Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 9239 insertions, 9626 deletions

diff --git a/56333-0.txt b/56333-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5e3b4c
--- /dev/null
+++ b/56333-0.txt
@@ -0,0 +1,9239 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56333 ***
+
+
+
+E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
+
+
+
+HELLEENIT JA BARBAARIT
+
+Romaani persialaissotien ajoilta
+
+Kirj.
+
+SOPHUS MICHAËLIS
+
+Tekijän luvalla suomentanut
+
+Einar Heikel
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1920.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+     I. Eufranor ja hänen vaimonsa.
+    II. Poika.
+   III. Jumalat.
+    IV. Pan-jumalan lehdossa.
+     V. Hermofantos.
+    VI. Olympia.
+   VII. Juhlakentällä.
+  VIII. Afroditen esipiha.
+    IX. Kilpajuoksu.
+     X. Barbaarit.
+    XI. Artemiin lehdossa.
+   XII. Uusikuu.
+  XIII. Vaellus.
+   XIV. Ateena.
+    XV. Marathon.
+   XVI. Hades.
+  XVII. Sparttalaiset häät.
+ XVIII. Persepolis.
+   XIX. Persialaiset.
+    XX. Hellesponton rannalla.
+   XXI. Retki.
+  XXII. Thermopylai.
+ XXIII. Taistelu.
+  XXIV. Sankarikuolema.
+   XXV. Delfoi.
+  XXVI. Pythia.
+ XXVII. Athene Promakhos.
+XXVIII. Klepsydra.
+
+
+
+
+I.
+
+Eufranor ja hänen vaimonsa.
+
+
+Arkadiassa.
+
+Syvälle vuorten väliin painautunut laakso. Sivuilla jyrkkäseinäiset
+rotkot. Kaikki rinteet näyttivät vievän sisäänpäin ja alaspäin.
+Laakso lepäsi itseensä vaipuneena ja nukkui, auringon hehku
+pohjallansa. Kuka tahtoi katsoa ulos yli laakson reunan, sen täytyi
+kiivetä pitkiä, eksyttäviä teitä.
+
+Huimasi ja värisytti katsojaa hänen silmätessään ulos tästä
+vuortenpainanteesta. Kauas merelle kantoi katse, suurelle,
+salaperäiselle, joka Hellaan rantoja huuhtoi. Pohjoisen puolella se
+uursi siniset poukamansa niemekkääseen maahan. Lahti vei kapeana ja
+välkkyvänä Korinttoa kohden. Valotäpliä liukui eteenpäin yli sinisenä
+värähtelevän juovan. Ne olivat laivoja, kiertämässä Peloponnesosta,
+kunnes niemeke sulki niiltä tien. Lahden takana taivaanranta nousi
+jäänhohtaviin lumihuippuihin. Ne, jotka olivat matkustelleet,
+sanoivat siellä olevan Parnassos-vuoren. Ja Thessalian harjanteet
+haihtuivat sineksi tuntemattoman maan hämärään.
+
+Mutta lännen puolella katse laskeutui laveille lakeuksille, jotka
+häipyivät merelle päin, välkkyvien vesien halkomina. Alfeios matoi
+kuin teräksenharmaa käärme Okeanoksen tyveneksi hyytynyttä pintaa
+kohden. Ja missä lakeus näytti kaikkein matalimmalta, siellä loisti
+Olympian juhlakaupunki. Temppelipylväitä ja päätyjä, keltaisia,
+auringonpaahtamia niinkuin merenvaha. Ryhmä taloja ja muureja.
+Arkadian vuorista lohottuja, joita joku jumala kuin leikillä oli
+latonut pystyyn tuonne alankoon, missä vesivirrat kaivoivat hopeaisia
+vöitänsä mehevään multaan.
+
+Mutta alhaalla Arkadian vuorten kattilassa poreili ikuinen idylli.
+Mehiläiset surisivat, lampaat ja vuohet kulkivat laitumella, ihmiset
+katselivat niitä. Laaksoissa kuljeskelivat siat röhkien sinne tänne,
+mustina liejusta ja päivänpaisteesta. Ylempänä pitkin vuorenrinteitä
+parveili lammas- ja vuohilaumoja. Laumat olivat toisinaan asettuneet
+niin tiheään auringon polttamille rinteille, että näyttivät
+yhtenäiseltä syöpäläisjoukolta, jossa vain laidoilla oli liikettä.
+Kun tultiin lähemmäksi, näkyi selkien likainen villameri. Vuohia
+juoksenteli kivien ja pensaitten keskellä. Pukeilla oli kellot
+leukaparroissaan -- joka hyppäys helähti keskellä hiljaisuutta.
+
+Laidunmaat olivat paimenkansan yhteistä omaisuutta. Siellä
+Eufranorkin kulki vuohilaumansa kanssa sinne tänne. Joka aamu
+auringon noustessa hän heräsi siihen, että sarvet kaapivat hänen
+seiniensä lautoja ja vohlat laskivat sorkkansa hänen ovellensa,
+kunnes hän, vuoteellansa maaten, veti pitkästä nuorasta, niin että
+salpa aukeni ja elukat voivat parvessa syöksyä ulos. Jäljelle jäi
+yksi ainoa vuohi, joka oli kiinni etu- ja takajaloistaan; se imetti
+hänen poikaansa.
+
+Poika makasi käärittynä käherään valkoiseen villaan, ja vuohen utare
+oli aina niin lähellä hänen suutansa, että hän rimpuillen pienillä
+kätösillään voi siihen tarttua. Neljästi päivässä isä valikoi parhaan
+utareen, täyden ja laajan kuin elämänlähde, joka ikävöi päästä
+virtaamaan. Ja vuohi sidottiin aivan pojan makuusijan päälle, ja sen
+utareen tyhjensi yksin hänen pieni imusuunsa.
+
+Eufranor oli ottanut vaimoksensa pienen tyttömäisen olennon, jonka
+olemuksesta neitseellisyys ei koskaan voinut väistyä äidillisyyden
+tieltä. Hän tarttui häneen sillä tavalla kuin olisi pelännyt
+musertavansa hänet. Hänen käsivartensa ja nilkkansa olivat kuin
+ruokoa hänen käsissään. Hän voi asettaa hänet kämmenellensä ja nostaa
+hänet ylös, kiertäen toisen kätensä hänen rintojensa ympärille.
+Niiden nuput eivät näyttäneet koskaan kasvavan. Kun hän synnytti
+ensimmäisen lapsensa, eivät ne täyttyneet maidolla. Ne olivat yhä
+yhtä kehittymättömän neitseelliset. Ne olivat kuin valkoista viatonta
+kermaa. Hänen kätensä laskeutuivat niille kuin kaksi maljaa, ja
+näytti siltä, kuin hän olisi aikonut niissä muovailla hienoimmat
+juustonsa. Mutta hän tunsi niiden tuskin paisuvan. Kävi vain heikko
+vavahdus niiden läpi, aivan niinkuin kuuman maidon kuoreutuessa.
+
+Hänen ruumiinsa pysyi aina yhtä tyttömäisen kapeana. Mies ei
+ymmärtänyt, kuinka hän saattoi kantaa lasta lanteittensa välissä. Hän
+ei ymmärtänyt, kuinka hän oli synnyttänyt ne maailmaan, nuo kaksi
+pikkuruista läpinäkyvää tyttöä, jotka hän hänelle synnytti vuoden
+väliajalla. Ne painoivat vain puolet lapsen tavallisesta painosta.
+Ne olivat kuin kaksi valkeata unta, jotka äiti oli jättänyt. Niiden
+silmien vaaleanharmaa väri oli äidin orvokinsinisen ohennutta
+kastetta. Niiden poskissa ja käsivarsissa oli samaa keltaista
+silkkiuntuvaa kuin hänenkin, mutta niin hienoa, että se auringon
+loisteessa hävisi silmistä. Ne hapuilivat rinnanpäätä niinkuin pientä
+kovaa ja tyhjää hedelmää. Hän piti niitä vuohen utareilla, mutta ne
+eivät käyttäneet pieniä suitansa oikein tahi oli ravinto niille liian
+vahvaa. Ne kuolivat kumpikin ehtimättä oppia puhumaan. Ne ottivat
+pienten sydäntensä sanomattomat salaisuudet mukanansa hautaan. Niiden
+pienet, ohuet huulet eivät koskaan olleet yrittäneet hymyyn. Ne
+sulkivat kaukaiset silmänsä ja palasivat jälleen uneen, josta ne oli
+otettu.
+
+Mutta äiti eli yhä hentoa läpikuultavaa päivänkorennon elämäänsä.
+Eufranor syötti hänelle kultaista hunajaa. Hän otti sen pieneen
+suuhunsa, joka oli punainen kuin vertatiukkuva hedelmä. Hän voi nähdä
+hunajan luisuvan läpi vavahtelevan valkoisen kurkkutorven. Oliko
+maallinen se hento olento, jonka hän oli vaimoksensa ottanut? Itse
+Olympiasta hän oli kotoisin, Heran pyhästä temppelistä. Sieltä oli
+hän eräänä aamuna löytynyt, viimeisen ikivanhan puupylvään takaa,
+vastasyntyneenä mutta itkuttomana, hiljaisena ja hämmästyneenä,
+verhottuna yhteen jumalattaren temppelissä säilytetyistä
+hunnuista. Löytöpaikka varjeli lapsen hengen: temppelinryöstöä ja
+pyhyydenloukkausta ei luettu tuon viattoman olennon syyksi. Jumalatar
+oli ottanut hyljätyn pienen raukan turvaansa. Muuan Elis-maakunnasta
+kotoisin oleva paimen, joka juuri oli rukoilemassa, löysi lapsen ja
+otti sen luoksensa. Se kasvoi keskellä mehiläisiä ja kukkia, mutta
+pysyi yhä valkoisena ja läpikuultavana, aivan kuin olisi vanhan
+pylvään varjo yhä vieläkin levännyt hänen yllänsä.
+
+Eufranor oli vienyt hänet vaimoksensa, kun hän oli
+kuusitoistavuotias. Oli kulunut kymmenen vuotta ja hän näytti
+nuoremmalta kuin miehelään joutuessaan. Yhä vieläkin näytti hän
+hiljaa vaeltavalta kukkaselta. Hän kallisti päätänsä niinkuin
+auringon suudelmalle. Hän muistutti jotakin niistä suurista
+kevätvuokoista, joita kasvoi alhaalla Olympiassa temppelin astimien
+raoissa niissä kohdissa, joita ei mikään jalka polkenut.
+
+Tukka näytti olevan ylen suuri tuohon hienoon päähän. Se kiertyi
+raskaana kehränä ympäri päälaen; kaulan hennot piirteet katosivat
+niskan pienten tummien kiharain kiehkuraan. Ja kun hän kulki pää
+painuneena, hiipi aurinko sinne ja kätkeytyi niihin. Miehelle oli
+rakasta suudella hänen niskansa päivänpaistetta -- maustettuna ja
+kuumana se oli hänen hipiällänsä ja vastaanotti hänen suunsa, kun hän
+hengitti rintaansa auringon tuoksua hänen tukkansa alta.
+
+Meni muutama vuosi pienten kalpeitten tyttösten kuolemasta. Kevät
+kokosi jälleen hennot voimat ja toi hedelmän. Eufranorin voimakkaat
+kädet vapisivat, kun hän tunsi sen kehittyvän tuossa pienessä
+valkeassa temppeliruumiissa. Mutta hän ei rohjennut uskoa, ennenkuin
+vihdoin synnytys tuli ja hän seisoi kostean kuuma ja vavahteleva
+pieni elämä käsissään ja kantoi sen keskelle ovenraosta pilkistäviä
+auringonsäteitä.
+
+Hänen oli kumma olla. Se oli pieni vahva ja tanakkatekoinen poika,
+ja se rimpuili hänen sormiensa välissä. Ei kuten ennen valkeaa
+läpikuultavaa ja valonarkaa hipiää, jossa siniset suonet kuulsivat
+kuin kukanlehdessä, vaan tällä kertaa jotakin täyteläistä, joka
+tuntui käteen voimakkaalta, niinkuin auringon täyttämää ja hunajan
+ruokkimaa. Vastasyntynyt tuntui hänestä niin tutulta. Oli niinkuin
+hän olisi seisonut tunnustellen itseään ja käännellen omia jäseniään
+valoon. Nuo lujarakenteiset polvet, nuo kiinteät nilkat, tuo jo
+hyvinmuodostunut rinta, tuo tukka, joka valui jyrkästi kulmikkaalle
+otsalle -- siinä hän näki niinkuin kokonaisen itsensä pienoiskuvan.
+Se oli vasta puhjennut nuppu, mutta kasvuvietin muodostama, jota
+sisällä piilevä elämä jännitti. Sitä jännittävä elämä oli lähtöisin
+hänestä itsestään. Sen pojan täytyi elää. Muuten hän kuolisi itse.
+Hänen oma elämänsä tuntui kutistuvan pieneen alastomaan elämään,
+joka oli hänen käsissään. Hänelle johtui mieleen, mitä hän kerran
+oli kuullut jumalain ja kuningasten pronssikuvista, että niissä
+malmikuorensa alla oli kätkössä toinen, pienempi kuva. Tässä oli
+hänellä kädessänsä oma kuvaisensa, samaa malmiseosta, jota hän itse
+oli.
+
+Matalalta heinäiseltä vuoteelta kuului huokaus. Hän heräsi ja
+kääntyi. Nikarete makasi hymyillen hämärässä. Eufranor palasi ja
+laski lapsen hänen syliinsä. Mutta hänellä ei riittänyt voimia,
+jotta olisi siihen tarttunut. Hän ei ollut säästänyt ollenkaan verta
+itsellensä. Kaiken voiman, mikä hänellä oli pienessä, valkeassa
+ruumiissaan, oli hän kerännyt poikaan. Tämä oli imenyt auringon hänen
+hipiästänsä ja hunajan hänen sydämestänsä. Poika oli hänen hennon
+elämänsä viimeinen voimanponnistus. Nyt hän lepäsi ja oli päättänyt
+työnsä. Vain hänen murtunut ja veretön varjonsa oli jäljellä. Hänet
+oli jäykistänyt synnytyksen viimeinen sanomaton elinvoimien jännitys.
+Hän hymyili voittonsa ilosta. Mutta hän ei jaksanut kohottaa
+käsivarsiansa. Hänen pieni suunsa avautui niinkuin aukeava hedelmä,
+mutta kauniilla huulilla ei ollut pisaraakaan verta. Hän yhä vain
+hymyili. Ja kun Eufranor kallistui hänen puoleensa ja tarttui hänen
+kahteen pieneen tytönrintaansa, niin ne hänen käsissään vielä kerran
+paisuivat ja pysähtyivät kuoleman kankeuteen.
+
+Hän kaivoi itse vaimonsa haudan siihen, missä hänen majaltansa
+lähtevä kapea polku kääntyi leveämmälle maantielle. Hän antoi
+hänelle mukaan ne muutamat pienet esineet, joihin hän oli elämässään
+kiintynyt. Kun hän laski hänen hienot hennot jäsenensä hautaan
+pikkutyttöjen luokse, ajatteli hän niitäkin. Hän antoi niille
+muutamia savisia leikkikaluja, joita he eivät olleet saaneet koskaan
+käyttää, pienen kömpelötekoisen hevosen ja jäniksen ja pienen maljan,
+jonka ympärykseen joku kylätaiteilija oli maalannut kiehkuran
+peräkkäin astuvia mustia joutsenia.
+
+Nikareten hautaan pani hän myös jalkojen suojaksi pitkälle
+Hadeksen-matkalle -- hänen pienet ja kapeat sandaalinsa, jotka
+hän itse hänen jalkapohjansa mukaan oli leikannut hienoimmasta
+vuohennahasta. Keveä oli ollut hänen käyntinsä ja nuoskea nahka
+oli itseensä juonut hienon kasteen hänen valkeista jaloistansa,
+joita päivän ei koskaan onnistunut polttaa ruskeiksi. Nyt oli hänen
+kulkeminen pitkiä apeita teitä, joille elon aurinko ei enää loista.
+
+Haudalle Eufranor pystytti suuren vesiamforan, vanhimman ja parhaan
+kaikista, mitä hänellä oli, ja senkin korrentapaisessa liereässä
+kaulassa oli särö. Mutta ennenkuin hän upotti sen jalan haudan
+multaan, löi hän reiän pohjaan. Ja tähän amforaan hän uhrasi
+Nikaretelle aina uuden kuun tullen. Hän kaatoi maljan lämmintä
+vuohenmaitoa läpi sen korkean kaulan. Silloin hän tiesi, että
+vastalypsetty juoma tihkuisi läpi maan Nikareten luokse sinne, missä
+hän oli. Manalahan oli syvällä hänen jalkojensa alla, ja hänen
+vaimonsa sielu janosi, hänen suuparkansa oli ehkä avoimena kylmässä
+maassa odottamassa virvoittavaa juomaa. Hän muisti vielä aina hänelle
+maitoa viedessään hänen kauniin suunsa särkyneen ilmeen, joka saattoi
+luulemaan, että hänen oli jano, hän näki tuskaan jäykistyneen hymyn,
+hänen levätessään pyöreä, lempeä ja lapsellisen joustava kaulansa
+taipuneena, niinkuin olisi kuolema laskenut kätensä hänen niskallensa.
+
+Kun hän meni haudalle maljoinensa, johtuivat hänen mieleensä
+Hermeen-patsaat, joita hän oli nähnyt Olympiassa. Jumala seisoi
+jäykkänä ja sulkeutuneena, mutta pää hiukan kumarassa, synkkänä ja
+vakavana, omituiset kiehkurasiivet välkkyvissä pronssikannoissaan ja
+käärmesauva nojaten toista olkapäätä vasten. Silmiin oli upotettu
+valkuainen, niin että terät tuijottivat.
+
+Nyt oli Eufranorista itsestään tullut Hermes Sielujensaattaja.
+Ajatuksissansa hän seurasi Nikaretea pitkillä yksinäisillä
+mananteillä. Hän kohotti astian suullensa ja joi hänen
+maljansa suutelemalla maitoa, jonka hän sitten kaatoi korkeaan,
+pitkäkaulaiseen saviastiaan. Hän seurasi mielessänsä sen tihkumista
+läpi mullan, kunnes se saapui vainajan avoimeen, janoiseen suuhun.
+Juoma oli juossut hänen huuliltansa hänen vaimonsa huulille.
+
+Mutta Nikareten auringossa hohtavaa niskaa hän ei saisi enää koskaan
+suudella. Sillä siellä, missä hän lepoa saamatta vaelteli, ei
+loistanut päivä. Kuolemankoleus siellä värisyttää, ja siellä ovat
+jäsenten verhoina vain ikuisen yön raa'an kylmät varjot.
+
+Vihdoin hän otti esille pienen lekytoksen ja vuodatti kultaisen
+hunajan läpi amforan. Joka pisara oli kuin kuuma ja raskaana vuotava
+kyynel, jonka maan mehiläiset auringon alla olivat vainajalle
+keränneet.
+
+Ja Eufranor puhui hiljaa yli haudan:
+
+"Keveänä levätköön maa sinun päälläsi, Nikarete, suuresti rakastettu
+vaimoni. Älköön se painako sinun hienoja polviasi tahi rasittako
+sinun hentoa rintaasi. Älkööt kaksi tytärtäsi, Charis ja Aglaia,
+takertuko syliisi, vaan tukekoot sinua kumpikin puoleltansa, pienet
+kädet sinun käsissäsi. Ja olkoon sinulle Persefoneia armollinen,
+ja ojentakoon sinulle hänen äitinsä Demeter ravitsevaa viljaansa.
+Despoina olkoon sinulle lempeä!"
+
+Ja kun Eufranor kävi pois haudalta, tekeytyi hän keveäksi maalle,
+jolle hänen jalkansa astuivat. Kun hän laski Nikareten hänen
+pimeään kuolemanmajansa, oli hän kietonut murattiseppeleen hänen
+hiuksillensa. Lonkeron samaa kasvia hän pisti maahan. Ja pian
+kiemursi kaunis, metallihohtoinen muratti yli haudan ja kierteli sitä
+hiipivien juurtensa kepein askelin.
+
+
+
+
+II.
+
+Poika.
+
+
+Eufranor vartioi poikaansa kuin kallista aarretta, jota hänen
+täytyi varjella kaikilta elämänahneilta jumalilta. Ylen usein hän
+oli kuullut kuolemaatuovien seireenien laulavan villien haukkojen
+hahmossa kaarrellen hänen majansa yläpuolella.
+
+Kohta synnytyksen jälkeen, kun äiti vielä oli ruumiina hänen
+vuoteellansa, kantoi hän vastasyntyneen kolme kertaa lieden ympäri
+vihkiäkseen hänet siten jumalien suojaan.
+
+Mutta kun hän kymmenentenä päivänä uhrasi niille kiitosuhrina maitoa
+ja juustoa ja viiniä ja oli ikivanhan tavan mukaan nimittämäisillään
+pojan isänsä kaimaksi, vaipui hän mietteisiinsä ja vaikeni.
+Viimeisellensä ja ainoallensa hän ei uskaltanut antaa nimeä, jotta
+eivät ne voimat, jotka vaanivat ihmisten karua onnea, saisi nimestä
+kiinni ja kiristäisi sitä ansaksi hänen kaulaansa.
+
+Hän sanoi häntä vain "Pojaksi". Ja poika kasvoi silmissä päivä
+päivältä. Hän tarttui vuohen utareeseen sellaisella innolla,
+kuin olisi ollut Herakleen poika Telefos, joka imi itsellensä
+elämää kasvatusäidistänsä hirvestä. Eufranorin poika tyhjensi
+utareen nopeammin kuin hän itse olisi voinut sen lypsää. Ja hänen
+isänsydämensä hymyili, kun hän veti esiin uusia imettäjiä ja sitoi ne
+ahnaan pienen suun yläpuolelle.
+
+Maito valui loppumatta poikasen pieneen pohjattomaan nieluun,
+mutta se ei tehnyt hänen ihoansa lumivalkeaksi, se antoi hänelle
+pronssinruskean värin, ja tukka kihertyi kuin kiehkura hyasintteja
+hänen silmillensä. Mutta kuta voimakkaampana elämä hänessä
+säteili, sitä enemmän Eufranor pelkäsi menettävänsä hänet. Hän
+katui katkerasti niitä loistavia nimiä, jotka oli antanut pienille
+läpikuultaville tyttösillensä. Kateelliset jumalattaret olivat
+vaatineet takaisin nimensä. "Poika" ei saisi koskaan nimeä. Hän
+kasvaisi piilossa kaikilta Olympon jumalilta. Eläisi vain kuin vohla
+vuohien seassa. Vuohet hänet kävelemään opettivat. Hän takertui
+kummallakin pienellä lujalla kourallansa niiden takkuisiin villoihin,
+kun ne aamunkoitossa pyrkivät ulos. Hän antoi laahata itsensä ulos
+päivänpaisteeseen, hän kiipeili vuohien vatsan alla, kunnes hän
+eräänä päivänä voi heittää irti ja tallustella rinnalla, kunnes
+eräänä päivänä ratsasti herrana niiden selässä. Hän oppi niiden
+ketteryyden: kun hän juoksi, ponnahdutteli hän sääriänsä eteenpäin
+yhtä varmasti kuin nekin ja osui jaloillaan oikeihin kantaviin
+kohtiin, olivatpa ne kuinka pieniä tahansa. Hän seurasi vuohia
+matkalla pitkin ryöppyävien purojen rantoja läpi viidakkojen ja
+louhikkojen, hän hyppäsi niinkuin nekin kiveltä kivelle, kahlasi
+kompastumatta varmana kuin puujaloilla yli liukaspohjaisten purojen.
+
+Kun ensimmäiset vuodet olivat onnellisesti sivuutetut, heitti isä
+pelkonsa. Jumalat nähtävästi eivät tunteneet hänen poikaansa. Ne
+eivät antaneet hänen kannettavakseen vähintäkään vaivaa. Ei kuumetta,
+ei kylmetystä. Ei edes pienintä lapsentautia. Poika kesti kaikkea.
+Kesäauringon paahdetta paljaaseen päähänsä. Rankimpia kevätkuuroja,
+joiden kestäessä tulva tunki majaan, niin että heinäinen vuode
+liikkui lauttana. Repivintä puhuria laakson soisesta syvänteestä. Hän
+saattoi nukkua kylmimpien tähtien alla ja nousta reippaana, kasteesta
+tahi kuurasta loistaen.
+
+Kaikki edisti hänen kukoistustansa. Vuohenmaito pyöristi hänen
+hentoja jäseniänsä. Kaurainen leipä, jota he itse paistoivat lieden
+tulisessa tuhassa, puhdisti hänen sisälmyksiänsä. Lujat ja valkeat
+hampaat reunustivat hänen ruusunpunaista kitaansa. Hänen ruumiinsa
+sisäinen koneisto sai jokapäiväisen voitelunsa kourallisesta
+suolattuja öljymarjoja, jotka nautittiin tyhjään vatsaan. Viinistä
+he eivät paljoa tietäneet, he eivät sitä itse viljelleet, he möivät
+vuohennahkoja, joissa sitä säilytettiin, ja jos he jonkun harvan
+kerran itse saivat sitä nahkasäkillisen, niin he käyttivät sen
+suurimmaksi osaksi uhriksi hyville jumalille. Mutta hunajaa he
+kumpikin nauttivat päivän viimeisenä makeana ateriana, hunajaa,
+kerättyä kaikista Arkadian väkevistä villikukista.
+
+Pojan jäsenet saivat välkkyvän kiillon niinkuin kuvapatsaiden tuolla
+alhaalla temppelikaupungissa. Hänen silmäinsä valkuaisista tuli yhtä
+valkeat kuin niilläkin oli. Silmät lepäsivät jyrkkien kulmien alla
+niinkuin pitkulaiset linnunmunat. Terä oli suuri kellanruskea täplä,
+joka kutistui ja laajeni ja säteili; utukarvapeite hänen ihollaan
+oli niin hieno, että se näkyi vain aurinkoa vasten. Isä käänsi
+hänen käsivarttansa aurinkoon päin, kun tahtoi muistaa Nikaretea.
+Toisinaan hän laski kätensä hänen auringonkuumentamalle niskalleen.
+Tukka laskeutui hänen harteillensa samalla tavalla kuin äidin;
+otsalla lepäsi seppele kiharoita; niskassa se kasvoi vapaasti, kunnes
+se voitiin panna kahdelle palmikolle, ja isä opetti hänet vanhaan
+argolaiseen tapaan kiertämään palmikon päälaen ympäri, niin että
+otsatukka kohosi esiin sen alta ja levisi otsalle kauniina kierteinä,
+jotka olivat punotut samoin kuin Olympian atleettipatsaissa.
+
+Elämä Arkadian vuorilla oli aina samaa. Joka aamu vuohet riensivät
+laitumelle. Ne saivat kulkea miten mielivät. Ne valitsivat teiksensä
+jyrkät puroäyräät, missä vesi ryöppysi ja pyöri ja löi painiansa.
+Joskus se halkesi hienoihin suoniin, toisinaan yhtyi paksuiksi
+virranhaaroiksi. Vuohet juoksivat pitkin syvännettä niinkuin
+vastavirtaan kulkeva koski. Niiden selät lainehtivat väkevinä
+pyörteinä, ne täyttivät koko uoman. Ne ylvästelivät ja loiskuttivat
+vettä ja laskivat maahan pienet sorkkansa pettämättömällä
+varmuudella. Illalla ne tulivat tulvana takaisin samaa tahi
+samanlaista tietä, paremmalla vauhdilla, koska mentiin alaspäin ja
+kotiin läättiin. Mutta laajoilla ja notkoisilla laidunmailla ne
+levisivät joka suunnalle, kun kello oli otettu suurimmalta pukilta.
+
+Niin sai poika tulla toimeen yksinään, kunnes aurinko läheni
+laskuansa ja kulkusen soitto taas kutsui lauman kokoon. Hän
+kuljeksi sinne tänne niinkuin olisi itsekin ollut vuohi. Hän poimi
+harvinaisia kukkia jyrkimmiltä kallioilta. Hän osasi löytää luolat
+ja onkalot. Hän koetteli vuorenseinistä kimpoavaa kaikua. Hän makasi
+tuntikaudet tarkastellen ampiaispesää. Pallerosta märkää savea,
+jonka hän oli kulkiessaan ottanut, hän muodosti kömpelötekoisia
+nukkejumalia tahi leikkiastioita, jotka hän antoi auringon kuivata.
+Toisinaan hän seisoi toimetonna pitkät ajat paimensauva kainalon
+alla ja tuijotti eteensä. Aurinko nousi tuoksuvien kalliorotkojen
+takaa. Varjot ryömivät sen jäljessä kuin vaanivat metsämiehet, jotka
+laskeutuvat pitkälleen maahan. Mutta valo pelastui aina, se kiiti yli
+leveimpien syvänteiden, mutta joskus se hypähti läpi notkelman tahi
+halkeaman, sitten se riippui huimaavan alhaalla syvyydessä sinertävän
+kimmeltävänä savuna, häälyen taivaan ja maan välillä, kunnes aurinko
+siirtyi ja veti sen jälleen luoksensa.
+
+Mitä oli noiden jylhäin vuorten takana? Poika kasvoi eikä saanut
+tietää mitään siitä. Kaikki se vesi, joka syöksyi alas rotkoihin
+ja muuttui puroiksi ja virroiksi, se avasi itselleen tien läpi
+notkojen ja solien, kunnes osasi ulos vankilasta ja vapautui
+syöksymällä virtaan ja pyrki kohden kaikkinielevää merta. Okeanos!
+Okeanos! Se suuri vesi kiersi koko maailmaa. Ja kuitenkin se kantoi
+uskalikkoa merirosvoa lainehtivana siltana kaukaisiin satujen maihin.
+Kuinkahan monta päivää pitäisi olla aaltojen keinuteltavana ja
+merituulen ajeltavana, ennenkuin tulisi satujen maihin -- Jooniaan,
+Atlantikseen, Persiaan, Egyptiin. Ja kuinka niihin osaisi? Pitikö
+vain kääntää kasvonsa nousevaa aurinkoa kohden ja antaa kaipauksensa
+vetää, niinkuin tekivät vuohet, jotka itse osasivat kotiin.
+
+Mutta Okeanoksella oli uomansa maan allakin. Hän tiesi olevan
+paikkoja, joissa sen nielivät kallioiden kourut ja se kiehuen
+kohisi maanalaisiin syvyyksiin. Hän tiesi itse, että Arkadiassa oli
+virtoja, jotka eivät päässeet mereen saakka, vaan äkkiä painuivat
+maan sisään, niinkuin olisi pohja alta temmattu, ja koskena juoksivat
+pois manalan yömustia jokia kohden. Hän tiesi, että Poseidon, meren
+valjakko vaunujensa edessä, oli ajanut yli maan, niin että suolainen
+vesijuova jäi hänen jälkeensä, ja paiskannut kolmikärkensä kovaan
+kalliomaahan, niin että lähde kuohahti esiin kunkin kärjen kohdalta.
+Hän oli kuullut puhuttavan ihmisistä, jotka olivat tunteneet
+suolan maun Poseidonin lähteensilmässä korkeilla kallionäyräillä,
+joille meri ei konsanaan yltänyt. Maailma oli täynnä ihmeitä ja
+kauheita olentoja. Hän ei vain ollut niitä vielä tavannut. Hän vuoli
+itsellensä syrinks-soittimen eripitkistä ruokopilleistä ja sitoi ne
+yhteen pitkillä ruohonkorsilla, ja arkaillen koetti hän täyttää ne
+huilunäänillä. Usein, kun hän oli lähettänyt pillinsä valituksen
+yli kuuntelevan rotkon, istui hän hiljaa kuullakseen, eikö tulisi
+vastausta suurelta, näkymättömältä Panilta. Hän tiesi, että Pan voi
+olla kaikkialla -- keskellä virran vaahtoa, vuoren kielekkeellä,
+joka ojensihe syvyyden yli, yksinpä hänen oman selkänsä takanakin.
+Kun hienot utukarvat hänen niskassansa liikehtivät, niin hän ehkä
+tunsikin Panin henkäisyn ihollansa.
+
+Sielu sai vain köyhää ravintoa, ja se piti imeä itse luonnosta. Mutta
+ruumiista tuli voimakas ja terve. Se karaistui pitkillä vaihtelevilla
+vaelluksilla vuohten seurassa, kun ne etsivät syödäksensä ruohoa
+sellaisilta paikoilta, joissa sitä oli. Vuoden kuivimpina aikoina
+se piti vaivalla hakea sieltä, missä se hiipien kasvoi suojassa
+polttavalta auringolta, luolista, missä kova kallio itarasti
+vuodatti säästämäänsä kosteutta ohuelle maakerrokselle, syvistä
+kallionhalkeamista joihin ilkeä kuivuus ei päässyt tunkeutumaan.
+Eufranorin pojasta tuli karaistu ja norja niinkuin ne elukat, joita
+hän seurasi. Mutta niin pian kuin hän oli kyllin suuri, alkoi isä
+myös opettaa hänelle kaikkia niitä alkeellisia ruumiinharjoituksia,
+jotka olivat melkein veressä ja tuskin minkään voimisteluopillisen
+koulukunnan omaa.
+
+Eufranor oli tosin nuoruudenpäivinään nähnyt ja osittain itse
+harjoittanut Olympian kisain rikasta ja säännösteltyä taidetta, mutta
+ei ollut millään alalla kehittänyt itseään täydelliseen taituruuteen
+saakka. Mutta nyt hän sai kilpailijan, joka oli kaikkia muita
+parempi. Hänestä tuli taas nuorukainen poikansa seurassa. Muistot
+heräsivät. Hän pahoitteli mielessään, ettei elämä ollut antanut
+hänelle tilaisuutta perehtyä koko jaloon viisiotteluun. Hänestä tuli
+oma opettajansa, hänen täytyi osittain itse keksiä harjoitukset ja
+yhdistää ne järjestelmällisen voimistelun ryhmiin.
+
+Juoksu oli verrattain helppo tehtävä. Vuohet olivat opettaneet
+hänelle taitonsa kiitää yli kivien ja kantojen ja vieläkin paremmin
+rohkeantarkat hyppynsä. Nyt ei tarvinnut ajatella niin paljon itse
+ruumiillista taitavuutta kuin järkkymättömiä sääntöjä ja päämääriä.
+Kun he olivat löytäneet hyvin sopivan ruohokentän, heittivät he
+yltänsä vuohennahkatakit, vieläpä sisimmän lyhyen villakitoninkin,
+ja juoksivat pitkin, rauhallisin hyppäyksin, kyynärpäät ruumista
+vasten ja joustavan norjin askelin saavuttaaksensa yhä suurempaa
+kestävyyttä. Sitten he siirtyivät toisenlaiselle maalle ja tekivät
+tehtävän yhä vaikeammaksi, sillä helleeniläisen juoksijan piti olla
+valmis kaikkeen: oletettakoon, että oli juostava Spartasta Korinton
+niemen kärkeen ja valittava lyhyin suunta tekemättä kiertoteitten
+suuria kaarroksia, kaikkialla voittaen maanlaadun esteet nopeilla
+jaloillansa. Tällaiseen juoksuun kuului hyppytaito luonnostaan,
+ja siinä kohden oli heidän harjoituskenttänsä rikas; siinä oli
+kaikenlaisia vaaroja ja kaikenlaisia paikkoja. He hyppivät yli
+vuolaitten virtojen, paadelta paadelle, ulkoneville penkereille ja
+alas sylensyvyisiin rotkoihin. Jos Eufranor oli voitolla säärtensä
+pituuden vuoksi, niin oli pojalla sen sijaan kissan joustavuus ja
+tarkasti tähtäävä silmä.
+
+Vaikeampi tehtävä oli heitto. Eufranorilla oli vain yksi ainoa vanha
+ja ruosteinen keihäs, joka ei ollut tehty heittokeihääksi ja ennen
+kaikkea oli ylen raskas pojan vielä aivan hennoille lihaksille.
+Metallikiekkoa heillä ei ollut ollenkaan. He turvautuivat litteään
+kiveen, joka muodoltaan oli jotenkin pyöreä kehrä. Mutta se ei
+halkaissut ilmaa oikealla viuhunalla, sillä ei ollut pronssin
+kiihoittavaa suhinaa eikä se helähtänyt pudotessaan maahan.
+Poika seisoi silmät suurina ja kuunteli isän kertomusta oikeista
+kiekonheittäjistä, kuinka heillä oli kullakin oma äänensä ja kuinka
+he heitoillansa panivat ilman soimaan niinkuin tuulikanteleen.
+
+Viimeiseksi tulivat pankraattiset harjoitukset. Isä opetti pojalleen
+painiotteet, mikäli hän itse niitä muisti; oikein kaikkien sääntöjen
+mukaisia ne eivät olleet, mutta kun he tarttuivat toisiaan
+kalvosiin, hartioihin tahi syliksi ja arvioiden mittailivat
+toistensa asentoja ja vaanivat satunnaisia heikkouksia käyttääkseen
+niitä salamannopeasti hyväkseen, niin he itsestään keksivät kaikki
+painikilpailun taktilliset temput ja juonet, ja taistelijaan
+tarkka toistensa tunteminen synnytti aina hienompaa ja hienompaa
+syventymistä kaikkiin yksityiskohtiin. Nyrkkeilyä he harjoittivat
+vähimmän; siinä tuli voima ja iskun paino liian paljon kysymykseen,
+eikä pojasta siinä voinut tulla isänsä veroista. Mutta joka alalla
+he kuitenkin pyrkivät harjaantumaan täysin taitaviksi. He käärivät
+kätensä nyrkkeilyä varten vuohennahkahihnoilla; painiin ryhtyessään
+he hieroivat ruumiiseensa kiiltävää öljyä ja jäljestäpäin he kaapivat
+ihonsa tiililiuskalla, sillä rautakaavinta Eufranorilla ei ollut.
+Villin öljypuun lehdistä he sitoivat voittoseppeleen, ja kun he
+lopetettuansa kilpailun ja puhdistuksen painoivat sen tukallensa,
+säteilivät heidän kasvonsa juhlailoa; suurin oli Eufranorin ilo,
+kun se oli painettava pojan kauniiseen päähän. Hän antoi pojallensa
+kaiken, mitä tiesi ja osasi. Paljoa se ei ollut. Mutta hän voi
+kuitenkin opettaa hänet leikkaamaan kirjaimet puuhun -- tosin ne
+olivat muodoltaan vanhanaikuiset, jotka hän oli saanut perinnöksi;
+ne eivät olleet niin ankaran säännöllisiä kuin uudenaikaisissa
+kivikirjoituksissa alhaalla Olympian temppelikaupungissa. Hän
+kaiversi vielä kirjaimet mieluimmin oikealta vasemmalle. Mutta
+pojan mielen täytti ihmettely noiden kaiverrettujen merkkien voimaa
+kohtaan. Yksi sellainen kirjain saattoi vihkiä tarkoitukseensa
+esineen, johon se leikattiin, ja ilmaista omistajan.
+
+Poika oppi vain kahta kirjainta käyttäen omistamaan kahdelle eri
+jumalalle ne esineet, joita hän tahtoi heille antaa. Kirjain A
+pyhitti sen Apollonille, P taas Panille, mutta jos hän yhdisti
+molemmat, tuli lahjasta yksin Apollonin oma. Hän käytti kumpaakin
+niissä puisissa lyyroissa, joita hän vuoleskeli ja joihin hän
+kiinnitti kielet pitkistä vuohenjouhista.
+
+Oli pieni laakerilehto, jonka matalat puut seisoivat yhdessä koossa,
+ja ikäänkuin olisivat kokoontuneet neuvottelemaan, ne punoivat yhteen
+lehviensä seppeleet, välkkyvät kuin ihanasti valettu pronssi. Tänne
+hän ripusti puulyyransa tiheäin latvain keskelle ja heittäytyi niiden
+alle pehmeälle tummanvihreälle maalle. Hän kuunteli tuulen vinhaa
+huminaa kahisevien lehtien lomitse ja luuli äänen lähtevän lyyran
+kielistä, jumalan koskettaessa niitä päivänsädenäppäimellä.
+
+Sillä jumala asusti siellä, joskaan hän ei häntä nähnyt. Hän kätkeytyi
+laakerien sekaan eikä ollut halukas näyttäytymään. Poika näki vain
+hänen pienet valppaat vakoilijansa, räikeänvihreät sisiliskot, jotka
+hiipivät esille tirkistelemään. Sillävälin jumalan katse välkähteli
+hohtavilta lehdiltä.
+
+
+
+
+III.
+
+Jumalat.
+
+
+Miksi hän ei koskaan tavannut itse jumalia?
+
+Hän huomasi kuitenkin, missä ne kiiriskelivät hänen ympärillään
+kaikkialla. Ja mikäli hän voi ymmärtää, ne liikkuivat maanpinnalla
+tarkastellen ihmisten elämää suurilla säteilevillä silmillänsä.
+
+Kun hän ylhäällä vuoristossa kulki hiljaisiin mietteisiinsä
+vaipuneena läpi tiheän männikön ja vilvoittelihe sen viileässä
+ilmassa, niin saattoi kaikki päivänpaiste yht'äkkiä olla tuossa hänen
+edessään keräytyneenä aukeamalle, kuumana kuin tulikiven lieska,
+joka loimahteli kuihtuneissa havuissa. Lieneekö ollut niin, että
+siinä asui Foibos Apollon, ja että hän äkkiä säikähtäen hyökkäsi
+piilostansa ja haihtui pelkäksi häikäiseväksi auringonvaloksi? Hän
+saattoi seisoa silmät suljettuina pitkän aikaa ja pyydellä jumalalta
+anteeksi ja kuulla hänen hengittävän. Ja jos hän silloin varovasti
+raotti silmiänsä, näki hän selvästi sinisen auteren liehuvan
+vaipanpoimuissa jumalan olkapäällä ja hänen sädehtiväin kasvojensa
+sulavan yhdeksi auringon kanssa. Niin, Foiboshan oli juuri taivaan
+valo. Hongat huokuivat hänen huumaavaa, hyvää tuoksuansa. Hänen
+tuliviittansa oli laahannut yli maan korventuneiden lehtien. Oli kuin
+olisi astunut hänen jalkojensa kuumiin jälkiin. Raskas kultainen
+pihka oli kihoillut hänen kättensä jumalaisesta hipiästä niihin
+kohtiin, mistä hän hyväillen oli kiertänyt käteensä rungon ja oksan.
+
+Kaikkein selvimmin olivat kuitenkin ilman lukemattomat lentäjät
+näkymättömäin jumalain sanansaattajia. Itse lintua merkitsevä
+sana merkitsi ennettä. Kaikki linnut olivat ilmeisesti jumalain
+palveluksessa. Ne risteilivät ilmassa nopeina kuin taivaisten voimien
+ajatukset. Se, joka osasi oikein lukea niiden lentoa, saattoi sen
+avulla tulkita olympolaisten jumalain viittauksia ja käskyjä. Eihän
+ollut ainoatakaan lintua, jolla ei olisi ollut oma jumalallinen
+valtiaansa ja herransa. Kun hän korkealla päänsä yläpuolella näki
+kotkan siivet leväten liitävän suurensuuressa kaaressa, ajatteli
+hän Zeus-jumalaa, joka sen oli lähettänyt: ehkäpä se tuli itse
+kaukaisesta lumipeittoisesta Olymposta viemään sanaa Argos- tahi
+Elismaakuntaan, missä temppelinpalvelija seisoi odotellen sen
+sanomaa. Hän oli yhden ainoan kerran nähnyt vangitun kotkan, mutta
+hän näki sen silmäyksestä, että se näkee terävämmin ja pitemmälle
+kuin ihmiset, ja että kuolemattomat ovat antaneet sille näkövoiman,
+jotta se voisi viedä jumalan sanomaa etäisimmille äärille.
+
+Kyyhkyset olivat Afroditen valittuja lintuja. Kun ne kuljeksivat
+sinne tänne ja pöyhistelivät valkeata tahi kaikin sateenkaaren
+värein loistavaa höyhenpukuansa, niin ne olivat kuin kiireisiä ja
+tärkeännäköisiä kamarineitoja, jotka kuhersivat ylpeydestä saadessaan
+palvella itse kauneuden jumalatarta. Mutta hän voi käyttää hyväkseen
+myöskin kurjaa ja rumaa varpusta. Kun marjain kypsymisaikana
+varpusparvet lensivät ylhäällä tuhansissa tirskuttavissa parvissa,
+ajatteli hän, että juuri tuollainen monipäinen valjakko leperteleviä
+pikkulintuja tarvittiin vetämään jumalattaren vaunuja.
+
+Mutta satakielen täytyi olla Panin lintu. Keväisinä öinä hän ei
+voinut nukkua, kun oli kuultava näiden laulua. Usein hän luuli, että
+itse Pan istuskeli pensaikossa ja puristellen niiden pieniä kurkkuja
+houkutteli esiin niiden korkealla viheltelevät ja syvällä lurittavat
+pilliäänet. Hän ei ollut koskaan nähnyt sitä lintua. Ehkäpä Pan
+itse seisoi siellä pensaiden keskellä ja soitteli kuuttarelle, joka
+purjehti korkealla hänen päänsä yläpuolella, saavuttamattomana ja
+iäti kylmänä. Koko ajan läheisessä lammikossa sammakkojen kömpelö
+kuoro kurnutteli pilkkaa tehden.
+
+Kukapa voi epäillä lintujen ymmärrystä, kun oli kuullut naakan
+lepertävän hillittömästi, räkyttävän ja nauravan, tahi nähnyt Athenen
+pyhän linnun silmät hehkuvina kiitävän suhisten läpi pimeän? Hänen
+isänsä oli kertonut hänelle, että linnut lennollaan voivat näyttää,
+missä vuorten hopeakätköt olivat.
+
+Senvuoksi tarkattiin alinomaa lintujen ennustuksia panemalla merkille
+siivekkäiden sanansaattajien matkat taivaan halki. Keväällä, kun
+haarahaukat lähtivät pohjoiseen ja kun parvi parvelta kaikki
+loistavapukuiset ja lavertelevat syötävät pikkulinnut ilmestyivät
+kaukaisista maista Okeanoksen takaa, tulvahteli ilo kaikkien
+kuolevaisten mielissä. Ilma välähteli pääskysistä, peipoista,
+peukaloisista ja västäräkeistä. Täplikäs harjalintu kohotti
+pyrstöviuhkaansa ja tervehti oraakkelihuudoillansa: hup hup! Laulajat
+löysivät entiset viimekesäiset pesänsä. Kaikkialla vilahteli
+kiireisiä ja iloisia lentäjiä; leivot lensivät taivaalle, ja joka
+lehväisellä oksalla oli eläviä olentoja. Ilo ja ymmärtämys tulvi
+esille hänen sielunsa salaisista syvyyksistä. Hän tunsi tarvetta
+visertää mukana. Hän levitti molemmat käsivartensa kuin siivet,
+kohotti molempain kättensä kämmenet ylöspäin kohden leivonlaulua,
+joka virtasi hänen ylitseen, hänen sydämensä puhkesi kiittämään
+taivaisia, jotka taas olivat maan vieraina ja armossa katselivat
+häneen päivänhohteisesta siniavaruudestaan. Niin, hän voi heittäytyä
+kasvoilleen ilosta huudahtaen ja painaa huulensa multaan, jolle itse
+aurinko oli astunut kauniilla saframinhohtavalla anturallaan.
+
+Kesä kaarsi olymppisen taivaansa hänen yllensä. Hattarat purjehtivat
+kuin hopealta säteilevät linnat -- hän saattoi kuvitella kaikki
+autuaat jumalat kulussa yli taivaanlaen. Mutta ylempänä metsiäkin
+erotti hän joskus suuren lentäjän, joka mustana pisteenä hävisi
+äärettömyyteen -- ehkä Hermes, jumalain asialla, kultainen airutsauva
+ojennettuna kohden sitä kaukaista rantaa, johon hänellä oli matka.
+
+Lintuja -- lintuja -- lintuja. Ne kulkivat ohi kuolevaisten ylöspäin
+katselevien kasvojen niinkuin itse karkaava aika. Ja jumalain tahto
+oli siipien pontena.
+
+Elonkorjuun tullen kukkui käki. Hänen isänsä oli hänelle kertonut,
+että sen pyhä sija oli Zeuksen valtikan päässä, ja se kukkui joka
+kerta kun Kaikkeuden-isä nyökkäsi -- joka kukahdus oli vuosi, jonka
+hän nyökäten soi nöyrästi rukoilevalle.
+
+Kuule, kuinka kurjet havisevana kiilana siirtyivät etelää kohden. Ne
+lensivät kylmän ja tuulen keskeltä. Aina ylhäältä Strymon-mereltä
+ne pakenivat. Mutta sade tuli niiden perässä. Zeuksen ukonnuolet
+välähtelivät pyhien lintujen jälkeen. Ja jokainen, joka ne näki,
+tiesi, että nyt oli aika kääntää maa ja kätkeä ihmeellinen viljanjyvä
+sen uskolliseen helmaan. Tuimilla sadepuuskilla taivas hedelmöitti
+maan, mutta vasta seuraavana keväänä sen piti synnyttää.
+
+Kaikkialla poika näki jumalain merkkejä ja jälkiä. Eräänä päivänä,
+kun hän vanhasta kuivaneesta suosta löysi tyhjän kilpikonnankuoren,
+ei hän epäillyt, että Apollon itse oli heittänyt sen siihen
+lahjoittaakseen hänelle oikean lyyran sen puisen sijaan, jonka hän
+oli uhrannut jumalalle. Hän kihnasi sen sopivaksi tarkoitukseensa
+ja pani siihen kielet, hän viritti ne sointuun ja näppäili niitä
+laakerinoksasta vuolemallaan palikalla.
+
+Hänen silmänsä teroittuivat näkemään kuolemattomien puuhia. Hän voi
+nähdä puusta, oliko se pyhä. Omin neuvoinsa hän löysi ikivanhan
+kyhmyisen tammen ja huomasi, että jotakin pyhää asusti sen raskaassa
+latvuksessa. Isä oli kertonut hänelle Dodonan tammesta, jonka kautta
+Olympon Zeus lähetti kuiskaavan ennustuksensa. Hän rauhoitti vanhan,
+melkein ikälopun puun ja näki ennustuksia niissä pienissä vihreissä
+oksissa, jotka putkahtelivat kuoresta. Juuri sellaisten vihittyjen
+puiden ympärille asetettiin kiviä, etteivät maatatonkivat siat, jotka
+eivät koskaan nostaneet kärsäänsä ruuhesta, saastuttaisi jumalan
+maata ja menisi sotkemaan terhoja, joita oksat olivat pudotelleet.
+Piti olla Zeukselle vihitty pappi voidakseen käsittää äänen hyminän
+puun lehvissä ja tulkita ne arvoitukselliset tosisadut, joita voi
+sinne tänne pudonneista hedelmistä lukea.
+
+Kallioidenkin omituisissa muodoissa voi poika nähdä jumaluudesta
+puhuvia piirteitä. Sopivan välimatkan päässä ja eräissä
+valaistuksissa tuli vuorenhuipuista korkeaotsaisia jumalnaamioita,
+luolista tuli silmiä, ja yht'äkkiä ne saivat näön. Hän voi erottaa
+Herakleen häränniskan ja Panin pukinsarvet, hän tiesi, missä
+Pilvienkokoojan valtaistuin oli, ja oli keksinyt Athenen pyhän linnan
+korkeimmalla huipulla, jolle ei koskaan vuohi jalallaan astunut.
+
+Ja jos hän kurkisti alas rotkoihin, näki hän kokonaisia jumalankuvia
+kätkeytyneinä huimasti sinne tänne viskeltyjen paasien joukkoon. Joku
+manan jumala oli kerran pannut maan vapisemaan. Paadet olivat siinä
+kuin jättiläisten noppapelin jäljeltä -- kunpa vain ihmisillä olisi
+ollut silmät huomata ja ymmärrystä laskea niistä tulos.
+
+Mutta ei mikään jumala kiinnittänyt hänen mieltänsä niin kuin
+Arkadian Pan. Hänhän oli samasta maasta, melkein naapuri. Vuohien
+jalkojen astunnassa hän kulki. Hän kääntyi usein katsomaan, eikö
+itse jumalan pukinsorkkien kopina kajahtanut kalliosta. Pan se
+antoi eläimille vietin ja kiiman, hän sai ne hyppimään, tanssimaan
+ja määkymään ja synnyttämään nuoret vuonat. Pan vartioi polkuja ja
+laitumia. Hänpä luonnollisesti veti laumaa perässään ja näkymättömänä
+vartijana näytti niille, missä kalliot vihreimmin rehoittivat. Linnut
+koettivat matkia hänen ikävöivää huiluansa, mutta kukaan ei voinut
+kilpailla hänen kanssansa. Yksin heinäsirkatkin soittelivat hänen
+kunniakseen. Kun poika kuuman, tyvenen puolipäivän hetkellä oikaisi
+itsensä ruohikkoon ja pisti päänsä sinne viiveeseen, näki hän siellä
+korsien keskellä nuo vihreät, hyppelevät eläimet, ja jos hän tarttui
+niiden teräviin, tikunnäköisiin jäseniin, muisti hän, mitä isä oli
+kertonut Aamuruskon rakastajasta Titonoksesta. Rakastettu teki hänet
+kuolemattomaksi, mutta hänen ei onnistunut hankkia hänelle nuoruuden
+ikuista lahjaa. Senvuoksi kuihtui hänen ruumiinsa tuollaiseksi
+surkeaksi, nääntyneennäköiseksi eläimeksi, jonka jalat olivat hoikat
+kuin neula. Se hieroi surullista, yksitoikkoista soittoansa ikävöiden
+kaunista autereista Eosta, joka aamuisin ojensi rusosormensa idästä
+koskaan tarttumatta tuohon piipittävään kummitukseen viedäkseen sen
+autuaitten asunnoille.
+
+Eufranor oli aina oudolla ahdistuksen tunteella pysytellyt poissa
+Pan-jumalan pyhästä lehdosta ja luolasta. Hän oli kieltänyt poikaa
+koskaan viemästä vuohia sen läheisyyteen. Poika ei ollut vielä nähnyt
+muuta kuin vanhan turvealttarin, joka oli aivan kivillä lasketun
+pyhän alueen laidassa. Kun vuotuinen uhri piti vietämän jumalalle,
+sai poika luvan koristaa vuohen sarvet keltaisista villikukista
+sidotuilla seppeleillä. Isä leikkasi karvat sen otsasta ja heitti
+ne pieneen sytytettyyn rovioon. Siitä lähti kitkerä palaneen
+tuoksu. Sitten hän soitteli ruokohuiluansa isän antaessa eläimelle
+kuoliniskun ja veri ruiskahti tummanpunaisena alttarin tuhkaläjään,
+josta pisti esiin puolilahonneita nikamia ja pukinsarvia. Rasva ja
+liha, jotka jumalalle uhrattiin, paistuivat räiskien roviolla, ja
+illalla oli uhrieläin heidän juhla-ateriansa kotona majassa, ja
+syödessään he joivat viiniä, kuitenkin aina vuodatettuaan uhrijuomaa
+maahan manalan kateille jumalille.
+
+Mutta pitemmälle kuin alttarin luokse eihän koskaan ollut mennyt.
+Hän kulki usein hitaasti aitauksen ympäri ja katseli pystytettyjä
+paasia, joilla aina makasi sisiliskoja päivää paistattamassa. Kun
+hän sauvallaan hämmenteli auringon paahtamaa ruohoa alttarin takana,
+kuuli hän kahinaa ruohikosta ja varvikosta ja näki pienten ruskeitten
+ja harmaitten käärmeiden välähtävän tiehensä rakoihin ja reikiin.
+Kerran oli hänen sauvansa osunut keskelle elävää parvea eläviä
+sikiöitä, jotka tarhakäärme heitti peloissansa. Elukat kiemurtelivat
+liman ja käärmesolmujen keränä -- noinpa siis Gorgon kauheassa päässä
+kiharat kiemurtelivat. Koko lehto oli kuin liskojen ja matelijain
+kutupaikka -- ei pöllö eikä hilleri uskaltaneet jumalan maalle.
+
+Eräänä päivänä uteliaisuus ajoi hänet sinne. Hän oli ypöyksinään.
+Isä oli lähtenyt matkalle mukanansa iso varasto nahkoja ja juustoa.
+Vuohet makasivat läähättäen puolipäivän helteessä ja olivat ryömineet
+varjostavien kallionkielten suojaan. Itse hän oli nääntymäisillään
+janoon. Päivänsäteet satoivat hänen yllensä niinkuin tulinuolten
+parvi. Hän ei jaksanut etsiä lähdettä. Hän heittäytyi pitkälleen
+utaren alle ja imi itseensä maitoa, aivan kuin olisi vielä ollut
+pikkupoika eikä täysikasvuinen nuorukainen.
+
+Juoma oli kumman väkevää. Noustessaan tunsi hän äkkiä ikäänkuin
+olevansa kauempana maasta kuin muulloin. Hän näki yht'äkkiä oman
+pituutensa. Hänen seisoessaan jalat levitettyinä voivat nyt vuohet
+juosta niiden välitse, vain sarvia alaspäin kallistaen. Ennen hän
+oli kulkenut niiden alitse niinkuin ikeen. Hän suoristi selkäänsä
+ja oikoi jäseniänsä. Hän oli mies, mitä tahansa sanoikaan isä, joka
+aina väitti, että hän oli vielä kaukana miehestä ja että mieheksi
+hän kyllä vielä ehtisi. Tuntui kuuma värähtely hänen jänteissään ja
+veressään. Eikö hänen laitansa ollut samoin kuin harjalinnun, kun
+se hillitsemättömän uhmaisesti kohotteli päänsä höyhenkoristetta.
+Hän oli mies ja hän tunsi paisuvan pakon käydä sylipainiin koko
+maailman kanssa. Ensiksikin hänen piti astua Pan-jumalan silmäin
+eteen ja koettaa, miltä tuntuisi säikähtää. Jumala mahtoi vielä istua
+luolassaan päivällislevolla. Miks'ei mennä hänen luoksensa, yllättää
+hänet ja nähdä kuinka hänen soittimensa oli tehty?
+
+
+
+
+IV.
+
+Pan-jumalan lehdossa.
+
+
+Yht'äkkiä hän jo seisoi alttarin edessä hämmennellen tuhkaa
+sauvallansa. Jumala oli syönyt uhrinsa ja pureskellut ne tomuksi.
+
+Olivatko nuo niinsanotut jumalat muuta kuin suursyöjiä? Näkymättömiä
+vatsoja, jotka eivät koskaan saaneet tarpeekseen. Ei niistä koskaan
+muuta saanut nähdä kuin läjittäin jätteitä, rippeitä siitä, mitä ne
+olivat nielleet. Alttarien ja temppelien luona papit vartioivat sitä,
+mitä ne söivät ja mitä ne itsestänsä antoivat. Muinoin ne olivat
+syöneet ihmisiä, nyt vain eläinten täytyi heittää niille henkensä.
+Hän oli kuullut puhuttavan uhrijuhlista, joissa satain härkäin piti
+vuodattaman verensä raskas, tumma virta jumalan näkymättömään kitaan.
+
+"Pan, oletko täällä?" kuiskasi hän. "Ovatko kasvosi tämän tuhan
+alla?" Hän kaivoi tuhkaa sauvallansa, ja häntä kammotti. Entäpä jos
+Pan tuossa yht'äkkiä paljastaisi hirveän hammasrivinsä, kaikki nuo
+keltaiset luuntyngät, ahnaasti haluten musertaa hänenkin luunsa?
+
+Mutta tuhkaan vetivät vakojaan vain ikikiireiset muurahaiset, jotka
+riensivät eteenpäin pitkin kummallisia harhateitänsä etsien päämääriä
+ja tehtäviä, joita ei yksikään kuolevainen voinut arvata.
+
+Hän tahtoi päästä kaikkein pyhimpään pudistamaan jumalaa hänen
+karvaisista jättiläismäisistä korvistaan. Mutta missä oli tie? Hän
+tunkihe myrttien ja oleanderien tiheään pensaikkoon. Hän sulki
+silmänsä, jotta ei saisi niitä täyteen hämähäkinverkkoa. Hänen
+käsivartensa raivasivat tietä upoten syvään vihreyteen. Kun hän
+jälleen avasi silmänsä, seisoi hän ympyränmuotoisessa aitauksessa.
+
+Keskellä oli kasvullisuuden täyttämä järvi, vihreä kuin homeinen
+kiekko tahi vanha pronssipeili. Niin umpeen vesikasveja se oli
+kasvanut, että vain yksi ainoa pilkku taivaansineä ilmaisi siinä
+olevaa vettä.
+
+Yli tämän järven näyttivät päivänsäteet välkehtivän ristiin joka
+taholta. Kultaisia tulinuolia lenteli ilmassa, päivänpaiste näytti
+käyvän hyökkäämään hänen korvalehtiänsä vastaan. Yht'äkkiä pyöriskeli
+pieniä sinertäviä valokiekkoja ilmassa. Välähdykset ja varjot
+ajoivat toisiansa, säkeniä lensi ylös vihreästä lammesta ja liekehti
+tiehensä aurinkoon. Aurinko itse näytti katselevan kuvaansa järvestä
+nousevissa kuplissa, ja kuplat hajosivat höyryksi. Vapiseva sisäinen
+värähtely purkautui heikosti paukahdellen.
+
+Hän seisoi kauan silmät häikäistyinä ja tietämättä mitä se oli.
+Mutta vihdoin hän näki loistavat hyönteiset, päivänkorentojen
+pyörretanssin läpi valon. Keskellä aurinkoa ne yhtyivät; kaksittain
+nuo pitkät hohtavat lentäjät lähenivät toisiansa, taivuttivat
+joustavat, neulanhienot takaruumiit yhteen kiekoksi ja vyöryivät
+pois kimmeltävään valkeuteen, häälyvinä sinisinä varjoina. Toisinaan
+riippui hänen edessään ilmassa päivänkorento siivillään, jotka
+näyttivät liikkumattomilta salamannopeassa vauhdissaan. Sitten
+lehahti henkäys yli vihreän, pinnan ja se hävisi pois liekissä
+niinkuin kipinä.
+
+Tuhansittain nousi niitä järven vesikasveista niinkuin iäti
+synnyttävältä vuoteelta. Ne kiipeilivät pitkin varsia suurine,
+pyöreine korvineen, jotka olivat kuin pronssinapit; ne olivat kuin
+vihreitä ylöspäin pyrkiviä puikkoja, jotka yht'äkkiä muuttuivat ja
+lensivät ilmaan aurinkosiivillä.
+
+Tuossako olivat Pan-jumalan kasvot, täynnä lumpeiden villiä partaa,
+sininen kykloopinsilmä tuolla ulompana ja täällä rannan ääressä
+jättiläissuu, jonka hengitystä oli tämä autereinen kutu?
+
+Hän tunki sauvansa tuohon sekavaan tiheikköön saadaksensa esille
+nuo kasvot ja suuren suuaukon. Hän laskeutui alas, alkoi käsillään
+luoda syrjään viheriää limakkoa. Vedellä oli kumma, mustankiiltävä,
+myrkyllinen, pohjaton kirkkaus. Jokainen pieni pilvenhattara ui siinä
+kuin villatukko. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin syvää ja tyyntä
+vettä. Hän kumartui alas antaakseen katseensa vaipua siihen.
+
+Silloin pimeni hänen allansa. Hänen soittimensa, syrinks, jota
+hän kantoi nauhassa kaulassaan, pulskahti veteen ja särki pinnan
+mustankiiltäviin pisaroihin. Vesi särkyi ja sen kaikki halkeamat
+värähtelivät, kunnes pinta taas eheni. Ja vihreän liejun puitteissa
+näki hän äkkiä allansa kuvan, vahvavärisen kuin todellisen
+olennon, kasvot, jotka katselivat häntä suurina silmät, niiden
+valkeanhohtavalla pohjalla suuret kullanruskeat terät. Kaikki oli
+niin selvää. Yksin ylähuulen hienot kellertävät parranhaituvat
+kiilsivät haiven haivenen vieressä; mustissa silmäkulmissa oli
+hikihelmien kaste. Hän hengitti, kuva hengitti -- hän tunsi
+hengähdysten lehahtavan kuumana vastaansa. Hän käänsi päätänsä,
+ja kuva käänsi. Hän puristi silmänsä kiinni, hän avasi suunsa,
+ja valkeat hampaat hymysivät hänelle alhaalta. Pan oli lakaissut
+puhtaaksi pälven suureen homeenvihertävään taikapeiliinsä ja näytti
+hänelle hänen oman kuvansa -- ensimmäisen, minkä hän oli nähnyt. Pan
+teki hänestä kaksi. Tuijottaen alas omiin silmiinsä hän kammoksuen
+huomasi itseään olevan kaksi. Kaksoisolento. Olento, joka voi
+katsella itseänsä, tutkia itseänsä, puhella sielullensa, vakoilla
+ajatustensa leikkiä, painiskella itsensä kanssa, ihailla itseänsä,
+huumata itsensä.
+
+Hän tunsi huimausta tämän keksinnön syvyyden äärellä. Ei koskaan
+hän ollut uneksinut näin tapaavansa itseänsä. Pan-jumalaa hän oli
+hakenut. Jumalia hän nyt tahtoi nähdä, kun oli saanut täyden miehen
+uljuuden. Mutta Pan oli houkutellut hänet sisälle pyhättöönsä
+paljastaaksensa hänelle hänen oman minänsä. "Pan", hän ajatteli,
+"viekas viettelijä! Onhan tämän pettävän pinnan alla kuitenkin
+piilossa sinun oma kauhea muotosi. Tämä järvi ehkä on vain sinun
+toinen puolisokea silmäsi, rehoittavan luontosi tiheikön peittämä
+silmä joka pilkalla hymyilee kohti Olympolaisen sinitaivasta. Pan,
+sinä maan nimeämätön ruhtinas, sinä uhmaava sielu, joka asut vuoressa
+ja erämaassa, sinä siteihin taipumaton luonto, joka käännät paljaan,
+karkean selkäsi Apollonin hehkuvalle auringolle -- rypistä tuimia
+kulmiasi ja peitä jälleen pohjaton silmäsi. En tahdo nähdä sinua --
+en tahdo nähdä itseäni."
+
+Ja käsin hän alkoi sekoittaa vettä allansa ja vetää lumpeiden
+limaisia varsia aukon peitoksi. Mutta se ei tahtonut onnistua.
+Varret vetivät lehtensä mukanaan, näkymätön käsi sysäsi vihreyden
+vieläkin kauemmaksi, ja kun vesi jälleen siirtyi lepoon, näki hän
+vain oman kuvansa suurempana. Hartiat ja kaula keinuivat esille
+-- päivänpaahtamat, tukevat, alastomat -- lihaa, joka oli hänen
+oman lihansa kuva. Hän tuijotti ja painoi ihovaippaansa alemmaksi.
+Rintalihasten muoto paljastui ilmielävänä näyttäen hänelle kauneuden,
+josta hän ei ollut koskaan ennen ollut tietoinen.
+
+Hän punastui itseänsä, ja kuva kertasi hänen poskiensa liekit. Hän
+nousi. Hän ojensi sauvansa pitkin pituuttaan ja löi järveen --
+viirun Pan-jumalan vietteleviin kasvoihin. Sitten hän kääntyi selin
+ja pakeni, murtautui silmät ummessa läpi pensaikon, pyyhälsi yli
+uhrituhan ja tointui entiselleen vasta seisoessaan kivetyn alueen
+ulkopuolella.
+
+Ei, hän ei tointunut entiselleen enää.
+
+Hänen olemuksensa oli halkaistu, hänen tajuntansa reväisty kahtia.
+Ensi kertaa hän sanoi siinä itselleen: Mitä teit siellä? Etkö ole
+pyhää loukannut? Ennen hän olisi kysynyt: Mitä tein siellä? Mitä olen
+tehnyt? Mutta nyt hän oli kaksi. Hän voi riidellä itsensä kanssa,
+nuhdella itseänsä! Häpeä! Kuka minä olen? Ja kuka sinä olet? Olenko
+löytänyt Pan-jumalan sisältäni? Onko hän tunkeutunut minua riivaamaan
+rangaistukseksi siitä, että olen uskaltanut avata itselleni tien
+hänen pyhättöönsä? Pelkäänkö itseäni? Häpeä! Mitä olet tehnyt?
+
+Kuka on sitten tuo sinä, jonka kanssa kastelen? Minähän kuitenkin
+olen vain yksi, isäni poika, Eufranorin poika, itse nimetön. Onkohan
+minua kaksi, kun minulla ei edes nimeä ole? Pan ei voi minua huutaa,
+sillä minulla ei ole nimeä. Ahaa, sinä kettu, koeta, et voi huutaa
+minua. Huuda isääni -- minulla ei ole mitään nimeä kuultavana. Isäni
+on vetänyt sinua nenästä, minua ei nimellä nimitetä.
+
+Kun hän ajatteli kuvaansa, jonka hän oli nähnyt, tunsi hän
+kummaa huumaa. Sen näköinenkö hän todella oli? Hän tarttui omiin
+hartioihinsa. Hän oli katsellut itseänsä toisen silmillä. Ei isän,
+vaikka isälle hänen kaunis kasvunsa olikin ollut ilo muita kaikkia
+maailman iloja suurempi ja vaikka hän usein oli säteillyt ylpeyttä
+häntä katsellessaan. Ei, se oli katse, joka lähti hänen itsensä
+sisältä. Tuli ja makeus, kyllästetty auringonlämpö niinkuin se,
+joka yht'äkkiä tummentaa rypäleen vihreän kuoren. Kuinka ihanaa
+ja ihmeellistä olla ja elää! Tuntea itsensä komeakasvuiseksi ja
+voimakkaaksi. Tuntea kuinka lihakset paisuvat ja kaikki jänteet
+ovat kuin jousenjänteitä. Tarttua rintapieliinsä niinkuin luonnon
+valamaan rautapaitaan. Nähdä omat polvensa ja nilkkansa, hartiansa
+ja länteensä joustavan nuoruuden täydellisyydessä. Saattaa hypätä
+kuin vuohi ja tietää, että tätä tervettä, komeata ruumista hallitsi
+pää, jonka Pan oli hänelle näyttänyt yhdessä ainoassa kiihoittavassa
+ajanvälähdyksessä.
+
+Hän tapasi isänsä illalla puron uoman syvänteessä. Toinen tuli
+ajellen vuohia, toinen vuonia. Jälleennäkeminen oli riemullinen.
+Kaikki emät kutsuivat syvällä äänellänsä: "mää", kaikki vuonat
+vastasivat korkeilla laulavilla huudoilla. Määkivä kaipaus kurkottui
+yli puron. Kun ne vihdoin päästettiin irti, syöksyivät ne toisiansa
+kohden huimalla ilolla, yhtyivät keskellä puron väkevää koskea.
+Kaikki karitsat työntyivät sikinsokin täysikasvuisten väliin, kukin
+haki ja löysi emonsa utaren. Laulajaismääkinä mää ja mii, mää ja
+mii, määmää ja miimii jatkui kauan sittenkin, kun pienet suut
+olivat osanneet oikeille rinnanpäille, ja se soi kuin hillitön,
+korkeallaheläjävä kuoro äidinrakkauden kunniaksi.
+
+Poika seisoi isän edessä, kumpikin hehkuvasti iloiten toisistaan.
+Hän ymmärsi eläimiä, jotka tapasivat toisensa ja saivat jälleen
+olla yhdessä. Hän itse kaipasi utaretta, mutta hän hymyili isälleen
+omituisen avartuneessa itsetajunnan vallassa.
+
+Ja seuraavana päivänä hän jälleen meni Pan-jumalan lehtoon, ikävöiden
+kohtausta itsensä kanssa. Hän riisui itsensä nopeasti alastomaksi
+ja astui vihreään järveen, jonka kukkaspuite oli lipunut syrjään
+paljastaen suuren, taivasta kuvastavan syvyyden. Hän vaipui jäätävään
+veteen, mutta astui kauemmaksi. Kuplia särkyi hänen ympärillään. Hän
+valtasi Pan-jumalan kylpyaltaan, kumartui huimana eteenpäin ja näki
+oman kuvansa -- vaaleanruskean ja kiinteän kuin pronssipatsaan --
+värähtelevän mustanhohtavalla vedenpinnalla. Sininen taivas lepäsi
+kuin viitta hänen selkänsä takana -- hattarat purjehtivat. Hän laski
+käsivartensa ristiin, tarttui käsin kumpaankin kyynärpäähänsä ja
+tuijotti jäykästi itseänsä. Hänen sieraimensa eivät värähtäneetkään,
+hänen silmäinsä katse pysähtyi. Vesipeilissä värisivät vain ne
+renkaat, jotka aikaansai tanssiva sääski laahatessaan lankamaista
+pyrstöänsä yli veden.
+
+Hän oli täysikasvuinen, hän oli mies. Sitäkö Pan tahtoi hänelle
+sanoa? Hän seisoi ja katseli itseänsä alhaaltapäin, näkökulmasta,
+joka oli hänelle uusi. Hänen ruumiinsa salaisuus värähteli kuvaisena
+hohtavassa vedessä. Hän oli kuullut puhuttavan fallosjuhlista,
+joissa siitoskyvyn suuri, hehkuva vertauskuva kohotettiin korkealle
+yli miesten ja naisten päiden pyhänä, virsien ylistämänä, aurinkoa
+säteilevänä. Hän kumartui yhä alemmaksi yli kuvansa, yht'äkkiä hän
+tavoitti itseään peilissä, hän taivutti päänsä niin syvään, että löi
+otsan otsaa vasten niinkuin olisi puskenut itseänsä.
+
+"Hohoi!" kuului raskaasti ärähtäen hänen selkänsä takaa. Hän
+ojentausi, ja vesipisarat vyöryivät yli hänen silmiensä. "Hohoi!"
+kajahti uudelleen, ontosti ja syvästi. Oliko Pan yllättänyt hänet
+takaapäin? Joko hän seuraavassa silmänräpäyksessä kuulisi hänen
+naurunsa kaikuvan, ikäänkuin milloin vuohet polkaisevat irti kiven
+puronuomassa, niin että se pulskahdellen soluu ryöppyisiä kuohuja
+alas? "Hohoi!" Hän ei uskaltanut kääntyä, hän odotti joka hetki
+tuntevansa jumalan käsivarren kuin kylmänkosteiden käärmeitten
+kiertyvän ympärilleen ja pusertavan ulos elämän hänen alastomasta
+rinnastansa.
+
+"Kautta moirain, mitä teet täällä?"
+
+Isä siinä seisoi hänen edessään kädellänsä nojaten pitkän sauvansa
+päähän, silmät kauhua liekehtien.
+
+"Poika, mitä teet? Olet jättänyt vuohesi. Koiratkin ovat jäljiltäsi
+eksyneet, sillä vaikka ovatkin järjettömiä luontokappaleita, ne
+tietävät, kuinka jumalia tulee kohdella. Sinä vain pilkkaat ja
+uhmailet. Olet murtautunut sisälle Pan-jumalan pyhättöön, johon
+muuten ei kukaan rohkene jalallaan astua. Luuletko, että jumalan
+järvi on luotu meille kuolevaisille kylpyaltaaksi? Tule, riennä pois
+täältä, jotta jumala ei rankaisisi häpeämätöntä rohkeuttasi?"
+
+Hän kumartui ottamaan hänen vaatteensa ja sauvansa ja veti pojan
+kanssansa, ei läpi aitauksen, vaan muutamien korkeitten kalliopaasien
+välitse, joita poika ei ollut huomannut. Vasta alttarin tuhkaläjän
+ääressä hän laski pojan paljaan käsivarren ja katsoi levottomana
+taaksensa. Hän vapisi jumalan kostoa. Ennenkuin hän jätti hänen
+alueensa, tahtoi hän lepyttää hänet soimaamalla ja pilkkaamalla sitä,
+joka oli rikkonut.
+
+Hän pysähtyi pojan eteen ja antoi katseensa solua ylös ja alas pitkin
+hänen vartaloansa. Hän näki kaikki tuon nuoren ruumiin erinomaiset
+kauneudet ja ylpeili salaa sydämensä syvyydessä. Mutta sitä
+kiukkuisemmin hän puhkesi pauhaamaan ja sätti, pilkaten kaikkea, mikä
+oli hänelle kallista:
+
+"Kurja ja kunnoton poika, kuinka uskallat asettua ilkialastomana
+jumalan vihitylle maalle? Jospa edes olisit kaunis ja sirovartinen,
+solakka kuin plataani ja silopintainen kuin öljypuun kiiltävä
+hedelmä. Mutta totta totisesti vain virheitä on sinun kaltoin
+syntyneessä ruumiissasi. Hefaistos lienee sääresi vääristänyt ja
+vääntänyt hartiasi vinoon. Ilkeä mielesi on kertynyt kyttyräksi
+selkääsi, rintasi on karvainen kuin vuohen, ihosi haisee pahemmin
+kuin paimentamiesi eläinten. Jollet olisi minun poikani, nimittäisin
+sinua koiran kurjaksi pennuksi. Niin ruma olet, että Pan kääntää
+silmänsä sinusta inhon vallassa. Joudu verhoamaan itsesi
+vaatteillasi, ettet enempää saastuta valoa ympärilläsi niin suurella
+rumuudella!"
+
+Yhäti hän korkealla äänellänsä syyti soimauksia pojallensa, kunnes
+he olivat Pan-jumalan alueen ulkopuolella. Hän tiesi, mikä enimmän
+kaikesta maan päällä tuottaa surua ja onnettomuutta -- jumalain
+kateus. Vaistomaisesti hän oli ymmärtänyt poikansa alastoman
+itseensävaipumisen. Nyt hän tahtoi torjua jumalan närkästyksen siitä
+ilosta, jonka hänen oma kauneutensa oli hänessä synnyttänyt.
+
+Vasta kun oli tullut niin etäälle jumalan lehdosta, että tämä ei enää
+saattanut häntä kuulla, hillitsi hän pilkalliset sanansa ja hymyili
+jälleen lempeästi ja rakkaasti pojallensa.
+
+
+
+
+V.
+
+Hermofantos.
+
+
+Kun poika seuraavan kerran painiskeli isänsä kanssa, selveni hänelle,
+mikä kepponen tällä oli ollut mielessään häntä syyttäessään ja
+nuhdellessaan. Niin ihastuneet olivat isän silmät joka kerta kun
+poika teki hyvän heiton tahi notkean pyörähdyksen, että tämä äkkiä
+pysähtyi ja nauroi:
+
+"Mutta isäukko, muistahan, minkä kurjan ja ruman miehen olet
+toimittanut maailmaan!"
+
+"Pidätkö suusi kiinni, poika!"
+
+"Sinähän häpeät, että olet minut siittänyt."
+
+"Onneton, pidätkö kielesi kurissa!"
+
+"En, kirous sinulle, ettet minunkaltaistani olentoa kapaloonsa
+tukehduttanut."
+
+"Lopeta!" sanoi isä.
+
+"En koskaan! Jumalat otan todistajikseni."
+
+"Tuki suusi! Eivät ne meitä kuule."
+
+"Onko niillä muuta tehtävää?"
+
+"Onpa tietenkin. Tänään on Zeus-jumalan juhla Nemeassa. Ne ovat
+kaikki Kronoksen pojan vieraina."
+
+"Arvelet siis, että meillä on rauha?"
+
+"Niin on, sinä tappelua hierova koira pojaksi, joka haukkua nalkutat
+omien päiviesi antajaa. -- Käyhän päälle taas!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aina kun Eufranor kaipasi poikaansa, meni hän Panin alttarin ääreen
+ja huusi kovasti, aivan kuin olisi tahtonut nukkuvaa herätellä:
+"Kurja ja kaltoin kasvanut poika, väisty paikalta, jolle pyhyyttä
+loukaten astut, niin ettei Pan, tuo hyvä ja armias jumala, tartu
+niskanahkaasi ja heitä sinua ulos. Tule kotiin! Tule kotiin!"
+
+Mutta poika jäi niin pitkäksi aikaa kuin häntä halutti. Paikasta oli
+tullut hänen omansa. Päivänkorennot hyrräsivät hänen ympärillään,
+ikäänkuin hän olisi ollut vanha tuttu. Järvi lepäsi niinkuin
+peili, josta home oli poistettu, niin että pinta kiilsi hohtavassa
+loistossaan. Se kuvasti hänen kauneuttansa kaikissa asennoissa. Se
+pusersi hänen alastomuuttansa viileässä suudelmassa. Hän oli etsinyt
+itsellensä lepopaikan lumpeiden ja lemmikkien seasta. Vihreässä
+rantaäyräässä oli hänen ruumiinsa mukainen sija. Hän laskihe
+eteenpäin kyynärpäilleen, nojasi päänsä käsiinsä ja näki kasvonsa
+vain jalan verran alapuolellansa: tyyninä, hymyttöminä, puhtaina ja
+itseensä vaipuneina. Eräänä päivänä oli hänellä voittopalkintona
+saamansa öljypuunseppelekin päälaellansa. Vesi kuvasti kapeat lehdet
+hiussuortuvain seassa -- päivänkorentoja ja perhoja liehui ympärillä.
+Siellä ei ollut ainoatakaan jumalaa häntä kadehtimassa. Sisiliskot
+eivät enää paenneet. Hänellä oli vallassansa paikka ja oma kuvansa.
+
+Myöhään eräänä iltapäivänä hän astui alastomana ulos Pan-jumalan
+maalta vaatteet ripustettuina keppiin, jota hän kantoi olkapäällänsä.
+
+Ulkopuolella seisoi isä ja vastaanotti hänet huolestunein ilmein.
+Kaunis, harmaapartainen mies seisoi hänen rinnallansa pölyisessä
+matkamiehen puvussa ja päässä iso, leveälierinen hattu.
+
+"Vihdoin, kautta Zeuksen, tuolla hän tulee", sanoi Eufranor
+tuskaisesti.
+
+Vieras katseli häntä.
+
+"Tämä siis on sinun poikasi, nimetön, jota sinä, Eufranor, et suo
+jumalille, niin, jolle et edes nimeä suo. Nyt ymmärrän, kuinka Pan
+sinulle kostaa."
+
+"Niinpä sano minulle ensin, nuoruuteni ystävä, kuinka olen tullut
+rikkoneeksi."
+
+"Totta tosiaan se asia on selkeä kuin Hippokrenen vesi", sanoi vieras
+ja kääntyi alastomaan nuorukaiseen. "Poika parka", sanoi hän ja
+ojensi hänelle kätensä välähdyttämällä häneen katseen syvälläolevista
+silmistään -- sanat virtasivat raikkaasta punahuulisesta lähteestä
+keskeltä kauniisti kiertyvää harmaata partaa: "Poika parka, jonka
+isäsi on antanut kasvaa ilman nimeä, kiitä sinä Pan-jumalaasi, sillä
+hän antaa sinulle nimen."
+
+"En ymmärrä sinua, vieras."
+
+"Eufranor, isäsi, sanoo minulle sinun joka päivä viettävän tunnin
+jumalan pyhätössä itseäsi tutkistellen. Sinä tuijotat sieltä
+itsellesi nimeä, jota isäsi ei ole sinulle antanut, ja Pan itse on
+määrännyt, että nimesi on oleva Narkissos."
+
+"Hermofantos, ystäväni", valitteli Eufranor rypistäen kulmiansa,
+"älähän sentään langeta jumalain vihaa syyttömän poikani päähän".
+
+"Narkissos nimesi on eikä mikään muu. Nimi putkahtaa sinusta kuin
+kukka puusta. Se sopii sinulle." -- Hän aivasti kovasti. "Näetkö,
+Eufranor, enne on suotuisa. Pan-jumala nipisti minua nenästä
+suostumuksen merkiksi."
+
+Hän nauroi suu pyöreänä. Mutta Eufranor oli alkanut pelätä, ja niin
+pian kuin hän oli kahden kesken kestiystävänsä kanssa, sanoi hän:
+
+"Suuren pelon sinä olet mieleeni tuonut, Hermofantos. Minä tunnen
+vanhan boiotialaisen tarun. Poikaani on vetävä ikävä katsella
+itseänsä niin kauan, että hän kuihtuu. Sinä olet opettanut Panille,
+kuinka hän pääsee häneen käsiksi."
+
+"Älä luule, Eufranor", vastasi ystävä ja työnsi hatun pois korkealta
+otsaltansa, "älä luule voivasi kätkeä mitään aarretta jumalilta.
+Tunnusta mieluummin, että sinulla sellainen on. Poikasi on ihanasti
+muodostunut, ei kateuden varjokaan ole häntä hiponut."
+
+"Mutta tästä lähtien? Nimittää häntä Narkissokseksi on kerskumista
+hänen kauneudellansa. Ah, jospa hänessä olisi joku vamma, jotta
+jumalat voisivat sietää häntä! Nyt odotan kaikkia onnettomuuksia
+hänen nuoren päänsä varalle."
+
+"Oikein teet, Eufranor. On vain yksi keino estää niitä
+onnettomuuksia, jotka joka päivä meitä kuolevaisia väijyvät: olla
+valmistunut kaikkeen pahaan, mitä voi tapahtua. Odota vain aina
+jotakin pahaa. Mutta älä siitä välitä. Paha tulee itsestään. Hyvät
+sanomat taas eivät koskaan pidä kiirettä."
+
+"Se nimi, jonka pojalleni annat, ei ennusta hänelle mitään hyvää."
+
+"Kyllä, Eufranor. Antamalla hänelle nimen Narkissos näytät
+kateellisille jumalille ehtineesi ryhtyä varokeinoihin heidän
+kostonsa varalta. Kun jumala näkee, että hänen aikeensa on
+ymmärretty, muuttaa hän suunnitelmaa. Hän ei tahdo päästää ketään
+viekkaudella tekemään tyhjäksi hänen tarkoituksiansa. Miksi poikaasi
+nimität, sitä hänestä ei tule. Oletko koskaan ennakolta voinut
+laskelmilla arvata kohtaloa, joka sinua odottaa? Eikö käy juuri niin,
+että mitä ikänä olet ajatellut tapahtuvan, aina tapahtuu jotakin
+aivan toisenlaista? Mistä luulet sen johtuvan?"
+
+"Sitä en tiedä, Hermofantos."
+
+"Niinpä sanon sen sinulle, Eufranor. Jumalat ovat meitä etevämpiä
+kaikessa eivätkä koskaan tahdo tunnustaa meidän voivan etukäteen
+tietää, mitä he aikovat meille tehdä. Ole siis kavala ja ajattele,
+että kaikki se paha tapahtuu, mitä enimmän pelkäät. Juuri silloin se
+ei tapahdu, mutta kyllä jotakin aivan toista."
+
+"Joka myös on pahaa?"
+
+"Mutta ei läheskään niin pahaa kuin pahin, mitä olet kuvitellut.
+Hahhahhaa! Pitää vain kilpailla jumalain kanssa onnettomuuksien
+luettelemisessa, pitää ehtiä niiden edelle. Sillä yhtä asiaa ei
+kohtalo eivätkä jumalat voi antaa anteeksi: jos me osumme oikeaan
+eivätkä he."
+
+"Tahdot siis kuitenkin olla jumalia viekkaampi, Hermofantos. Minä
+huomaan, että olet koonnut paljon viisautta matkoillasi."
+
+"Ylen vähän, sillä olen matkustanut ylen vähän. Mutta minulla on
+vielä monta tuhatta stadionia matkustettavana, ennenkuin haudalleni
+pääsen. Huomenna on minun jälleen lähdettävä matkaan, mutta tänä
+iltana on sinun annettava minulle ateria ja vuode kattosi alla."
+
+Illalla makasi vastakastettu Narkissos vuoteellansa eikä isän
+kehoituksesta huolimatta voinut päästä uneen. Silmät kiinni ja
+nukkuvan lailla hengittäen hän lepäsi hämärässään ja kuunteli.
+
+Hermofantos kertoi. Virtana tuli vaikutelmia suuren maailman menosta
+hänen huuliltansa. Kuljeksivana lääkärinä hän oli vaeltanut maasta
+maahan, saaresta saareen ja oli päässyt yli koko maanpiirin, kunnes
+Okeanoksen virrat vyöryivät tyhjään äärettömyyteen. Hän oli palvellut
+persialaisten satraappien henkilääkärinä ja ollut Sardeessa ja
+Susassa päästäkseen itse suurkuninkaan palvelukseen. Mutta hän ei
+ollut päässyt pitemmälle kuin hallitsijan "silmien" ja "korvien"
+läheisyyteen, ja kun Dareios lähti ajelulle, ei hän uskaltanut
+asettua hänen tiellensä, sillä se merkitsi armotta kuolemaa, jos
+kutsumattomana tuli suurkuninkaan näkyviin.
+
+Ihmeellisistä ja omituisista kansoista hän kertoi. Skyyttalaisista,
+jotka nylkevät nahan kaatuneilta vihollisilta ja parkitsevat sen
+tarveaineeksensa. Päänahkaa he käyttävät hien pyyhkimiseen omilta
+kasvoiltansa; muutamat ompelevat ihmisnahoista kokonaisia pukuja;
+oikeasta kädestä nyljetty nahka sormineen kynsineen käytetään
+jousenkoristeeksi, ja peljättävimmän vihamiehen pääkalloa he
+käyttävät juomakulhona, päällystävät sen ulkoapäin härännahalla ja
+kumoavat sisäänsä viiniä sen sileästä ontelosta.
+
+Traakialaistenkin keskuudessa hän oli ollut. Kun jyrisee ja salamoi,
+suuttuvat he ja ampuvat nuoliansa päin mustia pilviä saadakseen
+jumalan uhkaamalla vaikenemaan. He eivät usko olevan mitään muuta
+jumalaa kuin heidän omansa. Toinen kansa, atarantit, on siihen
+määrään uhmaavaa ja pöyhkeää, että he suurella äänellä kiroavat
+aurinkoa aina kun se on korkeimmillaan ja syytävät sille koko kuuron
+haukkumasanoja, kun se rohkenee paahtaa heidän maatansa.
+
+"Kuinka monta jumalaa olet matkoillasi laskenut, Hermofantos?" kysyi
+Eufranor. "Ja oletko koskaan itse nähnyt tahi tavannut jumalia?"
+
+"Olen, lukemattomia kertoja olen muukalaisten luona nähnyt heidän
+jumalainsa lentäen kulkevan ilmassa. Auringonjumalia auringonhevosten
+vetämissä vaunuissa. Tuulenjumalia, ukkosen- ja sateenjumalia."
+
+"Ei, minä tarkoitan jumalia lihaa ja luuta niinkuin kuolevainen."
+
+"Kyllä kerran, Eufranor. Pane vielä vähän puuta lieteesi, sillä
+minusta täällä on kylmä. Ja sen tapasin itse Ateenan miesten
+keskellä, Ateenan, orvokkiseppeleiden säteilevän kaupungin. Ensi
+kertaa siellä ollessani näin itsensä neitseellisen Athenen. Niin,
+en yksin minä, vaan koko kaupunki virtasi ottamaan häntä vastaan.
+Airuita juoksi hänen edellänsä puhaltaen pitkiin kultaisiin torviin
+ja julistaen: 'Ateenalaiset, katsokaa, kuka tulee kaupunkiinne,
+varustuksinansa gorgo ja kypärä ja kilpi. Katsokaa kenen päällä
+hän pitää öljypuun seppelettä?' Ja todellakin, hän seisoi kevyissä
+kaksipyöräisissä riemuvaunuissa ja hohti pronssilta ja kohotti
+kultaista keihäänkärkeänsä korkealle aurinkoon. Hän oli meitä
+kuolevaisia suurempi. Korkean kypärän alta vyöryi tukka alas kahden
+voimakkaan olkapään yli. Hänen kätensä piteli vaununkehän reunasta --
+en ikänä ole nähnyt niin jumalaisen suurta ja kaunista kättä. Hänen
+viittansa oli aaltoina kiinteillä ja neitseellisillä lanteilla, hänen
+jalkansa seisoivat niinkuin vaunun pohjaan pystytetyt pylväät. Ja
+itse taivas säteili hänen suurista hiehonsilmistään."
+
+"Leikkiä lasket, Hermofantos, taikkapa olet liiaksi juonut
+sekoittamatonta viiniä."
+
+"En ole, puserrahan sinä vain nahkasäkkiä vielä kerta, sillä viini
+on jumalainen lahja. Rypäleet ovat juoneet aurinkoa ja kuvastaneet
+taivasta ja maata. Niiden mehussa on näkyjä. Kiitos! Kas tuossa sai
+Dionysos runsaan lahjan -- tuoksukoon savipermannoltasi kauan hänen
+lahjansa! Mutta Athenen minä näin, niin totta kuin minut näet. Hän
+oli miehenkorkuinen, pitkä kuin kahdeksan meidän jalkaamme. Hänen
+vieressään seisoi pieni kääpiö ja loisti ihastuneena petollisesta
+kepposestansa. Sillä tiedä, Eufranor, että Athene oli mahdottoman
+kookas paianilainen nainen nimeltä Fya, jonka he olivat keksineet
+pukea jumalattaren täyteen asuun, saattaaksensa tämän juonen avulla
+karkoitetun Peisistratoksen takaisin hallitsemaan orvokkiseppeleistä
+kaupunkia. Talonpojat juoksivat edellä, ja petos laajeni kuin
+kulovalkea aina Akropoliille saakka, ja he veivät jättiläiskokoisen
+talonpoikaisnaisen aina ylös linnoitukseen saakka ja Peisistratoksen
+hänen mukanaan ja tekivät itsestään uudelleen hänen orjiaan. He
+makasivat vatsallaan karkearakenteisen naisen edessä ja nuoleskelivat
+pölyä hänen suurista jaloistaan. Ja tämä asteli näyttämökoruissaan
+ylös itse linnan astimia ja toi takaisin tyrannin. Muita jumalia
+lihaa ja verta en koskaan ole nähnyt, ja minua hän ei pettänyt.
+Sillä ei mitään ylimaailmallista ollut säteilevän haarniskan takana
+olevissa jäsenissä eikä hän orvokeilta tuoksunut, vaan aivan kuin
+olisi kesäkuumassa viljalyhteitä sitonut, niin raskaana riippui puku
+hänen päällänsä."
+
+"Et usko jumalien todenteolla koskaan näyttäytyvän meille
+kuolevaisille?"
+
+"En, ainakin ovat ne toista ainesta kuin me. Ja jos ne
+näyttäytyisivät -- ainakin jos minulle --, niin luulen että
+sen täytyisi tapahtua samanlaisessa kevyessä olomuodossa, joka
+sateenkaarella on. Siihen kaareen emme voi käsin tarttua."
+
+Yö meni, ja ystävykset istuivat vielä ylhäällä. Hermofantokselle
+sateli kysymyksiä kaikesta, mitä Eufranorin tiedonhalu oli koonnut
+varastoon hänen yksinäisen paimenelämänsä ajalla. Ja moneen
+asiaan hänen kestiystävänsä voi antaa vastauksen. Hänen aivonsa
+olivat kokemuksien ja vaikutelmien säiliö. Hänen täyttymätön
+matkustushalunsa oli vienyt hänet kaikkialle, yksin tuntemattomaan
+Libyaan. Olipa hän käynyt Auringon lähteelläkin ja pistänyt kätensä
+sen veteen. Keskiyöllä oli se paahtavan kuumaa, niin että mitä
+tahansa saattoi keittää sen kihajavissa pyörteissä; kun päivä nousi,
+jäähtyi lähde, muuttui kylmäksi puolipäivän aikana, mutta senjälkeen
+sitä taas alkoi lämmittää laskeva aurinko.
+
+"Mistä olet oppinut soman taitosi valehdella niin sirosti?" kysyi
+Eufranor.
+
+"En minä suinkaan valehtele", vastasi Hermofantos. "Sillä ei minulla
+ole siitä mitään etua."
+
+"Valehtelet siis, kun sinulla on etua siitä?" kysyi Eufranor
+pahanilkisesti.
+
+"Älä tee valheesta pahetta, kun se on hyödyllinen välikappale. Jos
+maksaa vaivaa valehdella, niin valehtele! Valehtelevalla on usein
+yhtä suuri päämäärä tavoiteltavana kuin sillä, joka puhuu totta. Ja
+jos voitat mitä tavoittelet, niin on valheella yhtä suuri arvo ja
+oikeutus kuin totuudella."
+
+"Julistat hyvin vaarallista oppia, Hermofantos."
+
+"Vain sitä oppia, mikä jo kaikessa piilee itsessään. Valhe on vain
+toden nurja puoli. Ei ole yhtään totuutta ilman vastaavaa valhetta.
+Usein saattaa olla hyvä kääntää nurja puoli ulospäin."
+
+Päivänkoitossa, vain parin tunnin levon jälkeen, nousi Hermofantos
+reippaana ja täysin levänneenä. Hänen isäntänsäkin oli pian
+liikkeellä, asetti hänen eteensä maitoa ja viikunoita ja täytti hänen
+matkasäkkinsä juustolla ja leivällä ja pienellä saviastialla hunajaa.
+Hermofantos lainasi neulan ja lankaa ja ryhtyi paikkailemaan muutamia
+viittansa repeämiä ja panemaan uusia nauhoja sandaaleihinsa.
+
+"Nukkuuko iso, kaunis poikasi vielä?" kysyi Hermofantos.
+
+Isä kumartui alas poikansa yli kuuntelemaan, mutta tämä oli
+nukkuvinaan saadaksensa taas kuunnella:
+
+"Kyllä, oltuaan Pan-jumalan lehdossa nukkuu hän päivä päivältä
+pitempään."
+
+"Antaisit hänen mieluummin käydä toisessa lehdossa."
+
+"Missä sitten, Hermofantos?"
+
+"Eikö Arkadiassa ole tyttöjä tahi orjattaria? Teillä ei tunnu olevan
+paljon naisen hajuakaan vuohielämässänne. Saattaahan olla varsin
+hyvä, että leikkaat kiharan miehistyneen poikasi otsalta ja uhraat
+sen hänen äitinsä haudalle. Mutta Afrodite velkoo myös uhriansa.
+Eikä sitä saa heittää maahan sen juomauhrin lailla, jonka annat
+Dionysokselle. Eufranor, älä anna poikasi riutua oman kauneutensa
+ihailemiseen. Kun nyt tulee olympinen kesä, pitää sinun viedä hänet
+'vierasvaraisten tyttöjen' luokse."
+
+"Neuvosi ei minua miellytä", vastasi Eufranor; hän seisoi majan
+avoimella ovella ja katseli aamuaurinkoon. "Kun näen, kuinka
+kaunis -- jumalat minulle anteeksi antakoot -- minun pojastani on
+kasvanut, pelkään sitä hetkeä, jona hän ryöstetään köyhäksi kuin
+nuori mantelipuu tässä ulkopuolella ja tuhlaa kauneutensa Afroditen
+hullutuksiin."
+
+"Kunpa ei jumalatar sinua kuulisi, Eufranor! Mutta niinkuin jo
+sinulle sanoin, ehätä sinä ennen onnettomuutta. Anna jumalattarelle
+vapaaehtoisesti, mitä hänelle kuuluu, niin ettei hän itse tule
+uhriansa vaatimaan. Afrodite ei ole minun mielijumalattareni, mutta
+iästäni huolimatta käyn silloin tällöin hänen vieraanvaraisten
+tyttöjensä luona."
+
+"Niin, sinä olet sirotellut jälkeläisiä vaelluksellasi yli maailman,
+Hermofantos."
+
+"Mitäpä minä tiedän, Eufranor? Minua ei luotu imettäjäksi
+eikä kasvatusisäksi. Harvoin sain aikaa nähdäkseni, ketä olin
+elämänsiemenellä siunannut. Kaunein tyttö, jota olen rakastanut, oli
+Olympiassa, Afroditen esipihassa, yhdeksän olympiadia takaperin. Hän
+oli sinun vaimosi Nikareten näköinen."
+
+"Niin, muistan sen, olemme puhuneet siitä ennen, Hermofantos. Juuri
+Olympiassa käyntisi jälkeisenä vuonna, keväällä, löydettiin Nikarete
+Heran temppelipylvään luota verhottuna jumalattaren huntuun. Ehkäpä
+hän oli sinun tyttäresi, Hermofantos."
+
+"Ehkäpä, Eufranor. Mahdollisuuksien maailma on rikas ja kaunis.
+Ehkä huumaa ihanammin kuin kaikki kuiva varmuus. Voi nyt hyvin,
+kunnes taas tapaamme, kun jumalat sen suovat. Puolusta poikaasi ja
+varo, ettei hänestä tule se Narkissos, johon hänen taipumuksensa
+viittasivat. Ei, älä herätä häntä. Minä näen, että unetar kaartaa
+kultaporttiaan hänen otsansa ylle."
+
+Narkissos makasi ja kuunteli posket polttavina.
+
+"Mutta pysähdyhän sentään", pyyteli Eufranor ystäväänsä.
+
+"En. Nyt minun matkani vie isien kaupunkiin näkemään, minkälaista
+kansaa siellä kasvatellaan Eurotaan rannoilla. Hellasta odottaa
+ankara aika. Pilvenä mustat ennelinnut nousevat idästä. Meedialaiset
+varustavat Aasiaa meitä vastaan. Joonia on jo heidän hallussaan.
+Pian ne tulvana virtaavat ylitsemme. Silloin pitää olla etuvarustus,
+jota he eivät voi murtaa. Rukoile sitä Zeukselta, Eufranor, ja elä
+terveenä poikasi kanssa."
+
+Eufranor saatteli ystäväänsä. Narkissos nousi työhönsä. Hänessä oli
+jotakin, joka kaipasi huumausta. Hän pusersi muutamia viimeisiä
+pisaroita vuohennahkasäkistä ja maisteli väkevää viiniä.
+
+Hänen veressänsä asui sytyttävä ikävä päästä tuntemaan uusi ja
+kaikkea vallitseva salaisuus. Eläimet eivät sitä hänelle voineet
+opettaa. Niiden paritteluajat kuuluivat aivan toiseen maailmaan
+kuin hänen janonsa. Afrodite ei ollut pukkien ja vuohien jumalatar,
+vaan ihmisten. Hän asui lauluna hänen sisällänsä. Hänen verensä
+juopui. Usein tunsi hän olevansa humaltunut, vaikka ei ollut
+viiniä maistanutkaan. Dionysos ja Pan olivat saaneet hänessä
+hereille jotakin fallos-kuumetta. Mutta se oli sokea vietti ilman
+tietoista päämäärää. Päivänkorentojen kierteinä vilajavaa ja
+kiiltelevää pyörretanssia hän parhaiten ymmärsi. Siinä salamoi
+jotakin jumalallista -- sen raju hyörinä ilmassa oli kuin itse
+auringon huumaustila. Ne kutoivat sinistä valohuntua Afroditen
+ympärille, joka seisoi alastonna ja säteilevänä -- hän tiesi omasta
+ruumiistaan, kuinka alaston iho voi säteillä -- ja ne ojensivat
+hänelle kultamaljansa täynnä ruusuja. Niiden keskellä väräjöi tuskin
+kuultava, suloinen ja imevä soitto.
+
+Hänen viettinsä purkautui sävelissä. Hän teki itselleen uusia ja
+pitempiä huiluja, isompia ja leveämpiä lyyroja. Soittaen hän vei
+vuohensa ulos laitumille aamuisin, hän houkutteli ne kotiin päivän
+laskiessa sulavilla sävelillä. Vietti kulki virtana hänen suonissaan
+ja jäsenissään, aivan kuin hän olisi itse ollut ryhmä soivia kieliä,
+jolla näkymättömät kädet leikkivät. Lämpimänä aikana kulki hän,
+niin kauan kuin päivä paistoi, melkein aivan alasti. Vain barbaarit
+alastomuutta sopimattomuutena pitivät. Narkissos silmäsi itseänsä,
+tunsi hivuttavaa tunnetta täynnä hekumaa ja tuskaa.
+
+
+
+
+VI.
+
+Olympia.
+
+
+Eufranor päätti, että hänen poikansa, jota hän itse huomaamattansa
+oli alkanut kutsua Narkissos-nimellä, oli vihittävä miehuuden vuosiin
+vierailemalla Olympiassa juhlaleikkien aikana.
+
+Päivä päivältä he harjoittelivat sitkeästi niitä kilpaleikkejä,
+mitä osasivat, osittain keskenään, osittain naapurien kanssa, jotka
+aikoivat samaan paikkaan.
+
+Eliläiset Zeuksen airuet olivat kulkeneet paikasta paikkaan, yksin
+pitkin Arkadian vaikeakulkuisia vuoripolkujakin, ja olivat korkealla
+äänellä julistaneet jumalrauhan yli maan. Kaikki aseet pantiin
+syrjään. Säädettiin vapaa kestitys kaikille vieraitten maitten
+läpi matkustaville; jokainen helleeni oli luettava kestiystäväksi.
+Uhkaavat vainohuhut, joita siihen saakka oli kulkenut yli saarten
+sillan Joonian manterelta, olivat äkkiä kuin puhaltaen poissa.
+Ajateltiin vain kisaa ja juhlaa. "Persialainen lintu", niinkuin
+kukkoa nimitettiin sen maan mukaan, josta se oli tuotu, antoi
+laulunsa kiiriä yli kuilujen ja halki sineen häipyvien laaksovöiden.
+Ja moni vanha helleeni naureskeli partaansa ja sanoi: "Meedialainen
+se on eli suurkuningas, jonka nyt on laulaminen, ei sodan tuloksi,
+vaan juhlan kaikille Hellaan miehille."
+
+Eufranor uskoi laumansa naapureille, jotka jäivät kotiin, vaihtoi
+varastonsa rahaksi ja osti itselleen ja pojalleen uudet juhlapuvut
+ja paksupohjaiset matkakengät. He menivät Nikareten haudalle, ja
+Eufranor leikkasi poikansa otsalta hiusten kiverimmät kiharat ja
+antoi niiden pudota muurivihreään. Hän uhrasi hunajaa ja viiniä
+amforaan. Oli juuri uusikuu, ja kuun täyttyessä oli juhlaviikko
+alkava.
+
+He puhdistautuivat joen vedessä, kuivasivat itsensä lieden tulen
+loisteessa, sivelivät itseään katajanoksilla, voitelivat hiuksensa ja
+ottivat ylleen uudet hienot kitoninsa. Lyhyt vaippa lankesi kankein
+poimuin heidän harteiltaan. Punotuissa pajukoreissa selässään he
+kantoivat eväänsä ja muita välttämättömiä tarpeita.
+
+He noudattivat puron hyppelevää kulkua alas läpi laakson, kunnes
+vesi yhtyi leveämpään haarakkeeseen ja se vihdoin purkautui itse
+Alfeios-jokeen. He eivät koskaan olleet kulkeneet jyrkänteisempää ja
+vaikeakulkuisempaa tietä, mutta eivät myös koskaan mitään sellaista,
+jota olisi ollut helpompi vaeltaa kuin sitä. Näkymätön jumal-olento
+työnsi takaapäin ja jokaisen jyrkän syvänteen kuljettuaan heidän
+katseensa edessä oli Olympia kaukana joen hopeahohtoisen vyön
+vieressä, loistavana, kasvamalla nousseena, kuin merenvahaan ja
+kalkkiin leikattuna, päämäärä, joka heille viittaili, ja vähitellen
+muuttui kesytön luonto eläväksi ja asutuksi. Joka kallioseinän takaa
+ilmestyi uusia ihmisiä esille. Pitkin joka polkua kulki virta, ja
+kaikki virrat yhtyivät paisuviksi joiksi. Etelästä ja pohjoisesta ja
+idästä ne vaelsivat Olympiaa kohden. Ja koko Peloponnesoksen näytti
+saartavan laivojen liehuva joukko, jotka lipuivat kuin linnut siivet
+levällään kohden satamakaupunkeja, joihin niiden oli laskettava
+maalle joukkonsa. Mutta yksin Korinton kannaksenkin kautta kulki
+tuhansia jalan viikkoja vieviä taipaleita pitkin kalliorantaa ja
+koskemattomia metsiä tasangolle Olympian ympärille. Toiset tulivat
+vaunuissa, monet ratsain pienin päivämatkoin, jotta eivät uuvuttaisi
+hienoja, harjaantuneita hevosiaan. Useat ajoivat lehmiä ja muita
+uhrieläimiä, lahjoja Olympian Zeukselle, jonka vieraiksi he menivät.
+Eufranorilla ja hänen pojallaan oli mukanaan kummallakin valittu
+vuohensa. Juhlallisesti kilahtelivat kellot niiden juostessa; niiden
+oli siepattava ruokansa kesken kulkunsa; kahdesti päivässä ottivat
+omistajat niiden maidon virvoittaen sillä itseänsä.
+
+Vihdoin he saapuivat alas tasangolle keskelle kiivainta vilinää
+puhelevia, laulavia, huutavia ja tervehtiviä maanmiehiä. Kaikkien
+helleenisten kansain kieliä kuului täällä sekaisin. Juhlavärejä
+loisti rauhanpuvuista. Juhlallisia kulkueita vakavia miehiä
+tunkeutui joukkojen läpi. Kunnianarvoisia valtioiden lähettiläitä
+kulki sointuvin puhein ja värikkäin lipuin. Airuita asteli pitkine
+valkeine sauvoineen, joissa oli milloin kotka, milloin pöllö tahi
+käki. Soittoniekkoja vaelti suuret kullatut kilpikonnanluiset
+lyyrat selässään. Nuoria matkasta väsyneitä tyttöjä lepäsi kullalla
+silatuilla rattailla, joita heidän veljensä vetivät. Kuljeksivia
+filosofeja, päät kuin runoniekkojen, kävi alastomassa auringossa ja
+ojenteli sormiansa keskellä dialektiikan pinnistelyjä. Astronomit ja
+matemaatikot pohtivat oppineita kysymyksiä. Runoilijat ja rapsodit
+lyhensivät matkaa Homeroksen ja Hesiodoksen laulujen tahdilla.
+Huiluniekat säestelivät hymnilaulajia, joiden astunta noudatteli
+siivekkäitä rytmejä. Orjattaret ja hetairat riensivät tanssiaskelin
+läpi vilinän voimakkaasti helisevin nauruin.
+
+Ei koskaan Narkissos ollut voinut kuvitella maailmaa niin täydeksi
+ihmisistä. Hän ei voinut nähdä eroa lukemattomissa kasvoissa
+ympärillään; mutta puvusta hän oppi heidät erottamaan: sirot
+ateenalaiset ohuissa, melkein läpikuultavissa verhoissaan, karhun
+lailla tallustelevista villaan ja nahkaan puetuista boiotialaisista
+tahi lujista ja ruskeista, lyhyttukkaisista spartalaisista, jotka
+kulkivat kuin kuparipatsaat, ylpeästi ja ankarasti, sääret paljaina
+aina kauas yläpuolelle jäntereisten pohkeiden ja polvien. Siellä
+täällä näkyi pitkiä miehiä korein tukkalaittein ja voidelluin
+parroin, rikkaat kukkaskoristeet pukineissa, jotka laahasivat tomussa
+heidän jälessään, jolleivät he kohottaneet niitä vasemmalla --
+käsivarrellaan; sandaalit olivat kiinni nilkoissa kultakuteisilla
+nauhoilla, tukka kiersi kiharana hienoja hermostuneita kasvoja.
+Ne olivat miehiä Sardeesta ja Miletosta, Efesosta ja Tralleesta.
+He olivat tulleet pitkien matkojen takaa yli Hellesponton ja
+Istmoksen tahi soutulaivoilla Aasian rannoilta. Tahi Sikeliasta ja
+Etelä-Italiasta.
+
+Oli iltapuoli, kun Narkissos isänsä seurassa ehti perille itse
+juhlakaupunkiin. Altiin korkean muurin suojassa oli kokonainen
+leirikaupunki hohtavan valkeita, värillisiä tahi juovikkaita
+telttoja. Nuotiot roihusivat teittäin välissä, oksat risahtelivat ja
+räiskähtelivät, sinistä savua ja paistetun käryä ajelehti raskaassa
+päivänpaahteisessa ilmassa. Lehmät ynisivät, lampaat ja vuohet
+määkivät. Miehiä kyyrötti lypsämässä. Teittäin pohjoisenpuolisilla
+seinämillä riippui viinin pingoittamia nahkasäkkejä. Kansaa
+virtasi ulos ja sisälle ja kävi tervehtimässä ystäviänsä. Nuoret
+atleetit käyttivät päivän viimeistä valoa voimiensa koettelemiseen.
+Heidän ruumiinsa olivat pitkien kesäharjoitusten aikana
+ruskeiksi paahtuneet. He löivät vetoja ja heittivät jo noppaa
+mahdollisuuksistansa.
+
+Telttariukujen huipuista liehui ja kohosi lukemattomia vertauskuvia
+ja merkkejä: delfiinejä koukistetuin pyrstöin, öljypuun ja tammen
+oksia, Poseidonin kolmikärkiä, pronssiäyriäisiä, kultaisia tähkiä,
+pöllöjä ja gorgonpäitä. Narkissos huomasi myös fallos-kilpiä ja
+punastui niitä nähdessään.
+
+Hänen ja hänen isänsä täytyi pitkän aikaa laahata vuohiansa sinne
+tänne telttakatuja pitkin, ennenkuin he saivat tilaa. Melkein kaikki
+oli varattua, ja sitäpaitsi he tahtoivat asua arkadialaiseen heimoon
+kuuluvan väen keskuudessa. He tulivat teltalle, jonka koristeena oli
+kaksi valkoista pukinsarvea, ja löysivät vihdoin sen omistajan; hän
+toimitti heille tilaa pingoittamalla uuden telttaseinän sivulle.
+Tänne he panivat kiinni vuohensa. Eufranor lypsi, he joivat kumpikin
+maljansa lämmintä maitoa, sitten he kulkivat eteenpäin katsellakseen
+paikkaa ennen pimeän tuloa.
+
+Melu lisääntyi lisääntymistään, kuta lähemmäksi he tulivat Altista.
+Kaikkialla helisi soitto ja laulu. Joka hetki pysähtyi Narkissos
+kuuntelemaan. Kivellä seisoi vanha komeavartinen mies ja lausui
+kyynäränpituisia säkeitä vieraalla, sointuvalla murteella. Tuonne
+muodostui kehä, ja kauloja kuroteltiin, jotta nähtäisiin jotakin
+hyvin pientä ja matalaa kehän keskellä. Narkissos seisoi varpaillaan
+ja huomasi vihdoin, että siellä oli kaksi kukkoa, jotka karkailivat
+toistensa kimppuun, niin että höyhenet pölisivät rintojen ympärillä,
+kunnes lopulta toinen vaipui maahan, toisen kynsien ja kannusten
+surkeasti lyömänä ja kynsimänä ja sen verisen nokan hakkaamana.
+-- "Kas sitä orjaa!" kuului huutoja niiden ympäriltä. "Niin käy
+oikeankin meedialaisen, kun se tulee vaatimaan maata ja vettä."
+
+Toisissa paikoissa lyötiin vetoa.
+
+Pienet juovikkaat linnut seisoivat pelokkaina ja kyyristelivät
+pitkällä laudalla. Väkeä kulki laudalta laudalle näpäyttäen lintua
+pienoiseen päähän ja samalla he löivät vetoa siitä, jäisikö lintu
+seisomaan paikalleen, vai lähtisikö juoksemaan, mikä asia oli hyvin
+vaikea arvata.
+
+Yhdestä obolista sai katsella harvinaista Aasian lintua, joka kuului
+olevan kerrassaan ilmestys. Moni halusi sisälle sitä näkemään.
+Narkissos näki, kuinka he sylkäisivät tuon pienen rahakappaleen
+suustaan kuin kukkarosta. Kuuluttaja seisoi ja ylisteli lintua,
+jonka piti olla kotoisin itse Ekbatanasta ja olla puettu kaikin
+sateenkaaren värein; silloin tällöin kuului teltasta kirkaiseva
+huuto. Eufranor meni sisälle Narkissoksen kanssa. Pienellä
+lauta-aitauksella istui suuri, kapeakaulainen, metallihohtoinen
+lintu, jolla oli töyhtö päässä. Pitkä pyrstö riippui kuin kapea
+laahustin. Eufranor ei voinut huomata mitään ihmeellistä linnussa,
+mutta omistaja sanoi: "Odottakaa." Ja katselijat seisoivat hartaina
+ja tuijottivat linnun pitkää, orvokinsinistä käärmeenkaulaa. Näyttäjä
+kosketteli sen töyhtöä ja pisteli sen jalkoja. Vihdoin se kohotti
+pyrstölaahustimen suoraksi ilmaan, ja äkkiä siitä kehkesi kuin
+valtainen kehä moninkertaisia sulkasäteitä, ja kussakin säteessä
+loisti täplä, joka oli niinkuin sateenkaaresta leikattu. Sitten se
+huusi tuhoa ennustavalla tavalla ja sulka vaipui sulan jälkeen,
+kunnes koko loisto oli kadonnut ja takana riippui vain pöyheä pyrstö.
+
+"Suurkuninkaan paratiisi Ekbatanassa on vilisten täynnä tällaisia
+lintuja", sanoi omistaja. "Niiden huuto herättää hänet joka aamu!"
+
+"Silloinpa hän saa kuulla tarpeekseen ennustuksia", huomautti eräs
+vanha mies, "näin pyhien lintujen suusta".
+
+"Meedialainen ei lintuenteistä huoli", vastasi omistaja. "Ja vain
+yksi on meedialaisille pyhä: tuli. Sitä he rukoilevat jumalana. Tältä
+harvinaiselta linnulta he nykivät pyrstösulatkin ja tekevät niistä
+viuhkoja. Suurkuningas istuu palatsissaan keskellä kokonaista metsää
+riikinkukonviuhkoja, jotka häälyvät hänen päänsä ympärillä kuin
+palmujen lehdet."
+
+"Olet siis nähnyt suurkuninkaan?" kysyi Eufranor.
+
+"En, Zeus varjelkoon! Kuolemaa hänen pelättävien kasvojensa näkeminen
+tietää. Ja hänen palatsiaan vartioivat leijonat ja mylvivät härät,
+jotka käyvät ulos itse porteista. Mutta lintuni minä olen ostanut
+koko kauppavarastollani ja kantanut omilla käsivarsillani hamaan
+Efesoksen satamaan. Puolesta drakmasta myön sulan sen pyrstöstä.
+Ainoa ja harvinaisin lintu Olympiassa! Tehkää hyvin, puoli drakmaa
+sulka!"
+
+Päivä oli laskenut. Sääsket parveilivat. Tuhansista kattiloista
+kohosi sininen savu tummankeltaiselle, pilvettömälle taivaalle.
+Häly alkoi vaimeta telttakaupungissa. Kansa kävi levolle ollakseen
+ylhäällä ennen aurinkoa.
+
+Sääskien kiusaamana haki Eufranor suojaa telttavaatteensa alta,
+nautti ääneti palan juustoa ja pari kuivattua viikunaa, sammutti
+janonsa ottamalla saviastiasta kulauksen Alfeioksen vettä, kääriytyi
+vuohenkarvaviittaansa ja heittihe makuulle maahan.
+
+Narkissoskin oli mennyt maata, mutta ei saanut rauhaa. Sääskiä oli
+teltassakin, ne tulla surisivat läpi pimeän ja pistelivät ärsyttävää
+myrkkyänsä hänen vereensä. Vähitellen hän vaipui horrokseen
+lakkaamatta kumpuavan kohinan keskelle. Se ei voinut tulla muualta
+kuin Kronos-harjun honkametsästä. Pihkantuoksuinen tuulenhenki hiveli
+hänen kasvojansa.
+
+Kaikki oli vaiennut. Ei kuulunut mitään ääniä enää. Atleetit
+makasivat nukkuen lihakset velttoina, ja jäsenet rauenneina. Heidän
+sydämensä löivät rauhallisesti, ja veri virutteli pois väsymystä
+sykähtelevissä virroissaan.
+
+
+
+
+VII.
+
+Juhlakentällä.
+
+
+Narkissos työnsi yltänsä vuodat ja ryömi ulos teltasta. Kuu riippui
+suurena ja punaisenkellertävänä taivaalla. Hän näki varjonsa vahvana
+maassa, se muistutti mustaa poispaiskattua kitonia. Hän halusi päästä
+juhlakentälle. Mielikuvitus veti häntä. Hän ei voinut odottaa, kunnes
+tulisi päivä.
+
+Oli muita nuoria miehiä hänen kaltaisiansa. Muitakin, jotka
+ikävöivät nähdä pyhiä temppelejä ja astua kuuluisalle alueelle.
+Vaippoihin verhoutuneita olentoja hiipi kepein askelin ohi. Hän
+seurasi samaan suuntaan. Kaiteetonta siltaa hän kulki yli puron,
+joka uurtui läpi savisen maan niinkuin syvä vako. Teltat loppuivat
+ja tuli suuria, matalia, nelikulmaisia rakennuksia, joiden katot
+loistivat kuunvalossa. Sitten seurasi se korkea, suora muuri, joka
+oli Altiin aitana. Kuu heitti haamujen varjot valaistulle muurille.
+Kaksi kolmijalkaa kyti punaisena loimottaen erään muurin läpi vievän
+porttikäytävän edustalla. Hän oli matkalla sivellyt kädellään erästä
+pensasta ja tuoksusta tuntenut sen katajaksi, ja taittamallaan
+oksalla hän siveli puhdistaen otsaansa ja huuliansa kuiskaten:
+"Olympon Zeus, ole suopea nuorukaiselle, joka ensi kertaa lähestyy
+sinun temppeleitäsi. Hänellä ei vielä ole mitään, jolla hän voisi
+miellyttää sinua, ei viisautta eikä voimaa, mutta hän halajaa tulla
+sinulle otolliseksi ja pyhittyä sinun palvelukseesi."
+
+Hän seisoi Altiilla.
+
+Siinä oli kahdenlaisia pyhättöjä. Puuryhmiä, jotka liittyivät yhteen
+aivan kuin neuvottelemaan, tulvillaan sisäistä huminaa, lehdet
+hohtaen kuunvalossa. Ja kivitemppeleitä, maasta kasvavia, raskaita,
+mietteisiin vaipuneita, pylväitten sulkemia. Nurkkauksissa ja
+huipuilla häämöttivät veistokuvien varjot, hievahtamattomina kuin
+nukkuvat linnut. Paikan ääriviivat häipyivät kuun salaperäiseen
+valoon. Mustia haamuja seisoi sen loisteessa liikkumatta.
+
+Hämmästyen ja ihastuen aavemaisesta valosta ja huminasta, joka
+tuntui soivan sekä temppeleistä että puista, astui hän esiin juuri
+edessänsä olevaa temppeliä kohti. Sen, mitä ensimmäisenä oli, hän
+oli nähnyt. Metsä raskaita, paksuja pylväitä kasvoi, ei maasta,
+vaan portaanastimilta, toinen toistansa ylemmäksi. Hän astui ylös
+ja tunnusteli niitä. Ne olivat uurteisia ja karkeapintaisia. Hän
+nosti silmänsä ja katsoi ylös. Raskaita, valtavia paasia riippui
+hänen päänsä päällä pylväästä pylvääseen; niiltä oli varjo vienyt
+värin, mutta kun hän kiersi pylväsrivin, lankesi kuutamo äkkiä
+niille leveille pylväänlatvoille, jotka siellä ylhäällä olivat
+kannattamassa, ja hän erotti juovia punaista ja sinistä väriä
+kuolleen harmaan kiven pinnalla.
+
+Hän ei koskaan ollut astellut pylväiden keskellä ennen. Hän kumartui
+ja tunnusteli paasia, joilla hän asteli. Ne tuntuivat karkeilta
+käteen, ja siellä täällä niissä oli kuolleitten kuorieläinten
+hajanaisia jätteitä -- näkinkiekuroita ja belemniittejä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän kiersi koko temppelin. Hän ei oikein tietänyt, kenelle se oli
+pyhitetty. Hänen kätensä hivelivät pylväitä. Ne tuntuivat kylmältä
+kosketella, mutta silloin hän hätkähti, kun huomasi kulmapylvään,
+joka tuntui käteen kuin vanhan tammen kuori. Häntä puistatti,
+ja samassa hetkessä hän tiesi, että hän seisoi Heran temppelin
+luona. Sillä hänen isänsä oli kertonut hänelle tuosta ainoasta
+vanhasta puupylväästä, jonka suojasta hänen äitinsä oli löydetty
+vastasyntyneenä, jumalattaren peplokseen käärittynä, paikalla
+kasvavien purppuravuokkojen alta.
+
+"Nikarete!" kuiskasi ääni hänen sisässänsä, ja hän polvistui ja
+painoi otsansa vanhaan puupylvääseen, jonka kymmenettuhannet kädet
+olivat kuluttaneet kiiltäväksi ja sileäksi. "Nikarete, oi sinä minun
+rakas äitini, jonka sielu asuu tässä kaupungissa varjona varjojen
+joukossa, tässä sinä olet levännyt ja pienillä vastasyntyneillä
+kätösilläsi puristellut jumalattaren huntua. Oi sinä oma rakkaani,
+lähetä minulle ajatuksesi siitä syvästä pimeästä, jossa sinä vietät
+aikaasi niinkuin sieni varjossansa. Hera sinut kapaloi, hänen
+pylväänsä sinua suojasi. Siunattu olkoon jumalatar, joka oli sinulle
+hyvä."
+
+Ja hän painoi huulensa lattealle kivelle, jolla hänen äitinsä kerran
+oli levännyt.
+
+Hän tuijotti yli juhlakentän kuunloihtimien valkean- ja
+pimeänsekaisten piilojen. Hän näki uuden, valtavan temppelin jotenkin
+lähellä ja meni sinne ohi aidatun puuryhmän. Se oli vielä suurempi ja
+mahtavampi kuin Heran temppeli; sen juhlallinen paasiroukkio lepäsi
+useammalla penkerellä. Ja sen päädyssä näkyi yhteen koottuna rivi
+tanakoita ja lyhytvartaloisia olentoja, jotka keskellä seisoivat
+vapaasti, mutta sivuseinien puolella kyyristeleivät katonreunan
+alle ja päädynkulmassa olivat puoleksi makaavassa asennossa,
+nojaten kyynärpäihin ja polviin. Hän ei tietänyt, mitä nuo monet
+kuvat merkitsivät; mutta silloin tällöin sattui kuunvalo joillekin
+kalpeille kasvoille, joissa oli kumman elävät ja tuijottavat silmät.
+
+Siinä temppelissä paloi soihtuja sisäänkäytävän pylväitten välissä,
+mutta ketju sulki pääsyn. Mutta eräästä rakennuksesta lähelläolevan
+Altis-muurin toiselta puolelta kantoi yötuuli kitkerää paistinhajua.
+Zeus oli saanut iltauhrinsa, ja papit pistelivät suihinsa osansa
+lihasta.
+
+Tämän temppelin lähellä alkoi vilistä äänettömiä, mustia haamuja,
+jotka kohoilivat kuun loisteessa. Mutta ne eivät voineet kävellä.
+Ne seisoivat korkeilla jalustoilla liikuttamatta käsiään tahi
+jalkojaan. Nuoria alastomia miehiä seisoi toinen jalka vähän
+eteenpäin leväten. Ne olivat mustia tahi homeesta vihreitä; suuret,
+tummasti tuijottavat silmäterät oli upotettu valkeihin silmämuniin.
+Hän näki niiden katseen välkähtelevän vastaansa. Useimmat seisoivat
+vähän pää kumarassa aivan kuin häntä katsellakseen. Eräällä oli
+keihäs käsivarrellansa, toisella kiekko kädessä, toinen seisoi
+sormet ojennettuina ikäänkuin olisi heittänyt pallon, muuan piteli
+oksaa sormissaan, toinen seisoi pidellen palkittua kukkoa vasemmassa
+kainalossaan. Korkeina ja vakaina seisoivat nuoret miehet tuijottaen
+eteensä otsatukan hiuskierteiden alta. Muutamilla oli kumma, autuas,
+unohtuneen hymy, nukkemaisen jäykkä. Toiset näyttivät hautovan
+sanatonta surua, taivuttavan päätänsä neuvottoman surumielisyyden
+vallassa, niinkuin olisivat tahtoneet sanoa: "Niin, tässä on seppele,
+jonka voitin, mutta mitä sillä teen? Mitä se auttaa, kun kuitenkin
+kuolen?"
+
+Ihmetellen kulki Narkissos patsaalta patsaalle. Pronssin väri
+vaihteli uudesta ja mustasta vanhaan sammalvihreään. Vanhimmat
+näyttivät kankeilta kuin kummitukset, niiden polvet näyttivät jo
+aivan taipumattomilta, kaulat olivat leveät ja litteät ja nyrkit
+puristettuina paksuja, kulmikkaita lanteita vasten. Toisilla oli
+vyötärö kuin ampiaisilla ja pienet kokoonkiristetyt polvet pienine
+lumpioineen; ne tuijottivat tylsästi hymyillen kuuhun pitkät
+lainehtivat tekotukat ulottuen alapuolelle litteitä kasvoja.
+Marmorikuvia siellä oli vain harvoja; usein oli sade huuhtonut niistä
+värin, ja ne täplät, jotka olivat jäljellä, olivat kuin rupea tahi
+ihottumaa. Uudet kuvapatsaat liikkuivat enemmän, ne olivat elävämpiä
+ja mieleltänsä synkempiä. Mutta kaikki ne seisoivat täydessä miehen
+alastomuudessa, ilman päähinettäkin. Vain pieni pyöreä suojaliuska
+pisti esiin yli päälaen. Varjostin oli liikkuva. Hän kuuli sen
+kitisevän ja natisevan yötuulessa. Se oli epäilemättä suojana sadetta
+ja lintujen likaamista vastaan. Siinä istui paraikaa iso lintu --
+huuhkaja, jonka silmät loistivat fosforimaisesti. Kun hän läheni,
+lähti se lentoon ja poistui pitkin, villanpehmein siivenvedoin.
+
+Kun Narkissos nyt kulki keskellä näitä tuijottelevien nuorukaisten
+kuvapatsaita, muisti hän oman kuvansa sellaisena kuin oli nähnyt sen
+Pan-jumalan kuvastimessa. Siinä oli voimistelijoita, jotka olivat
+herättäneet huomiota ja voittaneet ja nyt seisoivat täällä pronssiin
+valettuina tahi kiveen hakattuina jälkimaailman ihailtavina. Hän
+kumartui jalustan ääreen ja näki siihen hakatut kirjaimet, joista
+kokoamalla sai voittajien nimet. Sitten hän ojentautui suoraksi
+ja katseli niistä itseään. Ne olivat melkein kaikki toistensa
+näköisiä ja näyttivät olevan kaikki samaa kaunista ja säännöllisesti
+kasvanutta sukua. Hän olikin kuullut, että vasta kolmen voiton
+jälkeen voimistelija sai omat kasvonpiirteensä. Mutta ruumiit
+olivat samannäköiset kuin hänenkin. Hän kulki tarkastellen rinta- ja
+hartialihaksia ja vertaili itseensä. Hän katsoi ensi kertaa kuvaansa
+nuorista miehistä ja tunsi rintansa paisuvan ajatellessaan, että
+hänellä oli sama ruumiinrakennus kuin näillä ruumiinvaltiailla ja
+voittajilla.
+
+Hän oli tullut ohi pitkän, matalan pylvässalin ja näki nyt edessään
+uuden rivin pronssipatsaita, ei atleetteja, vaan piikkipartaisia,
+kypsyneitä miehiä. Parvekkeella niiden takana oli useita pieniä,
+matalia pylvästaloja rivissä. Narkissos kumartui löytääkseen
+piirtokirjoituksia.
+
+"Älä vaivaa silmiäsi!" sanoi äkkiä ääni hänen takanansa. "Odota
+päivänvaloa. Seisotko tässä, vieras, ehkä harmittelemassa rahoja,
+joita sinun tahi omaistesi on pitänyt suorittaa näille rankaiseville
+pronssiukoille?"
+
+Nuori mies oli pysähtynyt hänen rinnallensa. Narkissos vastasi
+hänelle:
+
+"En tiedä, mistä rankaisevista pronssiukoista sinä puhelet."
+
+"Seisot Zeus-kuvien edessä, ystävä. Ne valetaan kaikilta niiltä
+saaduista sakoista, jotka rikkovat kilpaleikin sääntöjä. Oletko ollut
+Pelopsin lehdossa vai aiotko sinne katsomaan puuta?"
+
+"Mitä puuta?"
+
+"Pyhää. Sitä, joka punoo seppeleen voittojamme varten."
+
+"En tunne sitä, vieras. Olen ensi kertaa Olympiassa."
+
+"Minä halajan nähdä, onko siinä runsaasti lehviä tänä vuonna.
+Lähettäkäämme me kaksi yhdessä se toivotus, että siinä olisi oksa
+sinun ja minun päälakeni varalle."
+
+Narkissos katseli muukalaista. Hän oli pitkä niinkuin hän itsekin,
+mutta koko joukon vanhempi, lyhyissä pukimissa ja avopäin. Hänen
+hiuksensa eivät kiiltäneet voiteesta, vaan lepäsivät kuin ohut,
+tumma varjokypärä pään ympärillä, ja täysiparta kiersi hänen vankkaa
+leukaansa kuin kypärän nauha. Kuunvalo loisti kapeihin, mustiin
+kulmakarvoihin ja syvällä piilevään silmäpariin.
+
+"Minä olen lakedaimonilainen Leonidas, Anaksandrideen poika",
+sanoi hän. Mutta Narkissoksella ei mielestään ollut mitään nimeä
+annettavana vastaukseksi. Ääneti hän kulki hänen jäljessään, kunnes
+hän pysähtyi puun eteen, joka oli yksinäinen ja matala, mutta jossa
+oli monta hopealta hohtavaa oksaa.
+
+"Miks'ei pyhän öljypuun ympärillä ole aitausta?" kysyi Narkissos.
+"Senhän voi ryöstää tyhjäksi kuka tahansa."
+
+Toinen hymyili.
+
+"Koetappas, ymmärtämätön nuori mies. Etkö tiedä, että nämä pyhät
+oksat saa leikata vain poika, jolla on molemmat vanhemmat elossa,
+tarkoitukseen pyhitetyllä kultaisella veitsellä? Varkaan sormet
+eivät koske tähän puuhun, josta kunnian lehvät kasvavat yli koko
+Hellaanmaan. Seppele näitä lehtiä ei häpeä edes meedialaiskuninkaan
+jalokivistä säteilevää tiaraa. Kumarru pyhän puun edessä ja toivota,
+niinkuin minäkin, että se kerran antaisi koristeen sinun ohimoillesi."
+
+Narkissos noudatti hänen esimerkkiänsä. Hän kumarsi ja tarttui
+kunnioittavin käsin kapeihin hopeanharmaihin lehtiin ja painoi niitä
+otsalleen. Hän ajatteli äitivainajaansa, hän rukoili häntä ja niitä
+jumalia, jotka asuivat pyhällä juhlakentällä, ja hän tunsi huminan
+Kronos-harjulta täyttävän sielunsa niinkuin syvän hartauden.
+
+
+
+
+VIII.
+
+Afroditen esipiha.
+
+
+Narkissos ja vieras poistuivat pyhän öljypuun luota.
+
+"Menetkö nyt Afroditen luokse?" kysyi Leonidas.
+
+Narkissos hätkähti ja punastui.
+
+"Ei kukaan ole minulle sanonut, että Afroditella on temppeli täällä."
+
+"Tuskinpa kukaan on sinulle sitäkään sanonut, että täällä myös
+syödään ja juodaan."
+
+"Onko hänellä siis oma talonsa?" kysyi Narkissos.
+
+"Missä on paljon ihmisiä, siellä hänellä aina on asuntonsa.
+Ei auta, että me helleenit suljemme hänet pois pyhätöistä ja
+pidämme sopimattomana palvella häntä niissä. Barbaareilla on niin
+yksinkertainen käsitys koko asiasta, että he eivät suinkaan pidä
+sitä jumalille epämieluisena, koskapa sekä pääskyset että kyyhkyset
+ja muut eläimet pelotta toimittavat parittelunsa jumalain huoneissa
+ja pyhissä lehdoissa. Mitä eläimet rankaisematta uskaltavat, sen
+voinevat ihmisetkin. Se näyttää minusta kuitenkin olevan huonon tavan
+heikko puolustus. Sillä me ihmiset kerta kaikkiaan emme ole eläimiä."
+
+"Mihinkä siis viet minut, jollei hänellä ole temppeliä?"
+
+"Oh, koko yöhän on hänen temppelinsä. Lakedaimonilaisena en palvele
+häntä erittäin ahkerasti, mutta yön suon hänelle silloin tällöin.
+Viehän hänen esikartanonsa kuitenkin kaikkien muiden jumalien
+pyhättöihin."
+
+"Haluan päästä kotiin nukkumaan", sanoi Narkissos.
+
+"Kaikkein parhaiten nukut Afroditen esikartanossa", vastasi Leonidas.
+"Tule, niin saat nähdä lesbolaisten tyttöjen tanssivan. Tahi
+Kios-saaren neitojen -- niillä on siivet valkeissa kantapäissään ja
+rypäleet silmissään."
+
+Narkissos pudisti päätänsä ja loi silmänsä alas. Mutta Leonidas
+tarttui hänen käteensä ja veti hänet hymyillen mukaansa. Narkissos
+näki viimeisen kuvapatsaan kuoppiinsa upotettujen silmien
+aavemaisesti loistavan pimeässä. Se oli nuori pronssimies, joka
+seisoi etukumarassa, niinkuin olisi äsken heittänyt pallonsa tahi
+muun heittoaseen hamaan iäisyyteen ja nyt seisoi tuijottaen maalia,
+johon ase ei koskaan päässyt. He kulkivat nyt korkean Altis-muurin
+läpi keskelle honkien pihkaista henkäilyä. Kaikki humisi heidän
+ympärillään. Kuunvalo makasi maanpinnalla vapisevina täplinä, jotka
+silloin tällöin kertyivät fosforimaisiksi roihuiksi. Oli kuin olisi
+tulessa kulkenut. Narkissos tunsi sydämensä takovan kämmentänsä
+vasten, jota hän painoi rinnalleen. Hän antoi puoliunessa vetää
+itseään eteenpäin tuntien suloista ja unteloa uteliaisuutta.
+Honkametsä lauloi hänelle kehtolaulua.
+
+Hetkinen tämän jälkeen oli Leonidas vienyt hänet isoon,
+epämääräisen näköiseen huoneeseen, jota vain heikosti valaisivat
+kiinto-kandelaaberit, joiden pienet öljyliekit ryömivät pylväitä ylös
+ja alas niinkuin olisivat olleet tulikärpäsiä tahi kiiltomatoja.
+Raskas ilma oli täynnä omituisen kiihoittavaa tuoksua, joka muistutti
+hänelle muutamia väkeviä vuorikasveja, joita hän löysi laitumilta ja
+joiden väkevä tuoksu oli niin voimakas, että se ei tahtonut sormista
+lähteäkään, jos kerta oli niihin koskenut.
+
+Narkissos tarttui päähänsä tuntiessaan tuon huumaavan väkevän
+tuoksun. Hänen seuralaisensa laski hänen kätensä ja kuiskasi:
+
+"Täällä ei tanssita enää. Täällä on vain uhriaika. Katsele nyt
+ympärillesi esikartanossa ja valitse makusi mukaan. Kun olet tottunut
+hämärään, voit erottaa kaikki kasvot. Vierasvaraiset tytöt ovat
+hyvin erilaisia, mutta useimmat ovat kauniita. Ja vastanypityitä. Et
+löydä haiventakaan heidän käsivarsissaan ja säärissään tahi heidän
+valkeassa helmassaan. Ennenkuin olet täällä koettanut, et tiedä, mitä
+rakkaus on."
+
+"En tiedä ollenkaan" -- änkytti Narkissos.
+
+"Ei tarvitse tietää mitään. Anna vain uhrisi."
+
+"Mikä uhri?"
+
+"Jollei sinulla ole uhrirahoja mukanasi, niin ota tämä, se ei ole
+liian suuri ensi uhriksi."
+
+Narkissos tunsi rahan, pienen, paksun ja sileän palasen hopeaa
+painettavan käteensä. Hän otti sen neuvottomana käteensä:
+"Uhrirahoja?" mumisi hän.
+
+"Niin, kun löydät tytön makusi mukaisen, niin heitä se hänen
+helmaansa. Hyvää yötä, ja Afrodite olkoon sinulle armollinen."
+
+Narkissos seisoi yksin raha kädessään. Huone hänen ympärillään oli
+labyrintti varjoja. Ne nousivat, ne vaipuivat, ne katosivat. Kasvoja
+välähteli esiin pienten öljylamppujen tuikahdellessa, jotka milloin
+hävisivät kuin olisi ne puhallettu sammuksiin, milloin syttyivät
+uudelleen. Hän kuuli kuisketta läpi yön erottamatta yksityisiä
+sanoja, jotka milloin tukehtuivat suudelmain huokauksiin, milloin
+nousivat korkeiksi huudoiksi. Silloin tällöin tuli huudosta fanfaari,
+raikuva riemuhuuto. Kuului siltä, kuin olisi joku vääntelehtinyt
+tuiman tuskan kourissa tahi niinkuin joku olisi ollut murhaajan
+käsissä.
+
+Hämmentyneenä hän hapuili eteenpäin lyhyin askelin. Hänen jalkansa
+hipoi varjoja, jotka makasivat maassa, ja varjoja, jotka istuivat
+ylhäällä kumarassa. Hän voi erottaa kokonaisia rivejä nuoria tyttöjä,
+jotka odottivat. Niiden puvut loistivat. Kukkaseppeleitä oli heillä
+päässä. Käsivarret lepäsivät helmassa, jalat olivat ristissä. Toiset
+istuivat polvet korkealle kohotettuina ja leuka niillä leväten, kädet
+kierrettyinä säärten ympärille. Silmät tuijottivat suurina tahi
+tylsinä suoraan eteensä. Hänen mielestään ne muistuttivat tuolla
+ulkona olevien kuvapatsaiden upottamalla tehtyä katsetta. Silloin
+tällöin syttyi äkkiä joku silmäpari salamaksi, joka sattui häneen
+kuin nuoli. Tahi kaksi käsivartta ojentui häntä kohden, ikäänkuin
+siinä olisi ollut nöyrä rukoilija, joka anoi jumaluutta avukseen. Ja
+jumaluus -- oli hän itse.
+
+Narkissos loi ujona silmänsä alas ja siirtyi syrjään. Aina väliin
+hän kohtasi muita etsiviä olentoja, jotka kulkivat tytöstä tyttöön,
+kumartuivat tirkistämään silmäpariin tahi tuntemaan tukan tuoksua
+niinkuin kukan. Hän kuuli heidän kuiskaavan ja kutsuvan ja saavan
+vastauksia: Klykso! -- Anaksilla, missä olet? -- Glysippe! -- Täällä,
+Glysippe on täällä. -- Klykso odottaa. -- Neandros, sinäkö siellä
+olet? -- Timanthos, etkö tule?
+
+Hänestä tuntui jo, kuin hän olisi kulkenut koko iäisyyden tässä
+varjojen maassa. Silloin tällöin helähti jokin aivan kuin ketjut
+ja kuului kuin metallin kilahdus. Ja puoleksitukahdutetut huudot
+leikkasivat pimeää kuin yökköjen äänet. Afroditen esikartano oli
+niinkuin jokin Manala. Olivatkohan vieraanvaraiset tytöt ehkä itse
+kuolonseireenejä, jotka odottivat pusertaaksensa elämän nuorista
+miehistä? Mitä ne hänestä tahtoivat? Mitä hänellä oli siellä
+tekemistä? Oli tukalaa niinkuin väkevässä unikukkien tuoksussa.
+Öljysydämet kärysivät. Ja tämä haju, jota hän ei koskaan ennen
+ollut tuntenut. Ei löyhkäinen kuin vuohten ja kuitenkin väkevä ja
+kiihoittava niinkuin lauman, jota hän ei ollut paimentanut ja jonka
+keskellä hän oli ensi kertaa.
+
+Hän hieroi rahakappalettansa sormiensa välissä ja siirtyi tytön luota
+toisen luo. Hän ei puhutellut ketään, eikä kukaan sanonut hänelle
+mitään. Mutta silmiä kääntyi häneen päin, niinkuin olisi siinä ollut
+mykkiä väijyviä kissoja, jotka voivat hypätä hänen niskaansa. Ja hän
+pakeni säikähtäen.
+
+Vihdoin hän pysähtyi erään olennon eteen, joka istui kasvot
+kätkettyinä käsiin, puettuna tummaan, veripunaiseen kankaaseen ja
+raskas, musta tukka hajallaan pitkin selkää. Hän olisi voinut luulla
+siinä istuvan kuolleen. Se ei hengittänyt, se ei liikkunut. Mutta
+hiuksista lähti kuin pilvi tuntematonta, huumaavaa hyvää tuoksua.
+Hän antoi päänsä painua yhä enemmän ja enemmän. Tuoksu oli väkevämpi
+kuin kuusaman -- makeampi, mutta myös kirpeämpi. Tukka näytti
+liikahtelevan ja aaltoilevan, kuin se olisi ollut pilvi. Hän antoi
+kätensä laskeutua tälle pilvelle ja tunsi sen äkkiä sormiensa alla,
+kylmänä ja sileänä kuin kalan nahan.
+
+Mutta olento pysyi yhä liikkumatta. Se ehkä ei elänyt. Hän puristi
+sormillaan ja tunsi pääkallon pyöreän muodon tukan alla. Niin hän
+nosti kätensä, joka piti hopeakappaletta, antoi sen taas hiljaa
+vaipua ja raha putosi peitettyjä kasvoja kannattavien käsien väliin.
+
+Hän ei kuullut rahan putoamista hänen helmaansa. Mutta nyt hän
+tiesi uhranneensa. Ja nyt hän tahtoi kiiruhtaa pois Afroditen
+esikartanosta, tuosta kummasta varjojen labyrintista, jonka huutoja
+ja varjojen leikkiä hän ei ymmärtänyt.
+
+Silloin yht'äkkiä käsi tarttui häneen yhtä pettämättömän varmasti
+kuin se, millä kissa tarttuu saaliiseensa. Tämä käsi tarttui
+häneen niin, että pistävä kipu säteili joka taholle. Mutta hän
+ei huutanut. Hänen molemmat polvensa kolahtivat lattiaan. Hän
+virui purppurapukuisen olennon edessä kuin sfinksin, joka, painaa
+kyntensä saaliiseensa, jonka se aikoo, syödä; tämä painoi kyntensä
+hänen sydämeensä, niin että se oli pysähtyä. Hän tuijotti kahteen
+loistavaan ja luonnottoman suureen silmään, jotka olivat niinkuin
+äkkiä reväistyt auki pitkän pitkästä unesta. Hänen suunsa oli kuin
+leveä verinen haava; huulet erkanivat toisistaan ja hampaat loistivat
+niinkuin pedon.
+
+"En koskaan", kuiskasi hän murteella, joka oli vieras ja kuului
+karkeammalta kuin hänen omansa, "en koskaan ole vielä odottanut näin
+kauan. Olin nukahtanut surusta, että jumalatar oli unohtanut minut.
+Mutta tämä hopea minut herätti. Se on painavaa ja hienoa -- tunnen
+että se on Laurionin hopeaa. Oletko Ateenan miehiä?"
+
+"En", änkytti Narkissos, ja kääntyi hänen hengityksensä tieltä, jossa
+oli ahnas veren ja lihan tuoksu.
+
+"Kyllä minä hopean tunnen -- tunnustele!" jatkoi hän, tarttui hänen
+käteensä ja vei sen nilkallensa. Hänen sormensa tarttuivat siihen ja
+tunsivat renkaan toisensa jälkeen, kehän toisensa alla, raskaita,
+vahvoja, kierrettynä ympäri nilkan, joka oli sileä ja pyöreä ja
+tuntui käteen paksummalta ja täyteläisemmältä kuin hänen. Näistä
+nilkkarenkaista hän muisti mitä Hermofantos oli kertonut vierasten
+kansain tavoista: joka kerta kun jotakin gindanilaisnaista mies
+rakastaa, sitoo hän nahkaisen renkaan nilkkansa ympärille, ja se,
+jolla on useimmat renkaat, saa myös sen maineen, että hän on paras ja
+erinomaisin nainen, koskapa häntä useimmat miehet ovat rakastaneet.
+Hermofantos oli kertonut eräästä, jonka jalat aina polviin saakka
+olivat silopintaisten ohuiden ja kapeain renkaiden peitossa.
+
+Narkissos laski sormillaan hopearenkaat, niitä oli viisi. Mutta
+toinen nilkka oli tyhjä, ja sen pyöreä ja viileä, käärmeensileä pinta
+tuntui melkein ilkeältä.
+
+"Miksi sinulla on niin kylmät kädet?" kysyi tyttö. "Jos lämpöä
+tarvitset, niin tule!" Ja hän tarttui hänen kumpaankin käteensä
+ja laski kämmenet kuin maljat kummallekin rinnallensa. Ne olivat
+lämpimät kuin kaksi auringonpaahtamaa omenaa. Niiden nuput paisuivat.
+Mutta Narkissoksen kädet pysyivät yhtä kylminä. Ihmisen utarehan
+hänen kädessään oli.
+
+Pettyneenä tyttö antoi hänen kätensä vaipua ja painoi kasvonsa hänen
+kasvojansa vasten. Mutta hänen poskensakin olivat kylmät.
+
+"Kummallinen ihminen", kuiskasi hän, "sinä olet kylmä kuin sammakko.
+Mitä sinä teet Afroditen esikartanossa, kun olet sairas etkä voi
+lämmetä?"
+
+Narkissos ei vastannut. Veri hänen suonissaan hyytyi, hänen ruumiinsa
+jokainen säie kutistui. Yht'äkkiä hän muisti äitiänsä, joka oli
+levännyt tuolla kuunvalossa Heran pylvään suojassa. Täällä oli hänen
+syntynsä. Äidin äiti oli ollut yksi näitä vierasvaraisia tyttöjä
+-- oli istunut täällä kyyristyneenä ja odottanut hopean putoamista
+helmaansa -- hän oli uhrautunut Afroditen palvelukseen ja heittänyt
+elämänsä hedelmän luotansa -- avuttoman äskensyntyneen pienen elämän,
+jota ei armahtanut rakkaudenjumalatar, vaan jumalien kuningatar.
+
+Hän näki hänet edessään: Hän istui yhä täällä odottaen. Tässä
+sikiämisen hämärässä luolassa, jossa ruumis haki ruumista --
+eläimellisesti kuin vuohien läävässä, johon pukit päästettiin. Ja
+yht'äkkiä häntä iljetti kaikki -- vieraan naisen väkevä hengitys,
+hänen tukkansa tuoksu ja hänen pyöreiden, lihavien jäsentensä
+maidonmakeus. Ilkeä tunne kasvoi, kun nainen veti hänet takaperin
+syliinsä, sisälle varjoon, minne öljylamppujen valo ei näkynyt. Hänen
+kätensä hiipivät pitkin hänen ihoansa -- niinkuin sisiliskot, tuntui
+hänestä.
+
+Nainen tarttui pieneen viiniastiaan ja vei sen hänen suullensa, mutta
+juoma, joka hänen hampaittensa lomitse virtasi, oli kitkerää ja
+hapanta, eikä se häntä lämmittänyt.
+
+"Suuri, kylmä poika", kuiskasi hän. "Millä sinä olet suututtanut
+jumalattaren? Olethan kuitenkin mies. Tulehan, tule!" Ja hän tarttui
+hänen päähänsä ja painoi sen helmaansa. Yhä enemmän Narkissosta
+ellotti. Iljettävä haju kuin myrkyllisistä yrteistä kierteli hänen
+kasvojansa. Hän riistihe irti ja nousi horjuen. Ja tyttö päästi hänet
+kiukuissansa hyväilyjensä hukkaanmenosta ja sylinsä tehottomuudesta.
+
+"Mene", sanoi hän kirkaisevan terävästi. "Mene, raukka, jonka
+jumalatar on kironnut. Häpeä vaahdosta noussutta jumalatarta. Joudu
+jo tiehesi! Mutta odotahan! Ota häpeää tuottava uhri mukanasi.
+Hopeasi myrkyttäisi sylini. Afrodite sylkäisee sen takaisin
+silmillesi. Mene! Satyyrien ja pukinjalkain keskellä lienee
+olosijasi."
+
+Narkissos seisoi vavahtelevin jaloin. Hän kääntyi selin mennäkseen.
+Niinkuin kiven tunsi hän hopearahan iskevän selkäänsä. Ja niin hän
+hoippui pois haamujen välitse. Useimmat lamput olivat sammuneet.
+Kirkaisut ja kuiskaukset olivat lakanneet. Unen hengitys tuntui
+huoneessa. Lattia oli täynnä makaajia. Sieltä täältä kuului kuorsaus.
+Kun hänen hapuilevat jalkansa olivat kompastua nukkuviin, kuului
+hillittyjä, unisia haukkumasanoja.
+
+
+
+
+IX.
+
+Kilpajuoksu.
+
+
+Kun hän vihdoin osasi uloskäytävälle ja jälleen seisoi ulkoilmassa,
+pudisti hän kuumuuden ja unen hengen päältänsä niinkuin pahan näön ja
+seisoi taivaan alla ja puhdisteli sisäistä ihmistänsä. Tähdet olivat
+alkaneet sammua. Hän kääntyi kohden aamunkoittoa, joka ruusunkalpeana
+ja kullankimmeltävänä nousi yli honkain huippujen ja täytti
+juhlakentän lakaisevalla tuulenhengellä.
+
+Hän meni jälleen sisälle. Temppelit näyttivät pienemmiltä. Päivä
+teki niistä todellisia. Valo sytytti värejä pylväiden yläpuolelle
+ja päätyihin. Sini ja puna tekivät täyteläisiksi ja juovikkaiksi
+raskaat savenväriset paadet. Näytti siltä, kuin olisi tuoretta verta
+sivelty poikkivuoliin ja juossut alaspäin katonräystäiltä. Kattokouru
+oli täpötäynnä riviin aseteltuja leijonanpäitä, jotka avoimine
+kitoineen ja sinisine harjoineen näyttivät eläviltä. Palmukoristeet
+ja meanderkiehkurat värittelivät aamuruskon, rusosormisen Päivänpojan
+kädet. Ylhäällä vahvaväristen päätykuvien takana oli pohjana
+tummansininen taivas.
+
+Kukonlaulut kiirivät jo yli juhlakentän. Altis-muurin takaa alkoi
+sinistä savua nousta telttakaupungista ja monista neliseinäisistä
+rakennuksista. Kuvapatsaat näyttivät menettävän salaperäisen
+elämänsä päivänvalossa. Lahorastaita istui viheltämässä niiden
+päiden viirilevyillä. Kuului karjan ammumista, ja kyyhkysiä lenteli
+kukertavina kaarina yli aarrekammioiden pienten pylväshuoneiden.
+Temppelien aitaukset olivat avoimia, ja valkopukuisia pappeja seisoi,
+varjostaen silmiänsä käsillänsä, tarkkaamassa lintujen lennon
+enteitä. Korkealla Äitiin yläpuolella liitelivät Zeuksen suuret
+villikotkat; ne kaartelivat Olympon herran temppelin ympärillä
+ja hänen suuren piha-alttarinsa yläpuolella, niinkuin olisivat
+hengittäneet sisäänsä tuoksua uhriverestä, jota oli vihmottu hänen
+kunniaksensa kauas ylt'ympäri suurelle tuhkaläjälle.
+
+Narkissos silmäili itseänsä, ja hänestä tuntui, kuin yön likainen
+pimeä olisi vielä ollut takertuneena hänen käsiinsä ja pukuunsa.
+Hän kulki kappaleen ylös Kronionin rinnettä voidakseen nähdä
+kokonaisuudessaan Olympian, joka aukeaa avarana joka taholle --
+Äitiin ylväiden temppelien ympärillä olevan telttakaupungin. Hänen
+katseensa sattui Stadionin pitkähköön laaksoon sitä ympäröivän vallin
+suojassa. Ja sen takaa kiilsi Alfeios-joen kapea vesivyö leveässä,
+puoleksi kuivaneessa uomassaan.
+
+Silloin hän riensi nopeasti jokea kohti, jolle jo monet aamuvirkut
+nuorukaiset kiiruhtivat. Niinkuin nekin hän heitti vaatteet yltänsä
+ja kylpi raikkaassa juoksevassa vedessä, auringon hehkuessa hänen
+nuorilla jäsenillään ja säkenöidessä hänen vettävaluvassa tukassaan.
+
+Ei ollut enää aikaa uneen. Hänen tullessaan oli isä jo ylhäällä ja
+riensi hänen kanssaan muun joukon mukana Gymnasioniin ja palestralle.
+Harjoitukset olivat jo täydessä vauhdissa. Siellä vilisi alastomia
+nuoria miehiä, jotka olivat laskeneet vaatteensa pylväskäytäviin ja
+nyt pyöriskelivät keskellä aamupäivän paistetta. Muutamat muokkasivat
+maata, toiset juoksivat mittanauhat käsissään ja mittasivat ratoja
+ja kutakin hyppyä. Atleetit jakautuivat ikäluokkiin. Kaikkialla
+eri ryhmissä seisoi täysipartaisia tarkastusmiehiä pitkät viitat
+heitettyinä vasemman olan yli, rinnan oikea puoli paljaana. Sauva
+ja pitkä pajuvitsa käsissään he puuttuivat harjoituksiin, oikoivat
+ja komensivat, kiihoittivat huudahduksillaan, pysäyttelivät ja
+esittivät vastaväitteitä. Öljyä tiukkuen painijat kävivät toisiinsa
+syliksi, tarttuivat toisiansa ranteisiin, niin että lihasvoima heidän
+ruumiissaan virtaili tasaisin aaltoiluin. Nyrkkeilijät vastasivat
+hyökkäyksiin hihnoihin kierretyillä käsillään. Kilpajuoksijoita
+vilahteli edestakaisin, ja käsipainot antoivat lähdölle ja askelelle
+vinhemman vauhdin.
+
+Kaikki pylväskäytävät täyttyivät katselijoista, jotka äänekkäästi
+tekivät huomautuksiaan harjoituksista ja taistelevista. Kulmauksissa
+makaili miehiä heittämässä noppaa ja lyömässä vetoa. Huudahduksia
+sateli ristiin rastiin.
+
+Narkissos ei uskaltanut kisakentälle, mutta avoimin silmin hän
+seisoi ahmien liikkeitä ja tarkkasi juonia ja väistöjä, joita hän ei
+tuntenut. Hänen isänsäkin, jolla oli vain vähän koulutusta, seisoi
+ja painoi mieleensä, mitä näki, ja oli harmissaan, että niin monta
+vuotta oli kulunut siitä, kun hän oli viimeksi ollut Olympiassa, ja
+ettei ollut antanut pojalle järjestelmällisempää opetusta.
+
+... Aurinko oli korkealla taivaalla, ja virta kääntyi Altista kohden.
+Juhlaleikit piti aloitettaman kilpailulla signaalinpuhaltajain
+välillä. Juhlakentälle vievä portti oli melkein mahdoton saavuttaa.
+Sisäpuolella näkyi pitkiä, suoria kullankiiltäviä salpinkseja
+joukon päitten yläpuolella. Ne lähettivät korkealla rämiseviä
+pronssihuutojansa kohden sinistä taivasta, ja kaikuna kuului
+Hippodameian haudalta ja Pelopsin lehdosta, Stadionilta, Zeuksen
+alttarilta ja Kronos-kukkulalta vastauksia toisista torvista,
+joiden etäisyyden voi erottaa äänen kovemmasta tahi hiljaisemmasta
+raikunasta. Koko juhlakenttä oli täynnä. Muurien vierillä, joka
+puun alla ja kaikilla temppelien astimilla seisoi helleenejä
+kuuntelemassa. Torvien vuorolaulu nousi korkeiksi, valkeiksi
+huudoiksi, jotka tuntuivat sulavan itse hehkuvaan aurinkoon ja
+painuivat mataliin ulvahduksiin, joiden valitus tuli niinkuin pedon
+keuhkoista. Välihetkinä kuului kilpahevosten hirnuntaa. Vihdoin
+yhtyivät kaikki puhaltajat yhteiseen fanfaariin, moniäänisenä
+kohisevaan ylistykseen paikan jumalille; se oli Olympieion täynnä
+vahvaa pauhua, joka sai kaikki kuulijat vavahtelemaan -- sen pohjalla
+oli kuin sitä maanjäristysten kaikua, joka asui Zeuksen temppelin
+kallioperustassa ja aikain varrella niin usein oli saanut koko
+juhlakentän vapisemaan ja pyöreät pylväät vyörähtelemään niinkuin
+pinon rahoja, joka kaatuu.
+
+Atleetit rupesivat järjestymään paikoillensa Zeuksen valtaisen
+alttarin ympärille. Härät seisoivat jo polvia myöten tuhassa ja
+mylvähtelivät aavistaen kohtaloansa. Sillä roviot ja vuosisatojen
+polttouhrit olivat jättäneet hajunsa jäljelle. Papit käärivät ylös
+vaikeitten viittojensa helmoja. Heidän apulaisensa riippuivat
+eläinten sivuilla vääntäen sarvista, jotta saisivat kurkun aurinkoa
+kohti. Alttarilla palava tuli kärysi karvoista, joita leikattiin
+uhrieläimen otsasta ja heitettiin liekkeihin. Ja kun raskaat, leveät
+veitset yhdellä iskulla viilsivät poikki eläimen kaulan, hulvahti
+veri mustana kuin hämmennetyistä lähteistä aurinkoon ja virtasi
+suureen tuhkaläjään. Eläimet kaatuivat ja upposivat puoleksi. Mutta
+valtavat turvat avattiin, kidat reväistiin auki ja veitsi leikkasi
+sieltä kielen -- se oli kuuma ja ryhmyinen ja vielä käyrä viimeisestä
+kuolonmylvähdyksestä.
+
+Atleetit astuivat esiin ja pistivät oikean kätensä haaleaan
+virtaan. He ojensivat sen alttaria kohden ja vannoivat kautta Zeus
+Horkioksen, että heillä oli oikeus taistella rehellisesti ja ilman
+vilppiä. Rivi astui esiin ja marssi pois annettuaan valansa. Silloin
+menivät eliläisten kisojen tuomarit tutkituttamaan itseänsä: oliko
+syntyperä helleeninen, oliko suku vapaa, oliko siinä verenvikoja.
+Lakedaimonilaiset tulivat marssien huilut etunenässä ja tahdissa
+kumajavin askelin. Tuli myös kulkue kilpajuoksijoita täysissä
+varustuksissa. Haarniska kilahteli heidän lanteillaan, luulistat
+löivät toisiinsa, ja pyöreitten kilpien reunoista kuului alituinen
+hopeanheleiden kulkusten soitto.
+
+Vielä viimeinen koe oli "karaistujen" kestettävänä. He menivät
+Pelopsin ikivanhalle hautakummulle, joka oli humajavien honkien
+keskellä. He riisuutuivat alasti ja asettuivat seisomaan kaksittain
+eri suunnille kääntyneinä ja alkoivat ruoskilla suomia toistensa
+selkiä, kunnes veri tihkui iskun jäljiltä ja joka lyönti sai punaisia
+pisaroita satamaan sankarin maalle.
+
+Juhlaleikit alkoivat.
+
+Narkissos oli hopeauurnasta vetänyt arvan kilpajuoksuun -- ainoaan
+leikkiin, johon hän uskalsi ottaa osaa.
+
+Kestävyysjuoksun matkana oli stadion edestakaisin kahteentoista
+kertaan. Kun hän seisoi juoksuradalla, joka pitkänä ja sileänä
+levisi ihmisjoukon peittämien rinteitten välissä, ja merkinannon
+jälkeen syöksyi suoraan eteenpäin aina samalla tavalla kiertääkseen
+käännöspylväät ja mielessä vain jatkaa, kunnes torvi antoi
+lopettamismerkin, tunsi hän, että juoksu oli sekä helpompaa että
+vaikeampaa kuin hän oli ajatellut. Niin sileällä ja esteettömällä
+radalla hän ei ollut koskaan juossut. Jalka lensi yli tyhjän,
+ei ollut kiveäkään langettamassa häntä, ei vähinkään maanpinnan
+kaltevuus kiihoittanut hänen katsettaan. Kävi unettavan
+yksitoikkoiseksi tuollainen siirtyminen askel askeleelta, kun oli
+varmaa, että aina astui hiekan lujalle ja luotettavalle pohjalle. Hän
+voi hyvin sulkea silmänsä, niin luonnostaan jalka liikkui.
+
+Ilma suhisi säännöllisesti hänen rinnassaan. Kyynärpäistä koukistetut
+käsivarret liikkuivat varmassa tahdissa edestakaisin. Jalat nousivat
+aina samalla jännitysalalla. Hän tiesi, ettei saanut aluksi
+käyttää liian suurta vauhtia ja sitten herpautua, vaan että tuli
+säilyttää sama nopeusrytmi alusta loppuun. Senvuoksi hän näki aivan
+rauhallisesti useampain kiistaveljien kiiruhtavan ohitsensa ja
+lohdutti itseänsä sillä, että huima vauhti pian itsestään laantuisi
+ja sijalle tulisi velttous, josta olisi huono seuraus.
+
+Silmät puoleksi sammuneina hän siis jatkoi samalla tasaisella
+voimalla; hän oli laskenut nuo kaksi kertaa kuusi stadionia ja näki
+avatessaan silmänsä, ettei vielä yksikään niistä, jotka olivat hänen
+edellänsä, näyttänyt hiljentävän vauhtia. Pitäisikö lisätä nopeutta?
+arveli hän. Ei, päätti hän; juoksen samalla tarkkaan lasketulla
+ponnella loppuun saakka. Jollen voita, täytyy minun luopua, sillä en
+tahdo pakahduttaa sydäntäni enkä palleaani.
+
+Viimeisillä kierroksilla hän mielihyväkseen näki, että saavutti
+edeltäjiään. Hän sivuutti ne toisen toisensa jälkeen, kunnes oli
+ensimmäinen. Mutta vain puolen stadionin päässä päämäärästä kuuli
+hän yht'äkkiä huohottavaa korskumista, niinkuin siellä olisi tullut
+härkä laukaten. Askelet kumahtelivat yhä nopeammin, ja muutamaa
+silmänräpäystä jälkeenpäin syöksyi juoksija niin läheltä hänen
+ohitseen, että hän tunsi hänen polttavan henkäyksensä hivelevän
+poskeansa.
+
+Narkissos ei antanut tuiman kiihkon tarttua itseensä, vaan säilytti
+vauhdin tasaisena ja hänen kiistaveljensä saavutti päämäärän useita
+jalkoja hänen edellänsä. Suosionosoitukset tervehtivät häntä, mutta
+Narkissos juoksi viimeisen palasen aivan samoin kuin oli juossut
+koko ajan. Voittajan kasvoihin oli noussut veri, joka punersi
+silmävalkuaisissakin, hänen rintansa huohotti, niin että kaikki
+kylkiluut nousivat näkyviin. Airut kuulutti fanfaarien soidessa hänen
+ja hänen syntymäkaupunkinsa nimen. Hän oli kotoisin Elis-maakunnasta,
+ja hänen ylpeät maanmiehensä käärivät hänet moniin peitteisiin. Rinta
+aaltoili huopien alla kuin sairaan.
+
+Eufranor odotti poikaansa ja laski viitan hänen harteilleen
+isällisellä hellyydellä.
+
+"Sinä juoksit viisaammin kaikista, poikani", sanoi hän. "Istuin
+lakedaimonilaisen Leonidaan, Anaksandrideen pojan vieressä, joka
+sanoi: tuo nuori mies juoksee aivan liian hyvin juostakseen vain
+kilparadalla. Hänen täytyy voida juosta Taygetos-vuoren yli
+pysähtymättä. -- Raakui varis juuri kun päämäärään pääsit", lisäsi
+hän peläten kiitosta, jonka oli pojalleen antanut. "Sitäpaitsi
+juoksit aivan kurjasti, jos jumala juoksuasi katseli. Hermes ei ole
+lainannut kantapäillesi siipiä."
+
+Narkissos katseli spartalaisten neitosten kilpajuoksua Heran
+kunniaksi, vähemmän uteliaisuudesta kuin eräänlaisen halveksumisen
+vallassa. Useat miehet ajattelivat niinkuin hänkin ja pitivät ylen
+uskallettuna, että naiset esiintyivät julkisesti. Naimisissa olevat
+naiset eivät ollenkaan saaneet olla läsnä -- paitsi Demeterin
+papitarta. Vaimot voivat taistella kotonaan kielillään, ja sellaisia
+kilpailuja varten ei toimeenpantu juhlaleikkejä. Ja nuoria tyttöjä
+saapui vain miehevästä Spartasta, jossa yksin naisetkin kasvatettiin
+kurissa ja kieltäymyksessä. Moni nuorista atleeteista piti arvolleen
+sopimattomana katsella tyttöjen esiintymistä. Nehän kuuluivat
+oikeastaan Afroditen esikartanoon, unta edeltävään hämärään, ja
+onneksi ne eivät silloin voineet kilpailla miesten, vaan ainoastaan
+oman vähäverisen sukunsa kanssa.
+
+Hänen suunsa vetäytyi hymyyn, kun hän näki kuusitoistavuotiasten
+tyttöjen astuvan kilparadalle. Viitat putosivat luisuilta
+harteilta, ja saattoi nähdä niiden seisovan pienissä poimuisissa
+hameissaan oikea rinta paljastettuna, käsivarret ja jalat paljaina,
+kiehkuroina kiertelevät hiukset ulottuen kapealle niskalle. Iho ei
+ollut ruskettunut ja rosoinen kuin atleettien, vaan kellertävä ja
+sileä -- ehkäpä nekin olivat puhtaiksi nypityt niinkuin ilotytöt
+Afroditen esikartanossa. Mutta vartalo niillä ei ollut kaunis.
+Heidän urheilunsa oli antanut heille oman leimansa. Miehistenkin
+juoksijain hartiat muodostuivat kapeammiksi ja sääret vahvemmiksi
+aivan toisin kuin nyrkkeilijäin; täysin sopusuhtaiseksi kehitti
+ruumiin vain viisiottelu, jossa joustavuus liittyi voimaan. Mutta
+jo luonnostaankin olivat tytöt pitkäsäärisiä niinkuin jonkunlaiset
+kanat. Reidet olivat ylen pyöreät, polvet ylen litteät ja liiaksi
+kiinni toisissaan; säären alaosa liian lyhyt, nilkat kehittymättömät
+ja jalat ylen litteät, pienet ja kömpelöt. Atleettien rinnalla
+he olivat rumempi sukupuoli, sillä heissä ei ollut vähääkään
+nuorukaisen ruumiin joustavaa ja tarkkapiirteistä siroutta. Kun
+he siinä seisoivat ja laskivat jalkapohjansa suoraan eteenpäin ja
+aivan vierekkäin, ei viivoissa ollut mitään rytmiä -- he olivat kuin
+suuria, matalia nukkia.
+
+Kun he juoksivat, oli heidän keskinäinen erilaisuutensa paljon
+suurempi kuin miesten. Itsekukin näytti vain rientävän eteenpäin,
+minkä jänteet ja lihakset jaksoivat, He hajaantuivat yli radan
+niinkuin olisivat olleet kilpaajuoksevia lampaita. He eivät
+pysyneet suorassa linjassa eivätkä huolineet laskea terävimpiä ja
+lyhyimpiä kierroksia ja käänteitä. Muutamat kiitivät eteenpäin
+huhtovalla nopeudella ja muutellen jalkojaan liian tiheään ja
+heilutellen käsiään kuin tuskassa. Pian olivat he kaukana toisistaan.
+Mutta etumaiset väsyivät pian, heidän juoksunsa kävi lyhyeksi
+hengästyneeksi nykertämiseksi ja jäljessä tulevat saavuttivat
+heidät. Viimeisellä kierroksella oli se, joka alussa oli ollut
+viimeisenä, ainoa, joka juoksi tasaisesti ja rauhallisesti. Narkissos
+myönsi, että tuo tyttö juoksi hänen mielensä mukaan -- säilyttäen
+tahtinsa alusta loppuun ja erikoisen tyynesti ja pyrkien päämäärään
+sitkeydellä, joka ennusti voittoa. Eikä kukaan toisista voinutkaan
+saavuttaa häntä loppuponnistuksessa. Kaikki olivat lähteneet matkaan
+ylen kiivaalla vauhdilla, joka herpautui. Pitkin, voimakkain heitoin
+saavuttivat hänen jalkansa määräviivan, ja airuet kuuluttivat hänen
+nimensä.
+
+Narkissos tuskin uskoi korviansa kuullessaan sen. Nikarete,
+Kleombrotoksen tytär Spartasta. Hän punastui, nousi ja meni
+vaistomaisesti sitä paikkaa kohden, jossa hän seisoi. Hänen äitinsä
+näköinen hän ei varmaankaan ollut. Isältänsä hän oli kuullut, kuinka
+hentoinen ja hieno hän oli ollut, valkoinen pieni kukkanen kulkemassa
+yli maan. Mutta tämä Nikarete oli pikemminkin kuin karaistunut poika.
+Hän näki omituinen tyytyväisyys mielessään, että hänen säärensä
+olivat hoikat ja joustavat ja että hänen varpaansakin olivat pitemmät
+kuin toisten nykeröt.
+
+Yht'äkkiä hänen katseensa osui tytön silmiin. Hän ei huomannut, että
+tämän poskille nousi vielä voimakkaampi puna kuin juoksun aikana. Hän
+näki vain silmäin valkean, ihmeellisen loiston, mutta väisti itse
+katsetta niinkuin päivänvälähdystä.
+
+Sitten hän käänsi tytölle selkänsä ja meni. Mitä olikaan
+lakedaimonilainen tyttönen niiden lukemattomien komeiden ja ihanain
+voimailijain rinnalla, joita kuhisi hänen ympärillään joka taholla?
+
+
+
+
+X.
+
+Barbaarit.
+
+
+Juhlapäivät menivät Narkissokselta niinkuin sarja kultaisia ja
+huumaavia unia.
+
+Harjoitusten ja erittäinkin juhlallisten kilpailujen katseleminen
+tuotti hänelle alati vaihtelevia kauneusiloja ja paljasti hänelle
+ihmisruumiin joustavan koneiston kaiken rikkauden: lihasliikuntojen
+lainehtivan loiston, liikkeiden salamantapaisen hienouden, jäsenten
+piirteiden öljyloistoisen välähtelyn, katseiden voimakkaan tarkkuuden.
+
+Kaikki antoi hänelle ainesta vertailuun ja itsetutkisteluun.
+Mutta kun hän oikein yritti selvittää itselleen koko sen ihanain
+elinten järjestelmän, joka muodosti hänenkin ruumiinsa, meni hän
+katselemaan alastomia kuvapatsaita, jotka tosin seisoivat kuolleina
+ja liikahtamattomina eivätkä enää voineet käyttää jalkaa eikä kättä,
+mutta joissa joka jäsen ja paisunut lihas oli valettu tahi veistetty
+ihmeelliseen, katoamattomaan muotoon.
+
+Afroditen esikartanosta hän pysyi kaukana. Joka ilta hän näki nuoria
+miehiä häviävän mäntyjen keskelle, myrttiseppeleet hajuvedeltä
+tuoksuvilla kiharoillaan tahi ruusuja käsissään. He nauroivat ja
+säteilivät viinin iloa ja kuiskailivat toisilleen hämäriä juttuja.
+
+Mutta isänsä mukana hän meni seuroihin, joissa rapsodeja esiintyi
+lausuen Iliadin tahi Odysseian lauluja tahi Hesiodoksen runoja.
+Juhlaviikosta tuli koulu; hän sai kuulla paljon sellaista, jota
+hänen nuori mielensä janosi. Huilujen ja kitarain soitto lyhensi
+lepohetket kultaisin soinnuin ja suloisesti nyyhkyttävin sävelin. Kun
+nelivaljakkovaunut kiiltävin pyörin ja tanssivin kavioin ajoivat yli
+juhlakentän hevosradalle, riemuitsi katsojain joukko ja heitti kukkia
+ylpeästi liehuville harjoille. Jokainen päivä nousi kuin uusi onni
+jumalain kädestä.
+
+Eufranor tapasi myös ystävänsä Hermofantoksen. Kunniavieraana hän
+asui Leonidaionissa yhdessä ylhäisten juhlalähettilästen kanssa.
+Missä ikänä hän liikkuikin, oli hänellä kuulijoita ympärillään.
+Kaikki tahtoivat ammentaa hänen elämänkokemuksensa runsaudesta
+ja kuulla hänen lääkäriviisautensa neuvoja. Mutta lääkkeisiin
+hänellä oli vähän uskoa. Luonnon tulee olla oma parantajansa.
+Kohtuullisuutta ja ilmaa ja aurinkoa hän lääkkeiksi suositteli.
+Mutta ennen kaikkea sitä tarmoa, joka on rohkeassa ja toimeliaassa
+mielessä. Raskasmielisyys on hiipivä tauti, toimettomuus hävittää
+elämän perustuksen. Ruumis on hauras verho, jossa näkyvät kaikki
+rumuudetkin, joita sielu hautoo. Sairaus johtuu ennen kaikkea mielen
+sairaudesta. Tapa ne madot, jotka sisuksiasi syövät!
+
+Hermofantos nauroi kertoessaan niistä oraakkeliparannuksista, joita
+matkoiltaan tunsi. Oli ihmisiä, jotka menivät nukkumaan temppeliin
+yöksi saadakseen unioraakkelin. Jos jumala oli sairaalle suopea,
+niin hän ilmaisi hänelle lääkeaineen, jota hänen piti käyttämän.
+"Mutta ei kenkään unella pääse onneen tahi terveyteen", oli hänen
+tapansa sanoa, "parannuksen löytää pikemminkin käymällä kuin
+nukkumalla. Tyytyväisyys on paras kaikista lääkkeistä. Minä otan
+kymmenen dareikia neuvoistani, mutta ne rahat helposti jäävät
+säästymään, sillä ruokani on mahdollisimman helppo. Tärkeintä on,
+että säännöllinen elämäntapa kudotaan yhteen säännöistä vapaan,
+alati vaihtelevan elämän kanssa. Ken voi, olkoon asumatta kahta
+yötä peräkkäin saman katon alla. Maailman piiri on ihmeitä täynnä.
+Kuta vähempään vatsasi tyytyy, sitä suurempi ahmija on sielusi.
+Kuta enemmän minä näen, sitä hartaammin janoan nähdäkseni ennen
+näkemätöntä. Kiirehtiähän minun sittenkin pitää, ennenkuin Manan
+pimeään painun, kootakseni evästä itselleni ja tovereilleni varjojen
+maassa, kun aurinko ei meille enää loista."
+
+Narkissos seurasi Hermofantosta niin paljon kuin voi. Ainakin
+iltapuolella, kun tämä nousi Kronos-huipulle voidakseen katsella
+juhlapaikkaa ja koko sen kirjavaa puitetta. Hän asettui kuulijoineen
+puun alle. Ja vaikka seuralaisten kysymykset usein olivat kummallisia
+ja yllättäviä, jäi vastaus aniharvoin tulematta. Kiihkeän
+tiedonhalunsa pakottamana hän oli kaikkialla vaelluksillansa
+kuunnellut, nähnyt, kysellyt, ja kaikki, mitä hän oli itseensä
+koonnut, eli hänessä.
+
+Ehtymättömät olivat hänen huomionsa kaikenlaisista vieraista ja
+satumaisista kansakunnista. Narkissos istui lumouksen vallassa
+ja kuunteli. Hänen piti yhä uudelleen kuulla puhuttavan Auringon
+lähteestä, jolla Hermofantos oli käynyt.
+
+"Totisesti", hän lisäsi, "olenpa vielä Etiopiassa aterioinutkin
+Auringon pöydässä. Se on suuri, kokonainen niitty. Niitty on
+kaupungin ulkopuolella, ja siinä on joka aamu runsaasti kaikkinaisten
+hyvien ja syötävien eläinten lihaa. Etiopialaiset vievät joka yö,
+kukin vuorollaan, lihaa niitylle niinkuin pöytäliinalle, ja auringon
+noustessa on juhlapöytä katettu ja jokaisella vieraalla, joka tulee,
+on oikeus ottaa syödäksensä mielinmäärin. He nimittävät sitä Auringon
+pöydäksi ja väittävät, että maa itse kantaa siihen eläintensä lihaa.
+Mutta he syövätkin monen sellaisen eläimen lihaa, joita meidän
+helleenien ei ole tapana syödä. Onpa semmoisiakin kansoja, jotka
+niinkuin apinat metsästävät omia täitään ja syövät suuhunsa. Libyassa
+ottaa nainen, jota täi puree, sen kiinni, puraisee sitä takaisin ja
+heittää sen menemään."
+
+"Onko totta, oi Hermofantos, että on olemassa kansoja, jotka eivät
+lue siveyttä hyveeksi naisillensa?"
+
+"Totta on", vastasi Hermofantos. "Mitä me helleenit nimitämme
+häveliäisyydeksi ja sopivaisuudeksi, sitä pitävät muut kansat
+sopimattomana. Nasamonien kansassa antaa morsian hääyönä kaikkien
+vierasten vuorotellen maata kanssansa sillä tavalla saadaksensa
+lahjan, jonka kukin hänelle tuo. On kansakuntia, joissa miehet ja
+naiset elävät yhdessä joukkueittain. Kun lapsi syntyy ja kasvaa,
+kokoontuvat miehet joka kolmantena kuukautena ja määräävät isäksi
+sen, jonka näköinen lapsi eniten on. On eräs kansa, krestonaiolaiset,
+jossa kullakin miehellä on joukko vaimoja, jotka miehen kuoltua
+tappelevat siitä, ketä tämä on pitänyt rakkaimpana. On ystävien
+tehtävä tutkia, kuka se on, ja hänelle osoitetaan se kunnia, että
+hän juhlasaatossa viedään miehen haudalle ja haudataan miehensä
+kanssa, mutta toiset naiset häpeävät ja surevat, etteivät päässeet
+voittajaksi."
+
+... Yhtä asiaa eivät kuulijat koskaan väsyneet kyselemään ja
+kuulemaan: perivihollisesta, jota he odottivat tulevaksi idästä.
+Meren toisella puolella vaara väijyi kuin paksu pilviseinä, ja sieltä
+oli myrsky nouseva ja pimittävä taivaan.
+
+"Persialaiset", sanoi Hermofantos, "ovat jo kauan olleet keskellämme.
+Se, jolla on dareiki tallessansa, pitää jo vihollista huoneessansa.
+Ikävä kyllä on helleeniläisiä heimoja, joilla jo on aarrekammionsa
+täynnä Persian kultaa. Ja niin usein kuin kuulen meedialaislinnun
+laulavan aamun tullen, herään ja toivon: jumalat meidät vapahtakoot
+persialaisesta maanvaivasta. Se väijyy jo Hellesponton rannalla
+ja tuijottaa ahnaasti rantojamme. Joonian rantamaita se jo
+vallitsee. Kavallus on sen liittolainen. Kulta on hänen pahaa
+kylvöänsä. Ei ole kaukana päivä, jona persialaiset ovat niskassamme
+kuin heinäsirkkaparvi, joka tuhoaa maamme ja kaataa temppelimme
+raunioiksi. Niillä on yksi ainoa kauhistuttava jumala, joka nielee
+kaikki muut. Ne eivät ole kuin egyptiläiset, jotka pitävät tulta
+eläimenä, ahnaana, elävänä petona, joka alati haluaa täyttää vatsansa
+ja senvuoksi syö kaikki, mitä eteen sattuu; kun tämä peto on syönyt
+kyllikseen, niin se kuolee samalla kertaa saaliinsa kanssa, ja me
+muut näemme vain palaneita jälkiä siinä, missä se on maannut ja
+syönyt. Näin ei ole persialaisten laita. Ne palvelevat tulta ainoana
+jumalanansa. Ne kantavat jumalaansa valtavan suuressa maljassa. Ja
+niin pyhä tämä jumala on, että he eivät uskalla saastuttaa sitä
+heittämällä sen syötäväksi kuolleita ruumiita. He pilkkaavat ja
+vihaavat meitä helleenejä, kun me annamme ruumiimme tulen syötäväksi.
+Ei, persialaisten jumala ruokkii itsensä toisten kansain jumalilla.
+Jos he tulisivat tänne Olympiaan, niin he antaisivat tulenjumalansa
+niellä jokaisen jumalan, jonka tapaisivat, yksin Olympialainenkaan
+ei olisi heille pyhä. Me uhraamme hänen alttarillansa lehmiämme ja
+lampaitamme, mutta persialaiset eivät tyydy edes ihmisiin -- heille
+on oleva nautinto nähdä meidän jumalankuvaimme haihtuvan ahnaisiin
+liekkeihin."
+
+... Muutamat kuulijoista olivat kuitenkin kuulleet persialaisia
+ylistettävän oikeamielisyydestä ja muista hyveistä.
+
+"Niin", vastasi Hermofantos, "kahdella luotettavalla keinolla
+he hyvettänsä harjoittavat -- kaikkivoittavalla kullalla ja
+kaikkimasentavalla ruoskalla. Jos ruoskankäyttö on hyve, niin
+he ovat maailman hyveellisin kansa. Persialaisilla ei ole monta
+jumalaa kumarrettavana, mutta sen sijaan tyrannien tyranni, jolle
+pitää notkistaa selkää. Jumalat sentään ovat meille helleeneille
+lahjoittaneet sellaisen vapauden, että me katsomme alennukseksi
+kärsiä ruoskimista ja notkistaa polviamme jollekin, joka itsekin
+on vain ihminen. Ylistetty olkoon Zeus, etten koskaan saanut armoa
+nähdä suurkuningasta, sillä minä en tahtonut heittäytyä kasvoilleni.
+Sitäpaitsi hänen ympärillään on ruoskamiehiä niin tiheässä kuin
+mehiläispesien ympärillä mehiläisiä. Hän on kuulu siitä, että
+levittää pelkoa ympärillensä. Hänen oikeamielisyytensä ilmenee niissä
+hirveissä rangaistuksissa, joita hän keksii. Hänelle ei riitä se,
+että hän tapattaa ja mestauttaa -- pitää osoittaa kekseliäisyyttä
+kiduttamisen taidossa. Persialaiset eivät lyö pahantekijältä kaulaa
+poikki miekalla, vaan leikkaavat sen hiljalleen partaveitsellä.
+Muutamat täytetään eläimen verellä, kunnes vatsa halkeaa. Toiset
+paistetaan kuin omenat hehkuvassa tuhassa. Vai mitä te arvelette
+elävältä nylkemisestä ja että nahka sitten ripustetaan ohuille
+säleille päivänpaisteeseen iloksi lähimmille omaisille? Tahi mitä
+siitä, että likistetään kahden kaukalon väliin, niin että vain pää
+näkyy ja se voidellaan hunajalla syötiksi ampiaisille ja muille
+piikkiniekoille hyönteisille? Tahi että silmänkansi leikataan pois,
+jotta aurinko polttaa näön? Eikä sellainen suinkaan ole vain pyövelin
+tehtävä. Itse suurkuningas pitää mestaajantointa mielityönään. Ettekö
+ole kuulleet puhuttavan kuningas Kambyseesta, joka suuttui omalle
+lihalliselle sisarellensa, kun tämä uskalsi itkeä säälin kyyneliä
+onnettomasti surmansa saaneen veljensä Smerdeen vuoksi, kuinka hän
+löi hänet maahan ja polki hänet kuoliaaksi jalkoihinsa? Niin, niin
+pitkälle meni sama kuningas Kambyses, että hän Egyptissä antoi
+murtaa esille Amasiin muumion ja ottaa sen arkustaan sekä paljastaa
+siltä kuolinpuvun ja antoi ruoskamiestensä suomia vainajan hautaan
+laskettuja jäseniä. Vielä pahempia ja kauheampia asioita voitte
+persialaisilta odottaa, jollette te, kansalaiset, sylje heidän
+kultaansa ja kieltäy ottamasta vastaan sitä."
+
+
+
+
+XI.
+
+Artemiin lehdossa.
+
+
+Narkissos noudatti Hermofantoksen kehoitusta juosta. Hän juoksi
+pitkin Alfeioksen rantaa ja hän juoksi ylös vuorille, joilta hän
+voi nähdä laajalle yli sen leveän, pitkän laakson, jossa joki hohti
+niinkuin teräskäärme etäällä kunnaitten keskellä.
+
+Hänen tarkka silmänsä huomasi talonpojan, joka käveli kyntäen vuoren
+rinnettä ja kiiruhti hevosiansa äänekkäin huudoin; kaksi naista
+seurasi pitkin vakoa. Toisella oli värikkäät vaatteet, ja hän kulki
+pidellen punaista esiliinaansa ja sirotellen jyviä käännettyyn
+multaan. Toinen kulki jäljempänä pieni harava kädessään ja levitteli
+multaa kylvökselle -- niin oli maan helma hedelmöitetty.
+
+Narkissos antoi katseensa kulkea yli juhlakentän pohjoisessa oleville
+vuorille, joiden takaa Erymanthos-vuori nosti paljasta päätänsä yli
+matalampien savenkeltaisten tahi vihreälehtoisten harjanteiden.
+Idässäpäin ja kaakossa oli selänne selänteen takana sinertäen hamaan
+Taygetos-vuoreen saakka. Olikohan mitään niin ihanaa kuin juosta yli
+kaikkien näiden kunnaitten, vallattomalla vauhdilla kiitää kohti
+varmaa päämäärää, voittaa kaikki vastukset ja tuoda sana vaaran
+lähenemisestä? Ei kierrellä tuolla alhaalla pienellä leikkiradalla
+niinkuin poikanen poikasten joukossa mitä tahansa päätekohtaa päin.
+Ei, suoraan yli Peloponnesoksen merestä mereen, julistamaan voittoa
+tahi varoittamaan onnettomuudesta!
+
+Hän vaipui siihen ajatukseen ja katseli alas eteensä. Maa kasvoi
+sinipunervia ohdakkeita ja vihreitä, kaunislehtisiä akantos-kukkia,
+jotka ikäänkuin takomalla levittivät metallilehtiänsä verhoksi
+maankamaralle. Korkea, hopeanharmaa peippi suurine keltaisine
+kypäräkukkineen -- tuoksuen hunajaa kuin sitä, jota juotiin tuolla
+alhaalla temppelikaupungissa -- kasvoi karhunmarjalonkeroiden ja
+päivänpaahtaman riisin välissä. Hän laskihe pitkälleen ja nosti
+katseensa syvää sineä kohti ja ajatteli sitä rikasta ihmeitten
+maailmaa, josta oli kuullut puhuttavan, mutta jota ei vielä tuntenut:
+siellä olivat Argos ja Mykene, Ateena ja Delfoi -- Delos ja Miletos
+ja äärettömät matkat itää kohden hamaan suurkuninkaan kultaiseen
+Memnonin linnaan...
+
+... Viimeisenä päivänä hän nousi ylös ennen aurinkoa ja kulki ylös
+Kronos-huippua. Kaste lepäsi kuin sadehelmet sammalilla, jota kasvoi
+honkain alla. Niiden humina yllytti hänet voimainkoetukseen. Hän
+tahtoi juosta Erymanthoksen suuntaan ja olla kääntymättä, ennenkuin
+aurinko olisi puolipäivänkorkeudella.
+
+Hän lähti heti juoksemaan. Hän oli avopäin ja hänellä oli yllänsä
+ohuin ihokkaansa. Nouseva aurinko paahtoi hänen nuorta päätänsä
+ja kihersi tukan niinkuin hyasinttien kukkalastut. Päivä paistoi
+hänen selkäänsä, ja hän juoksi alati pohjoista kohden, milloin
+vuorenseinän varjossa, milloin kuivaneen joenuoman pohjalla, milloin
+keskellä honkia, joiden pihkantuoksu tuntui virvoittavalta juomalta.
+Jokaiselta korkealta kohdalta otti hän suunnan seuraavalle, hänen
+silmänsä valikoi varmasti kuin linnun sen tien, jota hänen oli
+kuljettava, ja Erymanthoksen paljas päälaki oli yhä niiden takana
+sinä määräpylväänä, joka hänen oli saavutettava.
+
+Harvoin hän tapasi ihmisiä. Kaikki vapaasyntyiset miehet olivat
+Olympiassa, ja vain orjat hoitivat laaksonuomien peltoja ja kulkivat
+ympäri laumojen kanssa. He seisahtuivat selät koukussa ja katsoivat
+pitkään syrjäkarein, kun näkivät tuon juoksijan tulevan kiitäen, koko
+ruumis kiiltäen hiestä, niin että ihokas loisti kuin hopeasilaus.
+Narkissos vaihtoi vain sanasen heidän kanssaan ja pyysi joskus
+saada kulauksen vuohenmaitoa. He kysyivät syytä hänen kiireeseensä,
+oliko sota puhjennut vai ajoiko hän takaa jotakuta. Hän naurahti
+ja vastasi: Artemista! Hekin naurahtivat, viittasivat eteenpäin ja
+sanoivat: Hän on paljon edelläsi.
+
+Hän oli noussut yhtämittaa ylöspäin ja aurinko seurasi paahtaen
+selkää. Mutta hän läheni Erymanthos-harjannetta. Tie kulki
+kellertävää kalkkimaata, jossa ei mitään kasvanut. Ei ollut enää
+mitään varjoa, ja hiki virtasi pitkin niskaa. Kurkkua alkoi polttaa
+ja ohimoita takoa. Kaikki, mitä näkyi edessäpäin, oli kuin autiota
+paloa. Hän kiersi ihokkaan päänsä yli ja jatkoi matkaa. Se vilvoitti
+niskaa ja päälakea, mutta pian pisti auringon hehku senkin suojan
+läpi. Veri kiehui hänen otsansa alla. Alkoi vilistä silmissä ja hän
+tunsi olevansa kaatumaisillaan. Mutta tänne ei voinut pysähtyä. Jos
+laskeutuisi paljaalle kalkkikamaralle, niin aurinko kuivaisi hänet
+niinkuin lakastuneen korren eikä hän siitä nousisi.
+
+Hän lähetti neitseelliselle Artemiille sen toivomuksen, että hän
+hirvineen tulisi häntä vastaan ja soisi hänelle varjoa niiden kyljen
+suojassa. Hänen polvensa herpautuivat, hän ei enää jaksanut juosta.
+Jäsenet raskaina ja nilkat paisuksissa puski hän ylöspäin ja seisoi
+odottamattansa katsellen alas syvään varjoisaan laaksoon, joka oli
+hänen edessänsä.
+
+Oliko se Artemis itse, joka hiipi piiloon tuolla ja jonka valkeat
+jäsenet häipyivät tummanvihreään kypressilehtoon? Vai Heraklesko
+siellä oli ajamassa Erymanthoksen villikarjua? Tiukasti haukkuva
+koira tuli häntä vastaan. Sen haukunta muuttui hännänheilutukseksi,
+kun se läheni. Se oli karkeakarvainen kuin susi, ja pitkä punainen
+kieli riippui terävien hammasten välistä. Kun hän kumartui alas ja
+hyväili sitä, nuoli se hänen kättänsä.
+
+Tämä hyväily tuotti hänelle miellyttävää viileyttä. Veri lakkasi
+hehkumasta hänen suonissaan. Hän tunsi jo kypressien henkäilyn ja
+pian hän seisoi niiden varjossa. Hän kiersi lehdon. Puunrungot ja
+niiden lehvät muodostivat läpäisemättömän muurin, jonka alaosa
+oli tiheää pensaikkoa ikivanhain puitten juurella. Koira seurasi
+häntä eikä tahtonut mennä tuohon pimeään piiloon. Pyhättöön ei
+ollut pääsyä, sillä kun hän vihdoin löysi sisäänkäytävän, oli
+sitä sulkemassa korkea, kapea ristikkoportti, oveton ja lukoton.
+Sen säleet olivat kuin homeenvihreitä keihäitä, joissa ei ollut
+tavallinen kärki, vaan pieni sirppi tahi puolikuu. Ei ristikon
+takanakaan näkynyt mitään tietä, edessä vain katajainen ja
+marjakuusinen lehväseinä.
+
+Ihmeellinen viileys lainehti tuolta aitojen takaa, melkein jäätävän
+ilman syleily, jossa kuului näkymättömäni lähteitten hopeasoitinten
+heläjäminen.
+
+Yht'äkkiä hän kuuli muutamia huilunjuoksutuksia. Lintuko siellä
+pyhättöön houkutteli? Koira vastasi vinkaisemalla, huilu soi jälleen,
+ja silloin eläin pujahti sisälle vihreän muurin aukosta, joka heti
+sulkeutui jälleen.
+
+Artemiin pyhä lehto se varmaan oli; sinne ei kukaan kuoleva saanut
+jalallansa astua. Entäpä jos jumalatar itse oleskeli siellä?
+Hänen koiransa oli nyt palannut metsästystoveriensa joukkoon. Kun
+Narkissos tirkisti sisälle tummanvihreään viidakkoon, oli hän
+näkevinään tulipunaisten silmien säkenöivän ja harjasten kohoavan
+villisikain terävillä selillä. Kuuset kohosivat kuin paksut mustat
+pylväät. Kaikkein alimpana oli pensaita, jotka muistuttivat
+palloiksi kiertyneitä siilejä. Joka lehvässä oli piikkejä tulokkaita
+torjumassa. Entä jos Artemis lähettäisi nuolensa läpi ristikon --
+eikö nuolikotelo riippunut tuolla viidakossa? Tahi Erymanthoksen
+villisika hyökkäisi esiin ja rankaisisi rauhanrikkojaa repimällä
+hänen sääriänsä käyrillä keltaisenvalkeilla hampaillansa.
+
+Mutta Narkissos oli kiihtynyt ja utelias. Hän hymyili omille
+mielikuvilleen. Eipä täällä Artemista tainnut olla enempää kuin
+siellä kotona päivänkorentojen järvellä oli Pan-jumalaa. Oman
+hiljaisuutensa ihmeeseen nämä pyhät lehdot vain olivat uponneet.
+Vain taikauskon kauhu sulki tiet niihin. Yhden ainoan hän varmasti
+tiesi sieltä löytävänsä: lähteen, joka sammuttaisi hänen janonsa. Hän
+halusi päästä viiveeseen, riisua ihokkaansa ja kylpeä kahisevassa
+lehdossa.
+
+Parilla tiukalla otteella hän kapusi ristikkokeihäille, heilautti
+itsensä yli puolikuiden ja luisui maahan. Pyhäinloukkaus oli
+tapahtunut, mutta ei koiria eikä villikarjuja hyökännyt häntä
+raatelemaan. Puiden tuoksu sanoi hänet tervetulleeksi, ja aivan
+oksien välissä aukeni salapolku, jota ei ulkopuolelle näkynyt ja
+joka ei ollut jaloin tallattu ja näkyi vain siitä, että vanhoja
+nuolikotelolta oli naulattu korkealle lehvien väliin; ne olivat
+vanhasta sammalesta vihreitä. Siellä täällä oli nuolia, hieno
+pronssikärki homehtuneena rosoiseen kaarnaan. "Artemis, Artemis!"
+hän kuiskasi. "Jos olet täällä näkymättömänä, niin ole minulle
+armollinen, lupaan sinulle ensimmäisen saaliin, jonka keihääni kaataa
+kunniaksesi."
+
+Hän kulki läpi viidakon. Lahoja seipäitä seisoi sammaleisessa maassa,
+vihreitä kuin olisivat paikalla kasvaneet. Ikivanha kaari, joka
+riippui kypressin kyljessä, oli kuin olisi ollut samaa puuta.
+
+Odottamatta oli hän avoimella paikalla, edessänsä alttari, jonka
+lakea peittivät puista pudonneet kävyt. Hän kuuli veden lirinää.
+Siinähän virtasi itse lähde, Erymanthos-joen lähde, hopeankirkkaana
+ohuena suonena sammaleisesta hirvenpäästä nelikulmaiseen altaaseen,
+josta se vuosi maahan. Ja lähteensä edessä istui Artemis itse.
+
+Artemis, Artemis! Olipas jumalia. Hän _näki_ hänet. Artemiin itsensä
+hän näki.
+
+Niin hiljaa oli hän kulkenut sammalmättäillä, ettei edes koira
+istujan jalkojen ääressä ollut sitä huomannut. Se makasi
+kuono ojennetuilla etujaloilla ja nukkui. Sisiliskoja ryömi
+päivänpaisteeseen aivan sen viereen, niinkuin se olisi ollut kivi.
+Mutta Artemis istui pienellä kivirahilla lähteen ääressä. Sandaalit
+hän oli irroittanut päivänpaahtamista jaloistaan ja heittänyt ne
+sammalikkoon. Hän piti toista jalkaansa lähteensuonen alla ja hieroi
+sitä pronssinruskeilla käsillään. Vesi solisi yli jalkapöydän ja
+huuhtoi pois tomun; mutta sandaalin jättämät merkit siinä vielä
+olivat ja ne paikat, joita se oli peittänyt, olivat niin vaaleat,
+että hänellä näytti olevan kenkä hohtavan valkeata nahkaa; pitkin
+ruskeata jalkapöytää juoksivat hihnojen verkkomaiset jäljet kuin
+valkeat sillankaaret. Kun hän oli pessyt kummankin jalan, niin
+että vesi vielä helmeili kuin kaste kantapään punertavien ryppyjen
+hienossa verkossa, ojensi hän ne maahan, helmat kohotettuina
+ylös polviin saakka, sitten irroitti hän vyönsä, joka oli leveä
+ja kellanruskeata hirvennahkaa, heitti sen alttarille ja tarttui
+pölynharmaaseen ihokkaaseensa pudottaaksensa sen pois.
+
+Narkissoksen sydän jyskytti. Pyhyyden loukkauksen tunne tyrmistytti
+hänet. Hän oli murtautunut jumalattaren suljetulle alueelle, hän oli
+loukannut paikkaa, jolle sai astua vain hänen neitseellinen jalkansa.
+Nyt hän näkisi siveän jumalattaren alastomana. Silmänräpäyksen
+perästä hän hänet huomaisi, nousisi ylös vihaa säkenöiden ja antaisi
+koiriensa repiä hänet.
+
+Häpeän painamana hän lankesi polvilleen ja kätki kasvot käsiinsä. Hän
+ei ojentanut kämmeniänsä torjuen eteensä, hän peitti silmänsä siltä
+salamalta, joka seuraavassa silmänräpäyksessä sokaisisi hänet.
+
+Mutta ei häneen salama iskenyt eivätkä koirat repineet. Hän kuuli
+vain lyhyen pienen vingahduksen ja tunsi nuolevan kielen käsillään.
+Artemis ei huudahtanut. Mutta aallosta, joka syntyi tähän joka
+taholta suljettuun mereen auringonvaloa, Narkissos huomasi, että
+hän oli salamannopeasti noussut. Sormiensa välitse hän erotti
+hänen pitkät, joustavat säärensä. Jalkojen valkeat sandaalinjäljet
+punastuivat, niinkuin olisivat tunteneet hänen katseensa. Ihokas
+laskeutui kokoonpuristettuna hänen helmallensa. Ylemmäksi hän ei
+rohjennut katsettansa nostaa. Hän odotti tuntevansa tulen hänen
+närkästyneestä katseestansa polttavan hänen uhkarohkeat silmänsä.
+"Narkissos! Narkissos, sinäkö siellä olet? Narkissos, Eufranorin
+poika, terve tuloa!" sanoi yht'äkkiä nuori tytönääni. "Oletko sinäkin
+tullut samaa tietä kuin minä? Nousehan siitä, Narkissos! Ethän luule
+lakedaimonilaista tyttöä Artemiiksi itsekseen? Nouse ja tulkoon
+meistä ystävät."
+
+Ihmetellen Narkissos nosti silmänsä. Siinä hänen silmäinsä edessä
+seisoen näkyikin jumalatar olevan aivan nuori tyttö, jonka pää
+oli melkein kuin pojan. Puolipitkä vaaleanpunertava tukka riippui
+levällään ruskeiden poskien ympärillä. Kädet varjostivat suuria
+kukansinisiä silmiä.
+
+"Uhraamaanko sinäkin olet tänne tullut?" kysyi hän jälleen ja
+hymy paljasti valkeat, tasaiset hampaat. "Mutta öljypuunlehvää et
+voittanut. Hyvä on, minä jaan mielelläni seppeleeni sinun kanssasi,
+Narkissos."
+
+"Tunnetko minut?" sammalsi poika.
+
+"Tunnen siitä alkaen kuin juoksit. Sinun olisi pitänyt saada
+palkinto, Narkissos."
+
+"Mutta kuka sinä olet sitten?" kysyi Narkissos, joka yhä oli
+polvillaan.
+
+"Pitäisipä sinun se tietää", vastasi hän. "Sinähän tulit minun
+luokseni, kun minä olin voittanut."
+
+Samassa hän tunsi hänet: "Nikarete", tuli kuiskauksena hänen
+rinnastansa. -- "Nikarete, Kleombrotoksen tytär."
+
+"Niin, joku toinenko Nikarete näissä Olympiankisoissa voitti tyttöjen
+kilpajuoksussa? Sinä muistat minut kyllä, ja kuitenkin olet joka
+päivä mennyt ohitseni tervehtimättä minua ainoallakaan katseella.
+Omaa sukupuoltasi sinä vain katselet. Mutta minä en ole niinkuin
+sinä", lisäsi hän ja antoi kätensä painua, niin että silmät näkyivät
+koko säteilevässä loistossaan. "Toivoisinpa voivani pystyttää sinun
+kauneudellesi kuvapatsaan Olympian juhlakentälle tahi tänne Artemiin
+pyhään lehtoon."
+
+Narkissos loi silmänsä alas niinkuin olisi saanut kuulla
+haukkumasanoja. Hänen kasvonsa muuttuivat kuparinpunaisiksi, hän
+vapisi närkästyksestä ja vastasi hiljaisella äänellä:
+
+"Varo pilkkaamasta minua imartelullasi, joka kuuluu pahalta. Jospa
+nyt Artemis sinua kuulee ja sinulle kostaa!"
+
+"Hän saa kyllä minua kuulla", vastasi hän reippaasti. "Sinulla on
+kiehkura tukassasi -- tahdotko saada minulta samanlaisen? Uhraammeko
+yhdessä, Narkissos?"
+
+Hän tarttui kummallakin lämpimällä kädellään hänen päähänsä ja
+kohotti sitä. Hän oli voimakas ja veti hänet todellakin pystyyn.
+Narkissosta harmitti tuo rohkea kosketus, ja hän huomasi hänen
+nuoren päivänpaahtaman ruumiinsa tuoksun. Nuo naiset, ajatteli hän,
+tehdäkseen itsensä kovaksi, ne tuoksuvat aina vuohelta. Mutta kun
+hän tahtoi tempautua irti, ehti tyttö ennen häntä ja tarttui hänen
+tukkaansa.
+
+"Onko sinulla veistä?" kysyi hän. "Eikö. Sepä paha. Aioin leikata
+kiharan sinun ja minun otsastani ja sitoa ne yhteen ja laskea ne
+uhrilahjaksi jumalattaren pöydälle. Mutta etkö ole metsästäjä,
+Narkissos? Miksi et tuo villin vuorivuohen sarvia? Mikäli näen, ei
+sinulla ole muuta kuin paitasi, ja se olisi verrattain sopimaton
+lahja. Mutta minä aion ripustaa molemmat sandaalini tähän keihääseen
+ja palata kotiin avojaloin. Ja tässä on vyöni. Sitä ei vielä
+yksikään mies ole irroittanut, senvuoksi pyhitän sen siveälle ja
+neitseelliselle Artemiille."
+
+Narkissos aikoi lähteä tiehensä. Mutta hänen katseensa sattui vyöhön,
+joka sirona ja pehmeänä kuin käärmeennahka tahi niinkuin liuska tytön
+nahkaa lepäsi sammalvihreällä alttaripöydällä. Se oli kirjoitettu
+täyteen kirjaimia. Kirjoitus vaikutti häneen kuin salaperäinen
+loitsu. Olympiassa hän oli lukenut lukemattomia piirtokirjoituksia
+jalustoilla ja patsaiden kyljissä. Hän tunsi olevansa hyvinkin
+perehtynyt kirjoituksiin.
+
+"Tahdotko lukea?" kysyi tyttö, otti vyön käsiensä väliin ja piti
+sitä hänen edessään. "Se on _minun_ salaisuuteni, tarkoitettu vain
+jumalattaren korville. Tulet kuin olisit kutsuttu lukemaan. Mutta et
+taidakaan osata lukea?" lisäsi hän härnäten.
+
+"Kyllä minä osaan", kuiskasi Narkissos ja katsoi ahnain silmin.
+
+Tyttö henkäisi syvään, hänen sieraimensa värähtivät.
+
+"Lue siis!" käski hän ja piti vyötä aivan hänen edessään.
+
+Ja Narkissos luki vitkaan ja konemaisesti, sana sanalta:
+
+"Minä arkadialainen Narkissos, Eufranorin poika, vannon kautta
+Artemiin pyhäkön, että otan vaimokseni Nikareten, lakedaimonilaisen
+Kleombrotoksen tyttären."
+
+"Jumalatar on sen kuullut!" lisäsi Nikarete juhlallisesti kohottaen
+suuret silmänsä ylöspäin.
+
+"Mitä tarkoitat?" kysyi Narkissos ja katsoi häneen. Hänen aivonsa
+eivät vielä olleet ehtineet koota sanoja.
+
+"Jumalatar on kuullut sinun vannovan."
+
+"Minä en ole vannonut", sanoi hän käheästi.
+
+"Lue siis uudelleen ja kuule omat sanasi."
+
+Ja Narkissos luki toisen kerran, ja sanat takertuivat hänen
+kurkkuunsa, ja hän ymmärsi, että oli vannonut. Hän tuli hehkuvan
+punaiseksi ja katseli pälyen joka taholle, kuin olisi todistavia
+silmiä kiilunut lehvien syvästä pimennosta.
+
+"Minä olen mennyt sinun ansaasi", kuiskasi hän, ja oikea käsi
+pusertui nyrkkiin.
+
+"Jumalattaren ansaan sinä olet mennyt", vastasi Nikarete ja katsoi
+häneen vakaasti. "Artemis itse sinut tänne toimitti. Hän on sinua
+kuullut, ja nyt hän kuulee minua. Katso, mitä kirjoitin vyöni
+toiselle puolelle sinä päivänä, jolloin näin sinun juoksevan. Ja
+kuule lupaukseni, niinkuin Artemis sen kuulee: Minä Nikarete,
+lakedaimonilaisen Kleombrotoksen tytär, vannon kautta Artemiin
+pyhätön, että otan miehekseni arkadialaisen Narkissoksen, Eufranorin
+pojan."
+
+"Jumalatar on kuullut sen!" lisäsi hän samalla syvänvakavalla äänellä
+kuin oli lukenutkin.
+
+Narkissos oli kuullut sen. Sanat veivät värin hänen kasvoiltansa.
+Hänen oma valansa täytti hänet syvällä kauhulla. Alttarin reunalla,
+käpyjen keskellä, virui pitkä sisilisko liikkumattomin silmin;
+sen kaulan kummallakin puolella kohoili iho edestakaisin niinkuin
+kupla; eläin ei liikkunut, mutta sen jäykät silmät sanoivat: minä
+olen todistajana. Koira seisoi lähteen edessä ja katseli häntä
+kaikkitietävän silmin. Muutamia vihreitä päiväperhoja riippui
+värisevillä siivillään värähdellen kuin puhutut sanat. Läpi
+sammalikon kuului pakenevien käärmeiden kahinaa; ne matelivat
+tiehensä hänen lupauksensa mukanaan. Kaikki oli kuullut hänen
+valansa. Se oli puissa kuoren alla. Lähde solisi sanan sanalta.
+Jos Artemis koskaan tulisi tälle pyhälle paikalle, niin kaikki
+ilmaisisi hänelle sanat, jotka oli lausuttu. Ei auttanut kieltää
+niitä sillä, että hän ei ollut lausunut niitä vapaaehtoisesti. Hän
+_oli_ ne lausunut. Ilma oli ne juonut, maa ja taivas olivat ne
+itseensä imeneet. Hän ei niistä pääsisi, hän oli pannut ne kuin ansan
+kaulaansa. Milloin tahansa voisi jumalatar kietaista sen kireälle ja
+tukahduttaa hänet omiin sanoihinsa.
+
+"Tämä oli petollista ja pahaa leikkiä", puheli hän hiljaa ja katsoi
+närkästyneenä nuorta tyttöä. Mutta tämä katsoi vakaasti ja rohkeasti
+takaisin.
+
+"Tämä ei ollut leikkiä", sanoi hän. "Jumalat eivät koskaan leiki
+lupauksilla, ja meidän kuolevienkin on sitä varottava."
+
+"Minä menen tieheni, etkä sinä minua enää näe."
+
+"Minä näen sinut, Narkissos, kun jumalatar tahtoo", vastasi hän, ja
+tummaripsiset silmäluomet peittivät surumielisen katseen. "Hän on
+voimakkaampi kuin sinä ja minä. Me näemme toisemme, Narkissos."
+
+Narkissos poistui nopeasti. Lehvät avautuivat hänelle, hän kiipesi
+yli ristikon ja meni. Hän ei juossut enää. Hän kulki väsyneenä askel
+askelelta, häntä kidutti jano ja iltapäivänkuumuus, mutta vielä
+enemmän valan kalvava tuska.
+
+Oli myöhä ja pimeä, kun hän katseli Olympian juhlakentälle, jossa
+monta kipinää loisti kierrellen ratojansa. Soihtukulkue siellä kulki.
+Narkissos ei tahtonut olla sitä näkemässä. Häntä painoi yhä kalvava
+vaivansa. Vala oli kuin hänen omaan ihoonsa poltettu. Hän pääsi
+vihdoin kotiin teltanloukkoonsa ja vaipui uneen.
+
+Seuraavana päivänä lähdettiin kotimatkalle Olympiasta. Narkissos
+näki spartalaisten tyttöjen pienen parven poistuvan siltaa yli
+Alfeios-joen. Hän punastui, kun huomasi niiden joukossa ainoan,
+jolla ei ollut vyötä. Oliko Nikarete jättänyt sen Artemin lehtoon
+Erymanthos-vuorelle? Ja olikohan jumalatar ottanut sen huomaansa --
+sitoumuksena, joka häneltä kerran vielä vaadittaisiin.
+
+
+
+
+XII.
+
+Uusikuu.
+
+
+Paljon näytti muuttuneen, kun Narkissos oli kotona jälleen.
+
+Arkadian vuorenrotkot tuntuivat hänestä tukalilta kuin vankila,
+kun hän oli nähnyt tasangot Alfeioksen rannoilla, viljellyt maat,
+viinikummut ja ihanaiset peltomaat, joilla miehet myllersivät.
+Maailma oli hänelle auennut, ja hän oli heittänyt silmäyksen yli sen
+meren, joka keinuvana tasaisena tienä kulki saariin ja valtakuntiin,
+joiden nimet olivat hänen korvillensa uusia.
+
+Hän katseli vuohiensa laumaa ja ymmärsi, että hänen elämänsä siihen
+saakka oli kulunut kielettömien joukossa, jotka eivät hänelle
+mitään kertoneet. Juhlapäivät Olympiassa olivat antaneet hänelle
+suuremman rikkauden tietoja kuin kaikki hänen kahdeksantoista
+vuottansa sitä ennen. Elämä oli auennut, rajaton joka suunnalle.
+Kaikki Hellaan heimot olivat kulkeneet hänen ohitsensa, ja hän oli
+kuullut puhuttavan kansoista, joilla oli mitä kummallisimpia tapoja.
+Barbaareista, jotka asuivat iäisessä talvessa ja joiden pukuina
+kaikkina vuodenaikoina oli villien eläinten nahkoja. Libyalaisista,
+jotka aurinko paahtoi mustiksi. Aasialaisista kaukaisten
+päättymättömien virtain vierillä, joiden yli mennäkseen tarvitsi
+suuria laivoja. Rannikoista, joilta saatiin kultaa ja silfionia.
+
+Oli nimi kauheampi kaikkia muita. Se oli nousemassa itäisen
+näköpiirin takaa kuin myrsky, ukonpilvi, joka ei koskaan hävinnyt,
+vaan paisui ja nousi yhä korkeammalle taivaalle. Itse kuolema,
+kaiken kaamea loppu, piili salaisena salamana tässä kasvavassa
+pilvessä. Kaikki pelkäsivät vihattua, näkymätöntä vihollista.
+Kaikki tiesivät, että oli vain kysymys ajasta, milloin se tulisi
+vyöryen polttamaan maata kauhealla tulellansa. Tuon tuostakin
+kuultiin puhuttavan suurista, rikkaista kaupungeista, jotka oli
+saarrettu ja poltettu, helleeneistä, joista oli tehty orjia,
+vapaasyntyisistä miehistä, joihin oli painettu suurkuninkaan hehkuva
+merkki. Miletos oli poltettu, saaret Kios ja Lesbos ja Tenedos oli
+vallattu ja ihmisiä oli pyydystetty ajometsästyksellä niinkuin
+petoja verkoilla. Persialaisia airuita oli kulkenut yli Istmoksen
+ja läpi Peloponnesoksen vaatien maata ja vettä kaikilta valtioilta.
+Huhut kertoivat eri tavoilla siitä, mitkä olivat vaatimukseen
+suostuneet. Argoksen sanottiin alistuneen, mutta Spartassa oli airuet
+heitetty pää edellä syviin kaivoihin itse ottamaan mitä tahtoivat.
+Ne helleenitkin, jotka olivat alentuneet palvelemaan persialaisia
+tulkkeina, olivat saaneet säälimättömän ja häpeällisen kuoleman. Minä
+päivänä tahansa saattoivat keltaisenkalpeat ja mustat persialaiset
+ilmaantua, suurine karheine partoineen ja silmineen, jotka olivat
+kaksi kertaa niin suuret kuin tavalliset silmät ja joissa oli
+lannistumaton voima ja loisto; heidän puheensa sanottiin olevan
+kuin pääskysten liverrystä ja kerrottiin heidän olevan pöyhkeitä ja
+korskeita kuin oriit.
+
+... Narkissos ei enää mennyt Pan-jumalan lehtoon haluten nähdä
+omaa kuvaansa. Hän oli katsellut kuvaansa kuvapatsaissa ja
+Hellaan joka kulmalta tulleissa elävissä voimistelijoissa.
+Nuorten spartalaistyttöjen näkeminen oli herättänyt hänen
+häveliäisyydentunteensa. Varmaa oli, että nuorukainen oli kaikin
+puolin kauniimpi kuin nainen. Mutta Nikaretella oli hänen äitinsä
+nimi, ja tämä muistutus äidistä pysyi hänen tajunnassaan, kun hän
+näki naisen, joka ei ollut täysin puettu. Heran temppelissä hän oli
+kauan katsellut jumalattaren kuvaa, mutta se ei ollut herättänyt
+hänessä häpeäntunnetta; kankein, siroin poimuin laskeutui vaate hänen
+valtiatarpolvelleen, ja korkea tukkalaite seppelöi otsaa, joka oli
+kuin pilvetön taivas, ja kun hän katseli hänen silmiinsä, oli kuin
+hän olisi maannut selällään ja uppoutunut yläpuolellansa kaartuvan
+taivaan sineen.
+
+Kaikki mitä maa päällään kantoi, oli muuttunut entistänsä
+salaperäisemmäksi. Näkymättömiä jumalia oli hänen ympärillään kutoen
+hänen kohtaloansa. Hän ei pelännyt kuten isänsä, joka aina arkaili
+ilmaista mitään iloa, jotta eivät jumalat kiusautuisi heti repimään
+sitä maahan. Jokaista hyvää lahjaa vastaan, jonka he ihmisille
+lahjoittavat, lähettävät he kaksi onnettomuutta. Onnettomuuksia
+riippui aina näkymättöminä hänen päänsä päällä. Niitä voi torjua vain
+varustautumalla niihin ja odottamalla niitä.
+
+Persialaiset olivat se onnettomuus, joka uhkasi ylinnä muita. Mutta
+kun Narkissos katseli omaa ympäristöänsä nähdäksensä ne vaarat, jotka
+voivat kohdata häntä henkilökohtaisesti, näki hän vain isänsä. Hänet
+voitiin odottamatta häneltä riistää. Se ajatus vapisutti häntä. Alati
+kuvittelemalla isän äkkikuolemaa tahtoi hän ehtiä jumalain edelle.
+Kun hän katseli isäänsä, etsivät hänen silmänsä tulevain tapahtumain
+enteitä, ja samalla kulkivat rakkauden rukoukset läpi hänen sielunsa.
+Ja hän saattoi nähdä niiden kuvastuvan isän lempeästä katseesta.
+
+Heidän ruumiinharjoituksensa olivat saaneet uuden perustan ja uutta
+vauhtia. Olympiassa heidän mieliinsä oli painunut lukemattomia
+vaikutelmia ja sääntöjä; muutamassa harvassa päivässä he olivat
+käyneet kokonaisen koulun. Näin oli varsinkin Eufranorin laita, joka
+nyt paljoa suuremmalla tiedolla voi opettaa ja ohjata poikaansa. He
+olivat myös tuoneet mukanansa kiekon, käsipainoja hyppyä varten ja
+kaksi oikeanpainoista heittokeihästä. Isän toivo oli, että poika
+seuraavassa Olympia-juhlassa voisi ottaa osaa ei ainoastaan juoksuun,
+vaan myöskin kunniakkaaseen viisiotteluun. "Ja jos jumalat ovat
+suopeat, niin he antavat sinulle seppeleen", lisäsi hän.
+
+Eufranor kohteli poikaansa vielä suuremmalla hellyydellä kuin ennen.
+Hän osti orjan paimentamaan vuohia, jotta poika saisi enemmän vapaata
+aikaa ruumiinharjoituksiinsa. Hän pakotti hänet syömään parasta, mitä
+talossa oli. Hän osti Megalopoliista uusia vaatteita, vieläpä pari
+uutta koristetta hänen tukkaansa. Ei koskaan ainoallakaan sanalla,
+vain katseilla ja kättensä satunnaisilla hyväilyillä hän sanoi,
+kuinka kaunis hänen nuori ruumiinsa hänen silmissään oli. Hän laski
+kätensä hänen nuorille lujille harteillensa ja veti hänet hellästi
+luoksensa, otti häntä leuasta ja katsoi häntä kauan tutkien.
+
+"Sen jälkeen kuin olimme Olympiassa, olet saanut äitisi silmät",
+sanoi hän. "Tunnen hänen katseensa sinun katseesi takana. Ensi
+kerran, kun menen hänen haudallensa, kiitän häntä siitä. Nikarete
+katselee minua näkymättömästä maailmasta sinun kauttasi."
+
+Joka ilta, kun he olivat menossa levolle, katseli hän tutkien ylös
+kirkkaalle, pimenevälle iltataivaalle, tähystellen merkkiä. Vihdoin
+se tuli. Uusikuu oli värisevän ohuena lounaassa kuin rengas, jonka
+pieninkin kosketus voisi särkeä. Hän otti öljy-lekytoksensa ja kätki
+sen viittaansa.
+
+Narkissos näki hänen poistuvan. "Saanko tulla mukaasi, isä?" kuiskasi
+hän hänen mennessään. Mutta Eufranor kääntyi ja kielsi heittäen
+päätänsä keveästi taaksepäin: "Kyllä minä vien sinulta terveisiä",
+sanoi hän.
+
+Tuli myöhä ja tuli pimeä, eikä isää kuulunut palaavaksi. Narkissos
+odotti. Hän istui mökin ovella ja katseli pohjoiseen. Hän tiesi, että
+isä oli äidin haudalla eikä tahtonut tulla häirityksi hartaudessaan.
+Mutta vihdoin hän nousi mennäksensä häntä vastaan.
+
+Ilta oli muuttunut purevan kylmäksi. Maan auringonlämpö oli säteillyt
+ylös lasinkirkkaaseen avaruuteen. Narkissos kulki hiljaa hautakumpua
+kohti. Hän näki amforan häämöttävän mustana taivasta vasten: uusikuu
+kimmelsi sen kaulalla. Mutta isää hän ei nähnyt. Tuskaisena hän
+huusi häntä, mutta vastausta ei tullut. Vasta kun hän seisoi muratin
+peittämän kummun ääressä, löysi hän isänsä siitä makaamasta, kylmänä
+kuin se tyhjennetty lekytos, joka hänellä oli käsissään. Amforan
+ympärillä riippui se kuihtunut seppele, jonka hän oli tuonut Heran
+pyhästä puusta Olympiasta. Näytti siltä, kuin hän olisi laskeutunut
+lepäämään. Ja Narkissos muisti, mitä isä kerran oli hänelle kertonut,
+että uhrit niinkuin korotkin ovat suoritettavat uudenkuun aikana, ja
+että on ihmisiä, jotka laskeutuvat nukkumaan rakkaittensa haudoille
+nähdäksensä unen ja sitten nousivat tekemään niinkuin uni käskee.
+
+Mutta Eufranor ei noussutkaan enää. Hänen sydämensä oli pysähtynyt,
+hänen jäsenensä jo kankeat. Poika kantoi hänet sylissään takaisin
+ja laski hänet lieden tulen ääreen. Hänen kasvonsa hymyilivät, kuin
+olisi hänellä hyvä ja onnellinen uni.
+
+Niin loi Narkissos isällensä haudan äidin haudan viereen, niin että
+muurivihreä itsestään voi kiemurtaa toisen luota toisen luo. Hän
+uhrasi kiharoita hiuksistansa ja kyyneliä silmistänsä. Ja kun pimeä
+tuli, laskeutui hän makuulle ja kallisti poskensa kylmää maata vasten
+toivoen, että hän voisi nukkua ja unessa nähdä, mitä isä mieluimmin
+tahtoisi hänen elämästänsä tulevan.
+
+Mutta kun hän sulki silmänsä, kuului syvällä hänen sisällänsä
+kuiskauksena äidin nimi: Nikarete. Ja kun hän ei ollut häntä koskaan
+nähnyt, oli hänen mielessänsä heti sen ainoan kuva, jolla oli se nimi
+ja jonka hän tunsi. Ja äänikin sen esille loihti, ja hän näki hänen
+istuvan Artemiin alttarin äärellä ja laskevan sille vyönsä.
+
+Pyhyydenloukkaus se oli, ja hän nousi heti karkoittaaksensa pois
+pahaaennustavan kuvan. Hän katkaisi pitkiä säikeitä sitkeästä,
+tummanvihreästä köynnöksestä ja pisti ne isän kumpuun. Sitten hän
+laski molemmat kätensä tuoreelle haudalle ja kuiskasi: "Hyvästi,
+sinä isäni rakas, joka olit minulle äidinkin sijassa. Kiitos
+kaikesta, mitä olet pojallesi opettanut. Sinä teit minusta miehen,
+jonka hartain halu on, että hänestä tulisi todellinen helleeni.
+Minne tahansa maan päällä kulkenenkin, ole sinä mukanani ja osoita
+minulle, missä päämäärä on, johon minun tulee tähdätä. Hyvästi, rakas
+isäni, sinä olet vienyt äidilleni ne terveiset, jotka minulta otit,
+ja kumpikin odotatte käsikädessä sitä hetkeä, jolloin minä jälleen
+teidät kohtaan ja tervehdin teitä sanattomalla nyökkäyksellä."
+
+Hetkiseksi hän laski jälleen poskensa mullalle. Silloin hänestä
+tuntui, kuin hän olisi Olympian Kronos-huipuilta kiitänyt
+Alfeios-virran mukana kohden vapaata merta ja nähnyt kolmisoutujen
+pullein purjein soluvan ulos siniseen Okeanokseen.
+
+Niin, pois Arkadian kallioseinäin keskeltä hänen mielensä paloi, ulos
+näkemään maanmiehiänsä raanoilla ja saarissa.
+
+Hän jätti köyhän maapalansa ja hautansa naapurien hoitoon ja ajoi
+sitten itse laumansa sellaisiin seutuihin, missä voi vaihtaa ne
+rahaksi. Vihdoin hän sai ne myydyiksi jotenkin yhtä monesta drakmasta
+kuin hänellä oli elukoita. Hopean hän sittemmin vaihtoi kultarahaksi.
+Hän ei tahtonut ottaa vastaan ainoatakaan dareikia. Persialaisen
+kullan ei pitänyt painaa hänen omaatuntoaan eikä tuhota hänen
+sieluansa.
+
+
+
+
+XIII.
+
+Vaellus.
+
+
+Narkissos aloitti vaelluksensa helleenisessä maailmassa.
+
+Mieluimmin hän olisi heti mennyt Hermofantoksen luokse ja ruvennut
+hänen oppilaaksensa, ei ainoastaan iänkaiken vaeltavaksi, vaan
+vaeltavaksi lääkäriksi. Hermofantos oli tehnyt häneen valtavamman
+vaikutuksen kuin yksikään toinen mies. Hän oli kertonut hänelle
+toiminnastansa: ammattivalasta, joka lääkärin oli vannottava, että
+nimittäin ei koskaan käyttäisi taitoansa muuhun kuin sairaiden
+avuksi, ei koskaan antaisi myrkkyä eikä sikiönlähdettämiseen
+käytettäviä aineita, ettei koskaan ilmaisisi, mitä sairas hänelle
+vaitiolon ehdolla kertoo, ja ettei koskaan käyttäisi asemaansa
+minkäänlaiseen viettelykseen.
+
+Mutta riippui aivan sattumasta, tapaisiko hän enää koskaan
+Hermofantosta. Hänestä tuli siis toistaiseksi hänen oppilaansa
+vain vaeltajana. Missä ikänä hän kulkikin, kyseli hän häntä kuin
+Telemakos isäänsä Odysseusta. Eikä Hermofantos ollut kulkenut
+maailmassansa jälkeä jättämättä. Useimmissa paikoissa versoi muistoja
+ja kertomuksia hänestä. Kun ihmiset hänestä puhuivat, loisti silmissä
+sama lämpö kuin hänenkin ja he muistivat tarkoin, milloin hän oli
+heidän luonansa ollut.
+
+Jalkaisin Narkissos kulki Peloponnesoksen ympäri. Kultansa hänellä
+oli talletettuna ihokkaansa ompeleeseen -- isänperintö, jota hän ei
+tahtonut tuhlata. Nuorilla voimakkailla jäsenillään hän kaikkialla
+ansaitsi elatuksensa. Hän ei katsonut itseänsä liian hyväksi
+mihinkään työhön, joka lisäisi hänen kokemustansa. Syksyisin hän
+käveli viljelysmailla ja opetteli tekemään aurallansa suoran ja syvän
+vaon. Hän otti osaa viininkorjuuseen ja oppi rypäleitten parhaan
+käsittelytavan. Hevostenkasvatuksesta kuuluisassa Argoksessa hän oppi
+tuntemaan rotujen jalostamista, niiden jalojen eläinten siitosta ja
+opetusta, joita sieltä kuljetettiin koko Hellaaseen, sangen suuressa
+määrässä hevosia rakastavaan Attikaan, jossa panatenaia-juhlassa joka
+neljäntenä vuonna niitä nähtiin.
+
+Vain Lakedaimonia hän vältti hämärästi peläten tapaavansa
+Artemis-kohtalonsa. Ja kuitenkin hän sisimmässään ikävöi siihen
+maahan hartaammin kuin mihinkään muuhun. Olihan hän myös kuullut
+yllinkyllin sen kansan lujasta ja karaistusta luonteesta. Sparta --
+se nimi tiesi purppuraa ja huilunsoittoa, heittokeihäiden suhinaa,
+malmilta kajahtavaa poljentoa, joka sai puut vapisemaan ja kalliomaat
+kumisemaan. Sparta -- se tiesi polttavaa harjoitusten päivää
+noususta laskuun, ruisleipää ja sen painoksi pientä viinikulausta,
+joka kihelmöi kurkussa, sianlihaa etikan- ja suolansekaisen
+verikeiton höystönä, kaikkien sisäelinten puhdistusta ja karaisua.
+Niin kuin pronssipatsaat spartalaiset istuivat pöytien ympärillä
+silittämättömillä lavitsoilla nautiten puhdistavan karkeata
+ruokaansa, kovalla savipermannolla he arkailematta nukkuivat.
+Sparta -- se tiesi malminlujaa nuoruudenkukkeutta, joka versoi
+ankarista elämänsäännöistä; se tiesi kasvinkumppanien veljeyttä,
+hellää ja harrasta suhdetta vanhemman ja nuoremman välillä. Miesten
+ja naisten kesken ei tyhjänpäiväistä eroottista lepertelyä vain
+kahden ihmisen velvollisuutta luoda Spartalle uusia miehiä ja uusia
+sotilaita. Yhdellä naisella voi olla kaksi tahi useampia miehiä
+täyttämässä pyhää velvollisuutta antaa elämä uudelle polvelle. Valtio
+huolehti siitä, että nuoret miehet menivät naimisiin semmoisella
+iällä, että heidän voimansa tuotti parhaan hyödyn. Naiselle,
+jolla oli suuri perintö, osoittivat itse kuninkaat oikean miehen.
+Kolmanteenkymmenenteen vuoteen saakka elivät kaikki miehet yhteisissä
+kasarmeissa. Vaimot oli ryöstettävä. Häät olivat valtaus, ryöstö.
+Spartalaisten ei ollut lupa hemmoitella itseään lämpimillä kylvyillä
+eikä voidella itseään öljyllä, vaan piti tyytyä Eurotaan kylmään
+juoksevaan veteen. Kuninkaat polveutuivat Herakleesta, joka ei ollut
+jumala, vaan sankari. Hänen kaksitoista, voimatekoansa kuvasivat sitä
+elämäntaistelua, joka odottaa jokaista oikeata lakedaimonilaista.
+Vain lujuus ja urhoollisuus tekivät kuolevaisesta "jumalaisen".
+Kaatua "sodassa" maansa puolesta tuotti varman ja ikuisen kunnian.
+"Ajelkaa partanne ja totelkaa lakia!" oli käsky, jonka eforit joka
+vuosi virkoihinsa astuessaan antoivat.
+
+Narkissos toivotteli, että olisi syntynyt tässä maassa, mutta sitä
+eivät jumalat olleet hänelle suoneet; hakea palvelustointa heloottina
+tahi asettua asumaan perioikina hän ei tahtonut.
+
+Kaikki Hellaan jumalat ja kuulut temppelit hän tuli tuntemaan.
+Argoksessa hän kävi jumalain kuningattaren Heran temppelillä ja
+näki hänen papittarensa ajavan sen edustalle valkeilla lehmillä.
+Nemeassa hän vietti suurta Zeus-juhlaa. Istmoksella oli Poseidon
+valtiaana -- kannas oli vain siksi leveä, että jumala vielä jaksoi
+heittää kolmikärkensä merestä toiseen. Pienillä purjelaivoilla hän
+kävi saarilla -- Dionysoksen pyhätöllä Naksos-saarella ja Apollonin
+ikivanhan alttarin ääressä vähäisessä Deloksessa.
+
+Merestä tuli hänelle uusi maailma. Laivan keulakuva ojentui yli
+solisevien laineiden. Jonkun aikaa hän palveli talamiittinakin
+kolmisoution ylimmällä soutajarivillä. Selät koukussa istui soutajain
+suuri joukko, toinen toisensa yläpuolella. Soittaja puhalteli huilua
+laivan peräpuolella, jotta kaikki eripituiset airot liikkuisivat
+samassa tahdissa. Alhaalla laivan sisällä tukahduttavassa kuumuudessa
+istuivat soutajat alastomina ja tekivät työtänsä lihasrikkailla
+käsillään. Aironrei'istä pisti päivä sisälle pitkiä nuolia, jotka
+loistivat raskaassa puolipimeässä ilmassa. Niinkuin elävänä haudatut
+istuivat miehet voimatta nousta suoriksi. Kun heidän piti levähtää,
+niin he ryömivät vatsallaan yli soututelineiden niille jyrkille
+tikapuille, joita myöten pääsivät päivänvaloon. Heidän silmänsä
+räpyttelivät arkoina auringonvalossa, hiki helmeili kulmilla. He
+venyttelivät itseänsä muutaman kerran raittiissa ilmassa ja ryömivät
+sitten takaisin alas soutimien ääreen, hien höyrytessä märiltä
+seliltä. Huilu oli välttämättömän tarpeellinen, ilman sitä he eivät
+olisi kyenneet käyttämään suuria ja raskaita airoja, joista pisimmät
+olivat ylimpänä. Puu natisi ja vonkui. Kuohuttaen sihahtelivat
+airot läpi veden. Ryöppy löi joskus pilven lentävää vaahtoa läpi
+aironreikien ja jäähdytti kuumaa rintaa. Pieninä kuvavälähdyksinä
+lipui vedenpinta ohitse, ja silloin tällöin nousi merestä saari,
+näkyi kappale rantaa. Tuli näkyviin temppeleitä, hohtavia
+pylväsrivejä jyrkillä kallioäyräillä, ja taas nekin vaipuivat mereen.
+
+Vain aniharvoin saivat soutajat luvan käydä maissa. He kiipesivät
+jollekin korkealle niemelle katselemaan reheviä ja varjoisia
+laaksoja. Öljymetsien hopeanvihreät lehvälatvukset täyttivät rinteet
+joka suuntaan, mutta laaksojen pohjilla kasvoi kypressien ja pinjojen
+tummia lehtoja.
+
+Mutta Narkissos oppi mielestään liian vähän näillä matkoilla.
+Soutajan ammatti kytki hänet puolipimeään ja löyhkäävään vankilaan,
+ja kun hänen oli levättävä, vaipui hän hetikohta raskaaseen uneen
+kovalle puupermannolle, jolla miehet makasivat ahtaalla kuin sillit
+tynnyrissä. Valkosipuli myrkytti ilman -- useimmat olivat Ateenan
+miehiä, joilla se oli pääasiallisena ruokana.
+
+Mutta sillä tavalla Narkissos kuitenkin tuli tuntemaan Aigeian meren
+lukemattomine saarineen, joita oli kuin kiviä Aasian ja Hellaan
+välisessä kaalamossa, jättiläisen heittelemiä käydä yli rannasta
+rantaan. Tätä kaalamoa odotettiin nyt suurkuninkaan hyökkäävän maahan
+minä hetkenä tahansa. Narkissos ei laivoinensa ollut käynyt rannassa
+saakka, vaan oli kyllä ankkuripaikalta Miletoksen edustalta nähnyt
+tuon kaupungin palaneet rauniot; ei temppeliä eikä valotornia enää
+ylennyt lahden äärellä. Soikeasta aironreiästä näkyi joonialainen
+maa, jolle persialaiset olivat astuneet verisiä jälkiänsä. Hänen
+ympärillänsä istuivat toiset soutajat kurkistellen ja kuiskaillen.
+Persialaiset olivat muka paloitelleet helleeniläiset vankinsa
+käyrillä puukoilla ja heittäneet lihapalat mereen kalojen ruoaksi.
+Mutta naiset ja lapset he olivat raastaneet mukaansa Sardeeseen ja
+Susaan; pojat oli kuohittu, ja helleeniläiset tytöt nääntyivät nyt
+satraappien naishäkeissä. Ei noussut uusia temppeleitä tuhasta.
+Pelko oli lamauttanut kaiken toimintahalun. Heleeniläisiä pakolaisia
+kulki länteenpäin saarelta saarelle. Foinikialaisia sotalaivoja tuli
+humisevin siivin kuin petolinnut Kykladien välitse tuoden maata
+ja vettä kaikilta saarilta, yksin Aiginan vahvalta merivartiolta,
+Susassa olevaan Memnonin linnaan. Kolmisoutulaiva, jonka
+palveluksessa Narkissos oli, oli juuri vakoojana vartioimassa Vähän
+Aasian rannalla ja tiedottamassa, milloin Hellaan oli odotettava
+persialaisten hyökkäystä.
+
+Kaikissa satamissa keinui foinikialaisia laivoja, koottuina
+kuljettamaan persialaisia joukkoja. Voi nähdä barbaarien liikehtivän
+rannoilla kuin pitkät rivit kiipeäviä syöpäläisiä. Alas vuorten
+rinteitä välkkyi ratsuväki. Maatuulen puhaltaessa saattoi kuulla
+merkkipuhalluksia.
+
+Kolmisoutio jäi paikoilleen, kunnes näki satojen purjeiden kiitäen
+tulevan koillistuulessa. Silloin sekin nosti ankkurinsa ja lehahti
+kuin ennelintu parikymmentä stadionia muiden edelle. Kaikilta
+saarilta, joiden ohi kuljettiin, tuli pursia ja kalastajavenheitä
+kuulemaan ja tuomaan uutisia valtavasta väennoususta, tuhansista
+ja taas tuhansista meedialaisista ja persialaisista, jotka olivat
+nousseet laivoihin. Kulki huhu, että itse suurkuningas Dareios oli
+lähtenyt matkaan idästä ajaen sotavoimiansa kuin ukontulia edellänsä.
+Hänen veljensä poika Artafernes ja meedialaisten päällikkö Datis
+olivat laivastossa ja heidän kanssansa Hippias, ateenalaisten
+karkoittama tyranni, joka palasi oman kansansa kavaltajana. Suunnaton
+laivasto purjehti Athosta ja Euboiaa, Naksosta ja Ateenaa kohden
+-- kädessänsä myrsky ja salama koko uppiniskaisen helleenikansan
+pään varalle, joka oli uskaltanut uhmata suurkuninkaan valtaa.
+Histiaioksen luuranko riippui vielä ristillä Sardeessa -- niinkuin
+petolintu, jonka metsästäjä ripustaa ladonovelle kaikkien taivaan
+lintujen kauhuksi ja varoitukseksi; mutta hänen ruumiista irroitettu
+päänsä oli pantu suolaan ja viety itse suurkuninkaalle. Sellaisina
+sotalaumoina persialaiset purjehtivat päämääräänsä kohti, että ne
+varmaan mullistaisivat meren ja kuin vedenpaisumus hulvahtaisivat yli
+Hellaan vuorten ja hukuttaisivat helleenit kuin muurahaiset hiekkaan.
+
+Yhä lensi kolmisoutio edellä. Mutta Naksos-saaren luona se pääsi
+kauemmaksi edelle, kun persialaiset jäivät sinne kurittamaan saaren
+asujamia, jotka kaikkein ensimmäisinä olivat ryhtyneet vehkeilemään
+suurkuninkaan valtaa vastaan. Sitten kolmisoutio kääntyi luoteeseen
+ja pujahti Faleronin satamaan. Laiva oli ateenalainen, soutajat
+laskettiin toistaiseksi menemään, ja Narkissos kulki jalkaisin
+yli Faleronin tasangon kohden itse orvokkiseppelein koristettua
+kaupunkia, jossa ei vielä koskaan ollut käynyt.
+
+Syyskesän helteinen aurinko oli kasannut maanpinnalle paksun
+tomukerroksen, niin että hän upposi nilkkoja myöten. Mutta hän
+kulki katse suunnattuna vuoriin, kunnes hän huomasi Akropoliin,
+jonka pitkähkö kallio kohosi yli savisten talojen parven. Yksi
+ainoa temppeli loisti yli muurinreunan. Keltainen ja alaston oli
+tuo kallio, jota aurinko paahtoi. Kyljet olivat jyrkät; täältä
+etelästä katsoen ei minkäänlainen polku eikä tie voinut viedä ylös
+jyrkänteelle. Hän voi tuntea Kefissos-laakson öljymetsistä, joka
+kasvoi pitkin sen rinteitä, mutta Ilissos, jonka yli hän kulki,
+oli vain kuivunut joenuoma. Pieniä kypressi- ja laakerilehtoja
+oli siellä täällä kuin kukkavihkoja matalammilla harjanteilla.
+Valkoisten muurien ympärillä tummina hohtavia puunlatvoja. Sinisenä
+siintäviä puuttomia harjanteita, joiden iäkkäitä kalliokasvoja
+uurtelivat punertavat halkeamat. Mesirikas Hymettos, metsäinen
+Parnes, marmorilouhimoin hohtava Pentelikon -- nimet helähtelivät
+hänen ympärillään ja vuoria osoittivat hänelle matkamiehet, jotka
+sivuuttivat hänet. Lykabettoksen jyrkkä, ylväs keila kohosi aivan
+kaupungin takana; yli honkametsän loisti sen alaston kalliokärki,
+punaisenharmaa ja terävä, kohden kirkkaansinistä taivaanpohjaa. Hän
+ei ollut koskaan nähnyt millään kaupungilla niin loistavan kaunista
+taustaa. Olisi voinut luulla itse auringon valkealla, välkkyvällä
+veitsellään leikkaavan noita vuoria luonnon laajaan selkään.
+Plastillisessa alastomuudessaan ne lepäsivät leikkien sädehtivää
+vuoroleikkiänsä pilvien kanssa, repivät niitä suuriin liehuviin
+riepuihin, verhoutuivat huntuihin, heittivät hopeanvalkeita pahojaan
+harjulta harjulle, riisuutuivat, peittivät itsensä ja heittivät
+jälleen pilvipeitteet kulmikkailta alastomilta jäseniltään. Akropolis
+kohotti päivänpaahtamaa kypärälakeansa yli kaupungin, jota se
+vartioi, ja vuoret puolestansa seisoivat järkkymättömänä kilpimuurina
+Attikan hopeanharmaan tasangon ympärillä.
+
+
+
+
+XIV.
+
+Ateena.
+
+
+Narkissos vaelteli pitkin Ateenan ahtaita kujia ja katuja. Ihmisiä
+vilisi kaikkialla. Likavesi löyhkäsi talojen ovien edustalla.
+Kengänpaikkaajat istuivat varjopaikoissa hikoillen. Alasimet soivat
+vasaraniskujen alla. Keihäänkärkiä teroitettiin. Kaikkialla tuoksui
+valkosipuli. Joka taholla kaakottivat kanat. Kaikkialla juoksenteli
+röhkiviä sikoja tonkien jätteitä. Mutta kaikkialle näkyi Lykabettos
+tahi Akropolis katujen takaa.
+
+Hän seurasi ihmisvirtaa yli Öljytorin, jossa vihreitä tahi mustia
+öljymarjoja oli isoissa tynnyreissä, sipuleita riippui pitkissä
+nuorissa ja vihannekset peittivät maan, hän kulki aina varsinaiselle
+torille saakka, jossa oli väenkokous Buleuterion edustalla.
+Areiopagin rinteellä hän näki kaksi pronssipatsasta, kaksi alastonta
+miestä tuimassa hyökkäysasennossa, toinen heilutti miekkaa päänsä
+yläpuolella, toinen uhkasi pistää ojennetulla kalvallaan. Kun
+hän kysyi, sai hän vastauksen: tyranninsurmaajat! Ateenalaiset
+tervehtivät niitä kohotetuin käsin ja huutaen: Tyranninsurmaajat!
+Tulkaa alas kiviltänne, Harmodios ja Aristogeiton, tulkaa ottamaan
+vastaan Hippiasta.
+
+Huhu persialaisten laivojen lähenemisestä kulki sysäyksenä läpi
+kaupungin. Lainehtiva ihmisjoukko virtasi yli torin ja ylös
+Areiopagin sivu Pnyksiä kohden. Neuvostohuoneelta tuli muutamia
+miehiä, joiden kulku muodosti vanaveden ihmisvilinään. Polemarkki!
+kuului joka puolelta. Tuolla tulee polemarkki! Ja kengänpaikkaajat
+ja savenvalajat, sepät ja vihanneskauppiaat, leipurit ja nahkurit
+tulivat juoksujalkaa jäljessä. Aristeides! Eläköön Aristeides!
+Eläkööt eupatridimme. Niillä on järki tallella. Kas Themistokles!
+Ja Miltiades on mukana. Terve, Miltiades! Hän kulkee kuin pitoihin.
+Katsokaa, ensimmäinen arkontti on yhtä rauhallinen kuin jos jo
+olisi kurittanut persialaisia. Eläköön Themistokles! Hänellä on
+keihäänvarsi selässään. Katsokaapa Miltiadeen viitan laskoksia. Mutta
+Kallimakhos on syönyt jotakin, joka ei ollut hänelle terveellistä.
+
+Narkissos seurasi joukkoa Pnyksille. Hänen oli nälkä ja jano ja
+hän osti matkalla kourallisen viikunoita kauppiaalta, joka kantoi
+tavaroitansa mukanansa.
+
+Pnyksillä oli puhujalava hakattu luonnolliseen, kallioon. Puhujalla,
+joka sille nousi, oli vain taivas, taustanaan ja auringon loisto
+ympäröi hänen päänsä, häikäisten kuulijajoukon silmiä. Tasaisesti
+kohoavalle vuorenrinteelle asettuivat tuhannet kuulijat aina
+puhujalavan valtavan kallion juurelle saakka; se oli kuin jalustana
+elävälle kuvapatsaalle, jonka kaikki liikkeet tuolta korkeudesta
+kuvastuivat eteläntaivaan häikäisevään taustaan. Näytti kuin olisi
+itse maakin tunkenut kansanjoukkoa leveitä astimia ylöspäin. Puhujan
+alapuolella seisoi sankka ihmisparvi. Vastapuhujia ja kyselijöitä
+voitiin saattaa ylös pitkin kapeita sivuportaita sillä kohtaa,
+missä nuo kaksi jyrkkää kallionseinämää yhtyivät tylsään kulmaan ja
+muodostivat kokonaisen näyttämön kuulijoille, ensimmäisen näyttelijän
+yhä näkyessä koko pituudessaan jalustalla taivasta vasten.
+Taustaseinät olivat täynnä Zeus Hypsistokselle annettuja lahjoja.
+Lakitaulut olivat nojallaan pitkin valtavan puhujalavan seiniä, joka
+ulkoni kummallekin sivulle ja sulki kansanjoukolta tien. Mutta myös
+takaapäin voi kuulijoita tulvia paikalle ja levitä yli koko kummun,
+niin että ihmismeri kuohuili kaiken yläpuolelle kohoavan puhujalavan
+ympärillä.
+
+Siellä ylhäällä seisoi Miltiades ja otti hienon attikalaisen
+kypäränsä kauniista täyspartaisesta päästänsä. Vasemmalla kädellään
+hän piti kypärää edessänsä, oikealla viittasi hän kohden vilisevää
+ihmisjoukkoa; mutta yht'äkkiä hän pani kypärän päähänsä -- se oli
+sodanuhan merkki -- kääntyi ja heitti molemmat käsivartensa etelää
+kohden ojentaen niitä yli tasangon Faleronia kohden ja kauas kohden
+Sunionin kallionientä. Kaikkien katsojain silmät seurasivat hänen
+liikkeitänsä; ei nähty, mihin hän viittasi, mutta hänen omassa
+olemuksessansa, hänen lujuudessaan ja siitä huolimatta suuressa
+eloisuudessaan oli kuitenkin nähtävänä ikäänkuin kaiken sen kuva,
+mitä hän sanoi, manatessaan esille vihollista:
+
+"Ateenan miehet, nousee myrsky. Näettekö tuonne, barbaarit
+lähestyvät rantojamme? Niiden purjeet peittävät meren niinkuin
+haaskalintujen levitetyt siivet. Kaiken ne aikovat tukehduttaa.
+Loppuva on laineidenkin liike, ja vainajana on meri makaava. Tämä
+hetki tuottaa naksolaisille turman, ja Euboialla riehuu persialainen
+tulenjumala, jonka kauheudesta me kaikki olemme kuulleet puhuttavan.
+Meedialaiset kantavat häntä kultakilvellä ja antavat hänen sylkeä
+maalle, jolle astuvat. Hänen sylkynsä ovat nieleviä liekkejä --
+malmi sulaa siinä ja marmori palaa kalkiksi. Hellaan maat ja metsät
+lakastuvat kuin ruoho hänen hengityksensä edessä. Minä näen hänet
+jo meidän näköpiirissämme. Mitä vuosikausia olemme kauhistuneet, se
+meitä nyt uhkaa. Idän tuli tahtoo tuhota meidät, meidän vaimomme ja
+lapsemme, meidän isiemme jumalat ja heidän pyhät asuntonsa. Jo kauan
+on näkynyt hänen tulonsa enteitä. On helleeniläisiä valtioita ja
+kaupunkeja, jotka iloiten avaavat hänelle porttinsa. Oi ateenalaiset,
+teidän kaupunkianne kovin rangaistus uhkaa, sillä suurkuningas ei
+voi unohtaa, että riensimme kärsivien veljiemme avuksi ja annoimme
+heille kaksikymmentä laivaa. Kuka meidän avuksemme nyt tulee? Älkää
+luottako muiden käsivarsiin kuin omiinne, älkääkä muuta suojaa
+odottako kuin minkä itse luotte. Hädässä kukin sulkee oman talonsa
+ja antaa naapurien talon tuhoutua. Niinpä nyt, Ateenan asujat,
+rientäkää koteihinne ja varustautukaa. Katsokaa kypärää päässäni.
+Raskasaseiset sotilaamme ovat kilpilinnamme, joka on asettuva
+muurina lähenevää onnettomuutta vastaan. Meidän täytyy ottaa vastaan
+vihollinen avoimella kentällä sen kaupungin edustalla, joka on meidät
+kasvattanut. Meidän täytyy torjua hänet rannaltamme samalla hetkellä,
+jona hän sille astuu. Muistakaa, että Hellaan vapaus on se yhteinen
+aarre, jonka puolesta taistelette, ja että orjuus on ainoa osa, joka
+meitä kaikkia odottaa, jos persialaiset saavat asettua meidän meremme
+rannoille. Ateenan miehet, tulevaisuus on keihäittenne tutkaimissa.
+Mieluummin vaipukaamme miekka kädessä kuin antaudumme meedialaisten
+orjiksi ja näemme naisiamme raastettavan tukasta kuin hevosia
+harjasta Ekbatanaan ja Susaan."
+
+Suosionhuudot tulvahtivat ylös kohden elävää kuvapatsasta, joka
+äkkiä hävisi jalustaltaan kuin meren nielemä. Aurinko oli paahtanut
+noiden tuhanten kasvoja, jotka katselivat ylöspäin, mutta yht'äkkiä
+hajaantuivat, kun Zeus Hypsistos lähetti heille säteensä enteen.
+Kaikki pakenivat taloihin. Polemarkki ja strateegit palasivat
+verkalleen neuvostohuoneelle. Sade lakkasi ja alkoi levitä huhu, että
+juoksija Feidippides lähetettäisiin Spartaan anomaan apua.
+
+Narkissoksen salainen unelma oli ollut kerran saada se tehtävä.
+Mielikuvituksessaan hän oli usein juossut tuon matkan, jonka hän
+melkein kokonaan tunsi: Megaran kautta ja kannaksen yli ohi Korinton
+ja kohden etelää, yli virtain ja purojen, ylös yli harjanteiden,
+läpi kivisten laaksojen, ohi ikivanhan Mykenen, läpi Argoksen ja
+Tegean -- etelään päin läpi vuorensolan Eurotas-laaksoon ja vihdoin
+lakedaimonilaisten hajanaiseen kaupunkiin, joka oli muuriton kuin
+maalaiskylä, leveine teineen kuin leiri, valmis nousemaan vihollista
+vastaan.
+
+Mutta Narkissos ei ollut pitkään aikaan juossut, hänen jalkansa
+tuntuivat kankeilta, ja hän katseli kämmentensä paksua keltaista
+nahkaa, joka oli kovettunut airoissa. Onnellinen Feidippides,
+huokasi hän ja kiiruhti väkijoukon mukana jonkun matkaa pitkin pyhää
+Eleusiiseen vievää tietä.
+
+Yht'äkkiä kuului huuto: Tilaa! tilaa! Tilaa Feidippideelle! Juoksija
+oli jo haettu kotoaan, ja vaikka päivä jo läheni laskuansa, ei hän
+tahtonut odottaa yli yön. Hän tunsi tien ja saattoi jo yön kuluessa
+ehtiä yli kannaksen matkallaan etelään.
+
+Tilaa Feidippideelle! Tuossa hän tuli rauhallisesti juosten pitkin
+askelin, avopäin ja yllänsä laaja, kevyt ihokas, joka ulottui vain
+reiteen, niin ettei mikään estänyt hänen juoksunsa täyttä vapautta.
+Hänen huulensa sulkivat sanoman, jota hän oli viemässä, eivätkä
+aikoneet aueta puhumaan, ennenkuin hän sen perille saattaisi. Huutoja
+kuului hänen ympärillänsä ihaillen ja kiihoittaen: "Terve, oi
+Feidippides! Käyttele jumalallisia jalkojasi, jotka varmaan Hermes
+on sinulle lainannut. Onnea kahdentoistasadan stadionin matkalle.
+Zeus kanssasi! Terveisiä Spartaan! Siellä saat 'mustaa lientä'.
+Mutta pane Spartan miehet liikkeelle! Sano heille, että kiire on. Ne
+kerskuvat pikamarsseillaan. Anna niiden tulla sitä meille näyttämään!
+Sano heille, että me odotamme heitä, ennenkuin persialaiset ovat
+kaupunkimme edustalla. Älä anna meedialaisten kohdata heitä
+matkalla Istmoksella. Silloin on myöhäistä. Onnea matkalle! Terve,
+Feidippides!"
+
+Ei ainoakaan ilme juoksijan kasvoissa vastannut näihin huutoihin. Hän
+juoksi vain, juoksi oikein, hyvin harkituin säärenheitoin, täynnä
+kärsivällisyyttä ja masentumatonta sitkeyttä! Tilaa! Tilaa! Tilaa
+Feidippideelle! Ja ihmisparvi hajaantui hänen edestään ja seisoi
+kahtena muurina, joiden välitse hän juoksi, kunnes hävisi.
+
+Kun Narkissos palasi kaksoisporttia kohden, kulki hän yli
+Kerameikoksen. Hautapatsaita ja suuria, raskaita marmori-lekytoksia
+seisoi pitkin tienvartta. Siellä täällä istui haudallakävijöitä
+leväten marmorirahilla katsellen muistomerkkiä, jonka olivat
+vainajilleen pystyttäneet. Patsaat olivat aivan kapeita, ja
+sisäpuolella pienen ontelon reunan seisoi vainajan kuva kuoleman
+rauhassa tuijottaen tyveneen kuolleeseen ilmaan. Toiset olivat
+veistettyjä, toiset vain maalattuja. Raskasaseinen sotilas seisoi
+täysissä varustuksissaan keihääseensä nojaten. Nuori mies piti kättä
+koiransa pään päällä, toinen ojensi suosikillensa heinäsirkkaa,
+jota piti siivistä. Toinen oli asettunut iäiseen lepoonsa sauva
+kainalon alla, toinen piti kädessänsä lintua kuin rakkainta
+leikkikaluansa. Seireenejäkin hän näki, suuria, kummia lintuja,
+joilla oli tytön pää ja raskas katse, toisessa kädessänsä lyyra
+ja näppäin kosketellen sen kieliä. Kaikki muodosti vaikenevan ja
+surumielisen sarjan muistoja niistä, jotka olivat jättäneet hyvästi
+ja lakanneet elämästä. Matalahkojen, kapeiden olentojen kasvoissa
+ja mustissa silmäterissä oli kalpea hymy ja punaiseksi maalattu
+tukka loisti painuvan auringon vahvassa, punertavassa auteressa.
+Elävät eivät heitä kuulleet. Seireenit vainajille lauloivat. Pitkin
+hautakatua Dipylonin molemmin puolin oli pieniä kauppamajoja, joissa
+myytiin pieniä hauta-lekytoksia annettaviksi kuolleiden matkaan tahi
+valmiita muistomerkkejä. Vielä löivät kaiverrusraudat moniäänisiä
+marmorisäveliään, ja patsaat odottivat vain nimeä ja viimeistä
+tervehdystä.
+
+... Seuraavina päivinä kasvoi liike Ateenassa. Attikan talonpojat
+toivat vihanneksia, viikunoita ja sipuleja suuret määrät torille.
+Asesepät takoivat. Kilpiä maalattiin, miekkoja hiottiin ja keihäitä
+vartettiin uudelleen. Luusäärykset helisivät joka kujalla. Kuului
+kavioiden kapsetta. Airuita ja sanansaattajia riensi edestakaisin.
+
+Virta vei Narkissoksen Akropoliille. Tie kulki monin mutkin yli
+jyrkkien kalliopengerten, ylös yli pelargisten perusmuurien, kunnes
+hän oli itse linnan alueella. Hopliitteja vilisi joka suunnalla.
+Artemis Brauronian alttarin ääreen kokoontui sotilaita ja pappeja.
+Siellä uhrattiin ja siellä tarkattiin enteitä. Jumalattaren
+suuri pronssipatsas katseli tyhjin, kankein katsein ilmaan, eikä
+kitkerä palaneen haju saanut häntä rypistämään sieraimiansa.
+Työ suuressa uudessa Athenelle aiotussa Parthenon-temppelissä
+-- kaupunginjumalattaren neitsytkammiossa -- oli aikoja sitten
+keskeytetty, mutta telineet olivat jäljellä, ja kaikkialla matalain,
+vasta alussaan olevien porraspylvästen välissä valtaisella
+marmoriperustuksella istui sotureita tuijottaen yli tasangon
+merelle, joka kaukana puolipäivän auteressa välkkyi kuin hiottu
+kilpi Aiginan terävähuippuisen sineen häipyvän selänteen ja Salamiin
+lähempänä olevan rannan alla. Koko päivän he istuivat ja odottivat
+ja sammuttivat nälkänsä isoilla pyöreillä leivillä ja suolaisilla
+öljymarjoilla. Merkki nousuun oli tuleva pian.
+
+Levottomuutta näkyi myös Athene Poliaan satajalkaisen huoneen
+ympärillä. Päivänpaahtamien pylvästen päällinen kattorakennus
+loisti voimakkain värein, punaisin, sinisin ja sinipunervin. Pääty
+alalla taisteli jumalatar hohtavassa ja kirkkaasti väritetyssä
+marmorissa gigantteja vastaan, jotka kuin käärmeet tulivat ryömien
+aina päädynkulmista saakka. Mutta sisällä pylväiden välissä näkyi
+kapeilla jalustoilla aivan nuoria tyttöjä kuvaavia patsaita. Ne
+seisoivat siinä silmät elävän uteliaina ja huulet kaareutuen
+puolikuunmuotoiseen hymyyn. Runsaasti koristelluin monipalmikkoisin
+tukkalaittein he seisoivat sirosti kannattaen hienopoimuisia,
+tähti- ja kukkakoristeisia hameitansa, muutamat purppurakengissä ja
+granaattiomenat pienissä kätösissään. Loisteliaat meanderireunukset
+koristivat hunnunhienoja pukuja. Ne olivat käherätukkaisia kuin
+itämaan prinsessat, ja pitkät palmikot virtasivat alas nuorille
+neitseellisille rinnoille.
+
+Vasten tahtoansa Narkissos äkkiä tuli ajatelleeksi Olympian
+kilpajuoksijatarta. Kuinka hän olikaan ankara ja vaatimaton näiden
+hienostuneiden ja koristeltujen tyttöjen rinnalla, jotka hymyilivät
+valolle ja maailmalle. Nikarete! Kiinteärakenteinen ja hymytön,
+hoikka ja vakava melkein kuin poika. Mutta silloin hän muisti hänen
+kavalan juonensa keskellä itse Artemiin lehtoa Erymanthos-vuorella,
+hänen tytöntahtonsa, hänen päämääränsä. Ja uhmaten hän karkoitti
+hänen kuvansa sielustaan ja alkoi ajatella Feidippidestä. Ehkä jo
+tänään, myöhään illalla hän juoksussaan ehtisi Spartaan ja toisi
+sanoman persialaisten tulosta. Ehkä Nikarete seisoisi nuorten
+lakedaimonitarten joukossa ja ihailisi hänen tekoansa ja upottaisi
+hänet kunnianosoitustensa ja tyttömäisen halunsa lämpöön. Narkissos
+toivotti vielä kerran, ettei milloinkaan enää häntä tapaisi.
+
+Hän meni Erekteuksen ikivanhalle valtiaslinnalle näkemään Ateenan
+pyhää ja kuulua öljypuuta, jota lähde kasteli. Runko oli kutistunut
+ja koukistunut, melkein lehdetön, vain pari lehvää versoi lähinnä
+ohutta lähteensuonta. Syviä, itse kalliopohjaan hakattuja
+kiviportaita hän astui alas pohjoista kohden Poseidonin lähteelle,
+jonka jumalan kolmikärki kerran oli iskenyt pulppuamaan maasta. Hän
+asettui ihmisjonoon, saadaksensa kätensä kourusta maistaa vettä,
+jossa todellakin oli meren sivumaku. Kaikki kaupunkiin tulevat
+attikalaiset kävivät lähteillä. He seisoivat viitaten kattoon,
+joka korkealla kaareutui yli Poseidonin kaivon: iso nelikulmainen
+reikä avautui sen läpi vapaaseen ilmaan. Se oli siinä, jotta jumala
+ylhäältä saattaisi katsella pyhää paikkaa. Sitäpaitsi oli sääntö,
+että salaman tekemää aukkoa ei saanut muurata umpeen, vaan sen piti
+aina jäädä sillensä.
+
+Linna varustettiin joka puolelta puolustusta varten. Ympäristöstä
+tulevat sotilaat viettivät täällä yönsä lähtövalmiina. Temppeleissä
+toimitettiin uhreja. Hekatompedos-temppelin pylväiden välitse
+solahtelivat Ateenan nuoret temppelineidot ulos ja sisälle, siroina
+ja kauniisti puettuina, aivan kuin olisivat itse tyttöpatsaat
+liukuneet alas jalustoiltansa jumalatarta palvelemaan. Narkissos
+ei voinut päästä sisälle. Vain silloin kun suuri ovi kiertyi
+saranatapeillansa, sai hän luoda pikaisen silmäyksen jumalattaren
+ikivanhaan taivaasta pudonneeseen puukuvaan. Gorgo välkkyi korkealla
+hänen rinnallansa, jäykkä aaveenkatse tunki läpi suitsupilvien ulos
+päivänvaloon.
+
+Narkissos ryömi ympäriinsä Akropoliin kalliorinteillä nähdäkseen ne
+onkalot ja luolat, joissa Ateenan jumalilla oli ollut ensimmäiset
+asuntonsa ja joihin sen heimosankarit oli haudattu. Vasta myöhemmin
+ne olivat päässeet maan päälle ja saaneet pysyväiset suuret asuntonsa.
+
+Hän kiipesi ylös Apollon Hypokraioksen luolalle. Muutamat pojat
+näyttivät hänelle näkymättömän tien erään kallionhalkeaman kautta,
+jossa hän ensin takertui kiven selkään niinkuin satulaan, mutta
+ryömimällä eteenpäin pääsi vihdoin sisälle luolaan, jonka kallion
+monissa seinäsyvennyksissä oli pieniä jumalalle pyhitettyjä
+terrakottakuvia. Sieltä hän konttasi sisälle Pan-jumalan kuoppaan
+ja toiselle puolelle suureen onkaloon, jolla oli haudan muoto: se
+oli Erekteuksen olosija. Pimeässä piileskeli salaisuuksia ja tunki
+esille kallionkouruista. Hän veti syvään henkeään, sillä näkymätönten
+hengitys ahdisti häntä. Erääseen toisella sivulla olevaan
+lohikäärmeenkitaan katse hukkui kokonaan -- kalliorotkon avonaiseen,
+pohjattomaan nieluun. Oliko se uhrihauta vai tie Manan majoille?
+
+Kun hän kiipesi takaisin, löysi hän kauempaa vasemmalta kapeat
+hakatut kiviportaat, jotka yht'äkkiä kiersivät esiinpistävän
+kallionkielen ja veivät ristikko-ovelle ja pimeyteen. Muiden
+kävijäin kanssa hän astui sisälle tukalaan, kosteaan luolaan
+ikivanhalle Klepsydran vuorilähteelle, josta Akropolis vainoaikoina,
+ympäristöstänsä eristettynä, saattoi tuoda juomavetensä.
+
+Suuri ruostunut metallikansi peitti vanhaa kaivoa. Kun se nostettiin
+paikaltaan ja laskettiin maahan, kumisi kalliopohja ja jääkylmä
+henkäys lehahti syvyydestä. Palavat honkasalot valaisivat luolaa.
+Narkissos kumartui yli kaivonkehyksen karkeaveistoisen kiven. Syvälle
+vuoreen tunkeutui kaivo monen eri liuskakivikerroksen läpi, milloin
+laajempana, milloin ahtaampana, ja syvimpänä pimeässä kuohui lähde.
+Vedenpinta, joka eli, kiertyi renkaille hiljaa solisten, syvä,
+vihertävän kirkas vesi, joka hengitti kuin paljastettu sydän; se
+sykki sisäistä elämää aivan toisin kuin liikkumattomuuteensa kuollut
+vesi.
+
+Narkissos kumartui syvemmälle ja näki oman päänsä liikehtivän
+pikimustana varjona elävän veden pinnasta. Muinaisuuden ääni
+solisi ylös hänen korviinsa synkästä syvyydestä -- salaperäisenä,
+vaikenevana, puoleensa tenhoavana: Klepsydra -- vesikello -- vesi,
+joka hiipii elävänä kammiosta kammioon ja päätyy itse ajan virtaan.
+
+Kuinka moni sukupolvi olikaan kuunnellut tämän hiljaa solisevan
+vesikellon virtaa ja etsinyt itse aikaa sen pohjalta? Kuinkahan
+monen tunnin kuluttua barbaarit tunkeutuisivat tuohon salaperäiseen
+koneistoon ja tappaisivat hiipivän ja elävän veden tältä kaupungilta,
+jonka piilevä suoni se oli? Narkissosta puistatti. Hän sulki silmänsä
+kylmältä henkäykseltä, joka tuli alhaalta meren vesikellosta,
+mustasta kuin yö, joka kuohuili ja virtasi hänen jalkaansa alla,
+johon ehkä itse Poseidon oli uurtanut sen kallion poveen, voidakseen
+taas yhdellä ainoalla sormella sulkea sen juoksun...
+
+... Akropoliin etelärinteellä kävi Narkissos Asklepioksen pyhällä
+alueella, jossa sairaat voivat maata itse temppelin pitkissä
+pylvässaleissa vahvistavan auringon alla ja virvoittaa itseänsä
+juomalla jumalan pyhästä lähteestä. Mutta useimmat vuoteet olivat
+jätetyt. Persialaisten pelko ajoi ontuvat ja rammat pois tieltä.
+Asklepioksen ja Hygieian kuvat tuijottivat ulos auringonpaisteeseen,
+jonne pakenijat olivat hävinneet. Jäljelle jäi vain savisia tahi
+vahasta muovailtuja jumalan parantamien sairasten jäsenten kuvia.
+Erittäinkin jumalan luolassa riippui suuri paljous kiitoslahjoja.
+Narkissos muisti Hermofantosta, mutta kaikkein vähimmän toivetta oli
+tavata häntä täällä -- hänellä oli jumalan käärme matkasauvassaan.
+Kalliopohjassa olevassa kuopassa viruivat pyhät Asklepioksen käärmeet
+ja nukkuivat suojassa auringolta. Niitä peittävä kansi liikahteli,
+kun ne kiemurtelivat kierrekerässään. Jos nosti kannen pois, näkyi
+pitkin ruumista hiipivää liikettä niiden nahan ja suomujen alla,
+ja silmät tuijottivat sokeasti ja värähtämättä aurinkoa. Niitä
+ruokittiin kyyhkysillä, jäniksillä ja muilla uhrieläimillä, ja
+ne katselivat saalista niinkuin olisivat tarvinneet kauan aikaa
+havaitaksensa sen.
+
+Myös Kalliroen pyhällä lähteellä hän kävi. Matkalla näki hän
+"Dionysoksen suossa" ja hämmästyi jumalan valtavan suurta
+viinikuurnaa. Kaikilta puolin suljetussa luolassa virtasi lähde
+yhdeksästä suusta. Vesi tuli alunperin hienona suonena Runotarten
+kunnaalta ja juoksi alas pitkin luolan seiniä; se kokoontui kiveen
+uurrettuun kuurnaan ja juoksi siitä kaivoon. Eräs ateenalainen
+kertoi Narkissokselle, että vesi oli kadonnut eikä kaivoon sitä enää
+ollut tullut, kun Runotarten kumpu joutui rakennusten valtaan ja sen
+kalliopinta peittyi, jolloin viisas Peisistratos oli rakentanut uuden
+ja rikkaan vesijohdon Hymettos-vuorelta; tämä johto liittyi Kalliroen
+lähteeseen ja hurskaan petoksen kautta ylläpiti sen vesirunsautta.
+Vanhan luolan edustalle hän oli rakennuttanut suuren kaivohuoneen,
+jossa vesi virtasi esiin noista yhdeksästä suusta. Naisia tuli ja
+meni kantaen suuria hydriadejansa. Nuoret tytöt heittivät hänelle
+silmäyksiä, ja eräs sanoi ääneensä: "Älköön morsiamesi noutako
+kylpyvettä, ennenkuin persialaiset jälleen ovat maasta poissa."
+
+Akropolis suljettiin nyt kaikilta muilta paitsi linnan varusväeltä.
+Hopliitit kokoontuivat maakunnittain, kustakin fylestä erikseen.
+Polemarkki Kallimakhos ja kymmenen strateegia, niiden joukossa
+Aristeides, Themistokles ja Miltiades, tarkastivat niiden joukot.
+Salpinks-merkit kajahtelivat. Pikalähettejä juoksi kaupungin sekä
+Peiraioksen ja Sunionin välillä. Lykabettoksella ja Hymettoksella oli
+tähystäjiä. Vähitellen tuli persialaislaivaston tarkoitus näkyviin.
+Se ei lähestynyt Faleronin lahtea eikä kiertänyt Sunionin nientä,
+vaan kulki pohjoista kohden pitkin Attikan itärantaa, kunnes nuo
+600 laivaa laskivat ankkurinsa Marathonin rantatasangon edustalle.
+Kavaltaja Hippias tämän neuvon oli persialaisille antanut, koska
+hän erinäisten salaisten syiden perusteella toivoi voivansa nostaa
+talonpojat ja vuoriston asukkaat Ateenaa vastaan ja itse kaupungissa
+saavansa puoluelaisia ja voivansa taivuttaa ne kavallukseen.
+
+Vielä odotettiin vastausta Spartasta. Kului päivä toisensa
+jälkeen, mutta Feidippides ei palannut. Sillävälin keskittyivät
+myrskypilvet Ateenan ympärille. Kukkuloilta nähtiin persialaisten
+aseiden välähtelevän aina kauas itäpohjaan niinkuin ukkospilvessä
+risteileväin salamain, mutta vielä ei jyrähdyksiä kuulunut. Yhdessä
+päivämatkassa saattoivat persialaiset ehtiä Ateenan edustalle ja
+saartaa kaupungin niin ettei mitään apua voitaisi ulkoapäin saada.
+Persialaisella kullalla saattoi Hippias tehdä kavalluksen huonoa
+kylvöä itse muurien sisäpuolellakin. Asema näytti epätoivoiselta.
+Jos Ateena tahdottiin pelastaa, täytyi hopliittien marssia kohden
+persialaismerta ja aallonmurtajana torjua sen valtava tulva,
+ennenkuin se ehtisi tuhoamaan itse kaupungin.
+
+Yhden päivän jälkeen, joka kului kuin olisi palanut omaan polttavaan
+helteeseensä, näkyi uusikuu äkkiä Salamiin puolella, terävänä kuin
+veitsi. Tomupilvi tuli kiitäen eteenpäin Eleusiin pyhää tietä. Nuoria
+miehiä liittyi juoksemaan kilpaa hevosten kanssa, talonpoikia tuli
+taloistaan huudellen kysymyksiä. Mutta tomupilvi kulki eteenpäin
+eikä antanut muuta vastausta kuin kumean kavionkapseen. Vasta aivan
+kaupungin edustalla tomupilvi haihtui ja väkijoukko, joka väistyi
+sivuun, voi erottaa ratsastajan.
+
+Hänellä oli yllänsä purppuranvärinen asetakki. Pöly oli kertynyt
+kuin taikinaksi ratsun hikiselle selälle. Mutta ratsastajalla oli
+yhä raskas kypäränsä päässänsä eikä hän hiljentänyt vauhtiansa.
+Hänen kasvonsa olivat melkein mustanruskeat. Hän istui suorana
+satulassa ja sääret olivat kiinteästi ratsun kyljissä. Ympärillä
+satoi huutoja: Mistä? -- Mikä sanoma? -- Ettekö näe, että hän on
+punainen kuin purppurasimpukka. -- Ei, Spartan verivelliin hän on
+kastettu. -- Niinpä niin, hänen nenänsä on litistynyt niinkuin
+kaikkien spartalaisten. Ne ruhjovat nenäluunsa nyrkkeilyissään. --
+Seis, mies! Etkö voi vastata? -- Vai etkö tulekaan Spartasta? -- Vai
+persialaisilleko sinä sanaa vietkin. Silloin olet väärällä tiellä.
+-- Kierrä toista tietä! Pohjoiseen! -- Kohteliaisuutesi ilmaisee
+kyllä syntyperäsi. -- Lakedaimonilaiset ehkä leikkaavat kielen
+lähettiläiltään, jotta he eivät matkalla lörpöttele.
+
+Ratsastajan kasvoissa ei ilmekään muuttunut. Hän ratsasti suoraa
+tietänsä niin lujana, että ne kädet, jotka ojentuivat pysähdyttämään
+ratsua suitsiin tarttuen, saivat koskettaa vain hevosen häntää.
+Dipylonin kohdalla hän pysähtyi vartijan eteen, jolla oli keihäät
+kainalossaan ja joka käskien ojensi oikean käsivartensa häntä kohden.
+Hän ei noussut ratsunsa selästä, vaan sanoi lyhyesti: Vie minut
+Buleuterioon. Ja niin hän ratsasti läpi portin, niin että vartijan
+täytyi juosta pysyäksensä hänen jäljessään. Ei sanaakaan saatu kuulla
+hänen suustaan, ennenkuin hän seisoi arkonttien edessä ja kurkku
+käheänä pitkän pölyisen ratsastuksen jälkeen lausui: "Lakedaimonin
+kuninkaat Kleomenes ja Leotykides lähettävät ateenalaisille sanan,
+että lakedaimonilaiset eivät saata lähteä sotaan, ennenkuin kuu on
+täysi."
+
+Sen enempää hän ei sanonut. Mutta Ateena sai paljon puheenaihetta.
+Oli pisteliäs teko heidän Feidippidestään kohtaan, että vastausta ei
+tuotu juosten. Lakedaimonilaiset olivat käytännöllistä kansaa, jotka
+eivät kerskumista rakastaneet. He eivät pitäneet juoksukilpailuja
+sota-aikoina. Ratsastava airut oli sekä nopeampi että luotettavampi
+ja hevosen elämä oli halvempi kuin ihmisen. Mutta mikä musta ja
+yksinkertainen taikausko lieneekään Eurotaan rannoilla vallinnut,
+kun he eivät uskaltaneet taistella, ennenkuin kuun kehä täyttyi. Ja
+mikähän oraakkeli niin tyhmiä neuvoja antoi?
+
+
+
+
+XV.
+
+Marathon.
+
+
+Seuraavana aamuna auringon noustessa marssi Ateenan asekuntoinen
+väki sotatantereelle Kefisoksen tietä. Koko kaupunki saatteli
+sitä matkaan. Joka strateegilla oli johdossaan tuhat hopliittia.
+Täysissä sotavarustuksissa, helisevissä panssareissa ja luustoissa,
+miekka, keihäs ja raskas pronssikilpi aseinaan he marssivat
+eteenpäin. Kymmenentuhatta raskasaseista, itsetietoista ja ylpeätä
+miestä, attikalaisen maan omistajia ja viljelijöitä. Vain maan
+valtiaat olivat kyllin arvokkaat maata puolustamaan. Kauppiaat ja
+käsityöläiset olivat niinkuin pikkuporvarikin sotapalveluksesta
+vapautetut. Niinkuin Homeros oli laulanut: viljassa urhojen ydin --
+niin nämä miehet, joiden omaa oli maa ja sen sato, olivat kansan ydin
+ja valtion turva.
+
+Niinkuin juhlakulkue marssi puolustajain joukko kaupungista.
+Juhlahetki oli painanut kauniin kypärän heidän kulmillensa.
+Kypäränharjat välkkyivät auringossa. Naiset seurasivat kulkuetta,
+lapsia juoksi sivulla, vanhuksia seisoi pitkiin kainalosauvoihinsa
+nojaten, terveyttä matkalle toivottaen, kyynelten vyöryessä harmaille
+parroille. Miltiades kulki niinkuin muutkin sotapäälliköt jalkaisin
+ja kantoi itse kaikkia aseitansa. Hän kiitti eläköönhuudoista
+kohottamalla keihästä oikeassa kädessään. Vain kerran hän kääntyi,
+osoitti Akropoliin auringonvalaisemaa kalliota ja huusi: "Jumalatar
+suojelkoon linnaansa ja kaupunkiansa! Persialaiset eivät pääse hänen
+temppeliinsä muuten kuin meidän ruumiittemme yli."
+
+Tien tomussa päilyivät kastehelmet. Aurinko paahtoi kuumasti.
+Mutta Kefisos-laaksosta puhalteli tuulenhenki läpi öljypuumetsän.
+Silmät tervehtivät Akadeinoksen pyhää puistoa, ja Kolonos-kunnaalta
+tuprusi savua Poseidon Hippioksen alttarilta. Sitten tuli kauniisti
+viheriöivä Demeterin kumpu, tumma silkkiäispuun lehdistä. Talonpoikia
+tuli kantaen vasuja täynnä kiiltävän mustia marjoja virvoittamaan
+lähtijöitä. Mehiläiset surisivat. Tuuli toi rinteiltä viininlehväin
+maustaman henkäyksen. Aurinko sulatteli kultaista valoansa juoksemaan
+yli kaikkien sinipunervain vuorenharjujen, joiden jyrkänteet
+siinsivät sinisinä ja ääriviivat loistivat. Hopliittien jokainen
+marssiaskel täytti heidän rintansa ilolla siitä, että se maa, jolla
+he kulkivat, oli heidän omansa ja että he tunsivat maan ikivanhojen
+kasvojen jokaisen juovan.
+
+Viimeisenä kulki kuormasto, kuljettaen kaikenlaisia varastoja. Mutta
+lisäksi oli kullakin raskasaseisella seuralaisenansa kilvenkantaja.
+Narkissos oli ilmoittautunut palvelukseen, ja itse polemarkki oli
+hänet hyväksynyt, huomaten hänen kauniin, sorean kasvunsa.
+
+Eläköönhuudot ja onnentoivotukset matkaanlähtevälle sotajoukolle
+olivat vaienneet. Tomu nieli sen kulun. Öljymetsä ei antanut varjoa,
+mutta nyt alkoi auringon loisto suuntautua Pentelikon-vuoreen.
+Hopliitit antoivat aseensa pois. Levähdettiin ja aterioitiin. Sitten
+lähdettiin matkaan jälleen kukin fyle erikseen.
+
+Narkissos kulki kantaen polemarkin kilpeä ja pitkää keihästä.
+Polemarkki viittasi eräälle kuormarengille, laski kätensä
+Narkissoksen olalle sanoen: "Sinä olet hyvä kantaja. Mutta on sinulla
+parempikin tehtävä kuin olla kuormajuhtana. Anna tänne! Anna tämän
+miehen ottaa taakkasi. Juokse ylös Brilettoksen huipulle ja ole
+siellä iltaan. Katsele joka taholle ja ilmoita minulle, mitä näet.
+Tutki, onko persialaisia tahi persialaisystäviä huipulla. Mutta
+auringon laskiessa on sinun oltava minun luonani Marathonissa."
+
+Narkissos oli ylpeä tehtävästä ja alkoi kepein jaloin juosta
+ylöspäin. Pian pääsi hän honkametsäin varjoihin. Ilma raitistui ja
+oheni. Havuneulaset tekivät polut liukkaiksi. Silloin tällöin vilisi
+hieno vesisuoni kuin teräskäärme alas paahtunutta kalliota. Pieniin
+kosteihin kuoppiin kokoontui vähän vettä ja teki sammalen vihreäksi.
+Keltaisen ja kankean ohdakekukan sijalle ilmaantui rehevä ja mehuinen
+asfodelos -- hän taittoi murean varren ja imi mehun kuin salaatista.
+Ampiaiset surisivat villien viikunapuiden lehvissä.
+
+Hän oli jo niin korkealla, että näki ateenalaisten ryömivän pieninä
+kuin muurahaiset laakson varjossa. Yhä korkeammalle hän nousi läpi
+kaunisten metsäin, joiden ilmaa oli virkistävä hengittää, Avoimilla
+päivillä vilisi mehiläisiä. Vuohet ja muut eläimet pakenivat, kun
+hän näyttäytyi -- ja ihmisetkin, jotka paimensivat niitä tahi
+vaelsivat ympäri ilman laumaa. Arkailivatko ne häntä, kuin hän
+olisi ollut meedialainen? Vai olivatko ne itse meedialaisia tahi
+meedialaisystäviä vakoilemassa vuorella? Vähitellen loppui metsä ja
+valkeita juovia ilmaantui vuoren pintaan, vanhempia tahi uudempia
+leikkauksia, jotka paljastivat syvällä piilevät marmorivuoret --
+keltatäpläiset, niinkuin juoksevan ruosteen likaamat. Ei kukaan
+tehnyt työtä kaivoksissa. Ateenalla oli muuta ajattelemista kuin
+marmorin louhintaa Peisistratoksen kauan sitten aloittamiin
+temppelirakennuksiin ja alttareihin. Hänen täytyi kiertää kaukaa
+kuilujen sivu; marmorinsekaisia kivisiruja vyöryi ja rasahteli hänen
+askeltensa alla. Mutta vihdoin hän oli perillä, kuumana helteestä ja
+janosta, ylimmällä huipulla ja avasi silmänsä ahmiaksensa näkyä joka
+taholla ympärillänsä.
+
+Attika! Attika! Hän tunsi itsensä ateenalaiseksi tämän nähdessään.
+Meren ja vuorten keskellä siinsi tuo tarkka-äärinen maa hänen allansa
+joka puolella. Kaikkialla sinersivät vuoret, kaikkialla välkkyivät
+vedet. Koko Hellaanko hän siis tästä saattoi nähdä? Lännen ilmalla
+häipyi Korinton kannas kapeaksi vyöksi, joka liitti Peloponnesoksen
+Attikan vuoriin. Luoteessa näkyi Parnes-harju. Sininen auer tuolla
+kaukana lainehti Thessaliaa kohden. Mutta itäpohjan puolella juoksi
+suunnattoman pitkä juova merta rannikon ja käärmeenmuotoisen
+saaren välillä, jonka harjanne oli korkea -- se lienee ollut
+Euboia. Etelässä päin hän näki Ateenan vuoripylväät Hymettoksen ja
+Lykabettoksen, sieltä katsoen matalia pieniä kunnaita, ja hän saattoi
+erottaa Akropoliin miekannupun, joka nousi valkean rakennusryhmän
+keskeltä. Öljymetsä mateli niinkuin sinivihreä toukka alas kohden
+kaupunkia.
+
+Hän pysähdytti katseensa lennon ja antoi sen vaipua alas vuoren
+pohjoista rinnettä. Hän näki hopliittien marssivan pienissä
+kyhmyisissä neliöissä alas kohden laveata tasankoa. Ja -- Zeus avita!
+-- rannanreunassa aivan alhaalla laajan, avoimen lahden rannalla --
+siellä oli persialaisten leiri. Hänen sydämensä alkoi lyödä. Kas,
+teltta teltan vieressä loputtomissa riveissä niinkuin kenno kennossa
+ampiaispesässä. Ja meren ulapalla kolmisoutiot purjeettomina,
+mastotkin laskettuina, suunnaton rivi väläjäviä laivanrunkoja --
+pitkin rantaa valkea päärme haaskalokkeja, jotka makasivat siipiään
+levähdyttäen.
+
+Airot olivat levällään molemmin puolin niinkuin kalan piikkievät.
+Terävällä katseellaan Narkissos huomasi, että ne olivat asetetut perä
+rannan hiekkaa vasten -- valmiina lähtemään ulapalle jälleen. Mutta
+ulkoa tummansiniseltä mereltä tuli purjeita lentäen -- kuin valkeita
+perhosia -- nopeakulkuisia laivoja, sanantuojia saarten suuresta
+hajanaisesta parvesta.
+
+Valtavan suuria lintuparvia lensi yli hänen allansa olevan
+kalliorinteen, pieniä, lyhytsiipisiä surisevia lentäjiä, jotka
+hajaantuivat yli punaisen kalkkikiven niinkuin pilvi pieniä mustia
+täpliä. Mutta päänsä päältä hän kuuli voimakasta hidasta lentoa.
+Kuului vihlovan terävää kirkunaa ilmasta, ja äkkiä suhahti hänen
+ohitsensa suuria petolintuja, joiden kaula oli alaston ja pitkä kuin
+käärme. Hänen katseensa seurasi niitä ja näki niiden laskeutuvan
+suurelle risuläjälle, jonka hän vasta silloin huomasi.
+
+Hän meni lähemmäksi. Linnut väistyivät kömpelösti syrjään, ne
+koukistelivat punalihaisia kaulojansa ja tuijottivat alas Marathonin
+lahtea kohden vihlovan ahnas nälkä kesyttömissä keltareunaisissa
+silmissään.
+
+Risut näyttivät läjätyn äskettäin ja niihin oli sekoitettu paljon
+rutikuivia käpyjä. Se näytti olevan nuotio, valmis sytytettäväksi.
+Narkissos huomasi, että siinä juuri oli Brilettoksen korkein kohta,
+josta näki yhtä hyvin Marathonin tasangolle kuin Kefisos-laaksoonkin
+ja Ateenan Akropolis-kalliolle. Risuläjän viereen oli suurten
+kivien ja köyden avulla pystytetty korkea honka. Narkissos jatkoi
+etsintäänsä ja löysi risukasan alle kätketyn valtavan suuren pyöreän
+kilven, joka loisti kuin aurinko.
+
+Auringon laskiessa hän tuli ateenalaisten jälkijoukossa Marathonin
+luona olevaan Herakleen lehtoon. Sinne leiriydyttiin yöksi. Hän
+tapasi polemarkin seisomasta lähteen äärellä juoden kädestään. --
+"Juo sinäkin!" sanoi hän Narkissokselle, "ja kerro sitten, mitä olet
+nähnyt." Narkissos joi ja sanoi:
+
+"Herra, persialaislaivasto on yhtenä ainoana ketjuna, mutta
+kolmisoutioiden keula on ulapallepäin."
+
+"Aivan niin!" sanoi polemarkki ja hymyili. "Se on selkä meihin päin
+voidakseen paeta niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta tapasitko
+persialaisia Brilettoksen huipulta?"
+
+"En herra, en persialaisia, mutta kyllä niiden ruumiinsyöjiä.
+Korppikotkat istuivat siellä huipulla odottamassa haaskoja."
+
+"Ja muuta et nähnyt?"
+
+"Kyllä, rovion, äskettäin risuista kootun. Ja sen lisäksi tämän
+kilven."
+
+Ja Narkissos näytti suuren, pyöreän ja loistavan kilven, jonka oli
+laahannut mukanaan vuorelta.
+
+"Herakles avita, käskinkö sinua tuomaan vuoren huippuakin tänne
+alas?" kysyi Kallimakhos ja nosti kilpeä korkealle käsissään. "Pane
+se paikallensa jälleen, mistä sen otitkin. Ja ole siellä ylhäällä
+joka yö ja tuo minulle sana joka aamu."
+
+Narkissos vei vielä samana yönä kilven takaisin ja pani sen sinne,
+mistä oli sen ottanut.
+
+Seuraavat päivät pysyivät ateenalaiset hiljaa pyhässä lehdossansa,
+joka oli kunnaalla, mistä näkyi koko tasanko. Persialaiset eivät
+näyttäneet liikkuvan siellä alhaalla. Aamuin ja illoin kuuluivat
+heidän barbaarikansalle ominaiset merkkipuhalluksensa, joita
+helleenit eivät ymmärtäneet. Laivatkin pysyivät liikkumatta. Mutta
+Ateenan strateegit pitivät joka päivä sotaneuvottelua Herakleen
+alttarin ääressä. Siihen oli erotettu niin laaja piiri, ettei voinut
+kuulua sen ulkopuolelle mitään, mitä sotaneuvostossa sanottiin.
+
+Hopliitit käyttivät odotusaikaa voimiensa vahvistamiseen ja aseiden
+somistamiseen. Ei kukaan tietänyt, milloin rajuilma puhkeaisi.
+
+Etäällä lännessä nähtiin odottamatta keihäänkärkiä välähtävän
+Parnes-vuoren suojasta. Kohta nähtiin sen olevan marssiva sotajoukko.
+Ylhäältä Herakleen lehdosta sitä tarkasteltiin ja arvailtiin tuliko
+se Thebasta vai vielä kauempaa. Kaikkien katseet olivat suunnatut
+länteen, mutta kukaan ei saanut lupaa rientää tulijoita vastaan.
+Kaikki fylet ottivat aseensa ja järjestyivät. Kilvet kohotettiin
+laskevaa aurinkoa kohden ja keihäät ojennettiin suoraan ilmaan,
+pystyyn oikealle olkapäälle. Salpinksit soivat. Polemarkki tarttui
+puhetorveen ja puhui tulijoille useamman stadionin päästä: "Hellaan
+miehet, mistä tulette?"
+
+Silloin hopliittijoukkue pysähtyi ja ojensi keihäänsä ilmaan samalla
+tavalla -- yht'äkkiä ne putkahtivat esiin kuin kultatähkäiset
+viljankorret, ja pauhuna kuului huuto, ilman puhetorvea,
+boiotialaisella kansanmurteella: "Ateenan veljet, Plataia lähettää
+teille avuksi kaiken asekuntoisen nuoren väkensä, tuhannen miestä,
+yhteistä persialaista vainolaista vastaan."
+
+Riemuhuuto kajahti ateenalaisten joukosta ja he syöksyivät Plataian
+miehiä vastaan ja syleilivät heitä kuin veljiä.
+
+Sinä iltana he menivät varhain levolle. Useimmat nukkuivat taivasalla
+aseet sivullansa. Kaikki tiesivät, että Miltiadeelle olivat muut
+strateegit luovuttaneet ylijohdon, mutta että hän ei tahtonut
+ryhtyä taisteluun niinä päivinä, joina muilla oli oikeus määräysten
+antamiseen. Mutta seuraava päivä oli hänen. Kaikki aavistivat, että
+myrsky puhkeaisi seuraavana päivänä. Auringon noustessa sanottiin
+strateegin ilmoittavan, mitä tapahtuisi.
+
+"Narkissos", sanoi polemarkki, "nyt tiedämme, mikä Hippiaan
+kavaltajajoukkiolla Ateenassa on mielessä. Huomisen aamun koittaessa
+ne aikovat Brilettoksen huipulta antaa persialaisten laivastolle
+merkin, jotta ne nostavat ankkurit ja purjehtivat Sunionin ympäri
+Faleronia kohden yllättämään ja valtaamaan Ateenaa; sillä aikaa
+taistelevat persialaiset täällä Marathonin luona meitä vastaan.
+Minä olisin jo kauan aikaa sitten antanut hävittää heidän salaiset
+valmistuksensa Brilettoksen huipulla, mutta siitä olisi näkynyt, että
+juoni on tullut ilmi, ja Ateenan meedialaisystävät olisivat saaneet
+aikaa uusien ansojen punomiseen. Tänä yönä sen täytyy tapahtua. Ota
+kymmenen minun helooteistani kanssasi ja hajoita rovio, niin että
+siellä ei ole tikkuakaan tulenottavaa sytytettävänä eikä kilpeä
+näytettävänä. Ja tule nopeasti takaisin."
+
+Narkissos poistui tyveneen helteiseen iltaan.
+
+Miltiades valvoi koko yön. Vielä kerran hän ajatteli suunnitelmansa
+alusta loppuun. Hän tiesi, että pimeässä kaikki näkyy selvemmin,
+tähtivalossa löytää ajatusvirheen helpommin kuin auringon loisteessa.
+
+Päivän koitossa piti persialaisen sotajoukon toisen puoliskon olla
+taisteluvalmiina teittäin edustalla houkuttelemassa ateenalaisia muka
+ratkaisevaan taisteluun; toinen puolisko taas vietti yönsä laivoissa
+valmiina purjehtimaan Ateenaan ja odotti vain merkkejä Brilettoksen
+huipulta saadaksensa tietää, oliko tullut oikea hetki rientää
+Ateenaa vastaan ja vallata kaupunki, sillä aikaa kuin ateenalaisten
+sotajoukolla oli tekemistä taistelussa Marathonin luona. Ei ollut
+muuta keinoa kuin yllättää persialaiset ja antaa heille sellainen
+isku, joka veisi voimat.
+
+Vähän puoliyön jälkeen pääsi Narkissos kuormarenkiensä kanssa
+Brilettoksen huipulle, hakkasi maahan vartijat, jotka nukkuivat
+rovion ääressä, ja hajoitti sitten rovion joka puolelle, kaasi
+honkariu'un ja syöksi suuren kilven syvimpään kuiluun, minkä löysi.
+Kilpi lauloi kuin turmalintu yössä. Sitten hän lähti laskeutumaan.
+Jo ennen auringon nousua ehti hän näkemään ateenalaisten lähtevän
+liikkeelle Herakleen lehdosta ja harvassa joukossa, ohuessa
+aaltoilevassa ketjussa, joka oli ohuin keskikohdaltaan, pikamarssissa
+laineen tavoin syöksyvän persialaisia vastaan, jotka paraikaa
+järjestelivät suunnattomia joukkojansa telttojen edustalle.
+
+Narkissos ja kuormastosotilaat kiiruhtivat kulkuaan, niinkuin
+olisivat olleet mukana hyökkäyksessä. Keihäät ojossa nähtiin
+ateenalaisten juoksevan yli tasangon; heidän takanaan heiluttivat
+helootit linkojansa. Kivet lentelivät pieninä pisteinä ilmassa
+ja kulkivat pitkissä kaarissa yli helleenien päiden pudotaksensa
+persialaisten neliönmuotoisiin joukkoihin. Vastaus tuli samassa
+hetkessä. Tiheitä sirajavien nuolten parvia nousi saakilaisten
+jousimiesten joukosta. Ne olivat kuin kiitäviä lintuparvia, jotka
+lensivät hyökkääviä hopliitteja vasten kasvoja. Mutta nuolisade
+toisensa jälkeen kulki läpi joukon, eikä heidän riveihinsä näkynyt
+aukkoja syntyvän; he riensivät pysähtymättä eteenpäin. Näkyi vain
+sotisopien luulevyjen sekavaa vilkettä ja tuossa tuokiossa pusertui
+ohut rintama persialaisten sullottujen laumojen pintaan. Keskustassa
+näytti siltä, kuin olisi vihollislauma ne hajoittanut ja nielaissut,
+mutta sivustat painuivat väkivoimalla kaaressa eteenpäin, mursivat
+vainolaisen siivet ja sulkeutuivat kuristaen persialaisten keskustan
+ympärille.
+
+Taistelun kulkua ei enää voinut erottaa. Narkissos juoksi kuin hengen
+edestä. Hän kuuli jo kilpien kumajavan -- keihäät iskivät, miekat
+pistivät ja kypärät soivat, kun niihin sattui. Eteen ja takaisin
+lainehtivat joukot peittyivät pölypilveen.
+
+Mutta yht'äkkiä alkoi pakolaisia luikkia takaperin -- ensin
+jousimiehet, jotka olivat heittäneet kaarensa menemään. Teltat
+estivät jonkun aikaa tätä pakoa näkymästä. Mutta sitten alkoi
+rannalla vilistä. Vain yksi ainoa pakotie oli tarjona. Pohjoisessa
+oleva suo vangitsi pakenijat pohjattomaan liejuunsa. Hopliitit
+seurasivat heitä läpi leirin ja ajoivat edellänsä rannalle, meren
+äyräälle, laivojen luokse, joita nyt alettiin huovata maalle päin,
+ottamaan suojaansa pakenevia. Vedessä rintaa myöten persialaiset
+takertuivat kuin kouristuksessa laivoihin ja antoivat vetää
+itsensä ylös airoilla ja köysillä. Mutta pian sen jälkeen ehtivät
+takaa-ajajatkin laivoille. Ne lähtivät soutamaan rannasta ja
+riensivät pelastavaa ulappaa kohden.
+
+Kun Narkissos aivan hengästyneenä pitkästä juoksusta saapui
+tasangolle, oli taistelu jo päättynyt. Telttain välissä, suossa ja
+rannalla makasi persialaisten kaatuneita niinkuin niitettyä kaislaa.
+Ateenalaiset pistelivät vielä keihäin ja miekoin ja sammuttivat
+jokaisen, joka liikahti. Oli niinkuin olisi tapettu delfiinejä, joita
+aallot ovat tuoneet rannalle. Heidän nahkalla verhotut pajukilpensä
+olivat silvotut, keltaiset kädet puristivat lyhyitä miekkoja tahi
+käyräkalpoja. Narkissos ihmetteli niiden koruompeleisia juhlapukuja,
+pitkähihaisia takkeja, jotka jatkuivat yli pään kummallisina
+tupsulakkeina, nuoralla kiinnikurottuja housuja, heidän ranne- ja
+nilkkarenkaitaan, kultaketjuja ja muita koristeita.
+
+Telttain välissä lepäsi polemarkki Kallimakhos, kahden persialaisen
+keihään lävistämänä. Kuoleman verhoa tuskin näkyi hänen silmillänsä
+-- ne katsoivat Brilettos-vuorta, josta ei rovio ollut loistanut eikä
+merkkiä ollut tullut laivojen lähteä. Mutta mitä tuo merkitsi? Tuliko
+polemarkin silmiin yht'äkkiä voimakkaampi katse, välähtivätkö hänen
+kangistuneet kaulalihaksensa? Narkissos seurasi hänen katsettansa ja
+näki liekin leimahtavan sieltä suoraan etelästä, niinkuin auringon
+sytyttämänä. Vähän sen jälkeen nousi savupatsas, joka oli niinkuin
+kypäräntöyhtö vuorenhuipun ympärillä, ja keskeltä savua näkyi
+yht'äkkiä voimakas valonloiste.
+
+Ja meren ulapalla olevat persialaiset, jotka kauan olivat turhaan
+odottaneet airot ylhäällä, näkivät yht'äkkiä sovitun merkin, ja
+heidän sadat kolmisoutionsa lähtivät yht'aikaa liikkeelle. Airot
+nousivat ja laskivat jälleen meren peilipintaa ja lipuivat hiljalleen
+etelään.
+
+Mutta Kallimakhos katsoi yhä, niinkuin ei olisi uskonut omia
+sammuneita silmiään. Ja Narkissos katsoi: kavaltajat olivat kuitenkin
+antaneet persialaisille sovitun merkin monta tuntia liian myöhään.
+Nyt, kun nämä vihdoin purjehtivat etelää kohden, olivat ateenalaiset
+jo päässeet voittajiksi Marathonin luona.
+
+Hän veti toisen keihäistä ulos haavasta. Veri hulvahti jäljessä
+niinkuin hitaasti juoksevasta sameasta lähteestä. Mutta mitään
+elonmerkkiä ei jäykistyneisiin jäseniin ilmestynyt. Avoimesta
+katseesta näytti elämä ikäänkuin paenneen ylös Brilettokselle sieltä
+katselemaan toisella puolella olevaa kaupunkia kohden, joka lepäsi
+puolipäivän auringossa kohtaloansa aavistamatta.
+
+Mutta Miltiades aavisti, kun hän näki persialaisten kolmisoutioiden
+poistuvan. Tuolta ylhäältä annetut merkit ilmaisivat niille, että
+kavaltajat odottivat heitä kaupungissa ja että hyökkäystä tuettaisiin
+itse muurien sisäpuoleltakin. Datis ohjasi nyt laivansa Faleronia
+kohden. Kaikin airoin riennettiin nyt yllättämään kaupunkia.
+Senvuoksi kutsui hän luoksensa juoksijan ja käski hänen rientää
+ennakolta kaupunkiin viemään sanomaa siitä ylväästä voitosta, jonka
+he olivat juuri saaneet. Itse kokosi hän sotajoukon kiiruhtamaan
+pikamarssissa Ateenaan, ja iltapäivän polttavassa auringossa johti
+hän takaisin hopliitit, jotka vielä höyrysivät taistelun kuumuudesta,
+aseet vielä verestä kosteina ja nuolia riippuen kiivissä.
+
+Mutta taistelutanterelle jäivät ruumisjoukkojen keskelle Aristeides
+ja hänen fylensä. Suon yllä kaartelivat jo Brilettoksen korppikotkat
+ja iskivät saaliiseensa, persialaisiin, jotka olivat kiinni liejussa
+kuin ampiaiset mehiläiskennoissa voimatta enää pistää. Myös
+teittäin edustalla ja leirin alueella sekä pitkin rantaa makasi
+ruumiita hajallansa verisen käsikähmän kaatamina. Musertuneissa,
+päähinevaatteiden verhoamissa aivoissa olivat vielä linkokivet
+kiinni kuin kiilat, mustista parroista valui veri. Hopliittien
+pitkät keihäät olivat kekonaan lävistäneet suojattomat ruumiit.
+Kalkinvalkeat kasvot olivat alkaneet turvota ja käydä sinisiksi. Ja
+helootit kulkivat ruumiilta ruumiille kooten viittoihinsa ketjuja,
+rannerenkaita ja käyriä miekkoja sekä sinettikiviä keltaisista
+sormista.
+
+Aristeides oli sulkenut polemarkin silmät ja antanut laskea hänet
+suurista attikalaisista pronssikilvistä muodostetuille paareille.
+Senjälkeen antoi hän koota kaatuneiden Hellaan miesten ruumiit.
+Kuoppa kaivettiin ja siihen tuotiin merihiekkaa; sille ladottiin
+kuivista risuista, jotka saatiin Herakleen lehdosta, yhteinen rovio;
+sille laskettiin kaatuneet pitkiin riveihin kasvot etelään päin.
+Lähelle sitä kasattiin suuresta persialaissaaliista voitonmerkkejä,
+joita myöskin leiristä tuotiin. Siinä lepäsivät hopliitit täysissä
+varustuksissaan käsien kankeat jääsormet keihäänvarsia puristaen.
+Mutta suuri persialaisruumisten joukko laahattiin läjissä pois
+suohon, kunnes niistä syntyi löyhkäävä lihavuori. Ja korppikotkat
+saivat yksinoikeuden heidän yhteishautaansa, helleenit eivät
+loukanneet persialaisten pyhää tulta syöttämällä sille heidän
+saastaisia ruhojansa. Mutta kun aurinko laski, niin he kokoontuivat
+sille suurelle roviohaudalle, jossa heidän kansansa miehet
+lepäsivät. Ja tulen puihin tarttuessa he ottivat kypärät päästä ja
+lauloivat kuolinlaulun. Rovio loisti, he ruokkivat sitä pienten
+hauta-lekytostensa öljyllä, he uhrasivat vainajille virtana maitoa
+ja viiniä, ja kun roihu lakkasi, heittivät he astiat hautaan
+vaalenneille luille; kaksikorvainen amfora pystytettiin polemarkki
+Kallimakhon tuhalle, ja kohta sen jälkeen he alkoivat luoda
+siihen maata ja koroittaa hautaa valtavaksi kummuksi; silloin kuu
+kohosi Marathon-lähden takaa ja pyhitti taistelukentän lempeällä
+varjovalollansa.
+
+Rannalla oli vielä seitsemän kolmisoutiota, jotka eivät olleet
+ehtineet paeta rantahietikosta. Airot olivat kummasti harallaan kuin
+piikkisian pistimet. Soututeljoilla istuivat merimiehet, surmattuina
+ahtaisiin lokeroihinsa ylhäältä päin annetuilla keihäänpistoilla.
+Niiden kahleet oli viilalla katkottava, ennenkuin ruumiit voitiin
+vetää ylös. Narkissos meni Aristeideen luokse ja ilmoitti, että
+yhdessä laivassa oli omituinen lasti. Soutajat istuivat nimittäin
+suunnattomalla marmoriharkolla.
+
+Silloin strateegi hymyili lempeätä hienoa hymyänsä ja sanoi: Eikö
+kuolevien kohtalo ole kumma? Kun persialaiset purjehtivat tänne
+kukistamaan Hellasta, muistivat he matkalla ottaa Paroksesta
+marmoriakin, kohottaaksensa siitä muistomerkin voiton kunniaksi,
+jonka tiesivät saavansa. Mutta jumalat ovat saattaneet heidän
+suunnitelmansa häpeään ja ovat määränneet, että heidän piti tuoman
+meille marmoria, josta voimme veistää kuvapatsaita Nemesiille.
+
+Ja Aristeides lähti ylös Herakleen lehtoon ja uhrasi ja rukoili
+isiensä kaupungin puolesta, jonka kohtaloa tällä hetkellä ei kukaan
+tietänyt.
+
+Mutta samaan aikaan Miltiades ehti Kefision-laaksosta sotajoukon
+kanssa Ateenan porteille ja vastaanotettiin riemulla. Juoksija oli jo
+pitkän aikaa ennemmin tuonut sanoman taistelusta ja voitosta, ja nyt
+päätti hopliittien paluu onnekkaan päivän.
+
+Ateenan huuhkajat huusivat kirkuen Akropoliin ympärillä läpi
+yön. Mutta ei yksikään kuolevainen aavistanut, mitä aamunkoitto
+mukanansa toisi. Kolmisoutiot kulkivat kiitäen tuolla aaltoilevalla
+merellä. Auringon laskiessa saapuivat persialaisten laivat Faleronin
+satamaan, mutta heidät yllätti odottamaton näky: koko rantaäyräs
+kuin yksi ainoa ihmismuuri. Miltiadeen hopliitit seisoivat keihäät
+tanassa ja kilpi kilven kyljessä ja katselivat vartijasilmin kohden
+persialaislaivastoa.
+
+Silloin Datis ja Hippias ymmärsivät, että oli mennyt viimeinenkin
+toivo päästä maihin ja hyökätä kaupunkiin. Kaukaa näkyivät jo
+Peloponnesoksen falangit välkkyvän päivänpaisteessa matkalla avuksi.
+Silloin kolmisoutiot lähtivät liikkeelle ja sousivat jälleen pois,
+kohti meren ulappaa ja Aasian satamia.
+
+Mutta Eleusiin pyhää tietä tuli marssien kaksituhatta spartalaista,
+jotka kolmessa päivässä olivat kulkeneet Spartasta, kaksitoistasataa
+stadionia eli 30 penikulmaa, vähintäkään valittamatta väsymystä tahi
+vaivaa.
+
+Kun he saapuivat, näkivät he vain poistuvien persialaislaivojen
+viimeisen vilahduksen.
+
+
+
+
+XVI.
+
+Hades.
+
+
+Vaara oli ohitse. Ja taas Narkissos aloitti vaelluksensa.
+
+Hän kulki pitkin pyhää tietä Eleusista kohden, läpi Dafne-solan.
+Hän näki jo edessään Salamiin lahden, jonka sininen pinta välkkyi
+etelässä kalliorantaan keskellä, niiden ylt'ympäri sulkemana,
+niinkuin olisi ollut tyven ja syvä vuorijärvi.
+
+Kahta salaisuutta hän alati mielessänsä hautoi. Peläten ja arkana
+ja kuitenkin uteliaana hän etsi kuin taikavoiman vetämänä niitä
+paikkoja, joissa tiesi noiden salaisuuksien piileksivän. Afroditen
+temppelissä hän ei koskaan vielä ollut käynyt. Hänen esikartanossansa
+hän oli tuntenut vain epämiellyttävää tunnetta ja inhoa. Kun hän
+mielessänsä kuvitteli alastonta kohtausta itsensä jumalattaren
+kanssa, tunsi hän häpeää, niinkuin olisi ajatellut häpeällistä ja
+eläimellistä mysteriota. Ja taas tunsi hän olemuksensa salaisimpia
+syvyyksiä raakojen kynsien kouristavan.
+
+Hän pysähtyi ja nojasi vuorenseinään katsellen ulapalle. Olikohan
+Afrodite muuta kuin vaahtoa, joka kuohuista nousi rannalle,
+kuplakukkasia, jotka syntyivät ja särkyivät, halua, joka syntyy
+miesten veressä ja joka kuolee jälleen niinkuin muutkin ruumiissa
+liikkuvat luonnonvietit? Ne nuoret miehet, jotka siitä puhuivat,
+vakuuttivat aina, että aina jäi jäljelle vain tylsä kyllästys niiden
+naisen syleilyjen jälkeen, joilla he jäähdyttelivät verensä tulta;
+herpautumiseen liittyi suorastaan inho sitä helmaa kohtaan, joka
+heissä eläimellisen himon synnytti.
+
+Kun Ateenan koristellut ja ihomaalilla kaunistellut hetairat
+lähettivät hänelle kiihoittavia silmäyksiänsä ja välähdyksittäin
+ja harkituin paljastuksin näyttelivät hänelle pehmeänvalkeita
+velttoja muotojansa, tunsi hän jonkunlaista inhoa. Niiden punaiset
+lemmenomenat eivät häntä houkutelleet. Omenatkin, siunauksen
+hedelmät, inhoittivat häntä. Jos hänellä oli halu ilahduttaa
+mieltänsä puhtaalla kauneudella, piti hänen katsoa kauniskasvuisen
+nuorukaisen sopusuhtaisen kiinteätä ruumista ja viivojen sointuisia
+suhteita. Se oli yhtä vahvistavaa ja raikasta kuin katsella hohtavia,
+melkein kuin pronssista valettuja lehviä, joiden värivälkkeiset
+kiehkurat kaunistivat laakerien ja myrttien oksia. Miehekästä,
+harkiten koottua sopusointua, eikä kiimaa, sellaista kuin pukkien
+ja hirvien. Ei huimausta ja humalaa, vaan kirkkautta ja rauhaa. Hän
+oli iloksensa omassa joukossansa, nuorten miesten, joiden siveä
+ankaruus ilmaiseikse liikkeiden puhtaassa sulossa, käsivarsien
+asennon kylmässä terveydessä, rinnan plastillisissa kaarissa,
+säärten kaunissuhteisissa viivoissa. Kuinka nautinnollista olikaan
+vaihtaa ajatuksia sellaisten miesten kanssa, joilla niinkuin hänellä
+itsellään oli tämä himottoman raikas päivänkirkkaus mielessänsä.
+
+Mutta Afrodite? Eikö hän ollut aaltoja ja ryöppyjä, kuumetta ja
+sairautta? Eikö hänen nimensä tietänyt unettomia öitä ja pahoja
+unia, pistävää kipua, humalaa ja viettien vetoa? Panssariverhoisessa
+neitseellisessä Athenessa ei ollut ainoatakaan piirrettä hänen
+himokasta alastomuuttansa, ei henkäystäkään hänen raskasta
+makuuhuoneentuoksuansa, ei pisaraakaan hänen kiimaista vertansa...
+
+... Ylhäällä vuorenseinämän nelikulmaisissa luolissa istui muutamia
+valkeita kyyhkysiä -- liikkumatta vielä sittenkin, kun hän kiipeili
+ylös kallioonhakattua polkua. Ne eivät lähteneet lentoon, ne istuivat
+siellä pyrstöt häntä kohden. Kädellänsä hän tarttui yhteen ja tunsi,
+että se oli raskasta, auringonlämmittämää marmoria. Silloin hän vasta
+ymmärsi, että ne olivat jumalattaren uhrilahjoja. Yksinkertaiset
+palvojat toivat hänen luonnonpyhäkköönsä kömpelötekoisia kivikyyhkyjä
+tahi muita uhreja -- lapsellisia -- savesta muovaillun naisenrinnan
+tahi möhkäleen, jossa oli syvään painettuja reikiä, naisellisen
+hedelmällisyyden vertauskuvia.
+
+Hän kulki viimeiset askelet ja oli perillä lattealla
+kalkkikivikalliolla, joka oli punainen kuin kastemadon liha. Niin
+oli, täällä oli Afroditen alttari, jota peittivät kuihtuneet
+ruususeppeleet ja villit niittykukkaset, maalaiskansan käsien
+kokoamat, jotka olivat kosteat jumalattaren kaipuusta.
+Rakkaudenpantteja, rakastetun antamia, joihin nenä oli painautunut,
+halatessansa hengittää itseensä rakastetun ruumiin suloista tuoksua,
+hänen lihansa ja verensä sielua.
+
+Mutta Narkissos ei laskenut kukkasta Afroditen alttarille. Jumalatar
+ei saanut häntä lämpenemään. Kun hän ajatteli Nikaretea, ei hän
+ajatellut Afroditen tähden. Paljon voimakkaammin hänen mieltänsä
+kiehtoi toinen salaperäinen asia. Hän oli näkevinänsä edessänsä
+Marathon-haudan nuoret sotilaat, jotka makasivat mustanpunaiset
+haavat ammottaen ja keihäänreikiä ruumiissaan ja joiden suut
+huokaistessaan ulos sielun olivat jäykistyneet omituiseen sisäiseen
+hymyyn, autuaat ja kuitenkin ikäänkuin jokin olisi niitä katkerasti
+ja lohduttomasti vihoittanut. Mitä auttoivat kaikki ylistyspuheet
+ja pasuunantoitotukset, ettei ollut toista onnea sellaista kuin
+kaatua isänmaan puolesta? Sillä missä he nauttivat tätä onnea?
+Olihan parempi olla elävä koira kuin vaikkapa Akhilleus kuolleitten
+maassa. Oliko olemassa pientä rakoakaan, josta silmä saattoi
+pilkistää varjojen maailmaan ja nähdä, pilkoittiko Hadeksen majoihin
+pienintäkään himmeätä toivon kipinää?
+
+Sentähden hän aikoi käydä Eleusiissa. Oltiin keväisten ja suurten
+syksyisten mysteriojuhlain välillä. Ehkäpä hierofantti vahvistaisi
+hänen haluansa antaa vihkiä itsensä noihin suuriin hämäriin
+salamenoihin.
+
+Hän laskeutui Thrias-tasangolle ja ihasteli sen hedelmällisyyttä.
+Vilja lainehti joka puolella niinkuin keltainen meri, jonka
+yllä merituuli kiiteli, kunnes pusertui ylöspäin vasten vuorten
+taustaa. Niinkuin pieniä merensaaria kohoili hedelmäpuulehtoja,
+jotka kokosivat auringon helteen hedelmiensä punaisille poskille.
+Silkkiäispuut ja viikunat ja omenat viittoivat tummien lehviensä
+erilaisin vivahduksin. Leivot kutoivat liverrysverkkoja yli maiden,
+ja ohrasta nousi höyryinen huntu hedelmöittävää pölyä. Luonnon suuri
+ihmeellinen mysterio tapahtui hänen silmäinsä edessä. Hän ajatteli
+Demeteriä, joka juuri täällä oli harhaillut epätoivossansa ja hakenut
+ryöstettyä tytärtänsä Persefonea vaatiaksensa hänet takaisin Manalan
+pimeänpeittämältä jumalalta. Hän näki jumalattaren vaeltavan raskain
+askelin mieli maata mataen läpi vainioiden soihtu kädessänsä; savu
+kohosi kohden polttavaa aurinkoa, ja hän varjosti toisella kädellä
+punertavaluomisia silmiänsä ja katsoi kauas. Viljan keskellä kasvavat
+suuret unikot olivat ryöstetyn tytön verijälkiä tahi tulenkipinöitä,
+pudonneita Hadeksen hevosten turvista, joista pursusi kimpuittain
+vulkaanisten liekkien säteitä.
+
+Allapäin Narkissos seuraili pyhää tietä, jota jumalatar kerran
+itse oli kulkenut. Sen viereen hän oli usein vaipunut maahan ja
+kostutellut sitä kyynelillä ja valittanut hätäänsä vaikeroiden
+tyhjään avaruuteen, missä ei kukaan kuullut. Vasta Eleusiissa oli
+ystävä, kuningas Keleos, häntä armahtanut ja hankkinut hänelle lepoa.
+Ja Iakhos oli tullut hehkuva soihtunsa kädessänsä ja auttanut häntä
+etsimään.
+
+Pienen kaupungin talot nukkuivat. Koirat pysyivät makuusijoillaan
+varjopaikoissa ja heilauttivat vain tervehdyksen ohikulkevalle. Hän
+uhrasi muutamia pikkurahoja temppelinvartijalle, ennenkuin hän läpi
+raskaankaltevan propylaiarivin nousi pyhälle paikalle. Salamenojen
+temppeli vartioi luottehiansa. Muurien salamielinen kuori ympäröi
+sitä -- ei pylväitä, jotka niinkuin metsän sali olisi tullut tulijata
+vastaan.
+
+Mutta ennenkuin hän meni itse Telesterioniin, meni hän pieneen
+kallioluolapyhättöön, joka oli oikealla kädellä ja oli itse
+Hadekselle pyhitetty. Siellä ei ollut vartijoita, kallioonhakatut
+portaat johtivat vuorenseinien välitse sisälle, kunnes hänen
+edessänsä oli karkeatekoinen kalkkikivialttari, hämärän peittämä
+luola, ei niinkuin kylmän varjon, vaan niinkuin kuumien kirojen.
+Matalan alttarin takaa ammotti pimeys niinkuin haava syvälle
+sisäänpäin sikinsokin seisovain paasien lomitse.
+
+Alttaripöydällä ei ollut uhrilahjoja. Mitä Hadeksen piti saaman, se
+heitettiin sen taakse kuin iäti pohjattomaan ahnaaseen kitaan. Se
+ilma, joka sieltä nousi, oli kuuma ja tuikea kuin tulikivihöyry,
+joskus seassa tukahduttavaa savua -- tuntui niinkuin olisi valtavan
+palkeen veto saanut näkymättömästä roviosta kipinöitä sinkoilemaan.
+
+Narkissos ei tietänyt, mitä Hadeksen suuhun uhrattiin. Ne lienevät
+olleet verisiä, kauheita lahjoja, julmuuden ja kuolevaisten
+itsekidutuksen jätteitä. Hän oli kuullut, että keskoiset ja
+kuolleenasyntyneet sitä tietä katosivat takaisin pimeyden äärettömään
+äidinhelmaan, josta eivät olleet voineet nousta elämän valkeuteen.
+Tahi ihmiset uhrasivat itsensä tuolle pohjattomalle vatsalle ja
+menivät vapaaehtoisesti Hadeksen majoihin, jotka ennemmin tahi
+myöhemmin odottavat kaikkia. Vuorenhalkeama nieli kyllä saaliinsa
+antamatta ääntäkään vastaukseksi. Paitsi tulikivenhöyryjä huokui
+nielu ruumiin löyhkää, mikä iljetti jokaista elävää olentoa, joka
+lähestyi.
+
+Narkissos kumartui kauas yli alttaripöydän ja tuijotti tuohon ikuisen
+mätänemisen pimentojärveen. Hän löi rystysellänsä paateen. Yht'äkkiä
+tuli skorpioni pyrstö pystyssä mataen alttarin reunalle. Narkissos
+tappoi sen. Hänen silmissänsä hyppeli tulisia renkaita. Hetkinen,
+vilahdus vain ja elämä oli mennyt. Tuntui siltä, kuin tuo pieni elävä
+olisi syntynyt näyttäytyäksensä vain tuona yhtenä silmänräpäyksenä ja
+tullaksensa tuhotuksi.
+
+Hän heitti sen uhriksi syvyyteen. Kuuliko hän kumean loiskahduksen
+manalan pikimustista järvistä? Varjojen valtakunnan elämää nielevästä
+haudasta kuuli hän lukemattomien myriadien syviä huokauksia ja
+tarkkasi kuullaksensa omien vainajiensa äänet: äidin lempeän
+heläjävän äänen, jossa olivat huilun kaikkein hiljaisimmat sävelet,
+ja isän äänen, jossa kumisi rinnan malminkaiku.
+
+"Narkissos", kutsui se. "Narkissos!"
+
+Hän kuuli sen niin selvästi, kuin se olisi ollut elävä olento,
+joka kutsui: Narkissos! Ja kuitenkin se oli vain sellaista ikävän
+ääntä sen suusta, joka ei enää koskaan näkisi päivänvaloa. Siellä
+syvyydessä olevien eloonherättämiseksi ei auttanut uhrata varissutta
+viljaa eikä hyytynyttä verta, ei kuoleman myrkyttyneitä nesteitä eikä
+syntymättömän ennen aikojaan pysähtynyttä sydäntä. Oli vain yksi
+ainoa kuolleita hetkeksi ravitseva aine, joka saattoi antaa heille
+puhekyvyn takaisin -- se oli aivan elävä, huppelehtiva hurme, kun
+se katkaistuista valtimoista virtasi alas pimeyden kuiluun niinkuin
+janoiseen suuhun. Hän muisti Odysseuksen uhrin, kun hän uhrasi mustan
+oinaan, muisti veren vielä poreilevan lammikon, josta varjot joivat,
+häälyen vilisevän sankkana joukkona kuopan ympärillä. Hän näki veren
+elämän vuotavan varjon lukinverkko-olemukseen niinkuin punaisten
+kastepisarain väräjävissä langoissa: jokaisen verirahtusen imaisu
+synnytti sanan kuihtuneelle kielelle.
+
+"Narkissos!"
+
+Hän kääntyi huudahtaen. Oliko kuollut laskenut kuivat luiset kätensä
+hänen olkapäillensä? Oikein, siinä seisoi varjo hänen edessänsä,
+pitkä, ulkoa tulevan valon ympäröimä. Mutta silloin alkoi varjo
+nauraa:
+
+"Kautta peloittavan Hadeksen, jonka suun edessä seisomme! Herätänkö
+sinut kuolemanunesta? Aioitko vapaaehtoisesti solua alas siihen
+maailmaan, johon vielä et moneen kymmeneen vuoteen tarvitse kuulua?
+Narkissos, poikani, etkö tunne minua?"
+
+Se ei ollut manalaisen ääni. Se oli se pyöreän täyteläinen
+sydänvereltä tuoksahtava ääni, itsensä elämän auringon laulua täysi,
+jonka hän oli kuullut niin voitonriemuisena, niin nauravana vain
+yhden miehen suusta: Hermofantos!
+
+Ja Hermofantos tarttui hänen käteensä kätensä täydellä, lämpimällä,
+lujalla otteella ja veti hänet mukanansa takaisin päivänvaloon.
+Leivot kehräsivät heidän päittensä päällä. Taivas valoi lämpöänsä
+heidän päihinsä -- hetkisen kuluessa ulottui lämpö aina hänen
+syvimpään sydämeensä, ja Hermofantos seisoi ja hymy leikki hänen
+suurissa voimakkaissa silmissään ja pyöreässä punaisessa suussaan
+keskellä hopeaista partaa.
+
+"Minä näin sinun kävelevän läpi kaupungin ja tunsin sinut
+käynnistäsi. Minä hain sinua pyhäkön tyköä, mutta täältä vasta
+sinut löysin. Vastakohdat hakevat toisiansa. Sillä mitä on sinun
+nuoruudellasi tekemistä kuolemanajatuksen kanssa? Oletko tullut
+Eleusiiseen vihityttämään itsesi?"
+
+"Olen, Hermofantos, minä kaipaan sitä elämän valaistusta, jota ilman
+elämä on vain tyhjää orjuutta."
+
+"Tule mukaani ja istahtakaamme tuonne ylös varjoon", sanoi
+Hermofantos ja meni hänen edellänsä pitkin jyrkkiä pengerportaita
+temppelin pohjoispuolelle, missä korkeat kypressit kutoivat viileätä,
+vapisevaa tuulenhenkeä. Sinne Hermofantos istui kivirahille
+levitettyänsä ensin viittansa aluseksi, ettei kylmettyisi.
+He istuivat katsellen suurta temppelikuutiota, joka kohosi
+monikerroksisena, mutta jota vain yhdeltä puolelta reunustivat
+umpimuurin edessä olevat raskaat kullanruskeat pilarit ja joka muuten
+näytti linnalta, niinkuin sen tarkoitus olisi ollut suojata muuriensa
+ja kattonsa sisälle suljettuja salaisuuksia.
+
+Kun Narkissos oli kertonut vaellusvuosistansa ja kokemuksistansa
+persialaishyökkäyksen aikana, sanoi Hermofantos:
+
+"Sinä siis arvelet, Narkissos, että se elämän viisaus, jota sinä
+halajat, piilee tuossa majassa niinkuin aarre, joka odottaa sinua.
+Ja kun nyt syksyn suuriin salamenoihin vaeltavat janoiset joukot,
+niin olet sinäkin oleva yksi niitä, jotka parveilevat kuin koiperhot
+suojatun valon ympärillä ja ikävöivät iäisen totuuden virvoitusta.
+Sillä tuohon paikkaan on kautta lukemattomien sukupolvien koottu ja
+siinä säilytetty niiden iäisyyttä ikävöiväin tunteiden symboleja,
+jotka yksin voivat kuolevaista lohduttaa. Katso, täältä katse kiitää
+Thrias-kedoille, joihin iäisyyden siemen ensin kylvettiin -- sen teki
+Triptolemos, joka sai sen lahjaksi kiitolliselta maan äidiltä. Mutta,
+Narkissos, se, mitä sinulle näytetään tuossa suljetussa huoneessa, on
+vain iäisen pimeyden taustalla nähtävä himmeä ja pienennetty piirto
+sitä maailmaa, jota itse valo ja taivas täällä silmillesi laulavat.
+Niinkuin sen pienen jyväsen, joka syksyllä kätketään maan mustaan
+vakoon, puolet vuodesta makaa raskaan mullan alla, mutta keväällä
+sisäisen kasvuvoimansa vastustamattoman vaiston ajamana nousee
+takaisin valoon, samalla tavalla saattoi maan äiti saada lapsensa
+takaisin puoleksi vuodeksi, sittenkuin tämä oli toisen puolen vuotta
+viettänyt manan maiden kuninkaan, näkymättömän Hadeksen luona, joka
+ei koskaan päivän valoa näe. Ja tämä on meidän kuolevaisten nähtävänä
+iäisen kiertokulun kuvassa, sen, jonka me kaikki kerran kuljemme.
+Kuolema painaa meidät alas Hadeksen asuntoihin, toimettomuuden
+autioon ja tyhjään varjomaahan, mutta meitäkin odottaa pelastava
+kevät, joka nostaa meidät takaisin valoon ja elämään. Mitäpä meillä
+siis on kuolemasta muuta pelättävää kuin se talvi, jota joka vuosi
+auttamattomasti lähenemme, mutta jonka me yhtä varmasti tiedämme
+väistyvän uuden kevään edestä. Sano minulle, Narkissos, tähänkö
+kauniiseen ja kultaiseen oppiin tahdot vihkiytyä tuolla Telesterionin
+suuressa hämärähuoneessa?"
+
+"Aivan niinkuin sanot, Hermofantos. Minä halajan hartaasti, että
+ikuinen valo poltetaan minun sieluuni!"
+
+"Minä sanon sinulle aivan rehellisesti, Narkissos, että olet vielä
+liian nuori."
+
+"Olenko liian nuori saadakseni perehtyä siihen, mitä sinä itse, oi
+Hermofantos, sanot kauniiksi ja kultaiseksi opiksi?"
+
+"Et, tosin et ole, Narkissos. Mutta tätä oppia sinun tulee etsiä
+vielä suuremmasta temppelistä kuin se on, jonka näet tässä allasi
+-- kellastuneena ja vanhuutensa kunniassa. Itse elämä on se ääretön
+temppeli, jossa me kuolevaiset joka päivä käymme koulua. Oletko
+sitten väsynyt käymään koulua elämän suuressa temppelissä ja luuletko
+voivasi hypätä yli kaiken seuraavan oppiajan ja täällä muutamassa
+päivässä omaksua kokonaissumman kaikkea sitä, mikä sinun pitäisi
+koota oman kokemuksesi avulla? Oletko väsynyt vaeltamaan, toimimaan,
+pyrkimään? Kahdenkymmenen vuoden iälläsi olet ainakin nähnyt paljon
+maailmaa etkä ole voimiasi säästänyt. Elämä ei ole osa, jonka
+itsellensä valitsee, vaan kokonaisuus, jonka kappale kappaleelta
+itsellensä kokoaa. Kaikki on sinun itse kauttasi hankittava. Sinä
+olet oppinut palvelemaan ja tekemään työtä. Sinä tiedät, mitä
+merkitsee paimentaa vuohia, karjaa, olet istunut soututeljolla ja
+karaissut itsesi kärsivälliseksi. Olet kantanut hopliitin aseita ja
+itse opetellut kevytaseisen kuria. Luuletko kahdenkymmenen vuotesi
+iän olevan kypsän vastaanottamaan elämän ja kuoleman mysteriota?
+Entä _minä_ sitten? Lukemattomat kerrat olen vaeltanut pyhää tietä
+Eleusiiseen ja olen jumalattaren kärsimystien jokaisella stadionilla
+ajatellut, joko vihdoinkin ansaitsisin löytää, vai eikö minun
+vielä vuodeksi pidä tarttua soihtuun ja omin jaloin jatkaa matkaa
+karaistuakseni sitä varten. Ja katso -- minä en vielä ole saavuttanut
+sitä itseluottamusta, että uskoisin olevani kypsynyt salamenoihin
+osalliseksi. Sen opin voima, joka meille tällä vihityllä pohjalla
+ilmaistaan, riippuu vain oman elämänkokemuksemme voimakkuudesta.
+Palkka, jonka saamme, on suhteessa yksinomaan siihen, mitä me
+itse olemme saaneet toimeen. _Minä_ en ole tehnyt kyllin paljon
+päästäkseni pyhien salaisuuksien perille. Mutta sinä ehkä olet? Mutta
+eiköhän sentään, Narkissos, elämä vielä vaadi sinulta kokonaista
+sarjaa velvollisuuksia, joita tähän saakka olet vältellyt. Tähän
+saakka olet ollut kevytaseinen, kevytjalkainen, juoksija. Mutta
+oletko oppinut pysymään horjumatta paikallasi, kantamaan kohtalon
+kovaa haarniskaa, kuolemaan varustuksissasi valittamatta. Et ole,
+mikäli minä tiedän. Mutta sano minulle oikea asianlaita, jos erehdyn.
+Et puhu, tiedät minun olevan oikeassa. Elämä on pitkä, yhtenäinen
+koetus. Karkaise itseäsi, Narkissos. Karkaise itseäsi, tahi jumalat
+tekevät sen. Hanki itsellesi jumalain suosio ennättämällä itse ennen.
+He eivät rakasta ketään niinkuin altista ja kaikkeen hyvään valmista
+miestä. Sinähän pidät vaeltavasta ja liikkuvasta elämästä --"
+
+"Aivan niinkuin sinäkin, Hermofantos."
+
+"Mutta vaeltaminen on vetelehtimistä. Minä itse olen jo
+kahdennestakymmenennestä vuodestani ollut luopio. Minä olen Spartan
+mies, Narkissos. Poikana ja nuorukaisena sain kurini ja kasvatukseni
+Lakedaimonin karskissa ja ankarassa sotakoulussa. Karkasin koulusta
+vaeltaakseni ympäri. En tuntenut syntyneeni sotilaaksi. Minä olen
+kavaltanut kotivaltioltani voimani. Minä olen Spartalle velkaa
+elämän. Kun kerran olen vaeltanut tarpeekseni, palajan kotiin
+laskeakseni luuni isieni maahan. Mutta minä olen menettänyt isiltä
+perimäni maaosuuden. Olen Spartalle elämän velkaa; sitten saan sen
+takaisin. Tahdotko olla poikani, Narkissos?"
+
+Narkissos katsoi hämmästyneenä Hermofantosta.
+
+"Minähän en ole spartalainen", sanoi hän.
+
+"Mutta sinusta voi tulla", hymyili Hermofantos. "Sinulla on
+lakedaimonilaista verta suonissasi, arvelen. Hera tiesi, eikö sinun
+äitisi ole minun tyttäreni. Minä olen antanut sinulle nimen, anna
+nyt minun myös olla isäsi sijassa. Ehkäpä tahdot olla minun poikani.
+Silloin kiinnittäisin uudelleen siteet isäini kaupunkiin. Minulla
+oli maata Lakedaimonissa. Kaksikymmentä heloottia viljeli sitä
+minulle. Se tulee omakseni, jos hankin itselleni ja Spartalle pojan.
+Lähde mukaani, niin minä hankin sen sinulle perinnöksi. Lähde sinä
+kahdenkymmenen vuoden iälläsi siitä, mihin minä keskeytin. Täytä se
+kansalaisvelvollisuus, jonka minä laiminlöin. Tämä, Narkissos, olisi
+oikea vihkimys elämän ihmeelliseen salaisuuteen, jos koettaisit
+kantaa sitä haarniskaa, johon Lakedaimon pukee poikansa."
+
+Narkissos kuunteli pää kumarassa ja vaipui mietteisiinsä. Hermofantos
+oli jo pitkän aikaa ollut vaiti; mutta kun Narkissos vihdoin nosti
+katseensa ja tapasi toverinsa suuret säteilevät silmät, vastasi
+hän laskemalla kätensä hänen käteensä. Hermofantos painoi hänet
+sydämellensä.
+
+Kumma lämpö virtasi läpi Narkissoksen olemuksen, hän painautui
+vanhusta vastaan ja Hermofantos pusersi molemmat kätensä hänen päänsä
+ympäri ja painoi suudelman hänen kiharalle tukallensa.
+
+"Nouse ja käykäämme vielä kerta Hadeksen asunnoissa."
+
+He olivat jälleen luolassa salaperäisen pimeyden kuilun edessä.
+Mutta nyt ei Narkissos enää tuntenut sieltä tulevaa ruumiinhajua.
+Hänen päänsä lepäsi vasten Hermofantoksen olkapäätä, ja hän hengitti
+nauttien tuon auringon karaiseman ruumiin tervettä säteilyä, joka
+tuoksui niinkuin ajuruoho tuulen raikkautta.
+
+Hermofantos katseli kallionhalkeamaan ja lausui hitaasti syvään
+hengittäen:
+
+"Isä Hades, minulla ei ole hunaja- eikä maitouhria sinulle tuotavana.
+Oi sinä, joka kerran oikeudellasi otat haltuusi meidät, jotka
+edessäsi seisomme, kuule lupaus, jonka sinulle teemme. Ei tule iltaa,
+jolloin en odottaisi, että sinä unessa tulet ja kutsut minua, eikä
+aamua, jona en itselleni sanoisi: tänään näen viimeistä kertaa päivän
+valkeuden ja ennen iltaa olen varjo kaikkien niiden joukossa, jotka
+ennen minua ovat luoksesi tulleet. En koskaan ole kieltänyt velkaani
+sinulta. En koskaan ole tahtonut piileskellä kuolemaa. Olen etsinyt
+vaaraa sekä skyyttien että persialaisten keskeltä. Katso, tässä minun
+vasemmassa kädessäni on kolme kangistunutta sormea, joita sinä kerran
+olet koskettanut -- minä vedin saakilaista jousta, niin että jänne
+katkesi, ja oman käteni hermojänne katkesi samalla kertaa. Ojennan
+sinulle pelotta oikean käteni enkä kammo astua sinun valtaistuimesi
+eteen, vaikkapa ikuinen kylmyys sieltä huokuukin jäistä kammoansa.
+Viittaa valtikallasi, kutsu, niin tulen. Mutta tähän nuorukaiseen,
+jolle olen antanut nimen, minä sidon elämäni langan. Anna hänellekin
+vahvistava oppisi, että hän ei pelkäisi. Minä vihin hänet Hellaan
+maan huomaan. Minä vihin hänet karkaisemaan sieluansa ja ruumistansa
+ja vihaamaan vain yhtä -- sitä, joka idästä tulee, ja joka ei edes
+_sinun_ pyhyyttäsi pyhänä pidä. Onnellisesti on Hellas torjunut hänen
+ensimmäisen hyökkäyksensä. Mutta rauhaamme kuulemme, kuinka hän
+varustelee ja hautoo kostoa. Jos hän joskus pääsee Eleusiin seutuun,
+niin hän täyttää sinun kuilusi kallionlohkareilla ja koettaa kivittää
+maanalaista valtakuntaasi. Mutta se Hellas, joka on ollut, on maailma
+jalkaimme alla, ja vainajat vahvistavat perustuksen, jolla me
+seisomme. Persialaisten jalkain alla se on tuntuva pettävältä. Sinun
+valtaistuimesi edessä, Hades, kaikuu rukoukseni ja tervehdykseni
+menneille polville. Myös Narkissos tervehtii sinun kauttasi edellänsä
+menneitä ja lupaa tulla heidän luoksensa, sellaisena että rohkenee
+katsoa heitä silmiin, koska ei ole pettänyt sitä maata ja sitä
+taivasta, jonka he hänelle perinnöksi jättivät. Hengitä vain hänen
+kasvoihinsa, sillä sinun henkäyksesi vahvistaa, ja hän kulkee joka
+päivä kuolema silmäinsä edessä hymyillen, kun _sinun_ tulesi on hänen
+poskensa karaissut. Suo minun ja hänen silmäinsä avautua näkemään
+iäisyyden salaisuuksia, jollet ennen, niin ainakin sillä hetkellä,
+jolloin meidät kutsut. Nikarete, tyttäreni, näe pimeydessäsi poikasi
+kirkas valkeus, hänen, joka vielä elävien mailla kulkee. Eufranor,
+ystäväni, katso, minä otan sinulta Narkissoksen, ainoan poikasi,
+ja lupaan vastata sinulle hänestä. Voi hyvin Hadeksen majoissa! Me
+yhdymme, yhdymme, yhdymme."
+
+
+
+
+XVII.
+
+Spartalaiset häät.
+
+
+Narkissos kulki Hermofantoksen mukana Spartaan ja tuli hänen
+pojakseen, ja hänelle luovutettiin hänen perintömaansa, niin että
+helootit sitä hänelle viljelivät. Senjälkeen vanhus jälleen lähti
+vaellukselleen.
+
+Narkissos otettiin syssitioihin. Mutta se kulta, mikä hänellä
+vuosikausia oli ollut tallessansa, piti hänen jättää valtion
+rahastoon. Ei yksikään Spartan mies saanut omistaa hopeaa tahi kultaa
+-- vain rautarahoilla piti hänen maksaa elämänsä tarpeet. Hänen
+tukkansa leikattiin eikä enää senjälkeen saanut kasvaa pitkäksi.
+Karkea, värjäämättömästä villasta tehty ihokas jätti käsivarret ja
+jalat aivan alastomiksi. Sateessa ja myrskyssä ja auringon helteessä
+oli hänen käyttäminen vain sitä.
+
+Poikakasvatusta, joka tapahtui ruoskan ja kaikenkaltaisen
+karaisemisen voimalla, hän ei ollut saanut. Mutta elämä itse oli
+antanut hänelle sitä vastaavan opin eikä hän ollut koskaan pelännyt
+mitään työtä tahi minkäänlaista ruumiillista ponnistusta.
+
+Telttatoveruus antoi hänelle ainoan jokapäiväisen seuran. Ikäistensä
+kanssa hän harjoitti itsensä elämään pienessä tarkasti rajoitetussa
+piirissä, joka kaikessa noudatti melkein kuin säännönmukaista tahtia,
+heräsi yht'aikaa, söi yht'aikaa, marssi yhdessä, suoritti paininsa ja
+tappelunsa keskuudessansa ja samalla kellonlyönnillä vaipui levolle
+kivikoville makuusijoillensa karkeitten raakavillaisten peitteiden
+alle.
+
+Silloin tällöin veljespiirit liittyivät yhteen ja panivat toimeen
+suuren metsästyksen vuorilla. He ajoivat villisiat liikkeelle yhdessä
+järjestyneinä pitkiin ketjuihin, joiden edestä ei mikään elävä
+voinut päästä pakoon. Kaikki tapahtui tarkkojen, loukkaamattomien
+sääntöjen mukaan. Riistan tappoi vuorollansa kukin metsästäjistä,
+ja asianomaisen piti kuolemaa halveksuen ja nopeaneuvoisena asettua
+suojattomana villikarjun hammasten ja karhun käpäläin eteen.
+Karhu oli sen lisäksi kaadettava sylipainissa ilman aseita. Kun
+Narkissos löi painia karhun kanssa, niin hänen voimansa kasvoivat
+jättiläismäisiksi. Karhu oli Artemiin pyhä eläin, ja hän hyökkäsi
+sitä vastaan niinkuin olisi ollut kaadettava perivihollinen.
+
+Joka päivä hän joukkueensa kanssa lähti liikkeelle auringon noustessa
+pitämään harjoituksia avoimella kentällä, Eurotas-joen kaltailla tahi
+terävähuippuisen Taygetos-vuoren alla. Raskas haarniska yllänsä he
+juoksivat yksinäisen huilun terävää poljentoa seuraten, tahdikkaasti,
+niinkuin siinä olisi ollut yksi ainoa tuhatjalkainen ruumis, joka
+kumisten kulki maata. Raskaat tammikeihäät pidettiin tanassa tarkassa
+tasapinta-asennossa, ja heitot kävivät kuin koneella, joka heitti
+yhtenäisen piikkirivin suhahtaen ilmaan. Kilvet koottiin niinkuin
+levyt yhteen ainoaan juoksevaan nuoraan. Täysissä aseissa he
+hyppelivät yli kuilujen ja purojen ja juoksivat huulet lujasti yhteen
+puristettuina, niin että ilma sihisten kulki läpi auki jännittyvien
+sierainten.
+
+Kun puolipäivän aikaan ruumiit höyrysivät uupumuksesta, marssittiin
+Eurotas-joelle. Aseet ja hikinen villaihokas heitettiin pois ja
+nuoret ruumiit syöksyivät kilvalla virtaan, joka kohisten vyörytteli
+vuorenhuipuilta tulevaa jäistä vettänsä. Lämmin vesi ja öljy oli
+kielletty. Kylmän karkaisemina he palasivat syssitiakasarmiin
+istuutumaan höyläämättömille raheille ja syömään yksinkertaista ja
+höyryävää verilientänsä.
+
+Toisin ajoin pidettiin harjoituksia ja kilpataisteluja
+harjoituskentällä tahi harrastettiin soitantoa. Narkissos oppi
+puhaltamaan huiluja kovassa doorilaisessa sävellajissa ja
+kuparirummulla antamaan tahdin kaikille joukkueen järjestetyille
+liikkeille. Ne oli ymmärrettävä ilmankin komentosanoja yksin rummun
+erilaisista lyöntiryöpyistä tahi huilun hitaista tahi nopeista
+juoksutuksista. Ylipäällikön käskyt annettiin salpinks-merkeillä,
+jotka kiirivät yli kaikkien muitten äänten. Yhteislauluakin
+harrastettiin, ja hän oppi Tyrtaioksen vanhat sotalaulut, jotka
+painuivat vereen niinkuin itse sydämen tahdinlyönnit.
+
+Naisia hän ei mielellään ajatellut. Artemis-vala kalvoi hänen
+sieluansa niinkuin jäyhä suru, kytevä kipu, jota hän ei tahtonut
+ajatella. Joskus sattumalta marssittiin ohi nuoren tyttöparven, jotka
+samoin olivat harjoituksissa taivasalla ja juoksivat kilpaa. Nikarete
+oli ehkä vielä niiden joukossa, mutta valtion olot vapauttivat hänet
+käymästä niissä kaupungin osissa, joissa naiset oleskelivat. Siihen
+asti, jolloin täyttäisi kolmekymmentä vuotta, piti hänen elää yksin
+miesten joukossa; vasta kolmikymmenvuotiaat viettivät perhe-elämää
+vaimon seurassa ja lasten, joista pojat seitsenvuotiaina otettiin
+kasarmeihin kasvatettaviksi.
+
+Narkissos oli kahdenkymmenenkahden vuoden ikäinen, kun sai määräyksen
+käydä tapaamaan yhtä eforeista, joka lähetti hänet toisen kuninkaan,
+äsken valitun Leonidaan, Anaksandrideen pojan luokse.
+
+Kun Narkissos näki hänet, muisti hän hänet Olympian kuutamoyöstä.
+Hänen kasvonsa olivat kuparinruskeat, ohut musta tukka ja parta
+ympäröivät hänen kasvojansa niinkuin kypärä. Leonidaan ilmeistä ei
+näkynyt vähintäkään merkkiä siitä, että hän olisi tuntenut tulijan,
+vaan hän lausui vain:
+
+"Narkissos, Hermofantoksen poika, ikäsi tuottaa, sinulle nyt miehen
+velvollisuudet."
+
+"Laiminlyönkö niitä?" kysyi Narkissos.
+
+Leonidas katsoi häntä rauhallisesti ja sanoi:
+
+"Tulet siis huomenna."
+
+"Mihin?" kysyi Narkissos.
+
+"Neljä mieskuntoista orpoa tyttöä juoksee kilpaa. Yhdestä niistä
+tulee vaimosi."
+
+Narkissoksen kasvot peitti hehkuva puna, ja hän vaikeni.
+
+"Oletko ymmärtänyt?" kysyi kuningas Leonidas.
+
+"Eikö laki anna aikaa?" sanoi hän vihdoin. "Minä en ensinkään
+tarvitse vaimoa."
+
+"Mutta vaimo tarvitsee sinua."
+
+"Minulla ei ole mitään tunnetta naisia kohtaan."
+
+"Mutta sinä olet mies. Ja Sparta tarvitsee uutta polvea. Etkö ole
+vanhimpia teltassasi?"
+
+"Olen."
+
+"Tottele siis tahi saat rangaistuksesi", sanoi Leonidas ja löi
+keveästi rystysellänsä häntä otsaan.
+
+"Minä tottelen", sanoi Narkissos ja nyökkäsi.
+
+"Muista, Sparta velvoittaa sinua. Sinä juokset niin kiivaasti kuin
+voit. Ja Artemis antaa sinulle sen, jonka juoksussa saavutat."
+
+... Sinä iltana Narkissos tunsi itsensä perin väsyneeksi ja meni
+maata auringon laskiessa. Mutta hän makasi kovalla vuoteellansa eikä
+saanut unta. Vanha kuva väikkyi hänen mielessänsä. Hän näki vyön
+kiertyvän auki, hän näki kirjaimissa sen lupauksen, jonka hänen
+huulensa olivat antaneet Artemiille. Huomenna hän sen rikkoisi,
+ja hän itse oli viaton. Hän tuntisi itsensä vapaaksi pakolla
+antamastansa valasta. Mutta rankaisiko jumalatar häntä siitä?
+Kostaisiko hän hänelle niinkuin valanrikkojalle? Mitä tapahtuisi.
+Hänen oli vain toteltava. Jumalain asiapa lienee ollut tutkia niitä
+valoja, jotka häntä pakottivat. Pahimmin hän rikkoi Afroditea
+vastaan. Mitä merkitsivät hänelle naiset? Hän ei edes tuntenut sitä
+veren viettiä, joka saa oriin temmeltämään, kun se viedään tamman
+luokse. Ja kuitenkin oli hänen tehtävänsä yhteiskunnassa vain oriin,
+joka oli päässyt siihen ikään, jolloin sen kokoama voima käytetään
+täyttämään luonnon käskyä. Hänen oli kilpajuoksussa saavutettava
+itsellensä morsian ja otettava se, jonka kohtalo asetti juoksemaan
+hänen rinnallensa.
+
+Seuraavana päivänä hän ei lähtenyt ulos kaupungista harjoituksiin
+eikä aseleikkiin. Kun hän kolmen toverinsa kanssa oli uinut
+Eurotaassa erikoisessa paikassansa ja nousi joesta, oli häntä varten
+uusi ja hienompi ihokas, sandaalit ja niissä purppuranväriset nauhat,
+ja poikain kaitsija ojensi hänelle sisymbrion-seppeleen. Neljä
+sulhasta aterioi erikseen, heille annettiin viikunoita, mitallinen
+sekoittamatonta viiniä ja hääkakkuja, sesamista leivottuja.
+
+Ääneti he istuivat leiripöydän ääressä ja katselivat toisiansa,
+viivyskellen, niinkuin olisi ero ollut edessä. Yksi heistä oli
+laskenut molemmat kätensä yhteenliitettyinä toisen olkapäälle.
+Kolmas hiveli lempeästi Narkissoksen paljasta, sileätä käsivartta
+ja kuiskasi: "Ystävä, minä pysyn aina samana. Sinä et unohda
+ystävyyttämme, ethän? Pysymmehän yhdessä? Pysymmehän yhdessä?"
+
+Ja Narkissos nyökkäsi kuin unessa.
+
+Eireni kävi heidät hakemassa ja vei heidät eräälle juoksuradalle,
+jolla he eivät koskaan ennen olleet käyneet. Se kulki pitkin kallion
+seinämää kapeana polkuna, ja kaukana edessäpäin sitä osoittivat
+muutamat keihäät, jotka oli pistetty maahan. Kiekonheiton matkan
+päässä heidän edellänsä seisoi jo neljä nuorta tyttöä, selin, niin
+että piirteitä ei voinut nähdä, lyhyissä hameissa, mutta punainen
+seppele hunnutetuissa päissä.
+
+Naiskaitsija seisoi heidän vieressänsä ja antoi heille lähtömerkin.
+Mutta kuningas Leonidas itse saapui paikalle juhlapuvussa ja järjesti
+nuo neljä nuorta miestä riviin. Sitten hän viittasi tyttöihin, jotka
+jo olivat ehtineet kauas edelle, ja sanoi:
+
+"Se teistä, joka juoksee nopeimmin ja kauimmaksi, nai sen tytön, joka
+on toisten edellä. Joka keihään kohdalla tuolla on luola leposijaksi.
+Se, joka tulee viimeksi, saa tyytyä viimeiseen. Juoskaa!"
+
+Hetkinen sen jälkeen he jo suhisten juoksivat kaukana polulla. Ei
+ollut enää aikaa ajattelemiseen, oli kuin olisi ajanut takaa otusta
+-- karkaavaa hirveä, jota ei nuoli, ei keihäs, vaan yksin käsivarsien
+ote saattoi pysähdyttää.
+
+Narkissos juoksi niinkuin oli tottunut juoksemaan vanhojen
+kokemustensa mukaan ja koko sitkeää ja kestävää harkintaansa
+käyttäen. Että toiset olivat hetkisen matkan hänen edellänsä, sitä
+hän ei ajatellut. Välimatka tyttöjen ja miesten välillä ei näyttänyt
+lyhenevän. Näytti siltä, että morsiamet eivät antaisi itseään
+ollenkaan kiinni. Päivä paistoi heidän selkiinsä, ja seppeleet
+hohtivat kuin villit veripunaiset pilkut -- se oli päämäärä, jota
+kohden nuorukaiset kiitivät. Päämäärä, joka ei ollut kiinteä, vaan
+alati liikkui eteenpäin -- elävä, kiiruhtava, pakeneva päämäärä, jota
+hän ei koskaan ennen ollut tavoitellut. Sen nuolennopeus kiihoitti
+eteenpäin, sen loppumaton etumatka kannusti eteenpäin. Hän muisti
+kuvan pakenevan kilpikonnan jäljessä lentävästä nuolesta, joka
+eräänlaisen optillisen harhapäätelmän mukaan ei koskaan pakenevaa
+saavuttaisi, koska kilpikonna sinä aikana, jonka kuluessa nuoli
+kiitää niiden välisen matkan, joka kerta ehtii kulkea yhä uuden
+etumatkan. Ja tässä kilpailussa ei ollut nuoli kilpikonnan jäljessä,
+vaan nuoli nuolen. Ja ne olivat nuolia, jotka eivät olleet saaneet
+vauhtiansa vain kerta kaikkiaan jännitetyltä jouselta, vaan nuolia,
+joilla oli jänne itsessään ja joita ajoi sisäinen vaistonsa, vaisto
+paeta ja vaisto vangita.
+
+Kuinka kauan hän oli juossut, ei hän tietänyt. Mutta hän oli tullut
+lähelle kaukaisia keihäitä. Ja hänen kestävyytensä kesti kokeen. Hän
+voitti yhä, hän sivuutti toverinsa vähitellen ja kuuli näiden suusta
+raskaan, tukahdutetun huokauksen. Nyt hän oli etumaisena, ja nyt hän
+alkoi nähdä, että tytöt hänen edellänsä eivät olleet säilyttäneet
+etumatkaansa. Satanen askelta vielä, ja silloin hän saavuttaisi
+niistä jälkimmäisen. Hänen punainen seppeleensä oli irtaantunut ja
+laahasi kuin ketju hänen jäljessänsä. Hän livahti aivan tytön ohitse
+ja tunsi hänen hengityksensä kutkuttavan poskeansa, tytön samalla
+kallistuessa sivulle ja avatessa suunsa huutoon.
+
+Kohta senjälkeen hän saavutti toisen. Tämä ei huutanut, vaan painoi
+oikealla kädellänsä pientä paljasta oikeata rintaansa. Sitten kolmas.
+Hänen seppeleensä putosi. Mies kumartui maahan ja otti sen ylös.
+Hän _vei_ sen suullensa ja hengitti sen tuoksua. Se ei tullut vain
+kukista, vaan myöskin tukan voiteesta.
+
+Ihmismetsästys alkoi häntä huumata. Se ei ollut eläimen hajua, jota
+hänen laajenevat sieraimensa ahmivat. Se oli tytönveren tuoksua.
+Seppeleen väri kiihoitti. Ja edessäpäin tiellä makasi honka, jonka
+tuoksu oli sama kuin seppeleen, joka hänen kädessään heilui. Se antoi
+hänelle uutta tulta, hänen jalkansa koskettivat tytön jalan jälkiä
+niinkuin pieniä liekkejä, hänen teki mieli syöksyä häneen käsiksi
+-- silloin tämä kallistihe syrjään, mutta sivumennen mies painoi
+hänen kosteaan päähänsä seppeleen ja tällä kertaa itse päästi pienen
+huudahduksen, rajun kuin haukan, joka iskee harhaan tavoittaessansa
+kyyhkystä.
+
+Sitten hän ei enää muita tyttöjä nähnyt. Hän juoksi ihmisettömässä
+paikassa. Mutta yht'äkkiä kajahti sotahuuto kolme askelta hänen
+edellänsä ja esille kallionkielen takaa lennähti tyttöjen etumainen
+ja viimeinen. Hän joutui ajamaan lintua, joka ei ollut enemmän kuin
+kahden käsivarren mitan päässä hänestä. Tuntui siltä, kuin olisi
+jokaisen hänen askelistansa pitänyt heittää hänet häneen käsiksi.
+Hänen sormensa hapuilivat ilmassa, tarttuaksensa ihokkaaseen,
+joka liehui ilmassa tytön takana. Hän näki hänen alastomuutensa
+hehkuvan lyhyen hameen alla, joka aina livahti hänen käsistänsä.
+Hän ei voinut erottaa, mihin tytön jalat sattuivat; niin nopeasti
+sandaalit livistivät pitkin kalliomaata. Mutta hän oli keskellä hänen
+tuoksuansa, ei ainoastaan hänen tukkansa, vaan hänen ruumiinsa. Ja
+ensi kertaa elämässään hän tunsi huimaavaa nautintoa tuntiessansa
+tuon raikkaan, auringonlämmön pusertaman hien hajun -- se oli
+sytyttävä henkäys uutta tuoksua, jota hän ei koskaan ollut tavannut
+palestralla eikä makuuteltassansa. Miehen vauhti ajoi tyttöä kuin
+ruoska, joka sai hien kihoilemaan läpi ohuen ihokkaan ja vanutti
+sen alas olkapäiltä, jotka pistivät esiin pyöreinä ja valkeina kuin
+suuret munat. Hän levitti suloista tuoksua niinkuin kukka. Ajo oli
+huimimmillaan. Pojan sormenpäät koskettivat tytön selkää, hänen
+varpaansa hipaisivat hänen kantapäitänsä, ja jokaisella kosketuksen
+välähdyksellä tyttö kiljahti, ei kivusta eikä pelosta, vaan uhmasta
+ja ilkkuen. Tuntui kuin olisi ajanut takaa tulenkekälettä, kuin
+leiskuvaa liekkiä. Ajon kiihko oli riivannut hänet. Salaa hän toivoi,
+että tämä ei koskaan loppuisi. Hän ruoski ja tyynnytteli samalla
+kertaa. Hänen teki mieli tarttua häneen ja nielaista, pusertaa hänet
+kuoliaaksi sylissään ja tuntea, että hän ei ollut muuta kuin hänen
+oman verensä huumaa.
+
+Vihdoin hän tarttui hänen selkäänsä niinkuin kynsillä. Silloin tyttö
+kirkaisten hypähti syrjään ja poika lensi suinpäin maahan ja iski
+kätensä verille. Kajahduttaen sotahuudon, raikuvan _alala!_ hän
+nousi ajamaan takaa. Tyttö vastasi kirkkaan _eleleu!_ Poika juoksi
+nyt kädet alhaalla eikä enää hapuillut häntä kiinni. He vaihtoivat
+sotahuutoja. Hengitys kulki sihisten hänen avoimesta suustansa. Hän
+juoksi niinkuin olisi aikonut pakahduttaa sydämensä ja haudata tytön
+sen pirstoihin. Hän päätti juosta, kunnes tyttö vaipuisi takaperin
+vasten hänen rintaansa ja vasta silloin hän kietoisi veriset
+kämmenensä hänen ympärillensä ja hukuttaisi hänet vereensä.
+
+Mutta yht'äkkiä tyttö käännähti ja törmäsi häntä vastaan, repäisi
+seppeleen tukastansa ja iski sillä häntä kasvoihin niinkuin
+ruoskalla. Hän suomi häntä hikensä tuoksulla. Pojan silmissä
+punoitti. Hän kietaisi käsivartensa ympäri hänen lanteittensa ja
+tunsi kuinka ne olivat liukkaan kuumat ja sileät. Hän sulki hänet
+painiotteeseen nostaaksensa hänet koholle, ja samalla hetkellä tyttö
+teki vastaotteen ja ponnisti hänen rinnastaan ja kaulastaan ja
+iski nyrkeillään vastoin kaikkia sääntöjä. Poika puhkesi nauruun,
+kumartui, kohautti hänet, puristi hänet vasten ruumistansa ja kantoi
+häntä sylissään; tyttö potki, kynsi ja käyttäytyi kuin villi,
+vastoin kaikkea taidetta. Hän ei ollut oppinut painia. Pojan huulet
+hymyilivät halveksuvasti. Hän musertaisi hänet, joisi sirpaleiksi
+jokaisen hänen siloisen ruumiinsa luun, nielaisisi hänet, joisi
+hänet, voittaisi hänet sisäisen olemuksensa pienimmällä jäntereellä
+-- joka yht'äkkiä oli kohonnut niinkuin miekka tupestansa.
+
+Keihäs oli pystyssä aivan hänen edessänsä. Hän oli hullu, hän tahtoi
+jäähdyttää kostonhimonsa, ja hän kantoi kähisevän saaliinsa sisälle
+luolan pimeään, johon hän heittäytyi saalis sylissänsä. Hän vaipui
+tuoksuvaan heinäläjään -- hän tunsi Taygetoksen villien vuoriyrttien
+väkevän tuoksun. Hänen saaliinsa painautui häntä vasten -- hän
+syleili sitä kuin olisi se ollut yhtä hänen kanssansa -- hänen
+verensä tuli virtasi sisälle vieraaseen maailmaan -- hänen sydämensä
+ponnahti auki -- korkeat tuskan ja riemun huudot vastasivat niihin
+aaltoaviin sykähdyksiin, jotka pauhasivat läpi hänen olentonsa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+... Narkissos heräsi sysimustassa yössä ja värisi vilusta ja tunsi
+kauhean janon polttavan kurkkuansa.
+
+Hän hapuili ympärillensä, mutta hänen kätensä tapasivat vain kuivia
+kahisevia heiniä. Hän hieroi silmiänsä, mutta ei nähnyt mitään. Hän
+ei muistanut mitään, mutta nukahti jälleen täydellisen herpautumisen
+vallassa.
+
+Aurinko oli korkealla taivaalla, kun hän ryömi ulos luolasta,
+väsyneenä ja joka jäsen uupumuksesta särkevänä. Hän tunsi omituista
+kyllääntymistä elämään. Oli kulunut pitkä, pitkä aika siitä, kun hän
+söi verilientä syssitioissa.
+
+Keihäässä riippui huntu ja pari sandaaleja. Niissä oli punaiset
+hihnat niinkuin hänelläkin. Hän otti ne käsiinsä ja katseli niitä.
+Kaksi kuperaa tytönjalkaa oli polttanut jälkensä niiden ohueen ja
+taipuisaan nahkaan. Niistä tuoksui aurinko. Hän ripusti ne takaisin
+keihääseen ja tunnusteli kaulaansa. Hän tunsi, että sen ympärille
+oli kierretty sileä nauha. Hän irroitti sen ja näki, että se oli
+vyö. Vapisevin käsin hän aukaisi sen ja luki: Minä arkadialainen
+Narkissos, Eufranorin poika, vannon kautta Artemiin pyhäkön...
+
+... Nikarete, kuiskasi hän ja muisti. Ryöstöhäiden huumauksessa ei
+hänen nimensä kertaakaan ollut johtunut hänen mieleensä. Kaikki oli
+ollut niinkuin riivauksen huumaa, raivotilaa. Hän ei ollut tuntenut
+häntä, sillä hän ei ollut voinut nähdä mitään tuntomerkkejä. Hänen
+ihonsa tuoksu oli hänelle uusi, hänen suudelmansa, jotka olivat
+raivoisia niinkuin ne puraisut, joilla hevoset toisiansa näykkivät,
+olivat hänelle tuntemattomia, hänen käsivartensa, hänen rintansa,
+hänen polvensa, hänen helmansa -- kaikki oli ollut uutta valloitusta.
+Nikarete! Kaksi muistoa: hänen juoksunsa Olympiassa, hänen auringossa
+alastomana välkkyvä olentonsa lähteen luona Artemiin lehdossa. Ja nyt
+se oli tapahtunut. Jumalattaren tahtoa oli ollut mahdoton välttää.
+Hän oli juossut kohtalonsa syliin. Hän oli ryöstänyt tuomionsa
+tietämättänsä.
+
+Raskain mielin ja apein miettein hän palasi takaisin lokokseensa ja
+haki telttatovereitansa. Vasta illansuussa palasivat naineet miehet.
+Ei sanallakaan kosketeltu häitä. Vain eräs heistä antoi hänelle
+kättä ja kuiskasi: "Onnea!" Narkissoksesta tuntui, kuin sana olisi
+yrittänyt hänet tukahduttaa.
+
+Nikaretea ei hän enää nähnyt. Hän ryhtyi uudelleen jokapäiväisiin
+harjoituksiinsa toisten kanssa. Hänellä oli painava uupumus
+voitettavana. Hänen teki mieli nukkua koskaan heräämättä. Hänellä
+oli vaimo. Nainen, joka häntä odotti. Hän huomasi, että toiset
+lähtivät salaa ulos keskellä sysimustaa yötä. He menivät naistensa
+luokse. Hän ei koskaan ollut tarkemmin ajatellut, mitä merkitsi
+tuollainen varhain lähteminen kasarmista. Nyt hän ymmärsi syyn
+siihen. Unettomana hän makasi ja kuunteli, kunnes kuuli heidän --
+aina erikseen -- palaavan takaisin aamuhetkellä ja hiljaa ojentuvan
+vuoteella. Mutta itse hän pysyi paikallansa. Hän ei tuntenut mitään
+halua hiipiä ulos etsimään sitä naista, jonka Artemis oli pakottanut
+hänet valloittamaan.
+
+Eräänä päivänä -- täydenkuun aikana -- käskettiin hänet taas
+kuninkaan luokse.
+
+"Narkissos", sanoi Leonidas, "Nikarete, Kleombrotoksen tytär, asuu
+maaosallasi sinun laillisena vaimonasi. Sinä et käy hänen luonansa.
+Sinä laiminlyöt velvollisuutesi."
+
+"Minkä velvollisuuden?" kysyi Narkissos.
+
+"Hankkia Spartalle lapsia."
+
+"Pitääkö minun taas juosta?" kysyi Narkissos.
+
+"Ei, avioliittosi on valmis."
+
+"Anna siis minun elää vaimoni kanssa ja tutustua häneen. En minä
+kissa ole, joka lähtee tyydyttämään kiimaansa yöhön."
+
+"Sinä olet sotilas", vastasi Leonidas ja katsoi häntä rauhallisesti.
+"Tuolla iälläsi et voi viettää perhe-elämää. Ajattele asiaa, malta
+mielesi. Ja tule luokseni ensi täydenkuun aikana."
+
+Narkissos tuli ja odotti rangaistusta. Leonidas löi häntä olkapäälle
+ja sanoi ystävällisesti:
+
+"Onneksesi, Narkissos, olet ajatellut ja täyttänyt velvollisuutesi."
+
+"En ole sitä tehnyt", vastasi Narkissos.
+
+"Olet kyllä, vaimosi on raskaana."
+
+Narkissos punastui ja katsoi häntä tiukasti.
+
+"Olenko nyt vapaa?" kysyi hän.
+
+Leonidas nauroi ja vastasi:
+
+"Peltoa ei kylvetä, ennenkuin sato on korjattu."
+
+Narkissos laski kuukaudet siihen satoon, jota hänen oli odottaminen.
+Niinkuin kaikkien Lakedaimonin sotilasten oli hänenkin huolenansa
+valppaasti pitää silmällä helootteja, ja hän kävi silloin tällöin
+maatilallansa katsastamassa maaorjiansa. Talonsa kynnyksen yli hän
+ei koskaan astunut. Hän näki Nikareten matkan päästä, kun hän istui
+talon ovella tahi sen edustalla plataanien juurella ja askarteli
+hiljaisissa naisellisissa toimissansa. Tytöstä oli tullut hänen
+kohtalonsa, jota hän ei tahtonut käydä katsomassa. Sisimmässänsä
+tunsi hän kummaa katkeruutta osaansa kohtaan -- sitä ei voinut
+välttää -- se kyllä vielä itsestänsä näyttäisi elonmerkkejä.
+
+Ja itse kuningas Leonidas hänelle eräänä päivänä ilmoitti:
+
+"Narkissos, vaimosi on synnyttänyt sinulle ja Spartalle kaksi
+poikalasta. Älä pelkää! On jo tutkittu, kelpaavatko ne elämään. Niitä
+ei hylätä."
+
+Salainen, käsittämätön ilo täytti Narkissoksen hänen kuullessaan
+tämän sanoman. Hänen elämästänsä oli puhjennut oksia. Hänellä oli
+elämisen oikeus, sillä hän oli täyttänyt suurimman velvollisuutensa.
+Hänellä oli oikeus kuolla, sillä hän oli korvannut Spartalle
+kaksinkerroin oman elämänsä. Hän ajatteli, että Hermofantos tulisi
+iloiseksi.
+
+Mutta Nikareten luokse hän ei mennyt. Hän uhrasi Artemiille vuonan
+ja kysyi joka viikko helooteiltaan omaistensa vointia. Kaksoiset
+kasvoivat kauniisti, niistä tuli suuria ja täysipainoisia. Ja
+eräänä päivänä hän kaukana talonsa varjossa näki äidin, joka istui
+auringonpaisteessa molemmat pienokaisensa kumpikin rinnallansa
+ja kumartui syvään heidän ylitsensä. Nikarete! Hän ajatteli omaa
+äitiänsä, joka ei koskaan ollut pitänyt häntä noin sylissänsä, vaan
+jonka oli pitänyt mennä Hadeksen majoihin hänet synnytettyänsä.
+Tuntui siltä, kuin olisi hän kuullut hänen itkevän omassa
+sydämessänsä.
+
+Mutta nytkään hän ei mennyt vaimonsa luokse. Mitä Artemis häneltä
+vielä vaatisi? Jos hänellä oli muitakin vaatimuksia, niin kyllä ne
+tulisivat hakemattakin. Ikävöikö hän puristaa poikiansa syliinsä?
+Ikävöiminen oli heikkoutta, hellyys teki veltoksi. Lakedaimonilaisen
+elämä oli itsensä karkaisemista. Kun nuo kaksi poikasta olisivat
+seitsenvuotiaat, ottaisi valtio ne, vaikkapa äidin sylistä, ja
+saattaisi ne saman kurin ja karkaisun alaiseksi kuin kaikki muut
+elinkuntoiset poikansa. Silloin kaikki tunteileminen ajettaisiin
+heistä ruoskalla. Miksi siis istuttaa heihin tunteellisuuden ituja ja
+heikkoutta?
+
+Narkissos pysyi kovana. Hän ei tahtonut olla pehmeä, ei taipua
+naisellisten voimien alle. Hän aavisti rangaistuksen uhkaavan
+päätänsä. Eräänä päivänä hänet jälleen kutsuttiin kuningas Leonidaan
+eteen, joka lausui:
+
+"Narkissos, Hermofantoksen poika, vaimosi ei ole valitellut sinun
+välinpitämättömyyttäsi. Mutta hän jättää jo nyt kaksi lastansa
+valtion huostaan ja jättää Lakedaimonin eikä aio enää palata.
+Hän tahtoo vieraassa pyhäkössä sovittaa jonkun rikkomuksensa,
+jota ei tahdo uskoa minulle. Koska Sparta on sinulle velkaa kaksi
+poikaa, ei valtio tahdo pakolla tyrkyttää sinulle sitä aviomiehen
+velvollisuutta, joka näyttää olevan sinulle vastenmielinen. Mutta
+rangaistukseksi valtio ottaa sinulta maaosuutesi ja pitää sen,
+kunnes ehkä tulevaisuudessa jompikumpi pojistasi jälleen osoittaa
+ansainneensa saada haltuunsa sen maaosuuden, jota heidän isänsä ei
+ansainnut."
+
+Narkissos vaikeni. Hän pakotti itsensä olemaan sanomatta jäähyväisiä.
+Hänhän ei ollut vapaaehtoisesti mitään siteitä solminut. Artemis
+oli pakottaen tuonut naisen hänen elämäänsä. Nyt nainen oli poissa.
+Mitäpä oli hänellä hänelle sanomista? Nikarete, jää hyvästi! --
+Hänhän ei koskaan ollut hänelle toivottanut hyvää päivää.
+
+Vain poikia hän kävi katsomassa, mutta isäksi hän ei itseänsä
+ilmaissut. Hän vain iloitsi nähdessänsä heidän pienten kiinteäin
+ruumiittensa voimistuvan ja ihmetellen hän keksi pieniä yhdennäköisiä
+piirteitä -- muutamia, jotka muistuttivat häntä itseään, toisia,
+jotka voi katsoa johtuvan Eufranorista, vieläpä Hermofantoksesta
+-- sen mikä oli aivan vierasta, hän ajatuksissaan luki kuuluvaksi
+kahteen Nikareteen, jotka kumpikin tavallansa olivat hänelle yhtä
+tuntemattomat.
+
+Vuodet läpeensä hän taistellen eli edelleen ja oppi sen lujuuden,
+jota ei mikään murtanut ja joka spartalaisen miehen mielestä oli
+kaiken olemisen päämäärä. Hän saattoi nukkua paljaan taivaan alla
+vaikkapa rankkasateessa, sieti kastua ja kylmettyä läpi, paistua
+päivän helteessä ja kuumetuulen kuivuudessa. Hänen rintansa kehittyi
+kestäväksi niinkuin Taygetoksen villikarhun kylki. Hän saattoi
+nukkua varustuksissansa, paastota päivittäin ja sammuttaa janonsa
+limakuopista. Hänen katseensa oli terävä kuin kotkan, joka yli
+kaupungin nousi kohden ympärillä olevia jylhiä vuoria. Hänen jalkansa
+askel oli varma niinkuin kauriin, joka ei koskaan hyppää harhaan.
+
+Kolmannellakymmenennellä ikävuodella oli hänen kasvatuksensa lopussa.
+Ja juuri silloin tuli persialais-aalto vyöryen idästä.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+Persepolis.
+
+
+Oli yö Persepoliissa.
+
+Ahura-mazdan tähtipuku säteili ylitse tasangon, jossa palatsit
+kohosivat yössä penger penkereeltä. Portaat nousivat ylöspäin,
+yhtyivät ja lähtivät jälleen eteenpäin. Tuuli lakaisi näkymättömiä
+sotajoukkojaan pitkin astimia. Kansakunnat, portaiden seiniin
+hakatut, toivat astin astimelta nousten lahjoja kuningasten
+kuninkaalle.
+
+Ardekanin kylmältä lumihuipulta puhalteli jäinen tuuli alas yli
+marmorimuurien, jotka olivat kiiltäviksi hiotut kuin peili. Yön
+varjot kulkivat niiden yli. Porttiaukkojen valtavat härät laskivat
+sorkkansa raskaasti kiviseen kamaraan ja tuijottivat raivoisin
+piirtein veistetyillä silmillään ulos tähtipimeään.
+
+Talven pahat henget eivät vielä olleet paenneet. Kuivuus viipyi
+vielä vuorenrinteillä hioen kynsiänsä, joiden alla kaikki lakastui.
+Mutta Tistria, koirantähti, välähteli lupaavana uhaten kadon
+laihaa kummitusta, joka vielä raivoten kulki yli maan. Pahat
+tuulenpuuskat kierittelivät hiekkaa läpi erämaan tasoittaen tiet ja
+polut. Neiris-järveltä loiskahteli vaahtoharjaisia laineita, jotka
+pärskyivät tasangon reunaan niinkuin järven ahnaiden Ahrimanin
+luomien kalojen sylkäisyt. Käärmeet makasivat kääriytyneinä kylmästä
+kahiseviin keriinsä pimeiden onkaloiden kätköissä. Mutta pyhän tulen
+loiste vilkahteli läpi kattojen, jotka päivisin olivat suljetut,
+jotta ei aurinko siihen koskisi. Ahriman lepäsi painaen vuoria, jotka
+huokuivat hyistä ilmaansa yli Persepoliin, vartioiden yötä, joka
+kului äärettömän hitaasti eikä tahtonut väistyä tieltä. Sakaalit
+ja sudet, jotka ulvoen kulkivat saalista etsien, olivat hänen
+pahoja ajatuksiansa, kaikkialla väijyskeleviä. Itse suurkuninkaan
+paratiisissa korkeiden muurien takana piileskeli yökylmä niinkuin
+ahnas peto, joka koetti tappaa palmut puremalla niiden maassa
+kierteleviä juuria. Ja puiston leijonat ja pantterit kiljahtelivat
+unissaan kuin peläten vihollista, jonka silmät tuijottivat niiden
+luoliin.
+
+Oli keskiyö. Ja Ahrimanin ulvonta kuului ulkoa. Hänen henkensä
+huokui valtavan korkeissa pylvässaleissa, jotka kiersivät Dareioksen
+palatsia. Polvillaan olevat härät ja yksisarviaiset, jotka
+kannattivat kattoa, seisoivat sarvet kohden pimeyttä, uhmaten sitä.
+Suurkuningas Xerxes tuli haaremistansa. Soihdunkantajia kulki hänen
+edellänsä siirtäen syrjään toisen suuren esiripun toisensa jälkeen.
+Ne lepattelivat tuulessa. Soihtujen liekki valaisi täplittäin paksuja
+mattoja, joissa oranssinkeltaisia kukkakiehkuroita ja punaisia
+palmuviuhkoja hehkui pohjan syvässä safiirisinessä.
+
+Suurkuningas oli pitkä ja hyvinvoivan näköinen, ja hänen pukunansa
+oli ihomyötäinen meedialainen vaate, jota reunusti kultalanka ja
+jossa jalokivien tähdet kimaltelivat. Ilmanveto puistatti häntä,
+kun hän hetkeksi pysähtyi porttipylvästön siivekästen leijonain
+väliin katsoen tähtiyöhön. Siinä hän näytti niin pieneltä, että
+nuo jättiläiseläimet yhdellä ainoalla jalallansa olisivat voineet
+musertaa hänet. Hänen päänsä oli paljas. Kiiltävän mustain kiharain
+laineet sekaantuivat käherään pikimustaan partaan. Hän pyyhkäisi
+otsaansa ja räpytteli silmiänsä, niin että valkuainen loisti. Sitten
+hän kääntyi ja astui sisään. Pitkin seinien sileäksi hiottuja
+marmoripintoja liukui hänen peilikuvansa kuin keltainen varjo.
+Viuhkankantajat hänen kintereillään olivat kuin kääpiöitä. Vaikka
+oli yö, pitivät he viuhkoja pitkien tankojen päässä korkealla hänen
+päänsä päällä, niinkuin pientä juhlakatosta.
+
+Tasaiset tohvelinpohjat kopsahtelivat keveästi kiiltävillä
+lattiakuvioilla. Esirippu toisensa perään nousi kuin näkymätönten
+kätten siirtämänä, kunnes hän oli makuuhuoneessaan. Se oli korkea,
+niin että soihdunvalossa tuskin saattoi erottaa neljän mastopuun
+korkuisen pylvään päällä kaartuvaa telttakatosta. Huonetta valaisi
+kaksi pronssista kypressiä, joiden oksat olivat täynnä pieniä
+käpysiä. Jokainen käpy oli lamppu -- sydän paloi kävyn kärjessä.
+Kuninkaallinen vuode oli keskellä huonetta seitsenaskelisten
+porrasten yläpäässä. Alimmalla astimella istuivat henkivartijat
+neliössä, jalat ristissä ja tuijottivat kuin patsaat kohden salin
+neljää esirippua. Leposijan jalkopäässä oli kuninkaan kotipyhättö,
+pyhän tulen paikka. Nelikulmaisella alabasterikivellä siro,
+pikarinmuotoinen metallimaljakko reunaa myöten täynnä tuhkaa,
+hiljaa tummana hehkuen palavaa. Kaksi pappia valvoi liekkiä. Toinen
+piti kohenninta, toisella oli kaksi lusikkaa, joilla hän sirotteli
+suitsutusjauhoja tuleen. Kummallakin oli käsineet ja suulle sidottuna
+valkea vaate, jotta eivät heidän kätensä eikä heidän hengityksensä
+saastuttaisi tulta. Kolmas tietäjä toi tulelle ruokaa -- santelia,
+aloeta, bentsoe- ja granaattipuuta.
+
+Suurkuningas nousi verkalleen vuoteellensa. Henkivartijat
+heittäytyivät alas astimelle hänen eteensä; hän astui heidän
+selillensä kiinnittämättä siihen huomiota. Niin hän meni pyhän tulen
+ääreen ja katsoi punertavaan hehkuun, kuunnellen ulkona puhaltavaa
+jäätuulta. Sieltä hänen ajatuksensa siirtyi paratiisiin, jossa
+kahisevat hopeapoppelit humisivat, maagien kuunnellessa tätä suhinaa
+kuin oraakkelinpuhetta, joka heidän piti selittää.
+
+Xerxes tuli haaremistaan. Joka yö hän oli siellä. Yö oli naisten.
+Hän ei ollut käynyt tervehtimässä vaimoansa Amestrista tahi
+ketään suosikkivaimoistansa, vaan lännestä tuotuja myysialaisia
+ja lyykialaisia tyttöjä, ryöstösaaliita Efesosta ja Miletosta --
+kreikkalaisia valloituksia, jotka olivat oppineet hänen kieltänsä
+vasta niinkuin papukaijat, mutta joille kokonainen vuosi oli
+opetettu hänen palveluksensa salaisuuksia. Kaksitoistavuotiaita
+tyttöjä, joiden jäsenet olivat sileät kuin plataanin kuori, rinnat
+tuskin huomattavat, tukka punainen kuin itse pyhä tuli ja silmät
+kuin kuurakasteiset kukat. Hän oli tunnustellut niitä kaikkia ja
+tutkinut niiden tuoksuja. Vain yksi niistä oli lähimaille saanut sen
+erikoisen suloisen tuoksun, jota hän tarvitsi voidaksensa nauttia.
+Se ei ollut keinotekoista tuoksua, jolla kuka tahansa saatettiin
+öljytä ja maustaa kuin hilloksi. Siihen tarvittiin iho, harvinainen
+kuin aloen kukka, ja henki sellainen, joka itsessään oli kuin uusi
+yrtti, tuon tuoksuvan kokonaisuuden kiihoittava aines. Ei riittänyt,
+että iho oli kuin upotettu tuohon suloiseen tuoksuun, sitä piti itse
+hänen olemuksestansa säteillä ja tuntua jokaisesta vaatekappaleesta,
+joka hänellä oli ollut. Xerxes oli tutkien vainunnut hänet niistä
+vaatteista, joissa hän oli tanssinut itsensä hikiseksi. Kiukun ryppy
+kuninkaallisten kulmainsa välissä hän nyt muisti pettymystänsä,
+kun hän häneen itseensä taittuessaan oli huomannut, että hän oli
+kylmä kuin ruumis. Hän seisoi käännellen käsissänsä suurta harmaata
+kalkedonkivistä sinettirullaa, jota hän oli kiertänyt hänen
+selkänsä ja rintansa ympäri saadaksensa hänet lämpenemään. Hän ei
+ollut huutanut eikä valittanut, vaikka kivi oli painanut kuninkaan
+kuvan, palmun ja nuolenpääkirjoituksen hänen ihoonsa aivan kuin
+eläimenvuotaan.
+
+Hän tunnusteli tuoksua sormistaan. Mutta se oli haihtunut. Silloin
+hän piti kumpaakin kättänsä tulimaljakon loisteessa ja tunsi
+väreilevän lämmön virtaavan niiden läpi. Sitten hän vei oikean
+kätensä sormet läpi liekin, pyyhkäisi kulmiansa ja kosketti
+huuliansa. Ja vielä kerran sitä tulessa käyttäen hän puhdisti
+ruumiinsa pyhimmän osan.
+
+Väsyneenä ja unisena pudotti hän pois ihomyötäisen pukunsa. Kaksi
+palvelijaa irroitti polvistuen tohvelit hänen jaloistansa. Korkea
+vuode painui hänen allansa, niinkuin hän olisi heittäytynyt
+silkkiseen ja untuvaiseen mereen. Uni virtasi hänen jäseniinsä ja
+kaikki hiljeni. Vain suitsutusjyväset räiskivät hiilillä. Ja humina
+kulki yli tasangon. Oli niinkuin lintujen siipisulat olisivat
+rapisten kulkeneet yli palatsin puukaton.
+
+Suurkuningas kuorsasi. Koko valtakunnassa oli vain suurkuninkaalla
+pyhä kuorsaus. Kaikkien muiden kuorsaus oli paha ääni, jonka syynä
+pidettiin riivaajaista.
+
+Mutta Xerxes oli unelmiensa puutarhassa. Hänen päänalusensa vieressä
+kasvoi kultainen plataani ja viiniköynnös, jonka kultaisella rungolla
+oli smaragdirypäleitä ja kypsiä terttuja intialaisia karfunkkeleita.
+Rikas Pythios Bityniasta oli antanut saamolaisen Theodoroksen
+valmistaa tuon kallisarvoisen taideteoksen ja lähettänyt sen lahjana
+hänen isällensä Dareiokselle.
+
+Tämäkö viiniköynnös hänelle levottomia unia tuotti? Kypressien
+käpylamput olivat sammumaisillaan. Tietäjät valvoivat torkahdellen,
+nyökkäillen paitansa tahdissa liekkien leimahtelun kanssa. Mutta
+viiniköynnöksen karfunkkelitertut hehkuivat ikäänkuin sisäistä tulta.
+
+Xerxes makasi tuijottaen suurin, avoimin silmin tätä viiniköynnöstä.
+Ja yht'äkkiä alkoi hänen vanha sisäinen tuskansa kalvaa. Hän muisti
+haikean mielensä, joka hänellä päivillä oli, hiljaa jäytävän vihan,
+polttavan kostonjanon loukkauksen, joka kirveli avonaisessa haavassa,
+suuren isänsä jättämän, mutta nostamattoman perinnön; hänen sanansa
+kiihoittivat häntä kuin tulinen nuolenpääkirjoitus hänen sielussaan:
+"Minä olen Darajavaus, suurkuningas, kuningasten kuningas, näiden
+lukemattomaan maitten kuningas, Visthaspan poika, Hachamanin
+jälkeläinen, ja tämä Parsan maa, jonka Ahura-mazda, ainoa jumala,
+minulle antoi, joka on ihana, rikas hevosista ja väkeä täynnä, ei
+pelkää mitään vihollista. Älköön yksikään vainolainen tulko tähän
+maahan, älköön kato, älköön valhe. Tätä maata suojelkoon Ahura-mazda,
+ainoa jumala, vihollisten sotajoukkoja vastaan, katoa ja valhetta
+vastaan. Sillä kun parsakansaa suojellaan, silloin onnetar, joka
+tuhoaa ilkeän riidan, tulee tämän huoneen valtiattareksi."
+
+Ja suurkuninkaan närkästyneessä sielussa leimahti äkkiä liekkiin
+viha kaukana lännessäpäin olevaa kansaa vastaan -- heimoa, jolla oli
+ruma kieli ja petollinen puhe: kansaa, joka palvelee lukemattomia
+epäjumalia ja sulkee ne temppeleihin ja pystyttää niille kuvia --
+Ahrimanin sikiöitä, jotka ovat petoksella taistelleet parsa-kansaa
+vastaan ja virittäneet ansoja isäni sotajoukoille ja houkutelleet
+hänen laivansa ulos salakavalalle merelle, jossa syvyyden pahat
+virrat kulkevat ja tuhoisa myrkkytuuli puhaltelee. Ahura-mazdan
+valittu väki, puhdas, hyvä, joka rakastaa puhtautta ja valoa,
+lepää voitettuna ja puhdistamatonna kirotulla maalla. Ja Ahrimanin
+kansoista pöyhkein, jota ateenalaisiksi nimitetään, on yhä
+kurittamatta ja uhmaa kuningasten kuningasta ja pilkkaa kostamatta
+Aasian rantoja ja aamuruskon maita. On hyvä, että helleenien kaunis,
+mutta pettävä lahja herättää minut valoon ja kostoni muistoon.
+
+Ja Xerxes tarttui pitkään ruoskaansa ja löi portaisiin, niin että
+henkivartijat hypähtivät ylös saattamaan suurkuningasta kylpyyn.
+Maagit sulkivat pyhän tulen koteloon ja kantoivat sen siihen
+sysipimeään huoneeseen, missä sitä päivillä säilytettiin, jotta ei
+aurinko tappaisi sen loistoa. Esirippu toisensa jälkeen vedettiin
+syrjään, ja aurinko tulvahti kuumina virtoina läpi salien.
+
+Kuumien, hyvältätuoksuvien vesien viihdytellessä suurkuninkaan
+kostonjanoista verta kuuli hän hevosenkenkäin kopisevan
+marmoriportailla ulkona. Sanantuoja toisensa jälkeen ratsasti ylös
+matalia porrasastimia ja pyysi saada puhutella suurkuninkaan "silmiä"
+ja "korvia". Satoja parasangeja, hevosen selästä hevosen selkään,
+juoksua, kiirehtien, lepäämättä tahi yöllä, lentäen kuin kurjet --
+Sardeesta Babyloniin, Ekbatanaan, Susaan -- sanantuojia valtakunnan
+kaikilta satraapeilta, kertomuksia kansojen varustamisesta,
+laivainvarustuksista kaikilla Aasian ja Afrikan rannikoilla, pauhua,
+joka kiiri sieltä, missä valtavaa sotavoimien kahletta vuosien työllä
+taottiin kytkemään pientä hullua kansaa, joka oli kuritettava.
+
+Xerxes nousi kylvystä korskuen kuin orhi, joka teutaroi päästäksensä
+päivänvaloon piehtaroimaan. Hän antoi käskyn, että kaikkien
+sanansaattajain oli kokoonnuttava uuteen palatsiin hänen puheillensa.
+
+Hän istuutui puettavaksi. Palvelijat öljysivät ja kähersivät hänen
+tukkansa. Toiset sitoivat hohtavanpunaiset housut hänen reisiensä ja
+säärtensä ympärille, jotka olivat tukevat ja kiinteät kuin pylväät.
+He ripustivat jalokivistä painavia kultakoristeita hänen korviinsa.
+He pukivat hänen yllensä meripurppuranvärisen ihokkaan, jonka leveä,
+valkea keskijuova ulottui pitkin hänen ruumistansa kaulasta nilkkaan
+saakka. He kiinnittivät kullasta helisevän vyön hänen lanteillensa ja
+saframinkeltaiset hyvältätuoksuvat kengät hänen jalkoihinsa. Viimeksi
+he laskivat korkean, säteilevän tiaran hänen päähänsä, heittivät
+purppuraviitan hänen harteillensa ja ojensivat hänelle norsunluisen
+valtikan.
+
+Samalla hetkellä vedettiin kaikki verhot syrjään niinkuin yhdellä
+ainoalla tempaisulla. Hopearenkaat helisivät korkealla ebenholtsilla
+ja setripuulla koristelluissa kattokuvioissa ja aurinko tulvahti
+sisälle siihenkin huoneeseen, sytytellen soihtujansa lattian,
+monivärisiin kivikirjauksiin ja iskien kipinöitänsä kultaisista
+leijonankidoista, jotka syöksivät vettä ohuina virtoina yli
+kylpyaltaan järven, joka loisti kauniin kuvakoristeisen perustan
+keskellä.
+
+Xerxes astui auringon valoon ja tervehti sitä kohottamalla kättänsä
+korkealle. Hän kokosi käteensä sen hohdetta ja hieroi sormillansa
+kulmiansa ja huuliansa. Hänen silmänsä säkenöivät mustaa tulta ja
+sulkeutuivat kansiensa alle.
+
+Kokonaiset rivit palvelijoita levittelivät lyydialaisia mattoja
+lattialevyille hänen eteensä ja katsoivat jännittyneinä, mihin
+suuntaan hänen jalkansa kääntyisi. Hänen takanansa kulki
+varjostimenkantajia ojentaen korkeita pyöreitä varjostimia yli hänen
+päänsä, niin että se loisti punaisena kuin granaattiomenan mehu.
+Kärpäsviuhkankantajat kävelivät vieläkin lähempänä, pitäen viuhkaa
+tarkoin tiaranreunan yläpuolella. Mutta takaperin hänen edellänsä
+kulki kaksi palvelijaa kantaen öljyastiaa ja pyyhinliinaa, kahta
+liikkuvaa tarve-esinettä aivan hänen kättensä edessä.
+
+Suurkuningas hengitti auringonvaloa korkeaan rintaansa ja kohotti
+päänsä kohden valon maailmaa, joka avasi hänelle sylinsä. Nyt oli
+elämä Ahura-mazdan. Kaikki henki puhtautta ja terveyttä. Valonjumalan
+neljä pyhää härkää seisoi korkeilla jalustoillansa mylvien yli
+kattojen. Ylhäällä katonreunan monikärkisten huippujen alla juoksi
+sinivihreä kuvavyöhyke, keltaiset leijonat käpäläin kynnet harallaan,
+suu avattuna mykkiin, iäisiin ilonulvahduksiin ja hännät rajussa
+kaaressa ylöspäin kieraistuina.
+
+Xerxeen jalkojen edessä oleviin mattoihin ilmestyi yht'äkkiä huojuvia
+palmunlehväin varjoja. Valtiaan ensimmäinen aamukävely suuntautui
+paratiisiin, joka oli suojassa vuorituulelta ja jossa risteili
+välkkyvien kanavain verkko. Vettä oli suurella taidolla ja suurin
+kustannuksin johdettu korkealle ylängölle, altaita oli kaivettu
+kivipenkereisiin, multamaata oli niille kuljetettu, harvinaisia
+puita oli istutettu penkereittäin ja niitä olivat suurkuninkaan
+paratiisimiehet hoitaneet, niinkuin ne olisivat olleet ihmisiä
+eikä kasveja. Jokaisella palmulla ja sykomoorilla oli palvelijansa
+huolehtimassa vedestä ja tuulensuojasta ja varjosta. Hopeapoppelit
+värisivät kuin vastasyntyneet lapset kylpyyn pantaessa. Ruusuryhmät
+olivat kuin tuoksuvia alttareita.
+
+Suurkuninkaan silmät säteilivät jokaiselle kauniille puulle,
+jonka hän tunsi. Hän nyökäytti päätänsä suosikkiplataaneillensa,
+kosketti kädellänsä valkokukkaisia akaasioita, hieroi käsiinsä
+tuoksua suuresta laajalatvaisesta pähkinäpuusta, joka vuosi virtana
+auringonvaloa. Palmut suhisivat hänen päänsä päällä ja heittivät
+oksiensa varjot siunaten hänen puvullensa, kun hän oli työntänyt
+varjostimen syrjään. Hän katseli huumautuneena hohtavia oksaviuhkoja,
+hän hallitsi elämän kaunista maata ja oli valon iäisen herran
+ystävä. Tässä pienessä paratiisissa ei ollut käärmettä eikä liskoa,
+ei sääskeä eikä haaskoja hakevaa kärpästä. Kaikki oli puhtautta
+ja raikkautta. Vierivää vettä. Puhdasta maata. Ei tuhoisa kuivuus
+koskaan saisi polttaa näitä kukkasia, joiden tuoksu oli saastaton.
+Täällähän versoi itse pyhä Haoma, elämänkukka auringonkeltaisine
+kukkineen, jonka mehu tuottaa hedelmällisyyttä ja iäistä elämää.
+Xerxes itse joi sen pyhää juomaa ja tiesi sen antaneen hänelle hänen
+voimansa ja vahvasti kehittyneet jälkeläisensä. Hän pysähtyi hetkeksi
+ja kosketti sen lehtiä, hän kuuli vuorten lähdeveden laulaen kulkevan
+läpi kanavain, hän kuuli hopeapoppelien humisevan kuin suloisen
+soiton. Silloin hän muisti taivaan valkokukkaista Haomaa ja ajatteli
+hetkisen kuolemaa.
+
+Yli palatsin sataisten pylväsrivien kulki hänen katseensa
+kalkkikivikallioille, jotka olivat vain parin nuolenkantaman päässä:
+se oli kuolemanpenger, vuoreen leikattu. Hän saattoi nähdä isänsä
+äsken hakatun haudan siellä. Keskeltä häikäisevää auringonvaloa, joka
+säteili melkein valkeasta kallionpinnasta, vei korkea nelikulmainen
+oviaukko hautaan pylväiden välitse, jotka olivat niinkuin nämäkin
+täällä, vain iäksi suljetut, kiinni vuoren kyljessä, pieni kuoleman
+palatsi, joka oli elävien asunnon kaltainen, mutta kallion surkeasti
+ahdistama. Mutta ylinnä palatsin katolla kohosi kaksinkertainen
+tornikoroke, ja Persian valtakunnan kaksikymmentäkahdeksan
+satraappikuntaa oli sen alla tukien sitä käsillänsä. Mutta
+ylhäällä seisoi Dareios, hänen isänsä, lähinnä taivasta, nojaten
+kaareensa, kasvot käännettyinä pyhän tulen alttaria kohden, ja
+hänen yläpuolellansa kulkee Ahura-mazda kehässänsä; suojelevilla
+siivillänsä hän nousee puhdistettuna kohden kirkkauden iäistä maata.
+
+Kauhistuen ajatteli Xerxes isänsä ruumista tuolla kalliokammiossa.
+Se ei ollut niinkuin halvat ja tavalliset maan lapset alttiina
+korppikotkien noukille. Se oli laskettu lepoon vahaisen verhon alle,
+jotta ei maa saastuisi. Mutta se ei koskaan enää heräisi. Ja tulisi
+päivä, jolloin Xerxeskään ei enää nousisi vuoteeltansa, vaan ikuinen
+leposija hakattaisiin hänelle isän leposijan viereen.
+
+Suurkuningas unohtui mietteisiinsä. Palmut kahisivat hänen päänsä
+ympärillä. Riikinkukot olivat lakanneet kirkumasta, papukaijat
+rupattamasta. Hän kuunteli. Hän saattoi kuulla sieltä ylhäältä
+kivenveistäjäin talttojen äänen, kun he hakkasivat nuolenpäitä
+piirtokirjoituksiin. Ei Kyroksen vaatimatonta itsetunnustusta:
+"Kulkija, minä olen Kurus. Minä olen antanut valtakunnan
+parsa-kansalle ja hallitsen Aasiaa. Suokaa minulle hautani." --
+Ei, siinä oli luettelo kaikista niistä kansoista, joita Dareios
+oli hallinnut: "Jos ajattelet, kuinka suuri on niiden maiden luku,
+joiden omistaja kuningas Darajavaus on ollut, ja jos sen lausut, niin
+katsele niiden kuvaa, jotka valtaistuintani kantavat, silloin olet
+sen ymmärtävä. Silloin olet näkevä, että Persian miehen keihäs on
+lentänyt kauas. Saat huomata, että Persian mies on taistellut kaukana
+Persiasta."
+
+... Mieli täynnä aurinkoa ja auringon puhdasta henkeä hän vihdoin
+kulki valtaistuinsaliansa kohden. Hän kostutti kasvojaan ja partaansa
+hajuvedellä palvelijan pullosta ja kuivasi kätensä. Häntä odotti taas
+ottelu Ahrimanin kanssa -- tuskain hengen, tuhoajan.
+
+Sali avautui hänen eteensä niinkuin säännöllinen pylväsmetsä,
+jonka sankoista riveistä hienouurteiset rungot kohosivat
+kellon- ja kukankuvun muotoisin latvoin kattoa kantaviin härkiin
+ja yksisarviaisiin. Tuulenhenki puhalsi sisään pylvästen keskitse,
+minkään esiripun tahi muun sitä estämättä. Palatsisaliin vieviä
+portaita nousi sotureita askel askeleelta seinäin kuvissa,
+suurkuninkaan vaunuja ja hevosia sekä sanansaattajia valtakunnan
+kaikista provinsseista tuoden lahjoja, hedelmiä ja eläimiä. Mutta
+itse huone vilisi täynnänsä väkeä, jotka kokoontuivat suurkuninkaan
+vastaanotolle. Henkivartijat seisoivat keihäät pystyssä.
+Ruoskankantajat muodostivat kujia. Ratsastajat hyppäsivät hevostensa
+selistä suurkuninkaan lähetessä ja pistivät kätensä hihanjatkokseen,
+joka oli jonkunlainen käsine. Persialaisruhtinaat seisoivat oikealla,
+valtakunnan muut suurmiehet vasemmalla. Kuninkaalliset prinssit
+menivät Xerxestä vastaan pitkässä rivissä, heittäytyivät kasvoillensa
+ja nousivat kulkeaksensa hänen vanavedessänsä.
+
+Ja Xerxes asteli valtaistuimensa portaille ja nousi sille kukkanen
+vasemmassa kädessänsä, norsunluusauva oikeassa. Lähimmäksi
+valtaistuinta asettuivat kruununasettaja ja kansleri, sitten
+kuninkaallinen kaarenkantaja ja nuolenvartija, senjälkeen kaikki
+kuninkaan "silmät" ja "korvat" ja hänen kumpikin poikansa.
+
+
+
+
+XIX.
+
+Persialaiset.
+
+
+Vielä samana päivänä Xerxes lähti matkalle Persepoliista, ajaen
+matkavaunuissansa, joita vetivät nisaialaiset hevoset. Kolmesataa
+sauvankantajaa ratsasti sivulla heittokeihäät käsissänsä, ja tuhannet
+ratsumiehet päättivät kulkueen. Mutta suurkuninkaan edellä kulkivat
+Ahura-mazdan vaunut kahdeksan päistärikköä edessä ja niiden edellä
+kulkivat auringonjumalan pyhät hevoset.
+
+Susassa odotti häntä monta sanansaattajaa: alevadeja Thessaliasta,
+maanpakolaisia, Peisistratoksen puoluelaisia Ateenasta ja samasta
+kaupungista karkoitettu ennustaja Onomakritos, joka koetti saavuttaa
+kuninkaan suosiota ennustamalla, että persialainen oli tekevä sillan
+yli Hellesponton.
+
+Eräänä päivänä ilmoitettiin, että kaksi spartalaista, Sperthias ja
+Bulis, pyrkivät puheille. Xerxes istui valtaistuimellansa silmät
+puoliummessa ja odotti saavansa nähdä noiden kahden muukalaisen
+makaavan kasvoillaan. Mutta he eivät heittäytyneet maahan, ja kun hän
+nosti katseensa, näki hän ruoskamiestensä koettavan taivuttaa heidän
+kankeita niskojaan. Mutta he seisoivat taipumatta suorina ja antoivat
+tulkin sanoa, että heidän maassansa ei ollut tapana kumartaa ihmistä.
+
+Xerxeen kulmat rypistyivät, ja hän katsoi heitä pitkään. Ne
+olivat lyhyenläntiä, lujarakenteisia miehiä ja seisoivat lyhyissä
+villaihokkaissaan käsivarret ja sääret paljaina ja kylmästä
+punertavina. Ne katsoivat häntä yhtä pitkään muuttamatta ilmettäkään.
+Suurkuningas antoi tulkin kysyä heiltä, mitä varten he olivat
+tulleet. Toinen vastasi:
+
+"Persialaisten kuningas, me olemme tulleet lakedaimonilaisten tyköä
+tarjoutumaan sovitukseksi ja rangaistaviksi sinun sanansaattajiesi
+tähden, jotka, Sparta vastoin kansainoikeutta on surmauttanut."
+
+Taivuttamatta niskaansa he ojensivat molemmat kätensä, tarjoutuen
+kahlehdittaviksi ja kuolemaan vietäviksi.
+
+Mutta Xerxes antoi tulkin vastata: "Vieraat Lakedaimonin miehet,
+sanansaattajat ja airuet ovat minulle pyhiä. Sen vuoksi, että
+helleenit loukkaavat ja rikkovat kansainoikeutta, ei parsakansa
+sitä tee. Menkää kotiinne ja kertokaa se kaupungissanne. Minun
+oikeamielisyyteni pelastaa teidän henkenne."
+
+Mutta spartalaiset punastuivat ja antoivat vastauksen:
+
+"Me tulemme vapaasta tahdostamme emmekä pyydä armoa."
+
+Xerxes vastasi:
+
+"Juuri sentähden te olette loukkaamattomat. Seuratkaa minua, eikä
+kukaan ole päänne hiuskarvaakaan notkistava."
+
+Matka kulki edelleen länttä kohden. Ekbatana avasi hänelle porttinsa
+ja hän ajoi noiden moninkertaisten suojamuurien sisälle, joiden
+kukin rengas kuvasi yhtä kiertotähtien radoista ja oli verhottu
+tähtensä värisellä metallilla. Kuninkaallinen linna säteili kultaa,
+elektronia ja norsunluuta. Mutta hän ei pysähtynyt. Korkeat muurit
+avasivat jälleen malmiporttinsa hänen lähteä. Hän tahtoi kohdata
+valtakunnistansa kokoontuvat sotajoukot. Maantiet kumisivat ratsujen
+ja vetojuhtain alla. Airuita kiiti häntä vastaan tuoden sanomia
+laivastosta. Kaikesta pidettiin ennakolta huolta: sotalaivoja
+hankittiin miehistöä varten, hevoslaivoja, pitkiä aluksia siltoihin,
+kuormalaivoja elintarpeiden kuljetusta varten. Athos-niemi, joka
+ennen raivoisain myrskyjensä vuoksi oli ollut niin kovin tuhoisa
+persialaisille, ei enää saisi olla purjehtijain vaarana. Viivasuora
+kanava kaivettiin poikki niemen, niin että se erotti vuoriniemen
+mantereesta. Kaksi kolmisoutiota saattoi kulkea siinä rinnakkain.
+Foinikiassa ja Egyptissä valmistettiin köyttä valkeasta hampusta ja
+byblos-kasvista.
+
+Maasotajoukko alkoi kokoontua suurkuninkaan ympärille ja hänen
+mukanansa marssia Sardesta kohden.
+
+Matkalla, Kelainaissa, kestitsi Pythios, Atyksen poika, joka
+oli lahjoittanut suurkuningas Dareiokselle kultaisen plataanin
+ja viiniköynnöksen, sotajoukkoa runsain antimin, vieläpä hän
+tarjosi vieraallensa ja ystävällensä Xerxeelle kaiken säästämänsä
+rikkauden hopeaa ja kultaa. Suurkuningas käytti hyväkseen hänen
+vierasvaraisuuttansa, mutta ei tahtonut antaa voittaa itseänsä
+anteliaisuudessa, jonka vuoksi hän vielä lisäsi hänen rikkauttansa.
+
+Sotajoukko marssi yhä päämääräänsä kohden. Kun Xerxes oli mennyt
+yli Maiandros-joen, näki hän eräänä päivänä vaunuistansa erittäin
+kauniin plataanipuun. Hän käski pysähtyä ja astui vaunuista.
+Plataanin latvus ulottui laajalle joka suuntaan, ja sen nuoret lehdet
+värisivät, niinkuin ilmaistaksensa iloansa keväästä. Suurkuningasta
+puu ilahdutti, hän hiveli sen hienoa keltatäpläistä kuorta ja suuteli
+sitä. Hän ei muistanut koskaan nähneensä niin komeata puuta, hän
+otti kaulaketjunsa ja ripusti sen rungon ympärille. Rannerenkaansa
+hän kiersi oksiin. Keihäsmiehillensä hän antoi käskyn, että siitä
+hetkestä alkaen aina oli pidettävä vartijaa tuon kauniin puun ääressä
+sitä vartioimassa ja hoitamassa.
+
+Seuraavana päivänä hän saapui lyydialaisten kaupunkiin Sardeeseen ja
+lähetti sieltä sanansaattajia Hellaaseen vaatimaan maata ja vettä. Ei
+kuitenkaan Ateenaan eikä Spartaan, jotka niin häpeällisellä tavalla
+olivat loukanneet kansainoikeutta, vaan kaikille muille valtioille,
+jotta ne, jotka siihen saakka olivat tehtävän laiminlyöneet, vielä
+viime hetkessä hankkisivat takeet hänen ystävyydestänsä.
+
+Niinä päivinä tuli Abydoksesta Hellesponton rannalta sanomia Europaan
+vievien siltojen rakennustöistä. Tuo laineilla kelluva tie oli
+laskettu hampusta ja byblos-kuiduista tehdyille köysille. Mutta virta
+ja raju myrsky olivat repineet sillat.
+
+Silloin kuningas kiukustui ja antoi leikata päät huonoilta
+työnjohtajilta sekä määräsi toiset sillanrakentajat aloittamaan
+alusta. Kreikkalainen mies oli työn ylimpänä valvojana.
+
+Mutta ensin hän lähetti ruoskamiehiä Hellesponton rannalle ja
+käski heidän antaa tuolle Ahrimanin riivaamalle vedelle kolmesataa
+ruoskaniskua. Kahlepari oli upotettava syvyyteen ja pyövelien piti
+antaa orjanmerkki uppiniskaiselle merelle, joka oli rohjennut uhmata
+suurkuninkaan tahtoa. Eräs persialaisista astui alas rantaan, uhkasi
+kummallakin kädellänsä ohi kiitävää virtaa ja lausui:
+
+"Oi sinä karvas ja katkera vesivirta! Herra ja suurkuningas,
+kuningasten kuningas, tuomitsee sinulle polttomerkin
+häpeärangaistuksen, koska olet loukannut hänen oikeata tahtoansa. Ja
+suurkuningas, kuningasten kuningas, on kaikesta huolimatta ylitsesi
+kulkeva, tahdoitpa tahi et. Sinä olet ansainnut, että ei enää
+yksikään ihminen uhraa sinun petolliselle ja suolaiselle virrallesi.
+Senvuoksi varo itseäsi!"
+
+Kun Xerxes lähti liikkeelle Sardeesta ja kulki sotajoukkonsa kanssa
+Abydosta kohden, rakennettiin silta uudelleen, lujemmaksi entistä,
+satojen pitkien alusten perustalle, jotka olivat ankkuroidut
+virtaan. Yli laivojen juoksivat köydet rannasta rantaan. Puunrunkoja
+oli köytetty laivoihin, niille ladottiin lautoja ja maata, joka
+tasoitettiin tieksi, ja kummallekin sivulle rakennettiin kaiteet,
+jotta eivät hevoset ja juhdat säikähtäisi aaltojen näkyä.
+
+Ylimenon hetki läheni. Silloin tuli Pythios rientäen suurkuninkaan
+luokse, kalpeana huolesta, ja pyysi päästä kuninkaallisen ystävänsä
+luokse. Xerxes kysyi, mitä hän tahtoi. Pythios vastasi tulkin kautta:
+
+"Herra ja suuri kuningas, armahda isää, joka näkee kaikki viisi
+poikaansa pakotetuiksi lähtemään kanssasi sotaan Hellasta vastaan.
+Ota muut neljä, oi kuningas, mutta salli vain vanhimman jäädä
+luokseni ja huolehtia talostani."
+
+Suuttuneena kuningas antoi vastauksen:
+
+"Huono mies, joka näkee suurkuninkaan itsensä lähtevän sotaan kaiken
+väkensä kanssa, setiensä, veljiensä ja poikiensa, säästämättä
+ainoatakaan. Ja sinä, joka kuitenkin oikeastaan olet orja ja jonka
+pitäisi lähteä sotaan kaiken sukusi kanssa ja naistesikin, sinä
+uskallat ajatella poikaasi, itseäsi ja taloasi. Mutta kukaan ei
+ole saattava syyttää suurkuningasta oikeamielisyyden puutteesta.
+Sinä olet antanut minulle lahjoja ja kestinnyt sotajoukkoani, ja
+minä olen ystäväsi. Tämä suhde pelastaa sinut itsesi ja sinun neljä
+poikaasi. Mutta juuri siihen, jota sinä pidät kalleimpana, sattuu
+isku, joka sinua rankaisee. Sillä myrkyllisen käärmeen tekemä haava
+voidaan parantaa vain musertamalla sen pää haavaa vasten. Syntinen
+ajatus voidaan sovittaa vain verellä. Sinun itserakas toivomuksesi
+on kohtaava sinua itseäsi kipeästi pistäen ja aiheuttaen poikasi
+kuoleman." Ja Xerxes käänsi sauvansa häntä kohden ja käski rangaista
+häntä pojan menettämisellä.
+
+Ja nyt hän lähti Abydosta kohden ja tahtoi näyttää Hellespontolle,
+jonka hän näki ensi kerran, koko kuninkaallisen valtansa. Hän
+kulki eteenpäin kuin uhkaus, joka oli masentava hänen vihamiehensä
+kauhistuksilla, niin että yksin tuo uhmaileva kansakin lankeaisi
+kasvoillensa, sen Ahura-mazdan valon masentamana, joka loisti hänen
+päästänsä.
+
+Viikkoja etukäteen olivat kuormajuhdat ja niiden kuljettajat
+vaeltaneet kulkueen etunenässä. Muulit kulkivat vilisevässä joukossa
+kuin vaeltavat tavarakääryt. Kamelit astelivat loputtomassa
+rivissä ja keinuttelivat kyttyröillään leirin valtavaa kuormastoa,
+kokoonkäärittyjä telttoja ja tankoja. Lehmät ammuivat hitaasti
+heiluen kulkiessaan; ne kantoivat maitoansa ja lihaansa vihattua
+Europaa kohden suurkuninkaan sotajoukon tarpeeksi tuolla
+loppumattomalla marssilla. Lampaat määkivät kohden kaukaisia
+teurastuspaikkojaan. Tien tomussa oli paksu lantakerros, joka
+löyhkäsi tallille aina Hellesponttoon saakka.
+
+Mutta karjan jäljestä tulivat Aasian kansojen sankat laumat,
+tylsinä ja hiljaisina ne kulkivat eteenpäin, ruoskat riippuivat
+heidän niskainsa päällä niinkuin jonkun jumalan taipumaton tahto.
+Mutta keskellä vilisevää sotajoukkojen laumaa seurasi yht'äkkiä
+nuolenkantaman pituinen välimatka, joka erotti aasialaiset
+kansanlaumat itse persialaisten valituista joukoista. Tuhansia
+ratsumiehiä tanssivilla ja korskuvilla hevosillaan, joiden suitsista
+vaahto tiukkui -- sotaratsuja jalointa rotua, sotaan koulittuja,
+totutettuja aseisiin ja myös kaatuneita sotilaita näkemään nukkien
+avulla, joita niiden tielle asetettiin. Kultaiset panssarisuomukset
+loistivat purppuranpunaisten ratsutakkien alta. Senjälkeen tuli
+tuhantinen joukko keihäsmiehiä jalointa sukua. Keihäänkärkiä he
+pitivät laskettuina maata kohden, niin että varrennuppu, kultainen
+granaatti, säteili auringonvalossa. Kymmenen pyhän nisaialaisen
+hevosen jälkeen, jotka olivat koristellut kultaisilla otsa- ja
+kylkilevyillä, seurasivat Ahura-mazdan vaunut, joiden ajaja kulki
+jalkaisin ja ohjasi valkoista kahdeksanvaljakkoa. Papit kantoivat
+pyhän tulen suurta maljakkoa, jonka hehku päivisin oli suljettuna
+suuriin malmikuuliin. Ja heti sen jäljessä ajoi suurkuningas, seisoen
+yksinään sotavaunuissaan; hänen ajajansa Patiramfes, Otaneen poika,
+käveli tomussa pidellen ohjaksia. Xerxeen sotamerkki seisoi hänen
+vieressään. Sen kultaisella levyllä näkyi kaksi härkää ja niiden
+välillä kaarella ampuva kuningas nuoli tähdättynä viholliseen
+näköpiirin rajoilla: Tuhat keihäsmiestä kuninkaan jäljessä piti
+keihäänkärkiä ylöspäin ojennettuina, niin että nupunkultainen
+omena piirsi tomua. Tuhannen ratsumiehen jälkeen seurasi vihdoin
+kymmenentuhatta "kuolematonta", joilla oli nimensä kuolemattomuuden
+enkelin Ameratatin mukaan. Niistä kulki yhdeksäntuhatta keskellä,
+ja heidän keihäännuppunaan oli hopeinen granaatti, kun taas muut,
+tuhannen miestä, olivat renkaassa niiden ympärillä, keihäissään
+kultainen granaatti. Kaikilla oli kultaiset ketjut kaulassaan
+ja yllänsä kultakoristeiset, jalokiviä hohtavat viitat. Yksin
+keltaisissa kengissäkin ja nilkkarenkaissa loistivat kultaiset napit.
+Suomusäärykset loistivat kuin kalanselkä pitkien nahkahousujen
+päällä. Kaariaan he kantoivat viinissänsä. Nahkaverhoiset pajukilvet
+olivat vasemmassa kädessä, oikeassa he pitivät keihästä, jonka
+varsi kalahteli vyöllä olevaan lyhyeen käyräkalpaan; tuppi oli
+sidottu polveen silmukalla, niin että se voitiin paljastaa pitämättä
+kiinni tupesta. Heidän jälkeensä tuli kymmenentuhatta persialaista
+ratsumiestä. Ja muutaman nuolenkantaman välimatkan päässä seurasi
+uusien kansakuntien ryhmiä. Silloin tällöin katkaisi jalkaväen
+joukot assyrialainen ja egyptiläinen joukkue vaunusotureita
+nelivaljakoillaan tahi armenialaisia, hyrkanialaisia, kadusialaisia
+ja skyyttalaisia ratsujoukkoja.
+
+Niinkuin valtava jättiläiskäärme kiemurteli tämä sotajoukko alas
+kohden Hellesponttoa madellakseen sen yli siltoja pitkin ja musertaen
+laskeutuakseen tuolle pienelle uppiniskaiselle maalle. Se tyhjensi
+järvet matkallaan eikä kuitenkaan saanut janoansa sammutetuksi. Läpi
+Mysian, ohi Ida-vuoren se liukui mennen yli Skamandros-joen, joka jäi
+aivan kuiville.
+
+Kun Xerxes tuli Ilioniin, kiersi hän Priamoksen linnan ympäri ja
+ihmetteli kyklooppimuureja päivänpaahtamalla kunnaalla. Hän oli
+antanut itsellensä kertoa muinaisajan kauheista taisteluista,
+joissa jumalain sanottiin taistelleen kuolevaisten riveissä tämän
+linnan puolesta ja sitä vastaan. Hän ei tuntenut näitä helleenien
+epäjumalia ja sankareita, ja hän halveksi heitä koko hurskaan
+persialaissydämensä pohjasta. Mutta hän kunnioitti niitä valtavia
+voimia, jotka liikkuvat luonnossa ja ihmisten taisteluissa. Kaukana
+silmänkantaman päässä hän näki meren purppurasinisen reunan
+säteilevänä kiertävän valtakuntaansa, sillä koko tämä maa oli nyt
+hänen, ja kaikki luonnon enkelit ja henget -- amshaspandit ja
+yasatat -- jotka siunaten loistivat tämän seudun yllä, palvelivat
+Ahura-mazdaa ja häntä itseään. Hiljaisesti hän itseksensä kohotti
+rukouksen sodan ja voiton sankarille Verethragnalle, joka oli
+täälläkin taistellut. Meren nähdessään Xerxes muisti hänen
+syntyperänsä: taivas ja maa olivat synnytystuskissa, purppurainen
+kuohui, meri synnytti pienen punaisen ruo'on, ruo'on kukasta puhkesi
+pieni liekki, liekistä nousi poikalapsi, pojalla oli tulitukka,
+tuliparta ja hänen silmänsä olivat kaksi aurinkoa.
+
+Nyt Verethragna seurasi häntä voittoon. Xerxes tunsi rintansa
+kohoavan ylpeydestä ja kiitollisuudesta Ahura-mazdaa kohtaan,
+jonka peilikuva kohosi hänen päänsä yläpuolella ja loisti yli
+kaiken maailman niinkuin valon kilpi, joka oli häikäisevä pienen
+vihollismaankin purppurameren toisella puolella.
+
+Ja hän nousi vaunuistansa ja antoi uhrata Ilionin muurien juurella.
+Veri loiskui ikivanhalla maaperällä tuhannesta katkaistusta
+lehmänkurkusta -- kunniaksi troialaiselle Athenelle, joka oli saanut
+surmansa siellä, sen ikuisen valon tuhoamana, jonka soturi hän oli.
+Ja tietäjät astuivat esille ja vuodattivat juomauhrin kaatuneitten
+sankarien muistoksi.
+
+Yöllä hän antoi pyhän tulen loistaa linnan ylimmältä huipulta.
+Persialainen sotajoukko oli leirissä sen juurella. Kauhu valtasi ne,
+jotka yht'äkkiä näkivät tulen sammuvan -- niinkuin olisivat paikan
+kuolleet henget nousseet sammuttamaan sen henkäyksellänsä.
+
+
+
+
+XX.
+
+Hellesponton rannalla.
+
+
+Seuraavana päivänä Xerxes saapui Abydokseen. Hän nousi kummulle,
+johon valtaistuin aikoja sitten oli veistetty valkeasta marmorista.
+Koko päivän hän istui täällä varjokatoksensa alla ja katseli
+silmiensä iloksi Hellesponttoa, joka nyt oli häntä niin lähellä, että
+hän kuuli sen veden loiskeen.
+
+Vinha kevättuuli puhalteli Propontiista yli salmen ja nosti aallot
+pienille kuiville harjoille. Rosoinen tummansininen pelto, jossa
+valkeita kukkia lakkaamatta versoi esiin ja huuhtoutui pois jälleen.
+
+Mutta puolipäivän aikaan tuuli kääntyi ja yhdessä ainoassa hetkessä
+täytti Hellesponton tuhantinen purjeiden joukko. Kirjavana
+vilisevä joukko erimuotoisia laivoja liikehti hänen silmäinsä
+edessä. Toisinaan ne liikkuivat niinkuin valkeat ja kultaiset
+tuhatjalkaiset, ryömien pitkin vedenpintaa pitkillä siirottavilla
+airoriveillänsä. Toisinaan ne löivät leikkiänsä tuulessa suurten
+moniväristen purjeiden kantamina niinkuin kirjavat perhoset. Hänen
+setänsä Artabanos ja hänen velipuolensa Ariabignes, joka itse oli
+joonialaisten ja karialaisten laivojen päällikkönä, seisoivat hänen
+rinnallaan ja selittivät hänelle kaikki.
+
+Laivajoukko toisensa jälkeen purjehti suurkuninkaan ohitse: Egyptin
+kaksisataa ja foinikialaisten kolmesataa laivaa; jälkimmäisillä oli
+korkeimmat mastot ja suurimmat purjeet ja ne lensivät suuremmalla
+nopeudella kuin mitkään muut. Niinkuin kilpailussa erosivat
+pikapurjehtijat pian toisista -- ennen muita sidonilaiset laivat,
+parhaat kaikista. Mutta viittä purjehtijaa, Halikarnassoksen sekä
+Kos-saaren, Nisyroksen ja Kalydnan laivoja ylisti Ariabignes kaikkein
+rohkeimmiksi ja sanoi niiden johtajana olevan kuningatar Artemisian,
+Lygdamiin tyttären. Korkeilla terävillä keuloillaan ja näkymättömällä
+keulatutkaimellaan ne leikkasivat aaltoja kuin miekkavalas.
+Kolminkertainen airorivi kiihoitti vauhtia, vaikka tuuli olisi ollut
+kuinkakin suotuisa.
+
+Tiheissä joukoissa kyprolaiset laivat lipuivat eteenpäin,
+sitten tulivat kilikialaiset, pamfylialaiset ja lyykialaiset,
+Aasian doorilaisten laivat ja helleenisten saarten purjehtijat.
+Viimeksimainittuja ei ollut monta, mutta Ariabignes oli ylpeä niistä.
+Tie oli avoinna niskoittelevaan maahan, ja pian tottelemattomat
+taivutettaisiin ja masennettaisiin. Laivastoasioihin perehtynyt
+Ariabignes tunsi kaikki laivat, ei ainoastaan niiden keulakuvista ja
+purjeiden väreistä ja merkeistä, vaan myöskin itse aluksen kulusta,
+purjeen erikoisesta muodosta, niinkuin kasvot piirteinensä.
+
+Xerxes istui väsymättä katsellen ja iloiten. Hopeaupotuksin
+koristettu ebenpuinen pöytä oli hänen valtaistuimensa edessä ja
+kukkurallaan hänen mieliruokiansa: Ardekanin jäällä hyydytettyä
+sorbetia, valkeata egyptiläistä vehnäleipää, kevyttä kuin harso,
+vastapoimittuja hedelmiä, Khalybonin viiniä ja Babylonin ja
+Persepoliin ruusuntuoksua. Juomavesi kaikilla hänen matkoillansa tuli
+Susianan Khoaspeesta.
+
+Hän toivoi saavansa nähdä meritaistelun ja ihmetteli sitä varmuutta,
+jolla nuo lukuisat alukset jakaantuivat ryhmiin, liikehtivät,
+hyökkäsivät kolmikulmaisissa joukoissa, voittivat nopeudessa,
+kiersivät ja saarsivat toisiansa. Nopeutensa avulla Sidonin laivat
+saivat voiton.
+
+Sitten sousivat kaikki laivat asemillensa ja asettuivat järjestettyyn
+joukkoon Abydoksen edustalle. Huutoja kuului rannalta laivastoon ja
+laivasta toiseen. Jokainen osasto oli omassa linjassansa, kaikkia
+osastoja saattoi katsella yhdeltä ainoalta paikalta. Ja taka-alalla,
+pitkälle kummallakin sivustalla, oli kuormalaivojen lukematon joukko
+ankkurissa, proomuja ja kömpelöitä matalamastoisia aluksia. Sillat
+olivat niinkuin kaksi maanväristä ponttoonilaivain ylitse kulkevaa
+nauhaa -- sotajoukon tie ulotettuna aina vieraaseen maahan saakka,
+Aasian käsivarsi tarttumassa kiinni Europaan.
+
+Silloin nosti Xerxes silmänsä välkkyvässä salmessa olevista
+laivoista ja alkoi tutkia rantoja. Europa oli hänen kättensä alla.
+Savenväriset talot loistivat toisella puolella Sestoksessa ja
+Madytoksessa valkealla Traakian rannalla ja lännenpuolella hän
+näki Makedonian kohoavan ja häipyvän sumuun laskevan auringon
+alle. Pienten kutistuneiden lehtojen takana hän saattoi aavistaa
+piilevän temppeleitä, helleenisille epäjumalille pyhitettyjä. Paljon
+suuremmalla mielihyvällä kiintyivät hänen silmänsä tummalehtisiin,
+leveälatvaisiin pinjoihin, jotka kohosivat kuninkaallisen kauneina.
+
+Alhaalla abydolaisten maitten rannassa piti hänen sotajoukkonsa
+vielä pitoja aterioiden niiden tuhannen lehmän jätteitä, jotka
+hän oli uhrannut Pergamoksen kaatuneille sankareille. Niin kauas
+kuin silmä kantoi kummallekin puolelle, oli rannikko hänen
+sotalaumojensa asuttama; ne odottivat hetkeä, jolloin ne niinkuin
+karjalauma ajettaisiin yli salmen vieraaseen maanosaan. Koko Aasia
+ja Afrika olivat nostaneet aseisiin kaikki soturinsa lähtemään tälle
+sotaretkelle; joka kostaisi hänen isävainajansa kärsimän loukkauksen.
+Yksi ainoa hänen sauvansa liike oli saanut kansat lähtemään
+liikkeelle kaukaisimmista kaupungeista ja maista ja vuoriseuduista,
+kokoontumaan niinkuin lintulaumat ja peittämään maan siinä missä ne
+liikkuivat.
+
+Xerxeen silmät sivusivat tuolla alhaalla olevia siltoja,
+joille sotajoukko ei vielä ollut astunut. Ketjut olivat vielä
+niitä kiinnittämässä, ja sisäpuolella oli vain kaksi verestä
+teuraanpuolikasta. Siinä oli ihminen, leikattuna halki kuin
+pingoitettua nuoraa pitkin, ja kumpikin verinen puolikas laskettu
+omalle puolellensa ensimmäistä siltaa. Pythioksen poika, jonka oli
+pitänyt sovittaa isänsä uhkarohkeus. Haaskakärpäsiä oli leikkauspinta
+mustanaan. Mutta Xerxeen silmät eivät pysähtyneet katsomaan tätä
+kauheutta -- uhria pahalle ja ruttoatuovalle saastan hengelle.
+
+Hän oli kauan ääneti kastellut huuliansa kultapikarinsa viinillä.
+Sama kultapikari oli saman Pythioksen antama lahja. Viini synnytti
+hänen päähänsä mielialoja. Kevät kulki kuohuen läpi hänen verensä.
+Hän ruokki mielikuvitustansa ajatellen kostoa, joka oli valmiina
+hänen silmiensä edessä. Tällä kertaa tuo häviöön tuomittu kansa ei
+pääsisi hänen käsistänsä. Kaksinkertainen kahleketju oli heitetty yli
+salmen Europaan. Kun hän vain sauvaansa kohottaisi, niin kaikki nämä
+alukset nostaisivat purjeensa kuin petolinnut ja lentäisivät etelään
+iskeäksensä saaliiseensa. Joukon jättiläiskäärme kiemurtelisi yli
+Hellesponton ja kuristaisi vihatun maan.
+
+Hänen suuret mustat silmänsä avautuivat nauttien ahmimaan hänen
+kaikkivaltaansa: "Katso, kaikki se, jolla valtaistuimeni seisoo, on
+minun ja tuolla kaikki mitä katseeni valtaa nyt ja satoina tulevina
+päivinä. Ei koskaan ole maa nähnyt sellaista väenpaljoutta kuin
+tämä. Ei koskaan ole meri keinutellut sellaista voimaa kuin tämä.
+Ylistetty olkoon Ahuramazda, valon ja puhtauden ikuinen jumala! Hänen
+nimessänsä itseäni onnelliseksi ylistän."
+
+Mutta kun hän oli juonut loppuun näkynsä huuman, laskeutuivat silmäin
+suuret valkeat luomet ja jäivät lepäämään. Hänen setänsä Artabanos,
+joka aina salavihkaa tarkkasi häntä ja tutkisteli hänen aikeitansa,
+seisoi kauan ja katseli hämmästyneenä, kuinka kyynelet tihkuivat
+esiin mustien ripsien alta ja hitaasti vyöryivät alas välkkyvälle
+parralle, niinkuin teräskäärme livahtaa pensaaseen.
+
+Ja Artabanos rypisti halveksivasti ylähuultansa tiheän harmaan
+partansa seassa ja ajatteli viinin vaikutuksia, ja katseltuaan kauan
+suurkuninkaan itkua hän sanoi kuivasti ja terävästi:
+
+"Sinä veljeni Dareioksen poika, suurkuningas, kuningasten
+kuningas, mielialat vaihtelevat sielussasi niinkuin tuulenpuuskat
+vihurienpieksämällä Athos-niemellä. Ensin ylistät itseäsi
+onnelliseksi ja sitten virtaavat kyyneleesi, niinkuin olemassaolo
+iskisi sinua pahimmalla ruoskallansa."
+
+Xerxes avasi silmänsä ja katsoi häneen terävästi -- katseen hehku
+sai itkun kuivumaan, niinkuin sitä ei olisi ollutkaan -- ja sanoi
+käheästi:
+
+"Niin, minä itken sinun ja minun ja kaikkien olioiden mitätöntä
+lyhytaikaisuutta. Katso tätä tuhansissa olennoissa vilisevää elämää,
+joka on kuin sääskien parvi ilta-auringossa. Missä se oli sadan
+vuoden päästä?"
+
+Artabanos vastasi pilkaten:
+
+"Sitä ajatusta löytääkseen ei suurkuninkaan tarvitse matkustaa
+tuhansia parasangeja. Se putoaa joka päivä setripuiden oksilta Susan
+puistossa niinkuin silmut puhkeavista lehdistä. Elämän kurjuus
+kestää kyllin kauan sille, joka ajattelee. Kaikkien noiden tuhansien
+joukossa tuolla ei ole ainoatakaan, joka ei toivoisi itsellensä
+kuolemaa mieluummin kuin elämää. Kuolema on lohdutus, jolla
+Ahura-mazda korvaa ihmiselle onnettoman elämän."
+
+Xerxes katsoi yhä terävästi häneen ja lausui:
+
+"Sinä kummallinen ihminen, minä en ole puhunut sinun tahi minun
+elämästäni, vaan koko tuosta massasta, jonka henki on minun kädessäni
+niinkuin tuhantinen joukko päitä yhdellä ainoalla kaulalla, jonka
+voin leikata poikki yhdellä ainoalla veitseni viillolla. Vielä on
+minulla partaveitsi kädessäni, eikä veri ole paennut. Vieläkö neuvot
+minua, niinkuin kauan aikaa sitten Susassa, heittämään retkeni
+sikseen? Vieläkö pelkäät, että vihollinen on voimilleni liian
+mahtava?"
+
+Artabanos katsoi tiukasti takaisin ja vastasi:
+
+"Herra kuningas, et siis vielä ole selvillä siitä, minkälaista
+vihollista vastaan olet menossa."
+
+Mutta Xerxes rypisti kulmiansa ja vastasi:
+
+"Luuletko sitten, kumma epäilijä, että helleenien maasotavoimat ovat
+suuremmat kuin ne sotalaumat, jotka tässä näet, tahi että meidän
+merivoimamme ei vedä vertoja ateenalaiselle? Se vihollinen, jota sinä
+siis yhä vieläkin pelkäät, asunee omassa pelon täyttämässä veressäsi."
+
+Artabanos hymyili:
+
+"Olet oikeassa, suurkuningas, meissä itsessämme piilee tuhoisin
+vihollisemme. Muutamilla se on vatsassansa. Muutamilla vielä
+alempana. Mutta, herra kuningas, se mies on urhoollisin, joka
+aikanansa pakenee. Ja nyt, kun olet nähnyt molemmat vihollisesi,
+pitäisi sinun paeta suinpäin."
+
+"Mitä vihollisia minä olen nähnyt?"
+
+"Ne ovat olleet silmäisi edessä koko päivän, suurkuningas."
+
+"Niinpä näytä ne minulle äläkä puhu arvoituksia."
+
+Artabanos kääntyi Hellespontoon päin ja viittasi etusormellansa
+kuljettaen sitä ympäri näköpiirin:
+
+"Tuolla, sinä kuningasten kuningas. Sinä kuljetat joka paikassa
+kahta vihollistasi mukanasi. Kokoa vielä enemmän laivoja, kutsu
+palvelukseen vielä suurempia sotalaumoja -- ja vihollisesi kasvavat
+sitä mukaa. Vapise ja pelkää hirvittävän suuria merivoimiasi. Sillä
+jos Ahriman nostaa pahan myrskyn, niin et Aasian etkä Europan
+rannoilta löydä kyllin suurta satamaa niitä pelastaaksesi. Laivastosi
+on musertava sinut. Ja sitten maasotavoimasi, jonka huomenna annat
+hyökätä vihollismaahan --, niin, sitä ei mikään sotajoukko lyö,
+vaan se lyö itse itsensä. Se kuljettaa nälänhätää mukanansa omissa
+riveissänsä. Ihmiset ovat aina olosuhteiden alaisia eikä päinvastoin.
+Sotajoukkosi on tuhoava itsensä. Se on itsessänsä voittamaton,
+senvuoksi se on kaatuva omaan voimaansa."
+
+Xerxes oli lähellä suuttumusta. Hän sysäsi Artabanosta keveästi
+rintaan sauvallansa ja lausui:
+
+"Jos esi-isämme olisivat olleet niinkuin sinä, niin ei Persian
+valtakunta nyt olisi niin voimakas. Älä pelkää saavasi nähdä nälkää,
+kun meillä itsellämme on kaikki elämämme tarpeet ja kun sen lisäksi
+käymme taisteluun maataviljelevää kansaa vastaan hedelmällisiin
+seutuihin, emmekä hedelmättömiä erämaan valtoja vastaan."
+
+Artabanos vastasi:
+
+"En minä, suuri kuningas, pelkää nälkää. Ja jos sinulle neuvoja
+annan, teen sen hyvässä tarkoituksessa, sillä ei kukaan tunne loppua
+alussa. Hanki joka tapauksessa itsellesi voitto omien kansojesi
+voimilla äläkä helleeneillä, jotka ovat joukkoihisi karanneet. Minä
+häpeän, suuri kuningas, täällä sinun seurueessasi, vieläpä juuri
+tällä paikalla, itse valtaistuimesi ympärillä nähdä miehiä, jotka
+ovat isänmaansa kavaltaneet. Yksinpä siltasikin on helleeni Harpalos
+rakentanut. Karkoitettuja ja maanpakoon ajettuja, Spartan ja Ateenan
+tyytymätöntä ainesta, kokoontuu luoksesi, sinun sotaretkesi kautta
+he toivovat voittavansa itsellensä etuja ja saavansa takaisin
+menettämäänsä vaikutusvaltaa. Heidän näkemisensä on herättävä
+heidän kansalaisissansa inhoa. Älä käytä miehiä, jotka omaa etuansa
+tavoitellen tahtovat tuottaa orjuutta isiensä maalle. Sillä sellaiset
+miehet eivät koskaan voi tuottaa meille hyötyä."
+
+Xerxeen päästä olivat vähitellen sedän puheen aikana höyryt
+hävinneet; hän nousi kärsimättömänä ja puhkesi puhumaan:
+
+"Artabanos, minä kiellän sinua sanomasta joonialaisia kavaltajiksi
+sen vuoksi, että he ovat liittyneet minuun oikeata asiatani
+puolustamaan. Heidän puoleltansa minun ei tarvitse pelätä
+minkäänlaista uskottomuutta. Sillä he jättävät vaimonsa ja lapsensa
+meidän valtakuntaamme. Ja oikeutettu suuttumus niihin oloihin,
+joista he ovat paenneet, teroittaa niiden aseet, joita sinä sanot
+pettureiksi. Se siitä. Mies, jolla on niin katkera epäilys kuin
+sinulla, ei sovi sotaanlähtijäksi. Mene sinä siis, Artabanos,
+takaisin Susaan ja puolusta taloani ja minun kuninkaankaupunkiani,
+kunnes tulen takaisin. Poikasi seuraavat minua. Mutta ota sinä tämä
+sauva ja riennä kotiin."
+
+Artabanos otti sauvan ja meni: "Vielä minä elän, herra!" olivat hänen
+viimeiset uhmaavat sanansa.
+
+... Aurinko laski, kun Xerxes ajoi leiriinsä. Sitä ei täällä Aasiassa
+ympäröinyt mikään valli, vaan yksin kuormastovaunujen lukematon
+joukko. Kärryjä suurin, nastoilla varustetuin pyörin seisoi aisat
+pystyssä niinkuin yhtenäinen sarja etuvarustuksia.
+
+Suurkuninkaan vaunut ajoivat sisään eteläisestä portista. Vartijat
+heittäytyivät kasvoillensa eivätkä nousseet, ennenkuin ne olivat
+jyristen kulkeneet ohi.
+
+Kamelit makasivat levolla taakat yhä paikoillaan selissä.
+Piirityskoneita, muurinsärkijöitä ja tikapuita törrötti niiden
+kyttyrien yli, mutta nuo raskaat eläimet, joiden polvissa ja
+kyljissä karvat olivat siellä täällä takuissa kuin koinsyömien
+päivien keskellä, makasivat tyynet päät kankeasti pystyssä ja
+pureskelivat harkitsevasti märepalojansa. Muulit seisoivat laajoissa
+karja-aitauksissa turvat tungettuina kuihtuneisiin ohdakkeensekaisiin
+heinätukkoihin. Oli toisia aitauksia täynnä umpinaisia tynnyreitä,
+joiden naftalöyhkä ilmaisi niiden sisällyksen: tynnyreittäin tätä
+tulenarkaa nestettä piti heitettämän piiritettyjen portteja ja taloja
+vastaan, jonka jälkeen ne tulinuolia ampumalla sytytettäisiin.
+
+Xerxes ajoi sitten läpi jalkaväen telttalabyrinttien, joissa
+kilvet olivat nojallaan maahan pistettyjä keihäitä vasten. Sen
+takana olivat ratsuväen hevoset suojissaan pitkissä tilapäisissä
+vajoissa. Ja vihdoin muodostivat vaunusoturien raskaat pronssilla
+lujitetut vaunut suojaavan vyön leirin sisäosan ympärille, jossa
+itse suurkuninkaan teltta oli keskipisteenä henkikaartien teittäin,
+leipomoiden ja keittiöiden, hevostallien ja eläinten häkkien välissä.
+Suoria telttakujia tästä teltasta johti kaikille leirin porteille ja
+kulmille. Ja pitkin tätä suoraa linjaa olivat sotapäälliköiden teltat
+järjestetyt; ne tunsi kunkin osastonsa sotamerkeistä -- tangoista,
+joista toisissa oli kultalevyt ja niihin kuvattuna joko kotkia tahi
+jousimiehiä tahi korppikotkia, toisissa kudottuja tahi koruompeleisia
+lippuja, joissa norsuja ja leijonia, härkiä ja hevosia, lohikäärmeitä
+ja susia, aurinko ja kuu hohti vahvoin värein. Kunakin aikana oli
+jokaisella osastolla kerta kaikkiaan määrätyt paikkansa -- kukin
+tiesi tarkoin sen kaistaleen, jolla hänen oli pysyteltävä, ja tiesi
+lähdön aikana, mitä hänen piti tehdä.
+
+Xerxes nousi vaunuistansa ja astui telttaansa. Se oli korkeampi kuin
+kaikki muut ja kaunein verhoin jaettu eteiseen ja sisähuoneisiin.
+Keihästen päissä, jotka olivat ulkoseinää vasten, saattoi
+telttakangasta nostaa miehenkorkeudelle, niin että ulkopuolelta
+saattoi nähdä sisälle telttaan niinkuin avonaiseen kioskiin.
+Mutta nyt illan tullen olivat kaikki seinät kiinni, ja sisimpänä
+suurkuninkaan makuuhuoneessa paljastettiin pyhä tuli ja palkeilla --
+ihmisen hengitys oli saastainen -- saatiin hiilet hehkumaan; maagit
+kohentelivat tuhkaa ja asettivat tuoksuvia polttoaineita tuleen.
+
+Isossa, täysin suljetussa ja eristetyssä haaremiteltassa
+kuninkaanteltan takana odotettiin tänä iltana turhaan suurkuninkaan
+käyntiä. Xerxes meni levolle mieli täynnä merta. Hänen vuoteensa
+portailla oli tuoreita mantelipuunoksia. Niiden makea tuoksu virkisti
+hänen untansa. Meren kostea henki tunkeutui läpi verhojen. Hän
+unohtui kuulemaan Hellesponton aaltoja.
+
+Ja Hellespontto herätti hänet. Auringon noustessa hän oli ylhäällä,
+antoi nopeasti pukea itsensä ja ajoi laukkaa leirin läpi. Maagit
+vastaanottivat hänet rannalla. Mithra, valon enkeli, joka lepää
+taivaalla ennen auringonnousua, antoi värinsä Aasian huippujen yllä
+avartuvalle ilmalle; taivas loisti lasinkirkkaana ja välkkyvänä,
+niinkuin olisi muserrettuja tähtiä siroteltu aamuruskoon. Mutta yli
+Hellesponton pakenivat Ahrimanin säikähtäneet varjot. Pimeys painui
+Europan taakse pitkien, tummansinisten varjojen siivillä. Päivän
+voimat loitsivat yön maahan maan hyväksi. Mithran täytyi voittaa.
+Ja Mithra voitti joka päivä tuon lännen suurisanaisen ja ylpeitä
+kuvittelevan kansan, joka rakensi kaupunkeja ja temppelejä ja palveli
+epäjumalia ja hieroi kauppoja ja petti ja riiteli äänekkäässä
+omahyväisessä ilossansa.
+
+Xerxes seisoi alttarin äärellä, jonka pyhän tulen maagit päivän
+tullen olivat peittäneet, ja tarttui Pythioksen kultapikariin,
+jonka juomanlaskija täytti suuresta kultamaljasta kaataen,
+rubiininpunaisella nestesuihkulla. Kummallakin kädellänsä hän nosti
+sen ilmaan, juuri kun aurinko nousi niinkuin suuri häikäisevä
+tulikaari, ja ampui ensimmäisen liekkinuolensa yli Hellesponton,
+iskien säkeniä aallonharjoista, kunnes pääsi maaliinsa toisella
+puolella. Ja jättäen auringon taaksensa hän kulki muutaman askelen
+päässä olevalle rannalle; mattoja levisi hänen jalkojensa eteen,
+ja viimeinen laskeutui aivan nuoleskelevien aaltojen partaalle.
+Rauhallisesti ne solisivat hänen jalkainsa juuressa, niinkuin
+olisivat unohtaneet sekä polttomerkin että kahleet. Alas läpi
+lasinkirkkaan veden painui aurinko niinkuin verkko, kudottu
+väläjävistä kultalankasilmukoista ja heitetty kauas virtailevaan
+veteen.
+
+Ja suurkuningas tyhjensi nauttien ja ylpeänä raskaan kultapikarinsa
+ja linkosi sitten viinin viimeiset pisarat pitkässä kaaressa kauas
+veteen. Muudan hänen seurueessaan oleva helleeni kuiskasi toiselle,
+että näytti siltä, kuin suurkuningas olisi mielinyt leikkiä
+kottabosta toisella puolella olevan Europan kanssa. Ja läpi ilman
+kuului todellakin sointuva malminkajahdus toiselta puolelta, aivan
+kuin heitto olisi sattunut. Kultapikarista se lähti; Xerxes heitti
+sen juoman jälkeen, ja se helähti aaltoihin pudotessaan. Myöskin
+jalokivikoristeisen miekkansa tupestansa hän heitti merelle lahjaksi.
+
+Nyt maagit sytyttivät rovioita oksista pitkin rantaa ja sirottelivat
+tuleen suitsutusta, niin että se leimahteli ja roihusi. Lauma
+kantajia tuli paikalle syli täynnä vihreitä oksia ja sirotteli tielle
+myrttejä aina sillalle saakka, jossa he myöskin peittivät oksillaan
+Pythioksen pojan silvotun ruumiin.
+
+Ja nyt alkoivat sotarummut kurnuta, kumeasti ja yksitoikkoisesti,
+niinkuin olisi itse maa huokaillut sen yli marssivan sotajoukon
+jalkain alla. Xerxes istui vaunuissansa rannalla ja katseli.
+Kauempana olevaa siltaa ajettiin karjaa ja kuormastoa, lähempänä
+olevaa aseellisia joukkoja.
+
+Etupäässä kulkivat kymmenen tuhatta "kuolematonta" säteilevässä
+loistossansa; kukkaseppeleet peittivät heidän päissänsä olevia
+köysitiaroita; keihäänkärjet välkkyivät kuin tähkät liikkuvalla
+kultaisella pellolla. Hydarnes Hydarneen poika oli heidän johtajansa.
+Kaukaisempaa siltaa ajoivat heidän haareminaisensa suljetuissa
+tynnyrivaunuissa. Lukuisat palvelijat ajoivat heidän kamelejansa ja
+kuormajuhtiansa, jotka kuljettivat elintarpeita vain heille.
+
+Mutta kuolemattomien jälkeen tuli vilisevä joukko kaikkia Aasian ja
+Afrikan kansoja. Xerxes katsasti valtakuntiansa. Hänen "silmänsä"
+ja "korvansa" seisoivat hänen sivullansa ja kertoivat hänelle
+kaikki, mitä hän halusi tietää. Täyttymätön tiedonhalu sai hänet
+unohtamaan syömisen ja juomisen. Sotapäälliköiden ja satraappien
+nimet kajahtelivat ilmassa; moni sotapäälliköistä oli hänen omaa
+sukuansa ja lähintä veriheimoa. Kirjoittajat merkitsivät muistiin
+nimiä ja lukuja. Xerxeen silmät ahmivat kaikkea ja etsivät nälkäisinä
+yhä lisää. Päivän päästä päähän hän istui korkeassa vaunussansa,
+hän nukkui peitteisiinsä kääriytyneenä nousten aivan aamunkoitossa
+seuraamaan eteenpäin kulkevia joukkoja. Seitsemän vuorokautta kesti
+ylikulku. Vielä itse mentyään salmen yli hän pysähtyi rannalle
+katselemaan joukkojansa loppuun saakka. Yöllä hän saattoi lakkaamatta
+kuulla eläinten astuntaa ja rattaiden kolinaa, joka ei koskaan
+keskeytynyt.
+
+Omituisia kansoja kulki ohitse. Kasvojen värit vaihtelivat
+kellertävästä kiiltomustaan. Afrikan aitiopialaiset olivat
+takkuvillaisia kuin lampaat. Toisilla kansoilla oli tukka pitkä ja
+sileä kuin harja tahi palmikoitu piiskaksi. Pohjolan heimoja kulki
+pitkäkarvaisissa turkeissa ja korkealle yli polven ulottuvissa
+vihreissä ja ruskeissa saappaissa. Kypäriä oli lukemattomia
+muotoja -- ne olivat milloin puusta, milloin pronssista, milloin
+palmikoiduista hihnoista. Muutamilla oli päässänsä korkeita hevosen
+päänahkoja, joiden korvat siirottivat ja harja hulmusi; toisilla
+häränpäitä valtavine kierresarvineen; muutamilla oli ketunnahat
+pään verhona, toisilla leopardin- ja leijonannahkoja, jotka oli
+pingoitettu pelkiksi hammasvälkkyisiksi kidoiksi. Keveäpukuiset
+intialaiset kulkivat hohtavissa puuvillapukimissansa, eikä heillä
+ollut muita aseita kuin pitkät ruokokaaret ja hienoruokoiset nuolet,
+joissa oli rautainen kärki. Toisilla kansoilla oli keihäät, joissa
+oli jalanpituiset terät, sotatapparoita, niinkuin olisivat olleet
+tarkoitetut puiden kaatamista varten, tahi raudalla vahvistettuja
+nuijia. Turbaanipukuisilla heimoilla oli kankeat pellavaiset
+rintavarustukset. Muutamilla oli palmupuiset kaaret, toisilla
+heittokeihäät, joissa oli sahateräiset piikärjet, toisilla keihäät,
+joissa oli antiloopinsarviset kärjet. Kilpiä oli epälukuisia ja
+sangen omituisia muotoja; muutamat olivat tehdyt pingoitetusta
+kurjennahasta. Toisilla oli ihmisen päänahkoja vyössänsä, toiset
+koristivat kaulansa karhun- ja ihmisenhampaista tehdyillä ketjuilla.
+
+Xerxes ihmetteli suuresti. Usein hänen silmänsä kostuivat
+liikutuksesta, kun hän ajatteli kaikkia näitä erilaisia ihmiskansoja,
+jotka eivät ymmärtäneet toistensa kieltä, vaan elivät elämänsä
+kaukaisissa, toisistansa etäällä olevissa maailmoissa -- vain
+viittaus hänen sauvastansa, ja kuukausittain ne kulkivat,
+kärsivällisinä niinkuin karja, ja tuossa ne nyt vaelsivat ohi hänen
+silmiensä eivätkä ehkä enää koskaan näkisi kotipaikkaansa.
+
+Mutta hänen silmänsä säkenöivät ylpeyttä, kun hän näki loputtoman
+ratsuväkensä lainehtivan ohitse. Hänen persialaissydämensä takoi
+ilosta, kun hän katseli noita kauniita ja komeita hevosia, jotka
+tanssivat ohitse hännät hulmuten. Loistavat levyt koristivat otsaa ja
+reisiä. Otsaviuhkaa piti koossa rengas ja se oli pystyssä kuin lyhde.
+Nahkahihnoissa loisti metallikoristeita, ja harjaan oli palmikoitu
+kultaisia tupsuja. Kahdeksankymmentätuhatta miestä ratsasti hänen
+ihastuneitten silmiensä ohitse. Ratsuväenpäälliköt Harmamithres ja
+Tithaios, Datiin pojat, tervehtivät häntä. Ja Xerxes muisti surulla
+kolmatta, Fartnuchesta, joka ei voinut olla mukana; Sardeesta
+lähdettäessä oli hänelle sattunut niin, että koira oli juossut hänen
+ratsunsa jalkoihin, niin että se pillastui ja heitti hänet selästään.
+Hän sylki verta putoamisen jälkeen ja sai keuhkotaudin; hänen
+käskynsä mukaan olivat palvelijat vieneet hevosen siihen paikkaan,
+missä se oli heittänyt herransa selästänsä, ja leikanneet siltä jalat
+rangaistukseksi.
+
+Ratsuväen joukosta Xerxes tahtoi erikoisesti katsella sagartilaista
+paimenkansaa, jolla ei ollut muita aseita kuin hihnasta punotut
+suopungit, joilla he vangitsivat vihollisensa, ja tikari, jolla
+pistivät ne kuoliaaksi.
+
+Ratsumiesten jälkeen tulivat intialaiset hevosten selässä tahi
+vaunuissansa, joita villiaasit vetivät, ja vihdoin turbaanipäiset
+arabialaiset kameleillansa, joiden läheisyyttä hevoset eivät voineet
+sietää.
+
+Ihmisvirran kulkiessa siltaa pitkin syntyi usein epäjärjestystä
+riveissä. Ratsut pillastuivat ja potkivat kaidelaitteet rikki. Niiden
+silmiin tuli raivoisa pelko, kun ne katselivat vaahtoryöppyisiä
+aaltoja. Intialaiset koirat, joita kuljetettiin suurissa joukkueissa,
+ulvoivat, kamelit heittäytyivät maahan ja tuijottivat hullun pelon
+vallassa. Pysähdys vaikutti jäljessä kulkevaan joukkoon ja sai kaikki
+sekasortoon. Soturit tulivat neuvottomiksi. Nuolikotelot ja aseet
+menivät sikinsokin. Pelkurit tungeksivat kuin elukat. Jotta kävisi
+selville pysähdyksen syy, käskettiin ruoskamiehet esille. Niinkuin
+tuli ne lävistivät joukot. Ruoskat viuhuivat siksi, kunnes este
+löytyi. Iskuja sateli kamelien selkään, kunnes ne hypähtivät pystyyn.
+Veri tihkui kyljistä ja muodosti punaisia juovia ruoskan tiehen.
+Koirat ulvoivat, vaikka niitä ei saanutkaan lyödä, koska ne olivat
+pyhiä. Hevosia pistettiin kupeisiin, kunnes ne vauhkoina tuskasta
+karkasivat rajuina eteenpäin. Haavoittuneet tahi kuolleet heitettiin
+veteen. Vähitellen tie aukeni ja marssi alkoi uudelleen, ja sitä
+kiirehti takaapäin tulevien painostus.
+
+Ennenkuin Xerxes itse ajoi yli sillan, pidettiin sitä kauan tyhjänä.
+Kuormarengit lakaisivat tieltä lian ja pölyn; maagit, jotka
+kulkivat pyhän tulen edessä, puhdistivat sen. Suitsutusastioista
+he sirottelivat hyvänhajuista pyhää savua kummallekin puolelle.
+Suurista saviastioista vihmottiin tuoksuvia vesiä. Pisaroista nousi
+näkymättömiä kukkasia tielle. Tuoksu kertoi Persian ja Susianan
+ruusuista. Ja kun suurkuningas itse ajoi kahdeksanvaljakollaan,
+valkeilla nisaialaisilla hevosillaan, eivät hänen suuret laajenevat
+sieraimensa huomanneet verta, joka hetkinen sitten oli vuotanut
+hevosenkavioiden alla, väkevästi tuoksuen päivänpaisteessa. Katoksen
+alla olevalta leposijaltansa hän näki Hellesponton pauhaavan
+kummallakin puolellansa ja hän silmäili pakenevia laineita niinkuin
+valtias, joka nyökyttelee päätänsä väellensä. Kuormaston sillalta
+saakka hän tunsi kymmenentuhantisen, vilisevän muuli- ja lehmäjoukon
+hajun; hän näki niiden selkien kulkevan vilisevänä sarjana niinkuin
+mateleva käärme, siellä täällä vilahtelivat sarvet; se oli kuin
+ruokaa täysi suoli kiemurtelemassa kohden maata, jonka hän oli
+valloittava. Eteläpuolella laivat pitkissä riveissä kulkivat
+Traakiaan vievää nientä kohden -- tavaten vakoojalaivain ketjun,
+jonka pitkin rantaa piti seuraaman maavoimien etenemistä päästämättä
+koskaan yhteyttä katkeamaan.
+
+Sillä nyt alkoi marssi, joka kuukausittain oli vyöryvä länttä ja
+etelää kohden ja tulvallansa peittävä koko maan ja saattava sen
+persialaiskuninkaan kahleisiin.
+
+Kolmena valtavana haarana sotajoukko marssi. Vasen sivusta pitkin
+rantaa nojautui laivaston kahteentoistasataan laivaan. Oikea sivusta
+kaarsi sen jäljessä sisämaata. Xerxes itse oli keskuksessa kahden
+valiojoukkonsa kanssa, joita johti akaimenidi Smerdomenes ja vanha
+Megabyzos.
+
+
+
+
+XXI.
+
+Retki.
+
+
+Muutaman päivän marssin jälkeen Xerxes antoi sotajoukon pysähtyä
+Doriskokseen ja vetää kaikki laivat maalle luettaviksi.
+
+Kymmenentuhatta miestä asettui niin tiheään kuin mahdollista
+yhdelle paikalle, jonka jälkeen heidän ympärilleen tehtiin aitaus.
+Osasto toisensa jälkeen marssi esiin ja täytti aitauksen, niinkuin
+eläimet, jotka sullotaan lättiin. Helleeneille kertoi huhu, että
+sataseitsemänkymmentä kertaa täyttyi aitaus vain maasotajoukoista.
+Vaunuissaan ajeli Xerxes ympäri keskellä kansojen parvia ja
+kirjoitutti niitä muistiin, ratsuväen ja jalkaväen kummankin erikseen.
+
+Sitten hän jälleen antoi työntää laivat vesille ja järjestää ne
+keulat maata kohden. Ja suurkuningas nousi erääseen sidonilaiseen
+laivaan ja soudatti alukselta alukselle ja merkitytti luetteloon
+kunkin laivan miehistöineen ja sotilaineen.
+
+Kultaisen telttansa alla hän istui ja riemuitsi merivoimistansa.
+Ja hän kutsutti spartalaisen karkurin, kuningas Demaratoksen, joka
+hetken kuluttua ilmaantui hänen silmäinsä eteen tervehtien vain
+keveästi nyökäyttämällä paljasta päätänsä, jossa lyhyeksi katkaistu
+tukka oli kuin pyöreä kypärä.
+
+"Demaratos", sanoi Xerxes ja kiinnitti häneen suuret, ahnaat
+silmänsä, joissa tuokion ajan näkyi ihmettelyn ilme, nuo helleenit
+kun eivät voineet omaksua alkeellisintakaan kohteliaisuutta, vaan
+itsepäisesti käytöksessään osoittivat kasvatuksen puutetta, jonka
+täytyi koitua heidän omaksi turmiokseen. "Demaratos, jos sinä, joka
+olet helleeni, vieläpä kotoisin kaupungista, joka on maan suurimpia,
+olet osannut vähääkään yhteenlaskua näinä päivinä, niin sano minulle,
+uskotko maanmiestesi rohkenevan nostaa kättänsä näitä voimia vastaan,
+joita olet nähnyt."
+
+Demaratos seisoi suorana ja katseli Xerxeen suuren pyöreän suun
+liikuntaa, joka loisti kosteana tiheän mustan parran sisältä. Hymy
+värähteli hänen omilla kapeilla huulillaan, niinkuin hän olisi
+pitänyt verrattain vähän tarkkaamisen arvoisena puhetta, jota hän
+ei ymmärtänyt. Kun tulkki käänsi sen hänelle, ei hän hellittänyt
+katsettaan Xerxeen suusta, aivan kuin olisivat sanat tulleet siitä.
+Samalla hetkellä kun puhe oli loppunut, kuului hänen oma nopea
+kysymyksensä:
+
+"Herra, totuudenko mukaan tahdot minun puhuvan vai toivomustesi
+mukaan?"
+
+Xerxeen vastaus tuli heti:
+
+"Sinä helleenikäärme, etkö tiedä, että persialaiset inhoavat valhetta
+niinkuin Ahrimania itseään? Sano totuus, vaikkapa pelkäisit, että se
+skorpionintutkaimin kääntyy sinua itseäsi vastaan."
+
+Demaratos antoi vastauksen:
+
+"En voi tietää, onko suurkuningas tottunut katsomaan totuuden
+kuvastimeen. On aivan liian monta piiriä orjia hänen valtaistuimensa
+ympärillä. Mutta kun me nyt istumme täällä Europan rannoilla ja päivä
+paistaa yhtä kirkkaasti kummallekin, niin tiedä, että Hellaassa on
+köyhyys tuttu ammoisista ajoista, mutta hyve on vierasta tavaraa,
+jonka vasta viisaus ja ankarat lait ovat keskuuteemme tuoneet.
+Ja vain lain ankaruutta kunniassa pitämällä Hellas puolustautuu
+köyhyyttä ja orjuutta vastaan. Minä olen kotoisin doorilaisista
+maakunnista, joissa kaikki ovat urhoollisia, kuitenkaan ei kukaan
+niinkuin Spartan pojat. Lakedaimonilaiset taistelevat sinua vastaan,
+suurkuningas, vaikkapa kaikki muut helleenit siirtyisivät sinun
+puolellesi. He taistelevat sinua vastaan, vaikkapa kävisit heidän
+päällensä kaksisataa kertaa kymmenellätuhannella miehellä, yksinpä
+silloinkin, vaikka heitä olisi vain tuhat miestä."
+
+Xerxes nauroi sydämellistä halveksumista osoittavaa naurua. Hän
+repäisi kärpäsviuhkan istuimensa takana seisovalta palvelijalta
+ja löi Demaratosta hänen lyhyttukkaiseen päähänsä, johon
+kärpäset kokoontuivat mustiksi laumoiksi, koska spartalainen ei
+pitänyt arvonsa mukaisena torjua kärpäsiä, niinkuin olisi ollut
+pitkähäntäinen hevonen. Hän tarttui suurkuninkaan kädessä olevaan
+viuhkaan ja heitti sen mereen.
+
+Xerxes rypisti kulmansa ja sen rypyn olisi uskalikko saanut
+hengellään maksaa, mutta yht'äkkiä purkautui hänen vihansa raikuvaan
+nauruun, joka paljasti hänen suuret keltaiset hampaansa kauas pitkin
+punaisia ikeniä, ja hän antoi vastata:
+
+"Demaratos, hulluko olet? Tuhat miestä sataa kymmenentuhannen
+joukkoa vastaan! Kerskailkoot maanmiehesi sillä, että kukin heistä
+voi ryhtyä taisteluun kymmentä vihollista vastaan ja sinä Demaratos
+ruoskamieskasvoinesi kahtakymmentä vastaan. Mihinkä sekään vielä
+riittäisi? Ja nyt teillä ei edes ole valtiasta, joka saattaisi
+ajaa teitä eteenpäin. Sillä sinä, Demaratos, et enää ole heidän
+keskuudessansa, vaan olet jo valinnut terveen järjen tien -- ja
+siirtynyt voimakkaamman puolelle. Omasta vapaasta tahdostansa he
+kulkeutunevat samaan suuntaan kuin sinä."
+
+Demaratos kalpeni nämä sanat kuullessaan eikä tahtonut vastata. Mutta
+kun Xerxes pilkaten kysyi tulkilta, merkitsikö hänen vaikenemisensa
+suostumusta, antoi hän vastata:
+
+"Herra, sinä näytät, kuinka vähän tunnet helleenien mieltä, kun
+luulet heidän tarvitsevan ruoskaa. Lakedaimonilaisia ei aja eteenpäin
+mikään muu ruoska kuin laki, joka heillä on verensä sykähdyksissä.
+Että he eivät valitse persialaisvaltaa, johtuu siitä, että he ovat
+maistaneet vapautta. Mutta sinä, herra, sinä ymmärrät vain orjuutta."
+
+Xerxes oli käynyt vakavaksi ja antoi tehdä pilkallisen kysymyksen:
+
+"Mutta miten te sitten käytätte vapauttanne, uhkarohkea helleeni?
+Eikö ole verrattain tyhmää antaa ylivoiman musertaa itsensä --
+niinkuin sääsken, joka antaa norsun tölppäjalallansa polkea itsensä
+kuoliaaksi mieluummin kuin siirtyy vähän?"
+
+Demaratos antoi vastata:
+
+"Lakedaimonilaiset säilyttävät vapautensa hamaan kuolemaan asti. Ne
+eivät koskaan taivu sinun orjuuteesi, sillä heillä on yläpuolellansa
+valtias, joka on sinua voimallisempi. He pelkäävät lakia vielä
+enemmän kuin sinun orjasi pelkäävät sinua. He tekevät aina vain sen,
+mitä laki heille käskee. Mutta laki määrää aina, että he eivät saa
+paeta mitään orjuuttamaan pyrkivää valtaa, vaan että heidän pitää
+pysyä lakinsa rajoissa ja joko voittaa tahi kuolla. Sinä tahdoit
+tietää totuuden, suurkuningas. Jos se on katkera tahi järjetön
+sinusta, niin olen vastedes vaiti. Puhuessani minä olen vain
+seurannut sinun tahtoasi. Ja sinulle, herra, käyköön toivomuksesi
+mukaan."
+
+Demaratos nyökkäsi ja puristi huulensa yhteen. Xerxes nauroi hänen
+tuikeaa ilmettänsä, mutta viittasi hänelle armollisesti, antoi
+juomanlaskijansa ojentaa hänelle maljan viiniä, ja kun Demaratos
+vuodatti sisällyksen mereen, käski hän sanoa hänelle, että kultamalja
+oli hänen. Demaratos pisti sen viittansa poimuun, kumarsi yhtä
+kepeästi kuin ennenkin ja meni.
+
+Xerxes kulki nyt läpi Traakian, joka jo hänen isänsä sotaretken
+ajalta oli persialaisten vallassa, asetti uusia päällysmiehiä
+linnoitettuihin paikkoihin ja uuden varusväen valtaansa suojaamaan.
+Hän oli viisas ja huolellinen valtias ja toimi joka taholla isiensä
+viisautta ja Persian kansan pyhiä tapoja noudattaen. Mutta hän
+kunnioitti niitä näkymättömiä voimia, jotka vieraassakin maassa
+liikkuvat, ja niitä hän ei loukannut. Hän kiersi kunnianarvoiset
+lehdot, joiden pyhyyttä hänelle ylistettiin. Hän uhrasi niille
+paikallisille jumalvoimille, joiden vaikutusta hän ymmärsi. Mutta
+ennen kaikkea hän muisti omaa jumalaansa ja hänen vaatimuksiansa.
+Yli Strymon-joen kulki hän uutta siltaa myöten vasta sitten, kun
+maagit olivat uhranneet pyhiä valkeita auringonhevosia ylimenon
+onnistumiseksi. Kun hän Edonian maassa tuli seutuun, jota nimitettiin
+"Yhdeksän tien mäeksi", tahtoivat maagit uhrata manan hengille;
+he ottivat yhdeksän maan pojista ja tytöistä ja uhrasivat nämä
+hautaamalla heidät elävinä.
+
+Sitten menivät joukot yli Kalkidiken; laivasto kulki samaan aikaan
+pitkin vastakaivettua kanavaa ja pääsi siten kiertämästä myrskyisen
+Athos-vuoren niemen. Artachaies, joka oli johtanut rakennustyötä,
+sairastui ja kuoli kuninkaan ollessa matkalla läpi Akanthoksen.
+Hän oli kaikista persialaisista pisin, sillä hän täytti viisi
+kuninkaallista kyynärämittaa neljää sormenleveyttä vaille. Hänen
+äänensä oli niin kuuluva ja voimakas, että sen kuulivat kaikki ne,
+jotka olivat kanavalla kaivamistyössä. Mutta nyt hän kaatui kuolemaan
+niinkuin jättiläishonka, joka on väkevämpänsä kohdannut. Xerxes
+rakennutti hänen kunniakseen tornin, nelikulmaisen kuin linnoituksen,
+jonka portit ylhäällä antoivat joka ilmansuunnalle, ja hän saattoi
+hänet hautaan kävellen paljaalla maalla ilman mattojen loistoa.
+Korkealle torniin laskettiin Artachaies lepäämään niinkuin valtavan
+kaivon suulle, ja taivaan suhajavasiipiset petolinnut lehahtivat
+hänen hautakammioonsa ja söivät saaliinsa. Mutta Xerxes antoi piirtää
+hänen nimensä ja muistosanansa torniin persian ja kreikan kielillä,
+jotta helleenit saattaisivat lukea, mitä persialainen oli tehnyt
+maansa ja herransa hyväksi.
+
+Kaikkialla, missä Xerxes kulki, kokosivat kansat hänelle sotaväkeä.
+Traakialaiset lisäsivät hänen sotajoukkoansa. Yksin makedonialaiset
+helleeniläismielisen kuningas Aleksandroksen johtamina ottivat heidät
+vastaan vieraanvaraisesti. Uusia laivoja liittyi hänen laivastoonsa,
+joka kulki rinnakkain sotaväen kanssa Thermaan saakka.
+
+Oli tullut kuuma, paahteinen kesä. Kuormajuhdat tyhjensivät
+kaikki joet. Mutta helleenit tulivat suurkuningasta vastaan
+vieraanvaraisesti ja kestitsivät hänen henkivartijoitaan. Tallit ja
+lammikot vilisivät täynnänsä maa- ja vesilintuja, joita lihotettiin
+persialaisten syödä. Maaviini helmeili kauneimmissa astioissaan.
+Persialaiset istuivat heidän luonansa teltoissa yöt läpeensä juoden;
+mutta päivän koittaessa he lähtivät ja ottivat kaikki mukaansa
+lahjana ja saaliina. Luonto itse ei ollut yhtä vieraanvarainen.
+Vuorilta tulivat leijonat nälkäisinä kesäisten öiden suojassa ja
+tunkeutuivat persialaisten leirialueille. Hevosiin ja muuleihin ne
+eivät koskeneet, mutta kamelien kimppuun ne kävivät ahnaasti ja
+söivät minkä jaksoivat. Isot eläimet kiljuivat pimeässä, kun niiden
+kylkiä ja kyttyröitä petojen kynnet raatelivat.
+
+Thermasta Xerxes lähti matkaan ja läheni Thessaliaa. Hänen tulonsa
+pelko oli aikoja sitten karkoittanut helleenien sotajoukon, joka
+heti keväällä oli kokoontunut Tempe-laaksoon, kymmenentuhatta
+peloponnesolaista ja ateenalaista, Themistokleen ja Evainetoksen
+johtamina. Persialais-sotajoukon tulo viipyi, ja helleenejä
+säikyttelivät joka päivä tiedot uusien, heidän takanaan olevien
+kansojen ja kaupunkien siirtymisestä lähenevän suurkuninkaan
+puolelle. Erityisesti heitä huolestutti Makedonian kuninkaan
+lähettämä tieto siitä, kuinka hirveä hyökkäävä persialaisvoima
+oli, ja että Tempe-sola saatettiin pitkin lännessä olevia vuoria
+kiertää. Ateenalaiset ja lakedaimonilaiset päättivät senvuoksi
+vihdoin taistelutta jättää solan. Kohta sen jälkeen, marssivat
+Thessalian ratsumiehet Xerxestä vastaan ja antautuivat armoille.
+Melkein koko Pohjois-Hellas paitsi Attikaa, Thespiaita ja
+Plataiaita oli menetetty; niistä ei enää ollut saatavissa voimia
+yhteiseen puolustautumiseen. Ja Peloponnesoksen valtojen ja Attikan
+lähettiläät, jotka pitivät kokousta Korinton kannaksella, olivat
+epätoivoisia ja neuvottomia siitä, mitä piti tehtämän ja kuinka
+voimia saatettaisiin pitää koossa.
+
+Xerxes ajoi Tempe-laaksoon, jossa Peneios-virta juoksee pohjoisen
+Olympoksen ja eteläisen Ossa-vuoren välillä. Alati läheni päämäärä.
+Thermasta persialaislaivasto lähti purjehtimaan ja alkoi kahakoida
+helleenien laivojen kanssa, jotka etelästä tullen pysyttelivät
+Euboian pohjoiskärjen ympärillä. Persialaiset valtasivat muutamia
+laivoja, ja erään laivan keulassa he teurastivat sen miehistä
+urhoollisimman onnea tuottavaksi enteeksi. Mutta erästä toisen laivan
+urheaa miestä he sen sijaan koettivat kaikin voimin pelastaa, vaikka
+hän todellakin oli melkein palasina. He hoitivat hänen haavojansa
+myrhalla ja byssos-siteillä, he veivät hänet persialaisleiriin, he
+hoitelivat häntä erikoisella hyvyydellä ja näyttivät hänelle koko
+sotajoukon, mutta kaikista hänen tovereistansa he tekivät orjia.
+
+
+
+
+XXII.
+
+Thermopylai.
+
+
+Marssiva sotajoukko tuli yhä etelämmäksi, kunnes se vihdoin
+pysähtyi kapealle vuoren ja meren väliselle maakaistaleelle. Malian
+lahti painautui poukamaksi matalaan rantamaahan, siinä, missä
+Sperkheios-joki virtasi meren syliin; mutta Oita-vuori sulki laakson
+helmaansa, kohosi yhä jyrkempänä ja jyrkempänä lahtea vasten ja
+painautui niin lähelle rantaa, että vihdoin vain solatie oli jäljellä.
+
+Persialais-sotajoukko pysähtyi. Se oli kuin valtavan suuri ja
+muodoton eläin, jonka on tunkeutuminen neulansilmästä. Rauhallisesti
+eläin ryömi makuulle; sen pää oli kapeassa aukossa; takana kiemurteli
+ja paisui sotajoukkoruumis jäsen jäseneltä, paisui tiiviiksi
+rauhalliseksi möhkäleeksi ja pullistui kummallekin sivulle. Mutta pää
+kohosi ja alkoi tuijottaa solatietä, joka siltä oli tien katkaissut;
+se tarkasteli sitä, ennenkuin aukaisi lohikäärmeenkitansa antaaksensa
+myrkkyisten nuolten suustansa sataa sulkua vastaan.
+
+Sillä sola oli suljettu. Oli aivan kuin olisi ampiaisparvi tehnyt
+sinne pesänsä: ne eivät lennä ulos, mutta niiden surina ja hyminä
+kuuluu, ja jos vain tikunkin pistät pesään, niin ne tulevat esille,
+pistimin ja haarniskoin hyökäten, raivoten siitä, että niiden rauhaa
+häiritään.
+
+Xerxes oli ajanut yli virtain ja purojen, jotka syyskesän
+kuumuudessa olivat melkein pelkkiä kuivia uomia. Rannan ohdakkeet
+törröttivät palaneina päivänpaisteessa, soinen maa oli korventunut
+suuriksi kilviksi, joihin lämmössä ilmestyi ryppyjä niinkuin
+sarvikuonon kilpiin. Kuumuus oli sietämätön. Hän oli ollut pakotettu
+levityttämään purjeet sekä vaunujensa ylitse että pitkälle sen eteen
+suojaamaan kallisarvoisia hevosia, niin että muodostui kulkeva,
+pitkähkö teltta, jonka tankoja orjat kantoivat. Matkavaunujensa
+moniin tyynyihin hautautuneena hän makasi puolialastonna ja
+haukkoi ilmaa läähättäen. Hän kasteli käsiänsä jääkylmään veteen,
+jäähdyttääksensä kasvojansa ja uhkeata rintaansa. Hän kääriytyi
+orvokinsinisiin liinoihin viilentääkseen ja vaimentaakseen
+ympäristönsä valoa. Ja kärpäsviuhkat liikkuivat alati hänen päällänsä
+niinkuin valkeat heiluvat hevosenhännät. Siitä huolimatta hän oli
+kiusaantunut ja toivoi takaisin Ekbatanan vuoripuistoihin. Tämä maa
+oli paha ja palanut, ja Ahrimanin tukehduttava henki liikkui sen yllä.
+
+Ennenkuin aurinko nousi, oli hän lähtenyt matkaan. Ja hän tiesi,
+ettei virvoitusta tulisi ennenkuin päivä painuisi tuonne Oita-vuoren
+taakse. Eihän se vielä ollut merta tuo tuossa vasemmalla torkkuva
+vesi, siinä oli vain kuollut lahti ja salmi niin kapea, että Euboian
+vuoret kaikkialla kohosivat toisesta rannasta niinkuin aallonmurtajan
+harja, joka ulottui monta kymmentä parasangia etelää kohden ja
+sulki tien mereltä, raikkaalta Aasian rannan tuulelta. Ainoatakaan
+laivoistansa ei hän ulapalla nähnyt, sillä helleenien purjehtijat
+vartioivat vesiänsä niinkuin suuret valkeat lokit ja pitivät niitä
+loitolla. Mitään -- muuta tietä ei ollut kuin tämä ahdas kirottu
+sola, joka nyt oli hänen edessänsä niinkuin korkea suljettu portti.
+
+Sillä kiinni se oli, vaikka se oli melkein uskomatonta. Merkinantajat
+olivat kiivillään ilmoittaneet hänen etujoukoilleen, että sola oli
+miehitetty, ja että siinä oli muuri edessä. Huhuja kerrottiin, että
+"Lämpimän portin" sola paikoin oli niin kapea, että vain yhdet ainoat
+vaunut saattoivat sitä kulkea.
+
+Pienen Trakhis-nimisen maakylän kohdalle, hyljättyjen talojen ja
+majojen keskelle, hän pysähdytti, marssin ja antoi "kuolemattomiensa"
+asettua leiriin suojaan auringonpaisteelta, joka tiukkui liekkejä
+taivaasta. Hän lepäsi tyynyjensä keskellä ja katseli pitkin matalaa
+rantamaata, jossa vuoret painautuivat alas kohden kultaista
+kimmeltävää rantaa. Ei mitään näkynyt. Ei lammastakaan näkynyt
+kapuamassa kalliojyrkänteellä, jonka sinertävään kylkeen ilmestyi
+yhä suurempi joukko juovia, jotka siirtyivät niinkuin varjot
+auringon mukana. Ei välähdyskään edestäpäin ilmaissut siellä
+olevan ainoatakaan helleeniläistä keihästä. Jos sola todellakin
+oli miehitetty, lienevät puolustajat olleet unisia kuin ampiaiset,
+joille keskipäivä on liian kuuma parveilemiseen. Xerxes viittasi
+"silmilleen" ja käski lähettää vakoojia solaan ja hetikohta tuoda
+tiedon siitä, mitä siellä näkyi. Ryhmän hänen pyhää ratsuväkeänsä
+piti seurata mukana ja viittauksella karkoittaa ne pölkkypäät, joita
+siellä mahdollisesti vetelehti tietämättä heitä uhkaavasta vaarasta.
+Silloin näki suurkuningas kreikkalaisen kissan, joka oli ryöminyt
+erään vaunun varjoon. Hän tuotti sen luoksensa ja sai sen kuumien
+käsiensä kosketuksella kehräämään. Sitten hän sulki silmänsä, ja
+sen vaunun yli, jossa hän lepäsi, laskettiin telttakatos jokaiselta
+neljältä kulmalta.
+
+Mutta ratsumiehet ajoivat itää kohden, vuoren suojassa, joka
+terävinä harjanteina kaartui yli tien. Ei ollut muuta tietä kuin
+se, joka kulki rantaviivan mukaan, yli kahisevan kuivan liejun ja
+auringonnuolemain puronuomien. Siellä täällä näki valkeata jauhoa
+paakuttain. Persialaiset luulivat, että merivettä oli johdettu
+rantakuoppiin ja siten saatu siitä suolaa erittymään. Hevoset
+läähättivät janosta. Muulit kumartuivat myötäänsä maahan etsien
+virvoittavaa vedenpisaraa. Yht'äkkiä ne pysähtyivät pulppuilevan
+lähteen ääreen, joka virtasi keskellä päivänpolttamaa meriruohoa ja
+valkeaksipalaneita näkinkenkiä, joiden seassa oli veden huuhtelemia
+kilpikonnankuorien jätteitä. Ratsastajat hyppäsivät satuloistansa,
+hämmästyneinä nähdessään lähteen keskellä kaikkea kuivuutta. Lähteen
+kuplat tuprusivat höyryä. Hevoset vetäytyivät säikähtyneinä syrjään,
+aivan kuin jokin olisi niitä pistänyt. Kun ratsastajat koskettivat
+vettä, niin he polttivat sormensa. Ne olivat kuumia lähteitä,
+vesikattiloita, jotka kuohuivat maan uumenista.
+
+Vilvoitellaksensa itseänsä ohjasivat he ratsut rannalle.
+Sirorakenteiset ja kauniit eläimet huiskivat hännillänsä tyytyväisinä
+ja kulkivat pitkin rantaa porskuttaen vaahtoavaa vettä. He
+kulkivat ohi muutamien kuolleitten talojen, jotka olivat puoleksi
+hakkaamattomasta kivestä, puoleksi savesta rakennettuja; pari
+kallioseinässä olevaa pylvästä osoitti ovea luonnontemppeliin.
+Ohuita vesisuonia virtasi alas rantaa kohden. Ratsut huomasivat ne
+ja pyrkivät vikuroiden sinne. Miehet ohjasivat ne puroille. Hevoset
+nuoleskelivat tihkuvia vesisuonia. Persialaiset hyppivät hevostensa
+selästä, laskeutuivat maahan ja nuolivat mukana.
+
+Sitten he taas ratsastivat solaan. Melkein pystysuora vuoriseinä
+kääntyi eikä enää heittänyt vähäisintäkään varjoa. Aurinko painoi
+niskoja. Sola nukkui. Yht'äkkiä nosti eräs ratsastaja päänsä
+ja katsoi eteenpäin. Muuri oli rakennettu poikittain kapealle
+rantakaistaleelle. Siinä ei ollut vain vuorelta vyöryneitä
+kallionlohkareita. Paadet olivat selvästi ihmiskätten latomia,
+muodostivatpa vielä karkeatekoisen porttiaukon muurin keskikohtaan.
+
+Ei itse muuri saanut heitä pysähtymään ja tarkastelemaan. Ei. Muuri
+näytti elävän. Oli jotakin sen edessä joka liikkui ja muutti paikkaa.
+He eivät voineet erottaa, oliko siinä ihmisiä vai eläimiä. Mutta
+hiljaa kuunnellen he voivat erottaa lyhyitä vähäisiä äännähdyksiä,
+jotka sattuivat tahdissa noiden vaihtelevien liikkeiden kanssa.
+
+Persialaiset astuivat ratsujensa selästä ja vetivät ne mukana
+vuorenseinän juurelle, jossa he painautuivat kapeaan varjojuovaan.
+Nyt oli vakoiltava. Kavioiden kopse auringon paahtamaan liejuun
+olisi saattanut aikaansaada hälyytyksen. Nyt oli vakoojan tehtävänä
+pujahtaa eteenpäin niin huomaamatta kuin mahdollista. Hänen päänsä
+oli tarkoin kääritty vaatteisiin, niin että vain nenä ja silmät
+olivat vapaat. Hän kumartui maahan ja kulki melkein ryömien.
+Kaartansa hän käytti sauvana. Hän oli ottanut viinestä nuolen ja
+asettanut sen pitkin jännettä, valmiina vetämään ja lähettämään
+myrkytetyn tutkaimen edessä piilevälle vaaralle vasten silmiä,
+ennenkuin hän itse kääntäisi selkänsä ja rientäisi takaisin.
+Askel askelelta hän ryömi lähemmäksi päämääräänsä, ulkonevaa
+kallionlohkaretta kohden, jonka takana hän saattaisi olla suojassa ja
+tarkata kaikkea itse näkymättä. Niinkuin sisilisko hän hiipi kiven
+suojaan, taivutti päänsä yli reunan ja katseli.
+
+Hän ei uskonut omia silmiänsä. Eläimiä siinä ei liikkunut tuossa
+kallioseinän edessä. Ei lampaita eikä vuohia tulemassa portinaukosta.
+Siinä oli ihmisiä. Alastomia. Ilkialastomia ihmisiä. Persialainen ei
+vähään aikaan osannut käyttää näköänsä. Hän ei koskaan ennen ollut
+nähnyt sellaista paljastusta. Häpeäntunne takoi hänen ohimoitansa.
+Hän tunsi saastutuksen tunkeneen sielunsa pohjaan, eikä hänellä ollut
+millä puhdistautua. Hiki puhkesi vuotamaan hänen otsastansa. Siinä
+hän katseli silmästä silmään puhtainta pakanuutta: ihmisiä, jotka
+paljastivat itsensä keskellä auringon valoa ja häpeämättä antoivat
+ruumiinsa salaisuudet alttiiksi valon kaikkinäkevälle katseelle. Että
+ei päivä kasvojansa peittänyt ja vetänyt pilviverhoja säteidensä
+eteen! Isoja alastomia miehiä, joiden hipiä ei ollut valkea ja hieno
+niinkuin meedialaisten iho, joka aina pysyttelee piilossa, vaan itse
+auringon polttama, valon ahavoittama. Ahrimanin kirvelevät tulisilmät
+olivat siihen merkkinsä polttaneet.
+
+Pitkän aikaa katselemalla hän vihdoin pääsi selville siitä, mitä
+tapahtui. Hän oli vakooja, hän oli tottunut näkemään. Voimakkaita
+miehiä, joilla oli lyhyet ja jyrkästi leikellyt leukaparrat,
+alastomia aivan kuin olisivat olleet nyljettyjä hamaan lyhyeen
+tukkaan saakka. Kaksittain ne hyökkäilivät toisiansa vastaan,
+tarttuivat toisiansa olkavarsiin ja hartioihin, ne pyörivät
+syliotteissa, nostelivat toisiansa, heittivät toisensa maahan,
+rynnistelivät sylikkäin niin että läiskähteli ja paukkui, käsivarret
+käsivarsissa, sääret toisiinsa kietoutuneina, niin että hiki
+loisti ja virtasi heidän paahtuneelta iholtansa. Heidän suunsa
+avautui pieniin, lyhyviin huutoihin, sanoihin, joita hän ei
+ymmärtänyt. Silloin tällöin kuului jonkun katsojan ääni. Silloin
+he päästivät toisensa, pysähtyivät, kuuntelivat, ryhtyivät kohta
+jälleen painiskelemaan. Aivan kuin ei mitään muuta maailmassa olisi
+ollutkaan, ei aurinkoa, ei persialaisia, ei sotaa -- nuo raskaat
+joustavat ruumiit yhä hieroutuivat vastakkain ja töykkäilivät
+toisiansa ja vain silloin tällöin pysähtyivät hetkeksi puhaltamaan ja
+kaapimaan hien kiiltävältä iholtansa -- kaapimaan jollakin aivan kuin
+sirpillä tahi sualla! -- ja kuivaamaan itsensä karkeihin riepuihin.
+Läpi kiviportin asteli toinen toisensa jäljessä uusia alastomia
+miehiä. Mutta merestäkin niitä saapui paikalle. Vettä tiukkuvia
+olentoja nousi vedestä, jossa olivat maanneet niinkuin kylpyaltaassa,
+ja siirtyi päivänpaisteeseen rannalle, johon istuutuivat pyyhkimättä
+itseänsä. Nuoret miehet, joilla oli pitkänlainen tukka, vetelivät
+sormiansa sen läpi -- heillä lienee ollut kammat, joilla he
+kiharoitansa suorivat. Toisia istui palmikoimassa pitkää ohutta
+hiusruoskaa, toiset tarttuivat kahteen hienoon palmikkoonsa juuresta
+ja kohottivat ne eteenpäin yli päälaen, johon ne sidottiin kokoon,
+jonka jälkeen he vetivät otsalla olevan tukan sen alle pitkinä
+kierteinä, jotka kähertyivät auringossa.
+
+Ja persialainen ihmetteli suuresti. Näiden alastonten ihmisten
+joukossa ei näkynyt ainoatakaan asetta, ei miekkaa, ei keihästä.
+Niinkuin keskellä syvintä rauhaa he harjoittelivat häpeällisesti
+paljastettuja ruumiitansa ja koristivat paitansa kuin juhlaan.
+Tuollako tavalla helleenit taisteluun lähtivät, totta tosiaan he
+olivat kuin vartavasten saakilaisille jousimiehille maalitauluina.
+Nuoli saattoi sattua paikallensa kylkiluiden väliin tahi tunkeutua
+pallean kohdalle, niin että kärki selästä näkyi. Hänen omat sormensa
+syyhyivät, ja vaistomaisesti hän kiristi jousenjännettä.
+
+Silloin yht'äkkiä näkyi portin kamanakivellä, juuri aukon kohdalla,
+pitkä alaston mies, vain päässänsä välkkyvä helleeniläinen kypärä,
+jonka korkeata harjaa koristivat mustankiiltävät hevosenjouset.
+Kädessänsä hän piti keihästä ja kohotti sitä tähtäysasentoon, kunnes
+kärki osoitti suoraan siihen paikkaan, missä persialainen makasi.
+Tämä kuuli terävän huudahduksen, mikä lienee tarkoittanut häntä,
+sillä kaikki alastomat miehet kääntyivät siinä hetkessä samalle
+suunnalle. Tietämättänsä hän oli astunut esille kätköstänsä ja seisoi
+jännitetty jousi kädessänsä kaikkien näkyvissä.
+
+"Kautta Zeuksen! Katso meedialaisen silmää!" kuului muurilla
+seisovan miehen huuto. Ja kaikki muut toistelivat sanoja, joista
+hän yhden ainoan ymmärsi: meedialainen! meedialainen! He eivät
+suojanneet itseänsä hänen nuoleltansa, he seisoivat niinkuin rivi
+alastomia eläviä maalitauluja hänen nuoltansa odottaen. Hänen
+sormensa hapuilivat nuolenvartta, mutta herpautuivat -- hän heitti
+kaaren luotansa, pelon lamauttamana, juoksi suoraan yli rantahiekan,
+keihäille ja kiville alttiina, juoksi sokeasti alaspäin, kunnes
+haalea vesi kohosi hänen vyötäisiinsä asti, sukelsi ja sulki
+silmänsä! Mutta ei ainoatakaan kiveä häneen heitetty. Silloin hän
+nousi ja juoksi. Hän juoksi pitkin rantahiekkaa ja kuuli takaansa
+kaikkien alastonten miesten naurun, joka sattui häneen niinkuin iva
+ja pilkka. Hetkeksi hän kääntyi ja näki heidän seisovan rivissä.
+Siinä oli välkkyvä muuri alastonta lihaa. He seisoivat kädet
+lanteilla. Hampaat loistivat häntä kohden. Heidän katseensa ajoi
+häntä pakoon. Kaistapäänä hän riensi takaisin ratsumiesten tykö. Ja
+laukkaa he kaikki palasivat leiriin Trakhiin edustalle.
+
+Xerxes oli haaremiteltassansa eikä häntä saanut häiritä. Vasta pyhän
+tulen palaessa hänen telttansa suojassa pimeänä tähtiyönä hän muisti
+käskynsä ja kyseli tiedustelijaa. Tämä makasi kasvoillaan kuninkaan
+vuoteen jalkopäässä kertoen kuninkaalle noista villeistä alastomista
+miehistä, jotka oli nähnyt: kuinka he leikkivät ja painivat ja
+palmikoivat tukkaansa ja koristivat itseänsä kuin juhlaan. Ja niiden
+luvun saattoi laskea vain sadoissa.
+
+Xerxes oli ihmeissänsä, mutta häntä nukutti ja hän nukkui. Vasta
+aamupäivän tullen hän herätytti Hydarneen ja sanoi hänelle:
+"Totisesti, suuria lapsiako helleenit ovat, kun lyövät leikkiä
+huolimatta ukkosilmasta, joka heitä uhkaa? Suuria veijareita he ovat
+epäilemättä. Mutta tuonlaatuiseen viekasteluun en olisi luullut
+heidän pystyvän. He ovat niinkuin huolettomat hullut ja kuvittelevat
+voivansa pettää minut. Iloisia ja naurettavia he ovat. Minä teen
+heistä kuohilaita ja annan heidän olla haaremini ilona. He saavat
+kaapia naisteni hipiää ja palmikoida heidän hiuksiansa."
+
+Xerxes tarttui viinimaljaan ja joi. Sitten hän nukkui taas.
+
+Kun hän jälleen heräsi, muistui asia hänen mieleensä ja hän käski
+ratsuväenosaston ratsastaa aivan muurin ääreen ja torventoitotuksilla
+kutsua helleenejä paikalle sekä sanoa tulkin kautta: "Suurkuningas,
+kuningasten kuningas kutsuu teitä, helleeniläiset miehet, tulemaan
+hänen leiriinsä ja huvittamaan häntä voimailuharjoituksillanne. Tahi,
+jos te siitä kieltäydytte, lähtekää matkaanne ja väistykää hänen
+tieltänsä. Sillä suurkuningas suosii uljasta suoruutta eikä tahdo
+edes päänne hiuskarvaa notkistaa, jos te vapaaehtoisesti pötkitte
+tiehenne."
+
+Mutta tänä aamuna näytti kaikki toiselta kuin edellisenä päivänä.
+Hopliitit tulivat esiin solan muurin edustalle tiheissä riveissä.
+Pronssikilvet muodostivat etuvarustuksen. Luusäärykset olivat kuin
+paalurivit. Pystyssä olevien keihästen rivi oli kuin kaide-este.
+Kypärät loistivat niinkuin rivi säkenöiviä kattokupuja pitkin
+viivasuoraa muurinharjaa.
+
+Oikealla sivustalla seisoi kuningas Leonidas itse, ainoa ojennettu
+keihäs koko joukossa. Kuuluvalla ja terävällä äänellä tuli häneltä
+vastaus:
+
+"Sinä, joka puhut helleenien kieltä, mutta tuot vain meedialaisen
+orjan sanomaa, sano herrallesi ja kaikkien muiden orjien herralle,
+että tässä seisomme sen Hellaan kilpenä, joka mieluummin lannistuu
+kuolemaan kuin hänen orjanikeensä alle. Ja sinä varo itseäsi! Älä
+anna kenenkään helleenien kieltä puhuvan miehen enää uskaltaa tulla
+tänne tuomaan meille sanomia Hellaan viholliselta -- sillä silloin
+keihäs naulaa vastauksen hänen kurkkuunsa."
+
+Samalla hetkellä kaikki keihäät kohosivat uhkaamaan
+persialaisjoukkoa. Se kääntyi ympäri ja riensi takaisin leiriin.
+
+Xerxes ei ymmärtänyt helleenien tarkoitusta. Hän istui teltassansa ja
+keskusteli lakedaimonilaisten entisen kuninkaan Demaratoksen kanssa.
+
+"Kuinka omituisia sentään sinun maanmiehesi ovat", antoi hän hänelle
+sanoa. "Ensin he lyövät leikkiä ja pitävät pilaa aivan silmieni
+edessä ja paljastelevat itseänsä sopimattomasti, niinkuin olisivat
+haaremissa eikä aurinkoa olisi taivaalla. Sitten he asettuvat
+taistelujärjestykseen ja uhkaavat ja haukkuvat. Eivätkö he siis
+tiedä, että minä voin ajaa heidät tiehensä aivan kuin sääskiparven,
+käteni liikkeellä? Mielettömiä lapsiako he ovat, ja kuinka kauan
+luulet heidän aikovan pilantekoa jatkaa?"
+
+Demaratos antoi tämän vastauksen:
+
+"Älä usko, herra, että lakedaimonilaiset ovat tulleet tänne leikkiä
+lyömään. He ovat täällä sulkemassa sinulta tien Hellaaseen. Pane
+mieleesi, sellainen heidän tapansa on, että kun aikovat ryhtyä
+yritykseen hengen uhalla, niin he koristautuvat ja somistavat
+tukkansa. Edessäsi ovat nyt, suurkuningas, maailman urhoollisimmat
+miehet, maailman kauneimman kuningaskunnan kansalaiset. Jos nämä
+voitat, silloin ei mikään muu kansa enää uskalla nostaa kättänsä
+sinua vastaan."
+
+"Mitä varten olet täällä etkä ihailtujen maanmiestesi joukossa?"
+kysyi Xerxes.
+
+"Sen vuoksi, että olen menettänyt isänmaani", vastasi Demaratos
+murheissansa, "enkä enää sitä takaisin saa -- en edes sinun avullasi".
+
+
+
+
+XXIII.
+
+Taistelu.
+
+
+Xerxes ei lakannut ihmettelemästä tuota hänelle käsittämätöntä
+lapsikansaa. Neljä kokonaista päivää hän odotti ja kysyi joka aamu,
+joko ne olivat menneet tiehensä.
+
+Mutta kun hän viidentenä aamuna sai sen vastauksen, että ne vielä
+seisoivat hievahtamatta, kähisi hän vihasta ja käski hyökätä heitä
+vastaan ja vangita heidät elävältä ja tuoda hänen eteensä.
+
+Solatien portille kuului hyökkäävien laumojen -- aikaansaama kumu
+ja näkyi aseiden välke itäauringossa, joka loistavana nousi niitä
+vastaan.
+
+Leonidaan teltan edustalle olivat kaikki johtajat kokoontuneet.
+Vaara oli uhkaava, kiihtymys suuri. Kaikki tiesivät, minkälaisia
+sotalaumoja oli tulossa. Oli pelättävä, että ne tulvana menisivät
+läpi solan ja tempaisivat kaikki helleenit mukaansa niinkuin
+vuorivirta ruohonkorret. Useimmat seisoivat äänettöminä ja
+kuuntelivat yhä lähemmäksi vyöryvän ihmismeren pauhua.
+
+Leonidas astui telttansa ovelle. Hän laski kilpensä syrjälleen maahan
+ja istui sen nojaan. Muiden ryhmien johtajat tekivät niinkuin hänkin
+ja asettuivat neuvottelupiiriin hänen ympärilleen. He ottivat kypärät
+otsiltansa, joihin niiden reunat olivat painaneet syvät, pysyvät
+uurteet.
+
+Viimeistä kertaa nousi ääniä, jotka kehoittivat kääntymään pois,
+ennenkuin olisi myöhäinen, ja pikamarssissa hakemaan turvapaikkaa
+Isthmokselta, jossa ratkaisevaan vastarintaan sopisi ryhtyä.
+Kaikki peloponnesolaiset kannattivat ehdotusta: tegealaiset ja
+mantinealaiset, arkadialaiset ja korinttolaiset, fliusialaiset ja
+mykenalaiset. Sillä täällä seisoivat vaivaiset seitsemäntuhatta
+miestä etuvartijoina kaukana tukikohdistaan, asetettuina
+yksin tuhottaviksi Pohjois-Hellaan hyväksi, joka ei pystynyt
+puolustautumaan. Ja kaikki se väki, mikä oli koossa tässä solassa,
+ei ollut mikään varsinainen puolustajajoukko, vaan ainoastaan pieniä
+väliaikaisia ryhmiä, joita oli lähetetty taisteluun, toistaiseksi,
+kunnes Hellas voisi heittää huvinsa ja leikkinsä. Ilman huolta
+airuet kulkivat Elis-maakunnasta ympäri maita ja kutsuivat valtioita
+-- eivät puolustamaan maata hyökkääviltä vihollisilta, vaan
+Olympian juhlaleikkeihin. Spartalaisten itsensäkin piti viettämän
+Karneia-juhlaa, ennenkuin veisivät taisteluun kaikki voimansa. Niistä
+parista kourallisesta, jotka tällä paikalla vihollista odottivat,
+tulisi epäilemättä vain uhri sodanjumalan kipeimpään verenjanoon.
+Varsinainen ratkaisu jätettiin liian myöhäiseen hetkeen. Vain
+viidenkymmenentuhannen miehen joukko kykenisi puolustamaan solaa
+persialaisia vastaan. Ja täällä oli käytettävänä vain seitsemäsosa
+tarpeellisesta määrästä.
+
+Peloponnesolaiset huusivat vielä kerran, että oli lähdettävä
+liikkeelle ja palattava kannakselle. Mutta lokrilaiset ja fokilaiset
+vastustivat ehdotusta, sillä heidän jalkojansa poltteli heidän oma
+maansa, ja heidän maansa jäisi alttiiksi ryöstölle ja hävitykselle,
+jollei persialaisia torjuttaisi.
+
+Leonidas oli kauan ääneti kuunnellut erimielisiä lausuntoja. Nyt hän
+nousi, löi oikealla nyrkillänsä kilpeä ja sanoi:
+
+"Hellaan miehet. Ratkaisun hetki lähenee. Arpa on jo heitetty. Ei
+kukaan meistä vältä kohtaloansa, seisommepa tahi pakenemme. Me emme
+voi asiatamme pettää niinkuin uskoton ovenvartija, joka pakenee ja
+jättää ovet selällensä, kun rosvot pyrkivät ryöstämään. Tottahan
+on, että me olemme vain sotavoimien etujoukko, mutta ikävä kyllä ne
+sotavoimat eivät vielä ole koossa, sillä helleenien pahana tapana on
+olla näkemättä vaaraa, ennenkuin se laskee keihäänkärjen kylkiluiden
+väliin. Ja jos nyt etujoukko juoksisi tiehensä, luuletteko minkään
+sotajoukon siinä tapauksessa ehtivän kokoontua. Tässä seisomme
+väistymättä kaikella sillä oikeudella, jonka isänmaan kohtalo
+meille antaa. Me emme pelkää, että tuhoava isku tulisi mereltä
+päin. Ne 'puumuurit', joihin Delfoin oraakkeli on käskenyt Ateenan
+turvautua, suojelevat meitä: ateenalaisten ja lakedaimonilaisten
+laivat turvaavat meitä mereltä päin tulevilta yllätyksiltä. Maata
+tästä jalkaimme alta ei kukaan voi siepata. Ja kallio pysyy lujana
+sivullamme. Katselkaa siis asioita rohkeasti. Muistakaa, ettei se
+mikään jumala ole, joka nyt Hellaaseen hyökkää. Suurkuningaskin on
+vain kuolevainen, vaikkapa onkin mahtavin niistä, jotka maailmaa
+vallitsevat. Kuta ylemmäksi hän nousee, sitä lähempänä on hän
+Pilvienpitäjän salamaa, joka aina iskee huippuja. Lähettäköön nyt
+kukin heimomme pikalähetin kotikaupunkiinsa kehoittamaan, että sieltä
+viipymättä lähetettäisiin meille apua. Sillä nyt sitä tarvitaan,
+jollemme salli Hellaan ovea murrettavan auki ja vihollisen täyttävän
+maata niinkuin tulviva meri, joka murtaa sulut. Hellaan miehet, minä
+näen, että tahdotte minua seurata. Näyttäkäämme meedialaisille, että
+se maa, jolla me seisomme, on pyhä ja vahvistaa meitä masentumatta
+vastustamaan jokaista, jotka tahtovat orjuuttaa meidät ja meidän
+isiemme maan."
+
+Puhe sytytti tulen miehiin ja antoi heille yksimielisyyden. Kaikki
+tarttuivat kilpiinsä ja kiiruhtivat kutsumaan aseisiin sadanmiehen
+joukkojaan, kukin johtaja omaansa. Vain fokilaiset eivät olleet
+läsnä. Heidät oli jo Alpenin kylästä lähetetty kapeata vuoripolkua
+myöten Kallidromoksen yli huipulle vartioimaan sitä ainoata pientä
+tietä, tuntematonta ja salaista, joka luikersi yli vuoren solan
+sivuitse.
+
+Nopeasti Leonidas nyt antoi hopliittien lähteä ulos muurin suojasta
+ja käydä persialaisia vastaan. Meedialaisia ja kissolaisia joukkoja
+oli jo ehtinyt tulla pitkän matkaa solatielle. Aamutuuli toi raikasta
+vilvoittavaa ilmaa pohjoisesta. Mutta meedialaisia painoivat heidän
+moninaiset vaatteensa, ruskeata tukkaa peittävä tiara kuumensi päätä.
+Kissolaisten mustat hopeapäähineet imivät itseensä auringon lämpöä.
+Vihollisten rivit hajaantuivat koko solan laajuudelle, kokoontuivat
+ja erkanivat tilan mukaan ja kulkivat niin tiheään sulloutuneina,
+että viinet rapisivat toisiansa vastaan. Rautapaidat välähtelivät,
+kun merituuli puhalsi poimuiset ihokkaat syrjään niiltä, jotka
+kulkivat äärimmäisinä merenäyräällä. Saframinkeltaisista housuista
+kilpistyi valo takaisin.
+
+He olivat vielä kaukana muurista, kun näkivät helleenien tulevan
+vastaansa sulkematta tien koko alaa, kolmikulmaisen kiilan
+muotoisessa kärjekkäässä joukossa, joka tähtäsi vihollisjoukkoa
+halkaistaksensa sen ja repiäksensä hajalle. Sitä mukaa kuin
+persialaiset selvemmin näkivät helleenit, kävi hämmästyksen
+humahdus läpi tuon sankan, kömpelön joukon. Etumainen rivi pysähtyi
+itsestänsä, ja takanapäin oleva joukkio painautui sitä vastaan,
+kunnes vihdoin seisottiin aivan ahtaalle sullotussa laumassa, jossa
+ei kukaan voinut liikahtaa, vaan jännittää jousensa vain tähtäämällä
+edessänsä olevan miehen olkapäältä.
+
+Mutta helleenit marssivat pysähtymättä heitä vastaan. Astunta
+kumahteli huolimatta maan kosteudesta, panssarit helähtelivät,
+luustot välähtelivät kirkkain salamoin. Kilpien kiiltäväksi hiotuissa
+kuvuissa oli kirkkain värein maalattuja peloittavia kuvia: käärmeitä
+pää pystyssä, leijonannaamioita, skorpioneja, gorgonpäitä kauhua
+tuijottavine silmineen ja kieli riippuen ulkona hammastarhasta.
+Loistavain kypäräin hevosenharjat tekivät ne korkeiksi, ne huojuivat
+ja heiluivat aivan kuin olisi lauma hevosia lähestynyt.
+
+Ihmetellen persialaiset näkivät heidän yhä lähenevän. Heidän
+riveissänsä oli kreikkaa puhuva soturi, joka yht'äkkiä karjaisi
+heille, että he pysähtyisivät -- hänet valtasi sääli niinkuin sen,
+joka näkee -- lapsen olevan haavoittamaisillansa kätensä veitseen,
+jota ei tunne: "Pysähtykää, helleenit! Älkää aloittako taistelua!
+Äitinne ja vaimonne tulevat itkemään ruumistenne ääressä. Kun
+meedialaiset lähettävät nuolisateensa, on se pimentävä auringon
+niinkuin raekuuro."
+
+Toisella puolella helleenien joukossa oli joku, joka vastasi:
+
+"Sitä viileämpi meidän on taistella varjossa!"
+
+Helleenien joukko läheni niinkuin terävä aurankärki, joka tuossa
+tuokiossa uppoaa maahan ja viiltää sen halki. Silloin meedialaiset
+yht'äkkiä jännittivät jousiansa tuhansittain ja alkoivat ampua.
+Mutta tungoksen vuoksi oli mahdotonta tähdätä. Näytti todellakin
+siltä, kuin olisi sadekuuro noussut ylös aurinkoa kohden. Ja vain
+etumaisista riveistä ne sirahtelivat suoraan kohden helleenejä,
+soittelivat heidän sotisopainsa pronssia, suhahtivat viheltäen läpi
+kypäräntöyhtöjen, sukelsivat ihokkaisiin ja lihaan.
+
+Mutta muutamaa silmänräpäystä myöhemmin helleenit jyräjävin
+_alala_-huudoin leikkasivat halki meedialaisten laumat, jotka
+eivät päässeet väistymään. Keihäät pistelivät aukkoja kömpelöiden
+ruumisten sekavaan joukkioon, kumahtelivat luustoihin ja
+panssareihin, puhkoivat ja paukahtelivat, kaasivat ja kuolettivat.
+Kun keihäänvarret katkesivat, välähtivät miekat esille viiltäen ja
+pistäen. Meedialaiset eivät oikeastaan olleet pelkureita, mutta he
+joutuivat ahdinkoon eivätkä voineet liikkua vapaasti, ja kun oli
+käytävä käsikähmään, niin heidän vastarintansa pakosta oli heikkoa
+ja puolisokeaa. Pitkäin keihästen heitä pistellessä ja lävistellessä
+he itse eivät päässeet käyttämään lyhyitä aseitansa. Etujoukkoa
+kohdanneen iskun vaikutus kulki aaltomaisin ponnahduksin taaksepäin,
+ja meedialaisen ja aasialaisen tavan mukaan kannustettiin ja ajettiin
+rivejä ruoskaniskuilla eteenpäin, kunnes ne eivät enää voineet
+liikahtaa, vaan olivat auttamattomassa pinteessä.
+
+Mutta juuri tämä ihmisten yhteensulautuminen pysähdytti helleenien
+etenemisen. Kaatuneista meedialaisista kasautui muureja, joissa
+keihäitä ja miekkoja törrötti. Silloin Spartan hopliitit
+houkuttelivat meedialaiset ansaan. Ne kääntyivät yht'äkkiä pakoon.
+Persialaiset ällistyivät ja unohtivat tarttua kaariinsa, he ryhtyivät
+hätyyttämään pakenevia heittokeihäillään, kiljahdellen ilosta
+nähdessänsä heidät paossa. Mutta niin pian kuin he juoksussansa
+olivat ehtineet hajaantua pitkin rantaa, lakedaimonilaiset jälleen
+kääntyivät ja ryhtyivät taistelemaan takaa-ajajain kanssa, mies
+miestä vastaan, joita he kaatoivat kuin kärpäsiä. Kerran toisensa
+perästä he tekivät saman liikkeen ja saivat siten vähitellen
+persialaisten etujoukot vedetyiksi aivan muurin edustalle, jonka
+paasien takaa he asettuivat suojaan lukemattomilla heittokeihäillä
+niittelemään niitä vihollisia, jotka rohkenivat lähestyä.
+
+Aurinko oli keskipäivän korkeudella. Ja solatiellä oli kuuman tukalaa
+niinkuin leivinuunissa. Meedialaisten oli pakko ensin tehdä itselleen
+tie läpi kaatuneiden röykkiöiden. Verenlöyhkä oli ellottava ja
+saastutti ilman. Persialaisten oli laahattava kaatuneensa taaksepäin.
+Tilan puutteessa he menivät aina rantamatalaan saakka, kunnes seisova
+vesi nousi aina heidän polviinsa, kantoivat ruumiit sinne syrjään, ja
+saivat siten jälleen tilaa hyökkäämistä varten.
+
+Yht'äkkiä ajoi Xerxes ravakkaa juoksua paikalle
+kahdeksanvaljakollansa. Kuumuudesta huolimatta hän seisoi kultaisissa
+vaunuissansa nauttiaksensa voitonriemuansa, koska hän oli vakuutettu
+siitä, että taistelu jo oli tauonnut ja sola puhdistettu. Elossa
+olevat ehtivät syrjään hänen tieltänsä, kaatuneet olivat liian
+hitaita. Hänen "silmänsä" ja "korvansa" pyysivät häntä säästämään
+itseänsä suuren ruumisjoukon saastuttavasta katselemisesta.
+Suurkuningas nosti purppuraviittansa ylös suun ja nenän verhoksi ja
+antoi vihmoa päällensä hyväntuoksuista vettä. Sillä ruumiinhajua
+kuningasten kuningas inhosi; se ei saanut saastuttaa hänen henkeänsä.
+Ei ainoatakaan kuollutta saanut verhotta tuoda hänen näkyviinsä.
+Kokonainen komennuskunta viuhkoja pantiin liikkeelle ajelemaan kaikki
+haaskakärpäset hänen läheisyydestänsä. Sillä paha kuolinkärpänen
+oli ruumiin ääreen ilmestyvä kummitus, joka Ahrimanin nimessä otti
+valtaansa vainajan.
+
+Xerxes kääntyi päästäkseen tapaamasta kuolemaa tiellänsä. Hänen
+vaunujensa jäljessä haukahtelivat suuret joukot intialaisia koiria,
+joiden piti äänellänsä karkoittaa haaskaa vainuavat demonit,
+hyönteiset ja linnut.
+
+Kähisevän kiukkuisena siitä, että solaa ei vielä oltu raivattu auki
+hänen läpikulkuansa varten, käski hän "kuolemattomain" paikalla
+marssia esiin ja avata solan ennen päivän laskua.
+
+Kuolemattomat kulkivat taistelupaikalle ääneti ja tahdikkaassa
+marssissa. Tie oli heille jo raivattu. Kahta koiraa, joilla täplät
+oli silmien yläpuolella, oli kuljetettu heidän edellänsä, ja
+senjälkeen olivat maagit vihmoneet rannalle puhdistavia aineita ja
+lukeneet loitsuja verijäljille.
+
+Kuolemattomien kintereillä ajoi Xerxes punaisen katostelttansa alla.
+Häntä kiusasi helle, mutta hän oli kärsimättömyydestä kiihkeänä. Nyt
+hän ei enää tahtonut odottaa kauempaa.
+
+Sotilasten selät peittivät häneltä kaiken näköalan. Mutta vihdoin
+joukko pysähtyi kuin kiila, jota ei voi saada painumaan sisemmäksi.
+Xerxes seisoi vaunuissa ja kannatti itseänsä tuolissansa eteenpäin
+läpi rivien nähdäksensä kuinka eturintamassa taistelu kävi.
+Tuntikausia hän katsoi väkensä turhia yrityksiä ja vääntelehti kuin
+hammastaudissa. Hän näki helleenejä läheltä, ja häntä kiukutti heidän
+jumalaton sekasotkunsa alastonta ihoa ja haarniskaa. Oli niinkuin
+olisi pronssilevyjä ollut painettuna paljaalle auringonpaahtamalle
+iholle. Kolme kertaa hän hypähti ylös valtaistuimeltansa ja riensi
+eteenpäin sauva kohotettuna, aivan kuin olisi luullut voivansa
+raivata tietä eteenpäin pelkällä näyttäytymisellänsä. Mutta joka
+kerta suurkuninkaan huonekunta piiritti hänet ja toi hänet takaisin.
+Ja yksi prinsseistä näytti hänelle varoittaen heittokeihästä, jonka
+oli siepannut ilmasta kahden askeleen päässä kuninkaasta itsestään.
+
+Aurinko oli jo aikoja sitten painunut Oita-vuoren harjanteen taakse,
+kun Xerxes pettymyksen vallassa ajoi takaisin leiriin. Skyyttalaisten
+osastossa hän huomasi, että he palvelivat sodanjumalaansa siten, että
+olivat iskeneet pystyyn miekan, johon he vihmoivat maljasta verta, ei
+vangituistakaan kaatuneista ja silvotuista vihollisista. Yön kuluessa
+skyyttalaiset itse joivat veren ensiksi kaatamistansa vihollisista ja
+he kiiruhtivat nylkemään kaatuneilta helleeneiltä päänahan ja oikean
+käden nahan.
+
+Xerxes oli ikävystynyt taistelua katsellessaan ja haki lohdutusta
+haaremistansa. Hän joi ja rakasteli suuren vihansa unhoon.
+
+Mutta helleenien muurin edessä paloi vartiotuli läpi yön, ja heimo
+heimon jälkeen sai vartiovuoron. Helleenit etsivät muurien edustalta
+kaatuneita tovereitansa, mutta löysivät vain verijäljet. Leonidas
+rohkeni edetä aina Anthelaan saakka ja Herakleen temppelille,
+joka oli hakattu itse kallioon. Hänen seurueensa oli matkalla
+koonnut suuren joukon persialaisten aseita. Ne hän uhrasi Herakleen
+alttarilla ja rukoili rukouksen kaikkien niiden puolesta, joista
+kulunut päivä oli hänet erottanut.
+
+Sitten he pimeässä kulkivat helleenien leiriin muurin taakse.
+Kaikki oli hiljaa. Perin väsyneinä hopliitit olivat nukahtaneet
+sammutettuansa nälkänsä ohraleivällä ja kuivatuilla sipuleilla.
+Spartalaiset eivät olleet keittäneet verivelliänsä. Juotavana oli
+vain kuumien lähteiden vettä.
+
+Leonidas istui teltassansa ja pesi itseänsä noiden kiehuvain patain
+vedellä. Sitten hän kutsuen huusi teltan ovelta: "Narkissos!" ja
+vartija, joka istui ulkopuolella, astui sisään.
+
+"Istu!" sanoi Leonidas, ja Narkissos istui pölkylle. Hänellä oli
+vielä haarniska päällänsä, mutta ei kypärää eikä luusääryksiä.
+
+"Kuinka monta kaatui tänään?" kysyi Leonidas.
+
+"Minä en tiedä, kuningas. Olimme liian väsyneitä laskeaksemme ne."
+
+"Jos luvun tietäisimme, voisimme ennakolta laskea, kuinka monta
+päivää meidän on kestettävä", sanoi Leonidas. "Viikko, ehkä kaksi,
+kunnes helleenit, saavat aikaa kokoontua ja tuoda meille apua."
+
+"Uskotko vielä apuun, kuningas?"
+
+"Minä en huoli pettää itseäni. Ei meille apua tule. Haudoillemme se
+tulee. Etkö arvele, että täällä on oleva hyvä levätä, Narkissos?"
+
+Nuori mies ei vastannut. Hän katseli honkasoihtuun, joka loi
+lepattavaa valoansa yli pienen suojan, missä vesialtaat poreilevat.
+
+"Pane pois haarniskasi, Narkissos, ja pese itsesi. Meidän täytyy
+huuhtoa itsemme, persialaiset eivät puhdista ruumistamme. Muista vain
+käyttää voideastiatani huomisaamuna."
+
+"Parempi jättää myöhempään, kuningas. Huomenna ei vielä ole oikea
+päivä."
+
+"Sitä ei kukaan meistä tiedä. Etkö ole kuullut, seireenien huutoja
+tänä iltana lahdelta?"
+
+"Ei siellä seireenejä ollut, kuningas; korppikotkia siellä oli.
+Ensi yönä ne saavat ruokaa. Persialaisethan antavat kaatuneensa
+korppikotkille."
+
+"Minäpä nimitän niitä seireeneiksi. Minä olen kerran nähnyt suuren
+linnun, jolla oli pää kuin naisella. Kun vaimoni näin, luulin
+näkeväni saman olennon jälleen. Minä annan itseni mielelläni
+kuolonlinnun kuljetettavaksi, jos se minua hänen silmillänsä
+katselee. Mitä olet syönyt tänään, Narkissos?"
+
+"Leipää nyt illalla, kuningas."
+
+"Otappa osasi näistä viikunoista. Saatpa nähdä, että huomenna saamme
+parempaa ruokaa Alpenista. Ja enemmän aikaakin syömiseen."
+
+Narkissos oli riisunut haarniskansa ja pyyhkinyt yläruumiinsa märällä
+vaatteella. Sitten hän verhoutui viittaansa ja söi hedelmät, jotka
+lakedaimonilaiskuningas hänelle tarjosi.
+
+"Onko sinullekin kuolema mieluista, Narkissos?"
+
+"Eikö elämä aina ole parempi kuin kuolema?" kysyi hän.
+
+"Ei parempi kuin se kuolema, mikä _meitä_ odottaa. Mitäpä me enää
+elämältä osaamme vaatia? Mitä on elämällä meille vielä tarjottavana?
+Niissä kolmessasadassa lakedaimonilaisessa, jotka valitsin mukaani,
+ei ole ainoatakaan, joka ei olisi siittänyt jälkeläistä maailmaan.
+Meillä on kaikilla poikia, Narkissos. Me voimme kuolla rauhallisesti.
+Kuinka monta lasta sinulla on?"
+
+"Minulle on kerrottu, että minulla on kaksi."
+
+"Aivan oikein, nyt muistan; sinähän juuri kieltäydyit menemästä
+vaimosi luokse. Sinä et tahtonut 'juosta' enempää kuin kerran. Ja
+sinun vaimosi pani pahaksensa ja muutti pois Spartasta. Sen asian
+vuoksi minä surkuttelen sinua, Narkissos. Sinä et edes ole voinut
+sanoa hänelle jäähyväisiä. Sinun kuolemasi ei ole oleva niin iloinen
+kuin minun. Mutta poikiasi lienet painanut rintaasi vasten?"
+
+"Vain salaa, kuningas. He kasvavat Syssiteissä tuntematta isäänsä.
+Kun minä viimeksi näin heidät, huomasin, kuinka vereni veti minua
+heihin. Ja nyt he eivät enää koskaan saa minua nähdä."
+
+"Eivät. Mutta sinun nimesi he kerran kuulevat, kun ovat kasvaneet ja
+ymmärtävät. Ja ehkäpä he silloin vaeltavat haudoillemme, joka luodaan
+siihen, missä nyt istumme."
+
+"Nyt kadun vain yhtä ainoata asiaa, kuningas."
+
+"Sano minulle, mikä se on, ja minä autan sinua, jos mahdollista on."
+
+"Se ei ole mahdollista. Minä en tiedä, elääkö vaimoni Nikarete. Ja
+vaikkapa hän eläisi, en tiedä, mistä minun pitää häntä etsiä. Mutta
+minä en koskaan saanut sanotuksi, että rakastin häntä."
+
+"Poikasi voivat sen hänelle sanoa."
+
+"Minä en voinut siitä heille puhua."
+
+"Joka kerta kun poika katsoo äitiänsä, sanovat hänen silmänsä
+hänelle, että isä on häntä rakastanut. Älä huolehdi, Narkissos. Et
+ole elänyt turhaan. Ainoat, jotka eivät voi kuolla rauhallisesti,
+ovat ne, joilla ei ole jälkeläisiä. Muistatko kertomuksen Danaoksen
+tyttäristä? Heidän osansa ei ole puoleksikaan niin toivoton kuin
+niiden miesten, jotka tuhlasivat siemenensä saamatta sitä itämään. Ja
+nyt hyvää yötä, Narkissos. Minä en ole väsynyt, mutta minä taistelen
+taas aamunkoitossa paremmin, kun käsivarteni saavat levähtää.
+Laskeudu levolle tänne telttaan. Muurin luona olevat vartijat
+täyttävät velvollisuutensa, ja persialaiset ovat pimeänpelkoja.
+Jokainen tunti, jonka me nukumme tänä yönä, maksaa persialaisille
+kaksi henkeä enemmän huomenna."
+
+
+
+
+XXIV.
+
+Sankarikuolema.
+
+
+Päivän koittaessa persialaiset taas olivat solan edustalla, yön
+levänneinä ja veden ja viinin vilvoittamina, jota kamelit olivat
+tuoneet leiriin. Xerxes itse tuli iloisena haaremistansa ja antoi
+kestitä "kuolemattomia" runsailla antimilla, jotta he vihdoin
+sinä päivänä voisivat tunkeutua läpi solan niinkuin nuoli läpi
+reikänsä. Helleenien mieshukka oli suuri päättäen ruumiista, jotka
+skyyttalaiset olivat koonneet nylkeäksensä päänahkoja. Nyt piti vain
+jousi jännitettämän tiukalle ja nuoli oli lentävä läpi.
+
+Korviavihlovia merkkipuhalluksia kajahteli kallioseinästä. Kaiku
+kiiri kauas Oita-vuorten rotkoihin. Meren ulapalta ei näkynyt
+ainoatakaan purjetta. Tällä kertaa persialaiset eivät tyytyneet
+pysymään rantaäyräällä, vaan astuivat rantamatalikkoon, kunnes vesi
+nousi vyötäröön, jotta he sieltä syrjästäpäin voisivat lähettää
+nuolipilvensä solaa kohden ja jos mahdollista kiertää muurin.
+
+Mutta merenpuoleisen kyljen suojattomuudesta Leonidas pääsi siten,
+että antoi hopliittien täysissä varustuksissansa kahlata veteen,
+kunnes se kohosi haarniskan kaulareunaan; sitten he saarsivat ja
+eristivät ja hakkasivat maahan kaikki viholliset, jotka olivat
+tulleet veteen. Ja samaan aikaan taistelivat muurien edustalla
+vuorotellen kaikki helleeniheimot, paitsi fokilaisia, jotka seisoivat
+kätkettynä vartiostona vuoripolulla ja vain kaukaa kuulivat melskeen
+taistelukentältä.
+
+Xerxes ei tahtonut sinä päivänä olla katsomassa taistelua. Hän oli
+saanut siitä tarpeeksensa ja senvuoksi antanut päälliköillensä
+tiedoksi, että hän ei tahtonut nähdä ketään heistä, ennenkuin
+tie vihdoin oli auki. Senjälkeen hän sulkeutui haaremiinsa ja
+vietti päivän aina auringonlaskuun saakka osittain huvitellen
+uuden orjattaren seurassa, joka muistutti hänelle erästä toisen
+miehen omaa Susan kaunotarta, osittain torkkuen pahojen unien
+vallassa, joista hän syytti sitä ainaista kesäistä kuivuutta, joka
+Ahrimanin lähettämänä rasitti sekä vihollisen maata että hänen omaa
+leiriänsäkin.
+
+Vakavasti hän mietiskeli, eikö hänen pitäisi sovittaa paikan
+maanalaisia voimia panemalla toimeen uusi suurenmoinen maanasukasten
+teurastus; niistä oli veri vuodatettava maahan tahi ne oli elävinä
+upotettava juuri siihen kirottuun rantahiekkaan, joka oli hänen
+tiensä katkaissut.
+
+Hänen vihansa alkoi kiehua, ja hän lupasi itseksensä pyhästi, että
+antaisi ristiinnaulita rannalle ensimmäisen, joka taas toisi hänelle
+huonoja uutisia taistelukentältä. Hän häpesi itseänsä muistaessansa
+Dareioksen ja Kyroksen ja Kamhyseen urotekoja siihen aikaan, jolloin
+suurkuninkaat valloittivat valtakunnan toisensa jälkeen ja antoivat
+sirottaa teille kaatuneiden vihollisten ruumiista irroitettuja käsiä.
+Sitten hän muisti kaunista Artayntaa Susassa, Masisteen tytärtä, jota
+hänen sydämensä oli halannut. Ja yht'äkkiä hän muisti lupauksen,
+jonka hän kerran humalahoureissansa oli antanut nostaaksensa hänen
+aistinsa liekitsevään myrskyyn: kun hän palaisi kotiin voittajana
+ja ajaisi ylös palatsiinsa, pitäisi hänen tulla häntä vastaan
+koristettuna ja voideltuna häitä varten, ja hän oli antava sirottaa
+pitkin tietä kaiken sen matkan, jonka hän oli kulkeva, surmattujen
+vihollisten falloksia, ja kultaisilla sandaaleillansa Artaynta oli
+asteleva niiden ylitse -- niin kauniina, että nuo kuihtuneet elimet
+heräisivät elämään hänen askeltensa alla ja nousisivat -- muodostaen
+polun lihasta ja verestä.
+
+Xerxes hengähti syvään, hänen himonsa heräsi, ja kahdennenkymmenennen
+kerran hän tarttui orjattareen, joka oli Artayntan, Masisteen
+tyttären näköinen.
+
+Nyt suurkuningas torkkui. Orjatarten harput ja kymbaalit olivat
+vaienneet, sillä hän ei enää halunnut kuulla soittoa. Pöydällä
+hänen vuoteensa ääressä uiskentelivat hänen ylellisen ateriansa
+jätteet, joissa oli kolmesta maanosasta koottuja herkkuja. Kultainen
+huuhdemalja oli tahrainen hänen sormistansa lähteneistä kastikkeista
+ja mehuista. Viinistä halkeilevia rypäleitä virui halottujen
+granaattiomenain seassa, joiden punainen neste tihkui kuin veri.
+Jääpalaset olivat kauan aikaa sitten sulaneet hänen juomamaljoihinsa.
+Moniväriset sorbetjuomat olivat väljähtyneet.
+
+Vähitellen oli tullut hämärä. Mutta yhtä tukalana asusti kuumuus
+teltan paksukukkaisissa verhoissa. Hän antoi kantaa itsensä toiselle
+puolelle olevaan tuuletettuun makuutelttaansa. Maagit tulivat sisään
+ja paljastivat pyhän tulen. Se katseli häntä kuin suuri tummanhehkuva
+silmä -- se kysyi, kysyi, eikä hänellä vain ollut sille vastausta
+antaa.
+
+Ja yht'äkkiä hän muisti, missä oli ja mitä hän odotti voimatta
+nukkua. Joka kerta, kun hän kysyi joltakin "silmältänsä" tahi
+"korvaltansa", sai hän äänettömän kumarruksen vastaukseksi,
+päänpuistamista, kieltäviä kädenliikkeitä. Kukaan sotapäälliköistä ei
+tullut hänen näkyviinsä. He eivät olleet palanneet. Ja kuitenkin oli
+yö. Yö. Yö! Vieläkin oli siis yö laskeutunut savillansa suojaamaan
+pöyhkeilijöitä, jotka häntä uhmasivat. Vielä yhden yön levon he
+voisivat nauttia, ennenkuin koston pyövelinisku kohtaisi heidän
+kankeita niskojansa.
+
+Hän lähetti kyselemään Hydarnesta, mutta hänelle vastattiin, että
+tämä ei ollut teltassansa.
+
+Maagit toivat sisään kaksi pientä tulimaljaa ja jakoivat tulen hiilet
+niihin, ja sitten ne vietiin pois. Xerxes aavisti pahaa. Tulta
+tarvittiin puhdistukseen. Oliko siis itse leirikin saastutettu. Oliko
+kuolema rohjennut sirottaa myrkkyänsä aivan hänen läheisyyteensä?
+
+Hän kysyi maageilta. Ei kukaan tahtonut vastata, sillä oli
+kuolemansynti tuoda suurkuninkaalle onnettomuuden sanomia, jotka
+saattaisivat loukata hänen rauhaansa ja häiritä hänen lepoansa.
+Vihdoin, kun hän uhkasi heitä, he toivat ääneti kaksi veristä
+miekkaa, jotka he ensin vihmoivat vihityllä vedellä. Miekkojen
+sivulla kilvellä oli kaksi leimalieriötä. Xerxes ojensi kätensä niitä
+ottamaan. Maagit puhdistivat nekin, ennenkuin ojensivat ne hänelle.
+Ja hän luki itse niiden kaatuneiden omistajain nimet -- kahden hänen
+oman velipuolensa: Abrokomeen ja Hyperantheen; heidät oli tavattu
+tanterelta miekat kädessänsä.
+
+Silloin Xerxes peitti kasvonsa ja katseli kauan hehkuvin silmin
+purppuraviittansa liepeen alta ja tuijotti tulen punaiseen hehkuun.
+Röyhkeät helleenit olivat siis iskeneet kirveensä hänen omaan
+puuhunsa, hakanneet oksia hänen omasta rungostansa.
+
+Hän nousi ja käveli raskain askelin edestakaisin maalle levitetyillä
+matoilla. Viini kiehui hänen päässänsä, mutta suru ja kiukku takoi
+sitä vielä ankarammin. Nyt tätä ei enää voinut sietää. Hän vannoi
+kautta Verethragnan seuraavana päivänä kostavansa oman verensä.
+
+Hän käski tuoda Hydarneen paikalle ja tarpeen tullen laahata hänet
+eteensä. Mutta Hydarnes saapui vapaaehtoisesti.
+
+Hänen tullessaan Xerxes uhaten huudahti:
+
+"Näinkö sinä siis minun käskyjäni täytät, Hydarnes!"
+
+Päällikkö irroitti käyräkalpansa ja ojensi sen suurkuninkaalle: "Minä
+olen valmis, herra", sanoi hän ja painoi päänsä kumaraan.
+
+Xerxes löi kädellänsä miekkaa ja sanoi:
+
+"Pidä kurja henkesi ja sano minulle, montako päivää minun häpeäni
+vielä on kestävä."
+
+Hydarnes seisoi hievahtamatta kaula iskulle ojennettuna:
+
+"Suuri kuningas, tämä ei ole mikään vuorensola eikä portti, vaan
+mestauspaikka, jossa silppukirves tuuma tuumalta silpoo sotajoukkosi."
+
+"Käskinkö sinua olemaan säästäväinen? Ja eikö sinulla ole silppua
+yllin kyllin täyttääksesi solan, vaikkapa se olisi kahdenkymmenen
+parasangin pituinen?"
+
+"Herra kuningas, se, että vielä näet minut elossa, johtuu ainoastaan
+siitä, että tuon sinulle keinon, millä pääsemme sivu tämän surman
+oven."
+
+"Sivu? Puhu! Ovatko laivani päässeet tänne asti?"
+
+"Eivät ole, sinä kuningasten kuningas, ei purjettakaan vielä lahdelta
+loista. Ylös yli vuorten meidän on meneminen, jos aiomme päästä
+toiselle puolelle tämän kuoleman tornin, jonka juurelle me kaikki
+muuten jäämme ruumiina virumaan Hellaan korppien ruoaksi."
+
+"Hulluko sinä olet, Hydarnes? Aiotko kiivetä kallioille, jotka ovat
+jyrkkiä niinkuin tämän teltan seinät?"
+
+"Minä tuon sinulle miehen, joka sanoo siihen pystyvänsä", vastasi
+Hydarnes ja viittasi vartijalle. Ovesta sisälle tuotiin helleenin
+puvussa oleva mies, jota sysättiin eteenpäin, niin että hän kaatui
+nenällensä maahan Xerxeen eteen. Hetkisen hän makasi liikkumatta,
+sitten työntyi pää esiin kuin kilpikonnan kuoresta ja katseli
+ympärillensä vilhuilevin silmin.
+
+"Kuka tuo apina on?" kysyi Xerxes, tarttui sauvaansa ja kohenteli
+häntä kuin likaista eläintä.
+
+Tulkki tuli saapuville vangin selän taakse ja vastasi:
+
+"Suurkuningas, kuningasten kuningas, hän sanoo olevansa Efialtes,
+Eurydemoksen poika, malialainen, ja syntyneensä tällä paikalla,
+missä seisomme. Hän sanoo tietävänsä Anopaian -- polun niin
+kapean, että vain yksi mies kerrallaan saattaa sitä kulkea -- yli
+Kallidromos-vuoren."
+
+"Anna siis hänen ilmoittaa se."
+
+"Vain kulta voi irroittaa hänen kielensä kahleet."
+
+"Irroittakaa ne."
+
+"Hän vaatii paljon."
+
+"Antakaa hänelle mitä hän vaatii. Se pitäisi sulana kaataa hänen
+petolliseen kurkkuunsa."
+
+Dareikeja kaadettiin lyydialaiseen kilpeen. Efialtes oli noussut ja
+näki virran juoksun. Xerxes kääntyi selin.
+
+"Joko riittää?" kuului Hydarnes kysyvän.
+
+Malialainen viittasi myöntäen. Mutta samalla hetkellä hän katui ja
+liikutti kieltäen päätänsä taaksepäin; uudelleen rahat kilahtivat
+kilpeen. Xerxes kääntyi ja käski:
+
+"Anna hänelle se vasta sitten, Hydarnes, kun hän on opastanut sinut
+vuoren huipulle ja avannut sinulle solatien. Jos hän on valehdellut,
+niin hautaa hänet elävänä."
+
+... Vielä samana iltana Hydarnes lähti liikkeelle
+kolmekymmentätuhatta miestä mukanansa. Efialtes kulki edellä.
+Kolme sagartilaista suopunkia piteli häntä, yksi oli kaulassa ja
+yksi kummassakin käsivarressa. Kun he olivat kulkeneet yli kuilun,
+jossa Asopos-joen kuiva uoma oli, löysi hän jylhiksi röykkiöiksi
+kasaantuneiden kallionlohkareitten välistä, mistä eivät edes vuohet
+olisi arvanneet hakea tietä, Anopaia-polun, joka pitkän aikaa kerran
+toisensa jälkeen hävisi niinkuin katkonainen ja silmistä häipyvä
+lanka, kunnes se vihdoin viimein nousi melkein suoraan yläilmaa
+kohden, niin että hädin tuskin löysi paikkaa, jossa jalka pysyi. Mies
+kerrallaan persialaiset matelivat eteenpäin pitkänä ohuena ketjuna.
+Efialtes vakuutti, että matkaa oli vain vähän yli sata stadionia
+tahi persialaisessa mitassa neljän, viiden parasangin vaiheilla. Yön
+kuluessa Hydarnes ehtisi yli vuoren harjan ja olisi aamun koittaessa
+helleenien selkäpuolella; samaan aikaan piti rantaäyräällä olevien
+persialaisten tehdä viimeinen ratkaiseva hyökkäyksensä.
+
+Kylmä sumu nousi merestä ja loi polulle liukkaan kasteverhon.
+Persialaisten tasapohjaiset, keveät kengät luiskahtelivat. Mutta
+sumu suli sateeksi ja jalka tarttui paremmin. Kauhea kuivuus oli
+vihdoin ohi -- vilvoittava raikkaus kohosi vuoresta. Kuun valo vuoti
+läpi kiitäväin hattarain niinkuin salalyhdyn, joka kätki heidät ja
+kuitenkin valaisi, niin että he näkivät mihin astua.
+
+Puoliyön jälkeen he pääsivät vuoren huipulle, jossa he lepäsivät
+hetken, jotta joukot saisivat kokoontua tiheämpään, ennenkuin
+alkaisivat laskeutua. Sade oli tauonnut. He tervehtivät aamun ensi
+ruskoa, joka hohti verisenä kaukana Euboian salmen takana. He
+tervehtivät kädet ojennettuina valoa Aasian, rannalta, joka oli
+kaukana, kaukana Euboian harjanteen tuolla puolen.
+
+... Vielä samana yönä pujahteli tieto kavalluksesta pitkin
+rantaäyräitä, kunnes saapui helleenien leiriin solan taakse.
+
+Leonidas nukkui sikeätä uupuneen unta pestyänsä monet naarmut ja
+haavat, kun Narkissos hapuillen tuli hänen vuoteensa ääreen ja
+kosketti hänen olkapäätänsä:
+
+"Leonidas, kuninkaani, nouse!"
+
+Leonidas hypähti ylös pimeässä.
+
+"Nythän on vielä puoliyö", hän sammalteli.
+
+"Niin on, mutta ennen päivännousua persialaiset pääsevät yli vuoren
+selkäpuolellemme."
+
+"Mahdotonta!" sanoi Leonidas ja nousi. "Sitä polkua ei yksikään
+persialainen löydä."
+
+"Kyllä löytää, kun meikäläinen sen hänelle näyttää."
+
+"Silloin olemme myydyt persialaiseen kultaan. Dareiki päästä. Vai
+luuletko meidän enempää maksavan? Narkissos, ojenna minulle kätesi.
+Sinä olet niin kylmä. Tiedätkö tien fokilaisten asemille?"
+
+"Kyllä, kuninkaani."
+
+"Joudu sitten Kallidromoksen huipulle ja sano heille, että he eivät
+saa väistyä, ennenkuin lähetän heille sanan. He ovat takaportin
+salpana -- sitä ei saa vetää paikaltansa."
+
+"Minä juoksen", sanoi Narkissos ja heitti yltänsä haarniskan, joka
+hieroi haavan reunaa. "Juoksijan varustusten pitää olla keveät. Jää
+hyvästi, kuninkaani."
+
+"Ei jäähyväisiä vielä", sanoi Leonidas hänen jälkeensä. "Tule
+takaisin taistelemaan vielä kerta." Leonidas oli aivan rauhallinen.
+Hän astui ulos teltasta ja katseli ylös vuorelle päin. Narkissoksen
+askeleet olivat jo hävinneet yöhön. Kaikki nukkui. Muutama vartiotuli
+paloi kituen, tihusateesta puoleksi sammuneena. Kuu loisti vuoren
+takaa. Tähtiä ei näkynyt. Hän saattoi kuulla hengityksen teltoista ja
+vajoista, joissa soturit rauhallisesti nukkuivat; lihakset lepäsivät
+voidaksensa taas heiluttaa raskaita aseita.
+
+Leonidas aikoi ajaa kaikki hereille, mutta harkitsi hetken ja
+päätti ensin kysyä ennustajapapin neuvoa. Vastattuaan yövartijan
+tunnussanaan hän meni ulos solan portista ja näki vanhan tietäjän
+nilkuttaen tulevan kaukaa Herakleen temppeliltä. Leonidas laski
+kämmenensä hänen rinnallensa:
+
+"Käänny takaisin, Megistias, ja tutki enteitä vielä niin kauan kuin
+sydänyötä kestää."
+
+"Ne ovat jo vastauksensa antaneet", sanoi Megistias ja pitäen oikeata
+kättänsä aivan silmäinsä edessä hän katseli niissä olevia verijälkiä.
+
+"Mikä sitten on niiden vastaus?" kysyi Leonidas ja palasi muurin
+toiselle puolelle Megistiaan seurassa.
+
+"Enteet ovat meille ilmaisseet kuolinpäivämme", vastasi hän hiljaa.
+
+"Päivänkö, joka tulee?" kysyi Leonidas.
+
+"Niinkuin sanot, kuningas. Iloitse, sillä nyt sinulla on asiasi
+tiedossa. Pukin sydämessä oli hyytynyttä verta. Ja peräsuolessa oli
+verijuovia. Huomenna on tämä sola niinkuin se suoli."
+
+"Arvelen, että olet nähnyt oikein, Megistias. Tuolla ylhäällä yössä,
+jota me emme näe, matelee meitä kohden vihollinen, joka on meidät
+kaatava. Yksi Hellaan omia poikia on myynyt veljensä persialaiseen
+kultaan skyyttien nylkyveitsen viilleltäviksi."
+
+He kulkivat läpi leirin sanaa puhumatta. Kun he olivat Leonidaan
+teltan edustalla, lausui tämä: "Oi Megistias, kiiruhda matkaasi
+täältä. Sillä sinä et ole kasvatettu asetta kantamaan, eikä ole
+oikein, että sinut teurastetaan meidän muiden mukana, jotka olemme
+sitä varten opin saaneet."
+
+Mutta Megistias vastasi: "Leonidas, sinä Lakedaimonin ruhtinas, minä,
+joka olen nähnyt verimerkin meille viittaavan, en saa sitä paeta.
+Mutta minulla on yksi ainoa poika, jolla ei vielä ole jälkeläistä
+-- anna hänen mennä kotiin, jotta hän voi jatkaa minun sukuani ja
+siittää Hellaalle kostajia."
+
+Leonidas vastasi: "Tapahtukoon niinkuin toivot. Mene ja sano hänelle
+jäähyväiset. Mutta älä herätä muita miehiämme. Sillä mitä tahansa
+tapahtuneekin, olisi väärin riistää heiltä tämän yön uni."
+
+Paitsi vartijoita vain Leonidas valvoi yön loppuun saakka. Niinkuin
+äänetön varjo hän liikkui nukkuvaan telttien välissä ja punnitsi
+sydämessänsä, mitä oli oikeinta tehdä.
+
+Vuorilta ei tullut ääntäkään. Narkissos oli nopeasti kiiveten
+juossut, kunnes ehti muurille, jonka fokilaiset olivat rakentaneet
+sulkemaan ainoata vuoren ylitse kulkevaa polkua. Hän tulla rapsahti
+yht'äkkiä heidän joukkoonsa niinkuin keveäjalkainen hirvi. He
+nukkuivat tuuheiden tammien alla -- ainoatakaan soihtua he eivät
+olleet sytyttäneet. Narkissos säikytti heidät hereille sanomallansa.
+He sivalsivat haarniskansa ja aseensa, kulkivat kappaleen matkaa
+puolipimeässä, vakoilivat ja kuuntelivat. Vain tammet humisivat
+heidän ympärillänsä ja kuihtuneet lehdet rapisivat heidän
+jaloissansa. Mutta odottamatta tämä rapina muuttui kahinaksi ja
+rapsahteluksi, tammilehto alkoi pauhata ja hämärtyä, se alkoi elää
+ja yht'äkkiä ilmestyi sen suojasta joukoittain matelevia haamuja.
+Ja samassa silmänräpäyksessä persialaiset punertavaa taivaanrantaa
+vasten huomasivat nuo vartevat ja rauhalliset miehet, jotka seisoivat
+kiinnitellen panssareita ja luustoja. Säikähtäen he peräytyivät
+muutaman askelen ja saivat kaaret käteen. Kohta senjälkeen vihelteli
+läpi lehvien pilvittäin nuolia, jotka katkoivat oksia ja varpuja
+ja iskivät kilahdellen fokilaisten haarniskoihin. Silloin nämä
+luulivat, että persialaiset olivat tulleet heitä tavoittamaan
+ja valmistautuivat kuolemaan. He kääntyivät ja pakenivat vuoren
+ylimmälle huipulle ja asettuivat sinne odottamaan. Mutta Hydarnes
+tiesi, mitä oli tehtävä. Hän jätti fokilaiset seisomaan rauhassa
+paikoillensa ja kiiruhti Efialtes oppaanaan laskeutumaan alaspäin,
+ehtiäksensä päivän koittaessa hyökätä helleenien selkään ja tunkeutua
+solaan.
+
+Mutta Narkissos oli hänen edellänsä. Vielä ennenkuin aurinko alkoi
+näkyä, oli hän Leonidaan luona ja toi tiedon persialaisten tulosta.
+
+Silloin ei Leonidas kauempaa viivytellyt. Hän antoi nopeasti
+herättää kaikki helleenit, ja kun he seisoivat aseet käsissänsä, hän
+ilmoitti heille, että he olivat joutuneet saarroksiin. Syntyi suuri
+hälinä ja hämminki. Johtajat olivat kahden vaiheilla, pitikö siinä
+silmänräpäyksessä marssia pois vai jäädä paikalle ja käydä kohden
+kuolemaa. Vihdoin ylitse kaikkien äänten kaikui Leonidaan luja ja
+levollinen, malmille helähtävä puhe:
+
+"Veljeni Hellaan miehet, jos tänne jäämme, niin se maksaa meidän
+kaikkien hengen. Jos kaikki pakenemme, käy samoin. Persialaisilla
+on vaunuja ja hevosia ja he saavuttavat meidät pakomatkalla,
+ennenkuin aurinko on keskitaivaalla. Vain uhraamalla osan joukostamme
+voimme loput pelastaa. Mutta vain ne, jotka tuntevat kuoleman
+velvollisuudeksensa, jääkööt ja taistelkoot. Niinpä lähtekää täältä
+kaikki te, jotka vielä pelkäätte kuoleman velvollisuutta. Minä ja
+lakedaimonilaiset aiomme jäädä. Minun ei tarvitse kysyä. Sillä me
+olemme kaikki syntyneet ja kasvatetut tuntemaan yhteisiä tunteita. Ja
+minä ajattelen vain sen vuoksi, että kaikki maanmieheni ajattelevat
+minun kauttani. Eikö ole niin?"
+
+Ja Leonidas tarkasteli rivejänsä ja sama vastaus oli luettavana
+kaikista kasvoista. Miehet eivät äännähtäneetkään, he vain ojensivat
+oikean kätensä ylitse kypäränharjan. Ja Leonidas nyökkäsi heille:
+"Me jäämme siis. Te muut lähtekää! Kiiruhtakaa!" Mutta silloin
+thespialaiset iskivät oikean kätensä nyrkillä kilpiinsä ja huusivat
+kuin yhdestä suusta: "Me Thespian miehet jäämme."
+
+Kaikki muut heimot lähtivät Leonidaan käskystä marssimaan, sillä oli
+kiire. Joka silmänräpäys tuli tiedustelijoita juosten ilmoittamaan,
+kuinka lähelle persialaiset olivat ennättäneet.
+
+Mutta kun thebalaisetkin aikoivat lähteä, huusi Leonidas: "Seis! Ne
+joukot, jotka Theba vastoin tahtoansa on meille lähettänyt, pidän
+minä panttivankeina. He saavat taistella täällä meidän kanssamme
+rangaistukseksi Theban epäluotettavuudesta. Te muut, jääkää hyvästi!
+Tervehtikää yhteistä äitiämme Hellasta ja sanokaa, että jäämme
+paikoillemme, koska rakastamme sitä."
+
+Vain harvoja ja vähäisiä joukkoja jäi jäljelle. Osan niistä Leonidas
+antoi olla yhdessä thebalaisten kanssa ottamassa vastaan Hydarnesta,
+kun hän tuli alas vuorelta. Toisten kanssa hän aikoi käydä kohtaamaan
+kuolemaa. Kuolinjuhla oli alkava. Alpenista tuotiin vastaleivottua
+leipää ja äsken poimittuja kukkasia. He taittoivat oksia puista ja
+pensaista. He koristelivat haarniskojansa. He seppelöivät päänsä.
+Poismarssivien joukosta kuului kaukaisia jäähyväissoittoja. Leonidas
+antoi viimeisen salpinksin soida ja viimeisten lakedaimonilaistensa
+etupäässä hän marssi pois solamuurilta. Aurinko ilmestyi idän
+painuneista pilvivuorista ja lähetti sädenuolensa heidän selkäänsä,
+loisti kuin sädekehä korkealla heidän keihäänkärkiensä ja
+kypäräntöyhtöjensä yläpuolella.
+
+Leiristänsä Xerxes oli lähtenyt ajamaan auringon ensimmäisen
+loisteen aikana, kun se levisi hänen ylitsensä ja säteili hänen
+viittansa jalokivien väriloistossa. Persialaisten joukkueet
+liikkuivat vain hitaasti -- piti annettaman Hydarneelle aikaa
+ehtiä yli vuoren, niin että hyökkäys tapahtuisi yht'aikaa edestä
+ja takaapäin. Hämmästykseksensä he näkivät helleenien tulevan
+vastaansa muurien etupuolella. Ja hopliitit kulkivat pysähtymättä.
+Leonidaan huudettua käskyn he muodostivat rintamaryhmän ja lähtivät
+juoksua eteenpäin, kunnes törmäsivät yhteen persialaisten kanssa.
+Nämäkään eivät pysähtyneet. Se oli heille mahdotonta. Jokaisen
+osaston takana kulkivat johtajat ajaen rivejä eteenpäin ruoskilla.
+Mitään jousimiehiä ei eturivissä ollut. Niin he ajautuivat suoraa
+päätä hopliittien keihäitä vastaan, jotka upposivat noihin eläviin
+joukkioihin. Lävistetyt persialaiset eivät huutaneet tuskasta.
+Kärjen tunkiessa läpi rautasuomusten he löivät poikki keihäänvarret,
+jolloin vain kärki jäi heidän rintaansa. Helleeneille jäivät vain
+varrentyngät käsiin. He heiluttelivat niitä rattaana ympäri päänsä,
+raskas tammipuu iski kuin nuija ja muserteli persialaisia pääkalloja
+kuin saviastioita. Mutta yli kaatuvien rivien vyöryi uusia esiin,
+jotka painoivat raskailla askelillaan kaatuneet maahan ja etenivät
+väistymättä kilvet suojanansa, viuhuvia kärjettömiä keppejä vastaan,
+kunnes ne menivät sirpaleiksi ja taistelu mies miestä vastaan alkoi.
+Persialaiset nostivat käyräkalpansa kuin halkaisevat teuraskirveet,
+kömpelöt ja vaikeat käsitellä, kun taas helleenit salamannopeilla
+liikkeillään väistivät nuo raskaat iskut ja pistäen upottivat lyhyet
+miekkansa persialaisten vaateverhoisiin kauloihin.
+
+Yli taistelun pauhun kuului Leonidaan innostava metalliääni, joka
+huusi käskyjänsä joka puolelle, uljaasti ja levollisesti, koska vain
+hänen omat miehensä voivat häntä ymmärtää:
+
+"Dienekes, missä olet? Avaa itsellesi tie rannalle! Kaksikymmentä
+pitkää askelta. Hakkaa päälle! Maron ja Alfeos, vasemmalle päin.
+Painautukaa pitkin kallioseinää. Kaksikymmentä askelta eteenpäin!
+Sitten poikittain läpi persialaisjoukon, kunnes tapaatte Dienekeen.
+Sillä tavalla ampiaisetkin lohkaisevat itselleen nelikulmaisen
+lihapalasen, saadaksensa siitä voimaa. Narkissos, viiltele perässäni!
+Lakedaimonin miehet, leikatkaa suoraan eteenpäin! Leikatkaa itsenne
+läpi -- siten hakkaamme meedialaiset maahan lohko lohkolta."
+
+Heidän miekkojensa edessä ei mikään kestänyt. Persialaiset vaipuivat
+veriinsä. Useat tungettiin mereen, jossa heidät kaadettiin
+polvilleen, niin että suolavesi alkoi täyttää suut ja sysäys painoi
+heidät hukkumaan, koristen, tukehtuen. Ja kun lakedaimonilaiset
+pääsivät rantaäyräälle, tihkui veri jokaisesta rautaisesta askelen
+jäljestä ja luusäärykset kilahtelivat kaatuneiden suomupaitoihin.
+
+Mutta vihdoin olivat Leonidas ja hänen miehensä uurtaneet itsensä
+niin syvälle persialaisjoukkoon, että jäivät kiinni eivätkä päässeet
+takaisin. Vihollisia lainehti heidän ympärillänsä ja niinkuin
+meri ne sulkivat heiltä tien taaksepäin. Mutta yhä viiltelivät
+heidän miekkansa läpäisten kaiken ja pitäen vapaan piirin heidän
+ympärillään. Jylisten kaikui Leonidaan ääni: "Lakedaimonin miehet,
+tänne luokseni! Vetäkää minut ylös tästä persialaisesta lietteestä!"
+
+Hänen molemmat jalkansa olivat takertuneet kuoleviin; ne koettivat
+kiivetä yhä ylemmäksi päästäksensä seisomaan kaatuneiden röykkiölle.
+Silloin eräs persialainen iski miekkansa hänen luusääryksiinsä,
+niin että ne kalskahtivat. Sivallus kulki pitkin hänen säärensä
+suojatonta takasivua ja iski hänen kantapäähänsä, niin että hän
+vaipui polvillensa. Hänen oma miekkansa putosi maahan niinkuin
+niitetty tähkäpää. Ja keihäitä tunkeutui joka taholta kohden hänen
+kurkkuansa ja alas haarniskan kaulantiehen, niin että kärjet
+upposivat keuhkoihin. Huutoa ei kuulunut, vaan sen sijaan työntyi
+veri pauhaavana säikeenä hänen avoimesta suustansa.
+
+Narkissos näki hänen kypärätöyhtönsä painuvan niinkuin uppoavan
+laivan, joka peittyy aaltoihin, ja hän huusi Alfeos- ja
+Maron-veljeksille: "Älkää antako meedialaisten ottaa hänen
+ruumistansa!" Ja spartalaiset tulivat miekoilla sivallellen paikalle,
+johon viholliset olivat hyökänneet niinkuin siristelevää kalaa
+tavoittamaan. Niinkuin virran pyörre riehui taistelu Leonidaan
+ruumiista. Lakedaimonilaiset hajoittivat persialaisjoukon. Narkissos
+heitti kaatuneen kuninkaansa harteillensa ja askel askelelta toiset
+aukoivat hänelle paluutietä.
+
+Silloin kuului kuin tukahtuva huokaus leiristä muurin takana:
+Persialaiset! persialaiset tulevat! Ja taistelevien persialaisten
+viimeinen jäännös painui virran mukana portin sisäpuolelle, jossa
+kohtasivat thespialaiset ja thebalaiset, jotka väistivät kallioilta
+satavia nuolipilviä. Persialaiset! Persialaiset virtasivat koskena
+alas Anopaialta. Niitä vilisi kuin rottia. Ne kaasivat teltat. Vajat
+alkoivat palaa. Lakkaamatta tulvi sankkoja persialaisjoukkoja. Ja
+helleenit väistyivät kohden keskellä leiriä olevaa matalaa kumpua ja
+miehittivät sen asettuen rintamaan joka suunnalle. Keskelle kumpua
+laskettiin kuningas Leonidas, jotta hän kuolemassakin oli heitä
+kaikkia ylempänä. Hänen kuolemansa jälkeen ei mitään käskyjä enää
+kuultu. Kielet olivat takertuneet mykiksi suihin ja vain hampaat
+puhuivat. Kumpu oli okainen viimeisistä helleenimiekoista niinkuin
+piikkisian selkä, kun se ojentaa piikkinsä koiria vastaan, jotka
+ärhentelevät sen ympärillä. Ylhäältä vuorelta nuolet lakkaamatta
+vinkuen lentelivät -- pitkinä sirisevinä parvina ne putoilivat
+kummulle. Hydarnes ja muut persialaispäälliköt näkyivät kukkuloilla;
+heidät tunsi jalokivistä, joita säteili heidän viitoissansa, ja
+korkeista sotamerkeistä, joita heidän sivuillansa kannettiin. Solan
+muurilta kuuluu melua ja pauhua. Kiviä ja paasia vyöryi teltin
+syrjään, tuhannet kädet tarttuivat niihin ja sinkosivat ne mereen.
+Ei saanut olla kiveäkään jäljellä, kun suurkuningas tuli. Virta
+juoksi pysähtymättä, ihmistungos pusertui kalliorinteille. Näytti
+siltä, kuin meri olisi pursunnut sotilaita kohden elävänä vilisevää
+kukkulaa, johon nuolisade virtasi niin tiheänä, että se melkein
+pieksi kilvet viimeisten helleenien käsistä.
+
+Silloin lähti yht'äkkiä kummulta toinen puoli harvasta miesjoukosta
+juoksemaan eteenpäin sekasortoisena joukkona, pudotti kilvet,
+katkaisi keihäät ja heitti miekat persialaisten jalkoihin; yksi
+heistä huusi:
+
+"Theba on antanut suurkuninkaalle maata ja vettä. Theban pojat ovat
+vain pakotettuina kantaneet aseita suurkuningasta vastaan. Theban
+kansa anoo suurkuninkaan suojelusta."
+
+Eräs persialainen tulkitsi kuuluvalla äänellä tämän puheen ja rivit
+aukenivat thebalaisille, joita ajettiin kohden kaadettuja telttoja.
+Lakedaimonilaiset ja thespialaiset pysyivät paikoillaan ja hehkuivat
+häpeästä, kun olivat pitäneet thebalaisia kansalaisinansa. Kun
+he kääntyivät katsomaan taaksensa, näkivät he portin olevan maan
+tasalle hajoitetun. Läpi solan tulvi puolipäivän helteessä hyökkäävän
+vihollisjoukon löyhkä, kun se läheni: kirpeätä nahan hajua,
+hikihöyryjä, Aasian kansojen hengitystä. Ja kaukaa kuuluivat ruoskien
+sivallukset.
+
+Viimeinen hyökkäysvirta hulvahti ylös pienen elävän kummun rinteitä.
+Helleenit puolustautuivat niin kauan kuin miekat käsissä pysyivät,
+ja vielä ilman miekkojakin he paljain nyrkein kävivät vihollisia
+vastaan, löivät niillä kuin nuijilla, repivät ja raatelivat kalpeita
+kasvoja, jotka kuin naamiot tuijottivat heitä muodottomista
+vaatekääröistänsä. Vielä kuolinhetkellä olivat viimeisinä hätäaseina
+hampaat. Toinen toisensa jälkeen he vaipuivat maahan tuolle kuoleman
+kynnykselle, sanaa sanomatta, huokaustakaan päästämättä; auringon
+häikäisevää valoa arkaillen heidän silmänsä sammuivat, polttavassa
+uupumuksessa he sortuivat kuoliniskuun. Narkissos nousi keihäs
+kasvoissansa ja vaipui kaatuneen kuninkaansa ruumiille.
+
+Ja nyt tuli Xerxes ajaa nelistäen läpi solan. Muuri oli poissa,
+portin sijalla oli avoin ranta. Persialaiset väistyivät kauas
+veteen jättääksensä tilaa vauhkoille hevosille. Kiihtyneenä hän
+seisoi vaunuissansa, tavallista ylempänä, jalkainsa alla kolme
+lakedaimonilaista kilpeä, himokkaana, kähisten tyytyväisenä
+kostostansa, unohtaen kaikki mikä sopi kuningasten kuninkaalle,
+uhmaten kaikkia uskonnon sääntöjä: ilman maagejansa, ilman
+puhdistusta hän ajoi verilätäkköjen keskitse, jotka eivät vielä
+olleet hyytyneet, ohi tuhanten ruumisten, jotka vielä olivat
+lämpimiä, mutta joihin paha löyhkä jo alkoi tarttua, eteenpäin,
+eteenpäin yli korahtelevan elämän, yli murtuvien sydänten, joiden
+viimeinen lyönti hukkui hänen raskasten pyöriensä räminään.
+
+Hellaan ovi oli vihdoin murtunut. Tie Ateenaan -- vihattuun,
+kirottuun kaupunkiin -- oli avoinna. Voittokulussa hän karautti
+eteenpäin hajalleen vyöryneiden paasien välitse ja pysähtyi vasta
+kuolleen kummun ääreen, josta raivoisia katseita vielä suuntautui
+häneen ja valkeat hampaat purivat -- niinkuin villisikojen, joiden
+suu vaahtoaa verestä.
+
+Leonidaalta oli jo haarniska riisuttu. Thebalaiset olivat näyttäneet
+persialaisille hänen ruumiinsa. Xerxes ihmetteli. Leonidaan
+kiinteälihaksinen ruumis oli kuin ruskeata pronssia, jossa oli haava
+haavan vieressä; ja naarmu naarmun, aina reisiin ja sääriin saakka --
+mutta kaikki verettömiä.
+
+Ja Xerxes hehkui vihaa ajatellessaan kaikkia niitä tuskia, joita tämä
+mies oli uskaltanut hänelle tuottaa, niitä hukkaanmenneitä päiviä,
+joita hän tässä paikassa oli tuon miehen vuoksi kuluttanut, turhaan
+kuluneita öitä, jotka hän oli kiukkuisena haaremissansa viettänyt.
+Vielä kuolleenakin piti hänen kokeman suurkuninkaan kalvavaa
+katkeruutta. Hän käski leikata hänen päänsä ja antoi maagin puhdistaa
+ja suolata sen viedäksensä sen mukanansa Persiaan. Mutta hänen
+ruumiinsa hän antoi ristiinnaulita. Ja Demaratoksen antoi hän sitä
+katsella, kutsutti hänet vaunujensa ääreen ja sanoi pilkaten:
+
+"Tuossa nyt näet maailman kauneimman kuningaskunnan urhoollisimman
+miehen, Demaratos."
+
+Demaratos oli hyvin kalpea ja antoi vastata:
+
+"Sillä tavalla ei kukaan helleeni häpäisisi sinua, herra, jos sinua
+kuolema kohtaisi. Mutta sinun häpeäsi kääntävät hänen maanmiehensä
+hänelle korkeimmaksi kunniaksi."
+
+Xerxes hillitsi hänen rohkeiden sanojensa aiheuttaman kiukun ja sanoi:
+
+"Minä luulen, että olet ilkeä, Demaratos. Olisitko mieluummin hänen
+sijassansa kuin omassasi?"
+
+Demaratos antoi yhä yhtä pelottomasti vastauksen:
+
+"Kyllä, persialaisten kuningas, tämä mies on taistellut hyvän
+taistelun ja saavuttanut mainetta ikuisiksi ajoiksi. Mutta mikä osa
+sinulla on minulle tarjona, kun vapaaehtoisesti seuraan sinua?"
+
+"Kysy thebalaisilta maanmiehiltäsi sitä", vastasi Xerxes ja käänsi
+sauvansa häntä kohden kuin suosion menettänyttä ainakin.
+
+Demaratos kohautti olkapäitänsä ja lähti. Kaadettujen telttojen
+luona seisoivat thebalaiset kädet selän taakse sidottuina. Tulimalja
+levitti käryänsä. Rivi riviltä heidät vedettiin esiin ja heitettiin
+maahan. Persialaiset pyövelit laskivat jalkansa heidän selällensä
+ja painoivat valkeanhehkuvan leiman hartian väliin. Suurkuninkaan
+merkkejä poltettiin kärisevään lihaan. Uhrit huusivat ja ähkyivät.
+Demaratos huomasi halveksuen, että he eivät käyttäytyneet niinkään
+arvokkaasti kuin hevoset, jotka potkivat -- he kirkuivat kuin
+teurassiat. Persialaiset tulivat paikalle järkkymättömän kylminä. He
+etsivät joukosta nuoret ja asettivat ne riviin. He pitelivät veistä
+tottuneen kädellä, leikkasivat helleeneiltä miehuuden ja heittivät
+sen intialaisille koirille.
+
+Xerxes ei viipynyt, vaan ajoi heti eteenpäin etelää kohden.
+Persialaisvirta lainehti hänen rattaidensa jäljessä. Mutta yön
+pimeimpinä hetkinä lakkasi kaikki liike, ja sola jäi kuolleiden
+haltuun.
+
+Lahden ulapalta tuli laiva hiljaa nousten vastahankaan. Venhe oli
+Thermopylaista vienyt sanan helleeniläislaivastolle taistelun
+taukoamisesta. Nyt lakedaimonilaiset nousivat maalle pimeässä ja
+tulivat hapuillen solaan.
+
+He löysivät maanmiestensä ruumiit kummulta. Persialaiset olivat
+ryöstäneet niiltä panssarit, ja skyyttalaiset olivat ottaneet niiden
+päänahat, mutta eivät olleet muuten niihin koskeneet. Täysikuu nousi
+Oita-vuoren takaa ja valaisi kasvot, niin että ne saattoi tuntea,
+jolleivät korppikotkat olleet raadelleet niitä. Silmät olivat vielä
+avoinna. Päät olivat muuttuneet niin pieniksi, kun niissä ei ollut
+kypärää eikä tukkaa -- kaikissa verinen, nyljetty punainen päälaki.
+Yhdellä niistä ei ollut ollenkaan päätä, mutta he tunsivat hänet
+siitä, että hän oli korkealla, ja he irroittivat hänet puusta, johon
+hänet oli naulattu.
+
+Tämän puun ympärille he latoivat rovion kaikista taistelukentällä
+olevista särkyneistä esineistä, teltoista, puunrungoista ja risuista.
+Ruumiit ladottiin riveihin, silmät painettiin kiinni, nyljetty oikea
+käsi laskettiin kovettuneelle rinnalle. Kaikki tapahtui täydellisen
+hiljaisuuden vallitessa. Ei kukaan itkenyt, ei kukaan valittanut.
+Uskolliset ja vilpittömät ystävät saattoivat vainajiansa lepoon.
+
+Vanha valkopartainen mies kulki ruumiilta ruumiille ja tutki
+haavoja, tarkasti niitä asiantuntijan tapaan kuun valossa ja teki
+puoliääneen huomioitansa ja johtopäätöksiänsä haavojen lukumäärästä
+ja vaarallisuudesta. Pahimmin silvottujen joukosta Hermofantos löysi
+myöskin oman ottopoikansa Narkissoksen, vaikka hänen jäsenensä ja
+kasvonsa olivat nuolien pistelemät ja keihästen ja käyräkalpojen.
+repimät. Vain hänen rintansa, jota haarniska oli peittänyt,
+oli haavaton. Hermofantos antoi kätensä levätä hänen kylmällä
+sydämellänsä karkean ihokkaan alla ja huomasi siihen kiinnitetyn
+taikakoristeen. Hän irroitti sen ja pisti poveensa; se oli hieno
+nahkaliuska, jossa oli kirjoitusta.
+
+Jo ennen päivänkoittoa oli rovio valmis. Lakedaimonilaiset sytyttivät
+sen tuleen ja nousivat heti laivaansa ja sousivat tiehensä. Ulkoa
+lahdelta he näkivät rovion leimahtavan liekkeihin. Äänettöminä he
+istuivat airoissa ja rukoilivat vainajain puolesta.
+
+Persialaisten vartijat näkivät tulen, mutta eivät uskaltaneet sitä
+lähestyä. Kun he seuraavana päivänä näkivät, mitä oli tapahtunut,
+kiersivät he savuavan kummun niin kaukaa kuin mahdollista, pidättivät
+henkeänsä ja puhdistivat itsensä senjälkeen. Jumalattomat helleenit
+olivat tehneet pyhyydenloukkauksen ja saastuttaneet pyhän tulen
+antamalla sen syötäviksi ruumiinsa. He kiiruhtivat kulkuaan
+päästäkseen tuon löyhkäävän ja saastaisen paikan ohitse.
+
+
+
+
+XXV.
+
+Delfoi.
+
+
+Helleenien laivat kulkivat etelää kohden vieden sanomaa Thermopylain
+solan valloituksesta. Kaikkialla riensi kauhu persialaisten
+edellä. Euboialla antoi Themistokles pystyttää patsaita, joiden
+piirtokirjoituksissa rantamaiden helleenejä kehoitettiin luopumaan
+persialaisista tahi ainakin taisteluissa tukemaan näitä niin vähän
+kuin mahdollista.
+
+Tulella ja miekalla hävittäen ja raiskaten persialaiset marssivat
+etelää kohden. Kaikkialta pakenivat helleenit -- saariin tahi
+laivoihin. Vuoriston asukkaat siirtyivät vaikeimmin noustaville
+kukkuloillensa. Vain Korinton kannasta pitivät spartalaiset
+miehitettynä, eivät kuitenkaan kiiruhtaaksensa pohjoishelleenien
+avuksi, vaan sulkeaksensa persialaisilta tien Peloponnesokselle. --
+
+Thermopylaista oli Hermofantos yksinään kulkenut lounaaseen karuja,
+vaikeita teitä yli Koraksin vuoren ja tullut Korinton lahdelle.
+Täälläkin hän tapasi kaiken paon hajoittamana. Amfissa-lahden yli
+puhalsi tiukka tuuli jäätävänä yli Boiotian lumivuorten. Läpi rannan
+kellertäväin, asukasten hylkäämäin talojen puhalteli tuuli. Venheitä
+kulki yli lahden täynnä pakenevia. Huhu kulki, että persialaiset
+lähenivät Delfoita ryöstääksensä oraakkelin.
+
+Hermofantos päätti mennä Delfoihin nähdäksensä, mitä tapahtuisi. Hän
+ei tahtonut antautua pakenevien virran mukaan. Oli parempi kulkea
+vastavirtaan, palata kotiin, kuolla maan navassa. Hän vuokrasi
+hevosen ja nuoren hevosmiehen, joka ei vielä ollut ehtinyt lähteä
+matkaan, vietti yönsä eräässä hylätyssä talossa ja aloitti matkansa
+aamunkoitossa.
+
+Aurinko nousi yli lahden. Hermofantoksen hevosella ei ollut
+suitsia, vaan ainoastaan päitset ja nuora; sen satula oli tehty
+laudoista, joissa edessä ja takana oli pieni poikkipuu ja pari pientä
+kahvantapaista häpään kohdalla, osittain kiinnipitelemistä varten,
+osittain suitsien kiinnittämistä, joten tiet tunteva hevonen sai
+kulkea vapaasti. Ajomies oli nuori, avojalkainen mies, jolla oli
+orjan ihokas. Hän kääntyi hevosineen pohjoiseen menevälle maantielle.
+Eläin kulki hiljaista kävelyä. Jos ajaja lakkasi kiihoittamasta sitä
+huudoillansa, niin se pysähtyi, sulki silmänsä ja nukahti hetkisen.
+
+Tie nousi. Ylhäällä edessänsä vuorenseinämällä Hermofantos näki
+muutamia pikkukyliä. Niinkuin vaaleat linnunpesät ne riippuivat
+kaljulla, punaharmaalla kalliolla, toinen toistansa korkeammalla, ja
+niitä yhdisti keskenänsä pitkä, suora, yli vuoren ulottuva tasanko.
+Takaa loisti ikuinen Parnassos lumihuippuinensa, jota aurinko ei
+vielä ollut kokonansa voittanut.
+
+Kuiluista ja laaksoista tuli aamutuuli puhaltaen ja kietoili hänen
+jalkojansa. Vinha tuuli hajoitti helteen ja viillytti ilman.
+
+Tie kääntyi tiheään, syvään öljymetsään. Hedelmät olivat mustina tahi
+punaisina maassa puiden juurilla tahi loistivat välähdellen lehvien
+välistä. Ei ollut ketään niitä kokoamassa. Tienojassa oli vettä;
+siellä täällä se virtasi äänettömästi matkoihinsa, luikerrellen
+ja ohuena tihkuen -- se oli mustaa kuin piki, mustaa kuin mustin
+öljymarja; toisinaan se kokoontui öljypuiden alle kirkkaaksi,
+tummaksi lätäköksi.
+
+Aurinko alkoi polttaa ja kirkastaa värejä. Hermofantos istui ratsunsa
+selässä, joka oli pysähtynyt itsestään, ja katseli taaksensa yli
+Amfissa-laakson, jonka syvyyden jo selvästi erotti. Öljymetsä
+oli sen takana leveänä vyönä, joka eteni kauemmas ja kauemmas
+sisämaahan pitkin Pleistos-laaksoa. Näkisivätköhän todella nämäkin
+seudut persialaiset, idästä madellen ylös kohden Parnassos-vuoren
+ikuisia rauhanvalkeita huippuja. Delfoin maine oli levinnyt yli
+koko maailman. Kaikki tekivät kysymyksiänsä sen ennustajajumalalle,
+joka jakeli noita omituisia säkeitänsä, kehoittavaa, uhkaavaa,
+arvoituksellista, kaksipäistä ja hämärää puhetta tulkittavaksi ja
+selitettäväksi, niin että siitä löytyi milloin varoituksia, milloin
+kehoituksia, milloin taas kuolemantuomioita. Aina näytti siltä, kuin
+itse kohtalo olisi vahvistanut oraakkelivastauksen totuuden, kuin
+olisi Nemesis ratkaissut arvoituksen, jota ei oltu voitu selittää.
+
+Hermofantos muisti hymyillen joukoittain yksinkertaisia mitättömiä
+kysymyksiä, joilla tyhmät kuolevaiset sielunsa köyhyydessä jumalia
+vaivasivat. He eivät osanneet mennä yli sen piirin rajojen, jonka
+sisällä kullakin olivat talonsa ja tavaransa: Onko mieheni uskollinen
+-- Kuka on kääntänyt pois hänen mielensä ja hänen siittävän
+voimansa minusta? -- Kuka on varastanut sirppini? -- Kuka on tehnyt
+lehmäni sairaiksi? -- Kuka on henkinyt tautia elämääni, niin että
+en tunne itseäni terveeksi? -- Kuinka ansaitsen sen kullan, jota
+tarvitsen? -- Uskallanko huomenna lähteä matkalle Lemnos-saareen?...
+Lyijytauluja, joissa oli näitä ja tuhansia samantapaisia tyhmiä
+kysymyksiä, heiteltiin oraakkelitemppeliin. Millähän jumalalla
+oli aikaa ja halua vastata sellaisille lapsille? Mutta Delfoihin,
+maailman keskipisteeseen, sinnehän virtasivat kaikkien kansojen
+huolet, kaikkien hallitsijain hätähuudot. Sikelian tyrannit, Lyydian
+ja Makedonian kuninkaat, saarivaltiot, Ateenan ja Lakedaimonin
+kansankokoukset -- kaikki olivat etsineet neuvoa ja lohdutusta
+epäilyksiinsä ja pelkoonsa. Ja oraakkeli oli häälytellyt niitä
+toivon ja pelon vaiheella, ajanut ne epätoivoon, työntänyt niitä
+kuin unessakävijöitä vaarallisia ja turmiollisia päämääriä kohden,
+siittänyt rikoksia, kannustanut hulluihin yrityksiin, täyttänyt
+kohtalon mitan, musertanut valtioita ja syössyt alas tyranneja;
+temppelilahjat, pronssipatsaat ja kultamaljat olivat kiitoksina
+jokaisesta vastauksesta, jonka tapaukset olivat selittäneet.
+Kultainen virta lahjuksia kulki keskeymättä Delfoihin sen suosion
+tavoittelijaan käsistä.
+
+Mutta nyt siis tuli maailman mahtavin barbaarikansa samoten kohden
+tätä pyhää sijaa, kohden kohtalon lujaa linnaa, sitä kaatamaan.
+Kumoamaan Pythian pyhän kolmijalan, tukahduttamaan maan uumenista
+nousevan hengen, pilkkaamaan jumalaa ja hänen tietäjävoimaansa,
+hajoittamaan hänen temppelinsä ja syöksemään hänen pylväänsä
+rauniokasoihin, joita ei enää koskaan uudelleen pystytetä. Ryöstämään
+hänen temppeliaarteensa ja hänen kultansa ja laahaamaan satumaisen
+saaliinsa suurkuninkaan valtaistuimen ääreen. Xerxeellä itsellään
+oli kuitenkin toinen ja suurempi tehtävä kostonsa päämääränä.
+Sotajoukkonsa kaksoiskäärmeen toisen pään ohjaajana hän riensi
+Ateenan Akropolista kohden polttamaan jumalattaren pyhää vanhaa kuvaa
+ja musertamaan tämän helleenisen sielun kohdun.
+
+Hermofantos huoahti syvään ja katsoi eteensä maahan. Oikealla
+rinteen alla hän näki tasaisia, kivettömiä peltoja, jotka olivat
+niin kauniissa viljelyskunnossa kuin missä tahansa viljavissa
+seuduissa. Täälläkin versoi viini, lähellä kypsymistänsä, välkkyvin
+tertuin. Ja täällä, missä hän ratsasteli, yksin kallioiden lomissakin
+pensastuivat suuret rehevälehväiset kasvit korkeiksi ja meheviksi,
+juoden vettä, joka herahteli Parnassoksen lumihuipuilta. Reheviä,
+mehukkaita kukkaterttuja, kimputtain vihreitä hyasintteja, versoneita
+kallion salaisista vesisuonista. Hermofantos kumartui ja taittoi
+yhden paksuista varsista, ja esille pursui runsaasti valkeata maitoa,
+joka tuntui limaiselta ja oli hyvää lääkkeeksi. Se oli terveysmaitoa,
+joka oli muodostunut itse kallioissa niinkuin kivettyneissä
+rinnoissa. Laaksoista nousevassa kuilussa kasvoi smaragdinvihreätä
+ruohoa. Kauniita kasveja näytti nousevan suoraan kivien pinnoista.
+Siellä täällä kukki suuria sinisiä ja punaisia vuokkoja. Muilta
+paikoilta helle poltti kallioilta kaiken kasvullisuuden, mutta
+täällä Delfoin luona taivas vuodatti silloin tällöin hedelmöittävän
+kosteutensa ja sai itse vuoren karun pinnankin kukkimaan.
+
+"Eteenpäin! Hei!" huusi hevosmies, joka kulki jäljessä ja ajoi
+hänen hevostansa. Ylemmä ja ylemmä -- pitkin jyrkkää porrasmaista
+kalliotietä, josta vesi mustain öljymarjaan tavoin välkkyen lirisi
+alas, juosta solisi.
+
+Lämpö oli kasvanut helteeksi. Hermofantos istui pää kumarassa ja
+katseli alhaalla olevaa laaksoa, jossa kuivunut virran-uoma näkyi
+katkonaisina mustanharmaina juovina öljypuiden ja viljelysmaiden
+välistä. Vuoren valtavan suuri varjo peitti vielä seudun, mutta maa
+oli kyllin hedelmällinen tyytyäkseen puolen päivän aurinkoon.
+
+Mutta kaikki oli autioksi hylättyä. Tuntui kuin olisi kulkenut
+tyhjyyttä kohden. Kaikki olivat paenneet. Hermofantos ratsasti läpi
+Krisan. Kylä oli kuin kuolleitten maja. Asukkaat olivat paenneet
+huhua persialaisten tulosta. Savua ei taloista noussut. Ei ollut
+lapsia leikkimässä. Vain suihkulähde solisi. Unohdettuja vaatteita
+riippui kuivamassa ja läpätteli Parnassos-vuorelta puhaltavassa
+tuulessa. Uninen kukko kiekui silmät puoliummessa. Temppeli nukkui
+ohuessa varjossansa.
+
+Hermofantos ratsasti ulos kylästä -- yksinäisestä, autiosta. Ei ollut
+ketään häneltä mitään kysymässä. Hän kohosi kuin ikuista hiljaisuutta
+kohden. Amfissa-lahti oli jo kaukana hänen takanansa -- valkeita
+värähteleviä pilkkuja alhaalla mutkaisella rantaäyräällä. Valtavan
+suuri tiheän öljymetsän sotajoukko oli marssinut rannikolta leveään
+laaksoon ja tunki kapeampana osastona ylös pitkin jokilaaksoa.
+Viisaasti ja varmoin askelin hevonen nousi melkein näkymättömänä
+luikertelevaa, sikinsokin kulkevaa tietä yli kivisen maan.
+
+Jo kauan hän oli hämärästi nähnyt nuo kaksi luotisuoraa
+Faidriadi-seinämää, joiden halkinaiset sylit avartuvat pyhän
+Delfoin yllä. Tie kulki nyt pitkin kuilunreunaa ohi vierasmajojen
+ja temppelinvartijain asuntojen sisälle kaupunkiin. Ja yht'äkkiä,
+kun hän nosti päänsä kohden auringon kirkkautta, hän näki itse
+temppelikaupungin, joka nousi pitkin hakatuita ja muurattuja
+penkereitä ja ikäänkuin hiipi levolle säteileväin kalliopintojen
+syliin. Pyhä kaupunki vuoren alastomalla kuvulla, kylpien
+etelän auringossa, askelittain hakattu kallion kalkkikiveen,
+ruosteenkultainen ja pronssinvihreä ja vuoren värjäämä, ollenkaan
+pyrkimättä kohden taivaan kirkkautta, mutta kääriytyneenä jyrkkien
+vuorenseinien teräksensiniseen ja keltaisenharmajaan viittaan.
+
+Hermofantos nousi hevosen selästä ja kulki läpi auringonpaahtaman
+kaupungin. Sekin oli hylätty ja niinkuin kuollut. Sen tyhjyys
+todisti oikeaksi sen, mitä hän oli kuullut, että dakolaiset olivat
+lähettäneet naisensa ja lapsensa yli lahden ja itse paenneet,
+osittain Amfissaan, osittain Parnassos-vuoren huipuille. Jumala oli
+kieltänyt heitä pelastamasta hänen aarteitansa maahan kaivamalla
+ja viemällä pois. Jumala tahtoi itse suojella omaisuuttansa.
+Yksinkö hän siis oli jäänyt jäljelle, kaikkien hylkäämänä, vieläpä
+amfiktyonienkin? Tiellänsä kaupungin läpi Hermofantos ei tavannut
+ainoatakaan ihmistä. Ei koiraakaan ollut jäänyt jäljelle. Hän nosti
+silmänsä ja katsoi kalliohalkeaman auringon hedelmöittämää kohtua.
+Eikö tuolla valtava Helios levännyt valaen liekkiänsä pyhään kuiluun?
+Hermofantos saapui Kastalian salaperäiselle lähteelle. Pystyseinäisen
+kallio-onkalon juuresta se kumpusi pystyssä olevan paaden takaa ja
+virtasi luolaan, jonka viileässä hämärässä se hengitteli ja tarjosi
+hänelle puhtaan suunsa suudeltavaksi.
+
+Hermofantos kumartui lähteen ääreen ja puhdisti huulensa ja suunsa.
+Sitten hän jälleen meni ulos lähdeluolasta ja kiipesi kallion
+halkeamaa ylös. Sen pohja oli villi ja koskematon, se kasvoi
+lehtikasveja ja ruohoa, ja pienet pensaat ja vihreäkukkaiset kasvit
+taas olivat työntäneet juurensa itse pystysuorain kallioiden kylkiin.
+
+Hermofantos vaipui ajatuksiinsa. Tämän ikivanhan kourun louhikoissa
+mysterio asusti. Täältä oli oraakkeliajatus alkujaan lähtenyt
+ihmisten ilmoille. Kaiku vahvisti jokaisen huudon, joka osui
+vuorenonkaloon. Hermofantos näki edessänsä valtavan Python, jonka
+lohikäärmeenruumis kierteli kauas nieluun, kunnes Apollon -- itse
+auringon näköisenä -- houkutteli sen esiin ja kaasi sen ja otti sen
+nimen ja oraakkelilahjan, ja luisui sitten alas pitkin vuoren kaljua
+kylkeä ja pystytti vihdoin kolmijalkansa maan navalle.
+
+Hermofantos kallisti päänsä taaksepäin ja katseli ylhäistä
+taivaansineä. Faidriadien takaa uhkaili korkea, jyrkkä Parnassos,
+joka ei näkynyt itse Delfoin juhlakentälle, mutta jonka läheisyyden
+tunsi jäisestä, ylhäältä puhaltavasta viimasta, näkymätön ikuisuuden
+tausta, joka jäätää kaiken elämän ylhäisen luonnonvoimansa syliin.
+
+Vielä kerran joi hän Kastalian lähteestä ja vihmoi kätensä kourusta
+vettä Python lohikäärmeenkitaan. Sitten hän palasi ja tuli itse
+juhlapaikalle. Kiviliuskoilla laskettu pyhä tie kulki ohi suljettujen
+aarrekammioiden. Niitä ei enää kukaan vartioinut. Homeenvihreitä
+kolmijalkoja ja muita uhrilahjoja seisoi marmorijalustoilla, joissa
+loistivat suuret kidejyväset. Ateenalaisten aarreaitan edessä
+hän seisoi hiljaa ja katseli Marathonin aikuisia persialaisia
+voitonmerkkejä: suomuisia panssaripaitoja, käyräkalpoja,
+nuolikoteloita. Nyt kääntyi tie ohi Gaian luonnonpyhätön ja Latonan
+kallion. Tällä luonnonpaadella oli sibylla Herofyle ensin istunut
+ja laulanut oraakkelivastauksia kyselijöille. Korkealla takana
+olevalla pylväällä istui Naksos-saaren sfinksi siivet ylhäällä
+ja katseli aurinkoa silmät jäykkinä levällään. Sieltäkään hän
+ei tavannut yhtään elävää olentoa. Yksin hän kulki häikäisevän
+valoisassa päivänpaisteessa. Silloin hän kohotti katseensa kohden
+suurta temppelipengertä ja sen valtavia harmaansinisiä, monisivuisia
+paasia. Ei sielläkään näkynyt pappeja eikä vartijoita. Hän sivuutti
+kiolaisten suuren alttarin ja läheni Apollonin temppelin suurta
+julkisivun pylvästöä. Hän nosti päänsä ja katseli kultaisia kilpiä,
+jotka riippuivat päädyn alla Marathonin muistoina. Muutaman tunnin
+päästä persialaiset tulisivat ja repisivät ne alas.
+
+Ei kukaan pysähdyttänyt häntä, kun hän meni temppeliin. Hän huomasi,
+että siellä eteläsivun raskaan pylväsrivin varjossa istui torkkuvia
+olentoja. Ne räpäyttivät silmiänsä, mutta eivät häntä puhutelleet.
+Hänhän tuli vain niinkuin vanha, pölystä harmaja pyhiinvaeltaja ilman
+seuralaisia ja ilman uhrilahjoja. Temppelinovi oli raollaan ja kitisi
+saranatapillaan, kun hän työnsi sitä niin paljon auki, että saattoi
+pujahtaa sisälle. Hän veti sen kiinni jäljessään ja oli melkein
+pikimustassa yössä. Kulta kimalteli pimeydessä. Kädellään hän siveli
+suuren Apollonin-patsaan maahan ulottuvia poimuja. Hän ei voinut
+nähdä jumalan ylhäällä olevia kasvoja, vaan ainoastaan välähdyksen
+lyyran kielistä läpi pimeän, niinkuin jähmettyneen soiton. Hän
+hapuili eteenpäin kuvapatsaan taitse kohden Adytonia, Pythian
+oraakkelikammiota.
+
+Silloin tuli yht'äkkiä valkeus, esirippu vedettiin syrjään ja hän
+seisoi silmä silmää vastaan jumalan ennustajan edessä. Miehen verhona
+oli auringonkeltainen talaari, mutta hänellä ei ollut pyhiä nauhoja
+valkeassa tukassaan. Silmät loistivat, aivan niinkuin olisivat
+juuri äsken unesta auenneet; pitkä silkinpehmeä parta oli painunut
+oikeata poskea vasten. Hänen käsivartensa olivat peitossa. Äänessänsä
+juhlallinen messusointu, joka oli monien vuosien tottumus, hän sanoi:
+
+"Kuinka uskallat tulla sisälle pyhään huoneeseen, vieras?"
+
+"Minä en ole vieras", vastasi Hermofantos. "Minä muistan sinun
+nimesikin, Akeratos, edellisiltä käynneiltäni. Etkö minua muista?"
+
+Pappi pudisti päätänsä:
+
+"Ihmiset ovat kuin lehdet puissa. Mitäpä minä niiden eroavaisuuksista
+huolin. Mitä sinä haet?"
+
+"Pythiaa."
+
+"Kuka sinut lähettää?"
+
+"Hellas."
+
+Pappi tirkisti häntä kiiluvilla silmillään:
+
+"Hellas! Mitä on Hellas? Tarkoitatko Argosta vai Lakedaimonia?
+Mantineaa vai Ateenaa? Mikä valtio rohkenee itsellensä ottaa nimen,
+joka on kuin meidän kaikkien yllämme kaartuva taivas?"
+
+"Oikeassa olet, Akeratos! Hellas on taivas yllämme. Siksi juuri
+Hellas minut lähettää."
+
+Pappi veti huulensa, jotka eivät vielä olleet kuihtuneet eivätkä
+kalpeat, pilkalliseen hymyyn:
+
+"Amfiktyonin luetteloihin ei vielä koskaan ole merkitty valtiota,
+jonka nimi olisi Hellas. Sadat helleeniset kaupungit ja kansat ovat
+kysyneet Python neuvoa, mutta aina kukin omasta puolestansa, omien
+muuriensa puolesta toisten muurien menoksi. Täälläkin on kullakin oma
+talonsa, omat lahjansa, omat lähettiläänsä."
+
+"Miksi ei Pytho ole niitä koonnut, Akeratos?"
+
+"Kuka voi koota taivaan villit, vapaat linnut? Suljetaanko kotkat ja
+kyyhkyt, haukat ja varpuset samaan häkkiin? Mitä niillä on yhteistä?"
+
+"Yhteinen vihollinen. Miksi eivät ne yhdessä lähde taistelemaan sitä
+vastaan? Pakenevat vain kuin akanat tuuleen."
+
+"Mikäpä muu auttaa?"
+
+"Delfoikin on hylätty. Ja persialaiset tulevat."
+
+"Antaa niiden tulla!"
+
+"Tie on auki. Helleenit ovat lyödyt Thermopylaissa. Vainolaiset
+täyttävät Fokiin ja Lokriin, Boiotian ja Attikan."
+
+"Sen tiedämme. Zeus lähetti kotkansa kohden itää ja länttä, mutta
+täällä ne yhtyivät. Oletko ollut Delfoissa ennen, etkä tiedä,
+että tänne sanomat tuodaan ennen kuin mihinkään muualle? Annanko
+temppelipalvelijain näyttää sinulle maan navan?"
+
+"Sen olen nähnyt, Akeratos. Mutta missä ovat sen puolustajat?"
+
+Papin oikea käsi tuli näkyviin ja teki halveksuvan liikkeen:
+
+"Pytho ei pelkää meedialaisia."
+
+"Muista, meedialaiset eivät tuo lahjoja, vaan tulevat ottamaan.
+Kaikki, mitä maailma tänne aarteita ja pyhiä esineitä lieneekin
+koonnut, se raastetaan Persepoliiseen ja Susaan. Yksin Pythian
+kolmijalka ryöstetään ja saastutetaan -- käytetään suurkuninkaan
+porttolan koristeeksi. Kätke aarteet, Akeratos, kaiva ne maahan tahi
+kuljeta ne pois korykien luolaan, ennenkuin on myöhäistä."
+
+Pappi kohautti olkapäitänsä.
+
+"Olen jo liian kauan kuullut höpinääsi, vieras. Pytho ei pelkää
+meedialaisia. Hänen kaarensa ja hänen nuolensa ovat täällä pyhäkössä.
+Hänen aarteensa ovat siellä, missä aina ovat olleet. Etkö nähnyt
+Marathon-kultaa koskemattomana ateenalaisten aarrekammion edustalla?
+Yrittäköötpä persialaiset hakea sen takaisin. Suori itsesi matkaan ja
+heitä huolesi Apollonin huoneesta."
+
+Hän käänsi Hermofantokselle selkänsä ja lähti menemään sisäkammioon.
+
+"Vieläkö Pythia puhuu?" kysyi Hermofantos.
+
+"Pythia puhuu, milloin jumala tahtoo."
+
+"Sinä siis tiedät ajan, Akeratos."
+
+"Tiedän, auringon laskiessa. Mutta ei mille vaivaiselle tahansa, joka
+tulee tyhjin käsin."
+
+"Otatko persialaista kultaa?"
+
+"Kulta on kultaa eikä tahraannu siitä, että persialainen on lyönyt
+siihen leimansa."
+
+Pappi oli kääntynyt, seisoi käsi ojennettuna ja katsoi häntä ahnain
+silmin.
+
+"Tuossa saat yksitoista dareikia", sanoi Hermofantos ja laski kullan
+hänen käteensä. "Minä olen koonnut ne Thermopylaista. Ne olivat
+siellä niinkuin jyvät, jotka eivät ole osuneet maahan, jossa olisivat
+voineet itää."
+
+"Ihmiset ovat ymmärtämättömiä kuin eläimet", sanoi pappi ja sulki
+rahat kouraansa. "Emmekö ole saaneet tulta puhdistamista ja
+sulattamista varten? Pyhä tuli nuolee pois kaikki barbaarien jäljet.
+Kulta on sittenkin kultaa."
+
+
+
+
+XXVI.
+
+Pythia.
+
+
+Auringon laskiessa kokoontui Apollonin temppeliin pieni joukko
+delfolaisia, jotka olivat pysyneet paikallaan -- kiihkouskonnollisia,
+jotka eivät tahtoneet olla uskottomia, vaan odottaa barbaarien
+tuloa ja jumalan itsepuolustusta. Tiedustelijat olivat ilmoittaneet
+persialaisten pysähtymättä etenevän itäisestä laaksosta.
+
+Jumalan kuva oli verhottu. Mutta Hestian tuli paloi näkyvissä
+ja heitti lepattavaa hohdettansa yli maan navan, joka oli suuri
+marmoripaasi, munanpuoliskon muotoinen; sitä peitti verkko punaista
+villalankaa. Sen kummallakin puolella istui kotka -- jäykkinä ja
+kultaa kimaltelevina ne tuijottivat toisiansa siivet vielä vähän
+levällään, niinkuin olisivat vasta laskeuneet.
+
+Ennustaja Akeratos ja muutamia pappeja seisoi piirissä
+Pythian ympärillä, kullakin kädessänsä pieni käryävä lamppu.
+Marmoripermannossa ammotti avoin leveä railo, jonka kohdalla
+kolmijalka seisoi, iso ja kullanraskas. Korkealla sen maljakolla
+istui Pythia verhottuna savunsiniseen huntuun. Kädet ja jalat
+häämöttivät läpi hunnun, hohtavat ja valkeat kuin ruumiin,
+vavahdellen pienissä kouristuksissa, joissa varpaat ja sormet
+koukistuivat. Kumpikin käsi painoi rintoja. Toinen jalka oli
+toisen edessä, niinkuin hän olisi häälyen kulkenut yli hämärän
+railon. Näkymättömän rummun pauhu kuului pimeästä. Kivipermanto
+kumahteli hitain, soinnuttomin lyönnein, jotka tulivat kuin maan
+sydämestä. Joka iskun kohdalla puristivat sormet rintoja kohta taasen
+hellittäen. Kasvotkin olivat kuolleenvalkeat, kuin kapea värähtelevä
+naamari, hajallaan olevan mustan tukan reunustama, joka niinkuin
+käärmeiden joukko kierteli savenvärisessä hunnussa. Suukin oli kalpea
+ja veretön; huulet värähtelivät ja liikahtelivat, kuin olisivat
+unessa puhuneet. Silmäluomet olivat syvällä ja ripsien varjot
+valkeilla poskilla. Sieraimet värähtelivät, niinkuin olisivat juoneet
+väkevää ja kiihoittavaa, suloista tuoksua.
+
+Todellakin nousi höyryjä hänen jalkainsa alla olevasta railosta.
+Valkeita ja kellerviä pilviä niinkuin savua maanalaisesta tulesta.
+Hermofantos, joka oli tunkeutunut esille pappien piirin takaa, niin
+lähelle railoa, että saattoi katsella sinne, tunsi tukahduttavaa
+tulikiven hajua, joka nousi kuumina ryöppyinä vähän väliä niinkuin
+palkeen ilmavirta. Hän seisoi myös niin lähellä, että saattoi
+kuulla hiljaista puheen sorinaa Pythian suusta. Se nousi ja
+laski huokauksittain, se murtui valituksiin ja huutoihin. Hän
+erotti sanoja, joilla ei ollut yhteyttä, katkonaisia ja niinkuin
+esiinpuristettuja lauseita. Toisinaan se oli niinkuin kuolevan
+korinaa, toisinaan kuin säkeen katkelmia. Railosta tuleva kumea
+rummutus säesti noita kuiskauksia, jotka olivat kuin unessakävijän ja
+purkautuivat kuin riivaajaisen vaivaaman suusta.
+
+Ilma muuttui vähitellen yhä tukalammaksi ja tulikiven katku
+vahvemmaksi. Naisen kasvot hohtivat. Kädet tarttuivat
+suonenvedontapaisesti ulkoneviin rintoihin, joiden päät häämöttivät
+läpi harson. Hikihelmiä loisti täyteläisillä valkeilla nilkoilla,
+joiden suonet kiertelivät kuin siniset käärmeet. Ja Hermofantoksen ja
+Akeratoksen jännittyneinä tarkkaaviin korviin osui hajanaisia sanoja,
+joita pusertui hänen vääntyneitten huultensa raosta:
+
+"Katso -- katso! -- Byblos-ies -- korkeita käärmeen selkiä merellä --
+aikaa, voitto -- keulain tutkaimet aukovat tietä -- Artemiin pyhät
+rannat -- vaahtoryöppyinen Pleistos -- malmi malmia vastaan -- rotkot
+kumisevat -- Xerxes Dareioksen poika -- vuoret tulessa -- verta
+vatsassa -- maantärisyttäjä -- maantärisyttäjä Zeus!"
+
+Tuskallisesti huoahtaen hän painui kokoon. Rinnat vaipuivat,
+kädet luisuivat helmaan ja pää kaatui niinkuin katkennut kukka.
+Mutta soitto jatkui. Akeratos tarttui hänen kainaloihinsa ja
+kannatti häntä. Toiset hieroivat hänen jalkapohjiansa, kunnes
+hermot jännittyivät läpi ruumiin kireälle kuin teräsjouset. Pää
+retkahti taaksepäin, mutta käsi oli sitä tukemassa, ja suu ylöspäin
+suunnattuna hän vieläkin puheli epäselviä sanojansa temppelikaton
+hämärää kohden, sanoja, joita ei enää voinut erottaa, parahduksia ja
+nyyhkytyksiä.
+
+Mutta yht'äkkiä rummun ääni kävi yhtenäiseksi ja oli kuin maanalaista
+korinaa. Onkalosta nouseva haju kävi tukahduttavaksi -- roviosta
+nousevaa tulikivenhajua -- tulenkieli tuikahteli ylös -- paadet
+tuntuivat keinuvan -- ja kesken ukonjyrinän, joka pauhasi korvat
+umpeen, kuului vihlova huuto:
+
+"Aseet! Aseet! Apollon! Meedialaiset! Meedialaiset!"
+
+Pythianko se huuto oli? Vai ulkoako se kuului? Pylväätkö huusivat?
+Temppelin perustusko kumisi? Kolmijalka vonkui Pythian alla ja
+vaipui hänen kanssaan alaspäin, niin että hän leijaili railossa kuin
+syvyydestä purkautuvien savupilvien kannattamana. Rumpu oli ollut
+hiljaa, mutta nyt sen ääni pauhasi yli koko temppelin. Kauhu valtasi
+delfolaiset, sillä pylväät alkoivat heilua kuin kaisla tuulessa. Ja
+korkealle heidän päittensä ylle leimahti yht'äkkiä iltataivaan pitkä
+safiirinsininen vyöhyt.
+
+"Meedialaiset! Meedialaiset!" kuului joka taholla huudettavan.
+"Meedialaiset! Meedialaiset! Persialaiset ovat kynnyksellämme!
+Persialaiset tulevat!" Pythian temppelimajasta hyökkäsivät kaikki
+suinpäin ulomman pyhätön pylvästöön. Apollon seisoi yht'äkkiä
+alastomana. Verhoavat vaatteet luisuivat pois hänen yltänsä niinkuin
+haihtuvat varjot. Hänen lyyransa kaikki kielet värisivät niinkuin
+tuimien lyöntien alla. Silmät näyttivät salamoivan rei'issänsä. Ja
+salamat vastasivat ulkoapäin. Kahleet kalisivat. Ristikkoja murtui.
+Pronssiastiat ja kolmijalat hyppivät jalustoillansa. Temppelinoven
+edustalla näkyi valtava kaari kuin tulisiveltimen vetämä. Tulisesta
+jänteestä leiskui nuolia joka suunnalle. Aseet! Aseet! Apollonin
+pyhät ja liikkumattomat aseet olivat itsestään murtautuneet ilmoille
+kätköistänsä ja niitä käyttelivät näkymättömät kädet. Temppelipenger
+aukaisi railoja alassyöksyvien ihmisten jalkoihin. Suuri alttari oli
+ylt'yleensä nuoleskelevien liekkien vallassa. Delfolaiset riensivät
+pyhän kadun ulkosuuta kohden. Letoksen ja Sibyllan kalliopaadet
+vyörähtelivät kuin noppakuutiot, jotka kierivät samasta maljasta.
+Aarrekammioiden ovet rämisivät, niiden sisällys helähteli, uhrilahjat
+vyörähtelivät kilisten lukituissa huoneissansa.
+
+"Meedialaiset! Meedialaiset!"
+
+Meedialaisetko maata järisyttivät? Vainolaisetko vimmalla hyökkäsivät
+juhlakentän paatisia penkereitä kohti. Oliko Delfoista tullut
+laivankansi, joka kumahteli kaikuvain vuorten keskellä? Delfolaiset
+hajautuivat joka taholle niinkuin haaksirikkoiset, jotka kiipeilevät
+laidalle ja takertuvat kiinni siihen. Muurinreunalta he tuijottivat
+rajuin silmin kohden itäistä laaksoa. Meedialaiset! Meedialaiset!
+Ylös syvänteestä, tuolta Athene Pronoian temppelin takaa nousi
+kuin raskas musta virta, joka vyöryelee kuivassa uomassa täyttäen
+sen liejullansa. Ihmislaumojako siellä vilisi? Pyörteinen tulva --
+hyökylaine elämää ja taas hyökylaine elämää. Vihlovia hirnahduksia
+niinkuin tuhanten hevosten, jotka kuohu nielee. Taistelevia joukkoja
+ei silmä voinut erottaa. Mutta vuorenseinät siirtyivät. Raskaita
+paasia vyörähteli alas. Gigantitko siellä sotivat paiskellen
+toisiansa katkotuilla kallionhuipuilla? Vai Parnassosko valkeita
+huippujaan viskoi? Oliko laakso muuttunut kattilaksi, joka yht'äkkiä
+alkoi poristen ja sihisten kiehua? Halkesiko siitä pohja, niin että
+liekit läpi repeämien kieliänsä leiskuttivat?
+
+Delfoin eläjät kiipeilivät vuortenseinämille ja tunsivat niiden
+horjahtelevan veristen sormiensa alla. Vikisten pakenivat yökköjen
+parvet, halkoen hämärää, jota sinervät valovälähdykset ohensivat.
+Pylväät, joissa riippui uhrilahjoja, huojuivat kuin mastot aallokossa
+kiemuroivalla kannella, jossa kaikki irtain tavara heilahtelee
+laidasta laitaan. Häikäisevät salamat kirkastivat Apollonin
+ja Artemiin ja heidän äitinsä Leton piirteet tuolla temppelin
+päädyssä. Runottaret tanssivat pitkäisentulessa aaltoavin vaattein.
+Helios painui päädynkulmansa suojaan niinkuin tuliseen mereen.
+Marathon-kilvet putosivat rämähtäen maahan. Ja maan napa katkoi
+kapalonsa.
+
+Mutta tämä kaikki ei ollut mitään verrattuna siihen tärisyttävään
+pauhuun, joka liikkui pitkin Boiotian-puoleista laaksoa, josta
+persialaistulva vyöryen läheni. Siellä lienevät itse jumalat
+taistelussa eteenpäin ryntäävää vihollista vastaan. Salamat
+lennähtelivät niinkuin nuolet Pitkäisen kaaresta. Kaikki
+skyyttalaisten viinet eivät riittäisi antamaan vastausta noihin
+surmannuoliin. Ja Artemis auttoi veljeänsä. Poseidon oli mukana
+taistelussa -- salamia välähteli hänen kolmikärkensä jokaisesta
+tutkaimesta. Sankarit Fylakos ja Autonoos lähtivät temppeleistänsä
+maanjäristyksen tulen verhoamina ja kaasivat meedialaisten rivejä
+kuin heinää. Ja itse Ukkosen jumala lähetti etäisestä Olymposta
+salamanuolensa, jotka pirstoivat kallioiden paadet putoilemaan
+röyhkeiden pyhänraastajain päihin.
+
+Hermofantos makasi pitkällänsä maassa kurkoittaen yli kallionreunan
+alas pimeäntäyteen, kiehuvaan, kipinöivään maanjäristysnieluun. Hän
+ei huomannut mitään ympärillään, ennenkuin sade yht'äkkiä valui
+virtana hänen ylitsensä. Jos hän olisi seisonut, olisi raskas
+rankkasade painanut hänet polvilleen. Maa oli lakannut lainehtimasta.
+Hän ojentihe kämmenillensä ja katsoi eteensä. Mutta nyt oli kuilu
+musta niinkuin olisi ollut iäisen pimeyden täyttämä. Taivas tulvi
+alas läpi laakson pysähtymättöminä virtoina. Sateessa oli tulikiven
+hajua.
+
+Hän ryömi muutamia askelia eteenpäin ja tapasi likomärän käärön --
+siinä oli pitkällään ihminen niinkuin hänkin. Vielä viimeinen salama
+valaisi kuolonkalpeat parrakkaat kasvot; niiden silmät välähtivät,
+hän tunsi Akeratoksen tuosta ahnaasta katseesta. Ja tietäjäkin näkyi
+tuntevan; hänen kasvojansa valaisi salailkeä hymy, ja hän kuiskasi
+käheästi:
+
+"Sinä vieras persialaisine rahoinesi! Enkö ollut oikeassa? Pytho ei
+pelkää meedialaisia. Vieläkö luulet niiden tulevan?"
+
+"En", vastasi Hermofantos. "Delfoi pitää sekä Marathon-saaliinsa että
+Kroisoksen kullan. Tätä tietä eivät meedialaiset enää koskaan tule."
+
+
+
+
+XXVII.
+
+Athene Promakhos.
+
+
+Ateena oli asujaintensa hylkäämä.
+
+Vain joku isännätön koira juoksenteli kaduilla viemäriltä viemärille
+ja koetti ulottua saamaan vettä savisäiliön pohjasta. Koko
+kaupungissa ei ollut yhtään inhimillistä olentoa. Naiset ja lapset
+oli viety saariin tahi Troitsenaan. Kaikki asekelpoiset miehet olivat
+nousseet laivoihin.
+
+Vain Akropoliille oli muutamia vanhoja, köyhiä miehiä sulkeutunut
+lukittujen porttien taakse, niitä, jotka aikoja sitten olivat
+sotapalveluksensa täyttäneet ja tuskin enää itseänsä pystyivät
+puolustamaan. He tulkitsivat Delfoin oraakkelin vastauksen omalla
+tavallansa. He eivät taipuneet uskomaan, että voittamattomat
+"puumuurit" merkitsisivät laivoja. He käsittivät asian aivan
+sananmukaisesti. He laajensivat vanhaa linnoitusta puisilla
+etuvarustuksilla. He luottivat ennen kaikkea itse Athenen ikivanhaan
+puukuvaan, joka seisoi hänen pyhäkössänsä, puettuna siihen kalliiseen
+kudottuun vaippaan, joka oli kaupungin neitojen lahja. He olivat
+siinä varmassa uskossa, että jumalatar ojentaisi keihäänsä hyökkääjiä
+vastaan ja herpauttaisi heidät kauhistavalla Gorgonpäällänsä, joka
+käärmekiehkuransa keskellä koristi hänen neitseellistä poveansa.
+
+Silloin tuli persialaisten etujoukko ja täytti aution kaupungin,
+niinkuin muurahaiset täyttävät mättään. Kun kaikki oli tutkittu ja
+jokainen talo läpinuuskittu, kääntyivät he linnaan ja huomasivat sen
+olevan suljetun ja suojatun. Karanneet Peisistratoksen puoluelaiset,
+jotka olivat persialaisten joukossa, lähestyivät rinnettä ylös vievää
+tietä ja huusivat puolustajille, että avaisivat maansa miehille
+ja hankkisivat itselleen suurkuninkaan ystävyyden tulemalla alas
+häntä vastaanottamaan. Mutta vanhukset vastasivat vyöryttämällä
+kallionlohkareita yli muurinreunan ja musertamalla ne, jotka
+tunkeilivat ylös kohden porttia. Persialaiset nousivat silloin
+Areiopagos-kukkulalle ja alkoivat ampua linnaa. He käärivät nuolet
+palaviin tappuroihin sytyttääksensä ateenalaisten "puumuurit" tuleen.
+Linnan luoteiskulma oli vain heikosti varustettu maahan lyödyillä
+paaluilla ja lautasuojuksella, ja nuolet alkoivat kuin tulikäärmeet
+kaivautua puuhun.
+
+Mutta kun päivä päättyi, niin persialaiset lakkasivat
+hyökkäysyrityksistänsä. Niinkuin salamia säihkyvä Gorgonpää aurinko
+painui Salamiin taakse keskelle säkenöivien sädekäärmeiden auerta.
+Pienet puroset virtasivat vilisten alas läpi öljylaakson kohden
+Peiraiosta ja Faleronia. Lahti oli niinkuin tummansininen kilpi.
+
+Kaikki hiljeni kaupungissa. Persialaiset kätkeytyivät niinkuin
+muurahaiset autioon kekoon. Linnassa olevat vanhukset olivat
+sammuttaneet palavat laudat ja olivat siellä täällä linnanaukealla.
+Jumalattaren temppelin uudella korkealla perustalla keskellä matalia
+pylvääntyviä, jotka jo olivat alkaneet kohota ilmoille, he istuivat
+viitta säkin tapaan pään verhona ja katsoivat kohden Faleronia, sillä
+tavalla kuin katselevat vanhukset, jotka kuolinvuoteella maaten
+edessänsä näkevät sen, mitä enimmän tässä maailmassa ovat rakastaneet.
+
+Yli Pelasgikon-kaupunginosan ja autioiden katujen he katsoivat
+kohden matalaa, hylättyä kaupunginmuuria, yli Kefissoksen kuivuneen
+uoman sinne, missä Faleronin tasanko häipyi pölyyn ja vedettömiin
+soihin. Päivän helteen jälkeen tuli vilvoittava tuulahdus Salamiista
+ja hauteli viileydellänsä verestäviä, kiusaantuneita silmiä. Oli
+aivan kipinöivän hiljaista mailla ja saariston vesillä. Vain
+ruskeat haukat kaartelivat korkealla Akropoliin yllä korkeudessa,
+mistä auringon hohde vielä loisti niiden siivistä. Ja vanhusvartio
+siellä ylhäällä oli vähän väliä kuulevinansa liikettä ja loiskinaa
+mereltä ja tähysteli kaksin verroin jännittyneenä, ikäänkuin he
+olisivat odottaneet, että itse Poseidon tulisi kiitäen kohden rantaa
+merenorhivaljakollansa ja kolmikärki ojennettuna noita pöyhkeilijöitä
+vastaan, jotka rohkenivat näyttäytyä näillä pyhillä seuduilla. Oi
+jospa nuo kaksi jumalaa unohtaisivat ikivanhat vihansa ja kilvan
+rientäisivät mielikaupunkinsa avuksi! Ennustaitoiset miehet istuivat
+hievahtamatta tarkkaillen lintujen lentoa, niinkuin se olisi ollut
+kirjoitusta, jota kiitävät siivet piirtelivät yli taivaan tehden
+usein ihmeellisiä ja odottamattomia koukeroita.
+
+Athene Poliaan temppelissä oli vielä jäljellä auringon hohdetta
+kultaisissa palmunlehväkuvioissa ja päädyn giganttitaistelussa,
+jonka värit se sai loistamaan. Siinä oli Athene täynnä sotaista
+voimaa ja painoi keihäänsä alastomaan taistelijaan, joka paiskattuna
+hänen jalkoihinsa virui maassa hienopoimuisen ihokkaan helmoissa.
+Jumalattaren kasvoilla säteili rauha, voitonvarmuus. Päädynkulmissa
+ryömi haavoitettuja gigantteja polvillaan kuin pitkiä kilpikonnia.
+
+Mutta pyhäköstä ei kuulunut elonmerkkiä. Tyttöpatsaat pylvästen
+välillä olivat hämärän peitossa. Vain silmät loistivat, musta terä
+valkealla pohjallaan. Ikuinen hymynsä huulillaan ne katselivat
+näkymättömään -- maailmaan, kultaisen varjojen valtakunnan näön
+lumoissa. Muutamat olivat hoikkia ja kulmikkaita kuin laudat
+ja palmikot sileillä rintapieluksilla, jotka nännien kohdalla
+huomattavasti kohosivat. Värihohtoiset reunukset kaunistivat toisten
+hienoja ja runsaspoimuisia pukineita, jotka sirosti ja sulavasti
+kiertyivät alimman villaisen ihokkaan ylle. Korkeita kihararivejä
+diadeemikoristeisessa, runsaassa tukassa; hame kiertyi sulavasti
+kiinteille lanteille ja peitti tiukasti alaruumiin aina nilkkoihin
+saakka, niin että vain lujarakenteiset jalat näkyivät. Muutamat
+olivat solakoita ja pitkänilkkaisia; toisten kehrätystä villalangasta
+kudotut viitat peittivät kokonaan lyhyet sääret, ja sen alla olevaa
+ihopaitaa, joka oli ruumista pitempi, piti koholla suuri ja voimakas
+käsi; jaloissa punaiset kengät.
+
+Mutta nämä "tytöt" yksin olivatkin jumalattaren pyhän huoneen
+puolustajina. Ne eivät olleet voineet paeta niinkuin temppelin
+papittaret, jotka aikoja sitten olivat jättäneet linnan alueen
+rientäen Faleroniin ja sieltä laivalla Aiginaan. Niin kiireinen oli
+lähtö ollut, etteivät he edes kääntyneet katsomaan pyhäkköä, jonka
+taaksensa jättivät. Pelko joutua persialaisten valtaan joudutti
+heidän pakoansa.
+
+Akropoliilla olevat vanhukset eivät rohjenneet jalallansa astua
+Athenen neitsytkammioon. Hän oli nyt jätetty yksin omien aseittensa
+varaan. Itsensä hänen piti puolustautua meedialaisia vastaan, jotka
+eivät säästäneet ihmisiä eivätkä jumalia. Heidän edellänsä riensi
+huhu, että kaikkialla he olivat heittäneet tulisoihtuja pyhiin
+huoneisiin ja pirstoneet kuvapatsaat kirveeniskuilla.
+
+Oli jo tullut pimeä, mutta kukaan ei sytyttänyt tulta Akropoliille.
+Athenen temppelin ovi oli suljettu -- ei ainoatakaan sädettä hänen
+ikuisesta lampustansa tunkeutunut yöhön.
+
+Vanhukset nousivat marmoriportailta ja kulkivat alas kohden
+länsirinteen pylvästöjä, kääriytyivät tiukemmin vaippoihinsa ja
+laskeutuivat levolle portinpielien suojaan. Vain pohjoissivulla
+kulki tähystäjiä edestakaisin katsellen alas pimeään kaupunkiin ja
+kohden Brilettos-vuorta, josta tuho oli tuleva vyöryen: persialaisten
+ääretön tulva, joka vasta oli heittänyt hyökylaineittensa ensimmäiset
+ryöppypisarat yli Ateenan. Xerxes! Niinkuin tulenpatsas hän nousisi
+tuolta yön keskeltä vuoren raskaan varjon takaa.
+
+Niinkuin paksut pimeydenkuulat pöllöt suhahtelivat ilmassa
+kirkuen veitsen-vihlovia huutojansa. Nekin olivat tähystäjille
+enteenantajina. Niin huolettomina Athenen linnut ajelivat siristen
+lentäviä lepakoita, että tähystäjien mielestä ei minkään vaaran
+pitänyt sinä yönä uhata. Muuten ne olisivat hakeneet suojaa hänen
+temppelinsä räystään alta.
+
+Muutamat istuivat Erekhteuksen pyhäkössä Athenen pyhän öljypuun alla
+sivellen vanhoilla sormillansa sen harvalehtisiä oksia, taittoivat
+silmun ja maistoivat, mutta mehua siinä ei paljoakaan tuntunut.
+Toiset olivat sulkeutuneet Poseidonin lähdekammioon ja kuuntelivat
+jännittyneinä, sattuisivatko kuulemaan loisketta näkymättömästä
+vedestä.
+
+Yö kului. Yli Hymettoksen nousi alakuun kaameankeltainen puoliympyrä
+ja aloitti valoloihtunsa. Tähystäjät katselivat sitä mykkinä, kunnes
+yht'äkkiä huomasivat, että Athene Poliaan temppelin pylväiden
+varjossa liikkui joku. Äänettömästi olento hiipi eteenpäin ohi
+tytönpatsaiden. Silmänräpäyksen ajaksi syttyi sen pään kohdalle
+kipinän verran valoa, mutta sammui heti jälleen. He tuijottivat sitä
+uskaltamatta sanoa sanaakaan tahi liikahtaa, jumalatarko siinä itse
+kiersi taloansa tarkastaen, koska kaikki hänen palvelijattarensa
+olivat paenneet. Länsisivulta olento hävisi sisälle temppelin ovesta,
+joka äänettömästi painui kiinni hänen jälkeensä.
+
+Yö kului edelleen. Kuunkaari laski taas, kunnes se ajelehti kuin
+rantautuva vene näköpiirin reunassa. Vanhukset aukoivat silmiänsä ja
+seisoivat liikahtamatta, kumaraan painuneina, kädet keihäänvarsien
+nojassa. Pöllöt olivat menneet levolle, lepakot lakkasivat
+lennostansa. Mutta kaukaa kuolleesta, tyvenestä ilmasta kuului
+hymisevää surinaa, niinkuin näkymättömän mehiläisparven, joka lentäen
+vaeltelee kummulta kummulle etsimässä pesänpaikkaa.
+
+Porttien suojassa nukkuivat vanhat Ateenan miehet raskaan salpahirren
+takana ja unohtivat persialaiset unessansa. Erekhteuksen huoneessa
+kuorsasi uupuneita miehiä. Vartijat olivat istuutuneet pohjoismuurin
+reunalle ja torkkuivat nyökähdellen vanhoissa nukkavieruissa
+vaipoissansa.
+
+Mutta Athene Poliaan temppelistä tuli olento taas näkyviin. Se
+liikkui pitkin eteläsivun pylväsrivejä, livahti alas portaita
+ja liiteli kepeästi yli pihapaasien, kunnes saapui suurelle
+ulkoalttarille, nousi sille ketterästi ja seisoi siinä myöhäisen yön
+hetkenä kuin patsas tähystämässä pohjoista ilmaa.
+
+Käännähtämättä se seisoi ja katseli kohden Brilettoksen
+pimeänpeittämää harjua, jota tähtien hohde reunusti. Aikoivatko
+tähtisilmät siellä liikkua, liukua alas vuoren rinnettä? Yht'äkkiä
+välähti kipinä Lykabettoksen juurella, joka leveänä keilana varjosti
+taivaan säteileviä tähtikuvia. Kipinä jakaantui ja siitä syntyi
+monta, hetki senjälkeen näkyi säkenöivä viiva. Virvatuletko siellä
+tanssivat? Liekit yhtyivät ja järjestyivät. Kipinät kasvoivat
+hehkuviksi tulinuijiksi ja nuijat leiskuttelivat liekkejä, kunnes
+vihdoin kokonainen virta tulisia pisteitä vyöryili läpi yön suoraan
+kohti Akropolista.
+
+Ja alttarilla seisova olento kohotti yht'äkkiä pöllönhuudon niin
+villin ja vihlovan, että kaikki Ateenan vanhukset säikähtivät
+hereille unestaan ja itse huudosta ymmärsivät, että vaara uhkasi.
+Kaikki syöksyivät linnankentälle ja huomasivat tulikärpästen tanssin
+laaksossa. Mutta niin pimeä oli vielä, että he eivät oikein voineet
+arvioida etäisyyttä, ennenkuin se, minkä he luulivat olevan kaukana,
+yht'äkkiä tuli niin lähelle, että he kuulivat tuon lähenevän virran
+pauhun. Mehiläisparven surina muuttui yht'äkkiä marssivan sotajoukon
+pauhuksi, joka hyökynä läheni ja nousi itse Akropoliin muureja
+vastaan.
+
+Xerxes! Xerxes! Suurkuningas -- tulella ja miekalla. Kauhu humahti
+läpi yön, niinkuin kulkeva kulo, joka uhkasi niellä kaikki.
+
+Muutama hetkinen senjälkeen hyökylaine löi propylaiain kiviä.
+Vanhukset seisoivat portin takana keihäät tanassa ja paljaat
+miekat vapisevissa käsissänsä. Mutta persialaiset olivat vakavasti
+päättäneet vallata linnan. Ylös pitkin jyrkintä polkua Aglauroksen
+temppelin kohdalta heidän onnistui kiipeillä muurien juurelle. Ja
+porttia he kävivät avaamaan tulen kaikki-aukaisevalla avaimella.
+Soihdut yhtyivät yhdeksi ainoaksi jättipolyypiksi, jonka liekehtivät
+imulevyt syöpyivät läpi puun ja saivat keihäänkärjetkin hehkumaan.
+
+Kun puolustajat näkivät vainolaisten sankan joukon nousevan
+kohden Aglauros-temppeliä, niin he hyppäsivät yli muurien.
+Silloin jo porttikin oli murtunut, puumuuri sortui ja surmantyö
+alkoi. Vihollisvirta nousi yli kaikkien esteiden. Muutamassa
+silmänräpäyksessä Akropolis hukkui tuhansien persialaisten tulvaan.
+Nuoleskelevia tulisoihtuja kuljetettiin kaikkialle, ne leimahtivat
+roihuavaan tuleen siellä, mistä ravintoa löysivät, mutta sammuivat
+nokeensa vasten marmoria ja kiveä.
+
+Aurinko nousi. Helioksen nuolet pyyhiskelivät Akropoliin lakea. Mutta
+ei kukaan huomannut auringonjumalan saapumista. Toinen kuningas
+saapui vaunuissansa. Ruoskat pieksivät hänelle avaran tien.
+
+Sadat kädet raivasivat syrjään propylaiain hiiltyneet pölkyt.
+Suurkuningas pysähtyi linnan alle, mutta ei tahtonut nousta
+vaunuistansa ja kävellä jalkaisin ylös. Lautoja laskettiin pitkin
+jyrkkiä portaita. Kuului kiskovien hevosten läähätys, kun ne
+ponnistelivat liukkailla kivillä. Mutta yhä uusia hevosia hapuili
+ylös. Siinä ei enää ollut kahdeksan- ja kuusitoistavaljakoita.
+Sadoittain hevosia ajettiin ruoskaniskuilla ylös portaita, niin
+että niiden paasista kaviot tulta iskivät. Ja vihdoin rynnistivät
+juhdat rymisten läpi portin, vetäen perässään Xerxeen vaunuja, jotka
+jymisten vyöryivät pitkin Akropolis-kenttää.
+
+Taivaalle kohonneen auringon valossa suurkuningas seisoi uljaana
+ja ylpeänä pidellen vaununkehän kultaisesta kahvasta ja tuijotti
+ympärillensä suurin, ahmivan avonaisin silmin. Niiden katse ei
+suuntautunut sivuillepäin, ei kohden Lykabettosta ja Hymettoksen
+auringonvälkkeisiä kallioharjanteita, ei persialaisten hyökyävään
+joukkoon, joka yhä edelleen kiemurrellen läheni Ateenaa Pentelikonin
+puolelta. Hänen silmänsä kiertelivät Akropoliin ahdasta aluetta,
+jossa ne kuohuvassa vahingonriemussa ahmien katselivat kaikentuhoavaa
+hävitystyötä.
+
+Pylväät sortuivat, patsaat kaadettiin. Persialaisten kirveet
+iskivät kuvia, niinkuin ne olisivat olleet eläviä ihmisiä. Kaikilta
+tytöiltä Athene Poliaan pylvästössä iskettiin rikki polvet, niin
+että yläruumiit suistuivat silmilleen kätkien kasvojensa ikuisen
+hymyn. Päät lentelivät kuin teloittajan miekan tiestä. Niiden vatsat
+halkaistiin. Kaulaan osunut isku kilpistyi lennättäen sirpaleita.
+Kädet, jotka pitelivät omenoita, lyötiin poikki. Marmori luhistui
+rymyten niinkuin sortuva raunio. Mutta verta ei tullut. Nämä olennot,
+joita nyt kaadettiin, olivat vain kuolleita, elottomia esineitä,
+jotka vastustelematta vaipuivat kokoon, kauniissa jäykissä silmissään
+aina sama utelias hymy.
+
+Yli temppelien ja talojen kävi soihtujen voittokulku. Kirveet
+kaasivat, mitä kaadettavissa oli. Sitten heitettiin pikeä ja risuja
+pyhäkköihin ja suitsuavat alttarit sytytettiin tuleen, niin että
+liekit vihdoin särkivät kaikki katot. Jumalattaren pyhä öljypuukin
+joutui tulen uhriksi -- vanhan rungon mehu kiehui ja lehdet
+käpristyivät niinkuin palaneet sormet.
+
+Xerxeen vaunut olivat pysähtyneet Athene Poliaan temppelin edustalle.
+Hän ymmärsi tulleensa päätemppelin eteen. Ymmärtämättömänä hän
+katsahti päädyn vahvavärisiä marmorikuvia, nousi sitten vaunuistansa
+ja kiipeili yli kaatuneiden patsaiden suurta, suljettua pronssiovea
+kohden.
+
+Persialaiset väistyivät syrjään ja heittäytyivät kasvoilleen
+hänen jalkainsa juureen. Hän löi sauvallansa oveen, mutta se ei
+liikahtanut, ennenkuin kaksi persialaista päällikköä riensi avuksi ja
+sysäsi sen auki.
+
+Kuninkaallisessa jalokivikoristeisessa puvussansa, joka oli kuin
+kotelo hänen ruumiinsa ympärillä, Xerxes astui yli kynnyksen ja meni
+yksinään hämärään jumalanhuoneeseen, kunnes odottamattansa silmiensä
+edessä näki sen kaupungin jumalattaren, jota vastaan hän taisteli.
+
+Athene! Itse Pallas Athene siinä oli. Hänen vanha kuvansa, jonka
+nuo hullut kertoivat pudonneen taivaasta. Siinä jumalatar seisoi
+jäykkänä, korkeana, liikkumattomana, valtavan suuri nukke, joka oli
+häntä itseänsä monta kertaa pitempi, veistetty puusta, joka oli
+vanhuuttansa ruskettunut; siitä oli väri lohkeillut, madot olivat
+tehneet siihen reikiänsä, ja kuitenkin se oli majesteetillisen ylevä,
+niin että hänen piti kallistaa päätänsä taaksepäin nähdäksensä sen
+pään. Kullalla silattu haarniska, jota käärmeet reunustivat, peitti
+rinnan olkapäiltä alas asti. Kaksi suurta jäykkäkatseista silmää
+katsoi kauas yli hänen tiaransa. Korkeakypäräisessä päässä oli suuri
+tähkäinen seppele. Selässä riippui helakanpunainen vaippa, ohut
+kuin huntu. Kankeilla jaloillansa hän siinä seisoi uhaten, oikea
+käsivarsi koholla ja kultainen keihäs suoraan eteenpäin ojennettuna.
+Mutta vasenta kättänsä hän nojasi suureen kilpeen, jonka katveesta
+käärmeenpää väijyen katseli. Matalalla alttarilla kuvan edessä paloi
+yksi ainoa pieni lamppu, joka riippui hopeaisen öljypuun muotoisessa
+tukipuussa.
+
+Xerxes katseli sitä kauan. Kunnioitusta ei hänessä herännyt. Hän
+näki selvästi madonreiät ison nuken ruumiissa. Hän käänsi päätänsä
+ja huusi: "Soihtuja!" Hän tarttui yhteen niistä, joita hänelle
+ojennettiin, ja vei sen palavana puukuvan takana olevaan viittaan.
+
+Liekki lensi nuolaisten pitkin patsaan selkää. Mutta esille liekistä
+astui samassa hetkessä täysissä aseissa oleva olento aivan sen
+patsaan näköinen, jonka hän edessänsä näki. Synnyttikö kuollut
+jumalatar elävän? Kultainen aigidi-panssari oli sen harteilla
+niinkuin kulmikas kaulus. Kypärä oli tiukasti päässä, korkea, kaareva
+joutsenenkaula kannatti valtavaa töyhdön koristamaa kypäräpäätä.
+Vasen käsi kohotti kilpeä, mutta oikea oli nostettuna kypärään ja
+piti uhaten keihästä valmiina pistoon.
+
+Xerxes seisoi kuin lamautuneena soihtu kädessänsä. Ei se ollutkaan
+mikään nukke. Nuo silmät elivät valkeissa kasvoissa. Tämä
+ruumis hengitti. Nämä kädet liikkuivat. Keihäänsä olento sysäsi
+helakanpunaiseen viittaan ja repäisi sen yhtenä ainoana liekkinä alas
+jumalankuvan harteilta, se paloi yhtenä ainoana roihahduksena ja jäi
+makaamaan sinisenä liekkinä lattialle. Sitten hän astui kuvapatsaan
+eteen. Säteilivätkö hänen askelensa kuumuutta? Oliko keihään kärki
+valkoisen hehkuva? Se hipaisi polttaen kuninkaan otsaa. Yksin
+kilvenreunakin näytti hehkuvan. Suojaten hän ojensi kilven alttarin
+yli. Kun hän siirtyi siitä eteenpäin, ei lamppu enää riippunut
+hopeapuussa. Pronssikengissäkö hän käveli? Hänen jokainen askelensa
+kalskahti, ja persialaiset, jotka olivat langenneet kasvoillensa
+maahan katsellessansa kiellettyä näkyä, tunsivat väreilevän kuumuuden
+henkäisevän vastaansa, kun nuo jalat astelivat ohitse.
+
+Xerxes jäi paikalleen, mutta kääntyi hänen jälkeensä ja näki hänen
+etenevän, läpi temppelikammion, kohden ovea, keihäs ojennettuna
+kohden ulkoa pylväiden välitse siintävää sineä.
+
+Kahtaalle väistyivät persialaiset hänen tieltänsä, pelon valtaamina
+katsoen tuota pronssinkalskahtelevaa naista, joka keihäs tanassa
+kulki kohden näkymätöntä päämäärää. Ne, jotka eivät langenneet
+kasvoillensa, tunsivat kuin salama olisi vihlaissut heiltä
+selkäytimen sulaksi. Xerxes yritti huutaa ja käskeä ottaa kiinni
+hänet. Mutta huuto takertui hänen kurkkuunsa, ja hänen kätensä, joka
+jo ojentui, jäi neuvottomana asentoonsa.
+
+Nyt hän oli pyhäkön ulkopuolella ja kulki yli silvottujen
+kuvapatsasten, joiden murtopinnat kimmeltelivät aamuauringossa
+niinkuin lumikiteet tuhansin välkkyvin jyväsin. Kuolevat ateenalaiset
+nousivat kyynärpäilleen katsoaksensa hänen jälkeensä. Yksi
+kaatuneista vanhuksista kiskoi silmänsä auki punaisen verivirran
+alta, jonka hyyde peitti hänen näkönsä, ja huusi raikuvalla äänellä:
+"Athene -- Promakhos!" ja vaipui sitten maahan ja katse sammui.
+
+Huudon kuuli ja ymmärsi jokainen ateenalainen, jonka korvat vielä
+ääniä havaitsivat. Kuolevien muminasta kuului yhäti: "Athene
+Promakhos -- Athene Promakhos! Athene on taistellut linnansa
+puolesta."
+
+Niin, itse Athene asteli yli Akropoliin -- hän, joka yöllä oli
+tähystäen seisonut suurella alttarilla ja johon yksikään barbaari
+ei uskaltanut satuttaa kättänsä. Yht'äkkiä hän seisoi pohjoisen
+rinteen muurinharjalla. Aurinko välkkyi hänen panssarissaan ja
+hänen korkeassa kypäränharjassaan, jonka pitkä töyhtö riippui
+hänen selällensä. Pitkin muurinharjaa hän asteli kohden länttä. Ei
+ainoakaan persialainen tohtinut ojentaa keihästänsä häntä vastaan, ei
+ainoakaan skyyttalainen tähdätä häntä nuolellansa.
+
+Lautavarustuksen eteen hän pysähtyi, kääntyi hetkeksi katsomaan
+raastettua linnanpihaa, näki nuoleskelevat liekit ja tupruavan savun.
+Sitten hän siirtyi askeleen syrjään ja hävisi syvänteeseen. Ei kukaan
+kiivennyt ylös katsomaan hänen menoansa. Näky oli poissa. Jumalatar
+oli jättänyt linnansa. Athenen pyhä lamppu katosi hänen mukanansa.
+Athene Promakhos oli puolustanut pyhäkköänsä. Hän oli pelastanut
+ikivanhan kuvansakin. Sillä Xerxeessä heräsi kunnioitus tuota
+olentoa kohtaan, joka niin äkisti oli saanut suojatuksi puupatsaan
+palamasta poroksi. Hän katsoi noita suuria kasvoja, mutta noissa
+kahdessa jäykässä silmässä ei näkynyt katsetta. Ja vielä riippui
+keihäs korkealla kuninkaan pään yläpuolella; hänestä tuntui, että
+sen kärki vapisi. Pyhät voimat vallitsivat tällä paikalla. Hän kulki
+hitaasti takaisin ulos temppelistä ja antoi oven paukahtaen sulkeutua
+jälkeensä. Sitten hän löi sauvallansa oveen ja kielsi ketään
+persialaista sen jälkeen sitä avaamasta. Hän oli ollut jumalattaren
+vieraana hänen omassa huoneessansa. Nyt tällä piti oleman rauha.
+
+Hyvillä mielin hän katseli hävitettyä ja poltettua linnaa,
+missä kaikki, minkä kaataa saattoi, oli kaadettu maahan, missä
+epäjumalankuvat makasivat hänen jaloissansa, nuo kuolleet, pöyhkeät
+kivet.
+
+Hän kulki ruhjottujen patsaiden keskitse ja potkaisi halveksien
+saframinkeltaisilla, smaragdikoristeisilla kengillänsä kaatuneiden
+tyttöjen paksupalmikkoisia päitä, jotka viruivat siinä nenä poikki
+ja tuijottivat taivaalle punaisine poskineen ja ikuinen hymynsä
+huulillaan. -- Kurjaa kansaa, hän ajatteli, nämä ateenalaiset, jotka
+tekevät jumalistansa ihmisiä ja ihmisistänsä jumalia ja asettavat
+jumaliensa huoneiden edustalle naisia, koristettuja kuin tanssiin,
+melkeinpä tanssiviakin, kasvot häpeämättömästi paljaina. Kuinkapa
+voisivat henget asua sellaisissa paikoissa? Eikä pyhäkkö kuitenkaan
+ole haaremi. Me persialaiset kätkemme öiset ilomme ja verhoamme
+naisemme emmekä aseta niitä nähtäviksi niinkuin orjamarkkinoilla.
+Me kunnioitamme korkeita ja pyhiä asioita ja taivumme näkymättömän
+edessä. Näiden helleenien pitää nähdä kaikki ja antaa kaikelle oman
+kurjan ruumiinsa pieni muoto. Minkälaisia nukkia ja mörköjä ne
+pystyttelevätkään ja sanovat jumaliksi ja jumalattariksi. Madonsyömiä
+ja hiirenjyrsimiä -- järjettömille lapsille sopivia leikkikaluja.
+
+Mutta jotakin jumalallista oli kulkenut ohi hänen silmiensä -- liekin
+leimahdus, kipinä keihäänkärjestä, jotakin mykkää ja liikkumatonta.
+Kunnia olkoon niille voimille, joita emme näe ja jotka eivät anna
+itseänsä loukata! Xerxeen silmät kostuivat. Keskellä voitonhumalaa ja
+kostonhimonsa hartaasti odotettua tyydytystä hän tunsi ikävää omaan
+Susaansa. Hänen silmänsä kostuivat -- hän muisti äitiänsä Atossaa,
+Kyroksen tytärtä.
+
+Xerxes astui alas Akropoliilta katselemaan Ateenaa, ennenkuin
+kaupunki ryöstettäisiin ja annettaisiin tulen ruoaksi.
+
+Ensin hän ajoi torille, missä hän katseli tyranninmurhaajien
+Harmodioksen ja Aristogeitonin kuvapatsaita ja käski kuljettaa ne
+Susaan.
+
+
+
+
+XXVIII.
+
+Klepsydra.
+
+
+Eräässä savuavan linnanpihan alaisessa luolassa istui Athene
+Promakhos.
+
+Kallionlohkareet olivat kätkeneet hänet hänen hyppäyksensä jälkeen,
+ja pitkin kapeita kiveenhakatuita portaita hän oli astunut alas
+klepsydraan. Hämärää luolaa valaisi pieni temppelilamppu, jota hän
+oli kantanut suuren pyörökilven suojassa, mutta sitten laskenut
+kädestänsä kaivon reunalle. Pronssikansi oli nostettu aukolta ja
+pieni lepattava liekki leikkasi pitkän valojuovan alas syvyyteen.
+
+Athene Promakhos oli ottanut kypärän päästänsä. Hänen tukkansa ei
+ollut tyttömäisissä pitkissä palmikoissa. Sen raskas vaaleanpunertava
+rikkaus oli päässä sykeröllä, kypäränkuvun muodon mukaisella. Mutta
+se ei ollut mikään kuva, joka istui leväten klepsydra-luolassa.
+Naisellinen olento se oli, lihaa ja verta. Vielä nuoret kasvot,
+valkeat öiden valvomisesta, herpautuneet väsymyksestä, katselivat
+suurin unettomin silmin näkymättömän maailmaa. Hän oli täyttänyt
+temppelivelvollisuutensa ja pelastanut jumalattaren pyhän lampun
+persialaisten surmanlyönniltä. Piilossa olevassa luolassa eli sen
+pieni liekki niinkuin itse jumalattaren kalpea ja sairas haamu. Sen
+tuli lepatti ohuessa sydämessä, mutta lamppu oli öljyä täynnä, hän
+oli itse edellisenä yönä pitänyt siitä huolen, vieläpä pelastanut
+pienen öljylekytoksen panssarinsa kätkössä, jotta hänellä olisi
+ravintoa liekille.
+
+Kaivon syvyydessä kuohuu ja välkkyy elävä vesi. Hän kumartuu yli
+reunan, mutta hänen katseensa ei kanna sinne asti, hän vain kuulee
+sen, niinkuin se olisi hänen oman ruumiinsa verta. Täällä hän tahtoo
+istua, kunnes persialaiset ovat poissa, jos ne koskaan Hellaan
+jättävät. Mutta jos niiden valta jää pysyväksi, niin hän on näkevä
+jumalattaren lampun kuolevan ja itse kuoleva, kun klepsydran vesi ei
+enää voi häntä hengissä pitää.
+
+Nyt tuolla yläilmassa maailma sortuu raunioiksi. Viimeinen
+näky siitä oli temppelien tulimeri. Barbaarit eivät ole mitään
+säästäneet. Hän näki heidän soihtunsa nousevan yksin linnan
+suojelusjumalattaren taivaasta pudonnutta kuvaa kohden. Sekin lienee
+jo kauan sitten hiiltynyt. Jumalattaren keihäs ei pudonnut suhisten
+alas pysähdyttämään röyhkeitä tunkeilijoita. Eikä Poseidon ajanut
+ylös Salamiinlahdesta tuliharjaisilla merihevosillaan ja kolmikärki
+suunnattuna kohden Ateenan hävittäjiä. Niinkuin pyörremyrsky oli
+barbaarilauma kulkenut yli Hellaan silpoen ja särkien kaiken
+tieltänsä, ryöstäen mukaansa tahi jaoittaen maahan. Ehkäpä se on
+jo saapunut Spartaan ja riehahtanut läpi Taygetos-laakson tappaen
+kaiken elämän, paiskaten sen kallioon, ennenkuin se ennätti päästää
+äännähdystäkään.
+
+Hän tunnustelee sydäntänsä, niinkuin olisi jotakin hänessä itsessään
+surmattu.
+
+Olympiankin ne varmaan hävittävät. Pysähdyttävät juhlan, jota kansa
+surutonna viettää, tuo hullu ja kevytmielinen, niinkuin uhkaavien
+aseiden kalske voisi hukkua juhlaleikin pölyyn. Samalla hetkellä,
+jolloin barbaarit tulvana kulkevat yli maan, he leikkivät kuin
+järjettömät lapset, juoksevat kilpaa ja pieksävät nelivaljakoltansa
+ympäri kilparadan kääntöpatsaita, aivan kuin voisivat paeta kuolemaa
+ja orjuutta.
+
+Hän muistelee mennyttä aikaa. Kolme olympiadia. Hän näkee jälleen
+edessänsä radan, simpukansekaisella hiekalla peitetyn. Hän
+kuulee lähtöön käskevän huudon, ja hän näkee itsensä juoksemassa
+kuusitoistavuotiasten tyttöjen joukossa, vilisevässä vauhdissa,
+tuulen vilahdellessa hänen lyhyen ihokkaansa villan alle. Hän näkee
+juoksemassa miehen, levollisin, pitkin askelin, miehen sitkeän ja
+kärsivällisen, jota eivät kannusta kilpaveljet, vaan oma sisäinen
+olemuksensa.
+
+Toisenkin juoksun hän näkee silmäinsä edessä: hän näkee itsensä
+juoksemassa kuin pakenevan hirven -- ja takaa-ajajan niinkuin
+metsästäjän, jonka kuuma henkäys pistäen polttaa hänen selkäänsä,
+kunnes hän itse yht'äkkiä kääntyy ja kaatuu hänen syliinsä kädet
+nyrkkeihin puserrettuina ja koko ruumis täynnä vastustushalua.
+
+Hänen rintansa kohoilee rauhallisesti nyt, kun hän muistelee tuota
+yhtymystä ärsytetyn jumalan kanssa, suuttuneen metsästäjän, joka
+ahmivalla verenhimolla ottaa haltuunsa saaliinsa ja painaa siihen
+voimansa merkin.
+
+Merkki hänen olemukseensa oli jäänyt niinkuin raivoisan jumalan
+voimasyleilystä. Ja niinkuin jumalain valtaamat maalliset naiset
+hänkin oli synnyttänyt lapsen. Mutta kohtalo oli sen häneltä
+riistänyt -- ei hylätäksensä sen kuolemaan tahi antaaksensa sen
+kasvaa kaukaisissa seuduissa idolialaisten nymfien keskellä, vaan
+antaaksensa sen kasvaa maailman kovimman kurin alaisena. Hänen pienet
+poikansa olivat kaikista veren siteistä vieroitetut. Isänä heillä oli
+syssitian kovat kivivuoteet ja äitinä karkeat villamekkonsa. Ruoska
+oli heidän holhoojansa. Ei kukaan omainen heitä koskaan syliinsä
+sulkisi. Hän oli päästänyt heidät luotansa, koska heillä ei ollut
+isän käsivarsia leposijanansa, ei kodin aurinkoa lämmitelläksensä
+itseänsä. Kaikki Spartan isät olivat ankaria eivätkä hyväilyjä
+tuhlanneet. Mutta hänen lastensa isä ei edes ollut halunnut nähdä
+niitä. Hän pysyi kaukana niistä, kuin ne olisivat olleet jumalain
+lähettämä rangaistus eikä siunaus. Vain yhden ainoan kerran oli
+hänen kohtunsa maistanut hedelmöittymisen suloa. Oliko se Artemiin
+rangaistus siitä, että hän nuoruuden vallattomuudessa oli astunut
+hänen pyhään lehtoonsa, ottanut jumalattaren kiristämänsä rakkauden
+valan todistajaksi.
+
+Tuhat kertaa suurempi rangaistus oli kuitenkin Hellasta kohdannut,
+kun se ei ollut äidinvelvollisuuksiansa tuntenut, vaan jättänyt maan
+autioksi ja puolustajitta, ja kun kavaltajat olivat myyneet sen ja
+opastaneet barbaarit sen kaikkein pyhimpään. Kaikki olivat pettäneet
+isiensä maan ja jättäneet jumalain pyhäköt vihollisten liekkien
+ruoaksi.
+
+... Hän ei tietänyt, kuinka kauan oli istunut täällä klepsydran
+ääressä. Mutta kohta oli öljyastia tyhjä. Silloin sammuisi Athenen
+pyhä lamppu ja ikuinen pimeä huuhtoisi pois hänen pyhän kaupunkinsa
+viimeisen muiston.
+
+Vain kaksi kertaa hän oli klepsydran pimeästä syvyydestä juonut vettä
+virvoittaaksensa polttavaa kurkkuaan. Se oli kylmää, mutta se oli
+maistunut suolaiselta ja katkeralta eikä sammuttanut hänen janoansa.
+Ehkäpä hän ei enää näkisi päivän valoa, vaan kuolisi yhdessä tämän
+lampun kanssa. Silloin hän vaeltaisi Hadekseen ja ehkä varjojen
+lukemattomana vilisevästä joukosta tapaisi yhden, jonka hän elämässä
+oli kohdannut vain kolme kertaa, mutta jota hän kuitenkin oli
+rakastanut korkeammin kaikkia muita kuolevaisia. Silloin hän pyytäisi
+varjolta anteeksi pakolla ottamaansa valaa.
+
+Eikö jo tämä luola, jossa lampun pieni liekki lepatti aavemaisesti,
+ollut Hades? Eikö tuo ollut Lethe, joka solateitänsä solisi
+syvyydessä hänen allansa, unohduksen lähde, josta hän oli juonut?
+Oliko kuolema, iäinen kuolema, muuta kuin kaiken unohdus? Ja eikö
+hän jo ollut unohtanut kaiken, mitä oli kaupunkiin jättänyt:
+jumalattaren, jota oli palvellut, linnan, jonka liekit olivat
+nielleet -- kaiken -- kaiken -- vain ei yhtä ainoata nimeä. --
+Omaansa hän ei enää muistanut.
+
+Varjoko hänen sivullensa kuin varkain ilmestyi? Hän oli kuullut
+jonkun tulevan alas kivisiä portaita, ikäänkuin laahustaen ja
+kuitenkin keveästi -- vaeltavan varjon, painottoman, mutta kuitenkin
+surua täyden. Kauan hän oli tuntenut sen takanansa. Persialainen ei
+olisi voinut hänen kätköänsä löytää. Joku varjo se lienee ollut, jota
+veti puoleensa syvän, kylmän kaivon yö.
+
+Hän avasi silmänsä ja katsoi ylöspäin. Siinä seisoi varjo: perin
+vanha mies, valkeata tukkaa ja partaa, suuret, verhokatseiset silmät
+tuuheiden kulmakarvain alla, jotka olivat kuin kaksi lumiharjannetta
+kahden järven rannalla, ja vielä vereväntuore suu keskellä parran
+talvista viidakkoa.
+
+Kauan he katsoivat ääneti toisiansa niinkuin kaksi mykkää varjoa,
+joiden kielet ovat kuihtuneet suussa. He kuuntelivat ja kuulivat kuin
+kielten soivan klepsydran sisältä. Ja vihdoin nousi ääni keskeltä
+väräjävän hämärän, joka heitä ympäröi.
+
+"Kuka olet, nainen? Ja mitä teet täällä?"
+
+"En tiedä sitä", vastasi hän. "Olen unohtanut kaiken."
+
+"Vain murrettasi et ole unohtanut, joka sanoo samaa kuin pukusikin,
+että olet maan tyttäriä. Kenen ovat nämä aseet?" hän kysyi edelleen
+ja otti keihään käteensä. Sen yläpäässä oli koukku, hän ripusti
+kypärän siihen ja laski sen kaivoon.
+
+"Jos klepsydrassa vielä on vettä Hellaan lapsille, niin ei ole
+jumalainkaan armo vielä lopussa", sanoi hän ja antoi keihään hiljaa
+painua syvyyteen. Kuului loiskahdus ja pian senjälkeen hän varovasti
+veti vettätäyden kypärän takaisin.
+
+"Juo", sanoi hän ja ojensi hänelle kypärän. "Tahi jos sinulla on
+nälkä, niin ota tämä kourallinen viikunoita, jotka juuri tänä päivänä
+olen poiminut Kolonoksen kauniisti viheriöivän Demeterin poltetun
+temppelin äärestä."
+
+Nainen pyyhkäisi otsaansa. Tuo kirkas, pyöreä ääni täytti hänet
+elämällä ja ikäänkuin valoi verta hänen muistiinsa.
+
+"Meedialaiset?" kysyi hän. "Meedialaiset?"
+
+"Niin. Meedialaiset ovat täällä vielä", vastasi vanhus. "Niitä
+vilisee Faleronin rannalla, katsellen laivojansa, jotka purjehtivat
+kohden Salamista. Siellä on taistelu tapahtuva -- jospa Themistokles
+johtaisi sen voittoon! Linna tässä päällämme on autio. Tuli on
+syönyt mitä saattoi. Minä seisoin palopaikoilla ja katselin merelle.
+Laivat työntyivät laumana kohden Salamista, niinkuin lokit kohden
+pesimäpaikkojaan. Ne ovat teroittaneet nokkansa. Laivankärjet
+välähtelevät ja uppoavat laivankylkiin. Suurkuningas asettuu
+istumaan Faleronin rannalle, kirjurit ympärillänsä, ja on katseleva
+persialaisten urotöitä."
+
+Vanhus istuutui kaivonreunalle ja joi Athenen kypärästä. Kumpikin he
+kuuntelivat kauan ääneti, mutta ei hiiskahdustakaan tullut ulkoapäin
+ja vain klepsydran veden solina kuului hiljaisessa luolassa.
+
+"Sano minulle, kuka olet, Ateenan nainen", sanoi hän vihdoin.
+
+"Minä en ole Ateenasta", vastasi hän. "Mutta ei kukaan Lakedaimonissa
+enää muista minun nimeäni."
+
+"Kuinka sitten olet tullut tänne Eurotaan rannoilta?"
+
+"Pyhyydenloukkauksen tähden lähdin maastani. Vuosikaudet olen
+palvellut jumalatarta tuolla ylhäällä. Päivin ja öin vartioin hänen
+pyhää lamppuansa ja pelastin sen persialaisten käsistä. Tuossa on
+lamppu, niinkuin näet."
+
+"Sinä olet hyvin palvellut jumalatarta. Mikä on pyhyydenloukkauksesi?"
+
+"Minä rikoin neitseellistä Artemista vastaan. Tahdoin olla vaimo,
+mutta minusta tuli vain äiti."
+
+"Etkö ole ollut naimisissa?"
+
+"Olen, mutta en ole koskaan tuntenut miestäni."
+
+"Onko hän kuollut?"
+
+"Minä en tiedä."
+
+"Oliko hän lakedaimonilainen?"
+
+"Oli."
+
+"Oliko hän mukana porttien taistelussa?"
+
+"Minä en sitä tiedä. Kuka tuntee kaatuneet?"
+
+"Minä olen paluumatkalla kotiin Spartaan, ja minulla on heidän
+nimensä kirjoitettuna. Oma poikani oli niiden joukossa."
+
+"Tiedätkö, että hän oli siellä?"
+
+"Minä luin hänen ruumiinsa haavat."
+
+"Sinä tunsit hänet?"
+
+"Tunsin. Ja oli hänellä nimensäkin pienessä nahkapalasessa."
+
+"Oliko pojallasi ihopiirroksia ruumiissansa?"
+
+"Ei ollut. Oli vain suikale hirvennahkaa hänen sydämellänsä.
+Persialaiset olivat antaneet hänen pitää sen. Sillä se ei ollut
+mikään koristus. Se on melkein kuin vyö. Ja siinä on hänen nimensä
+piirrettynä yhteen hänen vaimonsa nimen kanssa."
+
+"Vaimonsako?" kysyi nainen kiihtyneenä.
+
+"Niin, niin siinä on", vastasi Hermofantos ja otti viittansa poimusta
+kapean ja kurttuisen vyönsuikaleen.
+
+Nainen sieppasi sen häneltä, kiersi sen auki ja piti sitä aivan
+öljylampun pienen värisevän liekin vieressä. Veri sai hänen valkeat
+kasvonsa hehkumaan, kun hän luki: "Minä arkadialainen Narkissos,
+Eufranorin poika, vannon Artemiin pyhäkön ääressä..."
+
+Hänen silmänsä sulkeutuivat, hänen kätensä vaipuivat.
+
+Hermofantos sanoi hiljaa:
+
+"Se on niinkuin veljeysvyö kahden ihmisen välillä, jotka toisillensa
+lupaavat samaa."
+
+Nainen nyökkäsi, käänsi suikaleen helmassansa ja luki silmät
+suljettuina: "Minä Nikarete, lakedaimonilaisen Kleombrotoksen tytär,
+vannon Artemiin pyhäkön ääressä, että otan miehekseni arkadialaisen
+Narkissoksen, Eufranorin pojan... Jumalatar on kuullut sen", lisäsi
+hän kuiskaten itkevin äänin.
+
+Kyyneliä tippui hänen silmistänsä. Hän tarttui rintoihinsa ja änkytti:
+
+"Tämän vyön sinä löysit Thermopylaista?"
+
+Hermofantos vastasi:
+
+"Nikarete, hänen oikea kätensä pusersi sitä hänen sydäntänsä vasten."
+
+Ääneti he istuivat yhdessä käsi kädessä. Tunnit kuluivat. Hermofantos
+tunsi itsessänsä, milloin aurinko laski, hapuili ulos ja haki
+hetkisen perästä Nikareten.
+
+He nousivat ylös, jotta saattoivat katsella yli Akropoliin. Kuului
+melua ja pauhua Faleronista. Miehiä tuli juosten ja hyökkäsi ylös
+propylaioja. Eräs ateenalainen juoksi aukean poikki, paiskasi
+persialaisen kilven vasten särkyneitä pylväitä ja vuodatti
+voittohuutoonsa koston ja lohdutuksen sanoman jumalattarelle:
+
+"Voitto! Voitto! Meedialaiset Salamiin edustalla tuhottu --
+Eleusiista hamaan Psyttaleiaan. Voitto! Salamis! Voitto!"
+
+Auringon laskiessa Nikarete kantoi jumalattaren aseet takaisin
+pyhäkköön ja ripusti lampun puukuvan eteen, johon liekit eivät olleet
+koskeneet.
+
+Hermofantos meni Athenen pyhän öljypuun ääreen. Se oli palanut
+juureen saakka, mutta siitä oli puhjennut pitkä vesa ja siihen
+tuoreita hopeanharmaita lehtiä.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56333 ***
diff --git a/56333-8.txt b/56333-8.txt
deleted file mode 100644
index a957f9b..0000000
--- a/56333-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,9626 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Helleenit ja barbaarit, by Sophus Michaëlis,
-Translated by Einar Heikel
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Helleenit ja barbaarit
-       Romaani persialaissotien ajoilta
-
-
-Author: Sophus Michaëlis
-
-
-
-Release Date: January 7, 2018  [eBook #56333]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HELLEENIT JA BARBAARIT***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-HELLEENIT JA BARBAARIT
-
-Romaani persialaissotien ajoilta
-
-Kirj.
-
-SOPHUS MICHAËLIS
-
-Tekijän luvalla suomentanut
-
-Einar Heikel
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1920.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-     I. Eufranor ja hänen vaimonsa.
-    II. Poika.
-   III. Jumalat.
-    IV. Pan-jumalan lehdossa.
-     V. Hermofantos.
-    VI. Olympia.
-   VII. Juhlakentällä.
-  VIII. Afroditen esipiha.
-    IX. Kilpajuoksu.
-     X. Barbaarit.
-    XI. Artemiin lehdossa.
-   XII. Uusikuu.
-  XIII. Vaellus.
-   XIV. Ateena.
-    XV. Marathon.
-   XVI. Hades.
-  XVII. Sparttalaiset häät.
- XVIII. Persepolis.
-   XIX. Persialaiset.
-    XX. Hellesponton rannalla.
-   XXI. Retki.
-  XXII. Thermopylai.
- XXIII. Taistelu.
-  XXIV. Sankarikuolema.
-   XXV. Delfoi.
-  XXVI. Pythia.
- XXVII. Athene Promakhos.
-XXVIII. Klepsydra.
-
-
-
-
-I.
-
-Eufranor ja hänen vaimonsa.
-
-
-Arkadiassa.
-
-Syvälle vuorten väliin painautunut laakso. Sivuilla jyrkkäseinäiset
-rotkot. Kaikki rinteet näyttivät vievän sisäänpäin ja alaspäin.
-Laakso lepäsi itseensä vaipuneena ja nukkui, auringon hehku
-pohjallansa. Kuka tahtoi katsoa ulos yli laakson reunan, sen täytyi
-kiivetä pitkiä, eksyttäviä teitä.
-
-Huimasi ja värisytti katsojaa hänen silmätessään ulos tästä
-vuortenpainanteesta. Kauas merelle kantoi katse, suurelle,
-salaperäiselle, joka Hellaan rantoja huuhtoi. Pohjoisen puolella se
-uursi siniset poukamansa niemekkääseen maahan. Lahti vei kapeana ja
-välkkyvänä Korinttoa kohden. Valotäpliä liukui eteenpäin yli sinisenä
-värähtelevän juovan. Ne olivat laivoja, kiertämässä Peloponnesosta,
-kunnes niemeke sulki niiltä tien. Lahden takana taivaanranta nousi
-jäänhohtaviin lumihuippuihin. Ne, jotka olivat matkustelleet,
-sanoivat siellä olevan Parnassos-vuoren. Ja Thessalian harjanteet
-haihtuivat sineksi tuntemattoman maan hämärään.
-
-Mutta lännen puolella katse laskeutui laveille lakeuksille, jotka
-häipyivät merelle päin, välkkyvien vesien halkomina. Alfeios matoi
-kuin teräksenharmaa käärme Okeanoksen tyveneksi hyytynyttä pintaa
-kohden. Ja missä lakeus näytti kaikkein matalimmalta, siellä loisti
-Olympian juhlakaupunki. Temppelipylväitä ja päätyjä, keltaisia,
-auringonpaahtamia niinkuin merenvaha. Ryhmä taloja ja muureja.
-Arkadian vuorista lohottuja, joita joku jumala kuin leikillä oli
-latonut pystyyn tuonne alankoon, missä vesivirrat kaivoivat hopeaisia
-vöitänsä mehevään multaan.
-
-Mutta alhaalla Arkadian vuorten kattilassa poreili ikuinen idylli.
-Mehiläiset surisivat, lampaat ja vuohet kulkivat laitumella, ihmiset
-katselivat niitä. Laaksoissa kuljeskelivat siat röhkien sinne tänne,
-mustina liejusta ja päivänpaisteesta. Ylempänä pitkin vuorenrinteitä
-parveili lammas- ja vuohilaumoja. Laumat olivat toisinaan asettuneet
-niin tiheään auringon polttamille rinteille, että näyttivät
-yhtenäiseltä syöpäläisjoukolta, jossa vain laidoilla oli liikettä.
-Kun tultiin lähemmäksi, näkyi selkien likainen villameri. Vuohia
-juoksenteli kivien ja pensaitten keskellä. Pukeilla oli kellot
-leukaparroissaan -- joka hyppäys helähti keskellä hiljaisuutta.
-
-Laidunmaat olivat paimenkansan yhteistä omaisuutta. Siellä
-Eufranorkin kulki vuohilaumansa kanssa sinne tänne. Joka aamu
-auringon noustessa hän heräsi siihen, että sarvet kaapivat hänen
-seiniensä lautoja ja vohlat laskivat sorkkansa hänen ovellensa,
-kunnes hän, vuoteellansa maaten, veti pitkästä nuorasta, niin että
-salpa aukeni ja elukat voivat parvessa syöksyä ulos. Jäljelle jäi
-yksi ainoa vuohi, joka oli kiinni etu- ja takajaloistaan; se imetti
-hänen poikaansa.
-
-Poika makasi käärittynä käherään valkoiseen villaan, ja vuohen utare
-oli aina niin lähellä hänen suutansa, että hän rimpuillen pienillä
-kätösillään voi siihen tarttua. Neljästi päivässä isä valikoi parhaan
-utareen, täyden ja laajan kuin elämänlähde, joka ikävöi päästä
-virtaamaan. Ja vuohi sidottiin aivan pojan makuusijan päälle, ja sen
-utareen tyhjensi yksin hänen pieni imusuunsa.
-
-Eufranor oli ottanut vaimoksensa pienen tyttömäisen olennon, jonka
-olemuksesta neitseellisyys ei koskaan voinut väistyä äidillisyyden
-tieltä. Hän tarttui häneen sillä tavalla kuin olisi pelännyt
-musertavansa hänet. Hänen käsivartensa ja nilkkansa olivat kuin
-ruokoa hänen käsissään. Hän voi asettaa hänet kämmenellensä ja nostaa
-hänet ylös, kiertäen toisen kätensä hänen rintojensa ympärille.
-Niiden nuput eivät näyttäneet koskaan kasvavan. Kun hän synnytti
-ensimmäisen lapsensa, eivät ne täyttyneet maidolla. Ne olivat yhä
-yhtä kehittymättömän neitseelliset. Ne olivat kuin valkoista viatonta
-kermaa. Hänen kätensä laskeutuivat niille kuin kaksi maljaa, ja
-näytti siltä, kuin hän olisi aikonut niissä muovailla hienoimmat
-juustonsa. Mutta hän tunsi niiden tuskin paisuvan. Kävi vain heikko
-vavahdus niiden läpi, aivan niinkuin kuuman maidon kuoreutuessa.
-
-Hänen ruumiinsa pysyi aina yhtä tyttömäisen kapeana. Mies ei
-ymmärtänyt, kuinka hän saattoi kantaa lasta lanteittensa välissä. Hän
-ei ymmärtänyt, kuinka hän oli synnyttänyt ne maailmaan, nuo kaksi
-pikkuruista läpinäkyvää tyttöä, jotka hän hänelle synnytti vuoden
-väliajalla. Ne painoivat vain puolet lapsen tavallisesta painosta.
-Ne olivat kuin kaksi valkeata unta, jotka äiti oli jättänyt. Niiden
-silmien vaaleanharmaa väri oli äidin orvokinsinisen ohennutta
-kastetta. Niiden poskissa ja käsivarsissa oli samaa keltaista
-silkkiuntuvaa kuin hänenkin, mutta niin hienoa, että se auringon
-loisteessa hävisi silmistä. Ne hapuilivat rinnanpäätä niinkuin pientä
-kovaa ja tyhjää hedelmää. Hän piti niitä vuohen utareilla, mutta ne
-eivät käyttäneet pieniä suitansa oikein tahi oli ravinto niille liian
-vahvaa. Ne kuolivat kumpikin ehtimättä oppia puhumaan. Ne ottivat
-pienten sydäntensä sanomattomat salaisuudet mukanansa hautaan. Niiden
-pienet, ohuet huulet eivät koskaan olleet yrittäneet hymyyn. Ne
-sulkivat kaukaiset silmänsä ja palasivat jälleen uneen, josta ne oli
-otettu.
-
-Mutta äiti eli yhä hentoa läpikuultavaa päivänkorennon elämäänsä.
-Eufranor syötti hänelle kultaista hunajaa. Hän otti sen pieneen
-suuhunsa, joka oli punainen kuin vertatiukkuva hedelmä. Hän voi nähdä
-hunajan luisuvan läpi vavahtelevan valkoisen kurkkutorven. Oliko
-maallinen se hento olento, jonka hän oli vaimoksensa ottanut? Itse
-Olympiasta hän oli kotoisin, Heran pyhästä temppelistä. Sieltä oli
-hän eräänä aamuna löytynyt, viimeisen ikivanhan puupylvään takaa,
-vastasyntyneenä mutta itkuttomana, hiljaisena ja hämmästyneenä,
-verhottuna yhteen jumalattaren temppelissä säilytetyistä
-hunnuista. Löytöpaikka varjeli lapsen hengen: temppelinryöstöä ja
-pyhyydenloukkausta ei luettu tuon viattoman olennon syyksi. Jumalatar
-oli ottanut hyljätyn pienen raukan turvaansa. Muuan Elis-maakunnasta
-kotoisin oleva paimen, joka juuri oli rukoilemassa, löysi lapsen ja
-otti sen luoksensa. Se kasvoi keskellä mehiläisiä ja kukkia, mutta
-pysyi yhä valkoisena ja läpikuultavana, aivan kuin olisi vanhan
-pylvään varjo yhä vieläkin levännyt hänen yllänsä.
-
-Eufranor oli vienyt hänet vaimoksensa, kun hän oli
-kuusitoistavuotias. Oli kulunut kymmenen vuotta ja hän näytti
-nuoremmalta kuin miehelään joutuessaan. Yhä vieläkin näytti hän
-hiljaa vaeltavalta kukkaselta. Hän kallisti päätänsä niinkuin
-auringon suudelmalle. Hän muistutti jotakin niistä suurista
-kevätvuokoista, joita kasvoi alhaalla Olympiassa temppelin astimien
-raoissa niissä kohdissa, joita ei mikään jalka polkenut.
-
-Tukka näytti olevan ylen suuri tuohon hienoon päähän. Se kiertyi
-raskaana kehränä ympäri päälaen; kaulan hennot piirteet katosivat
-niskan pienten tummien kiharain kiehkuraan. Ja kun hän kulki pää
-painuneena, hiipi aurinko sinne ja kätkeytyi niihin. Miehelle oli
-rakasta suudella hänen niskansa päivänpaistetta -- maustettuna ja
-kuumana se oli hänen hipiällänsä ja vastaanotti hänen suunsa, kun hän
-hengitti rintaansa auringon tuoksua hänen tukkansa alta.
-
-Meni muutama vuosi pienten kalpeitten tyttösten kuolemasta. Kevät
-kokosi jälleen hennot voimat ja toi hedelmän. Eufranorin voimakkaat
-kädet vapisivat, kun hän tunsi sen kehittyvän tuossa pienessä
-valkeassa temppeliruumiissa. Mutta hän ei rohjennut uskoa, ennenkuin
-vihdoin synnytys tuli ja hän seisoi kostean kuuma ja vavahteleva
-pieni elämä käsissään ja kantoi sen keskelle ovenraosta pilkistäviä
-auringonsäteitä.
-
-Hänen oli kumma olla. Se oli pieni vahva ja tanakkatekoinen poika,
-ja se rimpuili hänen sormiensa välissä. Ei kuten ennen valkeaa
-läpikuultavaa ja valonarkaa hipiää, jossa siniset suonet kuulsivat
-kuin kukanlehdessä, vaan tällä kertaa jotakin täyteläistä, joka
-tuntui käteen voimakkaalta, niinkuin auringon täyttämää ja hunajan
-ruokkimaa. Vastasyntynyt tuntui hänestä niin tutulta. Oli niinkuin
-hän olisi seisonut tunnustellen itseään ja käännellen omia jäseniään
-valoon. Nuo lujarakenteiset polvet, nuo kiinteät nilkat, tuo jo
-hyvinmuodostunut rinta, tuo tukka, joka valui jyrkästi kulmikkaalle
-otsalle -- siinä hän näki niinkuin kokonaisen itsensä pienoiskuvan.
-Se oli vasta puhjennut nuppu, mutta kasvuvietin muodostama, jota
-sisällä piilevä elämä jännitti. Sitä jännittävä elämä oli lähtöisin
-hänestä itsestään. Sen pojan täytyi elää. Muuten hän kuolisi itse.
-Hänen oma elämänsä tuntui kutistuvan pieneen alastomaan elämään,
-joka oli hänen käsissään. Hänelle johtui mieleen, mitä hän kerran
-oli kuullut jumalain ja kuningasten pronssikuvista, että niissä
-malmikuorensa alla oli kätkössä toinen, pienempi kuva. Tässä oli
-hänellä kädessänsä oma kuvaisensa, samaa malmiseosta, jota hän itse
-oli.
-
-Matalalta heinäiseltä vuoteelta kuului huokaus. Hän heräsi ja
-kääntyi. Nikarete makasi hymyillen hämärässä. Eufranor palasi ja
-laski lapsen hänen syliinsä. Mutta hänellä ei riittänyt voimia,
-jotta olisi siihen tarttunut. Hän ei ollut säästänyt ollenkaan verta
-itsellensä. Kaiken voiman, mikä hänellä oli pienessä, valkeassa
-ruumiissaan, oli hän kerännyt poikaan. Tämä oli imenyt auringon hänen
-hipiästänsä ja hunajan hänen sydämestänsä. Poika oli hänen hennon
-elämänsä viimeinen voimanponnistus. Nyt hän lepäsi ja oli päättänyt
-työnsä. Vain hänen murtunut ja veretön varjonsa oli jäljellä. Hänet
-oli jäykistänyt synnytyksen viimeinen sanomaton elinvoimien jännitys.
-Hän hymyili voittonsa ilosta. Mutta hän ei jaksanut kohottaa
-käsivarsiansa. Hänen pieni suunsa avautui niinkuin aukeava hedelmä,
-mutta kauniilla huulilla ei ollut pisaraakaan verta. Hän yhä vain
-hymyili. Ja kun Eufranor kallistui hänen puoleensa ja tarttui hänen
-kahteen pieneen tytönrintaansa, niin ne hänen käsissään vielä kerran
-paisuivat ja pysähtyivät kuoleman kankeuteen.
-
-Hän kaivoi itse vaimonsa haudan siihen, missä hänen majaltansa
-lähtevä kapea polku kääntyi leveämmälle maantielle. Hän antoi
-hänelle mukaan ne muutamat pienet esineet, joihin hän oli elämässään
-kiintynyt. Kun hän laski hänen hienot hennot jäsenensä hautaan
-pikkutyttöjen luokse, ajatteli hän niitäkin. Hän antoi niille
-muutamia savisia leikkikaluja, joita he eivät olleet saaneet koskaan
-käyttää, pienen kömpelötekoisen hevosen ja jäniksen ja pienen maljan,
-jonka ympärykseen joku kylätaiteilija oli maalannut kiehkuran
-peräkkäin astuvia mustia joutsenia.
-
-Nikareten hautaan pani hän myös jalkojen suojaksi pitkälle
-Hadeksen-matkalle -- hänen pienet ja kapeat sandaalinsa, jotka
-hän itse hänen jalkapohjansa mukaan oli leikannut hienoimmasta
-vuohennahasta. Keveä oli ollut hänen käyntinsä ja nuoskea nahka
-oli itseensä juonut hienon kasteen hänen valkeista jaloistansa,
-joita päivän ei koskaan onnistunut polttaa ruskeiksi. Nyt oli hänen
-kulkeminen pitkiä apeita teitä, joille elon aurinko ei enää loista.
-
-Haudalle Eufranor pystytti suuren vesiamforan, vanhimman ja parhaan
-kaikista, mitä hänellä oli, ja senkin korrentapaisessa liereässä
-kaulassa oli särö. Mutta ennenkuin hän upotti sen jalan haudan
-multaan, löi hän reiän pohjaan. Ja tähän amforaan hän uhrasi
-Nikaretelle aina uuden kuun tullen. Hän kaatoi maljan lämmintä
-vuohenmaitoa läpi sen korkean kaulan. Silloin hän tiesi, että
-vastalypsetty juoma tihkuisi läpi maan Nikareten luokse sinne, missä
-hän oli. Manalahan oli syvällä hänen jalkojensa alla, ja hänen
-vaimonsa sielu janosi, hänen suuparkansa oli ehkä avoimena kylmässä
-maassa odottamassa virvoittavaa juomaa. Hän muisti vielä aina hänelle
-maitoa viedessään hänen kauniin suunsa särkyneen ilmeen, joka saattoi
-luulemaan, että hänen oli jano, hän näki tuskaan jäykistyneen hymyn,
-hänen levätessään pyöreä, lempeä ja lapsellisen joustava kaulansa
-taipuneena, niinkuin olisi kuolema laskenut kätensä hänen niskallensa.
-
-Kun hän meni haudalle maljoinensa, johtuivat hänen mieleensä
-Hermeen-patsaat, joita hän oli nähnyt Olympiassa. Jumala seisoi
-jäykkänä ja sulkeutuneena, mutta pää hiukan kumarassa, synkkänä ja
-vakavana, omituiset kiehkurasiivet välkkyvissä pronssikannoissaan ja
-käärmesauva nojaten toista olkapäätä vasten. Silmiin oli upotettu
-valkuainen, niin että terät tuijottivat.
-
-Nyt oli Eufranorista itsestään tullut Hermes Sielujensaattaja.
-Ajatuksissansa hän seurasi Nikaretea pitkillä yksinäisillä
-mananteillä. Hän kohotti astian suullensa ja joi hänen
-maljansa suutelemalla maitoa, jonka hän sitten kaatoi korkeaan,
-pitkäkaulaiseen saviastiaan. Hän seurasi mielessänsä sen tihkumista
-läpi mullan, kunnes se saapui vainajan avoimeen, janoiseen suuhun.
-Juoma oli juossut hänen huuliltansa hänen vaimonsa huulille.
-
-Mutta Nikareten auringossa hohtavaa niskaa hän ei saisi enää koskaan
-suudella. Sillä siellä, missä hän lepoa saamatta vaelteli, ei
-loistanut päivä. Kuolemankoleus siellä värisyttää, ja siellä ovat
-jäsenten verhoina vain ikuisen yön raa'an kylmät varjot.
-
-Vihdoin hän otti esille pienen lekytoksen ja vuodatti kultaisen
-hunajan läpi amforan. Joka pisara oli kuin kuuma ja raskaana vuotava
-kyynel, jonka maan mehiläiset auringon alla olivat vainajalle
-keränneet.
-
-Ja Eufranor puhui hiljaa yli haudan:
-
-"Keveänä levätköön maa sinun päälläsi, Nikarete, suuresti rakastettu
-vaimoni. Älköön se painako sinun hienoja polviasi tahi rasittako
-sinun hentoa rintaasi. Älkööt kaksi tytärtäsi, Charis ja Aglaia,
-takertuko syliisi, vaan tukekoot sinua kumpikin puoleltansa, pienet
-kädet sinun käsissäsi. Ja olkoon sinulle Persefoneia armollinen,
-ja ojentakoon sinulle hänen äitinsä Demeter ravitsevaa viljaansa.
-Despoina olkoon sinulle lempeä!"
-
-Ja kun Eufranor kävi pois haudalta, tekeytyi hän keveäksi maalle,
-jolle hänen jalkansa astuivat. Kun hän laski Nikareten hänen
-pimeään kuolemanmajansa, oli hän kietonut murattiseppeleen hänen
-hiuksillensa. Lonkeron samaa kasvia hän pisti maahan. Ja pian
-kiemursi kaunis, metallihohtoinen muratti yli haudan ja kierteli sitä
-hiipivien juurtensa kepein askelin.
-
-
-
-
-II.
-
-Poika.
-
-
-Eufranor vartioi poikaansa kuin kallista aarretta, jota hänen
-täytyi varjella kaikilta elämänahneilta jumalilta. Ylen usein hän
-oli kuullut kuolemaatuovien seireenien laulavan villien haukkojen
-hahmossa kaarrellen hänen majansa yläpuolella.
-
-Kohta synnytyksen jälkeen, kun äiti vielä oli ruumiina hänen
-vuoteellansa, kantoi hän vastasyntyneen kolme kertaa lieden ympäri
-vihkiäkseen hänet siten jumalien suojaan.
-
-Mutta kun hän kymmenentenä päivänä uhrasi niille kiitosuhrina maitoa
-ja juustoa ja viiniä ja oli ikivanhan tavan mukaan nimittämäisillään
-pojan isänsä kaimaksi, vaipui hän mietteisiinsä ja vaikeni.
-Viimeisellensä ja ainoallensa hän ei uskaltanut antaa nimeä, jotta
-eivät ne voimat, jotka vaanivat ihmisten karua onnea, saisi nimestä
-kiinni ja kiristäisi sitä ansaksi hänen kaulaansa.
-
-Hän sanoi häntä vain "Pojaksi". Ja poika kasvoi silmissä päivä
-päivältä. Hän tarttui vuohen utareeseen sellaisella innolla,
-kuin olisi ollut Herakleen poika Telefos, joka imi itsellensä
-elämää kasvatusäidistänsä hirvestä. Eufranorin poika tyhjensi
-utareen nopeammin kuin hän itse olisi voinut sen lypsää. Ja hänen
-isänsydämensä hymyili, kun hän veti esiin uusia imettäjiä ja sitoi ne
-ahnaan pienen suun yläpuolelle.
-
-Maito valui loppumatta poikasen pieneen pohjattomaan nieluun,
-mutta se ei tehnyt hänen ihoansa lumivalkeaksi, se antoi hänelle
-pronssinruskean värin, ja tukka kihertyi kuin kiehkura hyasintteja
-hänen silmillensä. Mutta kuta voimakkaampana elämä hänessä
-säteili, sitä enemmän Eufranor pelkäsi menettävänsä hänet. Hän
-katui katkerasti niitä loistavia nimiä, jotka oli antanut pienille
-läpikuultaville tyttösillensä. Kateelliset jumalattaret olivat
-vaatineet takaisin nimensä. "Poika" ei saisi koskaan nimeä. Hän
-kasvaisi piilossa kaikilta Olympon jumalilta. Eläisi vain kuin vohla
-vuohien seassa. Vuohet hänet kävelemään opettivat. Hän takertui
-kummallakin pienellä lujalla kourallansa niiden takkuisiin villoihin,
-kun ne aamunkoitossa pyrkivät ulos. Hän antoi laahata itsensä ulos
-päivänpaisteeseen, hän kiipeili vuohien vatsan alla, kunnes hän
-eräänä päivänä voi heittää irti ja tallustella rinnalla, kunnes
-eräänä päivänä ratsasti herrana niiden selässä. Hän oppi niiden
-ketteryyden: kun hän juoksi, ponnahdutteli hän sääriänsä eteenpäin
-yhtä varmasti kuin nekin ja osui jaloillaan oikeihin kantaviin
-kohtiin, olivatpa ne kuinka pieniä tahansa. Hän seurasi vuohia
-matkalla pitkin ryöppyävien purojen rantoja läpi viidakkojen ja
-louhikkojen, hän hyppäsi niinkuin nekin kiveltä kivelle, kahlasi
-kompastumatta varmana kuin puujaloilla yli liukaspohjaisten purojen.
-
-Kun ensimmäiset vuodet olivat onnellisesti sivuutetut, heitti isä
-pelkonsa. Jumalat nähtävästi eivät tunteneet hänen poikaansa. Ne
-eivät antaneet hänen kannettavakseen vähintäkään vaivaa. Ei kuumetta,
-ei kylmetystä. Ei edes pienintä lapsentautia. Poika kesti kaikkea.
-Kesäauringon paahdetta paljaaseen päähänsä. Rankimpia kevätkuuroja,
-joiden kestäessä tulva tunki majaan, niin että heinäinen vuode
-liikkui lauttana. Repivintä puhuria laakson soisesta syvänteestä. Hän
-saattoi nukkua kylmimpien tähtien alla ja nousta reippaana, kasteesta
-tahi kuurasta loistaen.
-
-Kaikki edisti hänen kukoistustansa. Vuohenmaito pyöristi hänen
-hentoja jäseniänsä. Kaurainen leipä, jota he itse paistoivat lieden
-tulisessa tuhassa, puhdisti hänen sisälmyksiänsä. Lujat ja valkeat
-hampaat reunustivat hänen ruusunpunaista kitaansa. Hänen ruumiinsa
-sisäinen koneisto sai jokapäiväisen voitelunsa kourallisesta
-suolattuja öljymarjoja, jotka nautittiin tyhjään vatsaan. Viinistä
-he eivät paljoa tietäneet, he eivät sitä itse viljelleet, he möivät
-vuohennahkoja, joissa sitä säilytettiin, ja jos he jonkun harvan
-kerran itse saivat sitä nahkasäkillisen, niin he käyttivät sen
-suurimmaksi osaksi uhriksi hyville jumalille. Mutta hunajaa he
-kumpikin nauttivat päivän viimeisenä makeana ateriana, hunajaa,
-kerättyä kaikista Arkadian väkevistä villikukista.
-
-Pojan jäsenet saivat välkkyvän kiillon niinkuin kuvapatsaiden tuolla
-alhaalla temppelikaupungissa. Hänen silmäinsä valkuaisista tuli yhtä
-valkeat kuin niilläkin oli. Silmät lepäsivät jyrkkien kulmien alla
-niinkuin pitkulaiset linnunmunat. Terä oli suuri kellanruskea täplä,
-joka kutistui ja laajeni ja säteili; utukarvapeite hänen ihollaan
-oli niin hieno, että se näkyi vain aurinkoa vasten. Isä käänsi
-hänen käsivarttansa aurinkoon päin, kun tahtoi muistaa Nikaretea.
-Toisinaan hän laski kätensä hänen auringonkuumentamalle niskalleen.
-Tukka laskeutui hänen harteillensa samalla tavalla kuin äidin;
-otsalla lepäsi seppele kiharoita; niskassa se kasvoi vapaasti, kunnes
-se voitiin panna kahdelle palmikolle, ja isä opetti hänet vanhaan
-argolaiseen tapaan kiertämään palmikon päälaen ympäri, niin että
-otsatukka kohosi esiin sen alta ja levisi otsalle kauniina kierteinä,
-jotka olivat punotut samoin kuin Olympian atleettipatsaissa.
-
-Elämä Arkadian vuorilla oli aina samaa. Joka aamu vuohet riensivät
-laitumelle. Ne saivat kulkea miten mielivät. Ne valitsivat teiksensä
-jyrkät puroäyräät, missä vesi ryöppysi ja pyöri ja löi painiansa.
-Joskus se halkesi hienoihin suoniin, toisinaan yhtyi paksuiksi
-virranhaaroiksi. Vuohet juoksivat pitkin syvännettä niinkuin
-vastavirtaan kulkeva koski. Niiden selät lainehtivat väkevinä
-pyörteinä, ne täyttivät koko uoman. Ne ylvästelivät ja loiskuttivat
-vettä ja laskivat maahan pienet sorkkansa pettämättömällä
-varmuudella. Illalla ne tulivat tulvana takaisin samaa tahi
-samanlaista tietä, paremmalla vauhdilla, koska mentiin alaspäin ja
-kotiin läättiin. Mutta laajoilla ja notkoisilla laidunmailla ne
-levisivät joka suunnalle, kun kello oli otettu suurimmalta pukilta.
-
-Niin sai poika tulla toimeen yksinään, kunnes aurinko läheni
-laskuansa ja kulkusen soitto taas kutsui lauman kokoon. Hän
-kuljeksi sinne tänne niinkuin olisi itsekin ollut vuohi. Hän poimi
-harvinaisia kukkia jyrkimmiltä kallioilta. Hän osasi löytää luolat
-ja onkalot. Hän koetteli vuorenseinistä kimpoavaa kaikua. Hän makasi
-tuntikaudet tarkastellen ampiaispesää. Pallerosta märkää savea,
-jonka hän oli kulkiessaan ottanut, hän muodosti kömpelötekoisia
-nukkejumalia tahi leikkiastioita, jotka hän antoi auringon kuivata.
-Toisinaan hän seisoi toimetonna pitkät ajat paimensauva kainalon
-alla ja tuijotti eteensä. Aurinko nousi tuoksuvien kalliorotkojen
-takaa. Varjot ryömivät sen jäljessä kuin vaanivat metsämiehet, jotka
-laskeutuvat pitkälleen maahan. Mutta valo pelastui aina, se kiiti yli
-leveimpien syvänteiden, mutta joskus se hypähti läpi notkelman tahi
-halkeaman, sitten se riippui huimaavan alhaalla syvyydessä sinertävän
-kimmeltävänä savuna, häälyen taivaan ja maan välillä, kunnes aurinko
-siirtyi ja veti sen jälleen luoksensa.
-
-Mitä oli noiden jylhäin vuorten takana? Poika kasvoi eikä saanut
-tietää mitään siitä. Kaikki se vesi, joka syöksyi alas rotkoihin
-ja muuttui puroiksi ja virroiksi, se avasi itselleen tien läpi
-notkojen ja solien, kunnes osasi ulos vankilasta ja vapautui
-syöksymällä virtaan ja pyrki kohden kaikkinielevää merta. Okeanos!
-Okeanos! Se suuri vesi kiersi koko maailmaa. Ja kuitenkin se kantoi
-uskalikkoa merirosvoa lainehtivana siltana kaukaisiin satujen maihin.
-Kuinkahan monta päivää pitäisi olla aaltojen keinuteltavana ja
-merituulen ajeltavana, ennenkuin tulisi satujen maihin -- Jooniaan,
-Atlantikseen, Persiaan, Egyptiin. Ja kuinka niihin osaisi? Pitikö
-vain kääntää kasvonsa nousevaa aurinkoa kohden ja antaa kaipauksensa
-vetää, niinkuin tekivät vuohet, jotka itse osasivat kotiin.
-
-Mutta Okeanoksella oli uomansa maan allakin. Hän tiesi olevan
-paikkoja, joissa sen nielivät kallioiden kourut ja se kiehuen
-kohisi maanalaisiin syvyyksiin. Hän tiesi itse, että Arkadiassa oli
-virtoja, jotka eivät päässeet mereen saakka, vaan äkkiä painuivat
-maan sisään, niinkuin olisi pohja alta temmattu, ja koskena juoksivat
-pois manalan yömustia jokia kohden. Hän tiesi, että Poseidon, meren
-valjakko vaunujensa edessä, oli ajanut yli maan, niin että suolainen
-vesijuova jäi hänen jälkeensä, ja paiskannut kolmikärkensä kovaan
-kalliomaahan, niin että lähde kuohahti esiin kunkin kärjen kohdalta.
-Hän oli kuullut puhuttavan ihmisistä, jotka olivat tunteneet
-suolan maun Poseidonin lähteensilmässä korkeilla kallionäyräillä,
-joille meri ei konsanaan yltänyt. Maailma oli täynnä ihmeitä ja
-kauheita olentoja. Hän ei vain ollut niitä vielä tavannut. Hän vuoli
-itsellensä syrinks-soittimen eripitkistä ruokopilleistä ja sitoi ne
-yhteen pitkillä ruohonkorsilla, ja arkaillen koetti hän täyttää ne
-huilunäänillä. Usein, kun hän oli lähettänyt pillinsä valituksen
-yli kuuntelevan rotkon, istui hän hiljaa kuullakseen, eikö tulisi
-vastausta suurelta, näkymättömältä Panilta. Hän tiesi, että Pan voi
-olla kaikkialla -- keskellä virran vaahtoa, vuoren kielekkeellä,
-joka ojensihe syvyyden yli, yksinpä hänen oman selkänsä takanakin.
-Kun hienot utukarvat hänen niskassansa liikehtivät, niin hän ehkä
-tunsikin Panin henkäisyn ihollansa.
-
-Sielu sai vain köyhää ravintoa, ja se piti imeä itse luonnosta. Mutta
-ruumiista tuli voimakas ja terve. Se karaistui pitkillä vaihtelevilla
-vaelluksilla vuohten seurassa, kun ne etsivät syödäksensä ruohoa
-sellaisilta paikoilta, joissa sitä oli. Vuoden kuivimpina aikoina
-se piti vaivalla hakea sieltä, missä se hiipien kasvoi suojassa
-polttavalta auringolta, luolista, missä kova kallio itarasti
-vuodatti säästämäänsä kosteutta ohuelle maakerrokselle, syvistä
-kallionhalkeamista joihin ilkeä kuivuus ei päässyt tunkeutumaan.
-Eufranorin pojasta tuli karaistu ja norja niinkuin ne elukat, joita
-hän seurasi. Mutta niin pian kuin hän oli kyllin suuri, alkoi isä
-myös opettaa hänelle kaikkia niitä alkeellisia ruumiinharjoituksia,
-jotka olivat melkein veressä ja tuskin minkään voimisteluopillisen
-koulukunnan omaa.
-
-Eufranor oli tosin nuoruudenpäivinään nähnyt ja osittain itse
-harjoittanut Olympian kisain rikasta ja säännösteltyä taidetta, mutta
-ei ollut millään alalla kehittänyt itseään täydelliseen taituruuteen
-saakka. Mutta nyt hän sai kilpailijan, joka oli kaikkia muita
-parempi. Hänestä tuli taas nuorukainen poikansa seurassa. Muistot
-heräsivät. Hän pahoitteli mielessään, ettei elämä ollut antanut
-hänelle tilaisuutta perehtyä koko jaloon viisiotteluun. Hänestä tuli
-oma opettajansa, hänen täytyi osittain itse keksiä harjoitukset ja
-yhdistää ne järjestelmällisen voimistelun ryhmiin.
-
-Juoksu oli verrattain helppo tehtävä. Vuohet olivat opettaneet
-hänelle taitonsa kiitää yli kivien ja kantojen ja vieläkin paremmin
-rohkeantarkat hyppynsä. Nyt ei tarvinnut ajatella niin paljon itse
-ruumiillista taitavuutta kuin järkkymättömiä sääntöjä ja päämääriä.
-Kun he olivat löytäneet hyvin sopivan ruohokentän, heittivät he
-yltänsä vuohennahkatakit, vieläpä sisimmän lyhyen villakitoninkin,
-ja juoksivat pitkin, rauhallisin hyppäyksin, kyynärpäät ruumista
-vasten ja joustavan norjin askelin saavuttaaksensa yhä suurempaa
-kestävyyttä. Sitten he siirtyivät toisenlaiselle maalle ja tekivät
-tehtävän yhä vaikeammaksi, sillä helleeniläisen juoksijan piti olla
-valmis kaikkeen: oletettakoon, että oli juostava Spartasta Korinton
-niemen kärkeen ja valittava lyhyin suunta tekemättä kiertoteitten
-suuria kaarroksia, kaikkialla voittaen maanlaadun esteet nopeilla
-jaloillansa. Tällaiseen juoksuun kuului hyppytaito luonnostaan,
-ja siinä kohden oli heidän harjoituskenttänsä rikas; siinä oli
-kaikenlaisia vaaroja ja kaikenlaisia paikkoja. He hyppivät yli
-vuolaitten virtojen, paadelta paadelle, ulkoneville penkereille ja
-alas sylensyvyisiin rotkoihin. Jos Eufranor oli voitolla säärtensä
-pituuden vuoksi, niin oli pojalla sen sijaan kissan joustavuus ja
-tarkasti tähtäävä silmä.
-
-Vaikeampi tehtävä oli heitto. Eufranorilla oli vain yksi ainoa vanha
-ja ruosteinen keihäs, joka ei ollut tehty heittokeihääksi ja ennen
-kaikkea oli ylen raskas pojan vielä aivan hennoille lihaksille.
-Metallikiekkoa heillä ei ollut ollenkaan. He turvautuivat litteään
-kiveen, joka muodoltaan oli jotenkin pyöreä kehrä. Mutta se ei
-halkaissut ilmaa oikealla viuhunalla, sillä ei ollut pronssin
-kiihoittavaa suhinaa eikä se helähtänyt pudotessaan maahan.
-Poika seisoi silmät suurina ja kuunteli isän kertomusta oikeista
-kiekonheittäjistä, kuinka heillä oli kullakin oma äänensä ja kuinka
-he heitoillansa panivat ilman soimaan niinkuin tuulikanteleen.
-
-Viimeiseksi tulivat pankraattiset harjoitukset. Isä opetti pojalleen
-painiotteet, mikäli hän itse niitä muisti; oikein kaikkien sääntöjen
-mukaisia ne eivät olleet, mutta kun he tarttuivat toisiaan
-kalvosiin, hartioihin tahi syliksi ja arvioiden mittailivat
-toistensa asentoja ja vaanivat satunnaisia heikkouksia käyttääkseen
-niitä salamannopeasti hyväkseen, niin he itsestään keksivät kaikki
-painikilpailun taktilliset temput ja juonet, ja taistelijaan
-tarkka toistensa tunteminen synnytti aina hienompaa ja hienompaa
-syventymistä kaikkiin yksityiskohtiin. Nyrkkeilyä he harjoittivat
-vähimmän; siinä tuli voima ja iskun paino liian paljon kysymykseen,
-eikä pojasta siinä voinut tulla isänsä veroista. Mutta joka alalla
-he kuitenkin pyrkivät harjaantumaan täysin taitaviksi. He käärivät
-kätensä nyrkkeilyä varten vuohennahkahihnoilla; painiin ryhtyessään
-he hieroivat ruumiiseensa kiiltävää öljyä ja jäljestäpäin he kaapivat
-ihonsa tiililiuskalla, sillä rautakaavinta Eufranorilla ei ollut.
-Villin öljypuun lehdistä he sitoivat voittoseppeleen, ja kun he
-lopetettuansa kilpailun ja puhdistuksen painoivat sen tukallensa,
-säteilivät heidän kasvonsa juhlailoa; suurin oli Eufranorin ilo,
-kun se oli painettava pojan kauniiseen päähän. Hän antoi pojallensa
-kaiken, mitä tiesi ja osasi. Paljoa se ei ollut. Mutta hän voi
-kuitenkin opettaa hänet leikkaamaan kirjaimet puuhun -- tosin ne
-olivat muodoltaan vanhanaikuiset, jotka hän oli saanut perinnöksi;
-ne eivät olleet niin ankaran säännöllisiä kuin uudenaikaisissa
-kivikirjoituksissa alhaalla Olympian temppelikaupungissa. Hän
-kaiversi vielä kirjaimet mieluimmin oikealta vasemmalle. Mutta
-pojan mielen täytti ihmettely noiden kaiverrettujen merkkien voimaa
-kohtaan. Yksi sellainen kirjain saattoi vihkiä tarkoitukseensa
-esineen, johon se leikattiin, ja ilmaista omistajan.
-
-Poika oppi vain kahta kirjainta käyttäen omistamaan kahdelle eri
-jumalalle ne esineet, joita hän tahtoi heille antaa. Kirjain A
-pyhitti sen Apollonille, P taas Panille, mutta jos hän yhdisti
-molemmat, tuli lahjasta yksin Apollonin oma. Hän käytti kumpaakin
-niissä puisissa lyyroissa, joita hän vuoleskeli ja joihin hän
-kiinnitti kielet pitkistä vuohenjouhista.
-
-Oli pieni laakerilehto, jonka matalat puut seisoivat yhdessä koossa,
-ja ikäänkuin olisivat kokoontuneet neuvottelemaan, ne punoivat yhteen
-lehviensä seppeleet, välkkyvät kuin ihanasti valettu pronssi. Tänne
-hän ripusti puulyyransa tiheäin latvain keskelle ja heittäytyi niiden
-alle pehmeälle tummanvihreälle maalle. Hän kuunteli tuulen vinhaa
-huminaa kahisevien lehtien lomitse ja luuli äänen lähtevän lyyran
-kielistä, jumalan koskettaessa niitä päivänsädenäppäimellä.
-
-Sillä jumala asusti siellä, joskaan hän ei häntä nähnyt. Hän kätkeytyi
-laakerien sekaan eikä ollut halukas näyttäytymään. Poika näki vain
-hänen pienet valppaat vakoilijansa, räikeänvihreät sisiliskot, jotka
-hiipivät esille tirkistelemään. Sillävälin jumalan katse välkähteli
-hohtavilta lehdiltä.
-
-
-
-
-III.
-
-Jumalat.
-
-
-Miksi hän ei koskaan tavannut itse jumalia?
-
-Hän huomasi kuitenkin, missä ne kiiriskelivät hänen ympärillään
-kaikkialla. Ja mikäli hän voi ymmärtää, ne liikkuivat maanpinnalla
-tarkastellen ihmisten elämää suurilla säteilevillä silmillänsä.
-
-Kun hän ylhäällä vuoristossa kulki hiljaisiin mietteisiinsä
-vaipuneena läpi tiheän männikön ja vilvoittelihe sen viileässä
-ilmassa, niin saattoi kaikki päivänpaiste yht'äkkiä olla tuossa hänen
-edessään keräytyneenä aukeamalle, kuumana kuin tulikiven lieska,
-joka loimahteli kuihtuneissa havuissa. Lieneekö ollut niin, että
-siinä asui Foibos Apollon, ja että hän äkkiä säikähtäen hyökkäsi
-piilostansa ja haihtui pelkäksi häikäiseväksi auringonvaloksi? Hän
-saattoi seisoa silmät suljettuina pitkän aikaa ja pyydellä jumalalta
-anteeksi ja kuulla hänen hengittävän. Ja jos hän silloin varovasti
-raotti silmiänsä, näki hän selvästi sinisen auteren liehuvan
-vaipanpoimuissa jumalan olkapäällä ja hänen sädehtiväin kasvojensa
-sulavan yhdeksi auringon kanssa. Niin, Foiboshan oli juuri taivaan
-valo. Hongat huokuivat hänen huumaavaa, hyvää tuoksuansa. Hänen
-tuliviittansa oli laahannut yli maan korventuneiden lehtien. Oli kuin
-olisi astunut hänen jalkojensa kuumiin jälkiin. Raskas kultainen
-pihka oli kihoillut hänen kättensä jumalaisesta hipiästä niihin
-kohtiin, mistä hän hyväillen oli kiertänyt käteensä rungon ja oksan.
-
-Kaikkein selvimmin olivat kuitenkin ilman lukemattomat lentäjät
-näkymättömäin jumalain sanansaattajia. Itse lintua merkitsevä
-sana merkitsi ennettä. Kaikki linnut olivat ilmeisesti jumalain
-palveluksessa. Ne risteilivät ilmassa nopeina kuin taivaisten voimien
-ajatukset. Se, joka osasi oikein lukea niiden lentoa, saattoi sen
-avulla tulkita olympolaisten jumalain viittauksia ja käskyjä. Eihän
-ollut ainoatakaan lintua, jolla ei olisi ollut oma jumalallinen
-valtiaansa ja herransa. Kun hän korkealla päänsä yläpuolella näki
-kotkan siivet leväten liitävän suurensuuressa kaaressa, ajatteli
-hän Zeus-jumalaa, joka sen oli lähettänyt: ehkäpä se tuli itse
-kaukaisesta lumipeittoisesta Olymposta viemään sanaa Argos- tahi
-Elismaakuntaan, missä temppelinpalvelija seisoi odotellen sen
-sanomaa. Hän oli yhden ainoan kerran nähnyt vangitun kotkan, mutta
-hän näki sen silmäyksestä, että se näkee terävämmin ja pitemmälle
-kuin ihmiset, ja että kuolemattomat ovat antaneet sille näkövoiman,
-jotta se voisi viedä jumalan sanomaa etäisimmille äärille.
-
-Kyyhkyset olivat Afroditen valittuja lintuja. Kun ne kuljeksivat
-sinne tänne ja pöyhistelivät valkeata tahi kaikin sateenkaaren
-värein loistavaa höyhenpukuansa, niin ne olivat kuin kiireisiä ja
-tärkeännäköisiä kamarineitoja, jotka kuhersivat ylpeydestä saadessaan
-palvella itse kauneuden jumalatarta. Mutta hän voi käyttää hyväkseen
-myöskin kurjaa ja rumaa varpusta. Kun marjain kypsymisaikana
-varpusparvet lensivät ylhäällä tuhansissa tirskuttavissa parvissa,
-ajatteli hän, että juuri tuollainen monipäinen valjakko leperteleviä
-pikkulintuja tarvittiin vetämään jumalattaren vaunuja.
-
-Mutta satakielen täytyi olla Panin lintu. Keväisinä öinä hän ei
-voinut nukkua, kun oli kuultava näiden laulua. Usein hän luuli, että
-itse Pan istuskeli pensaikossa ja puristellen niiden pieniä kurkkuja
-houkutteli esiin niiden korkealla viheltelevät ja syvällä lurittavat
-pilliäänet. Hän ei ollut koskaan nähnyt sitä lintua. Ehkäpä Pan
-itse seisoi siellä pensaiden keskellä ja soitteli kuuttarelle, joka
-purjehti korkealla hänen päänsä yläpuolella, saavuttamattomana ja
-iäti kylmänä. Koko ajan läheisessä lammikossa sammakkojen kömpelö
-kuoro kurnutteli pilkkaa tehden.
-
-Kukapa voi epäillä lintujen ymmärrystä, kun oli kuullut naakan
-lepertävän hillittömästi, räkyttävän ja nauravan, tahi nähnyt Athenen
-pyhän linnun silmät hehkuvina kiitävän suhisten läpi pimeän? Hänen
-isänsä oli kertonut hänelle, että linnut lennollaan voivat näyttää,
-missä vuorten hopeakätköt olivat.
-
-Senvuoksi tarkattiin alinomaa lintujen ennustuksia panemalla merkille
-siivekkäiden sanansaattajien matkat taivaan halki. Keväällä, kun
-haarahaukat lähtivät pohjoiseen ja kun parvi parvelta kaikki
-loistavapukuiset ja lavertelevat syötävät pikkulinnut ilmestyivät
-kaukaisista maista Okeanoksen takaa, tulvahteli ilo kaikkien
-kuolevaisten mielissä. Ilma välähteli pääskysistä, peipoista,
-peukaloisista ja västäräkeistä. Täplikäs harjalintu kohotti
-pyrstöviuhkaansa ja tervehti oraakkelihuudoillansa: hup hup! Laulajat
-löysivät entiset viimekesäiset pesänsä. Kaikkialla vilahteli
-kiireisiä ja iloisia lentäjiä; leivot lensivät taivaalle, ja joka
-lehväisellä oksalla oli eläviä olentoja. Ilo ja ymmärtämys tulvi
-esille hänen sielunsa salaisista syvyyksistä. Hän tunsi tarvetta
-visertää mukana. Hän levitti molemmat käsivartensa kuin siivet,
-kohotti molempain kättensä kämmenet ylöspäin kohden leivonlaulua,
-joka virtasi hänen ylitseen, hänen sydämensä puhkesi kiittämään
-taivaisia, jotka taas olivat maan vieraina ja armossa katselivat
-häneen päivänhohteisesta siniavaruudestaan. Niin, hän voi heittäytyä
-kasvoilleen ilosta huudahtaen ja painaa huulensa multaan, jolle itse
-aurinko oli astunut kauniilla saframinhohtavalla anturallaan.
-
-Kesä kaarsi olymppisen taivaansa hänen yllensä. Hattarat purjehtivat
-kuin hopealta säteilevät linnat -- hän saattoi kuvitella kaikki
-autuaat jumalat kulussa yli taivaanlaen. Mutta ylempänä metsiäkin
-erotti hän joskus suuren lentäjän, joka mustana pisteenä hävisi
-äärettömyyteen -- ehkä Hermes, jumalain asialla, kultainen airutsauva
-ojennettuna kohden sitä kaukaista rantaa, johon hänellä oli matka.
-
-Lintuja -- lintuja -- lintuja. Ne kulkivat ohi kuolevaisten ylöspäin
-katselevien kasvojen niinkuin itse karkaava aika. Ja jumalain tahto
-oli siipien pontena.
-
-Elonkorjuun tullen kukkui käki. Hänen isänsä oli hänelle kertonut,
-että sen pyhä sija oli Zeuksen valtikan päässä, ja se kukkui joka
-kerta kun Kaikkeuden-isä nyökkäsi -- joka kukahdus oli vuosi, jonka
-hän nyökäten soi nöyrästi rukoilevalle.
-
-Kuule, kuinka kurjet havisevana kiilana siirtyivät etelää kohden. Ne
-lensivät kylmän ja tuulen keskeltä. Aina ylhäältä Strymon-mereltä
-ne pakenivat. Mutta sade tuli niiden perässä. Zeuksen ukonnuolet
-välähtelivät pyhien lintujen jälkeen. Ja jokainen, joka ne näki,
-tiesi, että nyt oli aika kääntää maa ja kätkeä ihmeellinen viljanjyvä
-sen uskolliseen helmaan. Tuimilla sadepuuskilla taivas hedelmöitti
-maan, mutta vasta seuraavana keväänä sen piti synnyttää.
-
-Kaikkialla poika näki jumalain merkkejä ja jälkiä. Eräänä päivänä,
-kun hän vanhasta kuivaneesta suosta löysi tyhjän kilpikonnankuoren,
-ei hän epäillyt, että Apollon itse oli heittänyt sen siihen
-lahjoittaakseen hänelle oikean lyyran sen puisen sijaan, jonka hän
-oli uhrannut jumalalle. Hän kihnasi sen sopivaksi tarkoitukseensa
-ja pani siihen kielet, hän viritti ne sointuun ja näppäili niitä
-laakerinoksasta vuolemallaan palikalla.
-
-Hänen silmänsä teroittuivat näkemään kuolemattomien puuhia. Hän voi
-nähdä puusta, oliko se pyhä. Omin neuvoinsa hän löysi ikivanhan
-kyhmyisen tammen ja huomasi, että jotakin pyhää asusti sen raskaassa
-latvuksessa. Isä oli kertonut hänelle Dodonan tammesta, jonka kautta
-Olympon Zeus lähetti kuiskaavan ennustuksensa. Hän rauhoitti vanhan,
-melkein ikälopun puun ja näki ennustuksia niissä pienissä vihreissä
-oksissa, jotka putkahtelivat kuoresta. Juuri sellaisten vihittyjen
-puiden ympärille asetettiin kiviä, etteivät maatatonkivat siat, jotka
-eivät koskaan nostaneet kärsäänsä ruuhesta, saastuttaisi jumalan
-maata ja menisi sotkemaan terhoja, joita oksat olivat pudotelleet.
-Piti olla Zeukselle vihitty pappi voidakseen käsittää äänen hyminän
-puun lehvissä ja tulkita ne arvoitukselliset tosisadut, joita voi
-sinne tänne pudonneista hedelmistä lukea.
-
-Kallioidenkin omituisissa muodoissa voi poika nähdä jumaluudesta
-puhuvia piirteitä. Sopivan välimatkan päässä ja eräissä
-valaistuksissa tuli vuorenhuipuista korkeaotsaisia jumalnaamioita,
-luolista tuli silmiä, ja yht'äkkiä ne saivat näön. Hän voi erottaa
-Herakleen häränniskan ja Panin pukinsarvet, hän tiesi, missä
-Pilvienkokoojan valtaistuin oli, ja oli keksinyt Athenen pyhän linnan
-korkeimmalla huipulla, jolle ei koskaan vuohi jalallaan astunut.
-
-Ja jos hän kurkisti alas rotkoihin, näki hän kokonaisia jumalankuvia
-kätkeytyneinä huimasti sinne tänne viskeltyjen paasien joukkoon. Joku
-manan jumala oli kerran pannut maan vapisemaan. Paadet olivat siinä
-kuin jättiläisten noppapelin jäljeltä -- kunpa vain ihmisillä olisi
-ollut silmät huomata ja ymmärrystä laskea niistä tulos.
-
-Mutta ei mikään jumala kiinnittänyt hänen mieltänsä niin kuin
-Arkadian Pan. Hänhän oli samasta maasta, melkein naapuri. Vuohien
-jalkojen astunnassa hän kulki. Hän kääntyi usein katsomaan, eikö
-itse jumalan pukinsorkkien kopina kajahtanut kalliosta. Pan se
-antoi eläimille vietin ja kiiman, hän sai ne hyppimään, tanssimaan
-ja määkymään ja synnyttämään nuoret vuonat. Pan vartioi polkuja ja
-laitumia. Hänpä luonnollisesti veti laumaa perässään ja näkymättömänä
-vartijana näytti niille, missä kalliot vihreimmin rehoittivat. Linnut
-koettivat matkia hänen ikävöivää huiluansa, mutta kukaan ei voinut
-kilpailla hänen kanssansa. Yksin heinäsirkatkin soittelivat hänen
-kunniakseen. Kun poika kuuman, tyvenen puolipäivän hetkellä oikaisi
-itsensä ruohikkoon ja pisti päänsä sinne viiveeseen, näki hän siellä
-korsien keskellä nuo vihreät, hyppelevät eläimet, ja jos hän tarttui
-niiden teräviin, tikunnäköisiin jäseniin, muisti hän, mitä isä oli
-kertonut Aamuruskon rakastajasta Titonoksesta. Rakastettu teki hänet
-kuolemattomaksi, mutta hänen ei onnistunut hankkia hänelle nuoruuden
-ikuista lahjaa. Senvuoksi kuihtui hänen ruumiinsa tuollaiseksi
-surkeaksi, nääntyneennäköiseksi eläimeksi, jonka jalat olivat hoikat
-kuin neula. Se hieroi surullista, yksitoikkoista soittoansa ikävöiden
-kaunista autereista Eosta, joka aamuisin ojensi rusosormensa idästä
-koskaan tarttumatta tuohon piipittävään kummitukseen viedäkseen sen
-autuaitten asunnoille.
-
-Eufranor oli aina oudolla ahdistuksen tunteella pysytellyt poissa
-Pan-jumalan pyhästä lehdosta ja luolasta. Hän oli kieltänyt poikaa
-koskaan viemästä vuohia sen läheisyyteen. Poika ei ollut vielä nähnyt
-muuta kuin vanhan turvealttarin, joka oli aivan kivillä lasketun
-pyhän alueen laidassa. Kun vuotuinen uhri piti vietämän jumalalle,
-sai poika luvan koristaa vuohen sarvet keltaisista villikukista
-sidotuilla seppeleillä. Isä leikkasi karvat sen otsasta ja heitti
-ne pieneen sytytettyyn rovioon. Siitä lähti kitkerä palaneen
-tuoksu. Sitten hän soitteli ruokohuiluansa isän antaessa eläimelle
-kuoliniskun ja veri ruiskahti tummanpunaisena alttarin tuhkaläjään,
-josta pisti esiin puolilahonneita nikamia ja pukinsarvia. Rasva ja
-liha, jotka jumalalle uhrattiin, paistuivat räiskien roviolla, ja
-illalla oli uhrieläin heidän juhla-ateriansa kotona majassa, ja
-syödessään he joivat viiniä, kuitenkin aina vuodatettuaan uhrijuomaa
-maahan manalan kateille jumalille.
-
-Mutta pitemmälle kuin alttarin luokse eihän koskaan ollut mennyt.
-Hän kulki usein hitaasti aitauksen ympäri ja katseli pystytettyjä
-paasia, joilla aina makasi sisiliskoja päivää paistattamassa. Kun
-hän sauvallaan hämmenteli auringon paahtamaa ruohoa alttarin takana,
-kuuli hän kahinaa ruohikosta ja varvikosta ja näki pienten ruskeitten
-ja harmaitten käärmeiden välähtävän tiehensä rakoihin ja reikiin.
-Kerran oli hänen sauvansa osunut keskelle elävää parvea eläviä
-sikiöitä, jotka tarhakäärme heitti peloissansa. Elukat kiemurtelivat
-liman ja käärmesolmujen keränä -- noinpa siis Gorgon kauheassa päässä
-kiharat kiemurtelivat. Koko lehto oli kuin liskojen ja matelijain
-kutupaikka -- ei pöllö eikä hilleri uskaltaneet jumalan maalle.
-
-Eräänä päivänä uteliaisuus ajoi hänet sinne. Hän oli ypöyksinään.
-Isä oli lähtenyt matkalle mukanansa iso varasto nahkoja ja juustoa.
-Vuohet makasivat läähättäen puolipäivän helteessä ja olivat ryömineet
-varjostavien kallionkielten suojaan. Itse hän oli nääntymäisillään
-janoon. Päivänsäteet satoivat hänen yllensä niinkuin tulinuolten
-parvi. Hän ei jaksanut etsiä lähdettä. Hän heittäytyi pitkälleen
-utaren alle ja imi itseensä maitoa, aivan kuin olisi vielä ollut
-pikkupoika eikä täysikasvuinen nuorukainen.
-
-Juoma oli kumman väkevää. Noustessaan tunsi hän äkkiä ikäänkuin
-olevansa kauempana maasta kuin muulloin. Hän näki yht'äkkiä oman
-pituutensa. Hänen seisoessaan jalat levitettyinä voivat nyt vuohet
-juosta niiden välitse, vain sarvia alaspäin kallistaen. Ennen hän
-oli kulkenut niiden alitse niinkuin ikeen. Hän suoristi selkäänsä
-ja oikoi jäseniänsä. Hän oli mies, mitä tahansa sanoikaan isä, joka
-aina väitti, että hän oli vielä kaukana miehestä ja että mieheksi
-hän kyllä vielä ehtisi. Tuntui kuuma värähtely hänen jänteissään ja
-veressään. Eikö hänen laitansa ollut samoin kuin harjalinnun, kun
-se hillitsemättömän uhmaisesti kohotteli päänsä höyhenkoristetta.
-Hän oli mies ja hän tunsi paisuvan pakon käydä sylipainiin koko
-maailman kanssa. Ensiksikin hänen piti astua Pan-jumalan silmäin
-eteen ja koettaa, miltä tuntuisi säikähtää. Jumala mahtoi vielä istua
-luolassaan päivällislevolla. Miks'ei mennä hänen luoksensa, yllättää
-hänet ja nähdä kuinka hänen soittimensa oli tehty?
-
-
-
-
-IV.
-
-Pan-jumalan lehdossa.
-
-
-Yht'äkkiä hän jo seisoi alttarin edessä hämmennellen tuhkaa
-sauvallansa. Jumala oli syönyt uhrinsa ja pureskellut ne tomuksi.
-
-Olivatko nuo niinsanotut jumalat muuta kuin suursyöjiä? Näkymättömiä
-vatsoja, jotka eivät koskaan saaneet tarpeekseen. Ei niistä koskaan
-muuta saanut nähdä kuin läjittäin jätteitä, rippeitä siitä, mitä ne
-olivat nielleet. Alttarien ja temppelien luona papit vartioivat sitä,
-mitä ne söivät ja mitä ne itsestänsä antoivat. Muinoin ne olivat
-syöneet ihmisiä, nyt vain eläinten täytyi heittää niille henkensä.
-Hän oli kuullut puhuttavan uhrijuhlista, joissa satain härkäin piti
-vuodattaman verensä raskas, tumma virta jumalan näkymättömään kitaan.
-
-"Pan, oletko täällä?" kuiskasi hän. "Ovatko kasvosi tämän tuhan
-alla?" Hän kaivoi tuhkaa sauvallansa, ja häntä kammotti. Entäpä jos
-Pan tuossa yht'äkkiä paljastaisi hirveän hammasrivinsä, kaikki nuo
-keltaiset luuntyngät, ahnaasti haluten musertaa hänenkin luunsa?
-
-Mutta tuhkaan vetivät vakojaan vain ikikiireiset muurahaiset, jotka
-riensivät eteenpäin pitkin kummallisia harhateitänsä etsien päämääriä
-ja tehtäviä, joita ei yksikään kuolevainen voinut arvata.
-
-Hän tahtoi päästä kaikkein pyhimpään pudistamaan jumalaa hänen
-karvaisista jättiläismäisistä korvistaan. Mutta missä oli tie? Hän
-tunkihe myrttien ja oleanderien tiheään pensaikkoon. Hän sulki
-silmänsä, jotta ei saisi niitä täyteen hämähäkinverkkoa. Hänen
-käsivartensa raivasivat tietä upoten syvään vihreyteen. Kun hän
-jälleen avasi silmänsä, seisoi hän ympyränmuotoisessa aitauksessa.
-
-Keskellä oli kasvullisuuden täyttämä järvi, vihreä kuin homeinen
-kiekko tahi vanha pronssipeili. Niin umpeen vesikasveja se oli
-kasvanut, että vain yksi ainoa pilkku taivaansineä ilmaisi siinä
-olevaa vettä.
-
-Yli tämän järven näyttivät päivänsäteet välkehtivän ristiin joka
-taholta. Kultaisia tulinuolia lenteli ilmassa, päivänpaiste näytti
-käyvän hyökkäämään hänen korvalehtiänsä vastaan. Yht'äkkiä pyöriskeli
-pieniä sinertäviä valokiekkoja ilmassa. Välähdykset ja varjot
-ajoivat toisiansa, säkeniä lensi ylös vihreästä lammesta ja liekehti
-tiehensä aurinkoon. Aurinko itse näytti katselevan kuvaansa järvestä
-nousevissa kuplissa, ja kuplat hajosivat höyryksi. Vapiseva sisäinen
-värähtely purkautui heikosti paukahdellen.
-
-Hän seisoi kauan silmät häikäistyinä ja tietämättä mitä se oli.
-Mutta vihdoin hän näki loistavat hyönteiset, päivänkorentojen
-pyörretanssin läpi valon. Keskellä aurinkoa ne yhtyivät; kaksittain
-nuo pitkät hohtavat lentäjät lähenivät toisiansa, taivuttivat
-joustavat, neulanhienot takaruumiit yhteen kiekoksi ja vyöryivät
-pois kimmeltävään valkeuteen, häälyvinä sinisinä varjoina. Toisinaan
-riippui hänen edessään ilmassa päivänkorento siivillään, jotka
-näyttivät liikkumattomilta salamannopeassa vauhdissaan. Sitten
-lehahti henkäys yli vihreän, pinnan ja se hävisi pois liekissä
-niinkuin kipinä.
-
-Tuhansittain nousi niitä järven vesikasveista niinkuin iäti
-synnyttävältä vuoteelta. Ne kiipeilivät pitkin varsia suurine,
-pyöreine korvineen, jotka olivat kuin pronssinapit; ne olivat kuin
-vihreitä ylöspäin pyrkiviä puikkoja, jotka yht'äkkiä muuttuivat ja
-lensivät ilmaan aurinkosiivillä.
-
-Tuossako olivat Pan-jumalan kasvot, täynnä lumpeiden villiä partaa,
-sininen kykloopinsilmä tuolla ulompana ja täällä rannan ääressä
-jättiläissuu, jonka hengitystä oli tämä autereinen kutu?
-
-Hän tunki sauvansa tuohon sekavaan tiheikköön saadaksensa esille
-nuo kasvot ja suuren suuaukon. Hän laskeutui alas, alkoi käsillään
-luoda syrjään viheriää limakkoa. Vedellä oli kumma, mustankiiltävä,
-myrkyllinen, pohjaton kirkkaus. Jokainen pieni pilvenhattara ui siinä
-kuin villatukko. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin syvää ja tyyntä
-vettä. Hän kumartui alas antaakseen katseensa vaipua siihen.
-
-Silloin pimeni hänen allansa. Hänen soittimensa, syrinks, jota
-hän kantoi nauhassa kaulassaan, pulskahti veteen ja särki pinnan
-mustankiiltäviin pisaroihin. Vesi särkyi ja sen kaikki halkeamat
-värähtelivät, kunnes pinta taas eheni. Ja vihreän liejun puitteissa
-näki hän äkkiä allansa kuvan, vahvavärisen kuin todellisen
-olennon, kasvot, jotka katselivat häntä suurina silmät, niiden
-valkeanhohtavalla pohjalla suuret kullanruskeat terät. Kaikki oli
-niin selvää. Yksin ylähuulen hienot kellertävät parranhaituvat
-kiilsivät haiven haivenen vieressä; mustissa silmäkulmissa oli
-hikihelmien kaste. Hän hengitti, kuva hengitti -- hän tunsi
-hengähdysten lehahtavan kuumana vastaansa. Hän käänsi päätänsä,
-ja kuva käänsi. Hän puristi silmänsä kiinni, hän avasi suunsa,
-ja valkeat hampaat hymysivät hänelle alhaalta. Pan oli lakaissut
-puhtaaksi pälven suureen homeenvihertävään taikapeiliinsä ja näytti
-hänelle hänen oman kuvansa -- ensimmäisen, minkä hän oli nähnyt. Pan
-teki hänestä kaksi. Tuijottaen alas omiin silmiinsä hän kammoksuen
-huomasi itseään olevan kaksi. Kaksoisolento. Olento, joka voi
-katsella itseänsä, tutkia itseänsä, puhella sielullensa, vakoilla
-ajatustensa leikkiä, painiskella itsensä kanssa, ihailla itseänsä,
-huumata itsensä.
-
-Hän tunsi huimausta tämän keksinnön syvyyden äärellä. Ei koskaan
-hän ollut uneksinut näin tapaavansa itseänsä. Pan-jumalaa hän oli
-hakenut. Jumalia hän nyt tahtoi nähdä, kun oli saanut täyden miehen
-uljuuden. Mutta Pan oli houkutellut hänet sisälle pyhättöönsä
-paljastaaksensa hänelle hänen oman minänsä. "Pan", hän ajatteli,
-"viekas viettelijä! Onhan tämän pettävän pinnan alla kuitenkin
-piilossa sinun oma kauhea muotosi. Tämä järvi ehkä on vain sinun
-toinen puolisokea silmäsi, rehoittavan luontosi tiheikön peittämä
-silmä joka pilkalla hymyilee kohti Olympolaisen sinitaivasta. Pan,
-sinä maan nimeämätön ruhtinas, sinä uhmaava sielu, joka asut vuoressa
-ja erämaassa, sinä siteihin taipumaton luonto, joka käännät paljaan,
-karkean selkäsi Apollonin hehkuvalle auringolle -- rypistä tuimia
-kulmiasi ja peitä jälleen pohjaton silmäsi. En tahdo nähdä sinua --
-en tahdo nähdä itseäni."
-
-Ja käsin hän alkoi sekoittaa vettä allansa ja vetää lumpeiden
-limaisia varsia aukon peitoksi. Mutta se ei tahtonut onnistua.
-Varret vetivät lehtensä mukanaan, näkymätön käsi sysäsi vihreyden
-vieläkin kauemmaksi, ja kun vesi jälleen siirtyi lepoon, näki hän
-vain oman kuvansa suurempana. Hartiat ja kaula keinuivat esille
--- päivänpaahtamat, tukevat, alastomat -- lihaa, joka oli hänen
-oman lihansa kuva. Hän tuijotti ja painoi ihovaippaansa alemmaksi.
-Rintalihasten muoto paljastui ilmielävänä näyttäen hänelle kauneuden,
-josta hän ei ollut koskaan ennen ollut tietoinen.
-
-Hän punastui itseänsä, ja kuva kertasi hänen poskiensa liekit. Hän
-nousi. Hän ojensi sauvansa pitkin pituuttaan ja löi järveen --
-viirun Pan-jumalan vietteleviin kasvoihin. Sitten hän kääntyi selin
-ja pakeni, murtautui silmät ummessa läpi pensaikon, pyyhälsi yli
-uhrituhan ja tointui entiselleen vasta seisoessaan kivetyn alueen
-ulkopuolella.
-
-Ei, hän ei tointunut entiselleen enää.
-
-Hänen olemuksensa oli halkaistu, hänen tajuntansa reväisty kahtia.
-Ensi kertaa hän sanoi siinä itselleen: Mitä teit siellä? Etkö ole
-pyhää loukannut? Ennen hän olisi kysynyt: Mitä tein siellä? Mitä olen
-tehnyt? Mutta nyt hän oli kaksi. Hän voi riidellä itsensä kanssa,
-nuhdella itseänsä! Häpeä! Kuka minä olen? Ja kuka sinä olet? Olenko
-löytänyt Pan-jumalan sisältäni? Onko hän tunkeutunut minua riivaamaan
-rangaistukseksi siitä, että olen uskaltanut avata itselleni tien
-hänen pyhättöönsä? Pelkäänkö itseäni? Häpeä! Mitä olet tehnyt?
-
-Kuka on sitten tuo sinä, jonka kanssa kastelen? Minähän kuitenkin
-olen vain yksi, isäni poika, Eufranorin poika, itse nimetön. Onkohan
-minua kaksi, kun minulla ei edes nimeä ole? Pan ei voi minua huutaa,
-sillä minulla ei ole nimeä. Ahaa, sinä kettu, koeta, et voi huutaa
-minua. Huuda isääni -- minulla ei ole mitään nimeä kuultavana. Isäni
-on vetänyt sinua nenästä, minua ei nimellä nimitetä.
-
-Kun hän ajatteli kuvaansa, jonka hän oli nähnyt, tunsi hän
-kummaa huumaa. Sen näköinenkö hän todella oli? Hän tarttui omiin
-hartioihinsa. Hän oli katsellut itseänsä toisen silmillä. Ei isän,
-vaikka isälle hänen kaunis kasvunsa olikin ollut ilo muita kaikkia
-maailman iloja suurempi ja vaikka hän usein oli säteillyt ylpeyttä
-häntä katsellessaan. Ei, se oli katse, joka lähti hänen itsensä
-sisältä. Tuli ja makeus, kyllästetty auringonlämpö niinkuin se,
-joka yht'äkkiä tummentaa rypäleen vihreän kuoren. Kuinka ihanaa
-ja ihmeellistä olla ja elää! Tuntea itsensä komeakasvuiseksi ja
-voimakkaaksi. Tuntea kuinka lihakset paisuvat ja kaikki jänteet
-ovat kuin jousenjänteitä. Tarttua rintapieliinsä niinkuin luonnon
-valamaan rautapaitaan. Nähdä omat polvensa ja nilkkansa, hartiansa
-ja länteensä joustavan nuoruuden täydellisyydessä. Saattaa hypätä
-kuin vuohi ja tietää, että tätä tervettä, komeata ruumista hallitsi
-pää, jonka Pan oli hänelle näyttänyt yhdessä ainoassa kiihoittavassa
-ajanvälähdyksessä.
-
-Hän tapasi isänsä illalla puron uoman syvänteessä. Toinen tuli
-ajellen vuohia, toinen vuonia. Jälleennäkeminen oli riemullinen.
-Kaikki emät kutsuivat syvällä äänellänsä: "mää", kaikki vuonat
-vastasivat korkeilla laulavilla huudoilla. Määkivä kaipaus kurkottui
-yli puron. Kun ne vihdoin päästettiin irti, syöksyivät ne toisiansa
-kohden huimalla ilolla, yhtyivät keskellä puron väkevää koskea.
-Kaikki karitsat työntyivät sikinsokin täysikasvuisten väliin, kukin
-haki ja löysi emonsa utaren. Laulajaismääkinä mää ja mii, mää ja
-mii, määmää ja miimii jatkui kauan sittenkin, kun pienet suut
-olivat osanneet oikeille rinnanpäille, ja se soi kuin hillitön,
-korkeallaheläjävä kuoro äidinrakkauden kunniaksi.
-
-Poika seisoi isän edessä, kumpikin hehkuvasti iloiten toisistaan.
-Hän ymmärsi eläimiä, jotka tapasivat toisensa ja saivat jälleen
-olla yhdessä. Hän itse kaipasi utaretta, mutta hän hymyili isälleen
-omituisen avartuneessa itsetajunnan vallassa.
-
-Ja seuraavana päivänä hän jälleen meni Pan-jumalan lehtoon, ikävöiden
-kohtausta itsensä kanssa. Hän riisui itsensä nopeasti alastomaksi
-ja astui vihreään järveen, jonka kukkaspuite oli lipunut syrjään
-paljastaen suuren, taivasta kuvastavan syvyyden. Hän vaipui jäätävään
-veteen, mutta astui kauemmaksi. Kuplia särkyi hänen ympärillään. Hän
-valtasi Pan-jumalan kylpyaltaan, kumartui huimana eteenpäin ja näki
-oman kuvansa -- vaaleanruskean ja kiinteän kuin pronssipatsaan --
-värähtelevän mustanhohtavalla vedenpinnalla. Sininen taivas lepäsi
-kuin viitta hänen selkänsä takana -- hattarat purjehtivat. Hän laski
-käsivartensa ristiin, tarttui käsin kumpaankin kyynärpäähänsä ja
-tuijotti jäykästi itseänsä. Hänen sieraimensa eivät värähtäneetkään,
-hänen silmäinsä katse pysähtyi. Vesipeilissä värisivät vain ne
-renkaat, jotka aikaansai tanssiva sääski laahatessaan lankamaista
-pyrstöänsä yli veden.
-
-Hän oli täysikasvuinen, hän oli mies. Sitäkö Pan tahtoi hänelle
-sanoa? Hän seisoi ja katseli itseänsä alhaaltapäin, näkökulmasta,
-joka oli hänelle uusi. Hänen ruumiinsa salaisuus värähteli kuvaisena
-hohtavassa vedessä. Hän oli kuullut puhuttavan fallosjuhlista,
-joissa siitoskyvyn suuri, hehkuva vertauskuva kohotettiin korkealle
-yli miesten ja naisten päiden pyhänä, virsien ylistämänä, aurinkoa
-säteilevänä. Hän kumartui yhä alemmaksi yli kuvansa, yht'äkkiä hän
-tavoitti itseään peilissä, hän taivutti päänsä niin syvään, että löi
-otsan otsaa vasten niinkuin olisi puskenut itseänsä.
-
-"Hohoi!" kuului raskaasti ärähtäen hänen selkänsä takaa. Hän
-ojentausi, ja vesipisarat vyöryivät yli hänen silmiensä. "Hohoi!"
-kajahti uudelleen, ontosti ja syvästi. Oliko Pan yllättänyt hänet
-takaapäin? Joko hän seuraavassa silmänräpäyksessä kuulisi hänen
-naurunsa kaikuvan, ikäänkuin milloin vuohet polkaisevat irti kiven
-puronuomassa, niin että se pulskahdellen soluu ryöppyisiä kuohuja
-alas? "Hohoi!" Hän ei uskaltanut kääntyä, hän odotti joka hetki
-tuntevansa jumalan käsivarren kuin kylmänkosteiden käärmeitten
-kiertyvän ympärilleen ja pusertavan ulos elämän hänen alastomasta
-rinnastansa.
-
-"Kautta moirain, mitä teet täällä?"
-
-Isä siinä seisoi hänen edessään kädellänsä nojaten pitkän sauvansa
-päähän, silmät kauhua liekehtien.
-
-"Poika, mitä teet? Olet jättänyt vuohesi. Koiratkin ovat jäljiltäsi
-eksyneet, sillä vaikka ovatkin järjettömiä luontokappaleita, ne
-tietävät, kuinka jumalia tulee kohdella. Sinä vain pilkkaat ja
-uhmailet. Olet murtautunut sisälle Pan-jumalan pyhättöön, johon
-muuten ei kukaan rohkene jalallaan astua. Luuletko, että jumalan
-järvi on luotu meille kuolevaisille kylpyaltaaksi? Tule, riennä pois
-täältä, jotta jumala ei rankaisisi häpeämätöntä rohkeuttasi?"
-
-Hän kumartui ottamaan hänen vaatteensa ja sauvansa ja veti pojan
-kanssansa, ei läpi aitauksen, vaan muutamien korkeitten kalliopaasien
-välitse, joita poika ei ollut huomannut. Vasta alttarin tuhkaläjän
-ääressä hän laski pojan paljaan käsivarren ja katsoi levottomana
-taaksensa. Hän vapisi jumalan kostoa. Ennenkuin hän jätti hänen
-alueensa, tahtoi hän lepyttää hänet soimaamalla ja pilkkaamalla sitä,
-joka oli rikkonut.
-
-Hän pysähtyi pojan eteen ja antoi katseensa solua ylös ja alas pitkin
-hänen vartaloansa. Hän näki kaikki tuon nuoren ruumiin erinomaiset
-kauneudet ja ylpeili salaa sydämensä syvyydessä. Mutta sitä
-kiukkuisemmin hän puhkesi pauhaamaan ja sätti, pilkaten kaikkea, mikä
-oli hänelle kallista:
-
-"Kurja ja kunnoton poika, kuinka uskallat asettua ilkialastomana
-jumalan vihitylle maalle? Jospa edes olisit kaunis ja sirovartinen,
-solakka kuin plataani ja silopintainen kuin öljypuun kiiltävä
-hedelmä. Mutta totta totisesti vain virheitä on sinun kaltoin
-syntyneessä ruumiissasi. Hefaistos lienee sääresi vääristänyt ja
-vääntänyt hartiasi vinoon. Ilkeä mielesi on kertynyt kyttyräksi
-selkääsi, rintasi on karvainen kuin vuohen, ihosi haisee pahemmin
-kuin paimentamiesi eläinten. Jollet olisi minun poikani, nimittäisin
-sinua koiran kurjaksi pennuksi. Niin ruma olet, että Pan kääntää
-silmänsä sinusta inhon vallassa. Joudu verhoamaan itsesi
-vaatteillasi, ettet enempää saastuta valoa ympärilläsi niin suurella
-rumuudella!"
-
-Yhäti hän korkealla äänellänsä syyti soimauksia pojallensa, kunnes
-he olivat Pan-jumalan alueen ulkopuolella. Hän tiesi, mikä enimmän
-kaikesta maan päällä tuottaa surua ja onnettomuutta -- jumalain
-kateus. Vaistomaisesti hän oli ymmärtänyt poikansa alastoman
-itseensävaipumisen. Nyt hän tahtoi torjua jumalan närkästyksen siitä
-ilosta, jonka hänen oma kauneutensa oli hänessä synnyttänyt.
-
-Vasta kun oli tullut niin etäälle jumalan lehdosta, että tämä ei enää
-saattanut häntä kuulla, hillitsi hän pilkalliset sanansa ja hymyili
-jälleen lempeästi ja rakkaasti pojallensa.
-
-
-
-
-V.
-
-Hermofantos.
-
-
-Kun poika seuraavan kerran painiskeli isänsä kanssa, selveni hänelle,
-mikä kepponen tällä oli ollut mielessään häntä syyttäessään ja
-nuhdellessaan. Niin ihastuneet olivat isän silmät joka kerta kun
-poika teki hyvän heiton tahi notkean pyörähdyksen, että tämä äkkiä
-pysähtyi ja nauroi:
-
-"Mutta isäukko, muistahan, minkä kurjan ja ruman miehen olet
-toimittanut maailmaan!"
-
-"Pidätkö suusi kiinni, poika!"
-
-"Sinähän häpeät, että olet minut siittänyt."
-
-"Onneton, pidätkö kielesi kurissa!"
-
-"En, kirous sinulle, ettet minunkaltaistani olentoa kapaloonsa
-tukehduttanut."
-
-"Lopeta!" sanoi isä.
-
-"En koskaan! Jumalat otan todistajikseni."
-
-"Tuki suusi! Eivät ne meitä kuule."
-
-"Onko niillä muuta tehtävää?"
-
-"Onpa tietenkin. Tänään on Zeus-jumalan juhla Nemeassa. Ne ovat
-kaikki Kronoksen pojan vieraina."
-
-"Arvelet siis, että meillä on rauha?"
-
-"Niin on, sinä tappelua hierova koira pojaksi, joka haukkua nalkutat
-omien päiviesi antajaa. -- Käyhän päälle taas!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aina kun Eufranor kaipasi poikaansa, meni hän Panin alttarin ääreen
-ja huusi kovasti, aivan kuin olisi tahtonut nukkuvaa herätellä:
-"Kurja ja kaltoin kasvanut poika, väisty paikalta, jolle pyhyyttä
-loukaten astut, niin ettei Pan, tuo hyvä ja armias jumala, tartu
-niskanahkaasi ja heitä sinua ulos. Tule kotiin! Tule kotiin!"
-
-Mutta poika jäi niin pitkäksi aikaa kuin häntä halutti. Paikasta oli
-tullut hänen omansa. Päivänkorennot hyrräsivät hänen ympärillään,
-ikäänkuin hän olisi ollut vanha tuttu. Järvi lepäsi niinkuin
-peili, josta home oli poistettu, niin että pinta kiilsi hohtavassa
-loistossaan. Se kuvasti hänen kauneuttansa kaikissa asennoissa. Se
-pusersi hänen alastomuuttansa viileässä suudelmassa. Hän oli etsinyt
-itsellensä lepopaikan lumpeiden ja lemmikkien seasta. Vihreässä
-rantaäyräässä oli hänen ruumiinsa mukainen sija. Hän laskihe
-eteenpäin kyynärpäilleen, nojasi päänsä käsiinsä ja näki kasvonsa
-vain jalan verran alapuolellansa: tyyninä, hymyttöminä, puhtaina ja
-itseensä vaipuneina. Eräänä päivänä oli hänellä voittopalkintona
-saamansa öljypuunseppelekin päälaellansa. Vesi kuvasti kapeat lehdet
-hiussuortuvain seassa -- päivänkorentoja ja perhoja liehui ympärillä.
-Siellä ei ollut ainoatakaan jumalaa häntä kadehtimassa. Sisiliskot
-eivät enää paenneet. Hänellä oli vallassansa paikka ja oma kuvansa.
-
-Myöhään eräänä iltapäivänä hän astui alastomana ulos Pan-jumalan
-maalta vaatteet ripustettuina keppiin, jota hän kantoi olkapäällänsä.
-
-Ulkopuolella seisoi isä ja vastaanotti hänet huolestunein ilmein.
-Kaunis, harmaapartainen mies seisoi hänen rinnallansa pölyisessä
-matkamiehen puvussa ja päässä iso, leveälierinen hattu.
-
-"Vihdoin, kautta Zeuksen, tuolla hän tulee", sanoi Eufranor
-tuskaisesti.
-
-Vieras katseli häntä.
-
-"Tämä siis on sinun poikasi, nimetön, jota sinä, Eufranor, et suo
-jumalille, niin, jolle et edes nimeä suo. Nyt ymmärrän, kuinka Pan
-sinulle kostaa."
-
-"Niinpä sano minulle ensin, nuoruuteni ystävä, kuinka olen tullut
-rikkoneeksi."
-
-"Totta tosiaan se asia on selkeä kuin Hippokrenen vesi", sanoi vieras
-ja kääntyi alastomaan nuorukaiseen. "Poika parka", sanoi hän ja
-ojensi hänelle kätensä välähdyttämällä häneen katseen syvälläolevista
-silmistään -- sanat virtasivat raikkaasta punahuulisesta lähteestä
-keskeltä kauniisti kiertyvää harmaata partaa: "Poika parka, jonka
-isäsi on antanut kasvaa ilman nimeä, kiitä sinä Pan-jumalaasi, sillä
-hän antaa sinulle nimen."
-
-"En ymmärrä sinua, vieras."
-
-"Eufranor, isäsi, sanoo minulle sinun joka päivä viettävän tunnin
-jumalan pyhätössä itseäsi tutkistellen. Sinä tuijotat sieltä
-itsellesi nimeä, jota isäsi ei ole sinulle antanut, ja Pan itse on
-määrännyt, että nimesi on oleva Narkissos."
-
-"Hermofantos, ystäväni", valitteli Eufranor rypistäen kulmiansa,
-"älähän sentään langeta jumalain vihaa syyttömän poikani päähän".
-
-"Narkissos nimesi on eikä mikään muu. Nimi putkahtaa sinusta kuin
-kukka puusta. Se sopii sinulle." -- Hän aivasti kovasti. "Näetkö,
-Eufranor, enne on suotuisa. Pan-jumala nipisti minua nenästä
-suostumuksen merkiksi."
-
-Hän nauroi suu pyöreänä. Mutta Eufranor oli alkanut pelätä, ja niin
-pian kuin hän oli kahden kesken kestiystävänsä kanssa, sanoi hän:
-
-"Suuren pelon sinä olet mieleeni tuonut, Hermofantos. Minä tunnen
-vanhan boiotialaisen tarun. Poikaani on vetävä ikävä katsella
-itseänsä niin kauan, että hän kuihtuu. Sinä olet opettanut Panille,
-kuinka hän pääsee häneen käsiksi."
-
-"Älä luule, Eufranor", vastasi ystävä ja työnsi hatun pois korkealta
-otsaltansa, "älä luule voivasi kätkeä mitään aarretta jumalilta.
-Tunnusta mieluummin, että sinulla sellainen on. Poikasi on ihanasti
-muodostunut, ei kateuden varjokaan ole häntä hiponut."
-
-"Mutta tästä lähtien? Nimittää häntä Narkissokseksi on kerskumista
-hänen kauneudellansa. Ah, jospa hänessä olisi joku vamma, jotta
-jumalat voisivat sietää häntä! Nyt odotan kaikkia onnettomuuksia
-hänen nuoren päänsä varalle."
-
-"Oikein teet, Eufranor. On vain yksi keino estää niitä
-onnettomuuksia, jotka joka päivä meitä kuolevaisia väijyvät: olla
-valmistunut kaikkeen pahaan, mitä voi tapahtua. Odota vain aina
-jotakin pahaa. Mutta älä siitä välitä. Paha tulee itsestään. Hyvät
-sanomat taas eivät koskaan pidä kiirettä."
-
-"Se nimi, jonka pojalleni annat, ei ennusta hänelle mitään hyvää."
-
-"Kyllä, Eufranor. Antamalla hänelle nimen Narkissos näytät
-kateellisille jumalille ehtineesi ryhtyä varokeinoihin heidän
-kostonsa varalta. Kun jumala näkee, että hänen aikeensa on
-ymmärretty, muuttaa hän suunnitelmaa. Hän ei tahdo päästää ketään
-viekkaudella tekemään tyhjäksi hänen tarkoituksiansa. Miksi poikaasi
-nimität, sitä hänestä ei tule. Oletko koskaan ennakolta voinut
-laskelmilla arvata kohtaloa, joka sinua odottaa? Eikö käy juuri niin,
-että mitä ikänä olet ajatellut tapahtuvan, aina tapahtuu jotakin
-aivan toisenlaista? Mistä luulet sen johtuvan?"
-
-"Sitä en tiedä, Hermofantos."
-
-"Niinpä sanon sen sinulle, Eufranor. Jumalat ovat meitä etevämpiä
-kaikessa eivätkä koskaan tahdo tunnustaa meidän voivan etukäteen
-tietää, mitä he aikovat meille tehdä. Ole siis kavala ja ajattele,
-että kaikki se paha tapahtuu, mitä enimmän pelkäät. Juuri silloin se
-ei tapahdu, mutta kyllä jotakin aivan toista."
-
-"Joka myös on pahaa?"
-
-"Mutta ei läheskään niin pahaa kuin pahin, mitä olet kuvitellut.
-Hahhahhaa! Pitää vain kilpailla jumalain kanssa onnettomuuksien
-luettelemisessa, pitää ehtiä niiden edelle. Sillä yhtä asiaa ei
-kohtalo eivätkä jumalat voi antaa anteeksi: jos me osumme oikeaan
-eivätkä he."
-
-"Tahdot siis kuitenkin olla jumalia viekkaampi, Hermofantos. Minä
-huomaan, että olet koonnut paljon viisautta matkoillasi."
-
-"Ylen vähän, sillä olen matkustanut ylen vähän. Mutta minulla on
-vielä monta tuhatta stadionia matkustettavana, ennenkuin haudalleni
-pääsen. Huomenna on minun jälleen lähdettävä matkaan, mutta tänä
-iltana on sinun annettava minulle ateria ja vuode kattosi alla."
-
-Illalla makasi vastakastettu Narkissos vuoteellansa eikä isän
-kehoituksesta huolimatta voinut päästä uneen. Silmät kiinni ja
-nukkuvan lailla hengittäen hän lepäsi hämärässään ja kuunteli.
-
-Hermofantos kertoi. Virtana tuli vaikutelmia suuren maailman menosta
-hänen huuliltansa. Kuljeksivana lääkärinä hän oli vaeltanut maasta
-maahan, saaresta saareen ja oli päässyt yli koko maanpiirin, kunnes
-Okeanoksen virrat vyöryivät tyhjään äärettömyyteen. Hän oli palvellut
-persialaisten satraappien henkilääkärinä ja ollut Sardeessa ja
-Susassa päästäkseen itse suurkuninkaan palvelukseen. Mutta hän ei
-ollut päässyt pitemmälle kuin hallitsijan "silmien" ja "korvien"
-läheisyyteen, ja kun Dareios lähti ajelulle, ei hän uskaltanut
-asettua hänen tiellensä, sillä se merkitsi armotta kuolemaa, jos
-kutsumattomana tuli suurkuninkaan näkyviin.
-
-Ihmeellisistä ja omituisista kansoista hän kertoi. Skyyttalaisista,
-jotka nylkevät nahan kaatuneilta vihollisilta ja parkitsevat sen
-tarveaineeksensa. Päänahkaa he käyttävät hien pyyhkimiseen omilta
-kasvoiltansa; muutamat ompelevat ihmisnahoista kokonaisia pukuja;
-oikeasta kädestä nyljetty nahka sormineen kynsineen käytetään
-jousenkoristeeksi, ja peljättävimmän vihamiehen pääkalloa he
-käyttävät juomakulhona, päällystävät sen ulkoapäin härännahalla ja
-kumoavat sisäänsä viiniä sen sileästä ontelosta.
-
-Traakialaistenkin keskuudessa hän oli ollut. Kun jyrisee ja salamoi,
-suuttuvat he ja ampuvat nuoliansa päin mustia pilviä saadakseen
-jumalan uhkaamalla vaikenemaan. He eivät usko olevan mitään muuta
-jumalaa kuin heidän omansa. Toinen kansa, atarantit, on siihen
-määrään uhmaavaa ja pöyhkeää, että he suurella äänellä kiroavat
-aurinkoa aina kun se on korkeimmillaan ja syytävät sille koko kuuron
-haukkumasanoja, kun se rohkenee paahtaa heidän maatansa.
-
-"Kuinka monta jumalaa olet matkoillasi laskenut, Hermofantos?" kysyi
-Eufranor. "Ja oletko koskaan itse nähnyt tahi tavannut jumalia?"
-
-"Olen, lukemattomia kertoja olen muukalaisten luona nähnyt heidän
-jumalainsa lentäen kulkevan ilmassa. Auringonjumalia auringonhevosten
-vetämissä vaunuissa. Tuulenjumalia, ukkosen- ja sateenjumalia."
-
-"Ei, minä tarkoitan jumalia lihaa ja luuta niinkuin kuolevainen."
-
-"Kyllä kerran, Eufranor. Pane vielä vähän puuta lieteesi, sillä
-minusta täällä on kylmä. Ja sen tapasin itse Ateenan miesten
-keskellä, Ateenan, orvokkiseppeleiden säteilevän kaupungin. Ensi
-kertaa siellä ollessani näin itsensä neitseellisen Athenen. Niin,
-en yksin minä, vaan koko kaupunki virtasi ottamaan häntä vastaan.
-Airuita juoksi hänen edellänsä puhaltaen pitkiin kultaisiin torviin
-ja julistaen: 'Ateenalaiset, katsokaa, kuka tulee kaupunkiinne,
-varustuksinansa gorgo ja kypärä ja kilpi. Katsokaa kenen päällä
-hän pitää öljypuun seppelettä?' Ja todellakin, hän seisoi kevyissä
-kaksipyöräisissä riemuvaunuissa ja hohti pronssilta ja kohotti
-kultaista keihäänkärkeänsä korkealle aurinkoon. Hän oli meitä
-kuolevaisia suurempi. Korkean kypärän alta vyöryi tukka alas kahden
-voimakkaan olkapään yli. Hänen kätensä piteli vaununkehän reunasta --
-en ikänä ole nähnyt niin jumalaisen suurta ja kaunista kättä. Hänen
-viittansa oli aaltoina kiinteillä ja neitseellisillä lanteilla, hänen
-jalkansa seisoivat niinkuin vaunun pohjaan pystytetyt pylväät. Ja
-itse taivas säteili hänen suurista hiehonsilmistään."
-
-"Leikkiä lasket, Hermofantos, taikkapa olet liiaksi juonut
-sekoittamatonta viiniä."
-
-"En ole, puserrahan sinä vain nahkasäkkiä vielä kerta, sillä viini
-on jumalainen lahja. Rypäleet ovat juoneet aurinkoa ja kuvastaneet
-taivasta ja maata. Niiden mehussa on näkyjä. Kiitos! Kas tuossa sai
-Dionysos runsaan lahjan -- tuoksukoon savipermannoltasi kauan hänen
-lahjansa! Mutta Athenen minä näin, niin totta kuin minut näet. Hän
-oli miehenkorkuinen, pitkä kuin kahdeksan meidän jalkaamme. Hänen
-vieressään seisoi pieni kääpiö ja loisti ihastuneena petollisesta
-kepposestansa. Sillä tiedä, Eufranor, että Athene oli mahdottoman
-kookas paianilainen nainen nimeltä Fya, jonka he olivat keksineet
-pukea jumalattaren täyteen asuun, saattaaksensa tämän juonen avulla
-karkoitetun Peisistratoksen takaisin hallitsemaan orvokkiseppeleistä
-kaupunkia. Talonpojat juoksivat edellä, ja petos laajeni kuin
-kulovalkea aina Akropoliille saakka, ja he veivät jättiläiskokoisen
-talonpoikaisnaisen aina ylös linnoitukseen saakka ja Peisistratoksen
-hänen mukanaan ja tekivät itsestään uudelleen hänen orjiaan. He
-makasivat vatsallaan karkearakenteisen naisen edessä ja nuoleskelivat
-pölyä hänen suurista jaloistaan. Ja tämä asteli näyttämökoruissaan
-ylös itse linnan astimia ja toi takaisin tyrannin. Muita jumalia
-lihaa ja verta en koskaan ole nähnyt, ja minua hän ei pettänyt.
-Sillä ei mitään ylimaailmallista ollut säteilevän haarniskan takana
-olevissa jäsenissä eikä hän orvokeilta tuoksunut, vaan aivan kuin
-olisi kesäkuumassa viljalyhteitä sitonut, niin raskaana riippui puku
-hänen päällänsä."
-
-"Et usko jumalien todenteolla koskaan näyttäytyvän meille
-kuolevaisille?"
-
-"En, ainakin ovat ne toista ainesta kuin me. Ja jos ne
-näyttäytyisivät -- ainakin jos minulle --, niin luulen että
-sen täytyisi tapahtua samanlaisessa kevyessä olomuodossa, joka
-sateenkaarella on. Siihen kaareen emme voi käsin tarttua."
-
-Yö meni, ja ystävykset istuivat vielä ylhäällä. Hermofantokselle
-sateli kysymyksiä kaikesta, mitä Eufranorin tiedonhalu oli koonnut
-varastoon hänen yksinäisen paimenelämänsä ajalla. Ja moneen
-asiaan hänen kestiystävänsä voi antaa vastauksen. Hänen aivonsa
-olivat kokemuksien ja vaikutelmien säiliö. Hänen täyttymätön
-matkustushalunsa oli vienyt hänet kaikkialle, yksin tuntemattomaan
-Libyaan. Olipa hän käynyt Auringon lähteelläkin ja pistänyt kätensä
-sen veteen. Keskiyöllä oli se paahtavan kuumaa, niin että mitä
-tahansa saattoi keittää sen kihajavissa pyörteissä; kun päivä nousi,
-jäähtyi lähde, muuttui kylmäksi puolipäivän aikana, mutta senjälkeen
-sitä taas alkoi lämmittää laskeva aurinko.
-
-"Mistä olet oppinut soman taitosi valehdella niin sirosti?" kysyi
-Eufranor.
-
-"En minä suinkaan valehtele", vastasi Hermofantos. "Sillä ei minulla
-ole siitä mitään etua."
-
-"Valehtelet siis, kun sinulla on etua siitä?" kysyi Eufranor
-pahanilkisesti.
-
-"Älä tee valheesta pahetta, kun se on hyödyllinen välikappale. Jos
-maksaa vaivaa valehdella, niin valehtele! Valehtelevalla on usein
-yhtä suuri päämäärä tavoiteltavana kuin sillä, joka puhuu totta. Ja
-jos voitat mitä tavoittelet, niin on valheella yhtä suuri arvo ja
-oikeutus kuin totuudella."
-
-"Julistat hyvin vaarallista oppia, Hermofantos."
-
-"Vain sitä oppia, mikä jo kaikessa piilee itsessään. Valhe on vain
-toden nurja puoli. Ei ole yhtään totuutta ilman vastaavaa valhetta.
-Usein saattaa olla hyvä kääntää nurja puoli ulospäin."
-
-Päivänkoitossa, vain parin tunnin levon jälkeen, nousi Hermofantos
-reippaana ja täysin levänneenä. Hänen isäntänsäkin oli pian
-liikkeellä, asetti hänen eteensä maitoa ja viikunoita ja täytti hänen
-matkasäkkinsä juustolla ja leivällä ja pienellä saviastialla hunajaa.
-Hermofantos lainasi neulan ja lankaa ja ryhtyi paikkailemaan muutamia
-viittansa repeämiä ja panemaan uusia nauhoja sandaaleihinsa.
-
-"Nukkuuko iso, kaunis poikasi vielä?" kysyi Hermofantos.
-
-Isä kumartui alas poikansa yli kuuntelemaan, mutta tämä oli
-nukkuvinaan saadaksensa taas kuunnella:
-
-"Kyllä, oltuaan Pan-jumalan lehdossa nukkuu hän päivä päivältä
-pitempään."
-
-"Antaisit hänen mieluummin käydä toisessa lehdossa."
-
-"Missä sitten, Hermofantos?"
-
-"Eikö Arkadiassa ole tyttöjä tahi orjattaria? Teillä ei tunnu olevan
-paljon naisen hajuakaan vuohielämässänne. Saattaahan olla varsin
-hyvä, että leikkaat kiharan miehistyneen poikasi otsalta ja uhraat
-sen hänen äitinsä haudalle. Mutta Afrodite velkoo myös uhriansa.
-Eikä sitä saa heittää maahan sen juomauhrin lailla, jonka annat
-Dionysokselle. Eufranor, älä anna poikasi riutua oman kauneutensa
-ihailemiseen. Kun nyt tulee olympinen kesä, pitää sinun viedä hänet
-'vierasvaraisten tyttöjen' luokse."
-
-"Neuvosi ei minua miellytä", vastasi Eufranor; hän seisoi majan
-avoimella ovella ja katseli aamuaurinkoon. "Kun näen, kuinka
-kaunis -- jumalat minulle anteeksi antakoot -- minun pojastani on
-kasvanut, pelkään sitä hetkeä, jona hän ryöstetään köyhäksi kuin
-nuori mantelipuu tässä ulkopuolella ja tuhlaa kauneutensa Afroditen
-hullutuksiin."
-
-"Kunpa ei jumalatar sinua kuulisi, Eufranor! Mutta niinkuin jo
-sinulle sanoin, ehätä sinä ennen onnettomuutta. Anna jumalattarelle
-vapaaehtoisesti, mitä hänelle kuuluu, niin ettei hän itse tule
-uhriansa vaatimaan. Afrodite ei ole minun mielijumalattareni, mutta
-iästäni huolimatta käyn silloin tällöin hänen vieraanvaraisten
-tyttöjensä luona."
-
-"Niin, sinä olet sirotellut jälkeläisiä vaelluksellasi yli maailman,
-Hermofantos."
-
-"Mitäpä minä tiedän, Eufranor? Minua ei luotu imettäjäksi
-eikä kasvatusisäksi. Harvoin sain aikaa nähdäkseni, ketä olin
-elämänsiemenellä siunannut. Kaunein tyttö, jota olen rakastanut, oli
-Olympiassa, Afroditen esipihassa, yhdeksän olympiadia takaperin. Hän
-oli sinun vaimosi Nikareten näköinen."
-
-"Niin, muistan sen, olemme puhuneet siitä ennen, Hermofantos. Juuri
-Olympiassa käyntisi jälkeisenä vuonna, keväällä, löydettiin Nikarete
-Heran temppelipylvään luota verhottuna jumalattaren huntuun. Ehkäpä
-hän oli sinun tyttäresi, Hermofantos."
-
-"Ehkäpä, Eufranor. Mahdollisuuksien maailma on rikas ja kaunis.
-Ehkä huumaa ihanammin kuin kaikki kuiva varmuus. Voi nyt hyvin,
-kunnes taas tapaamme, kun jumalat sen suovat. Puolusta poikaasi ja
-varo, ettei hänestä tule se Narkissos, johon hänen taipumuksensa
-viittasivat. Ei, älä herätä häntä. Minä näen, että unetar kaartaa
-kultaporttiaan hänen otsansa ylle."
-
-Narkissos makasi ja kuunteli posket polttavina.
-
-"Mutta pysähdyhän sentään", pyyteli Eufranor ystäväänsä.
-
-"En. Nyt minun matkani vie isien kaupunkiin näkemään, minkälaista
-kansaa siellä kasvatellaan Eurotaan rannoilla. Hellasta odottaa
-ankara aika. Pilvenä mustat ennelinnut nousevat idästä. Meedialaiset
-varustavat Aasiaa meitä vastaan. Joonia on jo heidän hallussaan.
-Pian ne tulvana virtaavat ylitsemme. Silloin pitää olla etuvarustus,
-jota he eivät voi murtaa. Rukoile sitä Zeukselta, Eufranor, ja elä
-terveenä poikasi kanssa."
-
-Eufranor saatteli ystäväänsä. Narkissos nousi työhönsä. Hänessä oli
-jotakin, joka kaipasi huumausta. Hän pusersi muutamia viimeisiä
-pisaroita vuohennahkasäkistä ja maisteli väkevää viiniä.
-
-Hänen veressänsä asui sytyttävä ikävä päästä tuntemaan uusi ja
-kaikkea vallitseva salaisuus. Eläimet eivät sitä hänelle voineet
-opettaa. Niiden paritteluajat kuuluivat aivan toiseen maailmaan
-kuin hänen janonsa. Afrodite ei ollut pukkien ja vuohien jumalatar,
-vaan ihmisten. Hän asui lauluna hänen sisällänsä. Hänen verensä
-juopui. Usein tunsi hän olevansa humaltunut, vaikka ei ollut
-viiniä maistanutkaan. Dionysos ja Pan olivat saaneet hänessä
-hereille jotakin fallos-kuumetta. Mutta se oli sokea vietti ilman
-tietoista päämäärää. Päivänkorentojen kierteinä vilajavaa ja
-kiiltelevää pyörretanssia hän parhaiten ymmärsi. Siinä salamoi
-jotakin jumalallista -- sen raju hyörinä ilmassa oli kuin itse
-auringon huumaustila. Ne kutoivat sinistä valohuntua Afroditen
-ympärille, joka seisoi alastonna ja säteilevänä -- hän tiesi omasta
-ruumiistaan, kuinka alaston iho voi säteillä -- ja ne ojensivat
-hänelle kultamaljansa täynnä ruusuja. Niiden keskellä väräjöi tuskin
-kuultava, suloinen ja imevä soitto.
-
-Hänen viettinsä purkautui sävelissä. Hän teki itselleen uusia ja
-pitempiä huiluja, isompia ja leveämpiä lyyroja. Soittaen hän vei
-vuohensa ulos laitumille aamuisin, hän houkutteli ne kotiin päivän
-laskiessa sulavilla sävelillä. Vietti kulki virtana hänen suonissaan
-ja jäsenissään, aivan kuin hän olisi itse ollut ryhmä soivia kieliä,
-jolla näkymättömät kädet leikkivät. Lämpimänä aikana kulki hän,
-niin kauan kuin päivä paistoi, melkein aivan alasti. Vain barbaarit
-alastomuutta sopimattomuutena pitivät. Narkissos silmäsi itseänsä,
-tunsi hivuttavaa tunnetta täynnä hekumaa ja tuskaa.
-
-
-
-
-VI.
-
-Olympia.
-
-
-Eufranor päätti, että hänen poikansa, jota hän itse huomaamattansa
-oli alkanut kutsua Narkissos-nimellä, oli vihittävä miehuuden vuosiin
-vierailemalla Olympiassa juhlaleikkien aikana.
-
-Päivä päivältä he harjoittelivat sitkeästi niitä kilpaleikkejä,
-mitä osasivat, osittain keskenään, osittain naapurien kanssa, jotka
-aikoivat samaan paikkaan.
-
-Eliläiset Zeuksen airuet olivat kulkeneet paikasta paikkaan, yksin
-pitkin Arkadian vaikeakulkuisia vuoripolkujakin, ja olivat korkealla
-äänellä julistaneet jumalrauhan yli maan. Kaikki aseet pantiin
-syrjään. Säädettiin vapaa kestitys kaikille vieraitten maitten
-läpi matkustaville; jokainen helleeni oli luettava kestiystäväksi.
-Uhkaavat vainohuhut, joita siihen saakka oli kulkenut yli saarten
-sillan Joonian manterelta, olivat äkkiä kuin puhaltaen poissa.
-Ajateltiin vain kisaa ja juhlaa. "Persialainen lintu", niinkuin
-kukkoa nimitettiin sen maan mukaan, josta se oli tuotu, antoi
-laulunsa kiiriä yli kuilujen ja halki sineen häipyvien laaksovöiden.
-Ja moni vanha helleeni naureskeli partaansa ja sanoi: "Meedialainen
-se on eli suurkuningas, jonka nyt on laulaminen, ei sodan tuloksi,
-vaan juhlan kaikille Hellaan miehille."
-
-Eufranor uskoi laumansa naapureille, jotka jäivät kotiin, vaihtoi
-varastonsa rahaksi ja osti itselleen ja pojalleen uudet juhlapuvut
-ja paksupohjaiset matkakengät. He menivät Nikareten haudalle, ja
-Eufranor leikkasi poikansa otsalta hiusten kiverimmät kiharat ja
-antoi niiden pudota muurivihreään. Hän uhrasi hunajaa ja viiniä
-amforaan. Oli juuri uusikuu, ja kuun täyttyessä oli juhlaviikko
-alkava.
-
-He puhdistautuivat joen vedessä, kuivasivat itsensä lieden tulen
-loisteessa, sivelivät itseään katajanoksilla, voitelivat hiuksensa ja
-ottivat ylleen uudet hienot kitoninsa. Lyhyt vaippa lankesi kankein
-poimuin heidän harteiltaan. Punotuissa pajukoreissa selässään he
-kantoivat eväänsä ja muita välttämättömiä tarpeita.
-
-He noudattivat puron hyppelevää kulkua alas läpi laakson, kunnes
-vesi yhtyi leveämpään haarakkeeseen ja se vihdoin purkautui itse
-Alfeios-jokeen. He eivät koskaan olleet kulkeneet jyrkänteisempää ja
-vaikeakulkuisempaa tietä, mutta eivät myös koskaan mitään sellaista,
-jota olisi ollut helpompi vaeltaa kuin sitä. Näkymätön jumal-olento
-työnsi takaapäin ja jokaisen jyrkän syvänteen kuljettuaan heidän
-katseensa edessä oli Olympia kaukana joen hopeahohtoisen vyön
-vieressä, loistavana, kasvamalla nousseena, kuin merenvahaan ja
-kalkkiin leikattuna, päämäärä, joka heille viittaili, ja vähitellen
-muuttui kesytön luonto eläväksi ja asutuksi. Joka kallioseinän takaa
-ilmestyi uusia ihmisiä esille. Pitkin joka polkua kulki virta, ja
-kaikki virrat yhtyivät paisuviksi joiksi. Etelästä ja pohjoisesta ja
-idästä ne vaelsivat Olympiaa kohden. Ja koko Peloponnesoksen näytti
-saartavan laivojen liehuva joukko, jotka lipuivat kuin linnut siivet
-levällään kohden satamakaupunkeja, joihin niiden oli laskettava
-maalle joukkonsa. Mutta yksin Korinton kannaksenkin kautta kulki
-tuhansia jalan viikkoja vieviä taipaleita pitkin kalliorantaa ja
-koskemattomia metsiä tasangolle Olympian ympärille. Toiset tulivat
-vaunuissa, monet ratsain pienin päivämatkoin, jotta eivät uuvuttaisi
-hienoja, harjaantuneita hevosiaan. Useat ajoivat lehmiä ja muita
-uhrieläimiä, lahjoja Olympian Zeukselle, jonka vieraiksi he menivät.
-Eufranorilla ja hänen pojallaan oli mukanaan kummallakin valittu
-vuohensa. Juhlallisesti kilahtelivat kellot niiden juostessa; niiden
-oli siepattava ruokansa kesken kulkunsa; kahdesti päivässä ottivat
-omistajat niiden maidon virvoittaen sillä itseänsä.
-
-Vihdoin he saapuivat alas tasangolle keskelle kiivainta vilinää
-puhelevia, laulavia, huutavia ja tervehtiviä maanmiehiä. Kaikkien
-helleenisten kansain kieliä kuului täällä sekaisin. Juhlavärejä
-loisti rauhanpuvuista. Juhlallisia kulkueita vakavia miehiä
-tunkeutui joukkojen läpi. Kunnianarvoisia valtioiden lähettiläitä
-kulki sointuvin puhein ja värikkäin lipuin. Airuita asteli pitkine
-valkeine sauvoineen, joissa oli milloin kotka, milloin pöllö tahi
-käki. Soittoniekkoja vaelti suuret kullatut kilpikonnanluiset
-lyyrat selässään. Nuoria matkasta väsyneitä tyttöjä lepäsi kullalla
-silatuilla rattailla, joita heidän veljensä vetivät. Kuljeksivia
-filosofeja, päät kuin runoniekkojen, kävi alastomassa auringossa ja
-ojenteli sormiansa keskellä dialektiikan pinnistelyjä. Astronomit ja
-matemaatikot pohtivat oppineita kysymyksiä. Runoilijat ja rapsodit
-lyhensivät matkaa Homeroksen ja Hesiodoksen laulujen tahdilla.
-Huiluniekat säestelivät hymnilaulajia, joiden astunta noudatteli
-siivekkäitä rytmejä. Orjattaret ja hetairat riensivät tanssiaskelin
-läpi vilinän voimakkaasti helisevin nauruin.
-
-Ei koskaan Narkissos ollut voinut kuvitella maailmaa niin täydeksi
-ihmisistä. Hän ei voinut nähdä eroa lukemattomissa kasvoissa
-ympärillään; mutta puvusta hän oppi heidät erottamaan: sirot
-ateenalaiset ohuissa, melkein läpikuultavissa verhoissaan, karhun
-lailla tallustelevista villaan ja nahkaan puetuista boiotialaisista
-tahi lujista ja ruskeista, lyhyttukkaisista spartalaisista, jotka
-kulkivat kuin kuparipatsaat, ylpeästi ja ankarasti, sääret paljaina
-aina kauas yläpuolelle jäntereisten pohkeiden ja polvien. Siellä
-täällä näkyi pitkiä miehiä korein tukkalaittein ja voidelluin
-parroin, rikkaat kukkaskoristeet pukineissa, jotka laahasivat tomussa
-heidän jälessään, jolleivät he kohottaneet niitä vasemmalla --
-käsivarrellaan; sandaalit olivat kiinni nilkoissa kultakuteisilla
-nauhoilla, tukka kiersi kiharana hienoja hermostuneita kasvoja.
-Ne olivat miehiä Sardeesta ja Miletosta, Efesosta ja Tralleesta.
-He olivat tulleet pitkien matkojen takaa yli Hellesponton ja
-Istmoksen tahi soutulaivoilla Aasian rannoilta. Tahi Sikeliasta ja
-Etelä-Italiasta.
-
-Oli iltapuoli, kun Narkissos isänsä seurassa ehti perille itse
-juhlakaupunkiin. Altiin korkean muurin suojassa oli kokonainen
-leirikaupunki hohtavan valkeita, värillisiä tahi juovikkaita
-telttoja. Nuotiot roihusivat teittäin välissä, oksat risahtelivat ja
-räiskähtelivät, sinistä savua ja paistetun käryä ajelehti raskaassa
-päivänpaahteisessa ilmassa. Lehmät ynisivät, lampaat ja vuohet
-määkivät. Miehiä kyyrötti lypsämässä. Teittäin pohjoisenpuolisilla
-seinämillä riippui viinin pingoittamia nahkasäkkejä. Kansaa
-virtasi ulos ja sisälle ja kävi tervehtimässä ystäviänsä. Nuoret
-atleetit käyttivät päivän viimeistä valoa voimiensa koettelemiseen.
-Heidän ruumiinsa olivat pitkien kesäharjoitusten aikana
-ruskeiksi paahtuneet. He löivät vetoja ja heittivät jo noppaa
-mahdollisuuksistansa.
-
-Telttariukujen huipuista liehui ja kohosi lukemattomia vertauskuvia
-ja merkkejä: delfiinejä koukistetuin pyrstöin, öljypuun ja tammen
-oksia, Poseidonin kolmikärkiä, pronssiäyriäisiä, kultaisia tähkiä,
-pöllöjä ja gorgonpäitä. Narkissos huomasi myös fallos-kilpiä ja
-punastui niitä nähdessään.
-
-Hänen ja hänen isänsä täytyi pitkän aikaa laahata vuohiansa sinne
-tänne telttakatuja pitkin, ennenkuin he saivat tilaa. Melkein kaikki
-oli varattua, ja sitäpaitsi he tahtoivat asua arkadialaiseen heimoon
-kuuluvan väen keskuudessa. He tulivat teltalle, jonka koristeena oli
-kaksi valkoista pukinsarvea, ja löysivät vihdoin sen omistajan; hän
-toimitti heille tilaa pingoittamalla uuden telttaseinän sivulle.
-Tänne he panivat kiinni vuohensa. Eufranor lypsi, he joivat kumpikin
-maljansa lämmintä maitoa, sitten he kulkivat eteenpäin katsellakseen
-paikkaa ennen pimeän tuloa.
-
-Melu lisääntyi lisääntymistään, kuta lähemmäksi he tulivat Altista.
-Kaikkialla helisi soitto ja laulu. Joka hetki pysähtyi Narkissos
-kuuntelemaan. Kivellä seisoi vanha komeavartinen mies ja lausui
-kyynäränpituisia säkeitä vieraalla, sointuvalla murteella. Tuonne
-muodostui kehä, ja kauloja kuroteltiin, jotta nähtäisiin jotakin
-hyvin pientä ja matalaa kehän keskellä. Narkissos seisoi varpaillaan
-ja huomasi vihdoin, että siellä oli kaksi kukkoa, jotka karkailivat
-toistensa kimppuun, niin että höyhenet pölisivät rintojen ympärillä,
-kunnes lopulta toinen vaipui maahan, toisen kynsien ja kannusten
-surkeasti lyömänä ja kynsimänä ja sen verisen nokan hakkaamana.
--- "Kas sitä orjaa!" kuului huutoja niiden ympäriltä. "Niin käy
-oikeankin meedialaisen, kun se tulee vaatimaan maata ja vettä."
-
-Toisissa paikoissa lyötiin vetoa.
-
-Pienet juovikkaat linnut seisoivat pelokkaina ja kyyristelivät
-pitkällä laudalla. Väkeä kulki laudalta laudalle näpäyttäen lintua
-pienoiseen päähän ja samalla he löivät vetoa siitä, jäisikö lintu
-seisomaan paikalleen, vai lähtisikö juoksemaan, mikä asia oli hyvin
-vaikea arvata.
-
-Yhdestä obolista sai katsella harvinaista Aasian lintua, joka kuului
-olevan kerrassaan ilmestys. Moni halusi sisälle sitä näkemään.
-Narkissos näki, kuinka he sylkäisivät tuon pienen rahakappaleen
-suustaan kuin kukkarosta. Kuuluttaja seisoi ja ylisteli lintua,
-jonka piti olla kotoisin itse Ekbatanasta ja olla puettu kaikin
-sateenkaaren värein; silloin tällöin kuului teltasta kirkaiseva
-huuto. Eufranor meni sisälle Narkissoksen kanssa. Pienellä
-lauta-aitauksella istui suuri, kapeakaulainen, metallihohtoinen
-lintu, jolla oli töyhtö päässä. Pitkä pyrstö riippui kuin kapea
-laahustin. Eufranor ei voinut huomata mitään ihmeellistä linnussa,
-mutta omistaja sanoi: "Odottakaa." Ja katselijat seisoivat hartaina
-ja tuijottivat linnun pitkää, orvokinsinistä käärmeenkaulaa. Näyttäjä
-kosketteli sen töyhtöä ja pisteli sen jalkoja. Vihdoin se kohotti
-pyrstölaahustimen suoraksi ilmaan, ja äkkiä siitä kehkesi kuin
-valtainen kehä moninkertaisia sulkasäteitä, ja kussakin säteessä
-loisti täplä, joka oli niinkuin sateenkaaresta leikattu. Sitten se
-huusi tuhoa ennustavalla tavalla ja sulka vaipui sulan jälkeen,
-kunnes koko loisto oli kadonnut ja takana riippui vain pöyheä pyrstö.
-
-"Suurkuninkaan paratiisi Ekbatanassa on vilisten täynnä tällaisia
-lintuja", sanoi omistaja. "Niiden huuto herättää hänet joka aamu!"
-
-"Silloinpa hän saa kuulla tarpeekseen ennustuksia", huomautti eräs
-vanha mies, "näin pyhien lintujen suusta".
-
-"Meedialainen ei lintuenteistä huoli", vastasi omistaja. "Ja vain
-yksi on meedialaisille pyhä: tuli. Sitä he rukoilevat jumalana. Tältä
-harvinaiselta linnulta he nykivät pyrstösulatkin ja tekevät niistä
-viuhkoja. Suurkuningas istuu palatsissaan keskellä kokonaista metsää
-riikinkukonviuhkoja, jotka häälyvät hänen päänsä ympärillä kuin
-palmujen lehdet."
-
-"Olet siis nähnyt suurkuninkaan?" kysyi Eufranor.
-
-"En, Zeus varjelkoon! Kuolemaa hänen pelättävien kasvojensa näkeminen
-tietää. Ja hänen palatsiaan vartioivat leijonat ja mylvivät härät,
-jotka käyvät ulos itse porteista. Mutta lintuni minä olen ostanut
-koko kauppavarastollani ja kantanut omilla käsivarsillani hamaan
-Efesoksen satamaan. Puolesta drakmasta myön sulan sen pyrstöstä.
-Ainoa ja harvinaisin lintu Olympiassa! Tehkää hyvin, puoli drakmaa
-sulka!"
-
-Päivä oli laskenut. Sääsket parveilivat. Tuhansista kattiloista
-kohosi sininen savu tummankeltaiselle, pilvettömälle taivaalle.
-Häly alkoi vaimeta telttakaupungissa. Kansa kävi levolle ollakseen
-ylhäällä ennen aurinkoa.
-
-Sääskien kiusaamana haki Eufranor suojaa telttavaatteensa alta,
-nautti ääneti palan juustoa ja pari kuivattua viikunaa, sammutti
-janonsa ottamalla saviastiasta kulauksen Alfeioksen vettä, kääriytyi
-vuohenkarvaviittaansa ja heittihe makuulle maahan.
-
-Narkissoskin oli mennyt maata, mutta ei saanut rauhaa. Sääskiä oli
-teltassakin, ne tulla surisivat läpi pimeän ja pistelivät ärsyttävää
-myrkkyänsä hänen vereensä. Vähitellen hän vaipui horrokseen
-lakkaamatta kumpuavan kohinan keskelle. Se ei voinut tulla muualta
-kuin Kronos-harjun honkametsästä. Pihkantuoksuinen tuulenhenki hiveli
-hänen kasvojansa.
-
-Kaikki oli vaiennut. Ei kuulunut mitään ääniä enää. Atleetit
-makasivat nukkuen lihakset velttoina, ja jäsenet rauenneina. Heidän
-sydämensä löivät rauhallisesti, ja veri virutteli pois väsymystä
-sykähtelevissä virroissaan.
-
-
-
-
-VII.
-
-Juhlakentällä.
-
-
-Narkissos työnsi yltänsä vuodat ja ryömi ulos teltasta. Kuu riippui
-suurena ja punaisenkellertävänä taivaalla. Hän näki varjonsa vahvana
-maassa, se muistutti mustaa poispaiskattua kitonia. Hän halusi päästä
-juhlakentälle. Mielikuvitus veti häntä. Hän ei voinut odottaa, kunnes
-tulisi päivä.
-
-Oli muita nuoria miehiä hänen kaltaisiansa. Muitakin, jotka
-ikävöivät nähdä pyhiä temppelejä ja astua kuuluisalle alueelle.
-Vaippoihin verhoutuneita olentoja hiipi kepein askelin ohi. Hän
-seurasi samaan suuntaan. Kaiteetonta siltaa hän kulki yli puron,
-joka uurtui läpi savisen maan niinkuin syvä vako. Teltat loppuivat
-ja tuli suuria, matalia, nelikulmaisia rakennuksia, joiden katot
-loistivat kuunvalossa. Sitten seurasi se korkea, suora muuri, joka
-oli Altiin aitana. Kuu heitti haamujen varjot valaistulle muurille.
-Kaksi kolmijalkaa kyti punaisena loimottaen erään muurin läpi vievän
-porttikäytävän edustalla. Hän oli matkalla sivellyt kädellään erästä
-pensasta ja tuoksusta tuntenut sen katajaksi, ja taittamallaan
-oksalla hän siveli puhdistaen otsaansa ja huuliansa kuiskaten:
-"Olympon Zeus, ole suopea nuorukaiselle, joka ensi kertaa lähestyy
-sinun temppeleitäsi. Hänellä ei vielä ole mitään, jolla hän voisi
-miellyttää sinua, ei viisautta eikä voimaa, mutta hän halajaa tulla
-sinulle otolliseksi ja pyhittyä sinun palvelukseesi."
-
-Hän seisoi Altiilla.
-
-Siinä oli kahdenlaisia pyhättöjä. Puuryhmiä, jotka liittyivät yhteen
-aivan kuin neuvottelemaan, tulvillaan sisäistä huminaa, lehdet
-hohtaen kuunvalossa. Ja kivitemppeleitä, maasta kasvavia, raskaita,
-mietteisiin vaipuneita, pylväitten sulkemia. Nurkkauksissa ja
-huipuilla häämöttivät veistokuvien varjot, hievahtamattomina kuin
-nukkuvat linnut. Paikan ääriviivat häipyivät kuun salaperäiseen
-valoon. Mustia haamuja seisoi sen loisteessa liikkumatta.
-
-Hämmästyen ja ihastuen aavemaisesta valosta ja huminasta, joka
-tuntui soivan sekä temppeleistä että puista, astui hän esiin juuri
-edessänsä olevaa temppeliä kohti. Sen, mitä ensimmäisenä oli, hän
-oli nähnyt. Metsä raskaita, paksuja pylväitä kasvoi, ei maasta,
-vaan portaanastimilta, toinen toistansa ylemmäksi. Hän astui ylös
-ja tunnusteli niitä. Ne olivat uurteisia ja karkeapintaisia. Hän
-nosti silmänsä ja katsoi ylös. Raskaita, valtavia paasia riippui
-hänen päänsä päällä pylväästä pylvääseen; niiltä oli varjo vienyt
-värin, mutta kun hän kiersi pylväsrivin, lankesi kuutamo äkkiä
-niille leveille pylväänlatvoille, jotka siellä ylhäällä olivat
-kannattamassa, ja hän erotti juovia punaista ja sinistä väriä
-kuolleen harmaan kiven pinnalla.
-
-Hän ei koskaan ollut astellut pylväiden keskellä ennen. Hän kumartui
-ja tunnusteli paasia, joilla hän asteli. Ne tuntuivat karkeilta
-käteen, ja siellä täällä niissä oli kuolleitten kuorieläinten
-hajanaisia jätteitä -- näkinkiekuroita ja belemniittejä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän kiersi koko temppelin. Hän ei oikein tietänyt, kenelle se oli
-pyhitetty. Hänen kätensä hivelivät pylväitä. Ne tuntuivat kylmältä
-kosketella, mutta silloin hän hätkähti, kun huomasi kulmapylvään,
-joka tuntui käteen kuin vanhan tammen kuori. Häntä puistatti,
-ja samassa hetkessä hän tiesi, että hän seisoi Heran temppelin
-luona. Sillä hänen isänsä oli kertonut hänelle tuosta ainoasta
-vanhasta puupylväästä, jonka suojasta hänen äitinsä oli löydetty
-vastasyntyneenä, jumalattaren peplokseen käärittynä, paikalla
-kasvavien purppuravuokkojen alta.
-
-"Nikarete!" kuiskasi ääni hänen sisässänsä, ja hän polvistui ja
-painoi otsansa vanhaan puupylvääseen, jonka kymmenettuhannet kädet
-olivat kuluttaneet kiiltäväksi ja sileäksi. "Nikarete, oi sinä minun
-rakas äitini, jonka sielu asuu tässä kaupungissa varjona varjojen
-joukossa, tässä sinä olet levännyt ja pienillä vastasyntyneillä
-kätösilläsi puristellut jumalattaren huntua. Oi sinä oma rakkaani,
-lähetä minulle ajatuksesi siitä syvästä pimeästä, jossa sinä vietät
-aikaasi niinkuin sieni varjossansa. Hera sinut kapaloi, hänen
-pylväänsä sinua suojasi. Siunattu olkoon jumalatar, joka oli sinulle
-hyvä."
-
-Ja hän painoi huulensa lattealle kivelle, jolla hänen äitinsä kerran
-oli levännyt.
-
-Hän tuijotti yli juhlakentän kuunloihtimien valkean- ja
-pimeänsekaisten piilojen. Hän näki uuden, valtavan temppelin jotenkin
-lähellä ja meni sinne ohi aidatun puuryhmän. Se oli vielä suurempi ja
-mahtavampi kuin Heran temppeli; sen juhlallinen paasiroukkio lepäsi
-useammalla penkerellä. Ja sen päädyssä näkyi yhteen koottuna rivi
-tanakoita ja lyhytvartaloisia olentoja, jotka keskellä seisoivat
-vapaasti, mutta sivuseinien puolella kyyristeleivät katonreunan
-alle ja päädynkulmassa olivat puoleksi makaavassa asennossa,
-nojaten kyynärpäihin ja polviin. Hän ei tietänyt, mitä nuo monet
-kuvat merkitsivät; mutta silloin tällöin sattui kuunvalo joillekin
-kalpeille kasvoille, joissa oli kumman elävät ja tuijottavat silmät.
-
-Siinä temppelissä paloi soihtuja sisäänkäytävän pylväitten välissä,
-mutta ketju sulki pääsyn. Mutta eräästä rakennuksesta lähelläolevan
-Altis-muurin toiselta puolelta kantoi yötuuli kitkerää paistinhajua.
-Zeus oli saanut iltauhrinsa, ja papit pistelivät suihinsa osansa
-lihasta.
-
-Tämän temppelin lähellä alkoi vilistä äänettömiä, mustia haamuja,
-jotka kohoilivat kuun loisteessa. Mutta ne eivät voineet kävellä.
-Ne seisoivat korkeilla jalustoilla liikuttamatta käsiään tahi
-jalkojaan. Nuoria alastomia miehiä seisoi toinen jalka vähän
-eteenpäin leväten. Ne olivat mustia tahi homeesta vihreitä; suuret,
-tummasti tuijottavat silmäterät oli upotettu valkeihin silmämuniin.
-Hän näki niiden katseen välkähtelevän vastaansa. Useimmat seisoivat
-vähän pää kumarassa aivan kuin häntä katsellakseen. Eräällä oli
-keihäs käsivarrellansa, toisella kiekko kädessä, toinen seisoi
-sormet ojennettuina ikäänkuin olisi heittänyt pallon, muuan piteli
-oksaa sormissaan, toinen seisoi pidellen palkittua kukkoa vasemmassa
-kainalossaan. Korkeina ja vakaina seisoivat nuoret miehet tuijottaen
-eteensä otsatukan hiuskierteiden alta. Muutamilla oli kumma, autuas,
-unohtuneen hymy, nukkemaisen jäykkä. Toiset näyttivät hautovan
-sanatonta surua, taivuttavan päätänsä neuvottoman surumielisyyden
-vallassa, niinkuin olisivat tahtoneet sanoa: "Niin, tässä on seppele,
-jonka voitin, mutta mitä sillä teen? Mitä se auttaa, kun kuitenkin
-kuolen?"
-
-Ihmetellen kulki Narkissos patsaalta patsaalle. Pronssin väri
-vaihteli uudesta ja mustasta vanhaan sammalvihreään. Vanhimmat
-näyttivät kankeilta kuin kummitukset, niiden polvet näyttivät jo
-aivan taipumattomilta, kaulat olivat leveät ja litteät ja nyrkit
-puristettuina paksuja, kulmikkaita lanteita vasten. Toisilla oli
-vyötärö kuin ampiaisilla ja pienet kokoonkiristetyt polvet pienine
-lumpioineen; ne tuijottivat tylsästi hymyillen kuuhun pitkät
-lainehtivat tekotukat ulottuen alapuolelle litteitä kasvoja.
-Marmorikuvia siellä oli vain harvoja; usein oli sade huuhtonut niistä
-värin, ja ne täplät, jotka olivat jäljellä, olivat kuin rupea tahi
-ihottumaa. Uudet kuvapatsaat liikkuivat enemmän, ne olivat elävämpiä
-ja mieleltänsä synkempiä. Mutta kaikki ne seisoivat täydessä miehen
-alastomuudessa, ilman päähinettäkin. Vain pieni pyöreä suojaliuska
-pisti esiin yli päälaen. Varjostin oli liikkuva. Hän kuuli sen
-kitisevän ja natisevan yötuulessa. Se oli epäilemättä suojana sadetta
-ja lintujen likaamista vastaan. Siinä istui paraikaa iso lintu --
-huuhkaja, jonka silmät loistivat fosforimaisesti. Kun hän läheni,
-lähti se lentoon ja poistui pitkin, villanpehmein siivenvedoin.
-
-Kun Narkissos nyt kulki keskellä näitä tuijottelevien nuorukaisten
-kuvapatsaita, muisti hän oman kuvansa sellaisena kuin oli nähnyt sen
-Pan-jumalan kuvastimessa. Siinä oli voimistelijoita, jotka olivat
-herättäneet huomiota ja voittaneet ja nyt seisoivat täällä pronssiin
-valettuina tahi kiveen hakattuina jälkimaailman ihailtavina. Hän
-kumartui jalustan ääreen ja näki siihen hakatut kirjaimet, joista
-kokoamalla sai voittajien nimet. Sitten hän ojentautui suoraksi
-ja katseli niistä itseään. Ne olivat melkein kaikki toistensa
-näköisiä ja näyttivät olevan kaikki samaa kaunista ja säännöllisesti
-kasvanutta sukua. Hän olikin kuullut, että vasta kolmen voiton
-jälkeen voimistelija sai omat kasvonpiirteensä. Mutta ruumiit
-olivat samannäköiset kuin hänenkin. Hän kulki tarkastellen rinta- ja
-hartialihaksia ja vertaili itseensä. Hän katsoi ensi kertaa kuvaansa
-nuorista miehistä ja tunsi rintansa paisuvan ajatellessaan, että
-hänellä oli sama ruumiinrakennus kuin näillä ruumiinvaltiailla ja
-voittajilla.
-
-Hän oli tullut ohi pitkän, matalan pylvässalin ja näki nyt edessään
-uuden rivin pronssipatsaita, ei atleetteja, vaan piikkipartaisia,
-kypsyneitä miehiä. Parvekkeella niiden takana oli useita pieniä,
-matalia pylvästaloja rivissä. Narkissos kumartui löytääkseen
-piirtokirjoituksia.
-
-"Älä vaivaa silmiäsi!" sanoi äkkiä ääni hänen takanansa. "Odota
-päivänvaloa. Seisotko tässä, vieras, ehkä harmittelemassa rahoja,
-joita sinun tahi omaistesi on pitänyt suorittaa näille rankaiseville
-pronssiukoille?"
-
-Nuori mies oli pysähtynyt hänen rinnallensa. Narkissos vastasi
-hänelle:
-
-"En tiedä, mistä rankaisevista pronssiukoista sinä puhelet."
-
-"Seisot Zeus-kuvien edessä, ystävä. Ne valetaan kaikilta niiltä
-saaduista sakoista, jotka rikkovat kilpaleikin sääntöjä. Oletko ollut
-Pelopsin lehdossa vai aiotko sinne katsomaan puuta?"
-
-"Mitä puuta?"
-
-"Pyhää. Sitä, joka punoo seppeleen voittojamme varten."
-
-"En tunne sitä, vieras. Olen ensi kertaa Olympiassa."
-
-"Minä halajan nähdä, onko siinä runsaasti lehviä tänä vuonna.
-Lähettäkäämme me kaksi yhdessä se toivotus, että siinä olisi oksa
-sinun ja minun päälakeni varalle."
-
-Narkissos katseli muukalaista. Hän oli pitkä niinkuin hän itsekin,
-mutta koko joukon vanhempi, lyhyissä pukimissa ja avopäin. Hänen
-hiuksensa eivät kiiltäneet voiteesta, vaan lepäsivät kuin ohut,
-tumma varjokypärä pään ympärillä, ja täysiparta kiersi hänen vankkaa
-leukaansa kuin kypärän nauha. Kuunvalo loisti kapeihin, mustiin
-kulmakarvoihin ja syvällä piilevään silmäpariin.
-
-"Minä olen lakedaimonilainen Leonidas, Anaksandrideen poika",
-sanoi hän. Mutta Narkissoksella ei mielestään ollut mitään nimeä
-annettavana vastaukseksi. Ääneti hän kulki hänen jäljessään, kunnes
-hän pysähtyi puun eteen, joka oli yksinäinen ja matala, mutta jossa
-oli monta hopealta hohtavaa oksaa.
-
-"Miks'ei pyhän öljypuun ympärillä ole aitausta?" kysyi Narkissos.
-"Senhän voi ryöstää tyhjäksi kuka tahansa."
-
-Toinen hymyili.
-
-"Koetappas, ymmärtämätön nuori mies. Etkö tiedä, että nämä pyhät
-oksat saa leikata vain poika, jolla on molemmat vanhemmat elossa,
-tarkoitukseen pyhitetyllä kultaisella veitsellä? Varkaan sormet
-eivät koske tähän puuhun, josta kunnian lehvät kasvavat yli koko
-Hellaanmaan. Seppele näitä lehtiä ei häpeä edes meedialaiskuninkaan
-jalokivistä säteilevää tiaraa. Kumarru pyhän puun edessä ja toivota,
-niinkuin minäkin, että se kerran antaisi koristeen sinun ohimoillesi."
-
-Narkissos noudatti hänen esimerkkiänsä. Hän kumarsi ja tarttui
-kunnioittavin käsin kapeihin hopeanharmaihin lehtiin ja painoi niitä
-otsalleen. Hän ajatteli äitivainajaansa, hän rukoili häntä ja niitä
-jumalia, jotka asuivat pyhällä juhlakentällä, ja hän tunsi huminan
-Kronos-harjulta täyttävän sielunsa niinkuin syvän hartauden.
-
-
-
-
-VIII.
-
-Afroditen esipiha.
-
-
-Narkissos ja vieras poistuivat pyhän öljypuun luota.
-
-"Menetkö nyt Afroditen luokse?" kysyi Leonidas.
-
-Narkissos hätkähti ja punastui.
-
-"Ei kukaan ole minulle sanonut, että Afroditella on temppeli täällä."
-
-"Tuskinpa kukaan on sinulle sitäkään sanonut, että täällä myös
-syödään ja juodaan."
-
-"Onko hänellä siis oma talonsa?" kysyi Narkissos.
-
-"Missä on paljon ihmisiä, siellä hänellä aina on asuntonsa.
-Ei auta, että me helleenit suljemme hänet pois pyhätöistä ja
-pidämme sopimattomana palvella häntä niissä. Barbaareilla on niin
-yksinkertainen käsitys koko asiasta, että he eivät suinkaan pidä
-sitä jumalille epämieluisena, koskapa sekä pääskyset että kyyhkyset
-ja muut eläimet pelotta toimittavat parittelunsa jumalain huoneissa
-ja pyhissä lehdoissa. Mitä eläimet rankaisematta uskaltavat, sen
-voinevat ihmisetkin. Se näyttää minusta kuitenkin olevan huonon tavan
-heikko puolustus. Sillä me ihmiset kerta kaikkiaan emme ole eläimiä."
-
-"Mihinkä siis viet minut, jollei hänellä ole temppeliä?"
-
-"Oh, koko yöhän on hänen temppelinsä. Lakedaimonilaisena en palvele
-häntä erittäin ahkerasti, mutta yön suon hänelle silloin tällöin.
-Viehän hänen esikartanonsa kuitenkin kaikkien muiden jumalien
-pyhättöihin."
-
-"Haluan päästä kotiin nukkumaan", sanoi Narkissos.
-
-"Kaikkein parhaiten nukut Afroditen esikartanossa", vastasi Leonidas.
-"Tule, niin saat nähdä lesbolaisten tyttöjen tanssivan. Tahi
-Kios-saaren neitojen -- niillä on siivet valkeissa kantapäissään ja
-rypäleet silmissään."
-
-Narkissos pudisti päätänsä ja loi silmänsä alas. Mutta Leonidas
-tarttui hänen käteensä ja veti hänet hymyillen mukaansa. Narkissos
-näki viimeisen kuvapatsaan kuoppiinsa upotettujen silmien
-aavemaisesti loistavan pimeässä. Se oli nuori pronssimies, joka
-seisoi etukumarassa, niinkuin olisi äsken heittänyt pallonsa tahi
-muun heittoaseen hamaan iäisyyteen ja nyt seisoi tuijottaen maalia,
-johon ase ei koskaan päässyt. He kulkivat nyt korkean Altis-muurin
-läpi keskelle honkien pihkaista henkäilyä. Kaikki humisi heidän
-ympärillään. Kuunvalo makasi maanpinnalla vapisevina täplinä, jotka
-silloin tällöin kertyivät fosforimaisiksi roihuiksi. Oli kuin olisi
-tulessa kulkenut. Narkissos tunsi sydämensä takovan kämmentänsä
-vasten, jota hän painoi rinnalleen. Hän antoi puoliunessa vetää
-itseään eteenpäin tuntien suloista ja unteloa uteliaisuutta.
-Honkametsä lauloi hänelle kehtolaulua.
-
-Hetkinen tämän jälkeen oli Leonidas vienyt hänet isoon,
-epämääräisen näköiseen huoneeseen, jota vain heikosti valaisivat
-kiinto-kandelaaberit, joiden pienet öljyliekit ryömivät pylväitä ylös
-ja alas niinkuin olisivat olleet tulikärpäsiä tahi kiiltomatoja.
-Raskas ilma oli täynnä omituisen kiihoittavaa tuoksua, joka muistutti
-hänelle muutamia väkeviä vuorikasveja, joita hän löysi laitumilta ja
-joiden väkevä tuoksu oli niin voimakas, että se ei tahtonut sormista
-lähteäkään, jos kerta oli niihin koskenut.
-
-Narkissos tarttui päähänsä tuntiessaan tuon huumaavan väkevän
-tuoksun. Hänen seuralaisensa laski hänen kätensä ja kuiskasi:
-
-"Täällä ei tanssita enää. Täällä on vain uhriaika. Katsele nyt
-ympärillesi esikartanossa ja valitse makusi mukaan. Kun olet tottunut
-hämärään, voit erottaa kaikki kasvot. Vierasvaraiset tytöt ovat
-hyvin erilaisia, mutta useimmat ovat kauniita. Ja vastanypityitä. Et
-löydä haiventakaan heidän käsivarsissaan ja säärissään tahi heidän
-valkeassa helmassaan. Ennenkuin olet täällä koettanut, et tiedä, mitä
-rakkaus on."
-
-"En tiedä ollenkaan" -- änkytti Narkissos.
-
-"Ei tarvitse tietää mitään. Anna vain uhrisi."
-
-"Mikä uhri?"
-
-"Jollei sinulla ole uhrirahoja mukanasi, niin ota tämä, se ei ole
-liian suuri ensi uhriksi."
-
-Narkissos tunsi rahan, pienen, paksun ja sileän palasen hopeaa
-painettavan käteensä. Hän otti sen neuvottomana käteensä:
-"Uhrirahoja?" mumisi hän.
-
-"Niin, kun löydät tytön makusi mukaisen, niin heitä se hänen
-helmaansa. Hyvää yötä, ja Afrodite olkoon sinulle armollinen."
-
-Narkissos seisoi yksin raha kädessään. Huone hänen ympärillään oli
-labyrintti varjoja. Ne nousivat, ne vaipuivat, ne katosivat. Kasvoja
-välähteli esiin pienten öljylamppujen tuikahdellessa, jotka milloin
-hävisivät kuin olisi ne puhallettu sammuksiin, milloin syttyivät
-uudelleen. Hän kuuli kuisketta läpi yön erottamatta yksityisiä
-sanoja, jotka milloin tukehtuivat suudelmain huokauksiin, milloin
-nousivat korkeiksi huudoiksi. Silloin tällöin tuli huudosta fanfaari,
-raikuva riemuhuuto. Kuului siltä, kuin olisi joku vääntelehtinyt
-tuiman tuskan kourissa tahi niinkuin joku olisi ollut murhaajan
-käsissä.
-
-Hämmentyneenä hän hapuili eteenpäin lyhyin askelin. Hänen jalkansa
-hipoi varjoja, jotka makasivat maassa, ja varjoja, jotka istuivat
-ylhäällä kumarassa. Hän voi erottaa kokonaisia rivejä nuoria tyttöjä,
-jotka odottivat. Niiden puvut loistivat. Kukkaseppeleitä oli heillä
-päässä. Käsivarret lepäsivät helmassa, jalat olivat ristissä. Toiset
-istuivat polvet korkealle kohotettuina ja leuka niillä leväten, kädet
-kierrettyinä säärten ympärille. Silmät tuijottivat suurina tahi
-tylsinä suoraan eteensä. Hänen mielestään ne muistuttivat tuolla
-ulkona olevien kuvapatsaiden upottamalla tehtyä katsetta. Silloin
-tällöin syttyi äkkiä joku silmäpari salamaksi, joka sattui häneen
-kuin nuoli. Tahi kaksi käsivartta ojentui häntä kohden, ikäänkuin
-siinä olisi ollut nöyrä rukoilija, joka anoi jumaluutta avukseen. Ja
-jumaluus -- oli hän itse.
-
-Narkissos loi ujona silmänsä alas ja siirtyi syrjään. Aina väliin
-hän kohtasi muita etsiviä olentoja, jotka kulkivat tytöstä tyttöön,
-kumartuivat tirkistämään silmäpariin tahi tuntemaan tukan tuoksua
-niinkuin kukan. Hän kuuli heidän kuiskaavan ja kutsuvan ja saavan
-vastauksia: Klykso! -- Anaksilla, missä olet? -- Glysippe! -- Täällä,
-Glysippe on täällä. -- Klykso odottaa. -- Neandros, sinäkö siellä
-olet? -- Timanthos, etkö tule?
-
-Hänestä tuntui jo, kuin hän olisi kulkenut koko iäisyyden tässä
-varjojen maassa. Silloin tällöin helähti jokin aivan kuin ketjut
-ja kuului kuin metallin kilahdus. Ja puoleksitukahdutetut huudot
-leikkasivat pimeää kuin yökköjen äänet. Afroditen esikartano oli
-niinkuin jokin Manala. Olivatkohan vieraanvaraiset tytöt ehkä itse
-kuolonseireenejä, jotka odottivat pusertaaksensa elämän nuorista
-miehistä? Mitä ne hänestä tahtoivat? Mitä hänellä oli siellä
-tekemistä? Oli tukalaa niinkuin väkevässä unikukkien tuoksussa.
-Öljysydämet kärysivät. Ja tämä haju, jota hän ei koskaan ennen
-ollut tuntenut. Ei löyhkäinen kuin vuohten ja kuitenkin väkevä ja
-kiihoittava niinkuin lauman, jota hän ei ollut paimentanut ja jonka
-keskellä hän oli ensi kertaa.
-
-Hän hieroi rahakappalettansa sormiensa välissä ja siirtyi tytön luota
-toisen luo. Hän ei puhutellut ketään, eikä kukaan sanonut hänelle
-mitään. Mutta silmiä kääntyi häneen päin, niinkuin olisi siinä ollut
-mykkiä väijyviä kissoja, jotka voivat hypätä hänen niskaansa. Ja hän
-pakeni säikähtäen.
-
-Vihdoin hän pysähtyi erään olennon eteen, joka istui kasvot
-kätkettyinä käsiin, puettuna tummaan, veripunaiseen kankaaseen ja
-raskas, musta tukka hajallaan pitkin selkää. Hän olisi voinut luulla
-siinä istuvan kuolleen. Se ei hengittänyt, se ei liikkunut. Mutta
-hiuksista lähti kuin pilvi tuntematonta, huumaavaa hyvää tuoksua.
-Hän antoi päänsä painua yhä enemmän ja enemmän. Tuoksu oli väkevämpi
-kuin kuusaman -- makeampi, mutta myös kirpeämpi. Tukka näytti
-liikahtelevan ja aaltoilevan, kuin se olisi ollut pilvi. Hän antoi
-kätensä laskeutua tälle pilvelle ja tunsi sen äkkiä sormiensa alla,
-kylmänä ja sileänä kuin kalan nahan.
-
-Mutta olento pysyi yhä liikkumatta. Se ehkä ei elänyt. Hän puristi
-sormillaan ja tunsi pääkallon pyöreän muodon tukan alla. Niin hän
-nosti kätensä, joka piti hopeakappaletta, antoi sen taas hiljaa
-vaipua ja raha putosi peitettyjä kasvoja kannattavien käsien väliin.
-
-Hän ei kuullut rahan putoamista hänen helmaansa. Mutta nyt hän
-tiesi uhranneensa. Ja nyt hän tahtoi kiiruhtaa pois Afroditen
-esikartanosta, tuosta kummasta varjojen labyrintista, jonka huutoja
-ja varjojen leikkiä hän ei ymmärtänyt.
-
-Silloin yht'äkkiä käsi tarttui häneen yhtä pettämättömän varmasti
-kuin se, millä kissa tarttuu saaliiseensa. Tämä käsi tarttui
-häneen niin, että pistävä kipu säteili joka taholle. Mutta hän
-ei huutanut. Hänen molemmat polvensa kolahtivat lattiaan. Hän
-virui purppurapukuisen olennon edessä kuin sfinksin, joka, painaa
-kyntensä saaliiseensa, jonka se aikoo, syödä; tämä painoi kyntensä
-hänen sydämeensä, niin että se oli pysähtyä. Hän tuijotti kahteen
-loistavaan ja luonnottoman suureen silmään, jotka olivat niinkuin
-äkkiä reväistyt auki pitkän pitkästä unesta. Hänen suunsa oli kuin
-leveä verinen haava; huulet erkanivat toisistaan ja hampaat loistivat
-niinkuin pedon.
-
-"En koskaan", kuiskasi hän murteella, joka oli vieras ja kuului
-karkeammalta kuin hänen omansa, "en koskaan ole vielä odottanut näin
-kauan. Olin nukahtanut surusta, että jumalatar oli unohtanut minut.
-Mutta tämä hopea minut herätti. Se on painavaa ja hienoa -- tunnen
-että se on Laurionin hopeaa. Oletko Ateenan miehiä?"
-
-"En", änkytti Narkissos, ja kääntyi hänen hengityksensä tieltä, jossa
-oli ahnas veren ja lihan tuoksu.
-
-"Kyllä minä hopean tunnen -- tunnustele!" jatkoi hän, tarttui hänen
-käteensä ja vei sen nilkallensa. Hänen sormensa tarttuivat siihen ja
-tunsivat renkaan toisensa jälkeen, kehän toisensa alla, raskaita,
-vahvoja, kierrettynä ympäri nilkan, joka oli sileä ja pyöreä ja
-tuntui käteen paksummalta ja täyteläisemmältä kuin hänen. Näistä
-nilkkarenkaista hän muisti mitä Hermofantos oli kertonut vierasten
-kansain tavoista: joka kerta kun jotakin gindanilaisnaista mies
-rakastaa, sitoo hän nahkaisen renkaan nilkkansa ympärille, ja se,
-jolla on useimmat renkaat, saa myös sen maineen, että hän on paras ja
-erinomaisin nainen, koskapa häntä useimmat miehet ovat rakastaneet.
-Hermofantos oli kertonut eräästä, jonka jalat aina polviin saakka
-olivat silopintaisten ohuiden ja kapeain renkaiden peitossa.
-
-Narkissos laski sormillaan hopearenkaat, niitä oli viisi. Mutta
-toinen nilkka oli tyhjä, ja sen pyöreä ja viileä, käärmeensileä pinta
-tuntui melkein ilkeältä.
-
-"Miksi sinulla on niin kylmät kädet?" kysyi tyttö. "Jos lämpöä
-tarvitset, niin tule!" Ja hän tarttui hänen kumpaankin käteensä
-ja laski kämmenet kuin maljat kummallekin rinnallensa. Ne olivat
-lämpimät kuin kaksi auringonpaahtamaa omenaa. Niiden nuput paisuivat.
-Mutta Narkissoksen kädet pysyivät yhtä kylminä. Ihmisen utarehan
-hänen kädessään oli.
-
-Pettyneenä tyttö antoi hänen kätensä vaipua ja painoi kasvonsa hänen
-kasvojansa vasten. Mutta hänen poskensakin olivat kylmät.
-
-"Kummallinen ihminen", kuiskasi hän, "sinä olet kylmä kuin sammakko.
-Mitä sinä teet Afroditen esikartanossa, kun olet sairas etkä voi
-lämmetä?"
-
-Narkissos ei vastannut. Veri hänen suonissaan hyytyi, hänen ruumiinsa
-jokainen säie kutistui. Yht'äkkiä hän muisti äitiänsä, joka oli
-levännyt tuolla kuunvalossa Heran pylvään suojassa. Täällä oli hänen
-syntynsä. Äidin äiti oli ollut yksi näitä vierasvaraisia tyttöjä
--- oli istunut täällä kyyristyneenä ja odottanut hopean putoamista
-helmaansa -- hän oli uhrautunut Afroditen palvelukseen ja heittänyt
-elämänsä hedelmän luotansa -- avuttoman äskensyntyneen pienen elämän,
-jota ei armahtanut rakkaudenjumalatar, vaan jumalien kuningatar.
-
-Hän näki hänet edessään: Hän istui yhä täällä odottaen. Tässä
-sikiämisen hämärässä luolassa, jossa ruumis haki ruumista --
-eläimellisesti kuin vuohien läävässä, johon pukit päästettiin. Ja
-yht'äkkiä häntä iljetti kaikki -- vieraan naisen väkevä hengitys,
-hänen tukkansa tuoksu ja hänen pyöreiden, lihavien jäsentensä
-maidonmakeus. Ilkeä tunne kasvoi, kun nainen veti hänet takaperin
-syliinsä, sisälle varjoon, minne öljylamppujen valo ei näkynyt. Hänen
-kätensä hiipivät pitkin hänen ihoansa -- niinkuin sisiliskot, tuntui
-hänestä.
-
-Nainen tarttui pieneen viiniastiaan ja vei sen hänen suullensa, mutta
-juoma, joka hänen hampaittensa lomitse virtasi, oli kitkerää ja
-hapanta, eikä se häntä lämmittänyt.
-
-"Suuri, kylmä poika", kuiskasi hän. "Millä sinä olet suututtanut
-jumalattaren? Olethan kuitenkin mies. Tulehan, tule!" Ja hän tarttui
-hänen päähänsä ja painoi sen helmaansa. Yhä enemmän Narkissosta
-ellotti. Iljettävä haju kuin myrkyllisistä yrteistä kierteli hänen
-kasvojansa. Hän riistihe irti ja nousi horjuen. Ja tyttö päästi hänet
-kiukuissansa hyväilyjensä hukkaanmenosta ja sylinsä tehottomuudesta.
-
-"Mene", sanoi hän kirkaisevan terävästi. "Mene, raukka, jonka
-jumalatar on kironnut. Häpeä vaahdosta noussutta jumalatarta. Joudu
-jo tiehesi! Mutta odotahan! Ota häpeää tuottava uhri mukanasi.
-Hopeasi myrkyttäisi sylini. Afrodite sylkäisee sen takaisin
-silmillesi. Mene! Satyyrien ja pukinjalkain keskellä lienee
-olosijasi."
-
-Narkissos seisoi vavahtelevin jaloin. Hän kääntyi selin mennäkseen.
-Niinkuin kiven tunsi hän hopearahan iskevän selkäänsä. Ja niin hän
-hoippui pois haamujen välitse. Useimmat lamput olivat sammuneet.
-Kirkaisut ja kuiskaukset olivat lakanneet. Unen hengitys tuntui
-huoneessa. Lattia oli täynnä makaajia. Sieltä täältä kuului kuorsaus.
-Kun hänen hapuilevat jalkansa olivat kompastua nukkuviin, kuului
-hillittyjä, unisia haukkumasanoja.
-
-
-
-
-IX.
-
-Kilpajuoksu.
-
-
-Kun hän vihdoin osasi uloskäytävälle ja jälleen seisoi ulkoilmassa,
-pudisti hän kuumuuden ja unen hengen päältänsä niinkuin pahan näön ja
-seisoi taivaan alla ja puhdisteli sisäistä ihmistänsä. Tähdet olivat
-alkaneet sammua. Hän kääntyi kohden aamunkoittoa, joka ruusunkalpeana
-ja kullankimmeltävänä nousi yli honkain huippujen ja täytti
-juhlakentän lakaisevalla tuulenhengellä.
-
-Hän meni jälleen sisälle. Temppelit näyttivät pienemmiltä. Päivä
-teki niistä todellisia. Valo sytytti värejä pylväiden yläpuolelle
-ja päätyihin. Sini ja puna tekivät täyteläisiksi ja juovikkaiksi
-raskaat savenväriset paadet. Näytti siltä, kuin olisi tuoretta verta
-sivelty poikkivuoliin ja juossut alaspäin katonräystäiltä. Kattokouru
-oli täpötäynnä riviin aseteltuja leijonanpäitä, jotka avoimine
-kitoineen ja sinisine harjoineen näyttivät eläviltä. Palmukoristeet
-ja meanderkiehkurat värittelivät aamuruskon, rusosormisen Päivänpojan
-kädet. Ylhäällä vahvaväristen päätykuvien takana oli pohjana
-tummansininen taivas.
-
-Kukonlaulut kiirivät jo yli juhlakentän. Altis-muurin takaa alkoi
-sinistä savua nousta telttakaupungista ja monista neliseinäisistä
-rakennuksista. Kuvapatsaat näyttivät menettävän salaperäisen
-elämänsä päivänvalossa. Lahorastaita istui viheltämässä niiden
-päiden viirilevyillä. Kuului karjan ammumista, ja kyyhkysiä lenteli
-kukertavina kaarina yli aarrekammioiden pienten pylväshuoneiden.
-Temppelien aitaukset olivat avoimia, ja valkopukuisia pappeja seisoi,
-varjostaen silmiänsä käsillänsä, tarkkaamassa lintujen lennon
-enteitä. Korkealla Äitiin yläpuolella liitelivät Zeuksen suuret
-villikotkat; ne kaartelivat Olympon herran temppelin ympärillä
-ja hänen suuren piha-alttarinsa yläpuolella, niinkuin olisivat
-hengittäneet sisäänsä tuoksua uhriverestä, jota oli vihmottu hänen
-kunniaksensa kauas ylt'ympäri suurelle tuhkaläjälle.
-
-Narkissos silmäili itseänsä, ja hänestä tuntui, kuin yön likainen
-pimeä olisi vielä ollut takertuneena hänen käsiinsä ja pukuunsa.
-Hän kulki kappaleen ylös Kronionin rinnettä voidakseen nähdä
-kokonaisuudessaan Olympian, joka aukeaa avarana joka taholle --
-Äitiin ylväiden temppelien ympärillä olevan telttakaupungin. Hänen
-katseensa sattui Stadionin pitkähköön laaksoon sitä ympäröivän vallin
-suojassa. Ja sen takaa kiilsi Alfeios-joen kapea vesivyö leveässä,
-puoleksi kuivaneessa uomassaan.
-
-Silloin hän riensi nopeasti jokea kohti, jolle jo monet aamuvirkut
-nuorukaiset kiiruhtivat. Niinkuin nekin hän heitti vaatteet yltänsä
-ja kylpi raikkaassa juoksevassa vedessä, auringon hehkuessa hänen
-nuorilla jäsenillään ja säkenöidessä hänen vettävaluvassa tukassaan.
-
-Ei ollut enää aikaa uneen. Hänen tullessaan oli isä jo ylhäällä ja
-riensi hänen kanssaan muun joukon mukana Gymnasioniin ja palestralle.
-Harjoitukset olivat jo täydessä vauhdissa. Siellä vilisi alastomia
-nuoria miehiä, jotka olivat laskeneet vaatteensa pylväskäytäviin ja
-nyt pyöriskelivät keskellä aamupäivän paistetta. Muutamat muokkasivat
-maata, toiset juoksivat mittanauhat käsissään ja mittasivat ratoja
-ja kutakin hyppyä. Atleetit jakautuivat ikäluokkiin. Kaikkialla
-eri ryhmissä seisoi täysipartaisia tarkastusmiehiä pitkät viitat
-heitettyinä vasemman olan yli, rinnan oikea puoli paljaana. Sauva
-ja pitkä pajuvitsa käsissään he puuttuivat harjoituksiin, oikoivat
-ja komensivat, kiihoittivat huudahduksillaan, pysäyttelivät ja
-esittivät vastaväitteitä. Öljyä tiukkuen painijat kävivät toisiinsa
-syliksi, tarttuivat toisiansa ranteisiin, niin että lihasvoima heidän
-ruumiissaan virtaili tasaisin aaltoiluin. Nyrkkeilijät vastasivat
-hyökkäyksiin hihnoihin kierretyillä käsillään. Kilpajuoksijoita
-vilahteli edestakaisin, ja käsipainot antoivat lähdölle ja askelelle
-vinhemman vauhdin.
-
-Kaikki pylväskäytävät täyttyivät katselijoista, jotka äänekkäästi
-tekivät huomautuksiaan harjoituksista ja taistelevista. Kulmauksissa
-makaili miehiä heittämässä noppaa ja lyömässä vetoa. Huudahduksia
-sateli ristiin rastiin.
-
-Narkissos ei uskaltanut kisakentälle, mutta avoimin silmin hän
-seisoi ahmien liikkeitä ja tarkkasi juonia ja väistöjä, joita hän ei
-tuntenut. Hänen isänsäkin, jolla oli vain vähän koulutusta, seisoi
-ja painoi mieleensä, mitä näki, ja oli harmissaan, että niin monta
-vuotta oli kulunut siitä, kun hän oli viimeksi ollut Olympiassa, ja
-ettei ollut antanut pojalle järjestelmällisempää opetusta.
-
-... Aurinko oli korkealla taivaalla, ja virta kääntyi Altista kohden.
-Juhlaleikit piti aloitettaman kilpailulla signaalinpuhaltajain
-välillä. Juhlakentälle vievä portti oli melkein mahdoton saavuttaa.
-Sisäpuolella näkyi pitkiä, suoria kullankiiltäviä salpinkseja
-joukon päitten yläpuolella. Ne lähettivät korkealla rämiseviä
-pronssihuutojansa kohden sinistä taivasta, ja kaikuna kuului
-Hippodameian haudalta ja Pelopsin lehdosta, Stadionilta, Zeuksen
-alttarilta ja Kronos-kukkulalta vastauksia toisista torvista,
-joiden etäisyyden voi erottaa äänen kovemmasta tahi hiljaisemmasta
-raikunasta. Koko juhlakenttä oli täynnä. Muurien vierillä, joka
-puun alla ja kaikilla temppelien astimilla seisoi helleenejä
-kuuntelemassa. Torvien vuorolaulu nousi korkeiksi, valkeiksi
-huudoiksi, jotka tuntuivat sulavan itse hehkuvaan aurinkoon ja
-painuivat mataliin ulvahduksiin, joiden valitus tuli niinkuin pedon
-keuhkoista. Välihetkinä kuului kilpahevosten hirnuntaa. Vihdoin
-yhtyivät kaikki puhaltajat yhteiseen fanfaariin, moniäänisenä
-kohisevaan ylistykseen paikan jumalille; se oli Olympieion täynnä
-vahvaa pauhua, joka sai kaikki kuulijat vavahtelemaan -- sen pohjalla
-oli kuin sitä maanjäristysten kaikua, joka asui Zeuksen temppelin
-kallioperustassa ja aikain varrella niin usein oli saanut koko
-juhlakentän vapisemaan ja pyöreät pylväät vyörähtelemään niinkuin
-pinon rahoja, joka kaatuu.
-
-Atleetit rupesivat järjestymään paikoillensa Zeuksen valtaisen
-alttarin ympärille. Härät seisoivat jo polvia myöten tuhassa ja
-mylvähtelivät aavistaen kohtaloansa. Sillä roviot ja vuosisatojen
-polttouhrit olivat jättäneet hajunsa jäljelle. Papit käärivät ylös
-vaikeitten viittojensa helmoja. Heidän apulaisensa riippuivat
-eläinten sivuilla vääntäen sarvista, jotta saisivat kurkun aurinkoa
-kohti. Alttarilla palava tuli kärysi karvoista, joita leikattiin
-uhrieläimen otsasta ja heitettiin liekkeihin. Ja kun raskaat, leveät
-veitset yhdellä iskulla viilsivät poikki eläimen kaulan, hulvahti
-veri mustana kuin hämmennetyistä lähteistä aurinkoon ja virtasi
-suureen tuhkaläjään. Eläimet kaatuivat ja upposivat puoleksi. Mutta
-valtavat turvat avattiin, kidat reväistiin auki ja veitsi leikkasi
-sieltä kielen -- se oli kuuma ja ryhmyinen ja vielä käyrä viimeisestä
-kuolonmylvähdyksestä.
-
-Atleetit astuivat esiin ja pistivät oikean kätensä haaleaan
-virtaan. He ojensivat sen alttaria kohden ja vannoivat kautta Zeus
-Horkioksen, että heillä oli oikeus taistella rehellisesti ja ilman
-vilppiä. Rivi astui esiin ja marssi pois annettuaan valansa. Silloin
-menivät eliläisten kisojen tuomarit tutkituttamaan itseänsä: oliko
-syntyperä helleeninen, oliko suku vapaa, oliko siinä verenvikoja.
-Lakedaimonilaiset tulivat marssien huilut etunenässä ja tahdissa
-kumajavin askelin. Tuli myös kulkue kilpajuoksijoita täysissä
-varustuksissa. Haarniska kilahteli heidän lanteillaan, luulistat
-löivät toisiinsa, ja pyöreitten kilpien reunoista kuului alituinen
-hopeanheleiden kulkusten soitto.
-
-Vielä viimeinen koe oli "karaistujen" kestettävänä. He menivät
-Pelopsin ikivanhalle hautakummulle, joka oli humajavien honkien
-keskellä. He riisuutuivat alasti ja asettuivat seisomaan kaksittain
-eri suunnille kääntyneinä ja alkoivat ruoskilla suomia toistensa
-selkiä, kunnes veri tihkui iskun jäljiltä ja joka lyönti sai punaisia
-pisaroita satamaan sankarin maalle.
-
-Juhlaleikit alkoivat.
-
-Narkissos oli hopeauurnasta vetänyt arvan kilpajuoksuun -- ainoaan
-leikkiin, johon hän uskalsi ottaa osaa.
-
-Kestävyysjuoksun matkana oli stadion edestakaisin kahteentoista
-kertaan. Kun hän seisoi juoksuradalla, joka pitkänä ja sileänä
-levisi ihmisjoukon peittämien rinteitten välissä, ja merkinannon
-jälkeen syöksyi suoraan eteenpäin aina samalla tavalla kiertääkseen
-käännöspylväät ja mielessä vain jatkaa, kunnes torvi antoi
-lopettamismerkin, tunsi hän, että juoksu oli sekä helpompaa että
-vaikeampaa kuin hän oli ajatellut. Niin sileällä ja esteettömällä
-radalla hän ei ollut koskaan juossut. Jalka lensi yli tyhjän,
-ei ollut kiveäkään langettamassa häntä, ei vähinkään maanpinnan
-kaltevuus kiihoittanut hänen katsettaan. Kävi unettavan
-yksitoikkoiseksi tuollainen siirtyminen askel askeleelta, kun oli
-varmaa, että aina astui hiekan lujalle ja luotettavalle pohjalle. Hän
-voi hyvin sulkea silmänsä, niin luonnostaan jalka liikkui.
-
-Ilma suhisi säännöllisesti hänen rinnassaan. Kyynärpäistä koukistetut
-käsivarret liikkuivat varmassa tahdissa edestakaisin. Jalat nousivat
-aina samalla jännitysalalla. Hän tiesi, ettei saanut aluksi
-käyttää liian suurta vauhtia ja sitten herpautua, vaan että tuli
-säilyttää sama nopeusrytmi alusta loppuun. Senvuoksi hän näki aivan
-rauhallisesti useampain kiistaveljien kiiruhtavan ohitsensa ja
-lohdutti itseänsä sillä, että huima vauhti pian itsestään laantuisi
-ja sijalle tulisi velttous, josta olisi huono seuraus.
-
-Silmät puoleksi sammuneina hän siis jatkoi samalla tasaisella
-voimalla; hän oli laskenut nuo kaksi kertaa kuusi stadionia ja näki
-avatessaan silmänsä, ettei vielä yksikään niistä, jotka olivat hänen
-edellänsä, näyttänyt hiljentävän vauhtia. Pitäisikö lisätä nopeutta?
-arveli hän. Ei, päätti hän; juoksen samalla tarkkaan lasketulla
-ponnella loppuun saakka. Jollen voita, täytyy minun luopua, sillä en
-tahdo pakahduttaa sydäntäni enkä palleaani.
-
-Viimeisillä kierroksilla hän mielihyväkseen näki, että saavutti
-edeltäjiään. Hän sivuutti ne toisen toisensa jälkeen, kunnes oli
-ensimmäinen. Mutta vain puolen stadionin päässä päämäärästä kuuli
-hän yht'äkkiä huohottavaa korskumista, niinkuin siellä olisi tullut
-härkä laukaten. Askelet kumahtelivat yhä nopeammin, ja muutamaa
-silmänräpäystä jälkeenpäin syöksyi juoksija niin läheltä hänen
-ohitseen, että hän tunsi hänen polttavan henkäyksensä hivelevän
-poskeansa.
-
-Narkissos ei antanut tuiman kiihkon tarttua itseensä, vaan säilytti
-vauhdin tasaisena ja hänen kiistaveljensä saavutti päämäärän useita
-jalkoja hänen edellänsä. Suosionosoitukset tervehtivät häntä, mutta
-Narkissos juoksi viimeisen palasen aivan samoin kuin oli juossut
-koko ajan. Voittajan kasvoihin oli noussut veri, joka punersi
-silmävalkuaisissakin, hänen rintansa huohotti, niin että kaikki
-kylkiluut nousivat näkyviin. Airut kuulutti fanfaarien soidessa hänen
-ja hänen syntymäkaupunkinsa nimen. Hän oli kotoisin Elis-maakunnasta,
-ja hänen ylpeät maanmiehensä käärivät hänet moniin peitteisiin. Rinta
-aaltoili huopien alla kuin sairaan.
-
-Eufranor odotti poikaansa ja laski viitan hänen harteilleen
-isällisellä hellyydellä.
-
-"Sinä juoksit viisaammin kaikista, poikani", sanoi hän. "Istuin
-lakedaimonilaisen Leonidaan, Anaksandrideen pojan vieressä, joka
-sanoi: tuo nuori mies juoksee aivan liian hyvin juostakseen vain
-kilparadalla. Hänen täytyy voida juosta Taygetos-vuoren yli
-pysähtymättä. -- Raakui varis juuri kun päämäärään pääsit", lisäsi
-hän peläten kiitosta, jonka oli pojalleen antanut. "Sitäpaitsi
-juoksit aivan kurjasti, jos jumala juoksuasi katseli. Hermes ei ole
-lainannut kantapäillesi siipiä."
-
-Narkissos katseli spartalaisten neitosten kilpajuoksua Heran
-kunniaksi, vähemmän uteliaisuudesta kuin eräänlaisen halveksumisen
-vallassa. Useat miehet ajattelivat niinkuin hänkin ja pitivät ylen
-uskallettuna, että naiset esiintyivät julkisesti. Naimisissa olevat
-naiset eivät ollenkaan saaneet olla läsnä -- paitsi Demeterin
-papitarta. Vaimot voivat taistella kotonaan kielillään, ja sellaisia
-kilpailuja varten ei toimeenpantu juhlaleikkejä. Ja nuoria tyttöjä
-saapui vain miehevästä Spartasta, jossa yksin naisetkin kasvatettiin
-kurissa ja kieltäymyksessä. Moni nuorista atleeteista piti arvolleen
-sopimattomana katsella tyttöjen esiintymistä. Nehän kuuluivat
-oikeastaan Afroditen esikartanoon, unta edeltävään hämärään, ja
-onneksi ne eivät silloin voineet kilpailla miesten, vaan ainoastaan
-oman vähäverisen sukunsa kanssa.
-
-Hänen suunsa vetäytyi hymyyn, kun hän näki kuusitoistavuotiasten
-tyttöjen astuvan kilparadalle. Viitat putosivat luisuilta
-harteilta, ja saattoi nähdä niiden seisovan pienissä poimuisissa
-hameissaan oikea rinta paljastettuna, käsivarret ja jalat paljaina,
-kiehkuroina kiertelevät hiukset ulottuen kapealle niskalle. Iho ei
-ollut ruskettunut ja rosoinen kuin atleettien, vaan kellertävä ja
-sileä -- ehkäpä nekin olivat puhtaiksi nypityt niinkuin ilotytöt
-Afroditen esikartanossa. Mutta vartalo niillä ei ollut kaunis.
-Heidän urheilunsa oli antanut heille oman leimansa. Miehistenkin
-juoksijain hartiat muodostuivat kapeammiksi ja sääret vahvemmiksi
-aivan toisin kuin nyrkkeilijäin; täysin sopusuhtaiseksi kehitti
-ruumiin vain viisiottelu, jossa joustavuus liittyi voimaan. Mutta
-jo luonnostaankin olivat tytöt pitkäsäärisiä niinkuin jonkunlaiset
-kanat. Reidet olivat ylen pyöreät, polvet ylen litteät ja liiaksi
-kiinni toisissaan; säären alaosa liian lyhyt, nilkat kehittymättömät
-ja jalat ylen litteät, pienet ja kömpelöt. Atleettien rinnalla
-he olivat rumempi sukupuoli, sillä heissä ei ollut vähääkään
-nuorukaisen ruumiin joustavaa ja tarkkapiirteistä siroutta. Kun
-he siinä seisoivat ja laskivat jalkapohjansa suoraan eteenpäin ja
-aivan vierekkäin, ei viivoissa ollut mitään rytmiä -- he olivat kuin
-suuria, matalia nukkia.
-
-Kun he juoksivat, oli heidän keskinäinen erilaisuutensa paljon
-suurempi kuin miesten. Itsekukin näytti vain rientävän eteenpäin,
-minkä jänteet ja lihakset jaksoivat, He hajaantuivat yli radan
-niinkuin olisivat olleet kilpaajuoksevia lampaita. He eivät
-pysyneet suorassa linjassa eivätkä huolineet laskea terävimpiä ja
-lyhyimpiä kierroksia ja käänteitä. Muutamat kiitivät eteenpäin
-huhtovalla nopeudella ja muutellen jalkojaan liian tiheään ja
-heilutellen käsiään kuin tuskassa. Pian olivat he kaukana toisistaan.
-Mutta etumaiset väsyivät pian, heidän juoksunsa kävi lyhyeksi
-hengästyneeksi nykertämiseksi ja jäljessä tulevat saavuttivat
-heidät. Viimeisellä kierroksella oli se, joka alussa oli ollut
-viimeisenä, ainoa, joka juoksi tasaisesti ja rauhallisesti. Narkissos
-myönsi, että tuo tyttö juoksi hänen mielensä mukaan -- säilyttäen
-tahtinsa alusta loppuun ja erikoisen tyynesti ja pyrkien päämäärään
-sitkeydellä, joka ennusti voittoa. Eikä kukaan toisista voinutkaan
-saavuttaa häntä loppuponnistuksessa. Kaikki olivat lähteneet matkaan
-ylen kiivaalla vauhdilla, joka herpautui. Pitkin, voimakkain heitoin
-saavuttivat hänen jalkansa määräviivan, ja airuet kuuluttivat hänen
-nimensä.
-
-Narkissos tuskin uskoi korviansa kuullessaan sen. Nikarete,
-Kleombrotoksen tytär Spartasta. Hän punastui, nousi ja meni
-vaistomaisesti sitä paikkaa kohden, jossa hän seisoi. Hänen äitinsä
-näköinen hän ei varmaankaan ollut. Isältänsä hän oli kuullut, kuinka
-hentoinen ja hieno hän oli ollut, valkoinen pieni kukkanen kulkemassa
-yli maan. Mutta tämä Nikarete oli pikemminkin kuin karaistunut poika.
-Hän näki omituinen tyytyväisyys mielessään, että hänen säärensä
-olivat hoikat ja joustavat ja että hänen varpaansakin olivat pitemmät
-kuin toisten nykeröt.
-
-Yht'äkkiä hänen katseensa osui tytön silmiin. Hän ei huomannut, että
-tämän poskille nousi vielä voimakkaampi puna kuin juoksun aikana. Hän
-näki vain silmäin valkean, ihmeellisen loiston, mutta väisti itse
-katsetta niinkuin päivänvälähdystä.
-
-Sitten hän käänsi tytölle selkänsä ja meni. Mitä olikaan
-lakedaimonilainen tyttönen niiden lukemattomien komeiden ja ihanain
-voimailijain rinnalla, joita kuhisi hänen ympärillään joka taholla?
-
-
-
-
-X.
-
-Barbaarit.
-
-
-Juhlapäivät menivät Narkissokselta niinkuin sarja kultaisia ja
-huumaavia unia.
-
-Harjoitusten ja erittäinkin juhlallisten kilpailujen katseleminen
-tuotti hänelle alati vaihtelevia kauneusiloja ja paljasti hänelle
-ihmisruumiin joustavan koneiston kaiken rikkauden: lihasliikuntojen
-lainehtivan loiston, liikkeiden salamantapaisen hienouden, jäsenten
-piirteiden öljyloistoisen välähtelyn, katseiden voimakkaan tarkkuuden.
-
-Kaikki antoi hänelle ainesta vertailuun ja itsetutkisteluun.
-Mutta kun hän oikein yritti selvittää itselleen koko sen ihanain
-elinten järjestelmän, joka muodosti hänenkin ruumiinsa, meni hän
-katselemaan alastomia kuvapatsaita, jotka tosin seisoivat kuolleina
-ja liikahtamattomina eivätkä enää voineet käyttää jalkaa eikä kättä,
-mutta joissa joka jäsen ja paisunut lihas oli valettu tahi veistetty
-ihmeelliseen, katoamattomaan muotoon.
-
-Afroditen esikartanosta hän pysyi kaukana. Joka ilta hän näki nuoria
-miehiä häviävän mäntyjen keskelle, myrttiseppeleet hajuvedeltä
-tuoksuvilla kiharoillaan tahi ruusuja käsissään. He nauroivat ja
-säteilivät viinin iloa ja kuiskailivat toisilleen hämäriä juttuja.
-
-Mutta isänsä mukana hän meni seuroihin, joissa rapsodeja esiintyi
-lausuen Iliadin tahi Odysseian lauluja tahi Hesiodoksen runoja.
-Juhlaviikosta tuli koulu; hän sai kuulla paljon sellaista, jota
-hänen nuori mielensä janosi. Huilujen ja kitarain soitto lyhensi
-lepohetket kultaisin soinnuin ja suloisesti nyyhkyttävin sävelin. Kun
-nelivaljakkovaunut kiiltävin pyörin ja tanssivin kavioin ajoivat yli
-juhlakentän hevosradalle, riemuitsi katsojain joukko ja heitti kukkia
-ylpeästi liehuville harjoille. Jokainen päivä nousi kuin uusi onni
-jumalain kädestä.
-
-Eufranor tapasi myös ystävänsä Hermofantoksen. Kunniavieraana hän
-asui Leonidaionissa yhdessä ylhäisten juhlalähettilästen kanssa.
-Missä ikänä hän liikkuikin, oli hänellä kuulijoita ympärillään.
-Kaikki tahtoivat ammentaa hänen elämänkokemuksensa runsaudesta
-ja kuulla hänen lääkäriviisautensa neuvoja. Mutta lääkkeisiin
-hänellä oli vähän uskoa. Luonnon tulee olla oma parantajansa.
-Kohtuullisuutta ja ilmaa ja aurinkoa hän lääkkeiksi suositteli.
-Mutta ennen kaikkea sitä tarmoa, joka on rohkeassa ja toimeliaassa
-mielessä. Raskasmielisyys on hiipivä tauti, toimettomuus hävittää
-elämän perustuksen. Ruumis on hauras verho, jossa näkyvät kaikki
-rumuudetkin, joita sielu hautoo. Sairaus johtuu ennen kaikkea mielen
-sairaudesta. Tapa ne madot, jotka sisuksiasi syövät!
-
-Hermofantos nauroi kertoessaan niistä oraakkeliparannuksista, joita
-matkoiltaan tunsi. Oli ihmisiä, jotka menivät nukkumaan temppeliin
-yöksi saadakseen unioraakkelin. Jos jumala oli sairaalle suopea,
-niin hän ilmaisi hänelle lääkeaineen, jota hänen piti käyttämän.
-"Mutta ei kenkään unella pääse onneen tahi terveyteen", oli hänen
-tapansa sanoa, "parannuksen löytää pikemminkin käymällä kuin
-nukkumalla. Tyytyväisyys on paras kaikista lääkkeistä. Minä otan
-kymmenen dareikia neuvoistani, mutta ne rahat helposti jäävät
-säästymään, sillä ruokani on mahdollisimman helppo. Tärkeintä on,
-että säännöllinen elämäntapa kudotaan yhteen säännöistä vapaan,
-alati vaihtelevan elämän kanssa. Ken voi, olkoon asumatta kahta
-yötä peräkkäin saman katon alla. Maailman piiri on ihmeitä täynnä.
-Kuta vähempään vatsasi tyytyy, sitä suurempi ahmija on sielusi.
-Kuta enemmän minä näen, sitä hartaammin janoan nähdäkseni ennen
-näkemätöntä. Kiirehtiähän minun sittenkin pitää, ennenkuin Manan
-pimeään painun, kootakseni evästä itselleni ja tovereilleni varjojen
-maassa, kun aurinko ei meille enää loista."
-
-Narkissos seurasi Hermofantosta niin paljon kuin voi. Ainakin
-iltapuolella, kun tämä nousi Kronos-huipulle voidakseen katsella
-juhlapaikkaa ja koko sen kirjavaa puitetta. Hän asettui kuulijoineen
-puun alle. Ja vaikka seuralaisten kysymykset usein olivat kummallisia
-ja yllättäviä, jäi vastaus aniharvoin tulematta. Kiihkeän
-tiedonhalunsa pakottamana hän oli kaikkialla vaelluksillansa
-kuunnellut, nähnyt, kysellyt, ja kaikki, mitä hän oli itseensä
-koonnut, eli hänessä.
-
-Ehtymättömät olivat hänen huomionsa kaikenlaisista vieraista ja
-satumaisista kansakunnista. Narkissos istui lumouksen vallassa
-ja kuunteli. Hänen piti yhä uudelleen kuulla puhuttavan Auringon
-lähteestä, jolla Hermofantos oli käynyt.
-
-"Totisesti", hän lisäsi, "olenpa vielä Etiopiassa aterioinutkin
-Auringon pöydässä. Se on suuri, kokonainen niitty. Niitty on
-kaupungin ulkopuolella, ja siinä on joka aamu runsaasti kaikkinaisten
-hyvien ja syötävien eläinten lihaa. Etiopialaiset vievät joka yö,
-kukin vuorollaan, lihaa niitylle niinkuin pöytäliinalle, ja auringon
-noustessa on juhlapöytä katettu ja jokaisella vieraalla, joka tulee,
-on oikeus ottaa syödäksensä mielinmäärin. He nimittävät sitä Auringon
-pöydäksi ja väittävät, että maa itse kantaa siihen eläintensä lihaa.
-Mutta he syövätkin monen sellaisen eläimen lihaa, joita meidän
-helleenien ei ole tapana syödä. Onpa semmoisiakin kansoja, jotka
-niinkuin apinat metsästävät omia täitään ja syövät suuhunsa. Libyassa
-ottaa nainen, jota täi puree, sen kiinni, puraisee sitä takaisin ja
-heittää sen menemään."
-
-"Onko totta, oi Hermofantos, että on olemassa kansoja, jotka eivät
-lue siveyttä hyveeksi naisillensa?"
-
-"Totta on", vastasi Hermofantos. "Mitä me helleenit nimitämme
-häveliäisyydeksi ja sopivaisuudeksi, sitä pitävät muut kansat
-sopimattomana. Nasamonien kansassa antaa morsian hääyönä kaikkien
-vierasten vuorotellen maata kanssansa sillä tavalla saadaksensa
-lahjan, jonka kukin hänelle tuo. On kansakuntia, joissa miehet ja
-naiset elävät yhdessä joukkueittain. Kun lapsi syntyy ja kasvaa,
-kokoontuvat miehet joka kolmantena kuukautena ja määräävät isäksi
-sen, jonka näköinen lapsi eniten on. On eräs kansa, krestonaiolaiset,
-jossa kullakin miehellä on joukko vaimoja, jotka miehen kuoltua
-tappelevat siitä, ketä tämä on pitänyt rakkaimpana. On ystävien
-tehtävä tutkia, kuka se on, ja hänelle osoitetaan se kunnia, että
-hän juhlasaatossa viedään miehen haudalle ja haudataan miehensä
-kanssa, mutta toiset naiset häpeävät ja surevat, etteivät päässeet
-voittajaksi."
-
-... Yhtä asiaa eivät kuulijat koskaan väsyneet kyselemään ja
-kuulemaan: perivihollisesta, jota he odottivat tulevaksi idästä.
-Meren toisella puolella vaara väijyi kuin paksu pilviseinä, ja sieltä
-oli myrsky nouseva ja pimittävä taivaan.
-
-"Persialaiset", sanoi Hermofantos, "ovat jo kauan olleet keskellämme.
-Se, jolla on dareiki tallessansa, pitää jo vihollista huoneessansa.
-Ikävä kyllä on helleeniläisiä heimoja, joilla jo on aarrekammionsa
-täynnä Persian kultaa. Ja niin usein kuin kuulen meedialaislinnun
-laulavan aamun tullen, herään ja toivon: jumalat meidät vapahtakoot
-persialaisesta maanvaivasta. Se väijyy jo Hellesponton rannalla
-ja tuijottaa ahnaasti rantojamme. Joonian rantamaita se jo
-vallitsee. Kavallus on sen liittolainen. Kulta on hänen pahaa
-kylvöänsä. Ei ole kaukana päivä, jona persialaiset ovat niskassamme
-kuin heinäsirkkaparvi, joka tuhoaa maamme ja kaataa temppelimme
-raunioiksi. Niillä on yksi ainoa kauhistuttava jumala, joka nielee
-kaikki muut. Ne eivät ole kuin egyptiläiset, jotka pitävät tulta
-eläimenä, ahnaana, elävänä petona, joka alati haluaa täyttää vatsansa
-ja senvuoksi syö kaikki, mitä eteen sattuu; kun tämä peto on syönyt
-kyllikseen, niin se kuolee samalla kertaa saaliinsa kanssa, ja me
-muut näemme vain palaneita jälkiä siinä, missä se on maannut ja
-syönyt. Näin ei ole persialaisten laita. Ne palvelevat tulta ainoana
-jumalanansa. Ne kantavat jumalaansa valtavan suuressa maljassa. Ja
-niin pyhä tämä jumala on, että he eivät uskalla saastuttaa sitä
-heittämällä sen syötäväksi kuolleita ruumiita. He pilkkaavat ja
-vihaavat meitä helleenejä, kun me annamme ruumiimme tulen syötäväksi.
-Ei, persialaisten jumala ruokkii itsensä toisten kansain jumalilla.
-Jos he tulisivat tänne Olympiaan, niin he antaisivat tulenjumalansa
-niellä jokaisen jumalan, jonka tapaisivat, yksin Olympialainenkaan
-ei olisi heille pyhä. Me uhraamme hänen alttarillansa lehmiämme ja
-lampaitamme, mutta persialaiset eivät tyydy edes ihmisiin -- heille
-on oleva nautinto nähdä meidän jumalankuvaimme haihtuvan ahnaisiin
-liekkeihin."
-
-... Muutamat kuulijoista olivat kuitenkin kuulleet persialaisia
-ylistettävän oikeamielisyydestä ja muista hyveistä.
-
-"Niin", vastasi Hermofantos, "kahdella luotettavalla keinolla
-he hyvettänsä harjoittavat -- kaikkivoittavalla kullalla ja
-kaikkimasentavalla ruoskalla. Jos ruoskankäyttö on hyve, niin
-he ovat maailman hyveellisin kansa. Persialaisilla ei ole monta
-jumalaa kumarrettavana, mutta sen sijaan tyrannien tyranni, jolle
-pitää notkistaa selkää. Jumalat sentään ovat meille helleeneille
-lahjoittaneet sellaisen vapauden, että me katsomme alennukseksi
-kärsiä ruoskimista ja notkistaa polviamme jollekin, joka itsekin
-on vain ihminen. Ylistetty olkoon Zeus, etten koskaan saanut armoa
-nähdä suurkuningasta, sillä minä en tahtonut heittäytyä kasvoilleni.
-Sitäpaitsi hänen ympärillään on ruoskamiehiä niin tiheässä kuin
-mehiläispesien ympärillä mehiläisiä. Hän on kuulu siitä, että
-levittää pelkoa ympärillensä. Hänen oikeamielisyytensä ilmenee niissä
-hirveissä rangaistuksissa, joita hän keksii. Hänelle ei riitä se,
-että hän tapattaa ja mestauttaa -- pitää osoittaa kekseliäisyyttä
-kiduttamisen taidossa. Persialaiset eivät lyö pahantekijältä kaulaa
-poikki miekalla, vaan leikkaavat sen hiljalleen partaveitsellä.
-Muutamat täytetään eläimen verellä, kunnes vatsa halkeaa. Toiset
-paistetaan kuin omenat hehkuvassa tuhassa. Vai mitä te arvelette
-elävältä nylkemisestä ja että nahka sitten ripustetaan ohuille
-säleille päivänpaisteeseen iloksi lähimmille omaisille? Tahi mitä
-siitä, että likistetään kahden kaukalon väliin, niin että vain pää
-näkyy ja se voidellaan hunajalla syötiksi ampiaisille ja muille
-piikkiniekoille hyönteisille? Tahi että silmänkansi leikataan pois,
-jotta aurinko polttaa näön? Eikä sellainen suinkaan ole vain pyövelin
-tehtävä. Itse suurkuningas pitää mestaajantointa mielityönään. Ettekö
-ole kuulleet puhuttavan kuningas Kambyseesta, joka suuttui omalle
-lihalliselle sisarellensa, kun tämä uskalsi itkeä säälin kyyneliä
-onnettomasti surmansa saaneen veljensä Smerdeen vuoksi, kuinka hän
-löi hänet maahan ja polki hänet kuoliaaksi jalkoihinsa? Niin, niin
-pitkälle meni sama kuningas Kambyses, että hän Egyptissä antoi
-murtaa esille Amasiin muumion ja ottaa sen arkustaan sekä paljastaa
-siltä kuolinpuvun ja antoi ruoskamiestensä suomia vainajan hautaan
-laskettuja jäseniä. Vielä pahempia ja kauheampia asioita voitte
-persialaisilta odottaa, jollette te, kansalaiset, sylje heidän
-kultaansa ja kieltäy ottamasta vastaan sitä."
-
-
-
-
-XI.
-
-Artemiin lehdossa.
-
-
-Narkissos noudatti Hermofantoksen kehoitusta juosta. Hän juoksi
-pitkin Alfeioksen rantaa ja hän juoksi ylös vuorille, joilta hän
-voi nähdä laajalle yli sen leveän, pitkän laakson, jossa joki hohti
-niinkuin teräskäärme etäällä kunnaitten keskellä.
-
-Hänen tarkka silmänsä huomasi talonpojan, joka käveli kyntäen vuoren
-rinnettä ja kiiruhti hevosiansa äänekkäin huudoin; kaksi naista
-seurasi pitkin vakoa. Toisella oli värikkäät vaatteet, ja hän kulki
-pidellen punaista esiliinaansa ja sirotellen jyviä käännettyyn
-multaan. Toinen kulki jäljempänä pieni harava kädessään ja levitteli
-multaa kylvökselle -- niin oli maan helma hedelmöitetty.
-
-Narkissos antoi katseensa kulkea yli juhlakentän pohjoisessa oleville
-vuorille, joiden takaa Erymanthos-vuori nosti paljasta päätänsä yli
-matalampien savenkeltaisten tahi vihreälehtoisten harjanteiden.
-Idässäpäin ja kaakossa oli selänne selänteen takana sinertäen hamaan
-Taygetos-vuoreen saakka. Olikohan mitään niin ihanaa kuin juosta yli
-kaikkien näiden kunnaitten, vallattomalla vauhdilla kiitää kohti
-varmaa päämäärää, voittaa kaikki vastukset ja tuoda sana vaaran
-lähenemisestä? Ei kierrellä tuolla alhaalla pienellä leikkiradalla
-niinkuin poikanen poikasten joukossa mitä tahansa päätekohtaa päin.
-Ei, suoraan yli Peloponnesoksen merestä mereen, julistamaan voittoa
-tahi varoittamaan onnettomuudesta!
-
-Hän vaipui siihen ajatukseen ja katseli alas eteensä. Maa kasvoi
-sinipunervia ohdakkeita ja vihreitä, kaunislehtisiä akantos-kukkia,
-jotka ikäänkuin takomalla levittivät metallilehtiänsä verhoksi
-maankamaralle. Korkea, hopeanharmaa peippi suurine keltaisine
-kypäräkukkineen -- tuoksuen hunajaa kuin sitä, jota juotiin tuolla
-alhaalla temppelikaupungissa -- kasvoi karhunmarjalonkeroiden ja
-päivänpaahtaman riisin välissä. Hän laskihe pitkälleen ja nosti
-katseensa syvää sineä kohti ja ajatteli sitä rikasta ihmeitten
-maailmaa, josta oli kuullut puhuttavan, mutta jota ei vielä tuntenut:
-siellä olivat Argos ja Mykene, Ateena ja Delfoi -- Delos ja Miletos
-ja äärettömät matkat itää kohden hamaan suurkuninkaan kultaiseen
-Memnonin linnaan...
-
-... Viimeisenä päivänä hän nousi ylös ennen aurinkoa ja kulki ylös
-Kronos-huippua. Kaste lepäsi kuin sadehelmet sammalilla, jota kasvoi
-honkain alla. Niiden humina yllytti hänet voimainkoetukseen. Hän
-tahtoi juosta Erymanthoksen suuntaan ja olla kääntymättä, ennenkuin
-aurinko olisi puolipäivänkorkeudella.
-
-Hän lähti heti juoksemaan. Hän oli avopäin ja hänellä oli yllänsä
-ohuin ihokkaansa. Nouseva aurinko paahtoi hänen nuorta päätänsä
-ja kihersi tukan niinkuin hyasinttien kukkalastut. Päivä paistoi
-hänen selkäänsä, ja hän juoksi alati pohjoista kohden, milloin
-vuorenseinän varjossa, milloin kuivaneen joenuoman pohjalla, milloin
-keskellä honkia, joiden pihkantuoksu tuntui virvoittavalta juomalta.
-Jokaiselta korkealta kohdalta otti hän suunnan seuraavalle, hänen
-silmänsä valikoi varmasti kuin linnun sen tien, jota hänen oli
-kuljettava, ja Erymanthoksen paljas päälaki oli yhä niiden takana
-sinä määräpylväänä, joka hänen oli saavutettava.
-
-Harvoin hän tapasi ihmisiä. Kaikki vapaasyntyiset miehet olivat
-Olympiassa, ja vain orjat hoitivat laaksonuomien peltoja ja kulkivat
-ympäri laumojen kanssa. He seisahtuivat selät koukussa ja katsoivat
-pitkään syrjäkarein, kun näkivät tuon juoksijan tulevan kiitäen, koko
-ruumis kiiltäen hiestä, niin että ihokas loisti kuin hopeasilaus.
-Narkissos vaihtoi vain sanasen heidän kanssaan ja pyysi joskus
-saada kulauksen vuohenmaitoa. He kysyivät syytä hänen kiireeseensä,
-oliko sota puhjennut vai ajoiko hän takaa jotakuta. Hän naurahti
-ja vastasi: Artemista! Hekin naurahtivat, viittasivat eteenpäin ja
-sanoivat: Hän on paljon edelläsi.
-
-Hän oli noussut yhtämittaa ylöspäin ja aurinko seurasi paahtaen
-selkää. Mutta hän läheni Erymanthos-harjannetta. Tie kulki
-kellertävää kalkkimaata, jossa ei mitään kasvanut. Ei ollut enää
-mitään varjoa, ja hiki virtasi pitkin niskaa. Kurkkua alkoi polttaa
-ja ohimoita takoa. Kaikki, mitä näkyi edessäpäin, oli kuin autiota
-paloa. Hän kiersi ihokkaan päänsä yli ja jatkoi matkaa. Se vilvoitti
-niskaa ja päälakea, mutta pian pisti auringon hehku senkin suojan
-läpi. Veri kiehui hänen otsansa alla. Alkoi vilistä silmissä ja hän
-tunsi olevansa kaatumaisillaan. Mutta tänne ei voinut pysähtyä. Jos
-laskeutuisi paljaalle kalkkikamaralle, niin aurinko kuivaisi hänet
-niinkuin lakastuneen korren eikä hän siitä nousisi.
-
-Hän lähetti neitseelliselle Artemiille sen toivomuksen, että hän
-hirvineen tulisi häntä vastaan ja soisi hänelle varjoa niiden kyljen
-suojassa. Hänen polvensa herpautuivat, hän ei enää jaksanut juosta.
-Jäsenet raskaina ja nilkat paisuksissa puski hän ylöspäin ja seisoi
-odottamattansa katsellen alas syvään varjoisaan laaksoon, joka oli
-hänen edessänsä.
-
-Oliko se Artemis itse, joka hiipi piiloon tuolla ja jonka valkeat
-jäsenet häipyivät tummanvihreään kypressilehtoon? Vai Heraklesko
-siellä oli ajamassa Erymanthoksen villikarjua? Tiukasti haukkuva
-koira tuli häntä vastaan. Sen haukunta muuttui hännänheilutukseksi,
-kun se läheni. Se oli karkeakarvainen kuin susi, ja pitkä punainen
-kieli riippui terävien hammasten välistä. Kun hän kumartui alas ja
-hyväili sitä, nuoli se hänen kättänsä.
-
-Tämä hyväily tuotti hänelle miellyttävää viileyttä. Veri lakkasi
-hehkumasta hänen suonissaan. Hän tunsi jo kypressien henkäilyn ja
-pian hän seisoi niiden varjossa. Hän kiersi lehdon. Puunrungot ja
-niiden lehvät muodostivat läpäisemättömän muurin, jonka alaosa
-oli tiheää pensaikkoa ikivanhain puitten juurella. Koira seurasi
-häntä eikä tahtonut mennä tuohon pimeään piiloon. Pyhättöön ei
-ollut pääsyä, sillä kun hän vihdoin löysi sisäänkäytävän, oli
-sitä sulkemassa korkea, kapea ristikkoportti, oveton ja lukoton.
-Sen säleet olivat kuin homeenvihreitä keihäitä, joissa ei ollut
-tavallinen kärki, vaan pieni sirppi tahi puolikuu. Ei ristikon
-takanakaan näkynyt mitään tietä, edessä vain katajainen ja
-marjakuusinen lehväseinä.
-
-Ihmeellinen viileys lainehti tuolta aitojen takaa, melkein jäätävän
-ilman syleily, jossa kuului näkymättömäni lähteitten hopeasoitinten
-heläjäminen.
-
-Yht'äkkiä hän kuuli muutamia huilunjuoksutuksia. Lintuko siellä
-pyhättöön houkutteli? Koira vastasi vinkaisemalla, huilu soi jälleen,
-ja silloin eläin pujahti sisälle vihreän muurin aukosta, joka heti
-sulkeutui jälleen.
-
-Artemiin pyhä lehto se varmaan oli; sinne ei kukaan kuoleva saanut
-jalallansa astua. Entäpä jos jumalatar itse oleskeli siellä?
-Hänen koiransa oli nyt palannut metsästystoveriensa joukkoon. Kun
-Narkissos tirkisti sisälle tummanvihreään viidakkoon, oli hän
-näkevinään tulipunaisten silmien säkenöivän ja harjasten kohoavan
-villisikain terävillä selillä. Kuuset kohosivat kuin paksut mustat
-pylväät. Kaikkein alimpana oli pensaita, jotka muistuttivat
-palloiksi kiertyneitä siilejä. Joka lehvässä oli piikkejä tulokkaita
-torjumassa. Entä jos Artemis lähettäisi nuolensa läpi ristikon --
-eikö nuolikotelo riippunut tuolla viidakossa? Tahi Erymanthoksen
-villisika hyökkäisi esiin ja rankaisisi rauhanrikkojaa repimällä
-hänen sääriänsä käyrillä keltaisenvalkeilla hampaillansa.
-
-Mutta Narkissos oli kiihtynyt ja utelias. Hän hymyili omille
-mielikuvilleen. Eipä täällä Artemista tainnut olla enempää kuin
-siellä kotona päivänkorentojen järvellä oli Pan-jumalaa. Oman
-hiljaisuutensa ihmeeseen nämä pyhät lehdot vain olivat uponneet.
-Vain taikauskon kauhu sulki tiet niihin. Yhden ainoan hän varmasti
-tiesi sieltä löytävänsä: lähteen, joka sammuttaisi hänen janonsa. Hän
-halusi päästä viiveeseen, riisua ihokkaansa ja kylpeä kahisevassa
-lehdossa.
-
-Parilla tiukalla otteella hän kapusi ristikkokeihäille, heilautti
-itsensä yli puolikuiden ja luisui maahan. Pyhäinloukkaus oli
-tapahtunut, mutta ei koiria eikä villikarjuja hyökännyt häntä
-raatelemaan. Puiden tuoksu sanoi hänet tervetulleeksi, ja aivan
-oksien välissä aukeni salapolku, jota ei ulkopuolelle näkynyt ja
-joka ei ollut jaloin tallattu ja näkyi vain siitä, että vanhoja
-nuolikotelolta oli naulattu korkealle lehvien väliin; ne olivat
-vanhasta sammalesta vihreitä. Siellä täällä oli nuolia, hieno
-pronssikärki homehtuneena rosoiseen kaarnaan. "Artemis, Artemis!"
-hän kuiskasi. "Jos olet täällä näkymättömänä, niin ole minulle
-armollinen, lupaan sinulle ensimmäisen saaliin, jonka keihääni kaataa
-kunniaksesi."
-
-Hän kulki läpi viidakon. Lahoja seipäitä seisoi sammaleisessa maassa,
-vihreitä kuin olisivat paikalla kasvaneet. Ikivanha kaari, joka
-riippui kypressin kyljessä, oli kuin olisi ollut samaa puuta.
-
-Odottamatta oli hän avoimella paikalla, edessänsä alttari, jonka
-lakea peittivät puista pudonneet kävyt. Hän kuuli veden lirinää.
-Siinähän virtasi itse lähde, Erymanthos-joen lähde, hopeankirkkaana
-ohuena suonena sammaleisesta hirvenpäästä nelikulmaiseen altaaseen,
-josta se vuosi maahan. Ja lähteensä edessä istui Artemis itse.
-
-Artemis, Artemis! Olipas jumalia. Hän _näki_ hänet. Artemiin itsensä
-hän näki.
-
-Niin hiljaa oli hän kulkenut sammalmättäillä, ettei edes koira
-istujan jalkojen ääressä ollut sitä huomannut. Se makasi
-kuono ojennetuilla etujaloilla ja nukkui. Sisiliskoja ryömi
-päivänpaisteeseen aivan sen viereen, niinkuin se olisi ollut kivi.
-Mutta Artemis istui pienellä kivirahilla lähteen ääressä. Sandaalit
-hän oli irroittanut päivänpaahtamista jaloistaan ja heittänyt ne
-sammalikkoon. Hän piti toista jalkaansa lähteensuonen alla ja hieroi
-sitä pronssinruskeilla käsillään. Vesi solisi yli jalkapöydän ja
-huuhtoi pois tomun; mutta sandaalin jättämät merkit siinä vielä
-olivat ja ne paikat, joita se oli peittänyt, olivat niin vaaleat,
-että hänellä näytti olevan kenkä hohtavan valkeata nahkaa; pitkin
-ruskeata jalkapöytää juoksivat hihnojen verkkomaiset jäljet kuin
-valkeat sillankaaret. Kun hän oli pessyt kummankin jalan, niin
-että vesi vielä helmeili kuin kaste kantapään punertavien ryppyjen
-hienossa verkossa, ojensi hän ne maahan, helmat kohotettuina
-ylös polviin saakka, sitten irroitti hän vyönsä, joka oli leveä
-ja kellanruskeata hirvennahkaa, heitti sen alttarille ja tarttui
-pölynharmaaseen ihokkaaseensa pudottaaksensa sen pois.
-
-Narkissoksen sydän jyskytti. Pyhyyden loukkauksen tunne tyrmistytti
-hänet. Hän oli murtautunut jumalattaren suljetulle alueelle, hän oli
-loukannut paikkaa, jolle sai astua vain hänen neitseellinen jalkansa.
-Nyt hän näkisi siveän jumalattaren alastomana. Silmänräpäyksen
-perästä hän hänet huomaisi, nousisi ylös vihaa säkenöiden ja antaisi
-koiriensa repiä hänet.
-
-Häpeän painamana hän lankesi polvilleen ja kätki kasvot käsiinsä. Hän
-ei ojentanut kämmeniänsä torjuen eteensä, hän peitti silmänsä siltä
-salamalta, joka seuraavassa silmänräpäyksessä sokaisisi hänet.
-
-Mutta ei häneen salama iskenyt eivätkä koirat repineet. Hän kuuli
-vain lyhyen pienen vingahduksen ja tunsi nuolevan kielen käsillään.
-Artemis ei huudahtanut. Mutta aallosta, joka syntyi tähän joka
-taholta suljettuun mereen auringonvaloa, Narkissos huomasi, että
-hän oli salamannopeasti noussut. Sormiensa välitse hän erotti
-hänen pitkät, joustavat säärensä. Jalkojen valkeat sandaalinjäljet
-punastuivat, niinkuin olisivat tunteneet hänen katseensa. Ihokas
-laskeutui kokoonpuristettuna hänen helmallensa. Ylemmäksi hän ei
-rohjennut katsettansa nostaa. Hän odotti tuntevansa tulen hänen
-närkästyneestä katseestansa polttavan hänen uhkarohkeat silmänsä.
-"Narkissos! Narkissos, sinäkö siellä olet? Narkissos, Eufranorin
-poika, terve tuloa!" sanoi yht'äkkiä nuori tytönääni. "Oletko sinäkin
-tullut samaa tietä kuin minä? Nousehan siitä, Narkissos! Ethän luule
-lakedaimonilaista tyttöä Artemiiksi itsekseen? Nouse ja tulkoon
-meistä ystävät."
-
-Ihmetellen Narkissos nosti silmänsä. Siinä hänen silmäinsä edessä
-seisoen näkyikin jumalatar olevan aivan nuori tyttö, jonka pää
-oli melkein kuin pojan. Puolipitkä vaaleanpunertava tukka riippui
-levällään ruskeiden poskien ympärillä. Kädet varjostivat suuria
-kukansinisiä silmiä.
-
-"Uhraamaanko sinäkin olet tänne tullut?" kysyi hän jälleen ja
-hymy paljasti valkeat, tasaiset hampaat. "Mutta öljypuunlehvää et
-voittanut. Hyvä on, minä jaan mielelläni seppeleeni sinun kanssasi,
-Narkissos."
-
-"Tunnetko minut?" sammalsi poika.
-
-"Tunnen siitä alkaen kuin juoksit. Sinun olisi pitänyt saada
-palkinto, Narkissos."
-
-"Mutta kuka sinä olet sitten?" kysyi Narkissos, joka yhä oli
-polvillaan.
-
-"Pitäisipä sinun se tietää", vastasi hän. "Sinähän tulit minun
-luokseni, kun minä olin voittanut."
-
-Samassa hän tunsi hänet: "Nikarete", tuli kuiskauksena hänen
-rinnastansa. -- "Nikarete, Kleombrotoksen tytär."
-
-"Niin, joku toinenko Nikarete näissä Olympiankisoissa voitti tyttöjen
-kilpajuoksussa? Sinä muistat minut kyllä, ja kuitenkin olet joka
-päivä mennyt ohitseni tervehtimättä minua ainoallakaan katseella.
-Omaa sukupuoltasi sinä vain katselet. Mutta minä en ole niinkuin
-sinä", lisäsi hän ja antoi kätensä painua, niin että silmät näkyivät
-koko säteilevässä loistossaan. "Toivoisinpa voivani pystyttää sinun
-kauneudellesi kuvapatsaan Olympian juhlakentälle tahi tänne Artemiin
-pyhään lehtoon."
-
-Narkissos loi silmänsä alas niinkuin olisi saanut kuulla
-haukkumasanoja. Hänen kasvonsa muuttuivat kuparinpunaisiksi, hän
-vapisi närkästyksestä ja vastasi hiljaisella äänellä:
-
-"Varo pilkkaamasta minua imartelullasi, joka kuuluu pahalta. Jospa
-nyt Artemis sinua kuulee ja sinulle kostaa!"
-
-"Hän saa kyllä minua kuulla", vastasi hän reippaasti. "Sinulla on
-kiehkura tukassasi -- tahdotko saada minulta samanlaisen? Uhraammeko
-yhdessä, Narkissos?"
-
-Hän tarttui kummallakin lämpimällä kädellään hänen päähänsä ja
-kohotti sitä. Hän oli voimakas ja veti hänet todellakin pystyyn.
-Narkissosta harmitti tuo rohkea kosketus, ja hän huomasi hänen
-nuoren päivänpaahtaman ruumiinsa tuoksun. Nuo naiset, ajatteli hän,
-tehdäkseen itsensä kovaksi, ne tuoksuvat aina vuohelta. Mutta kun
-hän tahtoi tempautua irti, ehti tyttö ennen häntä ja tarttui hänen
-tukkaansa.
-
-"Onko sinulla veistä?" kysyi hän. "Eikö. Sepä paha. Aioin leikata
-kiharan sinun ja minun otsastani ja sitoa ne yhteen ja laskea ne
-uhrilahjaksi jumalattaren pöydälle. Mutta etkö ole metsästäjä,
-Narkissos? Miksi et tuo villin vuorivuohen sarvia? Mikäli näen, ei
-sinulla ole muuta kuin paitasi, ja se olisi verrattain sopimaton
-lahja. Mutta minä aion ripustaa molemmat sandaalini tähän keihääseen
-ja palata kotiin avojaloin. Ja tässä on vyöni. Sitä ei vielä
-yksikään mies ole irroittanut, senvuoksi pyhitän sen siveälle ja
-neitseelliselle Artemiille."
-
-Narkissos aikoi lähteä tiehensä. Mutta hänen katseensa sattui vyöhön,
-joka sirona ja pehmeänä kuin käärmeennahka tahi niinkuin liuska tytön
-nahkaa lepäsi sammalvihreällä alttaripöydällä. Se oli kirjoitettu
-täyteen kirjaimia. Kirjoitus vaikutti häneen kuin salaperäinen
-loitsu. Olympiassa hän oli lukenut lukemattomia piirtokirjoituksia
-jalustoilla ja patsaiden kyljissä. Hän tunsi olevansa hyvinkin
-perehtynyt kirjoituksiin.
-
-"Tahdotko lukea?" kysyi tyttö, otti vyön käsiensä väliin ja piti
-sitä hänen edessään. "Se on _minun_ salaisuuteni, tarkoitettu vain
-jumalattaren korville. Tulet kuin olisit kutsuttu lukemaan. Mutta et
-taidakaan osata lukea?" lisäsi hän härnäten.
-
-"Kyllä minä osaan", kuiskasi Narkissos ja katsoi ahnain silmin.
-
-Tyttö henkäisi syvään, hänen sieraimensa värähtivät.
-
-"Lue siis!" käski hän ja piti vyötä aivan hänen edessään.
-
-Ja Narkissos luki vitkaan ja konemaisesti, sana sanalta:
-
-"Minä arkadialainen Narkissos, Eufranorin poika, vannon kautta
-Artemiin pyhäkön, että otan vaimokseni Nikareten, lakedaimonilaisen
-Kleombrotoksen tyttären."
-
-"Jumalatar on sen kuullut!" lisäsi Nikarete juhlallisesti kohottaen
-suuret silmänsä ylöspäin.
-
-"Mitä tarkoitat?" kysyi Narkissos ja katsoi häneen. Hänen aivonsa
-eivät vielä olleet ehtineet koota sanoja.
-
-"Jumalatar on kuullut sinun vannovan."
-
-"Minä en ole vannonut", sanoi hän käheästi.
-
-"Lue siis uudelleen ja kuule omat sanasi."
-
-Ja Narkissos luki toisen kerran, ja sanat takertuivat hänen
-kurkkuunsa, ja hän ymmärsi, että oli vannonut. Hän tuli hehkuvan
-punaiseksi ja katseli pälyen joka taholle, kuin olisi todistavia
-silmiä kiilunut lehvien syvästä pimennosta.
-
-"Minä olen mennyt sinun ansaasi", kuiskasi hän, ja oikea käsi
-pusertui nyrkkiin.
-
-"Jumalattaren ansaan sinä olet mennyt", vastasi Nikarete ja katsoi
-häneen vakaasti. "Artemis itse sinut tänne toimitti. Hän on sinua
-kuullut, ja nyt hän kuulee minua. Katso, mitä kirjoitin vyöni
-toiselle puolelle sinä päivänä, jolloin näin sinun juoksevan. Ja
-kuule lupaukseni, niinkuin Artemis sen kuulee: Minä Nikarete,
-lakedaimonilaisen Kleombrotoksen tytär, vannon kautta Artemiin
-pyhätön, että otan miehekseni arkadialaisen Narkissoksen, Eufranorin
-pojan."
-
-"Jumalatar on kuullut sen!" lisäsi hän samalla syvänvakavalla äänellä
-kuin oli lukenutkin.
-
-Narkissos oli kuullut sen. Sanat veivät värin hänen kasvoiltansa.
-Hänen oma valansa täytti hänet syvällä kauhulla. Alttarin reunalla,
-käpyjen keskellä, virui pitkä sisilisko liikkumattomin silmin;
-sen kaulan kummallakin puolella kohoili iho edestakaisin niinkuin
-kupla; eläin ei liikkunut, mutta sen jäykät silmät sanoivat: minä
-olen todistajana. Koira seisoi lähteen edessä ja katseli häntä
-kaikkitietävän silmin. Muutamia vihreitä päiväperhoja riippui
-värisevillä siivillään värähdellen kuin puhutut sanat. Läpi
-sammalikon kuului pakenevien käärmeiden kahinaa; ne matelivat
-tiehensä hänen lupauksensa mukanaan. Kaikki oli kuullut hänen
-valansa. Se oli puissa kuoren alla. Lähde solisi sanan sanalta.
-Jos Artemis koskaan tulisi tälle pyhälle paikalle, niin kaikki
-ilmaisisi hänelle sanat, jotka oli lausuttu. Ei auttanut kieltää
-niitä sillä, että hän ei ollut lausunut niitä vapaaehtoisesti. Hän
-_oli_ ne lausunut. Ilma oli ne juonut, maa ja taivas olivat ne
-itseensä imeneet. Hän ei niistä pääsisi, hän oli pannut ne kuin ansan
-kaulaansa. Milloin tahansa voisi jumalatar kietaista sen kireälle ja
-tukahduttaa hänet omiin sanoihinsa.
-
-"Tämä oli petollista ja pahaa leikkiä", puheli hän hiljaa ja katsoi
-närkästyneenä nuorta tyttöä. Mutta tämä katsoi vakaasti ja rohkeasti
-takaisin.
-
-"Tämä ei ollut leikkiä", sanoi hän. "Jumalat eivät koskaan leiki
-lupauksilla, ja meidän kuolevienkin on sitä varottava."
-
-"Minä menen tieheni, etkä sinä minua enää näe."
-
-"Minä näen sinut, Narkissos, kun jumalatar tahtoo", vastasi hän, ja
-tummaripsiset silmäluomet peittivät surumielisen katseen. "Hän on
-voimakkaampi kuin sinä ja minä. Me näemme toisemme, Narkissos."
-
-Narkissos poistui nopeasti. Lehvät avautuivat hänelle, hän kiipesi
-yli ristikon ja meni. Hän ei juossut enää. Hän kulki väsyneenä askel
-askelelta, häntä kidutti jano ja iltapäivänkuumuus, mutta vielä
-enemmän valan kalvava tuska.
-
-Oli myöhä ja pimeä, kun hän katseli Olympian juhlakentälle, jossa
-monta kipinää loisti kierrellen ratojansa. Soihtukulkue siellä kulki.
-Narkissos ei tahtonut olla sitä näkemässä. Häntä painoi yhä kalvava
-vaivansa. Vala oli kuin hänen omaan ihoonsa poltettu. Hän pääsi
-vihdoin kotiin teltanloukkoonsa ja vaipui uneen.
-
-Seuraavana päivänä lähdettiin kotimatkalle Olympiasta. Narkissos
-näki spartalaisten tyttöjen pienen parven poistuvan siltaa yli
-Alfeios-joen. Hän punastui, kun huomasi niiden joukossa ainoan,
-jolla ei ollut vyötä. Oliko Nikarete jättänyt sen Artemin lehtoon
-Erymanthos-vuorelle? Ja olikohan jumalatar ottanut sen huomaansa --
-sitoumuksena, joka häneltä kerran vielä vaadittaisiin.
-
-
-
-
-XII.
-
-Uusikuu.
-
-
-Paljon näytti muuttuneen, kun Narkissos oli kotona jälleen.
-
-Arkadian vuorenrotkot tuntuivat hänestä tukalilta kuin vankila,
-kun hän oli nähnyt tasangot Alfeioksen rannoilla, viljellyt maat,
-viinikummut ja ihanaiset peltomaat, joilla miehet myllersivät.
-Maailma oli hänelle auennut, ja hän oli heittänyt silmäyksen yli sen
-meren, joka keinuvana tasaisena tienä kulki saariin ja valtakuntiin,
-joiden nimet olivat hänen korvillensa uusia.
-
-Hän katseli vuohiensa laumaa ja ymmärsi, että hänen elämänsä siihen
-saakka oli kulunut kielettömien joukossa, jotka eivät hänelle
-mitään kertoneet. Juhlapäivät Olympiassa olivat antaneet hänelle
-suuremman rikkauden tietoja kuin kaikki hänen kahdeksantoista
-vuottansa sitä ennen. Elämä oli auennut, rajaton joka suunnalle.
-Kaikki Hellaan heimot olivat kulkeneet hänen ohitsensa, ja hän oli
-kuullut puhuttavan kansoista, joilla oli mitä kummallisimpia tapoja.
-Barbaareista, jotka asuivat iäisessä talvessa ja joiden pukuina
-kaikkina vuodenaikoina oli villien eläinten nahkoja. Libyalaisista,
-jotka aurinko paahtoi mustiksi. Aasialaisista kaukaisten
-päättymättömien virtain vierillä, joiden yli mennäkseen tarvitsi
-suuria laivoja. Rannikoista, joilta saatiin kultaa ja silfionia.
-
-Oli nimi kauheampi kaikkia muita. Se oli nousemassa itäisen
-näköpiirin takaa kuin myrsky, ukonpilvi, joka ei koskaan hävinnyt,
-vaan paisui ja nousi yhä korkeammalle taivaalle. Itse kuolema,
-kaiken kaamea loppu, piili salaisena salamana tässä kasvavassa
-pilvessä. Kaikki pelkäsivät vihattua, näkymätöntä vihollista.
-Kaikki tiesivät, että oli vain kysymys ajasta, milloin se tulisi
-vyöryen polttamaan maata kauhealla tulellansa. Tuon tuostakin
-kuultiin puhuttavan suurista, rikkaista kaupungeista, jotka oli
-saarrettu ja poltettu, helleeneistä, joista oli tehty orjia,
-vapaasyntyisistä miehistä, joihin oli painettu suurkuninkaan hehkuva
-merkki. Miletos oli poltettu, saaret Kios ja Lesbos ja Tenedos oli
-vallattu ja ihmisiä oli pyydystetty ajometsästyksellä niinkuin
-petoja verkoilla. Persialaisia airuita oli kulkenut yli Istmoksen
-ja läpi Peloponnesoksen vaatien maata ja vettä kaikilta valtioilta.
-Huhut kertoivat eri tavoilla siitä, mitkä olivat vaatimukseen
-suostuneet. Argoksen sanottiin alistuneen, mutta Spartassa oli airuet
-heitetty pää edellä syviin kaivoihin itse ottamaan mitä tahtoivat.
-Ne helleenitkin, jotka olivat alentuneet palvelemaan persialaisia
-tulkkeina, olivat saaneet säälimättömän ja häpeällisen kuoleman. Minä
-päivänä tahansa saattoivat keltaisenkalpeat ja mustat persialaiset
-ilmaantua, suurine karheine partoineen ja silmineen, jotka olivat
-kaksi kertaa niin suuret kuin tavalliset silmät ja joissa oli
-lannistumaton voima ja loisto; heidän puheensa sanottiin olevan
-kuin pääskysten liverrystä ja kerrottiin heidän olevan pöyhkeitä ja
-korskeita kuin oriit.
-
-... Narkissos ei enää mennyt Pan-jumalan lehtoon haluten nähdä
-omaa kuvaansa. Hän oli katsellut kuvaansa kuvapatsaissa ja
-Hellaan joka kulmalta tulleissa elävissä voimistelijoissa.
-Nuorten spartalaistyttöjen näkeminen oli herättänyt hänen
-häveliäisyydentunteensa. Varmaa oli, että nuorukainen oli kaikin
-puolin kauniimpi kuin nainen. Mutta Nikaretella oli hänen äitinsä
-nimi, ja tämä muistutus äidistä pysyi hänen tajunnassaan, kun hän
-näki naisen, joka ei ollut täysin puettu. Heran temppelissä hän oli
-kauan katsellut jumalattaren kuvaa, mutta se ei ollut herättänyt
-hänessä häpeäntunnetta; kankein, siroin poimuin laskeutui vaate hänen
-valtiatarpolvelleen, ja korkea tukkalaite seppelöi otsaa, joka oli
-kuin pilvetön taivas, ja kun hän katseli hänen silmiinsä, oli kuin
-hän olisi maannut selällään ja uppoutunut yläpuolellansa kaartuvan
-taivaan sineen.
-
-Kaikki mitä maa päällään kantoi, oli muuttunut entistänsä
-salaperäisemmäksi. Näkymättömiä jumalia oli hänen ympärillään kutoen
-hänen kohtaloansa. Hän ei pelännyt kuten isänsä, joka aina arkaili
-ilmaista mitään iloa, jotta eivät jumalat kiusautuisi heti repimään
-sitä maahan. Jokaista hyvää lahjaa vastaan, jonka he ihmisille
-lahjoittavat, lähettävät he kaksi onnettomuutta. Onnettomuuksia
-riippui aina näkymättöminä hänen päänsä päällä. Niitä voi torjua vain
-varustautumalla niihin ja odottamalla niitä.
-
-Persialaiset olivat se onnettomuus, joka uhkasi ylinnä muita. Mutta
-kun Narkissos katseli omaa ympäristöänsä nähdäksensä ne vaarat, jotka
-voivat kohdata häntä henkilökohtaisesti, näki hän vain isänsä. Hänet
-voitiin odottamatta häneltä riistää. Se ajatus vapisutti häntä. Alati
-kuvittelemalla isän äkkikuolemaa tahtoi hän ehtiä jumalain edelle.
-Kun hän katseli isäänsä, etsivät hänen silmänsä tulevain tapahtumain
-enteitä, ja samalla kulkivat rakkauden rukoukset läpi hänen sielunsa.
-Ja hän saattoi nähdä niiden kuvastuvan isän lempeästä katseesta.
-
-Heidän ruumiinharjoituksensa olivat saaneet uuden perustan ja uutta
-vauhtia. Olympiassa heidän mieliinsä oli painunut lukemattomia
-vaikutelmia ja sääntöjä; muutamassa harvassa päivässä he olivat
-käyneet kokonaisen koulun. Näin oli varsinkin Eufranorin laita, joka
-nyt paljoa suuremmalla tiedolla voi opettaa ja ohjata poikaansa. He
-olivat myös tuoneet mukanansa kiekon, käsipainoja hyppyä varten ja
-kaksi oikeanpainoista heittokeihästä. Isän toivo oli, että poika
-seuraavassa Olympia-juhlassa voisi ottaa osaa ei ainoastaan juoksuun,
-vaan myöskin kunniakkaaseen viisiotteluun. "Ja jos jumalat ovat
-suopeat, niin he antavat sinulle seppeleen", lisäsi hän.
-
-Eufranor kohteli poikaansa vielä suuremmalla hellyydellä kuin ennen.
-Hän osti orjan paimentamaan vuohia, jotta poika saisi enemmän vapaata
-aikaa ruumiinharjoituksiinsa. Hän pakotti hänet syömään parasta, mitä
-talossa oli. Hän osti Megalopoliista uusia vaatteita, vieläpä pari
-uutta koristetta hänen tukkaansa. Ei koskaan ainoallakaan sanalla,
-vain katseilla ja kättensä satunnaisilla hyväilyillä hän sanoi,
-kuinka kaunis hänen nuori ruumiinsa hänen silmissään oli. Hän laski
-kätensä hänen nuorille lujille harteillensa ja veti hänet hellästi
-luoksensa, otti häntä leuasta ja katsoi häntä kauan tutkien.
-
-"Sen jälkeen kuin olimme Olympiassa, olet saanut äitisi silmät",
-sanoi hän. "Tunnen hänen katseensa sinun katseesi takana. Ensi
-kerran, kun menen hänen haudallensa, kiitän häntä siitä. Nikarete
-katselee minua näkymättömästä maailmasta sinun kauttasi."
-
-Joka ilta, kun he olivat menossa levolle, katseli hän tutkien ylös
-kirkkaalle, pimenevälle iltataivaalle, tähystellen merkkiä. Vihdoin
-se tuli. Uusikuu oli värisevän ohuena lounaassa kuin rengas, jonka
-pieninkin kosketus voisi särkeä. Hän otti öljy-lekytoksensa ja kätki
-sen viittaansa.
-
-Narkissos näki hänen poistuvan. "Saanko tulla mukaasi, isä?" kuiskasi
-hän hänen mennessään. Mutta Eufranor kääntyi ja kielsi heittäen
-päätänsä keveästi taaksepäin: "Kyllä minä vien sinulta terveisiä",
-sanoi hän.
-
-Tuli myöhä ja tuli pimeä, eikä isää kuulunut palaavaksi. Narkissos
-odotti. Hän istui mökin ovella ja katseli pohjoiseen. Hän tiesi, että
-isä oli äidin haudalla eikä tahtonut tulla häirityksi hartaudessaan.
-Mutta vihdoin hän nousi mennäksensä häntä vastaan.
-
-Ilta oli muuttunut purevan kylmäksi. Maan auringonlämpö oli säteillyt
-ylös lasinkirkkaaseen avaruuteen. Narkissos kulki hiljaa hautakumpua
-kohti. Hän näki amforan häämöttävän mustana taivasta vasten: uusikuu
-kimmelsi sen kaulalla. Mutta isää hän ei nähnyt. Tuskaisena hän
-huusi häntä, mutta vastausta ei tullut. Vasta kun hän seisoi muratin
-peittämän kummun ääressä, löysi hän isänsä siitä makaamasta, kylmänä
-kuin se tyhjennetty lekytos, joka hänellä oli käsissään. Amforan
-ympärillä riippui se kuihtunut seppele, jonka hän oli tuonut Heran
-pyhästä puusta Olympiasta. Näytti siltä, kuin hän olisi laskeutunut
-lepäämään. Ja Narkissos muisti, mitä isä kerran oli hänelle kertonut,
-että uhrit niinkuin korotkin ovat suoritettavat uudenkuun aikana, ja
-että on ihmisiä, jotka laskeutuvat nukkumaan rakkaittensa haudoille
-nähdäksensä unen ja sitten nousivat tekemään niinkuin uni käskee.
-
-Mutta Eufranor ei noussutkaan enää. Hänen sydämensä oli pysähtynyt,
-hänen jäsenensä jo kankeat. Poika kantoi hänet sylissään takaisin
-ja laski hänet lieden tulen ääreen. Hänen kasvonsa hymyilivät, kuin
-olisi hänellä hyvä ja onnellinen uni.
-
-Niin loi Narkissos isällensä haudan äidin haudan viereen, niin että
-muurivihreä itsestään voi kiemurtaa toisen luota toisen luo. Hän
-uhrasi kiharoita hiuksistansa ja kyyneliä silmistänsä. Ja kun pimeä
-tuli, laskeutui hän makuulle ja kallisti poskensa kylmää maata vasten
-toivoen, että hän voisi nukkua ja unessa nähdä, mitä isä mieluimmin
-tahtoisi hänen elämästänsä tulevan.
-
-Mutta kun hän sulki silmänsä, kuului syvällä hänen sisällänsä
-kuiskauksena äidin nimi: Nikarete. Ja kun hän ei ollut häntä koskaan
-nähnyt, oli hänen mielessänsä heti sen ainoan kuva, jolla oli se nimi
-ja jonka hän tunsi. Ja äänikin sen esille loihti, ja hän näki hänen
-istuvan Artemiin alttarin äärellä ja laskevan sille vyönsä.
-
-Pyhyydenloukkaus se oli, ja hän nousi heti karkoittaaksensa pois
-pahaaennustavan kuvan. Hän katkaisi pitkiä säikeitä sitkeästä,
-tummanvihreästä köynnöksestä ja pisti ne isän kumpuun. Sitten hän
-laski molemmat kätensä tuoreelle haudalle ja kuiskasi: "Hyvästi,
-sinä isäni rakas, joka olit minulle äidinkin sijassa. Kiitos
-kaikesta, mitä olet pojallesi opettanut. Sinä teit minusta miehen,
-jonka hartain halu on, että hänestä tulisi todellinen helleeni.
-Minne tahansa maan päällä kulkenenkin, ole sinä mukanani ja osoita
-minulle, missä päämäärä on, johon minun tulee tähdätä. Hyvästi, rakas
-isäni, sinä olet vienyt äidilleni ne terveiset, jotka minulta otit,
-ja kumpikin odotatte käsikädessä sitä hetkeä, jolloin minä jälleen
-teidät kohtaan ja tervehdin teitä sanattomalla nyökkäyksellä."
-
-Hetkiseksi hän laski jälleen poskensa mullalle. Silloin hänestä
-tuntui, kuin hän olisi Olympian Kronos-huipuilta kiitänyt
-Alfeios-virran mukana kohden vapaata merta ja nähnyt kolmisoutujen
-pullein purjein soluvan ulos siniseen Okeanokseen.
-
-Niin, pois Arkadian kallioseinäin keskeltä hänen mielensä paloi, ulos
-näkemään maanmiehiänsä raanoilla ja saarissa.
-
-Hän jätti köyhän maapalansa ja hautansa naapurien hoitoon ja ajoi
-sitten itse laumansa sellaisiin seutuihin, missä voi vaihtaa ne
-rahaksi. Vihdoin hän sai ne myydyiksi jotenkin yhtä monesta drakmasta
-kuin hänellä oli elukoita. Hopean hän sittemmin vaihtoi kultarahaksi.
-Hän ei tahtonut ottaa vastaan ainoatakaan dareikia. Persialaisen
-kullan ei pitänyt painaa hänen omaatuntoaan eikä tuhota hänen
-sieluansa.
-
-
-
-
-XIII.
-
-Vaellus.
-
-
-Narkissos aloitti vaelluksensa helleenisessä maailmassa.
-
-Mieluimmin hän olisi heti mennyt Hermofantoksen luokse ja ruvennut
-hänen oppilaaksensa, ei ainoastaan iänkaiken vaeltavaksi, vaan
-vaeltavaksi lääkäriksi. Hermofantos oli tehnyt häneen valtavamman
-vaikutuksen kuin yksikään toinen mies. Hän oli kertonut hänelle
-toiminnastansa: ammattivalasta, joka lääkärin oli vannottava, että
-nimittäin ei koskaan käyttäisi taitoansa muuhun kuin sairaiden
-avuksi, ei koskaan antaisi myrkkyä eikä sikiönlähdettämiseen
-käytettäviä aineita, ettei koskaan ilmaisisi, mitä sairas hänelle
-vaitiolon ehdolla kertoo, ja ettei koskaan käyttäisi asemaansa
-minkäänlaiseen viettelykseen.
-
-Mutta riippui aivan sattumasta, tapaisiko hän enää koskaan
-Hermofantosta. Hänestä tuli siis toistaiseksi hänen oppilaansa
-vain vaeltajana. Missä ikänä hän kulkikin, kyseli hän häntä kuin
-Telemakos isäänsä Odysseusta. Eikä Hermofantos ollut kulkenut
-maailmassansa jälkeä jättämättä. Useimmissa paikoissa versoi muistoja
-ja kertomuksia hänestä. Kun ihmiset hänestä puhuivat, loisti silmissä
-sama lämpö kuin hänenkin ja he muistivat tarkoin, milloin hän oli
-heidän luonansa ollut.
-
-Jalkaisin Narkissos kulki Peloponnesoksen ympäri. Kultansa hänellä
-oli talletettuna ihokkaansa ompeleeseen -- isänperintö, jota hän ei
-tahtonut tuhlata. Nuorilla voimakkailla jäsenillään hän kaikkialla
-ansaitsi elatuksensa. Hän ei katsonut itseänsä liian hyväksi
-mihinkään työhön, joka lisäisi hänen kokemustansa. Syksyisin hän
-käveli viljelysmailla ja opetteli tekemään aurallansa suoran ja syvän
-vaon. Hän otti osaa viininkorjuuseen ja oppi rypäleitten parhaan
-käsittelytavan. Hevostenkasvatuksesta kuuluisassa Argoksessa hän oppi
-tuntemaan rotujen jalostamista, niiden jalojen eläinten siitosta ja
-opetusta, joita sieltä kuljetettiin koko Hellaaseen, sangen suuressa
-määrässä hevosia rakastavaan Attikaan, jossa panatenaia-juhlassa joka
-neljäntenä vuonna niitä nähtiin.
-
-Vain Lakedaimonia hän vältti hämärästi peläten tapaavansa
-Artemis-kohtalonsa. Ja kuitenkin hän sisimmässään ikävöi siihen
-maahan hartaammin kuin mihinkään muuhun. Olihan hän myös kuullut
-yllinkyllin sen kansan lujasta ja karaistusta luonteesta. Sparta --
-se nimi tiesi purppuraa ja huilunsoittoa, heittokeihäiden suhinaa,
-malmilta kajahtavaa poljentoa, joka sai puut vapisemaan ja kalliomaat
-kumisemaan. Sparta -- se tiesi polttavaa harjoitusten päivää
-noususta laskuun, ruisleipää ja sen painoksi pientä viinikulausta,
-joka kihelmöi kurkussa, sianlihaa etikan- ja suolansekaisen
-verikeiton höystönä, kaikkien sisäelinten puhdistusta ja karaisua.
-Niin kuin pronssipatsaat spartalaiset istuivat pöytien ympärillä
-silittämättömillä lavitsoilla nautiten puhdistavan karkeata
-ruokaansa, kovalla savipermannolla he arkailematta nukkuivat.
-Sparta -- se tiesi malminlujaa nuoruudenkukkeutta, joka versoi
-ankarista elämänsäännöistä; se tiesi kasvinkumppanien veljeyttä,
-hellää ja harrasta suhdetta vanhemman ja nuoremman välillä. Miesten
-ja naisten kesken ei tyhjänpäiväistä eroottista lepertelyä vain
-kahden ihmisen velvollisuutta luoda Spartalle uusia miehiä ja uusia
-sotilaita. Yhdellä naisella voi olla kaksi tahi useampia miehiä
-täyttämässä pyhää velvollisuutta antaa elämä uudelle polvelle. Valtio
-huolehti siitä, että nuoret miehet menivät naimisiin semmoisella
-iällä, että heidän voimansa tuotti parhaan hyödyn. Naiselle,
-jolla oli suuri perintö, osoittivat itse kuninkaat oikean miehen.
-Kolmanteenkymmenenteen vuoteen saakka elivät kaikki miehet yhteisissä
-kasarmeissa. Vaimot oli ryöstettävä. Häät olivat valtaus, ryöstö.
-Spartalaisten ei ollut lupa hemmoitella itseään lämpimillä kylvyillä
-eikä voidella itseään öljyllä, vaan piti tyytyä Eurotaan kylmään
-juoksevaan veteen. Kuninkaat polveutuivat Herakleesta, joka ei ollut
-jumala, vaan sankari. Hänen kaksitoista, voimatekoansa kuvasivat sitä
-elämäntaistelua, joka odottaa jokaista oikeata lakedaimonilaista.
-Vain lujuus ja urhoollisuus tekivät kuolevaisesta "jumalaisen".
-Kaatua "sodassa" maansa puolesta tuotti varman ja ikuisen kunnian.
-"Ajelkaa partanne ja totelkaa lakia!" oli käsky, jonka eforit joka
-vuosi virkoihinsa astuessaan antoivat.
-
-Narkissos toivotteli, että olisi syntynyt tässä maassa, mutta sitä
-eivät jumalat olleet hänelle suoneet; hakea palvelustointa heloottina
-tahi asettua asumaan perioikina hän ei tahtonut.
-
-Kaikki Hellaan jumalat ja kuulut temppelit hän tuli tuntemaan.
-Argoksessa hän kävi jumalain kuningattaren Heran temppelillä ja
-näki hänen papittarensa ajavan sen edustalle valkeilla lehmillä.
-Nemeassa hän vietti suurta Zeus-juhlaa. Istmoksella oli Poseidon
-valtiaana -- kannas oli vain siksi leveä, että jumala vielä jaksoi
-heittää kolmikärkensä merestä toiseen. Pienillä purjelaivoilla hän
-kävi saarilla -- Dionysoksen pyhätöllä Naksos-saarella ja Apollonin
-ikivanhan alttarin ääressä vähäisessä Deloksessa.
-
-Merestä tuli hänelle uusi maailma. Laivan keulakuva ojentui yli
-solisevien laineiden. Jonkun aikaa hän palveli talamiittinakin
-kolmisoution ylimmällä soutajarivillä. Selät koukussa istui soutajain
-suuri joukko, toinen toisensa yläpuolella. Soittaja puhalteli huilua
-laivan peräpuolella, jotta kaikki eripituiset airot liikkuisivat
-samassa tahdissa. Alhaalla laivan sisällä tukahduttavassa kuumuudessa
-istuivat soutajat alastomina ja tekivät työtänsä lihasrikkailla
-käsillään. Aironrei'istä pisti päivä sisälle pitkiä nuolia, jotka
-loistivat raskaassa puolipimeässä ilmassa. Niinkuin elävänä haudatut
-istuivat miehet voimatta nousta suoriksi. Kun heidän piti levähtää,
-niin he ryömivät vatsallaan yli soututelineiden niille jyrkille
-tikapuille, joita myöten pääsivät päivänvaloon. Heidän silmänsä
-räpyttelivät arkoina auringonvalossa, hiki helmeili kulmilla. He
-venyttelivät itseänsä muutaman kerran raittiissa ilmassa ja ryömivät
-sitten takaisin alas soutimien ääreen, hien höyrytessä märiltä
-seliltä. Huilu oli välttämättömän tarpeellinen, ilman sitä he eivät
-olisi kyenneet käyttämään suuria ja raskaita airoja, joista pisimmät
-olivat ylimpänä. Puu natisi ja vonkui. Kuohuttaen sihahtelivat
-airot läpi veden. Ryöppy löi joskus pilven lentävää vaahtoa läpi
-aironreikien ja jäähdytti kuumaa rintaa. Pieninä kuvavälähdyksinä
-lipui vedenpinta ohitse, ja silloin tällöin nousi merestä saari,
-näkyi kappale rantaa. Tuli näkyviin temppeleitä, hohtavia
-pylväsrivejä jyrkillä kallioäyräillä, ja taas nekin vaipuivat mereen.
-
-Vain aniharvoin saivat soutajat luvan käydä maissa. He kiipesivät
-jollekin korkealle niemelle katselemaan reheviä ja varjoisia
-laaksoja. Öljymetsien hopeanvihreät lehvälatvukset täyttivät rinteet
-joka suuntaan, mutta laaksojen pohjilla kasvoi kypressien ja pinjojen
-tummia lehtoja.
-
-Mutta Narkissos oppi mielestään liian vähän näillä matkoilla.
-Soutajan ammatti kytki hänet puolipimeään ja löyhkäävään vankilaan,
-ja kun hänen oli levättävä, vaipui hän hetikohta raskaaseen uneen
-kovalle puupermannolle, jolla miehet makasivat ahtaalla kuin sillit
-tynnyrissä. Valkosipuli myrkytti ilman -- useimmat olivat Ateenan
-miehiä, joilla se oli pääasiallisena ruokana.
-
-Mutta sillä tavalla Narkissos kuitenkin tuli tuntemaan Aigeian meren
-lukemattomine saarineen, joita oli kuin kiviä Aasian ja Hellaan
-välisessä kaalamossa, jättiläisen heittelemiä käydä yli rannasta
-rantaan. Tätä kaalamoa odotettiin nyt suurkuninkaan hyökkäävän maahan
-minä hetkenä tahansa. Narkissos ei laivoinensa ollut käynyt rannassa
-saakka, vaan oli kyllä ankkuripaikalta Miletoksen edustalta nähnyt
-tuon kaupungin palaneet rauniot; ei temppeliä eikä valotornia enää
-ylennyt lahden äärellä. Soikeasta aironreiästä näkyi joonialainen
-maa, jolle persialaiset olivat astuneet verisiä jälkiänsä. Hänen
-ympärillänsä istuivat toiset soutajat kurkistellen ja kuiskaillen.
-Persialaiset olivat muka paloitelleet helleeniläiset vankinsa
-käyrillä puukoilla ja heittäneet lihapalat mereen kalojen ruoaksi.
-Mutta naiset ja lapset he olivat raastaneet mukaansa Sardeeseen ja
-Susaan; pojat oli kuohittu, ja helleeniläiset tytöt nääntyivät nyt
-satraappien naishäkeissä. Ei noussut uusia temppeleitä tuhasta.
-Pelko oli lamauttanut kaiken toimintahalun. Heleeniläisiä pakolaisia
-kulki länteenpäin saarelta saarelle. Foinikialaisia sotalaivoja tuli
-humisevin siivin kuin petolinnut Kykladien välitse tuoden maata
-ja vettä kaikilta saarilta, yksin Aiginan vahvalta merivartiolta,
-Susassa olevaan Memnonin linnaan. Kolmisoutulaiva, jonka
-palveluksessa Narkissos oli, oli juuri vakoojana vartioimassa Vähän
-Aasian rannalla ja tiedottamassa, milloin Hellaan oli odotettava
-persialaisten hyökkäystä.
-
-Kaikissa satamissa keinui foinikialaisia laivoja, koottuina
-kuljettamaan persialaisia joukkoja. Voi nähdä barbaarien liikehtivän
-rannoilla kuin pitkät rivit kiipeäviä syöpäläisiä. Alas vuorten
-rinteitä välkkyi ratsuväki. Maatuulen puhaltaessa saattoi kuulla
-merkkipuhalluksia.
-
-Kolmisoutio jäi paikoilleen, kunnes näki satojen purjeiden kiitäen
-tulevan koillistuulessa. Silloin sekin nosti ankkurinsa ja lehahti
-kuin ennelintu parikymmentä stadionia muiden edelle. Kaikilta
-saarilta, joiden ohi kuljettiin, tuli pursia ja kalastajavenheitä
-kuulemaan ja tuomaan uutisia valtavasta väennoususta, tuhansista
-ja taas tuhansista meedialaisista ja persialaisista, jotka olivat
-nousseet laivoihin. Kulki huhu, että itse suurkuningas Dareios oli
-lähtenyt matkaan idästä ajaen sotavoimiansa kuin ukontulia edellänsä.
-Hänen veljensä poika Artafernes ja meedialaisten päällikkö Datis
-olivat laivastossa ja heidän kanssansa Hippias, ateenalaisten
-karkoittama tyranni, joka palasi oman kansansa kavaltajana. Suunnaton
-laivasto purjehti Athosta ja Euboiaa, Naksosta ja Ateenaa kohden
--- kädessänsä myrsky ja salama koko uppiniskaisen helleenikansan
-pään varalle, joka oli uskaltanut uhmata suurkuninkaan valtaa.
-Histiaioksen luuranko riippui vielä ristillä Sardeessa -- niinkuin
-petolintu, jonka metsästäjä ripustaa ladonovelle kaikkien taivaan
-lintujen kauhuksi ja varoitukseksi; mutta hänen ruumiista irroitettu
-päänsä oli pantu suolaan ja viety itse suurkuninkaalle. Sellaisina
-sotalaumoina persialaiset purjehtivat päämääräänsä kohti, että ne
-varmaan mullistaisivat meren ja kuin vedenpaisumus hulvahtaisivat yli
-Hellaan vuorten ja hukuttaisivat helleenit kuin muurahaiset hiekkaan.
-
-Yhä lensi kolmisoutio edellä. Mutta Naksos-saaren luona se pääsi
-kauemmaksi edelle, kun persialaiset jäivät sinne kurittamaan saaren
-asujamia, jotka kaikkein ensimmäisinä olivat ryhtyneet vehkeilemään
-suurkuninkaan valtaa vastaan. Sitten kolmisoutio kääntyi luoteeseen
-ja pujahti Faleronin satamaan. Laiva oli ateenalainen, soutajat
-laskettiin toistaiseksi menemään, ja Narkissos kulki jalkaisin
-yli Faleronin tasangon kohden itse orvokkiseppelein koristettua
-kaupunkia, jossa ei vielä koskaan ollut käynyt.
-
-Syyskesän helteinen aurinko oli kasannut maanpinnalle paksun
-tomukerroksen, niin että hän upposi nilkkoja myöten. Mutta hän
-kulki katse suunnattuna vuoriin, kunnes hän huomasi Akropoliin,
-jonka pitkähkö kallio kohosi yli savisten talojen parven. Yksi
-ainoa temppeli loisti yli muurinreunan. Keltainen ja alaston oli
-tuo kallio, jota aurinko paahtoi. Kyljet olivat jyrkät; täältä
-etelästä katsoen ei minkäänlainen polku eikä tie voinut viedä ylös
-jyrkänteelle. Hän voi tuntea Kefissos-laakson öljymetsistä, joka
-kasvoi pitkin sen rinteitä, mutta Ilissos, jonka yli hän kulki,
-oli vain kuivunut joenuoma. Pieniä kypressi- ja laakerilehtoja
-oli siellä täällä kuin kukkavihkoja matalammilla harjanteilla.
-Valkoisten muurien ympärillä tummina hohtavia puunlatvoja. Sinisenä
-siintäviä puuttomia harjanteita, joiden iäkkäitä kalliokasvoja
-uurtelivat punertavat halkeamat. Mesirikas Hymettos, metsäinen
-Parnes, marmorilouhimoin hohtava Pentelikon -- nimet helähtelivät
-hänen ympärillään ja vuoria osoittivat hänelle matkamiehet, jotka
-sivuuttivat hänet. Lykabettoksen jyrkkä, ylväs keila kohosi aivan
-kaupungin takana; yli honkametsän loisti sen alaston kalliokärki,
-punaisenharmaa ja terävä, kohden kirkkaansinistä taivaanpohjaa. Hän
-ei ollut koskaan nähnyt millään kaupungilla niin loistavan kaunista
-taustaa. Olisi voinut luulla itse auringon valkealla, välkkyvällä
-veitsellään leikkaavan noita vuoria luonnon laajaan selkään.
-Plastillisessa alastomuudessaan ne lepäsivät leikkien sädehtivää
-vuoroleikkiänsä pilvien kanssa, repivät niitä suuriin liehuviin
-riepuihin, verhoutuivat huntuihin, heittivät hopeanvalkeita pahojaan
-harjulta harjulle, riisuutuivat, peittivät itsensä ja heittivät
-jälleen pilvipeitteet kulmikkailta alastomilta jäseniltään. Akropolis
-kohotti päivänpaahtamaa kypärälakeansa yli kaupungin, jota se
-vartioi, ja vuoret puolestansa seisoivat järkkymättömänä kilpimuurina
-Attikan hopeanharmaan tasangon ympärillä.
-
-
-
-
-XIV.
-
-Ateena.
-
-
-Narkissos vaelteli pitkin Ateenan ahtaita kujia ja katuja. Ihmisiä
-vilisi kaikkialla. Likavesi löyhkäsi talojen ovien edustalla.
-Kengänpaikkaajat istuivat varjopaikoissa hikoillen. Alasimet soivat
-vasaraniskujen alla. Keihäänkärkiä teroitettiin. Kaikkialla tuoksui
-valkosipuli. Joka taholla kaakottivat kanat. Kaikkialla juoksenteli
-röhkiviä sikoja tonkien jätteitä. Mutta kaikkialle näkyi Lykabettos
-tahi Akropolis katujen takaa.
-
-Hän seurasi ihmisvirtaa yli Öljytorin, jossa vihreitä tahi mustia
-öljymarjoja oli isoissa tynnyreissä, sipuleita riippui pitkissä
-nuorissa ja vihannekset peittivät maan, hän kulki aina varsinaiselle
-torille saakka, jossa oli väenkokous Buleuterion edustalla.
-Areiopagin rinteellä hän näki kaksi pronssipatsasta, kaksi alastonta
-miestä tuimassa hyökkäysasennossa, toinen heilutti miekkaa päänsä
-yläpuolella, toinen uhkasi pistää ojennetulla kalvallaan. Kun
-hän kysyi, sai hän vastauksen: tyranninsurmaajat! Ateenalaiset
-tervehtivät niitä kohotetuin käsin ja huutaen: Tyranninsurmaajat!
-Tulkaa alas kiviltänne, Harmodios ja Aristogeiton, tulkaa ottamaan
-vastaan Hippiasta.
-
-Huhu persialaisten laivojen lähenemisestä kulki sysäyksenä läpi
-kaupungin. Lainehtiva ihmisjoukko virtasi yli torin ja ylös
-Areiopagin sivu Pnyksiä kohden. Neuvostohuoneelta tuli muutamia
-miehiä, joiden kulku muodosti vanaveden ihmisvilinään. Polemarkki!
-kuului joka puolelta. Tuolla tulee polemarkki! Ja kengänpaikkaajat
-ja savenvalajat, sepät ja vihanneskauppiaat, leipurit ja nahkurit
-tulivat juoksujalkaa jäljessä. Aristeides! Eläköön Aristeides!
-Eläkööt eupatridimme. Niillä on järki tallella. Kas Themistokles!
-Ja Miltiades on mukana. Terve, Miltiades! Hän kulkee kuin pitoihin.
-Katsokaa, ensimmäinen arkontti on yhtä rauhallinen kuin jos jo
-olisi kurittanut persialaisia. Eläköön Themistokles! Hänellä on
-keihäänvarsi selässään. Katsokaapa Miltiadeen viitan laskoksia. Mutta
-Kallimakhos on syönyt jotakin, joka ei ollut hänelle terveellistä.
-
-Narkissos seurasi joukkoa Pnyksille. Hänen oli nälkä ja jano ja
-hän osti matkalla kourallisen viikunoita kauppiaalta, joka kantoi
-tavaroitansa mukanansa.
-
-Pnyksillä oli puhujalava hakattu luonnolliseen, kallioon. Puhujalla,
-joka sille nousi, oli vain taivas, taustanaan ja auringon loisto
-ympäröi hänen päänsä, häikäisten kuulijajoukon silmiä. Tasaisesti
-kohoavalle vuorenrinteelle asettuivat tuhannet kuulijat aina
-puhujalavan valtavan kallion juurelle saakka; se oli kuin jalustana
-elävälle kuvapatsaalle, jonka kaikki liikkeet tuolta korkeudesta
-kuvastuivat eteläntaivaan häikäisevään taustaan. Näytti kuin olisi
-itse maakin tunkenut kansanjoukkoa leveitä astimia ylöspäin. Puhujan
-alapuolella seisoi sankka ihmisparvi. Vastapuhujia ja kyselijöitä
-voitiin saattaa ylös pitkin kapeita sivuportaita sillä kohtaa,
-missä nuo kaksi jyrkkää kallionseinämää yhtyivät tylsään kulmaan ja
-muodostivat kokonaisen näyttämön kuulijoille, ensimmäisen näyttelijän
-yhä näkyessä koko pituudessaan jalustalla taivasta vasten.
-Taustaseinät olivat täynnä Zeus Hypsistokselle annettuja lahjoja.
-Lakitaulut olivat nojallaan pitkin valtavan puhujalavan seiniä, joka
-ulkoni kummallekin sivulle ja sulki kansanjoukolta tien. Mutta myös
-takaapäin voi kuulijoita tulvia paikalle ja levitä yli koko kummun,
-niin että ihmismeri kuohuili kaiken yläpuolelle kohoavan puhujalavan
-ympärillä.
-
-Siellä ylhäällä seisoi Miltiades ja otti hienon attikalaisen
-kypäränsä kauniista täyspartaisesta päästänsä. Vasemmalla kädellään
-hän piti kypärää edessänsä, oikealla viittasi hän kohden vilisevää
-ihmisjoukkoa; mutta yht'äkkiä hän pani kypärän päähänsä -- se oli
-sodanuhan merkki -- kääntyi ja heitti molemmat käsivartensa etelää
-kohden ojentaen niitä yli tasangon Faleronia kohden ja kauas kohden
-Sunionin kallionientä. Kaikkien katsojain silmät seurasivat hänen
-liikkeitänsä; ei nähty, mihin hän viittasi, mutta hänen omassa
-olemuksessansa, hänen lujuudessaan ja siitä huolimatta suuressa
-eloisuudessaan oli kuitenkin nähtävänä ikäänkuin kaiken sen kuva,
-mitä hän sanoi, manatessaan esille vihollista:
-
-"Ateenan miehet, nousee myrsky. Näettekö tuonne, barbaarit
-lähestyvät rantojamme? Niiden purjeet peittävät meren niinkuin
-haaskalintujen levitetyt siivet. Kaiken ne aikovat tukehduttaa.
-Loppuva on laineidenkin liike, ja vainajana on meri makaava. Tämä
-hetki tuottaa naksolaisille turman, ja Euboialla riehuu persialainen
-tulenjumala, jonka kauheudesta me kaikki olemme kuulleet puhuttavan.
-Meedialaiset kantavat häntä kultakilvellä ja antavat hänen sylkeä
-maalle, jolle astuvat. Hänen sylkynsä ovat nieleviä liekkejä --
-malmi sulaa siinä ja marmori palaa kalkiksi. Hellaan maat ja metsät
-lakastuvat kuin ruoho hänen hengityksensä edessä. Minä näen hänet
-jo meidän näköpiirissämme. Mitä vuosikausia olemme kauhistuneet, se
-meitä nyt uhkaa. Idän tuli tahtoo tuhota meidät, meidän vaimomme ja
-lapsemme, meidän isiemme jumalat ja heidän pyhät asuntonsa. Jo kauan
-on näkynyt hänen tulonsa enteitä. On helleeniläisiä valtioita ja
-kaupunkeja, jotka iloiten avaavat hänelle porttinsa. Oi ateenalaiset,
-teidän kaupunkianne kovin rangaistus uhkaa, sillä suurkuningas ei
-voi unohtaa, että riensimme kärsivien veljiemme avuksi ja annoimme
-heille kaksikymmentä laivaa. Kuka meidän avuksemme nyt tulee? Älkää
-luottako muiden käsivarsiin kuin omiinne, älkääkä muuta suojaa
-odottako kuin minkä itse luotte. Hädässä kukin sulkee oman talonsa
-ja antaa naapurien talon tuhoutua. Niinpä nyt, Ateenan asujat,
-rientäkää koteihinne ja varustautukaa. Katsokaa kypärää päässäni.
-Raskasaseiset sotilaamme ovat kilpilinnamme, joka on asettuva
-muurina lähenevää onnettomuutta vastaan. Meidän täytyy ottaa vastaan
-vihollinen avoimella kentällä sen kaupungin edustalla, joka on meidät
-kasvattanut. Meidän täytyy torjua hänet rannaltamme samalla hetkellä,
-jona hän sille astuu. Muistakaa, että Hellaan vapaus on se yhteinen
-aarre, jonka puolesta taistelette, ja että orjuus on ainoa osa, joka
-meitä kaikkia odottaa, jos persialaiset saavat asettua meidän meremme
-rannoille. Ateenan miehet, tulevaisuus on keihäittenne tutkaimissa.
-Mieluummin vaipukaamme miekka kädessä kuin antaudumme meedialaisten
-orjiksi ja näemme naisiamme raastettavan tukasta kuin hevosia
-harjasta Ekbatanaan ja Susaan."
-
-Suosionhuudot tulvahtivat ylös kohden elävää kuvapatsasta, joka
-äkkiä hävisi jalustaltaan kuin meren nielemä. Aurinko oli paahtanut
-noiden tuhanten kasvoja, jotka katselivat ylöspäin, mutta yht'äkkiä
-hajaantuivat, kun Zeus Hypsistos lähetti heille säteensä enteen.
-Kaikki pakenivat taloihin. Polemarkki ja strateegit palasivat
-verkalleen neuvostohuoneelle. Sade lakkasi ja alkoi levitä huhu, että
-juoksija Feidippides lähetettäisiin Spartaan anomaan apua.
-
-Narkissoksen salainen unelma oli ollut kerran saada se tehtävä.
-Mielikuvituksessaan hän oli usein juossut tuon matkan, jonka hän
-melkein kokonaan tunsi: Megaran kautta ja kannaksen yli ohi Korinton
-ja kohden etelää, yli virtain ja purojen, ylös yli harjanteiden,
-läpi kivisten laaksojen, ohi ikivanhan Mykenen, läpi Argoksen ja
-Tegean -- etelään päin läpi vuorensolan Eurotas-laaksoon ja vihdoin
-lakedaimonilaisten hajanaiseen kaupunkiin, joka oli muuriton kuin
-maalaiskylä, leveine teineen kuin leiri, valmis nousemaan vihollista
-vastaan.
-
-Mutta Narkissos ei ollut pitkään aikaan juossut, hänen jalkansa
-tuntuivat kankeilta, ja hän katseli kämmentensä paksua keltaista
-nahkaa, joka oli kovettunut airoissa. Onnellinen Feidippides,
-huokasi hän ja kiiruhti väkijoukon mukana jonkun matkaa pitkin pyhää
-Eleusiiseen vievää tietä.
-
-Yht'äkkiä kuului huuto: Tilaa! tilaa! Tilaa Feidippideelle! Juoksija
-oli jo haettu kotoaan, ja vaikka päivä jo läheni laskuansa, ei hän
-tahtonut odottaa yli yön. Hän tunsi tien ja saattoi jo yön kuluessa
-ehtiä yli kannaksen matkallaan etelään.
-
-Tilaa Feidippideelle! Tuossa hän tuli rauhallisesti juosten pitkin
-askelin, avopäin ja yllänsä laaja, kevyt ihokas, joka ulottui vain
-reiteen, niin ettei mikään estänyt hänen juoksunsa täyttä vapautta.
-Hänen huulensa sulkivat sanoman, jota hän oli viemässä, eivätkä
-aikoneet aueta puhumaan, ennenkuin hän sen perille saattaisi. Huutoja
-kuului hänen ympärillänsä ihaillen ja kiihoittaen: "Terve, oi
-Feidippides! Käyttele jumalallisia jalkojasi, jotka varmaan Hermes
-on sinulle lainannut. Onnea kahdentoistasadan stadionin matkalle.
-Zeus kanssasi! Terveisiä Spartaan! Siellä saat 'mustaa lientä'.
-Mutta pane Spartan miehet liikkeelle! Sano heille, että kiire on. Ne
-kerskuvat pikamarsseillaan. Anna niiden tulla sitä meille näyttämään!
-Sano heille, että me odotamme heitä, ennenkuin persialaiset ovat
-kaupunkimme edustalla. Älä anna meedialaisten kohdata heitä
-matkalla Istmoksella. Silloin on myöhäistä. Onnea matkalle! Terve,
-Feidippides!"
-
-Ei ainoakaan ilme juoksijan kasvoissa vastannut näihin huutoihin. Hän
-juoksi vain, juoksi oikein, hyvin harkituin säärenheitoin, täynnä
-kärsivällisyyttä ja masentumatonta sitkeyttä! Tilaa! Tilaa! Tilaa
-Feidippideelle! Ja ihmisparvi hajaantui hänen edestään ja seisoi
-kahtena muurina, joiden välitse hän juoksi, kunnes hävisi.
-
-Kun Narkissos palasi kaksoisporttia kohden, kulki hän yli
-Kerameikoksen. Hautapatsaita ja suuria, raskaita marmori-lekytoksia
-seisoi pitkin tienvartta. Siellä täällä istui haudallakävijöitä
-leväten marmorirahilla katsellen muistomerkkiä, jonka olivat
-vainajilleen pystyttäneet. Patsaat olivat aivan kapeita, ja
-sisäpuolella pienen ontelon reunan seisoi vainajan kuva kuoleman
-rauhassa tuijottaen tyveneen kuolleeseen ilmaan. Toiset olivat
-veistettyjä, toiset vain maalattuja. Raskasaseinen sotilas seisoi
-täysissä varustuksissaan keihääseensä nojaten. Nuori mies piti kättä
-koiransa pään päällä, toinen ojensi suosikillensa heinäsirkkaa,
-jota piti siivistä. Toinen oli asettunut iäiseen lepoonsa sauva
-kainalon alla, toinen piti kädessänsä lintua kuin rakkainta
-leikkikaluansa. Seireenejäkin hän näki, suuria, kummia lintuja,
-joilla oli tytön pää ja raskas katse, toisessa kädessänsä lyyra
-ja näppäin kosketellen sen kieliä. Kaikki muodosti vaikenevan ja
-surumielisen sarjan muistoja niistä, jotka olivat jättäneet hyvästi
-ja lakanneet elämästä. Matalahkojen, kapeiden olentojen kasvoissa
-ja mustissa silmäterissä oli kalpea hymy ja punaiseksi maalattu
-tukka loisti painuvan auringon vahvassa, punertavassa auteressa.
-Elävät eivät heitä kuulleet. Seireenit vainajille lauloivat. Pitkin
-hautakatua Dipylonin molemmin puolin oli pieniä kauppamajoja, joissa
-myytiin pieniä hauta-lekytoksia annettaviksi kuolleiden matkaan tahi
-valmiita muistomerkkejä. Vielä löivät kaiverrusraudat moniäänisiä
-marmorisäveliään, ja patsaat odottivat vain nimeä ja viimeistä
-tervehdystä.
-
-... Seuraavina päivinä kasvoi liike Ateenassa. Attikan talonpojat
-toivat vihanneksia, viikunoita ja sipuleja suuret määrät torille.
-Asesepät takoivat. Kilpiä maalattiin, miekkoja hiottiin ja keihäitä
-vartettiin uudelleen. Luusäärykset helisivät joka kujalla. Kuului
-kavioiden kapsetta. Airuita ja sanansaattajia riensi edestakaisin.
-
-Virta vei Narkissoksen Akropoliille. Tie kulki monin mutkin yli
-jyrkkien kalliopengerten, ylös yli pelargisten perusmuurien, kunnes
-hän oli itse linnan alueella. Hopliitteja vilisi joka suunnalla.
-Artemis Brauronian alttarin ääreen kokoontui sotilaita ja pappeja.
-Siellä uhrattiin ja siellä tarkattiin enteitä. Jumalattaren
-suuri pronssipatsas katseli tyhjin, kankein katsein ilmaan, eikä
-kitkerä palaneen haju saanut häntä rypistämään sieraimiansa.
-Työ suuressa uudessa Athenelle aiotussa Parthenon-temppelissä
--- kaupunginjumalattaren neitsytkammiossa -- oli aikoja sitten
-keskeytetty, mutta telineet olivat jäljellä, ja kaikkialla matalain,
-vasta alussaan olevien porraspylvästen välissä valtaisella
-marmoriperustuksella istui sotureita tuijottaen yli tasangon
-merelle, joka kaukana puolipäivän auteressa välkkyi kuin hiottu
-kilpi Aiginan terävähuippuisen sineen häipyvän selänteen ja Salamiin
-lähempänä olevan rannan alla. Koko päivän he istuivat ja odottivat
-ja sammuttivat nälkänsä isoilla pyöreillä leivillä ja suolaisilla
-öljymarjoilla. Merkki nousuun oli tuleva pian.
-
-Levottomuutta näkyi myös Athene Poliaan satajalkaisen huoneen
-ympärillä. Päivänpaahtamien pylvästen päällinen kattorakennus
-loisti voimakkain värein, punaisin, sinisin ja sinipunervin. Pääty
-alalla taisteli jumalatar hohtavassa ja kirkkaasti väritetyssä
-marmorissa gigantteja vastaan, jotka kuin käärmeet tulivat ryömien
-aina päädynkulmista saakka. Mutta sisällä pylväiden välissä näkyi
-kapeilla jalustoilla aivan nuoria tyttöjä kuvaavia patsaita. Ne
-seisoivat siinä silmät elävän uteliaina ja huulet kaareutuen
-puolikuunmuotoiseen hymyyn. Runsaasti koristelluin monipalmikkoisin
-tukkalaittein he seisoivat sirosti kannattaen hienopoimuisia,
-tähti- ja kukkakoristeisia hameitansa, muutamat purppurakengissä ja
-granaattiomenat pienissä kätösissään. Loisteliaat meanderireunukset
-koristivat hunnunhienoja pukuja. Ne olivat käherätukkaisia kuin
-itämaan prinsessat, ja pitkät palmikot virtasivat alas nuorille
-neitseellisille rinnoille.
-
-Vasten tahtoansa Narkissos äkkiä tuli ajatelleeksi Olympian
-kilpajuoksijatarta. Kuinka hän olikaan ankara ja vaatimaton näiden
-hienostuneiden ja koristeltujen tyttöjen rinnalla, jotka hymyilivät
-valolle ja maailmalle. Nikarete! Kiinteärakenteinen ja hymytön,
-hoikka ja vakava melkein kuin poika. Mutta silloin hän muisti hänen
-kavalan juonensa keskellä itse Artemiin lehtoa Erymanthos-vuorella,
-hänen tytöntahtonsa, hänen päämääränsä. Ja uhmaten hän karkoitti
-hänen kuvansa sielustaan ja alkoi ajatella Feidippidestä. Ehkä jo
-tänään, myöhään illalla hän juoksussaan ehtisi Spartaan ja toisi
-sanoman persialaisten tulosta. Ehkä Nikarete seisoisi nuorten
-lakedaimonitarten joukossa ja ihailisi hänen tekoansa ja upottaisi
-hänet kunnianosoitustensa ja tyttömäisen halunsa lämpöön. Narkissos
-toivotti vielä kerran, ettei milloinkaan enää häntä tapaisi.
-
-Hän meni Erekteuksen ikivanhalle valtiaslinnalle näkemään Ateenan
-pyhää ja kuulua öljypuuta, jota lähde kasteli. Runko oli kutistunut
-ja koukistunut, melkein lehdetön, vain pari lehvää versoi lähinnä
-ohutta lähteensuonta. Syviä, itse kalliopohjaan hakattuja
-kiviportaita hän astui alas pohjoista kohden Poseidonin lähteelle,
-jonka jumalan kolmikärki kerran oli iskenyt pulppuamaan maasta. Hän
-asettui ihmisjonoon, saadaksensa kätensä kourusta maistaa vettä,
-jossa todellakin oli meren sivumaku. Kaikki kaupunkiin tulevat
-attikalaiset kävivät lähteillä. He seisoivat viitaten kattoon,
-joka korkealla kaareutui yli Poseidonin kaivon: iso nelikulmainen
-reikä avautui sen läpi vapaaseen ilmaan. Se oli siinä, jotta jumala
-ylhäältä saattaisi katsella pyhää paikkaa. Sitäpaitsi oli sääntö,
-että salaman tekemää aukkoa ei saanut muurata umpeen, vaan sen piti
-aina jäädä sillensä.
-
-Linna varustettiin joka puolelta puolustusta varten. Ympäristöstä
-tulevat sotilaat viettivät täällä yönsä lähtövalmiina. Temppeleissä
-toimitettiin uhreja. Hekatompedos-temppelin pylväiden välitse
-solahtelivat Ateenan nuoret temppelineidot ulos ja sisälle, siroina
-ja kauniisti puettuina, aivan kuin olisivat itse tyttöpatsaat
-liukuneet alas jalustoiltansa jumalatarta palvelemaan. Narkissos
-ei voinut päästä sisälle. Vain silloin kun suuri ovi kiertyi
-saranatapeillansa, sai hän luoda pikaisen silmäyksen jumalattaren
-ikivanhaan taivaasta pudonneeseen puukuvaan. Gorgo välkkyi korkealla
-hänen rinnallansa, jäykkä aaveenkatse tunki läpi suitsupilvien ulos
-päivänvaloon.
-
-Narkissos ryömi ympäriinsä Akropoliin kalliorinteillä nähdäkseen ne
-onkalot ja luolat, joissa Ateenan jumalilla oli ollut ensimmäiset
-asuntonsa ja joihin sen heimosankarit oli haudattu. Vasta myöhemmin
-ne olivat päässeet maan päälle ja saaneet pysyväiset suuret asuntonsa.
-
-Hän kiipesi ylös Apollon Hypokraioksen luolalle. Muutamat pojat
-näyttivät hänelle näkymättömän tien erään kallionhalkeaman kautta,
-jossa hän ensin takertui kiven selkään niinkuin satulaan, mutta
-ryömimällä eteenpäin pääsi vihdoin sisälle luolaan, jonka kallion
-monissa seinäsyvennyksissä oli pieniä jumalalle pyhitettyjä
-terrakottakuvia. Sieltä hän konttasi sisälle Pan-jumalan kuoppaan
-ja toiselle puolelle suureen onkaloon, jolla oli haudan muoto: se
-oli Erekteuksen olosija. Pimeässä piileskeli salaisuuksia ja tunki
-esille kallionkouruista. Hän veti syvään henkeään, sillä näkymätönten
-hengitys ahdisti häntä. Erääseen toisella sivulla olevaan
-lohikäärmeenkitaan katse hukkui kokonaan -- kalliorotkon avonaiseen,
-pohjattomaan nieluun. Oliko se uhrihauta vai tie Manan majoille?
-
-Kun hän kiipesi takaisin, löysi hän kauempaa vasemmalta kapeat
-hakatut kiviportaat, jotka yht'äkkiä kiersivät esiinpistävän
-kallionkielen ja veivät ristikko-ovelle ja pimeyteen. Muiden
-kävijäin kanssa hän astui sisälle tukalaan, kosteaan luolaan
-ikivanhalle Klepsydran vuorilähteelle, josta Akropolis vainoaikoina,
-ympäristöstänsä eristettynä, saattoi tuoda juomavetensä.
-
-Suuri ruostunut metallikansi peitti vanhaa kaivoa. Kun se nostettiin
-paikaltaan ja laskettiin maahan, kumisi kalliopohja ja jääkylmä
-henkäys lehahti syvyydestä. Palavat honkasalot valaisivat luolaa.
-Narkissos kumartui yli kaivonkehyksen karkeaveistoisen kiven. Syvälle
-vuoreen tunkeutui kaivo monen eri liuskakivikerroksen läpi, milloin
-laajempana, milloin ahtaampana, ja syvimpänä pimeässä kuohui lähde.
-Vedenpinta, joka eli, kiertyi renkaille hiljaa solisten, syvä,
-vihertävän kirkas vesi, joka hengitti kuin paljastettu sydän; se
-sykki sisäistä elämää aivan toisin kuin liikkumattomuuteensa kuollut
-vesi.
-
-Narkissos kumartui syvemmälle ja näki oman päänsä liikehtivän
-pikimustana varjona elävän veden pinnasta. Muinaisuuden ääni
-solisi ylös hänen korviinsa synkästä syvyydestä -- salaperäisenä,
-vaikenevana, puoleensa tenhoavana: Klepsydra -- vesikello -- vesi,
-joka hiipii elävänä kammiosta kammioon ja päätyy itse ajan virtaan.
-
-Kuinka moni sukupolvi olikaan kuunnellut tämän hiljaa solisevan
-vesikellon virtaa ja etsinyt itse aikaa sen pohjalta? Kuinkahan
-monen tunnin kuluttua barbaarit tunkeutuisivat tuohon salaperäiseen
-koneistoon ja tappaisivat hiipivän ja elävän veden tältä kaupungilta,
-jonka piilevä suoni se oli? Narkissosta puistatti. Hän sulki silmänsä
-kylmältä henkäykseltä, joka tuli alhaalta meren vesikellosta,
-mustasta kuin yö, joka kuohuili ja virtasi hänen jalkaansa alla,
-johon ehkä itse Poseidon oli uurtanut sen kallion poveen, voidakseen
-taas yhdellä ainoalla sormella sulkea sen juoksun...
-
-... Akropoliin etelärinteellä kävi Narkissos Asklepioksen pyhällä
-alueella, jossa sairaat voivat maata itse temppelin pitkissä
-pylvässaleissa vahvistavan auringon alla ja virvoittaa itseänsä
-juomalla jumalan pyhästä lähteestä. Mutta useimmat vuoteet olivat
-jätetyt. Persialaisten pelko ajoi ontuvat ja rammat pois tieltä.
-Asklepioksen ja Hygieian kuvat tuijottivat ulos auringonpaisteeseen,
-jonne pakenijat olivat hävinneet. Jäljelle jäi vain savisia tahi
-vahasta muovailtuja jumalan parantamien sairasten jäsenten kuvia.
-Erittäinkin jumalan luolassa riippui suuri paljous kiitoslahjoja.
-Narkissos muisti Hermofantosta, mutta kaikkein vähimmän toivetta oli
-tavata häntä täällä -- hänellä oli jumalan käärme matkasauvassaan.
-Kalliopohjassa olevassa kuopassa viruivat pyhät Asklepioksen käärmeet
-ja nukkuivat suojassa auringolta. Niitä peittävä kansi liikahteli,
-kun ne kiemurtelivat kierrekerässään. Jos nosti kannen pois, näkyi
-pitkin ruumista hiipivää liikettä niiden nahan ja suomujen alla,
-ja silmät tuijottivat sokeasti ja värähtämättä aurinkoa. Niitä
-ruokittiin kyyhkysillä, jäniksillä ja muilla uhrieläimillä, ja
-ne katselivat saalista niinkuin olisivat tarvinneet kauan aikaa
-havaitaksensa sen.
-
-Myös Kalliroen pyhällä lähteellä hän kävi. Matkalla näki hän
-"Dionysoksen suossa" ja hämmästyi jumalan valtavan suurta
-viinikuurnaa. Kaikilta puolin suljetussa luolassa virtasi lähde
-yhdeksästä suusta. Vesi tuli alunperin hienona suonena Runotarten
-kunnaalta ja juoksi alas pitkin luolan seiniä; se kokoontui kiveen
-uurrettuun kuurnaan ja juoksi siitä kaivoon. Eräs ateenalainen
-kertoi Narkissokselle, että vesi oli kadonnut eikä kaivoon sitä enää
-ollut tullut, kun Runotarten kumpu joutui rakennusten valtaan ja sen
-kalliopinta peittyi, jolloin viisas Peisistratos oli rakentanut uuden
-ja rikkaan vesijohdon Hymettos-vuorelta; tämä johto liittyi Kalliroen
-lähteeseen ja hurskaan petoksen kautta ylläpiti sen vesirunsautta.
-Vanhan luolan edustalle hän oli rakennuttanut suuren kaivohuoneen,
-jossa vesi virtasi esiin noista yhdeksästä suusta. Naisia tuli ja
-meni kantaen suuria hydriadejansa. Nuoret tytöt heittivät hänelle
-silmäyksiä, ja eräs sanoi ääneensä: "Älköön morsiamesi noutako
-kylpyvettä, ennenkuin persialaiset jälleen ovat maasta poissa."
-
-Akropolis suljettiin nyt kaikilta muilta paitsi linnan varusväeltä.
-Hopliitit kokoontuivat maakunnittain, kustakin fylestä erikseen.
-Polemarkki Kallimakhos ja kymmenen strateegia, niiden joukossa
-Aristeides, Themistokles ja Miltiades, tarkastivat niiden joukot.
-Salpinks-merkit kajahtelivat. Pikalähettejä juoksi kaupungin sekä
-Peiraioksen ja Sunionin välillä. Lykabettoksella ja Hymettoksella oli
-tähystäjiä. Vähitellen tuli persialaislaivaston tarkoitus näkyviin.
-Se ei lähestynyt Faleronin lahtea eikä kiertänyt Sunionin nientä,
-vaan kulki pohjoista kohden pitkin Attikan itärantaa, kunnes nuo
-600 laivaa laskivat ankkurinsa Marathonin rantatasangon edustalle.
-Kavaltaja Hippias tämän neuvon oli persialaisille antanut, koska
-hän erinäisten salaisten syiden perusteella toivoi voivansa nostaa
-talonpojat ja vuoriston asukkaat Ateenaa vastaan ja itse kaupungissa
-saavansa puoluelaisia ja voivansa taivuttaa ne kavallukseen.
-
-Vielä odotettiin vastausta Spartasta. Kului päivä toisensa
-jälkeen, mutta Feidippides ei palannut. Sillävälin keskittyivät
-myrskypilvet Ateenan ympärille. Kukkuloilta nähtiin persialaisten
-aseiden välähtelevän aina kauas itäpohjaan niinkuin ukkospilvessä
-risteileväin salamain, mutta vielä ei jyrähdyksiä kuulunut. Yhdessä
-päivämatkassa saattoivat persialaiset ehtiä Ateenan edustalle ja
-saartaa kaupungin niin ettei mitään apua voitaisi ulkoapäin saada.
-Persialaisella kullalla saattoi Hippias tehdä kavalluksen huonoa
-kylvöä itse muurien sisäpuolellakin. Asema näytti epätoivoiselta.
-Jos Ateena tahdottiin pelastaa, täytyi hopliittien marssia kohden
-persialaismerta ja aallonmurtajana torjua sen valtava tulva,
-ennenkuin se ehtisi tuhoamaan itse kaupungin.
-
-Yhden päivän jälkeen, joka kului kuin olisi palanut omaan polttavaan
-helteeseensä, näkyi uusikuu äkkiä Salamiin puolella, terävänä kuin
-veitsi. Tomupilvi tuli kiitäen eteenpäin Eleusiin pyhää tietä. Nuoria
-miehiä liittyi juoksemaan kilpaa hevosten kanssa, talonpoikia tuli
-taloistaan huudellen kysymyksiä. Mutta tomupilvi kulki eteenpäin
-eikä antanut muuta vastausta kuin kumean kavionkapseen. Vasta aivan
-kaupungin edustalla tomupilvi haihtui ja väkijoukko, joka väistyi
-sivuun, voi erottaa ratsastajan.
-
-Hänellä oli yllänsä purppuranvärinen asetakki. Pöly oli kertynyt
-kuin taikinaksi ratsun hikiselle selälle. Mutta ratsastajalla oli
-yhä raskas kypäränsä päässänsä eikä hän hiljentänyt vauhtiansa.
-Hänen kasvonsa olivat melkein mustanruskeat. Hän istui suorana
-satulassa ja sääret olivat kiinteästi ratsun kyljissä. Ympärillä
-satoi huutoja: Mistä? -- Mikä sanoma? -- Ettekö näe, että hän on
-punainen kuin purppurasimpukka. -- Ei, Spartan verivelliin hän on
-kastettu. -- Niinpä niin, hänen nenänsä on litistynyt niinkuin
-kaikkien spartalaisten. Ne ruhjovat nenäluunsa nyrkkeilyissään. --
-Seis, mies! Etkö voi vastata? -- Vai etkö tulekaan Spartasta? -- Vai
-persialaisilleko sinä sanaa vietkin. Silloin olet väärällä tiellä.
--- Kierrä toista tietä! Pohjoiseen! -- Kohteliaisuutesi ilmaisee
-kyllä syntyperäsi. -- Lakedaimonilaiset ehkä leikkaavat kielen
-lähettiläiltään, jotta he eivät matkalla lörpöttele.
-
-Ratsastajan kasvoissa ei ilmekään muuttunut. Hän ratsasti suoraa
-tietänsä niin lujana, että ne kädet, jotka ojentuivat pysähdyttämään
-ratsua suitsiin tarttuen, saivat koskettaa vain hevosen häntää.
-Dipylonin kohdalla hän pysähtyi vartijan eteen, jolla oli keihäät
-kainalossaan ja joka käskien ojensi oikean käsivartensa häntä kohden.
-Hän ei noussut ratsunsa selästä, vaan sanoi lyhyesti: Vie minut
-Buleuterioon. Ja niin hän ratsasti läpi portin, niin että vartijan
-täytyi juosta pysyäksensä hänen jäljessään. Ei sanaakaan saatu kuulla
-hänen suustaan, ennenkuin hän seisoi arkonttien edessä ja kurkku
-käheänä pitkän pölyisen ratsastuksen jälkeen lausui: "Lakedaimonin
-kuninkaat Kleomenes ja Leotykides lähettävät ateenalaisille sanan,
-että lakedaimonilaiset eivät saata lähteä sotaan, ennenkuin kuu on
-täysi."
-
-Sen enempää hän ei sanonut. Mutta Ateena sai paljon puheenaihetta.
-Oli pisteliäs teko heidän Feidippidestään kohtaan, että vastausta ei
-tuotu juosten. Lakedaimonilaiset olivat käytännöllistä kansaa, jotka
-eivät kerskumista rakastaneet. He eivät pitäneet juoksukilpailuja
-sota-aikoina. Ratsastava airut oli sekä nopeampi että luotettavampi
-ja hevosen elämä oli halvempi kuin ihmisen. Mutta mikä musta ja
-yksinkertainen taikausko lieneekään Eurotaan rannoilla vallinnut,
-kun he eivät uskaltaneet taistella, ennenkuin kuun kehä täyttyi. Ja
-mikähän oraakkeli niin tyhmiä neuvoja antoi?
-
-
-
-
-XV.
-
-Marathon.
-
-
-Seuraavana aamuna auringon noustessa marssi Ateenan asekuntoinen
-väki sotatantereelle Kefisoksen tietä. Koko kaupunki saatteli
-sitä matkaan. Joka strateegilla oli johdossaan tuhat hopliittia.
-Täysissä sotavarustuksissa, helisevissä panssareissa ja luustoissa,
-miekka, keihäs ja raskas pronssikilpi aseinaan he marssivat
-eteenpäin. Kymmenentuhatta raskasaseista, itsetietoista ja ylpeätä
-miestä, attikalaisen maan omistajia ja viljelijöitä. Vain maan
-valtiaat olivat kyllin arvokkaat maata puolustamaan. Kauppiaat ja
-käsityöläiset olivat niinkuin pikkuporvarikin sotapalveluksesta
-vapautetut. Niinkuin Homeros oli laulanut: viljassa urhojen ydin --
-niin nämä miehet, joiden omaa oli maa ja sen sato, olivat kansan ydin
-ja valtion turva.
-
-Niinkuin juhlakulkue marssi puolustajain joukko kaupungista.
-Juhlahetki oli painanut kauniin kypärän heidän kulmillensa.
-Kypäränharjat välkkyivät auringossa. Naiset seurasivat kulkuetta,
-lapsia juoksi sivulla, vanhuksia seisoi pitkiin kainalosauvoihinsa
-nojaten, terveyttä matkalle toivottaen, kyynelten vyöryessä harmaille
-parroille. Miltiades kulki niinkuin muutkin sotapäälliköt jalkaisin
-ja kantoi itse kaikkia aseitansa. Hän kiitti eläköönhuudoista
-kohottamalla keihästä oikeassa kädessään. Vain kerran hän kääntyi,
-osoitti Akropoliin auringonvalaisemaa kalliota ja huusi: "Jumalatar
-suojelkoon linnaansa ja kaupunkiansa! Persialaiset eivät pääse hänen
-temppeliinsä muuten kuin meidän ruumiittemme yli."
-
-Tien tomussa päilyivät kastehelmet. Aurinko paahtoi kuumasti.
-Mutta Kefisos-laaksosta puhalteli tuulenhenki läpi öljypuumetsän.
-Silmät tervehtivät Akadeinoksen pyhää puistoa, ja Kolonos-kunnaalta
-tuprusi savua Poseidon Hippioksen alttarilta. Sitten tuli kauniisti
-viheriöivä Demeterin kumpu, tumma silkkiäispuun lehdistä. Talonpoikia
-tuli kantaen vasuja täynnä kiiltävän mustia marjoja virvoittamaan
-lähtijöitä. Mehiläiset surisivat. Tuuli toi rinteiltä viininlehväin
-maustaman henkäyksen. Aurinko sulatteli kultaista valoansa juoksemaan
-yli kaikkien sinipunervain vuorenharjujen, joiden jyrkänteet
-siinsivät sinisinä ja ääriviivat loistivat. Hopliittien jokainen
-marssiaskel täytti heidän rintansa ilolla siitä, että se maa, jolla
-he kulkivat, oli heidän omansa ja että he tunsivat maan ikivanhojen
-kasvojen jokaisen juovan.
-
-Viimeisenä kulki kuormasto, kuljettaen kaikenlaisia varastoja. Mutta
-lisäksi oli kullakin raskasaseisella seuralaisenansa kilvenkantaja.
-Narkissos oli ilmoittautunut palvelukseen, ja itse polemarkki oli
-hänet hyväksynyt, huomaten hänen kauniin, sorean kasvunsa.
-
-Eläköönhuudot ja onnentoivotukset matkaanlähtevälle sotajoukolle
-olivat vaienneet. Tomu nieli sen kulun. Öljymetsä ei antanut varjoa,
-mutta nyt alkoi auringon loisto suuntautua Pentelikon-vuoreen.
-Hopliitit antoivat aseensa pois. Levähdettiin ja aterioitiin. Sitten
-lähdettiin matkaan jälleen kukin fyle erikseen.
-
-Narkissos kulki kantaen polemarkin kilpeä ja pitkää keihästä.
-Polemarkki viittasi eräälle kuormarengille, laski kätensä
-Narkissoksen olalle sanoen: "Sinä olet hyvä kantaja. Mutta on sinulla
-parempikin tehtävä kuin olla kuormajuhtana. Anna tänne! Anna tämän
-miehen ottaa taakkasi. Juokse ylös Brilettoksen huipulle ja ole
-siellä iltaan. Katsele joka taholle ja ilmoita minulle, mitä näet.
-Tutki, onko persialaisia tahi persialaisystäviä huipulla. Mutta
-auringon laskiessa on sinun oltava minun luonani Marathonissa."
-
-Narkissos oli ylpeä tehtävästä ja alkoi kepein jaloin juosta
-ylöspäin. Pian pääsi hän honkametsäin varjoihin. Ilma raitistui ja
-oheni. Havuneulaset tekivät polut liukkaiksi. Silloin tällöin vilisi
-hieno vesisuoni kuin teräskäärme alas paahtunutta kalliota. Pieniin
-kosteihin kuoppiin kokoontui vähän vettä ja teki sammalen vihreäksi.
-Keltaisen ja kankean ohdakekukan sijalle ilmaantui rehevä ja mehuinen
-asfodelos -- hän taittoi murean varren ja imi mehun kuin salaatista.
-Ampiaiset surisivat villien viikunapuiden lehvissä.
-
-Hän oli jo niin korkealla, että näki ateenalaisten ryömivän pieninä
-kuin muurahaiset laakson varjossa. Yhä korkeammalle hän nousi läpi
-kaunisten metsäin, joiden ilmaa oli virkistävä hengittää, Avoimilla
-päivillä vilisi mehiläisiä. Vuohet ja muut eläimet pakenivat, kun
-hän näyttäytyi -- ja ihmisetkin, jotka paimensivat niitä tahi
-vaelsivat ympäri ilman laumaa. Arkailivatko ne häntä, kuin hän
-olisi ollut meedialainen? Vai olivatko ne itse meedialaisia tahi
-meedialaisystäviä vakoilemassa vuorella? Vähitellen loppui metsä ja
-valkeita juovia ilmaantui vuoren pintaan, vanhempia tahi uudempia
-leikkauksia, jotka paljastivat syvällä piilevät marmorivuoret --
-keltatäpläiset, niinkuin juoksevan ruosteen likaamat. Ei kukaan
-tehnyt työtä kaivoksissa. Ateenalla oli muuta ajattelemista kuin
-marmorin louhintaa Peisistratoksen kauan sitten aloittamiin
-temppelirakennuksiin ja alttareihin. Hänen täytyi kiertää kaukaa
-kuilujen sivu; marmorinsekaisia kivisiruja vyöryi ja rasahteli hänen
-askeltensa alla. Mutta vihdoin hän oli perillä, kuumana helteestä ja
-janosta, ylimmällä huipulla ja avasi silmänsä ahmiaksensa näkyä joka
-taholla ympärillänsä.
-
-Attika! Attika! Hän tunsi itsensä ateenalaiseksi tämän nähdessään.
-Meren ja vuorten keskellä siinsi tuo tarkka-äärinen maa hänen allansa
-joka puolella. Kaikkialla sinersivät vuoret, kaikkialla välkkyivät
-vedet. Koko Hellaanko hän siis tästä saattoi nähdä? Lännen ilmalla
-häipyi Korinton kannas kapeaksi vyöksi, joka liitti Peloponnesoksen
-Attikan vuoriin. Luoteessa näkyi Parnes-harju. Sininen auer tuolla
-kaukana lainehti Thessaliaa kohden. Mutta itäpohjan puolella juoksi
-suunnattoman pitkä juova merta rannikon ja käärmeenmuotoisen
-saaren välillä, jonka harjanne oli korkea -- se lienee ollut
-Euboia. Etelässä päin hän näki Ateenan vuoripylväät Hymettoksen ja
-Lykabettoksen, sieltä katsoen matalia pieniä kunnaita, ja hän saattoi
-erottaa Akropoliin miekannupun, joka nousi valkean rakennusryhmän
-keskeltä. Öljymetsä mateli niinkuin sinivihreä toukka alas kohden
-kaupunkia.
-
-Hän pysähdytti katseensa lennon ja antoi sen vaipua alas vuoren
-pohjoista rinnettä. Hän näki hopliittien marssivan pienissä
-kyhmyisissä neliöissä alas kohden laveata tasankoa. Ja -- Zeus avita!
--- rannanreunassa aivan alhaalla laajan, avoimen lahden rannalla --
-siellä oli persialaisten leiri. Hänen sydämensä alkoi lyödä. Kas,
-teltta teltan vieressä loputtomissa riveissä niinkuin kenno kennossa
-ampiaispesässä. Ja meren ulapalla kolmisoutiot purjeettomina,
-mastotkin laskettuina, suunnaton rivi väläjäviä laivanrunkoja --
-pitkin rantaa valkea päärme haaskalokkeja, jotka makasivat siipiään
-levähdyttäen.
-
-Airot olivat levällään molemmin puolin niinkuin kalan piikkievät.
-Terävällä katseellaan Narkissos huomasi, että ne olivat asetetut perä
-rannan hiekkaa vasten -- valmiina lähtemään ulapalle jälleen. Mutta
-ulkoa tummansiniseltä mereltä tuli purjeita lentäen -- kuin valkeita
-perhosia -- nopeakulkuisia laivoja, sanantuojia saarten suuresta
-hajanaisesta parvesta.
-
-Valtavan suuria lintuparvia lensi yli hänen allansa olevan
-kalliorinteen, pieniä, lyhytsiipisiä surisevia lentäjiä, jotka
-hajaantuivat yli punaisen kalkkikiven niinkuin pilvi pieniä mustia
-täpliä. Mutta päänsä päältä hän kuuli voimakasta hidasta lentoa.
-Kuului vihlovan terävää kirkunaa ilmasta, ja äkkiä suhahti hänen
-ohitsensa suuria petolintuja, joiden kaula oli alaston ja pitkä kuin
-käärme. Hänen katseensa seurasi niitä ja näki niiden laskeutuvan
-suurelle risuläjälle, jonka hän vasta silloin huomasi.
-
-Hän meni lähemmäksi. Linnut väistyivät kömpelösti syrjään, ne
-koukistelivat punalihaisia kaulojansa ja tuijottivat alas Marathonin
-lahtea kohden vihlovan ahnas nälkä kesyttömissä keltareunaisissa
-silmissään.
-
-Risut näyttivät läjätyn äskettäin ja niihin oli sekoitettu paljon
-rutikuivia käpyjä. Se näytti olevan nuotio, valmis sytytettäväksi.
-Narkissos huomasi, että siinä juuri oli Brilettoksen korkein kohta,
-josta näki yhtä hyvin Marathonin tasangolle kuin Kefisos-laaksoonkin
-ja Ateenan Akropolis-kalliolle. Risuläjän viereen oli suurten
-kivien ja köyden avulla pystytetty korkea honka. Narkissos jatkoi
-etsintäänsä ja löysi risukasan alle kätketyn valtavan suuren pyöreän
-kilven, joka loisti kuin aurinko.
-
-Auringon laskiessa hän tuli ateenalaisten jälkijoukossa Marathonin
-luona olevaan Herakleen lehtoon. Sinne leiriydyttiin yöksi. Hän
-tapasi polemarkin seisomasta lähteen äärellä juoden kädestään. --
-"Juo sinäkin!" sanoi hän Narkissokselle, "ja kerro sitten, mitä olet
-nähnyt." Narkissos joi ja sanoi:
-
-"Herra, persialaislaivasto on yhtenä ainoana ketjuna, mutta
-kolmisoutioiden keula on ulapallepäin."
-
-"Aivan niin!" sanoi polemarkki ja hymyili. "Se on selkä meihin päin
-voidakseen paeta niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta tapasitko
-persialaisia Brilettoksen huipulta?"
-
-"En herra, en persialaisia, mutta kyllä niiden ruumiinsyöjiä.
-Korppikotkat istuivat siellä huipulla odottamassa haaskoja."
-
-"Ja muuta et nähnyt?"
-
-"Kyllä, rovion, äskettäin risuista kootun. Ja sen lisäksi tämän
-kilven."
-
-Ja Narkissos näytti suuren, pyöreän ja loistavan kilven, jonka oli
-laahannut mukanaan vuorelta.
-
-"Herakles avita, käskinkö sinua tuomaan vuoren huippuakin tänne
-alas?" kysyi Kallimakhos ja nosti kilpeä korkealle käsissään. "Pane
-se paikallensa jälleen, mistä sen otitkin. Ja ole siellä ylhäällä
-joka yö ja tuo minulle sana joka aamu."
-
-Narkissos vei vielä samana yönä kilven takaisin ja pani sen sinne,
-mistä oli sen ottanut.
-
-Seuraavat päivät pysyivät ateenalaiset hiljaa pyhässä lehdossansa,
-joka oli kunnaalla, mistä näkyi koko tasanko. Persialaiset eivät
-näyttäneet liikkuvan siellä alhaalla. Aamuin ja illoin kuuluivat
-heidän barbaarikansalle ominaiset merkkipuhalluksensa, joita
-helleenit eivät ymmärtäneet. Laivatkin pysyivät liikkumatta. Mutta
-Ateenan strateegit pitivät joka päivä sotaneuvottelua Herakleen
-alttarin ääressä. Siihen oli erotettu niin laaja piiri, ettei voinut
-kuulua sen ulkopuolelle mitään, mitä sotaneuvostossa sanottiin.
-
-Hopliitit käyttivät odotusaikaa voimiensa vahvistamiseen ja aseiden
-somistamiseen. Ei kukaan tietänyt, milloin rajuilma puhkeaisi.
-
-Etäällä lännessä nähtiin odottamatta keihäänkärkiä välähtävän
-Parnes-vuoren suojasta. Kohta nähtiin sen olevan marssiva sotajoukko.
-Ylhäältä Herakleen lehdosta sitä tarkasteltiin ja arvailtiin tuliko
-se Thebasta vai vielä kauempaa. Kaikkien katseet olivat suunnatut
-länteen, mutta kukaan ei saanut lupaa rientää tulijoita vastaan.
-Kaikki fylet ottivat aseensa ja järjestyivät. Kilvet kohotettiin
-laskevaa aurinkoa kohden ja keihäät ojennettiin suoraan ilmaan,
-pystyyn oikealle olkapäälle. Salpinksit soivat. Polemarkki tarttui
-puhetorveen ja puhui tulijoille useamman stadionin päästä: "Hellaan
-miehet, mistä tulette?"
-
-Silloin hopliittijoukkue pysähtyi ja ojensi keihäänsä ilmaan samalla
-tavalla -- yht'äkkiä ne putkahtivat esiin kuin kultatähkäiset
-viljankorret, ja pauhuna kuului huuto, ilman puhetorvea,
-boiotialaisella kansanmurteella: "Ateenan veljet, Plataia lähettää
-teille avuksi kaiken asekuntoisen nuoren väkensä, tuhannen miestä,
-yhteistä persialaista vainolaista vastaan."
-
-Riemuhuuto kajahti ateenalaisten joukosta ja he syöksyivät Plataian
-miehiä vastaan ja syleilivät heitä kuin veljiä.
-
-Sinä iltana he menivät varhain levolle. Useimmat nukkuivat taivasalla
-aseet sivullansa. Kaikki tiesivät, että Miltiadeelle olivat muut
-strateegit luovuttaneet ylijohdon, mutta että hän ei tahtonut
-ryhtyä taisteluun niinä päivinä, joina muilla oli oikeus määräysten
-antamiseen. Mutta seuraava päivä oli hänen. Kaikki aavistivat, että
-myrsky puhkeaisi seuraavana päivänä. Auringon noustessa sanottiin
-strateegin ilmoittavan, mitä tapahtuisi.
-
-"Narkissos", sanoi polemarkki, "nyt tiedämme, mikä Hippiaan
-kavaltajajoukkiolla Ateenassa on mielessä. Huomisen aamun koittaessa
-ne aikovat Brilettoksen huipulta antaa persialaisten laivastolle
-merkin, jotta ne nostavat ankkurit ja purjehtivat Sunionin ympäri
-Faleronia kohden yllättämään ja valtaamaan Ateenaa; sillä aikaa
-taistelevat persialaiset täällä Marathonin luona meitä vastaan.
-Minä olisin jo kauan aikaa sitten antanut hävittää heidän salaiset
-valmistuksensa Brilettoksen huipulla, mutta siitä olisi näkynyt, että
-juoni on tullut ilmi, ja Ateenan meedialaisystävät olisivat saaneet
-aikaa uusien ansojen punomiseen. Tänä yönä sen täytyy tapahtua. Ota
-kymmenen minun helooteistani kanssasi ja hajoita rovio, niin että
-siellä ei ole tikkuakaan tulenottavaa sytytettävänä eikä kilpeä
-näytettävänä. Ja tule nopeasti takaisin."
-
-Narkissos poistui tyveneen helteiseen iltaan.
-
-Miltiades valvoi koko yön. Vielä kerran hän ajatteli suunnitelmansa
-alusta loppuun. Hän tiesi, että pimeässä kaikki näkyy selvemmin,
-tähtivalossa löytää ajatusvirheen helpommin kuin auringon loisteessa.
-
-Päivän koitossa piti persialaisen sotajoukon toisen puoliskon olla
-taisteluvalmiina teittäin edustalla houkuttelemassa ateenalaisia muka
-ratkaisevaan taisteluun; toinen puolisko taas vietti yönsä laivoissa
-valmiina purjehtimaan Ateenaan ja odotti vain merkkejä Brilettoksen
-huipulta saadaksensa tietää, oliko tullut oikea hetki rientää
-Ateenaa vastaan ja vallata kaupunki, sillä aikaa kuin ateenalaisten
-sotajoukolla oli tekemistä taistelussa Marathonin luona. Ei ollut
-muuta keinoa kuin yllättää persialaiset ja antaa heille sellainen
-isku, joka veisi voimat.
-
-Vähän puoliyön jälkeen pääsi Narkissos kuormarenkiensä kanssa
-Brilettoksen huipulle, hakkasi maahan vartijat, jotka nukkuivat
-rovion ääressä, ja hajoitti sitten rovion joka puolelle, kaasi
-honkariu'un ja syöksi suuren kilven syvimpään kuiluun, minkä löysi.
-Kilpi lauloi kuin turmalintu yössä. Sitten hän lähti laskeutumaan.
-Jo ennen auringon nousua ehti hän näkemään ateenalaisten lähtevän
-liikkeelle Herakleen lehdosta ja harvassa joukossa, ohuessa
-aaltoilevassa ketjussa, joka oli ohuin keskikohdaltaan, pikamarssissa
-laineen tavoin syöksyvän persialaisia vastaan, jotka paraikaa
-järjestelivät suunnattomia joukkojansa telttojen edustalle.
-
-Narkissos ja kuormastosotilaat kiiruhtivat kulkuaan, niinkuin
-olisivat olleet mukana hyökkäyksessä. Keihäät ojossa nähtiin
-ateenalaisten juoksevan yli tasangon; heidän takanaan heiluttivat
-helootit linkojansa. Kivet lentelivät pieninä pisteinä ilmassa
-ja kulkivat pitkissä kaarissa yli helleenien päiden pudotaksensa
-persialaisten neliönmuotoisiin joukkoihin. Vastaus tuli samassa
-hetkessä. Tiheitä sirajavien nuolten parvia nousi saakilaisten
-jousimiesten joukosta. Ne olivat kuin kiitäviä lintuparvia, jotka
-lensivät hyökkääviä hopliitteja vasten kasvoja. Mutta nuolisade
-toisensa jälkeen kulki läpi joukon, eikä heidän riveihinsä näkynyt
-aukkoja syntyvän; he riensivät pysähtymättä eteenpäin. Näkyi vain
-sotisopien luulevyjen sekavaa vilkettä ja tuossa tuokiossa pusertui
-ohut rintama persialaisten sullottujen laumojen pintaan. Keskustassa
-näytti siltä, kuin olisi vihollislauma ne hajoittanut ja nielaissut,
-mutta sivustat painuivat väkivoimalla kaaressa eteenpäin, mursivat
-vainolaisen siivet ja sulkeutuivat kuristaen persialaisten keskustan
-ympärille.
-
-Taistelun kulkua ei enää voinut erottaa. Narkissos juoksi kuin hengen
-edestä. Hän kuuli jo kilpien kumajavan -- keihäät iskivät, miekat
-pistivät ja kypärät soivat, kun niihin sattui. Eteen ja takaisin
-lainehtivat joukot peittyivät pölypilveen.
-
-Mutta yht'äkkiä alkoi pakolaisia luikkia takaperin -- ensin
-jousimiehet, jotka olivat heittäneet kaarensa menemään. Teltat
-estivät jonkun aikaa tätä pakoa näkymästä. Mutta sitten alkoi
-rannalla vilistä. Vain yksi ainoa pakotie oli tarjona. Pohjoisessa
-oleva suo vangitsi pakenijat pohjattomaan liejuunsa. Hopliitit
-seurasivat heitä läpi leirin ja ajoivat edellänsä rannalle, meren
-äyräälle, laivojen luokse, joita nyt alettiin huovata maalle päin,
-ottamaan suojaansa pakenevia. Vedessä rintaa myöten persialaiset
-takertuivat kuin kouristuksessa laivoihin ja antoivat vetää
-itsensä ylös airoilla ja köysillä. Mutta pian sen jälkeen ehtivät
-takaa-ajajatkin laivoille. Ne lähtivät soutamaan rannasta ja
-riensivät pelastavaa ulappaa kohden.
-
-Kun Narkissos aivan hengästyneenä pitkästä juoksusta saapui
-tasangolle, oli taistelu jo päättynyt. Telttain välissä, suossa ja
-rannalla makasi persialaisten kaatuneita niinkuin niitettyä kaislaa.
-Ateenalaiset pistelivät vielä keihäin ja miekoin ja sammuttivat
-jokaisen, joka liikahti. Oli niinkuin olisi tapettu delfiinejä, joita
-aallot ovat tuoneet rannalle. Heidän nahkalla verhotut pajukilpensä
-olivat silvotut, keltaiset kädet puristivat lyhyitä miekkoja tahi
-käyräkalpoja. Narkissos ihmetteli niiden koruompeleisia juhlapukuja,
-pitkähihaisia takkeja, jotka jatkuivat yli pään kummallisina
-tupsulakkeina, nuoralla kiinnikurottuja housuja, heidän ranne- ja
-nilkkarenkaitaan, kultaketjuja ja muita koristeita.
-
-Telttain välissä lepäsi polemarkki Kallimakhos, kahden persialaisen
-keihään lävistämänä. Kuoleman verhoa tuskin näkyi hänen silmillänsä
--- ne katsoivat Brilettos-vuorta, josta ei rovio ollut loistanut eikä
-merkkiä ollut tullut laivojen lähteä. Mutta mitä tuo merkitsi? Tuliko
-polemarkin silmiin yht'äkkiä voimakkaampi katse, välähtivätkö hänen
-kangistuneet kaulalihaksensa? Narkissos seurasi hänen katsettansa ja
-näki liekin leimahtavan sieltä suoraan etelästä, niinkuin auringon
-sytyttämänä. Vähän sen jälkeen nousi savupatsas, joka oli niinkuin
-kypäräntöyhtö vuorenhuipun ympärillä, ja keskeltä savua näkyi
-yht'äkkiä voimakas valonloiste.
-
-Ja meren ulapalla olevat persialaiset, jotka kauan olivat turhaan
-odottaneet airot ylhäällä, näkivät yht'äkkiä sovitun merkin, ja
-heidän sadat kolmisoutionsa lähtivät yht'aikaa liikkeelle. Airot
-nousivat ja laskivat jälleen meren peilipintaa ja lipuivat hiljalleen
-etelään.
-
-Mutta Kallimakhos katsoi yhä, niinkuin ei olisi uskonut omia
-sammuneita silmiään. Ja Narkissos katsoi: kavaltajat olivat kuitenkin
-antaneet persialaisille sovitun merkin monta tuntia liian myöhään.
-Nyt, kun nämä vihdoin purjehtivat etelää kohden, olivat ateenalaiset
-jo päässeet voittajiksi Marathonin luona.
-
-Hän veti toisen keihäistä ulos haavasta. Veri hulvahti jäljessä
-niinkuin hitaasti juoksevasta sameasta lähteestä. Mutta mitään
-elonmerkkiä ei jäykistyneisiin jäseniin ilmestynyt. Avoimesta
-katseesta näytti elämä ikäänkuin paenneen ylös Brilettokselle sieltä
-katselemaan toisella puolella olevaa kaupunkia kohden, joka lepäsi
-puolipäivän auringossa kohtaloansa aavistamatta.
-
-Mutta Miltiades aavisti, kun hän näki persialaisten kolmisoutioiden
-poistuvan. Tuolta ylhäältä annetut merkit ilmaisivat niille, että
-kavaltajat odottivat heitä kaupungissa ja että hyökkäystä tuettaisiin
-itse muurien sisäpuoleltakin. Datis ohjasi nyt laivansa Faleronia
-kohden. Kaikin airoin riennettiin nyt yllättämään kaupunkia.
-Senvuoksi kutsui hän luoksensa juoksijan ja käski hänen rientää
-ennakolta kaupunkiin viemään sanomaa siitä ylväästä voitosta, jonka
-he olivat juuri saaneet. Itse kokosi hän sotajoukon kiiruhtamaan
-pikamarssissa Ateenaan, ja iltapäivän polttavassa auringossa johti
-hän takaisin hopliitit, jotka vielä höyrysivät taistelun kuumuudesta,
-aseet vielä verestä kosteina ja nuolia riippuen kiivissä.
-
-Mutta taistelutanterelle jäivät ruumisjoukkojen keskelle Aristeides
-ja hänen fylensä. Suon yllä kaartelivat jo Brilettoksen korppikotkat
-ja iskivät saaliiseensa, persialaisiin, jotka olivat kiinni liejussa
-kuin ampiaiset mehiläiskennoissa voimatta enää pistää. Myös
-teittäin edustalla ja leirin alueella sekä pitkin rantaa makasi
-ruumiita hajallansa verisen käsikähmän kaatamina. Musertuneissa,
-päähinevaatteiden verhoamissa aivoissa olivat vielä linkokivet
-kiinni kuin kiilat, mustista parroista valui veri. Hopliittien
-pitkät keihäät olivat kekonaan lävistäneet suojattomat ruumiit.
-Kalkinvalkeat kasvot olivat alkaneet turvota ja käydä sinisiksi. Ja
-helootit kulkivat ruumiilta ruumiille kooten viittoihinsa ketjuja,
-rannerenkaita ja käyriä miekkoja sekä sinettikiviä keltaisista
-sormista.
-
-Aristeides oli sulkenut polemarkin silmät ja antanut laskea hänet
-suurista attikalaisista pronssikilvistä muodostetuille paareille.
-Senjälkeen antoi hän koota kaatuneiden Hellaan miesten ruumiit.
-Kuoppa kaivettiin ja siihen tuotiin merihiekkaa; sille ladottiin
-kuivista risuista, jotka saatiin Herakleen lehdosta, yhteinen rovio;
-sille laskettiin kaatuneet pitkiin riveihin kasvot etelään päin.
-Lähelle sitä kasattiin suuresta persialaissaaliista voitonmerkkejä,
-joita myöskin leiristä tuotiin. Siinä lepäsivät hopliitit täysissä
-varustuksissaan käsien kankeat jääsormet keihäänvarsia puristaen.
-Mutta suuri persialaisruumisten joukko laahattiin läjissä pois
-suohon, kunnes niistä syntyi löyhkäävä lihavuori. Ja korppikotkat
-saivat yksinoikeuden heidän yhteishautaansa, helleenit eivät
-loukanneet persialaisten pyhää tulta syöttämällä sille heidän
-saastaisia ruhojansa. Mutta kun aurinko laski, niin he kokoontuivat
-sille suurelle roviohaudalle, jossa heidän kansansa miehet
-lepäsivät. Ja tulen puihin tarttuessa he ottivat kypärät päästä ja
-lauloivat kuolinlaulun. Rovio loisti, he ruokkivat sitä pienten
-hauta-lekytostensa öljyllä, he uhrasivat vainajille virtana maitoa
-ja viiniä, ja kun roihu lakkasi, heittivät he astiat hautaan
-vaalenneille luille; kaksikorvainen amfora pystytettiin polemarkki
-Kallimakhon tuhalle, ja kohta sen jälkeen he alkoivat luoda
-siihen maata ja koroittaa hautaa valtavaksi kummuksi; silloin kuu
-kohosi Marathon-lähden takaa ja pyhitti taistelukentän lempeällä
-varjovalollansa.
-
-Rannalla oli vielä seitsemän kolmisoutiota, jotka eivät olleet
-ehtineet paeta rantahietikosta. Airot olivat kummasti harallaan kuin
-piikkisian pistimet. Soututeljoilla istuivat merimiehet, surmattuina
-ahtaisiin lokeroihinsa ylhäältä päin annetuilla keihäänpistoilla.
-Niiden kahleet oli viilalla katkottava, ennenkuin ruumiit voitiin
-vetää ylös. Narkissos meni Aristeideen luokse ja ilmoitti, että
-yhdessä laivassa oli omituinen lasti. Soutajat istuivat nimittäin
-suunnattomalla marmoriharkolla.
-
-Silloin strateegi hymyili lempeätä hienoa hymyänsä ja sanoi: Eikö
-kuolevien kohtalo ole kumma? Kun persialaiset purjehtivat tänne
-kukistamaan Hellasta, muistivat he matkalla ottaa Paroksesta
-marmoriakin, kohottaaksensa siitä muistomerkin voiton kunniaksi,
-jonka tiesivät saavansa. Mutta jumalat ovat saattaneet heidän
-suunnitelmansa häpeään ja ovat määränneet, että heidän piti tuoman
-meille marmoria, josta voimme veistää kuvapatsaita Nemesiille.
-
-Ja Aristeides lähti ylös Herakleen lehtoon ja uhrasi ja rukoili
-isiensä kaupungin puolesta, jonka kohtaloa tällä hetkellä ei kukaan
-tietänyt.
-
-Mutta samaan aikaan Miltiades ehti Kefision-laaksosta sotajoukon
-kanssa Ateenan porteille ja vastaanotettiin riemulla. Juoksija oli jo
-pitkän aikaa ennemmin tuonut sanoman taistelusta ja voitosta, ja nyt
-päätti hopliittien paluu onnekkaan päivän.
-
-Ateenan huuhkajat huusivat kirkuen Akropoliin ympärillä läpi
-yön. Mutta ei yksikään kuolevainen aavistanut, mitä aamunkoitto
-mukanansa toisi. Kolmisoutiot kulkivat kiitäen tuolla aaltoilevalla
-merellä. Auringon laskiessa saapuivat persialaisten laivat Faleronin
-satamaan, mutta heidät yllätti odottamaton näky: koko rantaäyräs
-kuin yksi ainoa ihmismuuri. Miltiadeen hopliitit seisoivat keihäät
-tanassa ja kilpi kilven kyljessä ja katselivat vartijasilmin kohden
-persialaislaivastoa.
-
-Silloin Datis ja Hippias ymmärsivät, että oli mennyt viimeinenkin
-toivo päästä maihin ja hyökätä kaupunkiin. Kaukaa näkyivät jo
-Peloponnesoksen falangit välkkyvän päivänpaisteessa matkalla avuksi.
-Silloin kolmisoutiot lähtivät liikkeelle ja sousivat jälleen pois,
-kohti meren ulappaa ja Aasian satamia.
-
-Mutta Eleusiin pyhää tietä tuli marssien kaksituhatta spartalaista,
-jotka kolmessa päivässä olivat kulkeneet Spartasta, kaksitoistasataa
-stadionia eli 30 penikulmaa, vähintäkään valittamatta väsymystä tahi
-vaivaa.
-
-Kun he saapuivat, näkivät he vain poistuvien persialaislaivojen
-viimeisen vilahduksen.
-
-
-
-
-XVI.
-
-Hades.
-
-
-Vaara oli ohitse. Ja taas Narkissos aloitti vaelluksensa.
-
-Hän kulki pitkin pyhää tietä Eleusista kohden, läpi Dafne-solan.
-Hän näki jo edessään Salamiin lahden, jonka sininen pinta välkkyi
-etelässä kalliorantaan keskellä, niiden ylt'ympäri sulkemana,
-niinkuin olisi ollut tyven ja syvä vuorijärvi.
-
-Kahta salaisuutta hän alati mielessänsä hautoi. Peläten ja arkana
-ja kuitenkin uteliaana hän etsi kuin taikavoiman vetämänä niitä
-paikkoja, joissa tiesi noiden salaisuuksien piileksivän. Afroditen
-temppelissä hän ei koskaan vielä ollut käynyt. Hänen esikartanossansa
-hän oli tuntenut vain epämiellyttävää tunnetta ja inhoa. Kun hän
-mielessänsä kuvitteli alastonta kohtausta itsensä jumalattaren
-kanssa, tunsi hän häpeää, niinkuin olisi ajatellut häpeällistä ja
-eläimellistä mysteriota. Ja taas tunsi hän olemuksensa salaisimpia
-syvyyksiä raakojen kynsien kouristavan.
-
-Hän pysähtyi ja nojasi vuorenseinään katsellen ulapalle. Olikohan
-Afrodite muuta kuin vaahtoa, joka kuohuista nousi rannalle,
-kuplakukkasia, jotka syntyivät ja särkyivät, halua, joka syntyy
-miesten veressä ja joka kuolee jälleen niinkuin muutkin ruumiissa
-liikkuvat luonnonvietit? Ne nuoret miehet, jotka siitä puhuivat,
-vakuuttivat aina, että aina jäi jäljelle vain tylsä kyllästys niiden
-naisen syleilyjen jälkeen, joilla he jäähdyttelivät verensä tulta;
-herpautumiseen liittyi suorastaan inho sitä helmaa kohtaan, joka
-heissä eläimellisen himon synnytti.
-
-Kun Ateenan koristellut ja ihomaalilla kaunistellut hetairat
-lähettivät hänelle kiihoittavia silmäyksiänsä ja välähdyksittäin
-ja harkituin paljastuksin näyttelivät hänelle pehmeänvalkeita
-velttoja muotojansa, tunsi hän jonkunlaista inhoa. Niiden punaiset
-lemmenomenat eivät häntä houkutelleet. Omenatkin, siunauksen
-hedelmät, inhoittivat häntä. Jos hänellä oli halu ilahduttaa
-mieltänsä puhtaalla kauneudella, piti hänen katsoa kauniskasvuisen
-nuorukaisen sopusuhtaisen kiinteätä ruumista ja viivojen sointuisia
-suhteita. Se oli yhtä vahvistavaa ja raikasta kuin katsella hohtavia,
-melkein kuin pronssista valettuja lehviä, joiden värivälkkeiset
-kiehkurat kaunistivat laakerien ja myrttien oksia. Miehekästä,
-harkiten koottua sopusointua, eikä kiimaa, sellaista kuin pukkien
-ja hirvien. Ei huimausta ja humalaa, vaan kirkkautta ja rauhaa. Hän
-oli iloksensa omassa joukossansa, nuorten miesten, joiden siveä
-ankaruus ilmaiseikse liikkeiden puhtaassa sulossa, käsivarsien
-asennon kylmässä terveydessä, rinnan plastillisissa kaarissa,
-säärten kaunissuhteisissa viivoissa. Kuinka nautinnollista olikaan
-vaihtaa ajatuksia sellaisten miesten kanssa, joilla niinkuin hänellä
-itsellään oli tämä himottoman raikas päivänkirkkaus mielessänsä.
-
-Mutta Afrodite? Eikö hän ollut aaltoja ja ryöppyjä, kuumetta ja
-sairautta? Eikö hänen nimensä tietänyt unettomia öitä ja pahoja
-unia, pistävää kipua, humalaa ja viettien vetoa? Panssariverhoisessa
-neitseellisessä Athenessa ei ollut ainoatakaan piirrettä hänen
-himokasta alastomuuttansa, ei henkäystäkään hänen raskasta
-makuuhuoneentuoksuansa, ei pisaraakaan hänen kiimaista vertansa...
-
-... Ylhäällä vuorenseinämän nelikulmaisissa luolissa istui muutamia
-valkeita kyyhkysiä -- liikkumatta vielä sittenkin, kun hän kiipeili
-ylös kallioonhakattua polkua. Ne eivät lähteneet lentoon, ne istuivat
-siellä pyrstöt häntä kohden. Kädellänsä hän tarttui yhteen ja tunsi,
-että se oli raskasta, auringonlämmittämää marmoria. Silloin hän vasta
-ymmärsi, että ne olivat jumalattaren uhrilahjoja. Yksinkertaiset
-palvojat toivat hänen luonnonpyhäkköönsä kömpelötekoisia kivikyyhkyjä
-tahi muita uhreja -- lapsellisia -- savesta muovaillun naisenrinnan
-tahi möhkäleen, jossa oli syvään painettuja reikiä, naisellisen
-hedelmällisyyden vertauskuvia.
-
-Hän kulki viimeiset askelet ja oli perillä lattealla
-kalkkikivikalliolla, joka oli punainen kuin kastemadon liha. Niin
-oli, täällä oli Afroditen alttari, jota peittivät kuihtuneet
-ruususeppeleet ja villit niittykukkaset, maalaiskansan käsien
-kokoamat, jotka olivat kosteat jumalattaren kaipuusta.
-Rakkaudenpantteja, rakastetun antamia, joihin nenä oli painautunut,
-halatessansa hengittää itseensä rakastetun ruumiin suloista tuoksua,
-hänen lihansa ja verensä sielua.
-
-Mutta Narkissos ei laskenut kukkasta Afroditen alttarille. Jumalatar
-ei saanut häntä lämpenemään. Kun hän ajatteli Nikaretea, ei hän
-ajatellut Afroditen tähden. Paljon voimakkaammin hänen mieltänsä
-kiehtoi toinen salaperäinen asia. Hän oli näkevinänsä edessänsä
-Marathon-haudan nuoret sotilaat, jotka makasivat mustanpunaiset
-haavat ammottaen ja keihäänreikiä ruumiissaan ja joiden suut
-huokaistessaan ulos sielun olivat jäykistyneet omituiseen sisäiseen
-hymyyn, autuaat ja kuitenkin ikäänkuin jokin olisi niitä katkerasti
-ja lohduttomasti vihoittanut. Mitä auttoivat kaikki ylistyspuheet
-ja pasuunantoitotukset, ettei ollut toista onnea sellaista kuin
-kaatua isänmaan puolesta? Sillä missä he nauttivat tätä onnea?
-Olihan parempi olla elävä koira kuin vaikkapa Akhilleus kuolleitten
-maassa. Oliko olemassa pientä rakoakaan, josta silmä saattoi
-pilkistää varjojen maailmaan ja nähdä, pilkoittiko Hadeksen majoihin
-pienintäkään himmeätä toivon kipinää?
-
-Sentähden hän aikoi käydä Eleusiissa. Oltiin keväisten ja suurten
-syksyisten mysteriojuhlain välillä. Ehkäpä hierofantti vahvistaisi
-hänen haluansa antaa vihkiä itsensä noihin suuriin hämäriin
-salamenoihin.
-
-Hän laskeutui Thrias-tasangolle ja ihasteli sen hedelmällisyyttä.
-Vilja lainehti joka puolella niinkuin keltainen meri, jonka
-yllä merituuli kiiteli, kunnes pusertui ylöspäin vasten vuorten
-taustaa. Niinkuin pieniä merensaaria kohoili hedelmäpuulehtoja,
-jotka kokosivat auringon helteen hedelmiensä punaisille poskille.
-Silkkiäispuut ja viikunat ja omenat viittoivat tummien lehviensä
-erilaisin vivahduksin. Leivot kutoivat liverrysverkkoja yli maiden,
-ja ohrasta nousi höyryinen huntu hedelmöittävää pölyä. Luonnon suuri
-ihmeellinen mysterio tapahtui hänen silmäinsä edessä. Hän ajatteli
-Demeteriä, joka juuri täällä oli harhaillut epätoivossansa ja hakenut
-ryöstettyä tytärtänsä Persefonea vaatiaksensa hänet takaisin Manalan
-pimeänpeittämältä jumalalta. Hän näki jumalattaren vaeltavan raskain
-askelin mieli maata mataen läpi vainioiden soihtu kädessänsä; savu
-kohosi kohden polttavaa aurinkoa, ja hän varjosti toisella kädellä
-punertavaluomisia silmiänsä ja katsoi kauas. Viljan keskellä kasvavat
-suuret unikot olivat ryöstetyn tytön verijälkiä tahi tulenkipinöitä,
-pudonneita Hadeksen hevosten turvista, joista pursusi kimpuittain
-vulkaanisten liekkien säteitä.
-
-Allapäin Narkissos seuraili pyhää tietä, jota jumalatar kerran
-itse oli kulkenut. Sen viereen hän oli usein vaipunut maahan ja
-kostutellut sitä kyynelillä ja valittanut hätäänsä vaikeroiden
-tyhjään avaruuteen, missä ei kukaan kuullut. Vasta Eleusiissa oli
-ystävä, kuningas Keleos, häntä armahtanut ja hankkinut hänelle lepoa.
-Ja Iakhos oli tullut hehkuva soihtunsa kädessänsä ja auttanut häntä
-etsimään.
-
-Pienen kaupungin talot nukkuivat. Koirat pysyivät makuusijoillaan
-varjopaikoissa ja heilauttivat vain tervehdyksen ohikulkevalle. Hän
-uhrasi muutamia pikkurahoja temppelinvartijalle, ennenkuin hän läpi
-raskaankaltevan propylaiarivin nousi pyhälle paikalle. Salamenojen
-temppeli vartioi luottehiansa. Muurien salamielinen kuori ympäröi
-sitä -- ei pylväitä, jotka niinkuin metsän sali olisi tullut tulijata
-vastaan.
-
-Mutta ennenkuin hän meni itse Telesterioniin, meni hän pieneen
-kallioluolapyhättöön, joka oli oikealla kädellä ja oli itse
-Hadekselle pyhitetty. Siellä ei ollut vartijoita, kallioonhakatut
-portaat johtivat vuorenseinien välitse sisälle, kunnes hänen
-edessänsä oli karkeatekoinen kalkkikivialttari, hämärän peittämä
-luola, ei niinkuin kylmän varjon, vaan niinkuin kuumien kirojen.
-Matalan alttarin takaa ammotti pimeys niinkuin haava syvälle
-sisäänpäin sikinsokin seisovain paasien lomitse.
-
-Alttaripöydällä ei ollut uhrilahjoja. Mitä Hadeksen piti saaman, se
-heitettiin sen taakse kuin iäti pohjattomaan ahnaaseen kitaan. Se
-ilma, joka sieltä nousi, oli kuuma ja tuikea kuin tulikivihöyry,
-joskus seassa tukahduttavaa savua -- tuntui niinkuin olisi valtavan
-palkeen veto saanut näkymättömästä roviosta kipinöitä sinkoilemaan.
-
-Narkissos ei tietänyt, mitä Hadeksen suuhun uhrattiin. Ne lienevät
-olleet verisiä, kauheita lahjoja, julmuuden ja kuolevaisten
-itsekidutuksen jätteitä. Hän oli kuullut, että keskoiset ja
-kuolleenasyntyneet sitä tietä katosivat takaisin pimeyden äärettömään
-äidinhelmaan, josta eivät olleet voineet nousta elämän valkeuteen.
-Tahi ihmiset uhrasivat itsensä tuolle pohjattomalle vatsalle ja
-menivät vapaaehtoisesti Hadeksen majoihin, jotka ennemmin tahi
-myöhemmin odottavat kaikkia. Vuorenhalkeama nieli kyllä saaliinsa
-antamatta ääntäkään vastaukseksi. Paitsi tulikivenhöyryjä huokui
-nielu ruumiin löyhkää, mikä iljetti jokaista elävää olentoa, joka
-lähestyi.
-
-Narkissos kumartui kauas yli alttaripöydän ja tuijotti tuohon ikuisen
-mätänemisen pimentojärveen. Hän löi rystysellänsä paateen. Yht'äkkiä
-tuli skorpioni pyrstö pystyssä mataen alttarin reunalle. Narkissos
-tappoi sen. Hänen silmissänsä hyppeli tulisia renkaita. Hetkinen,
-vilahdus vain ja elämä oli mennyt. Tuntui siltä, kuin tuo pieni elävä
-olisi syntynyt näyttäytyäksensä vain tuona yhtenä silmänräpäyksenä ja
-tullaksensa tuhotuksi.
-
-Hän heitti sen uhriksi syvyyteen. Kuuliko hän kumean loiskahduksen
-manalan pikimustista järvistä? Varjojen valtakunnan elämää nielevästä
-haudasta kuuli hän lukemattomien myriadien syviä huokauksia ja
-tarkkasi kuullaksensa omien vainajiensa äänet: äidin lempeän
-heläjävän äänen, jossa olivat huilun kaikkein hiljaisimmat sävelet,
-ja isän äänen, jossa kumisi rinnan malminkaiku.
-
-"Narkissos", kutsui se. "Narkissos!"
-
-Hän kuuli sen niin selvästi, kuin se olisi ollut elävä olento,
-joka kutsui: Narkissos! Ja kuitenkin se oli vain sellaista ikävän
-ääntä sen suusta, joka ei enää koskaan näkisi päivänvaloa. Siellä
-syvyydessä olevien eloonherättämiseksi ei auttanut uhrata varissutta
-viljaa eikä hyytynyttä verta, ei kuoleman myrkyttyneitä nesteitä eikä
-syntymättömän ennen aikojaan pysähtynyttä sydäntä. Oli vain yksi
-ainoa kuolleita hetkeksi ravitseva aine, joka saattoi antaa heille
-puhekyvyn takaisin -- se oli aivan elävä, huppelehtiva hurme, kun
-se katkaistuista valtimoista virtasi alas pimeyden kuiluun niinkuin
-janoiseen suuhun. Hän muisti Odysseuksen uhrin, kun hän uhrasi mustan
-oinaan, muisti veren vielä poreilevan lammikon, josta varjot joivat,
-häälyen vilisevän sankkana joukkona kuopan ympärillä. Hän näki veren
-elämän vuotavan varjon lukinverkko-olemukseen niinkuin punaisten
-kastepisarain väräjävissä langoissa: jokaisen verirahtusen imaisu
-synnytti sanan kuihtuneelle kielelle.
-
-"Narkissos!"
-
-Hän kääntyi huudahtaen. Oliko kuollut laskenut kuivat luiset kätensä
-hänen olkapäillensä? Oikein, siinä seisoi varjo hänen edessänsä,
-pitkä, ulkoa tulevan valon ympäröimä. Mutta silloin alkoi varjo
-nauraa:
-
-"Kautta peloittavan Hadeksen, jonka suun edessä seisomme! Herätänkö
-sinut kuolemanunesta? Aioitko vapaaehtoisesti solua alas siihen
-maailmaan, johon vielä et moneen kymmeneen vuoteen tarvitse kuulua?
-Narkissos, poikani, etkö tunne minua?"
-
-Se ei ollut manalaisen ääni. Se oli se pyöreän täyteläinen
-sydänvereltä tuoksahtava ääni, itsensä elämän auringon laulua täysi,
-jonka hän oli kuullut niin voitonriemuisena, niin nauravana vain
-yhden miehen suusta: Hermofantos!
-
-Ja Hermofantos tarttui hänen käteensä kätensä täydellä, lämpimällä,
-lujalla otteella ja veti hänet mukanansa takaisin päivänvaloon.
-Leivot kehräsivät heidän päittensä päällä. Taivas valoi lämpöänsä
-heidän päihinsä -- hetkisen kuluessa ulottui lämpö aina hänen
-syvimpään sydämeensä, ja Hermofantos seisoi ja hymy leikki hänen
-suurissa voimakkaissa silmissään ja pyöreässä punaisessa suussaan
-keskellä hopeaista partaa.
-
-"Minä näin sinun kävelevän läpi kaupungin ja tunsin sinut
-käynnistäsi. Minä hain sinua pyhäkön tyköä, mutta täältä vasta
-sinut löysin. Vastakohdat hakevat toisiansa. Sillä mitä on sinun
-nuoruudellasi tekemistä kuolemanajatuksen kanssa? Oletko tullut
-Eleusiiseen vihityttämään itsesi?"
-
-"Olen, Hermofantos, minä kaipaan sitä elämän valaistusta, jota ilman
-elämä on vain tyhjää orjuutta."
-
-"Tule mukaani ja istahtakaamme tuonne ylös varjoon", sanoi
-Hermofantos ja meni hänen edellänsä pitkin jyrkkiä pengerportaita
-temppelin pohjoispuolelle, missä korkeat kypressit kutoivat viileätä,
-vapisevaa tuulenhenkeä. Sinne Hermofantos istui kivirahille
-levitettyänsä ensin viittansa aluseksi, ettei kylmettyisi.
-He istuivat katsellen suurta temppelikuutiota, joka kohosi
-monikerroksisena, mutta jota vain yhdeltä puolelta reunustivat
-umpimuurin edessä olevat raskaat kullanruskeat pilarit ja joka muuten
-näytti linnalta, niinkuin sen tarkoitus olisi ollut suojata muuriensa
-ja kattonsa sisälle suljettuja salaisuuksia.
-
-Kun Narkissos oli kertonut vaellusvuosistansa ja kokemuksistansa
-persialaishyökkäyksen aikana, sanoi Hermofantos:
-
-"Sinä siis arvelet, Narkissos, että se elämän viisaus, jota sinä
-halajat, piilee tuossa majassa niinkuin aarre, joka odottaa sinua.
-Ja kun nyt syksyn suuriin salamenoihin vaeltavat janoiset joukot,
-niin olet sinäkin oleva yksi niitä, jotka parveilevat kuin koiperhot
-suojatun valon ympärillä ja ikävöivät iäisen totuuden virvoitusta.
-Sillä tuohon paikkaan on kautta lukemattomien sukupolvien koottu ja
-siinä säilytetty niiden iäisyyttä ikävöiväin tunteiden symboleja,
-jotka yksin voivat kuolevaista lohduttaa. Katso, täältä katse kiitää
-Thrias-kedoille, joihin iäisyyden siemen ensin kylvettiin -- sen teki
-Triptolemos, joka sai sen lahjaksi kiitolliselta maan äidiltä. Mutta,
-Narkissos, se, mitä sinulle näytetään tuossa suljetussa huoneessa, on
-vain iäisen pimeyden taustalla nähtävä himmeä ja pienennetty piirto
-sitä maailmaa, jota itse valo ja taivas täällä silmillesi laulavat.
-Niinkuin sen pienen jyväsen, joka syksyllä kätketään maan mustaan
-vakoon, puolet vuodesta makaa raskaan mullan alla, mutta keväällä
-sisäisen kasvuvoimansa vastustamattoman vaiston ajamana nousee
-takaisin valoon, samalla tavalla saattoi maan äiti saada lapsensa
-takaisin puoleksi vuodeksi, sittenkuin tämä oli toisen puolen vuotta
-viettänyt manan maiden kuninkaan, näkymättömän Hadeksen luona, joka
-ei koskaan päivän valoa näe. Ja tämä on meidän kuolevaisten nähtävänä
-iäisen kiertokulun kuvassa, sen, jonka me kaikki kerran kuljemme.
-Kuolema painaa meidät alas Hadeksen asuntoihin, toimettomuuden
-autioon ja tyhjään varjomaahan, mutta meitäkin odottaa pelastava
-kevät, joka nostaa meidät takaisin valoon ja elämään. Mitäpä meillä
-siis on kuolemasta muuta pelättävää kuin se talvi, jota joka vuosi
-auttamattomasti lähenemme, mutta jonka me yhtä varmasti tiedämme
-väistyvän uuden kevään edestä. Sano minulle, Narkissos, tähänkö
-kauniiseen ja kultaiseen oppiin tahdot vihkiytyä tuolla Telesterionin
-suuressa hämärähuoneessa?"
-
-"Aivan niinkuin sanot, Hermofantos. Minä halajan hartaasti, että
-ikuinen valo poltetaan minun sieluuni!"
-
-"Minä sanon sinulle aivan rehellisesti, Narkissos, että olet vielä
-liian nuori."
-
-"Olenko liian nuori saadakseni perehtyä siihen, mitä sinä itse, oi
-Hermofantos, sanot kauniiksi ja kultaiseksi opiksi?"
-
-"Et, tosin et ole, Narkissos. Mutta tätä oppia sinun tulee etsiä
-vielä suuremmasta temppelistä kuin se on, jonka näet tässä allasi
--- kellastuneena ja vanhuutensa kunniassa. Itse elämä on se ääretön
-temppeli, jossa me kuolevaiset joka päivä käymme koulua. Oletko
-sitten väsynyt käymään koulua elämän suuressa temppelissä ja luuletko
-voivasi hypätä yli kaiken seuraavan oppiajan ja täällä muutamassa
-päivässä omaksua kokonaissumman kaikkea sitä, mikä sinun pitäisi
-koota oman kokemuksesi avulla? Oletko väsynyt vaeltamaan, toimimaan,
-pyrkimään? Kahdenkymmenen vuoden iälläsi olet ainakin nähnyt paljon
-maailmaa etkä ole voimiasi säästänyt. Elämä ei ole osa, jonka
-itsellensä valitsee, vaan kokonaisuus, jonka kappale kappaleelta
-itsellensä kokoaa. Kaikki on sinun itse kauttasi hankittava. Sinä
-olet oppinut palvelemaan ja tekemään työtä. Sinä tiedät, mitä
-merkitsee paimentaa vuohia, karjaa, olet istunut soututeljolla ja
-karaissut itsesi kärsivälliseksi. Olet kantanut hopliitin aseita ja
-itse opetellut kevytaseisen kuria. Luuletko kahdenkymmenen vuotesi
-iän olevan kypsän vastaanottamaan elämän ja kuoleman mysteriota?
-Entä _minä_ sitten? Lukemattomat kerrat olen vaeltanut pyhää tietä
-Eleusiiseen ja olen jumalattaren kärsimystien jokaisella stadionilla
-ajatellut, joko vihdoinkin ansaitsisin löytää, vai eikö minun
-vielä vuodeksi pidä tarttua soihtuun ja omin jaloin jatkaa matkaa
-karaistuakseni sitä varten. Ja katso -- minä en vielä ole saavuttanut
-sitä itseluottamusta, että uskoisin olevani kypsynyt salamenoihin
-osalliseksi. Sen opin voima, joka meille tällä vihityllä pohjalla
-ilmaistaan, riippuu vain oman elämänkokemuksemme voimakkuudesta.
-Palkka, jonka saamme, on suhteessa yksinomaan siihen, mitä me
-itse olemme saaneet toimeen. _Minä_ en ole tehnyt kyllin paljon
-päästäkseni pyhien salaisuuksien perille. Mutta sinä ehkä olet? Mutta
-eiköhän sentään, Narkissos, elämä vielä vaadi sinulta kokonaista
-sarjaa velvollisuuksia, joita tähän saakka olet vältellyt. Tähän
-saakka olet ollut kevytaseinen, kevytjalkainen, juoksija. Mutta
-oletko oppinut pysymään horjumatta paikallasi, kantamaan kohtalon
-kovaa haarniskaa, kuolemaan varustuksissasi valittamatta. Et ole,
-mikäli minä tiedän. Mutta sano minulle oikea asianlaita, jos erehdyn.
-Et puhu, tiedät minun olevan oikeassa. Elämä on pitkä, yhtenäinen
-koetus. Karkaise itseäsi, Narkissos. Karkaise itseäsi, tahi jumalat
-tekevät sen. Hanki itsellesi jumalain suosio ennättämällä itse ennen.
-He eivät rakasta ketään niinkuin altista ja kaikkeen hyvään valmista
-miestä. Sinähän pidät vaeltavasta ja liikkuvasta elämästä --"
-
-"Aivan niinkuin sinäkin, Hermofantos."
-
-"Mutta vaeltaminen on vetelehtimistä. Minä itse olen jo
-kahdennestakymmenennestä vuodestani ollut luopio. Minä olen Spartan
-mies, Narkissos. Poikana ja nuorukaisena sain kurini ja kasvatukseni
-Lakedaimonin karskissa ja ankarassa sotakoulussa. Karkasin koulusta
-vaeltaakseni ympäri. En tuntenut syntyneeni sotilaaksi. Minä olen
-kavaltanut kotivaltioltani voimani. Minä olen Spartalle velkaa
-elämän. Kun kerran olen vaeltanut tarpeekseni, palajan kotiin
-laskeakseni luuni isieni maahan. Mutta minä olen menettänyt isiltä
-perimäni maaosuuden. Olen Spartalle elämän velkaa; sitten saan sen
-takaisin. Tahdotko olla poikani, Narkissos?"
-
-Narkissos katsoi hämmästyneenä Hermofantosta.
-
-"Minähän en ole spartalainen", sanoi hän.
-
-"Mutta sinusta voi tulla", hymyili Hermofantos. "Sinulla on
-lakedaimonilaista verta suonissasi, arvelen. Hera tiesi, eikö sinun
-äitisi ole minun tyttäreni. Minä olen antanut sinulle nimen, anna
-nyt minun myös olla isäsi sijassa. Ehkäpä tahdot olla minun poikani.
-Silloin kiinnittäisin uudelleen siteet isäini kaupunkiin. Minulla
-oli maata Lakedaimonissa. Kaksikymmentä heloottia viljeli sitä
-minulle. Se tulee omakseni, jos hankin itselleni ja Spartalle pojan.
-Lähde mukaani, niin minä hankin sen sinulle perinnöksi. Lähde sinä
-kahdenkymmenen vuoden iälläsi siitä, mihin minä keskeytin. Täytä se
-kansalaisvelvollisuus, jonka minä laiminlöin. Tämä, Narkissos, olisi
-oikea vihkimys elämän ihmeelliseen salaisuuteen, jos koettaisit
-kantaa sitä haarniskaa, johon Lakedaimon pukee poikansa."
-
-Narkissos kuunteli pää kumarassa ja vaipui mietteisiinsä. Hermofantos
-oli jo pitkän aikaa ollut vaiti; mutta kun Narkissos vihdoin nosti
-katseensa ja tapasi toverinsa suuret säteilevät silmät, vastasi
-hän laskemalla kätensä hänen käteensä. Hermofantos painoi hänet
-sydämellensä.
-
-Kumma lämpö virtasi läpi Narkissoksen olemuksen, hän painautui
-vanhusta vastaan ja Hermofantos pusersi molemmat kätensä hänen päänsä
-ympäri ja painoi suudelman hänen kiharalle tukallensa.
-
-"Nouse ja käykäämme vielä kerta Hadeksen asunnoissa."
-
-He olivat jälleen luolassa salaperäisen pimeyden kuilun edessä.
-Mutta nyt ei Narkissos enää tuntenut sieltä tulevaa ruumiinhajua.
-Hänen päänsä lepäsi vasten Hermofantoksen olkapäätä, ja hän hengitti
-nauttien tuon auringon karaiseman ruumiin tervettä säteilyä, joka
-tuoksui niinkuin ajuruoho tuulen raikkautta.
-
-Hermofantos katseli kallionhalkeamaan ja lausui hitaasti syvään
-hengittäen:
-
-"Isä Hades, minulla ei ole hunaja- eikä maitouhria sinulle tuotavana.
-Oi sinä, joka kerran oikeudellasi otat haltuusi meidät, jotka
-edessäsi seisomme, kuule lupaus, jonka sinulle teemme. Ei tule iltaa,
-jolloin en odottaisi, että sinä unessa tulet ja kutsut minua, eikä
-aamua, jona en itselleni sanoisi: tänään näen viimeistä kertaa päivän
-valkeuden ja ennen iltaa olen varjo kaikkien niiden joukossa, jotka
-ennen minua ovat luoksesi tulleet. En koskaan ole kieltänyt velkaani
-sinulta. En koskaan ole tahtonut piileskellä kuolemaa. Olen etsinyt
-vaaraa sekä skyyttien että persialaisten keskeltä. Katso, tässä minun
-vasemmassa kädessäni on kolme kangistunutta sormea, joita sinä kerran
-olet koskettanut -- minä vedin saakilaista jousta, niin että jänne
-katkesi, ja oman käteni hermojänne katkesi samalla kertaa. Ojennan
-sinulle pelotta oikean käteni enkä kammo astua sinun valtaistuimesi
-eteen, vaikkapa ikuinen kylmyys sieltä huokuukin jäistä kammoansa.
-Viittaa valtikallasi, kutsu, niin tulen. Mutta tähän nuorukaiseen,
-jolle olen antanut nimen, minä sidon elämäni langan. Anna hänellekin
-vahvistava oppisi, että hän ei pelkäisi. Minä vihin hänet Hellaan
-maan huomaan. Minä vihin hänet karkaisemaan sieluansa ja ruumistansa
-ja vihaamaan vain yhtä -- sitä, joka idästä tulee, ja joka ei edes
-_sinun_ pyhyyttäsi pyhänä pidä. Onnellisesti on Hellas torjunut hänen
-ensimmäisen hyökkäyksensä. Mutta rauhaamme kuulemme, kuinka hän
-varustelee ja hautoo kostoa. Jos hän joskus pääsee Eleusiin seutuun,
-niin hän täyttää sinun kuilusi kallionlohkareilla ja koettaa kivittää
-maanalaista valtakuntaasi. Mutta se Hellas, joka on ollut, on maailma
-jalkaimme alla, ja vainajat vahvistavat perustuksen, jolla me
-seisomme. Persialaisten jalkain alla se on tuntuva pettävältä. Sinun
-valtaistuimesi edessä, Hades, kaikuu rukoukseni ja tervehdykseni
-menneille polville. Myös Narkissos tervehtii sinun kauttasi edellänsä
-menneitä ja lupaa tulla heidän luoksensa, sellaisena että rohkenee
-katsoa heitä silmiin, koska ei ole pettänyt sitä maata ja sitä
-taivasta, jonka he hänelle perinnöksi jättivät. Hengitä vain hänen
-kasvoihinsa, sillä sinun henkäyksesi vahvistaa, ja hän kulkee joka
-päivä kuolema silmäinsä edessä hymyillen, kun _sinun_ tulesi on hänen
-poskensa karaissut. Suo minun ja hänen silmäinsä avautua näkemään
-iäisyyden salaisuuksia, jollet ennen, niin ainakin sillä hetkellä,
-jolloin meidät kutsut. Nikarete, tyttäreni, näe pimeydessäsi poikasi
-kirkas valkeus, hänen, joka vielä elävien mailla kulkee. Eufranor,
-ystäväni, katso, minä otan sinulta Narkissoksen, ainoan poikasi,
-ja lupaan vastata sinulle hänestä. Voi hyvin Hadeksen majoissa! Me
-yhdymme, yhdymme, yhdymme."
-
-
-
-
-XVII.
-
-Spartalaiset häät.
-
-
-Narkissos kulki Hermofantoksen mukana Spartaan ja tuli hänen
-pojakseen, ja hänelle luovutettiin hänen perintömaansa, niin että
-helootit sitä hänelle viljelivät. Senjälkeen vanhus jälleen lähti
-vaellukselleen.
-
-Narkissos otettiin syssitioihin. Mutta se kulta, mikä hänellä
-vuosikausia oli ollut tallessansa, piti hänen jättää valtion
-rahastoon. Ei yksikään Spartan mies saanut omistaa hopeaa tahi kultaa
--- vain rautarahoilla piti hänen maksaa elämänsä tarpeet. Hänen
-tukkansa leikattiin eikä enää senjälkeen saanut kasvaa pitkäksi.
-Karkea, värjäämättömästä villasta tehty ihokas jätti käsivarret ja
-jalat aivan alastomiksi. Sateessa ja myrskyssä ja auringon helteessä
-oli hänen käyttäminen vain sitä.
-
-Poikakasvatusta, joka tapahtui ruoskan ja kaikenkaltaisen
-karaisemisen voimalla, hän ei ollut saanut. Mutta elämä itse oli
-antanut hänelle sitä vastaavan opin eikä hän ollut koskaan pelännyt
-mitään työtä tahi minkäänlaista ruumiillista ponnistusta.
-
-Telttatoveruus antoi hänelle ainoan jokapäiväisen seuran. Ikäistensä
-kanssa hän harjoitti itsensä elämään pienessä tarkasti rajoitetussa
-piirissä, joka kaikessa noudatti melkein kuin säännönmukaista tahtia,
-heräsi yht'aikaa, söi yht'aikaa, marssi yhdessä, suoritti paininsa ja
-tappelunsa keskuudessansa ja samalla kellonlyönnillä vaipui levolle
-kivikoville makuusijoillensa karkeitten raakavillaisten peitteiden
-alle.
-
-Silloin tällöin veljespiirit liittyivät yhteen ja panivat toimeen
-suuren metsästyksen vuorilla. He ajoivat villisiat liikkeelle yhdessä
-järjestyneinä pitkiin ketjuihin, joiden edestä ei mikään elävä
-voinut päästä pakoon. Kaikki tapahtui tarkkojen, loukkaamattomien
-sääntöjen mukaan. Riistan tappoi vuorollansa kukin metsästäjistä,
-ja asianomaisen piti kuolemaa halveksuen ja nopeaneuvoisena asettua
-suojattomana villikarjun hammasten ja karhun käpäläin eteen.
-Karhu oli sen lisäksi kaadettava sylipainissa ilman aseita. Kun
-Narkissos löi painia karhun kanssa, niin hänen voimansa kasvoivat
-jättiläismäisiksi. Karhu oli Artemiin pyhä eläin, ja hän hyökkäsi
-sitä vastaan niinkuin olisi ollut kaadettava perivihollinen.
-
-Joka päivä hän joukkueensa kanssa lähti liikkeelle auringon noustessa
-pitämään harjoituksia avoimella kentällä, Eurotas-joen kaltailla tahi
-terävähuippuisen Taygetos-vuoren alla. Raskas haarniska yllänsä he
-juoksivat yksinäisen huilun terävää poljentoa seuraten, tahdikkaasti,
-niinkuin siinä olisi ollut yksi ainoa tuhatjalkainen ruumis, joka
-kumisten kulki maata. Raskaat tammikeihäät pidettiin tanassa tarkassa
-tasapinta-asennossa, ja heitot kävivät kuin koneella, joka heitti
-yhtenäisen piikkirivin suhahtaen ilmaan. Kilvet koottiin niinkuin
-levyt yhteen ainoaan juoksevaan nuoraan. Täysissä aseissa he
-hyppelivät yli kuilujen ja purojen ja juoksivat huulet lujasti yhteen
-puristettuina, niin että ilma sihisten kulki läpi auki jännittyvien
-sierainten.
-
-Kun puolipäivän aikaan ruumiit höyrysivät uupumuksesta, marssittiin
-Eurotas-joelle. Aseet ja hikinen villaihokas heitettiin pois ja
-nuoret ruumiit syöksyivät kilvalla virtaan, joka kohisten vyörytteli
-vuorenhuipuilta tulevaa jäistä vettänsä. Lämmin vesi ja öljy oli
-kielletty. Kylmän karkaisemina he palasivat syssitiakasarmiin
-istuutumaan höyläämättömille raheille ja syömään yksinkertaista ja
-höyryävää verilientänsä.
-
-Toisin ajoin pidettiin harjoituksia ja kilpataisteluja
-harjoituskentällä tahi harrastettiin soitantoa. Narkissos oppi
-puhaltamaan huiluja kovassa doorilaisessa sävellajissa ja
-kuparirummulla antamaan tahdin kaikille joukkueen järjestetyille
-liikkeille. Ne oli ymmärrettävä ilmankin komentosanoja yksin rummun
-erilaisista lyöntiryöpyistä tahi huilun hitaista tahi nopeista
-juoksutuksista. Ylipäällikön käskyt annettiin salpinks-merkeillä,
-jotka kiirivät yli kaikkien muitten äänten. Yhteislauluakin
-harrastettiin, ja hän oppi Tyrtaioksen vanhat sotalaulut, jotka
-painuivat vereen niinkuin itse sydämen tahdinlyönnit.
-
-Naisia hän ei mielellään ajatellut. Artemis-vala kalvoi hänen
-sieluansa niinkuin jäyhä suru, kytevä kipu, jota hän ei tahtonut
-ajatella. Joskus sattumalta marssittiin ohi nuoren tyttöparven, jotka
-samoin olivat harjoituksissa taivasalla ja juoksivat kilpaa. Nikarete
-oli ehkä vielä niiden joukossa, mutta valtion olot vapauttivat hänet
-käymästä niissä kaupungin osissa, joissa naiset oleskelivat. Siihen
-asti, jolloin täyttäisi kolmekymmentä vuotta, piti hänen elää yksin
-miesten joukossa; vasta kolmikymmenvuotiaat viettivät perhe-elämää
-vaimon seurassa ja lasten, joista pojat seitsenvuotiaina otettiin
-kasarmeihin kasvatettaviksi.
-
-Narkissos oli kahdenkymmenenkahden vuoden ikäinen, kun sai määräyksen
-käydä tapaamaan yhtä eforeista, joka lähetti hänet toisen kuninkaan,
-äsken valitun Leonidaan, Anaksandrideen pojan luokse.
-
-Kun Narkissos näki hänet, muisti hän hänet Olympian kuutamoyöstä.
-Hänen kasvonsa olivat kuparinruskeat, ohut musta tukka ja parta
-ympäröivät hänen kasvojansa niinkuin kypärä. Leonidaan ilmeistä ei
-näkynyt vähintäkään merkkiä siitä, että hän olisi tuntenut tulijan,
-vaan hän lausui vain:
-
-"Narkissos, Hermofantoksen poika, ikäsi tuottaa, sinulle nyt miehen
-velvollisuudet."
-
-"Laiminlyönkö niitä?" kysyi Narkissos.
-
-Leonidas katsoi häntä rauhallisesti ja sanoi:
-
-"Tulet siis huomenna."
-
-"Mihin?" kysyi Narkissos.
-
-"Neljä mieskuntoista orpoa tyttöä juoksee kilpaa. Yhdestä niistä
-tulee vaimosi."
-
-Narkissoksen kasvot peitti hehkuva puna, ja hän vaikeni.
-
-"Oletko ymmärtänyt?" kysyi kuningas Leonidas.
-
-"Eikö laki anna aikaa?" sanoi hän vihdoin. "Minä en ensinkään
-tarvitse vaimoa."
-
-"Mutta vaimo tarvitsee sinua."
-
-"Minulla ei ole mitään tunnetta naisia kohtaan."
-
-"Mutta sinä olet mies. Ja Sparta tarvitsee uutta polvea. Etkö ole
-vanhimpia teltassasi?"
-
-"Olen."
-
-"Tottele siis tahi saat rangaistuksesi", sanoi Leonidas ja löi
-keveästi rystysellänsä häntä otsaan.
-
-"Minä tottelen", sanoi Narkissos ja nyökkäsi.
-
-"Muista, Sparta velvoittaa sinua. Sinä juokset niin kiivaasti kuin
-voit. Ja Artemis antaa sinulle sen, jonka juoksussa saavutat."
-
-... Sinä iltana Narkissos tunsi itsensä perin väsyneeksi ja meni
-maata auringon laskiessa. Mutta hän makasi kovalla vuoteellansa eikä
-saanut unta. Vanha kuva väikkyi hänen mielessänsä. Hän näki vyön
-kiertyvän auki, hän näki kirjaimissa sen lupauksen, jonka hänen
-huulensa olivat antaneet Artemiille. Huomenna hän sen rikkoisi,
-ja hän itse oli viaton. Hän tuntisi itsensä vapaaksi pakolla
-antamastansa valasta. Mutta rankaisiko jumalatar häntä siitä?
-Kostaisiko hän hänelle niinkuin valanrikkojalle? Mitä tapahtuisi.
-Hänen oli vain toteltava. Jumalain asiapa lienee ollut tutkia niitä
-valoja, jotka häntä pakottivat. Pahimmin hän rikkoi Afroditea
-vastaan. Mitä merkitsivät hänelle naiset? Hän ei edes tuntenut sitä
-veren viettiä, joka saa oriin temmeltämään, kun se viedään tamman
-luokse. Ja kuitenkin oli hänen tehtävänsä yhteiskunnassa vain oriin,
-joka oli päässyt siihen ikään, jolloin sen kokoama voima käytetään
-täyttämään luonnon käskyä. Hänen oli kilpajuoksussa saavutettava
-itsellensä morsian ja otettava se, jonka kohtalo asetti juoksemaan
-hänen rinnallensa.
-
-Seuraavana päivänä hän ei lähtenyt ulos kaupungista harjoituksiin
-eikä aseleikkiin. Kun hän kolmen toverinsa kanssa oli uinut
-Eurotaassa erikoisessa paikassansa ja nousi joesta, oli häntä varten
-uusi ja hienompi ihokas, sandaalit ja niissä purppuranväriset nauhat,
-ja poikain kaitsija ojensi hänelle sisymbrion-seppeleen. Neljä
-sulhasta aterioi erikseen, heille annettiin viikunoita, mitallinen
-sekoittamatonta viiniä ja hääkakkuja, sesamista leivottuja.
-
-Ääneti he istuivat leiripöydän ääressä ja katselivat toisiansa,
-viivyskellen, niinkuin olisi ero ollut edessä. Yksi heistä oli
-laskenut molemmat kätensä yhteenliitettyinä toisen olkapäälle.
-Kolmas hiveli lempeästi Narkissoksen paljasta, sileätä käsivartta
-ja kuiskasi: "Ystävä, minä pysyn aina samana. Sinä et unohda
-ystävyyttämme, ethän? Pysymmehän yhdessä? Pysymmehän yhdessä?"
-
-Ja Narkissos nyökkäsi kuin unessa.
-
-Eireni kävi heidät hakemassa ja vei heidät eräälle juoksuradalle,
-jolla he eivät koskaan ennen olleet käyneet. Se kulki pitkin kallion
-seinämää kapeana polkuna, ja kaukana edessäpäin sitä osoittivat
-muutamat keihäät, jotka oli pistetty maahan. Kiekonheiton matkan
-päässä heidän edellänsä seisoi jo neljä nuorta tyttöä, selin, niin
-että piirteitä ei voinut nähdä, lyhyissä hameissa, mutta punainen
-seppele hunnutetuissa päissä.
-
-Naiskaitsija seisoi heidän vieressänsä ja antoi heille lähtömerkin.
-Mutta kuningas Leonidas itse saapui paikalle juhlapuvussa ja järjesti
-nuo neljä nuorta miestä riviin. Sitten hän viittasi tyttöihin, jotka
-jo olivat ehtineet kauas edelle, ja sanoi:
-
-"Se teistä, joka juoksee nopeimmin ja kauimmaksi, nai sen tytön, joka
-on toisten edellä. Joka keihään kohdalla tuolla on luola leposijaksi.
-Se, joka tulee viimeksi, saa tyytyä viimeiseen. Juoskaa!"
-
-Hetkinen sen jälkeen he jo suhisten juoksivat kaukana polulla. Ei
-ollut enää aikaa ajattelemiseen, oli kuin olisi ajanut takaa otusta
--- karkaavaa hirveä, jota ei nuoli, ei keihäs, vaan yksin käsivarsien
-ote saattoi pysähdyttää.
-
-Narkissos juoksi niinkuin oli tottunut juoksemaan vanhojen
-kokemustensa mukaan ja koko sitkeää ja kestävää harkintaansa
-käyttäen. Että toiset olivat hetkisen matkan hänen edellänsä, sitä
-hän ei ajatellut. Välimatka tyttöjen ja miesten välillä ei näyttänyt
-lyhenevän. Näytti siltä, että morsiamet eivät antaisi itseään
-ollenkaan kiinni. Päivä paistoi heidän selkiinsä, ja seppeleet
-hohtivat kuin villit veripunaiset pilkut -- se oli päämäärä, jota
-kohden nuorukaiset kiitivät. Päämäärä, joka ei ollut kiinteä, vaan
-alati liikkui eteenpäin -- elävä, kiiruhtava, pakeneva päämäärä, jota
-hän ei koskaan ennen ollut tavoitellut. Sen nuolennopeus kiihoitti
-eteenpäin, sen loppumaton etumatka kannusti eteenpäin. Hän muisti
-kuvan pakenevan kilpikonnan jäljessä lentävästä nuolesta, joka
-eräänlaisen optillisen harhapäätelmän mukaan ei koskaan pakenevaa
-saavuttaisi, koska kilpikonna sinä aikana, jonka kuluessa nuoli
-kiitää niiden välisen matkan, joka kerta ehtii kulkea yhä uuden
-etumatkan. Ja tässä kilpailussa ei ollut nuoli kilpikonnan jäljessä,
-vaan nuoli nuolen. Ja ne olivat nuolia, jotka eivät olleet saaneet
-vauhtiansa vain kerta kaikkiaan jännitetyltä jouselta, vaan nuolia,
-joilla oli jänne itsessään ja joita ajoi sisäinen vaistonsa, vaisto
-paeta ja vaisto vangita.
-
-Kuinka kauan hän oli juossut, ei hän tietänyt. Mutta hän oli tullut
-lähelle kaukaisia keihäitä. Ja hänen kestävyytensä kesti kokeen. Hän
-voitti yhä, hän sivuutti toverinsa vähitellen ja kuuli näiden suusta
-raskaan, tukahdutetun huokauksen. Nyt hän oli etumaisena, ja nyt hän
-alkoi nähdä, että tytöt hänen edellänsä eivät olleet säilyttäneet
-etumatkaansa. Satanen askelta vielä, ja silloin hän saavuttaisi
-niistä jälkimmäisen. Hänen punainen seppeleensä oli irtaantunut ja
-laahasi kuin ketju hänen jäljessänsä. Hän livahti aivan tytön ohitse
-ja tunsi hänen hengityksensä kutkuttavan poskeansa, tytön samalla
-kallistuessa sivulle ja avatessa suunsa huutoon.
-
-Kohta senjälkeen hän saavutti toisen. Tämä ei huutanut, vaan painoi
-oikealla kädellänsä pientä paljasta oikeata rintaansa. Sitten kolmas.
-Hänen seppeleensä putosi. Mies kumartui maahan ja otti sen ylös.
-Hän _vei_ sen suullensa ja hengitti sen tuoksua. Se ei tullut vain
-kukista, vaan myöskin tukan voiteesta.
-
-Ihmismetsästys alkoi häntä huumata. Se ei ollut eläimen hajua, jota
-hänen laajenevat sieraimensa ahmivat. Se oli tytönveren tuoksua.
-Seppeleen väri kiihoitti. Ja edessäpäin tiellä makasi honka, jonka
-tuoksu oli sama kuin seppeleen, joka hänen kädessään heilui. Se antoi
-hänelle uutta tulta, hänen jalkansa koskettivat tytön jalan jälkiä
-niinkuin pieniä liekkejä, hänen teki mieli syöksyä häneen käsiksi
--- silloin tämä kallistihe syrjään, mutta sivumennen mies painoi
-hänen kosteaan päähänsä seppeleen ja tällä kertaa itse päästi pienen
-huudahduksen, rajun kuin haukan, joka iskee harhaan tavoittaessansa
-kyyhkystä.
-
-Sitten hän ei enää muita tyttöjä nähnyt. Hän juoksi ihmisettömässä
-paikassa. Mutta yht'äkkiä kajahti sotahuuto kolme askelta hänen
-edellänsä ja esille kallionkielen takaa lennähti tyttöjen etumainen
-ja viimeinen. Hän joutui ajamaan lintua, joka ei ollut enemmän kuin
-kahden käsivarren mitan päässä hänestä. Tuntui siltä, kuin olisi
-jokaisen hänen askelistansa pitänyt heittää hänet häneen käsiksi.
-Hänen sormensa hapuilivat ilmassa, tarttuaksensa ihokkaaseen,
-joka liehui ilmassa tytön takana. Hän näki hänen alastomuutensa
-hehkuvan lyhyen hameen alla, joka aina livahti hänen käsistänsä.
-Hän ei voinut erottaa, mihin tytön jalat sattuivat; niin nopeasti
-sandaalit livistivät pitkin kalliomaata. Mutta hän oli keskellä hänen
-tuoksuansa, ei ainoastaan hänen tukkansa, vaan hänen ruumiinsa. Ja
-ensi kertaa elämässään hän tunsi huimaavaa nautintoa tuntiessansa
-tuon raikkaan, auringonlämmön pusertaman hien hajun -- se oli
-sytyttävä henkäys uutta tuoksua, jota hän ei koskaan ollut tavannut
-palestralla eikä makuuteltassansa. Miehen vauhti ajoi tyttöä kuin
-ruoska, joka sai hien kihoilemaan läpi ohuen ihokkaan ja vanutti
-sen alas olkapäiltä, jotka pistivät esiin pyöreinä ja valkeina kuin
-suuret munat. Hän levitti suloista tuoksua niinkuin kukka. Ajo oli
-huimimmillaan. Pojan sormenpäät koskettivat tytön selkää, hänen
-varpaansa hipaisivat hänen kantapäitänsä, ja jokaisella kosketuksen
-välähdyksellä tyttö kiljahti, ei kivusta eikä pelosta, vaan uhmasta
-ja ilkkuen. Tuntui kuin olisi ajanut takaa tulenkekälettä, kuin
-leiskuvaa liekkiä. Ajon kiihko oli riivannut hänet. Salaa hän toivoi,
-että tämä ei koskaan loppuisi. Hän ruoski ja tyynnytteli samalla
-kertaa. Hänen teki mieli tarttua häneen ja nielaista, pusertaa hänet
-kuoliaaksi sylissään ja tuntea, että hän ei ollut muuta kuin hänen
-oman verensä huumaa.
-
-Vihdoin hän tarttui hänen selkäänsä niinkuin kynsillä. Silloin tyttö
-kirkaisten hypähti syrjään ja poika lensi suinpäin maahan ja iski
-kätensä verille. Kajahduttaen sotahuudon, raikuvan _alala!_ hän
-nousi ajamaan takaa. Tyttö vastasi kirkkaan _eleleu!_ Poika juoksi
-nyt kädet alhaalla eikä enää hapuillut häntä kiinni. He vaihtoivat
-sotahuutoja. Hengitys kulki sihisten hänen avoimesta suustansa. Hän
-juoksi niinkuin olisi aikonut pakahduttaa sydämensä ja haudata tytön
-sen pirstoihin. Hän päätti juosta, kunnes tyttö vaipuisi takaperin
-vasten hänen rintaansa ja vasta silloin hän kietoisi veriset
-kämmenensä hänen ympärillensä ja hukuttaisi hänet vereensä.
-
-Mutta yht'äkkiä tyttö käännähti ja törmäsi häntä vastaan, repäisi
-seppeleen tukastansa ja iski sillä häntä kasvoihin niinkuin
-ruoskalla. Hän suomi häntä hikensä tuoksulla. Pojan silmissä
-punoitti. Hän kietaisi käsivartensa ympäri hänen lanteittensa ja
-tunsi kuinka ne olivat liukkaan kuumat ja sileät. Hän sulki hänet
-painiotteeseen nostaaksensa hänet koholle, ja samalla hetkellä tyttö
-teki vastaotteen ja ponnisti hänen rinnastaan ja kaulastaan ja
-iski nyrkeillään vastoin kaikkia sääntöjä. Poika puhkesi nauruun,
-kumartui, kohautti hänet, puristi hänet vasten ruumistansa ja kantoi
-häntä sylissään; tyttö potki, kynsi ja käyttäytyi kuin villi,
-vastoin kaikkea taidetta. Hän ei ollut oppinut painia. Pojan huulet
-hymyilivät halveksuvasti. Hän musertaisi hänet, joisi sirpaleiksi
-jokaisen hänen siloisen ruumiinsa luun, nielaisisi hänet, joisi
-hänet, voittaisi hänet sisäisen olemuksensa pienimmällä jäntereellä
--- joka yht'äkkiä oli kohonnut niinkuin miekka tupestansa.
-
-Keihäs oli pystyssä aivan hänen edessänsä. Hän oli hullu, hän tahtoi
-jäähdyttää kostonhimonsa, ja hän kantoi kähisevän saaliinsa sisälle
-luolan pimeään, johon hän heittäytyi saalis sylissänsä. Hän vaipui
-tuoksuvaan heinäläjään -- hän tunsi Taygetoksen villien vuoriyrttien
-väkevän tuoksun. Hänen saaliinsa painautui häntä vasten -- hän
-syleili sitä kuin olisi se ollut yhtä hänen kanssansa -- hänen
-verensä tuli virtasi sisälle vieraaseen maailmaan -- hänen sydämensä
-ponnahti auki -- korkeat tuskan ja riemun huudot vastasivat niihin
-aaltoaviin sykähdyksiin, jotka pauhasivat läpi hänen olentonsa...
-
-       *       *       *       *       *
-
-... Narkissos heräsi sysimustassa yössä ja värisi vilusta ja tunsi
-kauhean janon polttavan kurkkuansa.
-
-Hän hapuili ympärillensä, mutta hänen kätensä tapasivat vain kuivia
-kahisevia heiniä. Hän hieroi silmiänsä, mutta ei nähnyt mitään. Hän
-ei muistanut mitään, mutta nukahti jälleen täydellisen herpautumisen
-vallassa.
-
-Aurinko oli korkealla taivaalla, kun hän ryömi ulos luolasta,
-väsyneenä ja joka jäsen uupumuksesta särkevänä. Hän tunsi omituista
-kyllääntymistä elämään. Oli kulunut pitkä, pitkä aika siitä, kun hän
-söi verilientä syssitioissa.
-
-Keihäässä riippui huntu ja pari sandaaleja. Niissä oli punaiset
-hihnat niinkuin hänelläkin. Hän otti ne käsiinsä ja katseli niitä.
-Kaksi kuperaa tytönjalkaa oli polttanut jälkensä niiden ohueen ja
-taipuisaan nahkaan. Niistä tuoksui aurinko. Hän ripusti ne takaisin
-keihääseen ja tunnusteli kaulaansa. Hän tunsi, että sen ympärille
-oli kierretty sileä nauha. Hän irroitti sen ja näki, että se oli
-vyö. Vapisevin käsin hän aukaisi sen ja luki: Minä arkadialainen
-Narkissos, Eufranorin poika, vannon kautta Artemiin pyhäkön...
-
-... Nikarete, kuiskasi hän ja muisti. Ryöstöhäiden huumauksessa ei
-hänen nimensä kertaakaan ollut johtunut hänen mieleensä. Kaikki oli
-ollut niinkuin riivauksen huumaa, raivotilaa. Hän ei ollut tuntenut
-häntä, sillä hän ei ollut voinut nähdä mitään tuntomerkkejä. Hänen
-ihonsa tuoksu oli hänelle uusi, hänen suudelmansa, jotka olivat
-raivoisia niinkuin ne puraisut, joilla hevoset toisiansa näykkivät,
-olivat hänelle tuntemattomia, hänen käsivartensa, hänen rintansa,
-hänen polvensa, hänen helmansa -- kaikki oli ollut uutta valloitusta.
-Nikarete! Kaksi muistoa: hänen juoksunsa Olympiassa, hänen auringossa
-alastomana välkkyvä olentonsa lähteen luona Artemiin lehdossa. Ja nyt
-se oli tapahtunut. Jumalattaren tahtoa oli ollut mahdoton välttää.
-Hän oli juossut kohtalonsa syliin. Hän oli ryöstänyt tuomionsa
-tietämättänsä.
-
-Raskain mielin ja apein miettein hän palasi takaisin lokokseensa ja
-haki telttatovereitansa. Vasta illansuussa palasivat naineet miehet.
-Ei sanallakaan kosketeltu häitä. Vain eräs heistä antoi hänelle
-kättä ja kuiskasi: "Onnea!" Narkissoksesta tuntui, kuin sana olisi
-yrittänyt hänet tukahduttaa.
-
-Nikaretea ei hän enää nähnyt. Hän ryhtyi uudelleen jokapäiväisiin
-harjoituksiinsa toisten kanssa. Hänellä oli painava uupumus
-voitettavana. Hänen teki mieli nukkua koskaan heräämättä. Hänellä
-oli vaimo. Nainen, joka häntä odotti. Hän huomasi, että toiset
-lähtivät salaa ulos keskellä sysimustaa yötä. He menivät naistensa
-luokse. Hän ei koskaan ollut tarkemmin ajatellut, mitä merkitsi
-tuollainen varhain lähteminen kasarmista. Nyt hän ymmärsi syyn
-siihen. Unettomana hän makasi ja kuunteli, kunnes kuuli heidän --
-aina erikseen -- palaavan takaisin aamuhetkellä ja hiljaa ojentuvan
-vuoteella. Mutta itse hän pysyi paikallansa. Hän ei tuntenut mitään
-halua hiipiä ulos etsimään sitä naista, jonka Artemis oli pakottanut
-hänet valloittamaan.
-
-Eräänä päivänä -- täydenkuun aikana -- käskettiin hänet taas
-kuninkaan luokse.
-
-"Narkissos", sanoi Leonidas, "Nikarete, Kleombrotoksen tytär, asuu
-maaosallasi sinun laillisena vaimonasi. Sinä et käy hänen luonansa.
-Sinä laiminlyöt velvollisuutesi."
-
-"Minkä velvollisuuden?" kysyi Narkissos.
-
-"Hankkia Spartalle lapsia."
-
-"Pitääkö minun taas juosta?" kysyi Narkissos.
-
-"Ei, avioliittosi on valmis."
-
-"Anna siis minun elää vaimoni kanssa ja tutustua häneen. En minä
-kissa ole, joka lähtee tyydyttämään kiimaansa yöhön."
-
-"Sinä olet sotilas", vastasi Leonidas ja katsoi häntä rauhallisesti.
-"Tuolla iälläsi et voi viettää perhe-elämää. Ajattele asiaa, malta
-mielesi. Ja tule luokseni ensi täydenkuun aikana."
-
-Narkissos tuli ja odotti rangaistusta. Leonidas löi häntä olkapäälle
-ja sanoi ystävällisesti:
-
-"Onneksesi, Narkissos, olet ajatellut ja täyttänyt velvollisuutesi."
-
-"En ole sitä tehnyt", vastasi Narkissos.
-
-"Olet kyllä, vaimosi on raskaana."
-
-Narkissos punastui ja katsoi häntä tiukasti.
-
-"Olenko nyt vapaa?" kysyi hän.
-
-Leonidas nauroi ja vastasi:
-
-"Peltoa ei kylvetä, ennenkuin sato on korjattu."
-
-Narkissos laski kuukaudet siihen satoon, jota hänen oli odottaminen.
-Niinkuin kaikkien Lakedaimonin sotilasten oli hänenkin huolenansa
-valppaasti pitää silmällä helootteja, ja hän kävi silloin tällöin
-maatilallansa katsastamassa maaorjiansa. Talonsa kynnyksen yli hän
-ei koskaan astunut. Hän näki Nikareten matkan päästä, kun hän istui
-talon ovella tahi sen edustalla plataanien juurella ja askarteli
-hiljaisissa naisellisissa toimissansa. Tytöstä oli tullut hänen
-kohtalonsa, jota hän ei tahtonut käydä katsomassa. Sisimmässänsä
-tunsi hän kummaa katkeruutta osaansa kohtaan -- sitä ei voinut
-välttää -- se kyllä vielä itsestänsä näyttäisi elonmerkkejä.
-
-Ja itse kuningas Leonidas hänelle eräänä päivänä ilmoitti:
-
-"Narkissos, vaimosi on synnyttänyt sinulle ja Spartalle kaksi
-poikalasta. Älä pelkää! On jo tutkittu, kelpaavatko ne elämään. Niitä
-ei hylätä."
-
-Salainen, käsittämätön ilo täytti Narkissoksen hänen kuullessaan
-tämän sanoman. Hänen elämästänsä oli puhjennut oksia. Hänellä oli
-elämisen oikeus, sillä hän oli täyttänyt suurimman velvollisuutensa.
-Hänellä oli oikeus kuolla, sillä hän oli korvannut Spartalle
-kaksinkerroin oman elämänsä. Hän ajatteli, että Hermofantos tulisi
-iloiseksi.
-
-Mutta Nikareten luokse hän ei mennyt. Hän uhrasi Artemiille vuonan
-ja kysyi joka viikko helooteiltaan omaistensa vointia. Kaksoiset
-kasvoivat kauniisti, niistä tuli suuria ja täysipainoisia. Ja
-eräänä päivänä hän kaukana talonsa varjossa näki äidin, joka istui
-auringonpaisteessa molemmat pienokaisensa kumpikin rinnallansa
-ja kumartui syvään heidän ylitsensä. Nikarete! Hän ajatteli omaa
-äitiänsä, joka ei koskaan ollut pitänyt häntä noin sylissänsä, vaan
-jonka oli pitänyt mennä Hadeksen majoihin hänet synnytettyänsä.
-Tuntui siltä, kuin olisi hän kuullut hänen itkevän omassa
-sydämessänsä.
-
-Mutta nytkään hän ei mennyt vaimonsa luokse. Mitä Artemis häneltä
-vielä vaatisi? Jos hänellä oli muitakin vaatimuksia, niin kyllä ne
-tulisivat hakemattakin. Ikävöikö hän puristaa poikiansa syliinsä?
-Ikävöiminen oli heikkoutta, hellyys teki veltoksi. Lakedaimonilaisen
-elämä oli itsensä karkaisemista. Kun nuo kaksi poikasta olisivat
-seitsenvuotiaat, ottaisi valtio ne, vaikkapa äidin sylistä, ja
-saattaisi ne saman kurin ja karkaisun alaiseksi kuin kaikki muut
-elinkuntoiset poikansa. Silloin kaikki tunteileminen ajettaisiin
-heistä ruoskalla. Miksi siis istuttaa heihin tunteellisuuden ituja ja
-heikkoutta?
-
-Narkissos pysyi kovana. Hän ei tahtonut olla pehmeä, ei taipua
-naisellisten voimien alle. Hän aavisti rangaistuksen uhkaavan
-päätänsä. Eräänä päivänä hänet jälleen kutsuttiin kuningas Leonidaan
-eteen, joka lausui:
-
-"Narkissos, Hermofantoksen poika, vaimosi ei ole valitellut sinun
-välinpitämättömyyttäsi. Mutta hän jättää jo nyt kaksi lastansa
-valtion huostaan ja jättää Lakedaimonin eikä aio enää palata.
-Hän tahtoo vieraassa pyhäkössä sovittaa jonkun rikkomuksensa,
-jota ei tahdo uskoa minulle. Koska Sparta on sinulle velkaa kaksi
-poikaa, ei valtio tahdo pakolla tyrkyttää sinulle sitä aviomiehen
-velvollisuutta, joka näyttää olevan sinulle vastenmielinen. Mutta
-rangaistukseksi valtio ottaa sinulta maaosuutesi ja pitää sen,
-kunnes ehkä tulevaisuudessa jompikumpi pojistasi jälleen osoittaa
-ansainneensa saada haltuunsa sen maaosuuden, jota heidän isänsä ei
-ansainnut."
-
-Narkissos vaikeni. Hän pakotti itsensä olemaan sanomatta jäähyväisiä.
-Hänhän ei ollut vapaaehtoisesti mitään siteitä solminut. Artemis
-oli pakottaen tuonut naisen hänen elämäänsä. Nyt nainen oli poissa.
-Mitäpä oli hänellä hänelle sanomista? Nikarete, jää hyvästi! --
-Hänhän ei koskaan ollut hänelle toivottanut hyvää päivää.
-
-Vain poikia hän kävi katsomassa, mutta isäksi hän ei itseänsä
-ilmaissut. Hän vain iloitsi nähdessänsä heidän pienten kiinteäin
-ruumiittensa voimistuvan ja ihmetellen hän keksi pieniä yhdennäköisiä
-piirteitä -- muutamia, jotka muistuttivat häntä itseään, toisia,
-jotka voi katsoa johtuvan Eufranorista, vieläpä Hermofantoksesta
--- sen mikä oli aivan vierasta, hän ajatuksissaan luki kuuluvaksi
-kahteen Nikareteen, jotka kumpikin tavallansa olivat hänelle yhtä
-tuntemattomat.
-
-Vuodet läpeensä hän taistellen eli edelleen ja oppi sen lujuuden,
-jota ei mikään murtanut ja joka spartalaisen miehen mielestä oli
-kaiken olemisen päämäärä. Hän saattoi nukkua paljaan taivaan alla
-vaikkapa rankkasateessa, sieti kastua ja kylmettyä läpi, paistua
-päivän helteessä ja kuumetuulen kuivuudessa. Hänen rintansa kehittyi
-kestäväksi niinkuin Taygetoksen villikarhun kylki. Hän saattoi
-nukkua varustuksissansa, paastota päivittäin ja sammuttaa janonsa
-limakuopista. Hänen katseensa oli terävä kuin kotkan, joka yli
-kaupungin nousi kohden ympärillä olevia jylhiä vuoria. Hänen jalkansa
-askel oli varma niinkuin kauriin, joka ei koskaan hyppää harhaan.
-
-Kolmannellakymmenennellä ikävuodella oli hänen kasvatuksensa lopussa.
-Ja juuri silloin tuli persialais-aalto vyöryen idästä.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-Persepolis.
-
-
-Oli yö Persepoliissa.
-
-Ahura-mazdan tähtipuku säteili ylitse tasangon, jossa palatsit
-kohosivat yössä penger penkereeltä. Portaat nousivat ylöspäin,
-yhtyivät ja lähtivät jälleen eteenpäin. Tuuli lakaisi näkymättömiä
-sotajoukkojaan pitkin astimia. Kansakunnat, portaiden seiniin
-hakatut, toivat astin astimelta nousten lahjoja kuningasten
-kuninkaalle.
-
-Ardekanin kylmältä lumihuipulta puhalteli jäinen tuuli alas yli
-marmorimuurien, jotka olivat kiiltäviksi hiotut kuin peili. Yön
-varjot kulkivat niiden yli. Porttiaukkojen valtavat härät laskivat
-sorkkansa raskaasti kiviseen kamaraan ja tuijottivat raivoisin
-piirtein veistetyillä silmillään ulos tähtipimeään.
-
-Talven pahat henget eivät vielä olleet paenneet. Kuivuus viipyi
-vielä vuorenrinteillä hioen kynsiänsä, joiden alla kaikki lakastui.
-Mutta Tistria, koirantähti, välähteli lupaavana uhaten kadon
-laihaa kummitusta, joka vielä raivoten kulki yli maan. Pahat
-tuulenpuuskat kierittelivät hiekkaa läpi erämaan tasoittaen tiet ja
-polut. Neiris-järveltä loiskahteli vaahtoharjaisia laineita, jotka
-pärskyivät tasangon reunaan niinkuin järven ahnaiden Ahrimanin
-luomien kalojen sylkäisyt. Käärmeet makasivat kääriytyneinä kylmästä
-kahiseviin keriinsä pimeiden onkaloiden kätköissä. Mutta pyhän tulen
-loiste vilkahteli läpi kattojen, jotka päivisin olivat suljetut,
-jotta ei aurinko siihen koskisi. Ahriman lepäsi painaen vuoria, jotka
-huokuivat hyistä ilmaansa yli Persepoliin, vartioiden yötä, joka
-kului äärettömän hitaasti eikä tahtonut väistyä tieltä. Sakaalit
-ja sudet, jotka ulvoen kulkivat saalista etsien, olivat hänen
-pahoja ajatuksiansa, kaikkialla väijyskeleviä. Itse suurkuninkaan
-paratiisissa korkeiden muurien takana piileskeli yökylmä niinkuin
-ahnas peto, joka koetti tappaa palmut puremalla niiden maassa
-kierteleviä juuria. Ja puiston leijonat ja pantterit kiljahtelivat
-unissaan kuin peläten vihollista, jonka silmät tuijottivat niiden
-luoliin.
-
-Oli keskiyö. Ja Ahrimanin ulvonta kuului ulkoa. Hänen henkensä
-huokui valtavan korkeissa pylvässaleissa, jotka kiersivät Dareioksen
-palatsia. Polvillaan olevat härät ja yksisarviaiset, jotka
-kannattivat kattoa, seisoivat sarvet kohden pimeyttä, uhmaten sitä.
-Suurkuningas Xerxes tuli haaremistansa. Soihdunkantajia kulki hänen
-edellänsä siirtäen syrjään toisen suuren esiripun toisensa jälkeen.
-Ne lepattelivat tuulessa. Soihtujen liekki valaisi täplittäin paksuja
-mattoja, joissa oranssinkeltaisia kukkakiehkuroita ja punaisia
-palmuviuhkoja hehkui pohjan syvässä safiirisinessä.
-
-Suurkuningas oli pitkä ja hyvinvoivan näköinen, ja hänen pukunansa
-oli ihomyötäinen meedialainen vaate, jota reunusti kultalanka ja
-jossa jalokivien tähdet kimaltelivat. Ilmanveto puistatti häntä,
-kun hän hetkeksi pysähtyi porttipylvästön siivekästen leijonain
-väliin katsoen tähtiyöhön. Siinä hän näytti niin pieneltä, että
-nuo jättiläiseläimet yhdellä ainoalla jalallansa olisivat voineet
-musertaa hänet. Hänen päänsä oli paljas. Kiiltävän mustain kiharain
-laineet sekaantuivat käherään pikimustaan partaan. Hän pyyhkäisi
-otsaansa ja räpytteli silmiänsä, niin että valkuainen loisti. Sitten
-hän kääntyi ja astui sisään. Pitkin seinien sileäksi hiottuja
-marmoripintoja liukui hänen peilikuvansa kuin keltainen varjo.
-Viuhkankantajat hänen kintereillään olivat kuin kääpiöitä. Vaikka
-oli yö, pitivät he viuhkoja pitkien tankojen päässä korkealla hänen
-päänsä päällä, niinkuin pientä juhlakatosta.
-
-Tasaiset tohvelinpohjat kopsahtelivat keveästi kiiltävillä
-lattiakuvioilla. Esirippu toisensa perään nousi kuin näkymätönten
-kätten siirtämänä, kunnes hän oli makuuhuoneessaan. Se oli korkea,
-niin että soihdunvalossa tuskin saattoi erottaa neljän mastopuun
-korkuisen pylvään päällä kaartuvaa telttakatosta. Huonetta valaisi
-kaksi pronssista kypressiä, joiden oksat olivat täynnä pieniä
-käpysiä. Jokainen käpy oli lamppu -- sydän paloi kävyn kärjessä.
-Kuninkaallinen vuode oli keskellä huonetta seitsenaskelisten
-porrasten yläpäässä. Alimmalla astimella istuivat henkivartijat
-neliössä, jalat ristissä ja tuijottivat kuin patsaat kohden salin
-neljää esirippua. Leposijan jalkopäässä oli kuninkaan kotipyhättö,
-pyhän tulen paikka. Nelikulmaisella alabasterikivellä siro,
-pikarinmuotoinen metallimaljakko reunaa myöten täynnä tuhkaa,
-hiljaa tummana hehkuen palavaa. Kaksi pappia valvoi liekkiä. Toinen
-piti kohenninta, toisella oli kaksi lusikkaa, joilla hän sirotteli
-suitsutusjauhoja tuleen. Kummallakin oli käsineet ja suulle sidottuna
-valkea vaate, jotta eivät heidän kätensä eikä heidän hengityksensä
-saastuttaisi tulta. Kolmas tietäjä toi tulelle ruokaa -- santelia,
-aloeta, bentsoe- ja granaattipuuta.
-
-Suurkuningas nousi verkalleen vuoteellensa. Henkivartijat
-heittäytyivät alas astimelle hänen eteensä; hän astui heidän
-selillensä kiinnittämättä siihen huomiota. Niin hän meni pyhän tulen
-ääreen ja katsoi punertavaan hehkuun, kuunnellen ulkona puhaltavaa
-jäätuulta. Sieltä hänen ajatuksensa siirtyi paratiisiin, jossa
-kahisevat hopeapoppelit humisivat, maagien kuunnellessa tätä suhinaa
-kuin oraakkelinpuhetta, joka heidän piti selittää.
-
-Xerxes tuli haaremistaan. Joka yö hän oli siellä. Yö oli naisten.
-Hän ei ollut käynyt tervehtimässä vaimoansa Amestrista tahi
-ketään suosikkivaimoistansa, vaan lännestä tuotuja myysialaisia
-ja lyykialaisia tyttöjä, ryöstösaaliita Efesosta ja Miletosta --
-kreikkalaisia valloituksia, jotka olivat oppineet hänen kieltänsä
-vasta niinkuin papukaijat, mutta joille kokonainen vuosi oli
-opetettu hänen palveluksensa salaisuuksia. Kaksitoistavuotiaita
-tyttöjä, joiden jäsenet olivat sileät kuin plataanin kuori, rinnat
-tuskin huomattavat, tukka punainen kuin itse pyhä tuli ja silmät
-kuin kuurakasteiset kukat. Hän oli tunnustellut niitä kaikkia ja
-tutkinut niiden tuoksuja. Vain yksi niistä oli lähimaille saanut sen
-erikoisen suloisen tuoksun, jota hän tarvitsi voidaksensa nauttia.
-Se ei ollut keinotekoista tuoksua, jolla kuka tahansa saatettiin
-öljytä ja maustaa kuin hilloksi. Siihen tarvittiin iho, harvinainen
-kuin aloen kukka, ja henki sellainen, joka itsessään oli kuin uusi
-yrtti, tuon tuoksuvan kokonaisuuden kiihoittava aines. Ei riittänyt,
-että iho oli kuin upotettu tuohon suloiseen tuoksuun, sitä piti itse
-hänen olemuksestansa säteillä ja tuntua jokaisesta vaatekappaleesta,
-joka hänellä oli ollut. Xerxes oli tutkien vainunnut hänet niistä
-vaatteista, joissa hän oli tanssinut itsensä hikiseksi. Kiukun ryppy
-kuninkaallisten kulmainsa välissä hän nyt muisti pettymystänsä,
-kun hän häneen itseensä taittuessaan oli huomannut, että hän oli
-kylmä kuin ruumis. Hän seisoi käännellen käsissänsä suurta harmaata
-kalkedonkivistä sinettirullaa, jota hän oli kiertänyt hänen
-selkänsä ja rintansa ympäri saadaksensa hänet lämpenemään. Hän ei
-ollut huutanut eikä valittanut, vaikka kivi oli painanut kuninkaan
-kuvan, palmun ja nuolenpääkirjoituksen hänen ihoonsa aivan kuin
-eläimenvuotaan.
-
-Hän tunnusteli tuoksua sormistaan. Mutta se oli haihtunut. Silloin
-hän piti kumpaakin kättänsä tulimaljakon loisteessa ja tunsi
-väreilevän lämmön virtaavan niiden läpi. Sitten hän vei oikean
-kätensä sormet läpi liekin, pyyhkäisi kulmiansa ja kosketti
-huuliansa. Ja vielä kerran sitä tulessa käyttäen hän puhdisti
-ruumiinsa pyhimmän osan.
-
-Väsyneenä ja unisena pudotti hän pois ihomyötäisen pukunsa. Kaksi
-palvelijaa irroitti polvistuen tohvelit hänen jaloistansa. Korkea
-vuode painui hänen allansa, niinkuin hän olisi heittäytynyt
-silkkiseen ja untuvaiseen mereen. Uni virtasi hänen jäseniinsä ja
-kaikki hiljeni. Vain suitsutusjyväset räiskivät hiilillä. Ja humina
-kulki yli tasangon. Oli niinkuin lintujen siipisulat olisivat
-rapisten kulkeneet yli palatsin puukaton.
-
-Suurkuningas kuorsasi. Koko valtakunnassa oli vain suurkuninkaalla
-pyhä kuorsaus. Kaikkien muiden kuorsaus oli paha ääni, jonka syynä
-pidettiin riivaajaista.
-
-Mutta Xerxes oli unelmiensa puutarhassa. Hänen päänalusensa vieressä
-kasvoi kultainen plataani ja viiniköynnös, jonka kultaisella rungolla
-oli smaragdirypäleitä ja kypsiä terttuja intialaisia karfunkkeleita.
-Rikas Pythios Bityniasta oli antanut saamolaisen Theodoroksen
-valmistaa tuon kallisarvoisen taideteoksen ja lähettänyt sen lahjana
-hänen isällensä Dareiokselle.
-
-Tämäkö viiniköynnös hänelle levottomia unia tuotti? Kypressien
-käpylamput olivat sammumaisillaan. Tietäjät valvoivat torkahdellen,
-nyökkäillen paitansa tahdissa liekkien leimahtelun kanssa. Mutta
-viiniköynnöksen karfunkkelitertut hehkuivat ikäänkuin sisäistä tulta.
-
-Xerxes makasi tuijottaen suurin, avoimin silmin tätä viiniköynnöstä.
-Ja yht'äkkiä alkoi hänen vanha sisäinen tuskansa kalvaa. Hän muisti
-haikean mielensä, joka hänellä päivillä oli, hiljaa jäytävän vihan,
-polttavan kostonjanon loukkauksen, joka kirveli avonaisessa haavassa,
-suuren isänsä jättämän, mutta nostamattoman perinnön; hänen sanansa
-kiihoittivat häntä kuin tulinen nuolenpääkirjoitus hänen sielussaan:
-"Minä olen Darajavaus, suurkuningas, kuningasten kuningas, näiden
-lukemattomaan maitten kuningas, Visthaspan poika, Hachamanin
-jälkeläinen, ja tämä Parsan maa, jonka Ahura-mazda, ainoa jumala,
-minulle antoi, joka on ihana, rikas hevosista ja väkeä täynnä, ei
-pelkää mitään vihollista. Älköön yksikään vainolainen tulko tähän
-maahan, älköön kato, älköön valhe. Tätä maata suojelkoon Ahura-mazda,
-ainoa jumala, vihollisten sotajoukkoja vastaan, katoa ja valhetta
-vastaan. Sillä kun parsakansaa suojellaan, silloin onnetar, joka
-tuhoaa ilkeän riidan, tulee tämän huoneen valtiattareksi."
-
-Ja suurkuninkaan närkästyneessä sielussa leimahti äkkiä liekkiin
-viha kaukana lännessäpäin olevaa kansaa vastaan -- heimoa, jolla oli
-ruma kieli ja petollinen puhe: kansaa, joka palvelee lukemattomia
-epäjumalia ja sulkee ne temppeleihin ja pystyttää niille kuvia --
-Ahrimanin sikiöitä, jotka ovat petoksella taistelleet parsa-kansaa
-vastaan ja virittäneet ansoja isäni sotajoukoille ja houkutelleet
-hänen laivansa ulos salakavalalle merelle, jossa syvyyden pahat
-virrat kulkevat ja tuhoisa myrkkytuuli puhaltelee. Ahura-mazdan
-valittu väki, puhdas, hyvä, joka rakastaa puhtautta ja valoa,
-lepää voitettuna ja puhdistamatonna kirotulla maalla. Ja Ahrimanin
-kansoista pöyhkein, jota ateenalaisiksi nimitetään, on yhä
-kurittamatta ja uhmaa kuningasten kuningasta ja pilkkaa kostamatta
-Aasian rantoja ja aamuruskon maita. On hyvä, että helleenien kaunis,
-mutta pettävä lahja herättää minut valoon ja kostoni muistoon.
-
-Ja Xerxes tarttui pitkään ruoskaansa ja löi portaisiin, niin että
-henkivartijat hypähtivät ylös saattamaan suurkuningasta kylpyyn.
-Maagit sulkivat pyhän tulen koteloon ja kantoivat sen siihen
-sysipimeään huoneeseen, missä sitä päivillä säilytettiin, jotta ei
-aurinko tappaisi sen loistoa. Esirippu toisensa jälkeen vedettiin
-syrjään, ja aurinko tulvahti kuumina virtoina läpi salien.
-
-Kuumien, hyvältätuoksuvien vesien viihdytellessä suurkuninkaan
-kostonjanoista verta kuuli hän hevosenkenkäin kopisevan
-marmoriportailla ulkona. Sanantuoja toisensa jälkeen ratsasti ylös
-matalia porrasastimia ja pyysi saada puhutella suurkuninkaan "silmiä"
-ja "korvia". Satoja parasangeja, hevosen selästä hevosen selkään,
-juoksua, kiirehtien, lepäämättä tahi yöllä, lentäen kuin kurjet --
-Sardeesta Babyloniin, Ekbatanaan, Susaan -- sanantuojia valtakunnan
-kaikilta satraapeilta, kertomuksia kansojen varustamisesta,
-laivainvarustuksista kaikilla Aasian ja Afrikan rannikoilla, pauhua,
-joka kiiri sieltä, missä valtavaa sotavoimien kahletta vuosien työllä
-taottiin kytkemään pientä hullua kansaa, joka oli kuritettava.
-
-Xerxes nousi kylvystä korskuen kuin orhi, joka teutaroi päästäksensä
-päivänvaloon piehtaroimaan. Hän antoi käskyn, että kaikkien
-sanansaattajain oli kokoonnuttava uuteen palatsiin hänen puheillensa.
-
-Hän istuutui puettavaksi. Palvelijat öljysivät ja kähersivät hänen
-tukkansa. Toiset sitoivat hohtavanpunaiset housut hänen reisiensä ja
-säärtensä ympärille, jotka olivat tukevat ja kiinteät kuin pylväät.
-He ripustivat jalokivistä painavia kultakoristeita hänen korviinsa.
-He pukivat hänen yllensä meripurppuranvärisen ihokkaan, jonka leveä,
-valkea keskijuova ulottui pitkin hänen ruumistansa kaulasta nilkkaan
-saakka. He kiinnittivät kullasta helisevän vyön hänen lanteillensa ja
-saframinkeltaiset hyvältätuoksuvat kengät hänen jalkoihinsa. Viimeksi
-he laskivat korkean, säteilevän tiaran hänen päähänsä, heittivät
-purppuraviitan hänen harteillensa ja ojensivat hänelle norsunluisen
-valtikan.
-
-Samalla hetkellä vedettiin kaikki verhot syrjään niinkuin yhdellä
-ainoalla tempaisulla. Hopearenkaat helisivät korkealla ebenholtsilla
-ja setripuulla koristelluissa kattokuvioissa ja aurinko tulvahti
-sisälle siihenkin huoneeseen, sytytellen soihtujansa lattian,
-monivärisiin kivikirjauksiin ja iskien kipinöitänsä kultaisista
-leijonankidoista, jotka syöksivät vettä ohuina virtoina yli
-kylpyaltaan järven, joka loisti kauniin kuvakoristeisen perustan
-keskellä.
-
-Xerxes astui auringon valoon ja tervehti sitä kohottamalla kättänsä
-korkealle. Hän kokosi käteensä sen hohdetta ja hieroi sormillansa
-kulmiansa ja huuliansa. Hänen silmänsä säkenöivät mustaa tulta ja
-sulkeutuivat kansiensa alle.
-
-Kokonaiset rivit palvelijoita levittelivät lyydialaisia mattoja
-lattialevyille hänen eteensä ja katsoivat jännittyneinä, mihin
-suuntaan hänen jalkansa kääntyisi. Hänen takanansa kulki
-varjostimenkantajia ojentaen korkeita pyöreitä varjostimia yli hänen
-päänsä, niin että se loisti punaisena kuin granaattiomenan mehu.
-Kärpäsviuhkankantajat kävelivät vieläkin lähempänä, pitäen viuhkaa
-tarkoin tiaranreunan yläpuolella. Mutta takaperin hänen edellänsä
-kulki kaksi palvelijaa kantaen öljyastiaa ja pyyhinliinaa, kahta
-liikkuvaa tarve-esinettä aivan hänen kättensä edessä.
-
-Suurkuningas hengitti auringonvaloa korkeaan rintaansa ja kohotti
-päänsä kohden valon maailmaa, joka avasi hänelle sylinsä. Nyt oli
-elämä Ahura-mazdan. Kaikki henki puhtautta ja terveyttä. Valonjumalan
-neljä pyhää härkää seisoi korkeilla jalustoillansa mylvien yli
-kattojen. Ylhäällä katonreunan monikärkisten huippujen alla juoksi
-sinivihreä kuvavyöhyke, keltaiset leijonat käpäläin kynnet harallaan,
-suu avattuna mykkiin, iäisiin ilonulvahduksiin ja hännät rajussa
-kaaressa ylöspäin kieraistuina.
-
-Xerxeen jalkojen edessä oleviin mattoihin ilmestyi yht'äkkiä huojuvia
-palmunlehväin varjoja. Valtiaan ensimmäinen aamukävely suuntautui
-paratiisiin, joka oli suojassa vuorituulelta ja jossa risteili
-välkkyvien kanavain verkko. Vettä oli suurella taidolla ja suurin
-kustannuksin johdettu korkealle ylängölle, altaita oli kaivettu
-kivipenkereisiin, multamaata oli niille kuljetettu, harvinaisia
-puita oli istutettu penkereittäin ja niitä olivat suurkuninkaan
-paratiisimiehet hoitaneet, niinkuin ne olisivat olleet ihmisiä
-eikä kasveja. Jokaisella palmulla ja sykomoorilla oli palvelijansa
-huolehtimassa vedestä ja tuulensuojasta ja varjosta. Hopeapoppelit
-värisivät kuin vastasyntyneet lapset kylpyyn pantaessa. Ruusuryhmät
-olivat kuin tuoksuvia alttareita.
-
-Suurkuninkaan silmät säteilivät jokaiselle kauniille puulle,
-jonka hän tunsi. Hän nyökäytti päätänsä suosikkiplataaneillensa,
-kosketti kädellänsä valkokukkaisia akaasioita, hieroi käsiinsä
-tuoksua suuresta laajalatvaisesta pähkinäpuusta, joka vuosi virtana
-auringonvaloa. Palmut suhisivat hänen päänsä päällä ja heittivät
-oksiensa varjot siunaten hänen puvullensa, kun hän oli työntänyt
-varjostimen syrjään. Hän katseli huumautuneena hohtavia oksaviuhkoja,
-hän hallitsi elämän kaunista maata ja oli valon iäisen herran
-ystävä. Tässä pienessä paratiisissa ei ollut käärmettä eikä liskoa,
-ei sääskeä eikä haaskoja hakevaa kärpästä. Kaikki oli puhtautta
-ja raikkautta. Vierivää vettä. Puhdasta maata. Ei tuhoisa kuivuus
-koskaan saisi polttaa näitä kukkasia, joiden tuoksu oli saastaton.
-Täällähän versoi itse pyhä Haoma, elämänkukka auringonkeltaisine
-kukkineen, jonka mehu tuottaa hedelmällisyyttä ja iäistä elämää.
-Xerxes itse joi sen pyhää juomaa ja tiesi sen antaneen hänelle hänen
-voimansa ja vahvasti kehittyneet jälkeläisensä. Hän pysähtyi hetkeksi
-ja kosketti sen lehtiä, hän kuuli vuorten lähdeveden laulaen kulkevan
-läpi kanavain, hän kuuli hopeapoppelien humisevan kuin suloisen
-soiton. Silloin hän muisti taivaan valkokukkaista Haomaa ja ajatteli
-hetkisen kuolemaa.
-
-Yli palatsin sataisten pylväsrivien kulki hänen katseensa
-kalkkikivikallioille, jotka olivat vain parin nuolenkantaman päässä:
-se oli kuolemanpenger, vuoreen leikattu. Hän saattoi nähdä isänsä
-äsken hakatun haudan siellä. Keskeltä häikäisevää auringonvaloa, joka
-säteili melkein valkeasta kallionpinnasta, vei korkea nelikulmainen
-oviaukko hautaan pylväiden välitse, jotka olivat niinkuin nämäkin
-täällä, vain iäksi suljetut, kiinni vuoren kyljessä, pieni kuoleman
-palatsi, joka oli elävien asunnon kaltainen, mutta kallion surkeasti
-ahdistama. Mutta ylinnä palatsin katolla kohosi kaksinkertainen
-tornikoroke, ja Persian valtakunnan kaksikymmentäkahdeksan
-satraappikuntaa oli sen alla tukien sitä käsillänsä. Mutta
-ylhäällä seisoi Dareios, hänen isänsä, lähinnä taivasta, nojaten
-kaareensa, kasvot käännettyinä pyhän tulen alttaria kohden, ja
-hänen yläpuolellansa kulkee Ahura-mazda kehässänsä; suojelevilla
-siivillänsä hän nousee puhdistettuna kohden kirkkauden iäistä maata.
-
-Kauhistuen ajatteli Xerxes isänsä ruumista tuolla kalliokammiossa.
-Se ei ollut niinkuin halvat ja tavalliset maan lapset alttiina
-korppikotkien noukille. Se oli laskettu lepoon vahaisen verhon alle,
-jotta ei maa saastuisi. Mutta se ei koskaan enää heräisi. Ja tulisi
-päivä, jolloin Xerxeskään ei enää nousisi vuoteeltansa, vaan ikuinen
-leposija hakattaisiin hänelle isän leposijan viereen.
-
-Suurkuningas unohtui mietteisiinsä. Palmut kahisivat hänen päänsä
-ympärillä. Riikinkukot olivat lakanneet kirkumasta, papukaijat
-rupattamasta. Hän kuunteli. Hän saattoi kuulla sieltä ylhäältä
-kivenveistäjäin talttojen äänen, kun he hakkasivat nuolenpäitä
-piirtokirjoituksiin. Ei Kyroksen vaatimatonta itsetunnustusta:
-"Kulkija, minä olen Kurus. Minä olen antanut valtakunnan
-parsa-kansalle ja hallitsen Aasiaa. Suokaa minulle hautani." --
-Ei, siinä oli luettelo kaikista niistä kansoista, joita Dareios
-oli hallinnut: "Jos ajattelet, kuinka suuri on niiden maiden luku,
-joiden omistaja kuningas Darajavaus on ollut, ja jos sen lausut, niin
-katsele niiden kuvaa, jotka valtaistuintani kantavat, silloin olet
-sen ymmärtävä. Silloin olet näkevä, että Persian miehen keihäs on
-lentänyt kauas. Saat huomata, että Persian mies on taistellut kaukana
-Persiasta."
-
-... Mieli täynnä aurinkoa ja auringon puhdasta henkeä hän vihdoin
-kulki valtaistuinsaliansa kohden. Hän kostutti kasvojaan ja partaansa
-hajuvedellä palvelijan pullosta ja kuivasi kätensä. Häntä odotti taas
-ottelu Ahrimanin kanssa -- tuskain hengen, tuhoajan.
-
-Sali avautui hänen eteensä niinkuin säännöllinen pylväsmetsä,
-jonka sankoista riveistä hienouurteiset rungot kohosivat
-kellon- ja kukankuvun muotoisin latvoin kattoa kantaviin härkiin
-ja yksisarviaisiin. Tuulenhenki puhalsi sisään pylvästen keskitse,
-minkään esiripun tahi muun sitä estämättä. Palatsisaliin vieviä
-portaita nousi sotureita askel askeleelta seinäin kuvissa,
-suurkuninkaan vaunuja ja hevosia sekä sanansaattajia valtakunnan
-kaikista provinsseista tuoden lahjoja, hedelmiä ja eläimiä. Mutta
-itse huone vilisi täynnänsä väkeä, jotka kokoontuivat suurkuninkaan
-vastaanotolle. Henkivartijat seisoivat keihäät pystyssä.
-Ruoskankantajat muodostivat kujia. Ratsastajat hyppäsivät hevostensa
-selistä suurkuninkaan lähetessä ja pistivät kätensä hihanjatkokseen,
-joka oli jonkunlainen käsine. Persialaisruhtinaat seisoivat oikealla,
-valtakunnan muut suurmiehet vasemmalla. Kuninkaalliset prinssit
-menivät Xerxestä vastaan pitkässä rivissä, heittäytyivät kasvoillensa
-ja nousivat kulkeaksensa hänen vanavedessänsä.
-
-Ja Xerxes asteli valtaistuimensa portaille ja nousi sille kukkanen
-vasemmassa kädessänsä, norsunluusauva oikeassa. Lähimmäksi
-valtaistuinta asettuivat kruununasettaja ja kansleri, sitten
-kuninkaallinen kaarenkantaja ja nuolenvartija, senjälkeen kaikki
-kuninkaan "silmät" ja "korvat" ja hänen kumpikin poikansa.
-
-
-
-
-XIX.
-
-Persialaiset.
-
-
-Vielä samana päivänä Xerxes lähti matkalle Persepoliista, ajaen
-matkavaunuissansa, joita vetivät nisaialaiset hevoset. Kolmesataa
-sauvankantajaa ratsasti sivulla heittokeihäät käsissänsä, ja tuhannet
-ratsumiehet päättivät kulkueen. Mutta suurkuninkaan edellä kulkivat
-Ahura-mazdan vaunut kahdeksan päistärikköä edessä ja niiden edellä
-kulkivat auringonjumalan pyhät hevoset.
-
-Susassa odotti häntä monta sanansaattajaa: alevadeja Thessaliasta,
-maanpakolaisia, Peisistratoksen puoluelaisia Ateenasta ja samasta
-kaupungista karkoitettu ennustaja Onomakritos, joka koetti saavuttaa
-kuninkaan suosiota ennustamalla, että persialainen oli tekevä sillan
-yli Hellesponton.
-
-Eräänä päivänä ilmoitettiin, että kaksi spartalaista, Sperthias ja
-Bulis, pyrkivät puheille. Xerxes istui valtaistuimellansa silmät
-puoliummessa ja odotti saavansa nähdä noiden kahden muukalaisen
-makaavan kasvoillaan. Mutta he eivät heittäytyneet maahan, ja kun hän
-nosti katseensa, näki hän ruoskamiestensä koettavan taivuttaa heidän
-kankeita niskojaan. Mutta he seisoivat taipumatta suorina ja antoivat
-tulkin sanoa, että heidän maassansa ei ollut tapana kumartaa ihmistä.
-
-Xerxeen kulmat rypistyivät, ja hän katsoi heitä pitkään. Ne
-olivat lyhyenläntiä, lujarakenteisia miehiä ja seisoivat lyhyissä
-villaihokkaissaan käsivarret ja sääret paljaina ja kylmästä
-punertavina. Ne katsoivat häntä yhtä pitkään muuttamatta ilmettäkään.
-Suurkuningas antoi tulkin kysyä heiltä, mitä varten he olivat
-tulleet. Toinen vastasi:
-
-"Persialaisten kuningas, me olemme tulleet lakedaimonilaisten tyköä
-tarjoutumaan sovitukseksi ja rangaistaviksi sinun sanansaattajiesi
-tähden, jotka, Sparta vastoin kansainoikeutta on surmauttanut."
-
-Taivuttamatta niskaansa he ojensivat molemmat kätensä, tarjoutuen
-kahlehdittaviksi ja kuolemaan vietäviksi.
-
-Mutta Xerxes antoi tulkin vastata: "Vieraat Lakedaimonin miehet,
-sanansaattajat ja airuet ovat minulle pyhiä. Sen vuoksi, että
-helleenit loukkaavat ja rikkovat kansainoikeutta, ei parsakansa
-sitä tee. Menkää kotiinne ja kertokaa se kaupungissanne. Minun
-oikeamielisyyteni pelastaa teidän henkenne."
-
-Mutta spartalaiset punastuivat ja antoivat vastauksen:
-
-"Me tulemme vapaasta tahdostamme emmekä pyydä armoa."
-
-Xerxes vastasi:
-
-"Juuri sentähden te olette loukkaamattomat. Seuratkaa minua, eikä
-kukaan ole päänne hiuskarvaakaan notkistava."
-
-Matka kulki edelleen länttä kohden. Ekbatana avasi hänelle porttinsa
-ja hän ajoi noiden moninkertaisten suojamuurien sisälle, joiden
-kukin rengas kuvasi yhtä kiertotähtien radoista ja oli verhottu
-tähtensä värisellä metallilla. Kuninkaallinen linna säteili kultaa,
-elektronia ja norsunluuta. Mutta hän ei pysähtynyt. Korkeat muurit
-avasivat jälleen malmiporttinsa hänen lähteä. Hän tahtoi kohdata
-valtakunnistansa kokoontuvat sotajoukot. Maantiet kumisivat ratsujen
-ja vetojuhtain alla. Airuita kiiti häntä vastaan tuoden sanomia
-laivastosta. Kaikesta pidettiin ennakolta huolta: sotalaivoja
-hankittiin miehistöä varten, hevoslaivoja, pitkiä aluksia siltoihin,
-kuormalaivoja elintarpeiden kuljetusta varten. Athos-niemi, joka
-ennen raivoisain myrskyjensä vuoksi oli ollut niin kovin tuhoisa
-persialaisille, ei enää saisi olla purjehtijain vaarana. Viivasuora
-kanava kaivettiin poikki niemen, niin että se erotti vuoriniemen
-mantereesta. Kaksi kolmisoutiota saattoi kulkea siinä rinnakkain.
-Foinikiassa ja Egyptissä valmistettiin köyttä valkeasta hampusta ja
-byblos-kasvista.
-
-Maasotajoukko alkoi kokoontua suurkuninkaan ympärille ja hänen
-mukanansa marssia Sardesta kohden.
-
-Matkalla, Kelainaissa, kestitsi Pythios, Atyksen poika, joka
-oli lahjoittanut suurkuningas Dareiokselle kultaisen plataanin
-ja viiniköynnöksen, sotajoukkoa runsain antimin, vieläpä hän
-tarjosi vieraallensa ja ystävällensä Xerxeelle kaiken säästämänsä
-rikkauden hopeaa ja kultaa. Suurkuningas käytti hyväkseen hänen
-vierasvaraisuuttansa, mutta ei tahtonut antaa voittaa itseänsä
-anteliaisuudessa, jonka vuoksi hän vielä lisäsi hänen rikkauttansa.
-
-Sotajoukko marssi yhä päämääräänsä kohden. Kun Xerxes oli mennyt
-yli Maiandros-joen, näki hän eräänä päivänä vaunuistansa erittäin
-kauniin plataanipuun. Hän käski pysähtyä ja astui vaunuista.
-Plataanin latvus ulottui laajalle joka suuntaan, ja sen nuoret lehdet
-värisivät, niinkuin ilmaistaksensa iloansa keväästä. Suurkuningasta
-puu ilahdutti, hän hiveli sen hienoa keltatäpläistä kuorta ja suuteli
-sitä. Hän ei muistanut koskaan nähneensä niin komeata puuta, hän
-otti kaulaketjunsa ja ripusti sen rungon ympärille. Rannerenkaansa
-hän kiersi oksiin. Keihäsmiehillensä hän antoi käskyn, että siitä
-hetkestä alkaen aina oli pidettävä vartijaa tuon kauniin puun ääressä
-sitä vartioimassa ja hoitamassa.
-
-Seuraavana päivänä hän saapui lyydialaisten kaupunkiin Sardeeseen ja
-lähetti sieltä sanansaattajia Hellaaseen vaatimaan maata ja vettä. Ei
-kuitenkaan Ateenaan eikä Spartaan, jotka niin häpeällisellä tavalla
-olivat loukanneet kansainoikeutta, vaan kaikille muille valtioille,
-jotta ne, jotka siihen saakka olivat tehtävän laiminlyöneet, vielä
-viime hetkessä hankkisivat takeet hänen ystävyydestänsä.
-
-Niinä päivinä tuli Abydoksesta Hellesponton rannalta sanomia Europaan
-vievien siltojen rakennustöistä. Tuo laineilla kelluva tie oli
-laskettu hampusta ja byblos-kuiduista tehdyille köysille. Mutta virta
-ja raju myrsky olivat repineet sillat.
-
-Silloin kuningas kiukustui ja antoi leikata päät huonoilta
-työnjohtajilta sekä määräsi toiset sillanrakentajat aloittamaan
-alusta. Kreikkalainen mies oli työn ylimpänä valvojana.
-
-Mutta ensin hän lähetti ruoskamiehiä Hellesponton rannalle ja
-käski heidän antaa tuolle Ahrimanin riivaamalle vedelle kolmesataa
-ruoskaniskua. Kahlepari oli upotettava syvyyteen ja pyövelien piti
-antaa orjanmerkki uppiniskaiselle merelle, joka oli rohjennut uhmata
-suurkuninkaan tahtoa. Eräs persialaisista astui alas rantaan, uhkasi
-kummallakin kädellänsä ohi kiitävää virtaa ja lausui:
-
-"Oi sinä karvas ja katkera vesivirta! Herra ja suurkuningas,
-kuningasten kuningas, tuomitsee sinulle polttomerkin
-häpeärangaistuksen, koska olet loukannut hänen oikeata tahtoansa. Ja
-suurkuningas, kuningasten kuningas, on kaikesta huolimatta ylitsesi
-kulkeva, tahdoitpa tahi et. Sinä olet ansainnut, että ei enää
-yksikään ihminen uhraa sinun petolliselle ja suolaiselle virrallesi.
-Senvuoksi varo itseäsi!"
-
-Kun Xerxes lähti liikkeelle Sardeesta ja kulki sotajoukkonsa kanssa
-Abydosta kohden, rakennettiin silta uudelleen, lujemmaksi entistä,
-satojen pitkien alusten perustalle, jotka olivat ankkuroidut
-virtaan. Yli laivojen juoksivat köydet rannasta rantaan. Puunrunkoja
-oli köytetty laivoihin, niille ladottiin lautoja ja maata, joka
-tasoitettiin tieksi, ja kummallekin sivulle rakennettiin kaiteet,
-jotta eivät hevoset ja juhdat säikähtäisi aaltojen näkyä.
-
-Ylimenon hetki läheni. Silloin tuli Pythios rientäen suurkuninkaan
-luokse, kalpeana huolesta, ja pyysi päästä kuninkaallisen ystävänsä
-luokse. Xerxes kysyi, mitä hän tahtoi. Pythios vastasi tulkin kautta:
-
-"Herra ja suuri kuningas, armahda isää, joka näkee kaikki viisi
-poikaansa pakotetuiksi lähtemään kanssasi sotaan Hellasta vastaan.
-Ota muut neljä, oi kuningas, mutta salli vain vanhimman jäädä
-luokseni ja huolehtia talostani."
-
-Suuttuneena kuningas antoi vastauksen:
-
-"Huono mies, joka näkee suurkuninkaan itsensä lähtevän sotaan kaiken
-väkensä kanssa, setiensä, veljiensä ja poikiensa, säästämättä
-ainoatakaan. Ja sinä, joka kuitenkin oikeastaan olet orja ja jonka
-pitäisi lähteä sotaan kaiken sukusi kanssa ja naistesikin, sinä
-uskallat ajatella poikaasi, itseäsi ja taloasi. Mutta kukaan ei
-ole saattava syyttää suurkuningasta oikeamielisyyden puutteesta.
-Sinä olet antanut minulle lahjoja ja kestinnyt sotajoukkoani, ja
-minä olen ystäväsi. Tämä suhde pelastaa sinut itsesi ja sinun neljä
-poikaasi. Mutta juuri siihen, jota sinä pidät kalleimpana, sattuu
-isku, joka sinua rankaisee. Sillä myrkyllisen käärmeen tekemä haava
-voidaan parantaa vain musertamalla sen pää haavaa vasten. Syntinen
-ajatus voidaan sovittaa vain verellä. Sinun itserakas toivomuksesi
-on kohtaava sinua itseäsi kipeästi pistäen ja aiheuttaen poikasi
-kuoleman." Ja Xerxes käänsi sauvansa häntä kohden ja käski rangaista
-häntä pojan menettämisellä.
-
-Ja nyt hän lähti Abydosta kohden ja tahtoi näyttää Hellespontolle,
-jonka hän näki ensi kerran, koko kuninkaallisen valtansa. Hän
-kulki eteenpäin kuin uhkaus, joka oli masentava hänen vihamiehensä
-kauhistuksilla, niin että yksin tuo uhmaileva kansakin lankeaisi
-kasvoillensa, sen Ahura-mazdan valon masentamana, joka loisti hänen
-päästänsä.
-
-Viikkoja etukäteen olivat kuormajuhdat ja niiden kuljettajat
-vaeltaneet kulkueen etunenässä. Muulit kulkivat vilisevässä joukossa
-kuin vaeltavat tavarakääryt. Kamelit astelivat loputtomassa
-rivissä ja keinuttelivat kyttyröillään leirin valtavaa kuormastoa,
-kokoonkäärittyjä telttoja ja tankoja. Lehmät ammuivat hitaasti
-heiluen kulkiessaan; ne kantoivat maitoansa ja lihaansa vihattua
-Europaa kohden suurkuninkaan sotajoukon tarpeeksi tuolla
-loppumattomalla marssilla. Lampaat määkivät kohden kaukaisia
-teurastuspaikkojaan. Tien tomussa oli paksu lantakerros, joka
-löyhkäsi tallille aina Hellesponttoon saakka.
-
-Mutta karjan jäljestä tulivat Aasian kansojen sankat laumat,
-tylsinä ja hiljaisina ne kulkivat eteenpäin, ruoskat riippuivat
-heidän niskainsa päällä niinkuin jonkun jumalan taipumaton tahto.
-Mutta keskellä vilisevää sotajoukkojen laumaa seurasi yht'äkkiä
-nuolenkantaman pituinen välimatka, joka erotti aasialaiset
-kansanlaumat itse persialaisten valituista joukoista. Tuhansia
-ratsumiehiä tanssivilla ja korskuvilla hevosillaan, joiden suitsista
-vaahto tiukkui -- sotaratsuja jalointa rotua, sotaan koulittuja,
-totutettuja aseisiin ja myös kaatuneita sotilaita näkemään nukkien
-avulla, joita niiden tielle asetettiin. Kultaiset panssarisuomukset
-loistivat purppuranpunaisten ratsutakkien alta. Senjälkeen tuli
-tuhantinen joukko keihäsmiehiä jalointa sukua. Keihäänkärkiä he
-pitivät laskettuina maata kohden, niin että varrennuppu, kultainen
-granaatti, säteili auringonvalossa. Kymmenen pyhän nisaialaisen
-hevosen jälkeen, jotka olivat koristellut kultaisilla otsa- ja
-kylkilevyillä, seurasivat Ahura-mazdan vaunut, joiden ajaja kulki
-jalkaisin ja ohjasi valkoista kahdeksanvaljakkoa. Papit kantoivat
-pyhän tulen suurta maljakkoa, jonka hehku päivisin oli suljettuna
-suuriin malmikuuliin. Ja heti sen jäljessä ajoi suurkuningas, seisoen
-yksinään sotavaunuissaan; hänen ajajansa Patiramfes, Otaneen poika,
-käveli tomussa pidellen ohjaksia. Xerxeen sotamerkki seisoi hänen
-vieressään. Sen kultaisella levyllä näkyi kaksi härkää ja niiden
-välillä kaarella ampuva kuningas nuoli tähdättynä viholliseen
-näköpiirin rajoilla: Tuhat keihäsmiestä kuninkaan jäljessä piti
-keihäänkärkiä ylöspäin ojennettuina, niin että nupunkultainen
-omena piirsi tomua. Tuhannen ratsumiehen jälkeen seurasi vihdoin
-kymmenentuhatta "kuolematonta", joilla oli nimensä kuolemattomuuden
-enkelin Ameratatin mukaan. Niistä kulki yhdeksäntuhatta keskellä,
-ja heidän keihäännuppunaan oli hopeinen granaatti, kun taas muut,
-tuhannen miestä, olivat renkaassa niiden ympärillä, keihäissään
-kultainen granaatti. Kaikilla oli kultaiset ketjut kaulassaan
-ja yllänsä kultakoristeiset, jalokiviä hohtavat viitat. Yksin
-keltaisissa kengissäkin ja nilkkarenkaissa loistivat kultaiset napit.
-Suomusäärykset loistivat kuin kalanselkä pitkien nahkahousujen
-päällä. Kaariaan he kantoivat viinissänsä. Nahkaverhoiset pajukilvet
-olivat vasemmassa kädessä, oikeassa he pitivät keihästä, jonka
-varsi kalahteli vyöllä olevaan lyhyeen käyräkalpaan; tuppi oli
-sidottu polveen silmukalla, niin että se voitiin paljastaa pitämättä
-kiinni tupesta. Heidän jälkeensä tuli kymmenentuhatta persialaista
-ratsumiestä. Ja muutaman nuolenkantaman välimatkan päässä seurasi
-uusien kansakuntien ryhmiä. Silloin tällöin katkaisi jalkaväen
-joukot assyrialainen ja egyptiläinen joukkue vaunusotureita
-nelivaljakoillaan tahi armenialaisia, hyrkanialaisia, kadusialaisia
-ja skyyttalaisia ratsujoukkoja.
-
-Niinkuin valtava jättiläiskäärme kiemurteli tämä sotajoukko alas
-kohden Hellesponttoa madellakseen sen yli siltoja pitkin ja musertaen
-laskeutuakseen tuolle pienelle uppiniskaiselle maalle. Se tyhjensi
-järvet matkallaan eikä kuitenkaan saanut janoansa sammutetuksi. Läpi
-Mysian, ohi Ida-vuoren se liukui mennen yli Skamandros-joen, joka jäi
-aivan kuiville.
-
-Kun Xerxes tuli Ilioniin, kiersi hän Priamoksen linnan ympäri ja
-ihmetteli kyklooppimuureja päivänpaahtamalla kunnaalla. Hän oli
-antanut itsellensä kertoa muinaisajan kauheista taisteluista,
-joissa jumalain sanottiin taistelleen kuolevaisten riveissä tämän
-linnan puolesta ja sitä vastaan. Hän ei tuntenut näitä helleenien
-epäjumalia ja sankareita, ja hän halveksi heitä koko hurskaan
-persialaissydämensä pohjasta. Mutta hän kunnioitti niitä valtavia
-voimia, jotka liikkuvat luonnossa ja ihmisten taisteluissa. Kaukana
-silmänkantaman päässä hän näki meren purppurasinisen reunan
-säteilevänä kiertävän valtakuntaansa, sillä koko tämä maa oli nyt
-hänen, ja kaikki luonnon enkelit ja henget -- amshaspandit ja
-yasatat -- jotka siunaten loistivat tämän seudun yllä, palvelivat
-Ahura-mazdaa ja häntä itseään. Hiljaisesti hän itseksensä kohotti
-rukouksen sodan ja voiton sankarille Verethragnalle, joka oli
-täälläkin taistellut. Meren nähdessään Xerxes muisti hänen
-syntyperänsä: taivas ja maa olivat synnytystuskissa, purppurainen
-kuohui, meri synnytti pienen punaisen ruo'on, ruo'on kukasta puhkesi
-pieni liekki, liekistä nousi poikalapsi, pojalla oli tulitukka,
-tuliparta ja hänen silmänsä olivat kaksi aurinkoa.
-
-Nyt Verethragna seurasi häntä voittoon. Xerxes tunsi rintansa
-kohoavan ylpeydestä ja kiitollisuudesta Ahura-mazdaa kohtaan,
-jonka peilikuva kohosi hänen päänsä yläpuolella ja loisti yli
-kaiken maailman niinkuin valon kilpi, joka oli häikäisevä pienen
-vihollismaankin purppurameren toisella puolella.
-
-Ja hän nousi vaunuistansa ja antoi uhrata Ilionin muurien juurella.
-Veri loiskui ikivanhalla maaperällä tuhannesta katkaistusta
-lehmänkurkusta -- kunniaksi troialaiselle Athenelle, joka oli saanut
-surmansa siellä, sen ikuisen valon tuhoamana, jonka soturi hän oli.
-Ja tietäjät astuivat esille ja vuodattivat juomauhrin kaatuneitten
-sankarien muistoksi.
-
-Yöllä hän antoi pyhän tulen loistaa linnan ylimmältä huipulta.
-Persialainen sotajoukko oli leirissä sen juurella. Kauhu valtasi ne,
-jotka yht'äkkiä näkivät tulen sammuvan -- niinkuin olisivat paikan
-kuolleet henget nousseet sammuttamaan sen henkäyksellänsä.
-
-
-
-
-XX.
-
-Hellesponton rannalla.
-
-
-Seuraavana päivänä Xerxes saapui Abydokseen. Hän nousi kummulle,
-johon valtaistuin aikoja sitten oli veistetty valkeasta marmorista.
-Koko päivän hän istui täällä varjokatoksensa alla ja katseli
-silmiensä iloksi Hellesponttoa, joka nyt oli häntä niin lähellä, että
-hän kuuli sen veden loiskeen.
-
-Vinha kevättuuli puhalteli Propontiista yli salmen ja nosti aallot
-pienille kuiville harjoille. Rosoinen tummansininen pelto, jossa
-valkeita kukkia lakkaamatta versoi esiin ja huuhtoutui pois jälleen.
-
-Mutta puolipäivän aikaan tuuli kääntyi ja yhdessä ainoassa hetkessä
-täytti Hellesponton tuhantinen purjeiden joukko. Kirjavana
-vilisevä joukko erimuotoisia laivoja liikehti hänen silmäinsä
-edessä. Toisinaan ne liikkuivat niinkuin valkeat ja kultaiset
-tuhatjalkaiset, ryömien pitkin vedenpintaa pitkillä siirottavilla
-airoriveillänsä. Toisinaan ne löivät leikkiänsä tuulessa suurten
-moniväristen purjeiden kantamina niinkuin kirjavat perhoset. Hänen
-setänsä Artabanos ja hänen velipuolensa Ariabignes, joka itse oli
-joonialaisten ja karialaisten laivojen päällikkönä, seisoivat hänen
-rinnallaan ja selittivät hänelle kaikki.
-
-Laivajoukko toisensa jälkeen purjehti suurkuninkaan ohitse: Egyptin
-kaksisataa ja foinikialaisten kolmesataa laivaa; jälkimmäisillä oli
-korkeimmat mastot ja suurimmat purjeet ja ne lensivät suuremmalla
-nopeudella kuin mitkään muut. Niinkuin kilpailussa erosivat
-pikapurjehtijat pian toisista -- ennen muita sidonilaiset laivat,
-parhaat kaikista. Mutta viittä purjehtijaa, Halikarnassoksen sekä
-Kos-saaren, Nisyroksen ja Kalydnan laivoja ylisti Ariabignes kaikkein
-rohkeimmiksi ja sanoi niiden johtajana olevan kuningatar Artemisian,
-Lygdamiin tyttären. Korkeilla terävillä keuloillaan ja näkymättömällä
-keulatutkaimellaan ne leikkasivat aaltoja kuin miekkavalas.
-Kolminkertainen airorivi kiihoitti vauhtia, vaikka tuuli olisi ollut
-kuinkakin suotuisa.
-
-Tiheissä joukoissa kyprolaiset laivat lipuivat eteenpäin,
-sitten tulivat kilikialaiset, pamfylialaiset ja lyykialaiset,
-Aasian doorilaisten laivat ja helleenisten saarten purjehtijat.
-Viimeksimainittuja ei ollut monta, mutta Ariabignes oli ylpeä niistä.
-Tie oli avoinna niskoittelevaan maahan, ja pian tottelemattomat
-taivutettaisiin ja masennettaisiin. Laivastoasioihin perehtynyt
-Ariabignes tunsi kaikki laivat, ei ainoastaan niiden keulakuvista ja
-purjeiden väreistä ja merkeistä, vaan myöskin itse aluksen kulusta,
-purjeen erikoisesta muodosta, niinkuin kasvot piirteinensä.
-
-Xerxes istui väsymättä katsellen ja iloiten. Hopeaupotuksin
-koristettu ebenpuinen pöytä oli hänen valtaistuimensa edessä ja
-kukkurallaan hänen mieliruokiansa: Ardekanin jäällä hyydytettyä
-sorbetia, valkeata egyptiläistä vehnäleipää, kevyttä kuin harso,
-vastapoimittuja hedelmiä, Khalybonin viiniä ja Babylonin ja
-Persepoliin ruusuntuoksua. Juomavesi kaikilla hänen matkoillansa tuli
-Susianan Khoaspeesta.
-
-Hän toivoi saavansa nähdä meritaistelun ja ihmetteli sitä varmuutta,
-jolla nuo lukuisat alukset jakaantuivat ryhmiin, liikehtivät,
-hyökkäsivät kolmikulmaisissa joukoissa, voittivat nopeudessa,
-kiersivät ja saarsivat toisiansa. Nopeutensa avulla Sidonin laivat
-saivat voiton.
-
-Sitten sousivat kaikki laivat asemillensa ja asettuivat järjestettyyn
-joukkoon Abydoksen edustalle. Huutoja kuului rannalta laivastoon ja
-laivasta toiseen. Jokainen osasto oli omassa linjassansa, kaikkia
-osastoja saattoi katsella yhdeltä ainoalta paikalta. Ja taka-alalla,
-pitkälle kummallakin sivustalla, oli kuormalaivojen lukematon joukko
-ankkurissa, proomuja ja kömpelöitä matalamastoisia aluksia. Sillat
-olivat niinkuin kaksi maanväristä ponttoonilaivain ylitse kulkevaa
-nauhaa -- sotajoukon tie ulotettuna aina vieraaseen maahan saakka,
-Aasian käsivarsi tarttumassa kiinni Europaan.
-
-Silloin nosti Xerxes silmänsä välkkyvässä salmessa olevista
-laivoista ja alkoi tutkia rantoja. Europa oli hänen kättensä alla.
-Savenväriset talot loistivat toisella puolella Sestoksessa ja
-Madytoksessa valkealla Traakian rannalla ja lännenpuolella hän
-näki Makedonian kohoavan ja häipyvän sumuun laskevan auringon
-alle. Pienten kutistuneiden lehtojen takana hän saattoi aavistaa
-piilevän temppeleitä, helleenisille epäjumalille pyhitettyjä. Paljon
-suuremmalla mielihyvällä kiintyivät hänen silmänsä tummalehtisiin,
-leveälatvaisiin pinjoihin, jotka kohosivat kuninkaallisen kauneina.
-
-Alhaalla abydolaisten maitten rannassa piti hänen sotajoukkonsa
-vielä pitoja aterioiden niiden tuhannen lehmän jätteitä, jotka
-hän oli uhrannut Pergamoksen kaatuneille sankareille. Niin kauas
-kuin silmä kantoi kummallekin puolelle, oli rannikko hänen
-sotalaumojensa asuttama; ne odottivat hetkeä, jolloin ne niinkuin
-karjalauma ajettaisiin yli salmen vieraaseen maanosaan. Koko Aasia
-ja Afrika olivat nostaneet aseisiin kaikki soturinsa lähtemään tälle
-sotaretkelle; joka kostaisi hänen isävainajansa kärsimän loukkauksen.
-Yksi ainoa hänen sauvansa liike oli saanut kansat lähtemään
-liikkeelle kaukaisimmista kaupungeista ja maista ja vuoriseuduista,
-kokoontumaan niinkuin lintulaumat ja peittämään maan siinä missä ne
-liikkuivat.
-
-Xerxeen silmät sivusivat tuolla alhaalla olevia siltoja,
-joille sotajoukko ei vielä ollut astunut. Ketjut olivat vielä
-niitä kiinnittämässä, ja sisäpuolella oli vain kaksi verestä
-teuraanpuolikasta. Siinä oli ihminen, leikattuna halki kuin
-pingoitettua nuoraa pitkin, ja kumpikin verinen puolikas laskettu
-omalle puolellensa ensimmäistä siltaa. Pythioksen poika, jonka oli
-pitänyt sovittaa isänsä uhkarohkeus. Haaskakärpäsiä oli leikkauspinta
-mustanaan. Mutta Xerxeen silmät eivät pysähtyneet katsomaan tätä
-kauheutta -- uhria pahalle ja ruttoatuovalle saastan hengelle.
-
-Hän oli kauan ääneti kastellut huuliansa kultapikarinsa viinillä.
-Sama kultapikari oli saman Pythioksen antama lahja. Viini synnytti
-hänen päähänsä mielialoja. Kevät kulki kuohuen läpi hänen verensä.
-Hän ruokki mielikuvitustansa ajatellen kostoa, joka oli valmiina
-hänen silmiensä edessä. Tällä kertaa tuo häviöön tuomittu kansa ei
-pääsisi hänen käsistänsä. Kaksinkertainen kahleketju oli heitetty yli
-salmen Europaan. Kun hän vain sauvaansa kohottaisi, niin kaikki nämä
-alukset nostaisivat purjeensa kuin petolinnut ja lentäisivät etelään
-iskeäksensä saaliiseensa. Joukon jättiläiskäärme kiemurtelisi yli
-Hellesponton ja kuristaisi vihatun maan.
-
-Hänen suuret mustat silmänsä avautuivat nauttien ahmimaan hänen
-kaikkivaltaansa: "Katso, kaikki se, jolla valtaistuimeni seisoo, on
-minun ja tuolla kaikki mitä katseeni valtaa nyt ja satoina tulevina
-päivinä. Ei koskaan ole maa nähnyt sellaista väenpaljoutta kuin
-tämä. Ei koskaan ole meri keinutellut sellaista voimaa kuin tämä.
-Ylistetty olkoon Ahuramazda, valon ja puhtauden ikuinen jumala! Hänen
-nimessänsä itseäni onnelliseksi ylistän."
-
-Mutta kun hän oli juonut loppuun näkynsä huuman, laskeutuivat silmäin
-suuret valkeat luomet ja jäivät lepäämään. Hänen setänsä Artabanos,
-joka aina salavihkaa tarkkasi häntä ja tutkisteli hänen aikeitansa,
-seisoi kauan ja katseli hämmästyneenä, kuinka kyynelet tihkuivat
-esiin mustien ripsien alta ja hitaasti vyöryivät alas välkkyvälle
-parralle, niinkuin teräskäärme livahtaa pensaaseen.
-
-Ja Artabanos rypisti halveksivasti ylähuultansa tiheän harmaan
-partansa seassa ja ajatteli viinin vaikutuksia, ja katseltuaan kauan
-suurkuninkaan itkua hän sanoi kuivasti ja terävästi:
-
-"Sinä veljeni Dareioksen poika, suurkuningas, kuningasten
-kuningas, mielialat vaihtelevat sielussasi niinkuin tuulenpuuskat
-vihurienpieksämällä Athos-niemellä. Ensin ylistät itseäsi
-onnelliseksi ja sitten virtaavat kyyneleesi, niinkuin olemassaolo
-iskisi sinua pahimmalla ruoskallansa."
-
-Xerxes avasi silmänsä ja katsoi häneen terävästi -- katseen hehku
-sai itkun kuivumaan, niinkuin sitä ei olisi ollutkaan -- ja sanoi
-käheästi:
-
-"Niin, minä itken sinun ja minun ja kaikkien olioiden mitätöntä
-lyhytaikaisuutta. Katso tätä tuhansissa olennoissa vilisevää elämää,
-joka on kuin sääskien parvi ilta-auringossa. Missä se oli sadan
-vuoden päästä?"
-
-Artabanos vastasi pilkaten:
-
-"Sitä ajatusta löytääkseen ei suurkuninkaan tarvitse matkustaa
-tuhansia parasangeja. Se putoaa joka päivä setripuiden oksilta Susan
-puistossa niinkuin silmut puhkeavista lehdistä. Elämän kurjuus
-kestää kyllin kauan sille, joka ajattelee. Kaikkien noiden tuhansien
-joukossa tuolla ei ole ainoatakaan, joka ei toivoisi itsellensä
-kuolemaa mieluummin kuin elämää. Kuolema on lohdutus, jolla
-Ahura-mazda korvaa ihmiselle onnettoman elämän."
-
-Xerxes katsoi yhä terävästi häneen ja lausui:
-
-"Sinä kummallinen ihminen, minä en ole puhunut sinun tahi minun
-elämästäni, vaan koko tuosta massasta, jonka henki on minun kädessäni
-niinkuin tuhantinen joukko päitä yhdellä ainoalla kaulalla, jonka
-voin leikata poikki yhdellä ainoalla veitseni viillolla. Vielä on
-minulla partaveitsi kädessäni, eikä veri ole paennut. Vieläkö neuvot
-minua, niinkuin kauan aikaa sitten Susassa, heittämään retkeni
-sikseen? Vieläkö pelkäät, että vihollinen on voimilleni liian
-mahtava?"
-
-Artabanos katsoi tiukasti takaisin ja vastasi:
-
-"Herra kuningas, et siis vielä ole selvillä siitä, minkälaista
-vihollista vastaan olet menossa."
-
-Mutta Xerxes rypisti kulmiansa ja vastasi:
-
-"Luuletko sitten, kumma epäilijä, että helleenien maasotavoimat ovat
-suuremmat kuin ne sotalaumat, jotka tässä näet, tahi että meidän
-merivoimamme ei vedä vertoja ateenalaiselle? Se vihollinen, jota sinä
-siis yhä vieläkin pelkäät, asunee omassa pelon täyttämässä veressäsi."
-
-Artabanos hymyili:
-
-"Olet oikeassa, suurkuningas, meissä itsessämme piilee tuhoisin
-vihollisemme. Muutamilla se on vatsassansa. Muutamilla vielä
-alempana. Mutta, herra kuningas, se mies on urhoollisin, joka
-aikanansa pakenee. Ja nyt, kun olet nähnyt molemmat vihollisesi,
-pitäisi sinun paeta suinpäin."
-
-"Mitä vihollisia minä olen nähnyt?"
-
-"Ne ovat olleet silmäisi edessä koko päivän, suurkuningas."
-
-"Niinpä näytä ne minulle äläkä puhu arvoituksia."
-
-Artabanos kääntyi Hellespontoon päin ja viittasi etusormellansa
-kuljettaen sitä ympäri näköpiirin:
-
-"Tuolla, sinä kuningasten kuningas. Sinä kuljetat joka paikassa
-kahta vihollistasi mukanasi. Kokoa vielä enemmän laivoja, kutsu
-palvelukseen vielä suurempia sotalaumoja -- ja vihollisesi kasvavat
-sitä mukaa. Vapise ja pelkää hirvittävän suuria merivoimiasi. Sillä
-jos Ahriman nostaa pahan myrskyn, niin et Aasian etkä Europan
-rannoilta löydä kyllin suurta satamaa niitä pelastaaksesi. Laivastosi
-on musertava sinut. Ja sitten maasotavoimasi, jonka huomenna annat
-hyökätä vihollismaahan --, niin, sitä ei mikään sotajoukko lyö,
-vaan se lyö itse itsensä. Se kuljettaa nälänhätää mukanansa omissa
-riveissänsä. Ihmiset ovat aina olosuhteiden alaisia eikä päinvastoin.
-Sotajoukkosi on tuhoava itsensä. Se on itsessänsä voittamaton,
-senvuoksi se on kaatuva omaan voimaansa."
-
-Xerxes oli lähellä suuttumusta. Hän sysäsi Artabanosta keveästi
-rintaan sauvallansa ja lausui:
-
-"Jos esi-isämme olisivat olleet niinkuin sinä, niin ei Persian
-valtakunta nyt olisi niin voimakas. Älä pelkää saavasi nähdä nälkää,
-kun meillä itsellämme on kaikki elämämme tarpeet ja kun sen lisäksi
-käymme taisteluun maataviljelevää kansaa vastaan hedelmällisiin
-seutuihin, emmekä hedelmättömiä erämaan valtoja vastaan."
-
-Artabanos vastasi:
-
-"En minä, suuri kuningas, pelkää nälkää. Ja jos sinulle neuvoja
-annan, teen sen hyvässä tarkoituksessa, sillä ei kukaan tunne loppua
-alussa. Hanki joka tapauksessa itsellesi voitto omien kansojesi
-voimilla äläkä helleeneillä, jotka ovat joukkoihisi karanneet. Minä
-häpeän, suuri kuningas, täällä sinun seurueessasi, vieläpä juuri
-tällä paikalla, itse valtaistuimesi ympärillä nähdä miehiä, jotka
-ovat isänmaansa kavaltaneet. Yksinpä siltasikin on helleeni Harpalos
-rakentanut. Karkoitettuja ja maanpakoon ajettuja, Spartan ja Ateenan
-tyytymätöntä ainesta, kokoontuu luoksesi, sinun sotaretkesi kautta
-he toivovat voittavansa itsellensä etuja ja saavansa takaisin
-menettämäänsä vaikutusvaltaa. Heidän näkemisensä on herättävä
-heidän kansalaisissansa inhoa. Älä käytä miehiä, jotka omaa etuansa
-tavoitellen tahtovat tuottaa orjuutta isiensä maalle. Sillä sellaiset
-miehet eivät koskaan voi tuottaa meille hyötyä."
-
-Xerxeen päästä olivat vähitellen sedän puheen aikana höyryt
-hävinneet; hän nousi kärsimättömänä ja puhkesi puhumaan:
-
-"Artabanos, minä kiellän sinua sanomasta joonialaisia kavaltajiksi
-sen vuoksi, että he ovat liittyneet minuun oikeata asiatani
-puolustamaan. Heidän puoleltansa minun ei tarvitse pelätä
-minkäänlaista uskottomuutta. Sillä he jättävät vaimonsa ja lapsensa
-meidän valtakuntaamme. Ja oikeutettu suuttumus niihin oloihin,
-joista he ovat paenneet, teroittaa niiden aseet, joita sinä sanot
-pettureiksi. Se siitä. Mies, jolla on niin katkera epäilys kuin
-sinulla, ei sovi sotaanlähtijäksi. Mene sinä siis, Artabanos,
-takaisin Susaan ja puolusta taloani ja minun kuninkaankaupunkiani,
-kunnes tulen takaisin. Poikasi seuraavat minua. Mutta ota sinä tämä
-sauva ja riennä kotiin."
-
-Artabanos otti sauvan ja meni: "Vielä minä elän, herra!" olivat hänen
-viimeiset uhmaavat sanansa.
-
-... Aurinko laski, kun Xerxes ajoi leiriinsä. Sitä ei täällä Aasiassa
-ympäröinyt mikään valli, vaan yksin kuormastovaunujen lukematon
-joukko. Kärryjä suurin, nastoilla varustetuin pyörin seisoi aisat
-pystyssä niinkuin yhtenäinen sarja etuvarustuksia.
-
-Suurkuninkaan vaunut ajoivat sisään eteläisestä portista. Vartijat
-heittäytyivät kasvoillensa eivätkä nousseet, ennenkuin ne olivat
-jyristen kulkeneet ohi.
-
-Kamelit makasivat levolla taakat yhä paikoillaan selissä.
-Piirityskoneita, muurinsärkijöitä ja tikapuita törrötti niiden
-kyttyrien yli, mutta nuo raskaat eläimet, joiden polvissa ja
-kyljissä karvat olivat siellä täällä takuissa kuin koinsyömien
-päivien keskellä, makasivat tyynet päät kankeasti pystyssä ja
-pureskelivat harkitsevasti märepalojansa. Muulit seisoivat laajoissa
-karja-aitauksissa turvat tungettuina kuihtuneisiin ohdakkeensekaisiin
-heinätukkoihin. Oli toisia aitauksia täynnä umpinaisia tynnyreitä,
-joiden naftalöyhkä ilmaisi niiden sisällyksen: tynnyreittäin tätä
-tulenarkaa nestettä piti heitettämän piiritettyjen portteja ja taloja
-vastaan, jonka jälkeen ne tulinuolia ampumalla sytytettäisiin.
-
-Xerxes ajoi sitten läpi jalkaväen telttalabyrinttien, joissa
-kilvet olivat nojallaan maahan pistettyjä keihäitä vasten. Sen
-takana olivat ratsuväen hevoset suojissaan pitkissä tilapäisissä
-vajoissa. Ja vihdoin muodostivat vaunusoturien raskaat pronssilla
-lujitetut vaunut suojaavan vyön leirin sisäosan ympärille, jossa
-itse suurkuninkaan teltta oli keskipisteenä henkikaartien teittäin,
-leipomoiden ja keittiöiden, hevostallien ja eläinten häkkien välissä.
-Suoria telttakujia tästä teltasta johti kaikille leirin porteille ja
-kulmille. Ja pitkin tätä suoraa linjaa olivat sotapäälliköiden teltat
-järjestetyt; ne tunsi kunkin osastonsa sotamerkeistä -- tangoista,
-joista toisissa oli kultalevyt ja niihin kuvattuna joko kotkia tahi
-jousimiehiä tahi korppikotkia, toisissa kudottuja tahi koruompeleisia
-lippuja, joissa norsuja ja leijonia, härkiä ja hevosia, lohikäärmeitä
-ja susia, aurinko ja kuu hohti vahvoin värein. Kunakin aikana oli
-jokaisella osastolla kerta kaikkiaan määrätyt paikkansa -- kukin
-tiesi tarkoin sen kaistaleen, jolla hänen oli pysyteltävä, ja tiesi
-lähdön aikana, mitä hänen piti tehdä.
-
-Xerxes nousi vaunuistansa ja astui telttaansa. Se oli korkeampi kuin
-kaikki muut ja kaunein verhoin jaettu eteiseen ja sisähuoneisiin.
-Keihästen päissä, jotka olivat ulkoseinää vasten, saattoi
-telttakangasta nostaa miehenkorkeudelle, niin että ulkopuolelta
-saattoi nähdä sisälle telttaan niinkuin avonaiseen kioskiin.
-Mutta nyt illan tullen olivat kaikki seinät kiinni, ja sisimpänä
-suurkuninkaan makuuhuoneessa paljastettiin pyhä tuli ja palkeilla --
-ihmisen hengitys oli saastainen -- saatiin hiilet hehkumaan; maagit
-kohentelivat tuhkaa ja asettivat tuoksuvia polttoaineita tuleen.
-
-Isossa, täysin suljetussa ja eristetyssä haaremiteltassa
-kuninkaanteltan takana odotettiin tänä iltana turhaan suurkuninkaan
-käyntiä. Xerxes meni levolle mieli täynnä merta. Hänen vuoteensa
-portailla oli tuoreita mantelipuunoksia. Niiden makea tuoksu virkisti
-hänen untansa. Meren kostea henki tunkeutui läpi verhojen. Hän
-unohtui kuulemaan Hellesponton aaltoja.
-
-Ja Hellespontto herätti hänet. Auringon noustessa hän oli ylhäällä,
-antoi nopeasti pukea itsensä ja ajoi laukkaa leirin läpi. Maagit
-vastaanottivat hänet rannalla. Mithra, valon enkeli, joka lepää
-taivaalla ennen auringonnousua, antoi värinsä Aasian huippujen yllä
-avartuvalle ilmalle; taivas loisti lasinkirkkaana ja välkkyvänä,
-niinkuin olisi muserrettuja tähtiä siroteltu aamuruskoon. Mutta yli
-Hellesponton pakenivat Ahrimanin säikähtäneet varjot. Pimeys painui
-Europan taakse pitkien, tummansinisten varjojen siivillä. Päivän
-voimat loitsivat yön maahan maan hyväksi. Mithran täytyi voittaa.
-Ja Mithra voitti joka päivä tuon lännen suurisanaisen ja ylpeitä
-kuvittelevan kansan, joka rakensi kaupunkeja ja temppelejä ja palveli
-epäjumalia ja hieroi kauppoja ja petti ja riiteli äänekkäässä
-omahyväisessä ilossansa.
-
-Xerxes seisoi alttarin äärellä, jonka pyhän tulen maagit päivän
-tullen olivat peittäneet, ja tarttui Pythioksen kultapikariin,
-jonka juomanlaskija täytti suuresta kultamaljasta kaataen,
-rubiininpunaisella nestesuihkulla. Kummallakin kädellänsä hän nosti
-sen ilmaan, juuri kun aurinko nousi niinkuin suuri häikäisevä
-tulikaari, ja ampui ensimmäisen liekkinuolensa yli Hellesponton,
-iskien säkeniä aallonharjoista, kunnes pääsi maaliinsa toisella
-puolella. Ja jättäen auringon taaksensa hän kulki muutaman askelen
-päässä olevalle rannalle; mattoja levisi hänen jalkojensa eteen,
-ja viimeinen laskeutui aivan nuoleskelevien aaltojen partaalle.
-Rauhallisesti ne solisivat hänen jalkainsa juuressa, niinkuin
-olisivat unohtaneet sekä polttomerkin että kahleet. Alas läpi
-lasinkirkkaan veden painui aurinko niinkuin verkko, kudottu
-väläjävistä kultalankasilmukoista ja heitetty kauas virtailevaan
-veteen.
-
-Ja suurkuningas tyhjensi nauttien ja ylpeänä raskaan kultapikarinsa
-ja linkosi sitten viinin viimeiset pisarat pitkässä kaaressa kauas
-veteen. Muudan hänen seurueessaan oleva helleeni kuiskasi toiselle,
-että näytti siltä, kuin suurkuningas olisi mielinyt leikkiä
-kottabosta toisella puolella olevan Europan kanssa. Ja läpi ilman
-kuului todellakin sointuva malminkajahdus toiselta puolelta, aivan
-kuin heitto olisi sattunut. Kultapikarista se lähti; Xerxes heitti
-sen juoman jälkeen, ja se helähti aaltoihin pudotessaan. Myöskin
-jalokivikoristeisen miekkansa tupestansa hän heitti merelle lahjaksi.
-
-Nyt maagit sytyttivät rovioita oksista pitkin rantaa ja sirottelivat
-tuleen suitsutusta, niin että se leimahteli ja roihusi. Lauma
-kantajia tuli paikalle syli täynnä vihreitä oksia ja sirotteli tielle
-myrttejä aina sillalle saakka, jossa he myöskin peittivät oksillaan
-Pythioksen pojan silvotun ruumiin.
-
-Ja nyt alkoivat sotarummut kurnuta, kumeasti ja yksitoikkoisesti,
-niinkuin olisi itse maa huokaillut sen yli marssivan sotajoukon
-jalkain alla. Xerxes istui vaunuissansa rannalla ja katseli.
-Kauempana olevaa siltaa ajettiin karjaa ja kuormastoa, lähempänä
-olevaa aseellisia joukkoja.
-
-Etupäässä kulkivat kymmenen tuhatta "kuolematonta" säteilevässä
-loistossansa; kukkaseppeleet peittivät heidän päissänsä olevia
-köysitiaroita; keihäänkärjet välkkyivät kuin tähkät liikkuvalla
-kultaisella pellolla. Hydarnes Hydarneen poika oli heidän johtajansa.
-Kaukaisempaa siltaa ajoivat heidän haareminaisensa suljetuissa
-tynnyrivaunuissa. Lukuisat palvelijat ajoivat heidän kamelejansa ja
-kuormajuhtiansa, jotka kuljettivat elintarpeita vain heille.
-
-Mutta kuolemattomien jälkeen tuli vilisevä joukko kaikkia Aasian ja
-Afrikan kansoja. Xerxes katsasti valtakuntiansa. Hänen "silmänsä"
-ja "korvansa" seisoivat hänen sivullansa ja kertoivat hänelle
-kaikki, mitä hän halusi tietää. Täyttymätön tiedonhalu sai hänet
-unohtamaan syömisen ja juomisen. Sotapäälliköiden ja satraappien
-nimet kajahtelivat ilmassa; moni sotapäälliköistä oli hänen omaa
-sukuansa ja lähintä veriheimoa. Kirjoittajat merkitsivät muistiin
-nimiä ja lukuja. Xerxeen silmät ahmivat kaikkea ja etsivät nälkäisinä
-yhä lisää. Päivän päästä päähän hän istui korkeassa vaunussansa,
-hän nukkui peitteisiinsä kääriytyneenä nousten aivan aamunkoitossa
-seuraamaan eteenpäin kulkevia joukkoja. Seitsemän vuorokautta kesti
-ylikulku. Vielä itse mentyään salmen yli hän pysähtyi rannalle
-katselemaan joukkojansa loppuun saakka. Yöllä hän saattoi lakkaamatta
-kuulla eläinten astuntaa ja rattaiden kolinaa, joka ei koskaan
-keskeytynyt.
-
-Omituisia kansoja kulki ohitse. Kasvojen värit vaihtelivat
-kellertävästä kiiltomustaan. Afrikan aitiopialaiset olivat
-takkuvillaisia kuin lampaat. Toisilla kansoilla oli tukka pitkä ja
-sileä kuin harja tahi palmikoitu piiskaksi. Pohjolan heimoja kulki
-pitkäkarvaisissa turkeissa ja korkealle yli polven ulottuvissa
-vihreissä ja ruskeissa saappaissa. Kypäriä oli lukemattomia
-muotoja -- ne olivat milloin puusta, milloin pronssista, milloin
-palmikoiduista hihnoista. Muutamilla oli päässänsä korkeita hevosen
-päänahkoja, joiden korvat siirottivat ja harja hulmusi; toisilla
-häränpäitä valtavine kierresarvineen; muutamilla oli ketunnahat
-pään verhona, toisilla leopardin- ja leijonannahkoja, jotka oli
-pingoitettu pelkiksi hammasvälkkyisiksi kidoiksi. Keveäpukuiset
-intialaiset kulkivat hohtavissa puuvillapukimissansa, eikä heillä
-ollut muita aseita kuin pitkät ruokokaaret ja hienoruokoiset nuolet,
-joissa oli rautainen kärki. Toisilla kansoilla oli keihäät, joissa
-oli jalanpituiset terät, sotatapparoita, niinkuin olisivat olleet
-tarkoitetut puiden kaatamista varten, tahi raudalla vahvistettuja
-nuijia. Turbaanipukuisilla heimoilla oli kankeat pellavaiset
-rintavarustukset. Muutamilla oli palmupuiset kaaret, toisilla
-heittokeihäät, joissa oli sahateräiset piikärjet, toisilla keihäät,
-joissa oli antiloopinsarviset kärjet. Kilpiä oli epälukuisia ja
-sangen omituisia muotoja; muutamat olivat tehdyt pingoitetusta
-kurjennahasta. Toisilla oli ihmisen päänahkoja vyössänsä, toiset
-koristivat kaulansa karhun- ja ihmisenhampaista tehdyillä ketjuilla.
-
-Xerxes ihmetteli suuresti. Usein hänen silmänsä kostuivat
-liikutuksesta, kun hän ajatteli kaikkia näitä erilaisia ihmiskansoja,
-jotka eivät ymmärtäneet toistensa kieltä, vaan elivät elämänsä
-kaukaisissa, toisistansa etäällä olevissa maailmoissa -- vain
-viittaus hänen sauvastansa, ja kuukausittain ne kulkivat,
-kärsivällisinä niinkuin karja, ja tuossa ne nyt vaelsivat ohi hänen
-silmiensä eivätkä ehkä enää koskaan näkisi kotipaikkaansa.
-
-Mutta hänen silmänsä säkenöivät ylpeyttä, kun hän näki loputtoman
-ratsuväkensä lainehtivan ohitse. Hänen persialaissydämensä takoi
-ilosta, kun hän katseli noita kauniita ja komeita hevosia, jotka
-tanssivat ohitse hännät hulmuten. Loistavat levyt koristivat otsaa ja
-reisiä. Otsaviuhkaa piti koossa rengas ja se oli pystyssä kuin lyhde.
-Nahkahihnoissa loisti metallikoristeita, ja harjaan oli palmikoitu
-kultaisia tupsuja. Kahdeksankymmentätuhatta miestä ratsasti hänen
-ihastuneitten silmiensä ohitse. Ratsuväenpäälliköt Harmamithres ja
-Tithaios, Datiin pojat, tervehtivät häntä. Ja Xerxes muisti surulla
-kolmatta, Fartnuchesta, joka ei voinut olla mukana; Sardeesta
-lähdettäessä oli hänelle sattunut niin, että koira oli juossut hänen
-ratsunsa jalkoihin, niin että se pillastui ja heitti hänet selästään.
-Hän sylki verta putoamisen jälkeen ja sai keuhkotaudin; hänen
-käskynsä mukaan olivat palvelijat vieneet hevosen siihen paikkaan,
-missä se oli heittänyt herransa selästänsä, ja leikanneet siltä jalat
-rangaistukseksi.
-
-Ratsuväen joukosta Xerxes tahtoi erikoisesti katsella sagartilaista
-paimenkansaa, jolla ei ollut muita aseita kuin hihnasta punotut
-suopungit, joilla he vangitsivat vihollisensa, ja tikari, jolla
-pistivät ne kuoliaaksi.
-
-Ratsumiesten jälkeen tulivat intialaiset hevosten selässä tahi
-vaunuissansa, joita villiaasit vetivät, ja vihdoin turbaanipäiset
-arabialaiset kameleillansa, joiden läheisyyttä hevoset eivät voineet
-sietää.
-
-Ihmisvirran kulkiessa siltaa pitkin syntyi usein epäjärjestystä
-riveissä. Ratsut pillastuivat ja potkivat kaidelaitteet rikki. Niiden
-silmiin tuli raivoisa pelko, kun ne katselivat vaahtoryöppyisiä
-aaltoja. Intialaiset koirat, joita kuljetettiin suurissa joukkueissa,
-ulvoivat, kamelit heittäytyivät maahan ja tuijottivat hullun pelon
-vallassa. Pysähdys vaikutti jäljessä kulkevaan joukkoon ja sai kaikki
-sekasortoon. Soturit tulivat neuvottomiksi. Nuolikotelot ja aseet
-menivät sikinsokin. Pelkurit tungeksivat kuin elukat. Jotta kävisi
-selville pysähdyksen syy, käskettiin ruoskamiehet esille. Niinkuin
-tuli ne lävistivät joukot. Ruoskat viuhuivat siksi, kunnes este
-löytyi. Iskuja sateli kamelien selkään, kunnes ne hypähtivät pystyyn.
-Veri tihkui kyljistä ja muodosti punaisia juovia ruoskan tiehen.
-Koirat ulvoivat, vaikka niitä ei saanutkaan lyödä, koska ne olivat
-pyhiä. Hevosia pistettiin kupeisiin, kunnes ne vauhkoina tuskasta
-karkasivat rajuina eteenpäin. Haavoittuneet tahi kuolleet heitettiin
-veteen. Vähitellen tie aukeni ja marssi alkoi uudelleen, ja sitä
-kiirehti takaapäin tulevien painostus.
-
-Ennenkuin Xerxes itse ajoi yli sillan, pidettiin sitä kauan tyhjänä.
-Kuormarengit lakaisivat tieltä lian ja pölyn; maagit, jotka
-kulkivat pyhän tulen edessä, puhdistivat sen. Suitsutusastioista
-he sirottelivat hyvänhajuista pyhää savua kummallekin puolelle.
-Suurista saviastioista vihmottiin tuoksuvia vesiä. Pisaroista nousi
-näkymättömiä kukkasia tielle. Tuoksu kertoi Persian ja Susianan
-ruusuista. Ja kun suurkuningas itse ajoi kahdeksanvaljakollaan,
-valkeilla nisaialaisilla hevosillaan, eivät hänen suuret laajenevat
-sieraimensa huomanneet verta, joka hetkinen sitten oli vuotanut
-hevosenkavioiden alla, väkevästi tuoksuen päivänpaisteessa. Katoksen
-alla olevalta leposijaltansa hän näki Hellesponton pauhaavan
-kummallakin puolellansa ja hän silmäili pakenevia laineita niinkuin
-valtias, joka nyökyttelee päätänsä väellensä. Kuormaston sillalta
-saakka hän tunsi kymmenentuhantisen, vilisevän muuli- ja lehmäjoukon
-hajun; hän näki niiden selkien kulkevan vilisevänä sarjana niinkuin
-mateleva käärme, siellä täällä vilahtelivat sarvet; se oli kuin
-ruokaa täysi suoli kiemurtelemassa kohden maata, jonka hän oli
-valloittava. Eteläpuolella laivat pitkissä riveissä kulkivat
-Traakiaan vievää nientä kohden -- tavaten vakoojalaivain ketjun,
-jonka pitkin rantaa piti seuraaman maavoimien etenemistä päästämättä
-koskaan yhteyttä katkeamaan.
-
-Sillä nyt alkoi marssi, joka kuukausittain oli vyöryvä länttä ja
-etelää kohden ja tulvallansa peittävä koko maan ja saattava sen
-persialaiskuninkaan kahleisiin.
-
-Kolmena valtavana haarana sotajoukko marssi. Vasen sivusta pitkin
-rantaa nojautui laivaston kahteentoistasataan laivaan. Oikea sivusta
-kaarsi sen jäljessä sisämaata. Xerxes itse oli keskuksessa kahden
-valiojoukkonsa kanssa, joita johti akaimenidi Smerdomenes ja vanha
-Megabyzos.
-
-
-
-
-XXI.
-
-Retki.
-
-
-Muutaman päivän marssin jälkeen Xerxes antoi sotajoukon pysähtyä
-Doriskokseen ja vetää kaikki laivat maalle luettaviksi.
-
-Kymmenentuhatta miestä asettui niin tiheään kuin mahdollista
-yhdelle paikalle, jonka jälkeen heidän ympärilleen tehtiin aitaus.
-Osasto toisensa jälkeen marssi esiin ja täytti aitauksen, niinkuin
-eläimet, jotka sullotaan lättiin. Helleeneille kertoi huhu, että
-sataseitsemänkymmentä kertaa täyttyi aitaus vain maasotajoukoista.
-Vaunuissaan ajeli Xerxes ympäri keskellä kansojen parvia ja
-kirjoitutti niitä muistiin, ratsuväen ja jalkaväen kummankin erikseen.
-
-Sitten hän jälleen antoi työntää laivat vesille ja järjestää ne
-keulat maata kohden. Ja suurkuningas nousi erääseen sidonilaiseen
-laivaan ja soudatti alukselta alukselle ja merkitytti luetteloon
-kunkin laivan miehistöineen ja sotilaineen.
-
-Kultaisen telttansa alla hän istui ja riemuitsi merivoimistansa.
-Ja hän kutsutti spartalaisen karkurin, kuningas Demaratoksen, joka
-hetken kuluttua ilmaantui hänen silmäinsä eteen tervehtien vain
-keveästi nyökäyttämällä paljasta päätänsä, jossa lyhyeksi katkaistu
-tukka oli kuin pyöreä kypärä.
-
-"Demaratos", sanoi Xerxes ja kiinnitti häneen suuret, ahnaat
-silmänsä, joissa tuokion ajan näkyi ihmettelyn ilme, nuo helleenit
-kun eivät voineet omaksua alkeellisintakaan kohteliaisuutta, vaan
-itsepäisesti käytöksessään osoittivat kasvatuksen puutetta, jonka
-täytyi koitua heidän omaksi turmiokseen. "Demaratos, jos sinä, joka
-olet helleeni, vieläpä kotoisin kaupungista, joka on maan suurimpia,
-olet osannut vähääkään yhteenlaskua näinä päivinä, niin sano minulle,
-uskotko maanmiestesi rohkenevan nostaa kättänsä näitä voimia vastaan,
-joita olet nähnyt."
-
-Demaratos seisoi suorana ja katseli Xerxeen suuren pyöreän suun
-liikuntaa, joka loisti kosteana tiheän mustan parran sisältä. Hymy
-värähteli hänen omilla kapeilla huulillaan, niinkuin hän olisi
-pitänyt verrattain vähän tarkkaamisen arvoisena puhetta, jota hän
-ei ymmärtänyt. Kun tulkki käänsi sen hänelle, ei hän hellittänyt
-katsettaan Xerxeen suusta, aivan kuin olisivat sanat tulleet siitä.
-Samalla hetkellä kun puhe oli loppunut, kuului hänen oma nopea
-kysymyksensä:
-
-"Herra, totuudenko mukaan tahdot minun puhuvan vai toivomustesi
-mukaan?"
-
-Xerxeen vastaus tuli heti:
-
-"Sinä helleenikäärme, etkö tiedä, että persialaiset inhoavat valhetta
-niinkuin Ahrimania itseään? Sano totuus, vaikkapa pelkäisit, että se
-skorpionintutkaimin kääntyy sinua itseäsi vastaan."
-
-Demaratos antoi vastauksen:
-
-"En voi tietää, onko suurkuningas tottunut katsomaan totuuden
-kuvastimeen. On aivan liian monta piiriä orjia hänen valtaistuimensa
-ympärillä. Mutta kun me nyt istumme täällä Europan rannoilla ja päivä
-paistaa yhtä kirkkaasti kummallekin, niin tiedä, että Hellaassa on
-köyhyys tuttu ammoisista ajoista, mutta hyve on vierasta tavaraa,
-jonka vasta viisaus ja ankarat lait ovat keskuuteemme tuoneet.
-Ja vain lain ankaruutta kunniassa pitämällä Hellas puolustautuu
-köyhyyttä ja orjuutta vastaan. Minä olen kotoisin doorilaisista
-maakunnista, joissa kaikki ovat urhoollisia, kuitenkaan ei kukaan
-niinkuin Spartan pojat. Lakedaimonilaiset taistelevat sinua vastaan,
-suurkuningas, vaikkapa kaikki muut helleenit siirtyisivät sinun
-puolellesi. He taistelevat sinua vastaan, vaikkapa kävisit heidän
-päällensä kaksisataa kertaa kymmenellätuhannella miehellä, yksinpä
-silloinkin, vaikka heitä olisi vain tuhat miestä."
-
-Xerxes nauroi sydämellistä halveksumista osoittavaa naurua. Hän
-repäisi kärpäsviuhkan istuimensa takana seisovalta palvelijalta
-ja löi Demaratosta hänen lyhyttukkaiseen päähänsä, johon
-kärpäset kokoontuivat mustiksi laumoiksi, koska spartalainen ei
-pitänyt arvonsa mukaisena torjua kärpäsiä, niinkuin olisi ollut
-pitkähäntäinen hevonen. Hän tarttui suurkuninkaan kädessä olevaan
-viuhkaan ja heitti sen mereen.
-
-Xerxes rypisti kulmansa ja sen rypyn olisi uskalikko saanut
-hengellään maksaa, mutta yht'äkkiä purkautui hänen vihansa raikuvaan
-nauruun, joka paljasti hänen suuret keltaiset hampaansa kauas pitkin
-punaisia ikeniä, ja hän antoi vastata:
-
-"Demaratos, hulluko olet? Tuhat miestä sataa kymmenentuhannen
-joukkoa vastaan! Kerskailkoot maanmiehesi sillä, että kukin heistä
-voi ryhtyä taisteluun kymmentä vihollista vastaan ja sinä Demaratos
-ruoskamieskasvoinesi kahtakymmentä vastaan. Mihinkä sekään vielä
-riittäisi? Ja nyt teillä ei edes ole valtiasta, joka saattaisi
-ajaa teitä eteenpäin. Sillä sinä, Demaratos, et enää ole heidän
-keskuudessansa, vaan olet jo valinnut terveen järjen tien -- ja
-siirtynyt voimakkaamman puolelle. Omasta vapaasta tahdostansa he
-kulkeutunevat samaan suuntaan kuin sinä."
-
-Demaratos kalpeni nämä sanat kuullessaan eikä tahtonut vastata. Mutta
-kun Xerxes pilkaten kysyi tulkilta, merkitsikö hänen vaikenemisensa
-suostumusta, antoi hän vastata:
-
-"Herra, sinä näytät, kuinka vähän tunnet helleenien mieltä, kun
-luulet heidän tarvitsevan ruoskaa. Lakedaimonilaisia ei aja eteenpäin
-mikään muu ruoska kuin laki, joka heillä on verensä sykähdyksissä.
-Että he eivät valitse persialaisvaltaa, johtuu siitä, että he ovat
-maistaneet vapautta. Mutta sinä, herra, sinä ymmärrät vain orjuutta."
-
-Xerxes oli käynyt vakavaksi ja antoi tehdä pilkallisen kysymyksen:
-
-"Mutta miten te sitten käytätte vapauttanne, uhkarohkea helleeni?
-Eikö ole verrattain tyhmää antaa ylivoiman musertaa itsensä --
-niinkuin sääsken, joka antaa norsun tölppäjalallansa polkea itsensä
-kuoliaaksi mieluummin kuin siirtyy vähän?"
-
-Demaratos antoi vastata:
-
-"Lakedaimonilaiset säilyttävät vapautensa hamaan kuolemaan asti. Ne
-eivät koskaan taivu sinun orjuuteesi, sillä heillä on yläpuolellansa
-valtias, joka on sinua voimallisempi. He pelkäävät lakia vielä
-enemmän kuin sinun orjasi pelkäävät sinua. He tekevät aina vain sen,
-mitä laki heille käskee. Mutta laki määrää aina, että he eivät saa
-paeta mitään orjuuttamaan pyrkivää valtaa, vaan että heidän pitää
-pysyä lakinsa rajoissa ja joko voittaa tahi kuolla. Sinä tahdoit
-tietää totuuden, suurkuningas. Jos se on katkera tahi järjetön
-sinusta, niin olen vastedes vaiti. Puhuessani minä olen vain
-seurannut sinun tahtoasi. Ja sinulle, herra, käyköön toivomuksesi
-mukaan."
-
-Demaratos nyökkäsi ja puristi huulensa yhteen. Xerxes nauroi hänen
-tuikeaa ilmettänsä, mutta viittasi hänelle armollisesti, antoi
-juomanlaskijansa ojentaa hänelle maljan viiniä, ja kun Demaratos
-vuodatti sisällyksen mereen, käski hän sanoa hänelle, että kultamalja
-oli hänen. Demaratos pisti sen viittansa poimuun, kumarsi yhtä
-kepeästi kuin ennenkin ja meni.
-
-Xerxes kulki nyt läpi Traakian, joka jo hänen isänsä sotaretken
-ajalta oli persialaisten vallassa, asetti uusia päällysmiehiä
-linnoitettuihin paikkoihin ja uuden varusväen valtaansa suojaamaan.
-Hän oli viisas ja huolellinen valtias ja toimi joka taholla isiensä
-viisautta ja Persian kansan pyhiä tapoja noudattaen. Mutta hän
-kunnioitti niitä näkymättömiä voimia, jotka vieraassakin maassa
-liikkuvat, ja niitä hän ei loukannut. Hän kiersi kunnianarvoiset
-lehdot, joiden pyhyyttä hänelle ylistettiin. Hän uhrasi niille
-paikallisille jumalvoimille, joiden vaikutusta hän ymmärsi. Mutta
-ennen kaikkea hän muisti omaa jumalaansa ja hänen vaatimuksiansa.
-Yli Strymon-joen kulki hän uutta siltaa myöten vasta sitten, kun
-maagit olivat uhranneet pyhiä valkeita auringonhevosia ylimenon
-onnistumiseksi. Kun hän Edonian maassa tuli seutuun, jota nimitettiin
-"Yhdeksän tien mäeksi", tahtoivat maagit uhrata manan hengille;
-he ottivat yhdeksän maan pojista ja tytöistä ja uhrasivat nämä
-hautaamalla heidät elävinä.
-
-Sitten menivät joukot yli Kalkidiken; laivasto kulki samaan aikaan
-pitkin vastakaivettua kanavaa ja pääsi siten kiertämästä myrskyisen
-Athos-vuoren niemen. Artachaies, joka oli johtanut rakennustyötä,
-sairastui ja kuoli kuninkaan ollessa matkalla läpi Akanthoksen.
-Hän oli kaikista persialaisista pisin, sillä hän täytti viisi
-kuninkaallista kyynärämittaa neljää sormenleveyttä vaille. Hänen
-äänensä oli niin kuuluva ja voimakas, että sen kuulivat kaikki ne,
-jotka olivat kanavalla kaivamistyössä. Mutta nyt hän kaatui kuolemaan
-niinkuin jättiläishonka, joka on väkevämpänsä kohdannut. Xerxes
-rakennutti hänen kunniakseen tornin, nelikulmaisen kuin linnoituksen,
-jonka portit ylhäällä antoivat joka ilmansuunnalle, ja hän saattoi
-hänet hautaan kävellen paljaalla maalla ilman mattojen loistoa.
-Korkealle torniin laskettiin Artachaies lepäämään niinkuin valtavan
-kaivon suulle, ja taivaan suhajavasiipiset petolinnut lehahtivat
-hänen hautakammioonsa ja söivät saaliinsa. Mutta Xerxes antoi piirtää
-hänen nimensä ja muistosanansa torniin persian ja kreikan kielillä,
-jotta helleenit saattaisivat lukea, mitä persialainen oli tehnyt
-maansa ja herransa hyväksi.
-
-Kaikkialla, missä Xerxes kulki, kokosivat kansat hänelle sotaväkeä.
-Traakialaiset lisäsivät hänen sotajoukkoansa. Yksin makedonialaiset
-helleeniläismielisen kuningas Aleksandroksen johtamina ottivat heidät
-vastaan vieraanvaraisesti. Uusia laivoja liittyi hänen laivastoonsa,
-joka kulki rinnakkain sotaväen kanssa Thermaan saakka.
-
-Oli tullut kuuma, paahteinen kesä. Kuormajuhdat tyhjensivät
-kaikki joet. Mutta helleenit tulivat suurkuningasta vastaan
-vieraanvaraisesti ja kestitsivät hänen henkivartijoitaan. Tallit ja
-lammikot vilisivät täynnänsä maa- ja vesilintuja, joita lihotettiin
-persialaisten syödä. Maaviini helmeili kauneimmissa astioissaan.
-Persialaiset istuivat heidän luonansa teltoissa yöt läpeensä juoden;
-mutta päivän koittaessa he lähtivät ja ottivat kaikki mukaansa
-lahjana ja saaliina. Luonto itse ei ollut yhtä vieraanvarainen.
-Vuorilta tulivat leijonat nälkäisinä kesäisten öiden suojassa ja
-tunkeutuivat persialaisten leirialueille. Hevosiin ja muuleihin ne
-eivät koskeneet, mutta kamelien kimppuun ne kävivät ahnaasti ja
-söivät minkä jaksoivat. Isot eläimet kiljuivat pimeässä, kun niiden
-kylkiä ja kyttyröitä petojen kynnet raatelivat.
-
-Thermasta Xerxes lähti matkaan ja läheni Thessaliaa. Hänen tulonsa
-pelko oli aikoja sitten karkoittanut helleenien sotajoukon, joka
-heti keväällä oli kokoontunut Tempe-laaksoon, kymmenentuhatta
-peloponnesolaista ja ateenalaista, Themistokleen ja Evainetoksen
-johtamina. Persialais-sotajoukon tulo viipyi, ja helleenejä
-säikyttelivät joka päivä tiedot uusien, heidän takanaan olevien
-kansojen ja kaupunkien siirtymisestä lähenevän suurkuninkaan
-puolelle. Erityisesti heitä huolestutti Makedonian kuninkaan
-lähettämä tieto siitä, kuinka hirveä hyökkäävä persialaisvoima
-oli, ja että Tempe-sola saatettiin pitkin lännessä olevia vuoria
-kiertää. Ateenalaiset ja lakedaimonilaiset päättivät senvuoksi
-vihdoin taistelutta jättää solan. Kohta sen jälkeen, marssivat
-Thessalian ratsumiehet Xerxestä vastaan ja antautuivat armoille.
-Melkein koko Pohjois-Hellas paitsi Attikaa, Thespiaita ja
-Plataiaita oli menetetty; niistä ei enää ollut saatavissa voimia
-yhteiseen puolustautumiseen. Ja Peloponnesoksen valtojen ja Attikan
-lähettiläät, jotka pitivät kokousta Korinton kannaksella, olivat
-epätoivoisia ja neuvottomia siitä, mitä piti tehtämän ja kuinka
-voimia saatettaisiin pitää koossa.
-
-Xerxes ajoi Tempe-laaksoon, jossa Peneios-virta juoksee pohjoisen
-Olympoksen ja eteläisen Ossa-vuoren välillä. Alati läheni päämäärä.
-Thermasta persialaislaivasto lähti purjehtimaan ja alkoi kahakoida
-helleenien laivojen kanssa, jotka etelästä tullen pysyttelivät
-Euboian pohjoiskärjen ympärillä. Persialaiset valtasivat muutamia
-laivoja, ja erään laivan keulassa he teurastivat sen miehistä
-urhoollisimman onnea tuottavaksi enteeksi. Mutta erästä toisen laivan
-urheaa miestä he sen sijaan koettivat kaikin voimin pelastaa, vaikka
-hän todellakin oli melkein palasina. He hoitivat hänen haavojansa
-myrhalla ja byssos-siteillä, he veivät hänet persialaisleiriin, he
-hoitelivat häntä erikoisella hyvyydellä ja näyttivät hänelle koko
-sotajoukon, mutta kaikista hänen tovereistansa he tekivät orjia.
-
-
-
-
-XXII.
-
-Thermopylai.
-
-
-Marssiva sotajoukko tuli yhä etelämmäksi, kunnes se vihdoin
-pysähtyi kapealle vuoren ja meren väliselle maakaistaleelle. Malian
-lahti painautui poukamaksi matalaan rantamaahan, siinä, missä
-Sperkheios-joki virtasi meren syliin; mutta Oita-vuori sulki laakson
-helmaansa, kohosi yhä jyrkempänä ja jyrkempänä lahtea vasten ja
-painautui niin lähelle rantaa, että vihdoin vain solatie oli jäljellä.
-
-Persialais-sotajoukko pysähtyi. Se oli kuin valtavan suuri ja
-muodoton eläin, jonka on tunkeutuminen neulansilmästä. Rauhallisesti
-eläin ryömi makuulle; sen pää oli kapeassa aukossa; takana kiemurteli
-ja paisui sotajoukkoruumis jäsen jäseneltä, paisui tiiviiksi
-rauhalliseksi möhkäleeksi ja pullistui kummallekin sivulle. Mutta pää
-kohosi ja alkoi tuijottaa solatietä, joka siltä oli tien katkaissut;
-se tarkasteli sitä, ennenkuin aukaisi lohikäärmeenkitansa antaaksensa
-myrkkyisten nuolten suustansa sataa sulkua vastaan.
-
-Sillä sola oli suljettu. Oli aivan kuin olisi ampiaisparvi tehnyt
-sinne pesänsä: ne eivät lennä ulos, mutta niiden surina ja hyminä
-kuuluu, ja jos vain tikunkin pistät pesään, niin ne tulevat esille,
-pistimin ja haarniskoin hyökäten, raivoten siitä, että niiden rauhaa
-häiritään.
-
-Xerxes oli ajanut yli virtain ja purojen, jotka syyskesän
-kuumuudessa olivat melkein pelkkiä kuivia uomia. Rannan ohdakkeet
-törröttivät palaneina päivänpaisteessa, soinen maa oli korventunut
-suuriksi kilviksi, joihin lämmössä ilmestyi ryppyjä niinkuin
-sarvikuonon kilpiin. Kuumuus oli sietämätön. Hän oli ollut pakotettu
-levityttämään purjeet sekä vaunujensa ylitse että pitkälle sen eteen
-suojaamaan kallisarvoisia hevosia, niin että muodostui kulkeva,
-pitkähkö teltta, jonka tankoja orjat kantoivat. Matkavaunujensa
-moniin tyynyihin hautautuneena hän makasi puolialastonna ja
-haukkoi ilmaa läähättäen. Hän kasteli käsiänsä jääkylmään veteen,
-jäähdyttääksensä kasvojansa ja uhkeata rintaansa. Hän kääriytyi
-orvokinsinisiin liinoihin viilentääkseen ja vaimentaakseen
-ympäristönsä valoa. Ja kärpäsviuhkat liikkuivat alati hänen päällänsä
-niinkuin valkeat heiluvat hevosenhännät. Siitä huolimatta hän oli
-kiusaantunut ja toivoi takaisin Ekbatanan vuoripuistoihin. Tämä maa
-oli paha ja palanut, ja Ahrimanin tukehduttava henki liikkui sen yllä.
-
-Ennenkuin aurinko nousi, oli hän lähtenyt matkaan. Ja hän tiesi,
-ettei virvoitusta tulisi ennenkuin päivä painuisi tuonne Oita-vuoren
-taakse. Eihän se vielä ollut merta tuo tuossa vasemmalla torkkuva
-vesi, siinä oli vain kuollut lahti ja salmi niin kapea, että Euboian
-vuoret kaikkialla kohosivat toisesta rannasta niinkuin aallonmurtajan
-harja, joka ulottui monta kymmentä parasangia etelää kohden ja
-sulki tien mereltä, raikkaalta Aasian rannan tuulelta. Ainoatakaan
-laivoistansa ei hän ulapalla nähnyt, sillä helleenien purjehtijat
-vartioivat vesiänsä niinkuin suuret valkeat lokit ja pitivät niitä
-loitolla. Mitään -- muuta tietä ei ollut kuin tämä ahdas kirottu
-sola, joka nyt oli hänen edessänsä niinkuin korkea suljettu portti.
-
-Sillä kiinni se oli, vaikka se oli melkein uskomatonta. Merkinantajat
-olivat kiivillään ilmoittaneet hänen etujoukoilleen, että sola oli
-miehitetty, ja että siinä oli muuri edessä. Huhuja kerrottiin, että
-"Lämpimän portin" sola paikoin oli niin kapea, että vain yhdet ainoat
-vaunut saattoivat sitä kulkea.
-
-Pienen Trakhis-nimisen maakylän kohdalle, hyljättyjen talojen ja
-majojen keskelle, hän pysähdytti, marssin ja antoi "kuolemattomiensa"
-asettua leiriin suojaan auringonpaisteelta, joka tiukkui liekkejä
-taivaasta. Hän lepäsi tyynyjensä keskellä ja katseli pitkin matalaa
-rantamaata, jossa vuoret painautuivat alas kohden kultaista
-kimmeltävää rantaa. Ei mitään näkynyt. Ei lammastakaan näkynyt
-kapuamassa kalliojyrkänteellä, jonka sinertävään kylkeen ilmestyi
-yhä suurempi joukko juovia, jotka siirtyivät niinkuin varjot
-auringon mukana. Ei välähdyskään edestäpäin ilmaissut siellä
-olevan ainoatakaan helleeniläistä keihästä. Jos sola todellakin
-oli miehitetty, lienevät puolustajat olleet unisia kuin ampiaiset,
-joille keskipäivä on liian kuuma parveilemiseen. Xerxes viittasi
-"silmilleen" ja käski lähettää vakoojia solaan ja hetikohta tuoda
-tiedon siitä, mitä siellä näkyi. Ryhmän hänen pyhää ratsuväkeänsä
-piti seurata mukana ja viittauksella karkoittaa ne pölkkypäät, joita
-siellä mahdollisesti vetelehti tietämättä heitä uhkaavasta vaarasta.
-Silloin näki suurkuningas kreikkalaisen kissan, joka oli ryöminyt
-erään vaunun varjoon. Hän tuotti sen luoksensa ja sai sen kuumien
-käsiensä kosketuksella kehräämään. Sitten hän sulki silmänsä, ja
-sen vaunun yli, jossa hän lepäsi, laskettiin telttakatos jokaiselta
-neljältä kulmalta.
-
-Mutta ratsumiehet ajoivat itää kohden, vuoren suojassa, joka
-terävinä harjanteina kaartui yli tien. Ei ollut muuta tietä kuin
-se, joka kulki rantaviivan mukaan, yli kahisevan kuivan liejun ja
-auringonnuolemain puronuomien. Siellä täällä näki valkeata jauhoa
-paakuttain. Persialaiset luulivat, että merivettä oli johdettu
-rantakuoppiin ja siten saatu siitä suolaa erittymään. Hevoset
-läähättivät janosta. Muulit kumartuivat myötäänsä maahan etsien
-virvoittavaa vedenpisaraa. Yht'äkkiä ne pysähtyivät pulppuilevan
-lähteen ääreen, joka virtasi keskellä päivänpolttamaa meriruohoa ja
-valkeaksipalaneita näkinkenkiä, joiden seassa oli veden huuhtelemia
-kilpikonnankuorien jätteitä. Ratsastajat hyppäsivät satuloistansa,
-hämmästyneinä nähdessään lähteen keskellä kaikkea kuivuutta. Lähteen
-kuplat tuprusivat höyryä. Hevoset vetäytyivät säikähtyneinä syrjään,
-aivan kuin jokin olisi niitä pistänyt. Kun ratsastajat koskettivat
-vettä, niin he polttivat sormensa. Ne olivat kuumia lähteitä,
-vesikattiloita, jotka kuohuivat maan uumenista.
-
-Vilvoitellaksensa itseänsä ohjasivat he ratsut rannalle.
-Sirorakenteiset ja kauniit eläimet huiskivat hännillänsä tyytyväisinä
-ja kulkivat pitkin rantaa porskuttaen vaahtoavaa vettä. He
-kulkivat ohi muutamien kuolleitten talojen, jotka olivat puoleksi
-hakkaamattomasta kivestä, puoleksi savesta rakennettuja; pari
-kallioseinässä olevaa pylvästä osoitti ovea luonnontemppeliin.
-Ohuita vesisuonia virtasi alas rantaa kohden. Ratsut huomasivat ne
-ja pyrkivät vikuroiden sinne. Miehet ohjasivat ne puroille. Hevoset
-nuoleskelivat tihkuvia vesisuonia. Persialaiset hyppivät hevostensa
-selästä, laskeutuivat maahan ja nuolivat mukana.
-
-Sitten he taas ratsastivat solaan. Melkein pystysuora vuoriseinä
-kääntyi eikä enää heittänyt vähäisintäkään varjoa. Aurinko painoi
-niskoja. Sola nukkui. Yht'äkkiä nosti eräs ratsastaja päänsä
-ja katsoi eteenpäin. Muuri oli rakennettu poikittain kapealle
-rantakaistaleelle. Siinä ei ollut vain vuorelta vyöryneitä
-kallionlohkareita. Paadet olivat selvästi ihmiskätten latomia,
-muodostivatpa vielä karkeatekoisen porttiaukon muurin keskikohtaan.
-
-Ei itse muuri saanut heitä pysähtymään ja tarkastelemaan. Ei. Muuri
-näytti elävän. Oli jotakin sen edessä joka liikkui ja muutti paikkaa.
-He eivät voineet erottaa, oliko siinä ihmisiä vai eläimiä. Mutta
-hiljaa kuunnellen he voivat erottaa lyhyitä vähäisiä äännähdyksiä,
-jotka sattuivat tahdissa noiden vaihtelevien liikkeiden kanssa.
-
-Persialaiset astuivat ratsujensa selästä ja vetivät ne mukana
-vuorenseinän juurelle, jossa he painautuivat kapeaan varjojuovaan.
-Nyt oli vakoiltava. Kavioiden kopse auringon paahtamaan liejuun
-olisi saattanut aikaansaada hälyytyksen. Nyt oli vakoojan tehtävänä
-pujahtaa eteenpäin niin huomaamatta kuin mahdollista. Hänen päänsä
-oli tarkoin kääritty vaatteisiin, niin että vain nenä ja silmät
-olivat vapaat. Hän kumartui maahan ja kulki melkein ryömien.
-Kaartansa hän käytti sauvana. Hän oli ottanut viinestä nuolen ja
-asettanut sen pitkin jännettä, valmiina vetämään ja lähettämään
-myrkytetyn tutkaimen edessä piilevälle vaaralle vasten silmiä,
-ennenkuin hän itse kääntäisi selkänsä ja rientäisi takaisin.
-Askel askelelta hän ryömi lähemmäksi päämääräänsä, ulkonevaa
-kallionlohkaretta kohden, jonka takana hän saattaisi olla suojassa ja
-tarkata kaikkea itse näkymättä. Niinkuin sisilisko hän hiipi kiven
-suojaan, taivutti päänsä yli reunan ja katseli.
-
-Hän ei uskonut omia silmiänsä. Eläimiä siinä ei liikkunut tuossa
-kallioseinän edessä. Ei lampaita eikä vuohia tulemassa portinaukosta.
-Siinä oli ihmisiä. Alastomia. Ilkialastomia ihmisiä. Persialainen ei
-vähään aikaan osannut käyttää näköänsä. Hän ei koskaan ennen ollut
-nähnyt sellaista paljastusta. Häpeäntunne takoi hänen ohimoitansa.
-Hän tunsi saastutuksen tunkeneen sielunsa pohjaan, eikä hänellä ollut
-millä puhdistautua. Hiki puhkesi vuotamaan hänen otsastansa. Siinä
-hän katseli silmästä silmään puhtainta pakanuutta: ihmisiä, jotka
-paljastivat itsensä keskellä auringon valoa ja häpeämättä antoivat
-ruumiinsa salaisuudet alttiiksi valon kaikkinäkevälle katseelle. Että
-ei päivä kasvojansa peittänyt ja vetänyt pilviverhoja säteidensä
-eteen! Isoja alastomia miehiä, joiden hipiä ei ollut valkea ja hieno
-niinkuin meedialaisten iho, joka aina pysyttelee piilossa, vaan itse
-auringon polttama, valon ahavoittama. Ahrimanin kirvelevät tulisilmät
-olivat siihen merkkinsä polttaneet.
-
-Pitkän aikaa katselemalla hän vihdoin pääsi selville siitä, mitä
-tapahtui. Hän oli vakooja, hän oli tottunut näkemään. Voimakkaita
-miehiä, joilla oli lyhyet ja jyrkästi leikellyt leukaparrat,
-alastomia aivan kuin olisivat olleet nyljettyjä hamaan lyhyeen
-tukkaan saakka. Kaksittain ne hyökkäilivät toisiansa vastaan,
-tarttuivat toisiansa olkavarsiin ja hartioihin, ne pyörivät
-syliotteissa, nostelivat toisiansa, heittivät toisensa maahan,
-rynnistelivät sylikkäin niin että läiskähteli ja paukkui, käsivarret
-käsivarsissa, sääret toisiinsa kietoutuneina, niin että hiki
-loisti ja virtasi heidän paahtuneelta iholtansa. Heidän suunsa
-avautui pieniin, lyhyviin huutoihin, sanoihin, joita hän ei
-ymmärtänyt. Silloin tällöin kuului jonkun katsojan ääni. Silloin
-he päästivät toisensa, pysähtyivät, kuuntelivat, ryhtyivät kohta
-jälleen painiskelemaan. Aivan kuin ei mitään muuta maailmassa olisi
-ollutkaan, ei aurinkoa, ei persialaisia, ei sotaa -- nuo raskaat
-joustavat ruumiit yhä hieroutuivat vastakkain ja töykkäilivät
-toisiansa ja vain silloin tällöin pysähtyivät hetkeksi puhaltamaan ja
-kaapimaan hien kiiltävältä iholtansa -- kaapimaan jollakin aivan kuin
-sirpillä tahi sualla! -- ja kuivaamaan itsensä karkeihin riepuihin.
-Läpi kiviportin asteli toinen toisensa jäljessä uusia alastomia
-miehiä. Mutta merestäkin niitä saapui paikalle. Vettä tiukkuvia
-olentoja nousi vedestä, jossa olivat maanneet niinkuin kylpyaltaassa,
-ja siirtyi päivänpaisteeseen rannalle, johon istuutuivat pyyhkimättä
-itseänsä. Nuoret miehet, joilla oli pitkänlainen tukka, vetelivät
-sormiansa sen läpi -- heillä lienee ollut kammat, joilla he
-kiharoitansa suorivat. Toisia istui palmikoimassa pitkää ohutta
-hiusruoskaa, toiset tarttuivat kahteen hienoon palmikkoonsa juuresta
-ja kohottivat ne eteenpäin yli päälaen, johon ne sidottiin kokoon,
-jonka jälkeen he vetivät otsalla olevan tukan sen alle pitkinä
-kierteinä, jotka kähertyivät auringossa.
-
-Ja persialainen ihmetteli suuresti. Näiden alastonten ihmisten
-joukossa ei näkynyt ainoatakaan asetta, ei miekkaa, ei keihästä.
-Niinkuin keskellä syvintä rauhaa he harjoittelivat häpeällisesti
-paljastettuja ruumiitansa ja koristivat paitansa kuin juhlaan.
-Tuollako tavalla helleenit taisteluun lähtivät, totta tosiaan he
-olivat kuin vartavasten saakilaisille jousimiehille maalitauluina.
-Nuoli saattoi sattua paikallensa kylkiluiden väliin tahi tunkeutua
-pallean kohdalle, niin että kärki selästä näkyi. Hänen omat sormensa
-syyhyivät, ja vaistomaisesti hän kiristi jousenjännettä.
-
-Silloin yht'äkkiä näkyi portin kamanakivellä, juuri aukon kohdalla,
-pitkä alaston mies, vain päässänsä välkkyvä helleeniläinen kypärä,
-jonka korkeata harjaa koristivat mustankiiltävät hevosenjouset.
-Kädessänsä hän piti keihästä ja kohotti sitä tähtäysasentoon, kunnes
-kärki osoitti suoraan siihen paikkaan, missä persialainen makasi.
-Tämä kuuli terävän huudahduksen, mikä lienee tarkoittanut häntä,
-sillä kaikki alastomat miehet kääntyivät siinä hetkessä samalle
-suunnalle. Tietämättänsä hän oli astunut esille kätköstänsä ja seisoi
-jännitetty jousi kädessänsä kaikkien näkyvissä.
-
-"Kautta Zeuksen! Katso meedialaisen silmää!" kuului muurilla
-seisovan miehen huuto. Ja kaikki muut toistelivat sanoja, joista
-hän yhden ainoan ymmärsi: meedialainen! meedialainen! He eivät
-suojanneet itseänsä hänen nuoleltansa, he seisoivat niinkuin rivi
-alastomia eläviä maalitauluja hänen nuoltansa odottaen. Hänen
-sormensa hapuilivat nuolenvartta, mutta herpautuivat -- hän heitti
-kaaren luotansa, pelon lamauttamana, juoksi suoraan yli rantahiekan,
-keihäille ja kiville alttiina, juoksi sokeasti alaspäin, kunnes
-haalea vesi kohosi hänen vyötäisiinsä asti, sukelsi ja sulki
-silmänsä! Mutta ei ainoatakaan kiveä häneen heitetty. Silloin hän
-nousi ja juoksi. Hän juoksi pitkin rantahiekkaa ja kuuli takaansa
-kaikkien alastonten miesten naurun, joka sattui häneen niinkuin iva
-ja pilkka. Hetkeksi hän kääntyi ja näki heidän seisovan rivissä.
-Siinä oli välkkyvä muuri alastonta lihaa. He seisoivat kädet
-lanteilla. Hampaat loistivat häntä kohden. Heidän katseensa ajoi
-häntä pakoon. Kaistapäänä hän riensi takaisin ratsumiesten tykö. Ja
-laukkaa he kaikki palasivat leiriin Trakhiin edustalle.
-
-Xerxes oli haaremiteltassansa eikä häntä saanut häiritä. Vasta pyhän
-tulen palaessa hänen telttansa suojassa pimeänä tähtiyönä hän muisti
-käskynsä ja kyseli tiedustelijaa. Tämä makasi kasvoillaan kuninkaan
-vuoteen jalkopäässä kertoen kuninkaalle noista villeistä alastomista
-miehistä, jotka oli nähnyt: kuinka he leikkivät ja painivat ja
-palmikoivat tukkaansa ja koristivat itseänsä kuin juhlaan. Ja niiden
-luvun saattoi laskea vain sadoissa.
-
-Xerxes oli ihmeissänsä, mutta häntä nukutti ja hän nukkui. Vasta
-aamupäivän tullen hän herätytti Hydarneen ja sanoi hänelle:
-"Totisesti, suuria lapsiako helleenit ovat, kun lyövät leikkiä
-huolimatta ukkosilmasta, joka heitä uhkaa? Suuria veijareita he ovat
-epäilemättä. Mutta tuonlaatuiseen viekasteluun en olisi luullut
-heidän pystyvän. He ovat niinkuin huolettomat hullut ja kuvittelevat
-voivansa pettää minut. Iloisia ja naurettavia he ovat. Minä teen
-heistä kuohilaita ja annan heidän olla haaremini ilona. He saavat
-kaapia naisteni hipiää ja palmikoida heidän hiuksiansa."
-
-Xerxes tarttui viinimaljaan ja joi. Sitten hän nukkui taas.
-
-Kun hän jälleen heräsi, muistui asia hänen mieleensä ja hän käski
-ratsuväenosaston ratsastaa aivan muurin ääreen ja torventoitotuksilla
-kutsua helleenejä paikalle sekä sanoa tulkin kautta: "Suurkuningas,
-kuningasten kuningas kutsuu teitä, helleeniläiset miehet, tulemaan
-hänen leiriinsä ja huvittamaan häntä voimailuharjoituksillanne. Tahi,
-jos te siitä kieltäydytte, lähtekää matkaanne ja väistykää hänen
-tieltänsä. Sillä suurkuningas suosii uljasta suoruutta eikä tahdo
-edes päänne hiuskarvaa notkistaa, jos te vapaaehtoisesti pötkitte
-tiehenne."
-
-Mutta tänä aamuna näytti kaikki toiselta kuin edellisenä päivänä.
-Hopliitit tulivat esiin solan muurin edustalle tiheissä riveissä.
-Pronssikilvet muodostivat etuvarustuksen. Luusäärykset olivat kuin
-paalurivit. Pystyssä olevien keihästen rivi oli kuin kaide-este.
-Kypärät loistivat niinkuin rivi säkenöiviä kattokupuja pitkin
-viivasuoraa muurinharjaa.
-
-Oikealla sivustalla seisoi kuningas Leonidas itse, ainoa ojennettu
-keihäs koko joukossa. Kuuluvalla ja terävällä äänellä tuli häneltä
-vastaus:
-
-"Sinä, joka puhut helleenien kieltä, mutta tuot vain meedialaisen
-orjan sanomaa, sano herrallesi ja kaikkien muiden orjien herralle,
-että tässä seisomme sen Hellaan kilpenä, joka mieluummin lannistuu
-kuolemaan kuin hänen orjanikeensä alle. Ja sinä varo itseäsi! Älä
-anna kenenkään helleenien kieltä puhuvan miehen enää uskaltaa tulla
-tänne tuomaan meille sanomia Hellaan viholliselta -- sillä silloin
-keihäs naulaa vastauksen hänen kurkkuunsa."
-
-Samalla hetkellä kaikki keihäät kohosivat uhkaamaan
-persialaisjoukkoa. Se kääntyi ympäri ja riensi takaisin leiriin.
-
-Xerxes ei ymmärtänyt helleenien tarkoitusta. Hän istui teltassansa ja
-keskusteli lakedaimonilaisten entisen kuninkaan Demaratoksen kanssa.
-
-"Kuinka omituisia sentään sinun maanmiehesi ovat", antoi hän hänelle
-sanoa. "Ensin he lyövät leikkiä ja pitävät pilaa aivan silmieni
-edessä ja paljastelevat itseänsä sopimattomasti, niinkuin olisivat
-haaremissa eikä aurinkoa olisi taivaalla. Sitten he asettuvat
-taistelujärjestykseen ja uhkaavat ja haukkuvat. Eivätkö he siis
-tiedä, että minä voin ajaa heidät tiehensä aivan kuin sääskiparven,
-käteni liikkeellä? Mielettömiä lapsiako he ovat, ja kuinka kauan
-luulet heidän aikovan pilantekoa jatkaa?"
-
-Demaratos antoi tämän vastauksen:
-
-"Älä usko, herra, että lakedaimonilaiset ovat tulleet tänne leikkiä
-lyömään. He ovat täällä sulkemassa sinulta tien Hellaaseen. Pane
-mieleesi, sellainen heidän tapansa on, että kun aikovat ryhtyä
-yritykseen hengen uhalla, niin he koristautuvat ja somistavat
-tukkansa. Edessäsi ovat nyt, suurkuningas, maailman urhoollisimmat
-miehet, maailman kauneimman kuningaskunnan kansalaiset. Jos nämä
-voitat, silloin ei mikään muu kansa enää uskalla nostaa kättänsä
-sinua vastaan."
-
-"Mitä varten olet täällä etkä ihailtujen maanmiestesi joukossa?"
-kysyi Xerxes.
-
-"Sen vuoksi, että olen menettänyt isänmaani", vastasi Demaratos
-murheissansa, "enkä enää sitä takaisin saa -- en edes sinun avullasi".
-
-
-
-
-XXIII.
-
-Taistelu.
-
-
-Xerxes ei lakannut ihmettelemästä tuota hänelle käsittämätöntä
-lapsikansaa. Neljä kokonaista päivää hän odotti ja kysyi joka aamu,
-joko ne olivat menneet tiehensä.
-
-Mutta kun hän viidentenä aamuna sai sen vastauksen, että ne vielä
-seisoivat hievahtamatta, kähisi hän vihasta ja käski hyökätä heitä
-vastaan ja vangita heidät elävältä ja tuoda hänen eteensä.
-
-Solatien portille kuului hyökkäävien laumojen -- aikaansaama kumu
-ja näkyi aseiden välke itäauringossa, joka loistavana nousi niitä
-vastaan.
-
-Leonidaan teltan edustalle olivat kaikki johtajat kokoontuneet.
-Vaara oli uhkaava, kiihtymys suuri. Kaikki tiesivät, minkälaisia
-sotalaumoja oli tulossa. Oli pelättävä, että ne tulvana menisivät
-läpi solan ja tempaisivat kaikki helleenit mukaansa niinkuin
-vuorivirta ruohonkorret. Useimmat seisoivat äänettöminä ja
-kuuntelivat yhä lähemmäksi vyöryvän ihmismeren pauhua.
-
-Leonidas astui telttansa ovelle. Hän laski kilpensä syrjälleen maahan
-ja istui sen nojaan. Muiden ryhmien johtajat tekivät niinkuin hänkin
-ja asettuivat neuvottelupiiriin hänen ympärilleen. He ottivat kypärät
-otsiltansa, joihin niiden reunat olivat painaneet syvät, pysyvät
-uurteet.
-
-Viimeistä kertaa nousi ääniä, jotka kehoittivat kääntymään pois,
-ennenkuin olisi myöhäinen, ja pikamarssissa hakemaan turvapaikkaa
-Isthmokselta, jossa ratkaisevaan vastarintaan sopisi ryhtyä.
-Kaikki peloponnesolaiset kannattivat ehdotusta: tegealaiset ja
-mantinealaiset, arkadialaiset ja korinttolaiset, fliusialaiset ja
-mykenalaiset. Sillä täällä seisoivat vaivaiset seitsemäntuhatta
-miestä etuvartijoina kaukana tukikohdistaan, asetettuina
-yksin tuhottaviksi Pohjois-Hellaan hyväksi, joka ei pystynyt
-puolustautumaan. Ja kaikki se väki, mikä oli koossa tässä solassa,
-ei ollut mikään varsinainen puolustajajoukko, vaan ainoastaan pieniä
-väliaikaisia ryhmiä, joita oli lähetetty taisteluun, toistaiseksi,
-kunnes Hellas voisi heittää huvinsa ja leikkinsä. Ilman huolta
-airuet kulkivat Elis-maakunnasta ympäri maita ja kutsuivat valtioita
--- eivät puolustamaan maata hyökkääviltä vihollisilta, vaan
-Olympian juhlaleikkeihin. Spartalaisten itsensäkin piti viettämän
-Karneia-juhlaa, ennenkuin veisivät taisteluun kaikki voimansa. Niistä
-parista kourallisesta, jotka tällä paikalla vihollista odottivat,
-tulisi epäilemättä vain uhri sodanjumalan kipeimpään verenjanoon.
-Varsinainen ratkaisu jätettiin liian myöhäiseen hetkeen. Vain
-viidenkymmenentuhannen miehen joukko kykenisi puolustamaan solaa
-persialaisia vastaan. Ja täällä oli käytettävänä vain seitsemäsosa
-tarpeellisesta määrästä.
-
-Peloponnesolaiset huusivat vielä kerran, että oli lähdettävä
-liikkeelle ja palattava kannakselle. Mutta lokrilaiset ja fokilaiset
-vastustivat ehdotusta, sillä heidän jalkojansa poltteli heidän oma
-maansa, ja heidän maansa jäisi alttiiksi ryöstölle ja hävitykselle,
-jollei persialaisia torjuttaisi.
-
-Leonidas oli kauan ääneti kuunnellut erimielisiä lausuntoja. Nyt hän
-nousi, löi oikealla nyrkillänsä kilpeä ja sanoi:
-
-"Hellaan miehet. Ratkaisun hetki lähenee. Arpa on jo heitetty. Ei
-kukaan meistä vältä kohtaloansa, seisommepa tahi pakenemme. Me emme
-voi asiatamme pettää niinkuin uskoton ovenvartija, joka pakenee ja
-jättää ovet selällensä, kun rosvot pyrkivät ryöstämään. Tottahan
-on, että me olemme vain sotavoimien etujoukko, mutta ikävä kyllä ne
-sotavoimat eivät vielä ole koossa, sillä helleenien pahana tapana on
-olla näkemättä vaaraa, ennenkuin se laskee keihäänkärjen kylkiluiden
-väliin. Ja jos nyt etujoukko juoksisi tiehensä, luuletteko minkään
-sotajoukon siinä tapauksessa ehtivän kokoontua. Tässä seisomme
-väistymättä kaikella sillä oikeudella, jonka isänmaan kohtalo
-meille antaa. Me emme pelkää, että tuhoava isku tulisi mereltä
-päin. Ne 'puumuurit', joihin Delfoin oraakkeli on käskenyt Ateenan
-turvautua, suojelevat meitä: ateenalaisten ja lakedaimonilaisten
-laivat turvaavat meitä mereltä päin tulevilta yllätyksiltä. Maata
-tästä jalkaimme alta ei kukaan voi siepata. Ja kallio pysyy lujana
-sivullamme. Katselkaa siis asioita rohkeasti. Muistakaa, ettei se
-mikään jumala ole, joka nyt Hellaaseen hyökkää. Suurkuningaskin on
-vain kuolevainen, vaikkapa onkin mahtavin niistä, jotka maailmaa
-vallitsevat. Kuta ylemmäksi hän nousee, sitä lähempänä on hän
-Pilvienpitäjän salamaa, joka aina iskee huippuja. Lähettäköön nyt
-kukin heimomme pikalähetin kotikaupunkiinsa kehoittamaan, että sieltä
-viipymättä lähetettäisiin meille apua. Sillä nyt sitä tarvitaan,
-jollemme salli Hellaan ovea murrettavan auki ja vihollisen täyttävän
-maata niinkuin tulviva meri, joka murtaa sulut. Hellaan miehet, minä
-näen, että tahdotte minua seurata. Näyttäkäämme meedialaisille, että
-se maa, jolla me seisomme, on pyhä ja vahvistaa meitä masentumatta
-vastustamaan jokaista, jotka tahtovat orjuuttaa meidät ja meidän
-isiemme maan."
-
-Puhe sytytti tulen miehiin ja antoi heille yksimielisyyden. Kaikki
-tarttuivat kilpiinsä ja kiiruhtivat kutsumaan aseisiin sadanmiehen
-joukkojaan, kukin johtaja omaansa. Vain fokilaiset eivät olleet
-läsnä. Heidät oli jo Alpenin kylästä lähetetty kapeata vuoripolkua
-myöten Kallidromoksen yli huipulle vartioimaan sitä ainoata pientä
-tietä, tuntematonta ja salaista, joka luikersi yli vuoren solan
-sivuitse.
-
-Nopeasti Leonidas nyt antoi hopliittien lähteä ulos muurin suojasta
-ja käydä persialaisia vastaan. Meedialaisia ja kissolaisia joukkoja
-oli jo ehtinyt tulla pitkän matkaa solatielle. Aamutuuli toi raikasta
-vilvoittavaa ilmaa pohjoisesta. Mutta meedialaisia painoivat heidän
-moninaiset vaatteensa, ruskeata tukkaa peittävä tiara kuumensi päätä.
-Kissolaisten mustat hopeapäähineet imivät itseensä auringon lämpöä.
-Vihollisten rivit hajaantuivat koko solan laajuudelle, kokoontuivat
-ja erkanivat tilan mukaan ja kulkivat niin tiheään sulloutuneina,
-että viinet rapisivat toisiansa vastaan. Rautapaidat välähtelivät,
-kun merituuli puhalsi poimuiset ihokkaat syrjään niiltä, jotka
-kulkivat äärimmäisinä merenäyräällä. Saframinkeltaisista housuista
-kilpistyi valo takaisin.
-
-He olivat vielä kaukana muurista, kun näkivät helleenien tulevan
-vastaansa sulkematta tien koko alaa, kolmikulmaisen kiilan
-muotoisessa kärjekkäässä joukossa, joka tähtäsi vihollisjoukkoa
-halkaistaksensa sen ja repiäksensä hajalle. Sitä mukaa kuin
-persialaiset selvemmin näkivät helleenit, kävi hämmästyksen
-humahdus läpi tuon sankan, kömpelön joukon. Etumainen rivi pysähtyi
-itsestänsä, ja takanapäin oleva joukkio painautui sitä vastaan,
-kunnes vihdoin seisottiin aivan ahtaalle sullotussa laumassa, jossa
-ei kukaan voinut liikahtaa, vaan jännittää jousensa vain tähtäämällä
-edessänsä olevan miehen olkapäältä.
-
-Mutta helleenit marssivat pysähtymättä heitä vastaan. Astunta
-kumahteli huolimatta maan kosteudesta, panssarit helähtelivät,
-luustot välähtelivät kirkkain salamoin. Kilpien kiiltäväksi hiotuissa
-kuvuissa oli kirkkain värein maalattuja peloittavia kuvia: käärmeitä
-pää pystyssä, leijonannaamioita, skorpioneja, gorgonpäitä kauhua
-tuijottavine silmineen ja kieli riippuen ulkona hammastarhasta.
-Loistavain kypäräin hevosenharjat tekivät ne korkeiksi, ne huojuivat
-ja heiluivat aivan kuin olisi lauma hevosia lähestynyt.
-
-Ihmetellen persialaiset näkivät heidän yhä lähenevän. Heidän
-riveissänsä oli kreikkaa puhuva soturi, joka yht'äkkiä karjaisi
-heille, että he pysähtyisivät -- hänet valtasi sääli niinkuin sen,
-joka näkee -- lapsen olevan haavoittamaisillansa kätensä veitseen,
-jota ei tunne: "Pysähtykää, helleenit! Älkää aloittako taistelua!
-Äitinne ja vaimonne tulevat itkemään ruumistenne ääressä. Kun
-meedialaiset lähettävät nuolisateensa, on se pimentävä auringon
-niinkuin raekuuro."
-
-Toisella puolella helleenien joukossa oli joku, joka vastasi:
-
-"Sitä viileämpi meidän on taistella varjossa!"
-
-Helleenien joukko läheni niinkuin terävä aurankärki, joka tuossa
-tuokiossa uppoaa maahan ja viiltää sen halki. Silloin meedialaiset
-yht'äkkiä jännittivät jousiansa tuhansittain ja alkoivat ampua.
-Mutta tungoksen vuoksi oli mahdotonta tähdätä. Näytti todellakin
-siltä, kuin olisi sadekuuro noussut ylös aurinkoa kohden. Ja vain
-etumaisista riveistä ne sirahtelivat suoraan kohden helleenejä,
-soittelivat heidän sotisopainsa pronssia, suhahtivat viheltäen läpi
-kypäräntöyhtöjen, sukelsivat ihokkaisiin ja lihaan.
-
-Mutta muutamaa silmänräpäystä myöhemmin helleenit jyräjävin
-_alala_-huudoin leikkasivat halki meedialaisten laumat, jotka
-eivät päässeet väistymään. Keihäät pistelivät aukkoja kömpelöiden
-ruumisten sekavaan joukkioon, kumahtelivat luustoihin ja
-panssareihin, puhkoivat ja paukahtelivat, kaasivat ja kuolettivat.
-Kun keihäänvarret katkesivat, välähtivät miekat esille viiltäen ja
-pistäen. Meedialaiset eivät oikeastaan olleet pelkureita, mutta he
-joutuivat ahdinkoon eivätkä voineet liikkua vapaasti, ja kun oli
-käytävä käsikähmään, niin heidän vastarintansa pakosta oli heikkoa
-ja puolisokeaa. Pitkäin keihästen heitä pistellessä ja lävistellessä
-he itse eivät päässeet käyttämään lyhyitä aseitansa. Etujoukkoa
-kohdanneen iskun vaikutus kulki aaltomaisin ponnahduksin taaksepäin,
-ja meedialaisen ja aasialaisen tavan mukaan kannustettiin ja ajettiin
-rivejä ruoskaniskuilla eteenpäin, kunnes ne eivät enää voineet
-liikahtaa, vaan olivat auttamattomassa pinteessä.
-
-Mutta juuri tämä ihmisten yhteensulautuminen pysähdytti helleenien
-etenemisen. Kaatuneista meedialaisista kasautui muureja, joissa
-keihäitä ja miekkoja törrötti. Silloin Spartan hopliitit
-houkuttelivat meedialaiset ansaan. Ne kääntyivät yht'äkkiä pakoon.
-Persialaiset ällistyivät ja unohtivat tarttua kaariinsa, he ryhtyivät
-hätyyttämään pakenevia heittokeihäillään, kiljahdellen ilosta
-nähdessänsä heidät paossa. Mutta niin pian kuin he juoksussansa
-olivat ehtineet hajaantua pitkin rantaa, lakedaimonilaiset jälleen
-kääntyivät ja ryhtyivät taistelemaan takaa-ajajain kanssa, mies
-miestä vastaan, joita he kaatoivat kuin kärpäsiä. Kerran toisensa
-perästä he tekivät saman liikkeen ja saivat siten vähitellen
-persialaisten etujoukot vedetyiksi aivan muurin edustalle, jonka
-paasien takaa he asettuivat suojaan lukemattomilla heittokeihäillä
-niittelemään niitä vihollisia, jotka rohkenivat lähestyä.
-
-Aurinko oli keskipäivän korkeudella. Ja solatiellä oli kuuman tukalaa
-niinkuin leivinuunissa. Meedialaisten oli pakko ensin tehdä itselleen
-tie läpi kaatuneiden röykkiöiden. Verenlöyhkä oli ellottava ja
-saastutti ilman. Persialaisten oli laahattava kaatuneensa taaksepäin.
-Tilan puutteessa he menivät aina rantamatalaan saakka, kunnes seisova
-vesi nousi aina heidän polviinsa, kantoivat ruumiit sinne syrjään, ja
-saivat siten jälleen tilaa hyökkäämistä varten.
-
-Yht'äkkiä ajoi Xerxes ravakkaa juoksua paikalle
-kahdeksanvaljakollansa. Kuumuudesta huolimatta hän seisoi kultaisissa
-vaunuissansa nauttiaksensa voitonriemuansa, koska hän oli vakuutettu
-siitä, että taistelu jo oli tauonnut ja sola puhdistettu. Elossa
-olevat ehtivät syrjään hänen tieltänsä, kaatuneet olivat liian
-hitaita. Hänen "silmänsä" ja "korvansa" pyysivät häntä säästämään
-itseänsä suuren ruumisjoukon saastuttavasta katselemisesta.
-Suurkuningas nosti purppuraviittansa ylös suun ja nenän verhoksi ja
-antoi vihmoa päällensä hyväntuoksuista vettä. Sillä ruumiinhajua
-kuningasten kuningas inhosi; se ei saanut saastuttaa hänen henkeänsä.
-Ei ainoatakaan kuollutta saanut verhotta tuoda hänen näkyviinsä.
-Kokonainen komennuskunta viuhkoja pantiin liikkeelle ajelemaan kaikki
-haaskakärpäset hänen läheisyydestänsä. Sillä paha kuolinkärpänen
-oli ruumiin ääreen ilmestyvä kummitus, joka Ahrimanin nimessä otti
-valtaansa vainajan.
-
-Xerxes kääntyi päästäkseen tapaamasta kuolemaa tiellänsä. Hänen
-vaunujensa jäljessä haukahtelivat suuret joukot intialaisia koiria,
-joiden piti äänellänsä karkoittaa haaskaa vainuavat demonit,
-hyönteiset ja linnut.
-
-Kähisevän kiukkuisena siitä, että solaa ei vielä oltu raivattu auki
-hänen läpikulkuansa varten, käski hän "kuolemattomain" paikalla
-marssia esiin ja avata solan ennen päivän laskua.
-
-Kuolemattomat kulkivat taistelupaikalle ääneti ja tahdikkaassa
-marssissa. Tie oli heille jo raivattu. Kahta koiraa, joilla täplät
-oli silmien yläpuolella, oli kuljetettu heidän edellänsä, ja
-senjälkeen olivat maagit vihmoneet rannalle puhdistavia aineita ja
-lukeneet loitsuja verijäljille.
-
-Kuolemattomien kintereillä ajoi Xerxes punaisen katostelttansa alla.
-Häntä kiusasi helle, mutta hän oli kärsimättömyydestä kiihkeänä. Nyt
-hän ei enää tahtonut odottaa kauempaa.
-
-Sotilasten selät peittivät häneltä kaiken näköalan. Mutta vihdoin
-joukko pysähtyi kuin kiila, jota ei voi saada painumaan sisemmäksi.
-Xerxes seisoi vaunuissa ja kannatti itseänsä tuolissansa eteenpäin
-läpi rivien nähdäksensä kuinka eturintamassa taistelu kävi.
-Tuntikausia hän katsoi väkensä turhia yrityksiä ja vääntelehti kuin
-hammastaudissa. Hän näki helleenejä läheltä, ja häntä kiukutti heidän
-jumalaton sekasotkunsa alastonta ihoa ja haarniskaa. Oli niinkuin
-olisi pronssilevyjä ollut painettuna paljaalle auringonpaahtamalle
-iholle. Kolme kertaa hän hypähti ylös valtaistuimeltansa ja riensi
-eteenpäin sauva kohotettuna, aivan kuin olisi luullut voivansa
-raivata tietä eteenpäin pelkällä näyttäytymisellänsä. Mutta joka
-kerta suurkuninkaan huonekunta piiritti hänet ja toi hänet takaisin.
-Ja yksi prinsseistä näytti hänelle varoittaen heittokeihästä, jonka
-oli siepannut ilmasta kahden askeleen päässä kuninkaasta itsestään.
-
-Aurinko oli jo aikoja sitten painunut Oita-vuoren harjanteen taakse,
-kun Xerxes pettymyksen vallassa ajoi takaisin leiriin. Skyyttalaisten
-osastossa hän huomasi, että he palvelivat sodanjumalaansa siten, että
-olivat iskeneet pystyyn miekan, johon he vihmoivat maljasta verta, ei
-vangituistakaan kaatuneista ja silvotuista vihollisista. Yön kuluessa
-skyyttalaiset itse joivat veren ensiksi kaatamistansa vihollisista ja
-he kiiruhtivat nylkemään kaatuneilta helleeneiltä päänahan ja oikean
-käden nahan.
-
-Xerxes oli ikävystynyt taistelua katsellessaan ja haki lohdutusta
-haaremistansa. Hän joi ja rakasteli suuren vihansa unhoon.
-
-Mutta helleenien muurin edessä paloi vartiotuli läpi yön, ja heimo
-heimon jälkeen sai vartiovuoron. Helleenit etsivät muurien edustalta
-kaatuneita tovereitansa, mutta löysivät vain verijäljet. Leonidas
-rohkeni edetä aina Anthelaan saakka ja Herakleen temppelille,
-joka oli hakattu itse kallioon. Hänen seurueensa oli matkalla
-koonnut suuren joukon persialaisten aseita. Ne hän uhrasi Herakleen
-alttarilla ja rukoili rukouksen kaikkien niiden puolesta, joista
-kulunut päivä oli hänet erottanut.
-
-Sitten he pimeässä kulkivat helleenien leiriin muurin taakse.
-Kaikki oli hiljaa. Perin väsyneinä hopliitit olivat nukahtaneet
-sammutettuansa nälkänsä ohraleivällä ja kuivatuilla sipuleilla.
-Spartalaiset eivät olleet keittäneet verivelliänsä. Juotavana oli
-vain kuumien lähteiden vettä.
-
-Leonidas istui teltassansa ja pesi itseänsä noiden kiehuvain patain
-vedellä. Sitten hän kutsuen huusi teltan ovelta: "Narkissos!" ja
-vartija, joka istui ulkopuolella, astui sisään.
-
-"Istu!" sanoi Leonidas, ja Narkissos istui pölkylle. Hänellä oli
-vielä haarniska päällänsä, mutta ei kypärää eikä luusääryksiä.
-
-"Kuinka monta kaatui tänään?" kysyi Leonidas.
-
-"Minä en tiedä, kuningas. Olimme liian väsyneitä laskeaksemme ne."
-
-"Jos luvun tietäisimme, voisimme ennakolta laskea, kuinka monta
-päivää meidän on kestettävä", sanoi Leonidas. "Viikko, ehkä kaksi,
-kunnes helleenit, saavat aikaa kokoontua ja tuoda meille apua."
-
-"Uskotko vielä apuun, kuningas?"
-
-"Minä en huoli pettää itseäni. Ei meille apua tule. Haudoillemme se
-tulee. Etkö arvele, että täällä on oleva hyvä levätä, Narkissos?"
-
-Nuori mies ei vastannut. Hän katseli honkasoihtuun, joka loi
-lepattavaa valoansa yli pienen suojan, missä vesialtaat poreilevat.
-
-"Pane pois haarniskasi, Narkissos, ja pese itsesi. Meidän täytyy
-huuhtoa itsemme, persialaiset eivät puhdista ruumistamme. Muista vain
-käyttää voideastiatani huomisaamuna."
-
-"Parempi jättää myöhempään, kuningas. Huomenna ei vielä ole oikea
-päivä."
-
-"Sitä ei kukaan meistä tiedä. Etkö ole kuullut, seireenien huutoja
-tänä iltana lahdelta?"
-
-"Ei siellä seireenejä ollut, kuningas; korppikotkia siellä oli.
-Ensi yönä ne saavat ruokaa. Persialaisethan antavat kaatuneensa
-korppikotkille."
-
-"Minäpä nimitän niitä seireeneiksi. Minä olen kerran nähnyt suuren
-linnun, jolla oli pää kuin naisella. Kun vaimoni näin, luulin
-näkeväni saman olennon jälleen. Minä annan itseni mielelläni
-kuolonlinnun kuljetettavaksi, jos se minua hänen silmillänsä
-katselee. Mitä olet syönyt tänään, Narkissos?"
-
-"Leipää nyt illalla, kuningas."
-
-"Otappa osasi näistä viikunoista. Saatpa nähdä, että huomenna saamme
-parempaa ruokaa Alpenista. Ja enemmän aikaakin syömiseen."
-
-Narkissos oli riisunut haarniskansa ja pyyhkinyt yläruumiinsa märällä
-vaatteella. Sitten hän verhoutui viittaansa ja söi hedelmät, jotka
-lakedaimonilaiskuningas hänelle tarjosi.
-
-"Onko sinullekin kuolema mieluista, Narkissos?"
-
-"Eikö elämä aina ole parempi kuin kuolema?" kysyi hän.
-
-"Ei parempi kuin se kuolema, mikä _meitä_ odottaa. Mitäpä me enää
-elämältä osaamme vaatia? Mitä on elämällä meille vielä tarjottavana?
-Niissä kolmessasadassa lakedaimonilaisessa, jotka valitsin mukaani,
-ei ole ainoatakaan, joka ei olisi siittänyt jälkeläistä maailmaan.
-Meillä on kaikilla poikia, Narkissos. Me voimme kuolla rauhallisesti.
-Kuinka monta lasta sinulla on?"
-
-"Minulle on kerrottu, että minulla on kaksi."
-
-"Aivan oikein, nyt muistan; sinähän juuri kieltäydyit menemästä
-vaimosi luokse. Sinä et tahtonut 'juosta' enempää kuin kerran. Ja
-sinun vaimosi pani pahaksensa ja muutti pois Spartasta. Sen asian
-vuoksi minä surkuttelen sinua, Narkissos. Sinä et edes ole voinut
-sanoa hänelle jäähyväisiä. Sinun kuolemasi ei ole oleva niin iloinen
-kuin minun. Mutta poikiasi lienet painanut rintaasi vasten?"
-
-"Vain salaa, kuningas. He kasvavat Syssiteissä tuntematta isäänsä.
-Kun minä viimeksi näin heidät, huomasin, kuinka vereni veti minua
-heihin. Ja nyt he eivät enää koskaan saa minua nähdä."
-
-"Eivät. Mutta sinun nimesi he kerran kuulevat, kun ovat kasvaneet ja
-ymmärtävät. Ja ehkäpä he silloin vaeltavat haudoillemme, joka luodaan
-siihen, missä nyt istumme."
-
-"Nyt kadun vain yhtä ainoata asiaa, kuningas."
-
-"Sano minulle, mikä se on, ja minä autan sinua, jos mahdollista on."
-
-"Se ei ole mahdollista. Minä en tiedä, elääkö vaimoni Nikarete. Ja
-vaikkapa hän eläisi, en tiedä, mistä minun pitää häntä etsiä. Mutta
-minä en koskaan saanut sanotuksi, että rakastin häntä."
-
-"Poikasi voivat sen hänelle sanoa."
-
-"Minä en voinut siitä heille puhua."
-
-"Joka kerta kun poika katsoo äitiänsä, sanovat hänen silmänsä
-hänelle, että isä on häntä rakastanut. Älä huolehdi, Narkissos. Et
-ole elänyt turhaan. Ainoat, jotka eivät voi kuolla rauhallisesti,
-ovat ne, joilla ei ole jälkeläisiä. Muistatko kertomuksen Danaoksen
-tyttäristä? Heidän osansa ei ole puoleksikaan niin toivoton kuin
-niiden miesten, jotka tuhlasivat siemenensä saamatta sitä itämään. Ja
-nyt hyvää yötä, Narkissos. Minä en ole väsynyt, mutta minä taistelen
-taas aamunkoitossa paremmin, kun käsivarteni saavat levähtää.
-Laskeudu levolle tänne telttaan. Muurin luona olevat vartijat
-täyttävät velvollisuutensa, ja persialaiset ovat pimeänpelkoja.
-Jokainen tunti, jonka me nukumme tänä yönä, maksaa persialaisille
-kaksi henkeä enemmän huomenna."
-
-
-
-
-XXIV.
-
-Sankarikuolema.
-
-
-Päivän koittaessa persialaiset taas olivat solan edustalla, yön
-levänneinä ja veden ja viinin vilvoittamina, jota kamelit olivat
-tuoneet leiriin. Xerxes itse tuli iloisena haaremistansa ja antoi
-kestitä "kuolemattomia" runsailla antimilla, jotta he vihdoin
-sinä päivänä voisivat tunkeutua läpi solan niinkuin nuoli läpi
-reikänsä. Helleenien mieshukka oli suuri päättäen ruumiista, jotka
-skyyttalaiset olivat koonneet nylkeäksensä päänahkoja. Nyt piti vain
-jousi jännitettämän tiukalle ja nuoli oli lentävä läpi.
-
-Korviavihlovia merkkipuhalluksia kajahteli kallioseinästä. Kaiku
-kiiri kauas Oita-vuorten rotkoihin. Meren ulapalta ei näkynyt
-ainoatakaan purjetta. Tällä kertaa persialaiset eivät tyytyneet
-pysymään rantaäyräällä, vaan astuivat rantamatalikkoon, kunnes vesi
-nousi vyötäröön, jotta he sieltä syrjästäpäin voisivat lähettää
-nuolipilvensä solaa kohden ja jos mahdollista kiertää muurin.
-
-Mutta merenpuoleisen kyljen suojattomuudesta Leonidas pääsi siten,
-että antoi hopliittien täysissä varustuksissansa kahlata veteen,
-kunnes se kohosi haarniskan kaulareunaan; sitten he saarsivat ja
-eristivät ja hakkasivat maahan kaikki viholliset, jotka olivat
-tulleet veteen. Ja samaan aikaan taistelivat muurien edustalla
-vuorotellen kaikki helleeniheimot, paitsi fokilaisia, jotka seisoivat
-kätkettynä vartiostona vuoripolulla ja vain kaukaa kuulivat melskeen
-taistelukentältä.
-
-Xerxes ei tahtonut sinä päivänä olla katsomassa taistelua. Hän oli
-saanut siitä tarpeeksensa ja senvuoksi antanut päälliköillensä
-tiedoksi, että hän ei tahtonut nähdä ketään heistä, ennenkuin
-tie vihdoin oli auki. Senjälkeen hän sulkeutui haaremiinsa ja
-vietti päivän aina auringonlaskuun saakka osittain huvitellen
-uuden orjattaren seurassa, joka muistutti hänelle erästä toisen
-miehen omaa Susan kaunotarta, osittain torkkuen pahojen unien
-vallassa, joista hän syytti sitä ainaista kesäistä kuivuutta, joka
-Ahrimanin lähettämänä rasitti sekä vihollisen maata että hänen omaa
-leiriänsäkin.
-
-Vakavasti hän mietiskeli, eikö hänen pitäisi sovittaa paikan
-maanalaisia voimia panemalla toimeen uusi suurenmoinen maanasukasten
-teurastus; niistä oli veri vuodatettava maahan tahi ne oli elävinä
-upotettava juuri siihen kirottuun rantahiekkaan, joka oli hänen
-tiensä katkaissut.
-
-Hänen vihansa alkoi kiehua, ja hän lupasi itseksensä pyhästi, että
-antaisi ristiinnaulita rannalle ensimmäisen, joka taas toisi hänelle
-huonoja uutisia taistelukentältä. Hän häpesi itseänsä muistaessansa
-Dareioksen ja Kyroksen ja Kamhyseen urotekoja siihen aikaan, jolloin
-suurkuninkaat valloittivat valtakunnan toisensa jälkeen ja antoivat
-sirottaa teille kaatuneiden vihollisten ruumiista irroitettuja käsiä.
-Sitten hän muisti kaunista Artayntaa Susassa, Masisteen tytärtä, jota
-hänen sydämensä oli halannut. Ja yht'äkkiä hän muisti lupauksen,
-jonka hän kerran humalahoureissansa oli antanut nostaaksensa hänen
-aistinsa liekitsevään myrskyyn: kun hän palaisi kotiin voittajana
-ja ajaisi ylös palatsiinsa, pitäisi hänen tulla häntä vastaan
-koristettuna ja voideltuna häitä varten, ja hän oli antava sirottaa
-pitkin tietä kaiken sen matkan, jonka hän oli kulkeva, surmattujen
-vihollisten falloksia, ja kultaisilla sandaaleillansa Artaynta oli
-asteleva niiden ylitse -- niin kauniina, että nuo kuihtuneet elimet
-heräisivät elämään hänen askeltensa alla ja nousisivat -- muodostaen
-polun lihasta ja verestä.
-
-Xerxes hengähti syvään, hänen himonsa heräsi, ja kahdennenkymmenennen
-kerran hän tarttui orjattareen, joka oli Artayntan, Masisteen
-tyttären näköinen.
-
-Nyt suurkuningas torkkui. Orjatarten harput ja kymbaalit olivat
-vaienneet, sillä hän ei enää halunnut kuulla soittoa. Pöydällä
-hänen vuoteensa ääressä uiskentelivat hänen ylellisen ateriansa
-jätteet, joissa oli kolmesta maanosasta koottuja herkkuja. Kultainen
-huuhdemalja oli tahrainen hänen sormistansa lähteneistä kastikkeista
-ja mehuista. Viinistä halkeilevia rypäleitä virui halottujen
-granaattiomenain seassa, joiden punainen neste tihkui kuin veri.
-Jääpalaset olivat kauan aikaa sitten sulaneet hänen juomamaljoihinsa.
-Moniväriset sorbetjuomat olivat väljähtyneet.
-
-Vähitellen oli tullut hämärä. Mutta yhtä tukalana asusti kuumuus
-teltan paksukukkaisissa verhoissa. Hän antoi kantaa itsensä toiselle
-puolelle olevaan tuuletettuun makuutelttaansa. Maagit tulivat sisään
-ja paljastivat pyhän tulen. Se katseli häntä kuin suuri tummanhehkuva
-silmä -- se kysyi, kysyi, eikä hänellä vain ollut sille vastausta
-antaa.
-
-Ja yht'äkkiä hän muisti, missä oli ja mitä hän odotti voimatta
-nukkua. Joka kerta, kun hän kysyi joltakin "silmältänsä" tahi
-"korvaltansa", sai hän äänettömän kumarruksen vastaukseksi,
-päänpuistamista, kieltäviä kädenliikkeitä. Kukaan sotapäälliköistä ei
-tullut hänen näkyviinsä. He eivät olleet palanneet. Ja kuitenkin oli
-yö. Yö. Yö! Vieläkin oli siis yö laskeutunut savillansa suojaamaan
-pöyhkeilijöitä, jotka häntä uhmasivat. Vielä yhden yön levon he
-voisivat nauttia, ennenkuin koston pyövelinisku kohtaisi heidän
-kankeita niskojansa.
-
-Hän lähetti kyselemään Hydarnesta, mutta hänelle vastattiin, että
-tämä ei ollut teltassansa.
-
-Maagit toivat sisään kaksi pientä tulimaljaa ja jakoivat tulen hiilet
-niihin, ja sitten ne vietiin pois. Xerxes aavisti pahaa. Tulta
-tarvittiin puhdistukseen. Oliko siis itse leirikin saastutettu. Oliko
-kuolema rohjennut sirottaa myrkkyänsä aivan hänen läheisyyteensä?
-
-Hän kysyi maageilta. Ei kukaan tahtonut vastata, sillä oli
-kuolemansynti tuoda suurkuninkaalle onnettomuuden sanomia, jotka
-saattaisivat loukata hänen rauhaansa ja häiritä hänen lepoansa.
-Vihdoin, kun hän uhkasi heitä, he toivat ääneti kaksi veristä
-miekkaa, jotka he ensin vihmoivat vihityllä vedellä. Miekkojen
-sivulla kilvellä oli kaksi leimalieriötä. Xerxes ojensi kätensä niitä
-ottamaan. Maagit puhdistivat nekin, ennenkuin ojensivat ne hänelle.
-Ja hän luki itse niiden kaatuneiden omistajain nimet -- kahden hänen
-oman velipuolensa: Abrokomeen ja Hyperantheen; heidät oli tavattu
-tanterelta miekat kädessänsä.
-
-Silloin Xerxes peitti kasvonsa ja katseli kauan hehkuvin silmin
-purppuraviittansa liepeen alta ja tuijotti tulen punaiseen hehkuun.
-Röyhkeät helleenit olivat siis iskeneet kirveensä hänen omaan
-puuhunsa, hakanneet oksia hänen omasta rungostansa.
-
-Hän nousi ja käveli raskain askelin edestakaisin maalle levitetyillä
-matoilla. Viini kiehui hänen päässänsä, mutta suru ja kiukku takoi
-sitä vielä ankarammin. Nyt tätä ei enää voinut sietää. Hän vannoi
-kautta Verethragnan seuraavana päivänä kostavansa oman verensä.
-
-Hän käski tuoda Hydarneen paikalle ja tarpeen tullen laahata hänet
-eteensä. Mutta Hydarnes saapui vapaaehtoisesti.
-
-Hänen tullessaan Xerxes uhaten huudahti:
-
-"Näinkö sinä siis minun käskyjäni täytät, Hydarnes!"
-
-Päällikkö irroitti käyräkalpansa ja ojensi sen suurkuninkaalle: "Minä
-olen valmis, herra", sanoi hän ja painoi päänsä kumaraan.
-
-Xerxes löi kädellänsä miekkaa ja sanoi:
-
-"Pidä kurja henkesi ja sano minulle, montako päivää minun häpeäni
-vielä on kestävä."
-
-Hydarnes seisoi hievahtamatta kaula iskulle ojennettuna:
-
-"Suuri kuningas, tämä ei ole mikään vuorensola eikä portti, vaan
-mestauspaikka, jossa silppukirves tuuma tuumalta silpoo sotajoukkosi."
-
-"Käskinkö sinua olemaan säästäväinen? Ja eikö sinulla ole silppua
-yllin kyllin täyttääksesi solan, vaikkapa se olisi kahdenkymmenen
-parasangin pituinen?"
-
-"Herra kuningas, se, että vielä näet minut elossa, johtuu ainoastaan
-siitä, että tuon sinulle keinon, millä pääsemme sivu tämän surman
-oven."
-
-"Sivu? Puhu! Ovatko laivani päässeet tänne asti?"
-
-"Eivät ole, sinä kuningasten kuningas, ei purjettakaan vielä lahdelta
-loista. Ylös yli vuorten meidän on meneminen, jos aiomme päästä
-toiselle puolelle tämän kuoleman tornin, jonka juurelle me kaikki
-muuten jäämme ruumiina virumaan Hellaan korppien ruoaksi."
-
-"Hulluko sinä olet, Hydarnes? Aiotko kiivetä kallioille, jotka ovat
-jyrkkiä niinkuin tämän teltan seinät?"
-
-"Minä tuon sinulle miehen, joka sanoo siihen pystyvänsä", vastasi
-Hydarnes ja viittasi vartijalle. Ovesta sisälle tuotiin helleenin
-puvussa oleva mies, jota sysättiin eteenpäin, niin että hän kaatui
-nenällensä maahan Xerxeen eteen. Hetkisen hän makasi liikkumatta,
-sitten työntyi pää esiin kuin kilpikonnan kuoresta ja katseli
-ympärillensä vilhuilevin silmin.
-
-"Kuka tuo apina on?" kysyi Xerxes, tarttui sauvaansa ja kohenteli
-häntä kuin likaista eläintä.
-
-Tulkki tuli saapuville vangin selän taakse ja vastasi:
-
-"Suurkuningas, kuningasten kuningas, hän sanoo olevansa Efialtes,
-Eurydemoksen poika, malialainen, ja syntyneensä tällä paikalla,
-missä seisomme. Hän sanoo tietävänsä Anopaian -- polun niin
-kapean, että vain yksi mies kerrallaan saattaa sitä kulkea -- yli
-Kallidromos-vuoren."
-
-"Anna siis hänen ilmoittaa se."
-
-"Vain kulta voi irroittaa hänen kielensä kahleet."
-
-"Irroittakaa ne."
-
-"Hän vaatii paljon."
-
-"Antakaa hänelle mitä hän vaatii. Se pitäisi sulana kaataa hänen
-petolliseen kurkkuunsa."
-
-Dareikeja kaadettiin lyydialaiseen kilpeen. Efialtes oli noussut ja
-näki virran juoksun. Xerxes kääntyi selin.
-
-"Joko riittää?" kuului Hydarnes kysyvän.
-
-Malialainen viittasi myöntäen. Mutta samalla hetkellä hän katui ja
-liikutti kieltäen päätänsä taaksepäin; uudelleen rahat kilahtivat
-kilpeen. Xerxes kääntyi ja käski:
-
-"Anna hänelle se vasta sitten, Hydarnes, kun hän on opastanut sinut
-vuoren huipulle ja avannut sinulle solatien. Jos hän on valehdellut,
-niin hautaa hänet elävänä."
-
-... Vielä samana iltana Hydarnes lähti liikkeelle
-kolmekymmentätuhatta miestä mukanansa. Efialtes kulki edellä.
-Kolme sagartilaista suopunkia piteli häntä, yksi oli kaulassa ja
-yksi kummassakin käsivarressa. Kun he olivat kulkeneet yli kuilun,
-jossa Asopos-joen kuiva uoma oli, löysi hän jylhiksi röykkiöiksi
-kasaantuneiden kallionlohkareitten välistä, mistä eivät edes vuohet
-olisi arvanneet hakea tietä, Anopaia-polun, joka pitkän aikaa kerran
-toisensa jälkeen hävisi niinkuin katkonainen ja silmistä häipyvä
-lanka, kunnes se vihdoin viimein nousi melkein suoraan yläilmaa
-kohden, niin että hädin tuskin löysi paikkaa, jossa jalka pysyi. Mies
-kerrallaan persialaiset matelivat eteenpäin pitkänä ohuena ketjuna.
-Efialtes vakuutti, että matkaa oli vain vähän yli sata stadionia
-tahi persialaisessa mitassa neljän, viiden parasangin vaiheilla. Yön
-kuluessa Hydarnes ehtisi yli vuoren harjan ja olisi aamun koittaessa
-helleenien selkäpuolella; samaan aikaan piti rantaäyräällä olevien
-persialaisten tehdä viimeinen ratkaiseva hyökkäyksensä.
-
-Kylmä sumu nousi merestä ja loi polulle liukkaan kasteverhon.
-Persialaisten tasapohjaiset, keveät kengät luiskahtelivat. Mutta
-sumu suli sateeksi ja jalka tarttui paremmin. Kauhea kuivuus oli
-vihdoin ohi -- vilvoittava raikkaus kohosi vuoresta. Kuun valo vuoti
-läpi kiitäväin hattarain niinkuin salalyhdyn, joka kätki heidät ja
-kuitenkin valaisi, niin että he näkivät mihin astua.
-
-Puoliyön jälkeen he pääsivät vuoren huipulle, jossa he lepäsivät
-hetken, jotta joukot saisivat kokoontua tiheämpään, ennenkuin
-alkaisivat laskeutua. Sade oli tauonnut. He tervehtivät aamun ensi
-ruskoa, joka hohti verisenä kaukana Euboian salmen takana. He
-tervehtivät kädet ojennettuina valoa Aasian, rannalta, joka oli
-kaukana, kaukana Euboian harjanteen tuolla puolen.
-
-... Vielä samana yönä pujahteli tieto kavalluksesta pitkin
-rantaäyräitä, kunnes saapui helleenien leiriin solan taakse.
-
-Leonidas nukkui sikeätä uupuneen unta pestyänsä monet naarmut ja
-haavat, kun Narkissos hapuillen tuli hänen vuoteensa ääreen ja
-kosketti hänen olkapäätänsä:
-
-"Leonidas, kuninkaani, nouse!"
-
-Leonidas hypähti ylös pimeässä.
-
-"Nythän on vielä puoliyö", hän sammalteli.
-
-"Niin on, mutta ennen päivännousua persialaiset pääsevät yli vuoren
-selkäpuolellemme."
-
-"Mahdotonta!" sanoi Leonidas ja nousi. "Sitä polkua ei yksikään
-persialainen löydä."
-
-"Kyllä löytää, kun meikäläinen sen hänelle näyttää."
-
-"Silloin olemme myydyt persialaiseen kultaan. Dareiki päästä. Vai
-luuletko meidän enempää maksavan? Narkissos, ojenna minulle kätesi.
-Sinä olet niin kylmä. Tiedätkö tien fokilaisten asemille?"
-
-"Kyllä, kuninkaani."
-
-"Joudu sitten Kallidromoksen huipulle ja sano heille, että he eivät
-saa väistyä, ennenkuin lähetän heille sanan. He ovat takaportin
-salpana -- sitä ei saa vetää paikaltansa."
-
-"Minä juoksen", sanoi Narkissos ja heitti yltänsä haarniskan, joka
-hieroi haavan reunaa. "Juoksijan varustusten pitää olla keveät. Jää
-hyvästi, kuninkaani."
-
-"Ei jäähyväisiä vielä", sanoi Leonidas hänen jälkeensä. "Tule
-takaisin taistelemaan vielä kerta." Leonidas oli aivan rauhallinen.
-Hän astui ulos teltasta ja katseli ylös vuorelle päin. Narkissoksen
-askeleet olivat jo hävinneet yöhön. Kaikki nukkui. Muutama vartiotuli
-paloi kituen, tihusateesta puoleksi sammuneena. Kuu loisti vuoren
-takaa. Tähtiä ei näkynyt. Hän saattoi kuulla hengityksen teltoista ja
-vajoista, joissa soturit rauhallisesti nukkuivat; lihakset lepäsivät
-voidaksensa taas heiluttaa raskaita aseita.
-
-Leonidas aikoi ajaa kaikki hereille, mutta harkitsi hetken ja
-päätti ensin kysyä ennustajapapin neuvoa. Vastattuaan yövartijan
-tunnussanaan hän meni ulos solan portista ja näki vanhan tietäjän
-nilkuttaen tulevan kaukaa Herakleen temppeliltä. Leonidas laski
-kämmenensä hänen rinnallensa:
-
-"Käänny takaisin, Megistias, ja tutki enteitä vielä niin kauan kuin
-sydänyötä kestää."
-
-"Ne ovat jo vastauksensa antaneet", sanoi Megistias ja pitäen oikeata
-kättänsä aivan silmäinsä edessä hän katseli niissä olevia verijälkiä.
-
-"Mikä sitten on niiden vastaus?" kysyi Leonidas ja palasi muurin
-toiselle puolelle Megistiaan seurassa.
-
-"Enteet ovat meille ilmaisseet kuolinpäivämme", vastasi hän hiljaa.
-
-"Päivänkö, joka tulee?" kysyi Leonidas.
-
-"Niinkuin sanot, kuningas. Iloitse, sillä nyt sinulla on asiasi
-tiedossa. Pukin sydämessä oli hyytynyttä verta. Ja peräsuolessa oli
-verijuovia. Huomenna on tämä sola niinkuin se suoli."
-
-"Arvelen, että olet nähnyt oikein, Megistias. Tuolla ylhäällä yössä,
-jota me emme näe, matelee meitä kohden vihollinen, joka on meidät
-kaatava. Yksi Hellaan omia poikia on myynyt veljensä persialaiseen
-kultaan skyyttien nylkyveitsen viilleltäviksi."
-
-He kulkivat läpi leirin sanaa puhumatta. Kun he olivat Leonidaan
-teltan edustalla, lausui tämä: "Oi Megistias, kiiruhda matkaasi
-täältä. Sillä sinä et ole kasvatettu asetta kantamaan, eikä ole
-oikein, että sinut teurastetaan meidän muiden mukana, jotka olemme
-sitä varten opin saaneet."
-
-Mutta Megistias vastasi: "Leonidas, sinä Lakedaimonin ruhtinas, minä,
-joka olen nähnyt verimerkin meille viittaavan, en saa sitä paeta.
-Mutta minulla on yksi ainoa poika, jolla ei vielä ole jälkeläistä
--- anna hänen mennä kotiin, jotta hän voi jatkaa minun sukuani ja
-siittää Hellaalle kostajia."
-
-Leonidas vastasi: "Tapahtukoon niinkuin toivot. Mene ja sano hänelle
-jäähyväiset. Mutta älä herätä muita miehiämme. Sillä mitä tahansa
-tapahtuneekin, olisi väärin riistää heiltä tämän yön uni."
-
-Paitsi vartijoita vain Leonidas valvoi yön loppuun saakka. Niinkuin
-äänetön varjo hän liikkui nukkuvaan telttien välissä ja punnitsi
-sydämessänsä, mitä oli oikeinta tehdä.
-
-Vuorilta ei tullut ääntäkään. Narkissos oli nopeasti kiiveten
-juossut, kunnes ehti muurille, jonka fokilaiset olivat rakentaneet
-sulkemaan ainoata vuoren ylitse kulkevaa polkua. Hän tulla rapsahti
-yht'äkkiä heidän joukkoonsa niinkuin keveäjalkainen hirvi. He
-nukkuivat tuuheiden tammien alla -- ainoatakaan soihtua he eivät
-olleet sytyttäneet. Narkissos säikytti heidät hereille sanomallansa.
-He sivalsivat haarniskansa ja aseensa, kulkivat kappaleen matkaa
-puolipimeässä, vakoilivat ja kuuntelivat. Vain tammet humisivat
-heidän ympärillänsä ja kuihtuneet lehdet rapisivat heidän
-jaloissansa. Mutta odottamatta tämä rapina muuttui kahinaksi ja
-rapsahteluksi, tammilehto alkoi pauhata ja hämärtyä, se alkoi elää
-ja yht'äkkiä ilmestyi sen suojasta joukoittain matelevia haamuja.
-Ja samassa silmänräpäyksessä persialaiset punertavaa taivaanrantaa
-vasten huomasivat nuo vartevat ja rauhalliset miehet, jotka seisoivat
-kiinnitellen panssareita ja luustoja. Säikähtäen he peräytyivät
-muutaman askelen ja saivat kaaret käteen. Kohta senjälkeen vihelteli
-läpi lehvien pilvittäin nuolia, jotka katkoivat oksia ja varpuja
-ja iskivät kilahdellen fokilaisten haarniskoihin. Silloin nämä
-luulivat, että persialaiset olivat tulleet heitä tavoittamaan
-ja valmistautuivat kuolemaan. He kääntyivät ja pakenivat vuoren
-ylimmälle huipulle ja asettuivat sinne odottamaan. Mutta Hydarnes
-tiesi, mitä oli tehtävä. Hän jätti fokilaiset seisomaan rauhassa
-paikoillensa ja kiiruhti Efialtes oppaanaan laskeutumaan alaspäin,
-ehtiäksensä päivän koittaessa hyökätä helleenien selkään ja tunkeutua
-solaan.
-
-Mutta Narkissos oli hänen edellänsä. Vielä ennenkuin aurinko alkoi
-näkyä, oli hän Leonidaan luona ja toi tiedon persialaisten tulosta.
-
-Silloin ei Leonidas kauempaa viivytellyt. Hän antoi nopeasti
-herättää kaikki helleenit, ja kun he seisoivat aseet käsissänsä, hän
-ilmoitti heille, että he olivat joutuneet saarroksiin. Syntyi suuri
-hälinä ja hämminki. Johtajat olivat kahden vaiheilla, pitikö siinä
-silmänräpäyksessä marssia pois vai jäädä paikalle ja käydä kohden
-kuolemaa. Vihdoin ylitse kaikkien äänten kaikui Leonidaan luja ja
-levollinen, malmille helähtävä puhe:
-
-"Veljeni Hellaan miehet, jos tänne jäämme, niin se maksaa meidän
-kaikkien hengen. Jos kaikki pakenemme, käy samoin. Persialaisilla
-on vaunuja ja hevosia ja he saavuttavat meidät pakomatkalla,
-ennenkuin aurinko on keskitaivaalla. Vain uhraamalla osan joukostamme
-voimme loput pelastaa. Mutta vain ne, jotka tuntevat kuoleman
-velvollisuudeksensa, jääkööt ja taistelkoot. Niinpä lähtekää täältä
-kaikki te, jotka vielä pelkäätte kuoleman velvollisuutta. Minä ja
-lakedaimonilaiset aiomme jäädä. Minun ei tarvitse kysyä. Sillä me
-olemme kaikki syntyneet ja kasvatetut tuntemaan yhteisiä tunteita. Ja
-minä ajattelen vain sen vuoksi, että kaikki maanmieheni ajattelevat
-minun kauttani. Eikö ole niin?"
-
-Ja Leonidas tarkasteli rivejänsä ja sama vastaus oli luettavana
-kaikista kasvoista. Miehet eivät äännähtäneetkään, he vain ojensivat
-oikean kätensä ylitse kypäränharjan. Ja Leonidas nyökkäsi heille:
-"Me jäämme siis. Te muut lähtekää! Kiiruhtakaa!" Mutta silloin
-thespialaiset iskivät oikean kätensä nyrkillä kilpiinsä ja huusivat
-kuin yhdestä suusta: "Me Thespian miehet jäämme."
-
-Kaikki muut heimot lähtivät Leonidaan käskystä marssimaan, sillä oli
-kiire. Joka silmänräpäys tuli tiedustelijoita juosten ilmoittamaan,
-kuinka lähelle persialaiset olivat ennättäneet.
-
-Mutta kun thebalaisetkin aikoivat lähteä, huusi Leonidas: "Seis! Ne
-joukot, jotka Theba vastoin tahtoansa on meille lähettänyt, pidän
-minä panttivankeina. He saavat taistella täällä meidän kanssamme
-rangaistukseksi Theban epäluotettavuudesta. Te muut, jääkää hyvästi!
-Tervehtikää yhteistä äitiämme Hellasta ja sanokaa, että jäämme
-paikoillemme, koska rakastamme sitä."
-
-Vain harvoja ja vähäisiä joukkoja jäi jäljelle. Osan niistä Leonidas
-antoi olla yhdessä thebalaisten kanssa ottamassa vastaan Hydarnesta,
-kun hän tuli alas vuorelta. Toisten kanssa hän aikoi käydä kohtaamaan
-kuolemaa. Kuolinjuhla oli alkava. Alpenista tuotiin vastaleivottua
-leipää ja äsken poimittuja kukkasia. He taittoivat oksia puista ja
-pensaista. He koristelivat haarniskojansa. He seppelöivät päänsä.
-Poismarssivien joukosta kuului kaukaisia jäähyväissoittoja. Leonidas
-antoi viimeisen salpinksin soida ja viimeisten lakedaimonilaistensa
-etupäässä hän marssi pois solamuurilta. Aurinko ilmestyi idän
-painuneista pilvivuorista ja lähetti sädenuolensa heidän selkäänsä,
-loisti kuin sädekehä korkealla heidän keihäänkärkiensä ja
-kypäräntöyhtöjensä yläpuolella.
-
-Leiristänsä Xerxes oli lähtenyt ajamaan auringon ensimmäisen
-loisteen aikana, kun se levisi hänen ylitsensä ja säteili hänen
-viittansa jalokivien väriloistossa. Persialaisten joukkueet
-liikkuivat vain hitaasti -- piti annettaman Hydarneelle aikaa
-ehtiä yli vuoren, niin että hyökkäys tapahtuisi yht'aikaa edestä
-ja takaapäin. Hämmästykseksensä he näkivät helleenien tulevan
-vastaansa muurien etupuolella. Ja hopliitit kulkivat pysähtymättä.
-Leonidaan huudettua käskyn he muodostivat rintamaryhmän ja lähtivät
-juoksua eteenpäin, kunnes törmäsivät yhteen persialaisten kanssa.
-Nämäkään eivät pysähtyneet. Se oli heille mahdotonta. Jokaisen
-osaston takana kulkivat johtajat ajaen rivejä eteenpäin ruoskilla.
-Mitään jousimiehiä ei eturivissä ollut. Niin he ajautuivat suoraa
-päätä hopliittien keihäitä vastaan, jotka upposivat noihin eläviin
-joukkioihin. Lävistetyt persialaiset eivät huutaneet tuskasta.
-Kärjen tunkiessa läpi rautasuomusten he löivät poikki keihäänvarret,
-jolloin vain kärki jäi heidän rintaansa. Helleeneille jäivät vain
-varrentyngät käsiin. He heiluttelivat niitä rattaana ympäri päänsä,
-raskas tammipuu iski kuin nuija ja muserteli persialaisia pääkalloja
-kuin saviastioita. Mutta yli kaatuvien rivien vyöryi uusia esiin,
-jotka painoivat raskailla askelillaan kaatuneet maahan ja etenivät
-väistymättä kilvet suojanansa, viuhuvia kärjettömiä keppejä vastaan,
-kunnes ne menivät sirpaleiksi ja taistelu mies miestä vastaan alkoi.
-Persialaiset nostivat käyräkalpansa kuin halkaisevat teuraskirveet,
-kömpelöt ja vaikeat käsitellä, kun taas helleenit salamannopeilla
-liikkeillään väistivät nuo raskaat iskut ja pistäen upottivat lyhyet
-miekkansa persialaisten vaateverhoisiin kauloihin.
-
-Yli taistelun pauhun kuului Leonidaan innostava metalliääni, joka
-huusi käskyjänsä joka puolelle, uljaasti ja levollisesti, koska vain
-hänen omat miehensä voivat häntä ymmärtää:
-
-"Dienekes, missä olet? Avaa itsellesi tie rannalle! Kaksikymmentä
-pitkää askelta. Hakkaa päälle! Maron ja Alfeos, vasemmalle päin.
-Painautukaa pitkin kallioseinää. Kaksikymmentä askelta eteenpäin!
-Sitten poikittain läpi persialaisjoukon, kunnes tapaatte Dienekeen.
-Sillä tavalla ampiaisetkin lohkaisevat itselleen nelikulmaisen
-lihapalasen, saadaksensa siitä voimaa. Narkissos, viiltele perässäni!
-Lakedaimonin miehet, leikatkaa suoraan eteenpäin! Leikatkaa itsenne
-läpi -- siten hakkaamme meedialaiset maahan lohko lohkolta."
-
-Heidän miekkojensa edessä ei mikään kestänyt. Persialaiset vaipuivat
-veriinsä. Useat tungettiin mereen, jossa heidät kaadettiin
-polvilleen, niin että suolavesi alkoi täyttää suut ja sysäys painoi
-heidät hukkumaan, koristen, tukehtuen. Ja kun lakedaimonilaiset
-pääsivät rantaäyräälle, tihkui veri jokaisesta rautaisesta askelen
-jäljestä ja luusäärykset kilahtelivat kaatuneiden suomupaitoihin.
-
-Mutta vihdoin olivat Leonidas ja hänen miehensä uurtaneet itsensä
-niin syvälle persialaisjoukkoon, että jäivät kiinni eivätkä päässeet
-takaisin. Vihollisia lainehti heidän ympärillänsä ja niinkuin
-meri ne sulkivat heiltä tien taaksepäin. Mutta yhä viiltelivät
-heidän miekkansa läpäisten kaiken ja pitäen vapaan piirin heidän
-ympärillään. Jylisten kaikui Leonidaan ääni: "Lakedaimonin miehet,
-tänne luokseni! Vetäkää minut ylös tästä persialaisesta lietteestä!"
-
-Hänen molemmat jalkansa olivat takertuneet kuoleviin; ne koettivat
-kiivetä yhä ylemmäksi päästäksensä seisomaan kaatuneiden röykkiölle.
-Silloin eräs persialainen iski miekkansa hänen luusääryksiinsä,
-niin että ne kalskahtivat. Sivallus kulki pitkin hänen säärensä
-suojatonta takasivua ja iski hänen kantapäähänsä, niin että hän
-vaipui polvillensa. Hänen oma miekkansa putosi maahan niinkuin
-niitetty tähkäpää. Ja keihäitä tunkeutui joka taholta kohden hänen
-kurkkuansa ja alas haarniskan kaulantiehen, niin että kärjet
-upposivat keuhkoihin. Huutoa ei kuulunut, vaan sen sijaan työntyi
-veri pauhaavana säikeenä hänen avoimesta suustansa.
-
-Narkissos näki hänen kypärätöyhtönsä painuvan niinkuin uppoavan
-laivan, joka peittyy aaltoihin, ja hän huusi Alfeos- ja
-Maron-veljeksille: "Älkää antako meedialaisten ottaa hänen
-ruumistansa!" Ja spartalaiset tulivat miekoilla sivallellen paikalle,
-johon viholliset olivat hyökänneet niinkuin siristelevää kalaa
-tavoittamaan. Niinkuin virran pyörre riehui taistelu Leonidaan
-ruumiista. Lakedaimonilaiset hajoittivat persialaisjoukon. Narkissos
-heitti kaatuneen kuninkaansa harteillensa ja askel askelelta toiset
-aukoivat hänelle paluutietä.
-
-Silloin kuului kuin tukahtuva huokaus leiristä muurin takana:
-Persialaiset! persialaiset tulevat! Ja taistelevien persialaisten
-viimeinen jäännös painui virran mukana portin sisäpuolelle, jossa
-kohtasivat thespialaiset ja thebalaiset, jotka väistivät kallioilta
-satavia nuolipilviä. Persialaiset! Persialaiset virtasivat koskena
-alas Anopaialta. Niitä vilisi kuin rottia. Ne kaasivat teltat. Vajat
-alkoivat palaa. Lakkaamatta tulvi sankkoja persialaisjoukkoja. Ja
-helleenit väistyivät kohden keskellä leiriä olevaa matalaa kumpua ja
-miehittivät sen asettuen rintamaan joka suunnalle. Keskelle kumpua
-laskettiin kuningas Leonidas, jotta hän kuolemassakin oli heitä
-kaikkia ylempänä. Hänen kuolemansa jälkeen ei mitään käskyjä enää
-kuultu. Kielet olivat takertuneet mykiksi suihin ja vain hampaat
-puhuivat. Kumpu oli okainen viimeisistä helleenimiekoista niinkuin
-piikkisian selkä, kun se ojentaa piikkinsä koiria vastaan, jotka
-ärhentelevät sen ympärillä. Ylhäältä vuorelta nuolet lakkaamatta
-vinkuen lentelivät -- pitkinä sirisevinä parvina ne putoilivat
-kummulle. Hydarnes ja muut persialaispäälliköt näkyivät kukkuloilla;
-heidät tunsi jalokivistä, joita säteili heidän viitoissansa, ja
-korkeista sotamerkeistä, joita heidän sivuillansa kannettiin. Solan
-muurilta kuuluu melua ja pauhua. Kiviä ja paasia vyöryi teltin
-syrjään, tuhannet kädet tarttuivat niihin ja sinkosivat ne mereen.
-Ei saanut olla kiveäkään jäljellä, kun suurkuningas tuli. Virta
-juoksi pysähtymättä, ihmistungos pusertui kalliorinteille. Näytti
-siltä, kuin meri olisi pursunnut sotilaita kohden elävänä vilisevää
-kukkulaa, johon nuolisade virtasi niin tiheänä, että se melkein
-pieksi kilvet viimeisten helleenien käsistä.
-
-Silloin lähti yht'äkkiä kummulta toinen puoli harvasta miesjoukosta
-juoksemaan eteenpäin sekasortoisena joukkona, pudotti kilvet,
-katkaisi keihäät ja heitti miekat persialaisten jalkoihin; yksi
-heistä huusi:
-
-"Theba on antanut suurkuninkaalle maata ja vettä. Theban pojat ovat
-vain pakotettuina kantaneet aseita suurkuningasta vastaan. Theban
-kansa anoo suurkuninkaan suojelusta."
-
-Eräs persialainen tulkitsi kuuluvalla äänellä tämän puheen ja rivit
-aukenivat thebalaisille, joita ajettiin kohden kaadettuja telttoja.
-Lakedaimonilaiset ja thespialaiset pysyivät paikoillaan ja hehkuivat
-häpeästä, kun olivat pitäneet thebalaisia kansalaisinansa. Kun
-he kääntyivät katsomaan taaksensa, näkivät he portin olevan maan
-tasalle hajoitetun. Läpi solan tulvi puolipäivän helteessä hyökkäävän
-vihollisjoukon löyhkä, kun se läheni: kirpeätä nahan hajua,
-hikihöyryjä, Aasian kansojen hengitystä. Ja kaukaa kuuluivat ruoskien
-sivallukset.
-
-Viimeinen hyökkäysvirta hulvahti ylös pienen elävän kummun rinteitä.
-Helleenit puolustautuivat niin kauan kuin miekat käsissä pysyivät,
-ja vielä ilman miekkojakin he paljain nyrkein kävivät vihollisia
-vastaan, löivät niillä kuin nuijilla, repivät ja raatelivat kalpeita
-kasvoja, jotka kuin naamiot tuijottivat heitä muodottomista
-vaatekääröistänsä. Vielä kuolinhetkellä olivat viimeisinä hätäaseina
-hampaat. Toinen toisensa jälkeen he vaipuivat maahan tuolle kuoleman
-kynnykselle, sanaa sanomatta, huokaustakaan päästämättä; auringon
-häikäisevää valoa arkaillen heidän silmänsä sammuivat, polttavassa
-uupumuksessa he sortuivat kuoliniskuun. Narkissos nousi keihäs
-kasvoissansa ja vaipui kaatuneen kuninkaansa ruumiille.
-
-Ja nyt tuli Xerxes ajaa nelistäen läpi solan. Muuri oli poissa,
-portin sijalla oli avoin ranta. Persialaiset väistyivät kauas
-veteen jättääksensä tilaa vauhkoille hevosille. Kiihtyneenä hän
-seisoi vaunuissansa, tavallista ylempänä, jalkainsa alla kolme
-lakedaimonilaista kilpeä, himokkaana, kähisten tyytyväisenä
-kostostansa, unohtaen kaikki mikä sopi kuningasten kuninkaalle,
-uhmaten kaikkia uskonnon sääntöjä: ilman maagejansa, ilman
-puhdistusta hän ajoi verilätäkköjen keskitse, jotka eivät vielä
-olleet hyytyneet, ohi tuhanten ruumisten, jotka vielä olivat
-lämpimiä, mutta joihin paha löyhkä jo alkoi tarttua, eteenpäin,
-eteenpäin yli korahtelevan elämän, yli murtuvien sydänten, joiden
-viimeinen lyönti hukkui hänen raskasten pyöriensä räminään.
-
-Hellaan ovi oli vihdoin murtunut. Tie Ateenaan -- vihattuun,
-kirottuun kaupunkiin -- oli avoinna. Voittokulussa hän karautti
-eteenpäin hajalleen vyöryneiden paasien välitse ja pysähtyi vasta
-kuolleen kummun ääreen, josta raivoisia katseita vielä suuntautui
-häneen ja valkeat hampaat purivat -- niinkuin villisikojen, joiden
-suu vaahtoaa verestä.
-
-Leonidaalta oli jo haarniska riisuttu. Thebalaiset olivat näyttäneet
-persialaisille hänen ruumiinsa. Xerxes ihmetteli. Leonidaan
-kiinteälihaksinen ruumis oli kuin ruskeata pronssia, jossa oli haava
-haavan vieressä; ja naarmu naarmun, aina reisiin ja sääriin saakka --
-mutta kaikki verettömiä.
-
-Ja Xerxes hehkui vihaa ajatellessaan kaikkia niitä tuskia, joita tämä
-mies oli uskaltanut hänelle tuottaa, niitä hukkaanmenneitä päiviä,
-joita hän tässä paikassa oli tuon miehen vuoksi kuluttanut, turhaan
-kuluneita öitä, jotka hän oli kiukkuisena haaremissansa viettänyt.
-Vielä kuolleenakin piti hänen kokeman suurkuninkaan kalvavaa
-katkeruutta. Hän käski leikata hänen päänsä ja antoi maagin puhdistaa
-ja suolata sen viedäksensä sen mukanansa Persiaan. Mutta hänen
-ruumiinsa hän antoi ristiinnaulita. Ja Demaratoksen antoi hän sitä
-katsella, kutsutti hänet vaunujensa ääreen ja sanoi pilkaten:
-
-"Tuossa nyt näet maailman kauneimman kuningaskunnan urhoollisimman
-miehen, Demaratos."
-
-Demaratos oli hyvin kalpea ja antoi vastata:
-
-"Sillä tavalla ei kukaan helleeni häpäisisi sinua, herra, jos sinua
-kuolema kohtaisi. Mutta sinun häpeäsi kääntävät hänen maanmiehensä
-hänelle korkeimmaksi kunniaksi."
-
-Xerxes hillitsi hänen rohkeiden sanojensa aiheuttaman kiukun ja sanoi:
-
-"Minä luulen, että olet ilkeä, Demaratos. Olisitko mieluummin hänen
-sijassansa kuin omassasi?"
-
-Demaratos antoi yhä yhtä pelottomasti vastauksen:
-
-"Kyllä, persialaisten kuningas, tämä mies on taistellut hyvän
-taistelun ja saavuttanut mainetta ikuisiksi ajoiksi. Mutta mikä osa
-sinulla on minulle tarjona, kun vapaaehtoisesti seuraan sinua?"
-
-"Kysy thebalaisilta maanmiehiltäsi sitä", vastasi Xerxes ja käänsi
-sauvansa häntä kohden kuin suosion menettänyttä ainakin.
-
-Demaratos kohautti olkapäitänsä ja lähti. Kaadettujen telttojen
-luona seisoivat thebalaiset kädet selän taakse sidottuina. Tulimalja
-levitti käryänsä. Rivi riviltä heidät vedettiin esiin ja heitettiin
-maahan. Persialaiset pyövelit laskivat jalkansa heidän selällensä
-ja painoivat valkeanhehkuvan leiman hartian väliin. Suurkuninkaan
-merkkejä poltettiin kärisevään lihaan. Uhrit huusivat ja ähkyivät.
-Demaratos huomasi halveksuen, että he eivät käyttäytyneet niinkään
-arvokkaasti kuin hevoset, jotka potkivat -- he kirkuivat kuin
-teurassiat. Persialaiset tulivat paikalle järkkymättömän kylminä. He
-etsivät joukosta nuoret ja asettivat ne riviin. He pitelivät veistä
-tottuneen kädellä, leikkasivat helleeneiltä miehuuden ja heittivät
-sen intialaisille koirille.
-
-Xerxes ei viipynyt, vaan ajoi heti eteenpäin etelää kohden.
-Persialaisvirta lainehti hänen rattaidensa jäljessä. Mutta yön
-pimeimpinä hetkinä lakkasi kaikki liike, ja sola jäi kuolleiden
-haltuun.
-
-Lahden ulapalta tuli laiva hiljaa nousten vastahankaan. Venhe oli
-Thermopylaista vienyt sanan helleeniläislaivastolle taistelun
-taukoamisesta. Nyt lakedaimonilaiset nousivat maalle pimeässä ja
-tulivat hapuillen solaan.
-
-He löysivät maanmiestensä ruumiit kummulta. Persialaiset olivat
-ryöstäneet niiltä panssarit, ja skyyttalaiset olivat ottaneet niiden
-päänahat, mutta eivät olleet muuten niihin koskeneet. Täysikuu nousi
-Oita-vuoren takaa ja valaisi kasvot, niin että ne saattoi tuntea,
-jolleivät korppikotkat olleet raadelleet niitä. Silmät olivat vielä
-avoinna. Päät olivat muuttuneet niin pieniksi, kun niissä ei ollut
-kypärää eikä tukkaa -- kaikissa verinen, nyljetty punainen päälaki.
-Yhdellä niistä ei ollut ollenkaan päätä, mutta he tunsivat hänet
-siitä, että hän oli korkealla, ja he irroittivat hänet puusta, johon
-hänet oli naulattu.
-
-Tämän puun ympärille he latoivat rovion kaikista taistelukentällä
-olevista särkyneistä esineistä, teltoista, puunrungoista ja risuista.
-Ruumiit ladottiin riveihin, silmät painettiin kiinni, nyljetty oikea
-käsi laskettiin kovettuneelle rinnalle. Kaikki tapahtui täydellisen
-hiljaisuuden vallitessa. Ei kukaan itkenyt, ei kukaan valittanut.
-Uskolliset ja vilpittömät ystävät saattoivat vainajiansa lepoon.
-
-Vanha valkopartainen mies kulki ruumiilta ruumiille ja tutki
-haavoja, tarkasti niitä asiantuntijan tapaan kuun valossa ja teki
-puoliääneen huomioitansa ja johtopäätöksiänsä haavojen lukumäärästä
-ja vaarallisuudesta. Pahimmin silvottujen joukosta Hermofantos löysi
-myöskin oman ottopoikansa Narkissoksen, vaikka hänen jäsenensä ja
-kasvonsa olivat nuolien pistelemät ja keihästen ja käyräkalpojen.
-repimät. Vain hänen rintansa, jota haarniska oli peittänyt,
-oli haavaton. Hermofantos antoi kätensä levätä hänen kylmällä
-sydämellänsä karkean ihokkaan alla ja huomasi siihen kiinnitetyn
-taikakoristeen. Hän irroitti sen ja pisti poveensa; se oli hieno
-nahkaliuska, jossa oli kirjoitusta.
-
-Jo ennen päivänkoittoa oli rovio valmis. Lakedaimonilaiset sytyttivät
-sen tuleen ja nousivat heti laivaansa ja sousivat tiehensä. Ulkoa
-lahdelta he näkivät rovion leimahtavan liekkeihin. Äänettöminä he
-istuivat airoissa ja rukoilivat vainajain puolesta.
-
-Persialaisten vartijat näkivät tulen, mutta eivät uskaltaneet sitä
-lähestyä. Kun he seuraavana päivänä näkivät, mitä oli tapahtunut,
-kiersivät he savuavan kummun niin kaukaa kuin mahdollista, pidättivät
-henkeänsä ja puhdistivat itsensä senjälkeen. Jumalattomat helleenit
-olivat tehneet pyhyydenloukkauksen ja saastuttaneet pyhän tulen
-antamalla sen syötäviksi ruumiinsa. He kiiruhtivat kulkuaan
-päästäkseen tuon löyhkäävän ja saastaisen paikan ohitse.
-
-
-
-
-XXV.
-
-Delfoi.
-
-
-Helleenien laivat kulkivat etelää kohden vieden sanomaa Thermopylain
-solan valloituksesta. Kaikkialla riensi kauhu persialaisten
-edellä. Euboialla antoi Themistokles pystyttää patsaita, joiden
-piirtokirjoituksissa rantamaiden helleenejä kehoitettiin luopumaan
-persialaisista tahi ainakin taisteluissa tukemaan näitä niin vähän
-kuin mahdollista.
-
-Tulella ja miekalla hävittäen ja raiskaten persialaiset marssivat
-etelää kohden. Kaikkialta pakenivat helleenit -- saariin tahi
-laivoihin. Vuoriston asukkaat siirtyivät vaikeimmin noustaville
-kukkuloillensa. Vain Korinton kannasta pitivät spartalaiset
-miehitettynä, eivät kuitenkaan kiiruhtaaksensa pohjoishelleenien
-avuksi, vaan sulkeaksensa persialaisilta tien Peloponnesokselle. --
-
-Thermopylaista oli Hermofantos yksinään kulkenut lounaaseen karuja,
-vaikeita teitä yli Koraksin vuoren ja tullut Korinton lahdelle.
-Täälläkin hän tapasi kaiken paon hajoittamana. Amfissa-lahden yli
-puhalsi tiukka tuuli jäätävänä yli Boiotian lumivuorten. Läpi rannan
-kellertäväin, asukasten hylkäämäin talojen puhalteli tuuli. Venheitä
-kulki yli lahden täynnä pakenevia. Huhu kulki, että persialaiset
-lähenivät Delfoita ryöstääksensä oraakkelin.
-
-Hermofantos päätti mennä Delfoihin nähdäksensä, mitä tapahtuisi. Hän
-ei tahtonut antautua pakenevien virran mukaan. Oli parempi kulkea
-vastavirtaan, palata kotiin, kuolla maan navassa. Hän vuokrasi
-hevosen ja nuoren hevosmiehen, joka ei vielä ollut ehtinyt lähteä
-matkaan, vietti yönsä eräässä hylätyssä talossa ja aloitti matkansa
-aamunkoitossa.
-
-Aurinko nousi yli lahden. Hermofantoksen hevosella ei ollut
-suitsia, vaan ainoastaan päitset ja nuora; sen satula oli tehty
-laudoista, joissa edessä ja takana oli pieni poikkipuu ja pari pientä
-kahvantapaista häpään kohdalla, osittain kiinnipitelemistä varten,
-osittain suitsien kiinnittämistä, joten tiet tunteva hevonen sai
-kulkea vapaasti. Ajomies oli nuori, avojalkainen mies, jolla oli
-orjan ihokas. Hän kääntyi hevosineen pohjoiseen menevälle maantielle.
-Eläin kulki hiljaista kävelyä. Jos ajaja lakkasi kiihoittamasta sitä
-huudoillansa, niin se pysähtyi, sulki silmänsä ja nukahti hetkisen.
-
-Tie nousi. Ylhäällä edessänsä vuorenseinämällä Hermofantos näki
-muutamia pikkukyliä. Niinkuin vaaleat linnunpesät ne riippuivat
-kaljulla, punaharmaalla kalliolla, toinen toistansa korkeammalla, ja
-niitä yhdisti keskenänsä pitkä, suora, yli vuoren ulottuva tasanko.
-Takaa loisti ikuinen Parnassos lumihuippuinensa, jota aurinko ei
-vielä ollut kokonansa voittanut.
-
-Kuiluista ja laaksoista tuli aamutuuli puhaltaen ja kietoili hänen
-jalkojansa. Vinha tuuli hajoitti helteen ja viillytti ilman.
-
-Tie kääntyi tiheään, syvään öljymetsään. Hedelmät olivat mustina tahi
-punaisina maassa puiden juurilla tahi loistivat välähdellen lehvien
-välistä. Ei ollut ketään niitä kokoamassa. Tienojassa oli vettä;
-siellä täällä se virtasi äänettömästi matkoihinsa, luikerrellen
-ja ohuena tihkuen -- se oli mustaa kuin piki, mustaa kuin mustin
-öljymarja; toisinaan se kokoontui öljypuiden alle kirkkaaksi,
-tummaksi lätäköksi.
-
-Aurinko alkoi polttaa ja kirkastaa värejä. Hermofantos istui ratsunsa
-selässä, joka oli pysähtynyt itsestään, ja katseli taaksensa yli
-Amfissa-laakson, jonka syvyyden jo selvästi erotti. Öljymetsä
-oli sen takana leveänä vyönä, joka eteni kauemmas ja kauemmas
-sisämaahan pitkin Pleistos-laaksoa. Näkisivätköhän todella nämäkin
-seudut persialaiset, idästä madellen ylös kohden Parnassos-vuoren
-ikuisia rauhanvalkeita huippuja. Delfoin maine oli levinnyt yli
-koko maailman. Kaikki tekivät kysymyksiänsä sen ennustajajumalalle,
-joka jakeli noita omituisia säkeitänsä, kehoittavaa, uhkaavaa,
-arvoituksellista, kaksipäistä ja hämärää puhetta tulkittavaksi ja
-selitettäväksi, niin että siitä löytyi milloin varoituksia, milloin
-kehoituksia, milloin taas kuolemantuomioita. Aina näytti siltä, kuin
-itse kohtalo olisi vahvistanut oraakkelivastauksen totuuden, kuin
-olisi Nemesis ratkaissut arvoituksen, jota ei oltu voitu selittää.
-
-Hermofantos muisti hymyillen joukoittain yksinkertaisia mitättömiä
-kysymyksiä, joilla tyhmät kuolevaiset sielunsa köyhyydessä jumalia
-vaivasivat. He eivät osanneet mennä yli sen piirin rajojen, jonka
-sisällä kullakin olivat talonsa ja tavaransa: Onko mieheni uskollinen
--- Kuka on kääntänyt pois hänen mielensä ja hänen siittävän
-voimansa minusta? -- Kuka on varastanut sirppini? -- Kuka on tehnyt
-lehmäni sairaiksi? -- Kuka on henkinyt tautia elämääni, niin että
-en tunne itseäni terveeksi? -- Kuinka ansaitsen sen kullan, jota
-tarvitsen? -- Uskallanko huomenna lähteä matkalle Lemnos-saareen?...
-Lyijytauluja, joissa oli näitä ja tuhansia samantapaisia tyhmiä
-kysymyksiä, heiteltiin oraakkelitemppeliin. Millähän jumalalla
-oli aikaa ja halua vastata sellaisille lapsille? Mutta Delfoihin,
-maailman keskipisteeseen, sinnehän virtasivat kaikkien kansojen
-huolet, kaikkien hallitsijain hätähuudot. Sikelian tyrannit, Lyydian
-ja Makedonian kuninkaat, saarivaltiot, Ateenan ja Lakedaimonin
-kansankokoukset -- kaikki olivat etsineet neuvoa ja lohdutusta
-epäilyksiinsä ja pelkoonsa. Ja oraakkeli oli häälytellyt niitä
-toivon ja pelon vaiheella, ajanut ne epätoivoon, työntänyt niitä
-kuin unessakävijöitä vaarallisia ja turmiollisia päämääriä kohden,
-siittänyt rikoksia, kannustanut hulluihin yrityksiin, täyttänyt
-kohtalon mitan, musertanut valtioita ja syössyt alas tyranneja;
-temppelilahjat, pronssipatsaat ja kultamaljat olivat kiitoksina
-jokaisesta vastauksesta, jonka tapaukset olivat selittäneet.
-Kultainen virta lahjuksia kulki keskeymättä Delfoihin sen suosion
-tavoittelijaan käsistä.
-
-Mutta nyt siis tuli maailman mahtavin barbaarikansa samoten kohden
-tätä pyhää sijaa, kohden kohtalon lujaa linnaa, sitä kaatamaan.
-Kumoamaan Pythian pyhän kolmijalan, tukahduttamaan maan uumenista
-nousevan hengen, pilkkaamaan jumalaa ja hänen tietäjävoimaansa,
-hajoittamaan hänen temppelinsä ja syöksemään hänen pylväänsä
-rauniokasoihin, joita ei enää koskaan uudelleen pystytetä. Ryöstämään
-hänen temppeliaarteensa ja hänen kultansa ja laahaamaan satumaisen
-saaliinsa suurkuninkaan valtaistuimen ääreen. Xerxeellä itsellään
-oli kuitenkin toinen ja suurempi tehtävä kostonsa päämääränä.
-Sotajoukkonsa kaksoiskäärmeen toisen pään ohjaajana hän riensi
-Ateenan Akropolista kohden polttamaan jumalattaren pyhää vanhaa kuvaa
-ja musertamaan tämän helleenisen sielun kohdun.
-
-Hermofantos huoahti syvään ja katsoi eteensä maahan. Oikealla
-rinteen alla hän näki tasaisia, kivettömiä peltoja, jotka olivat
-niin kauniissa viljelyskunnossa kuin missä tahansa viljavissa
-seuduissa. Täälläkin versoi viini, lähellä kypsymistänsä, välkkyvin
-tertuin. Ja täällä, missä hän ratsasteli, yksin kallioiden lomissakin
-pensastuivat suuret rehevälehväiset kasvit korkeiksi ja meheviksi,
-juoden vettä, joka herahteli Parnassoksen lumihuipuilta. Reheviä,
-mehukkaita kukkaterttuja, kimputtain vihreitä hyasintteja, versoneita
-kallion salaisista vesisuonista. Hermofantos kumartui ja taittoi
-yhden paksuista varsista, ja esille pursui runsaasti valkeata maitoa,
-joka tuntui limaiselta ja oli hyvää lääkkeeksi. Se oli terveysmaitoa,
-joka oli muodostunut itse kallioissa niinkuin kivettyneissä
-rinnoissa. Laaksoista nousevassa kuilussa kasvoi smaragdinvihreätä
-ruohoa. Kauniita kasveja näytti nousevan suoraan kivien pinnoista.
-Siellä täällä kukki suuria sinisiä ja punaisia vuokkoja. Muilta
-paikoilta helle poltti kallioilta kaiken kasvullisuuden, mutta
-täällä Delfoin luona taivas vuodatti silloin tällöin hedelmöittävän
-kosteutensa ja sai itse vuoren karun pinnankin kukkimaan.
-
-"Eteenpäin! Hei!" huusi hevosmies, joka kulki jäljessä ja ajoi
-hänen hevostansa. Ylemmä ja ylemmä -- pitkin jyrkkää porrasmaista
-kalliotietä, josta vesi mustain öljymarjaan tavoin välkkyen lirisi
-alas, juosta solisi.
-
-Lämpö oli kasvanut helteeksi. Hermofantos istui pää kumarassa ja
-katseli alhaalla olevaa laaksoa, jossa kuivunut virran-uoma näkyi
-katkonaisina mustanharmaina juovina öljypuiden ja viljelysmaiden
-välistä. Vuoren valtavan suuri varjo peitti vielä seudun, mutta maa
-oli kyllin hedelmällinen tyytyäkseen puolen päivän aurinkoon.
-
-Mutta kaikki oli autioksi hylättyä. Tuntui kuin olisi kulkenut
-tyhjyyttä kohden. Kaikki olivat paenneet. Hermofantos ratsasti läpi
-Krisan. Kylä oli kuin kuolleitten maja. Asukkaat olivat paenneet
-huhua persialaisten tulosta. Savua ei taloista noussut. Ei ollut
-lapsia leikkimässä. Vain suihkulähde solisi. Unohdettuja vaatteita
-riippui kuivamassa ja läpätteli Parnassos-vuorelta puhaltavassa
-tuulessa. Uninen kukko kiekui silmät puoliummessa. Temppeli nukkui
-ohuessa varjossansa.
-
-Hermofantos ratsasti ulos kylästä -- yksinäisestä, autiosta. Ei ollut
-ketään häneltä mitään kysymässä. Hän kohosi kuin ikuista hiljaisuutta
-kohden. Amfissa-lahti oli jo kaukana hänen takanansa -- valkeita
-värähteleviä pilkkuja alhaalla mutkaisella rantaäyräällä. Valtavan
-suuri tiheän öljymetsän sotajoukko oli marssinut rannikolta leveään
-laaksoon ja tunki kapeampana osastona ylös pitkin jokilaaksoa.
-Viisaasti ja varmoin askelin hevonen nousi melkein näkymättömänä
-luikertelevaa, sikinsokin kulkevaa tietä yli kivisen maan.
-
-Jo kauan hän oli hämärästi nähnyt nuo kaksi luotisuoraa
-Faidriadi-seinämää, joiden halkinaiset sylit avartuvat pyhän
-Delfoin yllä. Tie kulki nyt pitkin kuilunreunaa ohi vierasmajojen
-ja temppelinvartijain asuntojen sisälle kaupunkiin. Ja yht'äkkiä,
-kun hän nosti päänsä kohden auringon kirkkautta, hän näki itse
-temppelikaupungin, joka nousi pitkin hakatuita ja muurattuja
-penkereitä ja ikäänkuin hiipi levolle säteileväin kalliopintojen
-syliin. Pyhä kaupunki vuoren alastomalla kuvulla, kylpien
-etelän auringossa, askelittain hakattu kallion kalkkikiveen,
-ruosteenkultainen ja pronssinvihreä ja vuoren värjäämä, ollenkaan
-pyrkimättä kohden taivaan kirkkautta, mutta kääriytyneenä jyrkkien
-vuorenseinien teräksensiniseen ja keltaisenharmajaan viittaan.
-
-Hermofantos nousi hevosen selästä ja kulki läpi auringonpaahtaman
-kaupungin. Sekin oli hylätty ja niinkuin kuollut. Sen tyhjyys
-todisti oikeaksi sen, mitä hän oli kuullut, että dakolaiset olivat
-lähettäneet naisensa ja lapsensa yli lahden ja itse paenneet,
-osittain Amfissaan, osittain Parnassos-vuoren huipuille. Jumala oli
-kieltänyt heitä pelastamasta hänen aarteitansa maahan kaivamalla
-ja viemällä pois. Jumala tahtoi itse suojella omaisuuttansa.
-Yksinkö hän siis oli jäänyt jäljelle, kaikkien hylkäämänä, vieläpä
-amfiktyonienkin? Tiellänsä kaupungin läpi Hermofantos ei tavannut
-ainoatakaan ihmistä. Ei koiraakaan ollut jäänyt jäljelle. Hän nosti
-silmänsä ja katsoi kalliohalkeaman auringon hedelmöittämää kohtua.
-Eikö tuolla valtava Helios levännyt valaen liekkiänsä pyhään kuiluun?
-Hermofantos saapui Kastalian salaperäiselle lähteelle. Pystyseinäisen
-kallio-onkalon juuresta se kumpusi pystyssä olevan paaden takaa ja
-virtasi luolaan, jonka viileässä hämärässä se hengitteli ja tarjosi
-hänelle puhtaan suunsa suudeltavaksi.
-
-Hermofantos kumartui lähteen ääreen ja puhdisti huulensa ja suunsa.
-Sitten hän jälleen meni ulos lähdeluolasta ja kiipesi kallion
-halkeamaa ylös. Sen pohja oli villi ja koskematon, se kasvoi
-lehtikasveja ja ruohoa, ja pienet pensaat ja vihreäkukkaiset kasvit
-taas olivat työntäneet juurensa itse pystysuorain kallioiden kylkiin.
-
-Hermofantos vaipui ajatuksiinsa. Tämän ikivanhan kourun louhikoissa
-mysterio asusti. Täältä oli oraakkeliajatus alkujaan lähtenyt
-ihmisten ilmoille. Kaiku vahvisti jokaisen huudon, joka osui
-vuorenonkaloon. Hermofantos näki edessänsä valtavan Python, jonka
-lohikäärmeenruumis kierteli kauas nieluun, kunnes Apollon -- itse
-auringon näköisenä -- houkutteli sen esiin ja kaasi sen ja otti sen
-nimen ja oraakkelilahjan, ja luisui sitten alas pitkin vuoren kaljua
-kylkeä ja pystytti vihdoin kolmijalkansa maan navalle.
-
-Hermofantos kallisti päänsä taaksepäin ja katseli ylhäistä
-taivaansineä. Faidriadien takaa uhkaili korkea, jyrkkä Parnassos,
-joka ei näkynyt itse Delfoin juhlakentälle, mutta jonka läheisyyden
-tunsi jäisestä, ylhäältä puhaltavasta viimasta, näkymätön ikuisuuden
-tausta, joka jäätää kaiken elämän ylhäisen luonnonvoimansa syliin.
-
-Vielä kerran joi hän Kastalian lähteestä ja vihmoi kätensä kourusta
-vettä Python lohikäärmeenkitaan. Sitten hän palasi ja tuli itse
-juhlapaikalle. Kiviliuskoilla laskettu pyhä tie kulki ohi suljettujen
-aarrekammioiden. Niitä ei enää kukaan vartioinut. Homeenvihreitä
-kolmijalkoja ja muita uhrilahjoja seisoi marmorijalustoilla, joissa
-loistivat suuret kidejyväset. Ateenalaisten aarreaitan edessä
-hän seisoi hiljaa ja katseli Marathonin aikuisia persialaisia
-voitonmerkkejä: suomuisia panssaripaitoja, käyräkalpoja,
-nuolikoteloita. Nyt kääntyi tie ohi Gaian luonnonpyhätön ja Latonan
-kallion. Tällä luonnonpaadella oli sibylla Herofyle ensin istunut
-ja laulanut oraakkelivastauksia kyselijöille. Korkealla takana
-olevalla pylväällä istui Naksos-saaren sfinksi siivet ylhäällä
-ja katseli aurinkoa silmät jäykkinä levällään. Sieltäkään hän
-ei tavannut yhtään elävää olentoa. Yksin hän kulki häikäisevän
-valoisassa päivänpaisteessa. Silloin hän kohotti katseensa kohden
-suurta temppelipengertä ja sen valtavia harmaansinisiä, monisivuisia
-paasia. Ei sielläkään näkynyt pappeja eikä vartijoita. Hän sivuutti
-kiolaisten suuren alttarin ja läheni Apollonin temppelin suurta
-julkisivun pylvästöä. Hän nosti päänsä ja katseli kultaisia kilpiä,
-jotka riippuivat päädyn alla Marathonin muistoina. Muutaman tunnin
-päästä persialaiset tulisivat ja repisivät ne alas.
-
-Ei kukaan pysähdyttänyt häntä, kun hän meni temppeliin. Hän huomasi,
-että siellä eteläsivun raskaan pylväsrivin varjossa istui torkkuvia
-olentoja. Ne räpäyttivät silmiänsä, mutta eivät häntä puhutelleet.
-Hänhän tuli vain niinkuin vanha, pölystä harmaja pyhiinvaeltaja ilman
-seuralaisia ja ilman uhrilahjoja. Temppelinovi oli raollaan ja kitisi
-saranatapillaan, kun hän työnsi sitä niin paljon auki, että saattoi
-pujahtaa sisälle. Hän veti sen kiinni jäljessään ja oli melkein
-pikimustassa yössä. Kulta kimalteli pimeydessä. Kädellään hän siveli
-suuren Apollonin-patsaan maahan ulottuvia poimuja. Hän ei voinut
-nähdä jumalan ylhäällä olevia kasvoja, vaan ainoastaan välähdyksen
-lyyran kielistä läpi pimeän, niinkuin jähmettyneen soiton. Hän
-hapuili eteenpäin kuvapatsaan taitse kohden Adytonia, Pythian
-oraakkelikammiota.
-
-Silloin tuli yht'äkkiä valkeus, esirippu vedettiin syrjään ja hän
-seisoi silmä silmää vastaan jumalan ennustajan edessä. Miehen verhona
-oli auringonkeltainen talaari, mutta hänellä ei ollut pyhiä nauhoja
-valkeassa tukassaan. Silmät loistivat, aivan niinkuin olisivat
-juuri äsken unesta auenneet; pitkä silkinpehmeä parta oli painunut
-oikeata poskea vasten. Hänen käsivartensa olivat peitossa. Äänessänsä
-juhlallinen messusointu, joka oli monien vuosien tottumus, hän sanoi:
-
-"Kuinka uskallat tulla sisälle pyhään huoneeseen, vieras?"
-
-"Minä en ole vieras", vastasi Hermofantos. "Minä muistan sinun
-nimesikin, Akeratos, edellisiltä käynneiltäni. Etkö minua muista?"
-
-Pappi pudisti päätänsä:
-
-"Ihmiset ovat kuin lehdet puissa. Mitäpä minä niiden eroavaisuuksista
-huolin. Mitä sinä haet?"
-
-"Pythiaa."
-
-"Kuka sinut lähettää?"
-
-"Hellas."
-
-Pappi tirkisti häntä kiiluvilla silmillään:
-
-"Hellas! Mitä on Hellas? Tarkoitatko Argosta vai Lakedaimonia?
-Mantineaa vai Ateenaa? Mikä valtio rohkenee itsellensä ottaa nimen,
-joka on kuin meidän kaikkien yllämme kaartuva taivas?"
-
-"Oikeassa olet, Akeratos! Hellas on taivas yllämme. Siksi juuri
-Hellas minut lähettää."
-
-Pappi veti huulensa, jotka eivät vielä olleet kuihtuneet eivätkä
-kalpeat, pilkalliseen hymyyn:
-
-"Amfiktyonin luetteloihin ei vielä koskaan ole merkitty valtiota,
-jonka nimi olisi Hellas. Sadat helleeniset kaupungit ja kansat ovat
-kysyneet Python neuvoa, mutta aina kukin omasta puolestansa, omien
-muuriensa puolesta toisten muurien menoksi. Täälläkin on kullakin oma
-talonsa, omat lahjansa, omat lähettiläänsä."
-
-"Miksi ei Pytho ole niitä koonnut, Akeratos?"
-
-"Kuka voi koota taivaan villit, vapaat linnut? Suljetaanko kotkat ja
-kyyhkyt, haukat ja varpuset samaan häkkiin? Mitä niillä on yhteistä?"
-
-"Yhteinen vihollinen. Miksi eivät ne yhdessä lähde taistelemaan sitä
-vastaan? Pakenevat vain kuin akanat tuuleen."
-
-"Mikäpä muu auttaa?"
-
-"Delfoikin on hylätty. Ja persialaiset tulevat."
-
-"Antaa niiden tulla!"
-
-"Tie on auki. Helleenit ovat lyödyt Thermopylaissa. Vainolaiset
-täyttävät Fokiin ja Lokriin, Boiotian ja Attikan."
-
-"Sen tiedämme. Zeus lähetti kotkansa kohden itää ja länttä, mutta
-täällä ne yhtyivät. Oletko ollut Delfoissa ennen, etkä tiedä,
-että tänne sanomat tuodaan ennen kuin mihinkään muualle? Annanko
-temppelipalvelijain näyttää sinulle maan navan?"
-
-"Sen olen nähnyt, Akeratos. Mutta missä ovat sen puolustajat?"
-
-Papin oikea käsi tuli näkyviin ja teki halveksuvan liikkeen:
-
-"Pytho ei pelkää meedialaisia."
-
-"Muista, meedialaiset eivät tuo lahjoja, vaan tulevat ottamaan.
-Kaikki, mitä maailma tänne aarteita ja pyhiä esineitä lieneekin
-koonnut, se raastetaan Persepoliiseen ja Susaan. Yksin Pythian
-kolmijalka ryöstetään ja saastutetaan -- käytetään suurkuninkaan
-porttolan koristeeksi. Kätke aarteet, Akeratos, kaiva ne maahan tahi
-kuljeta ne pois korykien luolaan, ennenkuin on myöhäistä."
-
-Pappi kohautti olkapäitänsä.
-
-"Olen jo liian kauan kuullut höpinääsi, vieras. Pytho ei pelkää
-meedialaisia. Hänen kaarensa ja hänen nuolensa ovat täällä pyhäkössä.
-Hänen aarteensa ovat siellä, missä aina ovat olleet. Etkö nähnyt
-Marathon-kultaa koskemattomana ateenalaisten aarrekammion edustalla?
-Yrittäköötpä persialaiset hakea sen takaisin. Suori itsesi matkaan ja
-heitä huolesi Apollonin huoneesta."
-
-Hän käänsi Hermofantokselle selkänsä ja lähti menemään sisäkammioon.
-
-"Vieläkö Pythia puhuu?" kysyi Hermofantos.
-
-"Pythia puhuu, milloin jumala tahtoo."
-
-"Sinä siis tiedät ajan, Akeratos."
-
-"Tiedän, auringon laskiessa. Mutta ei mille vaivaiselle tahansa, joka
-tulee tyhjin käsin."
-
-"Otatko persialaista kultaa?"
-
-"Kulta on kultaa eikä tahraannu siitä, että persialainen on lyönyt
-siihen leimansa."
-
-Pappi oli kääntynyt, seisoi käsi ojennettuna ja katsoi häntä ahnain
-silmin.
-
-"Tuossa saat yksitoista dareikia", sanoi Hermofantos ja laski kullan
-hänen käteensä. "Minä olen koonnut ne Thermopylaista. Ne olivat
-siellä niinkuin jyvät, jotka eivät ole osuneet maahan, jossa olisivat
-voineet itää."
-
-"Ihmiset ovat ymmärtämättömiä kuin eläimet", sanoi pappi ja sulki
-rahat kouraansa. "Emmekö ole saaneet tulta puhdistamista ja
-sulattamista varten? Pyhä tuli nuolee pois kaikki barbaarien jäljet.
-Kulta on sittenkin kultaa."
-
-
-
-
-XXVI.
-
-Pythia.
-
-
-Auringon laskiessa kokoontui Apollonin temppeliin pieni joukko
-delfolaisia, jotka olivat pysyneet paikallaan -- kiihkouskonnollisia,
-jotka eivät tahtoneet olla uskottomia, vaan odottaa barbaarien
-tuloa ja jumalan itsepuolustusta. Tiedustelijat olivat ilmoittaneet
-persialaisten pysähtymättä etenevän itäisestä laaksosta.
-
-Jumalan kuva oli verhottu. Mutta Hestian tuli paloi näkyvissä
-ja heitti lepattavaa hohdettansa yli maan navan, joka oli suuri
-marmoripaasi, munanpuoliskon muotoinen; sitä peitti verkko punaista
-villalankaa. Sen kummallakin puolella istui kotka -- jäykkinä ja
-kultaa kimaltelevina ne tuijottivat toisiansa siivet vielä vähän
-levällään, niinkuin olisivat vasta laskeuneet.
-
-Ennustaja Akeratos ja muutamia pappeja seisoi piirissä
-Pythian ympärillä, kullakin kädessänsä pieni käryävä lamppu.
-Marmoripermannossa ammotti avoin leveä railo, jonka kohdalla
-kolmijalka seisoi, iso ja kullanraskas. Korkealla sen maljakolla
-istui Pythia verhottuna savunsiniseen huntuun. Kädet ja jalat
-häämöttivät läpi hunnun, hohtavat ja valkeat kuin ruumiin,
-vavahdellen pienissä kouristuksissa, joissa varpaat ja sormet
-koukistuivat. Kumpikin käsi painoi rintoja. Toinen jalka oli
-toisen edessä, niinkuin hän olisi häälyen kulkenut yli hämärän
-railon. Näkymättömän rummun pauhu kuului pimeästä. Kivipermanto
-kumahteli hitain, soinnuttomin lyönnein, jotka tulivat kuin maan
-sydämestä. Joka iskun kohdalla puristivat sormet rintoja kohta taasen
-hellittäen. Kasvotkin olivat kuolleenvalkeat, kuin kapea värähtelevä
-naamari, hajallaan olevan mustan tukan reunustama, joka niinkuin
-käärmeiden joukko kierteli savenvärisessä hunnussa. Suukin oli kalpea
-ja veretön; huulet värähtelivät ja liikahtelivat, kuin olisivat
-unessa puhuneet. Silmäluomet olivat syvällä ja ripsien varjot
-valkeilla poskilla. Sieraimet värähtelivät, niinkuin olisivat juoneet
-väkevää ja kiihoittavaa, suloista tuoksua.
-
-Todellakin nousi höyryjä hänen jalkainsa alla olevasta railosta.
-Valkeita ja kellerviä pilviä niinkuin savua maanalaisesta tulesta.
-Hermofantos, joka oli tunkeutunut esille pappien piirin takaa, niin
-lähelle railoa, että saattoi katsella sinne, tunsi tukahduttavaa
-tulikiven hajua, joka nousi kuumina ryöppyinä vähän väliä niinkuin
-palkeen ilmavirta. Hän seisoi myös niin lähellä, että saattoi
-kuulla hiljaista puheen sorinaa Pythian suusta. Se nousi ja
-laski huokauksittain, se murtui valituksiin ja huutoihin. Hän
-erotti sanoja, joilla ei ollut yhteyttä, katkonaisia ja niinkuin
-esiinpuristettuja lauseita. Toisinaan se oli niinkuin kuolevan
-korinaa, toisinaan kuin säkeen katkelmia. Railosta tuleva kumea
-rummutus säesti noita kuiskauksia, jotka olivat kuin unessakävijän ja
-purkautuivat kuin riivaajaisen vaivaaman suusta.
-
-Ilma muuttui vähitellen yhä tukalammaksi ja tulikiven katku
-vahvemmaksi. Naisen kasvot hohtivat. Kädet tarttuivat
-suonenvedontapaisesti ulkoneviin rintoihin, joiden päät häämöttivät
-läpi harson. Hikihelmiä loisti täyteläisillä valkeilla nilkoilla,
-joiden suonet kiertelivät kuin siniset käärmeet. Ja Hermofantoksen ja
-Akeratoksen jännittyneinä tarkkaaviin korviin osui hajanaisia sanoja,
-joita pusertui hänen vääntyneitten huultensa raosta:
-
-"Katso -- katso! -- Byblos-ies -- korkeita käärmeen selkiä merellä --
-aikaa, voitto -- keulain tutkaimet aukovat tietä -- Artemiin pyhät
-rannat -- vaahtoryöppyinen Pleistos -- malmi malmia vastaan -- rotkot
-kumisevat -- Xerxes Dareioksen poika -- vuoret tulessa -- verta
-vatsassa -- maantärisyttäjä -- maantärisyttäjä Zeus!"
-
-Tuskallisesti huoahtaen hän painui kokoon. Rinnat vaipuivat,
-kädet luisuivat helmaan ja pää kaatui niinkuin katkennut kukka.
-Mutta soitto jatkui. Akeratos tarttui hänen kainaloihinsa ja
-kannatti häntä. Toiset hieroivat hänen jalkapohjiansa, kunnes
-hermot jännittyivät läpi ruumiin kireälle kuin teräsjouset. Pää
-retkahti taaksepäin, mutta käsi oli sitä tukemassa, ja suu ylöspäin
-suunnattuna hän vieläkin puheli epäselviä sanojansa temppelikaton
-hämärää kohden, sanoja, joita ei enää voinut erottaa, parahduksia ja
-nyyhkytyksiä.
-
-Mutta yht'äkkiä rummun ääni kävi yhtenäiseksi ja oli kuin maanalaista
-korinaa. Onkalosta nouseva haju kävi tukahduttavaksi -- roviosta
-nousevaa tulikivenhajua -- tulenkieli tuikahteli ylös -- paadet
-tuntuivat keinuvan -- ja kesken ukonjyrinän, joka pauhasi korvat
-umpeen, kuului vihlova huuto:
-
-"Aseet! Aseet! Apollon! Meedialaiset! Meedialaiset!"
-
-Pythianko se huuto oli? Vai ulkoako se kuului? Pylväätkö huusivat?
-Temppelin perustusko kumisi? Kolmijalka vonkui Pythian alla ja
-vaipui hänen kanssaan alaspäin, niin että hän leijaili railossa kuin
-syvyydestä purkautuvien savupilvien kannattamana. Rumpu oli ollut
-hiljaa, mutta nyt sen ääni pauhasi yli koko temppelin. Kauhu valtasi
-delfolaiset, sillä pylväät alkoivat heilua kuin kaisla tuulessa. Ja
-korkealle heidän päittensä ylle leimahti yht'äkkiä iltataivaan pitkä
-safiirinsininen vyöhyt.
-
-"Meedialaiset! Meedialaiset!" kuului joka taholla huudettavan.
-"Meedialaiset! Meedialaiset! Persialaiset ovat kynnyksellämme!
-Persialaiset tulevat!" Pythian temppelimajasta hyökkäsivät kaikki
-suinpäin ulomman pyhätön pylvästöön. Apollon seisoi yht'äkkiä
-alastomana. Verhoavat vaatteet luisuivat pois hänen yltänsä niinkuin
-haihtuvat varjot. Hänen lyyransa kaikki kielet värisivät niinkuin
-tuimien lyöntien alla. Silmät näyttivät salamoivan rei'issänsä. Ja
-salamat vastasivat ulkoapäin. Kahleet kalisivat. Ristikkoja murtui.
-Pronssiastiat ja kolmijalat hyppivät jalustoillansa. Temppelinoven
-edustalla näkyi valtava kaari kuin tulisiveltimen vetämä. Tulisesta
-jänteestä leiskui nuolia joka suunnalle. Aseet! Aseet! Apollonin
-pyhät ja liikkumattomat aseet olivat itsestään murtautuneet ilmoille
-kätköistänsä ja niitä käyttelivät näkymättömät kädet. Temppelipenger
-aukaisi railoja alassyöksyvien ihmisten jalkoihin. Suuri alttari oli
-ylt'yleensä nuoleskelevien liekkien vallassa. Delfolaiset riensivät
-pyhän kadun ulkosuuta kohden. Letoksen ja Sibyllan kalliopaadet
-vyörähtelivät kuin noppakuutiot, jotka kierivät samasta maljasta.
-Aarrekammioiden ovet rämisivät, niiden sisällys helähteli, uhrilahjat
-vyörähtelivät kilisten lukituissa huoneissansa.
-
-"Meedialaiset! Meedialaiset!"
-
-Meedialaisetko maata järisyttivät? Vainolaisetko vimmalla hyökkäsivät
-juhlakentän paatisia penkereitä kohti. Oliko Delfoista tullut
-laivankansi, joka kumahteli kaikuvain vuorten keskellä? Delfolaiset
-hajautuivat joka taholle niinkuin haaksirikkoiset, jotka kiipeilevät
-laidalle ja takertuvat kiinni siihen. Muurinreunalta he tuijottivat
-rajuin silmin kohden itäistä laaksoa. Meedialaiset! Meedialaiset!
-Ylös syvänteestä, tuolta Athene Pronoian temppelin takaa nousi
-kuin raskas musta virta, joka vyöryelee kuivassa uomassa täyttäen
-sen liejullansa. Ihmislaumojako siellä vilisi? Pyörteinen tulva --
-hyökylaine elämää ja taas hyökylaine elämää. Vihlovia hirnahduksia
-niinkuin tuhanten hevosten, jotka kuohu nielee. Taistelevia joukkoja
-ei silmä voinut erottaa. Mutta vuorenseinät siirtyivät. Raskaita
-paasia vyörähteli alas. Gigantitko siellä sotivat paiskellen
-toisiansa katkotuilla kallionhuipuilla? Vai Parnassosko valkeita
-huippujaan viskoi? Oliko laakso muuttunut kattilaksi, joka yht'äkkiä
-alkoi poristen ja sihisten kiehua? Halkesiko siitä pohja, niin että
-liekit läpi repeämien kieliänsä leiskuttivat?
-
-Delfoin eläjät kiipeilivät vuortenseinämille ja tunsivat niiden
-horjahtelevan veristen sormiensa alla. Vikisten pakenivat yökköjen
-parvet, halkoen hämärää, jota sinervät valovälähdykset ohensivat.
-Pylväät, joissa riippui uhrilahjoja, huojuivat kuin mastot aallokossa
-kiemuroivalla kannella, jossa kaikki irtain tavara heilahtelee
-laidasta laitaan. Häikäisevät salamat kirkastivat Apollonin
-ja Artemiin ja heidän äitinsä Leton piirteet tuolla temppelin
-päädyssä. Runottaret tanssivat pitkäisentulessa aaltoavin vaattein.
-Helios painui päädynkulmansa suojaan niinkuin tuliseen mereen.
-Marathon-kilvet putosivat rämähtäen maahan. Ja maan napa katkoi
-kapalonsa.
-
-Mutta tämä kaikki ei ollut mitään verrattuna siihen tärisyttävään
-pauhuun, joka liikkui pitkin Boiotian-puoleista laaksoa, josta
-persialaistulva vyöryen läheni. Siellä lienevät itse jumalat
-taistelussa eteenpäin ryntäävää vihollista vastaan. Salamat
-lennähtelivät niinkuin nuolet Pitkäisen kaaresta. Kaikki
-skyyttalaisten viinet eivät riittäisi antamaan vastausta noihin
-surmannuoliin. Ja Artemis auttoi veljeänsä. Poseidon oli mukana
-taistelussa -- salamia välähteli hänen kolmikärkensä jokaisesta
-tutkaimesta. Sankarit Fylakos ja Autonoos lähtivät temppeleistänsä
-maanjäristyksen tulen verhoamina ja kaasivat meedialaisten rivejä
-kuin heinää. Ja itse Ukkosen jumala lähetti etäisestä Olymposta
-salamanuolensa, jotka pirstoivat kallioiden paadet putoilemaan
-röyhkeiden pyhänraastajain päihin.
-
-Hermofantos makasi pitkällänsä maassa kurkoittaen yli kallionreunan
-alas pimeäntäyteen, kiehuvaan, kipinöivään maanjäristysnieluun. Hän
-ei huomannut mitään ympärillään, ennenkuin sade yht'äkkiä valui
-virtana hänen ylitsensä. Jos hän olisi seisonut, olisi raskas
-rankkasade painanut hänet polvilleen. Maa oli lakannut lainehtimasta.
-Hän ojentihe kämmenillensä ja katsoi eteensä. Mutta nyt oli kuilu
-musta niinkuin olisi ollut iäisen pimeyden täyttämä. Taivas tulvi
-alas läpi laakson pysähtymättöminä virtoina. Sateessa oli tulikiven
-hajua.
-
-Hän ryömi muutamia askelia eteenpäin ja tapasi likomärän käärön --
-siinä oli pitkällään ihminen niinkuin hänkin. Vielä viimeinen salama
-valaisi kuolonkalpeat parrakkaat kasvot; niiden silmät välähtivät,
-hän tunsi Akeratoksen tuosta ahnaasta katseesta. Ja tietäjäkin näkyi
-tuntevan; hänen kasvojansa valaisi salailkeä hymy, ja hän kuiskasi
-käheästi:
-
-"Sinä vieras persialaisine rahoinesi! Enkö ollut oikeassa? Pytho ei
-pelkää meedialaisia. Vieläkö luulet niiden tulevan?"
-
-"En", vastasi Hermofantos. "Delfoi pitää sekä Marathon-saaliinsa että
-Kroisoksen kullan. Tätä tietä eivät meedialaiset enää koskaan tule."
-
-
-
-
-XXVII.
-
-Athene Promakhos.
-
-
-Ateena oli asujaintensa hylkäämä.
-
-Vain joku isännätön koira juoksenteli kaduilla viemäriltä viemärille
-ja koetti ulottua saamaan vettä savisäiliön pohjasta. Koko
-kaupungissa ei ollut yhtään inhimillistä olentoa. Naiset ja lapset
-oli viety saariin tahi Troitsenaan. Kaikki asekelpoiset miehet olivat
-nousseet laivoihin.
-
-Vain Akropoliille oli muutamia vanhoja, köyhiä miehiä sulkeutunut
-lukittujen porttien taakse, niitä, jotka aikoja sitten olivat
-sotapalveluksensa täyttäneet ja tuskin enää itseänsä pystyivät
-puolustamaan. He tulkitsivat Delfoin oraakkelin vastauksen omalla
-tavallansa. He eivät taipuneet uskomaan, että voittamattomat
-"puumuurit" merkitsisivät laivoja. He käsittivät asian aivan
-sananmukaisesti. He laajensivat vanhaa linnoitusta puisilla
-etuvarustuksilla. He luottivat ennen kaikkea itse Athenen ikivanhaan
-puukuvaan, joka seisoi hänen pyhäkössänsä, puettuna siihen kalliiseen
-kudottuun vaippaan, joka oli kaupungin neitojen lahja. He olivat
-siinä varmassa uskossa, että jumalatar ojentaisi keihäänsä hyökkääjiä
-vastaan ja herpauttaisi heidät kauhistavalla Gorgonpäällänsä, joka
-käärmekiehkuransa keskellä koristi hänen neitseellistä poveansa.
-
-Silloin tuli persialaisten etujoukko ja täytti aution kaupungin,
-niinkuin muurahaiset täyttävät mättään. Kun kaikki oli tutkittu ja
-jokainen talo läpinuuskittu, kääntyivät he linnaan ja huomasivat sen
-olevan suljetun ja suojatun. Karanneet Peisistratoksen puoluelaiset,
-jotka olivat persialaisten joukossa, lähestyivät rinnettä ylös vievää
-tietä ja huusivat puolustajille, että avaisivat maansa miehille
-ja hankkisivat itselleen suurkuninkaan ystävyyden tulemalla alas
-häntä vastaanottamaan. Mutta vanhukset vastasivat vyöryttämällä
-kallionlohkareita yli muurinreunan ja musertamalla ne, jotka
-tunkeilivat ylös kohden porttia. Persialaiset nousivat silloin
-Areiopagos-kukkulalle ja alkoivat ampua linnaa. He käärivät nuolet
-palaviin tappuroihin sytyttääksensä ateenalaisten "puumuurit" tuleen.
-Linnan luoteiskulma oli vain heikosti varustettu maahan lyödyillä
-paaluilla ja lautasuojuksella, ja nuolet alkoivat kuin tulikäärmeet
-kaivautua puuhun.
-
-Mutta kun päivä päättyi, niin persialaiset lakkasivat
-hyökkäysyrityksistänsä. Niinkuin salamia säihkyvä Gorgonpää aurinko
-painui Salamiin taakse keskelle säkenöivien sädekäärmeiden auerta.
-Pienet puroset virtasivat vilisten alas läpi öljylaakson kohden
-Peiraiosta ja Faleronia. Lahti oli niinkuin tummansininen kilpi.
-
-Kaikki hiljeni kaupungissa. Persialaiset kätkeytyivät niinkuin
-muurahaiset autioon kekoon. Linnassa olevat vanhukset olivat
-sammuttaneet palavat laudat ja olivat siellä täällä linnanaukealla.
-Jumalattaren temppelin uudella korkealla perustalla keskellä matalia
-pylvääntyviä, jotka jo olivat alkaneet kohota ilmoille, he istuivat
-viitta säkin tapaan pään verhona ja katsoivat kohden Faleronia, sillä
-tavalla kuin katselevat vanhukset, jotka kuolinvuoteella maaten
-edessänsä näkevät sen, mitä enimmän tässä maailmassa ovat rakastaneet.
-
-Yli Pelasgikon-kaupunginosan ja autioiden katujen he katsoivat
-kohden matalaa, hylättyä kaupunginmuuria, yli Kefissoksen kuivuneen
-uoman sinne, missä Faleronin tasanko häipyi pölyyn ja vedettömiin
-soihin. Päivän helteen jälkeen tuli vilvoittava tuulahdus Salamiista
-ja hauteli viileydellänsä verestäviä, kiusaantuneita silmiä. Oli
-aivan kipinöivän hiljaista mailla ja saariston vesillä. Vain
-ruskeat haukat kaartelivat korkealla Akropoliin yllä korkeudessa,
-mistä auringon hohde vielä loisti niiden siivistä. Ja vanhusvartio
-siellä ylhäällä oli vähän väliä kuulevinansa liikettä ja loiskinaa
-mereltä ja tähysteli kaksin verroin jännittyneenä, ikäänkuin he
-olisivat odottaneet, että itse Poseidon tulisi kiitäen kohden rantaa
-merenorhivaljakollansa ja kolmikärki ojennettuna noita pöyhkeilijöitä
-vastaan, jotka rohkenivat näyttäytyä näillä pyhillä seuduilla. Oi
-jospa nuo kaksi jumalaa unohtaisivat ikivanhat vihansa ja kilvan
-rientäisivät mielikaupunkinsa avuksi! Ennustaitoiset miehet istuivat
-hievahtamatta tarkkaillen lintujen lentoa, niinkuin se olisi ollut
-kirjoitusta, jota kiitävät siivet piirtelivät yli taivaan tehden
-usein ihmeellisiä ja odottamattomia koukeroita.
-
-Athene Poliaan temppelissä oli vielä jäljellä auringon hohdetta
-kultaisissa palmunlehväkuvioissa ja päädyn giganttitaistelussa,
-jonka värit se sai loistamaan. Siinä oli Athene täynnä sotaista
-voimaa ja painoi keihäänsä alastomaan taistelijaan, joka paiskattuna
-hänen jalkoihinsa virui maassa hienopoimuisen ihokkaan helmoissa.
-Jumalattaren kasvoilla säteili rauha, voitonvarmuus. Päädynkulmissa
-ryömi haavoitettuja gigantteja polvillaan kuin pitkiä kilpikonnia.
-
-Mutta pyhäköstä ei kuulunut elonmerkkiä. Tyttöpatsaat pylvästen
-välillä olivat hämärän peitossa. Vain silmät loistivat, musta terä
-valkealla pohjallaan. Ikuinen hymynsä huulillaan ne katselivat
-näkymättömään -- maailmaan, kultaisen varjojen valtakunnan näön
-lumoissa. Muutamat olivat hoikkia ja kulmikkaita kuin laudat
-ja palmikot sileillä rintapieluksilla, jotka nännien kohdalla
-huomattavasti kohosivat. Värihohtoiset reunukset kaunistivat toisten
-hienoja ja runsaspoimuisia pukineita, jotka sirosti ja sulavasti
-kiertyivät alimman villaisen ihokkaan ylle. Korkeita kihararivejä
-diadeemikoristeisessa, runsaassa tukassa; hame kiertyi sulavasti
-kiinteille lanteille ja peitti tiukasti alaruumiin aina nilkkoihin
-saakka, niin että vain lujarakenteiset jalat näkyivät. Muutamat
-olivat solakoita ja pitkänilkkaisia; toisten kehrätystä villalangasta
-kudotut viitat peittivät kokonaan lyhyet sääret, ja sen alla olevaa
-ihopaitaa, joka oli ruumista pitempi, piti koholla suuri ja voimakas
-käsi; jaloissa punaiset kengät.
-
-Mutta nämä "tytöt" yksin olivatkin jumalattaren pyhän huoneen
-puolustajina. Ne eivät olleet voineet paeta niinkuin temppelin
-papittaret, jotka aikoja sitten olivat jättäneet linnan alueen
-rientäen Faleroniin ja sieltä laivalla Aiginaan. Niin kiireinen oli
-lähtö ollut, etteivät he edes kääntyneet katsomaan pyhäkköä, jonka
-taaksensa jättivät. Pelko joutua persialaisten valtaan joudutti
-heidän pakoansa.
-
-Akropoliilla olevat vanhukset eivät rohjenneet jalallansa astua
-Athenen neitsytkammioon. Hän oli nyt jätetty yksin omien aseittensa
-varaan. Itsensä hänen piti puolustautua meedialaisia vastaan, jotka
-eivät säästäneet ihmisiä eivätkä jumalia. Heidän edellänsä riensi
-huhu, että kaikkialla he olivat heittäneet tulisoihtuja pyhiin
-huoneisiin ja pirstoneet kuvapatsaat kirveeniskuilla.
-
-Oli jo tullut pimeä, mutta kukaan ei sytyttänyt tulta Akropoliille.
-Athenen temppelin ovi oli suljettu -- ei ainoatakaan sädettä hänen
-ikuisesta lampustansa tunkeutunut yöhön.
-
-Vanhukset nousivat marmoriportailta ja kulkivat alas kohden
-länsirinteen pylvästöjä, kääriytyivät tiukemmin vaippoihinsa ja
-laskeutuivat levolle portinpielien suojaan. Vain pohjoissivulla
-kulki tähystäjiä edestakaisin katsellen alas pimeään kaupunkiin ja
-kohden Brilettos-vuorta, josta tuho oli tuleva vyöryen: persialaisten
-ääretön tulva, joka vasta oli heittänyt hyökylaineittensa ensimmäiset
-ryöppypisarat yli Ateenan. Xerxes! Niinkuin tulenpatsas hän nousisi
-tuolta yön keskeltä vuoren raskaan varjon takaa.
-
-Niinkuin paksut pimeydenkuulat pöllöt suhahtelivat ilmassa
-kirkuen veitsen-vihlovia huutojansa. Nekin olivat tähystäjille
-enteenantajina. Niin huolettomina Athenen linnut ajelivat siristen
-lentäviä lepakoita, että tähystäjien mielestä ei minkään vaaran
-pitänyt sinä yönä uhata. Muuten ne olisivat hakeneet suojaa hänen
-temppelinsä räystään alta.
-
-Muutamat istuivat Erekhteuksen pyhäkössä Athenen pyhän öljypuun alla
-sivellen vanhoilla sormillansa sen harvalehtisiä oksia, taittoivat
-silmun ja maistoivat, mutta mehua siinä ei paljoakaan tuntunut.
-Toiset olivat sulkeutuneet Poseidonin lähdekammioon ja kuuntelivat
-jännittyneinä, sattuisivatko kuulemaan loisketta näkymättömästä
-vedestä.
-
-Yö kului. Yli Hymettoksen nousi alakuun kaameankeltainen puoliympyrä
-ja aloitti valoloihtunsa. Tähystäjät katselivat sitä mykkinä, kunnes
-yht'äkkiä huomasivat, että Athene Poliaan temppelin pylväiden
-varjossa liikkui joku. Äänettömästi olento hiipi eteenpäin ohi
-tytönpatsaiden. Silmänräpäyksen ajaksi syttyi sen pään kohdalle
-kipinän verran valoa, mutta sammui heti jälleen. He tuijottivat sitä
-uskaltamatta sanoa sanaakaan tahi liikahtaa, jumalatarko siinä itse
-kiersi taloansa tarkastaen, koska kaikki hänen palvelijattarensa
-olivat paenneet. Länsisivulta olento hävisi sisälle temppelin ovesta,
-joka äänettömästi painui kiinni hänen jälkeensä.
-
-Yö kului edelleen. Kuunkaari laski taas, kunnes se ajelehti kuin
-rantautuva vene näköpiirin reunassa. Vanhukset aukoivat silmiänsä ja
-seisoivat liikahtamatta, kumaraan painuneina, kädet keihäänvarsien
-nojassa. Pöllöt olivat menneet levolle, lepakot lakkasivat
-lennostansa. Mutta kaukaa kuolleesta, tyvenestä ilmasta kuului
-hymisevää surinaa, niinkuin näkymättömän mehiläisparven, joka lentäen
-vaeltelee kummulta kummulle etsimässä pesänpaikkaa.
-
-Porttien suojassa nukkuivat vanhat Ateenan miehet raskaan salpahirren
-takana ja unohtivat persialaiset unessansa. Erekhteuksen huoneessa
-kuorsasi uupuneita miehiä. Vartijat olivat istuutuneet pohjoismuurin
-reunalle ja torkkuivat nyökähdellen vanhoissa nukkavieruissa
-vaipoissansa.
-
-Mutta Athene Poliaan temppelistä tuli olento taas näkyviin. Se
-liikkui pitkin eteläsivun pylväsrivejä, livahti alas portaita
-ja liiteli kepeästi yli pihapaasien, kunnes saapui suurelle
-ulkoalttarille, nousi sille ketterästi ja seisoi siinä myöhäisen yön
-hetkenä kuin patsas tähystämässä pohjoista ilmaa.
-
-Käännähtämättä se seisoi ja katseli kohden Brilettoksen
-pimeänpeittämää harjua, jota tähtien hohde reunusti. Aikoivatko
-tähtisilmät siellä liikkua, liukua alas vuoren rinnettä? Yht'äkkiä
-välähti kipinä Lykabettoksen juurella, joka leveänä keilana varjosti
-taivaan säteileviä tähtikuvia. Kipinä jakaantui ja siitä syntyi
-monta, hetki senjälkeen näkyi säkenöivä viiva. Virvatuletko siellä
-tanssivat? Liekit yhtyivät ja järjestyivät. Kipinät kasvoivat
-hehkuviksi tulinuijiksi ja nuijat leiskuttelivat liekkejä, kunnes
-vihdoin kokonainen virta tulisia pisteitä vyöryili läpi yön suoraan
-kohti Akropolista.
-
-Ja alttarilla seisova olento kohotti yht'äkkiä pöllönhuudon niin
-villin ja vihlovan, että kaikki Ateenan vanhukset säikähtivät
-hereille unestaan ja itse huudosta ymmärsivät, että vaara uhkasi.
-Kaikki syöksyivät linnankentälle ja huomasivat tulikärpästen tanssin
-laaksossa. Mutta niin pimeä oli vielä, että he eivät oikein voineet
-arvioida etäisyyttä, ennenkuin se, minkä he luulivat olevan kaukana,
-yht'äkkiä tuli niin lähelle, että he kuulivat tuon lähenevän virran
-pauhun. Mehiläisparven surina muuttui yht'äkkiä marssivan sotajoukon
-pauhuksi, joka hyökynä läheni ja nousi itse Akropoliin muureja
-vastaan.
-
-Xerxes! Xerxes! Suurkuningas -- tulella ja miekalla. Kauhu humahti
-läpi yön, niinkuin kulkeva kulo, joka uhkasi niellä kaikki.
-
-Muutama hetkinen senjälkeen hyökylaine löi propylaiain kiviä.
-Vanhukset seisoivat portin takana keihäät tanassa ja paljaat
-miekat vapisevissa käsissänsä. Mutta persialaiset olivat vakavasti
-päättäneet vallata linnan. Ylös pitkin jyrkintä polkua Aglauroksen
-temppelin kohdalta heidän onnistui kiipeillä muurien juurelle. Ja
-porttia he kävivät avaamaan tulen kaikki-aukaisevalla avaimella.
-Soihdut yhtyivät yhdeksi ainoaksi jättipolyypiksi, jonka liekehtivät
-imulevyt syöpyivät läpi puun ja saivat keihäänkärjetkin hehkumaan.
-
-Kun puolustajat näkivät vainolaisten sankan joukon nousevan
-kohden Aglauros-temppeliä, niin he hyppäsivät yli muurien.
-Silloin jo porttikin oli murtunut, puumuuri sortui ja surmantyö
-alkoi. Vihollisvirta nousi yli kaikkien esteiden. Muutamassa
-silmänräpäyksessä Akropolis hukkui tuhansien persialaisten tulvaan.
-Nuoleskelevia tulisoihtuja kuljetettiin kaikkialle, ne leimahtivat
-roihuavaan tuleen siellä, mistä ravintoa löysivät, mutta sammuivat
-nokeensa vasten marmoria ja kiveä.
-
-Aurinko nousi. Helioksen nuolet pyyhiskelivät Akropoliin lakea. Mutta
-ei kukaan huomannut auringonjumalan saapumista. Toinen kuningas
-saapui vaunuissansa. Ruoskat pieksivät hänelle avaran tien.
-
-Sadat kädet raivasivat syrjään propylaiain hiiltyneet pölkyt.
-Suurkuningas pysähtyi linnan alle, mutta ei tahtonut nousta
-vaunuistansa ja kävellä jalkaisin ylös. Lautoja laskettiin pitkin
-jyrkkiä portaita. Kuului kiskovien hevosten läähätys, kun ne
-ponnistelivat liukkailla kivillä. Mutta yhä uusia hevosia hapuili
-ylös. Siinä ei enää ollut kahdeksan- ja kuusitoistavaljakoita.
-Sadoittain hevosia ajettiin ruoskaniskuilla ylös portaita, niin
-että niiden paasista kaviot tulta iskivät. Ja vihdoin rynnistivät
-juhdat rymisten läpi portin, vetäen perässään Xerxeen vaunuja, jotka
-jymisten vyöryivät pitkin Akropolis-kenttää.
-
-Taivaalle kohonneen auringon valossa suurkuningas seisoi uljaana
-ja ylpeänä pidellen vaununkehän kultaisesta kahvasta ja tuijotti
-ympärillensä suurin, ahmivan avonaisin silmin. Niiden katse ei
-suuntautunut sivuillepäin, ei kohden Lykabettosta ja Hymettoksen
-auringonvälkkeisiä kallioharjanteita, ei persialaisten hyökyävään
-joukkoon, joka yhä edelleen kiemurrellen läheni Ateenaa Pentelikonin
-puolelta. Hänen silmänsä kiertelivät Akropoliin ahdasta aluetta,
-jossa ne kuohuvassa vahingonriemussa ahmien katselivat kaikentuhoavaa
-hävitystyötä.
-
-Pylväät sortuivat, patsaat kaadettiin. Persialaisten kirveet
-iskivät kuvia, niinkuin ne olisivat olleet eläviä ihmisiä. Kaikilta
-tytöiltä Athene Poliaan pylvästössä iskettiin rikki polvet, niin
-että yläruumiit suistuivat silmilleen kätkien kasvojensa ikuisen
-hymyn. Päät lentelivät kuin teloittajan miekan tiestä. Niiden vatsat
-halkaistiin. Kaulaan osunut isku kilpistyi lennättäen sirpaleita.
-Kädet, jotka pitelivät omenoita, lyötiin poikki. Marmori luhistui
-rymyten niinkuin sortuva raunio. Mutta verta ei tullut. Nämä olennot,
-joita nyt kaadettiin, olivat vain kuolleita, elottomia esineitä,
-jotka vastustelematta vaipuivat kokoon, kauniissa jäykissä silmissään
-aina sama utelias hymy.
-
-Yli temppelien ja talojen kävi soihtujen voittokulku. Kirveet
-kaasivat, mitä kaadettavissa oli. Sitten heitettiin pikeä ja risuja
-pyhäkköihin ja suitsuavat alttarit sytytettiin tuleen, niin että
-liekit vihdoin särkivät kaikki katot. Jumalattaren pyhä öljypuukin
-joutui tulen uhriksi -- vanhan rungon mehu kiehui ja lehdet
-käpristyivät niinkuin palaneet sormet.
-
-Xerxeen vaunut olivat pysähtyneet Athene Poliaan temppelin edustalle.
-Hän ymmärsi tulleensa päätemppelin eteen. Ymmärtämättömänä hän
-katsahti päädyn vahvavärisiä marmorikuvia, nousi sitten vaunuistansa
-ja kiipeili yli kaatuneiden patsaiden suurta, suljettua pronssiovea
-kohden.
-
-Persialaiset väistyivät syrjään ja heittäytyivät kasvoilleen
-hänen jalkainsa juureen. Hän löi sauvallansa oveen, mutta se ei
-liikahtanut, ennenkuin kaksi persialaista päällikköä riensi avuksi ja
-sysäsi sen auki.
-
-Kuninkaallisessa jalokivikoristeisessa puvussansa, joka oli kuin
-kotelo hänen ruumiinsa ympärillä, Xerxes astui yli kynnyksen ja meni
-yksinään hämärään jumalanhuoneeseen, kunnes odottamattansa silmiensä
-edessä näki sen kaupungin jumalattaren, jota vastaan hän taisteli.
-
-Athene! Itse Pallas Athene siinä oli. Hänen vanha kuvansa, jonka
-nuo hullut kertoivat pudonneen taivaasta. Siinä jumalatar seisoi
-jäykkänä, korkeana, liikkumattomana, valtavan suuri nukke, joka oli
-häntä itseänsä monta kertaa pitempi, veistetty puusta, joka oli
-vanhuuttansa ruskettunut; siitä oli väri lohkeillut, madot olivat
-tehneet siihen reikiänsä, ja kuitenkin se oli majesteetillisen ylevä,
-niin että hänen piti kallistaa päätänsä taaksepäin nähdäksensä sen
-pään. Kullalla silattu haarniska, jota käärmeet reunustivat, peitti
-rinnan olkapäiltä alas asti. Kaksi suurta jäykkäkatseista silmää
-katsoi kauas yli hänen tiaransa. Korkeakypäräisessä päässä oli suuri
-tähkäinen seppele. Selässä riippui helakanpunainen vaippa, ohut
-kuin huntu. Kankeilla jaloillansa hän siinä seisoi uhaten, oikea
-käsivarsi koholla ja kultainen keihäs suoraan eteenpäin ojennettuna.
-Mutta vasenta kättänsä hän nojasi suureen kilpeen, jonka katveesta
-käärmeenpää väijyen katseli. Matalalla alttarilla kuvan edessä paloi
-yksi ainoa pieni lamppu, joka riippui hopeaisen öljypuun muotoisessa
-tukipuussa.
-
-Xerxes katseli sitä kauan. Kunnioitusta ei hänessä herännyt. Hän
-näki selvästi madonreiät ison nuken ruumiissa. Hän käänsi päätänsä
-ja huusi: "Soihtuja!" Hän tarttui yhteen niistä, joita hänelle
-ojennettiin, ja vei sen palavana puukuvan takana olevaan viittaan.
-
-Liekki lensi nuolaisten pitkin patsaan selkää. Mutta esille liekistä
-astui samassa hetkessä täysissä aseissa oleva olento aivan sen
-patsaan näköinen, jonka hän edessänsä näki. Synnyttikö kuollut
-jumalatar elävän? Kultainen aigidi-panssari oli sen harteilla
-niinkuin kulmikas kaulus. Kypärä oli tiukasti päässä, korkea, kaareva
-joutsenenkaula kannatti valtavaa töyhdön koristamaa kypäräpäätä.
-Vasen käsi kohotti kilpeä, mutta oikea oli nostettuna kypärään ja
-piti uhaten keihästä valmiina pistoon.
-
-Xerxes seisoi kuin lamautuneena soihtu kädessänsä. Ei se ollutkaan
-mikään nukke. Nuo silmät elivät valkeissa kasvoissa. Tämä
-ruumis hengitti. Nämä kädet liikkuivat. Keihäänsä olento sysäsi
-helakanpunaiseen viittaan ja repäisi sen yhtenä ainoana liekkinä alas
-jumalankuvan harteilta, se paloi yhtenä ainoana roihahduksena ja jäi
-makaamaan sinisenä liekkinä lattialle. Sitten hän astui kuvapatsaan
-eteen. Säteilivätkö hänen askelensa kuumuutta? Oliko keihään kärki
-valkoisen hehkuva? Se hipaisi polttaen kuninkaan otsaa. Yksin
-kilvenreunakin näytti hehkuvan. Suojaten hän ojensi kilven alttarin
-yli. Kun hän siirtyi siitä eteenpäin, ei lamppu enää riippunut
-hopeapuussa. Pronssikengissäkö hän käveli? Hänen jokainen askelensa
-kalskahti, ja persialaiset, jotka olivat langenneet kasvoillensa
-maahan katsellessansa kiellettyä näkyä, tunsivat väreilevän kuumuuden
-henkäisevän vastaansa, kun nuo jalat astelivat ohitse.
-
-Xerxes jäi paikalleen, mutta kääntyi hänen jälkeensä ja näki hänen
-etenevän, läpi temppelikammion, kohden ovea, keihäs ojennettuna
-kohden ulkoa pylväiden välitse siintävää sineä.
-
-Kahtaalle väistyivät persialaiset hänen tieltänsä, pelon valtaamina
-katsoen tuota pronssinkalskahtelevaa naista, joka keihäs tanassa
-kulki kohden näkymätöntä päämäärää. Ne, jotka eivät langenneet
-kasvoillensa, tunsivat kuin salama olisi vihlaissut heiltä
-selkäytimen sulaksi. Xerxes yritti huutaa ja käskeä ottaa kiinni
-hänet. Mutta huuto takertui hänen kurkkuunsa, ja hänen kätensä, joka
-jo ojentui, jäi neuvottomana asentoonsa.
-
-Nyt hän oli pyhäkön ulkopuolella ja kulki yli silvottujen
-kuvapatsasten, joiden murtopinnat kimmeltelivät aamuauringossa
-niinkuin lumikiteet tuhansin välkkyvin jyväsin. Kuolevat ateenalaiset
-nousivat kyynärpäilleen katsoaksensa hänen jälkeensä. Yksi
-kaatuneista vanhuksista kiskoi silmänsä auki punaisen verivirran
-alta, jonka hyyde peitti hänen näkönsä, ja huusi raikuvalla äänellä:
-"Athene -- Promakhos!" ja vaipui sitten maahan ja katse sammui.
-
-Huudon kuuli ja ymmärsi jokainen ateenalainen, jonka korvat vielä
-ääniä havaitsivat. Kuolevien muminasta kuului yhäti: "Athene
-Promakhos -- Athene Promakhos! Athene on taistellut linnansa
-puolesta."
-
-Niin, itse Athene asteli yli Akropoliin -- hän, joka yöllä oli
-tähystäen seisonut suurella alttarilla ja johon yksikään barbaari
-ei uskaltanut satuttaa kättänsä. Yht'äkkiä hän seisoi pohjoisen
-rinteen muurinharjalla. Aurinko välkkyi hänen panssarissaan ja
-hänen korkeassa kypäränharjassaan, jonka pitkä töyhtö riippui
-hänen selällensä. Pitkin muurinharjaa hän asteli kohden länttä. Ei
-ainoakaan persialainen tohtinut ojentaa keihästänsä häntä vastaan, ei
-ainoakaan skyyttalainen tähdätä häntä nuolellansa.
-
-Lautavarustuksen eteen hän pysähtyi, kääntyi hetkeksi katsomaan
-raastettua linnanpihaa, näki nuoleskelevat liekit ja tupruavan savun.
-Sitten hän siirtyi askeleen syrjään ja hävisi syvänteeseen. Ei kukaan
-kiivennyt ylös katsomaan hänen menoansa. Näky oli poissa. Jumalatar
-oli jättänyt linnansa. Athenen pyhä lamppu katosi hänen mukanansa.
-Athene Promakhos oli puolustanut pyhäkköänsä. Hän oli pelastanut
-ikivanhan kuvansakin. Sillä Xerxeessä heräsi kunnioitus tuota
-olentoa kohtaan, joka niin äkisti oli saanut suojatuksi puupatsaan
-palamasta poroksi. Hän katsoi noita suuria kasvoja, mutta noissa
-kahdessa jäykässä silmässä ei näkynyt katsetta. Ja vielä riippui
-keihäs korkealla kuninkaan pään yläpuolella; hänestä tuntui, että
-sen kärki vapisi. Pyhät voimat vallitsivat tällä paikalla. Hän kulki
-hitaasti takaisin ulos temppelistä ja antoi oven paukahtaen sulkeutua
-jälkeensä. Sitten hän löi sauvallansa oveen ja kielsi ketään
-persialaista sen jälkeen sitä avaamasta. Hän oli ollut jumalattaren
-vieraana hänen omassa huoneessansa. Nyt tällä piti oleman rauha.
-
-Hyvillä mielin hän katseli hävitettyä ja poltettua linnaa,
-missä kaikki, minkä kaataa saattoi, oli kaadettu maahan, missä
-epäjumalankuvat makasivat hänen jaloissansa, nuo kuolleet, pöyhkeät
-kivet.
-
-Hän kulki ruhjottujen patsaiden keskitse ja potkaisi halveksien
-saframinkeltaisilla, smaragdikoristeisilla kengillänsä kaatuneiden
-tyttöjen paksupalmikkoisia päitä, jotka viruivat siinä nenä poikki
-ja tuijottivat taivaalle punaisine poskineen ja ikuinen hymynsä
-huulillaan. -- Kurjaa kansaa, hän ajatteli, nämä ateenalaiset, jotka
-tekevät jumalistansa ihmisiä ja ihmisistänsä jumalia ja asettavat
-jumaliensa huoneiden edustalle naisia, koristettuja kuin tanssiin,
-melkeinpä tanssiviakin, kasvot häpeämättömästi paljaina. Kuinkapa
-voisivat henget asua sellaisissa paikoissa? Eikä pyhäkkö kuitenkaan
-ole haaremi. Me persialaiset kätkemme öiset ilomme ja verhoamme
-naisemme emmekä aseta niitä nähtäviksi niinkuin orjamarkkinoilla.
-Me kunnioitamme korkeita ja pyhiä asioita ja taivumme näkymättömän
-edessä. Näiden helleenien pitää nähdä kaikki ja antaa kaikelle oman
-kurjan ruumiinsa pieni muoto. Minkälaisia nukkia ja mörköjä ne
-pystyttelevätkään ja sanovat jumaliksi ja jumalattariksi. Madonsyömiä
-ja hiirenjyrsimiä -- järjettömille lapsille sopivia leikkikaluja.
-
-Mutta jotakin jumalallista oli kulkenut ohi hänen silmiensä -- liekin
-leimahdus, kipinä keihäänkärjestä, jotakin mykkää ja liikkumatonta.
-Kunnia olkoon niille voimille, joita emme näe ja jotka eivät anna
-itseänsä loukata! Xerxeen silmät kostuivat. Keskellä voitonhumalaa ja
-kostonhimonsa hartaasti odotettua tyydytystä hän tunsi ikävää omaan
-Susaansa. Hänen silmänsä kostuivat -- hän muisti äitiänsä Atossaa,
-Kyroksen tytärtä.
-
-Xerxes astui alas Akropoliilta katselemaan Ateenaa, ennenkuin
-kaupunki ryöstettäisiin ja annettaisiin tulen ruoaksi.
-
-Ensin hän ajoi torille, missä hän katseli tyranninmurhaajien
-Harmodioksen ja Aristogeitonin kuvapatsaita ja käski kuljettaa ne
-Susaan.
-
-
-
-
-XXVIII.
-
-Klepsydra.
-
-
-Eräässä savuavan linnanpihan alaisessa luolassa istui Athene
-Promakhos.
-
-Kallionlohkareet olivat kätkeneet hänet hänen hyppäyksensä jälkeen,
-ja pitkin kapeita kiveenhakatuita portaita hän oli astunut alas
-klepsydraan. Hämärää luolaa valaisi pieni temppelilamppu, jota hän
-oli kantanut suuren pyörökilven suojassa, mutta sitten laskenut
-kädestänsä kaivon reunalle. Pronssikansi oli nostettu aukolta ja
-pieni lepattava liekki leikkasi pitkän valojuovan alas syvyyteen.
-
-Athene Promakhos oli ottanut kypärän päästänsä. Hänen tukkansa ei
-ollut tyttömäisissä pitkissä palmikoissa. Sen raskas vaaleanpunertava
-rikkaus oli päässä sykeröllä, kypäränkuvun muodon mukaisella. Mutta
-se ei ollut mikään kuva, joka istui leväten klepsydra-luolassa.
-Naisellinen olento se oli, lihaa ja verta. Vielä nuoret kasvot,
-valkeat öiden valvomisesta, herpautuneet väsymyksestä, katselivat
-suurin unettomin silmin näkymättömän maailmaa. Hän oli täyttänyt
-temppelivelvollisuutensa ja pelastanut jumalattaren pyhän lampun
-persialaisten surmanlyönniltä. Piilossa olevassa luolassa eli sen
-pieni liekki niinkuin itse jumalattaren kalpea ja sairas haamu. Sen
-tuli lepatti ohuessa sydämessä, mutta lamppu oli öljyä täynnä, hän
-oli itse edellisenä yönä pitänyt siitä huolen, vieläpä pelastanut
-pienen öljylekytoksen panssarinsa kätkössä, jotta hänellä olisi
-ravintoa liekille.
-
-Kaivon syvyydessä kuohuu ja välkkyy elävä vesi. Hän kumartuu yli
-reunan, mutta hänen katseensa ei kanna sinne asti, hän vain kuulee
-sen, niinkuin se olisi hänen oman ruumiinsa verta. Täällä hän tahtoo
-istua, kunnes persialaiset ovat poissa, jos ne koskaan Hellaan
-jättävät. Mutta jos niiden valta jää pysyväksi, niin hän on näkevä
-jumalattaren lampun kuolevan ja itse kuoleva, kun klepsydran vesi ei
-enää voi häntä hengissä pitää.
-
-Nyt tuolla yläilmassa maailma sortuu raunioiksi. Viimeinen
-näky siitä oli temppelien tulimeri. Barbaarit eivät ole mitään
-säästäneet. Hän näki heidän soihtunsa nousevan yksin linnan
-suojelusjumalattaren taivaasta pudonnutta kuvaa kohden. Sekin lienee
-jo kauan sitten hiiltynyt. Jumalattaren keihäs ei pudonnut suhisten
-alas pysähdyttämään röyhkeitä tunkeilijoita. Eikä Poseidon ajanut
-ylös Salamiinlahdesta tuliharjaisilla merihevosillaan ja kolmikärki
-suunnattuna kohden Ateenan hävittäjiä. Niinkuin pyörremyrsky oli
-barbaarilauma kulkenut yli Hellaan silpoen ja särkien kaiken
-tieltänsä, ryöstäen mukaansa tahi jaoittaen maahan. Ehkäpä se on
-jo saapunut Spartaan ja riehahtanut läpi Taygetos-laakson tappaen
-kaiken elämän, paiskaten sen kallioon, ennenkuin se ennätti päästää
-äännähdystäkään.
-
-Hän tunnustelee sydäntänsä, niinkuin olisi jotakin hänessä itsessään
-surmattu.
-
-Olympiankin ne varmaan hävittävät. Pysähdyttävät juhlan, jota kansa
-surutonna viettää, tuo hullu ja kevytmielinen, niinkuin uhkaavien
-aseiden kalske voisi hukkua juhlaleikin pölyyn. Samalla hetkellä,
-jolloin barbaarit tulvana kulkevat yli maan, he leikkivät kuin
-järjettömät lapset, juoksevat kilpaa ja pieksävät nelivaljakoltansa
-ympäri kilparadan kääntöpatsaita, aivan kuin voisivat paeta kuolemaa
-ja orjuutta.
-
-Hän muistelee mennyttä aikaa. Kolme olympiadia. Hän näkee jälleen
-edessänsä radan, simpukansekaisella hiekalla peitetyn. Hän
-kuulee lähtöön käskevän huudon, ja hän näkee itsensä juoksemassa
-kuusitoistavuotiasten tyttöjen joukossa, vilisevässä vauhdissa,
-tuulen vilahdellessa hänen lyhyen ihokkaansa villan alle. Hän näkee
-juoksemassa miehen, levollisin, pitkin askelin, miehen sitkeän ja
-kärsivällisen, jota eivät kannusta kilpaveljet, vaan oma sisäinen
-olemuksensa.
-
-Toisenkin juoksun hän näkee silmäinsä edessä: hän näkee itsensä
-juoksemassa kuin pakenevan hirven -- ja takaa-ajajan niinkuin
-metsästäjän, jonka kuuma henkäys pistäen polttaa hänen selkäänsä,
-kunnes hän itse yht'äkkiä kääntyy ja kaatuu hänen syliinsä kädet
-nyrkkeihin puserrettuina ja koko ruumis täynnä vastustushalua.
-
-Hänen rintansa kohoilee rauhallisesti nyt, kun hän muistelee tuota
-yhtymystä ärsytetyn jumalan kanssa, suuttuneen metsästäjän, joka
-ahmivalla verenhimolla ottaa haltuunsa saaliinsa ja painaa siihen
-voimansa merkin.
-
-Merkki hänen olemukseensa oli jäänyt niinkuin raivoisan jumalan
-voimasyleilystä. Ja niinkuin jumalain valtaamat maalliset naiset
-hänkin oli synnyttänyt lapsen. Mutta kohtalo oli sen häneltä
-riistänyt -- ei hylätäksensä sen kuolemaan tahi antaaksensa sen
-kasvaa kaukaisissa seuduissa idolialaisten nymfien keskellä, vaan
-antaaksensa sen kasvaa maailman kovimman kurin alaisena. Hänen pienet
-poikansa olivat kaikista veren siteistä vieroitetut. Isänä heillä oli
-syssitian kovat kivivuoteet ja äitinä karkeat villamekkonsa. Ruoska
-oli heidän holhoojansa. Ei kukaan omainen heitä koskaan syliinsä
-sulkisi. Hän oli päästänyt heidät luotansa, koska heillä ei ollut
-isän käsivarsia leposijanansa, ei kodin aurinkoa lämmitelläksensä
-itseänsä. Kaikki Spartan isät olivat ankaria eivätkä hyväilyjä
-tuhlanneet. Mutta hänen lastensa isä ei edes ollut halunnut nähdä
-niitä. Hän pysyi kaukana niistä, kuin ne olisivat olleet jumalain
-lähettämä rangaistus eikä siunaus. Vain yhden ainoan kerran oli
-hänen kohtunsa maistanut hedelmöittymisen suloa. Oliko se Artemiin
-rangaistus siitä, että hän nuoruuden vallattomuudessa oli astunut
-hänen pyhään lehtoonsa, ottanut jumalattaren kiristämänsä rakkauden
-valan todistajaksi.
-
-Tuhat kertaa suurempi rangaistus oli kuitenkin Hellasta kohdannut,
-kun se ei ollut äidinvelvollisuuksiansa tuntenut, vaan jättänyt maan
-autioksi ja puolustajitta, ja kun kavaltajat olivat myyneet sen ja
-opastaneet barbaarit sen kaikkein pyhimpään. Kaikki olivat pettäneet
-isiensä maan ja jättäneet jumalain pyhäköt vihollisten liekkien
-ruoaksi.
-
-... Hän ei tietänyt, kuinka kauan oli istunut täällä klepsydran
-ääressä. Mutta kohta oli öljyastia tyhjä. Silloin sammuisi Athenen
-pyhä lamppu ja ikuinen pimeä huuhtoisi pois hänen pyhän kaupunkinsa
-viimeisen muiston.
-
-Vain kaksi kertaa hän oli klepsydran pimeästä syvyydestä juonut vettä
-virvoittaaksensa polttavaa kurkkuaan. Se oli kylmää, mutta se oli
-maistunut suolaiselta ja katkeralta eikä sammuttanut hänen janoansa.
-Ehkäpä hän ei enää näkisi päivän valoa, vaan kuolisi yhdessä tämän
-lampun kanssa. Silloin hän vaeltaisi Hadekseen ja ehkä varjojen
-lukemattomana vilisevästä joukosta tapaisi yhden, jonka hän elämässä
-oli kohdannut vain kolme kertaa, mutta jota hän kuitenkin oli
-rakastanut korkeammin kaikkia muita kuolevaisia. Silloin hän pyytäisi
-varjolta anteeksi pakolla ottamaansa valaa.
-
-Eikö jo tämä luola, jossa lampun pieni liekki lepatti aavemaisesti,
-ollut Hades? Eikö tuo ollut Lethe, joka solateitänsä solisi
-syvyydessä hänen allansa, unohduksen lähde, josta hän oli juonut?
-Oliko kuolema, iäinen kuolema, muuta kuin kaiken unohdus? Ja eikö
-hän jo ollut unohtanut kaiken, mitä oli kaupunkiin jättänyt:
-jumalattaren, jota oli palvellut, linnan, jonka liekit olivat
-nielleet -- kaiken -- kaiken -- vain ei yhtä ainoata nimeä. --
-Omaansa hän ei enää muistanut.
-
-Varjoko hänen sivullensa kuin varkain ilmestyi? Hän oli kuullut
-jonkun tulevan alas kivisiä portaita, ikäänkuin laahustaen ja
-kuitenkin keveästi -- vaeltavan varjon, painottoman, mutta kuitenkin
-surua täyden. Kauan hän oli tuntenut sen takanansa. Persialainen ei
-olisi voinut hänen kätköänsä löytää. Joku varjo se lienee ollut, jota
-veti puoleensa syvän, kylmän kaivon yö.
-
-Hän avasi silmänsä ja katsoi ylöspäin. Siinä seisoi varjo: perin
-vanha mies, valkeata tukkaa ja partaa, suuret, verhokatseiset silmät
-tuuheiden kulmakarvain alla, jotka olivat kuin kaksi lumiharjannetta
-kahden järven rannalla, ja vielä vereväntuore suu keskellä parran
-talvista viidakkoa.
-
-Kauan he katsoivat ääneti toisiansa niinkuin kaksi mykkää varjoa,
-joiden kielet ovat kuihtuneet suussa. He kuuntelivat ja kuulivat kuin
-kielten soivan klepsydran sisältä. Ja vihdoin nousi ääni keskeltä
-väräjävän hämärän, joka heitä ympäröi.
-
-"Kuka olet, nainen? Ja mitä teet täällä?"
-
-"En tiedä sitä", vastasi hän. "Olen unohtanut kaiken."
-
-"Vain murrettasi et ole unohtanut, joka sanoo samaa kuin pukusikin,
-että olet maan tyttäriä. Kenen ovat nämä aseet?" hän kysyi edelleen
-ja otti keihään käteensä. Sen yläpäässä oli koukku, hän ripusti
-kypärän siihen ja laski sen kaivoon.
-
-"Jos klepsydrassa vielä on vettä Hellaan lapsille, niin ei ole
-jumalainkaan armo vielä lopussa", sanoi hän ja antoi keihään hiljaa
-painua syvyyteen. Kuului loiskahdus ja pian senjälkeen hän varovasti
-veti vettätäyden kypärän takaisin.
-
-"Juo", sanoi hän ja ojensi hänelle kypärän. "Tahi jos sinulla on
-nälkä, niin ota tämä kourallinen viikunoita, jotka juuri tänä päivänä
-olen poiminut Kolonoksen kauniisti viheriöivän Demeterin poltetun
-temppelin äärestä."
-
-Nainen pyyhkäisi otsaansa. Tuo kirkas, pyöreä ääni täytti hänet
-elämällä ja ikäänkuin valoi verta hänen muistiinsa.
-
-"Meedialaiset?" kysyi hän. "Meedialaiset?"
-
-"Niin. Meedialaiset ovat täällä vielä", vastasi vanhus. "Niitä
-vilisee Faleronin rannalla, katsellen laivojansa, jotka purjehtivat
-kohden Salamista. Siellä on taistelu tapahtuva -- jospa Themistokles
-johtaisi sen voittoon! Linna tässä päällämme on autio. Tuli on
-syönyt mitä saattoi. Minä seisoin palopaikoilla ja katselin merelle.
-Laivat työntyivät laumana kohden Salamista, niinkuin lokit kohden
-pesimäpaikkojaan. Ne ovat teroittaneet nokkansa. Laivankärjet
-välähtelevät ja uppoavat laivankylkiin. Suurkuningas asettuu
-istumaan Faleronin rannalle, kirjurit ympärillänsä, ja on katseleva
-persialaisten urotöitä."
-
-Vanhus istuutui kaivonreunalle ja joi Athenen kypärästä. Kumpikin he
-kuuntelivat kauan ääneti, mutta ei hiiskahdustakaan tullut ulkoapäin
-ja vain klepsydran veden solina kuului hiljaisessa luolassa.
-
-"Sano minulle, kuka olet, Ateenan nainen", sanoi hän vihdoin.
-
-"Minä en ole Ateenasta", vastasi hän. "Mutta ei kukaan Lakedaimonissa
-enää muista minun nimeäni."
-
-"Kuinka sitten olet tullut tänne Eurotaan rannoilta?"
-
-"Pyhyydenloukkauksen tähden lähdin maastani. Vuosikaudet olen
-palvellut jumalatarta tuolla ylhäällä. Päivin ja öin vartioin hänen
-pyhää lamppuansa ja pelastin sen persialaisten käsistä. Tuossa on
-lamppu, niinkuin näet."
-
-"Sinä olet hyvin palvellut jumalatarta. Mikä on pyhyydenloukkauksesi?"
-
-"Minä rikoin neitseellistä Artemista vastaan. Tahdoin olla vaimo,
-mutta minusta tuli vain äiti."
-
-"Etkö ole ollut naimisissa?"
-
-"Olen, mutta en ole koskaan tuntenut miestäni."
-
-"Onko hän kuollut?"
-
-"Minä en tiedä."
-
-"Oliko hän lakedaimonilainen?"
-
-"Oli."
-
-"Oliko hän mukana porttien taistelussa?"
-
-"Minä en sitä tiedä. Kuka tuntee kaatuneet?"
-
-"Minä olen paluumatkalla kotiin Spartaan, ja minulla on heidän
-nimensä kirjoitettuna. Oma poikani oli niiden joukossa."
-
-"Tiedätkö, että hän oli siellä?"
-
-"Minä luin hänen ruumiinsa haavat."
-
-"Sinä tunsit hänet?"
-
-"Tunsin. Ja oli hänellä nimensäkin pienessä nahkapalasessa."
-
-"Oliko pojallasi ihopiirroksia ruumiissansa?"
-
-"Ei ollut. Oli vain suikale hirvennahkaa hänen sydämellänsä.
-Persialaiset olivat antaneet hänen pitää sen. Sillä se ei ollut
-mikään koristus. Se on melkein kuin vyö. Ja siinä on hänen nimensä
-piirrettynä yhteen hänen vaimonsa nimen kanssa."
-
-"Vaimonsako?" kysyi nainen kiihtyneenä.
-
-"Niin, niin siinä on", vastasi Hermofantos ja otti viittansa poimusta
-kapean ja kurttuisen vyönsuikaleen.
-
-Nainen sieppasi sen häneltä, kiersi sen auki ja piti sitä aivan
-öljylampun pienen värisevän liekin vieressä. Veri sai hänen valkeat
-kasvonsa hehkumaan, kun hän luki: "Minä arkadialainen Narkissos,
-Eufranorin poika, vannon Artemiin pyhäkön ääressä..."
-
-Hänen silmänsä sulkeutuivat, hänen kätensä vaipuivat.
-
-Hermofantos sanoi hiljaa:
-
-"Se on niinkuin veljeysvyö kahden ihmisen välillä, jotka toisillensa
-lupaavat samaa."
-
-Nainen nyökkäsi, käänsi suikaleen helmassansa ja luki silmät
-suljettuina: "Minä Nikarete, lakedaimonilaisen Kleombrotoksen tytär,
-vannon Artemiin pyhäkön ääressä, että otan miehekseni arkadialaisen
-Narkissoksen, Eufranorin pojan... Jumalatar on kuullut sen", lisäsi
-hän kuiskaten itkevin äänin.
-
-Kyyneliä tippui hänen silmistänsä. Hän tarttui rintoihinsa ja änkytti:
-
-"Tämän vyön sinä löysit Thermopylaista?"
-
-Hermofantos vastasi:
-
-"Nikarete, hänen oikea kätensä pusersi sitä hänen sydäntänsä vasten."
-
-Ääneti he istuivat yhdessä käsi kädessä. Tunnit kuluivat. Hermofantos
-tunsi itsessänsä, milloin aurinko laski, hapuili ulos ja haki
-hetkisen perästä Nikareten.
-
-He nousivat ylös, jotta saattoivat katsella yli Akropoliin. Kuului
-melua ja pauhua Faleronista. Miehiä tuli juosten ja hyökkäsi ylös
-propylaioja. Eräs ateenalainen juoksi aukean poikki, paiskasi
-persialaisen kilven vasten särkyneitä pylväitä ja vuodatti
-voittohuutoonsa koston ja lohdutuksen sanoman jumalattarelle:
-
-"Voitto! Voitto! Meedialaiset Salamiin edustalla tuhottu --
-Eleusiista hamaan Psyttaleiaan. Voitto! Salamis! Voitto!"
-
-Auringon laskiessa Nikarete kantoi jumalattaren aseet takaisin
-pyhäkköön ja ripusti lampun puukuvan eteen, johon liekit eivät olleet
-koskeneet.
-
-Hermofantos meni Athenen pyhän öljypuun ääreen. Se oli palanut
-juureen saakka, mutta siitä oli puhjennut pitkä vesa ja siihen
-tuoreita hopeanharmaita lehtiä.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HELLEENIT JA BARBAARIT***
-
-
-******* This file should be named 56333-8.txt or 56333-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/3/3/56333
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-