diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52975-8.txt | 4833 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52975-8.zip | bin | 101829 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4833 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..bba6a6a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52975 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52975) diff --git a/old/52975-8.txt b/old/52975-8.txt deleted file mode 100644 index 315e93f..0000000 --- a/old/52975-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4833 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Elämän tarkoitus ja arvo, by Rudolf Eucken - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Elämän tarkoitus ja arvo - -Author: Rudolf Eucken - -Translator: Lauri Hendell - -Release Date: September 4, 2016 [EBook #52975] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN TARKOITUS JA ARVO *** - - - - -Produced by Jari Koivisto - - - - - - -ELÄMÄN TARKOITUS JA ARVO - -Kirj. - -Rudolf Eucken - - -Suom. Lauri Hendell - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1910. - - - - -SISÄLLYS:. - - Johdanto. - Ajan vastaukset. - Vanhemmat elämänkäsitykset. - Uskonto. - Immanenttinen idealismi. - Uudemmat elämänmuodostukset. - Työkulttuuri. - Välittömään maailmaan supistuvan kulttuurin elämänkuvat. - Naturalistinen ja intellektualistinen elämänprobleemin ratkaisu. - Pelkän ihmiskulttuurin riittämättömyys. - Harkintaa ja valmistelua. - Tähänastisen tutkimuksen tulos. - Vallitsevan tilan sekavuus. - Positiivisen käänteen valmistelu. - Rakentamiskoe. - Peruskehä. - Pääväite. - Elämän lujittaminen. - Vapauden ja itsetoiminnan vaurastuminen. - Ihmisen kohoaminen korkeampaan elämään. - Epäilysten torjuminen. - Yhteenveto. - Johtopäätöksiä nykyisyyttä varten. - - - - -Alkulause. - - -[Tässä suomennoksessa, joka on pääasiallisesti suoritettu ensimäisen -painoksen mukaan, on, tekijän valtuutuksella, otettu huomioon toista -melkoisesti uudestaan kirjoitettua 1909 ilmestynyttä painosta. -- -Suomentaja on kiitollisuudenvelassa tohtori Z. Castrénille hänen -suorittamastaan suomennoksen tarkastuksesta.] - -Käsittelemällä kysymystä elämäni tarkoituksesta ja arvosta koetan -tuoda aikamme sisäiset probleemit mahdollisimman lähelle kutakin -yksityistä ihmistä ja saada hänet ottamaan osaa niiden pohtimiseen. -Tehtävän käsittäminen tältä kannalta asetti filosofiselle pohdinnalle -erinäisiä rajoja; tutkimuksemme toivoo kuitenkin voivansa osoittaa, -että näidenkin rajojen sisälle jää kyllin selvitettävää. Joistakin -lukijoista voi ehkä ensimäinen, kriitillinen osa tuntua liian -laajalle ulotetulta. Mutta ratkaiseva pääpontemme, josta elämän -uudelleenlujittaminen ja kulttuurin nuorentuminen riippuu, voi -saavuttaa täyden vakuuttavan voiman vain siten, että se osoitettiin -ainoaksi mahdolliseksi päämaaliin vieväksi tieksi; mutta tätä -varten tuo kritiikki oli ehdottomasti tarpeellinen, se ei ole asian -rinnalla, vaan itse asiassa. - -Jena, joulukuussa 1907. - - - - -Johdanto. - - -Ken meidän päivinämme ryhtyy kysymykseen, onko ihmiselämällä -tarkoitusta ja arvoa, hänelle ei voi olla epäilyksenalaista, ettei -edessä ole valmiin saavutuksen kuvaileminen, vaan että on merkittävä -tehtävä, tehtävä, joka ei ole ratkaistu, mutta jonka ratkaisuun -ryhtymästä on mahdoton luopua. Ettei nykyinen elämänkanta tässä -suhteessa anna mitään varmaa ja iloista myöntävää vastausta, se on -lähemmin osoitettava. Ilman sen enempää todistelua on selvää se, -ettemme voi luopua sitä etsimästä. Elämä asettaa meidät ihmiset -monenlaisten vaikutelmien ja tehtävien eteen, ne eivät välittömästi -muodosta mitään eheätä kokonaisuutta, ei kohoa niiden runsaudesta -helposti ja varmasti mitään johtavaa päämäärää. Ja tätä paitsi ei -elämä suinkaan ole sulaa iloa ja nautintoa, se kysyy työtä ja vaivaa, -se vaatii kieltäymistä ja uhrautumista. Herää tällöin kysymys, -tokko tämä työ ja vaiva kannattaa, tokko kokonaissaavutus kykenee -korvaamaan kaikki kestetyt vaarat ja tappiot ja oikeuttaa vastaamaan -myöntävästi. Tämä ei ole pelkästään teoreettinen probleemi; -elämäkin voi vasta silloin kohota korkeimmilleen, kun sillä varmana -on edessään arvokas päämäärä ja kun tästä tietoisuudesta virtaa -jännitystä ja mielihalua kuhunkin yksityiseen toimintaan. - -On sellaisia aikoja jolloin tämä kysymys on nukuksissa, koska -edellisen ajan perintö ja ympäristö antavat pyrkimyksille varman -suunnan eivätkä päästä kohoamaan minkäänlaista epäilyä tarjolla -olevia tarkoitusperiä kohtaan. Mutta jos kerran epäilys herää, -epäilys koko kokonaisuutta kohtaan, niin se tuhoavan kulovalkean -tavoin leviää ympäri; kysymys käy sitä monimutkaisemmaksi, kuta -enemmän sitä aprikoitsemme; olemme silloin voimaimme äärimmällä -rajalla, kun ehkä olemme saaneet todistetuksi, että elämällämme -huolimatta kaikesta ensi näyttämän sekavuudesta kuitenkin on -tarkoitus ja arvo ja että siihen on luottamuksella antauduttava. -Tällaisen epäilyksen lumoissa on meidän oma aikamme. Sen heikkous -tässä kohden käy jo ilmi siitä, ettei se keskellä hämmästyttäviä -ennätyksiä ja lakkaamatonta edistystä omista sydämessään oikeata -onnentunnetta, ettei ihminen suinkaan ole kohonnut eheään varmuuteen -omasta itsestään ja että hän on taipuvainen halventamaan itseään -ja arvostelemaan oman asemansa kaikkeudessa alhaiseksi. Lähemmin -tarkastellessamme huomaamme paljon pyrkimystä elämän yhtenäisyyteen, -mutta samalla huomaamme tämän pyrkimyksen jo sinänsä särkyneen -vieläpä aivan päinvastaisiksi suunniksi: pohjiaan myöten erilaiset -synteesit ja elämän muodot tarjoutuvat omaksuttaviksi. Mutta -kun mikään niistä ei saa varmaa voittoa toisestaan, pirstovat -vastakkaiset vaikutukset ja arvioimiset aikamme ihmiset eri ryhmiin; -se mikä toisesta on arvokas hyvä, on toisesta suuri paha, ja toinen -ei osaa kyllin ankarasti tuomita sitä, mikä toista ihastuttaa ja -elähdyttää. Niinpä yksityisilmiöitä tarkastettaessa havaittavan -ylitsevuotavan runsauden rinnalla vallitsee kokonaisuuden kannalta -katsoen tuskallinen köyhyys, ja lisäksi täydellinen epävarmuus -kuljettavan tiemme päämaalista ja laadusta. Tällainen asiaintila -pakoittamalla vaatii kysymään, eikö sitten kesken kaikkea hämäryyttä, -sekasortoa, kielteisyyttä ole kilvoiteltavissa elämälle tarkoitusta -ja arvoa, eivätkö kaikki ristiriidat lopultakin väisty sellaisen -yhteyden tieltä, joka tekee elämän arvon myöntämisen sen kieltämistä -voimakkaammaksi. - -Tämä kysymys ei voi saada mitään vastausta ilman että -elämä käsitetään kokonaisuudeksi; vasta tällainen -kokonaisuudeksikäsittäminen tekee mahdolliseksi päättää, onko se -elämisen arvoinen. Mutta mitenkä on saavutettavissa tällainen -kokonaisuudeksi-yhdistäminen? Tosin vaatii siihen onnenkaipuumme, -ajattelevan olennon pyrkimys onneen, olennon, joka ei tyystin voi -tyytyä uppoutumaan hetkellisiin silmänräpäyksiin, jonka täytyy etsiä -kokonaisuutta käsittävää tarkoitusperää. Mutta kaikkine toiveineen -ja tahtoineen, kaikkine kiihkoineen ja intohimoineen ihminen ei -saavuta sellaista lopputulosta välittömästi omassa maailmassaan. -Hän on suureen maailmaan kytketty ja sen elämään sidottu, hänen -täytyy sen kanssa käydä välien selvittelyyn ja etsiä sovittavaa -ratkaisua, hänen täytyy koetella omien tekojensa pätevyys sen -sisällyksen edessä, hän ei voi tyytyä sellaiseen onnentilaan, joka -on ristiriidassa olioiden todellisen luonnon ja hänen oman luontonsa -totuuden kanssa. Mutta lieneekö sitten yhteenkäypää se, mitä hän -onnelta odottaa, ja se, mitä totuus vaatii? Ken tavoittelee elämälle -tarkoitusta ja arvoa, hänen täytyy toivoa tällaista onnen ja totuuden -yhteyden mahdollisuutta; mutta toinen kysymys on, tokko tämä toivo -toteutuu. Mutta kuitenkin kaikitenkin, tämä kysymys on olemassa, ja -se vaatii ratkaisua; ei kukaan yksityinen ole sitä tehden tehnyt, -se kohoaa ajan sisäisimmästä olemuksesta, maailmanhistoriallisen -tilan pakoituksesta se avautuu ratkaistavaksemme. Mutta että tämä -koko ihmiskunnan kysymys samalla merkitsee filosofian suoritettavaa -tehtävää, sitä voi vain se epäillä, jolla filosofiasta on alhainen -käsitys. - -Alamme aivan luonnollisesti tutkimalla ajanvarrelta saamiamme -vastauksia. On erittäin tärkeätä palauttaa mieleenne yhtenäisyyden -etsimisyritykset, elämänsynteesit, joilla sekä menneisyydestä että -nykyisyydestä käsin on vaikutusta meihin. Nämä synteesit eivät näet -ole pelkkinä kuvina syrjään sysättävissä; niiden yritys vetää kaikki -elämä itseensä näyttää meille ihmisen kyvyt ominaisessa toiminnassa, -näyttää myös sameilla olioiden vastustuksen ja voi näistä molemmista -yhteensä saada esille kokemuksia, joilla on pysyväistä arvoa. Eipä -ole ajateltavissa, että ne olisivat niin paljon voineet kiinnittää -ihmissydämiä itseensä ja niin syvälti vaikuttaa ihmiselämän kulkuun -ja suuntaan sisältämättä mitään totuudenainesta. Näiden pyrkimysten -kriitillisellä yleistarkastelulla voimme koota yhteen nuo kokemukset -ja totuudenainekset ja asettaa eteemme kysymyksemme nykyisen aseman -selvemmin kuin mitä saamamme sekavan yleisvaikutuksen pohjalta on -mahdollista. Vieläpä se on auttava osoittamaan sen suunnan, josta -elämän edelleenkehittäminen, uusi itsekeskitys on etsittävissä. -Onko tällaisella etsimisellä menestyksen toiveita, sen voi vain -elämän oma kulku ja kokemus ratkaista. Eteenpäin pääsyn ensimäinen -ehto on se, että meissä on olemassa uusia mahdollisuuksia ja -ettei elämä ole lähimainkaan tyhjentänyt kaikkea syvyyttään -tähänastisiin elämänmuodostuksiin. Mutta jos muutoin kaikkialla -kaikkeus on yhtämittaisessa elävässä liikkeessä, niin miksipä -se tässä ratkaisevassa kohden jo olisi lopullisen valmiina ja -vailla edistymisen mahdollisuuksia? Kaikissa tapauksissa meidän -on mahdotonta rauhallisesti pysähtyä siihen, missä nyt olemme, ja -odottaa, mitä meistä on tuleva. Sillä niiden vastakohtien, jotka -kerran ovat vaikuttamassa, täytyy aina vain syventyä ja yhä enemmän -repiä ja runnella elämän henkistä perusolemusta. Jollemme siis -yhä vain tahdo sisäisesti vajota alaspäin, täytyy meidän pyrkiä -eteenpäin sen vakaumuksen kannattamina, että tässä on olemassa -välttämättömyyksiä, jotka eivät ole ainoastaan yksityisen ihmisen -vaan koko ihmiskunnan tahdon ja tuumailun yläpuolella vallitsevia. -Luottamuksessa tällaisiin välttämättömyyksiin olkoon työmme aljettu! - - - - - -Ajan vastaukset. - - -Nykyaikainen ihminen tuntee epävarmuutta sekä itseensä että elämän -tarkoitukseen nähden etupäässä siksi, ettei hän ainoastaan ole -erilaisten elämänmuodostusten houkuttelun ja vaikutuksen alainen, -mutta myös siksi, että hänen koko olemuksensa on ammottavasti kahtia -jaettu. Vanhempi ja uusi elämänkäsitys ovat sovittamattomassa -ristiriidassa toisiaan vastaan, eikä tämä ristiriita ole -vallitsemassa vain yksityisissä kohdin, vaan nämä eri käsitykset -etsivät elämälle ratkaisevaa tukikohtaa aivan eri paikoilta ja -erkanevat senvuoksi toistensa täydellisiksi vastakohdiksi myöskin -kysymyksessä elämän tarkoituksesta ja arvosta. Vanhempi näistä, -sellaisena kuin sitä edustavat uskonto ja immanenttinen idealismi, -tekee näkymättömän, vain hengensilmin nähtävän maailman ihmisen -varsinaiseksi maailmaksi ja väittää välittömän olemassaolon -tämän maailman palvelukseksi. Se mitä välitöntä elämäänsä elävä -ihmissielu riippumatonna tuosta maailmasta omasta voimastansa -luulee olevansa, joutuu tällöin näyttämään joko yhdentekevältä -tai suorastaan pahalta. Aivan päinvastaisin puolin tahtoisi uusi -ajatustapa pidättää elämän kokonansa välittömän olemassaolon -rajojen sisällä ja muodostaa sen omin keinoin; tällöin vasta ovat -saavutettavissa niin hyvin todelliset ilot kuin kärsimykset; jos -milloinkaan, niin juuri tätä käsityskantaa seuraten täytyy elämän -muodostua eheäksi kokonaisuudeksi ja osoittaa tarkoitusperäisyytensä. -Mikä ei näiden puitteiden sisään mahdu, se ei voi olla muuta kuin -harhakuva, joka houkuttelee elämän harhateille. Kumpikin elämän -käsityskanta voimakkaasti tarjoutuu omaksuttavaksemme ja pirstoo -elämämme: ihanteemme ja arvioisemme seuraavat ensi sijassa vanhempaa, -harrastuksemme ja työmme nuorempaa ajatuskantaa. Mihinkä suuntaan on -meidän viimein langetettava ratkaisumme, mistä meidän on etsittävä -olemassaolollemme elämisenarvoinen sisällys? - - - - -Vanhemmat elämänkäsitykset. - - - -Uskonto. - -Uskonnollisen elämänkäsityksen, jolla hämärästä muinaisuudesta saakka -on voimakas vaikutus nykyajan elämään, täyttää se iloinen luottamus, -että se voi antaa ihmiselämälle arvokkaan sisällyksen. Mutta tämä -luottamus perustuu aivan määrättyihin edellytyksiin. Uskonto katsoo -ihmistä niinkuin maailmaakin kaiken yläpuolella olevan, vain uskolla -käsitettävän henkisen vallan työksi, suhde tähän henkiseen voimaan -muodostuu ihmisen elämän ytimeksi, semminkin kun uskonnossa on -vallitsevana se vakaumus, että ihminen on rikkonut alkuperäisen -yhteytensä tuon vallan kanssa ja syvälle langennut entisestä -korkeasta asemastaan. Kaikki pyrintö keskittyy tuohon yhteen ainoaan -tehtävään, Jumalan ja ihmisen välisen särkyneen yhteyden ennalleen -saattamiseen, mikä kuitenkin voi tapahtua vain sisäisen elämän -perinpohjaisen muutoksen, siveellisen uudestisynnynnän tietä. Sen -edellytyksenä taas on jumalallinen rakkaus ja armo, jotka tekevät -mahdolliseksi sen, mihin ihmisvoima ei kykene. Mutta silloin avautuu -myöskin ihmiselle oma erikoinen tehtävä, ei vain alttiissa sydämen -antautumisessa ja saavutetun armon uskollisessa säilyttämisessä, vaan -myös innokkaassa työssä jumalanvaltakunnan perustamiseksi maan päälle. - -Tässä tällaisessa yhteydessä ihmisellä saattoi olla mitä suurimmat -ajatukset itsestään ja elämäntehtävästään. Jumalan kuvana hän oli -olevaisuuden keskipisteessä, hänen ympärinsä liikkui kaikkeuden -elämä, hänen tekemisensä ja tekemättäjättämisensä vaikutti -ratkaisevasti kaiken olevaisuuden kulkuun, ratkaisevasti aina -iäisyyteen saakka. Samalla kukin huolimatta yhteydestään jumalallisen -järjestyksen tapahtumain kanssa muodosti oman erikoisen piirinsä -ja käsiteltiin olentona, jolla oli tarkoitus itsessään, vieläpä -kokonaisuuden täydellisyys, josta ei vähintäkään saanut hukkaan -joutua, oli riippuva hänen persoonallisesta ratkaisustansa. - -Tämä elämä ei ollut vailla suruja, ahdinkoa ja tuskaa, ihmiselämän -korkeat vaatimukset ja jyrkät ristiriidat estivät kaiken tyynen -onnen tämän sanan tavallisessa merkityksessä. Vieläpä kärsimyksen -ja syyllisyyden paino aluksi pikemmin voi näyttää lisätyltä kuin -huojennetulta. Mutta uskonnon peruskokemus, kokemus painavan -syyllisyyden taakan poistamisesta ja uuden elämän luomisesta kohotti -ihmisen yläpuolelle kaiken taiston ja tuskan maailman; rakkauden ja -armon aikaansaama yhteys Jumalan kanssa antoi ihmiselle osallisuuden -Jumalan omasta täydellisyydestä ja sanomattomasta autuudesta. Elämän -sisäinen arvo oli näin ollen ehdottomasti varma, ja ihmisen omasta -osallisuudesta ei ollut rahtuakaan mennyt hukkaan. Ei ollut tämä -elämä suurine tehtävineen mitään helppoa elämää, mutta se oli elämää -täynnä suuria tarkoitusperiä ja sen liittymäkohdat olivat taattuja, -sitä ei tarvinnut elää turhaan. - -Niinpä uskonnollinen elämänkäsitys onkin vallinnut taajoja -ihmispiirejä kautta pitkien vuosisatojen, se on pitänyt lujasti -koossa yksilöitä ja kansoja, se on lukemattomille ihmismielille -tuonut sekä voimakkaita herätyksiä että syvintä rauhaa. Samalla -kuin tässä ihmisten piiriin astuu absoluuttinen elämä, uusi maailma -kohoaa vanhan pohjalle, syntyy mitä jyrkimpiä vastakohtia ja niiden -välille joutunut elämä temmataan levostaan. Jumalallinen samalla -maailman yläpuolelle kohoavassa ylevyydessään ja mitä lähimmässä -sielullisessa läheisyydessä, ihminen äärettömän pieni ja kuitenkin -kohotettuna olennon yhteyteen Jumalan kanssa, rakkaus ja kunnioitus, -lempeys ja vakavuus läheisesti toisiinsa yhdistettyinä, syvä hämäryys -ja kirkas valo, viheliäisyys ja autuus toisiansa molemminpuolisesti -lisäämässä, kaikessa draamallista jännitystä ja yhtämittaista -liikettä, joka ensinnäkin antaa sielulle todellisen historian ja -tekee tämän historian kaiken todellisuuden keskipisteeksi; kaiken -läpikäyvänä rakkauden ja iäisyyden kaipuu, elämä, joka uskossa ja -toivossa kohoaa kauas yläpuolelle nykyisyyden ja jonka syvin sisällys -iäisessä nykyisyydessä sisältää elämisen ja olemisen jumalanmaailman -seiastuneessa olopiirissä. Sellaista syvyyttä ja sisäisyyttä elämä ei -ole missään muussa kohden saavuttanut. - -Ja kuitenkin on lähellä mahdollisuus, että tätä elämää, eritoten -sen yksinpätevyyttä vastaan nousee vastaväitteitä. Kaikki oli -joutunut ristiriitaan lähimmän maailman kanssa ja rikkonut sen -kanssa välinsä; ihmiset olivat muinaisajan mailleen mennessä monen -synkän kokemuksen johdosta kadottaneet uskon omaan voimaansa ja -kykyynsä; he eivät löytäneet mitään korkeita päämaaleja välittömästä -olemassaolosta, ainoastaan suuntautuminen yläpuolella olevaan -maailmaan näytti voivan varjella henkisestä kylmentymisestä ja -tuhoutumisesta. Niinpä koko sielun alttiilla antautumisella -turvauduttiin tuohon toiseen maailmaan ja käännettiin elämä kokonansa -toiseen suuntaan, uskon maailma tuli elämän oikeaksi peruskannaksi, -kun taas näkyväinen maailma aleni vieraaksi maailmaksi. Tämä -ajatussuunta voi vain niinkauan pysyä eittämättömänä, kuin tuolla -uuden maailman kaipuulla oli valtaava voima, siinä täytyi tapahtua -mitä ankarin järkkyminen, kun uuden ajan koitteessa ihmiset jälleen -kohottautuivat itseluottamukseen ja ennenkuin lähinnä oleva maailma -heidän mieliinsä sai tuoreen vetovoiman. Silloin harrastukset ja -työ yhä enemmän ja enemmän kääntyivät ympäröivään maailmaan päin, -silloin näytti elämä löytävän korkeimman tehtävänsä tuon ympäröivän -maailman valloittamisesta ja siitä johtuvasta yhtämittaisesta -voimain varttumisesta, silloin tämä maailma tuli yhä enemmän myöskin -henkisesti ihmisen kotomaaksi. Kun nyt maailmaan kohdistuvan työn -tehtävät moninaisessa runsaudessaan ja huumaavine menestyksineen -sysäävät syrjään huolen sielun tilasta, joutuu uskonto samalla -kokonansa toiseen asemaan, elämän keskipisteestä se tulee yhä -enemmän sysätyksi sen ulkokehään, ja sitä vastaan nousee voimakas -vastavirtaus, jonka vain ahdas ajatuskanta voi lukea ensi kädessä -itsekkyyden ja uskottomuuden syyksi. Uskonnon opinpätevyyttä koskevat -epäilykset olivat tällöin etualalla, ne vetosivat eritoten siihen -luonnon ja historian kuvan täydelliseen muutokseen, jonka nykyaika -on suorittanut. Mutta nämä epäilykset olisivat olleet kestettävissä -tai torjuttavissa, jos elämä olisi säilyttänyt entisen ytimensä -ja entisen uskonsa vähentymättöminä. Silloin ympäröivän maailman -herättämä ristiriita olisi voinut suorastansa vahvistaa uskon -uhmailevaa itsetietoisuutta (_credo quia absurdum_). Vaarallisiksi -teki nuo hyökkäykset uskonnon oma heikkous, sen peruskokemusten -väljähtyminen, ihmisten elämän virityksen muutos. Näin muuttuneissa -oloissa pääsi täysin vaikuttamaan sekä se, mikä jo ammoisista ajoista -oli uskontoa vastassa, että se, mikä uudenaikaisen kulttuurin -helmasta kohosi vihamielisenä sitä vastaan. Kaikki epäilykset ja -kaikki ajatusvaikeudet kohtasivat nyt kuulevia korvia. Aluksi -vastustus rajoittuu uskonnon ja uskonnollisen elämänkäsityksen -yksityisiin puoliin ja yksityisiin vaatimuksiin, mutta pian se -kääntyy koko uskontoa vastaan ja samalla koko uskonnollisen -elämänkäsityksen ja -suunnan mahdollisuutta vastaan. Uskonto -tuomitaan liian ahtaana hyljättäväksi ja sen sijalle vaaditaan -yleiskulttuuria, uskontokin näyttää vain avaramman elämän osana -voivan säilyttää henkisen olemuksensa ja sitä kehittää. Uskonnon -ajatusmaailma huomataan antropomorfiseksi ja samalla ihmisen -ja Jumalan olemuksen yhteyttä opettava perusajatus hyljätään -aivan mahdottomana; olevaisuuden jako kahteen olopiiriin tuntuu -harhaluulolta ja näyttää mitä nurinkurisimmalta, että elämän -päätehtäväksi asetetaan ei nykyisyyden edistäminen vaan valmistus -tulevaista olotilaa varten. Ja lopuksi tämän ajatuskannan silmissä -koko uskonto näyttäytyy inhimillisen mielikuvituksen tuotteeksi, sen -maailma pelkäksi kuvitelmien kudelmaksi, tyhjäksi varjojen maailmaksi. - -Tosin tämä kielteinen kanta kohtaa voimakasta vastustusta, ja -uskonnon, jolleikaan uskonnollisen elämänsuunnan, oikeutusta -puolustavat monet pontevasti. Mutta tuon kielteisyyden laajoihin -piireihin leviäminen osoittaa eittämättömästi, etteivät taajat -ihmispiirit enää kykene ymmärtämään uskonnon kannattavia voimia ja -että ne ja niiden maailma lukemattomille ihmisille ovat käyneet -sisäisesti vieraiksi, vieläpä aivan käsittämättömiksi. Eikä sekään -ole kiellettävissä, että uskonnon alalla huolimatta kaikesta -vireästä toiminnasta meidän päivinämme on tavattavissa varsin -vähän johtavia ja eteenpäin viepiä luovia voimia. Kuulemme meidän -päivinämme varsin vähän uskonnon kohottavista, lujittavista, -jumalallista ja inhimillistä maailmaa yhdistävistä voimista. -Päinvastoin uskonto meidän päivinämme pikemmin taivutetaan -palvelemaan pelkästään inhimillisiä tarkoitusperiä ja vedetään alas -niiden tasolle. Näin on laita siellä, missä uskonnon tulee palvella -vallanpyyteitä, niinkuin on käynyt ultramontanismissa, näin on laita -toisaallakin, kun uskonnon tulee lisätä vain yksilön mielihyvää, -auttaa häntä bekkumoimaan suloisissa tunteissa, jollainen taipumus -on huomattavissa useissa protestanttisissa piireissä. -- Näin -järkytettynä ja keskellä tällaisia epäilyksiä uskonnon on mahdotonta -tarjota ihmiselle lujaa pohjaa, vallita elämää ja määrätä sen -tarkoitusta ja arvoa. Kuinka se, mikä itse on muuttunut kysymykseksi, -voisi kysyvälle ihmiselle antaa varman vastauksen? - - - -Immanenttinen idealismi. - - -Uskonnon alalla kohonneet vaikeudet uskoo voivansa välttää -- -silti elämän syvyyden vaatimuksesta luopumatta -- immanenttinen -idealismi, joka ihannekulttuuria rakentaessaan vuosituhansia on -ollut uskonnon rinnalla, milloin ystävänä sitä täydentäen, milloin -ankarasti vastustaen. Sekin antaa elämälle varsinaiseksi kotimaaksi -näkymättömän maailman, mutta tätä ei käsitetä näkyväisen maailman -ohella olevaksi ja siitä eroitetuksi maailmaksi, vaan sen omaksi -kannattavaksi perustaksi, sen omaksi elämää antavaksi syvyydeksi. -Että kaikkeudella on sellainen ruumiilliselle silmälle näkymätön -syvyys, että kaikkeus tässä yhtyy kokonaisuudeksi ja saavuttaa -sisäisen elämän, on tämän elämänsuunnan luja vakaumus ja välttämätön -edellytys. Ihmisen tämä elämänjärjestys liittää läheiseen yhteyteen -kaikkeuden kanssa, mutta antaa hänelle samalla aivan omalaatuisen -aseman ja tehtävän. Hän elää ulkonaisen olemassaolonsa kautta -näkyväisessä maailmassa, mutta hänen sielussaan alkaa todellisuuden -muutoin salattu syvyys päästä esille; vasta hänessä saavuttaa -maailman elämä täyden selvyyden ja vapauden, mutta se ei ole sille -mahdollista ilman hänen omaa ryhdyntäänsä ja omaksumistansa, -ilman hänen työntekoansa ja edelleen tunkeutumistaan; on olemassa -kohta, jossa kaikki riippuu ihmisestä ja jossa hän voi toivoa -itse toimintansa avulla edistävänsä koko olevaisuuden olotilaa. -Tälle elämänsuunnalle antaa havainnollisuuden ja vakuuttavaisuuden -etupäässä se seikka, että ihmismaailmassa, kun siinä tapahtuu -luonnon koneistolle vastakkainen suuntautuminen henkiseen -luomistyöhön, herää olennaisesti uusi elämä, syntyy sisäisten -arvojen, totuuden, hyvän ja kauneuden valtakunta. Näihin suunnattu ja -näiden täyttämä elämä näyttää kohottavan ihmisen yli arkipäiväisen -pikkumaisuuden sisäiseen yhteyteen suuren maailman kanssa, se ei -näytä kaipaavan mitään oman itsensä ylitsekäypää tarkoitusperää, -vaan näyttää sisältävän tarkoituksensa omassa kehittymisessään, -täysin riittävän tyydytyksensä oman itsensä katselemisessa. Tämän -elämän saavuttamiseksi on tarpeen tarmokas sisäinen herääminen ja -innokas työ, elämän ytimeksi kohoaa maailmankaikkeuden syvyyden -välittäjänä henkinen tuotanto, sellaisena kuin se eritoten esiintyy -syntyihin syviin tunkeuvassa tieteessä ja herättävässä taiteessa. -Tällainen luomistyö näyttää riittävän täyttämään elämän ja tuomaan -mukanansa oikean mielenlaadun. Ihminen on tämän katsomuksen mukaan -ensi sijassa asetettu oman voimansa nojiin, mutta koska hänen -pyrkimyksensä vie eteenpäin maailmankaikkeuden elämää, niin hän on -suurten yhteyksien kietoma, eikä iloinen luottamus voi yltyä ylpeäksi -itsetietoisuudeksi. Omassa olemuksessaan ihmisellä on ihanne, jonka -saavuttamisesta hänellä saa olla varma toivo. - -Tällainen elämänsuuntailu juontaa juurensa antiikkisen -sivistysmaailman kukoistusajasta, silloin vallalla ollut ajatustapa -on sittemmin uudistunut monessa muodossa, se se puhuu Goethen -elämäntyöstä, se vaikuttaa yhä edelleen kaikilla niillä aloilla, -jotka käsittelevät inhimillisen olemassaolon kysymystä, se on -pysyväisenä tekijänä kaikessa oikeassa kulttuurityössä. - -Mutta tämän immanenttisen idealismin vaatimuksen olla elämän -johtajana ja sen oikean tarkoituksen ainoa antaja ei ole käynyt -toisin kuin uskonnonkaan: perustukset ovat käyneet epävarmoiksi ja -samalla on niille rakennettu elämä menettänyt voimansa ja syvyytensä, -joita ilman se ei voi puolustaa asemaansa kaiken keskuksena ja olla -ihmisille korottavan ja onnellistuttavan totuuden varmana vakuutena. -Nykyajan keskitasotilan voi sanoa olevan yhtä epäileväisellä kannalla -siihen nähden, onko todellisuudella mitään syvyyttä ja voiko ihminen -muuttamalla olevat olot siirtäytyä luovien perusvoimien maailmaan, -kuin uskonnon perustotuuksiin nähden. Yllämainitut vaatimukset -ovat erikoisten ajankohtien tuote, ihmiskunnan harvinaisten -sunnuntai- ja juhlapäivien aikaansaannos, jolloin kohtalon -erikoinen mielisuosio herättävien ja innostusta virittävien olojen -pohjalla antoi suurten persoonallisuuksien elää samoihin aikoihin. -Sellaisissa oloissa, luomisen innossa ja tulessa näkymätön maailma -voi tulla itsestään selväksi totuudeksi ja elämän eittämättömäksi -kotimaaksi; tällöin se voi saada puolellensa ihmisen kaiken -voiman ja hänen alttiin antautumisensa; vain tällöin oli henkinen -luominen samalla siveellinen, koko ihmisen kohottamista tarkoittava -teko. Mutta nuo luovien voimien ajat olivat ohimeneviä, niitä ei -voitu parhaimmallakaan tahdolla pitää ominaan tai tarpeen mukaan -käytäntöön ottaa; tuon luomistyön paljastama maailmankuva menetti -värinsä ristiriitaisten vaikutelmien edessä, näkyväinen maailma ei -näyttänytkään enää pelkältä näkymättömän maailman ilmenemykseltä -ja siitä kehkeytyneeltä, vaan sillä oli oma, hengenelämän arvoihin -nähden kokonaan piittaamaton luonteensa; paljoa jäykempi vastarinta -kohtasi ihmisen pyrkimyksiä ulkona isossa luonnossa, hänen omassa -sielunelämässään ilmeni paljon kovakorvaisuutta henkisille -tarkoitusperille, kritiikin teroittamin silmin katseltuna se näytti -suurten vastakohtien repimältä ja herpaisemalta, kykenemättömältä -kohoutumaan järjenelämän kaikkeahallitsevaan yhteyteen. Ulkoa tulevaa -vastustusta tämä elämänsuunnittelu henkisen voimansa avulla tosin -voi olla kykenevä kestämään; vaikeinkin asia on kestettävissä, kun -se samalla on kehoitushuuto ylevän mielenlaadun osoittamiseen. Mutta -jos sisäisessä ihmisessä ilmenee ristiriitoja, jos ihminen tuntee -itsensä särjetyksi ja voimattomaksi, jos se, mikä tuntuu alhaiselta, -pitää häntä kahleissaan ja herpaisee kaiken ylöspäinpyrinnän, -silloin ehdottomasti koko kokonaisuus joutuu hyllyvälle pohjalle, -silloin ihminen kadottaa luottamuksen saavuttaa luovien perusvoimien -valtakunta. Vieläpä on niin, että saipa hän turvatuksi mitä tällaisia -saavutuksia tahansa, ne eivät kuitenkaan tunnu tyydyttävän hänen -sielunsa syvintä kaipuuta ja etsintää; näin ollen koko tuo kulttuuri -uhkaa muuttua aivan toisenlaisen elämän mukana seuraavaksi ja vain -puitteena kulkevaksi ilmiöksi ja ihmisen on silloin mahdoton siinä -nähdä elämän kysymyksen varmaa ratkaisua. - -Näillä perusteilla on immanenttista idealismia jo vanhastaan -vastustettu, mutta vasta nykyaika on tämän vastustuksen tuonut julki -täysin kehitettynä, Ja tämän se on tehnyt vaatiessaan täyttä huomiota -sellaisille seikoille kuin ovat olioiden sokean tosioloisuuden -koko painava valtavuus, inhimillisessä olemassaolossa ilmenevä -järjettömyys, inhimillisen keskinkertaisuuden piittaamattomuus -korkeimpien tarkoitusperien edessä; se on edelleen tehnyt sen -osoittamalla ihmiskykyjen rajoituksen, joka ehdottomasti näytti -meiltä riistävän osanoton maailmanelämään. Nykyaikaisen itseyden -tunnon voimakas kehittyminen tempaa ihmisen irti perinnäisistä -yhteyksistä ja asettaa hänet maailman rinnalle ikäänkuin jonakin -erikoisena ja sille vastaisena olentona. Hänen näyttää kyllä olevan -mahdollista laajentaa oman olemassaolonsa äärettömiin saakka -laajennettavissa olevaa kehää, mutta ei koskaan mahdollista päästä -sen yli uuteen olokohtaan. Kuinka silloin henkinen luomistyö saisi -aikaan käänteen koko olemassaolossa ja avaamalla kaikkeuden syvyydet -antaisi elämälle tarkoituksen? - -Tällaisten epäilysten ja järkytysten mukana ei tosin kokonansa häviä -tuon immanenttisen idealismin teho. Mutta niin pian kuin se ei enää -vaikuta sisästä käsin ja maailmanelämän voimana, niin pian kuin se, -sen sijaan että se itse olisi luova voima, muuttuu perinnäisten -saavutusten pelkäksi omaksumiseksi, edelleenkehittamiseksi, -nauttimiseksi, väljähtyy henkinen luomistyö ehdottomasti pelkäksi -muodolliseksi toiminnaksi. Niin varmasti kuin tällä onkin oma -arvonsa laajasuuntaiseen elämään liittyvänä, se ei kuitenkaan voi -omaehtoisesti antaa täyttä sisällystä elämälle ja sitä tyydyttää. -Tällainen muodollinen toiminta voi kyllä tarjota paljon nautintoa ja -valistusta, tehdä elämän rikkaaksi ja liikehtiväksi, runsaudellaan -luulotella vievänsä inhimillisen olemassaolon syvänteiden yli. -Mutta kun se ei voi saattaa ihmistä koko elämää käsittävään ja sitä -kohottavaan tekoon, eikä varmaan suhteeseen maailmankaikkeuteen, -kun se ei avaa hänelle mitään suuria ja ehdottomuudellaan vaativia -tehtäviä, vaan jättää kaiken mielihalun ja taipumuksen varaan, ei -se mitenkään voi tehdä elämää elämisenarvoiseksi. Vieläpä on niin, -että tuo muodollinen sivistys, sellaisena kuin se ylimalkaisesti -katsottuna esiintyy, potee sisäistä näennäisyytttä ja epätotuutta. -Sanotaan: ihmisen tulee lämmetä henkisten arvojen ja hyvyyksien -vuoksi, "harrastaa", niinkuin sana kuuluu; hän ei uskottele vain -toisille, vaan itsellensäkin hän uskottelee, että hän kaiken -tämän muka tekee täydestä sydämestä. Itse asiassa on koko tuolla -elämänalalla hänelle vain vähäinen tai, ainakin, sivuseikan arvo -luonnollisen ja sosiaalisen itsesäilytyksen tarkoitusperien ja -arkipäiväisten harrastusten ja intohimojen rinnalla. Keskinäisen -yhteiselämän koko taito on yhtämittaa suunnattuna siihen, että tuo -suuri ristiriita saataisiin peitetyksi ja siedettävä näennäisyys -ylläpidetyksi. Mutta näennäisyyden varaan emme voi elämäämme heittää, -emmekä saada pelkästä sivuseikasta voimaa surujen ja ahdingon -voittamiseksi, tukea vapautuaksemme sietämättömäksi käyneestä -tyhjyydestä. Todellista tyydytystä ei nyt eikä koskaan anna ihmiselle -muodollinen sivistys, joka vain on toisasteista elämää. - -Uskonto ja immanenttinen idealismi ovat yhdessä kohden saaneet tehdä -saman kokemuksen, molemmat ne näyttävät osoittavan, että pyrkimys -uuden maailman saavuttamiseen houkuttelee ihmiset harhaan ja ettei -se kykene estämään sortumasta pelkiksi kuvitteluiksi niitä kauniita -toiveita, joita se elämälle avaa. Suurten toiveiden raukeamisen -täytyy tuoda mukanansa jyrkkä vastavaikutus, syvä mielenmasennus -ja mitä synkimmät epäilykset. Olisiko luonto tehnyt ihmisen -sellaiseksi, että hänessä nousee ja täytyy nousta toivomuksia ja -toiveita, jotka eivät suurimmallakaan voimainponnistuksella ole -toteutettavissa? Olisiko vain harhakuva häntä pilkkaamassa, kun -hän pitäen välittömintä aistillista olemassaoloa vähäpätöisenä -ja riittämättömänä pyrkii sen yläpuolelle ja uskon voimalla tai -henkisellä luomistyöllä tahtoo saavuttaa uuden olopiirin? Mutta -ollakseen pelkkää mielikuvittelua ovat nämä henkiset liikkeet toki -saaneet aivan liiaksi paljon aikaa, liiaksi paljon panneet liikkeelle -voimia, liian paljon rikastuttaneet ja syventäneet elämää. - -Uskonto loi itsenäisen sisäisen maailman ja sen mukana antoi -korkean ja ehdottomasti itsenäisen arvon puhtaalle mielenlaadulle, -se antoi elämälle vakavuutta ja ylevyyttä, kalsean kielteisyyden -läpi autuaaseen olemassaolon myöntämiseen kilvoitellessaan se -sai aikaan voimakasta jännitystä ja draamallista eloa, se antoi -kaikkein ensimäisenä sielulle todellisen historian ja teki -tämän historian kaiken tapahtumisen keskipisteeksi, se mursi -luonnollisen olemassaolon ahtauden ja kalseuden herättäessään -rakkauden ja iäisyyden valtaavan kaipuun. Immanenttinen idealismi -vaati ihmisen kaikki voimat täyteen toimintaan juurruttaen niihin -samalla pyrkimyksen sopusointuiseen yhteenliittymiseen, se kohotti -ihmisen yli kaiken hänen oman erikoisluontonsa pienuuden läheiseen -vuorovaikutukseen kaikkeuden kanssa, liittämällä yhteen totuuden ja -kauneuden se synnytti samalla ylevä- ja voimakasluontoisen elämän. -Kaikki tämä on herättänyt vaatimaan elämältä suuria. Jos siis -vaikutukset pysyvät, mutta koko rakennusta kannattanut perustus -luhistuu, mikä on silloin oleva suhteemme näihin kehityksen tuloksiin -ja vaatimuksiin? Ovatko ne irroitettavissa itse perustuksesta -ja voimassapidettävissä ilman sisäistä yhteyttä? Eikö tällainen -irroittaminen riistä niiltä koko niiden elävää sisällystä, eikö -niistä häviä koko niiden pakoittava ja kannattava voima? Näin ne -jäävät verettömien haamujen tavoin leijailemaan edessämme, kyllin -voimakkaiksi katkeroittaakseen meiltä näkyväisen maailman tarjoaman -ilon, mutta aivan liian heikoiksi omasta voimastaan avatakseen -meille uuden maailman ja siten antaakseen meidän pyrkimyksellemme -tarpeenmukaisen päämäärän ja elämällemme tarkoituksen. - -Nämä ovat huolia, joista ihmiskunnan pitkän päälle on mahdoton -vetäytyä syrjään. Lähinnä se voi etsiä huojennusta siten, että -se ne lykkää mahdollisimman paljon taka-alalle ja kääntää -harrastuksensa toiseen suuntaan. Näin menettelee nykyaika, näin -tapahtuu eritoten paljon puheen aiheena olleessa lännen vuosisadan -käänteessä idealismista realismiin. Väsymys sisäisen elämän -kysymyksiin leviää leviämistään, nuorekkaalla innolla ja voimalla -ihmiskunta käy käsiksi näkyväiseen maailmaan, joka yhä runsaampana -ja runsaampana avautuu ihmisten eteen, ja odottaa jos mistään, niin -ainakin sen elämään antautumisesta löytävänsä elämän tarkoituksen -ja arvon. Vasta tällainen käänne näyttää voivan vapauttaa elämän -tähänastisesta tyhjyydestä ja antaa sille lihaa ja verta; samalla -kuin ihmisen subjektiiviset toivomukset väistyvät olevaisuuden -järkkymättömän järjestyksen edestä, seuraa tästä välttämättömyys -kieltäytyä paljosta ja kesken kaikkea ulkonaista laajentumista -elämä saa sisäisesti ahtaammat rajat. Mutta näiden rajojen sisällä -se saavuttaa täyden ennakkoluulottomuuden ja yleisyyden, sen ei -ole tarvis, kuten vanhemmissa elämänsuunnitteluissa, paloittaa -todellisuuden yhteyttä hyvään ja pahaan, yhtä vähän kuin sen -tarvitsee mitään julistaa kielletyksi tai jättää surkastumaan, se voi -noudattaa jokaista viehätettä, empimättä kehittää kaikkia voimia. -Eikö tällaisen katsomuksen piirissä olisi mahdollisuuksia uusille -elämän synteeseille, löytääkö elämä kenties niistä täyden oikeutuksen -iloiseen itsetehostukseen, jota sille vanhemmat elämänsuunnittelut -kuvittelivat voimatta antaa varmuutta? Kaikissa tapauksissa -ihmiskunta on tämän tarkoitusperän hyväksi paljon vaivaa nähnyt ja -se on tällöin kulkenut kautta monen kehitysasteen ja saanut koetella -useita eri muovailuyrityksiä. Tarkastakaamme näitä yrityksiä. - - - - -Uudemmat elämänmuodostukset. - - - -Työkulttuuri. - - -Niin arveluttavana kuin meille esiintyykin nykyajan henkinen -järkkyminen, emme kuitenkaan voi kieltää, että sen rinnalla on -reippaassa käynnissä paljonlupaava rakennustyö. Yhdeksästoista -vuosisata on suorittanut perinpohjaisen suunnan muutoksen -näkymättömästä maailmasta näkyväiseen, sellaisena kuin tämä tulee -selvästi näkyviin siinä, että realismi on tieltänsä työntänyt -idealismin vakaumukset. Nuorella innolla ja voimalla ihmiset käyvät -käsiksi näkyväiseen maailmaan; kuta enemmän he sen tekevät itselleen -kotimaaksi, sitä lujemmaksi varmistuu heissä luottamus, että -siitä on löydettävissä tarkoitus ja arvo koko elämälle. Iloisella -luottamuksella käydään käsiksi työhön. Vankkumattoman lujalta tuntuu -ihmisistä se pohja, jolla he seisovat, kaikki ennakkoluulojen varjot, -kaikki taikauskon sumut ovat hälvenneet, kirkas päivänpaiste valaisee -yltympärinsä koko olevaisuutta ja näyttää sen väärentämättömän -luonnon, kaikille tahoille toiminnalle avautuu vapaa ja rajoittamaton -työmaa, vasta tällöin elämä näyttää ravistavan päältään kaiken -hämäryyden ja arvoituksellisuuden ja pääsevän täysin valveille, -täyteen todellisuuteen. Lisäksi kaikella sillä, mitä näin on -saavutettu, on tuoreen näkemisen ja ensikäden keksimisen viehätys. - -Tälle uudelle elämälle näkyväinen maailma on saanut verrattomasti -suuremman merkityksen kuin mikä sillä oli edellisille aikakausille. -Se ei ole vain ennen aavistamattomasti suuressa luonnossa ja ihmisen -omassa historiassa avautunut hänen ymmärrykselleen, se on myöskin -tarjonnut yhä enemmän liittymäkohtia hänen työlleen, yhä enemmän -ja enemmän hän kohoaa passiivisesta tilasta aktiivisesti ottamaan -osaa ympäröivän maailman elämään, asiainolon, jota hän ennen -piti välttämättömänä kohtalona, hän nyt voi omin voimin muuttaa -ja parantaa; ihmistä painavaan kurjuuteen ja hätään, erhetykseen -ja harhaluuloon uusi aika käy rohkeasti käsiksi ja koettaa ne -saada kokonansa poistetuiksi; kautta koko rintaman nostetulle -järjellisyyden taistelulle järjettömyyttä vastaan avautuu äärettömiä -tehtäviä ja näköaloja. Tämän uuden elämän ytimeksi tulee työ, s.o. -toiminta, joka käy käsiksi tehtäväänsä ja muodostaa esineensä ihmisen -tarkoitusperien mukaiseksi. Mutta se ei ole työlle mahdollista -siinä korostetussa mielessä, jota nykyaika vaatii, sen yhä enemmän -ja enemmän mukaantumatta luonnon ja kunkin esineen lakien mukaan, -sen omaksumatta näitä itselleen ja siten saamatta esineellistä -luonnetta. Näin tiede ja tekniikka, näin myöskin poliittinen ja -käytännöllinen toiminta osoittavat työn itsenäistymistä yksilöiden -mielipiteitä ja taipumuksia vastaan, yhä enemmän ja enemmän työ -pyrkii luomaan itselleen omat erikoiset tuotteensa ja kehittämään -omat lakinsa ja vireillepanevat voimat; näin se antaa ihmisen -pyrkimykselle lujat tukeet ja yhtämittaisen eteenpäin pääsemisen -varmuuden. Jos elämän on mahdollista näissä luotteissa saavuttaa -tarkoitusta, niin se voi sen saada yksinomaan työltä. Sen se -näyttää antavan tekemällä inhimillisen toiminnan noiden lujien -luotteittensa kautta verrattomasti tuotantokykyisemmäksi ja antamalla -niissä myöskin yksityisen ihmisen aikaansaannokselle samaten -kuin kullekin silmänräpäykselle erikoisen arvon, se kasvattaa -ihmissuvun yhteenkuuluvaisuustunnon, se yhdistää aikakaudet yhteisen -työn loimilla ja pitää yksilönkin elämän koossa, se osoittaa -ihmiselle hänen suuruutensa ja samalla hänen rajansa, se säilyttää -iloisen mielen silloinkin, kun se nyt kohtaa rajoja, avaamalla -yhä uusia mahdollisuuksia, se lieventää jo sillä, että se ryhtyy -taisteluun, kohtalon jäykkyyttä. Kaikella tällä se synnyttää -miehekkään, selväpiirteisen, tarkoituksestaan tietoisen elämän ja -sen se tekee oman näköpiirimme sisällä, joutumatta uskonnon ja -metafysiikan pulmallisiin ongelmoihin. On siis oikeutettu kysymys, -eikö tällaisesta muodostelusta ole löydettävissä elämälle täysi -tyydytys ja tarkoitus. Tämä olisi kyllä mahdollista, jos sielu -olisi alennettavissa sivuseikaksi, jos ihminen koskaan voisi -lakata pyrkimästä olemuksensa sisäisen yhteyden saavuttamiseen -ja tämän yhteyden tarpeen tyydyttämiseen. Mutta kun tämä ei ole -niin yksinkertainen asia, ilmenee heti pulmia, jotka saattavat -työn kaikki saavutukset kysymyksenalaisiksi ja estävät pääsemästä -tarkoitettuun loppupäätökseen. Ihmisen pyrkimykset olivat lähinnä -suunnattuina yksinomaan työhön ja sen tuloksien täyttämät, vieläpä -huumaamat; ei ollut alussa rahtuakaan epäilystä siitä, ettei tästä -myöskin koituisi siunausta sielun voinnille, sen sisäiselle ololle. -Mutta kuta suurempipiirteiseksi työ kasvoi ja kuta itsenäisemmäksi -se ihmisiin nähden tuli, sitä torjumattomammaksi tulivat tällaiset -epäilykset, sitä jyrkemmät ristiriidat kohosivat työn vaikutusten ja -sielun vaatimusten välille. Sielun täytyy kustakin aikaansaannoksesta -alinomaa palata takaisin omaan itseensä, sen täytyy kysyä, mitä -siitä voitetaan sen omaksi hyvinvoinniksi, sen oman olon hyväksi, -sen täytyy käsitellä tätä omaa vointiaan kaikista päämääristä -korkeimpana; työ sitävastoin jättiläismäisine liitoksineen ja -koneistoineen on täysin piittaamaton siitä, mitenkä työntekijän -sielun laita on. Työlle työntekijä voi olla vain välikappale, jonka -se ottaa palvelukseensa tai hylkää aivan vain omien tarkoitusperiensä -mukaan, hän on sille vain työkalu, tajunnalla varustettu työkalu. -Pitääkö sielu sellaisen kohtelun kärsivällisesti hyvänään, eikö -luontainen onnen ja ylemmän elämän kaipuu nouse vastustamaan -sellaista alennustilaa? Sekin vie ankaraan ristiriitaan, että työ -yhä haaraantumistaan haaraantuessaan ja erikoistuessaan vaatii -toimintaan yhä pienemmän alan ihmisen voimista jättäen kaikki muut -sitävastoin surkastumaan. Mutta sielu voi menestyä vain siten, että -sen kaikki voimat herätetään eloon, siitä tuollainen surkastuminen -tuntuu sietämättömältä tappiolta. Lisäksi se tarvitsee menestyäkseen -rauhallista muodostumista ja sisäistä pysymistä, työ muuttaa elämän -hengästyneeksi rientämiseksi ja tavoittelemiseksi, se ei tunne -mitään seisahtumista eikä lepoa. Näinpä ollen sielu helposti voi -työssä nähdä vastustajansa ja itsesäilytysvaistonsa ajamana ryhtyä -taisteluun sitä vastaan. Minkälaisia järkytyksiä siitä voi koitua -elämälle, siitä antavat meille räikeän ja selvän kuvan sosiaaliset -liikkeet. Mutta tämä kysymys kurottaa tuolle puolen sosiaalisen alan -elämän kokonaisuuteen, kauttaaltansa uhkaavat siellä, missä kaikki -yksinomaisesti on suunnattuna työhön, sen tulokset kääntyä sielulle -tappioksi, keskellä kaikkia työn voittoja on olemassa se arveluttava -vaara, että elämänenergiat, persoonallisuudet ja niiden mukana -henkinen elämä vaimentuvat. - -Elämänarvon probleemi joutuu tällaisessa elämämme hajaannuksessa -kokonansa epävarmalle pohjalle. Me voimme ajaksi vajottaa itsemme -työhön ja unohtaa itsemme, mutta tehdä työtä lopultakin vain sitä -tehdäksemme on aivan mahdotonta; Voltairen ohje, että tulee tehdä -työtä sitä aprikoimatta, alentaisi ihmisen pelkäksi juhdaksi. Mitäpä -on kaikesta työstä, jollei sen tulos tule myöskin ihmisen koko -olemuksen hyväksi? Senkin voi täydellä selvyydellä nähdä nykyisestä -asiantilasta, ettei työn edistyminen vie sielua edes todellisuuden -elävöimiseen ja sen omaksumiseen, sielu ja maailma eivät tässä -yhdy eläväksi yhteydeksi eikä ihminen ryhdy eheänä kokonaisuutena -kilvoitteluun yhdeksi kokonaisuudeksi käsitetyn maailman kanssa sen -sisäisesti käsittääkseen ja itselleen omistaakseen, vaan esineiden -maailma jää, huolimatta sielumme suunnattomasta ahertelusta, sille -vieraaksi, suuri voimain liikkeelle pano ei anna elämälle mitään -sisällystä ja niiden alojen, jotka ennen kaikkea ovat henkisen -luomistyön varassa, uskonnon, taiteen, filosofian, täytyy lamautua ja -ehtyä. - -Näin työn ja sielun välinen ristiriita särkee elämän palasiksi ja -jättää meidät tilaan, jota emme voi hyväksyä lopulliseksi. Erilaisia -teitä pulasta pääsemiseksi on ajateltavissa. Meidän on lähinnä -käsitteleminen sitä, joka vastaa nykyaikaisen pyrkimyksen pääsuuntaa. -Mutta se merkitsee ryhtymistä asettamaan elämä, ankarammin kuin -oli laita edelläesitetyssä työkulttuurissa, kokonansa keskelle -välitöntä olemassaoloa ja etsimään sille tästä ristiriidatonta -yhteyttä ja kaikkea vallitsevaa tarkoitusperää. Tämä ajatuksenjuoksu -näkee sietämättömäksi käyneen pulmallisuuden perustuksen olevan -etupäässä siinä, että vanhempien elämänsuunnittelujen jatkuva -vaikutus ylläpitää ihmisen sielussa vaatimuksia ja yllykkeitä, -jotka ovat suoranaisessa ristiriidassa uudenaikaisen elämänsuunnan -kanssa ja niin ollen tuhoavat elämän eheyden. Siis täytettäväksi jää -se vaatimus, että tuo kaikki on perusteellisesti poisjuuritettava -ja annettava elämälle sisällys kokonansa kokemusmaailman -mahdollisuuksista. - -Vasta tällä vaatimuksella esiintyessään kysymyksessä oleva probleemi -on tullut ratkaisevaan kohtaan, tässä täytyy tapahtua selvä ratkaisu -joko myönteiseen tai kielteiseen suuntaan. Ei missään muussa -nykyajan elämä niin voimakkaasti ja tunnusmerkillisesti tuo julki -kokonaiskäsitystään, kuin siinä, että elämä saa tarkoitusta ja arvoa -ollenkaan turvautumatta yläpuolella olevaan maailmaan, ollenkaan -menemättä tämän välittömän olemassaolon rajojen tuolle puolen, -ilman mitään ajatusmaailman taustaa, vieläpä ettei sitä missään -muualla ole löydettävissäkään kuin juuri näiden rajojen sisältä. -Tällaisessa pyrkimyksessä koettaa muodostaa koko olemassaolon piirin -yhdenlaiseksi, lukemattomat yksilöt enemmän kuin missään muussa -kohden yhtyvät yhdenlaatuiseen etsintään ja yksin toivein, tästä -nykyaikainen pyrkimys etupäässä saa voiman kiihottaa eteenpäin ja -uudeksi muuttaa. Siis mitä valtavin yritys asettaa elämä kokonansa -keskelle kokemusta samalla kuitenkaan luopumatta tarkoituksen ja -arvon vaatimuksesta; saavuttaako tämä yritys päämaalinsa vai onko -todellisuus sellainen, että yritys raukeaa tyhjiin, on kysymys, -jonka vain oma elämänkokemus voi ratkaista. Aina sen mukaan miten -tämä ratkaisu lankeaa, ratkeaa kysymys elämän pääsuunnasta; jos -se on kielteinen, niin täytyy meidän luopua kaikista toiveistamme -löytää olemassaololle tarkoitusta, tai me olemme pakoitetut -siirtymään uusille yläpuolella pelkän olemassaolon kulkeville -urille. Kaikissa tapauksissa tämä kysymys on huolellisen ja -ennakkoluulottoman punnitsemisen arvoinen. Sillä sitä ei aseta vain -yksityinen ihminen, vaan sen asettaa koko ihmiskunta, eikä se aseta -sitä satunnaisesta oikusta, vaan hetkellisistä ja yksilöllisistä -mielipiteistä ja -johteista kokonansa riippumatta maailman historian -kulun pakoituksesta. Ei näet voine kukaan kieltää sitä, että -aikaisemmat ratkaisut ovat ylimaailmallisuutensa takia menettäneet -ennen vallinneen varmuuden ja selvyyden; päivä päivältä käy yhä -selvemmäksi, ettei se vanhan ja uuden sekoitus, joka on vallitsemassa -nykyajan elämässä vastakkaisine liikkeineen anna elämälle mitään -tarkoitusta; ja niinpä on historiallisesti hyvinkin oikeutettua -pyrkiä päämaaliin ankarasti pysymällä tämän välittömän maailman -rajojen sisäpuolella. Tokko se sitten onnistuu, on toinen kysymys. - - - - -Välittömään maailmaan supistuvan kulttuurin elämänkuvat. - - -Kahdella tavoin nykyaika on käynyt etsimään elämälle yhteyttä -välittömän olemassaolon pohjalta ja, jos se on ollenkaan -mahdollista, saamaan sille tarkoitusta, erityisesti poistamaan -sietämättömäksi käynyttä subjektin ja objektin välistä ristiriitaa. -Joko etsittiin subjektia ylempänä elämänkulkua, maailmanelämää, -johon ihminen kokonansa vajoaa ja joka ei jätä subjektille -rahtuakaan itsenäisyyttä, tai subjekti tekeytyi todellisuuden -vallitsevaksi keskipisteeksi, ja maailma tuli vain ihmiselämän -puitteiksi, pelkäksi ihmisen menestyksen välikappaleeksi. Me -saamme nähdä, että näiden molempien vastakohtien sisällä tapahtuu -uusia ajatussuuntien haaraantumisia ja että syntyy runsas määrä -omituisia elämänmodosteluja; samalla saamme nähdä, ettei mikään -näistä suunnitteluista ole pelkän teorian ja mietinnän ulkonainen -tulos, vaan että päin vastoin kullakin niistä on takanansa -maailmanhistoriallisessa työssä osallisena olleet liikkeet ja -aikaansaannokset. - - -Naturalistinen ja intellektualistinen elämänprobleemin ratkaisu. - -Kuta enemmän uskonnon ja immanenttisen idealismin maailmankuvat -menettivät tenhoaan, sitä enemmän luonto on kohonnut ihmisen -koko maailmaksi ja samalla hänen omaksi olemuksekseen, ei luonto -sellaisena, mitä se itsessään on -- sillä se on nykyajankin silmissä -kokonansa luoksepääsemätön syvyys ja hämärä salaisuus --, vaan -sellaisena kuin se ihmisestä käsin katsottuna, mekaanis-kausaalisena -kokonaisuutena näyttää. Joskaan luonnontiede ei välittömästi vaadi -tällaista luonnon ja maailman yhdenvertaisiksi asettamista, -- tämä -on naturalistisen filosofian tunnustus eikä luonnontieteellinen -oppi --, luonnontiede on kuitenkin tämän ajatuskannan juurena ja -nykyaikaisessa elämässä luonnontiede tukee tällaista katsomusta. -Uuden ajan valistussuunta esiintyi tekemällä jyrkän eron luonnon -ja sielun välillä; kuta ankarammin uusiaika vaati sieluttoman -luonnon tunnustamista, sitä kiivaammin se piti kiinni sielun -subjektiivisesta olosta. Mutta jo alunpitäen luonnon ääretön -valtakunta oli kokonaisvaikutukseltaan yksityisiä, hajallaan olevia -sieluja paljoa voimakkaampi; lakkaamatta kasvaessaan täytyi tämän -valtakunnan yhä enemmän ja enemmän vetää sielukin puoleensa; se -ei ole vain osoittanut sielun olennaisesti olevan yhä enemmän ja -enemmän riippuvaisen luonnollisista edellytyksistään vaan se on -myöskin koettanut muodostaa sen sisäistä laatua itsestänsä käsin -ja vihdoin viimein koettanut saada sen kokonansa kuulumaan vain -avarampaan luotokäsitteeseen. Yhä voimakkaammaksi tuli aikojen -kuluessa taipumus käsitellä kaikkea tiedettä luonnontieteenä ja -kaikkea todellisuutta luontona. Ja jos vielä olikin jonkun verran -eroa olemassa ja epäilystä tällaisen ratkaisun oikeutukseen, niin se -näytti häviävän mekaanisen kehitysopin esiintyessä, joka uskoi täysin -voivansa sovittaa ihmisen luontoon ja vieläpä sisäistä yhteyttä ja -sisäisiä voimia kokonansa vailla olevaan luontoon. Mutta nyt oli -myöskin ryhdyttävää ja voitiin ryhtyä antamaan ihmiselämälle, joka ei -ollut muuta kuin pelkkä palanen luonnonkulkua, pätevää sisällystä ja -osoittamaan se elämisen arvoiseksi. - -Ei ole kiellettävissä, että tällainen yritys, huolimatta -yllämainitusta historiallisesta valmistuksesta, on jyrkässä -ristiriidassa juurtuneen ajatustavan kanssa. Tähän ajatustapaan -liittyi paljon sellaista, joka oli omiansa suosittelemaan ihmisen -mahdollisimman jyrkkää eroittamista luonnosta: siihen ei kehoittanut -vain, jolleikaan oikeutettu, niin ainakin ymmärrettävä ihmisen -itsetunto, vaan myöskin taipumus näin kohottamalla ihminen eri -tasolle asettaa hänen toiminnalleen korkeat tarkoitusperät ja antaa -hedelmällisiä herätteitä; ylevää ja jaloa mielenlaatua osoitti se, -että ajatukset ihmisestä olivat mahdollisimman suuret ja korkeat. -Tämän ajatuskannan sisältämä vastustus on sen kumottava, joka ihmisen -kokonansa asettaa luonnon puitteisiin ja käsittää hänen elämänsä -pelkäksi luonnontapahtumiseksi. Mutta sellaiseen kumoamiseen hän -voi ryhtyä siitä vakaumuksesta lähtien, että tuo vastustus on vain -sisäisesti jo voitetun elämäntavan jälkikaikua. Tämä vakaumus antaa -hänelle toiveita siitä, että se, mitä näennäisesti menetetään, on -tuova mukanansa todellista voittoa. Tässäkin kaiken ratkaisee asian -totuus, se jo olisi riittävä voittamaan kaikki ihmisen tuumat ja -yritykset. - -Mutta kuinka on tämän totuuden laita? Voiko tässä tarjottu elämänkuva -käsittää ihmisen kaikki voimat ja kokemukset ja saada ne täysin -soveltumaan hänen erikoisluonteensa mukaisiksi? Eittämättä tässä -tarjolla olevalla elämällä yleisin piirtein katsottuna on suuret edut -puolellaan ja niiden kautta valtava vaikutus nykyaikaisen ihmisen -sieluun; kaikki pulmat, kaikki kaksinaisuus näyttää tässä poistuvan -ja elämä muodostuvan mitä yksinkertaisimmaksi, suuret yhteydet -ympäröivät ihmistä ja niiden elämään hän voi ottaa osaa, vankalla -pohjalla on tällöin, kuten näyttää, hänen elämänsä, ja sitä johtaa -varma välttämättömyys. Kaikki tähänastinen hämäryys näyttää häviävän -ja koko olemassaolo astuvan kirkkaaseen päivänvaloon. Samalla tämä -uusi elämä tuo nykyisissä elämänmuodoissa paljon työtä ja taistelua. -On kysymyksessä sitkeä taistelu toiseen maailmaan uskovaa harhaluuloa -vastaan. Samaten kuin tämä harhaluulo oli tunkeutunut kaikille -aloille, samaten se on kaikilta aloilta perinjuurin poisperattava ja -ne uuden ajatuskannan mukaan uudelleen muodostettava. Me tiedämme, -kuinka suuresti tällainen vakaumus ja taisteluun vaatimus viehättää -laajoja piirejä meidän aikoinamme ja kuinka se varsinkin saa -puolelleen ylöspäin pyrkivät kansanjoukot, joille on aivan ominaista -tehdä lopullisen pätevyyden vaatimuksella esiintyviä ratkaisuja -tällaisten yleisvaikutelmien nojalla. - -Pulma on edessä vasta seikkaperäisempään muodosteluun ryhdyttäessä; -silloin saadaan pian nähdä, että naturalistinen maailmankatsomus -ja sen edellyttämä ominainen elämänmuodostus myöskin asettaa -elämälle määrätyt rajat; se sulkee pois paljon sellaista, mikä -kuitenkin kenties on enemmän kuin vanhentuneiden ajatussuuntien -jälkikaikua enemmän kuin pelkkää harhaluuloa ja taikauskoa. -Elämä, joka kokonansa soveltautuu mekaanisen luonnonjärjestyksen -puitteisiin, tuntee yksityisten olokohtien rinnakkaisuuden, mutta -ei mitään kaikenkäsittävää yhteyttä, yhtyminen ei voi sen kannalta -olla muuta kuin ulkonaista kokoonkasaumista ja yhteenasettelua, -ei milloinkaan sisäistä yhteyttä, elämänkehkeäminen ei ole mitään -muuta kuin olonalkeiden itsesäilytystä toisiaan vastaan, ja elämä -kulkee kokonansa mekaanisissa vuorosuhteissa. Tämän rinnakkaisolon -kiinteistä suhteista ei yksityisolion mitenkään ole mahdollista -päästä irralleen, siinä määrin on kaikki elämä välillistä ja -sidottua, alkuperäisyydelle, omintakeisuudelle ja vapaalle -ratkaisulle ei ole pienintäkään sijaa. Kaikki tapahtuminen on pelkkää -tosiasiain kulkua, kysymyksistä sellaisista kuin miksi? ja mitä -varten? ei tahdota tietää mitään. Ei ole enää olemassa sellaisten -arvojen vastakohtia kuin hyvä ja paha, vaan on kysymys enemmästä tai -vähemmästä voiman määrästä. - -Meidän päivinämme voi tuskin enää olla erimielisyyttä siitä, että -ihmiselämä suuresti vastaa tätä kuvaa, että myöskin sielunelämä on -paljoa enemmän luonnonelämän pelkkää kehittämistä kuin aikaisemmin -osattiin otaksua. Mutta siitä on kysymys, tokko tässä onkin kaikki -ja tokko se määrää koko elämän luonteen. Missä elämältä puuttuu -kaikki sisäinen yhteys, kaikki sisästäpäin tulevat herätteet ja -kaikki vapaus, missä elämä kokonansa muuttuu ulkokohtaisten suhteiden -pelkäksi yhtymäksi ja soveltautumiseksi vaihteleviin olemassaolon -ehtoihin, siellä ei ainoastaan, kuten onkin itsestään selvää, ole -lopussa kaikki uskonto, siellä yhtä suurella välttämättömyydellä -lakkaavat myöskin moraali ja oikeus, siellä täytyy tieteen ja taiteen -muuttua yksityisten mielteiden ja aistimusten rinnakkainsattumiseksi, -siellä käsitteet sellaiset kuin persoonallisuus, luonne, mielenlaatu -käyvät pelkiksi puheenparsiksi, harhaluulon ja taikauskon tuotteiksi -yhtä hyvin kuin uskonnolliset vakaumukset. Ja mikä tehtävä jää -tässä piirissä inhimilliselle toiminnalle, jos enää ollenkaan voi -puhua tehtävästä ja toiminnasta? Luonto sekä ihmisessä että hänen -ulkopuolellaan kulkee omaa varmaa latuaan, pakoittavat vietit ovat -suuntaamassa kaikkia liikkeitä, oikeastaan ihminen ei toimi, vaan -hänessä tapahtuu jotakin, joka hänelle on pohjaltaan vierasta. -Hänen tajuntansa voi vain olla mukana ja katsella, mutta ei -tarttua asiainkulkuun ja sitä uudestansa muodostella. Näin tulisi -ihminen ja hänen sielunelämänsä pelkäksi katselijaksi, oikean -todellisuuden varjoksi, jolleivät oman olemuksen piiristä kohoavat -erhetykset ja harhaluulot vaatisi häntä työhön ja taisteluun. Tämä -taistelu, taistelu luonnon yläpuolelle pyrkivää ihmistä vastaan, -taistelu taikauskoa ja inhimillistä luulottelua vastaan jää tämän -naturalistisen elämän ainoaksi liikkeenvirittäjäksi. Jos voitto olisi -jo saavutettu, valistus täydellinen ja ihminen palautettu oikeaan -asemaansa luonnon keskuudessa, niin eipä ole silloin nähtävissä, -mitä hänelle enää jäisi tehtävää. Elämä olisi tällöin saatettu -sisäiseen lepotilaan, ja kaikki muu jäisi luonnon eikä ihmistahdon -suoritettavaksi. Näin ollen tulisi pyrkimyksen korkeimmaksi -päämääräksi kaiken henkisen elämän poistaminen. - -Voiko ihminen semmoisena, miksi maailmanhistoriallinen työ on hänet -tehnyt, tällä tavoin palata luonnon tasolle, luopua kaikesta, -mikä on häntä siitä eroittamassa, ja tällöin uskoa saavuttaneensa -oikean olemuksensa, onnellisuusvaatimuksensa tyydytetyksi? Me sitä -tuskin uskomme, me emme sitä jo senkään vuoksi usko, että luontoon -palaamisen vaatimus todistaa olennaisesti toisenlaatuista sielullista -elämää, kuin mitä pelkkä luonto voi itsestään kehittää. Miksikä -naturalisti sellaisella innolla ja mielenhehkulla vaatii ihmistä -palaamaan luontoon ja miksikä hän elämänsä päätehtäväksi asettaa -tämän tarkoitusperän saavuttamisen? Tokihan siksi, että hän uskoo -tällaisen palaamisen ihmisen onnellisuudelle ja oman pyrkimyksensä -totuudelle välttämättömäksi. Mutta voiko hän suunnitella ja -tavoitella sellaisia päämääriä yhdeksi yhteydeksi käsittämättä sekä -pyrkimyksen esinettä että itse pyrkimystä ja eikö elämä samalla -kehitä itsestään esille, kohoten yksityisten olokohtien kosketusta -ylemmäs, sisäisyyttä? Eikö lisäksi käsite totuus jo olennaisesti -sisällä pelkän tosiasiallisuuden rajain yli siirtymistä? Se joka -vaatii totuutta ja sitä tavoittelee, on enemmän kuin pelkkä palanen -luontoa. Myöskin totuuteen ja onnellisuuteen pyrkimisessä kohoaa -ihmisolemuksen syvyydestä jyrkkiä ristiriitoja, jollaisia luonnon -yhtämittaisuus ei tunne eikä voi sietää. Kun naturalisti ei havaitse, -että hänen oma menettelytapansa särkee ja kumoaa hänen teoriansa, -niin se vain osoittaa, kuinka itsestään ymmärrettävä hänelle on -sisäisen maailman ja henkisen elämän olopiiri, joka on tulos koko -historiallisesta kehityksestä. Sillä yhä enemmän ja enemmän se on -vastoin aistillista luontoa rakentanut ihmiselle oman valtakunnan -aistimellista luontoa vastaan; tästä valtakunnasta käsin ja siinä -hän myös kokee luontoa. Nykyaikana luonto kyllä on saanut paljoa -suuremman merkityksen inhimilliselle hengenelämälle ja tämä elämä on -osoittautunut olevansa paljoa läheisemmin luontoon kiedottuna kuin -varhaisempina aikoina, mutta siitä huolimatta se ei mitenkään muutu -pelkän luonnon aikaansaannokseksi; jos se siksi muuttuisi, niin -olisi silloin mennyttä sekä kaikki kulttuuri että kaikki tiede kuin -myös sisäisesti yhtenäisen vakaumuksen mahdollisuus. Ja sellainenko -asiaintila, joka sitä enemmän tuhoaa itseään, kuta johdonmukaisemmin -se itseään kehittää, jonka sisällys ja muoto ovat keskenään -jyrkässä ristiriidassa, senkö tulisi antaa meidän elämällemme ja -sen pyrkimykselle tarkoitus! Miltä näyttää tämä naturalismin niin -innokkaasti ja hartaasti ihmiskunnan omaksuttavaksi ylistämä elämä -yleisesti katsottuna? Ihmiselämän piiri mitättömän pieni äärettömän -kaikkeuden rinnalla ja sen keskellä ypöyksinänsä, ihmisen tekeminen -ja tekemättä jättäminen aivan yhdentekevää tuon kaikkeuden edessä, -ihmisessä itsessään ei mitään sisäisen yhteyden mahdollisuutta, -ei mitään keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen mahdollisuutta, -ei mitään luonnonviettien pakon voittamismahdollisuutta, kaikki -toiminta elämänsäilytyksen painon alaista, joka vie meidät yhä -ankarampaan taisteluun toisiamme vastaan, taisteluun, joka ei kykene -antamaan minkäänlaista sisäistä voittoa, minkäänlaista sisäistä -tulosta; kaikkien näiden kieltämysten etujen rinnalla yksinomaisena -aikaansaannoksena vapautus harhaluulosta ja taikauskosta, ihmisen -ja luonnon yhteenkuuluvaisuuden täydellinen oivaltaminen. Mutta -kuinka korkealle sitten arvioikin tällaisen valistuksen, niin -voiko se ihmistä jalostaa, auttaa häntä sisäiseen vaurastumiseen -ja hänen henkisen erikoisluonteensa kehittämiseen, kartuttaa hänen -voimiaan, saattaa hänet suhteeseen toisiin samankaltaisiin olentoihin -tai maailmankaikkeuteen, antaako se hänelle yleensä tilaisuutta -minkäänlaiseen itsenäiseen toimintaan? Ja voiko ihmiselämä ilman -tätä kaikkea olla elämisenarvoinen? Se voi olla sitä ainoastaan -sille, jolla on vain hyvin vähäiset vaatimukset, tai joka katkaisee -ajatuksenjuoksunsa keskitiehen, tai yhtämittaa täydentää omat -väitteensä juuri sillä tai kierrättää juuri siihen, jonka oikeutusta -samalla mitä suurimmalla innolla vastustetaan. Ken ajattelee loppuun -saakka, hän voi maaliin päästyään löytää vain pelkän tyhjyyden, -hän ei mitenkään voi välttää perinpohjaista elämänkieltämistä, -hänen täytyisi lopulta päätyä täydelliseen epätoivoon. Vain -taisteluntuoksina kilvoittelussa sitä vastaan, mitä naturalismi -väittää harhaluuloksi ja taikauskoksi, voi ihmiselle uskotella, että -hän pääsee kohoamaan yli oman tyhjyytensä ja kykenemättömyytensä -minkäänlaiseen henkiseen luomistyöhön. - -Naturalismi ei siis kykene ratkaisemaan elämänprobleemia. Mutta -vastarintaa vaille olemme tähän saakka jättäneet sen väitteen, että -sillä on puolellaan meitä välittömimmin lähellä oleva maailma; niin -kauan kuin tämä väite jää vaille vastustusta, voi kaikki se, mikä -johtuu tuloksena henkisestä työstä, näyttää vain toisarvoiselta ja -jälkeenpäiseltä. Mutta onko juuri nykyajan pohjalta katsoen niin -varmaa ja ratkaistua, että aistillinen olemassaolo muodostaa elämän -välittömimmän ja lujan perustuksen? Varmasti tämä olemassaolo -on ihmiselle välittömin ja epäilemättömin, niinkauan kuin hän -kokonansa antautuu aistillisten vaikutelmien ja tuntemusten -valtaan, niinkauan kuin hän ei ajattele, niinkauan kuin hänen -ajattelunsa ei kohoa sidonneisuudestaan itsenäisyyteen. Lisäksi -myöskin inhimillinen ajattelu yhä vielä jää epäitsenäiseen asemaan; -se ei sellaisenaan suinkaan kohoa luonnon puitteiden yläpuolelle. -Kokemus osoittaa meille runsasta älyllistä kehitystä jo näidenkin -puitteiden sisäpuolella; viisautta, viekkautta, taitavuutta j.n.e. -ei todellakaan puutu eläimelliseltä elämältä. Mutta kaikki älyllinen -aikaansaannos ei tässä ole enempää kuin puolustuskeino ja ase -luonnollisen itsesäilytyksen palveluksessa, se edistää yksilön tai -lajin pysyväisyyttä, se ei johda yläpuolelle luonnon viettielämän -uusille urille ja omiin tarkoitusperiin. Tällaisen rajoituksen -vallitessa äly jää pelkäksi ruumiillisten etujen vastikkeeksi; -minkä toiselle olennolle tarjoaa voimakkaan ruumiin turva, toiselle -notkeus ja vikkelyys, sen voi toiselle tarjota hänen viekkautensa -ja älykkäisyytensä. Näin on laajoin piirtein katsottuna myöskin -ihmisen laita; hänen älynsäkään ei ensikädessä ole enempää kuin -välikappale olemassaolon ankaraa taistelua varten. Mutta se ei ole -sitä kokonansa, vaan ihmisessä tapahtuu käänne siihen suuntaan, -että ajattelu hänessä kykenee ponnistautumaan erilleen tuosta -sidonneisuudestaan, asettautumaan vastakohdaksi aistilliselle -olemassaololle ja asettamaan tämän kokonaisuudessaan levollisen -tarkastelunsa alaiseksi. Niin vähäpätöiseltä kuin ajattelu ensiksi -tässä itsenäistymisessään näyttääkin, niin tuo aluksi mitätön kipinä -kykenee sytyttämään valtavan tulen, joka voi kasvaa äärettömäksi -ja sulattaa aistillisen olemassaolon jäisen jäykkyyden. Ei ole -kiellettävissä, ettei tässä ole tällainen perustavaa laatua oleva -käänne. Ihminen ei ajattele vain luonnon sisäpuolella, vaan itse -luonto on hänen ajatustoimintansa esineenä, hän tekee sen itselleen -probleemiksi, hänellä on kokemus maailmasta ja samalla hän kohoaa sen -yläpuolelle. Tämä ei olisi hänelle mitenkään mahdollista, jos hänen -ajattelunsa olisi pelkästään passiivista ja epäitsenäistä laatua -oleva kyky. Samalla kuin tuo mahdollisuus jo todistaa itsenäistä -toimintaa, samalla siinä ilmenee olennaisesti toisenlainen elämä -kuin mikä luonnon alalla on tarjolla. Silminnähtävästi on tästä -käänteestä seurauksena asiain muuttuminen siihen suuntaan, että tästä -lähin ajatteleminen tulee elämän lähtökohdaksi, sen ensimäiseksi -olokannaksi; voitonriemuisalla voimalla ja sille itsestään kuuluvana -ominaisuutena ajattelu vaatii itselleen tosi välittömyyden ja myöntää -pätevyyden vain sille, mikä sille vakuuttavasti on osoittanut -itsensä. Näin ajattelu muuttuu kaiken mitaksi ja tuomariksi, -aistillinen olemassaolo astuu tällöin syrjään, se menettää niin -sanoaksemme kouraantuntuvaisuutensa ja muuttuu vaikeaksi käsitteeksi, -se alenee pelkäksi ilmiöksi, jonka todellisen sisällyksen ensin on -osoitettava itsensä ilmeiseksi. Näin ei tapahdu vain yksilössä, vaan -aistillisen olemassaolon yläpuolelle kohoutuminen ja elämän suunnan -kääntyminen käy läpi koko ihmiskunnan, se on kaiken kulttuurin sekä -edellytys että tulos. Sillä mitenkä olisi päästävissäkään mihinkään -kulttuuriin, mitenkä voisi syntyäkään ajatus sellainen kuin kulttuuri -ilman ajatustoiminnan itsenäistymistä erilleen aistillisuuden -vaikutuksesta ja ilman tämän niihin kohdistuvaa vastavaikutusta? - -Nykyaika todistaa erikoisella selvyydellä ajatustyön yhtämittaista -eteenpäinkulkua ja siitä aiheutunutta olemassaolomme toisenlaiseksi -muuttamista. Tässä ajattelu ylpeänä ja rohkeana asettuu maailman -rinnalle, kehittää omasta luonnostaan asiain ytimiin käypiä -vaatimuksia ja pitää mitä suurimmalla tarmolla kiinni siitä, että -koko olevaisuus muodostuisi niiden mukaan. Tämä muuttaa luotteitansa -myöten koko elämän verraten siihen, mitä se varhaisempina aikoina -on ollut. Sillä nykyänsä ajattelu kevein siivin rientää edellä, -tuomalla esiin aatteita ja periaatteita se ravistelee elämän olevasta -olotilasta hereille ja koettaa osoittaa sen ilmiöt sisäisestä -välttämättömyydestä kohonneiksi. Nykyajan liikkeille antaa niiden -valtaavan voiman ja rajun intohimon etupäässä se, että niissä -taistellaan periaatteiden toteuttamisesta; vieläpä pyrkimykset -aineellisen hyvinvoinnin korottamiseksi valtaavat ja vallitsevat -mielet etupäässä aatteillaan ja periaatteillaan. Ajatuksen maailma se -siis kannattaa ja vallitsee aistillista olemassaoloa. - -Ei ole kiellettävissä, että ajattelun kehityksessä kulkee mahtava -elämänvirtaus koko ihmiskunnasta lähtien yksilön sieluun saakka, -tämä virtaus joutuu mitä jyrkimmin naturalistista suuntaa vastaan, -toisen puolustaessa oikeuksiaan toistansa vastaan elämää vedetään -vastakkaisiin suuntiin, se joutuu aivan erilaisten virikkeiden -alaiseksi ja koko sen olemus järkytetyksi. - -Luonnossa, sellaisena kuin se vallitsee nykyajan ihmistä, meitä -kohtasi pelkän ja sokean tosiasiallisuuden valtakunta, tätä -tosiasiallisuutta tulee naturalismin vakaumuksen mukaan kaiken -inhimillisen toiminnan noudattaa, tieteenkään tehtävänä ei ole -selvittely vaan kuvailu. Ajattelu sitä vastoin tahtoo luoda -sisällyksensä omasta työstään tai ainakin sen avulla päästä -perille; siksi sen täytyy pitää kiinni selvittelystä ja päätelmien -tekemisestä, se koettaa esiintyviä tosiasioita jaoitella ja uudelleen -muodostella, se ei milloinkaan ole tunnustava tällaisessa työssä -löytämiänsä rajoja lopullisiksi. Luonnon jäykän tapahtumainketjun -ulottamisesta elämän kaikkeuteen koituu sille täten kiusallinen -este, vieläpä sisäinen tuhoutuminen; ainakin täytyy ajattelun -nähdä pulmallinen ristiriita siinä, että ihmisen hämäräperäisen -pakon vaatimuksesta täytyy nimittää määrättyä osaa todellisuudesta -omakseen, omaksi minäkseen, seurata sitä sekä ilolla että surulla, -kärsiä oman olemuksensa seuraukset, ilman että hän mitenkään on tässä -kaikessa osallisena omalla toiminnallaan, omalla ratkaisullaan. -Sillä ollessaan pelkkä luonnonolento ihminen näyttelee vain hänelle -osoitettua osaa. Mutta ajattelevana olentona ihminen ei voi elämäänsä -ja oloansa katsella eläimen naivisuudella, hän ei voi luopua -vertailemasta, aprikoimasta ja kysymästä, ja jollei hän saa mitään -vastausta, niin hänen täytyy tuntea itsensä syvästi nöyryytetyksi. -Jo tällaisia probleemeja ja ristiriitoja synnyttäessään ajattelu -osoittautuu itsenäiseksi voimaksi vastoin koko luontoa. - -Se osoittautuu lisäksi tällaiseksi sisäiseltä kutoumukseltaan. -Me huomasimme luonnossa, semmoisena kuin se naturalismin mukaan -on, vallitsevan pelkän yksityisten olokohtien ja ilmiöiden -rinnakkaisuuden; mutta ajattelulle sitävastoin on olennaista -moninaisuuden yhteyden käsittäminen, se kykenee suunnittelemaan -kokonaiskuvan ja pitämään siitä kiinni, se valaa kaikkeen, mihin -se käy käsiksi, sen vaatimuksen, että tästä on muodostettava -kokonaisuus. Tässä kaikki olonalkeet saavat tarkoituksensa ja arvonsa -siitä, mikä asema niillä on kokonaisuudessa, tässä eteneminen -ei tapahdu pelkän rinnakkainasettelun avulla, vaan siten, että -selvennetyn kokonaiskäsityksen avulla päästään yhä korkeampaan -kokonaiskäsitykseen. Samaten kuin ajattelu muodostautuu tarkoin -jäsennetyksi järjestelmäksi, samoin se kohdistaa järjestelmällisyyden -vaatimuksen koko elämän avaralle alalle. Joskaan se ei puhtaasti -voi toteuttaa tätä vaatimustansa sen vuoksi, että kokemus on -yhtämittaista, ja siihen nähden, mitä sen oma äärettömyyden kaipuu -vaatii, niin joka tapauksessa lähtee siitä voimakas liike; jo -pyrkimyksessään sisäiseen yhtenäisyyteen elämä osoittaa kohonneensa -yläpuolelle luonnossa vallitsevan rinnakkaisuuden ja todistaa -ajattelun voimaksi, jolla on oma itsenäinen laatunsa. - -Siinäkin luonnollinen olemassaolo ja ajatustyö joutuvat -sovittamattomaan ristiriitaan, ettei edellisessä jää sisäisyyden -ajatukselle vähintäkään sijaa, kun taas viimemainitussa sillä on -varma valta-asema. Nykyajan tieteellisen luonnonkuvan edellytyksenä -on kaikkien sisäisen maailman suureiden ja voimien karkoitus -luonnosta; sikäli kuin tämä määrää itse todellisuuden muodostusta, -täytyy elämän kokonansa kohdistua ulospäin, se voi olla tekemisissä -vain ulkokohtaisten suhteiden kanssa eikä koskaan itsensä ja oman -olokantansa kanssa. Mutta tällainen itseensä kohdistuminen on -ajatustoiminnassa ilmeinen. Sillä siinä on sen liikkeellepaneva -voima, että ajattelu koettaa kohoutua toteutumiseen ja selvyyteen; -kun se pyrkii vaatimustensa tuottamien johtopäätösten täydelliseen -kehittämiseen, kun se huomaa ristiriidat sietämättömiksi, niin -aina se on tekemisissä oman olokantansa kanssa; silminnähtävästi -tässä saavutetaan elämän sisäinen itsenäisyys ja tällainen sisäinen -itsenäisyys käy vaatimukseksi kaikkialla, minne ajattelu ulottaa -toimintansa. Pelkästään toiskohtaiseen ja ulospäin suunnattu elämä -käy sille sietämättömäksi ulkonaisuudeksi. - -Kaikki nämä vastakohdat vaikuttavat suoraan todellisuuden -peruskäsitteeseen ja elämän perusmuotoon ja saattavat meidät -yhteentörmätessään kiusalliseen epävarmuuteen. Näyttäytyy, että -juuri välitön olemassaolo, johon ihmiskunta oli turvautunut -löytääkseen lujaperusteisen, eheäluotteisen elämän, on kaksimielinen, -käsitettävissä kahdella vastakkaisella tavalla, ja että pyrkimyksemme -täten voi saada kaksi aivan päinvastaista suuntaa. Nähdään -välittömyyttä olevan kahta lajia, toinen aistillisen kokemuksen, -toinen itsenäistyvän ajattelun, kumpikin selittää olevansa elämän -varsinainen olokanta, kumpikin voi niinkauan tuntea itsensä -varmaksi ja vastustamattomaksi kuin se pysyy omassa itsessään. -Mutta kummallekaan se ei ole iänkaiken mahdollista, ei kumpikaan -voi ihmistä kokonansa omaksensa vallata, yhäti on olemassa -ajelehtimista puolelta toiselle. Me näimme ajattelun vapautuvan -irti aistillisuudesta ja kohoavan sen yläpuolelle, mutta emme voi -kieltää, että on olemassa ajautumista ajattelusta aistillisen -maailman puolelle. Ajattelu, kuten näimme, muutti elämän peruspohjan -ja todellisuuden peruskäsitteen; jo se että me kykenemme tekemään -luonnon ajattelumme esineeksi, osoitti, että todellisuus on enemmän -kuin pelkkä luonto. Mutta niin pian kuin ajattelu tahtoo olla -todellisuuden kaikkeus ja elämän yksinomainen muodostaja, tulee sen -rajoitus näkyviin. Missä ikinä tällaiseen pyrittiin, kuten esim. -mitä rohkeimmin filosofisessa mietiskelyssä ja kohtuullisemmin -kaikissa valistuspyrinnöissä, siellä elämä heti lankesi kaava- ja -varjomaisuuteen, silloin nähtiin, että ajattelu omasta voimastansa -kyllä kykeni luomaan sarjan muotoja, voimatta kuitenkaan antaa niille -elävää sisällystä. Milloin tämä näytti ammennetulta pelkästään -ajattelun omasta voimasta, silloin ajattelu huomaamatta ammensi -olemuspohjaisemmasta ja syvemmin perustellusta todellisuudesta ja -oli itse pelkkänä välikappaleena kohottamassa tuota todellisuutta -täydelliseen selvyyteen ja itsetoimintaan. - -Mutta yhtä vähän kuin rajoitus, niin yhtä vähän on myös -kiellettävissä itsevaltiaana esiintyvän ajattelun problemaattinen -luonne, sen arvoituksellisuus. Ajattelu on ihmiselämän ilmiö, -mutta se ei voi uskaltaa vetää luoksensa todellisuuden kaikkeutta -ja niin sanoaksemme varustaa sitä omalla leimallansa väittämättä -samalla olevansa maailman syvin perustus; mutta kuinka se voisi -sellaisen vaatimuksen saada perilleajetuksi? Ajattelu, sellaisena -kuin se välittömänä on olemassa on lähtöisin ihmisestä, mutta -samalla se kääntyy ihmistä vastaan, kehittäessään itsestään -normeja ja asettaessaan vaatimuksia, jotka määräävät ihmistä -noudattamaan ajattelun ratoja, pakoittavat häntä monenlaiseen -työhön ja uhrauksiin, ja jotka lisäksi ovat aivan välinpitämättömiä -hänen onnestaan tai onnettomuudestaan. Historia osoittaa, että -uudet aatteet ja perustotuudet johtopäätöksineen ovat mitä -ankarimmin häirinneet elämän tasapainoa ja käyneet ihmiselle mitä -epämukavimmiksi, niin että hän mielellään olisi tahtonut päästä noita -johtopäätöksiä tekemästä. Mutta sitä hän ei ole voinut, ajattelun -virta kuohui hänen ylitsensä ja tempasi hänet mukaansa, hänen -omaa hyvinvointiansa käsiteltiin pelkkänä sivuseikkana. Mitenkä -voi sellainen, millä on alkunsa ihmisessä ja mikä välittömässä -olemassaolossa on kokonansa häneen sidottu, saada niin suuren -vallan hänen ylitsensä ja häntä vastaan, kohdella häntä pelkkänä -välikappaleena? Ja mihinkä jääkään tässä elämän tarkoitus? Saako -se tarkoituksen, jos ajattelu perustaikse yksinomaan itseensä -ja omassa täydellisyyteen kehittymisessään näkee elämän ainoan -tarkoitusperän? Maailma rientää silloin ajatustoiminnassa -yhä suurempaa selkenemistä kohti; tämä ajatustoiminta kohoaa -yläpuolelle ihmisen omien harrastusten ja vaatii häneltä täydellistä -alistumista ja uhrautumista. Jotta ihminen tähän vakaumuksesta -suostuisi, täytyisi hänen saada varmat takeet siitä, että koko -olevaisuudella on oma sisäinen arvonsa, ja tämä olisi mahdollista -vain sillä ehdolla, että ajatustoiminnan tuloksena olisi todellinen -persoonallisuuden elämä ja että se kohoaisi sisäiselämän iäiseen -järjestykseen. Mutta välittömässä olemassaolossa emme huomaa siitä -rahtuakaan, näemme vain kuinka ajatustoiminta ihmisiä vaatii ja -tempaa mukanaan, he tulevat ja menevät kuten häipyvät varjot, kaikin -voimin he tekevät työtä sellaisten päämäärien eteen, joita he eivät -konsanaan saavuta, joita he enemmän aavistavat kuin näkevät, he -ovat demonisella voimalla eteenpäin rientävän maailmankulun pelkkiä -välikappaleita ja työaseita, joita tämä maailmankulku käyttää ja -hylkää, pysyen itse samalla kokonansa hämärän peitossa ja näyttäen -ensisilmäykseltä tarkoituksettomalta ja synnyttäen yhtämittaa pulman -toistaan vaikeamman. Ihmistä ei tässä kohdella rahtuakaan vähemmällä -välinpitämättömyydellä kuin näimme olevan laidan luonnon piirissä. -Kuinka voi tästä olla saatavissa mitään tarkoitusta elämälle? - -Vielä vähemmän kuin naturalismi ja intellektualismi kumpikin erikseen -voi niiden rinnakkaisina esiintyminen antaa elämälle mitään arvoa. -Tällainen rinnakkaisuus on kyllä nähtävissä uudenaikaisessa elämässä -ja siinä ilmenevässä aistillis-luontoperäisen ja intellektuaalisen -kulttuurin yhteensekoituksessa: usein yhtyvät samassa henkilössä -voimakkaat luonnonvietit ja terävä ajattelu. Mutta tällainen -yhtyminen ei suinkaan ole omiansa johtamaan elämän myöntämiseen, vaan -se juuri onkin pääsyynä nykyänsä levinneeseen pessimismiin. Sillä -nämä molemmat katsomukset eivät mitenkään voi yhtyä muodostamaan -elämän eheää kokonaisuutta, vaan toinen sotii toista vastaan ja -kieltää toiselta sen arvon; aistillinen olemassaolo näyttää ajattelun -kannalta katsottuna alhaiselta ja raa'alta ja ajattelu taas edellisen -kannalta katsottuna satunnaiselta ja mitättömältä. Ja inhimillinen -tietoisuus on näiden molempien välillä ollenkaan voimatta suoriutua -näiden vastakohtien ristiriidasta. Voiko ihminen iloita tällaisesta -elämästä ja asettaa päämaalikseen sen vaurastuttamisen? Ja kuitenkaan -hän ei voi siitä noin vain luopua. Hänellä on onnellisuuden -kaipuu eikä hän voi sitä itsestään irroittaa, hänessä ilmenee -jo tällaisessakin kysymyksessä enemmän itsenäisyyttä, kuin mitä -ylläkosketellut elämänjärjestelmät myöntävät. Onnellisuuskysymyksen -käsittelyyn voi liittyä paljon pikkumaista, mutta sen takana on -kuitenkin enemmän, sen takana ei ole sen vähempää kuin pyrkimys -ihmisen henkiseen itsensä-toteuttamiseen. Ja siitä on kysymys, saako -hän tästä luopua ja eikö tällöin ole vaikuttamassa sellaista, mikä -on yläpuolella yksilön mielivallan. Niin paljon on varmaa, että, jos -välittömään olemassaoloon kohdistuvan käänteen merkitys olisi siinä, -että se vain sovittaa elämää jo valmiina olevaan maailmankulkuun, -niin se ei voisi antaa elämälle sisällystä ja tarkoitusta, niin se -panisi ihmisen alttiiksi sokealle välttämättömyydelle ja niin se -olisi käsiteltävänä olevaan kysymykseen nähden tehnyt täydellisen -haaksirikon. - -Näin ollen välttämättä kohoaa kysymys, eikö tuollainen käänne -välittömään elämään voi luoda sellaista elämää, jossa tällainen -ihmisen tuhoutuminen on vältettävissä. Tähän kysymykseen ryhtyminen -voi tuoda mukanansa vastavaikutuksen, ja ihmisen oma itse voi sitä -voimakkaammin kohota sitä vastaan yritetyn sorron alta; siitä -maailmasta, jolle ihminen oli uhrattava, hän on pakeneva itseensä -ja omaan piiriinsä sieltä etsiäkseen todellista välittömyyttä ja -antaakseen elämälle todellisen tarkoituksen keskittäessään kaiken -oman sisäisen mielentilan huolehtimiseen. - - -Pelkän ihmiskulttuurin riittämättömyys. - -Kun Jumalan olemassaolo käy ihmiselle epävarmaksi ja kun se -maailma, joka häntä luonnossa ja ajattelussa aivan välittömästi -ympäröi, käsittelee hänen elämäänsä ja olemassaoloansa pelkkänä -välikappaleena ja saa hänet itsensä sisäiseen hävitystilaan, niin -näyttää hänelle, jos mieli pelastaa elämälle tarkoitusta ja arvoa, -jäävän jäljelle vain yksi tie: antautuminen ihmispiirin omien -mahdollisuuksien varaan ja niiden vaalinta ja edistäminen. Työtä -tällä alalla riittää toden totta aivan ylenpalttisesti eikä murhe -tuosta tai tästä, ympärillämme tai yläpuolellamme olevasta maailmasta -voi estää meitä iloitsemasta omasta mielentilasta ja sitä parhaamme -mukaan edistämästä; suunnatkaamme kaikki pyrkimyksemme ja voimamme -ihmiseen ihmisenä, ja meille on silloin avautuva elämä, jonka tosin -on paljosta luovuttava, mutta joka omien rajojensa sisällä asettaa -eteemme selvät tarkoitusperät ja lupaa niiden eteen suoritetusta -työstä varman onnen. Tähän suuntaan käy nykyajan elämässä valtava ja -jonkunlaisen historiallisen merkityksen saavuttanut virtaus, joka -tuhansin erilaisin vaikutuksin meitä ympäröi. Mutta meidän tarvitsee -vain siirtyä epämääräisistä ääriviivoista tarkempaan muodosteluun, -ja silloin epäilykset liittyvät epäilyksiin, taaskin esiintyy -jyrkkä vastus juuri siinä kohden, johon me sen yksinkertaisuuden ja -varmuuden takia turvauduimme. Me huomaamme aivan pian, että ihmisen -välitön olemassa-olokin on probleemi, probleemi, johonka elämästä -saatu kokemus vastaa aivan vastakkaisilla tavoilla. - -Me etsimme ihmistä, ihmistä riippumattomana kaikista -maailmanprobleemien pulmista, mutta mistä hänet löydämme? Löydämmekö -hänet yhteiskunnan yhteydestä, voimien yhteenliittymisestä yhteistä -elämää varten, vai löydämmekö hänet itseensä syventyneistä yksilöistä -ja heidän tyhjentymättömästä moninaisuudestaan? Yksilöiden -keskinäinen lähestyminenkö vai toisistaan loittoneminenko, voimien -yhteenlaskeminenko vai niiden erikoistuminenko on omiansa antamaan -inhimilliselle elämälle sen ominaisen luonteen? Nämä eivät ole -vain eri lähtökohtia, jotka lopulta vievät samaan päämaaliin, vaan -itse päämaalit ovat kummallakin taholla erilaiset, niin erilaiset, -että toisen edistäminen samalla on toisen vahingoittamista, että -niiden rinnakkainolo hajoittaa ihmiselämän vastakkaisiin suuntiin. -Jos yhteiskunta on etualalla ja sen menestyksestä riippuu kaikki -elämänsaavutus, niin täytyy kokonaisuuden saavuttaa omakohtaista -lujuutta ja saada täysi ylevämmyys vastoin yksilöiden mielivaltaa -ja itsepäisyyttä, niin täytyy yksityisen alistua ja sovittautua, -niin täytyy sen, mikä hänessä on eroituksellista, väistyä yhteisten -piirteiden tieltä, joita yhteiselämä kehittää, niin voimakas, -yksilöiden mielivallasta ja ajan vaihteluista vapaa yhteishenki -täytyy kohottaa erikoisen suureen arvoon. Tällainen elämänmuodostus -näkee päätehtäväkseen ulkonaisten olosuhteiden, elämänehtojen, -keskinäisen yhteistoiminnan järjestämisen sellaiseksi, että yhteinen -menestys kohotetaan mitä korkeimpaan kunniasijaan. Ja tällaisesta -järjestyksestä näyttää myöskin yksilölle koituvan varmempaa onnea -ja mielentyydytystä. Sillä tällöin on hänen sisäinenkin elämänsä, -yksinpä hänen toiveensa ja unelmansakin riippuvaisia kokonaisuuden -tilasta, hän on "ympäristönsä" tuote. Toisaalla taas pysyy -pääasiana yksilön sielunelämän mahdollisimman suuri vahvistaminen, -sen irroittaminen kaikesta sidonnaisuudesta, sen saattaminen -oman erikoisuutensa täydelliseen kehkeyttämiseen. Tämä suunta -vaatii mahdollisimman suurta elämän notkeutta ja liikuntokykyä, -kangistumisena se hylkää kaiken paikalleen kiintymisen, -sietämättömänä kaavoihin valamisena kaiken yhtäläistyttämisen. -Onko inhimillisen olemassaolon ydin toisella vai toisella puolen, -yhteiskunnassa vai yksilöissä, siinä riidanalainen kysymys. - -Maailmanhistoriasta saatu kokemus varmentaa sen tosiasian, että -tässä on olemassa vaikea ristiriita, joka ajaa elämän vastakkaisiin -suuntiin. Tämä kokemus osoittaa, että historiassa suuret laineet -seurasivat toisiansa ja kulkivat ristiin, sekä että niiden kohoaminen -ja laskeminen enemmän kuin mikään muu määräsi historian tärkeimpien -käännekohtien luonteen. Sitten kuin muinaisajan kuluessa perinnäiset -laitokset yhä enemmän ja enemmän hajosivat ja elämän painopiste -siirtyi yksilöihin, seurasi sittemmin sen lopulla yhä voimakkaampana -esiintyvä vastasuunta, joka vaati lujempaa yhteisyyttä. Filosofiset -oppikunnat samoin kuin uskonnolliset palvelusmuodot liittävät -yksilöt lujemmin yhteen keskinäiseksi edistykseksi ja tukemiseksi. -Kristinusko omaksuu tämän suunnan ja saattaa sen, varman pohjan ja -omasta vastuunalaisuudesta vapautumisen vaatimuksen yhä kasvaessa, -sellaiseen loppupäätökseen, että uskonnollinen yhdyskunta, kirkko, -tulee jumalallisen totuuden ja jumalallisen elämän yksinomaiseksi -kannattajaksi ja että yksilö tulee niistä osalliseksi vain kirkon -välityksellä. Näin kohosi kirkko ihmiskunnan vakaumukseksi ja -omaksitunnoksi. Keskiajan poliittinen ja sosiaalinen järjestelmäkin -perustuu siihen vakaumukseen, että yksityisellä on merkitystä vain -kokonaisuuden sisäpuolella. - -Kuinka vastoin tällaista suuntaa ja elämän arvioimista yksilöllisyys -sai enemmän rohkeutta ja voimaa, kuinka se voimain varttuessa -mursi vanhan katsantokannan, teki yksityisen ihmisen itsenäisyyden -pääasiaksi ja kuinka tämän pyrkimyksen levitessä kaikille elämän -eri aloille nousi uusi aatesuunta, jonka korkein ihanne oli vapaus, -sen tiedämme kaikki. Mutta me tiedämme myös, ettei tämä ihanne -enää yksinomaisena vallitse nykyisyyttä, vaan että päinvastoin -ihmeellinen elämän paisuminen suuriin ja jättiläismäisiin muotoihin, -valtavien voimien ja joukkojen enenevä yhteenkasaantuminen, ja -ennen kaikkea jyrkkien, inhimillistä olemassaoloa särkymisellä -uhkaavien ristiriitojen syntyminen ovat aiheuttaneet pyrkimyksen -saada lähempi yhteys yksilöiden välille ja elämä johdetuksi yksilöä -korkeamman järjestövallan avulla. Tätä todistavat erityisen selvästi -sosiaaliset liikkeet, mutta tämä suunta ulottuu kauas niiden -ulkopuolelle, läpikäyvänä on huomattavissa yksilöiden pyrkimys -lähempään yhteenliittymiseen ja sen avulla hankkia sekä vahvempaa -tukea että suurempaa voimaa, taipumus yksissä tuumin käydä käsiksi -tehtäviin ja yhdessä käydä taistelua vastuksien voittamiseksi. -Kuinka paljon onkaan meidän ajallamme osoitettavana pyrkimyksiä -yhteenliittymisiin, liittoutumisiin myöskin hengenviljelyksen -alalla, eroten tässä suuresti klassikoidemme ajasta, joka pani -kaikki toiveensa yksilön voimaan ja itsenäisyyteen! Näin nykyajan -ihminen joutuu vastakkaisten suuntien ja vastakkaisten arvioimisien -vaikutuksen alaiseksi. Vapautuminen, emansipatsioni kaikesta, mikä -ihmistä sitoo ja rajoittaa, on yhä vielä useiden tunnussanana, -ja tämä vapautuminen voittaa vielä useaan suuntaan maa-alaa; -liittyminen kokonaisuudeksi, hajallaanolonsa vuoksi heikkojen voimien -järjestyminen, on tunnussanana toisaalla, ja me tunnemme hyvin, -millä voimalla tämäkin tunnussana ahdistaa nykyajan ihmistä. Mutta -emansipatsioni ja järjestyminen tarjoovat elämästä aivan vastakkaiset -kuvat. Kuinka voisimme tällaisen erimielisyyden vallitessa koskaan -päästä yksimielisyyteen elämän tarkoituksesta, eikö pikemmin tämän -ristiriidan synnyttämä epävarmuus tuhoa koko tuota tarkoitusta? - -Kumpikin suunta toivoo kuitenkin omin voiminsa voivansa antaa -elämälle täyden sisällyksen, kunhan se vain saavuttaa täydellisen -voiton ja rajattoman ylivallan; tämä toivo se antaa kilpaileville -suunnille niiden voiman ja intohimon, samalla kuin se niille -valloittaa ihmisen koko sielun. Mutta tarkempi tutkistelu -osoittaa heti, että yhden ainoan tällaisen suunnan yksinomainen -voitollesaattaminen ehdottomasti merkitsee elämän ahdastumista ja sen -tarkoituksen tuhoamista. - -Mitä tekee sosiaalikulttuuri elämästä tahtoessaan muovailla sen -yksistänsä omasta itsestänsä käsin? Se tekee sen yhtämittaiseksi -yhteisön menestystä tarkoittavaksi työnteoksi, sellaisen yhteiselämän -tilan saavuttamiseksi, joka tarjoaa mahdollisimman vähän tuskaa ja -mahdollisimman paljon nautintoa, työnteoksi mahdollisimman mukavan -ja nautinnoista rikkaan elämän hyväksi, tarjotakseen kaikkea -tätä mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä. Epäilemättä tässä -suhteessa on paljon tehtävää, paljon työtä ihmisten kohottamiseksi -sorrosta ja hädästä, ihmisvoimien vaurastuttamiseksi taisteluun -kylmää tai vihamielistä maailmaa vastaan, leppoisamman ja iloisemman -ihmiskohtalon luomiseksi, kaikkien antimien saattamiseksi yhteisön -kunkin jäsenen, kaikkien ihmisen nimeä kantavien saataville. Tässä -kohden ei saa jäädä olemaan mitään eroa ihanteen ja todellisuuden -välille, vaan päin vastoin tehdään kaikin voimin työtä, että -saataisiin se, mikä on järjellistä, todellisuudeksi, ja se, mikä -on todellista, järjelliseksi. Mutta kaikki tämä, joka itsessään on -varsin arvokasta, jää hyvin kysymyksenalaiseksi, jos siihen väitetään -sisältyvän kaikki ja jos se kiinnittää kaiken pyrkimyksen itseensä. -Miksikä tulee minun, joka saan määrätä itsestäni, innostua sellaisen -tarkoitusperän hyväksi, vieläpä omistaa sille pääharrastukseni, ja -ehkäpä vielä alttiisti uhrautua, jos tulos vain hyvin välillisesti -vaikuttaa takaisin minun itseni hyväksi? Ja onko sitten varmaa, -että mekin tämän yhteisen menestyksen karttumisen mukana tunnemme -tyydytystä. Menestys, murheeton ja nautintorikas elämä ei suinkaan -ole riittävä tekemään ihmistä onnelliseksi; sillä kun olemme -masentaneet tuon yhden vihollisen, hädän ja tuskan, nousee toiseksi, -kenties vielä pahemmaksi, tyhjyys ja ikävyys, ja mitä pelkällä -sosiaalikulttuurilla näitä vastaan on tarjottavissa, sitä ei ole -helppo arvata. Ja itse asiassa on kaikella sellaisella kulttuurilla, -joka rajoittuu ihmisen viljelemiseen ja edistämiseen pelkän -välittömän olemassaolon puitteiden sisällä, ehdottomasti autiuden -ja tyhjyyden leima; huoli elämän välikappaleista tukahuttaa huolen -elämästä itsestään. Sisäistä muutosta, ihmisen olemuksen kohotusta ei -tuo kulttuuri mitenkään voi saada aikaan eikä edes siihen pyrkiä; sen -täytyy ottaa ihminen sellaisena kuin hän sille esiintyy, se voi vain -käyttää tarjolla olevia voimia, se jää korkeimmissakin ennätyksissään -sellaiseksi, mikä ei ole ihmiseen lähemmässä suhteessa kuin hänen -pukunsa, sellaiseksi, mikä ei koskaan ole oleva hänen henkiselle -itsesäilytykselleen välttämätöntä, eikä koskaan avaa hänelle uutta, -puhtaampaa ja suurempaa elämää. Jos siis meissä piilisi sisäisiä -ristiriitoja ja jos emme voisi itsestämme pois juurittaa halua -muuttaa oma olemassaolomme, toisessa merkityksessä kuin missä se -meille ensikädessä esiintyy, oman luomistoimintamme esineeksi, halua -elää elämäämme omanamme ja alkuperäisenä, päästä toiseen suhteeseen -maailmankaikkeuteen kuin vain pelkkään ulkonaiseen kosketukseen, -pelkkien suhteiden keskinäiseen vaihtoon, kuinka viheliäiseltä, -kuinka mitättömältä täytyykään silloin näyttää kaiken pyrkimyksen, -joka lykkää luotaan sellaiset tehtävät, kuinka turhanpäiväiseltä -täytyykään tuntua kaiken itsetietoisesti päällepuetun prameuden, jota -tuo pelkkä ihmiskulttuuri tavallisesti kehittää! Onnea pelkästään -ihmisen tunteman hauskuuden merkityksessä ei oikea kulttuuri -suinkaan tarjoa; se säkeytyy aivan liian useihin probleemeihin ja -ristiriitoihin, se vaatii aivan liian paljon työtä ja kieltäymystä -tehdäkseen elämän paljoa pikemmin raskaammaksi kuin keveämmäksi. -Eikö murheeton ja mieluisa elämä ole paljoa pikemmin saavutettavissa -yksinkertaisemmissa oloissa kuin kulttuurin huipulla. Jollei tunneta -mitään korkeampaa päämaalia kuin ihmisten hyvinvointi, niin on -suunnassa itsessään olemassa turmiollinen erehdys ja ristiriita. - -Näin on laita sitä enemmän, kun pelkkä sosiaalikulttuuri tekee -ihmisten yhdessäolon edellytykset ja rajat henkisen luomistyön -ehdottomiksi edellytyksiksi ja rajoiksi saattaen tämän suureen -vaaraan, vieläpä sisäisen raukeamisen partaalle. Henkinen luomistyö, -minkälaiseksi se kulloinkin kehittyneekin, voi onnistua vain silloin, -kun sitä harjoitetaan sen oman itsensä vuoksi ja vilpittömällä -alttiudella, mutta sosiaalikulttuuri tekee siitä ihmisonnen -välikappaleen ja apuneuvon tehden sen kylmäkiskoiseksi sen omalle -sisällykselle ja painaen sen oman arvottoman hyödyllisyyskäsitteensä -alaiseksi. Todellisen henkisen luomistyön liikkeellepanijana voi -yksinomaan olla asian itsensä sisäinen välttämättömyys, ja tämä -välttämättömyys sen tulee vastoin ihmisen kaikkia mielikuvia ja --johteita viedä täydelliseen voittoon. Pelkkä sosiaalikulttuuri -ei tunne mitään sen korkeampaa oikeusastetta kuin nuo mielikuvat -ja -johteet, kun ne esiintyvät ryhmävaatimuksineen, paljous saa -sille olla korvaamassa sisäistä laatua, ja ihmislaumain keskikerta -kohoaa sekä hyvän että pahan tuomariksi. Henkinen luomistyö voi -saavuttaa täydellisen alkuperäisyyden vain siten, että koko sielu -saatetaan mitä voimakkaimpaan liikkeeseen, sellaiseen, joka vain -voi olla seurauksena yksilöllisen elämän vapaasta kehittymisestä -ja yksilöllisen luonteenlaadun esiinpääsemisestä. Mutta pelkkä -sosiaalikulttuuri vapaimmissakin poliittisissa muodoissa tuo -auttamattomasti mukanansa ankaran rajoittelun ja alaspäin tasoittelun -yksilöllisen elämän alalla. Henkinen luomistyö ei voi pyrkiä -totuuteen vaatimatta ajan vaihteluista riippumatonta pätevyyttä, -ylevämmyyttä kaiken vaihtelun ja muuttuvaisuuden rinnalla, niinkuin -onkin tehnyt syvän vaikutuksen nykyaikaan Spinozan vaatimus, -että järjen tulee käsittää olevaisuus "iäisyyden kannalta" (sub -specie aeternitatis). Sosiaalikulttuuri ei voi päästä irti siitä -riippuvaisuussuhteesta, jossa se on kulloinkin vallitseviin oloihin, -sillä ei ole mitään asetta ihmisten mielialan vaihtelevaisuutta -vastaan ja se on pakoitettu lakkaamatta suuntaansa muutellen -käsittelemään tärkeimpiä ja pyhimpiäkin asioita pelkkinä muotiin -kuuluvina seikkoina. Ainakin sen on pakko tehdä se, jos sillä on -rohkeutta ja voimaa olla johdonmukainen ja jollei se käännä nurin -käsitteitä sellaisia kuin riippumaton totuus, ehdoton hyvä ja ehdoton -paha, joilla tällaisissa yhteyksissä ei ole mitään oikeutusta. Mutta -jos ihmisessä liikkuu ja elää niin paljon sellaista, mikä särkee -yllämainitun elämänvieton vetämät rajat, sellaista, minkä väkipakolla -sen sisällä pysytettynä täytyy lakastua ja tyrehtyä, niin ei pelkkä -sosiaalikulttuuri voi tehdä yksilön eikä yhteisön elämää elämisen -arvoiseksi; huolimatta kaikista yksityiskohdissa ja ulkonaisesti -saavutetuista voitoista, se painaa elämän sisäisesti ja kokonaisuuden -kannalta katsoen alas tavalla sellaisella, että nykyajankin ihminen -pitää sitä yhä sietämättömämpänä. - -Tällainen sosiaalikulttuurin haaksirikko vaikuttaa välittömästi -yksilökulttuurin hyväksi, nykyaikakin osoittaa päivänselvästi, -kuinka tämä voitokkain voimin nousee sellaista vastaan, mikä siitä -näyttää pelkältä kaavamaisuudelta ja elämän koneellistuttamiselta. -Uusi elämä herää tämän käänteen mukana; samalla kuin se kohottaa -etualalle yksilöllisen erikoisluonteen ja yksilön tunnetilan ja -kaikkien olosuhteiden muodostelemisessa vaatii erikoisuutta ja -moninaisuutta, samalla kuin kaikki erinäiset alat tulevat yksilöiden -lujittamisen ja toteutumisen välikappaleiksi, kasvaa paljon vapaata -ja raikasta elämää, varttuu herkkää, vapaastileijailevaa, iloista, -kaikesta pakosta, kaikesta kaavamaisuudesta vapaata elämää ja tämä -liike leviää koko olemassaolon laajalle alalle. Mutta kaikki tämä -eittämätön ennätys, joka eritoten tulee näkyviin sosiaalikulttuurin -avarasti suunniteltujen tuotteiden, yksivakaisuuden ja -raskasliikkeisyyden taustaa vastaan, ei kuitenkaan vielä sisällä -vastausta siihen kysymykseen, saako elämä näin suunniteltuna -tarkoituksen ja arvon. Epäilykset nousevat, leviävät ja voittavat -nimenomaan silloin, kun on käynyt aivan selväksi, mitä yksilö -ja yksilölliskulttuuri voivat merkitä yksinomattain välittömän -olemassaolon rajojen sisällä. Se että tämä olemassaolo muodostaa -kaiken meidän olevaisuutemme ja että kaikkien yritysten tulee pysyä -sen määräämissä rajoissa, on edellytys, jota näillä edellytyksillä ei -voi käydä järkyttämään eikä selvittelyllä lieventämään. - -Osana pelkkää olemassaoloa on yksilö suure, joka on otettava -sellaisena mikä se on, sillä ei voi olla ulospäin eikä omassa -itsessään mitään sellaista tehtävää, se ei voi omasta luonnosta -luoda mitään sellaista ihannetta, joka sen pakoittaa ulommas sen -alkuasemaa, eikä se myöskään mitenkään voi omaa itseänsä, miten -paljon aukkoja ja ristiriitoja se sisältäneekin, muuttaa; se on -ja pysyy sinä mitä se on. Myöskään ei tämä yksilöllinen elämä voi -katsoa itseään korkeamman elämän, kuten hengen tai maailmanelämän -kuvaksi ja kannattajaksi, jossa tämä elämä ominaisella tavallaan -ruumiillistuu, se ei voi uskoa, että sillä, mikä siinä tapahtuu, -olisi mitään merkitystä ulommas sitä itseään, päinvastoin täytyy sen -käyttää kaikki voimansa tämän välittömän elämän ehtojen vaalimiseen -ja oman tilansa parantamiseen. Mitäpä näin ollen elämä voisi -ihmiselle tarjota muuta kuin jotakin tämäntapaista: todellisuus -osoittaa olevansa muodostunut äärettömästä määrästä toisilleen -erilaisia muodostuksia, kukin niistä tuntee iloa ja nautintoa -itsensä tajuamisesta, omasta itsestään nauttimisesta, samalla -kuin se irroittautuu kytkemisyrityksistä tai puolustautuu niitä -vastaan, vaatii saada täysiin oikeuksiinsa oman erikoisluonteensa -ja nauttii siitä täysin voimin. Tästä ilosta se pääsee sitä enemmän -osalliseksi, kuta enemmän se vaatii huomiota erikoisuuksilleen. -Tätä yksilöllistymistä se koettaa parhaansa mukaan levittää koko -ympäristöönsä; ilo siitä, että elämä on jotakin itselleen ominaista, -riippumaton, täyttää siten koko elämän, se näyttää antavan sen tuntea -tyydytystä omasta olemassaolosta. - -Näin pelkän yksilölliskulttuurin oman ajatusjuoksun mukaan. Kernaasti -annettakoon sille se tunnustus, että se tuo ilmi aivan ominaisen -elämän puolen ja suhteen, että se edustamaltansa kannalta asettaa -pelkän sosiaalikulttuurin oikeutetun arvostelun alaiseksi. Mutta -kuinka köyhä, kuinka tyhjä onkaan sen tarjoama elämä huolimatta -välkkyvästä ulkokuoresta, jos se tahtoo olla viimeinen sana ja -kaikki kaikessa! Jos meillä nyt olisi edessämme vain selväpiirteisiä -ja voimakkaita yksilöitä ja suopea kohtalo soisi heidän päästä -kaikessa kirkkaudessaan esilletuomaan ja täysin toteuttamaan oman -erikoisen luonteenlaatunsa, niin yhä vain ihminen tällöinkin jäisi -sidotuksi omaan itseensä ja omaan olotilaansa, yhä vain hän nauttisi -omasta itsestään, näkisi omat tekonsa yhä ja uudestaan heijastuvan -omassa tajunnassaan, hänellä olisi ääretön määrä tyytyväisyyden ja -ilon hetkiä, mutta hän ei milloinkaan pääsisi yksityisten tilojen -hetkellisyyden, niiden rinnakkain- ja peräkkäinolon yläpuolelle, -elämä ei koskaan voisi, jollei yksilö luovu perusedellytyksistänsä, -yhtyä sisäisesti koetuksi kokonaisuudeksi. Mutta me olemme nähneet -ihmisen olevan itsetietoisesti ajattelevan olennon, jonka siis -täytyy etsiä kokonaisuutta ja joka ei voi, jollei sitä ollenkaan -löydä, välttää mahdollisesti kohtaamaansa autiutta ja tyhjyyttä. -Kirjava moninaisuus, nopea vaihtelu, yhtämittainen siirtyminen -eletystä hetkestä toiseen voi ajaksi suoda viehätystä, mutta lopuksi -se tuo mukanaan väsymyksen ja tylsyyden. Ihminen on nyt kerran -muutakin kuin vain pelkkä tunnelmissa olija, hänen elämänsä ei ole -tyhjennettävissä hänen oman erikoispiirinsä sisällä, vaan se ulottuu -kauas sen ulkopuolelle, hänen täytyy ottaa huomioon se, mitä on -ulkopuolella yksityisen olopisteen, vieläpä koko ääretön maailma, -hän ei voi olla määräämättä suhdettansa siihen nähden ja siitä käsin -tarkastelematta yksilöllistä piiriänsä, vieläpä sitä kokonaisuutena -elämättä. Mutta sikäli kuin näin tapahtuu, täytyy, huolimatta -äärettömästä moninaisuudesta, ihmisestä tuntua sanomattoman ahtaalta -ja mitättömältä se, että hänen on rajoittuminen ja lopettaminen -yksityiseen olopisteeseen, että hänen on pysyttäminen kaikki -pyrkimyksensä ja tunteensa kohdistettuina tuohon yhteen satunnaiseen -ja hyvin rajoitettuun kohtaan, että yksilö on niin kiinnikytkettynä -omaan erikoiseen laatuunsa, että puuttuu kaikki se suuruus, joka -murtaa tällaiset esteet, että ollaan vailla yhteistä totuutta ja -ihmismieliä liittävää rakkautta. Täytyypä tuntua sanomattoman -ahtaalta ja köyhältä koko tällaisen elämän. - -Tähän saakka on edessämme kuitenkin ollut sellainen yksilö, jolle -luonto on lahjoittanut voimakkaan yksilöllisyyden ja kohtalo -suonut sen päästä täysin kehittymään. Mutta kuinka käy ihmiskunnan -keskitason? Eikö täydy sanoa, että yksilöllinen erikoislaatu -keskitasolla ilmenee varsin himmeänä ja tarjoaa tuiki vähän iloa -kehkeytymisestään. Eivätkö ne rajoitukset, joita inhimilliset -olosuhteet yksityiskohdissa esiintyvälle yksilölliselle laadulle -tuovat mukanansa, tavallisesti aseta mitä vaikeimpia esteitä? Ja -mitä yllykettä voi tällöin olla kannustamassa antaumaan ankaraan -taisteluun näitä esteitä vastaan, kun tässä ei kuitenkaan ole -mitään muuta päämaalia houkuttelemassa kuin hienostettu nautinto? -Tässäkin kohden meidän tarvitsee vain kohdistaa kysymyksemme yli -yksityisten ilmiöiden kokonaisuuteen, tutkia ja punnita, mitä sen -kannalta katsoen on voitettavissa, löytääksemme suuren aukon ja -puutteen, nähdäksemme, ettei sellainen elämä likimainkaan korvaa -tuottamaansa vaivannäköä ja kustannuksia. Huippuunsa kohoava -epikurealaisuus, jonka läpitunkema yllä kuvattu elämänsuunta on, -on aina vaarassa muuttua epätoivoiseksi pessimismiksi, sillä se -tyhjyys, joka lopultakin vallitsee tässä yhtämittaisesti väräjävässä -elämänsuunnassa, ei mitenkään voi pitkän päälle pysyä kokemukselta ja -tunteelta salassa. - -Näin pelkkä ihmiskulttuuri kummassakin suunnassaan, joihin se -voi kehittyä, osoittaikse kelpaamattomaksi; ei ole löydettävissä -mitään tarkoitusta eikä mitään sisällystä elämälle, ei ihmisten -keskinäisestä yhteenliittymisestä eikä keskinäisestä toisistaan -erkanemisesta. Sosiaalikulttuuri on ennen kaikkea suunnattuna -elämänehtoihin, mutta näissä huolissa siltä surkastuu itse elämä; -yksilölliskulttuuri tahtoo käsittää elämän sisäisolemuksen, mutta kun -se ei voi kohota yläpuolelle yksityisten tilojen ja hetkien, niin -ei elämä sille yhdy yhdeksi kokonaisuudeksi, se ei muodosta mitään -sisäisesti elettyä maailmaa, ja niin puuttuu tässäkin todellista -sielua ja kaikki puuha ja pyrkimys on tuomittu liikkumaan vain -pinnalla. Ei toisessa eikä toisessa saavuteta todellista sielun -omakohtaista elämää. Tämän kokonaisuuden ja sisällyksen puutteen -niin toisessa kuin toisessa peittää usein lakkaamaton toisen suunnan -taistelu toista vastaan. Tosin on kummallakin niistä määrätyssä -kohden oikeutuksensa, paremmuutensa toisen rinnalla. Ja sikäli kuin -ne sen tuovat esille ja ajan tarpeiden mukaan saavat toteutumaan, -sikäli elämä jännittyy vireeseen ja näyttää otetun eittämätön -edistysaskel. Mutta edistysaskel yhdessä suunnassa ei vielä merkitse -koko kokonaisuuden kohotusta, myöskään ei toisen suunnan voitollinen -esiintyminen toista vastaan vielä todista sen omaa oikeutusta ja -riittäväisyyttä; sitäpaitsi aikojen vaihtelu tavallisesti muuttelee -arvoja siten, että se, millä toisella aikakaudella on oikeutensa, -kadottaa sen taas toisella. Olkoonpa että toisen virtauksen nostamat -aallot pysyvät korkeina kokonaisia vuosituhansia, lopulta kuitenkin -tulee aika, jolloin vastakkainen virtaus pääsee voitolle ja tunkee -syrjään perinnäiset käsitykset ja arvioimiset, vieläpä kääntää -ne ylösalasin; aika, jolloin joko vapautuminen ja eristyminen -voittaa riemukkaasti yhtymisen ja organisatsionin, tai päinvastoin -organisatsioni eristymisen. Mutta mitä pysyväistä totuussisällystä -on koko ihmiskunnalla saatavissa tästä nousevasta ja laskevasta -aaltoliikkeestä? - -Nämä suunnat, joille olemme antaneet nimityksen ihmiskulttuuri, -koettavat livistää oman tyhjyytensä ohitse etupäässä sen avulla, että -ne, tavallisesti salavihkaa, tekevät ihmisestä paljoa enemmän, kuin -mitä ne omalta kannaltaan voivat ja ovat oikeutetut. Ne edellyttävät -henkisen ilmapiirin olemassaolon ja asettavat siihen ihmiselämän ja -sen pyrkimykset. Niin näyttää sosiaalikulttuurissa, liittymisessä -lujempaan yhteyteen saatavan esille pulppuamaan totuuden ja rakkauden -lähteitä. Niin näyttää yksilölliskulttuurilla olevan takanansa -näkymätön hengenmaailma ja yksilö omalla työllään edistävän tuon -maailman kehitystä. Ja näin niin toisessa kuin toisessakin suunnassa -on pikemmin kuin toisessa saavutettavissa elämälle tarkoitus, mutta -pelkän olemassaolokulttuurin pohja on tällöin hyljätty ja me joudumme -juuri samojen pulmien eteen, joista käänteen olemassaolokulttuuriin -tuli vapahtaa. - -Taikka on se toinen mahdollisuus, että taitetaan koko kysymykseltä -kärki, siten että sekä sosiaalisessa että yksilölliskulttuurissa -saadaan aikaan ihmisen ihannoiminen, siten että edellisessä -edellytetään helposti aikaansaatava voimien yhteenkokoaminen, -iloinen ja altis yhteistoiminta, kaiken tarjollaolevan järjen -yhteisvaikutukseen antautuminen, kun taas jälkimäisessä yksilö -ilman muuta ajatellaan jaloksi ja suureksi yksinomaan tähdellisten -asiain innostamaksi olennoksi. Tämä on jonkunlaista uskoa ihmiseen, -uskoa, joka täydentää ja suurentaa todellista asiainoloa. Mutta -oikeuttavatko erityisesti viimeaikojen antamat kokemukset -tällaisen uskon ihmiseen? Eikö elävänä ole ollut silmiemme edessä -kansanlaumoissa kytevä ääretön intohimo, emmekö ole saaneet kokea -häikäilemätöntä eteenpäin ryntäilyä, kaiken kulttuurin alas vetämistä -näiden laumojen harrastusten ja käsitysten tasolle, taipumusta -asettaa laadun, kvaliteetin, sijalle paljous, kvantiteetti, emmekö -ole saaneet nähdä elämän esiintyvän tylyn karkeana, vieläpä -raaistuneena, ankaraa yksityisen vapauden sortoa ja kaikessa tässä -lauman uhmailevaa itsetietoisuutta? Ja emmekö taas toisaalla, -yksilön puolella, näe pikkumaisuutta ja halpamaisuutta runsain -määrin, sievisteltyä itsekkäisyyttä ja turhamielistä itsensäihailua, -halua olla hinnasta mistä hyvänsä jotakin erikoista, pelkkää -itsensä esilletunkemista ja inhoittavaa näennäisyyttä, rohkeuden -puutetta keskellä kerskailevaa puhetta, innotonta mieltä kaikkea -sellaista kohtaan, mikä koskee henkisiä tehtäviä, mutta mitä -vireintä kärkkäisyyttä, niinpian kuin oma etu on kysymyksessä. -Kaikki tämä on liian kouriintuntuvaa voidaksemme siltä ummistaa -silmämme; kun siitä huolimatta ilman epäilystä puhutaan ihmiskunnan -ylevästä suuruudesta tai yksilöiden erinomaisuudesta, joiden vain -tarvitsee saada tiet auki viedäkseen kaikki onneen ja suuruuteen, -niin ilmenee siinä ihmeellinen usko ihmiseen, ihmisusko, joka kai -perustukseltaan on löyhin kaikista uskoista. Kun uskonnollinen usko -vaati luottamuksellisesti otaksumaan jotakin, joka ei ole silmin -nähtävää eikä käsin koskettavaa, niin se voi, koska kokemuksen -maailma sen mielestä ei ollut koko todellisuus, vedota avoinna -oleviin mahdollisuuksiin, ja sen vaatimus ei joutunut ristiriitaan -kokemuksen kanssa. Mutta näin juuri on laita ihmisuskon. Se ei näet -tyydy vaatimaan uskoa sellaiseen, jota emme näe, vaan se vaatii, -että me kokemuksemme rajain sisällä uskomme todeksi sen suoranaisen -vastakohdan, minkä silmillämme näemme. - -Kun ei myöskään historiankulku voi ollenkaan muuttaa elämän -perusedellytyksiä, niin raukeaa kaikki toivo pelkän ihmiskulttuurin -kehityksen tietä saada olemassaolollemme tarkoitus ja arvo. -Vaikkapa vielä sen tarkoitusperät olisivatkin saavutettavissa, -eivät ne kuitenkaan voisi meille antaa tyydytystä. Paljon on meidän -päivinämme viljelty pelkkää ihmiskulttuuria ja se on omiin uomiinsa -vetänyt suuret määrät elämänvirtauksia. Mutta kuta itsenäisemmäksi -ja yksinomaisemmaksi se käy, kuta enemmän se hyleksii ja luotansa -työntää kaikkea sitä, mitä ihmiskunnan tuhatvuotisesta työstä siihen -on virrannut ja sitä suopeasti täydentänyt, sitä selvemmäksi käy sen -rajoitus, sitä enemmän se saa tuntea jouduttavansa tuhoansa omaa -elämänsuuntaansa loppuun saakka noudattamalla. - -Tämä tunto käy nykyaikana yhä valtavammaksi, syvä kyllästyminen -pelkästään inhimilliseen ja vastenmielisyys sitä kohtaan leviää -yhä laajemmalle ja laajemmalle, yhä selvemmin saamme tuntea, että -elämä menettää kaiken tarkoituksensa ja arvonsa, jollei ihminen -voi kohota inhimillisen yläpuolelle henkiseen korkeuteen ja sen -saavuttamiseen ja tehdä itsestänsä enemmän, kuin miksi kokemus hänet -osoittaa. Irtautuminen suuresta maailmasta ja sulkeutuminen oman -erikoisluonteen kuoreen heittää ehdottomasti ihmisen sanomattoman -ahtauden ja pienuuden lumoihin, se sulkee häneltä hänen oman -olemuksensa syvyydet. Niin kuulemme meidän päivinämme paljon -puhuttavan yli-inhimillisestä ja yli-ihmisestä, mutta niin paljon -todellista kaipuuta kuin tällaisessa pyrkimyksessä lieneekin, se ei -kuitenkaan varjele lankeamasta kauneilla sanoilla koreilemiseen, -jos tätä yli-inhimillistä etsitään kokemuksen maailman rajojen -sisältä välittömän olemassaolon piiristä. Sillä liian ankarin kourin -kahlehtii tässä ihmistä luonto ja kohtalo, että diktatoorinen -mahtikäsky voisi auttaa hänet uuteen elämään ja olotilaan. Pelkkä -ihminen ei koskaan pääse yläpuolelle pelkän ihmisen. Siis, joko on -rikottava välit pelkän olemassaolokulttuurin kanssa tai luovuttava -kaikesta ihmisen sisäisestä kohottamisesta ja samalla myös etsimästä -elämän tarkoitusta; kolmatta mahdollisuutta voi puolustaa vain -pintapuolinen ja kevyt katsantokanta. - - - - - -Harkintaa ja valmistelua. - - - - -Tähänastisen tutkimuksen tulos. - - -Lähimmäksi tulokseksi tähänastisesta tutkimuksesta johtuu nykyajan -ihmiskunnan ankara pettymys. Ruvettuaan epäilemään totuutta ja -yläpuolellamme olevan maailman läsnäoloa, se käänsi pyrkimyksensä -pääsuunnan välittömään olemassaoloon sillä iloisella luottamuksella, -että se siitä löytäisi järkkymättömän olokannan ja siinä voisi -häiritsemättä kehittää elämää koko sen laajuuteen; tuo olemassaolo -oli tällöin päivänselvä ja yksinkertainen suure. Nyt on lähempi -tutkimus osoittanut, että asian laita onkin aivan toisin, vieläpä -päinvastainen: me emme voi välitöntä olemassaoloa yhdistää yhdeksi -kokonaisuudeksi, emme etsiä synteesiä sen moninaisuudelle, ilman -että esiintyy toistensa kanssa jyrkässä ristiriidassa olevia -liikkeitä, jotka vetävät elämän vastakkaisiin suuntiin. Kun kukin -näistä liikkeistä vielä jakaantuu uusiin haaroihin, niin koko tuo -suunta johtaa meidät vastakohtien pyörteeseen, keskelle sellaista -levottomuutta ja epävarmuutta, jollaista varhasempina aikoina ei -tunnettukaan. Sen sijaan että löytäisimme toivottua varmuutta, näemme -perustuksen jalkaimme alla sortuvan; se mikä näytti kouraantuntuvan -varmalta, lipuu käsistämme ja väistyy yhä loitommaksi ja loitommaksi, -niin pian kuin vain tahdomme korottaa sen henkiseksi olinpohjaksemme; -samalla elämä, jonka koko laajuudessansa tahdoimme itsellemme -omaksua, hajaantuu erilaisiin virtauksiin ja muuttuu kaikkien sodaksi -kaikkia vastaan. Näin näytämme saavuttavan sen vastakohdan, mihinkä -oli tarkoituksemme pyrkiä, ja menettävän paljon siellä, missä olimme -varmat saavutuksistamme. - -Käänne välittömään olemassaoloon asetti eteemme lähinnä sen -kysymyksen, oliko meidän etsiminen sen ydintä ihmisoloa korkeammasta -maailmasta vai ihmisen omasta elämäntasosta. Edellistä mahdollisuutta -puolusti sekä ihmisen kykyyn kohdistuva voimakas epäilys, joka -sai perinnäiset katsantokannat horjumaan, että myöskin se ääretön -valtavuus ja ylitse äyräittensä paisuva elämänrunsaus, jolla kaikkeus -kohoaa nykyajan ihmisen silmäin eteen. Mutta yleinen ajatus ei -voinut olla lähemmin toteutettavissa, ilman että kohosi sovittamaton -ristiriita aistillisen olemassaolon vaatimusten ja meissä heräävän -ja elävän ajattelun välille; kumpikin väitti olevansa todellisesti -välitön edellä toisen, kumpikin tahtoi olla koko todellisuuden -yksinomaisena pohjana ja itsestänsä käsin muodostaa elämän synteesin. -Näin syntyi kaksi perin vastakkaista elämäntyyppiä ja elämän -probleemin ratkaisua: naturalismi ja intellektualismi. Edellinen -voi vedota siihen, että se oli selvästi oivaltanut ihmisen ja -luonnon läheisen yhteenkuuluvaisuuden, sekä teknillis-taloudellisen -viljelyksen hämmästyttävään kehitykseen ja ennätyksiin, toinen -taas ajattelun täydelliseen itsenäistymiseen ja siihen, että -ajatustyö tunkee läpi koko olevaisuuden; nämä molemmat puolethan -ovat kuvaavia nykyajan ajattelulle. Mutta huolimatta kaikesta siitä -ripeydestä ja niistä tuloksista, mitä kukin yritys sai aikaan, ei -mikään niistä voinut itseensä käsittää koko elämää ja antaa sille -tarkoitusta; ja mitä milloinkin saatiin hereille elämää, se ei -kuitenkaan ollut elämän vaivannäön ja työn arvoista. Naturalismille -ihminen on tarkoituksettoman maailmankoneiston yhdentekevä osa, -intellektualismille sieluttoman ajatustoiminnan pelkkä säiliö, sen -välikappale ja työase. Yhtä vähän toisessa kuin toisessakaan elämä -kulussaan kiertyi takaisin ihmiseen tullakseen hänen omaisuudekseen -ja edistääkseen hänen omaa vaurastumistaan; välinpitämättöminä -maailman tapahtumat kulkivat hänen ylitsensä, huolimatta kaikesta -äärettömästä kiihoituksesta hänen sielunsa pysyi tyhjänä ja hänen -elämänsä virta juoksi turhaan. Täysin ymmärrettävissä on, että -tällaisen uhkaavan häviön edessä heräsi, yltyi ja voitti halu -tajuta ihmistä ja koko hänen elämäänsä aivan sellaisina kuin ne -itsessään ovat ja antaa ihmiselle ja hänen pyrkimykselleen täysi -tyydytys hänen oman ihmispiirinsä sisällä. Tässä näytti olevan -tarjolla runsas ja onnellinen, selväpiirteinen ja varma elämä ilman -sekaantumista maailmanprobleemien sokkeloihin. Mutta taaskin syntyi -sovittamaton ristiriita: leppymättömään vihamielisyyteen saakka -erkanivat toisistansa yhteisön ja yksilön kannalta asioita katsovat -suunnat, ne estivät toisiaan saamasta mitään aikaan ja järkyttivät -toistensa uskon, mutta kumpikaan ei tarjonnut elämälle varmaa pohjaa -ja tyydyttävää päämaalia. Sosiaalinen virtaus muutti elämän pelkäksi -ulospäin-vaikuttamiseksi, omin voimin se oli aivan kykenemätön -muuttamaan ulkokohtaista saavutusta sisäiseksi siunaukseksi, se ei -antanut elämälle mitään sielua; eipä siis ihme, että tapahtui täysi -käänne, joka yksilön asetti yksinomaiseksi määränpääksi. Mutta kun -tämäkin pyrkimys rajoittui pelkästään välittömään olemassaoloon, ei -se voinut luoda itselleen kokonaiskäsitystä ihmisestä eikä keskittää -hänen sieluansa yhteen keskipisteeseen, elämä särkyi siltä pelkiksi -yksityisiksi tunnetiloiksi, pelkiksi yksityisiksi sielunliikkeiksi -ja tuntemuksiksi, syntyi silmänräpäysten nopea vaihtelu. Näiden -silmänräpäysten hurmaava sisällys, karkelo nautinnosta nautintoon -ei pitkän päälle voinut mitenkään peittää tämän monivaihteisen -leikin sisäistä tyhjyyttä; hetkenä sellaisena, jolloin tuli kysymys -kokonaisuudesta, ei ollut kiellettävissä se tosiasia, että oli -olemassa suuri puute. Mutta ajatteleva olento ei mitenkään voi olla -tätä tällaista kysymystä tekemättä. - -Näin kaikki pelkän olemassaolokulttuurin yritykset osoittautuvat -turhiksi; jos sen kannattajilta tämä huono menestys jääpi -huomaamatta, niin se voi olla mahdollista vain sen kautta, että nuo -yritykset yhtämittaisesti täydentävät itseään sillä mikä käy yli -niiden omien voimain, siitä ympäröivästä henkisestä ilmapiiristä, -jonka ihmiskunnan vuosituhansien kuluessa suoritettu työ on luonut, -ja näin ne tekevät, kun ne pitävät kiinni elämän syvyydestä ja sen -sisäisyydestä, joita ne eivät itse milloinkaan kykenisi tarjoamaan. -Se, minkä ne tällöin lainaavat, on, paitsi ettei se ole omaa -aikaansaamaa, suoranaisessa ristiriidassa koko niiden pyrkimyksen -kanssa; jollei siitä huolimatta voida olla tätä lainaa vailla, niin -on koko yrityksen kehityksestä oleva lopputuloksena häviö. Sillä kuta -voimakkaammin nuo elämänsuunnat saavat esille oman erikoisuutensa, -sitä jyrkemmin niiden täytyy itsestänsä torjua yllämainittu -lainatäydennys, sitä ahtaammiksi, sitä riittämättömämmiksi, sitä -vähemmän päteviksi ne omassa itsessään käyvät. Kuten usein henkisellä -alalla, niin tässäkin ulkonainen voitto tuo mukanaan sisäisen -luhistumisen. - -Ei voi olla epäilystäkään siitä, että ylläesitettyihin -olemassaolokulttuurin suuntiin sisältyvät ihan kaikki sen -mahdollisuudet; jollei mikään niistä anna elämälle tarkoitusta -ja arvoa, ja jolleivät ne jyrkkine vastakohtineen ole -yhteensovitettavissa, niin on pelkän olemassaolokulttuurin -riittämättömyys samalla toteennäytetty. Se hajoittaa elämän jyrkkiin -vastakohtiin, se karkoittaa ennen pitkää ihmisen sieluttoman maailman -kylmyydestä takaisin hänen itsensä turviin ja antaa hänen sitten taas -ahtaista ja ummehtuneista oloista paeta kaikkeuden avaraan hoivaan; -ei missään pysyväistä pohjaa, ei missään yhtenäistä kokonaiskäsitystä -olevaisuudesta, ei missään sellaista elämää, joka olisi kaiken -sen vaivannäön ja työn arvoista, mikä korkealle kehittyneen -kulttuurin ihmisen sille on uhrattava. Tällaisen kokemuksen täytyy -vaikuttaa sitä järkyttävämmin, kuta iloisemmin toivein tätä suuntaa -tervehdittiin; elämänkulku on itse hävittänyt tuon toivon ja saanut -kaiken kääntymään vastakohdakseen: me tavoittelimme varmuutta ja -jouduimme mitä suurimpaan epävarmuuteen, me tavoittelimme elämän -yhtenäisyyttä ja näimme olemassaolon hajaantuvan toisilleen -vastakkaisiin suuntiin, me tavoittelimme rauhallista onnea ja saimme -katkeraa taistelua, loppumatonta vaivannäköä ja murhetta. - -Onko siis ihmeteltävissä, jos näin kirpeä kokemus vaatii elämän -kääntymään aivan uusille urille, jos aluksi herää halu ottaa -uudelleen tarkasteltaviksi vanhemmat elämänkatsomukset, jotka -kiinnittivät ihmiselämän yläpuolella olevaan maailmaan ja sen -tähdistä toivovat voivansa lukea varman suunnan. Näyttää ainakin -olevan päivänselvää, että tuon maailman hylkääminen saattoi ihmisen -menettämään paljoa enemmän, kuin mistä hän voi ja saa luopua. Sillä -ihmiselämä painautuessaan yhdelle ainoalle tasolle ja luopuessaan -siitä, että elämällä on sisäisiä asteita, näyttää kadottavan -kaiken ylevämmyytensä maailmaan nähden, kaiken mahdollisuuden -olla suhteessa itseensä ja samalla myöskin kaiken sisäisen -jännityksen, kaiken suuruuden ja arvon, kaiken sen, mitä voimme -sanoa sen sisällykseksi. Mutta tällaiseen elämän halventamiseen ja -mataloittamiseen ei mitenkään voi suostua ilman vastarintaa. Niinpä -uusin aika todistaakin uskonnon kaipuun uudelleen elpymistä, vieläpä -jonkinlaista taipumusta vanhan idealismin eloonherättämiseen. Mutta -yksinkertainen takaisinpaluu ei tässä mitenkään ole mahdollinen. -Joskaan pelkkä olemassaolokulttuuri ei voi olla lopullisena -vastauksena, niin on se ja sitä mahtavampana nykyaikaisen elämän -kokonaiskulku esille kehittänyt aivan liian paljon tosiasioita, aivan -liian paljon muuttanut elämää, aivan liian paljon saanut ihmisestä -uutta esille avaten samalla kuilun tämän ja tuon maailman välille, -että elämä jälleen olisi palautettavissa entiseen uomaansa. Ennen -kaikkea on hävinnyt tietoisuus siitä, että nuo maailmat olisivat -nykyajan ihmiselle sielullisesti läheisiä ja noin vain itsestään -selviä, ja järkyttävämmin kuin yksityiskohtia koskeva eroavaisuus -vaikuttaa se periaatteellinen epäilys, tokko yleensä onkaan olemassa -toista maailmaa ja tokko ihmisen on mahdollista päästä sen kanssa -minkäänlaiseen yhteyteen, tokko koko tuonpuoleinen maailma on sen -enempää kuin pelkkä harhaluulo ja unelma, sen enempää kuin ihmisen -omasta olemassaolostaan kaikkeuden äärettömyyteen heijastama -peilikuva. Asia on tuskin aivan niin yksinkertainen jo siitäkään -syystä, että noista suunnista on lähtenyt muutoksia aikaansaavia -ja kohottavia vaikutuksia, jotka eivät voi olla pelkästänsä -näennäisiä. Mutta missä on raja sen välillä, josta meidän on -kiinnipidettävä, ja sen välillä, josta meidän on luovuttava? Eikö -läpikotaisin katsoen vanha, jolla ei enää ole pätevyyttä, ja uusi, -joka vasta on kehittymässä, esiinny niin sekaisin, että kaikki -hedelmällinen toiminta siitä lamautuu, vieläpä elämää uhkaa sisäinen -epätotuus? Kuinka paljon mahtipontisia sanoja, kuinka paljon tyhjää -tunnelmoimista, kuinka paljon itsepetosta liittyykään meidän -päivinämme siihen, mikä sanoo olevansa uskonnon uudestisyntymistä! -Ilman vanhan ja uuden välistä perusteellista selvittelyä, ja ennen -kaikkea ilman sen kysymyksen täydellistä valaisemista, voiko ihminen -ja mitenkä voittaa erikoisluonnostansa johtuvan rajoituksen ja päästä -käsiksi hänen yläpuolellansa olevaan maailmaan, ei voida tällä tiellä -päästä etenemään kauemmas. - -Myöskin se on otettava huomioon, että, joskin nykyaika jälleen -antaa uskonnolle suuremman arvon, se kuitenkin samalla on sangen -vähän selvillä uskonnon varsinaisesta sisällyksestä ja osoittaa -hajaannusta aivan vastakkaisiin suuntiin. Toiset tahtovat uskontoa, -joka ensi sijassa on luonteeltaan mietiskelevä ja taiteen -vaatimuksia tyydyttävä, uskontoa, joka kykenee vapauttamaan ihmisen -hänen mitättömyydestään ja viheliäisestä arkipäiväisyydestänsä, -kohottamaan hänet äärettömään maailmanelämään ja aavistuksissamme -ja tunnelmissamme antaa meidän tuta maailmankaikkeuden salaisuuksia -kätkevää syvyyttä ja mikäli mahdollista sen kauneutta; toiset -panevat enemmän painoa uskonnon eetilliseen merkitykseen, he -vaativat uskontoa, joka tarjoaisi ihmiselle pelastuksen oman sielun -sietämättömästä rikkinäisyydestä, vapautuksen syyllisyydestä ja -hädästä ja avaisi hänelle uuden puhtaamman elämän. Tällaiset -käsitykset esiintyvät aivan sekaisin ja selvittämättöminä sisäkkäin. -Voisiko tällainen sekaannus voittaa olemassaolokulttuurin ja tarjota -elämälle lujan pohjan? - -Näin siis olemme täydellisen neuvottomuuden kiusallisessa tilassa: -pelkkä olemassaolokulttuuri riistää elämältä kaiken tarkoituksen, -palaaminen takaisin vanhempiin elämänmuotoihin on mahdoton, mutta -mahdotonta on myöskin kokonansa luopua vaatimasta elämällemme -tarkoitusta ja arvoa. Kuinka juuri meidän aikamme on mahdoton tyynin -mielin hyväksyä tällaista asiaintilaa, sen osoittaa pikaisinkin -silmäys elämän nykyiseen kulkuun. - - - - -Vallitsevan tilan sekavuus. - - -Ylläkuvattu ristiriitojen runsaus ja tarkoituksettomuus ei niin -paljon kiihdyttäisi mieliä, jos aika muuten laimeana ja hitaana -kulkisi kulkuaan osoittamatta sen voimakkaampaa elämäntarvetta. -Milloin kysymys ei tuota mitään huolta, silloin ei myöskään -vastausta vaille jääminen voi saada aikaan mitään tuskaa. Mutta -me tiedämme, että meidän aikamme on pikemmin kaikkea muuta kuin -laimea ja hidas, että hehkuva elämäntarve palaa sen suonissa ja ajaa -ankaraan työhön ja myös että tämä työ tuottaa runsaita tuloksia. -Aikamme on valtavassa liikkeessä oleva, taukoamatta eteenpäin -tunkeutuva, kaiken perinnäisen elämän uudeksi muuttava aika. Jollei -kaikista yksityiskohtaisista ja erinäisiin suuntiin saavutetuista -tuloksista huolimatta tällainen aika tarjoa mitään kokonaistulosta -ja koko ihmistä kohottavaa, jos koko suunnaton liikkeessä oleva -koneisto sisäiselle koetukselle pantuna osoittaa tyhjyyttä, niin -ei sellaista epäkohtaa voi tyynellä mielin sietää. Kellä vain on -vähänkin tarmoa luonnossaan, hänen täytyy etsiä tuohon epäkohtaan -selvyyttä tai ainakin koettaa saavuttaa siedettävä olo. Niinpä toiset -kaikin voimin painautuvat työhön ja etsivät sen herkeämättömästä -edistymisestä korvausta tuolle aukolle ja tyhjyydelle. Mutta vain -ajaksi tuollainen ratkaisu voi tyydyttää, koska ihminen ei voi lakata -lopulta käsittämästä itseään kokonaisuudeksi, tuntemasta itseään -kokonaisuudeksi ja vaatimasta tälle kokonaisuudelle sisällystä, -jota työ ei voi antaa hänelle. Siksipä toisilla on pääasiana löytää -tyydytys koko olemuksellensa siitä erikoisesta suunnasta, jonka he -itse antavat työlle ja elämälle. He käyttävät kaiken intonsa ja -panevat kaiken toivonsa työhön. Mutta tällöin ei heillä edes omasta -mielestäänkään ole edistymismahdollisuuksia arvaamatta liian suureksi -tuon erikoisen aikaansaannoksen tehoa; keinotekoisesti he puristavat -siitä enemmän, kuin mitä se todellisuudessa sisältää. Täten he -saavuttavat ulospäin suurennellun ja välkkyilevän, sisäisesti -epätoden elämän, joka vain näennäisesti ja muiden silmissä, mutta -ei sisäisesti voi heitä tyydyttää. Mutta tällainen käänne vain yhä -enemmän edistää vallitsevaa hajaannusta ja epävarmuutta. Yhä enemmän -ja enemmän käyvät eri tahoille erisuuntaiset elämänvirtaukset ja -kadottavat kaiken yhteyden, kullakin taistelevista suunnista on oma -erikoinen elämänalueensa ja oma käsityksensä todellisuudesta, kukin -antaa omille arvoillensa oman erikoisen muotonsa ja käsittää tehtävät -toisin, puuttuu yhteistä henkistä arvostinta, kun se, mikä toiselle -on täysiarvoista ja yleispätevää, on toiselle vain vaihtorahan -hinnassa. Jollei historian ja yhteiskunnan tarjooma henkinen -ilmapiiri lieventäisi näitä vastakohtia ja yhteisen kielenkäytön -verho peittäisi eroavaisuuksia, niin täytyisi meidän tunnustaa -sisäisesti elävämme aivan toisistaan eroitetuissa maailmoissa -ja ulkonaisesti vain olevamme toistemme kanssa kosketuksissa ja -sitä enemmän joutuvamme toisistamme erilleen, kuta enemmän elämää -koetetaan käsittää kokonaisuudeksi ja sille antaa tarkoitusta. -Mutta tällainen sisäinen hajaannus heikentää ihmiskuntaa kaikessa -siinä, mihin tarvitaan sisäistä yhteyttä ja yhteenliittäviä -vakaumuksia, se ei salli sen saavuttaa yhteisiä kokemuksia elämän -kokonaisuudesta ja kohota eteenpäin tunkevaan henkiseen luomistyöhön, -suurissa elämänkysymyksissä se asettaa etusijalle pintapuolisen -ajattelemisen ja julkean kielteisyyden, se vahingoittaa myöskin -itsetoimintakykyä ja samalla ihmiskunnan siveellistä voimaa. -Näin syntyvä sisäinen pirstoutuminen ja henkinen hajaannustila -ovat omiansa edistämään sellaista kysymysten käsittelyä, joka on -suoranaisessa ristiriidassa asian vaatimusten kanssa. Onnellinen on -tällöin se ahdasnäköinen ihminen, joka henkisessä värisokeudessaan -näkee vain sitä, mikä käy samaan suuntaan omien harrastusten kanssa, -kun taas kaikki muut kokemukset ja vaikutelmat, olkootpa vaikka -kuinka voimakkaita tahansa, jäävät häneltä huomaamatta. Tällainen -ahdasnäköisyys merkitsee rajattoman yksilöllisyyden huippua ja -siltä jää kokonansa huomaamatta se runsaana versova, kaikesta -vapautunut itsekkäisyys ja veltto nautinnonhalu, jonka turmiollisia -vaikutuksia saamme ympärillämme kokea. Tällainen ahdasnäköisyys -ylistää aistillisten viettien rajatonta viljelemistä muka palaamisena -oikeaan ja puhtaaseen luontoon, vaikkakin nykyaikainen aistillisuus -peittelemättä paljastaa hienostuneen ja elähtäneen luonteensa. -Onnelliseksi voi keskellä tällaista sekasortoa sanoa sitäkin, joka -varmana ja hilpeänä liikuskelee pinnalla, vailla minkäänlaista kykyä -oivaltaa sitä tosiasiaa, että ajatussarjoilla on omat edellytyksensä -ja omat johtopäätöksensä. Tällainen juureton ajatteleminen voi -levollisesti sulattaa jyrkimmätkin ristiriidat, se voi esim. -tieteellisessä käsittelyssä arvostaa ihmisen mahdollisimman alas, -asettaa hänet melkeinpä eläinten tasolle ja samalla käytännöllisessä -elämässä, valtiossa ja yhteiskunnassa haaveilla ihmisen ylevyydestä -ja arvosta ja kohottaa nämä toiminnan johtaviksi periaatteiksi. -Onnellinen on tällöin myöskin se henkisesti havaintokyvytön, -joka löytää tyydytyksensä pelkistä kaavoista. Hän voi intoilla -sellaisten abstraktisten aatteiden puolesta kuin järki ja vapaus, -edistys ja kehitys, immanenssi ja monismi j.n.e. pyrkimättä -kaavoista elähyttävään sisällykseen ja tämän sisällyksen oikeutusta -toteennäyttämättä. - -Mutta kaikki tällaiset yksityisten apukeinot ovat epäilemättä -vaurioita ihmiskunnalle, sen on mahdotonta antautua tässä uhkaavan -tuhon valtaan. Se on mahdotonta eritoten silloin, kun herää kysymys, -eikö ihmisellä keskellä maailmankaikkeuden yhteyttä ole oma erikoinen -asemansa ja erikoinen tehtävänsä, eivätkö hänen elämänsä kysymykset -ulotu yläpuolelle hänen omakohtaisen onnensa ja mielihyvänsä, -eikö hänen, eikö jokaisen yksityisen ihmisen hartioilla lepää -myös edesvastuu, jota hän ei voi ajanpitkään luotansa lykätä. -Tällaiset kysymykset eivät voi nousta ihmisen tuntematta itseänsä -aivan epävarmaksi suuren maailman edessä ja hänen oman olemuksensa -herättämättä hänessä vaikeita probleemeja ja ristiriitoja. Kun kerran -nämä kysymykset heräävät, niin ne voivat kasvaa lumivyöryn tavoin -ja käydä yli muiden vallitsevaksi pääasiaksi, ja näin voi tapahtua -täydellinen muutos sekä mielialassa että harrastuksissa. Nykyajalle -ominainen ja pääasiallisesti ulospäin maailmaan suuntautuva työ on -saanut nämä kysymykset työnnetyksi syrjään, melkeinpä unhotuksiin, -työn loistavat tulokset siirsivät kaikki muut murheet taustaan. Mutta -jos nyt yhä voimakkaampana ja voimakkaampana herää tunne siitä, -että kaiken työn ja eteenpäin riennon rinnalla myöskin sielulla on -omat oikeutensa, ja jos samalla sieluun patoutuu pulma toisensa -päälle, niin elämä voi muuttaa pääsuuntansa ja taistellessaan -henkisen olemassaolonsa puolesta saavuttaa verrattomasti suuremman -ankaruuden ja samalla myöskin syvyyden. Näin oli laita vanhan -ajan lopulla, sillä se, mitä silloin liikkui ihmisten mielissä, -oli omiansa tekemään alttiiksi sisäisille muutoksille, joille -kristinusko lopulta antoi erikoisen, monessa suhteessa vallitsevien -olosuhteiden määräämän muodon. Paljon siitä, mikä silloin sai alkunsa -ja valtasi mielet, näyttää meistä tarunomaiselta ja vaikuttaa -meihin niinkuin kaukainen menneisyys. Mutta eiköhän sen takana, -mikä kuuluu pelkästään sen ajan erikoisuuksiin, ole yhä vain pysyvä -probleemi, probleemi, jota ihminen ei voi pysyvästi luotansa lykätä? -Myöhemmin on meidän likemmin kajoominen tähän kysymykseen, mutta -niin paljon voi jo tässäkin sanoa varmaksi, että elämänprobleemi käy -sanomattoman vakavaksi, jos on ilmeistä ja silminnähtävää, ettei -välitön olemassaolo kaikkine loistavine aikaansaannoksineen voi antaa -elämälle mitään tarkoitusta eikä arvoa, että elämä, joka siitä etsii -lopullisen ratkaisunsa, päätyy lopullisesti vaikeaan ristiriitaan, -täydelliseen pettymykseen. Tämä tulos on astunut silmiemme eteen; -ei ole nyt muuta valitsemisen varaa kuin luopua kaikesta järjestä -tai elämän kohottaminen aivan uudelle kehitysasteelle. Kaikkien -näennäisten apukeinojen täytyy osoittautua mitättömiksi, niin pian -kuin asia otetaan suuren kokonaisuuden kannalta ja niin pian kuin se -tuskallinen pettymys, johonka olemassaolokulttuuri on vienyt nykyajan -ihmiset, on tullut täysin tunnetuksi. - - - - -Positiivisen käänteen valmistelu. - - -Tähän saakka on nykyajan elämästä etupäässä kielteinen suunta ollut -käsittelyn alaisena. Mutta jo aivan ylimalkainen tarkastelu antaa -toiveita siitä, ettei kielteinen vastaus ole ainoa ja että siitä vie -tie myöntävään vastaukseen. Henkistä laatua olevissa kysymyksissä on -kielteisyyden takana tavallisesti myöntävä vastaus, vastaus, joka -vielä on taustassa ja samalla usein laadultaan hyvin epämääräinen, -mutta kuitenkin kaikesta epämääräisyydestään huolimatta on myöntävä -vastaus. Jonkun arvokkaan hyvän mahdollisuuden kieltäminen voi vasta -silloin herättää todellista tuskaa, kun omassa luonnossa asuu sen -kaipuu, kun siinä liikkuu ja pyrkii esille jotakin, mikä ei saa -täyttä tyydytystä. Jollei olisi olemassa mitään henkistä liikettä, ei -mitään kaipuuta, niin päämaalin saavuttamattomuus ei voisi tuottaa -minkäänlaista murhetta ja mielenjärkyntää. Kun esim. intialaisille -koko ihmiselämä ja sen pyrkimykset maailmankaikkeuden iäisyyteen -ja äärettömyyteen verrattuina näyttivät aivan hetkellisiltä ja -mitättömiltä, niin tämä kokemus tuotti syvää tuskaa vain sen vuoksi, -ettei ihminen rauhallisesti tahtonut mukautua olemaan tuollainen -hetkellinen olento, vaan ajattelullaan tunki halki iäisyyden ja vaati -elämälleen osallisuutta iäisyyteen. Eikö vajavaisuuden tunto tässä -ole todistuksena ihmisen ominaisesta suuruudesta? Eikö hänessä täydy -olla jotakin iäistä, kun pelkkä aika ei häntä tyydytä? Kristinuskon -piirissä vakaumus ihmisen siveellisestä vajavaisuudesta, vieläpä -kelvottomuudesta useinkin aleni lohduttomaksi alakuloisuudeksi. Mutta -voiko tällainen siveellinen arvioiminen olla mahdollinen, ilman -että ihminen samalla tunnustetaan siveelliseksi olennoksi, joka on -kykenevä vapaaseen toimintaan, ja ilman että hänet täten kohotetaan -yläpuolelle luonnon koneellisuuden? Myöntö on tässä syvälle -kätkettynä, mutta jollei olisi myöntöä, ei olisi myöskään kielteinen -kanta ajateltavissa. Kokemus kyllä osoittaa, että elämä vailla -tarkoitusta tuntuu hyvin puutteelliselta saaden aikaan sekavuutta -ihmiskohtaloihin; mutta samalla tämä kokemus todistaa sen tosiasian, -että tällaisen tarkoituksen kaipuulla on syvät juurensa meidän -olemuksessamme ja että ylivoimainen valta sisästämme käsin ajaa -meitä pyrkimään elämän täydelliseen selventämiseen ja sen itsellemme -omistamiseen. - -Kavahtakaamme ettei meillä omasta ajastamme ole liian alhaiset -ajatukset, siksi että se esiintyy niin keskeneräisenä ja osoittaa -olevansa niin täynnä ristiriitoja. Eikö se suurelta osalta juuri -siksi ole keskeneräinen, että se vaatii enemmän kuin aikaisemmat -ajanjaksot, ja eikö sen nimenomaan siitä syystä ole vaikea sietää -ristiriitoja, että se niin palavalla kaipuulla ja niin valtavalla -elämän tarmolla käyttää elämän mahdollisuuksia? Mikä toinen aika -on siinä määrin laidasta laitaan mitannut mahdollisuuksien piirin, -kiinnittänyt kuhunkin niistä niin paljon iloista uskoa ja uhrannut -niin paljon innokasta työtä? Ei koskaan ole mikään toinen aika -luonut semmoista elämänmuodostusten runsautta, ei koskaan käsitellyt -elämänarvoitusta niin avaralti ja niin itsetietoisesti kuin meidän -aikamme. Niinpä onkin varmaan tämä aika lopultakin saattava näkyviin -siitä, mikä siitä aluksi näyttää rajoitukselta ja kielteisyydeltä, -myöntävän vastauksen. - -Sillä mikähän aiheuttaa tuon rajoituksen ja kielteisyyden? Ei mikään -ulkopuolellamme oleva voima, vaan meidän oma elämämme se ei hyväksy -tälläistä vastausta lopulliseksi, vastustus ei tule ulkoapäin -vaan sisältäpäin, ja se on samalla voiman osoitus. Tyydyttämättä -jääneet vaatimukset eivät olleet ulkoapäin asetettuja, vaan ne -kohoavat omasta olemuksestamme ja osoittavat samalla sen suunnan, -johon meidän pyrkimyksemme tulee kulkea. Ennakkoluulottomasti -katsellessa nykyaikaa ei voi olla saamatta sitä vaikutusta, että -kaikkien sen taistelujen ja sekavuuden takana on sisällyksellisempi -elämä, joka noissa taisteluissaan etsii itseänsä ja niihin valaa -voimaa ja intohimoa, joskin se tosin tyydyttämättömänä saa -niistä palata takaisin. Vain siksi, että suurempi syvyys meissä -sykähtelee pääsemättä kuitenkaan täydellisesti oikeuksiinsa, olemme -joutuneet tällaiseen levottomuuden ja epävarmuuden tilaan. Myöskin -suuntautuminen kokonaisuuteen ilmaiseikse eittämättömästi siinä -tarmossa, millä erilaiset elämänmuodostukset taistelevat toisiansa -vastaan. Jonkunlaista ylevämmyyttä me jo osoitamme siinä, että me -voimme saada yleiskatsauksen kaikista noista muodostuksista ja -arvioiden verrata niitä toisiinsa. Puolueihminen tyytyy olemaan vain -pala ihmistä, ihmiskunta kokonaisuutena on enemmän kuin tuollainen -palanen. Nykyinen asemamme on siis eittämättömästi sisäiseltä -luonteeltaan hyvin keskeneräinen, myöntö ja kielteisyys esiintyvät -siinä sisäkkäin käypinä; uusi elämänlaatu pyrkii esille, mutta se ei -jaksa kylliksi toteutua, meissä liikkuu ja vaikuttaa enemmän kuin -mitä on tietoisuudessamme, mutta se ei vielä ole täysin omanamme. -Kaikissa tapauksissa rajoitus ja kielteisyys sisältää itsessään -voimakkaan kiihokkeen vaikuttaa niitä vastaan. - -Mutta näin yleisesti lausuttuna tämä ajatus hyödyttää meitä -varsin vähän, on saatava määrättyjä kysymyksiä ja määrättyjä -käsiksikäyntikohtia, jos mieli meidän työmme päästä liikkeelle. Ja -niitä meille itse asiassa tarjoavat ne erikoiset kokemukset, joita -elämän tarkoituksen kaipuu synnyttää. Sillä ne osoittavat selvästi, -mikä kysymyksen ratkaisee ja mihin erikoiseen suuntaan meidän -pyrkimyksemme tulee kulkea. Selventääksemme itsellemme päämaalin, ei -meidän tässä yhteydessä tarvitse osoittaa muuta kuin pääkohdat. -- -Elämän tarkoitus kävi meille nimenomaan siitä syystä epävarmaksi, -että syntyi erimielisyyttä elämän varsinaisesta olokannasta -eikä kumpikaan riitapuoli voinut saattaa vakaumustaan voittoon. -Näkymättömän maailman edellyttäminen ja yksinomainen suuntauminen -välittömään olemassaoloon asettuivat sopuun taipumattomina -vastakkain. Nyt on osoittautunut, että näkyväinen maailma kaikkine -tarjoamine mahdollisuuksineen jättää täyttämättä ihmisolemuksen -ehdottomia vaatimuksia eikä parhaimmallakaan voimiensa ponnistuksella -voi antaa elämälle mitään tarkoitusta; yhtä ehdottomasti kuin meidän -siis yhä edelleen täytyy pysyä tässä tarkoituksen vaatimuksessamme, -yhtä varmasti on elämällämme suurempi syvyys, kuin minkä välitön -olemassaolo sille antaa. Mutta joskin näin ollen yläpuolella olevan -maailman ajatus saa meillekin yhä enemmän merkitystä, niin on sen -tähänastisessa muodossa moni kohta osoittautunut riittämättömäksi. -Vanha perustelutapa ei meitä enää tyydytä, sen tarjoama elämä on -käynyt meille liian ahtaaksi, se ei myöskään anna välittömälle -olemassaololle sitä merkitystä, jonka maailmanhistoriallisen -kulun antamat kokemukset ovat sille kilvoitelleet. Kysymykseksi -siis jää, kuinka päästä kohoamaan sellaiseen elämään, joka tekee -ymmärrettäväksi lähtökohtien kaksinaisuuden, elämään, joka antaa -yläpuolellamme olevalle maailmalle täyden varmuuden ja rauhan ja -samalla pitää kiinni välittömän olemassaolon tähdellisyydestä. -Todellisuuden käsitettä laajentamatta ja myöntämättä, että -elämässämme on eriasteisuutta, voimmepa sanoa ilman jonkunlaista -kääntymystä eivät tällaiset vaatimukset ole täytettävissä. On -koeteltava, tokko tämä kaikki on mahdollista. Sen pitää tällöin -ennen kaikkea olla selvää, että yläpuolella oleva maailma voi saada -tarpeellisen varmuuden ja laajuuden vain sikäli, kuin se ei ole -päätelmien ja tunteiden avulla vaivaloisesti johdettavissa, vaan -saavuttaa oman elämän täydellisen itsenäisyyden; mutta tämä on -mahdollista sikäli kuin me emme ainoastaan voi löytää siitä voimiemme -kehitystä erikoisiin suuntiin, vaan elämän ja olemisen alkuperäisen -kokonaisuuden. Tätä varten meidän on siis oltava tähystysasemassa. - -Elämänmuodostamisessa tapasimme lisäksi sovittamattoman ristiriidan -vallitsemassa siinä, että oli olemassa toinen suunta, joka tahtoi -kohdistumista maailmaan, toinen, joka tahtoi rajoittautumista -ihmiseen. Täydellinen sulautuminen maailmankulkuun tuhosi -kokonansa ihmisen itseyden ja samalla hänen elämänsä arvon, sekä -luonnonmekanismi että ajatustoiminta olivat tässä samaa mieltä. -Rajoittuminen ihmiseen ja pelkästään hänen onnellisuuttansa silmällä -pitävä käsittely antoi tulokseksi niin ahtaan ja köyhän elämän, toi -siinä määrin esille ihmisolemuksen vähäpätöisyydet ja teki ihmisen -niin avuttomaksi hänessä itsessään vallitsevaa alhaista elämää -vastaan, että oli aivan mahdotonta hyväksyä tällaista ratkaisua. -Jos siis tällaisessa vastakkainasettelussa maailma tulee liian -kylmäksi, ihminen liian pieneksi, ja niin toinen kuin toinenkin -sieluttomaksi, niin on luovuttava tästä vastakkaisesta joko -- -tahi ja pyrittävä vallitsevan vastakohdan voittamiseen, toiselta -puolen: jotenkuten ja jossakin määrin maailman täytyy muuttua -ihmisen välittömäksi ja omaksi elämäksi, toiselta puolen: jollakin -määrätyllä olemuksensa syvyydellä ihmisen täytyy voittaa luonnollisen -olemisensa sidonnaisuus ja pienuus. Mutta kummankin yllämainituista -vastapuolista täytyy näin yhtyessään melkoisesti muuttua -toisenlaisiksi kuin miltä ensi silmäykseltä näyttävät. Kenties -tällainen muutos tekee mahdolliseksi voittaa maailmassa luonnon -ja hengen vastakohdan, ihmisessä yhteiskunnan ja yksilöllisyyden -vastakohdan, joihin elämä muuten pirstoutuu. - -Siitä on tässä kysymys ja siitä koko ratkaisu riippuu, kuinka olisi -mahdollista kohottaa ihmistä sisäisesti ja saavuttaa toisenlainen -perussuhde todellisuuteen. Koko sivistyskehitys tulee samalla -asetetuksi suuren ratkaisukohdan eteen: näköpiirin yhtämittainen -laajeneminen, työn voitot ja suurentuminen, ajatuksen alinomainen -vaurastuminen ja kirkastuminen uhkaa painaa ihmisen yhä syvemmälle -hänen omaan erikoisuuteensa; varhaisempien aikojen kehittymättömämmän -käsityskannan ihmiselle myöntämä ylevämmyys näyttää auttamattomasti -olevan mennyttä. Kaikkeuden keskipisteestä, jossa hän aikaisemmin -tunsi itsensä olevan Jumalan lapsena tai järjen kannattajana, hän -on yhä enemmän tullut tungetuksi syrjäasemaan, pisarana meressä, -niinkuin joku on sanonut, hänellä ei ole mitään mahdollisuutta -päästä todellisuuden perustuksia lähelle. Yhä enemmän ja enemmän on -kulttuurin kulku pyrkinyt leimaamaan pelkäksi antropomorfismiksi sen -menettelyn, jolla ihminen koetti omistaa itselleen maailman. Eikö -kaikki se ole antropomorfismia, missä ihmisajatus uskaltaa päätellä -yläpuolelle todellisuuden, eivätkö uskonto ja mietiskely samaten kuin -tiedekin ole vain pelkkää omien ajatuksiemme järjestelyä? Omasta -erikoisluonteestaan ei ihminen näytä koskaan voivan vapautua ja -samalla hänen elämänsä kokonansa turvautuessaan vain omaan piiriinsä -joutuu avuttomalle tyhjyydelle alttiiksi. Näin syntyvä tila ei -muuten ole torjuttavissa kuin siten, että ihmisen itsensä olemisessa -tapahtuu perusteellisia muutoksia, että tapahtuu ero ahtaamman ja -laajemman ihmisluonnon välillä, sen välillä, mikä pelkästään ja -ahtaammassa mielessä on inhimillistä eikä siitä syystä voi kohota -oman itsensä yläpuolelle, ja sen välillä, mikä on enemmän kuin -inhimillistä ja joka siten ihmisen välittömästi asettaa kaikkeuden -avaruuteen ja totuuteen. Tällaisen ihmiselämän sisäisen kohottamisen -mahdollisuuteen perustuu kaikki toivomme elämämme tarkoituksen ja -arvon säilyttämisestä. Ettei näitä voida sille ulkoapäin antaa, siitä -ei voi meidän aikanamme olla epäilystäkään. - -Myöskin ainoastaan tällainen ihmisen kohottaminen voi tehdä meidät -kykeneviksi voittamaan ne vaikutelmat, jotka nykyhetki ehdottomasti -synnyttää ajattelevassa aikamme ihmisessä. Selvänä silmäimme -edessä on luonnon äärettömyys ja ihmisen merkityksettömyys ja -hukkuminen tähän äärettömyyteen, näemme edessämme yhteiskunnallisen -elämän taukoamattoman tuoksinan, sen intohimoisen kuohunnan ja -henkisen autiuden, näemme edessämme ihmisen siveellisen pienuuden, -hänen itsekkyytensä ja hänen pintapuolisuutensa ja samalla hänen -kykenemättömyytensä hillitä luonnonviettejä. Kaikki tämä on -selvänä kullekin, joka tahtoo saavuttaa itselleen vakaumuksen, -eikä sitä mitenkään voida olemattomaksi sanoa. Mutta kysyä voi, -tokko se on viimeinen vastaus ja kaikki kaikessa, että meidän -välttämättömänä kohtalonamme ja sanoen jäähyväiset kaikelle -järjelle on kärsivällisesti pidettävä hyvänämme oma olemassaolomme, -vai onko meillä jotakin asetettavana sitä vastaan, ja voimmeko -ryhtyä taisteluun sitä vastaan, vieläpä päästen sen herroiksi. Ken -viimemainitun tien valitsee, hän on vain vaivaloisesti ja alituisten -vaarojen alaisena pääsevä eteenpäin, mutta se on ainoa tie, joka -antaa toiveita ihmiskunnan henkisestä itsesäilytyksestä, ja jos -missä, niin juuri tässä kohden pitävät paikkansa Goethen sanat: -välttämättömyys on paras neuvonantaja. - - - - - -Rakentamiskoe. - - - - -Peruskehä. - - - -Pääväite. - - -Kysymystä, eikö ihmisessä ole sen enempää ja eikö hänestä voi tehdä -sen enempää kuin mitä tähänastisesta tarkastelusta on käynyt ilmi, -voidaan käsitellä vain hänen omasta elämästänsä käsin; se, mitä siinä -on tarjolla ja mitä siinä ilmenee, ratkaisee onko vastaus myönteinen -vai kielteinen. Elämä on meille tällöin tosin enemmän kuin pelkkä -varjo, jonka ulkopuolella oleva maailma heittää ihmisen sieluun, -enemmän kuin tyhjä paikka, johon tuo maailma vuodattaa sisällyksensä. -Elämä ei myöskään ole vain pelkästänsä yksi todellisuuden puoli, joka -täydennyksekseen tarvitsisi rinnakkaisvastineen, se ei ole subjektin -sielun- ja mielenliikkeitä objektien maailman rinnalla. Sillä -maailmastakin meillä on vain sikäli tietoa, mikäli se rakentuu meidän -oman elämämme sisäpuolella; vieläpä silloinkin kun me käsitämme että -jokin on itsessään eikä vain meidän tajuntamme sisällyksenä olemassa, -emme tällöin ole sitä kokonansa asettaneet itsemme ulkopuolelle, vaan -oman käsityspiirimme sisällä ainoastaan antaneet sille ominaisen -kiinteyden ja yleispätevyyden. Tässä avarammassa merkityksessä -käsitetystä elämästä, elämänkehityksestä joka pitää koossa subjektin -ja objektin ja panee ne vaikuttamaan toisiinsa, emme koskaan pääse. -Tämän elämänkehityksen sisällys ja sen tarjoamat kokemukset ne tässä -ratkaisevat, onko ihmisen kohoaminen mahdollinen. Pelkkä harkinta tai -myös mietiskely ovat tässä voimattomia. - -Ikivanha on pyrkimys koettaa kokonaisuudeksi käsittää se, mikä -ihmiselle on ominaista ja eroituksellista, ja siten taata hänelle -yli muiden kohoava asema. Ihminen, niin sanottiin, on henkiolento -ja kuuluminen henkiseen olevaisuuteen takaa hänelle ainoalaatuisen -aseman. Kulttuurin luomisessa samoin kuin yksityissielun -muodostamisessa persoonallisuudeksi ja henkisesti erikoistuneeksi -yksilöksi, sellaisten suurten elämän yhtymäin kuin tieteen ja taiteen -synnyttämisessä, yksilöiden yhteenliittämisessä sisäiseen yhteyteen -valtiossa ja yhteiskunnassa vieläpä koko ihmiskunnaksi, kaikessa -tässä yhteensä osoittautui ihmisessä olevan niin paljon omaa ja -uutta, että se, sellaisena kuin tämä esiintyi, näytti pitkän aikaa -täydellä varmuudella antavan ihmiselle ylevämmän aseman ja samalla -hänen elämälleen täysin tyydyttävän sisällyksen. - -Miksikä tämä nyt on meille käynyt niin epävarmaksi? Etupäässä kai -siksi, että karttuva tietoisuus sekä suuren luonnon että ihmisen -oman erikoisluonnon aiheuttamasta ihmisolemuksen läpikäyvästä -rajoituksesta ja riippuvaisuudesta herättää epäilyksiä tuon uuden -tarkoituksesta ja voimasta, varsinkin tunnemme vallitsevan jyrkän -ristiriidan sen tavan välillä, jolla tuo uusi meissä vaikuttaa, -ja sen sisällyksen välillä, jonka se sanoo omistavansa. Henkinen -elämä kehittyy omana valtakuntanaan, ihmisestä riippumattomana, -se esittää totuutensa ihmisolojen vaihteluista ja muutoksista, -yksilöiden eroavaisuuksista ja erimielisyydestä riippumattomana, -vieläpä se väittää olevansa yläpuolella ihmisen arvelujen ja -taipumusten ja voivansa ankaralla pakolla niitä vallita, se -asettaa sisällyksensä siksi määräksi, joka mittaa ja hyvinkin -usein riittämättömänä, vieläpä nurinkurisena hylkää kaiken sen, -mitä ihminen on aikaansaanut. Mutta se sama ihminen, jossa -tällaiset ajatukset liikkuvat, ei välittömän olemassaolonsa -kannalta ole muuta kuin erikoisluontoinen, rajoitettu, monin tavoin -riippuvainen olento, ankarasti ja jäykästi hänen luontonsa pitää -hänet itseensä kahlehdittuna ja asettaa hänelle ylipääsemättömän -rajan. Omin voimin hän ei koskaan pääse yläpuolelle omaa itseänsä. -Vaikkapa hän ajatuksissaan loisikin itselleen maailman ja antaisi -korkealentoisen mielikuvituksensa haahmoitella rohkeita kuvia, -niin on aivan mahdotonta ajatella, kuinka tällaiset ajatuskuvat -voisivat saavuttaa hänestä riippumattoman todellisuuden, kuinka ne -voisivat tuoda esille uutta sisällystä ja kuinka ne kohottavalla -voimalla voisivat vaikuttaa takaisin häneen. Ensi vaikutelman mukaan -päättäen voi näyttää vain luonnottomalta antropomorfismilta, kun -ihminen omaa muovailemaansa maailmaa pitää itsenäisenä. Myöskään -ei se, mitä tässä suhteessa yritettäneenkin, voisi koskaan tulla -yhteiseksi omaisuudeksi ja sisällykseltään yleispäteväksi. Sillä tämä -olemassaolo osoittaa ihmiskunnan hajaantuneeksi ja pirstoutuneeksi -pelkiksi yksilöiksi, kullakin on oma erikoisluontonsa, jonka hän -hyvällä oikeudella asettaa toista vastaan. Näin voi syntyä vain -runsas määrä toisiansa koskettavia ja risteileviä liikkeitä, mutta -ei yhteistä, yksityisten käsitysten yläpuolelle kohoavaa maailmaa -eikä siis myöskään yhteistä, yksityisten piirien yli ulottuvaa -totuutta. Mutta jollei sellaista ole ja jollei ole mitään sisäistä -elämänyhteyttä, niin ei ole myöskään mitään tiedettä eikä mitään -taidetta, ei mitään oikeutta eikä mitään moraalia, ei mitään -keskinäistä ymmärtämystä eikä sisäistä osallisuutta toisten elämästä; -eipä edes voisi herätä pyrkimystä tällaisiin päämääriin. Mutta -tällainen pyrkimys on olemassa; niin alussansa kuin se onkin, se -osoittaa aivan liian paljon voimaa, se on aivan liian paljon saanut -aikaan muutoksia ei ainoastaan ihmisen ajatuksissa vaan myöskin hänen -elämänsä olokannassa ja koko hänen sielussansa, voidaksensa olla -pelkkää itsepetosta. Näin ilmenee jyrkkä ja sietämätön ristiriita -siinä, että se, mikä esiintyy ja minkä tuleekin esiintyä itsenäisenä -maailmana, on pelkästänsä toisluontoisen, monin tavoin rajoitetun ja -luonnon ehtojen alle alistetun elämän tuote. Kuinka henkinen elämä, -ollessaan näin riippuvainen, voisi koskaan saada täysin esille oman -sisällyksensä, kuinka se koskaan voisi saada valtaa sitä vastaan, -mikä muodostaa sen oman peruspohjan ja johon sen yhä edelleen on -turvauduttava. Näin täytyisi, jos tuo sidonnaisuus ja yleensä -kokemusperäisesti huomattu tila ei mitenkään olisi voitettavissa, -kaiken henkisen kehityksen jäädä pelkäksi varjoksi, joka kulkee yli -elämämme, se ei voisi koskaan vapautua siitä ristiriidasta, että se -tahtoo olla jotakin sellaista, mitä se ei tarjolla olevilla keinoilla -eikä koskaan voi olla. Näin se olisi iäksi kaikeksi tuomittu -sisäiseen epätotuuteen ja epärehellisyyteen. - -Yrityksiä tällaisen tuhoisan ristiriidan välttämiseksi on kyllä -runsaasti, mutta lopullisesti ne huolimatta kaikista kiertoteistänsä -vievät tuohon samaan pälkähäsen: joko on se, mikä ihmisessä -kohoaa esille hänelle ominaisena ja mikä kautta kaikkien hänen -moninaisten pyrkimystensä erikoisena silmämääränään pitää uuden -maailman rakentamista ei vain ihmisen itsensä vaan koko välittömän -olemassaolon yläpuolelle, joko tämä kaikki on pelkästään ihmisen oma -tuote ja samalla tyhjää kuvittelua tai se on kotoisin syvemmästä -lähteestä kuin ihmisen erikoisluonnosta ja todistaa tällaisen -lähteen olevan olemassa. Tämä voi olla itsenäinen ihmiseen nähden -vain siinä tapauksessa, ettei se kuulu hänen erikoislaatuunsa, vaan -että päinvastoin ihminen siinä pääsee osalliseksi maailmanelämästä -sekä että se sisältää uuden todellisuuden asteen, joka meidän -näköpiirillemme avautuu vain ihmisessä, olematta kuitenkaan hänestä -lähtöisin ja siitä syystä olematta riippuvainen hänen luontonsa -ehdoista ja edellytyksistä. Toisin sanoen: ihmisen henkielämä -luhistuu kokoon ja kaikki vaivannäkö sen hyväksi on vain harhakuvien -tavoittelua, jollei sillä ole takanaan henkistä maailmaa, josta -se ammentaa ja jota se edustaa. Nyt on lähemmin osoitettava, -kuinka tällaisen henkisen elämän itsenäisen syvyyden tunnustaminen -mitä olennaisimmin muuttaa käsityksemme ihmisestä ja maailmasta -kuin myöskin elämän tehtävistä, vieläpä kuinka se aiheuttaa koko -kokemusperäisen olotilan täydellisen mullistuksen. Myöskin on -tutkittava, tokko tässä samalla on tarjolla se ihmisen korkeammalle -kohoutuminen, jota ilman, kuten näimme, elämä kadottaa kaiken -tarkoituksen ja arvon. - -Kyseessäoleva väite on silminnähtävästi selviöllistä laatua, se ei -ole niinkuin jokin yksityinen lauselma, niinkuin pelkkä ajatusketjun -rengas todistettavissa, vaan niinkuin kaikki selviöt se saa -oikeutuksensa ainoastaan kahden ajatussarjan yhtymisestä, joista -toisella on enemmän negatiivinen, toisella enemmän positiivinen -luonne. Täytyy osoittautua, että kaikki, mikä liikkuu puheenalaiseen -suuntaan, tyrehtyy ja luhistuu kokoon ilman yllä viitattua käännettä, -että tällainen käänne muodostaa välttämättömän edellytyksen kaikelle -eteenpäintunkeumiselle, vieläpä henkisten virikkeiden olemassaololle. -Mutta edelleen on näyttäytyvä, että mainitun käänteen täydellinen -hyväksyminen ja kehitys tunkee läpi koko elämän piirin että elämän -eri alat tähän käänteeseen turvautuvat ja että se mikä täten siitä -turvaa hakee, silloin vasta selvenee, yhtenäistyy ja pääsee täysin -kehkeytymään. Kuta useammat erilaiset suunnat lankeavat yhteen samaa -pistettä kohti, sitä varmempia saamme olla siitä, ettei meillä -edessämme ole pelkkiä unikuvia. Negatiivisen todistuksen, joka -tässä on kysymyksessä, olemme saaneet tähänastisesta käsittelystä, -positiivinen todistus on saatava jäljelläolevasta tutkimuksestamme. - -Tämä viimemainittu ei ole mahdollista ilman että kaikessa -lyhykäisyydessä palautamme mieliimme, minkä muutoksen tämä -hengenelämän kohoutuminen yläpuolelle pelkän ihmisen tuopi -mukanansa siihen yleiskuvaan, mikä on olemassa hengenelämästä, -maailmasta ja ihmisolemuksesta. Hengenelämä ei ole ihmisestä -irroitettavissa, ilman että siitä tulee oma valtakuntansa ja -ilman että se itsekohtaisesti kehittää maailmanelämän. Mutta tämä -maailmanelämä voi asettamansa vaatimukset toteuttaa vain siten, -ettei se ole muuhun todellisuuteen lisätty erikoispiiri, vaan on se, -jossa koko todellisuuden syvyys avautuu, se, jossa tämä osoittaa -oman sisäisen olemuksensa ja paljastaa sellaisen sisällyksen, -jollaista luonnon levoton kulku ei sille anna. Vasta tällä tavoin -maailma muodostuu yhdeksi kokonaisuudeksi, kun taas siinä luonnon -kuvassa, joka määrää tavallisen käsityksemme, maailma ilmenee -hajaantuneena yksityisiksi rinnakkaisiksi olioiksi, jotka toisiansa -koskettavat, punoutuvat toisiinsa ja käyvät ristiin. Mutta samalla -on tästä seurauksena olennainen muutos elämän peruskäsitteessä. -Elämä luonnon alalla on käännettynä vain ulospäin ja varsinaisesti -pitää kiinni yksityisten olokohtien tilasta niiden vaihtelevissa -suhteissa, mutta sille avaantuu nyt mahdollisuus kohdistua omaan -oloonsa ja tämän osoittautuessa keskeneräiseksi, löytää kaikkea -vallitsevaksi tehtäväkseen itsensä kehittäminen ja kohottaminen. -Tällainen elämä ei jäisi liikehtimään pelkästään subjektin ja -objektin vastakohdan välillä eikä sen tehtävä olisi vain toiselle -puolen siirtää sitä, mitä on toisella puolen -- itseasiassa aivan -turhanpäivänen asia -- vaan se käsittäisi yhteen puheenalaisen -vastakohdan ja molemminpuolisesti edelleen kehittämällä molempia -olosarjoja kohottaisi kokonaisolokantaa, poistaisi kokemusperäisen -olotilan keskeneräisyyden ja hajanaisuuden. Vasta näin omaan -itseensä perustuvana ja samalla kokonaisuuden koossapitämänä -elämä voi saada sisällyksen. Mutta mitä elämä tarkemmin sanottuna -on, sitä ei ylimalkainen harkinta voi osoittaa, vaan sen täytyy -käydä selville elämän omasta avautumisesta, tosin vain sillä -edellytyksellä, että se kauttaaltaan kirkastetaan, mikä ei voi -tapahtua ilman ajatustyön apua. Samaten kuin maailman kokonaiskuva -muuttuu toisenlaiseksi, jos todellisuudella tunnustetaan olevan -syvyyttä, samaten tämä tunnustus asettaa maailmankulun omituiseen -valoon. Meidän kokemuksemme osoittaa, etteivät todellisuuden -molemmat valtapiirit, sellaisina kuin ne ilmenevät luonnossa ja -hengenelämässä, esiinny kautta aikojen toisistansa riippumattomina, -pelkkinä ajattomina rinnakkaisilmiöinä, vaan luonnonelämän on ensin -täytynyt saavuttaa määrätty korkeutensa, jotta hengenelämä on voinut -kehittyä meidän maailmamme piirissä; hengenelämä osoittautuu näin -ollen myöhäsyntyisemmäksi varhaisemman luonnonelämän rinnalla, ja -maailmankulku osoittaa perusolemuksessaan edistyvää liikettä. Mutta -tämä kehitys ei mitenkään ole niin selitettävissä, että myöhempi -hengenelämä olisi ajassa varhaisemman luonnonelämän pelkkä tuote. -Tällainen ajatus on mahdoton juuri siitä syystä, että mainitunlainen -käänne todellisuuden sisäisyyteen sisältää jotakin olennaisesti -aivan uutta, vieläpä täydellisen mullistuksen, joka ei mitenkään -ole käsitettävissä pelkäksi luonnon lisäkasvuksi eikä mitenkään voi -olla tuloksena yksityisten olokohtien pelkästä rinnakkaisuudesta. -Mutta jos tuo käänne merkitsee uutisluomista, perustavaa laatua -olevaa murrosta, niin maailmankulku ei ole vain pelkkää kehittymistä, -vaan itsekehittymistä, niin täytyy kummankin kysymyksessäolevan -asteen sisältyä kaikenkäsittävään elämään, joka itsekehityksessään -etenee toisesta toiseen ja joka saavuttaa oman korkeutensa meidän -maailmamme sisäpuolella vain omalla kehkeytymisellään. Tämä ei ole -luonnon ja hengen hajoittamista kahteen eroitettuun maailmaan, vaan -tämä merkitsee vastalausetta sitä vastaan, että niitä noin vain -käsitellään rinnakkaisina, paralleelisina olevaisuuden puolina, mistä -seuraa joko henkisen puolen alistaminen luonnon alle, vieläpä sen -kieltäminen, tahi kummankin haihduttaminen niitä abstraktisimmiksi -muodollisiksi käsitteiksi. - -Mutta kun näin tunnustetaan olevan kaksi eri astetta ja meidän -maailmamme olevan nousevassa liikkeessä, saa ihmiselämä samalla -ominaisen aseman ja merkityksen. Sillä ihmisen piirissä nuo molemmat -asteet kohtaavat toisensa ja hänessä käänne toisesta toiseen saa -alkunsa. Ja tässä kaikessa ihminen ei ole pelkästään näyttämönä, -jolla tämä tapahtuu, vaan se ei ole mahdollinen ilman hänen -itsenäistä toimintaansa, ilman hänen persoonallista ratkaisuansa ei -tuo kohoaminen voi suoriutua. Voisiko hän olla osallisena tällaisessa -maailmantaistelussa ja asettaa sisäisyyden suhteiden valtapiiriä -vastaan, jollei tuo sisäisyys kokonaisuutena mitenkään voisi tulla -hänen omakseen, jollei hänen toimintansa mitenkään voisi saada -siitä voimaa? Jo näin ollen on selvää, ettei ihminen voi pyrkiä -luonnon yläpuolelle vapautumatta partikulaarisen olemassaolonsa -rajoituksesta ja omaksumatta hengenelämää, sisäisyyttä oman -olemuksensa ytimeksi. Me näimme, ettei välittömään olemassaoloon -kohdistuminen taannut elämälle mitään sisällystä; aina vain tässä -tarjolla olevan elämän takana oli syvyys, joka etsi tyydytystä -sitä kuitenkaan löytämättä. Kaikesta suunnattomasta yksilöllisestä -kiihkeydestä huolimatta puuttui tuolta elämältä perusolo. Jos -hengenmaailma ihmiselle tämän voi tarjota, niin hänen on siitä -etsittävä todellinen olemuksensa, ja siihen kulkeminen ei ole -pyrkimystä äärettömille ulapoille, vaan kääntymistä omaan itseen, -oman olemuksen kilvoittelua. Mutta kokemusperäisyyden kannalta -katsoen tämä olemus olisi korkea tarkoitusperä, suunnaton tehtävä, -ja hengenelämän itsenäisyyden tunnustamisen täytyy mitä tuntuvammin -lisätä tämän tehtävän merkitystä. Sillä eipä enää vaatimus koske -sitä tai tuota elämänpuolta, vaan vaatimuksena on aivan kokonansa -uusi elämä, ja se ei ole toteutettavissa ilman että mitä pontevimmin -kohotaan yläpuolelle jokapäiväisen elämän tarjoaman sekavuuden -ja turtuneisuuden. Mutta kun elämän eteen täten asetetaan korkea -ihanne, niin se ei ole missään haudantakaisuudessa, vaan oman -olopiirin sisällä. Ihmisen elämä ei täten ole suhteessa mihinkään -ulkopuoleiseen olemiseen, vaan suhteessa hänessä sisäisesti -läsnäolevaan, hänen omana olemuksenaan olevaan hengenmaailmaan. Mutta -näin täytyy syntyä ominaislaatuisen elämän perusmuodon ja me saamme -nähdä, että se selvästi eroaa tähän saakka tarkastuksen alaisina -olleista katsantotavoista. - -Näin ihminen omassa itsessään käy meille suureksi probleemiksi, -hän on kaikkea muuta pikemmin kuin palanen itseensä sulkeutunutta -luontoa, luonteenomaista on hänelle juuri se, että erikoinen ja -rajoitettu, pelkästään inhimillinen olo yhdistyy universaalisen, -enemmän-kuin-inhimillisen elämän kanssa. Tämä yhtyminen vie -välttämättömästi monenlaisiin yhteentörmäyksiin, sen täytyy saattaa -elämän koko piiri jännityksiin. Me tiedämme kaikki hyvin, kuinka -ihmiselämän todella täyttää aivan täydellinen levottomuus, niin pian -kuin se jotenkin vähänkään pääsee irrottautumaan luonnosta. - -Tällainen meissä tapahtuva elämän eri asteiden yhtyminen osoittaikse -täysin selvästi siinä, missä muodossa henkinen elämä meissä kehittyy. -Kaikki sen synnyttämä sisällys voi meitä viehättää vain siksi, -että se on omaamme eikä vierasta, siksi että sillä on juurensa -meidän olemuksessamme ja siksi että se palvelee tämän olemuksemme -kehkeämistä. Mutta samalla se osoittaikse suunnattomasti ja varmasti -olevansa meidän inhimillisen ominaisluontomme yläpuolella ja se -on tai ainakin voi olla kyllin voimakas vastoin tämän luontomme -tarkoitusperiä saamaan itsensä toteutetuksi. Ainoastaan täten saa -selityksensä velvollisuuden ajatus, saa selityksensä sekin, että -kaikessa erikoisesti henkisessä luomistyössä esiintyy normeja, esim. -sellaisia, jotka vallitsevat meidän ajatteluamme ja taiteellista -luomista. Ne asettavat vaatimuksia ja harjoittavat pakkoa, mutta se -ei tapahdu ulkoapäin vaan omasta luonnostamme käsin, ne osoittavat -samalla, kuinka suuri ero on olemassa tämän luonnon ja välittömän -olemassaolon välillä. Samoin on laita henkistä laatua olevien -arvojen, jotka aivan selvästi eroavat kaikesta pelkästään mielihyvää -tuottavasta ja hyödyllisestä, ne ovat meidän omiamme ja kuitenkin -samalla enemmänkin kuin omiamme, ne kohottavat meidät toiseen -maailmaan, kuin mikä kuuluu pelkälle ihmiselle, ja ne ovat samalla -meille läheisempiä ja olennaisempia kuin mikään muu. - -Tällaisesta elämänyhteydestä saa ennen kaikkea täyden selvityksen -se itsearvostelu, jonka inhimillinen kokemus sekä kohdistaa yksilön -sieluun että tuo esille maailmanhistoriallisessa työssä. Eritoten -tähän viimemainittuun nähden on nykyaika kohottanut itsearvostelun -korkealle ja vaikutuksiltaan tehoisaksi; yhä enemmän ja enemmän -sen silmissä kävivät riittämättömiksi ja epävarmoiksi kaikki ne -ennätykset, jotka eivät olleet käyneet läpi tämän arvostelun tulen, -ja se on -- siitä on todistuksena Kant -- yhä enemmän kohdistanut -sen elämän sisäisiin kudoksiin. Mutta kuinka voi arvostelu kohota -yläpuolelle pelkän subjektiivisen harkinnan epävarmuuden ja kuinka -se voi houkutella esille mitään uutta, jollei ihmisluonnossa -itsessänsä ole olemassa mittoja, jotka, kohoten yläpuolelle arvelun -ja mielivallan, voivat asettaa ihmisennätykset koetuksen alaisiksi -ja viedä niitä eteenpäin? Ei ole kiellettävissä, että tässä ilmenee -elämä niin sanoaksemme itsestänsä vapautuvana, että tässä asetetaan -eteemme uudenluontoinen elämä ja että tässä viitataan ihmisen omassa -olopiirissä saavutettavaan korkeuteen. - -Näin ihmisessä itsessään tapahtuu jako ja sen mukana nousee -monenlaisia vaikeuksia. Mutta kohottamalla esiin itsenäisen -henkisyyden tämä jako juuri tekee mahdolliseksi ihmisen ja maailman -välisen kuilun poistamisen, kuilun, joka muutoin on ehkäisemässä -kaikkea henkistä luomistyötä. Mekin edellä saimme sen vakaumuksen, -ettei tavalla eikä toisella elämä ole varmasti ja lopullisesti -käsitettävissä ja että elämä vaatimalla vaatii ihmisen ja maailman -yhtymistä. Ulkoa käsin ne eivät milloinkaan ole yhteensaatettavissa, -niinpä niiden siis täytyy olla välittömästi yhteenkuuluvia. Mutta -vasta hengenelämän itsenäisyys ja sen avautuminen ihmisessä tekee -tämän mahdolliseksi. Sillä tällaiseen elämään kohoaminen merkitsee -antaumista maailmankaikkeuden elämään, joka ei ole meille vierasta -vaan juuri meidän omaa elämäämme. Näin maailman sisällys voi muuttua -ihmisen omiksi elämän näkemiksi ja kokemiksi ja sen liikkeelle -panevat voimat voivat välittömästi vaikuttaa häneen. Ja taas toiselta -puolen se, mikä hänessä hänen tällä asteella ollen tapahtuu, on -välittömästi maailmassa, muuttaa sen olokantaa ja sillä on tälle -arvoa. Tällöin ihminen voi saada sen vakaumuksen, että hän eteenpäin -pyrkimisellään edistää koko kokonaisuutta ja että hänen työnsä ja -taistelunsa merkitys ulottuu kauas yli hänen itsensä juuri tuohon -kokonaisuuteen. - -Se että hengenmaailmalla tunnustetaan olevan oma sijansa ihmisessä -ja annetaan hyväksyntä niille vaatimuksille, jotka sen toteuttaminen -asettaa, on omiansa perinpohjin muuttamaan käsityksiä sekä sielusta -että meidän toimintamme mahdollisuuksista. Mutta näiden muutosten -laajempi kuvaileminen ei ole meidän asiamme, meidän on vain pysyminen -tuossa kysymyksessä, tokko tämä käänne voi kohottaa elämää, mikä, -kuten näimme, oli välttämätöntä, jos sen mieli saada tarkoitusta ja -arvoa, ja tokko itse tämä suunta saa pätevyysvahvistuksensa siitä, -mitä se luo valaistusta elämään ja siinä saa voimia hereille. Sillä -vain tämä seikka voi pääväitteellemme antaa positiivisen todistuksen. - - * * * * * - -Kun luomme yleissilmäyksen aikaisempaan tarkasteluumme ja pidämme -mielessämme, kuinka se on osoittanut nykyisen elämänpohjan -riittämättömäksi ja epävarmaksi, niin kohoaa esille eritoten kolme -kohtaa, joissa edelleenkehittäminen on tarpeellinen: me tarvitsemme -pysyväistä olokantaa, me kaipaamme elämän sisäistä lujittamista, -me kaipaamme itsetoimintaa, omintakeista luomista, me kaipaamme -kohoutumista pikkuihmisemme luonnon yläpuolelle, elämämme sisäistä -suurentumista, jos mieli meidän elämällämme olla tarkoitusta ja -arvoa. Tarkastakaamme nyt, tokko sellainen elämä, joka tunnustaa -ihmisessä itsessään esiintyvän itsenäisen hengenmaailman ja siihen -perustaiksen voi täyttää nämä vaatimukset, tehdessään elämän -lujemmaksi, vapaammaksi ja suuremmaksi ja kaikella tällä viedessään -sen ulos siitä tyhjyydestä, jota elämä meidän päivinämme osoittaa, -tyydytystä tarjoavan sisällyksen omistamiseen. - - -Elämän lujittaminen. - -Nykyajan käsityksessä ilmeni hajaantumista ja epävarmuutta jo -heti kun tuli kysymys elämän olokannasta ja lähtökohdasta. Minkä -toinen suunta julisti vastaansanomattomaksi, sitä ryhtyi toinen -yhtä suurella vakaumuksen voimalla vastustamaan ja järkyttämään: -ihmisen yläpuolella olevasta maailmasta jäi vallitsemaan epävarmuus, -välitön olemassaolo taas heitteli meitä edestakaisin maailman ja -ihmisen välillä ja jätti meidät sitten häilymään sekä luonnon ja -hengen että yksilön ja yhteisyyden välillä. Kysymys lähtökohdasta ei -näin ollen suinkaan ole pelkästään muodollista laatua; se valinta, -joka tässä suoritetaan, on myöskin ratkaiseva koko kokonaisuuden -tarkoitusperään ja suuntaan nähden, ratkaiseepa vielä senkin, mikä on -pää- ja mikä on sivuasia. Kuinka voimakkaasti vaikuttikaan myöskin -elämän sisällykseen, että antiikkinen ajatustapa alotti maailmasta -ja kulki siitä ihmiseen, kun taas uudenaikainen ajatustapa tarttui -kiinni ihmiseen niinkuin mihinkin Arkhimedeen pisteeseen [Tunnettu on -kreikkalaisen Arkhimedeen (k. 212 e.Kr.) lausumaksi sanottu rohkea -väite: "Antakaa minulle kiinteä piste seistakseni, niin minä vipuan -maan paikoiltaan!" Suom. muist.] ja siitä käsin rohkeni ryhtyä -maailmaa rakentamaan. Toisaalla naiivimpi, aistillisesti väritetty, -synteesiin pakoittava, taiteellisessa mietiskelyssä täydellistynyt -elämä, toisaalla taas tarmokas todellisuuden jaoittelu ja ytimeen -tunkevampi ajattelu, koko todellisuus ajatustyön kannattamana. Ei -siis ole kiellettävissä että esilläolevalla kysymyksellä on valtava -kantavuus. - -Nykyhetken vallitseva epävarmuus ja pulmallisuus ovat saattaneet -tämän kysymyksen raskaana painamaan meitä. Elämän sisäisestä -lujittamisesta emme mitenkään voi luopua, jollemme tahdo jättäytyä -satunnaisten mielivaikutelmien varaan. Mutta eikö tuo lujittaminen -käänny paikoilleen jäykistyttämiseksi ja eikö se ehdottomasti -pakoita elämää liian ahtaisiin uriin? Eikö lisäksi ihmiskunnan -historiallinen kokemus ole tehnyt lähinnä olevia mahdollisuuksia -mahdottomiksi? Mahdollisuuden alottaa maailmasta on nykyaika -tuhonnut itsetietoisesti asettaessaan etualalle subjektin ja sitä -voimakkaammin kehittäessään; ja taaskin sen oma yritys Arkhimedeen -pisteeksi kohottaa subjekti tahi jokin subjektin keskus, ajattelu tai -moraalinen toiminta, voi yhä vähemmän ja vähemmän saada luottamusta -osakseen. Sinä kiinteänä pisteenä, josta käsin elämä järjestyisi -ja todellisuuden kuva muodostuisi, voisi ihminen vain siinä -tapauksessa olla, että hän muodostaisi todellisuuden eittämättömän -keskipisteen. Mutta jollei niin ole, niin on ylimielisyyttä alottaa -hänestä, ylimielisyyttä, joka kyllä pian kostaa päätyessään aivan -riittämättömään elämänsuuntaan ja tehdessään ihmisen omaperäisen -toiminnan aivan epävarmaksi. Näin kysymyksen tavanomainen käsittely -jää epävarmana häilymään näiden molempien teiden välillä. - -Jos ihmisen hengenelämälle tunnustetaan itsenäisyys, niin asian -käsittely muuttuu aivan toiseksi. Maailman ja ihmisen vastakohta on -tällöin, kuten näimme, periaatteessa voitettu; kehitys voi tällöin -olla samalla maailman ja ihmisen omien kokemuksien avautumista. Mutta -lisäksi vielä elämä saavuttaa omassa itsessänsä tosiperäisyyttä sen -kautta, että se asettautuu yksityisten sielullisten ilmiöiden taakse -ja muodostautuu itsenäiseksi kokonaisuudeksi; sen oma muodostuminen, -se että se täydellä hengentoiminnalla pystyy voittamaan subjektin ja -objektin vastakohdan, on perustavaa laatua oleva tosiasia; syntyy -omituisia yhtymiä, suuntia, tarkoitusperiä sisältävä elämäntoiminta, -johon kutoutuu todellisuutta siinä määrin, ettei kaikki tämä voi -olla kotoisin pelkästä ihmisestä, vaan sillä on ihmisen yläpuolelle -kohoava varma ylemmyys. Tämä on lähinnä se pohjimmaisin tosiasia, -joka meidän vakaumuksellemme ja meidän pyrkimyksellemme tarjoaa -lähtökohdan ja arvon, se nimittäin, että ihmisen olopiirissä ilmenee -sellaista, omapohjaista, sisäisesti toimivaa hengenelämää. Milloin -vain hänessä tapahtuu henkistä kehitystä, silloin on mainittu elämä -se olokanta, johon tuo henkinen kehitys perustuu; kaikki henkinen -pyrkimys sisältää, vieläpä vastoin pyrkivän tietoa ja tahtoa -muutoksen kokemusperäisessä tilassa ja siirtymisen tuohon korkeampaan -olokantaan. Eipä edes henkisyyden suoranainen kieltäminenkään, -sellaisena kuin se esiintyy materialismissa, voi esiintyä totuutena -asettautumatta tuohon olokantaan. - -Tällaisen elämänkulun hyväksyminen ei käy muuten mahdolliseksi, -kuin siten että elämämme saa suuremman syvyyden, siten syventymällä -ja henkiseen taustaan viittaamalla se omassa itsessään saavuttaa -suuremman tosiperäisyyden ja muuttuu samalla kokonaisuutena -paljoa suuremmaksi aatepulmaksi kuin mitä on laita tavanomaisessa -ajatustavassa, joka näkee tosiasioita vasta aivan erikoisissa, -ympäristön kosketuksista aiheutuvissa aikaansaannoksissa. Mutta jos -elämäntoiminta yleiseltä olemukseltaan on perustavaa laatua oleva -tosiasia, niin sen yksityiskohtainen toteuttaminen on ihmiselle -ääretön tehtävä. Tähän yksityiskohtaiseen toteuttamiseen ihminen -ei voi päästä ilman maailmanhistoriallista työtä ja selvittämättä -välejänsä tässä saatujen kokemusten kanssa. Tämän selvittelyn -tuloksesta ratkaisevasti riippuu kaiken sen käsittely ja tulkinta, -mitä yleensä on tarjolla, se vasta antaa kaikelle toiminnalle -määrätyn suunnan. Näin on sen takana, mitä me olemme tottuneet -sanomaan elämäksi, syvempi elämä, elämän sielu. Tämä perustava elämä -sekä asettaa eteemme mitä tähdellisimpiä tehtäviä että avaa meille -mitä tärkeimpiä tosiasioita. Kuta enemmän nämä tosiasiat kirkastuvat, -kuta enemmän ne liittyvät toisiinsa ja keskinäisesti tukevat -toisiansa, sitä enemmän voi se lujittuminen, jota olemassaolomme saa -tuon henkipohjaisen elämän periaatteellisesta omaksumisesta, levitä -koko olemassaoloomme ja siten vahvistaa omaa olemustaan. - -Näiden kysymysten tavanomainen käsittely ei voi filosofisen -ajattelemisen silmissä näyttää muulta kuin kypsymättömältä. Se tyytyy -vain siihen, _mitä_ tapahtuu, kysymykseen: _kuinka?_ on vastaus -itsestänsä selvä, ja samanlainen kaikille ajoille. Itse asiassa -on kysymys: _kuinka?_ tärkein kaikesta, se se ratkaisee elämän -koko luonteen ja myöskin sen, _mitä_ tapahtuu. Tarkastelkaamme -esim. suurten ajattelijain sarjaa, sellaisina kuin historiankulku -heidät tuo eteemme. Samalla kuin arvostellaan heidän tutkimuksensa -tuloksia, heidän vastauksiaan, samalla unohdetaan, että he -tavallisesti asettivat kysymyksensä omalla tavallaan, vieläpä -aivan periaatteellisesti eri tavoin ja että tällainen kysymyksen -asettaminen ratkaisi koko heidän työnsä luonteen, ettei vastaus -mitenkään voinut tulla toisenlainen, kun kerran kysymys oli tuolla -määrätyllä tavalla tehty. Jos kysymykselle tunnustetaan tällainen -merkitys, on selvää, että tärkeämpi kuin kaikki se, mitä filosofinen -tutkimus voi tarjota tuloksia, on kysymys, mitä filosofinen tutkimus -itsessänsä on, ja tämä vie suorastaan siihen kysymykseen, mikä asema -filosofialla on elämäntoiminnassa, siitä käy ilmi, että filosofisen -probleemin asettaminen itsessään sisältää määrätyitä tosiasioita, on -osoitteena määrätynlaisesta elämän perusluonteesta, johtaa elämän -peruskehään ja antaa meidän oivaltaa, että sen varmentaminen on -kaikkein tärkein tosiasia. - -Ihmiskunnan maailmanhistoriallinen työ tarjoaa meille ne -liittymäkohdat, joiden avulla tämä peruskehä on välitettävissä. -Tässä on tarjolla eräitä liikkeitä, sanomme liikkeitä, ei valmiita -tosiasioita. Mutta nämä liikkeet ovat, sikäli kuin ne ovat pelkän -subjektiivisen arvelun yläpuolella, myöskin välittömiä tosiasioita, -ne kun osoittavat meille hengenelämän ominaisen kyvyn, ne voivat yhä -enemmän meille sitä paljastaa ja siten tarjota meidän elämällemme -yhä laajemman ja lujemman pohjan. Ihminen esim. vaatii itselleen -historiaa aivan erikoisessa merkityksessä, hänelle historia ei ole -vain ajallinen sarja, ei vain myöhemmän muodostumista varhaisemman -vaikutuksen alaisena, vaan hän tahtoisi sisäisesti pitää kiinni -ulkonaisesti ohikulkevasta menneisyydestä, tai, jos se on hälvennyt, -uudelleen sen elvyttää, hän kokoaa yksityiset ajankohdat yhdeksi -kokonaiskuvaksi, hän koettaa aikojen vaihtelusta saada esille -jotakin pysyväistä ja elvyttämällä tämän pysyväisen kilvoitella -omalle elämälleen ajattoman nykyisyyden. Eikö tällainen työ, -niin keskeneräiseksi kuin se jääneekin, eikö tällaisen historian -mahdollisuus todista erikoista hengen kykyä ja eikö tämä kyky olisi -selvemmäksi muovailtavissa kuin mitä tavallisesti on laita? Mutta -niinpä kaikkiin yksityisiin elämänaloihin, kuten uskontoon ja -moraaliin, taiteeseen ja tieteeseen nähden olisi tarkemmin pidettävä -silmällä, mitä ne kehityksessään tarjoavat henkistä elämää. Kukin -näistä aloista muodostaa edellä kaikkien niiden tosiasiain, joita -sillä alalla suoritettu työ paljastaa, alkuperäisemmän tosiasian, -jossa hengenelämän kokonaisuus ominaisella tavalla pääsee esille -kohoamaan. Kuinka paljon esim. yksityiset uskonnot erikoiskohdissaan -eronnevatkin toisistaan, niin uskonnon alkuperäinen tosiasia on -kuitenkin yläpuolella kaiken eroavaisuuden ja se se herättää -meissä tietoisuuden siitä suuresta eroavaisuudesta, mikä vallitsee -alemman ja korkeamman elämän välillä, se se osoittaa, kuinka meissä -ovat kehittyneet käsitykset toiselta puolen ylevämmyydestä ja -nöyrtyvästä kunnioituksesta toiselta puolen rakkaudesta ja armosta, -se paljastaa meidän sisäisimmissä syvyyksissämme ristiriidan, mutta -se ei paljasta sitä nostattamatta kilvoitteluun sen voittamiseksi. -Uskonnon luonteenomaisuuden täydelliseen kehittämiseen kuuluu -edelleen se, ettei ihminen hajanaisiksi ilmiöiksi paloittele sitä, -mitä hän nöyrtyvällä kunnioituksella lähestyy, vaan yhdistää sen -yhdeksi kokonaisuudeksi ja asettautuu sisäiseen suhteeseen tähän -kokonaisuuteen ja siten saavuttaa uutta elämää. Kuten elämämme -tätä sisäistä suhdetta lähemmin kehittäessään tuo nähtäviin aivan -ominaisen perusluonteen, samaten on myöskin laita muilla aloilla. - -Mutta henkisen elämän kehittyminen ei ole pelkästään sarja yksityisiä -rinnakkaisia aloja, vaan nämä alat ovat kukin luonteenomaisesti -kehitettävissä vain siten, että elämän kokonaisuus tarjoaa niitä -kaikkia yhdistävän synteesin ja koettaa saada sen kauttaaltansa -määrääväksi. Tämä synteesi ei ole mitään ulkonaista yhdistämistä, -vaan hajallisuuden voittavaa hengenelämän itsekeskitystä, -joka luo uuden pohjan kaikelle toiminnalle. Se, mikä tälle -synteesille kulloinkin on luonteenomaista, määrää kunkin -sivistyskauden erikoisluonteen. Niinpä kreikkalaisuus muodosti -taiteellis-plastillisen elämänsynteesin ja asetti muodonantamisen -työn ytimeksi, valistusaika asetti tätä vastaan voimankartuttamisen -synteesin ja otti tehtäväkseen kaiken levossaolevan saattamisen -liikkeeseen. Tosin on kullakin synteesillä omat rajansa ja elämän -äärettömyys pusertautuu lopultakin niiden ulkopuolelle, mutta -edellä rajojen punnitsemisen on annettava arvoa sille tosiasialle, -että tällaiset keskittymiset tapahtuivat elämän omassa piirissä, -ja tutkittava, mitä kussakin niissä on tarjolla hengenelämän -kehkeämistä. Näin ollen elämässä erotetaan kaksi astetta, joista -toinen on luonteeltansa määrätty ja toinen epämääräisempi, ja elämä -on edestakasinkulkua näiden molempien välillä, omaan itseensä -kohdistuvan elämän edelleen kehittämistä, mutta samalla myöskin -sisäisen elämänpiirin ja todellisuuden luomista. Kukin yksityinen -synteesi esiintyy tässä mitä valtavimpana elämänhypoteesinä, jonka -oikeutus riippuu siitä, missä määrin sen onnistuu murtaa kaikki -vastustus ja vallata elämä sen kaikessa laajuudessa. - -Kaikki tämä työ asettaa elämälle syvemmän taustan kuin mitä -vasten se ensi silmäyksellä esiintyy, osoittaa siinä, mikä näytti -yksinkertaiselta, laajoja yhtymiä, siinä, mikä näytti olevan levossa, -elämää ja liikettä, se vapauttaa jäykät edellytykset ja muuttaa ne -eläväksi toiminnaksi. Kuta enemmän toiminta näin yltyy, sitä enemmän -yhdyssuhteita ja kaikkea koskettavia suuntia tulee näkyviin, sitä -enemmän elämän kokonaisuus tarjoaa itsellensä perustusta ja saavuttaa -syvyyttä. Mutta tämä syventyminen on samalla lujittumista, kaikki -yhdessä antaa tukea sille vakaumukselle, että ihmisessä suoriutuu -sellainen elämäntoiminta, joka on yläpuolella kaiken subjektiivisen -mielivallan, ja joka antaa yksilön pyrkimyksille varman perusolon. - -Mutta tämä tällainen elämän syvemmän taustan ymmärtäminen antaa -niille vakaumuksille, mitkä ihmisellä on maailman kokonaisuudesta, -laajemman ja lujemman pohjan kuin tavanomainen intellektuaalinen -käsitys. Samaten kuin yksityisillä elämänaloilla tässä on takanansa -kokonaisuuden elämäntoiminta, jonka ne tuovat ilmi, niin sisältyy -niihin kuhunkin omalta kohdaltansa tuohon kokonaisuuteen kohdistuva -vakaumus; näillä yksityisaloilla ei osoittaudu suureksi mikään -aikaansaannos, joka ei sisällä ja edusta jotakin tunnustusta -kokonaisuudesta. Tuo vakaumus ja sen mukana koko todellisuuden -ominaiskuva on kunkin alan luonteen mukaan erilainen. Me näimme, -kuinka uskonto elämän perustuksista löytää jyrkän vastakohdan, -mutta se ei ole sille mahdollista sen samalla saattamatta maailmaa -ristiriitaan itsensä kanssa ja lisäämättä todellisuuden vastakohtien -jyrkkyyttä. Eräs toinen ammoinen kokemus on olemassa taiteessa -sekä myöskin kasvatustoiminnan alalla. Taide ei näet ole ollenkaan -mahdollinen ilman sisäisen ja ulkoisen maailman sovinnollista -keskinäistä suhdetta ja molemminpuolista yhteyttä, ilman että nämä -vastakohdat elämässä tulevat voitetuiksi, mutta näinpä taiteelliseen -työhön sisältyy tunnustus kaikkeuden sopusoinnusta. Myöskin -kasvatustoiminnassa on sovinnollisempi käsitys todellisuudesta, kuin -mikä uskonnolla jyrkässä kahtiajaossaan voi olla. Sillä kuinka olisi -tähän toimintaan mahdollista ryhtyä, kuinka se voisi saada osakseen -ihmisten täydellisen antautumisen ilman sitä uskoa, että ihmisessä -uinuu jotakin hyvää ja totta ja että nämä voidaan eloon herättää? -Jo tämä kieltäisi uskomasta kirkolle koulujen valvontaa, koska -johdonmukaisesti ajatellen niin toisaalla kuin toisaallakin täytyy -olla vallalla erilaiset peruskatsomukset. Samaten johtuu myöskin -moraalista ja tieteestä erikoiset käsitykset elämästä ja maailmasta. - -Nämä erilaiset käsitykset asettuvat toistensa rinnalle, -jokainen niistä pyrkii saattamaan oman erikoisen kokemuksensa -yksinvallitsevaksi ja niin ne ehdottomasti törmäävät vastakkain. -Elämällä on edessään uhkaava hajaannus, jollei käy mahdolliseksi -kohottaa inhimillisen olemassaolon kokonaisuutta yläpuolelle noiden -erikoisten kehityssuuntien ja tästä käsin pyrkiä jonkinlaiseen -ymmärtämykseen. Samalla käy tästä myöskin selväksi, kuinka yksilö -aina sen erikoisalan mukaan, jolle hänen elämäntyönsä kuuluu, -kallistuu enemmän tähän tai tuohon tapaan käsittää kokonaisuutta. -Mutta taistelu ja keskeneräisyys osoittaa samalla, mikä elämän -runsaus, kuinka erilaisia muotoja ja asteita on olemassa inhimillisen -olemassaolon piirissä; vieläpä itse vallitsevat pulmat todistavat -aiheuttamillansa intohimoisilla taisteluilla, millä tarmolla pyritään -löytämään sitä luonnetta, mikä elämällä kauttaaltaan on. Pelkän -harkinnan olemme jo tällöin varmasti hylänneet. - -Elämä ei siis, sen olemme selvästi nähneet, voi saavuttaa varmuutta -ja lujuutta suhtautumalla johonkin sen ulkopuolella olevaiseen, -yleensä ei mistään ulkoapäin; se voi tämän saavuttaa ainoastaan -omaan itseensä kohdistuvana; se ei voi saavuttaa sitä kiintymällä -johonkin ja yhteen ainoaan olokohtaan, vaan ainoastaan siten, että se -käsittää itsensä kokonaisuudeksi, kehittää itsestään eri asteita ja -yhtenäisen todellisuuden ja siten kaikessa äärettömässä runsaudessaan -saavuttaa varman sisäisyyden. Mutta välttämättömänä edellytyksenä -kaiken tämän takana on aina se, että ihmisen pyrkimyksiä ja -yrityksiä kannattamassa on itsenäinen hengenelämä; muutoin koko tämä -elämänkehitys jää käsittämättömäksi arvoitukseksi ja muutoin se ei -koskaan voi tulla täydellisen vakaumuksen ja antautumisen asiaksi. - -Mikä tässä koskee kokonaisuutta, se koskee myöskin elämän yksityisiä -kannattajia: myöskin kulttuurikaudet, kansat, yksilöt saavuttavat -vakaumuksen lujuuden ja toiminnan ilon ainoastansa elämänsä -sisäisestä kokoonliittymisestä, ainoastansa tämä voi karkoittaa -epäilyksen ja osoittaa toiminnalle suunnan. Jos elämältä puuttuu -tällainen selviöllinen välttämättömyys, tällainen omaperäinen -lujittuminen ja samalla usko omaan itseen, niin eivät suurimmatkaan -lahjat voi sitä varjella epävarmuudelta ja hedelmättömyydeltä. -Tämä se ensi kädessä tekee harvaviivaiset luonteet moniviivaisia -voimakkaammiksi. Ja näin me yhä vain palaamme takaisin siihen, että -elämä voi saavuttaa lujuuden ainoastaan sisästä käsin ja joutumalla -kokonaisuutena liikkeelle, mutta että tällaisen lujittumisen -edellytyksenä aina on hengenelämän itsenäisyys. - - -Vapauden ja itsetoiminnan vaurastuminen. - -Jos mieli elämällä olla tarkoitusta, on vapaus välttämätön ja -pelkkä toiminta muutettava itsetoiminnaksi ja päästävä omaperäiseen -elämään. Sillä tätä ilman elämä ei voi tulla täysin omaksemme, se -jäisi pelkästään luonnon ja kohtalon meille osoittamaksi, se olisi -sellaista, mikä yksinomaan suoriutuisi meissä, mutta ei meidän -kauttamme. Tällaisen puoleksi vieraan tapahtumisen, tällaisen -suoritettavaksi annetun osan täytyisi pysyä meille sisäisesti -yhdentekevänä ja meidän elämäämme rasittaisi lamauttava ristiriita, -jos tämä yhdentekevä saisi osakseen meidän kaiken voimamme ja tulisi -asiaksi, josta itse olemme edesvastuussa. - -Mutta sellainen vapaus, josta tässä nyt on kysymys, saa nykyajan -ihmisiltä varsin vähän rakkautta osakseen. Kaikilta tahoilta -kerrotaan meille, että tuo vanha kysymys nyt on lopullisesti -ratkaistu ja että ihminen on todistettu kokonansa koneellisen -maailman rahtuseksi, ainoastansa epätieteellinen ajatustapa voi tämän -koneistossa nähdä aukkoja, joista vapaus voisi pujahtaa sisään. Siis -häikäilemätöntä luopumista kaikesta vapaudesta; että elämä samalla -menettää kaiken sisäisyytensä ja samalla välttämättömästi kaiken -tarkoituksen, sitä tuskin huomataan, tai ei ainakaan nähdä, mitä -tuhoavia vaikutuksia sillä on. - -Kun elämän tarkoituksen vaatimuksesta kiinnipitäminen estää meitä -näin nopeasti ja kevyesti hylkäämästä vapautta, niin on meidän -kysyminen, tokko meidän tarjoamamme käsitys hengenelämästä asettaa -vapauden probleemin edullisempaan asemaan. Meidän vakaumuksemme -mukaan on asian laita todellakin niin sekä sen vuoksi, että totuus -on tässä perusteltu uudella tavalla, että siksi, että se antaa -todellisuudelle sen ominaisen sisällyksen, jonka se avaa. - -Vapauden asia näyttää epätoivoiselta ja menetetyltä nimenomaan -siksi, että tieteellisessä työssä on laadittu sellainen -maailmankuva, sellainen todellisuuden kaava, johon vapaus ei -sovi; eritoten sovitetaan ihmiselämään ja sisäiseen sielunelämään -mekaanis-kausaalinen luonnonkäsitys. Ei voi olla epäilystäkään siitä, -ettei se jätä vapaudelle ja itsetoiminnalle vähintäkään sijaa. Mutta -tokko tämä sovittaminen on oikeutettua, sitä sopii täydellä syyllä -epäillä. - -Elämänkehityksen ei tarvitse etsiä tarkoituksensa selitystä -kiertoteitse maailman yläpuolelta, vaan ratkaisu on siinä, mitä -se omassa kehityksessään tuo esiin ja vaatii. Jos elämänkehitys, -ainakin korkeimmilla asteillansa, osoittaisi alkuperäisyyttä ja -muuttumista itsetoiminnaksi, niin tämä olisi tunnustettava perustavaa -laatua olevaksi tosiasiaksi, vasta toisessa sijassa tulisi sitten -kysymys, mitenkä tämän tosiasian ja maailmankulun yhteys on -ymmärrettävä. Ei koskaan ole alkuperäistä laatua olevien tosiasiain -annettava väistyä toissijaisten tieltä, ei koskaan uhrattava elämän -omaperäisiä kokemuksia jonkun erikoisen teorian vaatimuksesta. Jos -todellisuudesta luomamme kuva tämän johdosta käy monimutkaisemmaksi -ja arvoituksellisemmaksi, niin se ei saa meitä huolettaa. Vai onko -nyt niin aivan varmaa, että maailman täytyy olla juuri sellaisen, -jollaisena se mukavimmin sopii meidän inhimillisiin käsitteisiimme? -Mutta siitä ei ole epäilystäkään, että se, joka maailman tekee -pelkäksi määrättyjen alkuosien yhtymäksi ja samalla hävittää siltä -kaiken alkuperäisyyden, samalla riistää siltä kaiken sisäisyyden, -kaiken sisällisen elämän. - -Mitä elämän sisällykseen tulee, niin ei, jos itsenäinen henkisyys -tunnustetaan todellisuuden pohjaksi, tämä pohja ole mikään jäykkä -ja kylmä oleminen, joka lähellepääsemättömänä on kaiken elämän -takana, vaan se on sisäisesti ja itsenäisesti avautuvaa elämää. -Tällaisesta elämästä on mahdollista päästä osalliseksi ja, sikäli -kuin onnistuu, kohottaa omakin elämämme itsetoimivaksi ja vapaaksi. -Mutta henkistä elämää ei voi tunnustaa itsenäiseksi sen esiintymättä -ihmiselle, sellaisena kuin hän on ja toimii, paljoa kaukaisempana -ja kohoamatta hänelle vaikeaksi probleemiksi. Mutta samalla -kasvaa jännittymisemme sitä kohti ja omaperäisyytemme, samalla -käy selväksi, että kaikessa todellisesti henkisessä toiminnassa -ilmenee hengenmaailman tunnustamista ja sen omaksumista, mutta näin -ollen myös ratkaisu, Tämä ratkaisu ei ole mikään silmänräpäyksen -ja itsetietoisen harkinnan tuote, ja se koskee edellä kaikkien -yksityiskohtien tuota hengenmaailman kokonaisuutta, mutta sinänsä -se tunkee läpi koko elämän. Kaikkeen, mitä meissä ilmenee -todellista henkisyyttä, sisältyy tuo tunnustaminen ja omaksuminen -ja samalla myös ratkaisu. Ei mikään paremmin todista tätä kuin se -ankara taistelu, joka ihmisellä läpi historiankulun on ollut ja -on taisteltavana hengenelämän ylläpitämiseksi ja toteuttamiseksi, -vieläpä yksilön sieluun saakka on tuo taistelu ulottunut, Kaikkialla -ilmenee selvä ero sellaisen henkisyyden välillä, joka kuuluu meille -vain syrjäseikkana, ja sellaisen välillä, joka kokonansa muuttuu -meidän omaksi elämäksemme. Mutta tämä muuttuminen käy mahdolliseksi -ainoastansa oman toimintamme ja ratkaisumme kautta, sen kautta että -käsitämme olemuksemme ja hengenelämän yhdeksi ja samaksi asiaksi ja -että kaiken itsesäilyttämisemme innon kohdistamme tuohon elämään. - -Tällainen hengenelämän omaksuminen, hengenelämän niin sanoaksemme -persoonallistuminen vasta antaa sille täyden alkuperäisyyden ja -itsevarmuuden, jota ilman ei mikään suuri esiinmurtautuva ja -mullistava luomistyö ole mahdollinen. Vaistomainen, epävapaa ja -rajoitettu elämäntoiminta, jollaista kokemusperäisessä elämässä -kohtaamme, ei siihen riitä. Tätä alkuperäisyyttä ei toinen -silmänräpäys voi tarjota toista varten eikä se ole vuosien varrelle -talteenpantavissa, vaan se on aina uudestansa ja kuitenkin -yhtenäisesti läpi koko elämänkulun kilvoiteltava, se ylentää -elämän, niin että se tulee olemaan enemmän kuin pelkkä sarja -elettyjä silmänräpäyksiä. Sillä hengenelämän alalla ei niinkuin -luonnonelämässä, se mikä kerran on siinä ilmennyt, yhtämittaa vaikuta -edelleen, kunnes se ulkoakäsin tulleiden syiden johdosta muuttuu -toisenlaiseksi, vaan se vajoaa kohta tajunnan alapuolelle, niin -pian kuin ihmisen sielu siirtyy pois tästä henkisestä sisällyksestä -eikä sitä enää yhtämittaisesti uudista, ja vaikkapa se jäisikin -ulkonaisesti pysyväiseksi, niin silloin se muuttuu koneelliseksi -tottumukseksi, on vain puolinaista ja näennäistä. Niinpä siis kaikki -todellinen henkisyys sisältää tekoa, jossa koko elämä on mukana; -elämä ei tällöin ole pelkästänsä langan juoksua kerältä, vaan se on -alituista ja yhtämittaista uudestansa luomista. - -Täten vasta sekä ihmiskunnan että myöskin yksityisen ihmisen -elämänpyrkimys on oikealla tavalla ymmärrettävissä. Se ei ole -pelkkää evolutsionia siinä mielessä, että myöhäisempi varmassa -järjestyksessä ja pakoittavalla välttämättömyydellä kasvaisi esille -varhaisemmasta, vaan se, minkä menneisyys on saavuttanut ja minkä se -tarjoaa nykyhetkelle, ei ole, henkisesti katsoen, nykyhetkelle muuta -kuin mahdollisuutena, joka aina ensin odottaa meidän ratkaisuamme ja -ryhdyntäämme. Ilman tätä ei olisi mitään todellista nykyhetkeä. - -Mutta edellensä ilmenee hengenelämän vapaa omaksuminen ja ihmisen -antautuminen sille siinä tosiasiassa, että ihmiselämän piirissä -hengenelämän toteuttaminen tapahtuu vasta ihmisen oman työn kautta. -Ei mikään ole siinä määrin omiansa lähemmin yhdistämään ihmistä -tähän hengenelämään ja antamaan hänen löytää siinä oman itsensä kuin -ne vaivannäöt ja huolet, ne tuskat ja uhraukset, joita tämä työ -vaatii. Niin totta kuin tällä pitää olla perustuksensa korkeammassa -hengenelämässä, niin on se saapa yksityiskohtaisemman muodostuksensa -vasta ihmisin omasta kädestä, hänen pyrkimyksensä eivät kohoa -niinkuin pyramiidi varmalta pohjalta valmiiksi osoitettuun suuntaan -ja tyynesti edistyen, vaan epäilykset ulottuvat alituisesti -perustuksiin saakka, tehden myöskin pääsuunnan epävarmaksi, elämänsä -henkisyydestä täytyy ihmisen aina uudestansa hankkia itsellensä -varmuus. Nykyaika todistaa tämän meille erikoisen selvästi. - -Sama koskee yksilön elämää. Vain naturalismi voi käsitellä -yksilöllisyyttä ennalta määrättynä ja rajoitettuna suureena, -jonka toiminta kohdistuu vain ulospäin. Henkisen yksilöllisyyden -kilvoitteleminen on korkea päämaali, joka vaatii paljon työtä, -tavallisesti myöskin paljon uudeksimuuttamista ja poiseroittamista; -tähän työhön antautuminen ei ole mahdollista ilman että ihminen -tunnustaa ja täysin omaksuu itselleen oman erikoisen luontonsa, -tähän sisältyy oman olemuksen ratkaisu, oman itsensä myöntäminen, -laajakantoinen teko. - -Ulkonaisesti elämää katsellessa tämä kaikki näyttää olevan kaukana -taustassa, mutta sisäisesti se on läsnä ja mukana vaikuttamassa; -sille, mikä tähän suuntaan vaikuttaa, antaa lujan yhtenäisyyden -ja vahvistuksen hengenelämän itsenäisyyden tunnustaminen. Täten -elämässä kaikessa sen laajuudessa avautuu suuri vastakohta, -ihmisessä tulee nähtäviin kaikkeuden erilaisia asteita, on kysymys -hänen elämänsä painopisteen asettamisesta, mutta samalla avautuu -hänelle mahdollisuus olla mukana kaikkeuden rakentamisessa. Hänen -kohdallansa ei työnkulku voi edistyä ilman hänen ryhtymistänsä, -ilman hänen ratkaisuansa. Mikä olisi enemmän omiansa antamaan hänen -elämällensä sekä tarkoitusta että arvoa kuin tällainen mahdollisuus -kohota itsetoiminnalliseen elämään, joka, samalla kuin se itse -lujittuu, antaa tilaisuuden päästä osalliseksi todellisuudesta -kokonaisuudessaan ja ottaa osaa sen elämään. - - -Ihmisen kohoaminen korkeampaan elämään. - -Vanha ja ehdoton vaatimus on, että hengenelämän vaikutuksen -tulee välittömästi kohdistua ihmiseen ja saada hänen voimansa ja -mielihalunsa välittömästi osakseen. Jos hengenelämän kaikki sisällys -olisi kokonansa sidottu inhimilliseen ajatustapaan, niin olisi -kaikki ihmisen sisäinen avartuminen mahdoton, ja henkistä laatua -olevat aarteet ja tarkoitusperät voisivat vaikuttaa meihin vain -sen kautta, mitä ne voivat tarjota pelkän ihmisen menestymiselle, -silloin niissä olisi tapahtunut niin suuri muutos, että melkein -olisivat tuhoutuneet. Niinpä ammoisista ajoista siellä, missä on -tunnettu pelkästään inhimillisen luonnon ahtaus ja riittämättömyys, -on vallinnut innokas pyrkimys tämän ahtauden voittamiseksi ja -ihmisen yläpuolella olevan elämän saavuttamiseksi. Selvimpänä -tällainen pyrkimys ilmenee uskonnollisessa mystiikassa. Ääretön -rajattomuus ja autuus näytti tätä tietä olevan saavutettavissa, jos -jumalallisen elämän virta kokonansa valtaisi ihmisluonnon. Mutta -eipä nykyajan pohjallakaan ja tieteen alalta puutu tämänsukuisia -pyrkimyksiä. Juuri suurimmat ajattelijat ovat koettaneet viedä elämää -sellaiseen kohtaan, jossa se saavuttaisi ihmisestä riippumattoman -ja hänen arvostelunsa mukaan pätevän totuuden. Toiset etsivät -tätä kohtaa sellaisesta ajattelusta, joka kehittäisi olokohtaisen -välttämättömyyden ja omasta voimastansa saisi aikaan etenevän -kehityksen, Kant sitä vastoin edustaa sellaista ajatussuuntaa, -jonka mukaan ajattelija uskoo moraalisessa toiminnassa näkevänsä -kaikesta inhimillisen luonnon erikoisuudesta vapautuneen ja -kaikille järjellisille olennoille yhteisen toiminnan. Epäilemättä -siis tuo pyrkimys, joka tarkoittaa pelkän inhimillisen luonnon -voittamista, on ilmaus välttämättömästä tarpeesta ja samalla myös -maailmanhistoriallinen ilmiö. - -Mutta kaikki tämänsuuntaiset pyrkimykset kohtasivat voittamattomia -vaikeuksia siinä, että huomasivat olevan vaikeata vetää rajaa sen -välille, mikä on pelkästään inhimillistä, ja sen, mikä ilmeni -inhimillistä korkeampana. Tuo tavoiteltu korkeampi maailma ei -saavuttanut mitään varmaa asemaa eikä ollut tarpeeksi vältettävissä -se vaara, että molemmat kyseessä olevat alat häipyivät toisiinsa -ja ettemme niin paljon pääse irti inhimillisestä rajoituksestamme -kuin päinvastoin sisäisesti muuttumatta kehitämme tätä inhimillistä -olemustamme yhä enemmän ja enemmän äärettömiin. Tämän vaaran -voittamiseen kuuluu välttämättä kaksi seikkaa: henkisyys ei saa -jäädä toisluontoisen elämän olkoonpa vaikka kuinkakin tärkeäksi -ominaisuudeksi, vaan sen täytyy omassa itsessään tulla täysin -riittäväksi elämäksi ja lisäksi tämän uuden elämän täytyy jotenkin -päästä välittömästi ihmisen omaksi elämäksi ja olemukseksi, vain -täten se voi olla ihmiselle enemmän kuin pelkkä välikappale muita -tarkoituksia varten. - -Mutta tällainen uusi elämä, joka yksinänsä voi taata pääpyrkimykselle -menestyksen, saavutetaan tunnustamalla hengenelämän itsenäisyys ja -sen avautuminen ihmisessä. Lähemmin tahdomme osoittaa, ettei tämä -merkitse pelkkää nimenmuutosta, vaan että sillä on tärkeä asiallinen -merkitys. - -Ensiksikin vain tunnustamalla tämä hengenelämän itsenäisyys -saavutetaan uusi, välitön elämän olokanta, täydellinen muutos -todellisuuden peruskäsitteissä. Sillä tuo hengenelämän välitön -kehkeäminen ihmisessä tekee välttämättä tämän hengenelämän siksi, -mikä elämälle on kaikkein ensimäisintä ja läheisintä, elämän -todelliseksi olokannaksi; mikä siihen saakka näytti olevan -läheisintä, aistimellinen tai myöskin yhteisöllinen maailma, -asettuu siitä lähin toiseen sijaan ja sen täytyy ensinnä todistaa -oikeutuksensa tuon ensimäisen edessä. Toisin sanoen, mikä -tavanomaisen käsityksen mielestä kuuluu tuonpuoleiseeen maailmaan, -joka aistimellisesta maailmasta käsin on todistettava ja olevaksi -osoitettava, se nyt muuttuu ainoaksi itsessään perustelluksi -maailmaksi, ainoaksi oikeaksi ja todelliseksi maailmaksi, joka ei -kaipaa eikä salli, että se johdetaan mistään muusta. Olisi helposti -osoitettavissa, että tällainen täydellinen muutos tapahtuu kaikkialla -siellä, missä henkistä työtä suoritetaan, ettei tätä työtä koskaan -tehdä aistimellisen olemassaolon yksinomaan rinnakkaisina esiintyvien -ilmiöiden pohjalta, vaan tämän olemassaolon yläpuolelle kohoavasta -olokannasta käsin ja että itse materialistikin voi muodostaa -ajatuksensa tieteelliseksi teoriaksi vain siten, että hän asettautuu -tuohon olokantaan. Mutta vedoten edelläolevan tutkistelumme kulkuun -voimme tästä luopua ja rajoittautua todentamaan sen seikan, -että kaikki henkisen elämän kehittyminen ihmiskunnassa sisältää -todellisuuden toisinpäin kääntämisen. Maailmanhistoriallisessa työssä -aistimellinen välittömyys yhä enemmän ja enemmän väistyy syrjään -henkisen välittömyyden tieltä, sisäistä maailmaa ei katsella ja -koeta ulkopuolisesta maailmasta käsin vaan noudatetaan päinvastaista -katsantotapaa, Ptolemaioksen olokanta väistyy Kopernikuksen olokannan -tieltä. - -Mutta samalla -- ja tällä on elämän muodostamiselle ratkaiseva -merkitys -- on avautunut mahdollisuus löytää tosihenkisyyden ja -pelkän inhimillisyyden välinen raja ja saada yleinen hengenjännitys -kääntymään hedelmälliseksi työksi. Kun nimittäin pelkkä inhimillisyys -silloinkin, kun se ryhtyy henkisiin tehtäviin, on riippuvainen -subjektin ja maailman, tunnetilan ja esineen vastakohdista, liikkuen -edestakaisin toisesta toiseen voimatta tällöin saavuttaa olennaista -kohoutumista, kykenee hengenelämä vallitsemaan tuon vastakohdan ja -täydessä toiminnassa luomaan elämälle sisällystä, mikä esiintyy -sielunelämän eri toiminnoissa, ajatuksessa, tunteessa ja tahdossa, -sisällystä, joka näissä toiminnoissa ilmenee mutta ei koskaan voi -niistä juontua. Milloin vain tällaista sisällystä, elämänkehityksen -edelleen muodostamista, todellisuuden omaperäisyyden ilmauksia on -tarjolla, silloin on elämä kehittynyt vapaaksi pelkän inhimillisen -luonnon rajoituksesta, silloin voi se, mitä hengenelämällä on -olennaisia piirteitä, tulla ihmisen omaksi. Olokohtaisen totuuden -välttämättömyydestä ja henkisen maailman kokonaisuudesta lähtenyt -toiminta ja luomistyö voi nyt päästä välittömästi ihmisessä -kehkeämään ja kohottaa hänen elämäänsä äärettömästi; hengenelämän -ilmaukset, taistelut ja kokemukset tulevat nyt kaikessa laajuudessaan -ihmisen omaksi asiaksi, tosin kuitenkin vain elämän ehdittyä jollekin -määrätylle korkeammalle tasolle ja ratkaisevasti heitettyä taakseen -tavallisen keskitason. - -Ei millään muulla alalla täten aiheutunut tai ainakin aiheutuva -muutos voi olla ilmeisempi kuin uskonnon alalla. Selvästi tässä -eroavat toisistaan pelkän ihmisen uskonto ja hengenelämän uskonto, -uskonto, jonka vaatimatta olennaista muutosta tulee auttaa ihmistä -onneen ja iäiseen elämään, ja uskonto, joka on hengenelämän -avautumista, tuo mukanaan uutta sisällystä ja uusia arvoja ja tekee -ihmisen olennaisesti toiseksi. Se mikä oli kotoisin tuosta pelkkään -ihmiseen tyytyvästä käsityskannasta ja mikä laajoissa piireissä käy -uskonnosta, ei ollenkaan ansaitse uskonnon nimeä; se mikä siinä -oli uskontoa, oli vain valmistusta sille toiselle tai jälkikaikua -siitä toisesta, mikä pyrki tunkeutumalla viimeisiin syvyyksiin -ylläpitämään ja voitokkaasti toteuttamaan hengenelämää. Vain täten -uskonto saavutti itsenäisyyden ja sen oli mahdollista saada aikaan -sisäistä kohoutumista, kun se taas hylkäämällä tuon henkisen pohjan -kadottaa kaiken omintakeisen sisällyksensä ja kaiken omintakeisen -olemassa-olon oikeuden. Voimakkaasti puolustamalla tuota perustusta -uskonto ei tue ihmisen pienuutta, vaan kiinnittämällä ihmisolemukseen -jumalallisen elämän täydellisyyden, äärettömyyden ja iäisyyden se -äärettömästi kohottaa hänen ihmisyyttään, tekee siitä olennaisesti -uuden luomuksen. - -Samoin on laita muidenkin henkisen työn alojen; niiden -perustautuminen itsenäiseen hengenelämään ei vain edistä niiden -kehitystä tähän tai tuohon suuntaan, vaan tekee niille mahdolliseksi -esiintyä itsenäisinä muodostuksina. Kun esim. oikeutta pidetään ja -kohdellaan pelkästänsä ihmisen menestyksen välikappaleena -- olkoonpa -sitten yksilöiden tai kokonaisen yhteisön, siinä ei ole mitään -olennaista eroa --, silloin se aina kadottaa oman erikoisluonteensa -eikä voi enää muuttaa vallitsevaa asiantilaa, silloin se ei enää voi -alkuperäisen voiman tavoin taivuttaa mieliä eikä asettaa ulkonaisten -seurausten punnitsemista vastaan asian sisäistä välttämättömyyttä, -vaan se muuttuu tällöin tarkoituksenmukaisuuden nöyräksi palvelijaksi -ja sen täytyy taipua tämän vaatimusten mukaan, mutta silloin oikeus -on sisäisesti tuhoutunut. Se voi säilyttää itsensä ainoastaan -kohotettuna yläpuolelle pelkän ihmisen tarkoitusperien, mutta silloin -se myöskin voi sisäisesti kohottaa sitä ihmistä, joka sen tekee -omakseen. - -Mutta se mikä koskee yksityisiä aloja, se koskee myös yhteisen -elämäntyön kokonaisuutta, sellaisena kuin se esiintyy -kulttuurityössä. Tämä voi saada aikaan olennaisesti uutta ja -voittaa puolelleen ihmisen koko sielun ja mielen vain mikäli -uskon ja toivon silmin edellytetty maailmantila ehdottomana -vaatimuksena asetetaan olevia oloja vastaan ja nämä täten -järkytetään liikkeelle lepotilastaan. Kaikki kulttuuri on elämän -muuttumista itsetoiminnaksi, mutta tämä on mahdollinen vain silloin, -kun ihmistoiminnassa avautuu uusi todellisuuden syvyys. Niinpä -hengenkulttuuri on erotettava kaikesta siitä, mikä on pelkästään -ihmiskulttuuria, ainoastaan hengenelämän ominaisen luonteen ilmaisuna -kulttuuri voi saavuttaa sisäisen yhteyden, selvän tarkoituksen -ja kaikkea vallitsevan päämaalin, ainoastansa täten se voi luoda -ihmisen uudeksi ja taistella kaikkea sitä vähäpätöisyyttä ja -nurinkurisuutta vastaan, mikä ihmisestä päin pyrkii tarttumaan -kaikkeen kulttuurikehitykseen. Niinpä erikoisesti uudenaikainen -kulttuuri asettaa vaatimuksekseen äärettömän, alkuperäisen ja -itsenäisen elämän; inhimilliset olosuhteet eivät tällaista elämää -tarjoa, ainoastansa usko yläpuolellamme vallitsevaan henkiseen -välttämättömyyteen ja ainoastansa tästä välttämättömyydestä -sisäisesti kiinnipitäminen voi synnyttää sen valtavan liikkeen, jonka -nuo aatteet todella synnyttivät. Ei ole mitään voimakasta, mitään -mukaansatempaavaa liikettä, joka ei olisi sietämättömäksi tunnetun -ristiriidan voittamista; mutta tällaiseen ristiriitaan päätyvät -olot vain siinä tapauksessa, että uusi, joka on asemansa arvoinen, -törmää yhteen vanhan kanssa, jolla ei enään ole mitään oikeutta -tuohon asemaan; mutta tuossa uudessa täytyy silloin olla ylivoimainen -pakko, ja tätä ei pelkkä ihminen voi sille koskaan antaa. Siitä -että kulttuurissa tunnustetaan olevan tällainen ylevämpi elämä, saa -kaikki kulttuurityö sisäistä kohotusta, ihminen voi tuntea tällöin -olevansa yhteydessä maailmanelämän kanssa, hän saa tämän sisäiset -arvot omikseen ja kohoaa täten kauas yläpuolelle aluksi vallinneen -pienuutensa. - -Samanlainen jako, eroittaminen ja kohoutuminen tapahtuu myöskin -yksilön elämässä. Niin kauan kuin korkeamman elämän ilmaukset -juoksevat sekaisin samassa virrassa alemman elämän ilmausten -kanssa, niin kauan kuin sellaiset suureet kuten persoonallisuus -ja yksilöllisyys eivät tuo mukanaan mitään ominaisluonnetta, vaan -ainoastansa vahvistavat ja tukevat luontoperäisiä vaistoja, niin -kauan ei synny mitään olennaisesti uutta ja korkeampaa ja henkinen -liike ei saavuta täysin hereilleajavaa voimaa. Tähän tarvitaan -aivan ominaista sisällystä, jollaista vain on saatavissa yhteydessä -hengenmaailman kanssa. Mutta sikäli kuin tämä onnistuu, käy tuo -maailma ihmiselle todellisuudeksi, muuttuupa hänen omaksi elämäkseen, -ja selvää on, mikä ääretön kohoutuminen tästä on seurauksena. - -Tämä ajatustapa on mitä jyrkimmässä ristiriidassa sen ajatustavan -kanssa, joka odottaa kaiken pelastuksen tulevan rauhallisesta -eteenpäinkulusta, vähittäin tapahtuvasta kehityksestä. Tässä ei ole -paikka osoittaa, kuinka suuri oikeutus tällä aatteella on maailman -kuvassa ja myöskin erinäisillä elämämme aloilla. Mutta milloin on -kysymys kokonaisuudesta ja tämän elämämme pääsuunnasta, silloin on -tuohon kehitykseen vetoaminen mitä jyrkimmin hyljättävä, se kun on -probleemimme himmentämistä ja maahan painamista ja velttoutemme -turvapaikka. Sillä tuo ajatustapa ei vastaa ihmisen ominaista -asemaa, jossa todellisuuden eri asteet kohtaavat toisensa. Se -mikä hänessä pyrkii esille korkeampaa elämää, on aluksi varsin -himmeätä ja epämääräistä, se voi saavuttaa suuremman voiman ja -määrätymmän luonteen vain siten, että se selvästi rajoittautuu ja -omassa itsessänsä lujittautuu, mikä on mahdollista ainoastaan jos -itsenäinen hengenelämä hänessä pääsee ilmeneymään, Vasta sittenkuin -kokonaisuuden luja ydin on muodostunut, voi hän vaikuttaa elämän -koko alaan, vetää puoleensa sellaista, mikä on hänen kanssaan -sopusoinnussa, liittää yhteen sen, mikä on hajanaista, tuntea ja -merkitä alhaiseksi sen, mikä on alhaista, käydä ahdistamaan sitä, -mikä on vastaansotivaa. Vain tällainen eri puolien selviytyminen ja -niiden vaikutus toisiansa vastaan antaa elämälle voimaa ja saattaa -sen sisäiseen liikkeeseen, tuo elämän henkisen luonteen esille -kaikkea sellaista vastaan, mikä on pelkkää luontoa, ja tekee elämän -ihmisen täydelliseksi omaisuudeksi. Mutta aina tämä toisistaan -eroittautuminen asettaa vaatimukseksi hengenelämän itsenäisyyden -tunnustamisen, vain tällä edellytyksellä muutoin hajanainen henkinen -pyrkimys voi ihmisessäkin tulla elämän itsenäiseksi lähtökohdaksi -ja samalla voittaa hänen omakseen hengenelämän koko kehityksen ja -kokemuksen. - -Mutta tämä eroittautuminen asettaa sekä koko elämälle sinänsä -että sen eri haaroille yhtämittaisen tehtävän; yli koko rintaman -syttyy kiivas taistelu oikean, elämänkehityksen laajentamista ja -syventämistä tarkoittavan ja toteuttavan hengenkulttuurin ja pelkän -ihmiskulttuurin välillä, joka kaiken kohdistaa ihmisen mielentilaan -ja tunteeseen, mutta samalla ehdottomasti vie sisäiseen tyhjyyteen. -Se, mikä ihmiselämän pohjalla saavutetaan oikeata henkisyyttä, ei jää -pysyväiseksi vain siksi, että se kerran on olemassa, vaan se riutuu -heti paikalla, kun sitä ei alituisesti luoda uudestansa, se tulee -vedetyksi alas pelkästään inhimillistä laatua olevien harrastusten -piiriin sekoittuen niihin ja samalla turmeltuen. Tosin se, millä -kerran on ollut tehonsa, on vielä erinäisissä jälkivaikutuksissa -tallella ja siis helpommin eloonherätettävissä, mutta varmaksi -omaisuudeksi henkinen elämä ei näin ollen jää, se kaipaa jatkuvaa -uudistamista ja myöskin yhtämittaista työtä. Mutta tämän henkisen -elämän saavutus täysin vastaa sen edellyttämää vaivannäköä ja työtä, -sillä se vapauttaa ihmisen hänen luonnollisen minänsä ahtaista -rajoista eikä salli hänen samalla häipyä äärettömyyteen; ollessaan -osallisena henkisestä maailmasta ja todellisuuden itsenäisestä -sisäisyydestä hän saavuttaa äärettömän minuuden ja hänen elämänsä -positiivisen suunnan. Omassa piirissänsä hänellä on välittömästi -kokonainen maailma ja hän voi tuntea olevansa mukana tekemässä työtä -tuon maailman rakentamisessa. Ääretön, jonka mystiikka oivalsi -pelkällä tunteella ja joka sen käsittämänä ei päästänyt tunkeumaan -kyllin syvälle elämän perusoloon, on nyt tullut työn vallitsevaksi -voimaksi ja voi kaikille tahoille ulottaa uudeksiluovan vaikutuksensa. - -Kuinka tämä muuttaa elämän sen syvimpiä syitä myöten, se -osoitettakoon tässä vain moraaliin nähden. Niin kauan kuin henkistä -elämää ei katsota ihmisen todelliseksi minäksi, niin kauan -näyttävät hänessä vallitsevat toiminnan säännöt ulkopuolisilta -normeilta, joiden alle meidän kunnioituksella on alistuminen niiden -kuitenkaan samalla tulematta meidän täyden rakkautemme ja ehdottoman -antautumisemme esineeksi. Mutta sisäisen lämmön puutteessa ei -toimintakaan saavuta korkeinta huippuansa. Sellainen moraali pysyy -helposti enemmän ohjeellisena kuin siveellistä elämää tuottavana, -se voi kyllä olla valmis täyttämään velvollisuutensa vaatimuksen -sitä kohdatessa, mutta se ei palavalla innolla pyri asettamaan uusia -tehtäviä, kohoamaan äärettömiin, parhaansa mukaan kartuttamaan hengen -valtakuntaa. Tämä käy mahdolliseksi vain siten, että tuohon asiaan -tartumme niinkuin omaan asiaan, jos nuo siveellisen toimintamme -ohjeet samalla merkitsevät meille oman elämämme kehkeytymistä -ja jos täten siveelliseen toimintaamme virtaa itsesäilytyksen -varmuus ja ilo. Silloin voi myöskin rakkaus liittyä kunnioitukseen -karkoittamatta kuitenkaan viimemainittua, sillä aina jää tilaa -nöyryyden tunnolle sikäli kuin uusi minä ei koskaan ole pelkän -ihmisen työtä, vaan ehdottomasti perustuu äärettömään elämään ja on -sen kannattama. - - * * * * * - -Mutta kaiken tämän mukana avautuu ihmiselämälle avara ja suuri -näköpiiri, runsain määrin tehtäviä, tehtäviä, jotka ovat -erottamattomassa yhteydessä keskenään ja jotka lupaavat varman -saavutuksen. Ennenkuin kuitenkaan antaudumme tällaisten toiveiden -valtaan, on välttämätöntä ottaa punnittavaksi eräs epäilys, joka, jos -sen koko kantavuus otetaan tarkoin huomioon, taaskin tekee kaikki -saavutuksemme epäilyksenalaisiksi. Jos oikea henkisyys kohotetaan -niin kauas kaiken sen yläpuolelle, mikä on pelkästään inhimillistä, -niin eikö silloin yhä painavampana laskeudu arvioimisemme -vaakalaudalle se tosiasia, että ihmiselämän keskitaso aina sen -alkeellisiin muotoihin saakka lujasti ja sitkeästi jää pysymään -siinä asemassa, jonka pyrkimyksemme vapautua ihmisen pienuuden -rajoituksesta hylkäsi aivan riittämättömänä? Eikö se, mikä meidän -oli voitettava, ylivoimaisena pidä meitä kahleissansa, eikö se -uhkaa alentaa koko tuota kohoutumistamme hapuilevaksi kaipuuksi ja -toivomiseksi? - -Näyttää vallitsevan läpikäyvä ristiriita sen välillä, mitä -hengenelämän aate vaatii, ja sen välillä, mihinkä me ihmisolomme -pohjalta kykenemme. -- Hengenelämä vaatii subjektin ja maailman, -mielentilan ja esineen vastakohdan yläpuolelle ylettyvää täyttä -toimintaa, ja inhimillinen sielunelämä onkin tuon vastakohdan -vallanalainen. Hengenelämä muodostaa kaikenkäsittävän kokonaisuuden -ja ihmiskunta on hajaantuneena pelkkiin yksilöihin, ja jo -luonnollisen itsesäilytyksen välttämättömyys, mutta myöskin -yhteisyyselämä pakoittaa puoltamaan ja vahvistamaan yksilöllistä -elämää; hengenelämä esittää sisällyksensä, totuutensa ajattomasti -pätevänä, mutta ihminen syntyy ajassa ja hänen elämänsä kuluu aikaan, -hänen tilansa ja sen mukana hänen elämänsä asettamat vaatimukset ovat -yhtämittaisten muutosten alaiset. -- Tällaiset ristiriidat ulottuvat -yli näiden perusmuotojen koko elämään. Se, mikä näin ollen enimmän -antaa aihetta levottomuuteen, on siinä, ettei ole minkäännäköistä -toivoa saada uudestaan muodostetuiksi näitä olemassaolomme -perusmuotoja. - -Mutta joskaan emme voi aivan yksinkertaisesti poistaa näitä -vastuksia, niin kenties on kuitenkin mahdollista ryhtyä niitä -vastustamaan. Voimmepa ihmiselämän yleiskokemusta tarkastaessamme -nähdä, että tällainen vastavaikutus on käynnissä kauttaaltansa läpi -koko inhimillisen olemassaolomme, laajemmalti kuin ihmisten tieto -ja tahto ulottuukaan. Sillä kauttaaltansa elämä osoittaa sisäistä -ylöspäin kohoutumista: se, mihin ihminen hädän ja luonnollisen -itsesäilytyksen vaiston pakoituksesta turvautui, muuttuu ja jalostuu -elämän oman kehityskulun vaikutuksesta. Se, mikä ensiksi ilmenee -ulkonaisena rinnakkaisuutena, muuttuu sisäiseksi yhteydeksi; se, -mille annettiin pelkän välikappaleen arvo, saa itsenäisen arvon, -vaikuttaa vastaan ja vie täten kehitystä eteenpäin. Inhimillisten -olosuhteiden vajanaisuudesta huolimatta henkisyys voittaa yhä enemmän -jalansijaa ja huolimatta kaikesta vastustuksesta se voi edistää -tarkoitusperiänsä. - -Näin olevien olojenkin pohjalla ilmenee vähittäistä elämän -irroittautumista luonnollisesta minästä, joka aluksi vallitsee -kaikkia pyrkimyksiä. Tämä irroittautuminen ilmenee erittäin -kouraantuntuvana rakkaudessa ja työssä, edellisessä kanssaihmisiin, -viimemainitussa työn esineeseen suuntautuvana. Kuka voisi kieltää -rakkaudella olevan juurensa luonnonvietissä ja liian vähäiseksi -arvata tämän luonnonvietin pysyvän merkityksen? Mutta sitten tapahtuu -muutos siihen suuntaan, että rakkauden esine itsekin jollakin tavoin -tulee arvokkaaksi, että sen menestys välittömästi saa ihmisen -pyrkimyksen liikkeelle ja että oma minä aina itseuhrautumiseen -saakka voi väistyä syrjään. Jo Aristoteles on kuvannut, kuinka tässä -suhteessa myöskin alemman asteen ihmisessä elää jotakin jumalallista, -joka vie hänet yläpuolelle oman itsensä. Samoin on työn laita. Siihen -ryhdytään lähinnä itsesäilytyksen takia eikä voida ihmistä moittia, -että hän siitä vaatii palkkaa ja arvostelee sitä sen mukaan, mitä se -tuottaa. Mutta me tiedämme kaikki, ettei asia tähän pääty: työ käy -vähitellen ja vähitellen ihmiselle oman sisällyksensä takia rakkaaksi -ja arvokkaaksi, se muodostaa sisäisiä yhtymiä, jotka vastustavat -toimivan henkilön mielivaltaa ja mielitekoja, se tekee lopulta -ihmisen kykeneväksi antautumaan suureen vaivannäköön ja tekemään -uhrauksia, se muuttuu hänessä eteenpäin vieväksi mahdiksi. Työssä ja -rakkaudessa ulkonaisessa kosketuksessa oleminen muuttuu sisäiseksi -suhteeksi ja samalla nautinto ja hyöty väistyvät elämän sisäisen -kohoutumisen tieltä. - -Tällainen liikkeen- ja voimansiirto luonnosta henkeen ilmenee -inhimillisen olemassaolon kokonaisuuteen nähden niissä -kokemuksissa ja kohtaloissa, jotka ovat nähtävissä yksilöllisyyden -muodostumisessa. Tällöin on ensinnä olemassa erikoisluonne, jossa -kyllä on yksityisiä henkisiä aineksia, mutta jolla ei ole vielä -mitään henkistä luonnetta; tämän erikoisluonteen vaatimusten -puoltaminen ja toteuttaminen on itsesäilytyksen luonnonvietin -mukaista, helposti tuo tehtävä saa puolelleen ihmisen mielihalun -ja osakseen ihmisen työn. Mutta kerran alotettu liike vie helposti -alkukohtaa korkeammalle. Nuo henkiset ainekset liittyvät lujemmin -yhteen ja alkavat vaikuttaa kokonaisuutena; näin pyrkimys voi -irroittautua pelkän olopisteen harrastuksista vieläpä vastustaa -niitä, ja yhä puhtaampana kohoaa esiin henkinen kokonaismaailma, yhä -enemmän se voi yllyttää ihmistä innokkaaseen työhön ja vaikeisiin -uhrauksiin. - -Mutta tällainen kulku alemmasta ylempään ulottuu yläpuolelle -yksilöiden koko ihmiskuntaan. Näin on laita inhimillisen yhteiselämän -kehittymisen. Aluksi ulkonaiset olosuhteet ja elämän ylläpitämisen -pakko vievät ihmiset yhteen ja saavat aikaan pienempiä tai suurempia -yhtymiä. Mutta ulkokohtaisesta yhdessäolosta muodostuu yhä enemmän -ja enemmän sisäinen yhteys, yhteisestä kokemuksesta, yhteisistä -taisteluista, yhteisestä menestyksestä ja yhteisistä kärsimyksistä -kohoaa esille yhteisiä arvoja ja tarkoitusperiä, syntyy yhteinen -elämänpiiri, joka yksityistä ihmistä sekä lujittaa että kohottaa -yläpuolelle itsekkäiden harrastusten. Niinpä tässäkin eittämättömästi -kulkee jalostumisen ja kohoutumisen virta. - -Erittäin tähdellepantava ja erittäin tärkeä on tällainen liike -henkistä luonnetta olevan historian muodostumisessa; siinä -suoritetaan sen syvän kuilun voittaminen, joka muutoin vallitsee -ajan ja iäisyyden välillä. Hengenelämä ja sen totuus vaativat -itselleen ylevämmyyttä aikaan nähden, mutta ihmisen me tapaamme ajan -rajojen sisäpuolelta ja yhtämittaisen muuttumisen alaisena. Mutta -ihmiselämän piirissä syntyy omituinen historia, joka hänet eroittaa -kaikista pelkästään luonnonolioista, hänen ei tarvitse turvattomana -antaa tapahtumain pauhata ylitsensä, vaan hän voi nousta niitä -torjumaan, hän voi toisistansa eroittaa sen, mikä on pysyväistä ja -katoavaista, henkistä ja pelkästään inhimillistä, ja yhtämittaa -kartuttaa itsellensä sitä, mikä hänelle on arvokasta. Eritoten -historian huippukohdilla tapahtuu kohoaminen siitä, mikä on ajallista -ja inhimillistä, pysyväiseen totuuteen. Samaten kuin me tahdomme -säilyttää sen, mikä niin sanotuissa klassillisissa aikakausissa on -häviämätöntä, samaten me historiassa yleensä koetamme tehdä eron -sen välillä, mikä kuuluu pelkkään aikaan, ja sen välillä, mikä ajan -yläpuolelle kohoavana elämänsisällyksenä kykenee vaikuttamaan läpi -kaikkien aikojen. Täten historia on henkisen maailman kehkeämistä -ja voi huolimatta kaikista olevien olojen vastustuksesta pitää -tämän maailman ilmielävänä edessämme. Se, mikä tällöin saavutetaan, -tapahtuu taaskin usein vastoin ihmisen omaa tietoa ja tahtoa. -Sillä hänen pyrkimyksensä tarkoittaa lähinnä ajassa saavutettavia -voittoja, onnea ja menestystä. Mutta hänen työnsä ei edisty -vetoamatta hengenelämän syvyyksiin ja saamatta näistä syvyyksistä -elähdyttävää vastakaikua. Näin syntyy sellaista, mikä riittää tuolle -puolen hetkellisyyden ja mikä voi yhtämittaisesti pysyä. Tämä -ajallisuuden yläpuolelle kohoava jää ilmieläväksi ainakin erinäisissä -seurauksissaan ja jälkivaikutuksissaan, mutta kokonaisuutenakin -se on jälleen eleille herätettävissä ja saatettavissa tehoisaksi. -Ennen kaikkea on tällainen mahdollisuus sellaisella saavutuksella, -joka itse on uudistavasti vaikuttanut elämänkehitykseen. Kun kerran -tällainen uudistava voima on päässyt voimakkaasti vaikuttamaan, -niin kaikki, mikä ei sille antaudu, jää ehdottomasti jälkeen. -Voimmeko esim. peruuttaa uudenaikaisen tieteellisen ajatustavan -ja sen tekemän maailman ja ihmisen välisen tarkemman eron, sen -analyysin ja kritiikin? Voimmeko syrjään sysätä sen tosiasian, -että uudenaikaisessa elämässä henkinen työ on muodostanut paljoa -itsenäisempiä yhtymiä ja samalla enemmän irroittautunut välittömästä -sielunelämästä? Voimmeko kieltää, että on muodostunut erikoisesti -luonnontieteellinen, historiallinen ja yhteiskunnallinen ajatustapa, -ja voimmeko niistä päästä erillemme? Ilmeisesti tällaiset liikkeet -kohottavat meidät yksilöiden mielivallan ja hetken heilahdusten -yläpuolelle, silminnähtävästi tapahtuu niissä hengenelämän -maailmanhistoriallinen kehkeäminen, jonka me voimme välittömästi -saada omaksemme. Tämä kehkeäminen tekee meille mahdolliseksi kohota -pelkän hetkellisen nykyisyyden yläpuolella olevaan aikoja sisältävään -nykyisyyteen, joka käsittää kaiken, mikä ihmistyössä on pysyväistä. -Täten saavutettu olokanta muodostaa mitan kaikelle sille, mitä -aikojen kuluessa suoritetaan. Se, mikä sen hylkää tai suorastansa -sitä vastustaa, ei voi saavuttaa syvällistä ja pysyväistä vaikutusta. -Niin vähän kuin tämä olokanta vaikuttaa mekaanisesti pakoittamalla, -niin välttämättömästi kuin se, samaten kuin kaikki henkinen elämä, -vaatii tunnustamista ja omaksumista, niin ei ole kiellettävissä, että -tässä esoteerisen historian muodostuksessa ajan sisäpuolelta avautuu -mahdollisuus kohota ajan yläpuolelle. Näin tämä hengenelämän historia -muodostuu välittäjäksi pelkän ajan välillä, johon inhimillinen elämä -kuuluu, ja iäisyyden välillä, jota hengenelämä vaatii. - -Myöskin inhimillisten olosuhteiden sisällä hengenelämä osoittaa -kasvattavaa vaikutustaan, valtavana virtana tämä vaikutus käy halki -koko inhimillisen elämän. Tähän henkisen elämänsuunnan nousemiseen -kaikki ihmiseen kohdistuva vaikutus kiinnittää luottamuksensa, siihen -kiinnittää luottamuksensa kaikki muodostava toiminta yksilöstä aina -koko ihmiskuntaan asti. Se, että tuo toiminta huolimatta kaikista -vastuksista tarmokkaasti ja iloisesti puolustaa oikeuksiansa, -on varma todistus siitä, että tässä on toimimassa inhimillisen -mielivallan yläpuolella oleva voima. - -Eivätpä siis kreikkalaiset ajattelijat ilman syytä puhuneet -alemmassa olevasta kaipuusta päästä ylempään, maailmankaikkeudessa -vallitsevasta ylöspäin kohottavasta rakkaudesta. Kuitenkaan ei -siellä, missä hengenelämän omalaatuisuus on täysin tunnustettu, -tuo liike ole ymmärrettävä pelkästään luonnosta ja olevien olojen -pohjalta esillekohoamiseksi, ei kehitykseksi tässä mielessä, vaan -ylevämmän henkisyyden kohottavaksi vaikutukseksi. Luonto ei voisi -saada aikaan sitä, mitä se saa aikaan, jollei se lepäisi syvemmällä -pohjalla ja saisi siitä elähyttäviä voimia. - -Yhä uudestansa saamme nähdä, että lopulta kumpikin olomuoto -kuuluu yhteen ainoaan maailmaan, että kaiken eroavaisuuden ja -vastakohtaisuuden yläpuolelle kohoaa kokonaisuus. Mutta mitkään -vastakohtien tasoitukset eivät saa koskaan himmentää meiltä sitä -tosiasiaa, ettei hengenelämä meissä koskaan voi saada sen omaa -olemusta vastaavaa olomuotoa, ja ettei se täällä koskaan voi -päästä täysin vapaaksi ristiriidasta. Hengenmaailman täytyy täällä -aina kehittyä sille itselleen vieraassa olomuodossa, johon meidän -elämämme pukeutuu ja jota me emme mitenkään voi päällämme pudistaa. -Kaikessa siinä, mitä ihmiset henkisellä alalla saavat aikaan, on -tässä kohden epätäydellisyyttä, kaikessa siinä, mitä me ilmilausumme -hengenelämästä, on aina jotakin kuvannollista, symboolista, se -syvyys, joka ennen kaikkea tekee meidän elämämme henkiseksi, ei voi -meidän olemassaolomme muodoissa koskaan päästä täysiin oikeuksiinsa. -Mutta joskin tämä hengenelämän perusolemuksen ja olomuodon välinen -ristiriita osoittaa meidän elämämme elämäksi, jolla on oma -ominaisluonteensa, monen ehdon alaiseksi ja mitä suurimmassa määrin -epätäydelliseksi, niin se ei muuta sitä hapuilevaksi toivomiseksi -ja voimattomaksi kaipuuksi. Sillä tuo perusolo ei ole meille mikään -vieras ja ainoastaan kaukaisen kunnioituksemme esine, vaan me voimme -siinä löytää oman elämämme ytimen, oman todellisen itsemme ja siitä -käsin ryhtyä taisteluun kaikkea alamittaista vastaan. Me emme ole -ainoastaan keskellä ristiriitaa vaan myöskin sen yläpuolella, ja -elämä voi tällaisen ylevämmyyden voimakkaasti esillepuhjetessa -saavuttaa sisäisen lujuuden ja iloisuuden. Ja samalla me voimme -huolimatta kaikista vastuksista lohdullisesti toimia ihmisen -kohottamiseksi yläpuolelle kaiken sen, mikä hänessä on inhimillisesti -pientä. - - - - -Epäilysten torjuminen. - - -Tähänastiset perustelut ovat pyrkineet sisäisesti lujittamaan -hengenelämää ja koettaneet osoittaa sen omassa piirissään vastuksiin -nähden ylivoimaiseksi, mutta niissä ei vielä ole otettu punnitsemisen -alaiseksi sen suhdetta meidän kokemuksemme kokonaismaailmaan. -Mutta juuri tästä maailmastahan on kohonnut voimakasta epäilyä -hengenelämälle vaatimaamme valta-asemaa ja samalla sitä siihen -perustuvaa vakaumustamme kohtaan, että elämällä on tarkoitus. -- Jo -ammoisista ajoista asti on ihmiselle antanut ajattelemista, saanut -hänet kuohuksiin ja useinpa epätoivoon se havainto, että se, mitä hän -pitää korkeimpana ja mikä häneltä vaatii sanomattoman paljon työtä -ja uhrauksia, näyttää maailman kokonaisuudessa aivan voimattomalta: -luonto kulkee kulkuaan täysin välinpitämättömänä hengen asettamista -tarkoitusperistä ja kohtalo ei tee mitään eroa hyvän ja pahan -välillä, emme saa näkyviimme mitään vanhurskauden emmekä rakkauden -valtakuntaa. Eipä edes ihmisenkään piirissä hengenelämä pääse lujaan -asemaan ja varmaan valtaan, vaan se esiintyy siinä vain sivuilmiönä, -vieläpä yksilöiden samoin kuin puolueiden harrastusten pelkkänä -välikappaleena ja tulee näin mitä häpeällisimmin vääristetyksi. Ja -lisäksi vielä ihmiskunnan saavuttama kokemus osoittaa hengenelämän -omalla alalla vallitsevan syvän hajaannuksen, vieläpä katkeraa -sisäistä vihamielisyyttä ja siitä johtuvaa kokonaisvaikutuksen -lamautumista. Kaikki nämä vaikutelmat ovat omiansa osoittamaan -hengenelämän esiintyvän pelkkänä maailmankehityksen sivutuotteena. -Voiko sellainen vallita elämäämme ja antaa sille tarkoituksen? - -Voimmeko nämä vaikutelmat kieltää tai ne asiaan vaikuttamattomina -syrjään sysätä? Se on mahdotonta, niiden täytyy ylläesitetyssä -ajatuksenyhteydessä vain yhä raskaampina painaa vaakalaudalla. -Sillä jos me oivallamme hengenelämässä olevan tavattavissa -maailmanliikettä ja jos me sen näemme antavan todellisuudelle -syvyyttä ja ennenkaikkea sen vievän todellisuuden sisäkohtaiseen -elämään, niin olisi odotettavissa ja voisi vaatia, että tällainen -maailmanliike osoittautuisi kaikkea muuta voimakkaammaksi ja saisi -kaiken muun itseään palvelemaan, olisi odotettavissa, että se itse -varmoin ottein pääsisi toteutumaan ja leikkiä lyöden murtaisi niin -hyvin ihmisten kuin muiden esteiden puolelta tulevan vastustuksen, -mutta pitäisi itsessänsä lujasti koottuna kaiken moninaisuuden ja -ohjaisi sen yhteiseen päämaaliin. Näin on meidän edustamamme käänne -vain vaikeuttanut arvoitusta, yhä vain syventänyt hämäryyttä, eikä -mitenkään tarjonnut ratkaisua. - -Mutta nousee kysymys, mitä tästä tällaisesta tosiasiasta seuraa. -Järkyttävästi ja tuhoavasti se voisi vaikuttaa vain siinä -tapauksessa, että se pakoittaisi meidät luopumaan siitä, mitä -tutkimuksemme tähänastinen kulku on todistanut hengenelämän eduksi, -siis myöskin peruuttamaan sen vakaumuksen, että siinä näemme -todellisuuden syvyyden. Mutta siihen se ei voi meitä pakoittaa. Tämä -olisi sille mahdollista vain siinä tapauksessa, että hengenelämän -kohtalo inhimillisen kokemuksen maailmassa olisi se, joka viime -kädessä ratkaisee hengenelämän olemuksen ja olemassaolon, jollei -meillä olisi asetettavana noita maailman vaikutelmia vastaan mitään -alkuperäistä ja täysin pätevää todellisuutta ja jos omassa itsessämme -eletyn kokemuksen varmuus riippuisi siitä, mitä ympäröivässä -maailmassa on vaarinotettavanamme. Jos me oivallamme itseämme -ainoastaan maailmasta käsin ja jos me saamme itsemme arvata vain -niin korkealle kuin se antaa meille varmentavia tosiasioita, niin -on epäilys voittamaton ja nämä vaikutelmat vievät pakostakin elämän -sisäiseen tuhoon. Mutta tämän tutkimuksemme johtava ajatus on se, ja -se vastaa myöskin nykyajan, vieläpä koko sivistyskehityksen syvintä -virtausta, ettei elämän rakentaminen tapahdu ulkoa sisäänpäin, -vaan sisältä ulospäin, ja etteivät alkuperäisimmät, vallitsevat ja -määräävät tosiasiat tule meille ympäröivästä maailmasta käsin, vaan -ovat meille tarjona itse elämänkehityksessä, siinä, mitä se itsessään -synnyttää ja kokee. Perustavaa laatua oleva elämänkehitys käy kaiken -yksityiskohtaisen kokemuksen edellä ja sen on jatkuvasti oltava -tämän kokemuksen kannattajana, vieläpä jakautuminen subjektiksi ja -maailmaksi kehittyy tämän perustavaa laatua olevan elämänkehityksen -sisällä, vain se on kykenevä käsittämään välittömän olemassaolon -antamat vaikutelmat yhdeksi kokonaiseksi maailmaksi ja asettamaan -tuon maailman objektiivisen asiallisuuden valtapiirinä subjektin -hetkellisiä ja satunnaisia tiloja vastaan. - -Elämänkehityksen lähempi tarkastelu ja perustelu on meille -osoittanut, että siinä tapahtuu ominainen liike, joka tuo muassaan -olennaisesti uuden elämän, mikä on vastakkainen sille elämälle, -jota vallitsee luontoperäisen olemassaolon rinnakkaisilmiöllisyys. -Tässä tarkastelussa emme saaneet näkyviimme ainoastaan yksityisiä -ilmauksia, vaan esiintyi yksi läpikäyvä pääsuunta kaikessa -moninaisuudessa ja tämä moninaisuus liittyi yhdeksi ominaiseksi -kokonaisuudeksi, ei ollut tarjolla vain pelkkiä mielipiteitä ja -selittelytapoja, ulkopuolella olevan tosiasiallisuuden kuvia ja -varjoja, vaan todellisuus sisältyi itse elämän rakenteeseen, se -löysi siitä itsensä ja sai samalla eittämättömän varmuuden; elämä -ei ollut riippuvainen tietämisestä, vaan tietäminen sai ominaisen -muodon vasta synteesistä ja siten saavutetusta elämän luonnosta. -Tätä perustosiasiaa, sitä tosiasiaa, että meissä kohoaa esille -itsenäinen hengenelämä, eivät kumoa ympäröivästä maailmasta -kohoavat ankarimmatkaan vastukset. Osoittakootpa ne vain, ettei -maailmantila vastaa hengenelämän vaatimuksia ja pakoittakootpa -vain meidät ajattelemaan vaikka kuinkakin epäedullisesti tästä -maailmantilasta ja ihmisen omasta asemasta, asettakootpa vain -meidät uusien tehtävien eteen, mutta milloinkaan ne eivät voi -vähimmässäkään määrin tehdä epäilyksenalaiseksi tuota perustosiasiaa, -pikemmin ne sitä vain vahvistavat, kun niiden esiintuoma vastustus -antaa tuon tosiasian esiintyä tarkemmin erotettuna ja selvempänä. -Mutta yhtä ehdottomasti kuin me tuon perustosiasian eittämätöntä -varmuutta väitämme yleispäteväksi, yhtä vähän kuin me sallimme sen -aleta pelkäksi subjektiiviseksi makuasiaksi, niin yhtä selvää on, -että se yksityisille samaten kuin kokonaisille aikakausille tulee -vakuuttavaksi voimaksi vain sikäli kuin henkinen elämänsisällys -pääsee voimakkaasti esille kehkeämään ja täyteen tietoisuuteen. Missä -tämä puuttuu, missä elämä joutuu sisäiseen hajaannukseen ja missä -sillä ei ole maailmasta tulevia vaikutelmia vastaan asetettavana -mitään alkuperäistä voimaa, siellä nämä vaikutelmat kyllä vievät -voiton, siellä epäilys ja epäusko eivät ole kumottavissa ja siellä -elämä ei enää voi vaatia itselleen mitään tarkoitusta. - -Näin myöskin historian antama kokemus osoittaa, että ympäröivän -maailman vaikutus kokonaisvakaumukseen olennaisesti on riippuvainen -siitä, minkä verran hengenelämällä on ollut asetettavana henkistä -sisällystä ja suunnanvarmuutta sitä vastaan. Niinpä esim. muinaisajan -kristityltä maailmankaikkeuden salaisuudet kietoutuivat mitä -täydellisimpään hämäryyteen; ettei tämä hämäryys voinut järkyttää -hänen uskonsa lujuutta, johtui siitä, että hänen elämäänsä vallitsi -sisäinen välttämättömyys, joka kohotti hänen elämänsä kauas -yläpuolelle ulkoapäin tulevien vaikeuksien ja pulmien. Päinvastoin -taas eivät useinkaan sellaiset aikakaudet, jotka ovat tarjonneet -loistavia saavutuksia ja hämmästyttävää voimainkehitystä, ole voineet -torjua epäilyksiä, koska niiden elämä ei ole voinut kohota eheään -kokonaiskäsitykseen ja saavuttaa alkuperäistä syvyyttä. Epäilyksen -voittaminen ei siis riipu harkitsevasta mietinnästä vaan itse -elämän muodostuksesta; elämän heikkous ja tyhjyys ainoastansa antaa -epäilykselle vallan sielumme yli. Ja nykyisissäkin oloissa ainoastaan -elämän sisäinen vahvistaminen voi auttaa meidät epäilysten yli. - -Mutta joskaan emme millään tavoin alistu ympäröivän maailman -vastustavien vaikutteiden alle, niin emme voi niitä yksinkertaisesti -työntää syrjään ja kulkea tietämme ikäänkuin niitä ei olisikaan. -Meidän tulee rohkeasti puolustaa hengenelämän maailmaa kaikkea, -vieläpä omasta sielusta kohoavaa, vastustusta vastaan, uskollisesti -palvella sitä keskellä kaikkea ahdistelua, osoittaa sankariutta -aina arkipäivän toimintaan asti. Tästä kohoaa vaatimukseksi se, -ettemme hengenmaailman puolelle asettumistamme tee riippuvaksi -minkäänlaisesta palkasta tai mistään ulkonaisesta menestymisestä, -vaan että ulkomaailman ankarasta vastustuksesta huolimatta pidämme -kiinni hyvästä sen itsensä takia. Tällaisen ajatusjuoksun yhteydessä -Platon piirsi kuvansa kärsivästä vanhurskaasta -- kaukana tämän -käsitteen kristillisestä sisällyksestä --, jota kaikki kärsimys -ja vaino hänen sisäisessä ylevyydessään ja lujuudessaan vain -vahvistaa, ja hänen hartain ajatuksensa oli kokonansa eroittaa -toisistansa ihmisen moraalinen käyttäytyminen ja palkan kysymys. -Ja samaan suuntaan ajatellen suuret kasvattajat vaativat, ettei -siveellinen kasvatus saisi nojautua siihen oppiin, että hyvän -tavallisesti käy hyvin ja pahan pahoin, vaan että kasvatuksen -pikemmin tulisi lujittaa sielua hyvässä, jotta ilo hyvästä kohoaisi -kärsimystä voimakkaammaksi. Niinpä arvelee Fröbel, että ihmisille -on tehtävä selväksi se seikka, että sen, joka todella tahtoo -hyvin tehdä, "täytyy elää ulkonaisen ahdistuksen alaisena; sillä -kieltäytyminen, ulkonaisten seikkojen väheksyminen sisäisten arvojen -saavuttamiseksi, kas siinä korkeimman kehityksen saavuttamisen ehto". -"Juuri ulkonaisten vastuksien voittaminen tai pikemmin niiden läpi -pääseminen ja samalla tuhoaminen oman tahdon voimalla, varttuneella -toiminnantarmolla, se se ihmiselle hänen omassatunnossaan antaa -rauhan, ilon ja vapauden." Tämä ajatustapa on stoalaisuudessa saanut -klassillisen ilmaisunsa; sitä on tarpeen kaikkea voimakasta elämää -varten. - -Mutta lopullisesti tyydyttävä ei tämäkään ajatuskanta ole. Se -pitää etupäässä silmällä yksilöä ja hänen riippumattomuutensa -säilyttämistä, kokonaisuuden tila, henkisen yhteisyyden rakentaminen -sitä hyvin vähän liikuttaa; se ajattelee yksilön voimakkaaksi ja -sekä vihamielisen maailman että oman sielun nostamien pulmien -edessä horjumattomaksi; se puolustaa rohkeasti perustosiasiaa -vastoin kaikkia epäilyksiä ja kaikkea vastustusta, mutta se ei tunne -mitään järkytysten, epäilyksen ja kärsimyksen tietä tapahtuvaa -elämän edelleenkehittämistä. Mutta tästä ei voida luopua, jos mieli -elämän pysyä liikkeellä ja säilyttää iloisuutensa. Jos tehtävänämme -yksinkertaisesti olisi vain torjuminen ja jollei taistelu veisi -elämää myöskin sisäisesti eteenpäin, niin ei tyrehtyminen olisi -vältettävissä, paikalleenpysähtyminen olisi ehdoton seuraus, -tarkoitusperän puute lamauttaisi toiminnan tarmon. Niinpä tuo -paikalleenpysähtyminen on estettävä ja sen lupaa uskonto tekevänsä. - -Uskonto on tutkimuksemme varrella jo useastikin ollut esillä, mutta -meidän oma kantamme on tähän saakka jäänyt ratkaisematta. Mutta tähän -kysymykseen emme voi ryhtyä tunnustamatta, että kaikkeen itsenäisen -hengenelämän kehkeämiseen sisältyy aineksena uskontoa, joskin -useimmiten kätkettynä. Sillä kuten käänne itsenäisyyteen voi olla -alkuisin yksinomaan kaikkeuselämän voimanlähteestä, samaten tässä -kaikki toiminta on tuon elämän kiinteässä yhteydessä olemista. Siellä -missä inhimillinen luomistyö on kohonnut korkealle, on oltu tästä -tietoisia. Niinpä suuripiirteinen taiteellinen muovailu ei tuntenut -itseänsä pelkän yksilön työksi vaan korkeamman voiman herättämäksi, -syvät luonteet ottivat sen vastaan armon antimena ja kunnioittivat -sitä sydämen kiitollisuudella. Myöskin suuret ajattelijat tunsivat -olevansa ylevämmän pakoituksen alaisia asettaessaan oman olemuksensa -vaatimuksen kaikkea sitä vastaan, mitä heidän ympärillään pidettiin -totena ja oikeana. Ja maailmanhistorian sankarit tunsivat -tavallisesti olevansa, vieläpä jouduttuaan jyrkkään ristiriitaan -vallallaolevan uskonnon kanssa, välikappaleita ja aseita kohtalon -kädessä, tätä ilman se suunnaton vastuunalaisuus, joka sisältyi -heidän toimintaansa, ei olisi ollut kestettävissä. Niinpä voi todella -sanoa, että kaikkeen elämän kohoutumiseen yläpuolelle arkipäivän -keskitason sisältyy tavallaan uskontoa. - -Näinpä siis uskonnolla ei ole sijansa vasta tässä, sillä on laveampi -pohja, kaikkeuden koossapitävästä yhteydestä on viimeiseen saakka -aina kiinnipidettävä. Mutta tämä niin sanoaksemme pohjalla ja takana -piilevä uskonto ei ole sitä, mitä uskonto tahtoo olla, kun se -muodostaa oman elämänpiirinsä. Edelläesitetty uskonto on korkeintaan -johdantoa ja valmistusta siihen. Meidän esityksemme mukaisesti voisi -tällainen itsenäinen uskonto todistaa oikeutuksensa ja totuutensa -ainoastaan olennaisesti edelleen muodostamalla koko elämää, eikä -minkään pelkän teoreettisen punnitsemisen avulla. Ja näin onkin -tämän uskonnon laita itse asiassa. Kaikessa oikeassa hengenelämässä, -kuten näimme, ilmenee suhtautumista kaikkeuden kokonaisuuteen, mutta -tämä suhtautuminen on lähinnä tulos työstä, maailmaan kohdistuvasta -toiminnasta ja se on näin välitettynä enemmän välillistä laatua. -Mutta itsenäistyessään uskonto edustaa ja puolustaa sitä tosiasiaa, -että sielun kokonaisuuden on mahdollista olla välittömässäkin -suhteessa kaikkeuselämän kokonaisuuteen, tai pikemmin, että -tällaisessa suhtautumisessa sielu vastoin muutoin vallitsevaa elämän -hajaannusta kokoaa itsensä kokonaisuudeksi, sanan varsinaisessa -merkityksessä vasta onkin sielu. Samalla hengenelämän aate kasvaa -jumala-aatteeksi ja hengenvaltakunta jumalanvaltakunnaksi. - -Tällainen ajatussuunta on sikäli elämän kaikkeudelle välttämätön kuin -vasta ihmisessä hengenelämä saavuttaa sen täyden itsenäisyyden ja -ylevämmyyden maailmaan nähden, joka juuri muodostaa sen olemuksen. -Hengenelämä jää keskelle ratkaisemattomia pulmia ja sen täytyy -lopulta itseensä sortua, jollei sanotulla tavalla ole saavutettavissa -kohoutumista yläpuolelle kokemusmaailman; se on kokonaisuutena -uhattuna, jollei tällainen lopullinen täydentyminen ole mahdollinen. -Niinpä on se, mikä aluksi esiintyy pelkkänä täydentymisenä, samalla -kokonaisuuden perustava edellytys ja sitä ratkaistaessa taistellaan -kokonaisuudesta; kokemuskin osoittaa, että sellainen suhde uskontoon --- uskonto tällöin käsitettynä avarimmassa ja vapaimmassa mielessä --- on enimmän luonteenomainen ihmisen henkiselle olemukselle, että -se tavallisesti on todistuksena sisäisen elämän syvyydestä ja -pontevuudesta; missä näiden kysymysten käsittely kokonansa hyljätään -ja koko probleemia pidetään aivan olemattomana, siellä ei elämää -voida varjella joutumasta ympäröivän maailman valtoihin ja sisäiseltä -madaltumiselta. - -Mutta uusi elämä osoittautuu, sen ohessa että se, pitämällä -tosiasiallisesti hengenelämää yleensä pystyssä, todistaa oman -olemassaolonsa, erikoisesti kohoamisessa myöntämiseen ankaran -kieltämisen kautta, se osoittautuu siinä, että käy mahdolliseksi -käsitellä kärsimystä, vieläpä syyllisyyttä, uudella tavalla. -Kuulee usein sanottavan, että kärsimys vie ihmistä syvempään ja -jalompaan elämään; mutta jos tämä merkitsee sitä, että kärsimys -erillään laajemmasta yhteydestä itsestänsä sen saa aikaan, niin -on se väite, joka on suoranaisessa ristiriidassa elämän antaman -kokemuksen kanssa. Sillä kuinka usein näemmekään kärsimyksen -tekevän ihmiset ahdasnäköisiksi, pieniksi ja kateellisiksi, -kuinka usein parempiin olosuhteihin joutuminen houkutteleekaan -esille jalommat piirteet! Korottavasti voi kärsimys vaikuttaa vain -silloin, kun sen hereilleajava ja järkyttävä voima valmistaa sielun -vastaanottamaan uutta elämää ja kun sisäisten syiden nojalla voi -tapahtua sisäinen muutos ja jalostuminen. Silloin kärsimys voi ajaa -ihmisen hänen olemuksensa syvyyksiin ja tulla uuden kehityksen -lähtökohdaksi; silloin voi ankarissa järkytyksissä osoittautua, että -se, mikä näytti olevan koko meidän olemuksemme, olikin erikoinen -mahdollisuus, josta me voimme vapautua. Tätä tosiasiaa, avarasti ja -periaatteellisesti käsitettynä, uskonto juuri edustaa, ei ainoastaan -yksilön hyväksi vaan silmällä pitäen koko ihmiskuntaa, jolle -kulttuurien kuluminen ja vanhentuminen tekee sisäisen uudistumisen -ja jalostumisen välttämättömäksi. Selvästi eroaa tässä toisistaan -kaksi elämäntyyppiä, joita historiallisen esiintymisensä nojalla -voidaan nimittää kreikkalaiseksi ja kristilliseksi. Edellisessä -henkisyys esiintyy ihmiseen varmasti perustuvana ja käsilläolevana, -ikäänkuin korkeampana luontona; työllä ei sen piirissä voi olla -muuta tehtävää, kuin voimakkaasti vaatia oikeuksiin pääsyä tälle -ihmisen jumalalliselle puolelle, puolustaa sitä rohkeasti kaikkia -hyökkäyksiä vastaan ja koettaa saada se täysin selvästi esitetyksi. -Se on miehekäs ja elämäniloinen katsantotapa, mutta elämän sisäistä -liikuntoa siltä puuttuu ja samalla todellisen historian mahdollisuus, -myöskään ei tällaisen itsensä-esittämisen elämälle tarjoama sisällys -ole voinut lopullisesti tyydyttää. Kristillinen elämän tyyppi, joka -ulottuu kauas yli kirkollisten kaavojen, asettaa elämän sisäiset -probleemit, eritoten siveellisen puutteellisuuden etualalle; elämän -liikunto käy tälle elämäntyypille siitä syystä arvokkaaksi, että -siinä hengenmaailma avaa ihmiselle uuden syvyyden, vaatii ylintä -voimain käyttöä sen omaksumiseksi, mutta vie samalla kehittämällä -uutta elämää noiden siveellisten puutteellisuuksien ja pulmien yli. -Tämä ei anna vain yksityisen elämälle sisäistä historiaa vaan koko -ihmiskunnan elämälle, tämä antaa elämälle päämaalin ja luo siihen -sisäistä jännitystä. Tästä käsin katsottuna esiintyy kärsimys -sellaisena, mikä voidaan ottaa elämän olemukseen ja mikä voi -vaikuttaa sitä edistävästi. - -Uskonnon herättämälle elämälle on yleensä olennaista, ettei se -ainoastaan alinomaa perustele tehtäviä hengenelämälle vieraan tai -suorastansa vihamielisen maailman voittamiseksi, vaan voimakkaasti -vie niitä eteenpäin; niinpä on tällä elämällä vastakohtaisuuden -ja samalla vahvistuneen sisäisyyden leima. Tässä vasta kehittyy -täysin puhdas sisäinen elämä ei vain maailmaan nähden vaan myös -maailmaan kohdistuvan työn suorittamiseen nähden. Tällaisessa -vastakohtaisuudessa sisäkohtaisuus, joka on ominaista kaikelle -hengenelämälle, muodostuu ylevämmyydeksi maailmaan nähden, omassa -itsessä lepääminen syväksi rauhaksi. Tästä välittömästä kokonaisuuden -suhteesta kokonaisuuteen virtaa sielullisuutta antava voima ja se -antaa myöskin persoonallisuuden käsitteelle verrattomasti suuremman -lämmön. Tällöin ainoastaan ihminen kokonaisuutena saa arvon, johon -inhimilliset suhteet voivat vain lähentäen auttaa häntä. Näin -tapahtuu eittämätön elämän edelleenmuodostuminen; elämä saavuttaa -sellaisen kohdan, jossa harhat ja vastustukset eivät enää siihen -pysty, jossa sekavuuksien maailma on sen alapuolella. - -Tosin tällainen käänne ei voi tapahtua, ilman että meidän kykymme -ja inhimillisen maailmamme rajoitus käy entistänsä tuntuvammaksi. -Tuon uuden elämän pukeminen käsitteisiin on aina vain jäävä -epätäydelliseksi ja onnistuva enemmän kuvan kuin opin muodossa; -antropomorfismin vaara ei vain opissa vaan myös elämässä kasvaa -tuntuvasti astuttaessa ulos muodostavan työn piiristä. Ja meidän -maailmamme täytyy näyttää vielä keskeneräisemmältä kuin tähän saakka. -Juuri näin ollen meidän maailmamme ei voi esiintyä puhtaan järjen -valtapiirinä eikä myöskään ahjona, josta varmasti kohoten kehittyy -järjen valtapiiri, vaan ainoastansa paikkana, jossa elämän suuret -liikkeet suoriutuvat ja uudet syvyydet avautuvat, mutta lopulliseen -täydentymiseen ei siinä päästä. Mikä oikeana ja todellisena elämänä -omaksutaan, se on jo kaukana olemassaolon keskitasosta ja joutuu -monin tavoin taisteluun sitä vastaan, se omassa itsessäänkin on -keskellä taistelua ja liikettä. Näin meidän elämämme tältä kannalta -nähden esiintyy paljoa enemmän suuremmasta kokonaisuudesta leikattuna -palasena kuin itse kokonaisuutena, enemmän draaman esittelynä, joka -paljastaa toimivat voimat ja antaa niiden astua toisiansa vastaan, -kuin draaman kulkuna sen viimeiseen loppusuoritukseen asti. Näin -kuvaavat tätä Lutherin tunnetut sanat: "Se ei vielä ole tehty eikä -tapahtunut, mutta se on liikkeellä ja menossa; se ei ole loppupää -vaan tie. Ei kaikki hehku ja loista, mutta kaikki poistaa karstaa -itsestään." - -Tällainen asiaintila synnyttää ehdottomasti kuolemattomuuden -probleemin; ei vain pikkumainen elämänhalu, rajaton -kyllästymättömyys, vaan hengenelämän pakoittava tarve yhä uudelleen -ajaa tuohon kysymykseen. Ei kukaan voine kieltää, että epäilykset -tämän kysymyksen myönteistä ratkaisua kohtaan ovat meidän päivinämme -suuresti kasvaneet. Jo maailman paikallisten ja ajallisten rajojen -suunnaton avartuminen, jonka nykyaika on tuonut mukanaan, asettaa -tämän kysymyksen toiseen valoon, kuin missä se oli silloin, kun -maa näytti muodostavan maailmankaikkeuden keskuksen ja koko -maailmankulku suoriutuvan lyhyessä ajankierrossa; lisäksi tulee -vielä karttuva tietoisuus siitä, että kaikki henkiset toiminnat -ovat riippuvaisia ruumiillisista edellytyksistä. Jos lisäksi -hengenelämän osallisuus vasta ihmiselle antaa erikoisen aseman, niin -täytyy henkisen vireyden heikkouden ja mitättömyyden useimmissa -tapauksissa herättää epäilyksiä; silloinkin kun henkistä elämää -sivistystyön ja toiminnan avulla on vaivoin saatu heräämään, kuinka -usein vaipuukaan se melkein kokonansa horroksiin elämän varrella -ruumiillisen hyvinvoinnin vallitessakin, kuinka usein henkinen -vireys kokonansa katoaa autioon arkipäiväisyyteen! Sielu näyttää -jo sammuneelta, vaikkakin ruumis vielä elää. Mitäpä tällaisille -kuolleille sieluille elämästä tämän elämän tuolla puolen? Ja lopuksi -vielä olemme myös maailmasta sekä hengenelämästä muodostamiemme -avartuneiden käsitteiden nojalla päässeet yhä suurempaan selvyyteen -olemassaolomme ahtaudesta ja ehdonalaisuudesta, ei tahdo meistä, -kuten aikaisemmasta ajatustavasta, tuntua suurelta onnelta -iänkaiken edellensä laahata tätä erikoista olemismuotoamme kaikkine -rajoituksineen ja satunnaisuuksineen, paljoa pikemmin on se tuntuva -meistä sietämättömältä kahleelta ja kiinnikytkemiseltä, jonka sijasta -varmaan täydellinen tuhoutuminen olisi toivottavampi. - -Niin paljon kuin meidän ajallamme onkin esille tuotavana -kuolemattomuuden myöntämistä vastaan, on myöskin suoranaisella -kieltämisellä edessään mitä suurimpia vaikeuksia, niin pian -kuin elämästä yllä esittämämme kuva on tunnustettu oikeaksi. -Sillä jos elämä -- ei ainoastaan yksilön vaan koko ihmiskunnan --- esiintyy kokonansa keskeneräisenä, ainoastaan edessäolevan -matkan alkutaipaleena, jollei ole minkäänlaista toivoa siitä, -että ihmiselämä koskaan voisi muuttua järjen valtakunnaksi, ja -jos vaikeudet vuosituhansien kuluessa yhä vain kasvavat, niin -täytyy kaiken henkisyyspyrinnän muuttua järjettömyydeksi, jos -osa puutteineen ja ristiriitoineen on oleva koko kokonaisuus, -jollei henkisen elämän kehittyminen milloinkaan pääse sitä edemmäs -eikä myöskään yksilöä päästä osalliseksi tällaisesta jatkuvasta -olemassa-olosta. Tosin tällainen jatkuva olemassa-olo voisi ulottua -vain henkiseen ytimeen, joka yksilössä taipumuksena on olemassa, ja -se kysymys voi herätä, onko siinä tapauksessa, ettei elämänkehitys -kohota piileviä henkisiä mahdollisuuksia eläväksi henkiseksi voimaksi -ja muodosta niitä itsenäiseksi elämän keskukseksi, tämä elämänkohta -siirtyvä ikuisuuteen ja eikö siihen sisältyvä voima tule jossakin -muualla käytetyksi. - -Ratkaiseva koko kysymyksen käsittelylle on se tosiasia, että -meidän elämämme rajojen sisällä kehittyy ajallisuuden yläpuolelle -kohoavaa elämää, että ihminen voi päästä osalliseksi iäisyydestä -ja äärettömyydestä ja vieläpä -- se on pääasia -- ei ainoastaan -yksityisillä henkensä ennätyksillä, vaan koko olemuksellaan. Mikä -näin on saavutettu, se ei voi tuhoutua ajan aaltoihin. Tässä sopii -pitää mielessä Goethen sanat: - - Niin ratkeaa tuo suuri, vakaa - kysymys toisen kotimaan, - sill' ainaisuuden meille takaa, - mi ainaist' elämässä maan. - -Aina on tämä kysymys pysyvä liian paljon hämäränä, voidakseen -elämässämme päästä etualalle; vain dogmaattinen kieltämys on -torjuttava. Ei sen vähäisempi kuin itse Kant kirjassaan "Kritik -der praktischen Vernunft" ole nimenomaan teroittanut, että tuosta -hämäryydestä on se etu, että se kiinnittää meidän ajatuksemme juuri -tähän elämään, joka tarjoaa niin sanomattoman paljon tehtäviä, ja -samalla pitää toiminnan kaukana palkanajatuksista. Hän lopettaa -syvällisen esityksen tästä kysymyksestä sanoilla: "Myöskin -tässä kohden pitänee paikkansa, ettei tutkimaton viisaus, jonka -aikaansaamina me olemme olemassa, vähemmän ole kunnioittamisen -arvoinen siinä, mitä se on meiltä kieltänyt, kuin siinä, mistä se on -sallinut meidän päästä osallisiksi." - - - - -Yhteenveto. - - -Lopuksi on luotava katsaus taaksepäin kuljettuun tiehen ja -lyhykäisesti koottava yhteen se tärkein, mitä olemme saaneet -lopputulokseksi kysymystä elämän tarkoituksesta ja arvosta -punnitessamme. -- Ensinnäkin kysymykseen tutustumisemme oli -tavallisuudesta poikkeava. Emme alkaneet esittämällä kuvaa -ympäröivästä maailmasta emmekä koettaneet siitä käsin löytää elämälle -valaisevaa selvyyttä, vaan me koetimme käsittää elämän elämästä -itsestään ja ymmärtää sitä sen itsensä avulla. Me seurasimme sitä -sen omassa kehityksessä, me löysimme siitä yhteyksiä, eri asteita -ja tarkoitusperiä, vieläpä tästä käsin lopuksi löysimme kokonaisen -todellisuuden, joka meille ihmisille on kaiken todellisuuden ydin. -Tästä kysymys kaiken tarkoituksesta ja merkityksestä sai uutta valoa. -Noudattamalla juuri tätä tietä täytyi tarkastelussamme käydä samoin -kuin käy elämässäkin, sen tuli käännekohdissa tehdä oma ratkaisu. -Läpikäyvänä kaikessa oli pyrkimys sisäiseen itsesäilytykseen, -ja lopulta saavutetulla tuloksella oli persoonallisen totuuden -luonne. Tällainen antaa kaikelle suurta sielullista välittömyyttä -ja lämpöä. Jokainen pyrkivä ihminen, ei ainoastaan oppinut tutkija, -voi ryhtyä tähän työhön, ihmiskunta voi tuntea yhteisen vakaumuksen -pohjalla kuuluvansa yhteen, mutta samalla voi jokainen yksityinen -antaa yksilöllisen ilmaisun sille, mitä näiden elämäntotuuksien -pohjalla katsoo välttämättömäksi edellyttää, ja julistaa sitä -omalla kielellään. Tällaisen elämänkokemuksen perustuksella ja -henkiseen itsesäilytykseen liittyneenä täten löydetty totuus voi -saavuttaa suurimman varmuuden, mikä on ajateltavissa, ja myöskin -voi tälläinen palaaminen elämän perusluotteisiin vaikuttaa elämän -yksinkertaistuttamiseksi, mikä kulttuurityön mukana lisääntyvien -yhteyksien ja vaikeuksien kohotessa käy yhä välttämättömämmäksi. -Vaikkakin erityisen ajatusmaailman muodostaminen on näinkin -menetellessä tarpeellinen, jotta yksityiset ilmiöt voitaisiin -yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, niin näin perustellulla -ajatusmaailmalla on se etu, että se aina ja uudestaan on -muutettavissa omaksi elämänkokemukseksi ja siten voi jokaiselle -milloin tahansa tehdä tiliä itsestään. - -Asiaan nähden kävi selville, että ihmiselämä saa tarkoitusta ja arvoa -ainoastaan siitä tosiasiasta, että kaiken ulospäin suuntautuvan -ja olevaisuuden pinnalla tapahtuvan toiminnan ohessa on olemassa -olennaisesti uuden elämän mahdollisuus, mahdollisuus johtaa elämä -kaikkeuden kokonaisuudesta ja todellisuuden sisäkohtaisuudesta. Tässä -uudessa elämässä on toisiinsa kietoutuneena ja erottamattomasti -yhtyneenä kaksi seikkaa: tässä vasta syntyy kaikelle elämän -hapuilevalle tavoittelulle ja pelkälle elämän varjolle vastakkainen -todellinen elämä, elämä, joka perustuu omaan itseensä ja sisäisesti -kehittää sisällyksensä. Ja tämä elämä esiintyy vain vapautumisena -siitä, mitä ihmisessä on pientä, painopisteen siirtämisenä kaikkeuden -elämään ja toimintaan, siihen vaaditaan jyrkkää kieltäymistä. - -Tämä uusi elämä ei suinkaan ole pakenemista ihmismielen ja sen -mielialojen komeroihin, syrjäiseen piilopaikkaan, vaan, samaten kuin -se itsessään sisältää todellisuuden syvyyden avautumisen, samaten se -vaatii ryhtymään taisteluun vallitsevaa olotilaa vastaan, samaten sen -täytyy vaatia hallittavakseen kaikki alat, joihin elämä haaraantuu, -samaten se keskellä sisäistä lepoa ja ylevämmyyttä vaatii alinomaista -ja ääretöntä työtä kaikkiin elämän moninaisiin asioihin nähden. -Tässä on olemassa olokanta, joka kaikki ihmiskunnan elämänkokemukset -kykenee näkemään samalta kannalta ja arvioimaan ne samalla -mitalla, tästä käsin avautuu mahdollisuus asettaa partikulaarisia -elämänjärjestelmiä vastaan, jotka eivät meitä enää kykene -tyydyttämään, universaalinen, sijoittaa kaikki erikoiset saavutukset -siihen ja siitä käsin saada ne syvennetyiksi. Kaikkialla on kysymys -henkisen perusluonteen muodostamisesta ja hengenvaltakunnan -todellisuuden sisäkohtaisuuden lisäämisestä. - -Kaikki tämä edellyttää, että tunnustetaan todellisuudella olevan -syvyyttä ja että ihmisen on mahdollista omaksua tämä syvyys; -se, mikä oli ihmisen koko maailma, tulee täten hänen toiseksi -maailmakseen, pelkäksi ilmiöiden esiintymiseksi. Tässä tällaisessa -käänteessä on oma metafysiikkansa: sen kyllä huomaamme ja sitä emme -tahdokkaan kieltää, vieläpä me pidämme tällaisen elämän metafysiikan -tunnustamisen sinä taitekohtana, jossa ihmisajatusten täytyy -ratkaista suhteensa ja jossa ne kai tulevat käymään eri suuntiin. -Jollei todellisuudella ole mitään syvyyttä tai jos se meiltä on -suljettu, niin ei ole mitään mahdollisuutta perustaa elämää siihen -itseensä, erottaa oikeata hengenkulttuuria pelkästä ihmiskulttuurista -ja päästä sisäisesti kohoamaan yläpuolelle ympärillämme olevan -sekasorron ja maailmanmenon. Tällöin ihmiselämä on hukassa eikä -mikään vastike voi tuota puutetta korvata. Näinpä siis ei mieltymys -tuntemattomaan, hämärään ja taivaantakaiseen maailmaan vie meitä -metafysiikkaan, vaan huoli elämän itsenäisyydestä ja sisällyksestä. -Tällainen elämän metafysiikka eroaa myöskin kyllin selvästi kaikesta -koulumaisesta metafysiikasta. Ei ole suinkaan tarkoitus tämän -metafysiikan avulla pelkästään intellektuaalisista syistä täydentää -tätä tämänpuolista maailmaa jollakin toisella maailmalla, vaan se se -vasta pääsee tunkeutumaan oikeaan todellisuuteen, vain sen avulla on -elämälle saavutettavissa luja olokanta, todellinen nykyisyys, oikea -sisäkohtaisuus. Me emme siis näin ollen pakene todellisuutta, vaan -tässä kuvatun elämän pääpyrkimyksenä on todellisuuden, alkuperäisen -todellisuuden vaadinta, sellaisen todellisuuden, jollaista pelkkä -olemassaolo ei mitenkään tarjoa. - -Myöskin on tässä kuvatun elämän piirteenä läpikäyvä eetillisen -toiminnan vaatimus. Se saa eetillisen luonteen etupäässä siten, -ettei tässä ole kysymys jo valmiina olevalla pohjalla saada -aikaan sitä taikka tätä, vaan on kysymyksessä kääntämällä oleva -asiaintila vastaisin päin saavuttaa uusi olokanta ja kilvoitella -uusi kokonaiselämä, joten meillä siis ei ole vain yksityisiä -elämäntehtäviä, vaan yksi ainoa päätehtävä, joka valtaa ja -koossapitää kaiken moninaisuuden. Onnistuuko saavuttaa tuo uusi -olokanta, siihen lujasti juurtua, kehittää henkinen luonne ja siten -lisätä olevaisuuden perusoloa, -- lyhyesti sanoen -- muuttuuko -ihminen henkiseksi energiaksi ja saavuttaako hän sellaisena varman -yhteyden näkymättömän maailman kanssa, se se lopulta ratkaisee hänen -elämänsä onnistumisen tai epäonnistumisen. Eivät loistavimmatkaan -ulkonaiset ennätykset voi tässä kohden esiintyvää puutetta korvata. -Mutta se tehtävä, joka ihmiselle näin asetetaan, ei voi osoittautua -hänelle vieraaksi. Vaatimus ei tule ulkoa päin, vaan omasta -piiristämme; onhan toki kysymys todellisen minämme saavuttamisesta, -elämämme sisäkohtaisuuteen kohottamisesta. Kaikki etiikka vaatii -jotakin sellaista, mikä on yläpuolella pelkän ihmisen, mutta tässä on -se, mikä on yläpuolella ihmisen, juuri ihmisen oma sisäisin henkinen -perustus. Näin ei jää sijaa mahdollisuudelle käsittää moraalia -rasittavaksi ikeeksi tai jäykäksi kaavaksi, niinkuin käy siellä, -missä, sen sijaan että noudatettaisi asian sisäisiä yhteyksiä, -tyydytään pelkkään ulkonaiseen, ihmisten yhteiselämän taustalle -laadittuun siveelliseen arvostelmaan, ja silloin helposti saadaan -aikaan moraalin irvikuva. Itsenäisen hengenelämän pohjalta kohoava -siveys kykenee myöskin tyydyttämään sen vaatimuksen, mikä siveydelle -on välttämätön, mutta jota nykyajan siveysoppi tavallisesti -käsittelee aivan syrjäseikkana. Tämä vaatimus on elävän voiman -vaatimus, voiman, joka laeille, säännöille, tai miten milloinkin -sanotaan, ihmisessä itsessään antaa toiminnan tarmon. Sillä mitäpä -vastuksien ylivoimaisen painon ja velttojen henkisten liikutusten -edessä auttavat kaikki käskyt ja säännöt, jos ne vain tuovat -ihmiselle vaatimuksia, jollei hänellä ole apua elämän pohjavirrasta, -joka tekee niiden täyttämisen mahdolliseksi? Mutta tällainen elämän -virta avautuu, jos tunnustetaan ihmisessä itsessään läsnäolevaksi -kaikkeuselämä, joka kohottaa hänet yläpuolelle yksilöllisen -rajoituksen ja saattaa kaikkeuden voiman hänessä toimintaan. -Vain täten siveys voi heikosta suunnitelmasta muuttua täydeksi -todellisuudeksi. - -Täten siis elämälle on saavutettavissa korkea päämaali ja luja -pohja, voimaa ja mielenlaadun miehuutta keskellä kaikkea hämäryyttä -ja ristiriitaisuutta, se tietoisuus, ettemme elä vain omaa onneamme -ja mielihyväämme varten, vaan että meidän tekomme merkitys ulottuu -yläpuolelle oman itsemme koko todellisuuden yleisoloon. Nyt tiedämme, -että maailmat kohtaavat toisensa meidän piirissämme, että meidän -omassa kohdassamme on ylläpidettävä ja edistettävä hengenelämän -kokonaisuutta ja vietävä eteenpäin maailmankaikkeuden kulkua. -Kaikki se, mitä elämänkohtalo tarjoaa erilaisuutta, väistyy syrjään -tämän yhteisen tehtävän rinnalta: näin siis elämä ulkonaisesta -mitättömyydestänsäkin huolimatta saavuttaa sisäisen suuruuden, eikä -kenenkään tarvitse eikä kukaan saakkaan arvostella alhaiseksi omaa -elämäntehtäväänsä. Tällaiselta pohjalta lähtien voidaan pyrkiä -siveyden uudelleen elvyttämiseen, jota se vanhojen tukien alettua -horjua ja tuhoavana leviävän tarmottomuuden, veltostumisen ja -hajaannuksen aikana nykyään mitä kipeimmin kaipaa. Ilman siveellistä -uudestisyntymistä ja siitä johtuvaa nuorentumista ja voimistumista -emme lähimainkaan ole kykeneviä käymään käsiksi nykyisen -maailmanhistoriallisen tilan meille asettamiin tehtäviin. Mutta tuo -uudistus voi tulla yksinomaan syvyydestä käsin eikä pinnalta päin. - -Ja sitten vielä on näin kuvatulle elämälle olennaista sisäinen -eteenpäinkulku, sisäisten vastakohtien voittaminen, mahdollisuus -sisäiseen rakentumiseen, draamallisen toiminnan luonne. Tosin tämän -elämän läpi käy yksi ainoa suuri vastakohta ja yhden ainoan suuren -muuttumisen vaatimus, mutta tämän muuttumisen toteuttamisessa -esiintyy eri asteita, ne eivät ole pelkästään peräkkäisiä, vaan ne -esiintyvät myös samanaikuisina ja niiden jatkuva vuorovaikutus pitää -elämän alituisessa liikkeessä. Lähinnä oli kysymys kohoamisesta -yläpuolelle lähimmän olemassaolon sekasorron; se oli elämän -itsenäisyyteen suuntautumisen ensi ehto. Mutta vastaanasettaminen -ei vienyt, kuten näimme, täysitoimintaiseen luomistyöhön, oli -palattava takaisin kokemuksen maailmaan, jotta se saataisi vedetyksi -hengenelämän maaperälle ja elämä näiden molempien asteiden -vuorovaikutuksen avulla perinpohjin muovailluksi. Ainoastaan -kilvoittelussa vastuksien voittamiseksi oli mahdollista sisäisesti -kehittää hengenelämä hämärää ja epävarmaa alkukohtaa ylemmäksi. -Vastuksien lujuuden ja kestävyyden edessä näyttäytyi elämän -kasvattava voima ja ilmeni eteenpäin kulkua maailmanhistoriallisessa -työssä. Mutta vaikeimman kaikista epäilyksistä nostatti hengenelämän -näennäinen voimattomuus todellisuuden kokonaisuudessa, sen -näennäinen menehtyminen äärettömässä kaikkeudessa, sen heikkous -ja vääräsuuntaisuus ihmissielun sisimmässä. Niin järkyttävä kuin -tämä epäilys olikin, sekin oli voitettavissa siten, että sielulle -avautui välitön suhde olevaisuuden vajavaisuuksien yläpuolella -olevaan ja niitä vallitsevaan jumalalliseen elämään. Tästä käsin oli -luotavissa puhtaasti sisäisen maailman valtakunta, joka kuitenkin -sai tuntea itsensä kaikkeuden eloa-antavaksi sieluksi. Näin läpi -kaikkien vaikeuksien ja epäilysten järki lopulta sai viimeisen -sanan, mutta samalla ei voinut olla epäilystä siitä, että suuria -vaikeuksia yhä jää olemaan ja että meidän maailmamme on pulmien ja -taistelun maailma, paljon jää vielä arvoituksia, joita emme kykene -ratkaisemaan. Mutta kuinka paljon hämäryyttä jääneekin, lopullisesta -perustuksesta olemme varmoja, ja kuljettavan tiemme suunnasta ei voi -olla epäilystä. Niinpä siis tuo hämäryys ei voi pelästyttää eikä -maahan masentaa, niinpä voimme keskellä kaikkia vastustavia voimia -kulkea tiemme lohdullisina, vieläpä iloisina. - -Mutta elämässä esiintyvistä eri suunnista ja asteista täytyy -sanoa, etteivät niiden aikaisemmat vaiheet silti kokonaan häviä, -vaikka saavutetaankin uusi kehitysaste; myöhemmät kehitysasteet -voivat saavuttaa täyden voiman ja totuuden vain siten, että nuo -edelliset ovat mukana vaikuttamassa. Eritoten ei viimeinen, -voittavan henkisyyden aste, joka ilmenee uskonnossa, saa astua -ulos elämän kokonaisuudesta ja eroittautua omaksi alueekseen, vaan -pikemmin sen tulee alituisesti astua esiin kokonaisuuselämästä -ja heijastua takaisin elämän kokonaisuuteen, muutoin se helposti -voi kangistua ja kadottaa vakuuttavan voimansa. Vain siten, että -edelliset kehitysasteet tällä tavoin tavoittelevat edessäpäin olevia -ja nämä taas heijastuvat takaisin edellisiin, vain siten, että -elämän kokonaisuus on itseensä sulkemassa kaiken moninaisuuden ja -vastakohtaisuuden ja pitää ne molemminpuolisessa jännityssuhteessa -toisiinsa, voi kukin yksityisalue samalla tuntea oikeutensa ja -rajoituksensa ja universaalinen elämänsuunta kohota yläpuolelle -kaikkien partikulaaristen elämänsuuntien. Tavanomaiset elämän -kuvaukset ovat siinä suhteessa virheellisiä, että ne pysyttäytyvät -yhdellä ainoalla asteella ja antavat sen määrätä kokonaiskuvan; tätä -virhettä voidaan kuvaamaltamme kannalta menestyksellä vastustaa ja -saavuttaa enemmän laajuutta ja vapautta. - -Sekin voidaan lukea tämän elämänsuunnan etujen joukkoon, että -se kaikenkäsittävän kokonaisuuden rajoissa voi suoda kullekin -yksityiselle erikoisen aseman ja oman vakaumuksen aivan hänen -yksilöllisen luontonsa, vallitsevien olosuhteiden ja hänen -elämänkokemuksensa mukaan. Tosin kuuluu kaikille se vaatimus, että -heidän on siirrettävä elämänsä ulkonaisten suhteiden pintakerrosta -syvemmälle ja otettava voimakkaasti osaa hengenelämän rakentamiseen, -sellaisena kuin kulttuuri sen eteemme asettaa, mutta tähän työhön -voidaan käydä käsiksi hyvin erilaisilla kohdilla ja sen mukaan, -millä kohden ollaan työssä, muodostuu vakaumuskin erilaiseksi. -Mutta kulttuurityön yläpuolelle luo uskonto perusvakaumuksen ja -sisäisen sydämenelämän kerroksen, joka on syrjässä arkipäiväisen työn -nostamilta vaikeuksilta ja josta pitää olla osallisena jokaisen, -joka tavoittelee täyttä elämää. Mutta kuinka paljon hän on siitä -osallinen ja näkeekö hän siinä elämänsä painopisteen, se on toinen -kysymys. Viimeisimmän vakaumuksen maailma voi toisella pysyä pelkkänä -elämäntyön taustana, toiselle se voi suurten järkytysten ja raskaiden -pettymyksien kautta tulla elämän varsinaiseksi olokannaksi. Näin -voi ihmisten kesken vallita hyvin erilaisia ajatussuuntia: toiselle -selvenee aivan välittömästi positiivinen elämänratkaisu, toiselle se -avautuu vasta ankaran kieltämisen tietä. Tutkijalla, taiteilijalla, -käytännöllisen toiminnan ihmisellä voi kullakin olla oma -ajatustapansa, mutta näitä eri suuntia täytyy olla koossa pitämässä -koko ihmiselle ja koko ihmiskunnalle kuuluvan perusvakaumuksen -ja siitä käsin täytyy olla mahdollista vaikuttaa keskinäisen -ymmärtämisen aikaansaamiseksi. Näin käy mahdolliseksi samalla -kertaa saavuttaa yhteys ja säilyttää toivottu vapaus sekä päästä -virittämästä kaikki ihmiset samaan säveleeseen ja vastenmielisin -pakkokeinoin määräämästä kaikille sama tunnustus. - - - - -Johtopäätöksiä nykyisyyttä varten. - - -Sen elämän, joka näin syntyy, tulee lähemmin osoittaa oma -erikoisuutensa ja pystyväisyytensä elävän nykyisyyden asettamien -probleemien edessä. Vaikkemme voikkaan näitä probleemeja sen -pitemmälle tässä seurata (sen olemme lähemmin tehneet kirjassa -"Geistige Strömungen der Gegenwart"), niin näytettäköön kuitenkin -kahdessa kohden, kuinka edustamamme elämänsuunta voi taistelussakin -osoittautua kelpoiseksi. Nykyisen elämän pääpiirteitä on se, että -loistava, aina uusiin voittoihin pyrkivä työ, joka kohdistuu -ympäristöön, työ luonnon alamaiseksi saattamiseksi, sosiaalisten -elinehtojen parantamiseksi on suuresti syrjäyttänyt huolenpidon -ihmisen sisäisestä ja kokonaiselämästä, huolenpidon sieluntilasta, -persoonallisuuden ja henkisen yksilöllisyyden kehittämisestä, niin -että elämän ulospäin jännittyminen on paljoa suurempi kuin sen -keskittäminen. Tästä koituu monenlaisia puutteita ja epäkohtia. Missä -elämä ei käsittäydy yhdeksi kokonaisuudeksi eikä sellaisena ryhdy -taisteluun ympäröivää maailmaa vastaan, siellä sen täytyy kadottaa -sisäistä suuruuttaan, siellä se joutuu vaaraan keskellä kaikkia -ennätyksiään ostaa ne sisällyksensä hinnasta, siellä se ei voi saada -aikaan mitään sisäistä rakentumista. Tämä käy ilmi eritoten niillä -aloilla, jotka vaativat yhtenäistä kokonaisvakaumusta, joiden tulisi -ihmisen ennätyksiin valaa häntä itseään, kuten uskonnon, filosofian, -taiteen ja kirjallisuuden aloilla, mutta myöskin suurisuuntainen -käytöllinen ja poliittinen toiminta sitä mitä kipeimmin vaativat. -Voimmeko kieltää, että näillä aloilla suoritettavan luomistyön ja -sen hämmästyttävän korkean kannan välillä, mikä ilmenee meidän -työmme tekniikassa, on suuri juopa? Ihminen joutuu vaaraan menehtyä -kaiken sen alle, mikä joutuu hänen eteensä ja vaatii osakseen -hänen voimansa. Tämä on vältettävissä vain sillä ehdolla, että me -sisäisesti lujitamme itsemme ja teemme enemmän itsestämme. Mutta -mitenkä tämä voisi käydä päinsä ilman itsenäisen hengenelämän -avautumista? Vain siitä käsin voidaan ympäröivää maailmaa vastaan -asettaa sisäinen maailma. - -Jos me näin toimimme etupäässä ulospäin ja muodostamme -perimmäisimmänkin vakaumuksemme ympäristöstä saatujen vaikutelmien -mukaan, niin silloin ympäröivän maailman antamien herätteiden ja -tosiasioiden erilaisuus saattaa vakaumukset kulkemaan aivan eri -suuntiin, me kadotamme yhteisen sisäisen maailman, hajaantuessamme -aina vain lahkoihin ja puolueisiin emme enää ymmärrä toisiamme, -meidät yllättää Baabelin kieltensekoitus ja me päädymme, huolimatta -työmme ja tehtäviemme koneellisesta yhteenliittymisestä, sisäiseen -yksinäistymiseen, meidän täytyy tuntea itsemme kokonaan hyljätyiksi -ja hukkaan joutuneiksi. Mutta itsenäisen hengenmaailman pohjalta -voidaan sitä vastoin pyrkiä ihmisten sisäiseen yhteistuntoon ja -vakaumuksien yhteyteen. - -Ja lopuksi henkisen peruskehän puute ehdottomasti saa aikaan suuren -epävarmuuden ja tämä taaskin tuo mukanaan voimakkaan taipumuksen -kieltämiseen, ihmisen halventamiseen ja vähäksi arvaamiseen, tämä -koskee niinhyvin hänen asemaansa kaikkeudessa kuin hänen arvoansa. -Nykyänsä merkillisellä ilolla koetetaan mahdollisimman paljon -teroittaa ihmisen riippuvaisuutta, hänen yhteyttänsä alempien -elämänasteiden kanssa, hänen henkisen voimansa rajoitusta ja -mitättömyyttä, kaiken henkisen toiminnan epävarmuutta, yleensä -kaikkea sitä, mikä on omiansa osoittamaan ihmisen pienuutta ja -hänessä ilmenevää itsenäisyyden ja sisäisen yhteyden puutetta. -Yleensä ei oivalleta, kuinka tällainen kieltämis- ja halventamishalu -vaikuttaa tuhoavammin kuin tarkoitetaankaan, kuinka se aivan -johdonmukaisesti osoittaa mahdottomaksi kaiken henkisen kulttuurin ja -sen mukana myöskin tieteen ja heikontaa uskoa siihen. Mutta tällaisen -uskonpuutteen täytyy lopulta heikentää kaikki elämää virittävät -herätteet. Ilman iloista elämänuskallusta ei ole olemassa mitään -voimain kaikenpuolista herätystä, ei täysin saavutettavissa se, mikä -ihmiselle on mahdollista. Niinpä siis kaipaamme kipeästi sellaista, -mikä kohottaa yläpuolelle tuon kielteisyyden ja sitä, mikä kykenee -ohjaamaan elämän positiiviseen suuntaan. Mutta tämä on mahdollista -vain siten, että voimme jälleen kilvoitella itsellemme yhteyden -todellisuuden alkuperäisen syvyyden kanssa. Tämän pyrkimyksemme -palvelukseen tarjoutuu edellä kehittelemämme elämä, se kun -perustautuu itsenäiseen hengenmaailmaan, elämän sisäkohtaisuuteen. -Järjettömyyttä emme suinkaan kykene tekemään olemattomaksi, mutta me -voimme sen voittaa ja siinä onkin kyllin elämänuskon perustaksi. - -Nykyisen elämäntilan pääpiirteitä on vielä sekin, että vanha ja -uudempi ajatuskanta sovittamattomina saavat törmätä toisiansa -vastaan. Vanha on käynyt meille liian ahtaaksi ja epävarmaksi, -uudempi, kohdistaen työnsä ulkokehään, ei tunge kyllin syvälle eikä -riitä tyydyttämään koko ihmisen välttämätöntä kaipuuta. Näinpä siis -nykyajan ihminen häilyy epävarmana kahden elämänmuodon välillä. -Itsenäisen henkisyyden omaksunut elämänsuunta voi saada aikaan -kohoamista vastakohdan yläpuolelle ja keskinäistä ymmärtämystä -taistelevien välille. Siirtäessään elämän yksityisten ennätysten -ja myöskin sielullisten toimintojen monihaaraisuuden taakse ja -vaatiessaan henkisen luonteen muodostamista se löytää vastakohtien -yläpuolella olevan tuomioistuimen, jonka edessä vastaansanojien -tulee osoittaa mahdollisuuksiensa ja vaatimustensa pätevyys. -- -Mainittu vastakohtaisuus tulee erikoisesti nähtäviin uskonnollisen -ja luonnontieteellisen elämänsuunnan ja maailmankatsomuksen -törmätessä vastakkain. Uskonnon tehokkuutta lamauttaa se, että se -on sidottuna sellaiseen vanhempaan muotoon, joka ei enää vastaa -hengenelämän maailmanhistoriallista asemaa. Tuon vanhemman kannan -vakiintumisen jälkeen ei ole ainoastaan maailmankuva täysin uudeksi -muuttunut, vaan me olemme kaikkine pyrkimyksinemme olennaisesti -toisenlaisessa suhteessa maailmaan, sen jälkeen kuin aiemmin -vallinnut ihmisen ja ihmiskunnan heikkoudentunne ilmiömaailman -edessä on väistynyt voimantunteen tieltä, sikäli kuin me yhä enemmän -ilmiömaailman kehityksen mukana kietoudumme lähempään yhteyteen -sen kanssa ja henkisessä työssä siitä löydämme oman kotimaamme, -sen sijaan että odottaisimme sitä vasta tuonpuolisesta maailmasta. -Jollemmekaan saa kieltää, että elämä tarjoaa eri kerrostumia ja -että on olemassa kaikenperustava syvyys, emme kuitenkaan voi elämää -edeltäkäsin paloitella tämän- ja tuonpuoliseen. Samalla uskonnon -asema keskellä elämän kokonaisuutta on olennaisesti siirtynyt, -uskonto ei enää ilman muuta ole sen johdossa eikä se alunpitäen -paina siihen omaa leimaansa, vaan sen tulee tuon kokonaisuuden -sisällä perustaa itsensä ja osoittaa pätevyytensä. Olkoonpa että -se onkin universaalisen elämänkokonaisuuden syvin sielu, se ei -tällaisen muutoksen tapahduttua voi päästä sisäisen laajentumisen ja -uudelleen-muodostumisen välttämättömyydestä. - -Jos nuo valtavat muutokset jätetään huomioonottamatta tai ainakin -siirretään mahdollisimman syrjään ja jos tuo vanhempi muoto -pakoittavan käskyn voimalla, esim. valtion mahtivallalla, lasketaan -toisinajattelevan ajan hartioille, niin syntyy ehdottomasti ankaraa -ihmissielujen sortoa, on uhkaamassa sisäinen epätotuus, joka ehkäisee -kaiken sisäisen elämän muodostumisen ja jonka torjuminen lopulta -tulee pakoittavaksi siveelliseksi vaatimukseksi. Meille on tarpeen -perusteellinen selvittely siitä, mitä uskonnossa on ajallisuuden -yläpuolelle kohoavaa totuutta ja mikä siinä on pelkästään -ajallisuuteen kuuluvaa. Mutta tämä selvittely ehdottomasti uhkaa -uskonnon sisällystä ja voimaa, jollei perustautuminen itsenäiseen -hengenelämään anna sille metafyysillistä syvyyttä ja varmasti kohota -sitä yläpuolelle pelkän kulttuurin. Kaikissa uudistuspyrkimyksissä -pitäisi tämän seikan aina olla silmien edessä; ne voivat viedä -voittoon vain siinä tapauksessa, etteivät ne heikennä uskonnon -henkistä sisällystä, sen perioletta ja salaisuutta, vaan niitä -vahvistavat. Mutta sitä varten niiden tulee asettaa etualalle -uskonnon toiminta elämän edelleen kehittämiseksi, siitä lähtevä -elämänkohottaminen. - -Toisella puolella on luonnontieteelliseksi maailmankatsomukseksi -itseänsä nimittävä suunta. Emme tässäkään tahdo kieltää -kohtuudenmukaista oikeutusta. Luonnontieteet eivät ainoastaan ole -kunnostautuneet mitä valtavimmilla ulkonaisilla ennätyksillä, vaan -ne ovat erikoisesti edelleen kehittäneet ajattelua, ne avaavat -meille uusia näköaloja läpi koko todellisuuden. Elämää muovaillessa -ei tätä ole otettava huomioon vain muutamissa yksityisissä kohdin -vaan kokonaisuutena, se voi silloin edistävästi antaa voimaa -ja selvitystä. Mutta tämä tunnustus ei merkitse sitä, että -luonnontieteellinen maailmankatsomus saisi kaiken ajattelun ja elämän -vallittavakseen. Tämä on mahdollista vain siinä tapauksessa, että -jätetään huomioonottamatta se, ettei meidän ensimäinen kokemuksemme -ole ympäröivä aistillinen maailma, vaan oma toimintamme, ei -ainoastaan ajatteleva minämme, vaan meidän persoonallisuutemme ja -henkinen yksilöllisyytemme ja että me ympäröivää ilmiömaailmaa -katselemme oman henkisen rakenteemme valossa. Se on lisäksi -mahdollista vain siinä tapauksessa, että jätetään huomioonottamatta, -että historian yleiskulku on suorittanut ominaisen hengenmaailman -kehittämisen ja siten loitontanut ihmisen yhä kauemmas pelkän eläimen -olotilasta. Luonnontieteellisen maailmankatsomuksen esitaistelijat -aivan liian kevyesti syrjäyttävät senkin, etteivät luonnon -peruskäsitteet suinkaan ole valmiit ja lopulliset, vaan että ne juuri -uusimmalle tutkimukselle tarjoavat mitä vaikeimpia arvoituksia ja -että ne nyt juuri ovat olennaisen uudestaanmuovailun alaisina; vielä -he syrjäyttävät liian kevyesti senkin, etteivät luonnontutkimuksen -yksityiset haarat suinkaan osoita maailmankatsomukselle tietä -samaan suuntaan, ettei eläintieteilijän maailmankäsitys ilman muuta -samalla ole fyysikon tai fysiologin. Jos huolimatta tällaisista -probleemeista luonnontieteellinen maailmankatsomus esiintyy valmiina -ja eittämättömänä ja uhkaa kaikkia hidastelevia intellektuaalisen -ala-arvoisuuden pannajulistuksella, niin ei tämä vähemmän ole -omahyväistä oikeaoppisuutta kuin mikä ilmenee oikeistossa, ja -voitaneen sanoa, että kieltämyksen oikeaoppisuus tavallisesti -esiintyy paljoa suvaitsemattomampana kuin myöntämisen. - -Vastoin kaikkea tällaista elämän ahtauttamista, vastoin -kirkollis-uskonnollista samaten kuin naturalistista, on elämälle -varattava tarpeellisen avara liikkuma-ala, muodostettava kokonaisuus, -joka sallii jokaisen alan kehittää itseänsä, mutta joka samalla pysyy -yläpuolella niiden hajaannuksen ja riidan. Tämä tällainen pyrkimys -voi välttää pintapuolisen tasoittelun vaaran vain siinä tapauksessa, -että syvyydestä käsin kautta kaiken moninaisuuden vallitsee ja tämän -moninaisuuden välityksellä kehittyy elämänyhteys. Mutta tällainen -eri aloja vallitseva yhteys ei ole ajateltavissa ilman itsenäistä -henkisyyttä eikä sen täydellinen kehittyminen ihmisessä tätä -henkisyyttä tunnustamatta. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Elämän tarkoitus ja arvo, by Rudolf Eucken - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN TARKOITUS JA ARVO *** - -***** This file should be named 52975-8.txt or 52975-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/2/9/7/52975/ - -Produced by Jari Koivisto - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/52975-8.zip b/old/52975-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d5fe852..0000000 --- a/old/52975-8.zip +++ /dev/null |