diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55552-8.txt | 19462 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55552-8.zip | bin | 262322 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 19462 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f79ddde --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55552 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55552) diff --git a/old/55552-8.txt b/old/55552-8.txt deleted file mode 100644 index 740191f..0000000 --- a/old/55552-8.txt +++ /dev/null @@ -1,19462 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Sten Sture nuorempi ja Kristiina -Gyllenstjerna I: Ruotsin Valkyria, by Louise Stjernström, Translated by -Lauri Soini - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Sten Sture nuorempi ja Kristiina Gyllenstjerna I: Ruotsin Valkyria - Historiallis-romanttinen kuvaus - - -Author: Louise Stjernström - - - -Release Date: September 15, 2017 [eBook #55552] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK STEN STURE NUOREMPI JA KRISTIINA -GYLLENSTJERNA I: RUOTSIN VALKYRIA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -STEN STURE NUOREMPI JA KRISTIINA GYLLENSTJERNA I: RUOTSIN VALKYRIA - -Historiallis-romanttinen kuvaus - -Kirj. - -CARL BLINK [Louise Stjernström] - -Suomentanut Juho Ahava [Lauri Soini] - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1912. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Luostarimuurien sisällä. - 2. Naisenryöstö. - 3. Vaaralliset kirjeet. - 4. Suomalaiset. - 5. Synnin palkka täytyy hänen armonsakin pitää hyvänään. - 6. Synnin palkka, millaisena se lankeaa jalosukuiselle rouvalle. - 7. Pilvet vetäytyvät kokoon. - - - - -1. - -LUOSTARIMUURIEN SISÄLLÄ. - - -Oli kylmä ja kuulas tammikuun päivä 1512; lumi narisi kävelijäin -jaloissa ja auringon säteet säkenöivät jäätyneillä ikkunaruuduilla, -sillä Vadstenassa oli jo ehditty sellaisia hankkia kaikkiin -hyvävaraisiin taloihin, ja useimmat talot olivat hyvissä varoissa, -siitä sai kaupunki kiittää luostarista koituvia suuria etuja. - -Mutta kiittämättömyys on yhtä vanha kuin maailmakin, eikä Vadstena -tehnyt mitään poikkeusta säännöstä, varsinkin kun kaupungilla oli -suotuisammat ja paremmat olot kuin kaikilla muilla kaupungeilla ja -sentähden suuremmat vaatimukset. - -Mainittuna päivänä kohtasivat toisensa raatimies Reinhardin emäntä -ja matami Elsa Olavintytär, juuri kun edellinen palasi torilta ja -jälkimäinen oli aikeissa sinne tekemään ostoksia viikon varalle. - -"Herran siunausta, sisko!" virkkoi jälkimäinen hieman pisteliäästi, -harmissaan siitä, että tuli liian myöhään. - -"Suuri kiitos, mutta tänään ei ole saatavissa mitusen mitään; kaikki -menee luostariin kuten tavallisesti." - -"Minusta näyttää siskon kori olevan täysi." - -"Lampaan puolikas vain, muutamia nauriita ja lohen palanen, sellaista -kyllä saa koko päivän." - -"Mitäs vielä pitäisi!" - -"Hyvänen aika, sellaisia makupaloja kuin luostariväelläkin on." - -"Sellaisesta minä en välitä!" - -"Kyllä minun vain täytyy sanoa, että aina kun Ingeborgini tulee -sieltä, on hänellä niin paljon kerrottavaa siitä, mitä niillä -siunatuilla sisarilla on pöydässään, ja kun kerran on varaa, miksei -laittaisi yhtä mainiota itselleen." - -"Mutta kun nyt kaikki menee sinne?" - -"Niin, sanos muuta. Voiko sisko ajatella, että tänään, paukkuvassa -talvipakkasessa, tuli puutarhuri kulettaen vihanneksia, yhtä tuoreita -kuin oltaisiin keskellä kesää." - -"Eikö se ole Jumalan pilkkaamista?" - -"Mitäs muuta sitten!" - -"Miehelläni on ollut työtä luostarista. Kunnianarvoisat veljet olivat -sangen tyytyväiset siihen, ja niin kutsuttiin hänet eräänä päivänä -syömään päivällistä." - -"No, sisko!" Raatimiehen emäntä teki samoja eleitä kuin kissa -ilmaistessaan tyytyväisyyttään. - -"Kyllä se oli ollut mainiota!" - -"Hienoa tietysti?" - -"Kaikkea muuta!" - -"Mitä nyt?" - -"Mitä heillä oli ruokana? kysyin minä, kun hän tuli kotiin. Hän -ärähti vihaisesti: Kärvennettyä lampaanlapaa ja hapankaljaa -saadakseni ei minun tarvitse mennä luostariin!" - -"Eikä saada kotonakaan!" - -"Niin juuri minäkin sanoin, mutta siihen ei hän vastannut mitään, -niin hän oli poissa suunniltaan." - -"No, mutta eikö sitten ollut muuta mitään?" - -"Tavallista ruisleipää!" - -"Ja sitten?" - -"Ei Jumalan jyväistäkään enempää." - -"Moista en ole kuullut koskaan!" - -"Mutta mieheni kosti." - -"Kuinka niin?" - -"Hän kutsui muutamia kunnianarvoisista isistä vieraikseen." - -"Sillille ja leivälle?" - -"Ei, me laitoimme pöydän koreaksi!" - -"No, mitä he sanoivat?" - -"Söivät ja joivat vain!" - -"Mutta totta kai he sanoivatkin jotakin?" - -"Sanoivat, etteivät olleet koskaan voineet niin hyvin." - -"Entä kaikki herkut, mitkä menevät luostariin?" - -"Ne menevät abbedissalle ja sisarille." - -"Voiko se olla mahdollista?" - -"Sitä en usko." - -"Niin, en minäkään." - -"Vaikken tahdo sanoa mitään." - -"En minäkään! Onhan Ingeborgini ja monet muut hänen kanssansa -oppineet luostarissa nypläyksen ja paljon muuta; nunnat ovat aina -valmiit neuvomaan, kun heitä pyytää; mutta abbedissa pakottaa maan -kantamaan hedelmiä, kun se tahtoo levätä, ja hänellä on tuoksuvia -ruusuja keskellä talvea." - -"Kuinka ikinä se voisi olla mahdollista!" - -"Se on silkkaa totta, rakas sisko, enkä suinkaan tahdo sanoa -sanaakaan siunattua abbedissaa ja siunattua luostaria vastaan, -mutta kyllä sentään ihmettelen itsekseni, onko oikein ja Jumalalle -otollista, että ihmiset pakottavat maan kasvamaan talvella sellaista, -minkä Jumala tahtoo kasvavan ainoastaan kesällä." - -"Tuollaisesta kai eivät ymmärrä meikäläiset yksinkertaiset ihmiset -mitään", vastasi Elsa sisko. "Paljon on muutakin pulmallista." - -"Mitä niin?" - -"Oh, ei juuri mitään!" - -"Kyllä, jotakin se on!" - -"Täytyy lukita kieli hampaiden taa." - -"Odotahan hieman; minä heitän vain korin ovesta sisään, sitten tulen -mukaan torille; olen unhottanut jauhot..." Ja raatimiehen emäntä -riensi tiehensä. - -Seppämestari Eliaanpoikaa pidettiin kaupungissa suuressa arvossa, -ja hänen muijansa, Elsa Olavintytär, sai sentähden osakseen suurta -kunnioitusta ja luottamusta; tiedettiin hyvin, että hänellä oli -paljon tiedossaan. - -Hän jatkoi verkkaan taivallustaan; hän näytti olevan yhtä kärkäs -puhumaan kuin toinen kuulemaan, eikä kestänyt monta minuuttia, -ennenkuin hänen ja raatimiehen emännän nähtiin, kummallakin kori -kainalossaan, käsikynkässä ja innokkaasti puhellen palaavan torille. - -"Noo?" kysyi raatimiehen emäntä innokkaasti. - -"En tiedä, onko minulla lupa..." - -"Kenen tähden?" - -"Se voi olla samantekevää!" Elsa tahtoi vapauttaa käsivartensa, mutta -raatimiehen emäntä piti sen kiinni. - -"Mitä tämä merkitsee!" huudahti hän. "Enkö minä kertonut siskolle -nimismiehestä ja Pietari Räätälin leskestä, samoin riidasta -konfessorin ja abbedissan kesken? Mutta maailmassa ei ole mitään -kiitollisuutta!" Ja raatimiehen emäntä otti käsiliinansa taskustaan, -levitti sen ja kuivaili silmiään, jonka jälkeen hän sen laittoi -laskoksilleen ja pisti takaisin taskuun. "Jollei sisko tahdo sanoa -mitään, niin vaikene kernaasti minusta nähden!" lisäsi hän jättämättä -siltä toisen käsivartta. - -"Lupaako sisko olla vaiti?" - -"Niinkuin muuri." - -"Veli Mathias..." - -"Lasimestari?" - -"Niin!" - -"Hän on laittanut ruudut meillekin." - -"Jollei häntä olisi ollut, emme kai olisi koskaan saaneet mitään -lasi-ikkunoita. Minun mieheni mielestä oli synti laittaa niin kovin -valoisaa, ja kun isillämmekin on ollut ainoastaan lyijyruutuja, niin -voimmehan mekin niihin tyytyä." - -"Ihan kuten meilläkin!" - -"Mutta veli Mathias sanoi..." - -"Ja perheenäiti sanoi hänkin sanansa...?" - -"Tietysti sekin vaikutti." - -"Veli Mathias käy usein teillä?" Raatimiehen emännän katse oli -kiinnitettynä Elsaan. - -"Kaarinallani on niin hyvä halu opetella latinaa, ja veli Mathias -lukee hänen kanssaan." - -"Kaarina on sorja neito." - -"Oh, herrapa hänet tiennee!" - -"Kysy Mathiaalta!" - -Elsa katsoi ällistyneenä raatimiehen rouvaan. "Mitä sanotte?" kysyi -hän. "Ettekö tiedä, että Kaarina on kunniallinen tyttö?" - -"Se ei suinkaan estä, että veli voi mielistyä häneen." - -"Kaikella siveydellä ja kunniallisuudella; Kaarina voi hyvin sietää -häntä." - -"Sanotaan, että ensimäinen mestarisälli on kosinut Kaarinaa?" - -"Herra paratkoon, hän ei tahdo ottaa häntä!" huokasi äiti. - -"Kuka siihen on syypää?" - -"Hän on niin nuori!" - -"Kahdeksantoista; paras ikä!" - -"Luuletteko, että Mathias..." - -"Niin luulee koko kaupunki!" - -Nyt tempasi Elsa käsivartensa irti. "Täälläkään ei siis anneta raukan -olla rauhassa!" huudahti hän. - -"Vilpittömiä ystäviä arvostellaan väärin!" - -"Mathias kyllä saa kuulla kunniansa..." - -"Älä vain mainitse minua..." - -"En, tietysti!... Mutta sanoa se juuri nyt, kun hän tahtoo tehdä -meille niin suuren palveluksen..." - -"Minkä sitten?" - -"Siitähän juuri piti kertoanikin..." - -"No, kerro sitten..." - -Tällävälin olivat molemmat juttelevat naiset ehtineet torille; -luostari näkyi sinne, ja molemmat huomasivat nyt erään munkin, -joka, kaapuunsa kääriytyneenä ja huppukaulus vedettynä pään ylitse, -hitaasti ratsasti torin poikki. Hevonen ja ratsastaja näyttivät -yhtä upiuupuneilta; edellinen ilmaisi hirnahtaen tyytyväisyytensä -luostarin nähdessään, ja jälkimäinen heitti huppukauluksen taaksepäin -ja katseli eräänlaisella uteliaisuudella ympärilleen. - -"Isä Laurentius!" huudahtivat molemmat naiset. - -Munkki käänsi päätänsä, tunsi heidät ja nyökäytti ystävällisesti -päätänsä. - -Naiset niiasivat maahan asti. - -"Vieraanne on tullut, Elsa muori!" sanoi munkki hiljaa ja jatkoi sen -jälkeen matkaansa. - -"Pyhä Maria!" huudahti tämä ja riensi kotia kohden niin nopein -askelin, ettei raatimiehen emännän maksanut koettaakaan häntä seurata. - -Sillävälin oli munkki saapunut luostariin ja soittanut. Portti -avattiin hänelle ja hänen ratsulleen. - -Luostaripiha oli melkein neliskulmainen. Kolmella reunalla oli -rakennuksia, neljänneltä, joka oli kadulle päin, teki asuinrakennusta -melkoista korkeampi kivimuuri mahdottomaksi nähdä ulkomaailmaan. -Siitä huolimatta eivät veljet eivätkä siskot olleet suljetut -maailmasta pois, vaan ainoastaan suojatut uteliailta katseilta ja -- -kenties monetkin -- vaaralliselta kiusaukselta ikävöidä ja huoata -menetettyä vapauttaan. - -Vadstena oli kaksoisluostari, jossa oleskeli sekä miehiä että naisia. -Mainitun luostarirakennuksen toisella puolen oli puutarha, ja sen -päässä oli jälleen korkea muuri, joka oli naisten ja miesten alueen -rajana. Molemmilla luostareilla oli oma kappelinsa, mutta kirkko oli -välillä ja yhdisti molemmat. Sinne puutarhasta vievä sisäänkäytävä -oli muurilla aidattu kahtia, niin ettei veljillä ja sisarilla ollut -mitään yhteyttä keskenään. - -Yleinen sisäänkäytävä kirkkoon oli kadulta, vastapäisellä puolella. -Täällä oli myös ruokasali, kokoussaleja ja muita huoneita. - -Luostarin alue käsitti siis koko neljänneksen, ja sinne oli -sisäänkäytävät kaikilta neljältä puolelta. - -Ylin johtaja oli abbedissa, hänen alapuolellaan oli konfessori, -joka oli veljien ylin valvoja, samoinkuin prioritar oli sisarten. -Viimeksimainittujen luku nousi nykyään kuuteenkymmeneen, mutta -vakinaisten veljien kolmeenkymmeneen. - -Palaamme miesluostarin pihaan. - -Kellonsoitto oli tehnyt vaikutuksen, jota saattoi odottaakin. -Kaikissa ikkunoissa näkyi päitä ja kyseltiin uteliaina toisiltaan: -"Kukahan tulija lienee?" - -Munkki oli jälleen vetänyt huppukauluksen päänsä ylitse, joko kylmän -tähden tai muusta syystä. Nyt heitti hän sen nopeasti taapäin ja -silmäili ujostelematta ympärilleen. - -"Veli Laurentius!" kajahti kaikkien suista. - -"Niin, veljet, Laurentius, joka kiittää Jumalaa ja pyhää Birgittaa -siitä, että on täällä jälleen!" virkkoi munkki astuessaan alas -ratsailta. Mutta sen jälkeen oli hänen ilmeisesti vaikea seista -jaloillaan. - -"Pidä hyvä huoli elukka parasta!" sanoi hän palvelevalle veljelle, -joka tuli ottamaan vastaan hevosta. "Sen veroista ratsua saa kauan -etsiä!" Näin sanoen taputti hän hevosta lautasille ja määräsi, miten -sitä oli hoidettava. - -"Veli Laurentius!" - -Kun hän kääntyi, näki hän suurimman osan veljistä seisovan -ympärillään. - -"Niin, nyt alan saada aikaa tervehtiä." Ja hän pudisti heidän -kaikkien kättä. - -"Tervetuloa kotiin!" - -"Niin, tervetuloa!" huusivat kaikki. - -"Kiitos, kiitos!" - -"Oletko kokenut kovia?" - -"Sellaiset pakkaset!" - -"Vaivalloiset tiet?" - -"Monia ikävyyksiä taipaleella?" - -Kysymykset satelivat hänen ylitseen. - -"Kova nälkä saapuessa perille!" huudahti Laurentius tömistellen -jalkojaan. "Nälkä ja kylmä samalla kertaa, onko kukaan teistä sitä -kokenut?" - -Kaikki nauroivat, ja veli vietiin heti ruokasaliin, missä takassa -paloi suuri loimotteleva valkea ja pöytään tuotiin hyvä ateria, jossa -ei suinkaan ollut vain kärvennettyä lampaanlapaa ja hapankaljaa. - -Ja veli Laurentius söi ja joi kuten mies, joka ei ole moniin -viikkoihin astunut katetun pöydän ääreen; hänen utelias ympäristönsä -sai tyytyä yksitavuisiin vastauksiin, joihin hän sekoitti kysymyksiä, -niin että kun tahdottiin tietää, oliko hän koko ajan ollut terve, -tuli vastaukseksi: - -"Jotakuinkin, mutta täällä?" - -"Miten milloinkin." - -"Abbedissa?" - -"Heikko terveys, herra paratkoon!" - -"Toivotaan, että kevät palauttaa hänen terveytensä. Ja kunnianarvoisa -äiti, prioritar?" - -"Terve ja reipas kuten aina!" - -"Pyhä Birgitta olkoon kiitetty! Ja kaikkien meidän isämme, -kunnianarvoisa konfessori?" - -"Hänellä on juuri nyt neuvottelu abbedissan kanssa." - -"Sitten tahdon sillävälin hieman levähtää. Veli Pentti kenties -herättää minut, kun aika tulee?" - -Puhuteltu nyökäytti myöntävästi päätänsä; hän oli nuorin veljistä, -ainoastaan muutamia vuosia yli kahdenkymmenen, valkokiharainen ja -sinisilmä. Hän muistutti munkiksi pukeutunutta tyttöä, ja munkit -sanoivatkin häntä leikkisästi "sisareksi". - -Mutta silloin leimahtivat lempeät sinisilmät todellisia -vihansalamoita ja hän pyysi vastaisuudessa päästä pilanteosta, jota -hän ei sanonut aikovansa sietää. - -Veli Laurentius näytti ottavan hänet erityiseen huomaansa, ja -noustuaan pöydästä lähteäkseen selliinsä viittasi hän salavihkaan -nuorta veljeä seuraamaan. - -"Mitä uutta?" kysyi hän heti kun he olivat ehtineet selliin. - -"Ei mitään tärkeä." - -"Mutta kuitenkin jotakin?" vastasi munkki terävästi tähystellen -nuorta veljeä. - -Tämä seisoi maahan luoduin silmin. - -"No, saanko vastauksen?" - -"Se koskee ainoastaan minua!" - -"Moista ei sinun tarvitse sanoa, näen sen, mutta tahdon tietää, mitä -se on." - -"Säästäkää minua, kunnianarvoisa isä!" - -"Silloin kutsutaan sinut ripille!" - -"Miksi tahdotte repiä vertavuotavaa haavaa!" huudahti nuorukainen. -"Katsokaa ja arvostelkaa, olenko ollut sääliväinen itseäni kohtaan!" -Ja hän avasi pukunsa ja näytti ruoskimalla hirveästi haavoitetun -ruumiin. - -"Miksi kaikki tämä?" kysyi Laurentius hämmästyksissään. - -"Karkoittaakseni pahat ajatukset." - -"Sinä rakastat?" - -"Niin, kovaksi onneksi!" - -"Ketä?" - -"Täytyykö minun sanoa se?" - -"Käsken sen!" - -"Erästä nuorta porvarin tytärtä." - -"Hänen nimensä?" - -"Kaarina Eliaantytär." - -"Rikkaan seppämestarin tytär?" - -"Juuri hän!" - -"Sinä olet kohdannut hänet ainoastaan kadulla?" - -"Minä käyn melkein joka päivä hänen isänsä talossa... Silloin -kohtaamme toisemme!" - -"Mitä tekemistä sinulla siellä on?" - -"Veli Mathias opettaa hänelle latinaa." - -"No ja sitten?" - -"Hän tahtoo aina minut mukaan!" - -"Mitä varten?" - -"Muuten ei hän saisi olla kahdenkesken Kaarinan kanssa." - -"Sinusta ei hän siis välitä?" - -"Ei, minun ollessani läsnä voi hän puhua rakkaudestaan Kaarinan -kanssa, ja Kaarina..." - -"Se miellyttää häntä?" - -"Kaarina rakastaa minua!" - -"Onko hän sanonut niin?" - -"Kerran sanoillakin, mutta joka päivä katseillaan. Ainoastaan -saadakseen nähdä minua kuuntelee hän veli Mathiaan viekkaita sanoja." - -"Eikö veli Mathiaan rakkaus ole yhtä oikeutettu kuin sinunkin?" - -"Kyllä, ja yhtä rikollinen!... Minä pakenisin Kaarinan näkyvistä, -mutta kuitenkin pysyn siellä suojellakseni häntä... häntä uhkaa suuri -vaara." - -"Mistä sen tiedät?" - -"Veli Mathias on tehnyt minut uskotukseen." - -"Onko hän sokea?" - -"On, paitsi rakkaudelleen." - -"Mikä on hänen aikeensa?" - -"Ryöstää Kaarina pois." - -"Hän uskaltaa?" - -"Hän tahtoo, että minun on se tehtävä." - -"Heh, panna pukki puutarhuriksi! Olet kai suostunut?" - -"Omatuntoni on kieltänyt sen." - -"Se on kunniaksi omalletunnollesi. Vaiti, joku tulee!" - -Muuan palveleva veli ilmoitti, että konfessori oli palannut ja tahtoi -mielellään puhutella veli Laurentiusta _ad privatum_. - -"Vastaa, että tulen hetimiten", vastasi tämä, "kunhan vain ensin otan -esiin muutamia kirjeitä." - -"Milloin on sinun ensi kerran mentävä sinne?" kysyi hän Pentiltä, -heidän jäätyään kahden. - -"Huomenna!" - -"Se ei saa tapahtua!" - -"Älkää kieltäkö minua!" huudahti Pentti epätoivoissaan. "Mieluummin -kadun kaksinkerroin, ennenkuin sallin hänen mennä sinne yksin." - -"Hän ei enää tule sinne menemään." - -"Voitteko estää sen?" huudahti nuorukainen riemuiten. - -"Voin estää hänet näkemästä enää tyttöä." - -"Millä tavoin?" - -"Sitä en vielä tiedä, mutta huomiseen on vielä aikaa. Jätä minut nyt!" - -Muutamia minuutteja myöhemmin tapaamme veli Laurentiuksen -jälleen istumassa pienen pöydän ääressä luostarin kirjastossa. -Vastapäätä häntä istuu konfessori, kunnianarvoisa maisteri Nikolaus -Ragvaldinpoika, ja kuuntelee tarkkaavaisesti toisen sanoja. - -"Julius toinen ei ole meille erittäin suosiollinen", sanoi hän. -"Pietarinropo ei paisu meidän maassamme niin suureksi kuin pyhä -valtaistuin toivoisi." - -"Kootaanhan kuitenkin suuria summia." - -"Mutta tie on pitkä täältä Roomaan ja suuri osa ei pääse kuunaan -perille. Siitä huolimatta birgittiinikunta on suuressa arvossa ja -meidän hospitaalimme Roomassa on niin hyvin hänen pyhyytensä kuin -kardinaalienkin erityisessä suosiossa." - -"Mutta se maksaa suuria summia." - -"Tosin kyllä, mutta ei kunniakaan ole vähäinen." - -"Emme ole vielä saaneet ketään ruotsalaista pyhimystä, paitsi pyhää -Birgittaa." - -"Minulla oli armo puhua siitä hänen pyhyydelleen, ja hän teki minulle -ymmärrettäväksi, että se riippuu pääasiallisesti siitä, tahdommeko ja -voimmeko maksaa." - -"Pyhän Katarinan jäännösten juhlallisesta arkkuunkätkemisestä -maksoimme kaksi tuhatta tukaattia", puuttui konfessori vilkkaasti -puheeseen. "Pyhäksijulistus nousisi varmaankin vähintään kuuteen -tuhanteen; mutta sellainen juhla lisäisi niin suuressa määrin -toivioretkeläisten lukua, että me heiltä varsin pian saisimme kokoon, -mitä menettäisimme." - -"On eräs toinen syy, joka kenties on vielä tärkeämpi ja -merkitsevämpi", virkkoi Laurentius erityisellä äänenpainolla. -"Tarkkaavalta katsojalta ei voi jäädä huomaamatta ajan vieraantuminen -kirkosta." - -"Mitä sanotte?" puuskahti konfessori. "Saksassa oleskellessani kuulin -siitä yhtä ja toista. Toivokaamme ja uskokaamme, että pyhä neitsyt -ja kaikki pyhimykset iät kaiket suojelevat ja varjelevat ainoaa -autuaaksi tekevää uskoa, mutta meidän, hänen halpojen palvelijainsa, -asia on kaikin voimin tukea ja kannattaa, mitä ajan pahuus tahtoo -repiä maahan. Erittäinkin on meidän asiamme lohduttaa ja tukea -heikkoja ja epäileväisiä. Uudet pyhimykset herättäisivät uutta -eloisuutta, enkä minä ole säästänyt vaivojani saavuttaakseni, mihin -niin kauan olemme pyrkineet." - -"Skaaran piispan, Brynolfin, täytyy ensin tulla kysymykseen!" -huudahti konfessori. - -"Samaa kunniaa vaaditaan Linköpingin piispalle, Nikolaus -Hermanninpojalle." - -"Arkkipiispa pitää innokkaasti Turun piispan, Hemmingin puolta." - -"Ja meidän hurskas abbedissamme Skenningen luostarisisaren, Ingridin -puolta. Kolme ensiksimainittua ovatkin jo kätketyt arkkuun. Minä tuon -mukanani luvan siihen siunatulle, hurskaalle Ingrid sisarelle." - -"Onko se mahdollista!" huudahti konfessori. - -"Toivon, että ilo siitä saa kunnianarvoisan äitimme olemaan -välittämättä kustannuksista." - -"Ovatko ne sitten hyvin suuret?" - -"Kahdeksan tuhatta tukaattia." - -"Kahdeksan tuhatta...!" toisti konfessori hämmästyksissään. - -"Hurskaan sisaren ei katsottu, huolimatta suurista ansioistaan, niin -hyvin ansaitsevan niin suurta armoa, ettei hyviä töitä tarvittaisi -ostaa lisäksi. Pyhä isä on itse alentanut hintaa. Kardinaalit -arvelivat, että se oli liian alhainen." - -"Abbedissa saa määrätä siitä! Meidän menomme ovat nykyään liian -suuret... kaikkialle tahdotaan laittaa luostareita meidän mallimme -mukaan; meidän täytyy lähettää sekä veljiä että sisaria monille eri -seuduille... Sellainen kysyy melkoisia kustannuksia." - -"Ja on suureksi kunniaksi!" - -"Totta kyllä, mutta suuria herroja ei näy heidän omatuntonsa estävän -riistämästä pakkoveroa köyhältä luostariltamme. Kukaan ei ole tosin -mellastanut samoin kuin kuningas Kristian I, mutta vanha Sten -herrakin lainasi meiltä viisi tuhatta tukaattia." - -"Joita hän ei maksanut." - -"Sitä eivät sellaiset herrat tee koskaan." - -"Kunhan he vain tunnustavat olevansa velassa, on se jo enemmän kuin -maksaminen." - -"Tapasitteko herra Kustaa Trollea?" - -"Kyllä Roomassa!" - -"Noo?" - -"Hän lupaa olla luostarille suosiollinen." - -"Ja ehto?" - -"Sokea totteleminen!" - -"Arkkipiispa?" - -"On hänen vallassaan!" - -"Millä keinoin?" - -Munkki silmäili ympärilleen. Hän nousi, astui äänettömin askelin -lattia poikki, avasi muutamia ovia ja sulki ne jälleen. Sen jälkeen -palasi hän pöydän luo, istuutui jälleen ja sanoi: "Hän pelkää!" - -"Mitä?" - -"Myrkkyä!" - -"Kenen taholta?" - -"Italiattaren." - -"Onko se uhannut?" - -"Monet kerrat!" - -"Eikö hän aja pois naista?" - -"Hän ei uskalla!" - -"Mutta eikö tämä kaadu hänen kanssaan?" - -"Kustaa herra kannattaa naista." - -"Moista syöjätärtä?" - -"Se toimittaa hänen asioitaan!" - -"Mutta palkka?" - -"Pyhäksijulistus!" - -"Hänelle!" - -"Niinpä niin!" - -Konfessori purskahti nauruun, joka äkkiä katkesi hänen nähdessään -Esran varoittavan liikkeen. - -"Onko nainen aivan poissa järjiltään?" kysyi hän. - -"Se on hänen piintynyt mielijohteensa, ja Pietarinropo, jonka hän -vuosittain maksaa, on niin sievoinen, että jos hänet voisi saada -pyhäksi julistetuksi jo elinaikanaan, tekisi Kustaa herra sen, jos -suinkin mahdollista, ennenkuin luopuisi siitä runsaasta uhrista, -jonka hän antaa." - -"Kaikki hänen herraltaan varastettua." - -"Mitä se Kustaa herraa liikuttaa." - -"Nyt on Jaakko herra tiellä?" - -"Siitäpä näyttää!" - -"Mutta onko Kustaa herra itse varma?" - -"Tuntuu olevan. Isä, herra Erik Trolle, ajaa hänen asiaansa." - -"Eikö hänellä ole kylliksi omissaan?" - -"Jos hänestä tulee valtionhoitaja, tapahtuu se pojan laskuun." - -"Tuleeko pojasta sitten sekä arkkipiispa että valtionhoitaja?" - -"Onhan niin ollut laita kerran ennenkin!" - -"Vähäksi siunaukseksi maalle." - -"Mutta kirkolle!" - -"Mitä se voittaisi?" - -"Kaikkea!" - -"Kuinka tarkoitatte, veli?" - -"Ei voi kieltää, että kirkko on valtionhoitajain aikana menettänyt -arvoaan; meidän tarvitsee menetetty saada takaisin, jollemme mieli -joutua perikatoon." - -"Millä tavoin?" - -"Kansa on saanut liian paljon valtaa, se tahtoo ajatella ja päättää -itse, syrjäyttäen meidät." - -"Kuinka niin?" - -"Katselkaa ympärillenne?... Olemmeko enää määräävässä asemassa, onko -kirkonkirouksella, onko synninpäästöllä samaa merkitystä kuin Albrekt -kuninkaan aikana?" - -"Ei, Jumala meitä auttakoon!" - -"Sokea usko ja luottamus on poissa, kukin tahtoo itse ymmärtää ja -nähdä omilla silmillään." - -"Totta, totta!"... - -"Tiedättekö, että Saksassa puhutaan raamatun kääntämisestä, sen -tekemisestä joka miehen omaisuudeksi?" - -"Mahdotonta, mahdotonta!" - -"Kuitenkin on laita niin!" - -"Kuka uskaltaisi moista?" kysyi konfessori kalveten kauhusta. - -"Uuden ajan miehet, joille ei mikään ole pyhää; sentähden täytyy -meidän seista lujana muurina, kilpilinnana, joka pystyy kaikkia -hyökkäyksiä vastustamaan." - -"Se on välttämätöntä!" - -"Sentähden täytyy meidän liittyä Kustaa herraan." - -"Niin kyllä, mutta..." - -"Mutta?" - -"Hän on Tanskan ystävä." - -"Niin on!" - -"Sanotaan, että nuorella kuninkaalla ja Kustaa herralla on Saksassa -ollut kohtaus keskenään." - -"Niin olen kuullut minäkin." - -"Onko Kristian kuningas kirkon ystävä?" - -"Niin hän sanoo." - -"Mutta onko hän sitä todella?" - -"Kukapa tietää. Ken edistää hänen etujaan, on luonnollisesti hänen -ystävänsä." - -"Se on totta." - -"Jos kirkko tekee niin, on hänellä suurempi syy sitä rakastaa ja -suojella." - -"Olette siis sitä mieltä, että meidän pitäisi..." - -"Pysytteleidä keskellä tietä, kallistumatta puoleen tai toiseen. -Ei ole suosittava toista enemmän kuin toistakaan, vaan pidettävä -silmällä tapausten kulkua." - -Konfessori istui pitkän hetken mietteissään. "Vaiherikkaat ajat -näyttävät olevan edessämme", sanoi hän. "Mutta ettekö nyt tahdo -mennä rouva abbedissan luo? Hän voisi muuten panna pahaksensa pitkän -viipymisen." - -Laurentius nyökäytti päätänsä myöntymisen merkiksi, ja molemmat -kulkivat kirkon läpi, sitä tietä päästäkseen Sisarluostariin. - -Luostarin abbedissana oli tätä nykyä tuskin kolmenkymmenen vuotias -Märeta Turentytär; mutta veljien ja sisarten kesken kuiskailtiin, -että hänen hyvin läheinen ystävänsä, kahdenkymmenenvuotias Anna -Fickentytär, se oikeastaan oli valtias. - -Nämä molemmat olivat jo saapuneet vastaanottohuoneeseen, minkä -ainoana koristeena oli Maariankuva, jonka edessä paloi muutamia -kynttilöitä. Huonekalustoa oli ainoastaan yksinkertainen puupöytä ja -sen edessä muutamia tuoleja. - -Puvut olivat yhtä vakavat. Alimmaisena oli valkoinen paita, jonka -melkein kokonaan peitti harmaa hihallinen hame; sitä piteli -vyötäröltä kiinni musta nahkavyö. Etupuolella riippui scapulare, -harmaa, kapea vaatekaistale; olkapäillä kannettiin harmaata -kaapua, jota rinnalta piti kiinni yksi ainoa puunappi. Valkoinen -palttinahuntu oli kiedottuna otsan, poskien ja leuan ympäri ja -kiinnitetty niskaan; suuri valkoinen kaulus suojeli hartioita -ja niskaa. Valkoisen hunnun päälle oli kiinnitetty päälaelta ja -korvallisilta neuloilla toinen musta huntu; lopuksi oli pään ympäri -kääritty valkoinen nauha, ja tämän molemmat päät olivat ristissä -päälaella kruunun muodossa. Kaikki risteyskohdat olivat merkityt -pienillä punaisilla vaatetilkuilla, jotka olivat kuvaavinaan -Kristuksen viittä haavaa. Kaavun vasemmalla puolen oli myös -kiinnitetty punainen risti. Abbedissan erotti muista nunnista -ainoastaan se kultaristi, jota hän kantoi kaulassaan. - -Abbedissa oli vaipunut eräälle tuolille pöydän ääreen; hänen edessään -oli suuri kirja avoinna, mutta katse oli jäykästi kiintynyt yhteen -ainoaan pisteeseen; hän ei näyttänyt ajattelevan kirjan sisältöä. - -Huntu, joka kietoi hänen kasvojaan, ei ollut näitä valkoisempi; -niillä oli kärsimyksen ja tuskan ilme, joka melkein teki kipeää -katsojaan; mutta sisar, joka käveli kärsimättömästi huoneessa -edestakaisin, oli nähnyt sen siksi kauan, ettei hän siihen -erikoisemmin kiintynyt. - -Anna Fickentytär ei suinkaan ollut kaunis, mutta hänen kasvoissaan -kuvastui levoton, jäntevää toimintaa ikävöivä sielu. - -"Olihan siunatun äitimme, pyhän Birgitan selvä tahto, että -luostarin abbedissalla on oleva määräämisoikeus niin sisar- kuin -veljeskunnassakin", virkkoi hän sangen kiihkeästi. - -"Sitähän ei ole kukaan kieltänyt." - -"Mutta määräyksiäni ei noudateta." - -"Olet liian ankara..." - -"Eikö veli Laurentius matkustanut teidän käskystänne Roomaan -rukoilemaan pyhäksi julistusta autuaille vainajillemme. Hän on -vihdoin palannut melkein vuoden poissaolon jälkeen, eikä hän ensiksi -riennä teidän luoksenne." - -"Konfessori..." - -"On teidän käskynne alainen... Jos me sisaret liitymme häntä vastaan, -ei hän voi mitään; me voimme hänet pakottaa ottamaan eronsakin." - -"Unhotat, että hän voi kieltää synninpäästön." - -"Jos siihen on syynä ainoastaan yksityinen kosto, niin valitamme -Linköpingin piispalle, ja hän ei voi kieltäytyä asettumasta -puolellemme." - -"Luulenpa heidän jo tulevan." - -Anna vetäisi nopeasti hunnun kasvoilleen. "Onko minun mentävä?" kysyi -hän. - -"Ei, pysy vain paikoillasi; minä tarvitsen sinua." - -Nuori tyttö kumartautui ja suuteli kiihkeästi abbedissan kättä. - -"Seuraajattareni!" kuiskasi tämä. - -Kuului hiljainen koputus. - -"Sitä tietä!" jupisi Anna. - -Ovi avautui, ja konfessori ja Laurentius astuivat sisään. - -Tavallisten tervehdysten jälkeen pyysi abbedissa äskentulleita -istumaan. "Sisar Anna saa olla läsnä", sanoi hän; "tahdon, että hän -ottaa osaa neuvotteluun." - -Molemmat miehet vilkaisivat toisiinsa. - -"Veli Laurentius tulee ainoastaan tilintekoon", rohkeni konfessori -huomauttaa. - -"Alkakoon hän heti!" - -Ja veli Laurentius puhui matkan vaikeuksista ja siitä, miten -vaikea hänen oli päästä pyhän isän puheille, sekä vihdoin tämän -suostumuksesta siunatun sisar Ingridin arkkuunkätkemiseen. - -"Vihdoinkin!" huudahti Anna, pannen kätensä ristiin. - -"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!" huokasi Märeta sydämensä pohjasta ja -kohotti silmänsä taivasta kohden. - -"On vielä muuan este", huomautti konfessori. - -"Me olemme jo voittaneet niin monta." - -"Ja voimme raivata pois loputkin", lisäsi Anna. - -"Pyhän Katarinan juhla on kesäkuussa; voisimme kai myöhempään -syksyllä viettää tämän?" kysyi abbedissa, ja hänen poskilleen lehahti -hento puna. - -Keltään läsnäolijoista ei se jäänyt huomaamatta, ja Anna puuskahti -vilkkaasti: "Miksi viivytellä niin kauan, mikä estää sitä -tapahtumasta jo toukokuussa?" - -"Lupa on ensin saatava ja maksettava." - -"Onko summa suurikin?" kysyi abbedissa. - -Konfessori katsoi Laurentiukseen. - -"Kahdeksan tuhatta tukaattia!" vastasi tämä. - -"Se ei ole mahdollista!" - -"Sillä hinnalla on ostettava täyte täydellisyyteen." - -"Siunattu sisar oli täydellinen." - -"Hänen pyhyytensä on toista mieltä." - -"Pyhän Katarinan puolesta maksettiin ainoastaan kaksi tuhatta ja -Brynolf piispan puolesta ainoastaan kuusitoista sataa." - -"Niin harvinaisen pyhän miehen..." - -"Miesten ja naisten välillä tekee pyhä istuin huomattavan erotuksen", -tuumi Laurentius. - -"Meidän täytyy luopua siitä", sanoi abbedissa huoaten syvään. -"Luostari ei ole niin rikas, että se voisi kestää sellaisen menon." - -Viimeiset sanat tulivat melkein kuiskaamalla; lieneekö niin syvä -mielenliikutus johtunut hurskaan toiveen uhraamisesta vai muusta -syystä. - -"Tahdon katsoa, eikö joku korkeista sukulaisistani ole aikeissa -matkustaa Roomaan", puuskahti sisar Anna. "Pyhän isän luo ei ole -maallikkojen vaikeampi päästä kuin hengellistenkään, ja edelliset -kenties saavat hänet alentamaan vaatimuksiaan hänen rakastetun -tyttärensä Birgitan tähden." - -Keskustelun katkaisi erään palvelijattaren astuminen sisään. -Hän ilmoitti, että luostariin oli saapunut muuan ylhäinen rouva -paivelijoineen ja pyysi puhutella abbedissaa. - -Tämä viittasi Annalle, joka heti meni ottamaan vierasta vastaan. - -"Jolloinkin toiste jatkamme tätä keskustelua. Olen ajatellut, että -jos hänen pyhyytensä soisi meidän rouvan rovon käytettäväksemme..." - -"Se tulo on jo ennen otettu laskuihin", keskeytti konfessori. -"Parempi olisi, jos papit tahtoisivat sitoutua määrättyyn vuotuiseen -maksuun..." - -"On kenties vielä toinenkin keino", keskeytti Laurentius. "Mikä niin?" - -"Jos luostari rupeaisi myymään..." - -"Mitä?" - -"Ajatus ei ole vielä selvä; sen tarvitsee kypsyä." - -"Antaa sen sitten kypsyä!" sanoi abbedissa ja jätti molemmat miehet -hyvästi. He menivät samaa tietä kuin olivat tulleetkin; mutta tuskin -olivat he poissa, kun Märeta heittäytyi rukousjakkaralle madonnan -eteen. - -"Oi, Jumalan äiti, anna anteeksi, anna anteeksi!" huudahti hän. -"Sinä näet tähän syntiseen, syylliseen sydämeen; sinä tiedät, että -siellä on toinen kuva kuin sinun, että maalliset ajatukset liikkuvat -mielessä, jonka pitäisi olla omistettu palvelemaan ainoastaan sinua. -Mutta sinä tiedät myös, että minut vastoin tahtoani on pakoitettu -tähän tärkeään paikkaan. Halvimpana luostarin palvelijattarista -olisin tahtonut palvella ja palvoa sinua... Silloin olisit kenties -ollut minulle armollinen heikkouteni tähden, mutta nyt... nyt!... -Oi, älä anna luostarin kärsiä minun syntieni tähden; en toivo mitään -hartaammin kuin että pääsisin täältä, ja toivon pian saavani siihen -tilaisuuden..." - -"Rukoilen sinua kaikkien ihmisten puolesta, mutta erittäinkin -niiden, jotka surevat ja kärsivät. Älä vihastu minuun, kun samaan -rukoukseen suljen _hänet_, jonka nimeä en uskalla lausua, mutta jota -rakastan rajattomalla rakkaudella. Minä tiedän, että hän vastaa -rakkauteeni, ja minä iloitsen ja riemuitsen siitä; mutta se on synti, -hirveä synti, tiedän sen, mutta en voi enkä tahdo siitä luopua. -Rankaise minua niin ankarasti kuin tahdot, tee yöni unettomiksi -ja katkeroita päiväni nimettömällä tuskalla... Oi, minä tahdon -kärsiä kaiken, kestää kaiken valittamatta, laupeutta rukoilematta. -Valvo ainoastaan hänen ylitsensä, suo hänelle kaikkea sitä onnea, -mitä maailma voi tarjota, ja taivuta hänet -- unhottamaan -- -mi-nut... Oi, anna minulle voimaa rukoilla tätä viimeistä oikein -vilpittömästi, sisimmästä sydämestäni... Minä tiedän, että se on -koituva kuolemakseni, mutta sitä halajan ja kaihoan kaikkein enimmän -maailmassa, sillä kuolemassa voimme jälleen yhdistyä." - -Märeta oli vaipunut alas jakkaralle. Rukous ei enää puhennut -sanoihin, se oli ainoastaan hiljaista palvomista; hän ei huomannut, -että ovi avautui ja muuan henkilö astui sisään. - -Tämä ilmaisi läsnäolonsa hiljaisella rykäisyllä; mutta kun -abbedissa kääntyi häntä kohden, niin hän melkein pelästyi; hän näki -kyyneltyneet, melkein vääristyneet kasvot edessään. - -Märeta veti hunnun syrjään kasvoiltaan, samalla nousten. Kummissaan -siitä, ettei nähnyt Annaa luonaan, ojensi hän kätensä tarttuakseen -kellonnauhaan. - -"Suokaa anteeksi!" huudahti vieras nopeasti ja torjuvalla -liikkeellä. "Rukoilen, että saisin keskustella teidän armonne kanssa -kahdenkesken." - -"Nimenne?" - -"Pernilla Klauntytär. Herrani ja isäntäni on jalo ritari Sten -Kristerinpoika, Nyköpingin linnan ja läänin haltija." - -Luostarimuurien sisälle voi sinnekin hiipiä sekä hyvä että huono -maine; Pernilla rouva luki sen torjuvasta liikkeestä, jonka nunna -teki. - -"Mitä haluatte?" kysyi abbedissa. - -"Ennen kaikkea pyydän saada istuutua; olen aivan menehtymäisilläni -väsymyksestä niin pitkän matkan jälkeen aina Nyköpingistä asti... ja -ratsain." - -"Nyköpingistä?" toisti abbedissa. "Olette sitten ollut kauan -taipaleella?" - -"Ainoastaan viikon, teidän armonne." - -"Olette kai toivioretkellä... jonkun pyhimyksemme luo?" - -"Korkeimman heistä kaikista, pyhän Birgitan luo; samoin kuin hän -tahdon hylätä kaikki maalliset ilot ja erota rakastetusta puolisosta, -kuuluakseni ainoastaan Jumalalle." - -"Mikä siihen on syynä?" Märeta viittasi häntä istumaan, istuutuen -itsekin. - -Pernilla heittäytyi abbedissan jalkoihin. "Sallikaa minun tehdä -täydellinen tunnustus", sanoi hän ja kätki päänsä käsiinsä. - -"Puhukaa!" - -"Lankoni, herra Pietari Turenpoika..." - -"No, hän..." - -"Hän jäi leskeksi neljä kuukautta sitten." - -"Olen kuullut sen", - -"Sisareni kutsui minut luoksensa muutamia viikkoja ennen -kuolemaansa... Pietari herra oli matkoilla... Vietin sisareni kanssa -yhdessä yöt ja päivät... Vasta silloin opimme oikein tuntemaan ja -rakastamaan toisiamme... Pietari herra ei palannut kotiin ennenkuin -muutamia päiviä ennen hänen kuolemaansa, ja ainoa sana, jonka hän -kuuli hänen huuliltaan, oli alinomaan toistettu nimeni... Kun hän oli -kuollut, tahtoi Pietari herra, että minun olisi kerrottava kaikki, -mitä vainaja oli sanonut... Hän ei väsynyt koskaan kuulemaan, ja kun -herrani kirjoitti ja pyysi häntä vieraakseen Nyköpingin linnaan, -seurasi hän minua sinne..." - -"Miksi keskeytätte?" - -"Minua melkein hävettää sanoa, että hän rakastui minuun mitä -tulisimmin. Minä olin nuoruudessani rakastanut häntä; se tuli -lemmenjuomasta, jonka muuan noitaämmä oli sekoittanut, ja jonka -me leikillä tyhjensimme yhdessä... Käsittämätöntä oli, että se -vaikuttaisi niin kauan jälkeenpäin." - -"Nyt tahdotte mennä luostariin paetaksenne häntä." - -"Jos väistyn hänen näkyvistään, toivon hänen ajanoloon unhottavan..." - -"Haluatteko jäädä tänne?" - -"Päättäkää ja määrätkää minusta; tahdon kaikessa taipua tahtoonne." - -"Onko herranne suostunut?" - -"Hän ei tiedä tästä mitään." - -"Ei mitään?" - -"Näen häntä niin harvoin." - -"Mistä sellainen johtuu?" - -"Aina siitä pitäen kuin hän toipui kovasta sairaudestaan, oleskelee -hän harvoin kotosalla; luulen, että tuleva valtionhoitajan vaali se -riistää kaikki hänen ajatuksensa... Ratkaisu lienee jo tiedossanne?" - -"Siitä en tiedä mitään", virkkoi abbedissa hänelle tavattomalla -vilkkaudella. - -"Olettehan toki kuullut Arbogan kokouksesta?" - -"En." - -"Matkalla kuulin, että siellä oli ollut sangen kiihkeää; kuitenkin -oli pian päästy vaalista yksimielisyyteen, ja melkein miestuumin oli -valittu jalo herra Erik Trolle." - -"Ja nuori herra Sten Sture?" - -"Hän oli vaatinut, että hänelle ensin lähetettäisiin suojeluskirja." - -"Se luultavasti tehtiin." - -"Herrainkokous lienee tosiaankin laatinut sellaisen." - -"Onko joukossa arkkipiispakin?" - -"Hän ja Skaran piispa Vincent, Vesteråsin Otto piispa ja Linköpingin -tuomiorovasti Hannu Brask. Maallisista herroista ovat mukana kaikki, -jotka kuuluvat rauhanpuolueeseen... Vieläpä muuan yli tavallisen -luvunkin", lisäsi Pernilla rouva teennäisellä hämmennyksellä ja -luoden silmänsä maahan. - -"Ketä tarkoitatte?" - -"Herra Pietari Turenpoikaa!" - -"Hänkin!" - -"Luulen hänen tehneen sen minun tähteni." - -"Ah, te olette tanskanmielinen." - -"Niin olen!" - -"Mutta Pietari herra on _ollut_ ruotsalainen." - -"Hän on tehnyt käänteen kuten niin monet muutkin; tavallisesti me -naiset näytämme tietä." - -"Entä sisarenne?" - -"Hän myönsi minun olevan oikeassa." - -"Kuolinvuoteellaan?" - -"Niin", vastasi Pernilla syvästi punastuen. - -"Kavahtakaa itseänne, pelaatte rohkeaa peliä!" - -"Mitä tarkoitatte, hurskas äiti?" - -"Näytätte pitävän hyvinä kaikkia keinoja, jotka vievät asettamaanne -maaliin." - -"Eikö niin olekin?" - -"Ei minun mielestäni." - -"Luulin, ettei kirkko sitä ainoastaan sallinut, vaan vieläpä -käskikin." - -"Siinä petytte!" - -"Mutta, kunnianarvoisa äiti..." - -Marmorikasvoille tuli eloa, raukeat silmät leimahtivat. "Missä -tarkoituksessa olette tullut tänne?" kysyi abbedissa. "Alan luulla, -ettette ole sitä tehnyt saadaksenne neuvoja ja valaistusta autuutenne -asioissa. Teidän mielipiteenne sopivat hyvin vähän yhteen meidän -mielipiteidemme kanssa, ja neuvon teitä etsimään täällä luostarissa -joltakin muulta sitä kannatusta, mitä ette tule koskaan saamaan -minulta!" - -"Karkoitatteko minut pois?" - -"Teidän itsenne tähden." - -"Nytkö heti?" - -"Olkoon teillä vapaus viipyä täällä huomispäivään." - -"Sitä odotinkin teidän hyvyydeltänne." Abbedissa oli uudestaan -tarttumaisillaan kellonnauhaan, ja uudestaan esti Pernilla hänet -siitä. - -"Pidätte kenties minua seikkailijattarena", sanoi hän. - -"Ja minun täytyy tyytyä siihen, kunnes olen onnistunut vakuuttamaan -teidät siitä, että se asia, jonka puolesta tahdon antaa henkeni, -tarkoittaa ainoastaan maan onnea." - -"Sitä ette voi!" - -"Luuletteko sitten, että nuori Sten herra on luostarien ja kirkon -todellinen ystävä?" - -"Minulla ei ole mitään syytä sitä epäillä." - -"Mistä sitten johtui riita arkkipiispan ja edellisen valtionhoitajan -välillä?... Sanon teille, että he kaikin keinoin pyrkivät saamaan -käsiinsä yhtä hyvin hengellisen kuin maallisenkin vallan." - -Abbedissa näytti epätietoiselta. - -"Tanska sitä vastoin", jatkoi Pernilla rouva, "on kirkolle alamainen, -ja kuningas on sen uskollisin ystävä ja palvelija. Samoin tulisi -olemaan laita täälläkin; ilmoittakaa vain mitä etuja tahdotte, ja -nuori kuningas on ne myöntävä." - -"Tyhjillä lupauksilla?" - -"Nimikirjoituksellaan ja sinetillään!" - -"Jotka hän tulevaisuudessa kieltää." - -"Pyytäkää sitten heti mitä tahdotte, ja minä vastaan, että saatte -sen." - -"Olette silloin sangen mahtava?" - -"Koettakaa ensin ja päättäkää sitten." - -"Sanokaa minulle mieluummin, mitä hän vaatii korvaukseksi." - -"Ei paljoa..." - -"Mitä sitten?" - -"Teidän uskollisuuttanne ja ystävyyttänne." - -"Se olisi maanpetos!" - -"Eikö Kristian prinssi ole valittu Ruotsin kuninkaaksi, missä on -silloin petollisuus?" - -Abbedissa epäröi kotvan... "Niin tärkeässä asiassa ei ole heti -tehtävä päätöstään", sanoi hän. "Minun on neuvoteltava..." - -"Konfessorin kanssa!" puuskahti Pernilla. - -"Omantuntoni kanssa", vastasi Märeta arvokkaasti. "Jääkää yöksi -luostarin vieraaksi. Huomenna annan vastaukseni joko itse tai -asiamiehen kautta." Nyt soi kello, ja kohta astui sisar Anna sisään. - -"Jätän vieraamme sinun huostaasi", sanoi abbedissa. - -Pernilla rouva teki syvän kumarruksen, ja Annan vihjauksesta poistui -hän huoneesta ennen tätä. - -"Oletko kuullut?" kuiskasi abbedissa. - -"Kaiken!" - -"Tutkistele häntä." - -"Kyllä koetan..." - -"Kenties ovat kahdeksan tuhatta tukaattia käsissämme." - -"Mutta hinta?" - -"Mene, mene... Ratkaise minun puolestani." - -Sisar Anna vei vieraan mukanaan erääseen huoneeseen, joka oli -sisustettu vieraiden vastaanottamista varten. Istuimet oli täällä -päällystetty silkillä, kallisarvoinen matto peitti lattian, ja -seinillä riippuivat seinäverhot, jotka taidokkaat kädet olivat -luostarissa valmistaneet. - -Vierasta odotti katettu pöytä, ja Pernilla rouva tunnusti itsekseen, -että sekä ruokalajit että viini vetivät vertoja parhaimmille mitä voi -saada. - -Sisar Anna hoiti itse tarjoilua; mutta tapa, jolla hän teki sen, pani -Pernillan epäilemään, eiköhän hänellä vain ollut jalosukuinen neitsyt -edessään. Hän paloi halusta tietää sen. - -"Ettekö tahdo ottaa osaa ateriaani, hurskas sisar?" - -"Kiitän teitä, mutta se on vastoin luostarisääntöjä". - -"Täällä eletään hyvin." - -"Vierasta täytyy kunnioittaa." - -"Mutta talonväki..." - -"Tyytyy yksinkertaisempaan ruokaan." - -"Juotte kai viiniä?" - -"Se on ainoastaan sairaita ja vieraita varten", sanoi sisar täyttäen -lasin uudelleen. - -"Kiitän teitä, mutta pelkään melkein, että se päihdyttää..." Hän -piti lasia ylhäällä valoa vasten. "Sellaista viiniä saa ainoastaan -luostarissa... Kas, kuinka se säkenöi! Maljanne!" - -"Suuri kiitos!" - -"Ette ole sanonut minulle nimeänne." - -"Sisar Anna." - -"Tarkoitan maallista nimeänne." - -"Sen olen unhottanut; se on liian halpa muistettavaksi." - -"Tiedätte kyllä, että on nimiä, joilla on sangen hyvä kaiku." - -"Kuten esimerkiksi Oxenstjerna..." - -"Mainitkaa useampia." - -"Minä en tunne ketään." - -"Olettehan sentään syntyisin tästä maasta?" - -"En!" - -"Ettekö?... Tanskasta kenties?" - -Anna käänsi päänsä pois vastaamatta mitään. - -Pernillan silmät loistivat viinistä ja iloisesta hämmästyksestä. -"Hyvä, erittäin hyvä!" sanoi hän hiljaa. - -Neitsyt korjasi ruuat pöydältä ja järjesteli sen jälkeen huonetta. -"Tahdotteko, että otan tänne ompelukseni, vai oletteko mieluummin -yksin?" kysyi hän. - -"Olisin teille kiitollinen, jos tahtoisitte olla täällä", vastasi -Pernilla. - -Anna otti esille taidokkaan reikäompeluksen ja askarteli äänetönnä. - -"Täällä on niin sievää kuin rouva Kristina Gyllenstjernan kotona", -puuskahti Pernilla rouva, joka uteliaasta katseli ympärilleen. - -"Oletteko ollut siellä?" - -"En, mutta te?" - -"Minä, joka olen niin halpa!" - -"Mutta olettehan ollut Kööpenhaminassa?" - -"Hyvin mahdollista!" - -"Oletteko nähnyt kuningattaren?" - -"Kummanko?" - -Pernilla nauroi... Viinikö lienee vaikuttanut vai mahtoiko hän -tosiaankin ymmärtää väärin tarkoituksen; hän kuiskasi äkkiä Annalle: -"Dyvekan!" - -Tämä hätkähti, mutta malttoi mielensä ja oli olevinaan kuin ei olisi -kuullut mitään. - -"Hän se oikeastaan on kuningatar." - -"Vai niin!" - -"Hän, tai oikeastaan äiti, Sigbrit rouva." - -"Sitä en tiennyt." - -"Ettekö ole ollut siellä pitkiin aikoihin?" - -"En." - -"Tahdotteko palvella minua?" - -"Riippuu asianhaaroista." - -"Minä maksan hyvin!" - -"Mitä minun on tehtävä?" - -"Urkittava!" - -"Ja sitten?" - -"Ilmoitettava minulle!" - -"Mitä?" - -"Kaikki, mikä voi koitua Tanskan eduksi." - -"Mitä se on?" - -"Ennen kaikkea tahdon tietää abbedissan sisimmät ajatukset." - -"Hän ei sano niitä." - -"Sanoo kyllä rippi-isälleen." - -"Luultavasti." - -"Onko se konfessori?" - -"Minun ei ole lupa sitä sanoa." - -"Huomaan, ettei teihin ole luottamista." - -Anna ei vastannut mitään, ja Pernilla pelkäsi paljastaa itseään... -Muutamain minuuttien kuluttua sanoi edellinen: - -"Onko Sigbrit myös kaunis?" - -Hänellä on joku tuuma mielessään, mietti Pernilla, täytyy mennä häntä -vastaan. "Sigbrit rouva oli tavattoman kaunis siihen aikaan, kun hän -oleskeli Ruotsissa..." - -"Sanotaan, että hän on hyvin viisaskin." - -"Viisaampaa naista ei ole. Mutta hän vihaa aatelistoa ja ylhäisiä, -erittäinkin Ruotsin." - -"Miksi niin?" - -"Eräs ylhäinen herra on hänet pettänyt." - -"Ja aikooko hän nyt kostaa kaikille?" - -"Niin, ja verisesti." - -"Voiko hän sen myös tehdä?" - -"Hän ei valikoi keinoja." - -"Ja etsii välikappaleita -- yksin luostareistakin?" - -"Hän maksaa hyvin!" - -"Antaako hän kahdeksan tuhatta tukaattia?" - -"Kahdeksan tuhatta...?" - -"Niin, vähemmästä en palvele häntä." - -"Mitä voitte tarjota vastikkeeksi?" - -"Myyn sieluni! Eikö hän juuri sitä tahdo ostaa?" - -"Onko se niin paljon arvoinen?" kysyi Pernilla katkeroituneena. - -"Riippuu kysynnästä!" vastasi Anna. "Tarvitsen sen summan, en -suurempaa enkä pienempää." - -"Mihin tarkoitukseen?" - -"Se on minun salaisuuteni." - -"Voitteko tehdä vastaavia palveluksia?" - -"Mitä palveluksia olisi tehtävä?" - -"Toteltava meidän tahtoamme!" - -"Ja kenties menetettävä henkensäkin?" - -"Jos niin tarvitaan!" - -"Se aina vapauttaisi teidät pitämästä antamianne lupauksia!" - -"Sinä tahdot vetäytyä pois." - -"Minä asetan ehtoni." - -"Mutta sinä voit pettää minut, kun olen mennyt." - -"Ettekö tekin voi antaa minua ilmi?" - -"Niin, sen voin tehdä ja teenkin, jos..." - -"Vaikenemme kyllä molemmat." - -"Kas, tässä!" sanoi Pernilla rouva ja otti esiin sormuksen; "piilota -tämä. Lähetä se minulle, kun sinulla on jotakin ilmoitettavaa, ja -minä tulen varmasti." - -Anna otti sormuksen ja pani sen pieneen vaatepussiin, jota hän kantoi -povellaan. Sen jälkeen jatkoi hän ompelemistaan virkkamatta sanaakaan. - -Pernilla katseli häntä kummissaan. "Suostutko ehdotukseeni?" kysyi -hän. - -"En tiedä, aikapahan näyttää." - -"Mutta sinä olet ottanut sormuksen!" - -"Tahdotteko saada sen takaisin?" - -"En!... Mutta minä tahdon puhutella konfessoria." - -"Se käynee vaikeaksi." - -"Etkö voi ilmoittaa hänelle?" - -"Sisarilla ei ole mitään yhteyttä veljien kanssa." - -"Mutta teillä on salateitä." - -"Niille tarvitsee sirotella kultaa!" - -Pernilla otti yhden tukaatin ja pani sen pöydälle. Sisar näki sen ja -kohotti kummissaan katseensa. - -"Eikö se riitä?" - -"Ei!" - -"Kuinka monta haluat!" - -"Kahdeksan tuhatta!" - -"Ei, tämä on rajatonta hävyttömyyttä!" Ja tuohtunut nainen otti -tukaatin ja alkoi juosta huoneessa edestakaisin. - -Samassa soitettiin iltamessuun. Anna nousi heti, toivotti rauhallista -yötä ja lähti. Pernilla rouva katsoi epäröiden hänen jälkeensä; -lähtisikö hänkin messuun ja samalla tiellä kenties voisi valmistaa -tilaisuuden tavata konfessoria?... Tuumasta ei tällä kertaa tullut -tointa, sillä ovi osoittautui olevansa lujasti lukossa eikä -kolkutusta kuultu; kaikki sisaret olivat kirkossa, sieltä kuului -laulu hiljaa ja juhlallisena; se anoi taivaan rauhaa levottomille -ihmissieluille, mutta tämä rauha ei tullut Pernillan osaksi; hän -jatkoi kävelyään edestakaisin, riihottomasti harmissaan turhasta -matkasta ja siitä, että oli antanut puijata itsensä, hän, joka oli -puijannut niin monta... Ja heidän etunenässään Hemming Gaddin ja -Pietari Turenpojan... Niin uskomattomalta kuin se voi näyttääkin, -oli laita tosiaankin niin, että viisas, valistunut ritari, surun -valtaamana jalon emäntänsä manalle menosta ja kiitollisena siitä -huolenpidosta, jota Pernilla oli hänelle omistanut, vähitellen ja -aivan tietämättään salli kietoa itsensä niihin verkkoihin, joita -Pernilla kutoi hänen ympärilleen. Hän oli siinä lujassa uskossa, -että ne uudet onnettomuudet, jotka uhkasivat isänmaata, vaara, joka -koitui hallituksen uskomisesta tuskin kahdenkymmenenvuotiaalle -nuorukaiselle, ne saivat hänet liittymään rauhanpuolueeseen. Että -Pernilla oli suurennellut vaurioita ja esittänyt vaaran paljon -uhkaavampana kuin se oli, sen hän olisi kieltänyt, jos joku olisi -häneltä sitä kysynyt. Pernilla oli tuskin koskaan ilmaissut omaa -mielipidettään, vaan ainoastaan kysellyt hänen mieltään ja sen -jälkeen tehnyt hänen ajatuksensa omikseen. - -Hän ei ollut koskaan ennen uskonut, että Pernilla oli niin viisas -ja samalla kertaa niin hento ja rakastettava; nainen: hän sai hänet -häpeämään sitä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, jota oli ennen -osoittanut; hänen vaalintansa sulostutti hänen yksinäistä elämäänsä. -Jossain määrin hyvittääkseen tämän katsoi hän velvollisuudekseen -tehdä myönnytyksiä Pernilla rouvalle, ja tämähän pyysi ainoastaan, -että hän uskoisi hyvää Tanskan maasta ja kansasta... - -Niin pitkälle oli Pernilla ehtinyt... Itsekseen hän nauroi ritarin -yksinkertaisuudelle; tämä vaipui hänen silmissään sitä alemmaksi, -mitä enemmän taipui hänen tahtonsa mukaan; mutta vielä riemuitsi -hän voitostaan ja odotti kärsimättömästi Hemming Gaddin palaamista -isänmaahan, valjastaakseen hänetkin voittovaunujensa eteen. Hän -välitti vähät siitä, että hänen oma herransa alkoi kallistua -sotapuolueeseen, ei niin, että hän teki jonkun tavallisista -käänteistään, mutta hän ilmaisi niin suurta tyytymättömyyttä -tanskalaisiin ja puhui niin suurella kunnioituksella ja ihailulla -nuoresta herra Sten Sturesta, että saattoi ennustaa tulevaa -rintamanmuutosta. - -Mutta, kuten sanottu, Pernilla ei pitänyt herraansa niin -tärkeänä, että olisi kiinnittänyt häneen huomiota. Hän oli kerran -Kööpenhaminassa vieraillessaan tosiaankin tehnyt tuttavuutta Sigbrit -rouvan kanssa, ja nämä molemmat sisarussielut olivat yhdessä -laatineet sen suunnitelman, joka Pernillan oli nyt pantava toimeen. - -Tehdä luostarit suosiollisiksi tanskalaiselle hallitukselle, se oli -samaa kuin avata varmin ja oikoisin tie viholliselle; niiden vaikutus -oli yhtä suuri yli koko maan: se tunkeutui ikäänkuin ilmassa niin -hyvin matalaan majaan kuin palatsiinkin. Sigbrit rouva käsitti sen, -hän antoi sentähden kultaa ja ennen kaikkea lupauksia tarkoituksen -edistämiseksi. Nuori kuningas hyväksyi kaikki hänen ehdotuksensa, ja -Pernilla rouva sai melkoisia summia käytettäväkseen. - -Vadstena oli tärkein, suurimmassa arvossa pidetty luostari, -ja monet sen abbedissoista olivat tehneet itsensä tunnetuiksi -tanskalaisista mieltymyksistään. Märeta rouvasta ei oltu varmoja, -sentähden oli Pernillan urkittava ilmi hänen mielensä; mutta hän -antoi alusta alkaen iskun itselleen ja herätti ainoastaan epäluuloa -ja vastenmielisyyttä. Vilppi ja viekkaus olivat ainoat hänen -käyttämänsä keinot, mutta täällä eivät ne olleet auttaneet mitään: -hänet oli voittanut viekkaudessa kaksi naista, joille hänen tulonsa -oli odottamaton... Tämä ajatus ajoi unen hänen vuoteestaan, ja kun -hän vihdoin vaipui levottomaan unenhorrokseen, oli hän unissaan -seisovinaan suurella torilla vieraassa kaupungissa, suunnattoman -ihmisjoukon ympäröimänä. Keskellä toria oli mestauslava ja sillä -- -piispa Hemming Gadd. Hän näki kuinka pyöveli tahtoi solmia siteen -tämän silmien eteen ja kuinka tämä repäisi sen pois ja heitti sen -ammottelevaan väkijoukkoon ja huusi viitaten Pernillaan: "Tuolla -on se, joka on saanut minulle tämän häpeän, joka on syypää siihen, -että minä kuolen isänmaani kavaltajana!" Mutta Pernilla ei ollut -mitään huomaavinaan; hän katseli ympärilleen samoin kuin muutkin, -keksiäkseen, kehen hän viittasi. - -"Minä vihaan Tanskaa kuolemaan saakka!" huudahti piispa. "Jumala -siunatkoon ja varjelkoon Ruotsia!"... Nyt lyötiin rumpua, jotta -hänen puheensa estyisi kuulumasta, mutta hän vain nauroi sille, ja -mahtavan äänensä koko voimalla hän huudahti: "Hyvästi, kurja maailma!" -Sen jälkeen laski hän päänsä pölkylle, valkoiset hapset liehuivat -tuulessa, mestauspiilu välähti, se putosi, ja pää vieri maahan... -Se vieri aina Pernillan jalkoihin, hänen täytyi katsoa vanhoihin, -ryppyisiin kasvoihin... Puoliavoimet huulet, jotka olivat lausuneet -niin monia merkillisiä sanoja, olivat nyt muuttuneet sinertäviksi... -Mutta silmät näyttivät tahtovan lävistää hänet, eikä hän voinut -paeta, jalat olivat kuin naulatut kiinni maahan, hänen täytyi -seista paikoillaan ja katsoa näihin sammuneihin silmiin... Se oli -hirveä piina... Hän vääntelehti päästäkseen pois sieltä, hän tahtoi -huutaa apua, mutta kieli teki tenän... Hän kärsi hornan tuskia... -Hän teki epätoivon ponnistuksen... Vihdoinkin pääsi huudahdus hänen -vapisevilta huuliltaan ja -- hän heräsi. - -Oli valoisa päivä. - -Samassa astui sisar Anna sisään. - -"Otaksun, että olette nukkunut hyvin?" sanoi hän. - -"En, olen nähnyt mitä hirveimpiä unia ja kamalimpia näkyjä." - -"Sepä ikävää." - -"Se oli kai viinin vaikutusta." - -"Unet voivat myös olla merkkejä." - -"Minä en usko moista." - -Sisar Anna pani kellon pöydälle ja sanoi, että rouva sai soittaa, kun -tahtoi syödä aamiaista. Sen jälkeen aikoi hän mennä. - -"Milloin voin tavata abbedissaa?" - -"Minä kysyn häneltä." - -"Kohta sen jälkeen tahdon lähteä matkalle." - -"Kello on nyt yhdeksän." - -"Lähden yhdentoista aikaan." - -"Ilmoitamme kyllä palvelijoillenne." - -Sisar Anna meni, mutta Pernilla rouva ei voinut vapautua unestaan. -Kamalat silmät tuijottivat yhä häntä kohden, eikä hän olisi mistään -hinnasta maailmassa enää jäänyt toiseksi yöksi luostariin. - -Ainoa nunna, joka näyttäytyi, oli sisar Anna; hän piti huolta hänen -palvelemisestaan ja vastaili kysymyksiin ainoastaan yksikantaan. - -Aamiaisen jälkeen uudisti Pernilla pyyntönsä saada tavata abbedissaa. - -"Hän käskee ilmoittaa, ettei hän tänään voi ottaa vastaan ketään", -sanoi Anna. - -"Mutta kenties huomenna?" - -"Onhan teillä vapaus jäädä odottamaan." - -"Aikani ei valitettavasti sitä salli", vastasi Pernilla. "Ja minä -luotan sormukseeni." - -"Minä lähetän sen kerran." - -Niin he erosivat. Pernilla oli harmista halkeamaisillaan, ja kun hän -ratsasti ulos luostaripihasta, tunsi hän luostaria kohtaan kaikkea -muuta kuin suopeita tunteita. Hän ratsasti talon nurkan ympäri ja oli -juuri lähtemäisillään torin poikki, kun huomasi erään munkin, joka -tuli luostarin toiselta puolen. - -Oli silmänräpäyksen asia heittäytyä alas ratsultaan ja jättää -se palvelijoille. Pernilla riensi munkkia vastaan läähättäen: -"Kunnianarvoisa isä!" - -"Mitä haluatte, tytär?" - -"Isä Laurentius!" - -"Rouva Pernilla Klauntytär!" - -"Olette siis jälleen kotona?" - -"Kuten näette!" - -"Olisinpa sen tiennyt!" - -"Mitä silloin?" - -"Silloin olisin heti kääntynyt teidän puoleenne." - -"Voinko siis tehdä jotakin?" - -Viekkaus ei ollut auttanut mitään. Pernilla jätti nyt kaiken -teeskentelyn ja sanoi kursailematta: - -"Eikö Vadstenan luostarin täydy hänen pyhyytensä paavin ja Ruotsin -kirkon etujen tähden kaikin voimin edistää unionia Tanskan kanssa?" - -"Tai rauhanystäviä." - -"Eikö se ole samaa?" - -"Ei suinkaan." - -"Tarkoitatteko, että kirkko saisi suurempia etuja rauhanystäviltä?" -kysyi Pernilla kummissaan. - -"Sitä tarkoitan!" - -"Riippuu siitä kuka tarjoaa enimmän!" - -"Sehän se ratkaisee." - -"Tanskan kuningas antaa juhlallisia lupauksia." - -"Kirkolla on monia nälkäisiä suita, se ei voi sentähden tyytyä -lupauksiin." - -"Kultaa siis!" - -"Mieluimmin kultaa!" - -"Kaikki tehdyt palvelukset palkitsen runsaasti." - -"Mutta käsirahat?" - -"Annan teille sata tukaattia." - -"Kahdeksan tuhatta, ja me olemme teidän!" - -Pernilla oli aivan kuin puusta pudonnut. Ilvehdittiinkö hänen -kanssaan... vai miksi hänen korviaan aina kuumennettiin tällä -sanalla?... "Pidätte palvelustanne hyvässä hinnassa, isä", sanoi hän -sangen terävästi. "Mutta luulenpa, että olette taipuvainen tinkimään, -melkoisesti tinkimään." - -"Ei hitustakaan!" - -"Silloin emme puhu siitä enempää." Ja sanomatta edes jäähyväisiä -palasi Pernilla hevosensa luo, nousi ripeästi satulaan ja ratsasti -kaupungista, yhtä ymmällä kuin suutuksissaan siitä, mitä oli -tapahtunut. - -Isä Laurentius seisoi yhä samalla paikalla; hän katsoi -ratsastajattaren jälkeen ja jupisi itsekseen: - -"Hänestä voisi tulla välittäjä... kylvö on tehty, meidän on annettava -aikaa, jotta se ehtii orastamaan." - -Verkkaisin askelin jatkoi hän matkaansa eräälle sivukadulle, josta -kuului reipas vasarain kalke sepän pajasta; ja kauas näkyivät -säkenet, jotka sinkoilivat ilmaan, kun tulipunaista rautatankoa -hartiavoimin muokattiin alasimella. - -"Jumalan rauhaa, mestari Elias!" - -"Kaikki pyhimykset! Isä Laurentius!" Ja seppä heitti vasaran syrjään, -temmaten lakin päästään. - -"Äsken kotiutunut! Sentähden minua miellyttää hieman katsella -ympärilleni täällä rakkaassa Vadstenassa." - -"Täällä on kai hyvin vähäpätöistä verraten siihen ihanuuteen, mitä -kunnianarvoisa isä on nähnyt?" - -"Tosin kyllä; mutta kellekäpä ei kotikuusi suloisimmin humisisi, vai -kuinka, mestari?" - -"Tietysti!" vastasi tämä raapien korvallistaan. "Vaikka voihan -silläkin olla puolensa jos toisensakin." - -"Luulin, että teillä on onnellinen koti?" - -"Ei mitään syytä valittamiseen! Eukko on hyvä ja tyttö samaten!... -Kenties liiankin hyvä muutamain mielestä", lisäsi hän ja pyyhki -nokisella työmekkonsa hihalla hikistä otsaansa, jolle siten tuli yhä -enemmän taikamaisia salamerkkejä. - -"Kuinka vanha tyttärenne on?" - -"Äsken täyttänyt viisitoista." - -"Tiedonhaluinen?" - -"Liiaksikin säätyynsä nähden." - -"Antaa hänen päästä maailmaan!" - -"Eukko ei tahdo..." - -"Riippuu kai..." - -"Aivan niin! Hän pelkää maailman armottomia käsiä." - -"Voisin tehdä erään ehdotuksen." - -"Vai niin!" vastasi seppämestari jotensakin kylmäkiskoisesti. Katse, -jonka hän heitti isä Laurentiukseen, näytti melkein sanovan: "Olen -saanut sellaisista kyllikseni." - -Toinen ymmärsi heti tarkoituksen: "Se ei ole alkuaan minun -- vaan -abbedissan." - -"Abbedissan? Se on toinen asia. Sellaista kunniaa ja onnea kuin että -Kaarina pääsisi luostariin ja saisi oppia siveyttä ja tapoja... pyhä -Santa Birgitta, sitä emme ole konsanaan uskaltaneet ajatella." - -"Ajatelkaa nyt!" - -"Eikö kunnianarvoisa isä tahtoisi mennä sisälle ja ilmoittaa itse -heille tämän onnen?" - -"Sen teen mielelläni." - -Isä Laurentius oli tosiaankin utelias näkemään nuorta tyttöä, ja sitä -paitsi oli hänellä omat tuumansa. - -Elsa muori otti hänet vastaan jo portaissa; hän oli nähnyt isän -menevän pajaan ja aavisti, että tämä tahtoi tavata häntäkin, -vaikkakin hän erehtyi käynnin syyhyn nähden. - -Kun hän polvistui suutelemaan kunnianarvoisan isän lievettä, laski -tämä siunaten kätensä hänen päälaelleen ja seurasi häntä sitten -kamariin. - -Siellä seisoi Kaarina, ja isä Laurentius hämmästyi aikalailla. -Suloisempaa näkyä ei voinut päästä katselemaan. Sielukkaat silmät, -joita väliin peittivät pitkät ripset, korkea otsa, hieno nenä, -hymyilevät purppurahuulet, jotka avautuessaan paljastivat kaksi -helmiriviä kauniine kaiteineen, pieni, soma, leuka, poskien pehmeä -pyöreys ja kasvojen koko ihastuttava soikio oli vaalean hiuskehyksen -ympäröimänä. Isä Laurentius ei ihmetellyt nuoren Pentin rakkautta, -ja hän tunsi melkein olevansa taipuvainen antamaan veli Mathiaalle -anteeksi. - -Tyttö oli luultavasti tottunut siihen, että häntä ihailtiin, sillä -munkin eleet eivät häntä vähimmässäkään määrin hämmästyttäneet; -hymyillen katseli hän isä Laurentiusta ja näytti sydämensä pohjasta -nauttivan tämän kummastuksesta. - -"Pian, Kaarina, nouda haarikka kirsimarjajuomaasi", käski äiti. -"Pyydämme kunnianarvoista isää sitä maistamaan." - -Tyttö riensi ulos täyttämään käskyä, mutta ensin heitti hän katseen -ulos kadulle; näytti kuin hän olisi odottanut jotakin. - -Heti hänen mentyään riensi Elsa vastakkaiselle ovella ja pilkisti -avaimenreiästä sisään. - -"Jalo ritari makaa vielä", sanoi hän. - -"Makaa?... Onko hän sairas?" - -"Hän ei tullut kotiin ennenkuin aamulla." - -"Missä hän on sitten viettänyt yönsä?" - -"Minä en tiedä -- mutta..." - -"Puhukaa ujoilematta, Elsa muori." - -"Hän oli juovuksissa!" - -"Onko se mahdollista!" - -"Ei hän tahtonut mennäkään levolle. Onneksi oli mieheni jo mennyt -pajaan, niin ettei hän tiennyt mitään..." Hän keskeytti sammaltaen. - -"Te salaatte jotakin, Elsa muori." - -"Kaarina parkani." - -"Ihastuiko ritari häneen?" - -"Onnettomuudeksi!" - -"Kertokaa..." - -"Kaarinan täytyi piiloutua kellariin, ja vasta sitten kun ritari oli -turhaan etsinyt häntä, voin hänet saada menemään levolle." - -"Onko Kaarina nyt mennyt kellariin?" - -"Kyllä, kirsimarjajuomaa noutamaan." - -"Sulkekaa hänet sitten uudestaan sinne, kunnes olemme päättäneet -keskustelumme, -- mutta tehkää se heti." - -"Tahdon sanoa hänelle, että ritari on ylhäällä jälleen, niin hän jää -sinne vapaasta tahdostaan." Elsa riensi täyttämään saamaansa käskyä. - -Isä Laurentius oli keksinyt Kaarinan kadulle tähystelevän katseen; -hän tiesi, että juuri tähän aikaan oli odotettavissa tavallinen -vierailu luostarista, ja muutamien minuuttien kuluttua havaitsikin -hänen tarkka katseensa veli Mathiaan ja Pentti teinin, jotka -lähestyivät nopeasti, kummallakin kirja kainalossaan. Tämän johdosta -hän lähettikin Elsa muorin sulkemaan nuoren tyttärensä kellariin. - -Elsa palasi muutamain sekuntien kuluttua. "Tyttö oli iloinen -saadessaan jäädä sinne", sanoi hän. - -"Pidä nyt yhtä kanssani kaikessa!" kuiskasi isä Laurentius. - -Molemmat uudet vieraat astuivat sisään ja näyttivät joutuvan aika -hämilleen nähdessään Laurentiuksen. - -Elsa ei hänkään ollut vähemmässä määrin ymmällä; hän ei oikein -tiennyt, kuinka käyttäytyä. - -Laurentius katsoi vuorotellen toisesta toiseen; hän nautti heidän -hämmennyksestään. "Ette kai tiedä, mitä on tapahtunut?" sanoi hän -veli Mathiaalle. - -"En, mitä sitten?" - -"Elsa muorilla on ylhäisiä vieraita." - -"Ketä sitten?" - -"Herra Erik Abrahaminpoika (Lejonhufvud)." - -"Vai niin!" - -"Siitä voi koitua hänen talolleen monia ja suuria etuja." - -"Erik herra on Ruotsin kavaltaja." - -"Naimisensa kautta Paul Laxmandin tyttären kanssa tuli hänestä -Tanskan kuninkaan mies." - -"Paul Laxmand, hänhän joutui epäsuosioon." - -"Hänen omaisuutensa otettiin takavarikkoon." - -"Ja Erik herran emäntä on kuollut aikoja sitten; kenties hän nyt -onkin siitä syystä niin nuoren kuninkaan suosiossa." - -"Miksi tulee hän tänne?" - -"Sanotaan, että hän aikoo mennä luostariin." - -"Ja sentähden..." - -"Hän tahtoo uskotella meille, että hän on sentähden tullut tänne", -lisäsi Laurentius. - -"Uskotella?" - -"Asianlaita on se, että hän on mitä hurjimmin hurmaantunut nuoreen -Kaarinaan..." - -"Vastahan hän on nähnyt hänet eilen..." - -"Huhut, juorut...! Kaarinan tähden hän on tullut tänne, ja hehku on -leimahtanut ilmiliekkiin..." - -"Pyhä neitsyt!" - -"Kuka pelasti hänet?" huudahti Pentti, kalpeana kauhusta ja -mielenliikutuksesta. - -"Elsa kääntyi minun puoleeni... Minä sen tein!" - -"Missä hän on nyt?" - -"Se on minun salaisuuteni!" - -"Tiedättehän sen tekin, rakas äiti?" kysyi veli Mathias -liikutuksella, jota hän ei voinut salata. - -"Kyllä, minä tiedän sen!" - -"Ettekö tahdo uskoa sitä minulle?" - -"Sitä en uskalla." - -Pentti seisoi kalmankalpeana; ei sanaakaan päässyt hänen -yhteenpuristuneilta huuliltaan. - -"Elsa on vannonut vaikenevansa ja hänen täytyy pitää valansa", -puuttui Laurentius ankarasti puheeseen. "Mitä tyttöön tulee, täytyy -sen ilahuttaa teitä molempia, että hän on päässyt varmaan turvaan, -samoin kuin hän minun kauttani kiittää teitä molempia saamastaan -opetuksesta; jos hänestä vastaisuudessa tulee luostarineitsyt, on se -koituva hänelle suureksi siunaukseksi." - -"Niin olen minäkin ajatellut!" huokasi Mathias. - -"Tahdotteko nyt jättää meidät! Minulla on vielä jotakin sanottavaa -Elsalle, mutta se voi tapahtua ainoastaan kahdenkesken ja -salaripissä." - -Mathias ja Pentti lähtivät, molemmat syvästi masentuneina. - -Laurentius riensi sulkemaan oven ritarin huoneeseen, niin ettei hän -voinut tulla ulos. "Kutsu heti tänne miehesi ja tyttäresi", käski hän -Elsa muoria. - -Tämä riensi ulos ja palasi heti takaisin Kaarina mukanaan. Muutamia -minuutteja myöhemmin astui seppäkin sisään. - -Kaarinan posket hehkuivat helakanpunaisina; hän näytti tuntevan -tulvehtivaa iloa. - -Isä Laurentius ei voinut käsittää syytä siihen, mutta ei hänellä -ollut aikaa sitä ajatellakaan; täytyi toimia ja toimia ripeästi. - -"Tein erehdyksen", sanoi hän, "kun taivutin Elsa muorin ottamaan -vieraan ritarin taloonsa; tunnen ylen vähän maailmaa, kun unhotin, -ettei karitsa käyskentele rauhassa, kun susi on saanut sen -näkyviinsä. Nyt tahdon kuitenkin korjata, mitä olen rikkonut, ja jos -Kaarina voi vauriotta tulla luostariin tänä iltana messun jälkeen, -menen takaukseen, että abbedissa on ottava hänet hoiviinsa." - -Vanhemmat voivat tuskin löytää sanoja ilmaistakseen kiitollisuuttaan, -mutta Kaarina ei näyttänyt ottavan siihen osaa. - -"No, tyttö, etkö kiitä?" - -"En minä tahdo ruveta nunnaksi..." mutisi hän hiljaa kaulahuivinsa -nipukkaa nypelöiden. - -"Tyhmä lapsi, voiko suurempaa onnea tulla osaksesi?" kysyi äiti. - -"Jaloimmat rouvat ja neitsyet tavoittelevat sitä", lisäsi isä Elias. - -Kaarina ei virkkanut sanaakaan, mutta puna läikehti hänen poskillaan. - -"Täytyy kulua vuosia ennenkuin siitä voi olla kysymystä", sanoi -Laurentius; "nyt on hänet ensin pelastettava uhkaavasta vaarasta." - -"Messun jälkeen vien hänet kirkosta mukanani ylös luostariin", sanoi -Elsa. - -Perheen siunausten saattamana palasi Laurentius luostariin. Elsa -muoria kiellettiin ilmoittamasta ritarille hänen käynnistään. - -Luostariin palattuaan kutsutti munkki heti Pentin luokseen, tämä oli -menetellyt suorastaan vastoin hänen tahtoaan ja käskyään ja häntä oli -sentähden rangaistava. - -Suuri oli hänen hämmästyksensä nuorukaista nähdessään. Tavallisesti -niin raukeat silmät säteilivät ilosta, poskilla oli raikas puna, hän -kantoi päänsä pystyssä; koko mies oli saanut voimaa ja jäntevyyttä... -Mitä maksoi puhua hänelle rangaistuksesta, se ei häntä lainkaan -liikuttaisi. - -Laurentius kysyi sen sijaan: "Mitä on tapahtunut?" - -Silloin vaipuivat silmät maahan ja pää painui. - -"Pentti!" - -"Isä!" - -"Sinä et vastaa." - -"Sallikaa minun vaieta!" Hän kohotti rukoillen katseensa, ja molemmat -silmät olivat täynnä kyyneliä. - -"Oletko antanut muita lupauksia kuin minulle?" - -Nuorukainen lankesi polvilleen. "Anteeksi, anteeksi!" - -"Puhu! Käsken sinua!" - -"Hän on vannonut minulle ikuista rakkautta!" - -"Milloin?" - -"Äsken, kun olimme siellä!" - -"Ethän sinä voinut tavata häntä." - -"Kun meidän piti palata kotiin, tarttui liepeeni erääseen -kellarinluukkuun, kuten luulin; kumarruttuani alas irroittaakseni -sen, kurottautui hän ylös minua kohden. 'Uskollista rakkautta aina -kuolemaan', kuiskasi hän. 'Aina kuolemaan!' toistin minä". - -Laurentius pani käden silmilleen; mitä hän oli tahtonut estää, sitä -hän oli sen sijaan edistänyt. - -"Totista veljen ja sisaren rakkautta", huudahti hän innotellen, katse -suunnattuna taivasta kohden. "Kaarina ei rupea koskaan nunnaksi." - -"Kyllä, jos hänellä on kutsumusta siihen." - -"Jääkö hän tänne luostariin?" - -"Sitä en tiedä." - -"Hän ei saa enää nähdä häntä." - -"Minä lähden vartioimaan kellarin edustalle." - -"Hän ei ole enää siellä!" - -"Poissa jo?" - -"Ja varmassa turvassa!" - -"Sisarluostarissa?" - -"Se on varmin ja tyynin satama syntisen maailman rajusäitä vastaan! -Kirkossa saat aina kohdata hänet ja sieltä on teidän yhteinen -ylistyslaulunne kohoava pyhälle neitsyelle... saatte kuulla toistenne -askeleet, toistenne hiljaiset huokaukset ja, sinä alttariaitiosta, -hän lehteriltä, toivottaa toisillenne pyhän neitsyen siunausta ja -autuasta rauhaa, jota hän yksin antaa." - -Pentti tunsi aivan kuin huumausta, hän imi sieluunsa tätä suloista -myrkkyä... Voisiko hän ajatellakaan luostarin jättämistä niin -kauan kuin Kaarina oli täällä... Mahdotonta, mahdotonta!... Jos -Kaarina päätti jäädä tänne, silloin tahtoi hänkin tehdä niin, sillä -ainoastaan hänen läheisyydessään tahtoi hän elää ja -- kuolla! - -Isä Laurentius saattoi nyt huoletta jättää hänet; siinä -haltioitumistilassa, jossa nuorukainen oli, ei ollut mitään -pelättävää; ja hänen täytyi ajatella Kaarinan saattamista turvaan. - -Laurentiuksen tehtävänä oli ilmoittaa konfessorille ne asiat, jotka -olivat alistettavat abbedissalle; tämä saattoi sitten, joko itse -tai yhdessä anojan kanssa, esittää asian. Mutta milloin konfessori -ei ollut saapuvilla, oli Laurentiuksen, hänen lähimpänä miehenään, -mieskohtaisesti pyrittävä abbedissan puheille. Jo edellisenä päivänä -oli hän aikonut tehdä sen, mutta konfessori oli aina saapuvilla. - -Nyt lähetti hän erään veljistä ilmoittamaan konfessorille, että jalo -ritari herra Erik Abrahaminpoika oli saapunut kaupunkiin ja asettunut -asumaan seppä Eliaanpojan luo; aivan liian vaatimaton asunto niin -ylhäiselle herralle. - -Konfessori oli aivan samaa mieltä ja lähti heti tarjoamaan ritarille -arvokkaampaa asuntoa luostarista. Nyt oli tie Laurentiukselle avoinna -ja hän lähti sisarluostariin. - -Abbedissa näytti hänestä melkein heikommalta kuin edellisenä päivänä. -Kuinka monet kerrat olikaan hän mietiskellyt tämän naisen elämän -salaisuutta; kukapa ei nähnyt, että sellainen oli olemassa, mutta -mikä?... Hän ei ollut ilmaissut sitä edes ripissäkään, minkä isä -Laurentius tiesi konfessorin kautta; mutta hän toivoi voivansa päästä -sen perille tavalla tai toisella... Ne kokeet, joita hän oli tähän -asti tehnyt, olivat kaikki epäonnistuneet; nyt oli hänen koetettava -uutta keinoa. - -"Kunnianarvoisa äiti", sanoi hän, "minä tulen pyytämään suurta -suosiota." - -"Kenelle?" - -"Lapselle, nuorelle tytölle, jota uhkaa suuri vaara." - -"Onko hän yksin maailmassa?" - -"Hänellä on vanhemmat, mutta he eivät voi mitään." Sitten kertoi -hän Kaarinan tavattomasta kauneudesta, kuinka muuan vieras ritari -oli ihastunut häneen eikä suinkaan haikailisi viedessään hänet -väkivallalla mukanaan. - -"Se ei koituisi hänelle hyväksi", huudahti Märeta vihastuneena. -"Välttääkseen kaikkia riitoja saa tyttö tulla tänne; kun ritari on -matkustanut pois, saa hän palata vanhempainsa luo." - -"Ei, jalo rouva, sitä ei hän saa." - -"Miksei?" - -"Siksi, että muuan nuori, vielä vihkimätön luostariveli on -mielettömästi rakastunut häneen." - -"Vielä vihkimätön, sanotte -- mikä estää sitten häntä lähtemästä -luostarista?" - -"Hänestä lupaa tulla veljeskuntamme kaunistus." - -"Se tulee hänestä ainoastaan silloin, jos hän vapaasta tahdostaan ja -koko sielustaan antautuu siihen." - -"On vielä toinenkin syy." - -"Ja se on?" - -"Hän on avioton lapsi!" - -"Vaikkapa!" - -"Hänen äitinsä on luovuttanut hänet luostarille." - -"Sovittamaan, mitä äiti itse on rikkonut?" - -"Niin kyllä!" - -"Julmaa, sydämetöntä! Äidin nimi?" - -"Kirsti Gyllenstjerna." - -"Erik Trollen emäntä?" - -"Niin!" - -"Pyhä neitsyt!" - -"Lapsi syntyi ennen hänen menoaan avioliittoon. Hän oleskeli Skon -luostarissa, ja muuan nuori maalari..." - -"Vaietkaa, vaietkaa... Olen kuullut siitä, mutta en pitänyt sitä -mahdollisena... Abbedissa oli vetänyt hunnun kasvoilleen, hän piteli -kiinni tuolinselustasta ja vapisi kovasti; kertomus oli ilmeisesti -häntä pöyristänyt." - -"Kutsunko jonkun?" - -"Ei, se menee pian ohitse... Mutta se syntivelka, joka painaa maata, -näyttää minusta niin suurelta, niin kauhealta... että sitä täytyy -kohdata rangaistuksen salamain." - -"Ainahan ne väliin näyttäytyvät." - -"Mikä on nuoren miehen nimi?" - -"Pentti." - -"Tietääkö hän itse syntyperästään?" - -"Olen sanonut, että hän on löytölapsi." - -"Jos hän ymmärtäisi omaa onneaan, käsittäisi hän, että ainoastaan -täällä on rauhaa." - -"Kyllä hän sen tulee myöhemmin käsittämään." - -"Kuinka vanha hän on?" - -"Kahdenkymmenen." - -"Elämänsä ovella siis!... Suljen hänet joka päivä rukouksiini!... Ja -tekin, veljeni, rukoilkaa hänen puolestaan, hartaasti ja väsymättä." - -"Sen teen!" - -"Mitä nuoreen tyttöön tulee, otan hänet huostaani. Tahdon puhutella -hänen äitiään..." - -"Hän tuo hänet luostariin." - -"Se on hyvä!" - -"Tahtooko teidän armonne ottaa vastaan ritarin?" - -"Tulkoon vain!" - -Laurentius oli odottanut hänen kysyvän nimeä, mutta sillä ei hän -näyttänyt pitävän lukua. - -Oli siis vain sanottava jäähyväiset. Lähdettyään tuumi hän itsekseen: -"Onneton rakkaus, mutta kehen? Se olisi tärkeä tietää..." - -Abbedissa oli antanut käskyn, että se nuori tyttö, joka kohta messun -jälkeen pyytäisi päästä hänen puheilleen, oli heti päästettävä sisään. - -Elsa ja Kaarina heittäytyivät hänen jalkoihinsa ja suutelivat hänen -hameensa lievettä. Tavallisella hyvyydellään nosti hän heidät pystyyn -eikä näyttänyt lainkaan loukkautuvan siitä syvästä surusta, jota -molemmat ilmaisivat. - -"Hän on meidän ainoa lapsemme!" sanoi Elsa. "Sentähden tuntuu niin -katkeralta erota hänestä." - -"Täytyykö minun välttämättä ainaiseksi jäädä luostariin?" nyyhkytti -Kaarina. - -"Ei! Se tulee aina riippumaan sinusta itsestäsi!" - -Kuinka monia kiitoksia ja siunauksia lausuttiinkaan! Vihdoinkin oli -Elsa sanonut jäähyväiset ja mennyt. Kaarina oli abbedissan kanssa -kahden. - -Tämä paloi ikävästä puhutella häntä yksityisesti, kuulla sanoja, -jotka muinen olivat soineet hänen korvissaan kuten suloisin -soitto. Sentähden sai Kaarina kertoa lyhyen tarinansa, ja siinä -kerrottiin ainoastaan katseista, ilman sanoja; mutta kuitenkin -olivat ne ymmärtäneet toisiaan niin hyvin, että kun hän kuiskasi -kellarinluukusta, luvaten uskollista rakkautta kuolemaan saakka, niin -tiesi hän, ei ainoastaan, että hänet ymmärrettiin, vaan myös, että -toinen katkoisi kaikki muut siteet, paitsi sitä, joka yhdisti heidät -toisiinsa. - -Eikä Märetalla ollut voimaa häntä keskeyttää; huntuunsa kietoutuneena -hän kuunteli salaisella ihastuksella. Raukka, kuusitoistavuotiaana -oli hänet erotettu yljästään, jonka hän itse oli valinnut, ja viety -Vadstenan luostariin. Hänet oli opetettu tottelemaan pienestä pitäen -ja hän teki sen silloinkin kun tuska kalvoi kovimmin. - -Hänen verraton sävyisyytensä ja lempeytensä voitti hänelle vähitellen -kaikkien kunnioituksen ja rakkauden. Kun edellinen abbedissa kuoli, -valitsi niin veljes- kuin sisarkuntakin hänet yksimielisesti hänen -seuraajakseen -- hänen korkea yhteiskunnallinen asemansa teki hänet -siihen oikeutetuksi -- mutta hän kieltäytyi kauan. Tottuneena -aina antamaan myöten suostui hän lopulta, kuitenkin ainoastaan -sillä ehdolla, että Anna Fickentytär aina tulisi seisomaan hänen -rinnallaan. Tämä, jolla oli terävä ymmärrys ja luja tahto, oli -enemmän pelätty kuin rakastettu, mutta kun hän oli sukulaissuhteissa -maan korkeimpain sukujen kanssa, tulisi hän kaikesta päättäen pian -astumaan Märetan tilalle. Ainoastaan kaksi vuotta oli tämä ollut -abbedissana ja sillaikaa monet kerrat ilmaissut toiveensa, että saisi -vetääntyä sisarten vaatimattomaan piiriin ja jättää Annalle sen -paikan, joka hänelle oikeastaan kuului. - -Kaarina oli aikoja sitten päättänyt kertomuksensa. Abbedissa istui -aivan hiljaa; Kaarinasta melkein tuntui siltä, kuin hän olisi -nyyhkyttänyt. Pyhä neitsyt, jospa hän olisi rohennut astua esiin ja -kysyä, mikä suru saattoi vuodattaa niin jalon rouvan silmistä niin -katkeria kyyneliä. - -"Olet sanonut minulle, Kaarina, ettet tahdo jäädä luostariin. Mihin -sitten halusi palastaa?" - -"Ulos maailmaan!" - -"Se on paha ja vaarallinen!" - -"Juuri siksi tahdon sitä koetella." - -"Etkö ensinkään pelkää?" - -"En hitustakaan!" - -"Mutta jos lankeat?" - -"Silloin kai saan nousta jälleen." - -"Sitä eivät kaikki voi." - -"Pitäisin tietenkin aina pyhän Jumalan äidin ja vanhempani silmieni -edessä." - -"Luuletko sen auttavan?" - -"Totta kai sekin, mutta tiedän myös, mikä auttaa paremmin." - -"Mikä niin?" - -"Rakkauteni!" - -"Madonnaan?" - -"Ja Penttiin! Hänen tähtensä uskon melkein voivani nostaa vuoria." - -"Ansaitseeko hän sellaisen rakkauden?" - -"Aivan varmasti!" - -"Mutta jos petyt?" - -"Niin silloin palaan tänne takaisin." - -"Olet silloin saanut kylliksesi maailmasta?" - -"Enemmän kuin kyllikseni! Mutta sitä ei tapahdu koskaan", lisäsi hän -ja kuivasi pois muutamia kirkkaita kyyneliä, jotka oli kihottanut -hänen silmiinsä kuvittelu, että Pentti saattaisi olla hänelle -uskoton. "Minä olen hassu", sanoi hän nauraen, "hän on tuhat kertaa -parempi kuin minä." - -"Sinä unhotat, että hän kuuluu luostariin." - -"Minä ajattelen yöt ja päivät, kuinka hän"... tässä hän keskeytti ja -loi silmänsä maahan. - -"Nyt häpeät omaa ajatustasi..." - -"Ainoastaan lausua sitä teille, äiti." - -"Voisitko ilmaista sen maalliselle äidillesi?" - -"Sen olen tehnyt!" - -"Ja hän vastasi?" - -"Että jos Pentti tahtoi ruveta sepäksi kuten isäkin..." - -"Väärin teki hän, joka toi sinut tänne tuollaisin miettein", virkkoi -abbedissa tyytymätönnä. - -"Hän pelkäsi ritarin pahoja aikeita." - -"Hänen nimensä?" - -"Herra Erik Abrahaminpoika." - -"Lejon--huf--vud?" - -"Niin, se hän lienee!" - -"Oleskeleeko hän teidän luonanne?" - -"Eilisestä alkaen... Pyhä madonna! Kuinka te kalpenette... olette -varmaan sairas!" - -"Anna minulle pullo ja lusikka tuolta pöydältä." Lääke näytti -rauhoittavan häntä... "Jätä minut nyt, Kaarina", sanoi hän. "Mene -priorittaren luo ja pyydä sisar Annaa kahden tunnin kuluttua tulemaan -tänne luokseni." - -Kaarina meni ja abbedissa jäi yksin. Kauan istui hän ikäänkuin -horroksiin vaipuneena, vihdoin kohosi väsynyt katse: "Niin, tämä on -jumalallista oikeutta", kuiskasi hän. "Minä riipuin vielä maailmassa, -tämä syntinen sydän ei luopunut vielä rikollisesta rakkaudestaan, ja -rangaistus, vaikka se haavoittaakin kuolettavasti, katkaisee samalla -maailmaan kiinnittävän siteen. Pyhä Jumalan äiti, nyt kuulun sinulle -varmasti, nyt ei minua enää mikään sido maailmaan!" - -Ja kun hän polvistui rukousjakkaransa ääreen, oli hänen rukouksensa -riemuitsevaa kiitosta ja ylistystä; siinä vääntelehti marttyyri -okaissaan ja siunasi niitä. - -Kun sisar Anna astui sisään, kummastutti häntä päättäväisyys, joka -kuvastui näillä kasvoilla, jotka tavallisesti ilmaisivat ainoastaan -hervottomuutta ja välinpitämättömyyttä. "Te olette kutsunut minua", -sanoi hän. - -"Ilmoittaakseni sinulle, että jo tänään kirjoitan Linköpingin -tuomiorovastille, etten ole kyllin arvokas siihen korkeaan paikkaan, -joka minulle on annettu, ja että minä Kristuksen haavojen tähden -pyydän heti päästä siitä vapaaksi." - -"Et kyllin arvokas?" änkytti Anna. "Salaripissä tahdon ilmaista -kaiken. Vastaa minulle nyt, Anna: oletko valmis?" - -"Jos minut kutsutaan!" - -"Olen siitä vakuutettu! Ei ole ketään ansiokkaampaa! Mutta oman -itsesi tähden, omantuntoni rauhan tähden, vastaa minulle suoraan: -oletko tuntenut maallista rakkautta?" - -"En!" vastasi Anna ja kohotti ylpeästi päänsä pystyyn. "Tunnen sitä -ainoastaan halveksivani!" - -"Rakkahin sisar, tuomitse lempeästi niitä raukkoja, jotka kärsivät -katkeria tuskia." - -"Oletko sinäkin kärsinyt, Märeta?" - -"Olen, kovaksi onneksi!" Hän painoi päänsä Annan olkapäätä vasten ja -itki hiljaa. - -"Kärsitkö vieläkin?" - -"En, kaikki pyhimykset olkoot kiitetyt; kipu on temmattu pois -juurineen, sentähden vuotaa sydän verta." - -"Älä anna sen vuotaa kuiviin!" - -"Jälellä olevat päiväni olen omistava kiitokseen ja ylistykseen!" - -"Onko ihmetyö tapahtunut...?" - -"Yksinkertaisimmatkin asiat voivat Jumalan äidin vaikutuksesta -muuttua ihmetöiksi; olen kokenut sen." - -Nyt kutsuivat kirkonkellot iltamessuun. - -"Kuules, kuules!" huudahti Märeta innostuksella. "Koskaan ei kutsu -ole ollut minulle tervetulleempi!" - -Mutta juuri kun hän oli lähtemäisillään huoneesta, ilmoitti muuan -palvelijatar, että konfessori halusi puhua abbedissalle erittäin -tähdellisestä asiasta. - -"Mikään ei ole tähdellisempää kuin Jumalan ja pyhän neitsyen -palvelus!" vastasi abbedissa. "Aamulla varhain otan vastaan -konfessorin." - -Ja lukuisan sisarparven seuraamana lähti abbedissa kirkkoon. -Konsanaan eivät hänen rukouksensa olleet olleet palavammat, -konsanaan hänen laulunsa soinut heleämmin; sisaret vaikenivat sitä -kuunnellakseen... He tunsivat melkein vaistomaisesti, että hänen -sielunsa, kaikista maallisista siteistä vapautuneena, riemuiten -liiteli valkoisin, kevein siivin taivasta kohden. - -Mutta yö ei tuonut unta abbedissalle, hän tiesi, mitä huomispäivä -toisi mukanaan. Silloin saisi hän nähdä jälleen sen miehen, jota hän -oli rakastanut niin palavalla kiihkeydellä ja jota hän nyt halveksi. -Hän oli antanut anteeksi sen, että tämä mies meni naimisiin, mutta -tämä Kaarinaa juttu todisti hillitöntä elämää, ja sellainen herätti -hänen halveksumistaan ja samalla häpeää siitä, että oli lahjoittanut -sydämensä arvottomalle! Nyt oli hänen saavutettava takaisin oma -arvonsa ja samalla näytettävä miehelle, kuinka vähän tämä tunsi häntä. - -Hienolla vaistolla, joka arvaa toisten ajatukset, oli Märeta -ymmärtänyt, että jos Erik herra tuli toimittamaan jotakin asiaa -Vadstenan luostariin, teki hän sen luottaen siihen vaikutukseen, joka -hänellä vielä oli Märetaan. Mies ymmärsi kyllä, ettei luostarissa voi -unhottaa: siellä elää kukin muistoissaan, on köyhä tai rikas riippuen -niistä!... Kuinka hän nyt tunsikaan katumusta siitä, että hurskaan -Ingrid sisaren arkkuunkätkeminen oli ollut hänellä niin tähdellinen -senkin tähden, että se toisi ritarin luostariin. Hänen läheinen -sukulaisuutensa autuaan vainajan kanssa oikeutti, jopa velvoittikin -hänet siihen, ja Märetaa kalvoi ikävä saada häntä vielä kerran -nähdä. Tämä salainen, kauan haudattu toivomus oli lopulta muuttunut -päähänpiintymäksi, hän ei voinut siitä vapautua... se seurasi häntä -yötä päivää. - -Se oli kahle, joka piteli häntä kiinni maailmassa, se olisi voinut -vetää hänet perikatoon, mutta pyhä Birgitta oli varmaan rukoillut -Jumalan äitiä hänen puolestaan, ja hän pelastui!... - -Ritari tuli itsestään, hän näyttäytyi oikeassa olemuksessaan eli -sellaisessa, millaiseksi hän oli muuttunut, ja hyvien henkien -vaikutuksesta oli Märeta saanut siitä tiedon ajoissa, ja samassa kuin -ritari menetti hänen kunnioituksensa, katosi rakkauskin pois. - -Eikö tämä kaikki ollut ihmetyö, vaikkakin saatu aikaan mitä -yksinkertaisimmin ja luonnollisimmin keinoin. - -Märeta tunsi niin syvää kiitollisuutta, että hän tahtoi ainoastaan -uhrata itsensä, ja hän tahtoi sen tehdä kokonaan. - -Luostarin sääntöjen mukaan oli abbedissalla, kun vieraat henkilöt -saivat pääsyn hänen luokseen, oikeus pitää huntunsa alhaalla, mutta -mitään kieltoa ei ollut kasvojeni pitämisestä paljastettuina. Hän -tahtoi käyttää tätä vapautta hyväkseen, mies sai nähdä nämä kalpeat -vanhettuneet kasvot, tuntematta piirrettäkään nuoresta, eloisasta -tytöstä; mies sai kohdata kylmän, vieraan katseen silmistä, jotka -niin monta kertaa olivat rakastavaisesti kohdanneet hänen silmänsä; -hän sai lopuksi kuulla tahdonlujuutta siltä, jolla muinaisina päivinä -ei ollut muuta tahtoa kuin hänen. - -Konfessori oli jo edellisenä päivänä kirjallisesti pyytänyt että -ritari, herra Erik Abrahaminpoika pääsisi abbedissan puheille ja hän -oli määrännyt ajan kello kuudeksi seuraavana aamuna rukouksen jälkeen. - -Märeta valmistui siihen palavasti rukoillen; kun Anna kysyi, -tarvittiinko häntä, vastasi hän: "Ei saapuvilla, mutta läheisyydessä." - -Kun palvelijatar ilmoitti, että konfessori ja ritari odottivat -ruokasalissa, tahtoi Anna vetää hänen huntunsa kasvoille. "Ei", -vastasi hän. "Tahdon nähdä itse ja toivon myös, että minutkin -nähdään." - -Jalo ja arvokas oli ryhti, jolla hän vastasi konfessorin ja ritarin -tervehdykseen ja sen jälkeen asettui paikalle, joka kuului hänelle. - -Konfessori otti sananvuoron ja lausui, että sen yleisen levottomuuden -aikana, mikä vallitsi maassa valtionhoitajan vaalin aikana, pidettiin -tärkeänä tietää, kumpaako puoluetta luostareissa kannatettiin, kun -niiden vaikutus ulkopuolelleenkin oli yleisesti tunnettu. - -Ritari puuttui sen jälkeen puheihin; hän ei kieltänyt, että hän -oli Tanskan mies, päinvastoin piti hän sen kunnianaan ja tahtoi -kaikin voimin edistää sen etuja. Nyt oli hän matkalla etsiäkseen -käsiin harvat ruotsalaiset ystävänsä, ja hänen sydämensä oli silloin -ensimäiseksi kaikista vetänyt hänet Vadstenaan. - -Märeta piti pienet silmänsä lujasti kiinnitettyinä häneen; jos Märeta -oli vanhentunut, ei toinenkaan ollut sitä tehnyt vähemmän, mutta -lisäksi oli hänen ulkonäössään jotakin halpaa, jota siinä ei ollut -ennen näkynyt. Kun hän oli lopettanut, virkkoi abbedissa kylmästi: - -"Teillä on siis sukulaisia täällä?" - -"Minulla on täällä se, joka on minulle ollut kallein kaikista!" - -"Miksi tulette sitten tänne?" - -Konfessori heitti pikaisen katseen ritariin; tämä oli kenties ollut -sangen avomielinen, kenties kerskaillenkin puhunut muinaisista -päivistä, mutta uhmaileva kysymys loukkasi häntä ja hän vastasi -siihen rohkeasti samalla tavalla: - -"Juuri sentähden!" - -Vaikka Märetakin tunsi iskun, ei kuitenkaan kukaan voinut lukea sitä -hänen marmorimaisista kasvoistaan. Ainoastaan hieman ylvähtävämmin -kuin tavallisesti hän vastasi: "Teille ei näytä olevan tunnettua, -että minulla on täällä määräämisoikeus!" - -Erik herra huomasi poikenneensa väärälle tielle ja lisäsi pehmeällä -ja alistuvalla äänellä: - -"Rohkenin toivoa, ettei minua ole kokonaan unhotettu!" - -Märeta näki neljä silmää kiinnitettynä itseensä, mutta hän vastasi -yhtä tyynesti kuin ennenkin: "Mikä on nykyisyyden jälkipuolella, -sitä ei ole minulle olemassa... se on aikoja sitten ja ainaiseksi -unhotettu!" - -Ritari karahti punaiseksi. Hän sammalsi muutamia epäselviä ja -ajatuksettomia sanoja. - -Konfessori katsoi täytyvän tulla hänelle avuksi ja virkkoi sentähden: -"Kunnianarvoisa abbedissamme tulee varmaan osanotolla kuuntelemaan -teitä, herra ritari; isänmaan asia on myös meidän." - -"Puhukaa esteettömästi!" lisäsi abbedissa. - -Ritari kertoi Arbogan kokouksesta, jossa herra Erik Trolle oli -valittu valtionhoitajaksi, hän lisäsi myös, että Sten Svantenpoika, -saatuaan turvakirjan, lopulta oli saapunut ja saanut viimeiseksi -kaikista merkitä nimensä sen valtakirjan alle, joka lähetetään -hengellisille ja maallisille herroille, joiden oli mentävä -Halmstadissa Tanskan kuninkaiden lähettiläiden kanssa pidettävään -kokoukseen. - -"Milloin se pidetään?" kysyi konfessori. - -"Helmikuussa, mutta se ei kuten tavallisesti vie mihinkään, ei -ainakaan tärkeimmässä suhteessa: se ei tule vaikuttamaan mitään -vaaliin." - -"Eikö se ole jo ratkaistu?" - -"Valtakunnan ylhäisimpäin miesten puolelta, jalo rouva, mutta ei -kansan, joka, Jumala paratkoon, on saanut vallan, mikä uhkaa syöstä -maan ajalliseen ja iankaikkiseen perikatoon." - -"Totta on", huokasi konfessori, "että kunnioitus kirkkoa ja sen -palvelijoita kohtaan on viime aikoina kärsinyt suurta vauriota, -ja juuri penseitä ja välinpitämättömiä herättääkseen arkkipiispa -uskollisten kanssa kaikin voimin harrastaa uusien pyhimysten -julistamista." - -"Sellaisen täytyy saavuttaa kannatusta!" - -"Omin varoin emme voi mitään. Hurskas rouva äitimme on erittäinkin -harrastanut Skenningen siunatun sisar Ingridin pyhäksijulistusta, -mutta tuo suuri summa, kahdeksan tuhatta tukaattia..." - -"Sen voin minä hankkia", sanoi ritari. - -Märeta ei voinut olla hätkähtämättä, mutta hän huomasi myös, että -konfessorin hämmästys oli teeskennelty, tämä tiesi asiasta jo ennen -ja oli siis sovittu hänen yllättämisestään. - -Juuri sentähden kävi hän niin paljon varovaisemmaksi. "Sellainen -summa vaatii suurta hyvitystä", sanoi hän. - -"Se ei vaadi mitään! Siunattu Ingrid oli läheinen sukulaiseni, ja ken -auttaa hänen kirkastamistaan, hän voi saada synninpäästön monille -synneille." - -"Kaikille!" huokasi konfessori. - -"Ainoastaan siinä tapauksessa, että omat tulolähteeni näyttäytyisivät -riittämättömiksi, täytyy minun kääntyä kruununprinssin puoleen", -lisäsi ritari. "Ja hän on oleva iloinen voidessaan antaa Ruotsille ja -erittäinkin Vadstenan luostarille tämän todistuksen suopeudestaan." - -"Kiitokseksi siitä suojeluksesta, jota Tanskan kuningattaret ovat -saaneet täällä?" kysyi abbedissa. - -"Hän kyllä sanoo kerran itse syyn", virkkoi ritari jälleen. "Mutta -mielelläni tahtoisin viedä hänelle terveiset, että hänellä on täällä -ystäviä, jotka urhoollisesti seisovat hänen puolellaan." - -"Niitä hänellä on!" huudahti konfessori. - -"Todistakaa se sitten!" - -"Millä tavoin?" - -"Lähettäkää hänelle mitä hyvänsä, josta voin sanoa: Tämä tulee -Vadstenasta." - -Konfessori katsoi Märetaan. - -"Meillä ei ole mitään oikeutta riistää luostarilta kalleuksiaan", -sanoi hän. "Jo Kristian otti sitä paitsi kruunun ja muita kalleuksia." - -"Parempi on antaa", huomautti ritari. - -"Viisaus kenties sitä vaatii", lisäsi konfessori. - -"Suoraan sanoen olen matkustanut tänne kuninkaan käskystä." - -"Luostariako ryöstämään?" kysyi Märeta. - -"Vaatimaan näytettä sen alamaisuudesta." - -"Miksette käänny arkkipiispan puoleen?" - -"Hän vaikenee ja suostuu." - -"Minut on asetettu hoitamaan ja varjelemaan luostaria enkä minä -voi suostua varkauteen, sitä halveksittavampaan, kun se sisältää -maanpetoksen!" - -"Ah, te kannatatte siis tuota pojannulikkaa", puuskahti Erik herra -vimmastuneena, "häntä joka tahtoo tekeytyä maan herraksi. Mutta -ennenkuin se hänelle onnistuu, tahdon vaikka itse tehdä pyövelin -tehtävän. Vaeltakoon hän vain vapaasti ympäri maata ja puhua -paukutelkoon talonpoikaiselle roskajoukolle, sillävälin on minun hyvä -ystäväni ja veljeni, jalo ritari Knut Alfinpoika sieppaava hänen -viehkeän emäntänsä -- ja jos hän kerran saisikin sen takaisin, ei -sillä liene suurtakaan arvoa hänen silmissään." - -Konfessori kalpeni pelästyksestä. "Ajatelkaa sanojanne, ritari", -sanoi hän. - -Abbedissa oli noussut. "Menkää!" käski hän ankarasti, "älkääkä enää -näyttäytykö täällä!" - -"Kyllä, Märeta, minä olen palaava!" huudahti hän vimmoissaan. "Mutta -en ennenkuin luostarin portit on hakattu maahan; silloin vien täältä -mukanani -- en sinua, vaan nuorimman ja kauneimman nunnan." - -Konfessori teki kaiken voitavansa viedäkseen hänet ulos, hän rimpuili -vastaan kaikin voimin. - -Abbedissa soitti kiihkeästi. - -Kaarina riensi sisään. - -"Niin, hänet, hänet minä otan!" huusi ritari ja syöksyi pelästynyttä -tyttöä kohden. - -Tyttö turvautui abbedissaan. - -"Seiso paikoillasi!" käski tämä. "Tahdon nähdä, uskaltaako hän -minun ollessani läsnä." Hän tarttui ristiin ja kohotti sen melkein -uhkaavasti, kietoen toisen käsivartensa suojelevasti tytön ympärille. - -Ritari näytti todellakin hieman pelästyvän, ja kun luostarin -palvelijat joukolla tulla tölmähtivät sisään, lähti hän -mielisuosiolla konfessorin mukaan. - -Märeta näytti jähmettyneen jääksi, hän seisoi liikkumatonna risti -kädessään, oli kuin inhottava näky ei ottaisi hänen silmistään -väistyäkseen. - -Anna, joka melkein heti oli tullut paikalle, puhui tyynnyttäviä -sanoja, mutta Märeta katseli häntä ainoastaan jäykin katsein, ja -vasta sitten, kun Anna tarttui ristiä pitelevään käteen, alkoi -elinlämpö palata; käsivarsi vaipui alas ja pää painui ystävän -rinnalle. - -"Hirvittävää, kamalaa!" kuiskasi hän. - -"Se on nyt ohitse!" - -"Niin, ainaiseksi!" - -"Häntä on rangaistava ankarasti." - -"Millä tavoin?" - -"Se on teidän määrättävä." - -"Vankeuteen!" - -"Niin, luostarivankilaan." - -"Kuinka kauaksi?" - -"Viikoksi." - -"Se on liian vähän." - -"Siinä on kylliksi." - -"Saanko ilmoittaa tahtonne konfessorille?" - -"Ei, tahdon tehdä sen itse." - -Kaarina, joka sillävälin oli levännyt polvillaan Märetan edessä, -kohotti nyt itkien kasvonsa häntä kohden. "Minäkin olen rikkonut", -valitti hän. - -"Miksi tulit sisään." - -"Kuulin kiihkeitä ääniä ja kellonkilinän... pelkäsin, että jokin -vaara uhkasi teitä..." - -"Lapsi parka, se uhkaa sinua paljon suuremmassa määrin, mutta pyhä -neitsyt on ilmoittava minulle, mitä minun on tehtävä." - -Puolta tuntia myöhemmin pyysi konfessori jälleen tavata abbedissaa. -Hän oli sangen hämillään ja sanoi, että ritari, joka oli aamulla -juonut lasin viiniä, oli sen jälkeen tuntenut pyörrytystä, kova -lämmin huoneessa oli puolestaan tehnyt tehtävänsä saattaakseen -hänet tykkänään ymmälle... Heti ulkoilmaan päästyään palasi hän -tasapainoonsa... Hän oli nyt aivan epätoivoissaan ja rukoilee -abbedissalta anteeksi. - -"Toivooko hän pääsevänsä rangaistuksetta?" huudahti Märeta. - -"Hän alistuu teidän armonne oikeudenmukaiseen tuomioon, mutta panee -toivonsa teidän suureen lempeyteenne." - -"Sitä ei hän ansaitse." - -"Se onneton tila, jossa hän oli, saattoi hänet sanomaan perättömiä -asioita, niin esimerkiksi herra Knut Alfinpojasta ja Herra Sten -Sturesta, jota hän suuresti kunnioittaa..." - -"Tapahtuiko tämä kaikki houretilassa?" - -"Hän vannoo sen Kristuksen haavojen kautta." - -"Sitten oli kai samaa laatua hänen aulis lupauksensakin?" - -Konfessori oli kuin puulla päähän lyöty. "Luulen", änkytti hän, "että -se oli vilpittömästi tarkoitettu." - -"Pyytäkää häntä sitten jättämään tuo suuri summa Tanskan -kuninkaalle... Sellaiset syntirahat eivät ole soveliaat pyhään -tarkoitukseen." - -"Mutta, teidän armonne..." - -"Tahdotteko tietää rangaistuksen?" - -"Rangaistuksen?" - -"Joka on aiottu ritarille?" - -"Pidättekö kiinni siitä?" - -"Järkähtämättömästi!" - -"Mutta kuningas...?" - -"Kirkon laki!" - -"Tosin kyllä, mutta..." - -"Vietäköön hänet luostarin syvimpään vankikoppiin." - -"Siihen hän ei alistu." - -"Hänen täytyy!" huudahti abbedissa. - -"Tahdotteko myös kantaa seuraukset, jalo rouva?" - -"Sen teen!" - -"Mutta ajatelkaa, että tämä tietää välirikkoa Tanskan kanssa!" - -"Ajatelkaa sitä kuuliaisuutta, mihin olette minulle velvollinen!" - -Konfessori teki syvän kumarruksen ja lähti; täällä oli turha vaiva -puhua järkeä, tuumaili hän itsekseen ja melkein samat sanat toisti -hän ritarille ja veli Laurentiukselle, jotka istuivat kirjastossa -loimottelevan takkavalkean ääressä. - -"Ei voi kieltää, että ritari on pahoin hairahtunut", virkkoi -viimeksimainittu. - -"Minun sappeni nousi päähäni", vastasi edellinen. "En voi kuunaan -sietää naisten loruja." - -"Sen mukaan, mitä itse sanoitte..." - -"Niin, muinaisina aikoina; kun hän kielsi sen, ajoi se sapen vereeni, -mutta hän on muuttunut yhtä paljon ulkonaisesti kuin sisäisestikin." - -"Minua ihmetyttää, ettei hänellä kuten tavallisesti ollut huntua -kasvoillaan." - -"Luultavasti tahtoi hän näyttää vastakohdan kokonaisuudessaan, -mutta jos hän tahtoo niskoitella, niin voin minäkin tehdä samoin. -Lupaukseni..." - -"Siitä hän vapauttaa teidät." - -"Se ei ole mahdollista!" - -"En laske leikkiä." - -"Ja luostarin lahja prinssille?" - -"Sen hän antaa teille yksityisesti." - -"Minulle?" - -"Teidät pannaan vankeuteen." - -"Minut?" - -"Niin kuuluu käsky." - -"Sitä ei noudateta!" - -"Täytyy!" - -"Tekö uskaltaisitte..." - -"Meidän täytyy, herra ritari!" - -"Ja me teemme teidän vankeutenne niin lieväksi kuin mahdollista", -lisäsi Laurentius. - -"Juuri nyt on aikani tärkeämpi kuin koskaan, minun täytyy pitää -silmäni auki kaikille puolin ja vastustaa ja estää Sten Sturen -hankkeita... Olen luvannut elävänä tai kuolleena jättää hänet -tanskalaisten käsiin ja olen pitävä sanani paremmin kuin appiukkoni, -kun hän sitoutui tekemään minut Ruotsin rikkaimmaksi mieheksi." - -"Ainakaan ei häneltä liene puuttunut tahtoa siihen?" - -"Mutta ymmärrystä! Hän oli houkkio." - -"Olette sentään kuninkaan ystävä?" - -"Niin, nuoren kuninkaan! Hän on luvannut minulle kaikkityyni -takaisin, heti kun tuon hänelle hopeavadilla..." - -"Johannespään?" - -"Juuri sen!" - -"Tulkaa nyt, herra ritari!" - -"Mihin?" - -"Vankeuteen!" - -"Viekää minut sinne väkivallalla, jos voitte!" huusi Erik ja vetäisi -miekkansa, jota hän heilutti. - -"Me voimme kutsua apua ja vaikkakin se voi maksaa muutamia naarmuja, -jäätte alikynteen. Oma etunne vaatii, että seuraatte mielisuosiolla." - -Ritari tuumaili tuokion, sitten vetäisi hän esiin täytelään -rahakukkaron. "Kultaa!" sanoi hän viitaten välkkyviin rahoihin, jotka -kiiluivat kukkaron silmukoista. "Siinä, ottakaa!" - -Konfessori ja Laurentius katsoivat toisiinsa. "Luulenpa, että -epäröitte?" - -Ensiksimainittu soitti kelloa ja muuan palveleva veli astui sisään. - -"Onko lyhty sytytetty?" - -"Kyllä, kaikki on kunnossa!" - -"Seuratkaa meitä, herra ritari!" sanoi konfessori. - -"Totelkaa ja minä pelastan teidät!" kuiskasi Laurentius. - -Ritari päästi kirouksen ja kaikki neljä menivät luostarin portaita -alas. - -Sillävälin oli abbedissa innolla kirjoittanut kirjettä; monta -kertaa täytyi hänen keskeyttää, joko käsiliinallaan kuivatakseen -pursuvia kyyneleitä tai haudatakseen kasvonsa siihen ja hillittömästi -itkeäkseen... - -Vihdoin oli pitkä kirje valmis, hän taittoi sen kokoon ja kirjoitti -päällekirjoituksen. - -"Jalolle ja yleväsukuiselle rouva Kristina Gyllenstjernalle." - -Sen jälkeen painoi hän siihen suuren vahasinetin. - -"On mahdollista", tuumi hän itsekseen, "ettei hänen armonsa -arkkipiispa hyväksy toimenpidettäni, mutta luulen varmasti, että pyhä -jumalanäiti silmäilee sitä mielihyvällä ja sentähden jätän kaikki -epäilykset mielestäni." - -Nuori Kaarina Eliaantytär oli abbedissan tahdon mukaan ilolla jäänyt -huoneeseen hänen luokseen. Tytöllä oli luettavanaan suuri kirja, -jossa kerrottiin pyhimyksistä, ja hän näytti kovasti kiintyneen -siihen. - -Silloin kutsui abbedissa häntä: "Tahdon lähettää sinut pois tämän -kirjeen keralla", sanoi hän. - -Kaarina otti kirjeen ja luki päällekirjoituksen: "Onko hän nuoren -herra Sten Sturen puoliso?" kysyi hän. "Eikö hän asu Tukholmassa?" - -"Kyllä, niin luulen!" - -"Ja minä saan..." hän punastui ilosta ja hämmästyksestä, "... -tahdotteko todellakin...?" - -"Uskollinen palvelija tulee mukaasi." - -"Onko minun tuotava vastaus?" - -"Toivoisin mieluummin, että Kristina tahtoisi pitää sinut -palveluksessaan." - -"Oletteko pyytänyt häneltä sitä? Oi, kuinka suuressa kiitollisuuden -velassa olenkaan teille!" Ja hän suuteli Märetan vaatteen liepeitä ja -lopuksi hänen käsiään. - -Mutta tämä veti hänet syliinsä; nuoren tytön suudelmat ja hyväilyt -lämmittivät häntä, ja kyyneleet lankesivat kasteena sairaalle -sydämelle. - -"Tule onnelliseksi!" sanoi hän. "Ja ennen kaikkea tule hyväksi! -Rukoilen joka päivä madonnaa puolestasi niin kauan kuin elän... -rukoilen, että hän vahvistaisi sinua kiusauksissa." - -"Rukoilkaa hänenkin puolestaan", kuiskasi Kaarina. - -Mutta nyt sysäsi Märeta hänet luotaan. "Ymmärtämätön lapsi, et tiedä -mitä sanot. Mene, kutsu portinvartijasisar." - -Tämä, jota tavallisesti sanottiin Ursula muoriksi, nautti suurta -arvoa luostarissa. Hän oli ollut naimisissa katonpanijan kanssa, -joka ollessaan työssä luostarissa oli pudonnut maahan ja ruhjoutunut -kuoliaaksi. Hän jätti jälkeensä lesken ja kolme poikaa, kaikki ilman -turvaa; heidät luettiin sen ajan käsityksen mukaan luostarin väkiin, -eikä uskollisempia, vilpittömämpiä palvelijoita voinut olla. - -Ursula muori oli lisäksi kaikkien neuvonantaja ja useimmissa -tapauksissa tiesikin hän neuvon kaikkeen. Mutta ei siinä kyllin, hän -edusti eräänlaista järjestysvaltaakin, sen vallan oli hän tosin itse -vallannut, mutta kukaan ei sitä häneltä kieltänyt. - -Kaksoisluostarissa syntyy aina eräänlaista kilpailua ja urkintaa. -Munkkikunta ei suinkaan aina hyväksynyt sitä etusijaa, joka -sisarustolla oli, ja viimeksimainittu piti edellistä ankarasti -silmällä. Ursula muori oli pyytämättä ottanut tämän silmälläpidon -huostaansa. - -Saamansa kutsun johdosta saapui hän heti abbedissan luo. Näki hänen -kasvoistaan, että hänellä oli jotakin sanottavaa, mutta hänen ei -sopinut heti alkaa; hän ainoastaan niiasi syvään. - -"Voitteko hankkia minulle varman lähettilään Tukholmaan, sisar -Ursula?" kysyi abbedissa. - -"Minulla on kolme pitkää poikaa, ja kenen heistä teidän armonne vain -tahtoo lähettää, niin..." - -"He ovat sangen nuoria." - -"Sellainen ei ole mikään este nykyisillä pahoilla säillä ja teillä." - -"Mutta tiedättehän, etteivät nuoruus ja viisaus..." - -"Vai niin, tarvitaanko sitäkin?" - -"Etsin varmaa saattajaa tälle nuorelle tytölle." - -"Eikös se ole Elias sepän tytär?" - -"Niin on!" - -"Silloin ei varmaankaan ole kukaan soveliaampi pitämään hänestä -huolta kuin hänen isänsä." - -"Tepä sen sanoitte! Ja minä kun en tullut sitä ajatelleeksi! Kuinka -viisas oletkaan, Ursula!" - -"Kokenut vain maailmaa hieman enemmän kuin se, joka ei koskaan ole -nähnyt siitä mitään!" vastasi eukko. - -"Tahdotteko mennä noutamaan tänne mestari Eliaan, tai vielä parempi, -jos sanotte hänelle terveisiä minulta, että hän laittautuu valmiiksi -matkalle, ja kun hän on valmis, tulee tänne tyttöä noutamaan." - -"Kuinka pian?" - -"Mieluimmin jo huomenna!" - -"Sitten on minun paras lähteä heti." - -"Mutta asia on pidettävä salassa." - -"Arvaan kyllä sen!" - -Mutta Ursula seisoi yhä paikoillaan. - -"Onko teillä vielä jotakin sanottavaa?" kysyi abbedissa mennen hänen -luoksensa. - -"Kyllähän minulla... mutta ainoastaan teidän korvienne kuullen." - -"Mene, Kaarina, ja kysy priorittarelta, voitko olla hyödyksi; ilmoita -minulle, kun soitetaan rukoukseen." - -Kaarina loi pelästyneen katseen Ursulaan mennessään hänen ohitsensa. - -"Veljien puolella tiedetään, että hän on täällä!" sanoi eukko -vikisten Kaarinan jälkeen. - -"No, entä sitten?" - -"Se voi olla kylläkin vaarallista." - -"Millä tavoin?" - -"En puhu nyt hänestä, tuosta nuoresta teinistä, vaan toisesta..." - -"Nimi?" - -"Veli Mathias!" - -"Hänkin?" - -"Hän se on vetänyt nuorenkin mukanaan." - -"Veli Mathias kuuluu tosin maallikkoveljiin, mutta joka tapauksessa -heittää varjon koko veljeskunnan ylle, kun hän tekee itsensä -syypääksi moiseen." - -"Koko kaupunki on puhunut siitä useita kuukausia." - -"Konfessorinkin täytyisi silloin tietää se?" - -"Kun ei ole tehty mitään valitusta, katsoo hän mieluummin sormien -läpi." - -"Minä en tee niin!" sanoi Märeta. - -"No, entä ritari sitten?" - -"Hän istuu vankeudessa!" - -"Jaa, niin sanotaan..." - -"Mitä tarkoitat?" - -"Että jollei hän jo ole sieltä poissa, pääsee hän pian." - -"Mistä sen tiedät?" - -"Luukas poikani näytti tulta vangille, kun tämä meni alas, ja hän -näki kullan välkkyvän." - -"Kuka sen otti?" - -"Olen luvannut, etten sano sitä." - -"Petosta siis, petosta luostarin sisälläkin!" - -"Älkää ilmaisko minua!" - -"Sen lupaan! Sano, onko hän jo poissa?" - -"Luukas luulee, että hänet päästetään tänä yönä!" - -"Ja he uskaltavat?" - -"Luottavat siihen, ettette tahdo enää nähdä häntä." - -"En olisi tahtonutkaan." - -"Jollei minua olisi lähetettykään noutamaan, olisin tullut tänne -kuitenkin", lisäsi Ursula; "sydäntäni viilsi, kun kuulin, että -tehdään vastoin käskyjänne... Mutta jos tahdotte, niin hankin -muutamia jänteviä miehiä, ja sen lupaan, että he kyllä pitävät miehen -kiinni..." - -"Ei, Ursula, luostarin arvo joutuisi vaaraan, jos maailma pääsisi -tietämään, että kavaluus on löytänyt tiensä pyhien muurien -sisällekin. Lähteköön ritari täältä; rikolliset toveruskunnan -piirissä eivät sitä vastoin saa jäädä rankaisematta." - -"Mutta ritari on iskenyt silmänsä kauniiseen Kaarinaan, ja häntä -uhkaa suuri vaara." - -"Hänen suojelemisensa kuuluu hänen isälleen; riennä hänen luokseen, -Ursula, valmista häntä vaaroihin, sano että hän laittautuu -matkakuntoon ja vie tyttärensä täältä huomisiltana messun jälkeen, -silloin se voi tapahtua aivan huomaamatta." - -"Kyllä, sen teen!" Ja Ursula riensi pois täyttämään saamaansa -tehtävää. - -Mutta Märeta tunsi mielipahaa ja suuttumusta, jota hän ei voinut -voittaa... Tämä hänelle uskotun vallan ja johdon halveksuminen -oli enemmän kuin hän saattoi ja sai sietää. Luostarin säännöt oli -väkivaltaisesti rikottu, se vaati rangaistusta. - -Piispa Hemming Gadd oli paavillisella käskyllä erotettu virastaan. -Espanjalainen kardinaali Jakobus Arborensis, joka hänen jälkeensä -oli saanut paikan, ei koskaan välittänyt hiippakunnan asioista eikä -edes maassa käynytkään. Sentähden oli kirkollisissa kysymyksissä -käännyttävä tuomiorovastin puoleen, ja vihkimisiin oli kutsuttava -piispoja vieraista hiippakunnista. - -Abbedissa oli muutamia kertoja ennenkin kääntynyt tuomiorovasti -Hannu Braskin puoleen; hän tiesi, että tämä oli yhtä ankara kuin -oikeudenmukainenkin; hänen käsiinsä saattoi hän turvallisesti uskoa -asiansa. - -Hän kirjoitti siis ja pyysi tuomiorovastia niin pian kuin suinkin -käymään Vadstenan luostarissa; siellä odotti sangen tärkeä kysymys -hänen ratkaisuaan. - -Mutta ei ollut millään tavoin valmistettava konfessoria eikä ketään -veljistä; sentähden oli kirje lähetettävä heidän tietämättään. Ursula -kutsuttiin vielä kerran saapuville. - -Hän kertoi, että Kaarinan vanhemmat olivat itkeneet ilokyyneliä -saatuaan tiedon siitä huolenpidosta, jota abbedissa osoitti heidän -Kaarinalleen; isä tulisi tarkoin noudattamaan, mitä hänelle oli -käsketty, ja mitä tytön varjelemiseen tuli, niin tahtoi hän nähdä -eivätkö yhdet sepänkäsivarret siihen riittäneet. Hän saapuisi messuun -noutamaan tyttöään ja Tukholmasta palattuaan tekisi tarkan selon -matkastaan. - -"Se kaikki on hyvin, Ursula, mutta tahtoisin, että joku pojistasi -seuraisi kappaleen matkaa mukana. Tahdon lähettää kirjeen -Linköpinkiin." - -"Erik voisi viedä sen." - -"Ja tuoda vastauksen tullessaan?" - -"Siitä kyllä vastaan." - -"Mutta asia on pidettävä salassa." - -"Kuten haudassa." - -Märeta jätti kirjeen Ursulalle, ei edes Annakaan saanut tietää siitä -mitään; hän näki tiensä selvänä eikä tahtonut neuvotella kenenkään -kanssa. - -Ero abbedissasta maksoi Kaarinalle monta katkeraa kyyneltä; hän pyysi -ja sai luvan kirjoittaa abbedissalle ja kertoa kaikesta siitä uudesta -mitä kohtaisi. - -Pontevuudella, joka oli aivan uutta hänelle, järjesti Märeta -seuraavina päivinä erinäisiä luostarin asioita, ja väliajat käytti -hän rukoukseen. Luostarissa on pieninkin tapaus tärkeä, ja siitäkös -supatettiin ja supatettiin, kuinka abbedissa, joka ennen oli ollut -sangen toimeton, oli nyt käynyt niin päättäväiseksi. - -Sisar Anna oli ainoa, joka tiesi syyn, mutta hän piti sen omina -tietoinaan ja valmistautui hiljaisuudessa siihen tärkeään virkaan, -joka hänen olisi otettava vastaan. - -Kasvaneena ankarassa ja lemmettömässä kodissa, jossa jokainen -vienompi tunne tukahutettiin, ei hän ollut koskaan nauttinut -suurempaa vapautta kuin luostarissakaan. Täällä olivat kaikki yhtä -korkealla, ja hänen hyvä käytännöllinen ymmärryksensä teki hänet -pian huomatuimmaksi kaikkien sisarten rinnalla. Edellinen abbedissa -oli neuvotellut usein hänen kanssaan ja nykyinen turvautui häneen -alituiseen. Vadstenan luostari oli siten hänen maailmansa, hänen -valtapiirinsä, ainoa, jota hän rakasti ja jonka etuja hän tahtoi -edistää. - -Oli tosiaankin laita siten kuin Ursula oli kertonut; ritarille -oli valmistettu tilaisuus paeta vankeudesta. Konfessori ja veli -Laurentius olivat yksimieliset siitä, että hänen pidättämisestään -voisi luostarille koitua auttamatonta vahinkoa; se oli melkein -hansikas vasten kasvoja prinssi Kristianille, jonka lähettiläs hän -oli, ja prinssin kanssa haluttiin monesta syystä pysyä hyvissä -suhteissa. - -Abbedissa ei saisi koskaan tietää tästä omavaltaisesta -toimenpiteestä, ja jos saisikin, voisihan aina syyttää puutteellista -valvontaa. - -Herätti tosin jonkun verran kummastusta se, että abbedissa oli kaksi -kertaa vastannut olevansa estetty, kun konfessori oli halunnut häntä -puhutella, mutta siihen ei kiinnitetty mitään erikoista huomiota. - -Sentähden herätti sitä suurempaa huomiota, kun tuomiorovasti -lukuisine seurueineen saapui odottamatta myöhään illalla. - -Hannu Brask ympäröi jo nyt mielellään itsensä melkoisella loistolla; -kukaan ei ole pitänyt suuremmassa arvossa kuin hän sen merkitystä, -että on joku kirkon ruhtinaista. - -Se kunnioitus, millä hänet otettiin vastaan, oli sekoitettu pelon -tunteella; tuntui ikäänkuin olisi ukkosta ilmassa, vaikkei ollutkaan -mitään pilviä näkyvissä. - -Vielä pahempaa tuli, kun saatiin tietää, että hän oli tullut -abbedissan hartaasta pyynnöstä; se oli tapahtunut konfessorin -tietämättä. - -Abbedissalle ilmoitettiin heti, että tuomiorovasti määräsi -keskustelun seuraavaksi päiväksi messun jälkeen. - -Sillävälin otti tuomiorovasti selkoa olosuhteista luostarissa. -Konfessori oli pitänyt päiväkirjaa ja voi sitä paitsi antaa tietoja -monista muista luostareista, jotka oli perustettu samojen sääntöjen -mukaan kuin Vadstenakin ja joiden kanssa hän oli sen johdosta ollut -lähemmässä yhteydessä. - -Hannu Braskilla oli suuri kyky nähdä ihmisten läpi, hän näki heti, -että hänellä tässä miehessä oli edessään kyvykäs välikappale, mutta -ei ajattelevaa, itsenäistä miestä. Abbedissakohan häntä mahtoi -käyttää hyväkseen vai kuka muu? - -Kun tuomiorovasti meni levolle, ja konfessori lähti hänen luotaan, -kohtasi viimeksimainittu veli Laurentiuksen. Molemmat menivät yhdessä -kirjastoon, jossa parhaiten oltiin häiriytymättä. - -"Oletteko sanonut hänelle kaiken?" - -"Sitä en uskaltanut!" - -"Hän saa tietää sen huomenna!" - -"Luuletteko todellakin...?" - -"Panen pääni pantiksi, että salaisuus on keksitty." - -"Sitä minäkin pelkään; mitä muuta varten tuomiorovastia olisi -kutsuttu?" - -"Mikä silloin on tarkoituksena?" - -"Eroitaa minut toimestani!" - -"Mahtaisiko sitä tarkoittaa!" - -"Minä olen kuitenkin, mikäli olen voinut, koettanut olla sekä hänen -että veljien mieleen." - -"Niin todellakin olette ollut, ja jos olisitte ollut avomielinen -tuomiorovastille, luulen, että hän olisi asettunut puolellemme; monet -merkit viittaavat siihen, että hän on Tanskan ystävä." - -"Nyt on liian myöhäistä!" - -"Kenties ei!" - -"Jos tiedätte keinon, niin sanokaa!" - -"Sysätkää syy minun niskoilleni." - -"Teidän?" - -"Olkaa uskovinanne että ritari on vielä vankeudessa." - -"Mutta en ymmärrä..." - -"Minä olen ottanut pitääkseni huolta vartioimisesta, ja hän on -päässyt vapaalle jalalle joko minun laiminlyöntini tähden tai sitten -suostumuksellani..." - -"Silloin olette hukassa!" - -"Enhän kuitenkaan voi vapautua kaikesta syyllisyydestä." - -"Tosin kyllä, mutta..." - -"Joudun kumminkin siilien osalliseksi, parempi silloin, että otan -koko syyn niskoilleni, niin te pääsette vapaaksi." - -"Tiedän tuskin, voinko ja saanko ottaa vastaan sellaista ystävän -palvelusta." - -"Tehkää se epäröimättä!" - -Seuraavana aamuna, kun kellot kutsuivat messuun, eivät kirkkoon -rientäneet ainoastaan luostarin asukkaat, vaan koko kaupungin -asujamet; tieto tuomiorovastin saapumisesta oli nopeasti levinnyt; -pidettiin varmana, että hän toimittaisi messun, ja kaikkina aikoina -on uudella ollut jotakin houkuttelevaa mukanaan. - -Eivätkä toiveet pettäneetkään. Hannu Braskin mahtava ääni kumahteli -kautta holvien, melkein kuin tuomiopasuuna; se herätti sekä pelkoa -että ihailua, luultiin melkein salaman iskevän alas syntisiin. -Silloin alkoivat urut soida ja sävelet yhtyivät enkelien kuoroon, -joka lupasi sovitusta katuville ja rauhaa maahan, ihmisille hyvää -tahtoa... - -Kirkosta palasi kukin kotiaan _puhumaan_ siitä mitä oli kuullut ja -nähnyt. Abbedissa lähti sisar Annan seuraamana ruokasaliin; siellä -kokous oli pidettävä. - -Tälläkin kertaa näyttäytyi Märeta ilman huntua. Se oli jotakin niin -tavatonta, että se hämmästytti yksin Hannu Braskiakin, mutta hän -vaikeni. - -Konfessori oli kutsuttu olemaan läsnä, ja abbedissa pyysi anteeksi, -ettei hän voinut olla ilman Annaa. - -Sen jälkeen hän puhui; kertoi ritarin käynnistä, tarjouksesta, jonka -hän oli tehnyt, ja sitten lahjasta, jota hän oli vaatinut Kristian -prinssille. - -"Tämä näyttää minusta hävyttömältä!" keskeytti tuomiorovasti. - -Mutta Märeta jatkoi kertoen siitä kiukusta, jonka kielto oli -synnyttänyt, ja lopuksi siitä loukkauksesta, jonka hän oli saanut -osakseen. - -"Ja mikä oli rangaistus?" kysyi Hannu herra suuttuneena. - -"Luostarin vankila!" - -"Onko hän vielä täällä?" - -"Juuri sentähden olen pyytänyt teidän armoanne tulemaan. Olen antanut -käskyn, että hänet on tuotava tänne ja luulen hänen odottavan ulkona." - -Konfessori olisi tällä hetkellä toivonut kasvoilleen hunnun, josta -Märeta ei välittänyt; hän silmäili nähtävällä levottomuudella ovea -kohden. - -Abbedissa pyysi tuomiorovastin suostumusta ja sen jälkeen helähti -soittokello. - -Kaikkien silmät olivat kiintyneet oveen. - -Viipyi kotvan, ennenkuin se avautui. Veli Laurentius astui sisään -allapäin ja katse maassa. - -"Vanki?" huusi tuomiorovasti. - -"Poissa!" - -"Karannut?" - -"Niin!" - -"Milloin se tapahtui?" kysyi abbedissa. - -"Yöllä vangitsemisensa jälkeen!" - -"Kenen huolena oli vartioiminen?" kysyi tuomiorovasti. - -"Minun, teidän armonne!" - -"Ja te olette ollut siitä vaiti?" - -"Toivoin voivani pitää sen salassa." - -"Ettekö ole sanonut sitä edes konfessorillekaan?" - -"En kenellekään." - -"Tiedättekös, veljeni, näyttää epäiltävältä, että hänen pakonsa on -tapahtunut teidän myötävaikutuksellanne." - -Munkki seisoi hiljaa ja liikkumatonna. - -"Puolustautukaa!" huusi Braskin jyrisevä ääni. - -"En voi." - -"Olette päästänyt hänet pakoon?" - -"Niin, armollinen herra." - -"Ja uskallatte sanoa sen?" - -"Se on totta!" - -"Mikä teidät on kiusannut siihen?" - -"Vakaumukseni!" - -"Teidän on ainoastaan toteltava!" - -"Jos kirkkoa ja luostaria uhkaa suuri vaara, onko minun ensin -kysyttävä lupa, ennenkuin riennän niitä pelastamaan?" - -"Mistä vaarasta puhutte?" - -"Erik herra tuntuu olevan prinssi Kristianin lähin mies, hän ei -suinkaan kerro asioita sellaisina kuin ne todella ovat, vaan -ainoastaan puhuu häväistyksestä, jonka on kärsinyt. Tanskalaisten -mieliala kiihtyisi siitä yhä enemmän, ja seuraukset lankeaisivat -takaisin ennestäänkin kovasti koetellulle isänmaallemme." - -"Miksette neuvotellut asiasta esimiestenne kanssa?" - -"He ovat toimineet velvollisuutensa ja omantuntonsa mukaan, minä en -tahtonut kylvää epäilystä! Mutta, suoraan sanoen, en kadu tekoani, ja -jos se olisi tekemättä, tekisin sen vielä tänäänkin. On toinen asia, -että menettelyni on rikollinen lain mukaan ja minä alistun nöyrästi -siihen rangaistukseen, joka minulle tuomitaan." - -Näin sanoen lankesi hän polvilleen. - -Tuomiorovasti oli silminnähtävästi hämmästynyt; oli vaarassa, ettei -hän mennyt vihollisen puolelle. - -Märeta huomasi sen; hänen viittauksestaan käski tuomiorovasti -Laurentiuksen mennä. - -"Vastuu tästä lainrikoksesta kohtaa ensi sijassa konfessoria", -virkkoi abbedissa. "Mutta se on tapahtunut minun ollessani laitoksen -johdossa ja sentähden en ole enää kyllin arvokas siihen korkeaan -paikkaan, joka on vielä hallussani." - -"Tuomitsette ankarasti itseänne, hurskas sisar", huudahti -tuomiorovasti. "Teillä ei ole mitään syytä." - -"Teidän armonne unhottaa loukkauksen, jonka olen saanut kärsiä; niin -kauan kuin se on sovittamatta, ei minun sovi olla sisarten johdossa; -minun täytyy kätkeytyä alimpain joukkoon..." - -"Mutta silloinhan täytyy minunkin..." mutisi konfessori. - -"Mikä teille on soveliasta, sen tietänette itse." - -"Abbedissa on oikeassa", virkkoi tuomiorovasti: "Jos hän pysyy -aikeessaan luopua korkeasta paikastaan, silloin täytyy konfessorinkin -tehdä se." - -"Pysyn siinä niin lujasti", virkkoi Märeta jälleen, "että pyydän -teidän armoanne heti määräämään vaali- ja vihkimispäivän." - -Konfessori katsoi olevansa velvollinen yhtymään samaan pyyntöön. - -"Tulen tekemään tästä Laurentiuksesta konfessorin Vadstenaan!" tuumi -tuomiorovasti itsekseen palatessaan Linköpingiin. - - - - -2. - -NAISENRYÖSTÖ. - - -Pienessä kamarissa Tukholman linnassa seisoi kaunis Kaarina, -nyttemmin muuttuneena oikeaksi hovineidoksi. Hänen isänsä, -seppämestari, istui hajalla säärin muutamalla niistä pikku tuoleista, -jotka koristivat huonetta; tuolin näytti olevan vaikea kannattaa -häntä, ja väliin natisikin se aika tavalla hienoissa liitoksissaan. - -Ei isä eikä tytär kuitenkaan kiinnittänyt, siihen mitään huomiota; -edellinen, joka oli nyt hohtavan puhdas, näytti pienessä kamarissa -viihtyvän niin hyvin, että hänen oli mitä vaikein siitä erota, eikä -sitä voinut ihmetellä kukaan, ken näki sen kauniin ruusun, joka -piteli kiinni hänen kaulaliinaansa, Kaarinan puhuessa väliin itkien -ja väliin nauraen: - -"Ja sitten on teidän sanottava äidille, että niin hyviä, kuin -siunattu Kristina rouva on ollut minua lapsi parkaa kohtaan, voivat -ainoastaan pyhät enkelit olla." - -"Niin, niin!" nyyhkytti isä. - -"Muistattehan itsekin kuinka hän otti minut vastaan, kuinka kiihtynyt -hän oli luettuaan abbedissan kirjeen... Niin, ette suinkaan unhota -antaa kirjettäni hänelle ja toivottaa puolestani tuhansia hyviä öitä." - -"Onkohan noilla väliä!" - -"Sitten täytyy teidän luvata pian kirjoittaa." - -"Sitä minä en tosin voi, mutta..." - -"Penttihän voi auttaa teitä." - -"Mutta silloin he saisivat heti tietoonsa..." - -"Että minä olen jalon Kristina rouvan luona. No, mitäs se tekisi?" - -"Eipä suuria; täällä on hyvä vartioväki." - -"Luottakaa siihen!" - -"Minä pyydän Penttiä." - -"Antakaa hänelle tämä lippu, isä; siinä ei ole mitään sinettiä, -kuten näette, ja siinä lukee vain: 'Minulla on täällä niin hyvä, -että toivon ainoastaan, että kaikki ne, jotka minulle ovat rakkaat, -olisivat täällä ottamassa osaa onneeni!'" - -"Tarkoitat tietysti minua ja muoria, vai?" - -"Kylläpäs olette kova arvailemaan, isä!" sanoi Kaarina ja kätki -punastuvat kasvonsa isän rintaan. - -"Annan kyllä hänelle lapun, siitäpähän näkee, että olet tottelevainen -ja hyvä tytär." - -"Rakas isä!" - -"Ja sitten on sinun kirjoitettava." - -"Kirjoitan yhtä usein kuin Penttikin." - -"Pentti?" - -"Teidän puolestanne, tietysti!..." - -"Niin, niin, tupamme tulee kyllä tuntumaan tyhjältä..." - -"Mutta sitten on juhlahetki sekä siellä että täällä, kun kirje tulee. -Ajatteles vain, isä; minä saan lukea teidän kirjeenne aivan yksin; -kuinka elävästi sitä vastoin näenkään, miten te istutte suuressa -nojatuolissa ja äiti rukkinsa ääressä, jonka hän antaa seista, -jottei menisi ainoatakaan sanaa hukkaan Pentin lukiessa takkavalkean -loimossa; voin aivan nähdä, kuinka kyynelet tulevat äidin silmiin, -kun puhun, kuinka hyvä minulla on, eivätkä ne ole kaukana teiltäkään, -rakas isä, sen voin nyt huomata." - -"Kuinka sinä pystyt senkin kuvailemaan!" Ja karkean sepänkouransa -selkäpuolella pyyhkäisi hän pois pari suurta kyyneltä. "Mutta nyt -kaikki kuvailu sikseen! Jumala olkoon kanssasi!" - -Kaarina sai oikean sepänpusun, ja sitten lähti ukko tiehensä, -ankarasti kiellettyään Kaarinaa seuraamasta... On itsestään selvää, -että tämä ensin veti itkuvirttä, sitten ajatteli hän, oliko kenties -unhottunut lähettää joku tervehdys Ingridille, Märtalle, Eevalle ja -kokonaiselle tuttujen sarjalle. Onneksi ei hänellä ollut syytä siinä -suhteessa nuhdella itseään, ja mitä nyt tuli kirjelappuun Pentille... -Tietysti ei ollut _aivan_ oikein tehty lähettää sitä, mutta äiti ja -isäkin olivat kerran olleet nuoria ja Kaarina muisti monia viattomia -pikku kepposia, joita muori oli kertonut tehneensä päästäkseen -tapaamaan... Eikä suinkaan ollut vaarallista, vaikka hän teki samoin -kuin hekin. - -Pienen kamarin nurkassa oli Maariankuva, sen eteen hän lankesi -polvilleen ja rukoili, kuten nuori sydän käski, kaikkien niiden -puolesta, jotka hänelle olivat rakkaat, ja iloisena ja varmana -rukouksen kuulemisesta nousi hän jälleen pystyyn, ja pian -helähtelivät pienessä kamarissa iloiset sävelet, ei tiedetty oikein, -tulivatko leivosen kieleltä vai -- nuoren tytön. - -Mutta ilo, joka leijailee ylhäällä katonharjan alla, viihtyy harvoin -suurissa, upeissa suojissa; jos se joskus sinne tuleekin, pakenee se -pian sieltä, se ei kotiudu koskaan, ei parhaimpienkaan luo. - -Kun viimeksi näimme Kristina Gyllenstjernan, oli hän nuori ja -onnellinen morsian; Örebrossa oleskellessaan oli hän tuntenut -ainoastaan onnea ja autuutta. Surusanoma Svante Niilonpojan -kuolemasta iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kun hänen nuori -puolisonsa matkusti hänen luotansa tuntemattomia kohtaloita kohden, -silloin näytti elämä hänelle ensi kerran tuimia kasvojaan. Hän ei -piilottunut, ei pelästyneenä paennut, vaan katsoi sitä rohkeasti -silmiin. "Vaikkapa se olisi kammottavin villipeto, ei se voi minulle -mitään, jollen itse anna perään, pelosta tai arkuudesta... Rohkeutta -sentähden, rohkeutta vain taistelemaan hyvää taistelua, ja Herra on -antava voiton..." - -Päätös vei tekoihin, Kristina ei seissut toimetonna; hänen herransa -asia oli isänmaan asia; sen parasta oli hänenkin kaikin voimin -edistettävä, ja hän teki sen siinä määrin kuin voi. - -Palattuaan herrainkokouksesta Arbogasta, jossa Erik Trolle oli -valittu valtionhoitajaksi, viipyi Sten herra ainoastaan muutamia -päiviä Tukholmassa järjestäen kaupungin puolustusta äkkiyllätyksen -varalta; sen jälkeen riensi hän ylämaahan, Taalaihin ja -Vestmanlantiin, tiedustelemaan, mitä tukea hän saattoi odottaa siinä -tapauksessa, että ratkaisu riippui keihään kärestä. - -Sillaikaa istui Kristina Tukholman linnassa. Ne viestit ja kirjeet, -jotka sinne saapuivat hänen herralleen, oli hänen otettava vastaan, -avattava ja vastattava niihin, jos voi, tai varman lähettilään mukana -toimitettava Sten herralle. Kaikessa oli hänen toimittava suurella -viisaudella ja varovaisuudella; vilpittömän Jöns Jönsinpojan kanssa, -jolla Tukholmassa oli linnalupa, oli hänen neuvoteltava monissa -asioissa, mutta eräissä tapauksissa toimittava itse, kuten viisaus -vaati. - -Kirjeiden ja lähettilästen kautta sai Sten herra häneltä tietää, -että Halmstadissa oli kokous pidetty; mutta kun Lyypekistä odotetut -lähettiläät eivät ajoissa saapuneet, tahtoivat ruotsalaiset -saada kokouksen lykätyksi. Nuori kuningas oli vastannut, että -lyypekkiläisiä ei tarvittu ratkaisemaan Ruotsin asioita, mutta -lopulta täytyi hänen antaa perään, ja nyt oli lähin kokous pidettävä -Malmössä pääsiäisen aikaan. Mutta ei siinä kyllin, kokouksia -määrättiin pidettäväksi kaikkialla maassa eikä suinkaan vähimmän -Tukholmassa. Valtionhoitajan vaalilla Arbogassa ei ollut mitään -merkitystä, sille oli saatava lujuutta ja arvonantoa, ja sentähden -koetettiin kaikilta tahoilta haalia kannattajia. Kristinan oma isä, -herra Niilo Erikinpoika, pyysi häntä ilmoittamaan herralleen, että -kaikille linnanpäälliköille lähetettiin kirjeitä, joissa kehoitettiin -vaikuttamaan siihen suuntaan, että lopullinen valtionhotajanvaali -päättyisi hyvin. - -Kristinan sydän vuoti verta, mutta hän ei salannut herraltaan mitään. -Ei hätiköivällä levottomuudella, vaan tyynesti ja totuudenmukaisesti -hän kertoi, mitä oli annettu hänen esitettäväkseen. "Tahdon -ainoastaan, rakas herra, että tietäisitte, mitä sanotaan, aivan kuin -olisitte täällä läsnä", kirjoitti hän. "Tiedätte kyllä, että ketä -Herra tahtoo varjella, sen auttaa hän kaikista vaaroista, kuinka -suuria ne lienevätkin." - -Pian tämän jälkeen kirjoitti hän hänelle uudestaan, että oli saapunut -kirje Turun linnan voudilta. Tämä kehotti varomaan arkkipiispaa, -johon hänen mielestään ei ollut luottamista. - -"Tämä näyttää minusta melkein uskomattomalta", kirjoitti Kristina; -"onhan tuo vanha herra osoittanut sekä teille että minulle niin -suurta suopeutta; minä haluaisin niin sydämestäni matkustaa Stäketiin -hänen puheilleen." - -Kohta tämän kirjeen jälkeen sai hän kirjeen Vadstenan luostarin -abbedissalta. Tämä varoitti kavalista salajuonista ja mainitsi kaksi -miestä, joita kohtaan Kristina tunsi melkein yhtä suurta kammoa. - -Herra Erik Abrahaminpojan oli hän tavannut muutamia kertoja -sisarensa, Cecilia rouvan luona; ja tämän miehen näkeminen oli -herättänyt hänessä melkein sanomatonta kauhua, samalla kuin se -tungetteleva ihailu, jota tämä oli osoittanut hänelle, oli loukannut -hänen naisellista kainouttaan. - -Mitä herra Knut Alfinpoikaan tuli, tunsi hän tätä kohtaan ainoastaan -halveksumista; mutta sellainen ihminen saattaa mennä pitkälle -hävyttömyydessä ja julkeudessa; hän oli kerran ennenkin hommaillut -salavehkeitä, mikään ei estänyt häntä yrittämästä vielä kerran. - -Märta rouva oli yhä edelleen Vesteråsissa, Kristina päätti kutsua -hänet Tukholmaan; aina siihen asti, kunnes hänen herransa palaisi, -tahtoi hän olla alinomaa kotona, hyvin tietäen, että Sten herra -saattoi kestää kaikki muut vastoinkäymiset, mutta ei sitä, jos -jotakin pahaa tapahtui hänelle. - -Tiedämme jo, että hän oli suurella hyväntahtoisuudella luvannut -ottaa Kaarinan hoiviinsa. Nuoren tytön kauneus hämmästytti häntä -kuten kaikkia muitakin, ja abbedissan kirje niistä vaaroista, joille -hän oli joutunut alttiiksi, lisäsi yhä enemmän sitä osanottoa, jota -Kristina oli ensi hetkestä tuntenut häntä kohtaan. - -Nuorta rouvaa ilahutti suuresti kuulla puhuttavan Märetasta; hän oli -lapsena nähnyt tämän ja tiesi että hänet oli pakoitettu kantamaan -huntua. Tytön kuvaukset tästä kalpeasta, surullisesta nunnasta -liikuttivat häntä kyyneliin saakka. - -Eräänä päivänä sai hän Cecilia rouvan vieraakseen. "Minä tulen -ainoastaan tuomaan huonoja uutisia", sanoi tämä. - -"Niitä on helpompi kestää, kun ne tuotte te, rakkahin sisar", vastasi -Kristina. - -"Herra Pietari Turenpoika..." - -"Hänkin on luopio, tiedän sen." - -"Hän on näyttänyt herralleni erään kirjeen, jonka hän on saanut -Hemming piispalta..." - -"Hänkin!" huudahti Kristina surullisesti. "Se olisi totisesti -katkerinta kaikista." - -"Kirje voidaan selittää eri tavoin. Hän oli vähäistä ennen saanut -tiedon Svante herran kuolemasta ja on nyt sangen epätietoinen, -palaako hän Ruotsiin vai ei." - -"Onko siinä kaikki?" - -"Ei, hän sanoo, että ne uudet sukulaisuus-suhteet, joihin Sten herra -on liittynyt, riittänevät kylliksi tasoittamaan hänelle tietä, ja -vanhat ystävät ovat nyttemmin tarpeettomat ainakin toistaiseksi." - -"Häntä on luultavasti loukannut se, ettei hän ole saanut mitään -kirjettä Steniltä... Kirjoitan heti tästä ja samoin vielä kerran -Märta rouvalle, hänellä on aina ollut suuri vaikutus piispaan; nyt -täytyy hänen pyytää häntä tulemaan tänne, ei meidän, vaan Ruotsin -tähden; hän on niin monta kertaa uskaltanut henkensä ja verensä -rakkaan isänmaan puolesta, tehköön hän loppuun saakka samoin." - -"Niin, Märta rouva on oikea henkilö." - -"Minä tahtoisin, että hän opettaisi minulle suuren taitonsa voittaa -ihmisiä; sillä hän pystyy siihen." - -"Ei kaikkiin nähden." - -"Sano minulle, Cecilia, millä mahdilla rouva Pernilla Klauntytär -tekee valloituksia?" - -"Varmaankin imartelulla." - -"Herra Pietari Turenpojanko myös?" - -"Sitä en ymmärrä..." - -Kristina pani kätensä sisarensa käteen. "Tahdotko auttaa minua?" -kysyi hän. - -"Missä suhteessa?" - -"Häntä kääntämään." - -"Se on mahdotonta!" - -"Ei, koska se on tapahtunut kerran ennenkin." - -"Kuinka se kävisi päinsä?" - -"Meidän täytyy miettiä keinoja." - -"Pelkään, että ryhdymme turhaan työhön; ajatukset eivät saa uutta -suuntaa toisten vakuutteluista, vaan omasta mielijohteesta." - -"Mutta Pernilla rouva..." - -"Hän on pannut Pietari herran pään pyörälle -- mutta millä, sitä minä -en tiedä; jonakin päivänä herää hän houreistaan... silloin vaihtuu -nykyinen ystävyys vihollisuuteen." - -"Uskotko niin todellakin?" - -"Olen siitä vakuutettu." - -"Sitten on meidän odotettava aikaa; mutta piispa..." - -"Hänelle pitää Sten herran kirjoittaa niin pian kuin mahdollista; ja -luulenpa, että olisi hyvä, jos Märta rouva sanoisi sanansa hänkin." - -"Ole varma siitä, että hän tekee sen. Märta rouvalle on Sten sangen -rakas, paljoa rakkaampi kuin hänen toiset lapsipuolensa." - -"Tiedätkö, että Knut herra on Tukholmassa?" - -"Tosiaankin?" virkkoi Kristina hämmästyneenä. - -"Luulen melkein, että hän tahtoo pysyä tuntemattomana", sanoi -Cecilia. "Niin minusta ainakin tuntui." - -"Hänet karkoitti aikoinaan valtionhoitaja Tukholmasta; nykyään ei hän -pelkää ketään." - -"Pelkäätkö häntä, Kristina? Sinun poskesi kalpenivat niin yhtäkkiä, -rakas sisar." - -Kristina pani abbedissan kirjeen hänen käteensä. - -"Ryhdy varokeinoihin; pane joku häntä urkkimaan." - -"Täytyykö minun?" - -"Mitä luulisit Sten herran tekevän?" - -"Olen melkein iloinen, ettei hän ole täällä." - -"Tosin on aina parasta, jos meillä naisilla on ymmärrystä puolustaa -itiämme." - -Cecilia rouva sanoi jäähyväiset, mutta hän ei sanonut itsellään -olevan mitään rauhaa, jollei joka päivä saanut kuulla Kristina -rouvasta. - -Kristina riensi kirjoittamaan herralleen, pyytäen hartaasti, että -tämä heti tahtoisi lähettää kirjeen tai viestinviejän Lyypekkiin ja -taivuttaa Hemming piispan tulemaan pian takasin. "Rakkahin ystäväni", -kirjoitti hän, "en muuten usko, että kaikki voi luonnistua sinulle -hyvin." - -Kristina painoi sinetin ja lähetti kirjeensä; sen jälkeen tunsi hän -mielensä tyynemmäksi. - -Tavallisesti vietti hän koko aamupäivän salakamarissa; siellä -otti hän vastaan vierailut, jotka koskivat hänen herraansa, luki -ja kirjoitti kirjeitä. Hänen neitsyensä ja piikasensa askaroivat -sillaikaa kukin itsekseen tai myös yhdessä naistuvassa luotettavan -valvonnan alaisena, mutta iltapäivisin kokoontuivat kaikki -linnansuojiin ja silloin huviteltiin lukemisella, soitannolla ja -joskus karkelolla ja leikeillä. - -Märta rouva oli neuvonut nuorta poikapuoltaan heti ympäröimään -itsensä hovilla; hän tiesi, että kuta useampia sinne vedettiin, sitä -suuremmaksi kasvoi Sten Sturen kannattajain luku, ja hovi-ilmalla oli -vetovoimaa epäröiviinkin. - -Kristinan täytyi sentähden, vaikkakin raskaalla mielellä, antaa -loistavia juhlia; mutta se arvokkuus ja sulo, jota hän silloin -osoitti, voitti hänen herralleen ystäviä, joita hän ei kenties olisi -muuten saavuttanut koskaan. - -Eräässä näistä juhlista herra Knut Eskilinpoika, muuan -valtionhoitajanvaaliin Arbogassa osaa ottaneista herroista, sanoi -hänelle: "Olen tänään kirjoittanut Sten herralle ja pyytänyt häntä -palaamaan Tukholmaan; hänen ei ole kuultava huonoja neuvonantajia, -vaan sovittava neuvoston kanssa, silloin toivon kaiken tulevan -hyväksi jälleen". - -"Minä luulin, että juuri neuvosto se oli kääntynyt pois Sten -herrasta", virkkoi Kristina kainostellen. - -"Kenties oli niin, mutta mielipiteet siitä, mitä on tehtävä, ovat -erilaiset." - -"Sanotaan, että täällä on kaksi puoluetta." - -"Toinen vahvenee, kun toinen heikkenee; ja minä voin hyvin sanoa, -ettei teillä, jalo rouva, ole siinä niinkään vähäinen osa." - -"Minullako?" kysyi Kristina vilpittömällä kummastuksella. - -"Sten herraa vastaan oikeastaan on ainoastaan hänen nuoruutensa. -Mutta te olette osoittanut, että ymmärrystä, työkykyä ja lujaa ja -vakavaa tahtoa voi olla nuorillakin, ja voin hyvin sanoa, että sinä -lyhyenä aikana, jonka olette oleskellut täällä, on teidän viisautenne -ja vaatimaton käytöksenne voittanut herrallenne suuremman voiton kuin -hän olisi voinut saavuttaa millään talonpoikaisjoukolla." - -Kristinan silmissä loisti kostea kimmellys, kun hän vastasi: -"Ilahuttavampia sanoja ei kukaan olisi voinut sanoa minulle ja -sydämestäni kiitän teitä niistä!" - -"Sten herra tekee kyllä oikein, kun hankkii talonpojat ja vuorimiehet -puolelleen", lisäsi ritari. "Mutta linnanherrat ovat tähän asti -olleet sangen horjuvia." - -"Tiedän, että hän on kirjoittanut heille." - -"Mutta kirjeihin ei ole pantu huomiota; on tahdottu odottaa ja -katsastella." - -"Sillävälin joutuu valtakunta perikatoon." - -"On päätetty pitää uusi kokous Upsalassa; siellä aiotaan puhua -rahvaalle, mutta on vaarassa, ettei sekään vie mihinkään. Herra Erik -Trollesta ei tule koskaan kansan miestä." - -"Älkää panko pahaksenne yksinkertaista kysymystäni", sanoi Kristina -lempeästi: "Mutta selittäkää minulle, mistä tulee, että niin monet -ruotsalaiset tahtovat jättää isänmaan Tanskan valtaan?" - -"Siihen vaikuttavat monet syyt", vastasi ritari, ja pilvi vetäytyi -hänen kasvoilleen. "On niitäkin, jotka ovat siinä nähneet Ruotsin -ainoan pelastuksen. Ettekö tiedä, että ahnaat kädet ovat aikoja -sitten olleet ojolla tarttuakseen saaliiseen. Me olemme kerran -koettaneet saksalaista hallitusta, mihin se vei?" - -"Tanskalaiseen, joka ei ollut parempi." - -"Totta kyllä; mutta kun me emme ole kyllin vahvoja suojellaksemme ja -puolustaaksemme itseämme..." - -"Entä Brunkebergin taistelu, kun vihollinen oli jo aivan valtakunnan -sydämessä?" - -"Se oli ihmetyö..." - -"Joka aina voi uudistua siellä, missä on yksimielisyyttä ja -isänmaanrakkautta", vastasi Kristina innokkaasti. "Kuka ajattelee -itseään, kun on pelastettava, mikä on rakkainta ja kalleinta? -Eikö ole kaunista uhrata henkensä ja verensä sen puolesta? Ja -jos herrasmiehiä samoinkuin talonpoikiakin elähyttää tämä tunne, -voidaankohan silloin Ruotsia valloittaa?" - -Ritari kumarsi päätänsä. "Sitä en usko", sanoi hän. "Ja luultavasti -se tämä sisäinen, salainen vakaumus vähitellen vetää yhä useampia -pois rauhanpuolueesta." - -"Sanoitte, että siihen vaikuttavat monet syyt." - -"Arkkipiispalle ja papeille ovat määräävät kirkon tai oikeammin -sanoen omat edut." - -"Mutta niitähän ei mitenkään loukata?" - -"Tunnetaan ikäänkuin ilmassa, että jokin sellainen uhkaa. Olen -kuullut arkkipiispan itsensä sanovan, että valta, joka ei nouse, -vaipuu, vaikkakin huomaamatta... Nyt pelätään sellaista." - -"Voiko Tanskan kuningas estää sitä?" - -"Hän voi myöntää suuria etuja ja edelleen lisätä kirkon mahtia." - -"Jos se olisi hyödyksi maalle ja vaikuttaisi syvempää jumalisuutta, -pitäisi tosiaankin niin tapahtua." - -"Piispa Hemming Gadd on sitä mieltä, että papit juuri vastustavat -valistusta; sentähden, että valtionhoitajat ovat kasvattaneet kansaa -ajatteleviksi ihmisiksi, on heidän hallituksensa pappien kauhistus. -He näkisivät -- piispan mielestä -- mieluummin, että rahvas olisi -sielutonta karjaa." - -"Olen varma, että hän liioittelee!" sanoi Kristina. "Niin pahoin ei -voi olla." - -"Mutta, jalo rouva, teidän oma sukupuolenne ei ole vähässä määrin -syypää tanskalaisten vaikutusvaltaan." - -"Tarkoitatte kai ritarinarvoa?" - -"Jota nyt vähintäänkin satakunta asemiestä odottelee; kuitenkin -lohduttaisivat he mielensä helpommin kuin heidän vaimonsa, jotka -huokailevat rouvantitteliä kaivaten enemmän kuin iankaikkista -autuuttaan... On valitettavaa, mutta kuitenkin totta, että he -vaikuttavat sangen suuresti." - -"Ajatelkaas, jos he kaikki asettaisivat isänmaan asian etusijaan!" - -"Niin, silloin olisin kanssanne yhtä mieltä siitä, että se olisi -voittamaton... Onneksi ei ole monta sellaista, jotka ovat Pernilla -Klauntyttären kaltaisia." - -"Hän on voimallinen pahassa!" - -"Niin voimallinen, että yltyy liikoihin ja vaikuttaa hyväksi; niin on -hän nyt tehnyt omaan herraansa nähden." - -"Herra Sten Kristerinpoikaan?" - -"Hän ei enää kuulu rauhanpuolueeseen." - -"Onko se mahdollista?" - -"Paljon häneen ei tosin ole luottamista; mutta kuitenkin on hän nyt -tanskalaisvihollinen." - -"Mitä silloin sanoo Pernilla rouva?" - -"Hän pilkkaa herraansa!" - -"Ja tämä sietää sen?" - -"Kun Pernilla rouva saapuu Nyköpinkiin, lähtee herra sieltä. He eivät -näe enää koskaan toisiaan." - -"Hirveää!" - -"Ei voinut käydä toisin." - -"Merkillistä, että meillä naisilla voi olla sellainen valta." - -"Se on suurempi kuin itse tiedättekään, ja se on hyvä!" - -"Nyt olette väärässä; jos tuntisimme ja ymmärtäisimme sen oikein, -emme käyttäisi sitä niin usein väärin!" - -"Kuinka vähän tunnette maailmaa! Luuletteko, etteivät ne rouvat ja -neitsyet, jotka nyt liikkuvat tuolla linnansuojissa, mieluummin -kumartuisivat kuningattaren edessä kuin jalon rouva Kristina -Gyllenstjernan, vaikkapa hän pystyisikin miekka kädessä puolustamaan -ruotsalaisten oikeutta vihollisten sortoa vastaan?" - -"Herra Knut Eskilinpojan oma emäntä ei tunnusta todeksi sellaista -arvostelua", vastasi Kristina hymyillen. "Mutta sydämellisesti kiitän -teitä niistä lohduttavista sanoista, joita olette puhunut, ja tahdon -siitä kirjoittaa herralleni." - -Mutta jo seuraavana päivänä sai Kristina hämmästyksekseen ottaa -vastaan herra Sten Kristerinpojan; tämä ei ollut yhtään hämillään -mutta näytti siihen sijaan olevan sangen kiihtyneessä mielentilassa. - -"Tulen Nyköpingistä", sanoi hän; "ja vaikka olen siitä jo -kirjoittanut Sten herralle, tahdon sanoa sen teillekin. Arkkipiispa -tekee pahaa niin paljon kuin voi; häneltä on saapunut kirjeitä -Itä-Göötanmaalle, ettei kenenkään ole tehtävä valaa, ennenkuin hän -lähettää sanan, kuka on tuleva valtionhoitajaksi." - -"Eikö hän ole siksi määrännyt herra Erik Trollen?" - -"Se vanha kettu juonittelee minkä voi, mutta se ei estä sitä, että -kaikki luopuvat hänestä; mitä selvemmin hän osoittaa, mihin hän -tähtää, sitä vähemmän saavuttaa hän luottamusta. Niilo Boonpoika, -joka ajaa hänen vaaliaan, onnistuu paremmin alamaassa meidän -seuduillamme, sillä hän varoo näyttämästä, mitä piilee pohjalla." - -"Mitä se sitten on?" kysyi kokematon Kristina rouva. - -"Pappisvalta! Herra Erik Trolle on ainoastaan kilpenä, pojan on -suoritettava tehtävä." - -"Herra Kustaa Trollen?" - -"Tulevan valtionhoitajan!" - -"Tarkoitatte kai arkkipiispan?" - -"Molempain..." - -"Onko se pappien toivomus?" - -"Ei kaikkien! Strengnäsin piispa Mathias..." - -"Eikö hän ole niiden valtuutettujen joukossa, joiden on lähdettävä -Malmöhön rauhantekoa varten?" - -"Se ei estä häntä muuttamasta mieltään. Olosuhteet voivat tosiaankin -olla sellaiset, että jonkun aikaa pitää kiinni talutusnuorasta ja -seuraa muiden mukana; se voi tulla tavaksi, niin sanoakseni toiseksi -luonnoksi. Mutta sitten yhtäkkiä saa auki silmänsä, suomukset -putoavat pois ja näkee kaiken selvästi!... Voin hyvin sanoa, että -teidän herranne käynti luonani Nyköpingissä ei niinkään vähän -vaikuttanut minuun. Niin nuori herra ja niin miehekäs ajatustapa -- -se pakoitti vertailuihin, ja kun lisäksi tuli arvoton menettely, jota -hän sai kokea omassa talossani..." - -"Siitä minä en tiedä mitään!" - -"Koituu hänelle sitä suuremmaksi kunniaksi, kun hän on siitä ollut -vaiti, mutta minä en voi sovittaa rikosta muuten kuin rupeamalla -hänen miehekseen, ja sen tahdon tehdäkin. Mitä Mathias piispaan -tulee, ei hän vielä tiedä siitä mitään; hän on kirjoittanut minun -voudilleni ja kehoittanut häntä puhumaan kansalle teidän asianne -puolesta." - -"Piispa voi vaikuttaa paljon kokouksen päätökseen." - -"Älkää luottako häneen siinä suhteessa. Ken tuntee puukonterän -kurkullaan, hän puhuu sen mieltä myöten, joka pitelee päästä. Jos -läsnä on Hannu kuningas tai hänen poikansa, osaavat tanskalaiset -kyllä pitää huolen siitä, että päätös tulee sellainen kuin he -tahtovat; ainoa, mitä ruotsalaiset voivat, on aikailu ja vitkastelu, -mutta sitä oli tehty nyt niin monta vuotta, ettei se enää käy päinsä. -Kristian kuninkaan kanssa ei ole leikittelemistä hänenkään!" - -"Juuri siksi uskoin, että ruotsalaiset neuvosherrat osoittaisivat, -että he osaavat puhua vakavan sanan." - -"Aina te naiset tahdotte kannustaa toimintaan, olipa kysymys hyvästä -tai pahasta." - -"Minähän vain kysyn..." - -"Aluksi, niin... kunnes käsivarsi on koholla; mutta sitten olette -valmiit sanomaan: iske pois!" - -"Sanon niin ainoastaan silloin, kun on kysymys isänmaan -puolustuksesta!" - -"Mutta jos olisitte synnyltänne tanskalainen?" - -"Silloin en rupeaisi petturiksi!" - -"Sitä minäkin sanon! Jos minulla on kaksi isänmaata, en saa pettää -toista toisen tähden. Jospa tietäisitte, missä helvetissä elän..." - -"Olen kuullut siitä puhuttavan." - -"Kehnon miehen kanssa on vaikea olla tekemisissä, mutta ilkeä nainen -on koko piru, jollei olekin paholainen itse, sillä hän voi väliin -tekeytyä aivan valkeuden enkeliksi, enkä tiedä, onko kukaan muu -hornan henki saanut sitä kykyä." - -Muuan uusi vierailu vapautti Kristina rouvan jatkamasta tätä -keskustelua, mutta kun Sten herra lähti, sanoi hän hänelle -hyvästellessään: "Olkaa varuillanne, teitä uhkaa suuri vaara; -tahtoisin, mutta en voi sitä estää." - -Kristina ei tullut kysyneeksi, millainen vaara oli, mutta hänen -mieleensä muistui äkkiä abbedissan kirje, ja hänessä heräsi -epäluuloja sen johdosta, että Knut, joka oli useita viikkoja -oleskellut Tukholmassa, ei vielä ollut käynyt hänen luonaan. - -Muutamia päiviä sen jälkeen saapui myöhään eräänä iltana muuan Sigrid -rouvan palvelija Ekasta; hän oli äkkiä sairastunut ja toivoi, että -Kristina rouva tahtoisi tulla hänen luoksensa. Lähettiläs oli samoin -tuonut kirjeen Cecilia rouvalle; tämä oli luvannut viipymättä lähteä -Ekaan. - -Kristiina seisoi neuvotonna ja pelästyksissään; hänen sydämensä -veti häntä äidin luo, mutta velvollisuus vaati hänen läsnäoloaan -linnassa... Saattoi saapua kirjeitä ja viestejä, joihin oli -vastattava... Olikohan hänellä oikeutta herransa tietämättä ja -suostumatta... Hänellä ei ollut ketään, kenen kanssa neuvotella, -paitsi Ceciliaa; hän päätti sentähden lähteä tämän luo. - -Hän käski kantotuolinsa esiin; mukaan ei saanut tulla ketään muita -kuin Kaarina. Helmikuu oli lopuillaan ja ilma kylmä; hän kääreytyi -turkiksilla reunustettuun vaippaansa ja niin hän kuin Kaarinakin -peittivät kasvonsa tiheillä mustilla hunnuilla. - -Lunta ei ollut satanut hyvään aikaan ja kadut olivat liukkailla -jäätiköillä, sentähden kantajat kulkivat Kristinan kärsimättömästä -mielestä aivan liian hitaasti. - -Juuri heidän päästyään ulos linnanportista kaatui muuan miehistä; -tämä sai aikaan hieman viivykkiä ja Kaarina raotti uudinta -nähdäkseen, oliko mies loukannut itseään. Kristina oli niin kiintynyt -ajatuksiinsa, ettei hän pannut sitä merkille. - -"Jalo rouva, kääntykäämme takaisin", kuiskasi Kaarina ja vetäisi -nopeasti päänsä takaisin. "Mitä ajattelet?" - -Kantajat lähtivät jatkamaan taivallustaan. "Ette siis pelkää..." - -"Mies ei suinkaan ole loukkautunut, koska he voivat heti jatkaa -matkaa." - -"Mutta toiset?" - -"Mitkä toiset?" - -"Ne, jotka kävivät käsiksi kantotuoliin." - -"Sitä minä en huomannut." - -"Ettekö kuullutkaan mitään?" - -"En! Mitä sitten?" - -"Muuan sanoi: 'Joko nyt heti?' Silloin vastasi toinen: 'Näin lähellä -linnaa? Tehdään, kuten oli sovittu!'" - -"Pyhä neitsyt!" Nyt ymmärsi Kristina, että hänet oli pyydystetty -ansaan; mistä hän saisi apua? Kadut olivat autiot ja tyhjät. Olisipa -hänellä ollut edes veitsi, mutta hänellä ei ollut mitään, ei mitään -puolustaakseen itseään... Mutta tyyneyttään, neuvokkuuttaan ei hän -siltä menettänyt. - -"Jos voit pelastua, Kaarina", kuiskasi hän, "niin ota selko, mihin -minut viedään ja kerro sisarelleni Cecilialle." - -"Ei, ette te saa joutua heidän saaliikseen... pian, jalo rouva, -vaihtakaamme pukuja." - -"Tahdot siis...?" - -"Pelastaa teidät, vaikkapa se maksaisi henkeni..." - -"Kiitos! Ole varma, etten ennen lepää, ennenkuin olen saanut sinut -takaisin." - -Nopeasti vaihtoivat he pukuja; se oli juuri tehty, kun samassa kuului -kaukaista melua; se tuli siltä kadulta, jolle kantajat kääntyivät. - -"Nyt on tosi edessä!" kuiskasi Kaarina. - -"Ole luja! Pyhä neitsyt sinua suojelkoon!" - -Lähemmäksi tultua erotti kadulla kovaa sananvaihtoa. Muuan -toivioretkeläinen tahtoi mennä katua eteenpäin, mutta hänet estivät -useat muut henkilöt. Kantotuolin tultua näkyviin muuttui riita -tappeluksi, mutta toivioretkeläinen ei antanut perään, hänen -nyrkkinsä jakeli iskuja kaikille puolin. - -Vähän matkan päässä heistä laskettiin kantotuoli maahan. - -Muuan kantajista avasi oven: "Jalo rouva, ei ole mahdollista päästä -eteenpäin." - -"Minä odotan!" vastasi Kristina tyynesti. - -"Jos tahdotte astua alas, on olemassa salakäytävä..." - -"Tulkaa, tulkaa joutuin!" huusi melkein käskevästi toinen ääni. - -"Olen sanonut, että odotan." - -"Pakoitatte siis meidät käyttämään väkivaltaa!" Ja vieras tarttui -Kristinaan ja veti hänet kantotuolista hänen vastarinnastaan -välittämättä. - -Muuan toinen tempasi Kaarinan sieltä. - -Molemmat puristautuivat kiinni toisiinsa. Kristina oli langennut -polvilleen, hän kietoi käsivartensa Kaarinan ympärille, hän tiesi, -että nyt menettäisi hänet. - -Molemmat olivat pelästyksestä sanattomat. - -Kaksi jälkimäistä kantajaa taistelivat urhoollisesti, mutta etumaiset -olivat nähtävästi asestettuja, sillä he luopuivat melkein heti -aseistaan. - -Taistelu jatkui yhtä äänettömästi kuin kiihkeästikin. Väkivallan -tekijät pelkäsivät, että vieraita henkilöitä tulisi ryöstämään -heiltä saaliin, mutta ahtaan kujan sulkivat yhdeltä puolen molemmat -pelottomat kantajat ja toiselta puolen toivioretkeläinen ja hänen -kaksi vastustajaansa. Ei ollut mitään mahdollisuutta päästä tiehensä -molempien naisten kanssa, ja johtaja, joka ainoastaan vartioi heitä, -odotti kärsimättömästi taistelun loppua; sen päätös oli selvä, -taistelihan kuusi kolmea vastaan. - -Mutta joko toivioretkeläinen oli pansaroitu tai joillakin -taikakeinoilla varattu haavoittumista vastaan, mitkään iskut tai -pistot eivät vain häneen pystyneet; voimakkaan nyrkkinsä iskulla löi -hän muutaman vastustajistaan maahan ja tempasi aseen hänen kädestään. - -"Nyt, poikani, leikimme toista leikkiä", huusi hän. "Teistä -molemmista suoriudun minä pian, ja hän tuolla loitommalla saa luottaa -apuuni!" - -Ääni, jolleivät itse sanat, tunkeutui aina molempien naisten korviin -saakka. - -"Pentti!" huusi Kaarina aivan poissa suunniltaan. - -Jollei tämä olisi samassa lyönyt toista vastustajaansa maahan, on -luultavaa, että tämän äänen helähdys olisi sekunniksi herpaissut -hänen käsivartensa... Kolmas vastustaja pakeni suinpäin, peläten kai -taistelevansa itse pirua vastaan. - -Melkein samassa olivat molemmat kantajat lyödyt maahan. Johtaja otti -luullun Kristinan käsivarsilleen, potkaisi palvelijattaren syrjään, -niin että hän vaipui maahan, ja riensi pois kantamuksineen. Kun -toivioretkeläinen saapui paikalle, näytti se autiolta ja tyhjältä, -tähtien himmeän valon pimittivät pilvet, mutta hän kuuli hiljaista -valitusta ja sitä kohden mentyään löysi hän vihdoin muutaman ihmisen -makaamasta maassa. - -Hän hipaisi kasvoja kädellään... ne olivat naisen kasvot... "hienot -kuin Kaarinani!" kuiskasi hän. Kaarina ei mennyt koskaan hänen -mielestään, hänen tähtensä hän oli paennut luostarista ja tullut -tänne... - -"Kaarina!" kuului häipyvä kuiskaus naisparan huulilta. - -Pentti nosti hänet varovasti... hän oli vaipunut tainnoksiin... -"Pyhä Birgitta, mihin on minun hänet vietävä?" tuumi hän itsekseen. -"Olenhan itsekin täällä muukalainen"... Mutta _yhden_ hän sentään -tunsi, hänet, jonka tähden oli tullut, jonka äänen oli äsken luullut -kuulleensa... hänen luoksensa tahtoi hän kantaa vieraan, hän kyllä -keksisi jonkun keinon... - -Linnan portilla paloi lyhty, ainoa, mitä kaduilla näkyi. Hän meni -valoa kohden, kolkutti portille, ja se avattiin. Mutta kun hän kysyi, -voiko hän tavata muutaman hovineidon, nimeltään Kaarina, silloin -nauroi vahtimies ja vastasi, ettei niin myöhään otettu vastaan -vieraita; muuan toinen, joka oli kuullut kysymyksen, lisäsi, että -"jos oli kysymys Kaarinasta, joka oli kotoisin Vadstenasta, niin oli -hän tunti sitten mennyt pois jalon Kristina rouvan mukana." - -"Päästäkää minut sitten sisään", sanoi Pentti, joka yhä seisoi ulkona -taakkansa käsivarrellaan, "ja kiittäkää pyhää neitsyttä siitä, -ettei ole tapahtunut suurta onnettomuutta..." Tajuton laskettiin -varovaisesti muutamalle vahtihuoneen penkille, ja kun hänen -kasvoiltaan otettiin verentahraama huntu, pääsi kaikilta pelästyksen -ja kauhun huuto. - -"Kristina rouva!..." - -Pienestä, otsassa olevasta haavasta norui hieno verisuihku. Sen oli -saanut aikaan kannus tai kengänkannan naula. - -Nyt nousi suuri hälinä. Pentillä oli riittävästi ymmärrystä -ryhtyäkseen heti haavaa sitomaan, ja neidot ja palvelijattaret -tulivat kiireimmiten ottamaan sairasta huostaansa. - -Hänet kannettiin varovaisesti huoneihinsa, lähetettiin lääketaituria -noutamaan ja Cecilia rouvalle lähetettiin sana suuresta -onnettomuudesta, joka oli tapahtunut. - -Sillävälin täytyi Pentin kerta toisensa jälkeen kertoa taistelusta, -johon hän niin odottamatta oli joutunut osaaottamaan. "Minua -kiellettiin menemästä kujaa eteenpäin", sanoi hän, "ja minä olisin -taipunut siihen, jolleivät he olisi sitä vaatineet niin äänekkäin ja -epäkohteliain sanoin, että minussa heräsi halu vastarintaan." - -Mutta Kaarina oli seurannut Kristina rouvan mukana, hän oli ollut -kuulevinaan hänen äänensäkin, mihin oli hän joutunut? - -Siitä ei voinut antaa tietoja kukaan muu kuin rouva Kristina, ja hän -makasi yhä tajutonna. - -Lääkäri sai kauan puuhailla ennenkuin onnistui saamaan hänet -hereille, mutta hän oli niin raukea ja heikko kovasta verenvuodosta, -että lääkäri sanoi: "Jos haava olisi ollut sitomatta vielä viisi -minuuttia, olisi hän nyt ollut kuollut! Hän on aivan kuin ihmeellä -pelastunut." - -Ja pelastaja oli Pentti. Kun hänelle sanottiin, että ritari Sten -Sture aivan jumaloi nuorta puolisoaan ja varmaan jalosti palkitsisi -hänen urhoollisuutensa, niin Pentti ajatteli Kaarinaansa, joka oli -hänelle rakkain maailmassa. Missä mahtoi hän olla?... Jos hän olisi -kuullut hänen äänensä, olisi hän varmaan rientänyt hänen luoksensa. - -Kun Kristina heräsi tajuntaan, näki hän ensiksi Cecilian. Hän -hymyili, mutta ei voinut vielä puhua. - -Ja yhä edelleen täytyi Pentin odottaa... ainoastaan odottaa. - -Linnanpäällikkö kuulusteli häntä ankarasti, mutta hänellä ei ollut -mitään muuta sanottavaa kuin mitä oli jo kertonut. Pahempaa oli, kun -hänen täytyi tehdä selkoa itsestään; hän tunnusti heti, että hän oli -karannut luostarista ja lähtenyt Tukholmaan tavatakseen Kaarinan, -sillä he rakastivat toisiaan. - -Mutta kun linnanpäällikkö sanoi, että hän oli velvollinen lähettämään -hänet takaisin luostariin, silloin repesivät Pentin silmät selälleen. - -"Minulle on sanottu, että olen tehnyt hyvän työn, kun olen pelastanut -jalon Kristina rouvan hengen", sanoi hän. "Ja nyt tahdotte tehdä -minulle mitä suurimman tuhon". - -"Etkö käsitä, että kunnianarvoisat isät tulevat valittamaan minua -vastaan arkkipiispalle?" - -"Eihän heidän tarvitse tietää mitään..." - -"Etkö luule sellaisen tapauksen tulevan tunnetuksi?" - -"Pakenen maastakin mieluummin kuin palaan luostariin." - -"On toinenkin keino." - -"Ja se on?" - -"Että rupeat sotamieheksi." - -"Niin aionkin." - -"Silloin annan sinulle heti pestirahan ja teen sinusta linnamiehen." - -"Olkoon menneeksi!" - -"Mikä on nimesi?" - -"Pentti!" - -"Tästä lähtien Pentinpoika!" - -"Kiitos! Sehän on samantekevää!" - -"Mene nyt, hanki toinen puku." - -"Olenko varma munkkien juonilta?" - -"Saat itse katsoa eteesi, mutta minulla on oikeus ottaa sinut -takaisin, jos joudut heidän valtaansa." - -"Sitä kyllä varon." - -Linnanpäällikkö kutsui erään vahtimiehen ja pyysi häntä menemään -Pentin kanssa räätäliin. - -Mutta tämä seisattui ovelle ja meni takaisin uuden herransa luo. -"Olen tehnyt kaiken tämän Kaarinan tähden", sanoi hän. "Hänestä en -luovu koskaan." - -"Sitä sinun ei tarvitsekaan." - -"Mutta minä en tiedä, missä hän on!" - -"Maltahan mieltäsi, hän tulee kyllä takaisin." - -"En malttanut luostarissa enkä malta täälläkään; minun täytyy päästä -häntä etsimään, muuten..." - -"Muuten?" - -"Tässä on rahat takaisin?" - -"Onko sinusta mieluisempaa, että sinut lähetetään luostariin?" - -"Ei!"... Hän otti rahat takaisin... "Mutta sen sanon, että jollei hän -tule pian niin minä karkaan." - -"Jos joudut kiinni, niin sinut ammutaan!" - -"Parempi sekin kuin elämä hänestä erillään." - -"Ota nyt järkesi vangiksi, luota siihen, että teen puolestasi mitä -suinkin voin." - -"Kiitos!" Ja hän seurasi mukana räätäliin. - -Cecilia rouva ilmaisi linnanpäällikölle epäluulonsa Knut Alfinpoikaan -nähden. Oli hyvin luultavaa, että syyllinen oli hän, sillä hän -oli piileskellyt eikä tiettävästi käynyt Tukholmassa kenenkään -sukulaistensakaan luona. Kristina rouvaa oli varoitettu häneen -nähden, mutta ei voitu vielä saada mitään tietoa, kuinka kaikki -oli tapahtunut; sairas ei ollut virkkanut sanaakaan ja lääkäri oli -ankarasti kieltänyt tekemästä hänelle mitään kysymyksiä. - -Vasta kolmantena päivänä oli Kristina joltisesti toipunut. Hänen ensi -kysymyksensä oli: - -"Tietääkö Sten herra mitään?" - -"Ei!" vastasi Cecilia rouva. "Mutta nyt tahdon kirjoittaa, että olet -ollut sairaana, mutta olet nyt parempi." - -Kristina katseli ympärilleen. "Missä on Kaarina?" - -"Eikö hän ollut mukanasi?" - -"Niin, se on totta..." - -Seurasi pitkä äänettömyys, muisto heräsi, mutta sen elvyttämä synkkä -kuva loi sille varjonsa takaisin... Kesti useita tunteja ennenkuin -Kristina voi palata asiaan ja kuitenkin saattoi nähdä, kuinka -lakkaamatta hän sitä ajatteli; mutta ennenkuin hän puhui, täytyi -hänen -- tehdä kaikki selväksi itselleen. - -Silloin kertoi hän lyhyin, usein katkonaisin sanoin tarkasti -kaikesta mitä oli tapahtunut... Ensin väärennetty kirje Ekasta... -hänen päätöksensä käydä Cecilian luona... kuinka Kaarina huomasi -petoksen... hänen uhrautuvaisuutensa... Hän muisti senkin, kuinka -hän oli koettanut pidättää Kaarinaa, kun ryövärit riistivät hänet -mukaansa... Kaarina oli huutanut nimen "Pentti", sitten ei hän -tiennyt enää mitään. Cecilia kysyi, eikö hän ollut tuntenut ääntä. -"Luulen, että se oli Knut herran ääni!" vastasi hän. Ensi kerran -keskustellessaan linnanpäällikön kanssa kertoi Cecilia rouva hänelle -tapauksen kulun, ja hän kertoi Cecilia rouvalle, että eräs ylhäinen -herra oli syöttänyt heitä suurilla lupauksilla, mutta kun tämä oli -naamioitu eikä luvattua palkkiota saataisi ennenkuin työn tehtyä, -ei syyllisestä eikä luvatusta palkkiosta ollut kuulunut mitään. -Urkkijainsa kautta oli Jöns Jönsinpoika saanut varmuuden, että nuori -herra Knut Alfinpoika todellakin oleskeli kaupungissa; muutamia -viikkoja takaperin oli hän lähtenyt sieltä, mutta palannut takaisin -rouva Pernilla Klauntyttären seurassa kolme päivää ennen tuhotyön -tapahtumista. Samana yönä oli hän kadonnut eikä häntä sen jälkeen -oltu nähty. "Ja nuori tyttö?" - -"Hänestä en ole kuullut mitään." - -"Hän on luultavasti vienyt hänet mukanaan", sanoi Cecilia rouva. - -"Tai riistänyt hänet hengiltä", lisäsi Jöns Jönsinpoika. - -"Se olisi hirveää, ja pelkään pahoin, ettei Kristina rouva saa mitään -rauhaa ennenkuin on saanut varmuuden hänen kohtalostaan." - -"Se lienee vaikea työ, mutta onneksi on muuan henkilö, jota asia -koskee lähemmältä kuin Kristina rouvaa." - -"Ja hän on?" - -"Tämä Pentti!" Ja linnanpäällikkö kertoi, mitä me jo tiedämme. - -Kun Kristina kuuli tästä, tahtoi hän välttämättä nähdä ja puhutella -pelastajaansa, ja nuori sotamies sai mennä hänen luoksensa. - -Molemmat sisarukset kummastuivat hänet nähdessään, niin jaloja -piirteitä ei oltu nähty kansanmiehillä... Kuuluiko hän heidän omaan -sukuunsa?... Näissä miehekkäissä piirteissä oli Gyllenstjernalainen -vivahdus. - -Kristina kiitti häntä siitä, mitä hän oli tehnyt hänen hyväkseen. -"Tiedän kyllä, että olisitte tehnyt samoin kenen muun puolesta -tahansa", sanoi hän. "Mutta se ei vähennä minun velkaani, ja -parhaiten luulen sen maksavani, kun saatan teidät tilaisuuteen etsiä -hänet, jota sydämenne rakastaa ja jota minun on kiittäminen enemmästä -kuin hengestäni!" - -Nuori sotamies lankesi hänen jalkoihinsa ja hän ojensi hänelle -kätensä suudeltavaksi. - -Se oli aivan liian suuri kunnianosoitus, mutta siihen oli sotamiehen -ulkonäkö syypää; varmaan oli hän jokin muu kuin minä esiintyi. - -Tehtyään vaitiololupauksen sai hän tietää epäillyn ryöstäjän nimen; -minne tämä oli vienyt Kaarinan, sitä ei ollut helppo arvata, häntä -sai hänen oma viekkautensa ja viisautensa opastaa. - -"Olen syntynyt luostarissa, jalo rouva", vastasi Pentti. "Ja huonosti -olisin elänyt aikani, ellen olisi oppinut mitään. Olette antanut -minulle matkarahoja, minulla on vapauteni toimia miten hyväksi näen, -olkaa varma siitä, että olen onnistuva hankkeessani!" - -Ilosta säteilevin kasvoin sanoi hän jäähyväiset; hän oli äsken -täyttänyt kaksikymmentä vuotta, koko maailma oli avoinna hänen -edessään, saattoiko hän epäillä mahdollisuutta löytää etsimänsä? Jos -Kaarina olisi seissut linnanportilla ja odottanut häntä, ei se olisi -häntä ihmetyttänyt, pikemmin harmittanut, kun etsittävä löytyi niin -pian; hän tahtoi mielellään taistella ja saada rakastettunsa voiton -palkaksi. - -Kaarina ei seissutkaan linnanportilla odottamassa; Pentti oli saava -toivonsa täysin määrin täytetyksi. - -Mutta kun hän oli mennyt, sanoi Cecilia rouva: "Katsoitko hänen -käsiään, Kristina?" - -"Ne olivat voimakkaat ja punaiset." - -"Niiden muoto oli sellainen, jollaista tapaa ainoastaan muutamissa -aatelissuvuissa, erittäinkin Gyllenstjernan." Kristinan sydän vuoti -verta hänen ajatellessaan Kaarina parkaa. Mikä kohtalo häntä odotti, -kun hän oli joutunut niin tunnottoman ihmisen kuin tuon Knutin käsiin? - -"Mitä sinä olisit tehnyt, Kristina?" - -"Tappanut itseni!" - -"Aseitta?" - -"Aina löytää jotakin, kun vakavasti tahtoo, ja minä luotan siihen, -että Kaarinakin tekee niin." - -Mutta päivät ja viikot kuluivat, Kaarinaa ei kuulunut eikä hänen -etsijäänsä, ja Kristina rouva sai pian muita ja tärkeämpiä asioita -ajateltavakseen. - -Nuori Sten herra jatkoi matkusteluaan ympäri maan; kaikkialla oli -paljon korjattavaa ja muutettavaa, ja sitten tahtoi hän kaikkialla -kuulustella, keihin hän saattoi luottaa. Maaliskuun lopulla pidettiin -jälleen kokous Upsalassa. Sinne saapui monia rauhanystävistä ja -rahvasta oli kutsuttu kosolta. Herrat pitivät kiinni jo toimitetusta -valinnasta, mutta ei käynyt laatuun näyttää rahvaalle sellaista -omavaltaisuutta; sentähden oli asetettava niin, että rahvaan miehet -uskoivat kaiken tapahtuvan heidän omalla suostumuksellaan. - -Useat herroista pitivät puheita raatihuoneella; he puhuivat, ettei -koskaan ollut ollut vallassa niin jaloa herraa kuin Erik Trolle ja -jos hän tahtoi ryhtyä maan asioihin, kävisi kaikki paremmin kuin -tähän asti. - -Talonpojat ja vuorimiehet kuuntelivat tarkkaavaisesti, heidän nähtiin -suurin joukoin seisoskelevan yhdessä ja juttelevan. Koskaan eivät he -käyttäneet monia sanoja, sellainen ei ollut ruotsalaisten tapa. Ei, -puolesta sanasta he ymmärsivät toisensa. Kun sitten herrat tulivat -kysymään heidän mieltään, vastasivat he vain: - -"Kun Tanskaan lähetetyt lähettiläät palaavat takaisin, valitsemme me -päämiehen lain ja vanhan tavan mukaan." Havaittiin kyllä, etteivät -he kiinnittäneet mitään huomiota jo tapahtuneeseen vaaliin; se -oli uudistettava, sillä kansa tahtoi kaikessa sanoa sanansa, ja -vaikeus oli ainoastaan siinä, miten muokata mieliä niin, että -tuleva vaali olisi vain edellisen vahvistus; mutta ruotsalaiset -miehet olivat siihen aikaan samoin kuin ruotsalainen rautakin niin -kovasta aineesta, että se saattoi taittua, mutta ei koskaan taipua. -Vähitellen on toinen näistä muuttanut laatuaan, tiedätte kyllä -kumpi!... - -Määrättyyn aikaan kokoonnuttiin Malmöhön. Hannu kuningas oli saapunut -itse monien korkeain tanskalaisten herrojen keralla ja Lyypekistä oli -saapuvilla useita neuvosherroja. - -Ruotsin valtuutetut olivat Strengnäsin piispa Mathias, Holger -Kaarlonpoika ja Pentti Ambjörninpoika. - -Ensiksikin tehtiin rauha Tanskan ja Lyypekin välillä, sitten aselepo -Ruotsin kanssa, ja sen oli kestettävä vuoden 1513 juhannukseen. -Silloin oli kahdentoista tanskalaisen ja kahdentoista ruotsalaisen -neuvosherran yhdyttävä Kööpenhaminassa, täyttämään joku vuoden 1509 -sopimuksen ehdoista: joko uudelleen tunnustettava Hannu kuningas -tai valittava hänen poikansa Kristian kuninkaaksi, tai maksettava -vuotuista veroa kolmetoista tuhatta markkaa kuninkaalle ja -kuningattarelle, kunnes uskollisuudenlupaus tehtäisiin. - -Lyypekkiläisten oli heidänkin oltava läsnä tässä kokouksessa; mitä he -määräisivät, siihen olisi molempain puolueiden alistuttava, jollei, -olisi hansakaupungeilla oikeus käyttää voimakeinoja. - -Huhtikuun 23 päivänä kirjoitettiin sopimus, monet Ruotsin herroista -olivat saapuneet kaupunkiin osoittaakseen kuninkaalle kunnioitustaan, -ja kaikki olivat sitä mieltä, ettei Ruotsi voinut saada parempaa -herraa; suurta vääryyttä oli hänelle tehty tähän asti, mutta nyt oli -se hyvitettävä. Rauhanpuolueen ystävät palasivat kukin omilleen, -lujasti päättäneinä vetää miekkansa maalle, jos niin tarvittiin, ei -Ruotsin puolesta, vaan Tanskan kuninkaan. - -Tähän aikaan palasi Sten Sture Tukholmaan; nuori herra oli kaikkialla -saanut suopeutta ja luottamusta osakseen, ei sentähden ollut ihme, -vaikka hänen kasvonsa loistivat ilosta ja tyytyväisyydestä ja että -hän valoisin toivein katsoi tulevaisuuteen. - -Ja hänen jalo, ylevämielinen vaimonsa tuli häntä vastaan syli täynnä -rakkautta; oli aivan kuin päiväpaistetta näiden molempain ympärillä, -ja yhä enemmän lisääntyi niiden luku, jotka tahtoivat näissä -päivänsäteissä lämmitellä. - -Tukholmassa pidettiin useita neuvoston kokouksia; yhtä pontevasti -kuin isänsä, mutta tyyneydellä, joka suuresti muistutti ensimäistä -Sten Sturea, puolusti nuori Sten sodan jatkamista. "Jos", sanoi hän, -"vain käymme navakasti käsiksi, on unionikysymys pian ratkaistu, -mutta onnettomuus on siinä, että me toimimme liiaksi laahustaen; -kunhan tanskalaiset menettävät muutamia kahakoita, jättävät he -meidät rauhaan. Jos tahdomme päästä toivottuun tulokseen, emme saa -karttaa keinoja, jotka vievät siihen. On kysymys siitä, tahdommeko -pysyä vapaana ja itsenäisenä kansana, vai tuleeko Ruotsista Tanskan -alusmaa. Molempia olemme jo koettaneet, mutta jos viimeinen -vaihtopuoli saa enemmän kannattajia, silloin tahdon vähemmistön -kera uhrata henkeni ja vereni taisteluun kristinuskon pyhän asian -puolesta julmia turkkilaisia vastaan. Kenellä ei enää ole isänmaata -puolustettavana, hänen ainoa keinonsa on kuolla!" - -Ja ne, jotka omassatunnossaan tunsivat itsensä syyllisiksi, loivat -silmänsä maahan eivätkä voineet vastata mitään; epäilevät ja horjuvat -pääsivät varmuuteen ja päätökseen; lujalla kädenlyönnillä sitoutuivat -he seisomaan tai kaatumaan taistelussa maan puolesta. - -Mutta turhaan koetti Sten herra päästä pubeihin arkkipiispan kanssa. -Kaksi kertaa matkusti hän Stäketiin häntä tapaamaan, mutta molemmilla -kerroilla sanottiin hänen armonsa olevan sairaana eikä voivan ottaa -vastaan ketään vieraita. - -Silloin hän kirjoitti hänelle ja pyysi, että hän Jumalan ja pyhän -neitsyen tähden tahtoisi ajatella maan asemaa ja minkä vaaran -hajaannus ja eripuraisuus toisi mukanaan, ja kuinka tärkeää oli, -että herrat ja kansa liittyisivät lujaan liittoon vihollisen pahoja -aikeita vastustamaan. - -Vastaus tuli; se sisälsi, että piispan heikko terveys oli seuraus -siitä levottomuudesta maan tähden, mikä vaivasi häntä yöt ja päivät. -Kernaasti antaisi hän henkensä jos siten voisi turvata maan rauhaa ja -onnea... "Joka päivä", kirjoitti hän, "rukoilen pyhältä neitsyeltä -valoa siihen pimeyteen, joka peittää näköni, häneltä rukoilen -selvyyttä epäilyksissä, mutta jotten antaisi houkutella itseäni -oikealle tai vasemmalle, olen luopunut ilosta neuvotella rakkaiden -ystävien kanssa. Ainoastaan siinä valossa, mikä tulee ylhäältä, -tahdon etsiä ratkaisua suureen kysymykseen." - -"Se vanha kettu", sanoi Sten. "Kuinka hän kiemurtelee kaikille -tahoille." - -Kristina, joka oli lukenut kirjeen, arveli, että arkkipiispa pelkäsi. - -"Mistä sen päätät?" - -"Erinäisistä lauseista. Luulen, että hän ottaisi sinut kyllä -mielellään vastaan, jos vain uskaltaisi." - -"Kukas estäisi?" - -"Sitä en tiedä." - -"Et kenties ole väärässä", sanoi hänen herransa kotvan mietittyään. -"On tosiaankin muuan henkilö, jota hän pelkää suuresti." - -"Kuka se on?" - -"Nainen, joka on kaksi kertaa tavoitellut henkeäni." - -"Mistä syystä?" - -"Sitä en tiedä!" - -"Mutta täytyyhän olla joku syy." - -"Tiedän vain yhden, joka voi antaa siitä tietoja." - -"Nainen hänkin?" - -"Ei, vanha munkki Mariefredin luostarista." - -"Jossa vanha Sten herra lepää." - -"Olen varma, että hän on rukoillut monta rukousta hänen haudallaan; -he viihtyivät hyvin keskenään." - -"Hänen nimensä?" - -"Isä Johannes!" - -"Minä kirjoitan hänelle", sanoi Kristina. "Jollei hän voi tulla -tänne, menen minä hänen luoksensa." - -"Ei ole sanottua, että hän tahtoo ilmaista mitään; mutta sen tiedän, -että hän kerran pelasti henkeni." - -"Silloin antaa hän parhaan neuvon. Saanhan tässä asiassa tehdä mitä -hyväksi näen?" kysyi Kristina rukoillen herraansa sielukkailla -silmillään. - -"Tarvitseeko toisen käden kysyä toiselta neuvoa?" sanoi hän. "Eikö -sama tahto johda molempia?" - -Ja niin lähetti Kristina viestinviejän kysyen, voiko isä Johannes -tulla Tukholmaan tai kohdata häntä Mariefredin luostarissa. - -Ei kulunut nyt ainoatakaan päivää, jona eivät neuvosherrat, -kauppakaupunkien miehet ja talonpojat olisi käyneet Sten herran luona -puhuakseen hänen kanssansa tulevista vaaleista; puolueiden välit -kävivät yhä kireämmiksi; eripuraisuus neuvoston kesken lisääntyi; -erilaiset mielipiteet veivät yksityisiin loukkauksiin, ja mielten -katkeroitumista havaittiin pian kaikissa yhteiskuntaluokissa. - -Toukokuun 18 päiväksi oli Upsalaan määrätty suuri kokous, -herrasmiesten oli miehissä saavuttava sinne, ja tiedettiin, ettei -rahvaskaan jäisi pois. Sten herra epäröi kauan; hänestä oli -viisaampaa pysyä sieltä poissa; mutta hänen ystävänsä kehottivat -häntä menemään mukaan ja hän päättikin tehdä niin. - -"Oi, kuinka mielelläni tahtoisin olla mukana!" sanoi Kristina. - -"Mitähän silloin sanottaisiin?" - -"Vähät minä siitä välitän." - -"Mutta minä teen sen, Kristina. Minun suloiseen emäntääni ei saa -sattua moitteen varjoakaan." - -"Olisiko siis väärin, jos tulisin mukaan?" - -"Se on vastoin vanhaa tapaa!" - -Mutta ennen matkalle lähtöään oli Sten herralla ilo toivottaa isä -Johannes tervetulleeksi. Vanhus oli lähtenyt viestintuojan mukaan. -"En tiedä, onko huomispäivä enää minun", sanoi hän. "Sentähden lähdin -heti." - -Kristina ei voinut kääntää silmiään munkista, koskaan ei ollut hän -nähnyt vanhusta, joka olisi herättänyt hänessä syvempää kunnioitusta; -katseessa, kasvojen piirteissä kuvastui sellainen Jumalan rauha, joka -saavutetaan ainoastaan kovilla taisteluilla, kalliisti ostetuilla -voitoilla. - -Kun nuoret kiittivät häntä siitä, että hän oli tullut, vastasi hän: -"Antakaa minulle tilaisuus olla teille hyödyksi, silloin olen minä -teille kiitollinen." - -Sten Sture näytti hänelle arkkipiispan kirjeen ja muistutti -myrkytysyrityksestä Upsalassa. - -"Muistan sen aivan hyvin", sanoi hän. - -"Mutta mitä on minun tehtävä tulevaisuudessa estääkseni kaikki -pahat hankkeet?" huudahti Kristina. "Minä en välitä niiden syiden -tutkimisesta, sillä olen varma siitä, ettei Sten herra ole tehnyt -mitään kunniatonta tekoa, tahdon vain estää pahojen vehkeiden -menestyksen tämän jälkeen." - -"Jumalahan ne sallii..." - -"Tosin kyllä... mutta..." - -"Hän valvoo niitä..." - -"Sitähän minäkin tahdon!" - -"Ette kuten hän; teidän on vain tarkattava hänen viittauksiaan ja -noudatettava niitä." - -"Jos näen, mistä vaara tulee, eikö minun täydy koettaa sitä torjua?" - -"Ei väärin keinoin, ei pelkästä ilmiannosta, ilman todistuksia. -Ihmiset tulevat sanomaan teille, että Sten herra pelastui -pelkästä sattumasta, minä sanon teille, että se tapahtui Jumalan -sallimuksesta; mitä maailma sanoo sattumaksi, ne ovat solmuja -niissä näkymättömissä langoissa, joilla kuolevaisia tietämättään -johdetaan. Ne pysähdyttävät heidät kiireisessä riennossaan, ne saavat -heidät katsomaan ympärilleen tai taakseen, joskus ajattelemaankin -tilaansa... Olkaa varma siitä, ettei se ollut tarkoituksetta, kun -sattuma tai solmu esti heidät juuri siinä, missä se tapahtui." - -"Mutta eikö se tieto, jonka nyt olen saanut, ole sellainen solmu, -joka sisältää kehotuksen: ota vaari!" - -"Tosin täytyy teidän ottaa vaari siitä, kuinka ihmeellisesti hyvä -Jumala on suojellut teidän herraanne, ja uskoa, että hän tulee -tekemään sen yhä eteenkinpäin. Silloin ette hätiköi turhaan pelkonne -vallassa, vaan täytätte velvollisuutenne niin pitkälle kuin voitte ja -jätätte lopun Jumalan käteen." - -"Olette oikeassa", vastasi Kristina nöyrästi. - -"Rakas isä, jääkää hänen luokseen, kunnes palaan Upsalasta", pyysi -Sten herra. - -"Sen teen mielelläni." - -Niin Sten herra lähti. - -Seuraamme hänen mukanaan. - -Oli juuri Eerikin messun aika, ja suuren markkinaväen joukossa -nähtiin runsaasti rahvastakin. - -Herrat molemmista puolueista olivat saapuneet miehissä, ylhäisin -heidän joukossaan oli herra Erik Trolle; hänellä oli mukanaan lukuisa -ja upeasti varustettu seurue ja hän retkeili moneen kertaan kautta -katujen tyydyttääkseen uteliaita katsojia. - -Itse muistutti hän enemmän luurankoa kuin elävää ihmistä. Melkein -lihattomat luut roikkuivat jotensakin holtittomina hevosen selässä. -Näytti kuin ruumis olisi ollut seiväs, pari varpua käsivarsina, -ja tällä ristikolla riippui korea, melkein pramea ritarinpuku. -Kasvojen laitteeseen oli varmaankin Erik herralla oma osansa, niin -nuorekkailta ne näyttivät loitolta katsoen, töyhdötetyn hatun alla, -mustien kiharain alla, jotka tekivät ne vielä silmiinpistävämmiksi. - -Talonpojat katselivat häntä ihaillen, ne, jotka tunsivat hänet ennen, -eivät tunteneet häntä enää, ja ne, jotka näkivät hänet ensi kerran, -tuumivat hänen näyttävän enemmän linnunpelättimeltä kuin korkealta -herralta. - -Poloinen vanha herra, kuinka mielellään hän olisikaan tahtonut olla -kaikesta erillään, mutta Kirsti rouva ja Kustaa herra olivat ensi -kerran lyöneet tuumansa yhteen; molemmat olivat sanoneet, että -hänestä _täytyi_ tulla valtionhoitaja, ja silloin ei auttanut sanoa -vastaan. Edellinen oli luvannut kantaa enemmän kuin puolet taakasta, -jälkimäinen vapauttaa hänet siitä tykkönään; tulevaisuus sai -ratkaista, kumpi heistä oli pääsevä hallitsevaan asemaan. - -Nuoremmat aatelismiehetkin luopuivat pian hänestä, sellaista -valtionhoitajaa ei tahdottu saada, ja muutamien päivien kuluttua -ainoastaan papit ja vanhat ylhäisaatelit asettivat hänet "nuoren -penikan" Sten Svantenpojan edelle. - -Kaupunki vilisi ihmisiä täytenään, kaikki odottivat levottomasti -huomispäivää (toukokuun 18 päivää). Sanottiin, että itse -arkkipiispakin tulisi puhumaan, ja kaikki olivat uteliaat kuulemaan -hänen mieltään. - -Sten herra oli majoittunut vaatimattomaan majataloon kaupungin -ulkopuolelle, mutta niin pian kuin hänen saapumisensa tuli -tunnetuksi, tuli väkeä kaikista kansanluokista häntä tapaamaan. He -tahtoivat kuulla hänenkin puhuvan. "Minun ajatukseni tunnette!" sanoi -hän. "Ettekö nyt tahdo kuulla mitä arkkipiispalla ja herroilla on -sanottavaa?" - -Mutta talonpojat arvelivat, ettei tori ollut riittävän suuri niin -paljoille kuulijoille; jos sentähden Sten herra tahtoi pitää puheensa -Kuninkaanniityllä, niin saattoivat ne, jotka enemmän pitivät hänestä, -mennä sinne, herrojen puolueen jäädessä torille. - -Monet tahtoivat kuulla kumpaakin puolta; sentähden päätettiin, että -alhaalla Kuninkaanniityllä oli puhuttava tuntia myöhemmin kuin -torilla. - -Suurella loistolla meni arkkipiispa raatihuoneelle, kansa kokoutui -ympärille nähdäkseen hänet, ja silloin sanottiin siksi ääneen, että -hänkin sen kuuli: "Kuinka hän on vanhettunut!" - -Samat sanat oli hän itse sanonut moneen kertaan, mutta häntä ei -miellyttänyt, että muutkin toistivat ne, ja sentähden leimahti puna -kalpeille, sairaalloisille poskille, korkea, hieman kumarainen -vartalo ojentui suoraksi, ja ylipapin arvokkuudella tervehti -hän lukuisia neuvosherroja ja muita rauhanpuolueeseen kuuluvia -ritareita, jotka raatihuoneen portailla ottivat hänet kumarrellen -vastaan... Kun katse tutkivasti tarkasteli parvea kauttaaltaan, -tunsi hän heidät kaikki... He olivat hänen nuoruudessaan olleet -nuoria, kunnianhimoisia ja pelottomia; nyt olivat useimmat melkein -ukkoja; mihin olivat loistavat nuoruudentoiveet hälvenneet? -Tuuli oli ne vienyt... Urhakka nuoruuden rohkeus, joka luuli -pystyvänsä kaikki esteet voittamaan?... Se oli langennut lehtien -tavoin syysmyrskyssä... Kas, noita velttoja piirteitä, nipottavia -suupieliä... Ah, Jaakko Ulfinpoika kohosi vieläkin tuumaa -korkeammaksi, _näiden_ kaltainen ei hän tahtonut olla... Ketterin -askelin nousi hän portaita ylös; portaiden yläpäässä seisoi herra -Erik Trolle, melkein kaikkien muiden irvikuvana... ja tällainen -oli se seurue, jonka keskellä hänen oli astuttava kansan eteen, -näiden puolesta hänen oli puhuttava, ainoastaan heidän, sillä -ketään nuoria ei ollut joukossa, sanottiin heidän kaikkien menneen -Kuninkaanniitylle. - -Ahtaalle tunkeutunut kansanjoukko seisoi sillävälin kärsivällisesti -odottaen, mitä oli tuleva; arkkipiispa huomasi, että suurin osa oli -rahvasta, ja se luotti häneen; hänen oli puhuttava etupäässä näille. - -Ja kirkkaalla äänellä, jolla vielä oli jälellä paljon entisestä -soinnustaan, puhui hän maan arveluttavasta asemasta. Tämän käsittäen -kai monet olivatkin tänne saapuneet neuvottelemaan tärkeästä asiasta? - -"Niin, aivan niin!" huusivat monet äänet. - -"Tahdotte valtakunnan herrojen kanssa valita uuden valtionhoitajan?" -kysyi hän. - -"Niin tahdomme!" - -"Siksi olemme tulleet!" - -"Paljon olemme asiaa tuumineet ja harkinneet", jatkoi arkkipiispa. -"Tässä tarvitaan miestä, jolla on kokemusta ja syvä käsitys asioista, -miestä, joka yhtä pontevasti voi johtaa puhetta neuvoskamarissa kuin -käyttää miekkaakin maan vihollisia vastaan... Jos tiedätte siihen -kenen arvokkaammaksi, sanokaa se vapaasti. Mutta uskotut miehet -neuvostosta, jotka ovat täällä läsnä, ovat yhtyneet kannattamaan -herra Erik Trollea päälliköksi ja valtionhoitajaksi, ja olisi varmaan -maalle suureksi siunaukseksi, jos te kaikki kunnon miehet, mihin -säätyyn ja asemaan kuulunettekin, tahtoisitte yhtyä meidän kanssamme -valitsemaan hänet maan herraksi ja päälliköksi!" - -Arkkipiispa vaikeni, talonpojat olivat vaiti ja katselivat toisiaan; -silloin kuului muminaa, joka kasvoi kasvamistaan. - -Melkein vastapäätä piispaa, alhaalla torilla, seisoi muuan -itägööttalainen, karkeatakkinen ja karkeakasvoinen, mutta molempien -kudos oli lujaa. Hän katsoi ylös kunnianarvoiseen isään ja virkkoi -leveällä itägööttalaismurteellaan niin kovasti, että se kuului yli -torin: "Me emme halua miestä Trollen suvusta, Trollet ovat kaikki -Tanskan väkeä." - -"Ei, ei, emme tahdo heitä!" huusi koko joukko. - -Ja niinkuin mahtava virta, joka purkautuu uuteen uomaan, aaltoili -koko joukko Kuninkaanniittyä kohden. - -Sitä vaikutusta, jonka talonpoikain vastaus oli tehnyt herroihin, ei -voi kuvata, se oli kummastusta, harmia ja suuttumusta. - -"Sellaista seuraa, kun annetaan talonpojille sananvaltaa!" huusi -Holger Kaarlonpoika iskien kätensä miekankahvaan. - -Herrat vetääntyivät takaisin raatihuoneeseen ja siellä huudettiin -kilvan. - -"Sallimmeko asian riippua heistä?" - -"Annammeko myöten talonpoikaiselle roskajoukolle?" - -"Mitä on tehtävä?" - -"Avattava tie Hannu kuninkaalle!" - -"Niin teki rohkea Jöns Pentinpoika!" - -"Mutta minä olen rauhan mies!" huudahti piispa. - -"Minä olen antanut myöten ainoastaan toisten toivomuksesta", vakuutti -herra Erik Trolle. - -"Talonpojat tahtovat saada nuoren Sten Sturen!" - -"Me emme huoli koskaan hänestä!" - -"Ei, emme koskaan!" - -"Hänen armonsa on samaa mieltä!" - -"Minä kunnioitan hänen hyviä ominaisuuksiaan", virkkoi arkkipiispa; -"mutta minä en voi -- en uskalla jättää niin tähdellistä tehtävää -niin nuoriin ja kokemattomiin käsiin." - -"Voiko joku toinen tulla kysymykseen?" - -Kaikki katselivat toisiaan; siellä oli ainoastaan kumaraisia -hartioita ja kaljupäitä. - -"Arvelen siis, että annamme Sten herran koettaa", huudahti herra -Sten Kristerinpoika. "Ei voi käydä pahemmin kuin että hän taittaa -niskansa." - -"Niin, tehköön hän sen!" - -"Ei, ei, ei!" kirkui suuri enemmistö. "Se ei saa tapahtua!" - -"Mitäs tahdotte tehdä?" - -"Näyttää, että valta on herrojen!" - -"Emmekä anna perään!" - -"Erik Trollesta on tuleva valtionhoitaja!" - -"Valtakunnan herrat tekevät hänet siksi!" - -"Mutta kansa?" - -"Sen täytyy taipua!" - -"Varovasti, jalot herrat", virkkoi arkkipiispa; "asia ei ole -läheskään menetetty, mutta on välttämätöntä, että menettelemme -suurimmalla varovaisuudella." - -"Meidän täytyy pitää uusi kokous!" - -"Niin, se meidän täytyy!" - -"Mutta missä?" - -"Tukholmassa!" - -"Minä sanon teille, kuinka se on käynyt!" huudahti herra Erik -Abrahaminpoika, joka myös oli joukossa. "Alhaalla torilla oli -suuri joukko Sturen puoluelaisia talonpoikien valepuvussa; he ovat -houkutelleet muun karjan mukanaan, ja meidän kärsimämme tappio on -saatu aikaan vilpillä ja petoksella." - -"Niin, niin!" - -"Ei, ei!" - -"Se on niin!" huudahti toinen vimmoissaan. "Minä tiedän, että hänellä -kaikkialla, yksinpä luostarissakin, on palkkajuhtansa; mutta meidän -täytyy voittaa hänet viekkaudella." - -"Sen teemme!" - -"Minä lupaan kostaa..." - -"Tässä on kysymys isänmaasta eikä yksityisistä suhteista", virkkoi -piispa jälleen. "Luulen sentähden olevan oikeinta, että jätämme -viimeksimainitun kokonaan pois mielestämme." - -"Minä puolestani", vastasi Erik Trolle, "en tunne mitään kaunaa -nuorta Sten herraa vastaan; naimisensa kautta rouva Kristina -Gyllenstjernan kanssa on hän sukulaisuudessa minun kanssani, ja -jollei minun poikani olisi..." - -"Se ei kuulu tähän!" - -"Missä kokous pidetään?" - -"Tukholmassa!" - -"Milloin?" - -"Viikon päästä?" - -"Ei, se on liian pian!" - -"On valmistauduttava!" - -"Puhuttava talonpojille!" - -"Uhata heitä on parempi!" - -"On luvattava alentaa veroja..." - -"Sitä emme uskalla." - -"Luvata on yhtä, pitää toista!" - -"Kaikki keinot ovat hyviä, kun ne vain vievät maaliin." - -"Minä ehdottaisin kokouksen pidettäväksi aivan juhannuksen edellä", -virkkoi Erik herra jälleen; "silloin talonpoikien kanssa on helpoin -tulla toimeen, ja minä olen pannut merkille, että lämpö tekee heidät -ikäänkuin pehmeämmiksi ja puheliaammiksi." - -"No, juhannuksen edellä siis", huusivat useat nauraen. - -"Me pidämme yhtä kuten yksi mies!" - -"Kuten yksi mies!" - -"Ken vilpistelee, hän on petturi." - -"Petturi!" - -"Onko Sten Kristerinpoika mukana?" - -"Voitteko sitä epäillä?" - -"Mutta sanoittehan äsken..." - -"Minä sanoin -- sanon paljon, mitä en oikeastaan ajattele, mutta -että tulisin pettämään puolueen, johon olen kuulunut, se olisi -raukkamaisuutta, ja raukka en ole." - -Herrat erosivat; monet heistä kääriytyivät kaapuihinsa ja lähtivät -heti kaupungista; heitä ei liikuttanut se mitä Kuninkaanniityllä -hommattiin. - -Täällä oli alusta alkaen ollut suuri joukko rahvasta ja arkkipiispan -puheen jälkeen tuli yhä enemmän. Mutta suuri joukko herrojakin oli -liittynyt Sten herraan; he olivat kaikki nuoria ja voimakkaita miehiä -ja tekivät senkin tähden edullisemman vaikutuksen kansaan. - -Sten herra kulki ympäri ja puhutteli heitä; hän sanoi, että -valtakunnalla täytyi olla päämies. - -"Sen kyllä käsitämme", vastasivat he. - -"Tahdotteko herra Erik Trollen siksi?" - -"Ei, emme ketään tanskalaista miestä!" - -"Kunpa et vain olisi niin nuori!" - -"Hän vanhenee päivä päivältä!" huusi muuan taalalainen. - -Ympärillä seisovat nauroivat. - -"Toivottavasti myös viisastun ja saavutan enemmän kokemusta", lisäsi -Sten herra. "Mutta älkää siltä luulko, että tahdon puhua omaan -pussiini. Että rakastan Ruotsin maata ja kansaa, sen tietää hän, joka -näkee ihmisten sydämeen; mutta hän tietää myös, että jos tietäisin, -kuka parhaiten voi turvata maan onnea ja menestystä, tekisin kaikkeni -taatakseni hänelle vallan." - -"Jospa voisit varmasti hankkia meille rauhan." - -"Kas, näetkös, siitä juuri kenkä puristaa", virkkoi eräs toinen; -"toinen puolue sivelee suutamme rauhan ja levon lupauksilla." - -"Nähdä peltotilkkunsa viljelemättömänä ja vihollisten tallaamana, ei -tietää, näkeekö isänsä majan poltettuna vai muuten hävitettynä, joka -kerta ottaessaan miekan vyölleen ja lähtiessään puolustamaan maata -olla valmis iäksi jättämään vaimonsa ja lapsensa, se mielestäni tekee -jotensakin yhtä kipeää sarkakauhtanan kuin ritarikaavunkin alla." - -"Jos niin uskot", vastasi Sten, "niin tiedät myös, että me kaikki -kärsimme yhtä suuresti, mutta sinun puheesi on niin erilaista -kuin tavallisesti kuulen ruotsalaisilta talonpojilta, että minua -haluttaisi tietää, mistä olet kotoisin." - -"Kaukaa Smålannin seuduilta." - -"On kai sinulla naapureita mukanasi?" - -"Ei tietääkseni." - -"Tai joku muu, joka voi mennä sinusta takaukseen?" - -"Miksi se on tarpeen?" - -"Tunteeko täällä kukaan smålantilaista?" - -"Ei!" huusivat useat äänet. - -"Hän on jutellut täällä siitä, kuinka väärin me kärsimme", tokaisi -muuan vuorimies. - -"Siinä hän on oikeassa", tuumi toinen. - -"Ei kaikessa", väitti muuan vanha talonpoika. - -"Mutta enimmäkseen, vaari!" - -"No, onko tuo teistä talonpojan tapaista; eikö hän kärsi -suurinta sortoa, kun on kysymys isänmaasta, ja eikö hän tee sitä -valittamatta?" kysyi Sten herra. - -"Mihinkäs pääsee!" - -"Sentähden sanon teille, ettei tämä ole talonpoika. Riisu nyt takkisi -ja näytä oikea karvasi." - -Mies ei näyttänyt olevan siihen halukas; hän kiemurteli ja teki -vastaväitteitä. - -"Tahdotko apua?" - -Kysymys tepsi; kauhtana putosi pois ja sen alla oli munkinkaapu. - -"Arvasinhan sen", sanoi Sten. "Mistä olette, isäseni?" - -"Köyhä kerjäläismunkki." - -"Joka on ottanut kylvääkseen rikkaruohoa nisuvainioon." - -"Olen puhunut sorrettujen puolesta..." - -"Täällä on useampiakin samankarvaisia", huusi muuan läsnäolijoista, -ja nyt nähtiin väkijoukossa merkillistä levottomuutta; -parisenkymmentä päätä erosi muusta joukosta ja pyyhälsivät kiirekynttä -Kuninkaanniityltä länteen päin. Ei ole hyvä sanoa, oliko mukana -sekin, jota Sten oli puhutellut; mutta hän oli kadonnut. - -Kuului naurua ja murinaa vuoronperään; muutamain mielestä oli lähtö -sangen hassunkurinen, toiset arvelivat, että valepukuiset munkit -olisivat kernaasti saaneet jäädä paikoilleen ja sanoa ääneen, mitä -olivat kuiskutelleet rahvaan korviin; mutta täten tulivat ajatukset -kääntyneiksi pois siitä, mikä oli kokouksen tarkoitus. "Se kai saa -jäädä toiseen kertaan", sanottiin. - -Muutamat suurtalonpojat, jotka Sten tunsi persoonallisesti, sanoivat -hänelle: "Ottakaa linnat älkääkä hellittäkö niitä; me kyllä pidämme -selkänne vapaana!" - -Nuoret neuvosherrat olivat samaa mieltä. Örebro ja Tukholma olivat -jo heidän käsissään. Kalmari oli tärkein saada haltuun. Nuori Kustaa -Kristerinpoika tarjoutui omin miehin tekemään äkkiyllätyksen ja -valtaamaan linnan. Sten herra suostui siihen hieman epäröityään; itse -tahtoi hän tehdä retken pitkin rannikkoa. - -Niin päättyi Upsalan kokous. Sten Sture palasi Tukholmaan, aikoen -sieltä lähteä suunnitellulle retkelle etelään. - -Sten herran ollessa poissa olivat isä Johannes ja Kristina ehtineet -tehdä tuttavuutta keskenään. Johannes oppi Kristinassa tuntemaan -naisen, joka jo oli varustautunut taisteluun. Hän oli avioliittonsa -alusta alkaen pyhittänyt elämänsä korkeille velvollisuuksille; Sten -herra ei tarvinnut ainoastaan uskollista, rakastavaa puolisoa, vaan -myös työtoveria, joka jakoi hänen huolensa ja vaivansa. - -Molemmat olivat omistautuneet isänmaan palvelukseen, molemmat olivat -valmiit taistelemaan ja kaatumaan sen puolesta. - -Kun siten tähtää katseensa elämän suuriin tarkoituksiin, näyttävät -kaikki tavalliset suhteet äärettömän pieniltä; niissä askaroi -sentähden, että ne ovat renkaita kokonaisuudesta, mutta mikään rengas -ei saavuta etusijaa toisista; kokonaisuuden tasaisen, sopusuhtaisen -kehityksen täytyy olla työn maalina. Isä Johannes muisteli mielessään -naisihanteitaan, mutta kukaan heistä ei ollut Kristinan kaltainen, ja -kuitenkaan ei hän tahtonut myöntää, että hän oli näitä korkeammalla; -erotuksen täytyi siis johtua erilaisista olosuhteista. Ihmeelliseltä -tuntui kuitenkin kuulla kahdeksantoistavuotiaan naisen olevan -täysin valmistuneen tuleviin taisteluihin. Kuvitelmissaan näytti -hän aavistavan uhkaavaa tulevaisuutta, mutta hän katsoi sitä kohden -marttyyrin iloisella varmuudella, että kuolema on voiton kruunu; -hän kulki vaaroja vastaan kirkkain ja avoimin otsin ja ikäänkuin -luottavasti julistaen: "Katso, Herran palvelijatar!" - -Kristinalle oli isä Johannes viisaudenlähde, josta hän ammensi -vastauksia kysymyksiinsä ja lohdutusta epäilyksissään. Nuorekas -voima uskoo tavallisesti itsestään liian paljon, sillä ei ole -kärsivällisyyttä odottaa, se tahtoo astua sallimuksen sijaan. Mutta -nöyrä mieli on altis opetuksesta ojentumaan, ja kun hurskas pappi -kertoi Kristinalle, kuinka kokemus oli hänelle opettanut, että -kansan samoin kuin yksityistenkin koettelemukset ja vastoinkäymiset -ainoastaan ovat keinoja kaikkivaltiaan kädessä hänen suurten -tarkoitustensa toteuttamiseksi, silloin taivutti hän nöyrästi -päätänsä ja sanoi: "Minä, hupakko, kun luulin ymmärtäväni moista ja -sisimmässä sydämessäni kapinoin Jumalan johdatusta vastaan." - -"Ajatelkaa, että hänelle on tuhannen vuotta niinkuin yksi päivä, -rangaistus ja palkinto ei jää siltä tulematta, vaikka se viipyy; -jollei se tapahdu meidän aikanamme, tapahtuu se jälkeentulevaistemme -aikana. Sen tähden sanotaan sanassa: 'Isäin pahatteot tulevat lasten -päälle kolmanteen ja neljänteen polveen'." - -"Se on totta!" - -"Muistakaa Jumalan lupausta Abrahamille, että hänen siemenestään ovat -kaikki kansat maan päällä siunatuiksi tulevat; eikö tämä viittaa -siihen, että mitä emme saa nähdä täällä, se ilmestyy meille toisessa -maailmassa?" - -"Olen aina ajatellut, että kun kerran tulemme sinne ylös, emme sitten -enää paljon kysele, mitä täällä alhaalla tapahtuu. - -"Minusta tuntuu, kuin tämä maailma olisi ainoastaan himmeä kuvajainen -siitä elämästä, joka odottaa meitä ylhäällä. Täällä käymme koulua, -päästötodistuksen saamme astuessamme siihen suureen oppilaitokseen, -jossa jokainen saa asteen ja paikan, mikä oikeuden mukaan kuuluu -harjoitettujen opintojen perusteella." - -"Missä aineissa?" - -"Niin elämässä kuin tietämisessäkin; molemmat voivat yhtä hyvin -tapahtua Jumalan kunniaksi. Kaikki riippuu siitä maalista, minkä -täällä alhaalla asetamme päämääräksemme." - -"Kuinka tarkoitatte?" - -"Jos palvelija on tehnyt työtä ainoastaan ruuan ja juoman edestä ja -edistääkseen omia etujaan, on hän jo saanut toivomansa palkinnon." - -"Niin, se on totta!" - -"Mutta jos kaikki tämä maallinen on sivuasia, jos Jumalan kunnia -ja ihmiskunnan parannus on hänen ajatustensa ja toiveidensa -johtotähtenä, silloin saa hän usein häväistystä osakseen, ja -vaikkei hän ristiinnaulitun vapahtajamme tavoin kärsisikään -kuolemaa teoistaan, täytyy hänen kuitenkin niiden tähden kovia -kokea; ja sentähden laskee hän illalla väsyneen päänsä levolle, -sillä hän tietää ja tuntee, että mitä hän on täällä kylvänyt -epätäydellisyydessä, sen on hän siellä niittävä jalostuneempana -ja paljon hyödyllisempänä kuin oli täällä alhaalla saattanut -kuvitellakaan." - -"Entä ne monet, joiden täytyy ajatella ainoastaan jokapäiväistä -leipää, joiden on kannettava päivän kuorma ja helle?" - -"Hekin tekevät tietämättään Herran työtä; eikö hän ole itse sanonut, -että tilkkanen vettä, annettuna hänen nimessään, on teko, jota -totisesti ei jätetä unhoon?" - -"Sentähden, että hän tuomitsee toisilla perusteilla kuin me ihmiset!" -huudahti Kristina. "Oi, kuinka paljon siitä, mikä on suurta meidän -silmissämme, onkaan oleva pientä ja merkityksetöntä siellä ylhäällä!" - -"Pieni asia on sentähden taistella ja kilvoitella!" virkkoi isä -Johannes nöyrästi. "Olisipa työllä vain se merkitys, joka vie Herran -luo." - -"Johdatatte ajatukseni arkkipiispaan." - -"Surkutelkaa häntä, jalo rouva!" - -"Onko hän sitten onneton?" - -"Onnettomampi kuin voitte kuvitellakaan." - -"Mutta jos hän tietää oikean tien?" - -"Niin taistelevat monet voimat hänen sielussaan. Ken on paljon -nauttinut tämän elämän hyvyyttä, hän ei tahdo mielellään eritä -täältä... Siteet, jotka kiinnittävät maahan, tulevat yhä useammiksi -ja lujemmiksi." - -"Sehän on merkillistä!" - -"Mutta vanha totuus!" - -"Ja piispa Hemming?" - -"Niin, hän!" vastasi vanhus ja parisen kyyneltä kimmelsi hänen -silmissään. "Olen kenties rakastanut häntä liian paljon!" - -"Minä melkein pelkään häntä!" - -"Kuinka niin?" - -"Se on itsellenikin käsittämätöntä; Sten herralle on hän hyvin rakas; -Märta rouva sanoo häntä parhaaksi ystäväkseen, ja kun minä panen -käteni hänen käteensä, tunnen ainoastaan voittamatonta pelkoa." - -"Piispa on tehnyt maalle suuria palveluksia." - -"Tiedän sen!" - -"Ja kokenut paljon kiittämättömyyttä!" - -"Keneltä?" - -"Suurmiehiltä; hän on aina seissut valtionhoitajan ja kansan -puolella." - -"Se on totta!" - -"Hän ei ole suuria välittänyt omasta hengestään, kun on ollut -puolustettava isänmaata." - -"Mutta hänen virkansa?" - -"Sen hän on tosin lyönyt laimin, mutta ei oman voiton, ei minkään -maallisen syyn tähden; tulonsa on hän käyttänyt sotaan, eikä -ruotsalaisempaa sydäntä syki kenenkään rinnassa." - -"Ette siis tiedä...?" - -"Mitä?" - -"Että rouva Pernilla Klauntytär..." - -"En tiedä, mitä tarkoitatte." - -"Hän on saanut piispan valtaansa." - -"Piispan?" - -"Ettekö sitä tiedä?" - -"Kuulen sen ensi kerran!" - -"Hän tahtoo kääntää hänet tanskalaisten puolelle." - -"Se ei onnistu!" - -"Minusta se, että piispa niin kauan viivytteleikse palatessaan -Ruotsiin, juuri osoittaa, että se on onnistunut." - -"Oletteko kirjoittanut?" - -"Sten herra on tehnyt sen, mutta missä todellinen hätä on ovella, -siellä todellisen ystävän pitäisi tulla kutsumatta." - -"Älkää tuomitko liian ankarasti; kukaan ei tiedä, mikä voi olla -esteenä." - -"Kunhan ei vain olisi tahto!" - -Samassa astui sisään muuan hovipoika ja ilmoitti piispa Hemming -Gaddin. - -"Pyydä, piispaa astumaan sisään", sanoi Kristina; mutta hän lisäsi -sanantuojan mentyä: "Olin väärässä, isä, mutta tahdon hyvittää sen." - -Hemmingin olennossa oli jotakin vierasta, kun hän astui huoneeseen. -Vanhaan munkkiin ei hän kiinnittänyt huomiota; hän kääntyi yksistään -Kristinan puoleen, kun hän sanoi, että hänen Sten herralta saamansa -kirje ei ollut viivyttänyt eikä jouduttanut hänen matkaansa. -Tehtävän, jonka hän oli ottanut suorittaakseen Lyypekissä, oli hän -täyttänyt ja oli nyt menossa vanhaan Rönöhönsä, mihin aikoi asettua. - -"Sitä ette kai aio näin toivottomina aikoina?" sanoi Kristina. -"Täällähän on sota ovella." - -"Siihen on olemassa ainoastaan yksi lääke, mutta siitä ei jalo -herranne tahtone tietää mitään." - -"Neuvot, joita elektus Hemming Gadd antaa, eivät voi olla muuta kuin -hyviä -- ja niitä kuuntelen aina ilolla." - -"Enpä juuri usko; sitä paitsi ei Sten herra kuulemma ole kotona eikä -minun aikani salli viivytellä." - -"Ei edes tervehtiäksenne vanhaa ystävää", sanoi Kristina viitaten isä -Johannekseen. - -"Vanhaa ystävää?..." - -"Jonka kenties olette unhottanut!" - -"Isä Johannes!" - -"Piispa Hemming!" - -He olivat toistensa sylissä; siihen syleilyyn sisältyi paljon -muistoja... - -"Meidän oli siis sittenkin tavattava toisemme!" - -"Jumalan tahto!" - -"Niin, _minun_ ei se ainakaan ollut, sillä sanon teille suoraan, että -jos olisin tiennyt teidän olevan täällä, en olisi tullut." - -Kristina arveli, että nämä molemmat mieluimmin jäisivät kahden, ja -hiipi sentähden hiljaa ulos. - -"Ja miksi, rakas piispa, olisitte tehnyt niin?" kysyi Johannes -hymyillen lempeää, kaunista hymyään. - -"Onko minun sanottava teille ajatukseni?" - -"Sen teitte aina ennen!" - -"Ennen ei ole nyt!" - -"Mutta nyt voi olla kuten ennen!" - -"Mahdotonta!" - -"Mikäs estää?" - -"Olitte silloin ystäväni!" - -"Niin olen vieläkin!" - -"Luuletteko ajan seisseen paikoillaan?" - -"Olisiko teissä äkkiä tapahtunut suuri muutos?" - -"Ahaa, jokos huomaatte!" - -"Ajattelin sitä jo ensi näkemältä." - -"Mistä sen huomaa?" - -"Tahdotte salata jotakin." - -"Mitä se olisi?" - -"Odotan saavani sen tietää." - -"Ette ole rippi-isäni." - -"Mutta uskottu ystävänne!" - -"Tahdotteko uskotella, että minulla on sellaisia?" - -"Epäilettekö sitä?" - -"Petos, iva ja häväistys ovat ainoat ominaisuudet, joihin olen -tutustunut täällä maailmassa; totta on, että voin vielä lisätä kaksi: --- valheen ja viekkauden, silloin on lista kirjoitettu täyteen." - -"Minkä alle näistä panette minun nimeni?" - -"Heh, _yksi_ poikkeus ei todista mitään." - -"Olette vuodattanut vertanne isänmaan puolesta, olette ollut -puhemies, jota kansa on mieluimmin kuunnellut, olette johdattanut -kansaa taisteluun maan vihollisia vastaan; mutta olette myös seissut -kansan puolella ja puolustanut sen oikeutta, kun on tarvittu. Tanska -pelkää yksin teitä paljon enemmän kuin muita ruotsalaisia yhteensä, -ja suurmiehet, niin hengelliset kuin maallisetkin, tietävät, että -he ovat pelin voittaneet sinä päivänä, jona heidän ei enää tarvitse -teitä pelätä." - -Piispa vääntelehti kuin tulisilla hiilillä. "Tehän olette oikea -piru!" sanoi hän. - -"Kuinka niin, piispa?" - -"Tahdotte ärsyttää minua!" - -"Olenko väärässä?" - -"Jos olisittekin, liikuttaisi se vähät minua! Mutta tiedättekö, -kuinka minua on palkittu?" - -"Oletteko tehnyt jotakin palkan toivossa?" - -"Olen ihminen minäkin." - -"Että pikkumaisuus ja turhamaisuus rehki maallista palkintoa -tavoitellen, sen tiesin, mutta minusta on aina tuntunut, kuin te -olisitte sellaista paljon korkeammalla." - -Hemming Gadd taisteli itsekseen. "Nyt kuulette, etten ollut niin!" -huudahti hän. - -"Kuulen vain, että olette kovassa kiusauksessa!" - -"Olen jo antanut myöten!" - -"Ettehän toki!" - -"Sitten teen sen nyt!" - -"Sitä ette tee!" - -"Mitä pirua te puhutte!" Hän polkaisi hurjasti lattiaa ja naulasi -silmänsä pappiin. - -"Tiedän, että kaikkivaltias Jumala on armahtava teitä äärimäisessä -hädässänne samoinkuin te armahditte verta vuotavaa isänmaatanne!" - -Ja vanha mies lankesi polvilleen, hän kohotti vapisevat kätensä -taivasta kohden ja jatkoi: "Sinä, Herra, joka kaiken voit, taivuta -hänen mielensä ja sydämensä, älä anna hänen tehdä tekoa, jota hän on -kerran katuva tai tuomitseva, herätä jälleen eloon kaikki ne jalot -ja suuret voimat, jotka liikkuvat hänen sielussaan! Vähän merkitsee -se, että hänen kunniansa aurinko ihmisten edessä peittyisi pilviin! -Tuhat kertaa pahempaa olisi, jos hän pettäisi sinut, Herransa ja -mestarinsa. Hänen sielunsa autuuden tähden rukoilen, auta häntä -vaikeana koettelemuksen hetkenä!" - -Piispa kuunteli yhteen puristunein huulin, hän tahtoi paaduttaa -sydäntään... mutta ääni, joka puhui, oli hänelle niin tuttu, se -herätti hänen elämänsä kauneimmat ja parhaat muistot; Johanneksesta -ei hän voinut sanoa, että tämä olisi koskaan pettänyt, ja lisäksi -tuli, että sanat saivat vastakaiun hänen omassa povessaan; siellä -asui petturi, jonka hän luuli aikoja sitten vaienneen, mutta joka nyt -huusi äänekkäästi: "Älä rupea itse siksi, mitä olet tuominnut muissa!" - -Johannes oli lopettanut, hän nousi pystyyn. - -Piispa katseli häntä synkin katsein. - -Johannes vastasi niihin nöyrällä, melkein rukoilevalla -esiintymisellä. "Hemming!" kuiskasi hän. - -Nyt suli viimeinenkin jäänriite. "Sinä olet voittanut!" huudahti -piispa ja avasi sylinsä... - -Koskettamatta sanallakaan, mikä oli saanut aikaan sellaisen -muutoksen hänen mielentilassaan, alkoi piispa innokkaasti puhua, -mihin oli ryhdyttävä maan puolustukseksi; oli aivan kuin kaikki -hänen ajatuksensa olisivat syöksyneet valloilleen yli keinotekoisten -patojen; Ruotsin kunnia ja sen puolustus vihollista vastaan, jota hän -nyt näytti vihaavan yhtä paljon kuin ennenkin, oli ainoa asia, jolle -hän eli ja josta välitti. - -Seuraavana aamuna palasi Sten herra; hänen ilonsa ja hämmästyksensä -oli suuri, kun hän tapasi vanhan rakkaan ystävänsä ja huomasi hänet -mieleltään yhtä ystävälliseksi kuin ennenkin. - -"Teitä meidän on siitä kiittäminen", sanoi Kristina isä Johannekselle. - -"Minä puin ainoastaan hänen omat toivomuksensa sanoihin", vastasi -tämä. "Hän tahtoi itse." - -Mutta nyt oli turha vaiva yrittääkään saada Johannesta viipymään -kauemmin. "Minulla on paljon toimitettavaa", sanoi hän, "ja minun -täytyy kiiruhtaa." - -"Onko kysymys arkkipiispasta?" kuiskasi Hemming. - -"Ajattelin käydä hänenkin luonaan." - -"Se vanha kettu!" - -"Hän ei ole onnellinen!" - -"Eiköhän oikeastaan ole lohduttavaa tietää se." - -"Ei minusta!" - -"Ansaitseeko hän mitään onnea?" - -"Kenties olisi hän silloin parempi!" - -"Olenko minä onnellinen, minä?" - -"Enemmän kuin ennen!" - -"Olen menettänyt ystävän!" - -"Ja saanut tunnonrauhan!" - -"Jääkää luokseni!" - -"En nyt, mutta minä tulen takaisin." - -"Milloin?" - -"Milloin kutsutte!" - -"Mutta jollen kutsu?" - -"Niin tulen kuitenkin!" - -"Minä kulen nyt sitä uutta tietä, jolle olen lähtenyt, mutta jos -vielä kerran petyn, niin en vartoa, mitä tulee tapahtumaan", jupisi -Hemming. - -"Ettekö tahdo ilmoittaa minulle, ennenkuin teette päätöksenne?" - -"Sen lupaan." - -"Kiitos!" - -"Sen mitä olette sanonut minulle, isä, tulen muistamaan niin kauan -kuin elän", sanoi Kristina, kun hurskas Johannes oli jäähyväisiksi -lukenut siunauksen hänen ylitsensä. - -Niin lähti vanhus matkalle, levittääkseen rauhaa ja yksimielisyyttä -kaikkialle, mihin ikinä menikin. - -Piispa kummasteli niitä tietoja, joita Sten Sture jo oli saanut -valtion asioista; kun hän viimeksi oli häntä puhutellut, oli hän -ainoastaan hentomielinen poikanen, sitten rakastunut nuorukainen, -nyt oli hänestä tuota päätä tullut ajatteleva mies, joka leimuavalla -innolla puhui joko voittavansa tai kuolevansa. - -Omituista kyllä sopi tämä seitsemänkymmenenkahden vuotisen miehen -omiin mielipiteihin paremmin kuin molempain edeltäjäin varovaisempi -käsitys oli koskaan sopinut; sitä juuri Hemming Gadd tahtoi, että -asia kerrankin saataisiin loppuun, ja hän toivoi vain, että Ruotsin -suurmiehet asettuisivat Tanskan lipun alle, saadakseen ilon hakata -heidät kaikki maahan. - -Sten Sturen ottaessa Kalmarin haltuunsa lupasi piispa puhua maan -todellisille ystäville, että nämä saapuisivat aiottuun kokoukseen -Tukholmaan kesäkuun lopulla. Tällä tarkoitti hän erittäinkin -rahvasta, jonka keskuudessa hänellä vielä oli suuri vaikutusvalta -kuten ennenkin. - -Tässä tarkoituksessa lähti hän kiireesti kaupungista. Surullista -sanoa: hän pelkäsi! Sankari, joka ei räväyttänyt silmäänsäkään, kun -vihollisen miekka heilui hänen päänsä ylitse, hän mieluummin vältti -naissilmien vihastunutta katsetta. Tosin tuumi hän itsekseen: "En ole -luvannut mitään, hän voi kyllä olla oikeassa siinä, että jollen nyt -tahdo tehdä sitä, niin on se minun asiani eikä hänen." - -Ja niin lähti hän matkalle sanomatta jäähyväisiäkään; se harmitti -Pernilla rouvaa, joka sanoi saapuneensa Tukholmaan ottaakseen hänet -vastaan. Pernilla rouva ei tahtonut, että piispa menisi linnaan, ja -kun tämä pysyi lujana aikeessaan, pumppusi hän vanhan miehen mieleen -niin paljon myrkkyä ja sappea, että sen piti riittämän katkaisemaan -kaikki ystävyyssiteet, ja kuitenkin miekkonen pyydystettiin. Tekikö -sen kenties Kristina rouva? - -Pernilla rouva olisi tuntenut itsensä imarrelluksi, jos olisi -tietänyt, ettei kellään naisella ollut eikä kukaan voinut saada -niin onnetonta vaikutusvaltaa piispa Hemming Gaddiin kuin Pernilla -Klauntytär, ja tämän salaisuus oli, että molemmat tunsivat samaa -kaivelevaa kaunaa ihmisiä kohtaan; piispan katkeruus johtui hänen -kokemuksistaan, Pernilla rouvan sattumuksista, jotka melkein kaikki -riippuivat hänestä itsestään. - -Taasenkin oli Kristina jätettynä yksin; hänen täytyi päivittäin -ottaa vastaan useita vieraita; mitä lähemmäksi ratkaisu joutui, sitä -jyrkemmin seisoivat puolueet vastatusten. - -Linnanpäällikkö lujitti vartioväkeä, levottomuutta herättäviä huhuja -liikkui kaupungissa; julkea yritys ryöstää pois Kristina rouva -saatettiin uudistaa tai yrittää jotakin samantapaista. Kaarinasta ja -reippaasta nuoresta miehestä ei ollut kuulunut kerrassaan mitään; -mutta Vesteråsista Märta rouvalta saapui kirjeitä, jotka ilmoittivat, -että Knut Alfinpoika oli käynyt hänen luonaan. Hän oli kovasti -valittanut niitä vääryyksiä, joita häntä vastaan oli tehty, ja -sanonut, ettei hän koskaan alistu sellaiseen. - -Kun silloin Märta rouva oli suoraan nuhdellut häntä hänen -halpamaisesta teostaan, oli hän osoittanut suurta hämmästystä ja -selittänyt kaiken pelkiksi kuvitelmiksi, jotka olivat syntyneet -Kristina rouvan omissa aivoissa. - -Häntä olisi kyllä haluttanut matkustaa Tukholmaan pannakseen tämän -tilille, mutta tämäkin sai lykkäytyä tulevaisuuteen. - -Kuta pitemmälle kesäkuu kului, sitä enemmän matkustajia saapui -Tukholmaan. Trollepuolueella oli tyyssijansa Harmaamunkkiluostarissa, -mutta heidän nähtiin usein retkeilevän ympäri suurissa joukoissa, ja -väliin he suvaitsivat vaatia pakkokestitystä jonkin rikkaan porvarin -talossa, mikä herätti suurta harmia ja tyytymättömyyttä. - -Rahvastakin saapui lukuisammin kuin Upsalaan, he pitivät myös -kokouksiaan, mutta mieluimmin ulkona lakeilla kentillä. Ettei elektus -ollut menettänyt vaikutusvaltaansa heihin, sen huomasi selvään siitä -vilkkaasta mielenkiinnosta, jolla he kuuntelivat hänen puhettaan, ja -siitä sydämellisyydestä, jolla he tervehtivät häntä. - -Sten herra palasi yhdessä nuoren Kustaa Kristerinpojan kanssa; -Kalmari oli vallattu; saavuttiin kotiin työtä päättämään. - -Arkkipiispakin saapui pääkaupunkiin, kuten tavallisesti -loistavan seurueen keralla, mutta hän ei mennyt linnaan, vaan -Harmaamunkkiluostariin. - -Siellä pidettiin päivittäin kokouksia ja puhuttiin paljon siitä, -mihin oli ryhdyttävä. Arkkipiispa ja rauhanystävät olivat -järkähtämättä sitä mieltä, että oli valittava valtionhoitajaksi Erik -Trolle eikä ketään muuta; se oli ainoa mahdollisuus hankkia maahan -lepoa ja rauhaa. - -Sellaista ei Sten Sture pystynyt toimittamaan, ja sentähden eivät he -voineet suostua siihen, että maa joutui hänen valtaansa. Sentähden -laadittiin kirje, joka oli lähetettävä kaikkiin maanääriin; se kuului -seuraavasti: - -"-- -- -- Katsoen siihen suunnattomaan vahinkoon ja tuhoon, -jota Ruotsin asujamet ovat kärsineet pitkällisten sotien aikana -valtakuntien välillä, ja koska kaikkivaltiaan Jumalan armosta, jos -vain nämä asujamet itse osaavat viisaasti katsoa eteensä, nyt on -keinoja saavuttaa pysyväinen rauha, ja kun lisäksi tarkan harkinnan -jälkeen on huomattu, että sota on enimmäkseen jatkunut vain -muutamain voitonjanon, järjettömyyden ja röyhkeyden tähden, niin -että ne ovat tehneet tyhjiksi monet hyvät sovittelut; kunniasanoja, -allekirjoituksia ja sinettejä ei ole pidetty, rahvaanmiehelle, -köyhälle ja rikkaalle, korvaamattomaksi vahingoksi ja häviöksi; -sentähden olemme me kaikki pyhän kolminaisuuden nimessä tulleet -yksimielisyyteen ja lupaamme ja määräämme keskenämme, että sen -sovinnon ja rauhan, joka äskettäin on tehty Malmössä, tahdomme kaikki -ja kukin kohdaltamme lujasti ja rikkomattomasti pitää ja hengellämme -ja kaikella voimallamme auttaa, että se pidetään kaikissa kohdissaan -ja pykälissään." - -Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta panivat tähän sydämensä -aivoituksen ja lupasivat alamaisuutta Tanskalle; he tahtoivat -kaikin voimin lujittaa valtaa, jonka tunsivat murtuvan jalkojensa -alla; he lisäsivät vielä: "Ja toivomme, Jumalan avulla, voivamme -pitää tämän liiton niin vilpittömänä ja lujana, etteivät rakkaat -kanssaveljemme, jotka eivät ole läsnä, ja samoin rahvaan miehet -Ruotsin valtakunnassa, köyhät tai rikkaat, ketään erottamatta, voi -nousta sitä vastaan millään tosisyyllä. Jos joku tahtoisi tehdä sen, -tahdomme häntä rangaista, kuten Ruotsin laki säätää rangaistavaksi -sitä, joka kantaa nurjaa kilpeä omia ja valtakunnan herroja vastaan." - -Mutta rahvas ja kauppakaupunkien miehet eivät ottaneet suopeudella -vastaan kirjettä eikä herrojen hommia; huuto, että valtionhoitaja -oli valittava, kävi yhä yleisemmäksi. Sten Sture, Hemming Gadd ja -hänen muut ystävänsä oleskelivat kaupungissa, he koettivat ryhtyä -neuvotteluihin; mutta Trollepuolue paloi harmista ja kostonhalusta, -he olivat päättäneet mihin hintaan tahansa viedä tahtonsa läpi. He -haarniskoivat ja asestivat sentähden asemiehensä ja suuri joukko -rataspyssyjä työnnettiin alas Harmaamunkkisillalle, kaikkien suut -käännettyinä kaupunkia kohden. - -Sten herra ei tiennyt siitä mitään; hän oli ystävineen linnassa; he -keskustelivat, mitä oli tehtävä; silloin saapui hänen uskollinen -Esbjörninsä, jonka muistamme edellisiltä ajoilta; hän kertoi -taistelun hälinästä, jota kuului Harmaamunkkisaarelta, ja siellä -tehdyistä varustuksista. - -"Jääkää tänne ja antakaa minun mennä!" huudahti Hemming Gadd. -"Lupaan, että siitä tulee pian loppu." - -Kustaa Kristerinpojan, monien muiden herrojen ja suuren miesjoukon -seuraamana riensi hän Harmaamunkkisaarelle; kaikilta tahoilta oli -uteliaita rientänyt lisäksi; oli myöhäinen ilta, lämmin heinäkuun -päivä, ja monet olivat melkein puolialastomat, muutamat päissäänkin. - -Linnanpäällikkö Jöns Jönsinpoika, herra Kustaa Kristerinpoika ja -Hemming piispa kaupungin puolelta; herra Knut Eskilinpoika, Pietari -Turenpoika ja asemies Niilo Klaunpoika Harmaamunkkisaarelta riensivät -nopeasti väliin; he kysyivät, sopiko ruotsalaisten miesten taistella -keskenään; eivätkö he olleet sopineet, että vaali toimitetaan -kaikella tyyneydellä, tekisivätkö he nyt itsensä koko maan pilkan -esineiksi. Hemming Gadd puhui myös muutamia leimuavia sanoja, -kysyen, tahtoiko rauhanpuolue alottaa hallituksensa saamalla aikaan -verenvuodatusta omien maanmiestensä kesken, ja Pietari Turenpoika sai -sen jälkeen ase miehet kääntämään rataspyssynsä takaisin ja panemaan -pois miekat. - -Siten näytti suurin voimannäyte olevan suoritettu; -Harmaamunkkisaarella pysyttiin hiljaa, neuvottelut eivät vieneet -mihinkään tulokseen. - -Silloin saapui tieto, että melkein kaikki linnat meripuolella olivat -joutuneet Sten herran haltuun, ja silloin päätettiin suostua siihen, -mitä ei voitu estää. Herra Erik Trolle teki välttämättömyydestä -hyveen, hän pujahti pois kaupungista, jottei -- kuten sanoi -- -läsnäolollaan saisi aikaan eripuraisuutta. - -Niin määrättiin vaali heinäkuun 23 päiväksi. - -Monia päiviä ennen oli jokaisella selvillä, kuinka se päättyisi. -Vaalipäivän aamuna sanoi Sten Sture nuorelle puolisolleen: - -"Minun mieltäni painavat suruiset aavistukset!" - -"Katso tuonne ylös, rakas herra", vastasi Kristina ja viittasi -kirkkaan siintävälle suvitaivaalle. - - "Hän kaiken kääntää parhaaksemme, - kun häneen luomme toivehemme!" - -"Olet oikeassa!" vastasi Sten. "Jos olen tehnyt kaiken voitavani -päästäkseni Ruotsin valtionhoitajaksi, niin tietää Jumala ja pyhä -neitsyt, etten ole sitä tehnyt niinkään maallisten etujen tähden, -vaan uskollisesta rakkaudesta." - -"Niin, uskollista rakkautta Ruotsin maalle ja kansalle olemme kerran -ennen luvanneet, mutta uudistamme lupauksemme tänään emmekä varmaan -tule sitä koskaan pettämään." - -"Kun sinä olet rinnallani, tunnen itseni vahvaksi." - -"Ei, Sten! Meidän täytyy olla vahvoja kunkin kohdaltamme", vastasi -Kristina tuskallisesti. "Ajatteles, jos Hän vaatii sitä!" - -"Silloin auttaa hän varmaan sitä, joka jää yksin", vastasi Sten ja -suuteli häntä otsalle. - -Mutta kun hän oli mennyt, lankesi Kristina polvilleen ja rukoili... -rukoili, kuten suurimmassa hädässä rukoillaan, sen puolesta, joka -hänelle oli rakkain maan päällä; rukoili menestystä sille suurelle -tehtävälle, jota hän oli mennyt ottamaan suoritettavakseen, ja -siunausta sille kansalle, jonka isäksi hän oli tuleva... - -Ja kun ilohuudot linnan edustalla ilmaisivat hänelle, että Sten Sture -nuorempi oli valittu Ruotsin valtionhoitajaksi, silloin rukoili -hän tälle voimaa, että hänestä tulisi arvokas jälkeläinen suurille -edeltäjilleen, ettei hän koskaan ryhtyisi mihinkään väärään tekoon, -ei tuntisi kateutta eikä ynseyttä; antaisi mielellään anteeksi, -vaatisi enemmän itseltään kuin muilta ja ennen kaikkea ei koskaan -tekisi tekoa, jota tarvitsisi salata itseltään tai maailmalta. - -Hän ei tahtonut koskaan lakata rukoilemasta hänen puolestaan, omasta -puolestaan ei hän rukoillut... - -Vaalitaistelu ei ollut ollut pitkä; verrattain pieni vähemmistö -äänesti herra Erik Trollea; kun häntä kaivattiin, sanottiin hänen -matkustaneen pois kaupungista, jottei antaisi aihetta eripuraisuuteen. - -Useat neuvosherroista, monet aatelismiehet ja kaikki talonpojat, -vuorimiehet, kauppakaupunkien miehet, raatimiehet ja melkein kaikki -linnanpäälliköt äänestivät Sten herraa; mutta piispoista ja papeista -ei niin tehnyt kukaan muu kuin tohtori Hemming Gadd. - -Vaalin päätyttyä seurasivat valtaneuvokset valtionhoitajaa ylös -linnaan, jonne tämä oli kutsunut niin monta kuin suojiin sopi upeihin -vieraspitoihin. - -Alussa ilmeni sulaa sopua käytöksessä ja eleissä; mutta sitä mukaa -kuin viini nousi vierasten päihin, esiintyi oikea mieliala. Harmi ja -ynseys kiehkeää vaahdon tavoin päälle, ja sydämen kyllyydestä suu -puhuu. - -Herra Erik Abrahaminpoika oli ollut niiden joukossa, jotka olivat -kiihkeimmästi vastustaneet Sten Sturen valintaa; mutta se ei estänyt, -kun hän sentään tuli valituksi, jaloa ritaria tuppautumasta mukaan -juominkeihin. Tuomiorovasti Hannu Brask, joka ei ollut unhottanut -hänen pakoaan Vadstenan luostarista, silmäili häntä tuikeasti, mutta -se ei vaikuttanut mitään. Kovalla äänellä, jotta niin monet kuin -suinkin kuulisivat, kertoi hän juhlista Kööpenhaminan linnassa; -mitään sellaista ei ruotsalainen valtionhoitaja voinut saada aikaan. - -Lähimpänä istuvat koettivat äänekkäin puhein hälventää hänen -sopimattomia huomautuksiaan kuulumattomiin; mutta hän huusi heidän -ylitseen, että kun Hannu kuningas tulee Ruotsiin, kutsuu hän heidät -vielä äveriäämpiin vieraspitoihin. - -Silloin nousi nuori Kustaa Kristerinpoika ja kysyi, eikö Erik herra -ollut ajettava linnasta tiehensä, jollei hän tahtonut lähteä hyvällä. - -Seurasi kiihkeä vastaus, sananvaihto kävi yhä kiihkeämmäksi, vieraat -tahtoivat välittää rauhaa, mutta Erik herra veti miekkansa maalle ja -haavoitti Kustaa herraa niin pahoin, että tämä heti kaatui kuoliaana -maahan. Nytkös nousi yleinen hälinä, kaikki huusivat kilvan, papit -ja osa neuvosherroista hiipivät pois. Monet vaativat että Erik herra -oli vangittava, toiset tahtoivat, että hän saisi mennä vapaana, ja -miestä temmottiin jo kahtakäteen; silloin sai joku hänet ulos eräästä -ovesta, munkkikaapu heitettiin hänen harteilleen ja hänet vietiin -mustainveljesten luostariin. - -Niin oli Ruotsi nyt saanut uuden valtionhoitajan. - - - - -3. - -VAARALLISET KIRJEET. - - -Kun herra Knut Alfinpoika otti luullun Kristinan käsivarsilleen ja -riensi hänen kerallaan pois, seurasi tämä vastustelematta; olihan -pelastettava rakas rouva, eikä Kaarina pelännyt lainkaan omasta -puolestaan. - -Lähimmässä kadunristeyksessä odotti kolme satuloitua hevosta ja -palvelija. Nuori nainen nostettiin yhden hevosen selkään, Knut herra -ja palvelija ottivat kumpikin omansa, ja nyt lasketettiin hurjinta -nelistä eteenpäin. - -Niin jatkettiin ratsastusta pysähtymättä useita peninkulmia; ei -puhuttu sanaakaan; oli ilmeistä, että ryöväri pelkäsi, että häntä -ajetaan takaa, pelko lamautti hänen kielensä. - -Yö oli jotensakin synkkä, matka kävi vuoroon raivattua tietä, vuoroon -metsätietä myöten; Kaarinalle olivat ne aivan tuntemattomia; opas -sitä vastoin näytti olevan aivan varma asiastaan. - -Vihdoin pysähdyttiin erään pitkän rakennuksen eteen; toinen miehistä -puhalsi pilliin. Kohta sen jälkeen avattiin matala tuvanovi ja -soihdun loimo valaisi pimeään yöhön. - -"Älkää peljätkö, ihanin ruusu!" virkkoi Knut herra nostaessaan -Kaarinan satulasta; "teille ei tehdä mitään pahaa; rakkauttanne en -ole koskaan epäillyt enkä sentähden ole teille nyreissäni siitä mitä -on tapahtunut." - -Kaarinan täytyi nauraa itsekseen, sillä jalon ritarin puhuessa kuuli -hän tämän äänen vapisevan, joko sitten pelosta tai jostakin muusta -tunteesta. - -"Te itkette, rakkahin!" jatkoi hän. "Oi, Kristina, sanokaa minulle, -itkettekö kaipauksesta!" - -"Väsymyksestä!" kuiskasi toinen. - -"Minä kurja, kun en sitä ajatellut!" Hän vei saaliinsa nokiseen -tupaan; sen perällä oli kamari, joka oli hieman siistimpi. - -Talon ainoat asujamet näyttivät olevan mies ja nainen; -viimeksimainittu katseli Kaarinaa epäilevin katsein, mies lähti -ottamaan hevosia haltuunsa. Opas tömisteli palelevia jalkojaan ja -vaati lämmintä olutta. - -Sillävälin oli Knut herra puuhaillut matkalaukkunsa ääressä ottaen -sieltä muutamia viinipulloja ja ruokatavaroita. Kaarina seisoi -epäröiden, heittäisikö hän nyt pois valepukunsa; mutta silloin -saatettaisiin hänet ajaa ulos keskellä yötä, ja hän kaipasi lepoa. -Hänen katseensa sattui kamarin oveen, siinä oli avain lukossa tuvan -puolella jos hän ottaisi sen pois ja sulkisi sisäpuolelta, olisi hän -turvassa. Teko seurasi tuumaa, ja hän oli yksin. - -Kohta naputti Knut ovelle; hän kehotti juomaan ainakin lasin viiniä. - -"Ei!" oli ainoa vastaus, minkä hän sai. "Antaa hänen nukkua!" kuuli -Kaarina toisen sanovan; "ajatelkaa, että meillä on huomenna pitkä -matka." - -Kaarina katseli ympärilleen, voisiko hän täältä paeta; mutta -kamarissa oli ainoastaan pieni lyijyikkuna, joka oli ylhäällä -seinällä. Pienellä öljylampulla, joka paloi pöydällä, valaisi hän -huoneessa ympäriinsä, nähdäkseen eikö ollut mitään muuta ulospääsyä, --- ei, ei mitään. Hän kuuli, että miehet olivat tuvassa asettuneet -ruualle; he puhuivat hiljaa, luultavasti siksi, etteivät häntä -häiritsisi. Hän tunsikin itsensä sangen väsyneeksi, vuode näytti -jotakuinkin houkuttelevalta, ja hän aikoi painautua pitkäkseen hetken -levätäkseen, ei suinkaan nukkuakseen. - -Mutta nuoruus otti oikeutensa; hän nukkui raskaasti, ja kun hän -heräsi, loisti aurinko jo pienestä lyijyikkunasta. Oli sangen -merkillistä, hän ei tiennyt, oliko hän uneksinut vai todellakin -kuullut ulkoa kiihkeitä ääniä, aivan kuin useampain henkilöiden -kiivasta puhelua; hänestä tuntui kuin he olisivat painiskelleet -keskenään, mutta sen jälkeen oli tullut hiljaista eikä hän tiennyt -mitään enempää. - -Nyt ei hän kuitenkaan enää tahtonut kantaa väärää lippua; hänen -täytyi tosin pukeutua Kristina rouvan turkisvaippaan, koskei -hänellä ollut mitään muutakaan päällysvaatetta, mutta omat kasvonsa -tahtoi hän näyttää, se tekisi käänteen asiassa. Sentähden astui hän -hunnutonna tupaan. - -Siellä makasi hujanhajan rikkilyötyjä savipulloja ja pikareita, -ylösalaisin kaadettu pöytä oli sysätty nurkkaan; kaikki osoitti, että -oli tapahtunut taistelu. - -"Se ei siis ollut unta", ajatteli Kaarina; "olen todellakin kuullut -sen, mutta ainoastaan unenhorroksessa." - -Tuvassa ei ollut ketään; hän sai tilaisuuden katsella ympärilleen; -hän oli nähtävästi jossakin huononpuolisessa majatalossa, mutta -missä? Ulkoa näkyi ainoastaan metsää, korkeaa petäjikköä ja hongikkoa. - -"Jospa voisin päästä pakoon?" Se ajatus iski hänen päähänsä kuin -salama; hän avasi oven; hänen edessään oli; metsä; hän otti muutamia -arkoja askelia ja alkoi sitten juosta minkä jaloista lähti. - -"Seis!" kajahti uhkaava ääni. - -Mutta se ainoastaan siivitti hänen askeliaan. - -Nyt alkoi ajo; otus parka oli pian pyydystetty; hän oli: kaatunut -ja loukannut jalkansa; nyt täytyi hänen alistua siihen, että roteva -mies otti hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet takaisin tupaan; -mutta häntä ei viety kamariin, jossa oli viettänyt yönsä, vaan ylös -pahanpäiväisiä portaita pieneen ylishuoneeseen, jossa mies laski -hänet varovasti maahan. "Luulenpa, että pakohoureet ovat haihtuneet -päästänne", sanoi hän itsetyytyväisesti naurahtaen. - -"Millä oikeudella pidätte minua täällä?" kysyi Kaarina. - -"Siihen saa ritari itse vastata." - -"Pyytäkää sitten häntä tulemaan!" - -"Tahtoa ei kyllä puutu", sanoi mies luoden häneen ilmeisesti -ihailevan katseen. "Mutta hänelle on tullut esteitä." - -"Viipyykö hän kauan?" - -"Aina kauemmin kuin itse toivoisi." - -"Menkää hankkimaan minulle jotakin syötävää." - -"Siitä saa akka alhaalla pitää huolen, mutta tahdon tehdä sen tällä -kertaa." - -Kaarina oli taas yksin, jalkaa koski, varmaankin oli se nyrjähtänyt; -ripeällä liikkeellä saattoi sen saada jälleen paikoilleen, mutta kuka -tekisi sen hänelle; vanha nainen kenties? - -Vihdoin tämä saapui tuoden aamiaisen. Kaarina oli pelkkää -ystävällisyyttä, ja kun eukko vastasi myöntävästi kysymykseen, -ymmärsikö hän jäsenvammoja, ojensi Kaarina hänelle pelottomasti -jalkansa ja pyysi häntä vetämään sen heti sijoilleen. - -"Mitä annatte minulle siitä?" - -"Minulla ei ole rahaa mukanani." - -"Mutta tuo turkisvaippa?" - -"Se ei ole minun." - -"Kenenkäs sitten?" - -"Jalon rouva Kristina Gyllenstjernan." - -"Ettekö te ole hän?" - -"Ainoastaan hänen palvelijattarensa." - -"Sen olette sepittäneet kokoon!" - -"Totta se on, mutta auttakaa nyt jalkaani!" - -"Ei mitään ilmaiseksi!" - -"Ottakaa sitten vaippa; hän antaa kyllä minulle anteeksi." - -Vanhus myhäili. Hän veti jalan sijoilleen; se teki sangen kipeää, -ja Kaarina tunsi, että tulisi viipymään useita päiviä ennenkuin hän -voisi varata jalallaan. Eukko oli mennyt ja vienyt turkisvaipan -mukanaan; nuori tyttö oli jäänyt yksin. - -Mihin oli hänen nyt ryhdyttävä? Kun hän katseli ympärilleen -huoneessa, huomasi hän useita esineitä, jotka kaikki viittasivat -siihen, että ritarilla oli täällä ylhäällä asuntonsa. Maahan -heitettynä makasi taskuliina, johon oli ommeltuna kirjaimet K. A. - -Ei siis mitään epäilystä. - -Silloin kuuli hän alhaalta puhetta, eukko kuului siellä kertovan -miehelleen, mitä Kaarina oli hänelle sanonut, että hän oli ainoastaan -halpa palvelijatar eikä suinkaan jalo rouva Kristina Gyllenstjerna. - -Mutta sitä ei tahtonut uskoa kukaan, mitä varten olisi hänen silloin -tarvinnut juosta tiehensä? Miehet näkivät tässä todistuksen, että -hän oli hyvin viekas ja häntä oli kohdeltava mitä suurimmalla -varovaisuudella. - -"Jos laita on kuten hän sanoo", huomautti nainen, "niin ritari ei -kenties annakaan luvattua palkintoa." - -"Saittehan hänen turkisvaippansa?" - -"Mutta hänellä ei ole enää mitään antamista!" - -"Minä menen ritarin puolesta takaukseen", virkkoi opas jälleen. -"Sanotaan, että Kristina rouva on kaunis, ja kaunis on tämäkin; hän -on siis oikea. Suuremmaksi varmuudeksi tahdon itse ottaa selkoa." - -Kaarina kuuli miehen kompuroivan portaita ylös. Hän ymmärsi, että -tässäkin oli vaara tarjona. - -"Kuinkas täällä on laita?" kysyi mies jotensakin kursastelematta -astuen muitta mutkitta huoneeseen. - -"Kenen käskystä tulette?" kysyi Kaarina hallitsijattaren katseella ja -äänellä. - -"Ajattelin... luulin... jos ritari..." - -"Kun haluan jotakin, kutsun teidät", jatkoi Kaarina; viitaten oveen. - -"Joo, kyllä hän ainakin on ylhäinen naisihminen, ja vieläpä ylpehintä -lajia", kuuli Kaarina hänen sanovan alhaalla kyökissä; oltiin yhtä -mieltä, että hän oli tahtonut pettää heitä; kallisarvoisen turkin -lahjoittaminen oli sekin tavallaan todistus siitä. - -Kaarina käsitti, että hänen oli paras pitää se nimi ja arvo, joka -hänelle oli annettu; ne saattoivat häntä täällä suojella, ja pyhä -neitsyt ja kaikki hyvät enkelit johduttaisivat kyllä hänen päähänsä, -mitä hänen oli tehtävä; päästäkseen ritaria pakoon. - -Nainen kantoi ylös hänen ruokansa ja kysyi, tahtoiko hän saada -voidetta jalalleen; mutta se oli hyvin kallista, sanoi hän, ja se -täytyi noutaa pitkän matkan päästä eräästä luostarista. - -Mutta Kaarina vastasi, että ne kivut, mitkä madonna oli antanut hänen -kestettäväkseen, tahtoi hän kärsivällisesti kantaa eikä pyrkiä niitä -millään maallisilla lääkkeillä lieventämään. - -Täten menetti Brita muori voiton, jonka hän oli jo laskenut -hyväkseen, ja ahneus oli siksi pääpiirteenä hänen luonteessaan, ettei -hän tuntenut suurtakaan kunnioitusta moisia omantunnon syitä kohtaan. - -Harmissaan päätti hän jättää laittamatta vuoteen yöksi. Kaarina huusi -moneen kertaan, mutta hän ei tullut; tyttö paran täytyi ryömiä sängyn -luo; se oli luultavasti sellaisenaan kuin ritari oli sen jättänyt. -Kun Kaarina oli noussut ja aikoi ottaa tyynyn, putosi jotakin maahan; -se oli pieni käärö, jota Kaarina ei epäröinyt avata. Sieltä putosi -useita kirjeitä; muutamat niistä olivat osoitetut Knut Alfinpojalle, -muuan rouva Pernilla Klauntyttärelle, samoin muuan herra Erik -Trollelle. Nyt kaikkosi uni Kaarinan silmistä, hänen täytyi heti -lukea ne; saattoihan ritari palata minä silmänräpäyksenä tahansa ja -silloin oli myöhäistä. Heti toimeen siis! - -Ja hän luki ja luki; hänelle avautui uusi maailma, aivan kuin hän -olisi nähnyt olosuhteita, joista ei ennen ollut uneksinutkaan. Uusi -päivä koitti, ennenkuin hän oli lopettanut, ja vasta silloin, kun hän -kuuli Britan tulevan tuomaan aamiaista, pisti hän merkilliset kirjeet -kasaan ja piilotti ne huolellisesti tyynyn alle. - -"Kaikki hyvät enkelit, kuinka kalpea te olette!" huudahti Brita -nuoren naisen nähdessään. "Tosin täällä on kylmä, mutta hyvä uni -tavallisesti..." - -Kaarina ei viitsinyt puhua; hän katseli naista ja sitten -laittamatonta vuodetta. - -"Syyttäkää itseänne!" sanoi tämä naurahtaen hämillään. "Miksi -tahdoitte uskotella minulle, että olitte ainoastaan halpa -palvelijatar. Nyt vasta tahdon lämmittää ja järjestää kaiken parhain -päin." - -Kaarina söi ja joi hyvällä halulla; hän tunsi tarvitsevansa kaikki -voimansa ajatellakseen, mitä oli tehtävä. - -Kirjeet, nämä hirveät kirjeet, sisälsivät täydellisen suunnitelman -salaliitolle, joka ei tarkoittanut enempää eikä vähempää kuin -Kristian kuninkaan kutsumista valtakuntaan; viekkaudella ja -petoksella oli tie avattava, ja ne, jotka olivat liittoutuneet -asiassa toimimaan, olivat herra Erik Trolle, herrat Kaarle ja Knut -Alfinpoika ja rouva Pernilla Klauntytär. Kirjeissä sanottiin, -että monia muita oli mukana hankkeessa, erittäinkin pappeja, -mutta he, yhtä vähän kuin arkkipiispakaan, tahtoivat tehdä mitään -sitoumuksia, vaan jättää kaiken riippumaan olosuhteista. Herra Sten -Kristerinpoikaan ja Pietari Turenpoikaan saattoi myös varmasti -luottaa. - -Jos Sten Sture vastoin luuloa saisi vilpillä ja viekkaudella enimmät -äänet valtionhoitajanvaalissa, silloin oli suunnitelma heti pantava -toimeen; jos sitä vastoin herra Erik Trolle saisi enimmät äänet, -silloin viivytettäisiin asiaa sopivaan aikaan tai siihen asti, kunnes -katsottaisiin maan edun sitä vaativan. - -Pikku Kaarina parka -- ei ollut ihme, että hänen nuori päänsä tuntui -menevän pyörälle; kuinka hän pääsisi Tukholmaan ilmoittamaan tästä -Sten herralle ja Kristina rouvalle? - -Kirjeissä puhuttiin myös eräästä hengenmiehestä; häntä nimitettiin -ainoastaan vadstenalaiseksi papiksi. Kaarina tunsi heidät kaikki ja -ihmetteli ketä mahdettiin tarkoittaa. Isä Laurentiuksen sanottiin -heistä olevan ovelimman; olisiko hän petturi? - -Kaarina koetti varata jalallaan; se oli tosin vaikeaa, mutta ei -mahdotonta; se tulisi kyllä terveeksi jälleen. Mutta kirjeet? -Hänen olisi täytynyt säilyttää ne; ne olivat paremmat todistukset -kuin hänen sanansa. Kaarina oli rohkea tyttö eikä hän olisi -epäröinyt laskea petturin omien silmien eteen todistuksia heidän -rikollisuudestaan. Mutta tuossa tuokiossa tulisi Brita muori -laittamaan vuodetta, hän löytäisi kirjeet, ja vaikkei hänen -epäiltäisikään niitä lukeneen, otettaisiin ne varmaan pois. - -Taasen kuuli hän hänen tulevan. Nopeasti heittäytyi hän vuoteelle. - -Vanhus tuli sisään kantaen täyden sylyyksen jyrkeitä halkoja, jotka -hän pani takkaan. - -"Nyt aioin laittaa vuoteen", sanoi hän. - -"Lämmittäkää ja antakaa minun nukkua." - -Vanhus totteli ja meni. - -Kaarina nukahti todellakin; mutta hän heräsi siihen, että muuan -kipinä räiskähti hänen kädelleen. - -Hän nousi istualleen; hänen katseensa kiintyi loimottavaan -takkavalkeaan; ajatukset tulivat; mitähän jos hän... mutta koko talo -palaisi poroksi; sitä ei hän tahtonut; hän otti muutaman hiilen ja -pani sen tyynylle; tyyny ja vuode syttyi pian; hän antoi sen palaa -ja kätki huolellisesti kirjeet; sitten päästi hän kovan kirkunan, -niin että koko kartano kajahti, ja kun väkeä saapui, kertoi hän -heränneensä liekkien ympäröimänä. - -"Voi teitä", sanoi hän, "ritari kyllä saa tietää, kuinka olette -menetelleet kanssani." - -Tuli oli pian sammutettu, mutta koko huone savua täynnä. Kaarina -sai jälleen entisen huoneensa tuvan perällä, mutta sinne päästyään -valitti hän, että säikähdyksen johdosta oli jalka pahentunut; nyt -täytyi hänen pysyä aivan liikahtamatta. - -Hän oli laskenut saavansa vielä kerran lukea nuo kirjeet, -päättääkseen niistä mihin hänen oli ryhdyttävä; mutta vähänväliä -avasi Brita oven ja tirkisti sisään; hän näytti pelkäävän, että -luultu Kristina Gyllenstjerna ryhtyisi johonkin epäiltävään hommaan; -ja niin täytyi hänen edelleen pysyä paikoillaan, vaikkakin hänen -sydämensä läpätti huolissaan. - -Niin kului kaksi päivää; Kristina kuuli oppaan puhuvan, että hänen -oli lähdettävä matkalle tiedustelemaan mitä ritarista oli tullut; -eikö tämä ollut luvannut tulla takaisin jo toisena päivänä ja nyt oli -jo kulunut neljä. - -Vihdoin viidentenä päivänä hän lähti, moneen kertaan kehotellen -isäntäväkeä pitämään vankia tarkoin silmällä. - -Hän ratsasti pois varhain aamulla. Kaarina toivoi seuraavana yönä -voivansa pujahtaa tiehensä, hänen jalkansa oli nyt aivan terve, -mutta, hän oli ollut siksi varovainen, että oli salannut sen, -hälventääkseen Brita muorin epäluuloja. - -Muutamia tunteja myöhemmin kuuli hän ääniä ulkoa, useampia -ratsastajia pysähtyi pihalle ja astui ratsailta. Joukon esimies astui -sisälle tupaan ja kysyi jaloa herra Knut Alfinpoikaa. - -"Ei täällä ole! En ole kuullut sellaista nimeä koskaan ennen", murisi -Brita muori. - -"Viiden haavan kautta, olette kyllä kuullut ja tiedätte, ketä -tarkoitan!" huusi mies vimmastuneena. "Pian, sano minulle, missä hän -on, tai minun kelpo miekkani vaientaa kavalan kielesi ainaiseksi." - -"Ankara ritari, älkää tehkö minua onnettomaksi!" ulvoi eukko. "Mitä -tahdotte tietää?" - -"Enkö ole jo sanonut sitä?" - -"Hän lähti täältä viikko sitten." - -"Mihin?" - -"Sitä en tiedä! Kaksi miestä nouti hänet, hänet pakotettiin -seuraamaan vastoin tahtoaan." - -"Niinkö..." - -Vieras myhäili. - -"Ja nainen." - -"Tuolla sisällä!" - -Kaarina oli kuunnellut ja kuullut kaiken; nyt oli kysymys hänestä. - -Kuului muutamia keveitä napsauksia ovelle, mutta kun niihin ei -vastattu, avautui ovi ja ritari astui sisään. Kaarinaa kummastutti se -yhtäläisyys puheenlaadussa ja ulkomuodossa, mikä oli hänen ja Knut -herran välillä; kun vieras ei ollut hän itse, täytyi sen olla hänen -veljensä. - -Vieras ei näyttänyt olevan vähemmän hämmästynyt nuoren tytön -nähdessään; samalla kuin häntä ihmetytti tämän tavaton kauneus, -näytti hän tulevan johonkin epämieluiseen loppupäätökseen. "Te ette -ole rouva Kristina Gyllenstjerna?" sanoi hän suurimman hämmästyksen -ilmeellä. - -"Ainoastaan hänen palvelijattarensa!" - -"Kuinka te olette joutunut tänne?" - -"Siitä voinee Knut herra parhaiten antaa tiedon." - -"Eikö Kristina rouva seurannut vapaasta tahdostaan?" - -"Voitteko uskoa sellaista?" virkkoi Kaarina suuttuneena. - -"Niin minulle on sanottu." - -"Viekkaudella hänet houkuteltiin; kun me käsitimme juonen, vaihdoimme -nopeasti vaatteita. Se pelasti hänet." - -"Ja sinä?..." - -"Minua on pidätetty täällä sentähden, että minua luultiin jaloksi -rouvaksi; nyt kun juoni on paljastettu, lienen kai vapaa." - -"Älä luule; ensiksikin on sinulla liian lipakka kieli voidaksesi -vaieta siitä mikä on pidettävä salassa, toiseksi ei niin pian -päästetä kauneinta lintua, minkä on saanut käsiinsä, ei ainakaan -ennenkuin on leikattu siivet." - -"Mitä tahdotte minusta!" huudahti Kaarina kiihkeästi. "Tahdon heti -palata Tukholmaan." - -"Siitä saamme puhua toisella kertaa", sanoi mies, katsellen häntä -samanlaisin silmin kuin susi katsoo karitsaa, jota pitää kynsissään. - -Mutta Kaarina muisti, että isä Mathias oli luostarissa katsellut -häntä samoin, ja hän katsoi ritariin uhkaavasti kuten silloinkin, -melkein kuin olisi tahtonut sanoa: "Varokaa itseänne!" - -Ritari purskahti nauruun: "Sinä olet melkein menetettyä aarrettamme -ehompi, ja omasta puolestani en ole tyytymätön asian tällaiseen -käänteeseen." - -Tämän jälkeen avasi hän oven tupaan. - -"Jalon rouvan ratsu on heti satuloitava; me lähdemme täältä." - -"Minä olen valmis!" vastasi Kaarina. - -"Vaippanne...?" - -"Olen lahjoittanut sen pois!" - -"Kenelle?" - -"Hänelle tuossa." - -Ritari katsoi kummissaan yhdestä toiseen. "Noin puettuna ette voi -lähteä matkalle", sanoi hän. "Teidän täytyy ottaa sotilastakki, -jollette tahdo ottaa omaanne takaisin." - -"Riippuu siitä, tahtooko hän antaa sen." - -Brita muori oli kovissa tuskissa. - -"Se on jo myyty", änkytti hän vapisevalla äänellä. - -"Kenelle?" - -"Muutamalle kauppasaksalle!" - -"Miksi lahjoititte sen pois?" - -"Jalkani nyrjähti sijoiltaan, hän veti sen jälleen paikoilleen eikä -minulla ollut mitään muuta, millä palkita se." - -"Toimita vaippa takaisin viidessä minuutissa", huusi ritari, "tai, -kautta kelpo miekkani, en ole yhtä armelias kuin äsken." - -Brita muori vääntelehti tuskissaan, hän heitti rukoilevan katseen -Kaarinaan, mutta tämä seisoi tyynenä ja kylmänä; ritari laski kätensä -miekan kahvalle, ja silloin riensi eukko arkulle nurkkaan ja avasi -sen. Hitaasti otti hän turkin esiin. "Kauppasaksa tekee kai minut -onnettomaksi", sanoi hän, "sillä hän on sen jo maksanut." - -Ritari tempasi sen hänen kädestään, silloin putosi muuan paperi -lattialle, hän otti sen ja katsoi kysyvästi Kaarinaan. "Se putosi -vaipan taskusta", sanoi hän. - -"Kuuluu kai Kristina rouvalle", sanoi Kaarina tyynesti. "Minä en osaa -lukea." - -Ritari avasi sen. Se oli sama väärennetty kirje, jonka Knut herra -oli lähettänyt Kristinalle ja jossa kutsuttiin häntä äitinsä -sairasvuoteen ääreen. Kaarina arvasi, mitä se sisälsi, mutta oli -liian viisas sitä tunnustaakseen. - -Ritarin lukiessa kirjettä, avautui tuvan ovi ja muuan ritarin -palvelijoista astui sisään; Kaarina kohotti välinpitämättömästi -silmänsä... Kaikki hyvät henget, voiko hän uskoa silmiään, eikö -tuossa ollut Pentti, hänen rakastettu Penttinsä!... Pentti antoi -hänelle salavihkaan merkin, mutta se ei ehtinyt estää pääsemästä -huudahdusta hänen huuliltaan. - -Ritari kääntyi nopeasti ja kysyi mikä häntä vaivasi. "Oi, miksi en -ole vapaa kuin ilman lintu, kuinka nyt lentäisinkään." - -"Mihin?" - -"Hänen luoksensa, jota minun sydämeni rakastaa!" - -"Saatte valita nyt uuden!" - -"En koskaan!" - -"Älkää luulko pääsevänne minulta!" - -"Sitä en tahdokaan." - -"Mitä, joko muuttui mielenne?" - -"Seuraan teitä kernaasti!" - -"Mistä se johtuu?" - -"Ette näytä minusta enää pelottavalta, tunnen itseni turvalliseksi ja -tyyneksi!" - -Brita muori tuli tuoden lämmintä olutta, jota ritari oli tilannut, -ja iloissaan Kaarinan ystävällisistä sanoista heitti hän mummolle -muutamia tukaatteja, jotka tämä ahnaasti otti lattialta. - -Ritari tahtoi taivuttaa Kaarinan juomaan mukana. - -"Kilistäkää sitten kanssani!" vastasi tämä. - -Ritari oli ihastunut tytön hilpeään, huolettomaan käytökseen, -mutta kun tämä oli maistanut pikarista, ojensi hän sen nuorelle -sotamiehelle, joka seisoi ovella. "Tyhjentäkää se!" käski hän, mutta -katse puhui aivan toista kieltä. - -"Miksi jätit sen hänelle, etkä minulle", huudahti ritari -harmistuneena. - -"Ajattelin, että te sallisitte tarjota teille oman lasinne", vastasi -Kaarina luoden silmänsä maahan. - -"Voitko epäillä, etten teekin niin!" Mutta joko ritarin tai neidon -varomattomuudesta putosikin pikari lattiaan. - -"Aika rientää, lähtekäämme heti matkalle", huusi ritari pahoilla -mielin. - -Kaarina nousi jälleen ratsaille. Naisellisella kainoudella veti hän -hunnun kasvoilleen, mutta ritari seurasi hänen rinnallaan ja heidän -jälestään neljä palvelijaa, niiden joukossa hänen Penttinsä. - -Turvallinen tietoisuus tästä täytti hänen sydämensä ilolla; mitä oli -hänellä nyt enää pelättävää, Pentti kyllä puolustaisi häntä, jos -jokin vaara uhkaisi... Ja oli niin suloista raikkaassa aamuilmassa -kiitää eteenpäin tulisella ratsulla, että nuori sydän sykki nopeammin -ja nauttien hetkestä antoi kunkin päivän surra itsestään. - -Mitäpä merkitsi, vaikka ritari kuiskaili helliä lemmensanoja hänen -korvaansa... Jos hän tahtoi hassutella, niin tehköön sen vain -huvikseen... Pentti tiesi, ettei hänen sydämensä tulisi koskaan -kuulumaan kenellekään muulle kuin hänelle. - -"Mikä on nimesi, kaunis neitsyt?" kysyi ritari. - -"Kaarina!" vastasi hän. - -"No niin, kaunis Kaarina, aion ottaa sinut mukanani Tanskaan." - -"Mitäs minä siellä?" - -"Elät minulle, ainoastaan minulle! Saat kaiken, mitä vain haluat ja -tahdot." - -"Paitsi vapautta!" - -"Häkki tehdään kullasta ja jalokivistä." - -"Oletteko naimisissa, herra?" - -"Mitäs sinä siitä..." - -"Onhan se hyvä tietää." - -"Sinä yksin olet valtijattareni." - -"Mutta jos siitä koituu surua eräälle toiselle?" - -"Älä välitä tästä toisesta." - -"Minä valmistan mieluummin iloa kuin surua." - -"Sentähden on sinun valmistettava minulle suurin ilo. Olin aikonut -jättää sinut muutamain uskottujen palvelijain huostaan siksi aikaa -kuin tärkeissä asioissa kävisin muutamain ystäväin luona, mutta -minun on mahdotonta erota sinusta. Lupaa minulle, Kaarina, että -pidät tätä inhottavaa huntua, joka estää minut näkemästä häikäisevän -ihanaa impeäni... Kukaan muu ei saa nähdä häntä; minä sanon, että -olet ylhäissukuinen neitsyt, jota luostarilupaus velvoittaa olemaan -näyttämättä kasvojaan kenellekään. Suostutko siihen?" - -"Minun kai täytyy voidakseni seurata!" - -"Kiitos näistä sanoista! Kerran, korkeintaan kaksi kertaa päivässä -tulen minä käymään luonasi." - -"Ei suinkaan; sama laki, joka koskee muita, koskee teitäkin; tai -tahdotteko, että minua halveksien katsotaan yli olan ja sanotaan..." - -"Kaarina, en voi elää teitä näkemättä." - -"Teidän täytyy! Voin sallia ainoastaan, että lähetätte viestejä, -esimerkiksi tuon pojaksi puetun immen mukana, jolle annoin -olutpikarin." - -"Hän näyttää miellyttävän sinua!" - -"Teitä vielä enemmän!" - -"Ah, oletko mustankipeä, Kaarina!" - -"Hänelle!" - -"Mutta kun sanon sinulle!" - -"Antakaa hänet minulle palvelijattareksi." - -"Sitä kyllä varon tekemästä." - -"En siitä välitäkään." - -"Mutta hän saa olla viestinviejänäni." - -"Kuten haluatte!" Kaarina kannusti ratsuaan, hänen päähänsä pisti -ratsastaa edelle. - -Ritari tavoitti hänet pian. "Et kysy lainkaan, mihin menemme?" - -"Minusta on se samantekevää." - -"Nyköpingiin!" - -"En tunne ketään siellä." - -"Pernilla rouva on menehtyä uteliaisuudesta sinut nähdessään, mutta -hän ei saa tietää mitään." - -"Rouva Pernilla Klauntytär?" - -"Mistä tiedät hänen nimensä?" - -"Veljenne on hänen erittäin hyvä ystävänsä." - -"Veljeni?" - -"Herra Knut Alfinpoika!" - -"Mistä tiedät, että hän on veljeni?" - -"Kaksi marjaa eivät voi olla enemmän toisiinsa." - -"Harmikseni on niin; sillä ajatustapaamme nähden olemme sangen -erilaiset." - -"Se on mahdollista!" - -"Knut herra voi nykyään oleskella Vesteråsin linnassa; jos niin on, -toivon sinun välttävän häntä." - -"Häntä kuten kaikkia." - -Matkaa jatkettiin päivä päästään; päivällisen aikaan vain hieman -levähdettiin. Kaarina ei saanut enää muuta kuin vaihtaa ainoan -katseen Penttinsä kanssa, ja silloin näki hän hänen kasvoillaan -sellaisen mustasukkaisuuden ilmeen, että se häntä aivan pelästytti; -olivathan he molemmat vihollisensa vallassa ja ainoastaan viekkaus ja -viisaus saattoi heidät pelastaa. - -Myöhään illalla saapuivat he Nyköpingiin. Herra Kaarle Alfinpoikaa -oli nähtävästi odotettu, mutta ei katumuksentekijätärtä; -kallisarvoinen turkisvaippa viittasi säätyläisnaiseen ja Pernilla -rouva tahtoi mielellään tietää, kuka oli piilottunut mustan, -läpinäkymättömän hunnun alle. Ritari ei juuri ollut tunnettu niin -puhtaista tavoista, että olisi voinut uskoa jonkun jalon rouvan tai -neitsyen turvautuvan hänen hoiviinsa. Pernilla rouva _vei_ sentähden -itse vieraansa kamariin, joka hänelle oli järjestetty, odottaen, että -kaihtava huntu nyt putoaisi, mutta Kaarina piti sen yhä kasvoillaan, -puhuen lupauksesta, jota ei saanut rikkoa. - -"Nukutteko myös hunnutettuna?" kysyi Pernilla rouva pisteliäästi... - -"Tekisin niin", vastasi Kaarina, "jollen nukkuisi hyvin sulettujen -ovien takana." - -Silloin jätettiin hänet vihdoinkin yksin, ja hän oli min väsynyt, -niin väsynyt. - -Hän rukoili pyhää madonnaa, hän ajatteli Penttiä ja valmistautui -menemään levolle, kun hän kuuli jonkun sivelevän seiniä käsillään -ikäänkuin tunnustellen eteensä... Kukahan se oli?... Ritariko vai -Pentti? - -Silloin kuiskasi ääni: "Kaarina." - -"Pentti!" - -"Aseta kynttilä niin, että näen avaimenreiän." - -Kaarina teki niin. - -"Pane nyt korvasi reiälle!" - -"Puhu, rakas!" - -"Sinun on aamulla varhain pyydettävä puhutella linnanpäällikköä, pyri -hänen suojelukseensa ja hän lähettää sinut takaisin Kristina rouvan -luo." - -"Joko on linnanpäällikkö ritarin hyvä ystävä ja silloin ei -valitukseni auta mitään, tai kenties muutenkin varotaan täyttämästä -pyyntöäni." - -"Silloin on sinun karattava täältä, ja minä valmistan jo tänä yönä -sinulle tilaisuuden siihen..." - -"Oletko mustasukkainen, Pentti?" - -"Niin, että voin tulla hulluksi!" - -"Epäiletkö minua?" - -"En sinua... mutta..." - -"Pane nyt korvasi avaimenreikään ja kuule, että minä rakastan sinua -yli kaiken maailmassa; mutta minä rakastan myös Kristina rouvaa ja -hänen herraansa, jota en ole koskaan nähnyt; näitä molempia uhkaa -suuri vaara, ja jollemme voi sitä torjua, täytyy meidän ainakin -hankkia varmoja todistuksia, niin että he itse voivat ryhtyä -varokeinoihin." - -"Mistä tämän tiedät?" - -"Herrasi on luvannut lähettää sinut tänne tuomaan viestejä; huomenna -sanon sinulle sen." - -"Sehän on mahdotonta..." - -"Tule sitten huomenillalla uudestaan." - -"Mikset voi nyt heti?" - -"Minä kuolen väsymyksestä, Pentti." - -"Ja minä kun en tullut sitä ajatelleeksi! Hyvää yötä, armahin!" - -"Kaikki hyvät enkelit varjelkoot sinua, Pentti!" - -Niin kuuli hän hänen hiipivän jälleen tiehensä. - -Mutta seuraavana aamuna, kun hän vahvistunein voimin oli noussut -vuoteeltaan ja lukenut aamurukouksensa, otti hän kallisarvoisen -käärön esiin; hän tahtoi vielä kerran lukea läpi ne kirjeet ja sitten -jättää ne Pentille, joko säilytettäviksi tai vietäväksi heti herra -Sten Sturelle. - -Syötyään suuruksensa, omasta pyynnöstään omassa huoneessaan, ripusti -hän käsiliinan avaimenreiän eteen ja alkoi lukea. - -Sillaikaa käymme tekemässä pienen katsauksen muuanne linnaan. - -Herra Sten Kristerinpoika oli äskettäin palannut Upsalasta, jossa -hän näön vuoksi oli ollut rauhanpuolueen mukana, mutta vielä näytti -niin epävarmalta, mille puolelle voitto lopulta kallistuisi, että hän -katsoi viisaimmaksi vetäytyä toistaiseksi leikistä pois ja matkustaa -takaisin Nyköpingiin. - -Täällä tapasi hän kummakseen Pernillan, jonka hän luuli olevan -Tukholmassa. - -Epäonnistunut yritys ryöstää pois Kristina rouva oli pannut tykkönään -mullinmallin hänen laskunsa, mutta se oli myös niin Tukholmassa -kuin laajassa ympäristössäkin synnyttänyt suuttumuksen myrskyn ja -pahantekijää etsittiin suurella innolla. Pernilla rouvalle oli tehty -jotensakin tungettelevia kysymyksiä, ja hän piti lopulta omaan -turvallisuuteen nähden varmimpana palata takaisin Nyköpingiin. -Täälläkin odotti häntä yllätys; naisenryövääjä oli hänen omassa -talossaan, mutta vangittuna. - -Tosin oli hän vähäistä ennen kirjoittanut herra Kaarle Alfinpojalle, -että jos ritari pani toimeen päätöksensä palata Ruotsiin, niin hän -asetti Nyköpingin linnan tämän käytettäväksi siinä tapauksessa, ettei -hän itse sattuisi olemaan siellä; ja nyt oli Kaarlo herra käyttänyt -tätä hyväkseen tavalla, joka antaisi hyvää pohjaa liikkuville -huhuille, että hän, Pernilla rouva, salaisuudessa suosi Knut herran -tuumia. - -Kun linnanvouti kertoi hänelle mitä oli tapahtunut, käski hän tämän -pitämään asian salassa kaikilta, yksin hänen omalta herraltaankin; -mutta tämän odottamatta palattua kotiin, tunsivat molemmat yhtä -suurta pelkoa, että toinen näkisi läpi, mitä toinen koetti salata. -Syyllisyyden tunto teki molemmat pehmeämmiksi ja taipuvammiksi, ja -niin tapahtui, etteivät puolisoiden välit olleet koskaan olleet -paremmat sitten heidän avioliittonsa ensiaikojen jälkeen. - -Sten herra oli aivan tietämätön siitä, että Knut Alfinpoika oli -linnassa, puhuessaan siitä häpeällisestä teosta, josta tätä -syytettiin. - -Silloin saapui Kaarlo herra! Tämä herra oli monet vuodet oleskellut -Tanskassa ja oli ystävällisissä väleissä prinssi Kristianin kanssa. -Hän katsoi, että häntä oli pidetty Ruotsissa liian vähässä arvossa -ja suostui mielellään niihin suunnitelmiin, joita tehtiin sen -kukistamiseksi; kruununprinssi ei alussa luottanut häneen ja hän -paloi halusta jollakin pontevalla teolla osoittaa urhoollisuutensa -uudelle isänmaalleen, jossa hän toivoi voivansa saavuttaa sekä -kunniaa että rikkautta. Hänen miehekäs ryhtinsä ja edullinen -ulkomuotonsa saavutti kaunotarten suosion, ja hän nai korkeasukuisen -tanskalaisen neitsyen, jolla oli runsaasti maatiloja ja kultaa, -ainoita mitä hän tavoitteli. - -Nuori aviomies teki itsensä pian tunnetuksi kevytmielisestä -elintavastaan; mutta lisäksi hän kunnostautui monilla ritarillisilla -urotöillä ja osoittautui siten olevansa Kristian prinssin arvoisa -hengenheimolainen. Tämä kiintyi yhä enemmän häneen; ainoa mikä -heitä erotti, oli, ettei hän uskonut Kaarle herran olevan oikean -ruotsivihollisen. - -Silloin sai tämä veljeltään kirjeen, jossa veli kertoi saaliista, -minkä aikoi pyydystää, sekä kysyi, mitä siitä Tanskassa ajateltaisiin. - -Ritari puhui asiasta kruununprinssille ja tämä nauroi makeasti -tuumalle. Jos Knut herra onnistui yrityksessään, olisi kyllä -Kööpenhamina riittävän vahva suojelemaan häntä saaliineen. - -Mutta sen jälkeen alkoi Kaarle herran mieli palastaa sieppaamaan -saalis veljeltä pois. Hän ei ollut koskaan uskonut tämän vakuutuksia, -että Kristinan sydän oli ollut hänen ennenkuin Sten Sturen. Veljekset -eivät olleet koskaan olleet ystävykset keskenään; ainoa yhdysside -heidän välillään oli nykyään kirjevaihto Knutin ja sisaren välillä. -Mutta kirjeet osoittivat heikkoa luonnetta ja huikentelevaa mieltä; -Knutin arvoa sukulaisten silmissä alensi yhä enemmän se, ettei -hänestä tullut mitään, vaan hän ajatteli ainoastaan huvituksiaan; -mitta tuli kukkuroilleen, kun hänet Sten Sturen häiden edellä melkein -karkoitettiin valtakunnasta. - -Hän oleskeli sen jälkeen Skånessa, kantaen kostoa. Hän oli -kirjevaihdossa Tukholmassa ainoastaan Pernilla rouvan kanssa, ja -tämä ilahutti häntä sellaisilla uutisilla kuin ettei Kristina rouva -ollut onnellinen, että hän oli käynyt sangen vakavaksi ja muulla -sellaisella. - -Niiden tuttavuuksien joukosta, joita hän oli tehnyt Kööpenhaminassa -käydessään, kiintyi hän etupäässä herra Erik Abrahaminpoikaan, tähän -juonittelijaan, joka voittaakseen takaisin sen, mitä hänen appensa -perilliset olivat vääryydellä menettäneet, alentui mitä alhaisimpaan -imarteluun ja koiran tavoin nuoli kättä, joka löi syyttömästi. - -Hänelle uskoi Knut aikeensa ryöstää pois Kristinan; Erik herra -vastasi nauraen, että jollei Knut olisi hänen ystävänsä, ehättäisi -hän ennemmin, sillä vaikka Kristina olikin hänen sukulaisensa, tunsi -hän itse halua tekemään samoin, niin suuresti hän miellytti häntä. - -Kaarle ritari oli toinen, jolle salaisuus uskottiin. Kristinan -täytyi totisesti olla harvinainen kaunotar, koska kaikki olivat -häneen niin ihastuneet! -- Hän oli ollut mukana laatimassa urotyön -suunnitelmaakin; hän tiesi siis, missä veli tulisi pysähtymään -matkalla; niin pian kuin saalis temmattaisiin häneltä pois, -lähetettäisiin heti pikaviesti Kaarle herralle, joka kohta saapuisi -ottamaan sen haltuunsa. Ryövärit olivat saaneet hyvän maksun, -ja he tekivät tehtävänsä herransa tyytyväisyydeksi. Knut herra -istui vankeudessa Nyköpingin linnassa ja luuli kaiken tapahtuneen -vihollistensa puuhasta. - -Kun ritari huomasi, ettei hänen käsiinsä ollutkaan joutunut -Kristina rouva, vaan ihmeen ihana neitonen, unhotti hän harminsa -epäonnistuneen valtiokaappauksen johdosta antautuakseen ainoastaan -ihailulleen ja orastavalle rakkaudelleen. Monia kauniita naisia oli -hän nähnyt, mutta ketään niistä ei voinut verrata Kaarinaan, paitsi -Dyvekaa; mutta hän ei ollut enää nuori. Kaarle herra ei voinut edes -lyhyeksikään aikaa erota valloittajastaan immestä; hän tahtoi aina -olla varma, että Kaarina oli hänen hallussaan, ja niin vei hän hänet -mukanaan. Hän mukautui yksin tytön oikkuihin, ettei hän saanut tätä -nähdä; hän ei tahtonut kieltää tältä mitään, kunhan vain saavuttaisi -hänen rakkautensa mihin hintaan tahansa. - -Nämä suloiset unelmat täytyi nyt kuitenkin joksikin aikaa sysätä -syrjään, veli täytyi tyydyttää ja Tanskan etuja edistää. - -Aamulla saapumisensa jälkeen, kun hän ensin oli keskustellut -kahdenkesken Pentin kanssa, lähti hän vankilaan Knut herran luo. - -Tämä puhkesi kiihkeään itkuun hänet nähdessään. "Sinä täällä!" huusi -hän. "Silloin odottaa minua surma ulkona oven edessä." - -"Tulen pelastamaan sinua!" - -Ilo oli nyt yhtä kiihkeä. Hän tiesi kyllä, sanoi hän, ettei veli -jättäisi häntä vihollisten käsiin, vaan rientäisi hänen avukseen. - -Kaarle herra kertoi nyt jutun, kuinka muuan urkkija oli saanut -riittävän tiedon kaikista Knutin aikeista. Kristina rouvaa oli -myös varoitettu ja tämä oli ryöstättänyt häneltä muutaman alhaisen -neidon, saadakseen syytä häntä vastaan. Pelastaakseen rakkaan -veljensä aiotusta häväistyksestä oli Kaarle lähettänyt palvelijansa -vangitsemaan ja viemään hänet pois ennenkuin sotamiehet Tukholmasta -ehtivät saapua; mutta he olivat vielä etsiskelemässä ja hänen oli -sentähden varman saattueen kera lähdettävä jo tänään palausmatkalle -Tanskaan. - -"Minä tulen mukanasi!" huudahti Knut. "Ja vedät minunkin niskoilleni -saman palkinnon, joka on luvattu päästäsi?" kysyi ritari. "Onko -tosiaankin uskallettu?" - -"Mitäpä tässä maassa ei uskallettaisi!" - -"Milloin saamme kostaa?" - -"Pian, toivoakseni. Heti kun olen pitänyt huolen siitä, että pääset -täältä pois, keskustelen linnanpäällikön kanssa suunnitelmastamme." - -"Kirjeeni..." virkkoi Knut kalveten. - -"Niin, niissä on koko suunnitelma esitettynä." - -"Alusta loppuun", lisäsi edellinen lisääntyvällä levottomuudella ja -melkein vavisten. - -"Olethan jättänyt ne Pernilla rouvalle?" kysyi veli, panematta -huomiota hänen liikutukseensa. - -"En!" - -"Mikset?" - -"Luulin niiden olevan teillä." - -"Nehän jätettiin sinulle sitä varten." - -"Se on totta!" - -"Anna ne sitten tänne!" - -"Minulla ei ole niitä." - -"Missäs ne ovat!" - -"Majatalossa!" - -"Oletko jättänyt ne?" huusi ritari. "Vietiinhän minut sieltä -väkivallalla!... Luulin vihollisten tehneen sen... kuinka saatoin -silloin..." - -"Mikset ilmoittanut Pernilla rouvalle?" - -"Sellaisessa levottomuudessa, jossa olen elänyt, unhottaa moiset." - -"Tai ajattelee ainoastaan itseään! Et kai edes tiedä, mihin olet -pannut ne?" - -"Tyynyn alle!" - -"Yhä parempaa! Silloinhan ensiksi tuleva löytää ne! Kurja, sinä olet -toimittanut meidät kaikki päiviltä pois!" Ja ritari syöksyi jälleen -pystyyn; hän kutsui uskotuimman palvelijansa; tämän oli matkustettava -yötä päivää noutaakseen kallisarvoiset paperit. - -Ritari uskoi asian Pernilla rouvalle. Tämä otti asian tyynemmin kuin -hän oli odottanut. "Tanska on näkevä siitä, että olemme luotettavia -ystäviä", sanoi hän. - -"Mutta se maksaa kenties henkemme!" - -"Niin, jos jäämme tänne ja annamme ottaa sen." - -Sillävälin olivat pelätyt kirjeet Kaarinan helmassa; hän luki ne -yhden toisensa jälkeen ja koetti naulata sisällön pieneen päähänsä. - -"Ne hylkiöt", sanoi hän itsekseen, "kuinka he tahtovat pettää tämän -rakkaan maan... Mutta minä en ymmärrä, miksi kruununprinssi tahtoo -tehdä sen alusvaltioksi... Jos hän voi valloittaa sen, niin pakoittaa -hän kai kansa paran kuuliaisuuteen, tahtoipa se tai ei... Ja kyllä -hän saa olla varma siitä, että kuuliaisuus on lopussa niin pian -kuin ruotsalaiset tuntevat itsensä kyllin vahvoiksi katkaistakseen -kahleet. Nuo korkeat herrat ovat sentään hyvin yksinkertaisia, kun -luulevat ketään voittavansa pelolla... Silmäinpalvelijoita, se on -totta, mutta kääntyvätpäs he vain pois, min kuuliaisuus haihtuu kuin -savu tuuleen." - -Pikku Kaarina syventyi ensi kertaa elämässään filosofisiin -mietiskelyihin; hän oli ammentanut ne omasta kokemuksestaan ja osaksi -myös isänsä. Sen jälkeen huolellisesti pannessaan kirjeet kasaan -toisteli hän mielessään kunkin sisältöä erikseen; siitä saattoi olla -hyötyä, tuumi hän hiljaa itsekseen. - -Silloin koputti joku ovelle. - -"Pentti!" kuiskasi hän ilosta punastuen, ja paketti sai solahtaa -hameentaskuun. "Avaa pian!" - -"Kenelle?" - -"Kaarina!" - -Niin ei voinut mainita hänen nimeään kukaan muu kuin Pentti. Salpa -vedettiin syrjään, mutta kuinka hämmästyikään hän nähdessään edessään -vanhan pitkän palvelijattaren. Hän katsoi häntä tarkemmin; se oli -tosiaankin Pentti, naiseksi puettuna. - -"Jopas nyt", sanoi Kaarina ja kääntyi pois. - -"Sitä odotinkin", virkkoi toinen katkerasti. "Sinua kyllästyttää -nähdä minua... Ritari tiesi, mitä teki." - -"Älä pane pahaksesi, Pentti", pyysi Kaarina hämmennyksissään; -"hämmästys sen vain sai aikaan; tiedäthän, että rakastan sinua yksin -yli kaiken." - -Ja aivan kuin naisellinen puku olisi häntä vähemmän ujostuttanut, -painoi hän päänsä Pentin rintaa vasten ja tämä painoi ensimäisen -rakkauden suudelman neitseellisille huulille. - -"Rakas Penttini", sanoi Kaarina, "meidän ei ole lupa ajatella -itseämme; mutta sano minulle vain, millä ihmeellä olet joutunut -ritarin seurueeseen?" - -"Hän oli melkein ensimäinen, jonka tapasin lähdettyäni sinua -etsimään. Suuresta yhtäläisyydestä, joka hänellä oli Knut herrasta -saamani kuvan kanssa, päättäen luulinkin miestä ensin häneksi. -Kysyin, eikö hän tahtonut ottaa minua palvelukseensa; sovimme pian... -Ensin tulin melkein hulluksi ilosta sinut nähdessäni, mutta kun -kuulin sinun kuuntelevan ritarin kauniita puheita ja näin hänen -katseensa kiintyneenä sinuun..." - -"Sitä täytyy sinun vielä kauan sietää", puuskahti Kaarina. "Mutta jos -luotat minuun, niin sitä vähättelet. Kuule nyt tarkoin, mitä minulla -on sanottavaa. Siellä majatalossa, jossa löysitte minut..." - -"No, miksi keskeytät?" - -"Etkö kuullut?" - -"Mitä sitten?" - -"Kolinaa..." - -"Minä en kuullut mitään." - -"Kenties peloissani olin vain kuulevinani." - -"Kerro edelleen." - -"Siellä löysin tämän!" sanoi Kaarina ottaen esiin kallisarvoisen -käärön. "Mitä se on?" - -"Kirjeitä!" vastasi hän. "Ja mitä tärkeimpiä." - -"Kuinka sen tiedät?" - -"Olen lukenut ne." - -"Toisten kirjeet?" - -"He tahtovat saada pahaa aikaan, mutta meidän täytyy se estää", sanoi -Kaarina ja piiloitti jälleen käärön. - -"Mitä voimme tehdä?" - -"Sinä enemmän kuin minä... kuules nyt, mitä olen ajatellut..." - -Hän tähysteli jälleen ympärilleen; huoneeseen lankesi kirkas toukokuun -päivän valo eikä ollut mitään pelättävää; mutta samassa päästi Pentti -huudahduksen; hän oli kohottanut silmänsä kattoa kohden; siellä -oli pieni luukku, josta katsoi kaksi silmää alas häneen. Hänen -huudahduksensa johdosta putosi luukku heti kiinni. - -"Mitä se oli?" kysyi Kaarina pelästyneenä. - -"Silmäpari... Näin ne selvään ja tunsinkin ne... olen nähnyt ne monta -monituista kertaa... mutta missä, missä?" - -"Ovatko ne poissa nyt?" kysyi Kaarina vavisten. - -"Ovat, katto on eheä kaikkialta." - -"Kas, tässä", sanoi hän ottaen esiin tähdelliset kirjeet; "kätke sinä -ne, mutta niin hyvin, ettei kukaan voi löytää niitä... Älä kanna -niitä mukanasi, mutta älä jätä niitä kenenkään toisen säilöön." - -"Ole huoletta!" sanoi Pentti ja pani ne povelleen; "täältä ei -niitä löydä kukaan; mutta noilla silmillä on luultavasti kielikin -palveluksessaan ja se voi estää kaikki enemmät käyntini täällä -luonasi. Rakkahin Kaarina, etkö tahdo, että pakenemme täältä?" - -"Jos voit saada siihen tilaisuuden, niin minä seuraan." - -"Tahdon ainakin tehdä kaiken mitä voin." - -"Nyt täytyy meidän erota!" - -"Olen unhottanut ritarin viestin, ettei hän voi enää kauemmin elää -sinua näkemättä." - -"Sano sitten, että hän pukeutuu kärsivällisyyden sotisopaan; minä -näytän hänelle esimerkkiä." - -"Ja minun, Kaarina, onko minun pidettävä tätä pukua?" - -"Ei, Pentti, sinun on kieltäydyttävä sitä enää ottamalta; sano, että -minä olen nauranut sinulle vasten naamaa." - -"Jospa tietäisit, kuinka vaikea on erota sinusta." - -"Sitäkö en tietäisi?" sanoi Kaarina syvällä tunteella. "Mutta me -olemme vaarojen ympäröimät ja meidän täytyy olla varovaisia." - -"Niinpä hyvästi sitten!" sanoi Pentti ojentaen hänelle kätensä. - -Kaarina painoi siihen omansa. Syleily, vielä suudelma ja niin he -erosivat. - -Vähän uneksivat he, miten ja missä he ensi kerran painaisivat poven -povea vasten. - -Nuorelle Kaarinalle kangasteli elämä ihanimmassa ruusuhohteessaan. -Keväinen kukkeus vallitsi hänen mielessään ja ulkona luonnossa, -ja aurinko säteili lämpimästi, ei polttavasti. Hän tahtoi olla -onnellinen, sanomattoman onnellinen armaan Penttinsä rinnalla. Jos -Pentti nyt olisi ollut täällä, olisivat he istuneet vieretysten käsi -kädessä. Hän hymyili omille ajatuksilleen; unelma oli liian suloinen, -niin ettei siitä tehnyt mieli herätä -- hänelle ei ollut aikaa eikä -tilaa olemassa. - -Silloin koputettiin ovelle jälleen. - -Tulisiko Pentti takaisin? Hänelle oli vain tämä ainoa olemassa. Hän -lähestyi ovea varpaisillaan ja kysyi leikkisästi, aivan kuin lapsi, -kun äiti panee kätensä hänen silmilleen: - -"Kuka se on?" - -"Avaa heti!" - -Se oli ritari. - -Eikö tuntunut aivan siltä kuin olisi pudonnut taivaasta maahan? -Kaarina puri hampaansa yhteen ja polkaisi pienellä jalallaan -uhmaavasti lattiaan. - -"No, mikset tottele?" - -"Siksi, että muistan sopimuksemme." - -"Sellaisista minä en välitä." - -"Mutta minä teen sen." - -"Minä käsken sinua!" - -"Käskekää palvelijoitanne." - -"He murtavat oven auki." - -"Silloin heittäydyn minä alas ikkunasta." - -"Sitä et tee!" - -"Koettakaapas!" - -"Mutta minun täytyy puhutella sinua!" - -"Mitäs nyt sitten teette?" - -"Tahdon nähdä silmäsi." - -"Ettekö tiedä, että minulla on huntu?" - -"Minä revin sen pois." - -"Silloin menen linnanpäällikön luo; hän ottaa minut, -katumuksentekijän, suojelukseensa." - -"Minä sanon hänelle, kuka olet." - -"Silloin on hän velvollinen päästämään minut vapaaksi." - -"Kaarina, sinä päätät minun päiväni." - -"Eipä kuulu siltä." - -"Mikset tahdo päästää minua sisälle?" - -"Ettekö ole itse ilmoittanut minut luostarisisareksi; ottaako -sellainen vastaan vieraita?" - -"Väliin." - -"Priorittaren ollessa läsnä, mutta ei yksin." - -"Onko minun mentävä Pernilla rouvan luo?" - -"Tehkää se!" - -"Tahdotko sitten puhutella minua?" - -"Tahdon vastata kysymyksiinne." - -"Hunnuttomin kasvoin?" - -"Huntu tiiviisti sulettuna." - -"Odotahan, minä kyllä rankaisen." - -"Ja minä -- voin kuolla!" - -Ritari vaikeni tuokion; sanat näyttivät tekevän vaikutuksensa. Sen -jälkeen virkkoi hän aivan toisella äänellä: "Suloinen, rakas Kaarina!" - -"Herra ritari!" - -"Sano, että rakastat minua!" - -Kaarina vaikeni. - -"Sinä et vastaa?" - -"Odotan, että sanoisitte minulle, millä ritarillisilla urotöillä -olette saavuttanut oikeuden siihen." - -Taasenkin syntyi lyhyt hiljaisuus. "Minkä vallan olettekaan saanut -ylitseni!" sanoi sitten ritari. "Tulin tänne ilmoittaakseni erään -tärkeän asian, nyt pitäisi minun jättää sinut siitä tietämättömäksi -ja minä seison ovesi edessä kuin mikäkin palvelija." - -"Kuka estää teitä puhumasta?" - -"Pyydä sitä sitten minulta." - -"Rakas ritari, aika käy minulle niin pitkäksi. Ettekö tahdo ilmoittaa -minulle uutistanne?" - -"Ajattele nyt tarkoin ja vastaa kuten asia on. Etkö siellä -majatalossa oleskellessasi löytänyt mitään kirjeitä?" - -"Kirjeitä!" toisti Kaarina. - -"Ah, äänesi vapisee!" - -"Olette hyvin häpeämätön!" huudahti Kaarina polkaisten jalkaa -lattiaan. "Itsehän te löysitte sen." - -"Minäkö? Nyt hourit." - -"Petollinen ritari, ja sitten hän vielä tahtoo, että minun pitäisi -häntä rakastaa!" Kaarina nyyhkytti ääneen. - -"Tämähän voi viedä järjen! Avaa ovi!" - -"Lyökää se sisään -- ja noutakaa ruumiini kadulta." - -"Koetas muistella, Kaarina, milloin, missä tilaisuudessa olisin -ottanut kirjeet." - -"Kun Brita muori otti turkin kirstusta, putosi se lattialle ja -silloin..." - -"Ah, nyt muistan..." - -"Joko vihdoinkin." - -"Mutta kysymys on useammista kirjeistä, jotka olivat sidotut kääröön." - -"Niistä minä en tiedä mitään." - -"Niin, onhan totta, että Knut herran huone oli ylhäällä ja sinä -oleskelit alhaalla." - -"Minä olin ensin ylhäällä, kunnes onnettomuus tapahtui." - -"Mikä onnettomuus?" - -"Tulipalo!" - -"Kuinka se tapahtui?" - -"Tulinen hiili lennähti vuoteeseen; minä nukuin ja olin: vähällä -joutua liekkien uhriksi." - -"Sinäkö Kaarina?" - -"Hyvien henkien vaikutuksesta heräsin; kuinka ponnistelunkaan -voidakseni sammuttaa... Lopulta onnistui se minulle... Heitin palavat -tyynyt takkaan... Se oli hirveä hetki ja silloin... Pyhä neitsyt, -muistelen, että silloin..." - -"Mitä, Kaarina, mitä?" - -"Kuulin paperin rapinaa, mutta sen täytyi olla kuvittelua, mistäs ne -olisivat tulleet?" - -Ritari vaikeni tuokion. "Tahdon mielelläni uskoa, että olet viaton", -sanoi hän. "Valmistaudu ankaraan tutkintoon." - -"Minulla ei ole mitään salattavaa!" - -"_Jos_ sinulla on, niin anna tänne; kukaan ei saa tietää siitä -mitään." - -"Sallikaa minun puhutella linnanpäällikköä!" huudahti Kaarina. - -Ritari meni vastaamatta, mutta Kaarina seisoi yhä kuin lattiaan -kiinni kytkettynä. Kaikki oli siis tullut ilmi ja nuo samaiset, -silmät, jotka olivat katselleet ylhäältä katosta ja nähneet käärön, -kertoisivat tietystikin salaisuuden... Mutta pelon mukana heräsi -uhma. Kaarina ei aikonut lainkaan langeta jalkoihin, päinvastoin -tahtoi hän panna kovan kovaa vastaan. Sentähden ei hän odottaisi -hyökkäystä, vaan kävisi itse hyökkäämään... Se antaisi hänelle -aikaakin. - -Pernilla rouva ja hänen molemmat vieraansa odottivat suurella -levottomuudella lähettiläänsä palaamista, mutta kun Knutin asema -kävisi vielä vaarallisemmaksi, jos kirjeet joutuisivat vääriin -käsiin, päätettiin, että hän talonpoikaistakkiin puettuna ja -päässään suuri lerppahattu lähtisi aivan yksin tiehensä. Vahvin -ratsu annettiin hänen käytettäväkseen, ja samana iltana ratsasti hän -huomaamatta pois. - -Kaarle herra huokasi helpotuksesta; hän ei ollut hänelle niinkään -vähän haitaksi! Jos todellinen vaara uhkasi, panisi hän Kaarinan -eteensä hevosen lautasille ja kiitäisi matkoihinsa. Pernilla rouvalla -oli omat aavistuksensa, ettei uskotellun nunnan laita ollut aivan -oikein, ja kun ritari melkein tahtomattaan tuli tunnustaneeksi, että -neito oli hänkin ollut tuossa kovan onnen majatalossa, silloin arvasi -hän oikean laidan, vaikkei se selittänytkään hänelle kuka hunnutettu -kaunotar oli; mutta hän kyllä ottaisi siitä selon, sen päätti hän -itsekseen. - -Hän oli sanonut ritarille, että "jos nunna (Pernilla käytti sitä -nimitystä) oli oleskellut majatalossa, täytyi myös hankkia varmuus -siitä, eikö hän ollut ottanut tärkeitä papereita haltuunsa." - -Ritari ei voinut kieltää sen kohtuullisuutta ja sentähden valmisti -hän Kaarinaa. - -Tuskin tunnin kuluttua sen jälkeen toi muuan palvelijatar sanan -"nunnalta"; tämä pyysi puhutella linnanpäällikköä tai hänen -puolisoaan. - -Sten herraa, joka läänin asioiden tähden oli ollut matkoilla muutamia -päiviä, ei odotettu kotiin ennenkuin seuraavana päivänä. Mutta jos -hän olisi ollut kotonakin, olisi Pernilla rouva sanonut: "Mitä -neitonen tahtoo?" - -"Antaa hänen tulla tänne!" huudahti ritari. - -"Että hän jollakin juonella vapautuisi vaarallisista kirjeistä? -Saattepas nähdä, että palaan niiden keralla." - -"Rientäkää sitten heti!" - -Kun Pernilla rouva astui huoneeseen, käveli nuori nainen kiihkeästi -edestakaisin; hän näytti olevan sangen kiihoittuneessa mielentilassa. - -"Mitä haluatte, hurskas sisar?" kysyi Pernilla ironisella nöyryydellä. - -"Pyytäisin heti saada toisen huoneen!" - -"Onko tässä vähemmän mukavuuksia kuin mihin olette tottunut?" -kysyttiin pisteliäästi. - -"Sellaisista välitän vähät, mutta yksin tahdon olla." - -"Kuka teitä on häirinnyt?" - -"Sen tietänette paremmin kuin minä! Teidän asianne; olisi valvoa, -etteivät mitkään vakoilevat silmät tänne tähystelisi." - -"Oletteko huomannut sellaista?" - -Nunna meni häntä lähemmäksi. "Hetki sitten", sanoi hän, "seisoi -ritari Alfinpoika täällä oven ulkopuolella ja kyseli muutamia -kirjeitä, jotka olivat joutuneet hukkaan majatalossa; vastasin -hänelle, että hän oli ottanut sen ainoan, minkä näin... Puhuttuaan -vielä niitä ja näitä meni hän; nostin sattumalta silmäni ylöspäin ja -näin silmäparin, joka ilkeästi katseli minua." - -"Kolosta?" - -"Siellä on luukku!" - -"Se ei ole totta!" - -"Tiedätte kyllä sen!" - -Pernilla joutui aivan vimmoihinsa, hän kutsui muutaman -palvelijattaren ja käski hänen juosta heti vintille ja tähystelemään -tarkoin hänen osoittamaansa paikkaa, oliko siellä tosiaankin mitään -luukkua tai aukkoa. - -Kaarina seisoi tyynesti odottaen. Pernilla rouva katseli häntä -palavin katsein. - -Kesti muutamia minuutteja, jonka jälkeen pieni luukku tosiaankin -avattiin. "Täällä on ollut joku äskettäin", virkkoi palvelijatar. -"Paikka oli raivattu niin puhtaaksi, että se pisti heti silmiin." - -Ankara rouva kalpeni harmista, se oli suurempi nöyryytys kuin hän -saattoi sietää. "Luovutan teille oman makuukamarini ja vartioin itse -oven edessä!" sanoi hän liikutuksesta vapisevalla äänellä. - -"Teidän asianne on määrätä", vastasi Kaarina, "minun noudattaa -tahtoanne." - -Uusi huone, jonne hänet vietiin, oli yhtä porraskerrosta alempana, -Pernilla rouvan oman sänkykamarin takana; täällä ei hän voinut toivoa -enää Penttiä näkevänsä, mutta hän oli myös vapautunut ritarista, ja -mahdollisuus päästä pakoon oli suurempi kuin ylemmässä kerroksessa, -jossa suuret rautaovet pidettiin huolellisesti sulettuina ja -ikkunasta saattoi nähdä ainoastaan pihamaalle. - -Pernilla rouva vakuutti, että täällä saattoi hän olla täydessä -turvassa kaikilta vakoilevilta katseilta ja epämieluisilta -vierailuilta. "Suuremmaksi varmuudeksi tahdon itse pitää avaimen", -sanoi hän, "ja katsoa, ettei mitään tule teiltä puuttumaan." - -Kaarina kuuli hänen sulkevan oven jälkeensä. Ja Kaarina istui kuin -lintu häkissään, vuodattaen vetreitä vesiä; sinä iltana itki hän -itsensä nukuksiin. - -Kun Pernilla rouva kertoi ritarille mitä oli tapahtunut ja -ivallisesti lisäsi, että hänen täytyi tuntea suurta osanottoa -katumuksentekijätärtä kohtaan, niin ritari punastui korviaan myöten -ja kysyi kiihkeällä uteliaisuudella, kukahan kutsumaton todistaja -mahtoi olla. - -"Se on minulle aivan käsittämätöntä", sanoi Pernilla, "ja -merkillisintä on, etten ole koskaan kuullut tästä salaluukusta, jonka -kautta saa tietää mitä haluaa." - -"Se voi vastaisuudessa olla teille hyödyksi." - -"Mutta se on vahvistanut epäluuloani, että nunnalla on kirjeet -hallussaan." - -"Minä olen vakuutettu vastakohdasta." - -"Niin, te." - -Pernilla rouvan äänensävy ajoi uudelleen veret ritarin kasvoihin. -"No niin, en viitsi salata sitä, minkä kuitenkin olette arvannut... -Rakastan kaunista tyttöä melkein mielettömästi." - -"Kuka hän on?" - -"Hän sanoo olevansa Kristina rouvan halpa palvelijatar, mutta se voi -olla vain keksittyä." - -"Antakaahan minulle vain tilaisuus nähdä hänet." - -"Sen täytyy tapahtua hänen omalla suostumuksellaan; en salli ikinä -häntä loukattavan." - -"Jättäkää se asia minun huolekseni ja ajatelkaa sen sijaan vakavasti -sitä keskustelua, joka meillä huomenna tulee olemaan Sten herran -kanssa... Minusta tuntuu, että olemme jo liiaksi haaskanneet aikaa -tuohon tyttöseen." - -"Ette ole koskaan rakastanut, tai olette unhottanut, että sellainen -tunne, kun se ensi kertaa kaikella tenhollaan: valtaa miehen mielen, -valtaa sen kokonaan." - -"Mitä teillä on valittamista, kuuluuhan tyttö teille. Mutta ei kai -sitä tärkeää asiaa, jonka tähden olette tullut tänne, ole suinkaan -sentähden jätettävä syrjään." - -"Hän on minulle vielä ainoastaan kuin ihanin kangastus", huudahti -ritari. "Ainoastaan tuokion olen katsellut tätä ihmeellistä -kaunotarta, mutta se oli kylliksi iäksi kytkeäkseen minut kahleihin." - -"Nyt pelkäätte, että hän on pettänyt teidät ja että hänellä -vakuutuksistaan huolimatta ovat sittenkin kirjeet." - -"Se on mahdollista!" - -"Huomenna saatte siitä varmuuden." - -Ja aivan varhain, ennenkuin Kaarina oli noussut, saapui Pernilla -rouva hänen luokseen. Hän toi täydellisen puvun ja pyysi Kaarinaa -ainakin siksi päiväksi pukeutumaan siihen. - -Kaarina oli heti valmis; hän tiesi syyn eikä hänellä ollut mitään -salattavaa. - -"Enkö saa pitää edes huntuani?" kysyi hän. - -"Saatte sen kyllä takaisin, täällä olette yksin, teitä ei näe -kenenkään muun silmä kuin minun." - -"Aika käy minulle hyvin pitkäksi; ettekö tahtoisi lähettää minulle -luuttua tai jotakin ompelusta." - -"Saatte molemmatkin ja lisäksi muutamiksi tunneiksi huoneen, josta on -vapaa näköala." - -Hän avasi salaoven ja viittasi Kaarinaa seuraamaan. Se vei suureen -huoneeseen, jossa oli lasi-ikkunat torille päin. Tyttö päästi -ilohuudon. "On kuin olisin kotona!" sanoi hän. - -"Missä on kotinne?" - -Kaarina ei tiennyt, oliko hänen vastattava kysymykseen; paras -sentähden vaieta. - -"Oletteko aatelisneitsyt?" - -"Ottaisitteko minut silloin suojelukseenne?" - -"Ettekö seuraa ritaria mielellänne?" - -Mitä oli hänen vastattava?... "Hän tahtoo ainoastaan minun -turmiotani!" kuiskasi hän hiljaa. - -"Askarrelkaa täällä niin hyvin kuin voitte; saammepahan toiste -puhella." - -Pernilla rouva meni ja Kaarina jäi yksin. - -Ankarinkaan tutkinto ei ollut vienyt mihinkään, kirjeitä ei löytynyt -nuoren tytön hallusta, ja koskei hänellä ollut yhteyttä kenenkään -kanssa, ei hän ollut voinut niitä jättää kenellekään hallustaan. - -Kun hän kertoi tästä ritarille, säteilivät tämän silmät -tyytyväisyydestä. "Te olette nähnyt hänet!" sanoi hän. - -"Hän on aatelissukua?" - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Oletteko koskaan nähnyt sellaista metsäkukkaa?" - -"Kuinka tahansa, hänen täytyy tulla omakseni." - -Sten herra keskeytti keskustelun; hän kertoi, että Erik herran -puoluelaiset luopuivat yhä suuremmin joukoin ja että toive et hänen -valinnastaan valtionhoitajaksi kävivät yhä synkemmiksi. Ei ainoastaan -rahvas, vaan monet herroistakin liittyivät nuoreen Sten Stureen. - -"Olen vihannut häntä lapsuudestani saakka", huudahti ritari Kaarle -Alfinpoika. "_Silloin_ täytyi minun alistua, nyt en sitä tee. Tanskan -nuori kuningas odottaa ainoastaan hyviä tietoja täältä, hyökätäkseen -suuren sotajoukon kera maahan." - -"Jospa vain olisi ollut mahdollista saada Erik herra valituksi, -olisimme voittaneet aikaa", tuumi Sten herra. - -"Ja saaneet pappishallituksen", huomautti ritari. "Miksi tarvitaan -sellaisia kiertoteitä, kun voimme mennä suoraan maaliin. Mitä on -tiellä?" - -"Linnanpäälliköt lähettävät toinen toisensa jälkeen uskollisuuden ja -alamaisuuden vakuutuksiaan." - -"Senhän tekin olette tehnyt!" - -"Katsoin olevani siihen pakotettu, jotten herättäisi epäluuloja, -mutta sellainen merkitsee vähän." - -"Mitä teidän mielestänne olisi tehtävä?" - -Linnanpäällikkö kiemurtelihe neuvotonna. "Odotettava vielä vähän", -vastasi hän, "kunnes vaali on tapahtunut." - -"Odotettava eikä koskaan muuta kuin odotettava!" huudahti Pernilla -rouva. "Tahdotteko kuulla minunkin ehdotustani?" - -"Kyllä, kyllä!" - -"Kuningas Kristianin on miehitettävä vahva laivasto uusilla -sotureilla ja purjehdittava suoraa päätä tänne salmelle. Nyköping -joutuu heti hänen käsiinsä; silloin saa hän kiinnekohdan itse -valtakunnan sydämessä ja voi sieltä edelleen laajentaa valtaansa." - -"Teidän pitäisi istua kuninkaan sotaneuvostossa", huudahti Kaarle -herra ihaillen. - -Mutta Sten herra kävi kalmankalpeaksi pelästyksestä. "Se voi maksaa -pääni!" huudahti hän. - -"Myöskin korottaa teidät valtakunnan korkeimpiin virkoihin. Kuningas -ei olisi kiittämätön." - -"Siitä menen minä takaukseen", tokaisi ritari. Silloin kuultiin -muutaman ratsastajan laskettavan laukkaa linnanpihaan. "Minun -lähettilääni!" - -"Minä otan hänet vastaan! Odottakaa minua täällä, se ei kestä monta -minuuttia." Pernilla rouva meni. - -Ritari odotti kärsimättömästi hänen palaamistaan, mutta Sten herra -kärsi kadotuksen tuskia. Tukholmassa oleskellessaan oli hän luopunut -rauhanystäväin puolueesta ja liittynyt kansanpuolueeseen; hän oli -tehnyt sen vakaumuksesta ja todellisella tyydytyksellä, ja nyt -tahdottiin hänet vetää takaisin ja hän oli aivan liian arka avoimesti -tunnustaakseen käännöstään. - -Pernilla rouva tuli takaisin, ja hänen kasvoillaan saattoi havaita -pettymystä. Mutta siitä huolimatta heitti hän päänsä yhtä ylpeästi -taaksepäin kuin tavallisesti, sanoessaan: "Kirjeet ovat poissa!" - -"Poissa?" toisti ritari. - -"Mitkä kirjeet?" - -"Ette tiedä niistä mitään, herra; mutta tunsin riittävästi teidän -ajatustapaanne voidakseni toimia tietämättänne. On laadittu toinen -suunnitelma, minkä mukaan kuninkaalle valmistettaisiin tilaisuus -tulla Hallannin rajalta valtakuntaan." - -"Ja olette ollut siitä kirjevaihdossa?" - -"Teidän nimessänne!" - -"Pannaksenne minut päiviltä!?" - -"Sellainen vaara voi olla tarjolla nyt, kun kirjeet ovat joutuneet -hukkaan." - -"Minä olen hukassa!" ähkyi hän. - -"Ei nyt, kun kohtalo on kerran julistanut päätöksensä", virkkoi -Pernilla rouva. "Oma arkuutenne pakottaa toimintaan..." - -"Ei koskaan, ei koskaan", valitti Sten herra. - -"Lykätkää sitten syy minun niskoilleni", huudahti Pernilla. "Minä -tunnustan avoimesti, ettette ole tiennyt mitään. Teidän tähtenne -sallin heittää itseni vankeuteen, se kääntää huomion teistä pois -eikä kukaan ymmärrä meidän pelanneen samaa peliä, ennenkuin Kristian -kuningas on päässyt maan herraksi." - -Mies tuijotti kummissaan häneen. "Tahdotteko todellakin sitä?" kysyi -ritari. - -"Otan mieluimmin täyden askeleen", virkkoi peloton nainen jälleen. -"Nyt olen ottanut auttaakseni Tanskan oikeuksiinsa ja sitä paitsi -kostaakseni monet yksityiset vääryydet. Jos tahtoo saavuttaa -tarkoituksensa, ei auta niin tarkoin katsoa keinoja." - -Sten herra tunsi itsensä masennetuksi, nöyryytetyksi. Hänen pikku -vaimonsa oli ihmeellisesti kasvanut päätään pitemmäksi häntä, ja -hänestä tuntui melkein varmuutta lähentelevältä otaksuminen, että -vaimo oli tästedes tuleva hänen herrakseen. - -Mutta kun pääasiasta oli päästy yksimielisyyteen, oli vielä -keskusteltava erikoisseikoista. Oltiin heti yksimieliset siitä, -ettei mitään kirjeenvaihtoa saanut tapahtua; oli lähetettävä varmoja -suullisia viestejä, mutta viestinviejät itse pidettävä tietämättöminä -niiden sanojen merkityksestä, joita heidän oli kuletettava. Jotta -kaikki epäluulon aiheet poistuisivat, tahtoi Pernilla rouva, että -hänen herransa näön vuoksi liittyisi sotapuolueeseen. - -Sten herra painoi päänsä aivan pöytään kiinni ja häpesi, eikä hän -suinkaan vähimmässä määrin hävennyt omaa itseään; mutta kun hän -oli kohottanut jälleen päänsä, sanoi hän tahtovansa ajatella asiaa -lähemmin. - -Muuan tärkeimmistä henkilöistä, joiden kanssa oli neuvoteltava, -oli Erik Trolle. Pernilla rouva tiesi, että hän nykyään oleskeli -Ekholmassa, mutta luultavasti matkustaisi pian Tukholmaan juhannuksen -aikaan pidettäväksi aiottuun kokoukseen. - -Kaarle Alfinpoika oli soveliain menemään hänen luokseen, eikä hän -ollutkaan siihen haluton; mutta kuitenkin tahtoi hän saada muutamia -tunteja ajatusaikaa. - -Kun hän jäi yksin Pernilla rouvan kanssa, sanoi tämä hänelle: -"Jättäkää neitsyt minun huostaani palaamiseenne saakka. Menen -takaukseen hänen turvallisuudestaan." - -"Mutta minä en aiokaan palata takaisin. Menen pienellä aluksella -pitkin Mälaria ja sitten Itämerelle." - -"Voitteko viedä tytön mukananne Ekholmaan?" - -"Minun täytyy!" - -"Sama satu ei kelpaa Kirsti rouvalle kuin minulle. Hänen sanotaan -käyneen hyvin ankaraksi." - -"Ilman häntä en lähde!" - -"Olettehan aivan kuin lumottu!" - -"Niin olenkin! Kenties oli jokin lumovoima siinä oluessa, jonka -majatalon eukko minulle tarjosi. Siitä pitäen olen poissa järjiltäni." - -"Joiko hänkin siitä?" - -"Hän ainoastaan kostutti huuliaan ja antoi sitten juoman muutamalle -palvelijoistani." - -"Onko se vaikuttanut häneenkin?" - -"Herran nimessä! Sanottepa jotakin; se on vaikuttanut!" - -"Silloin olette noidutut molemmat." - -"Hänestä kyllä pian pääsen!" - -"Päinvastoin; käyttäkää häntä vainukoirana, sillä kukaan ei palvele -teitä paremmin." - -"Kuinka viisas olette, Pernilla rouva... Sen tosiaan tahdon tehdä; -mutta sanokaa minulle nyt: millä tekosyyllä ottaisin hänet mukaan?" - -"Jättäkää hänet Mariefredin luostariin." - -"Mutta jos hän tahtoisikin jäädä sinne?" - -"Silloin ette uskaltaisi kieltää." - -"Jospa voisi..." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Taivuttaa hänet..." - -"Mihin?" - -"Antakaahan minun miettiä asiaa." -- - -Sillävälin oli Kaarina pitänyt tarkkaavaisesti silmällä mitä tapahtui -torilla, mitä henkilöitä tuli linnaan ja meni sieltä; kaikesta ja -kaikkialta etsi hän pelastusta, mutta ei löytänyt sitä mistään. - -Hän näki lähettilään palaavan vaahtoavalla ratsulla, ja hän tiesi, -että kun tämä ei tuonut mitään mukanaan, niin hänet, tyttö parka, -pantaisiin yhä varmempain telkien taa. "Kuka tietää, mihin pimeään -luolaan minut heitettäisiin, jollei ritari olisi ihastunut kauneisiin -kasvoihini", tuumi hän itsekseen. "Mutta jos kauneuden lahja on -annettu pelastuksekseni, ei se ole koskaan koituva turmiokseni." - -Kaksi kertaa näki hän Penttinsä kulkevan torin poikki; hän näytti -surulliselta ja vakavalta. - -"Mitään keinoa pakoon ei hän ole vielä löytänyt; ei, ei, täällä -pidetään siksi ankaraa vartiota." - -Muuan munkki kulki edestakaisin linnan edustalla; hän oli harmaaveli, -mutta Kaarina luuli hänet tuntevansa käynnistään. Sen täytyi olla -erehdys, hän ainoastaan muistutti jotakuta. - -"Kaikki pyhät enkelit, hän on isä Laurentius! Mitä hän tahtonee? -Tuleeko hän pelastamaan häntä?" Kaarina alkoi huitoa käsillään -herättääkseen munkin huomiota; mutta vaikka tämä katsoi usein ylös -linnaan, ei hän katsonut sinne, missä Kaarina oli. Jospa hän avaisi -ikkunan ja huutaisi? - -Ah, se oli mahdotonta; ikkuna oli lujasti kiinni; huutaa olisi -kyllä voinut, mutta jos se kuultiin linnassa, mitä Pernilla silloin -sanoisi? - -Hänen täytyi kuitenkin tehdä se, kun munkki tuli lähemmäksi. "Isä -Laurentius!"... Ah, hän kohotti päätänsä, katsoi vasten kasvoja, -mutta ei eleelläkään osoittanut häntä tuntevansa; jatkoi vain tietään -yhtä tyynesti kuin ennenkin. Oliko se tosiaankin erehdys, eikö munkki -ollut isä Laurentius, vai eikö tämä välittänyt hänestä? Taasenkin -heräsi yksinäisyyden tunne ja suuret, kuumat kyyneleet vierivät -nuorille, kalpeille kasvoille. - -Silloin astui Pernilla rouva mitä rattoisimmasti hymyillen huoneeseen. - -"Ikävä surmaa teidät", sanoi hän, "eikä se minua kummastuta, mutta -minä tuon parannuksen." - -"Miksei minua tahdota päästää vapaaksi?" puuskahti Kaarina -nyyhkyttäen. "Mitä pahaa minä olen tehnyt?" - -"Ettekö tiedä, kaunis lapsi, että ritari rakastaa teitä?" - -"Niin hän sanoo." - -"Ketä rakastaa, sen tahtoo pitää omanaan." - -"Mutta minä en ole hänen orjattarensa." - -"Hän tahtookin tehdä teidät valtijattarekseen." - -"Siitä en välitä." - -"Kuinka vanha olette?" - -"Täytin kuusitoista äskettäin." - -"Sitä arvelinkin kokemattomuudestanne päättäen." - -"Minut on kasvatettu kunniallisuuteen ja hyviin tapoihin." - -"Silloin tiedätte myös, mitä synti on?" - -"Olisi synti seurata ritaria." - -"Jollette voi saada häntä toisiin ajatuksiin." - -"Onko sellainen mahdollista?" - -"Kenties! Riippuu siitä, mikä valta teillä on hänen ylitseen." - -"Antakaa minulle vapauteni takaisin, jalo rouva, teiltä en voi -kieltää mitään!" Ja hän heittäytyi polvilleen ja syleili Pernilla -rouvan polvia. - -"Sitä en voi minä, vaan eräs toinen, jonka luo tahdon teidät -lähettää." - -"Kuka se on?" - -"Nouse ylös ja kuuntele tarkoin, mitä tahdon sanoa. Ritari aikoo -matkustaa pohjoiseen päin, Ekholmaan, vierailemaan herra Erik Trollen -ja hänen emäntänsä luo." - -"Saanko minä jäädä siksi aikaa tänne?" - -"Minä ehdotin sitä; mutta hän ei tahdo erota teistä, vaan että teidän -on palveluspojaksi puettuna seurattava häntä." - -"Sitä en tee!" - -"Ajatelkaahan tarkoin! Rouva Kirsti Gyllenstjerna..." - -"Hän on sukua Kristina rouvalle?" - -"Kyllä hän on, mutta lisäksi sangen ankara tavoiltaan; jos -turvaudutte häneen, olette varmasti pelastettu. Päättäkää nyt itse." - -"Kai minun täytyy sitten!" - -"Saanko sanoa sen ritarille?" - -"Ei, tahdon tehdä sen itse!" - -"Noudanko hänet?" - -"Tulkaa itsekin mukaan." - -"Sen lupaan." - -Suuri on naisellisen viattomuuden voima. Ritari säteili ilosta, -kun hän astui Kaarinan luo ja kuitenkin loi hän silmänsä maahan -neidon tyynen katseen edessä. Mutta hänen täytyi nopeasti kohottaa -ne jälleen nähdäkseen hänet. Jollei Pernilla rouva olisi ollut -saapuvilla, olisi hän heittäytynyt Kaarinan jalkoihin ja kiittänyt -tätä siitä, että oli pannut pois inhoittavan hunnun. - -"Herra ritari, jalo rouva on ilmottanut minulle teidän käskynne." - -"Ei, Kaarina, vaan rukoukseni!" - -"Taivun tahtoonne; mutta teen sen yhdellä ehdolla..." - -"Se hyväksytään etukäteen!" - -"Antakaa minulle jokin terävä ase." - -"Mitä varten?" - -"Puolustautuakseni tai surmatakseni itseni!" - -"En koskaan!" - -"Se on ehto." - -"Kuinka julma olet!" - -"Antakaa se hänelle; mitäpä moinen merkitsee?" kuiskasi Pernilla -rouva salavihkaan. "No hyvä, saat sen." - -"Puukkonne!" - -"Mitä ajattelet; se on terävä." - -"Juuri siksi sopii se minulle." - -Hymyillen päästi ritari sen vyöltään. "Lupaa minulle, ettet koskaan -vedä sitä tupestaan", sanoi hän. - -"Se saattaa suuresti riippua teistä." - -"Yhäkö aiotte lähteä jo huomenna, herra ritari?" kysyi Pernilla rouva. - -"Lähtisin mieluummin jo tänä iltana. Yöt ovat valoisat ja silloin -matkustaa huomaamattomammin." - -"Mutta yöt ovat kylmät. Tarvitsemme aikaa hankkiaksemme vaatteita -palveluspojallenne." - -Niin määrättiin lähtö seuraavaksi päiväksi. Pieni matkue lähti -aamulla varhain; etunenässä ritari ja nuori palveluspoika, jolla oli -ohut naamio, sen jälkeen neljä palvelijaa; mutta Pernilla rouva sanoi -itsekseen, että varmaankin oli nuorin heistä maistanut taikajuomaa, -niin kaihoisin katsein tähysteli hän kaunista hovipoikaa. -"Käyttääköhän hän tosiaankin veistään, jos tarvis sattuu?" kysyi hän -itsekseen, mutta ei näyttänyt löytävän vastausta. - -He ratsastivat alussa jotensakin reippaasti. Ritari koetti alottaa -keskustelua, mutta Kaarina oli nähnyt niin suruisen katseen Pentin -silmissä, että se vei häneltä kaiken ilon ja hän vastaili sentähden -lyhyeen ja yksikantaan tai vaikeni tykkönään. - -Se ärsytti ritaria, mutta vieraassa maassa täytyi hänen olla -varovainen; tyttö saattoi saada tilaisuuden päästä häneltä pakoon. -Täytyi olla varuillaan, jos he kohtaisivat joitakin matkalaisia. -Pikku Kaarina olikin luottanut siihen, mutta heitä vastaan tuli ani -harvoin korkeintaan parisen miestä ja hekin näyttivät kaikkea muuta -kuin taistelunhaluisilta. Hänen toiveensa näyttivät pahoin menevän -myttyyn. - -Myöhään illalla saapuivat he Mariefrediin. Niin ylhäinen herra olisi -voinut saada yösijan itselleen ja palvelijoilleen luostarissa, mutta -hän ei uskaltanut, vaan mieluummin sijoittui viheliäiseen majataloon -kaupungin ulkopuolelle. - -Nuori hovipoika oli melkein puolikuoliaana väsymyksestä; palvelija -Pentti kantoi hänet käsivarsillaan sisälle majataloon; hänet pantiin -penkille ja tyyny pään alle. "Jää tänne luokseni!" kuiskasi Kaarina. - -"Kukaan ei saa minua täältä hengissä", vastasi Pentti. - -Ritari pyysi jotakin syödäkseen, mutta saatavissa oli tuskin mitään -ja hän tuli siitä yhä huonommalle tuulelle. Hänen käskystään tuotiin -lattialle olkikupo, hän heittäytyi olille pitkäkseen ja käski Penttiä -menemään toveriensa luo. - -Silloin kohotti hovipoika päätään. "Odota, minä tulen mukaan." - -"Sinä jäät tänne!" huusi ritari vimmoissaan. - -"Silloin jää hänkin." - -"Miksi?" - -"Suojelemaan minua." - -Ritari palasi kiroillen makuukselleen. - -"Kas tuossa!" sanoi Kaarina ojentaen puukon Pentille. "Puolusta -minua, jos niin tarvitaan!" - -Sitten vaipui hän tyyneen uneen, mutta ritari ei tehnyt niin; ainakin -kaksikymmentä kertaa kohottautui hän katsomaan kutsumatonta vartijaa, -joka yhä istui samalla paikalla veitsi kädessään. - -Mutta aamun koitteessa pysähtyi vielä muuan ratsu majatalon eteen ja -ratsailta laskeutui varovasti vanha munkki ja astui tupaan. - -Hän lähestyi ritaria nöyrästi ja pyysi pientä lahjaa veljeskunnalleen. - -Kaarina kiepsahti heti pystyyn; hän oli tuntenut isä Laurentiuksen. - -"Minä en anna mitään!" huusi ritari. - -"Ja te, nuori hovipoika?" - -"Annan kaiken, mitä minulla on, kunnianarvoisa isä." Ja hän otti -muistokoteloisen, jota hän kantoi povellaan ja johon oli kätketty -pyhäinjäännös. "Siunatkaa minua, isä!"' - -"Ole huoletta, tyttäreni!" kuiskasi munkki salavihkaan ja lausui -sitten pyhät sanat. - -Ritari näytti olevan hämillään. "En tahdo olla huonompi kuin -palveluspoikanikaan", sanoi hän ja pani muutamia tukaatteja munkin -käteen. - -Tämä kätki ne nopeasti. "Aiotteko mennä Arbogan joen ylitse?" kysyi -hän. - -"Miksi sitä kysytte?" - -"Minä aion mennä samaa tietä, ja puhutaan kovista tulvista." - -"Silloin täytyy kahlata ylitse." - -"Siihen lienee se liian leveä. Mutta sitähän te ette voi tietää. -Puheestanne kuulee, ettette ole ruotsalainen, herra." - -"Kuinka tahansa, aion mennä ylitse." - -"Minä teen seuraa", vastasi munkki. "Minua ilahuttaa, ettei tarvitse -matkustaa yksin." - -Ritari ei rohennut kieltää tätä pyyntöä, mutta hän ei paljoakaan -välittänyt seurasta; hänestä näyttivät melkein vaarat lisääntyvän; -hän epäili Penttiä, munkkia, kaikkia, keitä kohtasi. - -Matkalla lauttauspaikalle käski hän ankarasti palveluspoikaansa -seuraamaan itseään; mutta niin pian kuin he olivat joutuneet -kuulomatkan päähän, sanoi hän Kaarinalle, ettei hän enää kauemmin -sietänyt tämän kylmyyttä; Kaarinan oli sanottava, tahtoiko kuulua -hänelle. - -"Onko minulla varaa valita?" kysyi Kaarina. - -"Sinun on vastattava kysymykseeni." - -"Uudistakaa se Tanskassa, mutta jättäkää minut nyt rauhaan." - -"Lupaatko silloin?" - -"Lupaan!" - -"Silloin toivon ajalle siivet! Oi, Kaarina, tiesin kyllä, ettet voi -olla tunteeton. Jospa ymmärtäisit, kuinka kärsin, kun näen muiden -katseet kiinnitettyinä sinuun. Tuo Pentti..." - -"Palvelijanne?" - -"Anteeksi, anteeksi! Hän on vain halpa palvelija, mutta hänen -rohkeutensa on rangaistava." - -"Ei ennen kuin olemme tulleet tanskalaiselle maaperälle." - -"Olet oikeassa! Tapahtukoon kuten tahdot!" - -Lauttauspaikalle saavuttaessa havaittiin, että tulva oli ollut aivan -mitätön, ja ylimeno oli sekä helppo että hauska. Kesäkuu oli juuri -alkanut ja luonto oli keväisessä morsiuspuvussaan. - -Pikku Kaarina oli niin vaipunut katselemaan luonnon ihanuutta, ettei -hän huomannut kolmea paria silmiä, jotka hyvin erilaisin tuntein -omistivat hänelle ihailunsa. - -Matkan jälleen jatkuessa pysyttäytyi munkki lähellä hänen ratsuaan. - -"Kuinka kauan saamme olla teidän seurassanne, kunnianarvoisa isä?" -kysyi ritari, joka toivoi munkin kauas pois, mutta ei uskaltanut -häntä karkoittaa. - -"Aion Ekholmaan." - -"Erik Trollen luo?" - -"Hänen jalon emäntänsä luo. -- Ensi viikolla palaan Nyköpingiin." - -"Tuletteko sieltä?" - -"Kyllä, ja vien mielelläni viestejä ja tervehdyksiä, jos teillä on -niitä lähetettävänä." - -"Voihan sattua että onkin, ja olen teille kiitollinen -tarjouksestanne." - -Päivän kallistuessa iltavinoon saapui pieni parvi Ekholmaan; puistoon -saapuessa kuului iloisten äänten hälinää; lukuisa nuorisoparvi -huvittelihe pallonheitolla ja monet osoittivat niin suurta -taitavuutta, että pallo usein lensi ilmaan puiden latvojen korkeuteen -ennenkuin putosi takaisin maahan. - -Nuori palveluspoika katseli huvitettuna hilpeää leikkiä; se -oli ilmeisesti aivan uutta hänelle, mutta hänen oli seurattava -herraansa, ja niin jäivät ilot pian näkyvistä. Linnaan saavuttaessa -riensi Erik herra vastaanottamaan vierastaan kaikin tavanmukaisin -kunnianosoituksin. Hän esitti hänet emännälleen, joka ojensi kätensä -suudeltavaksi. - -Kauniista Kirstistä oli tullut suuri rouvan lylleröinen, joka oli -sangen hyvin säilynyt, mutta lisäksi saanut pyhyyden maineen, jota -hän piti suuressa arvossa. - -Hänen kolme tytärtään olivat kaikki kauniita, valkotukkaisia -impiä, vaikkakin heidän äitinsä ja Erik herran tukka oli tumma. -Hurskas rouva oli sentähden, varsinkin heidän lapsuutensa aikana, -saanut paljon häväistystä osakseen, nyt luuli hän asian olevan jo -jotakuinkin unohtuneen. Kaikki kolme kutsuttiin tervehtimään ritaria, -eikä hän säästänyt kauniita ja imartelevia sanoja. - -Kaarina oli saanut käskyn seurata uutta herraansa ja hän teki sen, -ihastuneena näytelmästä, joka hänellä oli silmiensä edessä. - -Puistoissa ja ruusutarhoissa vilisi kauniita naisia ja upeita -ritareita; mitä hän oli nähnyt Tukholman linnassa, ei voitu tähän -verratakaan; täällä oli kaikki paljon upeampaa, ja pienet hovipojat, -jotka juoksivat ympäri täysin hopeapikarein ja puettuna toiselta -puolen valkoiseen, toiselta punaiseen, näyttivät hänestä oikeilta -pieniltä ihmeotuksilta. - -Mutta samanlaista ihailua kuin hän tunsi herätti hänkin puolestaan. -"Onko rakkaudenjumalatar lähettänyt teille jonkun hovipojistaan?" -kysyi Erik herra ritarilta. - -"Olen ostanut hänet lahjaksi emännälleni", vastasi tämä. "Missä on -niin harvinaista tavaraa?" - -"Hän on erään köyhän naisen poika, en tiedä mistä." - -"Mikä on nimesi, poika?" kysyi Kirsti rouva ja pani kätensä hänen -päänsä päälle. - -Kaarina epäröi. "Pentti, jalo rouva!" vastasi hän. Miksi jalo rouva -kalpeni; olihan se tavallinen nimi, ensimäinen minkä hovipoika keksi. -"Mistä olet?" kysyi rouva hiljaa. "Vadstenasta!" - -"Ah!" - -"Pyhä Birgitta, mikä teitä vaivaa? Kasvonne käyvät niin kalpeiksi, -jalo rouva!" - -"Tule luokseni illalla, tahdon puhua kanssasi." - -"Puhukaa, siitä herralleni, hän kieltäisi sen minulta." - -Kaarle Alfinpoika oli nähnyt, mutta ei kuullut mitään; kuinka -hän kirosikaan heikkouttaan, kun oli tuonut Kaarinan keskelle -tätä suurta seuraa, jossa tytön tarvitsi sanoa ainoastaan sananen -tullakseen riistetyksi häneltä pois. Eikä hän tiennyt seurasiko tyttö -häntä mielisuosiolla; hän ei ollut tehnyt mitään kiinnittääkseen, -sitoakseen tämän itseensä, vaan ajatellut ainoastaan mieletöntä -intohimoaan. Nyt täytyi hänen nähdä, kuinka ei ainoastaan talon -nuoret tyttäret, vaan useat ritaritkin ja niiden joukossa vanha Erik -herra kiertyivät piiriin hänen kauniin ruumiinsa ympärille, kuinka -muuan tarttui hänen kauniisiin kutreihinsa, toinen taputti hänen -kaunista poskeaan ja kuinka hänen punastuksensa ja hämmennyksensä -nostatti naurunpuuskia. Kirsti rouva katseli häntä tarkasti. - -"Leikki ei näytä teitä miellyttävän", sanoi hän ritarille. - -"Myönnän, ettei se sitä tee." - -"Kutsukaa poika tänne!" - -"Antino tänne..." Hehän eivät olleet sopineet mistään nimestä... -Millä nimellä hän huutaisi? - -Kirsti rouva katseli häntä kummissaan ja kun iloisessa piirissä -helähti uusi nauru, huusi rouva itse jokseenkin tuikeasti: "Pentti!" - -Pentti? Oliko tyttö ottanut sen nimen. - -Hovipoika oli nopeasti paikalla! Hän lankesi kunnioittavasti -polvilleen ja sanoi, kyynelten vieriessä pitkin hänen poskiaan: "Jalo -rouva!" - -Kirsti rouva katseli ensin polvistuvaa, sitten ritaria ihmettelevän -näköisenä. "Eikös teitä seurannut tänne joku munkki?" kysyi hän. - -"Kyllä, jalo rouva!" - -"Tiedättekö hänen nimensä?" - -"Sitä hän ei sanonut." - -"Missä hän on nyt?" - -"En tiedä?" - -"Mene kysymään ja ilmoita minulle!" - -Hovipoika suuteli hänen hameensa lievettä ja pikemmin lensi kuin -juoksi linnaan. - -"Ettekö tahdo jättää häntä minun huostaani siksi aikaa kuin -oleskelette täällä?" kysyi Kirsti rouva. - -"Olen niin tottunut häneen", sammalsi ritari silminnähtävästi -hämillään. - -"Näettehän, mille hän joutuu alttiiksi." - -"Käsken hänet pysymään huoneessani, hän ei saa enää näyttäytyä." - -"Sellaista voin käskeä minä, ette te; totelkaa sanojani ja uskokaa, -että se on paras neuvo." Äänessä oli jotakin ankaraa, melkeinpä -uhkaavaa. - -Kaarle herra tahtoi ainakin tehdä välttämättömyydestä hyveen ja sanoi -täydellä turvallisuudella jättävänsä hovipoikansa hänen haltuunsa, -kuitenkin oli hänellä ensin sanottavana tälle yksityisesti muutamia -sanoja. - -"Niin monta kuin haluatte, siihen on teillä oikeus." - -Mutta Kaarle herra näki Kirsti rouvan silmistä, että tämä oli -arvannut hänen salaisuutensa, kenties suunnitteli ryöstää -kallisarvoisen aarteensa! Kuinka kirosikaan hän hulluuttaan, että -oli ottanut Kaarinan mukaansa; varman vartioston mukana olisi hänen -pitänyt lähettää tyttö Skåneen siellä odottamaan hänen palaamistaan. -Nämä ajatukset välähtivät salaman nopeudella hänen päässänsä; hänen -oli niin pian kuin suinkin toimitettava asiansa ja sen jälkeen heti -lähdettävä matkalle Tanskaan. - -Kun hän sanoi Kirsti rouvalle, että hänellä oli tärkeitä asioita -ilmoitettavana Erik herralle, osoitti Kirsti rouva suurta -mielenkiintoa, mutta lisäsi, että hänen herransa joutui kiihtyneeseen -mielentilaan, milloin hänet pakotettiin puuttumaan valtiollisiin -asioihin; häntä täytyi sentähden aina valmistaa edeltäpäin, mutta -varmaankin keskustelu voisi tapahtua huomenna aamupäivällä. Kuitenkin -toivoi Kirsti rouva, että ritari tahtoisi etukäteen ilmoittaa hänelle -mistä oli kysymys, niin hän voisi johdattaa herransa mielen asiaan. - -Kirsti rouva viittasi ritarin tulemaan erääseen lehtimajaan, -ja siellä kertoi Kaarle Alfinpoika hänelle siitä rohkeasta -suunnitelmasta, joka oli tehty auttaakseen Kristian kuninkaan Ruotsin -valtakuntaan. - -"Puolestani tahdon tehdä kaiken voitavani sitä edistääkseni. Viivytte -kai täällä vielä huomispäivän?" kysyi Kirsti rouva. - -"Toivon pääseväni niin pian kuin mahdollista!" - -"Olisimme voineet kutsua naapureita kokoukseen, mutta luulen, että -asia on pidettävä niin salassa kuin mahdollista. Se tekee menestyksen -varmemmaksi." - -Nyt saapui Erik herra luo, hän sanoi leikkisästi, ettei hän voinut -kauemmin sallia emäntänsä olevan ritarin kanssa kahdenkesken. Niin -monet vuodet kuin he olivatkin olleet naimisissa, oli hän yhä -edelleen mustasukkainen. - -Ja niin vedettiin Kaarlo herra nuoren, hilpeän parven sekaan. Hän -ei rohennut kysyä palveluspoikaansa ja turhaan tähysteli hän häntä -kaikkialta. - - * * * * * - -Kun Kirsti rouva lähetti Kaarinan etsimään munkkia, ajatteli hän -ensiksi pyrkiä pakoon, mutta hänen täytyi saada mukaansa Pentti, -jonka kanssa hän ei ollut saanut vaihtaa sanaakaan. - -Hän kyseli kaikilta, keitä tapasi, mutta kukaan ei sanonut häntä -nähneensä. Jos hän olisi lähtenyt tiehensä siinä kirjavassa puvussa, -jossa oli, olisi hän pian joutunut kiinni ja kenties joutunut -viedyksi takaisin; mutta kuitenkin täytyi sen tapahtua, maa poltti -hänen jalkojensa alla, ja sitä paitsi oli hänellä tärkeä salaisuus, -jonka hän tahtoi ilmaista. - -Hänen täytyi tehdä päätöksensä: jäädä tänne tai lähteä yksin. Hänen -rinnassaan sykki pieni rohkea sydän, eikä hän epäillyt kauempaa; -varovasti hiipi hän muuatta takatietä metsää kohden. Siellä oli -vanha, rappeutunut rakennus, johon hän pahimmassa tapauksessa saattoi -piiloutua. - -Juuri juostessaan sen ohitse kuuli hän ensin hätäisen huudahduksen ja -sitten: - -"Kaarina!" - -"Kaikki hyvät pyhimykset! Pentti!" - -"Etkö voi nähdä minua!" - -"Näen vain paksun muurin!" - -"Kiitos veitsellesi, olen voinut tehdä siihen pienen reiän, mutta se -suurenee pian." - -"Kuka on sulkenut sinut sinne?" - -"Isä Laurentius!" - -"Minkätähden?" - -"Tiedänkös minä! Luultavasti viedäkseen minut takaisin luostariin, -koska olen karannut sieltä." - -"Kuinka annoit sulkea itsesi sinne?" - -"Hän pyysi minua viemään ruokaa eräälle vangille ja minä suostuin -mielelläni; hän avasi itse oven ja kun minä pöllöpää menin edeltä -sisälle, sulki hän oven heti jälkeeni." - -"Sanomatta mitään?" - -"Minä tietysti kolkutin ja jyskytin, päästäkseni ulos. 'Ole hiljaa -ja tyynesti', sanoi hän. 'Se tapahtuu sielusi iankaikkiseksi -pelastukseksi!'" - -"Etkö tuntenut häntä, Pentti?" - -"Kyllä, mutta hän kehotti minua niin innokkaasti suojelemaan sinua; -sillä hän minut petti." - -"Ja nyt täytyy sinun mennä takaisin luostariin." - -"Ole huoletta, minä karkaan uudestaan." - -"Minä menen takaisin Kirsti rouvan luo, hän kyllä antaa sinulle -vapautesi." - -"Jos hän tahtoo suojella sinua, niin en pelkää mitään omasta -puolestani." - -"Sen hän kyllä tekee. Ah, Pentti, minä luulin, että sinä ja minä -voisimme nyt yhdessä paeta." - -"Missä on ritari?" - -"Pyydystetty omiin verkkoihinsa!" - -"Sinä et rakasta häntä, Kaarinani?" - -"Minä en rakasta ketään muuta kuin omaa Penttiäni." - -"Ja lupaat olla minulle uskollinen?" - -"Aina kuolemaan!" - -"Silloin tahdon olla tyyni!" - -"Täytyykö meidän todellakin erota?" - -"Vielä yksi täytyy sinun luvata minulle." - -"Kaikki mitä tahdot!" - -"Älä rupea koskaan nunnaksi!" - -"Kuinka voi sellaista pälkähtää päähäsikään", sanoi Kaarina nauraen -kyyneltensä lomitse. - -"Vanno minulle se!" - -"Minkä kautta?" - -"Madonnan ja meidän rakkautemme!" - -Kaarina lankesi polvilleen ja kohotti kätensä taivasta kohden: "Pyhä -neitsyt", sanoi hän. "Rakkauteni sinuun on erottamaton rakkaudestani -häneen; vannon, etten koskaan suostu mihinkään tekoon, joka erottaisi -minut kummastakaan rakkaimmistani!" - -"Kiitos, armahin, ja nyt hyvästi!" - -Ja Kaarina palasi takaisin linnaan, jossa häntä jo oli etsitty. - -Kuinka ritarin silmät salamoivatkaan hänet nähdessään! Hän ei -suinkaan näyttänyt olevan tykkönään lumottu; Kirsti rouva näki -sen aivan hyvin, ja synnynnäisellä halveksumisen tunteella, jolla -jokainen naissilmä katsoo langenneihin, silmäili nyt kaikkea muuta -kuin virheetön Kirsti Gyllenstjerna alas kauniiseen lapseen, joka -polvistui hänen edessään. - -"Olen etsinyt munkkia kaikkialta", sanoi hän, "mutta häntä ei löydy -mistään." - -Niin äänessä kuin katseessakin oli surun ja epätoivon ilme; se sai -heltymään kovimmankin sydämen. - -"Sinä olet väsynyt, lapsi parka", sanoi hän. "Mene heti levolle." Hän -kuiskasi käskynsä eräälle piikasistaan ja tämä viittasi hovipojan -seuraamaan. - -Sillävälin keskusteli ritari nuorten neitsytten kanssa, mutta -hän piti tarkoin silmällä Kaarinaa, ja kun tämä oli taasen -menemäisillään, huudahti hän jotensakin kiihkeästi: "Pentti!" - -Kaarina tosin hätkähti, mutta loittoni yhä kääntämättä edes -päätänsäkään. - -"Siinä näette, mikä uppiniskainen mieli hänellä on, mutta kyllä minä -sen pian masennan", sanoi ritari ja riensi hänen jälkeensä. "Etkö -kuullut, että minä huusin?" - -"Se ei ollut minun nimeni!" - -"Ei sinun?" - -"Sanokaa se ääneen!" - -"Kaarina!" - -"Kovemmin, että kaikki kuulevat!" - -"Sinä tahdot täältä pois?" - -"En, nyt tahdon jäädä tänne!" - -Kuinka hän sanoi sen! Ja ritari selitti sen edukseen! "Kaikkien -silmät ovat kiintyneet meihin, Kaarina", sanoi hän. "He vainuavat -salaisuuttamme, mutta ainoastaan sen tahdon sanoa sinulle, että -upeampi ja suurempi kuin Ekholma on oleva se kartano, jonka tahdon -lahjoittaa sinulle saavuttuamme Tanskaan. No, etkö sano mitään?" - -Kaarina katsoi häneen kyyneltynein silmin. "Tahdotteko haudata minut -sinne?" kysyi hän. - -"Tahdon piilottaa sinut koko maailmalta." - -"Sallikaa minun nyt mennä, heidän katseensa polttavat minua!" Ja hän -juoksi neitosen jälkeen, joka oli odottanut häntä. - -Kun Kirsti rouva oli vapautunut vieraistaan, kutsui hän heti luokseen -neitosen, joka oli saattanut hovipoikaa. Tämä näytti olevan niin -hämillään, että hänen täytyi heti kysyä häneltä: "Mitä on tapahtunut?" - -"Armollinen rouva, hän on tyttö!" - -"Tiesin sen!" - -"Hän pyysi heti saada muutaman puvuistani, ja kun hän oli vapautunut -pojan puvustaan, heitti hän sen maahan ja huudahti: 'Pernilla rouva -se minut suostutteli, miksi seurasinkaan hänen neuvoaan?'" - -"Pernilla rouva?" - -"Niin hän sanoi." - -"Kutsu hänet heti tänne." - -Kun Kaarina tuli, heittäytyi hän Kirsti rouvan jalkoihin, pyytäen ja -rukoillen, että tämä pelastaisi hänet. - -Kirsti rouvaa hämmästytti ensin niin tytön kauneus, että hän unhotti -kuunnella hänen puhettaan, mutta hän kuuli hänen nimeävän Kristina -rouvan ja silloin sai Kaarina kertoa kaiken. - -"Mitä tahdot nyt minun tekevän?" - -"Pelastakaa minut ritarilta." - -"Oletko hänen vankinsa?" - -"Hän on ryöstänyt minut!" - -"Mutta sinulla on vapautesi milloin vain tahdot." - -"Saanko siis lähteä täältä?" - -"Heti paikalla!" - -"Kaikki hyvät enkelit teitä varjelkoot!... Mutta minun on vielä -pyydettävä erään toisen puolesta." - -"Kenen?" - -"Pentin!" - -Taasenkin leimahti puna Kirsti rouvan poskille. "Etkö itse sanonut -nimeksesi Pentti?" kysyi hän. - -"Sentähden, että aina ajattelen häntä." - -"Kuka ja missä hän on?" - -"Hän on rappeutuneessa tornirakennuksessa metsänreunassa." - -"Kuinka on hän sinne joutunut?" - -"Munkki on sulkenut hänet." - -"Mikä munkki?" - -"Isä Laurentius." - -"Onko hän täällä?" - -"Hän tuli mukanamme!" - -"Vai niin, hän teki sen!" - -"Pentin ja minun on lähdettävä yhdessä. Sanokaa sana vain, jalo -rouva, ja hän saa heti takaisin vapautensa." - -"Missä on kunnianarvoisa isä?" - -"Olen etsinyt häntä turhaan!" - -"Meidän täytyy odottaa, kunnes hän tulee." - -"Mutta minä en voi lähteä ilman häntä." - -"Silloin saat olla täällä, eihän sovi nuoren tytön yksin lähteä -taipaleelle keskellä yötä." - -"Uskallan mieluummin senkin ennenkuin uudelleen joudun ritarin -käsiin", vastasi Kaarina surullisella vakavuudella. - -"Sinun ei tarvitse sitä tehdä ilman suostumustasi, mutta minusta -näytti hän pitävän sinua suuressa arvossa." - -"Hän tarjosi minulle kartanon, suuremman ja upeamman kuin Ekholma", -vastasi Kaarina nauraen. - -"Eikä se sinua houkutellut?" - -"En ota mitään lahjoja ritarilta." - -"Etkä rakasta häntä?" - -"En rakasta ketään muuta kuin Penttiäni!" - -Taasenkin näytti Kirsti rouva tuskallisesti liikutetulta. "_Sinun_?" -sanoi hän ihmeellisellä äänensävyllä. - -"Niin, olemme vannoneet toisillemme rakkautta ja uskollisuutta." - -"Eikö _sinun_ Pentilläsi ole mitään vanhempia?" - -"Hän on poloinen luostarilapsi. Isä Laurentius otti hänet -huolenpitoonsa... Jalo rouva, voi olla mieleltään vaikka kuinkakin -jumalinen ja nöyrä eikä sittenkään viihtyä luostarissa. Pentti oli -messuteini, ja se oli paljon, mutta hän väsyi kuitenkin, hänen -mielensä palasti sotamieheksi tai sepäksi... Isäni on seppä, ja -luulenpa, että Penttikin olisi rakkaudesta minuun ryhtynyt siihen -ammattiin, mutta sitten... sitten..." - -"Miksi et kerro edelleen?" - -"Häpeä sanoa, että useammatkin kuin ritarin täällä on vallannut -samanlainen rakkaus." - -"Sinuunko?" - -"Hurskas abbedissa lähetti minut Kristina rouvan luo... Pentti ei -voinut viihtyä Vadstenassa, kun minä jouduin pois, ja niin tuli hän -jälestä Tukholmaan ja saapui paraiksi pelastamaan armollista rouvaa. -Sen jälkeen lähti hän etsimään minua, ja hyvä Jumala johdatti hänen -askeleensa niin ihmeellisesti, että hän heti kohtasi ritarin, joka -otti hänen palvelukseensa; ja se täytynee minun sanoa: jollei hän -olisi tullut, olisin minä tuskin eläväin joukossa." - -"Pentti on siis pelastanut henkesi?" - -"Niin on, jalo rouva." - -"Silloin olet velkapää kiitollisuuteen häntä kohtaan!" - -"Enempäänkin!" - -"Tahdotko maksaa sen hänen todelliseksi hyväkseen?" - -"Sellaista ei Pentti kysyisi, hän tietää sen!" - -"Jos hän nyt sanoisi: meidän täytyy erota!" - -"Sitä ei hän sano koskaan!" vastasi Kaarina sellaisella vakuuttavalla -varmuudella, jonka ainoastaan lujin usko saattaa antaa. - -"Mene nyt levolle, lapsi!" sanoi Kirsti rouva. "Puhumme huomenna -enemmän." - -Kaarina suuteli ojennettua kättä ja meni, tosin kyllä suruisin -sydämin, mutta kuitenkin valoisain toiveiden elähyttämänä; sentähden -laskeutui uni kuin keveä huntu hienoille silmänluomille ja hän nukkui -lapsen tyyntä unta. - -Kirsti rouva sitä vastoin käveli levottomasti edestakaisin -makuuhuoneessaan... Menneisyys silmäili uhkaavana häntä kohden, hän -luuli ainaiseksi jättäneensä sen taakseen ja nyt ilmestyi se hänen -tielleen. - -Kuinka hartaasti oli hän toivonut saavansa pojan ja avioliitossaan -oli hän synnyttänyt ainoastaan tyttäriä; mutta hänen esikoisensa... -lapsi, joka täytyi pitää salassa maailmalta, oli poika!... Hän olisi -kernaasti luopunut toisista, kun vain olisi saanut hänet, saanut -näyttää hänet, loistaa hänen kanssaan maailman edessä... Varmaankin -oli hänellä hänen luonteensa, hänen ylpeä mielensä; mikä ilo asettaa -hänet vihattua poikapuolta vastaan, nähdä hänen ottelevan tämän -kanssa vallasta ja sanoa, tämä on sielu minun sielustani... minun -ajatuksiani hän lausuu, minun harrastusteni puolesta taistelee... -Turhia hulluja unelmia! Luostarissa täytyy hänen piillä, sinne oli -hän antanut hänet sovittaakseen syntejään... sentähden oli hänen -poikansa koko elämä omistettava rukoukseen ja katumusharjoituksiin... -Hän oli ponnistellut ja taistellut itsensä kanssa karkoittaakseen -hänet ajatuksistaan, hän oli uskonut mitä hänelle oli kerrottu, -ettei poika tahtonut vaihtaa pois nykyistä taivaallista rauhaansa -maailman taisteluihin ja levottomuuteen... Hän oli ihmetellyt sitä, -sillä hän muisti omasta nuoruudestaan, kuinka levottomasti sydän -oli sykkinyt luostarin muurien sisälläkin... Ja nyt onkin hänen -poikansa katkaissut kahleensa sanoen: "Tahdon olla vapaa!" Se oli -oikein... hän itse olisi tehnyt samoin... Rakkaus on raivannut, -näyttänyt tien; puhdas, viaton rakkaus!... Mutta kirottu, rikollinen -kietoisi hänet jälleen kahleihin ja kirjoittaisi tulikirjaimin -synkälle taivaankannelle: "Älä katso eteenpäin, älä ulos elämään, -vaan taaksepäin, missä ainoastaan kamalat pääkallot irvistelevät -vastaasi. Äitisi on niiden joukossa, sinun täytyy sovittaa mitä hän -on rikkonut, sentähden että hän on synnyttänyt sinut elämään! Sinä -olit osa hänestä, hän ei päästä sinua, luurangon käsivarsin pitelee -hän sinusta kiinni. 'Katso, olen paljon syntiä tehnyt', sanoo hän, -'mutta sinä voit pelastaa minut kirottujen tuskasta, ja poikanani -olet velvollinen siihen... Se ei ole totta, että kukin seisoo tai -kaatuu omana herranaan... Eikö ole olemassa synninpäästö ja syntien -anteeksiantaminen... Sinä olet minun aneeni... Sinun tähtesi on -minulla oikeus vaatia synninpäästöä... Isä Laurentius on luvannut sen -minulle tästä hinnasta ja sentähden, rakastettu poikani, täytyy sinun -jäädä luostariin.'" - -Niin hurjina ja kapinallisina kiitivät ajatukset Kirsti rouvan -sielussa; hän ei epäillyt hetkeäkään, että hänen poikansa se oli, -jota tornissa vankina pidettiin... hänen oma, rakkain lapsensa... Hän -heittäytyi lattialle ja vääntelehti katkerimmissa tuskissa, hän itki -katumuksen ja epätoivon tulikuumia kyyneliä... Hän hypähti pystyyn ja -pui voimattomassa raivossa nyrkkiä sille maailmalle, jota hän samalla -kertaa halveksi ja pelkäsi... Se pakotti hänet julmuuteen ja hänen -sydämensä oli rakkautta tulvillaan... Unta ei tullut nimeksikään -hänen silmiinsä ja aamu tapasi hänet kalpeana riutunein kasvoin. - -Palvelijatar astui sisään ja näki koskemattoman vuoteen, mutta se -ei ollut mitään tavatonta; Kirsti rouvan kuultiin usein vaeltavan -edestakaisin makuukamarissaan yön hiljaisina hetkinä, mutta siitä -huolimatta hän päivisin täytti perheenäidin velvollisuutensa. -Palvelijatar saattoi sentähden pelottomasti ilmoittaa, että -kunnianarvoisa isä Laurentius Vadstenasta odotti ulkona. - -"Pyydä häntä astumaan sisään!" - -Isä astui sisään ja ensi silmäys sanoi hänelle, että Kirsti rouva -tiesi kaiken. - -"Mitä on meidän tehtävä?" - -"Vietävä hänet takaisin luostariin." - -"Miksi on hän saanut tulla tänne?" - -"Olen pelännyt, että hän tekisi vastarintaa." - -"Eikö hän voi sitä tehdä täälläkin?" - -"Ei, jos te autatte minua!" - -"Minä?" - -"Äidin rukoukset ja kyyneleet..." - -"Äidin!... Tarkoitatte siis...?" - -"Että teidän on nähtävä ja puhuteltava häntä." - -"Pyhä madonna! Nähtävä ja puhuteltava häntä?! Ja sen sanotte te!... -Oi, jospa tietäisitte, kuinka mielelläni, kuinka mielelläni! Puristaa -hänet syliini, hukuttaa hänet suudelmiini!... Mutta minä en vastaa -itsestäni!... Kuka voi vastustaa äidin rukouksia ja kyyneliä... Olen -pyytänyt teitä pitämään hänet kaukana minusta... Te olette tuonut -hänet tänne... Vastatkaa itse seurauksista!" - -Munkki tuijotti häneen hämmästyksestä sanatonna. "Onko se täyttä -totta?" kysyi hän vihdoin. - -"Oi, te ihmishirviö, joka ette pysty käsittämään, mitä äidin täytyy -tuntea, kun ensi kerran painaa rakastetun, kaivatun, itketyn lapsensa -rinnoilleen!... Poikani, esikoiseni! Onko maailmassa nimeä, joka soi -suloisemmin?" - -"Kutsunko vieraanne ja Erik herran kuulemaan niitä huudahduksia?" - -"Niin, häpeän te olette maalannut silmieni eteen, maailman -arvostelun kurja pelko on se kahle, jolla olette kytkenyt kieleni -ja menettelyni. Te minut taivutitte antamaan käteni Erik herralle, -vaikkakin tiesitte, että olin sidottu toiseen pyhimmällä siteellä!" - -"Sukulaisenne ja ystävänne!" - -"Niin, olitte välikappaleena heidän kädessään... Houkuttelitte minut -valapatoksi, houkuttelitte minulta lapseni... Tiedättekö nyt mitä -siitä on seurannut... Olen ollut rakkaudelleni uskollinen... koko -maailma tietää sen... mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä, sillä minä -olen suuressa arvossa pidetyn Erik Trollen puoliso ja hän kantaa -mieluummin kunniattomuuden kuin häpeän... Mutta jos vien poikani -heidän joukkoonsa, jos sanon: Hän on minun, minun! Kenelläkään ei -ole oikeutta häneen! -- Silloin kääntäisivät he kaikki minulle -selkänsä!... Oi, kuinka halveksin ihmisiä ja kuinka halveksin teitä, -kunnianarvoisa isä!" - -Ei tapahtunut usein, että isä Laurentius kalpeni, mutta nyt kävi hän -melkein valkeaksi. "Mielettömissä purkauksissanne ette ole huomannut, -mitkä aseet olette jättänyt käsiini", sanoi hän äänellä, joka vapisi -liikutuksesta. - -"Luuletteko minun olevan taitamattoman lapsukaisen, joka ei tiedä, -ettei ilman todistajia voida mitään todistaa." - -"Voin pakottaa teidät valalle." - -"Olenhan tehnyt ennenkin väärän valan!" He seisoivat vastatusten -molemmat leimuavin silmin. Silloin sanoi Laurentius hiljaisella, -kuiskaavalla äänellä: "Minulla on poikanne henki kädessäni." - -"Hänen henkensä?" - -"Sanon teille, hän ei pääse tornista elävänä." - -"Tahdotte pelotella minua!" - -"Vannon sen sieluni autuuden kautta!" - -"Laupias Jumala!" Hän tahtoi syöksyä ulos. - -Mutta munkki tarttui lujasti hänen käsivarteensa. "Tahdotteko -sokeasti syöksyä perikatoon tai kuulla neuvoa?" - -"Tahdon pelastaa poikani hengen!" - -"Se on minun kädessäni." - -"Hän ei siis ole kuollut!" - -"Valekuollut, mutta minä voin herättää hänet." - -"Oi, tehkää se heti!" Ja hän heittäytyi maahan kietoutuen munkin -polviin. - -Isä Laurentius epäröi. Jollei hän olisi pelännyt, mihin polvistuva -leijonatar saattoi hurjassa raivossaan ryhtyä, olisi hän rangaissut -tätä herjauksistaan vielä enemmän; nyt sanoi hän vain: "Nouskaa ja -kuulkaa minua!" - -Toinen totteli heti. - -"Hän ei herää niin kauan kuin on täällä." - -"Mutta tahdoittehan, että minun piti..." - -"En tuntenut teitä silloin!" - -"Antakaa minun nähdä hänet!" - -"Mitä se hyödyttäisi?" - -"Ettekö voi käsittää, mitä äidinsydän tuntee?" huudahti Kirsti rouva -kyynelissään. "Antakaa minun sulkea nukkuva lapseni syliini vielä -kerran ja minä olen siunaava teitä kuolinhetkenäni!..." - -"Niinpä vannokaa, että sitten sokeasti taivutte tahtooni!" - -"Sen vannon pyhän neitsyen kautta!" - -"Muistakaa, että hänen henkensä on käsissäni." - -"En unhota sitä koskaan." - -"Tulkaa sitten heti." - -Ainoastaan palvelusväki oli liikkeessä, linnan muut asukkaat -eivät olleet lähteneet makuuhuoneistaan, kun Kirsti rouva huntuun -kääriytyneenä ja ainoastaan hurskaan munkin seuraamana nopein -askelin riensi torirakennukseen; sen takana oli kappeli, jossa usein -pidettiin rukouksia. - -Kun he olivat loitonneet linnan näkyviltä, otti munkki esiin -jotakin, joka näytti ohuelta, läpinäkyvältä kankaalta, mutta josta -pingotettuna muodostui lyhty; hän pani siihen kynttilän ja sytytti -sen. - -Millä vapisevalla kärsimättömyydellä odottikaan Kirsti -valmistuksia... Vihdoin pisti munkki avaimen oveen ja avasi sen. - -Hän meni edeltä varovaisin askelin, mutta hämmästyi aikalailla -nähdessään kirkkaan valonsäteen, joka lankesi holvista sisään. - -Lattialla makasi Pentti, uni näytti yllättäneen hänet aivan -odottamatta, hän makasi selällään pitkin pituuttaan ja piti kädessään -Kaarinalta saamaansa veistä, jonka terä vielä oli muurisavessa. - -Valonsäde lankesi nuorekkaille kauneille kasvoille. Niistä loisti -terveys ja elämänhalu; hänen suunsa oli hieman avoinna, ja sieltä -näkyi kaksi valkoista hammasriviä. - -Kirsti rouva lankesi polvilleen aivan kuin alttarin eteen... Hän -uskalsi tuskin vetää henkeään, ihmettely, ihailu valtasi hänet. - -"Pyhä neitsyt, kuinka hän on kaunis!" sanoi hän koskettaen -nuorukaisen kiharoita... Mutta minuutti minuutilta kävi hän -rohkeammaksi, hän kohotti nuorukaisen päätä ja painoi sen rintaansa -vasten: "En muista, kun viimeksi pidin sinua sylissäni, etkä tule -muistamaan tätäkään!" Ja hän painoi hänet povelleen, hyssytteli häntä -kuin lasta ja suuteli hänen otsaansa ja silmiään. - -"Oi, saisinpa vain ne edes kerrankaan nähdä!" sanoi hän. Kuuliko -nuorukainen unissaan äitinsä katkeran valituksen vai mikä aiheutti, -että hän katsoi äkkiä ylös? Ihmetellen silmäili hän Kirsti rouvaan, -mutta sulki silmänsä uudelleen ja nukkui yhtä raskaasti kuin ennenkin. - -"Tulkaa, tulkaa", toisteli munkki. "Olemme jo viipyneet liian kauan!" - -Kirsti rouva vetäisi nopeasti kallisarvoisen sormuksen sormestaan ja -pani sen nuorukaisen sormeen. - -"Muistoksi!" sanoi hän. "Rikollisimmalta ja onnettomimmalta kaikista -äideistä." - -Varovasti laski hän hänet maahan ja painoi kätensä vasten hänen -sydäntään... Hän ei tuntenut sen lyöntiä, jotakin oli tiellä, hän -tempaisi pois muutamia papereita ja heitti ne syrjään... Nyt, nyt -kuuli hän sydämen lyövän tyynesti ja hiljaa... Oi, Jumala, kuinka hän -rakasti häntä! - -Ja vielä kerran antautuen rajun surunsa valtaan, hukutti hän -sydänkäpysensä suudelmiin ja hyväilyihin, eikä nähnyt, että munkki -nopeasti tarttui papereihin ja kätki ne huolellisesti. - -Lempeämmin, mutta yhtä päättävästi kuin ennenkin, sanoi munkki: "Oman -kunnianne ja poikanne elämän tähden on teidän lähdettävä heti täältä." - -Kirsti rouva katsoi häneen lohduttomin ilmein; mutta katse, jonka -hän kohtasi, ei ilmaissut mitään sääliä; oli kysymys hänen lapsensa -hengestä, kuinka voisi hän epäröidä... Hän hypähti pystyyn ja riensi -ulos aivan kuin pakenisi itseään. - -Munkki ei sulkenut ovea jälkeensä. - -Kirsti rouva kääriytyi huntuunsa, ja molemmat palasivat linnaan. - -"Kuinka kauan hän viipyy täällä?" kysyi Kirsti rouva. - -"Tuolla tulee ritari teitä vastaan", vastasi munkki. "Hänellä on -jotakin ilmoitettavaa." - -Kaarle Alfinpoika näytti liikutetulta. Hän sanoi, että Märta rouvalta -saapunut pikaviesti pakotti hänet heti lähtemään Vesteråsiin, -kuitenkin toivoi hän voivansa palata samana päivänä. Hän aikoi viedä -mukanaan ainoastaan yhden palvelijan ja pyysi, että toiset saisivat -olla täällä, kunnes hän palaisi. - -"Silloin on meidän lykättävä neuvottelumme huomiseen", sanoi Kirsti -rouva. "Pyydän teitä viemään tervehdykseni Märta rouvalle." - -Ei ollut mitään aihetta keskustelun jatkamiseen, ja Kirsti rouva ja -munkki jatkoivat matkaansa. - -"Tyttö on edelleen teidän turvissanne?" virkkoi munkki. - -"Tänään saa hän mennä!" - -"Mennä! Mitä ajattelette?" - -"Hänen kohtalonsa on minulle tosin samantekevä, mutta en tahdo jättää -häntä ritarille." - -"Se ei ole ollut minunkaan tarkoitukseni!" - -"Hän on paljon onnellisempi kuin minä, sillä Pentti tuntee hänet ja -rakastaa häntä; minua sitä vastoin..." - -"Sanokaa hänelle, että nuorimies on kuollut." - -"En", vastasi Kirsti rouva väristen. "Sitä en tee!" - -"Silloin puhuttelen häntä itse." - -"Tehkää se ja vapauttakaa minut hänestä niin pian kuin mahdollista... -Minua kiduttaa hänen läheisyytensä." - -Muuan palvelijatar, joka ilmoitti, että nuori tyttö oli jo moneen -kertaan kysynyt eikö hän saanut puhutella jaloa rouvaa, sai käskyn -seurata kunnianarvoista isää hänen luoksensa. - -Kaarina otti isän vastaan päiväpaisteisesti hymyillen, hän oli jo -edeltäpäin tullut siihen päätökseen, että isä ottaisi hänen ja Pentin -suojelukseensa ja veisi heidät molemmat takaisin Kristina rouvan luo, -joka runsaasti palkitsisi hänet. - -"Iloitse, tyttäreni, autuuden hetki on lyönyt!" Sellainen oli munkin -ensi tervehdys. - -"Niin, rakas isä, tiedän, että vapaus on tänään tuleva osaksemme", -sanoi Kaarina. "Ja nöyrästi ja koko sydämestäni olen kiittänyt pyhää -neitsyttä." - -"Hän on saanut vapauden!" - -"Kuka? Penttikö?" - -"Inhimillinen viisaus on voimaton!" huokasi munkki ja katsoi taivasta -kohden. - -"Mitä tarkoitatte, isä?" - -"Kokematon nuorukainen pelkäsi, että minä vihastuisin häneen -sentähden, että hän poistui luostarista... Minä tahdoin pitää hänet -siellä ainoastaan sentähden, että tiesin, mitkä vaarat uhkasivat..." - -"Penttiäkö?" - -"Hän oli ylhäistä sukua ja hänen henkeään tavoiteltiin, sillä hän oli -monien tiellä." - -"Kaikki pyhimykset!" - -"Sentähden lähdin matkalle suojellakseni häntä... Tapasimme -toisemme..." - -"Nyköpingissä?" - -"Hän oli kuuro varoituksilleni." - -"Mitä hänestä tahdotaan?" - -"Seurasin mukana tänne... jossa hänen kohtalonsa oli ratkaistava." - -"Mitä tarkoitatte, isä?" kysyi Kaarina pelästyneenä. - -"Hänen henkeään tavoiteltiin, kuten sanoin, ja täällä oli hän heidän -vallassaan." - -"Tehän hänet sulitte torniin, houkuttelitte hänet sinne väärillä -uskotteluilla." - -"Pelastaakseni hänet vainoojiltaan!" - -"Se onnistui?" - -"Onnettomuudeksi oli hänellä veitsi huostassaan." - -"Minä olin antanut sen hänelle!" - -"Hän oli tehnyt läven muuriin." - -"Sen tiedän, hän puhutteli minua." - -"Sitten on häntä puhutellut toinenkin." - -"Toinen?" - -"Hänen äitinsä!" - -"Kaikki hyvät enkelit olkoot kiitetyt! Hän on siis täällä! Sanokaa -minulle, isä, kuka hän on?" - -"Kuulehan vielä. Äiti kertoi hänelle hirveän salaisuuden... Hänen -olemassaolonsa oli rikos ja sen tuleminen tunnetuksi tuottaisi häpeää -ja kunniattomuutta rikkaalle ja ylhäiselle suvulle." - -"Äiti teki julmasti sanoessaan sen hänelle, voin käsittää, kuinka hän -kärsii." - -"Ei enää luullakseni... Sillä useita tunteja sitten, kun menin -torniin..." - -"Missä tilassa hänet tapasitte?" - -"Kuolemaisillaan." - -Kaarina tuijotti häneen ikäänkuin ei ymmärtäisi hänen sanojaan. "Ette -kai tahdo sanoa, että hän on kuollut?" kysyi hän väristen. - -"Viimeisinä sanoinaan lausui hän teidän nimenne." - -Ei, että ei Kaarina uskonut, hän ei voinut sitä uskoa... Ja munkki -näki epäluuloa hänen silmissään, vielä ei tyttö ollut hänen -vallassaan. - -"Hän teki siis teon teidän veitsellänne; no, silloin ymmärrän hänen -sanojensa merkityksen." - -"Ja ne olivat?" - -"Ettei minun olisi annettava teille veistä takaisin." - -"Miksen saisi päättää päiviäni kuten hänkin?" - -"Teidän on elettävä rukoillaksenne hänen sielunsa puolesta!" - -Mutta Kaarina torjui vielä luotaan tämän kamalan ajatuksen. "Onko hän -vielä tornissa?" sanoi hän. - -"Hänen hartaasta rukouksestaan annoin hänet viedä heti pois täältä." - -"Mihin?" - -"Se on minun salaisuuteni." - -"Tahdon nähdä hänet vielä kerran." - -"Hän on kieltänyt sen!" - -Ei, Kaarina ei uskonut munkkia!... "Hänellä oli hallussaan muutamia -kirjeitä, jotka kuuluivat minulle." - -"Ne jätti hän minun käsiini." - -"Antakaa tänne!" - -"Jätettäväksi oikeille omistajilleen." - -"Se on minun huolehdittavani." - -"Ette tapaa heitä." - -"Enkö ole vapaa ja saa mennä minne tahdon?" - -"Ette!" - -"Jalo rouva Kirsti Gyllenstjerna on luvannut ottaa minut -suojelukseensa." - -"Ritaria vastaan, mutta pitemmälle ei hänen valtansa ulotu." - -"Ja kuka estää minut palaamasta Kristina rouvan tai vanhempieni luo?" - -"Sen teen minä." - -"Te, isä?" - -"Tiedätte vaarallisen salaisuuden." - -"Minä!" - -"Olette lukenut kirjeet, vaikkette sanonut osaavanne lukea. Valhe -rankaisee itsensä." - -"Se oli velvollisuuteni!" - -"Samoin kuin on minun tehdä teidät vaarattomaksi." - -"Onko minunkin kuoltava?" - -"Ei, mutta rukoiltava kuolleiden puolesta." - -"Mihin aiotte viedä minut?" - -"Luostariin!" - -"Ja tehdä minusta nunnan?" - -"Onko parempaa osaa!" - -"Ei koskaan!" huudahti Kaarina. "Ei koskaan!" - -"Aika on saattava teidät toisiin ajatuksiin." - -"Siinä petytte suuresti!" - -"Hänen tähtensä..." - -"Niin, hänen tähtensä tahdon elää, sillä hän ei ole kuollut; sydämeni -huutaa sen tuhansin äänin." - -"Rakennatte löysälle hiedalle! Mutta olkaa nyt valmis; tunnin -kuluttua lähdemme." - -"Jos kieltäydyn seuraamasta?" - -"Seuraatteko mieluummin ritaria?" - -"Ei, mieluummin hautaan!" - -"Luostariin..." - -"Ikäänkuin se ei olisi samaa." - -Ja vähäistä myöhemmin sanoi isä Laurentius jäähyväiset Kirsti -rouvalle, joka oli kalvennut varjokseen ja valitti kovaa päänsärkyä. -Hän antoi munkille runsaita lahjoja ja lähetti kaksi palvelijaa häntä -saattamaan. Nuori tyttö käärittiin pyhiinvaeltajan vaippaan, joka -hänen täytyi pian olla valmis vaihtamaan noviisinpukuun ja samalla -sanomaan jäähyväiset kaikille elämäntoiveille. - -Mutta ennenkuin isä Laurentius lähti Ekholmasta, oli hän pitänyt -huolen siitä, että valekuollut vietiin pois. Muutamia Vesteråsin -luostarin palvelijoita oli hänen apunaan, ja kun Kirsti rouva vielä -kerran hiipi torniin, löysi hän oven avoinna; näytti kuin siellä ei -koskaan olisi ollut ketään kätkettynä. - -Käytyään pikimmiten kasvatusäitinsä puheilla lasketti Kaarle herra -kaikista viipymispyynnöistä huolimatta täyttä laukkaa takaisin -Ekholmaan. Täällä tapasi hän ensiksi kaikista Erik herran, ja tämä -viivyttelemättä ilmoitti hänelle säälittelevin sanoin kauniin -hovipojan päätöksen ruveta nunnaksi. Kun ritari, aivan poissa -suunniltaan, sanoi etsivänsä häntä yli koko Ruotsin maan, silloin -puhui toinen niistä vapauksissa ja oikeuksista, jotka Ruotsissa -kuuluivat kaikille, ja herra Kaarle Alfinpoika katsoi lopulta -parhaaksi palata Tanskaan; mutta harmi asui hänen sielussaan ja hän -vannoi verisesti kostavansa. - - - - -4. - -SUOMALAISET. - - -Valtionhoitajanvaalin jälkeen Tukholmassa seurasi harvinaisen tyyntä; -oli kuin puolueet tarvitsisivat lepoa ja ajatusaikaa; nyt oli -katsottava mitä edelleen tulisi tapahtumaan. - -Tyyneyttä ei kestänyt kauan. Oli tullut tavaksi, että niin pian -kuin Tanska tahtoi käydä taisteluun Ruotsia vastaan, alotti se -yllyttämällä venäläiset rauhanrikkomukseen. - -Tähän aikaan saapui huhuja levottomuuksista Venäjän rajalla, ja Sten -Sture päätti matkustaa sinne jo elokuun lopulla. - -"Niin jätät minut taaskin", sanoi Kristina. - -"Etkö ole minun toverini, ja eikö meidän molempain pidä kantaa päivän -kuorma ja helle?" - -"Se ei ole minusta tuntunut koskaan niin raskaalta." - -"Lupaa minulle vain yksi!" - -"Ja se on?" - -"Älä anna ryöstää itseäsi!" - -Kristina hymyili kyynelsilmin. "Ihmettelen, kuinka monta vartijaa -sinä lienet asettanut minulle." - -"He ovat kaikki voimattomia, jollet itse tahdo." - -"Enkö tahtoisi! Olen menettänyt kaksi uskollista palvelijaa; hyvän, -kauniin Kaarinani..." - -"Ja hänen kauniin sulhonsa!" - -"En lakkaa koskaan nuhtelemasta itseäni..." - -"Löydämme heidät kyllä kerran." - -"Tiedätkö mitään keinoa?" - -"Yhden ainoan!" - -"Ja se on?" - -"Jättäkäämme asia Esbjörnin huostaan." - -"Voiko häntä erottaa sinusta?" - -"Ei suinkaan se ole niin vaarallista." - -"En salli sitä." - -"Kenties palattuani takaisin?" - -"Niin, kenties silloin!" - -Ainoastaan pieni määrä palvelijoita ja asemiehiä seurasi nuorta -valtionhoitajaa. Hän oli pyytänyt piispa Hemming Gaddiakin -seuraamaan; ja tämä levoton sielu, joka kaipasi alituista toimintaa, -oli suostunut vastaväitteittä. Valtionhoitajan mukana seuraavien -herrojen joukossa oli myös urhoollinen Kalmarin linnan päällikkö, -Juhana Maununpoika; tällä hetkellä oltiin jotensakin varmoja -tanskalaisiin nähden, ja muutamat ruotsalaiset laivat, joita ei oltu -lähetetty pois Suomesta, herättivät hänessä halun matkustaa sinne ja -ottaa selon syistä tähän. - -Kun laivat laskivat maihin Turun edustalla, otettiin valtionhoitaja -vastaan kaikella sillä kunnioituksella, jota hänen arvonsa vaati. -Linnanpäällikkö, pormestari ja neuvosto monien maan herrojen keralla -toivottivat hänet tervetulleeksi jo rannalla, ja uusi piispa, tohtori -Arvi Kurki otti hänet koko kapitulin kera vastaan tuomiokirkossa. -Kaikkiin teki hänen yksinkertaisen koruton, jalo esiintymisensä mitä -parhaimman vaikutuksen, ja hänen lausumansa toivomus, että heti -käytäisiin käsiksi niihin asioihin, joista oli neuvoteltava, osoitti -ettei hän ollut tullut vieraspitoihin, vaan vakavain, maalle tärkeäin -asiain tähden. - -Uuden piispan sanottiin olevan sangen oppineen herran, mutta sitä -sydämellistä lempeyttä, joka oli jalolle Johannes Olavinpojalle -ominainen, ei hänellä ollut. Kaikista kirkon ja maan asioista ei -hänellä mikään ollut niin sydämellään kuin Turun piispan, laajalti -kuulun Hemmingin arkkuunkätkeminen ja pyhäksijulistus. Hän sanoi -olevansa suuresti huolissaan, ettei arkkipiispa -- kivulloisuutensa -tähden -- omistanut tälle asialle kaikkea sitä intoa, jonka se -ansaitsi. Mitä kustannuksiin tuli, oli Suomen kirkolla, kiitos siitä -monien herrojen rouvien runsaille avustuksille, riittävästi varoja -menoihin Roomassa, ja hurskaat sielut tulisivat kyllä anekirjoja -vastaan täysin määrin suorittamaan kustannukset omassa maassa. - -Piispa Hemming Gadd toi mukanaan pienen pyhäinjäännöslippaan, -jonka hän oli saanut Roomasta, ja hurskas isä ilmaisi siitä -kiitollisuutensa; hän näytteli kallisarvoisia pyhimyskoristuksia, -jotka oli suureksi osaksi saatu Tanskasta. Kuningatar Margareta, Erik -ja Kristian olivat kaikki antaneet runsaita lahjoja. Suojeluskirjoja -ja erivapautuksia oli myös saatu sieltä. - -"Silloin kai odotetaan siellä myös kiitollisuutta?" kysyi Hemming -Gadd jokseenkin pisteliäästi. - -"Mitä kirkko antaa, ei koidu ajallisten pyyteiden, vaan ainoastaan -sielujen hyväksi." - -"Sitä tietysti tarkoitin minäkin." - -"Niin innokkaiden piispojen aikana voittaa kai kristinusko Suomessa -yhä enemmän jalansijaa?" kysyi Sten herra. - -"Me rakennamme vuosittain uusia alttareita ja kappeleita täällä -rintamailla, mutta loitommalla takamailla rehottaa vielä pakanuus." - -"Maalliselle vallalle kuuluu järjestyksen pito heidän keskuudessaan." - -"Se tekeekin siinä suhteessa voitavansa. Maa on jaettu seurakuntiin, -joissa on kussakin kirkkopappinsa, mutta pitäjät ovat niin suuria, -että muutamissa on talonpojilla aina 12--15 peninkulman matkoja -kirkolle, ja ne tulevat sinne mahdollisesti joka neljäs vuosi, monet -kenties eivät koskaan." - -"Mutta silloin ovat seurakunnat liian suuret ja ne täytyy jakaa." - -"Neuvosto lupasi sen 1504, mutta vielä ei ole tehty mitään", huokasi -piispa. - -"Minä muistutan siitä; olemme velvolliset edistämään kirkon ja -kristinuskon vaurastumista!" huudahti Sten herra vilkkaasti. - -"Sitä kirkko odottaakin teiltä; niin ovat teidän jalot edeltäjänne -tehneet." - -"Me luotamme siihen, että kirkko on maan hallitukselle voimakkaana -tukena." - -"Rakastavainen äiti ei sysää pois lapsiaan, jotka nöyrällä sydämellä -etsivät häntä; hän lieventää heidän hengellistä hätäänsä ja huoliaan." - -"Mutta ajallisia, kunnianarvoisa isä?" - -"Lasten on tehtävä työtä äidin hyväksi." - -"Mutta jos hän on rikas eikä heillä ole mitään?" - -"Tahtovatko he imeä hänen nisänsä tyhjiksi?" - -"Ainoastaan, että hän jakaa heille yltäkylläisyydestään." - -"Mitä on ruumiin terveys sielun terveyttä vastaan? Pyhät messut, -vihityt kynttilät, alttaripalvelus, esirukoukset, kas siinä ne -runsaat lahjat, joita kirkko antaa lapsilleen, mutta ryöstää häneltä -varat siihen, heittää raskaat elatushuolet hänen niskoilleen, se -on samaa kuin tehdä hänet synninpalvelijaksi, eikä hän ole koskaan -siihen suostuva, samoin kuin toivon, ettette te, jalot herrat tule -sitä koskaan vaatimaankaan." - -"Toivon voivani estää sodan Venäjän kanssa; mutta jollei se -onnistuisi, on maa niin rutiköyhtynyt, että katson kirkon -velvolliseksi vointinsa mukaan estämään, ettei julma vihollinen -tee jälleen Suomen kansaa pakanoiksi. Herra ei ole salliva moista -tihutyötä." - -"Mutta jos niin tapahtuu, mitä silloin teette?" - -"Rukoilemme!" - -"Odotatteko ihmetyötä?" - -"Sellaisia on tapahtunut ennenkin!" - -"On kai, mutta vain siellä, missä kaikki inhimillinen apu oli -tehoton." - -"Me panemme toimeen juhlakulkueita ja pidämme viisikymmentä messua, -että pyhä Jumalan äiti kääntäisi sodan kauhut pois maastamme." - -"Ja minä koetan hyvillä perusteilla hieroa sovintoa ja rauhaa; mutta -jollei se onnistu, silloin, kunnianarvoisa isä, palaan vielä kerran -tähän asiaan." - -Siihen keskustelu päättyi. - -"Papit rakastavat tavaraa ja kultaa melkein enemmän kuin maailman -lapset!" sanoi Sten Sture, kun hän kertoi tästä keskustelustaan -uskotulle ystävälleen Hemming Gaddille. - -"He pitävät maata taivaan etupihana, ja kun he yksin ovat saaneet -pääsyn sinne, ovat makeanleivänpäivät jo maan päällä tulevat heidän -osakseen", vastasi tämä. - -Mutta herra Arvi Kurki jupisi itsekseen: "Joutuisipa Ruotsi -Tanskan vallan alle, silloin ei Suomella olisi mitään pelättävää -Venäjältä!... Ruotsalaiset pyristelkööt vastaan kuinka paljon -tahansa, siihen lopulta joudutaan, siihen joudutaan!" - -Kokouksessa, joka sen jälkeen pidettiin raatihuoneella, valitettiin, -miten vaikea oli kantaa veroja alemmalta kansalta. He eivät -tahtoneet tehdä palkkatyötä muille ja heidän paras tulolähteensä oli -kerjääminen, jota harjoitettiin hyvin yleisesti. - -Muuan edellisen piispan, Johannes Olavinpojan, veli, jolla oli suuria -maatiloja Suomessa, mutta joka nyt oli vanhuutensa päiviksi muuttanut -Turkuun, missä hänet oli heti valittu raatiherraksi, sai nyt sanoiksi: - -"Minun aikanani oli suhde isännän ja palvelijan välillä sekä tavan -että selvän lain kautta tarkoin määrätty; muuttaminen ei tullut -koskaan kysymykseen; mihin palvelija tuli, siellä hän pysyi ja sai -niukan toimeentulonsa, ylhäisempäin luona palkollisten tuvassa, -alempain luona yhdessä isäntäväen kanssa. Uppiniskaisuutta, -tottelemattomuutta ja laiskuutta vastaan tiedettiin varma -parannuskeino. Vitsa tekee hyviä lapsia; sentähden oli hyvä järjestys -talossa. Pikku pojille oli hyvän tavan mukaan annettava juotavaa kuin -haukalle, ruoskaa kuin aasille, ruokaa kuin haralle ja vaatetta kuin -jäärälle. Ken siten menetteli omien lastensakin kanssa, hän kyllä -tiesi pitää palvelijansakin kurissa. Työttömiä nähtiin harvoin, ja -kenelle tarjottiin palveluspaikkaa eikä hän sitä ottanut vastaan, -häntä ei saanut kukaan suosia. Sellainen oli vanha hyvä tapa, mutta -nyt, kun veltto leväperäisyys on saanut yhä enemmän jalansijaa, -tulevat pahat ajat, ja ken ei tuki puroa, hänellä on työ ja tuska -padotessaan jokea. Sitä mieltä minä olen!" - -Vanhan mielipidettä kuunneltiin kaikella sillä kunnioituksella, jota -hänen ikänsä vaati. - -Toiset arvelivat, että povariakoilla ja noidilla oli niin suuri -vaikutus, että kaikki oma voima lamaantui; ennustettua onnea -odottaessa ei välitetty nykyisyydestä, ja jos oli ennustettu pahoja, -ei katsottu maksavan vaivaa taistella vastaan. - -"He ovat kuitenkin kristittyjä ihmisiä", väitti Sten herra. - -"Useimmat, jotka ovat kastattaneet itsensä, ovat tehneet sen -tottelevaisuudesta, mutta harvat ovat menneet kasteelle omasta -halustaan. Loistavat kirkonmenot hivelevät heidän silmiään, mutta ne, -jotka harvoin tai eivät koskaan tule kirkkoon, ne pitävät parempina -vanhoja jumaliaan." - -"Ja uhrit!" virkkoi vanha Olavinpoika; "ette voi aavistaa, kuinka he -riippuvat kiinni uhreissaan." - -"Mitä he uhraavat?" - -"Nuoria eläimiä." - -"Ja lapsia!" - -"Kamalaa! Eikö sitä voida estää?" - -"Ketkäpä muut tunkeutuvat syvälle metsiin kuin ne, jotka siellä -asuvat ja elävät!" - -"Viipurin linnanpäällikkö, jalo Erik Turenpoika, oli lähellä nähdä -uhrattavan tyttärensäkin." - -"Olen kuullut siitä, mutta siitähän on nyt jo kauan. Ei suinkaan -näitä kauheuksia enää jatkettane?" - -"Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu erämaissa ja suurissa, sankoissa -metsissä." - -"Eikö munkeillakaan ole tapana siellä liikuskella?" - -"Jokunen kai siellä joskus käy, mutta se kuuluu harvinaisuuksiin. -Siellä on vähän voitettavaa." - -"_Sekö_ siis on tarkoitus?" - -"Useimmilla!" - -"Mutta on poikkeuksia, kunnioitettavia poikkeuksia", huudahti muuan -läsnäolijoista. - -"Ei yksi kärpänen kesää tee!" jatkoi vanha Olavinpoika. - -"Mutta se on kevään merkkinä!" - -"Eivät sellaiset kärpäset!" - -"Kuinka tarkoitatte?" - -"Vaikkapa minua pidettäisiinkin kerettiläisenä, tahdon sanoa -mielipiteeni, kun minulta kerran kysytään. Jotta kristinusko -voittaisi jalansijaa, olisi täytynyt alusta alkaen menetellä toisin -kuin on tapahtunut." - -"Millä olisi pitänyt alkaa?" - -"Teoilla!" - -"Mutta uskonoppi?" - -"Olisi ollut osoitettava teoissa." - -"Todellakin!" - -"Kun Johannes lähetti oppilaansa Kristuksen luo, kysyivät he: 'Oletko -sinä se, joka tuleva on, vai onko meidän toista odotettava?' Hän -vastasi: 'Tulkaa ja katsokaa: sokeat näkevät, sairaat parannetaan ja -köyhille saarnataan evankeliumia.'" - -"Sitä saarnataan nytkin." - -"Ei, ainoastaan lakia! Nyt sanotaan: Sinun pitää tai sinun ei pidä ---!" - -"Paha, jos niin on!" - -"Teoillaan hän voitti oppilaansa." - -"Ajat ovat muuttuneet", puuttui toinen puheeseen; "se kävisi liian -hitaasti." - -"Mutta paljon varmemmin!" - -"Minusta tämä jalo herra tuntuu olevan oikeassa", virkkoi Sten herra -vakavasti. - -"Uskokaa minua, elämän vakavimmat kysymykset ovat vetääntyneet -vinoon, sentähden on kaikki muukin epäjärjestyksessä." - -"Piispan veli puhuu noin!" huudahti muuan läsnäolijoista. - -"Mitä lähempänä lähdettä on, sitä helpommin näkee, mistä se tulee, ja -minä sanon, että se vesi, joka on tarkoitettu terveydeksi kaikille -kansoille maan päällä, on samennettu lukemattomalla joukolla -ihmislisäyksiä." - -"Hän on kerettiläinen!" - -"Hän ei saa olla täällä!" - -"Jos piispa saisi tietää..." - -"Hän puhuu vanhuuden heikkoudessaan!" - -"Älkää kuunnelko häntä!" - -"Näen kyllä, kuinka laita on", jatkoi vanhus; "puheeni on teille -kauhistus; mutta täytyyhän minun kerran puhua mitä olen kantanut -mielessäni, voinpa sanoa, pian kaksikymmentä vuotta." - -"Hän täyttää pian kahdeksankymmentä!" - -"Pian kahdeksankymmentä, hyvät herrat! Olin kolmenkolmattavuotias, -kun vapaasta tahdostani kastatin itseni. Edelläkäyneet hyvät opinnot -tekivät minut kykeneväksi itse lukemaan pyhiä kirjoja, ja minun -sydämeni ja mieleni ihastui 'valkoiseen Kristukseen'!" - -"Hän tunnustaa sen!" - -"Käsitin, ettei pelkkä ihminen voinut puhua eikä toimia kuten hän; -mutta niiden, jotka rupesivat hänen palvelijoikseen, olisi seurattava -häntä kieltäymyksissä ja suurissa teoissa... Hänen ensimäiset -oppilaansa tekivätkin niin, mutta seuraajat eksyivät pian jäliltä..." - -"Älkää kuunnelko häntä!" - -"Antakaa minun puhua heistä, jotka eivät minun tavallani omasta -vapaasta tahdostaan kääntyneet kristinuskoon, vaan karjan tavoin -ajettiin lähteelle juomaan, hätisteltiin sinne ottamaan vastaan pyhää -kastetta..." - -"Se ei ole totta!" - -"Se on totta, sanon minä! Nämä vanhat silmät ovat nähneet sen. -Tiedättekö, mitä silloin tapahtui? Epäilykset heräsivät, tuumin -itsekseni: 'Mihin noin pakotetaan, se on harvoin hyvää', ja minä -mietin mielessäni, ettenköhän ollut luopunut paremmasta huonomman -tähden." - -"Kerettiläinen, kerettiläinen!" - -"Niin, minä olin kerettiläinen", huudahti vanhus, "mutta rehellinen -kerettiläinen! Minä näin monia uusia kristittyjä, jotka elivät kuin -pakanat, ja niiden joukossa monia sananjulistajiakin. Minä tahdoin -elää paremmin, ja kun luokseni tuli sadottain osaksi alustalaisiani, -osaksi vieraita valittamaan hätäänsä, sanoin heille: 'Palatkaamme -vanhoihin jumaliimme.'" - -"Ah, se oli siis totta!" huudahtivat monet. - -"En pelosta, mutta saadakseni olla rauhassa, pidin asian omina -tietoinani; mutta minä kartoin yhteyttä uuden ajan miesten kanssa." - -"Ja Johannes piispa?" - -"Hän kenties aavisti asian oikean laidan, mutta ei siitä kysellyt -koskaan. Väkeni tahtoi tehdä minut ylipapikseen; minä kieltäydyin -kauan... mutta annoin vihdoin perään..." - -Kuului murinaa kautta salin. - -"Toivoin voivani johdattaa heidät oikealle tielle, valistaa ja -parantaa heitä... Alussa kävi kaikki hyvin... saarnani suuntautui -siihen, että meidän on elettävä kuten opetammekin, ken ei tee niin, -hän on väärä opettaja." - -"Eikö kristinoppi opeta samoin?" - -"Omituista kyllä, huomasin pian, että olin ammentanut raamatusta -ne opit, joita saarnasin. En muista nyt, kauhistuinko siitä vai -ihastuin; kuulijani kuuntelivat minua kauan, mutta se, että on -annettava anteeksi vihamiehilleen, rukoiltava niiden puolesta, jotka -meitä vihaavat ja vainoavat, se herätti heissä ynseyttä ja harmia. -He sanoivat minun saarnaavan uutta oppia. Minä en voinut sitä -kieltää, mutta sanoin heille, että tein niin syvimmästi vakuutettuna -tämän opin totuudesta... Siitä hetkestä vetäytyivät he minusta -pois yhä enemmän. Ne, joilta kysyin syytä siihen, vastasivat, että -he luulivat minun olevan salaisessa yhteydessä veljeni kanssa ja -ajavan hänen asioitaan. Eräänä päivänä sanoin heille, että olin -täysin vakuutettu, että Kristuksen oppi oli ainoa tosi ja oikea, ja -minä tahdoin mielelläni todistaa, että niin oli, jos he tahtoivat -kärsivällisesti kuunnella minua. Monet menivät tiehensä, mutta minun -täytyy tunnustaa, että suurin joukko jäi... - -"Saarnasin heille ulkona metsässä vähintäänkin kerran viikossa, ja -voin hyvin sanoa, että kuulijaini luku lisääntyi... Niin jatkui lähes -viisi kuukautta; jos olisin saanut jatkaa yhtä monta vuotta, olisi -työlläni kenties ollut menestystä; mutta silloin onnettomuudeksi tuli -kaksi munkkia samoilemaan niille seuduin. Olen tuntenut muutamia -sellaisia rehellisiä ja oikeinajatteleviakin, mutta olen myös nähnyt -veitikoita heidän joukossaan, ja nämä olivat pahimpia; he kylvivät -rikkaruohoa vainiooni, he saarnasivat Kristusta ja elivät syntistä, -häpeällistä elämää... He olivat pettäneet minut kuten kaikki muutkin; -me melkein hukutimme heidät hyvänsuopiin lahjoihin... En huoli sanoa -teille, _kuinka_ he niistä meitä kiittivät... No, me ajoimme heidät -pois... mutta silloin oli luottamus lopussa... Minua hävetti, kun -olin antanut narrata itseäni, ja seurakuntani vetääntyi minusta -pois... Täällä on äskettäin mainittu hirveä uhripäivä, jolloin ritari -Turenpojan nuori tytär oli vähällä saada surmansa... Olin saanut -siitä tiedon ja riensin sinne... Turhat olivat kaikki rukoukseni ja -esitykseni... minunkin syntini olivat sovitettavana, omat ja monien -muiden!... Kysytte onko useampia sellaisia uhreja tapahtunut, ja minä -sanon teille, ettei mene ainoatakaan vuotta ilman jotakuta sellaista, -tosin ei niin suurta, mutta kuitenkin riittävää täyttämään jokaisen -mielen pelolla ja kauhulla. Ja uskokaa sanani, niin tulee jatkumaan -siihen päivään, jona opitaan saarnaamaan teoilla yhtä hyvin kuin -sanoillakin." - -Vanhus oli aivan innoissaan puhunut asiastaan; kokoon kutistuneet -kasvot, kalpeat, ryppyiset posket ja palavat silmät antoivat sanoille -vielä tehoisamman vaikutuksen. - -Kun hän oli lopettanut, istuutui hän maahan ja sulki silmänsä; oli -kuin hänen työnsä olisi lopussa. - -Salissa vallitsi haudan hiljaisuus; jokaisella näytti tällä hetkellä -olevan kylliksi omissa ajatuksissaan. - -Sten Sture otti vihdoin sananvuoron. - -"Se, mitä jalo ritari on meille puhunut", virkkoi hän, "on niin -ajattelemisen arvoista, että se hyvin ansaitsee mitä vakavinta -miettimistä, mutta kun opin ja elämän yhtäläisyyttä ei vaadita -ainoastaan yhdeltä luokalta, vaan se kuuluu kaikille, niin on meidän -jokaisen painettava hänen sanansa mieleemme." - -Sen jälkeen neuvoteltiin mihin keinoihin oli ryhdyttävä sodan -sattuessa, mutta edellinen keskustelu oli tehnyt mieliin niin syvän -vaikutuksen, ettei enää voitu oikein puuttua muihin asioihin. - -Erottaessa pyysi pormestari, ettei valtionhoitaja panisi pahakseen, -mitä oli tapahtunut; se oli ollut yllätys kaikille. - -"Ja merkillisesti olosuhteita valaisevaa", vastasi Sten Sture. - -"Mitähän piispa sanoo!" - -"Luuletteko vanhuksen voivan joutua siitä kärsimään?" - -"Se vaara on tarjolla!" - -"Täytyykö piispan se tietää?" - -"Katsokaas tuonne!" Vähintään puolet raatiherroista riensivät -piispantaloon. - -"Olisin halukas ottamaan hänet mukaani!" - -"Se olisi hänen pelastuksensa!" - -"Ilmoittakaa siitä sitten piispalle. Sanokaa, että olen vienyt -ritarin mukanani, saadakseni hänen avullaan varmuuden, missä määrin -hänen sanoihinsa on luottamista." - -"Teidän armonne pelastaa hänet vankeudesta." - -"Tahdotteko heti ilmoittaa vanhukselle toiveeni?" - -"Kyllä!" - -"Lähdemme aamulla anivarahin." - -"Saako hän käyttää ajoneuvoja?" - -"Kuinka vain katsoo mukavimmaksi." - -Seuraavana aamuna tapahtui lähtö, mutta vanha Olavinpoika ratsasti -reippaalla ratsulla, jota hän vaikeuksitta ohjasti. Hemming piispa -liittyi heti hänen seuraansa; tässä oli hän tavannut mieleisensä -miehen, ja heidän iällään oli tuskin kymmenen vuoden eroa. - -Matkan määränä oli Viipuri, mutta matkalla halusi valtionhoitaja -tutustua maan olosuhteihin; oli myös mahdollista, että hän saattoi -yhtyä odottamiinsa venäläisiin lähettiläihin. - -Juhana Maununpoika kertoi Sten Sturelle, että ruotsalaisten laivojen -lähettäminen oli riippunut väärinkäsityksestä; asia oli nyt ratkaistu -molemminpuoliseksi tyytyväisyydeksi. "En ole koskaan tavannut niin -suurta auliutta ja suopeutta kuin täällä", sanoi hän. - -"Minua ilahuttaa kuulla sitä, ja ilahuttaisi vielä enemmän, jos -matkaa jatkaessa saisitte syytä sanoa samaa", vastasi Sten herra. - -"Toteutuneeko silloin ennustus?" - -"Ennustus?" - -"Niin, minulle on ennustettu." - -"Täälläkö?" - -"Ensi tuntina saavuttuani." - -"Kuka ennusti?" - -"Sitä en tiedä." - -"Aivanhan puhutte arvoituksia." - -"Kun astuin majataloon, avasi nuori tyttö oven kahteen kamariin ja -kysyi kummanko tahdoin. Toisen oven päällä oli kirjaimet A.B. Ilman -mitään varsinaista syytä valitsin sen. Tyttö nauroi ja pyysi minua -astumaan sisään." - -"Oliko siinä kaikki?" - -"Pöydällä oli rukouskirja; kun avasin sen, olivat kannessa kirjaimet -A.B. Seinällä oli muuan puunleikkaus, jossa oli samat kirjaimet ja -yläpuolella kreivillinen kruunu." - -"Yhä merkillisempää." - -"Kun tyttö saapui valmistamaan illallistani, kysyin häneltä, mitä -kirjaimet merkitsivät. 'Teitä odottaa suuri onni,' sanoi hän. Minä -kysyin millainen se olisi, mutta sitä ei hän tahtonut sanoa." - -"Ja molemmat kirjaimet?" - -"Ne pyysi hän pitämään mielessäni." - -"Läpi elämän?" - -"Hän uskoi, että minun kohtaloni ratkaistaisiin jo täällä", vastasi -ritari nauraen. - -"Ja oliko siinä kaikki?" - -"Olen nähnyt myös unta!" - -"A.B:stä." - -"Kenties on hänen nimensä se!" - -"Aha! Siinä siis arvoituksen ratkaisu." - -"Nuori, kaunis tyttö minulle, viisikymmeniselle, kolmen -täysikasvuisen lapsen isälle." - -"Arvasin sen." - -"Onneksi seisoi hän niin korkealla, etten voinut häntä ylettää." - -"Eikö hän kumartunut alas?" - -"Ei, mutta hän viittasi minulle." - -"Ja silloin?" - -"Minä tein turhia yrityksiä päästäkseni ylös; hän seisoi jyrkällä -kallion reunalla." - -"Onnistuiko se vihdoin?" - -"Niin, mutta silloin minä heräsin!" - -"Aivan liian aikaisin!" huudahti Sten nauraen. - -"Koetinkin nukkua uudestaan, mutta turhaan. En voinut lakata häntä -ajattelemasta." - -"Ja näittekö hänet selvään?" - -"En, hunnun lävitse vain." - -"Rakastuitte siis siihen?" - -"Hän veti minua puoleensa vastustamattomana voimalla. Minua -ihmetyttää, täytyykö minun vielä kerran..." - -"Mennä naimisiin? Onhan sellaista nähty." - -"Hänen nimensä on A.B." - -"Siis ensimäinen A.B., jonka tapaamme!" - -"Sitä en ole sanonut!" - -Ja he jatkoivat matkaansa leikkiä laskien, molemmat vanhukset taasen -kiihkeästi keskustellessaan tuontuostakin pysähtyivät pitkiksi -hetkiksi, perusteellisemmin esittääkseen syitään ja vastasyitään. - -Esbjörn ratsasti herransa luo. "Suuri joukko väkeä on kokoontunut -tuonne metsän reunaan", sanoi hän. - -"Luultavasti aikovat he luostarikirkkoon", vastasi tämä. Sillä -lähestyttiin Naantalia. - -"Ilmoitanko piispalle?" - -"Tee se!" - -Mutta kun vanha Olavinpoika sai kuulla tämän, sanoi hän: "Se koskee -minua!" - -"Teitä?" - -"Saattepas nähdä!" - -"Tarvitseeko meidän vetää miekat maalle?" kysyi Hemming leikitellen. - -"Antaa olla sillään!" - -Pieni parvi vetääntyi lähemmäksi herraansa. Kokoontunut joukko näytti -nousevan muutamiin satoihin miehiin, naisia ja lapsia seassa. - -Ne seisoivat tiheään puristuneina, äänettöminä ja liikkumattomina. - -"Antakaa minun mennä edeltä!" sanoi vanhus. - -Oli merkillistä nähdä, kuinka nopeasti hän jätätti seuraajansa -monilla sylillä. - -Kun hän lähestyi, tuli joukkoon elämää ja liikettä, he juoksivat -esiin, suutelivat hänen käsiään ja takkiaan ja ilmaisivat melkein -lapsellista iloa. - -Kun Sten Sture seurueineen lähestyi joukkoa, näytti vanhus antavan -heille joitakin ohjeita, joita seuraamaan eivät he näyttäneet -halukkailta. - -"Viekö tämä tie Naantaliin?" kysyi valtionhoitaja heitä tervehtien. - -"Kyllä vie!" virkkoi muuan lähimmistä. "Aiotteko sinne?" - -"En!" - -"Mitä varten olette sitten niin joukolla kokoontuneet tänne tielle?" - -"Kuulimme hänen tuossa tulevan." - -"Kuka toi sanan?" - -"Sellaiset kulkevat ilmassa!" - -"Mitä tahdotte hänestä?" - -"Sanottiin, että hänet on vangittu." - -"Eikä ole." - -"Niin hänkin sanoo, mutta kuka moista voi uskoa!" - -"Ettekö usko edes häntäkään?" - -"Emme kaikessa!" - -"Mutta tahdotte kuitenkin häntä suojella?" - -"Niin tahdomme!" huusi koko joukko. - -"Hän on ollut aivan kuin isämme!" - -"Ainoa, mitä meillä on!" - -"Hän on ruokkinut nälkäiset." - -"Ja vaatettanut alastomat!" - -"Ilman häntä olisimme menehtyneet!" huudettiin kilvan. - -"Ja nyt tulette häntä kiittämään?" - -"Pyytämään, että hän palaisi takaisin luoksemme!" - -"Sitä en tee!" sanoi vanhus liikutuksella, jota hän turhaan koetti -salata. - -"Tila on asumatonna!" - -"Antaa sen vain olla!" - -"Me viljelemme sitä teille!" - -"Näettekös, isä, hän itkee'" kirkui muuan tuskin yhdeksänvuotias -tyttönen, joka oli tarttunut kiinni hevosen harjaan. - -Isä kuiskasi jotakin tytön korvaan ja nosti hänet hevosen lautasille. - -"Kasta minut!" huusi tyttö hänelle. - -Kalpeille poskille lehahti puna, ja silmät leimahtivat. -"Kiittämättömät!" virkkoi hän vapisevalla äänellä, nosti tytön maahan -ja tahtoi sen jälkeen jatkaa tietänsä. - -Mutta muutamat asettuivat hänen tielleen, toiset tarttuivat hevosen -suitsiin, suurin joukko taasen heittäytyi maahan huutaen: "Älkää -menkö luotamme, ainoa ystävämme, isämme ja hyväntekijämme!" - -Ja vastarinta kävi yhä heikommaksi: "Ettekö sitten voi auttaa minua?" -kysyi hän jälestä tulevilta. - -"Tiedättekös", sanoi Sten Sture, "minä asetun mieluummin kansan -puolelle!" - -Nousi rajaton riemuhuuto. - -"Onko hän uusi valtionhoitaja?" - -"Niin nuori herra!" - -"Ja niin lempeäsilmäinen!" - -"Tahtooko hän myös auttaa meidän hätäämme!" - -"Vuoden sato on ollut pieni!" - -"Me saamme talvella nähdä nälkää, kuten tavallisesti!" - -"Mitä, ettekö häpeä; alatteko heti kerjätä. Ottakaa taloni ja -viljelkää sitä parhaanne mukaan; mutta minua ette näe enää koskaan -tässä elämässä!" huusi Olavinpoika melkein vimmoissaan. - -Hän ponnisteli epätoivoisesti päästäkseen vapaaksi, mutta kansa ei -päästänyt häntä. - -"Me emme tahdo mitään!" huusivat he. - -"Me kyllä näemme nälkääkin, kun vain tulette." - -"Minä tekisin sen teidän sijassanne", sanoi Hemming Gadd. "Siitä -olisi hyötyä." - -"Voitte tuskin palata Turkuun", sanoi valtionhoitaja. "Piispa ei anna -teille koskaan anteeksi." - -"Tiedän sen!" - -"Nämä rakastavat teitä!" - -"Mutta heidän kiittämättömyytensä?" - -"Se täytyy teidän antaa anteeksi ja unhottaa." - -"Sen olen tehnyt aikoja sitten", kuiskasi hän. "Mutta en tahdo sitä -tunnustaa." - -"Tehkää se minun tähteni." - -"Mielelläni! Sanokaa se heille!" - -"Rakkaat ystävät!" sanoi Sten. "Minulla on se suuri ilo, että saan -antaa teille takaisin ystävänne ja isänne!" - -Ihastuksella ei ollut mitään rajoja, huudettiin ja kiruttiin, -siunailtiin ja hypeltiin, itkettiin ja naurettiin. - -Kun ensi riemastus oli hieman asettunut, jatkoi Sten: "Luvatkaa -minulle ja hänelle, ettei hänen tarvitse koskaan katua sitä uhrausta, -minkä hän on nyt tehnyt teidän tähtenne!" - -"Ei koskaan, ei koskaan!" huusivat kaikki yhteen suuhun. - -"Herra Jumala siunatkoon teitä kaikissa puuhissanne!" huudahti -vanhus, kun erotessa puristi Sten Sturen kättä. "Teitä en unhota niin -kauan kuin elän, ja voin hyvin sanoa, että teidän vaikutuksestanne -nyt näen rakkaimman toiveeni täytettynä." - -"Emme kai näe enää koskaan toisiamme", sanoi Hemming. - -"Olisi ihme, jos niin tapahtuisi." - -Vanha Olavinpoika lähti suuren joukon ympäröimänä taivaltamaan kapeaa -metsätietä eteenpäin; kauan kuului iloisia ääniä, mutta vähitellen -hälvenivät ne avaruuteen. - -"Mitä merkillisiä ihmisiä!" huudahti Hemming piispa. "He ainakin -muistavat hyvät työt!" - -"Mitä se todistaa?" - -"Että he vielä ovat luonnontilassa. Odottakaas vain viitisenkymmentä -vuotta niin he ovat samaa maata kuin mekin." - -"Tarkoitatteko, että sivistys vie pois ihmisten hyvät ominaisuudet?" - -"Sen seuraukset koituvat alussa ja pitkän aikaa kiroukseksi -ihmiskunnalle!" - -"Eikö tieto ole valoa?" - -"Valo voi vaikuttaa sellaista päivänsokeutta, että joutuu eksyksiin -helpommin kuin pimeässä." - -"En jaksa sitä käsittää." - -"Mies, joka ymmärtää käyttää veistä, vuolee sillä taideteoksen, -kokematon käyttää samaa työkalua ottaakseen hengen lähimäiseltään. -Siinä esimerkki; työase on sama, temppu on sen käyttämisessä." - -"Sehän juuri on opittava!" - -"Mutta mitään oppia ei saavuteta, jos tukehdutamme synnynnäiset -oikeuskäsitteet. Sentähden saavutetaan korkein sivistys silloin, kun -ihminen ehtii niin pitkälle, että hän tieten tahtoen tulee siksi, -miksi luonto on hänet aikonut. Mutta sellaista ei tapahdu ennenkuin -ajan täyttyessä." - -"Näette pitkälle eteenne!" - -"Niin näkee se, joka tahtoo unhottaa menneisyyden eikä usko -nykyisyyteen", vastasi Hemming lyhyeen. - -Naantalissa ei viivytty pitkään. Käytiin birgittalaisluostarissa, -jossa pidettiin erittäin juhlallinen messu valtionhoitajan läsnäolon -johdosta, ja sen jälkeen neuvoteltiin pikku kaupungin eturivinmiesten -kanssa läänin asioista. Siinä kaikki, mitä voitiin toimittaa. - -Matkaa jatkettiin Satakuntaan ja Raumalle. Sten Sture kulki -samaa tietä kuin monta vuotta ennen häntä jalo Erik Turenpoika -merkillisellä kuninkaankulullaan. Hän kävi ensi kertaa Suomessa, ja -sen mahtava kauneus vaikutti tenhoisasti hänen nuoreen mieleensä. - -Ihmeellisesti vaikutti rannattomain sankkojen metsien näkeminen. -Niissä kulki kuin meren pohjalla, missä vallitsi keskeytymätön, -yksitoikkoinen hiljaisuus; korkealla heidän päidensä yläpuolella -suhisi tuuli puiden latvoissa tai pilviä piirtäväin honkien -latvuksissa. - -Tuontuostakin tapasivat retkeilijät ikäänkuin käytävänä alaisihin -maaemihin pienen metsäjärven, jonka jyrkkärantaiselle pinnalle ei -koskaan tuulenhengähdys eksynyt ja jonka tummaa kuvastinta röyhelsi -ainoastaan ahvenen loiskahdus tai yksikseen ajelehtavan kuikan uinti. - -Pieni matkue oli laskeutunut ratsuiltaan; maan asukkaat opastivat -heitä osaksi jalkapolkuja, osaksi mutkittelevia teitä määrätylle -kokouspaikalle. - -Ihmiskieli mykistyy luonnon ihmeiden edessä, ja matkalaisemme -tunsivat melkein seisovansa iäisyyden oven edessä, he ymmärsivät -kansan uskon metsän jumaliin ja haltioihin, joiden hahmon odotti -näkevänsä minä hetkenä tahansa ja joiden ääniä odotti kuulevansa -tuulen suhinassa... Taasenkin kuului metsäpuron lorina; tie vei sinne -päin, se näytti olevan aivan lähellä, mutta silmä ei kohdannut muuta -kuin kanervikkonummea ja sen kasvattamia honkia runko rungon vieressä. - -Nummen ääreltä vilkkui vihdoin kimaltelevaa aallokkoa lehdon -lehdeksien lomitse, mutta se oli niin syvällä rinteen alla, että -täytyi toisella käsivarrella tarttua lähimmän puun oksiin ja sitten -jalallaan kopeloida kiintokohtaa alempana seisovan puun tyvestä -siten päästäkseen alemmaksi. Mutta kun arveluttava taival oli tehty, -silloin näki tyynen vesikuvastimen täydessä kirkkaudessaan, ylhäältä -ainoastaan muutamien sylien levyisen vyön sinitaivasta ja molemmilla -puolin melkein läpitunkemattoman runko- ja lehtikudoksen. - -"Moista en ole nähnyt koskaan!" huudahti Sten Sture. - -"Minä tunnen seudun ja tiedän, että paras on vielä jälellä!" selitti -piispa. - -Nyt täytyi taivaltaa jotensakin pitkältä tiheää metsää, mutta -yhtäkkiä, aivan kuin taikaiskulla, aukeni maisema mitä ihanimmaksi -ja vaihtelevimmaksi tauluksi, jossa näkyi saaria ja niemiä -virranherantojen, kenttien ja kumpujen kietomina. Kaikkialla valoa -ja varjoa päivän mukaan muuttelehtamassa; tummia petäjikköjä -ja kuusikkoja, jotka näkyivät loitompaa taivaan rannalta, ja -helakampia koivulehtoja, jotka seppelöivät karuja vuoria. Kaikkialla -järvenkielekkeitä, niittyjä, laaksoja ja viheriöitseviä kukkuloita -alati vaihtelevissa värivivahduksissaan. - -Aurinko oli laskemaisillaan, sen lumoihanat sädesoihdut heijastelivat -järven pinnassa, karkeloiden kuin revontulten loimut vuoteelta, -johon taivaan kuningatar vaipui levolle; veden ylle laskeutui -tummansiintäviä, helottavia vöitä, siellä ja täällä katkaisten -taivaalta heijastelevan rusopunaisen loimon, jota vastaan niemien -ja saarien tummuus taisteli. Ilma oli tyyni ja leppoisa, ja rastaan -livertelivät iltahymnejään... Täällä odottivat hevoset. - -"Tällaisessa luonnossa on elämällä ja kuolemalla jotakin arvoa", -huudahti Hemming Gadd. - -"Minusta tuntuu ihmeelliseltä, ettei täällä ole mitään -ihmisasuntoja!" sanoi Sten. - -Muuan oppaista ilmoitti, että aivan metsänreunassa oli siellä suuri -kota. - -"Voimmeko saada siellä yösijaa?" - -"Kyllä, jos haluatte!" - -"Menkäämme sitten sinne." - -Se oli jotensakin suuri pirtti; ulospäin näytti se kuin hirsikasalta. -Tuvassa oli muutamia pieniä, mataloita ikkunaluukkuja, mutta oli -ilman lattiaa ja savureikä oli kuten tavallisesti keskellä kattoa. -Katonrajassa leijaili tai pikemmin riippui harmaa läpinäkymätön -savupilvi. Kun ovi avautui, huomasivat ulkona seisovat äänettömän -ihmisjoukon. Muutamat naisista istuivat rukkiensa ääressä, toiset -puuhailivat taikinakaukalon ja padan ääressä; muutamat miehet -tekivät tuohivirsuja, toiset kiskoivat päreitä. Parvi lapsia peuhasi -lattialla kirkuen ja hälisten. - -Summattoman suuri valkea räiskyi takassa, ja tulella riippui iso -kattila, jossa iltaruokaa keitettiin. - -Mutta keskelle permantoa oli myös tehty valkea ja sen ääressä seisoi -olento, mies tai nainen, joka oli kiireestä kantapäähän tuohipuvussa; -äänestä saattoi kuulla, että hän oli mies, hän joikui eräänlaista -yksitoikkoista laulua, johon vastasi toinen olento, luultavasti -nainen, joka seisoi kappaleen matkan päässä tulesta. Molemmat tekivät -kummallisia liikkeitä käsillään, osaksi ilmassa, osaksi toisiaan -vastaan, ja läsnäolijain huomio oli melkein yksinomaan kiintynyt -heihin. Savupilven läpi huomasivat matkalaiset hetken kuluttua lasten -takaa uunin aukosta ukonpään, joka uteliaasti tirkisteli mustalaisiin. - -Kukaan ei ollut pannut merkille Sten herraa ja hänen seuruettaan, -ennenkuin he seisoivat keskellä pirttiä. - -Silloin päästi mustalaisakka kirkaisun. - -Kaikki kodassa läsnä olevat heittivät pois mitä heillä oli -käsillään ja lähestyivät pyhää tulta; tungos oli niin kova, että -matkalaisemme, jotka tietysti vetääntyivät syrjempään, joutuivat -aivan lähelle ovea. Alkoi eräänlainen vuorolaulu tuohipukuisen miehen -ja mustalaisakan kesken. Ukko kyseli laulaen, ja akka vastaili -laulaen, selitti näkevänsä nuoren jalokiville välkkyvän, kullalle -kiiltävän ja hopealle hohtavan nuoren sankarin lähtevän vesille -laivoillaan, mukanaan etevimmät miehensä. Merimatkan jälkeen nousee -hän maihin, ihanille ikirannoille. Miehen kysymykseen, eikö tuuli -ja myrsky tuo pian nuorta sankaria tänne luoksemme, vastasi nainen -vastakysymyksellä, miten päivänpoika otettaisiin vastaan. Kun mies -selitti otettavan hänet vastaan suurimmalla kunnioituksella, lauloi -akka: - - "Sankari tuvassa täällä, - päivänpoika pirtissämme!" - -"Täällä?" huusi koko joukko ja syntyi hirveä meteli. Mutta -tietäjäakka tunkeutui joukon läpi Stenin luo. - -"Herra!" sanoi hän kumartaen kolme kertaa. "Et ole meille tuntematon, -vaikka ruumiillisin silmin näemmekin sinut ensi kerran." - -"Kenenä pidätte minua sitten?" - -"Päivänpoika! Sankari!" huusi mies. - -"Ruotsin ja Suomen valtionhoitaja, jalo ritari, herra Sten Sture!" -huudahti Hemming Gadd, joka tahtoi tehdä kohtauksesta lopun. - -"Jumala! Jumala!" - -"Pyhä neitsyt häntä suojelkoon!" - -Ensi ällistyksen hieman tasoituttua joutuivat matkustavaiset, mutta -etupäässä Sten Sture, aivan rajattoman uteliaisuuden esineiksi. - -Vanhuksista lapsiin saakka halusivat he ainoastaan katsella häntä, -tarttua hänen käteensä ja sanoa hyvää päivää! Kaikissa huomasi hän -saman surumielisen vakavuuden, joka on niin ominainen piirre Suomen -kansassa. - -Niihin kysymyksiin, joita heille tehtiin, vastasivat he ainoastaan -yksikantaan tai eivät ensinkään. - -Ateriaan, joka vieraille tarjottiin, kuului vain suolakalaa ja -velliä, mutta he tarjosivat sen sellaisella hyvänsuonnilla ja -sydämellisyydellä, että teki aivan hyvää sydämelle sitä nähdä, ja -tyytyivät sen jälkeen itse paksuun ruisjauhopuuroon ja tilkkaseen -väkihapanta piimää. - -Turhaan koetti Sten taivuttaa isäntäväkeä ottamaan osaa siihen -runsaaseen ateriaan, jonka hän ja hänen miehensä olivat saaneet; -he kieltäytyivät itsepintaisesti, joko sitten kainoudesta tai -synnynnäisestä vaistosta, ettei heillä saanut olla toisin kuin heidän -muullakaan väellään. - -Muiden keräännyttyä nuoren herran ympärille oli piispa puuttunut -juttusille mustalaisten kanssa, ja monet tulivat heitäkin kuulemaan. -Hän kysyi heiltä, kuinka he olivat saaneet tiedon valtionhoitajan -saapumisesta. - -"Olemme lukeneet sen tähdistä!" sanoi mies. - -"Senkin, että hän tulisi tänne?" - -"Se oli edeltä määrätty!" - -"Missä tarkoituksessa!" - -"Jumala sen tietää!" - -"Oletteko kristitty?" - -"Olemme kaikki kastetut pitäjässämme", vastasi akka. "Muuten emme -saisi oleskella siellä." - -"Pappiko niin on sanonut?" - -"Niin, armollinen herra!" - -"Kuitenkin pidätte kiinni pakanuudestanne?" - -"Eihän ole haitaksi useammatkaan jumalat", sanoi mies huoaten. - -"Meikäläisille köyhille raukoille on se hyvään tarpeeseen", lisäsi -akka. "Jollei yksi Jumala ole sillä tuulella, että auttaisi, niin -voihan olla toinen." - -"Ennusteleminen taitaa olla tuloisa ammatti?" - -"Ei aina!" - -"Kuinka niin?" - -"Riippuu ennustuksen laadusta!" - -"Se riippuu teistä?" - -"Ei, vaan kohtalosta!" - -"Tehän olette kohtalo!" - -Molemmat mustalaiset katsoivat toisiinsa, virkkoivat muutamia sanoja -ja kääntyivät pois. - -"Jos olen loukannut teitä", sanoi piispa, "tein sen vastoin tahtoani." - -"Puhutte asiasta, jota ette ole kokenut." - -"Ettekö puhu vain, miten teistä näyttää parhaalta?" - -"Onko kaksia samannäköisiä kasvoja?" - -"Tai kahta samanlaista kättä?" - -"Luulen sen olevan harvinaista." - -"Siitä kirjasta me luemme!" - -"Tahdotteko lukea minunkin kädestäni?" - -Piispa ojensi miehelle kätensä ja hän tarttui siihen ja katseli sitä -tarkkaavaisesti. Sitten puhui hän kiivaasti akalle omalla kielellään. - -Tämä vastusti häntä, piispasta tuntui akka sanovan miehelle, ettei -hän tiennyt mitä sanoi. Mies alkoi uudestaan tutkistella käden -viivoja, sitten päästi hän sen hiljaa, jupisi muutamia sanoja ja -taivutti päänsä. - -"Ettekö salli minunkin katsoa?" sanoi nainen. Mutta tuskin oli hän -heittänyt katseen ojennettuun käteen ennenkuin pelästyneenä kiinnitti -katseensa piispaan ja kysyi vapisevalla äänellä: "Miksi olette tullut -tänne?" - -"Ettekö voi siis sanoa minulle mitään?" - -"En!" vastasi nainen. - -"Emme tahdo!" lisäsi mies. - -"Miksi ette?" - -"Se voisi käydä meille kalliiksi." - -"Vaiti!" huusi mies. - -"Alan ymmärtää. Taitaa olla huonoja merkkejä?" - -"Me olemme viheliäisiä hutiluksia..." - -"Ei, ei mutta me emme uskalla puhua." - -"Ja jos nyt lupaan, ettei teille tapahdu mitään pahaa?" sanoi piispa. - -Nyt alkoi kiivas keskustelu miehen ja vaimon kesken, mies tahtoi -saada vaimon vaikenemaan, mutta nähtävästi oli valta akalla, sillä -ukko vetääntyi syrjään, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "Saat itse -vastata seurauksista." - -Heidän vilkkaat liikkeensä ja kasvojensa eleet olivat piispaa -suuresti huvittaneet, ja kun akka jälleen astui esiin, ojensi hän -heti tälle kätensä. - -Akka tarttui siihen ja katseli vielä kerran piirteitä suurimmalla -tarkkaavaisuudella. - -"Teitä odottaa jotakin hirveää!" - -"Täälläkö?" - -"Tässä maassa!" - -"Nytkö pian?" - -"Se viipynee vielä kahdeksan, yhdeksän vuotta." - -"Silloin olen luultavasti kuollut!" - -Vielä kerran katsoi akka hänen kättään. "Te heitätte pois -menneisyyden ja nykyisyyden." - -"Mitä saan sijaan?" - -"Ette mitään!" - -"Puheesi on hämärää, eukko, kuten kaikki ennustukset", sanoi piispa -nauraen. - -"Noudattakaa neuvoani!" - -"Kuinka se kuuluu?" - -"Älkää tulko enää Suomeen." - -"Luultavasti en sitä teekään." - -"Tiedättekö", sanoi akka, "että olen nähnyt tähtenne!" - -"Onko minullakin sellainen?" - -"Se on jokaisella ihmisellä; teidän on ollut kirkas ja loistava, nyt -tunnen sen." - -"Minustako?" - -"Silmistänne, niissä on sukulaisside." - -"Minun tähteni on _ollut_ loistava, sanot, nyt olen minä käynyt -vanhaksi." - -"Se ei ole mikään syy!" - -"Eikö?" - -"Se ei ole laskenut eikä mennyt pois, mutta se on piiloutunut pilven -taa." - -"Meneekö pilvi ohitse?" - -"Riippuu itsestänne!" - -"Voinko tehdä jotain sen suhteen?" - -"Murtautua lävitse." - -"Siitä pidän huolen!" - -"Jollette olisi niin vanha, sanoisin, että se, joka pitää teitä -vankina..." - -"Sitä ei tee kukaan!" - -"Eräs nainen tekee sen." - -"Mene helkkarissa tiehesi!" huudahti Hemming ja tyrkkäsi hänet -luotansa. Mutta katuen kiivauttaan kääntyi hän ja sanoi antaen -eukolle tukaatin: "Et tiennyt, että se oli kirkon palvelija, joka -ojensi sinulle kätensä ja sanoi: 'Povaa minulle!'" - -"Jalo herra", vastasi eukko, "he ovat halukkaimpia moiseen!" - -"Olisihan minun pitänyt arvata se", jupisi Hemming itsekseen. -"Siitähän puhutaan yleisesti." - -Sten Sture pakinoi yhä innokkaasti ympärillään olijoiden kanssa, -ja piispa meni ulos ummehtuneesta kodasta, nauttiakseen raittiista -yöilmasta. - -Taivas oli kirkas ja tähdet kimaltelivat. "Vai niin, yksi noista -tuolla on muka siis läheisissä suhteissa minuun?... En kiellä, -että minusta olisi hyvin mieluista, jos saisin vaikkapa vain -sadastuhannesosanakin jostakin tähdestä yhä vieläkin elää Ruotsin -taivaalla... Mitähän tulevina aikoina sanottaneenkaan Hemming -Gaddista? Että hän oli raaka ja sivistymätön eikä suinkaan -vähimmässäkään määrin pappi. Sen arvostelun lausuvat virkaveljeni -minusta ja he ovat oikeassa, ei voi kieltää, että he ovat oikeassa. - -"Luojan kiitos, he eivät muodosta enemmistöä. Sitten on meillä -suurmiehet ja valtakunnan aatelisto. He kiroilevat ja sadattelevat -minua, sillä minä en ole koskaan tahtonut käydä heidän asioillaan, -yhtä vähän kuin kuninkaidenkaan, noiden verenimijöiden, joita vihaan -kuolemaan saakka!" - -"Mitä on jälellä? Kansa, ainoastaan kansa! Sitä olen rakastanut ja -palvellut, siinäkin olen pettänyt papillisen valani, että Ruotsi on -ollut morsioni ja rakastettuni, sen tähden olen taistellut ja verta -vuotanut, en ole antanut väkivaltaisten sitä raiskata; ja sen omat -pojat on pakotettu kuuliaisuuteen ja kunnioitukseen... _Sen_ pitäisi -siis pitää minut kiitollisessa muistossa. Monta ihailijaa on sillä -ollut -- toisia se saa... Riippuu siitä, minkä arvoisia he ovat. -Mutta ennustus, kirottu ennustus...? Hullutusta; voin saada surmani -miekasta, mitäs siitä?... Kuolemaa en pelkää, mutta pettää...? Ei -mikään käärme, olipa kätkeytynyt mihin soppeen tahansa, voi saada -minua siihen, sen vannon sinulle, tähteni!" Ja piispa ojensi kätensä -ja katsoi taivaalle... "Oliko se näköhäiriö, vai eikö pudonnut muuan -tähti?" Hän hätkähti ja jupisi: "Alkaa tulla kylmä!" Sitten lähti hän -kotaan. - -Seinään kiinnitetylle penkille oli valmistettu vuode ylhäisimmille -vieraille. Mutta ennenkuin mentiin levolle, piti piispa rukouksen. -Ritari ja hänen miehensä polvistuivat kodan yhdelle seinämälle, kun -taasen lukuisa kansanjoukko asettui muuanne huoneeseen. - -Hemming Gaddilla oli sana vallassaan. Lieneekö nyt ollut joku -erityinen syy, joka antoi ajatuksille vakavamman käänteen, mutta hän -rukoili kaikkien niiden puolesta, jotka tunsivat kiusausta pahaan. -"Ja kaikkien laita on niin", huudahti hän. "Kukaan ei käy vapaana, -kukaan ei voi sanoa herran edessä, että hänen kaikki ajatuksensa -ovat puhtaat, ja sentähden tarvitsemme kaikki hänen apuaan ja lujaa -tukeaan! Ken seisoo, hän katsokoon, ettei kaadu..." Hän rukoili -sydämen hartaudella, sillä hän tunsi itse olevansa hädässä ja -tiesi mikä hauras tuki oma voima oli... Sellaista saarnaa ei ollut -ennen kuultu, kuului pelkkää itkua ja nyyhkytystä, ja saarnan -päätyttyä keräännyttiin hänen ympärilleen suutelemaan hänen käsiään -ja liepeitään. Piispa oli joutunut vähintään yhtä suuren huomion -esineeksi kuin valtionhoitajakin. - -Mustalaisetkin tulivat esiin hyvin arastellen. "Te voitte tutkia -sydämet ja munaskuut!" sanoivat he. - -"Mitä teitä liikuttaa minun puheeni, ettehän ole kristittyjä?" - -"Kyllä, kun te saarnaatte!" - -"Ja kun omanne tekevät sen?" - -"Silloin kuuntelemme heitä!" - -"Älkää panko pahaksenne", kuiskasi akka. - -"Luulit voivasi minua pelotella?" - -"Selitin vain, mitä luin tähdistä, mutta tiedän kyllä, että on -olemassa voima, joka tekee kaikki ennustukset tyhjiksi." - -"Mitä tiedätte siitä?" - -"Puhuittehan juuri siitä." - -"Meidän on jokaisen kohdaltamme omistettava se hyväksemme!" - -Varhain seuraavana aamuna näki Sten herra hämmästyksekseen miesten -ja naisten syöksyvän ulos ovesta puolialastomina; piispa teki heille -seuraa useiden hänen omien miestensä keralla. Ainoastaan vanha -ukko ja lapset jäivät uunille, ja samoin jäi kotaan herra Juhana -Maununpoika muutamain harvojen hänen asemiestensä keralla. - -"Mihin he livistivät?" kysyi Juhana herra. - -"Saunaan!" vastasi asemies nauraen. - -"Oletteko te ollut siellä?" - -"En, minun käskettiin odottaa." - -"Siellähän on jotakin nähtävää!" sanoi Sten. "Tulkaa, lähtekäämme -heti sinne." - -Nopeasti pukeuduttuaan lähtivät molemmat herrat. - -Vähän matkan päässä oli pienempi suojus, jossa oli ainoastaan yksi -huonehökkeli, minkä ovenposkeen oli laitettu uuni päällekkäin -ladotuista kivistä. Uuni oli lämmitetty niin kovasti, että kivet -aivan hehkuivat, sitten kaadettiin niille vettä, kunnes höyrypilvi -täytti koko saunan. - -Sen peräseinällä oli kaksi jyrkeää hirsipalkkia, toinen ylempänä -toista. Ylimmällä istui tulisessa kuumuudessa miehiä ja naisia -niin paljon kuin sinne mahtui eivätkä näyttäneet olevan löylystä -millänsäkään, pieksivät vain koivuvihdoilla voimiensa takaa itseään. - -Kun Sten herra ja hänen seuralaisensa avasivat oven, lehahti kuuma -löyly heitä vastaan ja alastomat usvan kietomat ihmisruumiit olivat -niin tympäisevä näky, että he kiireimmiten vetäytyivät takaisin. - -Mutta Hemming tohtori tuli heti sen jälkeen ulos täydellisessä -luonnontilassa ja ruumiiltaan punaisena kuin keitetty rapu. - -"Tämä on itse terveys", sanoi hän. "Tällainen kylpy tekee minut -viittä vuotta nuoremmaksi." - -"Minä kylven mieluummin tuolla virrassa tai katselen tätä ihanaa -maisemaa." - -"Sellaisia meillä on pitkin matkaa täällä." - -"Lähtekäämme sitten ajoissa taipaleelle." Osoitettu vierasvaraisuus -palkittiin runsailla lahjoilla ja köyhässä lappalaiskodassa ei -koskaan unhotettu puhua tästä merkillisestä vierailusta. - -Matka kautta Satakunnan avasi matkalaisille monta luonnonihanaa -taulua, mutta Sten Sturella oli myös tilaisuus tutustua -kansaan. Kansa eli kurjasti, viheliäisissä hökkeleissä, -leipänä oli enimmäkseen pettua, käsitöitä tehtiin enimmäkseen -vain tuohesta, siitäkin vain kotitarpeiksi. Yleensä elettiin -etupäässä metsästyksellä ja kalastuksella, kansa oli hiljaista ja -kärsivällistä, melkeinpä välinpitämätöntä köyhyydestään. - -Porista kävi matka Kokemäenjoen yli Hämeenlinnaan. Siellä oli -linnalupa Åke Yrjänänpojalla, joka oli urhea, oikeamielinen herra, -lämpimästi kiintynyt Sturen sukuun ja vihainen kaikelle sorrolle. -Hämeenlinnassa viivyttiin kolme kokonaista päivää; sen jälkeen -lähdettiin pitkälle taipaleelle Porvooseen. - -Siellä odotti useita kirjeitä, jotka olivat tulleet meritse. Kristina -rouva kertoi kirjeessään, että kaikki osoittivat hänelle hyvyyttä -ja suopeutta; Märta rouva oli vihdoin saapunut vierailulle hänen -luokseen ja lähetti monia terveisiä jalolle rouva Gunilla Beselle, -herra Erik Turenpojan leskelle. "Minä en tosin häntä tunne", -kirjoitti Kristina, "mutta Märta rouva puhuu hänestä niin paljon -hyvää, että se on suuresti minua ilahuttanut, ja minulle olisi sangen -rakasta, jos rakkaan Annani, joka oli morsiusneitona häissäni, -äitinsä uskoisi minun huostaani; valvoisin häntä äidin silmillä." - -Pormestari ja neuvosto kirjoittivat myös uudelle valtionhoitajalle -hartaasti vakuuttaen uskollisuuttaan ja rakkauttaan ja toivottaen -Jumalan siunausta. - -Strengnäsin piispa Mathias oli hänkin kirjoittanut. Hän aikoi -mikkelinmessun (syyskuun 28 päivän) aikaan viettää kahden -sisarentyttärensä häitä, ja he toivoivat kaikki, että valtionhoitaja -ja Kristina rouva kunnioittaisivat niitä läsnäolollaan; mutta nyt -oli Kristina rouva kirjoittanut, että jollei Sten herra ollut siihen -aikaan vielä palannut, ei hänkään voinut eikä tahtonut olla juhlassa -läsnä. He pyysivät nyt Sten herraa ilahuttamaan heitä rakkaalla ja -sangen tervetulleella vierailullaan. - -Tönne Erikinpojalta saapui pikalähetti Viipurista tuoden tiedon, että -venäläisiä rauhanhierojia odotettiin minä päivänä tahansa. - -"Sitten emme mekään odotuta itseämme", sanoi Sten herra kirjeen -luettuaan. - -Matka Porvoosta Viipuriin kävi kautta suurten metsien, soiden -ja rämeiden, mutta paitsi piispaa oli koko parvi nuorta väkeä; -kuitenkaan ei kukaan ollut reippaampi tunkeutumaan läpi kuin hän, ja -hilpeästi ja kevein mielin tehtiin taivalta. - -Parin peninkulman päässä Viipurista oli oppaan erehdyksen -johdosta tehty melkoinen mutka, niin että nyt lähestyttiin linnaa -idästä, vaikka olisi pitänyt tulla lännestä. Oli kirkas ja kaunis -syysaamu, ja auringon säteet hiipivät siellä ja täällä melkein -yhteenkasvaneiden korkeain honganlatvusten välitse. - -Silloin toi tuuli useain äänten hälinää matkalaisten korviin. - -"Mitähän se lienee?" - -Metsätie oli sangen kapea ja ainoastaan perätysten, yksi erällään, -saattoivat he päästä eteenpäin. - -"Kenties joku eksynyt, samoinkuin mekin", sanoi valtionhoitaja. -"Ratsastakaa edeltä, herra ritari!" - -Näitä sanoja seurasi silmäys herra Juhana Maununpoikaan, joka riensi -täyttämään käskyä ja lasketti täyttä nelistä eteenpäin. - -Silloin kuului naisen kirkaisu. - -"Seuraa häntä, Esbjörn!" - -Nämä molemmat kohtasivat merkillisen näyn, kun he muutamain -minuuttien kuluttua tulivat muutamaan metsän aukeamaan. - -Kaksi miestä tahtoi vetää mukanaan nuoren naisen, joka pani vastaan, -minkä suinkin voi; hänen huutonsa se oli kuultu. - -Mutta hieman loitompana istui ratsullaan sangen nuori ja kaunis -neitsyt. Hän näytti kovasti kiihtyneeltä, hänen silmänsä melkein -leimusivat ja sieraimet laajenivat nopeasta hengityksestä. - -"Tuollaiselta täytyisi sodanjumalattaren näyttää", ajatteli ritari -ensi näkemältä. - -"Päästäkää hänet!" käski neitsyt viitaten tyttöön, joka vaikeroiden -makasi maassa. - -"Hän on minun lapseni ja minä teen häneen nähden mitä haluan", -vastasi vanhempi miehistä. - -"Hän on antanut tytön minulle, ja sen on tultava vaimokseni", lisäsi -nuorempi ja koetti nostaa tyttöä pystyyn. - -Mutta tyttö kirkui ja rimpuili vastaan. - -"Olette kurja raukka, Turo, kun tahdotte väkipakolla ottaa itsellenne -vaimon", sanoi neitsyt halveksivasti. - -Mies päästi tytön ja kääntyi päin. "Siten ei ole vielä kukaan minua -nimennyt", sanoi hän. - -"Minä teen sen!" - -Hän lähestyi neitsyttä, hitaasti, hiipien, muistuttaen metsän -petoa, joka valmistuu hyökkäykseen. Neitsyt katseli häntä yhä yhtä -pelottomasti ja uhkaavasti kuin ennenkin. - -Ritari ja Esbjörn olivat tähän asti jääneet huomaamatta. Nyt ratsasti -edellinen nopeasti esille. - -"Pois täältä!" huusi hän ja ohjasti hevosensa Turon ja nuoren -neitsyen väliin. - -"Kuka te olette?" kysyi neitsyt hämmästyneenä. - -"Kaunis neitsyt, minä..." - -"Joka pyytämättä sekaannutte toisten asioihin", lisäsi hän ylpeästi. - -"Minä luulin..." - -"Kai niin, etten voisi itse selviytyä... Kiitos vain!" Näin sanoen -käänsi hän ratsunsa ja käänsi siten kasvonsa ritarista. "Tulkaa -tänne, Turo", sanoi hän. - -Mies lähestyi nöyrästi. Alla silmin kuunteli hän neitsyen nuhteita. - -Oli mahdotonta kuulla sanoja, mutta punasta, joka läikähteli syntisen -kasvoilla, saattoi ritari ymmärtää, ettei neitsyt säästänyt kovia -sanoja ja soimauksia. - -Sillävälin oli pieni parvi lähestynyt. Sen nähdessään näytti neitsyt -joutuvan hyvin kummiinsa, mutta sattumalta osuivat hänen silmänsä -Sten Stureen, ja hän huudahti iloisella hämmästyksellä: - -"Valtionhoitaja!" - -"Ja ken te olette, kaunis neitsyt?" - -"Ettekö tunne minua?" - -"Anna Bjelke!" - -"Niin vain!" huudahti hän iloissaan. - -"Umpusta on niin nopeasti puhennut ruusu, että pelkäsin erehtyväni." - -"Miten tulette tätä tietä?" - -"Eksyimme oikealta." - -"Tuolta vasemmalta löydätte suuren maantien Viipuriin; minä tulen -heti jälestä." - -Hän punastui hieman, nähtävästi olisi hänestä ollut mieluisempaa, jos -he olisivat menneet edeltä. - -Tytön isä seisoi vielä samalla paikalla; hänen kasvoillaan oli -lohduton, välinpitämätön ilme; tuskin oli hän luonut katsettakaan -ratsumiesparveen; muljottavat silmät olivat aivan kuin naulatut -maahan. - -Tyttö makasi liikkumatonna paikoillaan. - -Nuoremmalla miehellä, sulhasella, oli jotakin väijyvää katseessaan -ja olennossaan; katseli kaikkea ja kaikkia tuskin kääntäen päätään; -kuitenkin lähestyi hän huomaamatta heimolaisiaan. - -Esbjörn oli laskeutunut ratsailta; hän kulki miehen jälestä; kukaan -ei voinut käsittää syytä siihen. Silloin kumartui sulhanen äkkiä -maahan. "Nouse pois, Outi", sanoi hän; "puhelkaamme asiasta lähemmin." - -Tyttö kohotti päätänsä ja varasi hänen ojennettuun käteensä; mutta -samassa sieppasi hän tytön syliinsä ja olisi ollut poissa, jollei -Esbjörn olisi sitä estänyt. Syntyi painiskelu; tyttö liukui jälleen -maahan, mutta miehet taistelivat aivan kuin henkensä edestä. - -Eivät mitkään huudot, eivät mitkään kiellot ottaneet auttaakseen. -Esbjörn, joka oli ryhtynyt taisteluun suurella tyyneydellä, jatkoi -sitä lisääntyvällä innolla, ja suomalainen punoutui hänen ympärilleen -ikäänkuin ei aikoisi päästää otettaan ennenkuin vihollisensa -surmattuaan. - -Sten Sture ei tahtonut menettää uskollista palvelijaansa, eikä hän -tiennyt miten vapauttaisi hänet. Piispa sanoi, että se oli kaunein -kaksintaistelu mitä hän oli milloinkaan nähnyt, ja arveli, että olisi -vahinko sitä keskeyttää. - -Vanha suomalainen oli vihdoinkin saanut silmänsä maasta; hän seurasi -taistelua ahnain katsein. - -Anna Bjelke oli hypännyt alas ratsailta ja hänellä näytti olevan hyvä -halu lähestyä taistelevia, mutta Outi pidätti häntä siitä. - -Samassa syöksyi vanha nainen metsästä esiin; yksi ainoa katse, ja -hän heittäytyi suin päin taistelevain väliin, huudahtaen: "Poikani, -poikani!" - -Silloin päästi suomalainen otteensa. "Äiti, mitä täällä teet?" sanoi -hän. - -"Etkö ollut luvannut..." - -"En voi elää ilman häntä!" - -"Eikö tyttö ole ostettu?" - -"On kyllä!" - -"Ja maksettu!" - -"Runsaalla mitalla." - -"Silloin on hän sinun!" - -"Hän ei tahdo!" - -"Hänen täytyy!" - -"Minulla on liian monta vastassani!" - -Nainen silmäili ympärilleen. Nopea katse lennähteli yhdestä toiseen, -kunnes se lopulta pysähtyi Outiin, joka yhä edelleen piteli kiinni -Anna Bjelkestä. Tämä pani suojelevasti kätensä tytön pään päälle. - -"Tällä kertaa ovat _he_ vahvemmat", sanoi nainen pojalleen. "Toisella -kertaa on vuoro meidän... Tule, lähtekäämme!" - -Koko ratsumiesparvi oli laskeutunut ratsailta; muutamat palvelijat -ottivat Esbjörnin huostaansa. - -Naisen sanoihin: "Tule, lähtekäämme!" vastasi Sten Sture käskevästi: -"Ei vielä!" Sen jälkeen kääntyi hän isään ja kysyi: "Onko totta, mitä -nainen sanoo, että olet myynyt lapsesi?" - -"Hädän tähden!" - -"Mikset tehnyt työtä?" - -"Olin sairas." - -"Ja hän?" - -"Hän hoiti minua." - -"Mitä sait korvaukseksi!" - -"Puolikon jauhoja." - -"Oliko siinä kaikki?" - -"Kaikkiko?" matki mies. "Sainhan rikkaiden tavoin syödä leipää koko -talven. Se ei ainoastaan pelastanut henkeäni, se teki minut terveeksi -jälleen." - -"Suostuitko sinä kauppaan?" kysyi Sten Sture sitten nuorelta tytöltä, -joka nyt seisoi isän vieressä. - -"En siitä tiennytkään." - -"Moiset asiat eivät hänelle kuulu", puuttui eukko puheeseen. - -"Hän tiesi, että rakastin häntä!" puuskahti Turo. "Ja sinä tiesit, -etten sietänyt sinua!" - -"Tyttö kysyi minulta, miten maksaisimme jauhot, ja minä vastasin: -'Aikapahan tuo neuvot'", puuttui vanha isä puheeseen. "En ikinä -uskonut, että tyttö tuottaisi häpeää isälleen!" - -Tyttö kohotti pelästyneenä katseensa; hän oli ilmeisesti -epätietoinen, mitä hänen oli tehtävä. - -"Ettekö tiedä, että ihmiskauppa on kielletty?" kysyi ritari ankaralla -äänellä. - -Eukko sai sanoiksi: "Vaihtokauppa on tavallinen!" - -"Ainoastaan kauppatavaroilla." - -"Olen perehtynyt lääketaitoon ja näin, että hän menehtyisi, vanha -mies. Poikaani vaivasivat lemmentuskat, ja vaikka Outi on ainoastaan -köyhä tyttö, päätin tehdä hänet miniäkseni." - -"Ja silloin houkuttelitte minua jauhoilla!" - -"Enkö sanonut teille, etten koskaan menisi hänelle hyvällä?" huudahti -Outi. - -"Sentähden keitin lemmenjuoman! Voi minua, että sen tein!" huudahti -eukko ja repi harmaita hiussuortuvia, jotka peittivät hänen päätään. - -"Lemmenjuoman?" kysyi Outi kummissaan. "Minä join sen, eikös niin?" -kuiskasi poika. "Tulit huoneeseen ennen häntä ja tyhjensit sen -tietämättäni." - -"Oi, äiti, äiti!" - -"Mutta hänen on tultava sinulle", huusi eukko, "tai saa isä maksaa, -mitä on saanut." - -"Mikä oli jauhojen hinta?" - -"Kymmenen äyrityistä!" - -"Kas tuossa!" sanoi ritari. "Siinä on rahat." Hän pani ne eukon -käteen. - -"Mutta isän lupaus?" sanoi eukko epäröiden. - -"Siitä hän on vapaa", vastasi ritari. - -Eukko katsoi sääliväisesti poikaansa. - -Tämä oli oikea epätoivon kuva, samalla kuin hänen veriset kasvonsa ja -revityt vaatteensa näyttivät melkein hirvittäviltä. - -"Meillä ei ole enään mitään oikeutta", sanoi Turo. - -"Mutta minä vihaan häntä viimeiseen hengenvetooni!" kirkui eukko -ja meni nyrkki sojossa kohden Outia, joka ilmeisellä ilolla oli -kuunnellut sananvaihtoa. Eukon uhkaavat sanat kuullessaan väistyi hän -arasti syrjään. - -Jos joku olisi kaiken tämän aikana tarkannut Anna Bjelkeä, olisi -hän huomannut, kuinka neitsyen rypistyneet kulmat ilmaisivat mitä -suurinta tyytymättömyyttä. Nyt ei hän voinut kauemmin vastustaa -kärsimättömyyttään. "Turo!" huusi hän. - -Tämä kohotti katseensa häneen toivottoman näköisenä. - -"Etkö häpeä, mies mukamas, moista kurjaa heikkoutta! Kuinka voit -luulla kenenkään naisen ikinä rakastavan moista raukkaa?" - -Asemiesten joukosta kuului hyväksymisen huminaa. - -Turo punastui; hän heitti heihin pikaisen katseen ja sanoi -hämmentyneenä: "Se on lemmenjuoman syy." - -"Mutta oma heikkoutesi on antanut sille tehon, jota sillä ei muuten -olisi ikinä ollut." - -"Minä en voi vapautua sen vaikutuksesta." - -"Voit kyllä, mutta et tahdo." - -"Tahdon kyllä", sanoi Turo epäröiden. - -"Eikö teillä ole tapana, että kosija antaa kihloja?" - -"On!" - -"Mitä sinä olet antanut?" - -"Hän on alinomaa torjunut minut pois." - -"Oletko tuonut hänelle mitään metsän antimia?" - -"En!" - -"Oletko uskaltanut henkesi ja veresi hänen tähtensä?" - -"Vasta tänään!" - -"Hän oli niin varma asiastaan", huomautti äiti. - -"Ja sentähden osti hän tytön", virkkoi Anna halveksivasti. "Hyi, hyi, -Turo! Se on häpeä, joka sinun on pestävä pois." - -"Voinko tehdä sen?" - -"Jos vain tahdot!" - -Ensi kerran katsoi hän suoraan Annaan ja sanoi: "Sanokaa minulle, -mitä minun on tehtävä?" - -"Lupaatko myös totella?" - -"Sen teen!" - -"Lähde sitten heti täältä." - -"Mihin?" - -"Maailma on suuri!" - -"Minä en kelpaa mihinkään." - -"Pestaudu merimieheksi." - -"Merimieheksi!" Nuoren miehen silmät kirkastuivat. - -"No, etkö kelpaa siihen?" - -"Kyllä, merimieheksi tahdon ruveta!" - -"Ja jättää minut yksin pirttiimme!" huusi eukko. - -"Teidän täytyy kärsiä rangaistus siitä syntisestä juomasta, jonka -valmistitte", vastasi Anna. "Oikeastaan saatte iloita, että poikanne -on tullut parempiin ajatuksiin. Jonakin päivänä saattaa hän palata -parempana ihmisenä." - -"Onko Outi silloin..." Turo katkaisi lauseensa, mutta melkein -rukoilevina kääntyivät hänen silmänsä Annasta häneen. - -"Outilla on vapautensa, hänellä kuten sinullakin, ja ensi askel, -jolla voit näyttää olevasi mies, on, ettet kysele moista." - -"Tulette olemaan minuun tyytyväinen", sanoi Turo. "Tule, äiti!" - -"En luota häneen", sanoi Anna valtionhoitajalle, joka seisoi häntä -lähinnä. - -"Mitä tahdotte vielä tehdä?" - -"Kuulehan, vaimo!" huusi Anna äidille. "Tule lähemmäksi, tahdon sanoa -sinulle jotakin." - -Tämä totteli vastahakoisesti. - -"Olen kai sinusta menetellyt ankarasti?" - -"Hän on ainoa lapseni." - -"Eikö tyttö ole hänen ainoansa!" - -"Sehän jääkin hänelle!" - -"Ei, tyttö seuraa minua!" - -"Se on oikein." - -"Mutta silloin jää isä yksin." - -"Saa hyvin jäädäkin!" - -"Minä en sitä soisi..." - -"Ettehän vain tahtone...?" - -"Kyllä, tahdon, että sinä, joka saat syödä oikeaa leipää vuodet -läpeensä, annat hänelle poikasi osan." - -"Vaikka juuri heidän tähtensä menetän poikani! Ei, neitsyt sitä en -tee." - -"Ajattelehan tarkoin! Jos poikasi tulee takaisin, ei hän tee sitä -sinun tähtesi, vaan tytön tähden." - -Se tepsi; eukko kääntyi ympäri. Turo seisoi metsän reunassa ja odotti -häntä, mutta Outi ja hänen isänsä olivat menneet Turon luo, ja -sovinnolla puristivat he toistensa kättä. - -Eukko näytti aika hämmästyneeltä ja kääntyi melkein kunnioituksella -Annaan. "Olette sangen viisas ikäiseksenne, neitsyt", sanoi hän. -"Toimikaa ja menetelkää kuten hyväksi katsotte." - -Anna nyökkäsi tyytyväisenä ja meni suoraa päätä keskustelevain luo. -"Tiedättekös mitä, vaari", sanoi hän, "minua haluttaa ottaa Outi -kotiin luokseni." - -Tyttö päästi ilohuudon. - -Molemmat miehet näyttivät aivan pelästyneiltä. - -"Jottei teidän elämänne kävisi kovin ikäväksi", lisäsi neitsyt, -"muuttakaa siksi aikaa Turon äidin luo; mitä muutoksia tapahtuu Turon -palattua, siitä on syytä puhua vasta silloin." - -"Tahdotko silloin?" kysyi Turo. - -"Mistä minä sen nyt vielä tietäisin!" Mutta Outi puristi hänen -kättään erotessa ja seurasi sitten iloisena neitsyttä. - -"Luulenpa, että olemme tulleet ihmeiden maahan!" huudahti piispa -sillä välin. "Metsän kuningatar säätää täällä lakia alamaisilleen." - -"Ja tekee sen yhtä viisaasti kuin viehättävästikin", lisäsi Sten -Sture. "Katsokaas vain, kuinka nöyrästi he näyttävät mukautuvan hänen -tahtoonsa." - -Herra Juhana Maununpoika ei virkkanut sanaakaan, mutta hänen -silmänsä, korvansa ja kaikki aistimensa näytti vallanneen rajaton -ihastus. - -Kun neitsyt palasi takasin, säteilivät kauniit, nuorekkaat kasvot -tyytyväisyydestä. "Tämä on jo viides palvelijatar, mitä olen vuoden -kuluessa tuonut rouva äidilleni", sanoi hän nauraen; "mutta nyt -täytyy, teidän jalot herrat, mennä edeltä, sillä minä en tahdo jättää -Outia yksin jälkeen, ja satulassani ei ole tilaa kahdelle." - -"Joku palvelijoistani saa antaa hänelle ratsunsa", sanoi Sten herra. -"Hän ehtii sillä perille yhtä pian kuin mekin." - -Niin tapahtui, ja pieni matkue lähti sen jälkeen liikkeelle. - -Valtionhoitaja ja piispa ratsastivat neitsyen molemmin puolin, mutta -aivan heidän jälestään tuli ihastunut linnanpäällikkö, herra Juhana -Maununpoika. - -"Teettekö useinkin tällaisia uskaliaita retkiä?" kysyi Sten Sture. - -"Minulla ei ole vähintäkään pelättävää", vastasi neitsyt. -"Luultavasti metsän hengettäret suojelevat teitä", lisäsi piispa. - -"Lankoni, jalo herra Tönne Erikinpoika sanoo, että sen tekee nimitys, -joka on annettu minulle." - -"Ja kuinka se kuuluu?" - -"A.B." - -"A.B.!" toisti Sten Sture. - -"A.B!" huokasi Juhana Maununpoika. - -"Mitä se merkitsee?" - -"Sitä en tiedä, enkä sitäkään kuka sen on minulle antanut, mutta -sillä nimellä olen tunnettu laajalta ympärinsä, sanotaan", lisäsi -Anna neitsyt nauraen. - -"Siitä saimme jo Turussa todisteen", sanoi Sten herra ja heitti -katseen taakseen syvästi punastuvaan Juhana Maununpoikaan. - -"Se täytyy teidän toisella kertaa kertoa minulle", sanoi Anna. -"Sallikaa minun nyt näyttää teille ne Saimaan kanavan kaivokset, -jotka jalo isäni alotti." - -Ja hän näytteli kaivantoa melkein kunnioituksella ja puhui sitten -siitä suuresta hyödystä, mitä työllä oli tarkoitettu. - -Keskustelun vielä jatkuessa oli ehditty lähelle linnaa. "Tulette -väärältä päin, jalo herra", sanoi Anna Sten Sturelle puolustellen; -"lankoni on lähtenyt länteen päin teitä vastaan." - -"Minulle on yhtä mieluista, että ensin saan tervehtiä teidän rouva -äitiänne ja Tönne herran jaloa emäntää." - -"Suuri kiitos; mutta juhlalliset vastaanottajaiset?" - -"Niistä mielelläni luovun!" - -Mutta samassa paukkuivat tykinlaukaukset valleilta; joku oli -huomannut lähestyvän parven. Linnanportit lennähtivät auki ja pian -oltiin suurella pihalla. - -Gunilla rouva ja nuori linnanrouva riensivät ottamaan kunnioitettua -vierasta vastaan; linnanpäällikkökin oli kuullut laukaukset ja palasi -takaisin täyttä neliä, suuren ja loistavan parven seuraamana. - -Monet suomalaiset herrat olivat liittyneet häneen saadaksensa -tervehtiä uutta valtionhoitajaa, ja Sten Sturella oli pian -ympärillään suuri joukko vakavia miehiä, jotka tahtoivat hänen -kanssaan neuvotella maan asemasta. - -Heistä kaikista oli Venäjä kuin lumivyöry, joka uhkasi peittää koko -maan, eikä heistä ollut mikään tärkeämpää kuin että se saataisiin -käännetyksi uusiin uomiin. Kun sentähden Sten herra sanoi heille, -että hän oli saapunut niiden sotaisten suunnitelmien johdosta, joita -hän pelkäsi erittäinkin Tanskan kruununprinssin hautovan, jo tietäen, -että Tanskan toimenpiteet aina alkoivat liitolla Venäjän kanssa, -ja että hän nyt tahtoi nämä tehdä tyhjiksi uudella rauhanliitolla -itäisen naapurin kanssa, silloin olivat kaikki suomalaiset herrat -sitä mieltä, että se oli viisaasti toimittu, ja kun he erosivat -hänestä, tuumivat he keskenään, että harvoin kai oli niin nuori herra -osoittanut niin suurta neuvokkuutta. - -Herra Juhana Maununpoika oli ennaltaan tuttu Gunilla rouvan kanssa, -ja se ihailu, mitä ritari osoitti hänen nuorelle tyttärelleen, ei -lainkaan vähentänyt sitä osanottoa, jolla Gunilla rouva kuunteli -vanhaa tuttuaan. - -"Voin hyvin sanoa", virkkoi ritari, "että olen kuin runko, jonka -kaikki oksat kuivuvat; se onneton ennustus, joka on lausuttu -suvustani, uhkaa täyttyä." - -"Onhan teillä kaksi poikaa?" - -"Jotka molemmat ovat päättäneet olla menemättä naimisiin." - -"He voivat tulla toisiin ajatuksiin." - -"Sellainen oli heidän äiti vainajansa korkein ja hartain toivo. Sen -täyttyminen riippuu kai teistä, jalo rouva." - -"Minusta?" - -"Ja teidän kauniista tyttärestänne." - -"Anna on vielä hyvin nuori." - -"Viehkeämpää neitsyttä en ole nähnyt, ja hänen reipas, raikas -olentonsa täytyy ihastuttaa jokaista." - -"Aikapahan näyttää, herra ritari." - -"Jos nyt jollakin verukkeella saisin nuorimman poikani, Åken, -matkustamaan tänne?" - -"Onko hän yhtään velipuoleensa, tuohon nuoreen sankariin, ritari Åke -Hannunpoikaan?" - -"Sama sydämen hellyys on molemmilla, mutta viimeksimainitulla ilmenee -se enemmän luonteessa. Suurin onni, mikä häntä voisi kohdata, olisi, -jos hän saisi niin jalon emännän kuin teidän tyttärenne." - -Gunilla rouva istui kotvan ajatuksissaan. "Anna on nuorin ja voinpa -sanoa rakkain lapseni", virkkoi hän. "Melkein kuin ihmeellä pelastui -hän kolmivuotiaana väkivaltaisesta kuolemasta; onko minun jätettävä -hänet alttiiksi niille vaaroille, jotka uhkaavat...?" - -"Tarkoitatte kai, jalo rouva, jos hän yhdistää kohtalonsa -Engelbrektin murhaajan pojanpoikaan?" - -"Anteeksi, tämä on kipeänarka asia. En kiellä, että ennustus, josta -puhutte, herättää minussa pelkoa. Mutta toiselta puolen kunnioitan -teitä ja poikianne suuresti, ja jos nuoret mieltyvät toisiinsa, -kieltää minua velvollisuus ja omatunto asettamasta esteitä heidän -tielleen." - -"Kiitos! Unhotatte toisen mahdollisuuden: että neitsyt on kutsuttu -pelastavaksi enkeliksi suvullemme." - -"Hänen jalolle isävainajalleen olisi se varmaan ollut mieleen." - -Kaksi päivää valtionhoitajan tulon jälkeen saapuivat venäläiset -lähettiläät. - -Alinomainen riitakysymys rajanmääräämisestä herätettiin taasen -eleille, mutta Sten herra todisti oikeutensa niin hyvillä syillä -ja esitti sellaisella menestyksellä molemminpuoliset edut, jotka -koituisivat molempain maiden hyväksi, jos voitaisiin sopia -pysyväisestä rauhasta, että venäläiset lähettiläät suostuivat -sopimukseen, jonka seuraavana vuonna oli suuriruhtinas itse -vahvistava yhdessä niiden lähettiläiden kanssa, jotka valtionhoitaja -tätä tarkoitusta varten sitoutui lähettämään Moskovaan. - -Mutta niin hyvään päätökseen ei päästy pian; kahden viikon ajan -pidettiin päivittäin neuvotteluja, ja niiden jatkuessa silmäilemme -hieman ympärillemme Viipurissa. - -Outista oli tullut Annan palvelijatar, eikä hän näyttänyt lainkaan -kaipaavan sitä hurjaa metsäelämää, jota oli tähän asti viettänyt. -Myrskyisellä ilolla hän vaihtoi köyhän pukunsa ja tuohivirsunsa -niihin käytettyihin vaatteihin, jotka Anna antoi hänelle, ja ihaillen -katsoi hän sitä kaunista kuvaa, joka lähteestä heijastui. Koko -linannväki näytti olevan samaa mieltä, ja naisekas miellytyshalu -nautti täysin siemauksin helposti saavuttamistaan voitoista. - -Mutta Esbjörniin hän pani erityistä arvoa; kun hän kiitti tätä -pelastuksestaan, loi hän katseita, jotka kävivät läpi rehellisen -saksalaisen luiden ja ytimien, mutta kuitenkaan ei tämä karttanut -tulta, vaan kärpäsen tavoin etsi jokaista tilaisuutta palaakseen. - -Viikkokausi Viipuriin saapumisen jälkeen syöksyi Outi eräänä aamuna -varhain nuoren valtijattarensa luo ja heittäytyi hänen jalkoihinsa. - -"Älkää antako heidän viedä minua täältä!" huudahti hän epätoivoissaan -ja kyynelsilmin. - -"Kenen? Keiden?" - -"Isäni ja Turon; he tulevat molemmat!" - -"Luultavasti sinun puheillesi." - -"Ei, minä en tahdo... Minua pelottaa." - -"Niin kiittämättömäksi et saa osoittautua! Minä menen ottamaan heidät -vastaan, mutta sinä tulet heti, kun kutsun." - -Nuori neitsyt meni ja kuunteli kärsivällisesti vanhuksen valitusta, -kuinka hän kaipasi tytärtään. - -"Eikö teillä ole hyvä ilman häntäkin?" kysyi Anna. - -"Kyllä, mutta Saara muori tarvitsee häntä." - -"Hänen mielestään", puuttui Turo puheeseen, "voisi Outi tulla kotiin, -kun minä lähden pois". - -"Se pitäisi hänen sanoa itsensä." - -Anna lähetti häntä noutamaan, mutta kuinka hän kummastuikaan -nähdessään Outin vanhoissa ryysyissään ja tukka vanukkeissa. - -Hän tervehti molempia miehiä yhtä arasti ja vieraasti kuin hänellä -oli ennen tapana ja kertaakaan kohottamatta silmiään. - -_He_ eivät siitä hämmästyneet, mutta Anna sitä enemmän; Outi näytti -hänestä olevan oikea taituri teeskentelyn alalla, ja sellainen -ei häntä miellyttänyt. Hän jätti heidät yksin, jottei näyttäisi -tahtovansa vaikuttaa päätökseen, joka oli tehtävä, ja vakuutettuna -siitä, ettei Outi millään syillä antaisi taivuttaa itseään. - -Kun hän palasi hetken kuluttua, löysi hän Outin itkemästä ja molemmat -miehet sangen kiihtyneinä. - -"Hän ei tahdo!" huudahti vanhus. - -"Vaikka olen luvannut hänelle, etten palaa koskaan takaisin", lisäsi -Turo. - -"Jolleipä olisikaan muuta!" nyyhkytti Outi. - -"Vaiti!" jupisi ukko. - -"Etkö juuri sillä ehdolla saanut sitä tietoosi!" liitti Turo -kuiskaten. - -"Mutta minä tahdon ja minun täytyy sanoa se!" huudahti Outi. "Teitä -uhkaa suuri vaara, jalo neitsyt." - -"Minuako?" kysyi Anna kummissaan. - -"Äiti tahtoi sanoa sen Outille, jotta hän sitten voisi varoittaa -teitä", virkkoi Turo. - -"Miksei hän voi itse sanoa sitä minulle?" - -"Siksi, että siitä on tullut sana matkojen takaa." - -"Uhkaavasta vaarastako?" - -"Siitäkin." - -"Kuules nyt, Turo, en siedä moista salamyhkäistä puhetta; mitä aiotte -minulle sanoa, on janottava suoraan." - -"Mustalaisiahan niitä on tullut." - -"Teillekö?" - -"Ne eivät tohdi tänne." - -"Ja nyt tahtoo Saara muori, että minun on povuutettava." - -"Ei, he sitä tahtovat!" - -"He tuntevat siis minut?" - -"Siltä kuulostaa." - -"Rouva äitini ei rakasta moista, ja ilman hänen suostumustaan en mene -heidän luokseen." - -"Juuri siksi olisi Outi voinut tulla puolestanne." - -"Täytyyhän minun!" huudahti tyttö. - -"Mikä pakottaa?" kysyi Anna. - -"Eivätkö he sano, että teitä uhkaa suuri vaara, ja kuinka voin -silloin epäillä?" - -"Sanon kuten on", puuskahti ukko. "Saara muori tietää, että noituus -on kielletty, ja kun hän antautuu niin suureen vaaraan, olisi siitä -paras palkkio saada Outi takaisin." - -"Miksette sano, että se on minun tähteni?" lisäsi Turo katkerasti. - -"En sano muuta kuin minkä tiedän." - -"Mutta kuinka voi povariakka ennustaa kohtaloni, kun en itse ole -läsnä?" kysyi Anna uteliaasti. - -"Outi ottaisi mukaansa jonkin vaatekappaleen, jota olette pitänyt -edellisenä päivänä." - -"Määräsikö hän jonkun varman ajan?" - -"Tänä iltana seitsemän aikaan, silloin on alakuu alimmillaan." - -"Täytyykö minun tulla yksin." - -"Saatte ottaa mukaanne niin monta kuin haluatte." - -"Sanokaa sitten, että jos saan äitini suostumuksen, niin tulen -varmasti." - -Kun molemmat miehet olivat menneet, riensi Outi muuttamaan pukuaan, -Anna taasen meni äitinsä luo; siellä tapasi hän sisarensa ja herra -Juhana Maunonpojan; näille kertoi hän nyt, mitä oli tapahtunut ja -lisäsi, että hän tahtoi mielellään noudattaa kutsua. - -Mutta Gunilla rouva ei ollut siihen lainkaan halukas. - -Silloin kertoi Juhana herra mustalaismatkueesta, joka oli tavattu -matkalla Satakunnan lävitse, ja lisäsi, että yhtä yksinkertaisia kuin -he olivat olennoltaan, yhtä ihmeellisiä olivat heidän ennustuksensa. - -"Antakaa minun mennä!" pyysi Anna innokkaasti. - -"Ajattele, mille vaaroille antaudut alttiiksi!" - -"Minun ei tarvitse mennä yksin." - -"Ettekö tahdo sallia, että minä tulen saattajaksenne, jalo neitsyt?" -kysyi ritari. - -"Tahdotteko tosiaankin?" - -"Totisesti olisi se minulle suuri ilo." - -"Silloin ette kai epäröi, rakas äiti?" - -"Menkää sitten, mutta muistakaa, että minä lasken tunteja teidän -palaamiseenne saakka." - -Aikaisin aamupäivällä lähdettiin taipaleelle. Annan ja ritarin mukana -seurasi muuan neito ja kolme palvelijaa, paitsi kahta opasta; oli -kolme peninkulmaa taivallettava ja tie oli paikoittain kehno ja -vaivalloinen. - -Anna oli ilosta poissa suunniltaan; hän kertoi ritarille, että hän -oli aina halunnut povuuttaa, mutta hänen äitinsä ei ollut sitä -sallinut; nyt oli hänen ritaria kiittäminen siitä ja halusi voivansa -osoittaa, kuinka kiitollinen oli. - -"Jahkahan nyt ensin nähdään, miten tyytyväinen olette ennustukseen!" -sanoi ritari. - -"Kuinkas te olitte ennustukseenne?" kysyi Anna. "Se oli minusta aivan -liian arvoituksellinen." - -"Ettekö voi sanoa sitä minulle?" - -"Te epäilisitte sanojani." - -"Miksi moista luulette?" - -"Minulle ennustettiin, että A.B. päättäisi sukuni kohtalon." - -"A.B. -- sehän olen minä!" - -"Sen olette jo sanonut minulle!" - -"Mutta silloin -- silloin...?" - -"Siksi voisin uskoa, että meidän kohtaloltamme näkymättömät siteet -vetävät yhteen." - -Anna ei vastannut, hän painoi kannukset ratsun kylkiin ja lasketti -sylen verran edelle. - -Ritari antoi hänen tehdä mielensä mukaan. "Minun ei olisi pitänyt -sanoa sitä hänelle", ajatteli hän. - -Mutta puolentunnin ratsastuksen jälkeen hiljensi Anna ratsuaan, niin -että se jälleen tuli ritarin ratsun rinnalle. "Voitteko antaa minulle -anteeksi?" kysyi hän. - -"Minkä? Ettehän ole mitään rikkonut!" - -"Olen pahoin palkinnut teidän hyvyytenne, että tulitte mukaan; mutta -teidän sananne tuntuivat minusta kummallisilta." - -"Se ei minua kummastuta." - -"Nyt alkaa minua pelottaa, mitä povariakka on sanova... Ajatelkaas, -jos hän sanoisi -- samaa." - -"Kääntykäämme takaisin!" - -"Pelkäättekö?" - -"Niin, että teidän otaksumisenne kenties toteutuu." - -"Ettekö tahdo sitä?" - -"Teidän tähtenne!" - -"Voiko välttää kohtaloaan?" kysyi Anna katsoen tutkivasti ritariin. - -"Sitä en tiedä." - -Samassa pelästyi Annan ratsu jotakin putoavaa oksaa, nousi -takajaloilleen ja oli heittämäisillään maahan ratsastajattarensa, -joka oli aivan valmistumaton niin nopeaan liikkeeseen. Ritari tapasi -onneksi kiinni suitsista ja tyynnytti muutamin sanoin säikähtyneen -hevosen, ennenkuin antoi ohjakset takaisin nuoren tytön käsiin. - -"Konsanaan en ole käyttäytynyt niin tuhmasti", sanoi Anna punastuen -häpeästä. "Nyt olette tosiaankin osoittanut olevanne kohtaloni." - -"Paremman ja kauniimman tahdon teille valmistaa." - -Oli jo pimeä, kun he saapuivat Saara muorin tuvalle, mutta -tervassoihtuja oli kiinnitetty useihin paikkoihin, niin puihin tien -varteen kuin ulkopuolelle tuvan seiniinkin. Useita henkilöitä näkyi -liikuskelevan tuvan ympärillä ja ritari huudahti äkkiä: - -"Näettekö nuo tuohipukuiset olennot, ne ovat samat, jotka ennustivat -meille Satakunnassa." - -"Onko se mahdollista?" - -"He eivät ole vielä meitä nähneet; ratsastakaa yksin perille, minä -jään tänne ja tulen perästä." - -Anna nyökäytti hyväksyvästi päätänsä ja riensi noudattamaan neuvoa. -Kun hän pysähdytti ratsunsa tuvan oven eteen, seisoi tuohipukuinen -nainen hänen edessään. "Terve tuloa!" sanoi hän. - -"Kiitos!" - -"Jalo neitsyt, mihin olette jättänyt seuralaisenne?" kysyi nainen -sitten. - -"Onhan minulla useampiakin, kuten näette!" Ja Anna viittasi -palvelijaparveen, joka lähestyi. - -"Jollei heitä ole useampia kuin nämä, täytyy teidän sydämenne olla -niin kiintynyt johonkin toiseen kuvaan, että seuraa tieten tai -tietämättänne mukana, mihin ikinä menettekin!" - -"Alatteko jo ennustuksenne?" kysyi Anna, joka koetti pysyä tyynenä. - -"Hetki on käsissä ja minä tunnen hengenvoiman täyttävän mieleni", -huudahti akka tarttuen nopeasti Annan käteen ja vieden hänet mukanaan -tupaan. Täällä olisi ollut aivan pimeää, jollei lattialla olisi ollut -pata, josta leimusi sinertävä liekki, mikä levitti ihmeellistä loimoa -huoneeseen. - -"Kas, kas! Tuli on syttynyt itsestään, tulkaa katsomaan, mitä kohtalo -on määrännyt osaksenne!" - -Ja hän ojensi hänelle pienen pikarin ja sanoi ihmeellisellä -tenhoäänellä: "Juokaa!" - -Mutta Anna ei tahtonut, hän työnsi sen luotaan. Silloin sattui hänen -katseensa tietäjättären silmiin, hän tunsi että tämä sai sellaisen -vallan hänen ylitseen, että sitä oli mahdoton vastustaa; hän tahtoi -kääntää pois silmänsä, mutta tahtomattaan kääntyivät ne takaisin ja -ulkoa kuului ihmeellinen yksitoikkoinen laulu... Huoneeseen levisi -melkein huumaava lemu, ja noidan silmät suurenivat suurenemistaan, -yhä pelottavammaksi kävi ääni, joka huusi hänelle: "juokaa, juokaa!" - -Hän tahtoi pudottaa pikarin lattiaan, mutta se ikäänkuin tarttui -hänen käteensä, hän ei voinut sitä pudottaa, ja yhä hurjemmin kaikui -joiunta ulkona, yhä tenhoavammin valtasi hänet uhkaava katse ja -huoneen jokaisesta nurkasta tuntui kuuluvan huutoja: "Juo, juo!" - -Ja hän vei juoman huulilleen ja joi! - -Sillä oli mieto yrtinmaku, se täytti hänet ihmeellisellä -sulotunteella ja hänen täytyi tyhjentää pikari pohjilleen. Hänen -tietämättään sulkeutuivat hänen silmänsä, hän ei nukkunut, ei -kaatunut, oli kuin ilma itse pitäisi häntä pystyssä, sillä -mitään kosketusta ei hän tuntenut... Vihdoin saattoi hän raottaa -silmäluomiaan... Noita oli poissa... laulu oli vaiennut... hän seisoi -yksin huoneessa, mutta kattilasta, joka oli lattialla, nousivat -siniset liekit yhä korkeammalle ja korkeammalle... - -Silloin huomasi hän niiden joukossa punaisen liekin, joka ikäänkuin -levittäytyi ja kietoutui toisten ympäri, näyttäen ikäänkuin pyrkivän -muotoon pukeutumaan. Mutta siniset liekit eivät sitä sallineet, ne -rimpuilivat silminnähtävästi vastaan, ne lieskahtelivat Annaa kohden -vilahdellen ihmiskasvojen hahmossa, ja ne huusivat kaikki hänelle: -"Sovitusta, sovitusta!" - -Samassa oli kuin punainen liekki herpautuisi, se vaipui kasaan, ja -siihen sukeutui ihmispää, joka pisti esiin verilätäköstä. Sekin -kiinnitti katseensa Annaan ja huusi: "Sovitusta, sovitusta!" - -Muuten niin rohkea tyttö tunsi sanomatonta kauhua, mutta hänen -ponteva luontonsa voitti lamaannuksen ja hän kysyi: "Mitä minun on -tehtävä?" - -Hälvenikö lumous vai mikä sai aikaan, että hänen ympärillään tuli -aivan pimeää? Hän ei tiennyt enää, oliko se totta vai ainoastaan -unta, että hän oli näkevinään vanhan ritarin, joka sanoi, että hänen -sukuaan painoi suuri verivelka; ketään suvun jäsenistä ei oltu -löydetty ansiokkaaksi pesemään sitä pois; hän, Anna, voi sen tehdä, -jos tahtoi uhrata kaiken maallisen ilon ja onnen niin jalon tehtävän -tähden. - -"Mitä on minun tehtävä?" kysyi Anna uudelleen. - -"Kulkekaa sitä tietä, joka eteenne aukeaa, menkää emännäksi sille, -joka ensiksi teille kätensä ojentaa!" - -Ritari puhui edelleen sodasta ja vainosta, suuresta jalosta teosta, -jota Annalta odotettiin ja joka oli maksava velan isänmaalle. Mutta -hän muisti sitä ainoastaan pilkahduksittain; nyt oli hänen todellakin -täytynyt kaatua ja sen jälkeen vaipua syvään uneen, sillä hän heräsi -siihen, että kuuli Saara muorin sanovan: - -"Nyt, neitsyt, on aika nousta!" - -Kun hän katseli ympärilleen, havaitsi hän makaavansa pehmeällä -sammalvuoteella; aamuaurinko loisti tuvanovesta sisään, kun sen -samassa ulkoa avasi herra Juhana Maununpoika. - -"Kaikki hyvät henget olkoot kiitetyt siitä, että olette jälleen terve -ja reipas!" sanoi hän mennen lähemmäksi. - -Anna pani hymyillen kätensä hänen käteensä ja nousi vuoteesta, mutta -yhtä nopeasti tempaisi hän sen takaisin muistaessaan uniritarin -ennustuksen; hän oli itse ainoastaan kuudentoista vuotias, ja -viisikymmeninen, kuten Juhana Maununpoika, ei hänen tuleva herransa -saanut olla. - -Kun ritari ei aavistanut hänen ajatuksiaan, ei hän myöskään voinut -arvata syytä kiihkeään liikkeeseen. - -Hän kertoi, kuinka oli pitkän odotuksen jälkeen vihdoinkin tullut -metsästä esiin; mustalaiset olivat tervehtineet häntä kuten vanhaa -tuttavaa, mutta neuvoneet, että neitsyt oli jätettävä rauhaan -seuraavaan aamuun saakka, kolmanteen kukonlauluun. - -"Minä lähetin heti palvelijan ilmoittamaan äidillenne", lisäsi hän, -"ja itse olen todellisen ritarin tavoin valvonut, ettei mitään pahaa -teille tapahtuisi." - -Anna kiitti häntä, mutta hän voi töin tuskin palata tavalliselle -reippaalle tuulelleen. Vähitellen onnistui se hänelle, ja silloin -sanoi hän Saaralle, että häntä kovasti kadutti kun oli tullut -povuuttamaan; eivät mustalaisetkaan olleet siitä suurin hyötyneet, -kun hän oli yhtä vähän antanut kuin hekään pyytäneet häneltä mitään. -He odottivat kai jossain läheisyydessä? - -"Ei", vastasi puhuteltu. "He ovat lähteneet täältä eivätkä kyllä -palaa koskaan." - -"Eiväthän he vain liene tulleet minun tähteni?" - -"Ei kaikkea maailmassa tehdä viheliäisen voiton janosta", vastasi -Saara. "Heillä ovat heilläkin jumalansa, jotka sanovat: 'Menkää!' ja -he menevät; 'Tulkaa!' ja he tulevat." - -Tämä puhe ei tyynnyttänyt sitä levottomuutta, joka täytti Annan -sielun. Hän vaihtoi sentähden puheenaihetta ja kysyi, milloin Turo -lähtisi. - -Mutta Saara muori halusi mieluummin, että Turo jäisi kotiin, ja hän -sanoi lopulta suoraan, että jos Outi tahtoi tulla heille, saisi hänen -vanha isänsäkin jäädä heidän luokseen, uunilla oli tilaa yllinkyllin -ja ainahan riitti leipää ja velliäkin neljälle suulle; mutta jos -tyttö niskoitteli, silloin täytyi vanhuksen lähteä tiehensä, sillä -oli kylliksi kerjäläisiä hänettäkin. - -Annan silmät leimahtivat hänen tätä kuunnellessaan, mutta tyynesti ja -varmasti tuli vastaus. - -"Outin isä saa seurata mukanani; Viipurissa on tietääkseni kyllin -tilaa!" - -"Ja Outi?" jupisi Turo. "On isänsä luona!" - -"Enkö sitä jo sanonut teille, äiti!" Eukko nyökyttelihe edestakaisin. -"Ole huoletta, poikani, minä kyllä neuvon keksin!" - -"Älkää koettakokaan noutaa häntä takaisin", virkkoi Anna. "Ette -tiedä, mihin minä pystyn." - -"Ole mies, Turo", sanoi ritari pannen kätensä hänen olalleen. - -Sillävälin oli Outin vanha isä noussut, hän keräsi kasaan kaiken mitä -tahtoi viedä mukanaan. - -"Ei!" huudahti nuorukainen kiihkeällä päättäväisyydellä. "Ei -vanhuksen ole lähdettävä, vaan minun!" - -"Kun minä olen luvannut keksiä neuvon...?" - -"Siitä tulee vain viekkaita juonia... Ei, nyt pidän kiinni siitä, -mitä olen sanonut..." - -"Hyvin puhuttu, Turo!" huudahti Anna. "Viipurissa on juuri muuan -laiva lastattuna, seuraa sen mukana." - -"Saanko minä?" kysyi nuorukainen ilosta säteillen. "Saanko tulla heti -mukaan?" - -"Antaa hänen tulla", kuiskasi ritari Annalle. "Muuten asetetaan uusia -esteitä." - -Anna suostui ja nyt alkoi kiihkeä näytelmä. Saara muori itki ja -parkui, uskomattomalla nopeudella poimien esiin vaatteita, kenkiä, -veitsiä ja kaikenlaisia esineitä, joita hänen mielestään pojan oli -otettava mukaan. - -Tämä valitsi parhaat ja pienimmät, heitellen muut syrjään. Mukaan sai -tulla niin paljon kuin sopi tuohikonttiin, ei enempää. Oli hänellä -parempi takkikin, sen pani hän päälleen ja sanoi sitten: "Nyt olen -valmis!" - -Jäähyväisiksi sanoivat äiti ja ukko vain lyhyen "Jumala siunatkoon!" -Äiti ripusti taikaesineen hänen kaulaansa, sen oli suojeltava häntä -kaikkia vaaroja vastaan. - -Niin lähtivät Anna ja ritari vihdoinkin taipaleelle; Turo oli heidän -saattueensa joukossa. - -Mutta neitsyen ajatukset palasivat pian siihen, mitä hän oli itse -kokenut, ne levittivät synkän pilven hänen otsalleen ja kalvensivat -ruusut hänen poskiltaan. Ritarin käytyä kyselemään, kertoi hän -näystä, kuvaili, ei ainoastaan kasvojen piirteet, vaan niiden -muodonkin, tukan värin ja kapotakin, johon ritari oli puettu, vieläpä -sinetöidyn kirjeenkin, joka oli hänen vasemmassa kädessään. - -"Mutta tuohan on kantaisäni, jota kuvailette", huudahti ritari -kummissaan. - -"Kanta-isän-ne..." - -"Itä-Göötanmaan laamanni Boo Niilonpoika! Minulla on hänen kuvansa -Kalmarin linnassa, samoin puettuna kuin olette sanonut. Vahinko, -ettette kai koskaan tule sinne, niin että saisin näyttää sen teille." - -"Niin, sitä en kai tee koskaan", sanoi Anna vetäen syvään henkeään. - -"Kuitenkin tuntuu minusta ihmeelliseltä se, että minullekin on -tavallaan ennustettu teistä." - -"Millä tavoin?" - -"Ensin kirjaimet A.B., jotka kohtasin ja joiden sanottiin liittyvän -sukuni kohtaloon." - -Anna taivutti vain päätänsä, mutta kuinka kalpeaksi hän oli käynyt, -nuori neitsyt! - -"Sitten povaus." - -"Povaus?" - -"Samat mustalaiset, jotka kohtasitte tänä yönä, ennustivat minulle -teistä, tosin hyvin hämärin sanoin, mutta teidän omat sananne -opastivat minua... Ne antoivat minulle rohkeutta esittää äidillenne -sydämeni hartaimman toivomuksen!" Ritari oli niin kiintynyt -juttuunsa, ettei pannut merkille Annan mielenliikutusta, jota tämä ei -voinut salata. - -"Mitä äitini vastasi?" kysyi Anna. - -"Pelkään, ettei se häntä miellyttänyt, mutta hän suostui kuitenkin -siihen, että poikani saisivat itse tulla tänne ja koettaa onneaan; -ratkaisu on yksistään teistä riippuvainen." - -Kuinka puna palasi poskille!... Hänen poikansa, sehän voisi käydä -laatuun... Hän arveli antaa etusijankin sille, joka häntä enimmän -miellyttäisi. - -Lieneekö nyt kaunis aamu vai äsken heränneet iloiset ajatukset niin -rynnänneet nuoreen mieleen, mutta hän viserteli ja ilkamoi kuin pieni -laululintu, ja ritari kysyi ihastuksissaan: - -"Ettekö tahdo tulla mukana Ruotsiin?" - -"Valtionhoitaja on tuonut sellaisia terveisiä äidilleni Kristina -rouvaltakin." - -"No, ja --?" - -"En tiedä, suostuuko äiti." - -"Ja te itse?" - -"Minä tottelen!" - -"Sama se jomminkummin?" - -Kuinka Anna punastui! "Mielelläni tahdon vielä kerran nähdä vanhan -Ruotsin." - -"Kiitos niistä sanoista! Pitäkää nyt minua isänne vanhana ystävänä ja -sallikaa minun kursailematta tehdä teille tähdellinen kysymys." - -"Kysykää, kyllä vastaan!" - -"Onko teillä ketään armasta ystävää", vastasi hän helkkyvällä -naurulla. - -"Ei muita?" - -"Ei niin ketään!" - -"Kaikki hyvät henget olkoot kiitetyt! Antakaakin sitten minulle -sananne, että pidätte sydämenne vapaana, kunnes opitte tuntemaan -poikani." - -"Entä jollen miellytä heitä?" - -"Sitä en pelkää!" - -"Mitä silloin tekisitte?" - -"En voi ajatella mahdottomia." - -"Aikapahan näyttää." - -"Mutta ettekö tahdo luvata mitään?" - -"Kenties pitääkseni sitä enemmän!" vastasi Anna värähtävällä äänellä, -sillä jälleen palasivat yölliset haavekuvat hänen mieleensä; eikö hän -ollut melkein lupautunut ritarille itselleen?... - -Hän ei ollut tuntenut ainoastaan kauhua lausutun ennustuksen -johdosta, vaan salaista ihastustakin; kun hän seuraavana päivänä oli -yksin pienessä kamarissaan ja ajatukset esteettömästi askartelivat -menneisyydessä, silloin ei ollut maailmassa mitään onnea, jota hän -ei olisi tahtonut vaihettaa siihen ihmeelliseen, hirvittävään, -joka häntä odotti... Tuskia, katkerimpiakin kärsimyksiä tahtoi hän -kestää ainoastaan saadakseen tehdä yhden ainoan suuren teon... Mutta -millainen se olisi? Oliko hänen kannettava hehkuvaa rautaa, kuten -muinen oli tapana, tai pidettävä kättään liekkien yllä, kunnes se -kärventyi? -- -- - -Kamala oli se synti, jonka Maunu Pentinpoika teki, kun hän murhasi -jalon Engelbrektin, ja sentähden oli siunaus kaikonnut hänen -suvustaan; se oli muinoin suuri ja lukuisa, nyt oli jälellä vain -yksi ainoa poika. Herra Juhana Maununpojan molemmat sisaret olivat -kuolleet lapsettomina; kaksi hänen pojistaan eli vielä, mutta kansan -kesken puhuttiin yleisesti, että heihin nimi oli sammuva. - -Annaa kutsuttiin sovittamaan suurta syntiä... millä tavoin?... Juhana -herra tahtoi, että hän antaisi kätensä sille hänen pojistaan, joka -häntä enimmän miellyttäisi mutta siinä ei ollut mitään uhrausta, -jotakin muuta täytyi sen siis olla; hänen täytyi antaa henkensä, -mutta minkä puolesta, minkä puolesta? - -Hänen parhaallaan toistellessa samaa kysymystä, ainakin jo sadatta -kertaa, kutsuttiin hänet äitinsä luo. Tämä jätti hänen itsensä -ratkaistavaksi, tahtoiko hän mennä valtionhoitajan mukana Tukholmaan -ja jäädä talveksi rouva Kristina Gyllenstjernan luo. - -Anna vuoroon kalpeni, vuoroon punastui, kuunnellessaan -kunnioittavasti ja alasluoduin silmin rouva äitiään. "Me elämme -täällä hiljaista ja yksinäistä elämää", sanoi tämä. "Tiedän hyvin, -että jalosukuiselle neitsyelle on hyödyllistä nähdä maailmaa, ja -parempiin käsiin kuin Kristina rouvan en voi sinua uskoa, kun en ole -itse kyllin vahva sinua seuraamaan enkä siskojesikaan tähden voi -tulla mukaan." - -"Jos tahdotte sen lykättäväksi johonkin toiseen vuoteen, rakas -äiti..." - -"Kuka tietää, onko sellaista seuraa silloin tarjona?" - -"Se on totta!" - -"Mielelläni tahtoisin kuitenkin tietää, kuinka se miellyttää sinua." - -"_Hän_, Kristina rouva, on ratkaiseva kohtaloni", ajatteli Anna ja -vastasi sentähden nöyrästi: "Rakas äiti, minkä te hyväksi näette, se -miellyttää minua parhaiten!" - -"Matkusta sitten, siunattu lapseni!" sanoi Gunilla rouva sulkien -hänet syliinsä. "Tiedän tosin, että täällä tulee hyvin tyhjää sinun -mentyäsi, mutta meidän yhteiset rukouksemme muodostavat sillan pyhän -neitsyen luo, ja hänen luonaan me tapaamme toisemme!... Miksi itket, -Anna, pelkäätkö sinä?" - -"Ei, äiti, minä en pelkää mitään." - -"Herra Juhana Maununpoika on sinulle sangen suopea, ja hän on -luvannut ottaa tyttäreni suojelukseensa..." - -"Niin, minä tiedän..." - -"Kuinka puna väreilee poskillasi, onko hän... onko hän kenties -sanonut sinulle..." - -"Kaiken, rakas äiti, kaiken!" Anna vaipui polvilleen ja peitti päänsä -äidin helmaan. - -"Se ei tapahtunut minun suostumuksellani", virkkoi Gunilla rouva -tyytymätönnä. "Olisin toivonut, ettet sinä olisi tiennyt hänen -suunnitelmistaan." - -"Jos ne ovat saaneet rakkaan äitini hyväksymisen, on parempi, että -tunnen ne edeltäpäin." - -"Sinä saat valita vapaasti!" - -Kun Anna sitten lähti äitinsä luota, tunsi hän itsensä ikäänkuin -vihityksi kohtaloonsa; hän oli samana hetkenä lakannut olemasta -iloinen, huoleton lapsi; salaperäisen synkän tulevaisuuden -ajatteleminen oli hänen muutamissa päivissä kypsyttänyt naiseksi; -mutta jottei paljastaisi itseään, teeskenteli hän iloisuutta, jota ei -enää tuntenut. - -Herra Juhana Maununpoika oli suurella hyväntahtoisuudella ottanut -Turon suojelukseensa; hän lahjoitti hänelle aivan uuden puvun ja -hankki hänelle pestin laivalla. - -Vaikkakin Outin ensi tunne hänet nähdessään oli halu pukeutua -vanhaan pukuunsa, niin luopui hän siitä pian, ja kun hän näki -uuden merimiespuvun pukevan poikaa mainiosti, katsoi hän hyväksi -veikistellä hänellekin. - -Turo ei niin helposti muutellut tuuliaan, hän rakasti Outia nyt -kuten ennenkin, mutta tytön käytös sai hänet uskomaan, että tämä oli -hänelle nyt suopeampi. - -Eräänä iltana, kun Esbjörn oli mennyt alas rannalle, oli Outi -rientänyt jälestä saadakseen salavihkaa häntä puhutella, mutta -pelästyksekseen kohtasikin hän Turon. - -"Tuletko minun tähteni?" sanoi Turo. - -"Niin, kyllä, mutta minun täytyy heti mennä..." - -"Ei mitään niin kiirettä!" Ja hän kietoi kiihkeästi käsivartensa -tytön ympärille. - -"Päästä minut, Turo, aivanhan tukehdutat minut!" - -"Sano pian, että rakastat minua!" - -"Kyllä, kyllä!"... Hän ei tohtinut muuta. - -"Lupaatko olla minulle uskollinen, kunnes tulen takaisin?" - -"Kyllä, lupaanhan minä!" - -"Suutele sitten minua!" - -Ei nytkään Outi tohtinut kieltäytyä, mutta hän pelkäsi niin, että -Esbjörn tulisi, ja kun hän oli päässyt irralleen, juoksi hän tiehensä -minkä jaloista pääsi. Kuinka häntä pelottikaan!... - -Laiva, jolle Turo pääsi, oli purjehtinut merille. - -Neljä oivallista alusta odotti ainoastaan tuulta. Valtionhoitaja oli -tehnyt linnanpäällikön kanssa kaikki tarpeelliset sopimukset; hän -oli Gunillalle luvannut pitää mitä hellintä huolta hänen nuoresta -tyttärestään, joka kalpeana, mutta ihmeteltävän tyynenä sanoi -jäähyväiset sukulaisille ja ystäville. - -Hemming piispa piti silmällä yksistään tuulenkäänteitä; hän myönsi -ikävöivänsä kotiin vanhaan Ruotsiin, vaikkakin oli valmis siihen, -ettei enää tulisi Suomea näkemään. - -Herra Juhana Maununpojan jalot, iäkkäät kasvot säteilivät riemusta, -hänen katseensa ei jättänyt Annaa, hänen hiljaisella äänellä -vakuuttaessa itkevälle äidille, että valvoisi neitsyttä isän -hellyydellä. - -Vihdoinkin kääntyi tuuli... Matkalaiset riensivät laivoihin... -Jäähyväissanat vaihdettiin, valkoiset liinat liehuivat vielä -muutamina nopeasti häipyvinä minuutteina, ja sitten ei enää näkynyt -rantaa kaivattuine ja kaipaavine ystävineen. - - - - -5. - -SYNNIN PALKKA TÄYTYY HÄNEN ARMONSAKIN PITÄÄ HYVÄNÄÄN. - - -Isä Johannes oli pitänyt lupauksensa Sten Sturelle ja hänen -jalolle emännälleen. Tukholmasta lähti hän Stäketiin, jossa tiesi -arkkipiispan oleskelevan; mutta tämä oli sillä kertaa niin heikossa -tilassa, että se teki kaikki keskustelut mahdottomaksi. - -Hurskaan miehen näkeminen näytti kuitenkin olevan hänen armolleen -sangen tervetullut. Sanotaan, että hukkuva pitää kiinni -oljenkorrestakin. Ja kun Jaakko herra pitkillä, laihoilla sormillaan -piti kiinni Johanneksen kädestä ja kuiskaten pyysi tätä jäämään -luoksensa, luki hurskas mies ylipaimenensa silmissä niin hätäisen -rukouksen, että hän olisi kuullut sitä, vaikkapa hänen Kristina -rouvalle antamansa lupaus ei olisikaan vaatinut häntä jäämään, kunnes -arkkipiispa toipui siinä määrin, että saattoi puuttua vakavaan -keskusteluun. - -Tiedämme edellisestä, että isä Johannes oli ainoa hengellinen, -jota kohtaan rouva Bonti tunsi jakamatonta kunnioitusta, mikä oli -sekoitettu melkoisella pelolla. Kukaan ei ollut antanut niin suurta -arvoa hänen hyville teoilleen kuin Johannes, eikä kukaan ollut niin -ankara ripissä. Kun hän nyt sai tietää, että isä tulisi jäämään -heidän luoksensa, kenties useiksi viikoiksi, meni tosin muuan hänen -suunnitelmistaan myttyyn, mutta rouva Bontilla oli kyky yhdistää -tuuma toiseen, ja hän oli aina pyrkinyt vetämään isä Johannesta -puolelleen. Sentähden ei hän väittänytkään mitään sitä hänen armonsa -tahtoa vastaan, että isä Johannes tulisi asumaan ja oleskelemaan -arkkipiispan oman huoneen edessä olevassa huoneessa. Siellä oli -piispalla kallisarvoinen kokoelma käsikirjoituksia, ja Johannes -halusi tutustua niihin. - -Pitkän vaihtelevan elämänsä aikana oli hän vähimmin kaikista -puuhaillut lukuhommissa. Hänen aikansa oli aina vienyt työ ja -toiminta, ja hänen julistamansa neuvo ja opit olivat kummunneet -ainoastaan hänen omasta rikkaasta, rakkautta uhkuvasta sydämestään. -Hänestä oli raamatun oppi yhtä yksinkertainen kuin ylhäinenkin; -hän eli kuten opettikin, ja hänen tuntemansa sielunrauha, iloinen -luottamus, jolla hän odotti vapahdusta, ei jättänyt tilaa millekään -epäilyksille. - -Nyt hän jo ensi iltana otti hyllyltä muutaman vanhan, tomuisen -pergamenttikäärön. Hän sytytti lampun ja unhotti tutkistelussaan -koko maailman. Hän luki sivun toisensa jälkeen eikä tiennyt, -että yön tunnit menivät menoaan, hän eli menneissä ajoissa, luki -uskontaisteluista, joita oli taisteltu muissa maissa. - -Kun hän nousi pöydän äärestä, oli aurinko jo korkealla taivaalla. Hän -riensi kappeliin rukoilemaan. Jumalan omassa huoneessa täytyi hänen -kiittää häntä siitä, että hän oli antanut ihmisille sellaisen voiman, -että he olivat voineet levittää tietoa kaiken isästä ja luojasta. Hän -rukoili palavasti, että ikuinen valo valaisisi monia sydämiä, niin -että he vuorostaan voisivat levittää valoa toisille; ennen kaikkea -rukoili hän, että jos kerran ihmissielu on saanut tiedon valosta, hän -ei enää antaisi houkutella itseään pahaan ja vetäisi monia muitakin -mukanaan. - -Johannes oli lukenut ainoastaan uskonsankareista, ja ne kärsimykset, -joita nämä olivat kestäneet, mutta hän pelkäsi, hän tiesi, että -myöhemmillä ajoilla oli muutakin kerrottavaa, ja hän tahtoi olla sitä -ajattelematta niin kauan kuin voi. - -Hänen armonsa arkkipiispa oli viettänyt yhtä unettoman yön kuin -Johanneskin; mutta kun tämä oli elänyt muinaisten aikojen runsaissa -muistoissa, vaivasivat edellistä nykyisyys ja uhkaavat tulevaisuuden -kuvat. Pöydällä hänen vieressään oli kaksi kirjettä; toinen oli herra -Erik Trollelta, toinen hänen pojaltaan, äskennimitetyltä Linköpingin -tuomiorovastilta, joka nykyisin oleskeli Roomassa. - -Edellinen kirjoitti, että hän edelleen alistui hänen armonsa -tahtoon. Hänen armonsa oli tahtonut, että hänen oli tavoiteltava -valtionhoitajanpaikkaa, ja kunnianarvoisa isä oli vastannut siitä, -että hän saisi sen. Hän ei tiennyt, miksi niin ei ollut tapahtunut; -jos hän oli tahtomattaan joutunut hänen armonsa epäsuosioon, niin -suretti se häntä suuresti, ja hän pyysi ainoastaan tietää, mitä hän -oli rikkonut, jotta hän tulevaisuudessa voisi olla varuillaan. Häntä -uskollisempaa ystävää ei arkkipiispalla ollut. - -"Eikö hän sitten tiedä, että minä en voinut mitään?" ajatteli Jaakko -herra vääntelehtäen levotonna vuoteellaan; mutta ei häntä enimmän -huolestuttanut tämä kirje, vaan toinen. - -Kustaa herra kiitti tuomiorovastiksi nimittämisestä; mutta hän -unhotti kaiken mikä koski häntä itseään ajatellakseen ainoastaan -hänen armoaan. Sten Sturen valitseminen valtionhoitajaksi oli -kaikkien kirkon miesten keskuudessa herättänyt niin suurta -tyytymättömyyttä, että hän vapisi ajatellessaan seurauksia. Yötä ja -päivää makasi hän rukouksissaan pyhän madonnan edessä, rukoillen -että hän tahtoisi torjua kaikki vaarat, mitkä uhkasivat Ruotsin -kirkon ylipäätä, mutta, lisäsi hän, "kuka ei tiedä, että petos ja -vilppi hiipivät pimeydessä, ja vaikkakin olen kaukana, vainuan -vaaroja kaikkialla, enkä voi kyllin kehottaa teidän armoanne -olemaan varuillaan; meillä on, Jumala paratkoon, esimerkkejä, jotka -kehottavat mitä suurimpaan varovaisuuteen." - -Arkkipiispa luki ja hikoili; myrkkymalja ja tikari häämöittivät -hänen silmiensä edessä; hän vapisi henkensä tähden, kun hänellä oli -vieraita ympärillään tai hän oli yksin huoneessaan, päivin ja öin -tunsi hän samaa pelkoa. Hän ei luottanut enää edes rouva Bontiinkaan; -tämän katseessa piili pidätettyä uhkaa; nainen tiesi tai ainakin -aavisti, että hän olisi mielellään tahtonut hänestä päästä, jos vain -olisi voinut. - -Isä Johannes oli kenties ainoa, jota hän ei epäillyt; sentähden tunsi -hän melkein iloa häntä nähdessään, ja hänestä tuntui lohduttavalta -ajatella, että sai pitää hurskaan papin kauemman aikaa luonaan; -mutta siitä huolimatta olivat jo ensi yönä hänen saapumisensa -jälkeen synkät ajatukset palanneet, jos mahdollista kiduttavampina, -hellittämättömämpinä kuin ennen. - -Isä Johanneksen näkeminen, kun tämä viattoman ilon kirkastamin -kasvoin astui hänen huoneeseensa kirjastosta, vaikutti häneen niin -syvästi, että hän purskahti itkuun. Johannes oli epätietoinen, -palaisiko takaisin vai jäisikö huoneeseen; mutta Jaakko herra ojensi -hänelle kätensä ja sanoi: - -"Älkää menkö; minä tarvitsen teitä!" - -Johannes katseli häntä osaaottavasti: "Ette ole nukkunut paljon tänä -yönä?" sanoi hän. - -"En vähääkään!" - -"Oletteko sairas?" - -"En, mutta synkät ajatukset..." - -"Entä rukous?" - -"Ei se tahdo auttaa ihmisten pahuutta vastaan." - -"Meidän täytyy jättää asiamme Herran haltuun." - -"Niin tahdon tehdäkin ja vetäytyä syrjään niin pian kuin vain voin." - -"Kuinka tarkoitatte, kunnianarvoinen?" - -"Että sauva käy minulle liian raskaaksi; lasken sen pois." - -"Se ei kummastuta minua!" - -"Voisin kai vielä jatkaa kuten tähänkin asti", lisäsi arkkipiispa -nousten vuoteelle istualleen, "mutta ette tiedä, mitkä vaarat minua -ympäröivät." - -"Vaarat?" - -"Minun henkeäni tavoitellaan!" - -"Ketkä niin tekevät?" - -"Ne, jotka luulevat, että minulla olisi jotakin osaa Ruotsille niin -onnettomaan valtionhoitajan vaaliin." - -"Sitä ei usko kukaan." - -"Piispat ja papit uskovat." - -"Ettekö äänestänyt kuten hekin?" - -"Mutta tulos, tulos!" - -"Eihän se siitä lainkaan riippunut." - -Jaakko Ulfinpoika punastui suuttumuksesta. "Oli ensi kerta -elämässäni", sanoi hän, "etten ollut voittavan puolueen etunenässä. -Minut on lyöty." - -"Sentähden, että toimitte vastoin vakaumustanne." - -"Mitä sanotte?" - -"Olettehan kuten jokainen muukin isänmaan ystävä käsittänyt, että -Sten Sture oli kelpoisampi valtionhoitajaksi kuin herra Erik Trolle." - -"Ylhäisaateli asetti hänet etusijaan." - -"Ainoastaan vanhat." - -"Minä kuuluin heihin." - -"Teidät houkuteltiin siihen." - -"Kirkon tähden!" - -"Eikö kirkon tule olla kansan asian etunenässä, ja eikö kansan paras -vaadi pysymään Tanskasta erillään?" - -"Siitä ei ole kysymys!" - -"Eikö Upsalan kokouksessa sanottu, ett Trollet kuuluvat -tanskalaisiin; sentähden heitä ei siedetä. Ah, herra, olittehan Sten -Sture vanhemman ystävä; herra Svante Niilonpoika voi myös turvautua -teihin; mitä poika on rikkonut teitä vastaan?" - -"Ei mitään, ei mitään!" - -"Tiedän kyllä, että kaksi kertaa on hänen henkensä ollut vaarassa -teidän linnassanne..." - -"Panetteko sen minun syykseni?" - -"Jumala minua siitä varjelkoon, mutta luulin teidän kuitenkin -tahtovan pyyhkiä pois muiston siitä..." - -"Muistaako hän sen vielä?" - -"Sitä en usko, mutta te teette sen, herra." - -Arkkipiispa vaikeni muutamia minuutteja. "Olen mennyt liian pitkälle -voidakseni palata takaisin", sanoi hän. "Sitä paitsi on liian suuri -se häväistys, että minut on voitettu; jos ojentaisin käden sovintoon, -sanottaisiin, että olen katsonut olevani siihen pakotettu; kunniani -kieltää sen, ja ainoa keino, joka minulla on jälellä, on siis poistua -näyttämöltä." - -"Oletteko myös valinnut itsellenne seuraajan?" - -"Herra Kustaa Trolle." - -"Eikö hän ole Tanskan ystävä?" - -"Sitä en tiedä, mutta hän on läheisessä sukulaisuudessa Sten Sturen -kanssa, molemmat ovat nuoria ja minusta näyttävät he sopivan hyvin -toisilleen." - -"Tietääkö Sten herra siitä?" - -"Ei, aika ei ole vielä käsissä. Tahdon odottaa vielä muutamia vuosia, -kunnes Kustaa herra joutuu valmiiksi." - -"Ja sillaikaa olette jyrkästi valtionhoitajaa vastaan, kuten tähänkin -asti?" - -"Aion välttää häntä." - -"Eikö teillä ole mitään valittamista häntä vastaan?" - -"Ei, ei mitään!" - -"Ja kuitenkin..." - -"Elkää minua kiusatko." - -"Tahdon ainoastaan muistuttaa teitä siitä pyhästä opista, jota itse -saarnaatte." - -"En ole sitä unhottanut." - -"Minusta näyttää, että olette unhottanut sen sovelluttamisen!" - -Arkkipiispa teki kärsimättömyyden liikkeen. "Minä siedän teiltä -enemmän kuin monelta muulta", sanoi hän. "Mitä Sten herraan tulee, -olisi hänen ollut mukaannuttava tahtooni; kun ei niin ole tapahtunut, -saa kukin kulkea tietänsä; minä en tule koskaan kulkemaan hänen -polkujaan eikä maksa puhua siitä", virkkoi hänen armonsa ja teki -torjuvan liikkeen kääntyen tyytymätönnä pois. - -"Tarkoitatteko nyt, että minun on mentävä eikä enää palattava?" kysyi -isä Johannes yhtä nöyrästi ja yhtä tyynesti kuin tavallisesti. - -"Kuinka voitte ajatella moista; ettekö sitten näe, että olen vanha -mies poloinen, joka ei voi hillitä itseään?" Ja taasenkin purskahti -hän itkuun. - -Johannes seisoi ymmällä; sääli ja vastenmielisyys taistelivat hänen -sielussaan, mutta edellinen sai voiton kuten tavallisesti. "Menen -ainoastaan kirjastoon", sanoi hän ikäänkuin anteeksi pyytäen. - -"Tehkää se; minun täytyy tänään kirjoittaa muutamia kirjeitä, joista -sitten tahdon puhua kanssanne." - -Mutta Johannes tarvitsi hyvän aikaa ennenkuin pääsi tarpeeksi -tasapainoon voidakseen syventyä rakkaihin käsikirjoituksiin. Tosin ei -hän vielä epäillyt mahdollisuutta saada piispan toisiin ajatuksiin, -mutta hän käsitti, kuinka hervottomaksi ja voimattomaksi tämä oli -käynyt, välikappaleeksi muiden käsissä, ilman omaa arvostelua ja omaa -tahtoa. "Hän tekee oikein, kun tahtoo erota", sanoi hän itsekseen. -"Hänen aikansa on ohitse!" - -Hän avasi vanhan käsikirjoituksen ja vaipui lukemiseen. Kotvan -kuluttua laskeutui käsi hänen olalleen ja toinen pää kurottautui -hänen ylitseen. - -"On sääli häiritä teitä hartaassa tutkistelussanne, mutta nyt täytyy -teidän kuitenkin palata nykyisyyteen ja kuulla, mitä minulla on -sanottavaa. Ennen kaikkea on teidän luettava nämä kirjeet." - -Tunnemme jo niiden sisällön. - -Kun Johannes jätti ne takaisin, sanoi hän: "Kunnianarvoisa isä, -älkää tehkö Kustaa Trollesta Ruotsin arkkipiispaa, hän saattaa -onnettomuutta maahan." - -"Mistä sen päätätte?" - -"Hänen kirjeistään." - -"Nehän koskevat ainoastaan minua persoonallisesti?" - -"Te olette hänen tiellään." - -"Nyt erehdytte tykkönään. Herra Kustaa Trolle on minulle -tottelevainen, kuuliainen poika." - -"Silloin ei hän kirjoittaisi noin!" - -Hänen armonsa seisoi tuokion äänetönnä, sitten naulasi hän silmänsä -Johannekseen. "Mitä nyt puhutte, on varmaankin yhteydessä halunne -kanssa sovittaa minut valtionhoitajan kanssa!" - -"Sanotte luottavanne minuun ja uskotte minusta kuitenkin moista -kaksimielisyyttä?" - -Äänessä oli sellaista nuhtelevaa vakavuutta, että ylipappi heti -ojensi hänelle kätensä. - -"Älkää panko pahaksenne", sanoi hän. "Ajatelkaa sanojani!" - -"Pidät siis niistä kiinni?" - -"Sen teen!" - -"Sellaista kiittämättömyyttä!" - -"Sitä olen nähnyt niin paljon maailmassa, että olen lopulta käynyt -epäluuloiseksi." - -"Mutta varoitukset?" - -"Ovat aiotut herättämään teissä pelkoa; siten on teidät saatava -eroamaan." - -"Mutta Erik Trollen kirjeet?" - -"Niiden on nukutettava teidät varmuuteen." Arkkipiispa istui -liikkumatonna ja tuijotti eteensä... "Olenko minä lyöty sokeudella?" -sanoi hän. "Olette luottanut liiaksi toisiin." - -"Kas tässä!" Hänen armonsa otti kaksi kirjettä. "Olen äsken vastannut -kirjeihin. Kustaa herralle olen sanonut, että nyt heti tahdon -vetäytyä syrjään." Hän repi kirjeen pieniksi palasiksi. - -"Tämän teen sinun neuvostasi, Johannes. Ethän luule kenenkään -tahtovan ahdistaa henkeäni?" - -"Ainakaan ei uhkaa mikään vaara siltä taholta, jolta pelkäätte." - -"Mutta muualta, arvelet?" - -"Toivon, ettei muualtakaan!" - -"Etkö ole varma?" - -"Jos olette toisia niin kovasti pelänneet, niin älkää rajattomasti -luottako toisiin. Tutkikaa itse ja tuomitkaa!" - -Piispan silmät tähystelivät vaanien ympäri huonetta, hän kulki -kissamaisin askelin ovelta toiselle, kuunteli, availi niitä hiljaa ja -katsoi varovasti oven taakse; sen jälkeen työnsi hän syrjään pienen -seinäluukun, jonka olemassaolosta ei Johannes ollut tiennyt mitään, -ja katsoi sen lävitse. Hän palasi yhtä varovasti kuin oli hiipinyt -ympäri ja sanoi kuiskaten: "Sinä tarkoitat rouva Bontia?" - -Johannes oli hämmästyksestä poissa suunniltaan. "Epäilettekö häntä?" -sanoi hän melkein tietämättänsä. - -"Hiljaa!" Taasenkin vilkuivat silmät ympäri huonetta. "Niin, minä -epäilen häntä." - -"Ja pidätte kuitenkin hänet paikoillaan?" - -"Se on varmempaa kuin päästää hänet menemään!" - -"Mutta tuollainen elämä?" - -"Se on helvetti!" - -Hänen päänsä painui alas rinnalle; Ruotsin kirkon pää oli tällä -hetkellä inhimillisen kurjuuden surullisin kuva. Hurskas munkki, joka -seisoi hänen rinnallaan, tunsi syvintä sääliä. - -"Jospa voisin tehdä jotakin hyväksenne!" sanoi hän. - -Piispa kohotti äkkiä päänsä. "Taivuttakaa hänet ripille!" sanoi hän. - -"En minä voi häntä pakottaa." - -"Se tyynnyttäisi minut jälleen!" Piispa ojensi rukoillen käsivartensa -munkkia kohden. - -"Mahdollisesti pyytää hän sitä itse!" - -"Jääthän tänne siihen asti?" - -"Jos niin haluatte!" - -"Minulla ei ole ainoatakaan ystävää, ainoatakaan uskottua, sentähden -tunnen itseni niin yksinäiseksi kirkossa, vaikkakin tuhansien -ympäröimänä, yksinäiseksi rukouksissa, sillä minulla ei ole ketään, -jonka puolesta erikoisesti rukoilisin, yksinäiseksi tiellä hautaan, -sillä kukaan ei tule minua kaipaamaan!... Elämä on minusta raskas -ja sietämätön, mutta minä pelkään aina saavani seista yksin; kenpä -tiesi, tunteeko minua kukaan haudan tuolla puolen." - -"Ikuinen laupeus tekee sen." - -"Olen lukemattomia kertoja luvannut sen muille, mutta itse en ole -koskaan oikein uskonut siihen... Valtaan ja kunniaan päästäkseni -minä vain antauduin papilliseen kutsumukseen... Kuolemani jälkeen -tullaan sanomaan, että olin laumani todellinen paimen, sillä minä -olen valvonut kirkon parasta ja pitänyt ankaraa kirkkokuria kaikkiin -ulkonaisiin muotoihin nähden, kaikkeen, joka pistää maailman silmiin. -Mutta oikea Kristuksen palvelija en ole ollut -- vaan kuten kaikki -muutkin -- valkoiseksi sivuttu hauta, sisältä täynnänsä kuolleiden -luita!" Piispa oli näin puhuessaan langennut polvilleen ja kätki -kasvonsa käsiinsä. - -"Kiittäkää ja ylistäkää silloin Herraa siitä kärsimyksestä, jonka hän -panee kannettavaksenne", lausui lempeä Johannes. "On suuri Herran -armo, kun saa jo täällä alhaalla sovittaa, mitä on rikkonut, ja -teidän ikävöimisenne, pelko, jota tunnette, näyttää minusta olevan -kaihoamanne sovituksen kajastus." - -"Kuinka voin sen saavuttaa?" - -"Rukouksen kautta!" - -"Ei se auta!" - -"Siksi, ettette rukoile kuten hukkuva pelastusta, ette kuten -suurimpaan hätään joutunut armoa kuolemattomalle sielullenne." - -Piispa taisteli kovaa taistelua; sanat, jotka hän tahtoi lausua, -häpesivät raivata tietä hänen huultensa ylitse; kalpeat huulet -kävivät vielä kalpeammiksi ennenkuin hän voi sanoa: "Ei mitään -rukouksen kuulemista ilman uskoa!" - -"Herra on armahtava teidän epäuskoanne. Toisin ei voi olla." - -"Eikö se teitä hämmästytä?" - -"Jos teillä olisi usko, ajattelisitte ja toimisitte Kristuksen -hengessä." - -"Eikö se ole nyt jo liian myöhäistä?" - -"Ei ole koskaan liian myöhäistä kääntyä väärältä tieltä oikealle." - -"Kuinka pitkälle voin vielä ehtiä?" - -"Jättäkää kaikki Herran käteen; tehkää mitä teidän tulee ja jättäkää -muu hänen haltuunsa!" - -"Rukoilkaa puolestani!" - -Ja Johannes rukoili valoa sielun pimeyteen, sydämen puhdistusta ja -parannusta, voimaa toimintaan hyvän edistämiseksi maan päällä, apua -Herralta kiusausten vastustamiseen, ja vihdoin armoa ja kaikkien -syntien anteeksi antamista. - -Molemmat vanhukset tunsivat vetoa toisiinsa eikä arkkipiispa ollut -pitkiin aikoihin viettänyt niin tyyniä ja rauhallisia päiviä kuin nyt. - -Jokapäiväinen yhdessäolo Johanneksen kanssa vaikutti niin hyvin -Jaakko herraan, ettei hän ainoastaan saanut takaisin yölepoaan, vaan -paremman terveydenkin. Joka päivä käyviä vieraita ei enää evätty -pääsemästä puheille; hänen armonsa ryhtyi uudestaan kirkon asioihin -ja näytti tekevän sen vakavuudella, jota kauan oli kaivattu. - -Sillävälin jatkoi Johannes tutkistelujaan yhä kasvavalla -harrastuksella; paljon, mikä siihen asti oli ollut salattua, selvisi -nyt hänelle. - -Mutta ei siinä kyllin: hänen oleskelunsa arkkipiispan luona antoi -aiheen monelle, jotka eivät rohenneet kääntyä suoraan kunnianarvoisen -isän puoleen, turvautua häneen. Rouva Bonti oli tähän asti ollut -tällaisena välittäjänä, mutta koko ympäristö vihasi häntä siinä -määrin, että hänen puoleensa käännyttiin ainoastaan pakosta, ja nyt -hän nyreissään vetäytyi syrjään, kehottaen kääntymään arkkipiispan -ystävän ja uskotun, hurskaan isä Johanneksen puoleen. - -Eräänä päivänä, kun hän tavallisuuden mukaan puuhaili kirjastossa, -sanottiin, että muuan Vadstenan munkki itsepintaisesti pyrki hänen -puheilleen. - -Isä Johannes pani heti käsikirjoituksen pois ja meni tulijaa vastaan. - -Tämä piti yhä edelleen hilkan kasvoilleen vedettynä, kunnes jäi papin -kanssa kahden. Silloin heitti hän sen nopeasti pois ja paljasti -nuorekkaat, mutta itkusta ja epätoivosta aivan vääristyneet kasvot. -Ennenkuin Johannes ehti sitä estää, oli hän heittäytynyt hänen -jalkoihinsa ja huudahti: "Jollette pelasta minua, olen hukassa!" - -"Nouskaa ja sanokaa minulle, mitä haluatte." - -"Neljä päivää sitten vihittiin minut papiksi Vadstenan kirkossa ja -seuraavana päivänä karkasin sieltä... Nyt ajetaan minua takaa, mutta -ennen surmaan itseni, kuin palaan." - -"Teidän täytyy tehdä minulle säällisesti selkoa." - -"Mutta sillaikaa tunkeutuvat kenties vanginvartijani sisälle, he -kytkevät minut kahleihin ja panevat kapulan suuhuni; mutta sanon -teille, että sitä ennen syntyy verinen taistelu." -- Ja nuori mies -asettui puolustusasentoon. - -"Olette sairas tai kärsitte nälkää; noudan teille vahvistavan juoman." - -"Joka uuvuttaa minut pitkälliseen uneen? Luuletteko etten ymmärrä -munkkien metkuja... Ah, te ette suinkaan ole parempi kuin kaikki -muutkaan." - -Johannes ihmetteli, oliko mies täydessä tajussaan, mutta nuoret -kasvot kuvastivat niin katkeraa, niin rajatonta tuskaa, että hänen -sydämensä täytti sääli, ja jos hän voi auttaa, tahtoi hän kernaasti, -nyt kuten aina. - -"Koettakaa nyt luottaa minuun", sanoi hän. - -"Vannokaa, ettette jätä minua vainoojilleni." - -"Lupaan sen." - -"Vannokaa!" - -"Jollette luota lupaukseeni, ei teidän ole luotettava valaanakaan." - -Pöydällä oli puukko. "Kas tuossa, ottakaa se", sanoi Johannes. - -"Kiitos, se riittää kyllä meille molemmille", sanoi mies pistäen sen -vyöhönsä. - -"Kertokaa nyt tyynesti ja selvään, niin että voin ymmärtää kuka on -oikeassa." - -"Alotanko aivan alusta?" - -"Tehkää niin." - -"En muista aikaisimmastakaan lapsuudestani muuta kuin Vadstenan -luostarin; kunnianarvoisa konfessori ja isä Laurentius ottivat minut -hoitoonsa." - -"Silloin olette saanut oppia." - -"Olen lukenut kirkkoisiä latinaksi, jopa muutamia hepreaksikin." - -"Se on kunniaksi opettajillenne." - -"Mutta minun haluni paloi maailmalle, ja minä itkin sinä päivänä, -jona minusta tehtiin messuteini." - -"Ja siitä ette virkkanut mitään?" - -"Kyllä, mutta isä Laurentius lohdutti minua sillä, että se menisi -pian ohitse; viihdytyksekseni sain joka päivä kantaa muutamia -lukukirjoja eräälle isistä, joka antoi opetusta mestari Eskilinpojan -kauniille tyttärelle." - -"No, silloin ymmärrän..." - -"Ei voinut käydä toisin... Niin kauan kuin sain joka päivä nähdä -Kaarinan, en välittänyt mistään muusta, mutta sitten meni hän -Tukholmaan, eikä kestänyt kauan ennenkuin lähdin jälestä." - -"Sen voin uskoa!" - -"En saanut nähdä hänestä enempää kuin vilahduksen; hän antoi ryöstää -itsensä pois pelastaakseen jalon rouva Kristina Gyllenstjernan." - -"Ah!" sanoi Johannes ylen kiintyneenä asiaan. "Siitä olen jo kuullut!" - -"Minä rupesin sotamieheksi linnanvartioväkeen, ollakseni varma -luostariin nähden, ja Kristina rouvan suostumuksella lähdin sitten -etsimään Kaarinaani." - -"Löysittekö hänet?" - -"Aivan kuin ihmeen kautta. Kaksi haukkaa taisteli kauniista -kyyhkystäni." - -"Heidän nimensä?" - -"Se, jota seurasin, oli herra Kaarle Alfinpoika. Hän vei Kaarinan -Ekholmaan, herra Erik Trollen kartanoon." - -"Ja sitten?" - -"Sitten en enää tiedä mitään!" huudahti nuorukainen katkerimmalla -tuskalla. "Isä Laurentius tuli tielleni; sillä petollisella -verukkeella, että saisin nähdä äitini, houkutteli hän minut -viettämään yön vanhassa, rappeutuneessa tornissa. Niin teinkin, -syötyäni ensin sen annoksen, minkä hän oli minulle antanut. Minut -valtasi vastustamaton uni, ja kun heräsin neljäkolmatta tuntia -myöhemmin, huomasin olevani jossakin kajuutassa sidottuna käsistä -ja jaloista. Alus oli liikkeessä, mutta minä en voinut nähdä ulos. -Minua ruokittiin kuin lasta. Ruuassa oli kai jotakin unettavaa, sillä -en voi selvästi muistaa mitään aina siihen päivään, jona heräsin -Vadstenan vankilassa." - -"Pyhä neitsyt!" - -"Isä Laurentius istui vieressäni ja valeli ohimoitani; hän puhui -ystävällisesti." - -"Eikö hän selittänyt?" - -"Alussa tahtoi hän minulle uskotella, että kaikki oli vain unta, -mutta kun hän huomasi, että hänen vakuutuksensa olivat vähällä tehdä -minut hulluksi, silloin käänsi hän kelkkansa; hän sanoi luvanneensa -äidilleni tehdä minusta papin ja lupauksensa oli hänen pidettävä. -Minä panin uhman uhkaa vastaan ja sanoin, ettei mikään mahti -maailmassa saa minua suostumaan." - -"Teitte oikein! Ilman sisäistä kutsumusta ei kenenkään pitäisi -vihityttää itseään pyhään virkaan." - -"Isä Laurentius oli toista mieltä; kun rukoukset ja esitykset eivät -mitään auttaneet, ryhtyi hän toisiin keinoihin. Hän kertoi, että -Kaarina oli luostarissa ja että hän oli suostunut rupeamaan nunnaksi. -Nähdä en häntä saanut, mutta luulen, että se oli hänen äänensä, jonka -kuulin sanovan: 'Jos lupaatte vapauttaa hänet, niin otan hunnun.' -Silloin annoin myöten pelastaakseni hänet pettämästä valaansa, sillä -hän oli luvannut minulle, ettei koskaan rupea nunnaksi." - -"Hirveää!" - -"Koko juhlamenoista ja antamistani lupauksista en tiedä mitään, minä -kulin kuin unissani ja sanoin ja tein vain mitä käskettiin! Mutta -sitten sain epätoivon voiman asettua sortajiani vastaan. Pääsin -pujahtamaan pakoon luostarista ja läksin tieheni kuin mielipuoli -tietämättä mihin. Osaksi olen ajanut talonpoikain rattailla -tietämättä heidän matkansa maalia. Eilen sain tietää, että olin -tullut lähelle Upsalaa, silloin päätin mennä arkkipiispan luo. Tiesin -hänen käskevän minua palaamaan takaisin luostariin, mutta sitä en tee -koskaan; jolleivät pyövelini tahdo minua surmata, teen sen itse." - -Isä Johannes istui mietteissään, nuoren papin asema näytti hänestä -todellakin epätoivoiselta. Niin arvottomasti kuin häntä olikin -kohdeltu, kuului hän nyt kuitenkin kirkolle koko loppuiäkseen. - -Hän mietti tätä niin hartaasti, ettei kuullut monien äänten hälinää -ikkunan alla. Pentti sitä vastoin kuuli heti. - -"Nyt he tulevat minua noutamaan", sanoi hän vetäisten puukon -tupestaan. - -Johannes hypähti ikkunaan. Sen edessä seisoi tosiaankin neljä -vadstenalaisveljeä, ympärillään joukko palvelijoita, ja kaikkien -silmät olivat naulatut ylös kirjaston ikkunaan. - -Nopeasti vetäytyi hän takaisin ja avasi oven piispan huoneeseen. -"Menkää tuonne!" käski hän. - -Pentti totteli heti. - -Johannes istuutui jälleen paikalleen pöydän ääreen ja koetti lukea, -mutta kirjaimet hyppelivät pergamentilla, hän ei voinut niitä erottaa. - -Silloin saapui muuan piispan palvelijoista; hän katseli kummissaan -ympärilleen ja sanoi: "kunnianarvoisa isä!" - -"Mitä tahdotte?" - -"Vadstenalainen veli?" - -"Tuleeko hän takaisin?" - -"Onko hän sitten mennyt?" - -"On, kuten näette." - -"Hän oli karkuri." - -"Niinkö!" - -"Tiedättekö, mihin hän lähti?" - -"En kysynyt sitä." - -Isä Johannes alkoi jälleen lukea ja näytti tahtovan olla rauhassa. - -Palvelija, joka näki oven avattuna hänen armonsa makuuhuoneeseen, -heitti ohimennen sinne uteliaan katseen. Hänen korkea herransa istui -lepotuolissaan; palvelija näki ainoastaan käsivarren, joka liikkui -hiljaa eteenpäin, mutta arvellen, että piispa tahtoi olla rauhassa, -työnsi hän hiljaa oven kiinni ja riensi ulos. - -Johannes kääntyi pelästyneenä ympäri; oliko salaisuus paljastettu?... -Silloin astui Pentti häntä vastaan, puettuna dominikaanikaapuun. - -"Saanko ottaa tämän?" kysyi hän. "Olisin pelastettu, jos pääsisin -huomaamatta täältä." - -"Kun Herra on ollut meille avullinen tähän asti, on hän varmaan -edelleenkin. Mihin aiotte lähteä?" - -"Sitä en tiedä!" - -"Teidän täytyy poistua maasta!" - -"Ilman rahoja?" - -"Tahdon antaa ne varat mitä minulla on." - -"Kunhan vain pääsen vieraalle maaperälle, keksin kyllä aina keinoja." - -"Autan siinä ja tahdon antaa suosituksia." - -"Minulle, jota ette tunne?" - -"Teitä on kohdeltu niin julmasti, että tahdon mielelläni hyvittää -mikäli voin." - -"Armahtakaa sitten Kaarina parkaani!" - -"Mistä löydän hänet?" - -"Kenties Vadstenasta, mutta en tiedä sitä varmasti; kenties minua on -petetty." - -"Tahdon etsiä!" - -"Sanokaa hänelle myös, että minulta on varastettu kirjeet, jotka hän -antoi minulle." - -"Olivatko ne tärkeitä?" - -"Salaliitto valtionhoitajaa vastaan; eikä se ollut vieras arkki -piispallekaan." - -"Tiedättekö sen tarkoituksen?" - -"En minä, mutta Kaarina tietää sen!" - -"Olkaa huoletta, kyllä etsin hänet." - -"Kas tässä", sanoi Pentti ja veti esiin sormuksen, jota hän kantoi -punonnaisesta riippumassa povellaan. "Ottakaa tämä ja antakaa se -Kaarinalle; sinä yönä, jona makasin tornissa Ekholmassa, oli se pantu -käteeni, en tiedä kuka sen teki. Kenties en palaa koskaan takaisin, -säilyttäköön hän sen muistona... Sanokaa, etten unhota häntä koskaan." - -"Kyllä teen, kuten haluatte", vastasi Johannes ja otti sormuksen -kätkien sen huolellisesti. - -Suuri vaiva oli hänellä piilottaessaan lopun päivästä kaikkien -silmiltä salaperäistä vierastaan, mutta kun ilta pimeni, vei hän -hänet rantaan ja hankki veneen, joka veisi hänet Upsalaan. - -Pentti oli pyytänyt ja saanut luvan vastaisuudessa ilmoittaa isä -Johannekselle millaiseksi hänen kohtalonsa muodostui, ja tämä lupasi -kaikkialta etsiä Kaarinaa. - -"Tiedän, että tästedes saan ajatella häntä ainoastaan siskonani", -sanoi Pentti syvällä liikutuksella. - -Kun isä Johannes iltapimeällä palasi yksin linnaan, sykki hänen -sydämensä ilosta ajatellessaan nuoren papin pelastusta, mutta isä -Laurentius suututti häntä niin suuresti kuin hänen lempeä mielensä -voi vihoitella. - -Mutta isä Johannes joutui yhä enemmän melkein jumaloimisen esineeksi -väestön kesken Stäketin ympäristössä. Hänen persoonansa teki -kaikkiin valtavan vaikutuksen; hänen iäkkäät, ikäänkuin kyynelten -läpi hymyilevät kasvonsa, ne ystävälliset sanat, joilla hän kaikkia -puhutteli, ne lohtuperusteet, joita hän julisti kaikille, jotka -kävivät hänen luonaan. Kaikki tämä antoi hänelle ihmisten silmissä -jonkunlaisen pyhimyskehän. - -Eikä suinkaan vähimmässä määrin rouva Bontille. Tämä tunsi hänet jo -nuoruudestaan, oli aina uskonut, että hänen esirukoustensa kautta -he kerran olivat pelastuneet vaarallisesta merihädästä. Mutta niin -kummallinen ja mutkikas oli tämän naisen ajatusjuoksu, että hän -itsekin luuli olevansa jossakin määrin osallinen isä Johannesta -ympäröivään sädekehään. Kun hänet, murhayrityksen johdosta nuorta -Sten Sturea vastaan, isä Johanneksen ankarasta käskystä ajettiin pois -piispantalosta, kantoi hän kärsivällisesti häväistyksensä. Mutta kun -isä muutamien kuukausien kuluttua näki hänet siellä jälleen eikä -puhunut ankarasti, vaan ainoastaan varoittavasti ja neuvovasti, -tapahtui se hänen mielestään siksi, että isä Johannes tiesi hänen -olevan yhden taivaan valituista. - -Hän ymmärsi, että ainoastaan tottumuksen voima ja pelko olivat ne -siteet, jotka pitivät arkkipiispan kiinnitettyinä häneen; häntä -ei suinkaan rakastettu; vihaa ja halveksumista olisi koko maailma -osoittanut hänelle, jos vain olisi uskaltanut!... - -Isä Johannes yksin oli aina ollut hänelle ystävällinen ja hyvä, hän -ja vielä eräs toinen. - -Mutta tämä toinen tarvitsi häntä, hän kävi tämän asioilla, samoinkuin -tämäkin oli luvannut edistää hänen asiaansa. - -Jo piispantalossa oleskelunsa aikana oli herra Kustaa Trolle -osoittanut hänelle kunnioitusta ja suosiota. Kerran, kun hän -kiukkunsa puuskassa oli toivottanut onnettomuutta ja tuhoa kaikille -vihollisilleen, oli Kustaa herra sanonut hänelle, että kuta kauemmin -kosto viipyi, sitä suloisemmalta se oli tuntuva; _hän_ malttoi -mielensä, samoin oli tehtävä hänenkin. Siitä päivin tuli rouva -Bonti hänen uskotukseen, hän kertoi Sturein olevan hänen pahimpia -vihollisiaan; hänellä ei ollut mitään onnea, ennenkuin he olivat -hävitetyt maan päältä; tämä ei ollut mikään synti, sillä hän tiesi, -että hekin tavoittelivat hänen henkeään ja samoin vihasivat häntä -kuolemaan saakka. - -Niin sopivat he keskenään, että auttaisivat toisiaan. Rouva Bontin -oli yllytettävä arkkipiispa Stureja vastaan, hänen oli valmistettava -Kustaa herralle tietä Ruotsin kirkon korkeimpaan arvoasemaan, ja kun -tämä oli vihdoin saavuttanut maalinsa, silloin hänkin saavuttaisi -omansa! Jos hän olisi voinut kiduttaa kuoliaaksi tai ruhjoa -vastustajansa, olisi hän mieluimmin tehnyt sen, mutta kun tähän ei -ollut mitään mahdollisuutta, oli hänen omalla ylennyksellään saatava -heille aikaan mitä katkerinta nöyryytystä. - -Kustaa herra oli luvannut tehdä hänestä abbedissan mihin luostariin -hän itse halusi ja hänen kuolemansa jälkeen -- pyhäksijulistuksen! - -Kuten pyhä Birgitta tahtoi hänkin tulla jumaloivan palvomisen -esineeksi. - -On totta, että Kustaa herra oli koettanut saada hänet luopumaan -abbedissa-kutsumuksesta; mitä pyhäksijulistukseen tuli, tuumi hän, -että se tulisi maksamaan suunnattomasti. - -Mutta moinen ei rouva Bontia säikäyttänyt, hän sitoutui vuosittain -lähettämään suuria summia Roomaan, ja hän piti lupauksensa; Kustaa -herra oli löytänyt kultakaivoksen, joka oivallisesti palveli hänen -omia suunnitelmiaan ja josta hän ammensi vähintäkään arvelematta. - -Tämän lisäksi antoi eukko hänelle varmoja tietoja kaikesta mitä -tapahtui, eikä suinkaan säästänyt räikeitä ilmiantoja itseään vanhaa -arkkipiispaa vastaan. - -Mutta hyvistä toiveistaan huolimatta ei vallanhimoinen nainen ollut -tyyni; rouva Bonti toivoi, että niin pyhä mies kuin isä Johannes -painaisi ikäänkuin sinetin hänen toiveilleen. - -Mutta kuinka saada hänet siihen? - -Naisviekkaus toivoi löytäneensä keinon. - -Hän pyysi ripittäytyä isä Johannekselle. - -Tämä suostui, vaikkei epäröimättä; mitä hän tulisi tunnustamaan? - -Isä Johannes ei häntä vielä tuntenut. - -Hän valitsi varhaisen aamuhetken ennenkuin hänen armonsa oli vielä -noussut. - -Kun pappi astui rippituoliin, oli hän siellä jo ennen, ja kuului -katkerasti itkevän. - -Lempein, rakkautta henkivin sanoin kehotti isä Johannes häntä -vilpittömästi ja peittelemättä tunnustamaan kaikki syntinsä, se -antaisi, sanoi hän, "rauhaa ja tyynnytystä hänen sydämelleen." - -"Minä olen suuri syntinen", sammalsi hän. - -"Niin olemme kaikki Jumalan edessä!" - -"Olen puhunut petollisesti." - -"Kenelle?" - -"Arkkipiispalle..." kyynelet tukehuttivat äänen. - -"Puhukaa selvemmin." - -"Hän on antanut minulle rahoja." - -"Mihin tarkoitukseen?" - -"Lähetettäväksi köyhille sukulaisilleni!" - -"Olette kai tehnyt sen?" - -"En, en!" Uusia kyyneliä. - -"Miksi ette?" - -"Ne menivät Varnhemin kirkon kalkkiin." - -"Niinkö!" - -"Ja pyhän Birgitan pyhimyslippaaseen." - -"Siihenkin!" - -"Rukousnauhaan pyhän Erikin kappeliin." - -"Hänen armonsa on täytynyt lahjoittaa teille suuria summia." - -"Ah, kunnianarvoisa isä, niin suuria summia on varattuna tähän -siunattuun piispantaloon, että puolillakin niistä olisin voinut -yllinkyllin tyydyttää kaikki kohtuulliset tarpeet; lopuilla olen -ostanut pyhäinjäännöksiä ja muita kalleuksia, joita olen lahjoittanut -monille kirkoille, kappeleille ja pyhänhengen majoille." - -"Hänen armonsa tietämättä?" - -"Tahdoin hänen tietämättään pestä pois ne synnit, jotka kenties vielä -häntä painavat." - -"Mitä olette tehnyt omaksi hyväksenne?" - -"Niillä pienillä säästöillä, joita olen voinut tehdä kolmenviidettä -vuoden kuluessa, olen, kuten kenties tiedätte, rakennuttanut talon -Upsalaan." - -"Muistan kyllä sen." - -"Kun ette te tahtonut sitä, ajattelin muiden kera asettua sinne -asumaan." - -"Miksette ole tehnyt sitä?" - -"Hänen armonsa ei ole sallinut." - -"Eikö?" - -"Huokaillen ja kyynelin olen rukoillut häneltä sitä." - -"Haluatteko sitä vielä?" - -"En, nyt olen luvannut jäädä tänne viimeiseen asti, mutta taloni -tahdon luovuttaa pyhänhengen majaksi sairaille ja apua tarvitseville." - -"Mitä ajattelette sitten omaan kohtaanne nähden?" - -"Aion mennä luostariin." - -Syntyi pitkä äänettömyys, sellaista rippiä ei isä Johannes ollut -odottanut, ja hän sanoi pettymykseen vivahtavalla äänellä: "Missä ei -mitään ole rikottu, siellä ei ole mitään anteeksi annettavaakaan." - -"Olenhan toiminut ilman hänen armonsa suostumusta?" - -"Jolleivät teidän sukulaisenne tarvinneet hänen lahjojaan, oli teidän -joko annettava ne takaisin tai käytettävä ne muulla tavalla." - -Isä Johannes poistui rippituolista, ovela nainen ei ollut onnistunut -häntä pettämään, hän tunsi sen itse ja hänen täytyi sentähden jatkaa. - -Jo samana päivänä pyrki hän uudestaan puheille. - -Johannes suostui. - -"Jos minä tiedän suuresta rikoksesta, mutta olen vannonut olla vaiti, -mitä on minun tehtävä?" kysyi rouva Bonti nöyrästi. - -"Koetettava estää sitä." - -"Mutta valani?" - -"Koskee sellaisessa tapauksessa persoonaa, mutta ei asiaa." - -"En voi tehdä mitään." - -"Uskokaa sitten asianne jollekin." - -"Sitä en uskalla!" - -"Mutta uskallatte kantaa vastuun?" - -"Mitä ilmaisen, sitä ei koskaan anneta minulle anteeksi!" - -"Ketä pelkäätte enemmän, Jumalaa vai ihmisiä?" - -"Hätä on ajanut minut tänne." - -"Ripissä ei teillä ollut mitään ilmaistavaa!" - -"Pelko sitoi kieleni --" - -"Sitooko se vieläkin?" - -"Niin!" - -"Menkää sitten kammioonne ja rukoilkaa; kun olette tulleet -käsittämään velvollisuutenne, palatkaa takaisin ja minä tahdon kuulla -teitä." - -"Tahdotteko myös ottaa vastuun?" - -"Sen tahdon!" - -"Kuinka raskas se lieneekin?" - -"Jumala on antava minulle voimaa sitä kantamaan." - -"Ja luuletteko minun sallivan sen? Ei, kunnianarvoinen isä, -luottamukseni tahdon antaa teille, mutta jos jokin vaara on tarjolla, -niin tahdon yksin kantaa siitä vastuun." - -Johannes katseli häntä kummissaan, tätä ei hän ollut odottanut. - -"Kas tässä", sanoi rouva Bonti ottaen esiin muutamia kirjeitä. -"Lukekaa nämä ja päättäkää, missä levottomuudessa ja pulassa olen -elänyt viime kuukausina." - -"Nämä kirjeet ovat kaikki tyyni osoitetut hänen armolleen -arkkipiispalle." - -"Täällä ovat myös hänen vastauksensa." - -"Kuinka ovat ne tulleet teidän haltuunne?" - -"Se on minun salaisuuteni." - -"Vilpillä?" - -"Ne koskevat isänmaatanne!" - -"Ilmoitan hänen armolleen tai jätän ne hänelle." - -"Ette tee sitä, kun olette ne lukenut." Näin sanoen poistui rouva -Bonti huoneesta. Isä Johannes seisoi hämmästyksen lyömänä, koskaan -ennen ei hän ollut joutunut moisiin seikkailuihin; kuinka voisi hän -ymmärtää, mikä tässä oli viekastelua, mikä totta? Epäröiden piteli -hän kirjeitä kädessään; lukisiko hän ne vai ei? - -Kaikki olivat suletut suureen päällystään, ja siinä oli avonainen -paperi, jossa luki: - - "Suurehkolla summalla olen ostanut takaisin nämä tärkeät kirjeet - vadstenalaiselta veli Laurentiukselta; teidän armonne tahdon ja - käskyn mukaan lähetän ne nyt uskollisen palvelijan mukana ja piirrän - - Teidän armonne nöyrä ja kuuliainen - - _Pernilla Klauntytär_." - -Samat kirjeet siis, mitkä oli ryöstetty nuorelta mieheltä; -viheliäisen voiton tähden oli ne myyty oikeille omistajilleen, -mutta nämä punoivat pahoja juonia maata ja valtakuntaa vastaan... -Tunkeutuisiko Johannes nyt heidän salaisuuteensa ja sitten antaisi -heidät ilmi?... - -Tämä ajatus oli hänelle vastenmielinen; tosin olivat sinetit -murretut, mutta ilmiantajaksi ei hän tahtonut ruveta, ja jos hän -luki kirjeet, oli hän velvollinen syyttämään --?... Mutta tyttö, -jota hän oli luvannut etsiä, tiesi niiden sisällön ja oli valmis sen -ilmaisemaan... Hän tekisi kaikkensa toimittaakseen tytölle vapauden -ja hänen armonsa itse olisi hänelle siinä avullinen; viekas osasi isä -Johanneskin olla, mutta ei samalla tavoin kuin muut. - -Kirjekäärö sai jälleen sulkeutua ja se kädessään meni hän piispan luo. - -Tämä piteli jotakin paperia kädessään, mutta pani sen pois -Johanneksen nähdessään. - -"Kas tässä", sanoi tämä, "mitä minulle on uskottu." Näin sanoen antoi -hän avoimen käärön. - -Piispa otti sen nopeasti. Nähtyään, mitä se sisälsi, karahti hän -punaiseksi ja sanoi: "Kuinka on tämä tullut sinun käsiisi, Johannes?" - -"En saanut sitä teille jätettäväksi." - -"Oletko lukenut...?" - -"Ainoastaan pikku lapun." - -"Ja miksei enempää?" - -"En tahtonut ruveta ilmiantajaksi." - -"Omasta puolestani ei minulla ole mitään pelättävää", tuumaili -piispa, "mutta näille toisille saattoi paljastus aiheuttaa hengen -ja omaisuuden menetyksen; heidän tähtensä kiitän sinua. Mitä vaadit -hyvitykseksi?" - -"Paljon!" vastasi Johannes ilmeekkäin katsein ja äänin... "Arvaatte -kai sen." - -Jaakko Ulfinpoika nyökkäsi myöntävästi, mutta samalla repi hän kovan -onnen kirjeet pieniksi paloiksi, jotka hän sitten heitti palavaan -uuniin. "En sentään kaikkea", virkkoi hän kohottaen uteliaan -katseensa. - -"Teidän täytyy myöntää minulle valta käydä kaikissa naisluostareissa -Ruotsissa." - -"Missä tarkoituksessa?" - -"Muuan lapsi parka on teljetty luostariin, ja minun täytyy hänet -vapauttaa." - -"Onko hän ylhäissukuinen?" - -"Onneksi ei." - -"Mutta hurskas Johannes, kuinka vähän tunnetkaan luostareita, jos -luulet voivasi _löytää_ sieltä mitä tahdotaan salata." - -"Se on kuitenkin ainoa keinoni." - -Piispa kirjoitti pyydetyn valtuutuksen: "Oletko tyytyväinen, rakas -ystävä?" kysyi hän. - -"Nyt täytyy teidän armonne päästää minut menemään?" - -"Nyt, kun tarvitsen sinua enemmän kuin milloinkaan! Etkö näe, että -siitä lukuisasta joukosta, joka liikkuu täällä talossani, puhuttelen -harvoin ketään... Kaikki täytyy minun päättää yksin, sentähden ovat -päiväni ilottomat ja yöni unettomat... Istu tähän vierelleni, niin -tahdon sanoa sinulle jotakin." - -Johannes istuutui piispan rinnalle ja tämä tarttui hänen käteensä. -"Noilla kirjeillä, jotka nyt ovat palaneet tuhaksi, ei ollut enää -mitään varsinaista merkitystä, kun kerran koko suunnitelmasta oli -jo luovuttu, mutta hän, joka jätti ne sinulle, teki sen ilmeisesti -saadakseen eripuraisuutta välillemme." - -"Sitä en usko." - -"Siksi, ettet tunne maailmaa! Paha tarkoitus on kuitenkin kääntynyt -hyväksi, sillä se, että jätit kirjeet minulle, niitä edes -lukemattakaan, tiedätkös, Johannes, sellainen ystävyyden todiste tuli -ensi kertaa osakseni." - -"Suurentelette pikku asioita." - -"Ja tämä huolimatta siitä pahasta, mitä olen tehnyt sinulle." - -"Jumala on kääntänyt kaiken hyväksi!" - -"Niin, hänen vaikutuksestaan katson sinun tänne tulleen; sinä olet -järkyttänyt omaatuntoani, ja jokainen keskustelu välillämme on -ollut kuin kylvö, josta monet siemenet ovat nousseet oraalle... -Mutta siellä oli ennen paljon ohdakkeita, jotka tukehduttivat hyvän -kylvön, pahin niiden joukossa oli epäluulo... En, totta pulmakseni, -ole koskaan luottanut kehenkään ihmiseen, enkä siis voinut luottaa -sinuunkaan, Johannes." - -"Kuinka onneton olette ollut!" - -"Siinä olet oikeassa!" - -Piispa otti paperin, jota oli lukenut Johanneksen astuessa sisään. - -"Olemme tähän asti puhuneet ainoastaan menneistä ajoista, nyt kerron -sinulle nykyisistä asioista." - -"Mutta ei minulla ole kykyä neuvoa teitä!" - -"Sinun lamppusi on sytytetty ikuisella valolla; minun lamppuani -sitä vastoin ympäröivät alusta alkaen maalatut lasi-ikkunat, -inhimilliset töherrykset turmelivat Jumalan työn... Sentähden on -sinun nyt kuultava ja tuomittava sen lahjan mukaan, joka sinulle on -suotu... Valtionhoitaja on palannut Suomesta; olen äskettäin saanut -häneltä kirjeen, jossa hän sanoo päättäneensä varman rajankäynnin -Venäjän kanssa, ja lopullinen rauha vahvistetaan ensi vuonna... -Mutta kas tässä..." Hän otti uudelleen paperin. "Tämä asiakirja -osoittaa, että on tehty Tanskan ja Venäjän välillä liitto, joka -tarkoittaa ainoastaan sotaa ja vainoa Ruotsia vastaan. Kaikki ne -lupaukset, joita Sten herra on saanut, ovat olleet ainoastaan vääriä -uskotteluja, joiden tarkoituksena on hälventää kaikki epäluulot, -kunnes myrsky puhkeaa." - -"Hirveää!" - -"Onnettomaan Suomeen uhkaavat raakalaiset vielä kerran tulvehtia -hävittämään ja polttamaan." - -"Eikö tätä vastaan voida tehdä mitään?" - -"Hannu kuninkaan hallituskumppani, Tanskan kruununprinssi, on -kirjoittanut minulle siitä. Hän antaa minulle tiedoksi, ettei hän -koskaan tule luopumaan vaatimuksistaan Ruotsiin nähden, ja kysyy -sitten, enkö mieluummin tahdo antaa apuani rauhalliseen ratkaisuun, -kun aika vielä on, kuin viivytellä siksi, kunnes tulee hätäpakko!" - -"Milloin _se_ tulisi!" - -"Kun hän asevoimin on päässyt köyhän, verta vuotavan maamme herraksi." - -"Se on tähän asti voinut puolustautua." - -"Mutta sitä uskotaan nyt pelottavammin kuin koskaan." - -"Sten herra on urhokas ja viisas nuori herra." - -"Ei urhous eikä viisaus voi mitään hiipivää kavaluutta vastaan." - -"Uhkaavatko nekin." - -"Sten herran molemmat velipuolet vihaavat häntä kuolemaan saakka ja -ovat vannoneet hänet tuhoavansa." - -"Hän on tehnyt heille ainoastaan hyvää." - -"Kateuttahan se on. Samoin herra Erik Abrahaminpoika..." - -"Olen kuullut hänestä puhuttavan..." - -Arkkipiispa tähysteli ympäri huonetta ikäänkuin pelkäisi kuuntelevia -korvia. "Hän on vannonut ristin kautta ottavansa Sten herran -hengiltä!" - -"Kenelle hän on vannonut!" - -"Sigbrit rouvalle." - -"Hänelläkin on tässä osansa!" - -"Hänellä on osansa Kristian kuninkaan vihassa, kaikissa niissä -onnettomuuksissa, jotka poloista maatamme uhkaavat." - -"Sten herran asiat näyttävät synkiltä!" - -"Luuletteko, että siinä on jo kaikki? Entä herra Sten Kristerinpoika -ja hänen emäntänsä?" - -"Onko Pernilla rouva tosiaankin vaarallinen?" - -"Pelkään hänen olevan vaarallisemman kuin luullaankaan. Mutta en ole -vielä maininnut hänen vaarallisinta ja mahtavinta vihollistaan." - -"Herra Erik Trollea?" - -"Hänen poikaansa Kustaata!" - -"Josta aiotte tehdä seuraajanne?" - -"Hän pyrkii siksi!" - -"Se olisi eripuraisuuden herättämistä." - -"Toivon päinvastaista. Jollei hän saa täällä mitään valtaa, tulee -hänestä Tanskan uskollisin ystävä. Mutta jos hänestä tulee Ruotsin -kirkon korkein mies, on hänellä yhtä paljon sanottavaa kuin -valtionhoitajallakin ja hänen kunnianhimonsa täytyy olla tyydytetty." - -"Se on vaarallista peliä." - -"Hänen on tehtävä vala ja vannottava uskollisuutta maalliselle -esimiehelle!" - -"Mitä aihetta hänellä on vihaan? Ovathan he sukulaisuudessa -keskenään." - -"Mitäpä moinen autti? Etkö ymmärrä, että täytyy tuntua katkerimmalta -häväistykseltä, niin hänestä kuin minustakin, kun rauhanpuolue kärsi -häpeällisen tappion valtionhoitajan vaalissa. Kustaa herralle oli se -sitä tuskallisempaa, kun hänen oman iäkkään isänsä täytyy väistyä -syrjään nuoren Sten Svantenpojan tieltä." - -"Koko kansa asetti hänet etusijaan." - -"Vaikkapa!" - -"Ja hän oli kelpoisin!" - -"Häväistys se oli sittenkin, ja se on pestävä pois." - -"Millä tavoin?" - -"Minä eroan!" - -"Ja jätätte tilaa Kustaa herralle?" - -"Minun täytyy!" - -"Mikä pakottaa?" - -"Tahdon kuolla -- luonnollisen kuoleman." - -"Luulette siis, että...?" - -"Kustaa herra ei kammo mitään keinoja." - -"Jumala meitä kaikkia auttakoon!" - -"Siinä, Johannes, on sisäisin syy kaikkeen siihen levottomuuteen, -kaikkiin niihin epäilyksiin, jotka minua kalvavat. Olen kenties ollut -horjuvainen koko aikani, mutta nyt tiedän, että tahdon päästä lepoon, -ja nyt ei anneta minulle mitään lepoa." - -"Mutta olettehan luvannut kääntää sydämenne Sten herran puolelle!" - -"Niin teenkin, mutta varovasti ja paljastamatta sydämeni sisimpiä -ajatuksia." - -"Miksei avoimesti ja rehellisesti?" - -"Luottaisivatko minuun silloin ketkään ja voisinko silloin johtaa -tapauksia?" - -"Mutta täytyyhän ainakin Sten herran tietää..." - -"Ei mitään! Hän on nuori ja varomaton; tahdon hänen tietämättään -todistaa olevani hänen ystävänsä." - -Sellainen kaksinaisuus ei ollut rehellisen Johanneksen mieleen, -ja kun ylipappi muutamia päiviä myöhemmin kertoi saaneensa -valtionhoitajalta hartaan pyynnön, että hänen armonsa tahtoisi kastaa -äskensyntyneen pojan, silloin teki hänelle kipeää, kun piispa sanoi, -että mainituista syistä täytyi hänen vastata kieltävästi pyyntöön. - -Sten herran lähettilään mukana oli myös palvelija, joka pyysi -puhutella Johannesta. - -Tämä antoi hänelle kirjeen, jonka pyysi heti lukemaan ja siihen -vastaamaan. Kirje oli tällainen: - - "Kunnianarvoisa isä! - - Jalo Kristina rouva lähettää teille minun, nuorimman - hovineitonsa, kautta tuhannet terveiset. Ensin pyytää hän minua - sanomaan teille, että Jumalan äiti armossaan on lahjoittanut - hänelle pojan, ja tämän suuren siunauksen tähden tahtoo hän - kiittää ja ylistää öin ja päivin. Mutta hänen oma onnensa vie - ajatukset kaikkiin niihin, jotka kärsivät hänen tähtensä. - Kirjeessänne -- josta hän sydämellisesti kiittää -- olette - maininnut, että tahdotte lähteä etsimään hänen entistä - palvelijatartaan ja ystäväänsä, Kaarina Eliaantytärtä; häntä on - liikuttanut kyyneliin saakka, kun tahdotte antautua sellaiseen - vaivaan. Mutta, kunnianarvoisa isä, ettekö tahdo saada siinä - tehtävässä apua? Mies, joka tuo tämän kirjeen perille, on - nimeltään Esbjörn, hän on Sten herran uskollisin palvelija ja - suorittaa kaiken mitä hänen tehtäväkseen uskotte. - - Tämän on Kristina rouvan käskystä kirjoittanut teidän kuuliainen - ja nöyrä palvelijattarenne - - _Anna Erikintytär Bjelke_." - -Kun Johannes kohotti katseensa sirosti kirjoitetusta kirjeestä, -kohtasi hän rehellisen silmäparin. - -"Nimesi on Esbjörn?" - -"Niin on!" - -"Tiedätkö mistä on kysymys?" - -"On etsittävä Kristina rouvan neitosta!" - -"Oletko nähnyt hänet?" - -"Monet kerrat!" - -"Silloin on hänellä etu, jota ei ole minulla", ajatteli Johannes -mennen pöydän luo häiritsemättä harkitakseen tarkoin, mitä oli -tehtävä. - -"Ihanampaa impeä en ole nähnyt koskaan", jatkoi Esbjörn. "Ja voin -hyvin ymmärtää sen katkeran surun, mitä lapsettomain vanhempain -täytyy kärsiä. Kristina rouva lähettää heille monia todistuksia -suopeudestaan, mutta luulen niiden surua lisäävän eikä vähentävän. -'Kun joku vieras piti häntä niin suuressa arvossa', sanovat he, -'eikö meidän ikävöimisemme silloin täydy tuntua tuhat kertaa -katkerammalta?'" - -"Asuvatko he Vadstenassa?" - -"Isä on kaupungin taitavin seppä!" - -"Ovatko he ottaneet selkoa, ettei tytär vain ole luostarissa?" - -"Siellä ei hän ole!" - -"Kuinka sen tiedätte?" - -"Tytön isä ei sitä uskonut, mutta äidillä oli epäluulonsa, ja -hän tutkisteli. Vaikka Kaarina olisi ollut kätkettynä syvimpään -vankilaan, olisi hän löytänyt hänet... Kuten sanottu, siellä ei hän -ole." - -"Onko äiti lakannut etsimästä?" - -"Sitä ei hän tee koskaan." - -"Mutta ei ole löytänyt jälkeäkään?" - -"Ei tähän asti." - -"Jos te nyt auttaisitte?" - -"Luulen olevan parasta, että kukin toimii omin nokkinsa... Minulla on -oma tapani nuuskia." - -"Kukaan ei voine tehdä sitä kuten äiti... Kas tässä -- tässä on -valtakirja, joka omistajalleen avaa kaikki luostarinportit... Se on -arkkipiispan allekirjoittama, pidä se itse tai anna äidille, miten -hyväksi näet." - -"Annan sen äidille." - -"Kiitän sinua siitä." - -"Tietäisinpä vain, mistä Kaarina vietiin." - -"Ekholmasta." - -"Ja isä Laurentius oli hänen saattajanaan?" - -"Niin luulen." - -"Siinä on ensimäinen johtolanka." - -"Toivoisin voivani antaa sinulle useampia." - -"Osaan kyllä niitä hankkia." - -Esbjörn sanoi hyvästit ja lähti; nyt ei isä Johanneksen tarvinnut -laskea omalletunnolleen, vaikka jäikin joksikin aikaa piispantaloon; -Kaarina oli saanut varmemman vapauttajan kuin hän oli ollut, ja -Jaakko herraa tarvitsi joka päivä tukea pysymään lujana sillä uudella -tiellä, jolle hän oli kääntynyt. - -Mutta jos vilpitön Johannes ihmetteli, mistä rouva Bontin kummallinen -käytös mahtoi johtua, niin ei tämäkään vähemmän pelästynyt nähdessään -luottamussuhteen arkkipiispan ja Johanneksen välillä. Hän ei ollut -koskaan ajatellut, että edellinen saisi kirjeet sillä tavoin -käsiinsä... Tiesiköhän piispa kenties senkin, että ne olivat tulleet -häneltä? - -Siitä pitäen pelkäsi hän isä Johannesta yhä enemmän, sillä tämä oli -lukenut aivan liian selvään hänen ajatuksensa; koska mies tahtoi -kulkea eri teitään, saattoi hän käydä vaaralliseksi, ja sentähden -täytyi hänen poistua niin pian kuin suinkin. - -Sillävälin tunsi piispa mielenrauhaa ja tyyneyttä, jollaista ei -moniin vuosiin ollut tullut hänen osakseen; hänelle oli jotakin uutta -lausua siten suoraan ajatuksiaan, ja hän teki sen sydämensä pohjasta, -kiertelemättä, kaartelematta. - -Hän kertoi Johannekselle tulevasta Kööpenhamian kokouksesta. -Strengnäsin ja Skaran piispojen oli mentävä sinne. "Vincentius -hoippuu molemmille puolin", sanoi hän. "Pohjaltaan on hän -Sture-suvulle uskollinen, mutta hänen asemansa ja hänen -virkaveljiensä painotus vetää häntä Tanskaan. Mathias herra taasen -kuuluu synnyltään maan suurmiehiin ja sillä perusteella myös -rauhanpuolueeseen." - -"Mutta jos te nyt avoimesti siirtyisitte Sten herran puolelle, -eivätkö silloin kaikki piispat seuraisi teitä?" - -"Sitä en usko." - -"Nyt teette vääryyttä itsellenne." - -"Tiedäthän, kuinka mahtava Kustaa herra on." - -"Jo?" - -"En tiedä, onko hänen isänsä tai hän itse maksanut suuret rahat, -mutta niin suuri valta hänellä jo on, että jos tulisi valittavaksi -hänen ja minun välillä, olen varma siitä, että hän saisi enimmät -äänet kaikkialla maassa." - -"En luullut häntä kovin tunnetuksi." - -"Kysykää rouva Bontilta..." - -"Ahaa, häneltä?" - -Piispan poskille lehahti puna, mutta sitten sanoi hän hiljaa: "Etkö -luota häneen?" - -"En paljoa." - -"En minäkään, ja on mahdollista, että hän on erehtynyt." - -"Hän siis on sen sanonut?" - -"Monet muut myös. Ketä piispoista puhuttelenkin, kohottavat he Kustaa -herran pilviin." - -"Eikö se voi olla siksi, että luullaan teidän olevan hänelle -suosiollisen?" - -"Tosin kyllä." - -"Hän on oleskellut talossanne." - -"Lähes kaksi vuotta." - -"Tarvitaanko enempää!" - -"Siitä ajasta se alkoi." - -"Mikä?" - -"Epäluulo, pelko..." - -"Minkätähden?" - -"Että olin tiellä." - -"Ettekö vain pettänyt itseänne?" - -"Yöjuomalla oli ihmeellinen maku. Käskin palveluspoikani juoda sen." - -"Entäs sitten?" - -"Seuraavana aamuna oli hän kuollut!" - -"Kaikki hyvät pyhimykset!" - -"Ettekö itse pelastanut Sten herran hengen?" - -"Tuleeko se kaikki samalta taholta?" - -"Voitteko sitä epäillä?" - -"Silloin hän vihaa teitä!" - -"Niin, kuolemaan saakka!" - -"Mutta miksi?" - -"Hän oli kauan kiusannut minua, että tekisin hänestä abbedissan; -eräänä päivänä jouduin vihasta pois suunniltani ja vannoin pyhän -ristin kautta, ettei se tulisi koskaan tapahtumaan." - -"Mutta lähetittehän hänet Sten herran murhayrityksen jälkeen pois; -miksi otitte hänet jälleen takaisin?" - -"Kustaa herran pyynnöstä." - -"Niinkö!" - -"Hän sanoi tietävänsä, että minua uhkasi suuri vaara; tämä nainen -yksin saattoi sen torjua." - -"Oma pelkonne on siis heidän liittolaisensa." - -"Luuletko, etten sitä tiedä? Juuri siksi tahdon päästä pois täältä..." - -"Alan ymmärtää sen." - -"Mitä arvelet, jos tekisin tarkastusmatkan ylämaahan päin?" - -"Onko teillä voimia siihen?" - -"Täällä tunnen itseni vangiksi sekä ruumiiltani että sielultani; kun -pääsen pois, tulee minusta vapaa ja uusi ihminen." - -"Matkustakaa sitten!" - -"Olisin kenties matkustanut Tukholmaan toimittamaan kasteen, mutta -palata sitten takaisin ja olla pakotettu tekemään tiliä kaikesta." - -"Alistutteko siihenkin?" - -"Kun vampyyri imee verta, houkuttelee hän minulta ilmi kaiken minkä -tiedän... nainen on minun paha omatuntoni, syyni ja rangaistukseni... -Kun olimme molemmat nuoria, tein suuren vääryyden häntä kohtaan, nyt -kostaa hän ja kostaa hirveästi." - -"Ettekö te voi vapautua hänestä?" - -"En tiedä, käyttääkö hän kenties joitakin taikakeinoja; väliin tunnen -kiusausta sitä uskomaan... Ne kuukaudet, jotka olette ollut täällä, -ovat tehneet minut kymmentä vuotta nuoremmaksi, mutta nyt on pelko -palannut uudestaan." - -"Häntäkö pelkäätte?" - -"Nukuit raskaasti viime yönä, Johannes." - -"Niin, se on totta." - -"Etkö kuullut mitään?" - -"En, en mitään." - -"Sen arvasinkin!" - -"Tiedättekö syyn?" - -"Olit saanut unijuoman." - -"Mistä sen päätätte?" - -"Kuinka et muuten olisi kuullut, että hän oli täällä yöllä, heti kun -olit sammuttanut lamppusi." - -"En kuullut mitään!" - -"Hän istui tuossa sänkyni vieressä ja ruikutti ikuisesti samaa, -kuinka hän kärsi helvetin tuskia sekä minun että omien syntiensä -tähden, kysyen, mitä aioin tehdä antaakseni hänelle sovitusta." - -"Tahdon häntä puhutella." - -"Ei, siitä joutuisin vain uusille nuhteille alttiiksi; älä ota -iltajuomaasi tänä iltana, vaan tule tänne hänen alotettuaan." - -"Tuleeko hän joka yö?" - -"Kun hän on nyt keksinyt keinon päästäkseen pelätystä kuulijasta, -ottanee hän kyllä vahinkonsa takaisin. Hän ei ole enää sinulle -erittäin suosiollinen." - -"Se ei minua kummastuta." - -"Olet Sten Sturen ystävä eikä sinuun ole sentähden luottamista, sanoi -hän. Kirjeet, tunnusti hän, olit saanut häneltä." - -"Se on totta." - -"Jätettäviksi minulle... Hän tiesi, että ne olisivat sitä -tervetulleemmat... Mutta häntä suretti, että niin oli laita hän tiesi -ansaitsevansa kiitollisuuttani." - -"Sanoiko hän niin?" - -"Sanasta sanaan!" - -"Kaikki pyhimykset meitä varjelkoot!" - -"Eikö totta, hän herättää pelkoa sinussakin?" - -"Kuka ei pelkäisi syvyyden lähettilästä, mutta minä manaan pahan -hengen ja teen sen teidän ollessanne läsnä!" - -"Uskallatko tehdä sen?" - -"Tahdon näyttää sen ja samalla ilmaista, mitä en tähän asti ole -tahtonut sanoa." - -"Teetkö syytöksen häntä vastaan!" - -"Jota hän ei voi tehdä tyhjäksi!" - -"Kiitos, Johannes; et voi uskoa, kuinka suuresti olen toivonut -sellaisen löytäväni!" - -"Tulette olemaan tyytyväinen!" - -"Mutta sen jälkeen en jää kotiin. Tunnen halua lähteä matkalle jo -muutaman päivän perästä... Upsalasta matkustan Skohon... sinun on -tultava sinne mukanani." - -"Mutta sitten eroamme!" - -"Tahdotko sitä välttämättä?" - -"Minun täytyy mennä Ekholmaan." - -"Se on totta, lupasin, että veisit sinne viestin minulta." - -"Niin." - -"Saat sen Skossa." - -"Muistutan teitä siitä." - -"Sieltä matkustan Suomeen. Elämäni tärkeimpiin tehtäviin -luen siunatun piispa Hemming vainajan pyhäksijulistuksen ja -arkkuunkätkemisen. Kallisarvoinen arkku on nyt valmis, ja ensi -toukokuussa vietetään juhla Turun tuomiokirkossa. Sen jälkeen teen -luultavasti totta aikeestani laskea pois piispansauvan." - -Mutta sinä iltana ei kuulunut mitään pelätystä vierailusta piispan -makuukamariin. - -Isä Johannes ei uskaltanut maistaa iltajuomaansa eikä mennä levolle, -hän istui odottaen ja rukoili hartaasti ja nöyrästi, että löytäisi -oikeat sanat herättääkseen syntisen vaimon nukkuvan omantunnon, mutta -sillä kertaa odotti ja rukoili hän turhaan. - -Seuraavana aamuna ilmoitti piispa päätöksensä lähteä ensi viikolla -matkalle. Stäketistä lähtisi hän jo seuraavana aamuna; hän määräsi, -kuinka monta hänen asemiehistään ja palvelijoistaan tulisi mukaan, ja -antoi kaikki muut tarpeelliset käskyt. - -Rouva Bonti kutsuttiin saapuville Johanneksen ollessa läsnä, hän -näytti niin nöyrältä ja masentuneelta herransa lähdöstä kuultuaan, -että tunsi kiusausta uskomaan hänen ikävöimisensä vilpittömäksi. - -Mutta kun hän oli lähtenyt, sanoi Jaakko herra: "Sanon sinulle, -Johannes, hänellä on jotakin pahaa mielessään." - -"Sitä en luule!" - -"Et tunne häntä, mutta minä, joka olen tottunut lukemaan hänen -kasvoistaan, päätän kokemuksesta." - -"Sitä en ymmärrä." - -"Mutta tahdothan auttaa minua?" - -"Sen tahdon." - -"Vaikkapa siihen yhtyisi vaarakin." - -"Silloinkin!" - -"Tulkaa tänne yöksi ja minä menen teidän vuoteeseenne." - -"Eivätkö palvelijanne ilmaise vaihdosta?" - -"Se ei saa tapahtua ennenkuin he ovat menneet." - -"Hyvä on." - -Piispan toivomusta noudatettiin; kun poikanen oli tuonut hänelle -iltajuoman ja poistunut, niin hänen armonsa hiipi varpaisillaan, -melkein kuin pahantekijä, kirjastoon ja isä Johannes painautui upeaan -vuoteeseen. Mutta kun hän vaipui pehmeille patjoille, tuntui hänestä, -ettei mielihyvä vastannut kaikkea sitä levottomuutta ja huolta, jota -vuoteen omistajan täytyi joka päivä tuntea. - -Sopimuksen mukaan oli hänen nautittava myös iltajuoma, ja isä -Johannes teki sen ensin suljettuaan sielunsa Jumalan haltuun. - -Hän nukkui heti kuten tavallisesti. - -Hän heräsi valittavaan ääneen ja valoon, joka lankesi hänen -silmiinsä, kun uutimet vedettiin syrjään. "Sanon, että teidän täytyy -kuulla minua", sanoi ääni. - -"Puhukaa!" - -"Hän pettää teidän armoanne ja ilmaisee kaikki teidän salaisuutenne -rakkaalle Sten herralleen... Karkurin, jota vadstenalaiset veljet -etsivät, piilotti hän tai teki näkymättömäksi pirunkeinoillaan, ja -kun tuli yö, vei hän hänet itse rannalle ja hankki veneen, jolla -karkuri luikki tiehensä. Kalastaja on tänään tunnustanut sen itse -minulle; hän sanoi myös, että karkuri joutui kiinni, vaikka hän pääsi -uudestaan vapaaksi, eikä kukaan tiedä, mihin hän on livistänyt..." - -"Herra olkoon kiitetty!" ajatteli Johannes. - -"Kerron vielä enemmänkin siitä tekopyhästä. Kun täällä oli lähetystö -kutsumassa teitä Sten herran lasta kastamaan, pujahti muuan heistä -hänen luoksensa, mutta minä hiivin ovelle ja kuulin kaiken. Hänen -jumalaton aikeensa on ryöstää joku nunna luostarista ja hän on -hankkinut teidän armonne suostumuksen tunkeutuakseen kaikkialle ja -ottaakseen, ken häntä enimmän miellyttää." - -"Nyt valehtelette!" - -Rouva Bonti hätkähti, hän ei ollut tähän asti välittänyt edes -katsoa makaavaan, nyt teki hän sen; silmät ikäänkuin ryömivät ulos -reijistään, ja liekö hän luullut sen olevan noituutta tai jotakin -muuta, mutta äärimäisen kauhun huudolla syöksyi hän ovelle. - -Mutta Johannes tunsi samalla joutuvansa sanomattoman tuskan -valtoihin, hän oli niin hädissään kuin olisi tehnyt jonkin suuren -rikoksen, ja hän tutkisteli melkein kauhulla itseään... Silloin -muisti hän juoman ja nöyrän sydämen tyynellä luottamuksella lankesi -hän rukousjakkaralle polvilleen ja rukoili... Silloin kuuli hän -hiljaisia askelia takanaan ja ymmärsi, että rouva Bonti tuli -takaisin. Oli unhottanut lamppunsa pöydälle palamaan, mutta ei -uskaltanut häiritä rukoilevaa, vaan poistui yhtä hiljaa kuin oli -tullutkin. - -Johannes nousi, sammutti lampun ja palasi vuoteeseen, jossa hän pian -nukkui vanhurskaan tyyntä häiritsemätöntä unta. - -Seuraavana aamuna, kun linnan kaikki asukkaat olivat kokoontuneet -sen edustalle, puuttui rouva Bonti joukosta, ja muutamat palvelijat -kuiskailivat keskenään, että koko yön oli valkea palanut hänen -huoneessaan ja hänen oli kuultu kulkevan siellä edestakaisin ja ylös -ja alas portaita. Arkkipiispan kysyttyä kertoi Johannes mitä oli -tapahtunut ja piispa aivan nautti ajatellessaan sitä pelästystä, -jota eukko oli mahtanut tuntea, mutta kun hän sai kuulla juoman -vaikutuksesta, sanoi hän kalveten: "Olen hänen vallassaan, hän on -jolloinkin toisella kertaa antava minulle kuolettavan myrkyn." - -"Miksette laita häntä pois?" - -"Hän tai se toinen lähettäisi jonkun muun, jota kenties en arvaisi -epäillä." - -Upsalaan saavuttua tahtoi Johannes mennä tavalliseen majataloonsa, -mutta hänen armonsa tahtoi, että hän asuisi piispantalossa; muuten -sai hän pitää täyden vapautensa. Jaakko Ulfinpoika oli näinä päivinä -hyvässä terveydessä, hän kävi tuomiokapitulissa ja jakeli käskyjä, -mitä oli tehtävä hänen ollessaan poissa. Joulukuu oli alullaan, mutta -hänen armonsa tulisi takaisin ennen joulua; sitoutuipa hän itse -toimittamaan messunkin tuomiokirkossa ensimäisenä joulupäivänä. - -Vihdoinkin lähdettiin matkalle Skohon, johon oli lähetetty -viestinviejä kaksi päivää ennen valmistamaan abbedissaa hänen armonsa -saapumiseen ja tulevaan tarkastukseen. - -Arkkipiispa otettiin mitä juhlallisimmin vastaan. Kellot soivat. -Abbedissa oli häntä vastassa jo pihalla, ja suuressa luostarisalissa -tervehtivät nunnat häntä juhlallisin lauluin. Toivotettuaan heille -siunausta meni hän kirkkoon, joka oli tilaisuuteen erityisesti -koristettu, ja toimitti itse messun. - -Sen jälkeen puhui hänen armonsa abbedissalle muutamia sanoja, -ja molemmat menivät yhdessä sakaristoon, jossa luostarin kaikki -kalleudet säilytettiin. - -Sillävälin odotti isä Johannes tilaisuutta sanoa jäähyväiset -korkealle esimiehelleen; vanhus oli iloinen saadessaan jälleen -tarttua vaellussauvaansa ja palata entiseen yksinkertaiseen, mutta -luonnonraittiiseen elämäänsä. _Se_, jota hän nyt oli viettänyt monia -kuukausia, näytti hänestä samanlaiselta kuin linnun elämä kullatussa -häkissä, minkä ulkopuolella kissa alituiseen vaanii saalistaan. Mitä -onnea on ihmisellä, jonka on pakko alituiseen ajatella itseään?... -Isä Johannes saattoi sen käsittää, _hän_, joka koko elinaikansa oli -ajatellut ainoastaan muita ja elänyt muille. - -Koko seurakunta oli poistunut kirkosta ja hän oli siellä yksin. -Talviaurinko heitti muutamia kalpeita säteitä pääalttarin ristille; -sen yläpuolelle oli maalattu silmä, josta valo tunkeutui sisälle, -ja niin taitavasti oli kaikki laadittu, että aivan luuli näkevänsä, -miten silmä vilkkui. - -Alttari oli upeasti koristettu keinotekoisilla kukilla ja -tuija-seppeleillä, mutta liina niiden alla oli hienointa -luostarityötä. - -Isä Johanneksen katse siirtyi esineestä toiseen; hän näki, mutta -näkemänsä ei herättänyt hänessä mitään tunteita. Verkkaan meni hän -oikeanpuoliseen sivukuoriin. Siellä oli alttarin yllä taulu, joka oli -esittävinään Mariaa. Hänellä oli kaikki pyhän neitsyen tunnusmerkit, -mutta ei hänen kasvojaan; tässä kuvassa ei näkynyt mitään -neitseellistä viattomuutta, ei nöyryyttä, joka olisi muistuttanut -merkitsevistä sanoista: "Katso, Herran palvelijatar!" Tunsi pikemmin -itsensä houkutelluksi ajattelemaan Saban kuningatarta, niin ylpeästi -ja ylväästi katseli kuva taulusta. Ne, jotka muistavat Johanneksen -hänen nuoruudestaan, tietävät, että hänkin oli maalari, mutta se -Mariankuva, joka vielä yhä eli hänen sydämessään, oli puun ylin ja -viattomin kukka, johon päivän silmä ensiksi ja mieluisimmin katsoi -alas, se oli hurskas ja todellinen nainen! - -Melkein inholla kääntyi hän pois taulusta. - -Silloin huomasi hän rinnallaan nuoren tytön, joka katseli häntä -rukoilevin silmin. - -Tyttö oli puettu noviisin pukuun ja näytti hyvin nuorelta, mutta -Johannesta kummastutti hänen tavaton kauneutensa, joka teki -vaikutuksensa huolimatta mitä suurimman hädän ilmeestä, joka kuvastui -jokaisesta piirteestä. - -"Pelastakaa minut!" rukoili hän langeten isä Johanneksen jalkoihin. - -"Mitä haluat lapsi parka?" kysyi Johannes lempeästi kohottaen hänet -pystyyn. - -"Auttakaa minut pois täältä!" - -"Oletko täällä vastoin tahtoasi?" - -"Minut on tuotu väkisin!" - -"Tämä on vastoin luostarisääntöjä!" - -"Eufemia!" kajahti tuikea ääni käytävästä, ja muuan vanha nunna tuli -näkyviin. - -Nuori noviisi heittäytyi heti maahan alttarikehän ääreen ja oli -rukoilevinaan. - -Mutta vartijatar riensi esiin ja tarttui hänen käsivarteensa. "Miksi -et vastaa?" kysyi hän äänellä, joka oli kaikkea muuta kuin lemmekäs. - -"Minä rukoilin pyhää neitsyttä, hurskas sisar", vastasi vapiseva -tyttö. - -Nunna jupisi muutamia sanoja vetäen hänet mukanaan. Lapsi parka -heitti ohitse mennessään nopean, rukoilevan katseen Johannekseen. -Mutta tuskin olivat molemmat poissa näkyvistä, kun Johannes kuuli -kiihkeän valitushuudon, joka luultavasti johtui kouraantuntuvasta -ojennuksesta. - -Johannes tahtoi rientää jälkeen, mutta ovi, josta he olivat menneet, -vei luostariin ja se oli jo lukittu... Hän kuunteli... kaikki oli -hiljaa. - -"Väkivaltaa ja julmuutta kaikkialla!" ajatteli hän. "Sellaisilla -keinoillako tahdotaan pitää yllä uskoa Kristukseen ja -evankeliumiin?... Eikö pyhä kirkko ole aiottu kaivatuksi tyyssijaksi, -ja se tehdään vankilaksi..." - -Hän rukoili Herralta apua ja valaistusta tässä sekasoassa... Äkkiä -välähti ajatus hänen sielussaan... Nuori tyttö, joka oli anonut hänen -suojelustaan... mitähän, jos hän kenties oli Kaarina Eliaantytär... -Tämän nimi oli tosin Eufemia, mutta nimenmuutokset eivät luostareissa -olleet ollenkaan harvinaisia, varsinkin jos oli jotakin salattavaa. - -Kuinka hän katuikaan, ettei ollut pidättänyt noviisia ja heti -vaatinut selitystä; häneltä pappina ja erittäinkin arkkipiispan -seuralaisena ei suinkaan olisi voitu sitä kieltää. - -Arkkipiispa ja abbedissa menivät sakaristoon ja Johannes meni heitä -vastaan; nyt ei hän päästäisi tilaisuutta käsistään. - -"Kunnianarvoisa rouva!" sanoi hän. "Luostarin noviisien joukossa on -muuan Eufemia nimeltään." - -"Se on totta, isä." - -"Hänen armonsa luvalla pyydän, että tahdotte heti kutsua hänet tänne." - -Abbedissa näytti joutuvan ymmälle, mutta kun arkkipiispa yhtyi -pyyntöön, lähestyi hän hitaasti luostariovea. - -"Luulen, että ryöstetty tyttö on täällä", kuiskasi Johannes piispalle. - -Sama nunna, joka äsken oli näyttäytynyt, saapui uudestaan. Abbedissa -neuvoi hänet Johanneksen puoleen. - -"Haluan puhutella nuorta sisarta, jonka äsken veitte täältä", sanoi -tämä. - -"Sisar Eufemiaa! Ah, kunnianarvoisa isä, hänen laitansa on taasen -hyvin huonosti." - -"Onko hän sairas?" - -"Hänen mielensä on vialla; silloin päästää hän kovia huutoja. -Kunnianarvoisa rouva äiti tietää, mitä meidän kaikkien täytyy kärsiä -hänen tähtensä." - -Abbedissa kumarsi myöntävästi päätänsä, mutta Johannes ei enää -uskonut ehdottomasti, vaan sanoi suurella varmuudella: "Viekää minut -hänen luoksensa!" - -Nyt luuli hän olevansa varma asiastaan; ikäänkuin miehen viisaus -koskaan vetäisi vertoja naisen viekkaudelle; vanha Johannes oli -ainoastaan alottelija siinä suuressa koulussa, missä opitaan -kokemusta. - -Abbedissa virkkoi suurella varmuudella: "Tämä myöntyväisyys menee -aivan liian pitkälle. Sanokaa Eufemialle, että käsken hänen tulla -heti tänne." - -Nunna riensi pois käskyä täyttämään. - -Sillävälin kertoi abbedissa arkkipiispalle eräästä ylhäisaatelisesta -tanskalaisesta rouvasta, joka oli kirjoittanut hänelle ja pyytänyt, -että hänet vihittäisiin nunnaksi Skoluostariin. - -"Hän lupaa antaa suuria lahjoja", kertoi abbedissa. "Mutta vielä -enemmän ilahuttaa minua tämä todistuksena siitä suuresta arvosta, -jossa luostarimme, Jumalan kiitos, on Tanskassa." - -Hänen armonsa ilmaisi tyytyväisyytensä, mutta Johanneksen kaikki -ajatukset olivat kiintyneet nuoreen tyttöön, jonka surulliselle -kohtalolle hän toivoi voivansa antaa uuden käänteen... Noviisi tuntui -hänestä viipyvän hyvin kauan, mutta vihdoin saapui nunna tuoden hänet -mukanaan, mutta nyt oli hän hunnutettu. - -Abbedissa aikoi mennä häntä vastaan, mutta arkkipiispa sanoi: -"Antakaa isä Johanneksen häntä puhutella." Kun tämä tuli lähemmäksi, -näki hän, kuinka lapsukainen vapisi aivan kuin haavanlehti: - -"Onko nimesi Eufemia?" sanoi Johannes lempeästi. "Niin, -kunnianarvoisa isä!" kuiskasi tyttö. "Syntymäpaikkasi?" - -"Vesterås!" - -Puhuiko hän totta, vai valehteliko pelosta? "Miksi vapiset noin?" -kysyi Johannes osanotolla. Tyttö purskahti rajuun itkuun. - -"Kas niin, nyt hänelle tulee jälleen muuan tavallisia puuskiaan", -huudahti nunna tarttuen hänen käsivarteensa. - -Mutta Johannes käski ankarasti, että nunna pysyisi syrjässä, ja kysyi -sen jälkeen vielä kerran: "Lapsi, mitä pelkäät? Ole vain levollinen!" - -"Antakaa minun mennä!" sanoi hän kietoen hunnun tiiviimmin -ympärilleen. - -Mutta epäluulo oli herännyt, ja se johti Johanneksen oikeaan, kun sai -hänet tempaamaan noviisilta hunnun. Nunna päästi kauhun huudon. - -Tyttö oli vaipunut lattialle ja peitti kasvonsa käsiinsä. Hämmästys -oli vienyt Johannekselta puhelahjan, hän tarvitsi melkein kokonaisen -minuutin ennenkuin kykeni sanomaan: "Petosta!" - -"Mitä se on, Johannes?" kysyi arkkipiispa. "Se on mahdollista", -vastasi hän, "että tälläkin on Eufemia nimenään, mutta hän ei ole -sama, joka oli täällä sisällä hetkinen sitten." - -"Meillä ei ole toista", väitti abbedissa. - -Johannes seisoi lyötynä, masennettuna. "Jättäkää asia minun -huostaani!" sanoi ylipappi hiljaa ja lisäsi sen jälkeen kuuluvammalla -äänellä: "Luostarin asiat ovat hyvissä käsissä; tule, Johannes -ystäväiseni, minulla on tärkeitä asioita sinulle uskottavana." - -Mutta kun nämä molemmat olivat kahden kesken, arkkipiispalle -järjestetyssä huoneessa, silloin kysyi tämä, kuinka kaikki oli -tapahtunut, ja sanoi sen jälkeen: - -"Täällä on jotakin, mitä tahdotaan salata, ja kävisi varmaan -vaikeaksi minullekin urkkia totuus esille. Sellaisissa tapauksissa -tekee viisaimmin, kun katsoo läpi sormien ja luottaa johtavain -henkilöiden tunnontarkkuuteen, mutta sinun tähtesi koetan kyllä saada -selvän asian oikeasta laidasta." - -"Minä en voi mitään", huokasi Johannes. - -"Viipykää muutamia päiviä ja..." - -"Ei, nyt heti lähden taipaleelle." - -"Ekholmaan?" - -"Niin, sinne aion." - -"Kas tässä, tunnetko tämän?" - -Se oli vahaluonnos Suurkirkon "Ritariin ja lohikäärmeeseen". - -"Mies parka sanoi minulle, että hän oli tehnyt sellaisen", jatkoi -piispa. "Mutta se oli varastettu häneltä, ja siten vei toinen myös -kunnian hänen työstään. Kuinka luonnos on tullut Skohon, en tiedä, -mutta nyt on sinun vietävä se Kirsti rouvalle, jolle se oikeudella -kuuluu; hän kyllä tulee sen säilyttämään perhekalleuksien joukossa." - -Piispa pani taideteoksen takaisin laatikkoon. "Aiot nyt siis -todellakin jättää minut, Johannes?" - -"Niin, herra, minun täytyy!" - -"Mene sitten rauhassa ja kiitos kaikesta!" - -"Vähän olen voinut tehdä teidän hyväksenne!" - -"Enemmän kuin kukaan muu!... Olet muuten luvannut tulla, milloin -kutsun." - -"Ja te olette luvannut kallistaa minulle kuulevan korvan." - -Vielä kerran puristivat he toistensa kättä, ja arkkipiispa meni sen -jälkeen neuvotteluun abbedissan ja priorin kanssa luostarin tileistä; -hän toivoi tällöin pääsevänsä luostarineitsyen salaisuuden perille; -abbedissa taasen tuumi, kuinka voisi parhaiten johtaa hänet harhaan. -Mutta tällaikaa taivalsi isä Johannes tietä eteenpäin, suruissaan -siitä, ettei ollut voinut tehdä mitään lapsi raukan pelastukseksi. - - - - -6. - -SYNNIN PALKKA, MILLAISENA SE LANKEAA JALOSUKUISELLE ROUVALLE. - - -Ekholmaan tuli alituiseen kirjeitä ja viestejä Tanskasta, ja kun -sinne saapui alituiseen vieraita, ei siihen kiinnitetty niin suurta -huomiota, että niiden joukossa oli niin monia tanskalaisiakin. - -Mutta vieraiden joukossa oli muuan henkilö, josta hän itsekseen oli -suuressa epävarmuudessa, miten häntä oikeimmiten oli kohdeltava. - -Hän oli maisteri Didrik Slagheck Kööpenhaminasta, syntyään -Westfalista. Hänellä oli kaunis ulkomuoto ja miehekäs ryhti ja -jotakin hyvin kohteliasta esiintymisessään; mutta ne tiedot, jotka -oli leimattu maisterin arvolla, olivat ainoastaan kuin hänen sielunsa -raakuuden ja turmeltuneen luontonsa kultaus. - -Tätä miestä ei ollut lähettänyt Erik herran luo Hannu kuningas eikä -Kristian prinssi, vaan Sigbrit rouva, ja hän sanoi sen suoraan ja -ujostelematta, lisäten, että tämä oli mahtavin rouva Tanskassa. - -Erik herra oli kuullut sanottavan sen ennenkin, mutta ei koskaan niin -suoraan ja kerskailevasti. - -Hän ei uskaltanut eikä tahtonutkaan ajaa Didrik herraa tiehensä; -sentähden sulkeutui hän hänen kanssansa salakamariin, hienoin -viini kellarista kannettiin pöytään, jotta kielten kannat oikein -höltyisivät, sillä Erik herra tahtoi kuulla maisterilta hänen -maansa asioista. Eikä Didrik herra ollutkaan tuppisuu, hänen oli -helppo puhua ja mielellään hän joi hyvää viiniä. Sellaiseen näytti -hän tottuneen, sillä kuinka tiheään hän pikaria kallistelikin, ei -se suurin häntä haitannut. Mutta yhä avomielisemmin kertoi hän -tanskalaisten pyyteistä ja hovielämästä. - -Mutta vihdoin vieras sanoi kursailematta, että hän oli uninen, -ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua hän nukkui suu selällään ja -kuorsasi äänekkäästi. - -Erik herra istui tuolillaan ja tuijotti vieraaseensa ja ajatteli -miten selviytyä hänestä... Mitä hän oikeastaan lienee tahtonut? -Asiaansa ei hän ollut sanonut... kenties ei hänellä sellaista -ollutkaan; Erik herra päätti häneltä kysyä siitä suoraan, päästäkseen -miehestä kuitiksi. - -Huoneeseen oli tullut melkein pimeä, mutta Erik herra ei kiirehtinyt -soittamaan valoa; hän ei tahtonut, että palvelija kuulisi vieraan -päästämät vastenmieliset äänet, jotka loukkasivat hänen herransa -korvaa, Erik herra piti ankarasti kiinni säädyllisyydestä, ja näin -karkea, sievistymätön vieras olisi muissa olosuhteissa heitetty -ulos ovesta. Vihdoin kuitenkin loppui hänen kärsivällisyytensä ja -soittokello helisi kimakasti. - -Samassa lakkasi kuorsaaminenkin. - -Palvelija avasi oven. - -"Valoa!" käski maisteri. - -Erik herra hypähti suuttumuksesta. Tämä häpeämätön tekeytyi herraksi -hänen talossaan! - -"Oletteko nukkunut, rakas isäseni?" kysyi vieras. - -Erik herra nieli suuttumuksensa ja vaikeni. - -Heti sen jälkeen astui sisään palvelija tuoden sytytetyn lampun, -jonka pani pöydälle. - -"Tahdon, ettei minua häiritä ennenkuin soitan", virkkoi Erik herra -hänelle tavattomalla tuimuudella. - -"Ilmoittakaa, että myöhemmin tulemme naisten puolelle", huusi Didrik -hänen jälkeensä. - -"Täällä jakelen ainoastaan minä käskyjä", vastasi Erik herra -tulisesti. - -"Tahdoin säästää teiltä vaivan." - -Erik herra sai yskänpuuskan, hän nousi ja istuutui kohta penkille -loitommaksi pöydästä toivoen vieraansakin tekevän samoin. - -Mutta tämä ei hievahtanutkaan paikaltaan. - -"Aiotteko nukkua vielä?" - -"En, olen jo nukkunut tarpeeksi." - -"Silloin tahtoisin tietää, mikä oikeastaan on syynä käyntiinne." - -"Ettekö sitä arvaa?" - -"En, se on minulle mahdotonta!" - -"Silloin vaikenen huomiseen, jotten häiritsisi yölepoanne, rakas -isäseni." - -Taasenkin tämä hävytön puhuttelu... Mutta Erik herra päätti pysyä -tyynenä. "Mieluummin toivoisin saavani sen tietää jo tänä iltana!" -sanoi hän. - -"Todellakin?" - -"Lasken hyvin harvoin leikkiä." - -Maisteri purskahti rajuun nauruun, ja hän kävi melkein karmosiinin -punaiseksi kasvoiltaan. - -Erik herra sitä vastoin kalpeni. Hänestä tämä meni liian pitkälle. - -"Ai, tosiaankin, olenko antanut teille kirjeen tulevalta -arkkipiispalta?" - -"Tulevalta ark-ki-piis-pal-ta?" - -"Tässä se on! Kautta sieluni, olin sen unhottanut." - -Erik herra otti kiireimmiten kirjeen, se oli tosiaankin hänen -pojaltaan ja sisälsi, että hänen rakkaan isänsä olisi osoitettava -maisteri Didrik Slagheckille kaikkea suopeutta ja kohteliaisuutta; -hän ei ollut ainoastaan oppinut mies, vaan hänellä oli myös niin -suuri vaikutusvalta Kööpenhaminan hovissa, että Kustaa herra luuli -menestyksensä olevan suuresti hänestä riippuvaisen. - -Kun Erik herra oli lopettanut lukemisen, pani hän kirjeen kasaan ja -sanoi lempeällä ja aivan muuttuneella äänellä: "Poikani puhuu teidän -suurista ansioistanne, ja voin hyvin sanoa, etten ole koskaan niitä -epäillyt. Ja kun halusin, että te sanoisitte syyn tänne tuloonne, en -sitä suinkaan tehnyt päästäkseni teistä vapaaksi, vaan sitä pikemmin -voidakseni suostua toivomuksiinne." - -"Nyt puhutte mieleni mukaan; ja pyydän teitä etukäteen olemaan varma -kiitollisuudestani." - -"Nuoret ovat tulevaisuuden herrat, ja mikä voi olla meille vanhoille -mieluisempaa kuin palvella heitä." - -"Kautta pyhän Gregoriuksen, ettekö puhu aivan kuin itse Sigbrit -rouva: 'Vanhan on väistyttävä antaakseen tilaa nuorelle', sanoo hän." - -"Tosiaankin... aivan oikein..." - -"Mutta missä on tulevaisuus, ellei orastavissa avuissa! Pankaa -kuninkaan poika ja kerjäläisen lapsi samaan kehtoon, niin molemmat -ovat kasvoiltaan yhtä punaiset, yhtä rumat; mutta antaapas heidän -kasvaa miehiksi ja heidän tekonsa määräävät heidän arvonsa!" - -"Yhtä suuri kuin hämmästyttäväkin totuus." - -"Hyväksyttekö sen?" - -"Voinkohan muuta?" - -"Tiedätte kai myös, että ajan suuret ajattelijat ovat melkein kaikki -lausuneet samaan suuntaan. Savonarola sanoo, ettei ihmisen sisäinen -arvo ole suinkaan riippuvainen ulkonaisista suhteista; Gerhard -de Groot, että hän on löytänyt parempia kristittyjä köyhien kuin -rikasten joukossa; puhumattakaan itsestään Aristoteleesta, joka -arvelee, ettei tervettä ja voimakasta ihmissukua voi syntyä ennenkuin -ihmiset ojentavat toisilleen kätensä lujaan ja veljelliseen liittoon!" - -"Oivallisesti sanottu!" - -"Katsomatta rikkauksiin!" - -"Kulta on pelkkää heinää!" - -"Ja korkeaan sukuperään!" - -"Jumalan edessä olemme kaikki alhaisia!" - -"Meidän täytyy olla niin toistemmekin edessä!" - -"Niin täytyy!" - -"Ei ainoastaan sanoissa, vaan teoissakin!" - -"Mitä arvoa on sanoilla ilman tekoja?" - -"Muistutatte ihmeellisesti jaloa Amalrik Benalaista... Olen varma, -että tunnette hänet." - -Erik herran päätä aivan huimasi; nuo suuret nimet olivat tosin -hänelle tuttuja, mutta heidän oppejaan ei hän tuntenut lähemmin; -sentähden vastasi hän melkoisella arkuudella: - -"Olen muistavinani, että hän eli... eli..." - -"Innocentius III:nnen aikana", puuttui maisteri puheeseen. "Esiintyi -neljännessä lateraanisessa kirkolliskokouksessa... Tiesin kyllä, Erik -herra, että olette oppinut ja monitietoinen herra... Olisinko muuten -niin tärkeässä asiassa kääntynytkään teidän puoleenne?" - -"Ettehän ole vielä minulle sanonut, mikä asianne on!" huudahti ritari -nauraen ja sangen mielissään siitä edullisesta käsityksestä, joka -vieraalla näytti olevan hänestä. - -Tämä oli äkkiä kohonnut merkilliseksi henkilöksi Erik herran -silmissä; ei ainoastaan pojan mielipide maisterista, vaan vielä -enemmän se oppi, jonka hän ykskaks oli tuonut ilmoille, sai ritarin -siihen vakuutukseen, että hän oli ennen tykkönään erehtynyt mieheen -nähden. - -"En ole sanonut teille, miksi olen tullut, olen sitä viivyttänyt, -ja voitteko uskoa, että teen niin vieläkin, niin raskaana kuin se -painaakin omaatuntoani." - -"Nuori mies, puhukaa minulle, kuten ystävälle." - -"Sen tahdon tehdä!... Tulen Sigbrit rouvan kehotuksesta -yksinkertaisesti kosimaan tytärtänne." - -"Ty-tär-tä-ni...?" Jos ukkonen olisi iskenyt huoneeseen, ei Erik -herra olisi pahemmin hämmästynyt. - -"Sanon teille suoraan, että minulla on suuret vaatimukset, sentähden -tahdoin ensin oppia teidät persoonallisesti tuntemaan, ja sanon -suoraan, että olette mieleiseni mies." Erik herra teki syvän -kumarruksen. "Mutta asian täytyy jäädä meidän kesken, kunnes olen -nähnyt tyttärenne." - -"Minä en sitä ilmaise!" - -"Ovatko he kauniita?" - -"E-ei!" Erik herra toivoi tällä hetkellä, että he olisivat olleet -rumia kuin synti. - -"Riippuu mausta, arvelette kai, ja olette oikeassa kuten aina; -kuitenkin toivon teidän hyväksyvän kosintani." - -"Emäntäni..." - -"Hänen hyväksymisensä tulen kyllä saamaan." - -"Tyttärillänikin on sananen sanottavana." - -"Sallikaa sanoani, että teidän nykyaikaiset aatteenne ovat vielä -nuoremmat kuin minun, mutta minä alistun niihin ja toivon, että se -menestys, joka minulla tähän asti on ollut kaunotarten joukossa, on -tälläkin kertaa minua seuraava." - -Erik herra toivoi aivan päinvastoin, mutta hän ei uskaltanut sitä -sanoa. - -"Tahdotteko nyt viedä minut heidän luokseen?" - -"Yhden asian tahdon sanoa etukäteen: en pakota heitä." - -"Sitä en pyydäkään!" - -"Tulkaa sitten!" - -Ekholman kaunis rouvastupa oli tällä kertaa tyhjä vieraista; -ainoastaan talon nuoret tyttäret ja heidän piikasensa olivat siellä, -mutta jo kauas kuului heidän hilpeä naurunsa. - -"Mitähän siellä ilakoitaneen?" jupisi Erik herra ja avasi äkkiä oven. - -Koko hilpeä parvi oli lattialla, he leikkivät Sislan ristiäisiä -sydämensä pohjasta. - -Mutta vieraan nähdessään pyrähtivät he pelästyneiden lintujen lailla -eri suuntiin. Tuskin minuutin kuluttua istuivat jalosukuiset neitsyet -kunniasijalla suuressa kaaressa, palvelijat taasen sijoittuivat -huoneen äärimäiseen soppeen, ja kaikki tarttuivat neuloihin vielä -vapisevin käsin, mutta läähättävä hengitys, leimuavat posket ja -vaivoin pidätetty naurunhalu osoitti, kuinka hauskaa heillä oli ollut. - -Erik herra viipyi muutamia silmänräpäyksiä ennenkuin hän meni -tyttäriensä luo: "Missä on teidän rouva äitinne?" - -"Salakamarissa!" sanoi yksi. - -"Ei, vaan makuuhuoneessa", oikaisi toinen. - -"Hän ei sanonut voivansa oikein hyvin!" lisäsi kolmas. - -Erik herra kääntyi nopeasti, hän riensi vieraansa ohitse ja ulos -ovesta sanomatta sanaakaan. - -Mutta jos hän luuli tämän seisovan kärsivällisesti paikoillaan ja -odottavan hänen paluutaan, tunsi hän häntä vähän. Tuskin oli Erik -herra kadonnut, ennenkuin maisteri astui reippaasti esiin. - -"Kauniit neitsyet", sanoi hän rohkeasti. "Olen herra isänne vieras, -tämä lienee teille kylliksi, ettette pane pahaksenne, vaikka -pyydänkin päästä mukananne karkeloon... Tulkaa, tulkaa!" - -Ja nyt viritti hän äänekkään laulun: "Sellestä Simo käy kosiin..." ja -ojensi kätensä heitä kohden. - -Sanat ja sävelet tekivät tehtävänsä, epäröiminen ei kestänyt kauan, -minuutin kuluttua oli koko parvi jälleen jalkeilla ja nyt pyörittiin -iloisessa piirissä, ja kaikki ottivat hilpeästi osaa karkeloon. - -Mutta maisteri käyskenteli piirin keskellä, joka sai pyöriä hänen -ympäritseen. Hän veti piiriin nuorista neitsyeistä yhden toisensa -jälkeen, karkeloi hänen kanssaan muutamia pyörähdyksiä ja suuteli -sitten kunnioittavasti hänen kättään. Hän oli jo ehtinyt kolmanteen, -kun ovi uudestaan avautui ja Erik herra astui emäntänsä keralla -sisään. - -Nyt tosin tanssi taukosi, mutta se oli saanut eräänlaisen -oikeutuksen, ja kaikki seisoivat paikoillaan lattialla, ainoastaan -muukalainen erosi muista ja meni Kirsti rouvan luo, jonka edessä hän -kohteliaasti notkisti polvensa sanoen: - -"Rangaiskaa minua, minä yksin olen rikollinen!" - -"Nouskaa, maisteri Didrik Slagheck!" vastasi Kirsti rouva, samalla -kuin hänen ankara katseensa sai niin hyvin hänen tyttärensä kuin -palvelijattaretkin kiireisesti palaamaan ompelustensa ääreen. "Kun -kissa on poissa, hyppelevät hiiret pöydällä, se on yhtä vanha juttu -kuin maailmakin." - -"Ainoastaan sillä erotuksella, että ne nyt pysyvät lattialla", -vastasi Didrik ja tahtoi tarttua Kirsti rouvan käteen viedäkseen -sen huulilleen, mutta tämä vältti sen. "Herrani on kertonut minulle -teistä", lisäsi sydämystynyt rouva, "ja hän on sanonut myös asianne." - -"Ja myös ehdon!" puuttui Erik herra hätiköiden puheeseen. "Olen myös -maininnut kirjeen pojaltani, Kustaa herralta." - -"Pysykäämme ainoastaan pääasiassa, ja kun luulen teidän tahtovan pian -saada vastauksen, niin saatte sen heti... Tunnetteko tätä herraa?" -kysyi hän tyttäriltään viitaten vieraaseen. - -Se nopea katse, jonka he loivat häneen, kohtasi rukoilevan hymyn -kauniista ilmeikkäistä silmistä, ja punastuen vastasivat he kainosti: -"Emme!" - -"Maisteri Didrik Slagheck Tanskasta", jatkoi Kirsti rouva, joka -hänkin oli nähnyt äänettömän katseleikin ja siitä yhä ärtynyt. -"Sigbrit rouva, kuuluisan Dyvekan äiti, on lähettänyt, hänet kosimaan -jotakin teistä!... Mitä sanotte sellaisesta, tyttäreni?" - -Nyt punasi harmin puna heidän poskensa, ja he kääntyivät kaikki pois. - -"Sallittakoon minun sanoa muutamia sanoja puolustuksekseni", virkkoi -Didrik. "Sigbrit rouva tiesi, että sydämeni oli vallannut palava -rakkaus yhteen teistä, suloiset neitsyet, en ole maininnut, että -mennä kesänä näin tämän viehkeän neitsyen, ja siitä päivin ei hän -ole poistunut ajatuksistani. Hyvä Sigbrit rouva sai minut uskomaan -hänelle syyn suruuni ja sen jälkeen sanoi hän: 'Jalo rouva Kirsti -Gyllenstjerna on ennakkoluulottomin rouva koko Ruotsissa, hän ei -ole vihastuva teihin, vaikkapa hän ei suostuisikaan antamaan teille -tyttärensä kättä.'" - -"Se ei estä teitä jäämästä tänne kunnioitettuna vieraana!" puuttui -puheeseen Erik herra, joka ei ollut unhottanut poikansa kirjettä eikä -miehen merkitystä. - -"Jos te sallitte?" virkkoi Didrik, syvästi kumartaen Kirsti rouvalle. - -"En ole niin ennakkoluuloton, että minulla olisi muuta tahtoa kuin -herrani tahto", vastasi tämä. - -Ja niin jäi Didrik maisteri Ekholmaan. Ritari pyysi häntä sentähden, -että poikansa halusi sitä. Kirsti hyväksyi sen siksi, että hän -luki enemmän maisterin katseesta kuin sanoista, että hänen oma -elämäntarinansa oli tälle tuttu; sitä paitsi oli hän antanut -vastauksen, nyt hän myös oli näyttävä, että pystyi viemään tahtonsa -perille. - -Kolmella nuorella neitsyellä ei ollut sanoja kyllin teräviä -ilmaisemaan heidän paheksumistaan ja suuttumustaan. Että tämä -aateliton mies oli uskaltanut kohottaa silmänsä heihin, se oli -tosiaan niin suuri loukkaus, että se täytyi rangaista, ja he -tahtoivat itse pitää siitä huolen. - -Olisivatpa he vain tienneet, ketä heistä hän rakasti! Tässä -näyttäytyi vanha juttu omenasta, jonka käärme tarjosi Evalle: -jokainen luuli salavihkaan, olevansa valittu. He olivat sopineet -siitä, että sen, jolle hän uskalsi puhua rakkaudestaan, oli -osoitettava hänelle äärimäistä halveksumistaan, ja jokainen heistä -opetteli hyvin näyteltävänsä osan ja paloi halusta päästä sitä -suorittamaan. - -Sillävälin vältti maisteri heitä kaikkia kolmea; kunnioittavainen -tervehdys, suruinen katse, siinä kaikki, mitä hän ilmaisi, mutta -väliin yön hetkinä he kuulivat hänen kauniin äänensä ikkunansa alta; -silloin lauloi hän kaihoisia lemmenlauluja, ja kuuden-, seitsemän- ja -kahdeksantoistavuotias sydän sykkäili häntä vastaan vasta heränneellä -salaisella rakkaudella. - -Melkein koko päivän vietti maisteri yhdessä ritarin kanssa; he -kirjoittelivat ja lähettelivät kirjeitä kaikkien suurempain -seurakuntain pastoreille ja kaikkien luostarien abboteille; he -puhuivat niistä suurista eduista, jotka nyt tulisivat kirkon osaksi -siinä tapauksessa, että Kustaa Trolle määrättäisiin arkkipiispaksi, -kun vanha Jaakko Ulfinpoika pian tulisi eroamaan, ja kehottivat -kaikkia Jumalan ja kristinopin ystäviä yksimielisesti äänestämään -häntä. - -Erik herra tunsi päivä päivältä uuteen neuvonantajaansa yhä suurempaa -luottamusta. Heidän yhdessäolonsa ensimäisen päivän muisto tuntui -hänestä vain pahalta unelta; mies, joka hänellä nyt oli edessään, -oli kohtuullinen elintavoissaan, ei näyttänyt vähintäkään välittävän -hänen tyttäristään, mutta työskenteli sitä vastoin väsymättömästi -ritarin asian puolesta. - -Uudestaan ja uudella innolla alkoi kirjevaihto siitä, että -Kristianille viekkaudella toimitettaisiin pääsy Ruotsiin; herätettiin -uudelleen vanha ehdotus, että purjehdittaisiin Nyköpingiin, -tunkeuduttaisiin sieltä maahan ja hankittaisiin luja jalansija -Vesteråsissa. - -Sentähden alkoi uudelleen kirjevaihto Pernilla rouvan kanssa; hänen -oli taivutettava Sten herra suostumaan tehtyyn ehdotukseen; nyt ei -enää luotettu niin varmasti häneen. Maisteri kirjoitti itse kaikki -kirjeet puhtaaksi ja pani oman nimensä alle, niin ettei Erik herralla -olisi mitään pelättävää, vaikka kirjeet keksittäisiinkin, mutta -ainoastaan luotettavia palvelijoita valittiin niitä viemään, ja niin -jatkuivat vilkkaasti neuvottelut Vesteråsin ja Ekholman välillä. - -Kirsti rouvakin tyyntyi maisteriin nähden, vaikkei hän täysin -luottanutkaan tytärtensä naiselliseen ylpeyteen; hänen epäluulojaan -herätti se, että hän näki heidän urkkivan toisiaan, mutta se antoi -toiselta puolen turvallisuuttakin, mustasukkaisuudella on terävät -silmät, ja jos kaikki kolme unelmoivat samasta miehestä, ei vaara -saattanut olla erittäin suuri. Sitä paitsi oli Kirsti rouvalla -suunnitelmansa valmiina, ja hävyttömälle poikapuolelleen, joka oli -kirjoittanut isälleen, että tämä suostuisi maisterin toivomuksiin, -hänelle tahtoi Kirsti rouva näyttää, että hän päätti laskut ilman -isäntää. - -Kuten kipinästä voi syttyä tuhoava palo, niin voi eripuraisuuden -siemen kantaa katkerat hedelmät. Nuoret neitsyet toivoivat kaikki -kolme olevansa Didrik maisterin salaisen rakkauden esineenä ja -kadehtivat salaa toisiaan. Yhdellekään heistä ei hän ollut sanonut: -"Sinua minä rakastan!" mutta kuitenkin luulivat he kaikki kolme, että -hänen valittunsa oli saanut tietoonsa kalliin salaisuuden, mutta ei -sitä ilmaissut. Yölliset tervehdyslaulut valoivat öljyä tuleen, eikä -tapahtunut harvoin, että sisarukset puhkesivat kiihkeihin soimauksiin -toisiaan vastaan ja puhuivat vilpistä ja petoksesta. Ei kuulunut -enää mitään iloista naurua rouvasväen tuvasta, mutta usein nähtiin -kalpeita kasvoja ja itkettyneitä silmiä. - -"En tiedä, mistä johtuu", sanoi Erik herra Kirsti rouvalle, "että -tyttäremme ovat menettäneet hilpeän mielensä; he istuvat kenties -liian paljon sisällä." - -"On aika naittaa heidät." - -"He ovat hyvin nuoria." - -"Siitä ei haittaa." - -"Onko joitakin kosijoita ilmoittautunut?" - -"Erika annetaan Algot Sparrelle." - -"Vai niin!" - -"Ingeborg Knut Hermelinille." - -"Leskelle?" - -"Ja Margareta tanskalaiselle valtaneuvos Mortensenille." - -"Joka voisi olla hänen isänsä!" - -"Sitä paremmin on hän valvova puolisoaan." - -"Eiväthän he tunne näitä herroja!" - -"He tulevat tänne heti joulun jälkeen." - -"Jolleivät he silloin mielly toisiinsa?" - -"Siitä ei kysymystä. Määräämisoikeus kuuluu teille ja minulle, Erik -herra, ja minä olen jo vastannut, että me suostumme." - -"Mutta minä en ymmärrä, miksi moinen kiire." - -"Siksi, että on vaara tarjona." - -"Vaara?" - -"Ettekö näe sitä?" - -"Maisteri on viaton." - -"Viatonhan on pirukin, kun hänellä on papinkaapu pukinsorkkansa -peittona." - -"Mutta eihän hän puhuttele heitä koskaan." - -"En tiedä, mitä keinoja hän käyttää... Ja tunnustan, että uskoisin -kuten tekin, jollen näkisi sitä onnetonta vaikutusta, mikä hänellä -on heihin. Olen puhutellut heitä kutakin erikseen, he epäilevät -toisiaan, mutta näyttää kuin siihen ei olisi syytä." - -"Niin, mutta silloin..." - -"Täytyy tyttäreni toimittaa pois täältä, koska te niin itsepäisesti -tahdotte pitää täällä oman ja Kustaa herran ystävän." - -"Vaikea on minun pyytää häntä matkustamaan." - -"Sitä ei nyt enää tarvitakaan..." Ja Kirsti rouva jätti herransa -yksin. - -Tämä seisoi aivan kuin puusta pudonneena. Maisteri oli käynyt -hänelle hyvin tärkeäksi, hän tiesi tuskin, miten voisi tulla toimeen -ilman häntä; mutta erota nuorista, kauniista tyttäristään, elämänsä -päivänsäteistä, heittää heidät pois vieraille edes kysymättä heidän -mieltään, se näytti Erik herrasta hyvin kovalta, ja hänen sydämensä -vuoti verta sitä ajatellessakin. - -Uskottuna oli Didrik maisterilla tanskalainen neitonen, joka oli -neitsytten palveluksessa. Tämä toi hänelle päivittäin tietoja heistä, -ja hän ymmärsi heissä herättämänsä mielentilan niin hyvin kuin olisi -alituiseen ollut heidän seurassaan. - -Ruotsiin oli hän matkustanut aikeissa ruveta Erik herran vävyksi; -Kirsti rouvan ei hänen mielestään pitänyt olla kovin tarkkatuntoinen. -Sitten tuli hän toisiin ajatuksiin, hän käsitti, että oli tarpeen -olla melkoisen varovainen; lisäksi tuli kostonhalu, ylpeä rouva oli -hänestä aivan liian koppava. - -Leikki alkoi muuten häntä huvittaa, hän luuli melkein olevansa -pelin herrana. He olivat ihastuneet häneen kaikki kolme, hänen -tarvitsi ainoastaan valita. Vanhin, Erika oli kaino olento, ilman -itsenäisyyden vivahdustakaan. Ingeborgilla sitä vastoin oli luja -tahto, ja Didrik oli muutamia kertoja keksinyt hänen katseensa -kiintyneenä itseensä kysyvällä kärsimättömyydellä; tämä neitosista -häntä enimmän miellyttikin. - -Margareta oli kaunein, mutta melkein liiaksi lapsi... kuitenkin hän -epäröi. - -Hän käsitti, ettei hän saisi heistä ketään vanhempain suostumuksella, -sentähden tahtoi hän ryöstää valittunsa, viedä hänet Kööpenhaminaan -ja siellä vihityttää, sitten heti palata Ekholmaan, saada aikaan -sovinnon ja jatkaa toimintaansa, kuten tähänkin asti, mutta silloin -paljon suuremmalla täysivaltaisuudella. Se pakko, johon hän oli -tähän asti alistunut, alkoi käydä sietämättömäksi, ja nyt oli aika -panna suunnitelma toimeen; se oli liian hyvin valmistettu voidakseen -epäonnistua. - -Eräänä päivänä ilmoitti hän Erik herralle, että muuan tärkeä kirje -kutsui hänet takaisin Kööpenhaminaan ja hänen täytyi matkustaa jo -kolmen päivän perästä. - -Tämä, joka vähää ennen oli saanut rouvansa ilmoitukset, tunsi sekä -iloa että kaipausta. - -"Lupaa minulle tulla pian takaisin!" sanoi hän. - -"Toivotteko sitä todellakin?" - -"Koko sydämestäni; ette ole se mies, joksi ensi päivänä teidät -luulin." - -"Minut on muuttanut oleskelu yksissä teidän kanssanne." - -"Imartelette!" - -"Asia on kuitenkin niin!" - -"Jospa tietäisitte, kuinka se minua ilahuttaa. Minäkin olen teihin -kiintynyt enemmän kuin luulettekaan." - -Samana yönä oli tervehdyslaulu samalla kertaa jäähyväislaulu... Se -kuului niin valittavalta, niin tuskalliselta, että kolme nuorta -sydäntä vuoti verta ja kolme silmäparia suli kyyneliin, mutta he -eivät ilmaisseet suruaan toisilleen, luottamus oli aikoja sitten -kaikonnut, mustasukkaisuus ja kateus olivat ainoat tunteet, mitä he -tunsivat toisiaan kohtaan. - -Mutta aamulla sanoi Kirsti rouva tyttärilleen: "Tahdon sanoa teille: -älkää osoittako mitään hämmästystä, kun maisteri sanoo teille tänään -jäähyväiset; hän lähtee huomisaamuna varhain matkalle." - -Nuoret neitsyet pukeutuivat vapisevin käsin; he tunsivat sellaisen -painon sydämillään, että tuskin saattoivat vetää henkeään; mutta he -vaikenivat ja kärsivät, odottaen levottomasti pelättyä erohetkeä. - -Ateriain aikana oli maisteri aina huvittavalla keskustelullaan -ymmärtänyt vetää huomion puoleensa; hän saattoi kertoa mitä -hullunkurisimpia kaskuja, mutta se tapahtui useimmiten jonkun -ylhäisaatelisen kustannuksella, ja kun Kirsti rouva eräänä päivänä -siitä terävästi huomautti, vastasi hän, että sillä oli luonnollinen -syynsä siinä, että hän eli ainoastaan näiden keskuudessa. Mutta -puhui hän onnettomasta rakkaudestakin ja kuvaili suurella -kaunopuheisuudella huokailevan rakastajan surua, kun hänen täytyi -jättää valittunsa. - -Mutta tänä viimeisenä päivänä oli hän tavattoman vaitelias, ja -ainoastaan silloin, kun ritari tyhjensi jäähyväispikarin kiittäen -yhdessäolosta ja toivoen, että hän tahtoisi pian tulla takaisin, -vastasi hän, että hänen sydämensä jäi Ekholmaan; koskaan ei hän -voi unhottaa niitä onnellisia päiviä, jotka oli siellä viettänyt; -"sentähden", sanoi hän, "tahdon tänä iltana kirkkaassa kuutamossa -katsella ympärilleni ja..." - -Mielenliikutus tukehdutti äänen, ja hän riensi tyhjentämään pikarinsa. - -Kirsti rouvalle sanoi hän jäähyväiset kunnioittavasti kuin -kuningattarelle. Ritari puristi hänet syliinsä ja puhui -kaipauksestaan. Alasluoduin katsein lähestyi hän kolmea sisarusta, -jotka kukin vuoroonsa ojensivat hänelle kätensä jäähyväisiksi; mutta -hänen kädenpuristuksensa oli niin; merkitseväinen, että se ajoi veret -heidän kalpeille poskilleen. - -Tällaikaa oli muuan palvelija kuiskannut Kirsti rouvalle, että -ulkona oli vanha, munkki, joka innokkaasti pyysi häntä puhutella. -Varmaankin oli tullut tietoja Vadstenasta, josta hän ei ollut -kuullut mitään pitkiin aikoihin. Nyt saisi hän tietää esikoisestaan, -rakkaasta lapsestaan, jonka hän oli pakoitettu kieltämään... Kuinka -hänen sydämensä sykki levottomuudesta ja ikävästä... Kaikki muu kävi -hänelle samantekeväksi, ja hän unhotti pitää silmällä tyttäriään. Hän -meni heidän kanssaan naisten puolelle, mutta vilkaisi vain heidän -töitään ja neuvoi, mitä oli laitettava valmiiksi illan kuluessa, -sitten valitti hän pahoinvointia ja vetääntyi makuukamariin. - -Kirsti rouva pelkäsi, että seinilläkin olisi kasvot, kun oli -kysymys hänen elämänsä syvimmästä salaisuudesta, sentähden vei -hän munkin mukanaan torniin. Hän oli sisustuttanut kammion, joka -oli ollut hänen poikansa vankilana, rukouskappeliksi. Sinne oli -pystytetty pyhän neitsyen kuva, ja sen edessä oli pieni alttari. -Lujuudella, joka on ainoastaan naissydämellä, oli hän voinut salata -maailmalta ja lähimmiltäänkin ne tuskat ja omantunnon nuhteet, jotka -raatelivat hänen sieluaan; mutta täällä, yksin Jumalansa, haavoitetun -omantuntonsa kanssa, oli hänen epätoivonsa saanut vapaasti päästä -valloilleen. - -Monet yöt oli hän täällä viettänyt rukoillen ja huokaillen ja -levähtänyt ainoastaan muutamia tunteja penkillä, jonka oli -laitattanut alttarin taakse. Päivän koitteessa palasi hän -makuukamariinsa, ennenkuin palvelijat ehtivät häntä kaivata. - -Tähän tornikammioon vei hän munkin, isä Johanneksen, siellä tahtoi -hän kuulla, mitä tällä oli ilmoitettavana. - -"Mistä tulette, kunnianarvoisa isä?" oli hänen ensimäinen, levoton -kysymyksensä. - -"Viimeksi Skosta." - -"Skosta?" toisti hän hämmästyneenä. - -Johanneksen mieleen johtui, että Kirsti rouva tiesi jotakin -Kaarinasta, ja vastasi sentähden: "Olin luvannut viedä tärkeän -viestin nuorelle Kaarina Eliaantyttärelle." - -"Keneltä?" kuiskasi Kirsti rouva. - -"Nuorelta mieheltä, jonka nimi on Pentti." - -"Tuletteko Vadstenasta?" - -"En, Stäketistä; olen oleskellut siellä useita kuukausia." - -"Mutta nuori mies, josta puhutte?" - -"Hän pyysi minua viemään tämän sormuksen..." - -Kirsti rouva tempasi sen kiihkeästi käsiinsä. "Minulle!" huudahti hän. - -"Nuorelle tytölle Skohon!" vastasi Johannes ja tahtoi ottaa sormuksen -takaisin. - -Mutta toinen ei sitä antanut. "Hänen täytyy rakastaa tyttöä hyvin -suuresti!" sanoi hän katkerasti. - -"Hänellä ei luultavasti ole ketään toista rakastettavaa", sanoi -Johannes lempeän nuhtelevasti. - -Kirsti rouva pani kätensä silmilleen. "Oletteko tullut minua -kiusaamaan?" kysyi hän. - -"En, ainoastaan pyytämään apua." - -"Hänellekö?" - -"Niin, onnettomalle nuorelle miehelle." - -"Onnettomalle?" - -"Ette kai tiedä, että hänet on vihitty papiksi?" - -"Tiedän, että hänestä piti tulla se." - -"Vastoin tahtoaan!" - -"Hänen äitinsä oli antanut lupauksen..." - -"Äitiään ei hän tuntenut eikä rakastanut, mutta kyllä erään toisen -naisen." - -"Joka ei koskaan ole kuuluva hänelle." - -"Papinvala kieltää sen, ja minä toivon, että hän on pitävä sen, -vaikkakin hän on paennut luostarista." - -"Paennut?" - -"Vihkimisen jälkeisenä päivänä." - -"Pyhä madonna!" Äiti parka vaipui melkein tiedotonna maahan. - -Isä Johannes antoi hänen levähtää kotvan. Sitten kertoi hän Pentin -saapumisesta Stäketiin, kuinka hän oli vähällä joutua kiinni ja -takaisin luostariin, ja kuinka hän oli sanonut siinä tapauksessa -riistävänsä hengen itseltään. - -"Eikö ole mitään, eikö mitään, mitä voin tehdä?" kysyi syvästi -musertunut nainen. - -"Tulin tänne neuvomaan sitä teille", vastasi Johannes. - -"Mitä on minun tehtävä?" - -"Ennen kaikkea antakaa minulle sormus takaisin." - -"Jotta annatte sen tytölle? En koskaan!" - -"Se oli nuoren miehen!" - -"Mutta hän oli saanut sen minulta." - -"Kenties teidän ainoa lahjanne, ja tahdotteko hänet kieltää -käyttämästä sitäkin, miten hyväksi näkee?" - -"Siinä on minun vaakunani! Tunteideni kuohussa uskoin sen hänelle; -tiesin, toivoin, että salaisuuteni olisi hänelle pyhä, mutta en -salli, että hän jättää sen vieraan käsiin -- halvan naisen käsiin." - -"Olen luvannut noudattaa hänen toivomustaan, enkä petä lupaustani." - -"Puhumme siitä sittemmin", keskeytti Kirsti kärsimättömästi. "Sanokaa -minulle nyt, mitä minun on tehtävä?" - -"Ensin sormus!" - -"Ette tiedä mitään; juonittelette vain, mutta minä en mene ansaan." - -"Luuletteko niin sittenkin, kun olen jättänyt teille tämän?" Isä -Johannes avasi laatikon. "Hänen armonsa arkkipiispa lähettää teille -tämän", sanoi hän. - -Hämmästys ja ilo punasivat Kirsti rouvan posket. "Tiesin, -että luonnos löytyisi!" huudahti hän. "Oi, miksei se löytynyt -kaksikymmentä vuotta sitten; silloin olisi hänen kunniansa ollut -pelastettu, kaikki olisi käynyt toisin... kuinka on se joutunut -oikeaan?" - -"Sitä en tiedä..." - -"Mutta hänen armonsa lähettää sen minulle?... Sisältyykö siihen -anteeksianto ja unhotus, vai onko se ivaa ja pilkkaa?... Ah, julma, -viheliäinen maailma, kuinka halveksinkaan sitä ja sen arvosteluja!" - -"Ja kuitenkin uhraatte kaiken sille?" - -"Luuletteko minun tekevän sen itseni tähden?... Se tapahtuu säälistä -tyttäriäni kohtaan ja uhmasta poikapuoltani vastaan, hän kun uskaltaa -tänne lähettää aatelittoman kosijan yhdelle heistä... Näen kyllä, -kuinka hän punoo juoniaan, mutta hänen ensi kerran palatessaan ovat -linnut jo lentäneet pesästä tiehensä." - -Hänen silmänsä iskivät tulta. "On totta", sanoi hän, "että minä -kuohun kostonhalusta, mutta se johtuu palavasta rakkaudesta, joka -minun täytyy tukehuttaa... Hän... Pentti!... Poikani", lisäsi hän -kuiskaten, "on ainoa, jota rakastan koko maailmassa, ja hänet täytyy -minun hylätä... uhrata... Sillä minulla ei ole mitään nimeä, ei -mitään yhteiskunnallista asemaa hänelle tarjottavaksi; sentähden -täytyi hänestä tulla pappi... Silloin olisin voinut raivata hänelle -tien, ja nyt tulette ja sanotte, että hän on rikkonut papillisen -valansa ja häntä ajetaan takaa karkurina. Ja minulle, joka rakastan -häntä enemmän kuin kaikkea maailmassa, ette tahdo sanoa mihin hän -on mennyt tai keinoa hänen pelastuksekseen!" Hän heittäytyi maahan -alttarin eteen. "Pyhä madonna, sinä yksin ymmärrät ne tuskat, jotka -raatelevat sydäntäni!" - -Isä Johannes ei ollut koskaan nähnyt näin ylen hurjaa naisluonnetta, -ja hän tunsi sekä sääliä että harmia. Mutta myöten ei hän aikonut -antaa. - -Kun Kirsti rouva oli lopettanut rukouksensa ja noussut pystyyn, sanoi -hän: "Jäättehän tänne yöksi?" - -"Se on aikomukseni." - -"Palaamme tähän keskusteluun huomenna." - -"Olen valmis siihen." - -"Seuratkaa nyt minua!" - -"Jos sallitte, jään tänne." - -"Mutta täällä on kylmä." - -"Sitä en pelkää; huone on minulle rakas, ja täällä tahdon rukoilla." - -"Mitä tiedätte tästä huoneesta?" - -"Sanon teille sen huomenna. Menkää nyt ja tehkää rauha omantuntonne -kanssa." - -Kirsti rouva meni, ja isä Johannes rukoili jokaisen levottoman sielun -puolesta, joka on joutunut harhapoluille. Sitten istui hän katsellen -kuunsäteitä, jotka ensin yksi toisensa jälkeen pilkistelivät -suuresta, avoimesta ikkunaluukusta, kunnes lopulta täysi valo virtasi -sisään ja täytti koko huoneen. - - * * * * * - -Kirsti rouvan jätettyä tyttärensä tarttui jokainen heistä innokkaasti -työhönsä, mutta palvelijattaret eivät kuulleet sanaakaan heidän -huuliltaan. - -Hetken kuluttua valitti Ingeborg päänsärkyä; hänen täytyi mennä -levolle. - -Erika sanoi, että hänellä oli suuri halu lukea kaunis legenda pyhästä -Katarinasta; hän tiesi missä se oli ja lähti sitä etsimään. - -Mutta kun Margareta jäi yksin, sanoi hän, että hän oli nähnyt unta, -että hänen sitrastaan olivat kaikki kielet katkenneet, ja hänen -täytyi heti katsoa, oliko todellakin laita niin. - -Tänään pakenivat neitsyet toisiaan, nyt oli urkiskeleminen lopussa, -jokainen tahtoi toimia yksikseen; ikäänkuin sattumalta oli heidän -kohdattava maisteri; saattoihan heitäkin houkutella kaunis kuutamo, -ja nyt heräsi jokaisen mielessä toivo, että _hän_ oli maisterin -rakkauden esine; mitä muuten olisi tuo kädenpuristus merkinnyt? - -Maisteri oli asettunut tarkastelemaan paikkaan, mistä saattoi huomata -linnan kolme uloskäytävää, ja jokaisesta näki hän tulevan nuorekkaan -olennon, katsovan varovaisesti ympärilleen ja sitten rientävän pois, -yhden puistoon, toisen linnan lehmuskäytävään, kolmas seisoi kauan -epäröiden ja kiisi sitten kuin pelästynyt lintunen tornille päin, -mihin pian katosi näkyvistä. - -Kaikki kolme olivat kääriytyneet huntuihin; hänen oli siis mahdoton -erottaa heitä toisistaan, mutta viimeksimainittu näytti hänestä -enimmän muistuttavan Ingeborgia; hän oli pikimmin kaikkien katseiden -katveessa ja hänen jälkeensä haukka suuntasi ajonsa. - -Hän oli kuitenkin Erika parka, joka tuskin oli ehtinyt ulos portista -ennenkuin katui rohkeuttaan ja melkein tietämättä mitä teki riensi -torniin. - -"Olen tehnyt suuren synnin", tuumi hän, "mutta pyydän madonnaa -antamaan sen anteeksi". - -Tuskin oli hän ajatellut ajatustaan loppuun, kun kuuli askelia -portaissa. - -Hän kuunteli vavisten ja pamppailevin sydämin; hunnun veti hän -tiiviimmin ympärilleen. - -Seuraavana sekuntina oli maisteri sisällä, sitä seuraavana oli hän -kietonut käsivartensa Erikan ympärille. - -"Päästäkää minut!" sanoi tämä vavisten. - -"Etkö ole tullut minun tähteni?" - -"Antakaa minun mennä!" - -"Vastaa, vastaa!" - -"Oi, olkaa armelias!" - -"Pois huntu, tahdon nähdä sinut!" Ja säälimättömin käsin tempaisi hän -sen pois. "Erika!" sanoi hän pettyneenä odotuksissaan. "Älä kiellä, -että rakastat minua!" Ja tytön rimpuilemisesta huolimatta tahtoi hän -häntä suudella. - -"Päästäkää neitsyt!" kuului vakava ääni. - -Didrik Slagheck hämmästyi niin, että noudatti heti kohta kehotusta. - -Erika kääntyi, ja munkin nähdessään heittäytyi hän polvilleen, -huudahtaen: "Pelastakaa minut!" - -Maisteri seisoi tuokion kahden vaiheella, sitten juoksi hän nopeasti -portaita alas ja riensi linnan lehmuskäytävään. Nyt kohtasi hän -Ingeborgin; tämä oli heittänyt hunnun taaksepäin, hän tunsi hänet -heti. - -"Kaunis neitsyt", sanoi hän, "saan siis vielä kerran nähdä teidät." - -"Niin", vastasi Ingeborg värisevin äänin; maisteri oli näkevinään -kyyneliä hänen silmissään. - -"Ingeborg!" kuiskasi hän. - -"Kuinka uskallatte!" - -"Minä rakastan sinua!" hän polvistui neitsyen eteen. - -"Minulleko olette laulanut?" - -"Etkö sitä tiennyt?" Ja hän tahtoi tarttua neitsyen käteen, mutta -tämä vetäisi sen pois. - -"En ole teille epäsuopea", sanoi hän kainon hämillään. "Pyytäkää -minua isältäni." - -"Hän on hylkäävä pyyntöni; seuratkaa minua Kööpenhaminaan, tulkaa -puolisokseni, ja sitten palaamme tänne naineina!" Hän oli hypähtänyt -pystyyn ja tahtoi kietoa käsivartensa neitsyen vyötärölle, mutta -tämä vapautti itsensä hänestä. "Moisen ehdotuksen voitte tehdä -kevytmieliselle tytölle ettekä jalosukuiselle neitsyelle!" huudahti -hän loukatulla ylpeydellä. - -"Ingeborg, Ingeborg!" kuului Erikan ääni. - -"Menkää, menkää, joku tulee!" - -"En ilman sinua!" Maisteri tahtoi tarttua Ingeborgiin, mutta -ketterästi kuin naaraspeura juoksi tämä siihen suuntaan, josta -ääni kuului. Maisteri ei uskaltanut seurata häntä pitkältä, jottei -joutuisi itse kiikkiin, mutta nyt kuohui raivo hänen sielussaan, -hänhän oli ollut niin varma asiastaan, livistäisivätkö nyt kaikki -kolme hänen käsistään? - -Hän seisoi puiston portilla ja sieltä tuli juuri Margareta. "Ah", -sanoi tämä, "tapaanko siis teidät sentään, ja yksin!" - -"Minä odotin teitä!" - -"Se ei ole totta!" - -"Kautta kunniani!" - -"Mutta minua te kai silloin..." - -"Niin, teitä minä rakastan!" - -"Ei, tosiaankin! Silloin vasta sisareni tulevat mustasukkaisiksi!" - -"Mitä sanotte siitä, neitsyt?" - -"Että se huvittaa minua suuresti." - -"Siinäkö kaikki?" - -"Mitä muuta tahdotte?" - -"Teidän rakkauttanne!" - -"Ettehän ole jalosukuinen?" - -"Se ei estä minua teitä rakastamasta. Teidän täytyy tulla omakseni!" -sanoi Didrik maisteri tarttuen neitsyen käsiin; Margareta näki -uhkaavan katseen siitä pelästymättä, ja sanoi vain: "Täytyy?" - -"Isänne kulkee tuolla alhaalla puistokäytävää; rakas Margareta, -seuratkaa minua hänen luoksensa." - -"Sen teen mielelläni", sanoi Margareta ujostelematta. "Mutta en -teidän vankinanne! Tarjotkaa minulle käsivartenne." - -Mutta samassa, kun maisteri päästi neidon, oli tämä tiposen tiessään, -torni oli lähin pakopaikka, ja sinne hän riensi. Sen edessä seisoivat -Erika ja Ingeborg, jotka pelästyksissään olivat kuunnelleet -keskustelua uskaltamatta tulla esiin ja ottivat nyt ilolla hänet -vastaan. - -Mutta kaikki kolme kuulivat ne hirveät kiroukset, joita ryöväri -päästeli, ja ne koston uhkaukset, joita hän lateli. He kietoivat -käsivartensa toistensa ympärille ikäänkuin saadakseen suojaa, ja -sitten hiipivät he hiljaisin askelin ylös torniin. - -Siellä otti heidät vastaan isä Johannes; mutta kun hän sai tietää, -että hirmuinen vihollinen oli lähistössä, sytytti hän lyhdyn ja -meni alas sulkemaan rautaovea. Onneksi oli avain saatavissa, -ja suuremmaksi varmuudeksi jätettiin se sisäpuolelle lukkoon. -Mutta kun isä Johannes palasi takaisin kammioon, näki hän kolme -vankeustoveriaan polvillaan alttarin ääressä, he kiittivät madonnaa -pelastuksestaan, ja sitten avasivat he sydämensä toisilleen ja -madonnalle, he kertoivat kuinka pahoja ja ilkeitä olivat olleet, ja -niin onnettomia sitten! - -"Hän olisi onnistunut viemään minut, jollei kunnianarvoisaa isää -olisi ollut!" huudahti Erika. "En tahdo tekeytyä paremmaksi kuin -olen... olisin kyllä seurannut häntä." - -Ingeborg taisteli nähtävästi itsensä kanssa... "Kun minä näin hänen -tulevan lehmuskäytävää, tunsin sellaista iloa ja ylpeyttä, että -olin melkein puoleksi voitettu; mutta hänen äänensä ei ollut niin -mielistelevä kuin tavallisesti, hänen silmänsä melkein pelottivat -minua, ja kun Erika huusi, oli aivan kuin heräisin hirveästä unesta". - -"Minun tunnustukseni ei ole niin pitkä", sanoi Margareta. "Jollei -hän olisi ollut niin tuhma ja päästänyt käsiäni ja antanut minulle -tilaisuutta paeta, niin olisin hänen antanut kantaa itseni pois!" - -"Mutta mitähän isä sanoo?" - -"Täytyykö meidän välttämättä tunnustaa?" - -"Eihän kukaan ole nähnyt meitä!" - -"Jumala on nähnyt!" huomautti Johannes. - -Sisarukset katsoivat toisiinsa, ja aivan kuin yhteisestä -mielijohteesta lankesivat he kaikki munkin jalkoihin ja pyysivät -häntä opettamaan oikean tien. - -"Se on rakkauden ja luottamuksen tie", sanoi Johannes. "Kun nämä -molemmat ovat mukananne, ette koskaan joudu eksyksiin." - -Ja nuoret neitsyet lankesivat toistensa syliin; he pyysivät itkien -toisiltaan anteeksi ja lupasivat tästedes uskollisesti pitää -yhtä puolta. Isälleen tahtoivat he mielellään tunnustaa suuren -hairahduksensa, mutta pelkäsivät tehdä sitä äidilleen. - -"Hän ei anna meille koskaan anteeksi!" sanoi Ingeborg. "Jos sallitte -minun sanoa hänelle kaiken, niin lupaan taivuttaa hänetkin antamaan -anteeksi", sanoi Johannes. He suostuivat lopulta siihen. - -Aikoja sitten oli heidän aika palata linnaan, mutta vaikka Johannes -tarjoutui heitä seuraamaan, olivat he kaikki niin peloissaan, että -kaikki kolme tahtoivat jäädä yöksi torniin. - -Mutta samassa kuului ulkoa kiihkeitä ääniä, ja näkyi valon -kimmellystä. Johannes avasi luukun, ja näki tuotavan esiin -satuloituja hevosia ja ääni sanoi: "Lähden itse mukaan heitä -etsimään." - -"Jos etsitte neitsyitä, niin ovat he täällä!" Tuli tuokioksi aivan -hiljaista; sitten nousi yleinen riemu. - -Tieto oli heti juoksutettu Kirsti rouvalle, hän ja Erik herra -riensivät torniin, jonka oven Johannes avasi. - -"Kuka te olette?" kysyi linnanherra. - -"Minä vastaan hänestä! Kunnianarvoisa isä, oletteko ottanut tyttäreni -huostaanne?" - -"Täällä ylhäällä he ovat. Tulkaa!" - -Kyyneliä ja syleilyjä... rakkautta uhkuvia sanoja... lupauksia ja -vakuutuksia. Kukaan ei päässyt oikein viisaaksi siitä, mitä toinen -tarkoitti, ja kuitenkaan eivät he olleet tunteneet koskaan toisiaan -niin hyvin. - -Kuinka isä Johannes joutuikaan nuorten hartaan kiitollisuuden -esineeksi. "Jos hän tahtoisi ainaiseksi jäädä luoksemme, muuttuisimme -vaikka enkeleiksi häntä miellyttääksemme", sanoi Margareta. - -Erika ja Ingeborg yhtyivät rukouksineen siskoon, mutta isä Johannes -sanoi, ettei hän joutanut kauaksi jäämään, sillä työ ja taistelu -kutsui. - -Eräänä päivänä pyysi Kirsti rouva, että Johannes tulisi hänen -makuukamariinsa. - -"Olen kärsinyt suuren häviön", sanoi hän. "En tiedä, kuinka olisin -voinut kestää sen ilman teitä." - -"Tahdotteko sanoa, millainen se on?" - -"Tein sen tuhmuuden, että näytin taideteoksen kaikessa loistossaan -Erik herralle." - -"Ja saatoitte sen?" - -"Hän otti sen minulta ja heitti tuleen. Sen jälkeen hän poistui -huoneesta vihoissaan." - -"Olitte tehnyt pahoin hänelle!" - -"Ja siksi on hän nyt riistänyt minulta sen, jota pidin niin suuressa -arvossa." Ja hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, hän oli harmista -poissa suunniltaan. - -"Katsokaa, Kirsti rouva, ettei hänellä ole teille enempää anteeksi -annettavaa kuin teillä hänelle." - -"Mies noudattaa ainoastaan himojaan. Naisen sitä vastoin täytyy -kärsiä ja kieltäytyä." - -"Monta kertaa otamme itse kuormamme kannettavaksemme." - -"Tiesin, että katsoisitte minun olevan väärässä, mutta jottette -tekisi sitä kaikessa, niin tässä on tämä!" Hän ojensi sormuksen. - -"Sitä juuri olen täällä odotellutkin", sanoi isä Johannes. "Vastatkaa -nyt minulle: mitä voin tehdä poikani hyväksi?" - -"Kirjoittakaa Vadstenan luostarin priorille, taivuttakaa hänet -luopumaan kaikista etsiskelyistä." - -"Onko minun silloin elettävä tietämättömyydessä siitä, missä hän on?" - -"Tahdotteko tietää hänen riutuvan jossakin vankilassa. Pyhän Birgitan -luostareita on vieraissakin maissa, ja niillä on sielläkin valta -kytkeä hänet kahleihin." - -"Kirjoitan heti, kiellän heitä satuttamasta kättänsä poikaani." - -"Oletteko varma, että he noudattavat tahtoanne?" - -"Ette tunne kullan voimaa!... Mutta kuinka voin saada tietoja -pojastani?... Ilman en voi sietää elämää." - -"Hän on luvannut kirjoittaa minulle." - -"Lähetättekö silloin heti minulle hänen kirjeensä?" - -"Sen lupaan!" - -"Kiitos!" - -Joulu oli pian käsissä, mutta turhat olivat kaikki kokeet saada -isä Johannes jäämään Ekholmaan. "On majoja, joihin ei pilkahda -ainoatakaan valonsädettä", sanoi hän. "Niihin tahdon mennä." Ja -niin lähti isä Johannes uudestaan taipaleelle, jättäen kaipaavia ja -siunaavia sydämiä jälkeensä. - -Koskaan ei ollut niin lukuisia vieraita kutsuttu Ekholmaan kuin täksi -jouluksi; kolme kosijaakin tulivat katsomaan valittujaan. - -Kolme sisarusta olivat viime aikoina suuresti muuttuneet, he olivat -käyneet oikuttomammiksi, nöyremmiksi, erittäinkin teki aivan hyvää -sydämelle katsoa heidän suhdettaan toisiinsa. - -Kosinnat esitettiin ensin Kirsti rouvalle ja hän suostui niihin heti, -näytellen jokaisen tyttärensä myötäjäisiä. - -Itse ilmoitti hän asiasta herralleen; tämän mielestä asialla ei ollut -kiirettä ja sitä paitsi oli kysyttävä tytärten omaa mieltä. Kirsti -rouva sanoi itse tahtovansa puhua siitä heille. - -Eräänä päivänä joulun jälkeen oli Ekholmassa vietettävä suuria -pitoja. Vieraita oli kutsuttu läheltä ja kaukaa paitsi kaikkia niitä, -jotka jo olivat linnassa. Suurempaa, loistavampaa juhlaa ei ollut -siellä vietetty koskaan Kirsti rouvan aikana. - -Kun nuoret neitsyet menivät pukeutumaan, löysivät he yllätyksekseen -kolme valkoista silkkipukua, yhden kullekin. - -Palvelijattaret sanoivat heille, että kun he olivat puetut, oli -heidän mentävä Kirsti rouvan luo, joka odotti heitä makuukamarissa. - -Hän oli viime aikoina ollut heitä kohtaan paljon ystävällisempi kuin -ennen, mutta luottamussuhdetta ei heidän välilleen ollut syntynyt -koskaan. - -Nyt valmistautuivat he melkein vavisten tottelemaan, ihmetellen, mitä -oli tuleva. - -"Minusta tuntuu", kuiskasi Margareta, "kuin olisimme teuraseläimiä, -joita viedään uhrattaviksi." - -Kirsti rouva oli pukeutunut mustaan samettipukuun, joka oli rikkaasti -reunustettu kultapitseillä, ja tukassaan oli hänellä helmiä ja -kultaa, sommitettuna melkein ruunun muotoon. - -Hän oli upea nähdä eivätkä tyttäret voineet tukahduttaa ihailun -huudahdusta. - -Mutta heidät nähdessään täyttyivät hänen silmänsä kyynelistä ja hän -syleili heitä yhtä toisensa jälkeen hänelle tavattomalla hellyydellä. - -"Rakkaimpani", sanoi hän. "Minulla on tuskastuttava uutinen -kerrottavana teille... Kauan on se ollut minulle tuttu, mutta -en tahtonut päästää sitä teidän tietoonne ennenkuin minulla oli -apukeino." - -"Mikä se on, rakas äiti?" - -"Tuo kurja Didrik Slagheck..." - -"Onko hän tullut takaisin?" - -"Pahempaa kuin se; hän on kertonut..." - -"Meistä?" - -"Että te olitte kaikki kolme rakastuneet häneen." - -"Ah!" Ja häpeästä punastuen peittivät he päänsä toistensa syliin. -Tämä oli viime aikoina tullut heidän tavalliseksi pakopaikakseen. - -"Teidän hyvä nimenne ja maineenne olisi ollut ainaiseksi mennyttä", -sanoi hän, "jollen olisi keksinyt keinoa häväistyksen hälventämiseksi." - -"Mikä se on?" valitti Erika. - -"Avioliitto!" - -"Minä en rakasta ketään!" huudahti Ingeborg. - -"Ketä nuorta miestä ehdotatte, rakas äiti?" kysyi Margareta uteliaana. - -Mutta Kirsti rouvan kasvot synkistyivät. "Tahdon pelastaa teidän -menetetyn arvonne", sanoi hän. "Tahdotteko te mieluummin kantaa -häpeän ja pilkan?" - -"Ei! Ei koskaan!" - -"Mieluummin menen naimisiin kenen kanssa tahansa." - -"Minä myös. Minä myös!" - -"Voitte olla varmat siitä, etten ole valinnut halpasyntyisiä miehiä -tyttärilleni. Tule, Erika!" Hän otti pöydältä myrttiruunun ja pani -sen polvistuvan tytön päähän. "Sinut olen luvannut jalolle ritarille, -herra Algot Sparrelle. Et tule elämään kovin kaukana täältä ja voit -väliin nähdä vanhaa isääsi." - -"Minä tottelen!" sammalsi Erika ja suuteli äidin kättä, mutta kun hän -nousi, oli hän kalpea kuin kuolema. Sulhanen ei häntä miellyttänyt. - -"Nyt on sinun vuorosi, Ingeborg." Tämä polvistui äidin eteen, ja äiti -pani seppeleen hänen päähänsä sanoen: "Sinut olen luvannut jalolle -herra Knut Hermelinille." - -Ingeborg nousi nopeasti. "Samantekevää!" jupisi hän. - -"Kolmas teurasuhri!" ajatteli Margareta, kun hän meni ja polvistui -äitinsä eteen. - -Kun tämä pani seppeleen hänen päähänsä, havaittiin se niin suureksi, -että pää mahtui lävitse. "Mitä sellainen merkitsee?" kysyi tyttö. -"Se merkitsee, että samoin kuin sen teen sopivaksi sinulle", vastasi -Kirsti rouva solmitessaan seppelettä liitteelle, "niin on sinunkin -sovittauduttava niihin uusiin olosuhteihin, joihin joudut. Olen -luvannut sinut valtaneuvos Mortensenille." - -Margareta hypähti pystyyn, hänen silmänsä säkenöivät, mutta ne -sattuivat sisariin ja melkein valitushuudoin lankesivat he toistensa -syliin. - -Kirsti rouva viivyttelihe muutamia minuutteja ennenkuin lisäsi: - -"Tänään teidät kihlataan!" - -"Olemme valmiit", sanoi Ingeborg kylmästi. "Kuulkaa minua loppuun!... -Isänne haluaa, että häitä viivytetään, mutta minä tahdoin, että ne -vietetään ennenkuin jätän teidät." - -"Jätätte...?" - -"Olen päättänyt katumuksentekijänä lähteä Roomaan... Siellä tahdon -kiittää myös tyttärieni ihmeellisestä pelastuksesta." - -"Äiti!" - -Kaikki kolme lankesivat hänen jalkoihinsa ja syleilivät hänen -polviaan. Hän rakasti heitä sittenkin, sitä eivät he koskaan olleet -uskoneet. - -Hän tiesi, että hän petti heitä, tiesi, ettei hän lähtenyt heidän -tähtensä, ei katuakseen ja rukoillakseen, vaan ainoastaan etsimään -rakastettua poikaansa. Mutta tällä hetkellä tarvitsi hän rakkautta, -ja hän tunsi katumusta yksipuolisen hellyytensä tähden, jota hän -ei jakanut tasan kaikille lapsilleen... Sentähden vastasi hän nyt -heidän suudelmiinsa ja hyväilyihinsä, ja tyttäret, jotka luulivat -tunteneensa häntä väärin, he selittivät nyt, että he kaikessa -tahtoivat mukautua rakkaan rouva äitinsä tahtoon. - -Kun Erik herra astui sisään tulevien vävyjensä kera, näki hän -ainoastaan iloisia kasvoja. Nuoret morsiamet ojensivat ujosti, mutta -epäröimättä kätensä tuleville herroilleen, ja vaikkei kukaan näistä -enää ollutkaan ensi nuoruudessaan, olivat he kaikki kunnioitettuja -miehiä, jotka olivat mielissään päästessään sukulaisuuteen niin -mahtavan herran kuin herra Erik Trollen kanssa, ja samoin tyytyväiset -saadessaan niin nuoret, kauniit emännät. - -Juhlia seurasi päivä toisensa jälkeen, ja nuo kolme juhlinnan -esinettä tunsivat itsensä onnellisemmiksi ja tyytyväisemmiksi päivä -päivältä. Elähtänyt sulhanen korvaa onnensa loistavilla lahjoilla, -ja Erikan, Ingeborgin ja Margaretan, joita oli näihin asti pidetty -lujilla, tarvitsi nyt tuskin ilmaista toivomuksiaan ennenkuin ne -täyttyivät. - - - - -7. - -PILVET VETÄYTYVÄT KOKOON. - - -Valtionhoitaja Sten Sture, linnanpäällikkö Jöns Jönsinpoika ja -piispa Hemming Gadd istuivat yhdessä Tukholman linnan salakamarissa -syventyneinä neuvotteluun. - -"Kirje sisältää, että kuningas jo tammikuussa matkusti Ribesta -Ålborgiin", sanoi Jöns Jönsinpoika. "Skjernin ylitse mentäessä oli -hevonen kompastunut hänen allaan ja hän oli äkkiarvaamatta pudonnut -veteen." - -"Raitis kylpy oli kai hänelle liian kylmä", huomautti piispa Hemming. - -"Hän lienee maannut muutamia päiviä sairaana Ålborgissa, ja kuten -sanottu, kuoli hän helmikuun 20 päivänä." - -"Rauha Venäjän kanssa on vahvistettu", virkkoi Sten herra, "mutta -suurin en siihen luota, jollen enemmänkin Puolassa puhenneihin -levottomuuksiin, joiden pitäisi antaa suuriruhtinaalle työtä -kylliksi." - -"Voimme iloita siitäkin, että Tanska ja hansakaupungit ovat joutuneet -tukkanuottasille keskenään", puuttui piispa puheeseen. "Vanha hyvä -sananlasku sanookin, että kun varkaat riitelevät, niin talonpoika saa -lehmänsä takaisin." - -"Epäilen, tahtovatko he antaa meille mitään takaisin? mutta meidän on -tyydyttävä siihen, että saamme pitää, mitä meillä vielä on." - -"Odotetaan, että kruunaus tulee tapahtumaan jo tässä kuussa", lausui -Jöns Jönsinpoika. "Ensin Kööpenhaminassa ja sitten Trondhjemissä." - -"Luulenpa", arveli piispa, "että hän tahtoo hieman lämmitteleidä -vaatteissaan ennenkuin ryhtyy mihinkään meitä vastaan. Tanskalaiset -ovat menettäneet aivan liian paljon sotaan Ruotsia vastaan, etteivät -ottane siihen osaa muuten kuin pakosta." - -"Luuletteko, että voimme toivoa pysyväistä rauhaa?" - -"Minä näen kyllä, että meidän täytyy valmistautua sotaan", virkkoi -Sten Sture. "Kysymys on vain, täytyykö siihen nousta heti vai -suodaanko meille rauhaa muutamia vuosia järjestääksemme sisäisiä -asioitamme." - -"Siitä tulee aseellinen rauha." - -"Niin minäkin luulen." - -"Minua ilahuttaa, että olemme samaa mieltä. Olen tästä asiasta -kirjoittanut arkkipiispalle ja neuvotellut hänen kanssaan, eikö olisi -kutsuttava neuvosto koolle ratkaisemaan suuria kysymyksiä." - -"Hän ei luonnollisesti tahdo." - -"Päinvastoin, hän on sitä mieltä, että niin erityisen tärkeissä -asioissa täytyy kokoontua kaikkien valtaneuvosten Suomesta, -Länsi-Göötanmaalta, Värendistä ja Smålannista." - -"Aiotteko tehdä niin?" - -"Aioin kutsua kokouksen kesäksi." - -"Mutta eikö hänen armonsa matkusta Suomeen?" - -"Ensi avovedellä. Pyhäksi julistus on aiottu tapahtumaan toukokuussa, -ja heinäkuun alussa täytyy piispan olla täällä takaisin." - -"Onko enää kuulunut mitään hänen aikomuksestaan luopua -arkkipiispanistuimesta?" - -"Onneksi ei." - -"Ei hän eroakaan muuten kuin pakosta." - -"En minä ainakaan pakota." - -"Mutta ne, jotka juonittelevat teitä vastaan; on siis paras koettaa -sitä estää." - -"Kuulen teidän ensi kerran harrastavan piispan pysymistä paikoillaan." - -"Kahdesta pahasta valitsee mieluummin pienemmän pahan. En ole koskaan -sanonut, että hän on hyvä, mutta en myöskään kiellä, ettei ole -olemassa pahempiakin." - -Ilmoitettiin muutamia neuvosherroja ja keskusteltiin sen jälkeen -erinäisistä valtakunnan asioista... Lähdemme siksi aikaa rouvasväen -puolelle tervehtimään vanhoja ja uusia ystäviä. - -Siellä tapaamme Kristina rouvan; lapsi lepää hänen sylissään, -ja hän katselee sitä onnekkain katsein. Kaunis oli hän katsella -morsiuspuvussaan, mutta paljoa kauniimpi on nuori äiti esikoisensa -sylissään. Hän puhua lepertelee ja leikittelee poikansa kanssa, ja -poika hymyilee hänelle ikäänkuin ymmärtäisi jo rakkauden ihmeellistä -kieltä. - -Jakkaralla hänen jalkojensa juuressa istuu Anna Bjelke, hän ja -Kristina sopivat ihmeteltävän hyvin keskenään, mutta jokin painaa -raskaana Annan mieltä; Kristina näkee sen, mutta turhaan on hän -koettanut houkutella salaisuutta neitsyen huulilta. - -Leikitellessään lapsen kanssa näkee hän, kuinka Annan silmät -miettivästi tuijottavat avaruuteen, ikäänkuin etsisi hän ratkaisua -synkkiin arvoituksiin. - -"Missä sinä nyt olet, Annaseni... Viipurissa kenties." - -"Enpä juuri." - -"Missäs sitten?" - -"Povariakan luona." - -"Povasiko hän sinulle?" - -"Povasi", vastasi tyttö kalveten. - -"Ei pidä uskoa moisiin", sanoi Kristina nähden vaikutuksen, minkä -hänen kysymyksensä oli tehnyt. "Sen tekee vasten tahtoaan." - -"Mutta täällä ei sinulla pitäisi olla aikaa moisiin ajatuksiin; minä -ajattelen kovin paljon itseäni ja liian vähän niitä lupauksia, mitä -olen antanut äidillesi." - -"Jalo rouva..." - -"Mitä nyt, Annaseni..." - -"Rakkahin Kristina, et tiedä, kuinka vähän rakastan karkeloita ja -huveja." - -"Se on kiittämätöntä", sanoi Kristina veitikkamaisesti. -"Kiittämätöntä?" - -"Niin, sillä sinä et tiedä kuinka monet haluavat onnen käydä kerallasi -karkeloon." - -"Ah..." Mutta nyt palasi puna nuolen nopeudella hänen poskilleen, -ja salatakseen sitä painoi hän päänsä Kristinan syliin, pienokaisen -viereen. - -"Siellä on ensiksikin sisarenpoikani, nuori herra Kustaa -Erikinpoika", jatkoi Kristina olematta näkevinään mitään. "Uljas -ritari, eikö totta?" - -"Kyllä!" - -"Hän sanoo aina, ettei ole nähnyt koskaan kauniimpaa neitsyttä kuin -nuoren Anna Bjelken." - -"Minäkin pidän hyvin paljon Kustaa herrasta." - -"Sitten on Maunu, Bron herra, ja Åke, Göksholman herra." - -Nuori tyttö värisi. - -"Molemmat rakastavat sinua, Annaseni." - -"Onko se varmaa?" - -"Eivätkö he ole sanoneet sitä sinulle." - -"Eivät!... Mutta..." - -"Mutta?" - -"Heidän silmänsä ovat sanoneet sen minulle." - -"Ne ovat puhuneet totta." - -"Hirveää!" kuiskasi Anna. - -"Miksi niin?" kysyi Kristina nauraen. "Onhan sinulla vapaa valta -valita." - -"Tosin kyllä." - -"Heidän isänsä ei toivo mitään korkeampaa." - -"Niin hän sanoo!" - -"Epäiletkö hänen sanojaan?" - -Nyt kohotti Anna päätänsä. "Olen sangen onneton!" sanoi hän. - -"Miksi? Rakkahin Anna, olen äitisi sijassa, luota minuun." - -"Lupaan sen." - -"Silloin sanon sinulle, mitä en uskaltaisi uskoa omalle -äidillenikään: olen jo sidottu heidän isäänsä, Kalmarin -linnanpäällikköön." - -"Mitä sanot?" - -"Minun pitäisi alistua kohtalooni, mutta kuitenkin suren sitä, sillä -sydämeni on kiintynyt toiseen, jota on rikos rakastaa." - -"Poikaan?" - -"Niin!" - -"Olen aivan hämmästynyt! Vanha Juhana Maunun poika on rohennut kosia -sinua, kun hän sanoi olevansa poikiensa onnen silmämääränään." - -"Älkää syyttäkö häntä!" - -"Jos hänellä on mitä puolustusta, niin sanokaa; moinen epäluulo on -hirveä." - -Anna kertoi ennustuksesta, joka hänelle oli lausuttu, samoin siitä, -joka oli kohdannut Juhana herraa heti hänen Suomeen saavuttuaan. -"Hänen sukunsa kohtalo oli täyttyvä", oli sanottu. Valtionhoitajakin -oli kuullut sen. - -"Minun täytyy kysyä häneltä siitä!" - -"Tunsin tosin itseni väliin kauhun lyömäksi, mutta minä tahdoin mennä -kohtaloani kohden; jos minut oli valittu välikappaleeksi, en saanut -vetäytyä pois, ja niin seurasin mukana Tukholmaan." - -"Eikö äitisi tiennyt mistään?" - -"Silloin olisi hän kieltänyt minua matkustamasta. Mutta kuulehan nyt -edelleen. Matkalla... meillä oli vastatuuli ja tarvitsimme kolme -viikkoa tullaksemme tänne... Mutta aika ei käynyt minulle pitkäksi. -Juhana herra huolehti minusta kuten hellin isä; tulimme pian hyvin -läheisiksi tuttaviksi keskenämme ja eräänä päivänä..." - -"Miksi keskeytät?" - -"Niin, meistä tuli hyvin hyvät ystävät. Eräänä päivänä, kun näin -hänet suruissaan, kysyin häneltä syytä. 'Tiedätte minun salaisimmat -toiveeni', sanoi hän, 'ja ne toiveet, joita olen kiinnittänyt teihin. -Nyt pelkään vetäväni teidät samaan onnettomuuteen, joka painaa -raskaana koko sukuani.'" - -"Hän oli oikeassa", huudahti Kristina. - -"En unhota koskaan sitä iltaa, se oli leppoisa kesäilta, aurinko -laski ihaninnaan; istuimme ylhäällä kannella, ja maailma näytti -minusta niin kauniilta... Juhana herra piti kättäni omiensa välissä; -hän puhui molemmista pojistaan ja toivomuksestaan, että voisin -rakastaa jompaakumpaa heistä. 'Se riippuu kai hieman _heidänkin_ -mieltymyksestään!' huomautin minä nauraen. Hänen ehdotuksensa -miellytti minua sillä kertaa paremmin kuin sitä ennen. 'He tulevat -molemmat rakastumaan teihin', sanoi hän. 'Kuinkas silloin käy?' -kysyin minä nauraen. Hän kalpeni ja sanoi: 'Puhun tuhmuuksia'. -Sitten ei hän tahtonut puhua siitä sen enempää, mutta minua se ei -miellyttänyt ja minä sanoin suoraan: 'Seuraan teitä hyvässä ja -vilpittömässä tarkoituksessa, sillä uskon sen olevan Jumalan tahdon, -ja sen täyttäminen on korkein haluni; mutta sitä vastoin vaadin, että -annatte minulle koko luottamuksenne ettekä salaa mitään!'" - -"Niin kertoi hän ensin omasta isästään, kuinka hän Engelbrektin -murhan jälkeen oli aivan kuin poissa järjiltään; sitten kuinka hänen -kuolemansa jälkeen kummitteli Göksholmassa; ovia temmattiin auki ja -paiskattiin jälleen kiinni, ja siitä huoneesta, missä Maunu herra -veti viimeisen henkäyksensä, kuului joka yö valitusta ja voihkintaa. - -"Turhaan manattiin, turhaan pidettiin messuja vainajan sielun hyväksi, -hän ei sittenkään näyttänyt löytävän rauhaa. Äitinsä käskystä lähti -Juhana herra matkoille vierailun maihin; kun hän palasi kahden vuoden -kuluttua, olivat hänen molemmat sisarensa naimisissa ja hänen äitinsä -kehotti häntä innokkaasti etsimään emäntää; nyt oli Göksholmassa -tyyntä ja hiljaista, hän saattoi hyvin tuoda sinne puolisonsa. Juhana -herra oli jo nähnyt Ermegård rouvan nuoren tyttären ja syttynyt -rakkaudesta häneen. He menivät naimisiin, ja hän vei nuoren vaimonsa -Göksholmaan." - -"Tämä synnytti hänelle jalon Åken!" puuttui Kristina kertomukseen. -"Samalla heitti hän henkensä." - -"Juhana herran oma äiti taivutti hänet jättämään lapsensa -kasvatettavaksi isoäidilleen. 'Lähetä hänet pois Göksholmasta,' sanoi -hän. Sitten taivutti äiti hänet suruaan haiven taakseen vierailemaan -molempien naitujen sisartensa luona, mutta näille kirjoitti äiti, -että he koettaisivat saada hänet kiinnittämään sydämensä johonkin -nuoreen ja kauniiseen neitsyeen. Se onnistui, ja ennenkuin vuosi oli -lopussa vei hän Birgitta rouvan Göksholmaan. Vanha äiti oli siitä -suunnattomasti iloissaan, ja nuori emäntä ja hän kiintyivät siinä -määrin toisiinsa, että vanhus kuolinvuoteellaan kutsui niin miniänsä -kuin poikansakin kuulemaan tunnustusta, jonka sanoi tahtovansa antaa." - -"Sitä odotinkin", virkkoi Kristina. - -"Hän tunnusti, että hän heti lähetettyään lapsen kotoa pois oli -lähettänyt noutamaan vanhaa mustalaista, joka oli kuuluisa siitä, -että osasi lukea tulevaisia asioita niin hyvin tähdistä kuin eläinten -sisälmyksistäkin. Hän tuli ja eli erakkona kokonaisen kuukauden -Göksholman läheisyydessä. Sillävälin jatkuivat kummittelut kuten -ennenkin. Emäntä sanoi mustalaiselle sen, ja hieman epäröityään sanoi -tämä olevansa valmis muuttamaan siihen huoneeseen, jossa Maunu herra -oli kuollut ja joka siitä lähtien oli ollut aivan käyttämätönnä. Hän -tahtoi jäädä sinne sisälle kahdeksaksi päiväksi, jollaikaa ei kukaan -saanut astua sisään, ei vaikka hän itse huutaisi avaamaan. Kun aika -oli kulunut, saisi emäntä yksin tulla hänen luokseen, ja silloin hän -ilmaisisi siitä, mitä oli tutkistellut tietoonsa, niin paljon kuin -olisi ii anelle sallittua." - -"Olet niin kiihtynyt, Annaseni!" virkkoi Kristina. - -"Kuulkaahan vielä. Vanha rouva sanoi, ettei kenenkään ihmisen -tarvinnut tietää, mitä hän oli kuullut siellä sisällä, eikä hän -tahtonut sitä ilmaistakaan. Määrätyn ajan kuluttua avasi hän oven -kuolinhuoneeseen ja astui sisään. Mustalainen makasi lattialla pitkin -pituuttaan, hän luuli äijän kuolleeksi, mutta hänen vaalinnastaan -heräsi tämä uudestaan eloon, näytti kuitenkin vanhenneen kymmenisen -vuotta. 'Kummittelu on lopussa', sanoi hän, 'tuomio on langetettu ja -se on peruuttamaton!' -- 'Sanokaa minulle se!' -- 'Suku on sammuva, -kuoleva sukupuuttoon!' -- 'Mutta lapseni?' -- 'Kuolevat ilman -jälkeläisiä ja voimatta sovittaa vihastunutta heimohenkeä.' -- 'Voiko -sitä kukaan?' -- 'Puhdas, viaton neitsyt voi tehdä sen.' -- 'Millä -keinoin?' -- 'Velka on isänmaalle ja sille se on maksettavakin?' -- -'Miten?' -- 'Rakkaudella ja uhraavaisuudella!' -- 'Kuka, kuka on sen -tekevä?' -- 'Eikö Jumala nähnyt edeltäpäin Abrahamin polttouhria? -Minäkin olen nyt sidottu teihin, ja muuan sukuni jälkeläinen on -valitulle osoittava oikean tien. Riippuu hänestä itsestään, tahtooko -hän sitä vaeltaa.' -- 'Mikä on saava hänet siihen?' -- 'Kutsumus, -joka tulee yksin Jumalalta. Tapaukset ovat sidotut yhteen, kuten A. -ja B toisiinsa, tahto määrää teon." - -"A ja B?" kysyi Kristina hämmästyneenä. - -"Kun Juhana herra kertoi äitinsä sanat, tunkeutuivat ne miekan tavoin -läpi sieluni. Tunsin, että ne olivat puhutut minulle. Pyysin häntä -jatkamaan, ja niin kertoi hän, kuinka hänen äitinsä ei ollut ottanut -uskoakseen ennustukseen, vaan oli kiirehtinyt naittamaan lapsiaan. -'Tyttäreni', sanoi hän, 'ovat tosin vielä lapsettomia, mutta sinulla -Juhana, on poika ja minä toivon, että tulet saamaan useampiakin.' -Vanha rouva kuoli, mutta hänen ennustuksensa kävi toteen; Juhana -herra sai kaksi poikaa ja yhden tyttären." - -"Paitsi vanhinta, Åkea!" lisäsi Kristina - -"Julma kohtalo, joka jokaisella kertaa rikkoi _hänen_ -sydämensiteensä, asetti Juhana herran ja hänen emäntänsä -silmien eteen sen uhkaavan ennustuksen, minkä he melkein -kaksikymmenvuotisen onnellisen avioliittonsa aikana olivat -unhottaneet. Kuten anoppinsakin, tahtoi myös Birgitta rouva, että -hänen lapsensa menisivät aikaisin naimisiin. Märta ei ollut vielä -kuusitoistavuotias, kun hän yhdistyi Åke Jörgeninpojan kanssa." - -"Eikö Åke herra ole hyvä häntä kohtaan?" - -"Kyllä, mutta hän on ajoittain aivan kuin järjiltään. Sanotaan, että -hän näkee näkyjä." - -"Tietääkö hänen isänsä siitä?" - -"En usko sitä. Kun Åke herra oli Suomessa, lienee hän ollut sen -aikaa tavattoman reipas, ja kuitenkin oli Åke herra pelästynyt hänen -surkastuneen ulkonäkönsä johdosta." - -"Hänhän on tuskin kahdenkymmenenvuotias!" - -"Mutta tuskin koskaan iloinen, hän samoin kuin veljensäkin." - -"Heidän onnettomasta rakkaushistoriastaan olen kuullut kerrottavan", -vastasi Kristina. - -"Heidän äitiinsä koski se syvästi, ja hän päätti neuvotella erään -viisaan suomalaisen naisen kanssa, joka eli silloin." - -"Valmyran?" - -"Tunsitko hänet?" - -"Olen nähnyt hänet lapsena ollessani." - -"Hän oli sanonut, että he tulisivat vielä uudestaan rakastumaan ja -samaan neitsyeen kuten ensi kerrallakin; kenen neitsyt asettaisi -etusijaan, hän olisi kuoleman oma, ja toinen kulkisi rauhatonna -ympäri maailmaa, mutta kuitenkin oli Bjelke-suvun pelastus ikuisesta -kadotuksesta riippuvainen avioliitosta tämän neitsyen kanssa." - -"Tämän sanoi sinulle Juhana herra?" - -"Samoin senkin, että tämä synkkä ennustus koski hänen emäntäänsä niin -kovin, että tämä kohta kuoli." - -"Suuri täytyy hänen luottamuksensa sinuun olla, ja rehellisesti on -hän menetellyt, kun ei ole mitään salannut." - -"Ennustus ei minusta olekaan niin synkkä; näen tien, mutta en, minne -se vie." - -"Oletko valmis tietä vaeltamaan?" - -"Olen!" - -"Mutta sydämesi, Annaseni?" - -"Täytyy ensin oppia tottelemaan." - -"Tottelevaisuutta se vaatiikin!" - -"Olen jättänyt kohtaloni Jumalan käsiin", vastasi tyttö, ja hurskas -katse kohosi kohden kirkasta maaliskuun taivasta. "Hän auttaa minua -nyt kuten aina." - -"Jääthän luokseni?" - -Vastauksen sijaan otti Anna kirjeen taskustaan, se oli Gunillalta -ja sisälsi hänen toivomuksensa, että rakas tytär kevätlaineiden -mukana palaisi hänen luoksensa. "Luulen muuten, että kesä on minulle -päiväpaisteeton", kirjoitti hän. - -"Anna minun määrätä", sanoi Kristina. "Tahdon taivuttaa Gunilla -rouvan tulemaan tänne." - -"Sitä ei hän tee! Noudattaakseni hänen toivomustaan täytyisi minun -palata." - -"Kosijasi seuraavat mukana." - -"Pelkään sitä melkein, ja ken tietää, mitä silloin tapahtuu." - -"Aavistatko onnettomuutta?" - -"Vielä enemmän, minusta jo tuntuu tämä suku omaltani; minun täytyy -valvoa ja suojella sitä. Sentähden pelkään, etten voi matkustaa, vaan -minun täytyy jäädä tänne." - -"Niin, tänne minun suojelukseni alaisena!... Minä kirjoitan -Gunillalle; ja kiitos luottamuksestasi." - -Nuoret naiset syleilivät toisiaan ja lupasivat pysyä lujina, mitä -kohtaisivatkin. - -Niin jäi Anna Bjelke edelleen Kristina rouvan hovineitsyeksi ja -uskotuimmaksi ystäväksi. -- - -Ja suloisena ja rakastettavana kuten aina liikuskelee hän suuressa -seurasalissa, jossa nuoriso huvittelee leikkien. Sormuksen kiertäessä -ympäri kulkee etsijä sisäpuolella sidotuin silmin ja on hänen siten -valittava se neitsyt, jonka kanssa saa sen jälkeen käydä karkeloon. - -Sekä Maunu että Åke olivat olleet piirin sisällä; nuori parvi pyöri -iloisesti ympäri ja lauloi sydämensä halusta: - - "Riennä, riennä vikkelään - armastasi etsimään! - Tullos, joudu tännepäin, - armas, hän on täällä näin!" - -Nyt pysähtyi piiri ja nuorukainen kulki sokkona onneaan etsimään. -Neitsyt, jonka hän valitsi, oli hänen kultansa ja tarttui hänen -käsivarteensa, kun sitten nuori parvi pari parilta retkeili ympäri -salia laulaen: - - "Omansa nyt on kullakin, - omani on jo mullakin. - Hei, pikku kulta, hei, - ei erota me, ei!" - -Oli tavallista, että ne nuoret, joiden luultiin pitävän toisistaan, -nokkelasti vietiin yksiin, ja sanottiinpa, että tämä leikki oli -vienyt monet vakavaan liittoon. - -Lieneekö sen saanut Annan nokkeluus vai onneton kohtalo aikaan, -mutta kumpikaan rakastuneista ritareista ei ollut onnistunut saamaan -kiinni nuorta neitsyttä, ja he katsoivat molemmat kateellisina siihen -nuorukaiseen, jonka käsivarrella hän karkeloi kautta salin laulaen: - - "Hei, pikku kulta, hei, - ei erota me, ei!" - -Tanssin päätyttyä riensi Maunu herra hänen luoksensa. "On väärin, -että täytyy valita sokkona", sanoi hän, "kun sydän näyttää oikein." - -"Ikäänkuin ei sekin voisi pettyä." - -"Toiveissaan?... Se on totta." - -"Tarkoitin uskossaan!" - -"Voisitteko pettää itsenne?" - -"Pyhä Jumalan äiti minua auttakoon, etten koskaan tekisi muita -lupauksia kuin mitä voin pitää." - -"Nyt viittailette johonkin, jalo neitsyt?" - -"Mestaroitte sanoja, ritari. Se osoittaa epäluuloa!" - -"Ei teitä kohtaan!" - -"Itseänne kohtaan sitten, ja se ei ole parempi." - -"Saanko sanoa teille syyn?" - -"Olen niin nuori", vastasi Anna vältellen. "En kenties ymmärtäisi -teitä." - -"Mutta isäni on sanonut..." - -"Kysykää sitten häneltä neuvoa, hän voi kyllä selittää. Mutta nyt -alkaa tanssi jälleen, ojentakaa minulle kätenne." - -Ja Annan iloinen hymyily hälvensi pilvet ritarin otsalta. "Vielä", -ajatteli hän, "ei kaikki toivo ole mennyttä, hän ei ole vielä tehnyt -päätöstään." - -Kun herra Juhana Maununpoika oli Suomesta palattuaan sanonut -molemmille pojilleen, että hän toivoi jommankumman heistä -kiinnittävän sydämensä nuoreen Anna Bjelkeen, vastasivat molemmat, -että he tahtoivat pysyä muistoilleen uskollisina ja sitä paitsi -tunsivat ennustuksen. Veljesvihan kirousta olivat he kokeneet eivätkä -enää tahtoneet uudestaan jättäytyä sen uhriksi. - -"Sisareni ja ainoa tyttäreni ovat lapsettomia", sanoi Juhana herra. -"Onko silloin sukuni kuoleva sukupuuttoon vain siksi, että joku -povariämmä on niin ennustanut? Ette ole kumpainenkaan halukkaat -avioliittoon, ja nyt edellytätte, että tämän nuoren neitsyen on -valloitettava teidät molemmat, vaikka voin hyvin sanoa, että voitte -valita viidestäkymmenestä. Jollei hän ole mieliinne, niin etsikää -muita morsiamia älkääkä antako tuon onnettoman ennustuksen kauemmin -pitää teitä vallassaan!" - -"Silloin saatte itse ottaa suomalaisen tytön, isä!" sanoi Maunu herra -nauraen. - -"Sitä ei hän tahtone." - -"Kuka tietää; olette vielä muhkea herra." - -"Sopikaamme siitä, että menemme kaikki kolme yhdellä kertaa -naimisiin!" huudahti Åke. - -Mutta Annan ensi näkeminen teki lopun kaikesta ilvehtimisestä; he -sanoivat tosin alussa kumpikin luopuvansa tytöstä toisen tähden, -mutta sikäli kuin hänen kuvansa kiintyi syvemmälle heidän sydämiinsä, -lakkasivat he puhumasta hänestä... He alkoivat pelätä ja välttää -toisiaan ja tunsivat jo hirvittävän aavistuksen siitä, mitä oli -tuleva... Urhoollisesti taistelivat he heräävää mustasukkaisuutta -vastaan ja osoittivat toisilleen teeskenneltyä ystävyyttä. - -Tämä se vei heidän isänsä harhaan; hän näki, että molemmat -tavoittelivat Annaa, mutta hän ei ymmärtänyt heidän intohimonsa -kiihkeyttä eikä arvannut, kummalle Anna antoi etusijan. - -Kun Anna oli lopettanut tanssin Maunu herran kanssa, riensi tämä -etsimään isäänsä. - -Silloin lähestyi Åke. - -Anna kääntyi nopeasti eikä ollut häntä näkevinään, mutta kuinka pikku -sydän pamppaili! Åken katse oli surullinen, se oli illan kuluessa -moneen kertaan etsinyt hänen katsettaan, vaikkei hän ollut sitä -näkevinään... Mitähän hänellä nyt mahtoi olla hänelle sanottavaa? - -"Jalo neiti, minulla on muuan kysymys teille!" - -"Minulle?..." - -Äänen piti kuulua kylmältä. - -"Olen valloittanut jotakin, joka kuuluu teille." - -"Valloittanut?" - -"Toinen tahtoi sen viedä." - -"Todellakin?" Pyhä madonna, tiesikö Åke, mitä liikkui hänen -povessaan, hän ei ollut ilmaissut sitä sanoin eikä katsein! - -"Riippuu nyt teistä, saanko pitää sen." - -"Ei, ei!" huudahti Anna kiihkeästi. - -"En edes niin vähäpätöistä esinettä." - -"Vähäpätöistä?" - -"Olette oikeassa, mikään ei ole vähäpätöinen, mitä kerran on kuulunut -teille, ei kantamanne nauharuusukaan." - -"Antakaa se minulle takaisin!" - -Åke otti pienen vaaleanpunaisen, litteäksi painetun ruusukkeen -poveltaan ja suuteli sitä kunnioittavasti. "Tähän ainakin oli minulla -oikeus", sanoi hän. - -Helakasti punastuen otti Anna sen hänen kädestään; kuinka mielellään -olisi hän tahtonut sanoa: "Pitäkää se!" Mutta Anna Bjelke oli ponteva -tyttö, hän ei tahtonut antaa myöten, ei pettää velvollisuuttaan, -mutta hän rakasti Åkea, ja hän tahtoi mielellään opettaa tälle, -mitä tämän oli hänen mielestään tehtävä. "Tulkaa ja keskustelkaamme -hieman!" sanoi hän. - -Kun Åke oli istuutunut hänen rinnalleen, virkkoi hän paljon -suuremmalla kiihkeydellä kuin mitä oli ennen osoittanut: "Olette -niin jalo ritari, että tahdon antaa teille suuremman luottamuksen -osoituksen kuin olen suonut kenellekään." - -"Veljeni..." kuiskasi Åke kalveten. - -Anna luki Åken silmistä, kuinka tämä rakasti häntä, sentähden vapisi -ääni hieman, kun hän äkkiä keskeytti: "Mitä minulla on sanottavaa, -ei koske lähemmin veljeänne kuin ketään muutakaan, mutta koska -olette keskeyttänyt ajatusjuoksuni, on teidän nyt ensin vastattava -kysymykseen: Ettekö usko, että jokaiselle ihmiselle on määrätty -osansa työstä tässä maailmassa?" - -"Kenties osansa kärsimyksistäkin." - -"Ei ole mikään helppo tehtävä kantaa oikein kumpaakaan. Nyt on laita -niin, että minäkin olen saanut osani." - -"Niin nuorena! Kuinka sen jo tiedätte?" - -"Se on minulle ennustettu." - -"Ja te uskotte siihen?" - -"Eikö Jumala voi käyttää monia keinoja?" - -"Kyllä." - -"Minulle ei ole ilmoitettu surua eikä iloa, mutta sitä vastoin suuri -tehtävä." - -"Ja te tahdotte omistautua sille?" - -"Niin tahdon!" - -"Uhrata koko elämänne onnen?" - -"Iäisyys on pitempi." - -"Tulette vielä jonakin päivänä toisiin ajatuksiin." - -"Juuri siinä, etten niin tekisi, tahdon pyytää teitä minua -uskollisesti auttamaan." - -"Minua?... Ah, neitsyt, ettekö sitten tiedä..." - -"-- -- että rakastan teitä!" tahtoi hän sanoa, mutta Anna esti -sen. "Kyllä, minä tiedän", sanoi hän, "että muuan synkkä ennustus -lepää sukunne yllä! Otaksukaa nyt, että olisin teidän sisarenne tai -äitinne, emmekö silloin tekisi työtä yhdessä vierittääksemme pois -taakan?" - -"Toivoisin mieluummin, että olisitte puolisoni!" - -"Entäs ennustus?" - -"Tunnetteko sen? Sentähden siis..." - -Taasenkin keskeytti Anna hänet. "Minä tiedän tieni, toivoisin -teidänkin tietävän omanne!" - -"Opettakaa minulle se!" - -"Täyttäkää velvollisuutenne älkääkä vaatiko mitään maailmalta." - -"Kuiva viisaus niin nuorilta huulilta." - -"Tehkää se ilolla ja se on oleva teille kylliksi." - -"Ette voi aavistaa, neitsyt, kuinka raskaasti suru on minua painanut; -olen, kuten sanottu, täyttänyt velvollisuuteni niin pitkälle kuin -olen voinut enkä pyytänyt eläviltä enempää kuin... haudan. Silloin -sain nähdä teidät, ja elämä muuttui ikäänkuin päivän valaisemaksi, -tunsin itseni jälleen ja toiveet heräsivät kevään kukoistuksen -keralla... Kun te menette, on elämä käyvä yhtä synkäksi ja talviseksi -kuin ennenkin." - -"Mutta minä en menekään!" huudahti Anna kärsimättömästi salatakseen -liikutustaan. - -"Kuinka, jäättekö tänne?" Åke tarttui hänen käteensä ja katsoi häntä -tutkivasti silmiin. - -"Se ei ilahuta teitä?" - -"Oi, onnellinen veljeni!" - -"Tahdon olla hänelle ja teille uskollinen ystävä ja sisar ja pitää -sen rakkaimpana, joka iloisimmin mielin käy kieltäymyksen raskasta -tietä." - -"Mikä on tarkoituksenne?" - -"Sen kyllä tulevaisuudessa ymmärrätte; siihen mennessä täytyy teidän -ainoastaan luottaa minuun... ja olla rauhallinen!" - -"Oi, Anna, Anna!" - -"Olette minun rakas veljeni, ainoa uskottuni!" - -"Ja Maunu?" - -"On myöskin sydäntäni lähellä!" - -"Kumpi on lähempänä?" - -Äänessä oli jotakin tuskallista; Anna ei uskaltanut vastata: -"Sinä!"... Mutta varmaankin oli hänen katseensa täytynyt ilmaista -salaisuuden, sillä Åken silmistä pilkahti ikäänkuin ilon säde, ja -kun hän riensi pois nuoren neitsytparven luo, poistui Åke huoneesta -taivaan autuutta uhkuvin sydämin. Oli kyllin siinä, että Anna rakasti -häntä, hän ei tarvinnut sillä hetkellä mitään enempää. - -Mutta vielä samana iltana sanoi Juhana herra Annalle: "Olette -neuvonut Maunun luokseni, kaunis neitsyt; saanko vastata puolestanne?" - -"Kun aika tulee!" - -"Ja milloin se tulee?" - -"Kun olen täyttänyt seitsemäntoista vuotta!" - -"Olette jo viisaampi kuin monet kahdenkymmenen vuotiaana." - -"Minä tarvitsenkin aikaa tehdäkseni päätökseni." - -"Teidän vaalinne ei ole vielä tehty?" - -"Kenties!" sanoi Anna ja ojensi hänelle kätensä. - -Oli jotakin niin lapsellista tässä yksinkertaisessa teossa, että -ritari tunsi itsensä aivan liikutetuksi: "Ettekö tahdo avata -sydäntänne minulle?" kysyi hän. - -"Sen olen jo tehnyt." - -"Sanokaa minulle silloin..." - -"En ennen määrättyä aikaa." - -"En tiedä, mitä hän kantaa mielessään!" sanoi Juhana herra, vietyään -vastauksen Maunulle; "mutta siksi vilpitön hän on, että olisi antanut -heti kiellon, jos sellainen olisi hänen aikomuksensa. Vaikeampaa -olisi ennustaa, kummanko teistä hän pitää parempana." - -"Tahdon toivoa, ettei se ole Åke." - -"Rakastatko häntä niin suuresti?" - -"On aivan kuin kaikki voimat, sekä hyvät että pahat, olisivat tulleet -liikkeeseen sielussani", vastasi Maunu. "Pelkään, ettei se pääty -hyvin, jos vielä kerran joudumme kilpakosijoina vastatuksin." - -"Åken rakkaus on kyllä tyynempää laatua", vastasi isä kalveten. "En -voinut uskoa, että molemmat rakastuisitte häneen." - -"Entä ennustus?" - -"En ole uskonut sitä." - -"Olisi hyvä, jos olisitte tehneet sen. Ette olisi silloin mananneet -esiin vaaraa, joka voi käydä meille voittamattomaksi." - -"Mutta ettehän ole kumpikaan kuohahtelevia nuorukaisia, vaan nuoria -ajattelevia miehiä, jotka voivat ottaa järkensä vangiksi, kun tunne -tahtoo katkoa ohjakset." - -"Mutta jospa se kirous, mikä meitä painaa, onkin juuri siinä, ettemme -tätä voi! Ette tiedä, isä, kuinka kuohuu ja palaa sisälläni. Siellä -on kuin mitkäkin noitakarkelot, ja raivottaret huutavat minulle: -'Hän, hän yksin voi pakottaa meidät asettumaan!'" - -"Apu voi siis tulla ainoastaan ulkoa päin?" - -"Niin häneltä!" - -"Toivon Åken olevan viisaamman!" - -Hänessäkin oli muutos tapahtunut. Hän ei ollut enää huokaileva -uneksija, ja kun hän väliin vanhan tavan mukaan oli vaipumaisillaan -surullisiin mietteihin, silloin riistäytyi hän äkkiä irti ja riensi -etsimään toimintaa. - -Niin hyvin hän kuin hänen veljensäkin oli molemmat valittu -valtakunnan neuvostoon, josta kunniasta he saivat kiittää isänsä -suuria ansioita. Näistä herroista tosin oli monille ainoastaan -arvo pääasia ja he välittivät vähät maan asioista; ei molemmilla -veljeksilläkään ollut siihen suurin halua. Maunu vietti enimmät -ajat Göksholmassa, huvitellen metsästyksellä ja kalastuksella, Åke -taasen oleskeli milloin Kalmarissa, milloin Tukholmassa tai veljensä -luona, väliin puuhaillen opinnoissa, mutta yhtä usein mietiskelyihin -vaipuneena, tekemättä mitään. Nyt näytti hän tulleen toisiin -ajatuksiin, mieleen tuli joustavuutta, halua ja tahtoa toimintaan. -Sen kuuli, sen näkikin. - -Maunu havaitsi sen kateudella ja pelolla; siihen saattoi olla -ainoastaan yksi syy, sen hän tiesi, sen tunsi. Olisiko Anna -pitänyt Åken parempana, oliko hän onnen poika? Mutta miksi hän oli -sitten vaiti? Maunu ei olisi voinut olla, eikä hän uskonut sitä -Åkestakaan, ja kun hän koetti viekkaasti johtaa keskustelun sille -suunnalle, saattoi tämä aivan avomielisesti sanoa, että kun hän ei -luultavasti saa sitä naista, jota rakastaa, jää hän naimattomaksi, -mutta mielellään tahtoi hän toiminnallaan osoittaa, että oli tytön -arvoinen. Maunu tuumiskeli, olikohan Anna antanut hänen veljelleen -rukkaset ja olikohan hän itse neitsyen salaisen rakkauden onnellinen -esine. - -Niin liitelivät ajatukset ristiin ja rastiin, mutta selvyyteen ei hän -päässyt. - -Jäiden lähtiessä palasi Juhana herra paikalleen Kalmariin. Maunu -herra matkusti Göksholmaan, melkein samaan aikaan kuin Kristina rouva -poikansa ja hovineitojensa kera lähti Ekaan vanhempiensa vieraiksi. -Sten herra oli luvannut hänkin tulla siellä käymään, mutta tärkeät -valtakunnan asiat pidättivät häntä nykyään Tukholmassa. - -Åkekin jäi sinne; häneltä ei alkanut työtä ja huolehtimista puuttua. - -Niiden hoippuvain luopioiden joukossa, jotka kuuluivat milloin -toiseen, milloin toiseen puolueeseen, oli nykyään jo korkeaan -ikään ehtinyt Niilo Boonpoika (Griip). Jo Sten Sture vanhemman -aikana oli hän ajoittain ollut Kristian kuninkaan mies, ajoittain -valtionhoitajan. Viimeisessä valtionhoitajan vaalissa oli hän -kuulunut Trollepuolueseen, eikä häntä oltu nähty sen koommin. - -Nyt ilmestyi hän jälleen Tukholmaan. Hänet nähtiin usein yhdessä -herra Pietari Turenpojan kanssa, joka äskettäin oli tullut -Nyköpingistä ja aikoi Stäkeholman linnaan, jonka hän oli saanut Sten -Sturelta läänityksenä. - -Åke Juhananpoika oli niin uusi tulokas valtion palvelukseen, -ettei hänen vielä katsottu kuuluvan mihinkään puolueeseen, ja -valtionhoitajana ei hän suinkaan ollut sidottu siihen, joka nykyään -oli vallalla. Hänen sukulaisuussuhteensa tekivät hänet, voittamisen -arvoiseksi, ja herra Niilo Boonpoika teki kokeen häntä lähennellä. - -Hänet otettiin vastaan kaikella kunnioituksella hänen ikäänsä kohtaan -ja tuttavuus oli pian tehty. - -Vanha herra menetteli hyvin varovaisesti, hän käytti -isänmaanrakkautta kuten kuoripojat suitsutusta, sen oli huumattava -mieli ja tehtävä ilma utuiseksi. Åke herra huomasi, että oli ukkosta -ilmassa, mutta hän ei tiennyt, menisikö rajuilma ohitse vai oliko se -puhkeava. - -"Vaikeat ajat!" alotti Niilo herra. - -"Kauppa Lyypekin kanssa käy vilkkaasti." - -"Ei todista mitään, nuori ritari!" - -"Muutamia hollantilaisiakin laivoja on täällä." - -"He eivät tule enää tämän jälkeen!" - -"Miksi eivät? Maksetaanhan heille hyvin." - -"Tanskan kuningas ei tahdo!" - -"He eivät tarvitse hänen lupaansa!" - -"Luuletteko tämän hallituksen kauan pysyvän paikoillaan?" - -"Kukapa sen tietää?" - -"Kaikki ne, jotka voivat nähdä tulevaisuuteen." - -"Sitä minä en voi!" - -"Sen kyllä uskon." - -"Suoraan sanoen, en usko kenenkään muunkaan voivan sitä tehdä." - -Niilo Boonpoika hymyili ylimielisesti. "Mitä luulette sitten -tarkoitettavan valtiollisella viisaudella?" kysyi hän. - -"Suoraan sanoen: sitä en tiedä." - -"Olette lapsi..." - -"Politiikassa?... Sen myönnän." - -"Joka tarvitsee opetusta." - -"Eiköhän se ala käydä, kunhan saan olla muutamia vuosia neuvostossa -mukana", vastasi Åke. - -"Se ei ole oikea paikka." - -"Eikö?" - -"Muutamilta harvoilta todellisilta ystäviltä opitte enemmän." - -"Minulla ei ole yhtään sellaista." - -"Haluatteko sitä?" - -"Hyvähän se olisi." - -"Jos tahdotte luottaa minuun, niin vien teidät huomenna pieneen -piiriin todellisia isänmaan ystäviä!" - -"Täällä Tukholmassako?" - -"Me pidämme kokouksiamme täällä nykyään. Niitä muutellaan -asianhaarojen mukaan." - -"Sen voin ymmärtää." - -"Voi kai luottaa teidän vaiteliaisuuteenne!" - -"Jollei voisi, ei Niilo Boonpoika olisi tehnyt minulle sellaista -tarjousta!" - -"Hyvä, sangen hyvä!" toisti tämä nauraen. "Siis, nuori mies, olemme -yhtä mieltä!" - -"Toivon aina olevani sitä teidän kanssanne!" - -"Yhä parempaa ja parempaa. Yhtykää minuun huomenna Suurtorilla, -vähäistä ennen viittä iltapäivällä." - -"Olen siellä jo neljän aikaan!" - -He pudistivat toistensa kättä, ja Niilo Boonpoika riensi pois. - -"Älähän nyhtäise, ennenkuin nykäisee!" jupisi Åke onkimiesten neuvon -mukaan. "Ihmettelen, mimmoisten valkoisten lintujen mukaan hän aikoo -minut viedä, mutta pidänpähän silmäni avoinna. Suloinen sisareni -ei ole enää saava syytä sanoa, että kulen nukkuen läpi elämän!... -Merkillistä on, että minä, joka en ole koskaan välittänyt elämän -selkkauksista, kaipaan nyt ottamaan osaa niihin; tahdon olla mukana -taisteluissa, ja jos niin vaaditaan, puukkosilla toisten kanssa. Onko -rakkaudella voima viedä miestä sellaisiin? Kaunis Anna, onko sinutkin -aiottu valkyriaksi?" - - * * * * * - -Aivan Pohjoisportin vieressä oli jokseenkin suuri talo, pääty kadulle -päin kuten tavallisesti. Tämä oli koristettu kaikenlaisilla pikku -koristeilla ja suurilla ja pienillä ikkunoilla. Tohtori Nikolaus -Ryting, joka oli kuningas Kaarle Knuutinpojan kansleri, oli itse -ollut rakennusmestarina ja sitten muutaman vanhan palvelijan -kera asunut talossa. Hänen kuolemansa jälkeen oli talo seissut -asumatonna useita vuosia; väitettiin, että kansleri rakasti -niin suuresti entistä maallista kotiaan, ettei tahtonut sitä -jättää edes kuoltuaankaan, ja sentähden jälkeläiset jättivät sen -häiritsemättömästi hänen haltuunsa. - -Luultavasti kyllästyi hän lopulta taloon ja muutti sieltä pois; -hänestä herettiin puhumasta, ja ne jotka vilkaisivat talon päätyyn -viidennentoista sataluvun alussa, eivät tienneet tohtori Nikolaus -Rytingistä mitään muuta kuin mitä olivat kuulleet isoäidiltään, jotka -olivat olleet nuoria vuosien 1430 ja 1450 välillä. - -Sentähden ei herättänytkään mitään erityistä huomiota, kun portti -eräänä päivänä 1512 avattiin; suuret puuluukut otettiin pois, aukot -varustettiin kehyksillä ja lasiruuduilla, joita tosin vielä pidettiin -ylellisyytenä, mutta jotka alkoivat kuitenkin olla jotensakin -tavallisia varakkaamman väen asunnoissa. - -Talo pantiin asuttavaan kuntoon, mutta kuka sen teki tai kuka -omistaja oli, siitä eivät uteliaat voineet saada mitään tietoa. -Jokainen, jolta kysyttiin, vastasi: "En tiedä", ja siihen täytyi -toistaiseksi tyytyä. - -Mutta nyt tapahtui merkillisin kaikista: juuri kun odotettiin -nähtävän uusien asukkaiden tulo, sulettiin ja salvattiin talo -uudestaan ja se oli yhtä hiljainen kuin ennenkin. - -Aamulla anivarhain eräänä heinäkuun päivänä 1513, juuri kun kello -löi yksi pyhän Klaran kappelissa, avasi tohtorin talon pienen portin -muuan vieras henkilö, joka otti avaimen ja sulki portin sisäpuolelta. -Sen jälkeen meni hän ylös taloon, avasi ne luukut, jotka antoivat -pihaan päin, mutta ei ainoatakaan kadunpuolista ikkunaa. Sen sijaan -ripusti hän suuret hevosenloimet niiden eteen, mutisten partaansa -uusista tavoista, jotka ovat Jumalalle kauhistus. - -Suuri huone, joka oli pihan puolella, puhdistettiin lopuksi tomusta -ja hämähäkin verkoista, ja sen jälkeen ladottiin pöydälle suuri -joukko pikareita. - -Mies sytytti sitten lampun, jonka oli tuonut mukanaan, avasi pienen -luukun ja valaisi varovaisesti eteensä ennenkuin lähti alas. - -Kun hän nousi ylös jälleen, retuutti hän mukanaan suurta koria, -täynnänsä savipulloja. Kaksi kertaa palasi hän noutaen samanlaisen -taakan. Lattia-aukko sulettiin huolellisesti ja lamppu sammutettiin. - -"Tietäisivätpä tästä tuolla ulkona!" sanoi hän silmäillen halukkaasti -tuomiaan pöytäkoristeita... Hän epäröi hieman ja tarttui sen jälkeen -muutamaan savipulloista, joka heti katosi hänen väljän vaippansa -peittoon; sen jälkeen hän riensi pois. - -Kello mahtoi olla jo kuuden paikkeilla aamulla ja jokusia kulkijoita -näkyi kadulla. Lauta-aidan pienestä raosta tähysteli mies, milloin -tie oli avoin; silloin riensi hän kadulle, sulki portin jälkeensä ja -oli tuossa tuokiossa kadonnut näkyvistä. - -Kukaan ei ollut häntä huomannut eikä kukaan tiennyt, mitä oli -tapahtunut. - -Saman päivän illalla avasi sama mies portin uudestaan, mutta nyt -ei hän sitä sulkenut, vaan asettui itse vahtiin. Vähitellen tuli -useampia miehiä, jotka jupisivat sanasen hänen korvaansa ja pääsivät -sen jälkeen heti sisään. Kaikki nämä olivat kääriytyneet vaippoihin -ja hatut olivat vedetyt aivan korviin, niin että oli mahdoton heitä -tuntea. Hetken kuluttua täytyi luvun olla täysi, sillä mies sulki -portin ulkopuolella töllistelevän ja ihmettelevän joukon nenän edessä. - -Sen jälkeen riensi hän ylös saliin. - -Se oli nyt ilman hänen hommaansa hyvin valaistu. Jokainen vieras oli -tuonut mukanaan paksun vahakynttilän ja pannut sen palamaan eteensä -savipullon suuhun; se sai siis käydä myös korkista. - -Mieliala alusta alkaen oli sangen vilkas, otettiin pois korkit ja -täytettiin pikarit, juotiin ja kilistettiin ja kiitettiin vaahtoavaa -juomaa. Mutta kun oli siten jatkettu hetkinen, vaati muuan vieraista -puhevuoroa. - -"Tiedätte, jalot herrat", sanoi hän, "missä tarkoituksessa olemme -tänne kokoontuneet!" - -"Tiedämme, tiedämme!" huusivat kaikki. - -"Uudistakaamme kaikki lupauksemme!" Hän ojensi ylös oikean -käsivartensa. "Uhraamme hengen ja veren isänmaalle!" - -"Kuka tahtoo sananvuoron?" - -"Minä!" vastasi herra Niilo Boonpoika ja nousi. "Vanhimpana, kun -herra Erik Trollea ei saatu matkustamaan tänne, kuuluu minulle -ensiksi lausua iloni, mitä tunnen nähdessäni ne jalot miehet, jotka -eivät arastele vaivoja eivätkä rasituksia, kun on neuvoteltava, mitä -tällä hetkellä täytyy tehdä vanhan, kunniakkaan Ruotsin hyväksi. Niin -hyvää tehtävää varten olkaa kaikki tervetulleet!" - -Sen jälkeen tyhjensi Niilo herra pikarinsa pohjilleen. - -Muutamat vastasivat maljaan, toiset nauroivat. - -"Kenellä on tämän jälkeen sanan vuoro?" - -"Herra Pietari Turenpojalla!" huusivat useat äänet. - -"Ei, kiitos, se on minulla!" Ja herra Abraham Lejonhufvud nousi -koko jättiläiskoossaan, mutta aivan kuin hän ei olisi voinut sitä -pitää pystyssä, nojasi hän molemmin käsin pöytään, niin että hän -oli aivan kumaraisillaan puhuessaan. "Minä vihaan hallitusta, joka -Ruotsilla nykyään on!" huudahti hän. "Vihaan valtionhoitajaa ja -koko hänen sukuaan, paitsi itseäni." (Sutkaus palkittiin yleisellä -naurulla.) "Vihaan kaikkia niitä lakeja, jotka Sturein hallituksen -aikana on saatettu voimaan, sillä ne ovat hävittäneet kaiken hyvän -järjestyksen ja, kuten muistossa siunatun Hannu kuninkaan oli tapana -sanoa: 'tehneet herroiksi heidät, jotka olivat aiotut rengeiksi.' -Pois kaikki uudet tavat, me tahdomme saada takaisin sen hyvän ajan, -jolloin vierailin ilmaiseksi missä hyväksi katsoin, jolloin myin -tiun talonpoikia kauniista hevosvaljakosta, ja jolloin miehet eivät -uskaltaneet napista, jos miellyin vaimoon tai tyttäreen! Niin on -laita Tanskassa ja niin on oleva täälläkin!" - -Kuului naurua ja murinaa sekaisin. - -"Minä sanon samaa kuin Abraham Lejonhufvud!" huudahti Didrik Slagheck -nousten. "Syleillä kauniita naisia, se on parasta mitä tiedän, ja..." - -"Vaiti, vaiti... Se ei kuulu tähän!" huusivat useat. - -"Hän on juopunut, hän ei tiedä mitä puhuu", huusivat toiset. "Herra -Pietari Turenpoika puhukoon." - -"Minä olen Kristian kuninkaan mies ja tahdon nähdä, kuka täällä -riistää sanat suustani!" jyrisi maisteri ukkosen äänellä. "Kun aloin -puhua naisista, tein sen siksi, että halveksin heitä kaikkia yleensä -ja erittäin täällä Ruotsissa." - -Taasenkin kuului murinaa ja melua. - -"Sanon teille, että lähetän heidät kaikki tuhannen kattilaan", -huusi maisteri. "Ja sinä päivänä, jona ratsastan tänne korkean -herrani rinnalla ja lasken satoja irralleen hakattuja päitä hänen -jalkoihinsa..." - -"Vaiti, vaiti! Viekää hänet pois!" huudettiin melkein yhteen ääneen, -ja Knut Alfinpoika, joka istui toisella puolen pöytää, riensi hänen -luoksensa ja kuiskasi: "Tule, tule! Päissäsi puhut päättömäksi sekä -itsesi että minut." - -Maisteri seurasi vastahakoisesti, ja tyyneys palasi vähitellen. - -Nyt nousi herra Kaarle Alfinpoika puhumaan. - -"Puhun sekä omasta että veljeni puolesta", sanoi hän, "kun tunnustan -avoimesti, ettei meistä kumpikaan voi sietää herra Sten Sturea. -Olemme molemmat kasvaneet hänen kanssansa yhdessä; mielenkaunaa oli -jo alusta alkaen ja se on lisääntynyt vuosien mukana, kunnes lopulta, -kyllästyneinä elämään yksissä, lähdimme Tanskaan. Yksityisistä -syistä, joita veljelläni on tyytymättömyyteen, en tahdo puhua, -mutta sen voin sanoa, että pidämme Tanskaa oikeana isänmaanamme, -ja Kristian kuninkaan uskollisina alamaisina tahdomme tehdä kaiken -voitavamme saattaaksemme hänet täysiin oikeuksiinsa Ruotsissa." - -Tämän jälkeen seurasi muutamia laimeita käsien taputuksia ja sen -jälkeen innokkaita huutoja: "Herra Pietari Turenpoika!" - -Kun ei tehty mitään vastaväitteitä, nousi hän. - -Iäkkäät kasvot olivat säilyttäneet jaloutensa, mutta niillä lepäsi -väsymyksen ilme, joka herätti osanottoa. Ei äänikään ollut oikein -varma, kun hän alotti: - -"Olen niin kauan kuin muistan ollut Sturein ystävä, monessa verisessä -ottelussa seisoin Svante Niilonpojan rinnalla, ja Sten Sture -vanhemman aikana niitin ensimäiset laakerini. Nykyisestä nuoresta -valtionhoitajasta en ole kuullut muuta kuin hyvää, ja olen vakuutettu -siitä, että hänellä on parhaat tarkoitukset... Nuoruudestaan -huolimatta on hän vakava ja ajattelevainen..." - -"Emme ole tulleet tänne kuulemaan hänen ylistystään!" huusivat useat -äänet. - -"Onko Pietari herra hänen ystävänsä?" - -"Silloin on hänkin petturi!" - -"Antaa hänen jatkaa!" - -"Puhukaa!" - -"Mutta Ruotsi tarvitsee rauhaa, ja Kristian kuningas on sanoin -ja kättä lyöden luvannut olla maalle hyvä ja oikeutta harrastava -kuningas; sellaisilla perusteilla olen ruvennut... hänen miehekseen." - -Ritari vaipui alas paikoilleen, hän oli vaivoin lausunut viimeiset -sanat ja silminnähtävästi silloin kalvennut. - -Salissa tuli aivan hiljaista. - -Silloin nousi pöydän alapäästä vadstenalainen munkki. Risti, jota -hän kantoi, osoitti hänet arvoltaan prioriksi. "En tahdo ehättää -kenenkään edelle", sanoi hän, "mutta en myöskään luopua oikeudestani -ilmaista mieleni tässä jalossa kokouksessa. Tahtooko vielä joku sitä -ennen lausua jotakin?" - -Yleinen äänettömyys. - -"Isä Laurentiuksella on puheenvuoro", selitti Pietari herra seuran -puhemiehenä. - -"Pyhän kirkkomme ainoana läsnäolevana edustajana on minun sekä -oikeuteni että velvollisuuteni puhua sen puolesta", huudahti priori. -"Kaikki muut ovat valittaneet maallista vääryyttä ja sortoa, minä -tahdon sanoa sanasen siitä velttoudesta ja välinpitämättömyydestä, -joka on saanut sijan hengellisissä asioissa, jotka ennen muuta olisi -pidettävä pyhinä. - -"Tiedämme, että tietämätön kansa katsoo ylös siihen, jolla on korkein -valta. Hänen on sentähden joka päivä annettava Jumalalle kunnia -ja tunnustettava suuret syntinsä ja viheliäisyytensä Kristuksen -huoneen haltijoille maan päällä. Täten ei kuitenkaan tapahdu, Sten -Sture ei käy joka päivä ripillä eikä rukoile kansan nähden; hän ei -ole pyhältä isältä anonut aneita kaikista synneistään, eikä mikään -todista, ettei hän ole kerettiläinen ja arvoton tekopyhä, sillä hän -tekeytyy kuin tahtoisi meille uskotella olevansa hyvä kristitty. -Sentähden sanon, että huono esimerkki vaikuttaa, että se hiipii -ruton tavalla kansan keskuuteen ja että tämä on oikea syy, miksi -jumalanpelko ja pyhäinpalvelus yhä enemmän vähenee... Jalot herrat -ja ritarit, sanon teille tämän ilman ihmispelkoa ja uudistaisin -sanani, vaikka valtionhoitaja itse seisoisi rinnallani ja heiluttaisi -pyövelinmiekkaa pääni ylitse; toivoisin vain, että ääneni kuuluisi -yli Ruotsin maan. - -"Kirkon pyhä lippu voi liehua vapaana ainoastaan kuninkaallisen -lipun rinnalla, sillä kuten kirkko on alkujaan Jumalasta, niin on -kuningasvaltakin." - -Nousi rajaton riemastus; puhuja oli lausunut, mitä kaikki -tarkoittivat. - -Nyt oli varsinainen neuvottelu alettava, mutta kun maisteri Didrik -Slagheck ei voinut ottaa siihen osaa, ja hän Kristian kuninkaan -lähettiläänä oli liian tärkeä henkilö jätettäväksi ottamatta -lukuun, päätettiin neuvottelu lykätä seuraavaan yöhön, jolloin oli -kokoonnuttava samassa paikassa, mutta ilman mitään juominkeja. - -Silloin löi herra Niilo Boonpoika pöytään ja pyysi esittää erään -kysymyksen: "Eräs jalo ja suuressa arvossa pidetty ritari, jonka -suvusta suurimmat tanskalaisystävät olivat nousseet, halusi päästä -liittolaisten joukkoon." - -"Kuka hän on? Hänen nimensä?" - -"Valtaneuvos Åke Juhananpoika." - -"Hän on Sten Sturen ystävä!" - -"Kuten isäkin!" - -"Veli on samoin!" - -"Mitä tietää hän meistä?" - -"Onko häneen luottamista?" - -"Kelpaako hän mihinkään?" - -Kysymykset satelivat Niilo herran yli ja hän vastasi aikalailla -hämillään: "Olen luullut, että siitä olisi suurta hyötyä, jos -vaikuttavia miehiä vedettäisiin puolueeseemme." - -"Mihin hän on tyytymätön?" - -"Jokin syy täytyy olla hänen tekemäänsä käänteeseen; mikä se on?" - -"Luulen, ettei hänellä vielä ole omaa mielipidettä." - -"Silloin on häntä muokattava." - -"Mutta ensin on hänen tehtävä vala." - -Enemmistö myönsi, että Åke herra oli voittamisen arvoinen, mutta -häntä täytyi valmistaa. - -"Sanotaan", huomautti Abraham Lejonhufvud, "että niin hän kuin hänen -veljensäkin kosivat kaunista veljentytärtänne, Pietari herra; eikö -yllyttämällä heitä toisiaan vastaan voisi tehdä neitsyen suostumuksen -puolueasiaksi? Sellaisilla keinoilla on tavallisesti tepsivä -vaikutus." - -"En ole tavannut veljentytärtäni enkä tahdo sekaantua hänen sydämensä -asioihin", vastasi ritari kylmästi ja jyrkästi. - -"Minä, joka olen asian ulkopuolella, voisin tehdä sen", virkkoi -Kaarle Alfinpoika. - -"Tahdottehan pitää salassa olonne täällä." - -"Yhden paljastus vie useampiin." - -"Åke herrasta voi tulla petturi!" - -"Ei oteta, ennenkuin häntä enemmän tunnetaan!" - -"Hylkäätte hänet siis?" - -"Niin, niin!" - -"Pyydän tehdä erään vastaväitteen", sanoi isä Laurentius pehmeällä -äänellä. "Tietääkseni ei ole joukossamme ketään, joka ei olisi -tunnettu tanskalaisystäväksi. Jos olisi joku, joka purjehtii väärällä -lipulla, olisi se meille arvaamattomaksi hyödyksi, etupäässä niiden -tietojen tähden, joita välittömästi voisimme saada." - -"Totta, aivan totta!" - -"Pirukaan ei liene teitä ovelampi", huusi Abraham herra nauraen. -"Mutta ken mielii saada ritarin hankkimaan nuo tiedot, hänen täytyy -itsensä olla ovela lurjus, ja teidän täytynee itse ottaa homma -huostaanne, jos mieli toivoa menestystä." - -Kunnianarvoisa isä ei näyttänyt olevan oikein tyytyväinen -edellytyksiin, kun hän vastasi: "Jollette tahdo minua auttaa, herra -Abraham Lejonhufvud, niin ottanee jalo herra Kaarle Alfinpoika -suorittaakseen paholaisen tehtävän." - -Tämä suostui heti, mielissään luottamuksesta, ja herra Niilo -Boonpoika otti tehdäkseen tuttavuutta herra Åke Juhananpojan kanssa. - -Sen jälkeen erottiin, kun ensin oli seuraavan yön kokous määrätty -alkavaksi kymmenen aikaan. - - * * * * * - -Me tiedämme, että Niilo Boonpoika ja Åke olivat määränneet -kohtauksensa viidenlyömäksi; molemmat olivat saapuneet täsmälleen ja -menivät Suurtorilta yhdessä Harmaaveljesluostariin, johon heidät heti -päästettiin sisälle. - -Niilo herra kertoi, että hän Tukholmassa käydessään melkein aina -asui ystäviensä, harmaaveljien luona; samalla vei hän vieraansa -ruokasaliin, jossa kaksi henkilöä oli jo ennaltaan. - -"Kunnianarvoisa isä Laurentius, Vadstenan luostarin priori, ja jalo -herra Kaarle Alfinpoika, jotka molemmat haluavat tehdä tuttavuutta -kanssanne", sanoi Niilo Boonpoika vieden ritarin heidän luoksensa. - -Kun tervehdykset oli vaihdettu, istuutuivat kaikki neljä penkille -pöydän ääreen. - -Pöydällä oli kaksi pulloa ja neljä pikaria. Niilo herra täytti -pikarit ja toivotti vieraat tervetulleiksi. - -Åkesta tuntui, ettei hän ollut koskaan maistanut niin tulista viiniä, -ja hän päätti olla varuillaan. - -Isä Laurentius kyseli hänen äitivainajastaan; sanoi tunteneensa hänet -ja ylisti hänen hyveitään ja hurskasta mieltään. Sen jälkeen johti -hän keskustelun muihin sukusuhteihin, kertoi, että Vadstenassa oli -vielä munkki, joka oli ollut siellä siihen aikaan, kun Åke herran -isoisää siellä hoidettiin. - -Åke herra mainitsi, ettei hän ollut kuullut koskaan siitä puhuttavan. - -"Ettekö tiedä sitäkään, että hän oli mielenvikainen?" kysyi munkki. - -"Kyllä, mutta en ole kuullut hänen oleskelleen Vadstenassa siihen -aikaan." - -"Kenties on isännekin siitä tietämätön, ja se selittää, ettei hän ole -koskaan kysellyt luostarissa hänestä." - -"Siellä on siis jotakin tiedettävää?" - -"Erinäisiä kirjoituksia." - -"Eivätkö ne kuuluneet hänen emännälleen?" - -"Ne ovat kirjoitetut seiniin huoneessa, jossa hän asui." - -"Ovatko ne säilyneet?" - -"Täydellisesti! Luostari lukeekin ne kallisarvoisimpain aarteidensa -joukkoon." - -"Mielipuolen miehen ajatukset!" - -"Näimme hänessä marttyyrin!" - -"Todellakin?" - -"Mitä hän on kärsinyt, ja syyttömästi kärsinyt, sen kenties tulee -jälkimaailma käsittämään ja tunnustamaan." - -"Hänen lähimmät sukulaisensa tahtoisivat sen mielellään; verivelka -painaa raskaasti heitä." - -"Hänelle siitä tulee pyhimyssäteikkö." - -"Kunnianarvoisa isä, tekisitte suurimman hyväntyön kuin mitä -milloinkaan olette tehnyt, jos voisitte todistaa sen." - -"Täällä en voi sitä todistaa, mutta jos tahtoisitte käydä köyhässä -luostarissamme..." - -"Olen heti valmis!" - -"Malttakaa, kunnes voin tulla mukaan." - -"Älkää odotuttako kauan. Ette voi aavistaa, mitä toiveita olette -herättänyt." - -"Tunnen nuorison!" - -"Sillävälin tahdon kirjoittaa isälleni." - -"Totelkaa neuvoani älkääkä tehkö sitä ennenkuin voitte ilmoittaa -hänelle jotakin." - -"Olette oikeassa, minä vaikenen." - -"Sitä paitsi tarvitsette aikaa." - -"Kuinka kauan?" - -"Suunnilleen kuusi kuukautta." - -"Laskeakseni muutamia piirrelmiä?" - -"Se on kokonainen sielunhistoria, laadittu kahden vuoden kuluessa... -Sen selittäminen on sekä pitkällistä että vaivalloista." - -Åken pää painui alas. "Kenties turhaan!" ajatteli hän. - -"Pelkään sitä paitsi", sanoi Laurentius, "etteivät voimanne siihen -riitä." - -"Kuinka niin?" - -"Teidän täytyisi elää eristettyä elämää, kukaan muu kuin minä ei -saisi käydä luonanne." - -"Miksi sellainen ankaruus?" - -"Se on järkähtämätön ehto, jotta voisitte ymmärtää sieluntoiminnan -mielipuolisuuden takana, pystyisitte erottamaan kullan kuonasta. -Minun täytyy sanoa teille, että useat ovat yrittäneet, mutta eivät -onnistuneet." - -"Mikä on syynä?" - -"Heiltä on puuttunut tärkein." - -"Ja se on?" - -"Rakkauden kaikkivoittava voima!" - -"Se on minulla!" - -"Siksi että olette hänen vertansa; mutta teiltä puuttuu sen sijaan -kärsivällisyyttä, sitkeyttä." - -"Tahdon saavuttaa ne." - -"Ajatelkaa tarkoin!" - -"Olen tehnyt päätökseni!" - -"Kuulkaa ensin ehtoni. Annan teille keinot lukea sydämen syvimpiä -salaisuuksia ja pestä puhtaaksi isänne muiston; mutta vaadin sitä -vastoin, että kuudeksi kuukaudeksi tykkönään vetäydytte pois -maailmasta ja poistutte luostarista ainoastaan silloin, kun teitä -siihen kehotan. On teidän yksityisasianne keksiä syy poissaoloonne, -ainoastaan nämä läsnäolevat ystävät tietävät olinpaikkanne ja he -eivät sitä ilmaise." - -"Seuraan teitä, milloin vain haluatte." - -"Olkaa sitten valmis viikon kuluttua." - -"Eikö ennen?" - -"Voitte muuttaa mieltänne!" - -"Sitä en tee." - -Sen jälkeen siirtyi keskustelu muihin asioihin, mutta Åke pysyi -ainoastaan äänettömänä kuulijana; hänen sielunsa ja ajatuksensa -täytti se suuri tehtävä, joka häntä odotti. - -Isä Laurentius nousi ensiksi; hän sanoi, että häntä odottivat tärkeät -tehtävät, kysyi Åke herran asuntoa ja lupasi muutamain päivien -perästä käydä lähemmin sopimassa. - -Toisetkin erosivat. Herra Niilo Boonpoika lähti Kaarle herran kera -kokoukseen Pohjoisportille. Seuraamme heitä. - -Maisteri Didrik Slagheck ei tällä kertaa ollut ainoastaan selvä, hän -oli myös kalpeana harmista hairahduksensa johdosta edellisenä iltana -ja esiintyi nyt yhtä tyynesti ja myöntyväisesti kuin Ekholmassakin -oleskellessaan. - -Hän pyysi heti puhevuoroa ja kertoi, miten he herra Erik Trollen -kanssa olivat kirjoittaneet melkein jokaiselle pappismiehelle -Ruotsissa, joten voitiin olla varmat asian menestyksestä. Herra -Pietari Turenpoika sanoi isänmaan menestyksen tähden sitoutuvansa -ajan tullen luovuttamaan Stäkeholman linnan ja läänin Kristian -kuninkaalle tai hänen luottamusmiehelleen, samoin Sten Kristerinpoika -Nyköpingin linnan. Herrat Abraham Lejonhufvud ja Knut Alfinpoika, isä -Laurentius, vanha Niilo Boonpoika vakuuttivat samoin kukin kohdaltaan -tekevänsä kaiken voitavansa. - -"Mutta kysymys on: milloin hän tulee?" kysyi herra Sten -Kristerinpoika kääntyen maisteriin. - -"Teidän on aina oltava valmiit." - -"Viipyy se vielä ainakin vuosikauden", lisäsi Abraham herra. "Meillä -on ensin kruunajaiset ensi kesänä ja sitten häät." - -"Laivasto ei ole vielä kunnossa", virkkoi Kaarle Alfinpoika. "Eikä -kuningas viitsi kohottaa kättään ennenkuin voi lyödä niin että -tuntuu." - -"Meillä kyllä siellä varustaudutaan, saatte uskoa!" virkkoi -maisteri hieroen tyytyväisenä käsiään. "Vastaan siitä, että tulette -hämmästymään." - -"Luulenpa suurimman hämmästyksen kohtaavan Kristian kuningasta -itseään, kun hän tapaa kaikki kaupunginportit avoinna ottamassa häntä -vastaan", sanoi Niilo herra. - -"Sitä tuskin saattaa odottaa!" sanoi Pietari herra kuivasti, sillä -mairittelu tuntui hänestä liian äitelältä. "Emme saa unhottaa, että -Ruotsin rahvaallakin on sanottavaa sananen, eikä se tule koskaan -sanomaan 'tervetuloa' Tanskan kuninkaalle ja tanskalaisille miehille!" - -"Silloin koristamme maantiet hirsipuilla!" huusi Didrik Slagheck -hurjasti. - -"Katsokaa, ettette itse joudu hirtettyjen joukkoon!" vastasi Pietari -herra samaan sävyyn. - -Kaikki syöksähtivät pöydästä pystyyn, näytti siltä kuin kipinästä -syttyisi ilmiliekki. Rajuilma oli uhkaavimmillaan, kun ovi äkkiä -avautui ja vartioiva palvelija syöksyi sisään huutaen: - -"Petosta!" - -Tuokiossa olivat kaikki kynttilät sammutetut ja seura oli pimeässä. - -Salissa oli niin hiljaista, että saattoi kuulla hiiren rapinan. - -Kuului naputus ovelle vastakkaiselta puolelta... kaikkien silmät -suuntautuivat sinne. - -Ovi lennähti auki aivan kuin taikaiskulla ja Hiljaa nähtiin astuvan -esiin vanhan, iän käyristämän miehen, joka kantoi palavaa lamppua -toisessa ja paperia toisessa kädessään. Puku oli vanhanaikuinen ja -kasvonpiirteet ankarat ja kalmankalpeat. - -Kaikkien silmät olivat aivan kuin kasvaneet kiinni häneen. - -Samassa löi kirkonkello kaksitoista. "Nikolaus Ryting!" huusi muuan -läsnäolijoista. Kummitus kohotti päätänsä, ja nyt näkyi avattu -kurkku, mistä riippui pitkiä matoja. - -Kauhusta kirkuen syöksyi koko seura ovelle ja alas portaita. - -Monet menivät heti koteihinsa. - -Toiset, jotka tyynnytti valoisa heinäkuun yö, pysähtyivät talon -edustalle puhelemaan, kyselemään, neuvottelemaan keskenään... Kuka -oli valinnut sellaisen kokouspaikan... Luultavasti ei oltu luettu -riittävän monia messuja hänen sielulleen... Jokainen tahtoi avustaa -sitä varojensa ja tilaisuuden mukaan, ja jokainen toivoi, ettei -hänelle tapahtuisi mitään pahaa rangaistukseksi siitä, että oli -tahtomattaan häirinnyt tohtorin vierailuja maallisessa kodissaan, -jota hänen kuoltuaan oli tuskin koskaan puhdistettu ja joka sentähden -vielä kuului hänelle. - -Ja yhdessä kulki suurin joukko kaupunkia kohden, he pysytteleivät -kiinni toisissaan, ikäänkuin peläten vieläkin kohtaavansa jonkun -kummituksen, joka varmaan täydellisesti säikyttäisi heidät kuoliaiksi. - -Kun Pietari Turenpoika oli muiden kanssa syöksynyt alas kadulle, -alkoi hän tuntea häpeää heikkoutensa johdosta. Toisten pelästys oli -ikäänkuin yllättänyt hänet ja temmannut mukaansa, mutta niin pian -kuin hän oli ehtinyt tyyntyä, pälkähti hänen päähänsä, että kenties -he olivat joutuneet petoksen uhreiksi. Häntäkin tosin pelotti aika -tavalla, mutta sitä pontevasti vastustaen juoksi hän takaisin pihaan, -harppaili ylös pimeitä portaita ja tarttui oveen. Kummallista, se oli -lukittu sisäpuolelta eikä auennut millään neuvoin. - -Sitä tempoessaan ja kiskoessaan tunsi hän selvään, että joku oli -hänen läheisyydessään... Hän huitoi käsivarsillaan ympärilleen, mutta -tunsi ainoastaan ihmeteltävän kylmää ilmaa... Hänen mieleensä hiipi -kauhun tunne, mutta myös harmi siitä, ettei ollut ottanut kynttilää -mukaansa. Tulukset hänellä oli, mutta ei mitään halua iskeä tulta -täällä ylhäällä... Hän päätti sentähden tehdä sen alhaalla pihalla... -Hän tunsi melkein kiusausta pistää koko hökkelin tuleen, päästäkseen -siten salaisuuden perille. - -Tuntien melkolailla hermostunutta pelkoa, että häntä ajetaan takaa, -tahtoi hän rientää alas portaista... Silloin tunsi hän jotakin -kiertyvän jalkojensa ympärille, hän tahtoi ne nopeasti irroittaa ja -syöksyi suinpäin alas. - -Hänen saamansa sysäys sai hänet tuokioksi tainnoksiin, mutta kun hän -avasi silmänsä, huomasi hän makaavansa porrasten alapäässä, ulko-oven -edessä; ulkona lepäsi suuri piha heinäkuun hämärässä. Hän tunnusteli -jalkojaan ja käsivarsiaan, mutta niitä ei tuntunut vaivaavan mikään; -nopeasti hypähti hän pystyyn ja etsi käsillään esinettä, joka oli -aiheuttanut hänen kaatumisensa, mutta hän ei löytänyt mitään, ja -harmissaan kiirehti hän palaamaan kaupunkiin, edes kertaakaan -katsomatta taipaleella taakseen. - - * * * * * - -Åke Juhananpoika oli kuin kuumeissaan; hänen ymmärryksensä ei pitänyt -mahdollisena puhdistaa isoisän kunniaa, mutta hän ei kuunnellut sitä. -Mitä hyötyä olisi munkille siitä, että pettäisi hänet, ja jos hän -oli puhunut totta, jos verivelka voitiin poistaa, silloin ei hänen -tarvinnut kauemmin antautua taikauskoisen pelon valtoihin, silloin -voisi hän iloisella rohkeudella sanoa Anna Bjelkelle: "Minulla ei ole -kenenkään syyllisyyden kuormaa kannettavanani, ennustus on voimaton, -ja minä tiedän, että rakastat minua, Anna, tehkäämme silloin luja -liitto. Jumala ja pyhä neitsyt antavat sille siunauksensa, ja -rakkauden onni suodaan osaksemme." - -Oli tosin suuri koetus luopua kaikesta yhteydestä Annan kanssa, -vieläpä kaikista tiedoistakin, mutta hän käsitti, että kaikki -sellaiset tulisivat vaikuttamaan häiritsevästi hänen työhönsä -luostarissa. Parempi sentähden täydellinen eristäytyminen, se veisi -hänet pimeydestä valoon. - -Hän ilmoittaisi ainoastaan kirjallisesti isälleen matkasta, jolle -aikoi lähteä ja jolta palaisi vasta kuuden kuukauden kuluttua. - -Pitkän odotuksen jälkeen tuli isä Laurentius eräänä päivänä sanomaan -ritarille, että hän oli päättänyt lähteä määrättynä päivänä. He -kohtaisivat toisensa aivan kaupungin portin edustalla, mutta -ritari ei saanut ottaa mukaansa ainoaakaan palvelijaa eikä siis -matkatavaroitakaan enempää kuin hevonen jaksoi kantaa. - -Åke oli niin iloissaan siitä, että munkki vihdoin saapui, että hän -olisi suostunut epäröimättä mihin tahansa. Kaikki tarpeelliset -sopimukset tehtiin, ja munkki jätti hänet. - -Valmistukset olivat pian tehdyt. Kirjeen isälleen tahtoi hän jättää -pöydälleen, siitäpähän löytäisivät. Kuinka mielellään olisi hän -kirjoittanut Annallekin, mutta siihen ei hänellä ollut mitään -oikeutta... - -Niin saapui vihdoin lähtöpäivä... Hän seisoi ikkunan ääressä -katsellen, kun palvelija kuormitti hevosen selkään ne vähät -matkatavarat, jotka hän aikoi ottaa mukaansa. Hän oli jo valmis -juoksemaan alas portaista ja lähtemään. Silloin astui äkkiä sisään -muuan mies ratsumiespuvussa ja luppahattu päässään. - -"Olettehan herra Åke Juhananpoika?" kysyi vieras. - -"Se olen!" - -"Valtionhoitajan ystävä?" - -"Sydämestäni ja sielustani!" - -"Silloin tietenkin tahdotte palvella häntä?" - -"Jos voin... mutta..." - -"Täällä on vaara tarjolla!" - -"Millainen?" - -"Kapina! En ole voinut saada varmaa tietoa, miten laajaperäinen se -on, mutta tarvitaan johtajaa." - -"Entä linnanpäällikkö?" - -"Hän makaa sairaana! Sten herra on matkustanut pois... Minä olen -äskettäin palannut kotiin ja työtä on ollut aivan sylirysyltä... -en tiedä kenen puoleen kääntyisin... Silloin tulin sattumalta -ajatelleeksi teitä ja riensin heti tänne... Tulkaa, herra, nyt heti!" - -"Mahdotonta... Tärkeä asia kutsuu minua." - -"Tärkeämpikö kuin isänmaan asia?" - -Åke taisteli itsekseen. "Ketkä ovat kapinan synnyttäjät?" kysyi hän -kiihkeästi. - -"Molemmat Alfinpojat!" - -"Jumalan kiitos!... Molemmat ovat he liian mitättömiä voidakseen -mitään!" - -"Niin sanotaan palavasta lastustakin, ja kuitenkin voi se sytyttää -suuren tulipalon." - -Ritari oli kahden vaiheella. "Seuratkaa minua tulliin", sanoi hän. -"Henkilö, joka siellä on vastassani, saa ratkaista, voinko kääntyä -takaisin vai en." - -Ratsumies suostui heti, hän veti hattunsa syvään yli silmien ja -seurasi jalkaisin. - -Matkalla kertoi hän lyhyesti ja täsmällisesti, että mellakan syynä -oli levinnyt huhu, että kaikki suhteet hansakaupunkien kanssa oli -rikottu etteikä enää useampia laivoja tulisi sieltä. - -"Mutta ne laivankapteenit, jotka ovat täällä, voivat kai selittää -moisen huhun perättömyyden?" - -"Onnettomuus on, että nämä ovat joko itsekin johdetut harhaan tai -osaksi ostetut." - -Mies jutteli sellaisella reippaudella, että Åke ei malttanut -olla sanomatta: "Minusta näytätte itse kykenevän siitä asiasta -suoriutumaan." - -"Minä olen ainoastaan palvelija", vastasi hän yksinkertaisesti. - -"Ette kai Sten herran?" - -"Niin olen!" - -"Kenties sama Esbjörn, josta hän on puhunut?" - -"Onko hän tosiaankin puhunut minusta?" kysyi tämä luoden ritariin -iloisen katseen. - -"Vähän ennen Ekaan lähtöään kuulin hänen sanovan: Esbjörn on vasen -käteni, ja kaipaan häntä enemmän kuin voin sanoa." - -"Vasen käsi ei ole ollut toimetonna", vastasi tämä tyytyväisesti -hymyillen. - -He olivat ehtineet portille, ja Esbjörn, joka tähän asti oli -pysyttäytynyt hevosen rinnalla, vetäytyi nyt taammas, niin etteivät -he näyttäisi kulkevan yhtä matkaa. Isä Laurentius oli jo tullut. - -Ritari ratsasti hänen luokseen ja he puhelivat kauan hiljaa -keskenään. Munkki kääntyi moneen kertaan katsomaan ratsumiestä, -mutta alas vedetty hattu peitti tämän kasvot, jotka kuvastivat mitä -suurinta hämmästystä hänen nähdessään munkin. - -Hetkisen neuvottelun jälkeen lähestyi ritari häntä. "Se on minulle -mahdotonta!" sanoi hän. "Minä en voi kääntyä takaisin! Mutta tässä, -ottakaa sinettini, antakaa käskyt minun nimessäni; olen varma, -ettette käytä sitä väärin." - -Esbjörn otti sen vastaan. "Oletteko maininnut nimeäni?" kysyi hän -ritarilta. - -"En vielä!" - -"Älkää sitä sitten tehkökään! Tahdotteko ottaa vastaan neuvon?" - -"Mielelläni!" - -"Olkaa varuillanne, ja Jumala teitä auttakoon!" - -Niin kauan kuin molemmat ratsastajat olivat näkyvissä, seisoi Esbjörn -paikoillaan ja katsoi heidän jälkeensä. "Mitähän sillä ketulla -nyt on mielessään?" jupisi hän itsekseen. "Hyvä, että minulla on -käsissäni jokunenkaan säie vyyhdestä, se voi vielä kerran kelvata -johtolangaksi." - -Palattuaan kaupunkiin meni Esbjörn heti linnaan ja pyysi yksityisesti -puhutella Jöns Jönsinpoikaa. Tämä oli, kuten sanottu, vakavasti -sairas, mutta hyvin tunnettu palvelija otettiin kuitenkin vastaan, -ja hänen antamansa kertomus teki mitä vilkkaimman vaikutuksen -linnanpäällikköön. - -"Viimeisinä öinä on suuria joukkoja ollut koolla sekä muurmestarien -että seppien kokoustalossa", sanoi hän. "En tahdo sanoa, että -joitakin ammattilaisista on ottanut niihin osaa, mutta heidän -oppilaansa ja irtain väki on tehnyt niin, vaikkei heillä lainkaan -pitäisi olla pääsyä sinne. Oluesta ei ole ollut puutetta, eikä -jutuista ja rähinästäkään; on juteltu, että humalan tuonti -kiellettäisiin ja tämä ainoastaan rahvaan ahdistamiseksi. Sellainen -on nostattanut pahaa verta... Lopuksi on tehty sangen nokkela -suunnitelma." - -"Kuka on tehnyt?" - -"Missä säkki on, jääköön sanomatta, mutta pussit ovat nimeltään -Kaarle ja Knut Alfinpoika." - -"Millainen suunnitelma on?" - -"Aiotaan vallata alukset." - -"Mitä?" - -Jöns Jönsinpoika nousi. - -"Ne ovat ilman miehistöä." - -"Tiedän sen!" - -"Neljä saksalaista laivaa, jotka ovat täällä, ovat kaikki lahjotut." - -"Onko se mahdollista!" - -"Niiden miehistö jaetaan ruotsalaisiin laivoihin, ja he auttavat -näitä vietäessä satamasta. Mihin sitten aiotaan matka suunnata, sitä -en tiedä niin tarkoin." - -"Tietysti Kööpenhaminaan." - -"Voi kyllä käydä niinkin." - -"Mutta kuka on sieluna tässä yrityksessä?" - -"Luulen niitä olevan kaksikin." - -"Heidän nimensä!" - -"Abraham Lejonhufvud ja Didrik Slagheck." - -"He ovat siis yhä Tukholmassa?" - -"Niin, herra!" - -Jöns Jönsinpoika yritti nousta, mutta vaipui voimatonna vuoteeseen. - -"Minä en voi mitään", sanoi hän. "Ja onnettomuudeksi olen niin vähän -ajatellut kapinan mahdollisuutta, että olen tällä haavaa päästänyt -poistumaan kaupungista kaikki ne, joille olisin voinut uskoa -päällikkyyden." - -"Asia kai täytyy pitää salassakin?" - -"Niin salassa kuin mahdollista. -- Miehistöä täällä on kylliksi." - -"Herra Pietari Turenpoika. Niilo Boonpoika ja Sten Kristerinpoika -ovat täällä." - -"Mutta kehenkään heistä ei ole luottamista." - -"Linnanvouti?" - -"Ei hänellä olisi rohkeutta." - -"Onko ketään muuta?" - -"Kyllä muuan." - -"Kuka, herra? Riennän hänen luokseen." - -"Ei tarvita, hän on jo täällä!" - -"Täällä?" - -"Sinähän se olet, Esbjörn!" - -"Minäkö?" - -"Joka olet asian keksinytkin." - -"Sitä en tehnyt minä!" - -"Kukas sitten?" - -"Eräs suomalainen merimies, joka on ottanut pestin saksalaiseen -alukseen." - -"Ja hän on kääntynyt sinun puoleesi?" - -"Me tutustuimme toisiimme Viipurissa mennä syksynä." - -"Sovi sitten hänen kanssaan, tai päätä itse, miten tahdot toimia." - -"Sen olen jo kyllä ajatellut." - -"Annas kuulla?" - -"Tahtoisin suurimmassa salaisuudessa piilottaa kaksikymmentä miestä -jokaisen aluksen lastiruumaan. Kannelle pantaisi kaksi avattua -oluttynnyriä. Saksalaiset saisivat, kuten määrätty on, hoitaa alusta -matkalle lähtiessä, mutta kun he olisivat vetäneet kylliksi olutta -nahkaansa ja sen jälkeen pistetty heidät tyrmään, silloin olisi -minulla muutamia meripoikia käsillä, jotka toisivat meidät tänne -takaisin." - -"Tuuma on hyvä, Esbjörn, pane se toimeen." - -"Saanko?" - -"Sinä olet ainoa, joka pystyy siihen." - -"Voinhan koettaa!" - -"Milloin tahdot miehistön?" - -"Siitä annan tiedon." - -Kun Esbjörn oli lähtenyt linnanpäällikön luota, pysähtyi hän -neuvotonna holvikäytävään, hän raapi päätään ja hänen kasvonsa -punehtuivat... Sen jälkeen kulki hän muutamia askelia ja pysähtyi -jälleen ilmeisesti epäröiden. - -"Täytyy kai minun", jupisi hän itsekseen ja lähti sen jälkeen -naisparvelle päin. Hän näytti hyvin tietävän, missä hovineitosilla -oli huoneensa, hän avasi oven ja astui rohkeasti sisään. - -Keskellä lattiaa seisoi kaunis Outi ja kuunteli punaisena helottavin -poskin mitä muutama linnanpäällikön hovipojista hänelle sanoi. -Esbjörnin astuessa sisään päästi hän pelästyksen huudon. - -Hovipoika mutisi muutamia epäselviä sanoja ja riensi pois. - -"Kuinka säikäytit minua, Esbjörn, ja kuinka aikani onkaan käynyt -pitkäksi sinun ollessasi poissa." - -"Sitä en usko!" sanoi Esbjörn pilkallisesti. - -"Senkötähden, että tuo nuori poika toi minulle viestejä Ekasta? Minun -on lähdettävä sinne muutamain päivän kuluttua." - -"Unhotit tarjota hänelle kestitystä?" Esbjörn viittasi pieneen -pöytään, joka oli katettu kahdelle, siinä oli viinejä ja leivoksia, -rusinoita ja manteleja. - -"Se ei ollut hänelle", vastasi Outi jälleen punastuen "vaan eräälle -Kristina rouvan neitosista, joka on hyvä ystäväni. Nyt on hän -sanonut, ettei tulekaan, niin että voit kernaasti pitää hyvänäsi!" - -Outi veti pöydän esiin ja he istuutuivat vastatusten. "Kas niin, syö -ja juo nyt!" - -Esbjörn tekikin työtä käskettyä. Hän aivan ahtoi suunsa täyteen. -Outin nakertaessa jotakin kakkua tai imeskellessä rusinaa, pisteli -hän niitä poskeensa tusinoittain, samoin tyhjensi hän lasinsa heti -kun toinen oli sen täyttänyt, mutta sanomatta sanaakaan. - -Lautaset olivat melkein tyhjät, kun Outi virkkoi nyreissään: -"Ruokahaluun nähden ei ole valittamista, mutta kuinka hirveän -harvasanainen sinä olet!" - -Esbjörn vihelteli vastaamatta. - -"Mikä sinua vaivaa?" - -Esbjörn oli lakaten syömästä kääntynyt tyttöön päin ja katseli häntä -päästä jalkoihin. "Ei voi kieltää, että olet kaunis", sanoi hän -melkein valittavalla äänellä. - -Outi purskahti helskyvään nauruun. "Ikäänkuin se ei olisi hänelle -mieliin!" - -"Kuules, Outi, kuinka kauan olemme olleet tuttavat." - -"Sitten viime syksyn, tietääkseni, kun tulimme laivalla Viipurista." - -"Niin, se on totta." - -"Muistan kyllä illan, kun sanoit minulle..." - -"Sinähän ensin sanoit..." - -"Samantekevää, kuka sanoi, kunhan tuli sanotuksi." - -"Muistan, kuinka kävin hämilleni, kun kiedoit käsivartesi kaulaani ja -suutelit minua." - -"Jos tein sen silloin, niin en tee enää. Niin että nyt sen tiedät"... -Outi pyörähti ympäri ja oli niin vihoissaan, että alkoi itkeä. - -"En sitä tahdokaan!" sanoi Esbjörn yhtä valittavalla äänellä kuin -ennenkin. - -"Mitä nyt, Esbjörn?" kysyi Outi kummissaan. - -"Mieltäni painaa niin raskaasti!" - -"Mikä?" - -"Kun olen myynyt sinut!" - -"Myynyt minut!" - -"Minun oli pakko!" - -"Kenelle?" - -"Turolle!" - -"Onko hän täällä?" - -"Ja yhtä hassastunut sinuun kuin ennenkin." - -"Sen kyllä uskon!" - -"Hän kysyi ja minä vastasin, kuten laita olikin, että sinä ja minä -vedimme yhtä köyttä; se koski häneen kovasti, mutta kun sitten -tahdoin, että hän tekisi minulle suuren palveluksen, niin hän vastasi -ensin suoraan ei ja sitten, että jos hän sai sinut välikäisiksi, -taipuisi hän mihin ikinä tahdoin." - -"Ja niin sinä suostuit?" - -"Niin, olihan minun pakko." - -"Mutta, näetkös, siitä ei tule mitään, minä en ole vaihtotavaraa." - -"Voithan sentään nähdä hänet ennenkuin päätät." - -"Hän on kai entisensä?" - -"Ei, tyttöseni, en olisi kuunaan häntä tuntenutkaan!" - -"Kuinka saan hänet nähdä?" - -"Minä tuon hänet tänne." - -"Ei, kiitos, siitä syntyisi vain juoruja, mutta sano hänelle, että -hän tunnin kuluttua kohtaa minut Kapplingebolmassa; voi olla hauskaa -nähdä vanhaa tuttavaa; jos muuten tunnenkaan hänet tai hän minut", -lisäsi Outi nauraen ja punastuen. - -"Oh, luulenpa, että se käy kuin tanssi molemmin puolin!" vastasi -Esbjörn. "Hyvästi, Outi, ja onnea vain!" - -Ja hän meni alukselle, jossa onneksi tapasi Turon. Tämä joutui ilosta -aivan pois suunniltaan, syöksyi alas kojuunsa muuttamaan pukuaan ja -peseytymään puhtaaksi. - -Kun hän tuli takaisin oikein kuultavana, menivät he yhdessä maihin, -ja kohta tulla tepsutteli Outikin. - -"Nyt minä menen", sanoi Esbjörn, "muuten voisin oli haitaksi." Mutta -hän meni ainoastaan kadun kulmaan, josta saattoi nähdä, kuinka Outi -ensin näytti aikovan mennä Turon ohitse, ikäänkuin ei tuntisi häntä, -ja sitten pelästyi, kun tämä tuli häntä vastaan. - -"Kuinka hän on viekas", ajatteli Esbjörn... Ei kestänyt kauan -ennenkuin he pitelivät toisiaan käsivarresta, Turo näytti aivan -tahtovan ahmia tyttöä silmillään. - -"Niin, nyt hän on saanut tytön", huokasi Esbjörn. "Voisipa vain hänet -pitääkin." - -Samana iltana tuli Turo hänen luokseen. "Nyt on hän minun", sanoi -hän. "Hän ei ole koskaan rakastanut sinua, vaikka olet sitä -kuvitellut... Hän käskee kysyä, onko hänen annettava kihlat takaisin?" - -"Saavat mennä kaikki samaan kauppaan!" - -"Se on kunnon menettelyä. Mutta luota siihen, että minäkin pysyn -sanassani." - -"Pahoin kävisi sinulle, jos rikkoisit sen!" - -"Hän lähtee ylihuomenna. Olen kapteenilta pyytänyt lomaa saadakseni -siihen asti olla hänen kanssaan yksissä!" - -"Niin, ennen en minäkään sinua tarvinne." Niin he erosivat. - -Esbjörnin pää pyrki ensi tunteina painumaan riipuksiin, mutta hän -ajatteli lesken ropoa, tuumien, ettei hyvän asian puolesta ollut -mikään uhri liian raskas, ja niin nosti hän päänsä pystyyn, harkiten -itsekseen, miten viisaimmasti menettelisi siinä tärkeässä asiassa, -joka oli hänen huostassaan. - -Maisteri Didrik Slagheck se oli laatinut rohkean alusten -valtaussuunnitelman, ja veljesten Alfinpoikain oli pantava se -toimeen. Nuorempi, Knut, oli hyvin perehtynyt olosuhteihin ja hän -oli Tukholmassa ollut persoonallisessa yhteydessä kaltaistensa -tyhjäntoimittajaan ja muun vähemmän hyvämaineisen väen kanssa. Heidän -avullaan ja liian suuren varmuuden johdosta, missä viranomaiset tätä -haavaa olivat, näytti yritys hyvin voivan onnistua. Kokouksissa oli -tosin tehty vaikenemislupaukset, mutta monet puolinaiset viittaukset -olivat saaneet liikkeelle huhuja, joihin kukaan ei, niiden -mielettömyyden tähden, kääntänyt mitään huomiota. - -Esbjörn sai tiedon Turolta; ja hänen rajaton uskollisuutensa -herraansa kohtaan vei hänen toimiin, jotka jo tiedämme. Turosta tuli -sen jälkeen hänen vakoilijansa ja apulaisensa; hän olisi antanut -Esbjörnin puolesta henkensäkin, jos olisi tarvittu. Luontevan -notkealla esiintymisellään oli hän tehnyt itsensä tunnetuksi kaikilla -laivoilla ja oli kussakin hankkinut vähintään yhden kannattajan sille -vastakapinalle, jota suunniteltiin. - -Mutta Didrik Slagheck ja Abraham Lejonhufvud, jotka tiesivät, että -mitä kymmenen tietää, sen tietää koko maailmakin, käsittivät sangen -hyvin, mihin vaaraan he joutuisivat, jos suunnitelma tulisi ilmi. -He lähtivät sentähden edeltäpäin Tukholmasta, sanoen tahtovansa -valmistautua ottamaan pientä laivastoa vastaan Kööpenhaminassa. -Veljekset Alfinpojat luvattiin ottaa loistavasti vastaan, kun he -vallattujen alusten päällikköinä purjehtisivat tanskalaiseen satamaan. - -Nämä molemmat kiirehtivät kärsimättömästi lähtöä, ja osanottajat -varustautuivat siihen kuten harvinaiseen huvitukseen. Vihdoin -määrättiin päivä. - -Esbjörn tiesi sen myös, ja valepukuisina menivät hänen sotamiehensä -aluksiin. - -Vaikkei Jöns Jönsinpoika ollut läheskään toipunut, ei hän voinut eikä -tahtonut olla toimetonna. Sairasvuode täytyy jättää, kun tulipalo -uhkaa, ja suuttumus teki hänet melkein terveeksi. Itse määräsi hän -päälliköt, jotka johtaisivat kutakin sotilasjoukkoa ja antoi ankaria -ja tarkkoja määräyksiä. - -Elokuu oli jo puolitiessään ja yöt jotensakin pimeät. Katkaisevana -kahdeksantenatoista päivänä satoi hienosittain. Linnanpäällikkö oli -nähnyt kaikki pienet osastot, kun ne lähtivät yksi kerrallaan, ja -alhaalla laiturilla valvoi Esbjörn menoa laivoihin. - -Useimmat salaliittolaiset tulivat yksitellen, jotkut kaksittain; -kullekin oli määrätty paikkansa edeltäpäin, ja niin pian kuin -kapteenilla olisi täysi miesluku, piti hänen heti lähteä. - -Esbjörn oli pukeutunut merimiespukuun, hän oleskeli milloin -laivoilla, milloin maajalassa, mutta aina pitäen tarkoin silmällä -kaikkea mitä tapahtui. Hän oli laskenut suunnilleen kolmisensataa -henkilöä, ja neljä laivaa oli jo lähtenyt. - -Turon tiedonantojen mukaan ei salaliittolaisten luvun pitänyt olla -paljoakaan suurempi, mutta hän oli varma siitä, etteivät molemmat -ylipäälliköt olleet vielä tulleet ja heitä odotettiin. - -Mutta odotus kävi pitkäksi; jos vaara uhkasi, täytyi jokaisen -ajatella puolestaan, ja kaikki laivat, kymmenen luvultaan, lähtivät -vesille. Ainoastaan yksi lyypekkiläislaiva oli jälellä veljesten -varalta. - -Esbjörn seurasi viimeisen mukana. - -Syy, mikseivät veljekset Alfinpojat olleet saapuneet ajoissa, oli -yksinkertaisesti se, että taipaleella olivat Jöns Jönsinpojan -lähettiläät käyneet heidän kimppuunsa ja urhoollisesta vastarinnasta -huolimatta voittaneet heidät ja vieneet heidät palvelijoineen -linnanpäällikön eteen. - -He koettivat alussa häikäilemättä kieltää, ei ainoastaan -osallisuutensa, vaan kaiken tiedonkin salaliitosta; mutta epävarmuus -siitä, kuinka paljon Jönsinpoika jo tiesi, sai aikaan epäröimistä ja -ristiriitaisuutta heidän lausunnoissaan ja oli kylliksi aiheuttamaan -heidän vangitsemisensa. Kaikista vastalauseista ja uhkauksista -huolimatta pistettiin heidät talteen. - -Seuraavana päivänä puolipäivän korvilla palasivat laivat; uutinen -siitä, mitä oli tapahtunut, oli koonnut paljon väkeä satamaan. - -Esbjörn ilmoitti, että kaikki oli käynyt hänen laskujensa mukaan, -verta ei ollut vuotanut lainkaan, ja vangittujen kesken vallitsi -suuri pelko ja hätä sen rangaistuksen tähden, joka heitä odotti. "He -ovat kaikki pelkkiä raukkoja", sanoi hän, "ja ansaitsevat kunnon -panoksen ruutia." - -"Sentähden emme niille sellaista annakaan", vastasi linnanpäällikkö. -"Mutta pelko ei ole heille pahitteeksi. Kukaan vieras ei saa tulla -laivoihin ja sotamiehet seisovat vartioimassa." - -Jöns Jönsinpoika, joka tahtoi että asia tulisi tunnetuksi niin vähän -kuin mahdollista, kutsui muutamia valtaneuvoksia linnaan pitämään -sotaoikeutta. - -Veljekset tuotiin sisään, mutta molemmat katsoivat olevansa siksi -merkitseviä miehiä, ettei heitä vastaan ryhdyttäisi mihinkään. He -käyttivät sentähden ylvästä ja häikäilemätöntä kieltä, arvellen, -että Tanskan kuningas kostaisi verisesti, jos vähimmässäkään määrin -loukattaisiin heitä, hänen uskollisia alamaisiaan ja hartaita -ystäviään! Itsensä tähden oli siis linnanpäällikön paras päästää -heidät vapaaksi. - -Mutta tämä löi nyrkkiä pöytään ja sanoi: "Vaikkapa Kristian kuningas -itse seisoisi Tukholman porttien edustalla, täytyisi minulla -kuitenkin olla aikaa vapauttaa maa kahdesta kavaltajasta, ja sen aion -nyt tehdä." Sen jälkeen kutsutti hän heti kaksi upseeria ja käski -näiden, kuuden miehen kera kummankin, olla tunnin kuluttua valmiit -panemaan sotaoikeuden tuomion täytäntöön. Kun nämä olivat poistuneet, -kääntyi hän neuvosherroihin ja pyysi heitä kuulustelemaan vankeja; -siitä, mihin hän sen jälkeen aikoi ryhtyä, oli hän valmis itse -vastaamaan, samoinkuin neuvosherrat saivat vastata langettamastaan -tuomiosta. - -Hänen ripeä esiintymisensä ei jättänyt tekemättä vaikutustaan; -neuvosherrat sanoivat olevansa täysin vakuutetut kavalluksesta, ja -molemmat veljekset lankesivat polvilleen rukoillen henkeään. - -Jöns Jönsinpoika vaati heidät alusta loppuun tunnustamaan -rikollisuutensa ja sitten allekirjoitutti heillä paperin, missä -he nöyrästi pyysivät anteeksi ja sitoutuivat, etteivät koskaan -ilman erityistä lupaa astu Ruotsin maaperälle. Äsken niin ylpeät -aatelismiehet saivat alistua siihen nöyryytykseen, että heidät -vietiin samaan saksalaiseen laivaan, jonka olivat itselleen -varanneet, ja kapteeni sai käskyn viedä heidät Kööpenhaminaan. -"Kristian kuningas maksakoon matkan, mikäli katsoo sen kannattavan." - -Mutta seuraavana päivänä päästettiin vapaaksi kaikki vangit, kun -ne ensin olivat ilmaisseet nimensä ja asuinpaikkansa sekä saaneet -vakavan varoituksen vastaisen varalle. - -Ja kuten uitetut koirat luikkivat he tiehensä laivoista. Laillisten -viranomaisten heitä kohtaan osoittama halveksuminen synnytti naurua -yksityisissä piireissä, ja se oli tuntuvampi rangaistus kuin mikään -muu. - -Saksalaistenkin kanssa sopi Jöns Jönsinpoika rauhallisesti, he saivat -maksaa melkoisen sakon, jonka he sanoivat aikovansa ottaa takaisin -Kööpenhaminassa. - - * * * * * - -Samana päivänä, jona Turon oli lähdettävä sen laivan mukana, mihin -hän kuului, tuli hän sanomaan jäähyväiset Esbjörnille. - -"Oletko nyt tyytyväinen?" kysyi hän. - -"Entäs sinä?" - -"Luulenpa melkein, että hän suostuu ensi syksynä menemään kanssani -naimisiin, ja silloin muutamme takaisin kotiin." - -"Älä luota siihen, että hän pitää sanansa." - -"_Sinä_ epäilit häntä, sentähden kyllästyi hän sinuun!" - -"Ohoh, vai se oli syynä!" - -"Etkä jättänyt häntä koskaan rauhaan." - -"Enkö?" - -"Siksi antoi hän sinulle lupauksensa." - -"Oh, ajatteles!" - -"Sitten luuli hän, että minä olin hänet unhottanut." - -"Hän tunsi maailman!" - -"Mutta ei _minun_ sydäntäni; en olisi ikinä sietänyt, että hän olisi -ollut toisen oma. Kuules, Esbjörn, sinä tapaat hänet kyllä ennen -minua." - -"Voinhan tavatakin." - -"Kas tässä!" Turo otti esiin pienen käärön, jota hän kantoi -povellaan, purki pois rievun toisensa jälkeen ja sai vihdoin pienen -kerän käsiinsä. "Tiedätkös, mitä tässä on?" kysyi hän sangen -tyytyväisesti ja leveästi hymyillen. - -"Ei, sitä en tiedä." - -Turo keri ja keri, ja vihdoin tuli paksu ja leveä kultasormus -ilmoille. "Tämän saat jättää hänelle minulta, sano samalla paljon -rakkaita terveisiä." - -"Se on maksanut paljon!" sanoi Esbjörn ihaillen. - -"Koko pestin!" - -"Eikö sinulla ole jälellä mitään?" - -"En tarvitsekaan nyt, kun lähden merille." - -"Teet paljon hänen tähtensä!" - -"En niin paljon kuin hän ansaitsee." - -"Luuletko niin?" - -"Kuules nyt, Esbjörn, älä sano hänestä ainoatakaan pahaa sanaa; sitä -en siedä kuulla -- ymmärrätkö!" - -"Toimitan kyllä asiasi!" - -"Kiitos!... Ja sitten... sitten voit väliin pitää häntä silmällä... -Lupaatko sen?" - -"Täytyy kai minun!" - -"Näetkös!"... ja tällöin leimahtivat Turon silmät melkein hurjasti. -"Hän on minulle niin rakas, ettei kävisi hyvin, jos jokin erottaisi -meidät." - -Mutta kun Esbjörn sitten jäi yksin, toivoi hän, että tämä päättyisi -hyvin. - - * * * * * - -Muutamia päiviä myöhemmin kutsuttiin tämä uskollinen palvelija -linnanpäällikön luo. - -"Meidän on teitä kiittäminen siitä, että tuo hullu koiranjuoni -tehtiin tyhjäksi", sanoi hän. "Kas tässä!" Hän viittasi pöydälle -korkeaan rahakasaan. "Tässä on, mitä saksalaiset ovat saaneet maksaa -sekaantumisestaan; teen vain mitä oikein on, kun annan ne sinulle." - -"Suurkiitosta!" sanoi Esbjörn. - -"No, ota sitten ne!" - -"Ettekö tahdo tallettaa ne minulle?" - -"Jos sitä haluat." - -"Tahdon ansaita enemmän!" - -"Oletko käynyt ahneeksi?" - -"Eipähän muutenkaan." - -"Aiotko kenties ostaa talon ja tilan?" - -"Niin aion!" - -"Täällä Tukholmassako?" - -"Tahdon mielelläni saada haltuuni vanhan talon Pohjoisportin -pielessä", sanoi hän viekkaasti. - -"Rytingin kummitustalon?" - -"Juuri sen!" - -"Etkö pelkää?" - -"En vähintäkään." - -"Mutta siellähän kerrotaan tapahtuvan kummallisia asioita." - -"Niin tapahtuukin!" - -"Tiedätkö siitä jotakin?" - -"Ehkäpä!" - -"Sano sitten minulle, eivätkö salaliittolaiset ole siellä pitäneet -kokouksiaan?" - -"Eivät näitä viimeisiä; nämä olivat vain houkkokokouksia edellisten -rinnalla." - -"Sielläkin on siis ollut salaliitto, josta minä en ole tiennyt -mitään?" - -"Olin siihen aikaan täällä muutamia kertoja ja etsin teitä, mutta -ette ollut tavattavissa." - -"Mikset kääntynyt jonkun muun puoleen?" - -"Sitä en uskaltanut tehdä pelkkien epäluulojen nojalla." - -"Et siis tiedä mitään varmaa?" - -"Kun tulin tänne Tukholmaan, tapasin erään vanhan maanmiehen; olimme -ennen maailmassa olleet paljon yksissä, ja kun hän kertoi olevansa -herra Niilo Boonpojan palveluksessa, mutta halusi toista herraa, -huomasin hänellä olevan mielessään jotakin, mitä ei tohtinut tuoda -ilmoille... Menimme yhdessä erääseen oluttupaan, ja nyt kirposi hänen -kielensä... Sain tietää, että Rytingin talossa pidettiin salaisia -kokouksia ja kuultuani osanottajani nimet ymmärsin heti mistä oli -kysymys. Yksi kokous oli jo pidetty, toinen oli pidettävä seuraavana -päivänä; pyysin häneltä päästä mukaan, mutta puhuin kuuroille -korville... Mietiskelin jo, kuinka voisin pujahtaa taloon, kun hän, -luullakseni oluen vaikutuksesta, uskoi minulle salaisuutensa, että -oli löytänyt aarteen vanhasta talosta, mutta ei tiennyt kuinka saisi -aikaa korjatakseen sen, sillä hänen herransa otti avaimen niin pian -kuin hän tuli sieltä. 'Säikäytä silloin pois hänet ja toiset', sanoin -minä ja lupasin häntä auttaa. Seuraavana päivänä huomasin hänen -olevan ikäänkuin katumapäällä, humala oli selvinnyt; mutta minä en -hellittänyt, minun täytyi päästä taloon... Muuan vanha kuva, joka -riippui seinällä, osoitti minulle, miltä tohtori näytti, ja niin tuli -minusta kummitus..." - -"Tosiaankin!" sanoi Jöns Jönsinpoika nauraen. "Sitä en odottanut. -Kuulitko heidän keskusteluaan?" - -"En mitään yhtenäistä, mutta pois olen heidät ajanut, ja toveristani -tuli aarteenkaivaja." - -"Ja nyt tahdot ostaa talon?" - -"Luulen, että se on hyvä olla olemassa..." - -"Tahdon tehdä minkä voin. Jäätkö nyt Tukholmaan?" - -"En, lähden täältä huomenna." - -"Ekaan?" - -"Sinne en kai tule." - -"Luulin Sten herran sinua kutsuneen?" - -"Työni suoritettuani odottaa hän minua." - -"Sinulla on siis toinenkin homma käsillä?" - -"Niin, ja se on tuskin alkanut." - -Esbjörnin rehellisillä kasvoilla kuvastui huolestumisen ilme, kun hän -sanoi jäähyväiset ja lähti. - -Hän oli luvannut Sten herralle ja Kristina rouvalle, ettei tule -kotiin ennenkuin on saanut joitakin tietoja Kaarinasta, ja kaikki -hänen etsiskelynsä olivat tähän asti olleet turhat; nyt tahtoi hän -lähteä Sten Sture vanhemman perustamaan Mariefredin luostariin, joka -oli myös kaksoisluostari, eikä siis ollut mahdotonta, että Kaarina -oli viety sinne. - -Kun hän satuloi hevostaan, hirnui tämä tyytyväisyydestä. Esbjörn -taputti sitä lautasille. "Toivoisin sinun tietävän oikean tien", -sanoi hän. "Minä en sitä totisesti tiedä." - -Kun hän oli tullut kaupunginportin ulkopuolelle, antoi hän melkein -tietämättään hevosen mennä mihin tahtoi, sillävälin vaipui hän itse -ajatuksiin... Outi ei voinut olla tuppautumatta hänen mieleensä; -kieltämättä oli hän ollut mielissään, kun häntä pidettiin parhaimpana -niistä monista, jotka tyttöä ihastelivat, ja mieleen hänestä oli, kun -hänellä oli jotakin sanottavaa niin kauniiseen tyttöön nähden... Oli -aivan kuin hänen elämänsä olisi saanut jonkin arvon, merkityksen, -mitä sillä ei ennen ollut. - -Ja sitten hän myi hänet! - -Niin, ei hän sitä juuri katunut; Turolla oli tavallaan suurempi -oikeus tyttöön... Mutta nyt oli hän niin sydämestään vakuutettu, että -tämä olisi hänelle uskoton. Turo ei voinut pitää häntä silmällä, -ja jos Esbjörn joskus häntä varoittaisi, kuka tiesi, välittäisikö -hän siitä?... Esbjörn näki hänen hehkuvat poskensa, kun hän seisoi -hovipojan edessä, ja muisto siitä pisti hänen sydämeensä. - -Sellaisissa ajatuksissa kului useita tunteja; kun hän vihdoin heräsi -unelmistaan, ei hän tiennyt missä oli. Kauniilla metsätiellä hän vain -oli, ja hevonen jyrsi ruohoa ojanreunalta. - -Silloin huomasi hän kappaleen matkan päässä henkilön, joka makasi -joko nukuksissa tai sairaana. Esbjörn laskeusi ratsailta ja meni -lähemmäksi; kuinka hän iloisesti hämmästyikään näin odottamatta -nähdessään isä Johanneksen! Vanhus nukkui tosiaankin, nukkui -vanhurskaan tyyntä ja hiljaista unta. Esbjörnistä tuntui siltä kuin -matkalaisesta, joka on löytänyt vaelluksensa määrän. Hänen kanssaan -voisi hän neuvotella, hänelle tehdä selkoa siitä, mitä oli hommannut -ja kuinka kaikki hänen vaivannäkönsä olivat olleet turhat. - -Kun Johannes heräsi, kohtasi hänen katseensa heti Esbjörnin, mutta -hän tuijotti häneen kuin olisi nähnyt näyn, virkkamatta sanaakaan. - -"Ettekö tunne minua?" kysyi tämä. - -"Kyllä, tunnen toki!" - -"Miksi näytätte sitten niin ihmettelevältä!" - -"Ojentakaa minulle kätenne!" - -Esbjörn teki niin. - -"Niin, se on tosiaankin ihmiskäsi!" Vanhus nousi istualleen. "Herra -on rajattomassa armossaan tehnyt ihmeen", sanoi hän. "Ennenkuin -paneusin nukkumaan, rukoilin häntä tänään kuten niin monena -edellisenäkin päivänä, että hän tahtoisi näyttää minulle tien, jolla -kohtaisin teidät, ja katso, rukoukseni on tullut kuulluksi!" - -"Merkillisintä kuitenkin on, että ajatuksemme ovat yhtyneet", -huudahti Esbjörn. "Minäkin tarvitsen teitä." - -"Ettekö ole löytänyt mitään?" - -"En mitään!" - -"Oletteko ollut Skossa?" - -"Maksaako se vaivaa?" - -"Luulen hänen olevan siellä!" - -"Silloin lähden heti sinne." - -"Olkaa valmis kohtaamaan esteitä tiellänne." - -"Sen kyllä voin uskoa." - -Johannes kertoi käynnistään siellä ja kuinka hänet oli petetty. - -Kun Esbjörn sai tietää, että kaikki tämä oli tapahtunut pian kymmenen -kuukautta sitten, puuskahti hän: "Ajatelkaas, jos hänet nyt jo onkin -viety sieltä. Se ei ole mahdotonta!" - -"Olen kyllä pelolla ajatellut sitä moneen kertaan, mutta kun herra -laski minut sairasvuoteeseen, ymmärsin, että hänellä oli omat -tarkoituksensa; kun nyt Hänen johdatuksestaan tapaan teidät täällä, -käsitän ja tunnustan sen selvemmin kuin ennen." - -"Jos lähtisimme yhdessä Skohon?" - -"Minä olen ollut siellä, uusi vierailuni herättäisi epäluuloja..." - -"Rakas isä, miettikäämme tarkoin asiaa." - -"Jos voimme löytää aiheen, seuraan mielelläni." - -"Sen tiedän." - -Esbjörn taivutti Johanneksen ottamaan hänen hevosensa, itse seurasi -hän jalkaisin lähimpään tupaan, missä he päättivät levätä yön. - -Johannes kertoi, kuinka hän oli sairastanut vuoteen omana useita -kuukausia. Köyhä talonpojan vaimo ja hänen poikansa olivat häntä -hoitaneet. "Se on ollut siunattua aikaa", sanoi hän ja kohotti -katseensa taivasta kohden. - -"Ei kai teille sentään tullut leipää taivaasta?" - -"Ei leipää, mutta rauhaa; Jumalan rauhaa levottomaan sydämeen." - -"Mutta eiväthän hekään voineet elää leivättä?" - -"On ihmeellistä, kuinka sekin tulee ennemmin alistuvaiselle, -jumaliselle työmiehelle kuin tyytymättömälle ja uhmailevalle. Tulin -kotiin, jossa oli puute välttämättömimmästäkin, ja kun lähdin sieltä -kolmen kuukauden kuluttua, oli jo pantu talteen säästörahojakin." - -"Millä ihmeellä saitte moista aikaan?" kysyi Esbjörn epäillen. - -"Minun ansioni olivat vähäiset. Nauttiessani heidän huolenpitoaan, -opetin heille että työn menestyksen ehto oli tyytyväinen ja -jumalaapelkääväinen mieli." - -"Ja he käsittivät sen?" - -"Vähitellen! Kun erosimme, olivat he siitä vakuutettuja..." - -Seuraavana aamuna sanoi Esbjörn, että jos Johannes tahtoi seurata -häntä Skohon ilmaisematta kuka oli, luuli hän sen voivan olla -hyödyksi. - -"Antaudun mielelläni sinun johdettavaksesi, poikani", vastasi -Johannes. "Sinä tunnet maailmaa paremmin kuin minä." - -Niin lähtivät he Skohon. - -Perille saavuttua sanoi Esbjörn, että hän saattoi vanhaa, sairasta -munkkia, joka tarvitsi lepoa. Luostarin portit avattiin heti ja -heille osoitettiin muuan pihahuone. - -Mutta siten ei ollut paljoa voitettu; hänen täytyi tietää, oliko -Kaarina tosiaankin luostarissa. - -Sentähden ilmoittautui hän toimittamaan askareita luostarissa; jos -hänen vanha sukulaisensa koituikin luostarille taakaksi, ei hän -ainakaan tahtonut tehdä niin. - -Kysyttiin, mitä työtä hän osasi, ja hän vastasi: "puutarhanhoitoa". - -Syksy lähestyi, korjuuaika oli käsissä, ja työväkeä tarvittiin. -Esbjörn otettiin sentähden töihin. - -Hän aikoi tehdä itsensä tunnetuksi, kuulustella ja kenties päästä -itse näkemään oliko Kaarina siellä. Johannes arvasi sen, mutta ei -tiennyt mitään varmuudella. - -Hänelle määrättiin porkkanamaa korjattavaksi, mutta se oli kappaleen -matkan päässä luostarista, ja vaikka hän väliin saattoikin nähdä -nunnien kulkevan ulos ja sisälle, olisi hänen ollut mahdoton erottaa -ketään, vaikkakin hunnut olivat usein heitetyt taaksepäin, varsinkin -noviiseilla, joiden joukosta hän etsi Kaarinaa. - -Iltaisin työnsä päätettyään, kun hän palasi Johanneksen luo, löysi -hän tämän ahkerasti punomasta koreja pajunvarvuista. - -"En ole niin sairas, etten voisi tehdä jotakin hyödyllistä", tuumi -hän. "Ja milloin en rukoile tai lue, askartelen mielelläni." - -Kun Esbjörn kysyi, oliko hän oppinut tämän nuoruudessaan, vastasi -hän: "En, vasta viime kesänä; opin sen niiltä hyviltä ihmisiltä, -jotka hoitivat minua. Se oli heidän elatuskeinonsa, ja minusta on -ihmeen miellyttävää antaa käsien tehdä työtä, ajatusten ladellessa -lähellä ja kaukana, taivaassa ja maan päällä." - -"En ole löytänyt mitään tänäänkään", täytyi Esbjörnin sanoa. - -"Ethän vain ole väsynyt?" - -"En, isä, ensin tahdon päästä varmuuteen." - -"Rukoilen joka päivä, että saisit varman tiedon asiasta! Näen -lapsi rukan joka päivä silmieni edessä. Ken ei mene luostariin -omasta halustaan, hän on kiusauksessa langeta raskaimpaan kaikista -synneistä, harhauskoon! Jumalaa täytyy etsiä vapaudessa, muuten ei -häntä löydä koskaan." - -Esbjörn jatkoi työtään, ja kun porkkanamaa oli jotensakin suuri -ja hän yksinään sen kimpussa, oli hän ahertanut jo kokonaisen -viikon, kun ensi kerran tuli muuan palveleva sisar noutamaan kasan -porkkanoita. - -"Enkö saa kantaa niitä puolestanne?" kysyi hän niin tyynellä äänellä -kuin voi. - -"Tehkää se, mutta ottakaa silloin muutamia nauriitakin mukaan." - -Nunna meni sen jälkeen puutarhan toiselle reunalle, josta hänen oli -noudettava jotakin muuta. - -Esbjörn tiesi, että jos hän viipyisi vielä hetkisen, saisi hän nähdä -noviisit, joilla juuri tähän aikaan oli tavallisesti vapaahetkensä. - -Sentähden nouti hän hyvin hitaasti, mitä oli käsketty, ja lähti -niiden kera kyökkiin. - -Siellä oli useita nunnia. - -Muuan heistä sanoi sävyisästi, ettei hänen ollut lupa astua sisälle, -hänen olisi jätettävä ulos portaille mitä toi. - -"Kyllä muistan, sisar", vastasi hän nöyrästi ja poistui heti. - -Ulkona seisoi useita noviiseja, he vetivät alas huntunsa hänet -nähdessään, mutta hän näki, että heidän katseensa seurasivat häntä, -ja ajatteli, että jos Kaarina oli heidän joukossaan, tuntisi hän -kyllä hänet ja keksisi jonkun keinon ilmaistakseen itsensä. - -Siitä pitäen kului tuskin ainoatakaan päivää, jona hän ei syystä tai -toisesta olisi kulkenut luostaripihan poikki, ja kun hän tällöin -ei näyttänyt välittävän muusta kuin mitä hänellä oli käsillään, -lakattiin pian kiinnittämästä huomiota häneen. - -Se todellinen hyöty, jota Esbjörn saattoi tehdä luostarille, -vaikutti, että mielellään siedettiin hänen seuralaistaankin, isä -Johannesta. Tämä kävi joka päivä kirkossa ja teki kauniita koreja, -jotka Esbjörn lahjoitti luostarille, mutta hän ei puhunut koskaan -kenenkään kanssa, ei näyttänyt koskaan kasvojaan ja pysyttäytyi -väliajat alituiseen pienessä luostarikammiossaan, johon ei päässyt -kukaan muu kuin Esbjörn. - -He olivat nyt oleskelleet luostarissa lähemmäs kuukauden eivätkä -tienneet vielä mitään. - -"Tämä elämä, alituinen istuskeleminen paikoillaan, ei tee teille -hyvää isä... Teidän täytyisi lähteä täältä." - -"Oletko menettänyt kaiken toivon?" - -"Jos hän olisi täällä, olisi hänen pitänyt tuntea minut." - -"Hän voi olla sairas." - -"Niin kauan?" - -"Tai kenties hän pelkää!" - -"Se ei ole Kaarinan luonteen mukaista." - -"Mutta luostarikuri." - -"Niin, se ei ole lempeä, mutta mitä on tehtävä?" - -"Odotettava!" - -"Kuinka kauan?" - -"Kunnes löydämme hänet!" - -"Tai kunnes tulemme vakuutetuiksi, ettei hän ole täällä... Minun -täytyy keksiä jotain uutta." - -"Ole vain varovainen!" - -"Olen kyllä." - -Lopetettuaan edellisen työnsä sai Esbjörn tehtäväkseen korjata -hedelmiä; tällöin pani hän eri koriin kaikkein kauneimmat omenat. -Tavallisina vapaahetkien aikana kantoi hän korit kyökkiin ja nuoret -noviisit tulivat tavallisesti häntä vastaan valitsemaan muutamia -hedelmiä. Heitä puhuttelematta osoitti hän heille parhaat ja meni -heti sen jälkeen, luomatta edes katsettakaan nuoreen parveen. - -"Se on vaikeaa!" tuumi hän yksikseen. "Mutta on merkillistä, mitä -kaikkea voi, kun oikein päättää." - -Nuorin noviiseista oli kahdentoistavuotias Märta Sparre; hän oli -sukua abbedissalle eikä suinkaan aiottu jäämään luostariin, ja -sentähden oli hänellä suurempi vapaus kuin toisilla; mitä nämä -halusivat, se annettiin hänen toimitettavakseen. - -Eräänä aamuna, kun Esbjörn istui ylhäällä omenapuussa, kuuli hän -erään nunnan sanovan: - -"Heitä tänne minulle kaikkein kauneimmat omenat." - -"En tiedä, kuka 'minä' on!" - -"Märta Sparre!" - -"Prioritar on sanonut, ettei kukaan saa enempää kuin kaksi." - -"Mutta kaikkien muidenkin on saatava." - -"Kenen muiden?" - -"Margareta Erikintyttären!" - -"Siinä kaksi, ketä vielä?" - -"Iliana Krummedik." - -"Vielä kaksi; löydättekö ne?" - -"Kyllä!" - -"Anna ja Birgitta Folkesson." - -"Neljä siis." - -"Ja sitten Ingeborg Åkentytär." - -"Kaksi!" - -"Niin, eikä enempää tarvitakaan!" - -"Kuudelle vain?" - -"En välitä muista!" - -"Eikö ole pidettävä yhtä paljon kaikista?" - -"Anna sitten kaksi Ermegård Trillelle." - -"Kas, tuossa!" - -"Ja sitten vielä viimeiselle, sillä nyt ei tosiaankaan ole enää -useampia." - -"Kuka 'viimeinen' on?" - -"Hänen nimeään ei saa mainita, mutta me sanomme häntä väliin -vainajaksi!" - -"Onko hän sairas?" - -"Sitä en tiedä, sillä meidät on kielletty häntä puhuttelemasta; mutta -hän on niin kalpea." - -"Tuossa on vielä kaksi!" - -"Kauneimmat mitä olen saanut! No, koska olet niin kiltti meitä -kohtaan, saa hän ne!" - -Sen sanottuaan hän riensi pois. - -Kuinka Esbjörn ikävöikään iltaa saadakseen kertoa uutisensa isä -Johannekselle! Merkitsikö se mitään, ei hän tiennyt, mutta olihan -ainakin mahdollista, että kalpealla tarkoitettiin Kaarinaa. - -Mutta Johanneksella oli itsellään jotakin ilmoitettavaa, sen näki -Esbjörn heti astuttuaan kammioon. - -"Mitä on tapahtunut?" kysyi hän vilkkaasti. - -"Olen nähnyt hänet!" - -"Missä?" - -"Kirkossa." - -"Näkikö hän teidät?" - -"Hän tunsi minut!" - -"Saitteko häntä puhutella?" - -"Hän ei ollut yksin!" - -"Mutta hänen pitäisi keksiä joku keino." - -"Jollei se ole hänelle aivan mahdotonta, keksii hän kyllä sen." - -Seuraavana aamuna oli Esbjörn jälleen omenankorjuussa, ja Märta -Sparre tuli noutamaan veroaan. Hänen eteensä putosi neljätoista -kappaletta. "Täältä puuttuu kaksi!" sanoi hän. "Tiedättehän, että -meitä on kahdeksan." - -"Vainajat eivät syö!" - -"Mutta eihän hän ole kuollut!" - -"Hyvin sairas siis?" - -"Surusta!" kuiskasi tyttö. - -"Mitä hänellä on surtavaa, kun on niin hyvä?" - -"Hän vihaa luostaria!" - -"Ovatko pahat sukulaiset panneet hänet tänne?" - -"Hän sanoo, että he etsivät ja surevat häntä." - -"Tietäisinpä vain hänen nimensä!" - -"Sitä en saa sanoa!" - -"Mutta alkukirjaimet?" - -Hän pudisti päätänsä. - -"Saat tämän kauniin omenan?" - -Niin houkutteli käärme Eevaa. - -"K.E.", kuiskasi Märta ja sieppasi nopeasti omenan. - -"Kaarina Eliaantytär!" vastasi Esbjörn samassa. - -Tyttö karahti tulipunaiseksi, mutta ei vastannut mitään. - -"Olen hänen sukulaisensa, jaloin kaunis neitsyt, ettekö voisi auttaa -minua häntä tapaamaan?" - -"Se on mahdotonta!" - -"Minä tuon viestejä hänen äidiltään." - -"Märta, Märta!" huudettiin pihasta. - -Hän riensi pois. - -"Huomenna!" oli Esbjörn sanonut, mutta hän ei tiennyt, oliko tyttönen -edes kuullut sen. Muutamia minuutteja seisoi hän epäröiden ja riensi -sitten isä Johanneksen luo kertomaan tiedostaan. - -Mutta vanhus ei ollut kammiossaan. - -"Luultavasti kirkossa", ajatteli Esbjörn ja tunsi halua mennä sinne. - -Ovessa hän kohtasi vanhan palvelijattaren, jonka oli ennen nähnyt -kyökissä ja pannut merkille hänen surulliset kasvonsa. Mutta nyt -oli hän aivan epätoivoissaan, kävi melkein hurjistuneen näköisenä -Esbjörniä vastaan ja sanoi puoliääneen: "Mitä tahdotte Kaarina -Eliaantyttärestä?" - -Kysymys tuli aivan liian äkkiä, eikä Esbjörn tiennyt sanoa muuta kuin -kysyi: "Mitä se teille kuuluu?" - -"Olen hänen äitinsä!" - -"Kaarinan äiti!" sammalsi Esbjörn hämmästyneenä. - -"Samoin kuin te olette herra Kaarle Alfinpojan lähetti!" - -"Mikä hittolainen teille on sellaista uskotellut?" - -"Hurskas abbedissa itse on sen sanonut! Jollei teitä olisi ollut, -olisin saanut aikoja sitten lapseni takaisin." - -"Taasen juonia! On totta, että etsin Kaarinaa, mutta minut on -Kristina rouva lähettänyt." - -"Nyt valehtelette!" - -"Kuulkaas! Jos tahdotte yksin pitää huolen hänen pelastuksestaan, -lähden täältä heti?" - -Nainen näytti epäröivän. "Menkää täältä", sanoi hän. "Koetan sitten -tavata teitä." - -Nainen riensi muutamasta sivuovesta luostariin, Esbjörn taasen astui -kirkkoon. - -Siellä oli isä Johannes muutaman sivualttarin edessä polvistuneena -rukoukseen. Ylhäällä pääkuorissa oli useita nunnia parhaillaan -kiinnittämässä seppeleitä alttarin ympärille; keskellä lattiaa seisoi -ruumisalttari, mutta ruumiskirstua ei ollut vielä tuotu. - -Esbjörn oli sattumalta kuullut, että muuan vanha nunna, joka oli -kauan ollut sairaana, oli äskettäin kuollut, ja hän saattoi ymmärtää, -että aiottiin viettää hänen hautajaisiaan... Mutta eiköhän täällä -ilmautuisi tilaisuutta nähdä ja puhutella Kaarinaa? Keskustelu hänen -äitinsä kanssa oli osoittanut Esbjörnille, ettei isä Johanneksen ja -hänen olonsa luostarissa ollut mikään salaisuus; luultavasti oli isä -tunnettu, mutta jottei ilmaistaisi mitään pelkoa, oli annettu heidän -jäädä luostariin ja tyydytty ainoastaan pitämään heitä silmällä. - -Esbjörnin täytyi myöntää, että nunnaluostarissa meneteltiin vielä -ovelammin kuin munkkiluostarissa, sillä mitä hän oli nyt havainnut, -ei hän ollut osannut ajatellakaan. Seistessään näihin ajatuksiin -syventyneenä tunsi hän, kuinka käsi laskettiin hänen olalleen. - -Muuan luostarin palvelija viittasi häntä seuraamaan. - -Heidän oli yhdessä kannettava ruumisarkku kirkkoon. - -Pieni huone, jossa se oli, oli verhottu kauttaaltaan mustiin, ja -palavat kynttilät, jotka sitä ympäröivät, tuikkivat ainoastaan -himmeästi paksun suitsutuksen läpi, joka täytti huoneen. - -Abbedissa seisoi lukuisain nunnien kera kirstun ympärillä, mutta -muuan noviisi oli polvillaan sen vieressä itkien katkerasti. -Läsnäolijat veisasivat virttä "De profundis", papin pitäessä ristiä -ruumiin pään kohdalla. Kirkosta kuuluivat urkujen sävelet. - -Esbjörniä neuvottiin kantamaan jaloista, mutta samassa kuin hän -kumartui tarttuakseen kirstuun, nousi noviisi ja hän tunsi -- -Kaarinan. - -Heidän silmänsä kohtasivat sekunniksi toisensa; Kaarinan kasvojen -surullisuuden takaa pilkahti ilon säde, mutta kaikki tyyni kesti -ainoastaan silmänräpäyksen; jokaisen täytyi käydä toimeensa. Kun -kantajat olivat tehneet tehtävänsä, täytyi heidän poistua kirkosta. - -"Abbedissa on lähettänyt sanan, että meidän on heti poistuttava -luostarista!" olivat ensimäiset sanat, joilla Johannes otti Esbjörnin -vastaan. - -"Kaarina on täällä, olen nähnyt hänet." - -"Silloin voimme käyttää oikeuttamme." - -Esbjörnillä oli hallussaan paperi, joka oikeutti omistajansa -saamaan selon, keitä nunnia luostarissa oli, ja isä Johanneksen oli -arkkipiispa valtuuttanut vapauttamaa Kaarina Eliaantyttären, jos tämä -itse sitä halusi eikä ollut vielä ottanut huntua. - -Johannes lähti heti pyrkimään abbedissan puheille, mutta hänelle -vastattiin, että abbedissa oli kiinni hautajaishommissa, kuitenkin -ottaisi hän ilolla munkin vastaan seuraavana päivänä. - -Yön kuluessa odottivat he Kaarinan äidin käyvän heidän luonaan, mutta -tämä ei tullut. - -"Meidän pitäisi nyt olla varmat asioistamme", sanoi Esbjörn, "ja -sentään epäilen suuresti, saammeko hänet mukaamme." - -"Minä en tiedä mitään esteitä, jos hän itse tahtoo." - -Seuraavana aamuna menivät he yhdessä ruokasaliin, jossa abbedissa -heti tuli heitä vastaan. - -"Olette tahtonut pysyttäytyä meiltä salassa, kunnianarvoisa isä", -sanoi hän. "Toivon ettette ole löytänyt mitään arkkipiispalle -valitettavaa." - -"Yhtä vähän löytänyt kuin etsinytkään! Ainoastaan tämä on asiani." -Hän antoi paperinsa. - -Abbedissa luki sen tarkkaavaisesti. "Tahdotteko sanoa, miksette ole -antanut sitä ennen minulle?" - -"Sallikaa minun jättää vastaamatta." - -"Se on oikeutenne!" - -"Tahdotteko lähettää noutamaan nuorta tyttöä." - -"Ensin tahdon kuitenkin sanoa, ettei hän voi tulla mukaan." - -"Eikö minulla ole hänen armonsa valtuutus?" - -"Hänen äitinsä tahto merkitsee enemmän!" - -"Ja kieltääkö hän?" - -"Hän tahtoo itse pitää huolen tyttärestään." - -"Sallitteko minun puhutella heitä molempia?" - -"Toiseen nähden ei minulla ole mitään määräysvaltaa; kuitenkin -luulen, että hän mukautuu tahtooni." - -Abbedissa soitti, ja ikäänkuin olisivat sitä odottaneet, astuivat -Kaarina ja hänen äitinsä sisään. - -Nuori, kaunis tyttö oli nyt enää ainoastaan oma varjonsa... Silmät -olivat vaipuneet maata kohden, ja muinoin niin eloisat kasvot olivat -ikäänkuin kivettyneet yhteen ainoaan valitushuutoon. - -Isä Johannes katseli häntä osanotolla. "Kaarina Eliaantytär!" sanoi -hän lempeästi. - -"Isä!" vastasi tämä polvistuen. - -"Sinulla on vapaus lähteä luostarista!" - -"Tiedän sen!" - -"Tahdotko tulla mukanani?" - -"Äitini..." - -"Minäkin olen häntä etsinyt ja vihdoin löytänyt, kunnianarvoisa isä!" -puuskahti tämä. "Kenenkään ei pidä ihmetellä, vaikka tahdon itse -pitää huolta lapsestani." - -"Siihen on teillä täysi oikeus!" - -"Kristina rouva käski minun etsiä teitä vaivojani säästämättä", -puuttui Esbjörn äkkiä puheeseen. "Poiketkaa nyt kotimatkalla -Tukholmaan häntä tapaamaan." - -"En, en!" huudahti äiti luoden silmäyksen abbedissaan. "Hän -houkuttelisi minua jäämään tänne ja minä tahdon saada lapseni -takaisin!" - -"Emmekä uskokaan, että tulet hänen puolestaan", lisäsi Kaarina luoden -salamoivan silmäyksen Esbjörniin. - -"Nyt olette kuulleet sen heiltä itseltään", sanoi abbedissa -tavallisella leppeydellään. "Minulla ei ole mitään oikeutta pakottaa -eikä houkutella." - -"Minun tehtäväni on pääasiallisesti päättynyt, on vain yksi asia enää -jälellä." Isä Johannes otti sormuksen esille. "Kaarina Eliaantytär, -olen luvannut antaa tämän sinulle muistoksi ja tuoda paljon -terveisiä." - -"Keneltä?" - -"Pentiltä!" kuiskasi Esbjörn. - -Kaarina päästi huudon ja painoi sormuksen huuliaan vasten. "Kas, -kas!" sanoi hän näyttäen kallisarvoista lahjaa. - -"Kuka on antanut sen?" kysyi äiti. - -"Gyllenstjernojen vaakuna!" huudahti abbedissa. "Mistä se tulee?" - -"Ystävältä, joka toivoi, että Kaarina tahtoisi ottaa takaisin -vapautensa!" sanoi Johannes. - -"Kyllä, kyllä, minä tahdon!" huudahti Kaarina. "Isä, ota minut -mukaan, minä seuraan sinua." - -Esbjörn näki uhkaavan katseen, jonka abbedissa loi äitiin, ja -kuitenkin tämä virkkoi pelosta vavisten: - -"Tyttäreni, olit antanut minulle lupauksesi..." - -"Mutta hän ei ole mikään tanskalaisten lähetti; ja hän tuo minulle -tietoja siltä, jota sydämeni rakastaa! Tule, tule, äitini, häntä -täytyy meidän seurata." - -"Viekää hänet heti huoneeseensa", käski abbedissa. "Hän on sairas! -Huomenna puhumme tästä enemmän!" Ääni oli ankara ja käskevä. - -Äiti seisoi epäröiden, hän katsoi olevansa velvollinen tottelemaan, -mutta rakkaus tyttäreen puhui äänekkäämmin. - -Kaarina oli herännyt eloon, päättäväisyyteen ja uhmaan. Hän piteli -lujasti isä Johanneksen kädestä ja sanoi: "Jumalan äidin tähden, -älkää lähtekö luotani." - -Johannes kääntyi abbedissaan. "Käytän nyt teidän omia sanojanne", -virkkoi hän. "Teillä ei ole mitään oikeutta pakottaa tai houkutella." - -"Ainoastaan sillä, jolta olen ottanut vastaan kevytmielisen tytön, on -oikeus ottaa hänet takaisin!" huudahti vihastunut nainen. "Ja minulla -on kyllä keinoja saattaakseni tahtoni voimaan!" Hän ojensi kätensä -tarttuakseen soittokelloon, mutta Esbjörn sieppasi sen ennen häntä ja -kohtasi pelottomasti hänen uhkaavan katseensa. - -"Jalo rouva, päättäkää asia hyvällä!" sanoi hän ja vetäisi taskustaan -linkkuveitsen, jonka terän avasi. - -"Uhkaatteko henkeäni?" - -"Tahdon ainoastaan estää teidät kutsumasta väkeä soittamalla, -huudoilla tai muulla hälinällä." - -"Tuollaista väkeä teillä on mukananne?" sanoi abbedissa halveksivasti -Johannekselle. - -"Hän on uskollinen palvelija, eikä teillä ole mitään pelättävää, kun -vain täytätte velvollisuutenne." - -"Niin juuri teen, kun olen luovuttamatta kirkon vihittyä." - -"Sellainen en ole!" huudahti Kaarina. "Kaikista kestämistäni -kärsimyksistä huolimatta olen kieltäytynyt rupeamasta nunnaksi." - -"Arkkipiispan käsky velvoittaa minut kuuliaisuuteen!" virkkoi -Johannes. "Ja kehotan teitä oman etunne tähden taipumaan ajoissa." - -"Kenties teen sen, mutta en nyt; tarvitsen ajatusaikaa!" - -"Kuinka kauan?" - -"Älkää lähtekö luotani?" pyysi Kaarina peloissaan. - -"Huomiseen!" - -"Mahdotonta!" tokaisi Esbjörn. - -"Tunti kumminkin!" - -Samassa vetäytyi abbedissa loitommaksi Esbjörnistä, ikäänkuin tämä -olisi seissut häntä liian lähellä, mutta ovela, maailmaa kokenut mies -aavisti pahaa; Johanneksen puhuessa lohdutuksen sanoja Kaarinalle -ja äidin seistessä aivan masentuneena, pitämättä lukua mistään, -huomasi Esbjörn, kuinka abbedissa vei kätensä seinään joko etsiäkseen -salaista soittojohtoa tai salaovea, mutta samalla näytellen -mielenliikutusta, jonka tähden muka oli tuen tarpeessa. - -"Sallikaa minun tukea teitä, kunnianarvoisa rouva", sanoi Esbjörn -vetäen armottomasti pois hänen kätensä. - -Jos häntä olisi pistänyt käärme, ei vaikutus olisi voinut olla -tehoisampi. "Kuinka uskallatte koskea minuun?... Menkää, menkää heti -näkyvistäni." - -"Emmehän muuta toivokaan." - -"Mutta nämä naiset jäävät tänne!" - -"Kaarina Eliaantytär seuraa minua!" vastasi isä Johannes suurella -vakavuudella. "Täällä ei häntä pidätä mikään; teidän valtanne hänen -ylitseen on lakannut arkkipiispan käskyn johdosta, ja minä käsken -teitä hänen nimessään sitä tottelemaan." - -Lieneekö abbedissa saanut uuden aatteen vai mikä sen lienee -vaikuttanut, mutta hän sanoi vain: "Tapahtukoon tahtonne!" - -"Antakaa sitten käskynne!" - -"Ennenkuin jätän teille kellon", sanoi Esbjörn, "tahdon vain sanoa, -että seison tässä takananne paljastettu veitsi kädessäni, ja jos -teidän antamanne käskyt jättävät oikeaan merkitykseensä nähden tilaa -pienimmällekään epäilykselle, olette, niin totta kuin elän, puhunut -viimeisen sananne tässä maailmassa." - -Äänessä ja katseessa oli niin hirveää vakavuutta, ettei abbedissa -vastannut mitään, ja kun hänen soittonsa johdosta muuan palveleva -nunna astui sisään, käski hän, että luostarin portit olivat heti -avattavat isä Johannekselle ja hänen palvelijalleen ynnä Kaarina -Eliaantyttärelle ja hänen äidilleen. - -Mutta kun he tahtoivat ottaa häneltä jäähyväiset, torjui hän heidät -halveksien luotaan, ainoastaan isä Johannekselle soi hän kitsaan -tervehdyksen. - -"Kunnianarvoisa äiti!" sanoi Esbjörn. "Vielä on yksi jälellä; että -seuraatte arkkipiispan asiamiestä portille." - -Tähänkin täytyi abbedissan mukaantua, ja vapautetuille oli vihdoinkin -ilo kuulla salvat työnnettävän eteen sisäpuolelta ja olla itse -ulkona Jumalan vapaassa luonnossa. Oli ihana syyspäivä, linnut -lauloivat, kellastuneet lehdet karkeloivat maassa ympäri, mutta monia -tuhansia keltaisia, punaisia ja vihreitä oli vielä puissa jälellä, -ja auringonsäteet leikkivät niillä ja hyväilivät niitä. Kaikki -pensaat peitti kevyt hämähäkin harso, miljoonain miljoonia pikku -tähtiä välkkyi niissä ja myriaadit siipiäiset muodostivat ikäänkuin -päiväntien ilmassa. - -Kaarinan valtasi niin syvä ilo, että hän lankesi polvilleen, pani -rukoillen kätensä ristiin ja huudahti: "Oi, Jumala, kuinka maailma on -kaunis!" - -"Älkää sitä vain sanoko täällä luostarin läheisyydessä", vastasi -Esbjörn, nostaen hänet vahvoille käsivarsilleen ja juosten metsään. - -Toiset seurasivat läähättäen jälestä, ihmetellen, mihin hän aikoi -suunnata matkansa. - -Kun he olivat tulleet pieneen metsäntylvään kappaleen matkan päähän -tiestä, laski Esbjörn kantamuksensa maahan. "Levätkää nyt", sanoi -hän, "minä pidän vartiota." - -Isä Johannes istuutui molempain naisten väliin, hän kertoi Kaarinalle -kaiken, mitä tiesi Pentistä. Oliko Esbjörn myöhemmin kuullut hänestä -jotakin, ei hän tiennyt. - -Elsa muori kertoi hädästään rakkaan lapsensa tähden, kuinka se oli -hänet ajanut etsimään ja kuinka hän vihdoin oli tullut Skohon. -Vasta tultuaan vakuutetuksi, että Kaarina oli siellä, oli hän -ilmoittautunut abbedissalle ja pyytänyt saada takaisin tyttärensä. -Tämä oli vastannut, että hänen piti joka päivä kiittää Jumalaa siitä, -että hänen tyttärensä oli niin hyvässä tallessa, sillä suuria vaaroja -oli uhkaamassa, ja kun Johannes ja Esbjörn saapuivat luostariin -ilmoitettiin heidät heti herra Kaarle Alfinpojan läheteiksi, ja -abbedissa sanoi, ettei hän päästäisi koskaan Kaarinaa luostarista -ennenkuin nämä miehet olivat poissa. - -Hetken kuluttua tuli Esbjörn takaisin tyytyväisesti myhäillen. "Nyt -on vaara vältetty", sanoi hän. "Onko sitten ollut vaara tarjolla?" - -"Parvi luostaripalvelijoita on lähetetty eri tahoille ajamaan takaa -ja ottamaan kiinni pakolaisia." - -"Mutta jos he tulevat tänne?" - -"He ovat jo kaukana poissa, ja jos tahdotte seurata neuvoani, niin -vältämme kyllä heidät." - -He lähtivät jälleen taipaleelle ja tulivat samana iltana erääseen -talonpoikaistaloon, johon yöpyivät. Täällä erosi isä Johannes heistä. - -"Minun täytyy mennä Mariefrediin", sanoi hän. "Viekää Sten herralle -ja Kristina rouvalle terveisiä minulta ja sanokaa, että tahdon tehdä -heidän puolestaan kaiken minkä voin." - -Esbjörn ja molemmat naiset matkustivat meritse Tukholmaan. He -menivät heti linnaan. Kristina joutui Kaarinan nähdessään ilosta -pois suunniltaan, hän sulki hänet syliinsä, kiitti häntä tekemistään -suurista uhrauksista ja kysyi kuinka voisi ne palkita. - -"Minulla on tärkeätä asiaa teidän herrallenne", sanoi Kaarina. "Kun -olen ilmoittanut sen, tahdon palata äitini kera Vadstenaan, jossa -isäni meitä odottaa." - -"Tahdotko jättää minut?" - -"Jalo rouva, olen saanut maailmasta kyllikseni." - -"Se on pidellyt sinua kovin kourin!" - -"Luulen sentään pahimman olevan voitetun." - -Kaarina ei ollut unhottanut kirjeitä, jotka hän oli löytänyt ja -opetellut ulkoa, ja hän antoi Sten herralle täydellisen kertomuksen -niin niiden sisällöstä kuin siitäkin mitä oli muuten kokenut, -ennenkuin hänet vietiin luostariin. - -"Nämä ovat merkillisiä asioita", sanoi hän. "Olen jo huhuna kuullut -asioita, jotka vahvistavat tietojenne todenperäisyyden. Kuitenkaan en -voi enkä tahdo ryhtyä mihinkään ennenkuin minulla on niin varmoja ja -hyviä todistuksia, ettei niitä voida tehdä tyhjiksi." - -Kristinan hartaasta pyynnöstä lupasi Kaarina palata hänen luokseen -ensin vietettyään talven vanhempiensa luona; ja niin lähti hän -äitinsä kera varman vartioston saattamana Vadstenaan. - - * * * * * - -Herra Erik Trolle saapui Tukholmaan; pehmeänä ja notkeana kuten aina -puhui hän kunnioituksestaan niin nuorta valtionhoitajaa kohtaan, -joka kuitenkin osoitti niin suurta vakavuutta, ymmärtäväisyyttä ja -huolellisuutta. - -Sten herra saattoi vastata ainoastaan kiittämällä hyvästä -arvostelusta ja toivomalla voivansa vastata niitä vaatimuksia, joita -oli oikeus tehdä sille, joka oli asetettu niin tärkeään virkaan. - -Sen jälkeen otti Erik herra esiin pergamenttikäärön, joka sisälsi -suostumuksen, että herra Kustaa Trolle tulisi nykyisen arkkipiispan -erottua hänen seuraajakseen. Asiakirjan oli Jaakko Ulfinpoika -allekirjoittanut ja nyt oli valtionhoitajankin kirjoitettava siihen -nimensä ja liitettävä sinettinsä. - -"Olen suostunut siihen, että Kustaa herra tulisi arkkiteiniksi, mutta -ei arkkipiispaksi", sanoi Sten. - -"Hänen armonsa, Jaakko herra, luuli kuitenkin tietävänsä..." - -"Olemme puhuneet siitä, mutta emme pitäneet ratkaisua välttämätönnä, -kun minun korkein toivomukseni on, että hänen armonsa pysyisi vielä -monia vuosia virassaan." - -"Mutta nyt on hän lujasti päättänyt erota, ja minua surettaisi -suuresti, jos vastenmielisyydestä minun valtiollisia mielipiteitäni -kohtaan antaisitte poikani kärsiä niiden tähden." - -"Voittehan käsittää, Erik herra, etten mielelläni tahdo saada -vihollista arkkipiispan istuimelle." - -"Mutta sanon teille, ettei hän ainoastaan ole teidän persoonallinen -ystävänne, vaan lisäksi niin ruotsalainen mieleltään kuin konsanaan -saattaa toivoa. Juuri saadakseni aikaan sovintoa puolueiden kesken -tahtoisin teitä pyytää osoittamaan ystävällisyyttä häntä kohtaan." - -"Mitä nyt sanotte, se ratkaisee kokonaan asian!" huudahti Sten -vilkkaasti. "Jos Kustaa herra on sellainen mies, silloin on hän -minusta sydämellisesti tervetullut; silloin tulemme yhdessä -toimimaan isänmaan hyödyksi ja siunaukseksi!" Näin sanoen kirjoitti -valtionhoitaja nimensä tärkeään paperiin. - -Erik herra vakuutti kiitollisuuttaan ja auliuttaan sitä -osoittamaan. Sitten puhui hän vielä suurista kustannuksista, joita -virkaanvihkiminen aiheuttaisi; vanhan tavan mukaan tapahtuisi se -Roomassa, mutta hänen pyhyytensä piti arkkipiispan istuimen niin -hyvässä hinnassa, että hän tuskin tiesi, miten hänen poikansa -pystyisi sen hankkimaan. - -"Tahdon mielelläni avustaa siinä suhteessa mikäli voin", vastasi Sten -Sture. "Ja sitten tervehtikää Kustaa herraa ja sanokaa hänelle, että -teidän kuvauksenne hänen mielialastaan on minussa herättänyt hartaan -halun nähdä häntä." - -Erik herra puhkesi suuriin kiitoksiin ja poistui sitten -kallisarvoinen paperi mukanaan. "Minua ilahuttaisi, jos he sopisivat -hyvin keskenään!" jupisi hän itsekseen. "En tunne mitään kaunaa -nuorta herraa kohtaan enkä suinkaan tahtoisi olla hänen sijassaan..." - -Mutta Sten Sture hymyili valoisalle ja toivehikkaalle -tulevaisuudelle. "Jos Kustaa Trolle tahtoo pitää lujasti yhtä -kanssani, silloin en pelkää Kristian kuningasta enkä ruotsalaista -rauhanpuoluetta." - - * * * * * - -Jos pistäydymme pieneen kamariin Tukholman linnan naisparvelle, -tapaamme siellä Anna Bjelken. Levotonna kävelee hän edestakaisin, -pikku kätöset vääntelehtävät kouristuksentapaisesti toistensa ympäri. - -"Tietäisinpä vain, missä hän piileksii, alistuisin mielelläni -kaikkeen!" sanoo hän tuskitellen. "Mutta tämä, ettei hän tule -takaisin, ei kirjoita sanaakaan, on tuskastuttavampaa kuin mitä voin -sietää." Ja hän vaipuu alas rukousjakkaralle ja rukoilee palavasti -madonnalta voimaa ja tyyneyttä. - -Sisäänastuva Outi pysähtyy kynnykselle, hänellä on uusi puku -käsivarrellaan, mutta hän ei uskalla häiritä neitsyttä. Hänen pienet -jalkansa polkevat kärsimättömästi lattiaa, mutta hän ei rohkene sanoa -mitään, hänen täytyy odottaa. - -Vihdoin Anna nousee. "Mitä tahdot, Outi?" - -"Koettaa tätä kaunista pukua." - -"Teithän sen jo eilen." - -"Mutta minun täytyy tehdä se tänään uudestaan. Samoin kuin ei kukaan -ole yhtä ihana kuin kaunis neitsyeni, en myöskään tahdo, että kukaan -on niin pulskasti puettu kuin hän." - -"Et usko, kuinka vähän välitän moisesta." - -"Ymmärtäisinpä vain syyn! Minusta näyttää onnellisimmalta se, jolla -on enimmän millä koristautua." - -"Voiko sellainenkin ilahuttaa sydäntä?" - -"Sellaisella voi saada oman kullan." - -"Kuinka hupsuja puhut, Outi!" - -"Mutta totta se on, neitsyt; kuinka monet välittivät minusta niin -kauan kun kulin kurjassa maatiaismekossani, nyt voin sitä vastoin -saada niin monta kosijaa kuin tahdon." - -"Mutta olethan jo tehnyt valintasi?" - -"En vielä!" - -"Mitä, Outi, etkö sanonut minulle..." - -"Mitä neitsyt?" - -"Että kunnon Esbjörn on sinut kihlannut." - -"Kyllä, mutta..." - -"Kadutko sitä?" - -"Me erosimme jo kesällä!" - -"Ja sitä et ole kertonut minulle!" - -"Pelkäsin, että vihastuisitte." - -"Niin pitäisi tekemän epäsuoruutesi tähden." - -"Älkää panko pahaksenne! Ette voi uskoa, kuinka vaikea on valita, kun -niin monet pyörivät ympärillä." - -"Et suinkaan ole kihlautunut uudestaan?" - -"Kesällä maalla hakkailivat minua kyökkimestari ja muuan nuori -sotamies." - -"Etkö sitä torjunut?" - -"Kuinka voin tehdä sen?!" - -"Pelkään, Outi, että miellytyshalu saa sinut uudestaan valtaansa." - -"Jalo neitsyt, sinä päivänä, jona lähditte matkalle, sanoin heille, -ettei heidän pitänyt enää minua ajatella." - -"Kas niin, kas niin!" - -"Pidän kyllä kiinni siitä, jolle olen luvannut olla uskollinen!" -sanoi hän kiihkeästi nyyhkyttäen. - -"Mutta olethan purkanut hänen kanssaan!" - -"En sen toisen!" - -"Toisen?" - -"Niin, Turon!" - -"Suomalaisen nuorukaisen?" - -"Hän on ollut täällä." - -"Ja kohtasitte silloin toisenne?" - -"Minun tähteni hän kai tulikin." - -"Ja silloin otit hänet taasen hoiviisi?" - -"Täytyihän minun!" - -"Esbjörnin tietämättä?" - -"Hänhän sitä juuri tahtoikin!" - -"Hän tahtoi?" puuskahti Anna. - -Outi punastui syvästi. "Luulen, ettei Turo antanut hänelle pahaakaan -rauhaa", lisäsi hän. - -"Ole varovainen, Outi; kun nyt kerran olet liittynyt Turoon, niin -ole hänelle uskollinen. Saattaisi tapahtua, ettei hän ole niin -hyväntahtoinen ja myöntyväinen kuin Esbjörn." - -"Jos tulen onnettomaksi, on se hänen syynsä." - -"Mitä hän voi tehdä siihen?" - -"Hänen ei olisi pitänyt antaa myöten!" - -"Entä sinun?" - -"Minä tein kuten he tahtoivat!" - -"Koettakaamme nyt pukua!" - -Ja sillaikaa kertoi Outi, että Turosta oli sukeutunut kaunis poika, -että Esbjörn oli aivan liian vanha hänelle, ja sitten näytti hän -kauniin kultasormuksen, jonka oli saanut edelliseltä. "Olen saanut -tällaisen lahjankin", sanoi hän. "Olisi häpeä pettää häntä, sentähden -en sitä teekään." - -Puku, jota Outi koetti nuorelle emännälleen, oli vaaleanpunaista -silkkiä, hopeapitsein koristeltu; hänen oli pidettävä sitä muutamien -päivien perästä, seitsemäntenätoista syntymäpäivänään, päivänä, jona -oli ratkaistava hänen kohtalonsa. - -Kun hän oli nyt puettu siihen, sanoi hän Outille. "Pidän sen niin -kauan ylläni, sillä Kristina rouva haluaa nähdä sen. Kutsun sitten -sinut." - -Hänen oli mentävä naistuvan läpi tullakseen Kristinan -makuuhuoneeseen. Muuan ritari seisoi ikkunan ääressä ikäänkuin -odottaen jotakin. Anna ei olisi huomannut häntä, jollei hän olisi -äkkiä kääntynyt hänen lähetessään. - -"Anna!" huudahti ritari hänet nähdessään. - -"Maunu ritari!" vastasi hän hämillään. - -Ritari ojensi kätensä esiin, eikä hän voinut olla panematta siihen -omaansa. - -"Kiitos, että tulitte!" sanoi Maunu sitä puristaen. - -"Tulin?" virkkoi Anna kummissaan tahtoen vetää kätensä pois. - -Mutta se oli aivan kuin rautapihdin puristama. - -"Kiitos siitä, että olette pukeutunut tähän pukuuni" lisäsi Maunu -katsellen intohimoisesti häntä. - -"Tähän pukuun? En ymmärrä teitä." - -"Kyllä ymmärrät minut!" sanoi hän. "Tiedät, että olen kauan -rakastanut sinua, mutta et voi tietää, kuinka olen kärsinyt näinä -kuukausina, joina en ole saanut sinua nähdä. Nyt kävi ikävä minulle -liian raskaaksi, sentähden kirjoitin sinulle ja pyysin kohdata sinua -täällä. Kiitos, kiitos, että tulit, sieluni armahin!" - -Maunu herra oli kietonut käsivartensa Annan ympärille ja pelästys oli -vienyt tältä kaiken vastustusvoiman, mutta nyt painoi ritari huulensa -hänen otsaansa vasten ja suuttumus sai hänet jälleen tolkulleen. - -Melkein rajusti riistäytyi hän hänen sylistään. - -"Olen yhtä vähän saanut mitään kirjettä kuin tullut tänne teitä -kohtaamaan", sanoi hän. "Mutta että unhottaisitte niin sen -kunnioituksen, johon olette velvollinen jalosukuista neitsyttä -kohtaan, sitä en totisesti ollut teiltä odottanut, Maunu herra!" - -Ritari kalpeni ja hänen äänensä vapisi, kun hän vastasi: "Olette itse -antanut minulle oikeuden tavoitella kättänne, kolmen päivän kuluttua -on teidän valittava minun ja veljeni välillä. Hän on kateissa -eikä näytä aikovan asettua toiveideni tielle... Aiotteko rikkoa -lupauksenne, ylväs neitsyt, vai piileksiikö Åke peläten kostoani?... -Suositteko onnetonta veljeäni?... Voi häntä; jollei hän voi ottaa -henkeäni, täytyy minun ottaa hänen!" - -"Veljestänne en tiedä mitään!" vastasi Anna pontevuudella, joka -melkein ihmetytti häntä itseään. "Antamaani lupausta en petä. -Seitsemäntenätoista syntymäpäivänäni kihlaudun jonkun Göksholman -herran, Maunun, jälkeläisen kanssa; sanon teille, että teen sen -sovittaakseni suuren syyn, ja rukoilen madonnaa, että olisin -kelvollinen uhri; mutta en odottanut, että sentähden palkitsisitte -minua moisella loukkauksella, sitä en ansainnut." - -Koskaan ei hän ollut Maunu herrasta ollut niin kaunis kuin tällä -hetkellä, kun suuttumus salamoi hänen silmistään. - -"Anna anteeksi mieletön rohkeuteni", sanoi ritari notkistaen -polvensa. "Älä lue sitä minulle rikokseksi." - -"Nouskaa, ritari, ja jättäkää minut heti." - -"Ilman anteeksiantoanne?" - -"Saatte sen, kun kohtaamme ensi kerran toisemme." - -Anna palasi kamariinsa. Outi oli vielä siellä ja näytti odottavan -häntä. - -"Pian pois tämä!" - -Sanat eivät sietäneet mitään vastaväitteitä, korea puku riisuttiin -nopeasti. - -Pukeutuessaan toiseen näytti Anna olevan kiihkeän mielenliikutuksen -valloissa. Äkkiä hän kääntyi palvelijattareen ja kysyi: - -"Oletko ottanut vastaan jonkun kirjeen?" - -"En uskaltanut antaa sitä teille!" vastasi Outi punastuen. "Tässä se -on." - -"Vie se heti takaisin lähettäjälleen!" - -"Mutta, ankara neitsyt?" - -"Tai poistu palveluksestani!" - -"Minä menen, minä menen!" Outi riensi pois. - -Kun Anna oli jäänyt yksin, seisoi hän tuokion aivan kuin -huumaantuneena; hänestä tuntui, että tuska tahtoi pakahduttaa hänen -rintansa... Oliko Åke poissa kohtalon sallimuksesta?... Hän, Anna, -olisi mahdollisesti voinut ilmaista itsensä, ja mitä olisi silloin -seurannut?... Se oli hirveä ajatus. Hän kiitti Jumalaa siitä, että -hän saattoi vetää veljekset toistensa luo. Vaikkakin Åke olisi nähnyt -hänen sydämeensä, oli hän varma, että hänen salaisuutensa oli tälle -pyhä, eikä tämä ilmaisisi sitä kenellekään. - -Mutta tuo Maunu, kuinka inhottava hän oli! Hänen julkea kosketuksensa -tuntui melkein häpäisevältä... Äkkiä sieppasi Anna uuden puvun, -kääräisi sen myttyyn ja heitti palavaan takkaan. - -"En tahdo kantaa sitä koskaan, en tahdo, että se muistuttaa minulle, -mitä on tapahtunut tänään!" sanoi hän. - -"Olisitko ollut yhtä ankara, jos hän olisi ollut Åke?" kuiskasi ääni -hänen sielussaan. - -"Hän ei olisi koskaan käyttäytynyt niin, sillä hän olisi ymmärtänyt, -etten olisi koskaan voinut häntä enää rakastaa!" - -Kristina rouva oli Annan ainoa uskottu, ja tälle kertoi hän mitä oli -tapahtunut. - -"Sinä pysyt lujana päätöksessäsi?" kysyi tämä. - -"Lujempana kuin konsanaan!" - -"Ajattele ikäeroa!" - -"Ajattele, mistä on kysymys!" - -"Jumala suokoon sinulle voimaa!" - -"Olisitko sinä menetellyt kuten minä?" - -"Luulen niin!" - -"Kiitos! Kuinka lohduttavaa on tietää, että joku ymmärtää minua." - -"Mutta mitä Gunilla rouva sanoo?" - -"Sten herran on pidettävä minun puoltani hänen edessään." - -"Saanko puhua hänelle siitä?" - -"Tee se, rakkahin Kristina!" - -"Mutta jos hän sanoo: tämä on hulluutta, annatte molemmat tunteiden -eksyttää itsenne?" - -"Silloin tottelen tunteitani ja eksyn, ennenkuin itsekkäitä halujani -ja kadun -- liian myöhään." - -"Olet oikeassa." - -Kun Anna palasi takaisin huoneeseensa, käski hän Outin noutaa -Esbjörnin. Tyttö riensi täyttämään käskyä ja palasi pian Esbjörn -mukanaan. - -"Jätä meidät, Outi, tahdon puhutella häntä yksin." - -Outi näytti hieman hämmästyneeltä, mutta meni heti. - -"Jos voin jotakin tehdä hyväksenne, jalo neitsyt, olen valmis", sanoi -Esbjörn. - -"Muuan Sten herran ja Kristina rouvan ystävistä on kadonnut -jäljettömiin." - -"Kuka niin?" - -"Valtaneuvos Åke Juhananpoika." - -"Kalmarin päällikön poika?" - -"Juuri hän; on tehty monia tiedusteluja, mutta kaikki turhaan... Hän -on jättänyt jälkeensä kirjeen, jossa sanoo viipyvänsä poissa kuusi -kuukautta, mutta on kulunut yhdeksän hänestä kuulumatta mitään... -Hänen isänsä hätä ja pelko on suuri ja..." - -"Onko mitään epäluuloja?" - -"Enpä luule..." - -"Tiedättekö ajan, jolloin hän katosi?" - -"Se oli kesällä, kohta lähtömme jälkeen." - -"Hm... Merkillistä.." - -"Kenties on häntä kohdannut jokin onnettomuus." - -"Oh, kuinka tuhma olen!" huudahti Esbjörn. "Minähän tapasin hänet!" - -"Missä, missä?" - -"Täällä Tukholmassa! Olkaa huoletta, jalo neitsyt; voin kyllä hankkia -hänestä tietoja!" - -"Voitteko todellakin!" sanoi Anna ojentaen hänelle hukkuvan tavoin -molemmat kätensä. - -Samassa kuin hänelle välähti toivonsäde, tunsi hän, että epätoivo oli -ollut hänet melkein surmaamaisillaan. - -"Ritari matkusti täältä isä Laurentiuksen, Vadstenan luostarin -priorin kanssa", sanoi Esbjörn; "saman miehen, joka lähetti -vainukoiransa nuuskimaan vankia, jonka hän oli viekkaudella -ja väkivallalla pakottanut ajeluttamaan päänsä; saman miehen, -joka laahasi Kaarina Eliaantyttären Skohon ja kielsi abbedissan -päästämästä häntä vapaaksi. Nyt tiedätte, jalo neitsyt, minkä -arvoinen isä Laurentius on." - -"Miksi tahtoi hän ritarille pahaa?" kysyi Anna vavisten ja -kalmankalpeana kauhusta. - -"Ei ole hyvä tietää, mitä hän on uskotellut. Ritari seurasi häntä -vapaasta tahdostaan, mutta ei liene helppo saada selville, tokko hän -sinne jääkin vapaasta tahdostaan." - -"Mihin hänet on viety?" - -"Luullakseni Vadstenaan!" - -"Tahdotteko lähteä sinne?" - -"Mielelläni, jos Sten herra suostuu." - -"Kysyn häneltä." - -"Saanko sanoa teille mielipiteeni, neitsyt?" - -"Tee se!" Anna tarttui kiitollisena hänen käteensä. - -"Miksi ette ilmoittaisi hänen isälleen?" - -"Niin, se on totta!" - -"Tai veljelleen!" - -"Ei, sanon sen hänen isälleen!" - -"Ette te, neitsyt!" - -"Miksi en?" - -"Antakaa minun tehdä se." - -Kun Anna katsoi kummissaan Esbjörniin, piti tämä silmänsä luotuina -maahan. Kuitenkin ymmärsi neito, että toinen oli arvannut hänen -salaisuutensa, mutta myös, ettei hänellä ollut sentähden mitään -pelättävää. "Niin, niin!" vastasi hän. "Tehkää kuten itse tahdotte." - -Esbjörn kumarsi kömpelöhkösti lähteäkseen. - -"Esbjörn!" sanoi Anna. "Sten herra, Kristina rouva, kaikki sanovat, -että heidän on kiittäminen teitä jostakin; nyt on minunkin samoin... -Jumala teitä siunatkoon!"... Hän pani molemmat kätensä silmilleen ja -puhkesi kyyneliin, mutta kun hän otti ne pois, oli Esbjörn aikoja -sitten lähtenyt. - - * * * * * - -Syntymäpäivä oli käsissä. Ainoastaan muutamia sukulaisia ja -ystäviä oli kutsuttu, Anna oli hartaasti pyytänyt sitä; puettuna -yksinkertaiseen valkoiseen pukuun ja valkoruusuja hiuksissaan -muistutti hän melkein uhrikaritsaa. Kristina rouva sulki hänet itkien -syliinsä ja sanoi melkein katuvansa suostumustaan. - -Sten herra tahtoi vielä viime hetkessä estää hänen aikomustaan. -"Gunilla rouva on tosin myöntänyt teille vapauden valita", sanoi -hän. "Mutta ei kai ole koskaan pälkähtänyt hänen päähänsäkään, että -antaisitte isälle etusijan poikien rinnalla, ja tuskinpa se saanee -sukulaistenne hyväksymistä." - -"Miksi ei, kun kerran sydämeni on kiintynyt häneen?" - -Anna oli pyytänyt puhutella Kalmarin päällikköä tuntia ennen muiden -vieraiden saapumista, ja tämä oli saapunut täsmälleen. - -Annan nähdessään levitti tämä käsivartensa ja sanoi: - -"Tyttöseni!" - -"En vielä!" vastasi Anna. - -"Mitä?" - -"Olitte antanut minulle luvan valita!" - -"Olen saanut vihjeitä, mistä mahdollisesti löydän Åken. Tahdotteko -viivyttää päätöstänne, kunnes palaan?" - -"En", vastasi Anna, "sitä ei tarvita." - -"Annatte siis kätenne Maunulle! Hän rakastaakin teitä yli kaiken -maailmassa." - -"Pidän kiinni siitä, että minulla täytyy olla vara valita kahden -välillä!" sanoi Anna, heleän punan peittäessä hänen äsken niin -kalpeat poskensa ja kyynelten täyttäessä hänen silmänsä. Hän oli -ilmeisesti tuskissaan. - -"Mikä teitä huolestuttaa, rakkahin neitsyt?" kysyi ritari hellällä -osanotolla. "Tiedättehän, ettei toinen pojistani näytä pitäneen -mahdollisena voittaa teitä." - -"Silloin täytyy teidän astua hänen sijalleen!" - -"Minun?" - -"Jollette tekin pidä sitä mahdottomana; mutta silloin olen vapaa -lupauksestani!" - -"Jollen tuntisi teitä, Anna, pelkäisin tässä piilevän vilpistelyä." - -"Sanokaa vain, että tahdotte kilpailla kädestäni." - -"Saadakseni rukkaset?" - -"Entä sitten; ketään ei ole saapuvilla!" - -"No, olkoon sitten niin!" Ja ritari notkisti polvensa kauniin tytön -edessä. "Jaloin, ihanin neitsyt; olisi suurin onneni, jos saisin -teidät viedä kotiini morsiamenani; mutta olen seitsemänkuudetta -vuotias, kilpailijani on nuori, jalo ritari, eikä minua kummastuta, -jos annatte hänelle etusijan. Pyydän teitä ainoastaan suomaan minulle -pienen sijan sydämessänne." - -"Nouskaa, herra ritari!" sanoi Anna suurella arvokkuudella. "Annan -sen teille kokonaan; teille on kuuluva sekä sydämeni että käteni!" - -Hän ojensi ne tosiaankin ritarille, ja tämä hypähti pystyyn, mutta -ei tarttuakseen niihin, vaan ainoastaan hämmästyneenä, melkein -suuttuneena huudahtaakseen: - -"Tällainen pila ei enää sovi arvollenne, ylväs neitsyt!" - -"Se onkin totisinta totta!" vastasi Anna. "Ottakaa käteni, viekää -minut saliin ja julaiskaa kihlauksemme. Jollette siihen suostu, -matkustan takaisin Viipuriin ja sitoumuksemme ovat rikotut." - -"Mutta, Anna, täytyyhän olla joku syy menettelyynne. Eikö kumpikaan -pojistani ole onnistunut teitä miellyttämään?" - -"Kenties?" - -"Mutta jos niin on?" - -"Oletteko unhottanut ennustuksen?" - -"En tahdo sitä muistaa, vaan ainoastaan, että he rakastavat teitä -molemmat." - -"Mutta se, jota en rakasta, ei antaisi koskaan anteeksi veljelleen." - -"Ja sentähden tahdotte antaa kätenne minulle?" - -"Siihen olen valmis, mitä sitten tulee, sen Jumala säätäköön!" - -"Mutta voinko ja saanko ottaa vastaan teidän uhrinne?" - -"Kuulkaa minua, herra ritari, te voitte hylätä käteni, mutta sanon -teille, että sitä ei anneta koskaan kummallekaan pojistanne!" - -"Onko tämä teidän viimeinen sananne?" - -"Vannon sen suuresti rakastetun isäni muiston kautta!" - -"Vielä kysymys, Anna, rauhoittaakseni omaatuntoani. Haluatteko päästä -lupauksestanne?" - -Anna epäröi tuokion, mutta vastasi sen jälkeen yhtä tyynesti kuin -ennenkin: "Toivon, että se pannaan täytäntöön." - -Ritari tarttui hänen käteensä ja sanoi syvästi liikutettuna: "En ole -koskaan uneksinut, että moinen onni minua kohtaisi, mutta kuinka -kiitollinen olen siitä, sen saa koko jälellä oleva elämäni todistaa." -Sen jälkeen vei hän pienen, kylmän käden huulilleen, ja sitten -seurasi Anna häntä seurasaliin, johon vieraat olivat kokoontuneet ja -joka säteili juhlallisesti valaistuna. - -Kun vanha ritari ilmoitti suuren uutisen, kuului hämmästyksen -huudahdus kaikkien läsnäolijain huulilta, mutta seasta kuului -parahdus, joka tunkeutui isän sydämeen. Kun hänen silmänsä etsivät -poikaa, oli tämä kuitenkin kadonnut. - -Herra Juhana Maununpoika sanoi heti tahtovansa kirjoittaa Gunilla -rouvalle pyytääkseen hänen suostumustaan, ja hän pyysi Sten herraakin -lisäämään puoltavan sanansa. "Pelkään", sanoi hän, "että hän muuten -suorastaan kieltää minulta tyttärensä." - -Kaikista oli kaunis näky nähdä Anna yhdessä kihlattunsa kanssa. -Ritari oli niin kunnioittavainen, niin ihailevainen, Anna -niin harras ja nöyrä, mutta samalla niin korkealla nykyhetken -yläpuolella, ikäänkuin se olisi ollut ainoastaan tie eikä maali hänen -pyrkimyksilleen. - -"Huomenna lähden Vadstenaan etsimään poikaani", sanoi ritari Annalle. -"Silloin on minusta näyttävä ainoastaan unelmalta, mitä tänään on -tapahtunut." - -"Tuotte kai hänet mukananne?" - -"Aivan varmaan, jos hän on siellä!" - -Mutta kun ritari sanoi morsiamelleen jäähyväiset, virkkoi Anna: -"Sanokaa Maunu herralle, että odotan hänen käyvän luonani." - -Seuraavana päivänä tämä ilmestyikin. Hän näytti kalpealta ja -riutuneelta sanoessaan värähtelevällä äänellä: "Tulen isäni käskystä -lausumaan teille onnitteluni." Hän kumarsi kunnioittavasti, mutta -loitolta. - -"Tulevana sukulaisenanne ojennan teille käteni -- menneisyyden -unhotukseksi." - -"Mutta minä en voi, en _tahdo_ unhottaa", keskeytti Maunu ritari -intohimoisesti. "Sen sanoin jo isällenikin erotessa." - -"Teidän on otettava sananne takaisin hänen palattuaan." - -"Silloin olen jo kaukana täältä!" - -"Te erositte vihoissanne toisistanne?" - -"Emmekä tapaa toisiamme enää koskaan!" - -"Kuulkaa sitten minunkin sanani!" vastasi Anna leimuavin silmin. -"Teidän emännäksenne en tule koskaan!" - -Kuinka Maunu synkistyikään nämä sanat kuullessaan! "Inhoatte siis -minua?" - -"Rakkauden ja inhon välillä on leveä tie; tarjoan teille ystävyyteni -ja lupaan tehdä isänne niin onnelliseksi kuin voin, mutta vaadin, -että te puolestanne heitätte pois kaikki pahat ajatukset ja -käyttäydytte meitä kohtaan kuten poika isäänsä ja äitiään kohtaan." - -"Minä en voi!" huudahti ritari heittäytyen hänen jalkoihinsa. "Oi, -Anna, Anna, mitä olette tehnyt?" - -"Täyttänyt velvollisuuteni; se voi väliin olla katkeraa, mutta meidän -täytyy alistua siihen!" - -"Sanokaa minulle ainakin syy vastenmielisyyteenne minua kohtaan... -Ah! Te rakastatte Åkea? Kieltäkää, jos voitte?" - -Taasenkin hehkui veljesviha siinä katseessa, jolla hän katseli Annaa. - -Anna värisi, mutta katsoi häntä tyynesti silmiin. "Eikö minulla -silloin ollut oikeus antaa hänelle käteni?" - -"Tiesitte, että se olisi maksanut hänen henkensä?" - -"Veljenmurhaaja siis!" - -"Vaiti, vaiti! Sananne polttavat kuin tuli!" - -"Älkää sitten kyselkö, vaan alistukaa siihen, mitä ei voi muuttaa. -Herra Juhana Maununpojan emäntänä on minulla oikeus saada teiltä -arvonantoa ja kunnioitusta, vieläpä pojan ystävyyttä ja hellyyttäkin; -miksi silloin kieltää minulta, mihin en pyhän neitsyen avulla tahdo -tehdä itseäni koskaan arvottomaksi." - -Mutta viimeiset sanat kuuluivat melkein rukoilevilta, ja ne sattuivat -ritarin sydämeen, hän aavisti, että se uhraus, jonka neitsyt oli -tehnyt, oli tehty hänen tähtensä, ja tämä kaksinkertainen nöyryytys -poltti syvään. - -"En kunnioita, en jumaloi ketään kuten teitä", sanoi hän. "Ja koetan, -mitä se maksaneekin, noudattaa tahtoanne!" Näin sanoen riensi hän -pois. - -Mutta Anna kiitti palavin rukouksin siitä suojeluksesta ja avusta, -minkä hän oli saanut ylhäältä. - -"Åken kohtaaminen on oleva vaikeampi", ajatteli hän. "Mutta hyvät -enkelit tulevat varmaan olemaan apunani." - - * * * * * - -Kun linnanpäällikkö seurueineen saapui Vadstenaan ja heti sen jälkeen -kysyi luostarista poikaansa, sai hän hämmentyneen, välttelevän -vastauksen, ettei oikein tietty, oliko ritari vielä siellä. - -Hänen täytyi hetken aikaa odottaa ruokasalissa, ja kun konfessori -vihdoin tuli, sanoi hän, että veli Laurentius, joka oli ritarin -uskottu ystävä, ei tällä haavaa ollut kotona, ja hänen ollessaan -poissa ei kukaan saanut jaloa herraa häiritä hänen opinnoissaan. - -"Ette näytä tietävän, kuka olen", sanoi Juhana Maununpoika ylväästi. -"Seuratkaa minua heti poikani luo!" - -"Se on melkein mahdotonta", vastasi konfessori hämillään. - -"Minulla on mukanani kaksikymmentä miestä ja murtaudun sisälle!" - -"Jalo herra!" - -"Menkää edeltä!" - -Käsky täytettiin; muuta keinoa ei ollut. - -Kun ritari astui kammioon, jota lepattava lampunvalo heikosti -valaisi, ja näki poikansa innokkaasti kirjoittavan, kiinnittämättä -huomiota tulijoihin, näki kuihtuneet kasvot ja hivuttavan punan -niillä, silloin puuskahti hän tuskallisella isänhellyydellä: - -"Åke, mitä teet?" - -Tämä käänsi puoleksi hämmentyneen katseensa häneen. "Isä", sanoi -hän lempeästi, "älä minua häiritse." Sen jälkeen jatkoi hän, jos -mahdollista entistään innokkaammin. - -"Poikani, mitä sinulla on hommana?" - -Tämä viittasi paperikasaan. "Lue!" sanoi hän. - -Ritari teki, kuten hän pyysi. Ne olivat kummallisen hurjia ajatuksia, -väliin oli valitusta onnettoman kohtalon tähden ja puhetta jostakin -salaisesta, ihmeellisestä, joka kerran ilmaistaisiin. Mutta -kaikkialla loisti mielipuolisuus lävitse. - -"Haluan jäädä poikani kanssa kahden!" sanoi ritari ankarasti ja -käskevästi. - -Konfessori seisoi ja tepasteli, mutta oli pakotettu lähtemään. - -Sillävälin teki Åke herra työtään edes nostamatta päätään. - -"Kenen tähden teet tätä, poikani?" - -"Siitä on koituva sukuni kunnian pelastus!" - -Aikoja sitten unhottuneet muistot palasivat Juhana Maununpojan -sieluun... Hän otti nopeasti paperin toisensa jälkeen, useita näistä -lauseista oli hän muinoin kuullut onnettoman isänsä hokevan. Hän oli -kuullut myös huoneesta Vadstenan luostarissa, jonka seinille tämä oli -kirjoittanut sekavia ajatuksiaan. - -Hän muisti, että kohta hänen isänsä kuoltua oli Vadstenan luostari -tarjonnut leskelle kopion, mutta vaatinut niin suuren palkkion, että -siitä oli täytynyt luopua. Sittemmin oli tehty tarjous Tanskaan... -Kenties oli se hyväksytty, kenties ei ollut löydetty ketään, joka -olisi ottanut työn tehdäkseen, ja niin oli siihen saatu hänen -poikansa... ja mielipuolisuus tuli luultavasti olemaan hänen -palkkansa! - -Tässä vaadittiin nopeaa toimintaa, mutta suurta varovaisuutta. - -"Rakas poikani, tulen sinua noutamaan." - -"Tarvitsen vielä neljä vuotta, isä -- ennen en voi tulla... Älä -häiritse minua!" Ja taasenkin kiiti kynä paperilla ikäänkuin täytyisi -hukattu aika voittaa takaisin. - -Ritari seisoi neuvotonna. Hän näki, millä huolellisella tarkkuudella -Åke pani kirjoitetut paperit kasaan; oli kuin ne olisivat olleet -puolet hänen sielustaan. - -Konfessori astui uudestaan sisään, hän kysyi, oliko ritari tutustunut -merkilliseen työhön. - -"Olen", vastasi hän. "Ja aion viipyä muutamia päiviä kaupungissa -tutustuakseni siihen edelleen." - -Tämä ei näyttänyt olevan konfessorin mieleen, mutta hän ei uskaltanut -virkkaa mitään. - -Kun Esbjörn oli kertonut ritarille, että hänen poikansa oli -Vadstenassa, oli hän lisännyt: "Jos tarvitsette neuvoa tai apua, niin -etsikää käsiinne seppämestari Eskil Eliaanpoika, hänen tyttärensä voi -olla teille suureksi hyödyksi." - -Juhana herra lähti sinne suoraan luostarista ja hän tapasi koko -perheen koolla. - -Peittelemättä ilmoitti hän asiansa. - -Mies sadatteli munkkien juonia. - -Elsa muori sanoi: "On kuin pistäisi kätensä ampiaispesään, jos tekee -jotakin heitä vastaan." - -Mutta Kaarina tuumi, että jos isä Laurentius oli poissa, ei se -saattanut olla niin vaarallista. - -Nokkela tyttö kyseli kaikki seikat ja tuumi tarkoin, mihin oli -ryhdyttävä. Ja seuraavana päivänä, kun ritari meni luostariin, -vei hän mukanaan sepältä saamansa suuren pullon, täynnä korkkiaan -myöten, ja samoin suuren rohdintukon, jonka oli saanut Elsa muorilta. -Sepänoppilaaksi puettuna ja noettuna kasvoiltaan seurasi Kaarina -mukana kantaen koria, jossa oli ruokaa ja viiniä. Melkoisen lahjan -annettuaan onnistui ritari portinvartijan suostumuksella viemään -mukanaan niin kiellettyjä esineitä. Oli varhainen aamu, mutta Åke oli -jo täydessä työssä, hän näytti miltei kalpeammalta kuin edellisenä -päivänä. - -"Sinä et ole nukkunut yöllä", sanoi isä. - -"Minulla ei ole ollut aikaa", kuului hieman kärsimätön vastaus. - -Kaarina teki kysyvän liikkeen ja ritari nyökäytti hyväksyvästi -päätään. - -Nopeasti sieppasi tyttö lampun, jonka sytytti, ja sen jälkeen kaasi -hän pullon sisällön kiviastiaan. - -Åke herra oli selin, mitä häntä liikuttivat heidän hommansa. Ja -kuitenkin olisi hän antanut henkensäkin niitä estääkseen. - -Kaarina kasteli suuren rohdintukkonsa kivimaljassa, ja uskomattomalla -nopeudella siveli hän sillä seiniä, samentaen tykkönään ennestäänkin -himmeän kirjoituksen. Sillävälin otti ritari salavihkaan -kallisarvoiset paperit ja poltti ne lehti lehdeltä, Åken yhä -kirjoittaessa puhdistaakseen onnettoman isoisänsä muiston. - -He olivat siten puuhailleet äänettöminä useita tunteja. Ritari oli -ottanut viimeisen paperiarkin ja Kaarina hiipinyt melkein Åken -viereen, tämän sitä huomaamatta; silloin oli hänen pantava juuri -täyteen kirjoittamansa paperi valmiiden päälle, ja huomaten näiden -olevan poissa käännähti hän kovasti pelästyneenä ympäri. - -Liekit söivät parhaallaan viime yön työtä, hän ymmärsi, että kaikki -muukin oli mennyt samaa tietä, ja kauhu kangisti hänen kielensä; -mutta kun hän kohotti katseensa ja näki, missä tilassa seinäkirjoitus -oli, silloin päästi hän epätoivon parahduksen ja kaatui tiedotonna -maahan. Kaarina kohotti hänen päätänsä ja valeli sitä vedellä. -"Kutsukaa väkenne, herra ritari", sanoi hän. "He odottavat ulkona." - -Mutta luostarinkin väki oli kuullut huudon ja riensi paikalle. Syntyi -tuima sananvaihto siitä, saatiinko tiedoton ritari viedä luostarista -pois. Kun hän oli täällä sairastunut, oli häntä täällä hoidettavakin, -sanoi konfessori, ja vaadittiin linnanpäällikön mahtikäsky isänvallan -ohella, ennenkuin konfessori ja veljet suostuivat luovuttamaan -puolikuoliaan. - -Herra Juhana Maununpojan palvelijat olivat jo ehtineet kantaa nuoren -herran ulos, ennenkuin luostariväki joutui paikalle; kinastelua -jatkui vielä ulkona pihallakin, ja Kaarina sai siten aikaa -poistaakseen kaikki todistukset heidän osallisuudestaan ilkityöhön. -Kaikki sellaiset kätkettiin pieneen koriin ja kantaen sitä kädessään -hiipi hän nopeasti ja huomaamatta pois luostarista. - -Lyhyin päivämatkoin vei Juhana herra poikansa Kalmariin. Usein oli -tämä houraillut, usein ollut aivan tiedotonna. - -Ritarin hartaasta pyynnöstä lähti Kaarina samaan aikaan matkalle -Tukholmaan viemään Anna Bjelkelle tietoa siitä mitä oli tapahtunut. -Hänelle saattoikin käydä vaaralliseksi oleskelu luostarin -läheisyydessä, kun oli ehditty päästä selville, mitä kaikkea oli -tapahtunut, ja mahdollisesti paljastettu Kaarinan osallisuus siihen. - -Mutta muutamia kuukausia myöhemmin kirjoitti Anna Juhana herralle: - - "Rakkahin herra! - - Suuresti ilahuttaa minua se, että Åke herra on nyt paranemaan - päin. Äidiltäni olen äskettäin saanut kirjeen; sanottuani - hänelle, etten koskaan tahdo tulla muiden kuin teidän omaksenne, - on hän antanut suostumuksensa yhdistymiseemme. Rakkahin herra, - lasken nyt tulevaisuuteni teidän käsiinne ja olen iloinen ja - valmis emännäksenne minä päivänä tahdotte! Sten herra ja Kristina - rouva lähettävät teille monia rakkaita terveisiä. - - Teidän uskollinen - - _Anna Erikintytär Bjelke_." - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK STEN STURE NUOREMPI JA KRISTIINA -GYLLENSTJERNA I: RUOTSIN VALKYRIA*** - - -******* This file should be named 55552-8.txt or 55552-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/5/5/55552 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/55552-8.zip b/old/55552-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 15465c4..0000000 --- a/old/55552-8.zip +++ /dev/null |