diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55543-8.txt | 7030 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55543-8.zip | bin | 124474 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 7030 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..03df906 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55543 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55543) diff --git a/old/55543-8.txt b/old/55543-8.txt deleted file mode 100644 index fa7140f..0000000 --- a/old/55543-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7030 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Eeva Aarnio, by Immi Hellén - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Eeva Aarnio - Kertomus nuorille - - -Author: Immi Hellén - - - -Release Date: September 14, 2017 [eBook #55543] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK EEVA AARNIO*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -EEVA AARNIO - -Kertomus nuorille - -Kirj. - -IMMI HELLÉN - - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström -1901. - - - - -I. - - -Juhlallisena kulki maantie pikkukaupungin tullista sisämaan maisemaa -kohden. Tulliportin pielessä istui muinen ahavoitunut ukonkytys, joka -kaupungin puolesta vaati viittä penniä jokaiselta ajajalta. Mutta hän -oli jo aikoja sitten jättänyt kunniapaikkansa yhtä ahavoituneelle -eukolle, joka kojussaan pöytänsä takana seisoen tarjoili leivoksia ja -virvoitusvesiä ohitse kulkeville. - -Tie oli ensin leveätä kuin itse kaupungin valtakatu ja sitä -reunustivat suuret puut, enimmäkseen ikivanhat koivut, mutta siellä -täällä oli joku juhlallinen niinipuukin, joka ikäänkuin arvonsa -tuntien nosti latvaansa ja ojenteli oksiaan tuulten tuuditettaviksi. - -Vähitellen harveni puurivi tiepuolessa ja loppui viimein kokonaan. -Tie, joka oli kavennut tavallisen maantien levyiseksi, laski loivaa -mäenrinnettä laaksoon, kulki siltaa myöten pienen joen poikki ja -kapusi sitten kanervaista vaaran kuvetta huipulle, josta näki kauvas. - -Oli kirkas aamu toukokuun lopulla. Rattaat toistensa perästä pyörivät -kaupunkia kohti. Istuen kuormillaan hoputtivat maalaisukot hevosiaan -juoksuun. Joku hyräili iloisesti ja heilutti tyytyväisenä ohjanmutkaa -ilmassa, piti tehdä hyvät kaupat tavaroillaan torilla sinä aamuna. -Hevoset hirnahtelivat, voipytyt hyppivät rattaissa ja maitokuskien -kiiltävät astiat hölkkyivät runsauttaan tiukasti suljettujen -kantten alla. Viimeisenä tulla tuuditteli hyllyvä heinäkuorma. Sen -ajaja, veikeän näköinen nuori mies, ei näyttänyt pitävän kiirettä. -Huoletonna loikoillen suullaan kuormallaan, rallatti hän lystikseen -iloista säveltä ja kääntyi välistä välinpitämättömästi katsomaan -rattaan pyörää, joka hankasi heinähäkin kapua. - --- Niin kauniita neitiä! sanoi hän heilauttaen lippalakkiaan. - -Hän ei malttanut olla hypähtämättä pystyyn katsellakseen taakseen. -Siellä näkyi vain kaksi pitkää palmikkoa, toinen tumma, toinen -vaalea, jotka valuivat hennoille vartaloille, ja tuulessa liehuvat -hatunnauhat. - -Käsityksin laskivat tytöt loivaa alamäkeä. He melkein juoksivat tai -paremmin liitelivät kuin kevään keijukaiset. Elämänilon nelivaljakko -vilisti halki kukkakenttäin ja he istuivat vaunuissa. - -Eeva Aarnio painoi poskensa toverinsa tummaan ohimoon, likisti häntä -vyötäisiltä ja kuiskasi: - --- Ah, kuin on ihanata elää! - -Selma katsahti taakseen. Siellä käveli hänen veljensä Väinö, katse -maassa, pilvi otsalla. - --- Lähtiessä niin iloinen ja taas tuo onneton synkkyys! - -Tytöt katsahtivat totisina toisiinsa ja pysähtyivät odottamaan. - -Kun Väinö saavutti heidät, tarttui Eeva häntä oikeaan käteen, Selma -vasempaan ja niin sitä mentiin ritirinnan tuttua tietä. - --- Kolminaisliiton tärkein jäsen jättäytyy jälkeen, torui Selma. - --- Paha, paha poika, nuhteli Eeva, ja molemmat hemputtivat he häntä -kädestä aikalailla, aivan kuin olisivat tahtoneet ravistaa pois -jonkun pahan painajaisen, joka vaivasi heidän hyvää veljeään. - -Eeva oli vasta pari päivää sitten palannut Helsingistä oltuaan vuoden -musiikkiopistossa harjoittamassa lauluopinnoita. Ja kolminaisliiton -piti heti lähteä tavanmukaiselle kevätretkelle. - -Nämä kolme olivat aivan kuin sisaruksia, vaikka heitä -luonnonjärjestyksen mukaan ei voinut sanoa kaukaisiksikaan -sukulaisiksi. He olivat kaiken ikänsä asuneet samassa talossa, -tahi paremmin: kaupunginlääkäri Sommer oli asunut kauppaneuvos -Aarnion talossa, joka oli aivan kaupungin keskipisteessä, torin ja -valtakadun kulmassa. Kun jalka ei vielä oikein kyennyt kantamaan, -oli käsikkäin tallusteltu sileällä pihamaalla, oli piehtaroitu -puutarhan suvivehreässä ja helteisinä kesäpäivinä nukuttu pitkät -unet omenapuitten ja vaahterain varjossa. Ja sitten oli kasvettu -suuriksi... - -He olivat ennättäneet sillalle ja pysähtyivät aivan kuin yhteisestä -päätöksestä. Äänettöminä nojasivat he kaidetta vastaan. Joki -oli tulvillaan ja sen vesi vilisti pienissä pyörteissä ohi -heinikkorantain hiljaa solisten mennessään. Pajupensas uneksi -rannalla ja tuomi kastoi valkeata kukkaansa pyörteeseen. - --- Mitä sinä ajattelet? kuiskasi Selma Eevalle, joka silmät -suljettuina näytti tarkasti kuuntelevan jotain. - -Eeva ei heti vastannut. Mutta kun he äänettöminä nousivat -vaaranrinnettä, kaikui Selman äskeinen kysymys hänen korvissaan ja -hän sanoi: - --- Mitäkö ajattelen? minä ajattelen että olen kaukana täältä, -en oikein tiedä missä. Mutta kaunista siellä on. Kuulen suuren -kansanjoukon riemuitsevan ja innostuvan, ja sävelten siivillä nousen -huimaavaan korkeuteen... - --- Mutta sisimmässäni soipi kumma sävel. Se on tyyni ja -koristelematon kuin joen kevätsolina kotilaaksossani. Ja sen vieraan -maan loisto ja kunnia ja rikkaus ja maine käy mitättömäksi, kun -kuuntelen sitä säveltä. Sillä sitä minä kuuntelen ja sitä minä -seuraan, en voi muuta... - -Eeva oli puhunut hiljaisella äänellä ja hitaasti aivan kuin hänen -olisi siinä kertoessaan pitänyt nähdä ja tuntea kaikki, josta hän -puhui. Hän käveli nojaten Selman käsivarteen ja silmät suljettuina -ikäänkuin paremmin kuullakseen sisimpänsä ääntä. Leveälierinen -hattu oli luisunut niskaan ja vaalea tukka laski laineina ohimoille -ympäröiden korkeata otsaa. Piirteet, joita elähytti harvinainen -henkevyys, olivat puhtaasti säännölliset. Puhuessa oli hänen -kasvoillaan omituinen haaveksiva ilme, joka vilkkaasti vaihteli, -niinkuin veretkin nousivat ja pakenivat hänen kasvoillaan. - --- Sillä sitä minä kuuntelen ja sitä minä seuraan, en voi muuta -- -lausui hän uudelleen ja hänen kasvojensa ilme muuttui vakaaksi ja -päättäväiseksi. - -Hetki oli omituisen juhlallinen. Tuntui siltä kuin tämä nuori, tuskin -kahdeksantoista vuotias tyttö olisi seisonut elämänsä vaikeimman -ongelman edessä ja että hänen juuri silloin täytyi ottaa ratkaiseva -askel, joka määräisi koko hänen elämänsä suunnan ja vastaiset vaiheet. - -Kun Eeva aukasi suuret, haaveilevat silmänsä, kohtasi hän Väinön -katseen, ja tämä, joka tarkkaan oli seurannut jokaista hänen sanaansa -ja vivahdusta hänen kasvoillaan ja äänessään, sanoi innostuneesti: - --- Sinun ajatuksesi ovat kauniit! - -Hän oli ollut sanomaisillaan: - --- kauniit niinkuin sinä itsekkin -- mutta hän huomasi ajoissa, -että se olisi kuulunut joutavalta. Niin olisi joku univormuun -puettu keikari voinut sanoa teeskentelevälle, tyhjänpäiväiselle -tytönhuitukalle, mutta hän -- Eevalle! - --- Oliko sitäpaitse, -- ajatteli hän, -- kielessä sanaa, joka -likimainkaan olisi voinut kuvata sitä ylevää kauneutta, joka oli -Eevalle ominainen, sitä suloa, joka säteili koko hänen olennostaan ja -loi hänen ympärilleen ihmeellisen tenhomaailman. - --- Tai en oikeastaan voi sanoa että ne ovat ajatuksiani -- sanoi Eeva --- ne ovat paremminkin kuvia, jotka tietämättäni ja tahtomattani -nousevat mieleeni, viipyvät hetken ja poistuvat taas -- himmeitä -harhakuvia, mutta välistä tuntuvat ne ihmeellisen todellisilta. - -Selma kääntyi Väinöön ja kuiskasi salaperäisesti: - --- Se on aavistus. - -Hän tarkoitti että se oli aavistus jostain suuresta elämäntehtävästä, -johon heidän ystävänsä oli kutsuttu ja joka nosti hänet muita ylemmä. - --- Ja nyt -- jatkoi Eeva -- nyt minä ilmoitan teille sen, jota en -milloinkaan olisi luullut voivani sanoa yhdellekään ihmiselle. Se -onkin ainoastaan teille ja tässä ympäristössä -- minä elän sävelissä. -Mitä se merkitsee? Koetan selittää sen teille. Ei ole ainoatakaan -esinettä luonnossa, joka ei tuhansilla kielillä laulaisi minulle -ainaista lauluansa hamasta lapsuudestani asti. Ilma, jota hengitän -on laulun helinää. Kun kuljen tietä, visertävät ojavieret ja maahan -poljetun heinänkorren kuulen kujertavan hyljätyn valitusta. Ja -tuulten teitä leijaa luokseni säveliä, joita en ymmärrä. Vaan välistä -on kuin minäkin voisin ja minunkin täytyisi laulaa... - -Eevan innostus tarttui hänen seuraajiinsakin. Ihaillen katseli Selma -häntä ja huudahti: - --- Eeva, sinusta tulee vielä jotain suurta! - -Eeva joutui hämilleen. Oliko hän kenties kiitellyt ja ylistellyt -itseään, ei, niin väärin häntä ei voitu ymmärtää. - --- Minustako jotain suurta! Oi, ei milloinkaan, enkä sitä -tavoittelekkaan. Jos tietäisitte, mikä ahdistus minut usein valtaa -luonnon ja sisimpäni ääniä kuunnellessani. Sillä minä tiedän että -sitä, mikä niissä on syvintä, itse perussäveltä, sitä en kykene -tajuamaan. Mutta se on olemassa, minä tiedän sen. Ja minusta on kuin -pitäisi minun ponnistella kaikki henkeni voimat sitä tajutakseni. -Mutta minä pelkään että vaikka ponnistelisin ikäni kaiken, en -saa sitä koskaan kuulla. Ja kuitenkin _täytyy_ minun sisäisestä -pakosta laulaa, minun täytyy laulaen koettaa tulkita sitä, mitä en -milloinkaan ole kuullut -- oi, sentähden se onkin niin surkuteltavaa -kujerrusta. - --- Eeva, sinä olet kovin vaatimaton -- vakuutti Selma -- kaikki, -jotka ovat kuulleet sinun laulavan, ihailevat ääntäsi. Ja, ajatteles -mitä sanomalehdissä kerrottiin, kun julkisesti esiinnyit opiston -päättäjäisissä -- "erityistä huomiota herätti nuori..." - --- Voi, säästä minua -- rukoili Eeva -- et voi aavistaa kuinka se -kiusaa minua ja kuinka minua hävettää, itsehän tiedän parhaiten. - -He olivat jo ennättäneet kukkulalle, josta näki kauvas, ja -istuutuivat siihen tiepuoleen luonnon laatimaan kalliosohvaan. - --- Täällä emme ole käyneet ainoatakaan kertaa sinun poissa ollessasi --- sanoi Selma. - --- Tänne emme milloinkaan tulekkaan ilman sinua -- vakuutti Väinö -totisesti. - --- Voi teitä, rakas sisar ja veli -- sanoi Eeva liikutettuna. Ja hän -kertoi heille kuinka kovasti hän oli ikävöinyt lapsuutensa tovereita -ja kotiseutuaan. Kuinka hyljätty ja yksinäinen hän mielestään oli -ollut siinä suuressa, ventovieraassa kaupungissa, mutta täällä, -täällä hän oli kotonaan! - -Hän hyväili rosoista kallion kylkeä ja ikäänkuin vaistomaisesti -kietoutui käsivarsi vieressä olevan nuoren koivun vartaloon. Ja -kaukaa siintäviltä vaarain rinteiltä, yli auhtojen ahojen, läpi -jylhäin hongikkojen soi tutunomainen sävel -- se oli luonnon -elämänlaulu. - -Ne kolme istuivat ääneti. Kenties olivat he unohtaneet, että he -olivat tulleet elämän hyörinästä ja että heidän sinne taas piti -palata. Päivä paistoi heihin niinkuin koivuun ja kallioonkin, lauha -tuulenhenki heitäkin hyväili, he tunsivat samaa kuin kanervikko ja -männynvesa. Saraheinä työnsi elämänhaluista korttaan maasta, nuori -leppä oikoili poimuisia lehtiään. Kaikki eli, hengitti ja kasvoi, -sammalkin kallion kyljessä. -- -- - -Eeva riuhtasihe ensin irti lumouksesta. Hänen piti heittäytyä -kanervikkoon, piti painaa nuori rintansa maaemon povelle ja temmata -sylinsä täyteen ruskeata kanervaa. Tuuli sitä oli piessyt, talvi -kouristanut, mutta elinvoima sykki senkin suonissa ja sekin tuoksui -kevättä. - -Siitä vaaran huipulta näki kauvas. Silmänkantamiin kohosi vaaraa, -vajosi laaksoa, välkähti vesiä. Päivänpaisteiset rinteet läikkyivät, -varjojen langetessa vastapuolille, hämäriin kätkien, pehmeästi -peitellen, hellästi hyväillen. - -Sieltä täältä lahden poukamasta tai vaaran kupeelta kohosi savupilvi -siintävään ilmaan -- sielläkin elettiin, oltiin mukana luonnon -kevätriemussa. - -Kolminaisliitto jatkoi matkaansa. He kulkivat vielä vähän matkaa -maantietä ja poikkesivat sitten metsäpolulle, joka pujottelihe -puitten välitse, kulki notkon poikki ja heille tuttua mansikka-ahon -laitaa yhä kauvemmas asutuilta mailta. Kiurut soittelivat heidän -päänsä päällä, päivänsäteet karkeloivat joka mättäällä ja aho oli -valkosenaan mansikankukkaa. - -He eivät vielä olleet ennättäneet ahon päähän, kun Väinö, joka kulki -edellä, pysähtyi, kääntyi tyttöihin päin, asettui heidän eteensä ja -sanoi: - - "Päivä pääskyille tulevi, - ilo ilman lintusille, - ei minulle milloinkana, - tule ei päivä polvenansa, - ei ilo sinä ikänä." - -Tytöt säpsähtivät. Mitä hän tarkoitti? Hänessä oli taipumusta -synkkämielisyyteen ja hänen puheensa oli joskus surumielisiä -vastaisuuden viittauksia. Näin keväällä tapasi se häntä aina useammin. - -Tytöt tarttuivat häntä taas kumpaankin käsipuoleen kuten äsken -laskien leikkiä ja loruten aivan kuin lapselle. Pilvi haihtui Väinön -otsalta, hän oli taas iloinen ja he kulkivat eteenpäin kevein -askelin, kevein mielin sulautuneina luonnon kevätriemuun. - -Polku puikkelehti nyt taajassa metsässä. Tuoksui pihkalehdille ja -havulle. Varjo lankesi sinne niin synkkänä, että kaste vielä oli -säilynyt nuoressa ruohossa. He riisuivat jalkineensa ja antoivat -aamukasteen pestä pölyt paljaista jaloistaan. -- Metsä yhä synkkeni. -Siellä vallitsi jo suuren erämaan rauha. Se viehätti salaisella -mahdilla. Teki mieli istahtaa joka mättäälle, puhella joka purolle, -vastata joka linnun viserrykseen, mutta heidän matkallaan oli määrä -ja piti rientää sinne. - -Metsä yhä synkkeni. Hongat yhä suurenivat, kuuset tavoittelivat -taivasta. Tuuli huojutteli latvoja, joka oksa yhtyi suureen kuoroon, -soitti mukana suurta sinfoniiaa, jonka vertaista ei ole kuultu -ihmiskäsin rakennetussa soittosalissa, se oli kaikkien tajuttava ja -toi lohdutusta. - -Väinö piteli sydänalaansa. Siellä paisui niin kummallisesti. Siellä -oli ollut niin kutistunutta, niin onttoa, niin säveletöntä. Ja, oi, -kuinka avaraksi se voi laajeta, kuinka paljon sinne mahtui metsän -huminaa, säveleitä, kevättä ja nuoruutta, kun ne vain pääsivät -vapaasti sinne virtailemaan, kun ei ollut esteitä, ei salpoja, ei -sulkuja. Mieli tuntui niin omituisesti heltiävän. - -Lapsuudesta asti oli hän ollut taipusa synkkämielisyyteen. Mutta -viime keväästä, jolloin hän ei ollut läväissyt ylioppilastutkinnossa, -ei hänen elämällään tuntunut olevan tarkoitusta lainkaan. Päivä vaan -seurasi yötä, yö päivää. Kunhan aika kului, mitäpä millään väliä. -Hän sulkeutui itseensä, vältteli ihmisiä eikä puhunut mitään kotona -päiväkausiin. - -Tällaista elämänriemua hän ei ollut tuntenut pitkiin aikoihin. Mistä -se nyt tulikaan, sisältä vaiko ulkoa? Puutko sitä kuiski hänen -korvaansa? Vai tuliko se siitä armaasta olennosta, joka asteli hänen -vieressään keveänä kuin aamun keijukainen, sielu täynnä säveleitä ja -katse täynnä uskoa. - -Väinö pyyhki hikihelmet otsaltaan. Hänessä kävi taistelu, hänessä oli -syntymässä jotain uutta. - --- Siinäpä se on -- sanoi hän itsekseen. -- Minä olen menettänyt -uskoni elämään ja kaikkeen siihen kauniiseen, jota kerran pidin -omanani ja jota luulin voivani toteuttaa. Oo, minä en enää ole mikään -lapsi! -- Ja minkätähden minä sen menetin? Pienen vastoinkäymisenkö -tähden? -- kuinka vähäpätöistä! Vai onko minun epäuskollani juurensa -syvemmällä. Mutta kenties voi minullekin vielä päivä paistaa, kun -vain jaksan uskoa. Niin, ihan varmaan! - -Ja hänestä tuntui kuin olisi juuri se hetki ollut käännekohtana, kuin -olisi hänen tiensä kuljettuaan rynköä ja louhikkoa ja pimeätä kuilun -pohjaa, äkkiä noussut valoisille kukkuloille, jonne näkyi suvivehreä -maisema lempeine lehtoineen ja jonne nousi sävel niin kirkas kuin -satakielen ääni pohjolan kirkkaana kevätyönä. - -Hänet valtasi riemu ja tyttöjen kummastukseksi huudahti hän -haltioissaan: - --- minä uskon, minä uskon! - -Minkätähden hän sitten ei olisi uskonut? Olihan elämä olemassa ja -olihan jokainen sen ilmestysmuoto ihana. Tokko hän sitä milloinkaan -oli epäillytkään? -- Hän olikin vain epäillyt omaa osuuttaan siihen -ihanuuteen, -- oliko hänessä edes sen käsittäjää, saatikka sitten sen -kannattajaa ja kehittäjää? - -Mutta nyt hän tunsi ettei hänellä ollut oikeutta epäillä sitäkään. -Hän tunsi uutta voimaa virtaavan lamaiseen mieleensä, uutta -uskallusta, uutta toivoa. Nyt hän jaksaisi nousta. Hän jaksaisi -taistella kuin sankari, lyödä maahan esteet, voittaa vaikeudet. -Hän jaksaisi taaskin tavoitella ihanteitaan, sillä ne elivät -todellakin vielä. Hän näki niiden nousevan unhotuksen yöstä, -jonne hänen uskottomuutensa ne oli karkoittanut. Hän näki niiden -nousevan itkenein silmin, surunvoittoinen hymy huulillaan hänen -uskottomuutensa tähden, mutta ne nousivat kuitenkin. -- -- - -He olivat kulkeneet vihantain holvikattojen alla, kuin pyhässä -pylväskäytävässä, ja heistä tuntui kuin olisi ystävälliset olennot -heitä siellä ympäröineet, pilkistelleet puiden runkojen välitse, -lähetelleet kirkkaita katseita ja viittoneet valkein kätösin. Ne -olivat lapsuuden muistot, sillä he olivat jo lapsina tepastelleet -tätä tietä. He olivat juosseet purojen kanssa kilpaa kasteikossa ja -leikitelleet aamun tuulten kanssa kukkaisilla mättäillä. -- - -He tunsivat hyvin sen äkkitaitteen, josta polku nyt lähti jyrkästi -alaspäin. Täytyi pidellä kiinni puitten rungoista, ettei menettäisi -tasapainoaan. Hetken päästä seisoivat he hengästyneinä ja punakoina -ponnistuksesta pienen metsäjärven rannalla. Ei värettä liikkunut -sen pinnalla. Tuuli lennellä löyhytteli tuolla korkealla puitten -latvoissa, sen siipi ei sattunut tänne. Jyrkkäin rantainsa suojassa -oli se kuin uinaileva ajatus. Keskellä oli pieni saari, jossa kasvoi -tiheä metsä. Sen takaa tuprusi harmaa savu ilmaan. - -Eeva huikkasi niinkuin paimenilla sillä paikkakunnalla oli tapana -huikata kutsuessaan karjaansa laajoilla laitumilla. Hän osasi hyvin -jälitellä joka käänteen monimutkaisessa, sanattomassa säveljaksossa, -jonka tavallisesti vain paimenet osasivat, ja veti pitkään viimeistä -ääntä. Huikkuu alkoi kiertää pitkin rantoja ja tuli takaisin, -moninkertaisena mutta yhtä heleänä kuin se oli lähtenytkin. Eevan -mielestä se takaisin tullessaan oli paljon kauniimpi, sillä metsä oli -matkalla ennättänyt lisätä siihen omia sointujaan. - -Ei aikaakaan niin saaren takaa alkoi näkyä käyrä veneen kokka ja -kumarat hartiat. Siinä istui nähtävästi vanha ukko, sillä suortuvat, -jotka tavallista pitempinä riippuivat huopahatun alta, välkähtelivät -auringossa hopealle. Mutta vankasti veti käsi vielä airoa ja kohisten -läheni vene rantaa. Väinö otti vastaan, ettei keula kolahtaisi -kallioon, ja ketterästi hypähti ukko rantakivelle. He riensivät -kaikin ojentamaan hänelle kättään. - --- Jumalan terveeks -- lausui ukko liikutettuna pusertaen kunkin -heidän kättään. - --- Sain vielä nähdä teidätkin ja tämän kauniin kesän, vaikka jo -luulin tulleen lähdönajan sille pitkälle matkalle, jolta ei enään -palata. - --- Ooh, onko ukko ollut sairas? kysyivät he kaikin yhteen ääneen. - --- Sairastin talvella pitkän ja kovan taudin. Taisin kylmetä syksyllä -suo-ojalla. On sitä ennenkin seisottu syysvesissä vyötäisiä myöten, -mutta vanhuus jo taitaa ruveta vaivaamaan. Ei otettu vielä -- tottapa -en ollut vielä valmis. - --- Saimme mekin vielä nähdä teidät -- sanoi Eeva hivellen ukon -karkeata mekonhihaa. - -Ukko alkoi kääntää leikiksi. - --- Se on sitä meidän muorin muotivaatetta -- sanoi hän ja oikasi -mekkonsa rintamustaa. - - -- Ei ole tuotu Turkinmaalta, - Saksanmaalta saatettuna, - Venäeltä varsinkana, - täällä kasvoi kaunihisti - kotipellon pehmoisissa. - Tääll' on vaate valmistettu, - lipsuttu ja loukutettu, - kangaspuissa poukutettu. - Hyv' on hursti haartajalle, - vaate väljä vääntäjälle, - kyntäjälle karkeainen, - ojatyössä oivallinen. - -Ukko pisti mielellään runoksi, kun hän oli oikein hyvällä tuulella. -Hän olisi voinut lasketella sitä vaikka kuinka pitkältä puuttumatta -sanoja ja sointuja. - - -- Hyv' on mekko miehen yllä, - miesi vieläi parempi! - -lisäsi Väinö lyöden ukkoa tuttavallisesti olalle. - --- Niin, siihen me kaikin yhdymme -- sukasi Selma ujona lomaan. Hän -oli aina hieman hämillään ukon seurassa, mutta se tuli vain siitä -suuresta kunnioituksesta, jota hän tunsi ukkoa kohtaan. - -Eeva jäi mietteisiinsä. Hänkin olisi tahtonut sanoa jotain ukon -hurstimekosta, mutta ei löytänyt heti mieleisiään sanoja. Tuossa -tuokiossa oli hän valmis. Veitikkamaisesti hymyillen katsahti hän -ukkoon ja alkoi lausua: - - -- miks on mekko mieluisesi, - ylen hyvä hurstivaate? - Siks on mekko mieluisesi, - kun on ystävän tekoa, - vaimon viisaan valmistama, - ompelema armahaisen. - -Ukko siihen heti: - - -- Oikein osas Eeva-neiti, - se sen laittoi laaullisen. - Valkas hurstin huhtikuussa - keväthangen heittehillä, - sulavilla suksen teillä. - Se sen leikkas liepsahutti - ilman kaavan käyttämättä. -- - Vaikk' on vanha, vanha muori, - mulle on se aina nuori. - -Ukon mielestä siinä jo oli lorua kylliksi niin halvasta asiasta kuin -työmiehen hurstimekosta, mutta Eeva arveli että tässä maailmassa on -loruttu paljon halvemmistakin asioista. - --- Kas sitä Eeva-neitiäkin vain minkälaisia laskettelee! No niin, -kaikkihan me ollaan sitä samaa alkujuurta, Kalevan sukua suurta. -Väinämöisen verta meidän kaikkein suonissa juoksee joku pisara -ainakin. - -Ukko oli aina ollut hiukan ylpeä suuresta syntyperästään. - --- Neitikö yhä, miksi ei pelkkä Eeva, niinkuin olen pyytänyt? -Unohdatte aivan sukulaisuutemme. Isä on nyt oikein kirkonkirjoista -ottanut selvän siitä, eikä se ole niinkään kaukaista. Eikä hän -mistään ole niin ylpeä, kuin siitä että hän polveutuu suorastaan -kansasta. - -Pienen riidan jälkeen piti ukon nyt käydä perään istumaan. Väinö kävi -soutajan paikalle ja molemmat tytöt tuhdolle keskelle venettä. Se -oli ukon oma tekemä vene. Ei vuotanut pisaraakaan, sen he tiesivät -vanhastaan. Ja sillä oli oma tyylinsä: kaksihanka, kolmilaita, -kiperinä kokka, keula, eikä ole mikään seula -- se oli ukon oma -arvostelu veneestään ja sen tyylinen kuului olevan koko kuikka -kulkemaan. Keulassa oli tekijän nimikirjaimet ja vuosiluku kauniisti -kaiverrettuna. Airojen ja melan lapioihin oli kirjailtu koristeita. -Siinä oli oma runollisuutensa, siinä vanhassa tervatussa veneessä, -niinkuin kaikessa muussakin, mikä oli lähtenyt ukon kädestä. - -Vene lähti hiljaa liukumaan eteenpäin. Oikein silmiä huikasi kaikki -se kirkkaus, joka säteili heitä vastaan joka taholta. Loisti yllä -ja loisti alla, rannat puineen, pensaineen, kivineen, kallioineen, -kaikki näytti sulavan siihen samaiseen väriloistoon. - -Kun he äsken katselivat alas vaaralta, näkivät he kaiken tämän -kauneuden loitompaa. Nyt he olivat sen keskessä, se ikäänkuin otti -omakseen. - --- Onko täällä aina näin kaunista? sai Eeva sanotuksi kääntyen ukkoon. - --- Miksi sen kukin arvannee, toisinaan on pilvessäkin ja se on taas -kaunista omalla tavallaan. - --- Hyvä ukko, laskekaa aivan läheltä saarta -- pyytelivät tytöt. - --- Väinö, anna airojen levätä. - -Kuinka se ranta siinä oli herttainen. Nuoret koivut seisoivat -salaperäisinä aivan kuin olisivat tahtoneet sanoa muulle metsälle: - --- Mepä tiedämme jotain, mutta emme sano, se on salaisuus. - -Haapa paistoi punaiselle pelkästä uteliaisuudesta, mutta mänty -myhäili moisille lapsellisuuksille. Pihlaja koetti peitellä omaa -salaisuuttaan: sillä oli nuoret umput paisumassa lehväin alla ja se -aikoi jonakin kirkkaana aamuna hämmästyttää kaikkia puita ja rantaa -pukeutumalla valkeisiin. -- Muuten näyttivät kaikki puut alati -utelevan vedenkalvolta: - --- Mitä pidät meistä, olemmeko mielestäsi kyllin kauniita? - -Mutta pajupensas oli turhamaisin kaikista. Ei kukaan koko saarella -ollut niin vaaleanvehreissä kuin se, ja se oli kaalannut kauvaksi -veteen paremmin nähdäkseen kuvaisensa. - -Ukko alkoi jo hiljalleen meloskella eteenpäin. - --- Eeva-muorin kahvit siellä kohta kiehuu kuiviin, kun niin kauvan -viivytellään. - --- Arvasitteko ketä täältä oli tulossa? uteli Eeva. - --- Kyllä se kuultiin, ei ole täällä toisilla paimenilla niin ehjää -äänen juoksua. - -Näin mieleistään äänensä arvostelua Eeva ei milloinkaan ennen ollut -kuullut. "Toisilla paimenilla", ooh, se oikein tuntui hyvältä -sydänjuuriin. Ollakkin täällä paimenena! Voisiko ajatella mitään -runollisempaa? Huikata karjaansa yksin laajoilla laitumilla, -syödä mättäitten marjoja, juoda metsän lähteistä ja nukkua yönsä -tuoksuvassa heinässä jollain ylisellä, jonne hatarasta katosta -pilkkisi taivaan tähdet ja kirkas kuu! - -Vene lähti liikkeelle saaren suojasta ja pian tuli heille näkyviin -vähäinen mökki vastaisella rannalla. Lieneekö taiteilija konsaan -siveltimellään loihtinut esiin mitään runollisempaa kuin oli se -matala maja ympäristöineen. Ranta oli siltä kohdalta lakeampaa, -vietti vain vähäisen vedenpintaa kohden. Metsä oli vetänyt vehreätä -lievettään vähän ylöspäin antaakseen tilaa pienille peltotilkuille, -jotka levittivät vihantia sarkojaan pitkin rannikkoa. Niitten -keskitse kulki polku rakennusta kohden, jonka takana kohosi tumma -havumetsä ikäänkuin vartijana ja samalla suojana pohjoisia tuulia -vastaan. Päätypuolella ja pihamaassa kasvoi lehtipuita ja pensaita, -mutta ikäänkuin kaikkien niitten valtijana oli mökin nurkkauksella -mahtava koivu. Se oli niin suuri että pieni maja näytti melkein -katoavan sen vihantain lehväin runsauteen, joka peitti suurimman osan -kattoa ja muodosti miellyttävän verhon tuvan ikkunan yläruudun eteen. -Kaikki tämä oli siksi lähellä rantaa, että vedenkalvo loi kuvaisen -siitä. - -Sitä kuvaa olisi tahtonut katsella kauvan. - --- Hyvä Väinö, anna airojen levätä -- pyyteli Eeva sama haaveellinen -ilme kasvoillaan, kuin aamulla tiellä. Väinö luki hänen katseestaan: - --- Levätköön henkemme tässä ihanuudessa, levätköön se tässä levossa, -kirkastukoon tässä kirkkaudessa. - --- Oi niin, hän kuuntelee säveleitä, joita muut eivät kuule, hän -kätkee ne sydämmensä pohjaan, ja kerran, kerran hän ne sieltä laulaa -maailmaan kaikkien kuultaviksi -- sillä hän on niitä valituita! - --- Kas, Eeva-muori huiskuttaa huiviaan rannalla! huudahti Selma -herättäen heidät haaveilusta ja he rupesivat kaikin huiskuttamaan -hänelle vastaan. - -Oi sitä vanhusta! Siellä hän seisoi sunnuntaiasussaan -- hän oli siis -pukeutunut tulokasten tähden -- huivin oli hän temmannut harmailta -hapsiltaan huiskuttaakseen heille. Mutta mistä oli hän ottanut sen -ylevän ryhdin, sen hienostuneen olotavan, joka jo kaukaa katsoen -näytti olevan hänelle ominainen? - -He olivat jo aivan lähellä rantaa ja oi, kuinka paljon lempeyttä -säteili heitä vastaan vanhan mummon kurttuisista kasvoista, joista -katseli lapsen viattomat silmät! - -Vilpitön oli se ilo ja ystävyys, jolla tervehdykset lausuttiin pitkän -erossaolon jälkeen. Mutta ennenkun lähdettiin nousemaan majaa kohden, -piti kolminaisliiton uudistaa lapsuutensa muistoja kaalaamalla -kirkkaassa vedessä hiekkarannikolla. Valkea hiekka oli käynyt -hienoille aalloille -- siinä oli illan laine lepattanut, siihen -väsähtänyt, siihen vaimentunut, ja siinä se nukkui vieläkin nähden -unta rantaäyrään kukkasista. - -He istuivat pihassa tuomen alla. - --- Tiesipä tuomikin milloin piti kukkaan puhjeta, eilen se vielä -uinaili umpuissaan -- sanoi Eeva-muori mielihyvällä katsellen -kukkeata ihmisryhmää, joka hänen mielestään niin hyvin sopi yhteen -kukkivan tuomen kanssa. - --- Nyt, nyt kukkii tuomi, huomenna taivaan tuulet jo karistavat -maahan sen hempeyden -- lausui ukko miettiväisen näköisenä. Nuoret -ymmärsivät niin hyvin mitä hän tarkoitti, hän oli pannut erityisen -painon jokaiselle sanalle ja hänen silmänsä näyttivät katselevan -jonnekkin kauvas. - - -- Et usko kevättä viehkeää, - et muotoa ihaninta, - sun henkes ainaista ikävää - ei tyydytä paljas pinta. - Sä katsot luotujen juurehen, - sä uskot henkehen suurehen - ja palvelet korkehinta. -- - -hyräili hän itsekseen. - -He arvasivat että ukko itse oli sepittänyt säkeet ja että hän niissä -lauloi oman henkensä ainaisesta ikävästä. Sitä he eivät milloinkaan -ennen olleet tulleet ajatelleeksi ja se antoi heille aihetta paljoon -aprikoimiseen. - -Ukon täytyi tälläkin kertaa kertoa heille se sama tarina, jonka he -olivat kuulleet jo monasti ennen, nimittäin kertomus siitä kuinka -hän ensin oli löytänyt tämän mökkinsä paikan, kuinka hän samottuaan -soita ja maita kontti selässä, kirves olalla eräänä syyskesän iltana -ensikerran oli seisonut juuri siinä paikassa, missä mökki nyt -sijaitsi. Siinä oli heti tuntunut niin tutunomaiselta, puut olivat -tuntuneet puhuvan hänelle, jylhät rannat siinä sivuilla tuntuivat -kohonneen niin korkeiksi suojellakseen sitä matalampaa rantaa ja kuu -oli juuri luonut lempeätä valoaan yksinäisen metsäjärven rauhalliseen -pintaan. Hänen päätöksensä oli heti ollut valmis. Tuossa tuokiossa -oli kontti ollut kuusen juurella ja kirves lennättelemässä lastuja -harmaan hongan kyljestä. Piti heti kaataa yksi sen paikan entisistä -haltijoista ikäänkuin voitonmerkiksi. - --- Minä olin nuori silloin -- sanoi ukko -- oikaisten kumarata -selkäänsä -- veret poltti suonissa ja käsivarsi halusi taistelua. - --- Sinusta olisi pitänyt tulla sotamies -- oli isälläni tapana sanoa. -Ja itse uskoin, että olisin jaksanut taistella vaikka koko maailmaa -vastaan. - -Ei milloinkaan voisi hän unhottaa, millä jyminällä ja pauhulla se -vanha honka kaatui siihen hänen kirveensä iskuista. Kaatuessaan -murskasi se monta pienempää puuta, ja kun sen lakkapää latva vaipui -maahan ja tyvi kirposi kannosta, oli kuulunut kuin huokaus, haikea -ja syvä, ja kaiun kantamana palasi se huokaus takaisin tuhansina -huokauksina, sillä koko seutu tuntui yhtyneen siihen. Siitä nuoresta -miehestä oli tuntunut melkein siltä kuin hän olisi tehnyt jonkun -ilkityön, mutta vanhasta hongasta tuli sittemmin kolme vankkaa hirttä -hänen tupansa seinään. - -Kaadettuaan puun oli hän käynyt pitkälleen sen viereen, mätäs -päänsä alla. Hän oli heti ollut kuin omalla pohjalla, melkein kuin -omassa tuvassaan, sillä hän oli varma asiastaan -- isäntä oli -antanut hänelle luvan valita minkä paikan tahansa sillä alueella -torpanmaaksi. Hänellä oli ollut aikomus nukahtaa siinä yösydäntä, -mutta uni pakeni häntä. Mielikuvitus teki joutuisaa työtään, -loihti esiin olemattomia kuutamoyössä. Siinä kohosi uuden asunnon -valkeat seinät, katto kaartui, räystäs remusi, ikkuna iloitsi, -savu hulmusi uuninpiipusta. Vieressä vihersi pellon sarka. Vilja -aaltoili tuulessa, tähkäpäät paisuivat -- se oli kaikki hänen, hänen -omaansa, hänen hikensä ja vaivansa hedelmää. Voima paisutti hänen -käsivarttaan, teki mieli hypätä pystyyn ja aloittaa heti. - -Silloin kuului kimakka vihellys, kuului toinen, kuului kolmas. -Vuoriko sieltä lähti vierimään hänen päällensä, vai peikkonsako se -vain lähetti pelottelemaan yksinäistä uinailijaa? Maa vapisi hänen -allaan, tanner tömisi, kalliot kumisivat. Sitten kuului selvät -askeleet ja totisesti, ne lähenivät häntä. Ne tulivat suoraa päätä -häntä kohden, ne olivat jo aivan lähellä. Hän oli aina ollut rohkea -ja uljas, mutta veri tuntui jäähtyvän hänen suonissaan, kun puitten -välistä irvisteli häntä vastaan hirviö sellainen, jonka vertaista -hän ei ollut nähnyt, vai liekö se vasta ollut sen varjo, kuutamon -suurentama. Hän hapuili kirvestään, mutta ei löytänyt. Täytyi -heittäytyä pitkälleen ja tekeytyä kuolleeksi. Hän kuuli nyt sen -temmeltävän aivan vierellään. Se oli täydessä raivossa: hihkasi ja -paukutteli yhteen kämmeniä, kieritteli kiviä ja katkoi puita, tömisti -maata jaloillaan ja karjui niin että metsä raikui. Nuori mies makasi -suullaan ja koetti pidättää hengitystään. Ei aikaakaan niin hän -tunsi karvaisen kuonon niskassaan. Se huohotti kuumaa hengitystä. Se -nuuski tarkoin niskan ja pään, hartiat, koko selkäpuolen ja jalat. -Se koetti kuonollaan kääntää sitä kuollutta miestä, mutta luopui -yrityksestään -- mitäpä kuolleesta, se ei ole vaarallinen vihamies. -Nähtävästi oli se kuullut hongan kaatumisen ja tullut ottamaan selvää -uudesta naapuristaan, kenties taistellakseen sen kanssa elämästä ja -kuolemasta. - -Nuori mies hengitti taas. Hän eli siis todellakin vielä. Hirviö -alkoi poistua. Hän katsoi sitä varovaisesti näreen takaa. Nyt se -oli hänen konttinsa kimpussa. Tutki sen tarkoin sisältä ja päältä, -piteli kämmenissään, heitti ilmaan ja otti kiinni kuin pallon. -Reikäleipä kieri maahan kontista. Sen se sieppasi suuhunsa ja lähti -leipä hampaissa lönkyttämään sinnepäin mistä oli tullutkin, mutta -nähtävästi paljon leppyisempänä kuin tullessaan. - -Viisainta olisi ehkä ollut nousta heti ja livistää tiehensä peikkojen -pesästä, mutta kuin taikaiskun lyömänä, kuin salaisen voiman -pitelemänä täytyi hänen jäädä siihen pitkälleen koko yöksi. Hänen -täytyi jäädä siihen katselemaan kuinka kuu tyynesti teki kaartaan -tummalla laella, kuinka tähti toisensa perästä viritti valonsa yön -taivaalle, aamun sarastaessa sammuakseen suuremman valon tieltä. -Hänen täytyi jäädä siihen vavistakseen itseänsä voimakkaamman edessä, -sillä se yö oli hänen elämänsä merkillisin. - -Metsän takaisesta suosta tuli yön kylmät usvat hiiviskellen. -Ne asettuivat puitten oksiin riippumaan, ne paneutuivat kerros -kerrokselta paksuna peitteenä järven pinnalle, ne laskivat kylmän -liepeensä nuoren miehen polttaville ohimoille, ne ahdistivat hänen -rintaansa kuin painajainen ja sulkivat häneltä tien tähtitaivaaseen. -Missä oli nyt hänen käsivarttensa suuri voima? Sinä yönä hänelle -selvisi, että se maa, jonka päällä hän makasi, oli se taistelutanner, -jolla _hänen_ sotaiset urostyönsä olivat suoritettavat, että hänen -siinä oli saatava voitto voimakkaista vihollisista tai kunnialla -kaaduttava. - -Yhä raskaampina lankesivat yön usvat, vuorten onkalot kaikuivat -huuhkainten huutoa ja petojen temmellystä, mutta hän ei kuunnellut -niitä. Se tuska, joka väänteli hänen kasvonsa piirteitä ja tärisytti -koko hänen ruumistaan, oli sisällistä laatua. Nuori mies taisteli -sinä yönä ensimmäistä kertaa Jumalansa kanssa. - -Ja aamun sarastaessa, kun usvat hälvenivät ja tie tähtitaivaaseen -taas oli avoinna, teki hän sotilasvalansa. Hän teki sen vapaasta -tahdosta, kenenkään vaatimatta. Hän teki sen vain itselleen ja sille, -jonka hän tunsi olevan ihmistä voimakkaamman. Hän teki sen kädet -ristissä rinnallaan ja katse tähdättynä aamun koita kohden. -- -- - -Sitten meni hän laskemaan mökkinsä perustusta. -- Sen nuoren miehen -palvelusaika on jo kohta päättynyt eikä hän tiedä onko hän aina -jaksanut pysyä uskollisena lupaukselleen. - -Ukko oli puhunut tyynesti ja hitaasti ja omituinen kirkastettu ilme -kasvoissaan. He eivät ennen olleet nähneet häntä sellaisena. Eivätkä -he myöskään ennen olleet kuulleet sen merkillisen yön loppukohtausta. -Ukko oli ehkä tähän asti pitänyt heitä liian lapsellisina ymmärtämään -sitä. Kertomus oli aina ennen päättynyt siihen, kun karhu lähti -lönkyttämään pois reikäleipä suussa ja silloin he kaikin olivat -vetäneet helpotuksen henkäyksen, sillä jokainen heistä oli tuntenut -sen karvaisen kuonon niskassaan. - -Punastuen tunnusti Eeva nyt, että hän isoon tyttöön asti oli luullut -siinä puhutun todellisesta vuoren peikosta, ukko kun ei milloinkaan -ollut maininnut petoa oikealta nimeltään. -- -- - --- Kuinkas kauppaneuvos ja rouva voivat? -- uteli ukko -- en ole -jaksanut käydä kaupungissa koko talvena. - --- Kas kun unohdin aivan -- sanoi Eeva -- hyvin paljon terveisiä -heiltä. Isä sanoo oikein kaivanneensa teitä talven kuluessa, -tiedättehän että kuulutte hänen ystäviinsä. Ja äiti vakuutti etteivät -viime talviset matikat maistuneet suolta eikä maalta, kun eivät -olleet kotoisin teidän apajoistanne. - --- Sielläpä ne on matikat ja muut minulta onnekseen elelleet -Hietajärven jäitten alla, mutta ovatpahan sitten sitä suurempia ensi -talvena. - --- Ja äiti käski vieläkin kiittämään teitä puuvillakankaasta, joka -on hänen ihastuksensa -- sanoi Eeva kääntyen mummoon -- ja siihen -kiitokseen minäkin yhdyn. Äiti sanoo teitä hovikankurikseen. Nähkääs -vain uutta pukuani, tunnettehan oman käsialanne. En viihdy missään -niin hyvin kuin tässä. - -Ja hän heilahtihe ympäriinsä mummon edessä vaaleansinisessä -kotileningissään, jonka alta hento vartalo näytti vieläkin -nuorteammalta kuin muuten. - --- Onpahan kuin tuossa -- naurahti mummo -- nyt sopisi kenties sanoa: -varsi se vaatteen kaunistaa. - -Heillä oli niin paljon puheltavaa Eeva-muorin kanssa ja niin -paljon katselemista siinä ylt'ympärillä. Kaikki oli niin tuttua -lapsuuden ajoista asti ja kaikki oli niin ihmeellisesti ennallaan -ja kuitenkin oli siinä joka kerran oma viehättävä uutuutensa. Se -oli erityinen pieni, runollinen maailmansa, ikäänkuin erillään -kaikesta muusta. Mikä siinä sitten oli erikoisempaa kuin muualla, -sitä he eivät voineet selittää. Se vain oli varma, että nurmi -siinä pienessä pihamaassa tuntui vihannammalta kuin muualla, -tuomenterttu valkeammalta ja taivas siltä kohden kuulakammalta. Oli -kuin joka esine, joka puu olisi puhunut ihmiskorvalle tajuttavaa -kieltä. Halkopino vajan pielessä laski leikkiä lastukkaan kanssa -viimevuotisista lumista, joita he kumpikin kauvan olivat salaa -säilyttäneet allaan, mutta jotka nyt kuitenkin soljuivat viileinä -virtoina maan kamaran alla kenenkään tietämättä. Lehmitarha maahan -levitettyine lehvineen houkutteli istahtamaan aituukselle katselemaan -mummon askareita. Ja ukon suorat pellonojat ilmaisivat oivallisesti -tekijänsä luonteen. Juuri näin, ei mutkaa, ei koukkua, suoraan ja -rehellisesti. - -Eeva-muori uskoi heille että ne pellonojat olivat miltei ainoa asia, -josta ukko tunsi ylpeyttä tässä maailmassa, ne ja syntyperä. -- - -Kolminaisliitto oli hajaantunut, mikä minnekkin. Väinö oli lähtenyt -katiskaa kokemaan ukon kanssa. - -Selma istui suuren koivun juurella lyöden arpaa saraheinillä. Hän -oli niin syventynyt tehtäväänsä, että näytti kokonaan unohtaneen -ympäristönsä. - -Mutta Eeva oli hiipinyt tupaan. Kuinka kaikki sielläkin oli -ennallaan. Lattiasta, laesta, joka sopesta hohti sama puhtaus kuin -ennenkin. Valkaistu takkauuni hahlaimineen täytti oviloukon, leveät -rahit kiersivät seiniä, perällä oli pöytä, istuimet ympärillä ja -keskellä peräseinää oli tuvan merkillisin huonekalu, suuri, ukon oma -tekemä seinäkello. Siihen kuului siniseksi maalattu kellokaappi, -joka ylettyi katon rajasta lattiaan asti, ja valkea taulu. Kaapin -etupuoleen oli maalattu keltaisia tähtiä ja kummallisia koukeroita -ja siitä oli ukko kerran opettanut heille tähtitiedettä. Siinä -oli aurinko keskellä, kaikki kiertotähdet ratoineen ympärillä, -pohjantähti ja ridanseula, kukin määrätyllä etäisyydellään auringosta -ja määrätyssä asennossa kunakin eri vuodenaikana. Ukko oli sanonut, -että se kello osoitti ajan kulun yhtä tarkasti kuin aurinko, eikä -sitä tarvinnut vetää kuin kerran viikossa. - -Eeva-muori oli kerran uskonut heille suurena salaisuutena, että -ukko saatuaan tämän kellon valmiiksi mietiskelee toista, jota ei -tarvitsisi vetää milloinkaan, vaan joka kerran käymään pantuna -kävisi seisahtumatta maailman loppuun asti. Eeva-muori oli luullut -tietävänsä, että ukko mietiskelee sitä melkein aina. Se ainakin oli -varma, että hän usein yölläkin nousee tekemään laskujaan eikä häntä -silloin saa häiritä. - -Ja tämä kello oli ukon mielestä siihen uuteen verrattuna vain -pahanpäiväinen rämppä, ei paljon parempi lehmänkelloa. - -Mutta Eevan mielestä tämä vanhakin oli sangen merkillinen kello. -Sehän oli melkein kuin ihminen? Äskenkin, kun hän tuli tupaan, oli -hän ollut tervehtimäisillään sitä aivan kuin ihmistä ja hän melkein -odotti, että se alkaisi puhumaan. - -Eikö se sitten puhunut? Eikö sen naksutus kuulunut lakkaamatta, -öin päivin, kesin talvin, ja eivätkö ihmiset hyvin ymmärtäneet -sen kieltä? -- Pisara pisaralta, hetki hetkeltä yhä eteenpäin, ei -seisahdusta, ei sulkua ja niin on oleva aina. Hetkien laskijat vain -vaihtuvat, viipyvät hetkisen ja häipyvät pois kuin varjot, ja niin on -oleva aina, ei seisahdusta ei sulkua. - -Ja kun se sinikaappinen kello kokonaisen tunnin vaellettua pois -ikuista tietään, korottaa äänensä ilmaistakseen sen ihmisille, kuinka -lempeästi, kuinka hellävaraa soi sen ääni silloin, aivan kuin se -säälisi ihmistenlapsia, jotka laskevat sen lyönnit. - -Vai helähteleekö se kenties niin hellävaraa vain tässä tuvassa, jossa -sen lyöntiä laskee kaksi vanhaa, joiden elämänhetket jo on helpot -lukea. -- - -Kellosta siirtyvät hänen silmänsä ukon sorvuutuoliin ja mummon -rukkiin, jotka oli siirretty uuninloukkoon odottamaan talven pitkiä -puhteita. Hän sai niin selvänä eteensä sellaisen talvi-illan salomaan -tuvassa. Sorvuutuoli surisee, lastut lentää, rukinpyörä hyrrää. -He ovat reippaita kuin nuoret. Mitä se haittaa, että pyryilma -kasvattaa korkeata kinosta seinän takana, että tuuli tuivertaa -lehdetöntä koivua ja lyö sen jäisiä oksia ikkunaan, että metsää ja -maata siinä ympärillä peittää pimento. Heidän lietensä tuli voisi -valaista synkimmänkin yön ja kesän hengettäret ovat asettuneet heidän -yksinäiseen majaansa. - -Tuvassa oli kuitenkin esine, joka ensi käynnistä asti enin oli -kiinnittänyt Eevan huomion ja sen esineen tähden hän nytkin oli -hiipinyt sinne yksin ja salaa saadakseen olla kahden sen kanssa ja -kuitenkin oli hän heittänyt sen seurustelun viimeiseksi. - -Vasemmalla sivuseinällä uunin ja suuren seinäkaapin välissä oli pieni -komero, se oli ikäänkuin pieni pyhättö, johon vanhukset näkyivät -keränneen ne tavaransa, jotka olivat heille rakkaimmat ja kalliimmat. -Siinä oli ensinkin nelisnurkkainen pöytä, jolle oli asetettu -monenmoista tavaraa. Muun muassa oli siinä kirjoitusneuvot -- ukko -oli jo ikämieheksi elettyään itse opetellut kirjoitustaidon. Sitten -oli siinä kaikellaisia vanhoja muistoja, isien isiltä perittyjä, -jotka hyvin olisivat puolustaneet paikkansa jonkun kansantieteellisen -museon kokoelmissa. Siinä oli muun muassa monenmoisia kivikauden -aseita ja työkauja, kummallisen näköisiä ruostuneita solkia ja -muita metallikapineita, joilla kullakin oli oma historiansa. Siinä -oli tulukset, joilla ukon isä vanhalle hyvälle tavalle uskollisena -kuolemaansa asti oli iskenyt tulta piippuunsa, vaikka tulitikutkin -lopulla hänen ikäänsä jo olivat käytännössä. - -Pöydän vieressä oli hylly, jossa oli talon kirjasto. Se ei ollut -suuren suuri, muutamia nidoksia vain, mutta niitä oli viljelty -sitä ahkerammin. Siinä oli paitse raamattua ja useita muita -hartauskirjoja, joista monet olivat sangen vanhoja, Kalevala ja -Kanteletar, jotka niiden kerääjä itse oli lahjoittanut ukon isälle. -Sillä häneltä hän oli saanut monta pitkää runoa, jotka jo olivat -unohtuneet sen aikuiselta kansalta. - -Mutta seinällä näitten tavarain yläpuolella riippui hirvensarven -haarassa Suomen soitin kantele, ja sen eteen pysähtyi Eeva. Ei kukaan -tietänyt sen ikää. Eeva-muori oli saanut sen perinnöksi isoäidiltään, -joka oli opettanut hänet soittamaankin sitä, ja hän taas oli perinyt -sen äidiltään, joka aikoinaan oli ollut kuuluisa kanteleen soittaja. -Niin se oli kulkenut tyttäreltä tyttärelle miespolvesta miespolveen, -eikä kenkään tietänyt sen ikää ja tuntematon oli sen tekijä. Koppa -oli vanhuuttaan mustunut. Kenties sen tumma väri myöskin oli muistona -savupirttien seiniltä, joilla se entisaikoina oli riippunut. Mutta -kielet olivat hohtavan kirkkaat ja helkkyivät hopealle, milloin -Eeva-muorin sormet niitä koskettivat. - -Mitä kaikkea se olisikaan voinut kertoa! - -Eeva seurasi kanteleen vaiheita hämärässä muinaisuudessa. Hän -kuuli sen soivan Sammon sodasta voittajana palaavain riemullisella -retkellä, hän kuuli sen helkkyvän Pohjolan häissä, karkelon käydessä -sileällä sillalla ja Väinämön laulun lakehen nousten. Taas itki sen -kielet katoa neidon, kuoloa kovaa ihanan immen. - -Niin, se oli soittanut surussa ja ilossa, se mustunut kannel. - -Pohjolan kesäöinä oli sen helkettä kaikuneet lempeät lehdot ja -hongikot jylhät. Ja kun se talvi-illan iloksi oli viritetty soimaan -ihmisten asunnossa, oli savupirtin seinä kasvanut korkeammaksi, laki -kohonnut ja lattia laajennut. - -Kuinka paljon se olisikaan voinut kertoa! - -Hän katseli sitä yhä, väsymättömästi ja hartaasti. -- Vaiti, eikö sen -kieli värähtänyt? eikö kuulunut kuin hiljaista soiton helinää, ja -kaihoa, kaihoa soi se sävel. - --- Mitä kaihoat sinä vanha kannel? Kaihoatko nuoruuttasi, ammoin -kadonnutta, jolloin koppasi vielä oli valkea? Loistoaikaasiko -kaihoat, jolloin sinua riemusaatossa kannettiin juhlasta juhlaan, -jolloin suuret sankarit sinua heijailivat voimakkailla käsivarsillaan -ja ihanat immet koskettelivat kieliäsi? - --- Oi, sinä vanha kannel! harvoin saat sinä enään kuulla oman äänesi. -Vanhan mummon vapiseva käsi vain joskus liikuttelee kieliäsi, muuten -olet mykkänä, sinä monikielinen! - --- Ja kuitenkin voisit sinä vielä nostaa ilon ylimmilleen nuorten -kisoissa, suurten sankarien povella voisit sinä vielä riemusta -remahdella ja sun soittos voisi vielä helkkyä niin ihanasti, että -sitä kummissaan kuuntelisi kaikki. Sillä sinä olet nuori ja siinä -on sun mahtisi. Koppasi vain on mustennut, mutta soinnussasi asuu -ikuisen kevään mahti, joka ei konsaan voi vanheta eikä kuolla. Ja -sinä olet luotu soimaan murheessa ja ilossa. -- Mutta sinä olet niin -ääneti, niin ääneti! - -Eeva kuvitteli siirtyneensä muutaman satasen vuotta taaksepäin -ajassa. Hän tahtoi sen päivän olla vieraisilla muinaissuomalaisten -luona, eikä mikään siinä ympäristössä häirinnyt hänen mielikuviaan. -Ei edes sekään, kun Eeva-muori alkoi huikkailla kokoon vieraitaan -päivällisaterialle, joka oli nautittava pihamaan varjokkaimmassa -paikassa suuren pihlajapensaan suojassa. Siihen oli kannettu jykevä -honkapöytä, joka oli peitetty hohtavan valkealla palttinaliinalla, -mummon omaa tekoa. Jokaista varten oli puulautanen ja puulusikka. -Ukon mielestä oli hyvä tulla omillaan toimeen. Kalamiehet olivat -saaneet katiskasta suuren hauvin, ja siitä oli muori kodassa -valmistanut oivallisen kalakeiton. Pöydällä oli vielä puhdasta -rukiista leipää, vasta kirnuttua voita, suuri puinen viilikehlo, -jonka laidasta itsekukin söi lusikallaan, sekä kaljahaarikka. Kaikki -erinomaisen maukasta. - -Ei auttanut mikään, isännän täytyi itsensä istua kunniapaikalle -pöydän päähän, ja emäntä, joka vain olisi tahtonut sivulta katsella -ja tarjoilla vierailleen, otettiin väkisin mukaan. Eeva myhäili -itsekseen. Kaikkihan oli niinkuin ollakkin piti. Eikö kunnianarvoista -ukkoa siinä pöydän päässä olisi voinut luulla miksi Kalevalan -sankariksi tahansa! Hänkin oli nyt pukeutunut sunnuntai-asuunsa -vierasten kunniaksi, joka seikka ihan liikutti nuoria. - --- Täällä käy niin harvoin vieraita, varsinkaan kaupunkilaisia, -että tuntuu oikein juhlalliselta -- sanoi ukko halkaisten hauvin -pään, jonka hän oli nostanut lautaselleen. Ei aikaakaan niin hän -jo heilautteli pitkää leukaluuta näppiensä välissä ja laususkeli -verkalleen: - - "Kuss' on koppa kanteletta? - Hauvin suuren leukaluusta." - -Eeva heläytti iloisen naurun. Sepä vasta oivallisesti kävi hänen -ohjelmaansa! -- Ja mummo siinä vieressä lempeine kasvoineen, joka -itsensä unohtaen vain piti huolta muista, eikö hän ollut kaikkien -äitien esikuva, sekä muinaisten että nykyisten. Mutta Eevan silmissä -hän oli niitä muinaisia. Ja kun hän hitaasti huojutti vartaloaan -edestakaisin, luuli Eeva hänen muistelevan jotain vanhaa runoa ja -juuri olevan aikeessa ruveta laulamaan. - -Ei puuttunut siinä puhetta pöytäkunnalta, laskettiin leikkiä ja -toimettiin totisia. Pöydästä noustessa naureskeli mummo: - --- Tämmöisiä herkkuja sitä näin metsämökissä vieraille tarjotaan. - --- Herkkuja ne meistä todenperästä onkin -- sanoi Selma. - --- Eipä vain olekkaan hätää näitten herkkuin ääressä -- sanoi ukko -laskien leveän kämmenensä honkapöydän laidalle -- mutta on sitä tältä -pöydältä syöty petäjäistäkin. - --- Se oli siihen aikaan, kun halla tuli metsän takaisesta suosta ja -jääti joka tähkän heilimöivässä pellossa. - --- Ja kun kontio joskus kaatoi ainoan lehmän -- lisäsi mummo -- niin -ei ollut aina särpimestäkään tietoa. - -Mutta ne olivat jo kaikki voitettuja aikoja, ja kaiketi olivat ne -olleet tarpeen ajallaan, että he nyt sitä paremmin ymmärtäisivät -antaa arvon hyville päiville. Niin vain, ei ollut heillä mitään -valittamista. - -Nuoret katselivat heitä liikutuksissaan. Siinähän heillä noissa -vanhuksissa oli edessään ikäänkuin koko Suomen kansa -- kovasti -koeteltu, mutta lannistumaton, sitkeä kuin suopetäjä, aina yhtä -uskollinen ja mieli täynnä vastaisuuden luottamusta. - -Ja heidän siinä istuessaan tuumaillen menneitä ja tulevia, tuli -kevätkäkönen lentää lekutellen ja istahti sen suuren koivun latvaan, -joka kasvoi mökin nurkkauksella. Siinä alkoi se kukkua helkytellä -sydämmensä pohjasta ja toinen käki vastasi sen kukuntaan toiselta -rannalta, jostain sieltä lahden takaa. - --- Osasipa taaskin mielipaikkaansa -- sanoi ukko -- sen varalta se -siihen heitettiinkin. - -Ja hän alkoi maanitella sitä vanhan runon sanoilla: - - Siinä kukkuos käkönen, - helkyttele hietarinta, - hoiloa hopearinta, - tinarinta riukuttele, - kuku illoin, kuku aamuin, - kerran keskipäivälläki - ihanoiksi ilmojani, - mieluisiksi metsiäni, - rahaisiksi rantojani, - viljaisiksi vieriäni! - -Ja hän lisäsi samaan henkäykseen: - - Vielä kukkuos käkönen - kahden vanhan vierahille, - yksinäisten ystäville, - kuku ehjä elon onni, - aamu armas, päivä kirkas, - illan taivas tähtösihin -- - sulhot sorjat neitosille - pojalle impi ihana! - -Eikä Eevan mielikuvasta enään puuttunut mitään todellisuudessa. -- - -Iltapuoleen vei ukko vieraansa katsomaan suoviljelystään. Silloin -hän oli oikein innostuksissaan. Sillä suuren metsäntakaisen suon -kuivaaminen oli hänen mieliajatuksiaan. - --- Nostaa hallan koko seutuun. Monta toukoa on tuhonnut, viljaa -vienyt, säälittä ahmii nälkäiseen kitaansa, mutta sen valta on -voitettavissa -- puhui ukko heidän seistessään laajan suon reunalla, -joka kasvoi matalaa mäntyä, vaivaiskoivua ja karhunsammalta. - --- Mutta minkä sille yksi mies mahtaa? Sen kimpussa pitäisi olla -kokonainen kirkkokansa. Kolmattakymmentä vuotta olen mynkinyt tätä -kuin myyrä, ja alkaissani luulin ennen iltaa pääseväni laidasta -laitaan. Päivä jo alkaa hämärtyä, illan varjot lankeevat raskaina, -enkä ole vielä ennättänyt puolitiehenkään. - -Mutta nuoret ihmettelivät sitä alaa, joka siinä oli valmiiksi -ojitettuna, voisi sanoa kanavoituna, sillä leveinä kuin kanavat -kulkivat ojat poikki suon leikellen sen suoriksi saroiksi ja ne -olivat sangen syvät ja reunojaan myöten täynnä ruskeata suovettä. -Saroilta oli puut kaadettu ja suuret juurakkeet väännetty maasta sekä -kannettu rovioihin. Sammaleiset mättäät olivat kuivat kuin tuhka. Ei -olisi tarvinnut muuta kuin antaa kulon kulkea, niin siinä olisi ollut -valmis viljamaa. Mutta ukko ei joutanut katsahtamaan taakseen, hänen -silmänsä tähysti suon toista laitaa, mutta loitolla oli se vielä ja -vanhus alkoi aavistaa, että sinne hän ei ehtisi milloinkaan. - --- Enemmän sitä pitäisi olla, en ole saanut aikaan enempää minä -vähäväkinen. Saavat sitten jatkaa toiset nuoremmat. Sainpahan minäkin -piirtää vähäpätöisen puumerkkini kotimaan kamaraan. Muuta en ole -voinutkaan osaltani tehdä sen hyväksi, ja päivä jo alkaa hämärtyä, -illan varjot tummeta. - --- Ukko on kunnialla suorittanut päivätyönsä -- sanoi Eeva ja loi -häneen kiitollisen katseen -- hän on piirtänyt kauniin puumerkin -kotimaansa kamaraan. - -Ja kolminaisliitto muisteli usein jälkeenkinpäin sitä kaunista -päivätyötä, jonka ukko oli suorittanut. Hän oli tehnyt sen aivan -hiljaa, nostamatta vähääkään melua ja hän oli antanut itsensä -kokonaan alttiiksi. Hänen ponnistuksiaan oli katselleet ainoastaan -korpikuuset ja suopetäjät. Ja kun hän kerran laskisi väsyneen päänsä -viimeiseen lepoon, nousisivat unhotuksen kukat hänen haudalleen eikä -jälkimaailma milloinkaan mainitsisi hänen nimeään. -- - -He istuivat taas pihamaalla majan edustalla ja katselivat kaiholla -kuinka nopeasti aurinko teki kaartaan länttä kohden lyhentäen heidän -viivyntäaikaansa. Sillä he olisivat tahtoneet jäädä sinne vaikka -taloksi. - --- Tämä -- virkkoi Väinö totisesti -- tämä on sitä todellista -elämää, jota ihminen maailman alusta asti on määrätty elämään, minä -tunnen sen. Me kaupunkilaiset vietämme valhe-elämää. Me nielemme -pölyn kuivilta kaduilta, me täytämme mielemme turhuudella ja meidän -ruumiimme kuihtuu luonnollisen liikkeen puutteessa. Mitä kääpiöitä -meistä kasvaakaan näihin raittiisiin luonnonlapsiin nähden! Täällä, -tässä ympäristössä minäkin vielä voisin elpyä elämään ja voisin -toimittaa jotain hyödyllistä. - -Mikä heitä sitten estäisi muuttamasta tänne? Eivätkö he voisi -tulla jo huomispäivänä? Ei kukaan heistä kaivannut kaupunkia ja he -rupesivat kaikin tosissaan tuumaamaan muuttoansa salomaan mökkiin -ainakin kesäksi nyt ensin ja sitten kerran vastaisuudessa kokonaan. -Kotiväki varmaankaan ei panisi vastaan. Olivathan Eevan vanhemmat -ihastuneet ikihyväksi siellä käydessään toissa kesänä. Ja olihan -heillä jo katsottuna huvilanpaikkakin Hietajärven rannalla, aivan -lähellä mökkiä. - -Ukko ja mummo kuuntelivat heitä hymyssä suin. - --- Eiköhän kävisi sentään ikäväksi pitkän päälle, kun on tottunut -toisellaiseen -- he arvelivat. - -Mutta nuoret vakuuttivat, että juuri tällaisesta he pitävät, että -tämä tavaksi tullut kevätretki oli heidän hauskin päivänsä koko -vuodessa ja että he ajatuksissaan elivät sen yhä uudelleen ja -uudelleen. - -Sitten muistelivat he ensimmäistä käyntiään siellä. Kuinka he vielä -ollessaan koulun alaluokilla kerran olivat lähteneet tänne kasvien -keruuretkelle, eksyneet tuntemattomassa metsässä, pelänneet susia ja -karhuja, juosseet väsyksiinsä asti ja viimein osuneet tämän saman -järven rannalle, joka nyt oli heille niin tuttu ja rakas. Nääntyneinä -olivat he istuneet rannalle itkemään ja siitä oli ukko, joka juuri -sattui olemaan rysiään kokemassa, korjannut heidät veneeseensä ja -lähtenyt viemään kotiansa "mummon syötellä ja juotella", kuten hänen -sanansa olivat sattuneet. - -Perille päästyä ei mummo ollut heittänytkään heitä vähille -syöttämisille ja juottamisille, oli vielä pannut evästäkin matkan -varalle ja käskenyt tulemaan toistekin. Mutta kun hän päälle -päätteeksi oli ottanut vanhan kanteleen hirvensarven haarasta ja -soitellut heille kauneimmat laulunsa -- silloin oli heistä tullut -ainaiset ystävät, joita ei voisi eroittaa muu kuin kuolema. - --- No voittehan tulla ja ottaa haltuunne koko hovin sitten, kun aika -meistä vanhoista jättää -- tuumaili ukko -- voitte uusia kauppakirjat -isännän kanssa. Eipähän menisi silloin ihan vieraalle. - --- Niin, eipähän meillä olekkaan omia lapsia, joitten eteen raataa. -Kesäasuntona tää ainakin menisi mukiin, kun rakentaisi vähän lisää. - -Mutta nuoret selittivät, että he tahtoivat tulla sinne jo ukon ja -mummon eläessä, muuten heidän aina olisi ikävä vanhoja ystäviään. -Voisihan vähän jatkaa rakennusta, että saisi kamarin tai tuvan -lisää. Ja he innostuivat jo tuumaamaan, minnepäin sitä jatkaisi -ja innostuksissaan unhottivat he, etteivät he vielä olleet oman -kohtalonsa määrääjiä. - -Kenties olisivat he unhottaneet lähteä kotiinkin, ellei mummo -vanhalle hyvälle tavalle uskollisena olisi tullut tuvasta kantele -käsivarrella ja istuutunut valkean tuomen alle virittämään sen -kieliä. He kerääntyivät kaikin siihen ympärille, mutta mieliala oli -muuttunut surulliseksi, sillä he tiesivät soiton olevan jäähyväisiksi. - -Tottuneella kädellä kiersi mummo kanteleen nauloja, pingoitti toista -kieltä, hellitti toista, siitä lähti oikea ääni, siitä väärä -- -hänellä oli vielä sangen tarkka korva. Tuota pikaa sai hän siitä koko -ääniasteikon selvänä ja puhtaana, ei kuulunut soraääntä lainkaan. -Sitten alkoi hän soitella, ensin hiljaa, sitten yhä kuuluvammin ja -viimein varmasti, niin että kajahteli mustennut koppa, sen ihanan -suvivirren säveltä, jonka hän ennenkin oli soittanut lähdönhetkenä. -Ja kanteleen säestämänä veisasi Eeva kirkkaalla äänellään: - - "Jo joutui armas aika - ja suvi suloinen..." - -Näin kanteleen säestämänä he veisasivat koko virren. - -Mutta ennenkun he olivat ennättäneet loppuun, oli koko seurue yhtynyt -säveleeseen. Ukkokin, hattukulu kädessään, veisasi sydämmensä -pohjasta värisevällä äänellään nuorten mukana suvivirren ihanaa -säveltä. -- -- "Sä Saaronin kaunis kukka, kukoistus laaksoissa..." - -Ja kun viimeinen ääni oli kajahtanut heidän huuliltaan ja kanteleen -kieli oli lakannut heläjämästä, soi suvivirsi vielä yhtä ihanana -luonnossa siinä ympärillä. - -Ja tuomen valkea terttu vavahteli salaisesta onnesta, ikäänkuin se ei -olisi tiennytkään, että taivaan tuulet jo huomenna karistavat maahan -sen hempeyden. -- - -Molemmat vanhukset lähtivät saattamaan heitä järven poikki. Sinne -he näkivät mökin häipyvän saaren taakse. Se jäi sinne iltaruskoon -ja auringon kultaan ja sen ikkuna, jonka yläreunaa peitti vehreä -varjostin, vilkutti heille jäähyväisiään aivan kuin kirkas tähti, -joka olisi tahtonut valaista heidän tietään halki elämän. - -Hyvästi heiteltäessä ei tuhlattu paljon sanoja. Väinö, joka -enimmäkseen oli ollut ääneti, mietteisiinsä vaipuneena, sanoi -puistellessaan ukon kättä: - --- Se nuori mies, joka vietti ihmeellisen yön paljaan taivaan alla, -on toteuttanut ihanteensa, sillä hän uskoi itseensä. - -Sitten alkoivat he notkeina kuin oravat kavuta jyrkännettä pian -saadakseen kiinni polkunsa päästä, sillä heillä oli pitkä matka -kaupunkiin. - -Päästyään ylös kääntyivät he vielä kerran katsomaan taakseen. Mummo -oli taaskin temmannut huivin päästään huiskuttaakseen heille. Ukko -seisoi hattukulu kädessään, kasvot kuvastaen sisällistä kirkkautta, -kun hän huusi sinne ylös ikäänkuin vastaukseksi Väinön äskeisiin -sanoihin: - --- Se nuori mies uskoi Jumalaan ja itseensä. - - - - -II. - - -Samana päivänä, jolloin kolminaisliitto teki huviretkensä salomaan -mökkiin, oli rouva Aarniolla vieraita. - -Henkikirjuri Heitmannin rouva tuli jo varhain aamupäivällä, sanoi -olevansa aivan yksin kotona, miehensä kun oli virkamatkoilla -maaseudulla. Hän sanoi aamulla nähneensä tämän talon nuorten -vaeltavan poispäin kaupungista salkut olalla ja hän oli tullut -töineen koko päiväksi saadakseen kerran taas pitkästä aikaa rauhassa -keskustella lapsuutensa ystävän kanssa. - -Tullessaan oli hän viipynyt hetken valoisassa verannassa, joka oli -täynnä kukkain tuoksua. Siellä olivat suurten neerioiden oksat -riipallaan uhkeita vaaleanpunaisia kukkia, joitten tuoksu sekaantui -heliotroopien ja ruusujen lemuun. Auringon paahteessa tuntui siellä -oikein tukahduttavalta. Kun talonväkeä ei kuulunut, ei näkynyt, -oli hän ripustanut päällysvaatteensa eteisen naulaan ja vilkaissut -kyökkiin, josta sai kuulla kauppaneuvoksen rouvan istuvan Eeva-neidin -huoneessa. Sitten kulki hän upeasti sisustetun salin brysselimattoa -pitkin, johon jalankapse tuntui tukehtuvan, toiseen päähän huonetta, -jossa hän paksujen uutimien lomasta kopautti Eevan huoneen ovelle. - --- Sisään -- kuului sieltä iloinen ääni -- ooh, sinäkö sieltä tulet, -kuinka hauska! -- He syleilivät ja suutelivat toisiaan ja kävivät -istumaan kahden puolen pyöreätä pöytää kumpikin nojatuoliinsa. - --- Täälläpä tuntuu viileältä ja hyvältä, minun tuli oikein kuuma -matkalla. Harvinaisen varhainen kesä tänä vuonna. - --- Muutamat pelkäävät takatalvea -- sanoi rouva Aarnio. - --- Kas, enhän olisi tuntenutkaan Eevan huonetta, täällähän on -kokonaan muutettu sitten viime käyntini. - --- Eeva tahtoi näin, hän on saanut noudattaa omaa makuaan. Minä -puolestani en tästä pidä, näyttää kolkolta ja autiolta. Vai kuinka -sinun mielestäsi? - -Rouva Heitman ei vastannut heti. Hänen tarkka silmänsä tähysti -huoneen joka loukkoa. Seinät ja katto olivat kokonaan valkeat. -Huonekalut olivat päällystetyt vaalean sinisellä. Siinä oli pianiino -nuotteineen, toisessa peränurkassa oli kirjahylly, toisessa -vanhanaikuinen piironki peilineen. Sohva ja tuolitkin olivat -vanhaa tyyliä, niissä oli jotain arvokasta ja samalla omituinen -kodikkaisuus. Sohvapöydällä oli ruukussa ryhmä valkeita narcisseja -ja piironginpäällystä oli täynnä puoleksi kuihtuneita kukkavihkoja -pienissä laseissaan. Muuten ei ollut ensinkään kaikkea sitä pienen -tavaran paljoutta -- viuhkoja, vaaseja, neulatyynyjä, stafliita -y.m. -- joka tavallisesti nuorten neitojen huoneihin painaa -rihkamakaupan leiman. Kaikessa vaaleudessaan teki huone katsojaan -vakavan vaikutuksen. Siinä ei ollut turhamaisuutta lainkaan, mutta -siinä oli jotain läpikuultavaa ja kirkasta. Tuntui siltä kuin nuoren -neitosen ajatukset olisivat leijailleet siellä utuisina ja täynnä -nuoruudenunelmata. - --- Oi, täällä on suloista, -- sanoi rouva Heitman kuin itsekseen -- -ainoastaan Eevan huone voi olla tällainen! - -Rouva Heitmannin suuriin, ruskeisiin silmiin oli tullut haaveellinen -ilme. Hän nojasi kaunista päätään tuolin selkään ja vaipui -mietteisiinsä. Nuoruudessaan oli häntä pidetty suurena kaunottarena -ja hän oli vieläkin sangen kaunis, mutta hänen kasvonsa kuvastivat -ilmeisesti väsymystä. Oliko se elämään kyllästystä. Oliko hän -onneton avioliitossaan? Vai oliko hän ylipäänsä odottanut elämältä -enemmän kuin se voi antaa? Arveltiin jos jotakin, mutta kukaan ei -tiennyt varmasti mitään. Hän ei avannut sydäntään yhdellekään, häntä -pidettiin umpimielisenä ja hieman ylpeänä ja hän seurusteli ani -harvain kanssa koko kaupungissa. - --- Hän on viehättävin tyttö, minkä minä olen nähnyt -- sanoi hän. - --- Kun et vaan luulisi liikoja -- virkkoi rouva Aarnio -nojatuolistaan, ja nauraa heläytti perään iloisesti. Hän istui siinä -neule kädessä raittiina kuin elämä itse. Vartalo oli täyteläinen, -kasvot pyöreähköt, hipiä hieno ja poskilla yhä vieläkin ruusun puna. -Hän oli ollut aika sievä nuorena tyttönä ja häntä oli yleisesti -kutsuttu hyväilynimellä "mesimarjan kukka." Hän katseli maailmaa -raittiilla sinisilmillä, joissa ei ollut haaveellisuutta rahtuakaan. - --- Ja tässä hän seurustelee taiteen hengetärten kanssa -- jatkoi -rouva Heitman äskeistä ajatustaan. - --- No niitä teidän seurustelujanne -- jota ei saa seurustelemaan edes -naapurien kanssa. - --- Että hän on Eevan äiti -- ajatteli rouva Heitman ääneti katsellen -ystävätään. He olivat olleet koulutovereita ja kasvinkumppaneita ja -kaikki heidän nuoruutensa muistot olivat yhteiset. Mitään syvempää -sympatiiaa ei ollut milloinkaan ollut heidän välillään, siksi he -olivat liian erilaiset, mutta heidän luonteensa olivat kumminkin -täydentäneet toisiaan ja he olivat vuosien kuluessa oppineet -luottamaan toistensa ystävyyteen. Viime vuosina oli heidän välinsä -vähän vieraantunut. Kullakin oli omat harrastuksensa, eikä jouduttu -usein käymään toisissaan. Sitäpaitse oli kohtalon langat kutoutuneet -kummallisesti heidän tielleen, ja oli ollut aika, jolloin rouva -Heitman oli luullut, ettei hänellä milloinkaan olisi voimaa avata -kauppaneuvos Aarnion ovia. - --- Että hän on Eevan äiti -- ajatteli hän vieläkin yhä ääneti -katsellen ystävätään. Se oli kenties kumminkin tosi, mitä hän -niin monasti, oli kuullut sanottavan -- Alma Aarnio on yksinomaan -käytännön ihminen. Hän itse ei ollut sitä ennen huomannut. Ihminen -näkee useinkin nuoruuden aikaiset ystävänsä halki elämän ensi -nuoruuden hohteessa. Nyt hän kaipasi hänessä henkisyyttä. - -Mitä hän sitten vaati Eevan äidiltä? Eikö hän olisi kelvannut -kaikkien perheenemäntien esikuvaksi? Puuhasihan hän varhaisesta -aamuhetkestä iltaan myöhään uupumatta kotinsa hyväksi. Niin, -sanottiinpa että hän se oikeastaan hoiti koko talon asiat, sillä -kauppaneuvos Aarnio ei suinkaan ollut luotu asioitsijaksi. Rouvan -ansiona yleinen mielipide siis myöskin piti talon yhä kasvavaa -vaurastusta. Hän näytti olevan niitä onnen helmalapsia, joille kaikki -onnistuu, joille kultaa sataa kuin taivaasta ja joille elämä on kuin -silkkiä. Hän oli todellakin oivallinen talonemäntä. - --- Mutta ymmärtääkö hän tytärtään? -- ja rouva Heitman katseli häntä -yhä, pitkään ja kysyvästi. - -Häntä sanottiin myöskin kunnianhimoiseksi. Hänen kotinsa piti -olla komein, hänen puutarhansa parhaiten hoidettu, hänen pitonsa -loistavimmat koko kaupungissa. Eikä siinä kaikessa -- sen hän nyt -huomasi -- kumminkaan ollut sitä hienostunutta makua, joka aateloi -yksinkertaisimmankin kodin. - -Rouva Heitman ei ollut ennen ajatellut näitä asioita kriitillisellä -mielellä. Hän oli nähnyt ystävänsä ja kaiken, mikä koski häntä, -nuoruudenmuistojen hohteessa. Mutta kun hän nyt katseli taappäin, -muisteli menneitä aikoja ja niitä monia loistavia pitoja, joissa -hänkin oli ollut tässä kodissa, johtui hänen mieleensä, että pikku -Eeva hänen mielestään aina oli näyttänyt niin ihmeellisen vieraalta -siinä ympäristössä, että hän oli ollut kuin arka linnunpoikanen, -joka katseli ympärilleen suurin, rukoilevin silmin, aivan kuin hän -olisi tahtonut pyytää anteeksi jokaiselta, että hän esiintyi puettuna -kaiken maailman hetaleihin. Ja rouva Heitman muisti myöskin, että -hän joskus mielessään oli verrannut Eevaa johonkin jaloon kasviin, -joka oli istutettu sille sopimattomaan maaperään, jossa se kenties -kuihtuisi. Mutta hän ei ollut selvittänyt itselleen, minkätähden se -maaperä sitten olisi ollut sopimaton. - --- Kuinka minä olisin onnellinen, jos minulla olisi sellainen tytär --- sanoi hän. - --- Sinä haaveilet Hanna -- torui rouva Aarnio. Sitten lisäsi hän -leikillisesti: - --- Mitä niistä tytönhuitukoista, sinulla on poika. Jos minä saisin -valita, ottaisin empimättä pojan. - --- Pojistapa on niin vähän iloa äideilleen, kulkevat maat ja -mantereet, ei saa nähdä vuosikausiin. - --- Kylläpä ne tytötkin näkyvät voivan kulkea, ja kun vielä joutuvat -naimisiin, menettää heidät kokonaan. Sellainen on maailman meno. - -Rouva Heitman säpsähti vähän. Ei suinkaan hän voinut tarkoittaa, että -Eeva pian joutuisi naimisiin. Ei, hänhän oli vielä niin nuori, Alma -oli luonnollisesti puhunut vain ylimalkaan. Mutta hän alkoi kuitenkin -hermostuneesti astua edestakaisin lattialla. Nähtävästi oli hänellä -jotain erityistä sydämmellään, mutta hänen oli vaikea päästä puheen -alkuun. Niin, hän oli todellakin tänään tullut sinne puhuakseen -Eevasta. Hän oli aikonut puhua avomielisesti kuin ystävän kanssa -ainakin, mutta nyt se tuntui mahdottomalta. -- Kun pääsisi alkuun! -Hän pysähtyi katselemaan niitä puoleksi kuivettuneita kukkavihkoja -Eevan peilin edessä, hän otti niitä käteensä, ne tuoksuivat vielä. -Ne olivat Eevan matkakukkia, Helsingistä saatuja. Hän oli nähnyt ne -hänen rinnassaan, kun hän astui maihin laivasta. - --- Eeva on ennättänyt saada paljon ystäviä Helsingissä -- sanoi hän. - --- Ainahan nuoret ystävyydenliittoja solmivat. Heiltä se käy pikemmin -kuin meiltä vanhemmilta. Eikä ne liitot kaikki taida olla niin -pysyväistä laatua, mutta Eevalla on uskollinen sydän, minä pelkään -liiankin uskollinen. - -Taas sävähti rouva Heitman. Oliko hän todellakin solminut jotain -liittoja Helsingissä? Ja jos olisi solminut, niin ei suinkaan niistä -ainakaan voisi puhua monikossa. Mutta mitä tarkoitti hän sillä, -että Eevalla olisi liian uskollinen sydän? -- Kenties he perältäkin -molemmat pelkäsivät samaa. Ei, nyt hänen täytyi rohkaista luontonsa -ja puhua suunsa puhtaaksi. Sydänalassa tuntui vain niin oudolta, -aivan kuin jokin siellä olisi ollut pakahtumaisillaan. Kuinka lähellä -se asia kuitenkin oli hänen sydäntään! -- Nyt, nyt oli otollinen -hetki! Mutta juuri kun hän oli avaamaisillaan suunsa päistikkaa -sukeltaakseen itse polttopisteeseen, tokasi rouva Aarnio: - --- Huomasitko sinä äsken minun uusia salinvarjostimiani? - -Ei, niitä hän todellakaan ei ollut huomannut. - --- No, sinä vasta olet se ainainen haaveilija, ei se kuule, eikä näe. -Olisipa luullut niitten pistävän silmään. - --- Annas kun ravistan pois liiallisen haaveellisuutesi kuten -muinoinkin! -- Ja rouva Aarnio pyöräytti reippaasti vierastaan -vyötäisiltä ympäriinsä lattialla. - --- Nyt vien sinut katsomaan niitä. - --- Eivätkö ne ole kauniit? Ne on uusinta mallia, suorastaan -Pariisista tuodut, koko Suomessa ei mahda olla sellaisia. - -Ja emäntä kierrätteli vierastaan käsipuolesta ympäri koko salin. Aina -siellä oli jotakin uutta katsottavaa jossain sopessa. - --- Kas, tässä on Eevan uusin valokuva, onko se onnistunut? -- Hän -antoi rouva Heitmannille käteen kauniin stafliin, jossa oli Eevan -muotokuva kabinetti suuruutta. - -Kuinka hän oli kaunis siinä yksinkertaisessa puvussaan, pitkä -palmikko riipuksissa rinnalla ja vuokko napinreijässä! Mikä omituinen -sekoitus lasta ja täysikasvuista neitoa. Näytti siltä kuin hän olisi -katsellut tai kuunnellut jotain kaunista. Ja taas siinä vilahti sama -arka linnunpoikanen, joka suurin, rukoilevin silmin pyysi anteeksi, -että hän esiintyi näin loistavassa ympäristössä. - -Rouva Heitmannin täytyi tehdä emännän kanssa pieni kiertomatka -ympäri koko talon. Ruokasalissa he istuutuivat kahvipöydän ääreen. -Se oli todellakin hauska huone, sisustettu suomalaiseen kuosiin. -Huonekalut olivat suomalaista mallia, suomalaiset koristekankaat -peittivät seiniä, suomalaiset matot lattiata. Siellä riippui oikein -supisuomalainen eväskonttikin seinällä kuin kotonaan ainakin ja -hyllyllä sen yläpuolella oli oluthaarikka hörössä korvin. - --- Tämä on isän ja Eevan aistin mukaista -- selitti rouva Aarnio. - --- Isällä ja Eevalla on hyvä aisti -- sai hän vastaukseksi. - --- Niin, minäkin jo olen alkanut tottua tähän, vaikka se ensin tuntui -oudolta. Mutta katsos tätä näköalaa, se se vasta jotain maksaa! - -Siitä oli todellakin laaja ja kaunis näköala. Lähinnä oli osa -kaupunkia, joka katuineen, rakennuksineen, puutarhoineen vähitellen -vietti rantaa kohden ja sitten äärimmäisenä lavea laivalaituri. Sen -kyljessä oli nytkin pari laivaa iloisesti liehuvine lippuineen. Ja -sitten siintävä järvi ja sen metsäiset rannat. - -Äärimmäinen rakennus kaupungin rannassa oli Aarnion komea -tavaramakasiini. Sen ovet näkyivät olevan auki ja sen edustalla -puuhaili monta miestä ahkerassa työssä. Tavarasäkkiä lykättiin -pikkurattaissa toisia sisään, toisia ulos, kuormia tehtiin, toisia -purettiin. - --- Kas tuollaisesta minä pidän -- sanoi rouva Aarnio -- toiminnasta -ja puuhasta. Siitä leipä kasvaa, siitä varallisuus koituu, se on -toista kuin haaveilu, se on elämän todellisuutta. -- Katsohan tuota -miestä, kun ajaa rattaan pyörän keskelle jauhosäkkiä! - -Hän sieppasi kiikarin. - --- Enkös sitä arvannut, siinä on nyt jauhot laiturilla. Kas, onhan -siellä arvon meidän ukkokin. Minun silmääni vain ei vältä. Näes -Hanna, tämä on minun valtaistuimeni, tämä nojatuoli tässä ikkunan -alla. Tästä minä hallitsen valtakuntaani, pidän ohjakset käsissä ja -annan vilistää. Sillä suoraan sanoen ja meidän kesken puhutuksi -- -meidän ukko on hiukan epäkäytännöllinen -- sinä kyllä tunnet hänet -vanhastaan. - --- Mutta annas olla, eikös sieltä jo hinaajalaiva tuo sokerilastia! -No totta tosiaan, ja täyttä pöllyä sittenkin, ja sitä odotettiin -vasta illalla myöhään. - -Samassa heläytti hän telefoonikelloa ja komensi: - --- Silmät auki siellä alhaalla! Sokerilasti on kohta rannassa eikä -reitti ole vapaa. - -Heti syöksähti miehiä venheisiin pitkät keksit kädessä. Lotjat saivat -koreasti siirtyä syrjään pienen mutta urhean hinaajalaivan tieltä, -joka jo tuprutti sankkaa savuaan jonkun kymmenen metrin päässä -rannasta. Tuota pikaa se jo huohotti laiturin kyljessä aivan kuin -uuvuksiin ajettu hevonen. - --- Hengästyikö pikku hepo? -- puhui rouva Aarnio hyvitellen -- tekisi -oikein mieli silitellä kylkiä. Se on niin virkku ja nopsa, ei sen ole -voittanutta. Ja tuollaista jättiläistä se on hinannut jälessään halki -aavain vetten! - --- Annas kun minäkin katson pitkäsiimalla -- pyysi rouva Heitman -- -ah, sehän on suuri kuin vuori, ja sekö on täynnä sokeria! - --- Se niin, ja hyvää se onkin, parasta Stettiniläistä. - --- Niinkö kaukaa sitä tuodaan? - --- Niin kaukaa, ulkomaalainen on taas tätänykyä huokeampaa kuin -kotimainen. On sitä siinä monen mummon kupposeen. - -Rouva Aarnio teki sitten seikkaperäisesti selkoa syistä sokerin -hinnan nousuun ja laskuun sekä kotona että ulkomailla. Ja lopuksi -luetteli hän kaikki ne sekä kaupunki- että maalaiskauppiaat, jotka -ottivat sokerinsa heiltä, ja laskipa vielä ihan pennilleen paljonko -he tavallisesti saivat voittoa kilolta. - --- Sinä olet asioimisnero, kerrassaan nero! -- huudahti rouva -Heitman, mutta hän ei ollut kuullut puoliakaan rouva Aarnion -jutuista, hän näytti olevan pelkkänä silmänä. - -Hitaasti kuljetti hän kiikaria edestakaisin, mutta hän ei katsellut -jauhokulia, ei sokeritoppia eikä puuhailevia työmiehiä. Hänen -silmänsä seurasivat sitä kookasta miestä, joka rauhallisin askelin -mittasi laivasiltaa päästä päähän. Nyt hän ottaa muistikirjan -povitaskustaan. Hän pysähtyy kirjoittamaan. Tavaroitaanko hän laskee -ja suuria voittojaan? -- - -Hän sai niin selvänä eteensä ne kasvot, jotka kerran, -nuoruudenpäivinä olivat kuvastaneet pelkkää ihanteellisuutta. -Olikohan siitä jälellä vähääkään. Eikö hän jo ollut hukannut itseään -siirtomaantavaroihin, laivaosakkeihin ja suuriin voittoihin? Hän ei -jaksanut ajatella sitä ajatusta loppuun asti. - -Kuinka kirkas se otsa oli ollut, kuinka katse syvä! Siihen aikaan oli -hänen henkensä asunut aatteitten maassa, hänen, joka nyt rauhallisin -askelin mittasi laivasiltaa, ja hän oli päättänyt pyhittää elämänsä -tieteen palvelukseen. Mutta hänet oli uhrattu tai paremmin: hän oli -uhrannut itsensä. Hän ei ollut jaksanut vastustaa äidin kyyneleitä, -hänen oli pitänyt pelastaa perhe vauriotilasta. Hän oli naimisliiton -mukana saanut sievän omaisuuden ja nousemassa olevan liikkeen -haltuunsa ja hänestä oli tullut kauppamies. - -Hän katseli tarkasti niitä kasvoja. Missä oli nyt niitten entinen -ihanteellisuus, niitten nuoruudenpäiväin henkevyys? Oliko sitä -olemassakaan? Kenties piili se kumminkin jossain siellä silmäluomien -alla tai varjossa tuuhean poskiparran, vai oliko se ehkä sukeltanut -niihin syviin vakoihin, jotka aika oli uurtanut molemmin puolin -suupieliä. Oi, jos se entinen nuorukainen olisi hetkeksi vain astunut -esiin sieltä naamarin takaa, näyttäytynyt edes vilahdukselta, kun -hän vain olisi tiennyt sen elävän, vaikka se sitten taas olisikin -ainiaaksi pukeutunut mahtavan kauppaneuvoksen naamariin! - -Hän pysähtyy taas tekemään muistiinpanoja. -- Tavaroitaanko hän -laskee ja suuria voittojaan? Katselijan sydäntä alkaa kouristaa. -- - -Siellä käy myräkkä laivasillalla. Sokerilastia puretaan, miehet -häärii, rattaat jyrrää. Mutta hän, joka rauhallisin askelin mittaa -laivalaituria, tietääkö hän mitään siitä, mitä hänen ympärillään -tapahtuu? Tuskin vain. - -Nyt vasta kiikarilla katsojan silmät alkaa auveta. "Minun mieheni on -hiukan epäkäytännöllinen" -- niin hän todellakin näkyy olevan. Kuinka -väärin hän oli arvostellut häntä. Ilmaisivatko ne kasvot sitten -halpaa voitonpyyntiä? Ken tiesi kuinka siintävän kuulakka se aatteen -maailma oli, jossa hänen henkensä liiteli sokerikuormain jyristessä -siitä ohitse. - --- Näkyykö siellä meidän ukkoa? -- kysyi rouva Aarnio punakkana -emännänpuuhista -- päivällinen olisi valmis. - --- Taisi se kävellä siellä. - --- Taisiko vain, etkö sinä tarkemmin nähnyt, vaikka niin kauvan siinä -tähystelit. Te olette molemmat juuri yhtä maata, ei sekään kuule eikä -näe. Mihinkähän te joutuisitte, jos olisitte maailmassa sattuneet -pariskunnaksi? nauroi rouva Aarnio. - --- Eipä niitä satuteta yhteen niin sopimattomia -- vastasi vieras -hämillään. - --- Kah, kosteathan tämän on lasit, eihän tällä näekkään. Ethän vain -ole itkenyt? - -Hän katsoi rouva Heitmannia tutkivasti silmiin. Tämä tuli yhä enemmän -hämilleen. - --- Katselin kenties liian kauvan, rasitin ehkä silmiäni. - --- Hanna, rakas ystävä, oletko pahoillasi? Olenko loukannut sinua? -Enhän minä mitään pahaa tarkoita, muuten vain lasken leikkiä siitä -ainaisesta haaveellisuudesta. Tiedänhän hyvin etteivät kaikki ihmiset -voi olla saman kaavan mukaan tehtyjä ja johan tämä maailma hukkuisi -pelkkään aineellisuuteen, jos kaikki olisivat yhtä proosallisia kuin -esimerkiksi minä. Päin vastoin minä melkein ihailen sitä ominaisuutta -muissa. Sehän minun muinen sai ukkoonikin ihastumaan. Ja mitä sinuun -tulee, niin tiedänhän oivallisesti hoitavasi taloutesi... - --- Rauhoitu, rakas ystävä -- keskeytti hänet rouva Heitman -- minäkö -olisin loukkaantunut sinuun, ja mistä syystä? -- hui hai! - -Rouvat olivat jo ehtineet vilkkaaseen keskusteluun kasvien hoidosta --- se asia heitä ainakin huvitti molempia yhtä paljon -- kun -kauppaneuvos astui sisään. - --- Ooh, niin harvinainen vieras, mustaan puuhun pilkka! - -Rouva Heitman hymyili vain vastaukseksi. Hän katsahti tulijaan -kysyvästi -- oliko hän jo ennättänyt vetää naamarin silmilleen? - --- Etpä arvaa, Kaarlo, mitä me täällä olemme tehneet. Me olemme -leikitelleet koulua. Minä olen, näet, selittänyt Hannalle -kauppataidon salaisuuksia ja hän on ollut erittäin harras oppilas. -Asian käytännöllistä puolta olemme saaneet tutkia laivasillalta, jota -vuoron perään olemme tähystelleet, niin että silmät ovat olleet jäädä -kiikariin. - --- No, sitten olette nähneet siellä minutkin -- sanoi Aarnio. - --- Niin, me näimme teidät ja te olitte unohtaneet vetää naamarin -kasvoillenne -- vastasi rouva Heitman. - -Mitä hän olikaan sanonut? Hän säikähti omaa ääntään, se oli soinut -niin oudosti. Ja oliko häntä edes ymmärretty oikein. Seurasi -hiljaisuus eikä hän pitkään aikaan uskaltanut katsahtaa Aarnioon. - -Oli jo istuttu pöytään. Rouva Heitmannin katse kierteli -seinäkoristeissa. Hetki oli kiusallinen. Silloin kuuli hän -kauppaneuvoksen tyynen äänen, niin, siinä oli hellyyttä hänen -äänessään, kun hän sanoi rouvalleen: - --- Alma, emmekös mekin ole leikitelleet koulua? Emmekös me ole -leikitelleet sitä jo parikymmentä vuotta, me kaksi. Sinä olet -selitellyt minulle kauppataidon salaisuuksia ja asian käytännöllistä -puolta olemme tutkineet laivasillalla ja makasiineissa. Mutta sinulla -on ollut kehno oppilas, sangen kehno, eikö niin, Almaseni. - -Kauppaneuvos katseli rouvaansa lempeästi, miltei säälitellen. Mutta -rouva Heitmannin mielessä kummitteli arka linnunpoikanen, joka pyysi -anteeksi, ettei häntä oltu luotu kauppamieheksi. - --- Kuinka lieneekin -- vastasi rouva Aarnio iloisesti -- tyytymätön -en ainakaan ole ollut oppilaaseeni. - --- Se tulee siitä että sinulla on niin paljon kärsivällisyyttä -- -sanoi kauppaneuvos taputellen rouvaansa olalle -- niin vain "rakkaus -on kärsivällinen ja laupias." - -Se pieni perhekohtaus, jota näkemään rouva Heitman näin -äkkiarvaamatta oli joutunut, teki hänet onnelliseksi. Hän tiesi -nyt, ettei Kaarlo Aarnio kumminkaan ollut hukannut parempaa itseään -siirtomaantavaroihin, laivaosakkeihin ja suuriin voittoihin. Ja hän -tiesi vielä, että jos se vaimo, jonka kohtalo oli antanut hänen -osakseen, ei täysin kyennytkään ymmärtämään häntä, niin antoi -hän kumminkin hänelle hellyyttä ja teki hänen kotinsa lämpimäksi -tyyssijaksi, jossa täytyi viihtyä. Kenties hän ei kaivannutkaan -muuta, kenties hän oli täydellisesti onnellinen. - -Kauppaneuvos käänsi keskustelun politiikkaan, mutta kun rouvat eivät -sanottavasti ottaneet siihen osaa, lakkasi puhelu hetkeksi kokonaan. - --- Näittekö te, hyvät ystävät -- katkaisi rouva Aarnio äänettömyyden --- niitä silkkimustia, jotka tässä taas kävivät pihassa aamusella -kuopien, korskuen? Minä niitä ihailen joka päivä. Juuri sellainen -vaunupari pitäisi meilläkin olla. Pätisipä silloin liikkua! En ole -vielä saanut ukkoa suostumaan, mutta annahan ajan ehtiä, ajetaan -se vielä perille sekin asia. Sitten, Hanna, käymme usein yhdessä -ajelemassa ukkoinemme -- hän iski veitikkamaisesti silmää rouva -Heitmannille. - --- Vai otetaan ukotkin mukaan -- myhäili Aarnio ja jatkoi totisesti: - --- Ei taida tohtori Sommer saada miestä pelastetuksi elämälle. - --- Minkätähden sitten valitakkin lääkärikseen juuri Sommer -- sanoi -rouva Aarnio -- ketäpä hän ennenkään lie parantanut? - --- Ja kieltämättä on hän kuitenkin lahjakas -- puolusteli rouva -Heitman -- hänestähän odotettiin niin paljon, luultiin hänen kuolevan -vähintäin professorina yliopistossa. Ja etevänä tiedemiehenä -häntä kai vieläkin pidetään. Hänen on vain vähän vaikea suoriutua -käytännöllisessä elämässä, niinkuin monen muun. Suuret surut ovat -sitäpaitse kenties tehneet miehen hiukan hajamieliseksi. - --- Minä yhdyn täydellisesti viimeiseen puhujaan -- vakuutti Aarnio --- hyvä mies ja nerokas, tunnen hänet hyvin ylioppilasajoiltani. -Ikävä vain että hän muutamain erhetysten tähden todellakin näkyy -menettäneen yleisön luottamuksen. Eihän lääkärikään ole muu kuin -ihminen. Sääli on lapsia. - --- Säälipä kyllä -- sanoi rouva Aarnio -- pojasta nyt ainakaan ei -mitään tule. Tässä hän on kuleksinut tyhjäntoimittajana koko pitkän -talven pää kallellaan, kolmannella kymmenellä oleva mies. Ei puhu, ei -pukahda, mitä hautonee mielessään. - --- Ikävintä oli ettei hän mennyt uusimaan ylioppilaskirjoitusta -keväällä -- tuumi kauppaneuvos -- sillä nyt häneltä ainakin on tie -suljettu virkamieheksi pääsyyn ja pojan uppiniskaisuus on syynä -siihen, että välit isän kanssa nyt on kokonaan rikotut. - --- Niin, mutta hänpä kuuluukin aikovan taiteilijaksi -- sanoi rouva -Aarnio hiukan ivallisesti. - --- Hm, senkin asian laita on vähän niin ja näin -- virkkoi Aarnio. -Kun Väinö hylättiin ylioppilaskirjoituksissa, oli isä heti -kiivaudessaan polttanut maalauskojeet, hän piti niitä syynä siihen, -että tutkinto kävi huonosti. Eikä hän kuulu tahtovan tietää mitään -koko taiteen harrastuksesta. - --- Minun mielestäni se ei ole oikea menettelytapa -- puolusteli rouva -Heitman -- jokaisen pitäisi saada seurata luonnollista taipumustaan, -ja minä uskon todellakin, että Väinöllä on taitelijalahjoja. -Jo piennä poikana jälitteli hän luontoa niin, että sitä täytyi -ihmetellä. Ja muotokuvia hän oli ihan mestari tekemään, niinkuin -hyvin tiedätte. Otti kuvan ihmisestä, joka kulki katua hänen -ikkunansa ohitse, kuin valokuvauskoneella vain. Entäs kumppaneista -ja opettajista koulussa, ei sellaiset synny ilman luontoperäistä -taipumusta. - --- Sangen ihmeellistä muuten on -- jatkoi Aarnio -- että hänen -tutkintonsa kalpaten kävi. Hän oli aina ollut luokkansa parhaimpia, -lahjakas ja ahkera myöskin. - --- Hyvä ystävä, puhukaamme nyt suoraan kerrankin -- sanoi rouva -Aarnio koko kaupunkihan sen tietää, minkätähden Väinön tutkinto niin -kävi: hyvin yksinkertaisesti sentähden, että hän juuri polttavimman -matemaattisen koetteen aikana sattui saamaan sen onnettoman -kohtauksen, joka häntä välistä tapaa. Ja sanottakoon sitä millä -kauniilla nimellä tahansa, niin tosiasia kuitenkin on ja sinä pysyy, -että hän silloin kokonaan menettää ajatuskykynsä. - --- Hänen kohtalonsa on todellakin kova -- sanoi rouva Heitman ja -kyyneleet nousivat hänelle silmiin -- muistelen kuulleeni, että hän -pienenä olisi pahasti säikähtänyt tai jotain sellaista. - --- Ties sen -- sanoi rouva Aarnio -- heikkohermoinen hän aina on -ollut niinkuin äitinsäkin, joka nuorena kuolikin. - --- On olemassa niin paljon salaperäistä, jota emme voi selittää --- sanoi Hanna -- näyttää joskus siltä, kuin luonnon oikku olisi -määrääjänä ja se tekee mielen toivottomaksi. Hän sattui vaan saamaan -heikomman ruumiin ja hänen asemansa tässä taistelussa voipi käydä -tukalaksi. - --- Lapsi raukat ovat tässä kasvaneet melkein kuin meidän perheessä -- -jatkoi rouva Aarnio -- olen rakastanut heitä milten yhtä paljon, kuin -jos olisivat olleet omiani, kun ovat olleet niin orpoja. - --- Mutta tänäpäivänä sinä puhut katkerasti -- sanoi kauppaneuvos -totisesti. - --- Jos puhun katkerasti, niin on minulla siihen omat syyni. - -He nousivat pois pöydästä ja kävivät saliin. Mieliala oli käynyt -raskaaksi eikä keskustelu tahtonut sujua. Kauppaneuvos asteli sikari -hampaissa edestakaisin brysselimattoa pitkin ja pysähtyi ikkunan alle. - --- Siellä hän nyt kävelee -- sanoi hän. Molemmat rouvat tulivat -ikkunaan. Siellä alhaalla asteli tohtori Sommer puutarhankäytävätä -vasta lehteen puhjenneitten vaahterain alla. Hänellä oli yllään pitkä -aamutakki vehreästä verasta, kaulus ja vyö olivat punaiset, samaten -pyöreä lakki, joka peitti päälakea. Jalassa oli hänellä tohvelit. - --- Tämä sama puku on hänellä ollut jo monta herran vuotta -- kertoi -rouva Aarnio -- kumma että kestääkin. Tohveleita vain joskus -uusitaan. Ja tässä puvussa hän usein ottaa vastaan potilaansakin, -varsinkin niinä päivinä, jolloin hän on "tieteillyt" niinkuin -esimerkiksi tänäin. Hän on taas kaiken päivää keitellyt kemiallisia -liuvoksiaan, on saanut tässä vain pitää sekä ikkunoitaan että -oviaan suljettuina, ettei tukahuttava kaasu heidän puoleltaan -pääsisi sisään. Minä olisin sangen iloinen sinä päivänä, jolloin hän -muuttaisi meidän talosta, ja iloinen monestakin syystä. - -Rouva Aarnio oli pannut erityisen painon viimeisille sanoilleen, ja -koko viimeisen lauseen oli hän kuiskannut rouva Heitmannin korvaan, -sillä hän ei tahtonut että miehensä tietäisi hänen ajatustaan -ainakaan vielä. - -Rouva Heitman katseli tarkasti vaeltavaa tiedemiestä. Hän oli -todellakin hauskan näköinen punaisessa lakissaan. Olisiko -tavallisella, jokapäiväisellä miehellä ollut rohkeutta esiintyä -tuossa puvussa? Tukka oli pikimusta, samaten viikset ja poskiparta, -kasvojen muoto jalo, nenä korkea, silmät kuin yö. Rouva Heitman teki -sen huomion, että hän oli harvinaisen kaunis mies ja että Väinö oli -ilmeinen isänsä kuva. - --- No totta tosiaan -- nauroi rouva Aarnio -- etteikös sen ole nenä -noessa! No niin se käy kokille. Voi minun päiviäni, ei nyt tarvitsisi -muuta kuin että tulisi joku potilas. - -Nyt se rypistää ankarasti kulmakarvojaan, vilkaisee sitten -taskukelloaan. Sen on odotusaika, eikä kuulu potilaita. Hän rypistää -yhä enemmän otsaansa, astuu yhä vinhakammin, heilauttaa käsivarttaan, -napsauttaa sormillaan. Nyt hän jo melkein juoksee -- kumma ettei -lyö päätään puun runkoon. Hän on kovin huonolla tuulella, kun on -vastaanottoaika eikä kuulu potilaita. - -Ei, rouva Aarnio, tohtori Sommer ei ensinkään odota potilaita, hän -päin vastoin pelkää niitten tulevan. Hän on tiedemies. Hän ajattelee -kemiallista liuvostaan, se on jäähtymässä; kun sen ainekset ovat -kiteytyneet, on hänellä oleva kädessään uusi, ennen tuntematon -aineyhdistys, joka kenties tulee olemaan kuinka tärkeä ihmiskunnan -kehitykselle. Hän on varma siitä, sitä merkitsee sormien napsutus. -Hän laskee vielä kerran liuvoksensa ainesuhteet, sitä tietää -otsan rypistäminen. Huomenna jo kenties lentää hänen keksintönsä -tiedekunnalle Helsinkiin, sitä merkitsee kävelijän tuima vauhti. Eikä -tohtori Sommer lainkaan lyö päätään puun runkoon. - -Rouva Heitman tuli ehdottomasti verranneeksi toisiinsa niitä kahta -miestä, joita hän tänään oli katsellut sivulta päin ja joitten -sielunelämään hän tarmonsa takaa oli koettanut tunkeutua, ja hän -kysyi itseltään: - --- Kumpi heistä on onnellisempi? - -Toisen astuttavaksi näytti elämä asettaneen kauniimmat kenttänsä, -pehmeimmät pientarensa. Elämän onni hymyili hänelle lämpimän kodin -jokaisesta sopesta. Hän nautti kanssaihmistensä kunnioitusta ja -luottamusta. Aineellisen varallisuuden mukana kasvoi hänen arvonsa -päivä päivältä. Hänen laivansa viiltelivät vesiä, hänen metsänsä -huminoivat penikulmain laajuudelta, hänen nimellään oli kaikua. Mutta -hänen sisimmässään kävi taistelu, hänen täytyi voittaa itsensä, -tekeytyä toiseksi kuin hän oli, ja hänen elämänsä olisi kuitenkin -voinut olla toisellainen. - -Tohtori Sommerin ulkonaiset elämänehdot eivät olleet niinkään -loistavat. Murheen maljasta häntä juotettiin. Ja kuitenkin oli hän -onnellinen mies. Itselleen uskollisena eli hän sisimmässään ehyttä -elämää, jota ei vaikeimmatkaan ulkonaiset olot voineet häritä. - --- Kas kuinka hän astuu tuolla pää pystyssä, voitostaan varmana. Hän -on kuin kuningas valtakunnassaan! - -Pieni tyttö tulee puutarhaan. Hänellä on käsi kääreessä, hän etsii -tohtoria. Pelosta kalpeana niiaa hän käytävän reunassa. Tohtori ei -huomaa, hän elää tieteen maailmassa. Hän ei muista omia raskaita -huoliaan, hän ei näe heräävää kevättä ympärillään eikä hän huomaa -kalpeata lasta, joka yhä uudelleen niiaa käytävän reunassa. Viimein -tyttö rohkaisee luontonsa. Hän asettuu niiaamaan keskelle käytävätä -juuri hänen eteensä. Nyt hän huomaa hänet. Kuinka ystävällisesti hän -tarttuu tyttöä käteen ja taluttaa hänet sisään hellästi kuin isä -lapsensa. - --- Sellainen hän on -- sanoi Aarnio -- aina ystävällinen varsinkin -vähempiosaisia kohtaan, ja köyhiltä hän ei ota penniäkään. - --- Ja on sitten itse niin köyhä, ettei edes jaksa vuokraansa maksaa --- huomautti rouva Aarnio ovessa mennessään talouttaan katsomaan. - -Kauppaneuvosta itseään kutsuttiin konttoriin ja rouva Heitman jäi -yksin. Hän aukaisi ikkunan. Iltatuuli tuuditteli puutarhan nuorta -vehreyttä. Lehmus loi varjoa ja poppeli tuoksui. Hän hengitti syvään. -Hänenkin rinnassaan kierteli keväinen tuulahdus. Tuntui kuin siellä -jotain olisi sulanut, jotain vapautunut. Nuoruudenunelmat, maahan -tallatut, kuoloon tuomitut, uskalsivat kohottaa ruususiipensä paljon -romun alta. Mitä kaikkea niiden peitteeksi olikaan heitetty vuosien -kuluessa. Siinähän oli kokonainen vuori niiden hautakumpuna ja olihan -sen haudan partaalla unhotuksen sävelkin jo ammoin loppuun soinut. -- -Lennelkää, te ruususiipiset nuoruudenunelmat illan viileässä! Eläkää -vielä hetkinen, sillä te ette enään ole vaarallisia. Te olette vain -varjo entisestänne, ettekä te enään voi tuottaa kärsimystä. - -Hän istui siinä kauvan unelmiin vaipuneena. Poissa oli raukeus hänen -kasvoistaan. Hän oli sinä päivänä nähnyt niin paljon kaunista, että -ne muistot taas elähyttäisivät mieltä pitkiksi ajoiksi. - -Hiekassa siellä käytävällä näkyivät vielä tohtori Sommerin jäljet, -tiedemiehen, joka oli muukalainen ihmisten keskellä, -- suurten, -kömpelöiden tohvelien jäljet ja niitten vieressä pienet, sirot, -paljaan lapsenjalan painamat. - -Ja kenties näkyivät ne vielä jossain muuallakin kuin -puutarhan-käytävän löyhässä hiekassa. -- - -Alkoi kuulua askeleita ja ääniä viereisestä huoneesta. Rouva Heitman -säikähti. Hän tahtoi olla yksin, hän tahtoi ajatella rauhassa. Hän -pakeni Eevan kamariin. Hän sulki oven ja heittäytyi nojatuoliin. -Kuinka helppo siinä oli hengittää. Kuinka hyvin hän ymmärsi sen -lapsen mielen. Kuinka hyvin hän tajusi hänen tarpeensa luoda -tällainen oma pieni maailmansa itselleen ja ajatuksilleen. Sehän -oli kuin virkistävä kosteikko keskellä väsyttävää aavikkoa, tämän -maailman turhamaisuuden ikävää aavikkoa. - -Rouva Heitman ajatteli itseään ja omia ajatuksiaan ja sitä asiaa, -jota varten hän oikeastaan oli tullut tänne. Ja hän naurahti sen -vähäpätöisyydelle. Eevan kuvan edessä, täytyi kaiken, mikä oli -itsekästä ja halpaa ja pientä sulautua pois aivan kuin usvat -haihtuvat auringonsäteitten tieltä. Ja hän päätti, että se asia saisi -ainiaaksi jäädä ajamatta. - -Eevan soittokoneen kansi oli jäänyt auki. Tuntui kuin koskettimet -vielä olisivat liikkuneet, kuin viimeinen sävel vielä olisi -värähdellyt huoneessa. Nuottivihko oli auki telineellä. Rouva Heitman -nousi katsomaan, mitä siinä oli esillä. Se oli kansanlaulu. - -Pöydällä oli avattu kirja ylösalaisin käännettynä, se oli -nähtävästi kesken lukemisen. Hän otti sen käteensä. Se oli eräs -englanninkielestä käännetty romaani. Lukija oli lyijykynällä -merkinnyt reunoihin mieluisimpansa kohdat. Rouva Heitman luki -sellaisen. - -"Oi musiikki, sinä ihanin niistä hengistä, jotka Jumalata palvelevat, -millä olen ansainnut että niin usein käyt luonani? Se on liiaksi -paljon, sinä suuri ja jumalallinen henki, että sinä laskeut sen -luo, joka on halvin palvelijoistasi! Sillä minä olen liian kurja -voidakseni sanoa maailmalle, kuinka kaunis pelkkä siipeisi suhina -on, kuinka suloinen huultesi huokaus, kuinka ihana hiljaisin -kuiskeesi! Viivy siellä, sinä Luojan äänen ylevin muoto, viivy siinä -puhtaassa ja värittömässä eetterissä, joka yksin on sinulle sovelias -olinsija! Minun ääneni sinua kauhistuttanee. Oi rakkaimpani, olkoon -palvelijallesi kylliksi, saada uneksia sinusta ja kuolla!" -- - --- Ihanteitten maassa sinä asustat Eeva, kantakoon siipesi kauvas -- -sanoi rouva Heitman laskien kirjan kädestään. - -Kun rouva Aarnio myöhemmin tuli vieraansa luo, löysi hän hänet -soittokoneen äärestä, sillä hän oli taitava pianon soittaja. Sävelten -aalloilla oli hän liidellyt merta kirkasta ja karitonta pois -olevaisuuden ahtailta aloilta. - --- Johan sinä soitollas minutkin viet mukanas -- sanoi Alma Aarnio --- mieheni olet sinä aivan lumonnut. Hän on koko ajan istunut kuin -kivettyneenä tässä ikkunan alla ja siellä hän näkyy istuvan vieläkin, -enkä minä suinkaan nyt soisi herättää häntä, sillä tahtoisin puhua -kanssasi kahdenkesken eräästä asiasta, joka hyvin rasittaa mieltäni. - -Rouva Heitman aavisti hämärästi minnepäin puheet nyt kääntyisivät ja -hänen olisi tehnyt mieli paeta pois niitä kuulemasta. - --- Sinä et soita enään, Alma -- sanoi hän vältellen -- se on vahinko, -sinulla on kuitenkin taipumusta, ja äänesikin oli oikein kaunis. -Kenties Eeva sinulta onkin perinyt laululahjansa. - --- Ne on jo laulettu minun lauluni ja soiteltu minun soittoni -- -vastasi Alma Aarnio hiukan surumielisesti -- tässä maailmassa -valitettavasti ei tulla toimeen pelkällä musiikilla. Kuules, -Hanna, sinun täytyy kuunnella minua muutamassa asiassa, joka on -huolenani, mutta josta en ole voinut hiiskua edes miehellenikään. -Minä luotan sinun arvostelukykyysi ja minä tiedän sinun ottavan -osaa toisen suruun aivan kuin jos se olisi omasi. Sanos, Hanna, -uskotko sinä että lapsuuden ystävyys nuoren naisen ja miehen välillä -kehittyneemmälläkin ikäkaudella voi pysyä pelkkänä ystävyytenä. - --- On sanottu että se ei sitä tee -- vastasi Hanna Heitman -- mutta -minun uskoni on toinen. Minä uskon että miehen ja naisen välillä -voi olla olemassa kaunis, ihanteellinen ystävyys millä ikäkaudella -tahansa, ilman että siihen tarvitsee sekoittua rahtuistakaan -lemmellisyyttä. Mutta se riippuu luonteista, kehityskannasta ja -monesta muusta seikasta. - --- Puhukaamme peittelemättä, sanoi Alma Aarnio ja hänen äänensä -vähän värähteli -- sinä tiedät ketä minä tarkoitan ja miksi minä -ylimalkaan puhun näistä asioista. Tässä minun silmäni alla ovat he -kuin sisaruksina leikitelleet lapsuutensa viattomat leikit. He ovat -ylenneet nuorukaiseksi ja neidoksi ja veljeksi ja sisareksi he yhä -sanovatkin toisiaan, mutta kuka voi tutkia sydänten salaisuudet? Ken -tietää mitä voi herätä nuoressa mielessä, kun kävellään käsityksin -kevätillan viehkeydessä. Tämä pelko ei ole milloinkaan ennen -pujahtanut mieleeni, mutta näinä päivinä on se vaivannut minua kuin -paha aavistus. - --- Onko sinulla sitten mitään erityisiä syitä pelkoosi? -- kysyi -Hanna Heitman ja katsoi Almaa tutkivasti silmiin. - --- Ei varsinaisesti. Sen vain olen huomannut että heidän katseensa -liian kauvan viipyvät toisissaan, ja että Väinö Eevan tultua on ihan -kuin uusi ihminen, hän on iloinen, puhuu ja nauraa, näkee ja kuulee -aivan niinkuin muutkin. Mutta hän näkee vain Eevan, kuulee vain Eevan -äänen ja puhuu ainoastaan Eevalle. Ja sitten hänen mustain silmäinsä -kiilto on välistä ihan peloittava, on kuin niistä katselisi noituuden -henget, ja minä vapisen valvattini puolesta onko hän jo saanut hänet -lumoihinsa? - --- Olisiko sinusta sitten niin suuri onnettomuus, jos Eeva rakastuisi -Väinöön? -- kysyi Hanna Heitman. - --- Hanna, Hanna, ja sitä sinä kysyt, sinä, joka olet meidän perheen -läheinen ystävä! Täytyyhän sinun ymmärtää, jos vähänkin ajattelet, -että se olisi kaikkein suurin onnettomuus, mikä meidän perhettä voisi -kohdata. Ajatteles, puolihupsu haaveilija, josta ei milloinkaan voi -mitään tulla, ja meidän ainoa lapsemme! Ei, se ei saa tapahtua, ennen -antaisin hänet tuonen neitten tuuditella. Minun täytyy keksiä keinoja -saadakseni heidät eroitetuksi. "Mikä on kaukana silmästä, se on -kaukana sydämmestäkin" sanotaan. - --- Meidän äitien keinot auttavat valitettavasti niin vähän -- sanoi -Hanna Heitman ja huokasi syvään -- - - mitä taidamme ihmiset poloiset - elon lankojen kehrääjille? - --- Ja kun vielä tuntee Eevan luonteen -- jatkoi Alma Aarnio -levottomana minkä hän kerran on saanut päähänsä, sitä ei mikään mahti -ota sieltä. Sanotaan että hän on perinyt sen ominaisuuden minulta, en -tiedä, mutta hänessä se ainakin esiintyy moninkertaisena. Se vain on -varma, että jos Eeva kerran mieltyisi Väinöön, niin hän ei hänestä -luopuisi, tuli mitä tuli. - -Hanna Heitman kuunteli häntä aivan tyynenä. Hän vain ihmetteli -itseänsä ja mielensä muutosta. Hän oli aamulla tullut tänne sydän -täynnä pelkoa juuri saman asian tähden, joka ahdisti Eevan äidin -mieltä, vaikka toisesta syystä. Hän oli tullut tänne pyytääkseen -Alma Aarniota ajoissa torjumaan onnettomuutta kodistaan ja hän oli -uskotellut itselleen, että hän teki sen sulasta ystävyydestä Eevaa ja -koko Aarnion perhettä kohtaan. - --- Koeta rauhoittua, hyvä ystävä -- sanoi hän tarttuen Almaa käteen --- minä uskon ihan varmaan, että pelkosi on kokonaan perusteeton. -Sanoin äsken mielipiteenäni, että miehen ja naisen välillä millä -ikäkaudella tahansa voi olla olemassa kaunis, ihanteellinen ystävyys, -pelkkä ystävyys, mutta että se riippuu luonteista, kehityskannasta ja -monesta muusta seikasta. Väinön luonnetta en niin tarkoilleen tunne, -mutta Eevan luulen tuntevani juuri sellaiseksi ystävyys-luonteeksi. -Sukkamielen, sulohaltijan, en luule vielä jalkaansa astuneen hänen -kukkamaihinsa, hänen kuiskeilleen on hänen korvansa kuuro, ainakin -vastaiseksi. Se on minun varma vakaumukseni, ja minua on aina pidetty -ihmistuntijana. Pelkäät Väinön jo kenties saaneen hänet lumoihinsa. -Ei, hyvä ystävä, niinpäin se ei konsaan käy. Sielutieteellinen -tosiasia on, että voimakkaampi henki aina vie mukanaan heikomman, -ja näistä kahdesta on Eeva epäilemättä voimakkain. Jos jompikumpi -heistä on lumoihin joutunut, on se ollut poikarukka. Ja omista -sanoistasi päättäen on niin jo käynyt -- hän näkee vain Eevan, kuulee -vain Eevan äänen. -- Sanoit siitä asiasta siis olemme selvillä. -Sanoin: poikarukka, mutta sillä en suinkaan tarkoittanut, että hänen -kohtalonsa tässä suhteessa olisi säälittävä, päinvastoin. Sillä se -maailma, johon Eeva hänet vie mukanaan, on ihanteen kirkas maailma, -ja jos Väinö jaksaisi seurata häntä sinne, kenties soisi siellä -hänellekin sävel, joka nostaisi lamaisen mielen ja antaisi elämisen -rohkeutta. - --- Mielikuvitusta, ystäväni -- sanoi Alma Aarnio surullisesti -- sinä -elät mielikuvitusten maailmassa ja katselet olevia oloja haaveitten -hunnun lävitse. Mutta jonkun verran perää voi puheessasi kuitenkin -olla, varsinkin mitä lumoukseen tulee. Ja minun täytyy tunnustaa, -että mieleni nyt on koko joukon rauhallisempi kuin alkaissani tätä -keskustelua. Mutta jonkinlaisiin varokeinoihin minun kumminkin täytyy -ryhtyä. - -Vähitellen katosi levottomuus kokonaan hänen kasvoistaan, joihin sen -sijaan tuli päättäväisyyttä ja rohkeutta. Hän oli niin tyytyväisen -näköinen, että näytti siltä kuin hän jo olisi ollut aivan selvillä -ohjelmastaan. - -Nuoruudenystävät istuivat vastakkain, ääneti, kumpikin vaipuneena -ajatusmaailmaansa. He istuivat lähekkäin, pieni pöytä vain oli -välillä narcissikukkineen, ja kuitenkin olivat he kaukana toisistaan. -Olivatko he oikeastaan milloinkaan ymmärtäneet toisiaan! - -Läheisyydessä olevan vanhan kirkon kello löi yksitoista kumeata -lyöntiä. - --- Hyvänen aika, yö on tulossa ja aamulla varhain he jo lähtivät. - -Hanna Heitman nousi lähteäkseen. Kesäillan viileässä kulki hän -hiljaista katua kotiaan kohti. - -Mutta kun hän tuli sille nurkkaukselle, josta hänen olisi pitänyt -kääntyä rantakadulle, jonka varrella hänen kotinsa oli, niin hän -kääntyikin toisaalle. Ilta oli niin kaunis, että se vietteli hänet -vielä lähtemään kävelylle. Ajattelematta minnepäin hän menisi, kulki -hän kuin vaistomaisesti valtakatua pitkin tulliporttia kohden. Ei -ollut enään juuri ketään liikkeessä. Siellä täällä porttikäytävissä -seisoi palvelustyttöjä ja nuoria työmiehiä iloisesti keskustellen. -Jostakusta avonaisesta ikkunasta kurkisti uteliaat kasvot myöhäistä -vaeltajaa. Hän kulki kiireisin askelin aivan kuin hän olisi paennut -jotakuta. Ketä sitten? itseäänkö ja omia ajatuksiaan? - -Hän ajatteli miestään, joka kierteli maaseutua vaivaloisilla -virkamatkoilla ja joka aina oli ollut hänelle hellä ja hyvä. - -Sitten ajatteli hän poikaansa, ainoata lastaan, josta hänellä tähän -asti oli ollut vain iloa. Hän seurasi häntä sinne kauvas Elben -rannoille, jossa hän oli opintoja harjoittamassa. Hän oli vasta niin -nuori, Väinön ijässä, yhdenkolmatta, ja hän oli jo ennättänyt niin -kauvas opin tiellä. Mutta, oi kuinka kaukana hän oli kotimaastaan ja -äidistään, yksin ventovieraissa. Hanna Heitmannin teki mieli istuutua -tiepuoleen itkemään. -- Ja hänen oli ikävä siellä, hän tiesi sen, -vaikka hän kirjeissään huolellisesti karttoikin sitä sanomasta. -Surumielisyys puhui kumminkin rivien välistä, vaikka hän koettikin -reippaasti kertoa opinnoistaan, jotka häntä huvittivat ja suuren -kaupungin loistoelämästä, joka oli hänelle niin uutta. - -Sitä paitse pelkäsi äiti, että hänen sydäntään kalvoi syvempikin -suru kuin koti-ikävä. Minkätähden hän ei milloinkaan maininnut Eevan -nimeä? Ei kirjeissäänkään koskaan sanallakaan kysynyt niinkuin muita -vähemmänkin tuttuja kotipuolen ihmisiä. Ja Eevan seurassa oli hän -viime vuosina ollut jäykkä ja äänetön. Eikä hänen tunteensa olleet -tuulten ajeltavissa. - -Hanna Heitman oli jo ennättänyt viertotielle. Oli jo melkein -puolenyön aika. Heikosti vain punersi enään lännen ranta. Iltatuuli -oli tyyntynyt, ei värähtänyt koivun vaalea lehvä, eikä huojunut oksa -niinipuun. Kesäyön kirkkaus loi joka esineeseen tenhoisaa valoaan. -Hanna Heitman pysähtyi, hän katseli alaspäin loivaa rinnettä ja yhä -kapenevaa maantietä. Vieläkö hän jatkaisi kävelyään vai täytyisikö -jo palata kaupunkiin? Mutta ennenkuin hän ennätti tehdä päätöksensä, -näki hän kaukaa kolme ihmisolentoa, jotka olivat tulossa kaupunkiin -päin. Hän tunsi heidät heti. Eikö hän ollutkin lähtenyt heitä -vastaanottamaan? Oliko hänen nyt kääntyminen vai astuttava eteenpäin? -Hän ei tahtonut häiritä heitä. Hän poikkesi tiepuoleen ja istuutui -suuren niinipuun alle, joka tuuheilla, alasriippuvilla oksillaan -kokonaan peitti hänet näkyvistä. - -Ryhmä läheni hitaasti, ja yhä hitaammin jota lähemmäksi se tuli, -aivan kuin he olisivat pelänneet, että matka loppuu liian pian. Eeva -käveli keskessä, sen hän näki jo kaukaa. Nyt saattoi jo eroittaa -heidän ulkomuotonsa yksityisseikkoihin asti. Siinä oli paljon -kauneutta koolla kasvojen jalostuneissa piirteissä ja hentojen -vartaloiden nuorteissa muodoissa. - -Nyt kuului jo puhekkin. Se oli Eevan ääni: - --- -- mutta se on kuitenkin olemassa! me sen tiedämme, ja minä -uskon että kaikki nuoret sen tietävät. Mutta sitten tulee elämä, -arkielämä kiistoineen. On kuin paneutuisi unhotuksen huntu heidän -silmilleen tai kasvaisi epäilyksen kaihit. Ja kun he eivät enään näe -selvästi, eivät he enään jaksa uskoakkaan. Ani harvat, taiteilijat -ja runoilijaluonteet sen säilyttävät läpi elämän. Niinpä ystävämme, -vanhukset salomaan mökissä. - --- Rakas sisar ja veli, jos me todella päätämme uhrata elämämme -korkeimman kauneuden palvelukseen, niin emme saa säikähtää -suurimpiakaan vaikeuksia, meidän täytyy antaa itsemme kokonaan -alttiiksi, niinkuin... - -Enempää ei rouva Heitman voinut selvästi eroittaa. Hän näki heidän -pysähtyvän lyömään kättä toistensa kanssa ikäänkuin lupauksen -vahvikkeeksi ja pian he katosivat hänen näkyvistään. - - - - -III. - - -Seuraavana aamuna ani varhain istui kauppaneuvos Aarnio pulpettinsa -ääressä työhuoneessaan. Hänellä oli vieressään korkea pinkka -tilikirjoja, konttoristien tekemiä, jotka hänen oli katsottava -lävitse, ja hän selaili parhaillaan sellaista laskien yhteen -sivumääriä ikäviä numeroita, verraten summia toisiinsa ja seuraten -tarkalleen kaksinkertaisen kirjanpidon mutkikasta kulkua. Tuon -tuostakin veti hän aimo savun väkevästä sikarista ikäänkuin -huumatakseen itseään ja saadakseen innostusta, jota häneltä toden -teolla kokonaan näytti puuttuvan. Muuten hän ei nostanut katsettaan -tilikirjasta, rivi riviltä, sivu sivulta yhä eteenpäin. Joskus -vain vilkasi hän korkeata pinkkaa siinä vierellään, hän loi siihen -toivottoman katseen -- tulisiko siitä loppua milloinkaan! Mahdotonta, -sillä toisella puolen pihaa konttorihuoneessa kävi yhtämittainen -rapina paperille aamusta iltaan, siellä syntyi yhä uusia pinkkoja, -yhtä korkeita ja yhtä loppumattomia. - -Telefooni soi. Hänen piti varmalla äänellä antaa määräyksiä, joiden -pätevyydestä hän usein itse oli jotenkin epävarma. Hänen piti -ratkaista tärkeitä asioita yhtäkkiä vain, ja siinä tehtävässä täytyi -hänen usein turvautua vaimonsa vilkkaaseen ajatuksen juoksuun ja -syntyperäiseen asioimisneroon. - -Taas painausi hän tilikirjaan. Rivi riviltä, sivu sivulta! Eikö -hänen hartiansa jo näyttäneet kumarilta kuin vanhuksen? Ja hän -oli kuitenkin mies parhaassa ijässään. Hänen kasvonsa ilmaisivat -väsymystä ja samalla päättäväisyyttä. Niistä saattoi lukea: minä olen -päättänyt täyttää sangen ikävän velvollisuuden. - -Välillä huudettiin häntä makasiiniin. Oli tekeillä tärkeitä -kauppasopimuksia, hänen piti itsensä olla mukana vertailemassa -tavaroita, laskemassa arvioita. - -Ja taas hän sukelsi numerojen valtamereen, saarettomaan, -rannattomaan. Hän laski tarkkaan ja täsmällisesti joka numeron. -Vetämättä helpotuksen henkäystä siirsi hän pois valmiin kirjan ja -ojensi kätensä ottamaan uutta. - -Silloin kuuli hän hiljaista sipsutusta tuolinsa takaa ja hennot kädet -laskettiin hänen silmilleen. - --- Arvaa ken olen -- sanoi ääni, joka oli olevinaan karhea. - -Tämä oli tavaksi tullut leikki, ja se lie ollut hauska pikku tytöstä, -jonka oli täytynyt kiivetä tuolille yltääkseen painamaan somat, -pehmeät kätensä isän silmille. Ja sitä leikkiä jatkettiin yhä vielä, -vaikka jo tultiin toimeen tuolittakin. Tuolille kiipeejä tyttö oli -päässyt istumaan isän polvelle, hän oli saanut selailla suuren -tilikirjan lehtiä, ja kun hän oli luonut siniset silmänsä isään ja -kummeksien kysynyt: - --- Minkätähden sinä aina lasket? - -Isä oli suudellut häntä poskelle ja vastannut: - --- Pikku Eevan tähden. - -Hänestä oli ollut hauskinta ajatella asiata siltä kannalta. - -Se, joka jo tuli toimeen tuolinkin avutta, istuutui siihen vastapäätä -toiselle puolen pulpettia. Hän ei enään tehnyt lapsuuden aikaista -kysymystään, mutta hän loi numeroita laskevaan mieheen katseen pitkän -ja tutkivan, joka samalla oli täynnä hellyyttä. -- Olikohan sielläkin -jo kaihet kasvamassa? ja jos niin olisi, täytyisi niiden sulaa pois -hänen rakkautensa loisteessa! - -Sitten kietoi hän käsivartensa hänen kaulaansa ja sanoi hymyillen: - --- Pikku Eevan tähden, eikö niin? - -Isä ei ensin vastannut mitään, mutta hänen kasvoihinsa tuli -tuskallinen ilme. Tiesikö hän itsekkään minkätähden? Sitten sanoi hän -hellästi: - --- Jos siihen ensinkään syytä on olemassa, on parhain syy se minkä -mainitsit. - --- Oi isä -- sanoi Eeva, ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä --- kerran minä tahtoisin tehdä sinun puolestasi jotain suurta ja -ihanata, niin, sen pitäisi olla suurinta ja ihaninta, mitä ihminen -toisen puolesta tehdä voi! Ja minä tahtoisin antaa itseni kokonaan -alttiiksi. Mutta minä en vielä tiedä, mitä se olisi. Se hetki tulee -kuitenkin kerran, minä aavistan sen. - -Ja numerojen valtamerta purjehtivalle tuntui kuin siihen äkkiä olisi -noussut vihanta saari hänen eteensä, missä pysähtäin sai levähtää. - -Telefoonin soitto herätti heidät todellisuuteen. -- - --- Isä rukka, niinhän sinä olet jauhossa kuin mylläri -- nauroi -Eeva, kun he taas olivat rauhassa, ja iloisesti laulaen: "mylläri, -miksei käy sun myllys?" puisteli hän hänen harteitaan ja hihojaan -kelpolailla laulun tahdissa. - --- Mylläri -- toisti isä -- juuri niin, sepä oivallinen vertaus! -parempaa ei ole tarvis. Tämän myllärin mylly se vain ei jouda -seisomaan. Lakkaamatta sen rattaat jyskää ja ryskää. Tulee jauhoja, -paljon jauhoja, ei kumma, jos tarttuisi takkiinkin, jos tunkisi -silmiin ja sieramiin. - --- Ken mylläriksi on luotu, hän rakastaa myllynsä jyrinää. Ken ei ole -mylläriksi luotu, hän kuulee siinä vain soraäänet. - --- Suuret ja raskaat ovat myllynkivet. - -Eeva katseli häntä kummissaan. Hän ymmärsi hyvin, mitä hän tarkoitti. -Sen, minkä hän nyt kuuli, oli hän jo aikoja sitten aavistanut. Mutta -että hän todellakin sanoi sen hänelle näin suoraan! Hänen teki mieli -langeta isän kaulaan ja kiittää häntä siitä avomielisyydestä, mutta -hän jäi tyynesti paikalleen. Sitten sanoi hän kuin itsekseen: - -Minkätähden sitten rakentaa niin suuria myllyjä? - --- Se on maailman meno. Baabelin tornin ajoista asti ovat ihmiset -niitä yritelleet. Se mies kenen rakennus korkeimmalle kohoisi, kenen -katto pilviä viistäisi, kenen myllynjyrinä kuuluisi kauvimmaksi. - --- Minusta on kuin ihmisten sielunrauhan täytyisi paeta suurten ja -raskasten myllynkivien jyrinää, rauhan ja onnen. - --- He eivät rakasta sielun rauhaa sanoi vanhempi puhujista -- -rauhattomuutta he rakastavat, sitä he etsivät ja sen he löytävät. - --- Mutta onnea he rakastavat ja sitä he ennen kaikkia etsivät, ja -sitä he eivät löydä ilman rauhaa. - --- He ainakin luulevat sen löytäneensä. - -He riemuitsevat kuin lapsi, joka on saanut käteensä kiiltävän -leikkikalun, joka ennen pitkää hajoaa sen käteen kuin saippuakupla, -jättäen sen itkemään turhia kyyneleitä. - --- Oi isä, kenties rakastavat he sitä jyrinää vain sentähden, että se -huumaa heidän korvansa kuulemasta toista ääntä, jota he eivät jaksa -kuunnella, kun eivät jaksa sitä seurata. -- - -Kauppaneuvos Aarnio katseli tytärtään ilomielin. Se oli hänen -lapsensa! Millä oli hän ansainnut niin suuren onnen, hän joka -pyöritteli raskaita myllynkiviä? Niin oli siis kuitenkin olemassa -ikuinen rakkaus -- jota hän joskus oli epäillyt -- joka johtaa -ihmistenlapsia heidän teillään, joka vetää heitä puoleensa. Hänelle -oli tytär sen ikuisen lähettiläs. - -Kauppaneuvosta kutsuttiin konttoriin -- mylly kaipasi mylläriä. - -Eeva katseli häntä ikkunasta, kun hän kulki pihan poikki. Kuinka tämä -yksi vuosi, jonka hän oli ollut poissa, oli ennättänyt vanhentaa -häntä. Hänen askeleensa olivat raskaat, melkein kuin vanhuksen. - -Eeva oli oikeastaan tullut isänsä huoneeseen puhuakseen salomaan -mökistä ja mieliteostaan muuttaa sinne. Onni ettei hän vielä ollut -ennättänyt! Sillä isää hän todellakaan ei saisi, ei hennoisi heittää. - - - - -IV. - - -Iltapuoleen samana päivänä, jona Eeva oli keskustellut isänsä -kanssa, oli kolminaisliitto taas koolla. He istuivat Aarniolan -puutarhan kulmassa lehmusmajassa, joka kesillä oli heidän tavallinen -kokouspaikkansa ja jonka he olivat nimittäneet "muistojen majaksi." - -Ijänikuisten puitten rungot kasvoivat sammalta, mutta niiden -vihannuus oli yhtä tuore kuin konsaan nuorempainkin puitten. Ne -olivat rouva Aarnion kantaisän istuttamat, niitä oli aikain kuluessa -pidetty melkein kuin pyhinä puina ja ne olivat sentähden saaneet -kasvaa oman sisäisen suunnitelmansa mukaan. Ei kenkään ollut -taittanut oksaa, ei leikannut lehvää paitse kenties syysmyrsky -joskus laistessaan yli kaupungin. Mutta sekin tuntui pidelleen niitä -hellävaraa -- monta muuta oli se taittanut tai temmannut juurineen -maasta, monta nuorempaakin kuin nämä. - -Siellä oli turvepenkit niiden juurella ja sinne saattoi kokonaan -piiloutua muulta maailmalta tuuheain oksain alle, jotka muodostivat -sekä seinät että katon, joka oli niin tiivis, että vaikka olisi -satanut kuinka rankasti, ei pisaraakaan tunkeutunut lävitse. - -Sillä majalla oli perheen kesken oma utuinen tarunsa, jota kerrottiin -polvesta polveen ja joka oli kuin runon tuulahdus menneisyyden -hämäristä. - -Eeva oli juuri kertonut tovereilleen kantaisänsä, toiskätisen -huilunsoittajan tarun, jota muuten pidettiin melkein kuin -perhesalaisuutena, ja siellä sammaltuneitten lehmusten salaperäisessä -varjossa teki se omituisen vaikutuksen nuoriin mieliin. Kun lauha -kevättuuli humahteli vehreässä katossa heidän päänsä päällä, luulivat -he kuulevansa jälkikaikuja metsänimmen, huilunsoittajan armaan -äänestä, kun hän lauloi nuorta onneaan, joka oli ollut kaunis mutta -lyhytaikainen. Ja taas soi siellä yksin jääneen valitus huilun -sävelten sammuvina katkelmina. - -Kuinka paljon ne puut olivat nähneet ihmisten iloja ja ihmisten -suruja! Kuinka moni siinä oli uneksinut niiden juurella, nyt oli -heidän vuoronsa, sitten tulisi toisten. - -He istuivat siellä kauvan kuunnellen muinaisia tarinoita ja he olivat -yksimieliset siitä, että elämä kuitenkin on rikas, vaikka se onkin -kuin lyhyt välähdys taivaan ranteella, kuin huilun sävelen sammuva -katkelma. Ja se on rikas siinä määrässä kuin se oli iki-ihanteen -tavoittelemista. -- -- - --- Siskot -- sanoi Väinö -- ennenkuin tänä iltana lähdemme täältä, -täytyy minunkin vähäisen uskoa teille sielunelämääni, sen verran kuin -se yleensä toiselle on uskottavissa. Se on vaikea tehtävä varsinkin -minulle, joka aina olen ollut umpimielinen ja jonka sielunelämä on -ollut kaikille kuin suljettu kirja. Oi, jos voisin nyt avata sen -eteenne, luettavaksenne, sillä teiltä en tahtoisi salata mitään. - --- Älkää säikähtäkö, vaikkei minun tunnustukseni tulekkaan olemaan -niin valoisa kuin Eevan eilinen, siinä on synkät varjonsa. Te ette -tunne minun kärsimyksiäni! Yksin olen minä ne kantanut ja yksin -pitäisi minun ehkä kantaa ne hautaan asti, mutta ettette odottaisi -minulta liikoja, teen minä sen. - -"Muistojen majassa" vallitsi salaperäinen hämärä, ja Väinö alkoi. - --- Pienenä minä pelkäsin peikkoja, senhän muistatte. Nyt seuraa -minua tumma haltija. Se hiiviskelee minun ympärilläni ja se on -minun vihamieheni. Kun elämässäni on joku ratkaiseva hetki, kas -silloin on tumma haltijani valppain. Hän se seisoi minun vierelläni -matemaattisen kokeenkin aikana ja kateellisella kädellä pyyhki pois -ja hämmensi numerot paperistani, sillä laskea minä kyllä taidan. Ja -minä tiedän, että se seuraavalla kerralla olisi tehnyt juuri samalla -tavalla, sentähden en yrittänytkään. - -Väinö painoi molemmat kätensä ohimoihinsa, epätoivo kuvastui hänen -kasvoissaan ja hänen huulensa vapisivat, kun hän jatkoi: - --- Minä tiedän mitä se tumma haltija kernaimmin tahtoisi, minä -ymmärrän sen aikeet: niinkuin se kateellisella kädellään pyyhki -pois ja hämmensi numerot paperistani, niin tahtoisi se hämmentää -ajatuksenikin. -- Kumpa vain en itse olisi syypää kärsimykseeni. -- - --- Mutta sitä se ei milloinkaan voi -- huudahti Eeva. -- Sillä se, -joka sen valon viritti, on voimakkaampi kuin kaikki pimeyden vallat -yhteensä. On niitä olemassa haltijoita muitakin kuin tummia! -- Hänen -äänensä soi vakuutusta ja uskoa. - -Selma piteli Väinön kättä ja itki hiljaa. - --- Ei, tämä on raukkamaista! -- huudahti Väinö nousten istuviltaan. - --- Anteeksi, minä olen säikäyttänyt teitä. Sitä en tahtonut, -senverran minussa toki on miehuutta. Tulin kenties liioitelleeksikin. -Se oli vain yksi sivu, synkin sivu sisimpäni kirjasta. Kun käännetään -lehteä, voi toinen sivu olla valoisampi. - --- Mitä siinä on? - --- Kaihoa syvää, epäröiviä askeleita, turhaa tavoittelua, mutta se ei -kuitenkaan ole kokonaan toivotonta. Siinä on aina joku valonvälähdys -pilven lomasta, ja välistä, niinkuin eilisellä retkellä, ratkeaa -päivä paistamaan täydeltä terältään karkoittaen kaiken epäilyksen. - --- Sillä minunkin, murheen lapsen, on annettu aavistaa ihanne! -Sentähden rohkenin eilen lyödä kättä kanssanne liiton vahvikkeeksi. -Ja minä tein sen mieli täynnä uskallusta ja tulevaisuuden toivoa. -Sitten yön yksinäisyydessä alkoi kaunis rakennukseni horjua -perustuksillaan. Minusta tuntui kuin olisin luvannut liikoja, kuin -olisin esiintynyt pettäjänä teidän edessänne. Se ajatus kiusasi minua -yöllä ja sentähden täytyi minun tehdä tunnustukseni. Kun vaivuin -uneen, näin meidät kaikki matkaan lähdössä. Meillä oli kullakin -purtemme ja me lähdimme aavalle merelle. Teidän purtenne olivat uudet -ja uljaat. Tuuli täytti valkeat purjeet ja onnen käet kukkuivat -mastojen huipuissa. Keveästi viilsi vene vettä ja te istuitte perässä -iloisesti laulellen. - --- Minun venheeni oli lahonut ja vuotava. Mastopuut olivat poikki -ja purjeet riippuivat repaleina. Yritin soutamalla saavuttaa teitä, -mutta airot olivat paripuolet ja käsivarteni tuntuivat puutuneilta. -Te viitoitte minulle ja huutelitte tulemaan, mutta minä en -jaksanut. Ja minä heräsin juuri silloin, kun vuotava venheeni oli -uppoamaisillaan aaltojen alle. - --- Näin on laita teidän matkatoverinne. Onko hänellä oikeutta -lainkaan pyrkiä teidän mukaanne? Kenties on hän vain esteeksi -teillekin. - --- Väinö, noin sinä et saa puhua -- huudahti Eeva -- mekö -heittäisimme sinut yksin taistelemaan! Senkö verran sinä luotat -meihin? Ei, rinnatusten sitä mennään, purren laita purren laidassa, -ja joko jäädään kaikin taipaleelle tai saavutetaan yhdessä se aavan -takainen. Ja mitä, vaikkei saavutettaisikaan -- onhan kumminkin oltu -sitä varten matkalla. - --- Siskot -- sanoi Väinö -- teidän rakkautenne tekee minut -onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin kenties voitte aavistaakkaan, -eikä se kuitenkaan voi minua auttaa ratkaisevana hetkenä. Ymmärtäkää -minua oikein. Se voi tosin antaa minulle innostusta ja voimaa -ponnistelemaan, mutta itse kilvoitusta, sitä on käytävä yksin ja omin -neuvoin. -- Elämä on opettava meille paljon, jota emme vielä voi -ymmärtää. - --- Elämä on opettava meille paljon -- toisti Selma. - --- Ja meidän on uskottava elämään -- jatkoi Eeva -- ja itseemme ja -siihen, joka... - -Hän ei ennättänyt lopettaa lausettaan, kun kirkonkellot rupesivat -soimaan siinä aivan lähellä. Kuinka kovalta niiden ääni kuului, -kuinka kylmältä ja tylyltä. Se ihan peljätti. Soittamistavasta kuuli, -että ne olivat hautaus- tai sielukellot. - --- Joku on päättänyt retkensä -- sanoi Väinö. -- Minun luullakseni -kuolemanhetki on onnellisin ihmisen elämässä. - -Hän nojasi päätään niinipuun sammaleiseen runkoon ja hänen -kasvoissaan kuvastui sielunrauha. Oliko se sama muoto, joka äsken -kuvasti tuskaa? Kuinka kaunis se oli näin levossaan! - --- Ne eivät peloita -- lausui Väinö jatkaen äskeistä ajatustaan --- kuulkaa, kuinka niiden ääni on lauhtunut lempeäksi! Siinä on -lohdutusta ja sovintoa. - --- Minusta on aina tuntunut siltä, kuin kuolema olisi armahtavaisempi -kuin elämä. - -Tytöt katselivat häntä ihmeissään. He tunsivat niin hyvin valot ja -varjot hänen kauniilla otsallaan, vaikk'eivät he olleetkaan tietäneet -syvimpiä syitä niiden vaihteluun. Mutta olivatko he milloinkaan ennen -nähneet häntä näin kauniina, otsaa näin varjotonna ja huulia näin -onnellisessa hymyssä, kuin nyt hänen puhuessaan kuolemasta. - --- Täällä "muistojen majassa" on niin painostavaa tänä iltana -- -sanoi Selma -- menkäämme Jumalan kirkkaaseen päivänvaloon, tulkaa, -sisko ja veli. - --- Vaan nytpä onkin isän kahvin aika -- jatkoi hän -- minun on -mentävä niihin hommiin -- ja niin sanoen juoksi hän sisään. - -Väinö ja Eeva rupesivat kuokkimaan uutta kukkalavaa, joka työ heiltä -päivällä oli jäänyt kesken. - -Ilta oli mitä ihanin. Nuorta viehkeätä elämää uhkui heitä vastaan -joka taholta: omenapuu paisutti umppujaan, pääskypari rakensi -pesäänsä huvihuoneen räystääseen. Ilma soi tuhansia ääniä: sirkan -sirinää, sääsken soittoa ja laululintujen liverrystä. Heidän -kääntäessään turpeita nousi toukkaa ja muurahaista näkyviin. - --- Kuinka suuri ja valtava se henki onkaan -- puhkesi Eeva -puhumaan -- joka elähyttää kaikkia olentoja, joka ikäänkuin kantaa -niitä voimakkailla käsivarsillaan ja antaa kullekin tehtävänsä -olentojen suuressa sarjassa. Vaikkei silmäni voikkaan nähdä luonnon -salaisuuksiin, ovat ne kuitenkin auvenneet näkemään jokaisessa sen -olennossa sen hengen ilmauksen. Sentähden onkin minulle jokainen -olento sen hengen pyhittämä, eikä minulla ole mitään oikeutta suotta -sortaa sen elämää. - --- Juuri niin minäkin ajattelen -- innostui Väinö -- samallahan -estäisin sen täyttämästä tarkoitustaan, ja tarkoituksen täyttäminen -lienee alemmalla asteella olevalle yhtä kallis velvollisuus kuin -ylemmälläkin. - -Heidän allaan vihersi nuori nurmi tuhansine eri muotoineen. Siinä oli -kortta korren vieressä ja siellä täällä kehitti joku tänne eksynyt -metsäkukkanen varttaan ja lehviään avatakseen teränsä auringolle joko -sinisenä, valkeana tai kullankeltaisena. - --- Minua on välistä huvittanut ajatella -- sanoi Eeva -- että -kukkasillakin on sielu niinkuin meillä ihmisilläkin ja että niiden -ulkonainen olemus on enemmän tai vähemmän onnistunut kuva siitä -sielusta, niinkuin meidän ihmistenkin. - --- Ja niin se onkin -- sanoi Väinö kiihkeästi -- ne saavat vain -vapaasti seurata sisäistä kutsumustaan. Luonto hellittelee lapsiaan -povellaan. Se antaa jokaisen heistä täyttää tarkoituksensa vapaasti -ja ilman esteitä. Valo antaa runsaan värivarastonsa kukkasten -käytettäväksi ja taivaan kaste kirkkaimmat helmensä. Onko kumma että -ne jaksavat toteuttaa ihanteensa! - -Kirkonkellot soivat yhä. Niiden ääni tuntui todellakin lauhtuneen -lempeämmäksi. Ne soivat lohdutusta ja sovintoa ja kuitenkin tuntui -niiden väräjävä helke laskevan kuin suruharsona yli nuortean luonnon, -yli kukkaan puhkeavan omenapuun ja nuortean ihmisryhmän sen juurella. - --- Aivan toista on ihmislapsen -- jatkoi Väinö äskeistä ajatustaan -- -hänelle useinkin asettuu rajat ja esteet, häntä vaaditaan kasvamaan -kaavain mukaan, mukautumaan muotoihin, jotka ovat hänen hengelleen -vastenmieliset ja vieraat. Ja jaksaako hän kehittää ihmisyytensä -ihanteen puhtautta? - -Hänen äänensä, joka ensin oli ollut katkera, oli muuttunut -surumieliseksi. - -Hän asettui seisomaan tyttöjen eteen, painoi kätensä povelleen ja -sanoi: - --- Uskotteko te, että jumalkipinä tässäkin povessa polttaa? Kehno -minä olen sitä kantamaan, mutta se on kuitenkin uskottu minun -huostaani -- suruksiko vai iloksi itselleni ja muille, sitä en tiedä. -Sen tiedän vain, että se polttaa kuin kuluttava tuli -- se vaatii -minua ilmaisemaan itsensä jollakin tavoin. Minun pitäisi pukea se -korkeimman kauneuden muotoon ja näyttää se maailmalle. Mutta onko -minussa sen tekijää? Jos minä olisin saanut jäädä sinne niiden -luonnonihmisten pariin, tuntuu minusta siltä kuin siellä olisin -jaksanut tehdä työtä ja minusta olisi elpynyt uusi ihminen. -- - -Silloin avasi tohtori Sommer työhuoneensa ikkunan, josta pöllähti -kokonainen pilvi kirpeän hajuista alkaalikeitoksen höyryä, ja sen -pilven takaa katselivat hänen tavallisesti totiset tiedemieskasvonsa -niin loistavina, että nuoret ihan hämmästyivät. Ja kuinka hellästi -hänen äänensä soi, kun hän huusi sinne alas: - --- Väinö, tules tänne! - --- Nyt on jotakin tapahtunut -- sanoi Selma -- jotain aivan -tavatonta. Olisiko isän työ viimeinkin onnistunut, hänen monivuotinen -työnsä? - -Mutta miksi hän ei ollut kutsunut heitä molempia, miksi vain Väinön? -Kenties oli hän kutsunut Väinön sanoakseen hänelle: - --- Seuraa vapaasti taipumustasi! Minä en enään pane esteitä. Tänään -tilaan sinulle siveltimet ja värit ehommat entisiä. - -Tytöt seisoivat odotuksissaan tohtorin porrasten edessä. Ja Selma -kertoi Eevalle kuinka tuskalliselta hänelle oli tuntunut nähdä isän -ja pojan välit niin särkyneinä kuin ne olivat olleet koko pitkän -talven. Tuskin olivat he sanaa vaihtaneet, ja milloin tohtori oli -puhutellut Väinöä, oli hänen äänensä kuulunut kovalta, hänen, -joka muuten oli ystävällinen ja lempeä jokaiselle. Kenties nyt -tapahtuisikin muutos jonkun onnellisen sattuman kautta. - -He seisoivat yhä porrasten edustalla odotellen selitystä, kun Väinö -hiljaa avasi ikkunan ja sanoi heille: - --- Isän koe on onnistunut, minä kirjoitan hänen sanelunsa mukaan -kirjettä tiedekunnalle. - --- Eeva -- sanoi Selma -- nyt on hetki käsissä, jolloin meidän on -toimittava. - --- Niin, meidän on todellakin taottava niin kauvan, kuin rauta -on kuuma -- lausui Eeva innostuen -- huomenna, kenties jo olisi -myöhäistä. - --- Sinun, Eeva, on puhuttava hänen puolestaan, sinun sanaasi hän -parhaiten kuuntelee. Isä kun niin pitää sinusta. - --- Minä puhun hänen puolestaan vielä tänä iltana -- sanoi Eeva -vakaasti. -- Ja kyllä hän suostuu. Tällä hetkellä menen minä hänen -luokseen. - -Ja hän astui ylös portaita varmoin askelin, ilman vähintäkään -epäilystä. Mikä ryhti siinä hennossa vartalossa, mikä päättäväisyys -pään asennossa! - -Selma jäi odottamaan. Mitä isä sanoisi? Kenties hän jyrkästi -kieltäisi, kenties kävisi vielä kovemmaksi Väinöä kohtaan. - -Sisältä ei kuulunut mitään. Selmaa ihan peloitti. - -Mutta sitten ajatteli hän häntä, joka viimeksi oli kulkenut niitä -portaita niin rauhallisena, niin voitostaan varmana. Hänkö ei -onnistuisi! Kävihän kaikki, mihin hän vain kajosi, kuin itsestään. -Eikä hän peljännyt mitään, sillä hänellä oli kaikki hyvät henget -liittolaisinaan. - -Näitä miettiessään rauhoittui Selma kokonaan. Hän vain odotti Eevaa -palaavaksi, mutta hän viipyi kauvan. - -Vihdoin viimeinkin aukeni tohtorin ovi ja iloisena tuli Eeva Selman -luo. - --- Kaikki on hyvin -- sanoi hän -- Väinö saa lähteä vaikka -huomispäivänä! - -Niin suurta onnea he tuskin olivat rohjenneet toivoa. Ja se kohtasi -Väinöä, heidän veljeään, jonka mieli äsken vielä oli ollut niin -masennuksissa. Nyt se nousisi kuin maahan tallattu nurmi. Vielä ne -hänenkin purtensa mastoissa onnen käet kukkuisivat ja ritirinnan -heidän venheensä viillättäisivät elämän ulapalla. - --- Mutta kuinka sinä niin kauvan viivyit? -- kysyi Selma silitellen -hänen vaaleata palmikkoaan. - --- Ooh, me puhuimme paljon -- vastasi Eeva -- minä sain aivan kuin -vahingossa vilkaista hänen sydämmensä salatuimpiin ja minä näin -siellä pelkkää kultaa. - --- Hän tosin ei sanonut sitä -- jatkoi Eeva -- mutta minä luulen että -hän on surrut, surrut enemmän kuin iloinnut elämässään, sinun hyvä -isäsi. - --- Sen minä kyllä olen tiennyt -- sanoi Selma ja hänen kauniit mustat -silmänsä herahtivat täyteen kyyneleitä -- mutta minun luullakseni on -hän tehnyt työtä vielä enemmän kuin surrut. Oi, kuulisitpa vain hänen -puhuvan työn siunauksesta! Työtä hän tekee päivän kaikki hetket ja -sitä hän ylistää kuin parhainta toveriansa. - --- Jospa olisit nähnyt kuinka onnellinen hän oli äsken tehtyään -päätöksensä Väinöstä. Hän oli ihan hyvillään siitä, että olin tullut -hänen puheilleen ja siten auttanut häntä voittamaan oman itsekkään -luontonsa, -- sillä kunkin meistä -- sanoi hän -- on taisteltava -painajaista vastaan omassa povessamme. - --- Isä rukka -- huokasi Selma -- hänen taistelunsa on kyllä ollut -vaikea. - --- Nyt hän olisi valmis mihin uhrauksiin tahansa Väinön puolesta. -Hän esitti itse, että hän saisi matkustaa jonkun etevän taiteilijan -opastettavaksi. Mutta minä selitin hänen halunsa vetävän vain -Hietarannan mökkiin. Luulisin sitä valintaa onnellisimmaksi, -varsinkin kun Väinö koulun piirustusopettajalta sai niin hyvät -alkeet, että hän helposti voi tehdä pieniä harjoitelmia ominpäinsä -luonnon mukaan. Eikä puutu Hietarannassa kauniita aiheita. - --- Minustakin tuntuisi turvallisimmalta -- sanoi Selma -- jos hän -olisi Hietarannassa. Siellä hänen rauhaton mielensä varmaan parhaiten -rauhoittuisi. Koko siinä ympäristössä on jotain viihdyttävää, jotain -erikoisesti hänelle sopivaa, sen hän sanoi jo siellä ollessamme. - --- Ja ennen kaikkia -- lisäsi Eeva -- on siellä ukko ja mummo ja -heidän mukanaan vankka henkinen valta hänen tukenaan. - --- En ihmettele, että isä mielellään päästää hänet Hietarantaan, hän -kun ihastui ikihyväksi mummoon sinä kesänä, jona mummo oli hänen -potilaanaan, ja ukkoa hän tavallisesti sanoo patriarkaksi. - --- Sinne me saatamme hänet jo huomenna, minä autan sinua -matkavalmistuksissa -- innostui Eeva. - --- Voi kuinka sinä aina olet hyvä! -- iloitsi Selma -- minne minä -joutuisin ilman sinun ystävyyttäsi? Elämäni olisi kuin yksinäisen -orvokin elämä ahon laidassa. - -Oli jo myöhä, mutta he eivät malttaneet vielä erota. He istuivat -vielä hetkeksi nuorelle nurmelle nauttiakseen illan rauhasta. -Sielukellot olivat jo aikaa sitten lakanneet soimasta ja suruharso, -jonka niiden väräjävä helke tuntui laskeneen yli uinailevan luonnon, -oli haihtunut pois jättääkseen illan rusohohteen leikittelemään -omenapuun aukeavilla umpuilla ja nuorten neitten kukkeilla kasvoilla. -Puutarhan siivekkäät asujamet virittelivät viimeisiä iltavirsiään -pian painaakseen päänsä siiven alle nukkuakseen uuden pesän -pehmoisissa. Kuulakka oli taivas, kuulakka vaahteran vieno lehti. - - * * * * * - -Sinä yönä Eeva ei ollut saada unta silmiinsä ensinkään. Päivän -tapahtumat pyörivät hänen edessään kuin panoraaman kirjavat kuvat. Ne -täyttivät koko hänen olentonsa, antoivat työtä aivoille ja panivat -tunteet vilkkaaseen toimintaan. - -Se olikin ollut merkillinen päivä hänen elämässään. - -Ensinkin keskustelu isän kanssa aamulla oli auvaissut hänen silmänsä -selvästi näkemään sen, minkä hän tähän asti oli vain hämärästi -aavistanut. Ja se, minkä isä kuvaannollisissa lauseparsissa oli -uskonut hänelle omasta sielunelämästään ja käsityskannastaan, herätti -hänessä vain iloa, joskin toiselta puolen sääli pyrki puhumaan -surunvoittoista kieltään riemun lomasta. Mitä kaikkea hän olikaan -kärsinyt vuosien kuluessa, hänen rakas isänsä! Kärsinyt vaieten, -avaamatta sisimpäänsä yhdellekään ihmiselle, nyt vasta hänelle, -lapselle -- hän oli siitä onnellinen. - -Mutta kun hän ajatteli omia puheitaan aamullisessa keskustelussa, -tuntuivat ne nyt hänestä niin merkillisen vierailta. Mitä hän -oikeastaan tiesi ihmissielun suurista taisteluista, joista hän oli -puhunut kuin asiantuntija? Ja mikä oli se ihmeellinen hetki, jona -hänen sallittaisi isänsä puolesta tehdä jotain? Eikö ne kaikki -olleet vain hänen oman haaveellisen mielensä hourailuja, vai olisiko -todellakin hänelle kangastanut tulevaisten tapahtumain kaukainen -ranta. - -Sitten kohtaus "muistojen majassa" oli omiaan vieläkin tärisyttämään -hänen hermostonsa hienoa kudosta. Ja hän lupasi itselleen, että hän -tästä lähtein koettaisi olla valoisana haltijana veljensä vierellä. -Ja hän luuli tuntevansa, että jumalallinen tahto oli määrännyt hänet -siihen tehtävään. - -Yön hetket kuluivat. Hänen jo ollessa uneen uupumaisillaan kaikui -vielä hänen korvissaan sielukellojen surullinen helke. Ja hän muisti -Väinön sanat: - --- Minusta on aina tuntunut siltä kuin kuolema olisi armahtavaisempi -kuin elämä. - -Hän oli jo siirtynyt unten maihin. Hän oli olevinaan suuressa -monikerroksisessa myllyssä. Sen rattaitten jyrinä oli kuin kosken -valtava pauhu. Sen pölypilvet olivat tukahuttaa hänet ja hänet -valtasi ahdistus. Ja jostain alhaalta, hyvin syvältä, kuin raskaitten -painojen alta kuului väsynyt ääni, se oli hänen isänsä ääni: - --- Suuret ja raskaat ovat myllynkivet. - - - - -V. - - -Kesäkuu oli alkanut riemullisena ja täynnä toiveita. -Kuumeentapaisella kiireellä näytti kaikki kehittyvän maaemon -uhkuvalla povella päivänterän paahtaessa. Oli tyyni ilta. Rouva -Aarnio kykki puutarhalavan ääressä. Hän kylvi ruokakasveja mustaan, -muhisevaan multaan. Sen työn hän aina tahtoi suorittaa omalla -kädellään. Hän oli varma siitä, että siemen silloin parhaiten itäisi, -juuri työntyisi joutuisammin ja kasvu tulisi kahta kauniimpi. Hänen -kyökkikasvinsa olivatkin aina tuottaneet hänelle kunniaa. Ne olivat -saaneet ensimmäisen palkinnon pääkaupunginkin puutarhanäyttelyssä. -Hänen nimensä oli ollut lehdissä kaikkien luettavana, ja -_ensimmäisenä_, se oli sentään jotain! - -Hän mietti näitä, tottuneella kädellä vetäessään suoraa vakoa -pehmeään multaan, ja ehdottomasti vetäytyi hänen suunsa -tyytyväisyyden hymyyn. Siemenet sirotteli hän määrätyn matkan päähän -toisistaan, kattoi vain hyppysillään ja tasoitteli kämmenellä -taputellen, ikäänkuin hyväillen. Jos hän olisi ollut taikauskoinen, -olisi hän varmaan lukenut jonkun vanhan loihdun manatakseen Mannun -ukkoa panemaan "turpeen tunkemahan, maan väkevän vääntämähän, -tuhansin nostamaan neniä, saoin haaroja hajottamaan", mutta hän ei -ollut lainkaan taikauskoinen. - -Siinä oli pitkä rivi lavaa lavan vieressä, lyhyttä ja pitkää, -kullakin oma tarkoituksensa. Oli siinä kylvää kyyhätellä moneksikin -illaksi, mutta se työ ei tuntunut lainkaan työläältä rouva Aarniosta, -vaikka täytyikin kykkiä kumaraisissaan ja välistä paneutua -polvilleenkin. Antoipa kesän lämmittää ja syksyn kypsytellä, niin -saattoi siitä taaskin koitua kunniaa ja ratketa rahaakin. - -Innostuksen puna hehkui hänen kasvoillaan, kun hän heitti hernettä, -painoi papua muhevaan peltoonsa. Ei hän joutanut katselemaan -kauneutta ympärillään, eikä suuresti kuuntelemaan lintujen iloääniä -varjoa luovain puiden oksilla. - -Oli kuitenkin yksi ääni, joka erityisesti näytti herättävän hänen -huomiotaan. Hän saattoi hetkeksi unohtaa vakonsa peittämättä ja -vajota unelmiin sitä kuunnellessaan. -- Se oli Eevan ääni, joka -helähteli hänen huoneensa avoimesta ikkunasta, pulppusi kuin -kevätpuro metsän helmassa, helkkyen hopealle ja matkien metsän -sointuja. - -Rouva Aarnio peitti vakonsa, tasoitteli kämmenellä taputellen ja -kuunteli taas. -- Minkätähden se juuri sinä iltana teki häneen niin -syvän vaikutuksen? - -Laulun lomasta ja mukana kuului säestys pehmeänä ja täyteläisenä -seuraten laulajan tunnetta. - -Ei kukaan muu kuin Hanna Heitman voinut soittaa sillä tavalla, eikä -kenenkään toisen säestys niin hyvin käynyt yhteen Eevan laulun kanssa. - -Alma Aarnio kylvi vakonsa, peitti ja tasoitteli. Huokaukset kuolivat -pois itsestään. Hän täytti vain velvollisuutensa. Ja pian oli hän -yhtä innostunut työhönsä kuin äsken. - -Mutta sitten tapahtui jotain, joka sai hänet ihan pois suunniltaan. - -Aavistamatta mitään pahaa astua toikkaroi tohtori Sommer -hajamielisyydessään suurella tohvelijalallaan keskelle hänen vasta -tasoitettua lavaansa. Tohtori Sommer, joka taas oli "tieteillyt" koko -päivän, teki tavallisia harppauksiaan iltasella puutarhassa ja oli -ollut kompastumaisillaan kylväjään. - -Alma Aarnio ei ollut juuri heikkohermoinen, mutta se pieni kolttonen, -joka muuten olisi mennyt nauruna, suututti nyt häntä. - --- Kuinka kelvotonta! - --- Säästäkää toki edes lavojani ellette minua säästä! -- huusi hän -ärtyisästi tohtorin jälkeen, joka säikäyksissään juoksi hänestä -toiselle käytävälle aamunutun liepeet levällään ja lakki toisella -korvallisella. - -Alma Aarnion muuten tavallisesti lempeät sinisilmät tummenivat -suuttumuksesta, kun hän katseli sen kömpelön herrasmiehen liikkeitä. -Ja tämä kolttonen ei suinkaan vähentänyt sitä vastenmielisyyttä, jota -hän ennestään tunsi tohtoria kohtaan. - -Mutta mistä se vastenmielisyys johtui, siitä hän ei itsekkään ollut -oikein selvillä. Ja se olikin oikeastaan herännyt hänessä vasta -viime aikoina. Minkäpähän tohtori sille taisi, että hänen liikkeensä -olivat kömpelöt, eikä ne semmoiset seikat häntä itseään suinkaan -huolestuttaneet. - -Siinä kutoutui yhteen niin monta seikkaa, jotka olivat omiaan -herättämään vastenmielisyyttä rouva Aarniossa -- tukahuttavat -alkaalihöyryt, maksamattomat vuokrat, naurettava puku ja Väinö! -- -niin, kenties viimeksi mainittu syy olikin painavin. - -Mutta kun hän muisti äskeistä kömpelyyden kohtausta, niin häntä -ihan puistatti. Kompastua häneen ja sitten astua suorastaan hänen -lavaansa. No kaikkia ollakkin pitää! - --- Tulisiko tuo mies häntä vielä miten nöyryyttämään? -- Semmoinen -taikauskoinen ajatus vilahti hänen mielessään. - --- Joutavia -- jupisi hän itsekseen -- kuinka se voisi olla -mahdollista! - -Tyytyväisyyden hymy palasi hänen huulilleen, kun hän sitten ajatteli -Väinön pikaista poistumista näyttämöltä. Kuinka helposti se oli -käynyt! -- Eivätkö pelkät hänen ajatuksensa olleet karkoittaneet -häntä, ennenkuin hän edes oli ennättänyt panna toimeen ohjelmansa -ensimmäistäkään kohtaa! - -Sisältä kuului yhä laulu ja soitto, aaria oli vain muuttunut -kansanlauluksi. Alma Aarnio arvasi etteivät he hevillä väsyisi, kun -kerran taas olivat saaneet yhteen pitkästä aikaa. Ja hän nautti -heidän laulustaan ja soitostaan yhä jatkaen työtään. Se rauhoitti ja -poisti katkerat tunteet. - -Sitäpaitse hän oli iloinen siitä että Eeva, joka useinkin oli sangen -itsepäinen, sinä iltana ainoastaan heikon vastarinnan jälkeen oli -suostunut äitinsä pyyntöön esiintyä siinä iltamassa, jonka kaupungin -rouvat pian panisivat toimeen köyhäin hyväksi. - -Sitä varten kai he nyt harjoittelivatkin. - -Alma Aarnio oli juuri lopettanut sen päiväisen urkkonsa, kun -postimies ilmestyi pihaan ja, nähtyään rouvan puutarhassa, tuli -suoraan hänen luokseen. - -Siinä oli pääkaupungin ja joku ulkomainenkin sanomalehti ja paksu -pinkka kirjeitä niinkuin tavallisesti -- ikäviä asiakirjeitä. Mutta -Alma Aarniolle niissä oli erityinen viehätyksensä. Hän istuutui -puutarhasohvalle ja laski postin sen edessä olevalle pöydälle. -Ensimmäiseksi vilkasi hän lehdestä, oliko Venäjän kurssi noussut vai -laskenut, ja alkoi sitten selailemaan kirjeitä eroittaen ulkomailta -tulleet kotimaisella postimerkillä varustetuista. Ne olivat -tosin kaikki osoitetut hänen miehelleen, mutta hän oli tottunut -aukaisemaan ne kuin omansa. Yhteen aikaan oli hän yksin hoitanut koko -kirjevaihdon, mutta vuosien varrella oli se kasvanut niin suureksi, -että siinä oli työtä useammallekin. - -Hän otti ensiksi ulkomaalaiset kirjeet, vetäsi auki kuorten laidat ja -luki lyhyet ilmoitukset sekä pitkät hintaluettelot. Se kävi melkein -koneentapaisesti. Useimmissa oli vain tavarantarjouksia ja jokainen -luonnollisesti kiitti omaansa parhaimmaksi ja huokeimmaksi. - --- Tuo ei olisi hullumpaa, eikä tuo -- innostui hän sanomaan -ääneensä, ja veti punaisella liidulla suuren "Huom!" jokaiseen -kuoreen, jonka sisällys erityisesti oli herättänyt hänen huomionsa. - -Kotimaisten kirjeiden joukosta löysi hän yhden, joka ulkoasultaan -kokonaan erosi kaikista muista. Huolimatta siitä että käsiala oli -huonompaa ja päällekirjoitus kulki vähän vinoon, viehätti se häntä -erikoisuudellaan. Se ei ainakaan ollut jähmettynyt asiakirjeitten -tavalliseen kaavaan, vaan oli siinä ominainen luonteensa ja sen -vehreästä kuoresta tuoksahti jonkun verran runollisuutta. - -Alma Aarnio käänteli ja katseli sitä kirjettä ensin ulkoapäin. Mistä -se mahtoi olla ja kenen kirjoittama? Siinä oli vain "kauppias" -"kauppaneuvoksen" asemesta, mutta kumma kyllä se ei harmittanut häntä -juuri ensinkään. Jos asiakirjeessä olisi ollut sellainen pukki, olisi -hän pitänyt sen loukkauksena. - -Vaikka hän olikin tottunut empimättä aukaisemaan kaikki miehensä -kirjeet, tuli hän ajatelleeksi, että olikohan hänellä oikeus aukaista -tätä. Se näytti niin salaperäiseltä. Uteliaisuus voitti kuitenkin ja -pian oli hän lukemassa hienolta postipaperiarkilta seuraavaa: - -"Herra kauppias! Teidän tyttärellänne on harvinainen laulunlahja, -ehkä meillä ennen kuulumaton. Jos teille on mahdollista, älkää -katkaisko hänen kehitystään, sillä hänestä voisi vielä varttua -sellainen laulaja, jonka ääni kantaisi yli merten ja mannerten. Mutta -hänen täytyy välttämättä päästä ulkomaille..." - -Enempää Alma Aarnio ei nähnyt, kirjaimet alkoivat hyppiä niin -omituisesti hänen silmissään. Se tuli niin odottamatta. Hän tiesi -kyllä, että Eevalla on kaunis ääni, mutta niinhän on monella muulla. -Tällainen ajatus ei ollut päässyt pujahtamaan hänen rohkeimpiinkaan -unelmiinsa. - -Untako hän näki vai oliko se täyttä totta! - -Hänen pieni Eevansa, se hento lapsi, jota hän aina oli nuhdellut -liiallisesta haaveellisuudesta, jota hän korkeintaan oli ajatellut -virkamiehen rouvana heidän kelpo kaupungissaan -- hänenkö tiensä nyt -kävisikin kunnian kukkuloille! - -Hän ei kyennyt sitä täysin tajuamaan näin äkkiä, täytyi vähitellen -tottua siihen ajatukseen. - -Hän luki kirjeen uudelleen ja pääsi tällä kertaa loppuun asti. Siinä -oli alla musiikkiopiston johtajan nimi ja lopulla kirjettä antaa hän -käytännöllisiä neuvoja opintopaikan valinnasta ja tarjoutuu itse -hänen saattajakseen sinne, koska hän muutenkin syyspuolella aikoi -käydä ulkomailla. - -Sinä iltana unohti Alma Aarnio postin puutarhan pöydälle, ja se oli -aivan tavaton tapaus hänen elämässään. Siellä nyt tuuli lennätteli -tärkeitä asiakirjeitä pitkin pientareita ja nurmia Alma Aarnion -ajatusten kierrellessä tyttärensä kunniakkaassa vastaisuudessa. - -Heidän perheelleen oli siis tulemassa uusi ajanjakso, joka kokonaan -poikkesi hänen suunnitelmastaan. - -Hän päätti näyttää kirjeen miehelleen vasta iltasella, kun he -olisivat kahden makuuhuoneessa. - -Eeva saisi tietää asiasta vasta seuraavana aamuna. - -Käytännöllinen, järkiperäinen Alma Aarnioko siellä todellakin kulki -unelmissaan, laiminlyöden sekä liikkeenhoitajan hommat että emännän -velvollisuudet. - -Sisäkkö kävi kutsumassa illalliselle. - -Portaita noustessaan oli hän niin ajatuksissaan ettei ollut huomata -Hanna Heitmannia, joka siinä kotiinlähdössä tuli häntä vastaan. - --- Kas, sinäkö, kiitos kauniista soitosta! Etkö jää illalliselle? - -Hänen teki mieli näyttää kirje Hannalle, mutta päätti kuitenkin -vastaiseksi olla näyttämättä. - --- Miksi juuri vieraalle ensimmäiseksi? - --- Mutta oliko hän oikeastaan vieras heidän perheessään? Eikö hän -itse, äiti, ollut paljoa vieraampi tyttärelleen? - -Illallispöydässä ajatteli Alma Aarnio: - --- Kenties hän vielä nousee kunnian kukkuloille, ja niitä rinteitä -noustessaan vetäisi hän muitakin hetken matkaa mukanaan. - --- Kuinka minä olen ollut sokea, näkyyhän se koko hänen olennostaan. - - - - -VI. - - -Oli ollut monta sadepäivää perätysten. - -Se oli hiljaista, lämmintä kesäsadetta, joka hautoi ja paisutti sitä, -minkä piti kehittyä ja kasvaa. Se tunki maakamaran alle, syvälle -salaisiin elämän keskuksiin. Se nousi hienoja juuria myöten elämän -nesteenä runkoihin ja väräjäviin lehviin. Se pesi puhtaaksi kalliot -ja kentät ja juoksi sameina puroina katuojissa. - -Ei tehnyt mieli liikkua ulkona. - -Selma istui Eevan luona hänen kamarissaan. He olivat vetäneet esiin -kaikki lapsuuden muistot laatikkojen komeroista. Selmakin oli tuonut -tavaransa sinne. Ne piti tarkastaa vielä viimeisen kerran ja sitten -polttaa ne, mitkä olivat joutavia. - -Siellä oli vielä säilössä paperinuket monen monituisine kirjavine -pukuineen. Ne katselivat heitä uskollisin sinisilmin, ne hymyilivät -kuin ennenkin, ja niitten mukana heräsi eloon kokonainen -mielikuvituksen maailma, rikas ja rajaton ja jossa ei ollut mitään -mahdottomuuksia. - --- Poltetaanko? -- kysyi Selma, mutta hänen äänensä ei ilmaissut -vähintäkään hävittämishalua. - --- Ei toki. Niistä voi olla seuraa vielä istuessaan ryppyisenä, -valkomyssyisenä mummonakin -- kenties yksin. - -Ja armoitetut paperinuket pääsivät entiseen kätköönsä. - -Sitten tuli esille koko joukko kuihtuneita kukkasvihkoja ja -yksityisiä kukkiakin. Ne nyt ainakin joutaisivat liekkien uhriksi. - -He alkoivat tarkastella kutakin erikseen. Ihmeellistä kuinka niiden -muoto oli säilynyt, vaikka kahisivatkin kuivuuttaan. Useaan oli -kiinnitetty kapea paperikaistale, johon lapsellisella käsialalla oli -kirjoitettu joku sana vihkosen merkityksestä. - --- Ensimmäiset vuokot keväällä 188. Poimittiin hengenuhalla -Mäntyvaaran jyrkimmältä rinteeltä ja Väinön saapas jäi hankeen. - --- Selmalta syntymäpäivänä. Nyt olen yhdeksän vuotta ja sain sen mitä -enin olin toivonut. - -Eeva naurahti. Mitä se oli mahtanut olla? Senaikuiset toiveet eivät -liene olleet varsin vaikeat täyttää. - --- Viimeinen sinikello. Löydettiin marraskuun 17 päivänä rannalta -kiven vierestä, varsi oli taittunut ja satoi lunta, mutta se eli -vielä ja tuotiin sisälle vesilasiin. - -Eeva muisti selvästi kuinka hänen hyppysiään oli paleltanut, kun hän -hellävaraa oli kantanut sitä ja puhallellut lämmintä henkäystä sen -kupuun, ettei se jäätyisi matkalla. - --- Poltetaanko? -- kysyi Eeva vuorostaan, äänessä heräävä kaiho. - --- Voisiko polttaa keväimen tuoksut ja elämänsä aamukoitteen? -- -sanoi Selma sovitellen kuihtuneita kukkia takaisin laatikkoon. - -Hän nosti huulilleen kuivettuneen orjanruusun, jonka historiaa hän ei -muistanut eikä siihen oltu liitetty ainoatakaan sanaa. Mutta se puhui -itse puolestaan, sillä se paistoi vielä punervalle ja oli säilyttänyt -vienon tuoksunsa. - -Kirjeet olivat vielä katselematta. Niitä oli kummallakin iso -käärö sitaistuna kokoon vehreällä silkkinauhalla. Useimmat niistä -sisälsivät vain muutaman sanan, jotka olivat kirjoitetut suurilla, -epätasaisilla kirjaimilla, rivien kulkiessa viistoon. Niitä oli -lähetetty Aarnion entisen Mustin mukana rakennuksesta rakennukseen, -jota tointa se viisas elukka oli pitänyt erittäin tärkeänä ja -kunniakkaana. Muutamain kulmissa näkyi vielä suurten hammasten sijat. - -Eeva luki sieltä: - --- Minä näin sinut eilen kun ajoit isäsi sylissä ruunan reessä mikset -sinä katsonut meidän ikkunaan. - -W. S. - -Eräs Selmalta Eevalle tullut kirje herätti erikseen huomiota, sillä -sen sisältä putosi pieni pastellimaalaus, joka esitti pikku tyttöä -sini- ja punaraitaisessa leningissä. - -Se oli ilmetty Eeva niiltä ajoilta. - -Tytöt katselivat sitä ihastuksella. Sehän oli oikea taideteos, -vaikk'eivät he olleet ymmärtäneet sitä siihen aikaan. - -Pieni kenkä näytti nahkasta tehdyltä, leningin runsaat poimut olivat -kohollaan ja vaikka suu hymyili, asui silmässä totisuus. - -Kirje, jonka sisältä se putosi, oli vähän myöhemmältä ajalta ja -kuului näin: - --- Väinö sanoo että sinun pitäisi ottaa illalla lastenjuhlaan sini- ja -punaraitainen leninkisi. Hän sanoo että siinä on tyyliä ja se -pukee sinua parhaiten värien puolesta. Ajatteles, vaikka hän on poika -ymmärtää hän sellaisia asioita paremmin kuin me, Hänellä on jotain -eriskummallista silmissään, joka tekee että hän näkee paremmin kuin -muut. -- Tässä saat kuvasi, joka on aivan kuin sinä itse, mutta hän -ei pidä sitä onnistuneena ja lupaa kerran vielä tehdä paremmankin. - --- Näistä kai tehdään aimo rovio -- sanoi Selma tekeytyen totiseksi. - --- Voisithan polttaa mielesi uskollisuuden ja siteet, jotka liittävät -sydämmen sydämmeen. - -Kuinka paljon niitä olikin punoutuneina heidän välilleen, niitä -siteitä! Ne olivat syöpyneet sinne, kutoutuneet kultalangoiksi, joita -ei mikään tuli kykenisi kuluttamaan, vaikka kaikki niiden ulkonaiset -merkit joutuisivatkin liekkeihin. - --- En polta tätäkään -- sanoi Selma pidellen kädessään pientä -valkeata käärylää, ja hänen kasvoihinsa tuli jotain selittämätöntä. - --- Eroittaako se meidät? -- kysyi Eeva arasti. - --- Sekö eroittaisi! kuulee että sinä et tiedä mitä se merkitsee. Nyt -vasta tiedän mitä rakkaus on omaisiinikin ja ystäviini ja kaikkiin -olennoihin. Oi, minä olen niin rikas, niin rikas! On kuin nyt -vasta olisin herännyt eloon ja kuin pienin hetki nykyistä elämääni -sisältäisi enemmän kuin koko edellinen elämäni yhteensä. Oi, sitä ei -voi selittää, se täytyy itsensä kokea. - --- Mutta sinä et kuitenkaan ole sama kuin ennen. Ennen ainakin -luulin tietäväni salaisimmatkin ajatuksesi. Meidän välillä ei -ollut mitään hämäryyttä, ei mitään salaperäistä tunnemaailmaa, ei -mitään selittämätöntä. Nyt kun vaivut unelmiisi, tuntuu minusta -kuin siirtyisit jonnekkin hyvin kauvas, minne minä en milloinkaan -voi seurata sinua, ja minusta on kuin sinä olisit hävinnyt minulta -kokonaan. - -Eeva taisteli kyyneleitä vastaan, mutta koetti kuitenkin näyttää -iloiselta. Hän ei tahtonut häiritä ystävänsä onnea. - --- Niin, minä todellakaan en ole sama kuin ennen -- sanoi Selma -hyväillen häntä -- mutta nyt minä päin vastoin olen paljon lähempänä -sinua kuin ennen. Nyt minun tunteeni sinua kohtaan on ehjempi ja -syvempi. Ja nyt minäkin koko sydämmestäni voin huudahtaa: - --- Ah, kuin on ihanata elää! - -Eeva silitteli hänen tummaa tukkaansa ja katseli häntä ihmeissään. -Hän ajatteli, että kauniimmaksi se kumminkin teki hänet ja -hellemmäksi, se hänelle itselleen tuntematon, jota ei voinut -selittää, vaan jota itsensä täytyi kokea. Ja hän päätti olla aivan -levollinen siitä asiasta. - -Selma oli sillä välin kehittänyt koko joukon valkeata silkkipaperia -käärylästään pöydän kulmalle, ja piteli nyt kädessään jotain tummaa -rihmamaista, josta olisi ollut vaikea sanoa, mikä se aikoinaan oli -ollut. - --- Se on lemmenkukka -- sanoi hän hiljaa, sivellen sen lakastunutta -vartaloa. - --- Oletko sinä saanut sen? -- kuiskasi Eeva arasti. Hän melkein -pelkäsi sitä tuntematonta, jota hän itse tuskin milloinkaan tulisi -kokemaan. - --- En -- sanoi Selma -- minä olen löytänyt sen. Minä näin, kun se -putosi hänen rintapielestään ja kenenkään huomaamatta nostin sen -maasta. - -Kun hän lausui "hänen", levisi heleä puna hänen kasvoilleen, jotka -muuten tavallisesti olivat kalpeat. - --- Hänkin rakastaa sinua -- sai Eeva sanotuksi. - --- En tiedä oikein -- sopersi Selma -- mutta minä luulen niin. Hän -katsoi minuun kerran niin kauniisti. - --- Tiettävästi hän rakastaa, -- ajatteli Eeva, -- kuinka voisi olla -häntä rakastamatta! Hänen mielestään ei kenkään voinut olla kauniimpi -kuin Selma, seistessään siinä rusohohteissaan, silmät loistaen -salaperäistä onnea. - -Ja koska Selma nyt kerran oli ollut näin avomielinen, uskalsi Eevakin -vielä kysyä: - --- Onko hän tällä seudulla? - --- Nyt hän on kaukana -- vastasi Selma huoahtaen. - --- Ja sinä kaipaat häntä? - --- Kaipaan, enkä kaipaa. Jos näkisin hänen tulevan, juoksisin varmaan -pakoon. Hän saisi asua vaikka toisessa tähdessä, kun hän vain joskus -ajattelisi minua. - --- Ja kuinka usein pitäisi hänen ajatella sinua, sinä pieni veitikka? --- uskalsi Eeva jo lyödä leikiksi. - --- Kuinkako usein? sitä todellakaan en ole ajatellut. Mutta kun nyt -ajattelen, niin varmaan pitäisi hänen muistella minua yhtä usein kuin -minäkin häntä. - --- Ja kuinka usein sinä häntä muistelet? -- kysyi Eeva tekeytyen -totiseksi. - --- Niin minä -- minä ajattelen häntä aina. - --- Siinä nyt ollaan kumminkin -- häntä aina. Milloinka sitten meitä -muita? - --- Oi, sinä et ymmärrä minua, sinä et tiedä, millä tavalla minä häntä -ajattelen. Ajatella häntä on sama kuin ajatella kaikkea sitä, mikä -on hyvää ja kaunista. Hänen kuvansa ei karkoita sydämmestäni entisiä -ystäviä, se päinvastoin ikäänkuin kirkastaa heidätkin. Se kirkastaa -siellä jokaisen komeron ja, jos minussa jotakin hyvää on ollut, -vaikka vain uinuvana mahdollisuutena, niin on se saanut sen eloon -herätetyksi. Minä kuljen kuin ruusumaissa. Ja minä rakastan sinua, -Eeva, enemmän kuin milloinkaan ennen. Oi, jos sinä voisit uskoa minua! - -Kaksi suurta kyyneltä vieri hänen kauniille kasvoilleen. - --- Nyt minä sen uskon -- sanoi Eeva -- minä uskon kaikki mitä sinä -sanot. Anteeksi että epäilin! Se tuli vain tietämättömyydestä. - -Hän pyyhki pois kyyneleet ystävänsä kasvoilta ja sulki hänet syliinsä. - -Mutta hän oli kuitenkin ongelman edessä. - -Kuinka saattoi ihmistä sillä tavalla rakastaa? - -Epäilemättä oli Selman tunne suuri ja kaunis, maasta kohoova, -taivasta tavoitteleva, mutta että se kohdistui ihmiseen, kuoleman -alaiseen, pieneen ja heikkoon, tai että ihminen oli sen herättäjä -- -sitä hän ei ymmärtänyt. - -Taidetta, ylevää, jumalaista, sitä hän ylinnä kaikesta rakasti. Se -hänet sai haltioihinsa, se hänen eteensä avasi ruusutarhat. Se puhui -hänelle kuolematonta kieltään, se nosti hänet maasta. Se, se yksin -oli lemmen arvoinen! - -Mutta Selma rakasti ihmistä. - -Eevasta tuntui että, jos hän alkaisi sillä tavalla ihmistä -rakastamaan, olisi se epäilemättä taantumista. - -Mutta hän vaikeni. - -Ken voi nähdä toisen sisimpään? Ken voi tietää, mikä siellä on -suurinta? Kenties se mikä meistä näyttää vähäarvoisimmalta. - -Mutta millainen olikaan se ihminen, joka sellaisen tunteen oli -saanut hereille. Oliko hän koskaan nähnyt sitä? Tältä paikkakunnalta -kotoisin, mutta nyt kaukana. Hän tiesi vain yhden. Hänessä alkoi -herätä aavistus. Mutta hänellä ei ollut oikeutta arvailemiseen. Selma -ei ollut uskonut sitä hänelle, sillä hyvä. Joutava uteliaisuus oli -aina ollut hänestä vastenmielistä. -- - -Ne, mitkä olisi olleet poltettavat, pääsivät takaisin laatikkojen -komeroihin, joskus pitkäin vuosien kuluttua kenties taas otettaviksi -sieltä loihtimaan esiin lapsuusmaailman kimmeltäviä muistoja. Pitkäin -vuosien, jotka veisivät lapsuudenystäväin purret elämän ulapalle -tuulten tuuditella, aaltojen ajella kenties kauvaksi toisistaan. - -He ajattelivat samaa asiaa, ja vaikka he olivat ääneti, tiesivät he -toistensa ajatukset. - -Tulevaisuus, verhon kätkemä, houkutteleva ja peloittava, mitä toisi -se mukanaan? - --- Onnea sinulle ainakin, onnenlapselle -- sanoi Selma varmasti -- -meistä muista ei tiedä kuinka kohtalomme langat kiertynee. - -Ja oli kuin pilven varjo olisi liitänyt hänen äsken onnesta -loistavain kasvojensa yli. - --- Ei Selma, se onni on minulle vähäarvoinen, jota en saa jakaa -teidän kanssanne. Etkö muista: rinnatusten, purren laita purren -laidassa, ja joko jäädään kaikin taipaleelle tai saavutetaan yhdessä -se aavan takainen. Minä puolestani en rupea seuranpettäjäksi. - -Hän pani erityisen painon sanalle _minä_ ja hänen äänensä soi hieman -nuhtelevalta, kun hän lausui viimeiset sanat. - -Mutta Selma ei huomannut sitä. -- - - * * * * * - -Oli lakannut satamasta. - -Äkkiä välähti aurinko esiin häipyväin pilvien lomasta. Tytöt -tervehtivät sitä ilolla. Oli jo alkanut tuntua painostavalta, kun se -niin kauvan oli kateissa ollut. - -Kuinka kaikki heti muutti muotoa. Yksin uunikin nurkassaan ja seinät -näyttivät ilostuvan, ja narcissikukat Eevan pöydällä käänsivät -valkeita kupujaan sädetten suudeltaviksi. - -Eeva aukaisi molemmat ikkunapuoliskot, ja he istuutuivat -ikkunalaudalle. - -Lukemattomat vesihelmet väreilivät puitten lehvillä ja nurmikolla. -Auringonsäteiden taittuessa niihin tuikehtivat ne joko seitsenvärin -sätehissä tai kuultivat kullalle ja hopealle. Ja äsken valjulla -taivaanranteella upeili kaunis sateenkaari. - --- Näes, Selma -- sanoi Eeva -- kun puhuimme tulevaisuudestamme ja -epätietoisina katselimme ilman usviin, aukesi eteemme tämä ihanuus. -Minusta se ikäänkuin ennustaa meille -- näin kirkas, näin toiveita -täynnä on se oleva! Oi, miksei ole Väinökin sitä nyt kanssamme -katselemassa, että hänkin siihen uskoisi! - -He olivat niin vaipuneina kirkkaan tulevaisuutensa katselemiseen, -etteivät huomanneet maalaisnaista, joka arastellen aukaisi puutarhan -portin ja nähtyään tytöt ikkunassa hiljalleen lähestyi heitä. Hän oli -jo aivan heidän edessään, kun Selma havahtui ja kysyi: - --- Lääkäriäkö etsitte? - --- Een -- vastasi nuori nainen verkalleen -- minulla olisi vain -täällä kirje. Tuolta metsäkyliltä kulkeissani annettiin se -tuodakseni. Kun eihän olisi kastunut sateessa. - -Ja hän veti huivinsa alta rintapielestään paksun kirjeen. - -Tytöt kumartuivat lukemaan päällekirjoitusta. - --- Neiti Selma Som... - --- Se on Väinöltä -- huudahti Selma ihastuneena. -- Käsialan tunnen -kaukaakin. - -Ja juuri kun me kaipasimme häntä -- riemuitsi Eeva. - -Eeva kiiruhti toimittamaan jotain sen tuojalle. - -Kun hän hetken päästä palasi huoneeseen, oli Selma jo auvaissut -sateessa liuvonneen kuoren, ja Eevan mielestä koko huone oli täynnä -metsän tuoksuja, joita kastunut kirje oli tuonut mukanaan. - --- Luetaan yhdessä, ääneen -- ehdotti Selma -- se on luonnollisesti -meille yhteinen. - --- Niinpä lue sinä -- pyyteli Eeva asettuen mukavaan asentoon -nojatuoliin. - -He koettivat kumpikin salata toisiltaan sitä levottomuutta, joka -yhdistyi heidän iloonsa kirjeen saannista. - -Selma luki: - - -- Siskot! - - Minä en rupea kirjoittamaan Teille tavallista kirjettä, - mutta lähetän tässä jokapäiväiset muistiinpanoni, jotka ovat - tehdyt päiväkirjan muodossa. Näistä parhaiten näette nykyisen - mielentilani, toiveeni ja tuumani. Sillä minä olen todellakin - niin itserakas, että luulen Teidän mielenkiinnolla seuraavan - elämääni täällä. -- Terve! - - Veljenne - - W. S. - -_1 p. kesäkuuta_. Ensimmäinen aamu täällä. He ovat itse muuttaneet -aittaan ja antaneet tuvan kokonaan minun haltuuni. Sanovat kesällä -aina nukkuvansa aitassa eikä päivillä paljon joutuvansa olemaan -seinäin suojassa. - -Nukuin heidän sängyssään. Allani oli puhtaat oljet ja palttinainen -raiti, peitteenä suomalainen ryijy. En ole mahtanut nukkua niin -hyvästi siitä asti kuin piennä kehdossa äitini tuutimana. - -Heräsin, kun tuttava seinäkello löi neljä. Uniset silmäni sattuivat -ikkunan vehreään varjostimeen, ja olin heti selvillä olinpaikastani. -Tuossa tuokiossa olin ulkona. - -Maa oli aamukasteissaan. Kuljin polkua myöten metsään päin. Ei -taipunut oksa, ei liikkunut lehti, mutta väräjävä ilma oli täynnä -lintuin säveleitä. - -Minä surkuttelin teitä, jotka vielä venyitte vuoteissane. Minä -surkuttelin kaikkia muita paitse itseäni. Astuin pää pystyssä, -hartiat suorina ja ylpeilin siitä että olin ensimmäisenä ylhäällä. -Vanhukset varmaankin hämmästyisivät! - -En ajatellut tieni suuntaa, astuin vain hengittäen syvään, laajentaen -kutistunutta rintakehääni. - -Niin tuli äkkiä eteeni aukea paikka. Se oli ukon suo. Näin sarat ja -kanavat, roviot ja juurakkeet, ja aivan kuin maan alta kohosi eteeni -kumarat hartiat, joille hattukulun alta valui hopeaiset hapset. Ja -minä olin luullut olevani ensimmäinen! Kuinka pieneksi tunsin itseni -hänen edessään, kuinka unteloksi ja laiskaksi! - -Astuin lähemmäs. Hän ei huomannut minua. Hän seisoi ruskeassa -suovedessä vyötäisiään myöten. Hänen käsivartensa liikkuivat aivan -kuin marssin tahdissa. Lapio nousi ja laski, ja noustessaan toi se -paljon mustaa suomutaa korkealle ojanpaulalle. - -Joskus pysähtyi hän hetkeksi hengähtämään. Näin hien valuvan hänen -otsaltaan, ja kädellään varjostaen silmiään näin hänen huolestuneesti -tähystävän suon toista laitaa. - -Sitten puristi suonikas käsi taas lapionvartta ja käsivarret alkoivat -liikkua kuin tahdissa. Kumarat hartiat kumartuivat yhä syvempään ja -valkea hapsi heilahti. - -Eikö minun, joka olen nuori, olisi pitänyt astua sinne hänen -sijaansa, pyytää häntä oikaisemaan koukkuista selkäänsä ja pyyhkimään -hikeä vuosien ja murheitten uurtamalta otsalta? - -Minä nauroin ivanaurua itselleni ja käännyin astumaan takaisin mökkiä -kohden puhuttelematta ukkoa, joka ei ollut huomannut minua. - -Tässä nyt istun pöytäni ääressä, sen saman honkapöydän, jolta -vastikään söimme herkullisen aterian. Että minä todellakin nyt olen -täällä ja että minä saan olla täällä koko kesän! - -Maalaustarpeeni levitin tähän heti tultuani. Tässä on väriputkilot -edessäni, tässä paletti. Voi teitä, sirot siveltimeni, tunnuttehan -lasten leikkikaluilta nyt, kun vastikään katselin ukon lapiota! -Ja kuitenkin tekisi minunkin mieleni piirtää teillä puumerkkini -jonnekkin. Tänäin en vielä aloita työtäni. Täytyy ensin olla silmänä. - -_Illalla_. Onnellinen päivä! Tunnen kasvaneeni kuluessasi. Olen -saanut ilmaa keuhkoihini ja rauhan mieleeni. En muistele mitään, en -toivo mitään, en pelkää mitään. Täällä minun ei tarvitse peljätä -mitään! Tämä huone on täynnä taikakaluja. Hämärässä muinaisuudessa -manattiin niillä hornan henget, karkoitettiin pahuuden voimat. Tämä -huone on täynnä taikakaluja ja se on täynnä kahden hurskaan ajatuksia. - -He menivät jo levolle. Vastikään pani ukko aitan oven säppiin. - -Mummo, mummo, minä kuulen vielä sinun sorjan soittosi! Minä nukun sen -helinään ja vielä unissanikin hivelee se korvaani. - -_2 p_. Te nostatte taas päätänne, te minun entiset ihanteeni. Oi -nouskaa, levittäkää siipenne lentoon! Minun uskottomuuteni älköön -milloinkaan enään painako teitä unhotuksen aallokkoon. - -On eräs asia, joka antaa minulle uskon itseeni, joka sytyttää -sammuneen hiillokseni ja muuttaa mustankin valkeaksi. Mutta en tahdo -sitä sanoin lausua. Pelkään että jo ajatuksenkin keveä kosketus -loukkaa sitä. - -Heräsin tänäin, kun aamurusko väreili ikkunani pienillä ruuduilla. -Katselin sen sulavia värivivahduksia. Nekin ovat täällä ehjemmät kuin -muualla. - -Kuulin, kun säppi liikahti aitan ovessa. Minä tiesin mitä se -merkitsi. Samassa liitikin suuri varjo pitkin huoneeni seinää, sillä -oli kumarat hartiat ja lapio olalla. -- -- - -Luonto, sinä vedät minua puoleesi. Sinä olet minun äitini, suo minun -olla lapsenasi. Minun askeleeni horjuvat, minun käteni vapisee. Sulje -minut syliisi, anna minun juoda voimaa poveltasi. Avaa minun silmäni -näkemään salatuimpiisi! - -Aamun hohteessa kiersin metsäjärven pysytellen harjanteilla. Katselin -väylää, jota venheemme silloin kiiti, saarta, jonka sivuutimme, -polkuja, joita astelimme. Enkä ollut yksin, tunsin teidät vierelläni. -Muuten en olisikaan jaksanut kantaa kaikkea sitä kauneutta, sitä -kaihoa, jonka se herätti mielessäni. - -Ooh, minä tiedän, mitä tekisin, jos voisin kastaa siveltimeni -rusopilven punaan, metsän tuoksuvaan vehreyteen ja rannan hopeoihin! - -_3 p_. Nyt se alkaa. Pöytäni on täynnä sammalta ja jäkälää, pyöreitä -kiviä ja monenmuotoisia lehtiä. On parasta pysytellä maan pinnalla -ja alkaa sen alhaisimmista muodoista, vähitellen, askel askeleelta -uskaltaakseen ylemmäs. - --- Kehityksessä ei ole hyppyjä -- sanoi opettajani muinen. - -Luuletteko että on helppo maalata muuramenlehteä niin, että luulisi -sen mättäältä taitetuksi tai sammalta niin että se tuoksuu suolle? - -Minä tiedän että, kun alan sitä yritellä, saan antaa alttiiksi -mieleni tyyneyden ja öitteni unen. Ja minä saan kuolla koko muulle -maailmalle. Ja kuitenkin minä nyt tunnen eläväni sitä elämää, joka -tekee minut onnelliseksi ja johon kauvan olen kaihonnut. - -_4 p_. Näytin tänäin harjotelmiani vanhuksille. He eivät olleet -tyytyväisiä niihin, ja minä luotan heidän arvosteluunsa. Pitää -yrittää uudestaan. - --- Muuramenlehti ei koskaan ole noin vaalea -- sanoi mummo. - --- Ja karhunsammal vivahtaa usein enemmän punaiseen -- väitti ukko, -ja hän kai sen tietää jos kukaan. - -Tästä minulle selviää, että minun onkin muutettava työpaikkani suon -syrjään. - -Iltasilla meillä aina on hauskin. -- Silloin me huvittelemme omalla -tavallamme. Eilen esimerkiksi oltiin vesillä koko ilta. Koeteltiin -ukon kanssa kaikki kalastuskeinot tuiki huonolla menestyksellä. - --- Puusta kai se nyt tulee tehtäväksi kalan kuva -- arveli ukko -- -kalatkin näkyvät viisastuneen nykyaikana, vähemmilläkin vehkeillä sai -heidät ennen vanhaan uskotelluksi. - -Huonon kalaonnen unhotimme kokonaan mummon kahvipannun ääressä, jonka -hän oli kiehauttanut kivenkolossa saaren rannalla. Ja ukko kertoi -niin hauskoja kaskuja muinaisilta ajoilta, että oli helppo unhoittaa, -että rantakala sillä kertaa oli jäänyt keittämättä. -- - -Sitä paitse on minulla pieni salaisuus, jolla aion hämmästyttää -teitä, kun tulen käymään kaupungissa. Siihen minun täytyy käyttää -ukon ja mummonkin aikaa, jota palkitakseni minäkin puolestani tahdon -auttaa heitä. - -Oltiin vasta mummon kanssa kantamassa karjanrehua riihestä ja -laitettiin siitä kodassa tulelle aimo keitos. - -Mummo tahtoo aina estellä. - --- Ei herroista ole tällaisiin töihin, muuta kuin tahraavat hyvät -vaatteensa. - -Mitä hän sanoneekaan, kun illalla menen hänen kanssaan juottamaan -Punikkia. Sillä minä tahdon tästä puolin kantaa kaikki vedet. Olen -nähnyt kuinka monasti hänen täytyy pysähtyä hengähtämään noustessaan -vesisanko kädessä loivaa rantamäkeä. - -Niin vain minä kuulun nyt heihin. - -_5 p_. Jos minä kerran voin toteuttaa jotakin elämässä, niin ei -se ole minun oma ansioni. On olemassa kaksi asiaa, jotka ovat sen -vaikuttaneet. Toista en tahdo mainita, mutta toinen on se, että olen -saanut olla näiden ihmisten parissa. - -Täällä olen katsellut elämän todellisuutta kasvoista kasvoihin. Ja -täällä olen oppinut alttiiksi antamisen suuren taidon, jota paitse -on mahdoton nousta jyrkänteitä, jota paitse turhaan kokotat käsiäsi -pyhintä kohden. - -Ja luonto, sinä minun suuri lohduttajani, täällä minä tunnen sinun -vahvain valtasuontesi tykinnän. Minä saan painaa pääni sinun -viihdyttävään helmaasi, minä saan tuntea kuinka tyynesti sinun -suonesi sykkii ja minä saan maistaa sinun rauhasi runsauden. - -Ja kun minä kuljen täältä, vien minä mukanani aarteen, jota elämän -huiminkaan pyörre ei voi minulta ryöstää. Mutta minä en tahdo -ajatella lähtöäni täältä. Minä en muistele mitään, en toivo mitään, -en pelkää mitään. - -Minä olen vain onnellinen. - -Mutta kun minä tulen täältä -- sillä minun on kumminkin tultava -- -niin minä tulen uutena ihmisenä! - -Selma oli lukenut kaikki yhteen jaksoon heidän vaihtamatta sanaakaan. -Hän oli lukenut hitaasti ja omituinen juhlallisuus äänessään ja -näytti siltä kuin hän aina lehteä kääntäessään olisi pelännyt, mitä -uusi sivu mahdollisesti toisi mukanaan. Viimeiset sanat lausui hän -voitonriemulla ja katsahti Eevaan. - -Eeva istui samassa asennossa, johon hän oli asettunut aljettaissa, -pää painettuna taaksepäin tuolin selkänojaa vastaan ja silmät -suljettuina. - --- Luojan kiitos -- sanoi hän hiljaa -- se oli enemmän kuin olin -odottanut. - -Selma nousi istuviltaan, astui Eevan eteen ja kumartuen hänen -puoleensa, kysyi hän: - --- Mitä luulet hänen tarkoittavan sillä eräällä, joka antaa hänelle -uskon itseensä, muuttaa mustankin valkeaksi ja jota hän ei tahdo -sanoin lausua? - --- Sisko -- sanoi Eeva tarttuen Selman käsiin -- etkö ymmärrä, sitä -korkeinta ihannetta hän sillä tarkoittaa. - --- Niinkö? - --- Epäiletkö sinä sitä sitten? - --- En epäile, ajattelin vain että eikö se korkein ihanne joskus voisi -pukeutua ihmisen muotoon? - -Eeva säpsähti. Mutta sitten hän sanoi vakuuttavasti: - --- Sitä se ei voi, sillä ei ole muotoa ensinkään. - - - - -VII. - - -Ei ollut oikeastaan enään mikään iltamien aika, kun juhannus jo oli -viikon, parin päässä, mutta J:n kaupungissa oli parhaillaan iltama -käymässä. Sen olivat toimeenpanneet kaupungin porvarisrouvat, sillä -niinkutsuttu intelligenssi, johon kuului lyseon opettajien ja muiden -virkamiesten perheet, oli jo siirtynyt kesätiloilleen. - -Iltaman varsinaisena tarkoituksena oli erään ahdinkotilaan joutuneen -perheen auttaminen, joka muuten hyvin olisi käynyt päinsä kaikessa -hiljaisuudessa toimeenpannulla keräykselläkin. Mutta kauppiasten -rouvat ajattelivat, että saisivathan samalla vähän huvitella hekin, -joita velvollisuudet piti kaupungissa kaiken kesää. Iltama olikin -alussa aiottu viettää vain perheiltamana tuttuin kesken, mutta kun -ohjelma kuvaelmineen ja soitto- sekä laulunumeroineen yhdistetyin -voimin saatiin jotakuinkin rikkaaksi, päätettiin panna ilmoitus -siitä paikkakunnan lehteen. Ja seurauksena oli, että kaupungin -seurahuone oli kertynyt täpösen täyteen huvitteluhaluista yleisöä, -vaikka olikin kesä. Ne kaupunkilaiset, joiden kesäasunnot olivat -läheisyydessä, olivat järjestään saapuneet, ja olipa tullut useita -maalaisperheitäkin. - -Istuttiin pilkkosen pimeässä salissa odotellen esiripun nousemista. -Alma Aarnio istui nojatuolissa ensimmäisessä rivissä, pormestarin -rouva oikealla ja viskaalinrouva vasemmalla puolellaan, jotka -molemmat olivat saapuneet maalta kunnioittamaan iltamaa läsnäolollaan. - -Rouvat olivat ennen aina itse olleet kuvaelmia järjestämässä, mutta -tällä kertaa oli se homma heitetty kokonaan nuorten käsiin. Ei oltu -arvattu tulevan näin paljon vieraita, jotka katselevat arvostelevin -silmin ja joilla luonnollisesti on vaatimuksensa. - -He lausuivat julki toisilleen levottomuutensa kuvaelmien -onnistumisesta. Katselijain joukossa kuului sattumalta olevan -pääkaupunkilaisiakin, muiden muassa eräs etevä taiteilijakin. -Hankaisihan se koko kaupungin kunniaan, jos ne eivät onnistuisi. - --- Minä en pelkäisi puoleksikaan niin paljon, jos Eeva olisi mukana --- kuiskasi pormestarinrouva Alma Aarnion korvaan -- voi, miksei hän -ruvennut? - --- Hänpä kun esiintyy laulajana -- kuiskasi Alma takaisin. - --- Hän sitten kumminkin laulullaan pelastaa meidän kunniamme, joskaan -kuvaelmat eivät onnistuisi. - -Alma Aarnio kummeksi pormestarinrouvan harvinaista tuttavallisuutta -sinä iltana. Hän oli muuten parantumaton aristokraatti ja Alma Aarnio -oli ennen aina luullut huomaavansa jonkinlaista alentuvaa ylhäisyyttä -hänen käytöksessään itseään kohtaan, vaikka he kyllä olivat sinätkin. -Mutta nyt hän rupesi harvinaisen tuttavalliseksi, taputteli hänen -kättään ja oli kuin ystävä ainakin. Alentuvaa ylhäisyyttä ei tuntunut -nimeksikään. - -Esirippu nousi. - -Kuvaelma esitti mustalaisleiriä kirjavine pukuineen, kitaroineen ja -hurjine lauluineen. Se onnistui mainiosti. Suosionosoituksista ei -ollut tulla loppua. Täytyi näyttää yhä uudelleen. - -Kuvaelman henkilöistä veti erikseen huomion puoleensa eräs nuori -mies, jonka naamari oli erinomaisen hyvä ja joka lauloi mainiosti. - --- Kuka se on tuo herra? -- kysyi viskaalinrouva uteliaana Alma -Aarniolta. - --- Sitä tässä itsekkin ihmettelen -- vastasi Alma -- mutta elleivät -aistimeni kokonaan petä, on se totisesti Armas Heitman. Enkä minä -edes ole tiennyt, että hän on saapunut kotiin. Hänenhän piti olla -ulkomailla vielä toinenkin vuosi yhtä kyytiä. - --- Ulkomaista puhuen -- kuiskasi pormestarinrouva ystävällisimmällä -äänellään -- Eevahan kuuluu kohta matkustavan Berliiniin. - -Ahaa, ajatteli Alma, sieltäpäinkö tuuli käykin, sekö siihen olikin -syynä? Tässä taitaakin arvo olla nousemassa. - -Mutta hän vastasi niin välinpitämättömällä äänellä kuin suinkin voi: - --- Siihenhän se taitaa käydä. - --- Se onnenlapsi -- jatkoi pormestarinrouva -- mutta eikö sinua -peloita lähettää lastasi yksin suureen maailmankaupunkiin? Minusta -tuntuu kuin en uskaltaisi sinun sijassasi lähtemättä itse mukaan. - --- Onhan siellä toisetkin toimeen tulleet -- vastasi Alma -- hänen -opettajansa seuraa mukana ja hän toimitetaan hyvään perheeseen -asumaan. Mikäpä siellä sitten on hätänä! - --- Kenties mikä loistotähti hänestä vielä nousee laulumaailman -taivaalle -- sanoi viskaalinrouva, joka oli seurannut heidän -keskusteluaan. - --- Eihän noista vielä tiedä tähdistä eikä taivaista näin edeltäkäsin --- vastasi Alma pysytellen arvokkaan välinpitämättömänä. - --- Sanotaan että hänestä on olemassa joku vanha ennustus -- pitkitti -pormestarinrouva -- joka on yhteydessä kantaisän tarun ja "muistojen -majan" kanssa -- onko siinä perää? - --- Kaikki ne tuleekin kuulluksi -- ihmetteli Alma Aarnio yhtä -välinpitämättömän arvokkaana. - --- Se on tiettykin, että kaikki nyt tulee kuulluksi, mikä teidän -perhettä koskee -- selitti viskaalinrouva -- sillä koko kaupunkihan -nyt puhuu vain teistä. -- - -Esirippu nousi. - -Katsojilla oli edessään Döbeln Juuttaalla. Armas Heitman näytteli -Döbelniä ja voitti suosiota. - -Alma Aarnio ei kuullut ei nähnyt. Sen hän vain tiesi, että hänen -perheensä nyt jo oli ja vastedes yhä suuremmassa määrässä tulisi -olemaan yleisen huomion esineenä. - -Oliko se sitten oikeastaan hänelle mikään outo ajatus? Eikö hän -ollutkin aina pyrkinyt juuri siihen? - -Mutta että se tuli tässä muodossa! - -Hänen entinen osansa oli siis nyt loppuun näytelty. Tähän asti hänen -oli pitänyt edustaa toiminimi "kauppaneuvos-Aarniota" ja hän toivoi -tehneensä sen tarpeellisen arvokkaasti. Mutta tästä lähtein tulisi -hänen edustaa taidetta ja hän epäili omaa kykyään siinä suhteessa. -- - -Oli vielä jäljellä yksi kuvaelma. Sitä odotellessa soitti -torviseitsikko kotimaisia säveleitä ja surinana kävi salissa vilkas -keskustelu. - -Alma Aarnio istui nojatuolissaan suorana kuin kynttilä. Hän koetti -tarkistaa korviaan kuullakseen, mistä oli puhe hänen ympärillään, -mutta se kävi mahdottomaksi. Hän tiesi vain olevansa yleisen huomion -esineenä. Ei ollut yhdentekevä kuinka hän liikutti päätään, kuinka -hän puhui, kuinka hän nauroi, kuinka hän piti käsiään. Se samalla -sekä kiusasi häntä että tuotti nautintoa. - -Viimeisen kuvaelman jälkeen oli Eevan määrä esiintyä. - -Äiti alkoi olla levoton hänen puolestaan. Hän tiesi kyllä hänen -kunnialla suoriutuvan tehtävästään, mutta hänen levottomuutensa koski -enemmän hänen ulkoasuaan. - -Että hän oli jättänytkin hänet kotia itse valvomatta hänen -pukeutumistaan! Eeva oli todellakin niin välinpitämätön vaatteista, -että hän olisi voinut esiintyä missä asussa tahansa. - -Alma Aarnio koetti rauhoitella mieltään sillä, että hän itse -omalla kädellään oli asettanut esille Eevan huoneeseen kaikki, -mitä kuului hänen sen iltaiseen pukuunsa. Siellä oli vaalea, aivan -uusi villaleninki pitkine vyölle solmittavine silkkinauhoineen. Ja -pöydällä oli valkeat ranskalaiset hansikkaat pitsinenäliinan ja -puutarhurin laittaman kukkakimpun vieressä. Tottapahan aikainen tyttö -osaa siitä ottaa ylleen valmiit vaatteet. - -Alma Aarnio oli tahtonut laittaa hakemaan kampaajaneitiä laittamaan -hänen tukkansa kauniille solmulle päälaelle niinkuin muilla hänen -ikäisillään neidoilla jo oli, mutta siitä Eeva ei ollut antanut -puhuakkaan. - -Soitto lakkasi, esirippu nousi. Näyttämöltä kuului lausuntoa ja -laulua, mutta Alma Aarnio ei kuolemakseenkaan olisi voinut sanoa, -mistä siellä oli puhe. - -Hänen levottomuutensa kiihtyi. - -Esirippu laski viimeisen kerran. Salissa alkoi taas käydä surina, -aivan kuin se olisi ollut suuri ampiais- tai mettiäispesä, mutta hän -ei voinut eroittaa ainoatakaan sanaa. - -Esirippu nousi taas. Soittokone oli vedetty esille. Vahtimestari -puuhasi siellä sytytellen kynttilöitä kumminkin puolin -nuottitelinettä ja siirtäen soittotuolin paikoilleen. - -Alma Aarnio näki kaikki kuin unessa. - -Surina salissa alkoi vähitellen hiljetä. Ihmiset katselivat -ohjelmiaan. Kuului vain paperin kahinaa. Joku vilkaisi kelloaan. - -Sitten oli aivan hiljaista, peloittavan hiljaista. - -Kuului astuntaa. Hän säpsähti. Ei, se ei ollut näyttämöltä. Joku -käveli salin pitkää keskikäytävää ovensuusta perälle päin. Askeleet -lähenivät. Aivan heidän eitensä kulki sorja nuori mies ja istuutui -tyhjälle tuolille viskaalinrouvan viereen. - --- Taiteilija F. Helsingistä, hieno mies -- kuiskasi pormestarinrouva -Alman korvaan -- meillä on ollut kunnia pitää häntä vieraanamme -maatilallamme. - -Alma katsahti häneen syrjästä. Hienot, älykkäät kasvot. Puku vähän -erikoinen. Hän tarkasti ohjelmaa. Alma tiesi hänen lukevan sieltä: - --- Laulua pianon säestyksellä, esittää laulunharrastaja. - -Hänen levottomuutensa, jota taiteilijan ilmestyminen hiukan oli -laimentanut, yltyi uudestaan. - --- Hän antaa odottaa itseään liian kauvan -- huomautti -pormestarinrouva. - --- Pitäisikö minun kenties lähteä hakemaan häntä -- ajatteli Alma. -Mutta hän tunsi että hänen jalkansa tuskin kantaisivat. Ja hän jäi -istumaan. - -Samassa aukesikin näyttämön sivuovi ja Hanna Heitman tuli sisään -nuottivihko kädessä ja heti hänen jäljessään Eeva. - -Alma Aarnio olisi tahtonut vajota maan alle -- Eeva tuli -pumpulileningissä, siniristikkäisessä arkileningissä, ja avokäsin. - -Alma ei nähnyt enään, maailma musteni hänen silmissään ja hän luuli -kuulevansa terävän äänen selkänsä takaa: - --- Sehän on häpeä. - -"Aamulla varhain, kun aurinko nousi" helkkyi sieltä heleänä kuin -taikahuilun säveleet, mutta Alma Aarnion ensi hämmennys oli muuttunut -suuttumukseksi. - --- Aamulla varhain sinun olisi pitänyt pukeutua ihmisiksi, sinä -uppiniskainen lapsi, niin äitisi ei tarvitsisi suuren yleisön edessä -hävetä silmiään maalle. Tottelematon tyttö, sinä olet kasvatettu -liiaksi hemmoitellen. -- - -Ensimmäinen laulu palkittiin innokkailla suosionosoituksilla. - -Alma Aarnio uskalsi jo katsoa näyttämölle. - -Siellä hän seisoi niin tyynenä kuin koko tämä maailma pukuineen ja -suosionosoituksineen ei olisi liikuttanut häntä lainkaan. - -"Taivas on sininen ja valkoinen" soi sieltä kirkkaana kuin ilmatarten -iltalaulut, mutta Alma Aarnion suuttumus ei ollut vieläkään asettunut. - --- Taivaan nimessä, mikset sinä ottanut yllesi sitä kaunista pukua, -jonka vaseti olin hankkinut tätä tilaisuutta varten! - -Eikä hän voinut unhoittaa niitä hienoja ranskalaishansikkaita, jotka -nyt ilman aikojaan viruivat Eevan pöydällä ja hukkaan kuihtuvaa -kukkavihkoa, johon oli taitettu kaupungin ansarin kauneimmat kukkaset. - -Mutta Eeva seisoi siellä sinisessä pumpulileningissään ja vihkonen -metsäorvokkia kädessään kauniimpana kuin milloinkaan ennen. -Liikuttiko häntä ranskalaishansikkaat enempää kuin mikään muukaan -tämän maailman turhuus. - -Hän oli ottanut ohjelmaansa vain kansanlauluja, ja kun ne -luontoperäisessä, koristelemattomassa kauneudessaan helkkyivät hänen -huuliltaan, vei hän kuulijansa mukanaan laulun ihannemaihin. - -Viimeiseksi lauloi hän "miksi laulan", ja kun sen viime sävel oli -kajahtanut, vallitsi salissa ehdoton hiljaisuus. Ei mitään räikeätä -kätten paukutusta, ei mitään myrskyä. - -Vasta kun Hanna Heitman oli noussut tuoliltaan ja Eeva hänen -jäljessään oli alkanut poistua, tyynesti niinkuin hän oli tullutkin, -kajahti kuin yhteisestä päätöksestä eläköönhuuto. -- - -Alma Aarnio oli Eevan laulaessa erikseen koettanut huomata, minkä -vaikutuksen laulu tekisi helsinkiläiseen taiteilijaan. Hän oli heti -ottanut huomioonsa, ettei hän ainoatakaan kertaa yhtynyt kätten -paukutukseen. Oliko hän siis tyytymätön? - -Alma Aarnio ei ollut mikään kasvonilmeistä lukija, mutta vaikea -ei ollut hänenkään nähdä, että taiteilija ilmeisesti nautti Eevan -laulusta. Hän nojasi päätään taaksepäin ja piti välistä silmiään -suljettuina ja silloin hänen ilmeikkäät kasvonsa väreilivät kuin -sisällisesti liikutuksesta. -- -- - -Tuolirivit oli siirretty pois ja yleisen tanssin piti alkaa. Osa -yleisöä oli asettunut istumaan pitkin salin seiniä, toiset olivat -vetäytyneet sivuhuoneisiin. - -Eeva istui eräässä sivuhuoneessa äitinsä ja Hanna Heitmannin -keskessä. Hän tähysteli lakkaamatta saliin. Hän etsi mustaa -kiharapäätä, jonka hän laulaessaan varmasti oli nähnyt väikkyvän -jossain siellä takana. Nyt sitä ei näkynyt missään. - -Selman hän näki salin alapäässä. Hän oli mustissaan, mutta Eevan -mielestä kumminkin kauniimpi kuin kaikki ne muut vaaleisiin puetut -tytöt yhteensä. - -Torviseitsikko soitti ensimmäisen valssin, mutta ei ilmestynyt -ainoatakaan paria lattialle. Maisteri H., joka talven kuluessa aina -oli avannut tanssijaiset pormestarin Elsan kanssa, oli poissa. Ja -Elsa istua nöpötti äitinsä vieressä valkeissaan ja viuhka kädessä -salin peräseinällä turhaan odotellen tanssittajaa. - -Ensimmäisen valssin säveleet yhä raikuivat kuin kuuroille korville. -Siitähän oli ihan häpeät tulossa. - --- Minun täytyy pelastaa kaupungin kunnia -- ajatteli -pormestarinrouva. - -Hän nousi ja kulki varmoin askelin suorastaan helsinkiläisen -taiteilijan luo, joka seisoi vapaassa asennossa nojaten herrain -huoneen ovipieleen. - -Herttaisesti tervehdittyään häntä sanoi hän: - --- Herra F., pelastakaa meidät tästä kiusallisesta pulmasta. Meidän -tanssivat herrat eivät satu olemaan kaupungissa, ei ole ketään, ken -rohkenisi ottaa ensi askeleet tanssisalin lattialla. - --- Rouvani, -- vastasi herra F. tehden syvän kumarruksen -- minä -tosin olen huono tanssija, mutta jos voin tehdä teille palveluksen, -niin rohkenen koetella. - -Tyytyväisenä palasi pormestarinrouva paikoilleen. Hän oli varma -siitä, että taiteilija pyytäisi hänen Elsansa ensi tanssiin, -tuskinpa hän tunsikaan paikkakunnan muita nuoria neitoja. Sehän oli -luonnollista. - -Hän näki taiteilijan hätäisesti vilkaisevan ympärilleen. Hän etsi -tanssitoveria. Eikö hän nyt heti huomannut Elsaa, joka kiireestä -kantapäähän oli hienoimmin puettu kaikista. - -Hän näytti valinneen. Kiireisin askelin kulki hän salin poikki. - -Elsa sävähti punaiseksi kuin marja. - -Taiteilija kulki salin poikki Elsan ja hänen harmista kalpenevan -äitinsä ohitse siihen sivuhuoneeseen, jossa Eeva istui. - -Hän sanoi nimensä ja pyysi Eevaa tanssiin. - -Eeva esteli. - --- Minä tanssin niin huonosti -- sanoi hän. - --- Sittenhän hyvin sovimme yhteen, minäkään en ole mestari sillä -alalla -- naurahti taiteilija -- sallikaa minulle, neiti Aarnio, se -kunnia ja ilo -- lisäsi hän katsoen Eevaa avonaisesti silmiin. - -Eeva kiinnitti metsäorvokkinsa, joita hän yhä vielä oli pidellyt -kädessään, rintapieleensä ja laski kätensä taiteilijan käsivarrelle. - -He pyörähtivät pariin kertaan salin ympäri ja taiteilija toi -hänet entiseen paikkaansa. Pusertaen Eevan kättä jäähyväisiksi ja -kiitokseksi, sanoi hän: - --- Te kannatte omaa symboolianne povellanne, neiti, tuokaa se yhtä -tuoksuvana ja metsäisen raittiina takaisin maailmankaupungista. -- - -Pormestarinrouva oli harmissaan. Hän oli varma siitä, että kaikki -olivat huomanneet hänen pettymyksensä. - -Jollakin tavalla piti hänen harminsa päästä purkautumaan. - -Sopivassa tilassa istuutui hän Alma Aarnion viereen ja hänen -olotavassaan ja äänessään oli taas entistä alentuvaa ylhäisyyttä, kun -hän pisteliäästi sanoi: - --- Sietääkin Eevan päästä kotoa, jos ei muuten niin ainakin -oppiakseen seurustelutaidon alkeita ja pukeutumisen ensimmäisiä -sääntöjä. Minun täytyy tunnustaa, että olen kelpolailla hävennyt -hänen puolestaan tänä iltana. - -Alma Aarnion lauhkeat silmät näyttivät tummenevan ja hänen äänensä -värähteli hillittyä suuttumusta, kun hän vastasi: - --- Ooh, rauhoitu, kyllä minä kannan ne häpeät, mitkä hänen puolestaan -tarvitsee kantaa. - -Eivätkä rouvat sen koommin nähneet toisiaan sinä iltana. - -Helsinkiläinen taiteilija käveli kiihkeästi edestakaisin herrain -huoneen lattiata. Hän näytti kokonaan unohtaneen, ettei hän ollut -yksin, vaan että hänellä oli ympärillään joukko pikku kaupungin -porvareita, jotka uteliain katsein seurasivat jokaista hänen -liikettään. - -Soitto taukosi ja tanssivat parit hävisivät lattialta. - -Taiteilija oikasihe ja astui saliin. Hän kulki keskelle lattiaa ja -pysähtyi. - --- Arvoisa seura -- alkoi hän -- minä rohkenen korottaa ääneni -keskuudessanne, vaikka olen vieras ja muukalainen paikkakunnalla. -- -Meillä on tänä iltana ollut harvinainen taidenautinto. On olemassa -onnenlapsia, joille on uskottu avaimet taiteen pyhimpään. Heidän -asiansa on valvoa, ettei alttarin tuli milloinkaan pääse sammumaan, -ja heidän asiansa on antaa sen tulen joskus leimahtaa ulkopuolella -odottavan joukon nähtäväksi. - -Me olemme tänä iltana olleet sinä ulkopuolella odottavana joukkona. - -Me emme ole ainoastaan kuulleet kansanlaulua sen ylevässä, -yksinkertaisessa kauneudessa, me olemme myöskin nähneet sen edessämme -koristelemattomassa kainoudessaan, metsäorvokin raittius olennossaan. - -Minä kiitän sen esittäjää ja olen varma siitä, että me kaikin yhdymme -siihen kiitokseen. -- - -Hän kumarsihe ja poistui. - -Eeva oli puheen aikana koettanut piiloutua Selman taakse, jonka -rinnalle hän juuri oli päässyt istumaan. Hänellä oli hämärä aavistus -siitä, että hänen olisi pitänyt nousta seisaalleen, mutta se olisi -ollut mahdotonta. Ja heti kun taiteilija oli poistunut ja salissa -kaikki alkoi olla ennallaan, otti hän Selmaa käsivarresta ja veti -hänet eteiseen. Sieltä he vetäysivät lasiverannan kaukaisimpaan -kolkkaan, jossa he viimeinkin olivat kahden. - --- Minä en voi, en voi olla täällä näin yleisen huomion esineenä -- -tuskaili Eeva -- se kiusaa minua niin sanomattomasti. Poistukaamme -kenenkään huomaamatta. - --- Voi sinua -- sanoi Selma hyväillen hänen kättään -- metsäorvokki, -se on kaunein vertaus ja siksi minä sinua kutsun tästä lähtein. - --- Mutta Selma, mikä sinua vaivaa -- huudahti Eeva säikähtyneenä -- -nyt vasta huomaan kuinka kalpea olet, oletko sinä sairas? - -Selma ei heti vastannut. Hän hymyili niin omituisesti. Hän koetti -tekeytyä levolliseksi. Ei häntä mikään vaivannut. - --- Ei Selma, minua sinä et petä -- sanoi Eeva vakaasti -- jotain on -tapahtunut, älä teeskentele. - --- Sinua minä en tahdokkaan pettää -- vastasi Selma -- jos lienen -tavallista kalpeampi, tulee se kenties siitä, että hän on täällä. - -Kolme viimeistä sanaa lausui hän kuiskaamalla. - --- Niin, minäkin näin hänet laulaissani -- sanoi Eeva -- ja hänelle -minä juuri omistin lauluni, hänelle ja sinulle, teille molemmille. -Minä ajattelin koko ajan, että olimme kolmen kesken jossain kaukana, -jonkun tyynen järven rannalla. Näin järvenpinnan kimaltelevan -ilta-auringossa, näin rannan puut ja näin teidät vierelläni -- muita -en nähnyt. Jos vähääkään onnistuin, oli se vain sentähden. Mutta -miksi tekee hänen täällä olonsa sinut levottomaksi? Etsikäämme hänet -ja poistukaamme kaikin yhdessä. - --- Me puhumme eri henkilöistä -- naurahti Selma -- minä en tarkoita -Väinöä. - --- Ah, nyt minä vasta ymmärrän, onko hän todellakin täällä? No sitten -sinä et tahdokkaan poistua. - --- Minä tahdon -- sanoi Selma totisesti -- ja juuri sentähden, että -hän on täällä. Etkö muista sanoneeni: jos hän tulisi, juoksisin -varmaankin pakoon. Lähtekäämme heti. Väinö on jo mennyt. - --- Mennyt? -- ihmetteli Eeva. - --- Niin -- vastasi Selma -- silloin kun sinä tanssit taiteilijan -kanssa, näin hänen nuolena kiitävän alas portaita. - -He tulivat kotia. He etsivät tohtorin puolelta, puutarhasta, -"muistojen majasta", ei missään jälkeäkään Väinöstä. Palvelustytöltä -saivat he kumminkin tietää, että hän oli lähtenyt takaisin maalle -"omaan valtakuntaansa", kuten hän oli sanonut. - -Rauhoittuneina kävivät tytöt Eevan huoneeseen. - -Heti sisään tultuaan huomasivat he ikkunalla isohkon paperikäärylän, -joka keskeltä oli sitaistu yhteen vanamokukan varsilla ja kenties -juuri siitä syystä oli niin ihmeen hauskan näköinen. Se oli -nähtävästi puutarhan puolelta pistetty sisään iltamaan lähdettäissä -auki jääneestä ikkunasta. - -Eeva luki käärepaperista: - --- Eeva Aarniolle eräältä, joka ei ole taiteilija. - -Seuraavassa hetkessä lausuivat tytöt ilohuudahduksella kaksi rakasta -ystävää tervetulleiksi luokseen. Seinältä hymyili heille Hietarannan -ukko ja Eeva-muori ilmielävinä. - -Siinä siis oli salaisuus, jolla Väinö oli tahtonut heitä hämmästyttää -ja johon hänen oli täytynyt käyttää vanhustenkin aikaa, jota -palkitakseen hän kantoi karjanrehua ja juotti Punikkia. - --- Oi sitä poikaa! Ja hänkö ei olisi taiteilija! - -Vanhukset toivat mukanaan oman maailmansa, johon tyttöjen oli niin -helppo vajoutua. Heidän mielessään se oli keväisen kirkas, täynnä -kanteleen säveleitä ja tuomen tuoksua. - -Mutta kun he tarkemmin katselivat niitä kasvoja, joissa jokainen -kurttu oli heille ennestään tuttu, oli heistä niinkuin he olisivat -lukeneet vanhaa tarua kärsityistä tappioista, unhotetuista toiveista -ja illan rauhasta viisasten asunnossa. - - - - -VIII. - - -Heti juhannukselta aljettiin Aarniolassa valmistella tytärtä -Berliinin matkaa varten. Ompelukone hyrräsi aamusta iltaan. -Pääkaupungista oli tuotettu taitava ompelija, joka Pariisin uusimpain -muotilehtien mukaan valmisteli pukuja, toisen toistaan komeamman. Ei -säästetty silkkiä ei samettia, ei helmiä, ei helyjä. Piti näkyä jo -kengänkärjestä ja helman hiepsinnästä, ettei sitä tyhjästä talosta -tytärtä lähdetty ulkomaille suorimaan. - -Hän itse oli vaipunut omaan ajatusmaailmaansa ja vietti suurimman -osan päivästä soittokoneensa ääressä. Ompelija sai useinkin -väsymään asti odottaa häntä koettelemaan uutta leninginylistä, joka -koetteleminen tavallisesti tapahtui salin suuren peilin edessä rouva -Aarnion läsnäollessa. - --- Ei ole vaikea saada käymään sille varrelle -- kiitteli ompelija -- -ei vedä viistoon, ei tee ryppyä, ei lyö laskosta. - -Tai: - --- Sopisippa se vartalo vaikka kuninkaan tyttärelle. - --- Katso nyt itsekkin vähäsen -- nuhteli äiti -- täytyy sitä jo -sinun ijälläsi oppia itsekkin pitämään huolta. Eipähän sinne -kamarineitsyttä laiteta täältä mukaan Berliiniinkään. - -Mutta hänellä näkyi olevan hyvin tarkkaamaton oppilas. Eeva tuskin -kuuli äitinsä kehoituksia. Muualla hänen ajatuksensa asuivat. - -Tähän aikaan rupesi hän kirjoittamaan päiväkirjaa. Ei senvuoksi että -hän olisi aikonut näyttää sitä kenellekään, tai joskus jättää sen -jälkimaailmalle luettavaksi. Hän kirjoitti sitä vain omaksi huviksi. -Siten hän sai ajatustensa vallattomat lintuset, joiden lentoa muuten -oli vaikea hillitä, ikäänkuin siivestään kiinni kytketyiksi ja -oman harkintansa alaisiksi. Salaisimmatkin ajatuksensa uskoi hän -yksinäisinä hetkinä päiväkirjansa valkealle lehdelle, mutta ihmisten -seurassa muuttui hän entistäänkin vähäpuheisemmaksi, josta syystä -jotkut luulivat häntä ylpeäksikin. -- -- - --- Vieras maailma -- kirjoitti hän sinne -- minä pelkään sinua, ja -sinä vedät minua puoleesi. Unissani olen minä nähnyt sinun loistosi. -Se on huikaissut silmiäni, se on huumannut mieleni. Se on nostanut -minut korkealle, se on painanut minut alas. Ja sen huipuilla -ollessani olen minä kyllästyneenä kääntänyt sille selkäni. - -Vieras maailma, sinä verhojen takainen, minä tunnen sinut, enkä -minä tunne sinua. Sanos, teetkö sinä minut rikkaammaksi, vai teetkö -sinä minut köyhemmäksi. Sanos, annatko sinä minulle jotain uutta, -jotain suurta ja arvaamatonta, vai ryöstätkö sinä minulta entisetkin -aarteeni. Sanos, avaatko sinä minun silmäni näkemään salatuita -maailmoita, vai teetkö sinä minut entistänikin sokeammaksi. - -Vieras maailma, minä pelkään sinua ja kuitenkin vedät sinä minua -puoleesi. -- - -Ei mikään ole minulle hämärämpää kuin oman sisimpäni äänet. Ken ne -minulle selittäisi? - -Mitä sinä minulle kuiskaat, ääni tuttu ja tuntematon? Vaikken ymmärrä -sinua, täytyy minun kuitenkin aina sinua kuunnella. Päivän hälinässä, -arkitöitten touhussa kuulen sinut, ja kun minulle avautuu taiteen -kirkas maailma ja minun sallitaan laulun siivillä liihoitella sen -autereisilla aloilla, soit sinä kumminkin aina siellä pohjalla. -- - -Minä rakastan taidetta. Siinä asuu jumala, se avaa taivaat ihmisen -eteen, se nostaa hänet maasta, se on korkeinta mitä minä tiedän. Yksi -päivä sen esikartanoissa on parempi kuin tuhannen muualla. - -Vieras maailma, sinä vedät minua puoleesi, sillä sinä viet minut -niihin esikartanoihin. Kohta, kohta olen minä niissä! Mutta minä -tahdon tulla sinne nöyränä kuin lapsi, sillä minä olen pienin sinun -palvelijoistasi. -- - -Välistä tuntuu minusta kuin jos taiteenkin takana, vaikka se -onkin niin pyhä ja korkea, olisi jotain vielä pyhempää, jotain -vielä ihanampaa. Ja minusta on kuin sisimpäni ääni tähtäisi niitä -maailmoita. - -Vieras maailma, jos minä tietäisin, että sinä avaat minun korvani -tajuamaan sen, mikä minulle on hämärätä, niin minä rientäisin sinun -rajoillesi pyhiinvaeltajan halvassa asussa. Minä tulisin kuin -kerjäläinen, sauva kädessä ja jalat verinaarmuilla matkan vaivoista, -mutta minä tulisin vavisten onnesta. - -Sisimpäni ääni, minä rakastan sinua, vaikka sinä tuotat minulle -suurinta tuskaa. Ja kerran minä vielä tajuan sinut ja silloin minä -seuraan yksin sinua, eikä mikään voi estää minua sinua seuraamasta. -- - -Onko minun sitten välttämättä lähdettävä? Keneltä minä sitä kysyisin? - -Äidiltänikö? - -Hän vastaa minulle silkkien ja samettien, helmien ja helyjen takaa: - --- Ymmärtämätön lapsi, sinun luonnollisesti on lähdettävä. - -Isältänikö? - -Minä käyn hänen työhuoneeseensa. Hän on painautuneena -tilikirjoihinsa. Hartiat alkavat käydä kumariksi. Päähän on -ilmestynyt harmaata -- pikku Eevan tähden. Hän kohottaa päätään. -Katseen raukeus on poissa. Vastenmielinen on muuttunut mieluisaksi. -Minä luen hänen onnellisista kasvoistaan: - --- Ei siis aivan turhaan. - -Ja minä tunnen, että riistäisin häneltä suuren onnen, jos olisin -lähtemättä. - -Teiltäkö kysynen, te lapsuuteni leikkien toverit, te nuoruusunelmain -uskolliset kumppanit? - -Eronkyynelten takaa näen teidän heittelevän muistonkukkasia sille -tielle, joka vie minut luotanne, mutta joka kumminkaan ei voi meitä -ainaiseksi eroittaa. - -Ja jos se meidät eroittaisi? - -Taivaan nimessä, koska se vie minut sen korkeimman kauneuden -esikartanoihin, minä astuisin sille silmääni räväyttämättä ja -katsahtamatta taakseni. Sillä sille retkelle lähteissä minulla ei saa -olla esteitä. Kylmällä kädellä repäisen minä rikki kaikki sydänten -väliset utuhienot siteet kuin hämähäkin verkot, jos ne yrittävät -esteinä paneuta tielleni. Kyynel ei saa sumentaa silmääni näkemästä -tähteni loistoa, joka viittaa minua ennen aavistamattomiin. - -Ja kuitenkin, eronkyynelten takaa, näen minä teidän heittelevän -kukkia tielleni, mutta minä en käänny niitä poimimaan, sillä sitä en -saa tehdä. - -Olenko minä siis pettänyt teidät? - -Tahtomattani olen sen tehnyt. Olen puhunut asioista, joita en ole -selvään tajunnut, olen tehnyt lupauksia, joihin minulla ei ole ollut -oikeutta. Se on ollut erehdys ja erehdys on korjattava. - -Mutta te ette soimaa minua, te annatte minulle kaikki anteeksi, sillä -teillä on se rakkaus minua kohtaan, joka ei omaansa etsi, ei pahaa -ajattele. - -Te heittelette kukkia minun tielleni ja te tiedätte minun noudattavan -korkeinta lakia. -- - -Kysynkö vielä teiltä, te ystäväni siellä seinällä? - -Teidän arvosteluunne luotan ehkä eniten. Elämän viisaus asuu teidän -otsallanne, se puhuu teidän silmäinne syvyydestä, teidän kasvojenne -kurtuista. - -Mutta te vaikenette. - -Kun olen ollut parissanne, on minusta aina tuntunut siltä kuin te -tietäisitte enemmän kuin mitä tahdotte sanoa. Ja siltä minusta tuntuu -nytkin. - --- Se täytyy itsensä kokea -- kuulen teidän vastaavan. - -Mutta minä tahtoisin tietää sen, ennenkuin nivukseni ovat käyneet -hopeoihin ja kasvoni kurttuun. - -Te vanhat ystäväni, miksi mieleni heltyy joka kerran, kun katson -teitä? Kulunutta elämäännekö ajattelen, kieltäymyksessä elettyä? Vai -sitäkö pelkään, että tienne päähän enään on vain vähäisen taivalta -jäljellä. - -Ei elämäänne eikä kuolemaanne ajatellessani nouse kyyneleet silmiini, -sillä te olette onnellisimmat kaikista niistä ihmisistä, jotka minä -tunnen. Mutta minusta on niin ihmeellistä ajatella, että onnenkin -ajalla teidän henkenne on tuntenut ainaista ikäväänsä johonkin -pyhempään, johonkin saavuttamattomaan. - -Vanhat ystäväni, minä en kysele teiltä, vaikka elämän viisaus asuukin -otsallanne, en teiltä enkä muilta. Sillä minun ei tarvitse, minä en -saa kysyä keneltäkään. - -Kun elämäni suurin kysymys nousee eteeni pelottavassa -juhlallisuudessaan, seison minä vavisten sen edessä, mutta minä olen -yksin ja minun täytyy olla yksin. - -Kun tähteni minua viittaa ylevässä kirkkaudessaan, seuraan minä sen -säteitä, vaikka tieni veisi pitkin hautain partaita, poikki tuonen -virran. -- - -Mutta, vanhat ystäväni, elämän aavoille lähteissäni tahdon minä -ottaa teidän kuvanne mukaani, että muisto teistä varjelisi minua -takertumasta tämän maailman turhuuteen. -- - -Hämärintä kaikesta on minulle kuitenkin sisimpäni ääni, ja minä -odotan sen selittäjää. - - - - -IX. - - -Kesä kului kulumistaan. Se alkoi jo kallistua loppupuolilleen. Eevan -vaatevarastoon oli karttunut monta uutta uljasta pukua, "jotka -kenties voisivat kelvata arkena", niinkuin rouva Aarnio sanoi. -Hienoimmat leningit, ne, joissa hän sitten esiintyisi valmistuttuaan, -piti tehtämän Berliinissä ja ne saisivat maksaa mitä tahansa. - --- Onneksi meillä on mistä ottaa -- iloitsi rouva Aarnio -- ei sitä -suotta ole aherrettu ja kerätty aittoihin elämän varrella. -- - -Muuten oli elämä yksitoikkoista, uneliasta. Satoi ja paahtoi -vuorottain. Kärpäset surisivat ja kylänurmikko rehoitti -katukäytävillä. - -Kesän merkkitapauksia oli Väinön toisen kirjeen saapuminen. - -Hän oli vaiennut kauvan, mutta tytöt olivat levollisia, sillä he -olivat usein saaneet ukon ja mummon suusanalliset terveiset hänen -hyvinvoinnistaan. - -Tällä kertaa lähetti hän vain päiväkirjan muodossa tehdyt -muistiinpanonsa ilman minkäänlaista kirjeellistä omistusta heille, -mutta nämä muistiinpanot tuntuivat monesti yksinomaan heitä varten -kirjoitetuilta. Ensimmäisen kerran oli hän kirjoittanut iltaman -jälkeisenä päivänä ja sanoo silloin: - --- Että yksi ainoa yö voi olla niin pitkä! Että yksi ainoa yö voi -tehdä nuorukaisesta vanhuksen! Eilen minä olin nuori, se on: minä -olin kuningas rajattomassa valtakunnassa. Minä omistin kaikki ne -aarteet, mitkä konsaan ovat viehättäneet ihmislapsen silmää ja -saaneet hänet uneksimaan onnesta. Valohon minä katselin, ihanuutta -minä imehdin, se minut nosti tenhomaailmaansa ja minä liitelin yli -inhan todellisuuden, loukkaamatta jalkaani sen teräviin harkkoihin. - -Tänäin minä olen vanha, se on: minä en enään ole kuningas. Minun -aarteeni ovat ryöstetyt, minun taivaani on samea, minua ahdistaa joka -puolelta synkät seinät. En enään usko omaan voimaani. - -Minkätähden pitää sen kuolla, joka on kaikkein kauneinta? Senkötähden -ettei sen asunto ole tässä alhossa? - -Mutta miksen minä nouse taistelemaan sen puolesta? Miksen minä luo -taivasta sen asunnoksi? Miksen minä pelasta sitä kuolemasta? - -Nuku pois sinä pieni sinisilmäinen lapsi, sinun asuntosi todellakaan -ei ole tässä alhossa. Minä en itke sinun haudallasi, en itke enkä -naura, en edes ivanaurua omalle itselleni. -- - -Viime yönä täytyi minun taistella painajaisen kanssa. - -Se rietas rohkeni siis pyrkiä tähänkin pyhättöön. - -Ensi kerran kävin minä siitä taistelusta voittajana. Mutta yksin minä -en sitä voittanut, en yksin enkä omalla voimallani. Minun täytyi -manata esiin kuva niin kirkas, että kaikki pimeyden vallat sitä -vapisevat. - -Sillä sinä olet kuitenkin olemassa. Hädän hetkenä seisoit sinä minun -vierelläni, vaikka minä jo pidin sinua sairaan mielikuvitukseni -harhakuvana. - -Sinä olet ollut minua niin lähellä. Minä olen nähnyt vain sinut, -kuullut vain sinun äänesi, puhutellut vain sinua. Minä olen ollut -niin sulautuneena sinuun, että jos kaunis ajatus on välähtänyt -mielessäni, en ole tietänyt onko se omani vaiko sinun. - -Mutta eilen sinut temmattiin minusta niin kauvas, kauvas. Valtameren -aallot nousivat pauhaamaan välillemme ja korkeat tunturit nostivat -välillemme lumiset huippunsa -- eikö ajatuskin väsyneenä pysähtyisi -niitten juurelle? - -Ja minä tunsin että niin täytyy olla aina. Ja kuitenkin seisoit sinä -minun vierelläni hädän hetkenä, vaikka sinä olet niin kaukana ja -vaikka sinä aina tulet olemaan niin kaukana minusta. -- - -Äsken revin siekaleiksi muutamia harjotelmiani, joita ensin pidin -onnistuneina. Siekaleet tallasin jalkaini alle, sillä ne ovat -viheliäisintä, mitä milloinkaan olen nähnyt. Luulenpa että näköni -on tullut tarkemmaksi. Kenties olen myöskin saanut enemmän terästä -jäntereihini. - -Ei, minä en olekkaan vanhus -- mies minä olen! Mies, joka tietää -mitä hän tahtoo ja tekee mitä hän tahtoo. Se pitkä yö on tehnyt -nuorukaisesta miehen. - -Mutta jos minä jotakin saisin aikaan elämässä, niin ansio ei olisi -minun. Sinun se olisi, sinun, joka olet niin kaukana ja jota minä -kuitenkaan en konsaan laske luotani. - -Minä näen sinut aina, ja kuitenkaan en milloinkaan enään tahdo nähdä -sinua näillä silmillä. Sillä minä olen nähnyt sinut ihanimmillasi ja -sellaisena tahdon sinut aina muistaa. -- -- - -Kumartuen Eevan puoleen ja silmät kyynelissä kysyi Selma: - --- Kenestä luulet hänen puhuvan? - --- Sisko -- vastasi Eeva ääni värähdellen liikutuksesta -- minä -luulen hänen puhuvan siitä korkeimmasta ihanteesta, sillä hairahdusta -olisi kaikki muu. - --- Niin -- sanoi Selma -- siitä hän puhuu, siitä juuri, mutta hänelle -se on pukeutunut ihmisen muotoon, ja, Eeva, minä tunnen sen ihmisen. - -Kalpeana seisoi Eeva hänen edessään. Selma kuuli hänen äänensä, -joka oli täynnä sääliä. Mutta Selman korvaan kuului se kovalta kuin -teräksen kalke: - --- Sitä sen ei olisi pitänyt tehdä. -- -- - -He lukivat eteenpäin. - -_Heinäkuun 7:tenä_ päivänä oli Väinö kirjoittanut: Älkää luulko -että koko sisintäni uskon lentävälle paperiarkille. Se olisi liian -kevytmielistä, ja jotakin sitä täytyy pitää yksinomaan itseänsäkin -varten. - -Te sanoitte muinoin, että valot ja varjot vaihettelivat minun -otsallani -- mielessäni ne ainakin vaihettelevat, lyövät leikkiänsä -kuin vallattomat lapset, ja minä katselen niiden leikkiä voimatta -niitä hillitä. -- - -Minun on täällä hyvä olla. Minä en kaipaa ketään, enkä mitään. Ja -te teette minulle suuren palveluksen, jos olette käymättä täällä. -Minulla on omat syyni tähän pyyntöön. - -Paitse vanhuksia, jotka muuttumatta aina ovat samat, on minulla -täällä eräs ystävä, joka tekee minut onnelliseksi ja jonka -uskollisuus ei konsaan tule pettämään, kun minä vain jaksan pysytellä -sille uskollisena. Se on työ. - -Olen pyytänyt mummoa herättämään itseäni joka aamu silloin, kun hän -itsekkin nousee, ja uskollisesti on hänen vanha kätensä heläyttänyt -ikkunaani. Ja vaikka jo olen antanut merkin heräämisestäni, olen -nähnyt sen vielä viipyvän ruudulla vehreän varjostimen alla ikäänkuin -siunaten. - -Hänen runolliselle mielelleen lienee kumminkin se herättämistäpä -ollut liian runoton, koska hän viime aikoina on vaihettanut sen -toiseen. Nyt saan joka aamu herätä kanteleen soittoon, ja joka aamu -on hänellä uusi ohjelma. Kun siihen on herännyt, pysyy kaiken päivää -hyvällä tuulella ja työ käy kuin itsestään. -- - -Minkätähden pyytäisin minä mitään erikoisempaa elämänonnea? Eikö -siinä ole kyllä, että saan tehdä työtä. - -Olenhan täällä saanut katsella elämän todellisuutta silmiin? Eivätkö -turhat haaveilut haihdu olemattomiin tämän pöydän ääressä, jolta -aikoinaan on syöty petäjäistäkin. -- - -Tuolla he kävelevät yhdessä peltonsa paulaa. Auringon kullassa -näyttää heidän halpa työasunsa kauneimmalta juhlapuvulta. He -pysähtyvät katselemaan heilimöivää ruista, joka hiljaa aaltoilee -illan tuulessa. - -En malta mieltäni. Minun täytyy juosta sinne kolmanneksi. - -_Heinäkuun 8 p_. Taaskin äitini! Hän ilmestyy minulle nykyään niin -usein unissani. Se on aina juuri sama uni. Minä olen olevinani -pieni lapsi ja lepään hänen helmassaan. Minä katselen hänen mustiin -silmiinsä, jotka minä niin hyvin muistan, mutta hänen katseensa -on käännettynä toisaalle. Hän ei huomaa minua ensinkään enkä minä -uskalla muistuttaa häntä olemassaolostani. Se on tuskallinen uni. - -Viime yönä muutti se muotoa. Hän katsoi minuun rajattoman hellästi -eikä laskenutkaan minua luotaan. - -_Heinäkuun 9 p_. Että kumminkin piti käymän niin! Hän on sitä kyllä -aavistellut kaiken kesää, se viisas ukko, jonka silmä näyttää -tunkeneen luonnon salaisuutten perille, ja joka vanhoista merkeistä -edeltäpäin tietää laskea tuultenkin tiet. Päätänsä puistellen on -hän katsellut kiirehtivää kesää ja suonsa ojalla olen kuullut hänen -pakinoivan: - --- Paljon on sun povessasi vielä vihollista viljelyksen, jot'ei -käsivartein taltutella jaksanunna. Sorru suomutiin inha irvihammas. -Ahmi kitahasi sammalta ja jäkäliä. Sua varten suorittu ei viljamaita. - -Heräsin aamun sarastaessa. Luulin kuulleeni liikettä. Aivan oikein, -siellä he seisoivat peltonsa paulalla. Arvasin mitä oli tapahtunut -ja kiiruhdin heidän luokseen. Olin aikonut lausua lohdutuksen sanan, -mutta vaikenin, sillä he todellakaan eivät olleet sen tarpeessa. - -Kun päivän säteet iloisesti leikittelivät jäätyneissä tähkäpäissä, -nosti ukko hattukulua harmailta hapsiltaan, kohotti kättään sinilakea -kohden ja sanoi: - --- Hän tuolla ylhäällä, Hän kyllä tietää mitä Hän tekee. -- -- - - * * * * * - -Kesän toinen merkkitapaus oli vähäpätöisempää laatua, mutta ei ollut -kuitenkaan jättämättä jälkiä nuoriin mieliin. - -Selma ja Eeva olivat juuri kyhäämässä yhteistä kirjettä Väinölle -Eevan kamarissa, kun tultiin sanomaan, että oli tullut vieraita. -Samassa alkoikin salista kuulua tuttuja ääniä. - --- Hanna Heitman ja Armas! -- huudahti Eeva ja rientäessään -tervehtimään heitä tarttui hän Selman käteen viedäkseen hänet -mukanaan. Mutta Selma olikin muuttunut kivipatsaaksi ja mahdoton oli -saada häntä hievahtamaan paikaltaan. - --- Älä sano että olen täällä -- pyysi hän niin nöyrä rukous -äänessään, että Eeva ehdottomasti lupasi täyttää hänen pyyntönsä. - -Kun Eeva hetken kuluttua tuli ottamaan nuottivihkojaan huoneestaan, -oli Selma poissa. Olisiko hän piiloutunut? Eeva haki häntä -huonekalujen takaa ja kurkisti vaatekaappiinkin. Poissa hän oli. -Paennut ikkunasta. - -Nyt hän oli varma siitä. Kuinka kummallista sentään! -- - -Armasta olisi tuskin tuntenut entisestään. Ennen hän aina oli istua -nyhjöttänyt nurkassa hiiskumatta sanaakaan, nyt hän liikkui ja puheli -vapaasti. Hänen olotavassaan oli sitä huoletonta, jota tulee niihin, -jotka ovat oleskelleet suurissa maailmankaupungeissa. Hän kertoi -paljon ylioppilaselämästä Berliinissä, varsinkin siellä opiskelevista -muukalaisista, matkoistaan Saksan muissakin kaupungeissa, museoista -ja taidekokoelmista, teaattereista ja konserteista. Ja hän onnitteli -Eevaa sinne pääsön johdosta. - --- Sillä -- sanoi hän -- ulkomailla liikkuminen aukoo eteemme -laajemmat näköalat, on kuin raittiit tuulahdukset siellä -puhaltaisivat päällitsemme ja... - --- ja ennen kaikkea -- keskeytti Hanna Heittnan -- avaa se silmämme -näkemään kuinka kallis meille on kotimaamme, eikö niin, Armas? Minä -tiedän erään opiskelevan nuoren miehen, jonka kesken töitään ja -kesken kaikkea kauneutta piti päästä edes käväsemään kotimaassaan, -kun ei tullut muuten toimeen. - -Eikä Hanna Heitman malttanut olla hyväilemättä poikansa -päivänpaahtamaa poskea. - --- Juuri niin, äiti, -- naurahti Armas -- ja se nuori mies on tullut -huomaamaan, ettei missään kuitenkaan ole niin hyvä kuin täällä ja -että tämä on parhain maa auringon alla. - --- Armas on ollut pitkällä pyöräretkellä -- selitti Hanna Heitman -- -kiertänyt Savot ja Karjalat ja sanoo olleensa kuin seitsemännessä -taivaassa. Sentähden on hän näin päivänpaahtama ja sentähden vasta -nyt olemme teilläkin, vaikka hän jo huomenna taas lähtee jatkamaan -opinnoitaan. - -Eeva oli koko ajalla tuskin kuullut, mistä oli puhe. Hän oli -tuijottanut Armaaseen kysyvin katsein. Hänestä oli vain niin -ihmeellistä. Oliko hänessä sitten mitään erikoisempaa? -- Ei hän -ainakaan sitä keksinyt. Ei hän edes ollut erinomaisen kaunis, Väinö -oli paljon kauniimpi. Jotain reipasta ja miellyttävää hänessä oli, -mutta sitähän on kaikissa nuorissa ihmisissä. - -Ja Selmassa hän oli saanut aikaan sellaisia ihmeitä! - --- Mennään puutarhaan -- ehdotti Alma Aarnio. - --- Niin todellakin sanoi Armas -- ilta onkin ihanimmillaan. - -Ja he menivät kaikin Aarnion kauniiseen puutarhaan, jota Alma -mielihyvällä näytteli vierailleen. - -Alma otti heti Hannaa käsipuolesta ja vei hänet katsomaan -kyökkipuutarhaansa, sillä se sentään oli hänen varsinainen ilonsa ja -ylpeytensä. - -Sepä vasta rehotti. Silmissä tuntui se työntävän vartta ja maa muhisi -ja halkeili tehden tilaa paisuville juurille. - --- Lähetät varmaankin taas näyttelyyn -- sanoi Hanna. - --- Kenties, jos onnistuu myönteli Alma -- itse olen kylvänyt joka -siemenen. - --- Se minun keväällinen pelkoni näkyy olleen perätön -- sanoi Alma, -kun he tehtyään kierroksen puutarhan ympäri istuutuivat vehreään -puusohvaan. - --- Sanoinhan sen -- vastasi Hanna -- muissa maailmoissa Eeva -elää. Näyttää siltä kuin hän ei paljoa tietäisi siitä, mitä hänen -ympärillään tapahtuu. - -Ja he siirtyivät puhumaan Eevan matkasta ja siitä, miten hän -oikeastaan tulee selviämään oudoissa oloissa, hajamielinen kun on ja -elää muissa maailmoissa. -- - -Jäätyään kahdenkesken Eevan kanssa näytti Armas menettäneen -puhelahjansa ja maailmaa nähnyt gentlemanni muuttui yhtäkkiä ujoksi -koulupojaksi. Hän yritti sanoa jotain, mutta sanat kuolivat huulille. - --- Ah ajatteli Eeva -- hän kaipaa Selmaa, hän yritti kysyä jotain -hänestä, mutta ei saanut tehneeksi sitä, poika rukka. - -He kulkivat juuri tohtorin rakennuksen ohitse. Sieltä ei kuulunut -hiiskahdusta, ikkunat olivat suljetut eikä näkynyt ketään. - --- Että Selma kuitenkin saattaa olla niin kova häntä kohtaan! - -Huilunsoittajan lehmusmajan luona pysähtyivät he. Vanhat niinipuut -olivat juuri täydessä kukassa ja iltatuulen mukana levisi niistä -vieno tuoksu yli koko seudun. - -Eeva hyräili: "niinipuun kukkiessa, kesä on kaunoisin, armahin -auringon loiste, suotuisin siimeskin." - --- "Niinipuun kukkiessa" olen kerran ennenkin seisonut niiden -juurella -- alkoi Armas ja hänen äänensä tuntui tulevan kuin -haudasta. -- Siitä on jo kauvan, olin silloin vasta pieni poika. - --- Näetkö, Eeva, tuota pientä reikää puutarhan aidassa? Siellä -takana minä seisoin ja tuosta reiästä tirkistelin minä tänne sisään. -Täällä leikki kolme minun ikäistäni lasta. He näyttivät onnellisilta -yhdessä, mutta minä olin niin yksin aidan takana. - --- Näin pienen kultakutrisen tytön heittelevän lentosuudelmia -leivoselle ilmaan ja taputtelevan vanhain niinipuitten runkoja -kiitokseksi heidän hyvästä tuoksustaan. Siitä asti olen minä -rakastanut näitä puita, sillä ne tuoksuivat silloin minullekin sinne -aidan taakse. Näes Eeva, on olemassa tapahtumia ja asioita, joita ei -milloinkaan voi unhottaa. - --- Niin se on -- minun osani elämässä on aidanraosta tirkistellä -toisten onnea. - -Hän oli katsonut Eevaan niin kauniisti ja niin surullisesti, että -Eeva oli heltyä itkuun. - -Mutta minkätähden hän ei puhunut mitään pienestä tummakutrisesta -tytöstä? - -Eeva ajatteli sitä koko illan ja jokin tunne hänessä kielsi häntä -mainitsemasta tätä tapahtumaa Selmalle. - - - - -X. - - -Oli varhainen aamu. Ilma tuntui kolakalta ja oli vielä täynnä syysyön -usvia. Siitä huolimatta näytti koko kaupunki jo olevan jalkeillaan, -vaikka se muuten tavallisesti tähän aikaan vuorokaudesta vielä uinui -herttaista yöuntaan. - -Rantakatu vilisi alaspäin rientäviä ihmisiä ja laivasillalla niitä -tungeskeli taajassa. - -Matkustajalaiva puhki laiturin kyljessä, hetken päästä kääntääkseen -keulansa ulapalle sankkaan usvaan. - -Ihmispaljous laivasillalla oli saattojoukkoa, mutta saatettava ei -ollut vielä saapunut. Unisimmat hieroivat pois unta silmistään, -toiset kävelivät kiivaasti edestakaisin lämpimikseen, sillä -kiireissään olivat he juosseet alas ohkaisissa kesäpukimissaan. -Muutamilla oli käsissään kukkakimppuja, nähtävästi aiotut -annettaviksi lähtevälle. - -Ken se sitten oli? - -Hän, joka ikäänkuin yhteisesti sinä aamuna oli laitettava maailmaan -hankkimaan kunniaa ja maineen loistoa pienelle syntymäkaupungilleen, -joka muuten kuului unhotettuihin tässä maailmassa, joka ikänsä -kaiken -- eikä se enään ollut nuorimpia -- oli uinaillut sisäjärven -rannalla kuunnellen sydänmaan metsäin huountaa, uskaltamatta kohottaa -puurakennustensa kattoja varsin korkealle. Tuskinpa milloinkaan -suuruuden tavoittelu oli kuulunut sen rehellisten porvarein -ohjelmaan. Syrjäisestä asemastaan olivat he seuranneet suuren -maailman tapahtumia ja menoa melkein kuin jotain pilventakaista, -jonka laineet eivät milloinkaan voisi suoranaisesti saavuttaa heidän -rauhallisia rantojaan. - -Ja niukat olivat ne kukkaset, joita taiteen hengetär oli kylvänyt -heidän sarkoihinsa. Heidän maaperänsä oli liian karu, heidän -ilmastonsa liian kolakka niin hentojen tainten kukintapaikaksi. - -Jos suuri maailma joskus oli laittanut jonkun taiteen -edustajan, esimerkiksi laulajan -- eikä se kuitenkaan koskaan -laittanut parhaimpiaan -- heidän kaupunkiinsa, oli sitä pidetty -merkkitapauksena, vaikka tämä taiteilija poikkesikin heidän luokseen -vain ohimennen suurempain kaupunkien väliä kulkeissaan. - -Että tämä heidän oma pieni kylänsä itse milloinkaan voisi olla -edustettuna siellä, missä loistotähdet levittävät valoaan, sellainen -ajatus ei koskaan ollut juolahtanut heidän mieleensä. - -Vaan nyt se oli tapahtumaisillaan. - -Tämä ajatus kohotti kunkin heidän itsetuntoaan, kun he aamukylmässä -värjöttivät laivasillalla hengittäen syysyön usvia ja odotellen -matkaan lähtijän saapumista. - -Matkustajalaivan vieressä keljotti Aarnion urhea hinaajalaiva. Se oli -saapunut yöllä suuren vehnäjauholastin kanssa ja purkaustyö oli jo -alkanut. Tavaramakasiinin ovet olivat selkosen selällään ja sieltä -levisi tympeyttävä siirtomaantavaran haju sekaantuen sankkaan usvaan. -Jauhosäkkien täyttämiä käsirattaita työntävät miehet tungeskelivat -taajan ihmisjoukon lävitse. - --- Tuo on liian runotonta tällaisella hetkellä -- sanoi kauppias -Leivo naapurilleen, raatimies Rimmelle -- se loukkaa minun -kauneudenaistiani ja häiritsee sitäpaitse koko juhlatunteen. Se olisi -kiellettävä. - --- Anna jyristä -- vastasi Rimpi -- ei nyt jouda Aarnion pajan -palkeet jouten lytjöttämään, lietsoa pitää kiivaastikkin. Ei niitä -tyhjällä tehdä tällaisia matkoja. - -Leivolla oli kädessään kimppu tulipunaisia astereita, ja hän oli -aikeessa pitää pienen jäähyväispuheen. - --- Eiköhän noita liene jo ennen lietsotuita -- vastasi Leivo tahtoen -lopettaa keskustelun siihen saadakseen uudelleen vaipua runollisen -jäähyväispuheensa valmisteluun. - --- Tokko noita liikoja liene -- arveli Rimpi -- leveä elämä vetää -paljon. - -Laivan kello oli jo kalkattanut ensimmäisen lähtösoittonsa eikä -asianomainen vielä ollut rannassa. - --- Kenties hän ei tulekkaan -- sanoi pormestarinrouva vieressään -seisovalle viskaalinrouvalle. - -Edellinen oli sangen huonolla tuulella, hän oli jauhonnut uuden -plyyssinuttunsa vehnäjauhosäkin kylkeen ja hän jatkoi äreällä äänellä: - --- Se olisi hyvin Eevan tapaista. Viime hetkellä olisi hän saanut sen -päähänpiston, ettei hän lähdekkään ja sillä hyvä. Siinä ei kerrassaan -auttaisi rukoukset eikä uhkaukset, sillä itsepäinen hän on ja on aina -saanut seurata omia mielijohteitaan. - -Saattojoukko alkoi käydä levottomaksi. Kaikkien silmät tähystivät -rantakatua kohden, mutta siellä katkasi usvaseinä näköalan. Piti vain -rauhoittua ja malttaa mielensä. - --- Siinä hän on -- kuului maanpuolella äärimmäisen odottajan ääni. Ja -surina laivasillalla muuttui hiljaisuudeksi. - -Hän tuli nojaten isänsä käsivarteen yksinkertaisessa mustassa -puvussaan ja vaalea letti riippuen vyötäisille. - -Rouva Aarnio kulki hiukan jälestä. Hänen kasvonsa ilmaisivat -mielenliikutusta, mutta se oli pikemmin suuttumusta kuin surua. Hänen -oli ollut mahdoton saada Eevaa pukeutumaan siihen upeaan matkapukuun, -jonka helsinkiläinen ompelija varta vasten oli valmistanut. - -Laivasillalle päästyä saarti saattojoukko heidät niin, etteivät he -päässeet askeltakaan eteenpäin. Tutut ja tuntemattomat ojensivat -hänelle kukkavihkojaan ja aivan outojenkin kädet sovittelivat niitä -ystävällisesti hänen rintapieliinsä. - -Tämä odottamaton ystävyyden osotus liikutti Eevaa kyyneliin asti. -Millä oli hän sen ansainnut, hän joka aina oli pysytellyt niin -erillään kaikista näistä, vieraana ja melkein välinpitämättömänä? Nyt -eronhetkellä olisi hän tahtonut syleillä jokaista, sanoa jokaiselle -ystävällisen sanan. - -Miten herttaiselta hän siinä näytti kyynelissään ja kukissaan. - --- Minkä lapsen, minkä kokemattoman me laitamme sinne! - -Mutta kun hän kolmannen soiton jälkeen yksin seisoi laivan kannella, -oli lapsesta tullut nainen, joka tiesi, mitä hän tahtoi. Vakaa ilme -hänen kasvoissaan sanoi selvemmin kuin sanat: - --- Kokonaan siihen, ei puolittain! -- yksi päivä sinun -esikartanoissasi on parempi kuin tuhannen muualla. -- - -Viime hetkellä tunkihe kauppias Leivo esiin tulipunaisine astereineen -ja alkoi juhlallisella äänellä: - --- Neiti Aarnio, nämä yksinkertaiset kukkaset tulkkinani toivotan -teille kaikkein meidän puolesta onnea pitkälle matkallenne. Te olette -meidän lapsiamme, sentähden tuntuukin eronhetken haikeus jokaisen -mielessä. Kohotkaa loistoon, saavuttakaa mainetta! Me seuraamme -teidän menestystänne, sillä se on meidänkin, koska te olette meidän -omamme. Ja kun teidän purtenne keula taas kääntyy kotirantaa kohden -kunnian käet mastopuissa kukkumassa, niin me olemme tässä teitä -vastassa ylpeillen ja iloiten... - -Liikutus valtasi hänet, mutta hän olikin jo sanonut sanottavansa. - -Hämmästyneenä, miltei säikähtyneenä oli Eeva kuunnellut häntä. - --- Hänen lähtöään voi siis katsella siltäkin kannalta. Kuinka -vähäpätöistä, kuinka surkuteltavan halpaa -- maineen ja kunnian -tähden! - -Hän tunsi pyhää harmia. Hänen teki mieli riuhtaista kukkakimput -rintapielistään ja singahuttaa ne sinne alas, antaa ne takaisin -niille, jotka eivät jaksaneet kohottaa katsettaan sen korkeammalle. - -Mitä hän teki heidän kukkasillaan? Oliko hänellä mitään yhteistä -heidän kanssaan! - -Mutta kun hän taas, laivan köysiä jo päästeltäessä laiturista, -katsahti sinne alas ja näki heidän viittovan hänelle jäähyväisiksi -silmissään toivo, jota hän tuskin tulisi täyttämään, muuttui hänen -harminsa syväksi sääliksi. - -Minkä taisivat he sille, että unhotuksen huntu oli paneutunut heidän -silmilleen ja kasvaneet epäilyksen kaihet. - -Hänen sydäntään kouristi. -- Eikö siellä sitten ollut ketään, joka -olisi voinut häntä ymmärtää? - -Laiva eteni jo hiljalleen laiturista. Hän näki isänsä seisovan -äärimmäisenä, hattu kädessään ja kasvoissaan syvä suru. Hän sen -tiesi, minkätähden "pikku Eeva" nyt lähti matkaan. - -Ja kun hän katsoi isäänsä, joka seisoi siellä niin surullisena, tunsi -hän kalvavaa kipua sydämmessään ja taas välähti hänen mielessään -hämärä aavistus jostain hetkestä, jona hänen sallittaisi tehdä hänen -puolestaan jotain erinomaista. - -Isänsä vieressä näki hän Hanna Heitmannin. Hän ei näyttänyt katsovan -Eevaan niinkuin kaikki muut. Hänen katseensa näytti terävältä -ja oli tähdättynä usvaseinään aivan kuin hän sen lävitse olisi -tahtonut nähdä ne aavan takaiset rannat, joihin se onnenlapsi pääsi -purjehtimaan. - --- Hänkin sen tietää -- ajatteli Eeva -- ja sitten on jälellä vain -yksi, -- se solakka tyttönen, joka seisoi mustissaan laiturin -kulmalla vähän erillään kaikista muista. - -Eevan korvissa kaikui vielä hänen illalliset sanansa: - --- Nyt sen tiedän. Minuun hän silloin katsoi niin kauniisti vain -sentähden, että olen _sinun_ ystäväsi. -- - -Laituri saattojoukkoineen oli jo katoamaisillaan usvaan. - -Samassa alkoi vilvakka tuuli puhallella maan puolelta. - -Se puhdisti äkkiä ilman siltä puolen ja jo välähti esiin aamuauringon -armaat säteet. Laiva oli jo niin kaukana rannasta, ettei voinut -eroittaa yksityisiä esineitä. Mutta hänellä oli edessään rauhallinen -pikkukaupunki, joka oli hänet kasvattanut ja tuttu sisämaan maisema -sen ympärillä. Silmänkantamiin kohosi vaaraa, vajosi laaksoa. Hän -näki ne aamuhohteissaan. Aurinko kultasi rinteet ja huiput. Hän luuli -kuulevansa metsän humun ja purojen kevätsolinan. - --- Noin, noilla paikoin... -- Ja hän nyökki sinnepäin, vaikkei -kenkään nähnytkään hänen tervehdystään. - --- Kenties juuri tällä hetkellä värisevä käsi siunaten viipyy -pienellä ikkunaruudulla vehreän varjostimen alla. - --- Kenties juuri tällä hetkellä kaksi käsivartta nousee kohden -kukkuloita... - -Ja hän riemuitsi siitä, että se tie, jota hän nyt oli kulkemassa, -ei eroittaisi häntä niistä harvoista, jotka häntä ymmärsivät. Hänen -ei tarvinnut kylmällä kädellä katkoa sydänten välisiä utuhienoja -siteitä, sillä ne eivät paneutuneet esteinä hänen tielleen. Ne -päinvastoin auttaisivat häntä pysymään uskollisena loppuun asti, -sillä hän oli päättänyt antautua kokonaan. -- - -Aavemmalle ulapalle tultua oli laiva taas kokonaan usvan ympäröimänä. -Se oli niin sankkaa, että tuskin voi nähdä eteensä kyynärää -pitemmältä. Eeva katseli laivan keulaa kohden ja hän ajatteli, -että usvaseinä hänen edessänsä oli kuin se verho, joka esti häntä -näkemästä tulevia tapahtumia. - -Ja taas nousi hänen mielessään kysymys: - --- Vieras maailma, sanos, teetkö sinä minut rikkaammaksi, vai teetkö -sinä minut köyhemmäksi. Sanos, annatko sinä minulle jotain uutta, -jotain suurta ja arvaamatonta, vai ryöstätkö sinä minulta entisetkin -aarteeni. -- - -Ja hänen sisimpänsä ääni havahtui taas puhumaan hämärätä kieltään, -jota hän ei voinut selvittää. -- - -Silloin rupesi kuulumaan askeleita, jotka lähenivät laivan keulasta -perää kohden, ja usvasta astui hänen eteensä mies, jota hän ennen -ei ollut nähnyt. Hän pysähtyi Eevan eteen ja Eeva katsoi häntä -suoraan silmiin. Tuntemattoman miehen kasvot olivat lempeät ja hänen -ihmeelliset silmänsä näyttivät voivan katsoa toista sielun pohjaan. - -Eeva ei tiennyt kuinka kauvan he olivat seisoneet näin vastakkain, -hän tiesi vain, että se oli ollut merkillinen hetki hänen elämässään. - -Tuntematon mies oli sitten kääntynyt ja kadonnut usvaan, josta hän -oli tullutkin eikä Eeva sen koommin nähnyt häntä koko matkalla. - -Mutta hänestä tuntui, että se mies olisi voinut selvittää hänelle -hänen sisimpänsä äänen, että hän olisi voinut selvittää hänelle -kaiken, mikä hänelle oli hämärätä. - -Ja hänestä tuntui, että siihen mieheen hän olisi voinut varmasti -luottaa, sillä se veisi hänet siihen, mikä on ehdottomasti oikeata. - -Ja jokin aavistus sanoi hänelle, että he kerran vielä kohtaavat -toisensa. - - - - -XI. - - -Syksy ja talvi oli mennyt menojaan. Huhtikuun viimeinen päivä oli -käsissä. - -Kauppaneuvos Aarniolla odotettiin vieraita. Talossa oli ollut suuri -siistintä. Paikat kiilsivät ja hohtivat puhtautta. Eevankin huone, -joka koko talven oli ollut suljettuna, oli laitettu kuntoon ja sen -ovi oli ystävällisesti levällään saliin. - -Alma Aarnio kulki huoneesta huoneeseen heittääkseen viime silmäyksen -joka soppeen. Joka pöydällä oli kukkiva ruusu, talon omia kasvatteja. -Hän käänteli ja asetteli kukka-astioita, että kasvin kaunein puoli -parhaiten tulisi näkyviin. Tultuaan vakuutetuksi siitä että talo -kokonaisuudessaan kestäisi ankarimmankin tarkastuksen, jäi hän peilin -eteen vielä kerran silmätäkseen omaa pukuaan. Se oli todellakin -nuhteeton: musta hame hienoa silkkikukallista villakangasta ja -sinipunerva silkkipusero koristettu mustilla pitseillä kaunisti häntä. - -Tyytyväisenä istuutui hän salin kiikkutuoliin ja hänen katseensa -eksyi uuteen katossa riippuvaan kristalliruunuun, jonka hiotut lasit -välkähtelivät kevätillan sammuvassa hohteessa. - -Hänen mielensä heltyi niin kummallisesti, kun hän ajatteli tämän -viimeksi kuluneen vuoden tapahtumia. Ensiksikin musiikkiopiston -johtajan kesällinen kirje, sitten koko pitkän talven kestävä -mielenjännitys, sillä Eeva oli itsepäisesti kirjeissään vaiennut -töistään ja edistyksestään. Näitä viimepäiväin iloisia uutisia taas -tuskin jaksoi kantaa menettämättä mielensä tasapainoa. - -Verraten lyhyen opintoajan jälkeen oli hän jo saanut esiintyä -Berliinin suuressa oopperassa ja sanomalehdet olivat häntä kilvan -kiitelleet. - -Hänen pikku Eevansa, joka oli kasvanut tässä hänen silmäinsä alla, -joka aina oli ollut hiljainen ja liiankin vaatimaton ja jota -hän, oma äiti, niin vähän oli ymmärtänyt -- hän oli hurmannut -maailmankaupungin hienostuneen yleisön, jolla oli suuret taiteen -vaatimukset! Musikaalisissa piireissä puhuttiin vain hänestä ja -sanomalehtien palstoilla lensi hänen nimensä yli koko sivistyneen -maailman. - -Alma Aarnio siirtyi ikkunan ääreen, otti sanomalehden pöydältä -ja luki ainakin sadannen kerran, mitä siinä sanottiin hänen -tyttärestään, sillä hän tuskin rohkeni uskoa silmiään... - -Huhtikuun viimeistä päivää oli jo monta vuotta vietetty Aarnion -perheessä pienellä juhlallisuudella. Se oli Eevan syntymäpäivä. Tänä -vuonna se oli luvultaan 20:nes. Ja tänä vuonna oli perhejuhlalla -sitäpaitse erityinen merkityksensä, jonkatähden Alma Aarnio olikin -pitänyt erityistä huolta sen onnistumisesta. Piti juoda Eevan malja -kuohuvassa samppanjassa ja lopuksi piti syödä oikein juhlaillalliset. - -Alma Aarnio istui siinä odotellen vieraitaan ja ihmetellen tulisiko -pormestarinrouva. Heidän välinsä oli viime keväisestä iltamasta asti -olleet vähän kiinteät ja he olivat mielellään vältelleet toisiaan. -Alma olisi nyt kumminkin suonut hänen tulevan. Näin onnenhetkellä -antoi hän niin mielellään anteeksi toisen pikkuviat. - -Hänen toivonsa toteutuikin, sillä pormestari koko perheineen olivat -ensimmäiset tulokkaat ja pian oli koko sali täynnä onnittelevia -syntymäpäivävieraita. - -Siitä tuli todellinen perhejuhla siinä merkityksessä, että kaikki -tunsivat olevansa kuin yhtä perhettä, jolla oli yhteinen ilonaihe, -sillä yhteisesti he olivat laittaneet hänet sinne niittämään kunniaa, -nousemaan loistoon, josta heijastus lankeisi heidänkin syrjäiseen -kyläänsä, koska hän oli heidän. - -Keskustelu koski luonnollisesti melkein koko ajan Eevaa. Katseltiin -hänen valokuviaan, joita oli hyvinkin nuorilta päiviltä, pienestä -paitaressusta asti solakkaan neitoon. Pari oli Berliinistäkin -lähetettyä. Katselijat huomasivat, että hän niissä kaikissa oli ihan -sama: sama kysyvä katse, samat viattomat lapsenkasvot. - -Kaikki rouvat muistivat niin hyvin, minkä näköinen hän oli ollut -yksivuotiaana, kun häntä vaunuissa vedeltiin pitkin katuja, kaksi, -kolmi-, neljä- ja viisivuotiaana j.n.e. Hänet oli huomannut -erikseen muista lapsista, sillä hänessä oli jo silloin ollut jotain -erikoisempaa. Ken vain kerran oli nähnyt hänen katseensa, ei voinut -sitä milloinkaan unhoittaa. Samalla kuin se näytti kysyvältä, oli -siinä jotain verhottua, joka teki että näytti siltä, kuin hän koko -ajan olisi katsellut tai paremmin kuunnellut jotain kaukaista -kaunista. - --- Minulla on vielä tallessa hänen kastinpukunsakin -- sanoi -Alma Aarnio tuoden esiin mitä somimman valkeasta harsosta ja -pitseistä tehdyn laahusniekka pikku leningin, eessä vaaleanpunaisia -silkkiruusukkeita. - --- Kuinka hauskaa nähdä -- iloitsivat kaikki -- kuinka soma! - -Ja kastinpuku kulki kädestä käteen ihmettelyn ja ihailun esineenä. -Useat herratkin, joita sellaiset asiat muuten eivät huvita, ottivat -sen hellävaraa käteensä kuin minkä ihmekapineen. - --- Ja minulla oli kunnia kastaa hänet -- sanoi vanha pastori Winter -hymyillen herttaisinta hymyään -- ja te rouva Heitman olitte -sylikummina ettekä osannut päästää auki myssynnauhoja. Voitteko -kieltää ettei minulla ole hyvä muisti? - -Hanna Heitman punastui ja alkoi puolusteleita. - --- Niin, nähkääs, se tuli siitä että unhotuin katselemaan sen -ihmelapsen kasvoja. Koko ajan katsoimme toisiamme silmästä silmään ja -hän näytti kysyvän minulta: - --- Ken sinä olet ja mitä kaikki tämä merkitsee? - --- Niin, kuka silloin olisi voinut aavistaa -- sanoi vanha pastori -silitellen paljasta päätään -- mutta kerronpa teille, hyvät ystävät, -muutaman tapahtuman hänen aikaisemman lapsuutensa ajoilta. Se muistui -heti mieleeni, kun nää kuulumiset tulivat. - --- Eräänä kesäiltana tulin käymään täällä Aarniossa. En löytänyt -ketään sisältä, niin pistäysin puutarhaan. Siellä näin pikku Eevan, -joka silloin oli korkeintaan kolmivuotias eikä osannut vielä selvään -puhua, polvillaan puun alla, jonka alimmalla oksalla peippo visersi. -Hän oli samassa asennossa hievahtamatta niin kauvan, että minua ihan -ihmetytti. - --- Mitä Eeva niin tarkkaan katselee? kysyin viimein. - --- Eeva kattoo kuinka lintu panee suunsa, kun laulaa -- vastasi lapsi -kuiskaamalla, ettei säikäyttäisi pois lintua. - --- Niin -- sanoi kauppaneuvos, joka oli ollut ääneti Eevasta -puhuttaessa -- linnut hänen ensimmäiset opinantajansa olivat. Niitä -matkimalla hän alkoi laulajauransa. - --- Senpätähden -- huudahti kauppias Leivo, joka ei enään jaksanut -hillitä innostustaan -- senpätähden soikin hänen äänensä kuin -leivojen ja satakielten! Niin, onpa kuin kuulisi siinä kaikki metsän -parhaat lauluäänet yhtäaikaa. Sellainen mestari oli hän jo sinne -lähteissään, millaisena hän sieltä sitte palanneekaan! -- - -Luettiin sitten vielä ääneensä sanomalehtiarvostelu juhlallisuuden -vuoksi, vaikka kaikki jo sen tunsivat ennestään. - -Maisteri Müller, lyseon saksankielen opettaja, joka oli asunut -Berliinissä ja piti saksalaisia lehtiä, tiesi vielä enemmän kuin -muut. Hän veti taskustaan paperin, johon hän oli suomentanut parin -muun lehden arvostelun Eevan ensimmäisestä esiintymisestä. - -Hän asettui salin kristalliruunun alle ja luki juhlallisella äänellä: - -"-- -- Ei ole pitkiin aikoihin kuultu niin taipuisaa ääntä, jossa on -mehevä, terve sointuisuus, ääntä, jossa on täyteläisyyttä ja loistava -väri, jossa huomaa nuoruuden rikkauden kaikessa kulumattomassa -voimassaan. Hän laulaa koko sielustaan ja kykenee antamaan -erilaisille tunteille viehätystä ja makua..." - -Toinen lehti sanoo muun muassa: - -"Viehkeys täyttää hänen neitseellisen äänensä ja viattomuus loistaa -hänen lapsenkatseestaan..." - --- Se, se kuuluu joltain -- sanoivat herrat, ja naisten silmissä -näkyi kyyneleitä. - --- Lapsenkatseestaan, se on oikea sana -- sanoi Hanna Heitman kuin -itsekseen. - --- Jumalankiitos -- sanoi vanha pastori pannen kätensä ristiin --- Jumalankiitos että hän on pysynyt samallaisena kuin hän oli -lähteissään! - -Müllerillä oli vielä taskussaan eräs lausunto, mutta sen hän säästi -vähän tuonnemmaksi. Ei auttanut antaa liian paljon hyvää yhtäaikaa. - -Kuulijat eivät tyytyneet siihen yhteen lukemiseen. Käännökset -kiertelivät kädestä käteen. - --- Hullunkurisinta on -- kertoi Müller -- että Berliinissä -kuuluu miehestä mieheen kulkevan mitä omituisimpia taruja -hänen syntyperästään ja lapsuudestaan. Toiset tietävät hänen -viistoistavuotiaaseen tyttöön asti paimenena huikkailleen kotimaansa -laajoilla laitumilla, kunnes joku taiteen ystävä sattumalta tapasi -hänet ja laittoi hänet ihmisten ilmoille. - --- Toiset taas luulevat hänen saaneen ihmeellisen äänensä omituisten -taikatemppujen kautta, mitkä eräs kuuluisa Lapin noita olisi -neuvonut hänelle, ja että hänen silloin olisi täytynyt luvata nuoren -sydämmensä ainaisen lemmen säveleille. Niin pian kuin maallinen -lempi pääsisi pujahtamaan hänen sydämmeensä, menettäisi hän kokonaan -lauluäänensä. - -Müllerin kertomus huvitti suuresti seuraa. Mutta Alma Aarnion -mielestä berliiniläisten kumminkin olisi pitänyt saada tietää, että -heidän suosikkinsa oli kasvanut rehellisessä porvarisperheessä, ettei -hänellä ollut vähintäkään tekemistä Lapin noitain kanssa ja ettei hän -itse, vaan hänen kantaäitinsä se oli, joka hämärässä muinaisuudessa -paimenena oli huikkaillut kotimaansa laitumilla ja joka oli lausunut -sen ennustuksen, että hänen suvussaan kerran vielä syntyy sellainen -laulaja, jonka ääni kantaa yli merten ja mannerten. - --- Hänen istuttamansa niinipuut ovat vielä meidän puutarhan -nurkkauksessa vanhuuttaan sammaleisina -- lisäsi hän. - -Ja seuran piti heti päästä katsomaan niitä. - -Kevätillan hämärässä kerääntyivät he kaikin niiden juurelle. He -ihmettelivät sammaleisia jättiläisrunkoja ja valtavia latvoja, jotka -jo paisuttivat kevään umppuja. Kaikin he kyllä tunsivat ne puut -ennestäänkin. Näkyiväthän ne yli koko kaupungin ja täyttiväthän ne -kukinta-aikanaan koko tienoon tuoksullaan. Mutta nyt katseltiin niitä -tarun taikahohteessa. Ne olivat nähneet heidän kaupunkinsa kasvavan -siihen vähitellen, uuden ja taas uuden kodin nostavan lakeaan. Ne -olivat nähneet vanhain sortuvan hautoihinsa ja nuorten nousevan -jatkamaan heidän kesken jäänyttä rakentamistaan. Ne olivat kuin -muistomerkit entisajan haudalla ja niiden humu oli kuin isäin ääni -nuoremmille sukupolville. -- - -Aarnion syntymäpäivävieraat olivat joutuneet runollisen tunteen -valtaan. He kävelivät ryhmittäin pitkin puutarhan käytäviä ja -muistelivat sitä pientä tyttöä, jonka ainoana maailmana tämä puutarha -kerran oli ollut ja jonka maailma nyt oli laajennut niin suuren -suureksi. - -Eräs rouvaryhmä sattui pysähtymään tohtorin rakennuksen eteen. -Alaslaskettujen varjostinten lomasta näkyi valoa. Kuului puheen -hyminää. Rouvat tarkistivat korviaan. Sointuva, kaunis miehen ääni -puhui pitkään. Sanoja ei voinut eroittaa. Sitten alkoi kuulua -kuorolaulua. Siinä oli enimmäkseen nuorten naisten ääniä, joihin -sulavasti yhtyi joku syvä bassokin. - -Alma Aarnio pudisteli päätään. -- Taas yksi uhri -- sanoi hän. - --- Selma on siis myöskin liittynyt heihin. - --- Ihmeellinen vaikutusvoima sillä miehellä muuten on -- sanoi Hanna -Heitman -- kokonaisia perheitä on hän käännyttänyt. - --- Ja varsinkin on hänen vaikutusvoimansa suuri nuoriin naisiin -- -sanoi pormestarinrouva -- olen ajatellut että heidät hän varmaan -suorastaan hypnotiseeraa kummallisella katseellaan. Minä vain en -uskaltaisi laskea Elsaa hänen seuroihinsa. - --- Hänen silmänsä ovat todellakin ihmeelliset -- sanoi Hanna Heitman --- jokin lumousvoima niissä mahtaa olla. Kun hän vain kadulla vastaan -tullessaan iskee katseensa ihmiseen, tuntuu se tunkevan luihin ja -ytimiin asti. - --- En luule sitä miksikään erinomaiseksi lumousvoimaksi -- puuttui -viskaalinrouva puheeseen -- mutta hänen katseensa puhuu sisäistä -vakaumusta, suurta innostusta ja... - --- ja kiihkoilua -- keskeytti pormestarinrouva -- sitä etupäässä, se -on varma. Maltillisuus on hyvä kaikessa. - --- Sanottakoon hänestä mitä tahansa -- jatkoi viskaalinrouva -- ylevä -ihminen hän kumminkin on ja pyrkii elämässään toteuttamaan sitä, mitä -hän opettaa. - --- Taidat jo sinäkin kuulua hänen seurakuntaansa -- ilkkui joku. - --- Enkä kuulu, mutta en sitä häpeänäkään pitäisi. - --- Se vain on varma -- vakuutti pormestarinrouva -- että papit kohta -saavat saarnata tyhjille seinille. Enkä ymmärrä missä suhteessa tämä -lahkolaisuus olisi rehellistä kirkonkäyntiä parempi. Mitä lie tyhjää -tunteiden kuohuttamista. - --- Vai mitä meidän pastori arvelee? -- lisäsi hän kääntyen pastori -Winteriin, joka sattumalta läheni rouvain ryhmää. - --- Mitä kiista koskee, arvoisat rouvat? -- kysyi pastori tehden -kumarruksen. - --- Meidän uutta apostolia -- vastasi joku joukosta -- eli -"siirappisaarnaajaa", kuten häntä jokapäiväisessä puheessa nimitetään. - --- Minä puolestani en tahdo tuomita ketään -- sanoi pastori tyynesti --- meille on sanottu: "joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän -puolestamme" -- ja hän kulki edelleen jättäen rouvat kiistelemään. - --- Niin se vain on -- jatkoi pormestarinrouva -- papit saavat -saarnata tyhjille seinille ja iltamat jäävät ilman yleisöä. Kuinka -oli esimerkiksi laita viime suomalaisenseuran? Oikein hävetti, kun -oli parisenkymmentä henkeä ja tuskin yhtään tanssikelpoista naista. -Aivan kuin viaton huvittelu olisi syntiä. He ottavat elämän liian -synkältä kannalta, ihmisraukat. - --- Ja pahinta on -- sanoi Alma Aarnio -- että se helposti voi johtaa -tekopyhyyteen. Tässä he kulkevat pää kallellaan ja Sankeynlaulut -huulilla uskaltaen tuskin puhutella meitä vaivaisia syntisiä ja -vältellen meidän seuraamme, kenties pelosta tulla saastutetuiksi. Ei -sopinut Selmankaan tulla edes meille tänäiltana. Ja hän oli kumminkin -Eevan paras ystävä. Tästä en henno edes kirjoittaa Eevalle, hän -tulisi niin pahoilleen. - --- Niin, heillähän oli oikein liitto -- sanoi pilkallinen ääni -joukosta -- kolminaisliitto, vai kuinka? Eivätkä he paljo nähneetkään -muita ikäisiään. - --- Ei hyvät vieraat -- keskeytti Alma -- nyt meidän on käytävä -sisään, ilta on viileä ja kostea, voisimme vilustua. - -Ja rouvaryhmä lähti liikkeelle Sankeynlaulun tunteellisen sävelen -kaikuessa heidän jälkeensä illan hämärään. Eivätkä he voineet -kieltää, että laulu oli kaunista. - -Useimmat muut vieraat olivat jo edellä ennättäneet talon loistavaan -saliin, jonka katossa kristalliruunu sädehti ja hohti kuin aurinko -juhannuksen aikaan. - -Keskustelu kävi surinanaan eri ryhmissä. - -Pormestarinrouva kertoi äskeiselle kuulijakunnalleen tietävänsä -monta kotia, joissa tämä uudenaikainen uskonto on katkaissut -pyhät perhesiteet ja synnyttänyt katkeruutta ja eripuraisuutta -aviopuolisoiden tai lasten ja vanhempain väliin, kun toiset heistä -ovat sen omistaneet, toisten toki säilyttäessä järkensä. - --- Varjelkoon sellaisesta -- huokasi Alma Aarnio täyttäessään -vierastensa viinilasit vanhanaikuisesta hopeakannusta -- maljanne! -tämä lämmittää kylmästä tultua. - -Muutamat herroista tulivat kilistämään lasia rouvain kanssa. -- - --- Taiteen hengettäret mahtavat viihtyä tässä ilmapiirissä -- -sanoi lyseon piirustuksenopettaja, hienonnäköinen hoikka mies, -lyöden lasinsa laitaa Alma Aarnion lasiin -- herrasväki ei taida -tietääkkään, että tästä talosta on tänä vuonna lähtenyt maailmalle -siipiänsä koettamaan toinenkin taiteilija-aines, vaikka eri alalla. -Tarkoitan Väinö Sommeria, joka koko talven hyvällä menestyksellä on -harjoittanut maalausta pääkaupungissa sekä oppilaana Ateneumissa -että yksityisesti taiteilijan johdolla. Tapasin hänen opettajansa -äskettäin käydessäni Helsingissä ja hänellä tuntui olevan mitä -parhaat toiveet Väinöstä. Sanoi hänen harjotelmainsa tulevan olemaan -oppilasnäyttelyn kaunistuksena keväällä. - --- Kun vain pysyisi tervennä kaikinpuolin poika-rukka -- sanoi -säälittelevä ääni joukosta. - --- Ooh, kyllä hän siitä reipastuu -- vakuutti piirustuksenopettaja. --- Nyt kun hän on päässyt omalle alalleen, on hän kuin kala vedessä. -Ja työtä hän kuuluu tekevän kuin mies -- hänen maljansa, onnea -pojalle! - -Rouvat jäivät puistelemaan päätään ja kuiskailemaan toisilleen. - -Illallispöydässä kiertyivät puheet taas yksinomaan Eevaan. - -Vierasten ihaillessa ruokahuoneen supisuomalaista sisustusta, selitti -kauppaneuvos, että se oli syntynyt Eevan aistin mukaan ja oli hänen -hartaan toivonsa tuote. - -Katseltiin mielihyvällä suomalaista eväskonttia ja kaljahaarikkaa, -jotka olivat päässeet seinäkoristeiksi, ja nostettiin korkea -lapsentuoli nurkastaan pöydän ääreen. - --- Tässä näin sen paikka muinen oli -- sanoi Aarnio ja siirsi tuolin -toiseen kohti. - -Sinä iltana tuntui kuin he kaikin olisivat muuttuneet lapsiksi. Teki -mieli heittää pois kaikki jäykkyys ja juhlallisuus ja leikitellä -lasten lailla tulen ympärillä, joka loimusi ruokasalin suomalaisessa -takassa levittäen kodikkaisuuden tunteen joka soppeen ja jokaisen -mieleen. - -Mielialan ollessa hilpeimmillään veti maisteri Müller taskustaan -säästämänsä paperin. - --- Minulla on vielä erään saksalaisen kirjailijan lausunto neiti -Aarniosta. - -Suurimmatkin herkuttelijat unohtivat heti lautasensa. Jokaisen katse -kääntyi Mülleriin, joka alkoi yhtä juhlallisesti kuin äsken: - --- Ei kukaan muu voi äänellään niin erinomaisella tavalla tuoda -esiin ihannetta ja unelmia kuin hän. Kun kuulee hänen laulavan, -tulee ehdottomasti ajatelleeksi sitä kaukaista maata, joka on hänet -kasvattanut ja sen runollista laulajakansaa, joka tuntuu tälle -lapselleen antaneen kauneimmat lahjansa. Ajatus siirtyy sinne -kankaille Kalevan, jossa on kaunis taistelu käymässä aseilla hengen. -Ja me uskomme sen kansan tulevaisuuteen, sillä se kansa, jonka -hengenlahjat ovat niin runsaat, on luotu elämään... - -Tämä se vasta sai vieraat oikein juhlamielelle. Melkein jokainen -silmä oli kostea. - -Pyyhkien kyyneleet silmäkulmistaan, sanoi vanha pastori Winter: - --- Oi sitä lasta, hän ei edusta ainoastaan tätä kaunista kotiaan -ja syntymäkaupunkiaan, koko syntymämaataan hän edustaa, ja niin -kauniilla tavalla. Maineen kukkulat on hän saavuttamaisillaan, ja on -kuitenkin säilyttänyt viattoman ja nöyrän lapsenmielensä. -- Jumala -häntä siunatkoon tuhatkertaisesti! - --- Mutta milloin saamme nähdä hänet? Tulee kai hän kotia kesäksi? -- -kysyi joku. - --- Niin, milloin hän tulee kotia? kuului monelta haaralta. - --- Se on epätietoista -- vastasi kauppaneuvos -- kesän hän tulee -viettämään Etelä-Ranskassa erään kuuluisan laulajattaren perheessä -saadakseen hänen johdollaan katkaisematta harjoittaa opinnoitaan, -joita hän sitten talven kuluessa taas jatkaa konservatoriossa. - --- Kas se tyttö tekee asiansa perusteellisesti -- tuumailivat herrat. - --- Eeva on niitä ehjiä luonteita -- selitti Hanna Heitman -- kokonaan -hän antautuu, sydämmellään ja sielullaan, puolinaisuus on hänelle -ventovierasta. -- - --- Minulla olisi eräs esitys arvoisalle seuralle -- sanoi maisteri -Müller -- eiköhän olisi paikallaan, että laittaisimme yhteisen -onnittelusähkösanoman Eeva-neidille Berliiniin vai mitä arvelette? - -Esitys otettiin ilolla vastaan. Ja pian oli Berliiniä kohden -kulkemassa "kotoisen takkavalkean äärestä terveiset" ja pitkä jono -nimiä, joiden omistajat itse eivät milloinkaan tulisi näkemään sitä -kaupunkia. - -Illallisen päätyttyä ja seuran iloisesti pakistessa mokkakahvin -ääressä, vei Alma Aarnio Hanna Heitmannin Eevan kamariin uskoakseen -hänelle muutamia salaisuuksia, joita koko kaupungin vielä ei -tarvinnut tietää. - --- Tiedäppäs Hanna -- alkoi hän -- nämä oli viimeiset kemut tämän -katon alla. - -Hanna katsoi häneen hämmästyneenä -- mitä se merkitsi? - --- Vihon viimeiset tämän katon alla ja näiden seinäin suojassa, niin, -sinä luonnollisesti et ymmärrä minua, ennenkuin selitän. Näes, Hanna, -minä saan aina niitä päähänpistoja ja yksi sellainen on jo kauvan -minua ahdistellut karkoittaen öittenikin unen. Nyt on asia selvillä -ja ohjelma valmis ja huomispäivänä aletaan sitä panemaan toimeen. -Kenenkä luulisit vievän meidän taloa eteenpäin ellen minä sitä -tekisi? -- Jos kaikki hyvin käy nähdään näillä samoilla perustuksilla -ensi vuonna uhkea kivitalo! - -Hanna Heitman oli kuin pilvistä pudonnut -- ja mikä tätä sitten -vaivaa? - --- Hanna, minä puhun sinulle kuin ystävälle, sinä tunnet heikkouteni -eräässä suhteessa, sinä tiedät että minä mielelläni tahdon kulkea -etunenässä. Eihän koko meidän kaupungissa ole kunnollista kivitaloa, -joku vanhanaikuinen, kaksikerroksinen, pahanpäiväinen remeli. Tämä -meidän tulee kolmikerroksinen, korkeat ikkunat ja uljaat pihtipielet, -minulla on jo piirustukset laatikossani. Kaarlo on kauvan ollut -vastaan, mutta ainahan minä asiani perille ajan, ja nää viime päiväin -uutiset ovat olleet omiaan saamaan hänetkin innostumaan asiasta. -Täytyyhän meidän toki valmistua arvokkaalla tavalla ottamaan vastaan -tytärtämme. Niin, Hanna, kun Eeva kotirantaan saapuu, saa hän ajaa -hurauttaa silkkimustilla kivilinnan eteen -- mitä arvelet siitä -asiasta? - -Hanna vaikeni hetken aikaa. - --- Älä pahastu, Alma -- alkoi hän sitten -- mutta jos oikein tunnen -Eevan, niin hän kernaimmin kävelisi rannasta ja astuisi iloisemmalla -mielellä tuttuun tupaan kuin uljaimpaankaan kivilinnaan, minkä voit -saada aikaan. Ulkonainen loisto ei kuulu hänen erikoisalaansa. - --- Ei niin -- naurahti Alma -- sehän seikka se muinen oli meidän -ainaisena riidan aiheenamme. Mutta tottumus on toinen luonto, usko -pois, siinä suhteessa hän ainakin palaa toisellaisena, kuin hän -lähti. Mikäs on auttanut? Sitä on pakostakin ollut esimerkiksi -pukeutuminen ihmisittäin esiintyessä, minä kyllä tiedän, joka olen -maksanut ompelijain laskut. Sitä paitse komea vastaanotto itse teossa -ymmärrettävästi ei olekkaan niin paljon Eevan itsensä tähden, kuin -muun maailman, jonka huomion ja arvostelun alaisina me tästä lähtein -tulemme olemaan kaikin puolin. - --- Huomenna keskipäivän aikaan jo tulevat työmiehet repimään alas -pientä rakennusta. - --- Entäs tohtorin? -- kysyi Hanna kummastuneena. - --- He muuttavat aamulla. - --- Sinun harras toivosi siis toteutuu, olet varmaankin iloinen. - --- En yhtä paljon kuin luulin edeltäpäin -- vastasi Alma, jota -loukkasi moite Hannan äänessä -- nyt on se välttämättömyyden pakosta, -täytyyhän meidän toki saada rakentaa. - --- Ja minnekkä he muuttavat? - --- Rantakadulle -- vastasi Alma hämillään. - --- Siihen rapistuneeseen rakennukseen kenties, joka on ollut -kylmillään koko talven. - --- Niin, mutta sitä on korjattu -- sanoi Alma joutuen yhä enemmän -hämilleen. -- Omituista sentään -- ajatteli hän -- soimasiko Hanna -häntä siitä, että he uskalsivat rakentaa, vaikka tohtori Sommer -sattuikin asumaan heidän talossaan, vaikka hän oli sattunut asumaan -heillä parikymmentä vuotta, jopa kykenemättä maksamaan vuokraansa -koko ajalta. He todellakin olisivat tarvinneet rahansa nyt ryhtyessä -rakentamaan, kun täytyi itsensäkin tehdä velkaa. Soimasiko Hanna -häntä siitä? - -Ei hän soimannutkaan. Hänen mieleensä muistui vain niin selvästi eräs -kevätpäivä, jolloin pienet avojalan jäljet näkyivät hiekassa suurten -tohvelin jälkien vierellä. Ja omituisen varmana tuli hänen mieleensä: - --- Sellaiselle käy vielä hyvin jo tässäkin elämässä! - --- Luulet ehkä minulla vieläkin olevan kaunaa Väinöä kohtaan -- sanoi -Alma -- mutta siinä erehdyt kokonaan, päinvastoin käy minun häntä -kovin sääliksi. Äsken esimerkiksi en suorastaan hennonut kaikkien -aikana sanoa suoraa totuutta hänestä. Sillä minun tiedossani on -tuoreemmat viestit hänestä kuin maljan esittäjällä. - --- Noo -- huudahti Hanna jääden säikähtyneenä tuijottamaan Almaan. - --- Ne harjotelmat, joista hän puhui, kyllä eivät tule olemaan minkään -näyttelyn kaunistuksena. Niihin on Väinö perästäpäin piirtänyt mustia -käden kuvia, muka tumman haltijan käsiä, jotka kateellisina pyyhkivät -pois kaiken onnen hänen elämästään. Se on muka symbolismia. - --- Se kovanonnen lapsi! Mutta Eevalle sitä älköön kirjoitettako, se -voisi häiritä hänen työtään. -- - --- Mutta miksi, miksi on toinen luotu kärsimään, toinen nauttimaan? -Onko se vain kohtalon leikkiä, vai onko kaiken takana syvemmät syyt, -joita emme kykene tajuamaan? -- -- - -Oli jo puolenyön aika, kun Aarnion vieraat kulkivat kukin kotiansa -läpi nukkuvan kaupungin. - -Se oli ollut hauska ilta, oikein juhlailta, sen kaikki myönsivät, ja -se oli vienyt heidät kaikki lähemmäksi toisiaan. -- - - * * * * * - -Seuraavana aamuna ani varhain heräsi Hanna Heitman kovaan jyrinään -kadulta. - -Aivan oikein, siellä pyöri tohtorin tavarakuorma verkalleen eteenpäin -rantakatua kohden. Kaapit olivat kumollaan rattaiden pohjissa ja -tuolien jalat sojossa taivasta kohden. - -Hetken päästä tulivat tohtori ja Selma kumpikin kantaen tohtorin -kemiallisia koneita. - -Tohtori käveli otsa rypyssä ja näytti tarkasti miettivän jotain, -kenties jotakin uutta aineyhdistystä, jonka perille hän oli -pääsemäisillään. - -Mutta Selma oli itkenyt. - - - - -XII. - - -Eeva oli kotimatkalla. - -Hän oli lentänyt pikajunassa halki Euroopan. Itämeren aallot olivat -tuuditelleet häntä kotimaan rannoille ja nyt istui hän jo taas -samassa laivassa, joka lähes kaksi vuotta sitten sankan usvan lävitse -oli kuljettanut hänet laajan ulapan päässä olevalle rautatieasemalle. - -Hänellä oli oma pieni hyttinsä salongin takana. Hän oli matkustanut -yöjunassa Hangosta ja häntä raukasi. Nukkua hän kuitenkaan ei olisi -voinut. Hän oli nojallaan vuoteen patjoja vastaan ja katseli ulos -ikkunasta, jonka hän oli avannut. - -Ulappa aaltoili hiljalleen ja sen pinta sädehti ja kimmelsi -auringossa. Kone jyskytti säännöllisesti ja kohisten vetäytyi vesi -loitommas laivan kyljestä. - -Siinä kohinassa oli jotain rauhoittavaa, jotain lepoon viihdyttävää. - -Silmät huikenivat, kun katseli vedenpinnan kimmellystä, sentähden -sulkikin hän silmänsä ja kuunteli vain veden kohinaa. - -Ikkunasta virtaava raitis aamuilma vilvoitti hänen polttavaa -otsaansa ja tykkiviä ohimoitaan. Hän oli kuin virkoamassa jostain -huumaustilasta, kaksi vuotta kestäneestä huumeesta. - -Miksipä hän muuksikaan olisi voinut sitä nimittää? Oliko hän ollut -oma itsensä hetkeäkään koko ajalla? Ja oliko hän ollut onnellinen? - -Hän oli palvellut taidetta, joka oli suurinta mitä hän tiesi. Niin -oli hän sanonut itselleen joka päivä, kun hän väsymään asti oli -harjoittanut loppumattomia mutkikkaita säveljaksoja. Niin oli hän -sanonut itselleen, kun hänen silkkiin ja harsoon puettuna oli pitänyt -esiintyä meluavan joukon edessä ja ottaa vastaan sen myrskyisä suosio. - -Kun hän nyt ajatteli sitä kaikkea, puistatti vastenmielisyyden -tunne koko hänen hentoa elimistöään. Hänestä tuntui kuin hän koko -ajan olisi pettänyt itseään ja muita ja kuin hänen nyt juuri siinä -nojatessaan vuoteen patjoihin ja kuunnellessaan veden kohinaa ulkoa, -olisi pitänyt tehdä tiliä jonkun edessä, mutta hän ei oikein tiennyt -kenen. - -Hän eli taas uudelleen ne kaksi vuotta kaikkine yksityiskohtineen, -kärsi niitten kärsimykset ja tunsi niitten riemut. - -Välistä kaalasi hän erämaan polttavassa hiekassa. Erämaan kuuma tuuli -oli tukahuttaa hänet ja toivotonna oli hän nääntymäisillään kesken -taivalta. - -Mutta sitten aukeni taas hänen eteensä vilvakka keidas. Hän lepäsi -sen siimeksessä, hän joi voimaa sen pulppuavista lähteistä, hän -hengitti sen viileyttä. - -Ne oli ne hetket, jolloin hän vajonneena suurten mestarien teoksiin, -unohtaen koko maailman, eli kokonaan niissä. Ne hetket oli hän elänyt -yksin huoneessaan, kuulematta arvostelua, kuulematta joukon ylistystä. - -Hän viipyi niissä nytkin mielellään, mutta muut kuvat hämmensivät -hänen nautintoaan ja hänen täytyi yhä tehdä tiliä. - -Hän muisti niin selvään, millä tunteilla hän viimeksi oli kulkenut -tätä ulappaa, kuinka hän oli päättänyt antautua kokonaan ja kuinka -hän siten oli luullut saavuttavansa ihanteen. - -Oliko hän nyt askeltakaan lähempänä sitä kuin lähteissään? - -Se oli paennut häntä, väistynyt pois hänen tieltään. Hän ei ollut -mahdollinen näkemään sitä taikka tuntemaan sen läheisyyttä. Hän ei -ollut etsinyt sitä oikealla tavalla. Syy oli hänessä itsessään. - -Hän tunsi masentavaa pettymystä, peljättävää tyhjyyttä mielessään. - -Sitä, mitä hän ei ollut etsinyt, oli liiankin runsaasti tullut hänen -osakseen. Hänen nimensä oli kulkenut maineen siivillä kaupungista -kaupunkiin, ja oopperain tirehtöörit olivat alkaneet hänestä -kilpailla. Hän oli sitoutunut kahdeksi vuodeksi Berliinin oopperaan -ja hänen piti palata sinne syksyllä. - -Tällä hetkellä tuntui se tuiki mahdottomalta. Mutta se tuli kenties -vain väsymyksestä. - -Laiva pysähtyi laituriin. Tuli lisää matkustavaisia. Eukkoja nyytit -kädessä ja miehiä piippunysä hampaissa. Eeva katseli ikkunasta, -kuinka he kaalasivat vedessä, sillä vesi oli tulvillaan ja laituri -veden alla. Harmaarunkoiset lepät ja rantakoivut näyttivät kasvavan -järvessä. - -Puut olivat jo kerinneet suureen lehteen. Päivänen paahtoi ja -oli nähtävästi kuuma, sillä rannalla seisojat pyyhkielivät hikeä -otsaltaan. Vähän ylempänä rantatörmällä oli vasta tervattu vene -kumollaan ja tervan haju tunki Eevan luo hyttiin asti. - -Hän katseli tätä kaikkea kuin hyvin kaukaa. Hän katseli sitä kuin -omia mielikuviaan. Hän ei ollut vielä päässyt selvästi käsittämään, -että se oli todellista. Matka oli käynyt niin joutuisaan, niin -huimaavan kiireesti. - -Laiva viillätti jo taas aukealla ulapalla. Oli tyyntynyt kokonaan. -Veenkalvon kimmellys huikasi silmiä. Hän kuunteli vain kohinaa laivan -kyljessä ja nukahti siihen. -- -- - -Hän heräsi kovaan pamaukseen. Säikähtyneenä hypähti hän pystyyn ja -katsahti ulos. Taivas ja vesi olivat peloittavan mustat. Salamat -risteilivät tummalla pohjalla. Välistä aukesi kuin tulimeri -taivaanranteelle. - -Rajumyrsky heitteli laivaa armottomasti. Aallot nousivat niin -korkealle, että kokonaan peittivät hytin ikkunan. - -Eevan jäsenet olivat jähmettyneinä pelosta. Teki mieli mennä -etsimään ihmisiä, mutta ei päässyt liikahtamaan. Hän peitti kasvonsa -käsillään, mutta se ei estänyt häntä näkemästä taivaan tulten -hirveätä leikkiä. Laivan kannelta hänen päänsä päältä kuului kova -jyske. Hän luuli tuntevansa, että laiva oli vaipumaisillaan aaltojen -alle. - -Ahdistus valtasi hänet. Pitikö hänen nyt kuolla? -- kuolla, kuolla --- häntä kauhistutti se ajatus. Näin lähellä häntä se ei ollut -milloinkaan ennen ollut. Hän luuli jo kuulevansa aaltojen kuohunnan -päänsä päältä. Hän lyyhistyi vuoteen soppeen, painoi päänsä patjaan -ja koetti sopertaa lapsena oppimaansa rukousta, mutta huulet olivat -jäykät, kieli oli kankeana hänen suussaan. - -Silloin alkoi salongista kuulua laulua. Sävel, jota hän ei muistanut -ennen kuulleensa, oli yksinkertainen ja täynnä hartautta. Se oli -tyyni ja levollinen kuolemankin uhatessa. Se rauhoitti häntä -ihmeellisesti. - -Hän nosti päänsä patjoista. Taivas yhä salamoi, aallot yhä kuohuivat. -Hän peitti kasvonsa käsillään ja kuunteli salongista kuuluvaa laulua. - -Kun se vaikeni, puhui syvä ja soinnukas miehen ääni: - --- Jos hän nyt olisi ihmisen muodossa meidän keskellämme, niin hän -nuhtelisi meitä heikkouskoisia ja ainoalla sanalla asettaisi hän -aaltojen pauhun, sillä tuuletkin ja meri olivat hänelle kuuliaiset. - --- Taikka jos minulla olisi usko, että minä vuoret siirtäisin, niin -minä huutaisin yli raivoavan ulapan: vaikene! ja se laskeutuisi -äänetönnä minun eteeni, päilyvään pintaansa heti kuvastaen taivaan -kirkkaan sinen... - -Hän sanoi vielä jotain, mutta Eeva ei voinut eroittaa mitä se oli. - -Ja taas alkoi kuulua yksinkertainen, harras laulun sävel. Kuuli että -siellä oli useampia laulamassa. - -Ken oli se puhuja? Hänen pelkkä äänensä sointu vaikutti -rauhoittavasti ja hänen sanansa tuntuivat tunkevan läpi luiden ja -ytimien. - -Eeva oli varma siitä, että se oli sama mies, joka kaksi vuotta -takaperin oli astunut hänen eteensä sankasta usvasta ja jonka -katsetta hän sittemmin ei ollut voinut unhoittaa. Se oli usein -tullut hänen eteensä yksinäisinä hetkinä ja joskus oli se jäänyt -tuijottamaan häneen, kun hän lamppujen huikaisevassa valossa otti -vastaan kukkasateen innostuneelta yleisöltä. - -Sattuma oli taas tehnyt heidät matkatovereiksi. - -Kummallista, hänen äskeinen kuolemanpelkonsa oli kuin pois pyyhästy. - -Hän oli koko ajan istunut kädet kasvoillaan ja kun hän nyt katsahti -ikkunasta, oli säässä jo tapahtunut muutos. Kajaat näkyivät taivaan -ranteella, salamat olivat sammuneet ja aallokko näytti olevan -asettumaisillaan. - -Olivatko luonnonvoimat jo aikansa temmeltäneet ja lakkasivat -luonnostaan, vai hänkö oli tehnyt ihmetyön? Hän oli lausunut sanan -"vaikene" sellaisella voimalla, että olisi luullut pimeydenkin -valtain täytyvän sitä totella. - -Eevan teki mieli nähdä hänet uudestaan ja kuitenkin pelkäsi hän sitä -kohtausta. - -Laivan tarjoilijaneiti tuli katsomaan, oliko hän vielä hengissä. - --- Herra varjelkoon, tällaista rajuilmaa eivät vanhatkaan muista -nähneensä -- sanoi hän. - --- Kutka laulavat? -- kysyi Eeva kääntämättä päätään häneen. - --- Uskovaiset pitävät hartaushetkeä -- kuiskasi hän, ääni vielä -vavisten säikähdyksestä -- he ehkä ovat meidät pelastaneet. - -Eeva jäi istumaan vuoteelle. Hän kuunteli salongista kuuluvaa laulua -ja katseli yhä kirkastuvaan luontoon. Ja niinkuin kuohupäät siellä -vaimenemistaan vaimenivat, niin vaimenivat hänenkin mielensä kuohut, -kunnes oli aivan tyyntä sisällä ja ulkona. -- -- - -Siinä väipähti ohi tuttu saari. Siinä sivuutettiin niemi ennen nähty. - -Hän oli siis todellakin kotona! Se ajatus täytti nyt kokonaan hänen -mielensä. Tunkien syrjään kaiken muun, tempasi se hänet huimaavaan -onnentunteeseen. - -Nyt ei häntä enään pidellyt mikään. Tyhjän salongin kautta pujahti -hän kannelle, jonne kaikki matkustajat olivat kerääntyneet. Jokin -erityinen seikka näytti kiinnittävän heidän huomionsa, sillä he -seisoivat kaikin laivan oikean puolisella laidalla katsellen ulapalle. - -Eevakin, joka oli tullut ylös vain tervehtiäkseen kotipuolen tuttua -luontoa, liittyi heihin. Ja hän tuli parhaiksi nähdäkseen äitinsä -suuren sokerilastin vajoavan ahventen valtakuntaan. - --- Paras stettiniläinen meni parempiin suihin -- kuuli hän jonkun -laivamiehistä ilkkuen sanovan. - -Karin reunassa oli urhea hinaajalaiva surkeasti kyljellään. Se oli -rajuilman tuhotyötä. - -Se viestikö hänen nyt piti viedä äidilleen? - -Koko tapaus tuntui hänestä kiusalliselta. - -Jospa hän ei olisi joutunutkaan sen todistajaksi! - -Kun oli sivuutettu kari, jonka kylkeen hinaajalaiva oli lyyhistynyt, -hajaantuivat matkustajat kukin haaralleen. - -Eeva seurasi erikseen erästä pientä parvea, joka oli asettunut laivan -välikannelle, tahi paremmin vain yhtä heistä, joka näytti olevan -päätä pitempi kaikkia muita. - -Hän ei ollut erehtynyt, hän oli nähnyt hänet kerran ennen. - -Ja kun hän nyt katseli hänen jalostunutta muotoaan, hänen kalpeita -kasvojaan, joissa voitettujen taistelujen jäljet tuskin enään -näkyivätkään ja joista säteili vain rauha ja rakkaus, alkoi hänestä -taas tuntua kuin hänen olisi pitänyt tehdä tiliä. - --- Hänellekö? - --- Ei, ihmiselle hänen ei sitä tarvinnut tehdä, sen hän ainakin -tiesi. Ja hän kääntyi toisaalle. - -Ulappa oli jo iltahohteissaan. Se ei enään huikaissut silmää, se vain -kuvasti sinisen taivaan ja keveät pilvenhattarat. - -Rannat kiitivät ohi yhä tutumpina. - -Pian, pian olisi hän siellä! Hän istuu jo muistojen majassa. Hän -painaa päätään sammaleiseen runkoon. Ja hänellä on vierellään ne, -jotka häntä ymmärtävät. - -Lepoa hän tarvitsi, lepoa ja rauhaa. - - - - -XIII. - - -Hän oli ajaa hurauttanut silkkimustilla kivilinnan eteen. - -Hän oli luullut tulevansa kotiinsa, mutta koti oli paennut pois tämän -uuden talon tieltä, joka oli hänelle ventovieras. Tämän tieltä oli -"muistojen majakin" saanut siirtyä... - --- Äiti, äiti, sitä sinun kumminkaan ei olisi pitänyt tehdä! - -Tämän tieltä oli ihmistenkin pitänyt paeta, niiden, jotka olivat -hänelle rakkaimmat, joita paitse hänellä ei tuntunut kotia olevankaan. - --- Äiti, missä oli sinun sydämmesi? - -Oli yö, mutta hän ei voinut nukkua. - -Hän painoi polttavaa otsaansa kiviseinään. Hän tiesi nyt kaikki. -Väinö asui maaseudulla erään leskirouvan luona, mutta hän ei ollut -oikein terve. Toivoa hänestä kuitenkin oli. Hän teki työtä sielläkin -ja hänen sairautensa ilmeni oikeastaan vain siinä, ettei hän mistään -hinnasta tahtonut nähdä omaisiaan. - -Selmaa hän tuskin tunsi entisestään. Eeva oli kysynyt häneltä taas, -kuten kerran ennen: - --- Eroittaako se meidät? - --- Sitä en tiedä -- oli hän vastannut -- mutta sen tiedän, että se -yhdistää minut kaikkeen siihen, mikä kärsii ja huokaa vapautusta. - -Eeva ajatteli sitä vastausta valoisana kevätyönä valvoessaan siinä -uudessa huoneessa, joka oli valmistettu hänen varalleen ja jossa -häntä ympäröi mukavuus ja komeus, mutta jossa hän kuitenkaan ei -tuntenut olevansa kotonaan. - -Eikö hänkin sitten kärsinyt? Hän oli tahtonut kokonaan antautua -jollekin, joka hänen mielestään oli ollut suurinta kaikesta ja joka -oli sen arvoista, että sille ansaitsi antaa koko elämänsä. - -Omituista kuinka vähiin se nyt tuntui hupenevan. - -Ja hänen elämänsä, jonka piti olla niin ehyttä ihanteen palveluksessa --- miksi tuntui se nyt näin rikkirevityltä? - -Jos hän ei olisi lähtenytkään, kuinka toisin olisi kaikki! - -Hän arvasi että hänen tähtensä muka tämä kivitalo oli noussut -ylpeilemään entisen kodin perustuksille, karkoittaen kaiken -runollisuuden mahtavuudellaan. - -Hänen tähtensä silkkimustatkin tallissa korskuivat. - -Häntä kiusasi sanomattomasti kaikki nää edistyspuuhat ja hän -oli luullut huomanneensa, että ne olivat vastenmieliset hänen -isälleenkin. Hänestä tuntui aivan siltä kuin tämä kivitalo olisi -painanut isän hartioilla, jotka näyttivät käyneen kumarammiksi. - -Ja kaikki oli hänen syynsä. - -Hän istui ikkunansa ääressä, joka oli jokseenkin samalla kohdalla -kuin hänen entisen huoneensa ikkuna. Tämä uusi oli vain paljoa -leveämpi ja korkeampi. Hän katseli puutarhaan, joka sekin oli -muuttanut muotoa. Uudistuspuuhat olivat sitäkin repineet ja -raastaneet. - -Se olikin kenties hyväksi. Entisillään olisi se säilyttänyt liian -monta muistoa. - -Hän katseli tätä uutta aivan kuin jotakin vierasta, joka ei -liikuttanut häntä. - -Mutta hänen mieltään ahdisti yhä enemmän, jota pitemmälle yön hetket -kuluivat. - --- Oliko sitten kaikki hänen syynsä? sekin että Väinö oli poissa? - -Hän vapisi sen kysymyksen edessä, eikä se antanut hänelle rauhaa. Hän -koetti paeta sitä, kutsua mieleensä muita ajatuksia, mutta se tuli -itsepintaisesti yhä uudelleen. - -Jos hän vain olisi ollut kotona, jos hän vain olisi pysytellyt hänen -vierellään! Mutta hän oli ollut uskoton lupaukselleen. - -Kuinka vähäpätöiseksi kävikään nyt kaikki se, mitä hän oli -tavoitellut ja jonka tieltä kaikki muu oli saanut väistyä. - -Kuinka paljoa enemmän merkitsi yksi ainoa elävä ihminen, joka -tarvitsi hänen apuaan, kuin kaikki utuiset ihanteet yhteensä, joita -kuitenkaan ei voinut saavuttaa. - -Hänen täytyi sovittaa kaikki, mitä hän oli rikkonut -- tästä lähtein -piti hänen palvella ihmisiä. - -Mutta taide, niin, hän rakasti sitä kuitenkin, ja hän oli luullut -täyttävänsä velvollisuuden. Minkätähden ahdisti nyt sitten näin hänen -mieltään ja mitä häneltä vaadittiin? - -Hän muisti kaksivuotista sitoumustaan ja tunsi olevansa kuin -kahleissa. - -Hän muisti että hänen huomispäivänä, levättyään kaksi vuorokautta -matkan jälkeen, piti esiintyä kotiseutunsa yleisön edessä, piti pitää -tuliaiskonsertti. - -Minkätähden tuntuikaan se nyt niin vastenmieliseltä? Kun vain olisi -voinut paeta pois, heittää kaikki, laulajaiset ja muut! - -Mutta sitä hän ei voinut. -- - -Aamun sarastaessa paneutui hän vuoteelleen ja nukkui painostava tunne -sydänalassaan. - - - - -XIV. - - -Seurahuoneen sali oli äärin vierin väkeä. Oli tullut -maaseutulaisiakin. Kaikki, jotka vain kynnelle kykenivät, tahtoivat -nähdä ja kuulla häntä, josta niin paljon oli puhuttu kotimaassa ja -maailmalla. - -Hän seisoi heidän edessään valkeassa silkkileningissä, joka oli -matala kaulasta ja jonka pitkä laahustin oli paneutunut poimuihin -lattialle. Kauniit hivukset laskivat nytkin luonnollisina laineina -ohimoille, mutta olivat vasten entistä tapaa kierrettyinä -kreikkalaiselle solmulle niskassa. - -Ohjelman ensimmäisenä numerona oli Wagnerin "Elsas Traum" ja -kuului siihen vielä suomalaisia ja norjalaisia sävellyksiä. Ja -vaikka hän oli sangen väsynyt alussa ja hänestä esiintyminen -tuntui vastenmieliseltä, lauloi hän kuitenkin mielensä lämpimiin -varsinkin muutamia numeroita esittäessään. Mutta selvästi näkyi että -suosionosoitukset olivat hänelle vastenmieliset, ja kun hän tuli -kiittämään niistä, oli hänen hymyilynsä surumielinen ja raukea. - -Alma Aarnio istui miehensä rinnalla ensi rivissä. Hänen mielestään -yleisö pysyi aivan liian maltillisena. Oliko se ehkä odottanut -enemmän? Itsepuolestaan hän ei voinut antaa minkäänlaista arvostelua, -hänen mielensä oli siksi liian levoton ja kiihoittunut. - -Puku ainakin oli nuhteeton, sen hän näki. Mutta edukseen Eeva ei -ollut, sen olisi huomannut sokeakin. Hän ei siis kumminkaan jaksanut -voittaa alakuloisuutta, joka häntä oli vaivannut kaiken kotonaoloajan. - -Ja harmillisinta oli ettei hän lopulta ensinkään pysynyt ohjelmassa. -Lauloi mitä mieleen sattui, ja mieleen sattui vain mollissa -käypiä kappaleita, kaikkein traagillisimmat sävelsepustukset ja -surunvoittoisimmat kansanlaulut. - -Salissa alkoi Alma Aarnion mielestä vähitellen vallita -hautajaismieliala. - -Kun kaikki oli loppuun suoritettu, huudettiin häntä kuitenkin -innokkaasti esille. - -Alma Aarnio pujahti pukuhuoneeseen. - --- Rakas Eeva, koeta voittaa itsesi, näytä että sinulla on luja -tahto. Sinun täytyy lopuksi laulaa jotain iloisempaa, jotain oikein -reipasta. - -Hän rukoili niin hartaasti, että Eeva päätti noudattaa hänen mieltään. - -Hän valitsi espanjalaisen laulun, huiman ja vallattoman, ja hän oli -huima ja vallaton esittäessään sitä, vaikka sydänalaa ahdisti. - -Se nosti myrskyn salissa ja äänekkäästi huudettiin sitä uudestaan. - -Hän tuli esille koettaakseen yhä vieläkin voittaa itsensä. - -Yleisö oli jo noussut paikoiltaan täyttäen keskikäytävän. Etäämpänä -istuneet koettivat tungeskella niin lähelle laululavaa kuin suinkin -ja kurkistelivat häntä uteliain katsein. - -Hän ei saanut heti alkaneeksi huimaa espanjalaista lauluaan. Teki -mieli hiukan tarkastella aaltoilevaa yleisöä. Olikohan siellä -montakin tuttua? - -Ja hänen mieleensä muistui se ilta, jona hän viimeksi oli seisonut -tällä lavalla. Silloin oli hän etäällä nähnyt mustan sykkyräisen pään -ja Selma, hänen siskonsa, oli seurannut häntä armain katsein. Ja hän -oli laulanut heille. - -Nyt ei näkynyt kumpaakaan. - -Hän oli juuri avaamaisillaan suunsa antaakseen vallattoman -espanjalaisen laulun helkkyä huuliltaan odottavan yleisön -ihastukseksi, kun hän yleisön joukossa tunsi kaksi henkilöä, joiden -läsnäolo oli hänelle tuiki odottamaton -- Hietarannan ukon ja mummon. - -He seisoivat hiukan erillään muista, kahden tuolirivin välissä -jotensakin lähellä lavaa -- kyllin lähellä, että Eeva selvästi -eroitti heidän kasvojensa ilmeen ja koko ulkoasunsa. - -Hattukulu ukon kädessä oli sama entinen, monen kesän vaalentama vanha -tuttu. Ja mummon tummansininen pumpulileninki oli ollut hänen ainoana -juhlaleninkinään kaiken heidän tuttavuutensa ajan. - -Eeva huomasi heti, että he olivat paljon vanhentuneet sitten -viimenäkemisen. Ja nyt seisoivat he siellä katsellen häntä -surunvoittoinen ilme kasvoissaan. - -Hänelle selvisi kaikki. He olivat seuranneet häntä kaiken ajan, alati -muistelleet, joka päivä rukoilleet hänen puolestaan. Sillä heidän -uskollisuutensa oli järkkymätön. Nyt olivat he paikkakunnan lehdestä -lukeneet ilmoituksen laulajaisista. Ukko oli lähtenyt suo-ojaltaan, -mummo kangaspuista. He olivat pukeutuneet kirkkovaatteisiinsa, -kulkeneet pitkän matkan, maksaneet ovirahansa, vaivalla ansaitun, ja -pysähtyneet jonnekkin ovipieleen, missä vähimmän olisivat toisten -tiellä. - -Nyt olivat he rohjenneet näin lähennellä, hekin nähdäksensä häntä -tarkemmin. - -Ja hän seisoi heidän edessään silkissä ja kullassa, vallaton -espanjalainen laulu huulillaan! - -Hänen mielessään vilahti kolminaisliiton kevätretket, mustunut -kannel, hallayöt, pettuleivät... - -Ja hänen teki mielensä juosta heidän luokseen, langeta heille kaulaan -ja pyytää anteeksi. - -Hän koetti voittaa mielenliikutustaan, mutta se kävi hänelle ylen -valtavaksi ja hän ratkesi hillittömään itkuun. - -Yleisö katsoa tuijotti häneen tuiki hämmästyneenä. Mistä tämä nyt -tuli? äsken hän vasta oli iloinen kuin päivänsäde. - -Kauvan hän ei ollut mielenliikutuksen vallassa. Hänenhän piti laulaa. - -Hän ei uskaltanut katsahtaa isäänsä eikä äitiinsä -- kuinka -onnettomilta he mahtoivatkaan näyttää tämän välikohtauksen tähden? - -Se hänellä vain oli selvillä, että nyt hänen piti laulaa ukolle ja -mummolle. Mitä olivat he välittäneet monimutkaisista aarioista ja -espanjalaisista rallatuksista? Nyt oli heidän vuoronsa. - -Hän muisti sillä hetkellä vain yhden laulun, josta hän tiesi heidän -varmaan pitävän. Hän pyyhki kyyneleensä, oikaisihe, astui aivan -laululavan reunaan ollakseen lähempänä heitä ja alkoi kuin ennen -mummon säestämänä valkean tuomen alla: - - "Jo joutui armas aika..." - -Veisattuaan kaksi ensimmäistä värsyä poistui hän kiireisin askelin. -Näytti aivan siltä kuin hän olisi tahtonut paeta silkkisen -laahustimensa kahinaa. - -Pukuhuoneessa heittäytyi hän sohvaan itkeäkseen kyllältään. Se -virvoitti kuin keväinen sade ja painostava tunne hänen sydänalassaan -muuttui keveämmäksi. - -Hän oli nähnyt kuinka heidän kasvonsa kirkastuivat, ja se teki hänet -onnelliseksi. Eikä hänen mieltänsä rasittanut ajatus siitä, mitä muu -yleisö ajatteli hänen käytöstavastaan. - --- Se oli meille -- sanoi Eeva-muori ukon rinnalla laskiessaan -seurahuoneen portaita -- sitä lasta! Silkkienkin alla on hänen -sydämmensä ennallaan. - -Ja kyynel kieri kurttuiselle poskelle. - --- Saammepa nähdä -- kuiskasi pormestarinrouva viskaalinrouvalle -- -että hänestä vielä kuuluu outoja. Se loppukohtaus ei ollut hyvän enne. - -Ja yleisön kulkiessa kotiinsa pitkin hiljaisia katuja, tunnusti moni -itselleen tai toverilleen, että hän sentään oli odottanut enempää. - --- Hän oli kenties vielä väsynyt pitkästä matkasta, pääteltiin, -ja muutenkin liiaksi rasittunut, näyttikin surkastuneelta ja -kuihtuneelta entiseen nähden. - -Mutta joku tarkkasilmäisempi luuli huomaavansa, että hänen mieltänsä -ahdisti salainen suru. - - - - -XV. - - -Vaikka kevätilta olikin kauneimmillaan, ajoivat Aarniolaiset kotiin -laulajaisista katetuissa vaunuissa. Matkalla ei vaihdettu sanaakaan. -Eeva luuli huomanneensa, että hänen äitinsä oli sangen tyytymätön. -Isän mielialasta hän ei ollut selvillä. Hän istui Eevaa vastapäätä -pidellen tyttären saamaa kaunista kukkalyyryä polvellaan ja kumartui -tuon tuostakin nauttimaan sen tuoksusta. - -Porrasten edessä auttoi hän Eevaa vaunuista, ja silloin isä ja tytär -vaihtoivat pitkän katseen. - --- Nuhdetta siinä katseessa ei ollut -- ajatteli Eeva hengittäen -keveämmästi -- isä kyllä häntä ymmärsi. - -Illallispöytä oli katettu, mutta Eeva kieltäytyi tulemasta ruualle. - -Hän riensi omaan huoneeseensa ja alkoi kiihkeästi riisuutua. -Silkkileningin ylinen tuntui polttavan hänen hentoa vartaloaan ja -pitkä laahustin ihan inhoitti häntä. - -Hermostuneesti vetäsi hän kyynäspäitten yläpuolelle ulottuvat -ranskalaishansikkaat kädestään, pyöräytti ne palloksi ja viskasi -vaatekaapin pohjaan. - -Isältä saamansa kultasen rannerenkaan ja paksut kaulavitjat laittoi -hän pieneen pyöreään laatikkoonsa pumpuleihin, niinkuin ne olivat -olleet, kun hän sai ne. Ja kun hän ripusti laahusniekka leninkiä ja -hienoja, pitsihelma alushameita kaapin nauloihin, tuntui hänestä -siltä, kuin hän ei milloinkaan enään tarvitsisi näitä helyjä ja -hetaleita. -- -- - -Ja sinä yönä hän taisteli Jumalansa kanssa. - -Seuraavana aamuna hän etsi esille yksinkertaisimman pukunsa, vanhan -mustan leningin ja pukeutui siihen. Hän pysytteli huoneessaan koko -päivän. - -Sydänalaa ahdisti vielä. Mutta kun iltakaste alkoi helmeillä -puutarhan kevätvehreässä, täytyi hänen päästä ulos, saada hengittää -raitista ilmaa. - -Ja ennen kaikkea täytyi hänen saada tavata Selmaa, keskustella hänen -kanssaan, avata hänelle koko sielunsa niinkuin ennen! Sanoa hänelle -kuinka tyhjältä, vähäpätöiseltä, joutavalta hänen nykyinen elämänsä -hänestä tuntui. Ja ne vuodet Berliinissä, kiihoituksessa, humussa -eletyt -- kuinka hukkaan menneiltä! Hän oli ollut kuin kuumesairas, -jonka silmiin kuvastaikse olemattomat, joka elää harhakuvien keskellä -pitäen niitä tosina. Hän oli jo luullut olleensa saavuttamaisillaan -unelmainsa ihanteen, joinakin hetkinä oli se jo ollut ihan hänen -omanaan, oli täyttänyt hänen olentonsa autuudella samalla kuin -hän oli vavissut sen edessä. Ja hänen oli muka pitänyt näyttää se -maailmalle. -- Ja mille maailmalle! - -Hän näki edessään berliiniläissalongin täynnä nautinnonhaluista, -hienostunutta yleisöä. Veltot, väsyneet piirteet sai hän hetkeksi -vilkastumaan. Hän näki taas kukkasateet ja kiiluvat katseet, hän -kuuli kiihkeät hyvähuudot, joista hän joskus oli nauttinut, mutta -jotka taas toiste olivat herättäneet hänessä selittämätöntä pelkoa. -Näin kaukaa luuli hän paremmin voivansa arvostella sitä kaikkea. Hän -luuli nyt voivansa selittää, miksi pelko ja ahdistus niin usein oli -vallannut hänet keskellä voitonriemua, kun häntä oli tahdottu käsillä -kantaa ja hänen nimeään oli mainittu kiihkeästi ja hellästi. - -Hän luuli nyt tietävänsä, että häntä sellaisina hetkinä oli -ympäröinyt irtipäästetty nautinnonhimo. Ja sille yleisölle oli hän -tahtonut näyttää sen, mikä hänelle oli pyhintä kaikesta -- sillä -kauneuden etsintä oli hänelle uskontoa. - -Hänen täytyi tehdä tiliä itselleen laskiessaan kotikaupunkinsa -hiljaista torinviertä rantakatua kohden, jonka varrella Selma nyt -asui. - --- Kuinka juuri olikaan hänen laitansa ollut? Kuka voipi selittää, -mitä nuoren ihmisen mieleen voi nousta, kun hän näkee maailman -jalkainsa juuressa? -- Oliko hän kenties kerjännyt heidän -ylistelyään. Oliko hän ehkä pettänyt itseään? Oman kunnian himoko -olikin ollut hänen johtotähtenään? - -Hän huudahti kauhusta valjuna hoiperrellessaan vehreäksi maalatun -puutalon seinustaa. - --- Ja senkötähden se oli häntä paennut? Senkötähden tunsi hän nyt -itsensä näin toivottoman köyhäksi, näin masennetuksi? - -Hänen täytyi saada sanoa Selmalle kaikki, tunnustaa hänelle, mitä -hän ei vielä ollut itselleenkään tunnustanut, mitä hän ei selvästi -tiennyt eikä tajunnut. Selma kyllä ymmärtäisi häntä nyt niinkuin -ennenkin. - -Tietämättään oli hän pysähtynyt miettimään, selvittämään ajatuksiaan. -Silloin kuuli hän hiljaista puhelua päänsä päältä. Hän katsahti -ylös ja näki kuinka pormestarinrouva, Elsa ja joku kolmas, jota -hän ei tuntenut, äkkiä vetäysivät ikkunauudinten taa, josta kuului -tukahdutettua nauruntirskuntaa. - --- Niin tosiaankin, se vehreä rakennus siinä torin laidassa, sehän -oli pormestarin. Sen edustalla oli hän joskus lasna leikitellyt Elsan -ja toisten lasten kanssa, ja täti oli heitellyt heille ikkunasta -makeistötteröitä, joita he olivat ottaneet ilmasta vastaan -- kuinka -pitkä, pitkä aika siitä oli. -- Nyt hänelle naurettiin uudinten -takana. - -Ja ristiriitaan hänen sielussaan yhtyi kalvava katkeruudentunne. - --- Että hän olikin sattunut pysähtymään juuri sen ikkunan alle! - -Hän melkein juoksi seuraavaan kulmaan. Tuntui ikäänkuin helpottavan -sydänalaa, kun sai kääntyä rantakadulle. Järvi oli tyyni, ja -iltataivaan hohde kuvastui sen heleään pintaan. Puut siinä rannalla -hiukan säännöttömässä rivissä, uneksien kevätunelmiaan, kuinka -tuttuja ne olivat hänelle. Ja kuinka tuttu oli hänelle se kevään -tuoksu, joka huokui häntä vastaan rannan ruohikosta ja vihannista -latvoista. Kuinka usein niiden alla oli uneksittu heleitä, -kauvastähtääviä kevätunelmia, mutta hän ei ollut yksin silloin. - -Ei tehnyt mieli uneksia nyt. Todellisuus oli liian tyly, liian kova -ja se oli riistänyt häneltä kaikki. - -Hän kysyi taas niinkuin yöllä valvoessaan: minkätähden ahdisti sitten -näin hänen mieltään ja mitä häneltä vaadittiin? - -Hän oli pysähtynyt vanhan piilipuun alle ja nojaten sen kyhmyiseen -runkoon katseli hän järven vastaista rantaa, joka näytti nousevan -kirkkaudesta ja pyrkivän kirkkauteen. Se oli kuin käärittynä -salaperäisyyden verhoon. Mutta sen tummain latvain alta tuntuivat -rauhan ja lohdutuksen henget puhuvan hänelle äänetöntä kieltään ja -hän jäi kuulemaan niiden kuiskeita. - -Hänelle muistui niin elävästi mieleen heidän enin rakastetun -opettajansa jäähyväispuhe tyttökoulusta erotessa. - --- Jos teillä on suruja elämässä, oli hän sanonut -- niin paetkaa -luontoon, siellä olette ikäänkuin lähempänä Jumalaa -- -- - -Hänellä oli nyt suru, suuri suru. Ja kenties hänen juuri olisi -pitänyt päästä lähemmäksi Jumalaa saadakseen rauhan. - -Kuu nousi vastaisen rannan metsän takaa. Kevätillan taivaalla oli se -kuin aave entisestään, mutta kuvastui kuitenkin pitkänä keltaisena -juovana järveen. - -Siihen laski vene rantaan. Siitä nousi muutamia huviretkeilijöitä -salkut ja kopat kädessä. Rantaa lähetessään olivat he väitelleet -kiivaasti, mutta vaikenivat huomatessaan Eevan. Heidän kuljettuaan -ohitse kuuli hän matalan naisäänen kuiskaavan: -- siinä hän oli. - -Väittely oli siis koskenut häntä. Tavallisessa mielentilassa olisi -se käynyt häneen paljoa kiusallisemmin. Nyt herätti se vain heti -ohimenevän vastenmielisyyden tunteen. Hänen sydämmensä oli liian -täynnä surua ja ahdistusta ollakseen herkkä muille vaikutuksille. - -Pieni poika juoksi pitkin rantaäyrästä ongenvapa toisessa läkkikannu -toisessa kädessä. Hän muutteli paikasta toiseen koettaakseen -kalaonneaan. Hänellä oli housun lahkeet käärittyinä yläpuolelle -polvea ja tuontuostakin hän kaalasi nousuveden poikki päästäkseen -kivelle, joka nosti rosoista päätään pinnan yli ikäänkuin oudoksuen -veden paljoutta. - -Kaksi palvelustyttöä kulki hartaasti keskustellen vesisangot kädessä -pyykkilaituria kohti. Nyt pysähtyivät he kuuntelemaan soittoa, joka -hiljaisena hyminänä kuului niemen takaa varsinaisesta rantapuistosta. - -Koko kaupunki olikin siis siellä, ja sentähden oli tällä rannalla -niin hiljaista, niin yksinäistä. - -Eeva näki kaikki mitä hänen ympärillään tapahtui kuin unessa. Hän oli -kuin ulkopuolella itseään, katseli kuin jostain muualta sitä nuorta -surevaa tyttöä, joka seisoi nojaten piilipuun runkoon, ja hänen kävi -häntä sääli. Sillä hän tunsi kuinka rajusti hänen sydämmensä löi ja -kuinka hän kärsi... - -Ensin oli hän nauttinut yksinäisyydestä tai paremmin luonnon rauhasta -ympärillään, mutta sekin alkoi ankaraksi. Oli kuin sekin olisi -vaatinut häntä tilille. - --- Niin, hänhän olikin matkalla Selman luo. Hän kyllä häntä -ymmärtäisi, hän kyllä voisi häntä lohduttaa. Kivenheitto vain, siellä -näkyi jo vanha rapistunut rakennus. - -Hän kulki kiireisin askelin, mutta ennenkuin hän ennätti tohtori -Sommerin asunnolle, pysähtyi hän äkkiä kuin taikaiskun lyömänä erään -rantakadun varrella olevan matalahkon rakennuksen kohdalle. Ikkuna -oli auki ja huoneesta kuului sama vakava ja soinnukas miehen ääni, -jota hän laivassa oli kuunnellut. Hän joutui heti omituisen tenhon -valtaan. Hän kuuli selvästi joka sanan. - -"Rauhani minä annan teille, en minä anna teille niinkuin maailma -antaa." - -Rauhaa -- niin sitäpä häneltä puuttui, muuta hän ei tarvinnutkaan. - -"Tulkaa minun tyköni kaikki... minä tahdon teitä virvoittaa" -- -- - -Kävelikö hän itse siihen huoneeseen vai veikö hänet joku toinen? -Omastako vai toisen tahdosta hän joutui sinne -- sitä hän ei tiennyt -itsekkään. - -Se vain oli varmaa, että hän siitä illasta kuului heihin. - - - - -XVI. - - -Varhain seuraavana aamuna oli Eeva taas menossa rantaan päin. Hänellä -oli kirje kädessä. Se oli vietävä laivan postilaatikkoon. Hän -kulki nopeasti ja kevein askelin. Hänen koko olennossaan oli sama -itsetietoinen, päättävä ryhti, joka oli hänelle ominainen, mutta joka -viime päivinä näytti luopuneen hänestä. - --- Ei, hän ei katunut sanaakaan siitä mitä hän oli kirjoittanut. -Muulla tavalla hän ei voinut menetellä. Nyt hänellä ei saanut olla -siteitä, ei pauloja. Kaikki mikä sitoi hänet siihen, joka oli -valhetta, oli säälittä reväistävä rikki. Nyt, näkevänä, oli hänellä -oikeus korjata sokeana tekemänsä erehdykset. - -Hän kulki nopeasti eteenpäin heiluttaen sitä tärkeätä kirjettä -kädessään. Mutta hänen kasvoissaan kuvastui voitonriemu ja rauha. - -Hanna Heitman, joka palasi viemästä kirjettä pojalleen, tuli häntä -vastaan kadunkulmassa, mutta Eeva ei huomannut häntä. - -Eevassa oli jotain, joka esti Hannaakin puhuttelemasta häntä. Mutta -ohi kuljettuaan pysähtyi hän ja katseli melkein säikähtyneenä Eevan -jälkeen. - --- Olisiko hänkin? -- sanoi hän puoliääneen. - --- Ei, se ei voi olla mahdollista -- mutta se tuli hänen silmissään -ei tiennyt hyvää. -- - -Eeva ennätti rantaan parahiksi laivan lähtöön. Kirje liukui sievästi -hänen kädestään laivan kyljessä olevaan postilaatikon aukkoon ja -synnytti pienen kolinan ennättäessään pohjaan. - --- Nyt oli siis palauttamaton teko tehty, askel astuttu. - -Ja kevein mielin lähti hän nousemaan loivasti kohoovaa rantaäyrästä -ylöspäin. - -Se kirje rikkoi hänen kaksivuotisen sitoumuksensa. - - - - -XVII. - - -Lapsi, lapsi -- nyyhkytti Alma Aarnio Eevan sohvan kulmassa -- mitä -olet sinä tehnyt! tai mitä olet sinä aikeessa tehdä, sillä totena -minä todellakaan en vielä voi sitä pitää, niin kova sinä et voi olla -meitä kohtaan. - --- Mutta sinähän et tiedäkkään kaikkea. Kun kaikki kuulet, olen varma -että taivut. - --- Meitä on pidetty varakkaina, ja me olemme itsekkin tottuneet -siihen ajatukseen, että aineellinen asemamme olisi taattu. Mutta on -ollut asianhaaroja... emme ole voineet laskea kaikkea edeltäkäsin... -meillä on ehkä ollut kadehtijoitakin... ja -- miksi en sanoisi sitä -suoraan? -- emme ole tahtoneet kieltää mitään sinulta, ainoalta -lapseltamme. Sinulle on uhrattu kaikki, sinun tähtesi on tehty -kaikki, mitä tehty on. Tämä uusi rakennuskin, joka veti enemmän kuin -ensin oli arveltukaan. Oli niin helppo saada lainaa, kun oli niin -valoisat toiveet. Eeva, Eeva, sinun kädessäsi on meidän onnemme tai -perikatomme! - --- Heti kun huhu sinun luopumisestasi levisi kaupungille, sanottiin -suurin sitoumus irti -- me olemme hukassa! -- Tämä rakennus horjuu -perustuksillaan. -- Mutta ei, me emme ole hukassa! Eikö niin Eeva? -Hädän hetkenä panemme kaiken toivomme sinuun, sinä voit meitä -auttaa yhdellä ainoalla sanalla. Sinä teet meidät vielä rikkaiksi, -sinä annat meille takaisin, mitä olemme uhranneet, sinä et riko -sopimusta. Nyt on sinulla tilaisuus näyttää kuinka paljon rakastat -vanhempiasi... lapsi, lapsi! - -Hän oli puhunut katkonaisesti, pidätellen nyyhkytystä ja jäi -hyväilemään Eevan kättä. - -Ensimmäinen tunne, minkä äidin hyökkäys Eevassa herätti, oli -vastenmielisyys. Mutta jota kauvemmin hän katseli sitä surun murtamaa -naista, joka sielunahdistuksessa rukoili häntä, sitä syvempi sääli -heräsi hänessä häntä kohtaan. - --- Äiti raukkani -- sanoi hän istuutuen hänen viereensä -- ja sitä -sinä suret niin syvästi! Niin, nehän ovat sinun tavaroitasi, ja -"kussa teidän tavaranne on, siellä on teidän sydämmenne." -- Sinun -rakennuksesi horjuu -- jatkoi hän lempeästi -- sannalle sinä sen -perustit ja kun sade lankeaa ja virrat tulevat ja tuulet puhaltavat, -täytyy sen kukistua, kuinka voisi se muuta! - --- Mutta ihmiselle on sanottu: "jos sinun oikea silmäs pahentaa -sinun, niin puhkaise se, ja jos sinun oikea kätes pahentaa sinun, -niin hakkaa se poikki ja heitä pois luotasi: sillä parempi on -sinulle..." - --- Äiti rakkaani, parempi on sinullekin, että sinun sannalle -rakennettu huoneesi kukistuu ja sinä rakennat uuden, avaramman ja -ihanamman ja perustat sen kalliolle! - -Eevan koko olennosta henki toivo ja luottamus ja hänen katseensa -etsi äidin katsetta saadakseen antaa surevalle edes rahtusen omasta -onnestaan. - -Mutta Alma Aarnio nousi kalveten. - --- Sekö on ainoa lohdutus, mikä sinulla on antaa -- vaikeroi hän. - --- Se on ainoa ja parhain. - --- Kiittämätön lapsi, minusta et olekkaan koskaan välittänyt, mutta -isän tähden toivon sinun vielä heltyvän. -- - -Äiti oli poistunut. Eeva istui pitkissä mietteissä. Uudet ajatukset -tulivat lentäen liitäen sitä vauhtia. Ensin ne häntä hämmästyttivät, -melkeinpä säikäyttivät, mutta seuraavassa tuokiossa hän jo rakasti -niitä. Sillä ne aukoivat hänen eteensä uudet alat, hänen sielulleen -mieluisat. Hän rakasti niitä kuin taivaan lähettiläitä, jotka -tahtoivat hänen parastaan. - --- Äiti raukkani, totta sinä sanoit, vähän olen sinusta välittänyt, -mutta tästä lähtein saat nähdä kuinka paljon minä sinusta välitän. - --- Ja isä, isä -- nyt on hetki tullut, josta aina olen uneksinut, nyt -minä saan tehdä sinun puolestasi jotain ennen arvaamatonta. Mutta -että se tuli tässä muodossa! - --- Nyt minä sinut vapautan vaikeasta taakasta. Oikaise jälleen -kumarat hartiasi ja ole oma itsesi! Sinuun se ei voi käydä niin -kipeästi, sinun halusi on aina ollut ylempiin. Minä kuulen jo sinun -vetävän helpotuksen henkäyksen. - --- Sillä suuret ja raskaat ovat myllynkivet. - - * * * * * - -Eeva ei nähnyt isäänsä koko sinä päivänä. Hän oli sulkeutunut -huoneeseensa. Mutta illalla löysi hän pöydältään suljetun kirjeen, -johon hänen nimensä oli kirjoitettu isän käsialalla. Väristen onnesta -luki hän: - --- Älä anna rukousten ja kyynelten horjuttaa itseäsi vakaumuksestasi, -niinkuin eräs teki ennen sinua. -- Se surmaa ihmisen. -- - --- Hän sitä siis ei pyydä. Ooh, kuinka hän on ylevä ja vapaa! Ja -vielä vapaammaksi pitää hänen päästä! -- Se surmaa ihmisen. -- -Itsestäänkö hän puhui? Kuinka olikaan hän kärsinyt! Mutta nyt -muuttuisi kaikki. - -Nyt saisivat he nähdä kuinka paljon hän rakasti heitä. Nyt hän alati -palvelisi heitä eikä luopuisi heistä milloinkaan. - -Ja hän antaisi itsensä kokonaan. - - - - -XVIII. - - -Oli kuin kaikki liike hetkeksi olisi lakannut siinä pienessä -kaupungissa. Aarnion kauppapuodin ovet, jotka muuten tavallisesti -näin kesäiseen aikaan aina olivat ystävällisesti levällään ja joissa -hiljaisempinakin aikoina sentään aina oli tulijaa, menijää, olivat -nyt tiukasti suljetut. Rautakisko kulki tylynä pielestä pieleen -ja sen toisessa päässä riippui suuri ulkolukko mykkänä ja paljon -merkitsevänä. - -Laivasillalla oli niin oudon hiljaista. Missä olivat nyt jyryävät -käsirattaat, jauhoiset rengit ja pyylevät kahvisäkit? - -Aarnion tavaramakasiini törötti siinä suljetuin ovin, sekin ikäänkuin -oudoksuen moista hiljaisuutta. - -Koko kaupunki oli hämmästyksissään. Useimmille oli se tullut kuin -salaman isku, mutta toiset pitivät sitä liiallisen suurentelemisen -luonnollisena seurauksena ja sanoivat vain odottaneensa tätä -loppukohtausta. Toiset surkuttelivat, toiset tunsivat kenties -vahingoniloa, niinkuin maailmassa aina on tavallista. - -Silkkimustat korskuivat Aarnion tallissa ja kiiltäväin vaunujen -olisi tehnyt mieli vieriskellä pitkin katuja ja puistoteitä ihmisten -ihailtavina. Se olisi toki ollut toista kuin torkkua pimeässä -liiterissä pölyn laskeutuessa peitteeksi koko niitten komeudelle. - -Mutta ei kuulunut ajajaa. - -Puutarhassa tekivät syksyllä istutetut saksankuuset nuorta telkkää -ja sen entiset asukkaat riippakoivu ja orapihlaja ihmettelivät, -missä viipyi vireä vaalija. Pitkät ruokakasvilavat olivat kuin -odotuksissaan nekin, muhisivat päivänpaisteessa ja työnsivät -saviheinää jalompain tainten puutteessa. Myyrä pilkisti uteliaana -reiästään. Hänenkö haltuunsa se valtakunta nyt heitettiinkin? - -Missä viipyi siementen sirottaja, kussa kylväjä kotoinen? -- - -Alaslaskettujen uudinten takana, piilossa maailmalta, masentuneena, -murtuneena, toivotonna. - --- Huomenna ei ole seinäin suojaa, ei kuhun päänsä kallistaa. Vieras -vie valtaistuimeni, outo ottaa kotini kauniin. Minne paeta häpeätä -ja maailman pilkkaa? Pitäisi toimia talon ainoan toimelijaan -- -haaveilijoita ovat toiset -- hankkia asuntoa, tehdä muuttoa. - -Poissa on toimintakyky, saamatonna ja sairaana ennen vireä emäntä. - -Ovelle kolkutetaan. - --- Kuinka kiusallista! Pitääkö vielä ottaa vastaan vieraitakin? - -Tohtori Sommer matkapuvussa, hämillään: - --- Anteeksi rouva, miehenne ei ole kotona ja minun täytyy siis -toimittaa asiani teille. Olen matkaan lähdössä, minua on kutsuttu -muualle, tulin ajatelleeksi... tekisitte minulle todellakin ilon, jos -tahtoisitte ottaa haltuunne nykyisen asuntoni. Huoneet ovat oikein -siistit, vaikka rakennus päältäpäin näyttääkin hiukan ränstyneeltä. -Enkä huoli ruveta viemään huonekalujakaan mukanani... - -Hän heitti hyvästi ja poistui, ennenkuin Alma Aarnio ennätti tointua -hämmästyksestään. - --- Että apu oli tuleva sieltäpäin! -- Siitä hän ei olisi voinut -uneksiakkaan. - --- Tämäkö nyt on se nöyryytys, joka joskus on vilahtanut mielessäni? --- ajatteli Alma Aarnio. - -Mutta, kumma kyllä, ei se tuntunut niin suurelta nöyryytykseltä. Ei -ollut hituistakaan halveksimista, pilkkaa tai vahingoniloa sen miehen -kasvoissa. Päin vastoin oli niissä kuvastunut vilpitön ystävyys ja -osanotto. - -Omantunnon ääni alkoi puhua Alma Aarnion povessa ankaraa kieltään, -mutta samalla oli kuin joku lempeästi olisi kuiskaillut anteeksiantoa -ja sovintoa. Siellä oli jotain kovaa ja jähmettynyttä, joka alkoi -sulaa kuin routa päivänpaisteessa. -- - -Tohtori Sommeria oli kutsuttu Helsinkiin -- tieteen palvelukseen -- -niinkuin kirjeessä oli ollut. -- Meillä ei ole varaa jättää sellaista -kykyä maaseudulla maatumaan. - -Muutaman päivän kuluttua asuivat Aarniolaiset rantakadulla. Alkoi jo -olla täysi kesä. Siinä oli vihannuutta ja laineläikkyä ikkunain alla, -päivänpaistetta yltäkyllin ulkopuolella ja sisällä. - -Kauppaneuvos asui tohtorin entisessä työhuoneessa, jonne hän -oli pelastanut nuoruutensa aikuisen kirjaston. Naamarin oli hän -ainaiseksi riisunut kasvoiltaan. Ja istuessaan entisten rakkaitten -kirjainsa ääressä unohtaen menneisyyden ja tulevaisuuden, tuntui -hänestä joskus kuin elämä vasta olisi alkamaisillaan ja hänkin saisi -ottaa siihen osaa hengittäen vapaasti siinä ilmapiirissä, jossa hän -oli luotu elämään ja jossa hän tunsi itsensä onnelliseksi. - -Alma Aarnio oli valinnut pihan puoleisen huoneen. Häntä, joka ennen -niin paljon oli rakastanut päivänpaistetta, tuntui se nyt vain -rasittavan. Ja kun se vielä tuli ulapalta päin, jossa hinaajalaivat -suitsuttivat savujaan ja tavara-alukset arvonsa tuntien halkoivat -vettä ja rannassa kyhesivät leveätä kylkeään laituriin! -- -- - -Mutta hänen toimintahalunsa, joka ensi iskusta oli ollut kuin -lamauksisssa, alkoi vähitellen virota henkiin ja luoda itselleen -uusia aloja, vaikka ne vastaiseksi pääsivätkin toteutumaan vain -mielikuvituksen maailmassa. - -Ja Eeva kulki heidän keskellään palvellen ja lohdutellen ja -hellempänä kuin milloinkaan ennen. - - - - -XIX. - - -Selma oli käymässä entisessä kotikaupungissaan kaksivuotisen -poissaolon jälkeen. He olivat Eevan kanssa matkalla Hietarannan -mökkiin. Käsikkäin niinkuin ennenkin laskivat he kapenevaa maantietä -laaksoon, jonka pohjassa pieni joki välkytteli vettään pensaikkojen -suojassa. Siinä sillalla oli niin usein seisottu nojaten kaiteeseen -ja kuunneltu joen kevätsolinaa -- se oli jäänyt mieleen sävelenä -soimaan halki koko elämän. - -He muistelivat molemmat samaa asiaa, vaikka olivat ääneti -- -kolminaisliiton viimeistä kevätretkeä. Se tuntui olevan niin kaukana, -lapsuuden päivänpaisteisilla rinteillä, jonnekka ei enään palata. Ja -elämän todellisuus oli alkanut heille kummallekin niin varhain. - -Kun he nousivat kanervaista vaaran kuvetta kukkulalle, josta näki -kauvas, tuli raitis tuulenhenki heitä vastaan lauleskellen ainaista -lauluaan -- iloistako vai surullista -- sen määräsi kunkin kuulijan -oma mielentila. Metsän tuoksuja oli sillä mukanaan, se heilutteli -kukkivan kanervan latvaa ja peitti kullankeltaisen haavanlehden sinne -alle -- ei toki, ei toki vielä vanhuuden merkkiä, uhkuihan kaikki -vielä elämänintoa ja voimaa. - -Kahden istuivat he luonnon laatimaan kalliosohvaan -- kussa oli -kolmas? - --- Kussa on kolmas? -- kysyi tummanvehreä lepikko tiepuolessa. - --- Kussa on kolmas? -- suhisi saraheinä kallion kyljessä. - --- Kussa on kolmas? -- uteli tuuli löyhytellen Selman synkkää -suruharsoa. - --- Kussa, kussa hän on? -- kysyi ääni Eevan sisimmässä -- niinkö -kaukana, niinkö korkealla ettei siivekkäinkään maallinen ajatus -voinut häntä saavuttaa, vai niinkö lähellä että hän saattoi tuntea -kuinka ihmissydän värähteli sanatonta suruaan tai huimaavaa -autuutta... - -Eeva puhui taukoamatta, kertoi pikkuasioita, sivuseikkoja aivan kuin -peljäten että tultaisiin pääasiaan. - -Hän kertoi olevansa täysin onnellinen. Ulkonaisetkin olosuhteet -olivat muodostuneet mitä parhaimmiksi. Työ tyttökoulun -laulunopettajattarena oli hänelle mieluista. Hän tiesi kyllä että -maailma häntä tuomitsi. Hän oli ollut uskoton asialleen, oli kaivanut -leiviskänsä maahan... Mutta maailman tuomio ei voinut häiritä hänen -onneaan. Ja hänen valtakuntansa oli niin laaja, siinä ei ollut ääriä -ensinkään, sillä se käsitti kaiken sen mikä eli ja hengitti... - --- Kas sielläkin tulee minun joukkoani! -- ja hän tempasi ryysyisen -tytön maantieltä helmaansa ja painoi hänet rintaansa vastaan hehkuen -rakkautta. - -Selma katseli häntä tutkivasti: ulkomuodoltaan hän ei näyttänyt -lainkaan muuttuneen näitten vuosien kuluessa, sama hento vartalo, -samat henkevät kasvot, joissa yhtaikaa kuvastui lapsen herkkä mieli -ja luja päättäväisyys. Ja niinkuin ennen antautui hän nytkin koko -sielullaan sille asialle, jonka hän oli ottanut omakseen. - -Selma ymmärsi hänet niin hyvin. Lapsuudesta asti luuli hän tuntevansa -miltei joka vivahduksen hänen luonteessaan. Joskus oli hän kuitenkin -jäänyt seisomaan aivan kuin ongelman eteen. Oli vilahtanut esiin -jotain aivan outoa, aivan selittämätöntä. Mutta Selma, joka oli -tottunut pitämään Eevaa paljoa ylempänä tavallisia ihmisiä, siis -itseäänkin, oli tyytynyt siihen selitykseen, ettei hän kaikessa -kyennyt kohoamaan Eevan kannalle. - -Nytkin oli hän ongelman edessä. Kuinka jaksoi Eeva olla niin täysin -onnellinen juuri nyt? Eikö hän sitten tiennyt, että oli ollut -olemassa eräs, joka kenties oli kärsinyt paljon hänen tähtensä, joka -ainakin oli alati häntä ajatellut ja joka vastikään oli kuollut hänen -nimensä huulillaan. - -Oliko hän sitten enempi kuin ihminen? Vai kylmäkö hän vain oli, -kova ja säälimätön? Ja ensikerran heräsi Selmassa jonkunlainen -katkeruudentunne Eevaa kohtaan. -- - -Hietarannassa vietiin heidät tupaan, jonka seinät olivat täynnä -muistoja kesäasukkaasta. - --- Se on kuin unta vain, unta vain -- sanoi ukko huojutellen harmaata -päätään -- unta vain koko elämä. - --- Hän heitti ne uuninloukkoon lähteissään -- selitti mummo, kun -näki vierastensa silmäin seuraavan öljymaalausharjotelmia seinällä --- käski minun sytyttää niillä tulta takkaani. -- Vai sytykkeiksikö -minä niitä! On niitä vielä tuohiakin ja tervaksia. Siinä on nyt suvi -ollut seinällämme kaiken talven. Pienimmätkin liuskat pelastin. Tähän -näin on yritetty ihmisen nivuksia, pehmeitä, laineisia. Letti siinä -alempana näyttää juuri lähteneen sirojen sormien lomista. Täällä taas -on palanen siniruutuista pumpulivaatetta, näkee selvästi että se on -pumpulia. Siinä vieressä se jo paneutuu poimuihin. Ja tuolla kulmassa -on leninginhiha. -- Siihen kesken jäivät. - --- Mutta sitten hän ne yhdisti -- sanoi Selma hilliten -mielenliikutustaan -- ja hän sai aikaan jotain aivan harvinaista. -Taiteilijat ovat käyneet sitä ihailemassa ja he vakuuttavat, että -se voisi kaunistaa mitä taulukokoelmaa tahansa. Se on nuori tyttö -luonnollisen suurena. Hän laulaa. Luulee kuulevansa sävelet. Hänellä -on kimppu metsäorvokkia kädessään. Tuntee niiden tuoksun. Se ei ole -maalattu kuva, se on elävä ihminen. Se ei ole liioitellun kaunis, -mutta siinä on sitä henkevyyttä, jota ainoastaan ne valitut voivat -vaatteelle kiinnittää silmin katseltavaksi. - -Reunaan oli kirjoitettu: - --- Tämän maailman turhuus viettäköön katoavaista riemuaan -- se ei -liikuta häntä... - --- Minä tavoittelin puhtautta, ja se pakeni minua, mutta minä -saavutan sen kuitenkin. -- - -Selma katsahti Eevaan, joka oli vetäytynyt sen pienen ikkunan luo, -jota vehreä varjostin puoleksi peitti. Hän ei saanut tietää, mitä -hänen kertomuksensa oli vaikuttanut, sillä Eeva painoi kasvojaan -ruutuun ja tuntui olevan saavuttamattoman kaukana... - -Kun he vanhalle tavalle uskollisina, ennen lähtöä olivat yhdessä -laulaneet mummon säestykseen, toi mummo mustuneen kanteleensa Eevan -helmaan virkahtaen: - --- Ei ole minussa enään sen soittajata, liian ovat jo sormeni -kangistuneet. Te sitä tästä lähtein helkytelkää notkein hyppysin, -soitelkaa suruja ja iloja, ja menneitten muistoja kertokoon kumiseva -koppa. Ei ole minulla muuta muistia antaa teille uskollisesta -ystävyydestänne meitä vanhoja kohtaan. - -Hän hyväili sen kylkiä kurttuisella kädellään kuin jäähyväisiksi. - --- Mummo, mummo -- sanoi Eeva liikutettuna -- ainoan aarteenne te -antaisitte. En henno ottaa sitä -- en ainakaan vielä. Kenties sitten -kerran, aikaan, joka vielä olkoon kaukana... - -Ja hän juoksutti sen tupaan entiselle paikalleen hirvensarven haaraan -unelmoimaan nuoruutensa sammuneesta loistosta, aavistamatta että -sillä vielä oli edessään uusi ajanjakso täynnä nuoruusriemuja ja -heleintä onnea... - --- Kävitte niin kiireekseltänne -- sanoi ukko saatettuaan heidät -järven poikki -- emme ennättäneet käydä edes suomaallani. On sen -vähän sentään lähennyt toinen laita ja vanhimmissa saroissa versoo -nyt rukiinoras. On se olemassa se, joka muistaa meikäläistäkin ja -_Hän elää, vaikka ihmiset kuolevat_... - - - - -XX. - - -Syysilta peitti jo varjoillaan seudun, kun Selma ja Eeva astuivat -metsäpolkua kaupunkia kohden. Oli viileää ja tyyntä. Ei kuulunut -muuta kuin kuivain lehtien kahinaa, joita heidän jalkansa tallasivat. -Mansikka-ahon laidassa tuli yksinäinen vaeltaja heitä vastaan -pyssy olalla, ja syvällä petäjikössä takoi tikka puun kylkeä -- ei -elonmerkkiä muuta. - -Puiden latvojen ja runkojen välitse laittoi kuu säteensä kirjailemaan -maata. Kellastuneet mättäät välkähtelivät kummasti. He eivät -tunteneet metsäänsä siinä valaistuksessa. He kulkivat kuin oudossa -maassa, kumman kauniissa, jossa myrsky on viihtynyt lepoon, tuulet -tauvonneet, sota sammunut. - -Eeva nojasi Selman käsivarteen ja Selma tunsi, että hetki oli tullut, -jolloin hän saattoi puhua. - --- Muistatko Eeva sitä iltaa "muistojen majassa" -- alkoi hän hiljaa --- kun lauha kevättuuli humahteli lehmusten latvoissa ja hän nojasi -päätään sammaleiseen runkoon, korkea otsa kokonaan varjotonna? -- -Juuri sellaisena minä sitten näin hänet, vaikka vieläkin kauniimpana. -Ja minä ajattelin, että kuolema varmaankin oli ollut hänelle -armahtavaisempi kuin elämä... - --- Vähää ennen kuin hän sairastui, oli hän saanut työnsä valmiiksi ja -silloin oli hän useita kertoja huudahtanut kuin haltioissaan: - --- Nyt he saavat tulla... tulkoot vain kaikin... hänkin. - --- Ankara kuumetauti liikkui paikkakunnalla. Se tarttui häneen. Isä -ja minä lähdimme heti matkaan tiedon saatuamme, mutta myöhästyimme... - -Selma tunsi Eevan käden värisevän omassaan, ja kesti kauvan, -ennenkuin hän vastasi: - --- Enkö muistaisi sitä iltaa! Kirkonkellojen ääni oli lauhtunut -lempeäksi. Ne soivat lohdutusta ja sovintoa... Sisko, jos kyynel nyt -vierähtää silmästämme, olkoon se ilokyynel, sillä se puhtaus, johon -hän pyrki ja joka täällä pakeni häntä, sen on hän nyt saavuttanut... - --- Oletko sinä varma siitä? -- kysyi Selma kiihkeästi, seisahtuen -Eevan eteen -- oi, jos minä vain tietäisin, että hän on onnellinen! -Mutta minä olen ollut sanomattomasti levoton. Mehän tiedämme, että -on olemassa vain yksi tie, ja minä pelkään, että hän ei ollut sitä -löytänyt. - -Eeva ei vastannut heti. Hän kietasi käsivartensa Selman vyötäisille -ja he kulkivat hiljalleen eteenpäin. Kuuvalo oli käynyt yhä -kirkkaammaksi. Näytti siltä kuin se olisi pyrkinyt poistamaan kaiken, -mikä oli hämärätä, epäselvää ja synkeätä. Taivaankansi oli ikäänkuin -kohonnut ja tähti tähdeltä ilmestyi pilkkimään illan tyynessä. - -Eeva katseli sinne siintäviin aivan kuin olisi hän tahtonut tähdistä -lukea utuisia ihmiskohtaloita. Ja aivan kuin hän olisi sieltä saanut -vastauksen, pysähtyi hän Selman eteen ja sanoi: - --- Minäkin olen varma siitä... Minä olen ollut levoton. Mutta tänä -iltana tässä kävellessämme tähtitaivaan alla on se selvinnyt minulle -niin ihmeellisesti... Minä näen hänet edessäni niin elävänä nuoruuden -innossa koko sielullaan tavoittelemassa ihannetta, hartaampana -kuin kumpikaan meistä. Ja vaikka hän harhailikin ja ajoi unikuvia -takaa niinkuin me ihmistenlapset usein teemme, niin mikseikäs Hän, -joka pani kipinän polttamaan hänen poveensa, mikseikäs Hän voinut -selvittää hänelle kaikkea, ennenkuin otti hänet ijäisiin. Mikseikäs -Hän voinut näyttää hänelle iki-ihannetta. -- Niin, sen hän teki -määrättömästä armostaan. -- - -Metsäpolku oli jäänyt heidän taakseen ja he olivat jo nousseet -maantietä kukkulalle, josta näki kauvas. Veet välkkyivät kuun -hopeassa, ja jyrkät rannat loivat vakaita varjojaan. Tähtein -sarja oli jo lukematon aivan, ja alhaalta sieltä pilkkivät valot -pikkukaupungista, ihmisten asunnoista... - -Sieltä nousi joku vaaran kuvetta heitä vastaan. Hän ei kulkenut -ohitse, vaan kääntyi takaisin, päästyään heidän kohdalleen ja liittyi -sanaakaan sanomatta kolmanneksi heihin. - -Se oli Hanna Heitman. - -He olivat astuneet ääneti aina sinne asti, missä maantie rupesi -levenemään ja missä vanhat puut tiepuolessa ikäänkuin arvonsa tuntien -nostivat latvojansa ja ojentelivat oksiaan tuulten tuuditeltaviksi. -Mutta ei tuuditellut nyt tuuli latvaa eikä oksaa, ei hentoista -heinänkorttakaan. Kolme naista vain hiiviskeli hiljaa tietä pitkin, -ja kolme pitkää varjoa seurasi heitä tiepuolessa yhtä äänetönnä kuin -he itsekkin olivat. - -Viimein puhkesi Hanna puhumaan: - --- Kenties siellä sentään jossain, tähtitarhoissa tai niiden takana -on olemassa paikka, jonne ihmisen henki leijaa heitettyään nää -maalliset, ja jossa sekin, jonka elämäntyö näyttää kesken jääneeltä, -täydellisempään muotoon puettuna saa jatkaa kehitystään nousten -kirkkaudesta kirkkauteen... Ja kenties siellä on vastassa ikuinen -rakkaus, jonka edessä yksityinen ihminen merkitsee yhtä paljon kuin -ne lukemattomat maailmat, jotka ovat Hänen käsialojaan ja joita Hänen -henkensä kannattaa... - -Tähtein välkettä silmissään katsoi Eeva häneen ja kysyi: - --- Epäiletkö sinä sitä sitten? - --- Minä olen sitä epäillyt, mutta nyt minä sen uskon. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK EEVA AARNIO*** - - -******* This file should be named 55543-8.txt or 55543-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/5/4/55543 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/55543-8.zip b/old/55543-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d05bb3c..0000000 --- a/old/55543-8.zip +++ /dev/null |