NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 10075 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..51c2f16
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #52982 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52982)
diff --git a/old/52982-8.txt b/old/52982-8.txt
deleted file mode 100644
index 556f0ec..0000000
--- a/old/52982-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,10075 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Lapsuus, Poika-ikä, Nuoruus II, by Graf Leo
-Tolstoy, Translated by Arvid Järnefelt
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Lapsuus, Poika-ikä, Nuoruus II
-       Poika-ikä, Nuoruus
-
-
-Author: Graf Leo Tolstoy
-
-
-
-Release Date: September 4, 2016  [eBook #52982]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAPSUUS, POIKA-IKÄ, NUORUUS II***
-
-
-E-text prepared by Jari Koivisto
-
-
-
-Note: Project Gutenberg has the other volume of this work.
-      Volume I: see http://www.gutenberg.org/ebooks/52981
-
-
-
-
-
-
-LAPSUUS, POIKA-IKÄ, NUORUUS II-III
-
-Kolme novellia
-
-Kirj.
-
-LEO TOLSTOI
-
-Suom. Arvid Järnefelt
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-Päivälehden kirjapainossa 1905.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Poika-ikä:
-
-     I. Kyytimatka.
-    II. Ukkonen.
-   III. Uusi katsantotapa.
-    IV. Moskovassa.
-     V. Vanhempi veljeni.
-    VI. Masha.
-   VII. Haulia.
-  VIII. Karl Ivanovitshin historia.
-    IX. Edellisen luvun jatko.
-     X. Jatko.
-    XI. Yksikkö.
-   XII. Pikku avain.
-  XIII. Pettäjä.
-   XIV. Pimennys.
-    XV. Mietteitä.
-   XVI. Kun survotaan, niin saadaan jauhoja.
-  XVII. Viha.
- XVIII. Piikainkamari.
-   XIX. Poika-ikä.
-    XX. Volodja.
-   XXI. Katinka ja Lubotshka.
-  XXII. Isä.
- XXIII. Mummo.
-  XXIV. Minä.
-   XXV. Volodjan ystäviä.
-  XXVI. Keskusteluja.
- XXVII. Ystävyyden alku.
-
-Nuoruus:
-
-       I. Mitä pidän nuoruuteni alkuna.
-      II. Kevät.
-     III. Mietteitä.
-      IV. Perhepiirimme.
-       V. Periaatteet.
-      VI. Rippitunnustus.
-     VII. Lähtö luostariin.
-    VIII. Toinen rippitunnustus.
-      IX. Miten valmistun ylioppilastutkintoon.
-       X. Historian tutkinto.
-      XI. Matematiikan tutkinto.
-     XII. Latinan tutkinto.
-    XIII. Aikaihmisenä.
-     XIV. Volodjan ja Dubkovin toimia.
-      XV. Minua onnitellaan.
-     XVI. Kina.
-    XVII. Valmistun visiittejä tekemään.
-   XVIII. Valahinit.
-     XIX. Kornakovit.
-      XX. Iivinit.
-     XXI. Ruhtinas Ivan Ivanovitsh.
-    XXII. Sydämmellinen keskustelu ystäväni kanssa.
-   XXIII. Nehljudovit.
-    XXIV. Rakkaus.
-     XXV. Alan tutustua.
-    XXVI. Minä esiinnyn edullisimmalta puolelta.
-   XXVII. Dmitri.
-  XXVIII. Maalla.
-    XXIX. Meidän ja tyttöjen väliset suhteet.
-     XXX. Minun toimeni.
-    XXXI. Comme il faaut.
-   XXXII. Nuoruus.
-  XXXIII. Naapurit.
-   XXXIV. Isän naiminen.
-    XXXV. Mitä me uutisesta arvelimme.
-   XXXVI. Yliopisto.
-  XXXVII. Sydämmen asioita.
- XXXVIII. Tanssiaisissa.
-   XXXIX. Juomingit.
-      XL. Ystävyys Nehljudovin perheen kanssa.
-     XLI. Ystävyys Nehljudovin kanssa.
-    XLII. Äitipuoli.
-   XLIII. Uusia tovereita
-    XLIV. Minä saan reput.
-
-
-
-
-
-
-POIKA-IKÄ
-
-Novelli.
-
-
-
-
-I
-
-KYYTIMATKA.
-
-
-Taas on kahdet ajoneuvot Petrovskin portaiden edustalla; toiset niistä
-on peittovaunut ja niihin istuutuu Mimmi, Katinka ja Ljubotshka,
-sisäpiika ja itse Jaakko pehtori, kuskipukille; toiset vaunut ovat
-vähäiset puolikatetut, joissa matkustamme me Volodjan kanssa ja
-äskettäin palkkapalvelijaksi otettu lakeija, Vasili.
-
-Isä, jonka oli muutaman päivän kuluttua myöskin lähteminen Moskovaan,
-seisoo hatutta päin portailla ja ristinmerkeillä siunaa lähteviä.
-
-"No, Jumala olkoon kanssanne! anna mennä!" Jaakko ja kuskit paljastavat
-päänsä ja siunaavat, vaununkoppa alkaa hypähdellä epätasaisella tiellä
-ja suuren alean koivut yksi toisensa perästä juoksevat meidän
-ohitsemme. Ei minua lainkaan sureta: henkinen katseeni ei viivy siinä
-minkä jätämme, vaan siinä mikä minua odottaa. Sen mukaan kuin raskaiden
-muistojen yhteydessä olevat esineet etenevät, nämä muistot kadottavat
-voimansa ja nopeasti vaihtuvat täynnä voimaa, tuoreutta ja toivoa
-oleviin elämänilon tunteihin.
-
-Harvoin olen viettänyt -- en sano iloisia, koska minua vielä hävettää
-antautua iloseksi, -- vaan niin miellyttävän hyviä päiviä, kuin tämän
-matkustuksemme neljä päivää. Edessäni ei ollut äidin huoneen suljettua
-ovea, jonka ohitse en ollut voinut vavahtamatta kulkea, ei lukittua
-pianoa, jota ei kukaan lähestynyt ja johon ei kukaan edes katsahtanut
-ilman jonkinlaista pelkoa, -- ei surupukuja (meillä kaikilla oli
-yllämme tavalliset matkavaatteet), ei mitään niistä esineistä, jotka
-elävästi muistuttaen ikipäiviksi menettämäämme vainajaa olisivat
-pakottaneet varomaan jokaista elämän ilmausta, koska sillä olisi
-ikäänkuin loukannut hänen muistoansa. Nyt sensijaan yhä uudet ihanat
-paikat ja esineet vetivät huomiotani puoleensa ja virkistivät minua,
-keväisen luonnon täyttäessä sielun nykyisyyden ilolla ja valoisilla
-tulevaisuuden toiveilla.
-
-Ani varhain aamulla tuo säälimätön ja uudessa virassaan liiankin harras
-Vasili jo nykii vuoteen peitettä pois, vakuuttaen että jo on aika
-lähteä liikkeelle ja että kaikki jo on valmista. Ei enää auta
-kokoonkäpristyminen, ei viekasteleminen, ei suuttuminen, eikä
-rukoileminen että saisi edes neljänneksen tuntia jatkaa makeata
-aamu-unta; Vasilin päättäväisistä kasvoista näkyy selvästi, että hän on
-taipumaton ja aikoo vähintäin kaksikymmentä kertaa nykäistä peitettä
-pois. Ei siis muuta kuin vuoteesta ylös ja pian pihalle peseytymään.
-
-Eteisessä kiehuu jo teekyökki, jota eturatsastaja Mitjka, punasena kuin
-krapu puhaltelee hehkuksiin: pihalla on kosteata ja sumuista, tunkio
-höyryää; aurinko iloisilla, kirkkailla säteillään valaisee itäistä
-taivaanpuoliskoa ja laajojen katoksien olkikattoja, jotka kasteesta
-helmeilevinä ympäröivät pihaa. Katoksien alla näkyvät hevosemme
-sidottuina appeitten eteen ja kuuluu niiden tasainen rouskunta. Jokin
-pörröinen halli, joka oli päivännousuksi laittautunut tunkiolle
-makaamaan, venyttelee laiskasti jäseniään, ja häntäänsä heiluttaen
-lähtee hiljaa lönköttämään toiselle puolelle pihaa. Toimelias emäntä
-aukasee narisevan veräjän, ajaa mietteissään olevia lehmiä kylän
-karjakujalle, josta jo kuuluu karjalauman töminä ja ammunta, ja vaihtaa
-jonkun sanan unisen naapurivaimon kanssa. Hihat käärittyinä Filip
-kiertää ylös kiulua syvästä kaivosta ja läikytellen kaataa vettä
-tammiseen kaukaloon, jonka viereisessä lätäkössä vasta heränneet hanhet
-pöristelevät itseään; ja mielihyvällä minä katselen Filipin
-täysipartaisia, merkitseviä kasvoja ja noita paksuja suonia ja
-lihaksia, jotka jyrkästi piirtäytyvät hänen vankoille paljaille
-käsilleen, kun hän tekee jonkun voimain ponnistuksen.
-
-Väliseinän takaa, missä Mimmi oli tyttöjen kanssa nukkunut, missä me
-illalla juttelimme heidän kanssaan, kuuluu myös liikettä. Masha kulkee
-edestakasin nähtävästi ruuan valmistuksessa kantaen milloin mitäkin
-esineitä, joita hän koettaa meidän uteliailta katseillamme salata; yhä
-useammin ja useammin hän juoksee meidän ohitsemme, kunnes vihdoin ovi
-avataan ja me käsketään teetä juomaan.
-
-Vasili, liiallisen virkainnon puuskassa, tekee tuon tuostakin
-hyökkäyksen huoneeseen, kantaa sieltä milloin minkin esineen ja kaikin
-tavoin koettaa saada meitä kiirehtimään lähtöämme. Hevoset ovat jo
-valjaissa ja maltittomasti jo helistävät kulkusiaan; kapsäkit, kirstut,
-laatikot ja rasiaiset pakataan uudestaan kokoon ja me asetumme
-paikoillemme. Mutta joka kerta pikkuvaunuihin tultuamme me löydämme
-kokonaisen vuoren istuimella, emmekä mitenkään voi ymmärtää kuinka tuo
-kaikki oli tätä ennen saatu sopimaan ja kuinka nyt voimme saada
-itsellemme tilaa; erittäinkin eräs pähkinäpuusta tehty kolmikulmaisella
-kannella varustettu teerasia, joka annettiin meille pikkuvaunuihin ja
-asetettiin minun alleni, saattoi minut mitä kiivaimpaan vastarintaan.
-Mutta Vasili sanoi, että se kyllä aikaa myöten painautuu ja minä olin
-pakotettu uskomaan.
-
-Aurinko oli juuri kohonnut yhtäjaksoisen valkean pilven takaa, joka oli
-peittänyt idän taivaan, ja koko seutu kirkastui rauhallisen iloisaan
-valaistukseen. Kaikki oli niin ihanaa ympärillämme, ja sielussa oli
-niin kevyttä ja rauhallista... Tie kiertelee leveänä nauhana edessämme,
-kuivuneiden sänkipeltojen ja kasteessa kimaltelevien oraspeltojen
-välitse; tien syrjässä tapaamme siellä täällä jonkun juron pajupehkon
-tai jonkun nuoren koivun, jonka lehdet ovat hiirenkorvalla ja joka
-heittää pitkän, liikkumattoman varjon kuivuneen, savisen tien raitiolle
-ja lyhyelle ruoholle... Pyörien ja kulkusten yksitoikkoinen melu ei saa
-kiurujen laulua kuulumattomaksi, jotka visertelevät tien kummallakin
-puolella. Koin syömän vaunukankaan ja pölyn sekä eräänlaisen hapon
-haju, joka on ominainen meidän pikkuvaunuillemme, joutuu allekynteen
-ihanan aamutuoksun rinnalla, ja minä sielussani tunnen iloista
-levottomuutta, halua jotakin tehdä, -- joka on todellisen nautinnon
-tunnusmerkki.
-
-Minä en ollut ehtinyt suorittaa rukoustani kestikievarissa: vaan kun
-olen usein huomannut, että sinä päivänä, jolloin olen syystä tai
-toisesta unohtanut suorittaa tätä menoa, minulle aina sattuu jokin
-onnettomuus, niin nyt koetan parantaa erehdystäni: otan lakin päästäni,
-käännyn vaunujen nurkkaan, luen rukouksia, teen ristinmerkkiä takkini
-alla, ettei kukaan sitä näkisi. Mutta tuhannet eri esineet haihduttavat
-huomiotani, ja hajamielisesti minä moneen kertaan toistan samoja
-rukouksen sanoja.
-
-Tuossa maantien vieressä kiertelevällä jalankävijäin polulla näkyy
-joitakin hitaasti eteenpäin matelevia olentoja: ne ovat
-toivioretkeläisiä. Heidän päänsä ovat käärityt likasiin huiveihin,
-selän takana on heillä tuohikontit, jalkojen ympäri on kiedottu
-likaset, ryysyiset rievut ja raskaat lapikkaat. Tahtiin heilutellen
-keppejänsä ja meitä tuskin huomaten he hitain, raskain askelin
-liikkuvat eteenpäin toinen toisensa jäljessä, ja minun mieltäni
-kiinnittää kysymys: mitävarten ja minne he kulkevat? kauanko heidän
-vaelluksensa tulee kestämään ja milloinka heidän pitkät varjonsa
-yhtyvät pajupehkon varjoon, jonka ohi he kohta kulkevat? Tuolla tulee
-vastaan täyttä kyytiä nelivaljakko. Ei mene kuin silmänräpäys ja nuo
-kasvot, jotka parin sylen välimatkalla ystävällisen uteliaasti
-katsoivat meihin, ovat jo sujahtaneet ohitsemme, ja tuntuu niin
-omituiselta ajatella, ettei näillä kasvoilla ole mitään yhteyttä minun
-kanssani ja että ehkä en tule niitä milloinkaan enää näkemään.
-
-Tuossa astuu tien syrjässä kaksi hikistä pörhökarvaista hevosta
-siloineen, vetohihnat mäkivöiden alle pistettyinä ja selässä istuu
-nuori kyytimies, suurisaappaiset jalat roikkuvat molemmin puolin
-hevosta, jonka säessä heiluu irtonainen luokka, tiukusen silloin
-tällöin tuskin kuuluvasti kilahdellessa. Kyytipojalla on lakki toisella
-korvalla ja hän vetelee jotain pitkää laulusäveltä. Hänen kasvonsa ja
-koko olentonsa ilmasevat niin perin laiskaa, huoletonta tyytyväisyyttä,
-että minusta alkaa tuntua onnenhuipulta olla kyytimiehenä, palata
-kyydistä ja laulaa surullisia lauluja. Tuolla kaukana notkon takana
-häämöttää vaalean sinistä taivasta vastaan viheriäkattoinen
-maalaiskukko; tuolla näkyy kylä, herraskartanon punanen katto ja
-viheriöinen puutarha. Kuka asuu siinä talossa? onko siellä lapsia,
-isää, äitiä, opettajaa? Miksi emme lähtisi siellä käymään ja
-tutustuisi isäntäväen kanssa? Tuossa liikkuu eteenpäin pitkä jono
-tavattoman suuria kuormia, joita vetää paksujalkaiset, kylläiset
-kolmivaljakkohevoset, ja meidän on väistyminen tien syrjään
-päästäksemme ohitse. "Mitä viette?" kysäsee Vasili ensimäiseltä
-kuorma-ajurilta, joka aisalla istuen ja piiskaansa huiskutellen kauan
-suu auki järjettömästi töllistelee meihin ja vastaa vasta silloin kuin
-ei enää voi häntä kuulla. "Mitä tavaraa on kuormana?" kysyy Vasili
-toisen kuorman kohdalla, jossa kuorma-ajuri makaa uuden vuodan alla.
-Vaaleaverinen, punanaamainen ja -partainen pää pistäytyy hetkeksi
-vuodan alta, välinpitämättömän halveksivasti katsahtaa meidän
-vaunuihimme ja vetäytyy jälleen näkyvistä; -- ja minä ajattelen, että
-nämä kuorma-ajurit varmaankaan eivät tiedä keitä me olemme ja mistä ja
-minne me matkustamme...
-
-Vajonneena noin puolentoista tunnin aikana monenlaisten havaintojen
-tekemiseen en huomaa lainkaan niitä käyriä numeroita, jotka ovat
-merkityt virstantolppiin. Mutta jo alkaa aurinko yhä kuumemmin paahtaa
-päähäni ja selkääni, yhä sakeampi pöly nousee tieltä, kolmikulmainen
-teerasian kansi alkaa yhä enemmän vaivata minua, muutan tuon tuostakin
-asemaani, mutta en pääse kuumuudesta, epämukavuudesta ja ikävyydestä.
-Nyt kääntyy koko huomioni virstantolppiin ja niiden käyriin numeroihin;
-teen erilaisia matemaattisia laskuja siitä kuinka pian voimme saapua
-seuraavaan kestikievariin. "Kaksitoista virstaa on kolmasosa
-kolmestakymmenestä kuudesta, mutta Lipotsin kestikievariin on
-neljäkymmentäyksi virstaa, siis olomme suorittaneet kolmanneksen
-matkasta ja kuinka paljon vielä?" j.n.e.
-
--- Vasili hyvä, sanon minä huomatessani että hän alkaa torkkuen nuokkua
-kuskipukilla, -- päästä minut kuskipukille. Vasili suostuu. Me
-vaihdamme paikkamme: hän alkaa heti kuorsata ja levittää itsensä niin,
-että vaunuissa ei ole enää paljon kenellekään tilaa; mutta minäpä
-korkeasta asemastani näen mitä ihanimman kuvan, nimittäin meidän neljä
-hevostamme, Liinakon, Husaarin, Vasemman aisahevoson ja Apteekkarin,
-jotka kaikki olen tutkinut vähimpiin erikoisuuksiin ja vivahduksiin
-asti.
-
--- Miksi Husaari on nyt pantu oikealle puolelle eikä vasemmalle, Filip?
-kysyin vähän arasti.
-
--- Husaariko?
-
--- Ja Liinakko taas ei mitään vedä, sanoin minä.
-
--- Husaaria ei auta valjastaa vasemmalle, sanoo Filip panematta
-huomiota jälkimäiseen huomautukseeni: -- se ei ole sellainen hevonen,
-että sitä kävisi vasemmalle valjastaminen. Vasemmalla pitää olla
-sellainen hevonen, joka sanalla sanoen on toisenlainen, mutta tämä ei
-ole sellainen hevonen.
-
-Ja näin sanoen Filip kumartuu oikealle puolelle ja ohjia nykien alkaa
-kaikin voimin piiskata Husaari parkaa häntään ja jalkoihin ja vielä
-jotenkin omituisella tempulla altapäin, ja vaikka Husaari ponnistaa
-kaikki voimansa, niin Filip ei lakkaa piiskaamasta ennen kuin tahtoo
-itse levähtää ja kallistaa lakkinsa käsittämättömästä syystä toiselle
-korvalle, vaikka se tähän asti oli erittäin hyvästi ja tanakasti hänen
-päässään istunut. Minäpä käytän hyväkseni tätä onnellista tilaisuutta
-ja pyydän Filipin antamaan ohjakset minulle. Hän antaa käteeni ensin
-yhden ohjaksen, sitten toisen; vihdoin siirtyy minulle kaikki kuusi
-ohjasta, vieläpä piiskakin, ja nyt olen täydellisesti onnellinen.
-Yritän kaikin tavoin matkia Filipiä ja kyselen kelpaako näin; mutta hän
-on aina vaan minuun tyytymätön; sanoo että milloin tämä milloin tuo ei
-vedä mitään, pistää kätensä minun kainaloitteni alta ja ottaa minulta
-ohjakset. Kuumuus yhä enenee, pikku hattarat alkavat paisua ja yletä
-yhä korkeammalle, ne yhtyvät ja saavat tumman harmaan varjon. Vaunujen
-ikkunasta pistetään sisälle pullo ja mytty; Vasili on merkillisen
-ketterästi hypännyt vaunujen liikkeessä ollessa kuskipukilta ja tuonut
-meille piirakkaisia ja kaljaa.
-
-Jyrkissä alamäissä me kaikki tulemme ulos vaunuista ja toisinaan
-juoksemme kilpaa siltaan asti, sillä aikaa kuin Vasili ja Jaakko
-jarrutettuaan pyöriä, molemmilta puolin tukevat vaunuja; ikäänkuin he
-saattaisivat pitää vaunuja pystyssä, jos ne ottaisivat kaataakseen!
-Sitten minä ja Volodja siirrymme Mimmin luvalla peittovaunuihin, mutta
-Ljubotshka ja Katinka istuutuvat vaihteeksi pikkuvaunuihin. Nämä
-vaihdokset tuottavat tytöille suurta hupia, sillä heidän mielestään --
-ja syystä kyllä -- pikkuvaunuissa on paljon hauskempi olla. Kuumuuden
-aikana me joskus, metsän läpi ajaessamme jättäydymme pikkuvaunuinemme
-isoista vaunuista jälkeen, taittelemme vehreitä lehviä ja laitamme
-pikkuvaunuihin lehtimajan. Tämä liikkuva lehtimaja nyt täydessä
-vauhdissa saavuttaa isot vaunut ja Ljubotshka tällöin vinkuu hirmuisen
-kimakalla äänellä, minkä hän muistaa tehdä jokaisessa tilaisuudessa,
-joka vaan tuottaa hänelle suurta hupia.
-
-Mutta tuossahan on jo kylä, jossa on aikomus syödä päivällistä ja
-levähtää. Jo tuntuu tuttu kyläinen tuoksu -- haisee savulle, tervalle,
-lampaille, -- alkaa kuulua puheääniä, askeleita, pyörien räminää;
-kulkustenkin ääni on jo toinen kuin avonaisella kentällä; kummallakin
-puolen tietä vilahtelee tuparakennuksia olkikattoinensa, veisteltyinä
-kuisteillensa ja pikku ikkunoineen, joiden punasten tai sinisten
-ristikkojen takaa siellä täällä pistäytyy uteliaan akan pää. Tuossa on
-kylän poikasia ja tyttöjä paitasillaan: silmät selällään, kädet
-hajallaan he joko liikkumatta seisovat paikoillansa taikka paljain
-jaloin nopeasti vilistävät pölyisellä tiellä, ja Filipin uhkauksista
-huolimatta juoksevat ajoneuvojen jälessä, pyrkien kiipeämään vaunujen
-taa sidottujen matkakirstujen päälle. Tuossa juoksee miehiä esille
-kummallekin puolelle vaunuja, koettaen parhain sanoin ja liikkein
-vietellä matkustajia kukin omaan taloonsa. Tpruu! portti narahtaa ja me
-ajamme pihalle. Neljän tunnin levähdys ja vapaus!
-
-
-
-
-II
-
-UKKONEN.
-
-
-Aurinko kallistuu länteen ja vinoilla kuumilla säteillään
-sietämättömästi paahtaa kaulaan ja poskiin; mahdotonta oli kajota
-vaunujen kuumentuneihin reunoihin; sakea tomu kohosi tieltä ja täytti
-ilman. Ei käynyt vähinkään tuulen henki, joka olisi tomua hajottanut.
-Meidän edellämme aina saman välimatkan päässä huojui tasaisesti
-vaunujen pölyttynyt kuomukatto, jonka takaa tuontuostakin näkyi kuskin
-piiska, hänen hattunsa ja Jaakon lakki. En minä tiennyt minne pääni
-pistää, eikä mikään voinut mieltäni kiinnittää, ei vieressäni istuvan
-torkkuvan Volodjan pölystä mustuneet kasvot, ei Filipin selänliikkeet,
-ei ajoneuvojemme pitkä varjo, joka vinottain juoksi meidän jäljessämme.
-Koko huomioni oli kääntynyt virstantolppiin, joista jo kaukaa otin
-vaaria, ja sitten pilviin, jotka oltuansa ensin hajalla taivaanrannassa
-nyt menivät tummiin varjoihin ja kokoontuivat yhdeksi suureksi mustaksi
-pilveksi. Joskus kumahteli kaukainen ukon jyrinä. Ja tämäpä viimeinen
-seikka pani minut ylen maltittomasti odottamaan pikaista pääsyä
-kestikievariin. Ukkonen herätti minussa sanomattoman raskaita tuskan ja
-pelon tunteita.
-
-Lähimpään kylään oli vielä noin kymmenkunta virstaa, mutta suuri,
-tumma, sinisenpunerva pilvi, joka oli ties mistä ilmestynyt, liikkui
-ilman vähintäkään tuulta nopeasti meitä kohden. Vielä peittymätön
-aurinko valaisee kirkkaasti sen synkkiä muotoja ja harmaita jonoja,
-jotka ylettyvät taivaanrantaan asti. Silloin tällöin välähtelee
-etäisyydessä salama ja kuuluu heikko, yhä kasvava ja lähestyvä jymy,
-joka vihdoin muuttuu katkonaiseksi yli koko taivaan ulottuvaksi
-jyrinäksi. Vasili nousee kuskipukilta ja nostaa vaunujen kuomut, kuskit
-vetävät yllensä sadevaipat ja joka jyrähdyksellä ottavat lakin
-päästänsä ja siunaavat itseänsä; hevoset pörhistävät korviansa,
-levittävät sieramiaan ikäänkuin haistaakseen raitista ilmaa, joka tulee
-lähestyvän pilven puolelta, ja entistä nopeammin vierivät vaunut
-pölyisellä tiellä. Oloni käy tuskalliseksi ja veri tuntuu nopeammin
-sykkivän suonissani. Nyt etumaiset pilvet jo alkavat peittää aurinkoa;
-nyt se jo viimeisen kerran pilkisti esille, valaisi kauhean synkän
-taivaanrannan ja peittyi. Koko seutu äkkiä muuttaa muotonsa ja
-synkistyy. Kas kuinka haapametsäkin jo värähtelee; lehdet saavat
-jonkinlaisen vaalahtavan värin, joka kirkkaasti piirtäytyy
-punasensinervää pilveä vastaan, ne suhisevat ja pyörivät; suurten
-koivujen latvat alkavat huojua ja kuivia heinätupsuja lentelee tien
-yli. Mustat ja valkorintaiset pääskyt, aivan kuin tahtoisivat pysäyttää
-meidät, liitelevät vaunujemme ympäri lentäen ihan hevosen rinnan
-alitse; varikset haralla siivin kiitävät vinokaria myötätuuleen;
-nahkapolstan alareunat, jolla me olemme suojeltu, alkavat kohoella,
-päästävät luoksemme kosteita tuulispäitä ja lepattavat, Salama välähtää
-juuri kuin vaunujemme kohdalla, häikäsee näön ja hetkeksi valaisee
-harmaan kankaan, sen reunustuksen ja nurkkaan painautuneen Volodjan.
-Samassa tuokiossa jyrähtää ihan päämme kohdalla mahtava ukkonen, joka
-ikäänkuin yhä korkeammalle ja korkeammalle, laajemmalle ja laajemmalle
-nousten ja yhä koveten vihdoin korvia tärähyttävästi pamahtaa ja panee
-jokaisen säikähdyksestä pidättämään henkeä. Se on Jumalan viha! kuinka
-paljon runollisuutta on tuossa rahvaan ajatuksessa.
-
-Pyörät pyörivät yhä pikemmin: Vasilin ja Filipinkin selästä päättäen he
-kumpikin myöskin pelkäävät. Vaunut kiitävät nopeasti alamäkeen ja nyt
-jo kolahtelevat sillan lautoihin; minä en uskalla liikahtaakaan, vaan
-odotan joka hetki meidän kaikkien perikatoa.
-
-Tpruu! paallikas irtausi ja yhtämittaisista, korvia tärisyttävistä
-jyrähdyksistä huolimatta me olemme pakotetut pysähyttämään sillalle.
-
-Kurottaen pääni vaunujen ikkunasta minä sydämeni pamppaillessa
-toivottomana seuraan Filipin paksujen, mustien sormien liikkeitä.
-Kiirehtimättä hän laittaa silmukan ja oikasee vetohihnat, sysäillen
-sivuhevosta milloin kyynärpäällään, milloin piiskan varrella.
-
-Tuskan ja pelon tunteet kasvoivat minussa ukkosen mukana, mutta kun
-sitten tuli tuo jylhä äänettömyyden hetki, joka tavallisesti käy
-kovimman pamauksen edellä jännityin siihen määrään, että varmaan olisin
-kuollut mielenkuohuun, jos tämä tila olisi vielä kymmenenkin minuuttia
-kauemmin kestänyt. Juuri sillä hetkellä ilmestyi sillan alta äkkiä
-jokin likasen ryysyiseen paitaan puettu ihmisolento, järjettömät kasvot
-turponeina, pää paljaana, kerittynä, epävakaisesti heiluvana, jalat
-jänteettöminä ja väärinä, -- ja pisti vaunujen sisään jonkinlaisen
-punasen, kiiltävän kädentyngän.
-
-"Armollinen herra! antakaa roponen raajarikkoiselle! Jumala on teitä
-palkitseva!" kuului kivulloinen ääni, ja kerjäläinen tekee joka
-sanallensa ristinmerkin ja kumarruksen.
-
-En voi kielin kertoa sitä värisyttävää kauhua, joka tällä hetkellä
-tärisytti sieluani. Tukkaani pörhöstytti ja silmäni tuijottivat pelosta
-sekavina kerjäläiseen...
-
-Vasili, jonka tehtävänä oli almujen jakeleminen matkan aikana, neuvoo
-Filipiä miten paallikas on kiinnitettävä, ja vasta sitten kun kaikki on
-valmista ja Filip ohjia käteensä kooten jo kiipee kuskipukille, alkaa
-Vasili kaivella sivutaskuansa. Mutta juuri kun me lähdemme liikkeelle
-pysähtyvät hevoset silmiä sokaisevan salaman vuoksi, joka hetkeksi
-täyttää tulisella valollaan koko notkon. Ja heti senjälkeen seuraa niin
-armoton ukon jyrähdys, että on kuin koko taivas sortuisi meidän
-ylitsemme. Tuuli yltyy vieläkin: hevosten harjat ja hännät, Vasilin
-kauhtana ja polstan liepeet hulmuavat samaan suuntaan ja epätoivoisesti
-viuhtovat raivokkaiden tuulispäiden puuskauksissa. Kuomun nahkaiselle
-pinnalle putosi suuri sadepisara... putosi toinen, kolmas, neljäs, ja
-äkkiä rupesi joku ikäänkuin rummuttamaan päämme päällä ja koko seutuun
-levisi tasainen sateen kohina. Vasilin kyynäspäiden liikkeistä näin
-hänen päästävän auki kukkaroansa: kerjäläinen yhä siunaten ja
-kumarrellen, juoksi ihan pyörien vieressä, että saattoi milloin tahansa
-ruhjoutua niiden alle. "Anna Kristuksen tähden!" Vihdoin lentää
-kuparikolikoita ohitsemme ja tuo onneton olento läpikastuneessa
-paidassansa, joka tuskin peittää hänen laihoja jäseniään, pysähtyy
-tuulessa huojuen keskelle tietä kolikkoa etsimään ja katoaa
-näkyvistämme.
-
-Vinosti tuleva sade, jota ankara tuuli ajoi, kaatoi vettä kuin
-ämpäristä; Vasilin pörhöisestä selästä vuoti vesi mutaiseen lätäkköön,
-joka oli muodostunut nahkaiselle polstalle. Pöly, joka aluksi oli
-palleroitunut muuttui veteläksi liaksi, joka tarttui pyöriin, ja
-savisissa raitioissa alkoivat mutaiset virrat juosta. Salama välähteli
-leveämmin ja kalpeammin ja ukkosen jyrinä ei sateen tasaisessa
-kohinassa enää tuntunut niin kauhistavalta.
-
-Mutta nyt sade jo hienonee: pilvet alkavat muodostua lainehtiviksi, ne
-kuultavat siitä kohden missä auringon pitäisi olla, ja harmaan
-vaaleiden reunojen läpitse näkyy jo hiukan sinistä taivasta. Hetken
-kuluttua paistaa auringon arka säde tien lätäkköihin, hienoihin
-sadejuoviin ja puhdistuneeseen, loistavaan maantieruohoon. Musta pilvi
-peittää nyt yhtä uhkaavasti vastapäistä taivaan puolta, mutta minä en
-enää pelkää sitä. Tunnen sanomattoman iloista, toivorikasta
-elämänonnea, johon raskas pelontunne on äkkiä vaihtunut. Sieluni
-hymyilee niinkuin virkistynyt, ilahtunut luonto. Vasili kääntää alas
-kauhtanansa kauluksen, ottaa hatun päästänsä ja pudistaa siitä veden;
-Volodja irrottaa polstan; minä kurottaudun kuomusta ja ahmin sisääni
-tuoretta, henkevää ilmaa. Kiiltäväksi puhdistunut katettujen vaunujen
-katto keikkuilee taas edessämme matkakirstuilleen, hevosten selät,
-mäkivyöt, ohjat, pyöränvanteet -- kaikki on märkää ja kiiltää auringon
-säteissä, kuin olisi lakeerattu. Toisella puolella tietä on
-silmänkantamaton kesantopelto, jonka ainoastaan siellä täällä pienet
-notkelmat katkasevat. Pellon märkä multa ja ruohot loistelevat, ja
-tummana mattona se ylettyy aina taivaanrantaan asti; toisella puolella
-on haapametsä sekasin pähkinäpuiden ja tuomien kanssa. Se seisoo
-ikäänkuin onnesta yltäkylläisenä, ei yksikään lehti liikahda, ja
-hitaasti putoilevat sen pestyiltä oksilta sateen kirkkaat pisarat
-toiskesäisille kuivuneille lehdille. Kaikilta puolin kohoilevat
-iloisesti visertäen ja taas nopeasti laskeutuvat töyhtökiurut;
-kosteissa pensaikoissa kuuluu pikku lintujen puuhaileva liike ja metsän
-keskeltä kajahtelee käen kukunta. Niin valtaava on tämä metsän ihana
-haju kevään ukkosen jälkeen, koivun, orvokin, mädänneen lehden,
-kantosienen, tuomen kukkain tuoksu, etten enää voi pysyä istumassa,
-vaan hyppään vaunuista, juoksen pensaikkoon ja välittämättä siitä, että
-sadepisarat kastelevat minua, taittelen kukkivan tuomen märkiä
-terttuja, löyhyttelen niitä vasten kasvojani ja nautin niiden hurmaavaa
-tuoksua. Välittämättä edes siitä, että saappaihini hinautuu suuret
-likakönttäreet ja että sukkani ovat läpimärät, minä juoksen pitkin
-läiskyviä lätäköitä katettujen vaunujen akkunalle.
-
--- Ljubotshka! Katinka! huudan minä antaen sinne muutamia
-kukkaterttuja: -- katsokaa kuinka ihanaa!
-
-Tytöt kiljasevat ihastustaan ilmaistakseen; Mimmi huutaen käskee
-poistumaan, etten joutuisi vaunujen alle.
-
--- Ei, mutta haistahan sinä, kuinka ihanalta se tuoksuaa, huudan minä.
-
-
-
-
-III
-
-UUSI KATSANTOTAPA.
-
-
-Katinka istui vieressäni pikkuvaunuissa ja sievä pää kumarassa katseli
-mietteissään pyörien alta pois juoksevaan pölyiseen maahan. Minä
-silmäilin häntä mitään puhumatta ja ihmettelin sitä surullista ilmettä,
-jossa ei enää ollut mitään lapsellista, ja jonka ensi kerran näin hänen
-ruusuisilla pikku kasvoillansa.
-
--- No nythän jo pian pääsemme Moskovaan, sanoin minä: -- mimmoisen
-luulet sen oikein olevan?
-
--- En tiedä, hän vastasi haluttomasti.
-
--- Sanohan nyt sentään: luuletko sen olevan Serpuhovia suuremman vai
-pienemmän...
-
--- Mitä?
-
--- En minä mitään.
-
-Mutta sen vainun nojalla, jonka mukaan toinen ihminen arvaa toisen
-ihmisen ajatuksia ja joka on keskustelun johtolankana, Katinka ymmärsi
-että minua loukkasi hänen välinpitämättömyytensä; hän nosti päänsä ja
-katsahti minuun.
-
--- Onko isä teille sanonut, että me tulemme asumaan mummon luona?
-
--- On; mummo tahtoo asettua ihan meidän kanssamme asumaan.
-
--- Kaikkienko?
-
--- Tietysti; me tulemme asumaan yläkerrassa toisella puolella, te
-toisella puolella; mutta isä sivurakennuksessa; päivällistä tulemme
-syömään kaikki yhdessä, alhaalla mummon luona.
-
--- Äiti sanoo, että mummo on semmoinen ylpeä -- vihanen?
-
--- Eikö mitä! Se vaan näyttää niin alussa. Kyllä se on vähän mahtava,
-mutta ei yhtään vihanen; päinvastoin se on hyvin hyvä ja ilonen.
-Olisitpa nähnyt millaiset tanssikemut oli hänen nimipäivänään!
-
--- Pelkään häntä sentäänkin, vaikka kuka tietää tulemmeko me
-ollenkaan... Katinka äkkiä vaikeni ja vaipui jälleen mietteihinsä.
-
--- Mitä niin? kysyin minä levottomana.
-
--- Ei mitään, muuten minä vaan.
-
--- Ei, mutta sinä sanoit "kuka tietää"...
-
--- Niin, mitä sinä sanoitkaan niistä mummon kemuista?
-
--- Jaa-a, paha ettette olleet siellä; vieraita oli hirveästi, noin
-tuhat ihmistä, soittokunta, kenraaleja, ja minäkin tanssin...Katinka!
-sanoin minä äkkiä keskeyttäen kuvaukseni -- ethän sinä kuuntelekaan!
-
--- Kuuntelenpa; sinä sanoit, että sinäkin tanssit.
-
--- Miksi olet niin ikävä?
-
--- Pitäisikö aina olla ilonen.
-
--- Niin, mutta sinä olet hyvin muuttunut siitä asti kuin tulimme
-Moskovasta. Sanoppa todenperästä, lisäsin minä päättäväisesti hänen
-puoleensa kääntyen: miksi olet tullut tuommoiseksi kummalliseksi?
-
--- Mikä kummallinen minä olen? vastasi Katinka vilkkaasti, joka todisti
-että huomautukseni oli kiinnittänyt hänen mieltänsä: -- en minä ole
-ollenkaan kummallinen.
-
--- Niin, mutta et sinä ole sellainen kuin ennen, jatkoin minä: -- ennen
-näkyi, että olit yhtä meidän kanssamme, ja pidit meitä omaisinasi ja
-rakastit meitä niinkuin mekin sinua, mutta nyt olet tullut niin
-totiseksi ja etenet meistä...
-
--- Ei yhtään...
-
--- Ei, annas kun sanon loppuun, keskeytin minä ja aloin tuntea pientä
-kutkutusta nenässäni, mikä tavallisesti käy minulla kyynelien edellä,
-jotka kauan pidätetyn sydämmenajatuksen lausuminen aina nostaa
-silmiini: -- sinä etenet meistä, puhelet ainoastaan Mimmin kanssa,
-aivan kuin et meistä tahtoisi tietääkään.
-
--- No eihän käy laatuun aina pysyä muuttumattomanakaan; pitäähän joskus
-muuttuakin, vastasi Katinka, jolla oli tapana selittää kaikki
-jonkinlaiseksi fatalistiseksi välttämättömyydeksi, kun ei tiennyt mistä
-puhua.
-
-Muistan hänen kerran riitaantuneen Ljubotshkau kanssa, joka oli sanonut
-häntä tyhmäksi tytöksi. Siihen hän oli vastannut: eipä kaikki voi olla
-viisaitakaan, pitää olla tyhmiäkin. Mutta minua ei nyt tyydyttänyt tuo
-vastaus, että pitäähän muka joskus muuttuakin ja minä kuulustelin häntä
-edelleen:
-
--- Mistä syystä pitää joskus muuttua?
-
--- Emmehän voi aina yhdessä asua, vastasi Katinka hiukan punastuen ja
-tarkasti tähystäen Filipin selkää. -- Äiti kyllä saattoi asua teidän
-äiti vainajanne luona, joka oli hänen ystävänsä; mutta jumalaties
-sopivatko he nyt yhteen kreivittären kanssa, joka kuuluu olevan niin
-vihanen! Ja muutenkin, pitäähän meidän joskus kuitenkin erota: te
-olette rikkaat -- teillä on Petrovskin kartano, mutta me olemme köyhät
--- mammalla ei ole mitään. "Te olette rikkaat -- me olemme köyhät": nuo
-sanat ja niiden yhteydessä olevat käsitteet näyttivät minusta
-tavattoman kummallisilta. Köyhiä saattoivat silloisen ymmärrykseni
-mukaan olla ainoastaan kerjäläiset ja talonpojat, enkä minä voinut
-mielikuvituksessani mitenkään sovittaa tuota köyhyyden käsitettä
-sulavaliikkeiseen ja sievään Katinkaan. Jos Mimmi ja Katinka olivat
-aina meillä asuneet, niin he minusta nähden olivat aina vastakin asuvat
-meillä ja kaikki oli välillämme tasaan jaettava. Eihän muuten saattanut
-ollakaan. Mutta nyt alkoi tuhansia uusia, epäselviä ajatuksia heidän
-asemansa yhdenvertaisuudesta kierrellä päässäni, ja se, että me olemme
-rikkaita ja he köyhiä, hävetti minua niin, että punastuin enkä voinut
-edes katsahtaa Katinkaan.
-
-"Suurikin asia että me olemme rikkaita ja he köyhiä!" ajattelin minä,
--- "ja miten ihmeessä siitä pitää muka olla seurauksena ero! Miksi emme
-jakaisi tasan kaikkia mitä meillä on?" Mutta samalla ymmärsin, ettei
-Katinkan kanssa käy puhuminen tästä asiasta ja jokin käytännöllinen
-vaisto, vastahakaan noille järkiperäisille mietteille, jo puhui
-minulle, että hän on oikeassa ja että olisi sopimatonta selittää
-hänelle ajatustani.
-
--- Voiko todella olla että sinä lähdet meiltä? sanoin minä: -- kuinka
-me sitten rupeamme elämään erillämme?
-
--- Minkä sille taitaa, on se minustakin paha; mutta jos niin käy, niin
-kyllä minä tiedän mitä minä teen...
-
--- Rupeat näyttelijättäreksi... se on hulluutta! sanoin minä väliin,
-tietäen että näyttelijättäreksi rupeaminen oli hänen lempituumansa.
-
--- Ei, tuota minä puhuin ollessani vielä pieni...
-
--- No mitäs sinä sitten teet?
-
--- Menen luostariin ja rupean elämään siellä, rupean käymään mustassa
-puvussa, samettimyssy päässä.
-
-Katinka purskahti itkuun.
-
-Oletteko lukija sattunut joskus eläessänne äkisti huomaamaan, että
-alatte katsoa kaikkia asioita ihan toisin silmin, kaikki siihen asti
-näkemänne esineet äkkiä kääntyvät teitä kohden toiselta tuntemattomalta
-puolelta? Sentapainen siveellinen muutos tapahtui minussa ensi kerran
-juuri tämän meidän matkamme aikana, mistä siis luenkin poikaikäni
-alkaneen.
-
-Ensi kerran tuli päähäni selvä ajatus siitä, ettemme me yksin, s.o.
-meidän perheemme, elä maailmassa, etteivät kaikki ihmisten harrastukset
-pyöri meidän ympärillämme, vaan että on olemassa toinen ihmisten elämä,
-joilla ei ole mitään yhteistä meidän kanssamme, -- jotka eivät huolehdi
-meidän asioitamme ja joilla ei edes ole mitään käsitystä meidän
-olemassaolostamme. Tietysti ennenkin tiesin tämän asian; mutta en
-tiennyt niinkuin nyt sain tietää, en tuntenut sitä niinkuin nyt.
-
-Ajatus muuttuu vakaumukseksi ainoastaan yhdellä määrätyllä tavalla, ja
-se tapa on usein aivan äkkiarvaamaton ja omintakeinen verraten niihin
-tapoihin, joilla muut tulevat samaan vakaumukseen. Keskustelu Katinkan
-kanssa, joka oli kovasti liikuttanut minua ja pakottanut ajattelemaan
-hänen tulevaisuuttansa oli minulle tämmöisenä ylimenona. Silmäillessäni
-kyliä ja kaupunkeja, joiden ohi matkustimme, joissa jokaisessa asui
-ainakin yhtä suuri perhe kuin meidän, -- nähdessäni naisia, lapsia,
-jotka hetken uteliaina katsoivat meidän ajoneuvojamme ja sitten
-ainiaaksi katosivat näkyvistämme, -- talonpoikia, puotilaisia, jotka
-eivät ainoastaan olleet kumartamatta meille niinkuin olin tottunut
-näkemään Petrovskissa, vaan eivät edes katsahtaneet meihin, -- juolahti
-ensi kerran mieleeni kysymys: mikä siis voi olla heidän harrastustensa
-esineenä, elleivät he ollenkaan välitä meistä? Ja siitä kysymyksestä
-heräsi muita kysymyksiä: miten ja millä he elävät, kuinka kasvattavat
-lapsiansa, opettavatko heitä, päästävätkö leikkimään, miten rankaisevat
-j.n.e.
-
-
-
-
-IV
-
-MOSKOVASSA.
-
-
-Moskovaan tultuani tämä katsantotapani muutos tuli vieläkin
-tuntuvammaksi.
-
-Ensi kerran kohdatessani mummoa, kun näin hänen ryppyiset, laihat
-kasvonsa ja sammuneet silmänsä, vaihtui orjamainen kunnioitukseni ja
-pelkoni säälintunteeseen; mutta kun hän suudellessaan Ljubotshkaa
-purskahti itkuun aivan kuin hänen edessänsä olisi ollut hänen
-rakastetun tytär-vainajansa ruumis, vaihtui minussa rakkaudenkin tunne
-sääliin. Minusta tuntui pahalta nähdä hänen suruansa meitä
-kohdatessaan; selvästi tuntui, että me itse emme olleet mitään hänen
-silmissään, -- että olimme hänelle rakkaat ainoastaan muiston vuoksi;
-tunsin, että hänen suudellessaan minun poskiani, hänellä oli vaan yksi
-ainoa ajatus: häntä ei ole, hän on kuollut, en näe häntä enää
-milloinkaan!
-
-Isä, joka Moskovassa ei välittänyt meistä melkein ollenkaan ja, aina
-huolestuneen näkösenä, ilmestyi luoksemme vaan päivällisaikoina
-mustassa verkanutussa taikka hännystakissa, -- isä, ynnä hänen suuret,
-avonaiset kauluksensa, hänen yönuttunsa, hänen asiamiehensä, voutinsa,
-kävelynsä ja metsästyksensä, olivat paljon kadottaneet minun
-silmissäni. Karl Ivanovitsh, joka oli äkkiä ties mistä syystä saanut
-päähänsä vaihtaa kunnianarvoisen ja minulle tutun kaljunsa punertavaan
-peruukkiin, jonka, melkein keskeltä päätä, jakoi kahtia rihmasauma,
-tuntui minusta niin kummalliselta ja naurettavalta, että ihmettelin
-kuinka en ennen ollut tuota naurettavaa puolta huomannut.
-
-Myöskin tyttöjen ja meidän väleihin ilmestyi jonkinmoinen raja-aita;
-sekä heillä että meillä oli jo omia salaisuuksiamme; he ikäänkuin
-ylpeilivät edessämme hameinensa, jotka olivat käyneet pitemmiksi, ja me
-taas housunlahkeinemme. Mitä Mimmiin tulee, niin hän ilmestyi
-ensimäisenä sunnuntaina päivällisille niin komeassa puvussa ja
-semmoisia nauhasia päässä, että heti näkyi että nyt emme enää ole
-maalla, ja että kaikki on täällä menevä ihan toisin kuin siellä.
-
-
-
-
-V
-
-VANHEMPI VELJENI.
-
-
-Olin ainoastaan vuotta ja muutamia kuukausia nuorempi Volodjaa; me
-olimme kasvaneet, opiskelleet ja leikkineet aina yhdessä. Meidän
-välillämme ei tehty vanhemman ja nuoremman erotusta; mutta juuri niinä
-aikoina, joista nyt puhun, aloin ymmärtää ettei Volodja kelpaa minulle
-toveriksi ikänsä, halujensa ja taipumustensa puolesta. Näyttipä vielä
-siltä kuin olisi Volodja itsekin tuntenut vanhemmuuttansa ja ylpeillyt
-siitä. Tämmöinen ehkä valheellinenkin vakaumus herätti minussa
-itsetunnon, joka loukkaantui jokaisesta hänen kosketuksestaan.
-Jokaisessa asiassa hän oli minun yläpuolellani: huveissa, opinnoissa,
-riidoissa, käyttäytymisen taidossa, ja kaikki työnsi minua hänen
-luotansa ja sai minun tuntemaan käsittämättömiä siveellisiä
-kärsimyksiä. Jos silloin kuin Volodjalle ensi kerran tehtiin
-hollantilaisia poimupaitoja, olisin suoraan sanonut minua suuresti
-harmittavan etten minä ole sellaisia saanut, niin varmaan olisi minun
-ollut helpompi olla enkä olisi kuvaillut, että Volodja suoristaessaan
-kauluksiensa päitä, teki sitä ainoastaan minua loukataksensa.
-
-Minua kiusasi erittäinkin se, että Volodja näytti toisinaan kyllä
-ymmärtävän minua, vaan koettavan sitä peittää.
-
-Kuka ei ole huomannut niitä salaisia, sanattomia suhteita, jotka
-ilmaantuvat jossakin hymyn vivahduksessa, liikkeessä tai katseessa
-ihmisten kesken, jotka aina yhdessä elävät ja asuvat, kuten veljesten,
-ystävyksien, miehen ja vaimon, herran ja palvelijan kesken, erittäinkin
-kun nämät ihmiset eivät ole toisilleen kaikessa avomieliset. Kuinka
-paljon puoleksi lausuttuja toivomuksia, ajatuksia ja pelkoa tulla
-ymmärretyksi -- ilmeneekään yhdessä ainoassa satunnaisessa
-katsahduksessa, kun silmä arasti ja epävarmasti kohtaa silmän!
-
-Mutta ehkä minua petti tässä suhteessa liiallinen herkkyys ja
-eristelemisen taipumus; ehkä Volodja ei lainkaan tuntenutkaan sitä mitä
-minä, Hän oli äkkipikainen, avomielinen ja harrastuksissaan
-epävakainen. Innostuen mitä erilaisimpiin seikkoihin hän tavallisesti
-koko sielullaan antautui niihin.
-
-Toisinaan hän esimerkiksi sai halun pikku kuvien kokoamiseen: hän
-piirusteli niitä itse, osteli kaikilla rahoillaan, kiusasi niitä
-piirustuksen-opettajaltaan, isältä, mummolta: toisinaan hän taas
-innostui esineihin, joilla koristeli työpöytäänsä, ja keräili niitä
-silloin talon joka nurkasta; joskus taas antautui lukemaan romaaneja,
-jotka hän salaa hankki käsiinsä ja lueskeli niitä yöt päivät... Minä
-innostuin ehdottomastikin samoihin asioihin; vaan olin liian ylpeä
-kulkeakseni hänen jälkiä, ja liian nuori ja epäitsenäinen valitakseni
-oman tien, mutta en mitään niin kadehtinut kuin Volodjan onnellista,
-jalomielisen avomielistä luonnetta, joka erittäin selvästi tuli ilmi
-keskinäisissä riidoissamme. Tunsin hänen menettelevän hyvin, vaan en
-voinut menetellä niinkuin hän.
-
-Kerran, mitä kovimman pöytäkorukapine-innostuksen aikana, minä tulin
-hänen pöytänsä luo ja rikoin vahingossa tyhjän kirjavan lasipullosen.
-
--- Kuka on sinua pyytänyt kajoomaan minun tavaroihini, sanoi Volodja
-tullen huoneeseen ja huomaten epäjärjestyksen, jonka olin aikaansaanut
-hänen pöytänsä moninaisten koristeiden symmetriassa: -- ja missä on
-pullo?... varmaankin sinä...
-
--- Pudotin vahingossa; se meni rikki, vähät siitä?
-
--- Älä ikinä _uskalla_ kajota kapineihini, sanoi hän pannen kokoon
-särjettyä pulloa ja murhemielin katsellen sirpaleita.
-
--- Sinä ole vaan niin hyvä, _eläkä komenna_, vastasin minä. -- Jos
-särin, niin särin; suurikin asia!
-
-Ja minä hymähdin, vaikken ollenkaan tuntenut siihen halua.
-
--- Niin, sinulle se ei ole suurikaan asia, mutta minulle on, jatkoi
-Volodja nytkäytellen olkaansa, jonka tavan hän oli isältä perinyt: --
-ensin särkee ja sitten vielä nauraa, inhottava _nulikka_.
-
--- Minä olen nulikka, mutta sinä olet iso ja tyhmä.
-
--- En aijo kiistellä sinun kanssasi, sanoi Volodja hiukan lykäten
-minua: -- mene matkaasi!
-
--- Älä tuuppaile.
-
--- Mene matkaasi
-
--- Sanoinhan sinulle: älä tuuppaa!
-
-Volodja kävi käteeni ja tahtoi vetää minua pöydän luota: mutta minä
-olin jo ylimpään huippuun kiihottunut: tartuin pöydän jalkaan ja kaasin
-nurin koko pöydän: "siinä on sinulle!" -- ja kaikki posliini- ja
-kristalli-esineet lentelivät kilahdellen lattialle.
-
--- Inhottava nulikka!... huusi Volodja koettaen pelastaa putoavia
-kapineita.
-
-"No nyt on kaikki välillämme loppunut, ajattelin minä tullessani
-huoneesta: me olemme ikipäiviksi riitaantuneet."
-
-Iltaan asti emme puhuneet toistemme kanssa; tunsin itseni syylliseksi,
-pelkäsin katsahtaa häneen ja koko päivään en voinut mitään tehdä;
-Volodjan sitävastoin kävi tunnilla hyvin ja hän tavallisuuden mukaan
-jutteli ja naureskeli päivällisen jälkeen tyttöjen kanssa.
-
-Heti kun opettaja oli lopettanut tunnin, läksin minä huoneesta: minua
-kammotti, hävetti ja tuntui epämukavalta jäädä kahden veljen kanssa.
-Historian iltatunnin jälkeen otin vihot ja suuntausin ovelle.
-Mennessäni Volodjan ohitse, vaikka minua halutti pysähtyä ja tehdä
-hänen kanssaan sovinto, minä päinvastoin rypistin silmäni ja tein
-kasvoni vihasiksi. Volodja samassa nosti päätään ja tuskin huomattava,
-hyväntahtoinen pilahymy huulilla, rohkeasti katsahti minuun. Meidän
-katseemme kohtasivat toisensa ja minä ymmärsin hänen ymmärtävän minua
-ja myös sitä, että minä ymmärrän, että hän ymmärtää, mutta jokin
-vastustamaton tunne saattoi minut kääntymään pois.
-
--- Nikolenka! sanoi hän minulle aivan yksinkertaisella eikä lainkaan
-isällisellä äänellä: -- ei viitsitä olla vihaset. Anna anteeksi, jos
-olen tehnyt sinulle vääryyttä!
-
-Ja ojensi minulle kätensä.
-
-Aivan kuin yhä ylemmäs ja ylemmäs kohoten, alkoi jokin äkkiä painaa
-rintaani ja ehkäistä hengitystäni; mutta se kesti ainoastaan sekunnin
-ajan: silmiini nousi kyyneleitä ja tuli helpompi olla.
-
--- Anna... minulle an... teeksi, Vol... dja! sanoin minä puristaen
-hänen kättänsä.
-
-Volodja katsoi minuun niinkuin ei olisi lainkaan ymmärtänyt mistä
-syystä silmissäni oli kyyneleitä...
-
-
-
-
-VI
-
-MASHA.
-
-
-Mutta ei yksikään niistä muutoksista, jotka katsantotavassani
-tapahtuivat, ollut niin hämmästyttävä minulle itselleni kuin se, jonka
-johdosta erästä sisäpiioistamme lakkasin pitämästä tavallisena
-naispalvelijana, ja aloin pitää naisena, josta muutamassa suhteessa
-rauhani ja onneni saattoi riippua.
-
-Siitä saakka kuin muistan itseäni, muistan myöskin Mashaa, joka oli
-aina ollut talossamme ja johon en ollut milloinkaan kääntänyt
-vähintäkään huomiota, kunnes aloin katsella häntä toisin silmin.
-Masha oli noin viidenkolmatta ikäinen, kun minä olin neljäntoista;
-hän oli hyvin sievä, mutta pelkään kuvata häntä, pelkään että
-mielikuvituksessani jälleen herää hänen lumoava ja viettelevä kuvansa,
-joka siinä oli intohimoni aikana. Ollakseni erehtymättä sanon
-ainoastaan, että hän oli tavattoman vaaleaihoinen, komeasti kehittynyt,
-ja oli nainen; mutta minä olin neljäntoista ikäinen poika.
-
-Eräänä semmoisena hetkenä, jolloin lukemisen sijaan mieluummin kävelee
-kirja kädessä pitkin huonetta ja koettaa astua ainoastaan lattian
-lautojen rakosia myöten, tai laulaen jotakin tyhmää pätkää, taikka
-piirtäen lakilla pöydän reunaan, taikka ilman mitään tarkotusta
-loppumattomasti toistaen jotakin lausetta, -- sanalla sanoen eräänä
-semmoisena hetkenä, jolloin järki kieltäytyy työstä ja mielikuvitus,
-saatuaan ylivallan, hakee vaikutuksia, läksin luokkahuoneesta ja
-lystikseni laskeusin rappusten porraslavalle.
-
-Joku kenkäniekka kulki rappusten toisessa käänteessä. Luonnollisesti
-halusin tietää, kuka se on, mutta äkkiä askelten kopina hiljeni ja minä
-kuulin Mashan äänen: "voi mikä te olette, entä kun Maria Ivanovna tulee
--- mitä se sanoo?"
-
--- "Ei tule, puhui Volodjan ääni kuiskaten, ja kohta senjälkeen jokin
-liikahti, ikäänkuin Volodja olisi tahtonut häntä pidättää."
-
--- "Hyi, mihin pistätte kätenne! hävetkää!" ja Masha juoksi ohitseni,
-huivi syrjään sysättynä, jonka alta näkyi valkea, täyteläs kaula.
-
-En voi lausua mihin määrin tämän salaisuuden ilmi tuleminen hämmästytti
-minua, mutta hämmästyksen tunne kuitenkin aivan pian antoi sijaa
-myötätuntoisuudelle Volodjan menettelyyn nähden: minua ei enää
-kummastuttanut itse hänen menettelynsä, vaan ihmettelin ainoastaan
-miten hän oli päässyt sen perille, että semmoinen menettely oli
-miellyttävää. Ja minua ehdottomasti halutti menetellä samoin.
-
-Tuntikausia saatoin joskus viettää mitään ajattelematta porraslavalla,
-jännityksellä ottaen vaaria vähimmistäkin liikkeistä, joita kuului
-ylhäältä; mutta en vaan voinut milloinkaan pakottaa itseäni tekemään
-samaa kuin Volodja, vaikka sitä olisin halunnut enemmän kuin mitään
-muuta maailmassa. Oven taakse piiloutuneena minä joskus raskasta
-kateutta ja mustasukkaisuutta tuntien kuuntelin teuhaamista, joka
-tapahtui ylhäällä piikain puolella, ja ajattelin: mimmoiseltahan
-tuntuisikaan, jos minä menisin ylös ja samoin kuin Volodja rupeisin
-suutelemaan Mashaa? mitä sanoisin hänelle paksuine nenineni ja
-törröttävine tupsuineni, kun hän kysyisi minulta mitä tarvitsen? Joskus
-kuulin Mashan sanovan Volodjalle: kiusan kappale! mitä te oikeastaan
-tahdotte minusta, menkää tiehenne, vallaton... eipä Nikolai
-Petrovitshkaan milloinkaan tule tänne kujeilemaan!... Hän ei tiennyt,
-että Nikolai Petrovitsh istuu tällä hetkellä rappusten alla ja olisi
-valmis antamaan kaikkensa ollakseen vaan sen vallattoman Volodjan
-asemassa.
-
-Olin luonteeltani ujo, mutta ujouttani enensi vielä rumuuteni tieto. Ja
-olen vakuutettu siitä, ettei millään ole niin silmään pistävää
-vaikutusta ihmisen kehityksen suuntaan, kuin hänen ulkomuodollaan, eikä
-niin paljon ulkomuodollaan kuin tiedolla sen miellyttäväisyydestä tai
-epämiellyttäväisyydestä. Olin liian itserakas voidakseni tottua
-asemaani, lohdutin itseäni ketun lohdutuksella: että viinirypäleet
-eivät olleet vielä kypsiä s.o. koetin halveksia kaikkia niitä huveja,
-joita miellyttävä ulkonäkö tuottaa, joita Volodja käytti hyväkseen ja
-joita koko sydämmessäni kadehdin, sekä ponnistin järkeni ja
-mielikuvitukseni kaikki voimat löytääkseni nautintoa ylpeässä
-yksinäisyydessä.
-
-
-
-
-VII
-
-HAULIA.
-
-
--- Jumalan tähden, ruutia!... huudahti Mimmi säikähdyksestä
-hengästyneellä äänellä. -- Mitä ihmeitä te teette? Tahdotteko polttaa
-koko talon ja hävittää meidät!
-
-Ja sanomattoman lujamielisen näköisenä Mimmi käski kaikkien syrjäytyä
-ja suurin askelin lähestyi lattialle varisseita haulia ja, halveksien
-vaaraa, joka olisi voinut syntyä odottamattomasta räjähdyksestä, alkoi
-polkea niitä jaloilla. Kun vaara oli hänen käsityksensä mukaan
-sivuutettu, hän kutsui Mihein esille ja käski hänen viskata kaiken tuon
-_ruudin_ jonnekin kauas pois mieluimmin veteen, ja ylpeästi
-pitsimyssyänsä keikuttaen suuntausi vierashuoneeseen. "Todella
-mainiosti heitä pidetään silmällä", murahteli hän.
-
-Kun isä tuli sivurakennuksesta ja me lähdimme hänen kanssaan mummon
-luo, niin Mimmi siellä jo istui ikkunan ääressä ja jonkinlainen
-salaperäisen virallinen ilme kasvoilla katseli ankarasti oven ohi. Hän
-piteli kädessään jotain, joka oli kääritty moneen paperipalaan.
-Arvasin, että käärössä oli haulia ja että mummolle oli jo kaikki
-kanneltu.
-
-Paitsi Mimmiä oli mummon huoneessa vielä sisäpiika Gasha, joka,
-päättäen hänen punasen vihasista kasvoistaan, oli kovasti kiihottunut,
-ja tohtori Blumenthal, pieni, rokonarpinen mies, joka koetti rauhottaa
-Gashaa, tehden silmillä ja päällä salaperäisiä suostuttamisen merkkejä.
-
-Mummo itse istui vähän syrjittäin ja pani pasianssia -- niin sanottua
-"Matkailijaa", mikä oli aina merkkinä arveluttavan epäsuotuisasta
-mielentilasta.
-
--- Miten voitte tänään, maman? oletteko hyvin nukkunut? sanoi isä
-kunnioituksella suudellen hänen kättänsä.
-
--- Aivan erinomaisesti, ystäväni, pitäisipä teidän tietää, että olen
-aina aivan terve, vastasi mummo äänellä ikäänkuin isän kysymys olisi
-ollut mitä sopimattomin ja loukkaavin. -- Saanko minä siis puhtaan
-nenäliinan, vai en? jatkoi hän kääntyen Gashaan.
-
--- Olen antanut, vastasi Gasha osottaen lumivalkoista
-batistinenäliinaa, joka oli pantu nojatuolin kädensijalle.
-
--- Viekää pois tämä likanen rääsy ja antakaa minulle puhdas, ystäväni.
-
-Gasha meni vaatekaapin luo, veti auki laatikon ja paiskasi sen jälleen
-kiinni niin voimakkaasti, että ikkunat tärähtivät huoneessa. Mummo
-katsahti ankarasti meihin kaikkiin ja yhä seurasi piian kaikkia
-liikkeitä. Kun tämä antoi hänelle minusta nähden juuri saman
-nenäliinan, sanoi mummo:
-
--- Milloin vihdoin aijotte hieroa minulle tupakkaa, ystäväni?
-
--- Sittekun joudan.
-
--- Mitä sanotte?
-
--- Teen sen kohta.
-
--- Ellette tahdo palvella minua, ystäväni, niin olisitte suoraan
-sanonut: olisitte jo kauan sitten ollut vapaa.
-
--- Päästäkää vaan, kukapa sitä itkee, murisi piika puoliääneen.
-
-Silloin tohtori alkoi räpytellä hänelle silmää, mutta hän katsahti niin
-vihasesti ja varmasti tohtoriin, että tämä meni hämille ja rupesi
-leikkimään kellonavaimensa kanssa.
-
--- Näettekö ystäväni, sanoi mummo kääntyen isään, kun Gasha yhä
-muristen meni huoneesta: näettekö kuinka minulle vastataan omassa
-talossani?
-
--- Sallikaa, maman, että minä itse hieron teille tupakkaa, sanoi isä,
-joka mummon sanoista oli nähtävästi joutunut hyvin vaikeaan asemaan.
-
--- Ei, paljon kiitoksia: siksihän se onkin niin röyhkeä minulle, että
-tietää kenenkään muun ei voivan hieroa tupakkaa niinkuin minä tahdon.
-Onko teillä, ystäväni, tietoa siitä, jatkoi mummo hetken vaiti oltuaan:
--- että lapsenne olivat äsken polttaa poroksi koko talon?
-
-Isä katsoi kunnioittavalla uteliaisuudella mummoon.
-
--- Niin katsokaa millä he leikkivät! Näyttäkää herralle, sanoi hän
-kääntyen Mimmiin.
-
-Isä otti käteensä haulit eikä voinut olla naurahtamatta.
-
--- Mutta nuohan on haulia, maman, sanoi hän: -- eihän se ole mitään
-vaarallista.
-
--- Olen teille suuresti kiitollinen, ystäväni, että opetatte minua,
-olen vaan liian vanha...
-
--- Hermot, hermot! kuiskasi tohtori.
-
-Ja nyt isä paikalla kääntyi meihin:
-
--- Mistä olette saaneet? ja kuinka uskallatte leikkiä semmoisilla
-kapineilla?
-
--- Turhaa on heitä kuulustella, pitää kysyä _lastenhoitajalta_, sanoi
-mummo pannen erityisesti, halveksivan painon sanaan _lastenhoitaja_:
--- miksei hän katso paremmin perään.
-
--- Voldemar sanoi, että Karl Ivanovitsh itse on antanut hänelle tämän
-ruudin, pisti Mimmi väliin.
-
--- No, siitä nyt näette mikä mies se on, jatkoi mummo: -- ja missä hän
-on, tuo lastenhoitaja, mikä hänen nimensä olikaan? käskekää tänne!
-
--- Minä lupasin hänen mennä vieraisiin, sanoi isä.
-
--- Se on aivan sopimatonta; hänen pitää aina olla saapuvilla. Lapset
-eivät tosin ole minun, vaan teidän, eikä minulla siis ole oikeutta
-neuvoa teitä, koska te muutenkin olette viisaampi minua, jatkoi mummo:
--- mutta näyttäisi jo toki olevan aika hankkia heille todellinen
-kotiopettaja tuon lapsenhoitajan, saksalaisen moukan sijaan. Niin,
-_typerän moukan_, joka ei heille voi mitään muuta opettaa kuin huonoja
-tapoja ja tyroolilaisia renkutuksia. Missä ihmeen tarkotuksessa, kysyn
-minä, opetetaan lapsille tyroolilaisia lauluja. Vaikka kukapa nyt enää
-ehtisi näitä asioita ajatella, ja tehkää siis niinkuin tahdotte -- se
-on oma asianne --
-
-Sana "nyt enää" merkitsi "kun ei heillä ole äitiä"; -- se herätti
-mummossa surullusia muistoja: hän laski alas katseensa valokuvalla
-varustettuun nuuskarasiaan ja vaipui mietteihinsä.
-
--- Olen jo kauan sitten ajatellut tätä asiaa, kiirehti isä sanomaan: --
-ja olen vaan odottanut tilaisuutta neuvotellakseni teidän kanssanne,
-maman: eiköhän olisi syytä kutsua kotiopettajaksi St Jérômea, joka
-nykyään antaa heille opetusta tuntikaupalla?
-
--- Ja mainiosti tekisit, ystäväni, sanoi mummo entistä paljoa
-tyytyväisemmällä äänellä: -- St Jérôme on ainakin oikea gouverneur,
-joka käsittää kuinka ovat kasvatettavat des enfants de bonne maison,
-eikä mikään moukkamainen lastenhoitaja, joka korkeintain voi kuljettaa
-heitä kävelemässä.
-
--- Tahdon vielä huomenna puhua hänen kanssaan, sanoi isä.
-
-Ja todellakin kahden päivän kulutta tämän keskustelun jälkeen Karl
-Ivanovitsh luovutti paikkansa nuorelle ranskalaiselle keikarille.
-
-
-
-
-VIII
-
-KARL IVANOVITSHIN HISTOORIA.
-
-
-Myöhään illalla sen päivän aattona, jona Karl Ivanovitshin oli
-ikuisiksi lähteminen meiltä, hän pumpulisessa yönutussaan ja punasessa
-myssyssään seisoi vuoteensa vieressä kumartuneena kapsäkin yli, johon
-hän tarkkuudella pakkasi tavaroitansa.
-
-Karl Ivanovitsh kohteli meitä viimeisinä aikoina erikoisen kuivasti:
-aivan kuin olisi välttänyt kaikkia suhteita välillämme. Niinpä nytkin,
-astuessani huoneeseen, hän vaan katsahti minuun kulmiensa alta ja
-sitten taas uudestaan ryhtyi pakkaamaan. Minä panin pitkäkseni omalle
-vuoteelleni, mutta Karl Ivanovitsh, joka oli ennen ankarasti kieltänyt
-näin tekemästä, ei nyt sanonut minulle mitään, ja kun ajattelin, ettei
-hän enää ole meitä koskaan toruva eikä mistään estävä, -- ettei hänellä
-ole enää oleva meidän kanssamme mitään tekemistä, kävi lähestyvä ero
-kipeästi sydämmeeni. Minua alkoi surettaa, ettei hän enää rakasta meitä
-ja halusin ilmaista hänelle tämän tunteeni.
-
--- Antakaahan minä autan teitä, Karl Ivanovitsh, sanoin minä häntä
-lähestyen.
-
-Karl Ivanovitsh katsahti minuun ja uudestaan kääntyi pois, mutta
-nopeassa katsahduksessa, jonka hän heitti minuun, luin jotakin
-muuta kuin välinpitämättömyyttä, joksi olin selittänyt hänen
-kylmäkiskoisuuttansa; -- siinä oli vilpitöntä, syvää surua.
-
--- Jumala näkee ja tietää kaikki, ja kaikki riippuu Hänen pyhästä
-tahdostansa, sanoi hän suoristaen itseänsä koko pituudelleen ja syvästi
-huokuen. Niin se on, Nikolenka, jatkoi hän huomattuaan minun katsovan
-häneen vilpittömällä osanotolla: -- kohtaloni on -- olla onneton
-lapsuudestani hamaan ruumisarkkuun saakka. Minulle on aina kostettu
-pahalla sitä hyvää, jota olen ihmisille tehnyt, enkä odota palkintoa
-tältä maailmalta, vaan ainoastaan tuolta, sanoi hän viitaten taivaaseen
-päin. -- Jospa tietäisitte elämäkertani ja mitä kaikkea olen saanut
-tässä elämässä kestää!... Olen ollut suutarina, olen ollut sotamiehenä,
-olen ollut _maanpakolaisena_, olen ollut tehtailijana, olen ollut
-opettajana, ja nyt olen vihdoin päässyt -- nollaksi! -- ja Jumalan
-pojan tavalla minä en tiedä mihin päätäni kallistaa, lopetti hän ja
-silmänsä sulkien vajosi nojatuoliinsa. Huomattuani, että Karl
-Ivanovitsh on siinä tunteellisessa mielentilassa, jolloin hän
-välittämättä kuulijoista omaa itseänsä varten lausuu julki sydämmensä
-ajatuksia, minä vaieten ja yhä hänen hyväntahtoisia kasvojansa
-tähystäen istuin vuoteelle.
-
--- Te ette ole enää lapsi, te voitte ymmärtää. Minä juttelen teille
-elämäkertani ja kerron kaikki mitä olen kärsinyt. Joskus muistatte
-vanhan ystävänne, joka paljon rakasti teitä, lapsukaiset!...
-
-Karl Ivanovitsh nojasi kätensä pöytään, joka oli hänen vieressään,
-nuuskasi ja kääntäen silmänsä taivasta kohden alkoi kertomuksensa
-tuolla omituisella vakaalla kurkkuäänellä, jota hän tavallisesti käytti
-meille sanellessaan:
-
--- _Minä olen ollut onneton hamasta äitini kohdusta saakka_. Das
-Unglück verfolgte mich schon im Schosse meiner Mutter! toisti hän
-vieläkin tunteellisemmin.
-
-Koska Karl Ivanovitsh oli monasti ennenkin samassa järjestyksessä,
-samoilla sanoilla ja ihan samalla äänenpainolla kertonut minulle
-elämäkertansa, niin luulen voivani esittää sen melkein sanasta sanaan
-niinkuin hän sen kertoi. Oliko hänen elämäkertansa todellakin
-semmoinen, vai oliko kertomus hänen mielikuvituksensa tuotetta, jonka
-kenties synnytti hänen yksinäisyytensä meidän talossamme, niin että hän
-vihdoin itsekin alkoi usein toistettua kertomustaan uskoa, vai
-koristeliko hän ainoastaan mielikuvituksen väreillä todellisia
-tapauksia elämästään, -- sitä en ole tähän päivään asti voinut
-ratkaista. Todeksi sitä pitäisi uskoa, kun ottaa huomioon sen elokkaan
-tunteellisuuden ja metoodillisen johdonmukaisuuden, jolla se oli
-kerrottu ja mikä on todenmukaisuuden päätunnusmerkkejä; toiselta puolen
-oli kertomuksessa liian paljon runollisia kauneuksia, niin että juuri
-nuo kauneudet herättivät epäilystä.
-
-"Suonissani virtaa kreivien von Sommerblattien jalo veri! In meinen
-Adern fliesst das edle Blut der Graven von Sommerblatt! Olen syntynyt
-kuusi viikkoa häiden jälkeen. Äitini mies (minä nimitin häntä papaksi)
-oli arendaattorina kreivi Sommerblattilla. Hän ei voinut unohtaa äitini
-häpeätä eikä rakastanut minua. Minulla oli pieni veli, Johan, ja kaksi
-sisarta; mutta vieras minä olin omassa kodissani! Ich var ein Fremder
-in meiner eigenen Familie! Kun Johan teki tyhmyyksiä, sanoi pappa: 'tuo
-lapsi ei tule antamaan minulle hetkeäkään rauhaa!' ja minua toruttiin
-ja rangaistiin. Kun sisarukset riitaantuivat keskenään, sanoi pappa:
-'Kaarlosta ei tule milloinkaan tottelevaista poikaa!' ja minua
-toruttiin ja rangaistiin. Hyvä äitini oli ainoa, joka minua rakasti ja
-hellästi kohteli. Usein hän puhui minulle: 'Karl, tulkaa tänne
-huoneeseeni', ja hän salaa suuteli minua. 'Karl, Karl raukkani, sanoi
-hän -- ei kukaan rakasta sinua, mutta minä en vaihtaisi sinua
-kehenkään. Yhtä ainoata pyytää sinulta sinun äitisi, puhui hän minulle:
--- opi hyvin ja pysy aina rehellisenä, niin Jumala ei ole sinua
-jättävä! Trachte nur ein ehrlicher Deutscher zu werden -- sagte sie --
-und der liebe Gott wird dich nicht verlassen!' ja minä tein parastani.
-Kun olin täyttänyt neljätoista vuotta ja pääsin ripille, sanoi mamma
-papalle: 'Karl on tullut suureksi pojaksi, Gustaf, mitä me hänen
-kanssansa teemme?' Ja pappa vastasi: 'en minä tiedä.' Silloin mamma
-sanoi: 'antakaamme hänet kaupunkiin herra Schulzille, tulkoon hänestä
-suutari!' -- ja pappa vastasi: 'hyvä', und mein Vater sagte: 'gut'.
-Kuusi vuotta ja seitsemän kuukautta asuin minä kaupungissa
-suutarimestarin luona, ja isäntä rakasti minua. Hän sanoi: 'Karl on
-hyvä työmies ja pian on hänestä tuleva minulle Geselle!' mutta...
-ihminen päättää, Jumala säätää... Vuonna 1796 oli määrätty kutsunta, ja
-kaikki, jotka kelpasivat palvelukseen kahdeksannestatoista
-kahdenteenkymmenenteen ensimäiseen ikävuoteen saakka kutsuttiin kokoon
-kaupunkiin.
-
-"Pappa ja veli Johan saapuivat kaupunkiin ja me menimme yhdessä
-arvannostoon, joka ratkaisi kenen oli sotamieheksi tuleminen kenen ei.
-Johan veti pahan numeron -- ja hän olisi joutunut sotamieheksi, minä
-vedin hyvän numeron -- enkä olisi tarvinnut joutua sotamieheksi. Ja
-pappa sanoi: 'minulla oli yksi ainoa poika ja siitäkö minun on
-eroaminen! Ich hatte einen einzigen Sohn und von diesem muss ich mich
-trennen!'
-
-"Minä otin häntä kädestä ja sanoin: 'miksi niin puhutte, pappa? Tulkaa
-kanssani, minä sanon teille jotain.' Ja pappa tuli. Pappa tuli ja me
-istuimme ravintolaan pienen pöydän ääreen. 'Antakaa meille pari
-seideliä', sanoin minä ja meille annettiin oluet. Me joimme lasillisen
-kumpikin, ja veli Johan myöskin joi.
-
--- "'Pappa! sanoin minä: -- älkää puhuko niin, että teillä on yksi
-ainoa poika ja siitäkö teidän on eroominen. Minun sydämmeni tahtoo
-pakahtua, kun semmoista kuulen. Veli Johan älköön tulko sotamieheksi,
-minä tulen sotamieheksi... Karl ei ole täällä kellekään tarpeellinen ja
-Karl tulee sotamieheksi."
-
--- "'Te olette rehellinen mies, Karl Ivanovitsh!' sanoi minulle pappa
-ja suuteli minua. -- 'Du bist ein braver Bursche!' sagte mir mein Vater
-und küsste mich!
-
-"Ja minusta tuli sotamies."
-
-
-
-
-IX
-
-EDELLISEN LUVUN JATKO.
-
-
-"Silloin oli hirveä aika, Nikolenka, jatkoi Karl Ivanovitsh, -- silloin
-oli Napoleon. Hän tahtoi vallottaa Saksan ja me puolustimme isänmaata
-viimeiseen veripisaraan asti! und wir verteidigten unsern Vaterland bis
-auf dem letzten Tropfen Blut!
-
-"Minä olin Ulmin luona, minä olin Austerlizin luona! minä olin Wagramin
-luona! ich war bei Wagram!"
-
--- Oletteko todellakin sotinut? -- kysyin minä kummastellen katsellen
-häneen. -- Oletteko todellakin tappanut ihmisiä?
-
-Karl Ivanovitsh rauhotti minut heti tämän kysymyksen suhteen.
-
-"Kerran ranskalainen grenadieri jäi omasta joukostaan jäljelle ja
-kaatui tielle. Minä juoksin kiväärilleni ja tahdoin pistää hänen
-läpitsensä, aber der Franzose warf sein Gewehr und rief pardon, ja minä
-päästin hänet!
-
-"Wagramin luona Napoleon ajoi meidät saareen ja piiritti sen, niin
-ettemme mistään kautta voineet pelastua. Kolme vuorokautta olimme ilman
-ruokavaroja, seisten polvia myöten vedessä, Napoleon, ilkiö, ei ottanut
-meitä vangiksi eikä päästänyt vapauteen! und der Bösewicht Napoleon
-wollte uns nicht gefangen nehmen und auch nicht frei lassen!
-
-"Neljäntenä vuorokautena meidät otettiin jumalankiitos vangiksi ja
-vietiin linnaan. Jaloissani oli siniset housut, ylläni sotilaspuku
-hyvästä kankaasta, viisitoista talaria ja hopeakello -- lahja
-papaltani. Ranskalainen sotamies vei kaikki. Onneksi jäi minulle neljä
-tukaattia, jotka mamma oli ommellut villapaitaani. Niitä ei kukaan
-löytänyt.
-
-"Linnaan en tahtonut kauan jäädä, vaan päätin paeta. Kerran, suurena
-juhlapäivänä, sanoin kersantille, joka meitä vahti: 'Herra kersantti,
-nyt on suuri juhlapäivä, minä tahtoisin sitä viettää. Tuokaapa tänne
-kaksi pullollista madeiraa, niin juomme yhdessä.' Ja kersantti vastasi:
-'hyvä'. Kun kersantti oli madeiran tuonut ja me olimme juoneet
-lasillisen kumpikin, otin minä häntä kädestä ja sanoin: 'Herra
-kersantti, onhan teilläkin isä ja äiti?...' Hän vastasi: 'on, herra
-Mauer...' -- 'Minun isäni ja äitini, sanoin minä, -- eivät ole
-kahdeksaan vuoteen nähneet minua eivätkä tiedä olenko elossa vai ovatko
-luuni jo aikaa sitten kosteassa mullassa. Oo, herra kersantti! minulla
-on kaksi tukaattia villapaitaani ommeltuina, ottakaa ne ja päästäkää
-minut. Tulkaa minun hyväntekijäkseni ja minun äitini on koko ikänsä
-rukoileva teidän edestänne Kaikkivaltiasta Jumalaa!'
-
-"Kersantti joi madeiralasin ja sanoi: 'Herra Mauer, pidän teistä paljon
-ja surkuttelen teitä, mutta te olette vanki ja minä sotamies!' Minä
-puristin hänen kättänsä ja sanoin: 'herra kersantti!' ich drückte ihm
-die Hand und sagte: 'Herr Serjant.'
-
-"Ja kersantti sanoi: 'te olette köyhä ihminen, enkä minä huoli
-rahoistanne vaan autan teitä. Kun minä menen maata, ostakaa te
-sangollinen paloviinaa sotamiehille, ja he nukkuvat. Minä en käännä
-katsettani teihin päin.'
-
-"Hän oli hyvä mies. Minä ostin sangollisen paloviinaa ja kun sotamiehet
-päihtyivät, vedin minä saappaat jalkaani, puin ylleni vanhan sinellin
-ja läksin salaa ulos ovesta. Minä menin vallille aikoen hypätä alas,
-mutta siellä oli vettä enkä minä tahtonut tärvellä viimeistä pukuani:
-minä menin portille.
-
-"Vahtisotamies käveli pyssyineen edestakasin ja näki minut. 'Qui vive?'
-sagte er auf ein Mal, mutta minä olin vaiti. 'Qui vive?' sagte er zum
-zweiten Mal ja minä olin yhä vaiti. 'Qui vive?' sagte er zum dritten
-Mal. Ja minä läksin pakoon. Minä hyppäsin veteen ja pääsin toiselle
-puolelle. Ich sprang ins Wasser, kletterte auf die andere Seite und
-machte mich aus dem Staube.
-
-"Koko yön minä juoksin pitkin tietä, mutta kun tuli päivä, niin
-pelkäsin että minut tunnetaan ja piilouduin korkeaan ruislaihoon.
-Siellä laskeusin polvilleni, panin käteni ristiin, kiitin taivaallista
-Isää pelastuksestani ja nukuin rauhoittuneena. Ich dankte dem
-Allmächtigen Gott für Seine Barmherzigkeit und mit beruhigtem Gefühl
-schlief ich ein.
-
-"Heräsin illalla ja läksin eteenpäin. Yhtäkkiä saavuttaa minut suuret
-saksalaiset kuormarattaat, kaksi pikimustaa hevosta edessä. Rattailla
-istui hyvin puettu mies poltellen tupakkaa ja katseli minua. Minä
-kuljin hiljaa eteenpäin, jotta rattaat olisivat ajaneet edelleni, mutta
-minä kuljin hitaasti ja rattaat ajoivat hitaasti ja mies katseli minua;
-minä kuljin nopeammin ja rattaat ajoivat nopeammin ja mies katseli
-minua. Minä istuin tiepuoleen; mies pysäytti hevosensa ja katseli
-minua. 'Nuori mies, hän sanoi, -- minne vaellatte näin myöhään?' Minä
-vastasin: 'olen matkalla Frankfurtiin.' -- 'Istukaahan rattailleni,
-tässä on tilaa, ja minä vien teidät perille... Miksi ei teillä ole
-mitään evästä mukananne, miksi partanne ei ole leikelty ja vaatteenne
-ovat liassa?' sanoi hän minulle, kun minä olin rattaille istunut. 'Minä
-olen köyhä ihminen, vastasin hänelle, -- aikomukseni on hakea työtä
-jostakin tehtaasta; mutta vaatteeni ovat likaset siksi, että olen
-tiellä kompastunut.' -- 'Tuo ei ole totta, nuori mies, sanoi hän, --
-tie on nyt kuiva.'
-
-"Ja minä olin vaiti.
-
-"'Sanokaa minulle puhdas tosi, vaati se hyvä ihminen: -- kuka olette ja
-mistä tulette? näkönne miellyttää minua ja jos olette rehellinen mies,
-autan minä teitä.'
-
-"Ja minä kerroin hänelle kaikki. Hän sanoi: 'hyvä on, nuori mies,
-lähtekää nyt minun köysitehtaalleni. Minä annan teille työtä,
-vaatteita, rahoja, ja te tulette asumaan luonani.'
-
-"Ja minä sanoin: 'hyvä.'
-
-"Me tulimme köysitehtaalle ja hyvä mies sanoi vaimollensa: 'tuossa on
-nuori mies, joka on taistellut isänmaansa puolesta ja karannut
-vankeudesta; hänellä ei ole kotia, ei vaatteita, ei leipää. Hän on
-asuva luonani. Antakaa hänelle puhtaita vaatteita, syöttäkää häntä.'
-
-"Puolitoista vuotta olin minä köysitehtaalla ja isäntäni rupesi minusta
-niin pitämään, ettei tahtonut päästää pois. Ja minun oli hyvä olla.
-Olin silloin kaunis mies, olin nuori, pitkäkasvuinen, silmät siniset,
-nenä roomalainen... ja Madame L. (en voi ilmaista hänen nimeänsä)
-isäntäni vaimo, oli nuori, sievä nainen. Ja hän rakastui minuun.
-
-"Nähtyään minut hän sanoi: 'herra Mauer, kuinka äitinne kutsuu teitä?'
-Minä vastasin: 'Karlchen.'
-
-"Ja hän sanoi: 'Karlchen, istukaa viereeni.'
-
-"Minä istuin hänen viereensä, ja hän sanoi: 'Karlchen, suudelkaa
-minua.'
-
-"Minä suutelin, ja hän sanoi: 'Karlchen, minä rakastan teitä niin,
-etten voi enää kestää, ja hän alkoi vavista'."
-
-Karl Ivanovitsh teki nyt pitkän paussin ja ylöspäin katsellen ja
-päätänsä keikutellen alkoi hymyillä niinkuin hymyilevät ihmiset
-suloisten muistojen vallassa ollessaan.
-
-"'Niin', alkoi hän jälleen, oikaisten itseänsä nojatuolissa ja
-kääräisten yönuttuansa ympärilleen, -- 'paljon olen minä kokenut
-elämässä sekä hyvää että pahaa; mutta tässä on todistajani', sanoi hän
-katsahtaen kanavavaatteeseen ommeltuun vapahtajan kuvaan, joka riippui
-hänen vuoteensa yläpuolella, -- ei kukaan voi sanoa, että Karl
-Ivanovitsh olisi epärehellinen mies! Minä en tahtonut mustalla
-epäkiitollisuudella palkita sitä hyvää, jota herra L. oli minulle
-tehnyt, ja päätin karata hänen luotansa. Illalla, kun kaikki olivat
-menneet maata, minä kirjotin kirjeen isännälleni ja panin sen huoneeni
-pöydälle, otin vaatteeni, kolme talaria rahaa ja läksin salaa ulos. Ei
-kukaan ollut minua nähnyt ja minä läksin pitkin tietä."
-
-
-
-
-X
-
-JATKO.
-
-
-"Yhdeksään vuoteen en ollut äitiäni nähnyt, enkä tiennyt oliko hän
-elossa vai maan mustassa mullassa. Minä saavuin isänmaahani. Kaupunkiin
-tultuani aloin kysellä missä asuu Gustaf Mauer, joka oli muinoin
-arendaattorina kreivi Sommerblatilla? Ja minulle vastattiin: 'kreivi
-Sommerblatt on kuollut ja Gustaf Mauer asuu nyt valtakadun varrella ja
-pitää liköörikauppaa.' Minä puin uudet liivit ylleni, tehtailijan
-lahjottaman hyvän verkanutun, kampasin hyvin tukkani ja läksin pappani
-likööripuotiin. Sisar Mariechen istui puodissa ja kysyi minulta mitä
-tarvitsen. Minä vastasin: 'saako täällä juoda lasillisen likööriä?' Ja
-hän sanoi: 'Vater! nuori mies pyytää lasillisen likööriä.' Ja pappa
-sanoi: 'anna nuorelle miehelle lasillinen likööriä.' Minä istuin pikku
-pöydän ääreen, join likööriä, polttelin tupakkaa ja katselin pappaa,
-Mariechenia ja Johania, joka myöskin oli puotiin tullut. Puheensa
-sivussa pappa sanoi minulle: 'te varmaan tiedätte, nuori mies, missä
-nykyään armeijamme seisoo.' Minä vastasin: 'minä tulen juuri armeijasta
-ja se seisoo Wienin luona.' -- 'Poikamme, sanoi pappa, -- oli sotamies,
-eikä ole yhdeksään vuoteen meille mitään kirjottanut, ja me emme tiedä
-onko hän hengissä vai kuollut. Vaimoni itkee häntä alituisesti...' --
-Minä polttelin tupakkaa ja sanoin: 'mikä oli poikanne nimi ja missä hän
-palveli? ehkäpä minä hänet tunnenkin...' -- 'Hänen nimensä oli Karl
-Mauer, ja hän palveli itävaltalaisissa jääkärikunnissa', sanoi pappani.
--- 'Hän on pitkäkasvuinen ja kaunis mies, niinkuin tekin', sanoi sisar
-Mariechen. Minä sanoin: 'minä tunnen teidän Kaarlonne.' -- 'Amalia!' --
-sagte auf ein Mal mein Vater -- 'tulkaa tänne, täällä on mies, joka
-tuntee meidän Kaarlomme.' Ja minun rakas pikku äitini tulee ulos
-peräovesta. Minä heti tunsin hänet. 'Tekö tunnette meidän Kaarlomme?'
-hän sanoi, katsahti minuun, kalpeni ja alkoi vavista! -- 'Tunnen, minä
-olen nähnyt häntä', minä sanoin enkä uskaltanut nostaa silmiäni häneen;
-sydämmeni oli pakahtua. -- 'Minun Kaarloni elää!' sanoi äitini, --
-'Jumalankiitos. Missä hän on, minun rakas Kaarloni? Minä kuolisin
-rauhallisena, jos vielä kerran voisin nähdä häntä, minun rakasta
-poikaani, mutta Jumala ei sitä tahdo', ja hän alkoi itkeä... Nyt en
-voinut enää kestää... 'Äiti!' minä sanoin, 'minä olen teidän
-Kaarlonne!' Ja hän kaatui minun käsiini..."
-
-Karl Ivanovitsh peitti silmänsä ja hänen huulensa vavahtelivat.
-
-"'Mutter!' -- sagte ich -- 'ich bin ihr Sohn, ich bin ihr Karl!' und
-sie sturzte mir in die Arme", toisti hän vähän rauhottuneena, ja pyyhki
-suuria vesikarpaloita poskiltansa.
-
-"Mutta Jumala ei suonut minun päättää päiväni kotona. Minun kohtaloni
-oli onnettomuus! das Unglück verfolgte mich überall!... Minä sain olla
-kotonani ainoastaan kolme kuukautta. Eräänä sunnuntaina olin
-kahvilassa, edessäni oli lasillinen olutta, minä polttelin piippua ja
-juttelin tuttavieni kanssa politiikkaa, Frans keisarista, Napoleonista,
-sodasta, ja jokainen lausui ajatuksensa. Vieressämme istui tuntematon
-herra harmaassa palttoossa, joi kahvia, poltteli tupakkaa, eikä puhunut
-mitään kanssamme. Er rauchte sein Pfeifchen und schwieg still. Kun
-yövartija oli huutanut 'kello on kymmenen lyönyt', otin minä lakkini,
-maksoin ja läksin kotiin. Puoliyön aikaan joku koputtaa ovelle. Minä
-heräsin ja sanoin: 'kuka siellä?' 'Macht auf!' Minä sanoin: 'ilmaiskaa
-kuka olette ja minä aukasen.' Ich sagte: 'sagt wer ihr seid und ich
-werde aufmachen.' 'Macht auf in Nahmen des Gesetzes!' sanoi joku oven
-takaa. Ja minä aukasin. Kaksi sotamiestä seisoi kiväärineen oven takana
-ja huoneeseen astui tuntematon mies harmaassa palttoossa, sama, joka
-oli istunut vieressämme kahvilassa. Hän oli urkkija! Es war ein
-Spion!... 'Seuratkaa minua!' sanoi urkkija. 'Hyvä on', sanoin minä...
-Minä vedin saappaat ja housut jalkaani ja pukiessani kävin pitkin
-huonetta.
-
-"Sisässäni kiehui: minä ajattelin itsekseni -- hän on konna! Kun tulin
-seinän luo, missä miekkani riippui, minä äkkiä tartuin siihen ja
-sanoin: 'sinä olet urkkija; puolusta itseäsi! du bist ein Spion,
-verteidige dich!' Ich gab ein Hieb vasemmalle, ein Hieb oikealle, ja
-yhden iskun suoraan päähän. Urkkija kaatui! Minä sieppasin kapsäkkini
-ja rahani ja hyppäsin ulos ikkunasta. Ich nahm mein Mantelsack und
-Beutel und sprang zum Fenster hinaus. Ich kam nach Ems, siellä tulin
-kenraali Sazinin tuttavuuteen. Hän mieltyi minuun, hankki lähettiläältä
-passin ja otti minut mukaansa Venäjälle lasten opettajaksi. Kenraali
-Sazinin kuoltua, pyysi teidän äitinne minut luoksensa. Hän sanoi:
-'Karl Ivanovitsh! jätän lapseni teidän huostaanne, rakastakaa heitä, ja
-minä en ole koskaan jättävä teitä, minä olen teidän vanhuutenne
-turvaava.' -- Nyt ei häntä enää ole ja kaikki on unohdettu. Palkaksi
-kaksikymmenvuotisesta palveluksestani on minun nyt vanhoina päivinäni
-meneminen kadulle leipäkannikkaa hakemaan. Jumala tämän näkee ja tämän
-tietää ja tämä on Hänen pyhä tahtonsa, mutta kovin on minun kuitenkin
-sääli teitä, lapsukaiset!" päätti Karl Ivanovitsh vetäen minua kädestä
-luoksensa ja suudellen päähän.
-
-
-
-
-XI
-
-YKSIKKÖ.
-
-
-Vuosisurun päätyttyä mummo vähän toipui kohdanneesta onnettomuudesta ja
-alkoi jo vähitellen ottaa vastaan vieraita, erittäinkin lapsia --
-ikäisiäni poikia ja tyttöjä.
-
-Ljubotshkan syntymäpäivänä 13 päivänä joulukuuta saapui meille jo ennen
-päivällistä ruhtinatar Kornakov tyttärineen, rouva Valahina
-Sonitshkansa kanssa, Ilinka Grapp ja kaksi Iivinien nuorinta veljestä.
-
-Puheen, naurun ja häärinän melu kuului jo ylös meille alakerroksesta,
-mihin koko seurue oli kokoontunut, mutta me emme voineet rientää sinne
-ennen aamutuntiemme loppumista. Luokkahuoneessa riippuvalle taululle
-oli merkitty: Lundi, de 2 à 3 maitre d'histoire et de géographie; ja
-tätäpä maitre d'histoire oli ensin odotettava, kuultava ja saatettava,
-ennenkuin pääsi vapaaksi. Oli jo kaksikymmentä minuuttia yli kaksi,
-mutta historian opettajaa ei kuulunut eikä näkynyt edes kadulla, jota
-myöten hänen oli tuleminen ja jonne minä silmäilin kovasti toivoen,
-etten häntä ikinä näkisi.
-
--- Lebedef ei näy tulevankaan, sanoi Volodja hetkeksi irtautuen
-kirjasta, jonka mukaan hän valmistautui tutkintoon.
-
--- Kunpa ei tulisikaan... en osaa yhtään mitään... mutta tuollahan se
-näyttää sentään tulevan, lisäsin minä onnettomalla äänellä.
-
-Volodja nousi ja meni ikkunan luo.
-
--- Ei, ei se ole hän, tuohan on jokin herra. -- Odotetaan vielä puoli
-kolmeen, lisäsi hän venytellen itseänsä ja samalla raapien
-takaraivoansa, kuten hän tavallisesti teki hetkeksi levähtäessään
-luvuistaan. -- Ellei tule silloinkaan, niin voimme sanoa St Jérômelle.
-
--- Paras kun pysyisikin poissa, sanoin minä myös venytellen itseäni.
-
-Jotain tehdäkseni minä avasin kirjan siitä kohden, mistä läksy oli, ja
-aloin lukea. Läksy oli pitkä ja vaikea, minä en osannut mitään, ja näin
-selvästi, etten enää voi ehtiä mitään mieleeni painamaan, erittäinkin
-kun olin siinä kiihottuneessa mielentilassa, jossa ajatukset eivät ota
-pysähtyäkseen mihinkään erityiseen esineeseen.
-
-Edellisen historiantunnin johdosta -- historiaa olin aina pitänyt
-kaikkein ikävimpänä ja raskaimpana aineena -- oli Lebedef tehnyt
-minusta valituksen St Jérômelle ja arvostellut edistystäni kakkosella,
-mikä katsottiin hyvin huonoksi. St Jérôme oli jo silloin sanonut
-minulle, että ellen seuraavalla tunnilla saa vähintäin kolmea, niin
-minua ankarasti rangaistaan. Nyt oli tuo läksy edessäni ja
-tunnustaakseni minua kovasti pelotti.
-
-Olin niin syventynyt oudon historianläksyn lukemiseen, että eteisestä
-kuuluva kalossien riisuminen äkkiarvaamatta hätkäytti minua. Tuskin
-olin ehtinyt katsoa ympärilleni, kuin ovessa näyttäytyi rokonarpinen,
-inhottavan opettajan kömpelö olento sinisessä takissa, oppineine
-nappineen.
-
-Opettaja pani hitaasti lakkinsa ikkunalaudalle, vihot pöydälle, hajotti
-molemmin käsin takkinsa liepeet (aivan kuin se olisi ollut hyvin
-tarpeellista) ja hengästystään puhallellen istui paikalleen.
-
---- No, hyvät herrat, sanoi hän hieroen yhteen hikisiä käsiään:
-käykäämme ensin läpitse se, mistä oli puhe viime tunnilla, sitten
-koetan tutustuttaa teitä keskiajan lähinnä seuraaviin tapauksiin.
-
-Tämä merkitsi: sanokaa läksynne!
-
-Sillä aikaa kuin Volodja vastaili hänelle vapaasti ja varmasti, kuten
-osaaja ainakin, läksin minä -- noin muuten vaan -- rappusille, ja koska
-alakertaan en saanut mennä, niin oli aivan luonnollista, että minä
-itsenikin huomaamatta ilmaannuin porraslavalle. Mutta juuri kuin aijoin
-asettua tavalliselle paikalleni oven taakse, josta tein havaintojani,
-niin Mimmi, tuo alituinen onnettomuuksieni alkulähde, poukahti äkkiä
-esille. "Mitä täällä teette?" sanoi hän ankarasti katsahtaen minuun,
-sitten piikainhuoneen ovelle, sitten taas minuun. Minä tunsin itseni
-kokonaan syylliseksi sekä olemiseeni poissa luokkahuoneesta että
-olemiseeni tällaisessa kielletyssä paikassa; sentähden olin vaiti,
-painoin pääni alas ja ilmaisin olennossani liikuttavaa katumusta.
-
-"Ei, tämä menee jo liian pitkälle! sanoi Mimmi, -- mitä täällä teette?"
-Minä olin vaiti. -- "Ei, tämä ei saa jäädä tähän, toisti hän naputellen
-sormenpäillään porraspuihin, -- kerron kaikki kreivittärelle."
-
-Oli jo viittä vaille kolme, kun palasin luokkahuoneeseen. Opettaja ei
-ollut huomaavinaan minun poissaoloani eikä palaamistani. Hän selitteli
-Volodjalle seuraavaa läksyä. Kun hän oli lopettanut selityksensä,
-alkanut panna kokoon vihkoja ja Volodja oli mennyt toiseen huoneeseen
-hakemaan tuntilippua, heräsi minussa ilonen ajatus, että kaikki ehkä
-onkin loppunut ja minä olen unohdettu.
-
-Mutta äkkiä kääntyi opettaja, pahansuopa hymy huulillaan, minun
-puoleeni.
-
--- Toivoakseni osaatte läksynne, sanoi hän hieroen käsiään.
-
--- Osaan kyllä, vastasin minä.
-
--- Olkaa hyvä, kertokaa minulle jotain Ludvig Pyhän ristiretkestä,
-sanoi hän keikuttaen itseänsä tuolilla ja miettiväisenä katsoen
-jalkoihinsa. -- Mainitkaa ensin syyt, jotka saattoivat Ranskan
-kuninkaan tarttumaan ristiin, sanoi hän silmäkulmiansa kohottaen ja
-sormellaan mustepulloa osottaen; -- antakaa sitten yleinen luonnekuvaus
-tästä ristiretkestä, lisäsi hän tehden koko kämmenellään sellaisen
-liikkeen kuin olisi aikonut jotakin ottaa kiinni, -- ja vihdoin,
-kertokaa tämän retken vaikutuksesta Europan valtioihin yleensä, sanoi
-hän lyöden vihoilla pöydän vasemmalle puolelle, -- ja Ranskan
-kuningaskuntaan erityisesti, päätti hän lyöden pöydän oikealle puolen
-ja kallistaen päänsä oikealle.
-
-Minä nielasin pari kertaa sylkeä, rykäsin kurkkuni selväksi, kallistin
-pääni sivulle ja vaikenin. Sitten, otettuani käteen höyhenkynän, joka
-oli pöydällä, aloin sitä repiä ja olin yhä vaiti.
-
--- Antakaapa kynä tänne, sanoi minulle opettaja ojentaen kätensä. -- Se
-kyllä vielä kelpaa. No?
-
--- Lud... kar... Ludvig Pyhä oli... oli... oli... hyvä ja viisas
-keisari...
-
--- Mikä?
-
--- Keisari. Hän sai päähänsä mennä Jerusalemiin ja antoi hallituksen
-ohjat äidilleen.
-
--- Mikä oli tämän nimi?
-
--- B... b... lanka?
-
--- Kuinka? bulanka?
-
-Minä naurahdin jotenkin vinosti ja kömpelösti.
-
--- No, ehkä tiedätte vielä jotakin muuta? sanoi hän ivallisesti.
-
-Minulla ei ollut enää mitään kadottamista, minä rykäsin ja aloin
-ladella mitä ikinä mieleeni juolahti. Opettaja kuunteli äänetönnä ja
-lakasi pölyä pöydältä sillä kynällä, jonka oli minulta ottanut,
-tuijotti korvani ohitse ja saneli: "hyvä, erinomaisen hyvä". Minä
-tunsin, etten tiedä mitään, -- että puhun puuta heinää, ja minua
-suuresti kauhistutti, kun opettaja ei pysähyttänyt eikä oikaissut
-minua.
-
--- Miksi hän sai päähänsä mennä Jerusalemiin, kysyi hän toistaen minun
-sanojani.
-
--- Siksi... sentähden... senvuoksi, siitä syystä että... Enempää en
-saanut suustani, ja tunsin että jos tuo opettaja ilkiö vaikka
-kokonaisen vuoden mykkänä katselee minuun, en sittenkään enää pysty
-lausumaan ainoatakaan ääntä. Opettaja tuijotti minuun noin kolmen
-minutin ajan, sitten saivat hänen kasvonsa äkkiä syvän surun ilmeen, ja
-tunteellisella äänellä hän sanoi Volodjalle, joka samassa astui
-huoneeseen:
-
---- Antakaapa tänne vihkonne, niin merkitsen arvosanat.
-
-Volodja antoi hänelle vihon ja asetti varovasti tuntilapun sen viereen.
-
-Opettaja avasi vihon ja varovasti kastaen kynänsä mustepulloon kirjotti
-kauniilla käsialalla Volodjalle viisi edistyksessä ja käytöksessä.
-Sitten pysäytti kynänsä sen sarekkeen kohdalle mihin minun arvosanani
-oli merkittävä, katsahti minuun, karisti musteen kynästään ja vaipui
-mietteihinsä.
-
-Äkkiä hänen kätensä teki tuskin huomattavan liikkeen ja sarekkeeseen
-ilmestyi kauniisti kirjotettu ykkönen ynnä piste; toinen liike -- ja
-käytöksen sarekkeeseen ilmaantui myöskin ykkönen ynnä piste.
-
-Pantuaan sitten taidokkaasti kokoon arvosanavihon, opettaja nousi ja
-suuntautui ovelle aivan kuin ei olisi edes huomannutkaan minun
-epätoivoista, rukoilevaa ja moittivaa katsettani.
-
--- Michael Larionovitsh! sanoin minä.
-
--- Ei, vastasi hän ymmärtäen aikomukseni: -- noin ei käy päinsä. Minä
-en tahdo ottaa vastaan rahoja ilmaiseksi.
-
-Opettaja veti kalossit jalkaansa, pani ylleen kamelinkarvaisen
-sinellinsä sekä kääri suurella huolellisuudella huivin kaulaansa. Aivan
-kuin mikään huolellisuus olisi voinut tulla kysymykseen nyt senjälkeen
-kun minulle oli tämmöistä tapahtunut! Hänelle se merkitsi vaan pientä
-kynänvetoa, mutta minulle se oli mitä suurin onnettomuus.
-
--- Onko tunti lopussa? kysyi St. Jérôme astuen sisälle.
-
--- On.
-
--- Oliko opettaja tyytyväinen teihin?
-
--- Oli, sanoi Volodja.
-
--- Minkä arvosanan saitte?
-
--- Viisi.
-
--- Entä Nicolas?
-
-Minä olin vaiti.
-
--- Se taisi saada neljä, sanoi Volodja.
-
-Hän käsitti, että minä olin pelastettava, vaikkapa vaan täksi päiväksi.
-Rangaiskoot, kunhan vaan eivät rankaise nyt, kun meillä on vieraita.
-
--- Voyons Messieurs. (St Jérômella oli tapa joka tilaisuudessa sanoa:
-voyons!) Faites votre toilette et descendons.
-
-
-
-
-XII
-
-PIKKU AVAIN.
-
-
-Tuskin olimme alas tultuamme ehtineet tervehtiä kaikkia vieraita kuin
-me jo käskettiin ruokapöydän ääreen. Isä oli erittäin hyvällä tuulella
-(hän oli tähän aikaan voiton puolella korttipelissä), oli lahjottanut
-Ljubotshkalle kalliin hopeaserviisin ja nyt päivällisellä muisti
-jättäneensä sivurakennukseen vielä makeisrasian, joka oli aijottu
-nimipäivän viettäjälle.
-
--- Etten tarvitsisi lähettää palvelijaa, meneppä sinä Koko, sanoi hän
-minulle. -- Avaimet ovat suurella pöydällä näkinkengässä, tiedäthän?...
-Niin ota ne, ja suurimmalla avaimella aukase toinen laatikko oikealla.
-Sieltä otat rasian, joka sisältää paperiin käärittyjä konvehtia, ja tuo
-kaikki tänne.
-
--- Tuonko myöskin sinulle sikarit, kysyin minä, kun tiesin että hän
-aina päivällisen jälkeen lähetti jonkun niitä hakemaan.
-
--- Tuo, mutta katso ettet mitään liikuta minun huoneessani, sanoi hän
-minun jälkeeni.
-
-Löydettyäni avaimet sanotulta paikalta olin jo avaamassa laatikkoa, kun
-minua rupesi haluttamaan saada tietää mihin tuo pikkuavain kuului, joka
-riippui samassa renkaassa.
-
-Pöydällä oli tuhansien erilaisten kapineiden joukossa myöskin eräs
-ommeltu portfölji, jossa oli pieni riippuvainen lukko, ja minua halutti
-koettaa sopiiko pikkuavain siihen. Yritykseni saavutti täydellisen
-menestyksen, portfölji aukesi ja minä löysin siinä koko joukon
-papereita. Uteliaisuuden tunto semmoisella varmuudella neuvoi minua
-ottamaan selkoa mitä papereita nuo olivat, etten malttanut kuulla
-omantunnon ääntä, vaan ryhdyin portföljin sisältöä tutkimaan...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lapsellinen, ehdoton kuuliaisuus kaikkia vanhempia ja erittäin isää
-kohtaan oli minuun niin syvälti juurtunut, että järkeni kieltäytyi
-tekemästä mitään päätelmiä senjohdosta mitä sain nähdä. Minusta tuntui,
-että isä tietysti elää aivan erikoisessa ihanassa ja saavuttamattomassa
-ilmapiirissä, ja tunkeutuminen hänen elämänsä salaisuuksiin olisi ollut
-minun puoleltani jonkinlaista pyhyyden loukkaamista. Sentähden papan
-portföljissä melkein sattumalta tekemäni havainnot eivät jättäneet
-minuun minkäänlaista selvää käsitystä, ainoastaan hämärän tunnon siitä,
-että olin menetellyt väärin. Minua hävetti ja tuntui pahalta.
-
-Tämän tunteen vaikutuksesta tahdoin mitä pikemmin panna portföljin
-kiinni, mutta nähtävästi oli minun tänä muistettavana päivänä kokeminen
-kaikki mahdolliset onnettomuudet: Pistettyäni avaimen lukon
-avainreikään, minä väänsin sitä väärään suuntaan; luullen lukon menneen
-kiinni minä otin avaimen pois ja -- voi kauhistusta! -- kädessäni oli
-ainoastaan avaimen silmukka. Huolellisesti minä yrittelin yhdistää sitä
-jälleen lukon sisään jääneeseen puoliskoon ja jonkinlaisen taikakeinon
-avulla vetää sitä sieltä ulos; mutta vihdoin piti kuin pitikin tottua
-siihen hirveään ajatukseen, että olin entisten rikosten lisäksi tehnyt
-vielä uuden rikoksen, joka kohta isän palattua työhuoneeseensa oli
-tuleva ilmi.
-
-Mimmin ilmianto, yksikkö ja avain! Mitään pahempaa ei minulle olisi
-voinut tapahtua. Mummo uhkaa minua Mimmin ilmiannon vuoksi, St Jérôme
-yksikön vuoksi... vielä tänä iltana on kaikki tuo sortuva minun
-ylitseni!
-
--- Mitä ihmeitä tästä nyt tulee?! Voi sentään mitä olenkaan tehnyt?!
-puhelin minä ääneen kävellen työhuoneen pehmeällä matolla. -- Mutta
-olkoon! sanoin itsekseni ottaen esiin konvehdit ja sikarit: -- _mikä on
-tuleva se tulkoon_... Ja minä juoksin päärakennukseen.
-
-Tämä kohtaloon vetoova lause, jonka olin lapsena kuullut Nikolain
-sanovan, vaikutti minuun kaikissa elämäni vaikeissa tilaisuuksissa
-rauhottavasti, ainakin hetkeksi. Saliin tullessani olin tosin vähän
-hermostuneessa ja epäluonnollisessa mielentilassa, mutta olin kuitenkin
-erinomaisen iloisella päällä.
-
-
-
-
-XIII
-
-PETTÄJÄ.
-
-
-Päivällisen jälkeen alkoivat leikit ja minä otin niihin mitä vilkkainta
-osaa. Leikittäissä "kissaa ja hiirtä" minä juoksin jollakin lailla
-kömpelösti Kornakovien guvernanttia vastaan, joka leikki meidän
-kanssamme, ja vahingossa astuin hänen hameelleen niin että se repesi.
-Huomattuani että kaikille tytöille, mutta erittäinkin Sonitshkalle, oli
-mieleen nähdä kuinka guvernantti kasvot nurpeina läksi toiseen
-huoneeseen ompelemaan pukuaan, minä päätin toimittaa heille tämän huvin
-toistamiseen. Näissä ystävällisissä aikeissa minä rupesin heti
-guvernantin palattua huoneeseen nelistämään hänen ympärillänsä ja
-jatkoin näitä hurjistelujani siksi kunnes tulin tilaisuuteen uudestaan
-satuttamaan korkoni hänen hameeseensa -- ja taas se repesi. Sonitshka
-ja ruhtinattaret saattoivat vaivalla pidättää naurua, mikä seikka
-erittäin suloisesti kutkutti itserakkauttani: mutta St Jérôme oli
-nähtävästi huomannut vehkeeni; hän tuli luokseni ja silmät rypyssä
-(jota en voinut kärsiä), sanoi että itku pitkästä ilosta, ja että ellen
-käyttäydy siivommin, niin hän juhlasta huolimatta panee minut
-katumukselle.
-
-Mutta minä olin niinkuin pelaaja, joka pelkää laskea voittonsa ja
-tappionsa, ja sentähden yhä heittää esille epätoivoisia kortteja,
-umpimähkään, ainoastaan ollakseen ehtimättä punnita asemaansa. Minä
-naurahdin röyhkeästi ja läksin hänen luotansa.
-
-"Kissan ja hiiren" jälkeen pani joku toimeen leikin, jota taisimme
-sanoa nimellä Lange Nase. Tässä leikissä asetettiin tuolit vastakkain
-kahteen riviin, ja naiset ja herrat jakaantuivat eri joukkoihin ja
-sitten vuorotellen valitsivat kuka kenenkin tahtoi -- jota toisten oli
-arvaaminen.
-
-Nuorin ruhtinattarista valitsi aina nuoremman Iivinin, Katinka valitsi
-joko Volodjaa taikka Ilinkaa, mutta Sonitshka valitsi joka kerran
-Serjozhan eikä suureksi hämmästyksekseni lainkaan hävennyt, kun
-Serjozha tuli ja suoraan istui häntä vastapäätä. Hän nauroi suloista,
-raikasta nauruansa ja teki hänelle päällään merkkejä, että hän oli
-oikein arvannut. Minua ei kukaan valinnut. Suuresti loukkaantuneena
-minä ymmärsin, että olen se, joka aina jää jälelle, kun kaikki ovat
-valitut -- että minun osakseni aina tuli nuo viimeiset sanavaihdot:
-"Ketä ei vielä ole valittu?" -- "Nikolenka; no ota sinä siis hänet."
-Senpä vuoksi, kun minun oli vuoroni tulla sisälle, menin suoraan joko
-sisareni tai jonkun ruman ruhtinattaren luo, enkä paha kyllä
-milloinkaan erehtynyt. Mutta Sonitshka se näytti olevan niin innoissaan
-Serjozha Iivinistä, että minä olin hänelle pelkkää ilmaa. En tiedä
-millä perustuksella nimitin Sonitshkaa ajatuksissani petturiksi, sillä
-eipä hän ollut milloinkaan sitoutunut valitsemaan minua Serjozhan
-asemesta; mutta minä olin selvillä siitä, että hän oli menetellyt minun
-suhteeni "kurjasti".
-
-Leikin jälkeen huomasin, että halveksimani petturi, jota tosin kyllä en
-voinut olla katselematta, meni Serjozhan ja Katinkan kanssa nurkkaan
-jostakin salaa supattelemaan. Hiivin pianon alle ottaakseni selon
-heidän salaisuudestaan. Ja sain nähdä seuraavaa: Katinka piteli
-batistinenäliinaa kahdesta päästä Serjozhan ja Sonitshkan päiden
-edessä, ettei kukaan heitä näkisi. -- "Ei, kun kerran hävisitte niin
-suorittakaa panttinne!" sanoi Serjozha. Sonitshka seisoi hänen edessään
-kädet riipuksissa aivan kuin syyllinen ja puhui punastuneena: "Enpä ole
-hävittänyt, eikö niin m-lle Catherine?" -- "Minä pidän totuudesta,
-vastasi Katinka, -- olette hävittänyt vedon, ma chère." Tuskin oli
-Katinka tämän sanonut kuin Serjozha kumartui ja suuteli Sonitshkaa.
-Ihan suoraan vasten hänen ruusunpunasia huuliansa! Ja Sonitshka rupesi
-nauramaan aivan kuin se ei olisi ollut yhtään mitään, ainoastaan
-hauskaa. Hirmuista!!! Voi sinua, _kavala petturi!_
-
-
-
-
-XIV
-
-PIMENNYS.
-
-
-Äkkiä tunsin halveksumista naisiin yleensä ja Sonitshkaan erityisesti;
-aloin vakuuttaa itselleni, ettei noissa leikeissä ole niin mitään
-hauskaa, että ne sopivat ainoastaan tytöille, ja minun teki kovasti
-mieleni hurjistella ja tehdä vihdoin jokin sellainen temppu, joka olisi
-lopullisesti jokaista hämmästyttänyt. Tilaisuutta tähän ei tarvinnut
-kauan odottaa.
-
-St Jérôme läksi huoneesta puheltuaan hetken Mimmin kanssa; hänen
-askeleensa kuuluivat ensin rappusissa, mutta sitten yläpuolellamme ja
-tuntuivat menevän luokkahuoneeseen päin. Otaksuin Mimmin hänelle
-sanoneen missä oli minut nähnyt tunnin aikana, ja St Jérômen nyt
-menneen päiväkirjaa katsomaan. En voinut ajatella hänellä tähän aikaan
-voivan olla muuta elämäntarkotusta kuin minun rankaisemiseni. Olen
-jossain lukenut, että kahdentoista ja neljäntoista ikävuoden välillä
-eli siis poikaijän väliasteella olevat lapset ovat erittäin taipuvaiset
-murhapolttoon, jopa tappoonkin. Muistellen poika-ikääni ja erittäinkin
-sitä mielentilaa, missä olin tänä onnettomana päivänä, voin sangen
-hyvästi ymmärtää kaikkein suuremman rikoksen mahdollisuutta, --
-rikoksen, joka tehdään ilman mitään tarkotusta, ilman vahingoittamisen
-halua, ainoastaan noin muuten vaan -- uteliaisuudesta, epämääräisestä
-toiminnan tarpeesta. On hetkiä, jolloin tulevaisuus tuntuu olevan niin
-synkässä valossa, että pelottaa koskettaa siihen ymmärryksen katseella.
-Silloin ihminen lakkauttaa itsessään ymmärryksen toiminnan ja koettaa
-kuvailla, että tulevaisuutta ei tule olemaan ja menneisyyttä ei ole
-ollut. Semmoisina hetkinä, jolloin ajatus ei arvostele edeltäpäin
-jokaista tahdon esinettä, vaan elämän ainoaksi ponneksi jää lihalliset
-vaistot, voin ymmärtää, että kokematon lapsi, jolla on erityinen
-taipumus tulla tähän mielentilaan, voi ilman vähintäkään epäilystä,
-uteliaisuuden hymy huulilla virittää ja puhaltaa liekkiin tulen oman
-kotinsa alle, jossa nukkuvat hänen veljensä, isänsä, äitinsä joita hän
-hellästi rakastaa. --- Näin hetkeksi kadotettuaan arvostelevan
-ymmärryksensä, -- melkeinpä vaan tavallisesta hajamielisyydestä, --
-iskee seitsemäntoista ikäinen talonpoikaispoika, katsellessaan vasta
-hiotun kirveen terää lavitsan edessä, missä kasvot alaspäin nukkuu
-hänen isäukkonsa, äkkiä häntä kirveellä, ja sitten tylsän uteliaana
-katselee kuinka veri ammottavasta haavasta tihkuu lavitsan alle. Saman
-arvostelevan ymmärryksen puutteesta ja vaistomaisesta uteliaisuudesta
-ihminen tuntee jonkinlaista nautintoa pysähtyessään pohjattoman kuilun
-äärimmäiselle partaalle ja ajatellessaan: mitäpä jos viskautuisin
-tuonne? -- tai painaessaan ladatun revolverin ohimoa vasten ja
-ajatellessaan: mitäpä jos painaisin liipasinta! -- taikka nähdessään
-jonkun ylhäisen henkilön, johon koko seura tuntee orjamaista
-kunnioitusta ja ajatellessaan: mitäpä jos lähestyisin tuota, tarttuisin
-sen nenään ja sanoisin: "no miekkoiseni, tuleppa nyt perässä".
-
-Samallaisen sisällisen mielenkuohun vaikutuksesta ja punnitsevan
-arvostelun puutteesta, kun St Jérôme tuli alas ja sanoi minulle, etten
-enää saa olla täällä, koska olin niin huonosti käyttäytynyt ja osannut
-läksyni, ja että heti menisin ylös, minä näytin hänelle kieltä enkä
-mennyt.
-
-Ensi hetkellä St Jérôme ei voinut sanoa sanaakaan hämmästyksestä ja
-vihasta.
-
--- C'est bien, sanoi hän saavuttaen minut: -- olen jo monasti uhannut
-teitä rangaistuksella, josta mummonne on tahtonut teitä vapauttaa;
-mutta nyt näen, että ilman vitsaa teitä ei mitenkään saa tottelemaan,
-ja vitsaa te siis saattekin.
-
-Hän sanoi tämän niin kovasti, että kaikki kuulivat. Veri syöksähti
-tavattomalla voimalla sydämmeeni; minä tunsin kuinka kovasti se lyö,
-kuinka kasvoni kalpenevat ja kuinka huuleni alkavat tahtomattani
-vavahdella. Taisin olla tällä hetkellä pelottavan näkönen, koska St
-Jérôme, välttäen katsettani, tarttui äkisti käteeni; mutta tuskin olin
-tuntenut hänen kätensä kosketuksen kuin minun tuli niin paha olla, että
-unohtaen koko maailman tempasin käteni irti ja löin häntä koko
-voimastani.
-
--- Mikä sinua vaivaa? sanoi Volodja, joka kauhistuen ja hämmästyen oli
-nähnyt tekoni.
-
--- Anna minun olla! huusin minä itku suussa: -- ei kukaan teistä välitä
-minusta eikä kukaan ymmärrä, kuinka onneton minä olen. Kaikki te olette
-ilkeät, inhottavat, lisäsin minä jonkinlaisessa hurjassa raivossa
-kääntyen koko seuran puoleen.
-
-Mutta samassa St Jérôme ankarana ja kalpeana tuli uudestaan luokseni
-enkä ehtinyt vielä valmistautua puolustamaan itseäni, kun hän jo
-väkevällä liikkeellä aivan kuin ruuvipenkkiin puristi molemmat käteni
-yhteen ja alkoi raastaa minua jonnekin pois. Päätäni pyörrytti
-mielenkuohusta; muistan ainoastaan, että minä epätoivoisesti hakkasin
-päätäni ja viskelin polviani niin kauan kuin oli vähäkin voimia;
-muistan, että nenäni usean kerran sattui jonkun reisiin, että suuhuni
-joutui jonkun verkatakki, että ympärilläni joka taholla tuntui jonkun
-jalkoja, tomun hajua ja violette-veden tuoksua, jota St Jérôme käytti
-hajuvetenä.
-
-Muutaman minutin kuluttua paiskautui kopukan ovi minun jälkeeni.
-
--- Vasili! sanoi hän inhottavalla, voitonriemuisella äänellä -- tuo
-vitsat tänne! -- -- --
-
-
-
-
-XV.
-
-MIETTEITÄ.
-
-
-Olisinko siihen aikaan todella voinut luulla, että jäisin eloon
-kaikkien näiden minua kohdanneiden onnettomuuksien jälkeen, ja että
-tulee aika, jolloin voin rauhallisesti niitä muistella?...
-
-Muistaessani mitä olin tehnyt en voinut kuvailla mitä seurauksia tästä
-kaikesta oli tuleva, mutta hämärästi tunsin auttamattomasti hukkuvani.
-Aluksi vallitsi ympärilläni täydellinen hiljaisuus, tai ainakin minusta
-ankaran mielenkuohun tähden niin tuntui, mutta vähitellen aloin erottaa
-ääniä. Vasili tuli alhaalta ja viskattuaan jonkun luudantapaisen
-esineen ikkunalle pani haukotellen pitkäkseen. Alhaalta kuului
-kotiopettajan äänekäs puhe -- (luultavasti hän puhui minusta), sitten
-lasten ääniä, sitten naurua, juoksua, mutta jonkun minutin kuluttua
-alkoi talossa sen tavallinen liike, aivan kuin ei kukaan olisi tietänyt
-tai välittänyt siitä, että minä istuin pimeässä kopukassa.
-
-En minä itkenyt, mutta joku kiveä raskaampi paino oli sydämmelläni.
-Ajatukset ja kuvat kulkivat kiihtyvällä nopeudella häiriytyneessä
-mielikuvituksessani; mutta minua kohdanneen onnettomuuden muisto yhä
-katkasi niiden oikullista ketjua ja minä uudestaan jouduin
-epätietoisuuden, toivottomuuden ja pelon umpisokkeloon.
-
-Toisinaan rupesin ajattelemaan, että täytyy löytyä joku tuntematon syy
-tuohon kaikkien vihaan minua kohtaan. (Sillä hetkellä olin aivan
-vakuutettu siitä, että kaikki, alkaen mummosta Filip kuskiin asti.
-inhoovat minua ja nauttivat minun kärsimyksistäni). Minä varmaan en ole
-äitini ja isäni poika, enkä Volodjan veli, vaan onneton orpo, armoihin
-otettu löytölapsi, -- ajattelin itsekseni; ja tämä mahdoton ajatus
-tuotti minulle jonkinlaista surunsekaista lohdutusta ja tuntui aivan
-todenmukaiselta. Minun teki mieleni ajatella, ettei onnettomuuteeni
-ollut syynä omat pahat tekoni, vaan se, että kohtaloni oli muka
-"hamasta syntymästäni saakka" sellainen ollut, ja mielihyvää tuotti
-myöskin se, että kohtaloni muistutti onnettoman Karl Ivanovitshin
-kohtaloa.
-
-"Mutta miksi peittäisin tätä salaisuutta, kun kerran olen itse sen
-perille päässyt?" ajattelen edelleen: -- huomispäivänä menen isäni
-eteen ja sanon hänelle: "isä, turhaan sinä peittelet minulta
-syntymiseni salaisuutta: minä tiedän kaikki". Hän sanoo siihen: minkä
-sille taitaa, ystäväni, ennen tai myöhemmin olisit kuitenkin sen saanut
-tietää, -- sinä et ole minun poikani, mutta minä olen ottanut sinut
-ottopojakseni ja jos sinä olet ansaitseva minun rakkauttani, niin en
-jätä sinua milloinkaan, ja minä vastaan hänelle: "isä, -- vaikka enhän
-ole oikeutettu nimittämään sinua tällä nimellä, mutta käytän sitä nyt
-viimeisen kerran, -- minä olen aina sinua rakastanut ja tulen
-rakastamaan, en ole milloinkaan unohtava, että olet hyväntekijäni, vaan
-taloosi en enää voi jäädä. Täällä ei kukaan minua rakasta, ja St Jérôme
-on päälliseksi vannonut kukistavansa minut. Joko hänen taikka minun on
-jättäminen talosi, sillä minä en vastaa omasta itsestäni; siihen
-määrään inhoan tuota miestä, että olen valmis vaikka mihin. Minä tapan
-hänet." Niin minun pitääkin sanoa: "isä, minä tapan hänet". Isä alkaa
-rukoilla minua, mutta minä teen kädelläni kieltävän liikkeen, sanon
-hänelle: ei, ystäväni, hyväntekijäni, me emme voi elää saman katon
-alla, anna siis minun mennä: ja sitten minä syleilen häntä ja sanon
-hänelle jostakin syystä ranskaksi: "Oh, mon père, oh, mon bienfaiteur
-donne-moi pour la dernière fois ta benédiction et que la volonté de
-Dieu soit faite!" Ja istuen kirstulla pimeässä kopukassa minä itkeä
-nyyhkytän näitä ajatellessani. Mutta äkkiä juolahtaa mieleeni minua
-odottava häpeällinen rangaistus, näen todellisuuden sen oikeassa
-valossa, ja mietteet siinä silmänräpäyksessä häviävät.
-
-Toisinaan taas kuvittelen olevani jo vapaudessa ulkopuolella kotiamme.
-Minä tulen husaariksi ja lähden sotaan. Kaikilta tahoilta hyökkää
-vihollinen kimppuuni, minä huiskutan sapeliani ja tapan yhden,
-tapan toisen, tapan kolmannen. Vihdoin, nääntyen haavoihin
-ja väsymykseen kaadun maahan ja huudan: "voitto!" Kenraali
-kannustaa hevosensa minun luokseni ja kysyy: "missä on hän, meidän
-vapauttajamme?" Hänelle näytetään minua, hän lankee minun kaulaani ja
-ilonkyyneleet silmissä huutaa: "voitto!" Minä paranen haavoistani ja
-käsi mustan vaatteen kannattamana kävelen Tverskoin bulevardilla. Minä
-olen kenraali! Mutta nyt kohtaa minut _Keisari_ ja kysyy: kuka on tuo
-haavoitettu nuorukainen? Hänelle vastataan, että se on tunnettu sankari
-Nikolai. Keisari lähestyy minua ja sanoo: "kiitän sinua. Teen kaikki
-mitä ikinä sinä minulta pyytänetkin". Minä kumarran kunnioituksella
-ja miekkaani nojautuen puhun: "olen onnellinen, suuri keisari, että
-olen saanut vuodattaa verta isänmaani puolesta, ja tahtoisin antaa
-elämänikin; mutta jos olet niin armollinen, että sallit minun pyytää
-sinulta, niin pyydän yhtä ainoata asiaa: salli minun kukistaa
-viholliseni, tuo muukalainen St Jérôme. Minä haluan kukistaa
-viholliseni St Jérômen." Asetun julman näkösenä St Jérômen eteen ja
-puhun hänelle: "sinä olet syypää onnettomuuteeni, à genoux!" Mutta
-äkkiä säikähdän, että millä hetkellä tahansa voi todellinen St Jérôme
-astua esiin vitsoineen, ja isänmaatansa puolustava kenraali huomaa
-jälleen olevansa mitä surkein ja onnettomin olento.
-
-Toisinaan taas muistuu mieleeni Jumala ja minä olen röyhkeästi
-kysyvinäni häneltä, minkätähden hän rankaisee minua? "Tietääkseni en
-ole unohtanut aamu- ja iltarukouksia, niin minkä vuoksi minun siis on
-kärsiminen?" Voin erehtymättä sanoa, että ensimäisen askeleen niihin
-uskonnollisiin epäilyksiin, jotka vaivasivat minua poikuuden iällä,
-tein juuri nyt, ei siksi, että onnettomuus olisi minua vienyt nurinaan
-ja epäuskoon, vaan siksi että ajatus kaitselmuksen vääryydestä tuli
-ensi kerran päähäni tämän täydellisen henkisen häiriön ja vuorokautisen
-yksinäisyyden aikana. Se tuli minun päähäni kuin rikkaruohon siemen,
-joka sateen jälestä on pudonnut kuohkeaan maahan ja alkaa nopeasti
-kasvaa ja levittää juuriansa. Toisinaan taas kuvittelin, että ihan
-varmaan kuolen ja olin näkevinäni S:t Jérômen hämmästystä, kun hän
-minun sijaan löytää kopukasta hengettömän ruumiin. Muistellen Natalia
-Savishnan kertomuksia vainajan sielun vaeltamisesta talossa
-neljänkymmenen vuorokauden aikana minäkin olin kuolemani jälkeen
-liitelevinäni näkymättömänä henkenä mummon talon kaikissa huoneissa ja
-urkkivinani ovatko Ljubotshkan kyyneleet, mummon valitukset todelliset
-ja mitä isä puhuu St Jérômen kanssa. "Hän oli kelpo poika", sanoo isä
-kyyneleet silmissä. -- "Oli kyllä, vastaa St Jérôme -- mutta hyvin
-vallaton." -- "Teidän pitäisi kunnioittaa vainajia, sanoo isä, te
-olitte syypää hänen kuolemaansa, te säikytitte hänet, hän ei voinut
-kestää sitä nöyrtymistä minkä te hänelle valmistitte... Ulos talostani,
-pahantekijä!"
-
-Ja St Jérôme lankeaa polvilleen, rupeaa itkemään ja pyytämään armoa.
-Neljänkymmenen päivän kuluttua nousee sieluni ylös taivaaseen; näen
-siellä jotain ihmeellisen ihanata, valkeaa, läpikuultavaa, pitkää, ja
-tunnen että se on äitini. Tämä jokin valkea kietoutuu ympärilleni ja
-hyväilee minua; mutta minä olen rauhaton enkä tunne oikein häntä
-äidikseni. "Jos se olet sinä, sanon minä, niin näyttäydy minulle
-paremmin, niin että voin syleillä sinua." Ja hänen äänensä vastaa
-minulle: "täällä olemme kaikki tämmöisiä, en voi sinua paremmin
-syleillä. Eikö sinun ole näin hyvä olla?" -- "On, minun on hyvin hyvä
-olla, mutta sinä vaan et voi kutkuttaa minua, ja minä en voi suudella
-sinun käsiäsi..." -- "Sitä ei tarvita, täällä on muutenkin ihana olla",
-puhuu hän ja minä tunnen, että on todellakin ihana olla ja me yhdessä
-hänen kanssa lennämme yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Tässä kohden minä
-ikäänkuin herään valveilleni ja tapaan itseni jälleen kirstulla
-istumassa, pimeässä kopukassa, posket kyynelistä märkänä ja ilman
-mitään ajatusta toistamassa sanoja: ja me lennämme yhä ylemmäksi ja
-ylemmäksi. Pitkän aikaa ponnistelen kaikkia mahdollisia voimiani
-päästäkseni selville asemastani, mutta henkisen katseeni edessä ei
-nykyisyydessä ole mitään muuta kuin ainoastaan hirveän synkkä,
-läpipääsemätön seinä. Koetan jälleen palata niihin hauskoihin,
-onnellisiin haaveihin, joita todellisuuden tieto oli keskeyttänyt;
-mutta ihmeekseni huomaan, että heti kun pääsen entisten mietteitteni
-juopaan, näen niiden jatkumisen mahdottomaksi ja, mikä kaikkein
-ihmeellisintä, ne eivät tuota minulle enää mitään mielihyvää.
-
-
-
-
-XVI
-
-KUN SURVOTAAN, NIIN SAADAAN JAUHOJA.
-
-
-Vietin yöni kopukassa eikä kukaan käynyt minua katsomassa; vasta
-seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, minä siirrettiin pieneen,
-luokkahuoneen vieressä olevaan huoneeseen, ja jätettiin jälleen lukon
-taakse. Rupesin toivomaan, että rangaistukseni rajottuu tähän
-vankeuteen, ja ajatukseni alkoivat rauhottua, kun sikeä uni oli minua
-vahvistanut, kun sain nähdä auringon leikkivän jäätyneiden ikkunalasien
-kuvioissa ja kadulta kuulin jokapäiväistä tavallista melua; yksinäisyys
-tuntui sentään hyvin raskaalta: olisin tahtonut liikkua, kertoa
-jollekin kaiken mikä oli sydämmelleni kerääntynyt, mutta ympärilläni ei
-ollut ainoatakaan elävää olentoa. Tämä asemani oli sitäkin
-vastenmielisempi, kun huolimatta inhostani en saattanut olla kuulematta
-kuinka St Jérôme aivan rauhallisena vihelteli joitakin iloisia
-laulunpätkiä käyskennellen huoneessa. Olin aivan varma siitä, ettei
-häntä lainkaan haluttanut viheltää, vaan hän teki sitä ainoastaan
-kiusatakseen minua.
-
-Kahden aikaan St Jérôme ja Volodja menivät alas, ja Nikolai toi minulle
-päivällisen, ja kun hänelle kerroin mitä olin tehnyt ja mikä minua nyt
-odottaa, hän sanoi:
-
--- Älkää huoliko surra, herra! -- kun survotaan, niin saadaan jauhoja.
-Vaikka tämä sananparsi, joka joskus myöhemminkin antoi minulle lujuutta
-ja mielenmalttia, tosin rauhotti minua, niin juuri se seikka, ettei
-minulle tuotu ainoastaan leipää ja vettä, vaan koko päivällinen,
-torttuineenkin, sai minut kovasti ajatuksiini. Ellei olisi edes tuotu
-torttuja, niin se olisi merkinnyt, että minua rangaistaan vankeudella,
-mutta nyt täytyi ajatella, etten olekaan vielä rangaistu, -- että olen
-ainoastaan vahingollisena ihmisenä erotettu muista, ja että rangaistus
-on vielä edessäni. Ollessani syventynyt tämän kysymyksen
-ratkaisemiseen, käännähti avain vankikoppini lukossa ja St Jérôme
-kasvot synkän virallisina astui huoneeseen.
-
--- Menkäämme mummon luo, sanoi hän katsomatta minuun.
-
-Minä olisin vähän puhdistanut liituun tahraantuneita nuttuni hihoja
-ennenkuin läksin huoneesta, mutta St Jérôme sanoi minulle, että tuo oli
-kokonaan tarpeetonta, aivan kuin sieluntilani olisi ollut jo niin
-surkealla kannalla, ettei ulkonäöstä edes maksanut vaivaa huolehtia.
-
-Katinka, Ljubotshka ja Volodja katsahtivat minuun silloin kuin St
-Jérôme kädestä pidellen talutti minua salin läpi; aivan samalla
-ilmeellä he katsahtivat minuun kuin me tavallisesti katselimme vankeja,
-joita maanantaisin kuljetettiin ikkunamme ohi. Ja kuin lähestyin mummon
-nojatuolia aikoen suudella hänen kättänsä, kääntyi hän minusta pois ja
-piilotti kätensä mantiljin alle.
-
--- Jaha, hyvä ystäväni, sanoi hän jotenkin kauan vaiti oltuaan ja
-kiireestä kantapäähän minua silmäillen, niin etten tiennyt minne katsoa
-ja minne käteni pistää: -- voinpa sanoa, että annatte todellakin suurta
-arvoa rakkaudelleni ja tuotatte minulle tosi iloa. Mr St Jérôme, joka
-on pyynnöstäni ottanut pitääkseen huolta teidän kasvatuksestanne, ei
-tahdo enää jäädä talooni. Minkätähden? Teidän tähtenne, rakas ystävä.
-Minä toivoin, että tulisitte olemaan kiitollinen, jatkoi hän venyttäen
-joka sanaansa ja äänellä, joka osotti hänen edeltäpäin valmistaneen
-puheensa -- hänen huolenpidostaan ja vaivoistaan, että te ymmärrätte
-arvostella hänen ansioitaan, mutta te, maitonaama, poikanulikka olette
-uskaltaneet kohottaa kättä häntä vastaan! Erittäin kaunista! Mainiota!!
-Minäkin alan ajatella, ettette pysty käsittämään mitä sivistynyt käytös
-vaatii, ja että teitä kohtaan täytyy käyttää muita, alhaisempia
-keinoja... Pyydä paikalla anteeksi, lisäsi hän ankaran käskevällä
-äänellä osottaen St Jérômeen: --- kuuletko?
-
-Minä katsahdin mummon käden suuntaan ja nähtyäni St Jérômen verkanutun,
-käännyin pois enkä liikahtanut paikaltani, jälleen alkaen tuntea
-sydämmen tyrmistymistä.
-
--- No? ettekö kuule mitä teille sanon?
-
-Koko ruumiini vapisi, mutta en sittenkään liikkunut.
-
--- Koko! sanoi mummo luultavasti huomattuaan sisälliset kärsimyksen!.
--- Koko, sanoi hän ei enää käskevällä vaan pikemmin hellällä äänellä:
--- sinäkö se olet?
-
--- Mummo! minä en pyydä häneltä anteeksi mistään hinnasta... sanoin
-minä ja keskeytin äkkiä, tuntien etten voi estää kyyneleitä, jos vielä
-sanankin sanon.
-
--- Minä käsken sinua, minä pyydän. Mikset tee?
-
--- Minä... minä... en... tahdo... en voi, sain minä sanotuksi ja
-pidätetyt rintaan keräytyneet nyyhkytykset äkkiä puhkasivat esteen ja
-tulvahtivat esiin epätoivoisella voimalla.
-
--- C'est ainsi que vous obeissez à votre seconde mère, c'est ainsi que
-vous reconnaissez ses bontés, sanoi St Jérôme traagillisella äänellä:
--- à genoux!
-
--- Voi Jumalani, jospa hän olisi tämän nähnyt! sanoi mummo kääntyen
-minusta ja pyyhkien kyyneleitä. -- Jospa hän olisi nähnyt!... mutta
-kaikki on parhaaksi! Ei, hän ei olisi kestänyt tätä surua, ei olisi.
-
-Ja mummo itki yhä kovemmin. Minä itkin myös mutta anteeksi pyytämistä
-en ajatellutkaan.
-
--- Tranquillisez-vous au nom du ciel, M-me la comtesse, puhui St
-Jérôme.
-
-Mutta mummo ei enää kuunnellut häntä, vaan oli peittänyt kasvot
-käsiinsä ja hänen nyyhkytyksensä muuttuivat hysteerilliseksi
-nikotukseksi. Sisälle juoksi pelästyneenä Mimmi ja Gasha, alkoi tuntua
-jonkinlaisten spriivesien hajua, ja koko talossa nousi yhtäkkiä juoksua
-ja kuiskutuksia.
-
--- Nauttikaa nyt teoistanne, sanoi St Jérôme taluttaen minua takasin
-ylös.
-
--- Voi sentään, mitä olenkaan tehnyt! mikä olenkaan hirmuinen
-pahantekijä!
-
-Heti kun St Jérôme, käskettyään minun mennä omaan huoneeseni, oli
-laskeutunut alas, niin minä ymmärtämättä mitä tein läksin juoksemaan
-suuria rappusia myöten, jotka veivät kadulle.
-
-Oliko aikomukseni kokonaan karata talosta vai hukuttaa itseni en
-muista; tiedän ainoastaan että kädet painettuina kasvojani vastaan,
-ollakseni ketään näkemättä, juoksin rappusia myöten yhä kauemmas.
-
--- Seis poika! huusi minulle äkkiä tuttu ääni. -- Sinuapa juuri
-hainkin, poika kulta!
-
-Minä aijoin ensin juosta ohi, mutta isä tarttui käteeni ja sanoi
-ankarasti:
-
--- Tuleppa tänne, velikulta! -- kuinka olet uskaltanut kajota
-portföljiin minun työhuoneessani? sanoi hän taluttaen minua pieneen
-vastaanottohuoneeseen. -- Mitä? miksi vaikenet? Mitä? lisäsi hän ottaen
-kiinni korvastani.
-
--- Olen syyllinen, sanoin minä: -- en itsekään tiedä mikä minuun oli
-tullut.
-
--- Vai et tiedä mikä sinuun oli tullut, vai et tiedä, vai et tiedä, vai
-et tiedä, vai et tiedä, toisti hän joka sanalla nytkäyttäen korvaani:
--- vieläkö toisten pistät nokkaasi joka paikkaan, vieläkö? vieläkö?
-
-Vaikka tunsin korvassani mitä suurinta kipua en minä itkenyt, vaan koin
-miellyttävää siveellistä tunnetta. Heti kun isä oli päästänyt minun
-korvani, tartuin hänen käteensä ja itkien rupesin sitä suutelemaan.
-
--- Lyö minua vielä, puhuin minä itkussa: -- kovemmin, kipeämmin, minä
-olen kelvoton, huono ja onneton ihminen!
-
--- Mikä sinun on? sanoi hän kevyesti lykäten minua luotaan.
-
--- En, en mene pois, sanoin minä ja tartuin hänen nuttuunsa. -- Kaikki
-vihaavat minua, sen tiedän, mutta Jumalan tähden, kuule sinä minua,
-suojele minua, taikka aja kotoa. Minä en voi elää hänen kanssaan, hän
-koettaa kaikin tavoin alentaa minua, käskee polvilleen eteensä, tahtoo
-ruoskia minua. Minä en voi, en minä ole pieni, en minä sitä kestä, minä
-kuolen, tapan itseni. Hän oli sanonut mummolle, että olen lurjus, nyt
-mummo on kipeänä ja ehkä kuolee minun tähteni, minä... hä... nen...
-Jumalan tähden, anna vitsaa... miksi... kiu... kiu... sa... ta... an...
-
-Kyyneleet olivat tukehuttaa minut, minä istuin sohvalle enkä voinut
-enää puhua, pääni kallistui hänen polvilleen, minä nyyhkytin niin että
-tuntui kuin minun olisi heti pitänyt kuolla.
-
--- Mikä sinua vaivaa, poika paha, sanoi isä osanottavasti ja kumartui
-minun puoleeni.
-
--- Hän on tyranni... kiusaajani... kuolen... ei kukaan välitä minusta!
-sain vaivalla sanotuksi ja senjälkeen minua alkoi puistattaa.
-
-Isä otti minut syliinsä ja vei makuuhuoneeseen. Minä nukuin.
-
-Herättyäni oli jo hyvin myöhäinen, yksinäinen kynttilä paloi vuoteeni
-vieressä ja huoneessa istuivat kotilääkärimme, Mimmi ja Ljubotshka.
-Heidän kasvoistaan päättäen he näyttivät pelkäävän minun sairastuvan.
-Mutta minun olikin niin hyvä ja keveä olla kahdentoista tuntisen
-nukkumisen jälkeen, että olisin heti hypähtänyt vuoteeltani, ellen
-olisi pitänyt parempana antaa heidän jäädä siihen luuloon että olin
-sairas.
-
-
-
-
-XVII
-
-VIHA.
-
-
-Niin, tämä oli todellista vihan tunnetta, ei semmoista vihaa, josta
-ainoastaan kirjotetaan romaaneissa ja johon voin olla uskomatta, ei
-semmoista, joka muka nauttii pahan tekemisestä ihmiselle, vaan
-semmoista vihaa, jota seuraa vastustamaton inho asianomaiseen ihmiseen,
-vaikka tämä ihminen näyttäisi ansaitsevan kunnioitusta, -- joka tekee
-vastenmieliseksi hänen tukkansa, kaulansa, käyntinsä, äänensä, kaikki
-hänen jäsenensä, kaikki hänen liikkeensä, ja samassa kuitenkin jollakin
-käsittämättömällä voimalla vetää hänen luoksensa ja panee levottomalla
-tarkkaavaisuudella seuraamaan kaikkia hänen vähimpiäkin tekoja.
-Semmoista inhoa minä tunsin St Jérômeen.
-
-St Jérôme oli asunut meillä jo puolitoista vuotta. Arvostellen nyt
-kylmäverisesti tätä miestä, pidän häntä hyvänä ranskalaisena, mutta
-ranskalaisena mitä suurimmassa määrässä. Hän ei ollut tyhmä, oli
-jotenkin hyvin oppinut ja täytti hyvin velvollisuutensa meihin nähden,
-mutta hänessä oli tuo hänen kansalaisilleen omituinen ja venäläiselle
-luonteelle niin vieras keveän itsekkyyden, kunnianhimon, röyhkeyden ja
-alkuperäisen itseluottamuksen piirre. Tuo kaikki oli minulle ylen
-vastenmielistä. On itsestään ymmärrettävää, että mummo oli hänelle
-selittänyt mielipiteensä ruumiinrangaistuksesta niin ettei hän
-uskaltanut lyödä meitä; mutta siitä huolimatta hän usein uhkasi antaa
-selkään erittäinkin minulle, ja lausui sanan fouetter (jotenkin
-fouatter) niin inhottavasti ja semmoisella painolla, kuin olisi minun
-pieksämiseni tuottanut hänelle mitä suurinta nautintoa.
-
-En yhtään pelännyt rangaistuksen kipua, en ollut koskaan sitä kokenut,
-mutta yksin ajatuskin, että St Jérôme voi lyödä minua, saattoi minut
-tukehutetun epätoivon ja vihan raskaaseen mielialaan.
-
-Olihan joskus sattunut, että Karl Ivanovitsh harmistuessaan oli
-toiminut linjaalin tai remmin välityksellä, mutta tätä muistelen ilman
-vähintäkään apeutta. Siihenkin aikaan, josta nyt puhun (jolloin olin
-neljäntoistavuotias), jos vaan Karl Ivanovitsh olisi sattunut lyömään
-minua, olisin kylmäverisesti hänen iskujansa kantanut. Karl
-Ivanovitshia minä rakastin, muistin häntä siitä saakka kuin itseänikin,
-ja olin tottunut pitämään häntä perheemme jäsenenä; mutta St Jérôme oli
-ylpeä, itseensä tyytyväinen mies, jota kohtaan minulla ei ollut mitään
-muita tunteita kuin tuo ehdoton kunnioitus, jota kaikki muutkin suuret
-minussa herättivät. Karl Ivanovitsh oli lystikäs lastenhoitaja-ukko,
-jota minä rakastin sydämmestäni, vaikka tosin asetin kuitenkin
-alapuolelle itseäni, yhteiskunnallista asemaamme lapsellisesti
-arvostellessani.
-
-St Jérôme sitävastoin oli sivistynyt, kaunis, nuori keikari, joka aina
-asetti itsensä kaikkien muiden rinnalle.
-
-Karl Ivanovitsh torui ja rankaisi meitä aina kylmäverisesti; näkyi että
-hän piti tuota tosin välttämättömänä, mutta kaikessa tapauksessa
-epämiellyttävänä velvollisuutena. St Jérôme sitävastoin rakasti
-esiintyä rankaisijana; rangastessaan hän näytti sitä tekevän enemmän
-omaksi huviksensa kuin meidän hyödyksemme. Hän nautti omasta
-ylevyydestään. Hänen komeat ranskalaiset lauseensa, joissa hän käytti
-voimakkaita korkoja viimeisellä tavulla, olivat minusta sanomattoman
-inhottavia. Karl Ivanovitsh käytti suuttuessaan sanoja: "nukkekomedia,
-vallaton nulikka, espanjalainen laastari". St Jérôme nimitti meitä
-mauvais sujet, vilain garnement y.m. nimityksillä, jotka loukkasivat
-oman arvoni tuntoa.
-
-Karl Ivanovitsh käski meitä polvillemme, kasvot nurkkaan päin
-kääntyneinä, ja rangaistuksena oli se ruumiillinen kipu, jonka tämä
-asento tuotti; St Jérôme, pullistaen rintaansa ja tehden kädellään
-mahtavan liikkeen, huusi traagillisella äänellä: "à genoux, mauvais
-sujet!" käski polvistumaan kääntyneenä häneen päin ja pyytämään armoa.
-Rangaistus tarkotti nöyryyttämistä.
-
-Minua ei siis rangaistu, eikä kukaan edes muistuttanut minulle mitä oli
-tapahtunut; mutta en vaan voinut unohtaa kaikkea mitä olin saanut näinä
-kahtena päivänä kokea: epätoivoa, häpeää, pelkoa ja vihaa. Vaikka St
-Jérôme siitä pitäen ei näyttänyt minusta mitään välittävän eikä paljon
-puuhannut minun kanssani, en minä puolestani voinut tottua katsomaan
-häneen välinpitämättömästi. Joka kerta kun katseemme sattumalta
-kohtasivat toisensa, näytti minusta, että silmissäni ilmeni liian selvä
-vihamielisyys ja minä koetin tehdä ilmeeni välinpitämättömäksi, mutta
-silloin taas näytti, että hän ymmärtää teeskentelyni; minä punastuin ja
-käännyin kokonaan pois.
-
-Sanalla sanoen minun oli sanomattoman vaikeata olla missään suhteessa
-häneen.
-
-
-
-
-XVIII
-
-PIIKAINKAMARI.
-
-
-Tunsin itseni yhä yksinäisemmäksi, ja päähuvinani olivat
-yksinäisyydessä tehdyt havainnot ja mietiskely. Mietiskelyni esineestä
-kerron seuraavassa luvussa; mutta havaintoni näyttämö oli etupäässä
-piikain kamari, jossa kehittyi mieltäni kiinnittävä ja liikuttava
-romaani. Tämän romaanin sankarittarena oli tietysti Masha. Hän oli
-rakastunut Vasiliin, joka oli häntä tuntenut jo silloin kuin hän eli
-vapaana, ja Vasili oli jo silloin luvannut ottaa hänet vaimokseen.
-Kohtalo, joka oli erottanut heidät viisi vuotta sitten, oli heidät
-jälleen yhdistänyt mummon talossa, vaan heidän rakkauteensa tuli nyt
-este Nikolain puolelta (joka oli Mashan setä). Tämä Nikolai ei tahtonut
-kuulla puhuttavankaan Mashan naimisista Vasilin kanssa, jota sanoi
-maltittomaksi ja holtittomaksi mieheksi.
-
-Tämä este vaikutti, että tuo ennen jotenkin kylmäverinen ja
-leväperäinen Vasili äkkiä rakastui Mashaan, ja rakastui niinkuin
-suinkin voi rakastua räätälinammattia harjottava maaorja
-vaaleanpunasessa paidassaan, tukka voideltuna.
-
-Vaikka hänen rakkautensa ilmestyi jotenkin merkillisellä tavalla
-(niinpä hän esimerkiksi Mashaa kohdatessaan aina koetti tuottaa tälle
-kipua, joko nipistämällä taikka lyömällä, taikka puristamalla niin
-voimakkaasti, että toinen tuskin saattoi hengittää), niin oli hänen
-rakkautensa kuitenkin vilpitön, jonka osottaa jo sekin seikka, että
-siitä pitäen kuin Nikolai todenperästä kielsi Mashan häneltä, Vasili
-alkoi surusta juoda, vetelehtiä kapakoissa, rähistä, sanalla sanoen
-käyttäytyä niin huonosti, että monta kertaa joutui häpeällisen
-rangaistuksen alaiseksi poliisikonttoorissa. -- Mutta nämä hänen
-tekonsa ja niiden seuraukset tuntuivat Mashasta olevan pelkkää ansiota
-ja vielä enensivät hänen rakkauttansa Vasiliin. Kun Vasilia pidettiin
-poliisiputkassa, niin Masha kaiket päivät silmiä pyyhkimättä itki,
-valitteli kovaa kohtaloansa Gashalle (joka otti harrasta osaa
-onnettomien rakastuneiden asiaan) ja ylenkatsoen setänsä haukkumisia ja
-lyöntejä juoksenteli salaa poliisikonttooriin ystäväänsä tapaamassa ja
-lohduttelemassa.
-
-Älkääpä paheksuko lukija sitä seuraa, johon teidät saatan. Ellei
-sielussanne ole laimenneet rakkauden ja osanoton kielet, niin piikain
-kamarissakin voivat helähdellä äänet, joista ne löytävät vastinetta.
-Suvainnetteko seurata minua sinne vai ette, kaikissa tapauksissa minä
-lähden rappusten porraslavalle, josta näen kaikki mitä piikain
-kamarissa tapahtuu. -- Tuossa on pankko ja pankolla näkyy silitysrauta,
-pahvinukke nenä särkyneenä, pesuamme, pesuastia; tuossa on ikkuna,
-jonka laudalla seuraavat esineet muodostavat epäjärjestyksen: musta
-vahapalanen, silkkivyyhti, puoleksi syöty kurkku, ja konfektirasia;
-tuossapa on myöskin suuri, punanen pöytä, jonka päällä ompelusta
-painamassa on karttuunivaatteeseen ommeltu tiilikivi ja jonka ääressä
-istuu hän vaalean punasessa puvussa, joka on minun mielikkipukuni, ja
-sinisessä huivissa, joka niinikään minua suuresti viehättää. Hän
-ompelee, silloin tällöin pysähtyen vähän raapimaan neulalla päätänsä
-tai kynttilänsydäntä korjaamaan, ja minä katselen ja ajattelen: miksi
-hän ei ole syntynyt säätyläisnaiseksi noine kirkkaine sinisilmineen,
-tavattoman suurine vaaleine palmikkoineen ja korkeine rintoineen?
-Kuinka hyvin hänen sopisi istua vierashuoneessa, vaalean punasilla
-nauhoilla varustettu pitsimyssy päässä ja vadelmanpunanen silkkikapotti
-yllä, ei semmoisessa kapotissa kuin Mimmillä on, vaan semmoisessa kuin
-olin nähnyt Tverskoin bulevardilla. Hän ompelisi koruompelusta, ja minä
-katselisin häntä peiliin, ja mitä ikinä hän tahtoisi, sen minä tekisin;
-auttaisin hänen ylleen päällysvaatteet, ruuan itse tarjoisin...
-
-Ja mikä juopunut naama ja inhottava muoto on tuolla Vasililla ahtaine
-takkineen, joka on pingotettu likasen, vaaleanpunasen, housujen
-ulkopuolelle jätetyn paidan päälle! Jokaisessa hänen liikkeessään,
-jokaisessa hänen selkänsä kumarruksessa olen näkevinäni
-selviä tuntomerkkiä inhottavasta rangaistuksesta, joka on häntä
-kohdannut...
-
--- Mitä, joko Vasili on taas? sanoi Masha pistäen neulan tyynyyn,
-nostamatta päätä tervehdykseksi huoneeseen astuvalle Vasilille.
-
--- Kuinkas muuten? voiko häneltä mitään hyvää odottaa, vastasi Vasili:
--- kunpa edes antaisi varman päätöksen; muuten tässä ihan suotta
-menehdyn, ja ihan vaan hänen tähtensä!
-
--- Tahdotteko teetä? sanoi Nadjozha, toinen sisäpiika.
-
--- Kiitän nöyrimmästi. Ja minkä vuoksi se rosvo sitten vihaa, se sinun
-setäsi, minkä vuoksi? senvuoksi että minulla on oikeat vaatteet, että
-kävelen niinkuin pitää. Sanalla sanottu: helvetti! päätti Vasili.
-
--- Pitää olla nöyrä, sanoi Masha puraisten rihman poikki: -- mutta te
-sensijaan aina...
-
--- En jaksa enää, siinä koko syy!
-
-Samassa kuului mummon huoneesta oven paiskaus ja Gashan muriseva ääni.
-Gasha kuului nousevan ylös rappusia.
-
--- Minkä sille tekee, kun ei se piru itsekään tiedä mitä tahtoo,
-kirottu akka! Herra antakoon minulle syntini anteeksi, murahteli hän.
-
--- Nöyrin palvelijanne! sanoi Vasili nousten häntä tervehtimään.
-
--- Onpa teitä täällä taas! vastasi Gasha uhkaavasti katsahtaen
-Vasiliin: -- mitä sinä vetelehdit? onko täällä mikä paikka käydä
-tytöstämässä...
-
--- Aijoin teidän terveyttänne tiedustella, sanoi Vasili arasti.
-
--- Kohta heitän vaivaisen henkeni, siinä on minun terveyteni, huusi
-täyttä kurkkua vielä vihasempana Gasha.
-
-Vasili rupesi nauramaan.
-
--- Tässä ei ole mitään nauramista, ja kun sanon mene matkaas, niin
-mars! Katsos heittiötä, tuokin sika menisi muka naimisiin! No, mars
-matkaas!
-
-Ja polkien jalkaansa Gasha meni huoneeseensa sekä paiskasi oven
-semmoisella voimalla, että lasit tärähtelivät ikkunoissa.
-
-Väliseinän takaa vielä kauan aikaa kuului kuinka hän yhä pauhaten,
-kaikkia toruen ja omaa oloansa kiroten paiskeli tavaroitansa ja repi
-lempikissaansa korvista: vihdoin ovi aukeni ja ulos lensi hännästä
-viskattu surkeasti naukuva kissa.
-
--- Taidan tulla toisen kerran teetä juomaan, kuiskasi Vasili: --
-näkemiin asti.
-
--- Annahan olla, sanoi Nadjozha silmää iskien: -- minä menen teekyökkiä
-katsomaan.
-
--- Kyllä minä tästä lopun teen, sanoi Vasili istuutuen lähemmä Mashaa,
-heti kun Nadjozha oli lähtenyt huoneesta: -- joko menen kreivittären
-puheille ja kerron kuinka asiat ovat, taikka sitten... heitän kaikki ja
-pakenen niin pitkälle kuin tietä piisaa, jumalauta.
-
--- Mihinkäs minä jään...
-
--- Sinuapa minun tuleekin surku, muuten olisinkin jo aikaa sitten
-vapaudessa.
-
--- Miksikäs sinä Vasili et ole tuonut minulle paitojasi pestäväksi,
-sanoi Masha vähän vaiti oltuaan: katsoppas kuinka hihansuut ovat
-mustina, lisäsi hän.
-
-Samassa kuului alhaalta mummon kellonsoitto ja Gasha tuli jälleen ulos
-huoneestaan.
-
--- Mitä sinä lurjus tytöstä haet? sanoi Gasha tyrkäten Vasilia oveen
-päin: -- taitaa olla lysti katsella kuinka tyttö itkee. Ulos täältä! Ja
-mitä hyvää tuokin polonen on hänestä löytänyt? Eikö setä ole sinua jo
-kylläksi lyönyt hänen tähtensä?
-
--- En huoli kestään muusta, enkä rakasta ketään muuta, vaikka minut
-siihen paikkaan löisit kuoliaaksi, sanoi Masha äkkiä ruveten itkemään.
-
-Kauan aikaa katselin Mashaa, joka kirstulla loikoen pyyhki huivillaan
-kyyneleitä, ja minä yrittelin jos joltakin kannalta katsoa Vasiliin,
-löytääkseni hänessä sen puolen, joka Mashasta näytti niin
-viehättävältä. Mutta vaikka vilpittömästi otin osaa hänen suruunsa, en
-kuitenkaan mitenkään voinut käsittää, kuinka niin ihana olento kuin
-Masha minun silmissäni oli taisi olla rakastunut Vasiliin.
-
-"Kun tulen suureksi", mietiskelin minä palattuani ylös omaan
-huoneeseeni, -- "niin saan Petrovskin kartanon haltuuni ja Vasili ja
-Masha tulevat olemaan minun maaorjiani. Minä istun työhuoneessani ja
-poltan piippua, Masha kulkee silitysrauta kädessä kyökkiin. Minä sanon:
-'käskekää Masha tänne'. Hän tulee ja huoneessa ei ole ketään... samassa
-Vasili astuu sisään ja nähtyään Mashan sanoo: 'mennyt on minun onneni!'
-ja Masha rupeaa myöskin itkemään; mutta minä sanon: 'Vasili! tiedän
-sinun rakastavan häntä ja hänen rakastavan sinua, tuossa saat 1000
-ruplaa, ota ne, nai hänet ja Jumala olkoon kanssasi', mutta itse menen
-kabinettiin". -- Lukemattomien ajatusten ja haaveiden joukossa,
-jotka mitään jälkeä jättämättä kulkevat ohi ymmärryksessä ja
-mielikuvituksessa, on myös semmoisia, jotka niihin jättävät syvän,
-tuntuvan vaon: niin että usein varsinaisen ajatuksen ollessa haihtunut
-muistosta, siinä on ainoastaan tunto, että jotain hyvää oli päässä
-liikkunut, -- tuntuu ajatuksen jälki, ja sitä koettaa uudestaan eleille
-herättää. Sellaisen syvän jäljen jätti sieluuni ajatus oman tunteeni
-uhraamisesta Mashan hyväksi, jota hän saattoi löytää ainoastaan
-avioliitosta Vasilin kanssa.
-
-
-
-
-XIX
-
-POIKA-IKÄ.
-
-
-Tuskin uskotaan minua, kun kerron millaiset olivat poika-ikäni
-rakkaimmat ja alituiset ajatukset, -- niin suuressa ristiriidassa ne
-olivat ikäni ja asemani kanssa. Mutta minun mielestäni ristiriita
-ihmisen aseman ja hänen siveellisen pyrintönsä kanssa on totuuden
-varmin tunnusmerkki.
-
-Sen vuoden aikana, jona vietin yksinäisyyden, itseeni keskitettyä
-siveellistä elämää, ehtivät kaikki abstraktiset kysymykset ihmisen
-tarkotusperästä, tulevasta elämästä, sielun kuolemattomuudesta astua
-eteeni; ja lapsellinen heikko ymmärrykseni koetti kokemattomuuden koko
-kiihkolla päästä niiden kysymysten perille, joiden tekeminen edustaa
-ihmisjärjen korkeinta astetta, mutta joiden ratkaisu ei ole tämän
-järjen vallassa.
-
-Ihmisjärki näyttää minusta jokaisessa eri henkilössä kulkevan samaa
-kehityksensä tietä, jota myöten sen kehitys kulkee kokonaisissa
-sukupolvissa; eri filosoofisten järjestelmäin perusajatukset näyttävät
-minusta muodostavan ihmisjärjen erottamattomia osia, mutta jokainen
-ihminen enemmän tai vähemmän selvästi tietää niistä jo ennen kuin tunsi
-mitään filosoofisia järjestelmiä.
-
-Nämä ajatukset esiintyivät järjelleni niin hämmästyttävän selvinä, että
-yritin niitä elämäänikin sovittaa, kuvaellen olevani ensimäinen, joka
-olen keksinyt niin yleviä ja hyödyllisiä totuuksia.
-
-Kerran sain päähäni, että onni ei riipu ulkonaisista seikoista, vaan
-meidän suhteistamme näihin seikkoihin, -- että ihminen, joka on
-tottunut kärsimyksiä kestämään, ei voi olla onneton, ja totuttaakseni
-nyt itseäni kestävyyteen minä tavattomasta kivusta huolimatta pitelin
-viisi minuttia erältään ojennetuin käsin Tatishtshevin sanakirjoja, tai
-menin kopukkaan ja pieksin selkääni nuoralla niin tuntuvasti, että
-kyyneleet väkisinkin nousivat silmiini.
-
-Toisen kerran taas, kun muistin että kuolema odottaa minua joka hetki,
-joka minutti, ja voimatta käsittää kuinka ihmiset tähän saakka eivät
-ole ymmärtäneet, että onnellinen voi olla ainoastaan käyttäen hyväkseen
-nykyisyyttä ja ollen ajattelematta tulevaisuutta, päätin ja kolmen
-päivän kuluessa toteutinkin sen, että jätin lukuni ja ainoastaan
-vuoteella viruen luin hauskuudekseni jotain romaania ja söin
-mesileipiä, joita ostelin viimeisillä rahoillani.
-
-Toisen kerran taas seistessäni taulun edessä ja piirrellessäni siihen
-liidulla kaikellaisia kuvioita hämmästytti minua yhtäkkiä ajatus: minkä
-vuoksi sopusuhtaisuus miellyttää silmää? mitä on sopusuhtaisuus? Se on
-synnynnäinen tunne, vastasin itselleni. Mihin se perustuu? Onko siis
-elämän jokaisessa kohdassa sopusuhtaisuutta? Päinvastoin, tuossa olkoon
-elämä -- ja minä piirustin taululle soikean kuvion. -- Elämän jälkeen
-sielu siirtyy ikuisuuteen; tuo olkoon ikuisuus -- ja minä piirsin
-soikean kuvion toisesta päästä viivan taulun ääreen asti. Mutta miksi
-ei ole toisella puolella samallaista viivaa? Ja mitä ikuisuutta voikaan
-oikeastaan olla yksipuolisesti ainoastaan toiselta puolelta? Me
-varmaankin olemme olleet olemassa ennen tätä elämää, vaikka olemme
-sittemmin kadottaneet muiston siitä.
-
-Tämä mietelmä, joka tuntui minusta erinomaisen uudelta ja selvältä ja
-jonka yhteyttä vaivalla voin nähdä nyt, miellytti minua suuresti ja
-minä otin paperin esittääkseni sen kirjallisesti; mutta tällöin tuli
-päähäni niin pohjaton ajatusten paljous, että minun piti nousta ja
-ruveta kävelemään huoneessani. Tultuani ikkunan ääreen kääntyi huomioni
-hevoseen, jota kuski paraillaan valjasti vesirattaiden eteen, ja kaikki
-ajatukseni keskittyivät ratkaisemaan kysymystä: mihin eläimeen tai
-ihmiseen siirtyy tuon hevosen sielu, kun se kuolee? Samassa kulki
-Volodja huoneen läpitse ja hän hymähti huomatessaan minun jotain
-mietiskelleen, ja tämä hymy oli riittävä saadakseen minun ymmärtämään,
-että kaikki mitä olin ajatellut oli hirveän joutavata.
-
-Olen tämän minulle jostakin syystä muistettavan tapauksen kertonut
-ainoastaan antaakseni lukijalle käsityksen siitä minkä suuntaiset
-järkeilemiseni olivat.
-
-Mutta mihinkään filosoofiseen suuntaan en ollut niin innostunut kuin
-skeptisismiin, joka yhteen aikaan saattoi minut miltei mielisairauteen.
-Kuvailin, että paitsi minua ei ollut ketään eikä mitään olemassa koko
-maailmassa, -- että esineet eivät ole esineitä, vaan kuviomuotoja,
-jotka ilmestyvät ainoastaan silloin kuin käännän niihin huomion, ja
-että nuo kuviot heti häviävät, kun lakkaa niitä ajattelemasta. Sanalla
-sanoen, minä yhdyin Schellingin kanssa siihen vakaumukseen, etteivät
-esineet ole olemassa, vaan ainoastaan minun suhteeni niihin. Toisinaan
-minä tämän alituisen idean vaikutuksesta jouduin sellaiseen
-mielettömyyteen, että äkkiä katsahtamalla vastakkaiseen suuntaan
-toivoin äkkiarvaamatta tapaavani tyhjyyden (néant) sieltä missä minua
-ei ollut.
-
-Mikä surkuteltava, mitätön toiminnan kimmotin onkaan ihmisen ymmärrys!
-
-Heikko ymmärrykseni ei voinut tunkeutua läpitunkemattomaan, mutta
-ylivoimaisissa yrityksissä kadotti toisen toisensa perästä niistä
-vakaumuksista, joihin elämäni onnen vuoksi minun ei olisi pitänyt
-koskaan kajota.
-
-Kaikesta tästä raskaasta siveellisestä ponnistuksesta ei tuloksena
-ollut muuta kuin turha järjen kekseliäisyyden kehittyminen, joka
-heikonsi minussa tahdon voimaa, ynnä tottumus alituiseen siveelliseen
-eristelemiseen, joka hävitti tunteen tuoreuden ja arvostelun selvyyden.
-
-Abstraktiset ajatukset kehittyvät ihmisen taipumuksesta saattaa
-tietoisuuteensa hetkellistä sieluntilaansa ja siirtää se muistoon.
-Taipumukseni abstraktisiin mietteihin kehitti minussa siihen määrään
-luonnottomasti tietoisuuden, että useinkin, alettuani ajatella ihan
-yksinkertaista asiaa, jouduin pääsemättömiin ajatusteni erittelemisiin;
-en enää ajatellut kysymystä, joka oli edessäni, vaan ajattelin sitä
-mitä ajattelin. Kysyin itseltäni: mitä ajattelen? ja vastasin:
-ajattelen, mitä ajattelen? Mutta mitä minä nyt ajattelen? Minä
-ajattelen, että ajattelen, mitä ajattelen? j.n.e. Ymmärrys sotki
-ymmärrystä...
-
-Aika lailla nuo filosoofiset havainnot sentään kutkuttivat
-itserakkauttani: usein kuvailin olevani suuri mies, joka levittää
-maailmalle uusia totuuksia ja ylpeänä omasta arvostani silmäilin alas
-muihin kuolevaisiin, mutta, kumma kyllä, jouduttuani näiden
-kuolevaisten yhteyteen minä aristelin jokaista heistä, ja mitä ylemmäs
-usotin itseni sitä vähemmin osasin toisten seurassa ilmaista tätä oman
-arvon tuntoa, enkä voinut edes päästä ujostelemasta jokaista
-pienintäkin sanaa ja liikettä.
-
-
-
-
-XX
-
-VOLODJA.
-
-
-Niin se on, mitä edemmäs siirryn kuvailemaan tätä elämäni kautta sitä
-raskaammaksi ja vaikeammaksi se minulle käy. Ani, ani harvoin tapaan
-tämän ajan muistojen joukossa sen todellisen lämpimän tunteen hetkiä,
-joka niin kirkkaasti ja alituisesti valaisi elämäni alkua. Ehdottomasti
-haluaisin pian päästä poika-ikäni erämaan ohitse ja saavuttaa sen
-onnellisemman ajan, jolloin uudelleen todellisesti hieno, hyvä
-ystävyyden tunne kirkkaasti valaisi tämän ikäkauden loppupuolta ja
-laski perustuksen uudelle ihanan runollisuuden täyttämälle nuoruuden
-ajalle.
-
-En rupea tunti tunnilta seuraamaan muistojani, vaan heitän ainoastaan
-pikaisen katsahduksen niiden tärkeimpiin kohtiin siltä ajalta, johon
-olen kertomukseni kehittänyt, -- siihen aikaan, jolloin läheisesti
-tutustuin erään harvinaisen miehen kanssa, jolla oli ratkaiseva ja hyvä
-vaikutus minun luonteeseeni ja kehitykseni suuntaan.
-
-Volodja oli näinä päivinä pääsevä ylioppilaaksi, opettajat kävivät
-nyt jo erikseen hänen luonansa, ja kateudella ja ehdottomalla
-kunnioituksella minä kuulin, kuinka hän, reippaasti lyöden liidulla
-mustaa taulua vasten, puhui funktioneista, siinuksista, koordinaateista
-j.n.e., jotka minusta tuntuivat olevan saavuttamattoman viisauden
-merkkejä. Mutta eräänä sunnuntaina päivällisen jälkeen kokoontuivat
-kaikki opettajat, ynnä kaksi professoria mummon huoneeseen ja isän ja
-muutamien vieraiden läsnä ollessa toimittivat yliopistollisen tutkinnon
-kokeen, jossa Volodja mummon suureksi iloksi osotti tavattomia tietoja.
-Minullekin tehtiin kysymyksiä muutamissa aineissa, mutta minä
-osottauduin sangen huonoksi ja professorit näyttivät koettavan peittää
-tietämättömyyttäni mummon edessä, mikä seikka hävetti minua vieläkin
-enemmän. Minuun ei kuitenkaan pantu suurtakaan huomiota, sillä olin
-vasta viidentoista ikäinen ja tutkinto oli lupailtava siis vasta vuoden
-kuluttua. Volodja tuli alas ainoastaan päivällisten ajaksi, kaiket
-päivät ja illatkin hän vietti yläkerrassa lukien, hän teki sitä omasta
-halusta eikä pakosta. Hän oli hyvin kunnianhimoinen, ei tahtonut
-suorittaa tutkintoa tyydyttävästi, vaan kiitettävästi.
-
-Ja niin koittaa ensimäisen tutkinnon päivä. Volodja pukee yllensä
-pronssinappisen, sinisen frakin, kultakellon ja kiillotetut saappaat;
-portaiden eteen ajaa isän avovaunut, Nikolai heittää polstan syrjään ja
-Volodja ajaa St Jérômen kanssa yliopistoon. Tytöt, erittäinkin Katinka
-katsovat riemuissaan ja ihastuksissaan ikkunasta ajoneuvoihin nousevan
-Volodjan solakkaa olentoa, isä sanoo: "Jumalaa suokoon hänelle onnea",
-ja mummo, joka myös kömpii ikkunan ääreen, tekee kyyneleet silmissä ja
-koko ajan mumisten ristinmerkkiä Volodjan jälkeen, kunnes vaunut
-katoavat kulman taa.
-
-Volodja palaa takasin. Kaikki hyökkäävät häneltä kysymään: "kuinka
-kävi? kuinka paljon sait?" mutta hänen ilosista kasvoistaan jo kohta
-näkee, että kaikki on käynyt hyvin. Volodja oli saanut viisi ääntä.
-Seuraavana päivänä hän saatetaan samoilla onnentoivotuksilla ja
-pelolla, ja vastaanotetaan samalla maltittomuudella ja ilolla. Niin
-menee yhdeksän päivää. Kymmenentenä päivänä on viimeinen, kaikkein
-vaikein tutkinto, nimittäin -- uskonnon. Kaikki seisovat ikkunan
-ääressä ja vielä suuremmalla maltittomuudella odottavat häntä. Kello on
-jo kaksi, mutta Volodjaa ei näy.
-
--- Herranen aika! Tuolla, tuolla he tulevat!! huutaa Ljubotshka
-painautuen ikkunaa vastaan.
-
-Ja todellakin, vaunuissa istuu St Jérômen vieressä Volodja, ei
-kuitenkaan enää sinisessä hännystakissa ja harmaassa lakissa, vaan
-ylioppilaan puvussa, sininen vaatekaulus jäykkänä, kolmikulmainen hattu
-päässä ja kullattu miekka kupeella.
-
--- Kunpa _sinä_ nyt olisit elossa! huudahtaa mummo nähtyään Volodjan
-ylioppilaspuvussa, ja menee tainnoksiin.
-
-Kasvot loistavina Volodja hyökkää etehiseen, suutelee ja syleilee
-minua, Ljubotshkaa, Mimmiä ja Katinkaa, joka tällöin punastuu korvia
-myöten. Volodja on haltioissaan riemusta. Ja kuinka sievä hän on tuossa
-puvussa! Kuinka tuo sininen kaulus sopii hänen tuskin näkyviin mustiin
-viiksiinsä! Mitkä hienot pitkät vyötärykset hänellä on, mikä ylevä
-käynti! Tänä muistopäivänä kaikki syövät päivällistä mummon huoneessa,
-kaikkien kasvoilta loistaa ilo, ja jälkiruuan aikana ilmestyy
-hovimestari sopivan juhlallisena ja samalla ilosena, tuoden valkoseen
-pyyhinliinaan käärityn samppanjapullon. Mummo juo ensi kerran äidin
-kuoleman jälkeen samppanjaa, juo maljan pohjaan, toivottaen Volodjalle
-onnea, ja häneen katsoessaan itkee jälleen riemusta. Nyt Volodja saa jo
-ajella yksin aivan omissa vaunuissa, hän ottaa ystäviä vastaan
-luonansa, polttaa tupakkaa, ajaa tanssiaisissa ja näinpä kerran hänen
-juovan omassa huoneessaan tuttujensa kanssa kaksi pulloa samppanjaa,
-jolloin he joivat joka maljan joidenkin salaperäisten naisolentojen
-terveydeksi ja kinailivat siitä kenen osaksi tulee le fond de la
-bouteille. Hän syö kuitenkin päivällistä säännöllisesti kotona ja
-päivällisen jälkeen entiseen tapaan istuutuu kabinettiin salaperäisesti
-keskustelemaan Katinkan kanssa: mutta mikäli voin kuulla minä, joka en
-ota osaa heidän keskusteluihinsa, he ainoastaan puhelevat lukemiensa
-romaanien sankareista ja sankarittarista, mustasukkaisuudesta,
-rakkaudesta, enkä mitenkään voi ymmärtää mitä hauskuutta heillä on
-tämmöisistä keskusteluista ja miksi he niin vienosti hymyilevät ja niin
-kiivaasti kiistelevät.
-
-Yleensä alan huomata, että Katinkan ja Volodjan välillä on olemassa,
-paitsi ymmärrettävää lapsuudentoverien keskuista ystävyyttä, vielä
-joitakin kummallisia suhteita, jotka edentävät heitä meistä ja
-salaperäisesti yhdistävät heitä toisiinsa.
-
-
-
-
-XXI
-
-KATINKA JA LJUBOTSHKA.
-
-
-Katinka oli nyt kuudentoista ikäinen; hän oli kasvanut; muotojen
-kulmikkuus, liikkeiden ujous ja kömpelyys, joita tavataan kasvavilla
-tytöillä, olivat vaihtuneet vasta puhjenneen kukan sopusuhtaiseen
-tuoreuteen ja sulavuuteen; mutta hän ei ollut muuttunut. Samat olivat
-hänen siniset silmänsä ja hymyilevä katseensa, sama myös tuo otsan
-kanssa melkein yhtenä viivana jatkuva suora nenä kovine sieramineen, ja
-tuo valoisasti hymyilevä pikku suu, -- samat nuo pienen pienet
-kuoppaset läpikuultavilla punaposkilla, samat valkoiset pikku kädet...
-ja niinkuin ennenkin hänelle jostakin syystä aivan erikoisesti sopi
-"puhtosen tytön" nimitys. Uutta oli hänessä ainoastaan paksu, vaalea
-palmikko, jota hän kantoi suurien tavalla, ja nuori rinta, jonka
-ilmaantuminen häntä huomattavasti ilahutti ja hävetti.
-
-Vaikka Ljubotshka oli aina hänen kanssaan yhdessä kasvanut ja
-kasvatettu, niin Ljubotshka oli kuitenkin kaikissa suhteissa toinen
-tyttö.
-
-Ljubotshka oli lyhyenläntä kasvultaan, ja hänen jalkansa olivat
-englannintaudin tähden käyrät ja ruumiinrakennus sangen ruma. Koko
-hänen olennossaan ei ollut muuta kaunista kuin silmät, ja nämät silmät
-olivat todellakin ihanat, ne olivat suuret, mustat ja ne ilmaisivat
-niin vastustamattoman miellyttävää arvollisuutta ja lapsekkuutta, että
-väkisinkin herättivät huomiota. Ljubotshka oli kaikissa asioissa
-yksinkertainen ja luonnollinen; mutta Katinka ikäänkuin tahtoi olla
-jonkun toisen näköinen. Ljubotshka katseli aina suoraan ja joskus
-pysäytti nuo tavattoman suuret, mustat silmänsä johonkin vieraaseen ja
-katsoi niin kauan, että häntä siitä toruttiin, sanoen, ettei tuommoinen
-ole kohteliasta; Katinka sitävastoin mielellään laski alas
-silmäripsensä, siristeli silmiään ja vakuutti olevansa lyhytnäköinen,
-vaikka varmaan tiedän hänen nähneen erinomaisesti. Ljubotshka ei
-rakastanut olla vieraiden nähden olevinaan, ja kun joku häntä vieraiden
-läsnä ollessa rupesi suutelemaan, niin hän nyrpistelikse eikä sanonut
-voivansa kärsiä _hellyyksiä_; Katinka sitä vastoin rupesi vieraiden
-läsnä ollessa hyvin helläksi Mimmille ja rakasti kulkea kaulatusten
-jonkun tytön kanssa pitkin salia. Ljubotshka oli hirveä naurusuu ja
-joskus naurukohtauksen saatuaan juoksi käsiä huitoen pitkin huonetta;
-Katinka sitä vastoin tukki suunsa nenäliinalla tai käsillä, kun alkoi
-nauraa. Ljubotshka aina istui suorana ja kävi kädet riipuksissa;
-Katinka piteli päätänsä vähän kallella ja kävi kädet yhdessä.
-Ljubotshka oli aina hirveän ilonen, kun hänen onnistui päästä puheisiin
-jonkun täysikäisen herran kanssa, ja sanoi menevänsä välttämättä
-naimisiin husaarin kanssa, mutta Katinka sanoi kaikkia miehiä pahoiksi,
-ja ettei hän ikinä mene naimisiin; hän muuttui aina ihanteiseksi aivan
-kuin olisi pelännyt jotakin, kun joku miespuolinen puhutteli häntä.
-Ljubotshka alituisesti moitti Mimmiä siitä, että häntä pinnistetään
-korseteilla niin kovasti, "ettei voi hengittää", ja rakasti hyvää
-ruokaa; Katinka sitä vastoin usein pisti sormensa liivin alle ja näytti
-meille, kuinka korsetti oli väljä, ja söi tavattoman vähän. Ljubotshka
-rakasti piirustella päitä; mutta Katinka piirusteli vaan kukkia ja
-perhosia. Ljubotshka soitti hyvin selvästi Fieldin konsertteja,
-muutamia Beethovenin sonaatteja; Katinka soitti variatsioneja ja
-valsseja, hidastutti omin päin tempoa, hakkusi pianoa, alituisesti
-painoi pedaalia ja ennen kuin alkoi soiton, otti tunteellisesti kolme
-akordia _arpeggio_.
-
-Mutta Katinka oli silloisen ajatukseni mukaan enemmän "suuren"
-näköinen, ja sentähden myös paljon enemmän minua miellytti.
-
-
-
-
-XXII
-
-ISÄ.
-
-
-Siitä pitäen kun Volodja pääsi ylioppilaaksi oli isä hyvin ilosella
-tuulella ja tavallista useammin söi päivällistä mummon luona. Tosin
-hänen iloisuuteensa, kuten olin saanut Nikolailta tietää, oli syynä se,
-että hän oli viime aikoina hyvin paljon voittanut. Sattuipa toisinaan
-niinkin, että hän iltasin ennen klubiin menoa pistäytyi luoksemme,
-istautui pianon ääreen, kokosi meidät kaikki ympärilleen ja polkien
-tahtia pehmosilla kengillään (hän ei voinut kärsiä korkoja, eikä
-koskaan niitä käyttänyt), lauloi mustalaislauluja. Ja olisipa pitänyt
-silloin nähdä hänen lempilapsensa Ljubotshkan koomillista innostusta!
-Ljubotshka jumaloi häntä. Joskus saapui isä tunnille ja ankaran
-näköisenä kuunteli kuinka minä lausuin läksyäni, mutta niistä
-muutamista sanoista, joilla hän tahtoi minua oikaista, huomasin, ettei
-hän tunne hyvin sitä ainetta, jota minulle opetetaan. Toisinaan hän
-salaa iski silmää ja teki merkkejä, kun mummo alkoi torua ja olla
-kaikille syyttä vihanen. "Kylläpä se nyt löylyytti _meitä_, lapset",
-sanoi hän sitten. Yleensä hän vähitellen laskeutui silmissäni siitä
-saavuttamattomasta korkeudesta, johon lapsellinen mielikuvitukseni oli
-hänet asettanut. Yhä samalla rakkauden ja kunnioituksen tunteella
-suutelin hänen suurta valkoista kättänsä, mutta en enää karkoittanut
-luotani arvostelua hänestä ja hänen toimistaan. Mieleeni tuli
-ehdottomasti sellaisia ajatuksia hänestä, jotka minua pelottivat. En
-unohda koskaan erästä tapausta, joka synnytti minussa paljon tuollaisia
-ajatuksia ja tuotti minulle paljon siveellisiä kärsimyksiä.
-
-Kerran myöhään illalla hän mustaan hännystakkiin ja valkoseen liiviin
-puettuna tuli vierashuoneeseen ottaakseen Volodjan mukaansa
-tanssiaisiin. Volodja pukeutui omassa huoneessaan. Mummo odotti
-makuuhuoneessa, että Volodja tulisi hänelle näyttäytymään (sillä
-hänellä oli tapana jokaisten tanssiaisten edellä kutsua Volodja
-luoksensa, siunata häntä, tarkastaa hänen pukuaan ja antaa ohjeita).
-Ainoastaan yhdellä lampulla valaistussa salissa käyskentelivät Mimmi
-Katinhan kanssa edestakasin, mutta Ljubotshka istui pianon ääressä ja
-harjotteli Fieldin toista konserttia, joka oli äiti-vainajan
-lempikappale.
-
-En ole koskaan kenenkään ulkonäössä tavannut niin suurta
-sukuyhtäläisyyttä, kuin oli sisareni ja äitini välillä. Tämä
-yhtäläisyys ei ollut kasvoissa eikä ruumiinrakennuksessa, vaan jossakin
-sanoin selittämättömässä asiassa: käsissäkö, käyntitavassa, äänen
-erikoisessa laadussa vai muutamissa lausetavoissa. Kun Ljubotshka
-suuttuneena sanoi: "ei ikipäivinä", niin tuon sanan _ikipäivinä_, jota
-äidinkin oli tapana usein käyttää, hän lausui niin, että pieni "iki"
-tuntui olevan ainoastaan valmistus ensi tavun kovaan painoon
-sanassa päivinä; mutta vielä harvinaisempi oli yhtäläisyys hänen
-pianonsoitossaan ja kaikissa siihen kuuluvissa tempuissa: hän korjasi
-pukuaan samalla tavalla, samalla tavalla käänsi vasemmalla kädellä
-lehtiä ylhäältä, samalla tavalla kiukustuneena löi kädellään pianon
-koskettimia ja sanoi: "herranen aika!" -- samaa oli myös tuo sanoin
-kuvaamaton soiton hienous ja selvyys, tuon ihmeen ihanan fieldiläisen
-soiton, jota osuvasti sanotaan jeu perlé, ja jonka ihanuutta eivät ole
-voineet saada unohtumaan mitkään nykyisten pianonsoittajain konstit.
-
-Isä tuli huoneeseen nopein, pienin askelin, -- tuli Ljubotshkan luo,
-joka herkesi soittamasta hänet nähtyään.
-
--- Ei, soita vaan Ljubotshka, soita, sanoi hän istuttaen Ljubotshkaa
-uudelleen: -- tiedäthän kuinka rakastan sinua kuunnella...
-
-Ljubotshka jatkoi soittoa, ja isä istui häntä vastapäätä nojaten
-päätään kättä vastaan; sitten, äkisti nytkäyttäen olkapäätään hän nousi
-ja alkoi kävellä pitkin huonetta. Pianon ohi kulkiessaan hän joka kerta
-pysähtyi ja kauan tarkkaan tähysteli Ljubotshkaa. Hänen liikkeistään ja
-käynnistään huomasin hänen olevan kiihottuneena. Käveltyään jonkun
-kerran edestakasin salissa hän pysähtyi Ljubotshkan tuolin taakse,
-suuteli häntä mustaan päähän ja sitten pian kääntyen rupesi jälleen
-kävelemään. Kun kappale oli loppunut ja Ljubotshka tuli häneltä
-kysymään: "kuinka se oli soitettu?" niin hän sanaakaan sanomatta otti
-hänen päästään ja alkoi suudella häntä otsaan ja silmiin semmoisella
-hellyydellä, jota en ollut koskaan ennen hänessä nähnyt.
-
--- Voi, herranen aika, sinähän itket! sanoi Ljubotshka äkkiä ja
-päästäen käsistään hänen kellonketjunsa tuijotti häneen suurilla
-hämmästyneillä silmillä. -- Anna anteeksi, isä kulta, ihan unohdin että
-se oli äidin kappale.
-
--- Ei, ystäväni, soita vaan useammin, sanoi hän liikutuksesta
-vapisevalla äänellä: -- kunpa tietäisit kuinka minun tekee hyvää saada
-itkeä sinun kanssasi...
-
-Hän suuteli vielä kerran Ljubotshkaa ja koettaen päästä sisällisen
-liikutuksensa herraksi, olkapäitänsä nytkäytellen meni siihen
-käytävään, joka vie Volodjan huoneeseen.
-
--- Volodja! etkö jo ala joutua? huudahti hän pysähtyen keskelle
-käytävää. Samassa kulki hänen ohitsensa sisäpiika Masha, joka herran
-huomattuaan peräytyi ja tahtoi kiertää. -- Sinä se aina vaan kaunistut,
-sanoi hän kumartuen Mashan luo.
-
-Masha punastui ja kumarsi päänsä vielä alemmaksi. -- Älkää, kuiskasi
-hän.
-
--- Volodja, etkö jo tule? toisti isä nytkähdellen ja yskähdellen, kun
-Masha oli kulkenut hänen ohitsensa ja hän oli huomannut minut...
-
-Minä rakastan isää, mutta ihmisen ymmärrys elää riippumatta hänen
-sydämmestään ja usein tuopi sinne ajatuksia, jotka loukkaavat tunnetta,
--- jotka ovat käsittämättömät ja julmat. Ja vaikka koetin pitää näitä
-ajatuksia kaukana itsestäni, niin ne tulivat sittenkin...
-
-
-
-
-XXIII
-
-MUMMO.
-
-
-Mummo heikkoni päivä päivältä; hänen kellonsa, Gashan toruileva
-ääni ja ovien paiskaaminen yhä useammin kuului hänen huoneestaan päin,
-eikä hän ottanut meitä puheillensa enää kabinetissaan, istuen
-voltaire-nojatuolissaan, vaan makuuhuoneessa, maaten korkealla
-vuoteellaan pitsityynyjensä keskellä. Tervehtiessäni häntä huomasin
-hänen kädellään vaalean kellertävää, kiiltävää turvotusta, ja hänen
-huoneessaan tuntui samallainen raskas ilma, jota viisi vuotta sitten
-tunsin äiti-vainajan huoneessa. Lääkäri kävi kolmasti päiväänsä hänen
-luonaan, olipa jo pidetty muutamia neuvotteluja useampienkin lääkärien
-kesken. Mutta hänen luonteensa, hänen ylpeä ja juhlallinen tapansa
-kaikkia kotolaisia ja erittäinkin isää kohtaan olivat aivan
-entisellään; yhä entiseen tapaan hän venytteli sanojaan, kohotti
-silmäkulmiaan ja sanoi: "ystäväni."
-
-Mutta nytpä muutamaan päivään ei meitä oltu päästetty enää hänen
-luokseen ja eräänä aamuna St Jérôme kesken tuntia ehdotteli että
-lähtisin Ljubotshkan ja Katinkan kanssa ajelemaan. Vaikka rekeen
-istuessani kyllä huomasinkin, että mummon ikkunan kohdalla katu oli
-peitetty olkiin ja että sinisiin takkeihin puettuja miehiä seisoi
-portillamme, en voinut vieläkään ymmärtää, miksi meitä lähetettiin
-ajelemaan näin omituisella ajalla. Sinä päivänä ajelun aikana me
-Ljubotshkan kanssa olimme jostakin syystä tuommoisella erikoisen
-iloisella tuulella, jolloin jokainen mitättöminkin tapaus, jokainen
-sana, jokainen liike panee nauramaan.
-
-Kulkukauppias tarttuen päälaella kantamaansa vakkaseen livistää
-edestämme kadun yli, ja me nauramme. Ryysyinen Vanjka ohjan periä
-huiskuttaen ja hevosen nelistäessä koettaa ajaa ohitsemme, ja me
-hahatamme. Filipin piiska tarttuu reen jalakseen; hän käännähtää sitä
-irrottamaan, ja me olemme kuolla nauruun. Mimmi sanoo tyytymättömänä,
-että ainoastaan tyhmät nauravat syyttä, -- ja Ljubotshka, kasvot
-hehkuksissa pidätetystä naurusta, katsoo minuun silmäkulmiensa alta.
-Meidän katseemme kohtaavat toisensa ja me purskahdamme sellaiseen
-homerolaiseen nauruun, että kyyneleet tulevat silmiimme emmekä me voi
-hillitä naurun puuskauksia, jotka ovat meidät tukehuttaa. Tuskin olimme
-ehtineet vähän rauhottua, kun minä katsahdan Ljubotshkaan ja lausun
-sovitun sanasen, joka oli meillä ollut joku aika sitten muodissa ja
-joka aina herätti naurua, ja me jälleen purskahdamme nauruun.
-
-Ajaen kotiportin eteen minä olin avaamaisillani suuta tehdäkseni
-Ljubotshkalle naaman, kun silmiäni kohtasi ruumisarkun musta kansi,
-joka oli asetettu portaittemme ovenpuoliskoa vasten, ja suuni jäi
-tuohon vääristettyyn asemaan.
-
--- Votre grand'mère est morte! sanoo St Jérôme tullen kalpeana meitä
-vastaan.
-
-Kaiken aikaa kun mummon ruumis on talossa, tunnen raskasta kuoleman
-kammoa, se on: aivan kuin ruumis olisi elävä ja epämiellyttävästi
-muistuttaisi minua siitä, että minunkin on joskus kuoleminen, jota
-tunnetta on jostakin syystä totuttu pitämään surun tunteena. En minä
-kaipaa mummoa, ja tuskinpa häntä kukaan todenperästä kaipaa. Huolimatta
-siitä, että huone on täynnänsä surupukuisia vieraita, ei hänen
-kuolemaansa kukaan sure, paitsi yksi henkilö, jonka luonnoton suru
-sanomattomasti ihmetytti minua. Ja tämä henkilö oli sisäpiika Gasha.
-Hän piiloutui ylisille, sulkeutui sinne, itki lakkaamatta, kirosi
-olemassaoloaan, repi tukkaansa, ei tahtonut kuulla mitään neuvoja ja
-sanoi, että rakkaan rouvan kadotettua on kuolema hänelle ainoa
-lohdutus.
-
-Toistan uudelleen, että tunteiden asioissa on kaiken todennäköisyyden
-puute totuuden paras tunnusmerkki.
-
-Mummoa ei enää ollut, mutta yhä vielä meidän kodissamme elivät
-muistelemiset ja puhelemiset hänestä. Nämä puheet koskivat etupäässä
-sitä testamenttia, jonka hän oli ennen kuolemaansa tehnyt ja jonka
-sisältöä ei tuntenut kukaan paitsi hänen testamenttinsa toimeenpanija,
-ruhtinas Ivan Ivanovitsh. Mummon palvelusväen joukossa huomasin
-jonkinlaista mielenkiihkoa, kuulin usein arveluita siitä, kuka joutuu
-kenenkin palvelijaksi, ja itsekin tunnustaakseni ajattelin ehdottomalla
-ilolla, miten me nyt vastaanotamme perinnön.
-
-Kuuden viikon kuluttua Nikolai, tuo meidän talomme alituinen
-uutislehti, kertoi minulle, että mummo oli jättänyt koko omaisuutensa
-Ljubotshkalle, määräten holhoojaksi Ivan Ivanovitshin, eikä isää.
-
-
-
-
-XXIV
-
-MINÄ.
-
-
-Ylioppilaaksi pääsemiseeni ei ollut enää kuin muutama kuukausi. Lukuni
-kävivät hyvin. Opettajia odottaessa ei minua vallannut pelko, vaan
-tunsin päinvastoin jonkinlaista nautintoa oppitunnin alkaessa.
-
-Minua huvitti lausua opittu läksyni selvästi ja kuuluvasti. Valmistuin
-matemaattiseen tiedekuntaan, ja tämän vaalin, totta puhuakseni, olin
-tullut tehneeksi ainoastaan siksi, että sanat: siinukset, cosinukset,
-differentiaalit, integraalit j.n.e. suuresti miellyttivät minua.
-
-Olin kasvultani matalampi Volodjaa, leveäharteinen ja lihava, olin
-kuten ennenkin ruma, ja kuten ennenkin kärsin siitä. Koetin näyttää
-originellilta. Eräs seikka lohdutti minua: isä sanoi kerran minusta,
-että minulla on viisas naama, ja sen minä uskoin täydellisesti.
-
-St Jérôme oli minuun tyytyväinen, kehui minua, enkä minä enää lainkaan
-vihannut häntä, vaan päinvastoin, kun hän sanoi, että semmoisilla
-taipumuksilla, semmoisella järjellä varustettuna kuin minä, täytyi
-helposti voida suorittaa se tai tuo, -- niin minusta näytti, että pidän
-hänestä.
-
-Havaintojen tekeminen piikain kamarissa oli jo aikaa sitten päättynyt,
-minua hävetti piilottautua ovien taakse, ja sitä paitsi oli Mashan
-rakkaus Vasiliin hiukan kylmentänyt minua. Mutta lopullisesti paransi
-minut tästä onnettomasta intohimosta Vasilin naiminen, johon minä itse
-hänen pyynnöstään hankin isän suostumuksen.
-
-Kun nuoret, kantaen konvehtitarjotinta, ilmestyivät isää kiittämään, ja
-Masha, sininauhainen pitsimyssy päässä, kiitti jostakin myös meitä
-kaikkia, olkaan suudellen, tunsin ainoastaan pomaadan hajua hänen
-hiuksistaan, vaan en vähintäkään kiihtymystä.
-
-Yleensäkin aloin vähitellen vapautua poika-ikäni virheistä,
-lukuunottamatta tosin yhtä päävirheistä, jonka oli saattaminen
-minulle vielä paljon vahinkoa elämässä -- nimittäin taipumustani
-järkeilemiseen.
-
-
-
-
-XXV
-
-VOLODJAN YSTÄVIÄ.
-
-
-Vaikka Volodjan ystävien piirissä minun oli näytteleminen osaa, joka
-loukkasi itserakkauttani, niin kuitenkin rakastin istua hänen
-huoneessaan, kun hänellä oli vieraita, ja vaieten tarkastaa kaikkea
-mitä siellä tehtiin. Kaikista useimmin kävi Volodjan luona ajutantti
-Dubkov ja ylioppilas, ruhtinas Nehljudov. Dubkov oli pieni, suonikas,
-ruskeatukkainen mies. Hän ei enää ollut nuoren nuori, ja oli vähän
-lyhytjalkainen, mutta muuten jotenkin mukavan näköinen, ja aina
-iloinen. Hän oli niitä rajotettuja ihmisiä, jotka miellyttävät juuri
-tämän rajallisuutensa vuoksi, -- jotka eivät kykene näkemään asioita
-eri puolilta ja jotka ovat alituisesti innoissaan. Näiden ihmisten
-arvostelut ovat yksipuoliset ja virheelliset, mutta aina
-puhdassydämiset ja viehättävät. Tuo heidän ahdas itsekkyytensäkin
-tuntuu jostakin syystä anteeksiannettavalta ja hyvältä. Paitsi sitä
-miellytti sekä Volodjaa että minua Dubkovissa kaksi ominaisuutta, --
-nimittäin hänen sotilaallinen ulkomuotonsa, ja etenkin hänen ikänsä,
-jota juuri sen ikäisillä miehillä on jostakin syystä tapana yhdistää
-säädyllisyyden (comme il faut) käsitteeseen, mikä näinä ikävuosina
-arvostellaan sangen yleväksi. Tosin Dubkov oli todellakin sitä mitä
-voisi sanoa "un homme comme il faut." Ainoa mikä minua ei miellyttänyt
-oli se, että Volodja toisinaan ikäänkuin häpesi hänen edessään minun
-kaikkia viattomimpiakin tekoja ja erittäinkin minun nuoruuttani.
-
-Nehljudov oli rumanpuoleinen: pienet harmaat silmät, matalanlainen
-jyrkkä otsa, suhteettoman pitkät kädet ja jalat, jota kaikkea ei voinut
-sanoa juuri kauniiksi piirteiksi. Kaunista oli hänessä ainoastaan hänen
-tavattoman pitkä kasvunsa, kasvojen hieno väri ja mainiot hampaat.
-Mutta näissä kasvoissa oli kaikkien huomiota herättävää alkuperäistä
-tarmokkuutta; -- sen vaikuttivat nuo kapeat kiiltävät silmät ja tuo
-vaihteleva milloin ankara milloin lapsellisen epämääräinen hymyilyn
-ilme.
-
-Hän tuntui olevan hyvin ujo, sillä vähäpätöisinkin seikka pani hänet
-korviin asti punastumaan; mutta tämä hänen ujoutensa ei ollut samaa
-kuin minun. Mitä enemmän hän punastui sitä enemmän hänen kasvonsa
-ilmaisivat päättäväisyyttä. Aivan kuin hän itse olisi suuttunut
-heikkouteensa.
-
-Vaikka hän näytti olevan hyvin hyvässä ystävyyden suhteessa Dubkovin ja
-Volodjan kanssa, saattoi kuitenkin huomata, että ainoastaan sattumus
-oli heidät yhdistänyt. Heidän kehityssuuntansa olivat kokonaan
-erilaiset: Volodja ja Dubkov ikäänkuin pelkäsivät kaikkea mikä vivahti
-totiseen keskusteluun ja tunteellisuuteen; Nehljudov sitä vastoin oli
-äärimmäinen intoilija ja usein hän ivasta huolimatta antautui
-keskustelemaan filosoofisista kysymyksistä ja tunteista. Volodja ja
-Dubkov puhuivat mielellään rakkautensa esineistä (ja he saattoivat
-yhtäkkiä olla rakastuneet moniin tai kumpikin samoihin); mutta
-Nehljudov sitävastoin oli aina tosissaan vihanen, kun tehtiin
-viittauksia hänen rakkaudestansa erääseen _punatukkaiseen_.
-
-Volodja ja Dubkov laskivat toisinaan hyväntahtoista pilaa omaisistansa:
-mutta Nehljudov kiivastui ylenmäärin, jos epäedulliselta puolelta
-arvosteltiin hänen tätiänsä, jota kohtaan hän tunsi jonkinlaista ylevää
-jumaloimista. Volodja ja Dubkov ajoivat toisinaan illallisen jälkeen
-jonnekin ilman Nehljudovia, ja sanoivat häntä _neitseeksi_.
-
-Ruhtinas Nehljudov hämmästytti minua ensi näkemältä sekä puheellaan
-että ulkomuodollaan. Mutta vaikka meillä oli ajatustavassa paljon
-yhteistä, -- taikka ehkä juuri senvuoksi, -- ei hän herättänyt ensi
-näkemältä minussa suinkaan ystävyyttä.
-
-Minua ei miellyttänyt hänen nopea vilkkuilemisensa, hänen luja
-äänensä, hänen ylpeä muotonsa, ja erittäinkin tuo täydellinen
-välinpitämättömyys, jota hän minua kohtaan osotti. Keskustellessamme
-teki usein tavattomasti mieleni vastustaa häntä; rangaistukseksi hänen
-ylpeydestään olisin tahtonut puhua hänet pussiin, todistaa hänelle,
-että olen viisas sittenkin, vaikkei hän olekaan minua huomaavinaan.
-Ujouteni kuitenkin esti minua siitä.
-
-
-
-
-XXVI
-
-KESKUSTELUJA.
-
-
-Volodja virui jalat sohvalla ja pää käteen nojautuneena luki jotakin
-ranskalaista romaania, kun minä iltatuntien päätyttyä tavallisuuden
-mukaan tulin hänen huoneeseensa. Hän hetkeksi kohautti päätänsä
-katsahtaakseen minuun -- tehden siis aivan yksinkertaisen ja
-luonnollisen liikkeen, -- mutta se pani kuitenkin minut punastumaan.
-Minusta näytti, että hänen katseessaan oli kysymys: miksi olin tullut
-tänne, ja pään nopealla kumarruksella takasin entiseen asentoon hän
-tuntui tahtovan minulta salata tuon katseen merkitystä. Tämä taipumus
-panna arvoa yksinkertaisimpiinkin liikkeihin oli kuvaavana luonteeni
-piirteenä tällä iällä. Tulin pöydän ääreen ja myöskin otin kirjan
-käteeni; mutta ennen kuin aloin lukea, tulin ajatelleeksi, että oli
-oikeastaan naurettavaa ettemme puhu mitään, vaikkemme koko päivään
-olleet toisiamme nähneet.
-
--- Kuules, aiotko olla kotona tänä iltana?
-
--- En tiedä, kuinka niin?
-
--- Muuten vaan, sanoin minä, ja huomattuani, ettei keskustelu ala
-sujua, otin kirjan ja rupesin lukemaan.
-
-Merkillistä oli, että kahden kesken ollessamme saatoimme tuntikausia
-olla puhumatta keskenämme, mutta ei tarvinnut olla läsnä kuin aivan
-puhumatoinkin kolmas henkilö, niin Volodjan ja minun välillä saattoi
-syntyä mitä huvittavimpia ja monipuolisimpia keskusteluja. Oli kuin
-olisimme liian hyvin toisiamme tunteneet. Mutta tuntea toista liian
-paljon ja liian vähän on yhdellä tavalla esteenä lähestymiselle.
-
--- Onko Volodja kotona? kuului etehisestä Dubkovin ääni.
-
--- On, sanoi Volodja, laskien jalat sohvalta ja pannen kirjat pöydälle.
-
-Dubkov ja Nehljudov astuivat sisälle päällysnutut yllä ja hatut päässä.
-
--- No, lähdemmekö teatteriin, Volodja?
-
--- Ei, ei minulla ole aikaa, vastasi Volodja punastuen.
-
--- Mitä joutavia! lähdetään nyt vaan.
-
--- Eihän minulla ole pilettiäkään.
-
--- Pilettiä saa ovella niin paljon kuin haluaa.
-
--- Odotas, tulen kohta takasin, vastasi Volodja vältellen ja läksi
-huoneesta olkaansa kohauttaen.
-
-Tiesin, että Volodjan teki kovasti mieli lähteä teatteriin, johon
-Dubkov häntä pyysi, -- että hän kieltäytyi ainoastaan rahan puutteen
-vuoksi, ja että hän nyt oli lähtenyt lainaamaan hovimestarilta viisi
-ruplaa ensi rahansaantiin asti.
-
--- Päivää _diplomaatti_! sanoi Dubkov antaen minulle kättä.
-
-Volodjan toverit sanoivat minua diplomaatiksi senvuoksi, että kerran
-päivällisen jälkeen mummo-vainaja oli heidän läsnä ollessaan ruvennut
-puhumaan meidän tulevaisuudestamme ja sanonut Volodjan antautuvan
-sotilasuralle, mutta että minun hän toivoi tulevan diplomaatiksi, joka
-on puettu mustaan frakkiin ja kammattu à la coq, mikä mummon mielestä
-oli diplomaattisen uran välttämätön ehto.
-
--- Minne se Volodja meni? kysyi minulta Nehljudov.
-
--- Enpä tiedä, vastasin minä ja punastuin sitä, että he varmaankin
-arvaavat syyn Volodjan lähtöön.
-
--- Varmaan hänellä ei ollut rahaa! niinkö? lisäsi hän selittäen hymyni
-myöntämiseksi. -- Ei minullakaan ole rahaa, tottapa sinulla on, Dubkov?
-
--- Katsotaan, sanoi Dubkov vetäen esiin kukkaronsa ja
-tunnustellen hyvin tarkkaan siinä olevia muutamia pikkurahoja
-lyhykäisillä sormillaan. -- Tuossa on viisi-kopekkainen, tuossa
-kaksikymmen-kopekkainen, ja muuten -- (hän vihelsi)!
-
-Samassa tuli Volodja sisälle.
-
--- No? lähdetkö mukaan?
-
--- En.
-
--- Kuinka naurettava sinä olet! sanoi Nehljudov: -- miksi et voi sanoa
-suoraan, ettei sinulla ole rahoja? Ota minun pilettini jos tahdot.
-
--- Entä sinä itse?
-
--- Hän lähtee serkkujen loosiin, sanoi Dubkov.
-
--- Taikka en lähde ollenkaan.
-
--- Mikset?
-
--- Siksi että kuten tiedät en rakasta istua loosissa.
-
--- Mikset?
-
--- En vaan rakasta, minua hävettää.
-
--- Taas tuota vanhaa lorua! en voi ymmärtää miksi sinua hävettää olla
-siellä missä kaikki ovat iloset sinun olemisestasi. Se on naurettavaa,
-mon cher.
-
--- Minkä sille taitaa, si je suis timide! Ihan varmaan et ole
-kertaakaan eläessäsi punastunut, mutta minä punastun joka hetki
-vähimmistäkin syistä! sanoi hän punastuen tätäkin sanoessaan.
-
--- Savez vous, d'où vient votre timidité?... d'un excès d'amour propre,
-mon cher, sanoi Dubkov isällisellä äänellä.
-
--- Mikä ihmeen excès d'amour propre se olisi! vastasi Nehljudov, johon
-kalikka oli käynyt. -- Päinvastoin, olen ujo siksi, että minulla on
-liian vähän amour propre; minusta näyttää, päinvastoin, että minun
-seurassani on tukala, ikävä... juuri senvuoksi...
-
--- Pueppa nyt, Volodja! sanoi Dubkov käyden hänen olkapäihinsä ja
-riisuen häneltä takkia. -- Ignat, tuo herralle vaatteet!
-
--- Ja juuri senvuoksi minulle usein tapahtuu... jatkoi Nehljudov.
-
-Mutta Dubkov ei enää kuunnellut häntä. "Tra-la-ta-ra-ra-la-la", alkoi
-hän laulaa.
-
--- Et sinä niin vähällä pääse, sanoi Nehljudov: -- minä todistan
-sinulle, ettei ujous lainkaan seuraa itserakkaudesta.
-
--- Todistat sillä että tulet mukaan, et muuten.
-
--- Johan sanoin, etten tule.
-
--- No niin jää sitten tänne ja todista diplomaatille; hän kertoo
-meille, kun palaamme.
-
--- Todistan kuin todistankin, väitti Nehljudov lapsekkaan
-itsepintaisesti: -- kunhan vaan palaatte pian.
-
--- Mitä sanotte: olenko minä itserakas? sanoi hän istuutuen viereeni
-heidän lähdettyään.
-
-Vaikka minulla olikin valmis mielipide, hätäännyin tästä
-odottamattomasta kysymyksestä siihen määrään, etten pitkään aikaan
-voinut vastata hänelle.
-
--- Luullakseni olette, sanoin minä tuntien kuinka ääneni vapisee ja
-kuinka punastun ajatellessani, että nyt on aika tullut minun hänelle
-todistaa olevani viisas: -- luullakseni jokainen ihminen on itserakas,
-ja mitä ihminen tehneekin hän tekee kaikki itserakkaudesta.
-
--- Mikä siis on mielestänne itserakkaus? sanoi Nehljudov hymyillen
-vähän ylenkatseellisesti, kuten minusta näytti.
-
--- Itserakkaus, sanoin minä, -- on vakaumus siitä, että minä olen
-parempi ja viisaampi kaikkia muita.
-
--- Mutta miten voisivat kaikki olla semmoisessa luulossa.
-
--- En tiedä onko se oikein vai väärin, mutta sitä ei kukaan muu
-tunnusta; olen vakuutettu, että minä olen viisaampi kuin kukaan muu
-maailmassa, ja olen myös varma siitä, että tekin olette samasta asiasta
-vakuutettu itsenne suhteen.
-
--- Ei, minä sanon itsestäni ensimäiseksi, että olen tavannut ihmisiä,
-joita pidän itseäni viisaampina, sanoi Nehljudov.
-
--- Se on mahdotonta, vastasin minä varmasti.
-
--- Oletteko todellakin sitä mieltä? sanoi Nehljudov tarkasti
-tähystellen minua.
-
--- Ihan varmaan, vastasin minä.
-
-Ja samassa juolahti mieleeni ajatus, jonka heti paikalla lausuinkin.
-
--- Minä todistan sen teille. Miksi rakastamme itseämme enemmän kuin
-muita?... Siksi, että pidämme itseämme muita parempina, enemmän
-rakastettavina. Jos me pitäisimme muita itseämme parempina, niin me
-myös muita rakastaisimme enemmän kuin itseämme, mutta eihän semmoista
-koskaan tapahdu. Tai jos tapahtuukin, niin olen sittenkin oikeassa,
-lisäsin minä, itseeni tyytyväisenä hymyillen.
-
-Nehljudov oli hetken aikaa vaiti.
-
--- Enpä olisi todellakaan luullut, että olette niin viisas! sanoi hän
-minulle niin hyväntahtoisesti ja miellyttävästi hymyillen, että
-yhtäkkiä tuntui kuin olisin ollut tavattoman onnellinen.
-
-Kehuminen vaikuttaa niin valtavasti ihmisen mieleen, että sen
-suloisessa ilmakehässä tuntui todellakin kuin olisin tullut entistä
-paljon viisaammaksi ja ajatuksia alkoi toinen toisensa perästä hirveän
-nopeasti tulvata päähäni. Itserakkaudesta me huomaamattamme siirryimme
-keskustelemaan yleensä rakkaudesta, ja tuosta aineesta riitti
-keskusteluja pohjattomiin. Vaikka meidän keskustelumme syrjäisestä
-olisivat voineet näyttää kokonaan järjettömiltä -- ja hyvinhän ne
-olivatkin epäselvät ja yksipuoliset, -- niin oli niillä meidän
-mielestämme kuitenkin suuri merkitys. Sielumme olivat niin
-yhdensointuisiksi soinnutetut, että vähinkin kosketus toisen
-soittimelle kajahutti samaa soitinta toisessa. Me nautimme juuri tuosta
-eri kielien yhteissoinnista, ja koskettelimme niitä tahallamme
-keskusteluissa. Meistä näytti, ettei riitä sanoja eikä aikaa
-ilmaistaksemme toisillemme kaikkia niitä ajatuksia, jotka pyrkivät
-esille.
-
-
-
-
-XXVII
-
-YSTÄVYYDEN ALKU.
-
-
-Siitä pitäen muodostui minun ja Dmitri Nehljudovin välille vähän
-kummalliset, mutta silti erittäin miellyttävät suhteet. Muitten läsnä
-ollessa hän ei kääntänyt minuun melkein mitään huomiota; mutta heti kun
-satuimme yhtymään kahden kesken, istuuduimme johonkin kodikkaaseen
-sopukkaan, aloimme keskustella, unohdimme kaikki, emmekä huomanneet
-kuinka aika lentää.
-
-Me keskustelimme sekä tulevasta elämästä että taiteesta,
-virkapalveluksesta, avioliitosta, lasten kasvatuksesta, eikä mieleemme
-milloinkaan juolahtanut, että kaikki mistä puhelimme oli hirveän
-joutavaa. Varmaankaan se siitä syystä ei juolahtanut mieleemme, että
-tuo joutavuus oli viisasta ja suloista joutavuutta; ja nuorena sitä
-vielä antaa arvoa viisaudelle ja uskoo siihen. Nuoruudessa ovat kaikki
-sielun voimat suunnatut tulevaisuutta kohden; tuo tulevaisuus
-näyttäytyy monipuolisissa ja ihanissa muodoissa semmoisten toiveiden
-valaisemana, jotka eivät perustu menneisyyden kokemukseen, vaan
-kuviteltuun onnen mahdollisuuteen; ja yksistään vaan ymmärretyt,
-yhteisiksi tunnetut tulevaisuuden haaveet tuottavat jo semmoisinaankin
-todellista onnea tällä iällä. Metafyysillisissä keskusteluissa, jotka
-olivat välillämme tavallisimmat, minä erittäin rakastin sitä hetkeä,
-jolloin ajatukset alkoivat yhä nopeammin seurata toinen toistaan, ja
-tullen yhä enemmän abstraktisiksi muuttuivat vihdoin niin epäselviksi,
-ettei tuntunut olevan mitään mahdollisuutta lausua niitä, jolloin tuli
-lausuneeksi ihan toista kuin ajatteli. Rakastin sitä hetkeä, jolloin
-kohoten yhä ylemmäs ja ylemmäs ajattelemisen alalla yhtäkkiä saavutti
-sen koko äärettömyyden ja tunsi siis mahdottomuuden mennä kauemmas.
-
-Kerran pääsiäisenä Nehljudov oli niin kokonaan kaikellaisiin
-huvituksiin antautunut, ettei kertaakaan puhellut kanssani, vaikka kävi
-useasti päiväänsä meillä, ja tuo loukkasi minua siihen määrään, että
-hän uudestaan näytti minusta ylpeältä ja epämiellyttävältä ihmiseltä.
-Odotin vaan tilaisuutta osottaa hänelle, etten pane vähintäkään arvoa
-hänen seuraansa ja ettei minulla ole mitään erikoista kiintymystä
-häneen.
-
-Ensi kerran kun hän laskiaisen jälkeen taas tahtoi virittää keskustelun
-välillemme, minä sanoin, että täytyy muka lukea läksyjä, ja menin
-yläkertaan; mutta neljänneksen tunnin kuluttua joku aukasi
-luokkahuoneen oven, ja Nehljudov lähestyi minua.
-
--- Häiritsenkö? kysyi hän.
-
--- Ette, vastasin minä, vaikka olisin tahtonut sanoa, että minulla
-todella oli työtä.
-
--- Miksi siis läksitte Volodjan luota? Emmehän ole pitkään aikaan
-jutelleet keskenämme. Mutta minä olen siihen jo niin tottunut, että
-tuntuu ikäänkuin jotakin puuttuisi.
-
-Harmini meni siinä silmänräpäyksessä ohitse ja Dmitri muuttui minusta
-jälleen samaksi hyväksi ja herttaiseksi mieheksi.
-
--- Te varmaankin tiedätte miksi läksin? sanoin minä.
-
--- Saattaa olla, vastasi hän istuutuen viereeni: -- mutta jos
-lähimaille arvaankin, niin en kuitenkaan voi sitä sanoa, jotavastoin te
-voitte, sanoi hän.
-
-Minä sanonkin: -- läksin senvuoksi, että olin suuttunut teihin... en
-suuttunut, mutta minua harmitti. Sanalla sanoen: pelkään aina, että te
-halveksitte minua sen johdosta, että olen vielä näin nuori.
-
--- Tiedättekö miksi olemme niin lähestyneet toisiamme? sanoi hän
-hyväsydämmisellä ja viisaalla katseella vastaten minun tunnustukseeni:
--- miksi pidän teistä enemmän kuin niistä ihmisistä, jotka ovat minulle
-tutumpia ja joiden kanssa olen enemmän tekemisissä? Äsken se minulle
-selvisi. Teillä on merkillinen ja harvinainen ominaisuus --
-avosydämmisyys.
-
--- Niin, minä puhun aina juuri niitä asioita, joita hävettää tunnustaa,
-vahvistin minä: -- mutta ainoastaan niille, joihin luotan.
-
--- Niinpä kyllä, mutta luottaakseen toiseen täytyy olla hänen kanssaan
-täydellinen ystävä; me emme kuitenkaan vielä ole teidän kanssanne
-ystävyksiä, Nicolas; muistatteko mitä puhuimme ystävyydestä: ollakseen
-todellinen ystävä, täytyy luottaa toisiinsa.
-
--- Luottaa siihen, että sitä minkä teille sanon, sitä ette kellekään
-ilmaise, sanoin minä. -- Mutta juuri kaikkein tärkeimpiä ja
-mieltäkiinnittävimpiä ajatuksia me emme millään ehdolla sano toinen
-toisillemme.
-
-Ja mitä inhottavia ajatuksia! niin alhaisia ajatuksia, että jos
-olisimme tienneet joskus pitävän tunnustaa ne omiksemme, niin emme
-olisi koskaan uskaltaneet niitä ajatella.
-
--- Tiedättekö mikä ehdotus tuli päähäni, Nicolas? lisäsi hän nousten
-tuolilta ja hymähdellen hieroen käsiään yhteen. -- _Tehkäämme_ se, ja
-te tulette näkemään kuinka hyödyllistä se on oleva meille kummallekin:
-päätetään, että tulemme tunnustamaan toisillemme kaikki. Me tutustumme
-perin pohjin toisiimme, eikä meitä enää hävetä; mutta ettemme
-tarvitsisi pelätä syrjäisiä, päättäkäämme _ettemme koskaan emmekä
-kenellekään_ puhu toisistamme. Tehkäämme niin.
-
-Ja me todellakin _teimme niin_. Mitä siitä seurasi, sen kerron vasta.
-
-Kirjailija Karr on sanonut, että jokaisessa ystävyydessä on kaksi
-puolta: toinen rakastaa, toinen sallii rakastaa, toinen suutelee,
-toinen asettaa poskensa suudeltavaksi. Tuo on ihan oikein; ja meidän
-ystävyydessämme minä suutelin, mutta Dmitri asetti poskensa
-suudeltavaksi; vaikka tosin kyllä hänkin oli valmis minua suutelemaan.
-Me rakastimme tasaisesti, sillä molemmin puolin tunsimme ja
-kunnioitimme toisiamme: mutta tuo ei estänyt hänen vaikuttamasta
-minuun, ja minun alistumasta hänen vaikutukseensa.
-
-On itsestään selvää, että Nehljudovin vaikutuksen alaisena minä
-ehdottomasti omistin myöskin hänen ajatussuuntansa, jossa oli pääasiana
-hyve-ihanteen innokas jumaloiminen, ja vakaumus, että ihmisen tarkotus
-on alituisesti täydellisentyä. Koko ihmiskunnan parantaminen, kaikkien
-inhimillisten paheiden ja onnettomuuksien poistaminen tuntui silloin
-helposti toimeenpantavalta asialta, -- hyvin helpolta ja
-yksinkertaiselta näytti myöskin oman itsensä parantaminen, kaikkien
-hyveiden omistaminen ja onnelliseksi tuleminen...
-
-Vaikka, -- jumala yksin tietää, olivatko nuo nuoruuden jalot haaveet
-niinkään naurettavia, ja kuka on siihen syypää, etteivät ne
-toteutuneet...
-
-
-
-
-
-
-NUORUUS
-
-
-
-
-I
-
-MITÄ PIDÄN NUORUUTENI ALKUNA.
-
-
-Olen sanonut, että ystävyyteni Dmitrin kanssa antoi minulle uuden
-käsityksen elämästä, sen tarkotuksesta ja suhteista. Tämän käsityksen
-ytimenä oli vakaumus, että ihmisen on määrä pyrkiä siveelliseen
-täydellisentymiseen, ja että tämä täydellisentyminen on helppo,
-mahdollinen ja ikuisesti jatkuva. Mutta tähän asti olin ainoastaan
-nauttinut uusien ajatusten tulvasta, jotka uusi katsantokantani
-synnytti, -- nauttinut myös loistavien tulevaisuuden tuumien
-tekemisestä; elämäni sitävastoin kulki yhä samaa pikkumaisuuden,
-hajanaisuuden ja työttömyyden menoa.
-
-Ne jalot, ylevät ajatukset, joista keskustelimme jumaloimani ystävän,
-Dmitrin kanssa, miellyttivät enää ainoastaan ymmärrystäni, vaan ei
-tunnettani. Mutta sitten eräänä hetkenä nuo ajatukset tulivat mieleeni
-niin tuoreina ja niin voimakkaana siveellisenä ilmestyksenä, että
-todella säikähdin huomatessani kuinka paljon aikaa olin turhaan
-kadottanut, ja tahdoin heti samasta sekunnista alkaen ruveta
-sovittamaan ihanteita elämääni, lujasti päättäen olla koskaan enää
-luopumatta niistä.
-
-Ja siitäpä ajasta katson _nuoruuteni_ alkaneen. Siihen aikaan olin
-täyttämässä kuusitoista vuotta. Kotiopettajat yhä kävivät luonani; St
-Jérôme piti lukujani silmällä, ja minä vastoin tahtoani, haluttomasti
-valmistuin yliopistoon. Milloin en lukenut, oli toimenani hajanainen
-haaveilu ja mietiskely yksinäisyydessä, voimistelu -- tullakseni
-maailman vahvimmaksi mieheksi, -- vetelehtiminen pitkin kaikkia
-huoneita ilman mitään määrää, erittäinkin piikain käytävässä, ja
-peiliin katseleminen, jonka luota tosin aina läksin allapäin ja
-inhollakin. Ulkomuotoni oli -- siitä tulin yhä varmemmaksi -- ruma,
-enkä voinut lohduttaa itseäni edes tavallisimmilla lohdutuksilla, joita
-ihmisillä on semmoisissa tapauksissa tarjona. En voinut sanoa kasvojani
-paljon puhuviksi, viisaan tai jalosukuisen näköisiksi. Mitään "puhuvaa"
-ei niissä ollut, vaan piirteet olivat mitä tavallisimmat, raa'at ja
-pahannäköiset; silmät olivat pienet, harmaat, erittäinkin silloin kuin
-katselin itseäni peiliin, -- pikemmin tyhmät kuin ymmärtäväiset.
-Miehekästä oli minussa vieläkin vähemmän; vaikka kasvultani en ollut
-pieni ja ikääni nähden sangen voimakas, kaikki kasvojen piirteet olivat
-pehmeät, veltot, epämääräiset. Samoin ei ollut edes mitään jalosukuista
-kasvoissani; päinvastoin ne olivat semmoiset kuin yksinkertaisella
-moukalla, aivan yhtä suuret kädetkin ja jalat; ja tuo tuntui minusta
-siihen aikaan sangen häpeälliseltä.
-
-
-
-
-II
-
-KEVÄT.
-
-
-Sinä vuonna kuin tulin ylioppilaaksi sattui pääsiäinen hyvin myöhään,
-miltei toukokuun alkuun, joten tutkinnot olivat määrätyt Tuomaan
-viikoksi heti pääsiäisen jälkeen, ja piinaviikkona minun oli sekä
-paastoominen että lopullisesti valmistuminen tutkintoihin.
-
-Märän lumirännän jälkeen, josta Karl Ivanovitsh aikoinaan sanoi että
-"poika oli tullut isäänsä noutamaan", oli sää jo kolmen päivän aikana
-lämmin ja kirkas. Kaduilla ei näkynyt enää lumen hituistakaan, vaan sen
-likanen taikina vaihtui märän kiiltävään katuun ja kiirehtiviin
-rännipuroihin. Katoillakin päivänen sulatteli jo viimeisiä jäännöksiä,
-aitauksen takana olevissa puissa alkoivat lehtien nuput jo paisua,
-pihalla oli tunkion ohi kulkeva talliin vievä polku jo kuivana, ja
-portaiden edessä kivien välissä viherteli sammalruohoa. Oli tuo
-erikoinen kevään kevät, joka voimakkaimmin vaikuttaa ihmismieleen:
-kirkasta, kaikkialla loistelevaa, ei kuumaa auringonpaistetta, puroja,
-päiviä, tuoksuvaa tuoreutta ilmassa ja pitkiä läpinäkyviä pilviä
-hennonheleällä sinitaivaalla. En tiedä syytä, mutta minusta näyttää,
-että suuressa kaupungissa on kevään ensimäisellä heräämisellä vielä
-tuntuvampi ja voimakkaampi vaikutus mieleen kuin maalla ollessa, --
-tosin näkee vähemmän kuin ollen luonnon helmassa, mutta sitä enemmän
-aavistaa. Minä seisoin ikkunan luona, jonka kaksoislasien läpi
-aamu-aurinko heitti permannolle tomuisen valovirran. Olin
-luokkahuoneessa, johon olin äärettömästi kyllästynyt, ja ratkaisin
-mustalla taululla jotakin pitkää algebrallista yhtälöä. Toisessa
-kädessäni minulla oli kulunut Frankerin "Algebra", toisessa pieni
-liitupalanen, jolla olin jo tahrannut molemmat käteni, kasvoni ja
-kyynäspääni. Nikolai, esiliinassa, hihat ylös käärittyinä, naputteli
-pihdeillä pois kittiä ja veti nauloja siitä ikkunasta, joka avautui
-puutarhaan päin. Hänen toimensa ja siitä syntyvä koputus eksyttivät
-huomiotani. Sitäpaitsi olin perin huonolla, tyytymättömällä tuulella.
-Ei minulle mikään oikein luonnistunut: jo laskuni alussa tein virheen,
-joten oli alkaminen uudestaan, olin kahdesti pudottanut liituni, tunsin
-kasvoni ja käteni tahrautuneiksi, pyyhin oli joutunut kateisiin.
-Nikolain askartelemisesta syntyvä melu kidutti kipeästi hermojani. Teki
-mieli kiukustua ja torua, minä viskasin liidun ja algebran pois ja
-aloin kävellä edestakasin huoneessa. Silloin muistin, että meidän oli
-nyt meneminen ripille ja että siis oli välttäminen kaikkea pahuutta; ja
-yhtäkkiä minuun tuli omituinen nöyryyden mieliala ja minä tulin
-Nikolain luo.
-
--- Annappas kun autan sinua, Nikolai, sanoin minä, laittaen ääneni
-mahdollisimman nöyräksi; ajatus, että menettelen hyvin, kun voitin
-harmini ja autan häntä, saattoi minut vielä nöyrääkin nöyremmäksi.
-
-Kitti oli jo irti naputettu, naulat poistetut; mutta vaikka Nikolai
-kaikin voimin kiskoi säpeistä, eivät ikkunakehykset sittenkään
-heltineet irti.
-
-"Jos kehys nyt irtaantuu, kun minä vedän, niin se merkitsee, että on
-synti jatkaa lukua ja minä lakkaan." Kehys liikahti toiselta syrjältä
-ja irtaantui.
-
--- Mihin se on vietävä? kysyin minä.
-
--- Antakaahan olla, kyllä minä tässä tulen toimeen, vastasi Nikolai
-nähtävästi kummastuneena ja arvattavasti tyytymättömänä innostukseeni:
--- niitä ei saa sekottaa, ne ovat minulla siellä vintikopukassa
-numerojärjestyksessä.
-
--- Minä merkitsen sen, sanoin minä nostaen kehystä.
-
-Vaikka kopukka olisi ollut parin virstan päässä ja kehys kahta
-painavampi, olisin minä ollut luullakseni hyvin tyytyväinen. Minun teki
-mieli näännyttää itseäni palvelemalla Nikolaita. Kun palasin, olivat
-tiilikivipalaset ja suolatötteröt jo siirretyt ikkunanrinnalle ja
-Nikolai pyyhki siivellä hiekkaa ja uneliaita kärpäsiä ulos ikkunasta.
-Tuore, tuoksuva ilma oli jo täyttänyt huoneen. Kaupungista päin kuului
-liikkeen melua ja puutarhasta varpusten viserrystä.
-
-Kaikki esineet olivat kirkkaassa valaistuksessa, huone sai iloisen
-ilmeen, kevyt kevättuuli löylytteli algebrani lehtiä ja hiuksia
-Nikolain päässä. Minä tulin ikkunan ääreen, istuin siihen puutarhaan
-päin kumartuneena ja vaivuin mietteihin.
-
-Jokin uusi, tavattoman voimakas ja viehättävä tunne oli äkkiä mieleni
-vallannut. Märkä maa, jonka päällä paikotellen pisti esiin ruohon
-viherjät neulat, päivän paisteessa kimeltävät vesipurot, joissa pienet
-sorakivet ja lastut liikahtelivat, punertuneet sireenipensaan raipat
-paisuneine lehtinuppuineen siinä ihan ikkunan alla, puuhailevien
-lintujen piiperrys pensaikossa, sulavasta lumesta märkä mustahtava
-aita, ja erittäinkin tuo tuoksuva, kostea ilma ja ilonen
-auringonpaiste, -- se kaikki kertoi minulle selvän selvästi jostakin
-uudesta, ihanasta, jota tosin en pysty kuvaamaan semmoisena, kuin se
-todella oli, vaan ainoastaan semmoisena kuin sen käsitin, ja joka
-kaikki minulle puhui kauneudesta, onnesta ja hyveestä, puhui, että nuo
-kolme ovat mahdolliset ja helpot toteuttaa, että ne kuuluvat yhteen,
-jopa niinkin, että kauneus, onni ja hyve ovat oikeastaan kaikki yhtä ja
-samaa. "Miten saatoin ennen olla ymmärtämättä tätä asiaa, miten paha
-olinkaan ennen ollut, ja miten hyväksi ja onnelliseksi olenkaan
-tulevaisuudessa tuleva!" sanoin itsekseni: -- "pitää nyt vaan pian,
-pian, tällä hetkellä muuttua toiseksi ihmiseksi ja alkaa uutta elämää."
-Tästä huolimatta minä kuitenkin istuin kauan aikaa ikkunalla miettien
-ja mitään tekemättä. Onko ehkä lukija sattunut joskus nukahtamaan
-sumuisen ja sateisen sään aikana ja, herättyään vasta päivän laskiessa,
-avaamaan silmänsä ja akkunan levenevästä neliöstä, valkosen uudinharson
-läpi, joka ristivedosta pullistuneena lyö ikkunalautaan, näkemään
-sateesta märän maan, lehmusalean punervansinisen varjopuolen ja kostean
-puutarhakäytävän, jota auringon vinot säteet kirkkaasti valaisevat --
-yhtäkkiä kuulemaan puutarhan lintujen iloisesti elämöivää laulua ja
-näkemään akkuna-aukossa keijuvaa hyttysparvea, tuntemaan
-sateenjälkeisen ilman tuoksua ja ajattelemaan: "kuinka olenkaan tainnut
-nukkua tämmöisen illan yli!" sekä sitten kiiruhtanut puutarhaan
-nauttiakseen siellä elämästä? Jos semmoista on sattunut niin ei
-tarvitse tarkemmin kuvata sitä voimakasta sielullista tunnetta, jota
-tähän aikaan sain kokea.
-
-
-
-
-III
-
-MIETTEITÄ.
-
-
-"Nyt minä olen menevä ripille ja puhdistun kaikista synneistäni",
-ajattelin: "enkä ole enää koskaan syntiä tekevä... (Tässä muistelin
-kaikkia niitä syntejä, jotka minua enin vaivasivat). Tahdon tästä lähin
-joka sunnuntai välttämättä käydä kirkossa, ja sieltä palattuani luen
-vielä tunnin ajan Evankeliumia, sitten jaan tietysti köyhille osan
-(kymmenyksen) eli puolikolmatta ruplaa siitä 100-ruplasesta, jonka
-tulen saamaan joka kuukausi yliopistoon päästyäni, ja olen sen tekevä
-niin, ettei kukaan saa tietää, enkä anna kerjäläisille ylimalkaisesti,
-vaan haen käsiini semmoisia köyhiä, orpoja tai mummoja, joista ei
-muuten mitään tiedetä.
-
-"Minulla tulee olemaan oma huoneeni (luultavasti St. Jérômen entinen)
-ja minä aijon itse sitä siivota ja pitää ihmeteltävän puhtaana;
-palvelijaani en pakota mitään minulle itselleni tekemään. Hän on yhtä
-hyvä kuin minäkin. Sitten rupean käymään yliopistossa aina jalkasin
-(mutta jos saan ajoneuvot, niin myyn ne ja erotan nekin rahat köyhien
-varalle), ja yleensä tulen tarkasti täyttämään kaikki (-- mitä tämä
-'kaikki' oli, sitä en mitenkään olisi silloin voinut selittää, mutta
-elävästi tunsin tarkottavani sillä järkevää, siveellistä, moitteetonta
-elämää). -- Kirjotan muistiin kaikki luennot ja luen päälliseksi
-aineita eteenpäin, joten ensi kurssilla tulen olemaan ensimäinen, ja
-kirjotan väitöskirjan; toisella kurssilla olen edeltäpäin kaikki
-tietävä, niin että minä voidaan suoraan siirtää kolmannelle kurssille,
-joten siis 18-vuotiaana lopetan luvut ensimäisenä kandidaattina
-ja kahdella kultamitalilla palkittuna; -- sitten suoritan
-maisteritutkinnon, sitten tohtoritutkinnon ja tulen Venäjän etevimmäksi
-tiedemieheksi... ja miksi en voisi olla Europankin etevin tiedemies."
-Entä vielä sitten? kysyin itseltäni, -- mutta nyt huomasin, että nuo
-mietteet olivat ylpeyttä, syntiä, joka on vielä tänä iltana
-tunnustettava papille, ja palasin siis takasin mietteitteni alkupäähän.
-"Valmistuakseni luentoihin rupean käymään jalkasin Varpusvuorten
-kävelypuistoon; valitsen siellä itselleni paikan jonkun puun juurella
-ja luen luentoni: joskus otan evästäkin mukaani, juustoa tai
-piirakaisen Pedottin leipomosta, tai muuta. Levähdettyäni rupean
-lukemaan jotakin hyvää kirjaa tai piirustelen näköaloja tai soittelen
-jollakin soittokoneella (aijoin välttämättä oppia huilua soittamaan).
-Sitten on tietysti myös hän kävelevä Varpusvuorilla, ja joskus hän
-lähestyy ja kysyy minulta: kuka minä oikeastaan olen? Minä katsahdan
-häneen noin vähän surunvoittoisesti ja sanon olevani erään papin poika
-ja olevani onnellinen ainoastaan täällä, missä voin olla yksin, ypö
-yksin. Hän tarjoo minulle kätensä, sanoo jotakin ja istuu viereeni.
-Niin me yhdymme siellä joka päivä, muutumme ikiystäviksi ja minä olen
-suuteleva häntä... Ei, se ei ole hyvä. Päinvastoin tästä päivästä
-pitäen en aijo katsoa naisiin. En milloinkaan enää mene piikain
-puolelle, koetanpa olla menemättä edes ohikaan; ja kun kolmen vuoden
-kuluttua pääsen holhuunalaisuudesta, niin menen tietysti heti
-naimisiin. -- Rupean alituiseen voimistelemaan ja harjottamaan sopivia
-liikkeitä, niin että kahdenkymmenen ikäisenä olen väkevämpi kuin
-kukaan. Ensimäisenä päivänä pitelen puoli puutaa viisi minuttia
-ojennetuin käsin, toisena päivänä kaksikymmentäyksi naulaa, kolmantena
-kaksikymmentäkaksi naulaa ja niin edespäin, kunnes pitelen neljä puutaa
-kummassakin kädessäni, jolloin siis olen väkevämpi kuin kukaan
-talossamme; ja kun sitten joku saa päähänsä loukata minua tai lausua
-jotain alentavaa hänestä, minä käyn kiinni noin yksinkertaisesti vaan
-rinnuksiin, nostan miehen sylen verran maasta yhdellä kädellä ja vaan
-pitelen häntä siinä, että voimani tuntisi, ja annan sitten mennä; mutta
-ei tuokaan oikeastaan ole hyvä: -- ei, en tietysti tee hänelle mitään
-pahaa, vaan ainoastaan todistan olevani..."
-
-Älköön moitittako minua siitä, että nuoruuteni mietteet olivat yhtä
-lapsekkaat kuin lapsuuden ja poikaijän mietteet. Olen varma siitä, että
-jos kohtalo antaa minun elää hyvin vanhaksi ja tämä kertomus saavuttaa
-minun ikäni, niin vielä seitsenkymmenvuotisena ukkona olen ajatteleva
-yhtä mahdottoman lapsellisesti kuin nytkin. Olen haaveksiva jostakin
-ihanasta Mariasta, joka rakastuu minuun, hampaattomaan vanhukseen,
-aivan kuin kerran rakastui Maseppaan; siitä, kuinka heikkopäinen
-poikani pääsee äkkiä ministeriksi, tai siitä, kuinka minulla kerran on
-oleva miljoonien omaisuus. Olen varma, ettei löydy yhtäkään
-ihmisolentoa, jolla ei olisi tätä siunattua lohduttavaa haaveilemisen
-taipumusta. Mutta lukuunottamatta tuota haaveiden mahdottomuutta, ja
-niiden taikamaisuutta, mitkä ominaisuudet ovat yleisiä kaikille
-haaveille, voi haaveilla olla kylläkin erilainen luonne eri ihmisiin ja
-ikiin nähden. Siihen ikäkauteen, johon poika-ikäni katson päättyvän ja
-nuoruuteni alkavan, oli haaveitteni pohjana neljä tunnetta: rakkaus
-_häneen_, ajatuksissa väikkyvään naiseen, josta aina samalla tavalla
-haaveilin ja jota lakkaamatta odotin jossakin tapaavani. Tämä _hän_ oli
-vähäksi osaksi Sonitshka, vähäksi osaksi Masha, Vasilin vaimo, silloin
-kuin se pesee pyykkiä punkassa, ja vähäksi osaksi se nainen, jota jo
-kauan sitten olin nähnyt teatterissa meidän aitiomme viereisessä
-aitiossa, ja jonka valkoisella kaulalla oli ollut jalokiviä. -- Toinen
-tunne oli rakkauden rakastaminen. Halutti, että kaikki olisivat minua
-tunteneet ja rakastaneet. Halutti sanoa nimeni: Nikolai Irtenjev, ja
-että kaikki olisivat siitä uutisesta ihastuneet, tulleet ympärilleni ja
-kiittäneet jostakin asiasta. -- Kolmas tunne oli jonkun tavattoman,
-kunniata tuottavan onnen toivo. Tämä toivo oli niin voimakas ja sitkeä,
-että se lähestyi mielipuolisuutta. Olin niin vakuutettu siitä, että
-aivan pian, jonkun erikoisen sattuman nojalla tulen äkkiä maailman
-rikkaimmaksi ja kuuluisimmaksi mieheksi, että alituiseen levottomasti
-odotin tapahtuvaksi jotain ihmeen tapaista. Joka hetki odotin, että
-nyt, nyt se alkaa ja että minä heti saavutan kaiken mitä ihminen
-suinkin voi haluta, ja senvuoksi aina kaikkialla pidin kiirettä, siinä
-luulossa, että se ehkä jo on alkamassa siellä missä minua ei ole. --
-Neljäs ja tärkein tunne oli inho omaan itseeni, ja katumus, mutta se
-katumus oli siihen määrään sulautunut onnentoivoon, ettei siinä
-itsessään ollut mitään surullista. Näytti niin helpolta ja
-luonnolliselta irrottautua koko entisyydestäni, muuttaa, muodostaa
-toiseksi kaikki se, mikä oli tähän asti ollut, ja alkaa elämä kaikissa
-sen suhteissa aivan uudestaan, että entisyys ei painanut eikä sitonut
-minua. Päinvastoin melkein nautin inhostani entisyyteen ja koetin
-kuvailla sitä mustemmaksi kuin se olikaan. Mitä mustempi oli muistojen
-piiri, sitä puhtaampana ja valoisampana esiintyi nykyisyyden piste ja
-sitä kirkkaampina säteilivät tulevaisuuden vesikaarivärit. Tämä
-katumuksen ääni ja täydellisentymyksen intohimoinen halu olikin
-pääasiallinen sieluntilani puheenalaisena kehityskautena, ja siitäpä
-saikin pohjansa minun uusi katsantotapani sekä itseeni, ihmisiin, että
-maailmaan. Siunattu, autuas ääni, sinä, joka niin monta kertaa niinä
-surullisina hetkinä, jolloin sielu vaieten alistui elämän vääryydelle
-ja siveettömyydelle, äkkiä rohkeasti nousit kaikkea valhetta vastaan,
-vihamielisesti paljastit entisyyden ja rakkauteen kehottaen viittasit
-tuohon kirkkaaseen nykyisyyden pisteeseen lupaillen onnea ja menestystä
-tulevaisuudessa, -- sinä siunattu ja autuas ääni! Onko mahdollista,
-että joskus lakkaat kuulumasta?
-
-
-
-
-IV
-
-PERHEPIIRIMME.
-
-
-Isä oli tänä talvena ani harvoin kotosalla. Mutta sen sijaan, kun
-kerran sattui kotona olemaan, oli mitä iloisimmalla tuulella,
-rämisytti pianoa soitellen lempikappaleitaan, teki imeliä silmäyksiä
-ja keksi sukkeluuksia kaikkien meidän ja Mimmin kustannuksella,
-kuten esimerkiksi: että Grusiniläinen prinssi muka oli ollut
-yhteisluistelussa, nähnyt siellä Mimmin ja rakastunut niin, että oli
-heti jättänyt avioerohakemuksensa Synodiin; -- että minä muka olen
-määrätty Wienin lähettilään apulaiseksi, -- ja hän ilmotti meille nuo
-uutiset aivan totisin kasvoin; -- säikytteli Katinkaa hämähäkeillä,
-joita Katinka hyvin pelkäsi; osotti suurta ystävyyttä toverejamme
-Dubkovia ja Nehljudovia kohtaan, ja alituisesti kertoi meille ja muille
-ensi vuoden tuumistansa. Vaikka nämä tuumat joka päivä vaihtelivatkin
-ja olivat keskenään ristiriitaiset, ne olivat kuitenkin niin
-viehättäviä, että me niitä sanaakaan hiiskumatta kuuntelimme ja
-Ljubotshka katseli räpäyttämättä silmää suoraan papan suuhun, ettei
-vaan yksikään sana olisi päässyt hukkaan menemään. Isä suunnitteli
-milloin jättävänsä meidät Moskovaan yliopistoon ja itse lähtevänsä
-Ljubotshkan kanssa kahdeksi vuodeksi Italiaan, milloin ostavansa
-maatilan Krimin etelärannalla ja matkustavansa sinne joka kesäksi,
-milloin muuttavansa koko perheineen Pietariin j.n.e. Mutta paitsi tätä
-yleistä ilomielisvyttä tapahtui isässä viime aikoina vielä toinen
-muutos, joka suuresti ihmetytti minua. Hän teetti itselleen uuden
-uutukaisen, olivinvärisen puvun, muodikkaat housut ja pitkän
-turkkipalttoon, joka erinomaisesti sopi hänelle, ja hänestä tuoksahteli
-usein hajuvedelle, kun hän ajoi vieraisiin ja erittäinkin muutaman
-naisen luo, jonka nimeä Mimmi ei voinut huokaamatta mainita. Mimmi teki
-tällöin naaman, josta selvästi saattoi lukea ajatuksen: "Orpo parat!
-Onneton intohimo! Hyvä, ettei häntä enää ole" j.n.e. Nikolailta sain
-tietää -- sillä isä ei meille milloinkaan puhunut korttipelistään, --
-että hän oli tämän talven kuluessa voittanut hyvin paljon, pistänyt
-rahat lainauspankkiin ja keväämmällä kieltäytynyt enää pelaamasta.
-Luultavasti tästä syystä, -- kun hän pelkäsi, ettei voisi päätöstänsä
-pitää, -- hän tahtoi pian päästä maalle. Hän oli päättänyt, odottamatta
-minun pääsöäni ylioppilaaksi, heti pääsiäisen jälkeen matkustaa
-tyttöjen kanssa Petrovskin maatilalle, jonne meidän oli Volodjan kanssa
-myöhemmin saapuminen.
-
-Volodja oli koko talven kevääseen asti erottamattomassa yhteydessä
-Dubkovin kanssa (jotavastoin Dmitrin kanssa he alkoivat vähitellen
-kylmentyä). Mikäli saatoin päättää kuulemistani kertomuksista oli
-heidän ainaisena päähuvituksenansa sampanjan juominen ja ajeleminen
-erään neidin ikkunain ohi, johon neitiin olivat nähtävästi molemmat
-rakastuneet. Myöskin he tanssivat vis-à-vis, ei kuitenkaan enää lasten,
-vaan nyt jo oikeissa aikaihmisten iltamissa. Tämä viimeinen asianhaara
-suuresti edensi Volodjaa ja minua toisistamme, vaikka me kyllä
-toisiamme rakastimme. Liian suuri tuntui erotus olevan kotiopettajien
-edessä lukevan pojan ja oikeissa iltamissa käyvän herran välillä, --
-jotta olisimme tulleet ajatuksia keskenämme vaihtaneeksi. Katinka oli
-jo aivan suuri, luki paljon romaaneja, eikä semmoinen ajatus, että hän
-pian menisi miehelään, enää tuntunut minusta pilalta; mutta vaikka
-Volodjakin oli suuri, eivät he kuitenkaan pitäneet yhtä, vaan
-päinvastoin näyttivät ikäänkuin ylenkatsovan toisiansa. Katinkan
-ollessa kotona ei häntä yleensä huvittanut mikään muu kuin romaanien
-lukeminen ja hänen oli aina ikävä; mutta kun meille sattui vieraita
-herroja, niin Katinka heti elpyi ja rupesi sangen miellyttäväksi, sekä
-teki silmillänsä semmoista, josta en minä ainakaan voinut ymmärtää mitä
-se sillä tahtoi ilmaista. Vasta myöhemmin, kun olin Katinkan kuullut
-kerran sanovan, että ainoa neidolle luvallinen koketeeraus on se mikä
-tapahtuu silmillä, saatoin löytää selityksen noille kummallisen
-luonnottomille silmäin mulkouksille, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet
-muita lainkaan kummastuttavan. Ljubotshkakin oli jo alkanut käyttää
-melkein täysipitkää hametta, niin että hänen hanhenjalkansa olivat
-melkein kokonaan näkymättömissä, mutta yhtäläinen itkupussi hän oli
-kuin ennenkin. Nyt hän ei enää haaveksinut mennä husaarin kanssa
-naimisiin, vaan laulajan tai soittoniekan ja siinä tarkotuksessa
-kovasti harrasti soitantoa. St. Jérôme, joka, tietäen jäävänsä meille
-enää ainoastaan tutkintojeni suoritukseen asti, oli hankkinut
-itselleen paikan erään kreivin luona, alkoi siitä lähtien ikäänkuin
-ylenkatseellisesti kohdella kotolaisiamme. Hän oli ani harvoin
-kotosalla, oli ruvennut polttamaan paperosseja, jotka siihen aikaan
-olivat ainoastaan suurimpien keikarien ylellisyyttä, sekä vihelteli
-alituiseen joitakin kevytmielisiä pätkiä.
-
-Mimmi oli käynyt päivä päivältä yhä katkerammaksi. Siitä pitäen kuin me
-kaikki aloimme kasvaa suuriksi hän ei näyttänyt enää odottavan keltään
-eikä mistään mitään hyvää.
-
-Kun tulin päivällisille, en tavannut ruokasalissa muita kuin Mimmin,
-Katinkan, Ljubotshkan ja St. Jérômen: isää ei ollut kotona, ja Volodja,
-joka erään toverinsa kanssa valmistausi tutkintoon omassa huoneessaan.
-oli vaatinut päivällisen sinne. Yleensäkin näinä viime aikoina oli
-päivällisissä ensi sijalla Mimmi, jota emme kukaan kunnioittaneet, ja
-päivällinen oli niinmuodoin paljon kadottanut suloudestaan. Päivällinen
-ei ollut enää, kuten äidin tai mummon aikana, jonkinlainen juhlameno,
-joka määrätuntina kokosi yhteen koko perheen ja jakoi päivän kahteen
-puoliskoon. Me emme pitäneet väliä, vaikka myöhästyimme, saavuimme
-vasta toiseksi ruuaksi, joimme viiniä laseista (johon itse St. Jérôme
-antoi esimerkin), retkotimme tuolilla, nousimme paikoiltamme ennen
-päivällisen päättymistä, ja muuta semmoista. Siitä saakka päivällinen
-ei ollut enää jokapäiväinen, koko perhettä yhdistävä iloinen juhla.
-Toista oli ennen muinoin Petrovskissa, kun kahden aikaan kaikki
-peseytyneinä, puhtaihin pukeutuneina istuivat vierashuoneessa, odottaen
-sovittua kellonlyömää. Juuri sillä hetkellä kuin välihuoneen seinäkello
-alkaa korista, lyödäkseen kaksi, astuu Foka hiljaisin askelin sisälle,
-liina käsivarrella, arvokkaan ja vähän ankarankin näköisenä. "Pöytä on
-katettu!" ilmottaa hän kuuluvalla, punnitulla äänellä, ja iloisin,
-tyytyväisin kasvoin, vanhemmat edellä, nuoremmat jäljessä, tärkättyjen
-hameiden kahistessa, saappaiden ja kenkien naristessa kaikki menevät
-ruokasaliin, ja hiljaa puhellen istuutuvat kukin omalle paikalleen.
-Taikka sitten Moskovassa muinoin, kun kaikki kuiskutellen keskenään
-seisoivat katetun pöydän ääressä odotellen mummoa, jolle Gavrilo oli jo
-mennyt ilmottamaan päivällisistä; -- äkkiä ovi avautui ja kahisevine
-hameineen sieltä sujahti esille vanha mummo, pitsimyssy ja aina jokin
-erinomainen sinisenpunanen rusetti päässä. Hän tuli joko hymyillen
-taikka synkästi sivuilleen katsahdellen (sen mukaan millä kannalla
-terveys kulloinkin oli). Gavrilo töytää hänen nojatuolinsa luo, tuolit
-pitävät melua, ja tuntien jonkinlaisia kylmänväreitä selässä
-(ruokahalun merkkejä) otat käteesi vähän kostean servietin, syöt
-palasen leivänkuorta ja maltittomalla ahneudella seuraat syvien
-soppalautasten vaellusta, joita hovimestari jakelee arvon, ikävuosien
-ja mummon huomaavaisuuden mukaan.
-
-Nyt sitävastoin en enää tuntenut mitään hauskuutta tai kiihkoa
-päivällisille tullessa.
-
-Mimmin, St. Jérômen ja tyttöjen lorut siitä, mimmoisia kauheita
-saappaita venäjän opettaja käyttää, mimmoiset ruhtinattarien
-Kornakovien puvut ovat j.n.e. -- tämä heidän loruilemisensa, jota ennen
-todellisesti ylenkatsoin enkä ainakaan mitä Ljubotshkaan ja Katinkaan
-tulee suinkaan salannut, ei kuitenkaan horjahuttanut minua uudesta
-hyväntekeväisyyden mielialastani. Olin tavattoman nöyrä; hymyillen minä
-kuuntelin heitä hyvin suopeamielisesti, pyysin kunniottavasti antamaan
-sahtia, ja tein myönnytyksen St. Jérômelle, joka oikasi päivällisten
-aikana käyttämääni lausetta, arvellen, että on kauniimpaa sanoa je puis
-kuin je peux. Minun on kuitenkin tunnustaminen olleeni vähän pahoillani
-siitä, ettei kukaan pannut erityistä huomiota nöyryyteeni ja hyveihini.
-Päivällisten jälkeen Ljubotshka näytti minulle paperilippua, johon oli
-merkinnyt kaikki syntinsä; minä sanoin sen olevan erittäin hyvän, mutta
-että parempi olisi kirjottaa synnit sydämmeensä ja että "tuo kaikki ei
-ole sitä oikeata."
-
--- Miksei se ole "sitä oikeata?" kysyi Ljubotshka.
-
--- No, onhan tuokin kyllä hyvä; mutta sinä et kumminkaan ymmärtäisi
-minua, -- ja minä läksin huoneeseeni yläkertaan, sanottuani St
-Jérômelle, että menen lukemaan, mutta aikomukseni oli oikeastaan ennen
-rippiä, joka oli tapahtuva noin puolentoista tunnin kuluttua, kirjottua
-koko elinajakseni luettelo velvollisuuksistani ja töistäni, panna
-paperille oman elämäni tarkotus ja ne periaatteet, joiden mukaan olin
-aina, milloinkaan poikkeematta, vastaisuudessa toimiva.
-
-
-
-
-V
-
-PERIAATTEET.
-
-
-Otin paperiarkin ja aijoin aluksi tehdä luettelon velvollisuuksista ja
-lukutöistä ensi vuodeksi. Paperi oli sitä ennen viivotettava. Mutta kun
-viivotinta en sattunut löytämään, käytin siihen tarkotukseen latinan
-sanakirjaa. Vedettyäni mustekynällä viivan pitkin sanakirjan reunaa ja
-siirrettyäni tämän alemmas näyttäytyi paperilla viivan asemasta
-pitkulainen mustelätäkkö. Sitä paitsi sanakirjaa ei riittänyt viivan
-koko pituudelle ja viiva kiertyi sen pehmeän kulman mukaan. Otin toisen
-paperin ja siirtämällä sanakirjaa sain jotakuinkin viivotetuksi.
-Jaettuani velvollisuudet kolmeen luokkaan: velvollisuuksiin itseäni,
-lähimmäistä ja Jumalaa kohtaan, aloin kirjottaa ensimäisiä, mutta niitä
-ilmaantui olevan niin paljon ja niin monenlaatuisia, että näyttäytyi
-tarpeelliseksi tehdä selkoa yleensä "elämän periaatteista", ja vasta
-sitten ryhtyä erittelemiseen. Otin kuusi paperiarkkia, ompelin niistä
-vihon ja kirjotin päällekirjotuksen "Elämän periaatteita." Nuo kaksi
-sanaa tuli kirjotetuksi niin vinosti ja epätasaisesti, että olin kauan
-kahden vaiheilla kirjotanko ne uudestaan, ja kauan tuskailin nähdessäni
-rikkirevityn arkin ja tuon päällekirjotuksen. Miksi kaikki on päässäni
-niin selvänä, mutta saa niin kömpelön muodon paperilla ja yleensäkin
-elämässä, kun tahdon toteuttaa jotakin siitä mitä ajattelen?...
-
--- Pappi on saapunut, tehkää hyvin ja tulkaa alas, ilmotti Nikolai.
-Piilotin vihon pöytälaatikkoon, katsahdin peiliin, kampasin tukkani
-pystyyn, mikä vakaumukseni mukaan teki minut miettiväisen näköiseksi,
-ja menin alas kabinettihuoneeseen, missä pöytä oli jo katettuna ja sen
-päälle pyhäinkuva sekä palavia vahakynttilöitä asetettu. Isä astui
-huoneeseen yhteen aikaan toisesta ovesta. Pappi, harmaapäinen munkki,
-jonka kasvot oli vanhat ja ankarat, siunasi paraillaan isää. Isä
-suuteli hänen pienenlaista, leveää ja kuivaa kättänsä; minä tein
-samoin.
-
--- Käskekää Volodja sisälle, sanoi isä. -- Missä hän on? Taikka antaa
-olla, sehän valmistuu ripille yliopistossa.
-
--- Hän lukee ruhtinaan kanssa, sanoi Katinka ja katsahti Ljubotshkaan.
-Tämä äkkiä punastui jostakin syystä, rypisti silmänsä ikäänkuin muka
-jokin olisi tehnyt hänelle kipeätä ja meni pois huoneesta. Minä menin
-hänen perässään. Hän pysähtyi vierashuoneeseen ja kirjotti taas jotakin
-lyijykynäsellä paperilappuunsa.
-
--- Joko teit taas uuden synnin, kysyin minä.
-
--- En, ei se ole mitään, muuten minä vaan, vastasi hän punehtuen.
-Samassa kuului eteisestä kuinka Dmitri jätti hyvästiä Volodjalle.
-
--- Sinäpä otat kaikki kiusauksen kannalta, sanoi Katinka tullen
-huoneeseen ja kääntyen Ljubotshkan puoleen.
-
-En voinut ymmärtää mitä sisarelle oli tullut: hän oli niin hämillään,
-että silmät kyyneltyivät, ja että tämä hämminki muuttui vihdoin
-suuttumukseksi häneen itseensä ja Katinkaan.
-
--- Näkyy selvästi, että olet muukalainen (mikään ei voinut niin loukata
-Katinkaa kuin tämä nimitys, ja juuri siksi Ljubotshka olikin sitä
-käyttänyt) -- edessä on niin suuri asia, jatkoi hän vähän mahtavoiden:
--- ja sinä tahallasi ärsytät minua... sinun pitäisi ymmärtää, ettei
-tämä ole mitään leikkiä.
-
--- Arvaappa, Nikolenka, mitä hän kirjotti! sanoi Katinka
-loukkaantuneena muukalaisen nimitykseen: -- hän kirjotti...
-
--- En olisi todellakaan luullut sinua noin ilkeäksi, sanoi Ljubotshka,
-joka oli kokonaan tullut tolaltaan, ja meni pois: -- semmoisena
-hetkenä, ja ihan tahallaan koko ajan johdattaa syntiin. Enpä minäkään
-urki enkä kysele sinun tunteitasi ja kärsimyksiäsi.
-
-
-
-
-VI
-
-RIPPITUNNUSTUS.
-
-
-Näissä ja tämäntapaisissa hajamielisissä ajatuksissa minä palasin
-kabinettiin, sittenkuin kaikki olivat sinne kokoontuneet ja pappi oli
-noussut seisaalleen, valmiina lukemaan ripin edellä käypää esirukousta.
-Mutta heti kun yleisen äänettömyyden keskellä kajahti munkin
-vaikuttava, ankara ääni, ja erittäinkin kun hän lausui meille rukouksen
-sanat: ilmaiskaa kaikki syntinne, häpeämättä, salaamatta ja
-puolustamatta niitä, ja teidän sielunne puhdistun Jumalan edessä, mutta
-jos jotain salaatte, niin suuri on teidän syntinne oleva, -- palasi
-minuun tuo hurskauden vavistus, jota olin tuntenut aamulla
-ajatellessani edessä olevaa rippiä. Tunsinpa päälliseksi nautintoa
-tämän mielentilan tuntemisesta ja koetin sitä viivyttää pysäyttämällä
-kaikki ajatukset jotka mieleeni juolahtivat, ja koettaen väkisinkin
-olla jostakin peloissani.
-
-Isä meni ensimäisenä ripille. Hän viipyi hyvin kauan papin kanssa
-mummon huoneessa, jona aikana me muut istuimme ääneti kabinetissa tai
-korkeintain supatimme siitä kenen oli ensin meneminen. Vihdoin kuului
-ovesta taas munkin rukouksen ääni ja isän askeleet. Ovi narahti ja isä
-tuli sieltä tapansa mukaan yskähdellen ja olkaansa kohautellen sekä
-katsomatta kehenkään meihin.
-
--- No, Ljubotshka, meneppä nyt sinä, ja muista sanoa kaikki. Sinä
-veitikka tyttöseni olet suuri syntinen, sanoi isä pilalla nipistäen
-häntä poskesta.
-
-Ljubotshka sekä vaaleni että punastui, otti paperilappunsa esiliinan
-alta ja sitten taas piilotti sen sinne takasin. Kumartaen päänsä,
-jotenkin lyhentäen kaulansa, aivan kuin olisi odottanut ylhäältäpäin
-tulevaa iskua, hän meni ovesta. Ei hän siellä kauan viipynyt, mutta
-tultuaan hänen olkapäänsä nytkähtelivät itkun rajupuistatuksista.
-Vihdoin, sievän Katinkan jälkeen, joka hymyillen palasi ripiltä, tuli
-minunkin vuoroni. Sama tylsä pelko sydämmessä ja sama halu tahallani
-kiihottaa tätä pelkoa minä astuin puolihämärään huoneeseen. Pappi
-seisoi rukouspulpetin ääressä ja käänsi verkalleen kasvonsa minuun
-päin.
-
-Viivyin korkeintain viisi minuttia mummon huoneessa, mutta tulin sieltä
-onnellisena ja silloisen luuloni mukaan täydellisen puhtaana,
-siveellisesti uudestisyntyneenä ihmisenä. Ja vaikka minuun teki oudon
-ja pahan vaikutuksen elämämme vanha muoto, entiset huoneemme, omat
-huonekalumme, oma ulkonainen olentoni (olisin suonut, että kaikki
-ulkonainenkin olisi samoin muuttunut kuin luulin itse sisällisesti
-muuttuneeni), -- niin siitä huolimatta pysyin tässä autuaassa
-mielentilassa siihen hetkeen asti kuin menin illalla maata.
-
-Olin jo nukkumaisillani, kun vielä kertaalleen luettelin mielessäni
-kaikkia niitä syntejä, joista olin puhdistunut. Silloin äkkiä muistin
-erään häpeällisen teon, josta en ollut ripillä mitään maininnut. Ennen
-rippiä pidetyn esirukouksen sanat muistuivat mieleeni ja alkoivat
-herkeämättä soida korvissani. Koko rauhani haihtui siinä tuokiossa.
-"Mutta jos salaatte, niin suuri on teidän syntinne oleva..." kuulin
-lakkaamatta, ja minä kuvailin olevani niin kauhea syntinen, ettei
-mikään rangaistus olisi minulle ollut kyllin ankara.
-
-Kauan heittelin itseäni kyljeltä kyljelle sieluntilaani miettien ja
-joka hetki Jumalan rangaistusta jopa äkkikuolemaakin odottaen, -- mikä
-ajatus hirvitti minua sanomattomasti. Mutta samassa pisti päähäni oiva
-tuuma: heti päivän valettua menen tai ajan luostariin tuon munkin
-puheille ja teen uuden rippitunnustuksen. Tähän ajatukseen rauhotuin ja
-nukuin.
-
-
-
-
-VII
-
-LÄHTÖ LUOSTARIIN.
-
-
-Heräsin yöllä moneen kertaan kun pelkäsin nukkuvani liian kauan, ja
-olin jo kuudelta pystyssä. Päivä vasta vähän hämärteli ikkunoissa.
-Pukeuduin ja vedin jalkaani vuoteen luona olleet puhdistamattomat
-saapasrähjät, sillä Nikolai ei ollut vielä ehtinyt suorittaa
-aamutoimiaan. Peseytymättä ja aamurukousta toimittamatta suoriusin ulos
-ja tulin ensi kerran eläessäni kadulle, jossa ei ollut ketään muuta
-kuin minä yksin.
-
-Vastaiselta puolelta, suuren rakennuksen viheriäisen katon takaa
-punotti hämärä aamunkoitto. Jotenkin kova yöllinen kevätpakkanen oli
-pannut riitaan katulian ja rännipurot; se pisteli jalkoihini ja
-nipisteli kasvojani ja käsiäni. Meidän poikkikadullamme ei ollut vielä
-ainoatakaan ajuria, joita olisin tarvinnut päästäkseni pian perille ja
-sitten palaamaan. Ainoastaan Arbatovan kadulla näkyi jono jotain
-kuormia ja kaksi kivityömiestä kulki jutellen ohitseni katukäytävällä.
-Noin tuhat askelta käytyäni alkoi tulla vastaani miehiä ja naisia,
-jotka kulkivat korit kainaloissa torille, ja myös veden ajajia;
-katuristeykseen ilmestyi kahvileivän myyjä; jokin pakari avattiin ja
-Arbatovan portilla tapasin vihdoin ajurin, vanhan ukon, joka
-nuokkuen torkkui vanhoilla, kuluneilla, paikatuilla, sinertävillä
-ajoneuvoillaan. Hereille havahtuessaan hän ei huomannut minulta pyytää
-kuin 20 kopekkaa luostariin ja takasin, mutta sitten äkkiä hoksasi, ja
-juuri kun olin nousta istumaan, alkoi pieksää hevostaan ohjan perillä
-ja ajaa tiehensä. "Täytyyhän hevostakin syöttää! ei auta, herra", hän
-höpisi.
-
-Vaivalla sain hänet houkuteltua pysähtymään, kun tarjosin 40 kopekkaa,
-Hän pysähtyi, tarkasteli minua huolellisesti, ja sanoi: "istukanhan
-sitten." Tunnustaakseni hiukan pelkäsin, että hän vie minut syrjäiseen
-kaupunginosaan ja ryöstää siellä rahani. Päästäkseni ylös, tartuin
-hänen ryysyisen ajuripukunsa kaulukseen, -- jolloin hänen ryppyinen,
-koukistunutta selkää jatkava kaulansa sääliä herättävästi paljastui, --
-ja vedin itseni ylös aaltomaiselle, sinertävälle istuimelle, jonka
-jälkeen me ajaa tärryytimme alas pitkin Vosdvizhenkan katua. Matkalla
-ehdin huomata, että ajoneuvojen selustin oli vuorattu vihertävällä
-kangaspalalla, josta ajurin pukukin oli tehty; tuo seikka rauhotti
-minua jostakin syystä, enkä enää pelännyt joutumista syrjäkadulle ja
-ryöväyksen alaiseksi.
-
-Aurinko oli noussut jo jotenkin korkealle ja kirkkaasti kuultasi
-kirkkojen tornikupuja meidän tullessamme luostarin eteen.
-Varjopaikoissa oli vielä valta pakkasella, mutta pitkin tienkeskustoja
-virtasi nopeita, mutaisia puroja, ja hevonen juosta läiskäsi sulaneessa
-loassa. Tultuani luostarin muurien sisälle kysyin ensimäiseltä
-kohtaamaltani henkilöltä, miten voisin tavata tuota pappia.
-
--- Tuolla on hänen kammionsa, sanoi ohimenevä munkki pysähtyen
-hetkiseksi osuttamaan pientä rakennusta, jossa oli kuisti oven edessä.
-
--- Kiitän nöyrimmästi, vastasin.
-
-Mutta mitähän ajattelivat minusta munkit, jotka tuossa toinen toisensa
-jäljessä tulivat kirkosta ja kaikki katselivat minua? En minä ollut
-aikuinen enkä lapsi; kasvoni eivät olleet pestyt, tukka harjaamaton,
-vaatteet tomuiset, saappaat puhdistamattomat ja päälliseksi liassa.
-Mihinkähän ihmisluokkaan nuo munkit kuvailivat minun kuuluvan? Hyvin
-tarkkaan ne minua vaan tähystelivät. Kaikesta huolimatta kuljin nuoren
-munkin opastamaan suuntaan.
-
-Kapealla tiellä, joka vei luostarikammioihin päin, kohtasin
-mustapukuisen vanhuksen, joka katseli minua sankkojen harmaiden
-silmäkulmainsa alta ja kysäsi: "mitä asiaa minulla oli?"
-
-Vähältä etten sanonut "ei mitään" ja juossut takasin ajurin luo
-palatakseni kotiin, mutta rypistyneistä kulmakarvoista huolimatta
-vanhuksen kasvot herättivät luottamusta. Sanoin tahtovani tavata
-rippi-isääni, ja nimitin hänen nimensä.
-
--- Tulkaahan mukaani, herraskainen, minä saatan teitä, sanoi hän
-kääntyen ja näytti heti arvanneen asiani: -- hän on aamumessulla, kohta
-hän tulee.
-
-Vanhus avasi oven ja saattoi minut puhtosen porstuan ja eteisen kautta
-puhdasta liinaista permantomattoa myöten kammioon.
-
--- Odottakaahan täällä, sanoi hän hyvänsuovasti ja rauhottavasti, -- ja
-läksi.
-
-Huone, jossa nyt olin, oli sangen pieni ja merkillisen hyvin siistitty.
-Huonekaluja oli ainoastaan: vahavaatteella verhottu pikku pöytä, joka
-seisoi kahden pienen kaksipuolisen ikkunan välissä. Ikkunoilla oli
-kaksi geraniumi-kukkaa, pyhäinkuvain teline ja niiden edessä riippuva
-öljylamppunen, yksi nojatuoli ja pari tavallista tuolia. Nurkassa
-riippui seinäkello, jonka numerotaulu oli kukkapiirroksilla koristettu,
-ja se kävi vaskisten painopulttien avulla. Väliseinällä, jota yhdisti
-kattoon puiset, kalkkivärillä valkosiksi pyyhityt säleet (ja jonka
-takana oli varmaankin vuode), riippui nauloista kaksi pappisviittaa.
-
-Ikkunat antoivat jotakin valkosta seinää vasten, joka oli niistä noin
-sylen päässä. Välillä oli pieni sirenipehko. Mitään ääntä ei päässyt
-huoneeseen tunkeutumaan, niin että tässä hiljaisuudessa tuntui heilurin
-tasainen, miellyttävä naksutus hyvinkin kovalta ääneltä. Heti kun olin
-jäänyt yksikseni tähän hiljaiseen sopukkaan, hypähtivät kaikki entiset
-mietteeni ja muistoni äkisti esille päästäni, ikäänkuin niitä ei olisi
-ennen ollutkaan, ja minä vaivuin johonkin sanomattoman miellyttävään
-mietiskelyyn. Tuo hiukan kellastunut papinkauhtana ynnä sen kulunut
-vuorivaate, nuo kirjojen vanhentuneet mustat nahkaselät ja vaskiset
-helat, nuo tumman viheliäiset kasvit, niiden tarkasti kasteltu multa ja
-pestyt lehdet, ja erittäinkin tuo yksitoikkoinen katkonainen heilurin
-naksutus minulle elävästi kertoivat jostakin uudesta, tähän asti
-tuntemattomasta elämästä, -- yksinäisyyden, rukouksen, hiljaisen ja
-rauhallisen onnen elämästä...
-
-"Kuluu kuukaudet, vierii vuodet, ajattelin minä, mutta tuo munkki pysyy
-aina yksinäisenä, rauhallisena, hän yhä tuntee omatuntonsa puhtaaksi
-Jumalan edessä ja rukouksensa Hänen kuulemaksi." Puolen tunnin verran
-istuin tuolillani, koettaen olla liikkumatta ja hengittämättäkin
-ääneeni, jottei olisi häiriytynyt niiden äänten sopusointu, jotka niin
-paljon puhuivat minulle. Ja heiluri yhä vaan naksahteli samoin,
-oikealle kovemmin, vasemmalle hiljemmin.
-
-
-
-
-VIII
-
-TOINEN RIPPITUNNUSTUS.
-
-
-Papin lähestyvät askeleet saattoivat minut heräämään mietteistäni.
-
--- Hyvää päivää, sanoi hän korjaten kädellään harmaita hiuksiaan. --
-Mitä te haluaisitte?
-
-Pyysin häntä siunaamaan minua ja erityisellä mielihyvällä suutelin
-hänen kellertävää pienenlaista kättään.
-
-Selitettyäni hänelle asiani hän sanaakaan sanomatta meni pyhäinkuvien
-eteen ja alkoi ripityksen.
-
-Kun se oli päättynyt ja minä olin voittanut häpeäni sekä sanonut kaikki
-mitä sydämmelläni oli, pani hän kätensä pääni päälle ja lausui
-sointuvan hiljaisella äänellään: -- "Tulkoon taivaallisen Isän siunaus
-sinun ylitsesi, poikani, ja säilyttäköön Hän sinussa aina uskon,
-lempeyden ja nöyryyden hengen. Amen."
-
-Olin täydellisesti onnellinen; onnen kyyneleet nousivat kurkkuuni, minä
-suutelin hänen kaapunsa poimua ja nostin pääni. Munkin kasvot olivat
-aivan rauhalliset.
-
-Tunsin nauttivani liikutuksesta ja peläten sen haihtumista sanoin
-rippi-isälleni pian hyvästi. Sivulle katsomatta -- ettei mieleni
-hajaantuisi -- tulin muurien ulkopuolelle ja istuin jälleen ajurin
-horjahteleville rattaille. Mutta ajoneuvojen tärinä, silmien edessä
-vilahtelevien esineiden kirjavuus pian haihduttivat tunnelmani, ja
-kuvailin nyt jo sitä, miten rippi-isäni varmaankin ajattelee, ettei hän
-ole vielä yhdelläkään nuorukaisella tavannut niin ihanaa sielua kuin
-minulla oli, eikä ole koskaan tapaavakaan, sillä semmoisia ei ole edes
-olemassakaan. Minä olin varma siitä; ja varmuuteni herätti minussa
-ilon, joka oli sitä lajia, että vaati jakamista myös muille.
-
-Hirveästi halutti puhella jonkun kanssa; ja kun ketään muuta ei ollut
-käsillä kuin tuo ajuri, käännyinkin hänen puoleensa.
-
--- Viivyinköhän kauankin? kysyin.
-
--- Olipa sitä kotvanen, ja hevostakin olisi jo pitänyt ruokkia, sillä
-minähän olen yövosikka, vastasi ajurivanhus. Hän oli auringon noustua
-nähtävästi entistä virkeämpi.
-
--- Minusta tuntui kuin olisin viipynyt ainoastaan minutin verran,
-sanoin minä. -- Tiedätkös, mitä varten kävin luostarissa? lisäsin minä
-istuutuen syvennykseen, joka oli lähempänä vanhusta.
-
--- Mitäpä se meikäläiseen kuuluu? Mihin käsketään, sinne ajamme,
-vastasi hän.
-
--- Ei, mutta sanoppa sentään, mitä luulet? tiedustelin yhä.
-
--- Taisitte olla hautapaikkaa jollekin vainajalle ostamassa, sanoi hän.
-
--- En ollenkaan; arvaappa vielä!
-
--- En voi arvata, herra, toisti hän.
-
-Ajurin ääni tuntui minusta niin suopealta, että päätin tehdä hänen
-tiettäväkseen syyn luostarissa käyntiini, jopa ilmaista hänelle
-tunnelmanikin.
-
--- Tahdotko niin kerron sinulle? näes nyt...
-
-Ja niin kerroin hänelle kaikki ja kuvasin kaikki herttaiset tunteeni.
-Vielä nytkin punastun häpeästä, tätä muistellessani.
-
--- Niin vai, sanoi ajuri epäluuloisesti.
-
-Ja pitkän aikaa hän sen jälkeen oli ääneti, ja istui liikkumatta
-paikallaan, ainoastaan silloin tällöin korjaten kauhtanansa poimua,
-joka yhtämittaa pääsi irralleen hänen liian suurissa saappaissa
-tärähtelevän jalkansa alta. Jo luulin hänenkin ajattelevan minusta
-samoin kuin rippi-isäni, s.o., että niin ylevää nuorukaista ei ole
-toista koko maailmassa; mutta hän kääntyi samassa minuun päin.
-
--- Olihan se oikea herras-asia, se teidän asianne.
-
--- Mitä? kysyin minä.
-
--- Asianne, sanon, oli oikea herras-asia, toisti hän mutustellen
-hampaattomilla huulillaan.
-
--- "Eipä se olekaan minua ymmärtänyt", ajattelin minä, enkä enää
-puhunut hänen kanssaan kotiportille asti.
-
-Ellei juuri liikutuksen ja hurskauden tunto, niin ainakin tyytyväisyys
-siihen, että tuon tunteen olin kokenut, pysyi minussa koko matkan,
-huolimatta siitä, että päivän kirkkaassa paisteessa vilisi kirjavanaan
-väkijoukkoa kaikkialla kaduilla; mutta heti kotiin tultuani hävisi koko
-tunnelma jäljettömiin. Minulta näet puuttui 20 kopekkaa maksaakseni
-ajurille. Hovimestari Gavrilo, jolle jo ennestään olin velkaa, ei
-ruvennut enempää lainaksi antamaan. Kahdesti näki ajuri minun juoksevan
-pihan yli rahoja hakemassa. Hän näytti arvanneen asemani, kiipesi alas
-kuskipukilta, ja vaikka oli näyttänyt niin hyvältä, rupesi nyt, minua
-pistelläkseen, ääneen kertomaan semmoisista veijareista, jotka jättävät
-vosikoille maksamatta.
-
-Kotona nukkuivat vielä kaikki, niin etten voinut saada noita 20
-kopekkaa muilta kuin palvelijoilta. Vihdoin Vasili maksoi puolestani,
-sittenkuin olin kunniasanallani luvannut suorittaa takasin, jota
-sanaani hän tosin ei nimeksikään uskonut (kuten hänen kasvoistansa
-saatoin päättää), vaan maksoipahan vaan muuten, koska piti minusta ja
-muisti sen palveluksen, jonka olin hänelle kerran tehnyt. Niin meni
-tämä tunne kuin tuhka tuuleen. Kun rupesin pukeutumaan mennäkseni
-yhdessä muiden kanssa herran ehtoolliselle ja kävi ilmi, ettei pukuani
-oltu korjattu ja että sitä oli siis mahdoton käyttää, niin tulin
-hirveän paljon syntiä tehneeksi. Puettuani ylleni toisen puvun minä
-menin kirkkoon jonkinlaisessa kummallisessa ajatusten levottomuudessa,
--- ja kokonaan luottamatta hyviin ominaisuuksiini.
-
-
-
-
-IX
-
-MITEN VALMISTUN YLIOPPILASTUTKINTOON.
-
-
-Pääsiäisenä, torstaipäivänä, matkusti isä, sisar ja Mimmi Katinkan
-kanssa maalle, niin että mummon suureen taloon jäimme ainoastaan
-Volodja, minä ja St Jérôme. Se mielentila, jossa olin ollut
-luostarissakäynnin päivänä, oli haihtunut, jättäen jälkeensä ainoastaan
-hämärän, vaikka tosin miellyttävän muiston, jota jo yhä enemmän
-tukehuttivat uudet vapaan elämän vaikutukset.
-
-Tuo "Elämän periaatteita" sisältävä vihkonen oli myöskin pantu pois
-koulussa käytettyjen konseptivihkojen mukana. Huolimatta siitä, että
-yhä ajattelin mahdolliseksi laatia periaatteet elämän kaikkien
-tapausten varalle ja aina niitä noudattaa, -- että tuo ajatus miellytti
-minua ja näytti sekä erittäin yksinkertaiselta että ylevältä ja että
-aikomukseni oli todella panna se elämässä täytäntöön, niin olin jälleen
-ikäänkuin unohtanut, että asiaan olisi pitänyt ryhtyä heti, vaan olin
-lykännyt sen johonkin muuhun aikaan. Minua lohdutti kuitenkin se
-seikka, että jokainen ajatus, joka nyt tuli päähäni, soveltui
-täsmälleen johonkin periaatteitteni ja velvollisuuksieni jaotelmista:
-joko periaatteihin lähimmäisiin nähden, tai itseeni taikka Jumalaan
-nähden. "Sittenpähän minä erottelen tuonkin ajatuksen sen omaan
-osastoonsa ja vielä monet muut ajatukset, jotka vastaisuudessa tulevat
-mieleeni tästä asiasta", päättelin minä itsekseni. Nykyjään kysyn usein
-itseltäni: milloin olin paremmin oikeassa: silloinko kuin uskoin
-ihmisjärjen kaikkivaltiuteen, vai nyt, jolloin kadotettuani
-kehittymiskyvyn epäilen ihmisjärjen voimaa ja merkitystä? -- enkä voi
-antaa varmaa vastausta.
-
-Vapauden ja tuon keväisen, epämääräisen odottamisen tunne, josta jo
-olen puhunut, oli siihen määrään kiihottanut minua, että olin joutunut
-kokonaan suunniltani ja valmistuin tutkintoon sangen huonosti. Kun
-joskus aamuin teki työtä luokkahuoneessa ja hyvin tiesi, että se oli
-välttämätöntä, koska jo huomenna oli tutkinto tuossa aineessa, niin
-saattoi jokin keväinen haju tuoksahtaa ikkunasta: -- tuntui kuin olisi
-perin tärkeätä heti muistaa jotakin, kädet päästivät kirjan luotansa,
-jalat omin ehdoin alkoivat kävellä edestakasin huoneessa, ja päässä oli
-kuin joku olisi painanut vieterinappulaa ja päästänyt koneen
-liikkeelle; päässä tuntui keveältä ja luonnolliselta, ja kirjavat,
-iloiset ajatukset alkoivat nopeasti kulkea ohitse, niin ettei ehtinyt
-panna merkille muuta kuin niiden loistetta. Menee tunti ja toinenkin
-ihan huomaamatta. Tai sitten myös kirjaa lukiessa, kun koettaa
-parhaansa mukaan syventyä siihen mitä lukee, äkkiä kuuluu naisaskeleita
-ja hameen suhahtamista käytävässä, -- ja samassa on kaikki tyyni
-häipynyt päästä eikä voi pysyä paikallaan, vaikka vallan hyvin tietää,
-että paitsi Gashaa, mummon vanhaa sisäpiikaa, ei kukaan ole saattanut
-siellä käydä. "Entäpä jos se sittenkin olisi _hän_?" tulee
-ajatelleeksi: -- "jospa tuo juuri nyt alkaisikin ja minä siten tulen
-päästäneeksi tilaisuuden käsistäni?" mutta käytävään hypättyä näkee,
-että se oli kuin olikin vaan Gasha; pitkään aikaan ei sitten enää pääse
-itsensä herraksi. Vieteri on irrotettu ja kaikki on sotkuksissa, --
-Taikka iltasin istuessa yksin talikynttilän ääressä omassa huoneessa,
-kun karsta on poistettava tai muutettava istuma-asentoa, tulee hetkeksi
-keskeyttäneeksi luvun ja huomaa, että kaikkialla ovissa ja nurkissa on
-pimeätä eikä koko talossa kuulu mitään, -- silloin on taaskin
-mahdotonta olla kuuntelematta tätä hiljaisuutta, katsomatta avatun oven
-kautta pimeän huoneen hämärään, kauan-kauan, pysymättä hiljaa
-paikallaan tai menemättä alas ja kulkematta pitkin kaikkia tyhjiä
-huoneita. Joskus iltasin viivyin myös pitkiä aikoja huomaamattomana
-salissa kuunnellen kuinka Gasha kahdella sormella liritteli pianolla,
-"satakieltä" matkien, yksinäisen talikynttilän ääressä. Mutta kun oli
-kuutamo, niin en voinut mitenkään pysyä vuoteessani, vaan panin
-pitkäkseni puutarhaan viettävälle ikkunalaudalle ja katsellen kuun
-valaisemia kattoja, lähimmän kirkon kellotapulia, aidan ja pensaiden
-varjoon, joka oli paneutunut puutarhan käytävälle, valvoin niin kauan,
-että sitten suurella vaivalla heräsin vasta kymmenen aikaan aamulla.
-
-Joten siis ainoastaan opettajien säännölliset käynnit ja St Jérômen
-yritykset tuon tuostakin kehaista minua, sekä erittäinkin oma haluni
-esiintyä ystäväni Nehljudovin silmissä ripeänä nuorukaisena, se on:
-suorittaa loistava tutkinto (mikä hänestä oli hyvin tärkeätä). --
-ainoastaan nuo seikat vaikuttivat, ettei kevät ja vapaus saaneet minua
-lopen unohtamaan kaikki entisetkin tiedot, ja etten tutkinnossa saanut
-loistavia repposia.
-
-
-
-
-X
-
-HISTORIAN TUTKINTO.
-
-
-Huhtikuun 16 päivänä minä ensi kerran astuin St Jérômen suojeluksen
-alaisena yliopiston suureen saliin. Olimme ajaneet sinne komeanlaisissa
-ajopeleissä. Ylläni oli ensi kerran frakkipuku, ja kaikki muutkin
-vaatteet sukista ja alusvaatteista alkaen olivat uuden uutukaiset. Kun
-ovenvartija oli riisunut yltäni päällystakin ja minä seisoin hänen
-edessään pukuni koko komeudessa, minua melkein hävetti, että olin näin
-sokaisevan komea. Mutta sitten tulin valoisaan parkettisaliin, joka oli
-täynnänsä väkeä, ja näin satoja kymnaasipuvuissa ja frakeissa olevia
-nuorukaisia, joista muutamat välinpitämättömästi katsahtivat minuun, ja
-salin päässä professoreja, jotka mahtavasti liikkuivat pöytien
-ympärillä tai istuivat suurissa nojatuoleissa. Silloin heitin kaiken
-toivoni saada yleinen huomio käännetyksi itseeni, ja kasvojeni ilme,
-joka kotona ja vielä etehisessäkin oli ilmaissut ikäänkuin pahottelua
-sen johdosta että vastoin tahtoani olin niin komean ja merkitsevän
-näköinen, vaihtui mitä hirveimpään pelkoon ja mielenmasennukseen. Minä
-lankesin toiseen äärettömyyteen ja suuresti ilostuin nähdessäni
-lähimmäisellä penkillä erään huonosti, epäsiististi puetun herran, joka
-ei ollut vielä tosin vanha, mutta kuitenkin melkeen kokonaan
-harmaantunut, ja joka istui kaukana muista viimeisellä penkillä.
-Asetuin heti hänen viereensä ja aloin tarkastella tutkittavia sekä
-tehdä niistä havaintoja. Paljon oli siinä monenlaisia olentoja ja
-kasvoja, mutta silloisten käsityksien! mukaan ne olivat helposti
-jaettavissa kolmeen luokkaan.
-
-Siellä oli minun kaltaisiani, jotka olivat tulleet tutkintoja
-suorittamaan kotijohtajiensa taikka vanhempainsa kanssa, ja näiden
-joukossa oli myöskin nuorin Iivineistä, minulle tutun herra Frostin
-seurassa, sekä Ilinka Grapp vanhan isänsä keralla. Kaikilla
-tuommoisilla oli leuvassa jo parran alkua, mansetit ja rintapaidat
-näkyvissä, ja istuivat hiljaa, avaamatta mukaan tuotuja kirjoja tai
-vihkoja, ja nähtävällä pelolla katselivat professoreita ynnä
-tutkintopöytiä. Toiseen tutkittavien luokkaan kuului kymnaasipukuiset
-nuorukaiset, joista useat jo ajelivat partaa. Nämä olivat enimmäkseen
-tuttuja keskenään, puhelivat ääneen, tiesivät professorien etu- ja
-liikanimet, valmistuivat nyt viime tingassa kirjallisten kysymyksien
-vastaamiseen, ojentelivat toisilleen vihkoja, astuivat penkkien yli,
-kulettelivat eteisestä piirakkaisia ja voileipiä, joita söivät siinä
-paikassa, ainoastaan vähän päätänsä kumartaen pulpetin tasalle, ettei
-näkyisi. Ja vihdoin kolmanteen tutkittavien luokkaan, joita tosin ei
-ollut paljon, kuului aivan vanhoja, jotka olivat frakkeihin tai
-enimmäkseen tavallisiin nuttuihin puetut -- ilman näkyviä
-alusvaatteita. Nämät olivat hyvin totisia, istuivat yksinäisyydessä ja
-näyttivät sangen synkiltä. Tuokin, joka oli rauhottanut mieltäni
-olemalla minua huonommin puettu, kuului tähän viimeiseen luokkaan.
-Nojaten päänsä molempia käsiänsä vasten, joiden sormien välistä törötti
-puoliharmaita hiustupsuja, hän luki kirjaa ja katsahti minuun
-ainoastaan silmänräpäyksen verran vähän pahansuovasti kiiltävillä
-silmillään, rypisti synkästi silmäkulmansa ja työnsi minun suuntaan
-kiiltävän kyynäspäänsä, etten voisi siirtyä enää lähemmäksi häntä.
-Kymnasistit sensijaan olivat liiankin puheliaita ja minä heitä vähän
-pelkäsin. -- Muuan heistä pisti käteeni kirjan, sanoen: "antakaa
-hänelle tuolla"; toinen kulki ohitseni ja sanoi: "päästäkäähän,
-veikkonen"; kolmas kiipesi pulpetin yli ja nojautui kädellään minun
-olkapäähäni aivan kuin olisin ollut penkki. Tuo kaikki tuntui minusta
-raa'alta ja vastenmieliseltä; minä pidin itseäni noita kymnasistejä
-paljon ylhäisempänä, enkä arvellut heillä olevan oikeutta käyttäytyä
-minun suhteeni noin tutunomaisesti. Vihdoin alettiin huutaa nimiä
-esille; kymnasistit tulivat esiin rohkeasti ja vastasivat enimmäkseen
-hyvin, sekä palasivat iloisina; meidän sakkimme sitävastoin arkaili
-paljon enemmän ja taisi vastatakin huonommin. Vanhoista jotkut
-vastasivat erinomaisesti, toiset taas hyvin huonosti. Kun Semjonovia
-huudettiin esiin, niin tuo harmaapäinen, kiiltosilmäinen naapurini
-kömpelösti sysäten minua kiipesi jalkojeni yli ja meni pöydän ääreen.
-Kuten professorien ulkonäöstä saattoi huomata, oli hän vastannut
-erinomaisesti ja rohkeasti. Palattuaan paikoilleen hän, tiedustelematta
-minkä arvosanan oli saanut, otti rauhallisesti vihkonsa ja lähti ulos.
-Jo olin usean kerran vavahtanut kuullessani esiinhuudettuja sukunimiä,
-mutta vielä ei ollut aakkosjärjestykseen tehdyn luettelon mukaan minun
-nimeäni tullut, vaikka jo huudettiin Iillä alkavia nimiä. -- "Ikonin ja
-Tenjev" kuulin samassa huudettavan professorien puolelta. Kylmät väreet
-juoksivat selässäni ja niskassani.
-
--- Ketä huudettiin? Kuka on Bartenjev? kuului ympärilläni.
-
--- Ikonin, mene, sinua huudettiin; mutta kuka on Bartenjev, Mordenjev?
--- sitä en tiedä, tunnusta nimesi, puhui pitkä punaverinen kymnasisti,
-joka seisoi takanani.
-
--- Teitä huudetaan, sanoi St Jérôme.
-
--- Sukunimeni on Irtenjev, sanoin minä punaveriselle kymnasistille: --
-onko Irtenjeviä huudettu?
-
--- Tietysti; miksi ette mene?... Mokomakin herra! lisäsi hän
-puoliääneen, mutta kuitenkin niin että mennessäni kuulin hänen sanansa.
-Edelläni kulki Ikonin, pitkä, noin kahdenkymmenenviiden ikäinen nuori
-mies, joka kuului kolmanteen, "vanhojen" luokkaan. Hänen yllään oli
-oliivinvärinen kapea hännystakki, sininen atlassi kaulahuivi, jonka
-päällä takaa lepäsi pitkät, vaaleat hiukset talonpoikaiseen tapaan
-tasaisiksi leikattuina. Tuon ulkonäön olin huomannut jo pulpettien
-ääressä ollessani. Hän oli kauniinpuoleinen, puhelias; ja erittäinkin
-minua hänessä kummastutti merkillinen kellertävä parta, jonka hän oli
-antanut kasvaa kaulaansa, ja vielä enemmän hänen kummallinen tapansa
-tavan takaa avata liiviänsä ja raapia rintaa paidan alta.
-
-Kolme professoria istui sen pöydän ääressä, jota me Ikonin kanssa nyt
-lähestyimme; ei yksikään heistä vastannut meidän tervehdykseemme. Nuori
-professori sekotteli kysymyslappuja ikäänkuin korttipakkaa; toinen,
-rintatähdellä varustettu professori silmäili kymnasistia, joka sangen
-nopeaan höpisi jotain Kaarle Suuresta, jokaiseen sanaan lisäten
-"vihdoin", ja kolmas professori, ukko, katsahti meihin pää kallellaan
-lasiensa yli, sekä osotti lappuja ottamaan. Minä tunsin, että hänen
-katseensa kohtasi yhteisesti sekä minua että Ikoninia, ja että jokin
-meissä ei miellyttänyt häntä (luultavasti Ikoninin keltanen tukka),
-koskapa hän taaskin meihin molempiin yhteisesti katsahtaen teki
-päällään kärsimättömän liikkeen, että me pikemmin ottaisimme laput.
-Minua harmitti ja loukkasi ensiksikin se, ettei kukaan vastannut
-tervehdykseemme, ja toiseksi, että minua nähtävästi yhdistettiin
-Ikoninin kanssa yhdeksi _tutkittavien_ käsitteeksi, ja oltiin siis jo
-edeltäpäin vihamielisiä minulle Ikoninin keltasen tukan vuoksi. Otin
-arkailematta piletin ja valmistuin vastaamaan, mutta professori osotti
-silmillään Ikoniniin. Minä luin mitä lapussani seisoi, sisältö oli
-minulle tuttu ja rauhallisesti vuoroani odotellen minä tein havaintoja
-siitä mitä edessäni tapahtui. Ikonin ei lainkaan häikäillyt, jopa vähän
-liiankin rohkeasti, toinen kylki jotenkin edellä, ryntäsi lappua
-ottamaan, pudisti tukkaansa ja nopeasti luki lapun sisällön. Hän avasi
-muka suunsa ikäänkuin olisi tahtonut ruveta vastaamaan, mutta silloin
-rintatähdellä varustettu professori, joka juuri oli kehuen päästänyt
-kymnasistin, katsahti häneen. Aivan kuin olisi jotain muistanut,
-vaikeni Ikonin. Yleinen äänettömyys kesti pari minuttia.
-
--- No, sanoi silmälasiprofessori.
-
-Ikonin avasi suunsa vastatakseen mutta meni jälleen mykäksi.
-
--- Ette te ole yksin täällä; joko siis vastatkaa taikka menkää, sanoi
-nuori professori: mutta Ikonin ei edes katsahtanutkaan häneen. Hän
-tuijotti lappuunsa eikä saanut sanaakaan suustaan. Silmälasi-professori
-tähysteli häneen sekä lasien läpi että yli että aivan ilman lasia,
-sillä hän ennätti ottaa ne tällä ajalla silmiltään, tarkasti pyyhkiä ja
-jälleen panna nenälleen.
-
-Ikoninin puolelta ei vaan kuulunut sanaakaan. Äkkiä välkähti hymy hänen
-kasvoillaan, hän pudisti tukkaansa, liikahti taas koko kyljellään
-pöytää kohden, pani lapun pois, katsahti vuorotellen kuhunkin
-professoriin, sitten minuun, kääntyi ja ripein askelin käsiänsä
-heilutellen palasi pulpettinsa ääreen. Professorit katsahtivat
-toisiinsa.
-
--- Kaunis velikulta! sanoi nuori professori: -- omilla varoillaan
-eläjä!
-
-Minä siirryin lähemmäksi pöytää, mutta professorit jatkoivat keskenään
-keskustelua melkein kuiskaamalla, aivan kuin ei kukaan heistä olisi
-läsnäoloani aavistanutkaan. Olin silloin varmasti vakuutettu siitä,
-että kaikkien kolmen professorin mieltä suuresti kiinnitti kysymys
-suoritanko minä tutkinnon ja suoritanko sen hyvästi, mutta että he vaan
-noin mahtavuuttansa osottaakseen teeskentelivät sen asian olevan heille
-muka aivan yhdentekevää, eivätkä olleet huomaavinaan minua.
-
-Kun silmälasi-professori välinpitämättömästi kääntyi puoleeni kehottaen
-vastaamaan lapussa olevaan kysymykseen, niin minua hävetti katsahtaa
-häntä silmiin, kun hän noin teeskenteli edessäni, ja alkupuoli
-vastaustani ei sentähden sujunut aivan hyvin; mutta sitten rupesi
-käymään yhä helpommin, ja kun kysymys koski Venäjän historiaa, jota
-erinomaisesti tunsin, niin suoriusin asiasta loistavasti, jopa pääsin
-niin vauhtiin, että aijoin antaa professorien huomata mikä mies
-oikeastaan minä olen, ja ettei minua niinkään vaan käy Ikoninin tasalle
-asettaminen. Tarjouduin ottamaan vielä toisen lapun. Mutta professori
-nyykäytti päätänsä ja sanoi: "hyvin", ja merkitsi jotain papereihinsa.
-Palattuani pulpettien luo ilmottivat minulle kymnasistit, jotka
-jumalaties miten saivat kaikki tietää, että minulle oli merkitty
-korkein arvosana, viisi.
-
-
-
-
-XI
-
-MATEMATIIKAN TUTKINTO.
-
-
-Seuraavissa tutkinnoissa minulla jo oli paitsi Grappia, jota en pitänyt
-tuttavuuttani ansaitsevana, ja Iiviniä, joka jostakin syystä ujosteli
-minua, paljon uusiakin tuttavuuksia. Muutamat jo tervehtivät minua.
-Ikonin tuli päälliseksi iloseksi minut nähtyään ja ilmaisi aikovansa
-uudistaa tutkinnon historiassa. Historian professori oli muka ollut
-hänelle epäsuotuisa viime vuoden tutkinnosta asti, jolloin se oli
-myöskin muka tahallaan sekottanut häntä. Semjonov, joka pyrki samaan
-tiedekuntaan kuin minäkin, nimittäin matemaatiseen, ujosteli yhäkin
-tutkintojen loppuun asti kaikkia, istui vaieten yksinänsä käsiinsä
-nojautuen ja sormet pistettyinä harmaaseen tukkaansa, ja osasi
-erinomaisesti. Hän oli toisena; ensimäisenä oli kymnasisti ensimäisestä
-kymnaasista. Tuo oli pitkäkasvuinen, laihanlainen, ruskeatukkainen,
-hyvin kalpea nuorukainen. Hänen poskensa oli sidottu mustalla huivilla
-ja otsa oli täynnänsä näppylöitä. Kädet olivat laihat ja punaset,
-sormet tavattoman pitkät ja kynnet purtu niin, että sormien päät
-näyttivät kuin olisivat rihmasiin käärityt. Se kaikki näytti minusta
-olevan juuri niin kuin pitikin olla ensimäisellä kymnasistilla. Hän
-jutteli kaikkien kanssa, ja kuten kaikki muut niin minäkin tutustuin
-hänen kanssaan, mutta hänen käynnissään, huulten liikkeissä ja silmien
-mustuudessa taisi huomata jotakin tavatonta, jotakin magneettista.
-
-Matematiikan tutkintoon tulin tavallista aikasemmin. Tunsin tämän
-aineen jotensakin hyvin, mutta kuitenkin oli kaksi kysymystä
-algebrassa, joita olin saanut opettajalta salatuksi ja joista en
-tiennyt niin mitään. Ne kysymykset olivat: yhteenliittämisen teoriia ja
-Newtonin binomiaaliväite. Minä istuin takimmaisen pulpetin ääreen ja
-koetin viime hetkellä ottaa selkoa noista hämäristä kysymyksistä; mutta
-tottumatonna työskentelemään melussa ja ajan lyhyyden tähden en voinut
-mitenkään syventyä lukuun.
-
--- Tuolla hän on, tule tänne Nehljudov, kuului takanani Volodjan tuttu
-ääni.
-
-Minä käännyin ja näin veljeni sekä Dmitrin, takit leväällään ja
-käsiänsä heilutellen, lähestyvän minua pulpettien välitse. Saattoi heti
-huomata heidät toisen kurssin ylioppilaiksi, jotka ovat yliopistossa
-kuin kotona. Heidän avatut takkinsa ilmaisivat halveksimista meitä
-kokelaita kohtaan, ja meissä kokelaissa se herätti kateutta ja
-kunnioitusta. Minun oli sangen mieluista tietää, että ympärilläni
-olijat saattoivat nähdä olevani tuttu kahden toisen kurssin ylioppilaan
-kanssa, ja minä kiireesti nousin heitä vastaan.
-
-Volodja ei edes voinut olla ilmaisematta ylemmyytensä tunteita.
-
--- Voi sinua kova-osaista! sanoi hän: -- etkö ole vielä ollut esillä?
-
--- En.
-
--- Mitä luet? Etkö ole valmistanut?
-
--- Kahdesta asiasta en ole selvillä. Tuota en käsitä.
-
--- Mitä? tuotako? sanoi Volodja ja alkoi minulle selittää Newtonin
-binoomia, mutta niin hätäisesti ja epäselvästi, että luettuaan minun
-katseessani epäluottamusta tietoihinsa katsahti Dmitriin ja luultavasti
-tämänkin silmissä luettuaan saman, punastui, mutta kuitenkin lateli
-edelleen jotakin, jota en ymmärtänyt.
-
--- Ei, odotahan Volodja, annas kun minä koetan selittää, koska vielä
-ehdimme, sanoi Dmitri katsahtaen professorien puolelle ja istui
-viereemme.
-
-Minä heti huomasin, että ystäväni oli tuossa itsetyytyväisessä
-hellyyden mielentilassa, joka aina valtasi hänet, kun hän oli hyvällä
-päällä, ja jota minä hänessä erikoisesti rakastin. Ollen hyvin taitava
-matematiikassa ja selväpuheinen, hän osasi niin mainiosti selittää
-minulle kysymyksen, että muistan sen tähän päivään asti. Mutta juuri
-kun hän ennätti lopettamaan, kuului St Jérôme kovalla äänellä sanovan:
-à vous, Nicolas! -- ja minä läksin Ikoninin jäljessä pulpetin äärestä,
-ehtimättä käydä läpi toista epäselvistä kysymyksistä. Minä tulin sen
-pöydän ääreen, jossa istui kaksi professoria ja seisoi kymnasisti
-mustan taulun edessä. Kymnasisti johti ripeästi jotakin kaavaa,
-liitupalanen paukahteli hänen kädessään taulua vastaan, eikä hän vaan
-lakannut kirjottamasta, vaikka professori oli jo sanonut: "riittää", ja
-käskenyt meidän ottaa lappumme. "Entäpä jos sattuukin tulemaan
-yhteenliittämisen teoriia!" ajattelin minä vapisevin käsin ottaen
-lappua leikattujen lappujen pehmeästä läjästä. Ikonin työntäytyi
-samalla rohkealla liikkeellä kuin viimekin kerralla koko kyljellään
-esille ja valitsematta otti ylimmäisen lapun, katsahti siihen ja kohta
-rypisti vihasesti kasvonsa.
-
--- Aina sattuu tuollaisia perhanan kysymyksiä! murahteli hän.
-
-Minä katsahdin omaani. Voi kauhistusta! Se oli kuin olikin
-yhteenliittämisen teoriia!...
-
--- Mitä on teidän lapussanne? kysyi Ikonin.
-
-Minä näytin hänelle.
-
--- Tuon kysymyksen tunnen, sanoi hän.
-
--- Vaihdetaanko?
-
--- Ei, se on yhdentekevä, tunnen kuitenkin, etten ole sillä päällä, sai
-Ikonin kuiskatuksi, kun professori jo käski meidät taulun eteen.
-
-"No, nyt kaikki on hukassa! ajattelin minä, -- aijotun loistavan
-tutkinnon sijaan saan ikäni hävetä pahemmin kuin Ikonin." Mutta samassa
-Ikonin professorin nähden kääntyi minuun päin, tempasi lapun käsistäni
-ja antoi omansa minulle. Minä katsahdin lappuun. Siinä oli Newtonin
-binoomi.
-
-Professori oli nuorenlainen mies, kasvojen ilme miellyttävä ja viisas,
-minkä saattoi päättää erittäinkin alaotsan tavattomasta kuperuudesta.
-
--- Eihän herrat vaan vaihtaneet lappuja? sanoi hän.
-
--- Emme, muuten se vaan antoi minun katsahtaa omaansa, herra
-professori, keksi Ikonin, -- ja taaskin tuo sana herra professori oli
-viimeinen sana, minkä hän paikaltaan lausui; ja taas kulkien ohitseni
-takasin hän samalla tavalla katsahti professoreihin, minuun, hymähti ja
-kohautti olkapäitään, kuin olisi sanonut:
-
--- Mokomakin asia! (Sittemmin sain kuulla, että, Ikonin jo kolmatta
-vuotta ilmestyi ylioppilastutkintoa suorittamaan).
-
-Minä vastasin mainiosti kysymykseen, joka oli juuri minulle selitetty,
--- professorikin arveli, että olin vastannut paremmin kuin saattoi
-vaatia, ja pani arvo-sanan 5.
-
-
-
-
-XII
-
-LATINAN TUTKINTO.
-
-
-Kaikki kävi mainiosti latinan tutkintoon asti. Poskeltaan sidottu
-kymnasisti oli ensimäinen, Semjonov toinen, -- minä kolmas. Aloinpa
-melkein jo ylpeillä ja tosissani arvella, että nuoruudestani huolimatta
-olen sentään aika mestari.
-
-Jo ensimäisessä tutkinnossa olivat kaikki kauhun vavistuksella
-kertoneet latinan professorista, joka jonkinlaisen pedon tavalla muka
-nautti nuorten ihmisten kukistamisesta, erittäinkin omilla varoilla
-eläjäin, ja joka muka puhui ainoastaan latinaa tahi kreikkaa. St
-Jérôme, joka oli ollut opettajani latinassa, rohkasi mieltäni, ja
-minustakin näytti, että kun osaan ilman sanakirjaa kääntää Ciceroa,
-muutamia Horation oodeja ja hyvin tunnen Zumptin, minulla oli jotenkin
-hyviä edellytyksiä; mutta niin ei käynyt. Koko aamupuolen kuului vaan
-puhetta niiden kukistumisesta, jotka olivat olleet esillä ennen minua:
-eräälle oli pantu nolla, eräälle toiselle ykkönen, kolmatta oli
-haukuttu ja neljäs ajettu ulos j.n.e. Mutta Semjonov ja ensimäinen
-kymnasisti tavallisuuden mukaan astuivat rauhallisina esille ja
-palasivat, saatuaan 5 kumpikin. Minä jo aavistin onnettomuutta, kun
-meidät huudettiin Ikoninin kanssa esille pienen pöydän ääreen, jossa
-tuo pelottava professori istui aivan yksin. Pelottava professori oli
-pieni, laiha, keltanen mies, jolla oli pitkä, rasvanen tukka ja sangen
-miettiväisen näköinen naama.
-
-Hän antoi Ikoninille Ciceron oratsiot ja käski kääntää.
-
-Suureksi hämmästyksekseni Ikonin luki ja käänsikin muutamia riviä
-professorin avulla, joka kuiskasi hänelle. Tuntien etevämmyyden noin
-heikon kilpailijan rinnalla en voinut olla naurahtamatta, vieläpä vähän
-halveksivasti, kun kysymys tuli lauserakennuksen selittämisestä ja
-Ikonin jälleen vaipui nähtävästi auttamattomaan äänettömyyteen. Minä
-olisin tuolla älykkäällä hiukan ivallisella hymylläni miellyttänyt
-professoria, mutta kävi päinvastoin.
-
--- Varmaankin tiedätte paremmin, koska nauratte, sanoi minulle
-professori huonolla venäjänkielellä: -- saamme nähdä. Vastatkaapa te.
-
-Jälestäpäin sain tietää, että latinan professori suosi Ikoninia, joka
-päälliseksi asui hänen luonaan. Minä vastasin heti lauseopilliseen
-kysymykseen, joka oli Ikoninille asetettu, mutta professori teki
-surullisen naaman ja kääntyi minusta poispäin.
-
--- Hyvä on, tottapa teidänkin vuoronne tulee, että saamme nähdä mitä
-osaatte, sanoi hän minuun katsomatta ja alkoi Ikoninille selittää omaa
-kysymystänsä.
-
--- Saatte mennä, lisäsi hän: ja minä näin, kuinka hän arvosanavihkoon
-asetti Ikoninille 4. "No, ajattelin minä, eipä se näy olevankaan niin
-ankara kuin sanotaan." Ikoninin lähdettyä hän runsaasti viisi minuttia
-järjesteli lappuja, niisti nenäänsä, siirteli nojatuoliaan, heittäytyi
-siihen, katseli saliin, syrjille, kaikkialle muuanne, vaan ei minuun.
-Koko tuo teeskentely näytti hänestä kuitenkin riittämättömältä; hän
-avata kirjan ja oli sitä lukevinaan, aivan kuin minua ei olisi lainkaan
-ollut. Minä otin askeleen lähemmäksi ja rykäsin.
-
--- Jaha! teitähän minun pitikin vielä kuulustaa. No, kääntäkäähän
-jotain tästä kirjasta, sanoi hän antaen minulle erään kirjan, -- tai
-ei, paremmin tästä. -- Hän selaili Horatiusta ja avasi kirjan siltä
-kohti, mistä minun käsittääkseni ei kukaan olisi voinut koskaan
-kääntää.
-
--- Tuota en ole lukenut, sanoin minä.
-
--- Vai niin. Te tahdotte siis semmoisen paikan, jonka olette ulkoa
-oppinut, -- mainiota! Ei, mutta kääntäkääpä sentään tuosta.
-
-Jotenkuten aloin pyrkiä ajatuksen perille, mutta professori pudisti
-päätään jokaiseen kysyvään katseeseeni ja vastasi huokaisten vaan:
-"ei". Vihdoin hän sulki kirjan niin hermostuneen äkillisesti, että oma
-sormensa jäi väliin; kiukkuisesti vetäisten sen pois hän antoi minulle
-lapun, jossa oli kieliopillinen kysymys ja heittäytyen selkänojaan meni
-pahinta uhkaavalla tavalla mykäksi. Aloin vastata, mutta hänen
-kasvojensa ilme kytki kieleni, ja kaikki mitä aijoin sanoa, tuntui
-minusta väärältä.
-
--- Ei ollenkaan, ei ollenkaan, ihan väärin, rupesi hän äkkiä sanomaan
-huonolla murteellaan ja nopeasti asentoaan muutellen, kumartui sitte
-pöytää vasten ja alkoi leikkiä kultasormuksella, joka väljänä tuskin
-pysyi hänen vasemman kätensä laihassa etusormessa. -- Ei sovi
-tuommoisilla tiedoilla pyrkiä korkeimpaan oppilaitokseen; te
-kantaisitte vaan ylioppilaspukua ja sinikaulusta, luette aineenne
-pintapuolisesti ja luulette kelpaavanne ylioppilaaksi, ei, hyvät
-herrat, tätä ainetta on perusteellisesti tutkittava j.n.e., j.n.e.
-
-Tämän runnellulla kielellä lausutun puheen aikana minä tylsällä
-huomiolla katselin hänen alaspainuneita silmiään. Aluksi minua vaivasi,
-etten siis suoritakaan tutkintoa kolmantena, sitten se, etten lainkaan
-ehkä saa tutkintoa suoritetuksi, ja lopuksi siihen vielä liittyi
-loukkaantuminen tehtyyn vääryyteen, loukatun itserakkauden ja
-ansaitsemattoman alennuksen tunne; sitä paitsi ylenkatse professoria
-kohtaan, tämä kun minun käsitykseni mukaan ei kuulunut comme il faut
-ihmisiin, -- minkä keksin nähdessäni hänen lyhyet, kovat ja pyöreät
-kyntensä, -- teki nuo tunteet vielä enemmän polttaviksi ja
-myrkyllisiksi. Katsahdettuaan minuun ja huomattuaan vapisevat huuleni
-ja kyyneltyneet silmäni, hän lienee käsittänyt mielenliikutukseni
-pyynnöksi korottaa arvosanaa, ja ikäänkuin säälien minua sanoi (ja
-vielä päälliseksi toisen professorin läsnä ollessa, joka oli juuri
-tullut paikalle):
-
--- Olkoon menneeksi, annan teille välttävän arvosanan (se merkitsi 2),
-vaikka ette olekaan sitä ansainneet, vaan ainoastaan katsoen
-nuoruuteenne ja siinä toivossa, että yliopistossa olette vähemmän
-kevytmielinen.
-
-Vieras professori katseli minua ikäänkuin olisi myös sanonut: "siinä
-sen nyt näette, nuori mies!" Tuo viimeinen lause saattoi minut
-lopullisesti suunniltani. Oli hetki jolloin silmäni menivät usvaisiksi:
-pelottava professori pöytineen näytti istuvan jossain kaukaisuudessa ja
-hirveän, yksipuolisen selvänä tuli minuun villi ajatus: "mitäpä jos...?
-ja mitä siitä tulisi?" Mutta en sitä kuitenkaan tehnyt, vaan
-päinvastoin tahtomattani kumarsin erityisellä kunnioituksella
-molemmille professoreille ja hiukan naurahtaen, luultavasti samaan
-tapaan kuin Ikonin, poistuin pöydän luota.
-
-Tämä vääryys vaikutti minuun silloin siihen määrään voimakkaasti, että
-jos vaan olisin saanut menetellä niinkuin tahdoin, olisin keskeyttänyt
-tutkinnot. Kadotin kaiken kunnianhimon (ei ollut enää mitään
-mahdollisuutta päästä kolmantena), ja kaikki muut tutkinnot suoritin
-ilman mitään ahkeroimista tai edes levottomuutta. Yleinen arvosanani
-oli kuitenkin yli 4, mutta tämä ei enää lainkaan huvittanut minua; olin
-itsekseni päättänyt ja hyvin selvään todistanutkin, että on sangen
-tyhmää vieläpä "mauvais genre" koettaa olla ensimäinen, vaan pitää
-tehdä niin, ettei olisi liian huono eikä liian hyvä, kuten Volodja.
-Tätä sääntöä aijoin noudattaa myöskin vastedes yliopistossa, vaikka
-tässä asiassa olinkin ensi kertaa eri mieltä ystäväni kanssa.
-
-Ajattelin nyt ainoastaan ylioppilaspukuani, kolmikulmaista hattua, omia
-ajoneuvoja, omaa huonetta ja erittäinkin omaa vapautta.
-
-
-
-
-XIII
-
-AIKAIHMISENÄ.
-
-
-Vaikka kyllä näilläkin ajatuksilla oli kauneutensa.
-
-Toukokuun 8 p:nä, palattuani viimeisestä, uskonnon tutkinnosta, tapasin
-kotona tutun räätälikisällin Rosanovin räätäliliikkeestä. Hän oli jo
-ennen käynyt koettelemassa mustaa, kiiltoverkaista pukua, joka oli
-silloin ainoastaan valkosella rihmalla harsittu, ja tehnyt liidulla
-merkkejä, kultanapit kiiltävinä ja silkkipapereihin käärittyinä.
-
-Puettuani tuon puvun ylleni ja huomattuani sen erinomaiseksi, vaikka
-tosin St Jérôme vakuutti selässä olevan poimuja, minä menin alakertaan
-tyytyväisyyden hymy huulilla, joka aivan tahtomattani levisi
-kasvoilleni, ja pistäysin Volodjan luo, koko ajan tuntien päälläni
-kotolaisten katseita, jotka eteisestä ja käytävistä minuun ahnaasti
-tähdättiin. -- Gavrilo, hovimestari, saavutti minut salissa, toivotti
-onnea, ojensi isän käskystä minulle neljä valkoista paperirahaa, ja
-sanoi, niinikään isän käskystä, että tästä päivästä alkaen kuski
-Kuisma, kevyet nelipyöräiset ja tummanruskea hevonen Sorja olivat koska
-hyvänsä käytettävänäni. Minä ilostuin siihen määrään tästä melkein
-odottamattomasta onnesta, etten mitenkään kyennyt teeskentelemään
-välinpitämättömyyttä Gavrilon edessä, vaan vähän hämmentyneenä ja
-hengästyneenä sanoin sen, mikä ensimäiseksi tuli kielelleni, --
-muistaakseni, että "Sorja on mainio juoksija." Nähdessäni päät, jotka
-pistivät esille eteisen ja käytävän ovista en enää voinut pidättää,
-vaan läksin juoksuun salin läpi uudessa kultanappisessa puvussani.
-Avatessani Volodjan huoneen ovea, kuului takanani Dubkovin ja
-Nehljudovin äänet. He olivat tulleet onnittelemaan minua ja ehdottivat,
-että lähtisimme jonnekin päivällisille ja joisimme samppanjaa
-ylioppilaaksitulemiseni kunniaksi. Dmitri sanoi nyt lähtevänsä mukaan,
-vaikkei hän pidäkään samppanjan juomisesta, ainoastaan juodakseen minun
-kanssani _sinun maljan_. Dubkov sanoi minun olevan jostain syystä noin
-ylimalkaan överstin näkönen; Volodja ei onnitellut minua, sanoipahan
-vaan jotenkin kuivasti, että nyt voimme ylihuomenna matkustaa maalle.
-Aivan kuin hän, vaikka kyllä iloisena ylioppilaaksi-pääsemisestäni,
-kuitenkin olisi tuntenut jonkinlaista mielikarvautta siitä, että nyt
-minäkin olin samanlainen aikaihminen kuin hän. St. Jérôme, joka myöskin
-oli tullut luoksemme, sanoi sangen korkealentoisesti, että hänen
-tehtävänsä oli nyt loppunut, ettei hän tiennyt, hyvinkö vai huonosti
-hän oli sen suorittanut, vaan että oli tehnyt kaiken voitavansa ja että
-hän huomenna oli muuttava kreivinsä taloon. Vastaukseksi kaikkeen mitä
-minulle puhuttiin, tunsin kuinka vastoin tahtoani kasvoilleni puhkesi
-imelä, onnellinen, vähäsen tyhmän itserakas hymy, vieläpä huomasin
-saman hymyn tarttuvan kaikkiin muihinkin, joiden kanssa puhuin.
-
-Ja niinpä minulla siis ei ole enää kasvatusjohtajaa, minulla on omat
-ajopelit, nimeni on painettu ylioppilasluetteloon, kupeellani on
-portepee-miekka, putkavahdit erehtyvät joskus tekemään minulle
-kunniaa... minä olen nyt "suuri", -- ja luultavasti onnellinen.
-
-Päivällistä päätimme syödä Jahrin suuressa ravintolassa viiden aikaan,
-mutta koska Volodja oli lähtenyt Puhkovin luo ja Dmitri myöskin tapansa
-mukaan jonnekin, sanoen olevan ennen päivällistä jotain asiaa
-toimitettavana, niin minulla oli kahden tunnin aika käytettävänäni
-mihin tahdoin. Jotenkin kauan käyskentelin pitkin huoneita ja katselin
-itseäni jokaiseen peiliin, takki milloin kiinni, milloin auki, milloin
-ainoastaan ylimäinen nappi kiinni, ja kaikki näytti minusta
-erinomaiselta. Sitten, niin kuin minua hävettikin osottautua liian
-iloiseksi, en voinut pidättää, vaan menin talliin ja vaunuliiteriin,
-tarkastelin Sorjaa, Kuismaa ja ajoneuvoja, jonka jälkeen taas palasin
-ja aloin kävellä huoneissa, katsella peiliin ja laskea kukkarossa
-olevia rahoja, yhä sama onnellinen hymy kasvoillani. Mutta ei mennyt
-tuntiakaan kun jo rupesin tuntemaan ikävää, eli oikeastaan mielipahaa
-siitä, ettei kukaan nähnyt minua tässä loisto-asemassani, ja minua
-halutti senvuoksi päästä liikkeelle, -- toimimaan. Sen johdosta käskin
-valjastaa hevosen ja päätin parhaaksi ajaa keskikaupunkiin Kuznetskin
-kadulle tekemään ostoksia.
-
-Muistin, kuinka Volodja päästyään ylioppilaaksi oli ostanut itselleen
-kivipainokset Viktor Adamin hevosista, tupakkaa ja piippuja, ja
-minustakin nyt näytti välttämättömältä menetellä samoin.
-
-Kaikilta puolen ihmisten katseiden esineenä, auringon kirkkaasti
-kimallellessa napeissani, hattuni kokardilla ja miekkani kahvassa minä
-saavuin Kuznetskin kadulle ja pysäytin vaunut Daciaron taulumyymälän
-eteen. Katsellen joka suunnalle astuin puotiin. Viktor Adamin hevosia
-en aikonut ostaa, ettei olisi voitu syyttää minua Volodjan
-apinoimisesta. Häveten sitä vaivaa, minkä tuotin auliille myyjälle,
-koetin valita kiireesti ostokseni, ja niin tulin ottaneeksi gvashilla
-tehdyn naisenpään, joka oli asetettu nähtäväksi ikkunaan, ja maksoin
-siitä kaksikymmentä ruplaa. Mutta maksettuani nuo kaksikymmentä ruplan
-minusta sittenkin tuntui hävettävältä, että olin noin vähäpätöisillä
-ostoksilla vaivannut kahta niin kauniisti puettua myyjää, ja he
-näyttivät sitä paitsi liian välinpitämättömästi katsovan minuun.
-Tahtoen antaa heidän tuntea kuka minä oikeastaan olin, käänsin huomioni
-erääseen hopeakaluun, joka oli lasikotelossa, ja saatuani tietää että
-se oli porte-crayon, joka maksoi kahdeksantoista ruplaa, pyysin
-käärimään sitä paperiin ja maksoin rahat. Tiedusteluuni minulle
-vastattiin, että hyviä piippuja ja hyvää tupakkaa oli saatavana
-viereisestä tupakkapuodista; kohteliaasti kumartaen molemmalle
-myyjäherralle tulin kadulle, kuva kainalossa. Viereisessä puodissa,
-jonka kylttiin oli maalattu sikaria polttava neekeri, ostin -- myöskin
-haluten olla ketään matkimatta -- en Zhukovin, vaan Sulttaanitupakkaa,
-stampuulipiipun ja kaksi niini- ja ruusupuista piipunvartta. Tullessani
-makasiinista ja astuessani ajoneuvoihin huomasin Semjonovin, joka
-tavallisessa nutussa, pää kallellaan, nopein askelin kulki käytävällä.
-Minua harmitti, ettei hän tuntenut minua. Jotenkin kovalla äänellä
-komensin kuskin ajamaan esille, ja istuttuani saavutin Semjonovin.
-
--- Päivää, sanoin hänelle.
-
--- Päivää, päivää, vastasi hän mennen edelleen.
-
--- Miksi ette ole ylioppilaspuvussa? kysyin minä.
-
-Semjonov pysähtyi, siristi silmiään ja paljasti valkoiset hampaansa,
-ikäänkuin olisi tehnyt kipeätä katsoa aurinkoa vasten, mutta oikeastaan
-vaan osottaakseen välinpitämättömyyttä minun vaunuihini ja pukuuni.
-Sanaakaan sanomatta hän katsahti minuun ja meni edelleen.
-
-Kuznetskin sillalta poikkesin kondiittoriin Tverskajan kadulla, ja
-vaikka halusin teeskennellä, että minua oli kondiittoriin tuonut
-ainoastaan halu lukea sanomalehtiä, en voinut kuitenkaan pidättää, vaan
-aloin syödä makeita torttuja toisen toisensa perästä. Huolimatta siitä,
-että vähän hävetti sen herran edessä, joka sanomalehtensä takaa
-uteliaasti minua silmäili, söin tavattoman nopeasti noin kahdeksan
-torttua joka lajia mitä kondiittorissa oli.
-
-Kotiin palattuani tunsin pientä pahoinvointia; mutta siitä vähääkään
-välittämättä aloin tarkastaa ostoksiani, joista kuva oli minulle siihen
-määrään vastenmielinen, etten ainoastaan ollut sitä raameihin ja
-huoneen seinälle panematta, kuten Volodja, vaan visusti piilotin sen
-komoodin taakse, mistä sitä ei kukaan voinut nähdä. Porte-crayon ei
-minua täällä kotona myöskään miellyttänyt; pistin sen pöytälaatikkoon
-lohduttaen itseäni sillä, että tuo kapine oli hopeinen, siis pysyvän
-arvoinen ja ylioppilaalle tavallaan sangen tarpeellinen. Tupakkavehkeet
-sitä vastoin päätin paikalla panna käytäntöön ja koetella. Avattuani
-tupakkipaketin, tarkasti täytettyäni piipun pesän punasenkellertävällä
-hienolla sulttaanitupakalla, panin sen päälle kytevän taulan ja
-pidellen piipunvartta keskisormen ja nimettömän välissä (se asento oli
-erikoisesti mieleeni), aloin vetää savua.
-
-Tupakin haju oli erinomaisen miellyttävä, mutta suussa tuntui
-katkeralta ja hengitystä ahdisti. Rohkaisten itseäni minä kuitenkin
-aika kauan vetelin savuja, yrittelin tehdä rinkejä ja "vetää sisään".
-Pian oli sinertävä savupilvi täyttänyt huoneen, piippu alkoi korista,
-kuuma tupakki hypähteli, mutta suussa tuntui polttoa ja päässä pientä
-pyörrytystä. Minä aijoin jo lopettaa ja vielä tahdoin vaan katsahtaa
-miltä näytän piippuineni peilissä, kun ihmeekseni jalat horjahtivat;
-huone alkoi pyöriä ja kun vilkasin peiliin, jonka ääreen vaivalla
-pääsin, huomasin olevani kalpea kuin lakana. Tuskin ennätin kaatua
-sohvalle kuin tunsin sellaista kuvotusta ja niin suurta heikkoutta,
-että luulin olevani myrkytetty ja jo kuolemaa tekeväni. Pelästyin
-kauheasti, olin huutamaisillani apua ja käskemäisilläni lääkäriä
-hakemaan.
-
-Mutta tämä säikähdys ei kestänyt kauan. Pian ymmärsin, mistä oli
-kysymys, ja hirveässä päänkivistyksessä, perin heikontuneena makasin
-pitkän aikaa sohvalla, tylsästi tuijottaen Bostandjoglon vaakunaan,
-joka oli kuvattu tupakkikäärön kylkeen, -- tuijotin permannolla
-makaavaan piippuun, uloskarisseeseen tuhkaan ja torttujen jäännöksiin,
-ja surullisella pettymyksellä ajattelin: "en kai sitten olekaan vielä
-ihan suuri, koska en voi polttaa muiden tavalla, ja eipä minun näy
-olevan sallittu myös muiden tavalla pidellä piipunvartta keskisormen ja
-nimettömän välissä, vedellä savuja ja puhaltaa sitä ulos ruskeiden
-viiksien läpi." Dmitri tapasi minut tässä epämiellyttävässä tilassani,
-tultuaan meille viiden ajoissa, kuten oli sovittu. Juotuani lasillisen
-vettä minä kuitenkin melkein kokonaan virkistyin ja olin valmis
-lähtemään hänen seurassaan.
-
--- Ja mikä halu teidän on polttaa! sanoi hän silmäillen tupakoimiseni
-jälkiä; -- se on kaikki joutavaa rahanhukkaa. Minä olen päättänyt olla
-polttamatta... Mutta lähdetäänpä nyt, täytyy vielä hakea käsiimme
-Dubkov.
-
-
-
-
-XIV
-
-VOLODJAN JA DUBKOVIN TOIMIA.
-
-
-Heti Dmitrin astuessa huoneeseeni huomasin hänen kasvoistaan, hänen
-käyntitavastaan ja tuosta hänelle omituisesta tavasta huonon tuulen
-aikana silmää siristäen ja kasvoja rumasti vääntäen nykäistä päätä
-syrjälle, ikäänkuin kaulusta korjatakseen, -- että hän oli tuossa
-kylmän itsepäisessä mielentilassa, joka oli vallalla silloin kuin hän
-ei ollut tyytyväinen itseensä, ja joka aina vieroitti minua hänestä.
-Viime aikoina olin jo alkanut tehdä havaintoja ja arvosteluja hänen
-luonteestaan, mutta ystävyyteemme ei sillä ollut mitään vaikutusta:
-ystävyytemme oli vielä niin nuori ja voimakas että katsoinpa minä
-Dmitriä miltä puolelta tahansa aina hän näytti minusta yhtä
-täydelliseltä. Hänessä oli kaksi eri ihmistä, jotka kumpikin
-ihastuttivat minua yhtä paljon. Toinen, jota kiihkeästi rakastin, oli
-hyväsydämminen, hellä, nöyrä, iloinen ja tiesi itse näistä hyvistä
-ominaisuuksistaan. Hänen ollessa tässä mielentilassa, näytti koko hänen
-ulkomuotonsa, äänensä, kaikki liikkeensä ikäänkuin puhuvan: "olen nöyrä
-ja hyvä, nautin siitä, että olen nöyrä ja hyvä, ja te voitte sen kaikki
-nähdä." Toinen -- johon vasta nyt aloin tutustua ja jonka suuruutta
-ihastelin -- oli kylmä, itseänsä ja muita kohtaan ankara, ylpeä,
-kiihkoisuuteen asti uskonnollinen ja yksipuolisuuteen asti siveellinen
-mies. Tällä hetkellä hän oli tuo toinen ihminen.
-
-Sillä avomielisyydellä, joka oli suhteittemme välttämätön peruste,
-sanoin hänelle istuessamme vaunuihin, että minua suretti nähdä häntä
-tänä onneni päivänä noin raskaalla ja minulle epämiellyttävällä
-tuulella.
-
--- Varmaan on jokin teitä pahottanut: miksi ette sano sitä minulle?
-kysyin minä.
-
--- Nikolenka! vastasi hän kiirehtimättä, hermostuneesti kallistaen
-päätään syrjälle ja tehden naamaa. -- Jos olen luvannut olla mitään
-salaamatta teiltä, niin ei teilläkään ole syytä epäillä minussa
-umpimielisyyttä. Eihän saata aina olla yhtä valmis avomielisyyteen,
-mutta jos jokin on saanut minut pahalle tuulelle, niin en itsekään
-tiedä mikä.
-
-"Mikä ihmeellisen avomielinen, rehellinen luonne", ajattelin minä enkä
-puhunut enempää hänen kanssaan.
-
-Näin sanaakaan sanomatta me saavuimme Dubkovin luo. Dubkovin kortteeri
-oli tavattoman komea, taikka ainakin näytti minusta sellaiselta.
-Kaikkialla oli mattoja, tauluja, uutimia, kirjavia seinäpaperia.
-muotokuvia, taivutettuja keinutuoleja, voltaire-nojatuoleja; seinillä
-riippui pyssyjä, pistooleja, metsästyslaukku ja jonkinlaisia
-kartongista tehtyjä eläinten päitä. Tämän työhuoneen nähtyäni ymmärsin
-heti ketä Volodja oli matkinut omaa huonetta sisustaessaan. Me
-tapasimme Dubkovin ja Volodjan kortinpeluussa. Jokin minulle tuntematon
-herrasmies (luultavasti ei kovinkaan paljon merkitsevä, päättäen hänen
-ujosta asennostaan) istui pöydän ääressä ja katseli hyvin hartaasti
-peliä. Dubkov itse oli silkkisessä nutussa ja pehmeissä kengissä.
-Volodja istui takki riisuttuna vastapäätä häntä sohvalla ja päättäen
-punehtuneista kasvoistaan ja tyytymättömästä, vilkkuilevasta
-katseestaan, jonka hän hetkeksi korteista irrottuen heitti meihin, hän
-oli hyvin kiinni pelissä. Nähtyään minut hän punastui vielä enemmän.
-
--- No, sinun on vuoro sekottaa, sanoi hän Dubkoville. Huomasin, ettei
-hänen mieleensä ollut minun saavan tietää, että hän pelaa korttia.
-Mutta hänen katseessaan ei näkynyt hämmennystä, se ikäänkuin puhui
-minulle: "niin, minä pelaan, mutta sinä sitä ihmettelet ainoastaan
-siksi, että olet vielä nuori. Se ei ole mitään pahaa, vaan on meidän
-iällämme välttämätön asia."
-
-Minä heti vainusin ja ymmärsin asian.
-
-Dubkov ei ruvennutkaan jakamaan kortteja, vaan nousi, puristi käsiämme,
-pyysi istumaan ja tarjosi piippuja, joista me kuitenkin kieltäysimme.
-
--- Jaha, siinäkö nyt on siis meidän diplomaattimme, joka on vikapää
-alkavaan juhlaan, sanoi Dubkov. -- Piru vieköön, överstin näköinen se
-on kuin onkin!
-
--- Hm! panin minä tuntien jälleen kuinka kasvoilleni puhkeaa tuo tyhmän
-itserakas hymy.
-
-Minä kunnioitin Dubkovia niinkuin vaan voi kuudentoista ikäinen poika
-kunnioittaa seitsemänkolmatta ikäistä ajutanttia, jota kaikki aikuiset
-sanovat hyvin eteväksi nuoreksi mieheksi, joka mainiosti tanssii, puhuu
-ranskaa, ja joka sydämmessään halveksien nuoruuttani nähtävästi koettaa
-sitä peittää.
-
-Kunnioituksestani huolimatta oli minun koko tuttavuuteni aikana
-jumalaties mistä syystä vaikea ja epämukava katsoa häntä silmiin.
-Myöhemmin tein sen huomion, että minun on kolmenlaisten ihmisten
-silmiin vaikea katsoa: niiden, jotka ovat minua paljon pahemmat,
-niiden, jotka ovat minua paljon paremmat, ja niiden, joiden kanssa me
-emme ota toisillemme sanoaksemme mitä kumpikin tiedämme. Ehkä Dubkov
-oli parempi, ehkä myös huonompi minua, mutta varmaa vaan on, että hän
-sangen usein valehteli, tunnustamatta valhettaan, -- että minä olin
-tuon hänen heikkoutensa huomannut enkä tietysti uskaltanut hänelle
-siitä puhua.
-
--- Pelataan vielä yksi kuningas, sanoi Volodja nytkäytellen olkaansa,
-niinkuin isä, ja sekotellen kortteja.
-
--- Kas kuinka se nyt siihen peliin takertui! sanoi Dubkov: --
-lopetetaan toinen kerta. No, taikka sama se, jaa kortit.
-
-Heidän pelatessaan minä tarkastelin heidän käsiään. Volodjalla oli
-suuri kaunis käsi, peukalon etäisyys muista sormista ja näiden taivutus
-hänen korttia pidellessään, muistutti siihen määrään isän kättä, että
-olin hetkeksi valmis luulemaan Volodjan tahallaan pitelevän korttia
-niin, että olisi aikaihmisen näköistä; mutta heti kun katsahti hänen
-kasvoihinsa, näki selvästi, ettei hän mitään muuta ajatellut kuin
-kortteja. Dubkovin kädet sitä vastoin olivat pienet, ikäänkuin
-ajettuneet, sisäänpäin kääntyvät, erittäin sukkelat ja hienosormiset,
--- juuri semmoiset kädet, jotka ovat tavallisesti sormuksilla
-koristetut ja joita tavataan käsitöihin halukkailla ja kauniita
-esineitä rakastavilla ihmisillä.
-
-Luultavasti Volodja jäi tappiolle, sillä se herra, joka katseli hänen
-kortteihinsa teki huomautuksen, että Vladimir Petrovitshilla on hirveän
-huono onni, ja Dubkov otti portföljinsä, kirjotti sinne jotain sekä
-näytti kirjotetun paikan Volodjalle sanoen: "näinkö?"
-
--- Niin! sanoi Volodja teeskennellyn hajamielisesti katsahtaen kirjaan.
--- Nyt lähtekäämme.
-
-Volodja otti ajoneuvoihinsa Dubkovin, minä ajoin Dmitrin kanssa hänen
-vaunuissaan.
-
--- Mitä ne oikein pelasivat? kysyin minä Dmitriltä.
-
--- Pikettiä. Se on tyhmä peli, ja yleensäkin on peli tyhmää.
-
--- Pelaavatko he suurienkin rahojen päälle?
-
--- Eivät hyvin suurien, mutta on se sittenkin paha.
-
--- Ettekö te pelaa?
-
--- En, minä olen päättänyt olla pelaamatta; mutta Dubkovin pitää aina
-saada toinen voitetuksi.
-
--- Eikö se ole huonosti tehty hänen puoleltaan, sanoin minä. -- Volodja
-pelaa varmaankin häntä huonommin?
-
--- Tietysti ei se ole hyvä, mutta ei siinä erikoista pahaakaan ole.
-Dubkov pitää pelaamisesta ja osaa pelata, mutta sittenkin hän on
-erinomainen ihminen.
-
--- Enhän minä ollenkaan aikonutkaan... sanoin minä.
-
--- Eikä saakaan hänestä mitään pahaa ajatella, sillä kyllä hän on hyvä
-mies. Ja minä häntä hyvin rakastan ja olen aina rakastava huolimatta
-hänen heikkouksistaan.
-
-Minusta vähän näytti, että juuri se kuumuus millä Dmitri puolusti
-Dubkovia, osotti hänen jo lakanneen rakastamasta ja kunnioittamasta
-tätä, vaikkei hän sitä tunnustanut itsepäisyytensä vuoksi ja siksi
-ettei kukaan voisi häntä moittia vaihtelevaisuudesta. Hän oli yksi
-niitä ihmisiä, jotka rakastavat ystäviään koko elämän ajan, ei niin
-paljon siksi, että nämä ystävät alituisesti pysyisivät heille ystävinä,
-kuin siksi, että kerran vaikkapa erehdyksestäkin kiinnyttyään johonkin
-ihmiseen he pitävät epärehellisenä enää lakata häntä rakastamasta.
-
-
-
-
-XV
-
-MINUA ONNITELLAAN.
-
-
-Dubkov ja Volodja tunsivat Jahrin ravintolassa kaikki tarjoilijat
-nimeltä, ja ovenvartiasta isäntään kaikki osottivat heille suurta
-kunnioitusta. Meille osotettiin heti erityinen huone ja tarjottiin
-merkillisesti kokoonpantu päivällinen, jonka Dubkov oli valinnut
-ranskalaisen ruokaluettelon mukaan. Jäädetty samppanjapullo, johon
-koetin katsoa mahdollisimman välinpitämättömästi, oli jo pantu esiin.
-Päivällinen sujui hauskasti huolimatta siitä, että Dubkov tapansa
-mukaan kertoi mitä kummallisimpia juttuja, muka tositapauksia, -- muun
-muassa kuinka hänen mummonsa oli kiväärillä tappanut kolme hänen
-kimppuunsa hyökännyttä ryöväriä, (jolloin minä punastuin ja silmät alas
-luotuina käännyin hänestä pois), ja huolimatta myös siitä, että Volodja
-nähtävästi pelkäsi minun puolestani joka kerta kun rupesin jotain
-sanomaan, (joka oli aivan turhaa, koska minä muistaakseni en sanonut
-mitään häpeällistä). Kun samppanja oli tarjottu, onnittelivat minua
-kaikki ja minä join Dubkovin ja Dmitrin kanssa sinunmaljan, jonka
-jälkeen me suutelimme toisiamme. Kun en tiennyt kelle tuo
-samppanjapullo oikein kuului (sittemmin sain tietää sen olleen
-yhteisen), ja kun minä tahdoin kestitä ystäviäni omilla rahoillani,
-joita alituisesti tunnustelin taskustani, vedin salaa esille
-kymmenruplasen, käskin luokseni tarjoilijan, annoin hänelle rahat, ja
-kuiskaten -- kuitenkin niin että kaikki kuulivat, sillä he vaieten
-katsoivat minuun -- sanoin hänelle että toisi _vielä puolipullollisen
-samppanjaa_. Volodja punastui, alkoi nytkytellä olkaansa ja katsoi niin
-pelokkaasti minuun ja muihin, että selvään tunsin kuinka suuren virheen
-olin tehnyt, mutta puolipullonen tuotiin ja se juotiin suurella
-mielihyvällä. Tuntui yhä sangen hauskalta. Dubkov lateli valheita
-väsymättä ja Volodja myöskin kertoi niin naurettavia juttuja ja niin
-hyvästi, etten olisi ikinä odottanut, ja me nauroimme paljon. Pääasia
-Volodjan ja Dubkovin hassutuksissa oli tämmöinen sukkeluus: "oletteko
-olleet ulkomailla?" kysyi muka toinen. -- "En, en ole ollut", vastasi
-toinen, "mutta veljeni soittaa viulua." He olivat tämänlaisessa
-järjettömyyden komismissa saavuttaneet semmoisen täydellisyyden, että
-lyhentäen panivat sukkeluuden uusiin muotoihin, sanoen: "minun veljeni
-myöskään ei ole koskaan viulua soittanut", -- ja täydellisesti
-ymmärsivät toisiansa. Jokaiseen toistensa kysymykseen he vastasivat
-samaan tapaan, mutta joskus toisen kysymättäkin koettivat yhdistää
-kahta mahdollisimman vierasta lausetta, sanoen tuon lauseen aivan
-totisen näköisinä, -- ja se nauratti kovasti. Minä aloin vähitellen
-ymmärtää mistä oli kysymys, ja tahdoin myös kertoa jotain naurettavaa,
-mutta kaikki katsahtivat arasti minuun, taikka koettivat olla minuun
-katsomatta niin kauan kuin puhuin, joten sukkeluus meni myttyyn. Dubkov
-sanoi: "älä vätystele, veli diplomaatti", mutta minusta tuntui olo niin
-mieluiselta samppanjan perästä ja suurien seurassa, että tuo huomautus
-ainoastaan pikkuruikkusen raapasi minua. Dmitri, vaikka joikin rinnan
-meidän kanssamme, pysyi yksin yhä vaan ankaran totisessa
-mielentilassaan, joka hiukan jarrutti yleistä iloisuutta.
-
--- Kuulkaapa, hyvät herrat, sanoi Dubkov: -- päivällisen jälkeen on
-diplomaatti tietysti aikamieheksi vihittävä. Emmeköhän lähdekin
-tätikullan luokse, kyllä hän sitten siellä antautuu käsiimme.
-
--- Eihän Nehljudov kuitenkaan lähde, sanoi Volodja.
-
--- Sietämätön erakko! sinä olet sietämätön erakko! sanoi Dubkov
-kääntyen hänen puoleensa. -- Ajetaan yhdessä, saat nähdä että täti on
-mainio nainen.
-
--- En lähde itse enkä laske häntä, vastasi Dmitri punastuen.
-
--- Ketä? diplomaattiako? Tahdothan sinä, diplomaatti? Katso kuinka hän
-kirkastui heti kun alettiin tädistä puhua.
-
--- Ei niin, etten laske, jatkoi Dmitri nousten paikaltaan ja alkaen
-minuun katsomatta käydä edes takasin: vaan en kehota häntä enkä
-haluaisi hänen lähtevän. Nyt hän ei ole enää alaikäinen ja jos tahtoo
-voi hän lähteä ilman teitäkin. Mutta sinä Dubkov varmaan häpeät, että
-menettelet huonosti, siksi tahdot että muutkin tekisivät samoin.
-
--- Mitä pahaa siinä on, sanoi Dubkov iskien silmää Volodjalle, -- että
-minä kutsun teitä kaikkia tädin luo juomaan lasillisen teetä? Mutta jos
-sinulle on vastenmielistä, että lähdemme, niin olkoon: me ajamme
-Volodjan kanssa. Lähdetkö Volodja?
-
--- Hm, hm! pani Volodja myöntävästi, -- ajetaan vaan, mutta sitten
-palataan meille ja jatketaan pikettiä.
-
--- Sanoppa aijotko lähteä heidän kanssaan vai etkö? kysyi Dmitri
-lähestyen minua.
-
--- En, vastasin minä antaen hänelle tilaa sohvalla, johon hän istui: --
-minä en muutenkaan tahdo, mutta jos sinä et kehota, niin en mistään
-hinnasta lähde.
-
--- Ei, lisäsin minä senjälkeen, -- se ei ollut totta, ettei minua
-haluta lähteä heidän mukaansa; mutta olen hyvilläni etten lähde.
-
--- Ja mainiosti teet: -- elä oman tahtosi mukaan, äläkä tanssi
-kenenkään pillin mukaan, se on kaikkein parasta.
-
-Tämä pieni kina ei häirinnyt meidän iloisuuttamme, vaan päinvastoin
-enensi sitä. Dmitri siirtyi äkkiä siihen hellyyden mielentilaan, jota
-eniten hänessä rakastin. Kuten jälestäpäinkin moneen kertaan huomasin,
-vaikutti tehty hyvätyö häneen aina sillä tavalla. Hän oli nyt
-tyytyväinen itseensä sen johdosta, että oli pidättänyt minut. Hän tuli
-perin iloiselle tuulelle, käski vielä pullollisen samppanjaa (mikä oli
-vastoin hänen sääntöjänsä), kutsui huoneeseemme jonkun tuntemattoman
-herran ja alkoi sitä juottaa, lauloi Gaudeamus igitur, vaati meidän
-toistamaan säkeitä, ja ehdotti, että lähtisimme Sokolnikiin ajelemaan,
-jota Dubkov puolestaan piti liian aistillisena.
-
--- Nyt pojat iloitkaamme, puhui Dmitri hymyillen: -- tämän miehen
-ylioppilaaksi pääsemisensä kunniaksi minä ensi kerran juon itseni
-humalaan, olkoon menneeksi. -- Tuo iloisuus sopi Dmitrille kummallisen
-hyvin. Hän muistutti jotain kasvattajaa tai hyvää isää, joka
-tyytyväisenä lapsiinsa on tullut hyvälle tuulelle ja tahtoo
-yhtaikaa sekä naurattaa heitä että todistaa heille, että voi sitä
-kunniallisestikin ja säädyllisesti huvitella; mutta siitä huolimatta
-vaikutti sekä minuun että luultavasti muihinkin tämä odottamaton
-iloisuus tarttuvasti; erittäinkin kun olimme nauttineet miestä kohti
-melkein puolipullollisen samppanjaa.
-
-Tämmöisessä suloisessa mielentilassa minä siirryin suureen huoneeseen
-polttaakseni paperossin, jonka Dubkov oli minulle antanut. Paikaltani
-noustua huomasin, että päätäni vähän pyörryttää, ja että jalat kulkivat
-ja kädet olivat luonnollisessa asennossa ainoastaan silloin kuin niitä
-tarkkaan ajattelin. Muussa tapauksessa jalkani harhailivat syrjään ja
-kädet suorittelivat jonkinlaisia omintakeisia liikkeitä. Minä kiinnitin
-näihin jäseniini koko huomion, käskin käsien kohota panemaan takkini
-kiinni, silittää tukkaa, (jolloin ne kohottivat kyynäspäitä aivan liian
-korkealle), mutta jalkojen käskin mennä ovelle päin, jonka ne
-täyttävätkin, mutta polkivat vaan ikäänkuin liian kovasti, taikka
-sitten liian hellävaroin, erittäinkin vasen jalka yhtämittaa kohosi
-varpailleen. Joku ääni huusi minun takanani: "Minne sinä menet? kyllä
-kynttilä tuodaan." Minä arvasin, että tämä ääni kuului Volodjalta ja
-minua huvitti suuresti se, että olinpahan arvannut, mutta vastaukseksi
-hänelle minä ainoastaan vähän hymähdin ja läksin edelleen.
-
-
-
-
-XVI
-
-KINA.
-
-
-Suuressa huoneessa, johon tulin, istui pikku pöydän ääressä
-lyhyenläntä, lihava, punertavaviiksinen siviiliherra jotakin syöden.
-Hänen vieressään istui pitkäkasvuinen, ruskeaverinen, viiksetön herra.
-He puhelivat ranskaa. Heidän katsahduksensa arvelutti minua, mutta
-päätin kuitenkin sytyttää paperossini kynttilästä, joka seisoi heidän
-edessään pöydällä. Katsellen syrjään ollakseni heidän silmäyksiään
-kohtaamatta minä lähestyin pöytää ja aloin sytytellä paperossia. Kun se
-oli syttynyt, en malttanut olla katsahtamatta syövään herraan. Hänen
-harmaat silmänsä tähystivät minua kiinteästi ja vihamielisesti. Juuri
-kun aijoin kääntyä poispäin, alkoivat hänen punertavat viiksensä
-liikkua ja hän lausui ranskaksi: -- en rakasta että poltellaan
-päivällistä syödessäni, hyvä herra.
-
-Minä änkytin siihen jotakin epäselvästi.
-
--- Niin, en rakasta, jatkoi ankarasti viiksiniekka herra vilkaisten
-viiksettömään vieruskumppaniinsa niinkuin olisi kehottanut ihailemaan
-miten hän kohta oli löylyyttävä minua: -- en rakasta, hyvä herra, ja
-niitä, jotka ovat niin epäkohteliaita, että tulevat polttelemaan toisen
-nenän eteen, en myöskään rakasta.
-
-Ymmärsin heti, että tuo herra toruu minua, mutta ensi hetkellä tunsin
-niin kuin olisin ollut hyvin syyllinen heidän edessään.
-
--- En luullut sen teitä häiritsevän, sanoin minä.
-
--- Jaha, te ette luulleet olevanne moukka, mutta minä luulen! kiljasi
-herra.
-
--- Mikä oikeus teidän on huutaa, sanoin minä tuntien, että hän loukkaa
-minua ja alkaen itsekin suuttua.
-
--- Se oikeus, etten ikinä anna kenenkään hypätä nokalleni; ja aijon
-aina opettaa teidän kaltaisia sankareja. Mikä on nimenne, hyvä herra?
-ja missä asutte?
-
-Minä olin hyvin suutuksissani, huuleni vavahtelivat ja henkeäni
-ahdisti. Mutta sittenkin tunsin itseni syylliseksi, luultavasti sen
-johdosta että olin juonut paljon samppanjaa, enkä siis sanonut tälle
-herralle mitään hävyttömyyksiä, vaan huuleni päinvastoin mitä
-nöyrimmällä tavalla nimittivät sukunimeni ja osotteemme.
-
--- Nimeni on Kolpikov, hyvä herra, koettakaapa olla vastedes
-kohteliaampi. Me tapaamme vielä toisemme (vous aurez de mes nouvelles),
-päätti hän, niinkuin koko puhekin oli käynyt ranskaksi.
-
-Minä vastasin ainoastaan: "sangen hauskaa", koettaen antaa äänelleni
-mahdollisimman enemmän lujuutta, sitten käännyin ja palasin
-paperossineni, joka oli ehtinyt sammua, huoneeseemme.
-
-Tästä tapahtumasta en puhunut mitään veljelle enkä ystäville,
-erittäinkin koska he näyttivät olevan kiivaassa keskustelussa, vaan
-istuuduin yksin nurkkaan miettimään tuota kummallista tapausta. Sanat:
-"te olette moukka, hyvä herra" (un mal élevé, Monsieur) soivat yhä
-korvissani, yhä enemmän kiihottaen mieltäni. Humala oli minulta
-kokonaan kadonnut. Kun ajattelin miten olin tässä asiassa menetellyt,
-tuli minuun kauhea aavistus, että olin ehkä esiintynyt pelkurina.
-"Mikä oikeus hänen oli hyökätä kimppuuni?! Miksi hän ei voinut
-yksinkertaisesti sanoa vaan minulle, että tupakinsavu häntä häiritsee?
-Siis syyllinen oli hän? Miksen minä, kun hän sanoi minua moukaksi,
-vastannut hänelle: hyvä herra, moukka on se, joka käyttäytyy
-röyhkeästi; -- tai miksi en kiljaissut hänelle vaan: suu kiinni! -- se
-olisi ollut parasta; miksi en vaatinut häntä kaksintaisteluun? Ei! minä
-en tehnyt mitään semmoista vaan niinkuin raukkamainen pelkuri pidin
-vääryyden hyvänäni." -- "Te olette moukka, hyvä herra!" kaikui
-kaikumistaan repivästi minun korvissani. "Ei, tätä ei saa näin jättää",
-ajattelin minä ja nousin, vakaasti päättäneenä mennä uudestaan tuon
-herran eteen ja sanoa hänelle jotain kauheata, tai ehkä iskeä häntä
-kynttiläjalalla päähänkin, jos niikseen tulee. Suurimmalla nautinnolla
-ajattelin tätä viimeistä mahdollisuutta, mutta sittenkin astuin
-pelokkaasti uudestaan tuohon isoon huoneeseen. Onneksi herra Kolpikovia
-ei ollutkaan enää salissa, siellä oli ainoastaan lakeija, joka korjasi
-jätteitä pöydältä. Minä olin ilmaisemaisillani lakeijalle mitä oli
-tapahtunut, olisin selittänyt hänelle, etten ollut lainkaan syyllinen,
-mutta en siltä kuitenkaan tehnyt. Sangen synkässä mielentilassa palasin
-uudestaan huoneeseemme.
-
--- Mikä ihme nyt on diplomaatillemme tullut? sanoi Dubkov: -- varmaan
-se on paraikaa ratkaisemassa Europan kohtaloa.
-
--- Anna minun olla, sanoin minä synkästi, kääntyen pois. Kävellessäni
-edestakasin huoneessa minä sitten jostakin syystä rupesin ajattelemaan,
-ettei Dubkov ole lainkaan mikään hyvä mies. Riittää jo noita ikuisia
-sukkeluuksia ja "diplomaatin" arvonimiä -- mitä ystävyyttä se on
-olevinaan. Ei hän muusta kunhan voittaisi vaan rahoja Volodjalta, ja
-ajelisi sen tätinsä luo... Ei ole mitään miellyttävää koko miehessä.
-Valetta tai alhaisuutta on kaikki mitä se puhuu, mutta toisia se on
-kylläkin valmis pilkkaamaan! Minusta hän on lyhyesti sanoen tyhmä, ja
-lisäksi huono ihminen. Näitä mietiskelin noin viiden minutin ajan,
-tuntien jostakin syystä yhä suurempaa vihamielisyyttä Dubkovia kohtaan.
-Mutta Dubkov ei pitänyt minusta mitään väliä ja se se kiukutti minua
-vieläkin enemmän. Vieläpä olin suutuksissani Volodjalle ja Dmitrille,
-koska he puhelivat mokoman miehen kanssa.
-
--- Tiedättekö mitä, hyvät herrat? -- diplomaatin pää on vedellä
-huuhdeltava, sanoi äkkiä Dubkov katsahtaen minuun suu naurussa, mikä
-minusta näytti ivalta, vieläpä petolliselta ivalta: -- Sen on paha
-elämä! Jumalauta, sen on paha elämä!
-
--- Te olisitte myöskin huuhdottava vedellä, itse olette paha, vastasin
-minä vihamielisesti hymyillen ja unohtaen että olisi ollut sanominen
-"sinä."
-
-Tämä vastaus luultavasti hämmästytti Dubkovia, mutta väliäpitämättä hän
-kääntyi minusta ja jatkoi keskusteluaan Volodjan ja Dmitrin kanssa.
-
-Minä yritin yhtyä heidän keskusteluunsa, mutta tunsin että oli
-kerrassaan mahdoton teeskennellä ja siirryin jälleen nurkkaani, missä
-sitten pysyinkin lähtöön saakka.
-
-Kun oli maksettu ja alettiin panna päällysnuttua ylle, niin Dubkov
-kääntyi Dmitrin puoleen: -- No, minne Orestes ja Pilades nyt ajaa?
-varmaankin kotiin keskustelemaan _rakkaudesta_; mutta mepä lähdemme sen
-suloisen tädin luokse, -- se on parempaa kuin teidän hapan
-ystävyytenne.
-
--- Kuinka uskallatte puhua ja nauraa meille? sanoin minä äkkiä, tullen
-hyvin likelle häntä ja huiskien käsilläni: kuinka uskallatte nauraa
-tunteita, joita ette ymmärrä? Sitä en salli. Suu kiinni! kiljuin minä
-ja tietämättä mitä enää sanoa sekä kovin hengästyneenä mielenkiihkosta
-itsekin vaikenin. Dubkov ensin hämmästyi; sitten aikoi hymähtää ja
-ottaa asian leikin kannalta, mutta vihdoin suureksi ihmeekseni säikähti
-ja katsoi maahan.
-
---- Enhän minä olleenkaan naura teille ja teidän tunteillenne, muuten
-minä vaan puhun, sanoi hän vältellen.
-
--- Sepä! kiljasin minä, mutta juuri samaan aikaan minua alkoi hävettää
-oma itseni ja tuli sääli Dubkovia, jonka punaset, hämmästyneet kasvot
-ilmaisivat todellista mielipahaa.
-
--- Mikä sinun on? rupesivat Volodja ja Dmitri yhtaikaa sanomaan
-minulle: -- eihän sinua kukaan tahtonut loukata.
-
--- Vai ei! tuo tuossa tahtoi loukata minua.
-
--- Kylläpä on tuo veljesi hurja mies, sanoi Dubkov mennessään jo
-ovesta, ettei voisi enää kuulla mitä hänelle vastaan.
-
-Ehkä olisin syössyt häntä tavottamaan ja vielä häntä haukkunutkin,
-mutta se sama lakeija, joka oli ollut läsnä jutussani Kolpikovin
-kanssa, tarjosi minulle samassa päällysnuttua ja minä heti rauhotuin,
-ainoastaan Dmitrin edessä enää teeskennellen olevani vihanen -- sen
-verran kuin oli välttämätöntä, ettei äkillinen rauhottumiseni olisi
-tuntunut oudolta. Seuraavana päivänä tapasin Dubkovin Volodjan luona,
-me emme puhuneet tästä jutusta, mutta jäimme kuitenkin teitittelemään
-toisiamme, ja sen jälkeen meidän tuli vielä vaikeammaksi katsoa
-toisiamme silmiin.
-
-Riita Kolpikovin kanssa, joka tosin ei seuraavana päivänä eikä koskaan
-myöhemminkään antanut minulle de ses nouvelles, oli monta vuotta
-tavattoman elävänä ja raskaana muistossani. Minä nytkähtelin ja
-kiljahtelin sen jälkeen viiden vuoden aikana joka kerta kun muistin
-kostamattoman loukkauksen, ja lohdutin itseäni muistellessani
-millaisena sankarina olin sen sijaan ilokseni esiintynyt Dubkovin
-jutussa. Vasta paljon myöhemmin aloin kokonaan toisin silmin katsoa
-tätä asiaa: minua nauratti muistella riitaa Kolpikovin kanssa ja
-kadutti tuo ansaitsematon loukkaus, jonka olin tuottanut kelpo
-Dubkoville.
-
-Kun saman päivän illalla kerroin Dmitrille kohtauksen Kolpikovin
-kanssa, jonka ulkonäön hänelle tarkkaan kuvasin, hämmästyi hän
-suuresti.
-
--- Aivan oikein, se on sama mies! sanoi hän: -- ajatteleppas, että tämä
-Kolpikov on tunnettu roisto, ja päälliseksi pelkuri, jonka toverit ovat
-ajaneet rykmentistä, koska hän oli saanut korvapuustin eikä uskaltanut
-tapella; mistä ihmeestä se nyt lie niin vauhtiin päässyt? lisäsi hän
-hyväntahtoisesti hymyillen ja minuun katsoen: -- eikö hän mitään muuta
-sanonut kuin "moukka?"
-
--- Ei, vastasin minä punastuen.
-
--- Se on ikävä juttu, mutta ei se vielä mitään tee! lohdutti minua
-Dmitri.
-
-Vasta paljon myöhemmin, jo rauhallisesti tätä seikkaa miettiessäni tein
-sen jotenkin todenmukaisen johtopäätöksen, että Kolpikov monen vuoden
-kuluttua keksittyään että minun kimppuuni saattoi hyökätä, kosti minun
-kustannuksellani sen viiksettömän herran läsnäollessa saamansa
-korvapuustin, aivan niinkuin minä juuri äsken olin kostanut tuon hänen
-"moukkansa" viattoman Dubkovin kustannuksella.
-
-
-
-
-XVII
-
-VALMISTUN VISIITTEJÄ TEKEMÄÄN.
-
-
-Seuraavana päivänä herättyäni oli ensimäinen ajatukseni Kolpikovin
-juttu; jälleen minä aloin rauhattomana kävellä pitkin huonetta, mutta
-asiaan ei enää mahtanut mitään; sitäpaitsi oli tämä viimeinen päivä,
-minkä vietin Moskovassa, ja isän käskystä piti nyt tehdä muutamia
-visiittejä, jotka hän itse minulle merkitsi paperilapulle. Isän huolet
-meidän suhteemme eivät koskeneet niin paljon siveyttämme ja
-sivistystämme kuin suhteitamme ylhäiseen seurapiiriin. Paperilapulle
-oli hänen epätasaisella, nopealla käsialallaan kirjotettu: 1) ruhtinas
-Ivan Ivanovitshin luo välttämättä; 2) Iivinien luo välttämättä; 3)
-ruhtinas Mihailin luo; 4) ruhtinatar Nehljudovin ja rouva Valahinin
-luo, jos ehdit. Ja tietysti kanslerin, rehtorin ja professorien luo.
-
-Viimeksi mainittuja visiittejä Dmitri ei kehottanut tekemään, sanoen
-että se olisi ei ainoastaan tarpeetonta, vaan sopimatontakin: mutta
-kaikki muut olivat vielä tänään tehtävät. Näistä minua erittäin
-pelotti kaksi ensimäistä visiittiä, joiden jälkeen oli kirjotettu
-_välttämättä_. Ruhtinas Ivan Ivanovitsh oli kenraali en-chef, rikas ja
-yksinäinen vanhus; siis minun, kuudentoistavuotiaan ylioppilaan oli
-oleminen hänen kanssaan suorissa suhteissa, jotka -- sen tiesin
-edeltäpäin -- eivät saattaneet asettaa minua edulliseen valoon. Iivinit
-olivat myöskin upporikkaita, ja heidän isänsä oli jokin mahtava
-siviilikenraali, joka mummon eläessä oli kaikkiaan ainoastaan yhden
-kerran ollut luonamme. Mutta mummon kuoleman jälkeen huomasin, että
-nuorin Iivineistä vierasteli meitä ja oli ikäänkuin olevinaan. Vanhin
-kuului jo lopettaneen lakitieteelliset opintonsa ja palvelevan
-Pietarissa; toinen, Sergej, jota minä muinoin olin jumaloinut, oli
-myöskin Pietarissa suurena, lihavana kadettina Paasiopistossa.
-
-Nuoruudessani en pitänyt suhteista ihmisiin, jotka katsoivat itseänsä
-minua ylemmiksi, semmoiset suhteet olivat minulle sietämättömän
-tuskallisia alituisen loukkaamisen-pelon vuoksi ja kun piti ponnistaa
-kaikki henkiset voimansa oman itsenäisyytensä todistamiseksi. Mutta kun
-isän määräämät viimeiset visiitit jäivät täyttämättä, olivat nyt
-ensimäiset sitäkin tärkeämmät täyttää. Kävelin huoneessani tarkastellen
-tuolille pantua pukua, miekkaa ja hattua, ja valmistuin jo lähtöön. kun
-luokseni tuli onnittelulle ukko Grapp, mukanaan Ilinka. Isä Grapp oli
-venäläistynyt saksalainen, sietämättömän äitelä, imartelevainen ja
-sangen usein epäraitis; hän kävi luonamme enimmäkseen vaan pyytääkseen
-jotakin, ja isä istutti hänet joskus työhuoneeseensa, mutta
-päivällisille ei häntä koskaan istutettu yhteen seuraan. Hänen
-alennuksensa ja pyyteliäisyytensä oli sulanut niin kokonaan
-jonkinlaiseen ulkonaiseen ystävyyteen ja tottumukseen käydä talossamme,
-että kaikki lukivat hänelle suureksi ansioksi hänen kiintymystänsä
-meihin, mutta minä jostakin syystä en rakastanut häntä ja hänen
-puhuessaan aina häpesin hänen puolestaan.
-
-Olin hyvin tyytymätön näiden vieraiden tuloon enkä koettanut
-tyytymättömyyttäni edes peittääkään. Ilinkaan olin tottunut katsomaan
-ylhäältä päin ja hän oli tottunut antamaan meille siihen oikeutta;
-jonka vuoksi minua vähän harmitti hänen nyt olevan samallaisena
-ylioppilaana kuin minäkin. Ja näytti kuin hänkin puolestaan olisi
-edessäni vähän hävennyt tätä pakollista yhdenvertaisuutta. Tervehdin
-häntä kylmästi ja käskemättä istumaan, sillä häpesin sitä tehdä, kun
-arvelin heidän voivan käskemättänikin istua, sekä annoin sanan hevosen
-valjastamisesta. Ilinka oli hyvä, sangot rehellinen ja viisaanlainen
-nuorukainen, mutta hän oli vähäsen höllämäinen: hänet valtasi
-alituiseen ja nähtävästi syyttä jokin äärimmäisyyden sieluntila --
-milloin itku milloin naurutauti milloin loukkaantuvaisuus
-pienimmistäkin syystä: ja nyt hän taisi olla tässä viimemainitussa
-mielentilassa. Ei hän puhunut, katsahteli vaan vihamielisesti milloin
-minuun milloin isäänsä, ja ainoastaan kun hänen puoleensa käännyttiin,
-hän suoritti tuon nöyrän pakollisen hymähdyksensä, johon oli jo
-tottunut kätkemään kaikki tunteensa ja erittäinkin häpeämisen isänsä
-puolesta, jota aina tunsi meidän seurassa ollessaan.
-
--- Niin vainenkin, Nikolai Petrovitsh, puhui ukko minulle seuraten
-minua pitkin huonetta sillaikaa kuin pukeuduin ja kunnioittavan
-hitaasti pyörittäen lihavien sormiensa välissä mummon lahjottamaa
-hopeaista nuuskarasiaa: -- heti saatuani pojalta tietää että olitte
-suvainneet niin mainiosti suorittaa tutkinnon, -- onhan viisautenne
-kaikille tuttu, -- kohta kiirehdin teitä onnittelemaan; olenhan minä
-muinoin olallani teitä kantanut ja Jumala tietää rakastavani teitä
-kaikkia kuin omiani, ja kun Ilinkakin yhä pyysi päästä luoksenne. --
-Näkyypä hänkin jo teihin kiintyneen.
-
-Ilinka istui tällä aikaa puhumatta mitään ikkunan luona muka tarkastaen
-kolmikulmaista hattuani ja tuskin kuultavasti murahteli jotain
-itsekseen.
-
--- Ellette pahastu, olisin teiltä tiedustanut, jatkoi ukko: -- mitenkä
-se minun Ilinkani oikein tutkintonsa suoritti? hän olisi tahtonut pysyä
-teidän seurassanne, niin älkääpä te nyt häntä jättäkö, pitäkää häntä
-silmällä ja neuvokaa.
-
--- Hyvinhän se tutkintonsa suoritti, vastasin minä katsahtaen Ilinkaan,
-joka tunsi häneen katsovani, punastui ja lakkasi huuliansa
-liikuttamasta.
-
--- Saisiko hän jäädä luoksenne päiväksi tai pariksi? sanoi ukko niin
-arasti hymyillen kuin olisi suuresti pelännyt minua, ja mihin ikänä
-minä liikahdin hän yhä pysyttelihe niin lähellä minua, että tupakan ja
-viinan haju lakkaamatta löyhkäsi hänestä. Minua harmitti, että hän
-asetti minut poikansa suhteen noin kieroon asemaan, ja myöskin se, että
-hän häiritsi minua silloisessa sangen tärkeässä toimessani -- nimittäin
-pukeutumisessa; mutta kaikkein enin sapetti minua tuo viinan löyhkä,
-joten sanoin hänelle hyvin kylmästi, etten voi olla Ilinkan seurassa,
-koska koko päivään en tule olemaan kotona.
-
--- Mutta tehän aijotte lähteä sisarenne luokse, isä, sanoi Ilinka
-hymyillen ja minuun katsomatta: -- sinne on minullakin asiaa.
-
-Minua vielä enemmän alkoi harmittaa ja hävettää, ja antaakseeni jonkun
-selityksen kiellolleni kiiruhdin ilmottamaan, etten tule olemaan
-kotona, koska täytyy lähteä ruhtinas Ivan Ivanovitshin luo, ruhtinatar
-Kornakovan luo, sen Iivinin luo, jolla on niin korkea asema, ja että
-luultavasti tulen olemaan päivällisillä ruhtinatar Nehljudovin luona.
-Minusta näytti, että saatuaan tietää kuinka ylhäisten ihmisten luona
-aijoin käydä, he eivät enää voi asettaa vaatimuksia minun suhteeni. Kun
-he rupesivat lähtemään, pyysin minä Ilinkaa käymään luonani jonkun
-toisen kerran; mutta Ilinka änkytti vaan jotain ja hymähti
-teeskennellysti, näkyi selvästi, ettei hänen jalkansa ole koskaan enää
-astuva tähän huoneeseeni.
-
-Heti heidän lähdettyään minä ajoin omille visiiteilleni. Volodja, jota
-olin vielä aamulla pyytänyt mukaan, että olisi ollut helpompi,
-kieltäysi sillä tekosyyllä, että olisi muka ollut liian tunteellista
-kahden velimiehen ajaa samoilla ajopeleillä.
-
-
-
-
-XVIII
-
-VALAHINIT.
-
-
-Niinpä läksin siis yksin. Lähin visiitti oli asuntopaikan mukaan
-Valahinit. Minä en ollut kolmeen vuoteen nähnyt Sonitshkaa, ja
-rakkauteni häneen oli tietysti aikaa sitten haihtunut, mutta sielussa
-eli vielä elävä ja liikuttava muisto menneestä lapsuuden rakkaudesta.
-Olin näiden kolmen vuoden aikana muistellut häntä sellaisella voimalla
-ja selvyydellä, että vuodatin kyyneleitä ja olin todellakin kuin
-uudestaan rakastunut, mutta tuota oli kestänyt ainoastaan muutamia
-minuttia eikä se sitten piankaan uudistunut.
-
-Tiesin Sonitshkan äitinsä kanssa käyneen ulkomailla, missä he olivat
-viipyneet kaksi vuotta ja missä heille oli sattunut semmoinen
-tapaturma, että dilishanssi oli kaatunut ja lasit leikelleet Sonitshkan
-kasvoja, josta hän olisi muka suuresti rumentunut. Matkalla heidän
-luoksensa minä elävästi muistelin entistä Sonitshkaa ja koetin
-mielessäni kuvailla millaisena hänet nyt tapaan. Hänen kaksivuotisen
-ulkomailla-olon vuoksi kuvailin häntä jostakin syystä hyvin pitkäksi,
-erittäin solakkavartaloiseksi, totiseksi ja ylimysmieliseksi, mutta
-tavattoman viehättäväksi. Mielikuvitukseni kieltäysi kuvaamasta hänen
-kasvojaan naarmujen runtelemiksi. Päinvastoin. Olinhan jossain
-kuullut kerrottavan intohimoisesta rakastajasta, joka oli pysynyt
-rakastetulleen uskollisena, vaikka tämä oli tullut rokonarpiseksi.
-Koetin kuvailla olevani rakastunut Sonitshkaan voidakseni lukea
-ansiokseni, että naarmuista huolimatta olin pysynyt hänelle
-uskollisena. Yleensä puhuen, lähestyessäni Valahinien taloa, en ollut
-rakastunut, mutta olin saanut itsessäni liikkeelle rakkauden vanhoja
-muistoja, ja olin senvuoksi hyvin valmistunut rakastuakseni uudestaan,
-ja hyvin sitä halusin; erittäinkin kun jo kauan sitten, katsoen kaikkia
-rakastuneita ystäviäni, häpesin että olin jäänyt heistä niin jälkeen.
-
-Valahinit asuivat puhtosessa pikku puurakennuksessa, jonne mentiin
-pihan kautta. Ovi avattiin minulle kellonsoittoon, mikä silloin vielä
-oli Moskovassa suuri harvinaisuus. Aukasija oli aivan pikkuinen
-puhtaasti puettu poika. Hän ei osannut tai ei tahtonut sanoa minulle
-oliko herrasväki kotona ja jätti minut yksin pimeään eteiseen,
-juostuaan itse vielä pimeämpään käytävään.
-
-Olin jotenkin kauan yksin tässä pimeässä huoneessa, jossa paitsi
-ulko-ovea ja käytävää oli vielä yksi suljettu ovi, -- ja vähän niinkuin
-ihmettelin tuota talon synkkyyttä, osaksi myös arvelin, että se ehkä
-kuuluu asiaan niiden elämässä, jotka ovat käyneet ulkomailla. Noin
-viiden minutin kuluttua aukesi salin ovi sisäpuolelta saman pojan
-toimesta, ja hän saattoi minut siistiin, mutta ei rikkaasti
-sisustettuun vierashuoneeseen, johon heti ilmestyi myöskin Sonitshka.
-
-Hän oli seitsemäntoistavuotias. Oli hyvin pieni kasvultaan, hyvin
-laiha ja kasvojen väri sairaaloisen kellertävä. Mitään naarmuja ei
-kasvoissa voinut huomata, mutta ihanat, kuperat silmät ja valoisa,
-hyväsydämmisyyden iloinen hymyily oli sama, jota tunsin ja rakastin
-lapsena ollessani. En ollut lainkaan odottanut näkeväni häntä
-tuollaisena, ja senvuoksi en mitenkään voinut heti vuodattaa häneen
-sitä tunnetta, jonka olin matkalla valmistanut. Hän tarjosi minulle
-kätensä englantilaisella tavalla, joka oli silloin yhtä suuri
-harvinaisuus kuin ovikellokin, puristi vilpittömästi kättäni ja istutti
-viereensä sohvalle.
-
--- Voi, kuinka on hauska nähdä teitä, hyvä Nicolas, sanoi hän katsoen
-kasvoihini, niin vilpittömällä ilon ilmeellä, että sanoissa: hyvä
-Nicolas, huomasin todella ystävällisen eikä suojelevan vivahduksen.
-Ulkomaamatkansa jälkeen hän ihmeekseni oli vieläkin yksinkertaisempi
-tavaltaan, suloisempi ja tuttavallisempi käytökseltään kuin ennen.
-Huomasin tosin kaksi pientä naarmua nenän luona ja silmäkulmien päällä,
-mutta ihanat silmät ja hymy pitivät ihan yhtä muistojeni kanssa ja
-loistivat kuten ennenkin.
-
--- Kuinka te olette muuttunut! puhui hän: -- ihanhan te olette tullut
-jo suureksikin. No, entä minä, -- mitä sanotte minusta?
-
--- Ah -- enpä olisi teitä tuntenut, vastasin minä, vaikka juuri samalla
-hetkellä ajattelin, että olisin aina tuntenut hänet. Tulin uudestaan
-sille huolettoman iloiselle tuulelle, jossa viisi vuotta sitten tanssin
-hänen kanssaan mummon nimipäivillä.
-
--- Sanokaapa olenko hyvinkin rumentunut? kysyi hän päätänsä
-nyykähyttäen.
-
--- Ette, ette ollenkaan, olette vaan vähän kasvanut, tullut
-vanhemmaksi, kiirehdin minä vastaamaan: -- vaan päinvastoin... ja
-vieläpä...
-
--- No, olkoon vaan: mutta muistatteko tanssejamme ja leikkejämme, St
-Jérômea. M-me Doratta (en muistanut mitään M-me Doratta; hän oli
-nähtävästi innostunut lapsuuden muistoistaan ja sekotti niitä
-toisiinsa). Ah, mikä ihana aika! jatkoi hän ja sama hymy. vieläpä
-parempi sitäkin, jota kannoin muistossani, ja yhä samat silmät
-loistivat edessäni. Hänen puhuessaan ehdin ajatella sitä mielentilaa,
-jossa olin tällä hetkellä ja päätin itsekseni, että tällä hetkellä olin
-kuin olinkin rakastunut. Heti kun olin sen päätökseni tehnyt katosi tuo
-onneton, huoleton tunnelmani, jonkinlainen usva peitti kaikki mikä oli
-edessäni, -- jopa hänen silmänsäkin ja hymynsä; minua alkoi jokin
-hävettää, minä punastuin ja kadotin puhekykyni.
-
--- Nyt on toiset ajat, jatkoi hän huokaisten ja vähän silmäkulmiaan
-kohottaen: -- paljon pahemmaksi on kaikki tullut, ja mekin olemme
-pahentuneet, eikö totta Nicolas?
-
-Minä katsoin vaieten häneen enkä voinut sanoa mitään.
-
--- Missä ovat nyt kaikki silloiset Iivinit, Kornakovit? Muistattehan?
-jatkoi hän vähän uteliaasti katsoen minun punastuneihin ja
-pelästyneihin kasvoihini: -- se oli ihana aika!
-
-Minä en sittenkään voinut vastata.
-
-Tästä painostavasta hetkestä pelasti minut tuokioksi vanhan rouva
-Valahinin saapuminen. Minä nousin, kumarsin ja sain takasin puhekykyni:
-mutta sen sijaan tapahtui Sonitshkassa äidin tultua merkillinen muutos.
-Koko hänen iloisuutensa ja tuttavallisuutensa heti katosi, hymykin kävi
-toiseksi, ja hän samassa muuttui tuoksi ulkomailta palanneeksi
-neidiksi, jonka olin kuvaillut tapaavani. Tuohon muutokseen ei
-näyttänyt olevan mitään syytä, sillä hänen äitinsä hymyili yhtä
-miellyttävästi ja kaikissa liikkeissään osotti yhtä suurta hellyyttä
-kuin ennenkin muinoin. Rouva Valahina istui suureen nojatuoliin ja
-osotti minut istumaan viereensä. Tyttärelleen hän sanoi jotakin
-englannin kielellä, jonka jälkeen Sonitshka heti läksi huoneesta, mikä
-seikka kevensi tilaani vielä enemmän. Rouva Valahina kyseli
-sukulaisista, veljestä, isästä, sitten kertoi minulle omasta suvustaan
--- miehensä kuolemasta, ja tuntien vihdoin, ettei minun kanssani synny
-mitään keskustelua, alkoi äänettömänä tuijottaa minuun aivan kuin olisi
-tahtonut sanoa: "jos sinä nyt nouset, kumarrat ja lähdet, niin teet
-mainiosti, ystäväni", -- mutta minulle tapahtui merkillinen seikka:
-Sonitska oli palannut takasin käsityön kanssa ja istunut vierashuoneen
-toiseen nurkkaan, niin että tunsin päälläni hänen katseensa. Rouva
-Valahinan kertoessa miehensä kuolemasta minä vielä kerran muistin
-olevani rakastunut ja arvelin, että nyt äitikin varmaan on päässyt
-asian perille, joten minä sain uuden ujouden-kohtauksen, ja niin
-voimakkaan, etten tuntenut kykenevän jäsentäkään luonnollisesti
-liikahuttamaan. Tiesin että noustakseni seisaalleni ja lähteäkseni
-minun on edeltäpäin ajatteleminen mihin jalkani on asetettava, miten
-pää käännettävä, mihin käsi pantava, sanalla sanoen, olin melkein
-samassa mielentilassa kuin eilen juotuani puoli pulloa samppanjaa. Minä
-aavistin, etten tuota kaikkea voi suorittaa ja sentähden en voinut
-nousta, suorastaan en voinut. Rouva Valahina luultavasti ihmetteli
-katsoessaan minun tulipunasia kasvojani ja liikkumattomuuttani; mutta
-minä päätin paremmaksi jäädä istumaan tähän tyhmään asentoon kuin
-uskaltaa kömpelösti nousta ja lähteä. Näin istuin jotenkin kauan,
-odottaen että joku äkillinen tapaus johtaa minut tukalasta asemastani.
-Semmoinen tapaus esiintyikin. Eräs mitättömän näköinen nuori mies tuli
-kotolaisen tavoin huoneeseen ja kohteliaasti kumarsi minulle. Rouva
-Valahina nousi, pyysi anteeksi että hänen oli asioitsijansa kanssa
-puheleminen, ja katseli minuun ihmettelevästi, ikäänkuin olisi sanonut:
-istukaa nyt sitten siinä vaikka koko ikänne, en minä teitä aja ulos!
-Jollakin lailla tehtyäni hirveän voimainponnistuksen minä nousin, mutta
-en voinutkaan enää kumartaa ja minua surkutelevan äidin ja tyttären
-katseiden seuraamana rupesin lähtemään. Silloin takerruin tuoliin, joka
-ei lainkaan ollut tielläni, -- mutta takerruin siksi, että olin koko
-huomioni kiinnittänyt siihen etten takertuisi mattoon, joka oli
-jalkojeni alla. Ulkoilmaan päästyäni, -- puistelin itseäni ja ärjyin
-niin kovaan, että kuskinikin moneen kertaan kysäsi: "mitä suvaitsette?"
-Silloin vasta haihtui ujouteni tunne ja minä aloin jotenkin
-rauhallisesti miettiä rakkauttani Sonitshkaan sekä tämän kummallisia
-suhteita äitiin. Kun sitten kerroin isälle huomioni, että rouva
-Valahinan ja tyttären väli ei ollut hyvä, hän sanoi:
-
--- Niin, äiti kiusaa sitä tyttö raukkaa hirveällä ahneudellaan, ja
-merkillistä se on, lisäsi hän tuntehikkaammin kuin on tapana jostakin
-sukulaisesta puhuttaissa: -- mikä kaunis, suloinen, ihana nainen hän
-oli ennen! En voi käsittää, kuinka hän on niin muuttunut. Etkö nähnyt
-siellä jotakin hänen sihteeriänsä? Ja mikä merkillinen tapa tuo
-oikeastaan on: pitää sihteeriä? sanoi hän mennen vihaisesti vähän
-kauemmas minusta.
-
--- Näin, vastasin minä.
-
--- Onko se edes kaunis mies?
-
--- Ei, ihan ruma.
-
--- Käsittämätöntä! sanoi isä, ja vihasesti nytkytti olkaansa ja
-ryiskeli.
-
-"Nyt olen siis minäkin rakastunut", ajattelin minä, vaunujen vieriessä
-edelleen.
-
-
-
-
-XIX
-
-KORNAKOVIT.
-
-
-Toinen visiitti oli Kornakovien luo. Ne asuivat suuren kivimuurin
-toisessa kerroksessa Arbatin kadulla. Rappuset olivat erinomaisen
-juhlalliset ja siistit, vaikkei kyllä ylellisen koreat. Joka paikassa
-oli porrasmattoja, jotka olivat kiinnitetyt kiiltäviksi hiotuilla
-vaskitankosilla, mutta ei ollut kukkia eikä peilejä. Sali, jonka
-vaaleaksi kiillotetun permannon yli minä kuljin vierashuoneeseen, oli
-yhtä jäykästi, kylmästi ja siististi järjestetty, kaikki loisteli
-vankan varmana, vaikkei tosin aivan uutenakaan, mutta tauluja tai
-uutimia tai mitään koristuksia ei näkynyt missään. Muutamia
-ruhtinattaria oli vierashuoneessa. He istuivat niin täsmällisesti ja
-työttömästi, että saattoi heti päättää: -- eivät he noin istuisi,
-elleivät vierasta odottaisi.
-
--- Maman tulee heti, sanoi minulle vanhin heistä istuutuen lähemmäksi
-minua. Neljänneksen tuntia tämä ruhtinatar neiti ylläpiti keskustelua
-kanssani erittäin vapaasti ja niin taitavasti, ettei keskustelu
-hetkeksikään tauonnut. Mutta olipa liian huomattavaa, että hän
-"ylläpiti" keskustelua, ja sen vuoksi hän ei minua miellyttänyt. Hän
-kertoi minulle muun muassa, että heidän veljensä, Stepan, jota he
-sanoivat Etienneksi ja joka pari vuotta sitten oli lähetetty
-junkkarikouluun, oli jo päässyt upseeriksi. Puhuessaan veljestä ja
-erittäin siitä, että tämä oli vastoin äidin tahtoa ruvennut husaariksi,
-hän teki pelästyneen naaman, ja kaikki nuoremmat ruhtinattaretkin,
-jotka istuivat äänettöminä, tekivät myös pelästyneet naamat; puhuessaan
-mummon kuolemasta hän teki surullisen naaman, ja kaikki nuoremmat
-ruhtinattaret tekivät samoin; kun hän muisteli miten minä olin lyönyt
-St. Jérômea ja miten minua vietiin huoneesta, niin hän rupesi nauramaan
-ja näytti huonot hampaansa ja kaikki ruhtinattaret rupesivat myös
-nauramaan ja näyttivät huonot hampaansa.
-
-Astui sisälle pääruhtinatar; sama pieni kuihtunut nainen, jonka silmät
-vilkkuilivat ja jolla oli tapana vetoavasti katsahdella muihin
-puhuessaan jonkun kanssa. Hän otti kädestäni ja nosti oman kätensä
-minun suudeltavakseni, jota minä muuten en olisi pitänyt
-välttämättömänä enkä olisi missään tapauksessa tehnyt.
-
--- Kuinka hauska on teitä nähdä, alkoi hän tavallisen puhetulvansa,
-katsahdellen tyttäriinsä! -- Ah, kuinka hän on äitinsä näköinen! eikö
-totta, Lise?
-
-Lise vastasi sen olevan totta, vaikka varmaan tiedän, ettei minussa
-ollut vähintäkään yhtäläisyyttä äitini kanssa.
-
--- Ja kuinka suureksikin olette jo tullut! ja minun Etienneni,
-muistattehan häntä, onhan hän pikkuserkkunne?... ei, ei pikkuserkkunne,
-vaan kuinka Lise? äitini oli Varvara Dmitrievna, Dmitri Nikolajevitshin
-tytär, mutta teidän mummonne oli Natalia Nikolajevna.
-
--- Siis pikku pikkuserkku, Maman, sanoi vanhin ruhtinattarista.
-
--- Ah, sinä aina sekotat, ärjäsi hänelle äiti vihasesti: -- ei mikään
-pikkuserkku, vaan issus de germains -- se te olette minun Etiennelleni.
-Tiedätte kai, että hän on jo upseeri? Paha vaan, että hän on liiaksi
-vapaudessa. Teitä nuorisoa täytyy pitää kovissa kourissa, kas noin...
-Älkää pahastuko, että vanha tätinne puhuu teille totuutta. Minä pidin
-Etienneä kurissa ja katsoin sen välttämättömäksi.
-
--- Niin, näinpä me olemmekin sukua, jatkoi hän: -- ruhtinas Ivan
-Ivanovitsh on minun oikea setäni ja oli myös teidän äitinne setä. Siis
-olimme serkuksia äitinne kanssa, ei, kun pikkuserkuksia, niin,
-pikkuserkuksia. No, mutta sanokaapa, ystäväni, oletteko käynyt ruhtinas
-Ivanin luona.
-
-Minä vastasin, etten vielä, mutta että aijon nyt mennä.
-
--- Ah, onko se mahdollista! huudahti hän: -- teidänhän olisi pitänyt
-tehdä ensimäinen visiitti jo aikaa. Tiedättehän, että ruhtinas Ivan on
-teille yhtä kuin isä. Hänellä ei ole lapsia, siis hänen perillisensä
-olette te ja minun lapseni. Teidän on häntä kunnioittaminen sekä hänen
-ikänsä että asemansa ja kaiken muun vuoksi. Minä tiedän, että te
-nykyajan nuoriso ette enää pidä sukulaisuutta arvossa, ettekä välitä
-ukoista; mutta kuulkaa minua, vanhaa tätiänne, sillä minä pidän teistä
-ja pidin myös teidän äidistänne, ja mummostannekin pidin hyvin, hyvin
-paljon. Ei, teidän on välttämättä, ihan välttämättä lähteminen sinne.
-
-Minä sanoin varmaan lähteväni ja kun tämä visiitti oli mielestäni
-kestänyt jo kylläksi kauan, niin nousin ja aijoin mennä tieheni, mutta
-hän pidätti minut.
-
--- Ei, malttakaahan hetkinen. Missä on isänne, Lise? käskekää tänne;
-hän on oleva niin iloinen saadessaan nähdä teitä, jatkoi hän minun
-puoleeni kääntyen.
-
-Noin parin minutin kuluttua ilmestyi todellakin ruhtinas Mihailo. Hän
-oli lyhyenläntä, vantera herra, hyvin huolimattomasti puettu, parta
-ajelematon ja kasvot niin välinpitämättöminä, että näyttivät tyhmiltä.
-Hän ei lainkaan ilostunut tulostani, ainakaan ei osottanut sitä. Mutta
-ruhtinatar, jota hän nähtävästi suuresti pelkäsi sanoi hänelle:
-
--- Eikö totta, Voldemar on kovasti äitinsä näkönen (oli varmaankin
-unohtanut nimeni) -- ja teki silmillään sellaisen liikkeen, että
-ruhtinas heti huomasi mitä hän tahtoi, lähestyi minua ja aivan
-välinpitämättömänä jopa tyytymättömän näkösenä kurotti minulle
-ajelemattoman poskensa, johon minun oli häntä suuteleminen.
-
--- Mutta sinähän et ole vielä pukeutunut, vaikka jo pitäisi lähteä,
-alkoi ruhtinatar heti puhua vihasella äänellä, joka nähtävästi oli
-hänen tavallinen äänensä suhteissa kotolaisiin: -- taas saat minut
-suuttumaan itseesi, sitä varmaan tahdotkin!
-
--- Heti paikalla mamma kulta, sanoi ruhtinas Mihailo. Minä tein
-kumarrukseni ja myöskin läksin.
-
-Olin ensi kertaa saanut kuulla olevamme ruhtinas Ivan Ivanovitshin
-perillisiä, ja tämä uutinen teki minuun epämiellyttävän vaikutuksen.
-
-
-
-
-XX
-
-IIVINIT.
-
-
-Vielä pahemmalta tuntui ajatella jäljellä olevaa välttämätöntä
-visiittiä. Mutta ennen kun tuli lähtö ruhtinaan luo, sopi matkaan
-poiketa Iivineille. He asuivat Tverskajan kadulla kauniissa, tavattoman
-suuressa talossa. Vähän peläten minä astuin pääportaille, jonka edessä
-seisoi ovenvartija, komentajansauva kädessä.
-
-Kysyin häneltä oltiinko kotona.
-
--- Ketä tahdotte tavata? kenraalin poika on kotona, sanoi minulle
-ovenvartija.
-
--- Entä itse kenraali? kysyin minä urhoollisesti.
-
--- Täytyy ilmoittaa. Nimenne -- jos suvaitsette? sanoi ovenvartija ja
-soitti kelloa. Lakeijan jalat puolisaappaissa näyttäytyivät rappusilla.
-Minä aristuin, en tiedä itsekään mistä syystä, ja sanoin lakeijalle,
-ettei hän ilmoittaisikaan kenraalille, vaan että minä lähden ensin
-kenraalin poikaa tapaamaan. Kun aloin astua ylös noita suuria rappusia
-myöten, näytti minusta, että olin tullut hirveän pieneksi (tämän sanan
-varsinaisessa merkityksessä). Samaa olin tuntenut ajaessa vaunuillani
-pääportaiden eteen: minusta näytti, että vaunut, hevonen ja kuski,
-kaikki muuttuivat pieniksi. Iivinien kasvatusjohtaja, herra Frost, joka
-yhä oli pysynyt heidän talossaan, astui keikarimaisesti keikahdellen
-jäljessäni huoneeseen, ja herätti kasvattinsa. Iivin ei ilmaissut
-mitään erikoista iloa minua nähdessään ja minä huomasin, että
-puhellessaan kanssani hän katsoi minua kulmakarvoihin. Vaikka hän oli
-hyvin kohtelias, näytti minusta, että hän ylläpiti keskustelua samalla
-tavalla kuin äskeinen ruhtinatar oli tehnyt, ja ettei hän tuntenut
-mitään erikoista kiintymystä minuun; tuttavuuteni ei ollut hänelle
-missään suhteessa tarpeellinen, koska hänellä tietysti oli toinen, oma
-tuttavapiirinsä. Kaiken tämän minä päättelin erittäinkin sen
-perustuksella, ettei hän katsonut minua silmiin, vaan kulmakarvoihin.
-Sanalla sanoen, hänen suhteensa minuun olivat, niin vaikea kuin onkin
-sitä tunnustaa, melkein samat kuin minun välini Ilinkan kanssa. Minä
-aloin tulla vähän hermostuneeksi, tavotin lennosta joka ikistä Iivinin
-katsetta, ja kun hänen ja Frostin katseet tapasivat toisensa, niin minä
-selitin sen kysymykseksi: "ja miksi hän oikeastaan on tullut tänne?"
-
-Puheltuaan jonkun aikaa kanssani Iivin sanoi, että hänen isänsä ja
-äitinsä olivat kotona ja kysyi enkö haluaisi tulla alas heitä
-tervehtimään.
-
--- Heti paikalla pukeudun, lisäsi hän mennen toiseen huoneeseen, vaikka
-hän kyllä tässäkin huoneessa oli puettu hyvään uuteen verkatakkiin ja
-valkoisiin liiveihin. Muutamien minuttien kuluttua hän ilmestyi
-luokseni ylioppilaspuvussa, kaikki napit kiinni, ja me menimme yhdessä
-alas. Vastaanottohuoneet, joiden läpi kuljimme, olivat erinomaisen
-suuret, korkeat ja taisivat olla komeasti sisustetut, jotain marmorista
-siellä oli, ja kultaista ja musliinikankaaseen käärittyä ja
-peililasista tehtyä. Rouva Iivin astui samalla kertaa kuin mekin
-toisesta ovesta pieneen vierashuoneen vieressä olevaan huoneeseen. Hän
-otti minut vastaan ystävällisen tuttavallisesti, istutti viereensä ja
-osanotolla kyseli koko meidän perheestämme.
-
-Rouva Iivin, jota olin pari kertaa ennen vilaukselta nähnyt ja jota
-nyt huomiolla tarkastelin, miellytti minua suuresti. Hän oli
-pitkäkasvuinen, laiha, hyvin vaalea ja näytti alituisesti surulliselta
-ja tuskaantuneelta. Hänen hymynsä oli alakuloinen, mutta erittäin
-ystävällinen, silmät olivat suuret, väsyneet ja vähän vinot, mikä antoi
-hänelle vielä surullisemman ja viehättävämmän ilmeen. Hän ei istunut
-kumarruksissa, vaan jotenkin koko ruumis riipuksissa, kaikki hänen
-liikkeensä olivat putoavia. Hän puhui veltosti, mutta hänen äänensä ja
-tuo r:n ja l:n epäselvä lausuminen olivat hyvin miellyttävät. Hän ei
-"ylläpitänyt" keskustelua. Hänen mieltänsä nähtävästi surullisesti
-kiinnitti minun tiedonantoni omaisista, aivan kuin hän minua
-kuunnellessaan olisi kaipauksella muistellut parempia aikoja. Hänen
-poikansa häipyi jonnekin, hän katseli pari minuttia äänetönnä minua ja
-purskahti yhtäkkiä itkemään. Minä istuin hänen edessään enkä mitenkään
-voinut keksiä mitä nyt oli sanominen ja tekeminen. Hän yhä itki minuun
-katsomatta. Aluksi hän minua säälitti, sitten ajattelin: "pitäneekö
-ruveta lohduttamaan, ja miten se olisi tehtävä?" ja vihdoin minua alkoi
-harmittaa, että hän oli asettanut minut noin tukalaan asemaan. "Olenko
-minä todellakin siis niin surkuteltavan näkönen?" ajattelin minä, "tai
-ehkä se suotta niin tekee, saadakseen tietää mitä minä tässä
-tapauksessa teen."
-
-"Paha on nyt poiskin mennä; näyttäisi siitit kuin pakenisin hänen
-kyyneleitään", ajattelin minä. Käännähdin tuolillani edes
-muistuttaakseni läsnäolostani.
-
--- Voi, kuinka tyhmä minä olen! sanoi hän katsahtaen minuun ja koettaen
-hymyillä: -- on päiviä, jolloin itken ilman mitään syytä.
-
-Hän rupesi hakemaan nenäliinaa vierestään sohvalta ja yhtäkkiä
-purskahti vielä kovempaan itkuun.
-
--- Hyvä Jumala! kuinka tämä alituinen itkuni on naurettavaa. Minä
-rakastin niin äitiänne, me olimme niin hyvät ystävät -- ja --
-
-Hän löysi nenäliinansa, peitti sillä silmänsä ja jatkoi itkua. Taas
-tuli asemani tukalaksi ja sitä kesti jotenkin kauan. Minua sekä
-harmitti että kävi rouvaa sääliksi. Hänen kyyneleensä tuntuivat
-todellisilta ja minä ajattelin, ettei hän itke niin paljon minun
-äitiäni kuin sitä, ettei hänen itsensä ollut nyt hyvä olla ja että oli
-joskus entisinä aikoina ollut paljon parempi. Ties mihin tämä olisi
-loppunut, ellei nuori Iivin olisi tullut sisälle ja sanonut vanhan
-Iivinin kysyvän äitiä. Rouva nousi ja aikoi lähteä, kun samassa itse
-Iivin astui sisälle. Tämä oli pieni, lujarakenteinen, harmaapäinen
-herra, jolla oli mustat, sakeat kulmakarvat, mutta lyhyeksi ajeltu pää
-aivan harmaana. Suun ympärillä oli ankara ja luja ilme.
-
-Minä nousin ja kumarsin hänelle, vaan Iivin, jonka viheliäisellä
-frakilla oli kolme tähteä, ei vastannut kumarrukseeni, tuskinpa edes
-katsahti minuun, niin että minusta yhtäkkiä tuntui kuin en olisikaan
-ollut mikään ihminen, vaan jokin huomiota ansaitsematon esine --
-nojatuoli tai ikkuna, taikka joskin ihminen, niin sellainen, joka ei
-missään suhteessa eroa nojatuolista eli ikkunasta.
-
--- Ja te ette vieläkään ole kirjottanut kreivittärelle, rakkaani, sanoi
-hän vaimolleen ranskaksi, rauhallinen mutta kova ilme kasvoilla.
-
--- Hyvästi M-r Irtenjev, sanoi minulle rouva Iivin, samassa
-ylpeästi kohauttaen päätänsä ja, samoin kuin poika, katsoen minua
-kulmakarvoihin. Minä kumarsin vielä kerran hänelle ja hänen miehelleen,
-ja taaskin vaikutti kumarrukseni vanhaan Iiviniin yhtä paljon kuin jos
-olisi ikkunaa avattu tai suljettu. Ylioppilas Iivin saattoi minut
-kuitenkin ovelle asti ja matkalla kertoi siirtyvänsä Pietarin
-yliopistoon, koska hänen isänsä on siellä saanut paikan (hän nimitti
-minulle erään hyvin ylhäisen paikan).
-
-"No, sanokoon isä mitä tahtoo", murahtelin minä itsekseni, istuessani
-vaunuihin: -- "mutta tähän taloon ei ole jalkani koskaan enää astuva;
-tuo itkupussi vetistelee minua katsellessaan aivan kuin olisin mikäkin
-poloinen raukka, ja Iivin sika ei edes tervehdi; kyllä minä sille vielä
-näytän..." Mitä minä olin hänelle näyttävä, en todellakaan tiedä, mutta
-niin minä vaan ajattelin.
-
-Jälkeenpäin minun oli monasti vaikea olla myöntämättä isän kehotuksiin,
-joka sanoi, että tuota tuttavuutta on "kultiveerattava", ja ettenhän
-minä muka voi vaatia, että Iivinin asemassa oleva henkilö huomaa minun
-kaltaistani poikanulikkaa; mutta minä pidin pääni jotenkin kauan.
-
-
-
-
-XXI
-
-RUHTINAS IVAN IVANOVITSH.
-
-
--- "No, nyt vielä viimeinen visiitti Nikitskajan kadulle", sanoin minä
-Kuisma kuskille ja me ajoimme ruhtinas Ivan Ivanovitshin asunnolle.
-
-Tehtyäni jo muutamia visiittikokemuksia olin päässyt tavalliseen
-itseluottamukseeni, ja lähestyin nyt ruhtinaan asuntoa jotenkin
-rauhallisena, kun äkkiä taas muistin ruhtinatar Kornakovin sanat, että
-olin perillinen; paitsi sitä näin portaiden edustalla kahdet vaunut ja
-rupesin tuntemaan entistä arkuuttani.
-
-Minusta näytti, että vanha ovenvartija, joka avasi minulle ovea, samoin
-kuin lakeija, joka otti minulta päällysnuttua, ja myös ne kolme naista
-ja kaksi herraa, jotka tapasin vierashuoneessa, ja erittäinkin itse
-ruhtinas Ivan Ivanovitsh, joka siviilipuvussa istui sohvalla, --
-minusta näytti, että kaikki nuo katsovat minuun niinkuin perilliseen ja
-siis epäsuopeasti. Ruhtinas kohteli minua sangen leppeästi, suuteli
-minua, se on, asetti hetkeksi omat pehmeät, kuivat ja kylmät huulensa
-poskeani vastaan, kyseli minun töitäni, aiheitani, laski leikkiä minun
-kanssani, tiedusteli kirjottelenko yhä runoja, sellaisia kuin ne, jotka
-olin kirjottanut mummon nimipäiviksi, ja käski luokseen päivällisille.
-Mutta mitä suopeampi hän oli, sitä enemmän minusta näytti, että hän
-pitää minua hyvänä vaan antaakseen minun huomata kuinka vastenmielinen
-hänelle on se ajatus, että olen hänen perillisensä. Hänellä oli tapana
--- ja se tapa oli seuraus hänen tekohampaistaan, joita hänellä oli suun
-täydeltä, -- sanottuaan jotakin nostaa alahuulen avulla ylähuulta
-vasten nenää ja keveällä kuohahduksella ikäänkuin vetää tätä huulta
-sieramiinsa, ja kun hän nyt tätä teki, niin minusta näytti kuin hän
-olisi itsekseen sanonut: "sinä poikanulikka, kyllä minä tiedän: sinä
-olet perillinen, perillinen!"
-
-Lapsina nimitimme ruhtinas Ivan Ivanovitshia sedäksi; mutta nyt
-perillisenä ollessani ei kieleni kääntynyt sanomaan häntä sedäksi,
-mutta taas sanoa häntä ylhäisyydeksi, kuten joku läsnäolijoista teki,
-näytti minusta alentavalta, niin että koko keskustelun aikana koetin
-olla häntä millään nimellä nimittämättä. Mutta eniten kaikesta
-vierastelin vanhaa ruhtinatarta, joka niinikään oli ruhtinaan
-perillinen ja asui hänen talossaan. Päivällistä syödessä istuin tämän
-ruhtinattaren vieressä ja kuvailin, että ruhtinatar välttää keskustelua
-kanssani, koska vihaa minua, joka olen samallainen perillinen kuin
-hänkin, ja että ruhtinas ei käännä huomiota meidän puolelle pöytää
-senvuoksi, että me -- minä ja ruhtinatar -- olimme hänelle yhtä
-vastenmieliset.
-
--- Et voi uskoa, kuinka epämiellyttävää se oli, juttelin minä saman
-päivän iltana Dmitrille, tahtoen hänen edessään kerskailla siitä, että
-minua inhotti tuo perintökysymys (se inhoni näytti minusta hyvin
-kiitettävältä): -- et voi uskoa, kuinka minua inhotti olla kokonaista
-kaksi tuntia ruhtinaan luona. Hän on mainio mies ja kohteli minua
-sangen hellästi, sanoin minä tahtoen saada ystäväni käsittämään muun
-muassa, etten puhu tätä suinkaan siksi, että muka tuntisin itseni
-alhaisemmaksi ruhtinaan rinnalla; mutta jatkoin minä, -- ajatus että
-minuun voitaisiin katsoa samoilla silmin kuin tuohon ruhtinattareen,
-joka asuu hänen luonaan ja keimailee hänen edessään, on hirveä. Hän on
-oivallinen ukko ja kohtelee kaikkia erinomaisen hyvästi ja hienosti,
-mutta tekee oikein pahaa nähdä, kuinka hän halveksii tuota
-ruhtinatarta. Nuo inhottavat rahat turmelevat kaikki suhteet!
-
--- Tiedätkö, lisäsin minä, luullakseni olisi selvintä puhua asiasta
-suoraan ruhtinaan kanssa, sanoa hänelle, että kunnioitan häntä
-ihmisenä, mutta perintöä en ajattele ja pyydän hänen olemaan minulle
-mitään jättämättä, ja että ainoastaan siinä tapauksessa rupean käymään
-hänen luonaan.
-
-Dmitri ei purskahtanut nauruun kun minä tämän sanoin, päinvastoin
-vaipui mietteihinsä ja hetken vaiti oltuaan sanoi minulle:
-
--- Kuuleppa, veliseni! Sinä olet väärässä. Joko sinun ei ole lainkaan
-otaksuminen, että sinusta ajateltaisiin samoin kuin tuosta teidän
-ruhtinattarestanne, tai jos kerran otaksut sitä, niin otaksu vielä
-enemmän, se on: että tiedät sinusta niin ajateltavan, mutta että nuo
-ajatukset ovat hyvin kaukana sinusta ja ettet siis niiden perustuksella
-mihinkään ryhdy. Sinä kuvailet, että he kuvailevat, että sinä kuvailet
-sitä... mutta sanalla sanoen, lisäsi hän tuntien menevänsä puheessaan
-sekasin: -- paljon parempi on olla mitään sellaista kuvailematta.
-
-Ystäväni oli aivan oikeassa; vasta paljon, paljon myöhemmin toi elämä
-minut siihen kokemukseen, että on sangen haitallista ajatella ja vielä
-haitallisempaa puhua monesta asiasta, joka näyttää jalolta, mutta jonka
-silti täytyy ainiaaksi kätkeytyä sydämmeen ja pysyä kaikille
-näkymätönnä, -- ja vielä siihen kokemukseen, että jalot sanat harvoin
-sattuvat yhteen jalojen tekojen kanssa. Olen vakuutettu siitä, että jo
-yksistään hyvän aikomuksen ilmilausuminen vaikuttaa jopa suurimmaksi
-osaksi tekee mahdottomaksikin tämän hyvän aikeen toteuttamisen. Mutta
-kuinka on pidättyminen lausumasta julki nuoruuden jalon itserakkauden
-intoiluja? Vasta paljon myöhemmin ne muistuvat mieleen ja niitä tulee
-surku niinkuin kukkaa, jonka on malttamattomuudessaan puhkeamatonna
-repinyt irti ja sitten näkee maassa näivettyneenä ja tallattuna.
-
-Seuraavan päivän aamuna, vaikka äsken olin Dmitrille puhunut kuinka
-rahat pilaavat suhteita, lainasin häneltä kaksikymmentäviisi ruplaa,
-jotka hän minulle tarjosi. Rahat olivat minulle tarpeen maalle-matkan
-varalle, sillä omat rahani olin kaikki tuhlannut kuviin, piippuihin ja
-muuhun turhuuteen. Olin sitten hyvin kauan aikaa hänelle velkaa.
-
-
-
-
-XXII
-
-SYDÄMMELLINEN KESKUSTELU YSTÄVÄNI KANSSA.
-
-
-Äskeinen keskustelumme tapahtui vaunuissa matkalla Kuntsovoon. Dmitri
-ei kehottanut lähtemään aamupuolella visiitille äitinsä luokse, vaan
-ajoi päivällisen jälkeen minua noutamaan viedäkseen koko illaksi jopa
-yöksikin huvilaan, missä hänen kotiperheensä asui. Vasta kun olimme
-ajaneet kaupungista ulos ja likasen kirjavat kadut ja kiusallinen
-korviin koskeva kivikadun räminä vaihtui avariin peltoihin ja pyörien
-pehmeään hypähtelemiseen pölyisellä maantiellä, ja kun kevään tuores
-lemu ja avaruus oli kaikkialla ympärillämme, vasta silloin minä
-ikäänkuin havahdin siitä uusien vaikutusten moninaisuudesta ja
-saavutetusta vapaudesta, jotka näinä kahtena päivänä olivat saaneet
-minut kokonaan tolalta. Dmitri oli hyvin puhelias ja lempeä, ei
-korjannut kaulustansa, ei rypistänyt eikä siristänyt hermostuneesti
-silmiään; olin tyytyväinen niihin jaloihin tunteihin, jotka olin
-hänelle lausunut ilmi, arvellen hänen senjälkeen kokonaan antavan
-minulle anteeksi tuon häpeällisen juttuni Kolpikovin kanssa, eikä
-halveksivan minua sen johdosta; ja me jouduimme ystävälliseen
-keskusteluun monista sydämmen asioista, joita ei kaikissa
-tilaisuuksissa sanota toiselle. Dmitri kertoi minulle kotolaisistaan,
-joita en vielä tuntenut, äidistä, tädistä, sisaresta, ja siitä
-olennosta, jota Volodja ja Dubkov pitivät ystäväni flammana ja sanoivat
-punatukkaiseksi. Äidistään hän puhui vähän kylmänlaisella ja
-juhlallisella ylistyksellä, aivan kuin olisi edeltäpäin tahtonut kumota
-mahdolliset vastaväitteet; tätiä hän ylisteli innokkaasti, mutta
-myöskin vähän alentuvasti, sisarestaan hän puhui hyvin vähän
-ja ikäänkuin häveten puhua hänestä minulle; mutta tuosta
-_punatukkaisesta_, jonka oikea nimi oli Ljubov Sergejevna, ja joka oli
-vanhanpuoleinen neiti, joka joidenkin perhesuhteiden vuoksi asui
-Nehljudovien kodissa, hän puhui suurella vilkkaudella.
-
--- Niin, hän on merkillinen tyttö, sanoi hän häveliäästi punastuen,
-mutta sitä rohkeammin katsoen minua silmiin: -- hän ei ole enää mikään
-nuori tyttö, pikemmin ehkä vanha, eikä lainkaan kaunis, mutta kuinka
-tyhmää, kuinka järjetöntä onkaan rakastaa kauneutta! -- se on niin
-tyhmää, etten voi sitä ymmärtää (hän puhui tätä aivan kuin olisi juuri
-ikään keksinyt ihan uuden, harvinaisen totuuden), vaan semmoista
-sielua, semmoista sydäntä ja semmoisia periaatteita... sanalla sanoen,
-olen vakuutettu, ettet sellaista tyttöä löydä nykyisestä maailmasta (en
-tiedä keitä Dmitri lienee lainannut tavan sanoa, että kaikki hyvä on
-harvinaista nykyisessä maailmassa; hän mielellään toisti tätä
-lausetapaa ja se erikoisesti sopi hänelle).
-
--- Pelkään ainoastaan, jatkoi hän rauhallisesti sittenkuin oli
-puheillansa perin pohjin kukistanut kaikki ne tyhmät ihmiset, jotka
-rakastivat kauneutta: -- pelkään, ettet sinä tule aivan pian häntä
-käsittämään etkä häneen tutustumaan: hän on vaatimaton jopa vähän
-suljettu, eikä rakasta näyttää hyviä, ihastuttavia ominaisuuksiaan.
-Esimerkiksi äiti, joka kuten tulet näkemään, on hyvä ja etevä nainen,
--- hänkin, vaikka tuntee Ljubov Sergejevnaa jo useita vuosia, ei voi
-eikä tahdo ymmärtää häntä. Niin että minä eilen... nyt sanon sinulle
-miksi olin pahalla tuulella silloin kun kysyit. Toissa päivänä Ljubov
-Sergejevna tahtoi, että olisimme lähteneet yhdessä Ivan Jakovlevitshin
-luo, -- sinä olet varmaan kuullut Ivan Jakovlevitshista, jota sanotaan
-muka hulluksi, mutta joka itse asiassa on mitä merkillisin mies. Ljubov
-Sergejevna on erinomaisen uskonnollinen, täytyy sanoa, ja ymmärtää
-täydellisesti Ivan Jakovlevitshia. Hän käy usein sen luona
-keskustelemassa ja jättämässä ansaitsemiansa rahoja köyhiä varten. Hän
-on ihmeellinen nainen, saat nähdä. No, minä siis olin hänen kanssaan
-Ivan Jakovlevitshin luona ja kiitän häntä suuresti siitä, että olen
-saanut nähdä tätä merkillistä miestä. Mutta äiti ei mitenkään tahdo
-sitä ymmärtää ja pitää sitä taikauskoisuutena. Ja eilen oli minulla
-äidin kanssa ensi kerran eläessäni riita, ja päälliseksi jotenkin
-kiivas, lopetti hän tehtyään suonenvedontapaisen liikkeen kaulallaan,
-ikäänkuin olisi muistellut sitä tunnetta, joka hänellä oli tuon riidan
-aikana ollut.
-
--- No, ja mitä sinä luulet siitä suhteestanne tulevan? se on: miten
-kuvailet asiaa, kun ajattelet tulevaisuutta... taikka kun te hänen
-kanssaan keskustelette tulevaisuudesta, ja mihin teidän rakkautenne oli
-ystävyytenne on päättyvä? kysyin minä haluten irrottaa häntä
-epämiellyttävästä muistosta.
-
--- Sinä tarkotat kysyä, aijonko mennä naimisiin hänen kanssaan? kysyi
-hän, jälleen punastuen, mutta rohkeasti kääntyen ja katsoen minua
-silmiin.
-
-"Mitäs se tekee, ajattelin minä rauhottaen itseäni -- me olemme jo
-suuret, me kaksi ystävystä ajamme vaunuissa ja keskustelemme
-tulevaisuudestamme. Jokainen mielellään syrjästä kuuntelisi meitä ja
-katselisi."
-
--- Miksei? jatkoi hän, kun olin myöntävästi vastannut: -- onhan
-tarkotukseni sama kuin jokaisella järkevällä ihmisellä -- olla
-onnellinen ja hyvä mikäli mahdollista; ja hänen kanssansa, jos hän vaan
-sitä tahtoo ja kun tulen täydellisesti riippumattomaksi, -- hänen
-kanssaan minä tulen onnellisemmaksi ja paremmaksi kuin maailman
-kauniimman naisen miehenä.
-
-Näin keskustellen me emme huomanneetkaan ennen kuin olimme Kuntsovossa,
-emme myöskään huomanneet, että taivas oli vetäytynyt pilveen ja ennusti
-sadetta. Oikealla puolella näkyvä aurinko ei ollut enää korkealla
-Kuntsovon puutarhan puiden latvain yläpuolella, ja oli jo
-peittymäisillään punareunuisten harmaiden pilvien sisään; ruiskun
-tapaan siitä tuliset säteet hajosivat ja hämmästyttävän kirkkaasti
-valaisivat vanhoja puita, joiden viheliäiset, tuuheat latvat
-liikkumattomina loistivat vielä kirkasta taivaan sineä vastaan, Tämän
-taivaan puoliskon loiste ja valaistus oli jyrkkänä vastakohtana toisen
-puoliskon mustalle, punertavansiniselle, raskaalle pilvelle, joka
-painui eteemme nuoren, etäisyydessä näkyvän koivikon kohdalle.
-
-Vähän oikeammalle näkyi jo pensaikkojen ja puiden takaa
-huvilarakennuksien monivärisiä kattoja, joista muutamat heijastivat
-silmiimme auringon häikäiseviä säteitä, muutamat taas kuvastivat toisen
-taivaanpuoliskon synkkää luonnetta. Vasemmalla, alhaalla sinersi
-liikkumaton lammikko vaalean viheriäisten sananjalkain ympäröimänä,
-jotka tummina kuvastuivat sen kiillottomaan, ikäänkuin kuperaan
-pintaan. Lammen takaa, ylämäkeen, levisi tumma kesantopelto, ja
-kirkkaan viheriäinen rajalinja, joka kulki sen poikki, eteni
-kaukaisuuteen ja tuli lyijynsinistä, uhkaavaa taivaanrantaa vastaan.
-Molemmin puolin pehmeätä tietä, jota myöten vaunumme tasaisesti vieri,
-vihersi mehukkaana ruislaiho, joka oli paikotellen jo mennyt terälle.
-Ilmassa oli täydellinen hiljaisuus ja tuore lemu; puiden lehtien ja
-rukiin vehreys oli liikkumaton ja tavattoman puhdas ja kirkas. Näytti
-kuin jokainen lehti, jokainen ruoho olisi elänyt omaa erikoista,
-täyteläistä ja onnellista elämäänsä. Tien vieressä huomasin tumman
-polun, joka kierteli ruislaihon reunassa ja tämä polku muistutti
-minulle jostakin syystä tavattoman elävästi elämää maalla, ja
-muistettuani maallaoloa, muistin jonkun merkillisen ajatusyhteyden
-kautta hyvin elävästi Sonitshkan ja siitä sen, että olin häneen
-rakastunut.
-
-Huolimatta kaikesta ystävyydestäni Dmitriä kohtaan ja siitä
-mielihyvästä, minkä hänen avonaisuutensa minulle tuotti, ei minua enää
-haluttanut mitään kuulla hänen tunteistaan ja aikeistaan Ljubov
-Sergejevnan suhteen, vaan sen sijaan kovasti halutti kertoa omasta
-rakkaudestani Sonitshkaan, joka rakkaus tuntui minusta paljon
-ylemmän-laatuiselta kuin ystäväni. Mutta minä en kuitenkaan uskaltanut
-hänelle suoraan esittää mielikuvituksiani siitä, kuinka mainiota tulee
-olemaan, kun minä Sonitshkan naituani asetun maalle, kun minulla tulee
-olemaan lapsia, jotka lattialla ryömien sanovat minua isäkseen, ja
-kuinka minä ilostun, kun hän, Dmitri, vaimonsa Ljubov Sergejevnan
-kanssa saapuu luokseni matkapuvussa... vaan sanoin kaiken tämän sijaan,
-laskevaa aurinkoa osottaen: "Dmitri, katsohan kuinka tuo on ihanaa!"
-
-Dmitri oi vastannut minulle mitään, nähtävästi tyytymättömänä siihen,
-että hänen tunnustukseensa, joka oli tainnut olla hänelle hyvin vaikea,
-minä vastasin kääntämällä hänen huomionsa luontoon, jonka suhteen hän
-yleensä oli väliäpitämätön. Luonto vaikutti häneen aivan toisin kuin
-minuun, häneen ei vaikuttanut sen kauneus, vaan sen merkillisyys, hän
-rakasti sitä enemmin järjellä kuin tunteella.
-
--- Olen hyvin onnellinen, sanoin minä hänelle heti sen jälkeen,
-kääntämättä huomiota siihen että hän näytti olevan omissa ajatuksissaan
-ja aivan välinpitämätön siitä mitä minä saatoin hänelle sanoa: --
-muistathan minun kertoneen sinulle eräästä neidistä, johon olin lapsena
-rakastunut; näin hänet äsken, jatkoin minä innostuneena, -- ja nyt olen
-lopullisesti häneen rakastunut...
-
-Ja minä kerroin hänelle, vaikka hänen kasvonsa yhä olivat
-välinpitämättömän näköiset, rakkaudestani ja kaikista tulevan
-avio-onnen haaveista. Merkillistä oli, että heti kun olin hänelle
-tarkkaan ilmaissut koko tunteeni voiman, niin samassa hetkessä tunsin,
-kuinka tämä tunne laimentui.
-
-Sade saavutti meidät jo kun käännyimme huvilaan vievälle koivualealle.
-Mutta ei se kastanut meitä. Tiesin sateesta ainoastaan siksi, että
-muutamia tippoja oli pudonnut nenälleni ja kädelleni, ja että jokin
-rapisi nuorilla liimaisilla koivunlehdillä, jotka liikkumattomina ja
-kiharaisina riippuivat alas. Tuntui kuin koivut olisivat ilmaisseet
-nautintonsa sillä voimakkaalla tuoksulla, jolla he täyttivät alean,
-ottaessaan vastaan noita puhtaita läpikuultavia pisaroita. Me astuimme
-alas vaunuista joutuaksemme juosten pikemmin taloon puutarhan kautta.
-Mutta juuri sisäänkäytävän edessä kohtasimme neljä naishenkilöä, joista
-kahdella oli käsityöt mukana, yhdellä kirja ja toisella sylikoira, ja
-jotka nopein askelin tulivat toiselta puolelta. Dmitri esitti minut
-heti äidilleen, sisarelleen, tädilleen ja Ljubov Sergejevnalle. He
-pysähtyivät hetkeksi, mutta sade alkoi pisaroida yhä taajemmin.
-
--- Mennään balkongille, siellä sinä esität hänet vielä kerran, sanoi
-se, jota olin otaksunut Dmitrin äidiksi, ja me nousimme naisten kanssa
-rappusia myöten.
-
-
-
-
-XXIII
-
-NEHLJUDOVIT.
-
-
-Ensi näkemältä koko tästä seurasta herätti suurinta huomiotani Ljubov
-Sergejevna, joka kantaen sylissään sylikoiraa tuli muiden takana
-paksuissa, kudotuissa kengissä, tuli ylös rappusia ja pariin kertaan
-pysähtyen visusti tarkasti minua, jonka jälkeen heti suuteli pikku
-koiraansa. Hän oli hyvin ruma, punaverinen, laiha, pienenläntä, vähän
-vinokylkinen. Mikä hänen rumia kasvojaan vielä enemmän rumensi oli
-hänen merkillinen kampauksensa syrjäjakauksella (yksi niitä
-kampaustapoja, joita käyttävät kaljupäiset naiset). Niinkuin ystäväni
-tähden koetinkin, en voinut löytää hänessä ainoatakaan kaunista
-piirrettä. Myöskin hänen ruskeat silmänsä, vaikka ilmaisivatkin
-hyväsydämmisyyttä, olivat liian pienet ja himmeät ja kerrassaan rumat;
-vieläpä kädetkin, tuo luonnetta kuvaava piirre, vaikkei suuret eikä
-rumanmuotoiset, olivat punaset ja karheat.
-
-Jokainen naisista, ennen kuin otti jälleen esille työnsä, sanoi minulle
-jonkun sanan, kun minä heidän jälkeensä tulin terassille, -- paitsi
-Varinkaa, Dmitrin sisarta, joka ainoastaan huomiolla katsahti minuun
-suurilla, tummanharmailla silmillään. Hän rupesi ääneen lukemaan
-kirjaa, jota piteli polvillaan.
-
-Ruhtinatar Maria Ivanovna oli korkea, solakka, noin neljänkymmenen
-ikäinen nainen. Häntä olisi voinut pitää iäkkäämpänä, päättäen niistä
-puoliharmaista suortuvista, jotka rehellisesti olivat vedetyt esille
-pitsimyssyn alta. Mutta päättäen tuoreista, hyvin hienoista, melkein
-rypyttömistä kasvoista ja erittäinkin suurten silmäin elävän iloisesta
-kiillosta olisin häntä pitänyt paljon nuorempana. Hänen silmänsä olivat
-ruskeat ja hyvin avonaiset, huulet hienot, vähän ankaranlaiset, nenä
-jotenkin säännöllinen ja hiukan vasemmalle päin kallistuva, käsi
-hänellä oli sormukseton, suuri, melkein miehen käden kokoinen, sormet
-kauniin pitkulaiset. Hän oli puettu korkeakauluksiseen pukuun, joka
-kireästi ympäröi hänen solakkaa ja vielä nuorekasta vartaloaan, mistä
-hän näytti olevan itsetietoinen. Hän istui tavattoman suorana ja ompeli
-jotakin vaatetta. Kun tulin terassille, otti hän minua kädestä, veti
-luoksensa ikäänkuin olisi tahtonut lähemmältä tarkastaa minua ja sanoi
-katsahtaen minuun samantapaisella vähän kylmällä avonaisella katseella
-kuin oli hänen pojallaan, että hän on minua jo kauan tuntenut poikansa
-Dmitrin kertomuksista ja että voidakseni tulla heidän kanssaan hyväksi
-tutuksi hän pyytää minua jäämään heille kokonaiseksi vuorokaudeksi, ja
-"tehkää mitä ikinä mieleenne juolahtaa, älkääkä meitä ollenkaan
-vierastelko, niinkuin emme mekään tule teitä vierastamaan, -- kävelkää,
-lukekaa, kuunnelkaa puheitamme tai nukkukaa, jos se teitä enemmin
-huvittaa."
-
-Sofia Ivanovna oli vanha neiti ja ruhtinattaren nuorempi sisar, mutta
-näöltään hän oli tätä vanhempi. Hänellä oli tuo omituinen, ylen
-täyteläs ruumiin rakennus, jota tavataan ainoastaan lyhytkasvuisilla,
-hyvin lihavilla, korsetteja käyttävillä vanhoillapiioilla. Aivan kuin
-koko hänen terveytensä olisi semmoisella voimalla noussut ylöspäin,
-että joka hetki uhkasi tukehuttaa hänet! Hänen lyhyet, paksut kätensä
-eivät voineet yhtyä kuristettua vyötärystä alempana, ja itse vyötärystä
-hän ei voinut milloinkaan nähdä.
-
-Vaikka ruhtinatar Maria Ivanovna olikin tummaverinen ja tummasilmäinen,
-jotavastoin Sofia Ivanovna vaaleaverinen, silmät suuret, elävät ja
-samalla (mikä on harvinaista) rauhallisen siniset, olivat sisarukset
-kuitenkin kovasti toistensa näköiset: heillä oli sama kasvojen ilme,
-sama nenä, samat huulet; Sofia Ivanovnalla oli sekä nenä että huulet
-vähän paksummat ja kääntyivät oikealle puolelle, kun hän hymyili, jota
-vastoin ruhtinattarella ne kääntyivät vasemmalle. Sofia Ivanovna,
-päättäen puvusta ja kampaustavasta, näytti lukevan itsensä vielä
-nuoreksi eikä olisi missään tapauksessa pannut esille harmaita
-suortuvia, jos hänellä olisi sellaisia ollut. Hänen silmäyksensä ja
-käytöksensä tuntuivat minusta ensi hetkellä hyvin kopeilta ja
-hämmensivät minua; jota vastoin ruhtinattaren suhteen tunsin itseni
-aivan vapaaksi. Mahdollisesti hänen paksuutensa ja jonkinlainen
-yhtäläisyys Katariina Suuren muotokuvan kanssa antoivat hänelle
-silmissäni kopean näön; mutta minä aristuin kokonaan, kun hän tarkkaan
-katsoen minuun sanoi: "ystäviemme ystävät ovat meidänkin ystäviämme".
-Rauhotuin ja samassa kokonaan muutin ajatukseni hänestä vasta silloin
-kuin hän nämät sanat sanottuaan vaikeni, avasi suunsa ja päästi raskaan
-huokauksen. Luultavasti lihavuutensa johdosta hänellä oli tapana
-muutaman sanan sanottuaan aina syvästi huokaista, jolloin suu meni
-vähän auki ja suuret siniset silmät muljahtivat nurin. Tämä tapa
-ilmaisi jostakin syystä niin suloista sydämmellisyyttä, että heti
-huokauksen perästä pelkoni haihtui ja hän tuli minulle hyvin
-miellyttäväksi. Hänen silmänsä olivat hyvin kauniit, ääni sointuisa,
-jopa nuo liian pyöreät linjatkin eivät minusta silloin enää tuntuneet
-olevan kauneutta vailla.
-
-Ljubov Sergejevna, ollen ystäväni ystävä, aikoi kohta sanoa minulle
-jotain ystävällistä ja sydämmellistä, kuten odotin, ja hän katseli
-minuun jotenkin kauan äänetönnä, aivan kuin epävarmana siitä onko se,
-jota hän aikoo sanoa, ehkä liian tuttavallista; mutta hän keskeyttikin
-äänettömyytensä ainoastaan kysyäkseen mihin tiedekuntaan kuulun. Sitten
-hän alkoi uudestaan jotenkin kauan tähystellä minua, ollen nähtävästi
-kahden vaiheilla: sanoisiko vai eikö sanoisi tuota sydämmellistä,
-ystävällistä sanaa, ja minä puolestani sen huomattuani koetin kasvojeni
-ilmeellä pyytää, että hän sanoisi kaikki, mutta hän sanoi: "nythän ei
-kuuluta yliopistossa enää tieteitä paljonkaan harrastettavan", ja
-kutsui luokseen pikku koiransa.
-
-Ljubov Sergejevna puhui koko illan tuollaisia enimmäkseen asiaan
-kuulumattomia ja yhteyttä vailla olevia mielipiteitä; mutta minä uskoin
-Dmitriä, joka kaiken aikaa suurella huolellisuudella katseli vuoroon
-minuun, vuoroon häneen, ikäänkuin olisi tahtonut minulta kysyä: "no,
-mitä sanot?" Vaikka olin sydämmessäni vakuutettu siitä, ettei Ljubov
-Sergejevnassa ole mitään erinomaista, niin, kuten usein tapahtuu, olin
-vielä hyvin kaukana siitä, että olisin edes itsellenikään tätä ajatusta
-lausunut.
-
-Tämän perheen viimeinen henkilö vihdoin, Varinka, oli noin
-kuudentoistaikäinen, hyvin lihava neiti.
-
-Ainoastaan tumman harmaat, suuret silmät, jotka iloisuutta ja
-rauhallista huomiota yhdistävällä ilmeellään olivat suuresti hänen
-tätinsä silmien näköiset, hyvin suuri ruskea palmikko ja sangen hieno
-ja hyvänmuotoinen käsi -- olivat hänessä kaunista.
-
--- Varmaankin teitä ikävystyttää, M-r Nicolas, kuunnella kirjaa
-keskeltä, sanoi minulle Sofia Ivanovna hyväntahtoisella huokauksellaan
-kääntäen ompelustaan, joka oli hänen edessään.
-
-Lukeminen oli hetkeksi keskeytynyt, sillä Dmitri oli jonnekin poistunut
-huoneesta.
-
--- Tai ehkä olette jo lukenutkin tämän kirjan?
-
-Siihen aikaan pidin velvollisuutenani, jo siitäkin syystä,
-että kaunoin ylioppilaspukua, vastata vähemmin tutuille ihmisille
-jokaiseen yksinkertaisimpaankin kysymykseen hyvin _viisaasti_ ja
-_odottamattomasti_, ja pidin mitä suurimpana häpeänä lyhyitä ja selviä
-vastauksia, semmoisia kuin: niin, ei, on ikävä, ei ole ikävä, ja muuta
-sellaista. Katsahtaen uusiin, muodikkaihin housuihin ja takin
-kiiltäviin nappeihin, vastasin, etten ollut lukenut tätä kirjaa, vaan
-että kuunteleminen suuresti kiinnitti mieltäni, koska minä enemmän
-rakastin lukea kirjoja keskeltä kuin alusta.
-
--- Se on kaksinkertaisesti kiinnittävää: on tilaisuus arvata mitä ennen
-on ollut ja mitä vasta on tuleva, lisäsin minä tyytyväisesti hymähtäen.
-
-Ruhtinatar naurahti vähän luonnottomasti (myöhemmin huomasin, ettei
-hänellä muunlaista naurahdusta ollutkaan).
-
--- Se saattaa hyvinkin olla totta, sanoi hän: -- muuten, viivyttekö
-täällä kauankin, Nicolas? Ettehän pahastu, että nimitän teitä ilman
-monsieur. Milloin aijotte lähteä?
-
--- En tiedä, ehkä huomenna, ehkä viivymme jotenkin kauan, vastasin minä
-jostakin syystä, vaikka meidän oli varmaan lähteminen huomenna.
-
--- Minä olisin tahtonut teitä jäämään sekä teidän itsenne että Dmitrin
-vuoksi, huomautti ruhtinatar katsoen jonnekin kauas: -- teidän iällänne
-on ystävyys mainio asia.
-
-Huomasin, että kaikki katsoivat minuun ja odottivat mitä siihen sanon,
-vaikka Varinka oli katselevinaan tädin työtä: tuntui kuin minua olisi
-tavallaan pidetty jonkinlaisessa tutkinnossa ja että piti esiintyä
-mahdollisimman edulliselta puolelta.
-
--- Niin, minulle, sanoin minä: -- on Dmitrin ystävyys hyödyksi, mutta
-itse en voi olla hänelle hyödyksi: hän on tuhat kertaa minua parempi.
-(Dmitri ei voinut kuulla mitä sanoin, muutoin olisin pelännyt hänen
-vainuavan sanojeni epärehellisyyttä).
-
-Ruhtinatar rupesi taas nauramaan luonnottomalla, hänelle luonnollisella
-naurullaan.
-
--- No, ja jos taas häntä uskoo, sanoi hän: -- niin c'est vous qui êtes
-un petit monstre de perfection.
-
-"Monstre de perfection -- se on mainiota, täytyy panna muistiin",
-ajattelin minä.
-
--- Vaikka toiselta puolelta, puhumatta teistä, hän on semmoiseen
-arvosteluun hyvin valmis, jatkoi hän alentaen ääntänsä (mikä oli hyvin
-mieleeni) ja viitaten silmillään Ljubov Sergejevnaan: -- hän on
-keksinyt täti parassa (näin sanottiin heillä Ljubov Sergejevnaa), jota
-olen kahdenkymmenen vuoden aikana tuntenut sylikoirinansa, semmoista
-täydellisyyttä, jota en olisi aavistanutkaan... Varja, käske tuomaan
-lasi vettä, lisäsi hän taas katsahtaen etäisyyteen, luultavasti
-huomaten, että oli liian aikaista tai kokonaankin tarpeetonta vihkiä
-minua perheellisiin suhteihin: -- taikka ei, lähteköön ennemmin hän
-(nimittäin minä). Hänellä ei ole mitään tekemistä, mutta jatka sinä
-lukemista. Menkää ystäväni suoraan ovesta ja, kuljettuanne viisitoista
-askelta, pysähtykää ja sanokaa kovalla äänellä: "Pjotr, tarjoo Maria
-Ivanovnalle lasillinen vettä jään kanssa", sanoi hän minulle ja taaskin
-naurahti luonnottomalla naurullaan.
-
-"Varmaankin hän nyt aikoo puhua minusta, ajattelin minä huoneesta
-lähtiessäni: -- varmaankin aikoo sanoa huomanneensa, että olen ihan
-merkillisen viisas nuori mies." En ollut vielä ehtinyt kulkea
-viittätoista askelta, kun lihava, hengästynyt Sofia Ivanovna saavutti
-minut.
-
--- Merci, mon cher, sanoi hän: -- minä olen juuri menemässä sinne,
-kyllä minä sanon.
-
-
-
-
-XXIV
-
-RAKKAUS.
-
-
-Sofia Ivanovna, semmoisena kuin häneen myöhemmin tutustuin, oli yksi
-niitä harvinaisia, vanhanpuoleisia, perhe-elämää varten syntyneitä
-naisia, joilta kohtalo on tuon onnen riistänyt ja jotka sen vuoksi
-vuodattavat koko rakkautensa, joka oli heidän sydämmessään niin kauan
-säilynyt, kasvanut ja vahvistunut lasten ja miehen varalle, yhtäkkiä
-muutamiin valittuihin. Ja tämä varasto on senlaatuisilla vanhoilla
-neideillä niin loppumaton, että vaikka valituita on paljon, jää vielä
-paljon jäljelle rakkautta, jota he kohdistavat kaikkiin ympärillä
-olijoihin, kaikkiin hyviin ja pahoihin ihmisiin, joita he elämässä
-tapaavat.
-
-On kolmea lajia rakkautta:
-
-    1) Kaunis rakkaus,
-    2) uhrautuvainen rakkaus ja
-    3) toimiva rakkaus.
-
-En puhu nuoren miehen rakkaudesta nuoreen naiseen ja päinvastoin, minä
-pelkään näitä hellyyksiä, olen ollut niin onneton elämässäni, etten
-milloinkaan ole tuollaisessa rakkaudessa huomannut kipinätäkään
-totuutta, vaan ainoastaan valhetta, jossa aistillisuus, aviopuolisojen
-suhteet, rahat, halu joko sitoa tai päästää vapaaksi kätensä, ovat
-siihen määrään sekottaneet koko tunteen, ettei siitä ole ollut
-mahdollista mitään selvää saada. Minä puhun rakkaudesta ihmiseen, joka
-rakkaus, riippuen suuremmasta tahi vähemmästä sielun voimasta,
-kohdistuu yhteen, muutamiin taikka moniin, -- rakkaudesta äitiin,
-isään, veljeen, lapsiin, toveriin, elämänkumppanin, kansalaiseen, --
-rakkaudesta ihmisiin.
-
-_Kaunis rakkaus_ on itserakkauden tunteen ja sen ilmenemisen
-rakastamista. Ihmisille, jotka näin rakastavat, on rakas esine
-rakastettu ainoastaan mikäli se herättää sen miellyttävän tunteen,
-jonka tiedosta ja ilmenemisestä he nauttivat. Ihmiset, jotka rakastavat
-kauniilla rakkaudella, eivät pidä paljon väliä vastarakkaudesta, jolla
-ei ole mitään merkitystä tunteen kauneuteen ja miellyttäväisyyteen
-nähden. He usein vaihtavat rakkautensa esineitä, koska heidän
-päätarkotuksensa on vaan siinä, että rakkauden miellyttävä tunne olisi
-alituisesti hereillä. Voidakseen itsessään kannattaa tätä miellyttävää
-tunnetta he lakkaamatta mitä komeimmilla lauseilla puhuvat
-rakkaudestaan sekä sen esineelle itselleen että kaikille niille, joilla
-ei ole tuon rakkauden kanssa mitään tekemistä. Meidän maassamme erään
-piirin ihmiset, jotka rakastavat kauniisti, eivät ainoastaan puhu
-kaikille rakkaudestaan, vaan puhuvat siitä välttämättä ranskaksi. On
-naurettavaa ja outoa sanoa, mutta olen vakuutettu, että on ollut ja on
-vieläkin paljon ihmisiä eräässä yhteiskuntapiirissä, erittäinkin
-naisia, joiden rakkaus ystäviin, miehiin, lapsiin heti haihtuisi, jos
-he vaan kiellettäisiin siitä ranskaksi puhumasta.
-
-Toinen laji rakkautta, eli _uhrautuvainen rakkaus_, on siinä, että
-rakastetaan menetellä uhrautuvaisesti rakastetun esineen hyväksi
-lainkaan ottamatta lukuun tuleeko rakastetun esineen asema siitä
-paremmaksi vai huonommaksi. "Ei ole niin pahaa asiaa, jota en olisi
-valmis itselleni tekemään todistaakseni koko maailmalle ja myös
-_hänelle_ rakkauttani." Kas siinä on tämän lajisen rakkauden kaava.
-Tällä tavoin rakastavaiset ihmiset eivät koskaan usko vastarakkauteen
-(sillä onhan vielä ansiokkaampaa uhrautua sen edestä, joka ei edes
-ymmärrä minua), ovat aina sairaaloiset, mikä myöskin enentää
-uhrautumisen ansiota, -- ovat enimmäkseen pysyviä rakkaudessaan, sillä
-heidän olisi raskasta kadottaa niiden uhrautumisten ansiota, jotka he
-jo ovat rakastetulle tehneet, -- ovat aina valmiit kuolemalla
-todistamaan hänelle koko rakkautensa, mutta halveksivat pieniä
-jokapäiväisiä rakkauden todistuksia, milloin ei kysytä erikoisia
-uhrautumisia. Heille on yhdentekevää oletteko te hyvin syönyt, hyvin
-nukkunut, onko teidän hauska, oletteko terve, eivätkä he pane tikkua
-ristiin toimittaakseen teille näitä mukavuuksia, jos se on heidän
-tehtävissään; mutta asettua kuulan eteen, heittäytyä veteen, tuleen,
-läkähtyä rakkauteen, -- siihen ovat heti valmiit, kun tilaisuus vaan
-tarjoutuu. Paitsi sitä, uhrautuvaiseen rakkauteen taipuvaiset ihmiset
-ovat tavallisesti aina rakkaudestaan ylpeitä, vaativaisia, kateellisia,
-epäluuloisia, ja -- outoa sanoa -- toivovat esineittensä joutuvan
-vaaroihin, voidakseen heitä sitten vaaroista pelastaa, tai voidakseen
-lohduttaa, jopa haluavat, että heidän esineensä olisivat rikoksellisia,
-että he voisivat heitä parantaa.
-
-Te esimerkiksi asutte yksinään maalla vaimonne kanssa, joka rakastaa
-teitä "uhrautuvaisesti". Te olette terve, rauhallinen, teillä on
-mieluista työtä; -- teitä rakastava vaimonne on niin heikko, ettei voi
-tehdä taloustöitä, mitkä ovat annetut palvelijain käsiin, ei hoitaa
-lapsia, jotka istuvat hoitajain sylissä, ei edes tehdä mitään työtä,
-jota rakastaisi, sillä hän yleensä ei rakasta mitään muuta kuin teitä.
-Hän näyttää sairaalta, mutta ollakseen mieltänne pahottamatta hän ei
-tahdo teille siitä puhua; hän näyttää ikävöivän, mutta teidän tähtenne
-hän on valmis ikävöimään koko ikänsä; häntä näyttää vaivaavan se, että
-te olette niin syventynyt töihinne (olipa se mikä tahansa: metsästys,
-luku, talous, virka), hän näkee, että nuo työt rasittavat teitä, mutta
-hän on vaiti ja kärsii. Mutta silloin te satutte sairastumaan, -- teitä
-rakastava vaimonne unohtaa oman sairautensa eikä luovu vuoteenne
-äärestä, edes huolimatta pyynnöistänne ja rukouksistanne, ettei hän
-turhaan rasittaisi itseään; ja joka hetki te tunnette päällänne hänen
-myötätuntoisen katseensa, joka sanoo: "enkö minä sitä sanonut, mutta
-mitä sille tekee, en minä sinua kuitenkaan jätä." Aamulla tunnette
-itsenne vähän paremmaksi ja tulette toiseen huoneeseen. Huone ei ole
-lämmitetty eikä siistitty; ainoa soppa, jota voitte syödä, ei ole
-valmistettu; lääkkeitä ei ole lähetetty noutamaan; mutta valvomisesta
-väsynyt, rakastava vaimonne katsoo yhä samalla myötäkärsimisellä
-teihin, kulkee varpaillaan ja kuiskaamalla tekee tottumattomia
-määräyksiä palvelijoilleen. Te tahdotte lukea, -- rakastava vaimonne
-sanoo huoaten, että teidän on paras olla lukematta; te tahdotte kävellä
-huoneessanne, -- paras on sitäkin olla tekemättä: te tahdotte jutella
-luoksenne tulleen ystävän kanssa -- paras on olla puhumattakin. Yöllä
-saatte uudestaan kuumeen, te haluaisitte nukkua, mutta teitä rakastava
-vaimonne, kalpeana, huokailevana istuu yölampun himmeässä valossa
-teidän edessänne nojatuolissa ja vähimmilläkin liikkeillään ja
-rasahduksillaan saa teidät kärsimättömästi hermostumaan. Teillä on
-palvelija, joka on teitä palvellut jo kaksikymmentä vuotta, johon
-olette tottunut, joka mielihyvällä ja erinomaisesti teitä palvelisi,
-koska on päivällä nukkunut ja saa palveluksestaan palkan, mutta
-vaimonne ei salli hänen palvella teitä. Hän tekee kaiken itse heikoilla
-tottumattomilla sormillaan, jota ette voi nähdä sisällisesti
-kiukustumatta, kun nuo valkoset sormet turhaan yrittävät ottaa korkkia
-pullosta, sammuttavat kynttilän tai kaatavat lääkkeen. Jos te olette
-kärsimätön, kuumaverinen ihminen ja pyydätte hänen lähteä niin saatte
-sairaalla korvakalvollanne kuulla kuinka hän oven takana nöyrästi
-huokailee ja itkee ja lörpöttelee jotakin palvelijallenne. Vihdoin,
-ellette kuole, niin teitä rakastava vaimonne, joka ei ole
-"kahteenkymmeneen yöhön ummistanut silmiään" (jota hän on lakkaamatta
-teille toistava), sairastuu, kärsii ja tulee vielä vähemmän
-kykeneväiseksi mihinkään työhön, ja teidän ollessanne terveenä ilmaisee
-uhrautuvaista rakkauttansa ainoastaan nöyrällä ikävöimisellä, joka
-väkisinkin tarttuu teihin ja koko ympäristöön.
-
-Kolmas laji rakkautta, _toimiva rakkaus_ on se, joka pyrkii
-tyydyttämään rakastetun olennon kaikkia tarpeita, kaikkia toivomuksia,
-mielihaluja, jopa himojakin. Ihmiset, jotka näin rakastavat, rakastavat
-aina koko elämäksi; sillä mitä enemmän he rakastavat sitä paremmin he
-oppivat tuntemaan rakastamaansa esinettä ja sitä helpompi on heidän
-rakastaa eli tyydyttää hänen halujaan. Heidän rakkautensa tulee harvoin
-sanoilla ilmaistuksi, ja jos tuleekin, niin ei tavalla, joka heitä
-tyydyttäisi, ei kauniisti, vaan ujosti, kömpelösti, sillä he aina
-pelkäävät rakastavansa liian vähän. Nämä ihmiset rakastavat rakastetun
-olennon pahojakin puolia, sillä tämän pahat himot antavat heille
-tilaisuutta tyydyttää vielä uusia hänen toivomuksiaan. He hakevat
-vastarakkautta, mielellään pettävätkin itseään, uskovat siihen ja
-ovat onnelliset jos sen omistavat; mutta rakastavat sentään
-päinvastaisessakin tapauksessa, eivätkä ainoastaan toivo rakastetulleen
-onnea, vaan kaikin henkisin ja aineellisin voimin, kaikella suurella
-tai pienellä voitavallaan alituisesti koettavat sitä hänelle hankkia.
-
-Ja tämäpä toimiva rakkaus sisarenpoikaa, sisarentytärtä, sisarta,
-Ljubov Sergejevnaa, jopa minuakin kohtaan, koska kerran Dmitri rakasti
-minua, loisti Sofia Ivanovnankin silmistä, jokaisesta hänen sanastaan
-ja liikkeestään.
-
-Vasta paljon myöhemmin minä ymmärsin antaa täyden arvon Sofia
-Ivanovnalle, mutta silloinkin tuli mieleeni seuraava kysymys: minkä
-tähden Dmitri, joka koetti käsittää rakkautta toisin kuin tavallisesti
-kaikki muut nuoret miehet, ja jolla aina oli edessään tuo suloinen,
-hellä Sofia Ivanovna, oli yhtäkkiä ruvennut rakastamaan kummallista
-Ljubov Sergejevnaa, ja myönsi ainoastaan, että myöskin hänen tädissään
-oli hyviä ominaisuuksia. Tässä näytti pitävän paikkansa sananlasku: "ei
-kukaan ole profeetta omalla maallaan." Jompikumpi kahdesta: joko
-jokaisessa ihmisessä todellakin on enemmän pahaa kuin hyvää, taikka on
-ihminen vastaanottavaisempi pahalle kuin hyvälle. Ljubov Sergejevnaan
-hän oli tutustunut äskettäin, mutta tätinsä rakkautta hän oli kokenut
-syntymisestään saakka.
-
-
-
-
-XXV
-
-ALAN TUTUSTUA.
-
-
-Kun palasin terassille ei siellä puhuttukaan minusta, kuten olin
-luullut, mutta ei Varinka myöskään lukenut, vaan pantuaan kirjan
-syrjään väitteli kiivaasti Dmitrin kanssa, joka kulkien edestakasin
-koko ajan oikoili kaulallaan kaulustansa ja rypisteli silmiään. Riidan
-esineenä oli muka Ivan Jakovlevitsh ja taikausko; mutta riita oli liian
-kiihkeä, ettei sen varsinainen merkitys olisi ollut aivan toinen, ja
-paljon lähempi koko perheelle. Ruhtinatar ja Ljubov Sergejevna
-istuivat äänettöminä kuulostaen jokaista sanaa ja nähtävästi haluten
-joskus ottaa osaa väittelyyn, mutta he pidättivät itsensä ja
-antoivat väittelijäin puhua puolestaan, toinen Varinkan, toinen
-Dmitrin. Kun astuin sisälle, katsahti Varinka minuun sellaisella
-välinpitämättömyydellä, että selvään näkyi, kuinka väittely kiinnitti
-hänen huomiotansa ja hänelle oli yhdentekevää rupeanko minä
-kuuntelemaan mitä hän puhuu, vai en. Samallainen ilme oli ruhtinattaren
-katseessa, joka nähtävästi oli Varinkan puolella. Mutta Dmitri alkoi
-väitellä vielä kiivaammin minun läsnä ollessani, Ljubov Sergejevna taas
-ikäänkuin kovasti säikähti minun tuloani, ja sanoi kehenkään
-erityisesti kääntymättä: -- Totta puhuvat vanhat -- si jeunesse savait,
-si vieillesse pouvait.
-
-Mutta tämä sananparsi ei keskeyttänyt väittelyä, vaan saattoi minut
-ainoastaan ajattelemaan, että Ljubov Sergejevnan ja ystäväni puolue
-oli väärässä. Vaikka tosin vähän hävetti olla läsnä pienessä
-perhekahakassa, niin toiselta puolelta oli hauska nähdä tämän perheen
-todellisia suhteita, joita riita toi ilmi, ja tuntea, ettei läsnäoloni
-häirinnyt heitä.
-
-Kuinka usein sattuukaan, että tulee nähneeksi jotakin perhettä
-vuosikausia saman valheellisen säädyllisyysverhon läpi, ja sen jäsenten
-todelliset välit jäävät salaisuudeksi. (Olenpa päälliseksi huomannut,
-että mitä läpinäkymättömämpi ja siis kauniimpi tämä verho on, sitä
-raaemmat ovat todelliset salatut suhteet). Mutta kun sitten aivan
-odottamatta sattuu tämän perheen keskuudessa nousemaan joku näöltään
-vähäpätöinenkin kysymys esimerkiksi jostakin kaunottaresta taikka
-visiitistä taikka miehen hevosista, -- niin silloinpa ilman mitään
-näkyväistä syytä alkaa väittely yhä enemmän kuumeta, verhon takana olo
-alkaa jo tuntua liian ahtaalta, ja yhtäkkiä, itse riitelijäinkin
-kauhistukseksi ja läsnäolijain hämmästykseksi, kaikki todelliset raa'at
-suhteet paljastuvat esille, verho, joka ei enää mitään peitä taakseen,
-liehuu tyhjänpäiväisesti taistelevien puolueiden keskellä, enää vaan
-muistuttaen siitä, kuinka kauan aikaa se on teitä pettänyt. Usein ei
-tunnu niin kipeälle pudota suinpäin vasten seinää, kuin hiukankin
-kajota ärtyneeseen kipeään paikkaan. Ja tämmöisiä ärtyneitä kipeitä
-paikkoja on melkein jokaisessa perheessä. Nehljudovien perheen ärtynyt
-paikka oli tuo Dmitrin kummallinen rakkaus Ljubov Sergejevnaan, joka
-rakkaus herätti äidissä ja sisaressa -- ellei suoraan mustasukkaisuutta
--- niin ainakin loukattua sukulaisuustunnetta. Senpä vuoksi tuolla Ivan
-Jakovlevitshia ja taikauskoa koskevalla väittelyllä oli kaikkiin heihin
-nähden niin painava merkitys.
-
--- Sinä koetat aina nähdä kaikessa mitä muut nauravat ja halveksivat,
--- puhui Varinka soinnukkaalla äänellään ja selvästi lausuen jokaisen
-kirjaimen: -- juuri siinä sinä tahallasi koetat aina löytää jotakin
-tavattoman hyvää.
-
--- Ensiksikin ainoastaan suuresti kevytmielinen ihminen voi puhua niin
-merkillisen miehen kuin Ivan Jakovlevitshin halveksimisesta, vastasi
-Dmitri suonenvedontapaisesti nytkäytellen päätään sisaresta pois päin,
-ja toiseksi päinvastoin juuri sinä koetat tahallasi olla näkemättä sitä
-hyvää, joka töröttää sinun silmiesi edessä.
-
-Palattuaan huoneeseen Sofia Ivanovna monta kertaa säikähtyneenä
-katsahti milloin sisarenpoikaan milloin sisarentyttäreen milloin
-minuun, ja pariin kertaan ikäänkuin ajatuksissaan jotain sanottuaan
-avasi suunsa ja huokasi raskaasti.
-
--- Varinka kulta, lue nyt pian, sanoi hän tarjoten hänelle kirjaa ja
-ystävällisesti pudistaen häntä hihasta, -- tahtoisin välttämättä saada
-tietää löysikö se sen jälleen. (Luullakseni romaanissa ei ollut
-lainkaan puhetta siitä, että kenenkään olisi pitänyt toista löytää). --
-Ja sinä, Dmitri, tekisit hyvin, jos sitoisit poskesi, kun on näin
-kostea ilma, muuten rupee jälleen hampaitasi kivistämään, sanoi hän
-sisarenpojalleen välittämättä siitä tyytymättömästä katseesta, minkä
-tämä iski häneen kai sen johdosta, että hänen väitteittänsä loogillinen
-johde oli katkaistu. -- Ruvettiin lukemaan.
-
-Tuo pieni riita ei lainkaan häirinnyt sitä perheellistä rauhaa ja
-järkevää sopua, joka vallitsi tässä naispiirissä.
-
-Tällä piirillä, jolle ruhtinatar Maria Ivanovna näytti antavan
-suuntansa ja luonteensa, oli minusta jonkinlaisen loogillisuuden
-minulle aivan uusi ja viehättävä luonne ja samalla jokin yhteys
-yksinkertaisuuden ja komeuden välillä. Tämä luonne ilmeni esineiden
-kauneudessa, puhtaudessa ja kelvollisuudessa, jommoisia esineitä olivat
-soittokello, nidotut kirjat, nojatuoli, pöytä ja ruhtinattaren suora
-korsetin kannattama vyötärys sekä hänen näkyviin asetetut harmaat
-hiuskiehkuransa ja hänen tapansa sanoa heti ensi näkemältä minua vaan
-Nicolas'ksi, ynnä vielä heidän lukunsa ja ompeluksensa ja naisten
-käsien tavaton valkeus. (Kaikkien heidän käsissään oli koko perheelle
-yhteinen piirre, nimittäin että kämmenen pehmyt osa oli ulkoapäin
-katsottuna alagon värinen ja erottautui jyrkästi käden yläpuolen
-harvinaisesta vaaleudesta). Mutta ennen kaikkea tämä luonne tuli ilmi
-heidän kaikkien kolmen tavassa puhua erinomaista venäjän ja ranskan
-kieltä, selvästi lausua jokainen kirjain ja lopettaa jokainen sana ja
-pääte pedantillisella tarkkuudella. Tämä kaikki ja erittäinkin se, että
-minua tässä seurassa kohdeltiin aikaihmisenä, luonnollisesti ja
-totisesti, lausuttiin minulle mitä ajateltiin, ja kuunneltiin myös
-minunkin ajatuksiani, -- tähän kaikkeen olin niin vähän tottunut, että
-kiiltävistä napeista ja sinisistä takinkäänteistä huolimatta joka hetki
-pelkäsin, että minulle sanotaan: "Luuletteko todellakin, että teidän
-kanssanne keskustellaan totisesti! menkääpä läksyjänne lukemaan". -- Se
-kaikki vaikutti, etten tässä seurassa tuntenut itseäni lainkaan ujoksi.
-Minä nousin paikoiltani, muuttelin tuolilta tuolille ja rohkeasti
-juttelin kaikkien kanssa, lukuunottamatta Varinkaa, jonka kanssa tuntui
-jostakin syystä sopimattomalta tai kielletyltä puhella näin ensi
-kerralla.
-
-Lukemisen aikana kuunnellessani hänen sointuvaa, miellyttävää ääntänsä
-minä katsahdin milloin häneen milloin kukkapuutarhan hiekkakäytävään,
-johon oli muodostunut pyöreitä, tummia täpliä sateesta, katselin
-lehmuksia, joiden lehville sade yhä rapisteli pisaroitaan vaaleasta,
-läpinäkyvästä pilvestä, ja sitten taas häneen sekä viimeisiin laskevan
-auringon punaisiin säteihin, jotka valaisivat sateesta märkiä tuuheita
-vanhoja koivuja, ja viimeksi taas Varinkaan. Ja rupesin ajattelemaan,
-ettei hän olekaan niin ruma kuin oli ensin näyttänyt.
-
-"Paha kun olen jo rakastunut", ajattelin minä: -- "ja paha ettei
-Varinka ole Sonitshka; olisipa hauska yhtäkkiä tulla tämän perheen
-jäseneksi: yhtäkkiä minulla olisi äiti, täti ja vaimo". Samaan aikaan
-kuin tätä ajattelin, katselin herkeämättä lukevaan Varinkaan ja
-kuvailin magnetiseeraavani häntä ja että hän kohta katsahtaa minuun.
-Varinka nostikin päänsä kirjasta, katsahti minuun ja kohdattuaan
-katseeni kääntyi pois.
-
--- Eipä se sade olekaan vielä lakannut, sanoi hän.
-
-Ja samassa tunsin omituisen tunteen: muistui mieleeni, että juuri
-kaikki se, mikä nyt minulle tapahtui, oli sen toistumista mikä oli
-minulle tapahtunut kerran ennen: että silloinkin oli juuri näin vähän
-satanut ja aurinko laskenut koivujen taa ja minä katsonut häneen, ja
-hän oli lukenut ja minä magnetiseerannut häntä ja hän katsahtanut
-minuun.
-
-"Onko hän todellakin hän?" ajattelin minä. -- "Alkaako se nyt
-todellakin?" Mutta pian päätin, ettei hän sittenkään ole hän, ja ettei
-se siis vielä ala. "Ensiksikin hän ei ole kaunis", ajattelin minä: --
-"ja toiseksi hän on vaan tavallinen neiti, jonka kanssa olen ihan
-tavallisella tavalla tutustunut, mutta se oikea ei tule olemaan
-tavallinen, sen minä olen kohtaava jossain paljon erikoisemmassa
-paikassa; ja ehkä tämä perhe minua miellyttääkin vaan siksi, että
-yleensä olen kovin vähä vielä maailmaa nähnyt, päättelin minä, -- mutta
-semmoisia perheitä varmaankin tulee olemaan aina, ja hyvin paljon minä
-niitä vielä tapaan elinaikanani".
-
-
-
-
-XXVI
-
-MINÄ ESIINNYN EDULLISIMMALTA PUOLELTA.
-
-
-Lukeminen päättyi teenjuonnin ajaksi, ja naiset rupesivat keskenänsä
-keskustelemaan minulle tuntemattomista henkilöistä ja asioista, kuten
-minusta näytti -- ainoastaan senvuoksi, että ystävällisestä
-vastaanotosta huolimatta kuitenkin tahtoivat antaa minun tuntea, mikä
-erotus iässä ja yhteiskunnallisessa asemassa oli minun ja heidän
-välillään. Mutta yhteisissä keskusteluissa, joihin saatoin ottaa osaa
-ja hyvittää äskeisen vaitioloni, koetin ilmaista tavatonta järkeäni ja
-orginaliteettia, mihin erityisesti katsoin itseni velvolliseksi
-ylioppilaspukuni johdosta. Kun tuli puhe huviloista, niin minä
-yhtäkkiä kerroin muka ruhtinas Ivan Ivanovitshilla olevan Moskovan
-lähellä sellaisen huvilan, että Lontoosta ja Parisista asti käy
-matkustajia sitä katsomassa, että siellä on aita, joka maksaa
-kolmesataakahdeksankynnnentä tuhatta, ja että ruhtinas Ivan Ivanovitsh
-on hyvin läheinen sukulainen minulle ja minä olin hänen luonaan
-päivällisillä ja hän tahtoi minua välttämättä luokseen tuohon huvilaan
-asumaan koko kesäksi, vaan minä en suostunut, koska tunnen hyvin tuon
-huvilan, useasti olen siellä ollut, eivätkä nuo aidat ja sillat minua
-lainkaan huvita, sillä minä en voi kärsiä ylellisyyttä erittäinkään
-maalla. Minä tahdon, että maalla olisi kaikki todella niinkuin
-maalla... Sanottuani tämän hirveän, monimutkaisen valheen, hämmennyin
-ja punastuin niin, että varmaankin kaikki huomasivat minun
-valehdelleen. Varinka, joka sillä hetkellä ojensi minulle teekupin ja
-Sofia Ivanovna, joka puhuessani katseli minua silmiin, kääntyivät
-molemmat poispäin ja rupesivat puhumaan muusta. Heidän kasvoillaan oli
-tällöin eräs ilme, jota olen myöhemmin usein tavannut hyvillä
-ihmisillä, kun joku nuorukainen alkaa lasketella kouraantuntuvaa
-valhetta, ja joka merkitsee: "tiedämme mainiosti hänen valehtelevan, ja
-miksi ihmeessä se poloinen sitä tekee!..."
-
-Että olin sanonut ruhtinas Ivan Ivanovitshilla olevan huvilan -- se
-tapahtui siitä syystä, etten löytänyt parempaa tekosyytä ilmaistakseni
-sukulaisuuteni Ivan Ivanovitshin kanssa, ja että olin ollut äsken
-päivällisillä hänen luonaan; mutta minkä ihmeen vuoksi minä olin
-kertonut aidasta, joka oli maksanut kolmesataakahdeksankymmentä tuhatta
-ja että muka niin usein olin käynyt hänen luonaan, vaikka en ollut
-kertaakaan siellä ollut enkä olisi voinutkaan käydä ruhtinas Ivan
-Ivanovitshin huvilassa, koska hän asui ainoastaan Moskovassa taikka
-Neapelissa; sen Nehljudovit hyvin hyvästi tiesivät. Minkä vuoksi olin
-tämän valheen sanonut, siihen en voi mitään vastausta antaa. En
-lapsuudessa, en poikaiässä enkä sittemmin enemmän kypsyneessä
-iässänikään ollut huomannut itsessäni valehtelemisen pahetta:
-päinvastoin olin pikemmin liiankin rehellinen ja avomielinen; mutta
-tässä ensimäisessä nuoruudessa minuun usein tuli merkillinen halu ilman
-mitään näkyvää syytä valehdella mitä hurjimmalla tavalla. Sanon
-nimenomaan "hurjalla tavalla" sentähden, että valehtelin semmoisia
-seikkoja, joista minua oli hyvin helppo saada kiinni. Minusta näyttää,
-että kunnianhimoinen halu esiintyä ihan toisena kuin olin, yhdessä sen
-seikan kanssa, etten ollut vielä koskaan tullut valheesta kiinni, oli
-pääsyynä tähän kummalliseen taipumukseen.
-
-Kun teenjuonnin jälkeen sadekin oli loppunut ja ilma oli auringonlaskun
-jälkeen hiljainen ja selvä, ehdotti ruhtinatar kävelymatkaa
-alaryytimaahan ihaillaksemme hänen lempipaikkaansa. Noudattaen yhä
-originaalisuuden periaatetta ja arvellen, että niin viisaat ihmiset
-kuin minä ja ruhtinatar tietysti seisomme yläpuolella kaikkia
-porvarillisia kohteliaisuuden vaatimuksia, vastasin, etten voi kärsiä
-kävelemistä ilman tarkotusta, ja että jos kävelen, niin kävelen yksin.
-En yhtään huomannut, että tuohan oli puhdasta röyhkeyttä; mutta siihen
-aikaan kuvailin, että niinkuin ei ole mitään häpeällisempää kuin
-inhottavat imartelut, niin ei ole mitään sievempää ja originellimpaa
-kuin joku määrä epäkohteliasta avomielisyyttä. Kuitenkin kaikitenkin
-sangen tyytyväisenä vastaukseeni läksin kuin läksinkin kävelemään
-yhdessä koko seurueen kanssa.
-
-Ruhtinattaren lempipaikka oli ihan alhaalla puutarhan syvimmässä
-tiheikössä pikku sillalla, joka kulki kapean suolätäkön yli. Näköala
-oli hyvin rajotettu, mutta myös hyvin haaveellinen ja suloinen. Olemme
-niin tottuneet sekottamaan taidetta ja luontoa toisiinsa, että sangen
-usein ne luonnon ilmiöt, joita emme ole koskaan maalauksessa tavanneet,
-näyttävät meistä luonnottomilta, ikäänkuin luonto voisi olla luonnoton,
-ja päinvastoin ne ilmiöt, joita liian usein tavataan maalauksessa,
-näyttävät meistä kyllästyttäviltä, muutamat näköalat taas, joita
-luonnossa kohtaamme ja jotka ovat liiaksi yhden ainoan ajatuksen ja
-tunteen valtaamat, näyttävät meistä kauniilta. Näköala ruhtinattaren
-lepopaikasta oli viimemainitunlainen. Se oli tällainen: edessä oli
-pieni reunoiltaan ruohottunut suolampi: heti sen takaa nousi jyrkkä
-vuori, jonka rinteellä oli tavattoman suuria, vanhoja puita ja
-pensaita, ja jonka monet erilaiset vehreydet sekottuivat toisiinsa;
-lammen yli levittäysi vanha koivu, joka pysyen muutamilla paksuilla
-juurillaan lammen rantaturpeissa nojasi latvansa korkeaan, solakkaan
-haapaan, lehväin riippuessa lammen sileän pinnan yläpuolella ja kaiken
-tämän vehreyden selvästi kuvastuessa veteen.
-
--- Mikä ihanuus! sanoi ruhtinatar päätänsä kallistaen ja kääntymättä
-kenenkään puoleen erikoisesti.
-
--- Todellakin ihanaa, muistuttaa vaan liiaksi jonkinlaista
-koristemaalausta, sanoin minä tahtoen osottaa, että minulla on
-jokaisessa asiassa oma mielipide.
-
-Aivan kuin ei olisi kuullut huomautustani jatkoi ruhtinatar ihailuaan
-ja kääntyen sisarensa ja Ljubov Sergejevnan puoleen, osotteli
-erikoisuuksia: käyrää riippuvaa oksaa ja sen kuvastusta, joka häntä
-erityisesti miellytti. Sofia Ivanovna sanoi kaikkea tätä ihanaksi ja
-kertoi sisaren viettävän tuntikausia tässä paikassa, mutta näytti kuin
-hän olisi tätä kaikkea puhunut ruhtinattaren mieliksi. Olen huomannut,
-että rakkauden kyvyllä varustetut ihmiset ani harvoin välittävät
-luonnon kauneudesta. Ljubov Sergejevna ihaili myöskin, kyseli muun
-muassa: "millä tuo koivu pysyy? kauanko se tulee siinä seisomaan?" ja
-lakkaamatta katseli sylikoiraansa, joka tuuheata häntäänsä heiluttaen
-juoksenteli väärillä jaloillaan edestakasin pitkin siltaa kovin
-puuhailevan näköisesti, aivan kuin olisi ollut ensi kertaa ulkopuolella
-huonetta. Dmitri pani alkuun äitinsä kanssa sangen loogillisen
-keskustelun siitä, ettei mikään näköala voi olla kaunis, jossa
-horisontti on rajotettu. Varinka ei puhunut mitään. Kun minä katsahdin
-häneen, seisoi hän nojautuen sillan kaidepuihin sivuttain minuun ja
-katseli eteensä. Jokin varmaankin kovasti kiinnitti hänen huomiotansa,
-jopa liikuttikin häntä, sillä hän oli nähtävästi vaipunut ajatuksiinsa
-eikä lainkaan huomannut katsotaanko häneen vai ei. Hänen silmänsä
-ilmaisivat tarkistettua huomiota ja rauhallisia, selviä ajatuksia;
-hänen asennossaan oli niin paljon luonnollisuutta, ja ylevyyttäkin,
-että minua uudestaan hämmästytti ikäänkuin joku muisto hänestä, ja
-kysyin uudestaan itseltäni: "alkaakohan se sittenkin?" Ja uudestaan
-vastasin itselleni, että minähän olen jo rakastunut Sonitshkaan, ja
-että Varinka on vaan yksinkertaisesti neiti, ystäväni sisar. Mutta hän
-miellytti minua tällä hetkellä, ja sen johdosta tunsin vastustamatonta
-halua tehdä tai sanoa hänelle jotakin pientä ilkeyttä.
-
--- Tiedätkö mitä, Dmitri, sanoin ystävälleni, tullen lähemmäksi
-Varinkaa, että tämä kuulisi puhettani: minun mielestäni on asia niin,
-että jollei täällä olisi hyttysiä, niin ei tässä paikassa sittenkään
-olisi mitään hyvää, mutta nyt, lisäsin minä mäiskäyttäen kädelläni
-otsaan ja todellakin tappaen hyttysen, -- ovat asiat vallan huonosti.
-
--- Te ette taida pitää luonnosta, sanoi minulle Varinka kääntämättä
-päätä.
-
--- Minun mielestäni on luonnon ihaileminen tyhjänpäiväistä, hyödytöntä
-ajanhukkaa, vastasin minä hyvin tyytyväisenä siihen, että olin kuin
-olinkin saanut hänelle sanotuksi pienen ilkeyden, ja päälliseksi
-originellin ilkeyden. Varinka kohautti vaan hiukkasen kulmakarvojaan
-sääliä ilmaisten ja yhä edelleen rauhallisesti katsoi suoraan eteensä.
-
-Hän harmitti minua, mutta siitä huolimatta nuo harmaanväriset,
-virttyneet kaidepuut, joihin hän nojasi, vedenpinnan yli laskeutuneen
-koivunoksan kuvastus tummaan lammikkoon, suon haju, itikan pureman
-tunto otsallani, ja hänen kiintynyt katseensa ja ylevä asentonsa usein
-myöhemminkin aivan odottamattani tulivat eteeni.
-
-
-
-
-XXVII
-
-DMITRI.
-
-
-Kun kävelyn jälkeen palasimme kotiin, ei Varinka tahtonutkaan laulaa,
-kuten hän tavallisesti iltasin teki, ja minä otin sen omaan laskuuni,
-kuvaellen että syynä siihen oli se, minkä olin sillalla sanonut.
-Nehljudoveilla ei ollut tapana syödä illallista, vaan he hajaantuivat
-aikasin ja tänä päivänä, jolloin Dmitrillä, kuten Sofia Ivanovna oli
-ennustanut, todellakin oli hammaskipua, me läksimme vieläkin varhemmin
-hänen huoneeseensa. Arvellen, että olin täyttänyt kaikki mitä sininen
-kaulukseni ja napit minulta vaativat, ja että olin kaikkia suuresti
-miellyttänyt, olin erinomaisen hyvällä tuulella; mutta Dmitri oli
-sitävastoin riidan ja hammaskivun tähden vaitelias ja murjottavainen.
-Hän istui pöytänsä ääreen, otti esiin vihkonsa, -- päiväkirjan ja sen
-vihon, johon hänellä oli tapana iltasin kirjottaa vastaisia aiheitaan
-ja menneitä toimiaan; alituisesti naamaansa rypistellen ja kosketellen
-poskiaan hän kirjotteli hyvin kauan papereihinsa.
-
--- No, jättäkää minut vihdoinkin rauhaan, huusi hän sisäpiialle, jonka
-Sofia Ivanovna oli lähettänyt kysymään miten hampaiden laita oli ja
-eikö olisi syytä toimittaa kuumaa haudetta. -- Sitten hän sanoi
-minulle, että vuoteeni laitetaan kohta kuntoon ja että hän itse pian
-palaa, sekä läksi Ljubov Sergejevnan luo.
-
-"Onpa sentään paha, ettei Varinka ole kaunis ja yleensä se, ettei hän
-ole Sonitshka", mietiskelin minä jäätyäni yksin huoneeseen; -- "kuinka
-hyvä muuten olisi yliopistosta päästyä saapua tänne heidän luokseen ja
-tarjota hänelle kätensä. Minä olisin sanonut: ruhtinatar, en ole enää
-nuori -- en voi rakastaa intohimoisesti, vaan tulen aina rakastamaan
-teitä niinkuin hyvää sisarta." Äidille olisin sanonut: "Teitä minä
-kunnioitan", ja Sofia Ivanovnalle: "uskokaa että pidän teitä suuressa
-arvossa." Sitten, kääntyen taas Varinkan puoleen, olisin sanonut: "Siis
-sanokaa yksinkertaisesti ja suoraan: haluatteko olla minun vaimoni?" --
-"Haluan", olisi hän vastannut ja ojentanut minulle kätensä, jota minä
-olisin puristanut lausuen sanat: "rakkauttani en tule osottamaan
-sanoissa, vaan töissä." -- Entäpä, juolahti mieleeni, kun sitten
-vielä ystäväni Dmitri rakastuu Ljubotshkaan, -- onhan Ljubotshkakin
-häneen rakastunut! Silloinhan jommankumman meistä pitäisi luopua
-naima-aikeista (Venäjällä lanko ei saa naida lankonsa sisarta. Suom.
-muist.). Ja sehän olisi mainiota. Silloin minä menettelisin näin. En
-puhuisi asiasta mitään, ennenkuin tulisin Dmitrin luo ja sanoisin:
-"turhaan, ystäväni, salaamme toisiltamme totuutta: sinä tiedät, että
-rakkauteni sisareesi voi loppua ainoastaan elämäni kanssa; minä tunnen
-asiat, sinä olet riistänyt minulta parhaan toivoni, sinä olet tehnyt
-minut onnettomaksi: mutta tiedä, että Nikolai Irtenjev kostaa
-onnettomuuden uhraamalla elämänsä. -- Tuossa on sinulle sisareni", --
-ja antaisin hänelle Ljubotshkan käden. Hän vastaisi: "ei, ei millään
-muotoa!..." Mutta minä sanoisin: "ruhtinas Nehljudov! turhaan koetatte
-olla Nikolai Irtenjeviä ylevämielisempi. Ei ole maailmassa häntä
-ylevämielisempää ihmistä." Kumartaisin ja läksisin. -- Dmitri ja
-Ljubotshka juoksisivat kyyneleet silmissä jäljessäni rukoillen ottamaan
-vastaan heidän uhraustansa. -- Ja minä olisin voinut suostua ja tulla
-hyvin onnelliseksi, jos vaan olisin ollut rakastunut Varinkaan... Nuo
-mietteet olivat niin suloiset, että suuresti halutti ilmaista ne
-ystävälleni, mutta avomielisyyden lupauksesta huolimatta tunsin
-kuitenkin fyysillisestikin mahdottomaksi sitä ilmaista.
-
-Dmitri palasi Ljubov Sergejevnan luota saatuaan tältä joitakin tippoja
-hampaihinsa, mutta oli nyt vielä sairaampi ja siis vielä pahemmalla
-tuulella. Vuoteeni ei ollut laitettu ja Dmitrin palvelijapoika tuli
-kysymään, minne se oli laitettava.
-
--- Mene hiiteen! kiljasi Dmitri polkaisten jalkaa maahan. -- Vasjka!
-Vasjka! Vasjka: huusi hän heti pojan jälkeen, joka kerralla korottaen
-ääntään: -- Vasjka! laita minulle vuode lattialle.
-
--- Ei, anna minun maata lattialla, sanoin minä.
-
--- No, sama se, laita mihin tahdot, jatkoi Dmitri samalla vihasella
-äänellä. -- Vasjka! miksi viivyt?
-
-Mutta Vasjka ei näyttänyt käsittävän mitä häneltä vaadittiin ja seisoi
-liikkumattomana.
-
--- Mitäs töllötät? laita vuode! Vasjka! Vasjka! kiljui Dmitri, yhtäkkiä
-joutuen jonkinlaiseen raivoon.
-
-Mutta Vasjka ei sittenkään ymmärtänyt ja jähmettyi pelosta.
-
--- Tahdotko sinä senkin vietävä, että minä sinut...
-
-Ja hypähtäen tuolilta Dmitri juoksi pojan luo, kaikin voimin iskien
-sitä nyrkillä päähän. Poika juoksi huoneesta. Pysähtyen ovelle Dmitri
-katsahti minuun ja julman raivon ilme, joka hetki sitten oli hänen
-kasvoillaan, vaihtui niin nöyrään, nolattuun ja lapselliseen ilmeeseen,
-että minun tuli häntä sääli, ja vaikka kuinka halutti kääntyä pois, en
-sitä tehnyt. Hän ei sanonut minulle mitään, vaan käveli kauan pitkin
-huonetta, tuon tuostakin anteeksi anovasti katsahdellen minuun, sitten
-otti pöytälaatikosta vihon, kirjotti siihen jotain, otti yltään
-takkinsa, pani sen täsmällisesti kokoon, meni nurkkaan, missä pyhänkuva
-riippui, asetti suuret, valkoset kädet ristiin rinnalleen ja alkoi
-rukoilla. Hän rukoili niin kauan, että Vasjka ennätti tuoda aluksen ja
-laittaa vuoteen lattialle, kuten minä hänelle kuiskaamalla selitin;
-minä riisuuduin ja panin maata lattialle laitettuun vuoteeseen, mutta
-Dmitri yhä vielä jatkoi rukoilemistaan. Tarkastellessani Dmitrin vähän
-käyrää selkää ja hänen saapaspohjiansa, jotka merkillisen nöyrällä
-tavalla kääntyivät minuun päin hänen polvistuessaan maahan, minä
-rakastin häntä vielä entistäkin voimakkaammin ja ajattelin yhä:
-"sanonko vai enkö sano hänelle, mitä olen miettinyt sisaristamme?"
-Lopetettuaan rukouksensa Dmitri pani pitkäkseen viereeni ja, nojautuen
-käteensä, kauan vaieten hellästi ja häveliäästi katseli minuun. Tämä
-oli hänelle nähtävästi raskasta, mutta hän ikäänkuin rankaisi itseänsä.
-Minä hymähdin katsoessani häneen. Hän hymähti myöskin.
-
--- Mutta miksi sinä et sano minulle, alkoi hän, -- että olen menetellyt
-huonosti? sitähän sinä juuri äsken ajattelit?
-
--- Sitä minä ajattelin, vastasin minä, sillä vaikka olin muuta
-ajatellut, näytti minusta, että olin sitä ajatellut: -- niin, se oli
-todellakin huonosti tehty, en olisi sitä sinulta odottanut, sanoin minä
-tuntien tällä hetkellä erikoista mielihyvää siitä, että sinuttelin
-häntä. -- Kivistääkö vielä hampaitasi? lisäsin minä.
-
--- Ei kivistä. Voi, Nikolenka, ystäväni! rupesi Dmitri puhumaan niin
-hellästi, että näytti kuin kyyneleet olisivat ruvenneet nousemaan hänen
-kiiltäviin silmiinsä: -- tiedän ja tunnen, kuinka huono olen, ja Jumala
-näkee, kuinka minä tahtoisin olla toinen, ja rukoilen Häntä, että Hän
-tekisi minut paremmaksi; mutta minkä sille taitaa, kun minulla on niin
-onneton, inhottava luonne? mitä pitää minun tekemän? Koetan hillitä
-itseäni, parantua, mutta eihän se ole mahdollista äkkiä eikä sitä voi
-yksin, tarvitsee jonkun tukea, kannatusta. Kas, Ljubov Sergejevna --
-hän ymmärtää minua ja on minua paljon tässä asiassa auttanut. Tiedän
-muistiinpanojeni nojalla vuoden kuluessa paljon parantuneeni. Voi
-sinä, Nikolenka, oma ystäväni! jatkoi hän erikoisen harvinaisella
-hellyydellä ja jo rauhallisemmalla äänellä tuon tunnustuksen jälkeen:
--- kuinka paljon merkitseekään sellaisen naisen vaikutus kuin hänen!
-Jumalani, kuinka hyväksi voivat asiat muuttua, kun tulen itsenäiseksi
-sellaisen ystävän rinnalle kuin hän on! Hänen seurassaan olen ihan
-toinen ihminen.
-
-Ja sen jälkeen Dmitri alkoi kuvailla minulle naima-aikeitansa,
-vastaista maalaiselämää ja alituista työtä itsensä kanssa.
-
--- Minä tulen asumaan maalla, sinä matkustat minun luokseni, ehkä
-sinäkin olet naimisissa Sonitshkasi kanssa, puhui hän: -- meidän
-lapsemme rupeavat leikkimään. Tuo kaikki on tietysti naurettavaa ja
-tyhmää, mutta voihan se tapahtua.
-
--- Totta kai! hyvinkin voi tapahtua, sanoin minä hymyillen ja samalla
-ajatellen, että vieläkin parempi olisi, jos menisin naimisiin hänen
-sisarensa kanssa.
-
--- Tiedätkö mitä sinulle sanon, sanoi hän minulle hetken vaiti oltuaan:
--- sinä vaan kuvailet olevasi rakastunut Sonitshkaan; kuten näen, tuo
-ei ole totisempaa laatua, etkä sinä vielä tiedä mitä oikea rakkaus
-onkaan.
-
-Minä en väittänyt vastaan, sillä olin melkein samaa mieltä. Me olimme
-vähän aikaa vaiti.
-
--- Varmaankin huomasit, että olen ollut pahalla tuulella ja riitelin
-Varinkan kanssa. Minua sitten kovasti kadutti se asia, etenkin kun sinä
-olit ollut läsnä. Vaikka hän monessa asiassa ajatteleekin toisin kuin
-pitäisi, on hän sentään mainio tyttö, erinomaisen hyvä, kyllä sinä
-vielä opit häntä tuntemaan.
-
-Hänen siirtymisensä siitä, etten ollut rakastunut, siihen, että rupesi
-sisartaan kehumaan, suuresti ilahutti minua ja pani punastumaan, mutta
-minä en sittenkään sanonut mitään hänen sisarestaan, ja me jatkoimme
-puhumista muista asioista.
-
-Niin me loruilimme kukon toiseen lauluun asti ja vaalea aamukoi hämärsi
-jo ikkunassa, kun Dmitri siirtyi omaan huoneeseensa ja sammutti
-kynttilän.
-
--- No, nyt nukkumaan, sanoi hän.
-
--- Hyvää yötä, vastasin minä: -- mutta vielä yksi sana.
-
--- No.
-
--- Eikö ole sentään ihanaa tämä elämä? sanoin minä.
-
--- Ihanaa on tämä elämä, vastasi hän semmoisella äänellä, että minä
-pimeässäkin luulin näkeväni hänen iloiset, hellät silmänsä ja
-lapsellisen hymynsä.
-
-
-
-
-XXVIII
-
-MAALLA.
-
-
-Seuraavana päivänä me Volodjan kanssa matkustimme kyytihevosilla
-maalle. Ajatellessani erilaisia moskovalaisia muistoja, muistin myöskin
-Sonitshka Valahinin, mutta vasta illalla, kun olimme ajaneet jo viiden
-majatalon välit. "Onpa sentään kummallista, ajattelin minä, että olen
-rakastunut ja kuitenkin olen sen kokonaan unohtanut; pitääpä ajatella
-häntä enemmän." Ja minä aloin ajatella häntä niinkuin matkalla
-ajatellaan, ilman yhteyttä, mutta elävästi, ja pääsin niin pitkälle,
-että tultuamme perille pidin jostakin syystä välttämättömänä näyttää
-surulliselta ja haaveksivalta kaikkien kotolaisten silmissä ja
-erittäinkin Katinkan, jota pidin tämänlaatuisten asiain erikoisena
-tuntijana ja jolle jo olin tehnytkin muutamia viittauksia sydämmeni
-tilasta. Mutta huolimatta kaikista teeskentely-yrityksistäni muiden ja
-itseni edessä, huolimatta siitä, että tahallani omistin kaikki
-tuntomerkit, joita olin toisissa rakastuneissa huomannut, tulin
-kaikkiaan ainoastaan kahden päivän kuluessa -- eikä sittenkään
-alituisesti, vaan etenkin iltasin muistaneeksi olevani rakastunut, ja
-vihdoin, kun olin päässyt maalaisen elämän tavalliseen kulkuun,
-kokonaan unohdin rakkauteni Sonitshkaan.
-
-Me saavuimme Petrovskin maatilalle yöllä ja minä nukuin niin sikeästi,
-etten nähnyt rakennusta, en koivualeaa enkä ketään kotolaisista, jotka
-olivat jo kaikki panneet maata. Köyryselkäinen ukko Foka tuli
-avojaloin, jonkinlainen naisväen pumpulinuttu hartioilla, kynttilä
-kädessä aukasemaan oven säppiä. Nähtyään meidät hän alkoi vavista
-ilosta, suuteli meitä olkaan ja rupesi hätäisesti pukeutumista
-puuhaamaan. Ulkoeteisen rappuset minä nousin puolinukuksissa, mutta
-sisäeteisessä oli oven lukko, säppi, vino lattiamatto, halkolaatikko,
-vanha, entisellä tavalla taliin tuhrautunut kynttiläjalka, kynttilän
-tekemät varjot, tuo aina tomuinen kaksoisikkunain välys -- sen ikkunan
-takana kasvoi muistaakseni pihlaja, -- kaikki tuo oli niin tuttua, niin
-täynnä muistoja, niin lämpimässä ystävyydessä keskenään, että yhtäkkiä
-tunsin itsessäni ikäänkuin tämän suloisen, vanhan talon hyväilyä.
-Eteeni tuli ehdottomasti kysymys: kuinka olimme me, minä ja tämä talo,
-saattaneet olla niin kauan erossa toisistamme? -- ja kiiruhtaen minä
-juoksin katsomaan ovatko muut huoneet yhä samat. Kaikki oli
-entisellään, oli ainoastaan tullut pienemmäksi, matalammaksi, mutta
-minä itse olin tullut ikäänkuin pitemmäksi, raskaammaksi ja
-törkeämmäksi; kuitenkin semmoisenakin kuin olin, otti talo minut
-iloisesti syliinsä ja jokainen sen lattialauta, jokainen ikkuna,
-jokainen astuin rappusissa, jokainen ääni herätti minussa äärettömän
-joukon kuvia, tunteita, tapahtumia palaamattomasta, onnellisesta
-menneisyydestä. Me tulimme entiseen lastenkamarimme: kaikki lapsuuden
-satuhirviöt uudestaan häämöttivät nurkkien ja ovien pimeydestä;
-kuljimme vierashuoneen kautta -- sama hiljainen, hellä äidinrakkaus
-värjyi kaikissa esineissä, jotka olivat huoneissa; menimme salin läpi
--- meluava, huoleton lapsen-ilo näytti pysähtyneen tähän huoneeseen ja
-odotti vaan, että se uudestaan elähytettäisiin. Työhuoneessa, mihin
-Foka meidät saattoi ja mihin hän laittoi meille vuoteet, tuntui kuin
-olisi kaikki -- peili, sermit, vanha puinen pyhäinkuva, jokainen
-epätasaisuus valkosella paperilla verhotussa seinässä -- puhunut
-kärsimyksistä, kuolemasta, siitä mitä ei enää tule koskaan olemaan.
-
-Me panimme maata ja Foka toivotettuaan hyvää yötä jätti meidät.
-
--- Mutta tässähän samassa huoneessa kuoli äiti, sanoi Volodja.
-
-Minä en vastannut hänelle, vaan olin nukkuvinani. Jos olisin jotain
-sanonut, olisin ruvennut itkemään. Kun seuraavan päivän aamulla
-heräsin, istui isä vielä puolipukeissa, aamunutussa ja sikari hampaissa
-Volodjan vuoteella ja naureskeli hänen kanssaan. Iloisesti nytkäytellen
-olkaansa hän hypähti Volodjan luota minun luokseni ja mäiskäytettyään
-minua suurella kädellään selkään, painoi poskensa huuliani vastaan.
-
--- No, kiitos ja kunnia diplomaatti, puhui hän erikoisella leikkisällä
-hyväilyllä, katsoen minuun pienillä, kiiltävillä silmillään. -- Volodja
-sanoo sinun suorittaneen hyvästi tutkinnon, -- se on mainiota. Kun et
-vaan hassuttele, niin oletpa sentään koko kelpo poika. Kiitos ja
-kunnia, ystäväni. Nyt me täällä alamme viettää hauskaa elämää, ja
-talveksi ehkä muutamme Pietariin; paha vaan, että metsästys on
-päättynyt, muuten olisi meillä ollut lysti; no, Volodja, osaathan
-pyssyä käyttää? lintuja on äärettömästi, minä tulen ehkä itse joskus
-mukaan. Ja jos hyvin käy, niin talvella muutamme Pietariin, siellä te
-saatte tavata ihmisiä, teette tuttavuuksia, nythän olette jo suuria
-poikia; tässä äsken Volodjalle jo puhuin, -- nyt te seisotte jo tiellä
-ja minun tehtäväni on päättynyt, voitte itse kulkea, mutta minun
-kanssani jos tahdotte neuvotella, niin neuvotelkaa, en ole enää teidän
-kasvattajanne, vaan ystävänne, ainakin tahtoisin olla ystävänä ja
-toverina, ja neuvonantajana, missä voin, eikä mitään muuta. No, miltä
-tämä nyt kuulostaa sinun filosofiasi mukaan, Koko? Hä? kelpaako vai ei?
-mitä?
-
-Minä tietysti sanoin, että se oli erinomaisesti puhuttu ja todellakin
-pidin sitä sellaisena. Isällä oli tänäpäivänä jokin erikoisesti
-puoleensa vetävä ilonen, onnellinen ilme, tuo uusi suhde minuun
-niinkuin vertaiseen, niinkuin toveriin, pani minun vielä enemmän
-rakastamaan häntä.
-
--- No, kerrohan minulle olitko kaikkien sukulaisten luona, olitko
-Iivineillä? näitkö ukkoa? mitä hän sinulle sanoi? kyseli hän
-kyselemistään. -- Olitko ruhtinas Ivan Ivanovitshin luona?
-
-Ja me juttelimme niin kauan pukeutumatta, että aurinko jo meni pois
-työhuoneen ikkunoista ja Jaakko (joka oli yhä samalla tavalla vanha,
-yhä samoin pyöritteli sormiaan selän takana ja käytti sanaa nähkääs) --
-tuli huoneeseemme ja ilmotti isälle, että hevonen oli valjaissa.
-
--- Minne sinä lähdet? kysyin minä isältä.
-
--- Ah niin, ihanhan minä unohdin, sanoi isä harmistuneesti nytkäytellen
-ja yskähdellen: -- minä olen luvannut lähteä Epifanovien luo.
-Muistathan rouva Epifanovaa, la belle Flamandea? -- joka vielä kävi
-äitinne luona. Ne ovat erinomaisia ihmisiä. -- Ja isä, kuten minusta
-näytti, vähän hämillään nytkytellen olkaansa läksi huoneesta.
-
-Ljubotshka oli juttelumme aikana jo moneen kertaan käynyt oven takana
-kysymässä: "saako tulla?" -- mutta joka kerta oli isä huutanut hänelle
-oven läpi, että "ei millään muotoa, sillä me emme ole pukeutuneet".
-
--- Kas sepä nyt jotakin! olenhan ennenkin nähnyt sinua yönutussa.
-
--- Et saa nähdä veljiäsi nimittämättömissä, huusi hän Ljubotshkalle: --
-koputtakoot he lohdutukseksi sinulle oveen, se riittää. Koputtakaa nyt!
-Mutta tämmöisessä asussa on puhuminenkin sinun kanssasi sopimatonta.
-
--- Ilkiöt! Tulkaa edes pian vierashuoneihin, Mimmi tahtoo välttämättä
-teitä nähdä, huusi Ljubotshka oven takaa.
-
-Heti kun isä oli mennyt, minä pian pukeuduin ylioppilaspukuuni ja tulin
-vierashuoneeseen; Volodja sitä vastoin ei kiirehtinyt, vaan istui kauan
-ylhäällä, jutellen Jaakon kanssa siitä, missä taivaanvuohet ja isot
-kurpat parhaiten oleskelivat. Hän, kuten jo olen sanonut, ei kammonut
-mitään maailmassa niinkuin hellyyksiä "velimiehen, papan tai siskon
-kesken", ja välttäessään jokaista tunteen ilmaisua joutui siten toiseen
-äärimmäisyyteen -- kylmyyteen, joka usein kävi kipeästi niihin
-ihmisiin, jotka eivät sen syytä ymmärtäneet. Eteisessä satuin yhteen
-isän kanssa, joka nopein lyhkäisin askelin kulki noustakseen vaunuihin.
-Hänen yllään oli uusi muodikas, moskovalainen verkanuttu ja hän tuoksui
-hajuvesille. Huomattuaan minut hän ilosesti nyykäytti minulle päätään,
-niinkuin olisi sanonut: "no, kelpaanko?" ja taas minua ihmetytti tuo
-hänen silmiensä onnellinen ilme, jonka olin pannut merkille jo aamulla.
-
-Vierashuone oli yhä entinen valoisa, korkea huone, jossa oli tuo
-keltanen englantilainen piano ja suuret, avonaiset ikkunat. Niihin
-iloisesti katsoivat viheriäiset puut ja kellertävän punaset puutarhan
-käytävät. Suudeltuamme Mimmin ja Ljubotshkan kanssa toisiamme minä
-lähestyin Katinkaa ja yhtäkkiä huomasin, ettei enää sovikaan suudella
-häntä, ja sanatonna pysähdyin ja punastuin. Lainkaan hämmentymättä
-Katinka ojensi minulle valkosen pikku kätensä ja toivotti onnea
-ylioppilaaksi pääsöni johdosta. Kun Volodja saapui vierashuoneeseen,
-kävi hänen samaten Katjan tervehtimisessä. Oli todellakin vaikea
-päättää, sen jälkeen kun olimme yhdessä kasvaneet ja joka päivä aina
-nähneet toisiamme, miten nyt ensimäisen eron jälkeen oli kohtaaminen
-toisiamme. Katinka punastui paljon enemmän kuin me muut; Volodja
-sitävastoin ei tullut lainkaan tolaltaan, vaan vähän kumarrettuaan
-Katinkalle meni Ljubotshkan luo, jonka kanssa myöskin jutteli aivan
-vähäsen ja puoli piloilla, sekä meni sitten yksin jonnekin kävelemään.
-
-
-
-
-XXIX
-
-MEIDÄN JA TYTTÖJEN VÄLISET SUHTEET.
-
-
-Volodjalla oli semmoinen kummallinen mielipide tytöistä, että häntä
-kyllä huvitti tietää olivatko he kylläiset, olivatko hyvin nukkuneet,
-olivatko säädyllisesti puetut, osasivatko välttää virheitä
-ranskankielessä, jottei hänen tarvinnut syrjäisen edessä hävetä; mutta
-hän ei pannut kysymykseenkään, että he muka olisivat voineet ajatella
-tai tuntea jotain inhimillistä, ja vielä vähemmin piti mahdollisena
-mitään keskustelua heidän kanssaan. Kun he sattuivat kääntymään hänen
-puoleensa jollakin totisella kysymyksellä (jota he muuten jo koettivat
-välttääkin), kun he esimerkiksi kysyivät mitä hän ajatteli jostakin
-romaanista tai kysyivät hänen luvuistaan yliopistossa, niin hän teki
-heille vaan jonkun irvinaaman ja mitään sanomatta läksi pois, taikka
-vastasi jollakin väännetyllä ranskalaisella lauseella, kuten: kom si
-tri sholi t.m.s., tai tehtyään totiset, tahallisen tyhmät kasvot sanoi
-jonkun sanan, jossa ei ollut niin mitään järkeä eikä yhteyttä
-kysymyksen kanssa, lausui, tehtyään silmänsä sameiksi, esimerkiksi
-sanan: _pullo_, taikka _markkinoille_, taikka _hapankaali_, tai jotain
-semmoista. Kun minä joskus toistin Ljubotshkan taikka Katinhan sanomat
-sanat, niin hän vastasi minulle aina:
-
--- Hm! Yhäkö sinä vielä niiden kanssa keskustelet! Ei, kylläpä olet
-vielä takapajulla.
-
-Olisipa pitänyt kuulla ja nähdä häntä sinä hetkenä ymmärtääkseen kuinka
-pohjatonta halveksimista tämä hänen lauseensa sisälsi. Volodja oli jo
-kaksi vuotta ollut "suurena", rakastuen alituisesti kaikkiin sieviin
-naisiin, joita tapasi; mutta vaikka joka päivä näki Katinkaa, joka
-myöskin jo kahden vuoden aikana oli kantanut pitkää hametta ja kävi
-päivä päivältä yhä sievemmäksi, ei Volodjan juolahtanut mieleenkään
-rakastua häneen. Tapahtuiko se sen johdosta, että proosalliset
-lapsuuden muistot, kuten viivotin, lakana, juonitteleminen, olivat
-vielä liian tuoreessa muistossa, taikka oliko se seuraus siitä
-vastenmielisyydestä, jota hyvin nuoret miehet tuntevat kaikkea kotoista
-kohtaan, taikka yleisinhimillisestä heikkoudesta laiminlyödä sitä
-hyvää, joka ensi askeleella tulee vastaan, ja ajatella: "kyllä minä
-tämmöistä vielä paljon elämässäni tapaan", -- olipa kuinka tahansa,
-Volodja ei pitänyt Katinkaa vielä "naisena".
-
-Volodja näytti koko tämän kesän aikana olevan hyvin ikävissään, syynä
-hänen ikäväänsä oli se, että hän halveksi meitä eikä edes koettanut
-sitä peittää. Hänen kasvoissaan oli alituisesti luettavana: "huh! mikä
-ikävyys, kun ei edes kenenkään kanssa voi jutella!" Toisinaan hän jo
-aamulla läksi pyssyineen metsästykselle tai luki jotain kirjaa
-huoneessaan, pukeutumatta, päivällisiin asti. Jos isä ei ollut kotona,
-niin hän päivällisillekin ilmestyi kirjoineen ja jatkoi lukuansa,
-puhumatta sanaakaan kenenkään meidän kanssa, jonka johdosta meistä
-kaikista tuntui kuin olisimme olleet syylliset hänen edessään. Iltasin
-hän myöskin toisinaan pisti pitkäkseen vierashuoneen sohvalle, nukkui
-pää käden varassa taikka lasketteli loruja kasvot ihan totisina,
-toisinaan ei aivan sopivaakaan lorua, josta Mimmi kiukutteli, sai
-punasia täpliä kasvoihinsa, mutta me olimme kuolla nauruun; mutta
-muuten hän ei suvainnut puhua totisesti yhdenkään meidän perheemme
-jäsenen kanssa, lukuunottamatta isää ja joskus minua. Minä puolestani
-aivan tahtomattanikin matkin veljeäni tyttöjen kohtelemisessa, vaikken
-tosin välttänyt hellyyksiä siihen määrään kuin hän, ja vaikkei tyttöjen
-halveksiminen minun puoleltani ollut vielä läheskään niin varmaa ja
-syvää. Ikävä pani minut tänä kesänä päälliseksi usean kerran koettamaan
-lähestyä ja keskustella Ljubotshkan ja Katinkan kanssa, mutta
-joka kerta huomasin heissä niin täydellistä kykenemättömyyttä
-loogilliseen ajattelemiseen ja sellaista tietämättömyyttä kaikkein
-yksinkertaisimmissa ja tavallisimmissa seikoissa, kuten esimerkiksi
-mitä raha on, mitä yliopistossa luetaan, mitä sota on j.n.e., ja vielä
-sellaista välinpitämättömyyttä kaikkien näiden kysymysten selvittelyyn,
-että yritykseni ainoastaan vahvistivat huonoa käsitystäni heistä.
-
-Muistan, kerran illalla Ljubotshka sadatta kertaa alkoi uudestaan
-soittaa pianolla erästä sietämättömän kyllästyttävää juoksutusta.
-Volodja makasi torkkuen vierashuoneen sohvalla, ja tuon tuostakin
-ilkeän ivallisesti, kenenkään puoleen erityisesti kääntymättä,
-murahteli: "kylläpä laskettelee!... taiteilijatar!... Bethóóven!...
-(tuon nimen hän lausui erikoisen ivallisesti), vielä... vielä kerta...
-annahan tulla vielä kerta... noin" j.n.e. -- Katinka ja minä jäimme
-istumaan teepöydän ääreen, enkä muista, mitenkä Katinka oikein pääsi
-lempiaineeseensa, keskusteluun rakkaudesta. Minä olin filosoofisella
-tuulella ja aloin noin ikäänkuin ylhäältäpäin määritellä mitä rakkaus
-on: rakkaus on halu saada toiselta sitä mitä itseltä puuttuu j.n.e.
-Mutta Katinka vastasi minulle, että päinvastoin ei ole mitään
-rakkautta, jos tyttö esimerkiksi toivoo päästä rikkaisiin naimisiin (!)
-ja että hänen mielestään omaisuus on ihan mitätön asia, vaan että
-todellinen rakkaus on se, joka voi kestää eron (ymmärsin hänen tuolla
-tarkottavan rakkauttaan Dubkoviin). Volodja, joka luultavasti oli
-kuullut keskustelumme, kohottautui kyynäspäilleen ja kysyvästi
-huudahti: _onko Katinka venäläisiä_?
-
--- Aina vaan joutavia! sanoi Katinka.
-
--- _Pippurirasiaan!_ jatkoi Volodja korottaen ääntänsä joka tavulla.
-Enkä minä voinut olla ajattelematta, että Volodja oli aivan oikeassa.
-
-Erillään yleisistä, ihmisten keskuudessa enemmän tai vähemmän
-kehittyneistä järjen, tunteen, taiteellisen vaiston taipumuksista on
-olemassa yksityinen, eri seurapiireissä ja erittäinkin perhepiireissä
-kehittynyt taipumus, jota sanon _ymmärtämiseksi_. Tämän taipumuksen
-muodostaa _määrän_ tunteminen, ja edeltäpäin sovittu yksipuolinen
-katsantotapa asioihin. Kaksi saman piirin taikka saman perheen jäsentä,
-joilla on tuo taipumus, sallivat aina juuri samaan määräpisteeseen asti
-tunteen tulla ilmaistuksi, jonka määrän ulkopuolella he molemmat
-näkevät jo ainoastaan korulauseen; ihan samalla hetkellä he molemmat
-näkevät, missä kohden ylistys päättyy ja iva alkaa, missä päättyy tosi
-innostus ja missä alkaa teeskentely, -- seikka, joka toisen piirin
-ihmisille saattaa näyttää aivan toiselta. Saman ymmärryksen ihmisille
-pistää jokainen esine samalla tavalla silmiin joko etupäässä
-naurettavalta puolelta, taikka kauniilta taikka likaiselta puolelta.
-Tämän yhtäläisen ymmärtämisen helpottamiseksi muodostuu saman piirin
-taikka perheen jäsenien kesken oma kieli, omat puheenparret, jopa omat
-sanat, jotka määrittelevät noita muille ihmisille olemattomia
-käsitevivahduksia. Meidän perheessämme oli isän ja meidän, veljesten,
-kesken tämä ymmärtäminen kehittynyt mitä suurimmassa määrässä. Dubkov
-myöskin omituisen hyvin soveltui meidän piiriimme ja _ymmärsi_, mutta
-Dmitri, vaikka oli paljon viisaampi häntä, oli tälle asialle ihan
-tylsä. Emme kuitenkaan kenenkään niinkuin Volodjan kanssa, jonka kanssa
-kehityksemme kulki yksissä oloissa, olleet päässeet tässä taidossa
-sellaisiin hienouksiin. Jo isäkin oli kauan sitten jäänyt meistä
-jäljelle eikä ymmärtänyt enää monta asiaa, jotka meille olivat niin
-selvät kuin kaksi kertaa kaksi on neljä. Niinpä oli meillä Volodjan
-kanssa muodostunut eri sana merkitsemään kunnianhimoista halua
-kerskailemaan rahoista, eri sana merkitsi meillä myöskin jotain, joka
-oli tuoretta, tervettä, komeata, vaan ei keikarimaista; nimisana,
-käytettynä monikossa, merkitsi väärää himoa tähän esineesen j.n.e.
-Mutta muuten merkitys riippui enemmän kasvojen ilmeestä, yleisestä
-puhealueesta, niin että minkä uuden ilmaisutavan uudelle vivahdukselle
-joku meistä olisikin keksinyt, toinen ensi viittauksesta jo ymmärsi sen
-ihan samalla tavalla. Tytöillä ei ollut osaa meidän ymmärtämisessämme,
-ja tuo oli pääsyynä siihen, että me tunsimme siveellistä etenemistä
-heistä ja ylenkatsoimme heitä.
-
-Ehkä heillä oli oma _ymmärtämisensä_, mutta se siihen määrään ei mennyt
-yhteen meidän ymmärtämisemme kanssa, että siellä missä me jo näimme
-korulausetta, he näkivät vielä tunnetta, meidän ivamme oli heistä
-tosissaanolemista j.n.e. Mutta silloin en ymmärtänyt, etteivät he
-olleet syylliset tähän asiaan, ja että tämä ymmärtämisen puute ei
-estänyt heitä silti olemasta sekä sieviä että älykkäitä tyttöjä, vaan
-ylenkatsoin heitä. Sitä paitsi, kun olin kerran omistanut tuon
-avomielisyyden aatteen ja toteuttanut sitä äärimmäisyyksiin asti
-itsessäni, niin syytin umpimielisyydestä ja teeskentelystä rauhallista,
-umpimielistä Ljubotshkaa, joka ei pitänyt ollenkaan välttämättömänä
-kaivaa esille ja seuloa kaikkia ajatuksiaan ja sisällisiä
-vaikuttimiaan. Niinpä esimerkiksi se, että Ljubotshka joka kerta
-siunasi ristinmerkillä isää yöksi, se, että hän ja Katinka itkivät
-rukoushuoneessa, kun kävivät pitämässä jumalanpalvelusta äiti-vainajan
-muistoksi, se, että Katinka huokaili ja muljahutti silmänsä nurin
-soittaessaan pianoa, kaikki tuo tuntui minusta hirveältä teeskentelyltä
-enkä minä voinut olla kysymättä itseltäni: milloin he ovatkaan oppineet
-noin teeskentelemään "suuria", ja kuinka he eivät sitä häpee?!
-
-
-
-
-XXX
-
-MINUN TOIMENI.
-
-
-Huolimatta siitä minä tänä kesänä enemmän kuin entisinä vuosina olin
-neitosiamme lähestynyt, sillä minuun oli ilmestynyt soitannollinen
-intohimo. Keväällä näet kävi maalla luonamme eräs naapurimme, nuori
-mies, joka heti vierashuoneeseen tultuaan alkoi katsahdella pianoon ja
-salaa siirsi tuoliaan yhä lähemmäksi sitä, muka keskustellessaan Mimmin
-ja Katinkan kanssa. Puheltuaan vähän ilmasta ja maalaiselämän sulosta
-hän taitavasti johti keskustelun pianon virittäjään, musiikkiin,
-pianoon ja vihdoin ilmotti osaavansa soittaa, sekä istui hyvin pian sen
-jälkeen soittamaan kolmea valssia, jolloin Ljubotshka, Mimmi ja Katinka
-seisoivat pianon ääressä ja katselivat häntä. Nuorukainen ei sen
-jälkeen käynyt kertaakaan meillä, mutta minua oli hänen soittonsa
-suuresti miellyttänyt, hänen asentonsa pianon ääressä, tukan
-puistaminen ja erittäinkin hänen tapansa ottaa vasemmalla kädellä
-oktaaveja oikasemalla nopeasti peukalon ja pikkusormen oktaavin
-leveydelle ja sitten hitaasti vetämällä yhteen ja taas nopeasti
-hajottamalla. Tuo siro liike, tuo huolimaton asento, tukan puistaminen
-ja se huomio, minkä naisemme osottivat hänen kyvylleen, herättivät
-minussa ajatuksen ruveta soittamaan pianoa. Tämän ajatuksen johdosta
-päästyäni varmuuteen, että minulla on taipumuksia ja halua musiikkiin,
-rupesin opettelemaan. Tässä asiassa toimin niinkuin miljoonat sekä
-mies- että erittäinkin naispuoliset oppilaat, joilla ei ole hyvää
-opettajaa ei todellista kutsumusta eikä vähintäkään käsitystä siitä,
-mitä taide voi antaa, ja kuinka siihen on suhtautuminen että se jotain
-antaisi. Minulle oli musiikki tai pikemmin pianonsoitto ainoastaan
-keino viehättää tunteillani neitosia. Katinkan avulla opittuani
-tuntemaan nuotteja ja pehmitettyäni hiukan paksuja sormiani, johon
-tosin käytin kahden kuukauden harrasta ahkeroimista, niin että
-päivällistenkin aikana rummuttelin polvellani ja vuoteella maatessani
-tyynyn päällä harjottelin kankeata nimetöntä, ryhdyin heti soittamaan
-kappaleita, ja soitin niitä tietysti tunteellisesti, avec âme, minkä
-Katinkakin myönsi, mutta aivan ilman tahtia.
-
-Kappaleiden valinta oli tuo tunnettu: -- valsseja, galoppeja,
-romansseja, sovitteluja j.n.e., -- kaikki sellaisten säveltäjien
-teoksia, joita jokainen vähänkin terveaistinen ihminen kokoisi
-nuottimakasiinista pienen pinkan erinomaisten sävellyksien joukosta ja
-sanoisi: "kas tuossa on se, mitä ei pidä soittaa, sillä mitään
-huonompaa, mauttomampaa ja järjettömämpää ei ole nuottipaperille
-koskaan pantu". -- ja joita luultavasti juuri senvuoksi voi tavata
-jokaisen venäläisen neitosen pianolla. Tosin meillä oli onnettomat ja
-ikipäiviksi neitosten turmelemat "Sonate Pathetique" ja Ciss-moll
-sonaatit Beethovenilta, joita Ljubotshka soitti äidin muistoksi, ja
-vielä muita hyviä kappaleita, joita hänen moskovalainen opettajansa oli
-antanut hänelle läksyksi, mutta oli myöskin tämän opettajan omia
-sävellyksiä, mitä surkeimpia marsseja ja galoppia, joita Ljubotshka
-myöskin soitti. Me Katinkan kanssa emme pitäneet totisista kappaleista,
-vaan rakastimme enin kaikesta kappaleita "Le Fou" ja "Satakieli", joita
-Katinka soitti niin, että sormia ei voinut erottaa, ja minäkin aloin
-soittaa jo jotenkin kovaa ja sulavasti. Minä olin omistanut nuorukaisen
-liikkeen ja olin usein pahoillani siitä, ettei kukaan syrjäinen ollut
-tilaisuudessa katsomaan kuinka minä sätkäyttelin oktaaveja. Mutta pian
-Liszt ja Kalkbrenner osottautuivat minulle liian vaikeiksi ja minä
-huomasin mahdottomaksi saavuttaa Katinkaa. Tämän johdosta päätin, että
-klassillinen musiikki on helpompaa ja originellisuudenkin vuoksi aloin
-yhtäkkiä rakastaa tieteellistä saksalaista musiikkia; tulin intoihini,
-kun Ljubotshka soitti "Sonate Pathetique'ä", vaikka totta puhuen tämä
-sonaatti oli jo kauan sitten suuresti kyllästyttänyt minua: -- rupesin
-itse soittamaan Beethovenia ja lausuin hyvin pitkään _Bee-et-hoven_.
-Kaiken tämän sekamelskan ja teeskentelyn keskellä oli minussa kuitenkin
-muistellakseni jotain taipumuksen tapaista, sillä musiikki teki minuun
-usein kyyneliin asti voimakkaan vaikutuksen ja niitä kappaleita, jotka
-olivat mieleeni, saatoin jotakuinkin itse ilman nuotteja ottaa pianolla
-selville; niin että jos silloin joku olisi opettanut minua
-arvostelemaan musiikkia itsenäiseksi tarkotukseksi, itsenäiseksi
-nautinnoksi, eikä keinoksi viehättää neitosia soiton nopeudella ja
-tunteellisuudella, olisin ehkä todellakin tullut kelpo soittoniekaksi.
-
-Ranskalaisten romaanien lukeminen, joita Volodja oli tuonut paljon
-mukanaan, oli toisena toimenani tänä kesänä. Siihen aikaan juuri
-alkoivat ilmestyä Montecristot ja kaikellaiset "Salaisuudet",
-ja minä uppouduin Dumas'n ja Paul de Coquen romaaneihin. Kaikki
-luonnottomimmatkin olennot ja tapaukset olivat minusta yhtä eläviä kuin
-todellisuudessa, enkä uskaltanut epäillä tekijän valehtelevan, --
-tekijää ei minusta ollut olemassakaan, vaan itsestään tuli
-painopaperista esille eläviä todellisia ihmisiä ja tapauksia. Ellen
-ollutkaan missään tavannut senkaltaisia ihmisiä kuin ne, joista luin,
-niin en hetkeäkään epäillyt, että sellaisia _vielä tapaan_.
-
-Itsessäni löysin kaikki kuvatut intohimot ja yhtäläisyydet kaikkien
-luonteiden, kaikkien sankarien ja kaikkien pahantekijöiden kanssa
-jokaisessa romaanissa, aivan niinkuin luulosairas löytää itsessään
-kaikkien mahdollisten tautien tuntomerkit lukiessaan lääkeopillista
-kirjaa. Mieleeni oli näissä romaaneissa nuo viekkaat ajatukset, nuo
-hehkuvat tunteet, nuo salaperäiset tapaukset ja kokonaiset luonteet; --
-jos joku oli hyvä, niin hän oli kokonaan hyvä, jos paha, niin kokonaan
-paha, juuri niinkuin minä olin kuvaillut ihmisiä varhaisimmassa
-nuoruudessani; mieleeni oli myöskin suuresti se, että tämä kaikki oli
-kirjotettu ranskan kielellä ja että ne jalot sanat, joita jalot
-sankarit lausuivat, minä saatoin panna muistiin ja sopivassa
-tilaisuudessa toistaa. Kuinka paljon erilaisia ranskalaisia lauseita
-olinkaan romaanien avulla keksinyt Kolpikovin varalle, jos hänet
-niinkuin vielä joskus tapaisin, ja sen nais-ihanteeni varalle, jonka
-myös joskus vihdoin tapaan ja jolle rakkauteni ilmaisen! Valmistuin
-sanomaan heille sellaista, että he olisivat kukistuneet minun
-kuultuaan. Olipa romaanien perustuksella syntynyt minulle uusia
-siveellisiäkin ihanteita, joita halusin saavuttaa. Ennen kaikkea
-tahdoin olla kaikissa toimissani ja menettelyissäni "noble" (sanon
-"noble" enkä "kunniallinen", koska ranskalaisella sanalla on toinen
-merkitys, minkä muuten saksalaisetkin ovat ymmärtäneet omistaessaan
-sanan "nobel" ja antaen sille eri merkityksen kuin on heidän sanallaan
-"ehrlich"), sitten vielä tahdoin olla intohimoinen, ja vihdoin -- mihin
-minulla jo ennestäänkin oli taipumusta -- olla mikäli mahdollista
-"comme il faut". Koetinpa ulkomuodoltanikin ja tavoiltani olla niiden
-sankarien kaltainen, joilla oli joku näistä ansioista. Muistan, että
-eräässä tänä kesänä lukemistani sadoista romaaneista oli muuan hyvin
-intohimoinen sankari, jolla oli sangen tuuheat kulmakarvat, ja minun
-rupesi nyt tekemään mieleni olla hänen kaltaisensa ulkomuodoltani
-(siveellisesti tunsin kyllä olevani aivan samallainen kuin hän).
-Katsellessani kulmakarvojani peilissä minä päätin siis niitä vähän
-leikellä, että ne kasvaisivat tiheämmiksi, mutta kerran tapahtui niin,
-että leikellessäni leikkasin yhdestä kohden enemmän, -- piti tasottaa,
-ja vihdoin kävi niin, että kauhukseni näin peilistä olevani
-kulmakarvaton ja tietysti siis hyvin ruma. Siinä toivossa kuitenkin,
-että ne pian kasvavat yhtä tuuheiksi kuin tuolla intohimoisella
-miehellä, minä rauhotuin ja olin huolissani ainoastaan siitä, mitä oli
-sanottava muille, kun he näkevät minut kulmakarvatonna. Hankin Volodjan
-laatikosta ruutia, hieroin sillä silmäkulmiani ja koetin sytyttää.
-Vaikkei ruuti syttynytkään olin kuitenkin kylliksi kärventyneen
-näköinen, joten ei kukaan päässyt viekkauteni perille, ja, sittenkuin
-jo olin unohtanut koko tuon intohimoisen miehen, kasvoivat kulmakarvani
-todellakin sangen tuuheiksi.
-
-
-
-
-XXXI
-
-COMME IL FAUT.
-
-
-Jo monasti tämän kertomuksen aikana olen viitannut siihen käsitteeseen,
-jota yllä oleva ranskalainen otsakirjotus vastaa, ja nyt tunnen
-velvollisuudekseni pyhittää kokonainen luku tuolle käsitteelle, joka
-elämässäni oli yksi kaikkein turmiollisimpia, valheellisimpia
-kasvatuksen ja yhteiskunnan istuttamia käsitteitä.
-
-Ihmissukua voi luokitella monella eri tavalla: -- rikkaihin ja köyhiin,
-hyviin ja pahoihin, sotilaihin ja siviileihin, viisaihin ja tyhmiin
-j.n.e., mutta jokaisella ihmisellä on sitäpaitsi hänen oma
-mieliluokittelunsa, jota hän tiedottomasti käyttää uutta henkilöä
-kohdatessaan. Minun mieli- ja pääjaotteluni sinä aikana, josta
-kirjotan, oli ihmisiin comme il faut ja ihmisiin comme il ne faut pas.
-Toinen näistä luokista jakaantui vielä ihmisiin, jotka varsinaisesti
-olivat comme il ne faut pas, ja ihmisiin, jotka kuuluivat rahvaaseen.
-Comme-il-faut-ihmisiä minä kunnioitin ja pidin kyllin arvokkaina
-lukeakseni heitä yhdenvertaisiksi itseni kanssa; toisen luokan ihmisiä
-olin halveksivinani, mutta oikeastaan suoraan vihasin, tuntien heihin
-nähden jonkinlaista personallista loukkaantumista; kolmannen luokan
-ihmisiä ei ollut minulle lainkaan olemassa -- minä ylenkatsoin niitä
-täydellisesti. Minun comme il faut vaati ennen kaikkea hyvää
-ranskankielen taitoa ja erittäinkin hyvää ääntämistä. Huonosti
-ranskaa ääntävä ihminen herätti minussa vihamielisyyttä. "Miksi pyrit
-puhumaan niinkuin me, kun et kuitenkaan osaa?" olin minä semmoiselta
-ihmiseltä pisteliäästi kysyvinäni. Toinen semmoinen ehto oli
-pitkät, hoidetut ja puhtaat kynnet; kolmas ehto oli tervehtimisen,
-tanssimisen ja keskustelemisen taito: neljäs ja hyvin tärkeä ehto
-oli välinpitämättömyys yleensä kaikkeen ja jonkinlaisen komean,
-halveksivaisen ikävän alituinen ilmaiseminen. Paitsi sitä minulla oli
-yleisiä tunnusmerkkejä, joiden mukaan, antautumatta keskusteluun,
-saatoin päättää mihin luokkaan kukin kuuluu. Tärkein näistä
-tunnusmerkeistä, paitsi huoneen sisustusta, hansikkaita, käsialaa,
-ajoneuvoja, -- oli jalat. Kenkien suhde housuihin heti ratkaisi
-silmissäni ihmisen aseman. Korottomat saappaat ja kulmalliset kärjet
-sekä kapeat housut -- kas se ei ollut comme il faut; kapea ja
-pyöreäkärkinen, korollinen kenkä sekä alhaalla kapenevat,
-jalkahihnoilla varustetut housut taikka hyvin leveät jalkahihnoilla
-varustetut, melkein koko kengän peittävät housut -- se kuului ihmisille
-mauvais genre j.n.e.
-
-Merkillistä on, että juuri minuun, jolla itselläni ei ollut mitään
-edellytyksiä comme il faut'hon, tämä käsite oli niin juurtunut. Tai oli
-se ehkä juuri senvuoksi niin juurtunut minuun, että olin sen niin
-tavattomalla vaivalla saanut omistetuksi. Hirveätä on muistaa, kuinka
-paljon kallisarvoista, elämän parasta, kuudentoistaikäisen aikaa minä
-hukkasin tuon ominaisuuden hankkimiseen. Kaikille, joita matkin, --
-Volodjalle, Dubkoville ja enimmille tutuilleni näytti sen hankkiminen
-olevan helppoa. Kateudella minä tarkastelin heitä ja salaa työskentelin
-oppiakseni ranskankieltä, oppiakseni oikein kumartamaan, s.o.
-katsomatta siihen, jolle kumarran, oppiakseni keskustelemaan,
-tanssimaan, saadakseni itseni välinpitämättömäksi kaikkeen ja aina
-ikävöimään, antaakseni oikean muodon kynsilleni, jolloin leikkelin
-saksilla kynsilihaakin, -- ja sittenkin tunsin vielä paljon puuttuvan,
-ennenkuin tarkotus on saavutettu. Mutta huonettani, kirjotuspöytääni,
-ajoneuvojani ja kaikkea muuta sellaista en mitenkään osannut saada
-vastaamaan comme il faut'n vaatimuksia, vaikka huolimatta
-vastenmielisyydestäni tämmöisiin töihin pakotin itseni niihin. Muilla
-näytti kaikki tuo sujuvan erinomaisesti, ilman mitään vaivaa, aivan
-kuin ei muuten olisi voinut ollakaan. Niinpä muistan kerran, kovasti ja
-turhaan koetettuani tehdä työtä kynsieni kanssa, kysyin Dubkovilta,
-jonka kynnet olivat aina erinomaisessa kunnossa, olivatko ne hänellä jo
-kauankin olleet sellaiset, ja kuinka hän oli asiassa menetellyt. Dubkov
-vastasi minulle: -- "siitä saakka kuin itseäni muistan, en ole niille
-mitään koskaan tehnyt, enkä ymmärrä miten kunniallisella ihmisellä
-muunlaisia kynsiä voi ollakaan." Tämä vastaus kovasti katkeroitti
-minua. En silloin vielä tiennyt, että yksi comme il faut'n pääehtoja
-oli niiden puuhien tarkka peitteleminen, joiden avulla tuo comme il
-faut saavutetaan. Comme il faut ei ollut minun silmissäni ainoastaan
-tärkeä ansio, erinomainen ominaisuus, täydellisyys, jota tahdoin
-saavuttaa, vaan pidin sitä elämän välttämättömänä ehtona, jota paitsi
-ei voinut olla mitään onnea, mitään mainetta, mitään hyvää maailmassa.
-En olisi pitänyt arvossa kuuluisaa taiteilijaa tai tiedemiestä tai
-ihmiskunnan hyväntekijää, joka ei olisi ollut comme il faut. Comme il
-faut ihminen seisoi yläpuolella ja ulkopuolella kaikkea vertailua
-näiden kanssa; hän antoi näiden maalata tauluja, kirjottua nuotteja,
-kirjoja, harjottaa hyväntekeväisyyttä, -- jopa saattoi kehuakin heitä
-siitä, ja miksi ei hyvää kehuisi kessä sitä oli, -- mutta hän ei voinut
-asettua niiden kanssa samalle tasalle, sillä hän oli comme il faut,
-mutta he eivät olleet, ja sillä hyvä. Minusta tuntuu, että jos meillä
-olisi ollut veli, äiti taikka isä, joka ei olisi ollut comme il faut,
-olisin pitänyt sitä suurena onnettomuutena, mutta kuitenkin katsonut,
-että minun ja hänen välillään ei voi olla mitään yhteistä. Mutta
-kultaisen ajan hukka, jonka tuotti alituinen huoli vaikeiden comme il
-faut vaatimusten täyttämisestä, ne kun eivät antaneet tilaisuutta
-mihinkään totiseen innostukseen, tai vihamielisyys ja halveksiminen
-yhdeksään kymmenesosaan kaikesta ihmissuvusta, tai kaiken sen kauniin
-huomaamatta jääminen, joka löytyy ulkopuolella comme il faut ihmisten
-pikku piiriä, kaikki tuo ei ollut vielä se pääpaha, jonka tuo käsite
-minulle tuotti. Pääpaha oli siinä vakaumuksessa, että tuo comme il faut
-edustaa itsenäistä asemaa yhteiskunnassa, että semmoinen ihminen ei
-tarvitse mihinkään muuhun pyrkiä, -- että saavutettuaan tämän comme il
-faut aseman hän jo täyttää tarkotuksensa, jopa on yläpuolellakin
-enimpiä ihmisiä.
-
-Monien virheiden ja harhailujen perästä tulee jokainen ihminen
-nuoruudessaan vihdoin semmoiseen asemaan, että hänen on välttämätöntä
-ryhtyä ottamaan osaa yhteiskunnalliseen toimintaan, valita joku
-toimiala ja omistaa se; mutta comme il faut ihminen tulee ani harvoin
-näin menetelleeksi. Olen tuntenut ja tunnen hyvinkin paljon vanhoja,
-ylpeitä, itseensä luottavia, arvosteluissaan ankaria ihmisiä, joilta
-jos tulevassa elämässä kysyttäisiin: "mitä sinä olet miehiäsi, ja mitä
-olet siellä toimittanut?" he eivät voisi vastata muuten kuin: "je fus
-un homme très comme il faut". Tämä kohtalo odotti minua.
-
-
-
-
-XXXII
-
-NUORUUS.
-
-
-Päässäni olevasta sekamelskasta ja käsitteiden hämmennyksestä
-huolimatta olin tänä kesänä nuori, viaton, vapaa, ja siis -- melkein
-onnellinen.
-
-Toisinaan ja jotenkin useinkin minä nousin hyvin myöhään. (Nukuin
-avotaivaan alla terassilla ja kirkkaat, vinot aamuauringon säteet
-olivat minun herättäjäni). Pukeuduin nopeasti, otin kainalooni
-pyyhinliinan ja ranskalaisen romaanin ja menin uimaan jokeen, koivikon
-pimentoon, joka uimapaikka oli puolen virstan päässä kotoa. Siellä
-heittäysin pitääkseni ruohikkoon ja luin, katsahdellen kirjastani
-milloin varjoisan, virtaavan joen tummansiniseen pintaan, joka alkoi
-väreillä aamutuulesta, milloin kellastuvaan ruislaihoon, joka oli
-toisella rannalla; näin vaaleanpunaisten aamusateiden valaisevan yhä
-alempaa ja alempaa koivujen valkeita runkoja, jotka toinen toisensa
-taakse piiloutuen etenivät minusta puhtaan metsän etäisyyteen, ja
-nautin tuntiessani itsessäni juuri samallaista tuoretta, nuorta
-elämänvoimaa, jota luonto kaikkialla ympärilläni hengitti. Kun
-taivaalla sattui olemaan harmaita aamupilviä ja minua vilutti uinnin
-jälkeen, niin usein tahallani eksytin itseni tieltä kulkeakseni pitkin
-peltoja ja metsiä, ja nautin siitä, että kenkäni tulivat läpimäriksi
-tuoreessa kasteessa. Samaan aikaan minä elävästi haaveksin viimeksi
-luetun romaanin sankareista ja kuvailin itseäni milloin rykmentin
-päälliköksi, milloin ministeriksi, milloin tavattoman voimakkaaksi
-milloin intohimoiseksi mieheksi, ja jonkinlaisella vavahduksella
-katsahdin yhä ympärilleni toivoen äkkiä jossain niityllä tai puun takaa
-kohtaavani hänet. Kun tämmöisillä kävelyretkillä tapasin talonpoikaisia
-työmiehiä tai naisia, niin huolimatta siitä, että rahvasta ei minulle
-ollut olemassa, minä aina tunsin ehdotonta suurta häpeää ja koetin
-pysyä heille näkymättömänä. Kun päivä jo kuumeni, mutta naisemme eivät
-vieläkään olleet nousseet teetä juomaan, minä usein menin ryytimaahan
-tai puutarhaan syömään niitä vihanneksia tai hedelmiä, jotka jo olivat
-kypsyneet. Ja tämä toimi oli minulle suurimpia huveja. Tunkeuduin
-keskelle omenapuutarhaa, sisimpään villiytyneeseen korkeaan vatukkoon.
-Pääni päällä oli kirkas, kuuma taivas, ympärilläni vaaleanvihreä
-pistelevä vatukko sekasin rikkaruohojen kanssa. Tummanviheriät
-viholaiset hienoine, kukkivine terttuineen pyrkivät solakasti ylös,
-pistelevä takiainen luonnottoman sinertävine kukkineen kasvoi raa'asti
-yläpuolella vattuja jopa päätänikin, paikotellen viholaisten mukana
-ylettyen riippuviin omenapuunoksiin asti, joiden ylimmillä lehvillä
-kiiltävät, pyöreät raakuleet jo tekivät kypsymistä. Puun alla oli nuori
-vattupensas, joka melkein kuivaneena ja lehdettömänä sekä pahoin
-vääntyneenä kurottautui aurinkoa kohden, mutta viheriä neulamainen
-ruoho, joka oli lävistänyt viime vuotisen maatuneen lehtikerroksen,
-viheriöi mehevästi kasteessa ja tuossa ikuisessa pimennossa, aivankuin
-aavistamatta, että omenapuun lehdillä auringonsäteet kirkkaasti
-leikkivät.
-
-Tässä pimennossa oli aina kosteata, haisi kostealle, alituiselle
-varjolle, hämähäkin verkoille, pudonneille omenille, jotka mustenevina
-jo maatuivat, vatuille, joskus metsäluteillekin, jonka sattui yhdessä
-marjan kanssa vahingossa nielemään ja sitten koetti muilla marjoilla
-tukehuttaa. Eteenpäin liikahtaissa tuli peljättäneeksi varpuset, jotka
-aina elivät tässä pimennossa; silloin kuului niiden hätäinen
-viserryksensä ja pienten räpyttelevien siipiensä lyönnit oksia vastaan,
-jossain kuului myös mehiläisen surina ja jossain käytävällä puutarhuri
-Akimin askeleet. Silloin ajattelin: ei! ei Akim eikä kukaan maailmassa
-voi minua täältä löytää... molemmin käsin oikealta ja vasemmalta
-riipsin kouraan meheviä marjoja ja nautinnolla nielin yhden toisensa
-perästä. Jalat olivat jo polviin asti läpimärät ja päässä oli jotain
-hirveän järjetöntä lorua (toistin esimerkiksi tuhat kertaa peräkkäin
-y-yk-si-i ka-ak-si-i), housutkin olivat jo märät ja nokkosten
-polttelemat, aurinko alkoi paahtaa päähän, missä vaan sen säteet
-pääsivät pimentoon, marjatkaan eivät enää maittaneet, mutta sittenkin
-yhä vaan istuin puun alla, katselin, kuuntelin, mietiskelin ja
-kuumeentapaisesti yhä vaan poimin ja nielin parhaita marjoja.
-
-Yhdentoista aikaan tulin tavallisesti vierashuoneeseen teenjuonnin
-jälkeen, jolloin jo naiset istuivat töitä tehden. Ensimäisen ikkunan
-luona, jonka eteen oli laskettu valkasemattomasta vaatteesta tehty
-uudin ja jonka raoista aurinko tekee kaikkeen mihin se sattuu niin
-häikäiseviä täpliä, että silmiin koskee niitä katsoa, seisoi
-ompelukehys, jonka valkoista kangasta pitkin kärpäset hiljaa
-kuljeskelivat. Kehyksien takana istui Mimmi yhtämittaa vihasesti
-päätänsä puistaen ja siirtyen paikasta paikkaan, aurinkoa pakoon, joka
-milloin mistäkin aukoista alkaa tulisella voimalla paistaa hänen
-kasvoilleen tai kädelleen. Toisten kolmen ikkunan kautta laittoi
-aurinko maalaamattomalle vierashuoneen permannolle kokonaiset, kirkkaat
-neliskulmaiset valot: yhdellä tämmöisellä neliöllä makasi tavallisuuden
-mukaan Milka ja korvat koholla tuijotti toisilla neliöillä käveleviin
-kärpäsiin. Katinka neuloi taikka luki sohvalla, ja kärsimättömästi ajoi
-pois kärpäsiä valkoisilla, kirkkaassa valossa ikäänkuin läpinäkyvillä
-kätösillään, taikka kasvot rypyssä puisteli päätänsä karkottaakseen
-kullankarvaisesta tukastaan sinne sekaantunutta kärpästä. Ljubotshka
-joko käveli edestakasin huoneessa kädet selän takana odotellen milloin
-mennään puutarhaan, taikka soitteli pianolla jotain kappaletta, jonka
-jokaisen nuotin tunnen ulkoa. Minä istuin jonnekin kituutelemaan tätä
-soittoa tai lukua, ja odotin milloin itse saan istua soittamaan.
-Päivällisen jälkeen joskus menin armosta tyttöjen kanssa
-ratsastamaan (jalkakävelyjä en pitänyt itselleni sopivina ikääni ja
-yhteiskunnalliseen asemaani nähden). Ja nuo retkemme, joissa minä
-saattelin heitä harvinaisille ja rotkoisille paikoille, olivat hyvin
-hauskoja. Meille sattui toisinaan tapauksia, joissa olin tilaisuudessa
-osottamaan urheuttani, ja naiset kehuivat ajoani ja rohkeuttani ja
-pitivät minua suojelijanaan. Ellei illalla ollut vieraita, niin minä
-teenjuonnin jälkeen, varjoisalla terassilla ja käveltyäni isän kanssa
-talouskatsastuksella, panin pitkäkseni vanhaan paikkaani nojatuoliin
-kuuntelemaan Katinkan tai Ljubotshkan soitantoa, lukemaan ja
-yhtaikaa haaveksimaan, entiseen tapaan. Toisinaan, jäätyäni yksin
-vierashuoneeseen ja Ljubotshkan soittaessa jotain vanhanaikaista
-kappaletta, vaipui kirja tahtomattani kädestäni, ja katsellessani
-balkongin avonaisesta ovesta kiharaisiin riippukoivun lehtiin, jotka jo
-alkoivat verhoutua illan varjoon, ja puhtaaseen taivaaseen, ja
-kuunnellessa yhtaikaa sekä salista kuuluvia soiton säveliä että
-veräjien narinaa, vaimoväen ääniä ja kylään palaavaa lehmäkarjaa, minun
-mieleeni tuli äkkiä elävästi Natalia Savishna, äiti, Karl Ivanovitsh,
-ja minun tuli hetkeksi surullinen olla. Mutta sieluni oli tällä
-hetkellä niin täynnä elämää ja toivoja, että nämä muistot ainoastaan
-siivenpäällä kevyesti koskettivat minua ja lensivät edelleen.
-
-Illallisen jälkeen ja joskus ennen maatapanoani käveltyäni jonkun
-kanssa puutarhassa -- yksin en uskaltanut kävellä pimeillä käytävillä
--- läksin yksin nukkumaan balkongin lattialle, mikä lukemattomista
-itikoista huolimatta tuotti minulle suurta hauskuutta. Täysikuun aikana
-vietin usein kaikki yöt läpeensä istuen vuoteeni alustalla ja katsellen
-valoja ja varjoja, kuunnellen rasahduksia hiljaisuudessa, kaikellaista
-haaveksien, erittäinkin runollista, hekumallista nautintoa, jota
-silloin pidin elämän suurimpana onnena, ja kaihoten sitä, että tähän
-asti olin saanut tyytyä ainoastaan haaveihin. Toisinaan, kun kaikki
-olivat menneet makuulle ja tulet olivat siirtyneet vierashuoneista
-yläkerran huoneihin, mistä alkoi kuulua naisten puhelua ja ikkunain
-sulkemisia ja aukasemisia, minä läksin kävelemään balkongille ja
-ahnaasti kuuntelin nukkuvan talon kaikkia ääniä. Niinkauan kuin oli
-vähänkään, vaikkapa aiheetontakin toivoa siihen että tämä haaveksimani
-onni edes osaksi toteutuisi, en minä voinut vielä antautua haaveilemaan
-tulevaisuuden onnea.
-
-Heti kun vaan kuulin paljain jaloin astumista, yskähdyksiä, huokauksia,
-hameiden suhahduksia, minä hyppäsin vuoteeltani, salaa kuulostellen,
-koettaen jotain nähdä ja näkemättä mitään jouduin kiihkoihini. Mutta
-nyt jo häviävät yläkerran ikkunoista tulet, askeleiden ja puheiden
-äänet vaihtuvat kuorsaamiseen, yövahti alkaa koputella lautaan;
-puutarha käy sekä synkemmäksi että valoisammaksi heti kun punaset
-ikkunatulien juovat ovat siitä kadonneet, viimeinen tuli kulkee
-ruokasalista eteiseen, heijastuen puutarhan kasteiselle nurmelle, ja
-minä näen ikkunan läpi Fokan kumaran vartalon, kun hän kynttilä
-kädessä, yönuttu hartioilla menee vuoteensa luo. Usein tunsin suurta,
-mieltäkiihottavaa nautintoa siitä, että hiivin talon mustassa varjossa
-märkää ruohoa myöten eteisen ikkunan alle ja henkeä pidättäen kuuntelin
-siellä nukkuvan pojan kuorsaamista, Fokan rykimistä, joka ei aavistanut
-että kukaan kuunteli häntä ja hänen ukkomaista ääntään, kun hän kauan,
-kauan luki rukouksiaan. Vihdoin sammui hänenkin kynttilänsä valo,
-ikkuna pantiin kiinni, minä jäin yksin ulos, ja arasti ympärilleni
-tarkastellen näkyisikö jossain kukkalavan tahi vuoteeni luona valkoista
-naista, -- juoksin nopeasti balkongille. Ja silloinpa panin vihdoin
-maata vuoteelleni, kasvot käännettyinä puutarhaan päin, ja, mikäli
-mahdollista peittäen itseni hyttysiltä ja yölepakoilta, tuijotin
-puutarhaan, kuuntelin yöllisiä ääniä ja haaveksin rakkaudesta ja
-onnesta.
-
-Silloin kaikki silmissäni sai toisen muodon ja merkityksen: ja vanhojen
-koivujen näkö, jotka loistivat toiselta puoleltaan kuutamotaivasta
-vasten ja toiselta puolen synkästi peittivät mustilla varjoillaan
-pensaita ja teitä, ja rauhallinen, häikäsevä, tasasesti kasvava kiilto
-puutarhalammen kalvolla ja kuun loiste kukkien kastepisaroissa
-balkongin edessä, jotka myöskin tekivät siroja varjojaan harmaan
-kasvilavan ohitse, ja ruisrääkän ääni lammen takana, ja ihmisääni
-maantieltä, ja hiljainen, tuskin kuuluva narahtava ääni, joka syntyi
-kahden vanhan koivun kihnutuksesta toinen toistansa vastaan, ja itikan
-hyrinä korvani kohdalla, ja omenan putoaminen kuiville lehdille, ja
-sammakkojen hyppelemiset, jotka joskus kiipesivät terassin astuimille
-asti ja vihertävine selkineen salaperäisellä tavalla loistivat
-kuutamossa, -- kaikki tämä sai minun silmissäni ihmeellisen merkityksen
--- liian suuren kauneuden ja jonkinlaisen lopettamattoman onnen
-merkityksen. Ja niin sitten ilmestyy hän pitkine mustine palmikkoineen,
-rinta täyteläisenä, aina kaihomielisenä ja ihanana, kädet paljaina,
-syleilyt intohimoisina. Hän rakasti minua, ja minä uhrasin koko elämäni
-nauttiakseni yhden minutin hänen rakkauttansa. Mutta yhä korkeampana,
-yhä valoisampana seisoi kuu taivaalla, lammikon komea loiste kävi yhä
-selvemmäksi, varjot muuttuivat yhä mustemmiksi, kuun valo yhä
-kuultavammaksi ja kuunnellessani ja katsoessani kaikkeen tähän jokin
-puhui minulle, että hän noine paljaine käsineen ja kuumine syleilyineen
-ei ole lähimainkaan vielä koko onni, ettei rakkauskaan häneen ole vielä
-lähimainkaan korkein hyvä; ja mitä enemmän minä katsoin korkeata täyttä
-kuuta, sitä korkeammalta, sitä puhtaammalta näytti minusta todellinen
-kauneus ja onni, sitä lähemmältä Häneen, kaiken kauneuden ja hyvyyden
-lähteeseen, -- ja jonkinlaisen tyydyttämättömän, mutta nostattavan ilon
-kyyneleet kiertyivät silmiini.
-
-Ja minä olin yhä yksin, ja näytti, että tuo salaperäisen suuremmoinen
-luonto, tuo luoksensa vetävä valoisa kuu, joka oli tietymättömästä
-syystä pysähtynyt yhteen korkeaan, korkeaan epämääräiseen paikkaan
-vaaleansiniselle taivaalle ja kuitenkin oli joka paikassa, ikäänkuin
-täyttäen itsellään ääretöntä avaruutta, tuo luonto, tuo kuu -- ja minä,
-mitätön maan mato, jo kaikkien matalien, kurjien ihmisintohimojen
-turmelemana ja sittenkin sisältäen itsessäni rajatonta, kaikkivoipaa
-rakkauden voimaa, -- minä tunsin näinä hetkinä kuin olisimme luonto,
-kuu ja minä olleet yhtä ja samaa.
-
-
-
-
-XXXIII
-
-NAAPURIT.
-
-
-Ensimäisenä tulomme päivänä oli minua suuresti kummastuttanut se, että
-isä oli sanonut naapuriamme Epifanoveja "hyviksi ihmisiksi", ja vielä
-enemmän se, että hän oli ajanut heidän luokseen. Meillä oli Epifanovien
-kanssa kaukaisista ajoista asti vireillä jokin maariita. Lapsena
-ollessani moneen kertaan sain kuulla isän kiukuttelevan tämän riidan
-vuoksi ja sättivän Epifanoveja; myös kutsui hän luokseen kaikellaisia
-herroja puolustautuakseen -- kuten silloin luulin -- heitä vastaan;
-olin kuullut Jaakon nimittävän Epifanoveja vihollisiksemme ja _pimeiksi
-ihmisiksi_, ja muistan myös äidin pyytäneen, että hänen talossaan ja
-hänen läsnä ollessaan ei mainittaisi näiden ihmisten nimeä.
-
-Näiden seikkojen perustuksella muodostin itselleni lapsuudessa vankan
-ja varman vakaumuksen siitä, että Epifanovit olivat _vihollisiamme_,
-jotka olivat valmiit palottelemaan tai kuristamaan sekä isän että
-kaikki hänen poikansa, ja että he sanan täydessä merkityksessä olivat
-_pimeitä ihmisiä_. Sentähden nähtyäni äidin kuolinvuonna, kuinka
-Audotja Vasiljevna Epifanov, la belle Flamande, hoiti äitiä, saatoin
-tuskin uskoa hänen kuuluvan pimeiden ihmisten perheeseen; minulle jäi
-tästä perheestä sittenkin mitä alhaisin käsitys. Vaikka tänä kesänä
-usein tapasimme toisiamme, oli minulla yhä merkillisiä ennakkoluuloja
-koko perhettä vastaan. Epifanovit olivat todellisuudessa tämmöisiä
-ihmisiä: heidän perheeseensä kuului viidenkymmenen vuotinen leski-äiti,
-joka oli vielä virkeä ja ilonen eukko, tytär, kaunotar Audotja
-Vasiljevna, ja poika, änkyttäjä Pjotr Vasiljevitsh, joka oli virasta
-eronnut, naimaton luutnantti, luonteeltaan sangen totinen.
-
-Leskirouva Anna Dmitrievna Epifanov oli kaksikymmentä vaotta ennen
-miehensä kuolemaa elänyt tästä erillään, toisinaan Pietarissa, missä
-hänellä oli sukulaisia, mutta enimmäkseen omalla maatilallaan, joka oli
-kolmen virstan päässä meiltä. Seudullamme puhuttiin hänen
-elämäntavoistaan niin kauheita juttuja, että itse Messalinakin olisi
-ollut häneen verraten viaton lapsi. Tämänpä johdosta äiti olikin
-pyytänyt, että hänen talossaan Epifanovien nimeä ei edes mainittaisi;
-mutta leikittä puhuen ei saattanut uskoa todella kymmenettä osaakaan
-noista juorupuheista maalaisnaapurusten välillä, jotka juorut ovat aina
-kaikista juoruista ilkeimmät. Mutta siihen aikaan kuin tutustuin Anna
-Dmitrievnan kanssa, vaikka hänen talossaan tosin olikin maaorjien
-joukossa eräs konttoristi, jonka tukka oli aina voideltu ja käherretty
-ja joka tsherkessiläisessä takissa seisoi päivällisen aikana Anna
-Dmitrievnan tuolin takana ja tämä konttoristin läsnä ollessa usein
-ranskaksi kehotti vieraita huomaamaan sen kauniita silmiä ja suuta,
-niin eipä muuten ollut mitään sen näköistäkään, mistä alituisesti
-huhuiltiin. Totta puhuen, jo kymmenen vuotta sitten, eli juuri siitä
-pitäen kuin Anna Dmitrievna oli käskenyt poikansa eroamaan
-sotapalveluksesta ja asettumaan hänen luoksensa, oli hän tainnut
-kokonaan muuttaa elämäntapansa. Anna Dmitrievnan maaomaisuus ei ollut
-suuri, kaikkiaan hän omisti noin vähän päälle sadan sielun, mutta
-menoja oli hänen iloisen elämänsä aikana ollut paljon, niin että noin
-kymmenen vuotta sitten tuo ennestään pantattu maatila oli joutunut
-velkaha'un alaiseksi ja uhkasi tulla myytäväksi pakkohuutokaupalla.
-Näissä perin vaikeissa oloissa ollen, ja arvellen, että holhuunalaseksi
-joutuminen, takavarikkoon kirjotus, matkustus tänne ja muut semmoiset
-ikävyydet eivät olleet seurauksia korkojen maksamatta jättämisestä,
-vaan siitä, että hän oli nainen, kirjotti Anna Dmitrievna rykmenttiin
-pojallensa, että tämä tulisi pelastamaan äitiänsä tästä surkeasta
-asiaintilasta. Huolimatta siitä, että Pjotr Vasiljevitshin palvelus oli
-onnistunut niin hyvin, että hän toivoi jo pian saavansa oman
-leipäkannikan, hän jätti kaikki, otti virkaeron ja kunnioittavaisena
-poikana, joka pitää ensimäisenä velvollisuutenaan turvata oman äitinsä
-vanhuutta (niinkuin hän aivan rehellisesti oli kirjeessään
-kirjottanutkin), saapui maalle.
-
-Pjotr Vasiljevitsh, huolimatta rumuudestaan, kömpelyydestään ja
-änkytyksestään, oli sangen lujaperiaateinen ja harvinaisen
-käytännöllinen mies. Joten kuten pikku lainojen, uudistusten, pyyntöjen
-ja lupausten avulla hän esti maatilan joutumasta huutokaupalla
-myytäväksi. Tultuaan maanomistajaksi Pjotr Vasiljevitsh puki ylleen
-isän lammasnahkaturkin, joka oli säilynyt aitassa, hävitti vaunut ja
-tallihevoset, vierotti vieraat maatilaltaan, ojitti pellot, suurensi
-kylvön, vähensi arentimaita, omalla väellä kaadatti ja edullisesti möi
-metsän ja paransi niin asiat. Pjotr Vasiljevitsh oli tehnyt ja pitänyt
-sellaisen päätöksen, että kunnes kaikki velat tulevat maksetuiksi hän
-ei käytä muita vaatteita kuin isän turkkia talvella ja omaa
-ompelemaansa palttinanuttua kesällä, eikä ajele muuten kuin
-työrattailla ja työhevosilla. Tätä stoalaista elämäntapaa hän koetti
-saada käytäntöön koko perheessä, mikäli semmoista salli hänen jumaloiva
-kunnioituksensa äitiin. Vierashuoneessa hän änkyttäen, orjan tavalla
-kumarteli äitinsä edessä, täytti kaikki hänen toiveensa, torui niitä,
-jotka eivät noudattaneet Anna Dmitrievnan käskyjä; mutta omassa
-työhuoneessaan ja konttorissa hän pani hyvin lujille siitä, että hänen
-tietämättään oli tapettu ankka, taikka mies lähetetty Anna Dmitrievnan
-käskystä tiedustelemaan naapurin rouvan terveyttä, taikka tyttöjä
-laitettu ryytimaan kitkennästä metsään vattuja poimimaan.
-
-Noin neljän vuoden kuluttua olivat kaikki velat maksetut ja Pjotr
-Vasiljevitsh teki matkan Moskovaan sekä palasi sieltä uudessa puvussa
-ja uusilla ajopelillä. Mutta tästä asiain kukoistavasta tilasta
-huolimatta hän pysyi entisissä stoalaisissa taipumuksissaan, joilla hän
-näytti kovasti ylpeilevän omaistensa ja vieraiden edessä, ja usein
-änkyttäen sanoi, että "joka todella tahtoo minua nähdä, hän tulee
-luokseni, vaikka olen lammasnahkaturkkiinkin puettu, ja syö minun
-hapankaaliani ja minun puuroani, niinkuin minäkin sitä syön". Hänen
-joka sanassaan ja liikkeessään ilmeni synkkä ylpeys, joka perustui
-siihen tietoon, että hän oli uhrautunut äitinsä vuoksi ja lunastanut
-maatilan, ja tuntui ylenkatse kaikkia muita kohtaan sen johdosta,
-etteivät nämä olleet mitään sentapaista saaneet aikaan.
-
-Äiti ja tytär olivat keskenään aivan erilaisia luonteita ja muutenkin
-monessa suhteessa aivan erikaltaiset. Äiti oli yksi noita
-miellyttävimpiä, aina samalla tavalla seurassa suopean iloisia naisia.
-Kaikki mikä oli suloista ja iloista ilahutti todellisesti hänen
-mieltänsä. Vieläpä tuokin piirre, joka tavataan ainoastaan kaikkein
-hyväluontoisimmilla vanhoilla ihmisillä -- nimittäin kyky nauttia
-iloitsevan nuorison näkemisestä, oli hänellä mitä suurimmassa määrässä
-vallalla. Hänen tyttärensä Audotja Vasiljevna oli päinvastoin
-luonteeltaan totinen, taikka oikeammin tuolla omituisella tavalla
-välinpitämättömän hajamielinen ja ilman mitään syytä kopeileva,
-jommoisia ovat tavallisesti naimattomat kaunottaret. Kun hän tahtoi
-olla iloinen, niin hänen ilonsa muodostui jollakin lailla
-kummalliseksi, ei sitä tiennyt nauroiko hän itselleen vai nauroiko
-sille, jonka kanssa puhui, vai nauroiko koko maailmalle, jota hän ei
-sentään varmaankaan aikonut. Usein minä ihmettelin ja kyselin
-itseltäni, mitä hän lie tarkottanut sanoessaan tällaisiakin lauseita:
-niin, minähän olen hirveän hyvän näköinen: kuinkas muuten, kaikkihan
-minuun rakastuvat, j.n.e. Anna Dmitrievna oli aina puuhailevainen:
-innolla harrasti talon ja pikku puutarhan sieventämistä, rakasti
-kukkia, kanarilintuja ja sieviä kapineita. Hänen huoneensa ja
-puutarhansa olivat pienet ja köyhänlaiset, mutta kaikki oli järjestetty
-ylen tarkasti, puhtaasti, ja kaikessa oli tuon keveän iloisuuden
-iloinen luonne, jota parhaiten ilmaisee sievä valssi taikka polkka.
-Sana leikkikalu, jota vieraat usein kehuakseen käyttivät, kuvasi sangen
-hyvin Anna Dmitrievnan pikku puutarhaa ja huoneustoa. Ja Anna
-Dmitrievna oli itsekin leikkikalu -- pikkunen, heikko, tuorekasvoinen,
-sieväkätinen, aina iloinen ja aina siististi puettu. Ainoastaan hiukan
-liiaksi paisuneet tummat suonet hänen pikku käsillään häiritsivät tätä
-yleistä luonnekuvaa. Audotja Vasiljevna sitä vastoin ei tehnyt koskaan
-mitään, eikä ainoastaan ollut välittämättä mistään pikku kapineista tai
-kukkasista, vaan ei välittänyt kylläksi edes itsestään, ja aina juoksi
-pukeutumaan, kun tuli vieraita. Mutta ilmestyessään sitten pukeutuneena
-huoneeseen hän oli todella harvinaisen kaunis, lukuunottamatta tuota
-kaikille kauneille kasvoille yhteistä silmien ja hymyn kylmää,
-yksitoikkoista ilmettä. Hänen ylen säännölliset, ihanat kasvonsa ja
-hänen solakka vartalonsa tuntuivat aina puhuvan: "tässä olen, katsokaa
-nyt minua".
-
-Mutta huolimatta äidin luonteen elävyydestä ja tyttären ulkomuodon
-hajamielisestä välinpitämättömyydestä, tuntui jokin puhuvan, että
-edellinen ei ole koskaan, ei ennen eikä nyt mitään rakastanut, paitsi
-tuommoista sievoista ja hauskaa, jotavastoin Audotja Vasiljevna oli
-yksi niitä luonteita, jotka kerran rakastuttuaan uhraavat koko elämänsä
-sille, johon ovat rakastuneet.
-
-
-
-
-XXXIV
-
-ISÄN NAIMINEN.
-
-
-Isä oli neljänkymmenenkahdeksan vuotias, kun meni toisiin naimisiin
-Audotja Vasiljevna Epifanovan kanssa.
-
-Saavuttuaan keväällä yksin tyttöjen kanssa maalle oli isä, kuten
-kuvailen, siinä erikoisessa rauhattoman onnellisessa ja avomielisessä
-mielentilassa, jossa tavallisesti ovat kortinpelaajat keskeyttäessään
-pelinsä suuren voiton jälkeen. Hän tunsi, että oli vielä paljon
-käyttämätöntä onnea, jota hän, ellei tahtonut enää pelata, saattoi
-käyttää yleensä menestyksekseen elämässä. Sitä paitsi oli kevät,
-hänellä oli odottamattoman paljon rahoja, hän oli aivan yksin ja
-ikävöitsi. Neuvotellessaan Jaakon kanssa asioista ja muistaen tuon
-iankaikkisen maariidan Epifanovien kanssa sekä kaunottaren Audotja
-Vasiljevnan, jota hän ei ollut pitkään aikaan nähnyt, kuvailen hänen
-sanoneen Jaakolle: "tiedätkös mitä, Jaakko hyvä, -- sensijaan kuin aina
-vaan jatkamme tuota riitaa, eiköhän olisi parasta luovuttaa koko se
-peijakkaan maa heille, hä? mitä arvelet?..."
-
-Kuvailen kuinka Jaakon sormet alkoivat kieltävästi kierrellä selän
-takana tämän kysymyksen kuultuansa ja kuinka hän todisteli, että
-"nähkääs meillähän se on oikeus puolellamme".
-
-Mutta isä käski valjastaa hevonen, puki ylleen muodikkaan oliivin
-värisen palttoonsa, suki tukkansa jäännökset, ruiskautti hajuvettä
-nenäliinaansa, ja mitä parhaimmalla tuulella -- kun tunsi
-menettelevänsä niinkuin ylhäiset herrat, ja erittäinkin, kun toivoi
-saavansa nähdä kauniin naisen, -- ajoi naapuritaloon.
-
-Tiedän ainoastaan, että isä ensi käynnillään siellä ei tavannut Pjotr
-Vasiljevitshia, joka oli mennyt työmaalle, ja siis seurusteli kahden
-tunnin ajan naisten kanssa. Voin kuvailla, kuinka hän lie tuhlaillut
-mairittelujaan, kuinka hän lumosi heitä, pehmeästi painellen permantoa
-vasten kenkäänsä, kuiskaellen ja tehden imeliä silmiä! Voin myöskin
-kuvailla, kuinka tuo iloinen eukko äkkiä rupesi hänestä pitämään ja
-kuinka tuo kylmä kaunotar elpyi hänen seurassaan. Kun piika
-hengästyneenä tuli juoksussa ilmottamaan Pjotr Vasiljevitshille, että
-vanha Irtenjev itse oli saapunut, niin kuvailen hänen vihasena
-vastanneen: -- "entä sitten, vaikka onkin saapunut?" -- ja kuinka hän
-sitten läksi kotiinpäin mahdollisimman hitaasti, ehkäpä vielä poikkesi
-ensin työhuoneeseensa, puki ylleen tahallaan likasimman nuttunsa ja
-lähetti kaikille sanan, ettei millään ehdoin saisi totella, jos naiset
-käskisivät valmistamaan päivälliseksi jotain erikoista.
-
-Sittemmin näin usein isän tämän herra Epifanovin seurassa, ja senpä
-perustuksella elävästi kuvailenkin mielessäni minkälainen tämä ensi
-tapaaminen lienee ollut. Kuvailen, kuinka Pjotr Vasiljevitsh,
-huolimatta siitä, että isä ehdotti riidan ratkaistavaksi sovinnolla,
-pysyi sittenkin tyytymättömänä ja vihasena, kun oli uhrannut asemansa
-äidin hyväksi, mutta isä ei ollut mitään sentapaista tehnyt, -- kuinka
-ei mikään voinut häntä kummastuttaa ja kuinka isä muka huomaamatta tätä
-nurpeutta oli leikkisä, iloinen ja kohteli häntä niinkuin ensiluokan
-pilanlaskijaa, mitä Pjotr Ivanovitsh toisinaan pahotteli, mutta
-toisinaan tahtomattaankin otti uskoakseen. Osaten kääntää kaiken
-leikiksi kutsui isä Pjotr Vasiljevitshia jostakin syystä överstiksi, ja
-vaikka herra Epifanov minun läsnä ollessani tavallista pahemmin
-änkyttäen ja kiukusta punastuen huomautti ei olevansa ö-ö-ö-översti
-vaan lu-lu-lu-luutnantti, niin isä viiden minutin kuluttua sittenkin
-jälleen nimitti häntä överstiksi.
-
-Ljubotshka kertoi minulle, että kun meitä ei vielä ollut maalla, niin
-he joka päivä tapasivat Epifanoveja ja oli heillä ollut hyvin hauskaa.
-Isä osasi kaikki järjestää niin originellisesti, leikillisesti ja
-samalla yksinkertaisesti ja komeasti. Hän pani toimeen milloin
-metsästyksiä milloin kalastuksia milloin jonkinlaisia ilotulituksia,
-joissa Epifnnovit olivat läsnä. Ja olisi ollut vieläkin hauskempi,
-ellei olisi ollut tuota inhottavaa Pjotr Vasiljevitshia, joka
-murjotteli, änkytteli ja pilasi kaikki, -- sanoi Ljubotshka.
-
-Meidän tulomme jälkeen Epifanovit kävivät ainoastaan kaksi kertaa
-luonamme ja me kävimme kerran heidän luonaan. Mutta Pietarin päivän
-jälkeen, jolloin isän nimipäiviksi he ja suuri joukko muita vieraita
-oli kutsuttu luoksemme, keskeytyi seurustelumme Epifanovien kanssa
-jostakin syystä kokonaan, ja isä ainoastaan yksin kävi heillä.
-
-Sinä lyhyenä aikana, jona näin isän yhdessä Dunitshkan kanssa, (joksi
-äiti nimitti tytärtään), ehdin tehdä seuraavia havaintoja: Isä pysyi
-yhä samassa onnellisuuden mielentilassa, jonka olin hänessä ihmeekseni
-nähnyt tulomme ensi päivänä. Hän oli niin iloinen, nuori, täynnä elämää
-ja onnea, että tämän onnen säteet levisivät kaikkialle ympäristöön ja
-ehdottomasti tarttuivat siihen. Hän ei liikahtanut askeltakaan Audotja
-Vasiljevnan luota, kun tämä oli huoneessa, puhui hänelle alituiseen
-niin imeliä mairittelusanoja, että minua hävetti hänen puolestaan, tai
-mykkänä katsoen Audotja Vasiljevnaan yskähteli ja nytkähytteli olkaansa
-kiihkeänä ja tyytyväisenä, puhuipa toisinaan hänen kanssaan
-hymyilevillä kuiskauksillakin; mutta kaiken sen hän teki _noin vaan,
-piloilla_, eli sillä ilmeellä, mikä hänellä tavallisesti oli kaikkein
-totisimmissakin asioissa.
-
-Audotja Vasiljevna näytti ottaneen isältä tuon onnen ilmeen, joka tähän
-aikaan loisti hänenkin suurissa sinisissä silmissään melkein aina,
-lukuunottamatta niitä hetkiä, jolloin hänet äkkiä valtasi semmoinen
-ujous, että hyvin tuntien tämän tunteen, -- minun oli häntä sääli ja
-teki kipeätä häntä nähdä. Semmoisina hetkinä hän näytti pelkäävän
-jokaista katsetta ja liikettä, hänestä näytti, että kaikkien silmät
-ovat kääntyneet ainoastaan häneen, että kaikki ajattelevat ainoastaan
-häntä ja pitävät hänen käytöstään kokonaan sopimattomana. Hän
-katsahteli kaikkiin pelästyneenä, veri vuoroin nousi vuoroin pakeni
-hänen kasvoistaan, ja hän rupesi ääneensä ja rohkeasti puhumaan
-enimmäkseen tyhmyyksiä, tietäen siitä itsekin ja tuntien, kuinka
-kaikki, isäkin, kuuntelevat hänen sanojaan, ja hän punastui vielä
-enemmän. Mutta semmoisissa tapauksissa isä ei huomannutkaan tyhmyyksiä,
-hän yskähteli vaan yhtä intohimoisesti ja iloisella ihastuksella
-katseli Audotja Vasiljevnaan. Minä panin merkille, että ujouden
-kohtaukset, joiden valtaan Audotja Vasiljevna tosin joutui ilman mitään
-syytä, toisinaan seurasivat heti sen jälkeen kuin isän läsnä ollessa
-oli mainittu jostain nuoresta ja kauniista naisesta. Nopeat ylimenot
-mietiskelystä siihen hänen outoon kömpelöön iloisuuteensa, josta jo
-olen puhunut, isän lempisanojen ja lausetapojen matkiminen, isän kanssa
-alotetun keskustelun jatkaminen muiden kanssa, kaikesta tuosta, ellei
-päähenkilönä olisi ollut minun isäni ja jos itse olisin ollut vanhempi,
-olisin voinut päästä perille isän ja Audotja Vasiljevnan välisestä
-suhteesta, mutta minä en siihen aikaan aavistanut mitään edes vielä
-silloinkaan, kun isä minun läsnä ollessani sai jonkinlaisen kirjeen
-Pjotr Vasiljevitshilta ja kovasti siitä sydämmistyi, sekä lakkasi
-Epifanoveilla käymästä aina elokuun loppuun asti.
-
-Mutta elokuun lopussa hän uudestaan alkoi käydä naapurissa, ja vähää
-ennen meidän (Volodjan ja minun) lähtöämme Moskovaan ilmotti meille
-menevänsä naimisiin Audotja Vasiljevna Epifanovan kanssa.
-
-
-
-
-XXXV
-
-MITÄ ME UUTISESTA ARVELIMME.
-
-
-Jo päivää ennen tätä virallista ilmotusta tiesivät talossa kaikki ja
-eri tavalla arvostelivat tätä seikkaa. Mimmi ei näyttäytynyt koko
-päivään huoneestaan ja itki. Katinka istui hänen seurassaan ja esiintyi
-vasta päivällisiksi, kasvoissa jokin loukkaantunut ilme, joka oli
-selvästi äidiltä lainattu; Ljubotshka sitä vastoin oli hyvin iloinen ja
-kertoi päivällisissä tietävänsä mainion uutisen, jota ei kuitenkaan
-sanonut kellekään ilmaisevansa.
-
--- Ei ole mitään hyvää sinun uutisessasi, sanoi hänelle Volodja
-olematta lainkaan yhtä tyytyväinen: -- jos voisit yleensä ajatella
-jotakin asiata totisesti, niin ymmärtäisit, että se on päinvastoin
-hyvinkin paha juttu.
-
-Ljubotshka katsahti merkitsevästi ja ihmettelevästi häneen ja vaikeni.
-Päivällisen jälkeen Volodja aikoi ottaa minua kädestä, mutta arvatenkin
-pelästyen, että tuo voisi näyttää jonkinlaiselta hellyydeltä,
-koskettikin ainoastaan käsivarteeni ja nyykäytti päällään, että tulisin
-saliin.
-
--- Totta tiedät mistä salaisuudesta Ljubotshka puhui? sanoi hän minulle
-päästyään varmuuteen siitä, että olimme kahden kesken.
-
-Me puhelimme ani harvoin Volodjan kanssa kahden kesken, ainakin
-tärkeistä asioista, niin että kun semmoista sattui, me kumpikin
-tunsimme jonkinlaista keskinäistä kömpelyyttä ja silmissämme alkoivat
-"jänikset" hyppiä, kuten Volodja sanoi; mutta nyt vastaukseksi minun
-nolouteeni, joka näkyi silmistäni, hän herkeämättä katsoi totisesti
-suoraan silmiini, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "ei tässä nyt auta
-hävetä, veljeksiä me olemme ja meidän täytyy neuvotella keskenämme
-tärkeästä perheasiasta". Minä ymmärsin hänet, ja hän jatkoi:
-
--- Isä aikoo mennä naimisiin neiti Epifanovin kanssa, tiesitkö?
-
-Minä nyykäytin päätäni, sillä olin jo kuullut asian.
-
--- Sehän on hirveän paha asia, jatkoi Volodja.
-
--- Miksi niin?
-
--- Miksi niin? vastasi hän kiukkuisesti: -- on kai hyvin hauskaa saada
-enokseen tuollaista kaakkia, everstiä, ja tulla kaikkien niiden
-sukulaiseksi! Ja se Audotjakin saattaa vaan _nyt_ näyttää hyvältä,
-mutta kuka hänet tietää mikä hänestä vielä tulee. Meille se nyt tosin
-voi olla yhdentekevää, mutta Ljubotshkan täytyy kohta astua
-seurapiireihin. Eipä se ole kovinkaan hauskaa, kun on sellainen belle
-mère, joka ei edes osaa hyvin ranskaa, ja mitä ihmeen tapoja se voi
-tytölle opettaa!
-
-Niin merkilliseltä kuin tuntuikin, että Volodja näin rauhallisesti
-arvosteli isän vaalia, näytti hän minusta kuitenkin olevan oikeassa.
-
--- Mistä syystä hän meneekään oikeastaan naimisiin? kysyin minä.
-
--- Ne on pimeitä juttuja, hitto heidät tietää; tiedän ainoastaan, että
-Pjotr Vasiljevitsh on suostuttanut hänet naimisiin, on sitä
-vaatinutkin, -- ja että isä ensin ei tahtonut, mutta sitten sai
-päähänsä olla muka ritarillinen; -- sanalla sanoen: perin pimeitä
-juttuja! Vasta minä nyt olen ruvennut isää ymmärtämään, jatkoi Volodja:
--- näen kyllä, että hän on hyvä ja viisas mies, mutta siihen määrään
-kevytmielinen ja huikentelevainen, että... se on ihan ihmeellistä! hän
-ei voi kylmäverisesti nähdä naista. Tiedätkö, ettei hänen tutuistaan
-ole ainoatakaan naista, johon hän ei olisi ollut rakastunut. Voitko
-kuvailla, Mimmiinkin --
-
--- Älä nyt?
-
--- Ihan varmaan, vasta minä sen itsekin sain tietää; isä oli rakastunut
-Mimmiin, kun vielä oli nuori, kirjotteli sille runoja, ja jotain on
-heidän välillänsä ollut. Mimmi yhä vieläkin kärsii. -- Ja Volodja
-rupesi nauramaan.
-
--- Onko se todella mahdollista! sanoin minä ihmetellen.
-
--- Ja pääasia, jatkoi Volodja uudestaan totisena ja äkkiä ruveten
-puhumaan ranskaksi: -- mitä tulee koko sukumme sanomaan tämmöisestä
-avioliitosta! Tietysti he tulevat saamaan myös lapsia -- --
-
-Minua siihen määrään hämmästytti Volodjan terve järki ja kyky ajatella
-eteenpäin, etten tiennyt mitä vastata.
-
-Samassa tuli Ljubotshka luoksemme.
-
--- Te siis tiedätte? kysyi hän iloisena.
-
--- Tiedämme, sanoi Volodja: -- ihmettelen vaan, Ljubotshka: ethän sinä
-ole enää kapalolapsi, -- mitä iloa sinulle voi olla siitä, että isä
-menee naimisiin jonkun lörpön kanssa?
-
-Ljubotshkan kasvot menivät äkkiä totisiksi ja hän vaipui mietteihin.
-
--- Volodja! miksi sanot "lörpön" kanssa? kuinka sinä uskallat niin
-puhua Audotja Vasiljevnasta? Koska isä ottaa hänet vaimokseen, niin
-eipä hän siis ole lörppö!
-
--- Niin no, ei tosin ole, minä sanoin muuten vaan, mutta kuitenkin...
-
--- Ei ollenkaan "mutta kuitenkin", keskeytti Ljubotshka kiivastuen:
-enpä minäkään moittinut sitä neitosta, johon sinä olit rakastunut:
-kuinka sinä siis voit puhua noin isästä ja kunniallisesta naisesta?
-Vaikka oletkin vanhin veli, mutta älä puhu minulle noin, et saa puhua!
-
--- Miksi ei saa sanoa mielipidettään...?
-
--- Ei saa sanoa mielipidettään, keskeytti Ljubotshka taas: -- ei saa
-arvostella sellaista isää kuin meidän isämme on. Mimmi arvostelkoon,
-mutta et sinä, vanhin veli.
-
--- Ei, tyttö rukka, sinä et vielä mitään ymmärrä, sanoi Volodja
-ylenkatseellisesti. Onko siinä mitään hyvää, että joku neiti Epifanov,
-_Dunitshka_, tulee sinulle äiti-vainajan asemaan?
-
-Ljubotshka vaikeni hetkeksi, ja äkkiä tuli hänen silmiinsä kyyneleitä.
-
--- Tiesin sinut ylpeäksi, mutta en olisi luullut noin ilkeäksi, sanoi
-hän ja läksi pois.
-
--- _Pulloon_, sanoi Volodja, tehden kasvonsa naurettavan totisiksi ja
-silmänsä sameiksi. -- Rupeeppa niiden kanssa väittelemään, jatkoi hän
-ikäänkuin moittiakseen itseään siitä, että oli alentunut keskusteluun
-Ljubotshkan kanssa.
-
-Seuraavana päivänä oli huono sää, eikä ollut vielä isä eikä naisetkaan
-tulleet teenjuonnille, kun minä jo ilmestyin vierashuoneeseen. Yöllä
-oli ollut kylmä syyssade, taivaalla kulki nopeasti vielä jäännöksiä
-yöllisistä sadepäivistä, joiden läpi hohti himmeänä valokehänä jo
-jotenkin korkealla oleva aurinko. Oli tuulista, märkää ja koleata.
-Puutarhaan vievä ovi oli auki, terassin märkyydestä mustuneella
-permannolla tekivät yölliset sadelätäköt kuivumista. Tuuli kolisteli
-avattua ovea sen rautalankakoukusta, käytävät olivat märät ja
-likaset, vanhat koivut paljastuneine, valkeine oksineen, pensaat ja
-ruoho, -- nokkoset, viinimarjat, seljapuu ja nurinpäin kääntyneet
-vaaleanviheriäiset lehdet viuhtoivat oksiaan ja olivat juurineen
-irtautumaisillaan maasta; lehmusaleasta päin lenteli keltasia pyöreitä
-lehtiä toinen toistaan tavotellen, kunnes kastuneina paneutuivat märkää
-maata vasten. Ajatuksissani vyörittelin isän tulevaa avioliittoa siltä
-kannalta kuin Volodja sitä katseli. Ei sisaren, ei meidän oma eikä
-isänkään tulevaisuus näyttänyt minusta suinkaan valoisalta. Minua
-vaivasi ajatus, että syrjäinen, vieras ja erittäinkin nuori nainen,
-olematta siihen lainkaan oikeutettu, äkkiä anastaa monessa suhteessa --
-kenen aseman? -- jokin nuori neitonen anastaa äiti-vainajan aseman!
-Minua suretti ja isä tuntui yhä enemmän ja enemmän syylliseltä. Silloin
-kuului hänen ja Volodjan äänet viereisestä huoneesta. Minua ei
-haluttanut nähdä isää tällä hetkellä ja menin siis pois, mutta
-Ljubotshka tuli minua hakemaan ja ilmotti isän minua kyselevän.
-
-Isä seisoi vierashuoneessa, nojaten kädellään pianoon. Hänen
-kasvoillaan ei enää ollut sitä nuoruuden ja onnen ilmettä, jota olin
-niissä koko aikana huomannut. Hän oli murheellinen. Volodja käveli
-piippu kädessä pitkin huonetta. Minä tulin isän luo ja me tervehdimme
-toisiamme.
-
--- No, ystäväni, sanoi hän varmasti, pää pystyssä, ja sillä erityisellä
-nopealla äänellä, jolla tavallisesti puhutaan epämiellyttäviä, mutta
-muuttumattomiksi jääviä asioita: -- kuten tiedätte, aikomukseni on
-mennä naimisiin Audotja Vasiljevnan kanssa, -- Hän oli hetken aikaa
-vaiti. -- En olisi milloinkaan tahtonut mennä naimisiin äidin jälkeen,
-mutta... tässä hän vähän pysähtyi: -- mutta... mutta kohtalo näyttää
-tahtovan toisin. Dunitshka on hyväluontoinen, suloinen tyttö, eikä ole
-enää aivan nuorikaan; toivoakseni te tulette pitämään hänestä, lapset,
-ainakin hän teitä jo sydämmestään rakastaa, hän on hyvä. -- Teidän on
-jo, sanoi hän kääntyen minun ja Volodjan puoleen ja puhui ikäänkuin
-kiirehtien, ettemme ennättäisi häntä keskeyttää: -- teidän on jo aika
-matkustaa, mutta minä viivyn täällä uuteen vuoteen asti ja saavun
-Moskovaan -- taas hän alkoi sopertaa -- saavun sitten Moskovaan vaimoni
-ja Ljubotshkan seurassa. -- Minun teki kipeätä nähdä isää ikäänkuin
-pelkäävänä ja syyllisenä edessämme; tulin likemmäksi häntä, mutta
-Volodja käveli pää painuksissa, yhä poltellen edes takasin.
-
--- Niinpä niin, ystäväni, semmoisia vehkeitä se teidän isä-ukkonne on
-nyt pannut alkuun, päätti hän punastuen, yskähdellen ja tarjoten
-minulle ja Volodjalle käsiänsä. Kyyneleitä oli hänen silmissään, kun
-hän sanoi tätä, ja käsi, jonka hän ojensi huoneen toisessa päässä
-olevalle Volodjalle, näytti vähän vapisevan. Tämä vapiseva käsi koski
-kovin kipeästi minuun, ja mieleeni tuli outo ajatus, joka vielä enemmän
-liikutti minua, nimittäin että isä oli palvellut Napoleonin sotaretken
-aikana ja kuului olleen sangen urhoollinen upseeri. Minä tartuin hänen
-suureen, suonekkaaseen käteensä ja suutelin sitä. Hän puristi lujasti
-minun kättäni ja purskahti itkuun, otti Ljubotshkan mustan pään
-molempien käsiensä väliin ja alkoi suudella hänen silmiänsä. Volodja
-oli pudottavinaan piippunsa ja kumartuessaan sitä ottamaan pyyhki salaa
-nyrkillään kyyneleen silmästään, sekä pujahti kenenkään huomaamatta
-huoneesta.
-
-
-
-
-XXXVI
-
-YLIOPISTO.
-
-
-Häät oli vietettävät kahden viikon kuluttua: mutta luennot alkoivat
-aikasemmin, ja me Volodjan kanssa matkustimme syyskuun alussa
-Moskovaan. Nehljudovit olivat jo myöskin palanneet maalta. Dmitri
-(jonka kanssa olimme erotessa päättäneet kirjottua toisillemme, mutta
-tietysti emme kertaakaan kirjottaneet), ajoi heti luokseni ja me
-suostuimme niin, että hän seuraavana päivänä saattaa minut yliopistoon
-ensi kertaa luentoja kuuntelemaan.
-
-Oli kirkas, auringonpaisteinen päivä.
-
-Heti kun astuin luentosaliin, tunsin kuinka olentoni katoaa
-mitättömäksi tässä ilosessa nuorisolaumassa, joka lainehtii kirkkaassa,
-suurien ikkunoiden läpi tulevassa päivänpaisteessa, meluten kaikissa
-ovissa ja käytävissä. Oleminen tämän äärettömän joukon jäsenenä tuntui
-aika miellyttävältä. Mutta minulla oli hyvin vähän tuttavia kaikkien
-näiden joukossa, ja niidenkin kanssa, jotka olivat tuttuja, rajottui
-tuttavuus päännyykäytyksiin ja sanoihin: "päivää Irtenjev!" Ympärilläni
-tervehdittiin, tungeskeltiin, kuului ystävyyden, hymyn, pilan sanoja
-joka taholta. Kaikkialla tunsin tuota nuorta seuraa yhdistävää sidettä,
-ja tunsinpa vielä, että tämä side oli ikäänkuin jättänyt minut
-ulkopuolellensa. Mutta tuo oli ainoastaan hetkellinen vaikutus. Siitä
-syntyneen harmin vuoksi minä päinvastoin rupesin pian ajattelemaan,
-että on hyväkin minun olla kuulumatta koko tähän seuraan, -- että
-minulla pitääkin olla oma erikoinen piirini hienompia ihmisiä, ja
-istuin kolmannelle penkille, missä istuivat kreivi B., purooni Z.,
-ruhtinas P., Iivin ja muita samallaisia herroja, joista Iivin ja kreivi
-B. olivat minulle tuttuja. Mutta nämätkin herrat katsoivat minuun niin,
-etten tuntenut kuuluvan heidänkään joukkoonsa. Aloin tarkastella mitä
-ympärilläni tapahtui. Semjonov, harmaine hiustupsuineen ja valkoisine
-hampaineen, istui takin napit auki jotenkin lähellä minua ja pulpettiin
-nojautuneena pureskeli kynää. Se kymnasisti, joka oli ensimäisenä
-suorittanut pääsytutkinnot, istui ensimäisellä penkillä poski yhä
-sidottuna mustalla liinalla ja leikki hopeaisen kellonavaimensa kanssa.
-Ikonin, joka sittenkin oli kuin olikin tullut ylioppilaaksi, istui
-ylimmällä penkillä sinisissä reunajuovaisissa housuissa, jotka
-peittivät koko saappaan. Hän huusi nauraen olevansa parnassilla.
-Ilinka, joka kumarsi minulle ihmeekseni ei ainoastaan kylmästi, vaan
-vieläpä ylenkatseellisestikin, ikäänkuin olisi tahtonut huomauttaa
-olevamme täällä yhdenvertaisia, istui ihan edessäni ja pantuaan
-hyvin tuttavallisesti jalkansa pulpetille (luullakseni minun
-kustannukselleni), jutteli toisen ylioppilaan kanssa, silloin tällöin
-katsahdellen minuun. Vieressäni jutteli Iivinin joukkokunta
-ranskankielellä. Nuo herrat tuntuivat minusta ylen tyhmiltä. Jokainen
-sana, jonka kuulin heidän keskustelustaan, tuntui minusta ei ainoastaan
-typerältä, vaan väärin lausutultakin (ce n'est pas français, puhelin
-minä itsekseni), mutta taas Semjonovin, Ilinkan ja muiden asennot,
-puheet ja hommat tuntuivat minusta epähienoilta, sopimattomilta, ei
-"comme il faut".
-
-Minä en kuulunut mihinkään joukkokuntaan, ja tuutien itseni
-yksinäiseksi ja kykenemättömäksi lähestymiseen, vihottelin itsekseni.
-Eräs ylioppilas edessäni olevalla penkillä puri kynsiään niin että
-sormien päät punersivat, ja tuo tuntui minusta niin vastenmieliseltä,
-että siirryin kauemmaksi hänestä. Muistan tänä ensi päivänä olleeni
-mieleltäni hyvin surullinen.
-
-Kun professori tuli esille ja kaikki vaikenivat, muistan laajentaneeni
-satiirisen arvosteluni myöskin professoriin, ja minua oli
-hämmästyttävinään se, että hän alkoi luentonsa johdatuksella, jossa
-mielestäni ei ollut mitään järkeä. Olisin tahtonut, että luento olisi
-ollut alusta loppuun niin järkevä, ettei siitä olisi voinut ottaa pois
-eikä siihen lisätä ainoatakaan sanaa. Kun petyin, niin piirtelin
-vihkooni, joka oli kauniisti sidottu ja johon olin kirjottanut
-"ensimäinen luento", kahdeksantoista profiilia, jotka yhtyivät piiriin
-kukan tavalla, ja ainoastaan silloin tällöin olin liikuttavinani kättä
-paperilla, että professori olisi luullut minun kirjottavan muistiin.
-Tämän luennon kestäessä tulin siihen päätökseen, että on aivan
-tarpeetonta kirjottua kaikkea, mitä professori tulee puhumaan, ja sitä
-sääntöä noudatinkin luentojen päättymiseen asti.
-
-Seuraavilla luennoilla en enää tuntenut itseäni niin yksinäiseksi, olin
-tehnyt tuttavuuksia, puristanut toverien kättä, keskustellut, mutta
-sittenkään ei minun ja toverien välillä syntynyt todellista
-lähestymistä, ja vielä useinkin sain siis sydämmessäni surra ja
-teeskennellä. Iivinien joukkokuntaan eli aristokraatteihin, joiksi
-heitä yleensä sanottiin, en voinut yhtyä, koska, mikäli nyt muistan,
-vierastelin heitä, ja tervehdin ainoastaan silloin kuin he minua
-tervehtivät, mutta he puolestaan näyttivät hyvin vähän kaipaavan minun
-tuttavuuttani. Enemmistön kanssa taas en yhtynyt aivan toisista syistä.
-Heti kun tunsin, että joku toveri alkoi minuun kiintyä, minä annoin
-hänen tietää käyväni päivällisillä ruhtinas Ivan Ivanovitshin luona, ja
-että minulla on omat vaunut. Tätä puhuin ainoastaan näyttäytyäkseni
-edullisemmalta puoleltani ja siinä tarkotuksessa, että toveri olisi
-minuun kiintynyt sen johdosta vielä enemmän; mutta melkein joka kerta
-kävi päinvastoin, niin että annettuani tietää sukulaissuhteestani
-ruhtinas Ivan Ivanovitshiin, toveri ihmeekseni muuttui äkkiä ylpeäksi
-ja kylmäksi.
-
-Olipa joukossamme muiden muassa vapaata paikkaa nauttiva ylioppilas
-Operov, vaatimaton, hyvin lahjakas ja ahkera nuorukainen, joka
-tervehtiessään piti kättä aina lautana, kääntämättä sormia ja tekemättä
-kädellä mitään liikettä, niin että toverit joskus piloilla tarjosivat
-hänelle kättä samalla tavalla vastaan. Minä istuin meikein aina hänen
-viereensä ja usein puhelin hänen kanssaan. Operov miellytti minua
-erittäinkin niiden vapaiden mielipiteiden vuoksi, joita hän lausui
-professoreista. Hän arvosteli hyvin selvään ja tarkasti jokaisen
-professorin luennoimista, jopa joskus ivasikin heitä, mikä suuresti
-oudostutti ja hämmästytti minua, sanottu kun se oli hänen hiljaisella
-pikku äänellään, joka piiperti hänen pikkuruikkuisesta suustaan. Siitä
-huolimatta hän kuitenkin hyvin suurella huolella kirjotteli muistiin
-hienolla käsialallaan poikkeuksetta kaikki luennot. Me aloimme jo
-tutustua toisiimme, päätimme valmistua yhdessä, ja hänen pienet,
-harmaat lyhytnäköiset silmänsä alkoivat jo mielihyvällä kääntyä
-puoleeni, ilmestyessäni paikoilleni hänen viereensä. Mutta minä pidin
-tarpeellisena kerran keskustellessamme ilmottaa hänelle, että äitini
-oli kuollessaan pyytänyt isää olemaan panematta meitä valtionkouluun,
-ja että kaikki valtionkoulujen oppilaat saattoivat kyllä olla
-oppineita, mutta minusta nähden myös jotain toista, nimittäin ce ne
-sont pas des gens comme il faut, -- sanoin minä änkyttäen ja tuntien
-jostakin syystä punastuvani. Operov ei vastannut mitään, vaan
-seuraavilla kerroilla hän ei tervehtänyt minua ensiksi, ei tarjonnut
-kättään eikä jutellut, ja kun istuin paikoilleni, niin hän, kumartaen
-päänsä sormen etäisyydelle vihoista, oli niitä tutkivinaan. Minä
-ihmettelin tätä Operovin aiheetonta kylmenemistä. Mutta pour un jeune
-homme de bonne maison pidin sopimattomana hieroa sovintoa vapaapaikkaa
-nauttivan ylioppilas Operovin kanssa, ja jätin hänet siis rauhaan,
-vaikka hänen kylmenemisensä tunnustaakseni minua suuresti suretti.
-Kerran saavuin ennen häntä, ja kun eräs mielikki professoreista oli
-luennoitseva, niin oli kokoontunut paljon semmoisiakin, jotka muuten
-eivät käyneet luennoilla, ja kaikki paikat näin ollen olivat otetut;
-minä istuin Operovin paikalle, asetin vihkoni pulpetille ja poistuin.
-Palattuani luentosaliin huomasin vihkoni muutetuiksi takimmaiselle
-pulpetille ja Operovin istuvan minun paikallani. Minä huomautin
-hänelle, että olin pannat siihen vihkoni.
-
--- Mistä minä tiesin, vastasi hän punastuen ja katsomalla minuun.
-
--- Toistan teille, että panin vihkoni tähän, sanoin uudelleen ja aloin
-tahallani kiivastua, aikoen pelottaa häntä urhoollisuudellani. --
-Kaikki sen näkivät, lisäsin minä ympärillä oleviin ylioppilaihin
-katsahtaen, mutta vaikka monet katsoivat uteliaina minuun, niin ei
-kukaan vastannut.
-
--- Ei täällä paikkoja osteta, vaan se istuu, joka ennen ehtii, sanoi
-Operov vihasesti liikahtaen ja pahastuneena minuun vilkaisten.
-
--- Se merkitsee, että te olette moukka, sanoin minä.
-
-Operov taisi murahtaa jotakin semmoista kuin: "ja sinä olet tyhmä
-nulikka", mutta minä en sitä yhtään kuullut. Ehkä olisin sentään jotain
-vielä lisännyt, mutta samassa ovi aukeni ja professori ilmestyi
-sinisessä frakissa, kumarsi ja nopeasti meni kateederille.
-
-Mutta ennen tutkintoja, kun minulle tuli luentovihot tarpeellisiksi,
-tarjosi Operov, muistaen lupauksensa minulle omat vihkonsa ja ehdotti,
-että lukisimme yhdessä.
-
-
-
-
-XXXVII
-
-SYDÄMMEN ASIOITA.
-
-
-Sydämmen-asiain kanssa olin tänä talvena hyvinkin paljon tekemisissä.
-Olin näet kolmeen kertaan rakastunut. Kerran olin kovasti rakastunut
-erääseen hyvin täyteläiseen naiseen, joka minun läsnä ollessani
-ratsasti Freitagin manesissa, ja jonka tähden minä joka tiistai ja
-perjantai, eli niinä päivinä, joina hän ratsasti, ilmestyin manesiin
-häntä katsomaan, mutta joka kerta minä kovasti pelkäsin, ettei hän vaan
-huomaisi minua ja asetuin senvuoksi aina hyvin kauas hänestä, nopeasti
-pakenin sitä paikkaa, mistä hänen oli kulkeminen, ja huolimattomasti
-käännyin pois, kun hän sattui katsahtamaan minuun päin. Tästä syystä en
-edes tullut tarkemmin nähneeksi hänen kasvojaan, enkä tähän päivään
-asti tiedä, oliko hän todella kaunis vai ei.
-
-Dubkov, joka oli sen naisen kanssa tuttu, tapasi minut kerran manesissa
-piiloutuneena lakeijain ja turkkien taakse, joita nämä pitelivät, ja
-saatuaan Dmitriltä kuulla tilani, tahtoi esittää minut tuolle
-amatsoonille, -- josta niin pelästyin, että suinpäin hyökkäsin
-manesista ulos, ja pelosta, että hän oli sille jo maininnut minusta, en
-uskaltanut enää pistää jalkaani manesiin, en edes tulla lakeijoihin
-asti.
-
-Kun rakastuin tuntemattomiin ja erittäinkin naimisissa oleviin naisiin,
-jouduin vielä tuhat kertaa pahemman ujouden alaiseksi kuin se, joka oli
-minut vallannut Sonitshkan edessä. Minä pelkäsin enin kaikesta
-maailmassa, että rakkauteni esine saisi tietää rakkaudestani tai edes
-olemassaolostanikin. Minusta näytti, että jos hän vaan olisi saanut
-tietää siitä tunteesta, joka minulla häntä kohtaan oli, niin se olisi
-ollut hänelle semmoinen loukkaus, jota hän ei olisi voinut koskaan
-anteeksi antaa. Ja kylläpä olikin asian laita semmoinen, että jos tuo
-amatsooni olisi päässyt perille, millä silmillä minä häntä lakeijain
-takaa katselin, ja kuinka minä kuvailin ryöstäväni hänet ja vieväni
-maalle, ehkä hänen loukkaantumisensa olisi ollutkin oikeutettu. Mutta
-selvästi en voinut käsittää, että tuntemalla minut hän ei vielä
-tarvinnut tuntea ajatuksiani, ja että ei siis olisi ollut mitään
-häpeällistä tutustua hänen kanssaan.
-
-Toisen kerran rakastuin Sonitshkaan, kun tapasin hänet sisareni luona.
-Toinen rakkauteni häneen oli jo kauan sitten haihtunut, mutta minä
-rakastuin vielä uuden kerran häneen sen johdosta, että Ljubotshka antoi
-minulle vihkosen runoja, jotka Sonitshka oli jäljentänyt ja jossa
-vihossa Lermontovin "Demooni" oli muutamissa synkän rakkauden kohdissa
-alleviivotettu punasella läkillä ja kukkia sivujen väliin pistetty.
-Muistin, kuinka Volodja oli suudellut viime vuonna neitosensa kukkaroa.
-Minä koetin tehdä samaa, ja todellakin, kun ollessani illalla yksin
-huoneessani aloin haaveksien katsella kukkaa ja viedä sitä huulilleni,
-niin tulin jonkinlaiselle miellyttävälle itkupäälle ja olin uudestaan
-rakastunut, eli oikeastaan semmoista muutamien päivien kuluessa
-kuvailin.
-
-Kolmannen kerran vihdoin rakastuin tänä talvena erääseen neitoseen,
-johon Volodjakin oli rakastunut ja joka kävi meillä. Tässä neitosessa
-muistaakseni ei ollut yhtään mitään kaunista, ainakaan ei sitä
-kaunista, joka tavallisesti oli mieleeni. Hän oli erään moskovalaisen
-etevän ja oppineen naisen tytär, pieni, laiha, päässä pitkät,
-englantilaiset kutrit ja profiili läpikuultava. Kaikki sanoivat, että
-tämä neiti on vielä äitiänsäkin oppineempi ja etevämpi; mutta tätä
-asiaa en minä voinut arvostella, sillä tuntien jonkinlaista jumaloivaa
-pelkoa hänen järkensä ja oppinsa edessä, olin ainoastaan yhden kerran
-puhunut hänen kanssansa ja silloinkin sanomattomalla vavistuksella.
-Mutta Volodjan ihastus -- ja hän ihastusta osottaessaan ei milloinkaan
-välittänyt ympäristöstä -- tarttui minuun semmoisella voimalla, että
-kiihkeästi rakastuin neitiin. Kun aavistin, että Volodja pahastuu, jos
-saa tietää, että "kaksi velimiestä oli rakastunut yhteen ja samaan
-neitiin", en puhunut hänelle mitään rakkaudestani. Minulle tuotti tässä
-tunteessa juuri se ajatus tyydytystä, että rakkautemme oli siihen
-määrään puhdas, ettemme riitaantuneet keskenämme vaikka sen esineenä
-oli sama ihana olento, vaan olimme kumpikin valmiit uhraantumaan
-toistemme hyväksi, jos se tulisi välttämättömäksi. Vaikka tosin mitä
-uhraantumiseen tuli, ei Volodja tainnut olla siihen niinkään valmis,
-sillä hän oli rakastunut niin kiihkeästi, että oli aikonut antaa
-korvalle ja vaatia kaksintaisteluun erästä todellista diplomaattia,
-jonka oli määrä mennä tuon neidin kanssa naimisiin. Mutta minun oli
-hyvin mieluista uhrata tunteeni, ehkä siksi, ettei se paljon vaivaa
-maksanut, koska olin ainoastaan yhden kerran antautunut hienoon
-keskusteluun tämän neidin kanssa klassillisen musiikin arvosta, ja
-rakkauteni kaikista ponnistuksista huolimatta haihtui seuraavalla
-viikolla.
-
-
-
-
-XXXVIII
-
-TANSSIAISISSA.
-
-
-Huvitukset, joihin vanhempaa veljeäni matkien aijoin antautua
-ylioppilaaksi päästyäni, menivät tänä talvena kokonaan myttyyn. Volodja
-tanssi hyvin paljon, isä kävi myöskin tanssiaisissa nuoren vaimonsa
-kanssa; mutta minua luultavasti pidettiin joko liian nuorena taikka
-kykenemättömänä näihin huvituksiin, eikä kukaan esittänyt minua niille
-piireille, joissa tanssiaisia pantiin toimeen. Huolimatta
-avomielisyyden lupauksesta Dmitrille en sanonut hänelle enkä liioin
-kenellekään muulle, kuinka kovasti mieleni olisi tehnyt tanssiaisiin ja
-kuinka kipeästi minua kirveli se seikka, että minä unohdettiin ja
-näyttiin pidettävän vaan jonkinlaisena filosoofina, joksi minä juuri
-sen pakon vuoksi tekeydyinkin.
-
-Mutta tänä talvena oli illanvietto ruhtinatar Kornakovin luona. Hän
-itse kutsui meidät kaikki ja muiden muassa minut, joten minun oli nyt
-ensi kertaa ajaminen tanssiaisiin. Ennen lähtöä tuli Volodja luokseni
-minun huoneeseeni ja tahtoi nähdä kuinka minä pukeudun. Minua suuresti
-kummastutti ja arvoitutti tämä hänen menettelynsä. Olin luullut, että
-halu näyttää kauniisti pukeutuneelta oli hyvin häpeällinen ja että sitä
-oli peittäminen; hän sitä vastoin piti tuota halua siihen määrään
-luonnollisena ja välttämättömänä, että ihan avomielisesti sanoi
-pelkäävänsä, etten minä vaan häpäisisi itseäni. Hän käski minun
-välttämättä vetää jalkaani kiiltonahkakengät ja kauhistui, kun aijoin
-panna käteeni säämiskähansikkaita: hän ripusti kellonvitjani jollakin
-omituisella tavalla, ja vei mukaansa Kuznetskin kadulle parturille.
-Tukkani kiharrettiin. Volodja astui syrjälle ja katseli minua vähän
-loitompata.
-
--- Kas nyt on hyvä, mutta ettekö todellakaan voi saada noita tupsuja
-silitetyiksi? sanoi hän kääntyen tukanlaittajan puoleen.
-
-Mutta vaikka M-r Charles olisi kuinkakin kummallisilla ja limaisilla
-essensseillä voidellut tupsujani, ne sittenkin kohosivat heti kun panin
-hatun päähäni, ja yleensäkin näytti minusta kiharrettu pääni paljon
-rumemmalta kuin ilman kiharoita. Ainoa pelastukseni oli tekeytyä
-leväperäiseksi ja huolimattomaksi. Ainoastaan siinä muodossa saattoi
-ulkomuotoni näyttää joltakin.
-
-Volodja taisi olla samaa mieltä, koska pyysi minun hävittää kiharrus,
-ja kun sen tein, enkä sittenkään näyttänyt kauniilta, ei hän enää
-katsonut minuun, vaan koko matkan Kornakoviin asti pysyi vaiteliaana ja
-surullisena.
-
-Kornakoville tulin Volodjan kanssa sangen rohkeana; mutta kun
-ruhtinatar sitten pyysi minua tanssimaan, ja minä vaikka olin tullut
-juuri tanssimisen aikeissa, en sanonut tanssivani, niin aristuin sen
-johdosta taas, ja jäätyäni yksin tuntemattomien ihmisten loukkoon
-jouduin tuohon tavalliseen mahdottomaan, yhä kasvavaan ujoudentilaan.
-Minä seisoin mykkänä samalla paikalla koko illan.
-
-Valssin aikana yksi ruhtinattarista lähestyi minua ja tuolla koko
-perheelle omituisella virallisella ystävyydellä kysyi minulta, miksi en
-tanssi? Muistan kuinka minä tällöin aristuin, mutta kuinka samalla
-aivan tahtomattani kasvoilleni levisi itsetyytyväinen hymy ja minä
-aloin puhua ranskaksi mitä pöyhkeimmillä lauseilla semmoista lorua,
-jota nytkin vielä kymmenien vuosien kuluttua häpeän muistaa. Varmaankin
-oli minuun musiikki sillä tavoin vaikuttanut, -- oli kiihottanut
-hermoni ja toivoakseni tehnyt kuulumattomaksi vähemmän selvän osan
-puheestani. Minä löpisin jotain ylhäisimmästä seurapiiristä, sen
-miesten ja naisten tyhjyydestä, ja laskettelin sellaista puuta heinää,
-että piti vihdoin pysähtyä kesken lausetta, jota ei ollut enää mitään
-mahdollisuutta lopettaa.
-
-Tuo yksin jo rotunsakin puolesta seurusteluun taipuisa ruhtinatar
-hämmästyi ja katsahti moittien minuun. Minä vaan hymyilin. Tällä
-kriitillisellä hetkellä Volodja, joka huomattuaan minun kiihkeän
-puheeni tahtoi luultavasti tietää, millä viisauksilla minä lunastan
-itseäni vapaaksi tanssista, lähestyi meitä yhdessä Dubkovin kanssa.
-Huomattuaan minun hymyilevät kasvoni ja ruhtinattaren säikähtyneen
-ilmeen ja kuultuaan sitten sen kauhean lorun, jolla puheeni lopetin,
-hän punastui ja kääntyi pois. Ruhtinatar myöskin nousi ja läksi
-luotani. Minä sittenkin hymyilin, mutta samalla niin kovasti kärsin
-tästä tyhmyydestäni, että olisin ollut valmis vajoomaan maan alle, ja
-että minun oli välttämätöntä hinnalla millä hyvänsä ruveta liikkumaan
-ja puhumaan jotain, tullakseni ulos siitä asemasta, jossa olin.
-Lähestyin senvuoksi Dubkovia ja kysyin montako valssia hän oli
-suorittanut hänen kanssaan. Olin näet olevinani muka leikkisä ja
-iloinen, mutta oikeastaan rukoilin vaan apua siltä samalta Dubkovilta,
-jolle olin huutanut: "suu kiinni!" päivällisillä Jahrin ravintolassa.
-Dubkov ei ollut kuulevinaan ja kääntyi toiseen päin. Koetin lähestyä
-Volodjaa ja sanoin hänelle yli voimain koettaen antaa äänelleni pilan
-väreen: -- "No mitä, Volodja, tokko olet _väsynyt_?" Mutta Volodja
-katsahti minuun ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: -- "etpä sinä puhu
-tuolla lailla, kun olemme kahden kesken", ja sanaakaan sanomatta lähti
-luotani, nähtävästi peläten, etten minä vielä takertuisi hänen
-seuraansa.
-
-"Nyt siis jo veljenikin hylkää minut!" ajattelin minä.
-
-Minulla ei kuitenkaan riittänyt voimaa lähteä tanssiaisista. Synkkänä
-seisoin loppuun asti samalla paikalla, ja vasta kun kaikki pois
-lähtiessä tungeskelivat eteisessä, ja lakeija auttaessaan palttoota
-ylleni satutti sillä lakkini reunaan, niin että tämä nousi, minä itku
-kurkussa rupesin luonnottomasti nauramaan, ja kääntymättä erikoisesti
-kenenkään puoleen sain kuin sainkin sanotuksi: "comme c'est gracieux!"
-
-
-
-
-JUOMINGIT.
-
-
-Vaikka Dmitrin vaikutuksen alaisena en vielä ollutkaan antautunut
-tavallisiin ylioppilashuvituksiin, joita sanottiin vifteiksi, tulin jo
-tänä talvena kerran tilaisuuteen ottamaan osaa siihen iloon, mutta
-siitä ei jäänyt minulle aivan mieluista muistoa. Näin se oli.
-
-Vuoden alussa, kerran luennolla, paroni Z., pitkä, vaaleaverinen,
-sangen totisen näköinen, säännöllisen kasvoinen nuori mies kutsui
-meidät kaikki luokseen viettämään toveri-iltamaa. "Meidät kaikki"
-merkitsi enemmän tai vähemmän comme il faut vaatimuksia täyttäviä
-toveruksia, joiden joukkoon tietysti eivät kuuluneet Grappit, ei
-Semjonovit, ei Operovit, eivätkä nuo muut puolivillaiset herrat.
-Volodja hymähti ylenkatseellisesti, kun sai kuulla minun lähtevän
-ensikurssilaisten viftiin: mutta minä puolestani odotin harvinaista ja
-suurta huvia tästä minulle vielä tuntemattomasta ajanvietosta, ja
-määräaikana, täsmälleen kello kahdeksan, saavuin paroni Z:n luo.
-
-Paroni Z. otti vastaan vieraita valkosessa liivissä, takin napit auki,
-pienenlaisen rakennuksen valaistussa salissa ja vierashuoneessa. Hänen
-vanhempansa olivat luovuttaneet juhlaa varten koko illaksi päähuoneet.
-Käytävässä näkyi uteliaiden palvelustyttöjen hameita ja päitä ja
-ruokasalissa vilahti jokin rouva, jonka otaksuin itse paronittareksi.
-Vieraita oli noin parikymmentä henkeä, kaikki ylioppilaita, paitsi
-herra Frostia, joka oli tullut yhdessä Iivinien kanssa, ja muuatta
-pitkää, punatukkaista siviliherraa, joka oli kemujen johtajana ja
-esitettiin kaikille paronin sukulaisena ja entisenä tarttolaisena
-ylioppilaana. Liian kirkas valaistus ja tavallinen virallinen huoneiden
-järjestys vaikuttivat alussa niin kylmentävästi koko nuorisoon, että
-kaikki pysyttelivät seinämillä, lukuunottamatta muutamia uskalikkoja ja
-tarttolaista ylioppilasta, joka jo oli avannut liivinsä napit ja
-näytti olevan läsnä yhtaikaa jokaisessa huoneessa ja joka huoneen
-joka nurkassa, ja tuntui täyttävän koko huoneen soinukkaalla,
-miellyttävällä, milloinkaan vaikenemattomalla tenorillaan. Toverit sitä
-vastoin olivat enimmäkseen vaiti ja sävyisästi keskustelivat
-professoreista, tieteistä, tutkinnoista tai yleensä totisista ja mieltä
-kiinnittävistä asioista. Kaikki erotuksetta tirkistelivät tuon
-tuostakin ruokasalin ovelle päin, ja salaamisesta huolimatta oli
-kaikkien kasvoilla kysymys: "eiköhän jo olisi aika alkaakin."
-Minustakin näytti, että oli jo aika alkaa, ja odotin tätä _alkua_
-maltittomalla innolla.
-
-Teenjuonnin jälkeen, jota lakeijat kantoivat vieraiden eteen ympäri
-huonetta, kysyi tarttolainen ylioppilas Frostilta venäjäksi:
-
--- Osaatko laittaa boolia, Frost?
-
--- O ja! vastasi Frost saksaksi, mutta tarttolainen kysyi häneltä taas
-venäjäksi.
-
--- Ryhdyppä siis laittamaan (he sinuttelivat toisiaan entisinä Tarton
-ylioppilaina), ja Frost rupesi pitkin askelin kulkemaan vierashuoneesta
-ruokasaliin ja ruokasalista vierashuoneeseen, ja pian ilmestyi
-pöydälle suuri soppavati, jonka päällä kolmen ristikkäin asetetun
-ylioppilasmiekan varassa seisoi kymmenen naulan painoinen sokeritoppa.
-Paroni Z. kulki tällä välin herkeämättä vieraan luota vieraan luo,
-jotka olivat kokoontuneet vierashuoneeseen katsomaan soppavatia, ja
-liikkumattomin, totisin kasvoin puhui kaikille melkein yhtä ja samaa:
-"hyvät herrat, juokaamme yleinen veljenmalja, eihän meidän kurssillamme
-muuten synny mitään toveruutta. Avatkaa toki takkinne, tai riisukaa ne
-kokonaan, niinkuin hän tuolla." Tarttolainen ylioppilas oli todellakin
-riisunut takkinsa ja käärinyt hihansa valkosia kyynäspäitä ylemmäksi,
-sekä seisten tanakasti hajareisin paraikaa sytytteli soppavatiin
-kaadettua rommia.
-
--- Hyvät herrat, sammuttakaa kynttilät! huusi tarttolainen äkkiä niin
-tarmokkaan äänekkäästi, ettei olisi voinut kuulua kovemmalta, jos
-olisimme kaikki suu auki yhtaikaa kiljuneet. Mutta me katselimme
-äänettöminä soppavatia ja tarttolaisen valkoista paitaa, ja tunsimme
-ratkaisevan juhlahetken tulleen.
-
--- Löschen sie die Lichter aus, Frost! huusi tarttolainen uudelleen,
-tällä kertaa saksaksi, koska taisi olla ylen innoissaan. Frost ja me
-muut rupesimme sammuttamaan kynttilöitä. Huoneeseen tuli pimeä,
-ainoastaan valkoset hihat ja kädet, jotka kannattivat miekkain päällä
-olevaa sokeritopanpäätä, olivat sinertävän liekin valaisemat. Äänekäs
-tarttolaisen tenori ei ollut enää yksinäinen, sillä huoneen kaikissa
-nurkissa oli alettu puhua ja nauraa. Monet riisuivat takkinsa
-(erittäinkin ne, joilla oli hienot ja moitteettoman puhtaat paidat),
-minä tein samoin, ja ymmärsin, että _nyt se oli alkanut_. Vaikka mitään
-erikoisen hauskaa ei vielä ollut, olin kuitenkin lujasti vakuutettu
-siitä, että kyllä siitä hyvä tulee jahka vaan juomme lasillisen tuota
-juomaa.
-
-Juoma kypsyi. Tarttolainen ylioppilas kaateli sitä laseihin, ja
-kaatelipa paljon syrjäänkin, sekä huusi: "no nyt, hyvät herrat,
-alkakaamme." Kun olimme jokainen ottaneet käsiimme täyteen kaadetut
-tahmeat lasit, virittivät ylioppilas ja Frost saksalaisen laulun, jossa
-usein toistettiin huudahdusta _juhhei!_ me aloimme kaikki epätasaisesti
-laulaa mukana, kilistelimme laseja, jotain huusimme, ylistimme juomaa,
-jota joimme käsi kierrettynä toverin käden ympäri, tai ilman tätä
-temppua. Nyt ei ollut enää mitään odotettavaa, vifti oli täydessä
-menossa. Olin juonut jo kokonaisen lasin, minulle kaadettiin toinen,
-ohimoissani jyskytteli, ympärilläni kuului huutoja ja naurua, mutta ei
-sittenkään tuntunut hauskalta, olinpa päinvastoin vakuutettu siitä,
-että minun ja muiden oli ikävä, vaan että pidimme jostakin syystä
-tarpeellisena teeskennellä, että oli hyvin hauskaa. Teeskennellä ei
-tarvinnut ainoastaan tarttolainen ylioppilas: hänen kasvonsa kävivät
-yhä punasemmiksi ja hänen äänensä oli yhä kuuluvampi, hän täytteli
-kaikille tyhjät lasit ja kaateli yhä enemmän pöydälle, joka oli
-tullut joka paikasta imeläksi ja tahmeaksi. En muista enää, mitkä
-asiat seurasivat toisiansa, muistan ainoastaan, että minä tänä
-iltana hirveästi rakastin tarttolaista ylioppilasta ja Frostia, opin
-ulkoa saksalaisen laulun, ja suutelin heitä molempia imeliin huuliin;
-muistan myöskin, että samana iltana vihasin tarttolaista ylioppilasta
-ja aijoin paiskata häntä vastaan tuolin, mutta pidätin itseni; muistan,
-että paitsi tuota kaikkien ruumiinjäsenten tottelemattomuutta, jota
-olin kokenut myöskin noissa päivällisissä Jahrin ravintolassa, minun
-särki ja pyörrytti niin päätäni, että kovasti pelkäsin heti kuolevani;
-muistan vielä, että me jostakin syystä istuimme kaikki lattialle ja
-käsiämme huitoen ja laulaen kansanlaulua Volgasta matkimme soutamista,
-ja että minä silloin ajattelin sitä aivan tarpeettomaksi tempuksi;
-muistan edelleen että minä permannolla maaten painin mustalaispainia,
-nyrjäytin jollekin kaulanikaman ja ajattelin, että tuota ei olisi
-tapahtunut, ellei hän olisi ollut humalassa; muistan, että syötiin
-illallista ja juotiin vielä jotakin toista juomaa, -- että minä kävin
-pihalla virkistymässä, -- että päähäni tuntui kylmältä, -- että
-lähtiessä oli hirveän pimeä, että vaunujeni astinlauta oli tullut
-viettäväksi ja liukkaaksi, eikä Kuismasta voinut pidellä, koska hän oli
-tullut heikoksi ja heilui kuin ruoko; mutta myös muistan erittäinkin,
-että tänä iltana kaiken aikaa tiesin menetteleväni hyvin tyhmästi, kun
-teeskentelin iloa ja olin muka rakastavinani juomista ja olevinani
-aivan selvä, ja myöskin lakkaamatta tunsin muidenkin menettelevän hyvin
-tyhmästi, kun teeskentelivät samaa. Minusta näytti, että jokaisen oli
-samoin epämieluista olla kuin minunkin, mutta kun jokainen luuli yksin
-tuntevansa tätä epämiellyttäväisyyttä, niin jokainen myöskin piti
-velvollisuutenaan teeskennellä iloa ollakseen häiritsemättä yleistä
-iloa: tämän ohella pidin, ihmeellistä kyllä, velvollisuutenani
-teeskennellä yksistään siitäkin syystä, että soppavatiin oli ajettu
-kolme pullollista samppanjaa, à kymmenen ruplaa, ja kymmenen
-pullollista rommia à neljä ruplaa, mikä teki yhteensä seitsemänkymmentä
-ruplaa, illallista laskematta. Olin aivan varma, että asian laita oli
-tämmöinen. Senpä vuoksi minua seuraavan päivän luennolla suuresti
-kummastutti, kun toverini, jotka olivat illalla olleet paroni Z:n
-luona, eivät lainkaan hävenneet muistella mitä olivat siellä
-suoritelleet, vaan päinvastoin kertoivat illan tapahtumista tahallaan
-niin ääneen, että muut ylioppilaat saattoivat kuulla. He kehuivat
-juominkeja suuremmoisiksi, sanoivat että tarttolaiset ovat niissä
-asioissa mestareja, ja että paronin luona oli juotu neljäkymmentä
-pullollista rommia kahteenkymmeneen mieheen, joista miehistä monet
-olivat jääneet pöytien alle. En voinut käsittää, minkä vuoksi he tätä
-kertoivat ja laskettelivat lisäksi vielä valeitakin.
-
-
-
-
-XL
-
-YSTÄVYYS NEHLJUDOVIEN PERHEEN KANSSA.
-
-
-Tänä talvena tapasin hyvin usein sekä Dmitriä itseään, joka kävi tuon
-tuostakin meillä, että myös koko heidän perhettään, johon olin alkanut
-kiintyä.
-
-Nehljudovilaiset -- äiti, täti ja tytär -- viettivät kaiket illat
-kotona ja ruhtinatar rakasti, että iltasin hänen luokseen kokoontui
-nuorisoa, semmoisia miehiä, jotka pystyivät -- kuten hän sanoi --
-viettämään koko illan ilman kortteja ja tansseja. Mutta arvatenkin oli
-tämmöisiä miehiä harvassa, koskapa minä, joka kävin heidän luonaan
-melkein joka ilta, harvoin tapasin siellä vieraita. Olin läheltä
-tutustunut tämän perheen jäseniin, heidän erilaisiin tunnelmiinsa, olin
-jo päässyt heidän keskinäisten suhteittensakin perille, tottunut heidän
-huoneihinsa ja huonekaluihin, ja kun ei ketään vieraita ollut, tunsin
-itseni peräti vapaaksi, lukuunottamatta niitä tilaisuuksia, jolloin
-jäin kahden kesken Varinkan seuraan. Minusta yhä näytti, että hän,
-ollen rumanpuoleinen neiti, olisi kovin halunnut, että olisin häneen
-rakastunut. Mutta jo tämäkin tukaluus alkoi mennä ohitse. Hän osotti
-kyllin selvään hänelle olevan yhdentekevää puhuiko hän minun, vai
-veljensä, vai Ljubov Sergejevnan kanssa, niin että vihdoin totuin
-katsomaan häneen luonnollisesti, niinkuin tavalliseen ihmiseen, joka ei
-mitenkään häpeä osottaa sitä iloa, minkä hänen seuransa hänelle
-tuottaa. Tuttavuutemme kestäessä hän kaiken aikaa esiintyi minun
-silmissäni -- päivin: milloin hyvin rumana, milloin rumanpuoleisena
-neitinä, mutta hänen suhteensa en kertaakaan kysellyt itseltäni, olenko
-rakastunut vai en. Joskus kyllä puhelin välittömästi hänen itsensä
-kanssa, mutta useimmiten kuitenkin puhelin hänen kanssaan kääntyen
-Ljubov Sergejevnan tai Dmitrin puoleen, ja tämä jälkimäinen puhelutapa
-minua erittäin miellytti. Minulle tuotti suurta tyydytystä jutella
-hänen läsnä ollessaan, kuulla hänen laulavan ja yleensä tietää hänen
-olemisestaan samassa huoneessakin, jossa itse olin; mutta ajatus siitä,
-millaiseksi suhteeni Varinkaan vastaisuudessa muodostuu, ja entinen
-aikomukseni uhrautua ystäväni hyväksi, jos tämä rakastuu sisareeni,
-tuli enää harvoin mieleeni. Jos tämmöiset ajatukset juolahtivatkin
-päähäni, niin tuntien tyytyväisyyttä nykyisyyteen tahtomattanikin
-karkotin tulevaisuuden ajatukset.
-
-Tästä läheisestä tutustumisesta huolimatta pidin välttämättömänä
-velvollisuutenani peittää Nehljudovien koko joukkokunnalta ja
-erittäinkin Varinkalta varsinaisia tunteitani ja mielihalujani,
-koetinpa päinvastoin osottaa itseäni ihan toiseksi nuoreksi mieheksi
-kuin oli se, mikä todellisuudessa olin, jopa semmoiseksi joutumista
-todellisuudessa ei olisi voinut ollakaan. Koetin näyttäytyä tuliseksi,
-innostuvaksi, huudahtelin ihastuksesta, tein innokkaita kädenliikkeitä,
-kun jokin minua muka hirveästi miellytti, samalla kun koetin näyttäytyä
-välinpitämättömäksi jokaiseen todella kummallisempaan asiaan, jonka
-näin tai josta minulle kerrottiin: koetin esiintyä ilkeänä ivaajana,
-jolla ei ole mitään pyhää, ja samalla myös hienona havaintojen
-tekijänä: koetin esiintyä loogillisena kaikissa teoissani, tarkkana ja
-täsmällisenä elämässä, ja samalla kuitenkin kaikkea aineellista
-halveksivana. Voin rohkeasti väittää olleeni todellisuudessa paljoa
-parempi kuin se outo olento, jota koetin itsestäni saada; mutta
-sittenkin, semmoisenakin miksi tekeydyin, kiintyivät Nehljudovit
-minuun, eivätkä onnekseni näyttäneet uskovan valheolentooni. Ljubov
-Sergejevna oli ainoa, joka piti minua mitä suurimpana egoistina,
-jumalattomana pilkkaajana, eikä tuntunut rakastavan minua. Hän kinaili
-usein kanssani, suuttui ja hämmästytti minua katkonaisilla, kaikkea
-yhteyttä vailla olevilla lauseillaan. Mutta Dmitri pysyi häneen yhä
-entisissä kummallisissa, enemmän kuin ystävällisissä suhteissa eikä
-sanonut kenenkään ymmärtävän Ljubov Sergejevnaa, joka muka teki hänelle
-hyvin paljon hyvää. Ja tämä heidän keskinäinen ystävyytensä yhä
-entiseen tapaan katkeroitti koko perhettä.
-
-Varinka, jutellessaan kerran kanssani tästä kaikille meille
-käsittämättömästä liitosta, selitti sen näin:
-
--- Dmitri on itserakas. Hän on liian ylpeä, ja niin viisas kuin onkin,
-pitää hyvin paljon ylistyksestä ja ihailusta, tahtoo aina olla
-ensimäinen, mutta täti kaikessa viattomuudessaan on hänen ihailijansa
-eikä ole kyllin hienotunteinen peittääkseen tätä ihailuaan, joten tulee
-imarrelleeksi Dmitriä, ei kyllä teeskennellysti vaan aivan tosissaan.
-
-Tämä väite painui mieleeni, ja kun myöhemmin sitä seuloin, en voinut
-olla ajattelematta, kuinka viisas Varinka sentään oli, jonka johdosta
-mielihyvällä enensin hänelle arvonantoani. Tämmöisiä arvon-enennyksiä
-havaitun järkevyyden ja muiden siveellisten ansioiden perustuksella
-tein kyllä mielihyvällä, mutta kuitenkin jonkinlaisella ankaralla
-punnitsemisella, enkä koskaan päästänyt itseäni innostumaan ja
-nostamaan arvonantoani huippuunsa. Niinpä kun Sofia Ivanoviin, joka
-saattoi väsymättä hänestä puhua, minulle kertoi miten Varinka neljä
-vuotta sitten lapsena maalla oli kerran luvatta antanut kaikki
-vaatteensa ja kenkänsä talonpoikaislapsille, niin että vaatteita
-piti sitten hakea takasin, en minä heti pitänyt tätä tapausta
-arvon-enennystä ansaitsevana, vaan mielessäni ivasin häntä tuommoisen
-epäkäytännöllisen katsantotavan johdosta.
-
-Kun Nehljudoveilla oli vieraita, joskus muiden muassa myös Volodja ja
-Dubkov, vetäysin minä tyytyväisenä ja kotolaisen rauhallisella
-tunteella viimeiselle taka-alalle, en puhellut, vaan ainoastaan
-kuuntelin mitä muut puhuivat. Ja kaikki mitä muut puhuivat, näytti
-minusta niin uskomattoman typerältä, että hengessäni ihmettelin, kuinka
-niin viisas, loogillinen nainen kuin ruhtinatar ja koko hänen
-perheensä, saattoi kuunnella semmoisia loruja, vieläpä vastata niihin.
-Jos olisin silloin huomannut verrata näitä loruja, joita muut puhuivat,
-siihen mitä puhuin itse, kun ei heitä ollut, en varmaankaan olisi
-ihmetellyt. Vielä vähemmin olisin ihmetellyt, jos olisin päässyt
-käsittämään, että meidän omat kotolaiset -- Audotja Vasiljevna,
-Ljubotshka ja Katinka -- olivat juuri samallaisia naisia kuin kaikki
-muut, ei ollenkaan ala-arvoisempia, ja olisin muistanut, kuinka Dubkov,
-Katinka ja Audotja saattoivat pitkinä iltoina jutella keskenään
-iloisesti hymyillen; kuinka Dubkov melkein joka kerta ja milloin minkin
-tekosyyn nojalla alkoi tuntehikkaasti deklamoida: "Au bouquet de la
-vie, infortuné convive..." tai kohtia "Demoonista", ja yleensä millä
-innolla ja mitä tyhmyyksiä he puhuivat monta tuntia peräkkäin.
-
-Tietysti vieraiden läsnäollessa Varinka tuli minua vähemmin
-huomanneeksi kuin ollessani kahden kesken, ja silloin ei luettu ääneen
-eikä soiteltu, joka muuten oli niin hauskaa. Seurustellessaan vieraiden
-kanssa hän menetti minusta nähden parhaimman puolensa -- tuon
-rauhallisen järkevyytensä ja luonnollisuutensa. Muistan miten hänen
-keskustelunsa teatterista ja ilmasta veljeni Volodjan kanssa minua
-oudostuttivat. Tiesin Volodjan välttävän ja halveksivan banaalisuutta
-enemmän kuin mitään muuta maailmassa, samoin Varinkakin aina nauroi
-teeskenneltyä mielenkiintoa "ilma"-keskusteluissa y.m., -- mutta miksi
-he yhteen tultuaan molemmat alituiseen puhuivat mitä joutavinta roskaa,
-ja ikäänkuin häpesivät toistensa puolesta? Joka kerta tämmöisten
-keskustelujen jälkeen minä itsekseni vihottelin Varinkalle, seuraavana
-päivänä laskin pilaa eilisistä vieraista, mutta olon Nehljudovien
-perhepiirissä tunsin vielä hauskemmaksi.
-
-Miten olikaan, aloin tuntea huvittavammaksi seurustella Dmitrin kanssa
-hänen äitinsä vierashuoneessa, kuin kahden kesken Dmitrin kanssa.
-
-
-
-
-XLI
-
-YSTÄVYYS NEHLJUDOVIN KANSSA.
-
-
-Juuri tähän aikaan riippui ystävyyteni Nehljudovin kanssa enää vaan
-hiuskarvasta. Olin jo liian kauan arvostellut häntä ollakseni näkemättä
-hänessä vikoja; mutta nuoruuden alkuaikoina me rakastamme ainoastaan
-intohimon perustuksella, ja siksi ainoastaan täydellisiltä näyttäviä
-ihmisiä. Mutta heti kun intohimon usva alkaa vähitellen häipyä tai sen
-läpi tahtomattammekin arvostelun selvät säteet välkähtävät ja me näemme
-intohimomme esineen sen oikeassa valossa, ansioineen ja puutteineen,
-niin puutteellisuudet, odottamatta esiin tulleina, kouraantuntuvina,
-liioteltuina pistävät silmiimme, uutuuden viehätys ja toivo, että
-joku toinen ihminen saattaa silti olla täydellinen, edistävät
-kylmentymistämme jopa vastenmielisyyttäkin entistä intohimomme esinettä
-kohtaan, ja säälimättä me heitämme sen luotamme ja kiirehdimme uutta
-täydellisyyttä hakemaan. Ettei minun käynyt juuri samoin suhteissani
-Nehljudoviin, siitä saan kiittää hänen itsepintaista, pedantillista,
-enemmän järkiperäistä kuin sydämmellistä kiintymystänsä minuun, jota en
-olisi mitenkään kehdannut pettää. Paitsi sitä meitä liitti toisiimme
-tuo merkillinen avomielisyyden lupauksemme. Erottuamme me ikäänkuin
-pelkäsimme jättää toinen toisemme valtaan kaikkia noita toiselle
-uskottuja ja itseä hävettäviä siveys-salaisuuksia. Toiselta puolen taas
-tuo avomielisyyden periaatteemme, kuten molemmat näimme, ei enää
-pitkään aikaan tullut välillämme noudatetuksi, vaan päinvastoin
-häiritsi meitä ja synnytti outoja keskinäisiä suhteita välillemme.
-
-Dmitrin luona tapasin tänä talvena melkein joka kerta hänen
-ylioppilastoverinsa, Bezobedovin, jonka kanssa hän luki yhdessä.
-Bezobedov oli pienenläntä, rokonarpinen, laiha mies, jonka kädet olivat
-aivan pienet ja syyläin peittämät, tavaton tukka aina kampaamatonna,
-vaatteet aina repaleisina; hän oli likanen, sivistymätön ja
-huonopäinenkin. Dmitrin välit hänen kanssaan, samoin kuin Ljubov
-Sergejevnankin kanssa olivat minulle käsittämättömät. Ainoa perustus,
-jolla hän oli saattanut valita tuon miehen kaikkien toveriensa joukosta
-ja tehdä sen kanssa ystävyyden liiton, saattoi olla ainoastaan se, että
-rumempaa ulkonäköä kuin Bezobedovilla ei ollut yhdelläkään
-ylioppilaalla koko yliopistossa. Mutta arvatenkin juuri siitä syystä
-halusi Dmitri, kaikille vastahakoon, osottaa juuri tuolle olennolle
-ystävyyttä. Kaikissa heidän väleissään tuntui Dmitrin ylpeä tunne: "Kas
-minulle on yhdentekevää mitä miehiä te olette, minulle ovat kaikki
-yhdenarvoiset, ja kun häntäkin rakastan, niin se merkitsee, että hänkin
-on hyvä."
-
-Ihmettelin, miten hän jaksoi alituiseen pakottaa itseänsä, ja miten
-Bezobedov parka kesti tukalaa asemaansa. Koko tuo ystävyys oli minulle
-ylen vastenmielinen.
-
-Kerran tulin Dmitrin luo viettääkseni illan yhdessä hänen äitinsä
-vierashuoneessa, jutellaksemme ja kuunnelluksemme Varinkan laulua tai
-lukua; mutta Bezobedov jo istui ylhäällä. Dmitri vastasi minulle
-jyrkällä äänellä, ettei voinut tulla alas, koska, kuten näin, hänellä
-oli vieraita.
-
--- Ja mitä hauskuutta siellä on? lisäsi hän: -- paljon parempi on kun
-jäämme tänne rupattelemaan.
-
-Vaikkei minua lainkaan haluttanut viettää paria tuntia Bezobedovin
-seurassa, en kuitenkaan rohjennut yksin mennä vierashuoneeseen, ja
-harmitellen ystäväni omituisuuksille istuin äänetönnä keinutuoliin
-keinumaan. Hirveästi vihottelin Dmitrille ja Bezobedoville siitä, että
-he olivat riistäneet minulta ilon oleskella alhaalla; odotin vaan
-milloin Bezobedov lähtee, ja apein mielin kuuntelin heidän
-keskusteluaan. "Mainion suloinen vieras! Istu vaan sen kanssa!"
-ajattelin minä, kun lakeija toi teetä ja Dmitrin oli noin viisi kertaa
-pyytäminen Bezobedovia ottamaan lasia, koska ujo vieras piti
-velvollisuutenaan alussa kieltäytyä ja sanoa: "ottakaahan te ensin."
-Dmitri, ihan selvästi pakottaen itseään, huvitteli vierastaan
-puhelulla, johon koki kaikin tavoin ja useaan kertaan vetää myös minut
-osalliseksi. Minä murjotin synkkänä ja vaiteliaana.
-
-"Älä koetakaan tehdä semmoista naamaa, ettei muka kukaan aavistaisi
-sinun ikävöivän", käännyin minä ajatuksissani Dmitrin puoleen, yhä
-vaijeten ja tasaisesti kiikkuen edestakasin keinutuolissa.
-Jonkinlaisella mielihyvällä minä yhä enemmän kiihdytin itsessäni mykkää
-vihaa ystävääni kohtaan. -- "Kylläpä olet pöllö, ajattelin minä
-hänestä: -- voisit viettää hauskasti illan omien kotolaistesi seurassa,
-mutta ei, siinä se istuu mokomankin elukan seurassa, ja aika vaan
-rientää, kohta on jo myöhäistä mennä vierashuoneeseen", -- ja minä
-mulkoilin ystävääni puhtainta sappea. Hänen kätensä, koko asentonsa,
-kaulansa, ja erittäinkin niskansa ja polvensa inhottivat ja loukkasivat
-minua siihen määrään, että olisin suurella nautinnolla tällä hetkellä
-tehnyt hänelle vaikka mitä pahaa.
-
-Vihdoin Bezobedov nousi lähteäkseen, mutta Dmitri tietysti ei voinut
-heti päästää noin miellyttävää vierasta: tarjosi hänelle yösijaa, johon
-Bezobedov onneksi ei kuitenkaan suostunut, vaan läksi.
-
-Saatettuaan hänet Dmitri palasi ja vähän itsetyytyväisesti hymyillen ja
-hieroen yhteen käsiänsä, -- luultavasti senkin johdosta, että oli kuin
-olikin pitänyt päänsä, ja myöskin sen johdosta, että oli vihdoin
-päässyt ikävästä, -- alkoi kävellä pitkin huonetta, tuon tuostakin
-minuun vilkaisten. Hän inhotti minua yhäkin enemmän. "Kuinka se
-uskaltaa kävellä ja hymyillä!" ajattelin minä.
-
--- Miksi vihottelet? sanoi Dmitri äkkiä, pysähtyen eteeni.
-
--- En lainkaan vihottele, vastasin minä niinkuin aina tällaisissa
-tapauksissa vastataan: -- minua vaan harmittaa, että sinä teeskentelet
-sekä minun, että Bezobedovin, että itsesikin edessä.
-
--- Mitä joutavia! En teeskentele koskaan kenenkään edessä.
-
--- Minä en ole unohtanut avomielisyyden lupaustamme ja puhun siis
-suoraan. Olen vakuutettu, sanoin minä, ettet voi sietää tuota
-Bezobedovia, niinkuin en minäkään, sillä hän on tyhmä ja herraties
-mitä, mutta sinä vaan haluat kopeilla hänen kustannuksellaan.
-
--- En vähintäkään! Ja ensiksikin, Bezobedov on perin hyvä mies...
-
--- Mutta minä sanon: kopeilet! Sanonpa vielä, että sinun ystävyytesi
-Ljubov Sergejevnaan perustuu myöskin siihen, että hän pitää sinua
-jumalana.
-
--- Sanoinhan sinulle, että ei perustu.
-
--- Mutta minä sanon, että perustuu, sillä semmoista olen itsekin
-kokenut, vastasin minä pidätetyn harmin kiihkeydellä ja haluten
-avomielisyydelläni saattaa hänet aseettomaksi: olen sanonut ja sanon
-vieläkin, että aina kuvailen rakastavani niitä ihmisiä, jotka puhuvat
-minulle miellyttävää, mutta kun tutkin asiaa tarkemmin, niin huomaan,
-ettei oikeata ystävyyttä välillämme olekaan.
-
--- Ei, jatkoi Dmitri, vihaisella liikkeellä oikaisten kaulustansa: kun
-minä rakastan, niin eivät ylistykset eikä moitteet voi tunnettani
-muuttaa.
-
--- Se ei ole totta; olenhan sinulle tunnustanut, että kun isäni sanoi
-minua heittiöksi, niin minä jonkun aikaa vihasin häntä ja halusin hänen
-kuolemaansa, samoin sinäkin...
-
--- Puhu sinä vaan omasta puolestasi. Hyvin ikävä on, jos olet
-sellainen...
-
--- Päinvastoin, kiljasin minä hypähtäen keinutuolista ja raivokkaan
-urhoollisena katsoen häntä silmiin; tuo oli huonosti sanottu; etkös ole
-puhunut minulle veljestä, -- enpä minä sitä sinulle muistuta, sillä se
-olisi epärehellistä, etkös ole puhunut... mutta kyllä minä sanon
-sinulle miten sinua nyt ymmärrän...
-
-Ja haluten pistää häntä vielä enemmän kuin hän oli minua pistänyt,
-aloin hänelle todistaa, ettei hän rakasta ketään, ja lausuin julki
-kaiken sen, jossa luulin olevani oikeutettu häntä moittimaan. Olin
-hyvin tyytäväinen siihen, että olin kaikki sanonut, aivan unohtaen,
-että tämmöisen paljastuksen ainoa hyväksyttävä tarkotus saattoi olla
-se, että hän tunnustaisi virheensä, joista minä huomautin, mutta tuo
-tarkotus ei missään tapauksessa voinut toteutua tällä hetkellä, jolloin
-hänen mielensä oli kiihottunut. Rauhallisena ollessaan, jolloin hän
-todella olisi voinut tunnustaa, en olisi koskaan hänelle tätä sanonut.
-
-Väittelymme alkoi jo muuttua riidaksi, kun Dmitri samassa vaikeni ja
-meni toiseen huoneeseen. Minä rupesin menemään hänen perässään ja
-jatkoin puhettani, mutta hän ei vastannut minulle. Tiesin, että hänen
-vikojensa luetteloon oli otettu myöskin pikastuminen, ja nyt hän sitä
-karkotteli luotaan. Minä kiroilin mielessäni kaikkia hänen
-luettelojaan.
-
-Siihenpä nyt oli tuonut meidät tuo periaate: _sanoa toiselle kaikki
-mitä tunsimme, eikä koskaan kellekään kolmannelle puhua toisistamme_.
-Innostuen avomielisyyteemme olimme joskus tunnustaneet toisillemme
-häpeällisimpiäkin seikkoja, omaksi vahingoksemme sekottaen usein
-pelkkiä mielessä herääviä, ohimeneviä ajatuksia todellisiin pahoihin
-haluihin ja tuntoihin, kuten oli esimerkiksi se minkä olin äsken
-hänelle sanonut; silläpä nämä tunnustukset eivät liittäneet meitä
-lujemmin toisiimme, vaan päinvastoin kuivattivat ystävyyttämme ja
-edensivät meitä toisistamme. Ja nyt itserakkaus ei sallinut hänen tehdä
-kaikkein tyhjänpäiväisintä tunnustusta, ja riidan tulessa me käytimme
-hyväksemme niitä aseita, joita itse olimme ennen toisillemme antaneet
-ja jotka haavottivat hirmuisen kipeästi.
-
-
-
-
-XLII
-
-ÄITIPUOLI.
-
-
-Vaikka isä oli aikonut tulla vaimoineen Moskovaan vasta uuden vuoden
-jälkeen, tuli hän jo lokakuussa syksyllä, jolloin oli vielä erinomainen
-metsästyksen aika. Isä sanoi muuttaneensa aikeensa, koska hänen asiansa
-oli tuleva senatissa esille; mutta Mimmi kertoi Audotja Vasiljevnan
-siihen määrään ikävöineen maalla ja niin usein puhuneen Moskovasta ja
-tekeytyneen niin sairaaksi, että isä vihdoin oli päättänyt hänen
-pyyntönsä täyttää. -- "Sillä hän ei ollut koskaan isää rakastanut, vaan
-oli ainoastaan soitellut rakkauttaan kaikkien korviin ja pyrkinyt vaan
-rikkaihin naimisiin", lisäsi Mimmi haaveksivalla huokauksella,
-ikäänkuin olisi sanonut: "toista olisi ollut, jos se mies olisi osannut
-panna arvoa _eräille muille naisille_."
-
-Nuo eräät muut naiset tekivät kuitenkin vääryyttä Audotja
-Vasiljevnalle; tämän rakkaus isään, intohimoinen, uhrautumiseen
-alistuva rakkaus ilmeni joka hänen sanastaan, katseestaan ja
-liikkeestään. Mutta tämmöinen rakkaus ei häntä lainkaan estänyt,
-samalla kun hän toivoi pysyä yhdessä jumaloitsemansa miehen kanssa,
-myöskin toivomasta erikoisempaa päähinekoristetta madame Annetten
-makasiinista, harvinaisella, sinisellä strutsin sulalla varustettua
-hattua ja sinistä venetsialaista samettipukua, joka olisi
-taiteellisesti paljastanut hänen siron, valkean rintansa ja
-käsivartensa, mitkä olivat tähän saakka olleet näkymättöminä kaikille
-muille paitsi miehelle ja piijoille. Katinka oli tietysti äitinsä
-puolella, mutta meidän ja äitipuolemme välillä syntyi heti hänen
-tulonsa päivästä alkaen jonkinlaiset merkilliset leikkisät välit. Kohta
-hänen astuttuaan alas vaunuista Volodja, tehden kasvonsa totisiksi ja
-silmänsä sameiksi, kumarrellen ja lyöden kantapäitänsä yhteen, lähestyi
-hänen kättänsä ja sanoi ikäänkuin jotakuta matkien:
-
--- Minulla on kunnia sanoa äitikulta tervetulleeksi ja suudella hänen
-kättään!
-
--- Vai niin, siinähän on oma rakas poikaseni! sanoi Audotja Vasiljevna
-vetäen suunsa kauniiseen, yksitoikkoiseen hymyyn.
-
--- Älkääpä unohtako toistakaan poikaistanne, sanoin minä, myöskin
-suudellen hänen kättään ja tahtomattani matkien Volodjan ilmettä sekä
-puhetta.
-
-Jos me ja äitipuoli olisimme olleet varmat keskinäisestä
-ystävyydestämme, olisi tämä ilme voinut tarkottaa tavallisten
-rakkaudenilmaisutapojen halveksimista; jos olisimme päinvastoin olleet
-jo vihamieliset toisillemme, olisi se voinut tarkottaa ivaa taikka
-teeskentelyn halveksimista, tai halua peittää läsnäolevalta isältä
-todellisia suhteitamme; mutta semmoisena kuin tuo ilme nyt esiintyi --
-joka muuten oli erittäin Audotja Vasiljevnan makuun -- ei se merkinnyt
-yhtään mitään, vaan ainoastaan peitti kaikkien suhteiden täydellistä
-puutetta. Myöhemmin olen usein huomannut muissakin perheissä, kun
-jäsenet tuntevat, etteivät välit tule olemaan aivan eheitä, --
-tuommoisia pilapuheille rakennettuja tekosuhteita; ja juuri nuo suhteet
-tahtomattammekin vakaantuivat meidän ja Audotja Vasiljevnan välillä. Me
-emme melkein milloinkaan päässeet niiden ulkopuolelle, olimme aina
-teeskennellyn kohteliaita hänelle, puhuimme ranskaa, harppailimme,
-kumartelimme, ja sanoimme häntä nimellä chère maman, johon hän aina
-vastasi samantapaisilla pienillä pilapuheilla ja kauniilla,
-yksitoikkoisella hymyllään. Ainoastaan tuo itkupussi Ljubotshka
-hanhenjalkoinensa ja yksinkertaisine puheineen kiintyi äitipuoleen ja
-yritteli sangen lapsekkaalla, joskus kömpelölläkin tavalla lähestyttää
-häntä muuhunkin perheeseemme; silläpä myöskin ainoa henkilö koko
-maailmassa, johon Audotja Vasiljevnalla lukuunottamatta isää oli
-pisarakaan kiintymystä, oli Ljubotshka. Audotja Vasiljevna osotti
-hänelle jonkinlaista kiihkeätä ihailua ja arkaa kunnioitusta, joka
-suuresti ihmetytti minua.
-
-Alkuaikoina Audotja Vasiljevna nimitti itseään mielellään äitipuoleksi
-ja viittaili siihen, miten aina lapset ja talonväki tekee vääryyttä
-äitipuolille ja kuinka tukalaksi tämän olo sen johdosta käy. Mutta
-vaikka hän edeltäpäin aavisti tämän olon tukaluutta, ei hän tehnyt
-mitään sen asian hyväksi: ei hellitellyt tätä, ei hyväillyt tuota, ei
-välttänyt toruilemista, mikä kuitenkin olisi hänelle ollut helppoa,
-koska hän oli luonteeltaan anteeksiantavainen ja hyvin hyvä. Eikä hän
-ainoastaan ollut tätä tekemättä, vaan, edeltäpäin peläten asemaansa,
-asettui kenenkään hyökkäämättä puolustusasemaan, pitäen itseselvänä,
-että kaikki talonväki oli paneva parastaan saattaakseen hänelle
-mielikarvautta, ja näki kaikessa tahallista loukkaamisen halua sekä
-piti parhaana kärsiä nurkumatta; mutta tuolla toimettomuudellaan hän ei
-niittänyt rakkautta, vaan tylyyttä. Sitä paitsi puuttui häneltä niin
-täydellisesti tuota meidän kodissamme korkeimpaan määräänsä
-kehittynyttä ymmärtämisen taitoa, josta jo olen puhunut, ja hänen
-tapansa olivat niin vastakkaiset niille tavoille, jotka olivat meidän
-kodissamme juurtuneet, että jo yksistään tämäkin seikka vaikutti hänen
-vahingokseen. Meidän täsmällisessä, siistissä kodissamme hän eli aina
-niinkuin olisi vastikään sinne saapunut, nousi ja pani maata milloin
-varhain milloin myöhään, söi päivällistä milloin yhdessä milloin
-erikseen, välistä ihasteli välistä taas ei ihastanut, kävi melkein
-aina, milloin ei ollut vieraita, puolipukeissa, ujostelematta
-näyttäytymästä meille jopa palvelijoillekin alushameisillaan,
-ainoastaan vaippa hartioilla, käsivarret paljaina. Alussa tämä tapain
-yksinkertaisuus miellytti minua, mutta sitten hyvinkin pian juuri tämä
-yksinkertaisuus vaikutti, että kadotin viimeisenkin kunnioituksen
-häneen. Vielä enemmän meitä ihmetytti se, että hän oli vieraiden läsnä
-ollessa ihan toinen nainen kuin ilman vieraita: vieraiden aikana hän
-oli nuori, terve ja kylmä kaunotar, joka oli komeasti puettu, ei tyhmä
-eikä älykäs, mutta ilomielinen; kun taas vieraita ei ollut, hän oli
-vanhanpuoleinen, väsynyt, puvussaan huolimaton, ikävöivä, vaikka tosin
-rakastava nainen. Usein, kun hän suu hymyssä, posket pakkasesta
-punasina, onnellisena kauneutensa tiedosta palasi joltakin visiitiltä,
-ja otettuaan hatun päästään, katsahti peiliin, taikka kun hän
-suhahteleva, avokaulainen tanssiaispuku yllä, ujostellen ja samassa
-ylpeillen palvelijain edessä kulki vaunuihinsa, taikka kun hän kotona
-pikkuiltamissamme esiintyi korkeakaulaisessa silkkipuvussa, jotain
-hienoja pitsejä vaaleata kaulaa vasten, ja hymyili sivuilleen tuolla
-kauniilla yksitoikkoisella hymyllään, ajattelin minä häntä katsoessani,
-mitäpä sanoisivatkaan kaikki hänen ihailijansa, jos olisivat nähneet
-häntä semmoisena kuin minä häntä näin, kun hän iltasilla jäätyään
-kotiin, kahdentoista jälkeen odotteli miestään klubista, yllään jokin
-kapotti, tukka sukimatonna, varjona kulkien heikosti valaistuissa
-huoneissa! Hän tuli välistä pianon ääreen ja kasvot ponnistuksesta
-rypyssä soitti ainoan osaamansa valssin, milloin taas otti käteensä
-romaanin ja luettuaan pari sanaa keskeltä viskasi sen pois, milloin
-taas, herättämättä palvelijoita, meni ruokakaapin luo, otti sieltä
-kurkun ja kylmää vasikanpaistia ja söi sitä seisaaltaan, milloin
-jälleen, väsyneenä, ikävöiden, ilman tarkotusta harhaili huoneesta
-huoneeseen. Mutta enin kaikesta meitä edensi toisistamme tuo
-ymmärtämisen puute, joka etupäässä ilmausi hänelle ominaisessa tavassa
-osottaa alentuvaista huomiota, kun hänen kanssaan puhuttiin asioista,
-joita hän ei ymmärtänyt. Ei tosin voinut lukea hänen viakseen, että hän
-oli tietämättään tehnyt itselleen tavan kevyesti hymyillä yksistään
-huulilla ja kallistaa päätänsä, kun hänelle puhuttiin asioista, jotka
-eivät kiinnittäneet hänen mieltänsä (ja paitsi häntä itseään ja hänen
-miestään ei häntä mikään kiinnittänyt), mutta tuo hymy ja tuo pään
-kallistaminen oli usein toistettuna sietämättömän kyllästyttävää. Myös
-oli hänen iloisuutensa, jolla hän ikäänkuin teki pientä pilaa hänestä
-itsestään ja koko maailmasta, vähän kömpelöä eikä tarttunut kehenkään;
-hänen tunteellisuutensa oli liian äitelää. Ja kiusallisinta oli, ettei
-hän ujostellut alituisesti puhua kelle tahansa rakkaudestansa
-mieheensä. Vaikkei hän valehdellutkaan sanoessaan koko elämänsä olevan
-rakkaudessa mieheensä, ja vaikka hän sen koko elämällään kyllä
-todistikin, niin meidän käsittääksemme oli tuommoinen ujostelematon,
-alituinen vatkuttaminen omasta rakkaudestaan inhottavaa, ja me
-häpesimme hänen puolestaan, kun hän puhui siitä syrjäisten kuullen,
-häpesimme vielä enemmän kuin häpesimme hänen tekemiään ranskankielen
-virheitä.
-
-Hän rakasti miestään enemmän kuin mitään muuta maailmassa, ja mies myös
-rakasti häntä, erittäinkin alku-aikoina ja milloin näki hänen olevan
-muidenkin mieleen. Hänen elämänsä ainoa tarkotus oli miehensä rakkauden
-omistaminen; mutta hän näytti aivan kuin tahallaan panevan parastansa
-tehdäkseen juuri sitä, mikä oli hänen miehelleen vastenmielistä, mutta
-hän teki sitä kuitenkin tarkotuksessa todistaa juuri rakkautensa ja
-alttiutensa voimaa.
-
-Isä rakasti koreita pukuja, rakasti nähdä häntä seuroissa kaunottarena,
-joka herätti ylistystä ja ihailua: mutta hänpä muka isän tähden luopui
-halustaan korupukuihin ja totutteli itseään istumaan alituiseen
-kotona harmaassa puserossa. Isä, joka oli aina pitänyt vapautta ja
-tasa-arvoisuutta kotisuhteiden välttämättömänä ehtona, toivoi, että
-hänen lempityttönsä Ljubotshka ja hyväluontoinen nuori vaimo
-todellisesti kiintyvät toisiinsa; mutta Audotja Vasiljevna "altistui"
-ja piti välttämättömänä osottaa talon oikealle emännälle, joksi hän
-Ljubotshkaa nimitti, kömpelöä kunnioitusta, joka kipeästi loukkasi
-isää. Isä oli tänä talvena pelannut paljon, loppupuolella oli paljon
-kadottanutkin, ja tapansa mukaan, tahtomatta sekottaa peliään
-perhe-elämän asioihin, salasi sekä voittojaan että tappioitaan kaikilta
-kotolaisilta. Mutta Audotja Vasiljevna "uhrautui"; joskin aivan
-kipeänä, jopa lopputalvella raskaudentilassakin ollen, hän piti
-velvollisuutenaan, harmaa pusero yllä, tukka kampaamatonna, vaikka
-neljän aikaan aamulla, horjuen mennä isää vastaan, kun tämä toisinaan
-paljon kadotettuaan väsyneenä, nolona palasi klubista. Audotja
-Vasiljevna tiedusteli häneltä hajamielisenä oliko hänellä ollut
-pelionnea ja teeskennellyllä huomiolla, päätä puistaen kuunteli hänen
-tilintekojaan klubista ja hänen sadannen kerran lausuttuja pyyntöjään,
-ettei häntä milloinkaan kotona odotettaisi. Siitä huolimatta, ja vaikka
-voitto tai tappio, josta isän koko omaisuus riippui, ei lainkaan
-kiinnittänyt Audotja Vasiljevnan mieltä, hän kuitenkin edelleen otti
-joka yö isää vastaan, kun tämä palasi klubista. Noihin kohtaamisiin
-saattoi hänet uhrautumishalunsa rinnalla tosin myöskin salainen
-mustasukkaisuus, josta hän mitä suurimmassa määrässä kärsi. Ei kukaan
-maailmassa olisi voinut saada häntä uskomaan, että isä palasi noin
-myöhään todellakin klubista eikä rakastajattaren luota. Hän koetti
-lukea miehensä kasvoista tämän rakkaussalaisuuksia; mutta voimatta
-mitään lukea antautui huokaillen jonkinlaiseen surun nautintoon ja
-onnettomuutensa miettimiseen.
-
-Näiden ja monien muiden alituisten uhraantumisten johdosta alkoi siinä
-tavassa, millä isä kohteli vaimoaan tämän talven loppukuukausina,
-jolloin hän oli paljon kadottanut ja siksi oli enimmäkseen pahalla
-tuulella, tuntua tuontuostakin hiljaista vastenmielisyyttä, sitä
-hillittyä inhoa rakastettuun olentoon, joka tahtomattakin esiintyy
-haluna tehdä kaikkia mahdollisia pikku mielenharmia tuolle olennolle.
-
-
-
-
-XIII
-
-UUSIA TOVEREITA.
-
-
-Talvi oli kulunut huomaamatta ja jo taas lumi alkanut sulaa. Yliopiston
-ilmotustaululle oli jo naulittu luettelo tutkintojen järjestyksestä,
-kun äkkiä todella hoksasin, että minun oli annettava vastauksia
-kahdessatoista eri aineessa, joissa olin kuunnellut luentoja, mutta
-joista en ollut ainoatakaan todella kuunnellut, sitä vähemmin pannut
-paperille taikka valmistanut tutkintoa varten. Merkillistä, ettei niin
-selvä kysymys kuin: miten minun käy tutkinnossa? ollut kertaakaan
-mieleeni juolahtanut. Mutta tänä talvena olin ollut niin sakeaan usvaan
-kietoutunut, nauttiessani vaan siitä että olin suuri ja "comme il
-faut", -- että tuon kysymyksen muistuessa minä vaan vertasin itseäni
-tovereihini ja ajattelin: aikovathan nekin suorittaa, mutta eihän
-niistä ole vielä puoletkaan "comme il faut", siis minulla on etuja
-heidän rinnallaan, jotka takaavat, että minun käy hyvin. Menin
-luennoille ainoastaan siksi, että olin siihen tottunut ja että isä
-kehotteli minua. Sitäpaitsi oli minulla paljon tuttujakin, joten
-yliopistossa olo oli usein hauskaakin. Pidin tuosta luentosalien
-melusta, puhelusta, naurusta, -- rakastin luennon aikana, istuen
-viimeisellä penkillä, professorin yksitoikkoisen äänen uinuttamana
-mietiskellä jotakin, tai tarkastella tovereita; rakastin myöskin
-pistäytyä jonkun toverin kanssa ravintolaan ja palata sieltä varovasti
-raottaen ovea ja pujahtaen takaisin luentosaliin, rakastin myöskin
-ottaa osaa vallattomuuksiin, kun ylioppilasjoukot nauraen ja meluten
-tungeskelivat käytävissä. Tuo kaikki oli ylen hauskaa.
-
-Kun kaikki jo alkoivat käydä ahkerammin luennoilla, kun fysiikan
-professori lopetti luentokurssinsa ja jätti hyvästi tutkintoihin asti,
-kun ylioppilaat jo kokosivat muistiinpanovihkojaan ja alkoivat eri
-ryhmissä valmistua tutkintoon, silloin minäkin arvelin, että taitaa
-olla aika ryhtyä toimeen. Operov, jonka kanssa me yhä tervehdimme
-toisiamme, mutta olimme muuten mitä kylmimmissä suhteissa, kuten jo
-olen sanonut, tarjosi minulle omat vihkonsa, vieläpä ehdotti, että
-kävisimme niiden mukaan kurssin läpi yhdessä muiden ylioppilaiden
-kanssa. Minä kiitin häntä ja suostuin, toivoen tämän kunnianosotuksen
-johdosta kokonaan sopivamme hänen kanssaan entiset erimielisyytemme,
-mutta pyysin ainoastaan, että kokoonnuttaisiin aina minun luokseni,
-koska minulla oli hyvä kortteeri.
-
-Minulle vastattiin, että ruvetaan valmistumaan vuorotellen milloin
-yhden milloin toisen luona, mihin vaan on lyhyempi matka. Ensimäisellä
-kerralla kokoonnuttiin Zuhinin luo. Hänellä oli pieni, väliseinällä
-erotettu huone suuressa talossa Trubetskoin bulevardilla. Ensi
-määräpäivänä tulin myöhään, kun luku oli jo alkanut. Pieni huone oli
-kokonaan tupakin savun, vieläpä mahorkan vallassa, jota Zuhin itse
-poltti. Pöydällä oli tuoppi viinaa, tirrikka, leipää, suolaa ja
-lampaan-reisiluu.
-
-Nousematta seisaalleen Zuhin tarjosi minulle viinaa ja kehotti
-riisumaan takkini.
-
--- Ette taida olla tottunut tämmöiseen kestitykseen, lisäsi hän.
-
-Kaikki olivat likasissa karttuunipaidoissa, irtonaiset rintapaidat
-näkyvissä. Koettaen olla ilmaisematta ylenkatsettani heihin minä
-riisuin takkini ja heittäysin toverillisesti sohvalle. Zuhin luki
-vihkojen mukaan, toiset pysäyttelivät häntä kysymyksillään, joihin hän
-vastasi ytimekkäästi, viisaasti ja täsmällisesti. Aloin kuunnella, ja
-ymmärtämättä paljoakaan, kun en ollut edellistä kuullut, tein
-kysymyksen minäkin.
-
--- Ohhoh, ettehän te voi kuunnella, kun ette tuota tiedä, sanoi Zuhin:
--- minä annan teille vihot, niin käytte läpi huomiseksi; eihän siitä
-selittämisestä muuten ole hyötyä.
-
-Häpesin tietämättömyyttäni, ja samalla tuntien Zuhinin huomautuksen
-olevan paikallaan, lakkasin kuuntelemasta ja aloin tehdä havaintoja
-näistä uusista tovereista. Luokiteltaessa ihmisiä comme-il-faut ja ei
-comme-il-faut ihmisiin, nuo näyttivät kuuluvan toiseen luokkaan ja
-herättivät siis minussa ei ainoastaan ylenkatsetta vaan myöskin
-personallista vastenmielisyyttä, erittäinkin koska he, olematta comme
-il faut, sittenkin pitivät minua vaan vertaisenaan, vieläpä
-hyväntahtoisesti asettuivat jonkinlaisiksi suojelijoikseni. Tuota inhoa
-herättivät minussa erittäinkin heidän jalkansa ja likaset kätensä
-purtuine kynsineen, sekä Operovin pikkusormen pitkä kynsi, ja heidän
-punertavat paitansa, ja irtonaiset rinnustimensa, ja haukkumasanansa,
-joilla he osottivat, toinen toisilleen hellyyttä, ja likanen huone, ja
-Zuhinin tapa alituiseen niistää nenäänsä painamalla sormea toista
-sierainta vasten, ja erittäinkin heidän omaperäinen puhetapansa, jossa
-sanoilla oli omituiset korkonsa ja sovitut painonsa.
-
-Huolimatta kuitenkin näistä siihen aikaan minulle ylen vastenmielisistä
-ulkonaisista seikoista minä vainusin noissa ihmisissä jotakin hyvää ja
-kadehdin sitä iloista toverihenkeä, joka heitä yhdisti. Tunsin heihin
-vetovoimaa ja pyrin heitä lähestymään, niin vaikeata kuin se minulle
-olikin. Hiljaisen ja rehellisen Operovin jo tunsin: nyt oli erittäin
-mieleeni tuo vikkelä, tavattoman älykäs Zuhin, joka näytti olevan tämän
-piirin päämiehiä. Hän oli pienehkö, ruskeatukkainen, tanakka mies,
-kasvot vähän turvonneet ja aina kiiltävät, mutta merkillisen viisaat,
-elävät ja itsenäiset. Tuon ilmeen vaikutti ennen kaikkea hänen ei aivan
-korkea, mutta mustien, syvien silmien yli käyristyvä otsansa, harjana
-seisova lyhyt tukkansa, musta, aina ajelemattoman näkönen partansa. Hän
-ei näyttänyt ajattelevan itseänsä (mikä puoli minua aina kovasti
-miellytti ihmisissä), mutta hänen järkensä ei tuntunut milloinkaan
-jäävän työttömäksi. Hänen kasvonsa olivat niitä paljon puhuvia kasvoja,
-jotka muutaman tunnin kuluttua siitä hetkestä, jolloin ensi kerran ne
-näitte, yhtäkkiä kokonaan muuttuvat silmissänne. Tuo tapahtui minulle
-lopulla iltaa. Yhtäkkiä näyttäytyi hänen kasvoillaan uusia ryppyjä
-silmät painuivat syvemmäs, hymy muuttui toiseksi ja koko kasvot saivat
-niin toisen muodon, että olisin vaivalla tuntenut häntä samaksi.
-
-Kun lukeminen oli loppunut, niin Zuhin, muut ylioppilaat ja minä,
-osottaakseni toverillisuuttani, joimme kukin lasillisen viinaa, ja
-tuoppi meni melkein tyhjäksi. Zuhin kysyi kellä olisi ollut antaa
-suutarinmarkka, että eräs vanha vaimo-ihminen, joka häntä palveli,
-olisi lähetetty ostamaan lisää. Minä rupesin tarjoomaan omia rahojani,
-mutta Zuhin ei ollut kuulevinaan ja kääntyi Operovin puoleen, joka
-antoi hänelle lasihelmikukkarostaan vaaditun kolikon.
-
--- Varo vaan, ettet ratkea juomaan, sanoi Operov, joka itse ei juonut
-mitään.
-
--- Vielä mitä, vastasi Zuhin imien ydintä lampaan luusta (muistan
-ajatelleeni silloin, että siksi hän onkin niin viisas, kun syö paljon
-luunydintä). -- Vielä mitä, arveli Zuhin vetäen suunsa hymyyn; mutta
-hymy hänellä oli sellainen, että sen ehdottomastikin huomasi ja tunsi
-hänelle siitä hymystä kiitollisuutta. Vaikka ratkeaisinkin, niin ei ole
-enää hätää, katsotaanpa nyt kumpi meistä voiton ottaa, professoriko
-minusta vai minä professorista. Kyllä se nyt jo istuu täällä päässä
-niinkuin nakutettu, lisäsi hän kerskaillen näpäyttäen itseään otsaansa;
--- kunpa vaan Semjonov läpäseisi, se se kuuluu taas olevan pahalla
-juomapäällä.
-
--- Missä se kuljeksii? kysyi joku.
-
--- Enpä minäkään ole sitä hyvään aikaan enää nähnyt, jatkoi Zuhin: --
-jo siitä on aikaa kun me hänen kanssaan yhdessä reuhasimme Lissabonin
-kapakassa. Taisi siitä syntyä jälkijupakoitakin. -- Mutta mikä terävä
-pää! Mitä tulta siinä miehessä on! Mitä älyä! Paha on, jos se mies
-hukkuu. Ja hakkuuhan se! ei se ole niitä miehiäkään, että se
-luonnollaan yliopistossa pysyisi.
-
-Vielä vähän juteltua kaikki alkoivat lähteä ja tehtiin päätös
-seuraavinakin päivinä kokoontua Zuhinin luo, koska tämän asunto oli
-lähimpänä kaikkien muiden asuntoja. Ulos tultuamme minua hävetti ajaa
-yksin hevosella, kun kaikki muut kävelivät, ja arastellen minä pyysin
-Operovia viereeni, ja lupasin ajaa hänen katunsa kautta. Zuhin oli
-tullut mukanamme ulos; hän lainasi ruplan Operovilta ja meni koko yöksi
-jonnekin vieraille. Matkalla kertoi Operov minulle yhtä ja toista
-Zuhinin elämäntavoista, ja kotiin tultuani minä en pitkään aikaan
-voinut nukkua, vaan yhä ajattelin noita vasta saatuja uusia
-tuttavuuksiani. Olin kahden vaiheilla pitikö minun heitä kunnioittaa,
-johon kehotti heidän tietonsa, yksinkertaisuutensa, rehellisyytensä ja
-tuo heidän nuoruutensa ja reippautensa runollisuus, -- vai pitikö antaa
-myöten sille vastenmielisyydelle, jota tunsin heidän epäsiisteyttään
-kohtaan. Kaikesta halustani huolimatta minun oli siihen aikaan sanan
-täydessä merkityksessä mahdoton lähestyä heitä. Ymmärsimme kaikki asiat
-ihan eri tavoilla. Oli kokonainen pohjattomuus sellaisia vivahduksia,
-jotka minusta muodostivat elämän viehättävyyden ja arvon mutta jotka
-heille olivat aivan käsittämättömiä, ja päinvastoin. Mutta pääsyynä
-lähestymisen mahdottomuuteen oli verkatakkini 20-ruplan hintainen
-kangas, ajoneuvoni ja hollantilainen paitani. Tämä syy oli minulle
-erittäin tähdellinen: minusta tuntui kuin olisin ehdottomasti loukannut
-heitä noilla varallisuuteni tunnusmerkeillä. Tunsin itseni heidän
-edessään syylliseksi, ja milloin nöyrtyen milloin taas kapinoiden tätä
-ansaitsematonta nöyrtymistä vastaan sekä ruveten itseluottavaiseksi, en
-voinut mitenkään päästä heidän kanssaan tasa-arvoiselle, rehelliselle
-pohjalle. Mutta raaka ja rikoksellinen puoli Zuhinin luonteessa peittyi
-silmissäni siihen aikaan niin kokonaan sen runollisen urheuden rinnalla
-jota hänessä vainusin, ettei siinä ollut minusta yhtään mitään
-epämiellyttävää.
-
-Parin viikon kuluessa kävin melkein joka ilta lukuja kertaamassa
-Zuhinin luona. Tein kuitenkin sangen vähän työtä, sillä, kuten sanottu,
-olin jäänyt tovereistani jälkeen ja kykenemättä yksin lukemaan heidät
-saavuttaakseni, ainoastaan teeskentelin kuuntelevani ja ymmärtäväni
-mitä he lukivat. Taisivat toverinikin arvailla minun teeskentelevän ja
-usein huomasin heidän jättävän pois paikkoja, jotka olivat heille
-tuttuja, milloinkaan minulta kysymättä.
-
-Päivä päivältä katsoin heidän epäsiisteyttään yhä leppeämmin silmin,
-perehtyen heidän tapoihinsa ja löytäen niistä paljon runollisuutta. Ja
-ainoastaan Dmitrille antamani kunniasana, etten milloinkaan mene heidän
-kanssaan juomaretkille, piti minua heidän huvituksistaan erillä.
-
-Kerran tahdoin kehua heidän edessään tietojani kirjallisuudessa,
-erittäinkin ranskalaisessa, ja viritin keskustelun tästä aineesta.
-Ihmeekseni tuli ilmi, että he olivat lukeneet paljon enemmän kuin minä,
-tunsivat ja arvostelivat englantilaisia jopa espanjalaisiakin
-kirjailijoita, puhuivat Lesage'sta, josta en ollut edes kuullutkaan.
-Pushkin ja Zhukovski olivat heille kirjallisuutta (eikä, niinkuin
-minulle, ainoastaan keltakantisia pikku kirjoja joita olin lapsena
-lukenut). Dumas'ta, Sue'ta ja Févalia he halveksivat jo aikaa sitten
-sekä arvostelivat, erittäinkin Zuhin, kirjallisuuden kysymyksiä paljon
-paremmin ja selvemmin kuin minä, jota minun oli hyvin vaikea myöntää.
-En myöskään musikin tuntemisessa ollut heitä etevämpi. Vielä
-suuremmaksi ihmeekseni sain tietää, että Operov soitti viulua, eräs
-toinen violonselloa ja pianoa, ja että molemmat soittivat yliopiston
-orkesterissa, olivat aika eteviä soittoniekkoja ja pitivät hyvää
-musiikkia suuressa arvossa. Sanalla sanoen, kaikkea, missä olisin
-heidän edessään kerskaillut, lukuunottamatta ranskan- ja saksankielen
-ääntämistä, he osasivat paremmin kuin minä, eivätkä sen johdosta
-lainkaan ylpeilleet. Olisinhan voinut kopeilla käytöstaidostani, mutta
-sitä taitoa ei minulla ollut, niinkuin Volodjalla. Mitäpä siis oli se
-ylemmyys, jolta minä heihin katsoin? Oliko se tuttavuuteni ruhtinas
-Ivan Ivanovitshin kanssa? Oliko se taitoni ääntää ranskaa? vaununi?
-hollantilainen paitani? kynteni? Kunpa tuo kaikki ei vaan olisi
-joutavaa turhuutta? -- häämötteli minulle joskus jo mielessäni
-kadehtiessani heidän toverihenkeään ja sitä hyvänsuopaista nuorta iloa,
-jota edessäni näin. He kaikki sinuttelivat toisiaan. He kohtelivat
-toisiansa melkein raa'an yksinkertaisesti, mutta tuonkin raakuuden alta
-tuntui selvästi pelko hiukankaan loukata toista. Roisto, sika, jotka
-käytettiin heidän keskuudessaan hellittelyniminä, karmivat pintaani ja
-saattoivat minun heitä itsekseni ivaamaan, mutta nuo sanat eivät
-loukanneet eivätkä häirinneet läheisintä ystävyyttä heidän välillään.
-Toisiaan he kohtelivat niin varovasti ja hienotunteisesti, kuin voivat
-tehdä ainoastaan köyhät ja hyvin nuoret ihmiset. Mutta Zuhinin
-luonteessa ja hänen juomaretkeilyissään Lissaboniin tuntui vielä
-jotakin leveää, vapaata. Tuntui kuin heidän juomingeissaan olisi ollut
-jotakin aivan toista kuin tuossa pelissä poltetun rommin ja sampanjan
-kanssa, johon olin ottanut osaa paroni Z:n luona.
-
-
-
-
-XLIV
-
-MINÄ SAAN REPUT.
-
-
-Vihdoin alkoi ensimäinen tutkinto, differentsiaaleissa ja
-integraaleissa, mutta minä olin yhä jonkinlaisen kummallisen usvan
-vallassa enkä tehnyt itselleni selvää siitä mikä minua odotti. Iltasin,
-Zuhinin ja muiden toverien seurassa oltuani, minuun tuli ajatus, että
-pitäisi muuttaa jotain mielipiteissäni, että jotain oli niissä väärää,
-mutta aamusin päivänpaisteen mukana rupesin jälleen comme-il-faut
-ihmiseksi, olin siihen tyytyväinen enkä halunnut mitenkään muuttuvani.
-
-Tämmöisessä mielentilassa ajoin ensimäiseen tutkintoon. Istuin niille
-penkeille, missä olivat ruhtinaat, kreivit ja paronit, antauduin
-keskustelemaan ranskankielellä, ja (niin kummalta kuin se kuuluukin) ei
-juolahtanut mieleenikään, että nythän oli kohta vastaaminen aineissa,
-joita en nimeksikään osaa. Katselin levollisesti niitä, jotka
-lähestyivät tutkijain pöytää, jopa otin laskeakseni muutamista
-pilaakin.
-
--- No, Grapp rukka, sanoin minä Ilinkalle, kun hän palasi pöydän luota:
--- tokko pelottaa?
-
--- Saammepa nähdä, kuinka teidän itsenne käy, vastasi Ilinka, joka
-ylioppilaaksi tultuaan oli noussut täydelliseen kapinaan minun
-vaikutustani vastaan, ei hymyillyt minun häntä puhutellessani ja oli
-minulle kaikin puolin ynseä.
-
-Minä hymähdin ylenkatseellisesti vastaukseksi Ilinkalle, vaikka hänen
-lausumansa epäilys panikin minut vähän hätkähtämään. Mutta entinen usva
-jälleen karkotti pelon ja minä pysyin edelleen hajamielisenä ja
-välinpitämättömänä, jopa lupasin paroni Z:lle, että heti kun minua on
-tutkittu, menen hänen kanssaan ravintolaan aamiaiselle. Kun minut
-huudettiin esille Ikoninin kanssa, oikasin minä pukuni poimut ja hyvin
-levollisesti menin tutkintopöydän ääreen.
-
-Pieni säikähdyksen väristys kävi pitkin selkääni vasta silloin kuin
-nuori professori, sama mies, joka oli tutkinut minua pääsytutkinnossa,
-katsahti suoraan silmiini ja minä kosketin paperiin, johon kysymykset
-olivat kirjotetut. Ikonin otti lappunsa, samalla rynnäkköliikkeellä,
-kuin ennenkin; hän antoi sentään jotakuinkin mahdollisia vastauksia,
-vaikkakin huonoja, mutta minä vuorostani tein nyt sen minkä hän oli
-tehnyt ensi kerralla, vieläpä pahemminkin, sillä minä otin uuden lapun,
-enkä edes siihenkään osannut mitään vastata. Professori katsahti
-säälien minuun ja sanoi hiljaa, mutta varmasti:
-
--- Te ette voi siirtyä toiselle kurssille, herra Irtenjev. Parasta kun
-jätätte tutkinnot sikseen. Tiedekunta on puhdistettava. Samoin ette
-tekään, herra Ikonin, lisäsi hän.
-
-Ikonin pyysi saada uudistaa tutkintonsa, ikäänkuin armosta, mutta
-professori vastasi hänelle, ettei kahdessa päivässä ehdi korjata
-semmoista mitä ei kokonaiseen vuoteen ole saanut aikaan, ja kielsi
-jyrkästi. Ikonin rukoili nöyrästi jälleen armoa; mutta professori ei
-sittenkään suostunut.
-
--- Saatte mennä, hyvät herrat, sanoi hän yhtä hiljaa ja yhtä varmasti.
-
-Vasta silloin minä rupesin lähtemään pöydän äärestä ja minua hävetti,
-että olin vaitiolollani ikäänkuin ottanut osaa Ikoninin alentaviin
-armonpyyntöihin. En muista miten kuljin salin läpi ylioppilaiden ohi,
-mitä vastasin heidän kysymyksiinsä, kuinka tulin eteiseen ja kuinka
-kotiin! Olin loukkaantunut, häväisty, olin todellakin onneton.
-
-Kolmeen päivään en liikkunut huoneestani, en ketään nähnyt, tunsin
-tyydytystä kyyneleistä, kuten lapsuudessa, ja itkin paljon. Hain
-pistooleja, joilla olisin ampunut itseni, nimittäin siltä varalta, että
-olisi ruvennut kovasti tekemään mieli ampua. Arvelin, että Ilinka Grapp
-sylkee minua vasten silmiä, kun tapaa, ja menetteleekin siinä aivan
-oikein; että Operov iloitsee onnettomuudestani ja kertoo siitä
-kaikille; että Kolpikov oli aivan oikeassa häväistessään minua Jahrin
-ravintolassa; että tyhmät puheeni ruhtinatar Kornakovin kanssa olivat
-tämän saaneet aikaan j.n.e. Kaikki raskaat, itserakkaudelle kiusalliset
-hetket elämässä tulivat toinen toisensa perästä mieleeni; koetin sysätä
-onnettomuuteni syyn jonkun toisen niskaan: kuvailin, että joku oli
-tämän kaiken tahallaan minulle saattanut, keksin kokonaisen salajuonen
-itseäni vastaan, moitin professoreja, tovereja, Volodjaa, Dmitriä, isää
-siitä, että hän oli pannut minut yliopistoon, kohtaloa siitä, että se
-oli antanut minun elää tämmöiseen häväistykseen asti. Arvellen itseni
-täydellisesti kukistuneeksi kaikkien niiden silmissä, jotka minua
-tunsivat, pyysin isältä päästä husaariksi taikka Kaukaasiaan. Isä ei
-ollut minuun tyytyväinen, mutta nähdessään hirmuisen suruni hän
-lohdutteli minua, sanoen että niin paha asia kuin tuo olikin, saattoi
-kaikki vielä tulla korjatuksi siirtymiselläni toiseen tiedekuntaan.
-Volodja, joka myöskään ei voinut ymmärtää tilaani niin erin kauheaksi,
-arveli, että toisessa tiedekunnassa en ainakaan tarvitsisi hävetä
-uusien toverien edessä.
-
-Naisemme taas eivät ymmärtäneet eivätkä tahtoneet tai eivät voineet
-ymmärtää mitä se tutkinto oikeastaan oli, mitä merkitsi jäädä
-ensimäiselle kurssille, ja he säälivät minua ainoastaan siksi, että
-näkivät suruni.
-
-Dmitri kävi luonani joka päivä ja oli kaiken aikaa hyvin hellänä ja
-lempeänä; mutta minusta juuri senvuoksi tuntui, että hän oli kylmennyt
-minua kohtaan. Tuntui aina loukkaavalta ja pahalta, kun hän tultuaan
-luokseni vaijeten istui hyvin lähelle minua, vähän samaan tapaan kuin
-lääkäri istuu sairaan vuoteelle. Sofia Ivanovna ja Varinka lähettivät
-hänen kauttaan luettavakseni kirjoja, joita olin ennen kysellyt, ja
-pyysivät minua käymään luonaan, mutta juuri tuossa heidän huomiossaan
-minä olin keksivänäni ylpeänä, minulle alentavaa ystävyyttä muka jo
-liian syvälle vajonnutta ihmistä kohtaan. Parin kolmen päivän perästä
-olin vähän rauhottunut, mutta maalle-lähtöömme asti en liikkunut
-mihinkään kotoa, vaan yhä kohtaloani ajatellen, tyhjää toimittaen
-vetelehdin huoneesta huoneeseen, kotolaisiakin vältellen.
-
-Mietin miettimistäni, ja vihdoin kerran myöhään illalla, istuessani
-yksin alakerrassa ja kuunnellessani Audotja Vasiljevnan valssia, äkkiä
-hypähdin paikaltani, juoksin yläkertaan, otin esiin vihon, jonka
-kanteen oli kirjotettu: "Elämän periaatteita", avasin sen ja jouduin
-katumuksen ja sisällisen innostuksen valtaan. Purskahdin itkuun, mutta
-nuo eivät olleet enää epätoivon kyyneleitä. Suoriusin ja ojennuin,
-päätin uudelleen ruveta kirjottamaan elämän periaatteita ja olin
-lujasti vakuutettu siitä, etten enää milloinkaan tee pahaa, en ole
-hetkeäkään työttömänä enkä milloinkaan periaatteistani luovu.
-
-Kestikö tätä uutta sisäistä innostusta kauankin, mitä laatua se oli, ja
-mitä vaikutusta sillä oli henkiseen kehitykseeni, siitä kerron
-seuraavassa, onnellisemmassa nuoruuteni osassa.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAPSUUS, POIKA-IKÄ, NUORUUS II***
-
-
-******* This file should be named 52982-8.txt or 52982-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/9/8/52982
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/52982-8.zip b/old/52982-8.zip
deleted file mode 100644
index c0758ad..0000000
--- a/old/52982-8.zip
+++ /dev/null