NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4656 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..20becfb
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #54728 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54728)
diff --git a/old/54728-0.txt b/old/54728-0.txt
deleted file mode 100644
index 4fe4f62..0000000
--- a/old/54728-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4656 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Runousoppi, by Aristotle
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Runousoppi
-
-Author: Aristotle
-
-Translator: J. W. Calamnius
-
-Release Date: May 15, 2017 [EBook #54728]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: UTF-8
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOUSOPPI ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-RUNOUSOPPI
-
-Kirj.
-
-Aristoteles
-
-
-Kreikan kielestä kääntänyt ja selittäväisillä muistutuksilla
-sekä tiedesanain luetteloilla varustanut
-
-T:ri J. W. Calamnius
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
-1871.
-
-
-
-
-
-
-        Näytetty: _L. Heimbürger_.
-
-
-
-
-Alkulause.
-
-
-
-1. Johdanto.
-
-
-Olen ottanut suomentaakseni Aristoteleen Runous-opin, arvellen
-ett'ei tämä yritys olisi niinkään turha, vaikka kyllä sen
-käytöllinen merkitys ei voi olla suuri. Paljas käytöllisyys ei
-olekkaan pantava kirjallisuus-tuotteiden korkeimmaksi määrääjäksi,
-eipä edes meidänkään, vähitellen kehkiävässä, suomenkielisessä
-kirjallisuudessa. Meidänkin kansallis-kirjallisuuden on, kuinka
-vähäiseksi se muutoin vähäisessä kansassa supistuneekin,
-noudattaminen muiden kansain kirjallisuuksien esimerkkiä. Ahkeralla
-työllä koettavat sivistyneet kansat hyväksensä käyttää ja omaksensa
-tehdä vanhan ajan klassillisia teoksia, hyvin tuntien ja tunnustaen
-näiden voimallista vaikutusta. Enemmin kuin millään muulla
-kirjallisuudella on, näet, vanhalla klassillisella ylentäväinen
-ja puhdistava voima sen jalon hengen kautta, joka sen teoksissa
-ilmestyy. Senpä tähden onkin aina, kun jonkun kansan kirjallisuus on
-kääntynyt riutumiseen päin. vanha klassillinen kirjallisuus ollut se
-puhdas lähde, josta elähyttävä uudistus on tullut, ja semmoisena se
-vastakin aina on oleva.
-
-Kotimainen suomenkielinen kirjallisuutemme onneksi tosin ei ole
-riutumallaan; se on siheen liiaksi nuori, jonka tähden se vielä
-pysyykin tuoreena ja vireänä. Mutta vanhan ajan klassillisilla
-teoksilla on ylentäväinenkin voima suurien aatteittensa ja ylevien
-ajatustensa rikkauden vuoksi. Klassillisten teosten omistamisella
-laventaa itsekukin kansa näky-alaansa ja rikastuttaa aate- ja
-kieli-varastoaan, puhumattakaan niiden yleisesti tunnustetusta n.k.
-muodostavaisesta merkityksestä.
-
-Tältä kuullulta olen katsonut tätäkin teosta, arvellen vaivani
-palkituksi, jos olen voinut kotimaiselle kirjallisuudellemme tuoda
-vähintäkään hyötyä ja edistymisen aihetta. Siihenkin katsoen kuinka
-köyhä meidän suomenkielinen kirjallisuutemme on klassillisen ajan
-teoksista, arvelin arvoisaksi lisäykseksi Aristotelesta saamista
-kirjallisuutemme omaksi, jos pienenkin teoksen kautta. Se verraton
-vaikutus, minkä Aristoteles on melkein kaikissa tieteiden eri
-haaroissa tehnyt, ja se maine, joka on kiintynyt hänen nimeensä, on,
-arvelin, suomenkieliselle käännökselle mistä hänen kirjasestansa
-hyvänsä antava pysyvän arvon.
-
-Kaikista Aristoteleen kirjoista kuuluisimpia on hänen Runousoppinsa,
-jolla onkin kaunotieteen ja erittäin runotieteen historiassa
-ollut suuri merkitys, jopa merkillisyyskin. Se on sen ohessa
-Aristoteleen kansantajuisimpia kirjoituksia ja tarjoo semmoisena
-runsasta nauttimisen ainetta kaikille sivistyneille. Ilmoittaessaan
-erästä uutta, Ueberweg'in tekemää, käännöstä tästä kirjasta sanoo
-saksalainen arvostelija muun muassa: "Es ist ein Bedürfniss
-in unserer Zeit, wo man die Errungenschaften der Wissenschaft
-zum Gemeingute des Volkes erheben und dadurch die Bildung und
-Gesittuug immer mehr zu verallgemeinen strebt, eine Schrift wie
-die vorliegende, durch Uebersetzung und Erklärung möglichst weiten
-Kreisen verständlich zu machen" (ks. Heidelberger Jahrb. d. Lit.
-Juni-Heft. 1870).
-
-Mitä selvempi on, että mailman historiassa Kreikkalaiset ovat olleet
-se kansa, jonka helmoissa kauneudeutunne on kauniimmassa muodossaan
-ilmestynyt ja kauniimmalla tavalla muodostunut taiteen eri haaroissa,
-sitä tärkeämpi on tieteelle saada selville ne aatteet ja määritykset,
-jotka teoriallisesti perustivat tätä kaunotaiteen harjoitusta.
-Samassa määrässä tärkeämmäksi tuli siitä syystä Aristoteles, joka
-oli tämän kanneutta harrastavan taiteilija-kansan etevin ajattelija
-ja filosofi, ja joka sen lisäksi eli juuri siihen aikaan, jolloin
-kreikkalainen taide oli päässyt korkeimpaan kukoistukseen. Esthetikan
-historiassa onkin Aristoteles nimi, jota ei tieteellinen kauneus-opin
-tutkija koskaan voi jättää huomaamatta. Senpä tähden onkin Aristoteleen
-Runousoppi -- Aristoteleen koko kauneusopin päälähde -- aina ollut
-tutkinnon alainen kirja. Semmoisena se on paljon meluakin saanut
-toimeen. Tunnettu, näet, on kuiuka franskalainen n.k. klassillinen
-koulu ilman mitään syytä otti perusteeksi muka Aristoteleen
-Runousopin, kun tahtoi puolustaa omaa keksimää oppiansa n.k. "kolmesta
-draamallisesta yhteydestä". Tutkimus on kyllä todeksi näyttänyt, että
-Aristoteles on tähän oppiin syytön. Mutta Runousopissa oli sittenkin
-jälellä kylläksi aivan tärkeitä aineita, jotka houkuttelivat
-estheetikkoja ja filosofeja yhä uudistettuihin tutkimuksiin. Erittäin
-ahkeria ovat tässä, niinkuin muillakin aloilla, Saksalaiset olleet.
-Vuosi vondelta ilmestyy vielä eri tutkimuksia tästä kirjasta, toinen
-toista laveampi.
-
-Näin on Aristoteleen Runousoppi synnyttänyt varsin suuren
-kirjallisuuden -- ehkä suuremman kuin mikään muu Aristoteleen teos, ja
-kaikissa tapauksissa laveamman kuin kaikki ne kirjat yhteen, joita
-Aristoteles itse on ikinänsä kirjoittanut. Kirjan yksityisistäkin
-paikoista on äärettömän paljon kirjoitettu ja muutamat eri kohdat,
-niinkuin esm. oppi murhenäytelmän pnhdistavaisesta voimasta,
-ovat, kuten eräs mainio meikäläinen kirjailija sanoo, saaneet
-"läkki-virtoja vuotamaan". Mutta sittenkin löytyy valitettavasti
-vielä muutamia ei niinkään harvoja kohtia, joita hämäryys vielä
-peittää.
-
-Tätä hämäryyttä lisäävänä syynä on kirjan suuri vaillinaisuuskin.
-Pintapuolisinkin katsaus on, näet, kylliksi vakuuttamaan lukijata,
-ettei kirja ole alkuperäisessä muodossa, vaan ainoastaan tähteinä
-meille säilynyt. Syyksi tähän vaillinaisuuteen kerrottiin ennen
-erästä juttua, jonka mukaan märkä ja kosteus muka olivat Aristoteleen
-kirjoja pilanneet. Aristoteleen kuoltua olivat käsikirjoitukset muka
-joutnneet Theofraston ja Neleyn käsiin, joittenka elosta erottua
-Neleyn perilliset panivat ne säilytettäviksi kostean maan-alaiseen
-kellariin, jossa saivat maata liki 200 vuotta (muutamat sanovat 190,
-toiset 130 vuotta), minkä ajan perästä eräs Apellikoni ne sieltä
-löysi ja uudestaan kirjoitutti, sen verran kuin niitä silloin vielä
-tahdottiin lukea. Tämän Apollikonin kirjasto tuli sittemmin sullan
-kautta Romaan, jossa grammaatikko Tyrannioni oli käsikirjoituksen
-järjestänyt, korjannut ja täydellisentänyt.
-
-Tarkempi tutkinto ei ole ottanut uskoaksensa tämän jutun
-todenperäisyyttä. Mutta koska kieltämätöntä on, että kirja
-nykyisessä muodossaan on typistetty, oli tähän todennäköinen syy
-keksittävä. Moitittua vaillinaisuutta on koetettu selittää monella
-eri tavalla.
-
-
-
-2. Selitykset Runousoppi-kirjan nykyisestä muodosta.
-
-
-Vaikeus löytää uskottavia syitä sai ensiksi matkaan kieltämisen: koko
-kirja ei olekkaan Aristoteleen omaa tekemää, arvelivat tutkijat. Vaan
-koska kirja muinaisuudessa yleiseen katsottiin Aristoteleen omaksi,
-eikä voitu kieltää, että se kuitenkin on Aristoteleen mukainen, oli
-se sentään jollain tavalla asetettava yhteyteen Aristoteleen kanssa.
-
-Näitä seikkoja sovittaaksensa arveli sentähden muutamat, että joku
-peripatetisen koulun oppilas olisi, kauan Aristoteleen jälkeen mutta
-kuitenkin ennen kolmatta vuosisataa j.Kr., kirjan kokoonpannut
-sillä tavoin, että hän Aristoteleen tekemästä saman-aineisesta
-kirjasta otti ja kirjoitti ulos mitä hän katsoi sopivaksi ja
-tiedon-arvoiseksi jopa itsekkin siihen uutta lisäsi. Sen teki oppilas
-muka siitä syystä, että hän katsoi Aristoteleen kirjan kokonaisenaan
-sopimattomaksi ja hyödyttömäksi aikalaisillensa, kun, näet, kirja
-toiselta puolen sisälsi liian paljon, toiselta puolen liian vähän.
-Näin esin. Ritter. -- Toiset taas arvelevat, että joku Aristoteleen
-omista oppilaisista muka on opettajan suullisesti tehdyistä
-esittelyistä itsellensä muistoksi piirtänyt mitä hänelle kuului
-hupaiselta taikka muutoin tiedon-arvoiselta. Näitä muistoonpanoja
-oppilaan ei muka ollut aikomus julkaista. Mutta kun sittemmin
-Aristoteleen kirjoja ruvettiin ahneemmasti kysymään, olivat nämä
-muitten Aristoteleen kirjoitusten seassa joutuneet Alexandrian
-kirjastoon ja siten tulleet tutuiksi. Näin Stahr.
-
-Näillä arveluilla ei kuitenkaan ole tukevaa perustusta. Kaikkea
-todennäköisyyttäkin vastaan on jo se seikka, että niin tuo keksitty
-ulosnoukkija eli excerptori kuin myös tuo luultu muistoon-kirjoittaja
-olisivat olleet niin lyhytmielisiä ja yksinkertaisia, että olisivat
-säilyttäneet semmoisia Aristoteleen omasanaisia lauseita kuin esm.
-"komediasta tahdomme sittemmin puhua" (V, 12 -- vaikk'ei mitään
-puhetta siitä sittemmin seuraa); "näistä olkoon nyt näin paljon
-sanottu, sillä paljon olisi työtä kutakin tarkoin seurata" (IV,
-22); "komedia on, niinkuin sanoimme" (V, 1); "mutta näistä on
-kyllin lausuttu ennen ulosannetuissa kirjoissamme" (XV, 15.); ja
-muita samankaltaisia lauselmia, jotka eivät ensinkään sovi toiselle
-eikä toiselle. Tavallista enemmän typeryyttä ja ymmärtämättömyyttä
-osoittaisi sekin, että excerptori taikka muistoonpanija olisivat
-kokonaan jättäneet pois niin hupaisia ja painavia oppeja kuin esm.
-komediasta ja intohimojen puhdistuksesta, vaikka Aristoteles itse
-näihin viittaa toisissa kirjoissaan -- komediaan esm. Rhet. I,
-11. sekä II, 18. ja intohimojen puhdistukseen Polit. VIII, 7. --,
-mainitsematta vielä sitäkin, että dityrambi- eli lyyrillinen runous
-on tykkänään pois jätetty.
-
-Näistä poiketen ovat muut oppineet Runousoppi-kirjan nykyisen
-vaillinaisen muodon suhteen jakauneet kahteen eri mielipiteesen,
-kumpasetkin tunnustaen sen Aristoteleen omaksi -- jota
-oman-peräisyyttä tuskin enään sopiikaan millään tieteellisellä
-perustuksella kieltää, koska uudempi kielitutkinto on todeksi
-näyttänyt, että Runousoppi-kirjassa viljelty kieli pitää yhtä
-Aristoteleen muissa kirjoissa viljellyn kielen kanssa (ks.
-Teiohmüller Aristotelische Forsch. I. Beiträge zur Erklärung der
-Poetik des Arist., Vorrede s. IX).
-
-Toinen mainituista mieli-piteistä -- jota esm. Hermann puolustaa --
-on se, että nykyinen Runousoppi-kirja on Aristoteleen ensimäiuen
-suunnitelma eli alkupiirros, jota hän vasta sopivassa tilaisuudessa
-aikoi täydentää ja tarkemmin korjata, joka aikomus sittcmmou, syystä
-tai toisesta, jäi täyttämättä. Toiset katsovat kirjaa katkelman
-tapaiseksi jäännökseksi eräästä laveammasta ja täydellisemmästä
-kirjasta.
-
-Edellistä mielipidettä vastaan sotii useat lauseet itse teoksessa,
-niinkuin esm. "Näissä kohden sanon nyt taiteiden toisistaan eriävän
-niiden keinojen suhteen, jolla saavat kuvailuksen aikaan" (I, 14);
-"Tragediasta ja toiminnan kautta kuvailemisesta olkoon kylläksi, mitä
-on puhuttu", (XXII, 20); "Itse tragediasta ja epopeasta, niinkuin
-myöskin niiden lajeista ja osista, kuinka monta näitä on, j.n.e.
--- -- olkoon siis tämä lausuttuna." (XXVII, 16) y.m. -- mitkä lauseet
-kaikki viittaavat johonkuhun täydelliseen ja päätettyyn teokseen,
-eikä suunnitelmaan. Paitsi sitä viittaakin Aristoteles itse tähän
-Runousoppi-kirjaansa niinkuin johonkuhun täydellisiä selityksiä
-sisältävään teokseen (ks. main. p. Polit. VIII, 7 ja Rhet. I, 11 ja
-II, 18).
-
-Todenmukaisempi ja nähtävästi oikea on sentähden se mielipide, joka
-pitää Runousoppi-kirjaa jonakuna jäännöksenä suuremmasta teoksesta.
-Tämän arvelun kanssa sopivat kaikki mainitut lauseet hyvin yhteen.
-Selitystä vaatii ainoastaan se kysymys, kuinka kirja on joutunut
-näin katkonaiseksi. Huomattavaa tässä kohden on kuitenkin se, ettei
-tämä kirja ole ainoa Aristoteleen teoksista, joka on vaillinainen.
-Uudempi kritiikki on, näet, niin ikään vaillinaisiksi huomannut
-esm. Ethica Nicomachica, Politica ja Metaphysica teokset, vaikka
-kyllä ei samaan määrään (ks. Teichm. m. t. Vorr.). Ja eipä näin ole
-ainoastaan Aristoteleen kirjain laita; turmeltumisen kohtalo on,
-valitettavasti, tullut niin monelle muullekkin klassillisen ajan
-teokselle osaksi. Muistaminen onkin kuinka helposti vanhan ajan
-kirjat saattoivat tällä tapaa joutua vaillinaisiksi. -- Sitä vastoin
-puolustaa tätä arvelua se seikka, että laveampi teos runousopista,
-joka teos oli kahteen osaan jaettu, on ollut vanhan ajan tiedossa, ja
-että Aristoteles itse siihen viittaa nimillä "εν τοΐς περί ποιητικής",
-"εν τοΐς περί ποιήδεως" (ks. mm. pp. myös Rhet. III, 1. 2. 18 y.m.).
-
-Itse vaillinaisuuskin näkyy todistavan tätä arvelua. Kun esm.
-Aristoteles, Luku V. 12, sanoo: "Komediasta tahdomme sittemmin
-puhua", niin on myös luonnollista, että hän todella tästä vasta
-puhuikin. Turhaan haemme kuitenkin jotaan paikkaa, jossa hän olisi
-ottanut asian puheeksi. Mutta laiminlyömiseksi Aristoteleen puolelta
-sitä ei voi selittää, semminkin kun hän itse Rhetorikassa tähän
-viittaa, sanoen tässä kylliksi osoittaneensa kuinka monta lajia
-naurettava on. Kuinka olisi hän voinut niin lyhyellä selityksellä,
-kuin mikä löytyy Poet. Luku V, suorittaa niin aivan tärkeän opin,
-kuin oppi komediasta, josta hän ei tee täydellistä määritystäkään,
-vaikka hän kyllä, Luk. XXII, sanoo kylliksi puhuneensa draamallisesta
-runoudesta s.o. sekä tragediasta että komediasta. Vaillinainen on
-niin ikään intohimojen puhdistuksen oppi. Eipä myöskään oppi runouden
-kolmannesta eli lyyrillisestä lajista saisi jäädä semmoisesta
-kirjasta, joka ottaa varta-vasten pulmaksensa runousopista. Ja
-kuitenkaan tästä ei puhuta paljon mitään. Mihin jäivät niin ikään
-kaikki lupaukset, joita tekijä kirjan alussa lausuu? Kaikki nämä
-tekevät todennäköiseksi, että kirja on jäännöksenä Aristoteleen
-laveammasta kirjasta.
-
-
-
-3. Runousoppi-kirjan sisältö.
-
-
-Aristoteleen poetika jakaupi luonnonmukaisesti kolmeeu eri jaksoon.
-
-Ensimaiseen jaksoon kuuluvat Luvut I-V, joissa Aristoteles puhuu
-taiteesta yleiseen ja sen jakaumisesta eri taiteisin, ja erittäinkin
-runotaiteen eri lajeista:
-
-   I. Taiteiden erilaisuudesta kuvailuskeinon, kuvattavan esineen ja
-      kuvailusmuodon mukaan, a) Kuvailuskeinot.
-  II. b) Kuvattavat esineet.
- III. c) Kuvailusmuoto.
-  IV. Kuvailuksen synnyttämät syyt ja miten runous jakaupi
-      eri laljeihin.
-   V. Komediasta sekä kertomarunon ja murhenäytelmän erilaisuudesta.
-
-Toisesssa jaksossa, Luvut VI-XXII, puhutaan murhenäytelmästä:
-
-    VI. Murhenäytelmästä ja sen kuudesta osasta: kantataru, luonne,
-        lausekeino, mielenparsi, näytelmällinen laiton ja laulanto.
-   VII. Tapauksien kokoonpanemisesta ja minlainen se oleman pitää.
-  VIII. Itse kantatarusta.
-    IX. Runoilijan tehtävistä ja mikä hänen eroittaa historioitsijasta.
-     X. Kantatarujen eri lajeista.
-    XI. Vastaiskäänteistä ja tuntemisvaihteista.
-   XII. Näytelmän ulkonaisista osista.
-  XIII. Mitä murhenäytelmän kokoonpanem isessa on vaariin otettava
-        henkilöiden suhteen.
-   XIV. Mitenkä peloittavia ja säälittäviä on hankkiminen.
-    XV. Mitä luonteisin tulee.
-   XVI. Tuntemisvaihteen lajeista.
-  XVII. Mitä murhenäytelmän itse kokoonpanemisessa on vaariin
-        otettavaa, sekä runoilijan omaisuuksista.
- XVIII. Murhenäytelmän solmiskelemisesta ja kehittelemisestä.
-   XIX. Mielenlaadusta ja sen lajeista.
-    XX. Lausekeinosta ja sen osista.
-   XXI. Nimisanasta ja sen lajeista.
-  XXII. Lausekeinon kelvollisuudesta.
-
-Kolmannessa jaksossa, johon kuuluu Luvut XXIII-XXVII, puhutaan
-erittäin kertomarunollisuudesta.
-
-  XXIII. Kertomarunosta ja sen erinkaltaisuudesta historiallisen
-         kertomuksen suhteen.
-   XXIV. Kertomarunon yhteisyydestä murhenäytelmän kanssa sekä sen
-         erinkaltaisuudesta sen suhteen.
-    XXV. Miten runous paraiten voi käyttää perättömiä.
-   XXVI. Moitteista runoutta vastaan sekä miten niistä on pääseminen.
- XXVIII. Miten kertomaruno eroaapi näytelmästä sekä mikä niistä
-         on arvoisampi.
-
-
-
-4. Aristoteleen kauneus-oppi yleiseen.
-
-
-Aristoteleen runousoppia ei voi käsittää eriksensä hänen muista
-teoksistaan. Runousoppi on yhteydessä koko hänen viisaustieteensä
-kanssa ja on erittäinkin osana hänen kauneusopistaan. Mahdollisuutta
-myöden lyhyin silmäilys Aristoteleen kauneusoppiin yleiseen lienee
-tässä tarpeen, saadaksemme oikean käsityksen niistä hajallisista
-kauneusopin tähteistä, jotka kohtaavat meitä Poetika kirjassa.
-
-Vaikka Runousoppi on Aristoteleen kauneusopin päälähde, niin se ei
-kuitenkaan ole ainoa lähde, eikä sen ohessa myöskään millään muotoa
-täydellinen. Aristoteles ei ole kirjoittanut mitään täydellistä
-kauneusoppia. Esthetika eri tieteenä on nuori eikä ollut vielä
-Aristoteleen aikana olemassa. Ne tärkeät eikä suinkaan aivan niukat
-tutkimukset, joita Aristoteles niinkuin Platonikin teki kauneudesta
-ja taiteesta, ovat sentähden haettavat ja kokoon pantavat heidän
-monista eri teoksistaan. Runousopin jälkeen tärkein lähde on
-Aristoteleen kirja kaunopuhetaiteesta, "Retorika", sen jälkeen
-kirjat "Politika" ja "Ethika", jonka ohessa myöskin "Problemit" ja
-"Metafysika" antavat tietoja asiasta.
-
-Itse kauneudesta Aristoteles ei ole tehnyt mitään tieteellistä
-määritystä. Kauneuden luonnosta antaa hän kuitenkin jokseenkin selviä
-viittauksia. Itse kauniilla pitää oleman suuruutta ja rajoitusta, se
-ei saa olla ylen suuri, niin ettei sitä voisi helposti kerrallaan
-silmätä, eikä myöskään ylen pieni. Kaksi kohtaa pitää löytymän
-kaikessa kauniissa: järjestystä (τάξις) ja tasasuhtaisuutta
-(συμμετρία). Kaikki kauniin osat pitää myös oleman niin järjestettyinä,
-ettei toinen osa tule ainoastaan toisen perästä, niinkuin ajassa
-ainakin, vaan niin että kaikki osat orat toisiinsa niin olennollisesti
-perustetut ja kiinitetyt, että, jos yksi niistä jätetään pois taikka
-pannaan toiseen paikkaan, koko yhteys hajoaa. Itse kauniin on siis
-oleminen yhtenä ja kokonaisena, eikä kuolleena yhteytenä, vaan elävänä,
-elimellisenä (organisena) yhteytenä, jotta se, samalla tapaa kuin
-eläin, jossa on kaikki organillisesti järjestetty, tekisi omituisen
-vaikutuksensa.
-
-Kauniin ilmestyminen taideteoksissa perustuu ihmishengen omaan
-luontoon. Ihmishengelle omituista on, näet, kuvailemisen halu ynnä
-iloitseminen kuvailuksista, mitkä molemmat hengen omaisuudet saavat
-taide-toimen matkaan. Vaikka iloitseminen kuvailuksista on ihmiselle
-luonnonperäistä, tulee sen lisäksi vielä toinenkin syy: oppimisen
-halu. Siitä syystä, näet, iloitsevat ihmiset kuvailuksista, että he
-näistä oppivat. Nähdessään kuvia joutuu, näet, ihminen miettimään,
-mitä mikin on, ja sillä tapaa hän oppii.
-
-Nämä ovat ne yleiset syyt, jotka perustavat taide-tointa, ja jotka
-semmoisina löytyvät kaikissa ihmisissä. Mutta koska kaikki ihmiset
-eivät sentään ole taideniekkoja, niin tarvitsevat he taiteilijaksi
-päästäksensä vielä muita erityisiä omaisuuksia. Näitä on kaksi:
-runo- eli taidevimma (μανία) sekä taidokkaisuus eli talangi (εύφυΐα).
-Kaikki taideniekat ovat siis joko runousvimmaan taipuvaisia taikka
-taidokkaita ja saavat semmoisina taideteoksia toimeen, sillä näistä
-joutuvat edelliset, runousvimman alaiset, helposti haltioihin,
-jälkimäiset taas taipuvat helposti eri muotoihin.
-
-Kaunotaide ja sen toimi on itse luonnoltaan mukailusta (μίμησις). Kun
-taideniekka kuvailee, niin hän oikeastaan mukailee. Tämä mukaileminen
-ei kuitenkaan ole paljasta jälittelemistä. Taiteilija ei mukaile
-ainoastaan ulkonaista luontoa ja sen monenkaltaisia ilmestyksiä, vaan
-myöskin oman kuvituksensa sisällistä mailmata. Ja näitä mukaellessaan
-hän ei orjallisesti jälittele, vaan kuvailee vapaasti. Kolmesta
-kuvailus-laadusta täytyy, näet, taiteilijan aina valita yksi: hänen
-täytyy kuvaeltaviansa kuvaella joko semmoisiksi kuin no todellakin
-ovat tai olivat, taikka semmoisiksi kuin niitä sanotaan elikkä
-arvellaan, taikkapa semmoisiksi kuin niiden oleman pitäisi. Hyvän
-taideniekan tulee noudattaa hyvien maalaajien esimerkkiä. Kun, näet,
-nämä tekevät jonkun kuvan, niin tekevät he sen kyllä samannäköiseksi,
-mutta jalostuttavat eli idealiseeraavat sitä sen ohessa. Taideteoksen
-korkeimpana määrääjänä on siis perikuva eli ideali.
-
-Eri taiteilijain eri hengen-taipumuksen johdosta syntyy näin muodoin
-kolme eri kuvailus-laatua: taiteilija tekee kuvaelmiansa joko
-samankaltaisiksi taikka paremmiksi taikkapa huonommiksi kuin ne
-todellisuudessa ovat. Nämä kuvailus-laadut ilmestyvät joka taiteessa.
-Niiden eri aineiden mukaan, joilla taiteilija kuvailee kuvailtaviansa
-jakaupi kaunotaide erityis-taiteisin. Näitä kuvailemis-aineita on
-kuusi: muoto (σχήμα), väri (χρώμα), polento (ρυϑμός), ääni (φωνή),
-sana (λόγος) ja sointu eli sävel (άρμονία). Tästä syntyy yhtä monta
-erityis-taidetta: 1. Kuvanveistotaide, joka kuvailee muodoilla; 2.
-Maalaustaide, joka kuvailee värillä; 3. Tanssitaide, joka kuvailee
-polennolla (ja muodoilla); 4. Näyttelijätaide, joka kuvailee
-äänellä (ja muodoilla); 5. Säveltaide eli Musiikki, joka kuvailee
-säveleellä eli soinnulla ja 6. Runoustaide, joka kuvailee sanalla.
-Ainoastaan nämä kuusi taidetta ovat kaunotaiteita, joidenka yhteinen
-luonto elikkä olento on mukailus. Sitä vastoin esm. Rakennustaide
-ei ole kaunotaide, sillä se ei mukaile mitään. Se ei myöskään voi
-saadaa ilmi niitä esineitä, jotka ovat kaikkien kaunotaiteiden
-varsinaiset esineet, nim. toimintoja (πράξeίς), luonteita (ήϑη) ja
-himoja (πάϑη, kärsinnöt). Niin ei myöskään Kaunopuhetaide, jolla
-on varsinainen tarkoituksensa kaunotaiteen ulkopuolella, eikä myös
-Voimistelutaide.
-
-Mitä kaunotaiteen tarkoitukseen tulee, niin on se kahdenlainen. Koska
-taiteen alku on luonnonmukaisesti perustettu ihmishenkeen, jolla
-hengellä on halu kuvaolla, halu iloita kuvaelmista ja halu kuvaolmain
-kautta oppia, niin on taiteen syvin tarkoitus tyydyttää juuri tätä
-ihmishengen tarvεtta. Taiteilija ei siis kuvaile jotain muuta
-ulkonaista tarkoitusta varten, hän kuvailee itse kuvailemisen vuoksi,
-ja taiteen korkein tarkoitus on siis itse taide. Tämä on taiteen, niin
-sanoaksemme, absolutinen tarkoitus. -- Mutta taide voi tämän
-päätarkoituksensa ohessa myöskin tyydyttää muita sivu-tarkoituksia.
-Taiteen vaikutus ihmisissä on, näet, ylipäänsä kolme lajia. Se
-vaikuttaa sekä huvia (ήδονή) ja siveydellistä liikutusta (ήϑος) että
-puhdistusta (κάϑαρσις), ja voipi täten sekä yksityisen ihmisen
-elämässä että valtiossakin ajaa myös käytännöllisiäkin tarkoituksia.
-Puhdistusta vaikuttavana sopii taide laveasti käytettäväksi ja
-voipi matkaan saada paljon hyvää. Semmoisena voi sitä käyttää
-lääkitys-keinonakin. Tunnettu, näet, on, miten tarun mukaan
-muinaisuudessa moni synkkämielisyyteen ja hurmoksiin joutunut tuli
-parannetuksi musiikin kautta. Taide herättää myös siveydellisiä
-tunteita ja mielenliikutuksia ja voipi sen kautta paljon vaikuttaa
-varsinkin nuorison kasvatuksessa. Huvia vaikuttavana taide taas
-sulostuttaa inhimillistä elämätä, ja voipi olla keinona korkeimman
-maallisen autuuden eli onnellisuuden (ευδαιμονία) saavuttamiseksi,
-jopa myös kohtana eli momenttina. Tämmöisten vaikutusten ja niistä
-seuraavan hyödyn matkaan saattaminen on taiteen käytännöllinen ja
-sivu-tarkoitus.
-
-Nämät ovat pääkohdat Aristoteleen Esthetikassa, jonka oppien
-totuutta Lessing on vertaillut Euklideen elementtien pitäväisyyteen.
-Täydellisin on Aristoteleen oppi runotaiteesta -- tämän kirjan
-aine. Lyhykäisiä selityksiä itsekustakin sen pääkohdasta annetaan
-asian-omaisessa paikassa.
-
-
-
-5. Käännöksen perusteet.
-
-
-Se alkuteksti, jonka olen pannut käännöksen perustukseksi, on Didot'n
-suuri kollektioni-painos kreikkalaisista mestariteoksista: "Scriptorum
-Graecorum Bibliotheca. Parisiis, Editore Ambrosio Pirmin Didot,
-Instituti Franciae Typographo", jonka kauniin ja kalliin
-keräelmä-painoksen neljä ensimäistä niosta sisältää Aristoteleen opera
-omnia, ja tuli ulos, ensimäinen nios 1848, toinen 1850, kolmas 1854
-ja neljäs 1857. Tämä teksti, jota kehumisella mainitaan useimmissa
-oppineissa aikakauskirjoissa (ks. nykyään esm. Revue Critique 1870
-N:o 10), noudattaa niin tarkkaan kuin mahdollista käsikirjoituksia,
-turmeltuneissa paikoissa näitä parantaen parhaitten lähteitten
-perustuksella. Yhtäpitäväisyyden puolesta lähestyy teksti Bokkerin
-mainiota imperiali-painosta, jota se paikoittain korjaa.
-
-Mitä käännökseen tulee, olen koettanut niin uskollisesti kuin
-mahdollista seurata alkutekstin, ei ainoastaan sanoja ja lauseita,
-vaan lauserakennustakin. Tällä luulen voittaneeni sen, että käännös
-parhaiten kuvastelee alkuperäisen omituista luontoa, joka usein
-ilmaupi määrättynä välistäpä melkein karkeanakin lyhyytenä ja
-teeskentelemättömänä suoruutena.
-
-Perustukseksi pantua tekstiä olen ylipäänsä noudattanut. Ainoastaan
-semmoisissa paikoissa, joissa se joko ei anna mitään taikka minun
-mielestäni väärää käsitystä, olen kääntänyt muiden lukulajien
-mukaan, joita lukulajeja itsekussakin paikassa aina mainitsen.
-
-Koska sen ohessa olen tarkoittanut antaa jonkunlaista yleistä
-käsitystä lukulajien monenkaltaisista erilaisuuksista, olen
-tärkeimmissä paikoissa maininnut toisistaan enimmiten eroavaisia
-lukulajeja. Erittäin olen aina maininnut Bekkerin ja Hermannin
-lukulajeja, koska nämä voivat olla esimerkkeinä suurimmasta
-varovaisuudesta ja suurimmasta rohkeudesta alkutekstin muuttamisen
-suhteen.
-
-Käännökseen sovitetut muistutukset ovat parhaasta päästä
-asiain-selityksiä, jotka tarkoittavat selväksi tehdä runousopin
-ja sen kanssa yhteydessä olevain asiain eri kohtia, jotta myöskin
-ne, jotka eivät ole muinaisuuteen erittäin tutustuneet, voisivat
-hyödyksensä lukea Aristoteleen runousoppia. Käännös tehtiin jo
-moniaita vuosia sitten. Vaikka muutetut tieteelliset harrastukset
-ovat estäneet minua varsinaisesti seuraamasta tähän kuuluvaa
-kirjallisusutta, on tämä viivytys kuitenkin ollut sille suureksi
-hyödyksi, koska teos nyt ilmestyy melkoisessa määrässä uudistuneena.
-Yliopiston kirjaston hoitajan suosiollisen avun kautta olen
-ollut tilaisuudessa saamaan hyväkseni käyttää erään nykyisimmän
-Aristoteleen-tutkijan, G. Teichmüller'in, erityis-tutkiutoja tästä
-kirjasta. Nämä varsin arvokkaat tutkinnot ovat vakuuttaneet minua
-siitä, että viime-aikuiset ahkerat tutkimukset, kuinka paljon uutta
-ne muutoin ovatkin ilmi saaneet, eivät kuitenkaan pää-asian suhteen
-ole saaneet mitään muutosta toimeen Aristoteleen runousopin
-käsittämisessä.
-
-
-
-6. Suomennoksen kielessä noudatetut ohjeet.
-
-
-Kreikkalais-nimien, nomina propria'in, kirjoittamisessa olen
-noudattanut sitä, jo melkein yleiseksi tullutta, kirjoitustapaa,
-jonka likempiä perusteita selvitetään "Gruben kertomusten"
-esipuheessa. Kreikkalaisen nimen Πλάτων kirjoitan siis Platoni
-(genet. -in), Νηλεύς nimen Neley (gen. -eyn), 'Αιας Aias (gen. -aan),
-Ζεύξις Zeyxis (gen. -iin), Πρίαμος Priamo (gen. -on), Mivως Minos.
-(gen. -oon) j.n.e.
-
-Muiden kreikkalais-sanain kieleemme sovittamisessa olen koettanut
-mahdollisuutta myöden säilyttää alkuperäistä muotoa, sekä vartalon
-että päätteen puolesta, missä vaan nämä soveltuvat kieleemme. Mutta
-sen ohessa olen myöskin tarkoittanut sujnvaisuutta, karttamalla
-raskaita päätteitä sekä vaariinottamalla mitä kielemme jo on
-käytännön kautta itseensä sulattanut. Luonnollisena seurauksena tästä
-on, etten ole voinut noudattaa jyrkkää johdonmukaisuutta. Mutta tästä
-on mielestäni kielellemme vähemmin haittaa, kuin säälimättömästä
-johdonmukaisesta kömpelyydestä. Tämmöisissä ei mikään kieli voikkaan
-olla yhtämukainen. Olen siis esin. kirjoittanut parodia, harmonia,
-tragedia (eikä: tragodia), elegia (eikä: elegeia), trokhaio, mutta
-dityrambi (eikä: dityrambo), lyyrillinen (eikä: lyrillinen eikä
-lyrallinen), mutta draamallinen (eikä: dramillinen, dramallinen).
-Niin ikään olen kirjoittanut esthetika (eikä aisthetika, eikä
-myöskään esthetiikki), mathematika (eikä mathematiikki), fysika
-(eikä fysiikki), mutta kyllä musiikki, joka jo on kieleen perehtynyt
-j.n.e.
-
-Mitä Tiedesanojen (termini technici) käyttämiseen tulee, olen
-niitä osittain kääntänyt suomeksi, missä tämä on haitatta voinut
-tapahtua, osittain käyttänyt niitä semmoisina kuin ne vieraissa
-kielissä ilmaantuvat, osittain käyttänyt suomen- ja vieras-kielisiä
-nimityksiä rinnatusten. Jos toiselta puolen suomenkin kielen on
-viljeleminen yleisiä muiden kielten käyttämiä viljely-sanoja, joilla
-on historiallinen merkityksensä, niin toiselta puolen taas niiden
-kääntäminenkin, jos se nimittäin on onnistunut, on suureksi hyödyksi
-etenkin kansantajuisissa kirjoissa. Olen siis rinnatusten viljellyt
-esm. sanoja tragedia ja murhenäytelmä, draama ja näytelmä, epopea ja
-kertomarunoclma j.n.e.
-
-Nämä perus-aattect tulevat näkyviin niissä luetteloissa,
-jotka olen kirjaan liittänyt ja joista toinen on
-kreikkalais-saksalais-suomalainen, toinen ruotsalais-suomalainen.
-Edellinen sisältää Aristoteleen tässä kirjassa viljelemät
-tiedesanat. Jälkimäinen sisältää sekä näitä että muistutuksissa ja
-tässä esipuheessa käytetyitä esthetillisiä tiedesanoja niinkuin
-myös muutamia muitakin, jotka kirjoittaessani ovat joutuneet
-mieleeni. Minun ei tarvitse mainita ettei se pyydä olla millään
-muotoa täydellinen. Ja vaikka kyllä tämmöiset luettelot aina
-ovat epäsuosiollisen kritiikin kiitollisimpia esineitä, olen
-kuitenkin tahtonut tämän luettelon kirjaani liittää, arvellen sen
-jossain määrässä voivan -- joko sitten enemmän positivisellä taikka
-enemmän negativisellä tavalla -- vakauttaa vielä vakaumattomia
-kaunotieteellisiä tiedesanoja. Pikaisinkin silmäys luettelossa
-tavattaviin sanoihin osoittaa, että sanat suurimmaksi osaksi
-ovat kaikille nyky-ajan sivistyneille kielille yhteisiä, joita
-ruotsinkielikin on lainannut. Suomenkieli on kyllä ruotsinkieltä
-rikkaampi ja muutoinkin paljon viljeltävämpi, niin että helpommin voi
-itselleen muodostaa uusia sanoja. Mutta vieraskielisten tiedesanain
-ainainen kääntäminen on minusta, kuten sanottu, yhtä turha kuin
-niiden ainainen viljeleminen. Kohtuus paras. Hyvän aistin, kieleen
-soveltumisen ja käytännön tulee olla kohtuuden määrääjinä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-En ole voinut olla tuntematta niitä esteitä, joita tämä, esthetikan
-alalla ensimäinen tieteellinen, yritys suomen kielellä, on tuottanut
-varsinkin tiedesanojen suhteen. Paljon on ollut uusia aatteita, joille
-oli vastaavia sanoja osittain keksiminen osittain määrääminen. Miten
-olen onnistunut ei tule minun arvostella. Mutta siitä hyvästä, mikä
-tässä kirjassa saattanee olla, tulee minun suurimmaksi osaksi kiittää
-niitä ystäviä, jotka suosiollisesti ovat auttaneet minua kirjan
-valmistamisessa. Erittäin on minun tässä kohden lausuminen syvää
-kiitollisuuttani Saksankielen lehtoria, maisteri B.F. Godenhjelm'ia
-sekä niin ikään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeriä, maisteri
-F.W. Rothsten'ia kohtaan.
-
-Helsinki Marraskuussa 1870.
-
-_Tekijä_.
-
-
-
-
-I Luku.
-
-Teoksen tarkoitus. Taiteiden eri esityskeinot.
-
-
-Runoustaiteesta itsestä ja sen lajeista, mikä niiden itsekunkin
-luonto on, ja kuinka kantatarut[1] ovat yhteen sovitettavat, jos
-runoelmaa hyväksi mielitään, vieläpä kuinka monta ja millaisia
-osia siinä on, niinkuin myös muista, mitä tähän tutkintoon
-kuuluu, tahdomme puhua, alkaen ensin siitä, mikä luonnon mukaan
-ensimäistä on. 2. Kertomaruno siis ja murhenäytelmä, vieläpä
-komedia ja dityrambirunous, niinkuin myös enin osa huilun- ja
-kitaransoitto-taiteista ovat kaikki ylipäätä kuvailuksia.[2] 3. Mutta
-ne eriävät toisistaan kolmessa kohden: siinä, näet, että kuvailevat
-joko erilaatuisilla keinoilla, taikka erilaisia esineitä, taikkupa
-erinkaltaisesti eikä samalla tavalla. 4. Sillä samaten kuin muutamat,
-kuvia muodostellen, kuvailevat paljon väreillä ja muodoilla, -- mikä
-taiteen avulla, mikä tottumuksesta -- toiset taas äänellä,[3] samaten
-mainitutkin taiteet kaikki suorittavat tämän kuvailemisen polennolla,
-sanalla ja soinnulla, joko itsekullakin erikseen tai niitä yhdistäin.
-5. Niin käyttävät esimerkiksi ainoastaan sointua ja polentoa huilun- ja
-kitaran-soittotaiteet, ja muut, joilla sattuu sama luonto olemaan,
-esimerkiksi syringinsoitto-taide.[4] 6. Polennolla yksinään ilman
-soinnutta kuvailevat tanssijat;[5] sillä polennonmukaisilla ruumiinsa
-liikenteillä kuvailevat tanssijat luonteita, mielenliikuntoja ja
-toimintoja.[6] 7. Kertomarunous käyttää ainoastaan joko suorasanaista
-kieltä tahi runomittoja, ja viime mainittuja joko seoin milloin
-mitäkin tahi käyttäen tuota näihin aikoihin saakka ainoata.[7] 8.
-Sillä emme saattaisi millään muotoa sanoa Sofronin ynnä Xenarkhon
-miimejä ja Sokrateen kanssapuheita yhtäläisiksi,[8] 9. vaikkapa
-joku toimittaisi tuon kuvailuksen kolmimittaisella, tahi
-elegiallisella, tahi jollakin muulla runomitalla; 10. vaan ihmiset
-yhdistävät runoilemisen runomittaan ja sanovat muutamia elegian-
-toisia epopean-runoilijoiksi, nimittäin heitä näin runoilijoiksi,
-ei kuvailuksen, vaan yhteisesti runomitan mukaan. 11. Tämän nimen
-ovat he tottuneet heille antamaan, vaikka he tuovatkin esiin jotain
-lääke- tahi sävel-tiedettä koskevaa,[9] kun se vaan on runomittaan
-puettuna. Eikä kuitenkaan ole Homerolla ja Empedokleella mitään
-yhteistä, paitsi runomitta;[10] jonka tähden toinen onkin nimitettävä
-todelliseksi runoilijaksi, toinen pikemmin fysiologiksi kuin
-runoilijaksi. 12. Samaten jos joku tekisi kuvailuksen sekoittaen
-kaikki runomitat yhteen, niinkuin Khairemoni sepitti "Kentauros"
-rapsodiansa seoin käyttäen kaikki runomitat, on tämmöinenkin
-runoilijaksi sanottava.[11] Näin näitä toisistaan eroitettakoon. 13.
-Löytyy myös muutamia, jotka käyttävät kaikkia mainitulta keinoja,
-nimittäin polentoa, säveltä ja runomittaa, esimerkiksi dityrambi- ja
-nomi-runous, niinkuin myöskin tragedia ja komedia; mutta ne ovat
-kuitenkin siinä kohden erilaiset, että muutamat käyttävät kaikkia
-näitä yht'aikaa, toiset ainoastaan osittain. 14. Käissä kohden sanon
-nyt taiteiden toisistaan eriävän niiden keinojen suhteen, joilla
-saavat kuvailuksen aikaan.
-
-
-
-
-II Luku.
-
-Mimmoisia on kuvaileminen.
-
-
-Mutta koska kuvailijat kuvaelevat toimivaisia, ja näiden täytyy olla
-joko arvoisia tahi halpoja (luonteet jakauvat, näet, melkeen aina
-näihin yksistään; sillä luonteensa puolesta eriävät kaikki paheen
-ja hyveen kautta), niin [täytyy heidän kuvailla] joko parempia
-tahi huonompia taikka samankaltaisia kuin me, niinkuin esimerkiksi
-maalaajat [tekevät]; 2. sillä Polygnoto kuvaili parempia, Pausoni
-huonompia, Dionyso samankaltaisia kuin me.[12] 3. Selvä on, että
-mainituilla kuvailuksilla[13] jokaisella myöskin on nämä samat eroitukset,
-ja että jokainen niistä muuttuu toisenlaiseksi sitä myöden kuin
-se mainitulla tavalla kuvaelee erilaatuisia esineitä. 4. Sillä
-myöskin tansissa ja huilun- sekä kitaran-soitossa saattavat nämä
-erinkaltaisuudet ilmaantua, 5. niinkuin myös suorasanaisissa
-teoksissa ja soitannottomissa sankarirunoissa.[14] Niin esimerkiksi
-Homero toi esiin parempia, Kleofoni[15] samanlaatuisia, vaan
-Hegemoni Thasolainen,[16] joka oli ensimmäinen ivamukausten tekijä,
-sekä Nikokhares,[17] joka on sepittänyt "Delias"-runoelman, huonompia
-kuin tavalliset ihmiset. 6. Samalla tavalla sopii myös kuvaella
-dityrambeissa ja nomeissa, niinkuin Timotheo ja Filoxono ovat tehneet
-runoelmissaan "Persialaiset" ja "Kyklopit".[18] 7. Sama eroitus on myös
-tragedialla ja komedialla; jälkimäinen, näet, tahtoo kuvaella huonompia,
-edellinen parempia kuin mitä todellisuudessa on olemassa.
-
-
-
-
-III Luku.
-
-Millä tavalla on kuvaeleminen.
-
-
-Kolmas eroitus näiden välillä on vielä tapa, jolla näitä kaikkia
-kuvaellaan. 2. Sillä keinojen yhdenlaisina ollessa voipi kuvaella
-samoja esineitä joko sillä tavalla, että itse joko kertoelee tahi
-muuksi muuttaupi, niinkuin Homero tekee; taikka että pysyy itsenään,,
-eikä muuttau; taikkapa siten että kuvaa kaikki toimimisen ja
-toimittamisen kautta.[19] 3. Nämä kolme eroitusta löytyvät, niinkuin
-jo alussa sanoimme, kaikessa kuvailuksessa, nimittäin: millä, mitä ja
-miten kuvaillaan.[20] 4. Näin saattaa siis Sofokles toiselta puolen
-olla yhdenlainen kuvailija kuin Homero, siinä kohden, näet, että he
-molemmat kuvaelevat arvoisia, vaan toiselta puolen yhdenlainen kuin
-Aristofanes, koska he molemmat kuvaelevat toimivia ja toimittavaisia.[21]
-Sentähden sanovatkin muutamat näytelmiä nimitettävän toimintarunoelmiksi
-(draama), syystä että ne kuvaelevat toimivaisia (δραν). 5. Tästäpä
-syystä omistavatkin Dorilaiset itselleen sekä tragedian että komedian;
-komedian, näet, Megaralaiset, sekä täällä asuvaiset koska se muka
-kansavallan kukoistaessa olisi heidän luonansa syntynyt --, että
-Sikeliassa asuvaiset -- täältä[22] oli, näet, kotoisin Epikharmo
-runoilija, joka oli Khionidesta ja Magnesta paljoa aikaisempi --;
-tragedian taas muutamat Peloponnesossa,[23] jotka todisteeksi tuovat
-esiin nimitykset. 6. Nämä, näet, sanovat kutsuvansa ympärillä olevia
-kyliä koomiksi (κώμαι), joita Athenalaiset nimittävät demoiksi (δήμοι),
-ja vakuuttavat, ett'ei nimi κωμωδός tule sanasta κωμάζειν, vaan
-siitä että he, kaupungissa ylenkatsottuina, kiertelivät pitkin
-kyliä;[24] niin myös on toimittaminen heidän puheenparressaan δράν,
-mutta Athenalaiset sanovat πράττειν. 7. Ja tämä nyt olkoon sanottu
-kuvailuksen eroituksista, kuinka monta ja mitkä ne ovat.
-
-
-
-
-IV Luku.
-
-Runoilun alku. Miten runous jakaupi eri lajiin.
-
-
-Kaksi syytä näkyy yleensä synnyttäneen runouden, ja molemmat ovat ne
-luontoperäisiä. 2. Sillä kuvaileminen on ihmisissä lapsuudesta saakka
-syntyperäistä, (ja juuri sen suhteen eroaa ihminen muista elävistä
-että hän on kuvailevaisin ja saapi ensimäiset tietonsa kuvailuksen
-kautta) niinkuin myöskin se, että kaikki iloitsevat kuvaelmista. 3.
-Todistuksena siihen on se, mikä tämmöisten teosten johdosta tapahtuu;
-sillä, joita semmoisinaan vastenmielisesti näemme, niiden kuvaelmia
-katselemme mieluisesti, jos ne ovat hyvästi tehdyt, niinkuin
-esimerkiksi ylenkatsottujen eläinten ja kuolleitten muotoja. 4. Syynä
-tähän on taas se,[25] että oppiminen on mitä hupaisinta ei ainoastaan
-filosofeille, vaan myös muillenkin, vaikka oppimisen halu näissä viime
-mainituissa kestää lyhyemmän ajan. 5. Sentähden, näet, iloitsevat
-ihmiset kuvia nähdessään, että heidän sopii, katsellessaan, oppia ja
-miettiä mikä mikin on, esimerkiksi että tämä on se tahi se; 6. sillä
-jos ei ole kuvailtua ennen sattunut näkemään, niin ei itse kuvailusmäärä
-tuota huvitusta,[26] vaan täydellisyys tahi väri taikka joku muu
-senkaltainen seikka. 7. Ja kun luontoomme kuuluu kuvaileminen, sointu
-ja polento, (-- että runomitat ovat osia polennosta on selvä --) niin
-ovat vanhastaan ne ihmiset, jotka luontonsa puolesta tähän ovat olleet
-parahiten sopivia, synnyttäneet runouden, suorapäisistä kokeistaan,
-näitä vähitellen kehittäen.[27] 8. Jaknantuipa sitten runous
-runoilijain omituisten luonteiden mukaan; sillä totisemmat kuvailivat
-kelvollisia töitä ja kelvollisten ihmisten toimintoja, mutta
-kevytmieliset halpojen, tehden ensiksi soimausrunoja, samaten kuin
-toiset ylistys- ja kiitos-runoelmia. 9. Homeroa aikaisemmista emme
-tunne ketään, joka olisi tämmöistä runoelmaa runoellut, vaikka kyllä
-on luultava, että niitä on useitakin ollut; 10. mutta Homerosta alkaen
-niitä löytyy, niinkuin esimerkiksi tämän "Margites"[28] ja senkaltaiset
-kappaleet, joissa myös, kuten niille sopikin,[29] jambinen runomitta
-ilmaantui. Sentähden sanotaankin tätä nyt jambiseksi, että he tällä
-runomitalla soimasivat toisiansa (ίάμβιξον). 11. Ja näin tuli vanhoista
-muutamat sankarirunoelmain muutamat jambein runoilijoiksi. 12. Niinkuin
-Homero näytti olevan paras runoilija arvoisan runolaadun alalla (sillä
-yksinään on hän siinä, ettei hän tehnyt kuvailuksiansa ainoastaan
-hyvin, vaan myös draamallisiksi),[30] niin oli hän myös ensimäinen,
-joka toi esiin komediankin muodot näytelmän tapaan esittäen, ei
-soimauksia, vaan naurattavia; sillä mitä Iliadi ja Odysseia ovat
-tragedian suhteen, samaa on "Margites" komedian suhteen. 13. Mutta
-kun tragedia ja komedia olivat ilmaantuneet, niin muuttuivat myös
-ne, jotka omituisen luontonsa mukaan antausivat jommallekummalle
-runouslajilie, mitkä jambein tekijäin sijasta komedian runoilijoiksi,
-mitkä taas epopeantekijäin sijasta tragedian harjoittajiksi, syystä
-että näiden[31] muodot ovat edellisiä suuremmat ja arvoisemmat. 14.
-Vaan tutkimus siitä, onko tragedia nyt jo laatujensa puolesta
-tarpeenmukainen vai eikö, tarkasteltakoon sitä itsensä puolesta
-taikka teateriin katsoen, se on eri asia.[32] 15. Alusta ne siis
-olivat äkkimietteisiä, niin tragedia kuin komediakin; edellinen
-syntyi dityrambien, jälkimäinen falloslaulujen alottelijain kautta,
-mitkä viimemainitut laulut vielä nytkin useissa kaupungeissa pysyvät
-arvossa,[33] ja ne laajentuivat aikaa voittaen sillä tavoin, että yhä
-tuotiin esiin mitä selvästi huomattiin niihin kuuluvaksi; 16. Ja
-monen muutoksen alaiseksi jouduttuaan seisahtui tragedia, kun oli
-omituisen luonteensa saanut. 17. Ja Aiskhylo oli ensimäinen, joka
-saattoi näyttelijäin lukumäärän yhdestä henkilöstä kahdeksi, ja joka
-vähensi laulajiston lauluja sekä antoi puheenvaihtelolle ensimäisen
-sijan; vaan kolme näyttelijää ja näytelmäpaikan maalaamisen toimitti
-ensin Sofokles. 18. Mitä sen suuruuteen tulee, niin kohosi se
-vasta myöhään arvoonsa noista pienistä jumalaissaduista ja
-naurattavasta lausetavastaan, se kun, näet, oli saanut alkunsa
-ilkkurunoudesta; ja runomitta muuttui nelimittaisesta jambiseksi.[34]
-19. Ensiksi käytettiin, näet, nelimittaista, syystä että runous oli
-ilkku-aineinen ja tanssiin enemmin sovitettu; mutta kun haastelo
-ilmausi, keksi luonto itse soveliaan runomitan, sillä kaikista
-runomitoista on jambinen puheenvaihteloon sopivin. 20. Todistus
-siihen on se, että me jokapäiväisessä puheessa keskenämme parhaasta
-päästä puhumme jambeja; mutta kuusmittaisia harvoin ja ainoastaan
-poikettuamme tavallisen puheen soinnusta. 21. Sitten [keksi luonto]
-myös joukon välikertomuksia ja muuta semmoista, kuten kaikkien näiden
-koristeiden kerrotaan vähittäin järjestyneen.[35] 22. Näistä olkoon
-nyt näin paljon sanottu, sillä paljon olisi työtä kutakin tarkoin
-seurata.
-
-
-
-
-V luku.
-
-Ilvenäytelmä. Kertoma- ja murhenäytelmä-runouden eroitus.
-
-
-Komedia on, niinkuin sanoimme, halvempain kuvailus, ei niin
-ymmärrettynä, että kaikki pahe olisi sen aineena, vaan niin että
-naurettava on osa rumasta.[36] 2. Naurettava on, näet, hairaus ja
-rumuus, joka on kivuton eikä turmiollinen. Niin on esimerkiksi
-nauruttava naamari suorastansa jotaan rumaa ja väänneltyä ilman
-kivutta.[37] 3. Tragedian muutokset ja kenen kautta ne tapahtuivat,
-se tosin ei ole tietämättömyyteen joutunut, mutta komedian ovat
-joutuneet, syystä ettei tätä alusta alkain harrastettu; sillä
-vasta myöhään varusti arkhontti ilvelaulukunnan, vaan ennen sitä
-toimittivat sitä vapaa-ehtoiset.[38] 4. Vasta kun se oli jonkunmoisia
-muotoja saanut, mainitaan sen runoilijoita. Mutta ken naamarit
-toimitti tahi puheet, tahi suuremman näyttelijä-luvun ja muut
-semmoiset, sitä ei tunneta; 5. mutta Epikharmo ja Formis alkoivat
-sepittää yhtenäisiä kantataruja. Alusta tuli tämä siis Sikeliasta.[39]
-6. Vaan Athenalaisista oli Krates ensimäinen, joka, jambisen lajin
-heitettyänsä, alkoi sepitä yleisiä puheenvaihteloita ja runotaruja.
-
-7. Paitsi paljaan runomitan ynnä puheella toimitetun kuvailuksen
-suhteen noudattaa kertomarunous tragediaa siinä, että se on kuvailus
-arvoisista; mutta ne eroovat toisistaan sillä tavoin, että epopealla
-on yksinkertainen runomitta ja että se on kertomusta.[40] S.
-Lisäksi eroo se pituutensakin puolesta; sillä tragedia pyrkii, jos
-mahdollista, päättymään yhteen vuorokauteen tahi ainoastaan vähän
-siitä poikkeamaan, mutta epopea on aikansa puolesta määräämätön;
-tässäkin kohden se siis eroopi.[41] 9. Alussa tehtiin kuitenkin tämän
-suhteen samoin tragedioissa kuin kertomarunoelmissakin. 10. Osat taas
-ovat joko yhtäläiset taikka tragedialle omituiset. 11. Joka siis
-ymmärtää tragedian arvon tai halpuuden, se ymmärtää myös epopean.
-Sillä mitä kertomarunoelmalla on, se on myös murhenäytelmällä, mutta
-kertomarunoudessa ei löydy kaikkia mitä murhenäytelmärunoudessa on.
-12. Vaan kuvailemisesta kuusjalkaisella runomitalla, niinkuin myös
-komediasta tahdomme sittemmin puhua.
-
-
-
-
-VI Luku.
-
-Murhenäytelmä ja sen osat.
-
-
-Nyt tahdomme tragediasta puhua, kun olemme esiin tuoneet sen,
-edellisestä johtuvan, luonnon-määrityksen. 2. Tragedia on siis
-arvoisan ja täydellisen sekä tarpeeksi suuren toiminnan kuvailus,
-joka on suoritettu miellyttävällä, kaikissa kohdin kutakin osaa
-myöden sovitetulla kielellä, ja, toimivain eikä kertomuksen avulla,
-pelvon ja säälin kautta vaikuttaa puhdistusta näissä mieli-aloissa.[42]
-3. Miellyttäväksi sanon sitä kieltä, jolla on polentoa, sointua ja
-säveltä;[43] 4. eri osia myöden sovittamiseksi sitä, että muutamia
-osia toimitetaan ainoastaan runomitoilla, toisia taas laululla. 5. Ja
-koska kuvailusta suoritetaan toimimalla, niin täytyy ensiksikin yksi
-kohta tragediasta olla itse näytelmällinen laitos; sitten laulanto ja
-lausetapa; sillä näiden kautta suoritetaan kuvailus. 6. Lausetavalla
-ymmärrän itse runomitallisten säkeiden sepittämisen;[44] ja mitä
-säveltämiseen tulee, niin on koko sen voima tunnettu.[45] Vaan koska
-toimintaa kuvaellaan ja tätä toimitetaan toimivaiston kautta, mitkä
-välttämättömästi luonteensa ja mielensä puolesta ovat jonkunlaisia
-(sillä näiden kautta sanomme myös toimintojenkin jonkunlaisiksi
-tulevan), niin tulee löytymään kaksi toimintain perustetta: mieli ja
-luonne,[46] ja näitä myöden kullakin on menestys taikka ei. 8. Mutta
-kantataru on toiminnan kuvailusta, sillä kantataruksi sanon tapauksien
-yhteensovittamisen; ja luonne se, minkä nojalla sanomme toimivaisten
-olevan tuon tahi tämän laatuisia; mieli taas se, jonka kautta he
-puhuessaan osoittavat jotain taikka ilmoittavat ajatuksiansa. 9.
-Kaiken tragedian peruskohtain täytyy siis olla kuusi, joittenka mukaan
-tragedia on milloin minkin kaltainen. Nämä peruskohdat ovat: kantataru,
-luonne, lausetapa, mielenparsi, näytelmällinen laitos ja sävellys.
-10. Kaksi näistä peruskohdista ovat ne keinot, joilla kuvaillaan;[47]
-yksi muoto, miten kuvailus tapahtuu;[48] ja kolme ne esineet, joita
-kuvataan;[49] eikä sillä paitsi näitä ole mitään peruskohtaa. 11.
-Näitä, niin sanoakseni, muotoja ovat useat runoilijat käyttäneet;
-sillä jokaisella murhenäytelmällä on näytelmällinen laitos, luonne,
-kantataru, lausetapa, sävellys niinkuin myöskin mielenparsi.[50] 12.
-Mutta etevin näistä on tapausten yhteensovittaminen; sillä tragedia
-ei ole kuvailus ihmisistä, vaan toiminnasta, elämästä ja onnesta
-(onnettomuuskin on toiminnassa); ja tragedian tarkoitus on
-toiminta, eikä laatu.[51] Luonteitten puolesta ovat, näet, ihmiset
-erinkaltaisia,[52] mutta toimintain puolesta onnellisia taikka päin
-vastoin. 13. Senpä tähden he eivät toimi kuvaellaksensa luonteita,
-vaan toiminnat käsittävät myöskin luonteet. Niin ovat siis tapaukset
-ja kantataru tragedian päätarkoitukset; ja päätarkoitushan onkin
-kaikista painavin. 14. Tähän tulee vielä ettei tragediaa voi saada
-aikaan ilman toiminnatta, vaan kyllä ilman luonteitta; 15. sillä
-useimpain viime-aikuisten runoilijain tragediat ovat luonteettomia,
-ja ylipäänsä ovat useat runoilijat samanlaatuisia, niinkuin esimerkiksi
-myös maalareista Zeuxis on tämän laatuinen Polygnoton rinnalla; sillä
-Polygnoto on hyvä luonteenkuvaaja, mutta Zeuxiin maalauksessa ei
-ilmaannu luonetta ollenkaan.[53] 16. Ja jos paitsi tätä joku laatisi
-perätysten hyvin sepittyjä, luonteita kuvaavia puheita, lausetapoja
-ja mielenparsia, niin hän kyllä tekee sitä,[54] mikä tragedian asiana
-sanottiin olevan; mutta paljoa enemmin tekee tätä kumminkin se
-tragedia, joka vähemmin käyttää näitä, mutta jolla on kantataru ja
-yhteensovitettuja tapauksia. 17. Tämän jälkeen etevin niitä keinoja,
-joittenka kautta tragedia vaikuttaa mieleen, on osa kantatarusta,
-nimittäin vastaiskäänne (peripeteia) ja tuntemisvaihde (anagnorisis).
-18. Todistuksena tähän onkin se, että niiltä, jotka runoilemiseen
-ryhtyvät, ennen onnistuu lausetavan ja luonteiden tarkka suorittaminen,
-kuin tapausten yhteensovittaminen; niin esimerkiksi melkein kaikki
-alkaavaiset runoilijat. 19. Alku siis ja ikään kuin koko tragedian
-henki on kantataru, vaan sen jälkeen tulee luonteet. 20. Samoin
-tapahtuu myöskin maalauksessa; sillä jos joku maalaisi kauniimilla
-väreillä sikin sokin, niin hän ei ilahuttaisi samassa määrässä, kuin
-jos hän liidulla piirustaisi kuvan.[55] 21. Sillä tragedia on kuvailus
-toiminnasta ja sen kautta parhaasta päästä myös toimivista. 22. Kolmas
-on mielenparsi. Tähän kuuluu taito puhua mitä mahdollista ja sopivaa
-on; mikä seikka puheitten pitämisessä erittäin on valtio- ja
-puhetaiteen asiana. 23. Sillä vanhat panivat toimivaiset puhumaan
-valtiolliselta kannalta, mutta nykyiset puhetaiteelliselta.[56] 24.
-Luonne on se, joka ilmoittaa mimmoiset aikeet jollakulla on;[57]
-josta syystä ei luonnetta olekkaan semmoisissa puheissa, joissa ei
-laisinkaan löydy mitään, jota puhuja haluaisi tahi välttäisi. 25.
-Mieli taas on se, jonka kautta osoitetaan mitenkä joku asia on,
-tahi mitenkä se ei ole, elikkä jolla yleiseen jotain näytetään. 26.
-Neljäs on sanojen lausetapa. Lausetavalla ymmärrän, kuten jo ennen
-on sanottu, sanoilla selittämisen, jolla niin runomittaisessa kuin
-suorasanaisessakin muodossa on sama voima. 27. Jälellä olevista on
-viides, laulanto, etevin huvituskeinoista. 28. Ja näytelmällinen
-laitos taas on kyllä mieltä viehättävä, mutta taiteettomin, ja
-runoustaiteelle vähimmin omituinen. Sillä tragedian voima pysyy myös
-ilman näyttelemättä ja näyttelijöittä. Paitsi sitä on näyttölaitoksen
-valmistelemisessa koneenkäyttäjän taito painavampi kuin runoilijan.
-
-
-
-
-VII Luku.
-
-Mimmoinen tapauksien yhteensovittaminen pitää oleman.
-
-
-Nämä nyt määritettyämme, tahdomme tämän jälkeen sanoa minlaisen
-tapausten kokoonpanon pitää oleman, koska tämä on ensimäinen ja
-etevin asia tragediaasa. 2. Se on meille tiettynä, että tragedia on
-kuvailus täydellisestä ja kokonaisesta toiminnasta, jolla on
-jommoinenkin suuruus; sillä kokonaista voipi olla ilman suuruuttakin.
-3. Kokonainen on, näet, se, millä on alku, keski ja loppu. 4. Alku on
-se, joka itse luonnoltaan ei ole täytymyksestä toisen jälessä, vaan
-jonka perästä joku muu joko on tahi syntyy. 5. Loppu sitä vastaan
-se, joka itse luonnoltaan on toisen jälessä joko täytymyksestä
-taikka useimmiten, mutta jonka perässä ei mitään muuta ole. 6.
-Keski taas se, joka itse luonnoltaan on toisen perässä, ja jonka
-perässä vielä jotakuta muuta on.[58] 7. Kantatarujen pitää siis oleman
-hyvästi sepittyinä, ei alkaman mistä vaan sattuu, eikä myöskään
-loppuman mihin tahansa, vaan noudattaman edellä-mainituita aatteita.
-8. Koska sen lisäksi kaunis, olkoon se elävä olento tahi mikä
-kappale tahansa, on yhdistetty joistakuista osista, niin siinä ei
-ainoastaan täydy olla nämä osat järjestettyinä, vaan sillä täytyy
-myöskin olla suuruus, joka ei ole sattunainen; sillä kauneus on
-suuruudessa ja järjestyksessä, 9. jonka tähden ei voikkaan ylen
-pieni elävä olla kaunis (sillä katselus hämmentyy tapahtuessaan
-melkein havaitsemattoman ajan kuluessa) eikä myöskään ylen suuri,
-sillä katselus ei saata silloin tapahtua yhtä haavaa, vaan yhteys
-ja kokonaisuus katoopi katseluksesta katselijoilta, niinkuin jos
-esimerkiksi joku elävä olisi kymmenen tuhatta stadiota. 10. Samaten
-kuin kappaleilla ja elävillä siis täytyy olla suuruus, jota helposti
-voi kerrallaan silmätä, niin täytyy myös kantataruillakin olla
-pituus, jota helposti voi muistaa. 11. Pituuden rajoitus näyttelemisen
-ja aistinnan suhteen ei kuulu taiteesen; sillä jos tarvittaisiin
-näyttää sata tragediaa, niin näytettäisiin ne varmaan vesi-uurin
-mukaan niinkuin se joskus muualla tapahtuukin.[59] 12. Mitä asian
-luonnonmukaiseen rajoitukseen tulee, niin on pituuden puolesta suurempi
-aina kauniimpi, niin kauan kuin sitä vaan voi kerrallaan silmätä; ja
-asiata yksinkertaisesti määrätäksemme saatamme sanoa, että suuruuden
-oikea määrä on se, jonka sisällä todennäköisesti tahi välttämättömästi
-jossakin järjestyksessä tapahtuvat asiat ennättävät kääntyä
-onnettomuudesta onneen, tahi onnesta onnettomuuteen.
-
-
-
-
-VIII Luku.
-
-Kantataru.
-
-
-Kantataru on yksi, ei niinkuin muutamat arvelevat silloin kuin
-se koskee yhtä ainoata henkeä; sillä paljon ja äärettömän
-monenlaatuista[60] voipi tapahtua, mutta muutamista näistä ei tule
-mitään yhteyttä. Samaten on myös yhden henkilön toiminnat
-monilukuiset, mutta näistä oi tule mitään toiminnan yhteyttä. 2.
-Sentähden ovat kaikki ne runoilijat erehtyneet, jotka ovat tehneet
-"Herakleis" ja "Theseis" nimisiä runoelmia,[61] tahi muita
-senkaltaisia; sillä he arvelevat, että, koska Herakles oli yksi,
-niin täytyi muka kantatarunkin yhdeksi tuleman. 3. Tähän katsoen
-näkyy Homero, niinkuin hän muunkin puolesta eroopi, oikein huomanneen
-asiata, joko taiteen tahi luontonsa kautta; Odysseiaa tehden hän,
-näet, ei kertonut, kaikkia mitä tälle[62] tapahtui, niinkuin
-esimerkiksi ei haavoittamista Parnassolla,[63] eikä hänen
-teeskenneltyä mielenpuolisuuttansa sotajoukkojen keräytessä,[64]
-mitkä asiat eivät täytymyksestä eivätkä todennäköisesti toinen
-toisesta riippuneet; vaan hän järjesti Odysseian yhden toiminnan
-ympäri, senkaltaisen kuin sanoneet olemme; ja niin ikään myös Iliadin.
-4. Niinkuin siis kuvailus muissakin kuvailevaisissa taiteissa on sekä
-yksi että yhdestä, niin täytyy myös kantatarun, koska se on toiminnan
-kuvailus, käsittää yksi ainoa ja kokonainen toiminta, ja tapauksein
-osain olla sillä tavalla kokoonpantuina, että, jos joku osa muutetaan
-tahi pois-otetaan, kokonaisuus hajoo ja turmeltuu. Sillä mikä lisäksi
-pantuna tahi pois otettuna ei vaikuta mitään huomattavaa, se ei
-olekkaan mikään osa kokonaisesta.
-
-
-
-
-IX Luku.
-
-Runoilijan tehtävä ja mikä eroittaa runoilijan historioitsijasta.
-
-
-Ennen mainitusta on selvä, ettei runoilijan asia ole kertoella
-tapahtumia, vaan sitä, mikä tapahtuva olisi, ja mitä tapahtua saattaa
-todennäköisyyden taikka täytymyksen mukaan.[65] Sillä historioitsija ja
-runoilija eivät eroa runomitallisen tahi runomitattoman lausetavan
-käyttämisellä; saattaisi, näet, panna Herodoton teokset
-runomittoihin, eivätkä nämä näin runomittaisessa puvussa olisi
-vähemmin historiaa kuin ilman runomitatta; vaan siinä he eroavat,
-että toinen kertoo mitä tapahtunut on, toinen mitä tapahtua
-voisi. 3. Sentähden onkin runoustaide filosofiallisempi ja ylevämpi
-historiata, sillä runous kertoelee enemmin yleisiä, mutta historia
-erityisiä. 4. Yleiseen kuuluu mitä kunkin sopii puhua tahi tehdä
-todennäköisyyden tahi täytymyksen mukaan, johon pyrkiikin runoustaide
-antaessaan henkilöille nimiä; mutta erityiseen mitä Alkibiades teki
-tahi mitä hän kärsi. 5. Tämä onkin jo tullut ilmi komediassa; sillä
-kun kantatarua sepitsevät todennäköisyyden mukan, panevat he myös
-henkilöille satunnaisia nimiä, eivätkä huoli erityisistä, niinkuin
-jambein kirjoittajat tekevät. 6. Mutta tragediassa käyttävät he
-todellisia nimiä.[66] Syynä tähän on se, että mahdollinen myös
-on luultavaa. Mikä siis ei ole tapahtunut, sitä emme uskokkaan
-mahdolliseksi, mutta mikä tapahtunut on, se on nähtävästi myös
-mahdollista, sillä eihän se olisikaan tapahtunut, jos se olisi
-mahdotonta ollut. 7. Kuitenkin on tragediassakin asian laita niin,
-että muutamissa ainoastaan yksi tahi kaksi nimeä on tunnetuita, mutta
-muut tehtyjä; muutamissa taas ei yhtään tunnettua, niinkuin Agathonin
-"Anthos" nimisessä tragediassa; sillä tässä tragediassa ovat niin
-tapaukset kuin nimetkin tehtyjä, eikä se sentähden vähemmin huvita.
-8. Ei siis suinkaan aina tarvitsekkaan pyrkiä kiinipitämään ainoastaan
-entis-aikojen jumalais-saduista, joittenka ympäri tragediat
-liikkuvat. Tämmöinen pyrintö olisi naurettavaakin, koska tunnettukin
-on ainoastaan harvoille tunnettu, mutta kuitenkin kaikkia
-ilahuttaa. 9. Tästä on siis selvä, että runoilijan sitä enemmin
-pitää oleman kantatarujen kuin runomittain tekijänä mitä enemmin
-hän on runoilijana juuri kuvailuksen kautta ja kuvailus koskee
-toimintaa. 10. Ja jos hän sattuu kertomaan todellisia tapauksia,
-niin hän sentähden ei ole vähemmin runoilija, sillä ei mikään estä
-muutamia tapauksia olemasta semmoisia, kuin niiden todennäköisyyden
-ja mahdollisuuden mukaan olisi pitänyt oleman; ja tämänpä tähden
-hän saattaa tämmöisiäkin runollisesti käyttää.[67] Yksinkertaisista
-kantataruista ja toiminnoista kehnoimmat ovat ne, joilla on paljon
-välikertomuksia. Välikertomuksia paljon on sillä kantatarulla, missä
-välikertomukset eivät seuraa todennäköisyyden eikä täytymyrksen
-mukaan toinen toisestaan. 12. Tänlaisia tekevät huonot runoilijat
-itsensä tähden, mutta hyvät runoilijat näyttelijäin tähden,[68] sillä
-kilvoitelmiin ruveten ja kantatarua[69] ylenmäärin venyttäen, ovat
-he usein pakoitetut järjestystä rikkomaan. 13. Mutta kun kuvailus
-ei kuvaele ainoastaan täydellistä toimintaa, vaan myös pelättäviä
-ja säälittäviä toimintoja, ja tämmöiset parhaasta päästä syntyvät
-toisensa kautta, varsinkin kun jotain tapahtuu vasten luuloa;[70]
-täten saadaan, näet, helpommin ihmeellisiä aikaan, kuin jos se
-tapahtuisi itsestään ja sattumuksesta, koska myöskin sattumuksen
-tuomista tapauksista se näyttää ihmeellisimmältä, joka näkyy
-tapahtuneen ikään kuin tarkoituksesta; niinkuin esimerkiksi kun
-Mityyn kuvapatsas Argos kaupungissa, kaatuen katselijan päälle,
-löi kuoliaaksi sen miehen, joka oli syypää Mityyn kuolemaan; 15.
-sillä tämä ei näy tapahtuneen ainoastaan sattumuksesta;[71] niin
-tämänkaltaiset kantatarut siis välttämättömästi ovat kauniimmat.
-
-
-
-
-X Luku.
-
-Kantatarujcn erilaisuus.
-
-
-Kantatamista ovat muutamat yksinkertaiset, toiset mutkalliset; sillä
-myös toiminnat, joittenka kuvailuksia kantatarut ovat, saattavat olla
-samankaltaisia. 2. Yksinkertaiseksi sanon sitä -- itse luonnoltaan,
-niinkuin jo määritetty on, keskeymätöntä ja yhtä -- toimintaa,
-jonka kuluessa muutos tapahtuu ilman vastaiskäännettä ja
-tuntemisvaihdetta.[72] 3. Mutkallinen taas on se, jossa muutos
-tapahtuu tuntemisen tahi vastaiskäänteen tahi kumpaisenkin kautta.
-4. Näiden täytyy kuitenkin syntyä kantatarun itse kokoonpanosta,
-niin että johtuvat ennen tapahtuneista asioista joko täytymyksen
-taikka todennäköisyyden mukaan. Sillä eroitus on suuri, jos se tahi
-se tapahtuu sen tahi sen kautta taikka vaan sen tahi sen jälkeen.
-
-
-
-
-XI Luku.
-
-Vastaiskäänne ja tuntemisvaibde.
-
-
-Vastaiskäänne on, niinkuin jo on sanottu, tapausten muuttuminen
-päinvastaisiksi; muuttuminen, näet, kuten sanomme, todennäköisyyden
-tahi täytymyksen mukaan.[73] 2. Niin esimerkiksi "Oidipo" nimisessä
-kappaleessa se, joka tuli Oidipoa ilahuttamaan ja hänestä poistamaan
-pelvon hänen äitinsä suhteen, vaikutti päin vastoin, ilmoitettuaan
-ken hän oli.[74] 3. Ja "Lynkey" nimisessä tragediassa, kun tätä miestä
-vietiin kuolemaan ja Danao seurasi häntä muka surmatakseen, sattui
-edellisten tapausten johdosta, että tämä, Danao, surmattiin, mutta
-toinen, Lynkey, pelastettiin.[75] 4. Tuntemisvaihde taas on, niinkuin
-jo nimikin ilmoittaa, onnettomuuteen määrättyjen joutuminen
-tuntemattomuudesta tuntemiseen, tulkoonpa siitä ystävyyttä tahi
-vihollisuutta.[76] 5. Kauniin on tuntemisvaihde kun se sattuu
-vastaiskäänteen kanssa yhteen, niinkuin asian laita on "Oidipossa".
-6. On niitä toisiakin tuntemisvaihteita; sillä myöskin hengettömien
-ja sattunaisten kappalten suhteen saattaa se tapahtua, niinkuin onkin
-jo sanottu; ja siinäkin voi tunteminen tapahtua, jos joku on jotain
-tehnyt tahi ollut tekemättä. 7. Mutta kantatarulle ja toiminnalle on
-yllä mainittu laji eniten sopiva. Sillä tänkaltainen tuntemisvaihde
-ja vastaiskäänne tuottaa sääliä ja pelkoa, ja juuri tänlaistenhan
-toimintain kuvailus tragedia onkin. Paitsi sitä tapahtuu tämmöisten
-kautta myös onni ja onnettomuus. 8. Mutta koska tunteminen on
-joidenkuiden tunteminen, niin löytyy semmoisia tuntemisvaihteita,
-että vaan jompikumpi tulee toista tuntemaan, kun on tullut ilmi, ken
-tämä toinen on, toisinaan taas on tarpeellista, että molemmat tulevat
-toisiansa tuntemaan. Näin esimerkiksi tuntee Orestes kirjeen
-lähettämisestä Ifigeneian;[77] mutta Oresteen tutuksi-tuleminen
-Lfigeneialle vaatii toisenlaista tuntemisvaihdetta.[78]
-
-Kaksi kohtaa on siis tässä katsannossa kantatarussa, nimittäin
-vastaiskäänne ja tuntemisvaihde. Kolmas on kärsintö. Näistä on
-jo vastaiskäänteestä ja tuntcmisvaihteesta puhuttu. Kärsintö on
-turmiollinen tahi tuskallinen toiminta, niinkuin esimerkiksi silmin
-nähtävät murhat, suuret surut, haavoittamiset ja senkaltaiset.[79]
-
-
-
-
-XII Luku.
-
-Murhenäytelmän ulkonaiset osat.
-
-
-Ne tragedian osat, joita on käyttäminen ikäänkuin eri muotoja, olemme
-ennen maininneet.[80] Ulkomuotoon katsoen ovat ne eri osat, joihin
-se jakauu, nämä: alkajaispuhe, välikertomus, päätäntö, laulanto.
-2. Laulannon osat ovat parodos (sisääntulo-laulu) ja stasimon
-(pitkittyvä laulu). 3. Nämä ovat kaikille yhteiset, mutta yksinäisiä
-ovat näkymö-laulut ja kommot. 4. Alkajaispuhe on koko se tragedian
-osa, joka on ennen laulajiston sisääntulo-laulua. 5. Välikertomus on
-koko se tragedian osa, joka on kahden kokonaisen köörilaulun välillä.
-6. Päätäntö koko se tragedian osa, jonka jälkeen ei enään tule
-köörilaulua. 7. Laulannosta on parodos koko laulajiston ensimäinen
-esitelmä.[81] Stasimon on laulajiston laulu ilman anapaestoitta ja
-trokhaioitta;[82] ja kommos laulajiston ja näkymöllä olijain yhteinen
-valituslaulu.[83] Niistä tragedian osista, jotka ovat käytettävät,
-olemme ennen puhuneet, mutta ulkopuoleen katsoen ovat ne eri osat,
-joihin se jakaantuu, nämä.[84]
-
-
-
-
-XIII Luku.
-
-Mitä kantatarujen sepitsemisessä on silmällä pitäminen ja mitä
-välttäminen, ja mimmoisen murhenäytelmän aineen tulee olla.
-
-
-Mihin kantatarujen sepitsemisessä on pyrkiminen ja mitä välttäminen
-niinkuin myöskin mistä tragedian aine on otettava, siitä olisi vuoro
-puhua vasta sanotun lisäksi. 2. Koska siis kauniimman tragedian
-kokoonpanoltaan ei pidä oleman yksinkertaisen, vaan mutkallisen,
-ja kuvaeleman jotain pelättävää ja säälittävää (sillä tämä on
-tänlaiselle kuvailukselle omituista), niin on ensiksikin selvä, ettei
-sovi esitellä hurskaiden ihmisten joutuvan onnesta onnettomuuteen
-(sillä tämä ei ole peloittavaa eikä säälittävää, vaan
-inhoittavaa);[85] 3. eikä myöskään ilkiöiden onnettomuudesta
-onneen (sillä tämä on kaikesta vähimmin tragillista; tässä, näet,
-ei ole mitään siitä, mitä siinä oleman pitäisi; sillä se ei koske
-ihmisrakkauttamme, eikä vaikuta sääliä eikä pelkoa); 4. eikä myöskään
-täydellisen pahantekijän joutuvan onnesta onnettomuuteen. Tämmöinen
-sepitys, näet, liikuttaisi kyllä inhimillistä tunnettamme, vaan
-ei synnytä sääliä eikä pelkoa; sillä edellinen koskee syyttömästi
-kärsivää, jälkimäinen vertaistamme;[86] sääli, näet, syytöntä,
-pelko vertaistamme,[87] joten tämä siis ei herättäisi sääliä eikä
-pelkoa. 5. Näitten keskivälillä oleva jääpi siis yksin jälelle. Tämä
-on nyt semmoinen ihminen, joka ei ole erittäin huomattava hyveen
-ja hurskauden puolesta, eikä myöskään paheen ja ilkeyden, vaan
-jonkun hairauksen kautta joutuu onnettomuuteen, varsinkin jos tämä
-mies on niitä, jotka elävät suuressa arvossa ja onnessa, niinkuin
-esimerkiksi Oidipo ja Thyestes ja muut senkaltaisten sukujen silmiin
-astuvat miehet. 6. Hyvästi sepityn kantatarun on myös oleminen
-pikemmin yksinkertainen kuin kahdenkertainen, niinkuin muutamat
-arvelevat,[88] ja kääntyminen, ei onnettomuudesta onneen, vaan päin
-vastoin onnesta onnettomuuteen, ei ilkeyden vaan suuren hairahduksen
-kautta, jonka on tehnyt semmoinen mies, kuin sanottiin, tahi parempi
-ennemmin kuin huonompi.[89] 7. Todistuksena tähän on kokemuskin;
-sillä ennen muinoin kertoivat runoilijat mitä jumalaissatuja vaan
-sattui, mutta nyt sepitetään kauniimmat tragediat muutamista
-perheistä, niinkuin esimerkiksi Alkmaionista, Oidiposta, Oresteesta,
-Meleagrosta, Thyesteestä, Telefosta ja muista semmoisista, jotka
-ovat sattuneet hirmuisia kärsimään tahi tekemään. 8. Taiteen
-puolesta kauniin tragedia syntyy siis tänkaltaisesta sepityksestä.
-9. Sentähden erehtyvät ne, jotka moittivat Euripidestä siitä, että
-hän näin menettelee tragedioissaan, ja että useat hänen tekemänsä
-murhenäytelmät päättyvät onnettomuuteen. Sillä niinkuin sanottu
-tämä juuri oikein onkin. 10. Ja tärkeinpänä todistuksena siihen on
-se, että tänkaltaiset tragediat aina näkymöillä ja kilvoitelluissa
-näyttävät tragillisimmilta, jos ne muutoin ovat oikein sepitetyt;
-ja jos ei Euripides muun puolesta asioita hyvästi asetakkaan,
-niin näkyy hän kuitenkin olevan tragillisin runoilijoista. 11.
-Arvon puolesta toinen, jonka muutamat toki ensimäisenä pitävät,
-on se sepitys, jolla on kaksinainen kehäys, niinkuin Odysseialla,
-ja joka päättyy tuoden vastakohtaisen lopun hyville ja pahoille.
-12. Ensimmäiseltä se näyttää teateri-yleisön heikkouden tähden.
-Sillä runoilijat mielistyttävät katselijoita noudattaen heidän
-tahtoansa. 13. Mutta tämä huvi ei ole tragediasta tavattava, vaan
-pikemmin se on komedialle omituinen. Sillä nekin, jotka tarussa
-ovat verivihollisina, niinkuin Orestes ja Aigistho, saattavat tässä
-lopulla muuttua ystäviksi, eikä toinen huolekkaan toisen kautta.
-
-
-
-
-XIV Luku.
-
-Miten tulee herättää pelkoa ja sääliä.
-
-
-Pelkoa ja sääliä voipi herättää näytelmällisen laitoksen, mutta
-myöskin itse tapauksien sepityksen kautta, mikä viimeinen onkin
-parempi ja todistaa parempata runoilijata. 2. Sillä kantataru on
-sillä tavalla kokoonpantava, että, joka kuulee miten asiat tapahtuvat,
-myös näkemättäkin tuntee kauhistusta ja sääliä tapahtuvain johdosta,
-niinkuin jokaisen käypi Oidipo-tarua kuullessa. 3. Tämän vaikutuksen
-aikaan-saaminen näytelmällisen laitoksen kautta on taiteettomampi ja
-vaatii suurimaksuisia hankkeita. 4. Mutta jotka näytelmällisen
-laitoksen kautta eivät hanki pelättäviä vaan kummastuttavia, niillä ei
-ole tragedian kanssa mitään yhteyttä; sillä kaikenlaista huvia ei ole
-tragediasta etsiminen, vaan ainoastaan mitä sille omituista on. 5. Ja
-koska runoilijan pitää kuvailuksen kautta hankkiman huvia pelvosta
-ja säälistä, niin on selvä, että tämä on pantava itse tapauksiin.
-6. Sentähden tahdomme nyt tarkastella, mitä tapahtumissa näyttää
-kauhealta taikka surkuteltavalta. Niiden, jotka tämänkaltaisia
-toimittavat, täytyy olla keskenänsä joko ystävät tahi viholliset,
-taikkapa ei kumpaakaan. 7. Jos nyt vihollinen vihollisensa surmaa,
-niin hän ei teossaan eikä aikeissaan osoita mitään säälittävää,
-paitsi mitä itse intohimoon tulee.[90] Samaten on myös laita
-niidenkin, jotka eivät ole ystäviä eikä vihollisia. 9. Mutta kun
-intohimot joutuvat ystävällisiin oloihin, niinkuin esimerkiksi
-jos veli veljensä surmaa elikkä on surmaamisen aikomuksessa, tahi
-poika isänsä, tahi äiti poikansa, tahi poika äitinsä, taikkapa
-jotain muuta semmoista tekee -- tämmöisiä on etsiminen. 10. Vanhojen
-jättämiä jumalaissatuja ei pidä hajoittaman, tarkoitan, näet, miten
-esimerkiksi Orestes surmasi Klytaimnestran, ja Alkmaioni Erifylen;
-11. mutta runoilijan tulee itse tämmöisiä keksiä ja muinais-ajan
-taruja hyvin käyttää. Mitä sanalla "hyvin" ymmärrämme, tahdomme
-tarkemmin selvittää. 12. Toiminta voipi, näet, tapahtua
-siten, että toimivaiset toisistaan tietävät ja toisiansa tuntevat,
-kuton entiset runoilijat runoelmissaan tekivät ja niinkuin myös
-Euripides kuvaili lapsensa surmaavaa Medeiaa; 13. mutta silläkin
-tavalla voi se tapahtua, että henkilöt tietämättä tekevät hirmuisen
-tekonsa, ja vasta sittemmin tulevat ystävyyttänsä tuntemaan,
-niinkuin Sofokleen Oidipo. Ja näin saattavat tehdä joko ulkopuolella
-draamaa, tahi itse tragediassa niinkuin Astydamaan Alkmaioni tahi
-Telegono "haavoitetussa Odysseyssä".[91] 14. Paitsi näitä saattaa
-vielä kolmanneksi tapahtua, että se, joka tietämättömyydestä juuri
-on aikeissa tehdä jotain parantamatonta, ennen tekemistänsä tulee
-toista tuntemaan. Eikä muulla tavalla voi tapahtua kuin näin. 15.
-Täytyy, näet, toimia taikka olla toimimatta, ja sitä tietävänä taikka
-tietämättä. 16. Kehnoin näistä on se, kun joku on tietäväisenä jotain
-tekemäisillään, eikä kuitenkaan tee; sillä tämä on inhoittavaa, eikä
-tragillista; puuttuu, näet, kärsintöä.[92] Sentähden ei kenkään näin
-tee, pait hyvin harvoin, niinkuin esimerkiksi "Antigonessa" Haimoni
-Kreonia vastaan.[93] 17. Sen jälkeen tulee aikeen täyttäminen.
-18. Mutta parempi on, kun joku tuntematta tämmöistä tekee ja vasta
-tehtyänsä toisen tuntee, sillä mitään inhoittavaa tässä ei ole, mutta
-tunteminen on kauhea. 19. Parasta on kuitenkin viimeksi mainittu.
-Tarkoitan sitä kun esimerkiksi "Kresfonteessa" Merope aikoo poikansa
-surmata, mutta ei surmaa, vaan hänen tuntee;[94] ja "Ifigeneiassa"
-sisar veljensä; ja kun "Hellessä"[95] poika, äitinsä juuri
-ulosantamaisillaan, hänen tuntee. 20. Tästä syystä eivät tragediat,
-niinkuin jo on sanottu, käsitä monta sukua. Hakiessaan osasivat näet
-runoilijat, ei taiteesta mutta sattumuksesta, sovittaa tänlaisia
-kohtia kantataruihinsa, ja senpä tähden niiden täytyikin kääntyä
-semmoisiin perheisin, joissa on ollut tänkaltaisia intohimoja. 21.
-Tapausten sepitsemisestä siis, niinkuin myös minlaiset kantatarujen
-pitää oleman, on tarpeeksi puhuttu.[96]
-
-
-
-
-XV luku.
-
-Mitä luonteiden suhteen tulee vaariinottaa.
-
-
-Luonteisin katsoen löytyy neljä asiata, joita on vaariinottaminen. 2.
-Yksi ja ensimäinen oη, että ne ovat hyviä.[97] Luonnetta on jollakulla
-silloin, kun, kuten sanottu, hänen puheensa tahi toimintansa ilmoittaa
-joitakuita aikeita, pahoja, näet, jos hän luonteeltansa on paha,
-hyviä, jos hän on hyvä. 3. Tämä koskee jokaiseen ihmisluokkaan,
-sillä myös nainen on hyvä, vieläpä orjakin, jos toinen näistä ehkä
-lieneekin huononlaisempi, toinen peräti kehno. 4. Toiseksi pitää
-luonteiden oleman sopivaisia. Luonne saattaa esimerkiksi olla
-miehevä; mutta naisen ei sovi olla miehevänä taikka peloittavana.
-5. Kolmanneksi sen pitää oleman todellinen; sillä tämä ei ole samaa
-kuin luonteen saattaminen hyväksi ja sopivaksi, josta puhuimme.[98]
-Neljänneksi pitää sen oleman yhtämukainen.[99] 6. Sillä jos kuvaeltava
-onkin epämukainen ja tämmöisen luonteen alainen, niin täytyy häntä
-kuvaella yhtämukaiseksi epämukaisuudessansa. 7. Esimerkkinä huonosta
-luonteesta ilman täytymyksettä on Menelao "Oresteessa";[100] 8.
-säädyttömästä ja sopimattomasta Odysseyn valitus "Skyllassa"[101] ja
-Melanippen lause;[102] 9. epämukaisesta "Ifigeneia Auliissa", sillä
-rukoillessaan hän on aivan toisenlainen kuin sittemmin. 10.
-Samaten kuin tapausten sepittämisessä on luonteissakin joko
-täytymystä tahi todennäköisyyttä noudattaminen, niin että sen
-kaltainen sitä tahi sitä puhuu taikka tekee täytymyksen tahi
-todennäköisyyden mukaan ja toinen tapaus toisensa jälkeen seuraa
-täytymyksen tahi todennäköisyyden mukaan. 11. Selvä on myös, että
-runotarujen kehitelmienkin täytyy tapahtua itse tarun johdosta, eikä
-niinkuin "Medeiassa"[103] mielivaltaisen keinon avulla, eikä myöskään
-niinkuin Iliadissa poispurjehtiminen.[104] 12. Semmoista mielivaltaista
-keinoa saattaa käyttää näytelmän ulkopuolella tapahtuvissa, joko jo
-ennen tapahtuneissa, jota ihminen ei voi tietää, taikka jälestä päin
-tapahtuvissa, joka tarvitsee ennustamista ja ilmoittamista; sillä
-Jumaloilla tunnustamme olevan voiman kaikkia nähdä. 13. Mitään
-ymmärtämätöntä ei saa olla tapauksissa; mutta jos senkaltaista löytyy,
-niin on se asetettava tragedian ulkopuolelle, kuten Sofokleen
-"Oidipossa".[105] 14. Ja koska tragedia on jaloimpain kuvailus, niin
-on meidän hyviä kuvan-maalaajia jälitteleminen; sillä kun nämä
-kuvaavat jotain kuvaa, niin tekevät he sen kyllä samannäköiseksi,
-mutta kaunistavat sitä kuitenkin. Samaten pitää myös runoilijan, kun
-hän kuvailee joko rajuluontoisia ihmisiä tahi suopeoita taikka muita
-luonteensa puolesta yhdenkaltaisia, tekemän nämä tämmöiset hyviksi;
-niinkuin esimerkiksi Agathoni ja Homero ovat tehneet Akhilleyn
-ankaruuden esikuvaksi.[106] 15. Tätä pitää siis vaariinottaman ja
-paitsi sitä myös niitäkin aistintoja, mitkä eivät täytymyksestä ole
-runotaiteen kanssa yhteydessä;[107] sillä näihinkin katsoen voipi
-usein erehtyä. Mutta näistä on kyllin lausuttu ennen ulosannetuissa
-kirjoissamme.
-
-
-
-
-XVI luku.
-
-Tuntemisvaihteen lajit.
-
-
-Mitä tuntemisvaihde on, on jo edellä sanottu. Tuntemisen lajit
-ovat: ensiksi taiteettomin kaikista, jota kuitenkin useimmat
-neuvottomuudesta käyttävät, nimittäin tunteminen merkkien kautta.
-2. Näistä ovat muutamat syntyperäisiä, niinkuin esimerkiksi "keihäs,
-jonka kantavat maankasvattamat",[108] tahi tähdet, joita Karkino
-"Thyesteesen" asettaa;[109] 3. toiset taas saatuja, ja muutamat näistä
-itse ruumiissa olevia, esimerkiksi naarmat, toiset ulkopuolella,
-esimerkiksi kaulaisia, ja, niinkuin "Tyrossa", veneestä tulleita.[110]
-4. Näitä saattaa käyttää paremmalla tai huonommalla tavalla; niin
-esm. tunsi amma naarmasta Odysseyn toisella tavalla, toisella tavalla
-sikopaimenet; 5. sillä taiteettomammat ovat nämä uskon herättämiseksi
-aiotut, ja samaten myös kaikki senkaltaiset; mutta paremmat ne, jotka
-vastaiskäänteen kanssa yhteen sattuvat, niinkuin "Niptroissa".[111]
-6. Toinen laji tuntemisesta on ruoilijan omat keksimät, jonka tähden
-tämmöiset tuntemisvaihteet ovatkin taiteettomia, esimerkiksi kun
-"Ifigeneiassa" Orestes tunnettiin Oresteeksi; sisar tunnettiin, näet,
-kirjeen kautta, mutta Orestes itse puhuu mitä runoilija tahtoo,
-mutta ei mitä taru.[112] 7. Senpä tähden onkin tämä lähellä mainittua
-virhettä, sillä hän olisi voinut kantaa muutamia tuntomerkkiäkin.[113]
-Samaten on myös "värttinän äänen" laita Sofokleen "Tereyssä".[114]
-8. Kolmas laji tapahtuu muiston kautta, aistimisen avulla, kun jotain
-näkee, niinkuin Dikaiogeneen "Kyprioissa";[115] kuvaa nähdessään
-hän, näet, hyrähti itkemään. Samaten myös Alkinoo-kertomuksessa;[116]
-sillä kitarasoittoa kuullessansa ja muistellessaan hän itki;
-josta he tunnettiin.[117] 9. Neljäs laji syntyy päätelmän kautta,
-niinkuin "Khoeforeissa" siitä, että eräs samannäköinen oli tullut;
-kun, näet, ei kenkään muu kuin Orestes ollut samannäköinen, niin
-päätettiin hänen juuri tulleen. Niin myös sofista Polyeidon tekemä
-tuntemisvaihde Ifigeneian suhteen;[118] sillä todennäköistä oli, että
-Orestes päättäisi sisarensa olevan uhratun ja itsellensäkin siis
-yhtäläisen kohtalon olevan tarjona. Vieläpä Theodekteen "Tydeyssä"[119]
-se päätelmä, että, koska hän oli tullut muka löytääkseen poikansa,
-hän itsekin siis hukkuisi. Niin myöskin "Fineidaissa". Nähdessään,
-näet, paikan [mihin tulleet olivat], päättivät he sen kohtalon
-edessänsä olevan, että sallimus oli määrännyt heidänkin tähän
-kuolemaan, sillä juuri tähän paikkaan oli heidät ulospantukin.
-10. Vielä on yksi laji syntynynnä teateri-yleisön[120] väärästä
-päätelmästä, niinkuin "Odyssey valelähettiläänä" nimisessä
-kappaleessa. Toinen, näet, sanoi tuntevansa joutsen, jota hän ei
-ollut nähnyt, toinen taas, luullen Odysseyn tästä jo hänen tunteneen,
-teki täten väärän päätelmän. 11. Paras tuntemisvaihde kaikista tulee
-kuitenkin itse tapauksista, kun äkkihämmästys nousee todennäköisistä
-asioista, niinkuin Sofokleen "Oidipossa" ja "Ifigeneiassa", sillä
-varsin todennäköistä on, että tämä tahtoo kirjeen antaa. Ja
-ainoastaan tänkaltaiset tuntemiset voivat tapahtua ilman merkittä
-ja kaulaisitta. 12. Näiden jälkeen tulevat tuntemiset päätelmän
-kautta.
-
-
-
-
-XVII Luku.
-
-Mitä runoilijan tulee runotarujen sepitsemisessä vaarinottaa.
-
-
-Runotarut on runoilijan niin sepitseminen ja lausekeinolla niin
-valmisteleminen, että hän niitä mitä selvimmiten itse on näkevinään;
-sillä näin ikään kuin läsnäollen itse tapauksissa, huomaa, näet,
-tekijä parhaiten mitä milloinkin sopii, ja vastakohtakin jää häneltä
-täten vähimmin huomaamatta. 2. Todistuksena siihen on se, josta
-Karkinoa moititaan; Amfiarao oli, näet, temppelistä palannut, mikä
-seikka pysyi salassa näkijöiltä, jotka tätä eivät saaneet nähdä; ja
-sentähden kappale näytettäissä menikin kumoon, se kun ei katsojia
-miellyttänyt. 3. Niin paljon kuin mahdollista täytyy runoilijan siis
-sen ohessa mieleensä kuvata ulkonaisetkin muodot.[121] Sillä intohimojen
-alaiset ovat itse luonnoltaan uskottavimpia, ja vimmattu rajuaakin ja
-vihastunut raivoo luonnollisimmalla tavalla.[122] 4. Sentähden vaatii
-runoustaide taidokasta tahi vimmassa olevaa henkeä, sillä näistä
-taipuvat toiset helposti eri muotoihin, toiset ovat haltiokkaita.[123]
-5. Aineet, olkootpa jo ennen tehtyjä tahi runoilijan keksimiä, pitää
-runoilijan itsen yleisesti järjestämän ja sitten välikertomuksilla
-varustaman. 6. Niin on minusta sana "yleisesti" ymmärrettävä, kuin
-esimerkiksi "Ifigeneiassa": Eräs neito oli uhrattavana, katosi
-näkymättömällä tavalla uhraavaisten silmistä, asetettiin toiseen
-paikkaan, jossa oli tapana uhrata vieraat jumalattarelle, sai täten
-tämän pappisviran. Vähän aikaa sen jälkeen sattui naispapin veli
-sinne tulemaan. Mutta se seikka, että jumala oli ennustanut hänen
-tuloansa sinne jostakusta syystä, se ei kuulu yleiseen; ja millä
-tarkoituksella, se sattuu kantatarun ulkopuolelle.[124] Ja kun hän,
-tänne tultuaan, kiini otettiin ja juuri oli uhrattavana, tunsi hän
-sisarensa, joko sillä tavoin kuin Euripides tahi niin kuin Polyeido
-antaa sen tapahtua, että hän, näet, todennäköisyyden mukaan lausuu,
-ei ainoastaan sisarensa vaan itsensäkin olevan uhrattavana; ja tästä
-pelastus. 7. Tämän jälkeen on sitten, kun nimet ensin ovat pantut,
-välikertomuksia asettaminen, 8. mutta sitä on vaariinottaminen, että
-välikertomukset ovat sopivia, niinkuin Oresteessa vimma, joka hänen
-valloitti, ja pelastus puhdistuksen kautta. 9. Draamoissa ovat
-välikertomukset lyhyemmät, mutta epopeaa saatetaan niillä pidentää.
-10. Sillä Odysseian aine on pitkä: monta vuotta poissa oltuaan,
-Poseidonin turvassa, yksinänsä, vieläpä koti-asiain sillä kannalla
-ollessa, että kosijat tuhlasivat hänen omaisuuttansa ja väijyivät
-hänen poikaansa, tuli hän myrskyjen ajamana kotiin, tunsi muutamia,
-hyökäsi kosijain päälle, pelasti itsensä, mutta tappoi kaikki
-viholliset. 11. Tämä on itse aine, kaikki muu on välikertomusta.
-
-
-
-
-XVIII luku.
-
-Näytelmän solmiskelma ja kehitelmä.
-
-
-Koko tragedia on osaksi solmiskelmaa, osaksi kehitelmää. Mitä
-ulkopuolella on, ja usein myös muutamat sen sisäpuolisista kohdista,
-on solmiskelmaa; kaikki muu kehitelmää. 2. Solmiskelmaksi sanon
-kaikki, mikä ulottuu alusta siihen paikkaan asti, joka on viimeinen,
-josta muutos tapahtuu [onnettomuuteen tahi][125] onneen päin;
-kehitelmä se, mikä muutoksen alusta ulottuu loppuun asti. 3. Niin on
-esimerkiksi Theodekteen "Lynkeyssä"[126] solmiskelma se, mikä on ennen
-tapahtunut, ja lapsen ryöstäminen; kehitelmä se, mikä murhasyytöksen
-perästä tapahtuu loppuun asti.
-
-4. Tragedian lajeja on neljä; yhtä monta sanottiin myös sen osain
-olevan.[127] Ensimäinen laji on mutkallinen, jolla ymmärretään
-semmoinen tragedia, jonka kokonaisuus on vastaiskäänne ja
-tuntemisvaihde. 6. Toinen laji on intohimoinen; esimerkiksi "Aiaat"
-ja "Ixionit". 7. Kolmas laji on luonteen-omainen; esimerkiksi
-"Ftiotiit" ja "Peley". 8. Neljäs on semmoinen kuin "Forkiit" ja
-"Promethey" ja ne, jotka Hadesta kuvaavat.[128] 9. Parhaasta päästä
-tulee koettaa kaikkia lajeja käyttää; mutta jos ei sitä taideta,
-niin etevimpiä ja useimpia, semminkin koska nvky-aikana runoilijoita
-moititaan; kun, näet, joka lajissa jo on hyviä runoilijoita
-ilmestynyt, niin vaaditaan, että jokaisen runoilijan pitäisi
-nämä kaikki voittaman juuri niissä lajeissa, missä mikin näistä
-on etevä. 10. Oikein on myöskin[129] kutsua tragedioja erilaisiksi
-tahi yhdenkaltaisiksi, ei juuri runotarun puolesta, vaan siihen
-katsoen, onko niissä samankaltainen solmiskelma ja kehitelmä. 11.
-Useat runoilijat solmeavat hyvin, mutta kehittävät huonosti; mutta
-kumpaistakin on aina huolella sepittäminen.
-
-12. Muistaman pitää mitä jo usein on sanottu, •ettei tragediaa sovi
-sepitä epopean tapaan. Epopean-tapaiseksi sanon minä monitaruista
-sepitystä, niinkuin jos joku esimerkiksi käyttäisi koko Iliadin
-runotarua. 13. Täällä saavat, näet, runoelman pituuden tähden, osat
-sopivaisen suuruuden; mutta näytelmissä joutuu paljon enemmän kuin
-arvaisikaan hukkaan. 14. Todistuksena tähän on se, että jotka ovat
-aineeksi ottaneet Hion koko hävityksen, eikä ainoastaan osittain
-niinkuin Euripides "Niobe" nimisessä näytelmässään, eikä niinkuin
-Aiskhylo, kaikki ovat joko joutuneet häviöön, tahi huonosti
-kilpaillet;[130] sillä tästä ainoasta syystä myös Agathonikin joutui
-häviöön. 15. Vastaiskäänteissä taas ja yksinkertaisissa tapauksissa
-saavuttavat he ihmeellisesti mitä tarkoittavat; sillä tämä on
-tragillista ja herättää inhimillisiä tunteita. 16. Tämä tapahtuu kun
-viisas mutta pahanilkinen, niinkuin Sisyfo, petetään; ja urhollinen
-mutta epähurskas voitetaan. 17. Tämä onkin todennäköistä, niinkuin
-Agathoni sanoo; todennäköistä on, näet, että paljon myös tapahtuu
-todennäköisyyttä vastaan. 18. Ja laulajisto on pidettävä yhtenä
-näyttelijöistä ja osana kokonaisesta, ja itse toimintaan kuuluvana,
-ei niinkuin Euripideen tykönä, vaan niinkuin Sofokleella. 19. Muitten
-tykönä laulut eivät kuulu kantataruun paremmin kuin toiseenkaan
-tragediaan;[131] josta syystä he laulavatkin sisäänsovitettuja
-lauluja (εμβόλιμα), kun Agathoni ensiksi oli alkanut näin tehdä.
-Ja kuitenkin, mikä eroitus siinä on, jos laulaa sisäänsovitettuja
-lauluja tahi sovittaa lausejakson taikkapa kokonaisen välikertomuksen
-toisesta kappaleesta toiseen?
-
-
-
-
-XIX Luku.
-
-Mielenparsi ja sen osat.
-
-
-Muista on siis jo puhuttu; jälellä on puhuminen lausetavasta ja
-mielenparresta.[132] 2. Mitä mielenparteen tulee, olkoon siitä
-lausuttuna niissä kirjoissa, jotka puheentaidetta koskevat; sillä
-tämän tieto-alan omaa se pikemmin on. 3. Mielen-parteen kuuluu, näet,
-se, mikä on puheen kautta vaikutettava. 4. Tämän osat ovat:
-osoittaminen, kehittäminen sekä mieliliikuntojen synnyttäminen,
-esimerkiksi säälin, tahi pelvon, tahi vihan ja muiden senkaltaisten
-liikuntojen; jopa myöskin suurentaminen ja pienentäminen. 5. Selvä
-on, että itse tapauksissakin täytyy näitä samoja muotoja[133] käyttää,
-kun on tarvis saada aikaan jotain säälittävää, tahi peloittavaa, tahi
-suurta, tahi todennäköistä. 6. Sen verran ne kuitenkin keskenään
-eroavat, että toisissa[134] tämän täytyy ilmaantua myöskin
-ilman näytelmällistä esitystä, kun se toisissa[135] on puhujan
-vaikutettavana ja puheen kautta herätettävänä. Sillä mikä olisi
-puhujan tehtävä, jos asiat itsestään näyttäisivät hupaisilta, eikä
-vasta puheen kautta? 7. Mitä lausetapaan tulee, niin on yksi
-tieteilemisen laji, nimittäin lausekeinon muodot, joidenka tunteminen
-kuuluu näyttelijä-taiteesen, niinkuin senkin tehtävään, joka
-tänkaltaista virkaa toimittaa, esimerkiksi mikä on käskyä, mikä on
-rukousta, mikä kertomusta, uhkausta, kysymystä, vastausta, ja muuta
-semmoista. 8. Sillä näiden tuntemisesta taikka tuntemattomuudesta ei
-tule runoustaiteelle mitään moitetta, jolla olisi jotain arvoa. Sillä
-minkä hairauksen arvelisikaan tapahtuneen siinä, mitä Protagoras
-nuhtelee, että runoilija muka, luullen rukoilevansa, käskee sanoessaan:
-
-        Vihaa, jumalatar, laula.[136]
-
-Sillä kehoitus jotain tekemään tahi tekemättä olemaan on käsky, sanoo
-hän. 9. Sentähden lykättäköön tämä tarkastus syrjälle, koska se
-kuuluu toiseen taiteesen, vaan ei runouteen.
-
-
-
-XX Luku.
-
-Lausekeino ja sen osat.
-
-
-Kaikkeen lausekeinoon kuuluu seuraavat osat: kirjain, tavu, sidesana,
-nimisana, tehdikkö, varake, taivutus, lause.[137] 2. Kirjain on
-jakaamaton ääni; mutta ei jokainen ääni, vaan semmoinen, josta
-ymmärrettävä sana voi tulla; sillä myöskin eläinten äänet ovat
-jakaamattomia, mutta näistä en sano yhtään kirjaimeksi. 3. Tämä on
-joko ääntäväinen tahi puoli-ääntäväinen taikka äänetön. Ääntäväinen
-on se, jolla ilman toisen avutta on kuuluva äänensä, esimerkiksi A
-ja O. Puoli-ääntäväinen, jolla jonkun lisäyksen avulla on kuuluva
-ääni, esimerkiksi S ja E. Äänetön (kerake) se, joka itse luonnoltaan
-ei lisäyksenkään avulla saa kuuluvaa ääntä, mutta joka vasta
-ääntäväisten avulla tulee kuuluvaksi, esm. G ja D. 4. Nämä eroavat
-suun asennon ja asemansa, vahvemman ja keveämmän hengähdyksen,
-sekä pituutensa ja lyhyytensä puolesta; vieläpä korkean, syvän ja
-keskivälisen äännähdyksen suhteen; joidenka itsekunkin tutkiminen
-kuuluu runomitta-oppiin. 5. Tavu on kerakkeesta ja äänellisestä
-yhdistetty ääni ilman merkitystä; sillä GR ilman A:tta on tavu, niin
-ikään A:n kanssa, niinkuin GRA.[138] Mutta näittenkin eroituksia tulee
-runomitta-opin tutkia. 6. Sidesana on merkitsemätön ääni, joka ei
-estä eikä tee yhtäkään, useista äänistä syntyvää, jotain merkitsevää
-sanaa, ja jota voipi panna sekä loppuun että keskeen, jos ei sovi
-sitä panna yksinään lauseen alkuun; niinkuin esimerkiksi sanat μεν,
-ήτοι, δή. Taikka merkitsemätön ääni, joka useammista kuin yhdestä
-jotain merkitsevistä äänistä voipi tehdä yhden jotain merkitsevän
-sanan. 7. Määriö on merkitsemätön ääni, joka osoittaa lauseen alkua
-tahi loppua taikka eroitusta, esimerkiksi τό φημί, τό περί ja muut
-semmoiset. Taikka merkitsemätön ääni, joka ei estä eikä tee yhtäkään,
-useista äänistä kokoonpantua ääntä, ja jota sopii panna sekä lauseen
-päähän että keskeen.[139] 8. Nimisana on yhdistetty ääni,[140] jolla
-on merkityksensä, vaan ei aikaa koskeva, ja jonka osat yksinään eivät
-mitään merkitse; sillä yhdyssanoja emme niin käytä, että itsekukin
-niistä erikseen jotain merkitsisi; esimerkiksi nimisanassa "Theodoro"
-ei ole "doro" sanalla mitään merkitystä. 9. Tehdikkö on yhdistetty
-ääni ajallisella merkityksellä, jonka eri osat eivät itsestään mitään
-merkitse, samaten kuin nimisanojenkin on laita; sillä sana "ihminon"
-tahi "valkea" ei merkitse aikaa; mutta "kävelee" taikka "on kävellyt"
-tätä kyllä osoittavat, toinen, näet, nykyistä toinen mennyttä aikaa.
-10. Taivutus koskee nimisanaa taikka tehdikköä, ja merkitsee joko
-"kenen" taikka "kenelle" ja muuta semmoista, taikka osoittaa yhtä
-tahi monta, esimerkiksi "ihminen" tai "ihmiset", taikkapa sitäkin
-mitä esittelymuotoon kuuluu, esimerkiksi kysymystä ja käskyä. Sillä
-"meni" tahi "mene" ovat tehdikön tämänlaatuisia taivutuksia. 11.
-Lause on yhdistetty merkitseväinen ääni, jossa muutamat osat jo
-itsestään jotain merkitsevät. 12. Sillä ei jokainen lause riipu
-tehdiköistä ja nimisanoista, esimerkiksi lause "ihmisen määritys";
-vaan lause saattaa myöskin ilman tehdiköittä syntyä. Vaan sillä pitää
-kuitenkin aina oleman joku merkitseväinen osa, niinkuin esimerkiksi
-lauseessa "Kleoni kävelee" sana "Kleoni". 13. Yhtenä on lause
-kahdella tapaa: jos se yhtä merkitsee, tahi jos se monta yhdistää,
-esimerkiksi "Ilia" on yhdistämisen kautta yksi lause, vaan "ihmisen
-määritys" yksi yhtä merkitsemällä.[141]
-
-
-
-
-XXI Luku.
-
-Nimisana ja sen lajit.
-
-
-Nimisanan lajit ovat: yksinkertainen (yksinkertaiseksi sanon sitä,
-mikä ei ole tehty merkitseväisistä osista, esimerkiksi γή) ja
-kaksinkertainen. 2. Viimemainittu on tehty joko merkitseväisestä
-ja merkitsemättömästä, tahi merkitseväisistä osista. 3. Saattaa
-myös löytyä kolmen- ja nelinkertaisia, vieläpä moninkertaisiakin
-nimisanoja, niinkuin esimerkiksi useimmat suurenpöyhkeistä sanoista,
-niinkuin 'Ερμοκαϊkόξανϑος.[142] 4. Jokainen nimisana on joko tavallinen,
-tahi murretta, tahi kuvantoa (metafora), tahi koriste, tahi tehty,
-tahi venytetty, tahi supistettu, tahi toisinnettu. 5. Tavalliseksi
-sanon sitä, mitä kaikki käyttävät; murteeksi, jota muutamat. 6. Näkyy
-siis, että sama sana voipi olla sekä murretta että tavallinen, vaan
-ei samoille; sillä sana σίγυνον on Kyprialaisilla tavallinen, mutta
-meillä murretta. 7. Kuvanto eli metafora on vieraan nimisanan
-siirtäminen joko suvusta lajiin, tahi lajista sukuun, tahi lajista
-lajiin, tahi suhtaisuuden mukaan. 8. Suvusta lajiin, esimerkiksi:
-
-        Täällä mun laivani seisoo;[143]
-
-sillä ankkurissa olo on seisomista sekin. 9. Lajista sukuun:
-
-    Tuhansin teki jaloja töitä nyt oiva Odyssey;[144]
-
-sillä "tuhannen" merkitsee täällä yhtä kuin paljon ja on tässä
-paikassa "paljon" sijassa käytetty. 10. Lajista lajiin, esimerkiksi:
-
-        Hengen hän vaskella vei
-
-Ja
-
-        Kovalla vaskella löi hän;[145]
-
-sillä tässä on "viedä" sama kuin "lyödä (kuoliaksi)", ja "lyödä"
-sama kuin "viedä;" molemmat merkitsevät, näet, surmaamista. 11.
-Suhtaiseksi sanon sitä, että toinen on samassa suhteessa ensimaiseen
-kuin neljäs kolmanteen. Sillä toisen sijaan saatetaan panna neljäs,
-ja neljännen sijaan toinen. 12. Toisinaan pannaan myös se, jota
-kuvannollisesti käytetään jonkun sijassa, alkuperäisen kanssa yhteen.
-Niin esimerkiksi on malja samassa suhteessa Dionysoon, kuin kilpi
-Areesen; jonka tähden saattaakin maljaa kutsua Dionyson kilveksi,
-ja kilpeä Areen maljaksi. 13. Taikka ilta samassa suhteessa päivään
-kuin vanha ikä elämään; josta syystä saattaakin sanoa iltaa päivän
-vanhaksi iäksi, ja vanhuuden ikää elämän illaksi, tahikka, niinkuin
-Empedokles, elämän päivänlaskuksi. 14. Muutamissa sananparsissa ei
-lödykkään suhtaisuuteen vastaavaa sanaa, mutta niitä käytetään yhtä
-hyvin; niin kutsutaan esimerkiksi siementen sirottamista kylvämiseksi,
-mutta auringon tulen-lähettämisellä ei ole nimeä. Tämä on kumminkin
-aurinkoon samassa suhteessa kuin kylväminen siemeniin. Sentähden
-sanotaan:
-
-        Jnmal-luotua kylväen tulta.
-
-15. Tätä metaforan lajia taidetaan käyttää toisellakin tavalla, jos,
-näet, kuvausta käytettäissä, joku tämän omaisuuksista kielletään;
-niinkuin jos esimerkiksi kilpeä kutsuttaisiin maljaksi, ei Areen,
-vaan viinittömäksi maljaksi.[146] 16. 17. Tehty on se sana, jota ei
-kukaan yleisesti käytä, vaan jonka runoilija itse keksii; muutamia
-tänlaisia näkyy, näet, löytyvän, esimerkiksi έρνύγες, κέρατα sanan
-sijasta, ja άρετήρ, ίερεύς sanan sijasta. 18. Venytetty on sana tahi
-supistettu, venytetty jos on käytetty ääntiötä, joka on tavallista
-pitempi, taikkapa väliin pantua tavuakin; supistettu jos on jotain
-pois otettu. 19. Venytetty on esimerkiksi πόληος, πόλεος muodosta,
-ja Πηληϊάδεω, muodosta Πηλείδον. Supistettu on esimerkiksi
-κρί ja δώ ja
-
-        μία γίνεται άμφοτέρων όψ.
-
-20. Toisinnettu on sana, kun jättää osan käytetystä sanasta
-muuttamatta ja tekee toisen osan, esimerkiksi
-
-        δεξιτερον κατά μαζόν,
-
-δεξιόν sanan sijasta.
-
-21. Nimisanoista ovat muutoin muutamat urossukuisia, muutamat
-naissukuisia, muutamat taas niiden välillä.
-
-22. Urossukuisia ovat ne, jotka päättyvät N, Ρ ja Σ kirjaimiin
-sekä niihin, jotka ovat näistä yhdistetyt (näitä on kaksi: Ψ ja
-Ξ); 23. Naissukuisia ne, jotka päättyvät aina pitkiin ääntiöihin,
-esimerkiksi H ja Ώ, niinkuin myös pitkään Α:han; 24. niin että täten
-urossukuisten ja naissukuisten päätteitä on yhtä monta, sillä Ψ, Ξ
-ja Σ ovat yhtä. 25. Ei mikään sana pääty kerakkeesen, eikä myöskään
-lyhyeen ääntiöön.[147] 26. Kirjaimeen ι päättyy ainoastaan kolme
-sanaa: μέλι, κόμμι, ja πέπερι. Viisi kirjaimeen υ: τωυ, νάπυ, γόνυ,
-δόρυ, άςτθ. Välillä olevat sanat päättyvät näihin niinkuin myöskin
-kirjaimiin N ja Σ[148]
-
-
-
-
-XXII Luku.
-
-Lausekeinon kelvollisuus.
-
-
-Lausekeinon kuntona on olla selvä eikä alhainen. 2. Selvintä on kyllä
-se kieli, joka käyttää tavallisia sanoja, mutta sen ohessa alhaista;
-todistuksena on Kleofonin runous ja Sthenelon.[149] 3. Ylhäistä ja joka
-päiväisestä puheenparresta eroavaa on se kieli, joka käyttää outoja
-sanoja. Oudoiksi sanon murteen, metaforan, venytyksen ja kaikki,
-mitä tavallisesta poikkee. 4. Mutta jos joku kaikkia näitä käyttää,
-niin syntyy arvoitus tahi barbarilaisuus: arvoitus metaforista,
-barbarilaisuus murteista. 5. Arvoituksen muoto, näet, on mahdottomien
-lateleminen todenperäistä puhuessa. Sanain[150] yhteenliittämisellä ei
-sovi tätä tehdä, mutta metaforan kautta sopii; esm.
-
-    Näin minä toisen toisehen liittävän tulella vasken,[151]
-
-ja senkaltaiset. 6. Murteista taas syntyy barbarilaisuus. Täytyy siis
-taiten näitä käyttää. 7. Sillä jokapäiväisestä eroavaiseksi eikä
-alhaiseksi tekee lausekeinon murre, ja metafora, ja koriste, ja muut
-edellänimitetyt lajit; mutta selväksi tekee sen tavallinen lausetapa.
-8. Mutta lausetavan selvyyttä, jokapäiväiseksi muuttumatta, eivät
-suinkaan vähimmin auta sanain venytykset, supistukset ja muutokset;
-sen kautta, näet, että nämä poikkeevat tavallisesta, tekee ne, juuri
-koska ne ovat tavallisuutta vastaan, lausetavan jokapäiväisestä
-eroavaiseksi; mutta yhteydellänsä tavallisen kanssa selväksi. 9.
-Sentähden ne eivät nuhtele syystä, jotka moittivat tätä lausetapaa,
-ja pilkkaavat runoilijaa; niinkuin esimerkiksi tuo vanha Eukleides,
-joka, ikään kuin olisi muka helppo runoella, jos on lupa venyttää[152]
-niin paljon kuin vaan tahtoo, ivaelee tätä, noudattaen samaa
-lausetapaa, esimerkiksi
-
-    ήτίχαριν εΐδον Μαραϑώναδε βαδίζοντα,[153]
-
-ja
-
-    oυκ άv γεράμενος του έκείνον έλλέβορον.[154]
-
-10. Ilmeisesti miten hyvänsä[155] käyttää tätä lausetapaa on
-naurettavaa; mutta kohtuus on paras kaikissa kohden. 11. Sillä
-metaforain ja murteiden ja muiden lajien sopimattomalla käyttämisellä
-matkaan saatetaan samaa, kuin jos niitä tahalla naurettaviksi
-esitettäisiin. 12. Mutta minkä eroituksen sopivaisuus siinä tekee,
-se havaittakoon epillisessä runoudessa,[156] kun sanoja sovitellaan
-runomittaan. 13. Ja jos joku murteissa, metaforissa ja muissa
-lajeissa asettaa takaisin tavalliset sanat, niin huomaa, että
-totta puhumme. Kun esimerkiksi Aiskhylo ja Euripides ovat tehneet
-yhdenlaisen jambi-runoelman ja yksi ainoa sana muutetaan, niin että
-esm. murteen-omainen pannaan tavallisesti käytetyn sijaan, tuntuu
-toinen kauniilta, toinen vähäpätöiseltä. Aiskhylo, näet, runoelee
-"Filokteteessä:"
-
-        Tuo rutto, joka lihat jalastani syöpi;
-
-mutta Euripides panee "syöpi" sanan sijaan "ahmaa". Niin myös:
-
-        Nyt mua mitätön mies ja voimaton, kelvoton raukka;[157] jos
-
-joku, vaihtaen nämä sanat tavallisiin, sanoisi:
-
-        Nyt mua piskunen, heikko ja huonon näkönen raukka.
-
-Ja:
-
-        Istumen arvottoman pannen ja pöydänkin kehnon;[158]
-        Istumen renttuisen pannen ja pöydänkin pienen.
-
-Ja:
-
-        Nyt kaikuvat rannat;[159]
-        Nyt karjuvat rannat.
-
-14. Vieläpä siitäkin pilkkaa Areifrades murhenäytelmän-tekijöitä,
-että käyttävät semmoisia lausetapoja, joita ei kukaan tavallisessa
-puheessa käytä, esimerkiksi δωμάτων άπο, άπο δωμάτων sijassa, ja
-σέϑεν, ja έγω δέ νιν, ja 'Αχιλλέως περί, eikä περί Αχιλλέως, ja
-muita sentapaisia. 15. Sillä sentähden ettei nämä löydy tavallisessa
-kielessä, poistavat ne lausekeinosta jokapäiväisyyden; mutta sitä ei
-tuo moittija tietänyt.
-
-16. Itsekunkin yllämainitun lajin sopivasti käyttäminen on suuri
-asia; mutta kaikkein suurinta on metaforin taitava käytäntö. 17.
-Sillä ainoastaan tätä ei voi toiselta saada, ja se on luonnollisen
-taidollisuuden merkki; 18. Sillä kuvien taitava käytäntö on
-yhdenlaisuuden havaitsemista.[160] Itse sanoista sopii yhdyssanat
-paraiten dityrambeihin; murteelliset sankaritarinoihin; metaforat
-jambeihin. 19. Muuten sopivat sankarirunoihin myös kaikki mainitut
-lajit; ja jambeihin, syystä että nämä enimmiten tavoittavat
-tavallista puhetta, ne lausetavat, joita puhekielessä käytetään.
-Tämmöisiä ovat: tavallinen puheenparsi, metafora ja koriste.
-
-20. Tragediasta ja toiminnan kautta kuvailemisesta olkoon kylläksi,
-mitä on puhuttu.
-
-
-
-
-XXIII Luku.
-
-Kertomarunous.
-
-
-Mitä kertoma- ja runomittaiseen[161] runouteen tulee, on selvä, että
-siinäkin samaten kuin murhenäytelmissä, täytyy tehdä kantatarut
-draamallisiksi ja yhtä ainoata kokonaista ja täydellistä toimintaa
-käsittäviksi, jolla on alku, keski ja loppu, jotta se kuin yksi
-täydellinen elävä olento vaikuttaisi omituista huviansa; 2. niin
-myöskin, ettei niiden pidä oleman yhdenlaisia tavallisten[162]
-historiain kanssa, joissa ei tule näkyviin asettaa yhtä toimintaa,
-vaan yksi aikakausi, mitä sen kuluessa yhdelle tai useammille on
-tapahtunut, miten nämä tapaukset sattuvat toinen toiseensa
-koskemaan.[163] 3. Sillä samaten kuin Salamiin meritappelu ja
-Karkhedonilaisten tappelu Sikeliassa sattuivat yhteen aikaan,
-ehk'ei niillä ollut sama tarkoituksen perä; niin myöskin ajan
-järjestyksen puolesta välistä sattuu toinen tapaus toisen kanssa
-yhteen ilman yhteiseen tarkoitusperään viemättä.[164] 4. Kuitenkin
-tekevät tätä useimmat runoilijat.[165] 5. Sentähden näyttää, niinkuin
-jo sanoimme, Homero tässäkin suhteessa jumalalliselta muiden rinnalla,
-koska hän ei yrittänyt laulelemaan koko Troian sotaa, vaikka tällä
-kyllä oli alkunsa niin hyvin kuin loppunsakin; sillä se olisi tullut
-liian suureksi, eikä helposti silmäiltäväksi; eikä myöskään semmoista,
-joka, ehkä suuruutensa puolesta kyllä kohtuullisena, kuitenkin
-olisi moninaisuuteen kietouneena. Sen sijaan otti hän yhden osan,
-sovitti tähän monta välikertomusta, esimerkiksi laivaston luettelon
-ja muita välikertomuksia, joihin hän jakaa teoksensa. 6. Vaan muut
-tekevät runojansa yhdestä miehestä ja yhdestä ajasta sekä yhdestä
-moni-osaisesta toiminnasta,[166] niinkuin "Kypriain" tekijä, ja
-pienemmän "Iliadin". 7. Sentähden saattaa Iliadista ja Odysseiasta
-tehdä yhden ainoan tragedian kumpaisestakin,[167] taikka korkeintaan
-kaksi, mutta Kyprioista, ja pienestä Iliadista useampia kuin
-kahdeksan; esimerkiksi Aseitten tarkastelu, Filoktetes, Neoptolemo,
-Eurypylo, Kerjääminen, Lakedaimonin naiset, Ilion kukistus ja
-Poispurjehtiminen ja Sinoni sekä Troiattaret.[168]
-
-
-
-
-XXIV luku.
-
-Kertoma- ja näytelmärunouden eroitus.
-
-
-Kertomarunoudella pitää myöskin oleman samat lajit kuin tragedialla;
-sen täytyy, näet, olla yksinkertainen, tahi mutkallinen, tahi
-luonteen-omainen (ethillinen), taikka intohimoinen.[169] 2. Sen
-osatkin ovat, paitsi laulanto ja näytelmällinen laitos, samat; sillä
-vastaiskäänteitä, niinkuin myös tuntemisvaihteita ja kärsintöjä
-täytyy siinäkin löytyä. Samaten täytyy mielen-parsien ja lausekeinon
-olla hyvin tehtyjä. 3. Kaikkia näitä käyttää Homero sekä ensimmäisenä
-että täydellisesti. Sillä molemmista teoksistaan on hän tehnyt toisen
-yksinkertaiseksi ja intohimoiseksi, nimittäin Iliadin, toisen
-mutkalliseksi -- sillä tuntemisvaihde siinä tuiki vallitsee -- ja
-ethilliseksi, nimittäin Odysseian. Lisäksi hän on lausekeinossa ja
-mielenparressa voittanut kaikkia. 4. Mutta sepityksen pituuden ja
-runomitan kautta eriää kertomaruno.[170] 5. Pituuden sopivin
-rajoitus on tuo jo mainittu;[171] sillä sekä alku että loppu pitää
-oleman kerrallaan silmäiltävä. Tämä tapahtuisi, jos sepitykset
-olisivat vanhoja lyhyemmät, ja vastaisivat, yhdeksi kuulemis-eräksi
-aiottuin, tragediain tavallista lukumäärää. 6. Mitä laajentumiseen
-pituuden puolesta tulee, on kertomarunolla moni omituisuus; sillä
-tragediassa ei sovi kuvaella monilukuisia kohtia,[172] jotka yhtä
-aikaa tapahtuvat, vaan ainoastaan se osa niistä, mikä näkymön ja
-näyttelijäin osaksi tulee. Mutta epopeassa saattaa, syystä että se on
-kertomusta, panna monta seikkaa yhtä aikaa tapahtumaan, joidenka
-kautta, jos ne muuten siihen kuuluvat, ruouden jalous lisäypi. 7.
-Loistavuuden puolesta on sillä siis se etu, että se kuulijalle suopi
-vaihetusta ja sepitykseen tuottaapi monenlaisia välikertomuksia;
-sillä yhdenlaisuus pian kyllästyttää ja tekee, että tragediat ennen
-pitkää menevät kumoon. 8. Kokemuksen mukaan on sankaritaruinen
-runomitta ollut sopivin. Jos, näet, joku on tehnyt kertomarunollisen
-kuvailuksen toiseen mittaan taikka moniin mittoihin, niin on se
-sopimattomaksi havaittu; 9. Sillä sankaritaruisella runomitalla on
-kaikkein suurin vakavuus ja jalous, josta syystä se rakastaakin
-enimmin murteita ja metaforia; kertomarunollinen kuvailus on, näet,
-muita runsaampi. 10. Mutta jambinen ja nelimittainen runomitta ovat
-liikkuvaisia, toinen tanssiin toinen toimintoihin sopiva. 11.
-Vielä mielettömämpi olisi, jos joku ne sekoittaisi, niinkuin
-Khairemoni.[173] Sentähden ei olekkaan kukaan tehnyt pitkää sepitystä
-muulla mitalla kuin sankaritarullisella, vaan, kuten sanoneet olemme,
-opettaa itse luonto eroittamaan, mikä sille sopivaa on.[174]
-
-
-
-
-XXV Luku.
-
-Miten tulee kertoa perättömiä.
-
-
-Homero ansaitsee kiitosta yhtä hyvin monessa muussa kohdassa, kuin
-myöskin siinä, että hän yksin runoilijoista tuntee, mitä hänen tulee
-tehdä. 2. Vähimmin pitää, näet, itse runoilijan lausuman; sillä ei
-hän sen puolesta ole kiivailija. Muut ne kaikki joka paikassa itse
-tunkeuvat näkyviin, ja kuvailevat vähän ja harvoin; mutta hän tuopi
-heti, lyhyen alkulauseen perästä, esiin miehen taikka vaimon taikka
-muun siveydellisen kohdan,[175] eikä koskaan mitään luonteetonta,
-vaan semmoisia joissa luonnetta on. 3. Murhenäytelmiin tulee panna
-ihmeellisiä; mutta kertomarunouteen sopii järjettömät. Siitä syntyy
-näet paraiten ihmeellisyys, kun emme näe toimivaa. 4. Sillä jos
-Hektorin vainoomista kuvattaisiin näkymöllä, niin se näyttäisi
-naurettavalta, kun, näet, toiset seisoisivat eivätkä vainoisi, toinen
-taas heitä kieltäisi päätänsä nyykäyttäin;[176] mutta kertomuksissa
-tämä ei tule näkyviin. 5. Ihmeelliset taas ovat hupaisia, jota
-todistaa sekin, että kaikki kertoessaan panevat lisää miellyttääksensä
-muka. 6. Paraiten on Homero myös muita opettanut perättömiäkin
-sopivalla tavalla kertomaan. Tämä tapahtuu väärän päätelmän
-kautta.[177] Sillä ihmiset luulevat, että, jos tuon olemisesta tahi
-tapahtumisesta seuraa tämän oleminen tahi tapahtuminen, myös
-jälkimäisen olemisesta seuraa edellisenkin oleminen tahi
-tapahtuminen; mutta tämä on väärin. Senpä tähden, jos edellinen on
-väärää, mutta toinen totta, täytyy senkin olla tahi tapahtua tahi
-lisäksi tulla; sillä kun tiedämme sen totta olevan, niin tekee
-mielemme väärän päätelmän, että edellinenkin muka on totta.[178]
-Esimerkkejä tähän saamme "Niptroista".[179] 7. Valitseman pitää myös
-mahdottomia todennäköisiä paremmin kuin mahdollisia uskomattomia. 8.
-Itse perustelmat eivät saa olla sepitetyt perättömistä osista, vaan
-paremmin olla mitään perätöntä sisältämättä; mutta jos ei tämmöisiä
-sattuisi saamaan, pantakoon se ulkopuolelle itse tarusepitelmää,
-niinkuin esimerkiksi se seikka, ett'ei Oidipo tuntenut miten Laio
-kuoli, mutta ei itse näytelmään, niinkuin "Elektrassa" ne, jotka
-Pythian juhlasta kertovat[180] tahikka "Mysoissa"[181] tuo, joka
-mykkänä tulee Tegeasta Mysiaan. 9. Naurettavaa on sanoa että kantataru
-täten hajoisi; sillä alusta alkaen ei ole ollenkaan tämmöisiä
-sepittäminen; vaan jos se kerran sepitetty on, ja jokseenkin
-järjelliseltä näyttää, niin täytyy myös järjettömyyttäkin suvaita.
-10. Mitä järjettömiä tavataan Odysseian sepityksessä näyttäisivät
-nekin suorastaan kärsimättömiltä, jos kehno runoilija ne olisi
-tehnyt.[182] Vaan nyt runoilija ne peittää saattaen muilla hyvillä
-järjettömätkin mieluisiksi. 11. Lausekeino on huolella viljeltävä
-rauhallisissa paikoissa, joissa ei luonnetta eikä mieltä kuvata;
-toiselta puolen, näet, peittää myöskin liian loistava lausetapa
-luonteet ja mielenparret.[183]
-
-
-
-
-XXVI Luku.
-
-Moitteet ja niiden poistuminen.
-
-
-Mitä moitteisin tulee ja niistä pääsemiseen, kuinka monta lajia ne
-ovat ja mitkä, tulee täten tutkijalle selväksi. 2. Koska runoilija,
-yhtä hyvin kuin maalaaja taikka mikä kuvantekijä tahansa, on
-kuvailija, niin täytyy hänen kolmesta aina kuvaella yhtä: joko mitä
-oli taikka on, tahi miksi sanotaan ja luullaan, taikka minä oleman
-pitäisi. 3. Näiden kertominen aikaansaadaan lausekeinolla, murteilla
-ja metaforilla. Monta muutakin intolausetta löytyy runollisessa
-lausetavassa, sillä tämmöisiä me sallimme runoilijoille.[184] 4.
-Paitsi sitä ei olekkaan sama oikeuden ohje valtio-tieteellä
-ja runotaiteella, eikä myöskään millään muulla taiteella ja
-runotaiteella.[185] 5. Itse runotaiteessa voi tapahtua kahdenlainen
-virhe: toinen itse luontoon toinen sivukohtiin koskeva.[186] 6. Jos,
-näet, joku ottaisi kuvaellakseen jotain mahdottomuutta,[187] niin se
-on virhe taiteen itse luontoa vastaan; mutta jos yritys on oikea,[188]
-vaan hevosta esitetään molemmat oikean puolen jalat yhtä aikaa
-ojentavaksi, tahi jotain muuta, mikä missäkin taiteessa virheenä on,
-esimerkiksi lääke-tieteessä tahi muussa, niin tämä, vaikka kuinka
-mahdottomia laadittaisiin, ei ole virhe itse luontoa vastaan. 7.
-Sentähden on mitä näissä asioissa on nuhdeltu, tältä kannalta
-tarkastaen poistettava. Ensiksikin on virhe tehty, jos semmoista
-sepitsee, joka itse taiteelle on mahdotonta. 8. Mutta oikein se on,
-jos se saavuttaa taiteen oman tarkoituksen. Tämä tarkoitus on jo
-mainittu: jos se, näet, täten tekee itse päätarkoituksen tahi jonkun
-muun osan vaikuttavammaksi. Esimerkiksi Hektorin vainoominen. 9.
-Mutta jos tarkoitus olisi voitu paremmin tahi kehnommin saavuttaa,
-ja virhe olisi näihin nähden tehty itse taidetta vastaan, niin se
-tosin ei ole oikein; sillä, jos vaan mahdollista on, ei saa ylimalkaan
-missäkään kohden virhettä tehdä. 10. Tuleepa sekin kysymykseen, mitä
-vastaan virhe on tehty, itse taidetta vaiko jotain muuta sivukohtaa
-vastaan. Vähäpätöisempi on, näet, se jos joku ei tiedä, ettei
-naarashirvellä ole sarvia, kuin jos hän sen kehnosti maalaisi. 11.
-Jos taasen sitä moititaan, ettei kuvattu ole totta, [niin siihen
-sopii vastata:] senlaista kuitenkin, minlaisena sen oleman pitäisi;
-sanoihan esimerkiksi Sofokles esittävänsä ihmiset senkaltaisiksi,
-kuin niiden pitäisi oleman, mutta Euripideen senkaltaisiksi kuin ovat;
-tällä tavalla tästä moitteesta on pääseminen. 12. Jos ei näitä
-kumpaisiakaan sovi esiin tuoda, niin sanottakoon, että ihmiset sitä
-siksi sanovat, niinkuin esimerkiksi kaikki, mitä jumaliin koskee.
-13. Saattaa kyllä tapahtua, ettei näin sanotut ole parempia,[189]
-eikä tosiakaan; mutta, niinkuin Xenofanes sanoopi, näistä ei satu
-olemaan tietoa. 14. Saattaapa ne kehnompiakin olla, mutta kuitenkin
-todenperäisiä, esimerkiksi mitä aseista sanotaan:
-
-                           Pystyssä keihäät,
-        Maassa varsien päät.[190]
-
-Sillä semmoinen oli tapa silloin, niinkuin vielä nytkin
-Illyrialaisilla. 15. Jos taas tulee puheeksi, onko joku jotain hyvin
-vai huonosti puhunut tai toimittanut, ei tämä ole tarkastettava
-ainoastaan itse tehtyyn tahi sanottuun katsoen, onko se arvoisaa
-vai huonoa, vaan myöskin toimittajan tahi puhujan suhteen, keneltä,
-milloin, kenelle ja mistä syystä se on tehty, esimerkiksi suuremman
-hyvän saavuttamiseksi tahi suuremman pahan estämiseksi. 16. Mitä
-lausekeinoon tulee, niin on se tarkastamalla selitettävä, esimerkiksi
-murteellisuudella:
-
-        ούρήας μεν πρώτον,
-
-sillä luultavasti hän ei tarkoita muuleja, vaan vartijoita.[191]
-Ja Dolonista
-
-        ός δή τοι εΐδος μεν έην κακός,[192]
-
-jossa hän ei tarkoita epäsuhtaista ruumista, vaan rumaa kasvojen
-muotoa, sillä kasvojen puolesta kaunista kutsuvat Kretalaiset
-kaunomuotoiseksi (εύειδές). Ja
-
-        ζωρότερον dε κέραιε[193]
-
-ei merkitse vedellä sekoittamatonta viiniä, niinkuin sitä juomareilla
-on, vaan "joutuisammasti". 17. Muutamia on taas metaforissa lausuttu,
-esimerkiksi:
-
-        Toiset jumalat kaikki ja miehet
-        Nukkuivat koko yön;[194]
-
-myöskin sanoo hän:
-
-    Mutta kun silmillään nyt hän tarkasti Troialais-maata,[195]
-    -- -- -- -- -- --
-    Huilun ja syringin ääniä yhdessä -- --.[196]
-
-öillä knvannollisesti sanotaan "kaikki" monen sijasta, koska "kaikki"
-on jotain monilukuista. Ja
-
-        Osatonna hän ainoa[197]
-
-on myys metafora, sillä "yksin" on tutuin. 18. Vieläpä prosodian
-kautta, niinkuin Hippias Thasolainen selvitti tuota
-
-        δίδομεν δέ οι.[198]
-
-Ja:
-
-        το μεν ου καταπύϑεται όμβρω.[199]
-
-19. Muita taas eroittamisen kautta, esimerkiksi Empedokleen
-
-    muuttui kuolevaks nyt mi kuolematont' oli ollut;
-    Saastui mi ennen ol' puhdas.[200]
-
-20. Muita vielä kaksmielisyyden kautta:
-
-        παρῷχηχεν δε πλέων νύξ.[201]
-
-Sillä sana πλέων on kaksimielinen. 21. Muita vieläkin lauseparren
-tavallisuuden kautta, niinkuin esimerkiksi muutamia sekoitettuja
-juomia kutsutaan viiniksi. Tästä syystä kerrotaan runossa Ganymedeen
-
-        Kaatavan viiniä Zeylle,[202]
-
-vaikka jumalat eivät viiniä juo. Ja vaskisepiksi, mitkä rautaa
-valmistavat. Josta on runossa syntynyt
-
-        Sääri-varu vasta-taotusta tinasta.[203]
-
-Tämäkin olisi metaforaksi kutsuttava. 22. Kun joku sana näkyy
-merkitsevän jotain vastakohtaista, pitää myös katsoman kuinka monella
-tapaa sen merkitys voipi lauseessa ilmaantua; esimerkiksi.
-
-        ή ρ' έσχετο χάλχεον έγχος,[204]
-
-joka tässä merkitsee, että se [keihäs] siihen pysähtyi. 23. Kuinka
-monella tapaa, sopii kenties parhaimmiten sanoa silloin kun se
-pannaan vastakohtaiseen merkitykseen, taikka niinkuin Glaukoni
-sanoo, 24. että, näet, muutamat edeltä käsin tekevät päätöksensä
-järjettömällä tavalla, ja, kun asia heissä itsissään jo on päätetty,
-siihen liittävät muka syitä, ja nyt, ikään kuin olisivat he
-ajatuksensa lausuneet niinkuin sopii, moittivat he mitä vaan on
-heidän arveluansa vastaan.[205] 25. Näin kävi myös Ikarion. Häntä
-arveltiin, näet, Lakonilaiseksi; mieletöntä olisi siis ollut, ettei
-Telemakho olisi hänen luonansa käynyt, kun hän Lakedaimoniin tuli.
-Tämä seikka on luultavasti niin, kuin sen Kefallenit kertovat.
-Nämä, näet, mainitsevat Odysseyn heistä naineen, ja nimen olleen
-Ikadio, eikä Ikario. Todennäköisesti on siis koko selkkaus tullut
-erehdyksestä.
-
-26. Yleensä ovat mahdottomat vietävät joko runouteen tahi
-idealiseeraamiseen tahi luuloon. 27. Mitä runouteen tulee, niin on
-luultava mahdottomuus arveltava valittavammaksi, kuin epäluultava
-mahdollisuus; ja yleensä pitää niin oleman, kuin Zeuxis maalasi. 28.
-Mutta myöskin on idealiseeraaminen; sillä idealin pitää hallitseman
-sitä mielettömyyttä, jota puhutaan.[206] 29. Niinpä tapahtuu välistä,
-ettei se olekkaan niin järjetöntä, sillä se on todennäköistä että
-jotain tapahtuu todennäköisyyttä vastaankin. 30. Mitä vastakohtaista
-sanoissa löytyy on samalla tavalla tarkastettava, kuin riita-aineet
-väitöksissä, nimittäin onko se samaa tarkoittavaa sekä samalla
-tapaa; niin että siis on katsominen itse runoilijaankin, missä
-tarkoituksessa hän itse sitä lausuu tahi mitä ymmärrystä järjellinen
-ihminen siihen panee.[207] 31. Mutta oikea on moite järjettömyydestä
-ja huonoudesta silloin, kun ilman täytymyksettä käytetään
-järjettömyyttä, niinkuin Euripides "Aigeyssä", tahi huonoutta,
-niinkuin Menelaon "Oresteessä".[208] 32. Moitteet saattaa siis
-jakaa viiteen lajiin; ne, näet, tarkoittavat joko mahdotonta,
-tahi järjetöntä, tahi epäsiveydellistä, tahi vastakohtaista, tahi
-virhettä itse taidetta vastaan.[209] Moitteiden poistamiset tapahtuvat
-sanottujen määräin johdosta. Niitä on kaksitoista.[210]
-
-
-
-
-XXVII Luku.
-
-Murhenäytelmä kertomarunoa etevämpi.
-
-
-Joku ehkä epäillee, lieneekö kerrontarunollinen vaiko
-murhenäytelmällinen kuvailus parempi. 2. Sillä jos vähemmin rasittava
-on parempi, ja tämä on semmoinen, joka sopii paremmille katsojille,
-niin on selvä, että se, joka kaikkia kuvaelee, on rasittava. 3. Aivan
-niinkuin eivät katsojat muka ymmärtäisi, jollei kaikkia tuoda heidän
-silmäinsä eteen, tekevät näyttelijät suurenmoisia liikenteitä, samoin
-kuin kehnot huilunsoittajat,[211] jotka itseänsä vääntelevät, kun
-tahtovat diskoa kuvaella, ja laahaavat laulun-johtajaansa, jos he
-Skyllaa huilullaan kuvaavat. 4. Tragedia olisi siis muka samassa
-tilassa kuin mihin vanhemmat näyttelijät asettivat itsiänsä nuoremmat
-näyttelijät; Mynisko kutsui, näet, Kallipidesta apinaksi, syystä
-että hän ylenmäärin liiotteli. Yhdenlainen oli ajatus myöskin
-Pindarosta.[212] Samassa suhteessa kuin nämä toisiinsa ovat, on myös
-koko taide epopeaan. 5. Tämä sanotaan olevan ymmärtäväisiä katsojia
-varten, he kun eivät tarvitse näyttelijäin käytöksiä; mutta tragedian
-halvoille. Rasittava olisi niin muodoin selvästi kehnompi. 6. Vaan
-ensiksikin tämä moite ei koske runoustaidetta, vaan esittelytaidetta,
-koska myös kertomarunonkin esittelyssä voipi keinojen suhteen
-liiotella, jota tekikin Sosistrato, jopa myöskin laulamisessa, kuten
-Mnasitheo Opuntilainen teki.[213] 7. Lisäksi ei suinkaan kaikki
-liikenteet ole hyljättäviä, kosk'ei tanssiakaan hyljätä, vaan
-ainoastaan kehnojen liikenteet, niinkuin tämmöisiä nuhteita
-tuotiinkin esiin Kallipidesta, ja muitakin vastaan, että he, näet,
-jälittelivät epävapaita naisia. 8. Vieläpä tragedia niinkuin
-epopeakin saavuttaa tarkoituksensa myöskin ilman liikenteittä;[214]
-sillä paljaan lukemisenkin kautta tulee selväksi, minlainen se on.
-Jos se siis on muissa suhteissa parempi, niin eivät nämäkään ole
-sille välttämättömiä. 9. Onpa sillä vielä kaikki mitä epopeallakin
-on; sillä runomittaakin saapi se käyttää. 10. Niillä on myöskin
-suurella osalla musiikkia ja näytelmällistä laitosta, jonka kautta
-huvi ilmeisimmästi syntyypi. 11. Lisäksi on sillä selvyyttä, jos sitä
-luetaan tahi näytetään. 12. Paitsi sitä se saavuttaa kuvailemisen
-tarkoituksen lyhyemmässä ajassa, sillä supistuneempi on hupaisempi
-kuin pitkään aikaan venytetty; esimerkiksi jos joku panisi Sofokleen
-"Oidipon" yhtä moneen runoon kuin Iliadi. 13. Kertomarunollisessa
-kuvailuksessa ei ole sittenkään vielä samassa määrässä yhteyttä.
-Todistus tähän on, että jokaisesta tänlaisesta kuvailuksesta tulee
-useampi tragedia. Niin että, jos sepitetään yksi ainoa kantataru,
-tämän, jos se on lyhyesti esitelty, täytyy näyttää typistetyltä,[215]
-taikka, jos se runomitan pituutta noudattaa, vetelältä. Vaan jos
-monta kantatarua käytetään, s.ο. jos se on kokoonpantu monesta
-toiminnasta, ei siinä ole yhteyttä; 14. niinkuin esimerkiksi Iliadissa
-on monta tänkaltaista osaa, jotka jo itsessään ovat pitkiä kyllä,
-samaten kuin Odysseiassakin; ja kuitenkin ovat nämä runoteokset mitä
-paraimmiten kokoonpantuja ja kuvailus miten mahdollista yhtä ainoata
-toimintaa. 15. Jos se siis kaiken tämän puolesta on etevämpi,[216] ja
-vielä päälliseksi taiteellisen näyttämisen kautta (satunnaista huvia
-sen, näet, ei ole herättäminen, vaan jo mainittua), niin on silmin
-nähtävää, että se on parempi, koska se paremmin kuin epopea saavuttaa
-tarkoituksensa.[217]
-
-16. Itse tragediasta ja epopeasta, niinkuin myöskin niiden lajeista
-ja osista, kuinka monta näitä on, ja miten ne toisistansa eroavat,
-mitkä niiden kelvollisuuden ja huonouden perusteet ovat, niin myös
-moitteista ja miten niistä voi päästä, olkoon siis tämä lausuttuna.
-
-
-
-
-Kreikkalais-saksalais-suomalainen luettelo Aristoteleen Runousopin
-tiedesanoista.
-
-
-'Αγων (VI, 28. VII, 11. XIII, 10), die Aufführung eines Stückes:
-   näytäntö, näytteleminen.
-άγονιζεσϑαι (VII, 11. XVIII, 17), ein Stück aufführen:
-   näyttää, näytellä.
-άήϑης (VI, 15. XXV, 2), charakterlos: luonteeton.
-άϑρόος (XXVII, 12), gedrängt, concentrirt: supistunut.
-αίνιγμα (XXII, 4. 5), Räthsel, unverständlicher Ausdruck:
-   arvoitus, umpipuhe, -- lause.
-αίσϑησις (VII, 11. XV, 15), Empfinbung, Wahrnehmung
-   durch die Sinne: aistiminen, aistinta.
-αίσχός (V, 2), hässlichkeit: rumuus.
-αίσχρόν ν (V, 1), das aesthetisch hässliche: ruma.
-άναγνώρισις (VI, 17. X, 3. XI, 4. 5-9. XIV, 18. XVI. XVIII, 5.
-   XXIV, 2. 3), das Wiedererkennen: tunteminen, spec.
-   tuntemisvaihde.
-άναγνωρισμός (X, 2), ks. edellistä.
-άνάλογος (XXI, 7. II. 14), verhältnismässig: suhtainen;
-   κατά ro άνάλογον, ex analogia: suhtaisuuden mukaan.
-άνάπαιστος (XII, 8), Anapäst: anapesti.
-άνώμαλος (XV, 6. 9), inconsequent: epämukainen.
-άπαϑές (XIV, 10), h. l. schmerzlos, ledenschaftslos, ohne παϑήματα:
-   kärsintöä vailla, kärsintöä puuttuva.
-άπο σκηνής (XII, 3. 9), τά ά. σκ., von der Scene gesungene Gesänge:
-   näkymältä esitetyt puheet l. laulut.
-άρετή (II, 1. XIII, 5), Tugend: hyve.
-άρϑρον (XX, 1. 7), Artikel: varake, määriö.
-άρμονία (I, 4-6. IV, 7. 20. VI, 3), Harmonie: sointu, harmonia.
-άτεχνος (VI, 28. XIV, 3. XVI, 1. 5. 6), kunstlos, unkünstlich:
-   taiteeton.
-άτράγωδος (XIII, 3), untragisch: epätragillinen.
-αυλητική (I, 2. 5) scil. τέχνη, Flotenspielerkunst:
-   huilunsoitto-taide.
-αυτοσχεδιάσματα (IV, 7), Improvisationen: suorapäiset l.
-   äkkimietteiset tuotteet, äkkimietelmät.
-αυτοσχεδιαστικός (IV, 5), improvisirt: suorapäinen,
-   äkkimietteinen.
-άφωνον (XX, 3. 5. XXI, 25). Consonant: kerake, äänetön.
-
-Βαρβαρισμός (XXII, 4. 6), Barbarismus: muukulaisuus,
-   barbarilaisuus.
-βλαβερός (XXVI, 32), unsittlich: siveytön, epäsiveydellinen.
-
-Γελοίος (IV, 12. 17. V, 1. 2), lächerlich, Lachen erregend:
-   naurettava, nauruttava.
-γλωττα (XXI, 4-6. XXII, 3. 6. 7. 11. 13. XXVI, 3. 16),
-   fremdartiger Wort, Dialect: kielimurre, murre, murteellisuus.
-γραφεύς (II, 2. VI, 15), Maler: maalaaja.
-γραφή (VI, 15), Malerei: maalaus.
-γραφική (VI, 20) scil. τέχνη, Malerkunst: maalaustaide, maalaus.
-
-Λέσις (XVIII, 9-11), Verknipfung ober Verwickelung in der
-   Tragödie: solmiskelma.
-διάλεκτος (IV, 20), h. l. das alltägliche Gespräch:
-   jokapäiväinen puhe, puhekieli.
-διανοητικός (XXV, 11), h. l. Gesinnung, διανοία enthaltend:
-   mieltä kuvaava.
-διάνοια (VI, 7-9. 11. 16. 22. 25. XIX, 1-3. XXIV, 2. 3. XXV, 11),
-   Gesinnung: mieli, mielenparsi.
-διδασκαλία (XIX, 6), die äussere Darstellung eines Stückes:
-   näytelmällinen esitys.
-διϑυραμβοποιητική (I, 2), Dithyrambendichtung: dityrambirunous.
-διϑυραμβος (II, 6. IV, 15. XXII, 18), Dithyramb: dityrambi.
-διηγηματικός (XXIII, 1. XXIV, 8. 9), erzählend: kertova, kertoma
-διήγησις (XIX, 7. XXIV, 6), Erzählung: kertomus, kerronta.
-δράμα (III, 4. XIV, 13. XVII, 9. XVIII, 12. 16. XXV, 8), Drama:
-   draama, näytelmä.
-δραματικός (IV, 12. XXIII, 1), dramatich: draamallinen,
-   näytelmällinen.
-δραματοποιείν (IV, 12), dramatisiren: näytelmän tapaan esittää.
-δράν (III. 4.6. VI, 2), haindeln (in aesthetischem Sinne):
-   toimia, toimittaa.
-
-'Εγκώμιον (IV, 8), Loblied: kiitosrunoelma.
-είδος (I, 1. IV, 14. VI, 2. 4. 11. XII, 1. XIX, 5. XX, 10.
-   XXVI, 32), Art: laji, muoto.
-εικονογράφος (XV, 14), Maler: kuvanmaalaaja.
-είκονοποιός (XXVI, 2), Bilder verfertigend: kuvantekijä.
-εΐκών (VI, 20), Bild: kuva.
-εκστατικός (XVII, 4), ekstatisch: haltiokas.
-ελεγεια (I, 9), Elegie: elegia, huolivirsi.
-έλεγοποίς (I, 10), Elegiendichter: elegianrunoilija.
-ελεινός (IX, 13. XIII, 2. 3. 4. XIV, 1. 7. XIX, 5),
-   mitleidswerth, Mittleid erregenb: säälittävä, sääliä vaikuttava.
-'έλεος (VI, 2. XIII, 4. XIV, 5. XIX, 4), Mitleid: sääli.
-έµßόλιµa (XVIII, 19), eingeschobene Gesänge: sisään-sovitettuja
-   lauluja.
-έμμετρος (VI, 26. IX, 2), metrtsch: runomitallinen.
-έξάμετρον (IV, 20. V, 12. XXIII, 1), Hexameter: kuusjalkainen
-   runomitta.
-έξοδος (XII, 1. 6), Abschluss der Tragödie: päätäntö.
-έπεισόδιον (IV, 21. IX, 11. XII, 1, 5. XVII, 8. 9. 11. XVIII, 22.
-   XXIII, 5. XXIV, 7), Episode: välikertomus.
-έπεισοδιον (XVII, 5. 7. XXIV, 7), Episoden anbringen: varustaa
-   välikertomuksilla, asettaa l. käyttää välikertomuksia.
-έπεισοδιώδης (IX, 11), an Episoden reich: jolla on paljon
-   välikertomuksia, välikertomuksista rikas.
-έπέκτασις (XXII, 3. 8. 12), Ausdehnung: venytys.
-έπη plur. (IV, 13. V, 9. 11. XXV, 4), Epos, Heldengedicht:
-   epos, epopea, kertomaruno.
-έποποία (I, 2. 7. V, 7. 8. 10. 11. XVII, 9. XXIV, 1. 6. XXV, 3.
-   XXVII, 4. 8. 9. 15), Epos: epopea, epos, kertomarunoelma.
-έποποιητικός (XXVII, 1), episch: epopeallinen, epillinen,
-   kertomarunollinen.
-έποποιηϊκός (XVIII, 15), ks. edell.
-έποποιϊκός (I, 10. XXVII, 13), Epifer: epillinen l. kertomarunon
-   runoilija, eepikko.
-έρυον (XXVI, 11. 15), h. l. die Aufführung eines Stückes:
-   näyttäminen.
-ευειδής (XXVI, 16), schöongestaltet: kaunomuotoinen.
-ευμνημόνευτος (VII, 10), leicht im Gedächtnis zu behalten (als
-   aesthetische Bestimmung für das Schöne): helposti muistettava.
-ευπλαστος (XVII, 4), an verschiedene Formen und Stuationen sich
-    leicht schmiegend: eri muotoihin taipuvainen.
-ευσινοπτος (VII, 10), leicht übersehbar (aesthetische Bestimmung für
-   das Schöne): helposti kerrallaan silmättävä.
-ευφυής (XVII, 4), talentvoll: taidokas.
-ευφυΐα (XXII, 17), glückliches Talent: taidollisuus, taidokkaisuus.
-
-Ζωγράφος (XXVI, 2), Maler: maalaaja.
-
-'Ηδονή (XIII, 13. XIV, 4. 5), Vergnügen: huvi, mielihyvä.
-ήϑικός (VI, 10. XVIII, 4. XXIV, 1. 3. XXV, 11), 1. ethlich,
-   2. charaktericstisch: 1. siveydellinen, 2. luonteenomainen.
-ήϑογράφος (VI, 15) Charaktermaler: luonteen kuvaaja.
-ήϑος (I, 6. II. 1. VI, 7-9. 11-13. 15. 20. 24. XV. XXV, 2. 11),
-   Charakter: luonne.
-ήμίφωνον (XX, 3), Halbtonend, Halblauter: puoliääntäväinen.
-ήρωικός (IV, 11. XXII, 18. XXIV, 8. 9), heroisch, substant.
-   Heldengedicht: sankarillinen, sankari-, subst. sankarirunoelma.
-ήρώoς (XXIV, 12) ks. ηρωικός.
-
-Θέατρον (IV, 14. XIII, 12), Theater: teateri.
-ϑρήνος (XII, 9), Klagelied: valituslaulu.
-
-'Ιαμβείov (IV, 10, 18-20. XXII, 18), scil. μέτρον, jambishes
-   Metrum: jambinen runomitta.
-ιαμβικός (XXIV, 10), jambisch|: jambinen.
-ίαμβίζεiv (IV, 10), schmähen: soimata.
-ίαμβος (IV, 11. 13), Jambus: jambi.
-ίαμβοποιός (IX, 5), Jambendichter: jambirunoilija.
-ίαμβοποιειν (XXII, 9), verhöhnen: ivaella.
-ίδέα (V, 6. VII. 7. XIX, 5), Art: laji.
-ίδιοτικόν (XXII, 3. 7. 8. 15), alltägliches Gespräch:
-   jokapäiväinen puhe.
-
-Κάϑαρσις (VI, 2), Reinigung: puhdistus.
-κακία (II, 1. V, 1. XIII, 5), Uebel, Unsittlichkeit (oppos.
-   άρετη'): pahe.
-καλόν (VII, 8. 9. 12), das aesthetisch Schöne: kaunis,
-   substantiviter: kauneus.
-κιϑάρισις (II, 4), das Sitherspielen: kitaransoitto.
-κιϑαριστική (I, 2. 5) scil. τέχνη, Sitherspielerkunst:
-   kitaransoittotaide.
-κόμμος (XII, 3. 9), das Kommos-Lied, Klaglied: Kommos-laulu.
-κόσμος (VI, 5. XXI, 4. XXII, 7. 19), rhetorische Zier: koriste.
-κύριον όνομα (XXI, 4-6. XXII, 3. 5. 7. 8. 13. 16. 19), gewöhnliches,
-    allgemein gebräuchliches Wort: tavallinen sana.
-κωμώδία (I, 13. II, 7. III, 5. IV, 12. 13. 15. V, 1. 3. 4. 12.
-    IX, 5. XIII, 13) Komödie: komedia, ilvenäytelmä.
-κωμωδοποιός (IV, 13), Komodiendichter: komedianrunoilija.
-κωμωδός (V, 3), Komodie-Sänger: komedianlaulaja, ilvelaulaja.
-
-Λέξις (IV, 18. VI. 6, 9-11, 16. 18. 26. ΧII, 7. XIX, 1, 7.
-   XX 1. XXII. XXIV. 2, 3. XXV, 11. XXVI, 3. 16), Rede, Gespräch,
-   Dialog, Diktion: puhe, kanssapuhe, puheenvaihtelo, haastelo,
-   lausetapa, lausekeino.
-λόγος (als Darstellungsmittel der Dichtung I, 4; als ungebundene,
-   Dichtungsart I, 7. II. 5. VI, 26; als Gespräch, zusammenhängende
-   Rede IV, 17, V, 4. 6. 7. XXII, 19; als Sprache VI, 2; als Rede
-   VI, 22. XV. 2. XIX, 3. 6. XXVI, 30; als mit μύϑος synonym
-   XVII, 5; als Satz XXII, 11). Wort, Lagen, Dialog, Gespräch, Rede,
-   Fabel, Satz: sana, suorasanainen teos, kanssapuhe, puheenvaihtelo,
-   puhe, kieli, aine, lause.
-λύσις (XVIII, 1-3. 10), die Lösung eines Stückes (oppos.
-   δέσις): kehitelmä (oppos. solmiskelma).
-
-Μανικός (XVII, 4), in Wahnsinn versetzt, zum Wahnsinne geneigt:
-   vimmassa oleva, vimmaan taipuva.
-μελοποΐα (VI, 5. 6. 9. 27, XXIV, 2), das Ververtigen von Liedern
-   und das Tonsetzen (als Theil der Tragödie): laulanto,
-   säveltäminen.
-μέλος (I, 13. VI, 4. 11. XII, 8), Lied, it. Melodie: laulu,
-   laulanto, sävel, sävellys.
-μεταφορά (XXI, 4. 7. XXII, 3. 5. 7. 11. 13. 18. 19. XXVI, 3. 17)
-   Metapher: kuvanto, metafora.
-μετρικη (XX, 4. 5) scil. τέχνη die Metrik: runomitta-oppi.
-μέτρον (I, 7. 10-13. IV, 7 10. 18. 19. V, 7. VI, 3. 4. IX, 2. 9.
-   XXII, 10. 12. XXIV, 4. 8. 9. XXVII, 10), Metrum, Versmass:
-   runomitta.
-μιαρός (XIII, 2. XIV, 16. 18), widrig: inhoittava.
-μιμηίσϑαι (I, 3. 4. 6. II, 1. 6. 7. III, 1. 2. 4. IV, 2. 7. 8.
-   IX, 9. XV, 14. XXII, 19. XXV, 2. XXVI, 2. 6. XXVII, 2. 7),
-   nachahmen, mimetisch darstellen: mukailla, kuvailla.
-μιμησις (I, 2. 4. 9. 10. 14. II, 3. III, 3. 7. IV, 1. 12. V, 1. 7.
-   VI, 2. 5. 7. 8. 12. 21. VII, 1. 2. VIII, 4. IX, 9. 11. X, 1.
-   XI, 7. XIII, 2. XIV, 5. XV, 11. XII, 20. XXIV, 8. 9. XXVII,
-   1. 12. 13), Nachahmung, Mimesie: kuvailus, kuvaileminen.
-μιμητής (III, 4. XXV, 2. XXVI, 2), Nachahmer, Künstler, spec.
-   Dichter: kuvailija, taideniekka, taiteilija, vars. runoilija.
-μιμητικός (VI, 12. VIII, 4. XXIII, 3), mimetisch: kuvailukseen
-   kuuluva, kuvailevainen, kuvailus --.
-μίμοι (I, 8), die Mimen: miimit.
-μουσική (XXVI, 10), Musik: musiikki, säveltaide.
-μυϑευμα (XXV, 8), das Erzählte: taru-sepitelmä.
-μύϑος (I, I. IV, 8. V, 5. 6. VI, 8. 9. 11. 13. 16. 17. 19.
-   VII, 7. 10. VIII, 1. 3. 4. IX, 5. 8. 9. 15. ΧIII,  6. 7.
-   XIV, 2. 10. 20. 2!. XV, 11. XVI, 7. XVII, 1. 6. XVIII,
-   10. 15. 22. XXV, 9. XXVII, 13), Mythe, die mythische Erzählung
-   die Fabula eines Stückes: jumalais-satu tai -taru,
-   jumalais-sadullinen runotaru, kantataru.
-
-Νομοί (I, 13. II, 6), die Nomen: nomit; νόμων ποίησις:
-   nomirunous.
-
-Ξενικός (XXII, 3), fremd, ungewöhnlich: outo, vieras.
-
-'Oyxos (XXIV, 6), Erhabenheit (des Styls): jalous.
-όγκώδης (XXIV, 9), erhaben: jalo.
-όμαλός (XV, 6. XVIII, 5), consequent: yhtämukainen.
-όμοιος (XV 5), h. l. mit der Wirklichkeit übereinstimmend (vom
-   Charakter): todellinen.
-όρος (VΙΙ, 11. 12), Definition: määritys.
-όρχησις (II, 4. XXVII, 6), Tanz: tanssi.
-όρχηστής (I, 6), Täntzer: tanssija.
-όρχηστικός (IV, 19. XXIv, 10) zum tantz gefügt, geneigt:
-   tanssiin sovitettu l. sopiva: ή όρχηστική. Tantzkunst:
-   tanssitaide.
-όρις (VI, 5. 9. 11. 28. XIV, 3. 4. XXIV, 2. XXVII, 10), die
-   scenische Ausrüstung: näytelmällinen laitos.
-
-Πάϑημα (VI, 2. XXIV, 2), Leidenschaft, Leid: mieliala, kärsintö,
-   kärsimmen.
-παϑητικός (ΧVIII, 6. XXIV, 1. 3) pathetisch: intohimoinen,
-   pathetinen.
-πάϑος (I, 6. XI, 9. 10. XIV, 4. 7. 9. 20. XVII, 3. XXVI, 3),
-   Gemüthsbewegung, Pathos, schmerzvolles Leid, it. affektvoller
-   Ausdruck: mielenliikutus, intohimo, kärsintö; intolause.
-παραδειγμα (XXVI, 28), h. l. Ideal: ideali (ihanne, perikuva).
-πάροδος (XII, 2. 4. 7), der erste Gesang des gesammten Chors:
-   laulajiston ensimäinen laulu, köörin tulo-laulu, parodos.
-παρωδια (II, 5), Parodie: ivamukaus, parodia.
-πεπλεγμενος (X, 1. 5. XIII, 2. XVIII, 5. XXIV, 1. 3), verwickelt
-   (von Mythen und Tragödien): mutkallinen.
-περιπέτεια (VI, 17. X, 2. 3. XI, 1. 5. 7. 9. XVI, 5. XVIII, 5. 18.
-   XXIV, 2), Peripetie: vastaiskäänne.
-πλοκέ (XVIII, 10) i. q. δέσιs: solmiskelma.
-ποιημα (IV, 9), Gedicht: runoelma.
-ποιησις (Ι, 13. IV, 7. 8. 13. 19), Dichtung: runous.
-ποιητική scil. τέχνη (I, 1. IV, 1. VI, 28. XXVI, 4), Dichtkunst:
-   runoustaide, runous.
-πολυμυϑος (XVIII. 12), viele Mythen enthaltend: monitaruinen.
-πράγμα (VI, 8. 12. 13. 17. 20. VII, 1. 12. IX, 7. XIV, 1. 2. 5. 21.
-   XV, 10. 11. XVIII, 13. 18. XIX, 5), das Geschene, Umstand:
-   tapaus, seikka.
-ποάξις (VI, 2. 7. 8. 12-14. 21. VII, 2. VIII, 1. 3. 4. IX, 9.
-   13. X, 1-3. XXIII, 1. 2. 6. XXVII, 13), Handlung: toiminta.
-πράττειν (II, 1. III, 2. 4. 6. VI, 5. 7. 13. IX, 4. XIV, 13. 15-17.
-   XV, 10. XVII 1. XXII, 20. XXIV, 6), handeln (aesthetisch):
-   toimia, toimittaa.
-πρόλογος (XII, 2. 4. 7), Prolog: alkajaispuhe.
-προσωδία (XXVI, 18), Prosodie: prosodia.
-πρόσωπον (V, 2. 4), Maske: naamari.
-πτώσις (XX, l. 10), Biegung: taivutus.
-
-Ραψωδεϊν (XXVII, 6), Rhapsodien vortragen: esitellä kertomarunoa.
-ραψωδία (I, 12), Rhapsodie: rapsodia.
-ρήυα (XX, 1. 9. 10. 12), Verbum: tehdikkö.
-ρητορική scil. τέχνη (VI, 22), Rhetorik: puhetaide, retorika.
-ρητορικός (VI, 23), rhetorisch: puhetaiteellisesti.
-ρυϑμόs (I, 4. 5. 6. 13. IV, 7. VI, 3), Rhytmus: polento.
-
-Σατυρικός (IV, 18. 19), satyrisch, zum Satyrspiel gehörig:
-   ilkkuminen, ilkku- l. satyri-.
-σκενοποιός (VI, 28), Maschinenmeister: koneenkäyttäjä.
-σκηνή (XII, 3. ΧΙΠ, 10. XVII, 2. XXIV, 6), Scene: näyttämö,
-   näyttöpaikka, näkymö.
-σκηνογραφία (IV, 17), Theatermalerei: näytelmäpaikan maalaaminen.
-στάσιμον  (XII, 2. 8), Chorgesang ohne anapästische und
-   trochäische Systeme: stasimon.
-στοιχεϊον (XX, 1. 2), Buchstab: kirjain.
-συλλαβή (XX, 1. 5), Silbe: tavu.
-συρίγγων τέχνη (I, 5), Flotenspielerkunst: huilun- l.
-   syringinsoittotaide.
-σχήμα (I, 4. IV, 12. 13. V, 4. XVII, 3. XIX, 7. XX, 4. XXVII, 5),
-   Form, Gestalt: muoto, asento, käytös (XXVII, 5:
-   näyttelijäin käytöksiä).
-
-Τάξις (VII, 8), Ordnung: järjestys.
-τελος (VI, 12. 13. XXVII, 12), Zweck: tarkoitus.
-τετράμετρον (IV, 18. 19. XXIV, 10), Tetrameter: nelimittainen.
-τέχνη (I, 4. 5. VII, 11. VIII, 3. XIII, 8. XIV, 20. XVI, 6. 7. 9.
-   10. 32. XXVII, 4. 15), Kunst: taide.
-τραγικός (XIII, 10. XIV, 16. XVIII, 18. XXVII, 1. 5), tragisch:
-   tragillinen, murhenäytelmällinen.
-τραγωδία (I, 2. 13. II. 7. III. 5. IV, 12. 14. 16. V, 3. 7-11.
-   VI, 1. 2. 5. 9. 12. 13. 16. 17. 19. 21. 28. VII, 1. 2. 11.
-   IX, 6-8. XI, 7. XII, 1. 4-6. XIII, 1. 7-9. 13. XIV, 4. 13. 20.
-   XV, 11. 13. XVIII, 4. 10. 15. 22. XXII, 20. XXIII, 1. XXIV.
-   1. 5. 6. XXV, 3. XXVII, 4. 8. 13), Tragödie: tragedia,
-   murhenäytelmä.
-τραγωδοδιδάσκαλος (IV, 13), Tragödiendichter: tragedian
-   harjoittaja.
-τρίμετρον (I, 9), Trimeter: kolmimittainen.
-τροχαίος (XII, 8), Trochäus: trokhaio.
-
-'Υμνος (IV, 8), Loblied: ylistysruno.
-ύποκριτής (IV, 17. V, 4. VI, 28. XVIII, 21. XXIV, 6. XXVII, 4),
-   Schauspieler: näyttelijä.
-ύποκριτική (XXVII, 6) scil. τέχνη, die Kunst des Vortrages:
-   esittelytaide.
-
-Φαλλικά (IV, 15), Phallos-Gesänge: fallos-laulut.
-φοβερός (IX, 13. XIII, 2-4. XIV, 1. 4), fürchterlich, Furcht
-   erregend: pelättävä, pelkoa herättävä.
-φόβος (VI, 2. XIII, 4. XIV, 5. XIX, 4), Furcht: pelko.
-φωνήεν (XX, 3), Vokal: ääntiö, ääntäväinen.
-
-Χορικόν μέλος (XII, I. 5. 7), Chorgesang: laulajiston laulu,
-   köörilaulu.
-χορός (IV, 17. V, 3.; XII, 4. 7-9. XVIII, 21), Chor: laulukunta,
-   laulajisto, kööri.
-χρώμα (I, 4), Farbe: väri.
-
-Ψιλομετρία (II, 5), ungebundene Poesi: suorasanainen runoelma.
-
-
-
-
-Liite.
-
-Ruotsalais-suomalainen kaunotieteellisten tiedesanain luettelo.
-
-
-Absolut = ahsolutinen, ehdoton
-affekt = mielenvaikutus, mielenliikutus, -kiihoitus
-agera (utföra) = näyttää, näytellä, esitellä, suorittaa, toimittaa
-akt = näytös
-aktion (utförande) = näytäntö [näytös: akt; näyttely: exposition],
-   toimittaminen, esitys, esittely, suoritus
-aktör = näyttelijä
-allegori = allegoria [liknelse: vertaus]
-allegorisk = allegoriallinen
-arkitekt = rakennustaiteilija, arkitekti
-arkitektur = rakennustaide
-arkitektonisk = rakennustaiteellinen.
-
-Behag = sulo [Behagens gudinnor, Gracerna: sulottaret, ihattaret]
-behagfull = suloisa, sulokas, mieluisa
-behaglig = suloinen, mieluinen
-bild = kuva, kuvaelma
-bildrik = kuvakas, kuvallinen
-bildhuggare = kuvanveistäjä, veistotaiteilija
-bildhuggeri = kuvanveisto, veistotaide
-bildhuggerikonst = kuvanveistotaide.
-
-Danskonst = tanssitaide
-deklamation = lausunto, deklamationi
-deklamator = lausuja, deklamatori
-deklamera = lausua, deklameerata
-dialog = puheenvaihtelo, haastelo
-dikt = runoelma, runous
-dikta = runoella, (fig.) sepitä
-diktion = lausekeino
-dithyramb = dityrambi
-dithyrambisk = dityrambinen
-dram = draama, näytelmä
-dramatik = näytelmätaide, dramatika
-dramatiker = dramaatikko
-dramatisera = draamatiseerata, näytelmän tapaan esittää
-dramatisk = draamallinen, näytelmällinen.
-
-Elegi = elegia, huoliruno
-elegiker = eleegikko, elegian runoilija
-elegisk = elegiallinen, huoli-
-entusiasm = into [inspiration: innostus]
-entusiasmera = innoittaa
-entusiast = intoilija, innostelija
-entusiastisk = innollinen, intoisa, innokas
-epos = epos (-ksen), epopea, kertomaruno
-epiker = eepikko, epoksen l. epopean l. kertomarunon runoilija
-episk = epilliuen, epopeallinen, kertomarunollinen
-epilog = päättäjäispuhe, jälkipuhe, epilogi
-episod = välikertomus, -kohtaus, episodi
-erotik = lempirunous
-erotiker = lempirunoilija
-erotisk = lemmellinen, lempi-
-esthetik = kaunotiede, ihannetiede, esthetika
-esthetiker = kaunotieteilijä, estheetikko
-esthetisk = kaunotieteellinen, ihannetieteeellinen, esthetillinen
-ethik = siveysoppi, ethika
-ethisk = siveysopillinen, siveydellinen, ethillinen
-extas = haltioissa olo
-extatisk = haltiokas, haltioissa oleva.
-
-Fabel = eläinsatu, satu; (se intrig)
-fabelaktig = satumainen
-fabulos = satuperäinen, sadunomainen
-fantasi = mielenkuvitus, kuvausvoima, fantasia
-flöjtspelarekonst = huilunsoittotaide
-form = muoto
-ful = ruma, oppos. kaunis; det fula = rumuus, ruma
-fulhet = rumuus
-föredrag (ett styckes utförande) = esitys, esittely, suoritus
-föredraga (utföra) = esittää, esitellä, suorittaa
-förnimmelse (den sinnliga) = aistinta, aistiminen.
-Geni = nero
-genremålning = laatukuva
-gest = liikenne, käytökset (plurale)
-grace, Gracerna ks. Behag
-graciös = suloisa, sulokas
-grotesk = kuvaton, eriskummainen; subst. groteski
-grupp = ryhmä
-gruppera = ryhmittää
-gruppering = ryhmitys
-gåta = arvoitus, umpipuhe, -lause.
-
-Handla (i esthetisk bemärkelse) = toimia, toimittaa
-handling (esthetisk) = toiminta
-harmoni = sointu, harmonia
-harmonisk = sointuisa, soinnullinen, harmoniallinen
-heroisk = sankarillinen, sankari-
-hjeltedikt = sankarirunoelma
-humor = humori
-humoristisk = humorillinen
-hänförelse = into.
-
-Idé = idea, aate
-ideal = perikuva, ihanne, ideali
-idealisk = ihanteellinen, idealinen
-idyll = idylli
-idyllisk = idyllinen, idyllintapainen
-improvisation = äkkimietteinen tuote, äkkimiettielmä
-improviserad = äkkimietteinen, suorapäinen
-inkonseqvent = epämukainen
-intrig = perusjuoni, juoni, kantataru
-intrigant = juonikas
-inspiration = innostus
-inspirera = innostuttaa
-ironi = ironia, sala-iva, -pilkka [satir = ilkku;
-   karikatyr = irvikuva; parodi = ivamukaus]
-ironisk = ironiallinen, sala-ivaiuen.
-
-Karakter = luonne
-karakteristisk = luonteen-omainen, luonnetta kuvaileva,
-   kuvailevainen
-karikatyr = irvikuva, karikatyri [se ironi]
-karikera = karikeerata, tehdä irvikuvan (jostakusta),
-   irvikuvassa esittää
-klagodikt = valitusrunoelma, valituslaulu
-komedi = komedia, ilveilys, ilvenäytelmä
-komiker = koomikko, komediantekijä, -näyttelijä
-komisk = koomillinen (ks. löjlig), ilve-, ilveellinen
-koncentrerad = supistunut
-konflikt = ristikohta, -kohtaisuus [motsägelse = ristiriita,
-   -riitaisuus; kontrast = vastakohta]
-konseqvent = johdonmukainen, yhtämukainen
-konst = taide
-konstnär = taiteilija
-konstnärlig = taiteellinen
-kontrast = vastakohta (se konflikt)
-konträr = vastakohtainen
-kontur = ääriviiva, ääritelmä
-kör = kööri, laulukunta, laulajisto.
-
-Lofsäng = ylistyslaulu
-logik = logika, ajatustiede
-logiker = loogikko
-logisk = logillinen, ajatustieteellinen
-lustspel = huvi-näytelmä
-lyrik = laulurunous, lyriikki, lyyrillinen runous
-lyriker = lyyrikko, laulurunoilija
-lyrisk = lyyrillinen, laulurunollinen
-löjlig, löje förtjenande = naurettava;
-   löje uppväckande = naurattava
-lösning (ett styckes), lat. solutio = kehitelmä
-   [oppos. solmiskelma].
-
-Mask = naamari, maski
-melodi = sävel, nuotti
-melodisk = sävelikäs, sulosointuinen, -ääninen
-metafor = metafora, vertauslause
-metaforisk = metaforallinen, vertauslauseellinen
-meter = runomitta
-metrik = runomitan oppi
-metrisk = runomittainen, runomitallinen
-mim = miimi
-mimik = mimiikki
-mimiker = miimikko
-mimisk = miimillinen
-monolog = yksinpuhe, monologi
-motiv = vaikuttava syy, motiivi, aihe
-musik = musiikki, säveltaide
-musiker = muusikko, säveltaiteilija, sävelniekka
-myth = taru, jumalaistaru
-mythisk = tarumainen, taruperäinen, jumalaistarullinen
-målare = maalaaja
-måleri, målarekonst = maalaus, maalaustaide
-målning = maalaus, kuvaelma.
-
-Naiv = naivi
-naivitet = naiviteetti
-novell = novelli, uutelo
-nätt = sievä.
-
-Objektiv = ohjektivinen, ulkokohtainen
-okonstnärlig = taiteeton, epätaiteellinen
-ologisk = epälogillinen
-osedlig = epäsiveydellinen, siveytön
-osedlighet = epäsiveys, siveyttömyys
-otragisk = epätragillinen.
-
-Parodi = ivamukaus, parodia (se ironi)
-passion = intohimo, himo, kiihko
-passionerad = intohimoinen, himokas, kiihkoinen
-pathetisk = intohimoinen, intomielinen, pathetinen
-pathos = intohimo, intomieli, pathos (-ksen)
-person = henkilö
-pittoresk = ihailtava
-plastik = kuvaustaide
-plastisk = kuvaustaiteellinen, plastillinen
-poem = runoelma
-poesi = runous
-poet = runoilija
-poetik = runousoppi
-poetisk = runollinen
-porträtt = muotokuva
-praktisk = käytöllinen, käyttöpuolinen
-prolog = alkajaispuhe, prologi.
-
-Rhapsodi = rapsodia
-rhetor = puhetaiteilija
-rhetorik = puhetaide, retorika
-rhetoriker = puhetaiteilija, retoorikko
-rhetorisk = puhetaiteellinen, retorillinen
-rim = loppusointu, riimi
-roll = rolli, osa
-roman = romaani
-romantisk = romantillinen
-rythm = polento
-rythmisk = polennollinen.
-
-Samtal = kanssapuhe; (dialog) puheenvaihtelo, haastelo
-satir = ilkku, ilkkuruno, ilkkukirjoitus (se ironi)
-satirisk = ilkkuinen
-scen = näyttämö, näkymö; kohtaus
-scenisk = näytelmällinen, näkymöllinen
-sentimental = hempeä-, hento-tuntoiuen
-sinne = aisti
-sinlig = aistillinen
-sinnesförfattning (Gesinnung) = mieli, mielenparsi
-situation = asema, tila
-skald = runoilija
-skaldekonst = runoustaide
-skaldestycke = runoelma
-skizz = eskissi, suunnitelma
-skulptera = veistää
-skulptur = veistotaide
-skulpturbild = veistokuva, veistämä
-skulptör = kuvanveistäjä, veistotaiteilija
-skådespel = näytelmä
-skådespelare = näyttelijä
-skådespelarekonst = näyttelijätaide
-skön = kaunis, oppos. ruma [vacker = korea, fager = sorea,
-   täck = soma; sievä = nätt, ihana = förtjusande, pulska =
-   prydlig]; det sköna = kauneus, kaunis
-skönhet = kauneus
-spela (utföra) = näyttää, näytellä, suorittaa, toimittaa
-stans = säkeistö
-strof == säe
-subjektiv = subjektivinen, itsekohtainen
-sublim = ylevä
-symmetri = tasasuhtaisuus
-symmetrisk = tasasuhtainen.
-
-Talang = taidollisuus, taidonlahja, talangi
-talangfull = taidokas, taidollinen
-talangfullhet = taidokkaisuus
-teater = teateri
-teoretisk = tietopuolinen, teoriallinen
-tillknytning (ett styckes), lat. implicatio = solmiskelma
-   (oppos. kehitelmä)
-tragedi = tragedia, murhenäytelmä
-tragiker = traagikko, tragediantekijä, -näyttelijä
-tragisk = tragillinen, murhenäytelmällinen
-täck = soma (se skön).
-
-Uppränning = alkuluonnos (se utkast)
-utföra = toimittaa, suorittaa (se agera, spela)
-utförande = toimittaminen, suoritus (se aktion)
-utkast = suunnitelma, kehäys.
-
-Vacker = korea (se skön)
-vältalare = kaunopuhelija (se rhetor)
-vältalig = kaunopuheinen (se rhetorisk)
-vältalighet = kaunopuheisuus (se rhetorik).
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] Tekstissä on μύϑος, jumalaistaru, -satu. Koska, näet, enimmät
-sekä kertomarunolliset että mnrhenäytelmälliset aineet olivat
-vanhimpina aikoina otetut jumalaissaduista, tuli sana μύϑος myös
-merkitsemään kanta- eli runo-tarua, runon alkutarua, fabula; eikä
-ainoastaan semmoisissa kappaleissa, joissa aine todella olikin
-jumalaissadullinen, vaan myös missä näin ei ollut laita.
-
-[2] Knvailus, ή μίμησις, oikeastaan jälitteleminen, mukaileminen,
-on Aristoteleen, niinkuin jo Platonin, ja heidän jälkeen koko
-muinaisuuden kaunotieteilijäin mukaan kaunotaiteen varsinainen
-olento, ja kaikki ihanne-taiteet, esm. musiikki, ovat kuvailuksia,
-jälittelemisiä. Kun sentähden Aristoteles tässä sanoo, että huilun- ja
-kitaran-soittotaiteesta -- s.t.s. siitä musiikin osasta, jota
-esitettiin huilulla ja kitaralla -- ainoastaan "enin osa" on
-kuvailusta, niin kuuluu tämä ristiriitaiselta. Ristiriitaisuus häviää
-kuitenkin, kun tiedetään, että mimesis-sanalla on kaksinainen
-merkitys: ahtaampi ja laveampi. Kuvailus ahtaammassa merkityksessä
-käsittää luonnon todenperäisten olojen huolellista jälittelemistä
-ja mukailtavain tarkkaa mukailemista, niinkuin esm. näyttelijät
-mukailevat esikuvaansa. Tätä näyttelijäin kuvailemista tahtookin
-Hermann yksinomaisesti viedä kuvailuksen ahtaampaan merkitykseen, ks.
-Herm. Comment, s. 84: "angustior significatio haec est,, qua imitari
-dicitur is, qui aliam in se personam suscipit". Laveampi merkitys
-taas käsittää taiteen oikean vapaan kuvailemisen, kuvituksen,
-fantasian, ja ihanteen, idealin, mukaan: "fictio rei alicujus ad
-similitudinem veritatis", kuten Hermann sanoo. Esimerkkinä näihin
-merkityksiin mainittakoon Polit. VIII 5, Bekk. 1340; Probl. XIX 15,
-Bekk. 918 ja XIX 27, Bekk. 919. Ks. näistä muutoin Herm. s. 84 ss.
-ja E. Müller: "Geschichte der Theorie der Kunst bei den Alten", II
-Osa, ss. 355 ja 356 ss. -- Huomattavaa on muutoin, ettei tässä §:ssä
-mainittuin taidelajien luetteleminen suinkaan ole pidettävä minäkään
-varsinaisena selityksenä siihen, mitä Arist. sanoo I:ssä §:ssä,
-sillä muodoin että Arist. muka tässä nyt erittäin ja täydellisesti
-luettelisi niitä runoustaiteen lajeja, joista hän vasta aikoo puhua.
-Sillä hän puhuu tässä yleiseltä kannalta ja luettelee ainoastaan
-summassa niitä kaunotieteen lajeja, jotka ovat ahtaammassakin
-merkityksessä kuvailuksia.
-
-[3] Bekker'in, Reiz'in ja muitten kanssa luemme tässä δια φωνής,
-eikä δια τής φύσεως. Koska Arist. tässä luettelee ne keinot, joilla
-taide kuvailee, niin on tämän paikan kanssa pantava yhteyteen Rhet.
-III Luk. 1, Bekk. 1403, jossa Arist. niin ikään mainitsee ääntä
-kuvailuksen keinona. Tässä ei kuitenkaan tarvitse ajatella elävien
-kuvailemista, esm. lintujen viserrystä, hevosten hirnumista, koirien
-haukuntaa j.n.e. -- niinkuin sitä Hermann selittää, jonka tähden
-hän, syystä katsoen tätä sopimattomaksi, ehdotteleekin luettavaksi
-δια τής φύσεως, josta syntyisi se käsitys, että muutamat kuvailevat
-taiteen voimasta, muutamat tottumuksesta, muutamat taas luontonsa
-voimasta. Sen sijaan sopii tässä ajatella laulua ja lausuntoa,
-deklamatioma, joittenka käyttäjinä ilmaantuvat etenkin näyttelijät.
-Ks. Herm. s. 90; E. Müller, Gesch. d. Th., II, s. 346. -- Niinkuin
-nähdään, alkaa Arist. heti selvittämään niitä eroavaisuuksia, jotka
-syntyvät esityskeinojen erilaatuisuudesta. II:ssa luvussa puhuu hän
-eri esineistä, III:ssa eri tavoista. Ett'ei Arist. kuitenkaan muuhun
-kuin esityskeinojen erilaatuisuuteen perustanut taiteen jakaumista eri
-taiteisin, olen koettanut osoittaa akademiallisessa väitöskirjassani
-"Försök tili framställning af Aristoteles' lära om det Sköna och
-Konsten", H:fors 1865 s. 66 ss.
-
-[4] Syrinki, ή σύριγξ, oli moni-, tavallisesti seitsemän-putkinen
-paimenpilli, jonka putket eli pillit olivat järjestänsä toinen toista
-lyhyempi.
-
-[5] Hermann lukee ή τών όρχηστών = tanssitaide. Heinsius ehdottelee:
-οί πολλοί τών όρχηστών, jota parannusta kuitenkin Teichmüller
-katsoo tarpeettomaksi, arvellen, että sanoihin οί τών όρχηστών on
-ajateltava sana μιμόυμενοι.
-
-[6] 'Ηϑη, πάϑη ja πράξεις ovat Aristoteleella ei ainoastaan
-tanssitaiteen vaan koko kaunotaiteen esineitä. Sana ήϑη merkitsee
-sekä luonteita, character, että myöskin ylimalkaan siveydellistä,
-ethillistä mielenliikutusta, affectus. Πάϑη merkitsee sekä
-mielenliikutusta (ankarampaa kuin ήϑος), esthetillistä tiedesanaa
-"pathos" (himo, intohimo), että itse kärsimystä, kärsintöä. Πράξεις
-käsittää Aristoteleella ei ainoastaan toimintaa ("Handlung"
-esthetillisessä merkityksessä), vaan myöskin kaiken sen, mitä me
-laveammassa ja ahtaammassa ymmärteessä kutsumme situationiksi (asema,
-tila). Ks. Biese, "Die Philos. des Arist." II, s. 694.
-
-[7] Tätä paikkaa on monella eri tavalla koetettu selittää. Me
-käsitämme sitä näin: Tavallisen käsityksen mukaan sanotaan
-epopealliseksi runoudeksi ainoastaan sitä kertomarunoutta, joka on
-runomitalle pantu. Ja niinkuin ihmiset ovat tottuneet runomittojen
-mukaan nimittämään runoilijoita, muutamia elegian-, muutamia
-jambein-runoilijoiksi j.n.e. (§ 10), niin on kuusimittainen
-runomitta näihin saakka katsottu epopean varsinaiseksi runomitaksi
--- niinkuin se todella onkin, ainakin pidemmissä kertomarunoelmissa.
-Sillä jos joku on koettanut muuhun mittaan sovittaa pidemmän
-epillisen kappaleen, niin on se huomattu sopimattomaksi (Luku XXIV,
-§ 12), mutta pienempiä sopii muuhunkin mittaan sovittaa. Vaan ei
-tämä mitta kumminkaan tee kertomarunoutta. Sillä kertomarunous
-voi olla suorasanainenkin ja voi käyttää mitä mittoja hyvänsä,
-vaikk'ei aina erittäin hyvällä menestyksellä kuten Khairemonin
-esimerkki todistaa (§ 12). Se mikä tekee kertomarunouden, samaten
-kuin muunkin runouden, on kuvailus, mimesis. Yhtä vähän kuin siis
-voi Empedoklesta sanoa runoilijaksi, vaikka hän on runomitalla
-puhunut luonnosta (§ 11), yhtä vähän sopii myöskin sanoa kaikkia
-suorasanaisia teoksia kertomarunoelmiksi. Niin esm. ei millään muotoa
-sovi siinä kohden rinnatusten asettaa Sofronin ja Xenarkhon miimejä
-ja Sokrateen kanssapuheita. Edelliset ovat kertomarunoutta, Sokrateen
-kanssapuheet ei.
-
-[8] Miimit, οί μΐμοί, olivat pieniä, kanssapuheen muotoon
-sepittyjä draamallisia kuvauksia tavoista, mielenliikutuksista
-ja elämän-oloista. Ehkä suorasanaisina olivat nämä kuvaukset
-kuitenkin kirjoitetut polennonmukaisella kielellä, tavallisesti
-Dorilaisten murteella. Tämän runolajin ensimmäinen käyttäjä oli
-Sofroni Syrakusasta, Sofokleen ja Euripideen aikalainen. Xenarkho
-oli tämän poika ja viljeli samaa runouslajia. -- Perustauten erääsen
-paikkaan Athenaon tykönä, joka mainitsee Alexamenoa ensimäisenä
-Sokratisten kanssapuheitten tekijänä, ovat selittäjät näihin asti
-arvelleet Aristoteleen tässä asettavan Sokrateen kanssapuheet samalle
-kannalle kuin Sofronin ja Xenarkhon miimit ja siis sanovan niitäkin
-kertomarunoelmiksi. Syystä huomauttaa kuitenkin Teichmüller, kuinka
-uskomattomalta se tuntuu, ettei tuo tarkka Aristoteles olisi tehnyt
-sen tarkempaa eroitusta prosan ja runouden välillä. Sillä mitä me
-tunnemme näistä kanssapuheista todistaa niissä olleen filosofiallista
-ja dialektillistä sisältöä, eikä mitään kuvailusta (mimesis). Muutamat
-ovat arvelleet, että tässä muka olisi Platonia ajatteleminen, joka
-hänkin teki Sokratisia kanssapuheita, jota Teichmüller kuitenkin katsoo
-sopimattomaksi. Ks. Teichm. m. t. I s. 1 ss.
-
-[9] Muutamissa painoksissa luetaan φυσικόν -- luonnontiedettä koskevaa,
-eikä μουσικον.
-
-[10] Empedokles Agrigentosta eleli 450 e.Kr. ja kirjoitti kolmen
-kirjan pituisen filosofiallisen oppirunon "luonnosta" (περί φύσεως).
-
-[11] Sekä Hermann että Bekker'kin lukee tässä οθκ ήδη καi ποϊητήν
-προσαγορευτέον. Koska Arist. kuitenkin juuri, § 7, sanoo, että
-kertomarunoilija saapi seoinkin käyttää runomittoja, milloin mitäkin,
-niin näkyy meidän lukulaji antavan oikeamman ymmärryksen, koska
-"Kentauros" näkyy olleen joku epopea. Khairemoni eli Euripideen
-aikana taikka vähän myöhemmin. Tiedot hänestä ovat kuitenkin
-epävakaiset. Muutamat, niinkuin Athenæo, sanovat häntä tragiseksi,
-toiset, niinkuin Suidas ja Eudocia koomilliseksi kirjailijaksi. Tästä
-paikasta päättäin näkyy hän olleen epillinen runoilija.
-
-[12] Polygnoto, kotosin Thasoosta, eleskeli 80 Olympiadin paikoilla.
-Hän kuvaili jaloja ja hyviä luonteita, joita hän valitsi enimmiten
-sankari-ajan historiasta. Pausoni sitä vastaan kuvaili mielellään
-huonoja ja siveydellisessä suhteessa häijyjä luonteita. Hän oli
-Athenasta syntyisin, Polygnotoa vähän myöhempi. Dionyso, Kolofonista
-kotosin, koetti kuvailuksissaan jälitellä Polygnotoa, mutta kun
-häneltä peräti puuttui ihanteellisuutta, joutui hän todellisuuden
-tarkaksi jälittelijäksi. Ks. näistä Lessing, Laokoon. -- Hakaisiin
-suljetut sanat, joita ajatus vaatii, löytyvät Hermannin painoksessa:
-άνάγκη μιμεΐσϑαι.
-
-[13] Joita on lueteltu I:sen Luvun 2 §:ssä, ja ylimalkaan kaikki ne
-taiteet, joittenka esityskeinoja Arist. mainitsee, I Luku § 2.
-Ihannetaiteet ovat, ks. Alkulause 4., Aristoteleen mukaan seuraavat:
-veistotaide, maalaus, tanssitaide, näyttelijätaide, musiikki ja
-runous.
-
-[14] Sanalla λόγοι näkyy Arist. ymmärtäneen I Luvussa mainittuja
-Sofronin ja Xenarkhon miimejä, jotka olivat kirjoitetut
-suorasanaiseen muotoon. Ψιλομετρία (paljas-mitta) taas näkyy tässä
-merkitsevän kertomarunollisia teoksia ilman tanssitta ja musiikitta.
-
-[15] Kleofoni mainitaan sepittäneen kymmenen murhenäytelmää. Kun hän
-tässä paikassa näkyy joutuneen Arist:een mieleen kertomarunoilijana,
-niin sopii tässä ehkä paremmin ajatella hänen teostaan Μανδρόβουλος,
-jota Arist. mainitsee Sophist. Elench. XV, 14.
-
-[16] Hegemoni eli Peloponneson sodan aikana ja oli ivamukaustensa
-(parodiain) kautta joutunut yleisön erityiseen suosioon. Athen. IX s.
-407, A. kertoo, että kun hänen teostansa "Gigantomakhia" näytettiin
-Athenan teaterissa, herätti se niin vastustamatonta naurua, etteivät
-kuulijat voineet itsiänsä pidättää, vaikka teateriin vast'ikään oli
-saatettu se surunsanoma, että Athenalaisten kaunis laivasto oli
-Sikelian edustalla voitettu ja hajoitettu.
-
-[17] Nikokhares oli Aristofaneen aikalainen. "Delias"-teoksessaan
-pilkkasi hän Deliolaisten yltäkylläistä ja hentoa elämäntapaa.
-
-[18] Paikka on sangen turmeltunut. Muutamat, näet, lukevat 'Άργάς,
-eikä Πέρσας, toiset ώς πέργας και Κύκλωπας, toiset ώς περγάς
-κ. Κυκλ., toiset ώσπερ γάς κ. Κυκλ. j.η.e. Meidän, niinkuin
-Bekkerinkin lukulaji on ώς Πέρσας και Κύκλωπας. Jälkeinen nimi on
-monikkoon pantava, koska sekä Timotheo että Filoxeno ovat sen nimistä
-kappaletta kirjoittaneet; edellinen nimi on jo itsessään monikko.
-Timotheo, syntynyt Miletossa 446 e.Kr., oli kuuluisa nomeintekijä
-ja säveltaiteilla. "Persialaiset" oli nomi, jossa hän lauleli
-Kreikkalaisten voittoa Persialaisista. Hänen teoksensa Κύκλωψ oli
-dityrambi. Filoxeno, syntynyt 459 e.Kr. Kytherassa, oleskeli
-vanhemman Dionyson hovissa Sikeliassa, mutta ajettiin pois
-ystävällisen olonsa tähden tyrannin hetairan Galatean suhteen. Hän
-teki silloin dityrambinsa "Kyklopi", jossa hän mukaeli Dionyson
-kyklopiksi, itsensä Odysseyksi ja lempijättärensä Galatea-nymfaksi.
-
-[19] Se eri tapa, millä runoilija esineitänsä kuvaelee, synnyttää siis
-kolme eri runolajia: 1) Jos runoilija itse kertoelee tapauksia,
-omilla sanoillaan, taikka antaa muiden niitä kertoella, niin syntyy
-kertomarunollinen eli epillinen runous; 2) jos runoilija itse yhä
-vaan puhuu, itsestään runoellen, niin tästä syntyy dityrambinen
-(meidän lyyrillinen) runous; ja 3) kun kuvailus tehdään toimivaisten
-henkilöin kautta, niin siitä syntyy draamallinen runous. Samalla
-tavoin jakaa Platonikin runoutta, ks. hänen Polit. III, 394. --
-Hermann lukee και έτερον τι γιγνόμενον, eikä ή. έ. τ. γ. Muutamat,
-niinkuin Tyrwhitt, Buhle ja Susemihl, ovat Arist:n sanoista tahtoneet
-saada ainoastaan kaksi runolajia: kertomarunollista ja näytelmällistä.
-
-[20] Keinot, millä; esineet, mitä; ja tapa, miten. Ks.Luku I, §3.
-
-[21] Hermann lukee πράττοντες και δρώντες: toimimalla ja toimittamalla.
-
-[22] Έχεΐϑεν: Sikeliasta, eikä Megaran kaupungista Sikeliassa.
-Epikharmo oli, näet, Koossa syntynyt 60 ja 62 Olympiadein välillä,
-mutta tuli nuorena Sikeliaan. Magnes, Athenasta, mainitaan
-nuoruudessaan tavanneen Epikharmoa. Walz arvelee, että näin myös
-on voinut Khionideen laita olla, ja että tämä jo nuoruudessaan oli
-tullut tutuksi, koska Epikharmon kukoistus-aika Suidaan mukaan olisi
-ollut noin kuusi vuotta ennen Persialais-sotia, ja Khionides jo
-kahdeksan vuotta ennen näitä mainitaan komedian tekijänä.
-
-[23] Tragedian itsilleen omistavan mainitaan seuraavat paikat:
-Korintho, Epidauro, Aigina, Flio ja etupäässä Sikyoni.
-
-[24] Sana κωμάζειν johdetaan tavallisesti suhstantivista κώμος (kemut,
-juhlapidot, riemu-tilaisuus, seura) ja merkitsee kemujen pitämistä,
-riemutilaisuuden viettämistä juhlasaatolla, iloleikillä, musiikilla,
-tanssilla y.m. Tästä nyt, arvelevat Peloponnesolaiset, sanat κωμωδία
-(komedia) ja κωμωδός (riemulaulaja, komedian tekijä) eivät johdu,
-vaan sanasta κώμη, kylä, syystä että komedian ensimäiset harjoittajat
-kiertelivät pitkin kyliä.
-
-[25] Paljon on riidelty, onko tässä lukeminen 'Αίτιον δε και τούτου,
-kuten Bekkerin, Didot'u painoksen y.m. mukaan, vai αΐτιον δε
-και τουτο, kuten toiset tahtovat. Edellinen lukulaji antaa sen
-ymmärteen, että runouden (niinkuin kaiken taiteen) syntymiseen
-löytyy kaksi syytä, nimittäin kuvailushalu ja ihmisen luonnollinen
-taipumus kuvaelmista iloitsemaan. Syynä taas tähän iloitsemiseen on
-se, että ihminen kuvaelmain katselemisesta oppii, mikä oppiminen
-kaikille on hupaista. -- Jälkimäinen lukulaji taas antaa seuraavan
-ajatuksen: Runouteen, niinkuin taiteesen ylimalkaan, on kaksi syytä,
-kuvailushalu ja kuvaelmista iloitseminen. Nämä ovat yleiset syyt,
-joihin vielä jonakuna kolmantena, joka samalla edellisiä perustaa,
-tulee oppimisen halu. -- Kumpanenkin lukulaji pitää paikkansa.
-
-[26] Se ei ole kuvailusmäärä s.t.s. kuvaileminen semmoisenaan elikkä
-mukailemisen suurempi tahi vähempi tarkkuus, joka taideteoksissa
-tuottaa meille huvitusta, vaan taiteellinen täydellisyys, väri
-taikka muu senkaltainen syy s.t.s. itse taiteellinen puku.
-Käsikirjoituksissa on ουχί μίμημα ποιήσει την ήδονήν; Bekker
-taas lukee δια μίμημα. Verrattava on tähän mitä Arist. puhuu
-Rhet. I. 11, 3.
-
-[27] Paikka on turmeltu ja lukulajit eroavaiset. Parhaimman käsityksen
-antaa Aldus'en lukulaji, jota Bekker ja Didot'n painos noudattavat.
-Useimmissa käsikirjoituksissa luetaan: έξ αρχής πεφυκότες και αυτά
-μάλιστα. Hermann lukee πεφυκότα κaι αυτά μιμητικά (suom.: kehittäen
-näitä jo alusta syntyperäisiä ja kavallukseen sopivia aineita).
-
-[28] "Margites" nimistä teosta mainitsee Arist. Homeron tekemäksi.
-Myöhemmän ajan tarkastelijat ovat tahtoneet Pigresta Margiteen
-tekijäksi.
-
-[29] Bekker ja Hermann lukevat και το άρμόττον, eikä κατά το άρμ.
-kuten Didot'n painos.
-
-[30] Aristoteles huomauttaa L. XIII ja ss. siitä, että kertomarunollinen
-ja näytelmällinen runouslaji ovat toistensa kanssa aivan likeistä sukua.
-Sentähden pitää myös epillisten kuvailusten oleman draamallisia.
-
-[31] Jälkimäisten runouslajien, komedian ja tragedian, muodot ovat
-edellisiä, jambin- ja epopean-lajeja, arvoisempia.
-
-[32] Bekker ja Hermann lukevat κρινόμενου eikä κρίνεται. Koko tämän
-lauseen asettaa muutoin Hermann luvun loppuun.
-
-[33] Falloslaulut olivat lauluja, joita laulettiin fallon juhlasaatossa
-(φαλλαγώγια). Ne olivat raa'at ja riettaat, jonka tähden ne eivät
-kaikissa paikoin pysyneet. Dityrambit ylistivät jumalien, erittäin
-Dionyson, töitä.
-
-[34] Jambinen runomitta tuli tavalliseksi. Kuitenkin käytettiin myös
-nelimittaisia trokaioja. Näin teki välistä Sofokles, Aiskhylo ja
-Euripides.
-
-[35] Tähän on ajateltava jo 19:stä §:sta ή φύσις εύρεν (Hermann),
-taikka 18:sta §:sta έγένετο (Walz). Lauseen lopussa lukee Hermann
-δέχεται eikä λέγεται, väittäen mahdottomaksi, että Arist. olisi
-voinut perustaa näin painavia asioita ainoastaan kulkupuheisin. Walz
-muistuttaa kuitenkin syystä, että Arist. sanalla τα αλλα, joihin
-λέγεται likimmiten kuuluu, näkyy tarkoittaneen vähäpätöisempiä
-muutoksia, joittenka alkuperästä eri juttuja voi olla.
-
-[36] Ettei Arist. näillä sanoilla ole aikonut antaa mitään määritystä
-komediasta, sen helposti huomaa lauseen vaillinaisuudesta ja
-lyhyydestä, jos sitä vertaa esm. tragedian määritykseen seuraavassa
-luvussa. Hän vaan yleisillä viittauksilla huomauttaa komedian
-omituisesta luonteesta. II:sen luvun lopussa sanoo Arist., että
-komedia kuvaelee huonompia ja halvempia ihmisiä, tragedia taas
-parempia ja arvoisia. Tämä, sanoo Arist., ei nyt kumminkaan
-ole niin ymmärrettävä, että komedia muka kuvailisi ainoastaan
-siveydellisesti huonoja ihmisiä, ehkä sillä kyllä on se omituisuus,
-että se mielellään valitsee vähänarvoisempia ihmisiä, samaten kuin
-tragedia päinvastoin oman luonteensa mukaan valitsee ylhäisiä ja
-suuremman arvoisia. Vaan asian laita on niin, että komedian aiheena
-on naurettava, ja naurettava on osa rumasta. Sillä naurettava
-on (§ 2) hairaus, poikkeus oikeasta ja kauniista, sekä rumuus,
-jossa ei ole kipua eikä tuskaa. -- Tämä on koko se selitys, minkä
-Arist. antaa komediasta ja naurettavasta. Kuinka vaillinainen se
-on, sen huomaa helposti. Rhetorikassaan, III, 18 (Bekk. 1419),
-viittaa hän, puhuessaan naurettavasta, tähän paikkaan, sanoen
-täällä selittäneensä, kuinka monta lajia naurettava on. Koska tältä
-paikalta kuitenkin kokonaan puuttuu tämmöistä selitystä, todistavat
-Arist:n sanat Runousopin nyt ei enään olevan alkuperäisessä
-kokonaisuudessaan. -- Lukulajit muutoin eroovat siinä, että muutamilla
-on, kuten meidän painoksessa: αλλά του αίσχρου έστί το γελοΐον
-μόριον, muutamilla taas (Hermann): αλλά τον αίσχρου, οθ εστί
-τ. γ. μ., mikä käännettynä kuitenkin antaa saman ajatuksen: Komedia on
-halvempain kuvailus, ei niin ymmärrettynä, että kaikki pahe olisi sen
-aineena, vaan niin, että se on kuvailus rumasta, josta naurettava
-onkin osa.
-
-[37] Vanhoilla oli kaksi luonne-naamaria eli -maskia (πρόσωπον),
-nimittäin koomillinen naamari, jota käytettiin ilvenäytelmissä, ja
-tragillinen naamari, jota käytettiin murhenäytelmissä.
-
-[38] Kun arkhαontti otti kustantaakseen jonkun näytelmä-kappaleen,
-ensiksikin sen harjoituttamista ja sitten sen näyttelemistä -- mikä
-todellakin vaati ei suinkaan vähäisiä kulunkeja -- niin sanottiin
-hänestä χορόν διδόναι, ja runoilijasta χορόν λαμβάνειν. Kun komedia
-pidettiin halvemmassa arvossa, niin tämmöinen kustantaminen vasta
-myöhään tapahtui, jonka tähden vapaa-ehtoisten täytyi tämmöistä
-laulua toimittaa.
-
-[39] Epikharmo oli Dorilais siirtokunnasta Megarasta, Formis
-Syrakusasta. Näihin saakka eivät komedian kantatarut olleet
-yhtenäisiä ja kokonaisia.
-
-[40] Lukulajit eroovat toisistaan. Käsikirjoituksissa on: μέχρι μόνον
-μέτρον μεγάλου. Kun μεγάλου teki vaikeutta ehdotteli Aldus luettavaksi
-μετα λόγου, jota Bekker hyväksyy; näin myös Didot'n painos. Hermann
-ehdottaa καϊ λόγον. Reiz ja Tyrwhitt jättävät sanan kokonaan pois,
-pitäen sitä interpolationina. Sanalla λόγος tarkoitetaan tässä samaa
-kuin άπαγγελία, kertomus, narratio.
-
-[41] Näytelmärunouden historiassa on tämä paikka tullut kuuluisaksi,
-koska se on ainoa, josta on voitu hakea jotain, jos kyllä horjuvaa,
-perustusta tuohon oppiin ajan yhteydestä. Tunnettu, näet, on että
-franskalais-klassillinen koulu, Corneille etunenässä, levitti ja
-puolusti niin kutsuttua "kolmen draamallisen yhteyden" oppia, paikan,
-ajan ja toiminnan. Tämän opin mukaan ei saa näytelmissä muuttaa
-tapahtuma-paikkaa, vaan näkymön pitää aina oleman sama; niin ikään
-ajan sekä toiminnan. Oppinsa tueksi he mainitsivat Aristotelesta,
-joka tähän kuitenkin on melkein syytön. Paikan yhteydestä ensiksikin
-Arist. ei virka yhtään sanaakaan. Mitä ajan yhteyteen tulee,
-niin Arist., kuten tästä näkyy, ei määrää mitään, vaan mainitsee
-ainoastaan, että tragedian tapaukset tavallisesti päättyvät yhden
-vuorokauden kuluessa. Tässä on siis kysymys ajan pituudesta eikä
-yhteydestä. Mutta ei tästäkään ole mihinkään, koska Arist. heti
-sen perästä moittimatta mainii, ettei sitä vanhoissa tragedioissa
-noudatettu. Ainoastaan toiminnan yhteyttä hän vaatii, ks. Luku VIII.
-
-[42] Tämä on epäilemättä koko Aristoteleen Runousopin mainioin paikka,
-joka yksistänsä on selitykseksi synnyttänyt suuremman kirjallisuuden
-kuin monen mainion miehen kaikki teokset yhteen. Ensi katsannolta
-näkyy kuitenkin ajatus olevan niin selvä, että se vasta silloin
-joutuu epäselville, kun lukee paikan monenkaltaisia selityksiä.
-Mihin eri suuntiin nämä selitykset ovat kääntyneet, mainittakoon
-lyhyeltä. Ensinkin tulkittiin Aristoteleen sanat niin, että pelkoa
-piti puhdistettaman yhdessä tragediassa, sääliä muka toisessa.
-Tämä sotii selvästi Arist:n sanoja vastaan, koska hän, näet, juuri
-selittää näitä molempia mielialoja toinen toisensa kautta, Rhet. II
-L. 5, 12 (Bekk. 1383), opettaen säälin vasta silloin tulevan oikein
-eläväksi ja todelliseksi, kun pelko siihen yhdistyy, pelko, näet,
-siitä, että sama paha voi kohdata meitäkin tahi omaisiamme, ks. Poet.
-XIII ja Rhet. II, LL 8 ja δ. Sitten pantiin sanoihin se ymmärre, että
-tragedia pelvon ja säälin kautta vaikuttaisi puhdistusta kaikissa
-mielialoissa, vaikka Arist. selvään sanoo των τοιούτων παϑήματων:
-_tämänkaltaisissa_ mielialoissa s.t.s. pelvossa ja säälissä ja
-niiden kanssa yhdenlaisissa. Uusi selitystapa tahtoi osoittaa,
-että tragedia muka vaikuttaisi niin perinpohjaisen puhdistuksen
-pelvosta ja säälistä, ettei näistä jää vähääkään jälelle. Yhtä
-väärin. Sillä Arist. opettaa nimenomaan, että semmoinen mielenlaatu,
-missä ei laisinkaan ole pelkoa eikä sääliä, ei soveltuisi hyveen
-kanssa yhteen, koska, näet, pelvoton ihminen on tyly ja julkea,
-säälitön taas kova ja tunnoton, jota vastaan todellinen hyve on
-oikea keskisuunta liiallisuuksien välillä (Ethic., Rhet., Polit.).
-Toinen selitys on vielä se, ettei puhdistus tarkoittaisi katselijoita
--- kuten Arist:n sanat kuitenkin suoraan ilmoittavat -- vaan itse
-toimivia henkilöitä. Mutta kun pelko ja sääli eivät ole ne intohimot,
-joita tavallisesti käytetään vaikuttimina toimivaisten töihin ja
-toimintoihin, vaan mielenliikutuksia, joita toimivien työt ja
-kohtalot herättävät katselijoissa, niin on vaikea ymmärtää, mitenkä
-ne katselijoista vaikuttaisivat takaisin toimivaisiin.
-
-Ihan vastoin näitä tavoteltuja selityksiä näkyy Arist:n suora oppi
-olevan, että murhenäytelmä pelvon ja säälin kautta saa aikaan
-puhdistusta pelvossa ja säälissä ja samanlaisissa mielialoissa.
-Tämä puhdistus tapahtuu siten, että pelko ja sääli vapautetaan
-liiallisuudestaan ja ylenmääräisyydestään, että niistä eroitellaan
-se, joka on yksityistä ja subjektivistä, ja jätetään se, mikä on
-yleistä, kaikille yhteistä, idealista. Kun, näet, ihminen näkee, että
-ihmiskunnan jalot sankarit yhtä hyvin kuin muutkin ovat kärsimysten
-ja onnenvaiheiden alaisia, niin huomaa hän siitä, että korkeampi
-laki johtaa kaikkia, ja hänen itseluottamuksensa ja ynseytensä
-kukistuu, mieli nöyristyy jumalien tahdon suhteen, pelko ja sääli
-puhdistuvat. Näin puhdistettuina muuttuvat kysymyksen alaiset
-mielialat mielihyväksi, ήδονή, joka mielihyvä Arist:n mukaan on niin
-murhenäytelmän kuin kaiken muunkin taiteen tarkoitus. Laveammin olen
-koettanut tätä selittää väitöksessäni "Förs. t. framställning af
-Arist. lära om det Sköna o. Konsten" ss. 39-64.
-
-Tekstin sanat "kaikissa kohdin kutakin osaa myöden sovitetulla
-kielellä" (tarkemmin alkuperäisen mukaan: kaikissa osissa
-itsekuhunkin lajiin j.n.e.) tietää, että kielen pitää oleman
-erilaista esm. köörissä, erilaista dialogissa j.n.e. Tekstin
-selitykseen kuuluvasta kirjallisuudesta ks. Lessing, Hamb. Dramat.
-Stück 74-79 (Ed. Lachm. 7:s nios); E. Müller, Gesch. d. Th. d. K. II
-s. 378 ss.; Herder, Werke für Litt. u. Kunst. 17 n. s. 211 j.m.
-
-[43] Parempana pidämme Reiz'in, Hermannin y. m. lukulajin μέτρον, kuin
-Bekkerin, Didot'n painoksen y. m. μέλος, syystä että Arist. katsoo
-sävelen (lauluu) kuuluvaksi tuohon "kutakin osaa myöden sovitettuun"
-kieleen. Ks. § 4.
-
-[44] Hermann lukee των ονομάτων cύvϑεσiv, eikä των μέτρων σύνϑεσιν.
-
-[45] Taikka Hermannin mukaan, joka lukee πάσιν, eikä πάσαν: on sen
-voima kaikille tuttu.
-
-[46] Mitä luonne, ήϑος, on ks. L. I. Muist. 6. -- Mieli, διάνοια, on
-tämän suhteen ajatus, miete, mielenparsi, joka paraasta päästä
-osoittaa itsensä ihmisen puheissa, tuumailuissa ja sanaparsissa.
-Arist. eroitti nämä molemmat, mutta meillä on διάνοια suljettu
-luonteesen, ήϑος:een, ja on luonteen oikea lähde. "Der Zweck
-(johon draaman henkilöt pyrkivät) wird in Drama, wie vor dem eigenen
-Bewusstsein, so vor dem Freunde, vor dem Gegner gerechtferiigt, es
-wird mit Grunden gekämpft, bleibende Wahrheiten, Sentenzen, breitere
-Ausführungen gehen herüber und hinüber und stellen den Kampf
-der Kräfte in ein Tageslicht, das ihn nach allen Seiten beleuchtet
-und ihm den Stempel eines Kampfes von ldeen aufprägt. Dieses Element
-ist es, was Aristoteles (Poet. C. 6) die διάνοια nennt, die
-Rechtfertigung des Strebens durch Gedanken-Ausdruck, und was wir als
-das Gnomische bezeichnen." Vischer, Aestli. III. 2, 4. s. 1382.
-
-[47] Nimittäin lausetapa ja laulanto.
-
-[48] Nim. näytelmällinen laitos.
-
-[49] Nim. runotoimi eli kantataru, luonne eli karakteri, ja mielenparsi
-eli ajatus.
-
-[50] Hermann lukee tätä paikkaa näin: τούτοις μεν oυv άμα ολίγοις
-αυτών, ώς εΐπον, κέχρηται τοΐς ειδεσιν. ου γαρ 'όψεις έχει πάν
-j.n.e.
-
-[51] Lukulajit eroovat. Bekker lukee: -- -- άλλα πράξεως
-και βίου και ευδαιμονίας και κακοδαιμονίας και γαρ ή ευδαιμονία
-(Hermann lisää: και ή κακοδαιμονία) εν πράξει έστί κ. τ. λ.
-
-[52] Nim. hyviä taikka pahoja.
-
-[53] Vertaile tähän mitä Arist., Poet. XXVI, sanoo Zeuxiista. Zeuxiin
-malauksilla ei ole ήϑος siinä ymmärteessä, että hän niissä erittäin
-viljelisi sitä taikka tätä laatua, niitä taikka näitä omituisuuksia,
-sillä hänellä on ideali ylimpänä perikuvana.
-
-[54] Toisilla lukulajeilla on ov ποιήσει: niin hän ei tee j.n.e.
-Näin Bekker ja Hermann. Didot'n painoksen lukulaji on silminnähtävästi
-parempi, kosk'ei Arist. kiellä luonteidenkaan kuuluvan murhenäytelmään,
-ehkä kyllä itse kantataru ja toiminta ovat luonnetta tärkeämmät.
-
-[55] Hermann asettaa tämän §:n 16:n §:n jälkeen.
-
-[56] Muutamat ovat ymmärtäneet tätä koskevaksi puhujia eikä
-runoniekkoja, mikä kuitenkin on sopimatonta, koska Arist. sanoo
-έποίουν λέγοντας.
-
-[57] Hermann lisää εί προαιρεΐται ή φεύγει: haluaako hän jotain
-tai välttää. Niin ikään panee hän των λόγων sanain edelle sanain
-ένιοι: muutamissa niistä puheista j.n.e. -- Luonteesta puhuu Arist.
-laveammin XV:ssä L:ssa.
-
-[58] Didot'n painoksessa luetaan μέσον δε ο και αυτο μετ' έκείνο
-έτερον, jota lausetta Bekker, Hermann y.m. täydentävät lukemalla
-μέσον δε o και αυτο μετά άλλο και μετ' έκ. έτ. Ajatus on sama.
-
-[59] Sanojen ώσπερ ποτε και άλλοτε selittämisestä pitävät
-kommentatorit eri mieltä, ja Hermann, jok'ei niiden kanssa ensinkään
-tule toimeen, jättää ne tästä paikasta pois ja asettaa ne VIII:nen
-Luvun alkulauseen loppuun. Vaikeuden tekee se, kun ei ole tiedossa,
-että näytelmiä olisi missään näytetty vesi-uurin mukaan. Sanat näkyvät
-siis tarkoittavan jotain muuta, nimittäin oikeuden käynnin menoja,
-puhujia ja asian-ajajia, joilla, kuten tietty, oli määrätty aika,
-minkä saivat puhua. Näin tulisi, arvelee Aristoteles, käymään
-näytelmäinkin, jos niitä täytyisi näytellä suurempi lukumäärä. --
-Toisen selityksen tuottaa vähäinen sanojen muutos, jonka Reiz on
-ehdotellut, ώσπερ ποτ' άλλοτε και άλλοτε: jos niin monta kappaletta
-näyteltäisiin perätysten, niin tapahtuisi samaa kuin juttuja
-kertoessa, jolloin uuden jutun alkaessa on tapana sanoa "toisen
-kerran" ja "toisen kerran taas".
-
-[60] Sana "laatuista," τω γένει, ei ole katsottu hyvin sopivaksi
-yhteen πολλά ja άπειρα sanojen kanssa, jonka tähden Victorius esitti
-luettavaksi άπ. τώ γ' ένι: paljon ja äärettömiä voipi tapahtua
-yhdelle. Näin Hermannkin, joka sen lisäksi jättää γ;η pois, ja
-tähän asettaa sanat ώσπερ ποτε και άλλοτε, ks. Luku VII, 11.
-Tekstinparannukset ovat tässä tarpeettomat, koska τώ γένει
-luonnollisesti kuuluu άπειρα sanaan: laadultansa äärettömän erilasta.
-
-[61] Herakleis-runoelman tekijänä mainitaan Peisandro, Rhodo saaresta
-(n. 648 e.Kr.) ja Panyasis Halikarnassosta; Theseis-runoelman
-Pythostrato eli Nikostrato ja Deifilo.
-
-[62] Odysseylle.
-
-[63] Koska Homero kuitenkin kertoo tästä asiasta, Odyss. XIX v. 393
-ss., ja Arist. nähtävästi tämän tunsi (ks. Rhet. III. 16, 10), niin
-on tämä paikka ehkä niin ymmärrettävä, että Homero ei kerro kaikkia,
-mitä kullekkin on tapahtunut, siinä ajan järjestyksessä kuin se
-todellakin on tapahtunut (kuten esm. Peisandro, Panyasis j.m.), vaan
-siinä järjestyksessä, missä se päätoiminnalle on sopivinta, ja kuten
-runollinen kauneus vaatii. -- Parnasso oli Apollonille pyhitetty vuori
-Fokiin maakunnassa.
-
-[64] Odysseystä kerrotaan, että hän alussa ei mielellään lähtenytkään
-Troian sotaan. Tästä kokonaan päästäksensä sanotaan hänen
-teeskennelleen mielipuoleksi. Hän valjasti härän ja aasin auransa
-eteen, otti sitten suoloja kypäräänsä ja pudisteli niitä siinä,
-niinkuin hänen olisi ollut aikomus niitä kylvää. Mutta kun
-Palamedes nyt, häntä koettaaksensa, pani hänen poikalapsensa,
-Telemakhon, auran eteen, ja Odyssey nosti auran pojan ylitse, niin
-ettei se lapseen ollenkaan koskenut, tuli hänen teeskentelemisensä
-ilmi.
-
-[65] Runoilijan, sanoo Arist., ei ole pakko kertoa ainoastaan
-semmoista, mikä todellakin on olemassa, ja joka erittäin on
-historiassa elikkä todellisuudessa tapahtunut, vaan semmoista, joka
-määrätyillä oloilla ja ehdoilla tapahtuisi, tahi yleensä kaikkia,
-mitä missäkin todennäköisyyden tahi täytymyksen mukaan tapahtuisi.
-Alempana sanoo hän taas, ett'ei runoilijan suinkaan tarvitse
-karttaakaan todellisuutta ja olevaisia oloja, sillä το εικός ja το
-άναγκαιον pitää oleman hänen ylimpänä ohjeenaan, eikä mikään estäkään
-todellisuudessa tapahtuvaa olemasta todennäköistä ja mahdollista (§
-10). -- Tätä paikkaa tarkastelee likemmin Lesssing, main. teos St. 79.
-
-[66] Tragedia käyttää historiassa, sadussa tahi todellisuudessa
-olevia nimiä esm. Herakles, Oidipo, Promethey, Agamemnoni j.m.s.,
-jota komedia ei tee. Sillä tämä, enimmiten kuvaellen vähäpätöisiä,
-ajateltuja, perättömiä tapauksia, rakastaa myös itse nimiinkin panna
-henkilöiden luonnetta. Niin esm. pannaan sotureille usein nimi Thraso
-(rohkea) tahi Polemoni (sotainen); kauniille nuorukaisille nimi
-Pamfilo (kaikille rakas) tahi Kharino (lemmittävä); kuokkavieraille
-Gnatho (pöhöposki) tahi Artotrogo (kakunkalvaja) j.n.e.
-
-[67] Seuraavaa kaksi pjdiälää, §§ 11 ja 12, on Hermann, kuten näkyy
-hyvillä syillä, asettanut X:nen Luvun 2:sen pykälän jälkeen, johonka
-ne sisältönsä puolesta kuuluvat. Koko loppupuoli tästä IX:stä luvusta
-näkyy olevan turmeltunut.
-
-[68] Hermann lukee δια τους κριτάς ("tuomareitten tähden") eikä,
-kuteen muut, δια zovg υποκριτάς. Nähtävästi onkin Hermannin esittämä
-lukulaji todellinen parannus. Sillä vaikea on ymmärtää, miten
-näyttelijät pakoittaisivat hyvät runoilijat heidän runoelmissaan
-käyttämään paljon välikertomuksia, kosk'ei näissä erittäin ilman
-mitään loistamisen tilaisuutta näyttelijöille. Tuomarien tähden
-saattoivat sitä vastaan runoilijat hyvinkin tulla houkutelluksi
-välikertomuksia käyttämään. Tuomarit olivat, näet, yleisön valitsemia
-ja yleisö niihin vaikutti, niin että he kyllä toisinaan yleisön
-suosiota myöten ratkaisivat kilvoittelemisia. Kun nyt välikertomukset
-antoivat hyvää tilaisuutta käyttämään loistavaa lausetapaa ja yleviä
-kuvauksia, niin helposti voi ymmärtää, mitenkä hyvätkin runoilijat
-tuomarien tähden rupesivat välikertomusten liialliseen käytäntöön.
-(Vert. XIII. 12.)
-
-[69] Hermann jättää sanan μύϑον pois.
-
-[70] Paikka on turmeltu, lukulajit eroovat, jälkilausetta ei ole
-ollenkaan. Hermann esittelee luettavaksi: ταντα δε γίγνετai μάλιστα
-τοιαύτα, όταν γένηται παρα τήν δόξαν, και μάλλον, όταν δι'
-άλληλα -- -- --.
-
-[71] Tätä tapausta kertoo Plutarkho "De sera numinis vindicta", 8 1.
-
-[72] Ks. seuraav. Luk. XI.
-
-[73] Mihin καϑάπερ εΐρηται viittaa, ei ole selvää, kosk'ei Arist.
-missään ole selvittänyt, mitä sanalla περιπετεία ymmärretään.
-Kommentatorit ovat osoittaneet L. VII § 12 ja, ehkä paremmalla
-syyllä, L. IX. 13 (11). Näin Hermann. Mutta edelliseen paikkaan, VII.
-12, se ei ensinkään sovi, sillä περιπετεία ei suinkaan ole yhtä kuin
-μετάβασις tahi μεταβολή. Jokainen περιπετεία on kyllä μεταβολή, mutta
-jokainen μεταβολή ei ole περιπετεία. Peripeteia, vastaiskäänne, on,
-näet, asian äkkinäinen ja arvaamaton kääntyminen päinvastaiseksi sen
-suhteen, minä se ennen oli ja miksi se arvattiin muuttuvan. Tapaus
-siis, jok'ei vienyt siihen, mihin se luultiin vievän, vaan
-päinvastoin; tapausten juonne kääntyy, mutta ei siihen suuntaan,
-johon se luultiin kääntyvän, vaan päinvastaiseen. Ks. E. Müller m. t.
-II. s. 143. -- Millä todennäköisyydellä sitä sopii arvata jälkimäiseen
-paikkaan, luk. IX. 13 (Herm. IX. 11) kuuluvaksi, on vaikea sanoa,
-koska teksti siinä paikassa nähtävästi ei ole ainoastaan turmeltunut,
-vaan myöskin vaillinainen.
-
-[74] Tulija oli Korintholaisten lähettiläs, joka tuli Oidipolle
-tarjoamaan kuningasvallan kaupungissa, kuolleen Polybo kuninkaan
-jälkeen. Kun nyt Oidipo, peläten erästä Delfon orakelin ennustusta --
-joka ilmoitti, että hän tulisi murhaamaan oman isänsä ja oman äitinsä
-kanssa synnyttämään lapsia -- ei uskaltanut vastaan-ottaa tarjottua
-kuningasvaltaa, eikä siis, karttaakseen ennustelman toteumista,
-luvannutkaan tulla, niin ilmoitti lähettiläs nyt, ettei Oidipo
-ollutkaan Polybon oikea lapsi, vaan hänen ottolapsensa, ja johdatti
-täten Oidipon tutkinnot oikealle, josta sitten toivotun ilon sijaan
-nousi hirmuisin murhe. Sofokles, Oid. Kol. 924-1185.
-
-[75] "Lynkey" oli nähtävästi, ks. XVIII. 3, Theodekteen, Aristoteleen
-aikalaisen, tekemä tragedia, jonka aineena oli taru Danaon 50:stä
-tyttärestä, jotka miehensä tappoivat. Tämä Danao oli tavallisen tarun
-mukaan Egyptiläinen, joka 50 tyttärensä kanssa läksi pakoon veljensä
-Aigypton 50 poikaa, jotka olivat häntä vastaan kapinata nostaneet.
-Danao tuli Argos kaupunkiin ja tehtiin siellä kuninkaaksi. Mutta
-Aigypton 50 poikaa tuli hänen perästään Argos'iin ja kosivat Danaon
-50 tytärtä. Danao kihlasi ne heille, mutta käski tyttäriensä surmata
-itsekukin sulhonsa itse hää-yönä. Kaikki näin tekivätkin paitsi yksi
-ainoa, nimeltä Hypermnestra, joka säästi miehensä nimeltä Lynkey. Kun
-nyt Danao, joka oli tämän hirmutyön aikaan-saattanut, myös tahtoi
-Lynkeynkin surmauttaa, joutui hän itse surman suuhun ja Lynkey
-pelastettiin. Muutamat kertovat, että Lynkey itse hänen murhasi,
-toiset että Danao kuoli itsestään, jonka perästä Lynkey joutui
-Argos'in kuninkaaksi.
-
-[76] 'Αναγνώριαις, tuntemisvaihde, on semmoinen vaihde toimivaisten
-henkilöiden elämänvaiheissa, että toinen tulee toista tuntemaan,
-heidän oltuansa siihen asti toisillensa tuntemattomia. Tuntemisvaihde
-voi muutoin (ks. alempana) olla joko ykspuolinen, niin että
-ainoastaan toinen tuntee toisen, taikka voi se tapahtua molemmin
-puolin, niin että kumpikin tulee toista tuntemaan. Vrt. alempana
-ja Luk. XVI. -- Hermann lukee των j.n.e. γνωρισμάτων, eikä των j.n.e.
-ώρισμένων. Muutos antaa tämän ymmärteen: tuntemisvaihde on
-vaihtuminen tietämättömyydestä tietoon niistä tuntomerkeistä, jotka
-ovat aiotut onneksi taikka onnettomuudeksi.
-
-[77] Τήs πέμψεως ei tarkkaan sovi Euripideen Ifig. Taur. 759-792
--- jota paikka tarkoittaa -- koska Ifigeneia, peläten haaksirikkoa
-merellä, suullisesti kertoili sen kirjeen sisällön, jonka hän antoi
-Oresteelle Kreikanmaahan vietäväksi. Syystä on kuitenkin muistutettu,
-ett'ei tämmöisestä pienestä epätarkkuudesta tarvitse mitään lukua
-pitää.
-
-[78] Orestes sai Ifigeneian hänen tuntemaan kun kertoi eri kohtia heidän
-kodistansa. Ks. Eur. Ifig. Taur. 809-826.
-
-[79] Kolmas vaikuttava asia on πάϑος, sanoo Arist. Πάϑος tässä
-ymmärteessä käsittää "ihmiskunnan suuret, ankarat kärsimiset,
-jotka liikuttavat sisimmäistä sielua taikka hävittäen vaikuttavat
-ihmisen luonnolliseen oloon" (Biese) ja ilmauvat tuhotöissä,
-niinkuin haavoittamisissa, murhaamisessa j.n.e. Kun tragediassa
-varsinaisesti kuvataan tämmöisiä ankaria πάϑη, niin syntyy eri laji,
-jota Arist. sanoo pathetiseksi. Pathos ei kuitenkaan aina ilmau näin
-ankarassa muodossa. Tavallisessa ymmärteessä on pathos se innostus,
-joka on ihmisen tekojen sisimmäinen vaikutin, ja joka semmoisena
-löytyy jokaisessa näytelmässä, jokaisessa draamallisessa henkilössä.
-Niin on esm. Antigonessa sisaren rakkaus se pathos, joka täyttää
-hänen mielensä ja vaikuttaa hänen töitänsä. Pathosta tässä yleisessä
-esthetillisessä ymmärteessä sanomme intohimoksi. -- Aristoteleen
-mukaan löytyy neljä eri tragedian lajia, nimittäin: yksinkertainen
-(άπλή 1. όμαλή = yhdenmukainen), mutkallinen (πεπλεγμένη),
-luonteen-omainen (luonnetragedia, ήϑική) ja intohimoinen
-(pathetinen, παϑητικη). Ks. XVIII, XXIV j.m.
-
-[80] Ks. VI, 11.
-
-[81] Parodos-laulua sanoo Arist. esitelmäksi, λέξις, syystä että se
-välistä keskeytettiin anapeestisilla värsyillä, joita laulajiston
-johtaja yksin esitteli lausumalla. Näin ei ollut Stasimon-laulun
-laita, joka laulettiin alusta loppuun asti yhtä mittaa, keskeymättä,
-josta sen nimi onkin tullut. Stasimon, näet, merkitsee seisovaa,
-keskeymättä pitkittyvää yhtämittaista laulua.
-
-[82] Tämä on niin ymmärrettävä, ett'ei Stasimon-lauluissa käytetty
-kokonaisia anapaeston- ja trokhaion-peräisiä värsy-järjestelmiä
-(systemejä), joita aina oli tapa lausua eikä laulaa. Sitä vastaan voi
-kyllä laulannossa löytyä anapaesto- ja trokhaio-värsyjä, niinkuin
-niitä on Sofokleellakin.
-
-[83] Näyttämön laulut, τα άπο τής σκηνής, syntyivät jonkunlaisesta
-lyyrillisestä innostuksesta taikka toimivain henkilöiden tunteitten
-yltymisestä ja innon kohoamisesta puheenvaihtelossa. Jos nämä olivat
-surullista laatua ja laulajistokin yhtyi laulamaan toimivaisten
-kanssa, niin syntyivät n.k. valituslaulut eli kommot.
-
-[84] Tämä lause ei löydy Hermannin editionissa.
-
-[85] Inhoittavaa, μιαρόν, se loukkaisi siveydellistä tunnettamme.
-
-[86] Tätä paikkaa on Lessing tutkinut, ks. m. t. Hamb. Dramat., jossa
-hän myös selittää mitä φιλανϑρωπία on.
-
-[87] Näitä sanoja arvellaan jonkun interpolatorin tekemäksi.
-
-[88] Kun § 2 sanottiin, että runotarun parhaiten tulee olla
-mutkallinen, ja tässä taas sanotaan, että sen pitää oleman
-yksinkertainen, niin näyttää tämä ristiriitaiselta. Niin ei
-kuiteukaan ole. Edellisessä paikassa, § 2, vaaditaan, että kantarun
-pitää oleman mutkallisen siinä ymmärteessä, että muutos tapahtuu
-vastaiskäänteen ja tuntemisvaihteen kautta, mutta tässä, § 6, että
-sen pitää oleman yksinkertaisen siinä ymmärteessä, että kantataru
-on yksi ja yhdestä, niin että se kertoo yhden sankarin elämätä,
-töitä ja kohtaloita, eikä niinkuin Odysseiassa kaksinainen. Tässä,
-näet, seikat tapahtuvat ja edistyvät kahdella eri taholla yhtä
-aikaa, nim. Ithakassa Penelopeian ympärillä ja Odysseyn ympäri hänen
-harhamatkoillansa. Vrt. § 11.
-
-[89] Tästä havaitaan, ett'ei vanhan ajan tragilliset henkilöt ole niin
-peräti ilman syyttä, kuin niitä toisinaan esitellään, ehkä he kyllä
-ovat syyllisiä toisessa ymmärteessä kuin nyky-ajan draamalliset
-karakterit.
-
-[90] Sanalle παϑός sopii tässä molemmat sen merkitykset, nimittäin sekä
-sisällinen -- intohimo, että ulkonainen -- παϑήμα, kärsiminen, joka on
-edellisen tuoma.
-
-[91] Khairemoni mainitaan (Athen. XIII, s. 562 F.) kirjoittaneen
-"Haavoitettu Odyssey" nimisen murhenäytelmän, joka kuvaelee Odysseyn,
-Kirken kanssa synnytettyä, poikaa Telegonoa. Tämän pojan lähetti,
-näet, äiti isää hakemaan. Myrsky ajoi hänen Ithakaan, jossa hän
-joutui asukasten kanssa riitaan, ja haavoitti tietämättä isäänsä
-Odysseytä.
-
-[92] Πάϑος on tässä paikassa nähtävästi käytetty samassa ymmärteessä
-kuin XI, 10.
-
-[93] Useat kommentatorit arvelevat näitä sanoja epäperäisiksi eikä
-Arist:n kirjoittamiksi. Oli miten oli niin moite Sofoklesta
-vastaan on perätön, koska Sofokleella oli täysi syy, minkä tähden
-hän ei voinut antaa Kreonin kuolla poikansa kädestä, ennenkuin
-Kreoni oli saanut nähdä huoneensa perikadon.
-
-[94] Tämä näyttää ensi silmäyksellä ristiriitaiselta ja onkin siksi
-julistettu. Lessing oli ensimäinen, joka koetti osoittaa lausuttujen
-mietteiden todenperäisyttä. Huomattava on, että Arist. tässä puhuu
-ainoastaan tuntemisvaihteen, vaan ei murhenäytelmän hyvyydestä,
-niinkuin myöskin ettei paras tuntemisvaihde suinkaan välttämättömästi
-kuulu yhteen parahimman murhenäytelmän kanssa, ikään kuin ei myöskään
-paras luonne ole soveliain parahimmalle tragedialle. Parahimpaan
-murhenäytelmään soveltuu päin vastoin ainoastaan parasta lähin
-tuntemisvaihde. Ks. Teichm. Aristotel. Forsoh. I. s. 78 ss. --
-Kresfontes on Euripideen tekemä näytelmä, josta Lessing, Hamb. Dram.
-37 ja 40, laveasti puhuu.
-
-[95] Hermann lukee Valckenaer'in parannuksen mukaan εν τή 'Αντιόπη
-eikä εν τή ''Ellη, niinkuin käsikirjoituksissa on. Antiope on
-Euripideen tekemä. Helle nimisestä kappaleesta ei muutoin tiedetä
-mitään. Helle oli kuningas Athamaan ja hänen puolisonsa Nefelen tytär
-ja synnytti Poseidaonin kanssa Almops nimisen gigantin.
-
-[96] Walz muistuttaa, että tämä pykälä, samaten kuin koko Luku XV,
-nähtävästi on sattunut saamaan väärän paikan, se kun keskeyttää
-puheen kantataruista. Niiden oikeana sijana sopisi olla Lukujen XVIII
-ja XIX välillä.
-
-[97] Aristoteleen ensimäistä vaatimusta luonteiden suhteen, että,
-näet, heidän pitää oleman hyviä, ovat eri selittäjät käsittäneet
-eri lailla. Mitkä arvelevat, että vaaditun hyvyyden pitää koskeman
-henkilön siveydellistä luontoa, niin ett'ei tragediassa kuvata
-pahantekijöitä ja kelvottomia ihmisiä; mitkä taas, että luonne
-on oleva hyvä taiteelliselta ja esthetilliseltä kannalta s.t.s.
-taitavasti ajateltu ja sepitty. Kummallakin selitystavalla on
-perusteensa. Jos pidetään sitä mieltä, että Arist. tässä puhuu
-ainoastaan murhenäytelmässä kuvaeltavista luonteista, niin sopii
-siveydellinen selitys paremmin, koska Arist. opettaa, että tragedia,
-vastoin komedian tapaa, kuvaelee arvoisia ja jaloja ihmisiä. Tätä ei
-silloin vastusta mikään muu, kuin sanat παράδειγμα σκληρότητοs 14:ssä
-§:ssa, mikä ei aivan hyvin sovi siveydelliseen hyvyyteen. Sentähden
-ovatkin tämän selitystavan puolustajat σκληροτητος sanan sijaan
-ehdotelleet άπλότητος, perustukseksi tuoden esiin Rhet. Lib. I. 9.
-Jos taas arvellaan, että Aristoteleella, näistä puhuessa, on laveampi
-näkyala, niin on taiteellinen ja esthetillinen ymmärre sopivampi.
-Tätä selitystä puolustaa § 7, missä Arist. moittii Menelaon luonteen
-huonoutta, kosk'ei voi siveydellisessä katsannossa sanoa Menelaoa
-syylliseksi, kun ainoastaan heikkous on hänen vikansa. Tätä puolustaa
-niin ikään mainittu 14 §. Tämän selitystavan puoleen taipuu, paitsi
-muita, Lessing, Schick ja Hermann -- viimeinen kyllä pannessaan
-vastalauseen Arist:sta vastaan -- edellisen puoleen E. Müller,
-Twining ja muut. Ks. E. Müller s. 162 muist. 16. Koska muutkin
-Arist:n vaatimukset luonteiden puolesta ovat yleisiä eikä ainoastaan
-murhenäytelmälle omituisia, ja useat muutkin hänen tässä kirjassa
-tehdyistä määrityksistään soveltuvat taiteesen ylimalkaan, katson
-tässäkin yleisemmän esthetillisen selityksen sopivammaksi.
-
-[98] Todellinen, όμοιον, oikea, s.t.s. että se on semmoinen, kuin se
-historiassa tahi sadussa ilmauupi, taikka ylimalkaan todellisuuden
-mukaan tehty, eikä vääristelty.
-
-[99] Yhtämukainen, όμαλόν, konseqventi, itsensä kanssa yhtäpitävä,
-eikä ristiriitainen.
-
-[100] Syyksi tähän Menelaon moitittuun luonteen kehnouteen on tahdottu
-huomata Athenalaisten kansalais-vihaa Spartalaisia vastaan. Kuten
-sanottu, tämä kehnous ei kuitenkaan ole muussa, kuin hänen mielensä
-heikkoudessa ja päättämättömyydessä.
-
-[101] Skylla oli nähtävästi Euripideen tekemä Satyridraama.
-
-[102] Melanippe oli eräs Euripideen tragedia. Melanippe oli Neptunolle
-synnyttänyt kaksi poikaa, Boioto ja Aiolo. Kun isä aikoi lapsensa
-surmata, pani äiti Melanippe ne navettaan ja väitti Neptunolle,
-että lapset olivat lehmän synnyttämiä, mutta ei sittenkään luoden
-kannetuita. Tästä sofistillisesta väittelystä mainitaan Melanippelle
-tulleen liikanimi ή σοφή.
-
-[103] Euripideen Medeiassa saadaan loppukehitelmä toimeen ainoastaan
-sillä keinoin, että Medeia yhtäkkiä viedään pois konstillisella
-teateri-koneella, joka oli kuvaelevinaan kärmevaunuja (Deus ex
-machina). -- Tämän paikan (§§ 11, 12 ja 13) asettaa Hermann XVIII:een
-lukuun 11:nen §:n jälkeen.
-
-[104] Kun ei Arist. missään muualla moiti Homeroa, jota hän päin
-vastoin aina ylistää, niin ovat muutamat kommentatorit arvelleet,
-että tällä "Iliadilla" kenties tarkoitettanee jotakuta tragediaa,
-jonka tekijätä he eivät kuitenkaan ole tietäneet tarkkaan määrätä.
-Huomattavaa on kuitenkin, että Arist. tässä puhuu näytelmien
-kehitelmistä eikä kertomarunouden. Se, mikä näytelmärunoudelle
-on sopimatonta, voi aivan hyvin sopia kertomarunoudelle, ja päin
-vastoin. Alentamatta Homeron arvoa voipi siis Arist., esimerkkejä
-mainitesaan, sanoa, ettei kehitelmä näytelmissä saa tapahtua samalla
-tavalla kuin esm. poispurjehtiminen on kuvattu Iliadissa. Paikka,
-jota tässä tarkoitettanee, on arvattavasti Iliad. II. 155 ss. Kun,
-näet, Agamemnoni, tutkiaksensa sotalaumojen mieltä, oli esittelevinään
-palausmatkaa takaisin Hellaasen, niin olisi syyllä saanut odottaa,
-että Odyssey ja muut ruhtinaat olisivat itsestään olleet niin
-rohkeamieliset ja uskaliaat, että olisivat vastustaneet tätä
-Agamemnonin esittelyä. Kuitenkin tarvitaan Iliadissa Heran lähettämä
-Pallas jumalatar Odysseyn mieltä yllyttämään. Tätä ehkä katsoo
-Aristoteles joksikin tarpeettomaksi "Deus ex machina"-keinoksi, jota
-ei sovi näytelmissä käyttää.
-
-[105] Ymmärtämättömien joukkoon on ehkä esm. sekin luettava, miten
-Oidipo oli voinut olla niin monta vuotta tietoa saamatta Laion
-surmasta.
-
-[106] Teksti niinkuin sen selityskin ovat riidan alaiset. Ensiksikin
-lukee Hermann οικείαν μορφήν eikä ιδίαν μορφήν, jok'ei kuitenkaan
-tee eroitusta. Tärkeämpi on eroitus pykäleen loppupuolessa.
-Parhaimmissa käsikirjoituksissa luetaan paikka näin: τα τοιαύτα
-'έχοντας επί τών ήϑών τοιούτους όντάς επιεικεΐς ποιεΐν παράδειγμα
-σκληρότητος κ. τ. λ., joka Didot'n painoksessa on seuraavalla
-tavalla välimerkeillä jaettu: τα τ. 'έ. ε. τ. ήϑών, τ. ο. ε. ποιεΐν
-παραδ. σκλ. κ. τ. λ. Bekker ja Hermann lukevat, jättäen pois sanat
-τοιούτους όντας: τα τ. 'έ. ε. τ. ήϑων, έπιεικείας ποιεΐν παράδειγμα
-ή σκληρότητος δει' οίον κ. τ. λ., josta syntyy se yinmärre, että
-runoilijan, kuvatkoon hän joko tuimia taikka mietoja taikkapa
-millaisia luonteita hyvänsä, aina on niitä kuvaaminen sillä tavalla,
-että ne tulevat esikuviksi joko hyvyydessä taikka ankaruudessa.
-Pää-asiallisesti ajavat kuitenkin selitykset yhteen: παράδειγμα,
-esikuva, merkitsee tässä samaa kuin perikuva, ideali. Jos nyt
-runoilija, sanoo Arist., kuvailee tuiman taikka miedon miehen, täytyy
-hänen tätä kuvata niin kuin todellinen ideali vaatii, olkoonpa sitten
-hyvyys, suopeus, taikka ankaruus, jäykkyys, hänen luonteensa. Näin
-ovat esm. Homero ja Agathoni -- viimemainittu "Telefo" nimisessä
-näytelmässään -- kuvaelleet Akhilleytä, joka kaiken tuimuutensa
-ohessa kuitenkin aina vetää puoleensa myötätuntoisuuttamme. Heinsius
-ehdottelee, että παράδειγμα sanan jälkeen ajateltaisiin μάλλον. Ehkä
-tämä antaisi hyvän ymmärteen kyllä, on se kuitenkin tarpeeton.
-
-[107] Hermann, joka lukee τα περι τάς εξ ανάγκης eikä τα παρά
-τ. ε. α. (täytymyksen ulkopuolella, rinnalla, Bekker, Didot), viittaa
-tanssi- ja säveltaiteisin.
-
-[108] Sanat ovat jonkun runoilijan käyttämiä, jota todistaa sekä
-varakkeen pois jättäminen γηγενείς-sanan edeltä, että myöskin itse
-tämä laatusana, joka runollisesti on käytetty Σπαρτοί sanan sijasta,
-Herm. Tarkoitetaan, näet, Thebalaisia, joita sanottiin "kylvetyiksi"
-(σπαρτοί), syystä että Kadmo tarun mukaan kylvi tappamansa
-louhikärmeen hampaita, joista sitten nousi aseellisia miehiä, joilla
-oli keihään merkki ruumiissa.
-
-[109] Pelopsille antoivat tarun mukaan jumalat elfenluisen olkapään,
-ja sen muistoksi syntyivät kaikki hänen jälkeisensäkin valkoisella
-loistavalla pilkulla olkapäässä. Näitä oli myös Thyestes. Karkino
-sanoo runollisesti pilkkua tähdeksi.
-
-[110] Tyro oli Sofokleen tekemä kappale. Tyro oli Salmoneyn ja
-Alkidiken tytär, ja hänestä mainitaan, että, kun hän oli Enipey
-jumalaan lemmistynyt, ja Poseidaoni tämän jokijumalan muodossa tuli
-neidon luoksi ja hänen kanssa synnytti pojat Pelias ja Neley, hän,
-Tyro, pani pojat veneesen, jonka hän lykkäsi lainehille menemään.
-Eräs hevospaimen kuitenkin havaitsi lapset ja otti ne kasvattaakseen.
-
-[111] Niptroiksi, Νίπτρα, kutsutaan XIX:s runo Odysseiassa, jossa amma
-Eurykleia Odysseylle valmistaa jalkavettä, ja pesiessään tuntee hänen
-eräästä naarmasta. Niptrat mainitaan myös XXV. 6. Niptra oli muutoin
-myös toinen nimi Sofokleen tekemällä Όδυσσεύς άκανϑόπληξ nimisellä
-kappaleella, jot'ei kuitenkaan täällä tarkoitettane.
-
-[112] Lukulajit eroovat, Didofrn painoksen lukulaji on käsikirjoituksia
-lähimpänä. Bekker ja Hermann lukevat: oΐον 'Ορέστης εν τη 'Ιφιγενεία
-ανεγνώρισε την αδελφην, άναγνωρισϑείς ύπ' εκείνης (Hermann lisää
-οτι 'Ορέστης)' εκείνη μεν yap δια της επιστολής, εκείνος δε δια των
-σημείων, ταντα ούν αυτός λέγει α βουλεται ο ποιητής, αλλ' ουχ' ο
-μύϑος.
-
-[113] Hermann lukee έλέγχείν eikä ένεγκείν: hän olisi saanut ainakin
-vähän tutkia (ennenkuin hän sisarensa tunsi).
-
-[114] Värttinän äänellä, κερκίδος φωνή, tarkoitetaan nähtävästi
-sitä, kudotun kankaan avulla toimitettua sanomaa, jonka kautta
-muinaisuudessa kuuluisa Filomela ilmoitti onnettomuutensa sisarelleen
-Proknelle. Värttinä siis tässä efficiens pro effectu. Thrakian
-kuningas Terey, kurjasti pilattuaan kälynsä Filomelan, leikkasi tämän
-kielen poikki, jott'ei hän siitä voisi mitään kertoa ja sulki hänen
-vankiuteen. Filomela kutoi nyt kankaan, johon hän taitavasti teki
-kuvauksen kärsimyksistään, ja toimitti sen sisarensa Proknen käsiin.
-Prokne sen heti ymmärsi ja yhdessä kostivat nyt sisaret Tereylle
-hänen ilkityönsä.
-
-[115] Tämä Dikaiogeneen tekemä kappale, Κυπριοι, ei ole tarkemmin
-tunnettu.
-
-[116] Alkinoo-kertonmkseksi, Αλκίνου άπόλογος, sanotaan koko
-sitä Odysseian osaa, jossa Odyssey Alkinoolle kertoo elämänsä
-vaiheet, Od. VII-XI. Oikeastaan tarkoittaa tämä paikka runoa
-VIII v. 521 ss.
-
-[117] Nim. Odyssey ja Kyprioi-runoelman sankari (jonka Arist.
-jättää nimittämättä) -- sen sokeakin näkee, sanoo Hermann. Buhle
-selvittää: Odyssey ja hänen toverinsa (jotka olivat mereen
-hukkuneet!).
-
-[118] Polyeido mainitaan kuuluisana dityramhin runoilijana 93:n
-Olympiadin aikoina. Sofista-nimensä arvellaan hänen saaneen
-monenpuolisesta taidostaan ja tiedostaan. Hän tunsi hyvin maalausta
-ja musiikkia.
-
-[119] Theodekteen Tydeystä ei ole tarkkoja tietoja. Yhtä vähän
-Fineidaista.
-
-[120] Hermann lukee εκ παραλογισμού ϑατέρου (_jommankumman_ väärästä
-päätelmästä) eikä εκ παρ. του ϑεάτρον, ja puolustaa lukulajiansa
-sillä, ett'ei tässä ole puhe katselijoista, vaan näytelmässä
-toimivaisista henkilöistä.
-
-[121] Alkutekstin seitsemän sanaa pitkä lause ei tuota käännöksen
-suhteen aivan vähää vaikeutta. Mitä osoittaa tässä merkityksiltään
-laaja sana σχήμα? Saksalainen kääntäjä, tai Walz, käyttää sanan
-"Bewegung", joka on sen puolesta mukava, että sitä voi sovittaa
-sekä runoilijan omaan sisälliseen liikutukseen eli intoon että
-ulkonaisiinkin ruumiin liikenteisin eli käytöksiin (joko sitten
-runoilijan taikka näyttelijän), mutta sopimaton sen puolesta, ett'ei
-se asiata ratkaise vaan kiertää. Latinaiset kääntäjät käyttävät
-"habitus corporis", ja ymmärtävät sillä siis ainoastaan ruumiin
-liikenteet eli käytökset (joko runoilijan taikka näyttelijän).
-Molempia olen katsonut sopimattomiksi, edellisen, näet, liian
-laveaksi, jälkimäisen liian ahtaaksi. -- Arist:n ajatus näkyy olevan
-seuraava: Kun runoilija runoelmansa sepittää, täytyy hänen niin tyyni
-ajatella kuvaeltaviansa, että hän itse on tapauksissa läsnä, itse
-ikään kuin näkee sekä tapaukset että ne henkilöt, jotka tapaukset
-toimittavat. Sentähden täytyy hänen myös elävästi ajatella, selvästi
-mielessään kuvitella sekä tapauksien että henkilöiden ulkonaisetkin
-muodot. Tapauksien, näet, jotta hän välttäisi semmoisia virheitä
-kuin esm. Karkino teki "Amfiaraossaan"; henkilöiden taas, jotta hän
-osaisi oikein kuvaella miten minkin intohimon alainen henkilö itsensä
-käyttää, miten hän puhuu, mitä tekee. Täten soveltuu σχήμα sana sekä
-edellisiin että seuraaviin. -- Teichmüller arvelee σχήμα sanan tässä
-käsittävän ainoastaan lausetavau (λέξις) muotoja: runoilijan pitää
-niin paljon kuin mahdollista hyväksensä käyttämän myöskin kuvanto- ja
-intolauseita, puheen koristeita j.n.e.
-
-[122] Näin tämä paikka mielestämme paraiten käännetään. Ajatus
-on se, että ne runoilijat, jotka itse ovat ikään kuin intohimoissa,
-myöskin paraiten tietävät kuvaella intohimoisten lauseita ja
-käytöksiä. Niin puhuu esm. vimman alainen luonnollisimmalla tavalla
-vimmatun kieltä sekä kuvailee paraiten tämmöisen tilaa, ja vihan
-alainen paraiten vihastuneen. Luonnollista on, ett'ei asia ole
-niin ahtaasti sanojen mukaan ajateltava, että muka runoilijan
-on toden perästä hurjaan vimmaan joutuminen, ennenkuin hän voi
-vimman alaista kuvaella, niinkuin muutamat ovat selittäneet. Asia
-on aatteellisesti ymmärrettävä. Nämä lauseet ovat pantavat yhteen
-sen kanssa, mitä Arist. ylempänä puhuu (ks. Muist. 120), että, näet,
-runoilijan pitää kuvaeltaviansa niin ajatella, että hän niissä on
-ikään kuin itse läsnä, ja mieleensä kuvata ulkonaisetkin kohdat. Jos
-runoilijan tulee kuvaella esm. isänmaanrakkaudesta elähytettyä
-henkilöä, on hänen ajatteleminen itsensä niin syvälle tämmöisen
-luonteesen ja tekoihin, että hän ikään kuin omin silmin näkee hänen
-intohimonsa ja siitä syntyvät käytökset ja omin korvin kuulee hänen
-sanansa ja sillä tavalla itse on ikään kuin saman intohimon alainen.
-Teichmüller koettaa osoittaa, että nämäkin lauseet ovat ymmärrettävät
-ainoastaan lausetapaa tarkoittaviksi: joka parhaiten osaa käyttää ja
-kuvata vimmatun kieltä, se muka vaikuttaa myös meissä todellisinta
-vimmaa, ja se runoilija, joka parhaiten tuntee vihastuneen kieltä,
-herättää meissäkin todellisinta vihaa. Ks. Teichm. m. t. s. 100 ss.
-Ehkä tämä selitys on yksinkertainen kyllä, niin sen kielitieteellinen
-perustus ei ole mielestämme tyydyttävä (vrt. Müller, Hermann, y.m.).
-Huomattava on muutoin, ettei Arist. katsonut kaikkia intohimoja
-sopiviksi vaikutus-aineiksi näytelmiin, ks. Luku VI. -- Hermann
-lukee meidän mielestämme sopivammin άπ' aυτής της φύβεως: itse
-luonnoltaan, eikä άπο της αυτής φύβεως, joten se käsikirjoituksissa
-on, ja jota Teichmüller'kin tahtoo puolustaa ja kääntää: saman
-luonnon tähden. Teichmüller selittää: intohimon alaisia uskomme
-siitä syystä, että heillä on sama luonto kuin meillä; vaikuttimena
-heidän puheissaan on sympathiallinen tunne, joka meitä heidän
-kanssansa yhdistää. Teichm. m. t. s. 119.
-
-[123] Tätä, Aristoteleen koko kauneus-opille niin tärkeätä, paikkaa,
-jossa Arist. mainitsee niitä omaisuuksia, jotka synnyttävät
-runoutta ja taidetta yleiseen, vaikeuttaa valitettavasti paitsi
-erinomainen lyhyys ja selitysten niukkuus (-- nimittäin Aristoteleen,
-vaan ei suinkaan kommentatorien puolelta --) vielä lisäksi tekstin
-epätarkkuus. Useimmat käsikirjoitukset kuuluvat: -- οί μεν εύπλαστοι
-οί δε έξεταστικοί, jolla viimeisellä sanalla ei pääse mihinkään. Sen
-merkitys: valmis eli kykenevä arvostelemaan eli tuomitsemaan, ei
-sovi epithetiksi ευφνής sanalle, vielä vähemmin μανικός sanalle.
-Edellinen merkitsee, näet, hyvillä lahjoilla varustettua, taidokasta,
-talangikasta, jälkimäinen haltiokasta, runovimman alaista,
-runovimmaan taipuvaista miestä. Mutta jos se on jommallekummalle
-epithetinä annettava, niin täytyy se selittää edellistä, taidokasta,
-tarkoittavaksi. Silloin jääpi ενπλαστος määräyssanaksi haltiokkaalle
--- joka taas on mahdotonta kosk'ei haltiokasta voi millään muotoa
-sanoa "eri muotoihin helposti taipuvaksi". Paitsi sitä osoittaa jo
-sanojen järjestyskin, että ευπλαστος pitää kuuluman sanaan ευφυής ja
-έξεταστικός sanaan μανικός. Kun näin ei sovi, niin on arveltu että
-tämä sana ehkä onkin joku erehdys käsikirjoituksissa, ja että se
-kenties olisi luettava εκστατικοί kuten se löytyykin kirjoitettuna
-yhdessä käsikirjoituksessa. Näin Hermann, jonka lukulajia me tässä
-hyväksymme. Runoustaide ja kaikki taide vaatii siis Arist:n mukaan
-joko taidokasta (talangilla varustettua) tahi vimmassa olevaa
-miestä. Nämä ovat kumpikin runouteen kykeneviä. Ei asia kuitenkaan
-ole niin ymmärrettävä, että näiden molempain omaisuuksien aina
-pitäisi löytymän erillään toisistaan, vaan pikemmin niin, että joku
-määrä toista aina on olemassa siinä, missä toinen pää-asiallisesti
-hallitsee. Kokonaan väärin arvelee Tyrwhitt, että ευφυούς sanan
-jälkeen olisi ajateltava sana μάλλον, jonka kautta taidokkaisuudelle,
-ευφυΐα, myönnettäisiin etevämpi sija taiteen synnyttämisessä kuin
-runovimmalle, μανία. Sillä jos jompikumpi näistä on arveltava
-etevämmäksi, niin teksti aivan selvään antaa etu-oikeuden μανία'lle.
-Sen huomaa myöskin Arist:n vasta lausutuista sanoista οι εν τοίς
-πάϑεσιν -- - -- άληϑινώτατα κ. τ. λ. Tarkemmin olen koettanut tätä
-todeksi näyttää Arist. Lära om d. Sköna o. Konst, s. 31 ss. Ks.
-muutoin tästä paikasta Müller m. t. II. s. 363 muist. 9.
-
-[124] Paikka on turmeltu ja monenkaltaisia lukulajia löytyy, joista
-mainittakoon ennen vanhaan tavallinen: χρόνω δ' ύστερον τω άδελφω
-συνέβη ελϑεϊν της ίερείας' δια τί; 'ότι άνείλεν ο ϑεος διά τινα
-αίτίαν, έξω του καϑόλου, ελϑεϊν έκεί, και εφ' ότι δε έξω του μύϑον.
-Hermann lukee: χρόνω δε ύστ. τ. ά. συνέβη της ίερείας (το δε, ότι
-άνείλεν ο ϑεός, και διά τίνα αίτίαν, έξω τοθ καϑόλου) ελϑείν εκεί'
-(και εφ' ο τι δέ, έξω του μύϑον).
-
-[125] Hakaisiin suljetut sanat ovat Hermannin, joka lukee: εις
-δυστυχίαν ή εις ευτυχίαν. Nämät pykälät, 1, 2 ja 3, asettaa
-muutoin Heim. 8:nen pykälän jälkeen (= 9, 10, 11).
-
-[126] Lynkeystä ks. XI. 3.
-
-[127] Ks. XI. 9-10.
-
-[128] Hermann ja muut lukevat: το δε τέταρτον όμαλόν: "neljäs laji
-on yhdenmukainen", jota viimeistä sanaa Bekker, Didot'n painos y.m.
-jättävät pois. Sana όμαλός merkitsee tässä samaa lajia kuin XI:ssä
-luvussa sana άπλή.
-
-[129] Hermannilla on: δυνατόν δε κ. τ. λ. λέγειν (tragediaa sopii
-nimittää) eikä δίκαιον.
-
-[130] Niiden joukossa, jotka ovat aineeksi ottaneet Ilion hävityksen,
-mainitaan Kleofoni, Iofoni, Nikomakho y.m. -- Pykälän seuraavat sanat
-kuuluvat käsikirjoituksissa: ώσπερ Έυριπίδης Νιόβην, και μή ώσπερ
-'Αισχύλος. Vaikeutta tekee sana "Niobe", koskei sen nimistä
-Euripideen tekemää näytelmää tunneta; puhumatta siitä, ettei
-Nioben-taru ensinkään koske Troian hävitykseen. Paikka on siis
-epäilemättä turmeltu. Tyrwhitt ehdottelee ja häntä seuraa Hermann
-y.m. ώσπερ Έυρ. Έχάβην, ή ώσπερ 'Αισχύλος. Parhaana pidämme Reizin
-emendationin, joka jättää Νιόβην ja lukee: ώρπερ Έυρ., ή ώσπερ 'Αισχ.
-
-[131] Käsikirjoitusten lukulajissa: τοίς δε λοιποίς τα διδόμενα μάλλον
-του μύϑον ή 'άλλης τραγωδίας έστίν, ei ole mitään järjellistä mieltä,
-jonka tähden olen kääntänyt paikan Hermannin lukulajin mukaan: τοίς
-δε λοιπ. τα άδόμενα ου μάλλον κ. τ. λ. Teichmüller ehdottelee: τά
-άδόμενα άλλου του μύϑον.
-
-[132] Hermann lukee και διανοίας, eikä ή διανοίας, mikä viimemainittu
-nähtävästi on väärin, koska λέξις ja διανοία eivät ole yhtä.
-
-[133] Hermannilla on άπο των αυτών ειδών -- näitä samoja lajeja.
-
-[134] Nim. tapauksissa eli toiminnoissa (έν τοίς πράγμασiv).
-
-[135] Mm. puheessa (έν τω λόγω), runoilijan ja näyttelijän.
-
-[136] Iliadin alkusanat. -- Protagoras, joka tieteellisesti selvitti
-runoilijain teoksia, näkyy arvelleen, että imperativia käytetään
-ainoastaan käskyissä.
-
-[137] Niinkuin hänen jälempänä seuraavista määrityksistään huomataan,
-käyttää Arist. näitä kolmea viimeistä sanaa toisessa ymmärteessä kuin
-me niitä käytämme.
-
-[138] Hermann parantaa: και γαρ το ΓΡ ανευ του Α ουχ εστι
-συλλαβή, άλλά μετά του Α.
-
-[139] Tämä monin puolin turmeltu ja monenlaisilla eri lukulajilla
-varustettu paikka, §§ 6 ja 7, on, kirjan itse aineesen katsoen,
-kaikeksi onneksi aivan vähän arvoinen, jonka tähden voimmekin
-jättää eri lukulajien luettelemisen. Otollisimman lukulajin
-näyttää meistä Hermann esittäneen, vaikka se kyllä paljon poikkee
-käsikirjoituksista. Ks. Herm. Comment s. 164.
-
-[140] Hermann arvelee, että Arist. sanalla συνϑετός, korkomerkki
-viimeisellä tavulla, ymmärsi välipuheella eli sovinnolla asetettua,
-mistä ihmiset pitävät yhtä mieltä, sovinnaista (konventionel), mutta
-sanalla σύνϑετος, korkomerkki ensi tavulla, liitettyä, yhdistettyä,
-kokoon pantua.
-
-[141] 'Ο δέ sanojen lisäksi on λόγος ymmärrettävä.
-
-[142] Käännämme Hermannin mukaan, joka lukee τα πολλά των μεγαλeίοτέρων
-οίον 'Ερμοκαϊκόξανϑος (Bekker ja Didot'n painos Μεγαλιωτών).
-Hermokaikoxanthoksi nimitti eräs pöyhkeä runoilija Megale-saarta,
-syystä, kuten arvataan, että joet Hermo, Kaiko ja Xantho sen
-tienoilla juoksivat mereen.
-
-[143] Odyss. I. 185. XXIV. 307.
-
-[144] Iliadi II. 272.
-
-[145] Nämä esimerkit näyttävät olevan Homerosta otettuja, mutta eivät
-enään siinä löydy.
-
-[146] Bekker lukee οίνον eikä άoivov. Neljännestä lajista, κόσμος, ei
-tässä puhuta mitään. Tästä puhuu Arist. Rhet. III. 7.
-
-[147] Nim. semmoisiin lyhykäisiin ääntiöihin, jotka aina ovat lyhyitä:
-ε ja o.
-
-[148] Herrmann: A ja N ja Ρ ja Σ.
-
-[149] Kleofoni, ks. II. 5. -- Sthenelo oli tragillinen runoilija
-Aristofaneen aikana, joka häntä pilkkasi.
-
-[150] Hermannilla on κυρίων: tavallisten sanain avulla.
-
-[151] Arvoitus tarkoittaa mitenkä rokonpano-rauta (χαλκός) polttaa
-ihmistä rokkoa pantaessa, sanoo Arist. Rhet. III. 2, jossa tämä
-arvoitus mainitaan.
-
-[152] Hermannilla on ή εξαλλάττειν: venyttää taikka muuttaa.
-
-[153] Tähän löytyy monta lukulajia: ήτοι Χάριν (Hermann), ή τάχ'
-'Αρην (Gräfenhan), ήτοι 'Αρην (Ritter). Venytystä tapahtuu sanassa
-βαδίζοντα, jossa ensimäinen tavu väärin venytetään.
-
-[154] Tähänkin paikkaan löytyy eri lukulajeja: γευσάμενος τών
-έλλεβώρων (Hermann); γέρανος (Gräfenhan); γ' εράμενος j.η.e.
-
-[155] Hermannilla on πάντως eikä πώς: kaikissa paikoin näkyä.
-
-[156] Hermann lukee: έπι τών έπεκτάσεων, eikä έπών.
-
-[157] Odyss. IX. 515.
-
-[158] Odyss. XX. 259, jossa tavallisesti καταϑείς sanan sijasta
-luetaan παραϑeίς.
-
-[159] II. XVII. 265.
-
-[160] Yhdenlaisuuden havaitseminen = kyky huomaamaan kahden kappaleen
-yhtäläisyyttä. 'Ευφυΐα = luonnollinen taidollisuus, talangikas luonto.
-
-[161] Hermann lukee: έν έξαμέτρω eikä έν μέτρω.
-
-[162] Hermannilla on: τάς συνϑέσεις, eikä τάς συνήϑεις.
-
-[163] Tämä Arist:n oppi kertomarunon, niinkuin tragediankin, yhdestä
-toiminnasta ja rajoitetusta runon-aineesta, jolle Arist. vaatii
-täydellisyyttä ja tarkasti määrättyä loppua, nosti aikanansa ankaraa
-vastustusta muutamain saksalaisten oppineitten puolelta, jotka tämän
-opin johdosta kielsivät Aristoteleella olevan tunnetta vanhalle
-luonto- ja kansarunoudelle (F.A. Wolff, Friedr. Schlegel, W. Müller
-y.m.). Samaten kuin nykyisempi aika yhä enemmin on tunnustanut
-Arist:n luonnontieteellistä arvoa, on se tässäkin asiassa jälleen
-kunniaan asettanut mainion filosofimme. Vrt. Zimmermann, Gesch. d.
-Aesth. als philos. Wissensch. s. 85.
-
-[164] Kuten tietty mainitsee Herodoto Salamiin ja Himeran tappeluin
-tapahtuneen samana päivänäkin. -- Hermannilla on: ϑάτερον μετα
-ϑάτερον.
-
-[165] Nimittäin sovittavat yhteen semmoisia tapauksia, joilla, ehkä ne
-ovat samaan aikaan tapahtuneet, ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä.
-
-[166] Vertaile VIII, alussa.
-
-[167] Aineena tähän Iliadin yhteen tragediaan olisi siinä tapauksessa
-nähtävästi sovinto Akhilleyn ja Agamemnonin välillä ja edellisen
-uudestaan ryhtyminen sotaan, joka päättyy Hektorin kuolemalla.
-Odysseian tragedian aineena taas olisi arvattavasti Odysseyn kotiin
-palaaminen ja Penelopeian vapautus, joka päättyy kosijain kuolemaan.
-
-[168] Sanat "useampia kuin" ja "Sinoni sekä Troiattaret" arvellaan
-myöhemmän interpolatorin tekemiksi, koska se kuuluu oudolta, että
-Arist. ensin sanoisi "useampia kuin kahdeksan" kun hän heti lukee
-kymmenen näitä tragedioja. Näytelmäin tekijöitä, niinkuin myöskin
-niiden teosten aineita kokee Hermann selville saada. Comment, s. 170.
-
-[169] Yksinkertainen laji, jolla L. XVIII on nimi όμαλή, mainitaan tässä
-nimellä άπλή. Epopealla on samat lajit kuin tragediallakin, sanoo
-Arist. Samaten kuin siis mutkallinen epopea on semmoinen kertomaruno,
-joka tapahtuu vastaiskäänteen ja tuntemisvaihteen kautta, on se laji
-yksinkertainen, jossa näitä ei ole. Kolmatta lajia, ή ήϑική, joka
-tragediassa parhaasta päästä on luonteen-omainen s.t.s. luonteita
-kuvaava, sopii epopeassa paremmin sanoa siveydelliseksi, ethiseksi,
-siinä ymmärteessä että se kuvaelee kohtia siveyden alalta -- kotoa,
-perheellistä elämätä ja hallitusta, kotitapoja ja kotitöitä j.n.e.
--- jota myös Arist:n mainitsema esimerkki todistaa. Sillä tunnetu
-on, että Odysseia juuri tämän puolesta on siveydellinen elikkä
-ethillinen. Kieltää ei kuitenkaan voi, että me muutoin Odysseiassa
--- esm. semmoisissa paikoissa kuin ne, missä siko- ja karjapaimenet
-kestitsevät Odysseytä, taikka missä uskollinen talonkoira kuvataan,
-sekä monessa muussa omituisessa koti-elämän kohdassa -- tunnemme,
-niinkuin Vischer (Aesth. III s. 1201) sanoo "ein erstes Auftauchen
-der charakteristischen, wiewohl natürlich noch fest am Bande
-des plastischen Schwunges gehalten." Luonteen-omainen laji ei
-siis ole kertomarunolle vieras, vaikka siveydellinen on yleisempi.
-Intohimoinen eli pathetillinen laji on taas se, missä πάϑη ja
-παϑήματα kuvataan, niinkuin esm. Iliadissa Akliilleyn viha ja raivo,
-Patroklon kuolema, Hektorin surma y.m.
-
-[170] Kolmas, suurin, eroavaisuus syntyy kertomarunon muodostumisen
-kautta (ks. V. 7, 8 sekä XXV, XXVI ja XXVII). Tämän suhteen on
-epopea, "diegematinen" s.t.s. kertovainen ja myönnyttää tämmöisenä
-kaikenlaisia omituisuuksia, joita näytelmäruno ei salli.
-
-[171] Ks. VII. 12.
-
-[172] Sanan μέρη jättää Hermann pois.
-
-[173] Khairemonista ks. I. 12.
-
-[174] Bekker panee Luvut XXIV ja XXV yhteen jaksoon, josta syystä
-hänellä yhteensä onkin ainoastaan XXVI lukua.
-
-[175] Sanalla ήϑος, jonka muutoin Hermann jättää pois, on tässä
-lavein merkityksensä: ethillinen, siveydellinen kohta, ks. L. I,
-muist. 6.
-
-[176] Hektorin vainoomista mainitaan myös XXVI. 8. 'Οι μεν tarkoittaa
-Kreikkalaisia, o δε Akhilleytä. Uskomattomalta, jopa naurettavaltakin
-näyttäisi, jos Kreikkalaiset parhaassa sodan vimmassa äkkiä
-olisivat la'anneet keihäitänsä viskaamasta ainoastaan Akliilleyn
-päännyykähyksestä, kosk'ei tämä kumminkaan voinut näkyä niin
-suurelle joukolle, kuin Troian edustalle levitetty Kreikan armeija.
-
-[177] Nämä sanat kuuluvat yhteen ώς δει ("sopivalla tavalla")
-sanain kanssa, eikä ψευδή λέγειν sanain kanssa. Oikealla tavalla
-puhutaan perättömiä, jos toinen tämän kautta joutuu tekemään väärän
-päätöksen.
-
-[178] Tämän, tekstin turmeluksenkin kautta vielä enemmin hämärtyneen,
-paikan ymmärrän näin: Homero opettaa miten perättömiä voi runoudessa
-käyttää. Perättömien käyttämisen tekee mahdolliseksi ne väärät
-päätelmät, joita ihmiset aina ovat niin valmiit tekemään. Ihmiset
-arvelevat, näet, tavallisesti näin: jos tuon olemisesta, tahi
-tapahtumisesta seuraa tämän oleminen tahi tapahtuminen, niin seuraa
-myös tämän olemisesta tahi tapahtumisesta tuon oleminen tahi
-tapahtuminen. Mutta tämä on ihan väärin. Jos, näet, esm. ensimäinen
-olisi väärää toinen totta, niin pitäisi ihmisten arvelun mukaan
-ensimäisenkin muka oleman totta (tahi tapahtuman taikka lisäksi
-tuleman s.o. ajateltaman todeksi). Pää-asiallisesti sama ajatus
-syntyy Hermannin lukulajista, vaikka se eriää sekä sanain että
-välimerkkien kautta. Se kuuluu näin: 'Οίονται γαρ άνϑρωποι κ. τ. λ.
-ή γίγνεσϑαι. τούτο δε έστι ψεύδος. δι ο εΐη αν το πρώτον ψευδος.
-άλλ' ουδε τούτου όντος, ανάγκη είναι ή γενέσϑαι ή προςϑείναι.
-Käännettynä: ihmiset, näet, luulevat, että, jos tuon olemisesta
-tahi tapahtumisesta seuraa tämän oleminen tahi tapahtuminen, myös
-jälkimäisen olemisesta tahi tapahtumisesta seuraa edellisenkin
-oleminen tahi tapahtuminen. Tämä toinen on nyt väärää. Senpätähden
-pitäisi muka myöskin ensimäisen oleman väärää. Mutta jos tämä toinen
-olisikin totta, niin ei sittenkään ensimäisen tarvitsisi täytymyksestä
-olla totta tahi lisäksi tulla. -- Sanoja τούτο δε έστι ψευδός pitää
-siis Hermann polvena tuossa ihmisten tekemässä väärässä päätelmässä,
-kun ne sitä vastaan Didot'n painoksessa ovat Aristoteleen ajatuksena
-samasta ihmisten väärästä päätelmästä.
-
-[179] S.t.s. XIX:stä Odysseian runosta, jota nimitettiin Niptroiksi.
-Arist. tarkoittaa niitä Odysseyn valhe-juttuja, joitten kautta hän
-Penelopeiaa pettelee. Ks. L. XVI. 5.
-
-[180] Sofokleen "Klektra" v. 680 ss. -- Pythian juhlat eivät Oresteen
-aikana vielä olleetkaan olemassa, vaikka Sofokles antaa Oresteen
-niissä kamppailla.
-
-[181] "Mysoi" oli eräs Aiskhylon tekemä kappale. Mykkä arvellaan olleen
-eräs Telefo.
-
-[182] Esm. Odyss. XIII. 119.
-
-[183] Missä ei varsinainen luonne ole kuvailuksen tarkoituksena taikka
-missä ei erinomainen mielenparsi ole kuvattavana, semmoisissa
-paikoissa pitää erittäin huolellisesti viljelemän lausekeinoa ja
-kieltä. Mutta päin vastaisissa paikoissa katsottakoon toiselta
-puolen, sanoo Aristoteles, ett'ei kovin loistava lausekeino ja sulat
-koristuspuheet vie ydintä pois.
-
-[184] Runoilijalle myönnämme, sanoo Arist., käyttää semmoisia lauseita
-ja sanoja, joita emme käytä tavallisessa ja jokapäiväisessä puheessa.
-
-[185] Hermann, joka arvelee kummalliseksi, että Arist. muka olisi
-sanonut valtioviisaudella ja runoustaiteella ei olevan samat ohjeet,
-jota ei kukaan järjellinen ihminen väitäkkään, ehdottelee luettavaksi
-ποιητικής και τής ύποκριτικής = runoustaiteella ja esittelys- elikkä
-näyttelijä-taiteella.
-
-[186] Virhe on siis kahdenlainen: olennollinen, joka loukkaa taiteen
-itse olentoa ja luontoa, ja satunnainen, joka loukkaa sivukohtia ja
-satunnaisia seikkoja.
-
-[187] Hermannilla on: κατ' άδυναμίαν, joka pää-asiassa on yhtä:
-jotain, mihin taide ei kykene.
-
-[188] Käsikirjoitusten käyttämää μή on Hermann muuttanut μήν sanaksi,
-joka meistä onkin oikeampi.
-
-[189] Nim. kuin olevaisuns, todellisuus. Mitä me mistäkin puhumme, esm.
-jumaloista, saattaa kyllä olla huonompaa, kuin mitä se toden perästä
-on, jopa saattaa valhettakin olla, mutta kuitenkin sopii semmoisia
-puolustaa tuolla Xenofaneen käyttämällä lauseella: "eipä sitä tiedä".
--- Tämän paikan olen kääntänyt Hermannin parannuksen mukaan: άλλ'
-έτυχεν, ώσπερ Ξενοφάνης, ου σαφή τάδε, kosk'ei sanat άλλ' οu φaσι
-τάδε anna mitään ymmärrystä.
-
-[190] II. Χ. 152. Syyksi minkä tähden keihästen alapuoleenkin pantiin
-kärki mainitaan (Eustathio) sitä, että kerran yksi keihäs, yöllä
-kaatuen kumoon, oli kanssansa vetänyt maahan koko läjän, josta kauhea
-meteli sitten nousi.
-
-[191] Iliad. I. 50. Kreikkalainen sana ούyρεύς merkitsee, näet,
-kumpaistakin.
-
-[192] Iliad. X. 31.6.
-
-[193] Iliad. IX. 202.
-
-[194] Iliad. IL 1. "Kaikki" metaforallisesti "monen" sijasta, ks.
-alempana.
-
-[195] Iliad. Χ. 11.
-
-[196] Iliad. Χ. 13. Homero antaa Agamemnonin, maatessaan teltassansa
-Troian edustalla, katsella Troian maata sekä kuulla huilujen ja
-syringien yhteen-soivia ääniä -- mikä luonnollisista syistä oli
-mahdotonta. Se on siis knvannollisesti sanottu.
-
-[197] Iliad. XVIII. 489; -- "Osatonna hän yksin" olisi tavallista.
-Kreikan kielessä kuuluvat sanat οϊος (ainoa) ja μόνος (yksin).
-
-[198] Iliad. XXI. 297.
-
-[199] Iliad. XXIII. 328.
-
-[200] Eroitus syntyy tässä siitä, jos πριν sana toisessa värsyssä
-viedään sanoihin κέκρητο tahi ζωρά. Ks. Herm. Comm., s. 183. --
-Paikka on muutoin turmeltunut. Olen kääntänyt Hermannin lukulajin
-mukaan: -- -- -- άϑάνατ' είναι, ζωρά τε πριν κέκρητο. Didot'n
-painoksella on ζαρά τε πρίν κέχριτο.
-
-[201] Iliad. XI. 252.
-
-[202] Iliad. XX. 234.
-
-[203] Paikka on suuresti turmeltunut sekä lauseiden järjestyksen että
-itse sanainkin puolesta. Paras lukulaji on mielestämme seuraava,
-jonka mukaan olemmekin käännöksen tehneet: οίν τών κεκραμένων οΐνον
-ψαβιν ένια. όϑεν πεποίηται ο Γανυμήδες
-
-        Λίΐ οίνοχοεύειν,
-
-ον πινόντων οΐνον. και χαλκέας τους του σίδηρον έργαζομένους,
-όϑεν είρηται
-
-        κυημίς νεοτεύκτου κασσιτέροιο.
-
-Citati on otettu Iliad. XXI. 592. Hermann arvelee, ettei
-kaksimielisyys tässä ole sanassa χαλκεύς, niinkuin sitä luulisi,
-vaan sanassa κασσιτέροιο, joka muka olisi "pro alio aeris genere
-positum, eodem modo, qvo χαλκεύς vocaretur faber ferrarius".
-Ks. Comm. s. 185.
-
-[204] Iliad. XX. 272.
-
-[205] Hermann lukee έτι ένιοι, eikä ότ' έvιοι; niin ikään είρηχότος
-eikä είρηχότες.
-
-[206] Hermann on koettanut tätä paikkaa parantaa näin: και προς το
-βέλτιον τοιούτους είναι, oίους Ζεύξις έγραφεν' το γαρ παράδειγμα
-δεΐ ύπερέχειν' άΛλά πρός α ψασι, τα άλογα. Tällä lukulajilla on se
-etu, että Zeyxis esimerkkinä tulee parempaan paikkaan, ja että kolmas
-26:ssa §:ssa luetuista kategorioista (nim. luulo = maine -- jota
-ihmiset puhuvat ja arvelevat) myöskin tulee erittäin puheeksi.
-
-[207] Hermannilla on: ως τε και αυτό πρός αυτό, ή πρός ά κ. τ. λ.
-Käännetty: niin että siis myös on katsominen, missä suhteessa se
-itseensä on taikka siihen, mitä hän itse sanoo j.n.e.
-
-[208] Menelaon huonoutta moittii Arist. myöskin L. XV. 7. (ks. muist. I
-ja 4). -- "Aigey" nimisen kappaleen on Euripides kyllä kirjoittanut.
-Sopivampaa ehkä kuitenkin ollee tässä paikassa ajatella "Aigey"
-nimistä henkilöä "Medeiassa" v. 663-758, mikä henkilö siinä on peräti
-tarpeeton.
-
-[209] Edellisessä lueteltuansa kaikki ne syyt, joista moitteet
-syntyvät, asettaa Arist. nämä nyt yleisiin kategorioihin. Ensiksi
-mainitsee hän kaksi virhettä, joista toinen on olennollinen, toinen
-satunnainen (§§ 5-10). Sitten hän sanoo moitteiden syntyvän, kun
-kuvataan jotain perätöntä, ehkä kyllä semmoista kuin sen oleman
-pitäisi (§ 11); taikka kun kuvataan jotain perätöntä eikä kuitenkaan
-semmoista, kuin sen oleman pitäisi (§§ 12, 13); vieläpä kun
-kuvataan jotain huonoa ja epäsiveydellistä (§ 15). Myöskin syntyy
-moitteen-alaisuus lausekeinossa murteen kautta (§ 16), metaforan
-kautta (§ 17), prosodian kautta (§ 18), eroittamisen kautta (§
-19), kaksmielisyyden kautta (§ 20), tavallisuuden kautta (§ 21),
-sanojen eri merkitysten ja vastakohtaisuuden kautta (§§ 22, 23) sekä
-kirjoitustavan vääryyden kautta (§§ 24, 25). Nämä kaikki asettaa
-Arist. nyt viiteen yleiseen kategoriaan, jotka ovat: mahdottomat,
-järjettömät, epäsiveydelliset, vastakohtaiset, ja varsinaiset virheet
-itse taidetta vastaan.
-
-[210] Moitteisin sopii vastata kahdella-toista eri tavalla. Jos, näet,
-moititaan 1:ksi mahdottomuutta (άδύνατα), niin sopii siihen vastata,
-että kuvatut kuitenkin ovat a) semmoiset kuin niiden oleman pitäisi
-(οία δεϊ, § 11), b) että ne ovat uskottavia (άλλα πιϑανά, § 27);
--- jos 2:ksi moititaan järjettömyyttä (άλογα), niin sopii vastata:
-a) niin sitä sanotaan (οΰτω φαsίν, §§ 12, 13, 29), b) ei
-niinkään järjetöntä (ποτέ oυκ άλογα § 29); -- jos 3:ksi siveyttömyyttä
-(βλαβερά) moititaan, niin vastattakoon: a) asia on todenperäinen
-(όύτως εΐχεν, § 14), b) asia on katsottava toimittajan tahi puhujan
-suhteen (οκεπτέα βλέποντας εις τον πράττοντα ή λέγοντα, § 15); -- jos
-4:ksi moititaan kuvattujen vastakohtaisuutta -- (ύπεναντία), niin
-siihen vastattakoon: a) ett'ei se ole samaa eikä samaa tarkoittava
-eikä samalla tapaa (ου το aυτό, oυ πρός το αυτο, ουχ ώσαυτως, §
-30), b) että asia on itse puolestaan oikea sekä siihenkin katsoen,
-missä tarkoituksessa runoilija sitä lausuu ja mitä järjellinen
-ihminen siitä arvelee (όρϑώς έχει αυτό πρός αυτό, όρϑώς έχει πρός
-ά αθτός λέγει, όρϑώς έχει πρός ο άν φρόνιμος ύπόϑοιτο, § 30); -- ja
-jos 5:ksi moititaan kuvattuja virheeksi itse taidetta vastaan (παρά
-την ορϑότητα την κατά την τέχνην), niin sopii vihdoin siihenkin
-vastata: a) että se saavuttaa taiteen tarkoituksen (τού τέλους
-έτυχε, § 8), b) että se vaan on virhe sivukohtaa vastaan (έστι κατά
-συμβεβηκός, § 10). Näin saadaan kymmenen vastausta, kaksi vastausta
-joka moitteesen. Jälellä olevat kaksi vastausta koskevat lausekeinoa,
-ja ovat yhteiset kaikille viidelle lajille. Moitteisin näiden
-suhteen sopii vastata: a) että kuvatut ovat selitettävät, λυτέον,
-joko murteen (γλά'ττη), kuvannon (μεταφορά), lausunnan (προσωδία),
-eroituksen (διαιρέσει), kaksimielisyyden (αμφιβολία), tavallisuuden
-(εϑει), tahi sanojen eri merkitysten kautta (τω πόσα σημήνειεν
-άv §§ 16-23), taikka b) että kuvattu on selitettävä erehdyksen
-kautta (άμάρτημα έστιν § 25). Yhteensä siis kaksitoista, ks. Herm.
-Comm. s. 189. -- Teichmüller, joka tähän lukuun panee laveamman
-erityis-tutkinnon, jakaa nämä kaksitoista λύσεις kolmeen moite-lajiin
-(εΐδη): a) moitteet virheestä itse taidetta vastaan, b) moitteet
-virheestä kuvattavain esineiden suhteen, ja c) moitteet virheestä
-kuvailuskeinojen suhteen. Ensimäiseen moite-lajiin on kaksi λύσεις,
-selitystä: 1) se saavuttaa taiteen tarkoituksen (τέλους ετυχε), 2) se
-on virhe sivukohtia vastaan (κατά συμβεβηκός). Toiseen moite-lajiin
-löytyy neljä selitystä: 1) kuvatut ovat niinkuin niiden oleman pitäisi
-(οία δεϊ), 2) kuvatut ovat semmoiset kuin niiden sanotaan olevan
-(ουτω φασιv), 3) kuvatut ovat todenperäisiä (ουτως εΐχεν), ja 4)
-kuvatut ovat paremmat tarkoituksen puolesta (προς ov ή ότε η οτω η
-ου ένεκα). Kolmanteen moitelajiin on taas kuusi selitystä, nim. 1)
-murre, 2) metafora, 3) prosodia, 4) eroitus, 5) kaksmielisyys ja
-6) tavallisuus. Ne tarkoittavat siis kaikki lausekeinoa, λέξις. Ks.
-Teichm. m. t. s. 155 ss.
-
-[211] Huilunsoittajilla, αυληταί, ymmärtää Arist. tässä tanssijoita,
-joittenka taidenäytökset tavallisesti tapahtuivat huilunsoiton mukaan.
-
-[212] Hermann ehdottelee luettavaksi: Tyndarey.
-
-[213] Moite näytelmärunouden työläisyyttä ja rasittavaisuutta vastaan
-ei koske itse runoutta, vaan esittelytaidetta s.t.s. näyttelijöitä,
-arvelee Arist. Mutta kertomarunokin voi tulla saman moitteen
-alaiseksi, koska rapsodit, esm. Sosistrato, ja laulajat, esm.
-Mnasitheo, hekin saattavat liiotella.
-
-[214] Ks. VI. 28
-
-[215] Hermann lukee ή βραχέως δεικυμενον, eikä άνάγχη ή
-βραχέα δειχν.
-
-[216] "Λιαφέρει non significat hic differt, sed eminet", sanoo
-Hermann.
-
-[217] Näytelmäruno on, sanoo Arist., parempi kuin kertomaruno, kun
-sillä on kaikki ne edut, mitkä tälläkin ovat, mutta tällä ei kaikki,
-joita edellisellä on. Näitä näytelmärunon varsinaisia etuja on
-etenkin kaksi: ensinkin, näet, se saavuttaa tarkoituksensa pikemmin
-ja lyhyemmässä ajassa kuin kertomaruno -- ja onhan supistuneempi ja
-yhdistyneempi aina hupaisempi kuin venytetty -- ja toiseksi sillä on
-enemmin yhteyttä kuin kertomarunolla, jota huomataan siitä, että joka
-kertomarunosta tulee useampia näytelmiä.
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Runousoppi, by Aristotle
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOUSOPPI ***
-
-***** This file should be named 54728-0.txt or 54728-0.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/4/7/2/54728/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/54728-0.zip b/old/54728-0.zip
deleted file mode 100644
index d4946d1..0000000
--- a/old/54728-0.zip
+++ /dev/null