diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52981-8.txt | 4837 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52981-8.zip | bin | 98275 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4837 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..05986db --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52981 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52981) diff --git a/old/52981-8.txt b/old/52981-8.txt deleted file mode 100644 index dadc4e3..0000000 --- a/old/52981-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4837 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Lapsuus, Poika-ikä, Nuoruus I, by Graf Leo -Tolstoy, Translated by Arvid Järnefelt - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Lapsuus, Poika-ikä, Nuoruus I - Lapsuus - - -Author: Graf Leo Tolstoy - - - -Release Date: September 4, 2016 [eBook #52981] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAPSUUS, POIKA-IKÄ, NUORUUS I*** - - -E-text prepared by Jari Koivisto - - - -Note: Project Gutenberg has the other volume of this work. - Volume II: see http://www.gutenberg.org/ebooks/52982 - - - - - - -LAPSUUS, POIKA-IKÄ, NUORUUS I - -Kolme novellia - -Kirj. - -LEO TOLSTOI - -Suom. Arvid Järnefelt - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -Päivälehden kirjapainossa 1904. - - - - -SISÄLLYS: - -Lukijalle. - -Lapsuus: - - I. Kotiopettaja Karl Ivanovitsh. - II. Äiti. - III. Isä. - IV. Oppitunnit. - V. Mielipuoli. - VI. Metsästysretken valmistukset. - VII. Metsästys. - VIII. Leikit. - IX. Vähä niinkuin ensimäisen rakkauden tapaista. - X. Mikä ihminen oli isäni? - XI. Työhuoneen ja vierashuoneen toimia. - XII. Grisha. - XIII. Natalia Savishna. - XIV. Ero kodista. - XV. Lapsuus. - XVI. Runoelma. - XVII. Ruhtinatar Kornakova. - XVIII. Ruhtinas Ivan Ivanovitsh. - XIX. Iivinit. - XX. Tulee vieraita. - XXI. Ennen masurkkaa. - XXII. Masurkka. - XXIII. Masurkan jälkeen. - XXIV. Vuoteella. - XXV. Kirje. - XXVI. Mikä meitä maalla odotti. - XXVII. Suru. - XXVIII. Viimeiset surulliset muistot. - - - - -LUKIJALLE. - - -Tästä Leo Tolstoin teoksesta ilmestyi Venäjällä ensimäinen osa. -"Lapsuus", jo vuonna 1852, ja oli kirjailijan ensimäisiä julkaisuja. -Sittemmin ilmestyi teoksen toinen osa, "Poika-ikä", v. 1854, ja vihdoin -kolmas osa, "Nuoruus" yhdessä edellisten osien kanssa eli siis koko -teos yhtenäisenä kolmiosaisena kertomuksena v. 1857. Leo Tolstoin nimi -tuli sen johdosta heti tunnetuksi yli koko Venäjän, vieläpä laajalti -sen ulkopuolellakin. - -Vaikka tällä elämänkuvauksella, katsoen sen tavattomaan vilkkauteen ja -syvällisiin sielullisiin analyyseihin, helposti saattaisi otaksua -olevan autobiograafisen luonteen, ei asianlaita ole kuitenkaan -sellainen, -- kuten myöskin tekijän läheinen ystävä N. Strahow -asiantuntijana vakuuttaa. Tämä koskenee erittäinkin kertomuksen -muutamia etualalla olevia sivuhenkilöitä. Niinpä esimerkiksi tekijän -äiti on kuollut paljoa aikasemmin kuin kertomuksessa kuvataan. -Kertomuksen "isän" mallina lienee myös ollut juku toinen henkilö kuin -kirjailijan isä. - -Mutta mitä päähenkilöön tulee, joka ensimäisessä personassa kertoo -tässä elämäkertaansa, niin voinee erehtymättä sanoa, että tekijän omat -syvimmät ja voimakkaimmat lapsuuden vaikutukset ovat ainoastaan -siirretyt objektiivisesti kuviteltuun ja piirreltyyn romaanihenkilöön. - -Kertoja vie lukijan valoisaan, tunteista rikkaaseen, lämpimään -lapsuuteensa; sitten yhtä elävästi kuvaa poika-ikänsä levottomampaa, -ristiriitaisuuksia sisältävää ja jo vähän kylmyyttä huokuvaa -kehityskautta, sekä tekee vihdoin tiliä nuoruutensa ajoista, joihin -lapsuuden valoisat vaikutukset ovat peräti sammuksissa ja hän seisoo -- -vaikka kotolaisten, ystäväin ja seurapiirin ympäröimänä -- sittenkin -ypö yksin täydellisen turmeltumisen ja oman siveellisen tunnon -tienhaarassa. Tässä kaikessa on niin paljon elettyä ja koettua, niin -paljon yleisinhimillistä, että, huolimatta kertomuksessa esitetyn -aitovenäläisen ylimyselämän oudoista ulkonaisista puitteista, jokainen -lukija, joka tämän kertomuksen lukee, on uudestaan elävä oman muinaisen -lapsuutensa muistoja, onpa hänessä ehkä heräävä semmoisiakin muistoja, -jotka muuten olisivat ikuisiksi painuneet unhotukseen. - -Ainoastaan elettyä ja koettua voi niin kuvata. Ja siitäpä riippuukin -tämän teoksen suuri ansio kirjallisena tuotteena yleensä, sekä sen -erikoinen merkitys juuri Leo Tolstoin kynästä lähteneenä kuvauksena. - -Virkby 22 p. lokak. 1904. - -_Arvid Järnefelt_. - - - - - - -LAPSUUS - -Novelli - - - - -I - -KOTIOPETTAJA KARL IVANOVITSH. - - -Elokuun 12 päivänä vuonna 18-- eli juuri kolme päivää -syntymäpäivästäni, jolloin täytin kymmenen vuotta ja sain niin -mainioita lahjoja, kello 7 aamulla, heräsin siihen että Karl Ivanovitsh -sokeripaperista tehdyllä ja kepin päähän kiinnitetyllä letkaimella -napautti kärpäsen juuri pääni yläpuolelta. Hän teki sen niin -taitamattomasti, että keppi kävi suojelus-enkelini kuvaan, joka riippui -vuoteen tammiselustassa, ja että kärpänen putosi suoraan päähäni. -Unisena minä kurottauduin lämpimän peitteen alta asettamaan heiluvaa -enkelinkuvaa, karistin tapetun kärpäsen lattialle ja aukasin silmäni -juuri sen verran, että sain isketyksi vihasen katseen maisteriin. Tämä -ei ollut ollakseenkaan. Kirjavassa, pumpulivuorisessa yönutussaan, -samanverkaiseen vyöhön vyötettynä, päässä punanen, kudottu tupsumyssy, -ja lämpimät pukinnahkasaappaat jalassa hän vaan jatkoi pyydystystään, -väijyen kärpäsiä seinävierillä ja letkautellen niitä kuoliaaksi. - -"Vaikka olenkin vielä pieni, mutta miksi hän kiusaa minua?" -- -ajattelin. -- "Eipäs se tapa niitä Volodjan vuoteen luona; siellähän -niitä on paljon! Ei, Volodja on minua vanhempi, minä olen nuorin -kaikista, siinä se on koko asia. Ei se muuta mietikään, kuin vaan miten -saisi minua kiusata. Se näkee ihan hyvin, että olen hereillä, mutta ei -vaan ole mitään huomaavinaan, inhottava ihminen! Yönuttu, ja päähine, -ja tupsu, -- kaikki ne ovat yhtä inhottavia." - -Sillaikaa kuin ajatuksissani näin harmittelin Karl Ivanovitshille hän -oli jo mennyt oman vuoteensa ääreen, katsahtanut kelloonsa, joka -lasihelmillä kirjaillussa kenkäsessä riippui hänen vuoteensa -yläpuolella, pannut kärpäsletkaimen naulaan, ja nyt kääntyi meihin -päin, ollen nähtävästi mitä paraimmalla tuulellaan. - --- Auf Kinder, auf!... s'ist Zeit. Die Mutter ist schon im Saal! hän -huusi tuolla hyvänsuovalla saksallaan, lähestyi minua, istahti -jalkojeni puolelle ja veti taskustaan esille nuuskarasian. Minä olin -nukkuvinani. Karl Ivanovitsh ensin nuuskasi, pyyhki nenänsä, näpähytti -tupakin sormistaan ja vasta sitten kävi käsiksi minuun. Naurahdellen -hän alkoi kutkutella varpaitani. -- Nun, nun, Faulenzer! hän puheli. - -Vaikka olin hyvin kutkun-arka, en kiusallakaan hypähtänyt vuoteeltani -enkä ruvennut vastaamaan hänelle, vaan piilotin pääni yhäkin syvemmäksi -tyynyjen alle, sätkäyttelin kiivaasti jalkojani ja ponnistin kaikki -voimani ollakseni nauramatta. - --- Kuinka hyvä hän sentään on ja kuinka hän meitä rakastaa, ja minä kun -niin pahaa hänestä ajattelin! - -Hermostutti sekä omat ajatukseni että Karl Ivanovitsh, -- yhtaikaa sekä -nauratti että itketti. - --- Ach, lassen Sie, Karl Ivanovitsh! huusin kyyneleet silmissä, pistäen -pääni esille tyynyjen alta. - -Karl Ivanovitsh hämmästyi, jätti kutkutuksen sikseen ja levottomana -rupesi kyselemään, mikä minun on? olenko pahaa unta nähnyt?... Hänen -miellyttävät saksalaiset kasvonsa, se osanotto, jolla häh koetti arvata -kyynelteni syytä, saivat ne virtanaan vuotamaan: minua hävetti, enkä -voinut ymmärtää miten hetki sitten saatoin olla rakastamatta Karl -Ivanovitshiä ja inhota hänen yönuttuaan, päähinettään ja sen tupsua; -nyt tuo kaikki päinvastoin tuntui sangen suloiselta, ja tupsu se juuri -selvästi todistikin hänen hyvyyttänsä. Sanoin itkeväni siksi että olin -muka nähnyt pahaa unta -- mamma oli muka kuollut ja viety -haudattavaksi. Sen kaiken minä keksin, sillä en lainkaan muistanut mitä -unia olin yöllä nähnyt; mutta kun Karl Ivanovitsh kertomuksestani -liikutettuna alkoi rauhotella minua, minä aloin kuvailla todellakin -nähneeni tuon hirveän unen, ja kyyneleet vuotivat jo muusta syystä. - -Kun Karl Ivanovitsh jätti minut rauhaan ja minä nousin istumaan -vetääkseni sukat pieniin jalkoihini, lakkasivat kyyneleet hetkeksi -vuotamasta, mutta keksityn unen synkistä ajatuksista en päässyt. -Huoneeseen tuli palvelijamme Nikolai -- pieni, puhtonen mies, aina -totinen, tarkka töissään, Karl Ivanovitshin nöyrä ja uskollinen ystävä. -Hän toi meidän vaatteemme ja kenkämme: Volodjalle oikeat saappaat, -mutta minulle toistaiseksi nuo iänikuiset puolikengät, joissa oli -pienet rusetit. Hänen nähtensä en olisi ilennyt itkeä; sitäpaitsi -aurinkokin niin ilosesti säteili ikkunassa, ja Volodja seisten -kumartuneena pesuvadin ylitse matki Maria Ivanovnaa (sisaren -kotiopettajaa) nauraen niin makean raikkaasti, että sai totisen -Nikolainkin hymyilemään. Sillä oli pyyhinliina olalla, toisessa kädessä -suipot ja toisessa vesikannu, ja hilliten vallatonta Volodjaa se -puheli: - --- Kas niin, Vladimir Petrovitsh, jo riittää, peskäähän nyt itsenne. - -Minä reipastuin kokonaan. - --- Sind sie bald fertig? kuului luokkahuoneesta Karl Ivanovitshin ääni. - -Se ääni oli nyt ankara eikä siinä enää ollut sitä hyvyyden sävyä, joka -oli minut saanut liikutuksesta itkemään. Siellä luokkahuoneessa hän jo -oli kokonaan toinen mies, siellä hän oli päällikkö. Minä puin ja -peseydyin kiireimmän kautta ja harja kädessä märkää tukkaani silittäen -ilmestyin hänen eteensä. - -Karl Ivanovitsh istui lasit nokalla kirjaa lukien tuolla ainaisella -paikallaan ikkunan ja oven välillä. Oven vasemmalla puolella oli kahdet -hyllyt, toinen meidän, lasten, toinen Karl Ivanovitshin, _oma_. Meidän -hyllyllämme oli kaiken lajisia kirjoja, sekä oppikirjoja että muita, -toiset niistä olivat pystyssä toiset kumollaan. Ainoastaan kaksi suurta -punakantista nidosta Histoire des voyages nojasi vankasti seinään; -sitten seurasi pitkiä ja paksuja ja suuria ja pieniä kirjoja, kansia -ilman kirjoja ja kirjoja ilman kansia: jotka kaikki aina sikin sokin -koottiin, painettiin läjään ja työnnettiin hyllylle, kun ennen väliajan -alkamista tuli käsky järjestää kirjasto, kuten Karl Ivanovitsh -kuuluvalla äänellä tätä hyllyä nimitti. Kirjakokoelma hänen _omalla_ -hyllyllään oli ehkä vähän pienempi, mutta ainakin yhtä monipuolinen. -Muistan niistä kolme: saksalainen kirja puutarhan lannoittamisesta -kaaliviljelykseen, -- sitomaton, nidos seitsenvuotisen sodan historiaa --- nahkakansissa, joiden yksi kulma oli kärventynyt, ja täydellinen -hydrostatikin oppikurssi. Karl Ivanovitsh pani suuren osan aikaansa -lukemiseen, jopa tärveli siihen silmänsäkin; mutta paitsi näitä kirjoja -ja _Pohjan Mehiläistä_ ei hän mitään lukenut. - -Karl Ivanovitshin hyllyllä olevien esineiden joukosta eräs minua enin -kaikista muistuttaa hänestä. Se oli kartongista leikattu ja -puujalkuseen pistetty pyöreä paperi, johon oli liimattu pilakuva -jostakin rouvasta ja tukanlaittajasta. Karl Ivanovitsh liimaili -suurella taidolla: tämä laitos oli hänen oma keksimänsä ja sen tarkotus -oli suojella hänen heikkoja silmiänsä liian kirkkaalta valolta. - -Niinkuin olisi tänäpäivänä näen edessäni tuon pitkän olennon, -pumpulisessa yönutussa ja punasessa myssyssä, jonka alta pistäytyvät -hänen harvat harmaat hapsensa. Hän istuu pikku pöydän ääressä, jolla on -tuo paperipyörä tukanlaittajineen. Se heittää varjon hänen kasvuilleen. -Toisessa kädessään hän pitää kirjaa, toinen lepää nojatuolin -kädensijalla; hänen vieressään on paitsi taskukelloa, jonka taululla -näkyy pieni jääkärin kuva, myös ruudukas nenäliina, musta, pyöreä -nuuskarasia, viheliäinen silmälasikotelo. Kaikki tämä niin arvokkaasti -ja tarkasti asetettuna lepää määräpaikallaan, että yksin tästä -järjestyksestäkin jo voisi päättää Karl Ivanovitshin omantunnon olevan -puhtaan ja hänen sielunsa rauhallisen. - -Joskus kun olin kyllikseni juoksennellut alhaalla salissa ja sitten -varpaisillani hiipinyt ylös luokkahuoneeseen, näin Karl Ivanovitshin -yhä istuvan yksinäisyydessä nojatuolissaan, ja rauhallisen ylevä ilme -kasvoilla lukevan jotakin lempikirjoistaan. Toisinaan yllätin hänet -semmoisinakin hetkinä, jolloin hän ei lukenut: lasit olivat silloin -valuneet alemmas pitkin hänen suurta kotkan nenäänsä; merkillisen -sammuvasti tuijottivat hänen siniset, puoleksi ummistuneet silmänsä, ja -surullisesti hymyilivät huulet. Huoneessa on hiljaa; kuuluu vaan -tasainen hengitys ja jääkärikuvalla varustetun kellon naksutus. - -Hän ei huomaa minua, mutta minä seison ovella ja ajattelen: ukko, ukko -raukka! Meitä on paljon, me leikimme, meidän on hauska, mutta hän on -ypö yksin eikä kukaan häntä hyväile. Hän on todella orpo, niinkuin hän -on itsestään sanonut. Ja hirveä on hänen elämänsä historia! Muistanhan -minä hänen kertoneen itsestänsä Nikolaille, hirveätä olisi olla hänenä! --- Ja tuli niin sääli häntä, että täytyi lähestyä, ottaa kädestä ja -sanoa: "lieber Karl Ivanovitsh!" Hän piti hyvin siitä, että minä näin -sanoin; hän hyväili minua ja näytti liikutetulta. - -Toisella seinällä riippuivat maanosien kartat, melkein kaikki -reveltyinä, mutta jälleen kokoon liimattuina Karl Ivanovitshin -taitavalla kädellä. Kolmannella seinällä, jonka keskeltä meni ovi -alakertaan, riippui toisella puolella kaksi viivotinta: toinen -leikelty, meidän, ja toinen uuden uutukainen, hänen omansa, jota hän -käytti enemmän huomautuksien jakelemiseen, kuin viivottamiseen; -toisella puolella taas musta taulu, johon ympyröillä merkittiin meidän -suuret rikoksemme ja risteillä pienet. Taulun vasemmalla puolella oli -se nurkka, johon meitä käskettiin rangaistukseksi polvistumaan. - -Kuinka elävästi muistan tämän nurkan! Muistan uuniovet, niiden -ilma-aukon ja sen äänen, joka syntyi tätä avattaissa. Joskus kun oli -saanut seista kauan nurkassa, että polvia kirveli ja selkää pakotti, -tuli ajatelleeksi, että nyt Karl Ivanovitsh on minut unohtanut; hyvä -hänen on pehmosessa nojatuolissa lukea hydrostatikiansa, mutta toista -on minun tässä! Ja että hän huomaisi, rupesin tavallisesti hiljaa -aukomaan ja taas sulkemaan ilmareikää tai karistelemaan rappauksia -seinästä; mutta jos sitten liian suuri pala putosi permannolle, niin -totisesti oli pelko yksin pahempi kaikkia rangaistuksia. Katsahdin Karl -Ivanovitshiin päin, mutta hän ei ole ollakseenkaan, istuu vaan kirja -kädessä eikä ole mitään huomaavinaan. - -Keskellä huonetta oli rikkinäisellä, mustalla vahavaatteella peitetty -pöytä, jonka reunat monin paikoin tulivat näkyviin ja olivat -pännäveitsillä leikellyt. Pöydän ympärillä oli muutamia seluksettomia, -maalaamattomia tuoleja, jotka pitkästä käyttämisestä olivat kuitenkin -itsestään lakeerautuneet. Viimeisellä seinällä oli kolme ikkunaa. -Näistä näkyi ulos ensin aivan ikkunan alla tie, jonka pienimmätkin -mutkat ja kivet ja uurteet ovat ammoisista ajoista minulle tutut ja -rakkaat; tien takaa näkyi lehmus-alea, jonka välistä siellä täällä -pistäysi esiin nivottu säleaita; alean yli näkyi vilja-peltoja ja -niiden takaa metsä; kaukana häämötti myös metsävahdin mökki. -Oikeanpuolisesta ikkunasta näkyi osa terassia, jossa aikuiset -tavallisesti istuivat ennen päivällistä. Usein, Karl Ivanovitshin -korjatessa sanelun mukaan tehtyä kirjotustani, tulin katsahtaneeksi -sinne päin. Sieltä näkyi äidin musta pää, jonkun muun selkä, ja -epäselvästi kuului puhe ja nauru: rupesi niin harmittamaan, ettei -saanut olla siellä mukana, ja ajatteli: milloinka minä siis tulenkaan -suureksi, lakkaan lukemasta ja pääsen näiden sanelujen äärestä istumaan -aina niiden seuraan, joita rakastan? Harmi muuttui kaihoksi ja -jumalaties mistä syystä ja minkä johdosta sitä vaipui niin -ajatuksiinsa, ettei kuullutkaan kuinka Karl Ivanovitsh kiukutteli -tehtyjen virheiden takia. - -Karl Ivanovitsh riisui yltänsä yönutun, pukeutui siniseen frakkiin, -jonka olat olivat kohennetut ja poimutetut, korjasi peilin edessä -kaulahuivinsa ja vei meidät alakertaan äitiä tervehtimään. - - - - -II - -ÄITI. - - -Äiti istui ruokasalissa teetä kaadellen: toisella kädellään hän piteli -teekannua, toisella teekyökin tappia, josta vettä valui teekannun -ylitse tarjottimelle. Mutta vaikka hän koetti katsoa tarkkaan, ei hän -sitä huomannut, ei huomannut myöskään, että olimme tulleet. - -Kun koettaa mielikuvituksessa loihtia esille rakastetun henkilön -piirteet, syntyy niin paljon erilaisia menneisyyden muistoja, että -näiden läpi nuo piirteet hämärtyvät niinkuin kyyneleihin. Ne ovat -mielikuvituksen kyyneleitä. Koettaessani muistoon johdattaa äitiäni -semmoisena kuin hän tähän aikaan oli, näen ensin edessäni ainoastaan -hänen ruskeat silmänsä, jotka aina yhtälailla ilmaisivat hyvyyttä ja -rakkautta, näen myös syntymämerkin hänen kaulassaan, vähän alempana -sitä paikkaa missä hänellä oli pieniä hiuskiharoita, virkatun valkosen -kauluksen, hienon, kuivan käden, joka niin usein minua hyväili ja jota -niin usein suutelin; mutta hänen kasvojensa yleistä ilmettä en voi -kuvitella mieleeni. - -Sohvan vasemmalla puolella oli vanha englantilainen flyygeli; sen -edessä istui mustahko sisareni Ljubotshka ja soitteli ruusunpunasilla -vastikään kylmällä vedellä pestyillä sormillaan ja huomattavasti -ponnistellen voimiaan Clementin harjotuksia. Hän oli yhdentoista -vuotias, kävi lyhyessä pumpulihameessa, valkosissa pitsireunaisissa -pikku housuissa, ja oktaaveja hän saattoi ottaa vaan "arpeggio". Hänen -vieressään puolikäänteessä istui Maria Ivanovna, päässä punanauhainen -myssy, sininen peleriini hartioilla, kasvot vihasesti tulistuneina; ne -saivat vielä ankaramman väreen heti kun Karl Ivanovitsh oli astunut -sisään. Hän katsahti tähän uhkaavasti ja vastaamatta hänen -tervehdykseensä polki jalallaan tahtia: un, deux, trois, un, deux, -trois, entistä kovemmin ja käskevämmin. - -Karl Ivanovitsh, panematta tuohon yhtään mitään huomiota, lähestyi -tavallisella saksalaisella kohteliaisuudellaan suoraan suutelemaan -äidin kättä. Tämä heräsi ajatuksistaan, pudisti päätänsä niinkuin olisi -tahtonut karkottaa surulliset ajatukset, antoi kätensä Karl -Ivanovitshille ja suuteli häntä ryppyiseen ohimoon, sillaikaa kuin Karl -Ivanovitsh suuteli hänen kättään. - --- Ich danke, lieber Karl Ivanovitsh, ja kysyi yhä saksaksi: - --- Kuinka lapset ovat nukkuneet? - -Karl Ivanovitsh oli toiselta korvaltaan vähän kuuro, mutta nyt -soittomelun vuoksi ei kuullut mitään. Hän kumartui lähemmäksi sohvaa, -nojautui toisella kädellään pöytään ja seisten vaan toisella jalallaan, -suu vähän hymyssä (mikä silloin näytti minusta hienouden huipulta), -kohautti myssyänsä ja sanoi: - --- Anteeksi, Natalia Nikolajevna. - -Varjellakseen kaljua päätään vilustumasta Karl Ivanovitsh ei -milloinkaan ottanut pois punasta päähinettään, mutta kuitenkin joka -kerta ruokasaliin tullessaan pyysi siihen läsnäolijain suostumusta. - --- Pankaa vaan päähänne, Karl Ivanovitsh... Minä kysyin teiltä kuinka -lapset ovat nukkuneet? sanoi äiti lähempää ja jotenkin kovasti. - -Mutta ei se nytkään mitään kuullut, peitti kaljunsa punamyssyllä ja -hymyili entistä ehommin. - --- Malttakaahan vähäsen, Mimmi, sanoi äiti naurahtaen Maria -Ivanovnalle: -- ei tässä kuule mitään. - -Kun äiti hymyili, niin hänen kauniit kasvonsa tulivat vieläkin paljoa -kauniimmiksi, ja ympärillä alkoi kaikki elää. Jospa elämän raskaina -hetkinä vilaukseltakaan voisin nähdä tuota hymyä, silloin en tietäisi -mitä suru onkaan. Semmoisessa hymyssä näyttää minusta olevan kaikki -mitä sanotaan kasvojen kauneudeksi: jos hymy lisää kauneutta niin ovat -kasvot kauniit; jos se ei niitä muuta, niin ovat ne tavalliset; jos se -niitä rumentaa, niin ne ovat rumat. - -Tervehdittyään minua äiti molemmin käsin kävi päähäni ja työnsi sen -taaksepäin, sitten katsahti suoraan silmiini ja sanoi: - --- Olethan itkenyt tänään? - -En minä vastannut. Hän suuteli minua silmiin ja kysyi saksaksi: - --- Mitä sinä itkit? - -Kun hän kanssamme puhui ystävällisesti, hän aina puhui saksaa, jota -taisi täydellisesti. - --- Minä vaan unissani itkin, äiti, sanoin minä, muistellen keksimäni -unen erikoiskohtia ja vieläkin kauhistuen niitä. - -Karl Ivanovitsh vahvisti sanani, vaan ei maininnut itse unesta mitään. -Puhuttuaan vielä ilmasta, johon keskusteluun Mimmikin otti osaa, äiti -asetti tarjottimelle kuusi sokeripalaa muutamien uskottujen palvelijain -varalle, nousi ja meni ikkunalle koruompelukehyksen ääreen. - --- No nyt menkää isän luo lapset ja sanokaa hänelle, että hänen on -välttämättä tuleminen puheilleni ennenkuin menee elonkorjuulle. - -Soitto, tahdin laskeminen ja ankarat katseet alkoivat uudelleen, mutta -me menimme isän luo. Kuljettuamme sen huoneen läpi, joka vielä -ukkivaarin ajoilta asti sanottiin _officiantti-huoneeksi_, me tulimme -isän työhuoneeseen. - - - - -III - -ISÄ. - - -Hän seisoi kirjotuspöytänsä ääressä ja osottaen sormellaan siinä olevia -kirjekuoria, papereita ja rahaläjiä, kiivaanlaisesti selitteli jotain -voudille, Jaakko Mihailoville, joka seisoi tavallisella paikallaan oven -ja ilmapuntarin välissä ja kädet selän takana liikutteli sormiaan -sangen nopeasti joka suunnalle. - -Mitä enempi isä kiivasteli, sitä nopeammin liikkuivat sormet ja taas -päinvastoin, kun isä vaikeni, niin sormetkin pysähtyivät; mutta annas -että Jaakko itse alkoi puhua, niin silloin sormet joutuivat mitä -levottomimpaan kiemurteluun ja tekivät epätoivoisia hypähdyksiä joka -suunnalle. Näiden sormien liikkeiden mukaan minusta saattoi arvata -Jaakon salaisimpiakin ajatuksia; mutta hänen kasvonsa olivat aina -tyynet -- ne ilmaisivat oman arvon tuntoa ja samassa myös alamaisuutta, -se on: minä olen oikeassa, mutta tietysti teidän on valta! - -Meidät nähtyään isä sanoi vaan: - --- Odottakaahan, -- heti paikalla! - -Ja päänsä liikkeellä osotti oveen, että joku meistä sen sulkisi. - --- Hitto tietäköön, mikä sinuun on tullut, Jaakko, jatkoi hän voudille -olkapäitänsä kohautellen (kuten hänen oli tapa). -- Tähän kirjekuoreen -suljetut 800 ruplaa... - -Jaakko veti luoksensa nappulataulun, erotti 800 ja alkoi tuijottaa -epämääräiseen pisteeseen odotellen mitä seuraa. - --- ... ovat talouden tarpeiksi poissaoloni aikana. Ymmärrätkö? Myllystä -sinun on saaminen 1,000 ruplaa... eikö niin? Kiinnityksiä sinun on -kruunulta saaminen takasin 8,000; heinästä, jonka voi myydä omien -laskujesi mukaan 7,000 puutaa -- panen 45 kopekkaa puudalta -- sinä -olet saapa 3,000; siis kuinka paljon sinulla on rahoja kaikkiaan? -- -12,000... eikö niin? - --- Aivan, aivan, sanoi Jaakko. - -Mutta hänen sormiensa nopeasta liikkeestä huomasin hänen aikovan panna -vastaan; isä keskeytti hänet. - --- Näistä rahoista sinun siis on lähettäminen 10,000 Petrovskin -maatilan edestä neuvoskunnalle. -- Jotavastoin kassassa olevat rahat, -jatkoi isä (Jaakko sekotti entiset 12,000 ja erotti 21,000): -- sinun -on tuominen minulle ja merkitseminen laskuihin menopuoleen nykyiselle -päivämäärälle (Jaakko sekotti nappulat ja käänsi taulun ylös alasin, -osottaen kai sillä että noiden 21.000 on käyvä samoin.) -- Tämän -kirjekuoren sinä taas annat sille, jolle se on osotettu. - -Minä kun seisoin lähellä pöytää, näin kirjekuorella osotteen: "Karl -Ivanovitsh Mauerille". - -Luultavasti isä huomasi minun lukeneen semmoista, mitä en tarvinnut -tietää, koska hän pani kätensä olalleni ja kevyellä liikkeellä ohjasi -minut pois pöydän luota. En ymmärtänyt hyväilyäkö tämä oli vai -oikaisua, mutta joka tapauksessa minä suutelin suurta suonikasta kättä, -joka lepäsi olallani. - --- Ymmärrän, sanoi Jaakko. -- Ja mitä suvaitsette määrätä Habarovkan -rahojen suhteen? - -Habarovka oli äidille kuuluva maatila. - --- Ne ovat jätettävät konttoriin eikä niitä saa mihinkään käyttää minun -määräämättäni. - -Jaakko oli hetken aikaa vaiti; sitten hänen sormensa äkkiä alkoivat -hurjasti kiemurrella, ja vaihdettuaan tottelevaisen tylsyyden, joka -hänen kasvoillaan ilmeni kun oli herran käskyjä kuunteleminen, tuohon -hänelle omituiseen viekkaaseen ilmeeseen, hän veti taas nappulataulun -luokseen ja alkoi selvitellä: - --- Älkää pahastuko Pjotr Aleksandrovitsh, mutta minun täytyy ilmottaa -että on mahdoton ajoissa suorittaa neuvostolle. -- Te äsken sanoitte, -jatkoi hän verkalleen: -- että rahoja pitäisi saada kiinnityksistä, -myllystä ja heinästä. (Luetellen näitä summia hän erotti ne -nappulataululla). -- Mutta nähkääs, minä pelkään, kun emme vaan -laskuissamme vähän erehtyisi, lisäsi hän hetken vaiti oltuaan ja -syvämietteisesti isään katsahtaen. - --- Miksi niin? - --- No nähkääs, ensinnäkin mitä myllyyn tulee, niin se mylläri jo -kahteen kertaan on käynyt luonani rukoilemassa maksun lykkäystä, ei -sanonut olevan rahaa... se on parastaikaakin täällä, ehkä suvaitsette -itse sen kanssa puhua. - --- Mitä se sanoo? kysyi isä, osottaen päänliikkeellä, ettei halunnut -puhua myllärin kanssa. - --- Tietäähän sen mitä se puhuu, ei ole muka yhtään jauhattavia käynyt, -ja mitä oli rahoja ne näet meni sulkujen korjuuseen. Ja jos sen ajaa -tiehensä, niin eipä siitäkään ole meille apua. -- Mitä taas -kiinnityksiin tulee, niin johan taisin herralle ilmottaa, ettei meidän -rahojamme sieltä niinkään pian saada irti. Minä tuonnoin kuulustelin -sitä asiata kaupungista, niin vastattiin, ettei asialle voi nyt mitään -ja että kaikesta päättäen rahoja ei ole odotettavissa ennen kuin kahden -kuukauden kuluttua -- Ja mitä vihdoin heiniin tulee, niin vaikkapa nyt -saisimmekin myydyksi 3,000 edestä... - -Hän siirsi 3,000 erilleen ja oli hetkisen vaiti katsahdellen vuoroon -nappuloihin vuoroon isän silmiin, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: - -"Näettehän itse kuinka vähän tätä on! Ja heinästäkin saamme huonon -hinnan jos sitä tähän aikaan rupeamme myymään..." - -Näkyi selvästi että hänellä on vielä suuri joukko todistuksia: ja -siksipä isä kai hänet keskeyttikin. - --- Siitä mitä olen sanonut en muuta mitään, mutta jos rahojen -saamisessa todellakin tulee viivytystä, niin ota sitten Habarovkan -rahoista mikä puuttuu. - --- Ymmärrän. - -Jaakon kasvoista ja sormien liikkeistä saattoi huomata, että tämä -viimeinen määräys oli hänelle suuresti mieleen. - -Jaakko oli maaorja, sangen innokas ja altis mies; kuten kaikki hyvät -käskyläiset oli hänkin äärettömän tarkka isäntänsä varojen hoidossa ja -hänen käsityksensä herrasväen eduista olivat mitä kummallisimmat. Hän -pyrki alituisesti huolehtimaan herran omaisuuden kasvamisesta rouvan -omaisuuden kustannuksella ja koetti todistaa välttämättömäksi käyttää -kaikki tulot tästä jälkimäisestä maatilasta Petrovskin maatilan hyväksi -(missä me asuimme). Siksipä hän nyt oli riemuissaan. Hän oli -täydellisesti onnistunut. - -Tervehdittyään meitä isä sanoi että kylliksi olimme jo täällä maalla -laiskotelleet, että nyt me emme enää olleet pieniä, ja että aika oli -ryhtyä tosilukuihin. - --- Kuten te jo tietänette minä lähden ensi yönä matkalle Moskovaan ja -otan teidät mukaani, sanoi hän. -- Te tulette asumaan mummon luona, -mutta äiti jää tyttöjen kanssa tänne. Ja te tiedätte myös, että hänen -ainoa lohdutuksensa tulee olemaan saada kuulla teidän ahkeruudestanne -ja että teihin ollaan tyytyväiset. - -Vaikka niistä valmistuksista, joita saattoi muutamien päivien kuluessa -huomata, me jo olimmekin odottaneet jotain tavatonta tapahtuvaksi, niin -tämä uutinen meitä kuitenkin hirveästi hämmästytti. - -Volodja punastui ja vapisevalla äänellä ilmotti isälle mitä äiti oli -käskenyt. - --- Sitäköhän se minun uneni merkitsikin! ajattelin minä: suokoon vaan -Jumala, ettei mitään pahempaa tapahtuisi. - -Minun oli niin sääli äitiä, vaikka toiselta puolen minua ilahutti -ajatus, että nyt olimme siis tulleet suuriksi. - -"Jos me nyt lähdemme, niin varmaankaan oppitunteja ei enää tule -olemaan: se on mainiota! ajattelin minä -- Sääliksi käy vaan Karl -Ivanovitshia. Hän varmaankin erotetaan virasta, sillä eipä hänelle -muuten olisi tuota kirjettä valmistettu... Parempi olisi vaikka pitäisi -aina lukea, kunhan ei tarvitsisi lähteä täältä ja erota äidistä ja -loukata Karl Ivanovitsh raukkaa. Se on muutenkin hyvin onneton!" - -Nämät ajatukset vilahtelivat päässäni: minä en liikkunut paikaltani, -tuijotin vaan puolikenkieni mustiin nauhaisiin. - -Puhuttuaan Karl Ivanovitshin kanssa vielä muutamia sanoja ilmapuntarin -laskemisesta, hän käski Jaakon pitää koiria toistaiseksi nälässä, koska -tahtoi lähtiäisiksi panna päivällisten jälkeen toimeen metsästyksen -nuorilla ajokoirilla. Vastoin odotustani isä lähetti meidät -lukemaan lohdutukseksi luvaten kuitenkin ottaa myöhemmin mukaan -metsästysretkelle. - -Juostessani ylös minä poikkesin terassille. Kynnyksen edessä makasi -päivänpaisteessa kokoonkäpristyneenä isän mielikki vinttikoira, Milka -nimeltään. - --- Sinä Milka kulta, puhelin minä sitä hyväillen ja kuonoon suudellen: --- kohta lähdemme täältä pois; hyvästi! emme enää koskaan näe -toisiamme! - -Minä tulin liikutetuksi ja purskahdin itkuun. - - - - -IV - -OPPITUNNIT. - - -Karl Ivanovitsh oli hyvin pahalla tuulella. Sen huomasi hänen -rypistyneistä silmäkulmistaan ja siitä miten hän paiskasi takkinsa -vaatekaappiin, miten vihasesti kiristi yönuttunsa vyötä, ja miten -voimakkaasti painoi kynnellään siihen kohtaan lukukirjaa, johon asti -meidän oli oppiminen ulkoa. Volodja osasi jotenkin hyvin, mutta minä -olin niin tunteitteni vallassa etten voinut tehdä yhtään mitään. -Tuijotin kauan kirjaan näkemättä mitään eteeni enkä voinut lukea -kyyneleitten tähden, jotka täyttivät silmäni aina kun muistin matkan; -ja kun sitten piti lausua ääneen Karl Ivanovitshille, joka ummistunein -silmin minua kuunteli (se oli aina paha merkki), juuri siinä kohden -missä toinen sanoo: Wo kommen Sie her? ja toinen vastaa: ich komme vom -Kaffe Hause, en voinut estää kyyneleitäni enkä nyyhkytyksiltä saanut -mitenkään lausutuksi: Haben sie die Zeitung nicht gelesen? Kun sitten -tuli kaunokirjotuksen vuoro, sain kyynelten vuoksi paperini tahratuksi -semmoiseksi että näytti kuin olisin vedellä kirjottanut käärepaperille. - -Karl Ivanovitsh suuttui, käski minun mennä polvilleni nurkkaan, väitti -että se on uppiniskaisuutta, nukkekomediaa (se oli hänen lempisanansa), -uhkasi viivottimella ja vaati pyytämään anteeksi, vaikka minä itkun -vuoksi en saanut sanaakaan suustani: vihdoin, arvatenkin tuntien -vääryyttä tekevänsä, hän läksi Nikolain huoneeseen, paiskaten oven -jälkeensä. - -Luokkahuoneeseemme kuului mitä Nikolain luona puhuttiin. - --- Oletko kuullut, Nikolai, että lapset matkustavat Moskovaan? sanoi -Karl Ivanovitsh tullessaan kynnyksen yli. - --- Olenpa kyllä kuullut. - -Varmaankin Nikolai aikoi nousta seisaalleen, sillä Karl Ivanovitsh -sanoi: "istu vaan. Nikolai!" ja sen jälkeen sulki oven. Minä tulin pois -nurkasta ja asetuin oven taakse kuuntelemaan. - --- Teitpä sinä kuinka paljon hyvänsä hyvää ihmisille, olitpa kuinka -kiintynyt tahansa, kiitollisuutta ei vaan näy voivan odottaa, Nikolai! -puhui Karl Ivanovitsh kiihottuneena. - -Nikolai istui ikkunalla tehden suutarin työtä ja nyökäytti kai -myöntävästi päätään. - --- Minä olen 12 vuotta elänyt tässä talossa ja voin sanoa Jumalan -edessä, Nikolai, jatkoi Karl Ivanovitsh nostaen tietysti silmänsä ja -nuuskarasiansa kattoa kohden: -- että olen rakastanut heitä ja -puuhannut heidän tähtensä enemmän kuin jos olisivat olleet omia -lapsiani. Muistathan, Nikolai, silloinkin kun pikku Volodjalla oli -kuume, muistathan kuinka minä yhdeksään vuorokauteen silmiäni -ummistamatta valvoin hänen vuoteensa ääressä? Niin! silloin olin -tietysti hyvä, rakas Karl Ivanovitsh, silloin olin minä tarpeellinen; -mutta nyt, lisäsi hän ivallisesti naurahtaen: -- nyt _lapset ovat -tulleet suuriksi, nyt heidän muka täytyy ryhtyä tosityöhön_. Aivan kuin -eivät he täällä olisi mitään oppineet, Nikolai! - --- Mitenkäpäs sitä sitten pitäisi oppia? sanoi Nikolai pannen naskalin -pois ja vetäen pikilankoja eri suunnille. - --- Niin, nyt olen käynyt tarpeettomaksi, nyt minä ajetaan pois; mutta -missä ovat lupaukset, missä kiitollisuus? -- Natalia Nikolajevnaa minä -kunnioitan ja rakastan, Nikolai, sanoi hän käsi rinnalla: -- mutta mitä -merkitsee täällä Natalia Nikolajevna?... Hänen tahtonsa tässä talossa -merkitsee yhtä paljon kuin tuo tuossa, näin sanoen hän puhuvalla -liikkeellä viskasi nahkapalasen lattialle. -- Kyllä minä tiedän ketä -niistä vehkeistä saa kiittää ja miksi minä olen nyt käynyt -tarpeettomaksi; siksi, että minä en imartele enkä myöntele joka asiassa -kuten _muutamat ihmiset_. Minä olen tottunut aina ja kaikkien ihmisten -edessä puhumaan totta, sanoi hän ylpeästi. -- Olkoot sitten! Eivätpä he -siitä rikastu, että minä poistun, mutta minä Jumalan armosta kyllä -löydän leipäpalan... vai miten arvelet, Nikolai? - -Nikolai nosti päätänsä ja katsahti Karl Ivanovitshiin ikäänkuin -päästäkseen selvyyteen todellako se on löytävä leipäpalasen vai ei, -- -mutta ei sanonut sentään mitään. - -Paljon ja kauan puhui Karl Ivanovitsh samaan suuntaan: puhui siitä -kuinka hänen ansioitansa oli paremmin osattu arvossa pitää erään -kenraalin kodissa, missä hän ennen asui (minun teki kipeätä sitä -kuulla), puhui Saksin maakunnasta, vanhemmistaan, räätäliystävästään -nimeltä Schönheit j.n.e. - -Minä otin osaa hänen suruunsa, ja minun oli paha mieli siitä, ettei isä -ja Karl Ivanovitsh, joita rakastin melkein yhtä paljon, ymmärtäneet -toisiansa; minä suoriuduin jälleen nurkkaan, istuin kyykylleni ja -rupesin ajattelemaan miten heidän välillänsä voisi saada sovintoa -syntymään. - -Palattuaan luokkahuoneeseen Karl Ivanovitsh käski minun nousta ja -ottaa esille sanelukirjotusvihkoni. Kun kaikki oli valmista hän -juhlallisesti istuutui nojatuoliinsa ja alkoi ikäänkuin jostain -syvyydestä tulevalla äänellä sanella seuraavaa: Von al-len -Lei-den-schaf-ten die grau-sam-ste ist... "haben sie geschrieben?" -Tässä kohden hän pysähtyi, haisteli hitaasti nuuskaa ja jatkoi uudella -voimalla: die grausamste ist die Undankbarkeit... "Ein grosses U." -Odottaessani jatkoa, kun olin kaikki kirjottanut, minä katsahdin -häneen. - --- Punctum, sanoi hän tuskin huomattavasti hymähtäen ja viittasi meitä -antamaan vihot hänelle. - -Moneen kertaan, erilaisilla äänenpainoilla ja mitä suurinta mielihyvää -ilmaisten hän luki tämän lauseen, joka sisälsi hänen sydämmensä -salaisen ajatuksen; sitten hän antoi meille historian läksyn ja istui -ikkunan ääreen. Hänen kasvonsa eivät olleet enää ankarat, kuten ennen; -ne vaan ilmaisivat semmoisen ihmisen mielihyvää, joka on arvokkaalla -tavalla saanut kärsimänsä vääryyden kostetuksi. - -Kello oli neljännestä vaille yksi, mutta eipä Karl Ivanovitsh näyttänyt -aikovankaan päästää meitä pois: antoi yhä vaan uusia läksyjä. Ikävä ja -ruokahalu enenivät samassa määrässä. Suurella maltittomuudella minä -panin merkille kaikki mikä saattoi osottaa päivällisen lähestymistä. -Tuossa menee jo pihavaimo niinitötterö kädessä lautasia pesemään, nyt -jo kuuluu astiain kolinaa ruokakaapista, nyt pöytä hajotetaan pitkäksi, -tuolit asetetaan, tuossa on jo Mimmi Ljubotshkan ja Katinkan kanssa -(Katinka oli Mimmin 12-vuotias tytär), ne tulevat puutarhasta; mutta -eipä näy vielä Fokaa -- hovin Fokaa, joka aina tulee käskemään -päivällisille. Vasta silloin saa viskata kirjat pois ja Karl -Ivanovitshista välittämättä juosta alas. - -Nytpä jo kuuluu askelia rappusilta; mutta eivät ne ole Fokan askeleita! -Ulkoa minä olen oppinut hänen askeleinsa äänen ja aina tunnen hänen -saappaittansa narinan. Ovi aukenee ja siinä näyttäytyy minulle kokonaan -tuntematon olento. - - - - -V - -MIELIPUOLI. - - -Huoneeseen astui noin 50 vaiheilla oleva mies, rokonarpiset, -pitkulaiset kasvot kalpeina; tukka oli harmaa, parta punertava. Hän oli -niin pitkäkasvuinen, että ovesta tullakseen ei riittänyt pään -kumartaminen, vaan piti taivuttaa koko ruumis. Yllään oli hänellä -jotain rääsyn tapaista, joka muistutti kauhtanaa tai takkia; kädessä -mahdottoman suuri matkasauva, jota hän kynnyksen yli tultuaan kaikin -voimin jyskytti lattiaan, ja vääntäen silmäkulmansa ja avaten suunsa -selkoselälleen alkoi nauraa hahattaa hirveän luonnottomalla äänellä. -Hän oli kiero toiselta silmältään ja sen terä hyppeli alituiseen, mikä -teki hänen rumat kasvonsa vieläkin paljoa inhottavammiksi. - --- Jaha, siinäpä te olette! hän huusi, tuli lyhyin askelin juosten -Volodjan luo, tarttui hänen päähänsä ja alkoi suurella tarkkuudella -tutkia päälakea, -- sitten ihan totisena poistui hänen luotansa, tuli -pöydän ääreen ja alkoi puhaltaa vahavaatteen alle ja tehdä -ristinmerkkiä. -- Ohhoh, surku tulee! Ohhoh! Ohhoh, ohhoh, kipeätä -tekee!... voi polosia... lentävät pois, puhui hän sitten itkusta -vapisevalla äänellä ja tuntehikkaasti katsoen Volodjaan, ja alkoi -hihalla pyyhkiä todellakin valuvia kyyneleitä. - -Hänen äänensä oli raaka ja käheä, liikkeet nopeita ja epätasasia, puhe -sekava ja järjetön (hän ei milloinkaan käyttänyt pronomineja), mutta -hän pani sanoihinsa painoa niin liikuttavalla tavalla, ja hänen -keltaset, mielettömät kasvonsa saivat joskus niin vilpittömän -surullisen ilmeen, että häntä kuunnellessa ei voinut olla tuntematta -sekasin sekä sääliä, kauhua että surua. - -Se oli mielipuoli maantienkuljeksija, Grisha. - -Mistä hän oli kotosin? ketkä olivat hänen vanhempansa? mikä oli -saattanut hänet maantielle kuljeksimaan? ei sitä kukaan tietänyt. -Tiedän ainoastaan, että hän jo 15-ikäisestä alkaen oli tunnettu -mielipuolena, joka kesät talvet kävi avojaloin, kuljeskeli -luostareissa, lahjotteli pieniä pyhäinkuvia niille, joihin mieltyi, ja -puhui arvotuksen tapaisesti, jota toiset selittivät ennustuksiksi. Eikä -kukaan muistanut nähneensä häntä toisenlaisena. Vielä tiedän, että hän -silloin tällöin käväsi mummoni luona, ja että jotkut sanoivat hänen -olevan rikkaiden vanhempain onnettoman pojan ja puhtaan sielun, mutta -toiset taas pitivät tavallisena moukkana ja laiskurina. - -Vihdoin viimein ilmestyi kauan odotettu täsmällinen Foka, ja me -läksimme alas. Grisha kulki takanamme yhä itkien, jatkaen mielettömiä -puheitaan ja kolautellen sauvaansa astuimiin. Isä ja äiti kävelivät -käsikkäin ruokasalissa, jostakin hiljaa puhellen. Maria Ivanovna istui -arvokkaana nojatuolissa, joka kosketti sohvaan symmetrisessä suorassa -kulmassa, ja ankaralla vaikka hillityllä äänellä antoi ohjauksia -vieressään istuville tytöille. Karl Ivanovitshin astuttua huoneeseen -hän katsahti tähän, kääntyi heti pois, ja hänen kasvonsa saivat ilmeen, -jonka voisi lausua näin: "minä en näe teitä, Karl Ivanovitsh, te olette -minulle ilmaa!" Tyttöjen silmistä näkyi, että he olisivat niin pian -kuin mahdollista tahtoneet kertoa meille jonkun hyvin tärkeän uutisen; -mutta paikoiltaan hypähtäminen ja meidän luokse töytääminen olisi ollut -Mimmin sääntöjen rikkomista. Heidän oli ensin lähestyminen Mimmiä ja -sanominen "bonjour, Mimi!" harppaseminen jalalla, ja vasta sitten oli -lupa puuttua puheisiin. - -Mikä harmillinen olento olikaan tuo Mimmi! Hänen läsnä ollessaan -monastikaan ei saanut mistään asiasta puhua: kaikessa se löysi -sopimattomuuksia. Sitten se vielä alituiseen kävi päälle: parlez donc -français, ja juuri silloin kuin olisi enin tahtonut lörpötellä venättä; -taikka päivällisissä, juuri kun pääsi jonkun hyvän ruuan makuun ja -tahtoi sitä kenenkään häiritsemättä syödä, hän jo siellä kerkeää: -- -mangez donc avec du pain, taikka comment-ce que vous tenez votre -fourchette? "Ja mitä ihmeen asiata hänellä oikeastaan oli meihin! -Opettakoon se siellä niitä tyttöjään, meillä on siihen oma Karl -Ivanovitshimme." Minä ymmärsin täydellisesti tämän inhoa _muutamiin -ihmisiin_. - --- Pyydä äidiltä, että pääsisimme mukaan metsästykselle, kuiskasi -Katinka pysäyttäen minua takin liepeestä, kun aikuiset kulkivat edellä -ruokasaliin. - --- Hyvä; koetetaan. - -Grisha söi ruokasalissa, mutta erikseen pikku pöydän ääressä; hän ei -nostanut silmiään lautaselta, huokasi tuon tuostakin, teki hirveitä -naamoja ja saneli ikäänkuin itsekseen: surkeata!... lensi pois... -kyyhkynen lentää taivaaseen... voi, voi, haudalla on kivi!... j.n.e. - -Äiti oli aamusta asti hermostuneessa mielentilassa; Grishan läsnäolo, -juttelut ja temput nähtävästi pahensivat vaan tätä hänen -mielentilaansa. - --- Se on totta, olin unohtaa pyytää sinulta erästä asiaa, sanoi hän -antaen isälle liemilautasta. - --- Mitä niin? - --- Käske etteivät päästä irti sinun kauheita koiriasi; ne olivat syödä -suuhunsa Grisha paran, kun se kulki pihan yli. Sillä lailla vielä -hyökkäävät lapsienkin kimppuun. - -Kuultuaan että puhe oli hänestä, Grisha kääntyi pöytään päin ja alkoi -näytellä rikkirevittyjä rääsyjään ja puhua ruoka suussa: - --- Tahtoi niitä repimään... Jumala ei suonut. Synti on usuttaa koiria! -Suuri synti! Älä lyö miekkonen... Jumala antaa anteeksi... nyt on -toiset ajat. - --- Mitä se höpisee? kysyi isä visusti ja ankarasti tarkastellen häntä. --- Minä en ymmärrä mitään. - --- Mutta minä ymmärrän, vastasi äiti: -- hän on minulle kertonut, että -joku metsästäjä oli tahallaan usuttanut koirat hänen kimppuunsa, niin -siihen se nyt sanoo: "tahtoi niitä repimään, mutta Jumala ei suonut", -ja pyytää ettet sinä siitä rankaisisi metsästäjää. - --- Vai niin! sanoi isä. -- Mistäs hän tietää, että minä aijon rangaista -sitä metsästäjää? - --- Tiedäthän etten ole mikään tuollaisten olentojen ihailija, jatkoi -hän ranskaksi: -- mutta tämä tässä on minulle erittäinkin -vastenmielinen ja on varmaankin... - --- Voi, älä puhu niin, ystäväni, keskeytti äiti ikäänkuin olisi jotain -säikähtänyt: -- mistä sen tietää? - --- Luulisipa että olen ollut kyllin tilaisuudessa tutustumaan -tuollaisiin olentoihin -- niitähän käy luonasi niin lukuisasti -- ja -kaikki he ovat samaan malliin. Aina vaan sama historia... - -Näki selvästi, että äiti tässä asiassa oli aivan toista mieltä eikä -tahtonut väitellä. - --- Annappa minulle piirakka, sanoi hän. -- Ovatko ne hyviä tällä -kertaa? - --- Ei, minua suututtaa, jatkoi isä ottaen käteensä piirakan, mutta -pitäen sitä niin kaukana ettei äiti siihen ylettynyt: -- ei, minua -suututtaa kun näen, että järkevät ja sivistyneet ihmiset antautuvat -mokomiin hullutuksiin. - -Ja hän kolahutti kahvelinsa pöytään. - --- Minä pyysin sinua antamaan piirakkaa, toisti äiti ojentaen kättänsä. - --- Ja parasta onkin, jatkoi isä työntäen kättä syrjään, -- että -sellaiset olennot pistetään putkaan. Ne saavat aikaan vaan sen hyvän, -että hermostuttavat jo ennestäänkin hermostuneita olentoja, lisäsi hän -hymähtäen, kun huomasi että tämä keskustelu ei ollut äidille lainkaan -mieleen, ja antoi vihdoin hänelle piirakan. - --- Minä sanon siihen ainoastaan sen, että on vaikea uskoa, että -ihminen, joka 60 ikävuodestaan huolimatta kesät talvet käy paljain -jaloin ja vaatteittensa alla kantaa kahden puudan painoisia kahleita, -ja joka päälliseksi monta kertaa on kieltäytynyt asumasta huoletonna ja -ilman puutteita, -- vaikeata on uskoa, -- sanon, -- että semmoinen -ihminen menettelisi näin ainoastaan laiskuudesta. Mitä taas tulee -ennustuksiin, lisäsi hän huoahtaen ja vähän vaiti oltuaan: -- je suis -payée pour y croire; olenhan sinulle kertonut kuinka sekin Kirjusha -ennusti isä-vainajan kuolinhetken, joka sitten sattui yhteen ei -ainoastaan päivälleen vaan ihan tunnilleenkin. - --- Äh, minkä sinä nyt olet minulle tehnyt! sanoi isä hymyillen ja -pannen kätensä sille puolelle suuta, jolla Mimmi istui. (Kun hän näin -teki, minä aina rupesin jännityksellä kuuntelemaan, odottaen sieltä -tulevan jotakin naurettavaa). -- Miksi muistutit minulle hänen -jalkojansa? minä katsahdin enkä nyt voi enää mitään syödä. - -Päivällinen oli loppupuolella. Ljubotshka ja Katinka yhä vaan vilkkuen -antoivat meille merkkejä, pyörivät tuoleillansa ja yleensä ilmaisivat -mitä suurinta levottomuutta. Tämä vilkkuminen merkitsi: "pyytäkää jo -pian että me pääsisimme mukaan!" Minä sysäsin kyynäspäälläni Volodjaa. -Volodja sysäsi minua ja vihdoin rohkaisi mielensä: aluksi arasti, -sitten jotenkin lujasti ja äänekkäästi hän selitti, että koska me nyt -erotaan kotoa, niin eikö tytöt pääsisi mukaan metsästysretkelle, -linjaalirattailla. Jonkun aikaa neuvoteltuaan suuret ratkaisivat tämän -kysymyksen meidän eduksemme, ja mikä oli vielä parempi, äitikin sanoi -tulevansa mukaan. - - - - -VI - -METSÄSTYSRETKEN VALMISTUKSET. - - -Jälkiruuan aikana käskettiin Jaakko sisälle ja annettiin määräykset -linjaalirattaista, metsäkoirista ja ratsuista -- kaikkea tätä suurella -tarkkuudella, jokaista hevosta nimeltä nimittäen. Volodjan hevonen -ontui, jonka tähden isä käski satuloida metsästyshevosen. Tämä sana -"metsästyshevonen" sai kummallisen soinnun äidin korvissa: hänestä -näytti että metsästyshevosen täytyi olla jotakin metsäpedon kaltaista, -että se tietysti pillastuu ja tappaa Volodjan. Ei auttaneet mitkään -isän ja Volodjan vakuutukset; suurella urheudella Volodja selitti, -ettei pillastuminen tee mitään ja että hän juuri toivookin hevosen -pillastuvan. Äiti raukka sanoi moneen kertaan, että nyt hän koko aikana -ei tule muuta kuin tuskailemaan. - -Päivällinen päättyi; suuret menivät työhuoneeseen kahvia juomaan, mutta -me juoksimme puutarhaan harppailemaan hiekkakäytäviä myöten, joille oli -pudonnut keltasia lehtiä, ja puhelemaan. Puhuimme ensin siitä, että -Volodja lähtee metsästyshevosella; siitä kuinka suuri häpeä oli että -Ljubotshka juoksi hitaammin kuin Katinka; siitä että olisi hauska saada -nähdä Grishan kahleita j.n.e.: mutta siitä että kohta eroamme kodista, -ei sanottu sanaakaan. Puhelumme keskeytyi, kun kuului lähestyvien -linjaalirattaiden räminä. Niiden jälkeen ratsastivat metsästäjät -koirien kanssa, metsästäjien jälessä tuli kuski Ignat Volodjalle -määrätyn hevosen selässä, johdattaen samalla riimusta minun iänikuista -kaakkiani. Ensin me kaikki hyökkäsimme aidan luo, josta saattoi nähdä -kaikkia näitä huvittavia asioita, ja sitten ilosta hihkaisten juoksimme -melulla ylös pukeutumaan, ja pukeutumaan niin, että olimme niin paljon -kuin mahdollista oikeiden metsästäjäin näköiset. Tärkeintä oli sitä -varten vetää pitkävartiset saappaat housunlahkeiden päälle. Me -pukeuduimme vähääkään viipymättä, koettaen mitä pikemmin päästä takasin -verannalle ihailemaan koiria, hevosia, ja juttelemaan metsästäjien -kanssa. - -Oli kuuma päivä. Aamulla ensin näyttäytyi taivaanrannalla valkosia -kummallisen muotoisia hattaroita, sitten tuulonen alkoi niitä ajella -yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, niin että jo toisinaan peittivät -auringon. Mutta pilvien liikkumisista ja mustenemisista huolimatta ei -näkynyt olevan sallittu niiden kokoontua ukkoseksi ja siten häiritä -meidän viimeistä huviretkeämme. Illaksi ne taas alkoivat hajota: toiset -vaalenivat, pitenivät ja etenivät taivaanrantaan; toiset noustuaan ihan -päämme kohdalle muuttuivat valkoisiksi, läpinäkyviksi; ainoastaan yksi -musta suuri pilvi pysähtyi itään. Karl Ivanovitsh aina tiesi mihin päin -mikin pilvi suuntautuu, ja hän selitti että tämä pilvi lähtee Maslovkan -kylään päin, että sadetta ei tule ja ilma on oleva erinomainen. - -Foka vanhuudestansa huolimatta juoksi hyvin ketterästi ja nopeasti alas -rappusia, huusi "ajakaa eteen!" ja jalat hajalla tanakasti asettui -sisäänkäytävän eteen, semmoisen miehen asennossa, jolle ei tarvitse -muistuttaa hänen velvollisuuksiansa. Naiset tulivat alas ja jonkun -aikaa neuvoteltuaan siitä, kuka millekin puolelle asettuu ja kuka -kestäkin pitelee (vaikka minusta ei olisi tarvinnut yhtään pidellä), -istuutuivat, avasivat päivänvarjostimensa ja läksivät liikkeelle. Kun -linjaalirattaat liikahtivat, niin äiti, osottaen "metsästyshevosta", -kysyi vapisevalla äänellä kuskilta: - --- Onko tuo hevonen Vladimir Petrovitshille? - -Ja kun kuski vastasi myöntävästi, heilahutti hän toivottomasti kättänsä -ja kääntyi poispäin. Minä olin kovasti kärsimätön: kiipesin oman -hevoseni selkään, katselin sen korvien väliin ja tein pitkin pihaa -kaikellaisia kiertoratsastuksia. - --- Älkää suvaitko koiria musertaa, sanoi minulle joku metsästäjistä. - --- Ole huoletta: en minä ole ensikertalainen, vastasin ylpeästi. - -Volodja istui "metsästyshevosen" selkään, ja vaikka oli uskalias, näkyi -hän nyt aristelevan, silitteli sitä ja moneen kertaan kyseli: - --- Onko se hiljainen? - -Hevosen selässä hän näytti hyvin komealta -- oli aivan kuin -aikaihminen. Hänen kiristetyt reitensä makasivat satulalla niin hyvin -että minun kävi oikein kateeksi, erittäinkin siksi, että mikäli voin -varjosta päättää itse en näyttänyt lähimainkaan niin komealta. - -Vihdoin kuului isän askeleet rappusilta; koirainhoitaja ajoi esiin -nälkäiset ajokoirat; metsästäjät vinttikoirineen kutsuivat luokseen -kukin omansa ja alkoivat nousta hevosten selkään. Ratsujääkäri johdatti -hevosen eteisen eteen; isän kahlekunnan koirat, jotka ennen makasivat -kaikenlaisissa kauniissa asennoissa sen ääressä, töytäsivät nyt hänen -luoksensa. Hänen jäljessään tuli ilosena Milka, helmillä ommeltu vyö -kaulassa, rautasoljen kilahdellessa. Ulos juostessaan se aina ensin -tervehti metsäkoiria: toisten kanssa leikitteli, toisille murahteli -haisteltuansa, ja muutamilta etsi kirppuja. - -Isä nousi hevosen selkään ja me läksimme. - - - - -VII - -METSÄSTYS. - - -Jahtikoirien johtaja, jota sanottiin Turkaksi, ratsasti kaikkien muiden -edellä sinertävällä käyräkuonoisella hevosella, pörröinen karvalakki -päässä, tavaton metsästystorvi olan takana ja hirmuinen puukko vyöllä. -Tämän miehen synkästä ja tuimasta ulkonäöstä olisi pikemmin luullut -hänen olevan matkalla johonkin kamppailuun elämästä ja kuolemasta, eikä -metsästysretkellä. Hänen hevosensa kintereillä juoksivat yhteenkahlitut -ajokoirat kirjavana, temmeltävänä parvena. Surku tuli nähdä minkä -kohtalon alaiseksi joutui se onneton, joka sai päähänsä jäädä muista -jälelle. Sen piti suurella voimainponnistuksella voittaa kumppalinsa ja -kun se siinä onnistui, niin yksi kaitsijoista, jotka ajoivat takana, -aina iski siihen ruoskalla huutaen: "parveen!" Portista ulos päästyämme -isä käski metsästäjien ja meidän ajaa pitkin tietä, mutta itse käänsi -ruispellolle. - -Elonkorjuu oli kuumimmillaan. Silmänkantamaton keltasen hohtava pelto -rajottui ainoastaan yhdellä suunnalla sinertävään metsäetäisyyteen, -jota silloin kuvailin kaikkein kaukaisimmaksi ja salaperäisimmäksi -paikaksi, jonka takana joko maailma loppuu taikka asumattomat seudut -alkavat. Koko pelto oli täynnänsä kuhilaita ja ihmisiä. Korkean, sakean -rukiin seassa näkyi jo leikatulla saralla siellä täällä leikkaajain -köyristyneitä selkiä, siteiden huiskauksia, kun ne nostettiin sitomista -varten, näkyi varjopaikassa joku vaimo kätkyen yli kumartuneena ja -hajalle viskatuita lyhteitä ruiskukkien peittämällä sangolla. Toisella -taholla miehet paitahihasillaan seisoivat tehden elokuormia -vankkureihin tai ajaa pölyyttivät pitkin paahteista peltoa. -Työnjohtaja, pitkävartisissa saappaissa, nuttu hartioilla, mittatangot -kädessä, nähtyään jo kaukaa isän, otti päästään haalistuneen lakkinsa, -pyyhki käsiliinalla punatukkaista päätään ja partaa ja huuteli -akkaväelle. Pikku rautikko, jolla isä ratsasti, kulki kevyen ketterästi -silloin tällöin laskien päänsä rinnalle, venyttäen ohjia ja tuuhealla -hännällään huiskien paarmoja ja kärpäsiä, jotka ahnaasti sitä söivät. -Kaksi vinttikoiraa, hännät kankeassa kiehkurassa ja korkealle jalkoja -nostellen sievästi hyppelivät korkeiden sänkikorsien yli, hevosen -kintereillä. Milka juoksi edellä ja pää käännettynä isään päin odotteli -vehnäspalasta. Väen puhe, hevosten ja kärryjen ratina, peltopyyn -iloinen vihellys, hyönteisten surina, jotka liikkumattomissa parvissa -seisoivat ilmassa, olkien ja hevosten haju, tuhannet eri värit ja -varjot, joita paahtava aurinko levitti vaaleankeltasen laihon yli, -metsäisen etäisyyden sinet ja valkean sinertävät pilvet, hämähäkin -verkot, joita lenteli ilmassa tai laskeutui maahan sangolle -- kaikkea -tätä minä näin, kuulin ja tunsin. - -Päästyämme Kalinovin metsän luo linjaalirattaat olivatkin jo siellä ja -aivan odottamattamme näimme vielä siellä nelipyöräiset työrattaat, -joiden keskellä istui ruuantarjooja. Heinien alta näkyi teekyökki, -jäätelöpytty ja vielä muita viehättäviä myttyjä ja rasioita. Ei voinut -erehtyä: kysymyksessä oli teenjuonti ulkona, jäätelön ja hedelmien -syönti. Työrattaat nähtyämme me ilmaisimme meluavaa iloa, sillä saada -teetä metsässä, nurmikolla ja yleensä semmoisella paikalla, missä ei -vielä kukaan ollut koskaan teetä juonut, se oli pidettävä suurena -nautintona. - -Turkka ratsasti metsikön rinteelle, pysäytti hevosensa, kuunteli -tarkkaavasti isän erikoisia määräyksiä siitä miten kierros oli tehtävä -ja missä kohden tuleminen ulos (vaikka eihän se Turkka koskaan -noudattanut näitä määräyksiä, vaan menetteli sitten aina omin päinsä), -päästi koirat valloilleen, kiirehtimättä sitoi ketjut satulaan, nousi -hevosen selkään ja vihellellen hävisi nuoren koivikon taa. Valloilleen -päästetyt ajokoirat ilmasivat ilonsa ensiksi häntäin liikkeellä, sitten -ne pudistivat itseänsä, suoriusivat ja vasta sitten, hiljalleen -ravaillen, nuuskien maata ja häntiänsä heilutellen, juoksivat eri -suunnille. - --- Onko sinulla nenäliina, kysyi isä. - -Minä otin taskustani nenäliinan ja näytin hänelle. - --- Sido tuo harmaa koira nenäliinallasi... - --- Giraninko? sanoin minä asiantuntijan tavalla. - --- Niin: ala sitten laputtaa pitkin tietä. Kun tulee eteen aho, niin -pysähdy ja katso eteesi, äläkä tule luokseni ilman jänistä! - -Minä tein niinkuin isä oli käskenyt ja aloin kiireimmän kautta juosta -määräpaikalle. Isä nauroi ja huusi minun jälkeeni: - --- Joudu, joudu, muuton myöhästyt. - -Giran vähä väliä pysähtyi, nosti korviansa, ja kuulosteli metsästäjäin -huutoja. Kun ei minulla ollut voimia saada sitä liikkeelle, niin -huusin: "tuu! atuu!" Silloin Giran riuhtoi eteenpäin niin vimmatusti, -että tuskin saatoin sitä kiinni pidellä, ja monta kertaa lankesin ennen -kuin pääsin perille. Valitsin korkean tammen juurella varjoisan ja -tasasen paikan, pistin pitkäkseni ruohikolle, istutin Giranin viereeni -ja aloin odotella. Niinkuin aina tällaisissa tapauksissa, niin nytkin -minun mielikuvitukseni meni kauas todellisuuden edelle: minä kuvailin -väijyväni jo kolmatta jänistä, vaikka metsässä nyt vasta rupesi käymään -ensimäisen ajokoiran haukunta. Turkan ääni kuului jo äänekkäämpänä ja -iloisempana metsässä; nyt alkaa ajokoira jo vingahdella ja sen haukunta -kuuluu yhä useammin: nyt siihen jo yhtyy toinen, bassoääninen haukunta, -sitten kolmas, neljäs... Haukunta joskus vaikeni, toisen kerran taas -haukkuivat kaikki yhtaikaa. Äänet yhä kovenivat ja kävivät vihdoin -yhtämittaisiksi, kunnes muuttuivat yhdeksi ainoaksi vonkuvaksi -ulinaksi. Metsikkö oli kaikuvainen ja ajokoirat eivät ääntä säästäneet. - -Tätä kuullessani minä jähmetyin paikoilleni. Tuijottaen metsäaukkoon -minä järjettömästi hymyilin, hiki vuoti minusta virtana, ja vaikka -pisarat menivät kutkuttaen pitkin leukaani, en minä niitä pyyhkinyt -pois. Minusta näytti, että tämän tärkeämpää hetkeä ei elämässä voi -olla. Tämä jännityksen tila oli kuitenkin liian luonnoton kestääkseen -aivan kauan. Ajokoirat haukkuivat joskus ihan metsän aukeaman luona, -joskus taas etenemistään etenivät, jänistä ei näkynyt. Minä aloin -katsella puolelta toiselle. Aivan sama oli Giranin laita: alussa se -yritti vingahdellen riuhtaista itseänsä irti, mutta sitten laittautui -makuulle minun viereeni, pani kuononsa polvilleni ja rauhottui. - -Tammen paljastuneiden juurien luona, missä istuin, pitkin harmaata -kuivaa maata, kuivien tammenlehtien, terhojen, puolimädänneiden -varpujen, kellertävän viheriän sammaleen ja siellä täällä esiin -pistävien hienojen ruohonpäiden välissä kiehui kiehumalla muurahaisia. -Ne kiirehtivät toinen toisensa jälestä omatekoisilla pikku poluillansa: -toiset kuormia kantaen toiset ilman. Minä otin käteeni terhon ja panin -sen poikkiteloin polulle. Merkillisesti halveksien vaaraa ne kohta -alkoivat kiivetä sen alitse ja ylitse; toiset taas erittäinkin ne, -joilla oli kuormat kannettavana, joutuivat kokonaan tolaltaan eivätkä -tienneet mitä tehdä: pysähtyelivät, hakivat muuta pääsyä, tai -peräytyivät tai terhoa myöten pyrkivät minun kädelleni, varmaankin -aikoen päästä hihan sisään. Näistä mieltä kiinnittävistä tarkastuksista -kääntyi huomioni keltasiipiseen perhoseen, joka erittäin viehättävästi -lenteli edessäni. Heti kun siihen katsahdin, se lensi pari askelta -luotani, räpytteli siipiään puolikuihtuneen valkoisen metsäapilaan -yläpuolella ja istui sen päälle. En tiedä päiväkö sitä lämmitti vai -imikö se tuosta yksinäisestä metsän ruohosta jotain nestettä, -- näkyi -vaan, että sen oli siinä perin hyvä olla. Tuon tuostakin se levitteli -siipiänsä ja likistyi kukkaa vastaan, vihdoin meni kokonaan niinkuin -tainnuksiin. Minä panin pääni molempia käsiä vastaan ja katselin sitä -hyvilläni. - -Yhtäkkiä Giran ulvahti ja riuhtasihe semmoisella voimalla, että olin -mennä selälleni. Minä katsoin ympärilleni. Metsänaukeamassa hypähteli -paikasta paikkaan jänis, toinen korva pystyssä, toinen pitkin selkää. -Veri hyökkäsi päähäni ja unohtaen tällä hetkellä kaikki, minä kiljasin -luonnottomalla äänellä, päästin irti koiran ja läksin juoksemaan. Mutta -tuskin olin tämän tehnyt, kuin jo kaduin, sillä jänis kyyristyi maahan, -teki loikkauksen ja sen koommin en minä sitä elukkaa enää nähnyt. - -Mutta mikä häpeä kohtasi minua, kun heti ajokoirien jälessä, jotka -vonkuen syöksyivät aukeamalle, ilmestyi pensaikon takaa myöskin Turkka! -Hän oli nähnyt minun virheeni (nimittäin sen, etten ollut voinut -hillitä itseäni), ja halveksivasti katsahtaen minuun hän sanoi: "voi -teitä sentään, herra!" Mutta sitä ääntä, jolla tuo oli sanottu, sitäpä -olisi pitänyt kuulla! Minun olisi ollut helpompi, jos hän olisi -ripustanut minut niinkuin jäniksen omaan satulaansa. - -Pitkän aikaa minä seisoin epätoivoisena samalla paikalla kutsumatta -koiraa ja reiteeni lyöden toistin toistamistani: - --- Voi, voi, minkä nyt tein! - -Kuulin kuinka ajokoirain haukunta eteni, kuinka metsikön toisella -puolella halloota huudettiin, kuinka jänis ammuttiin ja kuinka Turkka -puhalsi suureen metsästystorveensa koiria kootakseen, -- mutta minä -vaan en liikkunut paikaltani... - - - - -VIII - -LEIKIT. - - -Metsästys päättyi. Nuoren koivikon pimentoon oli levitetty matto ja -siinä istui piirissä koko seurue. Tarjoilija Gavrilo puuhasi ruuan -laitossa. Hän oli tallannut maahan mehevän ruohon ympärillään, pyyhki -kiireesti lautasia ja haki esille rasioista lehtiin käärittyjä luumuja -ja persikkoja. Koivujen viheriäisten lehväin välitse paistoi aurinko ja -heitti maton kuvioihin samoin kuin minun jaloilleni ja vieläpä Gavrilon -hiestyneelle kaljulle pyöreitä vavahtelevia valopilkkuja. Vähänen tuuli -lehahdellen lehvissä, tukassani ja kuumentuneilla kasvoillani virvotti -minua suuresti. - -Kun olimme saaneet jäätelöä ja hedelmiä, ei ollut enää mitään tekemistä -maton ääressä, ja huolimatta auringon paahteesta me nousimme ja -läksimme leikkimään. - --- Mitäs leikitään? sanoi Ljubotshka siristellen silmiään auringon -säteiltä ja hypähdellen ruohikossa. -- Leikitäänkö Robinsonia. - --- Ei... se on ikävää, sanoi Volodja laiskasti heittäytyen ruohikolle, -oljenkorsi hampaissa: -- aina vaan sitä iankaikkista Robinsonia! Jos -välttämättömästi pitää leikkiä, niin ruvetaan sitte vaikka huvimajaa -rakentamaan. - -Volodja oli selvästi olevinaan: luultavasti hän ylpeili siitä, että oli -ratsastanut metsästyshevosella ja oli nyt olevinaan hyvin väsyksissä. -Voi niinkin olla, että hänellä jo oli liian paljon tervettä järkeä ja -liian vähän mielikuvituksen voimaa voidakseen täydellisesti nauttia -Robinson-leikistä. Tässä leikissä me näet näyttelimme kohtauksia -Robinsonista, jota olimme lukeneet jo kauan sitten. - --- No, älä nyt ole olevinas... miksi et muka voi tehdä mieliksemme? -kiusasivat häntä tytöt. -- Sinä saat olla Kaarlona taikka Ernestinä -taikka isänä -- miten vaan tahdot, puhui Katinka koettaen vetää häntä -takin hihasta pystyyn. - --- Ei todellakaan haluta, -- kyllästyttää! sanoi Volodja venytellen -jäseniään ja samalla kuitenkin tyytyväisenä hymyillen. - --- Olisi sitten voinut kotiinkin jäädä, koskei kuitenkaan kukaan tahdo -leikkiä, sanoi Ljubotshka itkuun valmiina. - -Hän oli hirveä itkupussi. - --- No, mennään sitten, kunhan et vaan rupea itkemään, sitä en voi -sietää! - -Volodjan alentuvaisuus ei tuottanut meille mitään huvia; päinvastoin -hänen laiska ja ikävistynyt ulkonäkönsä vei leikiltä kaiken -viehätyksen. Kun istuimme maahan ja kuvaillen soutavamme kalaretkelle -aloimme kaikin voimin vedellä muka airoja, niin Volodja istui kädet -rinnalla eikä ollut ollenkaan kalastajan näköinen. Minä huomautin häntä -siitä; mutta hän vastasi, ettei asia siitä miksikään muutu jos me -huidomme enemmän tai vähemmän käsillämme, kaikissa tapauksissa me -pysymme paikallamme. Minun täytyi myöntää, Kun minä leikkien -metsästäjää läksin keppi olalla metsään, niin Volodja heittäytyi -selälleen pistäen kädet päänsä alle ja sanoi muka käyneensä hänkin -metsässä. Semmoiset temput ja puheet kylmensivät meitä leikissämme ja -olivat hyvin vastenmieliset, erittäinkin kun oikeastaan piti sydämmessä -myöntää Volodjan menettelevän järkevästi. - -Minä tiedän kyllä itsekin, ettei kepillä voi ampua saati sitten osata -lintuun. Mutta tämähän on leikkiä. Jos tuolla tavoin puhuu, eipä -silloin myöskään voi tuoleilla ratsastaa; mutta Volodjapa luullakseni -hyvin muistaa, kuinka me pitkinä talvi-iltoina, peitettyämme nojatuolin -huiveihin, muodostimme sen rattaiksi, kuinka toinen meistä istui -kuskiksi, toinen lakeijaksi, tytöt keskelle, kolme tuolia pantiin -kolmivaljakoksi, -- ja niin läksimme matkalle. Kuinka monenlaisia -asioita tapahtuikaan tällä matkalla! ja kuinka nopeasti ja iloisasti -kuluivat talvi-illat!... Jos kaikki arvostellaan todellisuuden mukaan, -niin eihän silloin leikistä mitään tule. Mutta jos leikistä ei tule -mitään, niin mitäpä sitten on jälellä koko elämästä?... - - - - -IX - -VÄHÄ NIINKUIN ENSIMÄISEN RAKKAUDEN TAPAISTA. - - -Ollen poimivinaan puusta muka amerikalaisia hedelmiä Ljubotshka tuli -repineeksi lehden mukana tavattoman suuren madon, viskasi sen -kauhistuen maahan, nosti kätensä ylös ja hypähti syrjään, niinkuin -olisi pelännyt että siitä jotakin ruiskahtaa hänen päällensä. Leikki -loppui; me kaikki, päät yhdessä, kumarruimme maahan tutkimaan tätä -harvinaisuutta. - -Minä katselin Katinkan olan yli; hän koetteli saada matoa nostetuksi -maasta lehden avulla, jonka asetteli sen tielle. - -Minä olin huomannut, että joillakuilla tytöillä on tapana olkapäitä -nytkyttämällä koettaa saada avokaulaista olkapäältä laskeutunutta pukua -jälleen paikoilleen. Myös muistan, että Mimmi aina torui tästä -liikkeestä ja sanoi: "c'est un geste de femme de chambre". Nyt, madon -yli kumartuneena, Katinka teki tämän liikkeen, ja tuuli samalla myös -nosti suortuvan hänen valkoiselta pikku kaulaltaan. Pikku olkapää oli -vaan kahden sormen välin päässä minun huulistani. En minä enää katsonut -matoa, katselin -- katselin ja koko voimallani suutelin Katinkan -olkapäätä. Hän ei katsahtanut taakseen, mutta minä huomasin, että hänen -kaulansa ja korvansa punertuivat. Nostamatta päätään Volodja sanoi -ylenkatseellisesti: - --- Kas niitä hellyyksiä! - -Mutta minulla oli kyyneleet silmissä. - -Minä en lakannut katsomasta Katinkaan. Jo kauan sitten olin tottunut -hänen tuoreihin, valkoverisiin kasvoihinsa, ja olin aina niitä -rakastanut; mutta nyt katselin niitä vielä tarkemmin ja rakastuin vielä -enemmän. Tultuamme vanhempien luo ilmotti isä suureksi iloksemme, että -lähtö oli äidin pyynnöstä lykätty huomisaamuun. - -Me ratsastimme paluumatkalla linjaalirattaiden rinnalla, Volodja ja -minä kilpailimme keskenämme kuka meistä paremmin ja rohkeammin osaa -ratsastaa. Ravailimme vaunujen ympärillä. Varjoni oli entistä pitempi -ja sen mukaan otaksuin, että näytin jotenkin pulskalta ratsastajalta; -mutta tyytyväisyys, jota tunsin, meni aivan pian myttyyn seuraavan -seikan vuoksi. Aikoen lopullisesti hurmata kaikki linjaalivaunuissa -istujat minä jätätin itseni hiukan jälkeen, sitten piiskan ja -kannuksien avulla ajoin hevoseni lentoon, asetuin huolettoman -keikailevaan asentoon ja olisin vihurina kiitänyt heidän ohitsensa -siltä puolelta missä Katinka istui. En tiennyt ainoastaan mikä oli -parempi: pyyhkäistäkö vaieten vaunujen ohitse vai hihkaista niiden -kohdalla. Mutta pahuksen hevonen huolimatta kaikista ponnistuksistani -pysähtyi niin odottamattomasti, vaunujen luo ennätettyään, että minä -tupsahdin satulan yli sen kaulalle ja olin vähällä lentää maahan. - - - - -X - -MIKÄ IHMINEN OLI ISÄNI? - - -Hän oli menneen sukupolven ihmisiä ja hänessä oli tuo sen ajan -nuorisolle ominainen sanoin selittämätön ritarillisuuden luonne, -omituinen toimeliaisuus, itseluottamus, hyväsydämmisyys ja -huikentelevaisuus. Nykyaikaisia ihmisiä hän halveksi, ja tämä -katsantotapa oli seuraus sekä synnynnäisestä ylpeydestä että salaisesta -harmista, kun ei hänellä meidän aikanamme enää voinut olla sitä -vaikutusvoimaa eikä sitä menestystä, mihin hän omalla ajallaan oli -tottunut. Hänellä oli kaksi päähimoa elämässään, kortit ja naiset: hän -oli iässään voittanut muutamia miljooneja, ja hän oli ollut suhteissa -lukemattomiin naisiin kaikista yhteiskunnan kerroksista. - -Ulkomuodoltaan hän oli suuri ja komea, käynti oli merkillinen askelten -lyhyyden vuoksi, toinen olkapää toisinaan vähän nytkähteli, pienet -silmät aina hymyilivät, nenä oli suuri kotkan nenä, huulet -epäsäännölliset ja menivät yhteen jollakin lailla taitamattomasti, -vaikka kyllä miellyttävästi, ääntämistavassa oli jokin puute -- -vähäinen sammallus, pää oli melkein kokonaan kalju; semmoinen oli isäni -ulkonäkö mikäli häntä muistan, -- ulkonäkö, jolla hän osasi tehdä -itsensä kuuluisaksi ja miellyttää kaikkia, poikkeuksetta kaikkia, -olivatpa ne mistä yhteiskuntaluokasta tahansa, mutta erittäinkin niitä, -joita hän _tahtoi_ miellyttää. - -Hän osasi aina päästä päällepäin, kenen kanssa ikinä tuli tekemisiin. -Kuulumatta koskaan kaikkein ylhäisimmän maailman piiriin hän kuitenkin -aina seurusteli sellaisten ihmisten kanssa ja osasi pysyä niiden -kunnioittamana. Hän tunsi sen ylpeyden ja itseluottamuksen äärimmäisen -määrän, joka muita loukkaamatta kohotti häntä maailman silmissä. Hän -oli originelli, ei kuitenkaan aina, vaan käytti sitä keinona, jolla -muutamissa tapauksissa korvasi mitä puuttui ylhäisyydestä ja -rikkaudesta. Ei ikinä mikään voinut herättää hänessä ihastuksen -tunnetta: tulipa hän mihin loistavaan asemaan tahansa, hän tuntui -olevan kuin syntynyt siihen. Hän osasi niin mainiosti peittää muilta ja -karkoittaa itsestään tuota jokaiselle tunnettua, pikku harmeilla ja -katkeruuksilla täytettyä puolta elämästä, että häntä siinä kohden -todella piti kadehtia. Hän oli kaikkien mukavuus- ja nautintoseikkain -tuntija, ja osasi sitä kaikkea käyttää hyväkseen. Loistavat suhteet -olivat hänen keppihevosensa. Niihin hän oli päässyt osaksi äitini -miehenä, osaksi nuoruutensa toverien avulla, joita hän sydämmessään -panetteli, kun olivat ylentyneet kauas hänen edellensä ja hän -ikiajoikseen jäänyt virasta eronneeksi kaartinluutnantiksi. Kuten -kaikki entiset upseerit, ei hänkään siviilinä osannut pukeutua muodin -mukaan, mutta pukeutui sensijaan omaperäisesti ja ylellisen komeasti. -Hänen pukunsa oli aina hyvin leveä ja kevyt, mainiot alusvaatteet, -suuret ulospäinkäännetyt mansetit ja kaulukset... muuten hänen suureen -kasvuunsa, voimakkaaseen ruumiinrakennukseensa, kaljuun päähänsä ja -rauhallisiin, itsetietoisiin liikkeihinsä sopi kaikki, mitä hän puki -yllensä. Hän oli tuntehikas, jopa helposti kyyneltyikin. Usein, ääneen -luettaessa, kun hän ennätti nousupaikkaan, alkoi ääni vavista, silmät -kyyneltyivät, ja hän sai harmistuneena jättää lukemisen. Hän rakasti -musiikkia, lauloi säestäen itseänsä pianolla ystävänsä A:n romansseja, -mustalaislauluja ja joitakuita oopperan motiiveja; mutta opittua -musiikkia ei rakastanut ja viis välittäen yleisestä mielipiteestä -avonaisesti tunnusti, että Beethovenin sonatit nukuttivat ja -ikävystyttivät häntä, ja ettei hän tiedä mitään parempaa kuin joitakin -laulajatar Semjonovan ja mustalaistyttö Tanjushan laulamia -varieteelauluja. Hänen luonteensa oli niitä luonteita, joille hyvänteon -suorittamista varten yleisö on välttämätön. Ja hyvänä hän pitikin -ainoastaan mitä yleisö sanoi hyväksi. Jumala ties oliko hänellä mitään -siveellisiä vakaumuksia! Hänen elämänsä oli niin täynnä kaikellaista -maallista puuhaa, ettei hänellä ollut aikaa semmoisia vakaumuksia -luoda, ja sitä paitsi hän olikin niin onnellinen elämässään, ettei -katsonut semmoista edes tarpeelliseksi. - -Vanhoina päivinään hänellä tosin muodostui pysyvä mielipide asioista ja -muuttumattomia sääntöjä, -- mutta yksinomaan käytännöllisyyden -perustuksella: se menettely ja se elämäntapa, joka oli tuottanut -hänelle onnea eli nautintoa oli hänestä hyvä, ja senvuoksi oli hänen -mielestään kaikkien aina niin meneteltävä. Hän puhui hyvin -vaikuttavasti, ja tämä hänen taipumuksensa enensi luullakseni hänen -sääntöjensä notkeutta: hän osasi kertoa samasta teosta niinkuin se -olisi ollut mitä viehättävin pikku kuje ja niinkuin alhaisin ilkityö. - - - - -XI - -TYÖHUONEEN JA VIERASHUONEEN TOIMIA. - - -Jo hämärsi kun saavuimme kotiin. Äiti istui pianoa soittamaan, mutta me -lapset otimme esiin paperia, kyniä, värejä ja asetuimme piirustamaan -pyöreän pöydän ääreen. Minulla oli ainoastaan sinistä väriä; mutta -siitä huolimatta aikomukseni oli kuvata metsästystä. Sangen elävästi -siveltyäni sinisen pojan sinisen hevosen selkään ja vielä sinisiä -koiria, minä vaan en varmaan tietänyt saako maalata myös sinistä -jänistä, ja juoksin sentähden työhuoneeseen isän kanssa siitä -neuvottelemaan. Isä luki jotain ja kysymykseeni: "löytyykö sinisiä -jäniksiä?" nostamatta päätään vastasi: "löytyy, lapseni, löytyy". -Palattuani pyöreän pöydän ääreen laitoin siis sinisen jäniksen, sitten -katsoin tarpeelliseksi muuttaa sen pensaaksi. Mutta ei pensaskaan ollut -mieleeni; minä tein siitä puun, puusta heinäsuovon, heinäsuovosta -pilven ja vihdoin tahrasin paperini niin perin pohjin, että vihastuin -ja revin sen palasiksi ja menin torkkumaan syvään nojatuoliin. - -Äiti soitti oman opettajansa Fieldin toista konserttia. Minä torkuin, -ja mielikuvituksessani heräsi jonkinlaisia keveitä valkosia, -läpinäkyviä muistoja. Hän rupesi soittamaan Beethovenin pateettista -sonattia, ja mieleeni juolahti jotakin surullista, raskasta ja synkkää. -Äiti soitteli sangen usein näitä kahta kappaletta; sentähden niin hyvin -muistan sen tunteen, jonka ne minussa herättivät. Tämä tunto oli -muistojen kaltainen; mutta minkä muistojen? Näytti niinkuin olisi -muistellut semmoista mikä ei ollut koskaan tapahtunut. - -Minua vastapäätä oli ovi työhuoneeseen, ja minä näin kuinka sinne tuli -Jaakko ynnä muutamia muita miehiä, partaniekkoja. Ovi pantiin heti -heidän jälkeensä kiinni. "Nyt ne taas alkoivat toimet!" ajattelin. -Minusta näytti että tärkeämpiä asioita kuin niitä, jotka toimitettiin -työhuoneessa, ei maailmassa voinut olla: tätä käsitystä tuki vielä -sekin seikka, että työhuoneen ovia kaikki tavallisesti lähestyivät -puhuen kuiskaamalla ja käyden varpaisillaan; sieltä kuului isän äänekäs -puhe ja tuntui sikarin haju, joka minua aina jostakin syystä suuresti -miellytti. Torkuksissani minä hämmästyksekseni äkkiä kuulin hyvin tutun -saappaiden narinan. Karl Ivanovitsh kulki varpaillaan sangen synkän ja -päättäväisen näkösenä, joitakin papereita kädessä, ja koputti hiljaa -työhuoneen ovelle. Hän päästettiin sisälle ja ovi sulkeutui jälleen. - -"Kunhan vaan ei tapahtuisi jotakin onnettomuutta!" ajattelin minä, -- -"Karl Ivanovitsh on vihoissaan: hän voi tehdä vaikka mitä"... - -Minä nukahdin jälleen. - -Onnettomuutta ei sentään mitään tapahtunut; tunnin kuluttua minut -herätti taas sama saappaiden narina. Karl Ivanovitsh pyyhki tullessaan -nenäliinallaan kyyneleitä, jotka huomasin hänen poskillaan. Hän kulki -minun ohitseni murahdellen jotakin itsekseen ja hävisi yläkertaan. -Sitten tuli isä työhuoneesta vierashuoneeseen. - --- Arvaappa mitä olen päättänyt tehdä? sanoi hän iloisella äänellä, -pannen kätensä äidin olalle. - --- Mitä niin, ystäväni? - --- Otan Karl Ivanovitshin mukaan lasten kanssa. Tilaa on -kuormavaunuissa. Lapset ovat häneen tottuneet, ja hänkin puolestaan -näyttää olevan heihin ikäänkuin kiintynyt: nuo 700 ruplaa vuodessa -eivät paljonkaan näy laskuissa, et puis au fond c'est un trés bon -diable. - -Minä en voinut saada päähäni mistä syystä isä haukkuu Karl -Ivanovitshiä. - --- Se ilahuttaa minua suuresti, sanoi äiti: sekä lasten että hänen -tähtensä: hän on todella kelpo ukko. - --- Olisitpa nähnyt kuinka liikutettu hän oli, kun sanoin hänelle että -hän saa pidättää nuo 500 ruplaa lahjana... mutta mikä on kaikkein -hullunkurisinta, se on tämä lasku, jonka hän minulle esitti. Maksaa -todellakin vaivan katsahtaa siihen, lisäsi hän naurahtaen ja antoi -äidille Karl Ivanovitshin kirjottaman paperiliuskan: -- suuremmoista! - -Laskun sisällys oli seuraava: - - "Lapsille kaksi onkea -- 70 kopekkaa. - - "Väripaperia, kultapaperia, liisteriä ja pahvia rasiaa varten, - lahjoituksia -- 6 ruplaa 55 kopekkaa. - - "Kirja, lahjana lapsille -- 8 r. 16 k. - - "Aluhousut Nikolaille 4 r. - - "Pietari Aleksandrovitshin vuonna 18-- Moskovassa lupaama - kultakello, arvoltaan 140 r. - - "Kaikkiaan summa, minkä Karl Mauer on saapa paitsi palkkaansa - -- 159 r. 79 k." - -Jokainen, joka luki tämän laskun, missä Karl Ivanovitsh vaatii kaikki -lahjoihin käyttämänsä rahat takasin ja lisäksi vaatii maksamaan hänelle -luvatun lahjan hinnan, jokainen olisi ajatellut että Karl Ivanovitsh ei -ole mitään muuta kuin epähieno saituri, -- mutta jokainen olisi näin -sanoen perinpohjin erehtynyt. - -Astuessaan työhuoneeseen laskuineen ja edeltäpäin valmistettuine -puheineen hän aikoi isälle kaunopuheliaasti esittää kaikki vääryydet, -joita hän oli saanut talossamme kärsiä, mutta kun hän sitten oli -puheensa alkanut samalla liikuttuvalla äänellä ja samoilla -tuntehikkailla painoilla, joilla tavallisesti meille saneli kirjotusta, -vaikuttikin tämä hänen kaunopuheliaisuutensa voimakkaimmin häneen -itseensä; niin että päästyään siihen kohti, jossa hänen piti sanoa: -"niin katkeraa kuin lieneekin minun erota lapsista", hän kokonaan -hämmentyi, äänensä alkoi vavahdella, ja -- hänen oli vetäminen esille -taskustaan ruudukas nenäliina. - -Niin, Pietari Aleksandrovitsh, sanoi hän kyyneleet silmissä (tätä -kohtaa ei valmistetussa puheessa lainkaan ollut): -- minä olen niin -tottunut lapsiin, etten tiedä mihin ryhtyä ilman heitä. Ennen vaikka -ilman palkkaakin palvelen teitä, lisäksi hän toisella kädellä -kyyneleitä kuivaten, toisella tarjoten laskua. - -Että Karl Ivanovitsh tällä hetkellä puhui totuuden mukaisesti, sen voin -varmasti vakuuttaa, sillä tunnen hänen hyvän sydämmensä; mutta miten -tuo lasku soveltuu hänen sanoihinsa, se jää minulle arvotukseksi. - --- Jos _teistä_ tuntuu ikävältä erota, niin minun on vieläkin ikävämpi -luopua teistä, sanoi isä pudistaen häntä olasta: -- minä olen muuttanut -aikeeni. - -Vähää ennen illallista ilmestyi Grisha sisälle. Siitä saakka kuin hän -oli tullut taloomme, hän lakkaamatta huokaili ja itki, niin että niiden -mielestä, jotka uskoivat hänen ennustustaitoansa, meidän kotiamme -uhkasi joku onnettomuus. Hän rupesi hyvästelemään ja sanoi lähtevänsä -huomenaamuna edemmäs. Minä iskin silmää Volodjalle ja läksin huoneesta. - --- Mitä? - --- Jos tahdomme nähdä Grishan kahleita, niin mennään pian ylös -miespalvelijain puolelle. Grisha makaa toisessa huoneessa, viereisessä -kopukassa voi mainiosti istua ja me saamme nähdä kaikki. - --- Hyvä! Odota tässä: minä kutsun tytöt. - -Tytöt juoksivat ulos vierashuoneesta ja me läksimme ylös. Pienen riidan -jälkeen ratkaistuamme kenen oli ensimmäisenä astuminen kopukan -pimeyteen, me istuuduimme sinne ja aloimme odottaa. - - - - -XII - -GRISHA. - - -Meitä kaikkia kauhistutti oleminen pimeässä; me likistyimme toinen -toiseemme emmekä puhuneet mitään. Melkein heti sen jälkeen tuli -hiljaisilla askelilla sisälle Grisha, toisessa kädessään hän piteli -matkasauvaansa, toisessa oli vaskiseen jalustaan pistetty talikynttilä. -Me saatoimme tuskin hengittää. - --- Herralle Jeesukselle Kristukselle! Pyhälle äidille, neitsyt -Marialle! Isälle ja Pojalle ja Pyhälle hengelle... toisti hän moneen -kertaan erilaisilla äänenpainoilla ja monenlaisilla lyhennyksillä ja -syvästi vetäen henkeä lauseiden välillä. - -Tehtyään ristinmerkkejä hän asetti matkasauvansa nurkkaan, tarkasteli -vuodettansa ja alkoi riisuutua. Avattuaan vanhan mustan vyönsä hän otti -verkalleen yltään rääsyisen takkinsa, pani sen huolellisesti kokoon ja -ripusti tuolin selustalle. Nyt ei hänen kasvoissaan näkynyt tuota -tavallista hätäisyyttä ja tylsyyttä, päinvastoin hän oli rauhallisen, -miettiväisen jopa ylevänkin näkönen. Liikkeet olivat hitaat ja -punnitut. - -Yllänsä enää ainoastaan alusvaatteet hän hitaasti laskeutui -vuoteelleen, siunasi sen ristinmerkeillä joka puolelta ja, kuten -näytti, voimain ponnistuksella (sillä hän rypisti silmäkulmansa) -kohautti paidan alla olevia kahleita. Istuttuaan hetken ja -huolellisesti tarkastettuaan muutamin paikoin repeytyneitä vaatteitaan -hän nousi, nosti ristinmerkkiä tehden kynttilänsä jumalankuvaa kohden, -ja vielä rukoiltuansa käänsi kynttilän ylös alasin. Se sammui rätisten. - -Metsäänpäin antavia ikkunoita vasten paistoi täysikuu. Mielipuolen -pitkää valkeata olentoa valaisi toiselta syrjältä kuun hämärät -hopeaiset säteet, -- toiselta syrjältä sen musta varjo yhtyi -ikkunakehyksien varjoihin, kulkien permannon yli seinälle, josta -ylettyi kattoon asti. Pihalla kolisteli yövahti rämisevää -vaskipeltiään. - -Isot kädet rinnalla pää painuksissa ja yhtämittaa raskaasti huokaisten -Grisha seisoi äänetönnä jumalankuvien edessä, sitten suurella vaivalla -laskeutui polvilleen ja alkoi rukoilla. - -Aluksi hän höpisi hiljaa tunnettuja rukouksia, pannen vaan muutamiin -sanoihin painoa, sitten toisti samat rukoukset äänekkäämmin ja paljoa -elävämmin. Vihdoin hän alkoi käyttää omiakin sanoja, koettaen tällöin -parhaansa mukaan käyttää vanhaa raamatun kieltä. Hänen sanansa olivat -yhteyttä vailla, mutta siltä liikuttavia. Hän rukoili kaikkien -hyväntekijäinsä puolesta (semmoisiksi hän luki niitä, jotka ottivat -häntä vastaan taloonsa), niiden joukossa äidin puolesta, ja meidän -muiden puolesta; rukoili itsensä edestä, pyysi Jumalaa antamaan -anteeksi hänen suuria syntejään ja toisti toistamistaan: "Jumala, anna -anteeksi minun vihollisilleni!" Ähkien hän nousi, sitten yhä uudestaan -matkien samoja sanoja laskeutui maata suutelemaan, ja taas nousi, -välittämättä kahleiden painosta, jotka maahan koskiessa joka kerta -kuivasti kilahtivat. - -Volodja nipisti minua hyvin kipeästi jalkaan; mutta minä en edes -katsahtanut taakseni: hieroin ainoastaan kädelläni sitä paikkaa ja yhä -vaan seurasin lapsellisen ihmettelyn, säälin ja hartauden tunteella -Grishan kaikkia liikkeitä ja sanoja. - -Huvin ja naurun asemesta, joita kopukkaan tullessa olin odottanut, -minua nyt vapisutti ja sydämeni pamppaili pelosta. - -Kauan oli Grisha vielä tässä uskonnollisen innostuksen mielentilassa ja -saneli omia rukouksiaan. Ja huudahduksensa: Herra, herra! hän lausui -sellaisella ilmeellä kuin olisi välittömästi odottanut vastausta -taivaasta. Sitten kuului ainoastaan valittavia nyyhkytyksiä... Hän -nousi polvilleen, pani kätensä rinnalleen ja vaikeni. - -Minä pistin hiljaa pääni oven raosta, uskaltamatta hengähtääkään. -Grisha ei liikkunut; hänen rinnastaan tuli raskaita huokauksia; vinon -silmän himmeässä terässä näkyi kuun valaisema kyynel. - --- Tapahtukoon sinun tahtosi! huudahti hän äkkiä, sanoin -kuvaamattomalla ilmeellä, lankesi maahan ja itkeä nyyhkytti kuin lapsi. - -Siitä pitäen ovat jo monen talven lumet sulaneet, monet muistot ovat -minuun nähden kadottaneet merkityksensä ja himmentyneet. Myöskin on -kuljeksija Grisha itse jo kauan sitten päättänyt viimeisen matkansa; -mutta hänen tekemänsä vaikutus ja herättämänsä tunne eivät koskaan -kuole minun muistostani. - -Voi sinua, suuri kristitty Grisha! Uskosi oli niin voimakas, että -tunsit Jumalan läsnäolon; rakkautesi oli niin suuri, että sanat -itsestään tulvasivat sinun huuliltasi, -- et sinä niitä tarvinnut -järjelläsi harkita... ja minkä ylevän ylistyksen sinä kannoit Hänen -eteensä, kun sanoja löytämättä itkien sorruit maahan!... - -Liikutuksen tunne, jolla olin kuunnellut Grishaa, ei voinut kestää -kauan ensiksikin siitä syystä, että uteliaisuuteni oli tyydytetty, ja -toiseksi, koska jalkani olivat kuoleutuneet istumisesta samalla -paikalla ja minun teki mieleni yhtyä yhteiseen supatukseen ja -hihittämiseen, jotka kuuluivat takanani pimeässä kopukassa. Joku -tarttui käteeni ja sanoi kuiskaten: "kenen tämä käsi on?" Kopukassa oli -aivan pimeä, mutta kosketuksesta ja äänestä, joka puhui juuri minun -korvaani, tunsin heti Katinkan. - -Aivan arvelematta minä sieppasin hänen lyhythihaisen kätensä -kyynäspäästä ja kumarruin sitä suutelemaan. Katinka kai hämmästyi tätä -tekoa, koska hän veti kätensä pois: tällä liikkeellä hän tuli -työntäneeksi rikkinäistä tuolia, joka seisoi kopukassa. Grisha nosti -päänsä, katsoi hiljaa ympärilleen ja rukouksia lukien alkoi tehdä -ristinmerkkejä jokaista nurkkaa kohden. Me juoksimme kuiskutellen ja -meluten kopukasta. - - - - -XIII - -NATALIA SAVISHNA. - - -Kahdeksannentoista vuosisadan keskivaiheilla juoksenteli Habarovin -kylän taloissa ryysyisenä ja paljasjalkaisena, mutta kuitenkin -iloisena, lihavana ja punaposkisena _Natashkaksi_ sanottu tyttö. Hänen -isänsä, klarinetisti Savvin ansioiden vuoksi ja pyynnöstä otti isoisäni -tytön _yläkertaan_ olemaan yhtenä isoäitini naispalvelijoista. -Sisäpiikana Natashka kunnosti itsensä sekä nöyryydellään että -ahkeruudellaan. Kun sitten äitini syntyi ja tarvittiin lastenpiikaa, -niin tämä toimi uskottiin Natashkalle. Ja tälläkin uudella alalla hän -saavutti kiitosta ja tuli palkituksi toimeliaisuutensa, uskollisuutensa -ja nuorelle rouvalle osottamansa rakkauden vuoksi. Mutta Fokan -puuteroitu pää ja polvisukat -- ja kun tämän nuoren, vikkelän -kamaripalvelijan oli virkansa puolesta usein tekemistä Natalian kanssa, --- saivat tuon alkuperäisen, mutta rakastavan sydämmen vangiksi. Asia -meni niin pitkälle, että tyttö itse päätti mennä isoisäni puheille -pyytämään lupaa päästä Fokan vaimoksi. Isoisä käsitti hänen pyyntönsä -kiittämättömyydeksi, suuttui ja lähetti Natalia paran rangaistukseksi -arokylän karjakoksi. Mutta kuuden kuukauden kuluttua käskettiin Natalia -takasin taloon entiseen toimeensa, koska ei kukaan saattanut hänen -sijaansa täyttää. Palattuaan ryysyisenä maanpaosta hän tuli isoisäni -eteen, lankesi polvilleen ja pyysi jälleen päästä armoihin ja suosioon, -sekä rukoili unohtamaan sitä hupsuutta, joka muka oli häneen silloin -tullut ja jonka hän vannoi ei enää koskaan palaavan. Ja hän todellakin -piti sanansa. - -Siitä saakka Nataliaa ruvettiin kunnioittaen sanomaan Natalia -Savishnaksi ja hän alkoi kantaa päähinettä: kaiken sen rakkauden, mikä -hänellä oli sydämmessä, hän siirsi palveltavaansa neitiin. - -Kun sitten äidin lähimmäiseksi seuralaiseksi tuli guvernantti, niin -Natalialle uskottiin aitan avaimet ja hänen käsiinsä annettiin kaikki -vaatteet ja muonavarat. Näitä uusia velvollisuuksiansa hän täytti -samalla hartaudella ja rakkaudella. Eläen kokonaan herrasväen -keskuudessa hän kaikkialla huomasi tuhlausta, tärvelystä ja varkauksia, -ja kaikin voimin koetti sitä vastustaa. - -Kun äiti meni miehelään ja tahtoi jotenkin osottaa kiitollisuutensa -Natalia Savishnalle tämän kaksikymmenvuotisen uskollisen palveluksen -johdosta, ja senvuoksi kutsui hänet eteensä ja sangen ylistävin sanoin -ilmaistuaan hänelle tunnustuksensa ja rakkautensa antoi hänelle -karttamerkillä varustetun paperin, joka sisälsi Natalia Savishnan -vapautuksen orjuudesta, ja sanoi, että riippumatta siitä tuleeko -Natalia Savishna palvelemaan edelleen meidän talossamme vai ei, hän on -aina nauttiva 300:n ruplan vuotuista eläkettä. Natalia Savishna -kuunteli kaikkea tätä sanaakaan sanomatta, sitten otti käteensä -paperin, katsahti siihen vihasesti, murahti jotain hampaihinsa ja -juoksi ulos huoneesta paiskaten oven jälkeensä. Ymmärtämättä tämmöisen -menettelyn syitä äiti jonkun ajan kuluttua meni Natalia Savishnan -huoneeseen. Tämä itkettynein silmin istui kirstullansa, hypistellen -sormissaan nenäliinaa, ja tuijotti edessään lattialla oleviin -paperipalasiin. - --- Mikä teidän on, rakas Natalia Savishna? äiti kysyi ottaen häntä -kädestä. - --- Mikäpä minun olisi, hyvä rouva, vastasi hän: -- tietysti minä en ole -teidän mieleenne, koska tahdotte nyt ajaa minut ulos talosta... Minkä -minä sille taidan, menenhän minä, kun käsketään. - -Hän tempasi kätensä äidiltä ja tuskin saattaen pidättää itkua tahtoi -lähteä huoneesta. Äiti kuitenkin pidätti hänet, syleili häntä, ja he -rupesivat molemmat itkemään. - -Siitä saakka kuin muistan itseäni, muistan myöskin Natalia Savishnaa, -hänen hellyyttään ja hyväilyjään: mutta nyt vasta osaan antaa niille -oikean arvon, -- silloin ei juolahtanut päähänikään, mikä harvinainen, -ihana olento tämä eukko oli. Hän ei milloinkaan itsestänsä puhunut, -varmaan ei koskaan edes ajatellut itseänsä: koko hänen elämänsä oli -pelkkää rakkautta ja uhrautumista. Olin niin tottunut hänen alttiiseen, -hellään rakkauteensa, etten kuvaillut asian muuten voivan ollakaan, en -siis ollut millään tavoin hänelle kiitollinen enkä koskaan asettanut -itselleni kysymyksiä: onkohan hän onnellinen? tyytyväinen? - -Toisinaan oppitunnin päätyttyä juoksin hänen pikku huoneeseensa muka -jonkun välttämättömän asian vuoksi, istuuduin ja aloin ajatella ääneen, -ollenkaan välittämättä hänen läsnäolostaan. Aina hänellä oli jotain -tekeillä: joko kutoi sukkaa taikka kaiveli kirstuissaan -- niitä oli -hänen huoneensa täynnä, -- taikka kirjotti pyykkiä ja kuunnellen -kaikkea sitä moskaa mitä minä puhuin, kuten esimerkiksi "miten -kenraaliksi tultuani menen naimisiin ihanan kaunottaren kanssa, ostan -itselleni voikon, rakennan kristallipalatsin ja kutsun luokseni Karl -Ivanovitshin koko suvun Saksin maakunnasta" j.n.e., hän vaan hoki -ajatuksissaan: "niinpä kyllä, niinpä kyllä, rakas ystäväni". -Tavallisesti kun sitten nousin lähteäkseni hän avasi sinisen kirstunsa, -jonka kannen sisäpuolella -- sen muistan kuin tämän päivän -- oli -liimattuna jokin värikuva husaarista, pumaadarasiasta otettu pikku -kuvanen ja Volodjan piirustus; -- tästä kirstusta hän otti -hyvänhajuisen suitsutuspaperin, sytytti sen, ja sitä viuhtoen puhui: - --- Tämä hajupaperi on vielä niiltä ajoilta kuin teidän -isoisä-vainajanne -- autuus hänen sielullensa -- kävi Turkin sodassa. -Sieltä se sen toi. Tässä on enää viimeinen pala jäljellä, lisäsi hän -huokaisten. - -Hänen lukemattomissa kirstuissaan oli kaikkea mitä ajatella voi. Vaikka -mitä olisi tarvittu, sanottiin aina: "pitää pyytää Natalia -Savishnalta", ja todellakin, hetken kaiveltuaan kirstussa hän löysi -kuin löysikin vaaditun esineen, ja sanoi: "kas, olipa sentään hyvä, -että panin säilöön". Kirstussa oli tuhansia tämmöisiä esineitä, joista -paitsi häntä ei talossa kukaan olisi tiennyt eikä huolehtinut. - -Kerran minä häneen suutuin. Näin se tapahtui. Päivällisissä minä sahtia -itselleni kaataessani pudotin karahvin ja kostutin pöytäliinan. - --- Käskekääpä tänne Natalia Savishna, että hän saa nähdä mitä hänen -lempipoikansa suorittelee! sanoi äiti. - -Natalia Savishna tuli sisälle ja nähtyään pöydällä lätäkön, jonka olin -tehnyt, pudisti päätänsä; sitten äiti kuiskasi jotain hänen korvaansa -ja hän mennessään heristi minulle sormeaan. - -Päivällisen jälkeen olin juuri iloisella mielellä hypellen lähtenyt -saliin, kun äkkiä Natalia Savishna hyökkää oven takaa pöytäliina -kädessä minua kiinni ottamaan, ja huolimatta hurjasta vastarinnastani -alkaa hieroa kasvojani märällä paikalla hokien: "älä toisten likaa -pöytäliinoja, älä toisten likaa pöytäliinoja!" Tämä loukkasi minua -siihen määrään, että rupesin vihasta itkemään. - -"Onko moista nähty!" -- puhuin itsekseni, kulkien nyyhkytellen salissa: -"Natalia Savishna _sinuttelee_ minua, ja päälliseksi lyö minua -kasvoihin märällä pöytäliinalla, ihan kuin olisin mikäkin kyläpoika. Se -on jo sentään liikaa!" - -Kun Natalia Savishna näki minun itkevän, hän heti katosi, mutta minä -jatkoin kävelyäni ja mietin vaan miten saisin röyhkeälle Natalialle -kostetuksi hänen loukkauksensa. Jonkun minuutin kuluttua Natalia -Savishna palasi arasti luokseni ja alkoi lohdutella: - --- Älkäähän nyt rakkahani, älkää itkekö... antakaa minulle hölmölle -anteeksi... minun syynihän se oli kaikki... älkäähän olko -suutuksissanne, oma ystäväni... tässä on teille! - -Hän otti liinan alta punasesta paperista tehdyn torven, jossa oli kaksi -karamellia ja yksi viinimarja, ja vapisevin käsin tarjosi lahjan -minulle. Minulla ei riittänyt voimia katsahtaakseni hyvän mummon -silmiin; pois kääntyen otin vastaan lahjan, ja kyyneleitä alkoi tulvia -vielä runsaammin, ei kuitenkaan enää vihasta, vaan rakkaudesta ja -häpeästä. - - - - -XIV - -ERO KODISTA. - - -Seuraavana päivänä nyt kerrottujen tapahtumien jälkeen, yhdentoista ja -kahdentoista välillä aamupäivällä, seisoivat matkavaunut ja vähäisemmät -puolikatetut vaunut portaiden edessä. Nikolai oli pukeutunut -matkapukuun, hän oli korkeavartisissa saappaissa, vanha takki -kireästi vyöllä vyötettynä. Hän seisoi kuomuvaunuissa ja sovitteli -päällystakkeja ja tyynyjä istuimelle; huomattuaan istuimen tulevan -liian korkeaksi hän istui tyynyjen päälle ja hypähdellen paineli niitä -alemmaksi. - --- Armahtakaa meitä, Herran tähden, Nikolai Dmitritsh, -- ottaisitte -edes tämän pienen laatikon sinne teille, -- sanoi isän kamaripalvelija -hengästyneenä, pistäen päänsä suurista vaunuista: -- eihän se suurta -tilaa ota... - --- Olisitte ennen sanoneet, Mihail Ivanovitsh, vastasi Nikolai -kiukustuneena nopeapuheisella tavallaan ja kaikin voimin paiskaten -jonkun nyytin pikku vaunujen pohjaan. - --- Totisesti menee tässä muutenkin pää pyörälle, ja te siinä vielä -laatikoita tuppaatte, lisäsi hän ottaen hatun päästään ja pyyhkien -päivettyneeltä otsaltaan suuria hikipisaroita. - -Talon miesorjia mekoissaan ja paidoissaan, lakitta päin, naisia -viirullisissa huiveissaan lapsia sylissä kantaen ja avojalkaisia -kakaroita seisoskeli portaitten edessä vaunuja katselemassa ja -keskenänsä juttelemassa. Yksi kyytimiehistä -- kyyryselkäinen äijä, -talvilakki päässä, villanutussa, -- piteli kädessään vaunujen -väliaisaa, käänteli sitä ja syvämietteisesti katseli sen liikettä; -toinen, hyvännäkönen nuori renki, punasilla olkatilkuilla varustetussa -paidassa, päässä liemenvilloista tehty musta lakki, jota hän valkoista -tukkaansa raapien kallisteli milloin toiselle milloin toiselle -korvalle, pisti viittansa kuskipukille, heitti sinne myöskin ohjat ja -piiskaa huitoen katseli vuoroin saappaitaan, vuoroin kuskeja, jotka -rasvasivat kuomuvaunuja. Yksi näistä punaseksi pullistuneena piteli -vipusinta; toinen pyörän yli kumartuneena voiteli huolellisesti akselia -ja pyöräntulkkaa. Pilalle ajetut kyytihevoset seisoivat aidan luona ja -huiskivat hännillään kärpäsiä. Toiset torkkuivat jalkojansa -lepuutellen ja silmiänsä ummistellen; toiset ikävissään kihnuttivat -vieruskumppaliaan tai hamuilivat sanajalkojen karkeita lehtiä, joita -kasvoi portaiden vieressä. Joitakuita kuorsaavia vinttikoiria makasi -auringon paisteessa, toisia kuljeskeli vaunujen alla pimennossa -nuoleskelemassa rasvaa mutterin päältä. Ilmassa oli jokin pölyinen -sumu, taivaanranta oli harmaan ja punertavan sininen, mutta ei -ainoatakaan pilveä näkynyt. Kova länsituuli lennätteli tomua teiltä ja -pelloilta, taivutteli puutarhan korkeiden vaahteroin ja koivujen -latvoja, ja kuljetteli kauas putoavia keltasia lehtiä. Minä istuin -ikkunalla ja kärsimättömänä odotin kaikkien valmistuksien päättymistä. - -Kun sitten olimme kaikki kokoontuneet vierashuoneen pyöreän pöydän -ympärille viimeisen kerran viettääksemme muutamia hetkiä yhdessä, en -minä tullut lainkaan ajatelleeksi mikä surullinen tapaus oli edessäni. -Päässäni liikkui mitä tyhjänpäiväisimpiä ajatuksia. Niinpä minä -esimerkiksi arvottelin, mikä kyytimiehistä ajaa kuomuvaunuja mikä -suuria vaunuja, -- kuka matkustaa isän, kuka Karl Ivanovitshin kanssa, -ja miksi minulle välttämättä tahdotaan panna villaliina kaulaan ja -ylimääräinen, pumpulinen alustakki. - -"Olenko niinä muka arka paleltumaan! Kunhan tämä vaan kaikki pian -loppuisi, että vihdoinkin pääsisimme lähtemään!" - --- Kelle käskette antamaan luettelon lasten vaatteista? kysyi äidin -puoleen kääntyen Natalia Savishna, joka itkettynein silmin oli tullut -sisälle, paperilappu kädessä. - --- Antakaa se Nikolaille, ja poiketkaa sitten sanomaan lapsille -hyvästi. - -Eukko aikoi jotakin sanoa, mutta pysähtyi, peitti kasvonsa nenäliinaan -ja epätoivoisesti pudottaen kätensä läksi huoneesta. Minun teki vähän -kipeätä, kun näin tämän liikkeen; mutta maltiton halu päästä pian -matkalle oli voimakkaampi tätä tunnetta, niin että aivan -välinpitämättömänä jäin vaan kuuntelemaan isän ja äidin keskustelua. He -puhuivat seikoista, jotka nähtävästi eivät lainkaan kiinnittäneet -heidän kummankaan mieltä: mitä muka oli kotia varten ostettava, mitä -sanottava ruhtinatar Sophielle ja Madame Julielle, oliko tie oleva -hyvä. - -Foka astui sisään ja aivan samalla äänellä kuin hänen oli tapana -ilmoittaa "päivällinen on valmis", sanoi kynnykselle pysähtyen -"hevoset ovat valmiit". Huomasin äidin vavahtavan ja kalpenevan tämän -kuultuaan, aivan kuin se olisi ollut hänelle jotain odottamatonta. -Fokan käskettiin sulkea kaikki huoneen ovet. Minua tuo suuresti -huvitti, "aivan kuin olisivat kaikki piiloutuneet joltakin". - -Kun oli istuuduttu, niin Fokakin istui tuolin kulmalle; mutia tuskin -hän sen oli tehnyt, kuin ovi narahti ja kaikki kääntyivät sinnepäin. -Huoneeseen tuli nopeasti Natalia Savishna ja silmiänsä nostamatta -laittautui oven suulle istumaan samalle tuolille kuin Fokakin. Näen -kuin tänäpäivänä Fokan kaljun pään, hänen liikkumattomat ryppyisät -kasvonsa, näen hyväntahtoisen olennon, jolla on pitsimyssy päässä, näen -sen alta esiintyvät harmaat hiukset. Näen kuinka he vääntelevät -itseänsä samalla tuolilla ja ovat molemmat yhtä hämillään. - -Minä olin yhä vaan välinpitämätön ja maltiton. Ne kymmenen sekuntia, -joiden aikana istuttiin suljettujen ovien takana, tuntuivat minusta -kokonaiselta tunnilta. Vihdoin kaikki nousivat, tekivät ristinmerkin ja -alkoivat jättää hyvästiä. Isä syleili äitiä ja suuteli häntä moneen -kertaan. - --- Älä nyt huoli, rakkaani! sanoi isä: -- emmehän iäksi eroa. - --- On niin surullista! sanoi äiti itkusta vapisevalla äänellä. - -Kun kuulin tämän äänen, kun näin hänen vapisevat huulensa ja -kyyneltyneet silmänsä, minä unohdin kaikki, ja minuun tuli sellainen -kaiho, semmoinen kipeä kammo, että olisin ennen juossut pois kuin -ruvennut hänelle hyvästiä sanomaan. Tällä hetkellä ymmärsin, että isää -syleiltyään äiti oli jo jättänyt hyvästi meidän. - -Hän suuteli ja siunasi niin moneen kertaan Volodjaa, että -- luullen -hänen jo vihdoin kääntyvän minuun, -- työntäydyin esiin, mutta hän yhä -ja yhä vaan siimasi Volodjaa ja puristi häntä rintaansa vastaan. -Silloin minä itse tartuin hänen kaulaansa ja häneen likistyneenä itkin -mitään muuta kuin omaa suruani ajattelematta. - -Kun me läksimme asettumaan vaunuihin, oli väki ilmestynyt eteiseen -hyvästelemään. Heidän: "sallikaa suudella kättänne", heidän äänekkäät -suutelunsa olalle ja rasvan haju heidän päistänsä herättivät minussa -tunteen, joka ei ollut kaukana inhosta. Tämän tunteen vaikutuksesta -minä suutelin hyvin kylmästi Natalia Savishnaa pitsimyssyyn, kun hän -uiden kyyneleissä hyvästeli minua. - -Merkillistä on, että minä tavattoman elävästi muistan kaikkien -kyläläisten kasvot ja voisin kuvata ne pienimpine erikoisuuksineen, -jota vastoin äidin kasvot ja asento himmenevät kokonaan -mielikuvituksessani; ehkä se tulee siitäkin, etten koko tähän aikaan -kertaakaan voinut rohkaista itseäni katsahtaakseni häneen. Minusta -tuntui, että silloin hänen ja minun suruni paisuisi mahdottomuuden -rajalle. - -Minä töytäsin ensimäisenä vaunuihin ja istuin peräistuimelle. Kohotetun -etumuksen takaa en mitään voinut nähdä, mutta jokin aavistus sanoi -minulle, että äiti on yhä täällä. - -"Katsahdanko vielä häneen, vai en?... Olkoon siis, vielä viimeisen -kerran!" ajattelin itsekseni ja pistin pääni esille vaunuista. Juuri -silloin äiti tuli sama ajatus mielessä vaunujen vastapäiseltä puolelta -esille ja kutsui minua nimeltä. Kuultuani hänen äänensä takaani -käännyin häneen päin, ja tein sen niin äkkiä, että päämme kolahtivat -yhteen; hän hymähti surullisesti ja lujasti, lujasti viimeisen kerran -suuteli minua. - -Kun olimme lähteneet liikkeelle ja ajaneet muutaman sylen verran, niin -minä päätin taas katsahtaa häneen. Tuuli löyhytteli sinertävää -kaulahuivia hänen päänsä ympärillä; pää painuksissa ja kädet silmillä -hän hitaasti nousi portaita ylös. Foka oli häntä tukemassa. - -Isä istui minun rinnallani eikä puhunut mitään; minä purskuin itkusta -ja jokin painoi niin minun kurkkuani, että pelkäsin tukehtuvani... -Päästyämme suurelle tielle huomasimme valkosen liinan, jota joku -huiskutti balkongilta. Minä aloin huiskuttaa omallani ja tämä liike -hiukan rauhotti minua. En kuitenkaan herennyt itkemästä, vaan ajatus -että kyyneleeni todistavat minun liikutustani, tuotti minulle -tyydytystä ja mielihyvää. - -Virstan verran ajettuamme asetuin jo rauhallisempaan asentoon ja aloin -itsepäisellä huomiolla tarkastella mitä oli lähinnä silmiäni -- -nimittäin minun puolellani juoksevan hevosen takapuolta... Katselin -kuinka tämä sivuhevonen huiski häntäänsä, kuinka se satutti toista -jalkaansa toiseen, kuinka kyytimiehen piiska osui sen selkään ja sen -jalat alkoivat laukata yhtaikaa; katselin kuinka sen selässä mäkivyö ja -helat hyppeli, ja katselin siksi kunnes tämä mäkivyö hännän kohdalla -peittyi saippuavaahdolla. Aloin tähystellä ympärilleni: kellastuneen -rukiin lainehtivaa pintaa, tummia kesantoja, joilla siellä täällä näkyi -sahroja, kyntömiehiä ja hevosia varsoineen; tarkastelin virstantolppia, -jopa katsahdin kuskipukillekin nähdäkseni mikä kyytimies ajaa meidän -vaunujamme; eivätkä kyyneleet vielä olleet kasvoiltani kuivaneet, -ennenkuin ajatukseni jo olivat kaukana äidistä, josta nyt olin -ehkä ainiaaksi eronnut. Mutta mitä ikänä muistelinkin, kaikki se -johdatti häntä mieleeni. Muistin sienen, jonka äsken olin löytänyt -koivu-aleassa, muistin kuinka Ljubotshka ja Katinka riitaantuivat -keskenään siitä kuka saisi repiä sienen maasta, ja muistin vielä kuinka -he itkivät eron hetkellä. - -Ikävä oli heitä! ikävä myöskin Natalia Savishnaa, ikävä koivu-aleaa ja -Fokaa! Vihaista Mimmiä -- sitäkin oli ikävä. Kaikkea, kaikkea oli -ikävä. Entä äiti raukkaa? Ja kyyneleet taas nousivat silmiin, ainakin -vähäksi ajaksi. - - - - -XV - -LAPSUUS. - - -Onnellinen, onnellinen, iäksi mennyt lapsuuden aika! Kuinka voisi olla -rakastamatta, hellittelemättä sen muistoja? Nuo muistot ne virkistävät, -ylentävät sieluani ja ovat minun parhainten nautintojeni lähteenä. - -Toisinaan, kun olin kyllikseni juoksennellut, nostettiin istumaan -teepöydän ääreen omalle korkealle tuolilleni; on jo myöhäistä, jo kauan -sitten on maitolasi tyhjennetty ja sokeri syöty, uni panee jo silmät -ummistumaan, mutta ei vaan tee mieli lähteä paikalta, pitää istua ja -kuunnella. Ja voisiko ollakaan kuuntelematta? Äitihän puhelee jonkun -kanssa ja hänen puheäänensä on niin hyvä ja lämmin. Kuinka paljon -sanookin yksistään tämä hänen äänensä minun sydämmelleni! Torkkuvin, -hämärin silmin minä tuijotan hänen kasvoihinsa, ja yhtäkkiä hän -muuttuu aivan-aivan pieneksi, niin että kasvot ovat tuskin napin -suuruiset; mutta näen ne sentään selvästi: näen kuinka hän katsahtaa -minuun ja hymähtää. Minua miellyttää nähdä häntä tuommoisena hitusena; -minä siristän silmiäni vielä enemmän ja hän muuttuu vihdoin niin -pieneksi kuin ne kääpiöt, joita voi nähdä silmäterässä; mutta nyt jo -liikahdin ja koko kuva hävisi; minä siristän uudelleen silmiäni, -kääntelen päätäni, kaikin tavoin koetan uudistaa äskeistä kuvaa, mutta -en enää onnistu. - -Minä poistun pöydän äärestä, nousen jalkoineni päivineni nojatuoliin, -ja asetun siihen mukavasti käppyrään makaamaan. - --- Siihen sinä varmaan nukut, pikku Nikolenka! sanoo minulle äiti: -- -etköhän menisi paremmin ylös. - --- Ei minua nukuta, äiti kulta, vastaan minä hänelle ja epäselvät, -mutta makeat unelmat täyttävät mielikuvitukseni; terve lapsen uni panee -silmät ummistumaan, ja hetken kuluttua unohtuu kaikki ja niin sitä -sitten nukkuu siihen asti kuin herätetään. Joskus puolivalveilla ollen -tuntuu hellän käden koskettelemiset; tästä koskettelemisesta jo tiedän -kenen käsi se on, ja vielä nukuksissakin ehdottomasti tarttuu tähän -käteen ja puristaa sitä lujasti, lujasti huulia vastaan. - -Kaikki ovat jo menneet omiin huoneihinsa; yksi kynttilä vaan enää palaa -vierashuoneessa; äiti oli sanonut herättävänsä itse minut; hän on -istuutunut sen nojatuolin kulmalle, jossa minä makaan; hän on ihanalla, -hellällä kädellään silittänyt minun tukkaani, ja korvani yläpuolella -soi tuttu, rakas ääni: - --- Nousehan oma poikaseni: jo on aika mennä maata. - -Ei kenenkään väliäpitämättömät katseet häiritse häntä: hän ei pelkää -vuodattamasta koko hellyyttään ja rakkauttaan minua kohtaan. Minä en -liiku, mutta vielä lujemmin suutelen hänen kättään. - --- Nousehan jo, enkelini. - -Hän ottaa toisella kädellään minun kaulastani, herättääkseen kutkuttaa -minua pikku sormillaan. Huoneessa on hiljainen puolipimeä. Vihdoin minä -hyppään pystyyn, pujotan molemmat käteni hänen kaulaansa, painan pääni -hänen rintaansa vasten ja sanon: - --- Voi, äiti kulta, kuinka minä sinua rakastan! - -Hän hymyilee tuolla surullisella ihmeellisellä hymyllään, ottaa minun -pääni molempien käsiensä väliin, suutelee minua otsaan ja nostaa minut -polvillensa. - --- Ettäkö sinä niin rakastat minua? Hän on hetken vaiti ja sanoo -sitten: -- muista, rakasta aina minua, älä koskaan unohda. Jos sinun -äitiäsi ei tule olemaan, niin ethän unohda häntä, ethän Nikolenka. - -Ja hän suutelee minua vielä hellemmin. - --- Älä sano niin, oma äiti kulta, oma pikku äiti! huudan minä suudellen -hänen polviansa; ja kyyneleet vuotavat virtanaan minun silmistäni, -- -rakkauden ja riemun kyyneleet. - -Tämän jälkeen, yläkertaan tultua, mikä ihana tunne kohoaa rintaan, kun -pyhän kuvan edessä rukoillen sanon: varjele, Herra, isää ja äitiä. -Toistaessa rukouksia, joita ensi kertaa minun lapsihuulet sammaltelivat -rakastetun äidin sanelun jälkeen, sulautuu rakkaus häneen ja rakkaus -Jumalaan ihmeellisellä tavalla yhdeksi tunteeksi. - -Rukouksen jälkeen sitten käpristyin pehmeän peitteen alle, sydämmessä -tuntui keveältä, valoisalta ja iloisalta, toiset ajatukset ajelevat -toisia, -- mutta mitä ajatuksia ne ovat? Ei niitä saa kiinni, mutta -puhdasta rakkautta ja valoisata onnen toivoa ne ovat täynnä. Joskus -muistui mieleen myös Karl Ivanovitsh ja hänen katkera kohtalonsa -- hän -oli ainoa ihminen, jonka tiesin onnettomaksi, ja tuli niin surku häntä, -niin suuri hellyys häntä kohtaan, että kyyneleet alkoivat vuotaa -silmistä, ja mieleen nousi rukous: Jumala, suo hänelle onnea, tee -minulle mahdolliseksi auttaa häntä, kevennä hänen suruansa; olen valmis -kaikki uhraamaan hänen hyväksensä! -- Sitten työnsin posliinisen -mielikki-leikkikaluni -- pikku jänön tai koirasen -- untuvatyynyn -nurkkaan ja ihailin kuinka sen on siinä hyvä ja lämmin olla. Vielä -rukoilin, että Jumala antaisi onnea kaikille, että kaikki olisivat -iloiset, ja että huomenna olisi kaunis ilma kun menemme kävelemään, -käännyin toiselle kyljelle, ajatukset ja kuvat sekottuivat, -hämmentyivät, ja niin sitten hiljaa nukuin rauhallisena, kasvot vielä -kyyneleistä märkinä. - -Palanneeko ikinä enää se tuoreus, huolettomuus, rakkauden tarve ja -uskonvoima, joita lapsuudessa omisti? Mikä aika voipi olla parempi sitä -aikaa, jolloin kaksi suurinta hyvää -- viaton iloisuus ja rajaton -rakkauden tarve -- olivat ainoita elämän vaikuttimia? - -Missä ovat nuo kuumat rukoukset? missä tuo parhain lahja -- -myötätuntoisuuden puhtaat kyyneleet? Lohduttaja-enkeli laskeutui alas, -hymyillen kuivasi nuo kyyneleet ja kutoi makeita unihaaveita lapsen -turmeltumattoman mielikuvituksen eteen. - -Todellako on elämä jättänyt niin raskaita jälkiä sydämmeeni, että -minulta ovat ikipäiviksi menneet nämä kyyneleet ja nämä riemut? -Todellako on jälellä ainoastaan muistot? - - - - -XVI - -RUNOELMA. - - -Melkein kuukaus sen jälkeen kuin olimme muuttaneet Moskovaan minä -istuin mummoni talon yläkerrassa kirjotellen suuren pöydän ääressä; -minua vastapäätä istui piirustuksen opettaja ja lopullisesti korjasi -mustalla liidulla piirustetun turbaanipäisen turkkilaisen päätä. -Volodja seisoi opettajan takana ja kaulaansa kurottaen katsoi hänen -olkansa ylitse. Tämä turkkilaispää oli ensimäinen Volodjan mustalla -liidulla tekemä piirustus, ja se piti nyt mummon nimipäivänä annettaman -tälle lahjaksi. - --- Eiköhän tuohon kohti tarvittaisi vielä varjoa? sanoi Volodja -opettajalle varpailleen kohottautuneena osottaen turkkilaisen kaulaa. - --- Ei, ei tarvita, sanoi opettaja pistäen kynät ja muut -piirustusvehkeet laatikkoon: -- nyt se on mainio, älkääkä te enää -siihen kajotko. No, entä te, pikku Nikolenka, lisäsi hän nousten ja yhä -vielä syrjittäin katsoen turkkilaista: -- ilmaiskaa nyt vihdoin -salaisuutenne: -- mitä aijotte antaa mummolle lahjaksi? Todellakin, -eiköhän olisi jokin pää teiltäkin paras lahja? -- Jääkää hyvästi, hyvät -herrat! sanoi hän, otti hattunsa, tuntipiletin ja läksi. - -Sillä hetkellä minustakin näytti, että pää olisi ollut parempi kuin se -mitä olin koettanut saada aikaan. Kun meille ilmotettiin että pian on -mummon nimipäivä ja että meidän oli siksi päiväksi valmistaminen -hänelle lahjoja, niin minun juolahti mieleeni kirjottaa hänelle runo, -ja heti kohta keksin kaksi säettä, joilla oli oivalliset loppusoinnut, -ja toivoin yhtä pian keksiväni muutkin tarvittavat säkeet. En lainkaan -muista miten olin saanut päähäni näin oudon aikeen, muistan ainoastaan, -että olin siitä kovin hyvilläni, ja että kaikkiin tätä asiaa koskeviin -kysymyksiin vastasin ihan varmaan antavani mummolle lahjan, mutta en -sanovani mitä se tulee olemaan. - -Vastoin luuloani kävi niin, että paitsi noita kahta säettä, jotka olin -ensi innostuksessa keksinyt, kaikista ponnistuksistani huolimatta en -voinut sepittää lisäksi mitään. Minä aloin lukea kirjoissamme löytyviä -runoja; mutta Dmitrijev yhtä vähän kuin Derzhavinkaan ei voinut -minua auttaa; päinvastoin minä vielä selvemmin huomasin oman -kykenemättömyyteni. Tietäen että Karl Ivanovitsh huvikseen joskus -jäljenteli paperille kirjojen runoja, minä aloin salaa selailla hänen -papereitaan ja löysin saksalaisten runojen seasta myöskin yhden -venäläisen, joka nähtävästi oli hänen oman kynänsä tuotteita. - -Tämä kauniilla pyöreällä käsialalla, hienolle postipaperille kirjotettu -runo miellytti minua liikuttavan tunteensa vuoksi; opin sen kohta ulkoa -ja päätin käyttää malliksi. Asia rupesi nyt sujumaan paljon paremmin. -Nimipäiviksi valmistui kahdestatoista runosta kokoonpantu -onnentoivotus, ja istuen luokkahuoneen pöydän ääressä kirjotin sitä -puhtaaksi veliinipaperille. - -Kaksi paperiarkkia olin jo tärvännyt... en siksi että olisin tahtonut -jotain niissä muuttaa: värssyt olivat mielestäni aivan erinomaiset; -mutta kolmannelta riviltä alkoivat säkeitten päät poiketa yhä enemmän -ja enemmän ylöspäin, joten jo kaukaa näkyi, että kirjotus oli vino eikä -mihinkään kelvannut. - -Kolmannella arkilla kävi kirjotus yhtä vääräksi kuin ennenkin; mutta -minä päätin että se sai kelvata. Runoelmassani minä toivotin mummolle -onnea, terveyttä moniksi vuosiksi ja lopetin näin: - - Sua koetamme lohduttaa - Kuin äitiämme rakastaa. - -Tuohan näytti vallan sievältä, mutta viimeinen säe vaan jotenkin -merkillisesti loukkasi minun tuntoani. - --- Kuin äi-ti-äm-me ra-kas-taa, toistin minä itsekseni. -- Mikä ihmeen -loppusäe sopisi paremmin kuin tuo _rakastaa?_ -- antakaa! -- ilon -saa!... Joutavia, kyllä se kelpaa! on se ainakin parempaa kuin Karl -Ivanovitshin runo. - -Ja minä kirjotin sen niinkuin se oli. Sitten makuukamarissa luin ääneen -koko sepustukseni tunteella ja lausujan liikkeillä. Runot olivat aivan -ilman mittaa, mutta en minä enää pysähtynyt niitä korjailemaan; -sitävastoin viimeinen värssy hämmästytti minua vieläkin enemmän ja -pahemmin. Minä istuin vuoteen laidalle ja vaivuin mietteihin... - -"Mikä ihme pani minut kirjottamaan: _kuin äitiämme rakastaa?_ eihän -häntä täällä ole, eikä siis olisi tarvinnut mainitakaan hänestä; tosin -minä kyllä rakastan ja kunnioitan mummoa, mutta ei mummo sittenkään ole -samaa kuin oma äiti... miksi minä kirjotin sen, miksi minä valehtelin? -Olkoon että ne on vaan runoja, mutta ei sittenkään olisi pitänyt." - -Samassa ilmestyi räätäli tuoden meille uudet juhlapuvut. - --- Menköön sitten! sanoin minä runoihini harmistuneena, työnsin -vihasesti paperin tyynyn alle ja juoksin koettamaan uutta moskovalaista -pukua. - -Moskovalainen puku näytti erinomaiselta: ruskeat takit pronssinappineen -olivat ommellut ruumiinmukaisesti istuviksi, eikä niinkuin ennen meillä -maalla ommeltiin muka kasvamisen varalta -- mustat kapeat housut -myöskin ihmeen sievästi istuivat jalan muotojen mukaan ja lankesivat -saappaiden päälle. - -"Vihdoin viimeinkin on minun housuissani siis oikeat jalkahihnat!" -ajattelin minä, haltioissani tarkastellen kaikilta puolilta sääriäni. --- Vaikka minusta tuntui sangen ahtaalta ja epämukavalta uudessa -puvussani, salasin sitä kaikilta, sanoin että päinvastoin tuntuu perin -suloiselta, ja jos jotain puutetta puvussa on, niin ei muuta kuin että -se on kenties vähän liian väljä. Sittemmin minä hyvin kauan seisoin -peilin ääressä harjaten runsaasti voideltua päätäni; mutta kaikista -yrityksistäni huolimatta en mitenkään saanut päälakeni tupsuja -painumaan: heti kun niiden tottelevaisuutta koetellakseni lakkasin -painamasta niitä kammalla, ne nousivat ja töröttivät eri suunnille, -antaen kasvoilleni mitä naurettavimman ilmeen. - -Karl Ivanovitsh pukeutui toisessa huoneessa, ja hänelle kannettiin -luokkahuoneen läpi sininen hännystakki ja vielä joitakin valkosia -pukutarpeita. Alas vievältä ovelta kuului mummon palvelijoista joku -huutavan; minä tulin ulos kysyäkseni mitä asiaa hänellä oli. Hän piteli -kädessään kovaksi tärkättyä rintapaitaa ja sanoi tuoneensa sen Karl -Ivanovitshille, eikä nukkuneensa yhtään koko yönä ehtiäkseen ajoissa -saada sen valmiiksi. Minä lupasin toimittaa rintapaidan perille ja -kysyin oliko mummo jo ylhäällä. - --- Onpa kyliä! jo on kahvitkin juotu ja on jo pappikin käynyt. -- -Olettepa tekin pulskan näkönen, lisäsi hän ja naurahtaen katsahti minun -uuteen pukuuni. - -Tämä huomautus sai minut punastumaan: minä hypähdin toisella jalallani, -napsahutin sormillani, tahtoen sillä antaa hänen tuntea, ettei hän edes -vielä oikein tiedäkään mikä velikulta minä olen. - -Tuotuani rintapaidan Karl Ivanovitshille hän ei sitä enää -tarvinnutkaan: hän oli jo pukenut toisen ylleen ja kumartuneena -pienellä pöydällä seisovan peilin eteen molemmin käsin piteli -rusettinsa uhkeita silmukoita, ja koetteli soveltuuko hänen päänsä -vapaasti molempain silmukkain väliin. Nykäisten kaikilta puolilta -meidän pukujamme paikoilleen ja pyydettyään että Nikolai samaten -oikaseisi hänen omaa pukuansa, hän vei meidät mummon eteen. Naurattaa -vieläkin muistellessani kuinka kova pumaadan haju meistä kolmesta -läksi, kun me rappusia myöten aloimme laskeutua alakertaan. - -Karl Ivanovitshin käsissä oli hänen oma tekemänsä rasia, Volodjalla -piirustus, minulla runo; kunkin kielellä oli valmiina sanat joilla -asianomainen lahja oli vietävä esille. Juuri silloin kuin Karl -Ivanovitsh aukaisi salin ovea, veti pappi ylleen messupukua ja -rukouksen ensimäiset äänet kajahtivat. - -Mummo oli jo salissa: kumarassa ja tuolin selustimeen nojautuneena hän -seisoi seinään päin kääntyneenä ja hurskaasti rukoili; hänen vieressään -seisoi isämme. Hän käännähti meihin päin ja hymähti huomattuaan kuinka -me hätäillen piilottelemme selän taa lahjojamme ja koettaen olla -näkymättöminä asetuimme oven pieliin. Koko se odottamattomuuden -yllätys, jota olimme aikoneet saada aikaan, oli mennyt hukkaan. - -Kun alettiin jo tulla ristiä suutelemaan, minä äkkiä tunsin joutuvani -vastustamattoman, mielettömän ujouden pauloihin, ja ymmärtäen ettei -minulla milloinkaan tule riittämään rohkeutta antaa lahjaani esille, -piilouduin Karl Ivanovitshin selän taakse. Hän, mitä valituimmin -lausein toivotettuaan mummolle onnea, siirsi rasiansa oikeasta kädestä -vasempaan, ojensi sen nimipäivän viettäjälle ja meni sitten pari -askelta syrjään antaakseen tilaa Volodjalle. Mummo näytti -olevan ihastuksissaan kultapaperipäärmeellä varustettuun -rasiaan, ja ilmaisi kiitollisuutensa mitä suopeimmalla hymyilyllä. -Kuitenkin oli silminnähtävää, ettei hän tiennyt mihin rasiaa panna, ja -arvattavasti juuri senvuoksi pyysi isää katsomaan kuinka ihmeen -taitavasti se oli tehty. - -Tyydytettyään uteliaisuutensa isä vuorostaan antoi sen papille, jota -tämä kapine näytti aivan erikoisesti miellyttävän: hän heilutteli -päätään puolelta toiselle uteliaasti katsellen milloin rasiaa milloin -sen tekijää, joka oli saanut aikaan niin mestarillisen teoksen. Volodja -antoi nyt oman turkkilaisensa esille, ja hänenkin osakseen tuli samat -kehumiset ja ylistykset kaikilta puolilta. Tuli sitten minunkin -vuoroni: mummo kääntyi hyväntahtoisella hymyllä minuun päin. - -Jotka ovat kokeneet ujoutta, tietävät että tämä tunne enentyy suorassa -suhteessa ajan kulumiseen, jota vastoin päättäväisyys vähenee -päinvastaisessa suhteessa, se on, mitä kauemmin tämä ujouden mielentila -kestää, sitä mahdottomampi on siitä päästä ja sitä vähemmän -päättäväisyyttä on jälellä. - -Viimeinenkin rohkeus ja päättäväisyys katosi minulta sillä välin kuin -Karl Ivanovitsh ja Volodja antoivat esiin lahjojansa, ja ujouteni -kasvoi äärimmäisyyteen asti: tunsin kuinka veri alituiseen pakkaa -sydämmestä päähän, kuinka vuoroin punastun ja vuoroin vaalenen, ja -kuinka otsalleni ja nenälleni ilmestyy suuria hikipisaroita. Korvat -paloivat, väristys kävi läpi koko ruumiini, minä astelin jalalta -toiselle liikkumatta paikaltani. - --- No, Nikolenka, näytähän nyt sinäkin mitä olet valmistanut -- -rasianko vai piirustuksen? sanoi minulle isä. -- Ei auttanut enää -mikään: vapisevin käsin minä ojensin esille rutistuneen onnettoman -paperikääröni; mutta ääni petti minut kokonaan ja aivan sanattomana -seisoin mummon edessä. En voinut sulattaa ajatusta, että odotetun -piirustuksen asemesta luettaisiin kaikkien kuullen minun kelvottomat -runoni ja vielä nuo onnettomat sanat: kuin äitiämme rakastaa, jotka -selvään osottivat, etten ollut koskaan äitiäni rakastanut, vaan hänet -unohtanut. Kuinka voisin ilmaista kärsimyksiäni niinä hetkinä, jolloin -mummo oli alkanut lukea minun runoelmaani, jolloin hän, saamatta oikein -selkoa, pysähtyi keskelle värssyä ja hymähdyksellä, joka silloin näytti -minusta ivalta, katsahti isään, -- jolloin hän lausui toisin kuin -olisin tahtonut, ja vihdoin heikon näkönsä vuoksi antoi paperin isälle -sitä loppuun lukematta, ja pyysi isän lukemaan kaikki alusta alkaen -uudestaan! Minusta näytti, että hän teki niin, koska oli kyllästynyt -lukemaan noin huonoja ja vinosti kirjotettuja säkeitä, ja myös siksi, -jotta isä voisi itse lukea viimeisen värssyn, mikä niin päivän selvästi -ilmaisi tunteettomuuttani. Minä odotin hänen läsäyttävän minua nenälle -noilla runoilla, sanoen: "ilkeä poika nulikka... siinä sait!" mutta -mitään sellaista ei tapahtunut; kun kaikki oli luettu, mummo -päinvastoin sanoi: charmant! ja suuteli minua otsaan. - -Rasiainen, piirustus ja runo asetettiin vierekkäin kahden -batistinenäliinan ja äidin valokuvalla varustetun tupakkarasian kanssa -nojatuolin edessä olevalle pikku pöydälle, jonka ääressä mummo aina -istui. - --- Ruhtinatar Varvara Iljinitshna, ilmotti toinen niistä mahdottoman -isoista lakeijoista, jotka tavallisesti seisoivat mummon vaunujen -takana. - -Mummo katseli mietteihin vaipuneena valokuvaa, joka oli sovitettu -kilpikonnan kuoresta tehtyyn tupakkirasiaan, eikä vastannut mitään. - --- Suvaitsetteko pyytää sisälle, teidän ylhäisyytenne? toisti lakeija -kysymyksensä. - - - - -XVII - -RUHTINATAR KORNAKOVA. - - --- Pyydä sisälle, sanoi mummo istuutuen syvemmäksi nojatuoliin. - -Ruhtinatar oli noin viidenviidettä ikäinen nainen, pieni kasvultaan, -raihnainen, kuiva ja katkera, silmät harmaan viheriäiset ja niiden ilme -oli selvässä ristiriidassa luonnottoman viehkeässä asennossa olevan -pikku suun kanssa. Kurjensulkaisen samettihatun alta näkyi vaalean -punertava tukka; silmäkulmat ja ripset tuntuivat vielä vaaleamman -kellertäviltä hänen kivuloisenvärisillä kasvoillaan. Hänen vapaitten, -tottuneiden liikkeidensä, pienen pienien käsiensä ja kaikkien -piirteiden erinomaisen kuivuuden vuoksi teki hänen yleinen ulkomuotonsa -kuitenkin jonkinlaisen jalosukuisuuden ja tarmokkuuden vaikutuksen. - -Ruhtinatar oli sangen puhelias ja oli hänen puhetapansa semmoinen kuin -ihmisillä, jotka puhuvat aina niinkuin heitä vastustettaisiin, vaikkei -kukaan olisi sanallakaan vastustanut; hän joko kohotti äänensä tai -verkalleen alensi sitä, alkaakseen sitten yhtäkkiä uudella elävyydellä, -jonka ohella hän katsahteli ympärillä oleviin aivan kuin olisi sillä -tahtonut sanojaan vahvistaa, vaikkei kukaan ottanut osaa keskusteluun. - -Huolimatta siitä että ruhtinatar suuteli mummon kättä ja yhtämittaa -nimitti häntä ma bonne tante'ksi, huomasin ettei mummo ollut häneen -tyytyväinen, vaan merkillisesti kohautteli silmäkulmiaan kuunnellessaan -hänen selvittelyjään syistä miksei ruhtinas Mihailo itse muka mitenkään -voinut saapua mummoa onnittelemaan, vaikka tietysti olisi suuresti -halunnut; ja vastaten venäjäksi ruhtinattaren ranskalaisiin lauseihin -hän sanoi, erityisesti puhettaan venyttäen: - --- Olen teille huomiostanne kiitollinen, rakas ruhtinattareni; -- mitä -taas ruhtinas Mihailoon tulee, niin onhan se ymmärrettävää... hän on -aina toimissaan kiinni; ja toiseksi, haluko hänellä on vanhan mummon -kanssa istuskella? - -Ja antamatta ruhtinattarelle aikaa vastustaa hänen sanojansa hän -ennätti jatkamaan: - --- No, miten lapsenne voivat, rakas ystäväni? - --- Jumalan kiitos, ma tante, kasvavat, opiskelevat, kujeilevat... -erittäinkin Etienne -- vanhin, siinä se vasta on telmijä, ettei sen -vertaista; mutta onpa toiselta puolen viisaskin -- un garçon, qui -promet -- Ajatelkaapa, mon cousin, jatkoi hän kääntyen yksistään isän -puoleen, sillä mummo, vähääkään välittämättä ruhtinattaren lapsista ja -haluten sen sijaan kehaista omia lapsenlapsiaan, otti huolellisesti -esiin runoni rasian alta ja alkoi kääriä paperia auki: -- ajatelkaapa, -mon cousin, mitä se äskettäin tekasi... - -Ja isään päin kumartuen ruhtinatar alkoi suurella innolla hänelle -jotakin kertoa. Lopetettuaan kertomuksensa, jota en kuullut, hän rupesi -paikalla hahattamaan ja kysyvästi isään katsoen sanoi: - --- No mitä ajattelette pojasta, mon cousin? Tietysti hän olisi -ansainnut raippoja, mutta keksintö oli niin älykäs ja hullunkurinen, -että annoin anteeksi, mon cousin. - -Ja ruhtinatar, iskien silmänsä mummoon, jatkoi mitään puhumatta -nauruansa. - --- _Lyöttekö_ te siis lapsianne, ystäväni? kysyi mummo merkillisesti -silmäkulmiansa kohottaen ja pannen erikoista painoa sanaan _lyöttekö_. - --- Ah, ma bonne tante, vastasi ruhtinatar sävyisällä äänellä, heittäen -nopean katseen isään; -- tiedänhän mitä mieltä te siinä asiassa olette, -mutta sallikaahan minun sentään tässä ainoassa kysymyksessä olla eri -mieltä kanssanne: kaikesta mitä olen ajatellut, mitä olen lukenut, mitä -tästä kysymyksestä neuvotellut, olen sittenkin tullut siihen -kokemukseen, että vakaumukseni mukaan on välttämätöntä vaikuttaa -lapsiin pelon avulla. -- Jotta lapsesta tulisi mies, on pelko -välttämätön... vai miten, mon cousin? ja pelkäävätkö lapset mitään -enemmän kuin vitsoja, je vous demande un peu? - -Tällöin hän kysyvästi katsahti meihin ja tunnustaakseni kävi oloni -sillä hetkellä vähän tukalaksi. - --- Sanokaa mitä tahdotte, vaan poika on kahdenteentoista, jopa -neljänteentoistakin vuoteen asti vielä lapsi; kas _tytöt!_ -- se on -toinen asia. - -"Mikä onni, ajattelin, -- etten ole hänen poikansa." - --- Se on kaikki erinomaista, ystäväni, sanoi mummo, kiertäen jälleen -kokoon minun runoni ja pannen paperin takasin rasian alle, aivan kuin -ei olisi nyt enää pitänyt ruhtinatarta kyllin arvokkaana kuulemaan -moista nerontuotetta: -- se on kaikki mainiota, mutta sanokaapa -minulle, mitä hienoja tunteita te tämän perästä voitte lapsiltanne -odottaa? - -Ja pitäen tätä todistustansa ehdottomasti sitovana mummo päättääkseen -keskustelun lisäsi: - --- Vaikka voihan siinä asiassa tietysti jokaisella olla oma -mielipiteensä. - -Ruhtinatar ei vastannut mitään, vaan ainoastaan alentuvasti -hymyilemällä ilmaisi antavansa anteeksi nämä kummalliset ennakkoluulot, -koska hänen edessään oli henkilö, jota hän piti niin suuressa arvossa. - --- Mutta esittäkääpä minulle toki teidän nuorukaisenne, huudahti hän -meihin katsoen ja kohteliaasti hymyillen. - -Me nousimme ja ruhtinattaren silmiin tuijottaen emme voineet ymmärtää -mitä oli tehtävä osottaaksemme olevamme nyt tutustuneet. - --- Suudelkaapa ruhtinattaren kättä, sanoi isä. - --- Pyydän teitä rakastamaan vanhaa tätiä, puhui ruhtinatar suudellen -Volodjan tukkaa: -- vaikka olenkin teille kaukainen sukulainen, olen -kuitenkin läheinen, sillä minä luen läheisyyttä ystävyyden eikä -sukulaisuuden mukaan, lisäsi hän erityisesti mummoa tarkottaen; mutta -mummo oli häneen yhä tyytymätön ja vastasi: - --- Ohhoh! ystäväni, eihän nykyään sellaista sukulaisuutta kukaan lue! - --- Tämä tässä, siitä tulee maailmanmies, sanoi isä osottaen Volodjaa: --- mutta tästä tulee runoilija, lisäsi hän minun paraikaa suudellessani -ruhtinattaren pientä laihaa kättä ja hyvin elävästi kuvaillessani tässä -kädessä olevia raippoja, ja raippojen alla penkkiä j.n.e. - --- Kumpi niin? kysyi ruhtinatar pidättäen minun kättäni omassaan. - --- Juuri tämä pikkunen tupsuniekka, vastasi isä iloisesti naurahtaen. - -"Mitä minun tupsuni häneen kuuluu!... ei taida olla muuta -puheenainetta!" ajattelin minä ja siirryin nurkan puolelle. - -Minulla oli mitä kummallisimpia käsityksiä kauneudesta. -- Pidin -esimerkiksi Karl Ivanovitshia maailman kauniimpana miehenä; jonka -ohella tiesin itse olevani ruma, enkä siinä lainkaan erehtynyt; -sentähden jokainen viittaus minun ulkomuotooni kipeästi loukkasi minua. - -Muistan hyvin hyvästi, kuinka kerran päivällispöydässä -- silloin olin -kuuden vuotias -- nousi puhe ulkonäöstäni, kuinka äiti koetti löytää -jotain kaunista minun kasvoissani; sanoi minulla olevan sielukkaat -silmät, miellyttävän hymyn, mutta vihdoin myöntyen isän sitoviin -todistuksiin ja päivän selvyyteen oli pakotettu tunnustamaan että olen -kuin olenkin ruma; sitten hän vielä, kun minä kiitin häntä ruuasta, -nipisti minua poskesta ja sanoi: - --- Tiedä sinä, Nikolenka, että kasvojesi vuoksi ei yksikään rupea sinua -rakastamaan, siis sinun täytyy koettaa tulla muuten vaan viisaaksi ja -hyväksi pojaksi. - -Nämä sanat saivat minut siihen varmaan vakaumukseen, etten minä ole -kaunis, mutta myöskin siihen, että minusta ehdottomasti tulee hyvä ja -viisas poika. - -Kuitenkin minuun usein tuli epätoivon hetkiä, jolloin en luullut onnea -maan päällä riittävän ihmiselle, jolla oli niin leveä nenä, niin paksut -huulet ja niin pienet harmaat silmät, kuin minulla; pyysin Jumalaa -tekemään ihmetyötä, muuttamaan minut kauniiksi, ja kauniiden kasvojen -palkaksi olisin antanut kaikki mitä minulla oli kallista nykyisyydessä, -ja mitä tulevaisuudessa toivoin saavani. - - - - -XVIII - -RUHTINAS IVAN IVANOVITSH. - - -Kun ruhtinatar oli, runon kuultuaan, tuhlaamalla tuhlannut ylistyksiä -tekijälle, niin mummo heltyi ja alkoi puhua hänen kanssaan ranskaa, -herkesi myös sanomasta, _te, rakas ystäväni_, ja kutsui tulemaan meille -illaksi kaikkine lapsineen, johon ruhtinatar suostui, ja vielä hetken -istuttuaan läksi. - -Vieraita saapui onnea toivottamaan sinä päivänä niin paljon, että -pihalla kaiken aamua seisoi portaiden edessä kokonainen läjä vaunuja. - --- Bon jour, chère cousine, sanoi eräs vieraista, astuessaan -huoneeseen, mummon kättä suudellen. - -Se oli seitsemänkymmenen ikäinen pitkäkasvuinen sotilashenkilö, suuret -epoletit olalla. Sotilaspuvun kauluksessa näkyi iso valkonen risti. -Hänen kasvojensa ilme oli rauhallisen avonainen. Hänen liikkeittensä -vapaus ja yksinkertaisuus hämmästyttivät minua. Vaikka hänellä oli -tukkaa ainoastaan hiukan niskassa ja vaikka ylähuulen asema selvään -ilmaisi hänen hampaattomuuttansa, oli hän kuitenkin huomattavan kaunis. - -Ruhtinas Ivan Ivanovitsh oli kahdeksannentoista vuosisadan lopulla ja -vielä hyvin nuorena saavuttanut loistavan menestyksen urallansa. Siihen -oli vaikuttanut hänen jalo luonteensa, kaunis ulkomuotonsa, tavaton -urhoollisuutensa, kuuluisa ja mahtava sukunsa sekä erittäinkin hyvä -onnensa. Hän pysyi edelleen sotapalveluksessa ja hänen kunnianhimonsa -tuli pian niin tyydytetyksi, ettei hänellä ollut sillä alalla enää -mitään saavutettavaa. Jo nuoresta alkaen hän käyttäytyi niinkuin olisi -valmistunut astumaan siihen loistavaan asemaan, mihin kohtalo hänet -lopulta sitten asettikin; vaikka siis hänen loistavassa ja vähän -kunnianhimoisessa elämässään, kuten kaikissa muissa, sattuikin -epäonnistumisia, pettymisiä ja katkeruuksia, ei hän ollut kertaakaan -kadottanut rauhallisuuttansa, luopunut ylevästä ajatustavastaan eikä -uskonnon ja siveellisyyden perussäännöistä; hän olikin saavuttanut -yleisen tunnustuksen ja kunnioituksen, loistavastakin asemastaan -huolimatta, ainoastaan johdonmukaisuutensa ja lujuutensa perustuksella. -Ei hän myöskään ollut mikään erinomaisen viisas mies, mutta ollen -asemassa, jossa sai ikäänkuin yläpuolelta katsella elämän kaikkea -kunnianhimoista temmellystä, hänen ajatustapansa pysyi ylevänä. Hän oli -sekä hyvänsävyinen että tuntehikas, käytöksessään sentään hiukan kylmä -ja kopea. Tämä oli seuraus siitä, että ollen taaskin semmoisessa -asemassa, missä hän saattoi olla niin monelle hyödyksi, hän koki -kylmyydellään suojella itseään alituisilta anomuksilta ja pyynnöiltä, -joilla ihmiset tahtoivat käyttää hyväkseen hänen vaikutustaan. -Käytöksen kylmyyttä lievensi kuitenkin alentuva kohteliaisuus, joka on -ominainen hyvin _ylhäisiin piireihin_ kuuluville ihmisille. Hän oli -myös hyvin sivistynyt ja lukenut; mutta hänen sivistyksensä oli -kuitenkin pysähtynyt siihen, mitä hän oli omistanut varhaisessa -nuoruudessaan eli kahdeksannentoista vuosisadan lopulla. Hän oli -lukenut läpi kaikki mitä merkillistä Ranskassa oli kahdeksannellatoista -vuosisadalla kirjotettu filosofian ja kaunokirjallisuuden alalla, -perusteellisesti tunsi ranskalaisen kirjallisuuden kaikki parhaimmat -tuotteet, niin että osasi ja rakasti usein tuoda esiin kohtia -Racineltä, Corneilleltä, Boileaulta, Molièreltä, Montaignelta, -Fénelonilta; sitäpaitsi hänellä oli loistavat tiedot mytologiiassa ja -hän tutki menestyksellä ranskaksi käännettyjä muinaismuistoja eeppisestä -runoudesta, tunsi tyydyttävästi historiaa, jota oli lukenut Segurin -teoksista; mutta matematiikasta hänellä ei ollut mitään tietoja -luvunlaskua pitemmälle, ei liioin fysiikasta eikä oman ajan -kirjallisuudesta: hän taisi puheessa sopivalla tavalla vaieta tai sanoa -jonkun yleisen mietelmän Göthestä, Schilleristä tai Byronista, vaan hän -ei ollut niitä ikinä lukenut. Tästä ranskalaisklassillisesta -sivistyksestään huolimatta, josta muuten löytyi enää ani harvoja -esimerkkejä, oli hänen puheensa kuitenkin yksinkertainen, ja se -yksinkertaisuus yhtaikaa sekä peitti joitakuita puutteita hänen -tiedoissaan että teki hänen puhelunsa miellyttäväksi ja hänet itsensä -suvaitsevaiseksi. Hän oli kaiken alkuperäisyyden suuri vihollinen, ja -sanoi, että originaliteetti on usein keskinkertaisten ihmisten -hätäkeino. Seura oli hänelle ihan välttämätöntä. Missä ikinä hän -olikaan Moskovassa taikka ulkomailla, hän eli aina yhtä avonaisesti, ja -määräpäivinä otti luonaan vastaan kaupungin koko seurapiirin. Hänen -asemansa oli kaupungissa sellainen, että häneltä saatu kutsumakortti -kelpasi passiksi mihin hotelliin tahansa, -- että monet nuoret ja -sievät naiset mielellään asettivat ruusuposkensa hänen eteensä, joita -hän suuteli ikäänkuin muka isällisellä tunteella, ja että jotkut -nähtävästi sangen mahtavat ja ylhäiset ihmiset joutuivat haltioihinsa, -kun pääsivät ruhtinaan pelitovereiksi. - -Ei ollut enää paljon sellaisia ihmisiä olemassa, kuin mummo, jotka -olisivat olleet ruhtinaan kanssa samaan piiriin kuuluvia, saman -kasvatuksen saaneita, samaten ajattelevia ja saman ikäisiä, senvuoksi -hän piti erikoisessa arvossa vanhaa ystävyys-suhdettansa mummoon ja -osotti hänelle aina suurta kunnioitusta. - -En voinut kyllikseni ihailla ruhtinasta: se kunnioitus, jota kaikki -hänelle osottivat, hänen tavattoman suuret olkalappunsa, se erikoinen -ilo, joka valtasi mummon, kun ruhtinas ilmestyi, ja vielä se, että hän -oli ainoa, joka ei näyttänyt pelkäävän mummoa, vaan kohteli sitä aivan -vapaasti, jopa uskalsi nimittää häntä ma cousine'ksi, se kaikki pani -minut antamaan hänelle saman, ellei vielä suuremmankin arvon kuin minkä -annoin mummolle. Kun hänelle näytettiin minun runoni, hän käski minut -luokseen ja sanoi: - --- Kuka ties, ma cousine, tuosta pojasta vielä tulee toinen Derzhavin. - -Tällöin hän nipisti minua poskeen niin kipeästi, että olin kiljaista, -mutta onneksi ennätin arvata, että se oli eräs laji hyväilyä. - -Vieraat läksivät, isä ja Volodja poistuivat: vierashuoneeseen jäimme -ainoastaan ruhtinas, mummo ja minä. - --- Mistähän syystä se meidän hyvä Natalia Nikolajevna ei saapunut -maalta? kysyi äkkiä ruhtinas Ivan Ivanovitsh hetken vaiti oltuaan. - --- Ah! mon cher, vastasi mummo äänensä alentaen ja pannen kätensä hänen -hihalleen: -- kyllä hän varmaankin olisi tullut, jos olisi saanut tehdä -niinkuin tahtoo. Hän kirjottaa minulle, että hänen miehensä muka -ehdotti hänenkin matkaansa, mutta että hän itse kieltäytyi, koska -heillä ei muka ole ollut mitään tuloja tänä vuonna; ja kirjottaa sitten -näin: "paitsi sitä ei minulla ole mitään syytä tänä vuonna siirtää koko -kotia Moskovaan. Ljubotshka on vielä liian pieni; ja mitä taas tulee -poikiin, jotka tulevat asumaan teidän luonanne, niin olen vielä -rauhallisempi kuin jos he olisivat minun kanssani". -- Tämä kaikki on -hyvä! jatkoi mummo semmoisella äänellä, joka selvästi ilmaisi ettei hän -lainkaan pitänyt asiata hyvänä: -- pojat olisivat jo kauan sitten -olleet lähetettävät tänne, että he olisivat edes jotakin oppineet ja -vähäkin tottuneet maailman tapoihin; sillä mitä ihmeen kasvatusta he -voivat maalla saada?... onhan vanhempi jo kolmentoista ikäinen, ja -toinen yhdentoista! näittehän itse, mon cousin, he ovat täällä kuin -villit... eivät osaa edes huoneeseen kunnolla astua. - --- Minä en kuitenkaan voi ymmärtää, vastasi ruhtinas: -- mitä varten -nuo alituiset valitukset taloudellisesta rappiosta? miehellä on -erinomaiset tulot, ja mitä taas Natashan Habarovkaan tulee, jossa me -muuten ennen muinoin teidän kanssanne teaatteria näyttelimme, niin minä -tunnen tuon maatilan kuin omat viisi sormeani -- se on erinomainen -maatila! ja se tuottaa sievoset tulot. - --- Sanon teille kuin todelliselle ystävälle, keskeytti hänet mummo -surullisella ilmeellä: -- minusta näyttää, että tuo kaikki on tekosyitä -ainoastaan sitä varten, että miekkonen saisi elää täällä yksin, -vetelehtiä klubeissa, käydä päivällisillä ja Jumala ties -mitä tehdä; mutta se raukka siellä maalla ei aavista mitään. -Tiedättehän kuinka enkelimäisen hyvä hän on -- mutta hän uskoo -mieheensä joka suhteessa. Mutta mies on saanut hänen päähänsä, että -lapset ovat vietävät Moskovaan, ja hänen yksin jääminen tyhmän -guvemantin kanssa maalle, -- ja tietysti hän uskoo senkin! jos se -sanoisi hänelle, että lapsia täytyy piestä niinkuin niitä pieksee -ruhtinatar Varvara Iljinitshna, kyllä kai hän siihenkin suostuisi, -sanoi mummo mitä suurimmalla ylenkatseella käännähtäen nojatuolissaan. --- Niin se on, ystäväni, jatkoi hän hetken perästä ja otti käteensä -toisen nenäliinoista, pyyhkiäkseen silmästä kyyneleen: -- minun tulee -usein mieleeni, että se mies ei osaa arvostella eikä ymmärtää häntä, ja -että hänen hyvyydestään, rakkaudestaan huolimatta hän kätkee salaista -surua sydämmessään -- tiedän sen aivan hyvin -- eikä voi olla -onnellinen hänen kanssaan; ja muistakaa minun sanaani jos hän... - -Mummo peitti kasvonsa nenäliinaan. - --- Eh! ma bonne amie, sanoi ruhtinas nuhtelevasti: -- te ette näenmä -ole tullut lainkaan entistä järkevämmäksi -- olette alituisesti -epätoivoinen ja itkette olemattomia suruja. -- Kuinka saatattekaan niin -sanoa? minä tunnen hänet ja tiedän hänet huomaavaiseksi, hyväksi, -erinomaiseksi aviomieheksi ja mitä jaloimmaksi ihmiseksi, -- un parfait -honnête homme! - -Tahtomattani kuultuani näin keskustelun, jota minun ei olisi pitänyt -kuulla, minä varpain ja suuressa mielenkuohussa pujahdin huoneesta. - - - - -XIX - -IIVINIT. - - --- Volodja! Volodja! Iivinit tulevat! huusin minä nähtyäni ikkunasta -kolme poikaa sinisissä majavakauluksisissa turkeissa. He tulivat kadun -poikki vastapäiseltä trotuarilta meidän taloamme kohti keikarimaisen, -nuoren kotiopettajansa seurassa. - -Iivinit olivat meille sukua ja melkein samanikäiset; pian Moskovaan -tulomme jälkeen tutustuimme heihin ja aloimme seurustella heidän -kanssaan. - -Toinen Iivineistä -- Serjozha oli mustaverinen, kiharatukkainen poika, -vankka nokka pystyssä, huulet hyvin tuoreenpunasina, ja ne harvoin -kokonaan peittivät tuon vähän eteenpäin pistävän rivin valkosia -hampaita; kauniit silmät olivat tumman siniset ja kasvojen ilme -tavattoman reipas. Hän ei milloinkaan hymyillyt, vaan joko katsoi -eteensä ihan totisena, taikka sitten nauroi kohtikulkkua sointuvalla, -selvällä ja hyvin viehättävällä äänellä. Hänen omituinen kauneutensa -ihastutti minua ensi hetkestä asti. Minä tunsin häneen vastustamatonta -vetovoimaa. Ollakseni onnellinen en tarvinnut muuta kuin nähdä häntä; -ja yhteen aikaan keskittyivät kaikki sieluni voimat tähän toivomukseen: -kun kolmeen tai neljään päivään en sattunut häntä näkemään, minun alkoi -tulla ikävä, ja kaihoni kasvoi toisinaan kyyneliin asti. Kaikki -ajatukseni, sekä unissa että valveilla, liikkuivat hänen ympärillänsä; -maata pannessani toivoin näkeväni hänestä unta; silmät ummistettuani -näin hänet edessäni ja hellittelin hänen haamuansa, niinkuin parhainta -onneani. En yhdellekään ihmiselle maailmassa olisi ilmaissut tätä -tunnetta, niin kallis se minulle oli. Voi olla, että hän oli -kyllästynyt alituiseen tuntea minun rauhattomat silmäni tähdätyiksi -itseensä, tai sitten muuten vaan ei tuntenut minua kohtaan mitään -kiintymystä, koskapa hän aivan huomattavasti leikki ja puhui mieluummin -Volodjan kanssa kuin minun; mutta minä olin kuitenkin tyytyväinen, en -mitään toivonut itselleni, en vaatinut mitään ja olin valmis kaikki -hänen hyväksensä uhraamaan. Paitsi tätä suunnatonta vetovoimaa, jonka -hän minussa herätti, pani hänen läsnäolonsa minussa liikkeelle vielä -toisen, yhtä voimakkaan tunteen -- nimittäin pelon pakottaa hänen -mieltänsä, jotenkin häntä loukata, olla hänelle vastenmielinen. Ehkä -siksi, että hänen kasvoissaan oli ylpeyden ilme, tai siksi, että -ylenkatsoen omaa ulkomuotoani panin liian suurta arvoa toisten -kauneuteen, tai parhaiten ehkä siksi, että se on rakkauden välttämätön -tunnusmerkki, minä tunsin häntä kohtaan yhtä paljon pelkoa kuin -rakkauttakin. Ensi kerran kun Serjozha rupesi puhuttelemaan minua, minä -hämmennyin tämmöisestä odottamattomasta onnesta siihen määrään, että -kalpenin, punastuin enkä voinut vastata hänelle sanaakaan. Hänellä oli -paha tapa: kun hän vaipui ajatuksiinsa, hän tuijotteli yhteen -pisteeseen yhtämittaa räpytellen silmiään ja samalla myös nytkäytellen -nenäänsä ja silmäkulmiaan. Kaikki pitivät, että tämä tapa rumensi -häntä, mutta minusta se oli siihen määrään viehättävä, että -ehdottomasti aloin tehdä samoin, ja jo muutaman päivän kuluttua -tutustumisemme jälkeen mummo kysyi: mikä minua vaivaa, kun räpyttelen -silmiä ikäänkuin huuhkain. Välillämme ei koskaan puhuttu sanaakaan -rakkaudesta; mutta hän tunsi valtansa minuun ja, vaikka tosin -tietämättään, käytti sitä tyrannimaisesti hyväkseen lapsellisissa -keskinäisissä suhteissamme; niinkuin halusinkin ilmaista hänelle kaikki -mikä oli sydämmelläni, minä pelkäsin häntä liian paljon, että olisin -uskaltanut olla avomielinen; koettelin näyttää välinpitämättömältä ja -nurkumatta alistuin. Joskus hänen vaikutuksensa tuntui minusta -raskaalle, sietämättömälle; mutta siitä pääseminen ei ollut minun -vallassani. - -Surettaa muistella tätä tuoretta, ihanaa altistuvan ja rajattoman -rakkauden tunnetta, joka puhkeamatta ja myötätuntoa löytämättä pääsi -sittemmin kuolemaan. - -Kumma on miksi lapsena ollessani koetin olla aikuisen näkönen, mutta -siitä saakka kuin en enää ollut lapsi olisin usein tahtonut olla lapsen -kaltainen. Kuinka monasti tuo halu -- olla näyttämättä pieneltä -- esti -suhteessani Serjozhaan rakkauden tunnetta puhkeamasta, ja pani minun -teeskentelemään. Tietysti en uskaltanut suudella häntä, vaikka minun -joskus hyvinkin teki mieli; en uskaltanut tarttua hänen käteensä, sanoa -kuinka iloinen olen hänen tulostaan enpä edes uskaltanut kutsua häntä -hellittelynimellä Serjozha, vaan aina sanoin oikean nimen Sergei: -semmoinen oli nyt kerran tapa välillämme. Jokainen tunteiden ilmaus oli -muka lapsellisuuden todistus ja osotti että sitä oli vielä -poikanulikka. Ehtimättä kokea niitä katkeria koettelemuksia, jotka -vievät aikaihmisiä varovaisuuteen ja kylmyyteen toisiansa kohtaan, me -luovuimme puhtaista, hellän lapsellisen ystävyyden nautinnoista -yksinomaan tuosta merkillisestä halusta matkia _suuria_. - -Minä kohtasin Iivinit jo eteisessä, tervehdin heitä ja syöksyin suin -päin mummon luo ilmottamaan, että Iivinit olivat tulleet; ja odotin -tietysti tämän uutisen tekevän mummon ylenmäärin onnelliseksi. Sitten, -irrottamatta katsettani Serjozhasta, kuljin hänen jäljessään -vierashuoneeseen seuraten kaikkia hänen vähimpiäkin liikkeitään. Sinä -hetkenä, jolloin mummo sanoi, että hän oli hyvin kasvanut ja iski -häneen terävät katseensa, minä tunsin samallaista pelkoa ja toivoa kuin -tuntee taiteilija, joka kunnioittamaltaan arvostelijalta odottaa -teoksensa tuomiota. - -Iivinien nuori kotiopettaja, Herr Frost, tuli mummon luvalla kanssamme -puutarhaan, istuutui viheliäiselle penkille, pani taiteellisella -aistikkuudella jalkansa ristiin ja pronssinuppuisen keppinsä näiden -väliin sekä sytytti sikarinsa semmoisen ihmisen tavalla, joka on -kaikkiin omiin temppuihinsa ylen tyytyväinen. - -Herr Frost oli saksalainen, mutta ei ollenkaan sitä maata, kuin meidän -hyvä Karl Ivanovitshimme: ensiksikin se puhui ihan säännöllistä -venättä; äänsi ranskaa huonosti, ja nautti yleensä, mutta erittäinkin -naisten keskuudessa, hyvin oppineen miehen mainetta; toiseksi hänellä -oli punertavat viikset, rubiinipäinen neula pistettynä mustaan atlassi -kaulaliinaan, jonka päät olivat viety henkselien alle, ja vaalean -siniset välkähtelevät, jalkahihnoilla varustetut housut; kolmanneksi -hän oli nuori, hänellä oli kaunis, itserakas ulkomuoto ja tavattoman -näköisät jäntehikkäät jalat. Tätä viimeistä etua hän kaikitenkin näytti -pitävän erityisessä arvossa: piti sen suurta vaikutusta epäilemättömänä -naisväkeen nähden, ja luultavasti juuri siitä syystä pyrki asettamaan -jalkansa aina näkyvimpään paikkaan; joko hän seisoi taikka istui, aina -hän piti pohkeitansa liikkeessä. Hän oli nuoren venäjän-saksalaisen -tyyppi, joka tahtoo esiintyä uljaana naislemmikkinä. - -Puutarhassa oli hyvin hauska. Rosvoleikki sujui paremmin kuin koskaan; -mutta eräs seikka oli pilata kaikki. Serjozha rupesi rosvoksi: -hyökätessään matkustajain kimppuun hän kompastui ja täydessä juoksussa -löi polvensa niin kovasti puuta vasten, että luulin hänen menevän -säpäleiksi. Vaikka minä olin santarmina ja asiani olisi ollut ottaa -häntä kiinni, minä tulin hänen luoksensa ja aloin huolestuneena kysyä -tekikö hänen kipeätä. Serjozha suuttui minuun: hän pui nyrkkiä, polkasi -jalkaa ja huusi minulle äänellä, josta selvästi kuului, että hän oli -hyvin kovasti satuttanut itseänsä: - --- No mitä tuo nyt merkitsee? mitä tästä leikistä tulee! Mikset ota -minua kiinni? mikset ota? Näin hän toisti toistamistaan, samalla pitäen -silmällä Volodjaa ja vanhempaa veljeänsä, jotka ollen matkustajina -edelleen juoksivat pitkin tietä, ja samassa hän hihkasi ja ääneensä -nauraen ryntäsi heitä tavottamaan. - -En voi sanoin kuvata kuinka tämä sankarillinen teko hämmästytti ja -hurmasi minua; hirveästä kivustaan huolimatta hän ei ollut ruvennut -itkemään, ei edes osottanut, että häneen oli koskenut, eikä -hetkeksikään unohtanut leikkiä. - -Kohta tämän jälkeen, kun meidän seuraamme oli yhtynyt vielä Ilinka -Grapp, ja me päivällistä odottaessamme läksimme yläkertaan, oli -Serjozhalla tilaisuus vieläkin kerran hurmata ja hämmästyttää minua -ihmeteltävällä miehuudellaan ja luonteenlujuudella. - -Ilinka Grapp oli erään köyhän muukalaisen poika. Isä oli joskus -maailmassa asunut ukkovaarini luona, oli tälle jostakin kiitollisuuden -velassa ja katsoi nyt ehdottomaksi velvollisuudekseen lähettää poikansa -hyvin usein meille. Jos hän luuli, että tuttavuus meidän kanssamme voi -tuottaa hänen pojalleen jotain kunniaa taikka iloa, niin hän siinä -asiassa suuresti erehtyi, sillä me emme olleet lainkaan ystävyksiä -Ilinkan kanssa, vaan käänsimme häneen huomiota ainoastaan mikäli -halusimme tehdä hänestä pilaa. Ilinka Grapp oli noin kolmentoista -ikäinen, laiha, pitkäkasvuinen, kalpea poika. Hänen naamassaan oli -jotain lintumaista ja ilme oli sävyisän nöyrä. Hän oli hyvin köyhästi -puettu, mutta sensijaan pää oli aina niin runsaasti voideltu, että me -väitimme rasvan sulavan Grappin päässä aurinkoisina päivinä ja vuotavan -niskaan takin alle. Nyt häntä muistellessani pidän häntä hyvin -avuliaana, hiljaisena ja hyvänä poikana; mutta silloin hän tuntui -minusta niin halveksittavalta olennolta, ettei häntä kannattanut -surkutella eikä edes muistella. - -Kun rosvoleikki oli päättynyt, läksimme kuten sanottu yläkertaan, -aloimme telmiä ja kilpailla toinen toistemme edessä kaikellaisilla -voimistelutempuilla. Ilinka katseli arasti hymyillen ja ihmetellen -meitä, ja kun käskimme hänen yrittämään samoja temppuja, hän -kieltäytyi, eikä sanonut hänellä olevan mitään voimaa. Serjozha oli -tavattoman miellyttävä; hän oli paitahihasillaan -- hänen kasvonsa ja -silmänsä paloivat kuumuudesta -- hän nauroi herkeämättä ja keksi yhä -uusia vallattomuuksia: hyppäsi kolmen vierekkäin asetetun tuolin -ylitse, pyöri keränä pitkin lattiata, asettui päälaelleen keskelle -huonetta siirrettyjen suurien sanakirjojen päälle, jotka olivat hänelle -jalustana, ja teki koivillaan niin hullunkurisia liikkeitä, ettei -kukaan voinut olla nauramatta. Tämän viimeisen tempun jälkeen hän -vaipui mietteihinsä, räpytteli silmiänsä ja yhtäkkiä ihan totisena meni -Ilinkan luo: "koettakaapa tehdä tuo, ei se ole mitään vaikeata". Grapp -nähtyään että yleinen huomio oli häneen kääntynyt, punastui ja tuskin -kuultavalla äänellä vakuutti, ettei hän mitenkään semmoista voi tehdä. - --- Mitä tuo tuommoinen on, miksei se mitään tahdo ruveta näyttämään? -Eihän se ole mikään tyttö... jalat ilmaan vaan, ei auta mikään! - -Ja Serjozha tarttui hänen käteensä. - --- Jalat ilmaan, jalat ilmaan vaan! me kaikki huudettiin hyökäten -Ilinkan ympärille, joka nyt näytti säikähtäneen ja kalpeni; me -tartuttiin häneen käsiksi ja raastoimme sanakirjojen luo. - --- Päästäkää! takkini repeää! huusi onneton uhrimme. Mutta nämä -epätoivoiset huudot vaan yhä enemmän innostuttivat meitä; me olimme -kuolla nauruun; viheriäinen takki ritisi kaikissa saumoissaan. - -Volodja ja vanhempi Iivin taivuttivat väkisin hänen päänsä ja asettivat -sen sanakirjojen päälle; minä ja Serjozha kävimme poika paran hienoihin -koipiin, joita hän rimputteli joka suunnalle, käärimme hänen housunsa -lahkeet polviin asti ja ääneen nauraen tempasimme jalat ilmaan; nuorin -Iivineistä piteli ruumista tasapainossa. - -Kävi niin, että meluavan naurun perästä me äkkiä vaikenimme ja -huoneessa ei kuulunut muuta kuin onnettoman Grappin raskas huokuminen. -Tänä hetkenä en ollut ehdottomasti vakuutettu siitä, että tämä kaikki -oli lystiä ja naurettavaa. - --- No nyt olet mies! sanoi Serjozha mäiskäyttäen häntä kädellään. - -Ilinka oli vaiti ja koetti hurjasti rimpuilemalla päästä meistä erille. -Vihdoin hän saappaansa korolla satutti Serjozhaa silmään niin kipeästi, -että Serjozha heti päästi hänen jalkansa ja kävi silmäänsä, josta hänen -tahtomattaan rupesi vuotamaan kyyneleitä. Hän tuuppasi Ilinkaa minkä -jaksoi. Kun ei kukaan enää pitänyt Ilinkaa pystyssä tämä romahti kuin -eloton kapine ikään maahan ja itkultaan sai vaan sanotuksi: - --- Miksi piinaatte minua? - -Ilinka paran onneton, itkettynyt naama, pörröksiin mennyt tukka ja -polviin asti käärityt housut, joiden alta näkyi kiillottamattomat -saapasvarret, hämmästytti meitä; me kaikki olimme vaiti ja -teeskennellen koetimme muka nauraa. - -Serjozha malttoi ensimäiseksi mielensä. - --- Kylläpä olet ämmä, sanoi hän hiukan kosketellen Ilinkaa jalallaan: --- eikö hänen kanssaan saisi leikkiäkään... Mitäs siinä makaatte, -nouskaa ylös. - --- Johan sanoin, että sinä olet ilkeä poika, rupesi Ilinka vihasesti -puhumaan, mutta kääntyi pois ja purskahti äänekkääseen itkuun. - --- Jaha! ensin iskee saappaan koroilla, ja sitten vielä haukkuu! huusi -Serjozha siepaten käsiinsä sanakirjan ja aikoen sillä lämäyttää -onnettoman päähän. Ilinka ei aikonutkaan puolustautua, vaan ainoastaan -suojeli päätä käsillään. - --- Siinä sait! siinä sait!... Jätetään se tänne; koskei se leikkiä -ymmärrä... Mennään me alas, sanoi Serjozha luonnottomasti nauraen. - -Minä katsahdin surkutellen poika poloiseen, joka makasi lattialla ja -kasvot sanakirjojen väliin piilotettuina itki niin hurjasti että olisi -luullut hänen heti kuolevan puistatuksiin, joissa koko hänen ruumiinsa -nytkähteli. - --- Voi Sergei! minä sanoin, -- miksi teit noin? - --- Kas sitä vaan!... enpä minä toivoakseni itkenyt tänäänkään, kun -rikoin polveni melkein luuhun asti. - -"Se on totta", ajattelin, "Ilinka ei ole mitään muuta kuin itkupussi, -mutta kas Serjozha -- se se vasta on poikaa... se sitten on semmoinen -poika että!..." - -Minä en tullut ajatelleeksi ettei se polonen suinkaan itkenytkään -ruumiillisen kivun vuoksi, vaan luultavasti siitä syystä, että viisi -poikaa, joista hän ehkä hyvin piti, ilman mitään syytä olivat kaikin -päättäneet vihata ja vainota häntä. - -En voi yhtään selittää itselleni, kuinka saatoin menetellä niin -julmasti, kuinka olla tulematta hänen luokseen, puolustamatta ja -lohduttamatta häntä? mihin oli huvennut se säälintunne, joka ennen -muinoin oli saanut minut itkusta vapisemaan nähdessäni pesästä ulos -heitettyä naakan poikasta, tai koiranpentua, jota laahataan järveen -upotettavaksi, tai kananpoikaa, jota kokki vie soppakeitokseen? - -Olikohan tuo hyvä tunne minussa tukehtunut rakkauteni vuoksi Serjozhaan -ja haluni vuoksi näyttäytyä hänen silmissään yhtä urhokkaaksi, kuin -hänkin oli? vähäarvoisia olivatkin siis sekä tuo rakkaus että tuo -urhouden halu! niistä syntyi ainoat mustat tahrat lapsuuteni muistojen -lehdille. - - - - -XX - -TULEE VIERAITA. - - -Talossa oli jotain erityistä puuhaa ruuanlaitossa, valaistus oli -tavallista kirkkaampi ja se teki minulle kaikki kauan sitten tutut -vierashuoneen ja salin esineet jollakin tavalla uusiksi ja juhlallisen -muotoisiksi. Kun sitten vielä ruhtinatar Ivan Ivanovitsh oli lähettänyt -meille oman soittokuntansa, saattoi jo varmasti päättää, että illaksi -oli meille kokoontuva suuri joukko vieraita. - -Ohi ajavien vaunujen melua kuullessani minä joka kerta kiirehdin -ikkunan luo, likistin käteni kiinni ohimoihin ja lasiin ja maltittoman -uteliaana katselin kadulle. Ensin ei pimeässä erottanut mitään -esineitä, mutta sitten rupesi näkymään: vastapäätä -- vanha tuttu pikku -puoti lyhtyinensä, vinottain -- suuri talo ja sen kaksi valaistua -alaikkunaa keskellä katua -- jokin Vanjka kuski ja pari vaunussa -olijaa, tai tyhjät vaunut, jotka käyden palasivat kotiin; mutta tuossa -ajoivat portaiden eteen suljetut vaunut, ja varmana siitä että siinä -tuli Iivinit, jotka olivat luvanneet saapua aikaseen, minä juoksen -eteiseen heitä vastaanottamaan. Mutta eipä olleetkaan. Oven aukasi -ulkopuolelta livreehihainen käsi, jonka jälkeen ovesta astui sisälle -kaksi naisolentoa: toinen suurikasvuinen sinisessä salopissa, -sopulinnahkaisessa kauluksessa, toinen pikkunen, kokonansa viheliäiseen -huiviin käärittynä, jonka alta näkyi ainoastaan pikkuiset -turkkinahkakenkiin puetut jalat. Panematta minun läsnäolooni eteisessä -mitään huomiota, vaikka minä olin katsonut velvollisuudekseni näiden -naisten ilmestyttyä kumartaa heille, se pieni meni vaieten suuren luo -ja pysähtyi sen eteen. Suuri kääri huivin auki, päästi salopin -napeista, ja kun livreehen puettu lakeija oli saanut nämä vaatteet -haltuunsa ja vetänyt hänen jalastaan turkkinahkakengät, tuli kääreistä -esille ihana kaksitoista vuotinen tyttö lyhyessä avonaisessa -musliiniihameessa, valkeissa pöksyissä ja pienen pienosissa mustissa -puolikengissä. Valkean pikku kaulan ympärillä oli musta samettinauha; -pikku pää oli tumman ruskeiden kiharien sisässä, jotka edestä niin -mainiosti sopivat hänen kauniisiin kasvoihinsa ja takaa -- alastomiin -olkapäihin, etten olisi uskonut ketään, en edes itse Karl Ivanovitshia, -jos hän olisi väittänyt syyksi tähän kiharuuteen sen, että tukka muka -oli ollut aamusta asti käärittynä Moskovskia Vjedomostin palasiin, ja -että niitä oli kuumilla rautapihdeillä poltettu. Näytti kuin hän olisi -ollut syntynytkin tämmöset kutrit päässä. - -Hämmästyttävää oli hänen kasvojensa piirteissä tuo mykevien, puoleksi -ummistettujen silmien tavaton suuruus. Ne muodostivat omituisen, mutta -miellyttävän vastakohdan hänen pikkuruikkuiselle suulleen. Huulet -olivat kiinni toisissaan. Mutta silmät katsoivat niin totisesti, että -yleiseen kasvojen ilmeeseen nähden ei voinut odottaa hymyilyä, joten -hymyily kun se ilmestyi, oli sitä tenhoavampi. - -Koettaen jäädä huomaamattomaksi minä pujahdin sisälle salin ovesta ja -katsoin tarpeelliseksi alkaa kävellä edestakasin, teeskennellen olevani -ajatuksissani enkä ollenkaan tietäväni vieraiden tulosta. Kun vieraat -olivat päässeet puoliväliin salia, minä muka äkkiä kavahdin, tein -tervehdysharppauksia ja ilmotin mummon olevan vierashuoneessa. Rouva -Valahin, jonka kasvot olivat hyvin minun mieleeni, erittäinkin koska -huomasin niissä yhtäläisyyttä hänen tyttärensä Sonitshkan kasvojen -kanssa, nyykäytti minulle suosiollisesti päätänsä. - -Mummo tuntui hyvin iloselta nähdessänsä Sonitshkan, käski hänet -lähemmäksi luokseen, korjasi erään hiuskutrin, joka oli valahtanut -otsalle ja tarkkaan hänen kasvoihinsa tähystellen sanoi: "quelle -charmante enfant!" Sonitshka hymähti, punastui ja tuli niin -viehättäväksi, että minäkin punastuin häneen katsoessani. - --- Toivon ettei sinulle tule luonani ikävä, armahani, sanoi mummo, -kohottaen hänen kasvojansa leuasta: -- pyydän mielin määrin leikkimään -ja tanssimaan. -- Kas niin, nyt on meillä jo yksi daami ja kaksi -kavaljeeria, lisäsi hän kääntyen rouva Valahinin puoleen ja koskettaen -minua kädellään. - -Tämä lähestyminen oli niin minun mieleeni, että se pani minut -toistamiseen punastumaan. - -Huomattuani että taas alan tulla ujoksi, ja kuultuani jälleen vaunujen -ajaneen portaittemme eteen, minä katsoin parhaaksi poistua. Eteisessä -tapasin ruhtinatar Kornakovin poikansa ja uskomattoman monien -tyttäriensä kanssa. Tyttäret olivat kaikki samaan näköön, nimittäin -ruhtinattaren näköset eli siis rumat: senvuoksi ei yksikään heistä -herättänyt huomiotani. Irrottaessaan saloppia ja laahustimia he -yhtäkkiä kaikki puhua pajattivat piipertävillä äänillä, hääräsivät ja -nauroivat jotakin, -- arvattavasti omaa monilukuisuuttansa. Etienne oli -noin viidentoista vuotias poika, pitkäkasvuinen, lihakas, kasvot -kuihtuneet, silmät sisäänvajonneet ja niiden alapuolella tummat -renkaat; kädet ja jalat olivat ikään nähden tavattoman suuret; käytös -oli kömpelö, puheääni epämiellyttävä ja epätasainen, mutta tyytyväinen -hän näytti itseensä olevan, oli toisin sanoen juuri sellainen, -mimmoiseksi saatoin kuvailla poikaa, jota piestään vitsoilla. - -Seisoimme jotenkin kauan toinen toistamme vastapäätä ja sanaakaan -sanomatta visusti tarkastimme toisiamme; sitten tulimme toisiamme -lähemmäksi ja taisimme aikoa tervehtiä suutelolla, mutta vielä kerran -katsottuamme toisiamme silmiin, jostakin syystä luovuimme aikeestamme. -Kun hänen kaikkien kuuden sisarensa hameet olivat suhahtaneet -ohitsemme, kysyin minä jotain sanoakseni häneltä oliko ollut ahdasta -vaunuissa. - --- Mistä minä tiedän, vastasi hän huolimattomasti: enhän minä -milloinkaan aja katetuissa vaunuissa, sillä heti minua alkaa kuvottaa, -ja sen mamma tietää. Kun ajamme jonnekin iltasella minä aina istun -kuskipukille -- siellä on paljon hupaisempi, -- näkee kaikki, Filip -antaa minun ohjastaa, toisinaan otan piiskankin käteeni. Sillä joskus -lyödä hutkaisen ohi ajavia, tiedäthän, noin!... lisäsi hän tehden -vastaavan liikkeen: -- suurenmoista! - --- Teidän ylhäisyytenne, sanoi lakeija tullen eteiseen: -- Filip kysyy, -minne olette piiskan panneet? - --- Kuinka niin? sillehän itselle minä sen annoin. - --- Ei se sano antaneenne. - --- Sitten taisin ripustaa lyhtyyn. - --- Filip ei sano olevan lyhdyssäkään, sanoisitte paremmin, että otitte -ja hukkasitte ja Filip maksakoon omista roposistaan teidän -vallattomuutenne, jatkoi kiukustunut lakeija yhä enemmän kiihottuen. - -Lakeija, joka oli näöltään kunnianarvoinen ja ankara, tuntui kiivaasti -pitävän Filipin puolta ja näytti aikovan hinnalla millä hyvänsä -selvittää tämän asian. Luonnollisesta hienotunteisuudesta minä en ollut -mitään huomaavinani ja siirryin syrjään; mutta läsnä olevat lakeijat -menettelivät päinvastoin: ympäröisivät heidät, hyväksyvästi -katsahdellen vanhaan palvelijaan. - --- Kah, kun hävitin niin hävitin, sanoi Etienne luopuen kaikista -enemmistä puolustuksista: -- minkä piiska hänelle maksaa, sen minä -hänelle annan. -- Mokomakin asia! lisäsi hän lähestyen minua ja vetäen -minua vierashuoneeseen päin. - --- Ei, odottakaapas, hyvä herra, millä te maksatte? kyllä minä ne -maksamisenne tunnen: ettepä Maria Vasiljevnallekaan ole kahdeksaan -kuukauteen suorittaneet neljääkymmentä kopekkaa, samoin ette minulle -- -taitaa olla siitä jo toista vuotta, ette Petrushkalle... - --- Kitas kiinni, mies! kiljasi nuori ruhtinas, kalveten vihasta: -- -varros kun kerron kaikki. - --- Kerron kaikki, kerron kaikki! matki lakeija. -- Kehnosti tehty, -teidän ylhäisyytenne! lisäsi hän erityisellä painolla meidän -astuessamme saliin, ja kantoi salopit vaatekaappiin. - --- Niin sitä pitää! kuului meidän jälkeemme jonkun hyväksyvä ääni -eteisestä. - -Mummolla oli erikoinen taito antamalla erityistä painoa eri -tilaisuuksissa milloin monikon milloin yksikön toiselle -personaalipronomenille ilmaista ajatuksensa ihmisistä. Vaikka hän tosin -teititteli ja sinutteli päinvastoin kuin yleinen tapa sääsi, niin nuo -vivahdukset hänen suussansa saivat ihan toisen merkityksen. Kun nuori -ruhtinas tuli hänen eteensä, sanoi mummo sille muutamia sanoja -teititellen, mutta samalla katsahti häneen niin ilmeisellä -halveksumisella, että olisin puolestani kokonaan hämmentynyt ruhtinaan -sijassa; mutta Etienne ei nähtävästi ollut sitä lajia poikia: hän ei -pannut yhtään mitään huomiota mummon tervehdykseen, ei välittänyt koko -hänen olennostaan, vaan teki yleisen kumarruksen koko seuralle ellei -juuri taitavasti, niin ainakin aivan vapaasti. Sonitshka oli koko minun -huomioni esineenä: muistan että kun Volodja, Etienne ja minä -keskustelimme salissa semmoisella paikalla, missä Sonitshkaa saattoi -nähdä, ja hän puolestaan saattoi nähdä ja kuulla meitä, minä puhelin -erikoisella mielihyvällä; kun sanottavakseni tuli joku minun mielestäni -sukkela tai uljas sana, niin äänsin sen vähän kovemmin ja samalla -kurkkasin vierashuoneen oveen: mutta kun sitten siirryimme toiseen -paikkaan, mistä ei meitä voinut nähdä eikä kuulla vierashuoneeseen, -olin minä vaiti enkä katsonut keskustelua enää lainkaan huvittavaksi. - -Vierashuone ja sali vähitellen täyttyivät vieraista: näiden joukossa, -kuten lasten iltamissa on tavallista, oli muutamia täysikäisiä lapsia, -jotka käyttivät tilaisuutta huvitellakseen ja tanssiakseen ikäänkuin -siten muka vaan tehdäkseen talon emännän mieliksi. - -Kun Iivinit saapuivat, niin sen ilon asemesta, jota tavallisesti tunsin -kohdatessani Serjozhaa, minä nyt omituisesti harmistuin häneen siitä, -että hän oli näkevä Sonitshkan ja Sonitshka näkevä hänen. - - - - -XXI - -ENNEN MASURKKAA. - - --- Ohoo! tanssithan teillä näkyy tulevan, sanoi Serjozha tullen -vierashuoneesta ja vetäen taskustaan esille uuden parin valkosia -hansikkaita: -- täytyypä tästä panna hansikkaat käteen. - -"Mikäs nyt neuvoksi, -- ajattelin minä, -- eihän meillä hansikkaita -olekkaan, -- pitää lähteä ylös hakemaan." - -Mutta vaikka käänsin ylösalasin kaikki komoodit en löytänyt muuta kuin -toisessa viheriät matkalapasemme ja toisessa yhden parittoman valkosen -hansikkaan, joka ei mitenkään saattanut minulle kelvata: ensiksikin -koska se oli hyvin vanha ja likanen, toiseksi koska se oli minulle -liian suuri, mutta erittäinkin siksi, että siitä puuttui keskisormi, -jonka luultavasti hyvin kauan sitten Karl Ivanovitsh oli leikannut -kipeää kättänsä varten. Minä kuitenkin vedin tämän hansikasrähjän -käteeni ja rupesin tähystelemään sitä kohtaa omassa keskisormessani, -joka nyt kuten aina oli musteeseen tahrattuna. - --- Olisipa täällä Natalia Savishna, kyllä siltä varmaan löytyisi -hansikkaatkin! Vieraiden joukkoon en tämmöisessä asussa voi mennä, -sillä jos minulta kysytään miksi en tanssi, niin mitä vastaan? enkä voi -tännekään jäädä, sillä tietysti minua ruvetaan kysymään. Mitä minun -siis on tekeminen? - -Volodja juoksi samassa sisään: - --- Mitä sinä täällä toimitat? mene ja pyydä joku neiti tanssiin... -kohta alotetaan. - --- Volodja, sanoin minä hänelle, osottaen likasta hansikasta, ja ääneni -ilmaisi, etten ollut kaukana itkusta: -- Volodja, sinä et ole tätä -asiaa varmaan muistanutkaan! - --- Mitä asiaa? sanoi hän kiireissään. -- Jaha! Hansikkaitako, lisäsi -hän ihan välinpitämättömästi huomattuaan käteni: -- eipä niitä taida -ollakaan, täytyy kysyä mummolta. Ja sen enempää huolehtimatta koko -asiasta hän juoksi alas. - -Kylmäverisyys, jolla hän puhui tästä minun mielestäni tärkeästä -asiasta, rauhotti minua ja minä kiiruhdin vierashuoneeseen kokonaan -unohtaen vaivaisen hansikkaani, joka jäi vasempaan käteeni. - -Varovaisesti lähestyin mummon nojatuolia ja kosketin vähän hänen -mantiljiansa sekä kuiskasin hänen korvaansa: - --- Mummo! mitä on tehtävä? meillä kun ei ole hansikkaita! - --- Mitä, poikaseni? - --- Meillä kun ei ole hansikkaita, toistin minä työntäytyen yhä -lähemmäksi, ja panin molemmat käteni nojatuolin kädensijalle. - --- Mikäs tuo sitten on, sanoi hän pian tarttuen vasempaan käteeni. -- -Voyez, ma chère, jatkoi hän kääntyen rouva Valahinin puoleen: -- voyez -comme ce jeune homme s'est fait élégant pour danser avec votre fille. - -Mummo piteli lujasti minun kädestäni, ja totisena, mutta samalla -kysyvästi silmäili läsnäoleviin, kunnes kaikkien vieraiden uteliaisuus -oli tyydytetty ja nauru oli muuttunut yleiseksi. - -Olisin suuresti katkeroittunut, jos Serjozha olisi nähnyt minua sillä -hetkellä, kun minä häpeästä vääntynein kasvoin turhaan riuhdoin kättäni -irti, mutta Sonitshkan edessä, joka nauroi niin hillittömästi että -kyyneleet tulivat hänen silmiinsä ja kaikki kiharat hyppelivät hänen -punastuneiden kasvojensa ympärillä, minua ei lainkaan hävettänyt. -Ymmärsin että hänen naurunsa oli liian äänekäs ja luonnollinen -ollakseen ivallinen, päinvastoin me nauroimme yhdessä, ja katsoessa -toinen toiseemme tulin ikäänkuin häntä lähemmäksi. Tuo hansikasjuttu, -joka kyllä olisi voinut päättyä huonosti, tuotti minulle sen hyödyn -että teki minut vapaammaksi siinä piirissä, joka aina oli näyttänyt -minusta kaikkein pelottavimmalta -- nimittäin vierashuoneen piirissä; -nyt en tuntenut enää vähintäkään ujoutta täällä. - -Ujojen ihmisten kärsimys syntyy epätietoisuudesta siitä, mikä ajatus -muilla on heistä: heti kun tämä ajatus tulee selvästi ilmi -- olkoon se -muuten mikä tahansa -- päättyy kärsimys. - -Kuinka viehättävä olikaan Sonitshka Valahin, kun hän minua vastaan -tanssi ranskalaista kadrillia kömpelön nuoren ruhtinaan kanssa! Kuinka -ihanasti hän hymyili, kun "chaine'ssä" tarjosi minulle kättänsä! Kuinka -viehättävästi hänen vaaleat kiharansa hyppelivät tahtiin hänen -päässänsä, kuinka naiivisti hän teki "jeté-assemblé" pikku -jalkasillaan! Viidennessä vuorossa, kun minun naiseni juoksi luotani -toiselle puolelle ja minä alkamistahtia odotellen valmistuin -soolotanssiin, pani Sonitshka totisena huulet yhteen ja alkoi katsella -syrjään. Mutta suotta hän minun tähteni pelkäsi: minä suoritin aivan -rohkeasti chassé en avant, chassé en arrière, glissade, ja -lähestyessäni häntä osotin leikkisällä liikkeellä hänelle onnettoman -hansikkaani. Hän rupesi taas hirveästi nauramaan ja vielä -miellyttävämmin tepasteli jaloillaan parkettipermantoa myöten. Vieläkin -muistan, kuinka hän tanssiessamme ringissä ja kaikkien otettua toinen -toistaan käsistä kumarsi päänsä alas ja ottamatta kättään minun -kädestäni hierasi vähän nenäänsä omaan hansikkaansa. Tämä kaikki on -niinkuin nyt silmieni edessä, ja vielä nyt kuulen sen kadrillin -säveleitä, jota soitettiin tämän tapauksen aikana. - -Tuli sitten toinen kadrilli, jota tanssin Sonitshkan kanssa. -Ruvettuamme istumaan vierekkäin minä aloin tuntea suurta kömpelyyttä -enkä voinut ollenkaan keksiä mistä puhua hänen kanssansa. Kun -äänettömyyteni alkoi tulla liian pitkäksi, rupesin pelkäämään, ettei -hän vaan pitäisi minua tyhmyrinä, ja päätin hinnalla millä hyvänsä -johdattaa hänet sellaisesta harhaluulosta. "Vous êtes une habitante de -Moscou?" sanoin hänelle ja saatuani myöntävän vastauksen jatkoin, et -moi, je n'ai encore jamais fréquenté la capitale, jossa lauseessa sanan -"fréquenter" piti olla loistokohtana. Aavistin kuitenkin, että vaikka -alku oli näin komea ja täydellisesti todisti minun suurta -ranskankielentaitoani, en olisi pystynyt siinä hengessä pitemmältä -keskustelua jatkamaan. Meidän tanssivuoromme ei ollut vielä aivan pian -odotettavissa, mutta äänettömyys uudistui jälleen: minä katsahdin -rauhattomasti häneen saadakseni tietää minkä vaikutuksen lauseeni oli -tehnyt ja toivossa saada häneltä apua. - -"Mistä olette tuommosen hassun hansikkaan löytänyt?" kysyi hän minulta -äkkiä; ja tämä kysymys tuotti minulle suuren helpotuksen ja ilon. -Selitin että hansikas kuului Karl Ivanovitshille, puhuinpa päälliseksi -vähän ivallisesti itse Karl Ivanovitshista, siitä kuinka hän on -naurettava, kun ottaa päästään punasen myssynsä, ja siitä kuinka hän -kerran viheriäisessä turkissa putosi hevosen selästä suoraan lätäkköön -j.n.e. Kadrilli kului ilman kompastuksia. Se oli kaikki sangen hyvä; -mutta miksi olin ivallisesti puhunut Karl Ivanovitshistä? - -Olisinko todellakin kadottanut Sonitshkan suosion, jos olisin kuvannut -Karl Ivanovitshia sillä rakkaudella ja kunnioituksella, jota häntä -kohtaan tunsin? - -Kun kadrilli oli päättynyt, Sonitshka sanoi minulle "merci" semmoisella -suloisella ilmeellä, kuin muka todella olisin ansainnut hänen -kiitollisuutensa. Olin aivan haltioissani, suuren ilon vuoksi en -muistanut itseäni enkä enää tuntenut mikä minä olinkaan: mistä olin -saanut tuon rohkeuden, varmuuden, jopa röyhkeyden, jota nyt äkkiä -tunsin? "Ei ole sitä asiaa, joka voisi saattaa minut hämilleni! -ajattelin minä, huoletonna harhaillen salissa, -- nyt uskaltaisin -vaikka mitä!" - -Serjozha ehdotteli, että olisimme hänen kanssaan vis-à-vis. "Hyvä on, -sanoin minä: -- eihän minulla kyllä ole naista, mutta tottapa saadaan." -Katsahdin varmasti ja mahtavasti yli salin. Huomasin kaikki naiset jo -otetuiksi, paitsi yhtä suurta neitiä, joka seisoi vierashuoneen ovella. -Mutta hänenkin luokseen oli juuri tulossa eräs pitkä poika nähtävästi -aikeessa pyytää häntä parikseen; se herra oli neidistä ainoastaan -jonkun askeleen päässä, minä taas olin salin vastaisessa päässä. Siinä -tuokiossa viskausin salin yli, taidokkaasti liukuen pitkin parkettia, -ja olin samassa neidin edessä sekä harpaten jaloillani pyysin häntä -vakavalla äänellä tanssiin. Suuri neiti antoi suojelevasti hymyillen -minulle kätensä, mutta nuorukainen jäi kuin jäikin ilman naista. - -Minulla oli sellainen varmuus omista voimistani, etten edes huomannut -sen herran kiukkua, mutta perästäpäin sain kyllä kuulla hänen -kyselleen, kuka se pörröpää poika oli, joka oli töytännyt hänen -ohitsensa ja vienyt naisen hänen nokkansa edestä. - - - - -XXII - -MASURKKA. - - -Nuorukainen, jonka olin lyönyt laudalta, tanssi sittemmin masurkkaa -ensimäisenä parina. Hän hyppäsi paikaltaan pitäen naistaan kädestä, ja -sensijaan kuin olisi tehnyt "Pas de Basques", joita Mimmi oli meille -opettanut, juoksi yksinkertaisesti vaan eteenpäin; päästyään nurkkaan -asti hän pysähtyi, hajotti jalkansa, lyödä kopahutti kantapäänsä -yhteen, kääntyi ja hypähdellen läksi taas juoksemaan. - -Koska minulla ei ollut naista masurkkaan, olin asettunut istumaan -mummon korkean nojatuolin taakse tähystelemään. - -"Mitä hittoa se mies tekee? juttelin minä itsekseni. -- Eihän Mimmi -mitään tuon tapaistakaan ole meille opettanut: hän on aina sanonut, -että masurkkaa kaikki tanssivat varpaillaan, tehden sulavia ja pyöreitä -jalanliikkeitä; mutta eivätpä nuo näy niin tanssivan. Yhtä hullusti ne -Iivinitkin ja Etienne ja kaikki muut näkyvät tanssivan, mutta 'pas de -Basques' ei kukaan tee; Volodjakin näyttää jo omistaneen uuden tavan. -Ei ole hullumpaa!... Entäs Sonitshka sitten, se kullanmuru! tuolla, -tuolla se menee... Minun oli perin hauska olla." - -Masurkka oli päättymässä, muutamat iäkkäät miehet ja naiset jo nousivat -jättelemään hyvästi mummolle ja tekivät lähtöä; tanssivia vältellen -kuljettelivat lakeijat varovasti pukineita takahuoneisiin; mummo -näytti väsyneeltä, puhui haluttomasti ja hyvin sanoja venytellen: -soittajat alottivat kolmannenkymmenennen kerran laiskasti yhä samaa -tanssisäveltä. Suuri neiti, jonka kanssa olin tanssinut, huomasi -tanssiessaan minut, hymähti salakavalasti, ja luultavasti tahtoen olla -mummon mieleen johdatti minun luokseni Sonitshkan ja vielä yhden noista -lukemattomista ruhtinattarista. "Rose ou hortie" sanoi hän minulle. - --- Vai täälläkö sinä olet! sanoi mummo käännähtäen nojatuolissansa: -- -menehän nyt ystäväni, mene. - -Vaikka minä tällä hetkellä olisin mieluummin piiloutunut mummon -nojatuolin alle, kuin lähtenyt sen takaa, niin eihän käynyt -kieltäminen. -- Minä nousin, sanoin "rose" ja katsahdin arasti -Sonitshkaan. En ehtinyt vielä toipua, ennenkuin jonkun hansikoittu käsi -ilmestyi minun käteeni, ja pikku ruhtinatar imelästi hymyillen alkoi -juosta eteenpäin, yhtään aavistamatta, etten minä laisinkaan tietänyt -mitä minun oli jaloillani suorittaminen. - -Tiesinhän minä että "pas de Basques" eivät sovi, jopa voivat suorastaan -saattaa minut häpeään mutta masurkan tutut säveleet kuitenkin johonkin -määrin auttoivat minua hyppelemään tanssintapaisesti; jalkani rupesivat -omin päin ja kaikkien suureksi ihmeeksi tekemään onnettomia, pyöreitä -ja sulavia askeleita varpailla. Niin kauan kuin liikuimme suoraan -eteenpäin, sujui asia vielä jotakuinkin, mutta käänteessä huomasin -varmasti joutuvani edelle, ellen heti keksi jotakin keinoa. Siinä -tarkotuksessa minä pysähdyin ja aijoin tehdä samallaisen tempun, jonka -tuo äskeinen herra oli niin kauniisti tehnyt. Mutta juuri sinä hetkenä, -kun minä hajotin jalkani ja olin tekemäisilläni hyppäyksen, juoksi -ruhtinatar yhtäkkiä edelleni ja katsahti äimistyneellä uteliaisuudella -ja kummastuksella jalkoihini. Tämä katse tappoi minut. Minä jouduin -niin kokonaan suunniltani, että tanssin asemesta aloin polkea jalkojani -samalla paikalla mitä kummallisimmalla tavalla, ottamatta lukuun mitään -tahtia, ja vihdoin ei auttanut muu kuin kokonaan pysähtyminen. Kaikki -katselivat minuun: yksi kummastuksella, toinen uteliaisuudella, kolmas -ivalla, neljäs säälillä: ainoastaan mummo katsoi täydellisesti -välinpitämättömänä. - --- Il ne fallait pas danser, si vous ne savez pas! sanoi isän suuttunut -ääni korvani yläpuolella, ja sysäisten minut syrjään hän otti naiseni -käden, lopetti hänen kanssaan vuoron vanhaan tapaan, äänekkäiden -hyväksymishuutojen kaikuessa katsojain puolelta ja saattoi hänet -paikalle. Masurkka päättyi heti. - --- Jumalani! miksi olet minua niin kauheasti rangaissut! - - * * * * * - -Kaikki nyt ylönkatsovat minua ja tulevat aina sitä tekemään... minulta -on tie joka suunnalle suljettu: ystävyyteen, rakkauteen, kunniaan... -kaikki on menetetty!! Miksi Volodja tekikään minulle merkkejä, joita -kaikki huomasivat ja jotka eivät kuitenkaan olisi voineet minua auttaa? -miksi tuo inhottava ruhtinatar katsoi tuolla tavalla minun jalkoihini? -miksi Sonitshka... hän on suloinen; mutta miksi hänkin hymyili tanssini -aikana? miksi isä punastui ja tarttui minun käteeni? Häpesikö siis -hänkin minun tähteni? Voi, se on hirmuista! Olisipa mamma ollut täällä, -eipä hän olisi punastunut Nikolenkansa tähden... Ja mielikuvitukseni -vei minut kauas äidin ihanan kuvan luokse. Minä muistin talomme edessä -olevan pellon, puutarhan korkeat lehmukset, puhtaan puron, jonka päällä -pääskyset kiitelevät, sinisen taivaan ja sen pysähtyneet valkoiset -hattarat, vastaniitetyn heinän, tuoksuavat ruvot, ja vielä monta muuta -rauhallista vesikaarenväristä muistoa väikkyi herkistyneessä -mielikuvituksessani. - - - - -XXIII - -MASURKAN JÄLKEEN. - - -Illallista syödessä se sama ensimäisen parin tanssija istui meidän, -lasten pöytään ja käänsi erikoisen huomionsa minuun, mikä seikka olisi -muutoin kyllä itserakkauttani kutkuttanut, mutta nyt sen onnettomuuden -jälkeen, joka oli tapahtunut, en pystynyt tuntemaan niin mitään. Nuori -herra näytti kuitenkin tahtovan hinnalla millä hyvänsä saada minua -iloselle tuulelle: hän teki kaikellaista kuria minun huvikseni, sanoi -minua aika pojaksi, ja kun vaan ei kukaan suurista nähnyt, kaateli -minun lasiini viiniä eri pulloista, väkisinkin tahtoen juomaan. Kun -illallisen päättyessä ylikyyppari kaasi minun maljaani ainoastaan -neljänneksi osaksi samppanjaa serviettiin kääritystä pullosta, ja kun -nuori herra vaati hänen kaatamaan täyteen ja pakotti minut juomaan -pysähtymättä, aloin minä tuntea miellyttävää lämpimyyttä koko -ruumiissani, erikoista ystävyyttä iloista suojelijaani kohtaan ja -rupesin jostakin syystä kohtikulkkua nauramaan. - -Samassa kuului salista lähtötanssin säveleet ja vieraat alkoivat nousta -pöydästä. Ystävyytemme nuoren herran kanssa ei kestänyt sen kauempaa: -hän läksi aikaihmisten joukkoon, mutta minä uskaltamatta seurata häntä -siirryin uteliaisuudella kuuntelemaan mitä rouva Valahin puhui -tyttärensä kanssa. - --- Vielä puolen tunnin verran, pyysi Sonitshka hartaasti, - --- Ei, ei armaani, se ei käy päinsä. - --- Suostukaa nyt sentään minun tähteni, pyysi hän hyväellen äitiänsä. - --- No onko sinun huomenna hauska, jos olen kipeänä? sanoi rouva Valahin -ja, varomattomasti kyllä, hymähti. - --- Jaha, lupasit! jäämmekö siis? puhui Sonitshka hypähdellen ilosta. - --- Minkä sinulle taitaa! Tanssihan sitten vielä... tuossapa on sinulle -kavaljeerikin, sanoi hän osottaen minua. - -Sonitshka tarjosi minulle kätensä ja me juoksimme saliin. - -Juomani viini, Sonitshkan läsnäolo ja iloisuus saivat minut -kokonaan unohtamaan onnettoman masurkan. Jalkani kieppuivat mitä -hullunkurisimmissa liikkeissä: milloin hevosta matkien ravasin ylpeästi -koukistellen ja kohotellen jalkojani, milloin tömistelin niitä -paikallani kuin pässi, joka on suuttunut koiralle, ja tätä tehdessäni -nauroin sydämmeni pohjasta lainkaan välittämättä siitä minkä -vaikutuksen tein katsojiin. Sonitshka myöskin nauroi herkeämättä: hän -nauroi sille, että me toinen toistemme kädestä pidellen pyörimme -väkkärää, nauroi myös jollekin vanhalle herralle, joka hitaasti nostaen -jalkojansa astui huivin yli, ja samassa teki naaman niinkuin tuo temppu -olisi ollut hänelle hyvin vaikeata, ja oli aivan kuolla naurusta, kun -minä sukkeluuteni osottamiseksi hyppäsin melkein kattoon asti. - -Kulkiessani mummon työhuoneen läpi katsahdin peiliin: kasvoni olivat -hiestyneet, tukka oli aivan sekasin, tupsut töröttivät päässä pahemmin -kuin koskaan; mutta yleensä oli kasvojeni ilme niin ilonen, hyvä ja -terve, että miellytin itseänikin. - -"Jos aina olisin sellainen kuin nyt, ajattelin minä, niin ehkä voisin -muitakin miellyttää". - -Mutta kun sitten jälleen näin naiseni suloiset pikku kasvot, niin -niissä oli paitsi samaa ilon, huolettomuuden ja terveyden ilmettä, mikä -oli miellyttänyt minua omissa kasvoissani, niin paljon komeata ja -hienoa kauneutta, että suorastaan harmistuin omaan itseeni: ymmärsin -kuinka tyhmä oli toivoni saada joskus semmoinen ihana olento huomaamaan -itseäni. - -En voinut toivoa vastarakkautta, enkä edes sitä ajatellutkaan: ilmankin -oli sieluni täynnä onnea. Minä en ymmärtänyt, että rakkauden tunteen -edestä, joka oli täyttänyt sieluni ilolla, olisi voinut vaatia vielä -enempää onnea ja haluta vielä jotakin muuta kuin vaan sitä, ettei tämä -tunne koskaan päättyisi. Minun oli ilmankin hyvä olla. Sydämmeni -pyristeli kuin aristunut kyyhkynen, veri syöksyi lakkaamatta siihen, ja -minun teki mieli itkeä. - -Kun me käytävässä kuljimme pimeän, rappusten alla olevan kopukan ohitse -katsahdin minä siihen ja ajattelin: mikä ääretön onni olisikaan, jos -voisi koko ikänsä asua hänen kanssaan tuossa pimeässä kopukassa! ja -ettei kukaan, ei kukaan tietäisi, että me siellä asumme. - --- Eikö totta, että nyt on hyvin hauska? sanoin minä hiljaisella, -vapisevalla äänellä, mutta lisäsin vauhtia, koska pelästyin mitä olin -sanonut ja vielä enemmän mitä olin aikonut sanoa. - --- On... hyvin! vastasi hän kääntäen päänsä minuun päin, ja hänen -kasvonsa olivat niin vilpittömän hyvät, että minä lakkasin pelkäämästä. - --- Erittäinkin illallisen jälkeen... Mutta jos tietäisitte kuinka ikävä -(aijoin sanoa surullista vaan en uskaltanut), on että te pian lähdette -ja me emme enää näe toisiamme. - --- Miksi emme näe? sanoi hän tarkasti tähystellen puolikenkäistensä -päitä ja samalla vetäen etusormeansa pitkin sermin säleitä, jonka ohi -kuljimme: -- joka tiistai ja perjantai me mamman kanssa ajamme -Tverskoin bulevardille. Ettekö te ajelekaan? - --- Ihan varmaan pyydämme päästä tiistaina, ja jos minua ei päästetä, -niin juoksen yksin -- ilman lakkia. Kyllä minä sinne osaan. - --- Tiedättekö mitä? sanoi Sonitshka yhtäkkiä: -- minä sanon aina _sinä_ -eräille pojille, jotka käyvät meillä; ruvetaan mekin sanomaan -keskenämme _sinä_. Tahdotko? lisäsi hän nyykäyttäen päätänsä ja -katsahtaen minua suoraan silmiin. - -Olimme juuri tulossa saliin, ja alkamassa oli toinen elävämpi osa -loppusoitosta. - --- Ruvetaan vaan, sanoin minä hetkenä, jolloin soitto melkein kokonaan -saattoi sanani kuulumattomaksi. - -Sonitshka nauroi ja sinutteli minua. - -Soitto päättyi, mutta minä en ollut ehtinyt käyttää yhtäkään lausetta, -jossa olisin päässyt häntä sinuttelemaan, vaikka herkeämättä koetin -keksiä semmoisia, joissa tämä pronomeni olisi ollut vaikka useampiakin -kertoja. Minulla ei ollut siihen rohkeutta. "Tahdotko?" kaikui -korvissani ja sai minut jonkinlaiseen huumeeseen: en mitään enkä ketään -nähnyt paitsi Sonitshkaa. Näin kuinka hänen hiussuortuvansa koottiin, -pujotettiin korvain taa, niin että otsan ja ohimoin osat, joita en -tähän asti ollut nähnyt, tulivat esiin; näin, kuinka hän jälleen -kokonaan käärittiin suureen viheliäiseen huiviin, niin tiukasti, että -näkyi ainoastaan hänen nenänsä pää; huomasin, että ellei hän olisi -ruusunpunasilla sormenpäillään tehnyt pientä aukkoa suun kohdalle, niin -hän olisi varmaankin tukehtunut, ja näin kuinka hän, jo laskeutuessaan -äitinensä rappusista, äkisti kääntyi meihin päin, nyykäytti päätänsä, -ja katosi sitten oven taa. - -Volodja, Iivinit, nuori ruhtinas, minä, me kaikki olimme rakastuneet -Sonitshkaan, ja seisten rappusilla, silmillämme seuraten saatoimme -häntä. Kelle tuo päännyökäytys oli erikoisesti tarkotettu, en minä -tiedä, mutta sinä hetkenä olin lujasti vakuutettu, että se oli aijottu -minulle. - -Hyvästellessäni Iivineitä keskustelin hyvin vapaasti jopa hiukan -kylmästikin Serjozhan kanssa ja annoin hänelle kättä. Jos hän oli -ymmärtänyt, että tästä päivästä alkaen hän oli kadottanut rakkauteni ja -valtansa minun ylitseni, niin hän varmaan sitä pahotteli, vaikka -yrittelikin teeskennellä täydellistä välinpitämättömyyttä. - -Ensi kerran eläessäni minä olin uskoton rakkaudessa ja ensi kerran -tunsin tämän uskottomuuden suloutta. Minun teki hyvää vaihtaa tuo -kulunut ja vanhaksi käynyt alttiuden tunto tuoreeseen rakkauden -tunteeseen, joka oli täynnänsä salaperäisyyksiä ja aavistuksia. Paitsi -sitä, samaan aikaan lakata rakastamasta ja rakastua on yhtä kuin -rakastua kahta kertaa voimakkaammin kuin ennen. - - - - -XXIV - -VUOTEELLA. - - -"Kuinka saatoinkaan niin kauan ja niin intohimoisesti rakastaa -Serjozhaa?" mietiskelin vuoteessani maaten. Ei! hän ei ole koskaan -ymmärtänyt eikä osannut arvostella minun rakkauttani... entä Sonitshka? -mikä ihana olento hän on! "Tahdotko?" "ala sinä ensin". - -Minä hypähdin istuville, elävästi kuvaillen mieleeni hänen pikku -kasvojansa, sitten taas sukelsin kokonaan peitteen sisäpuolelle, pistin -sen joka puolelta alleni ja makasin niin, tuntien suloista lämpimyyttä -sekä vajoutuen ihaniin haaveihin ja muistelmiin. Minä näin hänet yhtä -selvästi edessäni nyt kuin tunti sitten; kuvailin puhuvani hänen -kanssaan ja vaikkei puheessamme ollut mitään ajatusta, tuotti se -minulle sanomatonta nautintoa, sillä _sinä, sinulle, sinulta, sinun_ -uudistuivat yhtämittaa. - -Nämä kuvailut olivat niin eläviä, etten voinut nukkua ihanan -kiihotuksen takia, ja teki niin mieli saada puhua onnestani vielä -jonkun muun kanssa. - --- Ihana olento! sanoin minä melkein ääneen ja käännähdin samassa -toiselle kyljelleni. -- Volodja! nukutko sinä? - --- En, vastasi hän unisella äänellä: -- kuinka niin? - --- Minä olen rakastunut, Volodja! auttamattomasti rakastunut -Sonitshkaan. - --- No, entäs sitten? vastasi hän venytellen jäseniään. - --- Voi, sinä Volodja! et aavista mitä minun kanssani tapahtuu... äsken -tässä makasin peitteeseeni kääriytyneenä ja niin selvästi, niin -selvästi näin hänet edessäni, puhelin hänen kanssaan, että oli ihan -kumma. Ja tiedätkö vielä mitä? kun makaan ja ajattelen häntä, niin -jumalaties miksi tulee niin surulliseksi ja hirveästi tekisi mieli -itkeä. - -Volodja liikahti. - --- Yhtä ainoata minä toivoisin, jatkoin minä: -- se on, että aina -saisin olla hänen kanssaan, aina saisin häntä nähdä, ei mitään muuta. -Entä sinä, oletko sinä rakastunut? tunnusta vaan, Volodja, -- Volodja! - -Merkillistä kyllä, minä olisin tahtonut, että kaikki olisivat olleet -rakastuneet Sonitshkaan ja kaikki olisivat vaan siitä puhuneet. - --- Mitä se sinuun kuuluu? sanoi Volodja kääntyen minuun päin: -- ehkä -olenkin. - --- Ei sinua nukuta, sinä teeskentelet! huusin minä hänen kiiltävistä -silmistään huomattuani, ettei hän ollut lainkaan nukkumista -ajatellutkaan, ja oli viskannut peitteen luotaan. -- Ruvetaan ennen -puhumaan hänestä. Hän on ihana, eikö totta?... niin ihana, että jos hän -sanoisi minulle: "Nikolenka, hyppää ulos ikkunasta!" taikka: "juokse -tuleen!" niin, -- sen vannon tässä paikassa! -- sanoin minä: -- heti -hyppäisin, vieläpä suurella ilolla. Voi, mikä ihanuus! lisäsin minä, -taas elävästi ajatellen hänen olentoansa, ja rauhassa nauttiakseni -hänen kuvastaan muutin taas äkkiä toiselle kyljelleni, sekä pistin -pääni tyynyjen alle. -- Itkettää kauheasti, Volodja. - --- Hölmö! sanoi hän hymyillen, ja sitten, hetken vaiti oltuaan: -- minä -taas ihan toisella tavalla kuin sinä: minusta tuntuu, -- jos vaan -kävisi laatuun, -- tahtoisin ensin istua hänen viereensä ja puhella... - --- Jaha! sinä siis olet kuin oletkin rakastunut! keskeytin minä häntä. - --- Sitte, jatkoi Volodja hellästi hymyillen: -- sitten suutelisin hänen -sormiensa päitä, silmiä, huulia, pikku nenää, pikku jalkoja -- koko -hänen ruumistansa... - --- Joutavia! huusin minä tyynyjen alta. - --- Et sinä mitään ymmärrä, sanoi Volodja halveksivasti. - --- Ei, minä ymmärrän, mutta sinä juuri et ymmärrä ja puhut tyhmyyksiä, -sanoin minä itkien. - --- Itkeä ei ainakaan kannattaisi. Ihan kuin mikäkin tyttö! - - - - -XXV - -KIRJE. - - -Huhtikuun 16 päivänä, melkein kuusi kuukautta äsken kuvatun päivän -jälkeen, tuli isä luoksemme yläkertaan opintojen aikana ja ilmotti, -että ensi yönä me hänen kanssaan matkustamme maalle. Sydämmessäni -sävähti tämän kuultuani, ajatukseni heti kääntyi äitiin. - -Syynä tähän odottamattomaan lähtöön oli seuraava kirje: - - Petrovskin maatilalla, huhtik. 12 p. - - "Juuri ikään, eli vasta kello 10 illalla sain ystävällisen kirjeesi - huhtikuun 3:lta päivältä, ja vanhan tapani mukaan vastaan siihen - heti. Teodor toi kirjeen kaupungista jo eilen, mutta kun oli - myöhäistä, hän antoi sen Mimmille tänä aamuna. Mimmi taas ei - antanut sitä minulle koko päivänä, sillä minä en ollut terve ja - olin hyvin alakuloinen. Minulla olikin ikäänkuin pieni kuume, ja - tunnustaakseni jo neljä päivää olen näin sairastellut enkä ole - vuoteeltani noussut. - - "Älä vaan säikähdy, rakas ystäväni; tunnen itseni joksenkin - mahdolliseksi, ja jos Ivan Vasiljitsh lupaa, niin huomenna - aijon nousta. - - "Perjantaina, viime viikolla, läksin lasten kanssa ajelemaan; mutta - tuolla paikalla juuri ennenkuin suurelle maantielle tullaan, sen - pienen sillan luona, joka on aina ollut minun kauhuni, vajosi - vaunumme akselia myöten liejuun. Sää oli erinomainen ja minun - juolahti mieleeni kävellä jalkasin maantielle asti, kunnes miehet - saisivat pyörät nostetuiksi. Rukoushuoneelle asti tultuani minä - hirveästi väsyin ja istuin levähtämään, mutta ennenkuin miehet - joutuivat talosta vaunuja nostamaan, kului puoli tuntia, minun - tuli kylmä, erittäinkin jalkoihin, sillä minulla oli ainoastaan - hienopohjaiset kengät ja nekin olivat läpimärät. Päivällisen - jälkeen minua vilutti ja kuumotti, mutta tapani mukaan pysyin - pystyssä, ja juotuamme teen istuin Ljubotshkan kanssa soittamaan - nelikätisiä. (Sinä et ole tunteva häntä: niin hän on edistynyt)! - Mutta kuvaile hämmästystäni, kun huomaan etten voi laskea tahtia. - Useaan kertaan yritin laskea, mutta päässäni oli kaikki mennyt - sekasin, ja korvissani tuntui kovaa pauhua. Minä laskin: yks, - kaks, kolme, sitten yhtäkkiä: kahdeksan, viisitoista, ja - merkillisintä kaikesta -- vaikka näin, että laskin väärin, en - sittenkään voinut korjata. Vihdoin tuli Mimmi avukseni ja sai - minut melkein väkisin vuoteeseen. Kas siinä, ystäväni, tarkka - selonteko tautini laadusta ja omasta syyllisyydestäni siihen. - Seuraavana päivänä minulla oli jotenkin kova kuume ja luoksemme - haettiin vanha hyvä ystävämme Ivan Vasiljitsh, joka yhä vieläkin - asuu täällä meillä ja lupaa pian päästää minut ihmisten ilmoille. - Oivallinen ukko on tuo Ivan Vasiljitsh! Kun hourailin kuumeessani, - istui hän silmiä ummistamatta koko yön vuoteeni ääressä, ja nyt, - niin kauan kuin kirjotan, hän istuu tyttöjen kanssa viereisessä - huoneessa ja minä kuulen tänne makuuhuoneeseen asti, kuinka hän - kertoo heille saksalaisia satuja ja kuinka he ovat nauruun kuolla. - '_La belle Flamande_', kuten sinä häntä nimität, vierailee luonani - jo toista viikkoa, -- sillä hänen äitinsä on matkustanut jonnekin - kyläilemään, -- ja huolenpidollaan ilmaisee mitä vilpittömintä - rakkautta. Hän uskoo minulle kaikki sydämmensä salaisuudet. Hänen - kauniit kasvonsa, hyvä sydämmensä ja nuoruutensa olisi voinut tehdä - hänestä kaikissa suhteissa mainion tytön, jos hän vaan olisi - joutunut parempiin käsiin, mutta siinä seurassa, jossa hän elää, - menee hän kokonaan hukkaan. Olen usein ajatellut, että tekisin - hyvän työn jos ottaisin hänet luokseni, -- ellei minulla vaan - olisi omia lapsia niin paljon. - - "Ljubotshka aikoi itse kirjottua sinulle, mutta hän on jo repinyt - rikki kolmannen kirjeen, ja sanoo: 'minä tiedän millainen - pilkkakirves isä on: jos tekee vaikka yhdenkin virheen, hän - näyttää sen kaikille.' Katinka on yhtä suloinen kuin ennenkin, - Mimmi on yhtä hyvä ja yhtä ikävä. - - "Nyt puhukaamme vähän totisista: sinä kirjotat, että asiasi eivät - käy hyvin tänä talvena, ja että sinun tulee välttämättömäksi ottaa - Habarovin maatilan rahoja. Minusta on kummallista, että sinä edes - kysyt suostumustani siihen. Eikö siis se, joka kuuluu minulle, - kuulu myös yhtä paljon sinulle? - - "Sinä olet niin hyvä, rakas ystävä, että pelätessäsi katkeroittaa - mieltäni salaat asioittesi oikeata tilaa; mutta minä arvaan, - varmaan olet kadottanut pelissä hyvin paljon, enkä ollenkaan, - Jumala sen tietää, ole siitä pahoillani; sentähden, jos tuo asia - suinkin on korjattavissa, älä vaan liian paljon sitä huolehdi, - äläkä kiusaa itseäsi turhaan. Minä olen tottunut olla luottamatta - lasten tulevaisuuteen nähden sinun mahdollisiin pelivoittoihisi ja - jos suot minulle anteeksi, en edes koko sinun omaisuuteesikaan. - Sinun voittosi ilahuttaa mieltäni yhtä vähän kuin tappiosi - pahottaa; minua pahottaa ainoastaan sinun onneton pelihimosi, - joka riistää minulta osan sinun hellää rakkauttasi ja pakottaa - minua puhumaan sinulle tämmöisiä katkeria totuuksia; mutta Jumala - tietää kuinka kipeästi se minuun koskee! Lakkaamatta rukoilen - Häneltä yhtä ainoata: että Hän varjelisi meitä... ei köyhyydestä - (mitä on köyhyys?), vaan siitä hirmuisesta asiain tilasta, jolloin - lasten edut -- niitä tulee minun pakko puolustaa -- joutuvat - ristiriitaan meidän etujemme kanssa. Tähän päivään asti on Herra - kuullut rukoukseni: sinä et ole astunut erään rajaviivan ylitse, - jonka tehtyäsi meidän on joko uhraaminen omaisuutemme, joka ei - enää kuulu meille, vaan lapsillemme, -- taikka... kauhistaa - ajatellakin, mutta tuo hirveä onnettomuus uhkaa meitä aina. - Niin, raskaan ristin on Herra meille molemmille lähettänyt! - - "Sinä kirjotat minulle vielä lapsista ja palaat vanhaan - riitakysymykseemme: pyydät suostumustani siihen, että lapset - pantaisiin kouluun. Tiedäthän minun vastahakoisuuteni tuommoiseen - kasvatukseen... - - "Sinä tuskin, rakas ystäväni, olet yhtä mieltä kanssani: mutta - kaikissa tapauksissa rukoilen sinua rakkautesi tähden minuun - antamaan minulle lupaus, että niin kauan kuin elän, ja - kuolemanikin jälkeen, jos Jumala tahtoisi meitä erottaa, - siitä ei tule milloinkaan mitään. - - "Kirjotat minulle sinun olevan välttämätön lähteä Pietariin meidän - asioissamme. Jumala on kanssasi, ystäväni, lähde ja palaa pian - takasin. Meidän on kaikkien niin ikävä ilman sinua! Kevät on niin - ihmeen ihana: balkongin talviovi on jo otettu saranoilta, ansariin - vievä polku oli neljä päivää sitten aivan kuiva, persikat ovat - kukoistuksessaan, lunta ei ole enää kuin siellä täällä, pääskyset - ovat tulleet, ja äsken Ljubotshka toi minulle ensimäisiä - kevätkukkia. Lääkäri sanoo, että noin kolmen päivän perästä tulen - ihan terveeksi ja saan hengittää raitista ilmaa ja lämmitellä - huhtikuun auringonpaisteessa. Jää hyvästi, rakas ystävä, älä ole - levoton minun sairaudestani eikä omasta tappiostasi: päätä pian - asiasi ja tule sitten tänne meille lasten kanssa koko kesäksi. - Minä olen pannut kokoon suuremmoisia suunnitelmia siitä miten me - kesän vietämme, ja niiden toteutuminen riippuu ainoastaan sinun - tulostasi." - -Seuraava osa kirjeestä oli kirjotettu ranskaksi yhtäjaksoisella -epätasaisella käsialalla ja eri paperiarkille. Käännän sen tähän -sanasta sanaan: - - "Älä usko mitä sinulle kirjotin taudistani: ei kukaan aavista - mihin määrään se on vakavaa laatua. Tiedän ainoastaan, etten - enää nouse tältä vuoteelta. Älä hukkaa hetkeäkään, vaan saavu - viipymättä ja tuo lapset mukanasi. Ehkä ennätän vielä kerran - sulkea heitä syliini ja siunata: se on minun viimeinen - toivomukseni. Tiedän minkä iskun sinulle annan: mutta - yhdentekevää se on, sillä ennen tai myöhemmin minulta tai - muilta olisit asian kuitenkin kuullut; koettakaamme - lujamielisyydellä ja luottamuksella Jumalan armoon kantaa - tätä onnettomuutta. Alistukaamme Hänen tahtoonsa. - - "Älä luule, että se mitä nyt kirjotan on sairaan mielikuvituksen - houretta; päinvastoin minun ajatukseni ovat erittäin selvät tällä - hetkellä ja minä olen täydellisesti rauhallinen. Älä turhaan - lohduta itseäsi toivolla, että tämä olisi pelkurimaisen sielun - valheellisia, epäselviä aavistuksia. Ei, minä tunnen, minä tiedän - -- ja tiedän sillä perustuksella, että Jumala on suvainnut sen - minulle ilmottaa, -- minulla on enää hyvin vähän elämisen aikaa. - - "Päättyykö elämäni kanssa myöskin rakkauteni sinuun ja lapsiin? - Olen ymmärtänyt, että se on mahdotonta. Olen liian voimakkaasti - tuntenut tänä hetkenä, jotta voisin luulla, että tämä tunne, - jota paitsi en voi käsittää olemassaoloa, saattaa milloinkaan - tulla olemattomaksi. Sieluni ei voi olla olemassa ilman rakkautta - teihin: mutta minä tiedän, että tämä rakkaus tulee pysymään - ikuisesti, yksistään siitäkin syystä, että sellainen tunne kuin - rakkauteni, ei olisi voinut syntyä, jos sen olisi joskus ollut - päättyminen. - - "Minä en tule olemaan teidän kanssanne: mutta olen lujasti - vakuutettu, ettei rakkauteni milloinkaan ole jättävä teitä, - ja tämä ajatus ilahuttaa siihen määrään sydäntäni, että - rauhallisesti ja pelotta odotan lähestyvää kuolemaa. - - "Olen rauhallinen, ja Jumala tietää, että aina olen pitänyt - ja pidän kuolemaa ylimenona parempaan elämään; mutta miksi - sittenkin tukehdun kyyneleihini? Miksi lapset jäävät vaille - rakastettua äitiä? Miksi sinulle on annettava raskas, - odottamaton isku? Miksi minun on kuoleminen, kun teidän - rakkautenne on tehnyt elämän minulle rajattoman onnelliseksi? - - "Tapahtukoon Hänen pyhä tahtonsa! - - "Kyyneleet estävät enempää kirjottamasta. Ehkä en enää näe sinua. - Kiitän sinua, kallis ystäväni, kaikesta siitä onnesta, jolla olet - minua tässä elämässä ympäröinyt; olen siellä rukoileva Jumalaa, - että Hän palkitsisi sinua. Hyvästi, rakas ystäväni; muista, että - vaikka minua ei tule olemaan, niin rakkauteni ei milloinkaan eikä - missään tulo sinua jättämään. Hyvästi Volodja, hyvästi, enkelini, - hyvästi Benjamin -- Nikolenkani! - - "Unohtavatko he todellakin joskus minut?!..." - -Kirjekuoreen oli pistetty Mimmin ranskalainen liite, joka sisälsi -seuraavaa: - - "Surulliset aavistukset, joista hän puhuu teille, ovat tohtorin - sanat vahvistaneet. Eilen yöllä hän käski lähettää tämä kirje heti - postiin. Arvellen hänen puhuneen näin kuumeen houreessa minä - lykkäsin kirjeen lähetyksen aamuun ja päätin avata se. Juuri kun - olin avannut, kysyi Natalia Nikolajevna minulta minne kirje oli - joutunut ja käski minun polttaa se, ellei se vielä ollut lähetetty. - Hän puhuu yhä siitä ja vakuuttaa että kirje on teidät masentava. - Älkää viivytelkö tuloanne, jos tahdotte vielä nähdä tätä enkeliä - niin kauan kuin se ei ole meitä vielä jättänyt. Antakaa anteeksi - tämä tahraamiseni. Kolmeen yöhön en ole nukkunut. Tiedättehän - kuinka häntä rakastan!" - -Natalia Savishna, joka huhtikuun 11 päivää vastaan koko yön vietti -äidin makuuhuoneessa, kertoi sittemmin minulle, että äiti, -kirjotettuaan kirjeen ensimäisen osan oli pannut sen viereensä pikku -pöydälle ja vaipunut horroksiin. - --- "Tunnustaakseni minä itsekin, puhui Natalia Savishna: -- nukahdin -nojatuoliin ja sukankudinkin valahti käsistäni, Mutta noin yhden aikaan -yöllä minä puoliunissani kuulin hänen jotain sopertavan; avasin silmäni -ja näin hänen istuvan vuoteella kädet tällä tavalla ristissä, ja -kyyneleet vuotivat virtanaan. 'Onko siis kaikki lopussa?' sai hän -sanotuksi ja peitti kasvot käsiinsä. - -"Minä hyppäsin pystyyn ja rupesin kyselemään: mikä teidän on? - -"-- 'Voi, Natalia Savishna, jospa tietäisitte kenen äsken näin!' - -"Vaikka olisin sitten kuinka kysellyt ei hän minulle enempää puhunut, -vaan käski siirtää pikku pöytää lähemmäksi eteensä, kirjotteli vielä -jotakin, käski sulkea kirje hänen nähtensä ja laittaa heti menemään. -Sitten se alkoi käydä yhä ja yhä huonommaksi." - - - - -XXVI - -MIKÄ MEITÄ MAALLA ODOTTI. - - -Huhtikuun 25 päivänä me astuimme alas matkavaunuista ajettuamme -Petrovskin maatilan päärakennuksen eteen. Moskovasta lähtiessä oli isä -ollut kovasti mietteissään, ja kun Volodja oli häneltä kysynyt: onko -äiti sairastunut? hän katsahti surullisesti Volodjaan ja nyykäytti vaan -päätänsä. Matkan aikana hän oli huomattavasti rauhottunut, mutta sen -mukaan kuin lähestyimme kotia olivat hänen kasvonsa menneet jälleen yhä -surullisemman näkösiksi, ja kun hän vaunusta alas tullessaan kysyi -meitä vastaan juosseelta hengästyneeltä Fokalta: "missä on Natalia -Nikolajevna?" niin hänen äänensä oli epävakainen ja silmissä oli -kyyneleitä. Hyväluontoinen ukko Foka katsahti varkain meihin, laski -alas silmäluomensa ja avaten ovea meille sanoi poispäin kääntyneenä: - --- "Kuuteen päivään ei ole suvainnut makuukamaria jättää." - -Milka, joka, kuten sittemmin sain kuulla, oli ensimäisestä äidin -sairastumisen päivästä lakkaamatta surkeasti ulvonut, hyökkäsi ilosena -isää vastaan -- hyppeli hänen päälleen, vingahteli, nuoli hänen -käsiään; mutta hän työnsi sen luotaan ja meni vierashuoneeseen, sieltä -siihen huoneeseen, josta ovi vei suoraan makuukamariin. Mitä lähemmäksi -hän tätä huonetta tuli, sitä selvemmin näkyi levottomuutta hänen -ruumiinsa liikkeistä: viereisessä huoneessa hän kulki varpaillaan -henkeä vetämättä, ja teki ristinmerkin ennenkuin rohkeni käydä suljetun -oven kahvaan. Samaan aikaan juoksi käytävästä tukka hajalla itkettynyt -Mimmi. "Voi! Pietari Aleksandrovitsh!" sanoi hän kuiskaten ja -todellisesti epätoivoisena, mutta huomattuaan, että isä sittenkin -kääntää kahvaa, hän lisäsi tuskin kuuluvasti: "ei tästä päästä pääse -- -menkää käytävästä." - -Oh, kuinka raskaasti tämä kaikki vaikutti kauheita aavistavaan -lapselliseen murhemieleeni! - -Me läksimme käytävään: siellä tuli vastaamme mielipuoli Akim, joka oli -meitä aina huvittanut naamojen teolla; mutta nyt ei hän minua lainkaan -naurattanut, vaan hänen järjettömän välinpitämättömät kasvonsa koskivat -minuun hyvin kipeästi. Naispalvelijain puolella kaksi työtätekevää -tyttöä nousi meille kumartamaan, ja niillä oli niin surullinen ilme -kasvoissa että minua alkoi kauhistaa. Tultuaan vielä Mimmin huoneen -läpi isä avasi makuuhuoneen oven ja astuimme sisälle. Oven oikealla -puolella oli kaksi huiveilla peitettyä ikkunaa; toisen ääressä istui -Natalia Savishna sukkaa kutoen, lasit nenällä. Hän ei tullut meitä -suutelemaan tervehdykseksi kuten muuten olisi tehnyt, vaan ainoastaan -katsahti lasiensa yli meihin ja kyyneleet tulvahtivat hänen silmistään. -Ei ollut lainkaan mieleeni että kaikki rupesivat itkemään meitä -nähdessänsä, vaikka ennen olivat olleet aivan rauhalliset. - -Oven vasemmalla puolella oli sermit ja niiden takana vuode, pikku -pöytä, pieni kaappi, jonka päällä oli lääkeaineita, ja suuri nojatuoli, -jossa lääkäri istui torkkuen; vuoteen ääressä seisoi nuori, hyvin -vaaleaverinen ja merkillisen kaunis tyttö, valkosessa aamunutussa ja -hihat vähän ylös käärittyinä. Hän asetteli jäätä äidin päähän, jota -tällä hetkellä en voinut nähdä. Tämä tyttö oli la belle Flamande, josta -äiti oli kirjottanut ja joka sittemmin tuli niin paljon merkitsemään -koko meidän perheemme elämässä. Heti kun olimme tulleet sisälle hän -otti kätensä äidin otsalta ja korjasi rinnallaan aamunutun poimuja, -sitten sanoi kuiskaten: "hän on tainnuksissa." - -Olin tällä hetkellä suuressa surussa, mutta kuitenkin tahtomattani -panin merkille kaikki pikku seikat. Huoneessa oli melkein kokonaan -pimeä, kuuma, haisi mintulle, odekolonille, juhannuksen kukalle, -Hoffmannin tipoille. Tämä haju teki niin suuren vaikutuksen minuun, -että nytkin vielä, sitä tuntiessani, jopa ainoastaan muistaessani, -mielikuvitukseni heti siirtää minut tähän surulliseen, tukehduttavaan -huoneeseen ja herättää eloon tämän hirmuisen hetken vähimmätkin -pikkuseikat. - -Äidin silmät olivat auki, mutta hän ei nähnyt mitään... Voi, en unohda -koskaan tuota kauheata katsetta! Siinä näkyi niin paljon kärsimystä! - -Meidät saatettiin pois. - -Kun sittemmin kyselin Natalia Savishnalta äidin viimeisistä hetkistä, -kertoi hän tällä tavalla: - --- "Sitten kun te olitte saatettu pois huoneesta, hän heittelihe vielä -kauan aivan kuin häntä olisi tuohon noin jokin painanut... sitten laski -päänsä tyynyiltä ja vaipui horroksiin, hiljaa, rauhallisesti, aivan -kuin taivaan enkeli. Sen kuin vähän pistäysin katsomassa miksei jo -tuoda juomaa -- niin tullessani hän jo oli viskellyt ympäriltään kaikki -hujan hajan ja lakkaamatta vaati luokseen teidän isäänne; tämä kumartui -häntä kuuntelemaan, mutta eipä ollutkaan enää voimia sanoa mitä halusi: -hän aukasi vaan huulensa ja taas rupesi voihkamaan: 'Herranenaika! -Jumalani! Lapset tänne!' Tahdoin juosta teitä hakemaan, mutta Ivan -Vasiljitsh kielsi sanoen: 'se vaan pahemmin häiritsee häntä, antaa -olla.' Sitten ei hän enää jaksanut kuin vähän vaan nostaa kättänsä ja -taas pudotti sen. Mitä se sillä tahtoi sanoa, Jumala yksin tietää! Minä -vaan luulen että hän oli teitä siunaavinaan; mutta eipä näy Jumala -sallineen hänen ennen viimeistä hetkeä katsahtaa omiin lapsiinsa. -Sitten hän kohottautui, pani kätensä näinikään yhteen ja samassa alkoi -puhua; sitä ääntä en uskalla muistellakaan -- 'Pyhä Jumalan Äiti, älä -jätä heitä!...' Nyt näytti kipu käyvän juuri hänen sydämmeensä, -silmistä näkyi, että se raukka kärsi suuria tuskia; lankesi tyynyille, -tarttui hampain lakanaan; ja kyyneleet ne vaan vuotivat, vuotivat." - --- No, ja kuinka sitten? kysyin minä. - -Natalia Savishna ei voinut enempää puhua: hän kääntyi poispäin ja -rupesi katkerasti itkemään. - -Äiti kuoli hirmuisiin kärsimyksiin. - - - - -XXVII - -SURU. - - -Seuraavana päivänä myöhään illalla minä tahdoin vielä kerran katsahtaa -häneen: karkotettuani ehdottoman kauhun tunteen aukasin hiljaa oven ja -astuin varpain saliin. - -Keskellä huonetta, pöydällä, oli ruumisarkku, sen ympärillä oli -karrelle palaneita kynttilöitä korkeissa hopeajaloissa; peränurkassa -istui lukkari ja luki hiljaisella yksitoikkoisella äänellä psalttaria. - -Minä pysähdyin oven pieleen ja aloin katsella, mutta silmäni olivat -niin itkettyneet ja hermoni niin pilalla, etten voinut mitään nähdä; -kaikki sulautui kummallisesti yhteen: valo, kullalla kirjailtu kangas, -sametti, suuret kynttiläjalat, ruusunpunanen pitseihin ommeltu tyyny, -paperiside pään ympärillä, päähine nauhasineen -- ja vielä jotakin -läpikuultavaa, vahanväristä. Nousin tuolille voidakseni nähdä hänen -kasvojansa; mutta niiden paikalla olin jälleen näkevinäni saman vaalean -keltasen läpikuultavan esineen. En voinut uskoa tuota hänen -kasvoiksensa. Aloin tarkemmin sitä tähystää, kunnes vähitellen rupesin -tuntemaan siinä tuttuja rakkaita piirteitä. Säpsähdin kauhusta, kun -pääsin varmuuteen että se oli hän; mutta miksi nuo ummistuneet silmät -olivat niin sisäänpainuneet? mistä tuli tuo hirveä kalpeus ja toisella -poskella tuo tumma täplä läpikuultavan ihon alla? Miksi kasvojen koko -ilme oli ankara ja kylmä? Miksi huulet olivat niin verettömät ja niiden -yhtyminen niin ihana, niin ylevä ja puhui niin taivaallisesta rauhasta, -että kylmä väre kävi selässäni ja tukassani, kun häneen katsoin?... - -Minä katselin ja tunsin, että joku käsittämätön, vastustamaton voima -vetää silmiäni noihin elottomiin kasvoihin. En voinut kääntää -katsettani pois, mutta mielikuvitukseni samassa piirsi eteeni elämän ja -onnen kukkaisia kuvia. Olin unohtanut, että tuo kuollut ruumis, joka -edessäni makasi ja johon minä järjettömästi tuijotin niinkuin -semmoiseen esineesen, jolla ei ole mitään yhteistä muistojeni kanssa, -oli _hän_. Minä kuvailin häntä milloin missäkin tilassa olevana: -ilosena, elävänä, hymyilevänä; sitten äkkiä minua taas hämmästytti -jokin piirre noissa kalpeissa kasvoissa, jotka edessäni näin: muistin -kauhean todellisuuden, vavahdin, vaan en sittenkään herennyt -katsomasta. Ja jälleen haaveet tulivat todellisuuden sijalle, ja -jälleen todellisuuden tieto hajotti haaveet. Vihdoin mielikuvitus -herpoutui ja lakkasi minua pettämästä, samoin hävisi todellisuudenkin -tieto ja minä unohdin kokonaan itseni. En tiedä kauanko aikaa olin -semmoisessa tilassa, en tiedä edes mikä se tila oli; tiedän ainoastaan, -että joksikin ajaksi kadotin olemiseni tunnon ja koin jotain ylevää -selittämättömän suloista ja surullista nautintoa. - -Ehkä hänen ihana sielunsa lähtiessään lentoon parempaa maailmaa kohden -surulla katsahti taakseen siihen maailmaan, johon hän meidät jätti; hän -näki minun suruni, sääli sitä ja rakkauden siivillä säälin taivaallinen -hymy huulilla palasi vielä maan päälle lohduttaakseen ja siunatakseen -minua. - -Ovi narahti ja huoneeseen astui toinen lukkari päästämään entistä. Tämä -melu herätti minut, ja ensimäinen ajatus, joka minuun tuli, oli se, -että seistessäni siinä aivan itkemättä tuolilla ja semmoisessa -asennossa, joka ei ilmaise mitään liikutusta, lukkari voi luulla minua -tunteettomaksi pojaksi, joka vallattomuudesta taikka uteliaisuudesta on -kiivennyt tuolille: minä tein siis ristinmerkin, kumarsin ja rupesin -itkemään. - -Muistellessani nyt näitä seikkoja olen sitä mieltä, että ainoastaan -tämä itsensä unohtamisen hetki oli todellista surua. Ennen ja jälkeen -hautajaisten minä kyllä lakkaamatta itkin ja olin surullinen, mutta -tätä surua häpeän muistella, sillä siihen aina sekaantui jokin -itserakas tunne: joko halu näyttää, että olen muita enemmän suruissani, -taikka huolehtiminen siitä vaikutuksesta, jonka teen muihin, taikka -vielä aivan tarkotukseton uteliaisuus, joka pani tekemään havaintoja -esimerkiksi Mimmin pitsimyssystä ja läsnäolevista ihmisistä. Minä pidin -pahana, etten tuntenut yksinomaan surua, ja koetin peittää kaikkia -muita tunteita: siitä syystä ei suruni ollut vilpitön eikä -luonnollinen. Paitsi sitä tunsin jonkinlaista nautintoa tietäessäni -olevani onneton, koetin tahallani herättää onnettomuuden tuntoa, ja -tämä itsekkyys kaikkein enin tukehuttikin minussa todellista surua. - -Nukuttuani tämän yön hyvästi ja rauhallisesti kuten aina ankaran ja -kovan mielentäristyksen jälkeen, heräsin kyyneleet kuivuneina ja hermot -rauhottuneina. Kymmenen aikaan meidät käskettiin sielumessuun, joka -pidettiin ennen kuin ruumis kannettiin ulos. Huone oli täynnänsä -talonväkeä ja kyläläisiä, jotka olivat kaikki itkien tulleet jättämään -hyvästi herrattarellensa. Messun aikana minä sopivalla tavalla itkin, -tein ristinmerkkiä ja kumarsin maahan, mutta sydämmessäni en itkenyt, -vaan olin jotenkin kylmäverinen: huolenani oli uusi nuttuni, joka oli -ensi kertaa pantu ylleni; se kiristi kovasti kainalojen alta; sitten -vielä pelkäsin että, polvistuessani, liiaksi likaan housujani. Tein -salaa havaintoja kaikista läsnäolevista. Isä seisoi ruumisarkun -pääpuolella, oli kalpea kuin lakana ja näytti vaivalla voivan pidättää -itkua. Hänen kookas, mustaan frakkiin puettu vartalonsa, kalpeat paljon -puhuvat kasvonsa ja nuo aina sulavat ja varmat liikkeet ristinmerkkiä -tehdessä, kumartaessa multaa ottamaan, ottaessaan kynttilää papin -kädestä taikka lähestyessä hautaa, olivat erittäin komeat, mutta -- en -tiedä mistä syystä -- minua hänessä ei miellyttänyt juuri se, että hän -tällä hetkellä koetti näyttää niin komealta. Mimmi seisoi seinään -nojautuneena ja näytti tuskin pysyvän jaloillaan; hänen komea pukunsa -oli rutistunut, pitsimyssy oli valunut toiselle syrjälle; turvonneet -silmät olivat punaset, pää vavahteli; hän nyyhkytti lakkaamatta sydäntä -kouristavalla äänellä, vähä väliä peitti kasvonsa nenäliinalla ja -käsillä. Minusta nähden hän teki niin siksi, että peitettyään kasvonsa -katsojilta saattoi hetkeksi levätä teeskennellyistä nyyhkytyksistään. -Muistin hänen toissa iltana puhuneen isälle, että äidin kuolema oli -hänelle kauhea isku, jota hän ei muka mitenkään luullut voivansa -kestää, että hän oli kaikki kadottanut, että tämä enkeli (kuten hän -äitiä nimitti) juuri ennen kuolemaansa oli muistanut häntä ja sanonut -aikovansa ainiaaksi turvata hänen ja Katinhan tulevaisuuden. Hän -vuodatti katkeria kyyneliä tätä kertoessaan ja ehkä surun tunne lienee -ollut todellinen, mutta ei se ainakaan ollut puhdas ja sekottamaton. -Ljubotshka oli mustassa suruhuntuihin peitetyssä puvussa, aivan märkänä -kyyneleistä, pää painuksissa; hän katsahteli tuon tuostakin -ruumisarkkuun ja hänen kasvonsa tällöin ilmaisivat ainoastaan -lapsellista pelkoa. Katinka seisoi äitinsä vieressä ja hänen tosin -venyneet kasvonsa olivat kuitenkin yhtä punaposkiset kuin aina. -Volodjan suora luonne oli surussakin suora: hän seisoi milloin -mietteissään tuijottaen johonkin esineesen, milloin taas hänen suunsa -äkkiä alkoi vääntyä ja hän rupesi nopeasti tekemään ristinmerkkiä ja -kumarruksia. Kaikki syrjäiset, jotka olivat läsnä hautajaisissa, -inhottivat minua. Heidän lohdutuksensa, jota he isälle puhuivat -- että -muka äidin on _siellä_ oleva parempi, -- ettei äiti ollut tätä maailmaa -varten, -- herättivät minussa jonkinlaista kiukkua. Minun mielestäni -heillä ei ollut oikeutta puhua hänestä ja itkeä häntä. Jotkut heistä -nimittivät meitä orvoiksi. Aivan kuin emme olisi tienneet, että -äidittömiä lapsia sillä nimellä mainitaan! Heidän ehkä teki mieli -ensimäisinä nimittää meitä tällä nimellä aivan kuin vasta naimiseen -mennyttä tyttöä kiirehditään sanomaan ensi kerran rouvaksi. - -Salin kaukaisimmassa nurkassa melkein piilossa ruokasalin avatun oven -takana oli polvillaan koukkuselkäinen, harmaapäinen mummo. Kädet -ristissä, silmät taivaaseen päin kääntyneinä hän ei itkenyt, vaan -rukoili. Hänen sielunsa pyrki Jumalan luo, hän pyysi Jumalaa -yhdistämään häntä sen kanssa, jota hän oli rakastanut enemmän kuin -mitään muuta maailmassa, ja luotti lujasti siihen että näin tulee pian -tapahtumaan. - -"Kas tuo se oli häntä todellisesti rakastanut!" ajattelin minä ja minua -hävetti oma itseni. - -Sielumessu päättyi, vainajan kasvot paljastettiin ja kaikki -läsnäolijat, meitä lukuunottamatta, alkoivat toinen toisensa perästä -lähestyä ruumisarkkua ja suudella ruumista. - -Melkein viimeisenä lähestyi vainajata hyvästelemään jokin -talonpoikaisvaimo, soma viisivuotinen tyttö sylissä, jonka hän ties -mistä syystä oli tuonut tänne. Sillä hetkellä minä vahingossa pudotin -märän nenäliinani ja aijoin nostaa sitä; mutta tuskin olin kumartunut, -kun kuulin hirmuisen parahduksen, joka oli niin täynnä kauhua, että -vaikka eläisin sata vuotta, en milloinkaan sitä unohda, ja kun muistan, -niin kylmä väristys käy aina pitkin koko ruumistani. Minä nostin pääni: --- vaimo sai vaivalla pidellyksi tyttöänsä tuolilla ruumisarkun -ääressä. Käsiänsä huitoen ja viskaten säikähtyneet kasvonsa poispäin -tyttö kirkui hirveällä luonnottomalla äänellä. Minä kiljasin nyt itse -luullakseni vielä hirveämmällä äänellä kuin tuo lapsi ja juoksin ulos -huoneesta. - -Vasta nyt ymmärsin, mistä johtui tuo kova raskas haju, joka sekottuen -suitsutussavun hajuun täytti huonetta: ja ajatus, että ne kasvot, jotka -vielä muutama päivä sitten olivat olleet täynnä kauneutta ja hellyyttä, -sen olennon kasvot, jota olin ylitse kaiken rakastanut, saattoivat -kauhistaa, se ajatus ensi kerran sai minun näkemään koko todellisuuden, -ja täytti sieluni epätoivolla. - - - - -XXVIII - -VIIMEISET SURULLISET MUISTOT. - - -Äitiä ei enää ollut mutta elämämme kulki kuitenkin entistä vanhaa -latuaan: me panimme maata ja nousimme entisillä tunneilla ja entisissä -huoneissa; aamu- ja iltatee, päivällinen, illallinen, -- kaikki -tapahtui entisellä ajalla: pöydät, tuolit seisoivat entisillä -paikoillaan; ei mitään ollut muuttunut talossa eikä elämäntavassamme; -ainoastaan että häntä ei ollut... - -Minusta tuntui, että moisen onnettomuuden perästä kaiken olisi pitänyt -muuttua; tavallinen elämänjärjestyksemme näytti minusta loukkaavan -hänen muistoansa, ja muistutti liian elävästi hänen poissaoloa. - -Ennen hautajaisia, päivällisen jälkeen minua rupesi nukuttamaan, ja -minä läksin Natalia Savishnan huoneeseen heittäytyäkseni hänen -vuoteelleen, pehmeälle höyhenalukselle, lämpimän tikatun peitteen alle. -Huoneeseen tullessani Natalia Savishna makasi vuoteellansa ja -arvattavasti nukkui; kuultuaan minun tulevan hän kohottautui, heitti -pois villahuivin, jolla kärpäsien vuoksi oli päänsä peittänyt ja -asetellen pitsimyssyänsä paikoilleen istuutui vuoteen laidalle. - -Koska ennenkin oli jotenkin usein sattunut, että päivällisen jälkeen -tulin hänen huoneeseensa nukkumaan, hän arvasi syyn tulooni ja sanoi -vuoteelta nousten: - --- Jaha, varmaan tulitte levähtämään, oma ystäväni, pankaa vaan -pitkäksenne. - --- Älkää toki, Natalia Savishna, sanoin minä; pidättäen häntä kädestä: --- enhän minä siksi tullut... tulinpahan muuten vaan... pankaa te vaan -maata. - --- Eikö mitä, johan minä olen kyllikseni nukkunut, hän sanoi minulle -(minä tiesin hänen valvoneen kolme vuorokautta silmiään ummistamatta). -Ja eihän nyt unetakkaan, lisäsi hän syvästi huoahtaen. - -Minua halutti jutella Natalia Savishnan kanssa onnettomuudestamme; -tunsin hänen vilpittömyytensä ja rakkautensa, ja sentähden olisi hänen -kanssaan itkeminen tehnyt minulle hyvää. - --- Natalia Savishna, sanoin minä hetken vaiti oltuani ja vuoteelle -istuutuen; -- osasitteko tätä odottaa? - -Vanhus katsahti minuun kummastuen ja uteliaasti, varmaankaan -ymmärtämättä miksi häneltä semmoista kysyin. - --- Kuka olisi tätä aavistanut? toistin minä. - --- Voi, oma ystäväni, sanoi hän katsahtaen minuun mitä hellimmällä -osanotolla: -- ei ainoastaan niin että "aavistanut", vaan en edes -nytkään vielä voi sitä ajatella. Johan minun ikäiseni eukon olisi kauan -sitten ollut aika korjata vanhat luuni lepoon; mutta nyt sensijaan olen -saanut haudata: vanhan herran, teidän äidinisänne -- autuas olkoon -hänen muistonsa -- ruhtinas Nikolai Mihailovitshin, kaksi veljeä, sisar -Annushkan, ja kaikki he olivat minua nuoremmat; ja nytpä vielä syntieni -tähden olen saanut jäädä hänenkin jälkeensä elämään. Hänen pyhä -tahtonsa tapahtukoon! Hän otti luokseen, koska näki hyväksi, mutta -Hänelle ovat hyvät sielläkin tarpeen. - -Tämä yksinkertainen ajatus hämmästytti ja ilahutti minua ja minä -vetäydyin lähemmäksi Natalia Savishnaa. Hän pani kätensä ristiin -rinnalleen ja katsahti ylöspäin; hänen sisäänpainuneet kosteat silmänsä -ilmaisivat suurta mutta rauhallista surua. Hän luotti lujasti siihen, -ettei Jumala pitkäksi ajaksi ole erottanut häntä siitä olennosta, johon -niin monien vuosien aikana hänen rakkautensa koko voima oli -kohdistunut. - --- Niinpä niin, oma ystäväni, äsken, ihan äsken minä vielä häntä -hoidin, käärin kapaloihin ja hän minua kutsui Nashaksi. Toisinaan -juoksi luokseni, kävi pikku kätösillään kaulaani ja suudellen puhui -minulle: - --- Pikku oma Nashani, oma kulta muruseni. Ja minä siihen leikilläni -sanoin: - --- Älkää joutavia puhuko, ette te minua rakasta; annas kun kasvatte -suureksi ja menette miehelään, niin kyllä Nasha pian unohtuu. -- Hän -vaipui ikäänkuin mietteisin. Ei, sanoi, en mene lainkaan miehelään, -ellen saa ottaa Nashaa luokseni: en minä Nashaa milloinkaan jätä. Mutta -jättipäs sittenkin eikä odottanut minua. Ja kyllä hän minua rakasti! -Ketä hän ei olisi rakastanut, totta puhuen? Äitiänne ette saa unohtaa, -oma ystäväni; hän ei ollut tavallinen ihminen, vaan taivaan enkeli. Kun -hänen sielunsa tulee taivaan valtakuntaan, on hän sielläkin teitä -rakastava ja sielläkin iloitseva teidän tähtenne. - --- Miksi sanotte, Natalia Savishna, kun tulee taivaan valtakuntaan? -kysyin minä: -- onhan se jo nytkin luullakseni siellä. - --- Ei, ystäväni, sanoi Natalia Savishna, alentaen ääntänsä ja istuutuen -lähemmäksi minua, -- nyt hänen sielunsa on täällä. - -Ja hän osotti ylöspäin. Hän puhui melkein kuiskaamalla ja niin -tuntehikkaalla vakaumuksella, että minä tahtomattanikin nostin silmäni -ylöspäin, katselin kattoon ja hain sieltä jotakin. "Ennenkuin -vanhurskaan sielu menee paratiisiin, on sen kulkeminen neljänkymmenen -valheen läpi, ystäväni, ja se voi siis neljäkymmentä päivää vielä olla -oman kodin sisäpuolella." - -Kauan hän vielä puheli samanlaisia asioita sellaisella -yksinkertaisuudella ja vakaumuksella kuin olisi kertonut kaikkein -tavallisimpia seikkoja, joita itse oli nähnyt ja joita ei kukaan olisi -voinut vähimmässäkään määrässä epäillä. Minä kuuntelin häntä henkeäni -pidättäen ja vaikken kaikkea täysin ymmärtänytkään, uskoin kuitenkin -lujasti kaikkeen. - --- Niin, ystäväni, nyt hän on täällä, katselee meitä, ehkä myös -kuuntelee mitä puhumme, sanoi Natalia Savishna; ja sitten vaikeni, pää -painuksissa. - -Hän tarvitsi nenäliinaa pyyhkiäksensä kyyneleitä, hän nousi, katsahti -suoraan silmiini ja sanoi liikutuksesta vapisevalla äänellä: - --- Monta porrasta on Jumala tällä tuonut minut lähemmäksi itseänsä. -- -Mitä tekemistä minulla enää täällä on? ketä varten eläisin? ketä -rakastaisin? - --- Ettekö te siis meitä rakastakaan? sanoin minä moittien ja tuskin -jaksaen itkuani hillitä. - --- Jumala tietää kuinka teitä rakastan, mutta niinkuin häntä en ole -ketään rakastanut enkä voikaan rakastaa. - -Hän ei saattanut enempää puhua, kääntyi minusta pois ja rupesi ääneensä -nyyhkyttämään. - -En enää ajatellut nukkumista; puhumatta mitään me istuimme vastakkain -ja itkimme. - -Huoneeseen ilmestyi Foka; huomattuaan meidän tilamme hän, luultavasti -tahtomatta häiritä meitä, pysähtyi ovelle arasti ympärilleen -katsahtaen. - --- Mikä asiana, Foka kulta, kysyi Natalia Savishna pyyhkien kasvojaan -nenäliinalla. - --- Rusinoita puolitoista, sokeria neljä naulaa ja riissiryyniä kolme -naulaa hautajaispuuroa varten. - --- Heti paikalla, ystäväni, sanoi Natalia Savishna ja meni kiireisesti -kirstunsa luokse. Viimeisetkin keskustelumme herättämät surun jäljet -katosivat heti kun hän ryhtyi askareihinsa, joita piti perin tärkeinä. - --- Ei tarvita neljää naulaa! puhui hän toruskellen, noutaessaan ja -punnitessaan puntarilla sokeria: -- riittää kolme ja puolikin. - -Ja hän otti vaa'asta muutaman palan pois. - --- Mitä pitää sanoa siitä, että vasta eilen annoin kahdeksan naulaa -ryynejä ja tänään jo taas vaaditaan: -- sano mitä sanot Foka, mutta -ryynejä minä en anna. Onko moista kuultu -- kahdeksan naulaa! - --- Minkä sille mahtaa? kokki sanoo että kaikki on mennyt. - --- No, ota sitten, tuossa, vie! - -Minua kummastutti tämä ylimeno liikutuksen tunteesta toruilemiseen ja -laskuihin. Jälestäpäin olen selittänyt itselleni asian niin, että -sisällisestä surusta huolimatta hänellä oli kuitenkin kylläksi -käytännöllistä tarmoa toimittaakseen tehtäviään, mutta totuttu tapa -veti häntä jokapäiväisiin askareihin. Suru oli niin voimakkaasti häneen -vaikuttanut, ettei hän katsonut tarpeelliseksi salata voivansa -huolehtia myöskin syrjäseikoista; mitään semmoista ei voinut hänen -mieleensä juolahtaakaan. - -Turhamielisyys on tunne, joka ei lainkaan sovellu yhteen todellisen -surun kanssa, ja kuitenkin se tunne on niin lujasti ihmisluontoon -istutettu, että voimakkainkin suru ani harvoin karkottaa sitä -tieltänsä. Surun aikana ilmestyvä turhamielisyys ilmenee haluna -näyttäytyä joko epätoivoiselta, taikka onnettomalta, taikka lujalta; ja -nämät alhaiset halut, joita emme tunnusta itsellämme olevan, mutta -jotka sittenkin -- suurimmassakin surussa -- melkein eivät koskaan jätä -meitä, nuo halut ottavat surultamme voiman, arvokkuuden ja -vilpittömyyden. Natalia Savishna oli niin syvästi surunsa lyömä, ettei -hänen sielussaan enää ollut jälkeäkään mistään turhamielisistä -haluista, ja hän jatkoi elämää ainoastaan tottumuksesta. Annettuaan -Fokalle vaaditut ruoka-aineet ja muistutettuaan hänelle piirakasta, -joka oli valmistettava saattoväen kestittämiseksi, hän antoi Pokan -mennä, otti sukankutimen ja istui jälleen viereeni. - -Tuli puhe samasta aineesta, ja me vielä kerran itkimme ja vielä kerran -kuivasimme kyyneleemme. Keskustelut Natalia Savishnan kanssa -uudistuivat joka päivä; hänen hiljaiset kyyneleensä ja rauhaisat -jumalalliset puheensa tuottivat minulle mielihyvää ja helpotusta. - -Mutta pian meidän oli eroominen: kolmen päivän kuluttua hautajaisten -jälkeen koko kotimme muutettiin Moskovaan, eikä kohtalo sallinut minun -enää milloinkaan häntä nähdä. - -Mummo sai surusanoman vasta meidän tultuamme ja hänen surussaan oli -jotakin tavatonta. Meitä ei päästetty hänen luokseen, sillä hän makasi -koko viikon tiedotonna, lääkärit pelkäsivät hänen kuolevan, erittäinkin -kun hän ei suostunut ottamaan vastaan mitään lääkkeitä; hän ei edes -puhunut kenenkään kanssa, ei nukkunut, eikä huolinut mistään ruuasta. -Istuessaan joskus yksin huoneessaan, omassa nojatuolissaan, hän -yhtäkkiä alkoi nauraa, sitten nyyhkyttää ilman kyyneleitä, hän sai -suonenvetoja ja huusi luonnottomalla äänellä järjettömiä tai hirveitä -sanoja. Tämä oli ensimäinen suuri suru, joka oli häntä kohdannut, ja se -suru oli saattaa hänet epätoivon partaalle. Hänen täytyi väkisinkin -saada syyttää jotakin onnettomuudestansa, ja hän puhui kauhistuttavia -sanoja, tavattomalla voimalla uhkasi jotakin, hypähteli nojatuolista, -kuljeskeli nopein suurin askelin pitkin huonetta, kunnes tunnottomana -kaatui. - -Kerrankin minä tulin hänen huoneeseensa; hän istui tavallisuuden mukaan -omassa nojatuolissaan ja näytti päältäpäin rauhalliselta; mutta minua -hämmästytti hänen katseensa. Hänen silmänsä olivat selko selällään, ja -kuitenkin hän katsoi epämääräisesti ja tylsästi: hän katsoi suoraan -minuun, mutta arvattavasti ei nähnyt eteensä. Huulet alkoivat -vähitellen hymyillä, ja hän sanoi liikuttavalla hellällä äänellä: -"tulehan tänne luokseni, ystäväni, tule enkelini". Luulin hänen -kääntyvän minun puoleen ja tulin lähemmäksi, mutta ei hän katsellutkaan -minuun. "Voi, kunpa olisit tiennyt, rakkaani, kuinka minä olen kärsinyt -ja kuinka iloinen nyt olen siitä, että olet saapunut..." Nyt ymmärsin -hänen kuvailevan näkevänsä äitiä, ja pysähdyin. -- "Ja minulle kun -sanottiin, ettei sinua enää ole", jatkoi hän synkistyen, -- "mikä -valhe! Olisiko mahdollista että sinä kuolisit ennen minua!" ja hän sai -kauhistuttavan hysteerillisen naurukohtauksen. - -Ainoastaan ihmiset, jotka kykenevät voimakkaasti rakastamaan, voivat -kokea myös voimakasta murhetta; mutta sama rakastamisen tarve on heillä -surun vastavaikuttimena ja parantaa heitä. Siitä syystä on ihmisen -siveellinen luonto vielä ruumiillista luontoakin sitkeähenkisempi. Suru -ei milloinkaan tapa. - -Viikon kuluttua mummo jo osasi itkeä ja hänen tuli helpompi olla. Hänen -ensimäinen huolensa, kun hän palasi tuntoihinsa, olimme me, ja rakkaus -meihin suureni hänessä. Me pysyttelimme koko ajan hänen nojatuolinsa -luona; hän itki hiljaa, puhui äidistä ja hyväili meitä hellästi. - -Ei olisi kukaan nähdessään mummon surua voinut tulla ajatelleeksikaan -hänen sitä liiotelleen; mutta en tiedä miksi mieleni oli sittenkin -kiintynyt enemmän Natalia Savishnaan, ja tähän päivään asti pysyn siinä -vakaumuksessa, ettei yksikään muu ihminen rakastanut äitiä niin -vilpittömästi ja puhtaasti kuin tämä yksinkertainen, hellä olento. - -Äidin kuolemaan päättyi lapsuuteni onnellinen kausi ja alkoi uusi -kehitys joka kuuluu poikaikään; mutta koska muistot Natalia -Savishnasta, jota en enää saanut nähdä ja jolla oli niin voimakas ja. -hyvä vaikutus tunne-elämäni kehitykseen, kuuluvat ensimäiseen kauteen, -niin kerron vielä vähän hänestä ja hänen kuolemastaan. - -Lähtömme jälkeen, kuten minulle sittemmin kertoivat maalle jääneet -palvelijamme, hän oli hyvin ikävöinyt työttömyyden tähden. Vaikka tosin -kaikki kirstut edelleen jäivät hänen käsiinsä ja hän yhä lakkaamatta -kaiveli niitä, asetteli niiden sisällyksen milloin ulos milloin jälleen -pakkasi sisään, niin hän kuitenkin kaipasi herrasväen elämään kuuluvaa -melua ja puuhaa, johon oli lapsuudesta asti tottunut. Suru, elämäntavan -muutos ja puuhien loppuminen kehittivät hänessä pian erään vanhuuden -vaivan, johon hänellä jo ennestäänkin oli ollut taipumus. Tasaan vuoden -kuluttua äidin kuolemasta hän sai vesitaudin ja tuli vuoteen omaksi. - -Raskasta oli luullakseni Natalia Savishnan elää ja vielä raskaampi -kuolla yksin, suuressa tyhjässä Petrovskin kartanossa, ilman omaisia, -ilman ystäviä. Kaikki talon väki rakasti ja kunnioitti Natalia -Savishnaa; vaan hänpä ei pitänyt ketään erikois-ystävänään ja ylpeili -siitä. Hän arveli, että hänen asemansa taloudenhoitajana, joka nautti -herrasväkensä luottamusta ja jonka hallussa oli niin paljon tavaraa -sisältäviä kirstuja, ehdottomasti piti antaa aihetta mielistelyihin -muiden puolelta ja rikokselliseen anteliaisuuteen hänen omasta -puolestaan; senpä vuoksi tai ehkä myöskin siksi, ettei hänellä ollut -mitään todellista yhteyttä muiden palvelijain kanssa, hän pysyi -loitolla kaikista heistä ja sanoi, ettei hänellä ole tässä talossa -kummeja eikä lankoja ja ettei hän herrasväen tavaralla aijo ketään -suosia. - -Hän haki ja löysi lohdutusta huoliensa uskomisesta Jumalalle lämpimässä -rukouksessa; mutta joskus heikkoina hetkinään, joiden alaisina me kyllä -kaikki olemme, kun ihminen parhaimpana lohdutuksenaan pitää kyyneleitä -ja toisen elävän olennon osanottoa, hän nosti vuoteelleen pienen -mopsikoiransa (jolla oli tapana nuolla hänen käsiään ja katsoa häneen -keltasilla silmillään), puheli sen kanssa ja hiljaa itki sitä -hyväellen. Kun koiranen alkoi ulvoa, alkoi hän sitä rauhotella ja -puhui: "vaikene jo, vaikene, ilmankin kyllä tiedän kohta kuolevani". - -Kuukautta ennen kuolemaansa hän kaivoi kirstustaan esille -kalikoo-vaatetta, valkosta musliinia ja ruusunpunasia nauhoja; -apulaisensa avulla hän ompeli itselleen valkosen puvun, pitsimyssyn, ja -piti huolen kaikista pienimmistäkin seikoista, mitkä tarvittiin hänen -hautaamiseksensa. Myöskin hän erotteli kaikki herrasväen kirstujen -sisällykset ja mitä suurimmalla tarkkuudella, luettelon mukaan, antoi -sen pehtoorskalle: sitten otti esiin kaksi silkkihametta, iänikuisen -huivin, jonka hänelle mummo joskus oli lahjottanut, äidinisän kullalla -kirjaillun sotilaspuvun, joka myöskin oli annettu hänelle kokonaan -omaksi. Hänen huolenpitonsa vuoksi olivat tämän puvun neulomukset ja -kalunat vielä aivan eheät ja kangas koilta säilynyt. - -Ennen kuolinhetkeänsä hän ilmotti toivomuksenaan, että yksi näistä -puvuista -- ruusunpunanen -- oli annettava Volodjalle alus- tai -yönutuksi, toinen -- ruudullinen -- minulle, samaa tarkotusta varten; -ja huivi -- Ljubotshkalle. Sotilaspuvun hän testamenttasi sille meistä, -joka ensiksi tulee upseeriksi. Kaiken muun omaisuutensa ja rahat, -paitsi 40 ruplaa, jotka hän erotti sielumessun ja hautajaisten -menoihin, hän määräsi veljellensä. Hänen veljensä oli jo kauan sitten -orjuudesta vapautettu, asui jossakin kaukaisessa maakunnassa ja vietti -sangen huonoa elämää, jonka vuoksi Natalia Savishna eläessään ei -pitänyt mitään yhteyttä hänen kanssaan. - -Kun veli ilmestyi perintöä vastaanottamaan, ja vainajan omaisuutta -olikin ainoastaan 25 ruplaa, niin hän ei ottanut sitä uskoakseen ja -väitti mahdottomaksi, että muka vanha eukko, joka oli 60 vuotta elänyt -rikkaassa talossa, pitänyt kaikkea taloutta käsissään, elänyt aina -säästäväisesti päästämättä pienintäkään riepua käsistään, ei muka olisi -mitään jälkeensä jättänyt. - -Natalia Savishna kärsi tuskia kahden kuukauden aikana ja kesti niitä -todellisen kristillisellä kärsivällisyydellä: ei äkäillyt, ei -valitellut, vaan ainoastaan tapansa mukaan lakkaamatta muisteli -Jumalaa. Tuntia ennen kuolemaansa hän hiljaisella ilolla teki -rippitunnustuksen, otti vastaan ehtoollisen ja päänvoitelun. - -Kaikilta kotolaisilta hän pyysi anteeksi väärinteot, joita -mahdollisesti oli heille saattanut ja pyysi rippi-isäänsä, isä -Vasiljia, sanomaan meille kaikille ei tietävänsä kuinka kiittää meitä -kaikesta meidän hyvyydestämme ja pyytämään meiltä anteeksi, jos oli -tyhmyydessään ketä loukannut; mutta "varkaana" ei sanonut milloinkaan -olleensa eikä pienimmällä rihmasellakaan herrasväen omaisuudesta -itseään rikastuttaneensa. Tämä oli eräs ominaisuus, jota hän piti -suuressa arvossa. - -Puettuaan ylleen edeltäpäin valmistamansa kapotin ja pitsimyssyn ja -laskeuduttuaan tyynyjen varaan hän viime hetkeen saakka puheli papin -kanssa, muisti, ettei ollut köyhille mitään antanut, otti esille 10 -ruplaa ja pyysi jakamaan pitäjän vaivaisille; ja siunattuaan paneutui -pitkäkseen ja viimeisen kerran huokasi, ilohymyllä mainiten Jumalan -nimen. - -Hän oli jättänyt elämän kaipauksetta, ei ollut pelännyt kuolemaa, vaan -ottanut sen vastaan niinkuin onnen. Usein tämmöistä kerrotaan -kuolevista, mutta kuinka harvoin on asian laita semmoinen -todellisuudessa! Natalia Savishna saattoi näin olla kuolemaa -pelkäämättä, sillä hän oli kuollut horjumattomassa uskossa ja täyttänyt -evankeliumin lain. Koko hänen elämänsä oli ollut puhdasta rakkautta ja -altistumista. - -Olkoonpa, että hänen uskonsa olisi voinut olla ylevämpää, hänen -elämänsä suunnattu korkeempiin tarkotuksiin: olisiko tämä puhdas sielu -siltä vähemmässä määrässä rakkauden ja ihailun arvoinen? - -Hän oli tässä elämässä suorittanut parhaimman ja suurimman työn -- oli -kuollut nurkumatta ja pelkäämättä. - -Hänen omaa toivomustansa seuraten hän haudattiin sen rukouskappelin -läheisyyteen, joka seisoo äidin haudalla. Nokkosten ja takkiaisten -vallassa oleva kumpu, jonka alla hän lepää, on mustalla aitauksella -ympäröity, enkä unohda koskaan rukouskappelista poiketa tämänkin -aitauksen luo. - -Joskus vaieten pysähdyn rukouskappelin ja mustan aitauksen välille. -Sielussani herää raskaat muistot. Rupean ajattelemaan: lieneekö -sallimus yhdistänyt minua näihin kahteen olentoon ainoastaan -käskeäkseen ikuisesti heitä suremaan?... - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAPSUUS, POIKA-IKÄ, NUORUUS I*** - - -******* This file should be named 52981-8.txt or 52981-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/9/8/52981 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/52981-8.zip b/old/52981-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e871e78..0000000 --- a/old/52981-8.zip +++ /dev/null |