännöllisen arvosuhteemme olemukseen,
-samalla tulee antaa teoreettinen selitys olemuksesta. Niin pian
-kuin uskonto koettaa suorittaa jälkimäisen, joutuu se välttämättä
-vastatusten tieteen kanssa, ja että Rousseau välttääkseen
-semmoista yhteentörmäystä palaa animismiin, alkuperäisen ihmisen
-filosofiaan, on sen vuoksi luonnollista. -- Kuitenkin on mainitussa
-epäjohdonmukaisuudessa samalla jotain, joka on enemmän tai vähemmän
-kuvaavaa kaikelle uskonnolle ja sisältää uskonnollisen kysymyksen
-varsinaisen kärjen. Uskonnollinen tarve kulkee kahteen suuntaan.
-Osaksi se etsii antautumista ihanteelliseen ja äärettömään olentoon
-ja lepoa siinä, tahtoo tuntea itsensä yhdeksi sen kanssa, joka on
-kaikki kaikessa... Osaksi se pyytää esikuvaa ja kumppania elämän
-taisteluun, esikuvaa ja kumppania, joka itse on kokenut taistelussa,
-ja jolla on vastustusta voitettavana. Ensimmäisen pyyteensä mukaan
-tekee uskonto esineensä äärettömäksi, toisen pyyteensä mukaan
-tekee se sen äärelliseksi. Jokaisessa henkisessä käsitystavassa,
-kenties jokaisessa elämänkatsomuksessa tulee tässä kohdassa esille
-ristiriitaisuus, paradoksi. --
-
-Kun Rousseau tuntee vaatimuksen välttämättömäksi ilmaukseksi käsittää
-"luonnollisen uskonnon", persoonallisen jumalan ja persoonallisen
-kuolemattomuuden otaksumisen, niin jää häneltä huomaamatta,
-että tälläkin uskonnolla on historiansa ja traditsiooninsa,
-joka ulottuu kreikkalaisista filosoofeista renessansin kautta
-englantilaiseen deismiin. Että Rousseau niin helposti saattoi
-yhdistää juuri nämä käsitteet uskonnolliseen tunteeseensa, johtui
-selvästi siitä, että ne olivat ilmassa. Sen vuoksi hän myös on
-taipuvainen käsittämään ne liian dogmaattisesti. Itse luuli hän
-niiden ilmaisevan oleellisen kaikissa korkeammissa uskonnoissa, ja
-kirjeessä Parisin arkkipiispalle selittää hän, että seurassa, jossa
-olisi kristittyjä, juutalaisia ja muhamettilaisia voitaisiin päästä
-yksimielisyyteen luonnollisen uskonnon totuuksista, -- jos vaan
-edeltäpäin olisi seurasta suljettu kaikkien puolueiden teoloogit!
-
-Erottaessaan luonnollisen ja positiivisen uskonnon Rousseau --
-samoinkuin Voltaire -- on ristiriidassa Diderotin ja Holbachin
-kanssa, jotka eivät tämmöistä eroitusta tehneet. Rousseaulle on
-luonnollinen uskonto tunteen välitön ilmaus, etenkin laajenemisen
-ja antautumisen tarpeen. Positiivinen uskonto sitä vastoin asettaa
-auktoriteettia ja kirjoja ihmisen ja Jumalan välille. Kaikki
-positiivinen uskontohan perustuu ilmoitukseen, jonka kukin yksityinen
-saa välityksen, etenkin kirjojen kautta. Aina vaan kirjoja!
-huudahtaa maapappi. Vaatiikohan Jumala, että meidän pitää olla niin
-oppineita? Pane kaikki kirjat kiinni ja mene vapaaseen luontoon!
-Evankeeliumi on suurempi kuin kaikki muut kirjat, mutta se on
-kuitenkin kirja. -- Sitä paitse halventaa positiivinen uskonto
-"halvan jumalanpalveluksensa" kautta sitä ylhäistä suhdetta Jumalaan,
-johon "sydämmen jumalanpalvelus" saattaa ihmisen. Dogmaattisten
-väitteittensä kautta tekee se ihmiset suurituloisiksi ja riitaisiksi.
-Kun se vihdoin vaatii, että on järkeen vedottava, niin on se Jumalan
-pilkkaamista, joka on antanut meille järjen, ja se on samalla
-ristiriitaisuutta: ilmestyksenhän juuri pitäisi selittää epäselvyydet
-luonnollisessa uskonnossa, sen sijaan se viekin meidät vielä
-oudompiin mysterioihin! Mitä on ajateltava lääkeaineesta, joka ei
-tuota parannusta.
-
-Kuitenkaan ei Rousseau tahdo käytännössä asettua vastustamaan
-positiivisia uskontoja. Hän arvelee, että "sydämmen jumalanpalvelus"
-on mahdollinen korkeammissa kansanuskonnoissa. Etenkin liittyi hän
-evankeeliumiin, jolla ei hänen mielestään ollut mitään vertaista.
-Hän vaati vaan täyttä selitysvapautta, ja hän arveli, että
-protestanttisuuden periaatteensa mukaisesti täytyi se myöntää. Mihin
-saattaa protestanttisuus perustaa auktoriteetin, kun se itse on
-rikkonut suhteensa kaikkeen traditsiooniin? Ainoastaan kristinuskon
-pyhyyteen, kauneuteen ja hyödyllisyyteen voidaan perustaa vakaumus
-sen totuudesta. Rousseau viipyy tässä kohdin etenkin kirjoituksessaan
-Lettres de la Montagne. Siinä hän myös arvostelee ihmeitten uskoa
-ankarammin ja laveammin kuin maapapin tunnustuksessa. Ihmekertomuksia
-voidaan vain uskoa auktoriteetin perustuksella, ja sehän on vasten
-protestanttisuuden periaatetta. On ristiriitaista ensin todistaa
-jumalan olemassaolo luonnon lainalaisuudesta ja sitten otaksua
-tästä lainmukaisuudesta selviä poikkeuksia. Ja voidakseen näyttää
-toteen, että jossain yksityistapauksessa on tapahtunut ihme, pitäisi
-oikeastaan tuntea _kaikki_ luonnonlait ja voida osoittaa, ettei
-mikään niistä selitä tapahtunutta.
-
-Rousseau uskoo kristinoppiin ihmeistä huolimatta, jotka hän
-jättää sikseen selittämättöminä. Tyydyttääkseen tarvettaan saada
-harjoittaa sydämmen jumalanpalvelusta yhdessä muiden kanssa, meni
-hän ehtoolliselle Neufchatelissa; ja yhtäpitävästi sen kanssa antaa
-hän maapappinsa, kaikesta hänen salaisesta kerettiläisyydestään
-huolimatta, lukea messua syvimmällä hartaudella. Hänen mielestään
-oli hallituksen vahvistettava, mitä ulkonaista jumalanpalvelusta
-oli toimitettava sen alueella. Kuitenkin tahtoi hän (niinkuin näkyy
-kirjeestä Voltairelle ja Contrat socialista) saada vahvistetuksi,
-että luonnollisen uskonnon dogmien tulisi olla kaikkien porvarien
-uskontona, mikä oli kerrastaan epäonnistunut yritys perustaa
-"siviili-uskonto". Sitä vastoin puhuu hän Contrat socialissa ja
-kirjeissä Usterille kovia sanoja kristinopista, jos se käsitetään
-tulevaa elämää tarkoittavaksi uskonnoksi, joka asettaa sielun
-autuuden toisessa elämässä ihmisen ainoaksi tarkoitukseksi; sillä
-silloin se johtaa kaiken perhe-elämän hajoittamiseen ja kaikkien
-kansallisten siteitten rikkomiseen ja lamauttaa sen tarmon, jota
-valtioelämä vaatii yksityiseltä. Tällä tavalla käsitettynä on
-kristinusko valtiolle vihollinen uskonto. Kristinuskon humaanisia
-aineksia ja kristinuskon ihanteellista ylevyyttä pitää Rousseau
-pysyväisinä.
-
-
-3. Politillis-sosiaalinen kysymys.
-
-Politillinen vapaudettomuus ja sosiaalinen intohimo luonnollisina
-seurauksina luonnontilan hylkäämisestä, ne olivat Discours sur
-l'inégalitén mukaan silloisille oloille määrääviä. Rousseaun
-pessimismi on siinä ylimmillään. Myöhemmissä kirjoituksissaan
-käsittelee hän kysymystä enemmän positiiviselta kannalta. Niinkuin
-olemme nähneet, kulkee hän abstraktsioonin kautta, mutta hyvin
-varovasti, ulkopuolelle olevaisia historiallisia oloja. Hän
-alkaa yhä enemmän pitää aatetta luonnontilasta ja alkuperäisestä
-sopimuksesta kehityksen raittiuden mittana, vaan ei historiallisten
-tosiasiain ilmituojana. Joka tapauksessa rajoitti hän itseään
-panemalla näille aatteille perustaksi monissa kohdin terveen
-kehityksen mahdollisuuden. Että hän käytti mainittuja aatteita,
-johtuu osaksi siitä, että niitä keskiajasta saakka oli käytetty
-n.k. luonnonoikeudessa, osaksi siitä, että ne näyttivät tekevän
-mahdollisiksi sen selvyyden, jota hän aikansa kanssa piti niin
-suuressa arvossa, ja vihdoin siitä, että abstraktsiooni synnytti
-ihanteellisuuden, jonka kautta silloisen politillisen ja sosiaalisen
-tilan puutteet kuvastuivat kirkkaimmassa valossa. Hän käytti niitä
-etenkin tehdäkseen "luonnon" ja yhteiskunnan vastakohdan niin
-selväksi kuin mahdollista. Tältä kannalta katsoen on Contrat social
-vallankumouksellinen kirjoitus. Mutta niin vallankumouksellinen
-kuin Rousseau on periaatteissaan ja ihanteissaan, niin varovainen
-hän on sovittaessaan niitä yksityistapauksiin -- sen perusajatuksen
-nojalla, että yhteiskuntamuodon ja sivistyksen aina tulee vastata
-todellisia olevia oloja. Turgot, ainoa ranskalainen valtiomies,
-joka ennen vallankumousta todella koetti panna parannuksia toimeen
-uusien aatteiden hengessä, ihaili suuresti Contrat socialia, etenkin
-kun siinä kansan yliherruus selitetään riippumattomaksi. Mutta hän
-arveli, ettei Rousseau ollut mennyt tarpeeksi pitkälle, vaikka
-hän olikin lähtenyt kulkemaan ainoata tietä, joka saattoi viedä
-suurempaan yhtäläisyyteen, oikeuteen ja onneen.
-
-Ei tarvitse ajatella, että yhteiskunnallinen sopimus olisi tehty
-täysin tajutusti, eivät sitä ainakaan ole tajunneet ne, jotka ovat
-olleet ensimmäisiä kansalaisia yhteiskunnassa. Se, joka asettuu
-valtion alueelle, sitoutuu itsekseen samalla tottelemaan lakia, ja
-samoin voi hallitus, kun ei kansa pane vastaan jotain hanketta,
-täydellä syyllä pitää yleistä äänettömyyttä suostumuksena. (Contr.
-soc. II, 1; IV, 2). Mutta sittenkin tuntuu kovin mekaaniselta
-ajatus, että luonnontilassa erillään olevien yksilöjen välillä olisi
-olemassa jokin sopimus. Sitäkin enemmän, kun Rousseau panee paljon
-arvoa yleisen kansantahdon yhteydelle. Yksityisten, tahtojen tulisi
-sulaa yhteen yhteiseksi tahdoksi: on erotus _volonté générale'n_ ja
-_volonté de tous'in_ välillä. Mutta kuinka tämä yleistahto syntyy?
-Tähän vaikeaan kysymykseen ei saada vastausta sopimuskäsitteen
-kautta. Tässä yleistahdossa on yleensä jotain mystillistä; sen
-tulee ilmaista koko kansan sisäisimmän ikävöimisen, joka tarkoittaa
-yhteisiä etuja, sitä, mikä voi turvata ja edistää, kansan
-menestymistä kokonaisuudessaan ja yksityistapauksissa sukupolvien
-vaihdellessa. Se vastaa yksityisen ihmisen amour de soi'ta. Tämä
-yleistahto on hallitseva. Siitä riippuminen ei ole yksityiselle
-epävapautta, kun hänen oma tahtonsa ja oma etunsa käsittyy siihen.
-Osallisuutensa kautta siihen on jokainen yksityinen membre du
-souverain (hallitusjäsen), samalla kun hän tottelemalla sen asettamia
-vaatimuksia on katsottava alamaiseksi. Kaikesta mystisyydestä
-huolimatta on kuitenkin Rousseaun suuri ansio, että hän on viitannut
-takaisinpäin kansanelämän ainaiseen lähteeseen, kansan omaan
-itsensä-ylläpitämisen vaistoon aikana, jolloin politillinen elämä
-oli kangistunut ulkonaisiin, vanhettuneisiin muotoihin. Hän teroitti
-sen kautta aikalaistensa mieliin, että kuinka paljon hajaannusta
-synnytettiinkin hurjan konservatismin tai skeptillisen kritiikin
-kautta, niin ei saanut eikä voinut järkyttää kansan sisintä elämää.
-
-Samoinkuin aikaisemmat luonnonoikeuden opettajat (etenkin Bodin
-ja Althusius) teki hän erotuksen valtiomuodon ja hallitusmuodon
-välillä'. Valtiomuotoja on vaan yksi, koska yliherruuden aina tulee
-olla kansalla, joka ei koskaan kuole, mutta hallitusmuodot saattavat
-vaihdella. Kenen hallussa valta kulloinkin on, riippuu kansan
-luonteesta, kehityskannasta ja ulkonaisista olosuhteista. Suuret
-lainsäätäjät, niinkuin Lykurgos ja Muhamed, ovat miehiä, jotka neron
-kaukonäköisyyden kautta ovat käsittäneet, mitkä laitokset paraiten
-säilyttävät ja kehittävät kansan elämää. Ne ovat kansantahdon
-ilmituojia. Voisi luulla, että demokratia Rousseaun mukaan olisi
-paras hallitusmuoto. Mutta hän pitää demokratiaa mahdottomuutena,
-koska koko kansa ei aina voi olla koolla. Aristokratia on paras
-hallitusmuoto, arvelee hän: tietysti hän hylkää aristokratian,
-jos sillä tarkoitetaan, että yliherruuden tulisi olla muutamilla
-harvoilla. Toimeen panevan vallan tulee aina pitää huolta siitä,
-että se on yhtäpitävä yleistahdon kanssa, jonka ilmituojan sen tulee
-olla, kutsumalla kaikki kansalaiset kansankokouksiin. Ainoastaan
-kansankokouksissa lausutuista mietteistä voidaan huomata, mihin
-suuntaan kansantahto kulkee. Kansa tässä säätää yliherrana lakia
-itselleen ollen samalla alamainen. Mutta kansankokous älköön
-anastako itselleen toimeenpanevaa valtaa, jonka aina tulee olla
-harvojen käsissä.
-
-Ettei tulisi mitään epäsuhtaisuutta yliherran ja toimeenpanevan
-vallan välillä, ei valtion tule olla kovin suuren, Tämä on
-kuvaavimpia piirteitä Rousseaun valtio-opissa, ja hän palaa siihen
-yhä uudestaan. Hänen mielestään on päinvastainen suhde valtiossa
-vallitsevan vapauden ja valtion suuruuden välillä. Mitä suurempi
-valtio on, sitä voimakkaamman tulee hallitusvallan olla voidakseen
-pitää kokonaisuutta koossa, ja sitä useampia kiusauksia syntyy
-vallan väärinkäyttämiseen. Pienessä valtiossa pidetään kokonaisuus
-koossa tapain ja olojen välittömän vaikutuksen kautta, siinä ei
-sen vuoksi ole niin paljon tilaisuutta keskusvallan ja pakottavien
-lakien käyttämiseen. (Katso etenkin Contrat soc. III, 1). Mutta ei
-ainoastaan vapaus ole suurin pienissä valtioissa. Myös kansallistunto
-on siellä voimakkain, joka taas on suurimpien hyveitten lähteenä.
-Kansallistunnossa juuri suorastaan elää tuo yleistahto, joka
-aikojen kautta ylläpitää kansaa. (Econ, potit.). Yleensä
-viihtyvät myötätuntoisuus ja ihmisrakkaus paraiten rajoitetuissa
-yhteiskunnissa. Perhe on kuin pieni isänmaa, ainoa luonnollinen
-yhteiskunta. (Contrat soc. I, 2. -- Emile V). Elävä yhteistunto
-se tekee yhteiskunnan vahvaksi, ja sen vuoksi pienet valtakunnat
-ovat verrattain voimakkaampia kuin suuret. Kirjoituksessaan Puolan
-valtiomuodosta sanookin Rousseau, että tehtävänä on antaa suuren
-valtakunnan valtiomuodolle se lujuus ja voima, jonka pienen
-tasavallan valtiomuoto niin helposti saa, ja hän pitää valtioiden
-suurenemista ja laajenemista tärkeimpänä lähteenä ihmissuvun
-onnettomuuksiin. Puola on pienentyessään vahvistuva -- ja kenties
-naapurit tekevät sille sen palveluksen, että pienentävät sitä:
-"suurempi onnettomuus siitä tulee niille osille, jotka erotetaan,
-mutta etu siitä olisi kansakunnalle kokonaisuudessaan." (Grouv. de
-Pol. luku 5.)
-
-Politillisia teoriojaan tehdessä ajattelee Rousseau aina pieniä
-valtioita. Sparta, vanhin Rooma ja Geneve ovat hänen esikuvansa.
-Koko kansa voi siinä pitää valvonnan alla toimeenpanevaa valtaa, ja
-edustus ei siinä ole tarpeellinen. Edustus on Rousseaun mielestä
-epäkohta: yliherruutta saattaa yhtä vähän edustaa kuin riistää. Kansa
-luopuu tosi teossa vallastaan, kun se on valinnut edustajia, ja
-Englannin kansa on vapaa ainoastaan vaalin hetkenä. Joka tapauksessa
-tulee edustajia tiheään vaihtaa ja mieluimmin tulee heidän olla
-sidottu tarkkoihin määräyksiin. (Contr. soc. III, 15. -- Gouv. de
-Pol. luku 7). Kysymys suuren valtakunnan valtiomuodosta on Rousseaun
-mielestä lopulta mahdoton ratkaista. Ainoa keino, jonka Rousseau
-tuntee vapauden, ja suuruuden yhdistämiseen, niin ettei valtiota
--- niin kuin hän mieluummin tahtoisi -- tarvitse rajoittaa yhdeksi
-ainoaksi kaupungiksi, on useiden pienten valtioiden liittokunta.
-Hän viittaa tähän keinoon kirjoituksessaan Puolan vakiomuodosta,
-ja etenkin on hän tullut ajatelleeksi tätä miettiessään, kuinka
-pienet valtiot, joita hän piti niin suuressa arvossa, voisivat pysyä
-pystyssä suurten rinnalla. Käsikirjoituksen, jossa hän lähemmin
-kehittää tätä ajatusta, uskoi hän eräälle ystävälleen, joka myöhemmin
--- vallankumouksen alkaessa -- aikoi julkaista sen, mutta jätti
-sen sikseen, peläten, että "se saattaisi tuottaa vaaroja hänen
-isänmaalleen." [26] -- Käytännössä tuli asia myöhemmin ratkaistuksi,
-kun Pohjos-Amerikan Yhdysvallat perustettiin. Se kysymys, jonka
-ratkaisemisen mahdollisuutta sekä Rousseau että myös Turgot ja
-Fredrik Suuri epäilivät, ratkaistiin Aleksanteri Hamiltonin neron
-kautta.[27]
-
-Rousseau ei yksistään mieluimmin kuvittele aivan pieniä valtioita,
-vaan kuvittelee myös valtiota ilman työnjakoa -- ja ilman sitä
-rikkautta ja ylellisyyttä, joka synnyttää työnjaon. Onnellisin
-tila on hänen mielestään se, mikä on luonnontilan tympeyden ja
-nykyaikaisen sivistyksen levottoman riehunnan välillä. Semmoista
-tilaa, jonka hän vielä osaksi tapasi isänmaassaan Sveitsissä,
-piti hän ihmiskunnan varsinaisena nuoruutena. Teoksessa Discours
-sur l'inégalité kuvasi hän tämän onnellisimman ajan paljon
-alkuperäisemmäksi, kuin miksi hän kirjeessään Luksemburgin
-marechallille 20 p. Tammik. 1763 kuvaa Sveitsin kansan tilaa. --
-Etenkin toivoi hän, ettei ylikulttuuri suurista kaupungeista leviäisi
-pieniin, ja että kaupungit eivät yhä kasvaisi maalaisten muuton
-kautta. Kaikissa hänen pääteoksissaan on kaupungin ja maaseudun
-suhteella suuri merkitys. Häntä suuresti arveluttaa maaseutulaisten
-muutto kaupunkeihin, sillä "maaseudun väestö se muodostaa
-kansakunnan!" (Emile V). Hän neuvoo korsikalaisia pitämään niin vähän
-kaupunkia kuin mahdollista, eikä missään tapauksessa pääkaupunkia.
-Maanviljelyksen ja käsityön tulisi olla tärkeimmät elinkeinot;
-suurteollisuutta ja kauppaa katsoo hän karsain silmin. Valtion tulee
-mieluummin koettaa rajoittaa tarpeitaan kuin lisätä tulojaan, ja
-työnjako on rajoitettava vähimpään mahdolliseen, koska se tuottaa
-epävapautta. -- Tällä kohdalla on Rousseau jyrkimmässä ristiriidassa
-useiden oman aikansa filosoofien ja kansantalouden tutkijain kanssa
-(Condillac, La Mettrie, Helvetius, Hume, Adam Smith), jotka -- kukin
-omalla tavallaan -- sanovat välttämättömäksi tarpeiden lisääntymistä,
-koska sen kautta syntyy vaikuttimia moninaisempaan ja yltyvään
-toimintaan.
-
-Rousseauta on usein pidetty nykyisen sosialismin edelläkävijänä.
-Oikeutetuksi sen tekee se tapa, jolla hän käsittelee
-sivistyskysymystä. Hän puhuu useiden puolesta harvoja vastaan, ja
-hän näyttää mitä varjopuolia on optimististen kansantalouden
-tutkijain sokeasti ihailemassa työnjaossa. Hän vasta on selvästi
-osoittanut, että on olemassa sosiaalinen kysymys. Sitä vastoin ei
-hän ole sosialisti siinä merkityksessä, että hän tahtoisi saada
-yksityisomaisuuden poistetuksi olemasta tuotannon välikappale. Muuan
-kohta Discours sur l'inégalitéssa, jossa on löydetty sosialismia,
-kulkee todellisuudessa päinvastaiseen suuntaan. "Ensimmäinen",
-sanotaan siinä, "joka aitasi palan maata, ja uskalsi sanoa: tämä on
-minun! -- ja tapasi ihmisiä, jotka olivat niin yksinkertaisia, että
-he uskoivat häntä, oli yhteiskunnan ensimmäinen perustaja. Kuinka
-monta onnettomuutta ja kauheutta olisi ihmiskunnalta säästynyt,
-jos joku olisi kiskonut paalut ylös ja täyttänyt haudat ja sanonut
-muille: älkää kuulko tätä petturia! Te olette hukassa, jos te
-unohdatte, että hedelmät ovat kaikkien, mutta maa ei kenenkään!"
-Juuri nämä lauseet osoittavat, ettei Rousseau voi ajatella
-yhteiskuntaa yksityisomaisuudetta., Hänen ihanteensa oli yhteiskunta
-tasaväkisiä maanomistajia ja käsityöläisiä. Hän on keskiluokan
-profeetta, ja sosiaalinen kysymys ei hänelle vielä ole muodostunut
-selväpiirteiseksi työväenkysymykseksi, miksi se on tullut 19:llä
-vuosisadalla. Hän valmistaa kuitenkin tätä käännettä huomauttamalla
-sitä persoonallisuuden ja riippuvaisuuden jakoa, jonka työnjako tuo
-mukanaan. Ja hän huomauttaa erityisesti, että valtion velvollisuus
-on pienentää erilaisuuksia niin paljon kuin mahdollista, joka voi
-tapahtua veroja tasaisesti jakamalla. (Contr. soc. II, 11. -- Econ.
-polit.).
-
-Rousseau on luettu Ranskan vallankumouksen henkisiin isiin.
-Mutta jo Contrat socialista puhuessa näytettiin, ettei ollut
-vähäkään Rousseaun hengen mukaista, kun 1793 luultiin voitavan
-muodostaa valtiomuoto hänen kirjastaan. Liian hyvin hän käsitti
-luontoa ja todellisuutta pitääkseen moista mahdollisena. Mutta
-vieläkin vähemmän Rousseaun hengen mukaista oli, että valtiomuoto
-peruutettiin, juuri kun se oli hyväksytty, ja valta luovutettiin
-yhteishyvän-valiokunnalle. Sen kauttahan tuli hallitusvalta
-yliherruuden sijaan, ja Rousseau olisi sitä pitänyt todistuksena
-edustuslaitoksen turmiollisuudesta. Mitä hirmuhallitukseen tulee,
-niin Rousseau tuskin tarvitsee puolustusta, vaikka siitä on
-edesvastaus asetettu hänen onnettomille hartioilleen. Jos hän
-olisi elänyt hirmuhallituksen aikana, olisi hänestä varmaan tullut
-yksi sen uhria. Hän on itse (Econ, polit.) pitänyt hallituksen
-huonouden osoitteena, että alamaisissa sen vuoksi velvollisuuden
-ääni muuttuu kauhun huudoksi. -- Sitä vastoin on Rousseaun oppi
-kansan yliherruudesta, kansan itsensäylläpitämisvaistosta, joka
-elää hallitusten ja järjestelmäin vaihdellessa, raivannut tietä
-vallankumouksen paraimmille puolille, uskolle kansan tulevaisuuteen
-ja sen oikeuteen. Jos käsitämme vallankumouksen suureksi innostuksen
-purkaukseksi, sen toivon ilmituojaksi, että yhteiskunnan epäkohtia
-voidaan lieventää yhteisen työn kautta, niin on Rousseau sen
-profeetta. Hän on opettanut ihmisiä olemaan ylpeitä siitä että
-ovat kansalaisia, hän on tehnyt kansalaisen nimen kunnianimeksi ja
-uudestaan herättänyt eleille kansalaistunnon. Vaikka hän olikin
-irroitettu kaikista ahtaista siteistä, piti Rousseau kansallisuuden
-ja perheen puolta; ei mikään ollut kauvempana hänestä kuin rajaton
-kosmopoliittisuus, vaikka niin monet valtakunnat sulkivatkin ovensa
-häneltä. Kun Ranskan kansa innostui sanoista: Allons _enfants
-de la patrie!_ Aux armes _citoyens!_ (_Ylös isänmaan lapset!_
-Aseihin _kansalaiset!_) -- niin oli se haaveksia Charmettesta
-ja Montmorencysta, joka oli tehnyt tämän huudahduksen ja tämän
-innostuksen mahdolliseksi. Kodittomasta ajattelijasta, joka niin
-suuresti epäili sivistyksen ja yhteiskunnan oikeutta olemassaoloon,
-sai uusi politillinen ja kansallinen elämä yhden tärkeimmistä
-edelläkävijöistään.
-
-
-4. Pedagooginen kysymys.
-
-Voidaan huomata heräävä pedagooginen innostus 18:n vuosisadan
-viimeisellä puoliskolla, ja se on luonnollisessa yhteydessä sen
-uudistushalun kanssa, mikä alkoi näyttäytyä ja jonka tärkein
-ilmituoja oli Jean Jacques Rousseau. Hänen harrastuksensa lasten ja
-kasvatuksen suhteen on yhteydessä sen kanssa, että hänen mielensä
-oli kiintynyt uusiin mahdollisuuksiin, alkavaan, alkuperäiseen.
-Voidaan kenties arvella, että se, joka saamaa "luontoon" palaamista,
-ei voi panna suurta arvoa kasvatukselle. Rousseaun kasvatusopin
-tarkoitusperä onkin ensi sijassa hankkia tilaa välittömälle ja
-ehdottomalle itsensäkehittämiselle, turvata luonnollinen oikeus
-poistamalla ulkonaisia esteitä ja kaikkea, mikä sitä saattaisi
-turmella. Kasvatus ei saata luoda tyhjästä, mutta ainoastaan hankkia
-niin hyviä edellytyksiä kuin mahdollista sille, mikä on kätketty
-lapsen alkuperäiseen luontoon. Sen vuoksi on kasvatus etusijassa
-negatiivinen, etenkin varhaisemmassa lapsuudessa. Ehkäisevä ja
-suojeleva puoli kasvatuksesta on Rousseaulle tärkein -- samoinkuin
-terveydenhoito oli hänestä tärkein puoli lääketieteestä. Hän
-on itse (Lettre à Beaumont) osoittanut, kuinka hänen oppinsa
-kasvatuksen "kielteisyydestä" liittyy hänen uskoonsa luonnon
-hyvyyteen. Tästä uskosta nimittäin seuraa, että se pahuus tai ne
-virheet, jotka ihmisillä todellisuudessa on, varmaankin johtuvat
-ulkonaisista vaikutuksista, joiden estämisen siis tulee olla
-kasvatuksen varsinaisena tehtävänä. "Negatiiviseksi", sanoo hän,
-"kutsun minä kasvatusta, joka koettaa tehdä täydelliseksi tietämisen
-välikappaleita, ennenkuin se antaa meille itse tietämisen, joka
-valmistaa järjellisyyteen harjoittamalla aistimia. Negatiivisella
-kasvatuksella ei tarkoiteta joutilaisuutta, päinvastoin. Se ei tarjoa
-hyveitä, mutta ehkäisee paheita: se ei opeta totuutta, mutta se
-suojelee harhaluuloista. Se tekee lapsen taitavaksi kaikessa, mikä
-saattaa ohjata sitä totuuteen, tekemällä sen kykeneväksi käsittämään
-totuutta, ja hyvyyteen, tekemällä sen kykeneväksi rakastamaan
-hyvyyttä." -- Voi käsittää, että juuri Emile sai aikaan voimakkaan
-yhteentörmäyksen kirkon kanssa. Tämä tunsi, että siihen oli satutettu
-kaikkein arimpaan kohtaan, nimittäin ruvettu rajoittamaan sen
-vaikutusvaltaa lapsiin. Luonnon hyvyys on ristiriidassa perisynnin
-kanssa; negatiivinen kasvatus poistaa varhaisemman uskonnollisen
-vaikutuksen ja jos ihmisten tulee kasvatusta ohjata, ei näiden
-ihmisten pidä olla pappia. Paimenkirjassaan mainitsee arkkipiispa
-nämäkin eri kohdat hyvin loukkaantuneena.
-
-Kaikkein mieluimmin jättäisi Rousseau lapsen omaan huomaansa tai
-_luonnon itsensä kasvatettavaksi_, jolla tarkoitetaan elinten
-ja kykyjen perättäistä kasvamista ja kypsymistä, ja _ilmiöiden
-kasvatettavaksi_, millä taas tarkoitetaan kokemuksia, jotka lapsi
-tekee ympäröivän maailman vaikutuksesta. Mutta turmeltuneiden
-ja monimutkaisten olosuhteitten vuoksi, joiden alaisena lapsi
-sivistystilassa syntyy ja kasvaa, täytyy sen myös tulla ihmisten
-kasvatettavaksi, mikä kasvatus -- niinkuin jo on sanottu --
-pääasiallisesti kuitenkin on negatiivista luonnetta, koska se muuten
-saattaisi ehkäistä ja turmella luonnollista kehitystä.
-
-Tässä nähdään analogia Rousseaun pääkäsitteiden (amour de soi --
-suhteellisuudet) ja erityisten kysymysten välillä. Uskonnollisen
-kysymyksen alalla vastasi uskonnollinen tunne itsensäpuolustamishalua
-(amour de soi), ja uskonnollisuus on ulkonaisten, keinotekoisten
-olojen vaikutuksesta esiintynyt dogmina ja jumalanpalveluksena.
-Politillissosiaalisen kysymyksen alalla tuli toiselle puolelle
-kansan yleistahto, toiselle puolelle todellinen valtiomahti,
-nimittäin hallituksen erikoistahto sekä kansankokouksen toimesta
-yhteenlasketut yksityistahdot. Pedagoogisen kysymyksen alalla vihdoin
-on ensi sijassa pidettävä huolta lapsen luonnonkasvatuksesta, on
-ehkäistävä kaikkia niitä vaikuttimia ja suhteita, jotka eivät edistä
-luonnollista kehitystä. Kaikkialla näkyy, kuinka suuresti Rousseau
-uskoo elämän alkuperäiseen virtaan, ja kuinka hellävaroin hän sitä
-pitelee; me voimme kaivaa kanavia tälle virralle, mutta ei mikään
-mietiskely, ei mikään lainlaadinta eikä mikään opetus voi saada sitä
-alusta pitäen ehtymään. Suomalainen sananlasku sanoo: Ei syvästä
-kaivosta vesi puutu. Semmoinen syvä kaivo oli Rousseaun mielestä
-sisäinen uskonnollinen elämä, oli kansan elämä, oli lapsen elämä.
-Hän uskoi niiden tyhjentymättömyyteen -- mutta hän pelkäsi, että ne
-soastaisiin.
-
-Erityinen yhteys vallitsee Rousseaun kasvatusopin ja sosiaalisen
-kritiikin välillä. Hänhän moitti olevaisia oloja, koska työnjako
-tekee yksityisen ihmisen murenaksi sen sijaan, että hänen tulisi
-olla ominainen, sopusuhtaisesti kehittynyt kokonaisuus. Kasvatuksen
-tarkoitus on juuri tehdä ihminen kokonaisuudeksi, kokonaiseksi
-ihmiseksi, joka sitten osaa löytää paikkansa yhteiskunnan, suuremman
-kokonaisuuden piirissä. Lapsen tulee siis ensinnäkin oppia elämään,
-_tuntemaan elämän tunnetta_: "Elämistä", sanoo Rousseau (Emile I),
-"ei ole hengittäminen, vaan toimiminen, meidän elimiemme, aistiemme,
-kykyjemme, minuutemme kaikkien osien käyttäminen, jotka herättävät
-meissä tunteen olemassaolostamme." --
-
-Negatiivisen kasvatuksen välttämättömyyttä ei perusteta ainoastaan
-esteiden poistamisen välttämättömyyteen, vaan myös siihen, että me
-alun pitäen emme tunne lapsen luonnetta. Täytyy sen vuoksi kauvan
-pysyä tarkastavalla ja odottavalla kannalla, että luonto pääsisi
-näyttäytymään. Koska lastenkin luonteessa on erilaisuuksia, tulee
-yksityisen lapsen ymmärtäminen vaikeammaksi, ja sama kasvatustapa ei
-sovellu kaikille. Annettakoon sen vuoksi lapsen omien luonnollisten
-tarpeiden ja tunteiden näyttäytyä ja osoittaa kuljettavaa tietä.
-
-Tältä kohdalta voidaan selvästi valaista Rousseaun suhdetta hänen
-lähimpään edeltäjäänsä pedagogiikan alalla: _John Lockeen_. Rousseau
-seuraa monissa kohdin Locken aatteita eikä sitä peitäkään. Jo Locke
-vaati (_Some Thoughts conceming Education_, 1690) luonnollista
-kasvatusta. Hän vastusti yleisten sääntöjen ja käskyjen kautta
-kasvattamista, jotka ulkoa tuotiin lapseen ja joita vahvistettiin
-palkinnon ja rangaistuksen kautta. Hänen pedagogiikkansa on osa
-hänen yleisestä taistelustaan auktoriteettiuskoa ja dogmatismia
-vastaan. Hän vaatii, että täytyy sallia lapsen täysin vapaasti
-käyttää voimiansa ja seurata haluansa, silloin kun siitä ei ole
-haittaa. Ne viat, jotka vaan ovat lapsen ijän, mutta eivät lapsen
-omia, ovat etusijassa jätettävät ajan parannettaviksi, ja luonnetta
-on mieluimmin muodostettava huomaamatta, välittömän harjoituksen
-kautta. Tällä menettelytavalla, sanoo Locke (§ 66), on niin monta
-etua, että täytyy ihmetellä, ettei sitä käytetä enemmän kuin
-käytetään. Näistä eduista on etenkin yksi huomattava: että sen, mitä
-me vaadimme, lapselta, tulee olla sen lahjojen ja luonteen mukaista
--- "sillä nämäkin on otettava huomioon hyvässä kasvatuksessa". Meidän
-ei tule odottaa voivamme uudestaan muodostaa lasten alkuperäiset
-luonteet ja pakottaa niihin uusi sisällys. Meidän tulee sen vuoksi
-tarkoin tutkia heidän luonteensa ja kokeitten kautta saada selville,
-mihin suuntaan heidän taipumuksensa viittaavat; monessa tapauksessa
-emme voi muuta tehdä kuin saada mahdollinen paras esille siitä,
-mitä luonto on antanut, ja ehkäistä niitä virheitä, joihin he ovat
-enimmin taipuvaisia. -- Mikä Locken mielestä on myös huomioon
-otettava, sen asettaa Rousseau perustaksi alusta pitäen, ja minkä
-Locke arvelee monessa tapauksessa pitävän paikkansa, on Rousseausta
-ainoa, jonka ollenkaan saattaa ottaa puheeksi. Rousseau on tässä
-kaivanut syvemmälle, vaikka Locke, liekin näyttänyt, missä tulee
-kaivaa. Negatiivisen kasvatuksen aate ilmaisee periaatteellista
-käännekohtaa suhteessa aikaisempaan pedagogiikkaan, ja Locke on tässä
-vaan tärkeä edelläkävijä, Negatiivinen kasvatus on vaikea asia. Se
-ei yksistään vaadi lapsen omituisuuksien ymmärtämistä, mutta se
-vaatii myös paljon työtä oikeitten edellytysten saavuttamiseksi
--- joka työ ei ollenkaan saa tulla näkyviin. Tulee tehdä kaikkia,
-vaikka ei ole mitään tekevinään. Kasvattajan tulee olla kaikkialla
-läsnäolevan, lapsen kuitenkaan huomaamatta, että hän sitä on. Lapsen
-tulee uskoa, että se seuraa omaa tahtoaan, vaikka todellisuudessa
-ei tee muuta, kuin mitä kasvattaja tahtoo, että sen tulee tahtoa
-tehdä. Lapsi ei saa avata suutaan kasvattajan tietämättä, mitä se
-aikoo sanoa! Niin hyvin tulee hänen tuntea se, ja niin hyvin on
-hänen pitänyt edeltäpäin arvata kaikki. Kasvattajan tulee kokonaan
-syventyä lapseen, että lapsi kokonaan voisi syventyä niihin asioihin,
-joiden kanssa se on tekemisissä. Se ei saa huomata, että kasvattaja
-aina on, sen ja asiain välillä. Vaaditaan paljon aktiivisuutta ja
-paljon itsensähillitsemistä hyvältä kasvattajalta. Eipä ihme, että
-Rousseau kielsi nuorta miestä, joka oli innostunut Emileä lukiessaan,
-koettamastakaan. Pelkästä innosta tulee Rousseaun kasvatusoppi
-monesti hyvinkin mutkikkaaksi. Alkaa harmittaa tuo kasvattaja, joka
-aina tulee väliin, hänen mahtavuutensa ja sekaantumisensa, joka ei
-aina ole negatiivista luonnetta. Aivan mauttomaksi käy Rousseaun
-esitys lopulta sen kautta, että hän antaa kasvattajan ohjata Emilen
-rakkaudentarinan kehitystä, antaapa hänen pysyä toimessaan häidenkin
-jälkeen ja kaikkea muuta kuin "negatiivisella" tavalla antaa
-neuvoja arkaluontoisimmissa seikoissa, -- Mutta on tarkastettava
-luonnonvirtausta Rousseaussa eikä välitettävä siitä rokokootyylistä,
-jolla hän usein koristaa virran rannat. Hän uhraa ajan alttarille,
-niin suuresti kuin hän monessa suhteessa onkin aikansa yläpuolella.
-
-Kun Rousseau yleensä piti hovimestaria, joka täydellisesti uhrautuisi
-yksityisen lapsen hyväksi, välttämättömänä, teki hän sen siksi, että
-hän pelkäsi, että lapsen yksilöllisyys masentuisi koulukasvatuksen
-kautta. Julkista kasvatusta piti hän, asiain silloisella kannalla
-ollessa, mahdottomuutena. Hänen pedagogiikkaansa jää sen kautta
-jotain aristokraattista samoinkuin Montaignen ja Locken, jotka myös
-ajattelivat kasvatuksen tarkoittavan yksityistä lasta. Ja ne keinot
-kasvatukseen, etenkin yksilöllisyyden kehitykseen, jotka yhdyselämä
-perheen ja toverien kanssa tarjoaa, jäävät pois. Hovimestarin
-tulee lopulla edustaa koko sukua, ja se on liian suuri tehtävä,
-liian suuri edesvastaus yhdelle. Rousseau vaatii kasvatusta
-ennakkoluuloitta; mutta jokaisella ihmisellä on ennakkoluulonsa,
-ja lapselle on hyödyllistä huomata, että kaikilla ihmisillä ei ole
-samat ennakkoluulot; se auttaa sitä vähitellen tulemaan itsenäiseksi.
--- Mutta -- tulee katsoa hovimestaria Emilessä enemmän kuuluvaksi
-esityksen ulkonaiseen kehykseen, kuin vakinaiseksi aineeksi. Pääasia
-Rousseaulle oli, niinkuin jo olemme kertoneet, puolustaa lapsuuden
-evankeeliumia, turvata lapsuutta, estää pitämästä sitä pelkkänä
-valmistusasteena.
-
-Rousseau rakasti lasta, vaikka se eräässä merkityksessä oli onneton
-rakkaus. Omat lapsensa oli hän hyljännyt, ja huonosti oli hän
-onnistunut muiden lapsia kasvattaessaan. Mutta sitä suurempi oli
-hänen rakkautensa ja vastaanottavaisuutensa myöhemmin. Hän ymmärsi
-hyvin lasta ja on antanut hyviä lisiä lapsenpsykologiaan. Niin hän
-esimerkiksi näyttää, kuinka suuri merkitys liikkumishalulla ja
-sen välittömillä ilmauksilla on lapsen kehityksessä. Lapsi tekee
-välittömien liikkeittensä kautta kokemuksia, joita se ei muuten
-tekisi. Se saa itsetoiminnan kautta oppeja, jotka ovat selvempiä ja
-perinpohjaisemmin vaikuttavat kuin ne, jotka ihmiset kertomusten ja
-käskyjen kautta voisivat antaa sille. Se tuottaa myös samalla sen
-edun, että ruumis ja sielu kehittyvät samalla kertaa: "kun minun
-oppilaani aina on liikkeellä, täytyy hänen huomata monta seikkaa ja
-tuntea monta vaikutusta; hän kokoaa aikaisin paljon kokemuksia ja
-hakee oppinsa luonnosta, eikä ihmisiltä; hänen opetuksensa edistyy
-sitä paremmin, kun hän ei missään huomaan opettamisen tarkoitusta.
-Siten harjoitetaan hänen ruumistaan ja sieluaan yhtä aikaa. Kun hän
-aina toimii oman ajatuksensa mukaan eikä muiden, tapahtuu hänessä
-aina kaksi eri toimintaa, ja mitä voimakkaammaksi ja väkevämmäksi
-hän tulee, sitä kokeneemmaksi ja tarkempinäköiseksi hän tulee."
-(Emile II). Lapsille opetetaan paljon, mitä he paremmin itse voisivat
-oppia. Lapsi opettaa itse itseään astumaan, liian paljon siihen
-sekaantumalla voi helposti tehdä sen käynnin huonoksi. Aktiivisuus
-esiintyy, kun aika on käsissä. Välittömät liikkeet ovat, niinkuin
-Rousseau osoittaa, tärkeitä myös aistimille, etenkin näkö- ja
-kosketusaistimien kehitykselle. Etenkin osoittaa hän näiden kahden
-aistimen yhdysvaikutusta esine-käsityksen kehittyessä: "Täytyy
-kauvan verrata näköä kosketukseen totuttaakseen edellistä näistä
-aistimista antamaan luotettavia tietoja esineistä ja etäisyyksistä;
-kosketuksetta, eteenpäinkulkevatta liikkeettä eivät terävimmätkään
-silmät voi antaa meille käsitystä ulottuvaisuudesta... Ainoastaan
-astumalla, koskettamalla, laskemalla ja mittaamalla oppii
-arvostelemaan ulottuvaisuutta ja etäisyyttä." -- Tässä opissaan
-tilankäsityksestä, joka menee pitemmälle kuin sitä psykologisesti
-saatetaan puolustaa,[28] seuraa Rousseau ystäväänsä filosoofi
-Gondillacia (Traité des sensations III: Comment le toucher
-apprend aux autres sens à juger des objets extérieurs), josta hän
-psykologiassaan muuten niin suuresti poikkeaa. Panemalla niin
-suuren arvon välittömille liikkeille selvittelee hän ensimmäisenä
-mielipiteitä, joita myöhemmin etenkin Aleksander Bain ja Wilhelm
-Preyer ovat selvittäneet. Rousseaulle antaa lapsen voimakas
-liikkumisen halu selityksen paljoon, josta lasta tavallisesti
-moititaan, niinkuin ettei se voi pysyä hiljaa, ja että se niin
-mielellään hävittää ja repii rikki. Hävittämishalu tulee voimiensa
-käyttämisen halusta: koska ori vaikeampaa ja hitaampaa valmistaa
-kuin hävittää, niin on vallan luonnollista, että todellisuuden
-halua jälkimmäisellä tavalla paraiten tyydytetään. Kuitenkaan ei
-Rousseau suinkaan ole sokea lapsen ihailija. Lastensukkeluuden
-suhteen on hän hyvin epäilevällä kannalla; hän arvelee, että kun
-lapset lörpöttelevät paljon, koska liikkumisen tarve vaikuttaa
-äänijänteisiinkin, niin ei ole ihme, jos he joskus sanovat
-sattumiakin huomautuksia. Sitä paitse on lapsen ymmärtäminen aivan
-toisenlaista kuin aikaihmisen: monesti ei, pääasia siitä ole
-ollenkaan sama, kuin aikaihmiset luulevat. Niin kertoo Rousseau
-hauskan tarinan pienestä pojasta, joka herätti vanhemmissa ja
-opettajissa suurta ihmettelyä osaamalla elävästi kertoo, kuinka
-Aleksanteri Suuri tyhjensi pikarin, jonka hänen lääkärinsä ojensi
-hänelle, vaikka oli syytetty lääkäriä myrkyttämisyrityksestä:
-Tarkemmin kyselemällä huomattiin, että poika ihmettelikin sitä
-rohkeutta, millä Aleksanteri joi katkeran lääkkeen, jota nuori
-kertoja omasta kokemuksesta kovin inhosi. Poika ei ollenkaan
-ymmärtänyt, mitä myrkky oli.
-
-Antaessaan neuvoja lastenhoidossa sen ensi vuosina Rousseau etenkin
-seuraa muuatta lääkäri Desessartzin teosta, joka oli vähää ennen
-ilmestynyt. Mutta monet ohjeet, joita ennen usein oli lausuttu,
-sai hän vasta tunnustetuiksi elävän esitystapansa ja sen yhteyden
-kautta, jonka hän osoitti olevan niitten ja koko luonnonevankeeliumin
-välillä. Hän puolusti lapsen luonnollista oikeutta äidin maitoon, ja
-saattoi imettämisen muotiin. Hän puolusti lapsenoikeutta vapaasti
-liikutella jäseniään ja vastusti kapaloimista ja pakkoa. Hän varoitti
-opettamasta lasta puhumaan liian aikaiseen, ettei se saisi useampia
-sanoja kuin ajatuksia. Yleensä tulee odottaa sitä aikaa, jolloin
-jokin toiminta tulee luonnolliseksi sen kautta, että tarve ja
-harrastus heräävät Vasta silloin saattaa se reippaasti edistyä, ja
-jollei tunne pääse vireille, tulee tulos surkeaksi. Lapsen ei pidä
-oppia lukemaan ja kirjoittamaan, ennenkuin sillä on tarvetta ja halua
-siihen. Lapsenhan on ensi tilassa tultava välittömään yhteyteen itse
-ilmiöitten kanssa maailmassa. Todellisuutta, todellisuutta, huudahtaa
-Rousseau, ei kirjoja eikä saarnoja! Antakaa myös miettimisen
-halun, joka edellyttää voimia yli sen mitä tarvitaan ravintoon ja
-kasvamiseen, kehittyä vähitellen, älkääkä herättäkö sitä liian
-aikaisin! Älkää antako lapsille valmiita aseita, mutta opettakaa
-häntä itseään valmistamaan ne aseet, joita hän tarvitsee! Antakaa
-hänen toimia niin itsenäisesti kuin mahdollista, myös yksityisiä
-tieteitä tutkiessa! --
-
-Mutta Rousseaun tarkoitus ei ollut hemmoitella lasta. Luontokin
-harjoittaa tuskan kautta, Itkeköön vaan lapsi, kun huomataan ettei
-itkun syynä ole jokin tyydytettävä tarve. Opetettakoon sitä kestämään
-kylmää ja virumaan kovalla vuoteella. Ainoastaan karkaisemalla
-tulee lapsi vapaaksi; mitä innokkaammin säästää ja heiluttelee,
-sitä riippuvaisemmaksi lapsen tekee. Vapaus on suurin hyve, ja
-että lapsuus tulisi itsenäiseksi elämän ajaksi, tulee voimien
-päästä täysin kehittymään. Lapsen elämä on saatettava tälle ijälle
-soveltuvaan täyteen kypsyyteen.
-
-Lapsuutta kokonaisuudessaan tahtoisi Rousseau saada kehitetyksi
-niin pitkälle kuin mahdollista. Hänen mielestään saa mieluummin
-kuluttaa aikaa, kuin kehitystä jouduttaa. Etenkin pelkää hän, että
-mielikuvitusta liian aikaiseen herätettäisiin, ja että se taas
-herättäisi tunteita ja intohimoja, jotka kuuluvat vasta myöhempään
-ikäkauteen. Tässä Rousseau, erityiseen tapaukseen sovittaa yleisen
-sivistysteoriansa: mielikuvitus se teki lopun "luonnontilan"
-välittömyydestä ja sopusuhtaisuudesta loihtimalla esille uusia
-mahdollisuuksia. Se on; samalla tulos hänen omasta kalliisti
-ostetusta kokemuksestaan, sillä juuri hänessähän mielikuvitus
-ja tunne niin erinomaisen aikaiseen oli herätetty vireille.
-Välttääkseen niitä vaaroja, Jotka siitä voivat seurata, tahtoo
-hän leikata solmun poikki siirtämällä mielikuvituksen ja tunteen
-kehityksen muutosvuosiin. Hän tahtoo kuluttaa aikaa ja ensin antaa
-mielikuvituksen ja tunteen kehittyä, siksi kun yksilö kykenee
-arvostelemaan selvästi ja oikein kaikkia oloja, joissa se elää. Tämä
-on kenties arveluttavin kohta Rousseaun kasvatusopissa, siinä hän
-myös joutuu ristiriitaan itsensä kanssa, sillä hänhän juuri pitää
-tunteen merkityksen ja itsenäisyyden puolta. Negatiivisen kasvatuksen
-tulisi pitää huolta, että tunne, ja mielikuvitus saisivat sen
-ravinnon ja kehityksen, joka soveltuu lapsen kehityskantaan; mutta
-Rousseau tahtoo riistää niiltä kaiken ravinnon. Tässä on reaktsiooni
-hänen omaa entisyyttään vastaan ja samalla on hänen oppiensa jyrkkyys
-vienyt hänet harhaan.
-
-Etenkin pelkää Rousseau, että mielikuvituksen liian aikaisesta
-kehityksestä seuraisi sukuvietin liian aikainen herääminen.
-Hän arvelee, että sitä yleensä herätetään liian varhain
-sivistyskansoissa. Ja näissä tulee vielä lisäksi toinenkin vaikeus:
-silloinkin kun vietti herää vasta luonnolliseen aikaan, eivät
-yhteiskunnalliset olot salli mennä naimisiin niin aikaisella ijällä.
-Tässä on siis kaksinkertainen epäkohta sivistyksen ja luonnon
-välillä. Kysytään sen vuoksi, mille kannalle pedagoogisessa suhteessa
-on asetuttava tähän vaikeaan asiaan nähden. Luonto ei anna kukistaa
-itseään, mutta luonnollisia voimia ja taipumuksia voidaan suunnata
-ja käyttää toiseen tarkoitukseen, kuin mihin vietti alkujaan oli
-aiottu. Nyt on Rousseaun mielestä se aika tullut, jolloin tunne voi
-ja sen tulee päästä täysin kehittymään. Tulee käyttää voimakkaita
-haluja, jotka nyt alkavat hämärtää, tunteen suuntaamiseksi muita
-ihmisiä kohtaan -- myötätuntoisuuden, lempeyden, jalomielisyyden
-herättämiseksi. Nuoruus on -- vastakohtana lapsuuteen -- oikea aika
-näiden tunteiden heräämiselle. Sen sijaan, että annettaisiin heräävän
-sukuvietin kulkea suoraan maaliaan kohden, ohjataan se mielenliike,
-jonka se herättää, ihmisten iloja ja suruja kohti ja opetetaan
-nuorta unohtamaan itsensä muiden vuoksi. Kun Rousseau käsitti
-myötätuntoisuuden itsensä puoltamishalun yltymiseksi ja jatkumiseksi,
-niin näemme nyt tästä, kuinka sukuvietti -- ensiksi hämärästi
-liikkuessaan -- tulee tärkeäksi kohdaksi tässä kehityksessä.
-Rousseau tahtoo tässä samalla saavuttaa kaksi seikkaa: kehittää
-inhimillisyyden tunnetta ja tehdä sukuvietin sopusuhtaiseksi.
-Myöskin uskonnollinen tunne voi nyt kehittyä; tähän kohtaan Emileä
-on sovitettu savoijalaisen maapapin tunnustus. Sekin on voimakas
-ja ylevä tunne, ja se voi saada ravintoa siitä liikkeestä, joka
-muutosaikana herää mielessä, ja se on samalla sille vastapainona.
-Mutta ei ainoastaan tätä epäsuoraa tietä Rousseau arvele sukuvietin
-jalostamista mahdolliseksi; Sokea vaisto on muutettava jaloksi
-tunteeksi, todelliseksi rakkaudeksi, ja siihen tarvitaan ihailua
-ja innostusta. Nuoren tulee muodostaa itselleen ihanteellinen kuva
-toisesta sukupuolesta. On pystytettävä "valtaistuin sydämmeen", jonka
-juurelle ajatukset ja ihastus kokoontuvat, jotta aistillisuutta ja
-mielikuvitusta estettäisiin eläimellisyyteen vaipumasta. Meistä ovat
-vaeltavat ritarit naurettavia, sanoo Rousseau; mutta he tuntevat
-kuitenkin rakkauden -- me emme kohta tunne muuta kuin irstaisuuden! --
-
-Kun siten ei mikään voima tai taipumus pääse toimimaan, ennenkuin
-luonto itse ilmoittautuu, -- tai toisin sanoin, kun pidetään huolta,
-että sisäiset ja ulkonaiset edellytykset vastaavat toisiaan, niin ei
-tarvitse peljätä, että nuorukainen, kun lapsuuden aika on päättynyt,
-on hankkiva hyvitystä sille pakolle, johon hänen niin pitkäksi aikaa
-on täytynyt alistua. Nuoruuden aika ei siten tule vastakohdaksi
-lapsuuden ajalle. Luonnollinen kasvatus, joka tekee lapsuuden ajan
-itsenäiseksi ikäkaudeksi, jolla on tarkoitusperä itsessään, on
-paraimmalla tavalla samalla tekevä sen valmistukseksi vastaista
-elämää varten. Yhteys koko elämässä säilyy paraiten siten, että
-annetaan kunkin osan elämää päästä täyteen kehitykseensä.
-
-Rousseau on tässä kuvannut suurta ihannetta, mutta se on ihanne,
-johon kaikki elämän menestyksen, ja sopusuhtaisuuden toiveet
-viittaavat, ja se on mittapuu, jota tieten tai tietämättä käytetään
-jokaisessa uudistuksessa pedagogiikan ja yhteiskunnan alalla.
-Taistellessaan luonnon puolesta, joka samalla on taistelua vapauden
-puolessa, on Rousseau siirtänyt todistustaakan: se on nyt niillä,
-jotka tahtovat ehkäistä ja rajoittaa voimien vapaata ja Luonnollista
-kehitystä, eikä niillä, jotka vaativat tätä oikeutta. Hän on,
-niinkuin hän itse sanoo, Emilessä antanut enemmän kuin pedagogiikan;
-hän on suunnitellut persoonallisuuden opin peruspiirteet. Hän on
-puolustanut persoonallisen elämän todellisia edellytyksiä sekä
-valistuksen että oikeauskoisuuden liioitteluja ja ylellistä
-varmuutta vastaan. Tämä se hänelle antaa samanlaisen aseman Ranskan
-henkisessä kehityksessä 18:lla vuosisadalla, kuin Lessingillä on
-Saksan henkisessä kehityksessä samalla aikakaudella. Mutta Rousseaun
-vaikutus on paljoa syvempi ja laajempi kuin Lessingin.
-
-Me emme voi jättää sikseen Rousseaun pedagogiikkaa huomauttamatta
-kahta oleellista rajoitusta, jotka alentavat sen historiallista
-merkitystä.
-
-Naisen luonto, temperamentti ja luonne ovat Rousseaun mielestä aivan
-toiset kuin miehen. Hänen tulee sen vuoksi saada vallan toinen
-kasvatus. Mutta tässä voi Rousseau -- arvelee hän itse -- puhua
-lyhyesti; käyttäessään neljä kirjaa esittääkseen miehen kasvatusta,
-tarvitsee hän vaan yhden (Emile V) esittääkseen naisen -- ja siinä
-kuvataan samalla Emilen rakkaus- ja naimistarina. -- Luonto on
-määrännyt hänet vaimoksi ja äidiksi. Tärkeimmät hyveet, joita hän
-voi käyttää ovat oppivaisuus ja lempeys. Itsenäistä henkistä ja
-uskonnollista kehitystä ei hän voi hyväkseen käyttää eikä hänellä ole
-siihen voimia. Naisen järki on käytännöllinen: nainen voi löytää
-keinot tarkoitusperän saavuttamiseksi, mutta ei voi löytää itse
-tarkoitusperää. Hänen neronsa ulottuu yksityiskohtiin, mutta mies
-syventyy periaatteisiin. Naisen usko on auktoriteettiuskoa. Nuorena
-tyttönä on hänellä äitinsä uskonto ja vaimona miehensä uskonto. --
-Kuitenkin sanoo Rousseau naisella olevan "luontaisen taidon hallita
-miestä", ja hän arvelee, ettei siinä ole mitään ristiriitaisuutta:
-"On suuri erotus anastaa hallitsemisoikeus ja hallita sitä,
-joka käskee. Naisen herruus riippuu hänen lempeydestään, hänen
-notkeudestaan ja hänen taipuvaisuudestaan; hänen käskynsä ovat
-hyväilyä, hänen uhkauksensa ovat kyyneleitä. Hänen tulee hallita
-talossa, samoinkuin ministeri hallitsee valtakunnassa: tehdä niin,
-että häntä käsketään tekemään mitä hän tahtoo tehdä." Rousseau ei
-sittenkään ole onnistunut saamaan ristiriitaisuutta pois; sillä se
-suuri käytännöllinen vaikutus, jonka hän myöntää naiselle, tulee
-suuressa määrässä arveluttavaksi, jollei hän voi päästä osalliseksi
-itsenäiseen henkiseen kehitykseen, joka sallii hänen omin päin
-päästä käsittämään "tarkoitusperiä" yhtä hyvin kuin "keinoja",
-"periaatteita", yhtä hyvin kuin "yksityisseikkoja". [29] Ja jos
-Rousseau naisen suhteen olisi noudattanut samaa menettelytapaa,
-jota hän vaatii noudattamaan lapsen suhteen, nimittäin olisi
-oppinut oikein tuntemaan sen omituista luonnetta, ennenkuin hän
-neuvoo sääntöjä sen kasvatukselle, niin olisi hän huomannut,
-että naisessakin on voimia ja haluja, jotka ovat oikeutetut
-kehittymään. Hänen tapansa käsittää naista, jota syystä on kutsuttu;
-"itämaalaiseksi", noudattaa ajan sosiaalisia oloja, mutta ei vetoa
-luontoon. Ja sitä paitse ohjaa häntä vastenmielisyys naissukuista
-kaunosielua kohtaan: "naissukuinen kaunosielu on side miehelleen,
-lapsilleen, ystävilleen, palvelusväelleen, kaikille." -- Sata vuotta
-sen jälkeen kun Emile oli ilmestynyt, käytti Stuart Mill. Rousseaun
-periaatetta luonnon oikeudesta puoltaessaan? naiselle osuutta,
-sivistykseen ja asemaa yhteiskunnassa. --
-
-Toinen rajoitus Rousseaun pedagogiikassa on lauseessa: "köyhä ei
-tarvitse mitään kasvatusta; hänet kasvatetaan väkisinkin asemaansa,
-ei mikään muu kasvatus oli hänelle mahdollinen." (Emile). Rousseau
-edellyttää siis, että hänen Emilensä on rikasta ja riippumatonta
-sukua. Se on selvä aristokraattinen piirre, ja sen rae tapsiamme
-miehessä, jota niin usein muitta mutkitta kutsutaan demokratian
-profeetaksi. Tästä Pestalozzi jatkoi Rousseaun työtä, hän käytti --
-syvästi ottaen osaa rahvaan hätään -- Rousseaun periaatteita
-kansan-opetukseen. Etenkin Pestalozzin ja Basedovrin kautta Rousseaun
-pedagoogiset aatteet ovat päässeet seuraavan ajan kasvatuslaitoksiin.
-
-Niin me näemme, että missä Rousseau pysähtyi, oli hänen aatteissaan
-voima, joka vei eteenpäin. Syvässä kaivossa oli voimakkaampi
-lähteensilmä, kuin hän itse aavistikaan.
-
-
-
-
-Viitteet:
-
-
-[1] Katso eri vaikuttimista tunnustusten kirjoittamiseen: Alb.
-Jansen: _Jean Jacques Rousseau_. Paris-Genève-Berlin. 1882. Chap.
-VII: Histoire critique de la rédaction des Gonfessions.
-
-[2] Katso Rousseaun suvusta: Eugène Ritter Revue des deux
-Mondes'issa, 15 p. Helmik. 1895.
-
-[3] _Mugnier_ (Madame de Warens et J. J. Rousseau. Paris 1891, s. 24
-s.) epäilee hänen uskonnollisuutensa todellisuutta ja arvelee, että
-hänen entinen opettajansa Magny, pietismin levittäjä ranskalaisessa
-Sveitsissä, on pettynyt hänen suhteensa, kun hän myöhemminkin piti
-rouva de Warensia "hartaasti Jumalan puoleen kääntyneenä". _Eugène
-Ritter_ sitä vastoin (Revue des deux Mondes 15 p. Maalisk. 1895
-s. 416) väittää, että kaikesta huolimatta ei voi kieltää hänen
-tunteiltaan vakavuutta ja todellisuutta.
-
-[4] _Muqnierin_ (s. 230) mukaan on jollain sveitsiläisellä perheellä
-pakka kirjeitä rouva de Wahrensilta, joita se ei katso olevansa
-oikeutettu julkaisemaan. Siitä päättäen ne tuskin puhuvat hänen
-edukseen.
-
-[5] Rousseau on keksinyt vuoristoluonnon kauneuden ja kirjoillaan
-herättänyt rakkautta siihen. Mutta hän rakasti alempia, metsäisiä
-vuoriseutuja; jylhän vuoriston kauneuden keksi vasta Saussure.
-Katso _Ludvig Friedländer_: Die Entwickelung des Gefühls für das
-Romantische in der Natur, (Hänen teoksessaan: Sittengeschichte Roms.
-5. Aufl. II. s 217).
-
-[6] Julkaissut Alb. Jannsen: J. J. Rousseau. 1882 s.7 s.
-
-[7] Vertaa _Jules Vuy_: Origines des idées politiques de Rousseau. 2
-éd. Genève-Paris. 1889 s. 150-166.
-
-[8] Tämä kohtaus on kuvattu kirjeessä eräältä Holbacbin ystävältä,
-mikä kirje on painettu _Ginguénén_ teoksessa: Lettres sur les
-Confessions de J. J. Rousseau. Paris 1791 s. 132 s.
-
-[9] Katso: _H. Beaudouis_: La vie et les ouvrages de J. J. Rousseau.
-Paria 1891. I. s. 422.
-
-[10] Katso minun kirjoani; _Den nyere Filosofis Historie_. II s.26,
-ja minun kirjoitustani aikakauskirjassa _Nyt norsk Tidskrift_
-(1895): "Tilbageblik", etenkin s. 468 s.
-
-[11] Voltairen kirje rouva d'Épinaylle 1759. Oeuvres éd. Beugnot.
-LVIII. s. 206. -- Jos teoksessa _Desnoiterres_: Woltaire et Genève
-2 éd. s. 138 s. kerrottu tarina on tosi, on Voltaire, kerran kun
-hänen illallispöydässään keskusteltiin uskonnollisista asioista hyvin
-vapaasti ja arkailematta, keskeyttänyt keskustelun, ja antanut sitä
-jatkua vasta, kun lakeijat olivat menneet pois: hän ei tahtonut, että
-hänet murhattaisiin tai häneltä varastettaisiin yöllä.
-
-[12] Berliiniläinen akadeemiko _Prémontval_ oli niinkuin Renouvier on
-näyttänyt toteen -- melkein samaan aikaan suunnitellut saman opin.
-
-[13] Kirjeessä Vernetille (29 p Marrask. 1760) sanoo Rousseau
-Voltairesta: "tämä kaunis nero ja tämän alhainen sielu".
-
-[14] Oeuvres. LXIII. s. 212. Vastakohta Rousseaun määrittelylle
-Voltairesta: "kaunis nero, mutta alhainen sielu".
-
-[15] Luonnonoikeuden aikaisemmasta historiasta myöhempinä aikoina
-katso minun kirjaani: "Den nyere Filosofis Historie". I s. 37-54;
-257-269; 305 s.; 343 s.; 363 s.
-
-[16]_Jules Vuy_: Origines des idées politiques de Rousseau.
-2e éd. Genève -- Paris 1889 s. 11, 181, 187. -- Mikä merkitys
-kansanherruudella jo oli 14 ja 15 vuosisatojen kirkollisissa
-taisteluissa, siitä katso _Otto Gierke_: Johannes Althusius und die
-Entwickelung der naturrechtlichen Staatstheorien. Breslau 1880 s. 128.
-
-[17] Myös La Nouvelle Heloïsessa ja muissa teoksissa Rousseau puhuu
-yksilöllisistä erilaisuuksista samalla kuin aikojen ja kansakuntien
-erilaisuuksista. Kirjallisessa merkityksessä seurasi siitä, niinkuin
-_Joseph Texte_ (J. J. Rouseau et les Origines du Cosmopolitisme
-littéraire. Paris 1895 333 s.) on osoittanut, ettei voi olla yleistä
-kauneudenaistia, vaan ainoastaan määrättyjä asteita vastaava aisti,
--- mikä pitää yhtä Rousseaun yleisen ajatustavan kanssa.
-
-[18] Vertaa minun kuvaustani Humesta teoksessani _Den nyere Filosofis
-Historie_ I s. 396.
-
-[19] Katso siitä _Deaubouin_: La vie et les oeuvres de J. J.
-Rousseau. II. Paris 1891. s. 600 s.
-
-[20] Selvimmin esitetään amour de soi'n kehitystä osaaottavaisuudeksi
-ja ihmisrakkaudeksi Emilessä (IV), savoijalaisen maapapin
-tunnustuksessa. -- Aikaisemminkin Emilessä (myös lV:ssä, ennenkuin
-maapappi alkaa puhua) kutsutaan osaaottavaisuutta "ensimmäiseksi
-suhtautuvaksi tunteeksi" siksi että se otaksuu tietoisuutta toisista
-olennoista ja heidän tilastaan. Mutta Rousseau tekee jyrkän erotuksen
-tämän yhtäläisyyssuhteen ja toisten suhtautumisien välillä, jossa
-on erotus eduissa, ja hän arvelee, että muutos tässä tapahtuu niin
-välittömästi ja ehdottomasti, että hän luonnollisesti ei pane
-arvoa suhtautumisen merkitykselle osaaottavaisuuden syntymisessä.
--- Eräässä kohdin Emilen ensimäistä kirjaa kutsuu hän amour de
-soi'ta amour propre relativement à nous, koska amour de soi
-tavallaan edellyttää yhden suhteen, nimittäin itseemme. -- Teoksessa
-Disc. sur l'inég. käsitti Rousseau vielä itsepuolustushalun ja
-osaaottavaisuuden kahdeksi eri ominaisuudeksi, vaikka kyllä molemmat
-alkuperäisiksi ja yhtäaikaisiksi.
-
-[21] Amour de soi'n ja amour propre'n erottaa samalla tavalla
-toisistaan _Vauvenargues_ johdannossa teokseensa Introduotion à la
-connaissance de l'esprit (1746) (Livre I. Chap. 24). Vauvenargues
-väittää sitä paitse, että osaaottavaisuus on välitön tunne, jota
-ei voida selittää palaamalla itseemme (Chap. 38). Luultavasti on
-Rousseau tuntenut Vauvenarguesin kirjoituksen, valmistaessaan
-teostaan Disc. sur l'inég. mutta sittemmin kehittänyt teoriaa
-omin päin. -- Vauvenargues vetoaa aikaisempiin filosoofeihin,
-kenties tarkoittaa hän Shaftesburyä tai Kartesiolaisia. Port
-Royalin logiikassa (L'art de penser. I, 8), jota kirjaa Rousseau
-oli lueskellut, pannaan se onni, jonka ihminen voi saavuttaa
-yksinäisyydessä syventymällä sisäiseen maailmaansa, vastakohdaksi
-sille, jota haetaan toisten osoittamassa kunnioituksessa ja
-ihailussa. -- Renessanssinkin filosoofeissa huomaamme halua panna
-itsensäpuolustamisenhalun perustukseksi; niin tekivät Telesio, Bruno,
-Campanella ja vielä Descartes ja Spinoza. Etenkin Campanellan aatteet
-(katso. Den nyere Filosofis Historie I. s. 143 s.) muistuttavat
-Rousseauta. Itsensä rakastamisen ja itserakkauden välinen erotus
-ja yritys johtaa rakkautta muihin itsepuolustuksesta tavataan
-stoalaisilla, etenkin Epiktetoksella. Jo Aristoteles tuntee tuon
-erotuksen (Eth. Nic. IX, 8).
-
-[22] Varmana voi pitää, että tämä Rousseaun määrittely, nimittäin,
-että hyve (joka on vastakohta luontaiselle hyvyydelle) on osaksi
-taistelua ja i teensä voittamista, osaksi yksilöllisen tahdon ja
-yleisen tahdon yhtymistä on suuresti vaikuttanut Kantin etiikkaan,
-sen kehittyessä siihen lopulliseen muotoon, jossa se on hänen
-kuuluisassa pääteoksessaan. Tässä on näkökohta, joka liitettäköön
-lisäykseksi siihen selitykseen Kantin etiikan synnystä, joka on minun
-teoksessani "Om Kontinuiteten i Kants filosofiske Udviklingsgang"
-(Vidensk. Selsk:s Skr. 6 Række) s. 48-46 ja toisessa osassa teosta
-"Den nyere Filosofia Historie" s. 67-74. -- Teoksessan "Der
-Entwickelungsgang der Kantischen Ethik bis zur Kritik der reinen
-Vernuft" (Berlin 1894) on t:ri Fr W. Færster, ennenkuin minun
-esitykseni oli ilmestynyt saksankielellä, kuvannut Kantin etiikan
-kehitystä samalla tavalla kuin minä, mutta käyttämällä painamattomia
-katkelmia, jotka eivät ole olleet minun käytettävinäni. T:ri
-Færster päättää tutkimuksensa Kritik der reinen Vernunftiin. Täysin
-käsittääkseen Kantin lopullista etiikkaa, joka vasta tavataan neljä
-vuotta Kritik der reinen Vernunftin jälkeen ilmestyneessä teoksessa,
-on otettava huomioon Kantin historiallisen katsantokannan vaikutus
-hänen etiikkaansa, jota hän juuri noina välivuosina kehitti. Ja
-tässä kohdin, sen mukaan kuin uudestaan tutkiessani Rousseaun
-filosofiaa olen tullut vakuutetuksi, juuri Rousseaun mielipiteet
-ovat vaikuttaneet Kantiin etenkin hänen kehittyessään lopulliselle
-kannalleen etiikassa. Voidaan määrätä kaksi aikaa, jolloin Rousseau
-huomattavasti on vaikuttanut Kantiin, ensi kerran noin 1762, Emilen
-ilmestyttyä, toisen kerran noin 1783, ja tällä toisella kerralla ei
-yksistään savoijalaisen maapapin tunnustus ole vaikuttanut häneen,
-mutta etenkin Rousseaun sosiaalinen käsityskanta.
-
-[23] On kuitenkin huomattava, että paitse varsinaista uskonnollista
-tunnetta, joka synnyttää sisäisen suhteen Jumalaan ja välittömästi
-sulautuu äärettömään olentoon, on Rousseaulla toinenkin muoto,
-jossa uskonto esiintyy hänellä, nimittäin kun hän puhuu uskosta
-kuolemattomuuteen. Silloin ei hänellä ole pääasia, että Jumala on,
-vaan että Jumala takaa elämän kuoleman jälkeen palkintoineen ja
-rangaistuksineen (ei kuitenkaan ikuista rangaistusta). Tämä puoli
-Rousseaun uskontoa esiintyy etusijassa hänen kirjeissään. Sen vuoksi
-hän juuri ei voi ajatella moraalia ilman uskontoa. (Kirje Vernesille
-18 p:ltä Helmik. 1758, Offrevillelle 4 p:ltä Lokak. 1761, Rousseau
-juge de J. J. III). Se ulkonaisen takuun merkitys, joka uskonnolla
-tämän mukaan on, ei ole täysin yhtäpitävä Rousseaun kuvaaman yhteyden
-tunteen kanssa, silloin kun hän puhuu suurimmalla innolla. Ne ovat
-oikeastaan kaksi eri uskonnollista kantaa, jotka ovat rinnatusten
-hänessä.
-
-[24] Vertaa: Den nyere Filosofis Historie. I. s. 234.
-
-[25] Den nyere Filosofis Historie. I s. 428. -- II s. 396-398,
-
-[26] _Beadouin_: La vie et les oeuvres de J. J. Rousseau. II. s. 33
-s. -- Jo Montesquieu; (Esprit des lois IX, 1-3) on muuten lausunut
-ajatuksen, että liitto on välttämätön pienien valtioiden pystyssä
-pysymiselle.
-
-[27] Vie de Turgot par _Condorcet_. London 1786. s. 267 s. -- _John
-Fiske_: The Critical Period of American History. London 1888.
-s. 58. -- Katso minun kirjoitustani: "Alexander Hamilton og den
-nordamerikanske Unionsforfatning" "Tilskueren" lehdessä 1889.
-
-[28] Vertaa minun _Psykologiaani_ 3 painos s. 224, 229.
-
-[29] Vertaa minun Etiikkani s. 195.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jean Jacques Rousseau ja hänen
-filosofiansa, by Harald Höffding
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN JACQUES ROUSSEAU ***
-
-***** This file should be named 52960-8.txt or 52960-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/2/9/6/52960/
-
-Produced by Jari Koivisto
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/52960-8.zip b/old/52960-8.zip
deleted file mode 100644
index 4ef9d62..0000000
--- a/old/52960-8.zip
+++ /dev/null