diff options
Diffstat (limited to '56944-0.txt')
| -rw-r--r-- | 56944-0.txt | 3256 |
1 files changed, 3256 insertions, 0 deletions
diff --git a/56944-0.txt b/56944-0.txt new file mode 100644 index 0000000..3cdb761 --- /dev/null +++ b/56944-0.txt @@ -0,0 +1,3256 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56944 *** + + + + + + + + + + + +PIKKU LALLIN MAAPALLO + +Kirj. + +Mikael Sand + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1918. + + + + +SISÄLLYS: + + 1. Pohjoisnapa. + 2. Afrikka. + 3. Aasia. + 4. Pohjois-Ameriikka. + 5. Etelä-Ameriikka. + 6. Austraalia. + 7. Polyneesia. + 8. Maanjäristys. + + + + +1. Pohjoisnapa. + +Jouluaatto. Karttapallo. Lalli ja Villi hyppäävät maailman avaruuteen. +He ovat menehtymäisillään napaseutujen yön pakkaseen. Uusi yritys. +Kuinka Villi pelastaa Lallin jääkarhujen kynsistä. Auttavaiset mursut. +Lalli joutuu tappeluun eskimopojan kanssa. Kummallinen maa. Kuinka +Lalli on vähällä menettää henkensä halveksiessaan eskimoitten +vieraanvaraisuutta ja heidän tarjoamaansa suojaa. + + +Jouluaatto ja kaikki sen ihanuudet olivat tiessään. Kuusen kynttilät +oli sammutettu, joululahjat jaettu ja jouluateria syöty. Pikku Lalli +oli saanut määräyksen mennä nukkumaan, sillä välin kuin äiti ja isä +istuisivat vielä hetkisen lukemassa. Pikku sisarukset olivat jo hyvän +aikaa olleet vuoteessa. + +Pikku Lalli oli kahdeksanvuotias ja hänen nimensä oli oikeastaan Lauri, +vaikka hän pikku ressuna oli alkanut nimittää itseään Lalliksi, ja tämä +nimi säilyi yhä vielä. Hän ei siitä enää oikein pitänyt, mutta sitä ei +ollut niin helppo saada muuttumaan nyt, kun kaikki olivat siihen +tottuneet. + +Lalli suuteli tottelevaisena äitiä ja isää toivottaen hyvää yötä ja +lähti lastenkamariin, missä hänen sänkynsä oli. Jo edeltäkäsin oli hän +kantanut sinne kaikki joululahjansa ja asettanut ne vierekkäin. Siinä +oli leikkikalua jos jonkinlaista, mutta myöskin vaatekappaleita, joita +Lalli ei oikein tahtonut suostua joululahjoina pitämään, koska ne +olivat tarpeellisia ja hän sai sellaisia vuoden muinakin aikoina. Ja +sitten oli lahjojen joukossa sellainenkin, josta hän ei oikein +tietänyt, pitäisikö hän sitä kuuluvana tarpeellisten tavarain vai +leikkikalujen joukkoon, mutta johon hän kuitenkin oli kiintynyt enemmän +kuin mihinkään muuhun. Sen tieltä sai väistyä sekä dominopeli että +torvi, ja ennenkuin hän meni vuoteeseen, täytyi hänen vielä kerran +asettua sitä ihmettelemään. + +Se oli suuri, sileä monivärinen pallo, monine viivoineen ja +koukeroineen. Sinne tänne oli siihen painettu nimiä. Isä oli sanonut, +että pallo kuvasi koko maapalloa, ja että sininen merkitsi merta ja muu +väri maata. Olipa isä kaiken lisäksi osoittanut, missä Suomi sijaitsi, +vieläpä Helsinkikin, mutta Lalli ei kuitenkaan voinut ymmärtää, että +maa saattoi olla noin pyöreä. Sehän oli litteä kuin suuri pannukakku! +Omin silmin oli hän sen joka päivä nähnyt. Ja kukapa voi myöskään +kävellä ja liikkua pallon pinnalla. + +Mutta tähän ihmeelliseen joululahjaan ei kuulunut vain tuo pallo, vaan +myöskin pyöreä, kirkkaasti loistava sähkölamppu, jonka isä sanoi +esittävän aurinkoa, ja pieni kiiltävä pallo, joka kuvasi kuuta. +Valaistusjohdosta saatu sähkövoima pani koko laitoksen käyntiin, ja kun +kiersi nappulaa, alkoi aurinko valaista, maa pyöri akselinsa ympäri ja +kiersi samalla hitaasti aurinkoa, kun sillävälin pieni sinisenhohtava +kuu liikkui kehässä maan ympäri. Isä oli osoittanut Lallille, kuinka +Suomessa toisinaan oli päivä, toisinaan yö aina sen mukaan, käänsikö +maa tämän puolensa aurinkoon päin vai siitä poispäin. Myöskin tätä oli +ollut vaikea ymmärtää, sillä näkihän Lalli joka päivä, kuinka aurinko +nousi ja meni mailleen, mutta täytyihän isän tietää, sillä isä tiesi +kaikki. + +Lallin täytyi vielä kerta saada nähdä tämä ihmeellinen koneisto +käynnissä, ennenkuin hän meni maata. Hän kiersi sähkönappulaa, ja jotta +kaikki näyttäisi oikein luonnolliselta, teki hän, kuten isä oli häntä +opettanut, ja sammutti kattolampun, niin että vain pieni aurinko ja +kalpea kuu loisti huoneessa. Ja sitten hän istahti sohvaan katselemaan. + +Kaikki näytti niin ihmeelliseltä ja salaperäiseltä, ja samaa mieltä +oli varmasti myös Villi, tuo hauska punakeltainen kissa, joka +sohvalla Lallin vieressä vihreän-säkenöivillä silmillään tuijotti +ihmelaitokseen. Hiljaa suristen pyöri maa, ja Lalli näki päivän ja yön +vaihtuvan eri maanosissa, ja kun Euroopassa oli päivä, niin oli yö +Amerikassa, ja kun Lalli oikein tarkkasi, oli hän vielä lisäksi +ymmärtävinään, kuinka toisin ajoin voi olla kesä, toisin ajoin talvi. +Hän oli näkevinään, kuinka pieni maa tyhjässä, kylmässä avaruudessa +kiersi valaisevaa ja lämmittävää aurinkoa, joka taasen antoi kirkkauden +kuulle, joka itsessään oli pimeä. Hänen silmiänsä rupesi oikein +huimaisemaan ja hänestä tuntui, että hän itse istui ilman tukea tuolla +tyhjässä avaruudessa ja että hänen piti hypätä maahan, jottei jäisi +jäljelle kun se vieri tiehensä. Samantapaiselta tuntui ehkä +Villistäkin, sillä selvästikin se kyyristäytyi loikkaukseen hypätäkseen +sekin maahan. + +-- Hyppäämmekö, Villi, -- kysyi Lalli vapisten jännityksestä. + +-- M-jaa, -- vastasi Villi ja kehräsi, niin että kuului kuin +sähkökoneen surina. + +Oli todella liian houkuttelevaa. Lalli tunsi, että hänellä täytyi olla +uskallusta hyppäykseen. Mutta mihin pitäisi hänen näin ollen suunnata +lentonsa? Tosin hän saattoi hypätä takaisin Helsinkiin, mutta hän voi +myös yhtä kernaasti pudottautua jotakin toista paikkaa kohti, jota hän +ei ennen ollut nähnyt, ja tämä olisi hänestä yhdentekevää. Sillä hän +tahtoi niin mielellään nähdä myöskin muita maapallon seutuja eikä vain +alituisesti samoja katuja ja esplanadeja. + +Tuolla korkealla pallon kuvulla, juuri siinä, missä kiiltävä +teräsakseli tuli näkyviin, oli soma valkoinen patalakki. Se ei +ensinkään muistuttanut noita kaikkia muita koreavärisiä maita. Lalli +oli aikonut kysyä isältä, mitä se merkitsi, mutta jotakin oli sattunut +esteeksi, ja hän oli unohtanut koko kysymyksen teon. Nytpä hän saattoi +siitä ottaa selvän omin päin. + +-- Hyppäämmekö tuolle valkealle täplälle, Villi, -- kysyi Lalli. + +-- M-jaa, -- vastasi kissa, ja sen silmät säkenöivät vielä tulisemmin. + +-- Kas nyt, -- huusi Lalli ja hyppäsi kohti salaperäisesti pyörivää +maata ja otti vauhtia maalinaan valkea patalakki, joka juuri silloin +oli yönpimeydessä. Samalla kertaa kuin hän loikkasi Villikin, ja he +lensivät kumpikin vierekkäin pienen, kiiltävän kuun ohitse ja kierivät +alas maan valkeaa patalakkia kohti halki sinisen avaruuden, joka +jäätävän kylmänä tuulahteli heidän ympärillään miljoonien tähtien +säihkyessä. Henki aivan salpautui Lallilta, niin ettei hän tullut +tajuihinsa ennenkuin huomasi olevansa pitkällään pehmeässä lumessa +kissa vieressään. Hän nousi pystyyn innoissaan ja uteliaana, mutta +väristen vilusta, sillä oli hirvittävän kylmä. + +Hän huomasi seisovansa keskellä loputtoman laajaa lumilakeutta. Hänen +yläpuolellaan kaareutui tummansininen taivas, missä tähdet tuikkivat, +ja niiden keskellä vaelsi suuri, pyöreä täysikuu, hopeakasvot leveässä, +hyväntahtoisessa irvistyksessä. Taivaankannen toisella puolella kajasti +salaperäinen, vihreä ja keltainen hohde, jonka räiskyvät tulikielet +hyppelivät tähtiin saakka. Lalli tiesi sen revontuliksi, sillä kerran +ennenkin hän oli näitä tulia nähnyt, joskaan ei niin kauniita. + +Tässä ihmeellisessä valossa hän näki vasemmalla puolellaan korkeita, +sinisiä jäävuoria, jotka kimaltelivat revontulten loimossa. Ei +ääntäkään kuulunut valkealta, autiolta lakeudelta, lukuunottamatta +Villin levotonta naukumista, kun se kahlasi syvässä lumessa. Kaikki +näytti kuolleelta ja jääksijähmettyneeltä, ja pakkanen oli niin hirveä, +että Lalli töin tuskin kykeni hengittämään. Se puri korvia, nenää, +sormia ja varpaita ja tunkeutui vastustamattomasti ohkaisten vaatteiden +lävitse. Hän vapisi kuin haavanlehti, ja hänestä tuntui, että hänen +kohta täytyisi paleltua kuoliaaksi, jollei pääsisi pois tästä hirveästä +paikasta. + +-- Miaa-u, miaa-u, -- valitti Villi. -- Jähmetyn jääksi, tule pois +täältä! + +Oli kummallista, kuinka hyvin Lalli saattoi ymmärtää mitä Villi sanoi. +Ennen hän ei ollut sitä ensinkään ymmärtänyt. + +-- Miten voimme sitten päästä täältä? -- sai Lalli kysytyksi, vaikka +hampaansa kalisivat. + +-- Hyppää, hyppää, -- sähähti Villi kärsimättömästi. -- Minä jähmetyn +kohta niin, etten kykene hyppäämään. Joudu! + +-- Mutta minne päin, -- kuului kuiskaus Lallin kylmänsinisiltä +huulilta. + +-- Etkö muista, että hyppäsimme kuun oikealta puolen aivan sen ohitse, +-- vastasi Villi. -- Jos nyt hyppäämme sen vasemmalta puolelta, niin +joudumme kyllä oikeaan paikkaan. Olimme hulluja kuin rotat kumpikin. +Tämähän on pohjoisnapa, totta tosiaan, ja sydäntalvi päälle päätteeksi. +Istuin ja katselin maapalloa sen kiertäessä ja huomasin, että täällä on +monta kuukautta kestävä yhtämittainen yö, mutta sitten taas kesällä ei +aurinko moneen kuukauteen mene mailleen. Meidän olisi tietysti pitänyt +tulla tänne kesällä. Hyppää nyt! M-jaa! + +Ja Villi otti vauhtia ja hyppäsi kohti kuuta, aivan kuin olisi aikonut +siepata sen kiinni. Lalli otti myöskin vauhtia jonkunverran oikeaan +tuosta hyväntahtoisesti irvistävästä hopeakiekosta. Taaskin vilisi +jääkylmä ilma heidän ympärillänsä, he lensivät kuun ohitse, ja äkkiä +istuivat he läähättäen vierekkäin sohvalla. Heidän edessään pyöri maa +hitaasti, ja aurinko valaisi sinisiä meriä ja koreiksi maalattuja +maita. + +Lalli huomasi nyt, että hän todella oli ollut typerä hypätessään juuri +silloin, kun pohjoisnapa oli pimeän peitossa, sillä maanakseli oli +vähän vinossa, niin ettei tämä napa saanut auringonvaloa, vaikkakin maa +teki monta kierrosta. Hänen täytyi odottaa siksi, kunnes maa oli tullut +auringon toiselle puolelle, jolloin aurinko loi kauan aikaa valoaan +tuolle valkealle patalakille. + +Hiljalleen maa kiersi aurinkoa puolen kierrosta ja nyt loistivat kaikki +maanakselin ympärillä olevat seudut heloittavan kirkkaassa +auringonpaisteessa. Nyt mahtoi siellä varmastikin olla kesä ja lämmin. + +-- Tule nyt, Villi, -- huusi Lalli. -- Ei meidän sovi säikähtää niin +vähäisestä. Hyppää nyt! + +-- M-jaa! -- parkaisi Villi, ja niin lensivät he taaskin kuun ohitse ja +halki jäätävän maailmanavaruuden ja taaskin kierivät he suin päin +pehmeään lumeen, vaikkakin tällä kertaa heloittavassa päivänpaisteessa. +Aurinko ei kylläkään paljoa lämmittänyt, mutta sen säteet kimaltelivat +niin kauniisti sulavalla lumella. + +Kun Lalli nousi pystyyn ja silmäili ympärillensä, huomasi hän taaskin +olevansa laajalla ja kimaltelevalla lumi- ja jäälakeudella, mutta tällä +erää ei näköala ollutkaan aivan yhtä yksitoikkoinen kuin edellisellä +kerralla. Hänen vasemmalla puolellaan kohosi jään keskestä jotakin, +joka mustine kallioineen ja sinisine jäävuorineen näytti saarelta, ja +hänen ja saaren välillä kimalteli sula salmi auringonpaisteessa. Tässä +salmessa uiskenteli siellä täällä hitaasti liikkuen valtavan suuria +jäävuoria. Myöskin toisilla tahoilla näkyi tummia railoja, ja Lalli +luuli huomaavansa, että se jääkenttä, jolla hän ja Villi seisoivat, +liikkui hitaasti eteenpäin. Se oli varmaankin vain tavattoman suuri, +irtonainen jäälautta, ja hänen täytyi koettaa päästä salmen yli +saarelle, muutoin saattoi hän joutua suureen vaaraan. + +-- Joudu nyt, Villi, -- huusi hän sentähden kissalle, joka ylen +vastahakoisesti kahlasi nuoskeassa lumessa, -- muutoin ajaudumme +merelle. Minä näin selvästi, että oli kirjoitettu "Atlantin valtameri" +tuolle suurelle siniselle kentälle valkean patalakin alapuolella. + +Villi naukaisi myöntävästi, ja sitten alkoivat molemmat kahlata lumessa +salmea kohti, mutta eipä kestänyt kauan, ennenkuin Villi käännähti +ympäri vihaisesti sähähtäen, ikäänkuin olisi kuullut jotakin +epäilyttävää heidän takanansa. + +Kun Lalli katsoi taakseen, jähmettyi hän kauhusta, sillä heidän +kintereillään hiipi hirveän suuri, valkoinen karhu, veripunainen kita +ammollaan. + +Kun karhu älysi olevansa keksitty, aikoi se heti syöksyä heidän +kimppuunsa, mutta Villi oli vielä vikkelämpi ja loikkasi nopeasti kuin +salama karhun päälle ja alkoi raapia sen silmiä ja purra sen korvia. +Karhu tavoitteli kissaa raskaalla kämmenellään, joka olisi kissasta +tehnyt märän läiskän, jos isku olisi osunut, mutta Villi livahti +syrjään ketterästi kuin orava puolelle ja toiselle ja puri ja repi +edelleen ja huutaen samalla Lallille. + +-- Paina sinä nyt tiehesi, sillä välin kuin minä tätä pidättelen! Minä +sinut kyllä taaskin tavoitan. + +Lalli ymmärsi, ettei hän voinut tehdä sen viisaammin ja juoksi avoveden +partaalle. Siinä menettelyssä ei ollut paljon järkeä, koskapa hän ei +tiennyt miten hän pääsisi sen ylitse, mutta eipä hän keksinyt +parempaakaan. + +Kun hän tuli jäälautan reunalle, näki hän siellä koko joukon kömpelöitä +olentoja, jotka makasivat vatsallaan jäällä ja nauroivat Villin ja +karhun ottelulle niin, että hampaat, jotka olivat kuin norsun +torahampaat, loistivat auringonpaisteessa. + +-- Häh, häh, häh, -- röhkivät ne. -- Sattuikin hyvästi roistolle. Siinä +mokomalle palkkansa siitä, että tulee varastamaan meiltä poikasiamme, +kun käännämme vähänkin selkämme niille. Pelkuri raukka se on ja +kavahtaa kyllä ahdistamasta täysikasvuista mursua, mutta kas poikasen +tappajaksi siinä on miestä. + +-- Eivätkö herrat voisi auttaa minua salmen toiselle puolelle, -- kysyi +Lalli kohteliaasti kumartaen ja tapasi kädellään tukkaansa nostaakseen +lakkiaan, niinkuin hän oli tottunut tekemään, vaikka hänellä ei +ollutkaan lakkia lainkaan päässään. + +Muuan suurimmista mursuista hillitsi naurunpuuskansa. + +-- Tottahan sen toki voin tehdä, pikku nallikka, -- röhkäisi hän +suopeasti. -- Näyt kyllä kuuluvan ihmiskuntaan sinäkin, ja ihmiset +eivät ole hyvänsävyisiä meitä mursuja kohtaan, mutta sinä olet +huomaavainen ja kohtelet meitä vesieläimiä, niinkuin kunnollista väkeä +ainakin. Ja sitten vielä tuon kissapahuksen takia, joka sulla on +mukanasi ja joka niin nasevasti antaa karhulle kyytiä, tahdon viedä +teidät molemmat salmen toiselle puolelle. Toverit, pitäkää nyt Nallea +matkan päässä! + +Kaksi suurinta koirasmursua asettui heti paikalla karhun tielle +torahampaat uhkaavasti kohollaan, sillävälin kuin Villi ja Lalli +kiipesivät ystävällisen mursu-vanhuksen selkään tämän lähtiessä uida +lekottelemaan salmen poikki taakkoinensa. + +Jään reunamalla salmen toisella puolella seisoi kiireestä kantapäähän +nahkavaatteisiin puettu poika ja katsoa tuijotti tulijoihin suurin, +hämmästynein silmin ja suu selällään. Hänen kasvonsa olivat +keltaisenruskeat, poskipäät ulkonevat ja nenänsä litteä, ja kädessään +hän piti pientä jousta. Hän oli suunnilleen Lallin ikäinen. + +-- Mikäs hullunkurinen poika tuo on, -- kysäisi Lalli. + +-- Onhan se eskimopoika, tiedän mä -- vastasi mursu vähän äreästi. -- +Etkös ole ennen mokomia nähnyt? Ne ovat ilkeitä pahuksia ja ampuvat +meitä noilla pitkillä, terävillä puikoillaan. + +-- Hei, poika, -- huusi Lalli. -- Jos ammut mursu-ystävääni, niin +saatpa minulta vasten silmiäsi. + +-- Kaikkea vielä, siihenpä et kykene, -- virnisti poika. Ja sitten otti +hän yhden pieniä nuoliaan, asetti sen jouselle ja ampui kohti mursua. +Nuoli oli toki liian heikko voidakseen tunkeutua paksun nahkan lävitse, +mutta niin pian kuin Lalli oli tullut kyllin lähelle jäänreunamaa, +hyppäsi hän maihin ja kävi pojan kimppuun; ja syntyipä siitä oivallinen +ottelu, niin että pojat kierivät keränä lumessa. Vieras poika oli +väkevä kuin nuori karhu, mutta Lalli kun oli paljon ketterämpi ja +sukkelatuumaisempi, ei hän ollut toista huonompikaan. Vihdoin viimein +olivat molemmat niin uuvuksissa, etteivät jaksaneet tapella kauempaa, +ja sitten nousivat he pystyyn ja nauroivat, tulivat hyviksi ystäviksi, +ja vieras poika kertoi, että hänen nimensä oli Patsu ja että hän oli +päällikön poika. + +-- Mikä paikka tämä on, -- kysyi Lalli, kerrottuaan toiselle, kuinka +hän oli sinne joutunut. + +Uteliaana hän katseli noita kimaltelevia jäävuoria, mustia kallioita, +joita siellä täällä auringon puolella peitti sammal ja vihreät korret. +Toisin paikoin olivat vuoret suurien vesilintuparvien peitossa, sillä +linnuilla oli siellä pesänsä. + +-- Tämä on kaukainen saari Jäämeren perukoilla, -- vastasi poika +koppavan näköisenä. -- Tämä on komein paikka koko maailmassa. Täällä +sinä saat ampua peuroja ja isoja myskihärkiä ja hylkeitä ja kaloja. +Täällä ei tarvitse koskaan nähdä nälkää, kunhan vain osaa hankkia +varastoja talven varalle. Tietäisitpä vain, miten ihanata rasvaa me +täällä syömme! Sellaista sinä et saa missään muualla maailmassa. +Käyppäs mukanani isäni asuntoon, niin saat nähdä jotakin hienoa. Se on +koko heimon ja piankin koko maailman muhkein talo. Mutta mikä +hassunkurinen eläin sinulla on seurassasi? + +-- Onpahan vain kissa, -- vastasi Lalli. Mutta jollet ole sille kiltti, +niin voi se repiä silmät päästäsi, niinkuin se repi jääkarhulta. + +-- Tekikö se niin? -- kysyi poika kunnioittavasti. -- Silloinpa en +uskalla siihen koskea. + +Ja sitten kiitteli Lalli mursua ja puristi hyvästiksi kahden kouran sen +oikeata etukäpälää. Sitten kävelivät molemmat pojat saaren rinnettä +ylöspäin Villin seuratessa kintereillä. + +Matkalla he näkivät peuralaumoja ja parven isoja, rumia eläimiä, jotka +osaksi muistuttivat härkää, osaksi lammasta. + +-- Älä ärsyttele noita -- varoitti eskimopoika. -- Ne ovat kovin +vaarallisia, eikä pyssynluoti läpäise niiden otsaa. + +Lalli oli hyvin kohtelias myskihärille ja kumarsi niille ja kysyi, mitä +syötävää ne lumesta löysivät. Ja ne tirkistelivät suopeasti häneen +hirvittäväin sarviensa alta pienillä, säkenöivillä silmillään ja +vastasivat, että ne kaapivat sammalta ja muita kasveja lumen alta +niillä paikoin, missä kalliot eivät vielä olleet paljastuneet. Eläimet +näyttivät kuitenkin niin vaarallisilta ja äksyiltä, ettei Lalli jäänyt +pitemmäksi aikaa juttelemaan, vaan kiiruhti eteenpäin. + +Matkalla he kohtasivat vielä muitakin nisäkkäitä ja lintuja, joista +monet olivat lumivalkeat. Hän oli niitten joukossa tuntevinaan sekä +kettuja että jäniksiä, vieläpä susiakin. Nämä eläimet hiipivät +kuitenkin enimmäkseen syrjään, kun ne näkivät molemmat pojat tuleviksi. + +-- Enpä luullut, että pohjoisnavalla olisi näin paljon eläimiä, -- +sanoi Lalli ihmeissään. + +-- Äh sinua, eipä ole sinulla maantietosi selvillä, -- nauraa virnisti +Patsu. Ei tämä vielä ole varsin pohjoisnapaa. Etpä aivan oikein osannut +hypätä, kun tänne tulit. Et ottanut näet laskuihisi, että maa kierii, +ja siten jouduit tähän kohtaan, joka on hyvän taipaleen päässä navalta! +Enpä muuten luule siellä maata olevankaan, vaan ainoastaan pelkkää +jäätä. + +-- No, sepä onkin samantekevää, -- arveli Lalli. -- Sain aivan +tarpeekseni navasta, kun olin siellä ensimmäistä kertaa. Mutta enpä +vielä voi nähdä isäsi taloa. + +-- Etkö näe tuolla kallion kyljessä tuota hienoa taloa? -- huudahti +Patsu aivan loukkaantuneena, -- tuota valkoista tuolla? + +-- Sehän on vain jääröykkiö -- nauroi Lalli. + +Eskimopoika näytti nyrpeältä ja vihaiselta ja joudutti kulkuaan, ja +pian tulivatkin he valkoisen kukkulan luo, joka oli aivan kuin mikäkin +valkoinen hatunkoppa, jossa on reikä kupeessa. Sekin ilmeisesti näytti +sulavan, sillä vesi valui sen sivuja pitkin päivän paistaessa. + +-- Teiltähän sulaa koko talo, -- sanoi Lalli. + +-- Isä onkin juuri paraikaa laittamassa kesäasuntoa nahoista, -- +vastasi Patsu äreästi. -- Mutta talviasunto on joka tapauksessa paljon, +suurempi ja kauniimpi, niin että tahdoin sen ensin sinulle näyttää. + +He ryömivät aukosta sisään ja tulivat matalaan suojaan, jonka seinillä +riippui hylkeennahkoja. Siellä löyhkäsi merirasvalle ja kalalle ja +savunkitkalle ja kaikenlaiselle muulle ilkeälle, mutta kylmä siellä +vain ei ollut. Sisällä istui vanha ja ruma eskimoakka ommellen nahkoja +yhteen luuneulalla. + +-- Kuka sinä olet, -- kysyi akka ja tirkisti Lallia pistävillä, +mustilla silmillään. + +-- Nimeni on Lauri ja tulen Helsingistä, -- vastasi Lalli reippaasti. + +Silloin akka käski hänet istumaan ja kestitsi häntä hylkeenrasvalla ja +raa'alla kalalla. Kun Lalli ei voinut syödä mitään kestityksestä, kävi +akkakin happameksi ja nyreäksi niinkuin Patsu. + +-- No, eikös talomme ole mielestäsi suuri ja hieno, kysyi poika, +tahtoen, että äiti omin korvin saisi kuulla Lallin halveksivan +arvostelun heidän kodistaan. + +-- Jopa jotakin, -- vastasi Lalli mahtavasti. -- Meidän talomme +Helsingissä on yhtä korkea kuin tuo kallio, ja siinä asuu enemmän kuin +sata henkeä. + +-- Nytpä valehtelet, -- kiljaisivat sekä poika että akka yhteen ääneen. +-- Sinä olet ilkeä ihminen ja halveksit meidän vieraanvaraisuuttamme. +Et syö meidän ruokaamme ja parjaat meidän taloamme. + +Ja akka aikoi käydä hänen kimppuunsa ja lyödä häntä isolla +valaanluulla, mutta silloin oli Villi taaskin esillä ja sylki ja sähisi +niin kiukkuisesti, ettei akka uskaltanut Lalliin kajota, varsinkin kun +Patsu häntä varoitti ja kertoi, kuinka vaarallinen otus kissa oli. + +-- Kunhan vain mieheni tulee kotiin, niin keihästää hän sekä sinut että +tuon pienen pedon, -- kirkui akka raivoissaan. -- Kohtapa hän palaakin +kotiin kalamatkaltaan. + +Kun Lalli silmäili ulos oviaukosta, näki hän todellakin nahkatamineisen +miehen lähestyvän avoimella salmella soutaen salaman nopeudella +nahkavenettä, jota hän ihmeteltävän taitavasti ohjasi ainoalla +kaksilapaisella airollaan. + +Patsu ja akka olivat myöskin älynneet soutajan ja huutelivat häntä +kiiruhtamaan ja surmaamaan nenäkkään vieraan, joka oli häväissyt heidän +kotiansa ja vieraanvaraisuuttaan. Pian oli mies maissa ja tölmäsi majaa +kohti pitkä keihäs kädessä. + +Lalli kiiruhti ulos majasta Villi kintereillään ja koetti turhaan +ennättää raivostuneen miehen tieltä. Koko ajan hän tunsi tukalaa +tunnonvaivaa, sillä olivathan eskimot kuitenkin yleensä olleet hänelle +ystävällisiä, eikä hänen olisi pitänyt kerskata isolla kotitalollaan. + +-- Hyppää, hyppää, -- huusi Villi, kun mies oli aivan kohdalla keihäs +uhkaavasti ojossa. + +Lalli ymmärsi heti, mitä kissa tarkoitti, ja teki mahtavan loikkauksen +avaruuteen jonkun verran vasempaan auringosta. + +Melkein turtana hurjasta vauhdista heräsi hän taaskin tajuihinsa +sohvalla lastenkamarissa, edessään pyörivä maapallo. Mutta Villi näytti +olevan aivan tajutonna, sillä se nukkui silmät ummessa sykkyrässä +sohvan nurkassa. + +-- Olivatpa ne aika ilkeitä ihmisiä, -- sanoi Lalli Villille, joka +juuri raotti silmiään ja haukotteli ja venytteli itseään. -- +Hyppäämmekö sinne takaisin isän pyssy mukanamme ja ammumme heidät? + +-- M-jaa, -- sanoi Villi ja haukotteli uudelleen. + +Oli ihmeellistä, ettei Lalli lainkaan ymmärtänyt kissan puhetta täällä +kotona, vaan ainoastaan tuolla etäisellä maapallolla. Itsekin hän oli +hyvin väsynyt ja uninen, eikä hänellä ollut suurtakaan halua palata +pohjoisnavalle, eivätkä nuo tunnonvaivat tahtoneet jättää häntä +laisinkaan rauhaan. Hän pysäytti sentähden sähkökoneen, aurinko ja kuu +sammuivat ja maa lakkasi pyörimästä akselinsa ympäri. + +Senjälkeen riisuutui Lalli hiljaa ja ryömi vuoteeseen. + + + + +2. Afrikka. + +Lalli suunnittelee uusia matkoja. Hiekkameri. Kuumuutta ja janoa. Villi +tahtoo maistella linnunmunia, mutta sen sijaan korjaa lintu sen +itsensä. Yksin erämaassa. Beduiinit. Ihmeellinen matto. Yö metsässä. +Jalopeura vähällä syödä Lallin, mutta norsu pelastaa hänet. Äkäpäinen +sarvikuono. Villin kertomus. Kuinka neekerit tekivät Lallista +pyhimyksen. Pako majasta. Maton kohtalo. + + +Kun Lalli seuraavana aamuna heräsi, virui hän kauan vuoteessaan ja +mietiskeli. Hän ei voinut päästä selvyyteen siitä, oliko kaikki tuo +hänen ihmeellinen kokemansa ollut vain unta, vai oliko hän todella +käynyt pohjoisnavalla. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli tietysti kysyä +äidiltä, mutta kun hän mietti tarkemmin asiaa, ymmärsi hän, että tämä +aivan varmaan selittäisi koko jutun unennäöksi. Hän päätti sentähden +vielä samana iltana yrittää uudelleen; päivällä hän ei sitä voinut +tehdä, sillä silloin oli lastenkamari tykkänänsä pikku sisarusten +vallassa. Jos hänen tälläkin kertaa onnistuisi hypätä karttapallolle, +niin täytyihän edellisen illan seikkailujen olla tosia, vaikka ne +selvällä päivällä hänestä tuntuivatkin sangen vähän todellisilta. +Päivän valossa tuntui aivan mahdottomalta hypätä tuolle pienelle, +sileälle pallolle. + +Hän leikki sentähden koko päivän uusilla leikkikaluillaan ja pikku +sisarustensa kanssa, mutta niin pian kuin hän oli sanonut hyvää yötä +vanhemmille, meni hän keittiöön noutamaan Villin ja istui sohvalle +karttapallon eteen kissa sylissään. + +-- Hyppäämmekö taaskin maapallolle, Villi? -- kysyi hän, mutta kissa +katseli vain silmät unisina ja ymmärtämättä häntä. + +Silloin pani Lalli sähkökojeen käyntiin ja istui hetkisen katsellen +kiertävää palloa. Hän ihmetteli mielessään, minne hän tällä kertaa +hyppäisi. Häntä houkutteli puoleensa eniten tuo suuri Euroopan +alapuolella oleva maanosa, jonka nimeksi hän tavaili "Afrikka". Hän oli +usein kuullut tuon nimen puhuttaessa neekereistä, jalopeuroista ja +muusta sellaisesta, ja hän tahtoi kernaasti päästä sinne omin silmin +näkemään nämä ihmeet. + +Kotvasen istuttuaan tunsi hän päässään samaa huimausta kuin edellisenä +iltana, ja hänestä tuntui taaskin, kuin olisi aivan helppo temppu +hypätä tuohon maanosaan. Hän silmäili kysyvästi Villiin, ja nytpä +istuikin kissa aivan valveilla valmiina hyppäykseen. + +-- Kas nyt! -- huusi Lalli. + +-- M-jaa, -- vastasi kissa, ja sitten lensivät molemmat pienen auringon +ohitse ja halki kylmän avaruuden. + +Tällä kertaa he tulla tupsahtivat pehmeään kuumaan hiekkaan, ja kun +Lalli nousi pystyyn ja katseli ympärillensä, huomasi hän seisovansa +keskellä autiota hiekkalakeutta, joka levisi joka taholle silmän +kantamattomiin, niinkuin mikä punaisenruskea meri pitkine +aaltoviivoineen. Missään ei näkynyt muuta kuin hiekkaa ja yhä vain. +hiekkaa. Hänen päänsä päällä kaareutui taivas niin kirkkaan sinisenä, +ettei hän mokomaa ollut koskaan ennen nähnyt, ja tältä taivaalta poltti +aurinko hirvittävän kuumasti, niin että hänestä tuntui, että se pian +paistaa hänet. + +-- Hui, -- sanoi Lalli. -- Mitä ihmettä me täällä teemme? Täällähän ei +ole paljon parempi olla kuin pohjoisnavallakaan, vaikka täällä onkin +kuuma eikä kylmä. Eihän täällä ole mitään muuta kuin hiekkaa. + +Mutta Villi ei häntä kuunnellut. Sen huomio oli kokonaan kiintynyt +hiekkaan, johon se tuijotti, ja kun Lalli otti selvän siitä, keksi hän +hiekassa kuopan ja sen pohjalla ison joukon valtaisen suuria munia, +jotka olivat pikku siskon pään kokoisia. + +Villi haisteli munia ja alkoi purra yhtä rikkoakseen kuoren ja +syödäkseen sisällön, mutta kuori oli niin paksu, ettei se saanut sitä +rikki. + +-- Odotas, minä autan sinua, -- sanoi Lalli ja otti kiven iskeäkseen +sillä reiän kuoreen. + +-- Eipä olisi hullummaksi tässä helteessä juoda tuollaista munaa. +Tahtoisinpa tietää, millä linnulla on mokomat munat. + +Samassa kuului kohua ja siipien suhinaa, ja kun Lalli katsoi taakseen, +tulla tuhisi valtavan suuri korkeajalkainen ja pitkäkaulainen lintu +juosten hiekka-aukean yli ja seuloen lyhyitä siipiään ottaakseen siten +vielä vinhempaa vauhtia. Se syöksähti suoraa päätä Villin kimppuun ja +sähisi uhkaavasti: + +-- Rosvo! Varas! -- + +Mutta Villi oli uljas kuten aina ja hyppäsi linnun selkään kynsiäkseen +sitä. Silloin hulmahti lintu tiehensä samaa huimaa vauhtia, Villin yhä +kököttäessä sen selässä, ja kohtapa oli Lalli yksinään autiolla +hiekka-aavikolla polttavan auringon alla. Hän tunsi itsensä kerrassaan +hylätyksi, hänen päänsä oli kuumuudesta kipeä, ja kova jano alkoi +vaivata häntä. + +Jonkun aikaa juoksi hän kuumassa hiekassa pakoonkiitävän linnun +perästä, mutta yhtä hyvin olisi hän voinut tavoitella tuulta. Lopuksi +menetti hän tykkänään rohkeutensa, ja hän istahti itkien hiekkaan, joka +poltti niin ilkeästi housujen lävitse. Hänestä tuntui, että hänen +täytyi täällä yksinäisyydessä kuolla helteeseen ja janoon, eikä hän +kuitenkaan voinut pakottaa itseään hyppäämään tiehensä, niinkuin oli +tehnyt pohjoisnavalla. -- Miten saattaisikaan hän jättää Viliinsä +pulaan, Villin, joka oli pelastanut hänet jääkarhun kynsistä? Kun hän +vihdoin loi katseensa ylös, näki hän aivan lähellänsä ihmeellisen näyn. +Hänen edessään oli pitkä jono kömpelöitä, kuormitettuja kameeleja, +joita tupsu- ja punalakkiset miehet hoputtivat kulkemaan, ja kameelien +molemmin puolin ratsasti muhkeita ratsumiehiä valkeissa, liehuvissa +viitoissa ja kierteiset turpaanit päässä. Heillä oli tummat, +auringonpaahtamat kasvot, mustat, säihkyvät silmät ja aseinansa pyssyt +ja käyrät miekat. Kookas, mustapartainen mies lumivalkoisen ratsun +selässä ajaa karautti Lallin luo. + +-- Ei sinun sovi itkeä vetistellä, poika, -- sanoi hän rypistäen +kulmakarvojaan. -- Sen saat jättää tyttöjen toimeksi. Mitä on +tapahtunut? + +Lalli kertoi yhä vain nyyhkyttäen, mitä oli tapahtunut, ja selitti, +että Villi oli kerran pelastanut hänen henkensä. + +Silloin kirkastuivat miehen ankarat kasvot, ja hän sanoi: + +-- Ystävyys on jalo tunne, ja sentähden suon sinulle anteeksi +epämiehekkäät kyyneleesi. Muutamat nuorista miehistäni saavat heti +lähteä ajamaan kamelikurkea takaa. Sinä voit sillä välin nousta +hevoseni selkään ja seurata minua keitaalle. + +Silloin tunsi Lalli itsensä aivan uljaaksi ja iloiseksi, ja ratsastaja +nosti hänet korskuvan, valkoisen ratsun selkään, ja niin ratsastivat he +kappaleen matkaa halki suuren erämaan, jota ratsastajat nimittivät +Saharaksi, aina siksi, kunnes näkivät edessään huojuvia palmuja, +vihantia ruohokenttiä ja loistavanvärisiä kukkia. Sinne suuntasi +karavaani kulkunsa, ja miehet, jotka sanoivat itseään beduiineiksi, +pystyttivät teltan palmujen varjoon kaivon luo, jossa oli raitista, +kirkasta vettä. Ja sitten tarjosivat he Lallille taateleita ja leipää +ja kamelinjuustoa ja muuta hyvää odotellessaan nuorten miesten paluuta +kamelikurjenajosta. + +Vihdoin tulivat nämä takaisin tuoden mukanansa kuolleen kamelikurjen, +mutta kissasta he eivät olleet nähneet jälkeäkään. + +Silloin oli Lallin vaikea pidättää kyyneleitään, mutta hän häpesi +komeaa, mustapartaista päällikköä ja koetti pysyä niin rohkeana kuin +suinkin. Kaikki beduiinit olivat hyvin ystävällisiä hänelle ja +kertoivat merkillisiä juttuja niistä maista, joissa he matkoillaan +olivat käyneet: alavasta Egyptistä vanhoine pyramiideineen, jonka läpi +Niili virtasi, tehden maan hedelmälliseksi tulvillaan, villistä +Abessiniasta ja ihanasta Algeriasta, mutta ennen kaikkea niistä +seuduista, missä neekerit asuivat, ja edelleen tiesivät he kertoa +kauniita satuja sulttaaneista ja kalifeista ja ihanista prinsessoista, +ja varsinkin eräällä heistä, vanhalla dervishillä nimeltä Romallah, oli +loppumaton satuvarasto. + +Aurinko meni mailleen punaisen hiekkarneren taa, yö teki tuloaan +hämmästyttävän nopeasti ollenkaan hämärtämättä, ja pian tuikkivat +tähdet tummansinisellä taivaalla kuin mitkäkin säihkyvät timantit. +Mutta yhä vain istui Lalli kuuntelemassa vanhan dervishin kertomusta. + +-- Minä pidän sinusta, poika, -- sanoi ukko lopulta, -- ja pidän +myöskin siitä, että suret kissaasi, joka on ollut sinun ystäväsi ja +pelastajasi. Minä autan sinua, jos lupaat, ettet kerro mitään +heimolleni, ja tuot takaisin sen, minkä sinulle lainaan. + +Kaiken sen lupasi Lalli mielihyvällä, ja sitten kertoi vanhus, että +hänellä oli hallussaan matto, joka aikoinaan oli ollut prinssi +Husseinin oma ja jolla oli se ominaisuus, että jokainen, joka istui +sillä, voi päästä minne ikinä vain tahtoi ja olla heti perillä +haluamassaan paikassa. + +Dervishi otti rääsymytystä esiin vanhan kuluneen maton, jossa oli +omituisia, haalistuneita kirjauksia. + +-- Istahda vain tälle ja toivottele itsesi sinne missä kissasi on, -- +kuiskasi hän juhlallisesti, -- mutta kun olet ystäväsi löytänyt, täytyy +sinun tuoda matto takaisin. + +Tämän Lalli lupasi ja istahti heti matolle lausuen sitten halunsa +päästä sinne missä Villi oli. + +Tuskin oli hän sen tehnyt, ennenkuin hän huomasi istuvansa miltei +pilkkosen pimeässä. Hänen korvissaan kuului kuin korkeitten puitten +hiljaista suhinaa, ja hänen päänsä päällä tuikki jokunen tähti pimeyden +halki. Tämä pimeys oli niin läpäisemätön, ettei hän aluksi, ennenkuin +hänen silmänsä oli ehtinyt pimeään tottua, voinut nähdä mitään +ympärillään, mutta metsä oli ääniä täynnä. Pimeästä erotti tömisteleviä +ja polkevia ja hiipiviä ja tassuttelevia askeleita, hirveätä ulvontaa, +mylvintää, korskumista ja toitottamista, ja ylinnä kuului kuin +kaukaisena ukkosen jyrinänä kauhea karjunta, joka pani Lallin +vapisemaan. Tämä oli kauhea paikka, ja hän melkein katui, että hän oli +tullut sinne, mutta sitten hän ajatteli Villiä ja koetti olla rohkea. +Pimeän takia oli mahdotonta nähdä, oliko kissa todella läheisyydessä, +ja peläten noita kaikkia petoeläimiä hän ei uskaltanut huutaakaan. + +Kuten pohjoisnavalla ymmärsi hän myöskin täällä eläinten kieltä. Toiset +parkuivat nälkäänsä, toiset uhkailivat toisiansa, ja toiset taas +kutsuivat luokseen puolisoaan tai metsästystovereitaan. Lähellä +olevassa lammikossa korskahteli ja uida läiskytteli moniaita +virtahepoja röhkien tyytyväisinä yön viileydessä, ja norsut huutelivat +toisiaan kovasti toitotellen ja kertoen, kuinka makeita puiden nuoret +vesat olivat, ja valtavan iso jalopeura kiljui, että eläimet metsässä +kuuluivat hänelle, niin ettei kenenkään kannattanut pakoon yrittää, +sillä hän kuitenkin löytäisi ne ja pistäisi poskeensa. + +Tuo kiljunta oli niin lamauttavan hirmuista, että Lalli istui aivan +hiljaa uskaltamatta liikahtaakaan. Ääni yhä lähestyi, ja äkkiä seisoi +hänen edessään tähtien valossa tavattoman iso jalopeura pudistellen +ylvästä harjaansa. + +-- Vai niin, ihminenkö, -- karjaisi peto. -- No niin, tapanani ei ole +syödä sellaisia kovin usein, mutta minun on nälkä tänä iltana. Hampaani +ja kynteni alkavat käydä vähän huonoiksi näin vanhoilla päivillä, niin +että minun on hiukan vaikea selviytyä suurista eläimistä. Pidäppäs +varasi nyt, poloinen! -- + +Lalli vapisi, sillä nyt oli hänen viimeinen hetkensä tullut. Mutta +samassa kuului raskasta töminää aivan vierestä, pehmeä kärsä kiertyi +hänen ympärilleen, ja hänet nostettiin norsun selkään, missä Villi +istui jo ennen häntä ja nauroi, niin että sen silmät loistivat kuin +pienet, vihreät lamput pimeässä. Jalopeura päästi pettyneenä kauhean +kiljunnan, mutta norsu toitotti vain pilkaten vastaukseksi, eikä peto +uskaltanut ahdistaa valtavaa eläintä, joka kohotti uhkaavasti pitkät +torahampaansa sitä vastaan. + +-- Villi, -- huudahti Lalli, vielä aivan hengästyneenä ja +hämmentyneenä. -- Mitä tämä merkitsee? + +-- Minun vaiheistani on pitkä tarina, -- vastasi Villi. -- Kerronpa +sinulle heti, kuinka olen tullut tämän norsun ystäväksi, mutta sanohan +ensin, minne sen pitää viedä sinut. + +-- Pyydä häntä sitten nostamaan maasta tuo matto, jolla istuin, -- +vastasi Lalli. -- Olen luvannut palauttaa sen takaisin oikealle +omistajalleen enkä tahdo millään muotoa jättää sitä jäljelle. + +-- Siinä teet oikein, poikaseni, -- sanoi norsu. - Aina on toki ennen +muuta muistettava lupauksensa. Yksistään noiden sanojesi takia tahdon +tulla ystäväksesi, niinkuin olen jo kissankin ystävä. + +Ja se ojensi kärsänsä ja nosti maasta prinssi Husseinin maton ja ojensi +sen Lallille. + +-- No, minne minä nyt kuljetan teidät, -- kysyi norsu ja toitotti +merkiksi, että he olivat valmiit lähtemään. + +-- Tahtoisin kovin kernaasti nähdä neekerikylän, -- lausui Lalli +hetkisen mietittyään. + +Norsu röhkäisi halveksivasti. + +-- Ei sellaisessa ole mitään nähtävää, -- puhisi hän. -- Mutta koska +tahdot, niin olkoon sitten menneeksi. + +Ja sitten lähti se ravaamaan metsän läpi ja suuntasi kulkunsa lammikon +ohi, missä virtahevot makasivat ja rypivät tai nousivat rannalle +laitumelle. Aivan lammikon lähellä he sivuuttivat kokonaisen +norsulauman, ja eläimet kohottivat kärsänsä tervehdykseksi, kun he +kulkivat ohitse, ja päästivät kimakan toitotuksen. Pimeissä viidakoissa +ulvoivat shakaalit ja hyenat, ja kohtapa yhdyttivät he valtavan suuren, +mustan sarvikuonon, jolla oli kuonossa kaksi terävää sarvea. Se +pysähtyi hetkiseksi ja katseli vihaisesti vilkuillen Lalliin. + +-- Oletpa saanut haltuusi soman ihmispennun, joka on ihan +valkeanahkainen, -- röhkäisi hän halveksivasti. + +-- On olemassa myöskin sekä valkoisia että mustia sarvikuonoja, -- +vastasi norsu rauhallisesti, ja valkeat niistä ovat suuremmat ja +kauniimmat kuin mustat. + +-- Odotappas, niin saat minulta sarven kylkeesi, -- sähähti sarvikuono +kiukkuisesti, mutta piti kuitenkin parhaana lönkyttää tiehensä. + +-- No, Villi, kerrohan nyt minulle, miten tänne olet joutunut, -- pyysi +Lalli, sitten kun sarvikuono oli kadonnut näkyvistä. + +Kissa asettui mukavampaan asentoon norsun selässä, peseytyi +huolellisesti miettiessään ja alkoi sitten: + +-- Niin, katsohan, minä koetin tietysti heti hypätä maahan kamelikurjen +selästä niin pian kuin kiukkuni oli vähän asettunut, mutta minun +kynteni olivat jollakin merkillisellä tavalla takertuneet pehmeihin +höyheniin, niin että kesti kauan aikaa ennenkuin selviydyin, ja sillä +välin oli lintu juosta pyyhältänyt pitkän matkaa. Kun se vihdoin kävi +päinsä, hyppäsin hiekalle, mutta silloin en sinua enää nähnyt. +Aikomukseni oli juuri palata takaisin kamelikurjen jälkiä seuraten, kun +kuulin pääni päältä siipien räpyttämistä, ja julman suuri kotka iski +minuun vahvoilla kynsillään. Ymmärsin heti, ettei kannattanut +ponnistella vastaan, sillä silloin olisi se nokkinut minusta samalla +hengen, vaan olin sen sijaan olevinani kuollut, ja niin kantoi se minua +ilmojen halki pitkän, pitkän aikaa, niin että oli ilta, kun se vihdoin +pesänsä reunalla päästi minut kynsistään. Kotka ei huolinut olla +varovainen, vaan päästi minut aivan huolettomasti nälkäisten +poikasiensa eteen. Tirkistelin silmät raollaan ja näin, että olin +pilvenkorkuisen puun latvassa, ja ennenkuin poikaset olivat alkaneet +noukkia minua, loikkasin alemmalle oksalle ja livahdin runkoa alas niin +nopeasti, ettei kotka saanut ilmaa siipiinsä, ennenkuin jo olin +tiheässä lehdikossa. + +Metsä oli tiheä ja täynnä vaarallisia eläimiä, niin etten uskaltanut +hypätä maahan, vaan haparoin eteenpäin puusta puuhun. Istuessani +lepäämässä eräällä oksalla näin yht'äkkiä jättimäisen, mustan ja +karvaisen käden salamannopeudella kurkottavan paksun rungon takaa ja +tarttuvan niskanahkaani. Käsi oli tavattoman ison mustanaamaisen +apinan, joka istui rungon toisella puolella ja irvisteli, niin että +valtavan suuret, valkoiset hampaat kiiluivat. + +-- Sinustapa saan soman leikkikalun poikaselleni, -- sanoi apina +äänessään ystävällinen sävy. + +-- Mikäs sinä olet? -- kysyin minä. + +-- Häh, häh, häh, gorillapa tietenkin, -- motkotti apina. -- Mahdat +olla kaukaa kotoisin, kun et minua tunne. Itse olet kyllä jalopeuran ja +pantterin sukulainen, vaikka olet niin pieni, että sovit leluksi. Älä +pelkää, en minä sinulle pahaa tee. + +Sitten otti hän minut mukaan taloonsa, joka oli rakennettu puuhun +oksista ja lehdistä. Siellä istui gorilla-akka joka oli yhtä ruma ja +musta kuin ukkonsakin ja hyväili pientä gorillanpoikasta. Kaikki ne +olivat minulle aika hyväntahtoisia, mutta antoivat minulle vain +hedelmiä syötäväksi, ja poika veti minua hännästä ja tukisti minua ja +sitten oli minun myöskin vähin ikävä sinua, niin että pian karkasin +sieltä taas tieheni. Harhaillessani puiden oksien välissä tuli iso +norsulauma tallustaen metsän läpi ja katkoen oksia kärsillään. +Eräs niistä kohotti ulotintaan aivan lähellä minua. Samassa +silmänräpäyksessä keksin puussa pienen, vihreän käärmeen, joka nosti +päätänsä puraistakseen norsua kärsään. Mutta minä olin käärmettä +sukkelampi ja iskin sitä käpälälläni, niin että se lensi puusta alas, +ja norsu polki sen jalkoihinsa. + +-- Tuonpa teit oikein oivallisesti, pikku veitikka, -- mörähti norsu +hyväksyvästi astuessaan eteenpäin, -- ja sen tähden olen myöskin sinun +ystäväsi, niin kissa kuin oletkin. + +-- No niin, -- jatkoi Villi kertomustansa, -- sillä välin oli ehtinyt +aivan pimetä, ja norsu ystäväni nojasi puuta vastaan ja nukkui, ja minä +makasin, uinailin ja mietin, kuinka sinut taas tapaisin, kun kuulimme +jalopeuran rehentelevän tuolla alhaalla. Minä katsahdin sinne, ja kun +näin sinun olevan vaarassa, pyysin norsua nostamaan sinut selkäänsä, +minkä hän tekikin. + +He tulivat nyt metsästä avaralle ruohotasangolle. Se oli aivan +täynnänsä kaikenlaisia ruohonsyöjiä eläimiä: moniailla oli sarvet, +toiset muistuttivat juovikkaita hevosia, muutamat olivat kuin valtavan +suuria härkiä ja näyttivät perin vaarallisilta ja rajuilta, mitkä taas +olivat hevosten kaltaisia, mutta päät niillä oli kuin härillä, ja +metsän laidassa kulki pitkäkaulaisia eläimiä haukaten ruuakseen puiden +lehviä. Norsu tunsi kaikki ja sanoi, että ne olivat antilooppeja, +seebroja, puhveleita, turpakauriita ja kirahveja. Viimein tulivat he +leveälle virralle, jonka rannalla oli iso joukko majoja, ympärillään +maahan isketyistä paaluista rakennettu aitaus. Majat olivat pieniä ja +vähäpätöisiä ja muistuttivat mehiläiskekoja. Sepä oli neekerikylä. + +-- En huoli mennä varsin lähelle noita mustakoipia, -- sanoi norsu +huolestuneesti. -- On parasta, että sanon hyvästi ja toivotan teille +molemmille onnellista matkaa. + +Lalli taputteli ystävällisesti norsua kärsälle, sillä välin kuin Villi +selkä köyryssä hyväillen hieroi kylkeään sen suurta jalkaa vastaan, ja +sitten lähtivät he taivaltamaan neekerikylää kohti. + +Lähestyessään paaluaitausta kohtasivat he joukon mustia, alastomia +lapsia, jotka heidät nähtyään parkaisivat pahasti ja kauhuissaan +pakenivat suinpäin kylään. Sieltä kuului vähän ajan kuluttua huutoa ja +rumpujen pärinää. Pian tuli kokonainen parvi noita mustilaisia heitä +vastaan, miehillä oli keihäät käsissä, ja vaimot ja lapset +piileskelivät heidän takanansa. Ne olivat kaikki hirvittävän näköisiä, +mustankiiltäviä, paksuhuulisia ja litteänenäisiä ja villaiset +takkutukat olivat kierretyt mitä merkillisimpiin laitteihin. He +pysähtyivät muutaman askelen päähän Lallista ja Villistä, miehet +kohottivat keihäänsä ikäänkuin tervehdykseksi, ja naiset sihisivät ja +suhisivat. + +-- Katsokaapa vain! Sillähän on aivan valkea nahka ja punaiset täplät +poskissa, -- kuiskivat he. -- Ja sen tukka on ihan keltainen niinkuin +lakastunut ruoho, ja silmät siniset kuin taivas. Eikös olekin +hullunkurinen? Ja kuinka kummalliset vaatteet sillä onkaan! + +Ja sitten he kävivät yhä rohkeammiksi ja aikoivat kosketella ja +tunnustella häntä mustilla käsillään, jopa taputellakin. Muutamien +naisten mielestä hän oli hyvin kaunis, toiset nauroivat ja arvelivat, +että hän vain oli naurettava, mutta moniaistapa hän oli oikein hirveä. +Miehet sen sijaan katselivat häntä kunnioittavasti, ja heidän noitansa +julisti hänet pyhäksi. + +Sitten taluttivat he hänet kylään ja kestitsivät häntä kaikella hyvällä +mitä vain saivat käsiinsä, varsinkin hedelmillä, ja he sytyttivät +suuria ilotulia, tanssivat hurjia tansseja tulien ympärillä ja +heiluttivat välkkyviä keihäitään. Vähitellen uskalsivat lapsetkin +lähestyä Lallia ja tuijottivat häneen silmät pyöreinä, ja pienet +alastomat tytöt alkoivat kantaa hänelle kukkia. + +Kun juhla oli lopussa, tahtoi Lalli heittää hyvästit ystävällisille +metsäläisille, sillä täytyihän hänen palata kotiin, mutta siitä eivät +neekerit tahtoneet kuulla puhuttavankaan. Noita selitti, että poika oli +saapunut tuomaan onnea heidän kyläänsä, joten he eivät mitenkään +voineet sallia hänen lähteä, ja vaimot ja lapset itkivät. Kun hän vielä +hangoitteli vastaan, tarttuivat miehet häneen vahvoilla käsillään, +tekemättä kuitenkaan mitään pahaa, kantoivat hänet suureen, +asumattomaan majaan ja salpasivat sinne hänet ja hänen mukanaan Villin. + +-- No, mitäs me nyt teemme, -- kysyi Lalli aivan alakuloisena. -- Emme +voi hypätä kotiin katonkaan lävitse. + +Villi pani päänsä kallelleen ja mietti hetkisen. + +-- No, entäpä tuo matto sitten, -- virkkoi hän vihdoin. + +-- Se jäi tuonne ulos tulen ääreen, missä tanssia katselin, -- selitti +Lalli alakuloisesti. + +-- Meidän täytyy sitten saada se tänne sisään, -- sanoi Villi +päättäväisesti. -- Käske vain tuota ovea vartioivaa mustaa miestä +tuomaan se tänne. Hän tekee sen kyllä. + +Lallin katse kirkastui. Hän kolkutti ovea, ja sillä vartioinut neekeri +kävi sisään. + +-- Tuo minulle heti paikalla mattoni, mikä minulla oli mukanani, -- +komensi Lalli mahtavasti. + +-- Valkea poika, -- vastasi neekeri nöyrästi, -- emmekö ole antaneet +sinulle pehmeitä mattoja, joilla voit maata? Miksi sinulla täytyy olla +juuri tuo matto? Se on päällikön talossa. + +-- Mene heti päällikön luo ja sano hänelle, etten voi nukkua millään +muulla kuin sillä matolla, -- sanoi Lalli yhtä käskevästi. + +Neekeri taivutti päätänsä kuuliaisuuden merkiksi ja kiiruhti noutamaan +mattoa. Lalli kiitti häntä ystävällisesti, kun hän palasi matto +mukanansa, Villin istuessa ja nauraa hohottaessa. Niin pian kuin +neekeri oli mennyt, istuutuivat molemmat matolle ja ilmaisivat halunsa +palata beduiinileiriin. Heti kohtapa istuikin Lalli siellä nukkuvan +dervishin Ramallahin vieressä. + +Ukko heräsi heti ja tervehti häntä leppeästi hymyillen. + +-- Minun täytyy sanoa, että hetkisen luulin sinun petkuttaneen minua, +kun viivyit niin kauan, -- sanoi hän ja viittasi poikaa istumaan. + +Lalli jutteli silloin kaikesta, mitä hänelle ja Villille oli +tapahtunut, ja ukko kuunteli tarkkaavaisena. + +-- Onpa vahinko, etten uskalla kertoa tästä toisille, -- sanoi hän +huokaisten syvään. Siinä olisi niin kaunis satu kerrottavaksi +leirinuotion ääressä. Itse en ole koskaan mattoa käyttänyt, sillä +lupasin Allahille, etten koskaan itse käyttäisi sitä enkä sallisi +kenenkään muunkaan tavoitella sillä itselleen hyötyä. -- En uskalla +sanoa kellekään leirissä, että minulla on prinssi Husseinin matto, sillä +silloin he koettaisivat varastaa minulta sitä. Joskus olen ajatellut, +että minun pitäisi polttaa se, sillä muutoin se voisi kerran joutua +jonkun kelvottoman käsiin joka käyttää sitä arvottomiin tarkoituksiin, +ehkäpä varkauteen tai murhaan. Niin, kautta Allahin, luulenpa että teen +sen juuri tällä hetkellä, kun minulla on voimaa tällaiseen tekoon. + +Ja ukko tarttui vapisevin käsin kallisarvoiseen mattoon ja paiskasi sen +melkein hiiltyneeseen leirivalkeaan. Salaperäinen punainen liekki +kohosi tulesta pimeätä yötaivasta kohti, ja tulesta kuului kuin +vapautetun henkiolennon huokaus. + +-- Nyt se on tehty, ja nyt tahdon nukkua, -- sanoi vanhus väsyneellä +äänellä. + +Lalli kiitti häntä vielä kerran, ja pian kuului ukon tasainen hengitys. + +-- Nyt meidän täytyy lähteä kotiin, -- sanoi Lalli ja haukotteli +hänkin. + +-- Minä olen hirveän väsynyt ja uninen kaiken tämän perästä. Kas niin, +Villi, hyppää nyt! + +Ja niin hyppäsivät molemmat tähtikirkkaaseen avaruuteen, ja Lalli +huomasi taas olevansa sohvalla lastenkamarissa. + + + + +3. Aasia. + +Lalli aikoo lähteä intiaanien luo, mutta putoaa suinpäin lämpimään +veteen. Kolkko kohta. Apinat laskettelevat pilkkalauluja ja pitävät +juorupakinaa. Viisivuotias leski puukasalla. Apinan rangaistus. +Kummallinen köysi. Papukaijat sähkölennättimenä. Villin uusi +leikkitoveri. Tiikeri ja krokotiilit. Sutten pettymys. Norsu työssä. +Retkeilyjä alkuasukkaitten parissa. Fakiiri. Ihmetyö. + + +Seuraavana aamuna makasi Lalli taaskin kauan sängyssään ja mietti. +Hänen oli yhtä mahdotonta kuin edellisenäkin aamuna päästä selvyyteen +siitä, oliko kaikki tuo hänen ihmeellinen kokemansa ollut todellisuutta +vaiko unta. Olihan se ollut niin hassua ja merkillistä, että hänen +itsensäkin oli vaikea sitä uskoa, ja hän ymmärsi nyt paremmin kuin +muulloin, ettei hän saisi ketään muuta sitä uskomaan. Ja jos hänen +vanhempansa pitäisivätkin tosina hänen seikkailujansa, niin oli +mahdollista, etteivät he enää sallisi hänen hypätä karttapallolle, +sillä aivan vaaraton ei tällainen hyppäys ilmeisestikään ollut, ja +hänen äitinsä oli aina niin peloissaan, että hän vaaroihin joutuisi. +Parasta siis oli, että hän vast'edeskin tekisi löytöretkensä omalla +uhallaan. Varmaankin oli maan päällä vielä paljon nähtävää, mikä menisi +häneltä hukkaan, jos hän liian aikaiseen ilmaisisi salaisuutensa. + +Niin pian kuin ilta tuli ja vanhemmat lähettivät hänet nukkumaan, ei +hän riidellyt vastaan niinkuin tavallisesti, vaan käväisi vain ensin +keittiössä noutamassa Villin ja otti kissan mukaansa lastenkamariin, +sillä hän oli niin tottunut pitämään sitä seurassaan, ettei hän +ajatellutkaan lähteä yksin löytöretkillensä. Kissa oli hyvin uninen +eikä näyttänyt olevan lainkaan huvitettu matkustelemisesta, mutta niin +pian kuin sähkökone alkoi surista ja pieni kuu kiertää maata, oli se +täysin valveilla ja valmiina hyppäykseen. + +Tällä kertaa Lalli päätti käydä Aasian suuressa maanosassa ja varsinkin +sillä suurella niemimaalla, jonka houkutteleva nimi oli Intia. Hän oli +kuullut puhuttavan niin paljon intiaaneista ja otaksui, että hän täällä +saisi nähdä heidät todellisuudessa. + +Huh! Niin sitä taas kiidettiin suhisevan avaruuden halki, jotta päätä +huimasi. Loiskis! Ja siinäpä makasi Lalli ja potkia sätkytteli +haaleassa vedessä, joka oli yhtä lämmintä kuin hänen tavallinen +kylpyvetensä. Hän sukelsi suin päin veteen, mutta onneksi ei se ollut +syvää, niin että pulikoituaan hetkisen, hän taas pääsi pystyyn. Hänen +vieressään kohosi veden pinnalle Villin pyöreä pää pärskyen ja sylkien. + +Kun Lalli oli puristanut vettä silmistään sen verran, että saattoi +katsoa ympärilleen, huomasi hän seisovansa pää parahiksi veden pinnan +yläpuolella melkein keskellä leveätä korkeaäyräistä virtaa, jonka +rannoilla kasvoi ihmeellisiä, jättimäisiä puita. Hän varmaankin seisoi +jollakin hiekkasärkällä, sillä niin pian kuin hän astui askelen sivulle +päin, kävi heti syvemmäksi, mutta toisella puolella oli taas +jonkunverran matalampaa. + +-- Kissa vieköön, -- sanoi hän pyyhkäisten vettä valuvat kiharansa +otsaltaan. + +-- Mikä kissa, -- kysyi Villi äreästi tuijottaen häneen pyörein, +kauhistunein silmin. + +Suuressa puussa, joka levitteli tuuheata latvaansa kauas joelle, istui +moniaita apinoita, jotka nauraa virnistelivät ja näyttivät heille +kieltä. Nyt ne alkoivat laulaa, kauhean väärällä ja motkottavalla +sävelellä: + + Lalli, Lalli punapää + kissaa lyödä läiskyttää. + Mirri pyytää säälimään, + Lalli vain ei säästäkään. + +-- Vartokaahan vain, senkin pitkähäntäiset roistot, -- sähisi Villi +kiukkuisesti. -- Minäpä kykenen kyllä kiipeämään yhtä hyvin kuin te, ja +näytän kohta teille, mistä Taavetti olutta osti. + +Silloin virnailivat apinat vielä pahemmin ja osoittelivat sormellaan ja +tirskuivat, ja kun Lalli katsoi heidän osoittamaansa suuntaan, näki hän +kauhukseen, että hänen ja rannan välillä oli vielä korkeampi +hiekkasärkkä, joka eräässä kohden kohosi vedenpinnan yläpuolelle, ja +sillä letkotti puolisen tusinaa krokotiilejä nukkumassa +päivänpaisteessa. Hän oli kyllä nähnyt ne katsellessaan ensin +ympärilleen, mutta hän oli luullut niitä puunrungoiksi. Lalli-parka +osasi uida vain parin vetäisyn verran, ja vastakkaiselle rannalle oli +hyvin pitkältä. Myöskin Villi keksi nyt krokotiilit ja kiipesi +kauhuissaan Lallin päälaelle raapaisten häntä tällöin aika kovasti. +Pahinta oli, ettei Lalli uskaltanut kissaa kurittaa peläten +herättävänsä hirveät matelijat. Oli ihmeellistä, ettei apinain räkätys +niitä herättänyt, mutta krokotiilit olivat kai niin tottuneet niiden +meluamiseen, etteivät häiriytyneet siitä. Tilanne oli kuitenkin vallan +vakava, ja Lalli katui jo, että oli lainkaan lähtenyt tähän uuteen +seikkailuun. Mahdotonta oli vedestä käsin hypähtää avaruuteen, vaikka +olisi tahtonutkin. + +-- Mikäs nyt neuvoksi, -- kysyi Villi vapisten. + +-- Sinun täytyy uida toiselle rannalle hankkimaan apua, -- kuiskasi +Lalli vastaukseksi. + +-- En minä osaa uida, -- valitti Villi surkealla äänellä. + +-- Kyllä minä tiedän että osaat, jos vain tahdot, mutta sinä olet +sellainen pelkuri-raukka, -- vastasi Lalli suutuksissaan. + +Sitten otti hän kissan päälaeltaan, painoi sen veteen ja töytäisi +menemään toista rantaa kohti, sillä välin kuin apinat nauroivat +pilkkanauruaan ja jatkoivat juoruamistaan. Villi epäili hetkisen, mutta +sitten alkoi hän uida varsin taitavasti. Vihdoin näki Lalli kissan +pääsevän maihin ja häviävän rannan pensaikkoon. + +Odotus tuntui Lallista sietämättömältä. Korkealta taivaalta helotti +aurinko kuin sulatusuuni suoraan hänen päähänsä, niin että hänen +toisinaan täytyi valella sitä tuolla keltaisella, mutaisella vedellä, +jottei pyörtyisi. Joka silmänräpäys hän pelkäsi krokotiilien heräävän, +ja kaiken onnettomuuden lisäksi kuuli hän toiselta rannalta jonkun +petoeläimen kauheata kiljuntaa. Vihdoin erotti hän selvästi, kuinka +krokotiileista muudan aukoi suutansa ja haukotteli hitaasti. Mutta +samassa kuuli hän myöskin vienon ihmisäänen hiljaista hyräilyä, ja kun +hän katsoi siihen suuntaan, mistä ääni kuului, keksi hänen silmänsä +hirsiröykkiöltä näyttävän lautan, jota virta kuljetti mukanaan. +Röykkiön harjalla istui pieni, valkopukuinen olento. + +Kun krokotiili oli lakannut haukottelemasta, tuijotti se julmilla +silmillään ympärilleen ikäänkuin saalista etsien. Silloin osoittivat +apinat Lallia ja irvistivät vahingoniloisesti, ja nytpä näki krokotiili +jo hänet. + +-- Petturit, roistot, -- kähisi ääni puunoksien välistä, ja äkkiä +tuntui kuin olisi paksu oksa alkanut liikkua, ja Lalli näki +jättiläiskäärmeen riippuvan siellä aivan liikkumattomana ja hissukseen, +niin etteivät apinatkaan olleet sitä ennen huomanneet. Ne parkaisivat +kauhusta ja koettivat paeta, mutta salaman nopeudella kiertyi +jättiläiskäärme juuri sen apinan ympärille, joka oli kavaltanut Lallin +ja tukahutti sen kauheaan puristukseensa. + +Lalli seisoi apinan hirveästä kuolemasta kauhuissaan sekä peläten +krokotiilia, joka nyt oli kierittäytynyt veteen hiekkasärkältä ja alkoi +uida häntä kohti. Mutta samassa näki hän myöskin, että hirsikasa, johon +hän äsken oli kiinnittänyt huomionsa, oli virran mukana ajautunut aivan +hänen luokseen ja pysähtynyt hiekkaan. Kasan harjalla istui pieni +valkopukuinen tyttö, jolla oli kauniit, tummanruskeat kasvot ja korea +kehäkukkaseppele sinisenmustilla kiharoillaan. Hän viittoili +innokkaasti Lallille kehoittaen tätä kiipeämään luokseen, ja ennenkuin +krokotiili oli saanut pojan terävien hampaittensa väliin, oli hän +kahlannut hirsikasan luo ja kiivennyt sen harjalle. Hän näki nyt, että +röykkiön muodostivat hävitetyn rakennuksen jätteet, missä katto vielä +oli jäljellä, ja sillä juuri istui tuo tyttö. + +-- Kuka sinä olet, tyttö, -- kysyi Lalli, niin pian kuin hän huomasi +olevansa turvassa krokotiilin hampailta. + +-- Nimeni on Sindra, -- vastasi toinen, -- mutta en ole tyttö, vaan +leskivaimo. + +-- Leski, -- nauroi Lalli, -- kuinka voit olla leski, kun olet noin +pieni? + +-- Minä menin naimisiin viiden vuoden ikäisenä, -- vastasi Sindra +uljaasti. -- Mieheni, joka silloin oli kahdeksanvuotias, kuoli aivan +äskettäin, ja nyt olen leski. Oikeastaan olisi minut pitänyt polttaa +samalla kertaa kuin mieheni ruumis poltettiin, mutta vieraat valtiaat, +englantilaiset, eivät salli enää leskiä poltettavan, ja nyt minua +halveksitaan vain sen tähden, ettei minua poltettu, mutta eihän syy ole +minun. Sitten tuli tulvavesi ja huuhteli mukanansa talomme, ja minä +pelastuin viime hetkessä katolle. Mutta miten sinä olet tänne tullut? +Olethan aivan noiden vieraiden herrojen näköinen. + +Lalli koetti kertoa hänelle, miten hän oli tullut hypänneeksi Intiaan, +mutta Sindra ei ymmärtänyt selitystä laisinkaan, eikä Lalli sitä +ihmetellyt. + +-- Tulin tänne saadakseni nähdä intiaaneja, -- lopetti hän. -- Mutta +ethän sinä ole ensinkään sen näköinen, millaisiksi intiaaneja +mielessäni kuvittelin. + +-- Emme me olekaan intiaaneja, -- nauroi Sindra. -- Meitä nimitetään +hindulaisiksi. Opettajani on kertonut minulle koko tuon jutun +Kolumbuksesta, joka löysi uuden maan, Ameriikan, ja luuli, että hän oli +matkustanut maan ympäri ja tullut Intiaan ja sentähden nimitti +asukkaita siellä intiaaneiksi. Etkös sinä, joka itse olet valkoihoinen, +sitä toki tiennyt? + +Silloin hävetti Lallia hirveästi, että tuo ruskea tyttö tiesi enemmän +kuin hän itse. + +-- Mitä me nyt teemme, kun virta ei enää kuljeta taloa? -- jatkoi pikku +leski. -- Tuolla uiskentelee tuo ilkeä krokotiili ja vartoo vain, että +me laskeutuisimme hänen ruuakseen. Olen purjehtinut tätä suurta, pyhää +virtaa useita peninkulmia, matkannut kylien ja kaupunkien ohitse enkä +ole mitään syönyt koko aikana. Minä istuin odottamassa, että virta +kuljettaisi minut aavalle merelle, minne isäni on sanonut virran +laskevan, ja missä kulkee laivoja, jotka ovat talojakin suuremmat. +Tahtoisinpa nähdä nuo laivat ja valkoisten miesten asunnot ja +kaupungit. Mutta nyt en voi päästä kauemmaksi, ja krokotiili odottaa +vain saadakseen niellä minut. + +-- Hst, siellä! Älkää puhuko roskaa, -- kuului käheä ääni korkeasta +veteen kallistuvasta puusta. -- Minä en salli krokotiilin syödä sinua +suuhunsa. Se on tosin minulle kaukaista sukua, mutta sukuhan aina on +pahinta, niinkuin tietänet. Mutta oikeastaan tahdon auttaa teitä +molempia noitten apinaveitikoiden käsistä. Minä halveksin sitä +roskajoukkoa, ja niiden käytös oli halpamaista, kun juorusivat +krokotiilille. Kas niin, kiivetkää nyt puuhun minua pitkin. Joutukaa! + +Ja jättiläiskäärme riippui puunoksasta pyrstönsä varassa, ja silloin +ulottui sen ruma pää ja suussa oleva kaksijakoinen liikkuva kieli alas +lasten luo. + +Lalli katseli hetkisen epäluuloisesti käärmeen kimalteleviin silmiin, +ja myöskin tyttö oli kauhistuneen näköinen, mutta miten olikaan, niin +alkoi poika luottaa tuohon terävään katseeseen, tarttui lujasti kiinni +käärmeen niskaan ja alkoi kiivetä ylöspäin. Käärme auttoi kiipeämistä +kiemurtelemalla itse ylöspäin, ja pian istui Lalli turvassa paksulla +puunoksalla. Silloin rohkaisi myöskin tyttö mielensä, ja kun käärme oli +taaskin laskeutunut alas, kiipesi hänkin ylös joustavasti ja +ketterästi. + +Kun lapset olivat päässeet puuhun, keksivät he istuvansa isossa +viikunapuussa. Tämän puun hedelmillä apinat olivat herkutelleet. Sindra +alkoi heti syödä viikunoita, ja Lalli noudatti hänen esimerkkiään. + +-- No, mitäs me nyt teemme, -- kysyi pikku leski. + +-- En minä vain tiedä, -- vastasi Lalli hiukan alakuloisena. -- Minä +tulin tänne kissa seuralaisenani. Se on nyt uinut hakemaan minulle +apua, enkä saata lähteä pois ja jättää sitä pulaan. Minun täytyy +odottaa täällä, kunnes se palaa. + +-- Villi, Villi, -- huusi hän niin kovalla äänellä kuin jaksoi, mutta +huuto ei kuulunut kauas virran kohistessa ja pauhatessa. + +-- Villi, Villi, -- huusi papukaija kimeällä äänellä puunlatvasta, ja +hänen toverinsa lähimmässä puussa jatkoivat huutamista, niin että huuto +kuului puusta puuhun virran molemmin puolin. + +-- Kun nuo lörppökielet ovat saaneet jotakin huulilleen, niin kiertää +se ympäri koko maailman, sähisi käärme ylenkatseellisesti. -- Saatpa +kyllä asiasi kissanystäväsi kuuluviin, niin että hän tietää sinun +kaipaavan häntä takaisin. + +Lalli ja Sindra asettuivat mukavaan asentoon puunoksalle, herkuttelivat +viikunoilla ja puhelivat keskenään odotellessaan. Äkkiä kuului selvästi +virran toiselta puolelta naukumista, se toistui puu puulta, ja tuota +pikaa naukaistiin joka puusta ylt'ympärillä. + +Yhtä haavaa kuului taaskin kauheaa kiljuntaa vastakkaiselta rannalta, +ja kun lapset katselivat sinnepäin joen poikki, seisoi rantapensaikossa +valtavan suuri kuningastiikeri ja ulvoi puolittain vihaisesti, +puolittain surullisesti: + +-- Missä on lapseni? Kuka on varastanut lapseni minulta? Kuuletko, +poikaseni, kuuletko! + +-- Emme vain me, emme vain me, -- ulvoi shakaaliparvi levottomasti, ja +myöskin lauma harmaita susia, joita oli kerääntynyt lähelle sitä puuta, +missä lapset olivat, päästi kuuluviin puolustelevan murinansa. + +Moniaita minuutteja kului, ja yhä istuivat lapset aivan äänettöminä ja +pelästyneinä, mutta silloin tulla tupsahtikin Villi juosten pensaikosta +kintereillään pieni tiikerinpentu, joka ei ollut häntä itseään paljoa +suurempi. Ne leikkivät nähtävästi "hippasilla", mutta kun Villi keksi +Lallin puussa, päästi hän iloissaan äänekkään naukaisun ja oli yhdellä +loikkauksella lasten vieressä oksalla. Aivan hänen kintereillään +seurasi pieni tiikerinpentu. + +Nytpä keksi tiikerikin toisella rannalla heidät ja kiljui uhkaavasti +pojalleen, jotta tämä joutuisi hänen luokseen joen toiselle puolelle, +mutta poikanen vain nauroi ja huusi vastaukseksi. + +-- Minulla on nyt niin hauskaa, äiti. Tulen kyllä myöhemmin. Anna minun +nyt vain jäädä vähäksi aikaa! Eihän kello vielä ole paljoa. + +Silloin naarastiikeri hyppäsi raivostuneena veteen uidakseen virran +ylitse, ja Sindra huudahti kauhuissaan, mutta ennenkuin tiikeri oli +päässyt virran yli, saivat krokotiilit hänet valtaansa ja repivät hänet +kappaleiksi. + +Silloin pieni tiikerinpoikanen alkoi itkeä katkerasti eikä saanut +lohdutusta suruunsa. Villi kertoi, kuinka hän oli tavannut sen toisella +rannalla, ja sitten olivat he alkaneet leikkiä yhdessä, ja Villi oli +unohtanut asiansa ja tiikeri äitinsä, kunnes Villi viimein oli kuullut +papukaijain huudon. Silloin oli hän alkanut seurata joenrantaa +saadakseen jonkun auttamaan Lallia, ja viimein oli hän tullut joen yli +johtavalle sillalle ja kiiruhtanut toista rantaa takaisin siihen +kohtaan, missä oli löytänyt Lallin puusta. + +Pieni leski silitti ja lohdutti tiikerinpoikasta, antoi sille nimeksi +Huru ja lupasi pitää siitä huolta, ja loppujen lopuksi ryömi tuo +pikku-poloinen Sindran syliin ja nukahti siihen. + +-- Mitä me nyt teemme, -- kysyi Lalli epäröiden. Emmehän pääse täältä +lähtemään noiden susien takia, jotka tuolla alhaalla meitä vaanivat. + +Ja hän osoitti sormellaan susilaumaa, joka oli kerääntynyt aivan puun +juurelle ja katseli heitä himokkain silmin ja valkeina kiiluvin +hampain. + +-- Siitä asiasta minä kyllä huolehdin, -- sähisi jättiläiskäärme heidän +vieressään. + +Se oli riippunut taaskin aivan liikkumattomana, niin että he olivat +melkein unohtaneet sen olemassaolon, mutta nyt se kiemurteli hitaasti +puusta alaspäin susia kohti, jotka heti pakenivat hurjan kauhun +valtaamina. Silloin kiipesivät myöskin lapset alas puusta. Sindra +kantaen Hurua sylissään; ja Villi juoksi vieressä. + +Kun he olivat kiittäneet jättiläiskäärmettä, taivalsivat he kappaleen +matkaa metsän halki ja tulivat pian avonaiseksi raivatulle paikalle, +missä suunnaton norsu kulki työtä tekemässä. Torahampaillaan se kiskoi +kantoja ja kiviä ylös maasta ja kuljetti ne pois kärsällään. Ihmistä, +joka olisi johtanut sen työtä, ei näkynyt eikä kuulunut. + +Niinkuin tavallista oli Lalli kohtelias ja kävi sitä tervehtimään. + +-- Hyvää päivää, norsu-herra. Minulla on sinulle terveisiä serkultasi +Afrikasta. + +Norsu keskeytti työnsä ja vastasi ystävällisesti tervehdykseen. + +-- En minä tunne siellä kaukana asuvia sukulaisiani, -- sanoi hän +miettiväisenä. -- Olen vain kuullut sanottavan, että ne ovat suurempia +ja levottomampia kuin täällä Intiassa asuva sukuhaara, ja etteivät ne +suvaitse ihmisen käyttää niitä työssä. No niin, oma asiansahan on, +tahtovatko ne elää vapaina metsässä, mutta kyllä voi pitää paljon +ihmisistäkin, kun ne meikäläistä vain siivosti kohtelevat. Heiltä oppii +aika paljon, ja jos heidän hyväkseen tekee työtä, niin on elatuksen +huoli taas heidän murheenansa. + +-- Sinähän olet oikein filosoofi, kuulen ma, -- sanoi Villi +pisteliäästi. -- Ihmiset elättävät myöskin minua, mutta en minä vain +tee työtä heidän hyväkseen. + +-- Luuletko sinä, että ihmiset tekevät mitään katsomatta omaa hyötyään? +-- kysyi norsu ylevän levollisesti. -- Sinä pyydystät rottia ihmisen +vastuksista, vaikkapa luulet, että teet sitä vain omaksi huviksesi. Ja +tarvitsevathan ihmiset joskus leikkikalujakin, ja sellainenpa sinä +juuri oletkin heille. + +Villi näytti aika nololta eikä virkkanut sen enempää vähään aikaan, + +-- Mitä sinä täällä teet, pikku herra, -- kysyi norsu, kääntyen Lallin +puoleen. + +-- Olenpahan vain tullut hiukan katselemaan näitä seutuja, -- vastasi +Lalli. + +-- Silloin on viisainta, että sinä niin pian kuin mahdollista laputat +tiehesi metsästä ja pysyt teillä ja kylissä, sillä metsä on täynnä +vaarallisia eläimiä, -- sanoi norsu samaan äänensävyyn, jolla isä +kotona tapasi puhua, kun Lalli oli lähdössä jollekin huviretkelle. -- +Maantie ei ole kaukana täältä. + +-- Sen kyllä tiedän, -- vastasi Villi vähän nyreissänsä. -- Tulin äsken +sillan ylitse. + +Sitten heittivät he norsulle hyvästit ja jatkoivat vaellustaan suurelle +tielle, joka pölyisenä ja paahteisena kiemurteli riisivainioiden, +metsien ja kylien lomitse. Kaikkialla, minne he tulivat, kohtelivat +asukkaat heitä ystävällisesti ja antoivat heille ruokaa ja juomaa, ja +monta omituista ihmisrotua, vaatepartta ja käytöstapaa he näkivät. +Väestö tunnusti monta eri uskontoa. Oli muhamettilaisia ja erilaisia +pakanoita, ja sitäpaitsi oli kansa jaettu kasteihin eli eriarvoisiin +yhteiskuntaluokkiin, jotka olivat toisistaan jyrkästi erotetut, kuin +olisi niihin kuulunut eri kansallisuuksia. Eri ammatit olivat eri +kastien hallussa, ja pojat perivät isän ammatin. + +Kerran, heidän käydessään muutamien köyhäin miesten ohitse, jotka +istuivat maassa syöden yksinkertaista ruokaansa, sattui Lalli menemään +niin lähelle, että hänen varjonsa lankesi heidän ateriaansa. Silloin +heittivät he heti inhoten pois ruokansa ja sanoivat sen tulleen +saastaiseksi yksistään siksi, että valkoisen ihmisen varjo oli siihen +sattunut. Tätä oli Lallin hyvin vaikea käsittää, sillä hänestä +näyttivät miehet itse olevan paljon likaisemmat kuin hän. Kaikkialla +ajelivat alkuasukkaat suurilla kyttyräisillä härillä, ja useimmat +heistä söivät vain riisiä. + +Siellä täällä kohtasivat he myös valkoihoisia miehiä ja naisia, +englantilaisia, jotka uteliaasti tarkastelivat heitä ja koettivat +puhella heidän kanssaan, mutta ihmeellistä oli, että Lalli, vaikka hän +ymmärsi kaikkien näiden alkuasukkaitten, vieläpä eläintenkin kieltä, ei +ymmärtänyt englantia. + +Huru, tuo pieni tiikerinpentu, seurasi heitä kaikkialla ja leikki +Villin kanssa, ja Lalli pani pian merkille, että juuri sen läsnäolo +olikin syynä siihen, että alkuasukkaat tervehtivät heitä sellaisella +kunnioituksella. He pitivät heitä pyhinä, koskapa tiikeri heitä tällä +tapaa seurasi. Lalli ja pikku leski tulivat hyvin hyviksi ystäviksi. + +Kerran he erään kylän ulkopuolella näkivät laihan, repaleisen, melkein +alastoman ukon, jolla oli takkuinen tukka ja kuopallaan olevat palavat +silmät. Likaisena ja kurjana hän istui kyyryissään kori edessään. + +-- Siinä on pyhä mies, fakiiri, -- selitti Sindra hartaasti. -- +Menkäämme ja pyytäkäämme häntä tekemään meille joku ihmetyö. + +-- Osaako tuo kurja raukka tehdä ihmetöitä, -- kysyi Lalli +hämmästyneenä. + +-- Kohta saat nähdä, -- vastasi Sindra. + +Kaikki menivät nyt fakiirin luo, joka loi heihin tutkivan, läpitunkevan +katseen. Sindra tervehti ukkoa kunnioittavasti ja pyysi häntä tekemään +heille jonkun ihmetyön. + +Silloin nosti ukko korinsa ja aukaisi sen, ja esiin mateli kolme ilkeää +lasisilmäkäärmettä, ja kun vanhus alkoi soittaa huilua, tanssivat +hirviöt soiton tahdissa. + +-- Tuo ei ole mikään ihmetyö, -- sanoi Sindra vakavasti. -- Sellaista +olen maantien varrella nähnyt monen ilveilijän tekevän. + +Ukko katsahti häneen terävästi, mutta otti sitten sanomatta sanaakaan +esille saviastian, joka oli täynnä multaa, ja pani siihen siemenen, +joka heidän nähtensä yleni taimeksi ja alkoi kukkia. + +-- Tuopa oli ihmeellistä, -- sanoi Lalli, -- mutta luulinpa kuitenkin, +että ihmetyö olisi jotakin vielä kummallisempaa. + +Ukon palava katse kiintyi Lalliin terävänä ja läpitunkevana. + +-- Näenpä, että kuulut niihin, jotka eivät koskaan ole tyytyväisiä, -- +sanoi hän käheällä, sähisevällä äänellään. -- Jos tahdot nähdä jotakin +erikoista, niin näytän sinulle sen. + +-- Voitko näyttää minulle koko Aasian muutamassa minuutissa, -- kysyi +Lalli rohkeasti. Minä olen jo ollut täällä niin kauan, ja minun on pian +lähdettävä kotiin, enkä kuitenkaan ole nähnyt kuin pienen osan Intiaa. + +-- Sen kyllä voin, -- vastasi fakiiri, ja hänen äänensä kuulosti +melkein uhkaavalta. -- Katsohan nyt! + +Hän otti koristaan kerän, tarttui toisella kädellään langan päähän ja +sinkautti toisella kädellään kerän ilmaan. Langan purkautuessa lensi +kerä niin korkealle, ettei siitä voinut nähdä muuta kuin vain langan, +joka riippui tyhjästä ilmasta. + +-- Tule mukaan nyt, -- sanoi fakiiri käskevällä äänellä. + +Senjälkeen alkoi hän kiivetä riippuvaa lankaa ylöspäin. + +Lalli ei epäillyt vähääkään, vaan alkoi heti kiivetä lankaa myöten, ja +myöskin Sindra, Villi ja Huru tekivät samalla tavalla. Kiipeäminen +onnistui ihmeteltävän helposti, vaikkakin lanka oli niin ohutta, että +he tuskin saattoivat tuntea sitä käsissään. Yhä korkeammalle he +kiipesivät, ja maa laajeni yhä enemmän heidän silmissään. Vihdoin +pysähtyi fakiiri riippuen langan varassa käsistään ja polvitaipeestaan. + +-- Katsoppa, sanoi hän, viitaten toisella kädellään. -- Tuolla näet +korkeat Himalaijan vuoret, tuolla loppuu Intia, ja niiden toisella +puolella voit nähdä muita maita, Tibetin vuoristomaan, Afganistanin, +Turkestanin ja muita. + +Lalli katsoi osoitettuun suuntaan ja näki korkean vuorijonon lumisine +huippuineen, ja toisella puolella saattoi hän erottaa muut maat niin +seivästi että näki, mitä ihmiset tekivät laaksoissa ja vuorenrinteillä. +Tibetissä näki hän rotevia vuoristolaisia, jotka paimensivat karjojaan, +ja ihmeellisiä luostareita pyhine miehineen, jotka hypistelivät +puupalloista tehtyjä rukousnauhojaan, toisella taholla näki hän villien +afganein aseinaan käyrät veitset kuljeksivan vuorisolissa, ja vielä +kauempana kuormitettujen kamelikaravaanien vaeltavan erämaan tapaisten +seutujen halki. + +-- Käykäämme korkeammalle, -- sanoi fakiiri käskevällä äänellä. + +He kiipesivät vielä korkeammalle, ja näköala laajeni yhä enemmän. + +-- Tuolla on Persia ja Mesopotamia, -- selitti fakiiri, kun he taas +pysähtyivät, -- tuolla vasempaan käteen Arabia ja Syyria. Tuolla +Välimeren rannalla on sinulle pyhä maa Palestiina ja Välimeren ja +Mustanmeren välillä Vähä-Aasia. Oikealle päin näet Kiinan ja Japanin, +Indo-Kiinan, Taka-Intian ja sen suuret saaret, ja tuolla kauimpana +pohjoisessa on Siperia. + +Ja taaskin näki Lalli kaikki aivan selvästi. Hän näki asukkaiden ennen +muinoin niin rikkaassa Mesopotamiassa molempien suurten virtojen +Eufratin ja Tigriin välissä työskentelevän viljavainioillaan, +persialaisten kutovan mattojaan ja viljelevän puutarhojaan ja +arabialaisten ratsastavan komeilla hevosillaan erämaan halki. Hän näki +Juudanmaan kaikkine pyhine paikkoineen, joissa pyhiinvaeltajat +hartaasti polvistuivat. Hän näki suuren ihmispadan Kiinan, missä vilisi +kuin muurahaispesässä keltaisia, vinosilmäisiä kiinalaisia, jotka +palmikko niskassa työskentelivät ja raatoivat. Hän näki mongolien +harhailevan Mongolian aroilla valtavan suurine hevoslaumoineen ja +samojedien kaitsevan porokarjojaan Siperian autioilla tundroilla +Jäämeren rannoilla. Koko Aasia oli hänen edessään levällään kuin +karttana, mutta sellaisena karttana, jossa oli vuoria, vainioita, +metsiä ja järviä ja kolmella puolella pauhaava sininen meri. +Neljännellä taholla ulottuivat matalana muurina Aasian ja Euroopan +välillä metsänpeittoiset Uralin vuoret rikkaine kaivoksineen. Hän näki +laivoja, jotka veivät lastittain kaikkia idän aarteita Intiasta ja +suurilta saarilta länsimaihin, ja tuolla kauimpana lännessä kimalteli +kirkkaassa auringonpaisteessa Bosporin salmi Aasian ja Euroopan +välillä, ja sen toisella puolella erotti hän Konstantinopolin kullatut +minareetit. Kaukana idässä kohosi merestä Japanin ihana saarimaailma +tulivuorineen, ja hän näki lyhytkasvuisten japanilaisten kuumeisella +kiireellä ahertavan kaikkea sitä uutta, minkä he olivat oppineet +länsimaisilta muukalaisilta, tehdäkseen saarimaansa mahtavaksi +vallaksi. + +-- Niin, tämä on todellakin ihmetyö, -- sanoi Lalli täynnä ihailua. + +Hänen päässään pyöri kaikki se uusi, minkä hän yhdellä kertaa oli +saanut nähdä. Hänestä tuntui, ettei kaikki voinut hänen aivoihinsa +mahtua, ja hänen silmiänsä huikaisi. + +-- Siinäpä onkin niin suuri ihme, -- sanoi fakiiri ilkeästi, +vahingoniloisesti irvistäen, -- ettei kukaan ihminen ole sellaista +nähnyt, ja sinä, joka olet sen nähnyt, et myöskään saa jäädä eloon +kertoaksesi siitä, mitä olet nähnyt. + +Ja silloin otti ukko riippuessaan langan varassa toisella kädellään +suuren käyrän veitsen ja suuntasi sen Lallia kohti. Lalli kuuli Sindran +parkaisevan kimakasti ja kauhuissaan hellitti hän langan käsistään ja +putosi huimaavaa vauhtia halki avaruuden Sindran huudon ja Villin +surullisen nau'unnan vielä kaikuessa hänen korvissaan. Hän vaipui +vaipumistaan, kunnes hänen silmissään pimeni, ja kun hän jälleen +aukaisi ne, oli hän taaskin lastenkamarin sohvalla Villi vieressään, +mutta Sindra ja Huru olivat tipo tiessään. + + + + +4. Pohjois-Ameriikka. + +Lalli riippuu takin liepeestä taivaan ja maan välillä. Naurava +piikkisika. Villi raapii omia käpäliään. Pelastus pälkähästä. Kaksi +pienokaista, jotka osaavat sanoa vain "äiti". "Äiti" tulee. Todellisia +intiaaneja, jotka aikovat paistaa Lallin. Mylvivä mäentöyry. Mieletön +ratsastus. Kuinka Villi pelastaa junan rosvojen käsistä. Lalli +matkustaa junalla, automobiililla ja ilmassa ja syöksyy Niagaraan. + + +Koko seuraavan päivän oli Lalli alakuloinen ja totinen. Hän ei voinut +unohtaa pikku Sindraa ja ihmetteli vain yhä, mikä tämän kohtaloksi oli +tullut, hänen itsensä syöksyessä alas korkeuksista. Että Villi, kuten +tavallisesti, oli ehjin nahoin pelastunut, se ei häntä niin paljon +ihmetyttänyt, sillä putoavathan kissat aina jaloilleen, olipa korkeus +mikä tahansa. Joka tapauksessa oli harmillista, ettei Villi osannut +täällä kotona puhua; ehkäpä hän oli nähnyt, miten Sindran oli käynyt. + +Häntä halutti suuresti taaskin käydä Intiassa, kun hän illan pimetessä +taas tekisi matkan päästäkseen, jos mahdollista, perille siitä, miten +hänen leikkitoverinsa oli käynyt. Mutta Intia on suuri maa, eikä hän +voinut ensinkään arvioida, minne hän putoaisi. Hän saattoi tulla monen, +monen peninkulman päähän Sindrasta, ja varmaankin olisi mahdotonta +löytää häntä, vaikka tämä vielä olisi hengissä. Eipä siis ollut mitään +muuta keinoa kuin koettaa lohduttautua käymällä sen sijaan jossakin +muussa maassa. + +Sindra oli sanonut hänelle, että oikeat intiaanit asuivat Ameriikassa, +ja sentähden päätti Lalli nyt käydä tässä maanosassa. Hänen vanhempansa +olivat ihmetelleet hänen kalpeata ja huolestunutta ulkonäköään ja +olleet siitä levottomia ja lähettivät siksi hänet aikaisin nukkumaan. +Heidän levottomuutensa lisääntyi yhä, kun hän ei ensinkään hangoitellut +vastaan, vaan hiipi aivan hiljaa lastenkamariin. Täällä meni hän heti +karttapallon ääreen ja katseli siitä Ameriikkaa. Hän huomasi, että +tämän maanosan muodosti kaksi melkein yhtä suurta osaa, joita yhdisti +kapea kannas, ja hän tahtoi mielellään tietää, millä seuduin intiaanit +asuivat. Ei kai ollut mitään muuta neuvoa kuin käydä ensin toisessa ja +sitten toisessa, ja hän päätti ensin valita pohjoisen osan. + +Villi makasi tällä kertaa sohvassa, niinkuin näytti aivan +matkavalmiina, ja pian kiersi karttapallo rataansa. Lalli osoitti +sormellaan Pohjois-Ameriikkaa, ja he tekivät hyppäyksensä avaruuteen. + +Oksat ja lehdet repivät Lallin korvia ja äkkiä huomasi hän riippuvansa +takinliepeestään isossa puussa hapuillen avuttomasti käsin ja jaloin +itselleen jotakin tukea. Alhaalla ruohikossa istui Villi ja naukui +surkeasti. Heidän ympärillään suhisi korkea metsä kovassa tuulessa, ja +Lalli kiikkui edestakaisin, ollen joka hetki vaarassa pudota maahan +huimaavasta korkeudesta. + +-- M-jaau, -- huusi Villi. -- Mitä me nyt teemme? + +-- En minä tiedä, -- vastasi Lalli melkein itkien. En minä pääse täältä +puusta putoamatta. Olipa tyhmää, että tulinkaan tänne. + +Vähän alempana puussa nauroi joku kuivasti ja ilkkuvasti, ja kun Lalli +katsoi sinne, istui oksalla kummallinen pieni eläin, joka oli pyöreä +kuin kerä ja ojenteli pitkiä, teräviä piikkejään joka taholle. Se ei +voinut olla muu kuin piikkisika, ja tuota nenäkästä eläintä ilmeisesti +huvitti Lallin hätä. + +Villi suuttui kovasti ja syöksähti puuhun rangaistakseen sen +häpeämättömyyttä, mutta hän parkaisi surkeasti, kun hän koetti +käpälällään kurittaa piikkisikaa. + +-- Eipä vain tämä ukko menekään, -- ivasi piikkisika. -- Parempi olisi +olla ystävänä minun kanssani. + +-- Mitäpä hyötyä sinä voisit tehdä, jos ystäväsi olisinkin, -- kysyi +Lalli melkein huvitettuna. + +-- Ei sitä vain niin tarkoin tiedä, -- vastasi piikkisika. -- Ei pidä +koskaan halveksia ketään pelkän ulkonäön vuoksi. Koskaan ei voi tietää, +milloin tarvitsee sen apua, jolle on nauranut. + +-- Enhän minä sinulle nauranutkaan, vaan itsehän sinä minulle nauroit, +-- vastasi Lalli hieman suuttuneena. -- Tapanani on olla aina +kohtelias, mutta ethän voine vaatia, että minun on sinua kumarrettava +tässä heiluessani. + +Piikkisika oikaisihe taas käppyrästä ja laski piikkinsä myötäsukaan. + +-- Totta tosiaan, minä uskonkin, että osaat olla kohtelias poika, -- +sanoi hän aivan ystävällisesti. -- Ellei tuota kissa-veitikkaa olisi, +niin ehkä sinua auttaisin. + +Silloin alkoi Villi kehrätä kovin mielistellen ja pyysi ylen koreasti +piikkisikaa auttamaan Lallia. + +-- No niin, -- vastasi tämä vihdoin, -- olkoon menneeksi tällä kertaa. + +Ja sitten kiipesi hän hiljaa ja varovaisesti korkeammalle puuhun aina +siihen oksaan asti, josta Lalli riippui, ja kapusi sitten oksalle +pitäen siitä kiinni hajakynsillänsä. + +-- Pidäppä nyt varasi, -- sanoi hän. -- Alapuolellasi vain puolen +metrin päässä on paksu oksa. Minä menen tätä oksaa painamaan, kunnes +olet saanut kiinni alemmasta. + +Vähitellen kapusi piikkisika yhä kauemmas huojuvalle oksalle, kunnes +tämä todella painui niin alas, että Lalli sai molemmin käsin kiinni +alemmasta oksasta. Silloin kiipesi piikkisika takaisin ja irroitti +hänen takkinsa liepeen irti oksasta, johon se oli tarttunut, ja pian +oli Lalli paksun oksan varassa ja kiipesi sitten rungon viereen, missä +hän istuutui oksanhankaan läähättäen rasituksesta ja väsymyksestä. + +-- Kas niin, hädintuskinpa pelastuitkin, -- nauraa virnisteli +piikkisika suopeasti. -- Mutta mitä sinulla on tekemistä täällä +metsässä? Se ei ole laisinkaan sinunlaisiasi pojannallikoita varten. + +-- Tulin vain vähäisen näkemään Ameriikkaa, vastasi Lalli. + +-- Ameriikkaa, Ameriikkaa, -- mutisi piikkisika. -- Ameriikka on niin +suuri, ettei sitä päivässä näe, ja paljon se on muuttunut viime +vuosisatoina, mikäli voin päättää esi-isieni jälkeen jättämistä +muinaistarinoista. Punanahkat ovat melkein kaikki poissa, ja nyt näkee +enimmäkseen vain rautateitä ja suurkaupunkeja ja koneita vapaitten +metsien tilalla. Mutta jos kuljet vähän matkaa mäkeä ylöspäin, niin +tulet pian metsästä Kalliovuorten rinteille, ja silloin saanet ehkä +nähdä vähän enemmän. Kas niin, ei sinun tarvitse niin paljon kiitellä +sen vertaisesta. Hyvästi vain, ja koeta opettaa kissaasi yhtä +kohteliaaksi kuin itse olet. + +-- En minä ole ymmärtänyt olla ennenkään kohtelias sioille, olipa +niillä piikit selässä tai ei, -- sanoi Villi vähän isotellen, mutta +piikkisika ei edes räpäyttänyt silmäänsäkään, vaan ryömi taas +puunoksalle jatkamaan keskeytynyttä untaan. + +Lalli ja Villi vaelsivat nyt suuren metsän halki, missä päivänsäteet +leikittelivät vihreällä sammalikolla, hirvet lapiomaisine sarvineen +kävivät laitumella pienissä ryhmissä metsän aukeamissa, sudet ja ketut +juosta tassuttelivat tiheikössä ja korkealla ilmassa leijailivat +kotkat, korppikotkat ja haukat. Maa nousi nousemistaan, ja jylhiä +kallioita kohosi paikoin. Yhä useammin tuli kallioita vastaan ja +vihdoin nämä kokonaan tunkivat tieltään metsän, ja sitten he tulivat +paljaille kukkuloille. + +Lallia kokolailla väsytti ja nukutti, ja hän etsi itselleen sopivaa +levähdyspaikkaa, mutta aurinko ja tuuli tekivät levähtämisen tukalaksi +näillä autioilla kukkuloilla. + +Vihdoin näkivät he vuoriluolan suuaukon ja kävivät sen sisälle hakemaan +suojaa. Edettyä muutaman askelen pimeässä alkoi Villi sähistä ja +sylkeä, sillä onkalon perällä asusti jo ennestään pari somaa pikku +eläintä. Ne muistuttivat näöltään kömpelöitä koiranpenikoita, +tallustellessaan edestakaisin vinkuen ruokaa. + +-- Anna niiden olla rauhassa, Villi, -- huusi Lalli, muuten annan +sinulle selkään. + +-- Enpä uskokaan, että ne ovat koiria, -- vastasi Villi happamesti. -- +Niitten vanhemmat ovat varmaan koiria paljon suuremmat. Ne saavat +kernaasti minulta olla rauhassa, kun eivät minuun kajoa. + +Ja sitten paneutui hän soppeen lepäämään, mutta Lalli alkoi leikkiä ja +peuhata pentujen kanssa ja antoi niille leipäpalasia ja makeisia, mitä +hänellä oli taskussaan. Ne olivat niin kehittymättömiä, etteivät edes +osanneet eläinkieltä vielä selvästi puhua, eikä hän voinut päästä +perille siitä, mihin eläinlajiin ne kuuluivat, sillä kun kysyi kenen +pentuja ne olivat, vastasivat ne vain: -- "Äidin". + +Äkkiä pimentyi luolan suu, ja kauhean iso harmaa karhu tölmähti sisälle +läähättäen ja kieli pitkällä suusta. Yhdellä ainoalla katseella sen +palavat silmät olivat havainneet luolan sisustan, ja näyttipä hetken +siltä, kuin aikoisi se niellä Lallin, mutta sitten käsitti se +asianlaidan ja kävi ystävällisesti Lallin luokse ja nuoli hänen +kättään. + +-- Sinä olet kiltti poika, -- sanoi naaraskarhu karhealla ja +peloittavalla äänellä. -- Sinä olet ollut ystävällinen minun +lapsilleni, enkä minä siis tahdo tehdä sinulle mitään pahaa. En muuten +pidä ihmisistä, ja ihmisillä on syytä pelätä harmaata karhua, mutta +sinä saat olla poikkeuksena. + +Ja sitten alkoi karhu syöttää pentujaan, jotka vinkuivat ilosta. Lalli +ja Villi jäivät vielä hetkiseksi luolaan, mutta peloittavalta tuntui +kuitenkin olla tuon suuren, villin karhun läheisyydessä, ja he sanoivat +pian hyvästi ja lähtivät matkaamaan vuorten ylitse. Jonkun ajan +kuluttua laskeutuivat he ahtaaseen laaksoon, jonka pohjassa virtasi +kukkuloilta laskeva virta. Siellä he näkivät moniaita nahkatelttoja, +joiden ympärillä askarteli koreihin rääsyihin puettuja naisia ja +lapsia. Ne olivat kaikki vaskenkarvaisia, heillä oli musta tukka ja +sangen tölskeät kasvonpiirteet. + +Äkkiä tarttui joku Lallia kauluksesta ja nosti hänet maasta raa'asti +nauraa ilkkuen. + +-- Sinä pieni, valkoinen roisto, -- sanoi käheä ääni, ja kun Lalli +katsahti ylös, kohtasi häntä todellisen intiaanin tuima katse, -- ei +tosin sellaisen intiaanin, jolla olisi ollut nahkapukimet ja koreita +sulkia tukkaa koristamassa, millaiseksi Lalli oli intiaania mielessään +kuvitellut, vaan sellaisen, jolla oli repaleiset eurooppalaismalliset +vaatteet ja päässä lerppainen olkihattu. + +Villi syöksyi heti Lallia auttamaan ja aikoi hyökätä intiaanin +kimppuun, mutta tämä oli ketterämpi, tarttui kissaa niskasta toisella +kädellään ja sinkautti sen pitkän matkan päähän. + +-- Mitä pahaa olen sitten sinulle tehnyt, kysyi Lalli arasti. + +-- Et sinä, vaan sinun kansasi, -- vastasi metsäläinen tylysti. + +-- Tiedäkin, että koko tämä maa on kerran ollut punaisen miehen oma, +joka vapaasti metsästi näissä metsissä ja ruohoaavikoilla. Tiedä, että +näillä laajoilla lakeuksilla vilisi kerran puhveleita niin lukuisasti, +ettei vaimojemme ja lastemme koskaan tarvinnut nähdä nälkää. Sitten +tulivat nuo kalpeaihoiset miehet idästä. He kaatoivat meidän metsämme +ja ampuivat riistamme, niin että vaimomme ja lapsemme näkivät nälkää, +kyntivät ruohoaavikot ja muuttivat nämä vapaat tasangot orjien +vainioiksi, ja vihdoin karkoittivat he punanahkoja kuin metsän eläimiä +ja kaatoivat niitä tuliaseillaan. Emmekö heitä vihaisi? Vapaitten +esi-isiemme tapaa noudattaen tulevat vaimoni ja lapseni paistamaan +sinut elävältä. + +Lalli kauhistui ja olisi kernaasti hypännyt kotiin jos olisi voinut, +mutta punanahka sitoi hänen kätensä ja jalkansa ja kantoi hänet kuin +säkin telttaan. Vaimot ja lapset ottivat hänet vastaan vihasta ja +raivosta hurjasti huutaen ja rakensivat rovion paistaakseen hänet +sillä. Mutta juuri kun he olivat puuhissaan valmiit, ja punanahka +ojensi kätensä heittääkseen Lallin roviolle, syöksyi metsästä äskeinen +harmaa naaraskarhu hurjasti kiljuen ja iski julmalla kämmenellään +intiaanin kuoliaaksi, jolloin vaimot ja lapset pakenivat huutaen. +Voimakkailla hampaillaan puri se sitten poikki Lallia kytkevät hihnat, +ja poikanen nousi pystyyn kalpeana ja vapisevana. + +-- Te ihmiset olette maailman kurjimpia olentoja, -- ulvoi karhu, -- Te +kidutatte ja kiusaatte toisianne saamatta siitä mitään hyötyä, mutta +niin ei tee mikään eläin. Eläimet tappavat vain nälissään. Sentähden +minä halveksin ja vihaan teitä kaikkia ja vast'edes puren pään poikki +jokaiselta ihmiseltä, joka kynsiini joutuu. + +-- Lähdehän pois nyt, -- kuiskasi Villi, -- muuten voisi karhumuorin +päähän pälkähtää purra pääsi poikki. Se oli heti valmis sinua +auttamaan, kun livistin luolaan pyytämään apua, mutta uskonpa sen +menettelyn johtuneen yhtä paljon vihasta intiaaniin kuin ystävyydestä +sinuun. + +He hiipivät hiljaa tiehensä, sillä aikaa kuin karhu vielä raivoissaan +mörisi ja puri kuollutta intiaania, laskeutuivat alas vuorelta ja +tulivat äärettömälle ruoholakeudelle, joka levisi joka puolelle avarana +kuin meri. Vaellettuaan hetkisen aikaa tasankoa pitkin näkivät he +edessään jotakin, joka näytti pieneltä mäentöyryltä, mutta +ihmeellisintä oli, että tämä töyry eli. He kuulivat kumeaa mylvintää ja +ammumista sen sisästä. + +Pian voivat he erottaa sanojakin tuosta hurjasta mylvinästä: + +-- Mokomia kehnoja olentoja nuo ihmiset! Viekkaita, julmia olentoja! +Virittävät tällaisia ansoja toisten kidutukseksi! Möö-ö-ö! + +Lalli ja Villi kiiruhtivat paikalle ja näkivät tavattoman suuren +kyttyräselkäisen härän, joka oli jalastaan tarttunut eräänlaisiin +isoihin saksiin, jotka olivat kytketyt vitjoilla maahan iskettyyn +rautapaaluun. Hampailla varustetut terät olivat tunkeutuneet syvälle +lihaan niin että veri valui maahan. + +Lalli pysähtyi kauhuissaan nähdessään moista julmuutta ja hän tunsi +sydämessään sääliä härkäparkaa kohtaan. + +-- Härkäkulta, -- sanoi hän, -- jos tahdot seista hetken hiljaa, niin +koetan auttaa sinua. + +Härkä katsoa töllötti hämmästyneenä poikaan. -- Mutta sinähän näytät +itse ihmiseltä, -- mörisi se epäluuloisesti. -- Ihmiset ovat surmanneet +sukupuuttoon melkein koko sukuni, piisonihärkien eli puhvelien suuren +kansan, joka muinoin täytti nämä ruohoaavikot. Miksi sinä sitten +auttaisit suvun viimeistä jälkeläistä. + +-- Minun käy sinua niin sääli, -- sanoi Lalli kyynelet silmissä. + +Sitten kävi hän härän luo ja väänsi kaikin voimin saksien teriä +erilleen toisistaan, kunnes puhveli voi irroittaa vertavuotavan +jalkansa niistä. + +-- Tuhannet kiitokset sinulle, -- sanoi härkä ystävällisesti. -- Jos +tahdot nousta selkääni, niin vien sinut ratsastusmatkalle, sillä muuta +palkintoa en voi sinulle antaa. + +Sitten kävi härkä pitkälleen maahan, ja sekä Lalli että Villi +kiipesivät sen selkään. Sen jälkeen nousi härkä jälleen pystyyn ja +lähti tömistämään laajaa aavikkoa pitkin. + +Siellä ei ollut paljon nähtävää, ainoastaan huojuvaa ruohikkoa, +joitakin lintuja sekä parvi susia, mutta kun he olivat matkanneet +jonkun aikaa, huomasivat he kaksi kimaltelevaa teräskiskoa, jotka +jatkuivat loputtomana parittaisena viivana tasankoa pitkin. Lalli +ymmärsi heti, että siinähän oli rautatie, ja härkä alkoi nelistää rataa +pitkin. Äkkiä kuulivat he edessään lähestyvän junan kohinan. + +-- Poistu pian radalta, ennenkuin juna tulee -- huusi Lalli +kauhuissaan. + +-- Minäpä opetan niitä junottamaan, -- mylvi puhveli raivoissaan. -- +Tahdon paiskata ilmaan niiden leikkikalun ja polkea ne pirstoiksi +sorkillani. + +-- Varo itseäsi! Älä toki ole hullu, -- huusi Lalli taaskin, mutta +mistään ei ollut apua. Raivostunut puhveli syöksyi sarvet sojossa +lähestyvää junaa kohti, joka vihelsi säikyttääkseen puhvelia ja +hiljensi sitten hitaasti vauhtiaan. Villi ja Lalli hyppäsivät härän +selästä ja kellahtivat toistensa ylitse ruohikkoon, ja Lalli loukkasi +itseään aika lailla. Mielettömästi eteenpäinsyöksyvä härkä törmäsi +kohta sen jälkeen junaa vastaan, mutta karja-aura nosti sen ilmaan ja +paiskasi radan viereen, minne se läähättäen ja ähkien jäi virumaan. +Ihmisiä ryntäsi ulos vaunuista ja he kantoivat Lallin vaunuun Villin +aivan hiljaa livahtaessa ovesta sisään. Junassa oleva lääkäri tuli +tutkimaan Lallin vammoja, ja sillä välin alkoi juna jälleen kiitää +eteenpäin. + +Matkustajat koettivat puhutella Lallia arvatenkin kysyäkseen, miten hän +oli härän selkään joutunut, mutta kuten Intiassa, ei hän täälläkään +ymmärtänyt niin halaistua sanaa valkoihoisten puheesta. Akkunasta +katsoessaan näki hän junan porhaltavan pitkin lakeaa ruohoaavikkoa ja +silloin tällöin pysähtyvän jollekin asemalle. Kerran se taas pysähtyi, +vaikkei asemaa näkynytkään, ja ulkoa kuului ampumista ja huutoja. +Vaunuun astui pari hurjannäköistä miestä revolverit kädessä ja pakotti +kaikki matkustajat nostamaan kätensä pystyyn. Toinen miehistä kulki sen +jälkeen matkustajasta toiseen keräillen kalleuksia heidän taskuistaan +toisen yhä edelleen seisoessa revolveri uhkaavasti ojennettuna. + +Nyt tuli Lallin vuoro, ja mies huusi hänelle jotakin uhkaavalla +äänellä. Lalli arveli, että oli kysymys rahoista, ja hän haparoi +taskujaan, missä hän tiesi viisipennisensä olevan, mutta samassa +hyökkäsi Villi revolveria pitelevän miehen kimppuun, kiipesi hänen +käsivarrelleen ja puri ja raapi hänen kättänsä, niin että hän +hätäpäissään pudotti aseensa. Samassa matkustajista monet kävivät +miesten kimppuun ja sitoivat heidät. Sen jälkeen ottivat hekin esille +revolverinsa ja menivät toisiin vaunuihin, joissa matkustajia oli +kohdeltu samalla lailla. Rosvot karkoitettiin sitten tai vangittiin, ja +juna, joka oli pysähtynyt, sai taas jatkaa matkaansa. + +Villi ja Lalli olivat päivän sankareita, ja heille tarjottiin makeisia +ja muita herkkuja niin paljon, etteivät enää voineet ahtaa sisäänsä +enempää, ja juna vieri yhä edelleen. + +Matkustajien joukossa oli muuan sangen rikas mies, joka oli erittäin +ystävällinen Lallia kohtaan. Kun juna vihdoin pysähtyi erään +suuren kaupungin kohdalle, otti tuo rikas mies Lallin mukaansa +automobiilimatkalle, jotta poika saisi nähdä kaupunkia. Mehiläisparven +lailla hyörivät ja työskentelivät siellä ihmiset, höyrykoneet puhkivat +ja rämisivät, vasarat paukkuivat, pyörät surisivat ja korkeista +savupiipuista pörsysi kivihiilen savua. Talot olivat hirveän korkeat, +toisissa oli aina kaksikymmentä, jopa kolmekymmentäkin kerrosta, ja +tuntui kuin olisivat ihmiset alituisesti tavoitelleet jotakin. Kun +Lalli kysyi Villiltä, joka oli mukana kaikkialla, mitä hän niiden luuli +tavoittelevan, vastasi Villi: + +-- Kultaa! Näen sen kaikista heidän puuhistaan. + +Kun tuo rikas mies oli näyttänyt kaupungin Lallille, tarjosi hän +hänelle matkan lentokoneessa, jättiläislinnun tavalla leijaili +lentokone maan yläpuolella, ja alhaalla näkyi vehnävainioita ja +puutarhoja, ruohoaavikoita ja metsiä, ja he tulivat vihdoin suurelle +vesiputoukselle, jonka kohina kuului heidän korviinsa yläilmoihin. + +-- Niagara, -- sanoi pohatta ja osoitti kohisevia kuohuja, jotka +syöksyivät vuorenreunamaa alas suuresta järvestä toiseen ja muodostivat +useita eri putouksia, joista muuan oli hevosenkengän muotoinen. + +Vaahto pärskyi putouksen alapuolella valkeana pilvenä korkealle ilmaan, +ja yläpuolelle pingoitetulla sillalla kulkevat ihmiset näyttivät +pieniltä kääpiöiltä. Lallin silmiä huimasi, kun hän loi katseensa tähän +merkilliseen näytelmään. Hänet valtasi kummallinen pyörryttävä tunne, +joka veti häntä syvyyttä kohti, eikä hän lopulta voinut kauemmin +vastustaa tätä kauheata vetovoimaa, vaan heittäytyi kirkaisten +lentokoneesta Villi kintereillään. + +Yhä vielä vapisten heräsi hän tajuihinsa lastenkamarin sohvalla. + + + + +5. Etelä-Ameriikka. + +Leveä harju ja rämeikkö. Kaimaanit ja sääsket ovat syödä Villin ja +Lallin. Aarniometsä. Apinat pieksävät kieltänsä. Iso ja pieni kissa. +Parrakas nelikätinen ystävä. Mustat kädet kytkevät matkaajat käsistä ja +jaloista, mutta yhtä mustat kirvoittavat ne jälleen. Intiaanikylä. +Viidakon neekereiden tappio. Lääkemies. Ihmeellinen pilvi. +Purjehdusretki ilmassa. Kaksi mustaa lintua. Guanakon liha on parempaa +kuin pojan liha. Kultaluola. + + +Seuraavana iltana istui Lalli taas karttapallon ääressä ja mietti +mielessänsä, minne tällä kertaa suuntaisi matkansa. Hänen tähänastiset +seikkailunsa olivat olleet niin ihmeellisiä, ettei hän tahtonut päästää +käsistään ainoatakaan iltaa tekemättä uusia löytöretkiä, eikä häntä +lainkaan peloittanut, vaikka hän matkoillaan oli ollut niin monelle +vaaralle alttiina. + +Oli varsin luonnollista lähteä tällä kertaa käymään siinä osassa +Ameriikkaa, joka oli kapean Panaman kannaksen eteläpuolella. Villi +näytti olevan asiasta aivan samaa mieltä, kun se tuijotti +kellanvihreillä silmillään suoraan tähän maanosaan. Niin pian kuin +maapallo oli alkanut pyöriä ja aurinko valaisi kirkkaasti +Etelä-Ameriikkaa, hyppäsivät molemmat avaruuden halki. + +Kun Lalli pudottuansa tuli tajuihinsa, huomasi hän istuvansa valtavan +suuren, ihmeellisen eläimen selässä, -- eläimen, joka oli puoleksi +sika, puoleksi norsu ja jolla oli lyhyt kärsä. Se nukkui pitkällään +syvällä mutaisessa rämeikössä, johon Lalli olisi auttamattomasti +vajonnut, ellei hän onneksi olisi pudonnut aivan eläimen leveään +selkään. Hänen vieressään seisoi Villi häntä uljaasti pystyssä ja +kynsin tarrautuneena paksuun, karvattomaan nahkamaiseen pintaan. + +Eläinparka havahtui unestaan, kavahti pystyyn röhkäisten kauhusta ja +alkoi ponnistella eteenpäin syvässä liejussa, puoleksi uiden, puoleksi +kahlaten. + +-- Mitä metkuilemista se on, että tällä tavoin ahdistetaan rauhallista +tapiiri-parkaa, -- mörisi se moittivalla äänellä. + +-- Anteeksi, tapiiri-herra, -- sanoi Lalli lepyttelevällä äänellä. +Erehdyksestä me vain putosimme teidän selkäänne. Älkää siitä meille +vihoitelko. + +Tapiiri pysähtyi ja silmäili häntä varsin hämmästyneenä viisailla +porsaansilmillään. + +-- Sinähän puhut aivan kohteliaasti, -- sanoi hän rauhoittuneena, -- +enkä nyt uskokaan sinun niin pahaa tarkoittaneen. Mutta mihin te +molemmat olette oikein matkalla? + +-- Tahdoin vain nähdä vähäisen tätä maata, vastasi Lalli. -- Mikäs +paikka se tämä on? + +-- Räme tämä vain on, joka sijaitsee maailman suurimman kymin, +Amazon-virran varrella, -- vastasi tapiiri. Tämä on ihanaa, hyvin, +hyvin kuumaa seutua, missä on runsaasti lihavaa liejua, joka voi +suojella keskipäivän auringolta ja kasvattaa niin oivia reheviä ja +maukkaita kasveja syötäväksi. + +Niin, kuumapa siellä olikin kamalasti, ja samanlainen kostea höyry kuin +saunan lauteilla. Sitäpaitsi vilisi ilmassa ilkeitä sääskiä, joilta +Lallilla oli täysi työ varjella itseään, ja liejuisesta suovedestä +nousi iljettävä mädänneiden kasvien löyhkä. + +-- Enpä minä vain lainkaan pidä tästä paikasta, lausui Lalli +päättäväisesti, karkoittaessaan nenäliinallaan sääskiä. -- Etkö olisi +niin kiltti, että opastaisit meitä kuivemmalle kamaralle? + +Tapiiri naurahti käheästi. + +-- Vai et sinä pidä siitä, -- sanoi hän hyväntahtoisesti. -- Niin, etpä +olekaan ainoa. Jaguaari ei myöskään pidä vedestä, mutta onpa monta, +joilla on sama maku kuin minulla. Katsohan vain vaikkapa kaimaaneja. + +Lalli katseli ympärilleen, ja kun hän lähemmin tarkasteli esineitä, +joita hän ensin oli luullut vedessä viruviksi lahoiksi puunrungoiksi, +huomasi hän niiden olevankin eräänlaisia krokotiilejä, joilla oli ruma +pää, mikä muistutti valtaisen hauen päätä ja siinä iso kita täynnänsä +teräviä hampaita. Hirviöt alkoivat kerääntyä tapiirin ympärille ja +mulkoilivat nälkäisesti Lallia. + +-- Huh, kuljeta minut täältä pian pois, -- pyysi Lalli, ja Villikin +sylki ja sähisi kiukusta ja kauhusta. + +-- No, no, en minä aikonutkaan antaa niitten syödä, -- irvisti tapiiri +huvitettuna. -- Mutta koskapa ette ymmärrä hyvästä naapuruudesta, niin +olkoon menneeksi. + +Ja sitten alkoi se ravata eteenpäin, sillä välin kuin kaimaanit +tunkeutuivat yhä ahtaampaan piiriin heidän ympärilleen, vaikkeivät ne +rohjenneetkaan ahdistaa suurta tapiiria. Siellä täällä uiskenteli myös +erikokoisia kilpikonnia, ja monenlaatuisia vesilintuja pulikoi ja +rätkätti reheväin vesikasvien keskellä. Paikka paikoin oli veden pinta +aivan niiden lehtien peitossa, joista toiset olivat niin suuria, että +ne Lallin mielestä olisivat kannattaneet häntäkin, ja monella oli +varsin kauniit kukat. + +Vesi madaltui vähitellen, ja vihdoin tulivat he kuivalle maalle tiheään +jylhään metsään. Tämän metsän pimennoista kuului niin kauhea kiljunta, +että Lallia puistatti luihin ja ytimiin saakka. + +-- Tuonne en minä uskalla mennä, -- sanoi Lalli tapiirille, mutta tämä +vain nauroi. + +-- Nehän ovat vain hassunkurisia mölyapinoita, -- sanoi hän +ylenkatseellisesti. -- Eivät ne tee kellekään pahaa, vaikka koettavat +uskotella olevansa hirveän vaarallisia. Jaguaari se vasta on +vaarallinen, mutta ei sekään virka mitään, ennenkuin käy kimppuun, niin +tiedäkin pitää varasi. + +-- Minäpä kyllä pidän vahtia, -- virkkoi Villi, joka taaskin tunsi +olevansa turvassa tultuaan kuivalle maalle. + +Sitten heittivät he hyvästit ystävälliselle tapiirille ja tunkeutuivat +aarniometsään. Mutta sepä ei ollutkaan mikään helppo tehtävä, sillä +korkeiden jättiläispuiden välillä kierteli paksuja köynnöskasveja +rönsyillen puusta puuhun, ja siellä missä auringonsäteet voivat ne +saavuttaa, puhkesi niihin kauniit kukkatertut. Lallin ja Villin olisi +ollut mahdotonta tunkeutua ilman kirveen apua metsään, elleivät he +olisi löytäneet kapeaa, petoeläinten tallaamaa polkua. + +Villi juosta livisti edellä polkua pitkin tähystelemässä ja Lalli +seurasi perästä. Äkkiä palasi Villi kiireesti takaisin ja kuiskasi: + +-- Tuolla edempänä istuu puussa julman iso täplikäs kissa vaanimassa. +Se mahtaa varmasti olla jaguaari, josta tapiiri puhui. Mitäs me nyt +teemme? Jos sinä kuljet sen oksan alitse, jolla se istuu, niin +heittäytyy se niskaasi, emmekä me myöskään voi päästä sen ohitse, sillä +metsä on liian tiheä. Mutta ehkäpä minä voin houkutella sen sieltä, jos +koetan parastani. + +Villi hiipi taas eteenpäin, siksi kunnes tuli aivan lähelle valtavan +suurta kissaa. Silloin piilottautui hän puun taakse ja huusi täyttä +kurkkua: + +-- Hei kuulehan sinä, täpläinen lurjus, sinä hävytön lampaansyöjä, sinä +pelkuri roisto ja varas, otappa kiinni, jos saat! + +Jaguaari nosti päätänsä. Sen silmät säkenöivät vihasta, ja se päästi +kiukkuisen kiljahduksen, mutta ei liikahtanutkaan paikaltaan. Silloin +kiipesi kissa puuhun sen yläpuolelle ja alkoi nakella oksia ja +mädäntyneitä hedelmiä sen päälle. Vihan vimmoissa kavahti jaguaari +pystyyn ja alkoi ajaa takaa pientä kiusanhenkeään, mutta tämä lähti +kiipeilemään kapeita, huojuvia köynnöskasveja pitkin, jotka eivät +voineet kestää raskaan jaguaarin painoa, ja kapuili tällä tapaa puusta +puuhun. Joskus se päästi jaguaarin aivan lähelleen ja nauroi sitä +vasten naamaa koko ajan sinkautellen jälkeensä herjaavia pilkkasanoja. +Silloin teki peto raivoissaan valtavia loikkauksia häntä kohti, mutta +ketterä kissa ei ollut koskaan siinä, missä ahdistaja oli hänet +viimeksi nähnyt. Niin eteni ajo tiheään metsään, ja sillä välin hiipi +Lalli eteenpäin polkua myöten aina niin pitkälle, ettei hän enää +kuullut heidän torailuaan, pilkkasanojaan eikä huutoaan. Muutaman +minuutin kuluttua liittyi Villi taas hänen seuraansa uljaana ja +kiihdyksissä. + +-- Enkö tehnyt tehtävääni hyvin, -- nauraa virnisti hän, ja Lalli +silitti hyväillen hänen säkenöivää, kellanpunaista selkäänsä. + +Heidät keskeytti kauhea, puunoksilta kuuluva meteli, ja katsahtaessaan +ylöspäin näkivät he parven apinoita, jotka huiskauttivat itsensä +oksalta oksalle. Lalli ei ollut koskaan voinut aavistaakaan, että +apinat saattoivat olla niin ketteriä. Ne tarttuivat kiinni hännällään +yhtä usein kuin käsilläänkin, ja välistä riippuivat ne oksista vain +häntänsä varassa ja virnistelivät Lallille ja Villille. Ne olivat +varmastikin mölyapinoita. + +-- Etkö luule meidän nähneen, kuinka jaguaaria petkutit, -- huutelivat +ne Villille. -- Se ei tosiaankaan ollut kissan työksi hullumpaa, mutta +meitäpäs et kykenekään saamaan kiinni, vaikkapa eläisit satasen vuotta. + +-- Mitä minulla olisi teidän kanssanne tekemistä, kurjat rimppakintut, +-- ärähti Villi suuttuneena. -- Mölytä te kyllä osaatte, mutta mitä +hyötyä siitä on, kaikki apinat ovat kurjia pelkureita ja pettureita. +Sen olen ennenkin nähnyt. + +Silloin apinat vuorostaan suuttuivat ja alkoivat puista pommittaa heitä +hedelmillä, niinkuin olivat nähneet Villin tekevän jaguaarille, mutta +Lalli ja Villi vain nauroivat, ja Lalli söi moniaita hedelmiä, jotka +olivat sangen virkistäviä tässä kuumuudessa. + +-- Ei saa tuomita kaikkia apinoita noiden mölysuiden mukaan, -- sanoi +lempeä, rauhallinen ääni heidän vierestään, ja kun he katsoivat +tarkemmin, istui pieni apina aivan heidän lähellään ja keinui oksalla. + +Se oli kummallinen olento, aivan kuin pieni kurttunaamainen ukko, jolla +oli iso, musta parta, mutta sen rumista kasvoista tirkisti lempeä, +vakava silmäpari. + +-- Kuka sinä olet, -- kysyi Lalli uteliaasti. + +-- Ihmiset ovat antaneet minulle niin ruman nimen, etten ilkeä sitä +sanoakaan,- -- vastasi apina hiukan alakuloisesti. -- Mutta sinähän +voit nimittää minua Kimoksi. + +-- Sinä näytät kiltiltä, Kimo, -- sanoi Lalli luottavaisesti, -- ja +minä tahdon kernaasti olla ystäväsi. + +Silloin ojensi apina pienen, karvaisen ja pitkäsormisen kätensä, ja +Lalli puristi sitä sydämellisesti. Hän kertoi nyt Kimolle, että hän +kernaasti tahtoi tarkata maata, ja apina oli kohta valmis seuraamaan +häntä. He matkasivat kolmisin aarniometsän läpi seuraten yhä polkua. + +He näkivät monta kummallista eläintä ja kasvia, hullunkurisia +laiskiaisia, jotka riippuivat liikkumattomina puun oksista ja +mulkoilivat heihin, sarvaita, isoja ja pieniä sisiliskoja, käärmeitä ja +ihmeen kauniita kukkia, joiden Kimo sanoi olevan kämmekkäitä, mutta +ihmisistä eivät he nähneet jälkeäkään. Ihmeellisimpiä Lallin mielestä +olivat kuitenkin pienet linnut, jotka hyörivät kukissa pistäen +pitkät nokkansa niiden kupuun imeäkseen hunajaa ja helottivat +auringonpaisteessa kuin mitä ihanimmat moniväriset jalokivet. Kimo +nimitti niitä kolibreiksi. + +Vihdoin tulivat he metsästä suurelle virralle, joka aukeni heidän +edessään meren lahden laajuisena. Juuri kun he tulivat rannalle, +syöksyi metsästä esiin joukko mustia miehiä, joilla oli yllään vain +jokunen rääsy ja päässä olkihattu. He olivat julman ja kauhean näköisiä +ja tarttuivat kovakouraisesti Lalliin ja sitoivat hänen kätensä ja +jalkansa. Ei ollut laisinkaan apua siitä, että Villi puri ja raapi +heitä. Hän oli itsekin vähällä joutua surmatuksi ja pakeni metsään. +Kimo kaikkosi heti kahakan alussa, ja Lalli ajatteli murhemielin, että +tämä uusi ystävä oli hänet heti pettänyt. + +Metsäläiset leiriytyivät nyt virran rannalle ja sytyttivät nuotiotulen. +Heidän keskustelustaan Lalli ymmärsi, että he olivat neekereitä, jotka +polveutuivat muinaisista orjista ja jotka nyt olivat hakeneet itselleen +turvapaikan aarniometsässä, missä elivät rosvoilemisella ja +pyydystämällä metsänriistaa ja kalaa. He vihasivat valkoihoisia, jotka +olivat pitäneet heidän esi-isiään orjuudessa ja tahtoivat pakottaa +heitäkin työskentelemään tiluksillaan hyvin pienestä palkasta. Nyt he +tahtoivat kostaa Lallille, mutta kosto pantaisiin täytäntöön vasta +seuraavana päivänä, sillä heidän päällikkönsä sattui olemaan poissa ja +palaisi vasta huomenissa. He istuivat ja suunnittelivat keskenään, +kuinka kiduttaisivat ja kiusaisivat vankiaan, ja Lalli tunsi itsensä +kovin yksinäiseksi ja itki ja vapisi, ja sääsketkin purivat, hänen +voimatta tehdä mitään suojellakseen niiltä itseään. + +Sitten meni aurinko mailleen, ja metsästä alkoi kuulua kaikenlaisia +kummallisia ääniä ja villieläinten ulvontaa ja mölinää. Lallin mielestä +tämä oli kovin kauheaa, mutta hän rauhoittui huomatessaan vieressään +tavattoman ison sammakon, joka juuri tuon mölinän aiheutti. Ilmassa +liiteli suuria lepakoita ja hyönteisiä, jotka loistivat kuin pienet +sähkölamput, ja isot kovakuoriaiset ja yöperhoset pitivät surinaa. +Tähdet tuikkivat taivaalla ja näyttivät tahtovan lohduttaa häntä hänen +surussaan, ja niitten keskellä vaelsi kuu ikäänkuin paimen lampaitaan +kaitsien. + +Neekerit paneutuivat nukkumaan tulen ääreen eivätkä huolineet edes +asettaa vahtia vartioimaan Lallia, jonka tiesivät olevan lujasti +sidottuna. Mutta tuskin olivat he nukkuneet, ennenkuin pieni, musta +olento ryömi metsästä, ja ilokseen Lalli tulen valossa tunsi uuden +ystävänsä Kimon. + +Apina pani sormen suulleen merkiksi, että Lalli olisi ääneti, ja hiipi +sitten hänen luokseen ja alkoi nopeilla sormillaan aukoa solmuja häntä +kytkevistä nuorista. + +Pian oli Lalli taaskin vapaa, ja he hiipivät metsään, missä Villi +odotti. + +-- Nuo neekerit ovat pahinta roskajoukkoa mitä tiedän, -- sanoi Kimo. +-- Intiaanit ovat paljon parempia, ja parasta onkin, että opastan sinut +heidän leiriinsä, sillä muutoin ei tiedä miten sinun voi käydä täällä +metsässä, jossa et ole tottunut vaeltamaan ja jossa niin monet vaarat +uhkaavat. Pidä nyt varasi! Tuolla vaanii käärme, joka on niin +myrkyllinen, että olisit kuoleman oma muutaman minuutin kuluttua, jos +se purisi sinua, ja se on niin vihainen, että ajaisi takaa sinua +paetessasi. + +Se on mykkä kalkkarokäärme. + +Ja Lalli näki tosiaankin kuutamossa suuren käärmeen, jolla oli selässä +vinoja, nelikulmaisia tummia täpliä. Se oli jo kierittäytynyt kokoon +paiskautuakseen puremaan, niin että Lalli töin tuskin ehti väistää ja +juosta pakoon, ja vielä hetken aikaa kuului kahinaa oksien keskessä, +kun se ajoi häntä takaa. + +Hän oli hyvin kauhuissaan ja ymmärsi nyt, että tämä metsä todella oli +hänelle liian vaarallinen, ja sääskien puremat syhyivät ja kirvelivät +hänen kasvoissaan. Kimo nimitti näitä sääskiä moskiiteiksi. + +Siksipä hän antoi vastustelematta Kimon viedä itseään minne tämä +tahtoi, ja hetken kuluttua tulivatkin he aukeamalle, jolle näkivät +pystytetyn moniaita majoja. Majojen edessä paloi nuotiotulia, ja +lähestyessään näkivät he tulien ääressä muutamia olentoja kyyryllään. +Nämä nousivat nyt pystyyn, ja tulen valossa näkyi muutamia +tuuheatukkaisia ja tummakasvoisia intiaaneja, jotka tekivät +ystävällisiä eleitä. He olivat ylipäänsä varsin rumia, litteänaamaisia +kun olivat, mutta siitä ei Lalli välittänyt, koskapa he olivat +ystävällisiä hänelle ja hänen toverilleen. He hyväilivät Villiä ja +nauraa virnistelivät hyväntahtoisesti Kimolle, ja kun vielä uteliaita +naisia ja lapsia tuli ulos majoista ja nämä uskalsivat tulla tulien +ääreen, niin alettiin pitää iloa ja laskea leikkiä, ja intiaanit +paistoivat tulella isoja kappaleita hirvenlihaa, sisiliskoja ja lintuja +ja leipoivat leipää eräänlaisista juurista, joita he sanoivat +maniokiksi. Lalli ja Villi viihtyivät hyvin tässä iloisessa seurassa, +ainoastaan Kimo pysyi koko ajan syrjässä, istuen aukean paikan laidassa +kasvavissa puissa. + +Äkkiä huusi apina puun latvasta: + +-- Neekerit tulevat! + +Intiaanit eivät ymmärtäneet hänen puhettaan, mutta kun Lalli käänsi +sanat heidän kielelleen, syntyi leirissä kauhea mellakka. Vaimot ja +lapset syöksyivät takaisin majoihin, mutta miehet tarttuivat aseisiinsa +ja kävivät väijyksiin pensaitten ja puitten taakse, ja kun neekerit +tulivat, saivat he vastaansa nuoli- ja luotituiskun, niin että he päätä +pahkaa pakenivat. He olivat luulleet tapaavansa leirin sikeässä unessa +ja voivansa ryöstää sitä vastarintaa kohtaamatta. + +Intiaanit olivat hyvin kiitolliset pelastuksestaan, ja heidän iäkäs +päällikkönsä kysyi Lallilta, eivätkö he voisi tehdä jotakin hänen +hyväkseen. Silloin Lalli vastasi, että hänen ainoa halunsa oli saada +nähdä seutua. + +-- Meidän lääkemiehemme on suuri taikojen tekijä, -- vastasi päällikkö +vakavasti. -- Ehkä hän voi olla sinulle tässä apuna. + +Tietäjä oli kummallinen, kurttunaamainen vanha ukko, jolla oli +kotkansulkia valkoisessa tukassaan, renkaat nenässä ja korvissa ja koko +ruumis tatuoitu haaveellisilla kuvioilla. Kädessään oli hänellä pieni +rumpu, jonka pärinä kaikui salaperäisesti hiljaisessa metsässä. + +Tämä eriskummallinen olento meni nyt tulen ääreen ja mutisi +kaikenlaisia loitsuja sekä pyysi Lallia ja Villiä käymään lähemmäksi. +Senjälkeen heitti hän äkkiä kourallisen kuivia yrttejä tuleen. Liekit +rätisivät ja kohisivat, ja sakea sininen savu täytti ilman. Se sakeni +yhä noidan lyödessä rumpua ja mutistessa loitsujaan. Lalli alkoi tuntea +itsensä ylen keveäksi, aivan kuin ei hänellä enää olisikaan mitään +ruumista. Sininen savu sakeni yhäti ympärillä, eikä hän enää voinut +erottaa intiaaneja, jotka oli äsken nähnyt maassa pitkällään hartaan +vavistuksen vallassa, eikä hän myöskään kuullut mitään muuta kuin +noitarummun pärinää. + +Hänestä tuntui, että tämä ääni tuli kaukaa alhaaltapäin, ja että hän +itse savun kannattamana liiteli ylöspäin. + +-- Tule tänne, -- huusi Villi jostakin korkealta, ja kun Lalli alkoi +haparoida käsin ja jaloin, solui hän ylöspäin pilven lävitse, aivan +niinkuin syvässä vedessä sukeltaessa käy. + +Äkkiä pisti hän päänsä esiin pilvestä, ja hänen yläpuolellaan kaareutui +sininen taivas, jolla aurinko helotti polttavan kuumana. Vielä muutama +vetäisy käsillä, ja hän oli vatsallaan pilven varassa, joka oli pehmeä +kuin pumpuli, mutta kannatti häntä varsin hyvin ja näytti leijailevan +kirkkaassa ilmassa. Täällä tapasi hän Villinkin sinne jo ennen +saapuneena. + +-- Tämä vasta on hauskaa, -- myhähti Villi ja ryömi aina pienen pilven +reunalle. -- Täällä on vielä parempi olla kuin rakennuksen katolla. + +Lalli seurasi Villin esimerkkiä. Häntä ei laisinkaan huimaissut, ja hän +istahti varsin mukavaan asentoon pilven reunalle jalat riipuksissa. Hän +näki nyt vapaasti yli koko ihanan maiseman. Allansa hän näki +aarniometsän, jonka halki valtavat virrat polvittelivat, ja ihmeellistä +oli, että metsä täältä ylhäältä käsin näytti mitä ihanimmalta +kukkaistarhalta. Kaikki nuo tuhannet köynnöskasvit kiemurtelivat +korkeiden puiden latvoihin ja kukkivat siellä mitä ihanimmassa +väriloistossa. + +Nopeasti painui pilvi etelään, kulki pienten intiaaniasutusten +vaatimattomien viljelysten ja vihdoin valkoihoisten kahvi- ja +pumpuli-istutusten yli, ja rannikolla Lalli näki monta suurta +kaupunkia, jotka loistivat valkoisina auringonpaisteessa. Vielä +kauempana etelässä aukeni ruoholakeuksia, jotka muistuttivat +Pohjois-Ameriikan ruohoaavikolta, ja osa niistä oli viljelysmaana, +jolla kypsyvä vehnä aaltoili. Täälläkin vierittelivät suuret joet +aaltojaan, ja niiden suupuolella näkyi yleensä kaupunkeja. + +Nyt painui pilvi länteen, ja Lallin silmien edessä kohosi korkea +vuorijono, jonka huiput loistivat ikuisen lumen peittäminä. Joistakin +huipuista nousi savua, osoittaen niiden olevan tulivuoria, ja kerran +sivuuttivat he sellaisen kraatterin, joka oli kuin tulinen järvi, ja +tulikiven katku kohosi aina heidän neniinsä saakka. Toisin paikoin +vuoret laskeutuivat äkkijyrkkinä mereen, toisin paikoin näkyi kapea +rannikkokaistale, joka näkyi olevan sangen tiheään asuttu, ja suuret +laivat saapuivat satamiin ja lähtivät sieltä taas ulos merelle. + +Lallin vielä ollessa syventyneenä tämän näytelmän katselemiseen tuli +näkyviin pari isoa, mustaa lintua, jotka lentää pyyhkäisivät halki +sinisen avaruuden. Niillä oli punainen kaula ja valkoinen röyhelö. +Tyynesti ja mahtavasti ne lähestyivät pilveä ja kiersivät sitä parisen +kertaa uteliaasti tarkastellen Lallia ja Villiä. Ne näyttivät väkeviltä +ja vaarallisilta, ja Lalli pelkäsi niiden hyökkäävän hänen kimppuunsa. + +Vihdoin ne leijailivat pilven luo ja istuivat sen reunalle tirkistellen +Lallia ja Villiä terävin ja säihkyvin silmin. Lalli tervehti niitä +kohteliaasti, kuten hänen tapansa oli, ja kysyi: + +-- Mitä lintuja te olette? En ole koskaan ennen teidänlaisianne nähnyt. + +-- Me olemme maailman suurimpia petolintuja, kondoreja, -- vastasi +toinen lintu vaakkuvalla äännellä pää ylpeästi kenollaan. -- Me istumme +juuri tässä kahden vaiheilla, söisimmekö sekä sinut että tuon pienen +kissan suuhumme. Meillä ei koskaan ole ollut tapana syödä ihmisiä, +mutta vuoristossa on ollut kerrassaan kehnot ajat, ja meidän poikasemme +näkevät nälkää. Sinä olet vain niin sietämättömän kohtelias ja +ystävällinen, että tuntuu vastenmieliseltä pistää sinua poskeensa. + +Lalli tunsi kylmän karmivan selkäpiitänsä, mutta hän tekeytyi aivan +rohkeaksi. + +-- Jos te vain panette parastanne, niin löydätte varmastikin pian +jotakin maukkaampaa, -- sanoi hän koettaen laskea leikkiä. -- +Kissanliha on hyvin huonoa ja pojanliha vielä kehnompata. Mutta ehkä te +voitte sanoa minulle, mitä vuoria nuo tuolla ovat. + +-- Ne ovat tietysti Andes-vuoria. Etkö sinä sitä tiedä? -- vastasi +kondoreista toinen. -- Siellä meidän kotimme on. Tuon korkeimman huipun +nimi on Chimborazzo. + +-- Älä nyt lörpöttele joutavia tuon poikanaskalin kanssa vain siksi, +että hän on sinulle kohtelias, -- juorotteli äkkiä toinen kondori +käheällä äänellä. -- Nalikka ehkä ei ole kyllin hyvä täyteläiseen +vatsaan, mutta kun poikasemme näkevät nälkää, on asia toinen. Ihmiset +itse eivät ole niinkään helläsydämisiä, kun on kysymyksessä muiden +eläinten tappaminen. Miksi me sitten osoittaisimme sääliä heitä +kohtaan? Jos sinulla on paha omatunto pojan suhteen, niin ota nyt +ainakin tuo kissa, minä otan pojan osalleni. Kas niin, tule nyt! + +Toinen kondori näytti vielä epäröivän. + +-- No niin, -- sanoi se vihdoin vastahakoisesti, -- lupaathan, ettet +tapa häntä, ennenkuin olemme ehtineet kotiin. Voisihan sattua, että +löytäisimme matkan varrelta jonkun suuren kuolleen eläimen, ja silloin +olisi tappaminen ollut tarpeetonta. En pidä laisinkaan tästä jutusta. + +-- Olkoon menneeksi -- sanoi äskeinen kondori vihaisesti. -- Mutta +jouduhan nyt vain matkaan! Poikasemme voivat meidän jutellessamme +vaikka kuolla nälkään. + +Näin sanoen otti se Lallin vahvoihin kynsiinsä, toisen tarttuessa +Villiin, joka makasi siinä kuolleeksi tekeytyen. Ja sitten liidettiin +halki ilmameren korkean Chimborazzon lumipeitteistä huippua kohti. + +-- Katsoppas, -- huusi Villiä kantava lintu, kun he lähestyivät noita +kolkkoja tunturijyrkänteitä, -- tuollahan on kuollut guanako +Kultaluolan ulkopuolella. + +Molemmat linnut laskeutuivat nopeasti alaspäin, ja kohta tunsi Lalli +seisovansa kallionkielekkeellä. Tämä oli vain kahden metrin levyinen +pengermä äkkijyrkässä vuoriseinämässä, ja aivan hänen vieressään näkyi +pyöreä kallioluolan aukko ja sen edustalla oli iso kuollut eläin, joka +metsästäjän luodin tappamana luultavasti oli pudonnut satasen metriä +korkeammalta pengermältä. + +Se kondori, joka oli Lallia kantanut, syöksyi heti ylen ahneesti +kuolleen guanakon kimppuun, mutta toinen tuli Lallin luokse ja puhui +hänelle ystävällisesti. + +-- Kuuleppas nyt, poika, -- sanoi hän. Me olemme säikähdyttäneet sinua +koko lailla, mutta korvaukseksi kerron sinulle tästä luolasta jotakin, +mitä valkoiset ovat etsiskelleet monta sataa vuotta, sitä koskaan +löytämättä. Kun valkoihoiset ensin tulivat tähän maahan, himoitsivat he +vain kultaa, kuten kondorit himoitsevat lihaa, ja he ryöstivät, +rääkkäsivät ja surmasivat intiaaniraukkoja vain päästäkseen käsiksi +tähän metalliin, joka ei kuitenkaan kelpaa syötäväksi. Intiaaneilla oli +siihen aikaan paljon kultaa, mutta kun he näkivät, kuinka valkoihoiset +sitä janosivat, päättivät he piilottaa kultansa sellaiseen paikkaan, +mistä nämä rosvot eivät sitä koskaan voisi löytää. Muuan intiaani oli +sattumalta keksinyt tämän luolan, jota ei voinut nähdä ylhäältä eikä +alhaaltakäsin ja johon saattoi päästä vain laskeutumalla nuoran varassa +ylemmältä pengermältä. Tänne piilottivat he suurimman osan kullastansa, +eikä kukaan niistä, jotka olivat tässä työssä mukana, ole koskaan +ilmaissut salaisuutta. Voit itse käydä luolaan katselemaan kultaa. + +Lalli ojenteli jäykistyneitä jäseniään ja tunsi kohta mielensä +reippaammaksi, ja Villikin heräsi valekuolleista ja silitteli kylkeänsä +hänen jalkaansa vastaan. Lalli oli tullut kondorin kertomuksesta niin +uteliaaksi, että hän päätti mennä luolaan. + +Tämä ei ollut syvä, ja kun Lalli oli ahtaasta aukosta astunut sisälle, +avautui se tilavaksi, kehämäiseksi huoneeksi. Oviaukosta tunkeutui +auringonvaloa sisään ja välkkyi ja säihkyi kultakasoissa, joita oli +kaikkialla. Erääseen kohtaan oli pinottu puhtaasta kullasta tehtyjä +isoja, raskaita pyöriä, joihin oli piirustettu täyteen kaikenlaisia +ihmeellisiä merkkejä, toisin paikoin oli kasoittain erilaatuisia +kulta-astioita, haarniskoita, aseita, työkaluja, kaikki kullasta, ja +kaikkialla luolan lattialla välkkyi paksu kultahiekkakerros. + +Lalli seisoi aivan hämmentyneenä ja katsoa tuijotti kaikkeen tähän +kultaan. Hän oli kuullut sanottavan, että se, joka omisti paljon +kultaa, oli rikas, ja täällähän oli sitä niin paljon, että sillä +saattoi tehdä kaikki Helsingin asukkaat rikkaiksi. Hänen täytyi ottaa +jotakin mukaansa vanhemmilleen, kun hän lähti kotiin. + +Hän valitsi itselleen kultamaljakon, niin raskaan, että hän töin tuskin +jaksoi kantaa sitä, ja sitten astui hän taas ulos pengermälle +kintereillään Villi, joka välinpitämättömänä oli seurannut häntä +luolaan ja sen nurkissa vaaninut hiiriä Lallin tarkastellessa kultaa. +Kondorit olivat jo lentäneet tiehensä saatuaan ruokaa poikasilleen, +mutta niitä hän ei enää tarvinnutkaan. Hänen piti vain hypätä +avaruuteen pudotakseen lastenkamarin sohvaan. + +-- Tule, Villi, -- huudahti hän ja hypähti sitten kuilun reunalta alas. + +Lento avaruuden halki oli kauhea, ja kun hän tuli tajuihinsa sohvassa +ja alkoi haparoida kultamaljakkoa, joka oli ollut hänen kainalossaan, +huomasi hän kadottaneensa sen pudotessaan. + + + + +6. Austraalia. + +Ylhäistä sukua. Ilkeä karhu ja sen vaimo. Kaksi mustaa poikaa. Koiria, +jotka ovat karhuja suuremmat. Neekerivanhus. Papukaijoja lampaita +syömässä, ja maanvaivana olevia kaniineja. Kenguruja, jotka pilkkaavat +ihmisiä, mutta pelkäävät kissoja. Mustia joutsenia. Kaunis kuolinpaikka +ja suurenmoinen lahja. Partasuu mies ja laukaus. + + +Lalli oli hyvin pahalla tuulella koko seuraavan päivän sen tähden, että +oli kadottanut kauniin kultamaljakon hypätessään avaruuden halki. Hänen +teki kovasti mieli uudelleen koettaa päästä Kultavuorelle ja ottaa +sieltä mukaansa jokin muu kultaesine. Hänen vanhempansa tulisivat aivan +varmaan hyvin iloisiksi, jos saisivat paljon kultaa, mutta hän ymmärsi, +että olisi aivan mahdotonta suunnata hyppäystä niin täsmällisesti, +että joutuisi tuolle kapealle pengermälle, ja sitäpaitsi oli hän +Etelä-Ameriikassa ollut niin monessa vaarassa, että häntä pelotti käydä +siellä toistamiseen. Sen sijaan valtasi hänet suuri halu käydä siinä +maanosassa, joka näytti suurelta valtameren saarelta ja oli nimeltään +Austraalia. Se sijaitsi Suomeen nähden maapallon vastakkaisella +puolella, ja siellä oli aina yö, kun meillä oli päivä, ja talvi, kun +meillä oli kesä. Ehkäpä hän saattoi sieltä tuoda mukanaan jotakin +sellaista, joka ilahduttaisi vanhempia yhtä paljon kuin kulta. + +Villi oli luonnollisesti mukana, kun hän illalla hiljaisessa +lastenkamarissa teki suuren hyppäyksensä, ja kun Lalli tuli tajuihinsa +lennettyään halki avaruuden, huomasi hän kierivänsä kissa mukana ison +muurahaiskeon rinnettä alaspäin. Hänen päänsä yläpuolella kaareutui +kauniista höyhenmäisistä jättiläissaniaisten lehdistä muodostunut +katos, ja kappaleen matkaa kauempana solisi hiljainen puro. +Miellyttävä, vihertävä valo vallitsi suurten saniaisten alla, ja +lauhkea lämmin tuuli siveli Lallin poskia. Enempää hän ei kuitenkaan +ehtinyt nähdä, sillä muurahaiset alkoivat ahdistaa häntä ja kiivetä +hänen kimppuunsa joka taholta. + +-- Huh, -- huusi Villi ja alkoi pudistaa muurahaisia turkistaan. + +-- Etkö pikemminkin voi syödä niitä suuhusi, niinkuin minä teen, -- +kysyi naukuva ja vikisevä ääni muurahaiskeon takaa, ja kun Lalli +katsahti sinne, näki hän soman pienen eläimen, jolla oli linnun nokka +ja ruumis piikkien peitossa kuten piikkisialla. Se oli kuopinut reiän +muurahaispesään ja pisti nyt alituiseen nokkansa siihen, pitkän kielen +riippuessa suusta. Niin pian kuin kielelle oli kertynyt muurahaisia, +vetäisi eläin sen taas suuhunsa ja lappoi muurahaiset vatsaansa. + +-- Hyvältäkö maistuvat? -- kysyi Villi ivallisesti pilkaten. + +-- Erinomaiselta, -- vastasi eläin. + +-- Mikäs omituinen otus sinä olet, -- kysyi Lalli. + +-- Minä olen nokkasiili, -- sanoi toinen nähtävästi ylpeänä. -- Minun +sukuni on koko tämän maan vanhimpia nisäkässukuja. Olen hyvin läheistä +sukua linnuille, niinkuin voit huomata nokastani. Nämä piikit ovat vain +jonkunlaisia höyheniä. Ainoastaan tuolla alhaalla purossa elävä +nokkaeläin on lintujen vielä läheisempi serkku. + +-- Hoi, naapuri, -- huusi hän vikisevällä äänellään. -- Olemme saaneet +pitkämatkaisia vieraita. + +-- Tulen, tulen, -- vastasi yhtä vikisevä ääni, ja puron äyrästä +piipersi ylös pieni, näppärä olento, jolla myös oli pitkä nokka, mutta +jolla oli kankea karvapeite piikkien asemesta. + +-- Olen tässä juuri kertonut näille herroille, että te olette +Austraalian vanhinta nisäkässukua, -- selitti nokkasiili, nielaisten +suun täydeltä muurahaisia. + +-- Aivan niin, aivan niin, -- vastasi nokkaeläin mahtavana. -- Me +olemme ylhäisintä aatelia täällä. Me munimme munia kuten linnut ja +uimme kuten sisiliskot. Meistä ovat kaikki muut nisäkkäät kehittyneet. + +-- Vai niin, -- tokaisi Villi halveksivasti. -- Mitähän hyötyä on +siitä, että on lintujen sukua, kun ei kuitenkaan osaa lentää? Omasta +puolestani minä ahmin mieluummin munia kuin itse niitä munin, ja syön +ennemmin lintuja kuin olen niitten sukulainen. + +-- Tunnutte, hyvä herra, ylen paljon palvelevan vatsaanne, -- arveli +nokkaeläin ylhäisesti keikauttaen niskaansa, ja kissa näytti joutuvan +aivan häpeisiin. -- Mitä minuun tulee, -- jatkoi nokkaeläin -- niin +päähäni ei pälkähtäisikään varastaa toisten munia tai syödä muuta kuin +simpukoita, matoja ja kaloja, mutta sille en mahda mitään, että +jälkeläiseni huonontuvat suvustaan. Minusta polveutuvien eläinten +joukossa on täällä Austraaliassa monta sellaista, jotka syövät muita +eläimiä. Ne eivät ole sinua paremmat, vaikkakin kaikilla on poikastensa +säilyttämistä varten pussinsa, jollaista sinulla ei ole. Täällä asustaa +pussihukka, pussinäätä ja pussikarhu ja minkä nimisiä kaikki +lienevätkään, mutta pahin kaikista on pussiahma, vaikkakaan se ei ole +suuri, sillä se ei anna minkään eläimen elää rauhassa, jos vain se +sille jotakin mahtaa. + +-- Panetteletko sinä kunnon väkeä selän takana, mokoma katala roisto, +-- sähähti vihainen ääni saniaisviidakosta, ja esiin syöksyi +tuuheakarvainen olento säihkyvin silmin ja hampaat irvessä. + +Nokkaeläin pakeni puroon nuolen nopeudella, nokkasiilin levittäessä +kaikki piikkinsä suojakseen. + +-- Pakene, poika, -- vikisi nokkasiili hätäytyneenä. -- Kas tuossa on +itse paholainen kimpussamme. + +Esiin syöksyvä pussiahma ei ollut iso, mutta näytti niin hurjalta ja +ilkeältä, että Lalli kadotti rohkeutensa ja pakeni muurahaiskeon +toisella puolella olevaan korkeaan puuhun, jonka paksu runko kohosi +saniaisten keskestä, mutta jonka latvaa hän ei voinut nähdä tuuheilta +saniaislehdiltä. Sillä välin ryhtyi Villi rohkeasti taisteluun +pussiahmaa vastaan hypäten sen niskaan. Ahma tavoitteli purrakseen, +niin että leukapielet naksahtelivat tuhoaennustavasti, mutta kissa oli +aina sitä sukkelampi. Villin lyhyet hampaat ja kynnet eivät kuitenkaan +voineet läpäistä ahman tuuheata turkkia, ja niin pian kuin Lalli oli +puussa turvassa, livahti Villikin parilla loikkauksella perästä. + +-- Siinä sinulle parahiksi, senkin roisto, vikisi nokkasiili +raivoavalle ahmalle, joka kiukuissaan puri ja repi kaarnaa +puunrungosta. + +-- Vartokaapa vain, -- huusi ahma. -- Minä tässä vielä näännytän +nälkään teidät molemmat siellä puussa. Kutsunpa eukkoni apuun. + +Ja sitten se päästi maanittelevan ulvahduksen, ja viidakosta tuli +toinen pussiahma hampaat yhtä uhkaavasti kiilussa. + +Lallista alkoi puussa kököttäminen tuntua koko kaamealta. Hänellä ei +ollut vähintäkään halua laskeutua ja joutua noitten ilkeitten petojen +raadeltavaksi. Hänen piti ottaa selko siitä, oliko mahdollista saada +mitään apua läheisyydestä. Tässä mielessä hän kiipesi vielä ylemmäksi +puuhun, niin että hän saattoi nähdä yli saniaisten, jotka alempana +haittasivat näköalaa. Mutta täältäkään hän ei voinut paljoa nähdä, +sillä puro virtasi ahtaan ja syvän laaksonourun pohjalla, jonka +reunojen yli hän ei vielä kyennyt näkemään. Hän kiipesi sentähden vielä +korkeammalle, ja nyt vihdoinkin hän hallitsi maisemaa. + +Toisella suunnalla hän näki siintävän vuorijonon kohoavan taivasta +kohti. Sielläpäin näyttivät olevan puron lähteet. Vuorten ja hänen +välillä oli laakson toinen reuna matalan viidakon peittämä, mutta +toisella puolella kohosi komeita puita. Ne näyttivät kuitenkin +tarjoavan vain perin vähäisen siimestä, sillä lehdet olivat syrjällään +eivätkä lappeellaan aurinkoon päin, niinkuin on laita kotona Suomessa. +Toisella suunnalla hänen lähellään laski puro laakson ourusta laajalle +aaltomaiselle lakeudelle, jolla suuria lammaslaumoja oli laitumella. +Pari repaleista mustaa poikaa moniaan koiran avustamana kaitsi niitä. + +-- Hei, pojat, -- huusi Lalli. -- Tulkaa pelastamaan minua pussiahmojen +kynsistä. + +Pojat näyttivät kuulleen huudon, sillä he tulivat heti juoksujalkaa +koirat mukanansa ja paksut sauvat aseena. Pystykorvaiset koirat olivat +suuret ja voimakkaat. Ne kävivät heti vimmatun raivokkaasti molempien +pussiahmojen kimppuun, jotka puolustautuivat hampaat irvessä ja +vihaisesti muristen. Syntyi hurja, mutta lyhyt ottelu, sillä koirat +olivat ahmoja paljon suuremmat, ja pojat käyttivät hyväkseen jokaista +tilaisuutta rusikoidakseen sauvoillaan raivokkaita petoja. Vielä +kuollessaankin purivat hurjat eläimet sauvoja ja tavoittelivat koiria. + +-- Nyt ilostuu isäntämme, -- sanoi toinen poika taistelun tauottua. -- +Nuo ilkeät ahmat syövät hänen lampaitaan ja kanojaan. + +Nyt oli Lallilla aikaa lähemmin tarkastella molempia poikia. Näillä oli +tavattoman rumat kasvot ja ulkonevat leuat, mutta he näyttivät varsin +kilteiltä ja ystävällisiltä. Hän laskeutui sen tähden alas puusta ja +meni puristamaan vapauttajainsa kättä, jolloin pojat sanoivat nimekseen +Niku ja Timu. + +-- Oletteko te kaikki täällä noin mustia, -- kysyi Lalli. + +-- Ei suinkaan, -- vastasi Niku. -- Useimmat ihmiset täälläpäin ovat +valkeita kuten sinäkin. Mustia ihmisiä ei ole montakaan jäljellä, ja +heistä ovat useat sairaita. Isäntämme myöskin on valkoihoinen. Hänellä +on monta monta tuhatta lammasta. Niku ja Timu kaitsevat lampaita, ja +samoin tekee myöskin isä, silloin kun hän ei ole sairas tai päissään. + +-- Isäsi ei enää kauan kaitse lampaita, poika, -- sanoi käheä, +soinnuton ääni tiheiköstä. -- Hän lähtee kohta valkean Kristuksen luo, +missä ei sairaus eikä jano häntä enää kiusaa. + +Ja saniaislehtien välistä astui esiin vanha, valkeahapsinen, kauhean +laiha ja näivettynyt metsäläinen, jonka kasvot olivat vieläkin rumemmat +ja eläimellisemmät kuin poikien. + +-- En tiennyt, että isä oli siellä nukkumassa, -- sanoi Niku +anteeksipyydellen. -- Luulin isän maanneen päissään navetassa. + +Lalli katseli säälien ja inhoten kurjaa metsäläistä, joka lausuttuaan +äskeiset sanansa alkoi yskiä varsin surkeasti ja ontosti. + +-- Se on yhdentekevää, -- sanoi musta mies yskän tauottua, -- +Valkoihoisten tulivesi ja heidän tautinsa ovat murtaneet suuren +metsästäjän Marun, joka nuoruudessaan kykeni heittämään pumerankiansa +paremmin kuin kukaan toinen. Vielä tänäkään päivänä ei ole ketään, joka +osaa heittää hänen tavallaan. + +Ja vanha metsäläinen otti repaleisen takkinsa alta kummallisen, +suorakulmaiseksi painetun puukappaleen ja heitti sen ilmaan heikon, +laihan käsivartensa voimalla. Pumeranki lensi kappaleen matkaa, mutta +tuli kohta takaisin omistajansa käteen. + +Maru nauroi onttoa, käheää nauruaan. + +-- Katsohan, poikaseni, -- sanoi hän uljaasti. -- Tuollaista ei moni +valkoihoinen kykene tekemään. Muinoin Maru harhaili näissä metsissä +metsästäen kenguruja ja oli voimakas ja vapaa, kunnes hän kerran +kohtasi valkoihoiset miehet. Nämä taritsivat hänelle tulivettään, ja +siitä pitäen on hän ollut heidän ja tuliveden orja, ja sitten sai hän +rintaansa valkean kuoleman, jota he sanovat keuhkotaudiksi, ja nyt hän +kohta kuolee. Hoh hoi tosiaan! Olivatpa ne toisenlaisia aikoja. + +-- Niku ja minä emme koskaan maista valkoisten tulivettä, -- sanoi Timu +päättäväisestä. -- Me palvelemme heitä ja otamme heidän kultansa, mutta +emme koskaan heidän tulivettänsä. + +-- Siinä teet oikein, Timu, -- sanoi Lalli vakavasti. Hänkin oli nähnyt +juopuneita miehiä omassa maassaan ja hän aavisti, mitä metsäläinen +tarkoitti tulivedellä. + +-- Niinpä niin, -- huokasi vanhus ja yskäisi uudestaan. -- Vanhan Marun +täytyy vielä viimeistä kertaa lähteä katsomaan metsää, sillä yöllä hän +kuolee. Jos sinua, poika, huvittaa, niin voit tulla mukaan, ja minä +näytän sinulle, mitä siellä vielä on näkemisen arvoista. He ovat +hävittäneet parhaimman riistan tultasyytävillä putkillaan, mutta hiukan +on sitä toki vielä jäljellä, samoin kuin on hiukan vielä henkeä +Maru-vanhuksessa. + +-- Saammeko tulla mukaan, saammeko tulla mukaan? -- huusivat molemmat +pojat. + +-- Vaikkapa vain, -- myönsi vanhus, -- voivathan valkean miehen koirat +tunnin ajan vartioida valkean miehen lampaita. En usko, että nyt voi +mitään vaaraa olla tarjolla, nyt, kun pussiahmat ovat poissa. Menkäämme +kuitenkin ensin katsomaan, miten lampaitten laita on. + +He lähtivät kaikki lakeudelle, jossa oli mustanaan määkiviä lampaita. +Maa oli täynnänsä koloja ja petollisia maanalaisia käytäviä, joihin +jalka äkkiä vajosi ja joista silloin tällöin kanien päitä pistäytyi +esiin. + +Vanha austraalialaisneekeri naurahti käheästi. + +-- Kas tuollaista sukua valkoinen mies on tuonut meille metsänriistamme +tilalle, -- sanoi hän. Niitä eläimiä on nyt maa tulvillaan, niin +etteivät valkoihoiset itsekään tiedä, miten heidän on niiltä suojeltava +vainioitaan. Ensin oli heillä vaivaa niitten tänne tuomisessa, ja nyt +maksavat he palkinnon sille, joka niitä ampuu. + +-- Häts, häts, -- huusivat pojat ja kiiruhtivat lammaslauman luo. + +Muutamien lampaitten selässä istui muhkeita, koreavärisiä papukaijoja, +jotka peloittavalla, koukkuisella nokallansa hakkasivat lampaita +selkään. + +-- Tuollaista eivät papukaijat ennen osanneet, -- sanoi Maru +miettivästi. -- Ennen ne söivät puiden hedelmiä, mutta nyt ovat ne +ruvenneet ahmimaan lihaa, siitä lähtien kuin valkoihoiset ripustivat +lampaantaljansa ulos kuivamaan. Elottomista taljoista ovat ne oppineet +ahdistamaan eläviä lampaita. + +Lallia puistatti. Kauheata oli katsella, kuinka nuo suuret koreat +linnut istuivat raatelemassa eläviä lammasraukkoja, jotka turhaan +määkivät ja potkivat, sillä julmat viholliset olivat kynsillään +tarrautuneet kiinni paksuun villaan. Pojat heittivät lintuja taitavasti +kivillä, ja pian oli suuressa lammaslaumassa taas elämä rauhallista. He +jättivät nyt vartioimisen koirille ja astelivat metsään. + +Viidakossa räkättivät ja huusivat pienet vihreät papukaijat, ja heidän +tultuaan isoon metsään syytivät erikokoiset isommat kaijalajit heille +vastaan pilkkasanoja ja herjauksia. Omituista kyllä eivät Niku ja Timu +näyttäneet ymmärtävän, mitä linnut huusivat, vaikkakin nämä kutsuivat +heitä mitä kauheimmilla nimillä, mutta Lalli ja Villi käsittivät joka +sanan. Villi oli niin raivoissaan, että hänen silmänsä säkenöivät, ja +turhaan koetti hän ahdistaa pienempiä niistä. Suurempia hän ei +uskaltanut lähestyä. Häntä oli säikähdyttänyt lampaitten kohtalo, mutta +tämä ei suinkaan estänyt häntä vastaamasta herjauksiin samalla mitalla. + +Lalli näki tässä metsässä kaikenlaisia omituisia puita ja pensaita. +Toisissa pensaissa oli marjoja ja pähkinöitä, jotka kelpasivat +syötäväksi, mistä molemmat villipojat kyllä näyttivät olevan selvillä. +Muutamat puut olivat tavattoman suuria, mutta katkaistuista kannoista +Lalli huomasi, että hirrenhakkaajan kirves jo oli tätä metsää +hävittänyt. Puiden oksilla vilisi lintuja, mutta nelijalkaisia ei ollut +niin viljalti kuin Ameriikan ja Intian metsissä. Täällä ei kuulunut +vaarallisten petoeläinten ulvontaa eikä karjuntaa. Ne harvat +nelijalkaiset, joita täällä tapasi, olivat jotensakin pieniä ja +ihmisille vaarattomia, kuten pussiahma, joka kyyryllään istui puun +oksalla ja katseli kulkijoita aran uteliaasti, ja pussihukka, joka +hiljaa tassutteli pensaikossa. [Pussihukka on Austraalian verenhimoisin +lampaan ryöstäjä.] + +Äkkiä näki Lalli puitten lomassa muutamia hyvin merkillisiä eläimiä, +jotka pitkin hyppäyksin pakenivat heidän tieltänsä. Maru vihelteli +hiljaa, ja silloin ne pysähtyivät ja tirkistelivät uteliaina ihmisiin. +Ne muistuttivat jättiläisjäniksiä, mutta seisoivat takajaloillaan ja +tekivät niiden avulla korkeita hyppyjä. Toisilla oli vatsan alla +nahkapussi, josta pieni poikanen katseli maailmaa kirkkain, uteliain +silmin. -- Kenguruja, -- selitti Maru. + +-- Kas vain, -- huusi eräs niistä, -- siinähän on vanha Maru. Piti! +Piti! Kuti! Etpä voi enää tehdä meille mitään, mokomakin raukka. Jopa +olet aikasi elänyt. + +Pojat eivät nytkään ymmärtäneet, mitä eläimet sanoivat, mutta vanha +metsäläinen ymmärsi, ja hänen kasvonsa kävivät tuskan vääristämiksi. + +-- Ei tule teidänkään sukunne elämään kauan minun jälkeeni, -- huusi +hän. -- Valkoisen miehen pyssyt tekevät teistä pian lopun. + +Villi, joka vihasta säkenöivin silmin oli kuunnellut kenguruiden +puhetta, hyppäsi nyt lähintä hyppijää kohti, ja heti hajaantui koko +lauma vimmattuun pakoon loikaten korkealle yli kivien ja pensaiden. + +Kulkijamme tulivat nyt pienelle järvelle, josta laski puro, ja tämän +pinnalla uiskenteli erilaatuisia vesilintuja. Mustat joutsenet eniten +Lallia huvittivat. Kotona oli hän aina kuullut sanottavan: "valkoinen +kuin joutsen", mutta täällä Austraaliassa näkyi kaikki olevan +ylösalaisin. + +He kiersivät järven ja tulivat pienelle virralle. Se laski roiskien +alas vuorilta ja muodosti vähäisen vesiputouksen, joka pirskotti +vaahtoaan puitten oksille. + +Vanhan metsäläisen askelet olivat käyneet hitaammiksi ja raskaammiksi, +ja hänen oli yhä taajemmin pitänyt pysähtyä yskimään. Nyt hän kävi +kivelle istumaan voimatta jatkaa sen pitemmälle. + +-- Tämä on kaunis kohta Marun kuolinpaikaksi, -- sanoi hän. -- Se +muistuttaa isieni metsiä, joissa he metsästivät vapaina miehinä +tarvitsematta palvella valkoista miestä. Valkoisen miehen Jumala on +hyvä Jumala ja hän ottaa haltuunsa vanhan Marun sielun ja antaa hänelle +anteeksi, jos hän ei aina ole elänyt niinkuin olisi pitänyt. + +-- Ei, ei toki, -- sanoi Lalli hätäisesti, -- Maru ei saa kuolla vielä, +Marun pitää levähtää vain hiukan, niin väsymys kyllä häviää. + +Metsäläinen pudisti päätään. Sen jälkeen otti hän repaleisen takkinsa +taskusta nahkapussin ja antoi sen Lallille. + +-- Katsohan, -- sanoi hän nauraen käheästi, -- valkoihoiset eivät +tienneet, että Maru oli rikas, paljon äveriäämpi kuin he itse. He +halveksivat vanhaa Marua, ja kuitenkin olisi hänellä ollut rahaa ostaa +heidän tiluksensa, jos olisi mielinyt. Mutta vanha Maru ei välittänyt +heidän tiluksistaan. Hän huoli vain metsistä ja vainioista, ja sen +tähden piti hän parempana kaitsea heidän karjojaan. Ei myöskään Marun +pojilla saa olla noita kiiltäviä kiviä, sillä silloin voisi tapahtua, +että valkoihoiset tulisivat kateellisiksi ja tappaisivat heidät kivien +takia. Valkoihoiset muuttuvat eläimiksi, kun saavat nähdä sellaisia +kiviä tai punaista kultaa. Mutta sinä olet ollut hyvä vanhalle Marulle +etkä ole häntä halveksinut, ja sen tähden annan ne sinulle. + +Näin sanoen hän aukaisi pussin, ja Lalli näki, että se oli täynnänsä +säihkyviä, läpikuultavia kiviä, jotka hän arvasi timanteiksi, sillä +olihan hän Luonnonkirjasta lukenut vanhasta Amrusta ja hänen +timanteistaan, ja hän tiesi myöskin, kuinka kallisarvoisia sellaiset +kivet ovat, joista muutamat olivat hänen peukalonpäänsä kokoisia. + +-- Mutta niillähän Maru saattaisi ostaa koko Austraalian, -- sanoi hän +aivan hämmästyksissään. + +-- Jos Maru olisi valkoihoinen, voisi hän sen tehdä, -- sanoi vanhus +surumielisesti, -- mutta mustaihoiselle se on mahdotonta. Ei hän +ymmärrä käyttää valkoihoisen rahoja, vaan valkoihoinen petkuttaisi +häneltä kaiken taikkapa ehkä tappaisikin hänet. Ota vain kivet, poika, +ja käytä ne auttaaksesi mustia veljiäni. + +Kyynelet kihosivat Lallin silmiin, kun hän otti käteensä pussin, ja hän +lupasi säästää timantit siksi kunnes kasvaisi suureksi ja palaisi +Austraaliaan auttamaan mustaihoisia. + +-- Silloinpa minä voin kuolla turvallisesti, -- sanoi vanhus. + +Molemmat villipojat katsoa tuijottivat isäänsä ja timantteihin +hämmästynein silmin, kuitenkaan sanomatta mitään. + +-- Jollet heti paikalla luovuta minulle noita kiviä, poika, -- sanoi +ankara ääni pensaikosta käyttäen Marun ja poikien kieltä, jota myös +Lalli ymmärsi, -- niin käy sinun huonosti. Tuo vanha petturi on minun +palvelijani, ja jos hän on löytänyt timantit minun tiluksiltani, niin +kuuluvat ne minulle eivätkä hänelle. + +Viidakosta astui esiin parrakas, ahavoitunut mies, joka ojensi +uhkaavasti kiväärinsä Lallia kohti. + +-- Hyppää, hyppää -- huusi Villi, ja Lalli ymmärsi heti hänen +tarkoituksensa, ja molemmat tekivät hyppäyksen avaruuteen parrakkaan +miehen luodin vinkuessa aivan Lallin korvissa. + + + + +7. Polyneesia. + +Kuinka Lallin on vaikea osata pilkkuun. Merikö vai järvi, +kookospähkinäkö vai saari. Ihmemaa meren pohjalla. Haikala nielee +Villin. Lallin suru ja musta sika lohduttajana. Sian viisaus. Ihana +maa. Siivekkäitä sotilaita. Antarktis. Raakalaiset saapuvat. Lallin +pako. Ihmissyöjät osoittautuvatkin olevansa siansyöjiä. Kauhea +rajumyrsky. + + +Lalli oli mielestään parantumaton hutilus, kun hän herätessään huomasi, +että hän oli hukannut nahkapussin timantteineen, aivan niinkuin hän +edellisellä kerralla oli kadottanut kultamaljakon. -- Miten saattoi hän +olla sellainen kömpelö köntys? Äiti olisi toki tullut niin iloiseksi, +jos hän olisi saanut sellaisen kauniin kiven, ja isä olisi varmastikin +voinut ostaa sen saaristossa olevan huvilan, joka hänen mielestään nyt +oli aivan liian kallis, ja kuitenkin olisi jäänyt riittävän paljon +tähteeksi poloisten Austraalian neekerien auttamiseksi. Kaikki tuo oli +niin harmittavaa, ettei Lallia laisinkaan haluttanut kertoa +vanhemmillensa matkoistaan, vaikka hän muuten oli aikonut kertoa niistä +juuri tänään. Hänen täytyi vielä tehdä pari yritystä. Ehkäpä hänen +sittenkin onnistuisi tuoda mukanaan jotakin kallisarvoista. + +Hän tutki uudelleen karttapalloansa. Hän oli jo käynyt tärkeimmissä +maanosissa, mutta toisaalta Aasian ja Austraalian sekä toisaalta +edellisten ja Ameriikan välillä levisi mahtava Tyynimeri ja kun hän +tarkemmin katseli, näki hän tässä meressä lukemattoman joukon suuria ja +pieniä saaria useimmiten jakautuneina erinimisiin ryhmiin. +Karttapallolla tämän saarimaailman nimenä oli Polyneesia. Kaikki nämä +pienet pilkut näyttivät niin kummallisilta hajallaan sinisessä +valtameressä, että Lallia kovasti halutti nähdä, millaisilta ne +todellisuudessa näyttivät. Hänestä tuntui kuitenkin varsin vaikealta +hypätessään halki avaruuden osua oikeaan pilkkuun, sillä saaret olivat +kaikki niin pieniä, että oli vaikeata edeltäkäsin laskea, mihin niistä +hän maapallon pyöriessä putoaisi. + +Kun hän sitten illalla istui hiljaisessa lastenkamarissa ja näki +vähäisen auringon valaisevan pieniä saaria, ei hän voinut kuitenkaan +vastustaa kiusausta, vaan houkutteli Villin keittiöstä, missä se oli +kiivennyt yötilalleen lämpimälle liedelle. Sitten hän otti tarkan +suunnan ja koetti ottaa huomioon pallon pyörähdyksen, jottei hyppäisi +ohitse. + +-- Uskallammeko me, Villi, -- kysyi hän ja osoitti valitsemaansa pientä +pistettä. + +-- M-jaa, vastasi Villi, kyyristyneenä hyppäämään pyörivälle +maapallolle. + +Sitten he lentää suhahtivat ilman halki. + +Mutta sittenkin hän oli ollut typerä antautuessaan niin uhkarohkeaan +yritykseen. Pää edellä hän sukelsi syvään veteen, joka maistui hirveän +suolaiselta kun sitä sai suuhunsa. Hän osasi tosin vähän uida, mutta +vaikea oli hänen sittenkin päästä pinnalle kauheasta syvyydestä, mihin +hän oli vajonnut. + +Pintaan kohottuaan hän karisti veden silmistään ja katseli ympärilleen. +Hänen vieressään Villi polskutteli ja pärskytteli suolavettä suustaan +ja sieraimistaan. + +-- Mikähän soma valtameri tämä olikaan? -- ajatteli Lalli. -- Sehän +näytti vain aivan pieneltä pyöreältä sisäjärveltä, jota ympäröivät joka +puolella huojuvia palmuja kasvavat rannat. Hän oli pudonnut melkein +keskelle tätä järveä. Ei suinkaan se voinut olla Tyyni valtameri! Tyyni +se kyllä oli, sillä vain pienet, kimaltelevat laineet panivat +vedenkalvon väreilemään, paitsi eräällä taholla, missä pitkät mainingit +hiljaa vyöryivät ja vähitellen asettuivat ehtiessään matkan päähän +rannasta. -- Mutta missä olivat nuo pienet pisteet, jotka hän oli +huomannut karttapallolla? Vedessä kellui tosiaankin jotain, ja hän oli +aivan sellaisen mustan pisteen läheisyydessä, mutta eihän se saattanut +olla saari, jota kohti hän oli hypännyt. Eihän karttapallolle voinut +olla merkittynä tuollaisia mitättömiä täpliä. Silloinhan voitiin yhtä +hyvin piirtää hänen kiikkuhevosensakin karttapallolle. + +Hän ui muutaman vetäisyn verran tuota tummaa esinettä kohti ja huomasi +silloin, että se olikin iso kookospähkinä, joka kellui vedenpinnalla. +Hän työnsi sen allensa ja huomasi silloin, että nyt oli paljon helpompi +uida, sillä iso pähkinä kannatti häntä vedenpinnalla. + +Vähän matkan päässä hänestä uiskenteli kokonainen puunrunko laineiden +loiskahdellessa sitä vastaan. Sille oli hänen päästävä voidakseen vielä +paremmin pysytellä pinnalla. Hän teki vielä muutaman vetäisyn ja sai +kiinni rungosta juuri ennenkuin hänen voimansa pettivät. Myöskin Villi +kiipesi rungolle märkänä ja nolona. + +-- Huh sentään, -- sanoi Villi, -- tästä minä en lainkaan pidä. Vesihän +on niin suolaista, ettei sitä voi edes nuolemalla päältänsä karistaa. + +Samassa pyörähti runko taaskin, ja Villi pudota molskahti pää edellä +uudestaan veteen. Lalli nauroi, niin että hänen kätensä olivat vähällä +luiskahtaa irti, ja hän sai suunsa suolavettä yhtä täyteen kuin +Villikin. Häntä ei laisinkaan peloittanut täällä haaleassa vedessä, +joka oli yhtä kirkasta ja läpikuultavaa kuin ilma pään päällä. Hän +koetti parisen kertaa päästä kahareisin puunrungolle, mutta joka kerran +kiepsahti se ympäri, ja Villi-rukka, joka hädintuskin oli päässyt +vedestä, vierähti takaisin aaltoihin toruen ja nurkuen. Vihdoin viimein +hän päätti vain pysytellä kiinni rungossa ja samalla pitää sitä +tasapainossa, niin että Villi sai olla kuivilla. + +-- En minä vain pidä vedestä, -- sanoi Villi, sittenkun he olivat +hetkisen ajautuneet maata kohti, -- mutta tuolla pohjassa on sellaisia +kauniita nähtäviä, etten osaa oikein suuttuakaan. Katsoppa vain! + +Kun Lalli katsahti veteen, valtasi hänet hämmästys ja ihmettely. Hän +saattoi nähdä aivan tuon pienen järven pohjaan, vaikka se oli varsin +syvä, ja pohja näytti hänestä aivan ihmeelliseltä satumaailmalta. +Siellä levisi oksiansa joka taholle levittelevistä kummallisista puista +muodostunut metsä, ja puiden oksilla kasvoi kirjavia kukkia, joiden +terälehdet hiljaa liikkuivat tai kokonaan katosivat oksan sisään, kun +joku kala tai muu eläin lähestyi niitä. Näiden puiden oksille nousivat +kalaparvet kuin koreat linnut ja perhoset, ja pohjalla vilisi muita +eläviä olentoja, jotka usein olivat mitä eriskummallisinta muotoa ja +väriä. Jotkut niistä muistuttivat kukkia, toiset sieniä tai +hämähäkkejä. Merikravut kiitivät kylki edellä, simpukat ryömivät +hitaasti eteenpäin, ja meritähdet ja mustekalat ojentelivat pitkiä +lonkeroitaan tavoitellen saalista. Kaikki näytti niin salaperäiseltä, +että Lallin melkein teki mieli laskeutua pohjaan ja lähteä +huvikävelylle näihin metsiin. + +Hitaasti kuljetti aallokko puunrunkoa valkeata hiekkarantaa kohti. +Lallilla oli hyvästi aikaa tarkastella syvyyksien eläinmaailmaa, ja +Villikin oli siitä sangen huvitettu ja sitä halutti hypätä pohjaan +pyydystämään ohikiitäviä merikrapuja. He olivat jo tulleet varsin +lähelle maata, kun Lalli silmäillessään taakseen näki kauhean suuren +kalan, jolla oli kita täynnä sahamaisia ja teräviä hampaita ja jonka +selkäevä oli uhkaavasti kohollaan kuin iskuun nostettu miekka. Se kiiti +heidän perästään arvatenkin aikoen hyökätä heidän kimppuunsa, ja Lalli +tajusi heti, että sen täytyi olla haikala. Hän ymmärsi olevansa +mennyttä miestä, sillä hän ei voinut päästä maihin ennenkuin haikala +hänet saavuttaisi, ja hän parkaisi kauhusta. + +Samassa teki Villi valtavan loikkauksen puunrungolta ja pudota +molskahti veteen Lallin ja haikalan väliin. Kauhuissaan irroitti Lalli +otteensa ja ui maihin ponnistellen epätoivon vimmalla, kunnes hänen +jalkansa tapasivat pohjaan ja hän voi kahlata maihin lämpimien +maininkien häntä huuhtoessa. + +Kun hän oli tullut kuiville, etsivät hänen silmänsä Villiä, mutta +missään ei sitä näkynyt vilaukseltakaan. Sen sijaan hän näki kappaleen +matkan päässä rannasta haikalan uhkaavasti kohotetun evän. Ilmeistä +oli, että Villi oli pannut henkensä alttiiksi pelastaakseen hänet. + +Silloin heittäytyi Lalli epätoivoissaan rannan valkealle, +kimaltelevalle hiekalle, jota peittivät mitä kauneimmat simpukankuoret +ja vedenalaisesta metsästä ilmeisesti irtautuneet rahtuset. Hän itki +niin katkerasti, että hänen sydämensä oli pakahtua. Olihan hirveää, +että Villin, hänen parhaan ystävänsä täytyi uhrata henkensä +pelastaakseen hänet. Mitä nyt sanoisivatkaan isä ja äiti, kun hän +täältä tulisi kotiin ilman Villiä? Nyt vasta hän ymmärsi, kuinka paljon +hän oli pitänyt ystävästänsä ja kuinka paljosta hänen oli tätä +kiittäminen. + +-- Röh, röh, -- kuului hänen korviinsa kummallisen tutunomainen ääni. +-- Mitä sinä siinä olet pitkälläsi ulvomassa, poika? Tämä on oivallinen +paikka, eikä sinun ole syytä valitella tänne joutumistasi. + +Lalli katsahti ylös, ja hänen vieressään seisoi suuri, musta sika +tirkistellen häneen pienillä silmillään puolittain ystävällisesti, +puolittain halveksivasti. + +Silloin Lalli kertoi kyynelsilmin Villin sankarikuolemasta. + +-- Äh, -- röhkäisi sika kevyesti. -- Sinä et näy lainkaan tuntevan +kissoja. Etkös tiedä, että kissalla on yhdeksän henkeä ja ettei ole +niinkään helppoa riistää niitä kaikkia yhdellä kertaa. Sitäpaitsi ei +koskaan ole tapahtunut, että kissa olisi uhrannut henkensä herransa +puolesta, niinkuin ylen herkkämieliset koirat voivat tehdä. Tässä on +juoni kysymyksessä, ja voit olla varma siitä, että pian tapaat sen +taas. Jollei sillä muuta keinoa ole, raapii se reiän haikalan vatsaan +ja ryömii ulos. + +Sika puhui sellaisella varmuudella, että Lalli antoi sen vakuutuksen +jonkun verran vaikuttaa itseensä, ja hänen kyynelensä lakkasivat +vuotamasta. + +-- Niinkö todella luulet? -- kysyi hän. -- Ehkä on parasta, että menen +katsomaan, onko hän päässyt maihin jossakin muualla. Mutta mihin +merkilliseen paikkaan minä olen oikeastaan tullut? + +-- Tämä on korallisaari, jos tiedät mikä sellainen on, -- vastasi sika +rikkiviisaasti. -- Tämä saari on ehkä miljoonien vuosien kuluessa +syntynyt sellaisista pienistä eläimistä, jotka muodostavat ikäänkuin +metsiä merenpohjalle. Jokainen puu on monen miljoonan sellaisen eläimen +muodostama yhteiskunta, jossa jokainen eläin kokoaa kalkkikuoren +ympärillensä, ja kun se kuolee, niin sen sijalle tulee toinen; sillä +tavalla kasvavat puut kuin todellisessa metsässä. Ne eivät ylene veden +pintaan asti, mutta merenpohja kohoaa monissa paikoin, niin että ne +siten saavuttavat vedenpinnan. Silloin aallot murtavat niitä ja +heittävät läjään riutoiksi, jotka vihdoin kohoavat vedenpinnan +yläpuolelle ja joilla kasvit vähitellen alkavat viihtyä ja vihannoida, +kunnes muodostuu saaria samanlaisia kuin tämä. Tämä on rengasmainen ja +sen keskellä on järvi, jonka vain kapea väylä yhdistää mereen, mutta on +olemassa toisenkin muotoisia saaria. + +-- Mutta miten sinä, joka olet vain sika, tiedät tämän kaiken, -- kysyi +Lalli hämmästyneenä ja epäluuloisena. + +-- Huh, -- vastasi sika loukkaantumatta, -- siat tietävät paljon +enemmän kuin mitä luullaan. Oppii paljon, kun käy kärsällään tonkimassa +liejua, ja kun makaa sulattamassa ruokaansa, niin on hyvää aikaa +miettiä maailman menoa, ja tapaa sitä aina väliin toisiakin, jotka +jotakin tietävät. Linnut esimerkiksi tietävät paljon, sillä ne +lentelevät kaikkialla ja lörpöttelevät jokaisen kanssa, jonka tapaavat, +ja toiset niistä elävät myöskin hyvin kauan, papukaijat muun muassa, ja +ne ovat kertoneet minulle koko joukon juttuja, mutta paljon olen +myöskin itse tehnyt havaintoja. + +Lalliin oli sian viisaus tehnyt kerrassaan valtavan vaikutuksen, ja +samalla yhä enemmän vahvistui hänen uskonsa, ettei Villi toki voinut +olla kuollut. Hänen täytyi heti lähteä tutkimusmatkalle ympäri saarta +löytääkseen jos mahdollista ystävänsä. + +-- Mutta miten sinä olet tullut tänne saarelle, -- kysyi hän epäluulon +kipinä mielessään. + +-- Oh, minä olen uudisasukas, -- vastasi sika rauhallisesti, -- eli +ehkä oikeammin sanoen isoisäni isoisä oli sellainen. Kun muudan laiva +kerran purjehti tämän saaren ohitse, nousivat merimiehet maihin +etsimään juomavettä, ja silloin laskivat he esivanhempani maihin +kansoittamaan saarta. Luulenpa niiden ajatelleen, että toiset laivat +vastaisuudessa saisivat läskiä näiden jälkeläisistä. No niin, moniaita +meistä lienee jo ammuttu, mutta ei ole niinkään helppoa tavoitella +meitä tiheikössä, eikä tänne usein laivoja tulekaan. Saari on +todellinen paratiisi, eikä meidän ole syytä valittaa kohtaloamme. + +Lalli pyysi sikaa kanssaan etsimään kissaa, ja vähän hangoiteltuaan ja +päiviteltyään kuumuutta seurasi sika mukana. Näkinkenkäin peittämältä +rannikolta he tulivat ensin tiheään pensaikkoon, joka seppeleen tavoin +reunusti saaren sisässä kasvavaa upeaa palmumetsää. Sika näkyi hyvin +tuntevan eri hedelmien laadun. Se näytti Lallille, kuinka suuret +kookospähkinät oli avattava ja kuinka saattoi juoda niitten maitomaisen +nesteen. Se opetti häntä tuntemaan ison joukon virvoittavia ja +maukkaita hedelmiä ja selitti, kuinka leipäpuun hedelmiä voi paistaa +tuhkassa, vaikkakin se omasta puolestaan mieluimmin söi ne +sellaisinaan. + +Saaren lintumaailma oli mitä kirjavin. Siellä oli papukaijoja, joita +Lalli jo ennestään tunsi, mutta myöskin muita lintuja, joista toisilla +oli hyvin loistava höyhenpuku. Kaikki ne syytivät suustansa nenäkkäitä +ja julkeita sanoja Lallille ja sialle, mutta vastaukseksi sika vain +röhkäisi halveksivasti. + +Lalli huomasi kohta, että sika oli puhunut totta kaikessa mikä saarta +koski. Tämä ympäröi aivankuin kiehkurana pientä järveä ja oli +todellinen paratiisi täynnä ihania puita ja pensaita. Kun he tulivat +saaren toiselle rannalle, erottivat he kaukana taivaanrannalla kaksi +muuta saarta, jotka kuvastuivat syvänsiniseen tyyneen mereen. Kaikki +oli niin kaunista, että hän kernaasti olisi vanhempineen tahtonut tulla +sinne asumaan. Ilma oli niin lauhkea ja miellyttävä, kukat tuoksuivat +ja kypsät hedelmät putosivat puiden oksilta hänen jalkoihinsa, ja +niillä saattoi hän sammuttaa janonsa ja tyydyttää nälkänsä. Vaikka meri +näyttikin aivan tyyneltä, näki hän kuitenkin pitkien, tasaisten +maininkien hitaasti vyöryvän sen pinnalla. Hän näki tällä suunnalla +lukuisten koralliriuttojen kohoavan vedestä, ja kun mainingit +kohtasivat riuttoja, räiskähti valkeata vaahtoa korkealle. Eräällä +riutalla hän näki omituisen näyn. Komppania sotamiehiä upseerit +etunenässä marssi hitaasti riuttaa pitkin. -- Miten kummalla ne olivat +saattaneet päästä sinne ja mitä ne tekivät tuolla autiolla riutalla? + +Hän tiedusti sialta, mutta tämä vain nauroi. + +-- Huuda heille, niin saat nähdä, -- sanoi se. + +Ja Lalli huusi, ja ikäänkuin komennosta heittäytyi koko komppania +veteen ja ui nopeasti salmen poikki saarelle. Niinkuin mitkäkin somat +pikku peikot ne nousivat rannikolle ja kiipesivät maihin. Lalli näki +silloin, että ne olivat lintuja eivätkä ihmisiä. + +Maihin tultua asettuivat ne jälleen riviin, ja muuan niistä astui esiin +ja piti pitkän koreasanaisen ja ylevämielisen tervehdyspuheen, jossa +hän lausui Lallin tervetulleeksi saarelle. He, pingviinit, tekivät +voitavansa saadakseen hänen oleskelunsa saarella viihtyisäksi. Puheensa +lopetettuaan lintu kumarsi juhlallisesti kaikkiin ilmansuuntiin. + +Tuo kaikki oli niin somaa, että Lallilla oli hyvä halu nauraa, mutta +hän ei uskaltanut loukata lintuja, vaan kiitti sen sijaan heitä heidän +ystävällisyydestään niin kohteliaasti kuin voi. + +Nyt hajaantui komppania leikkimään rannikolle, sillä välin kuin +muutamat pingviini-vanhukset puhelivat Lallin kanssa. Sika oli jo +nukahtanut leipäpuun siimekseen. He kysyivät Lallilta, kuinka hän oli +sinne tullut ja mitä hän halusi, ja Lalli kertoi heille käynneistään +maailman eri puolilla. + +-- Nyt luulen käyneeni kaikissa maanosissa, -- lopetti hän, -- ja nytpä +tahdon kertoa äidille ja isälle, mitä olen kokenut. Sehän minun on +muutenkin tehtävä selittääkseni, minne Villi-parka on joutunut. + +-- Et sinä ole vielä kaikkia maanosia nähnyt, -- väitti muudan vanha +pingviini joukosta. -- Tuolla kaukana etelässä on on vielä maanosa +nimeltä Antarktis. Meillä on siellä asuvia sukulaisia, toisia +pingviinejä, ja he ovat kertoneet meille siitä maasta. En luule +kuitenkaan kannattavan yrittää sinne, sillä koko maa on jään ja lumen +peitossa. Se ulottuu aina etelänapaan asti, ja siellä on niin +hirvittävän kylmä, ettei siellä ole muita eläviä olentoja kuin +pingviinejä, jotka asuvat vain rannikolla. Sydän jäätyisi rinnassasi +siellä, ja moni matkustaja, joka on koettanut tunkeutua sen sisäosiin, +on saanut surkean kuoleman. Parasta on, että pysyt täällä, missä on +kaunista ja lämmintä. + +-- Raakalaisia tulee, -- huusi äkkiä eräs pingviineistä. + +Sika heräsi makeasta unestaan ja hypähti kauhusta korkealle ilmaan. + +-- Missä, missä? -- vinkui se. + +-- Tuolla, -- vastasi pingviini ja osoitti nokallaan merelle päin, +missä Lalli keksi kolme mustaa pistettä, jotka nopeasti lähestyivät. Ne +olivat varmaan villien kanootteja, joista hän oli lukenut Robinson +Crusoesta. + +Sika syöksyi suinpäin metsään huutaen Lallille, että hän koettaisi +pelastautua miten parhaiten taitaisi. Pingviinit sukelsivat nopeasti +mereen. Raakalaisethan olivat ihmissyöjiä ja söisivät hänet suuhunsa, +jos saisivat hänet kiinni. Hän juoksi sian perästä metsään, mutta hänen +oli mahdotonta seurata sitä tiheässä viidakossa, ja hän huomasi pian +jääneensä yksin, hengästyneenä ja vapisevana. + +Kotvan aikaa juostuaan umpimähkään tuli hän taas rannalle, ja aivan +metsän laidassa aukeni korallikalliossa pieni luola. Sinne hän juoksi +ja piilottautui hiljaa perimmäiseen soppeen. Hän koetti pysytellä niin +hiljaa kuin mahdollista ja viimein hän nukahti, mutta läheltä ammuttu +laukaus herätti hänet, jotta hän kavahti pystyyn kauhuissaan. +Kuitenkaan hän ei voinut vastustaa kiusausta, vaan katseli ulos luolan +ovelta. + +Silloin näki hän raakalais-joukon tulevan metsästä ja kantavan +selässään polttopuita. Useimmat niistä olivat melkein alastomat, +vyötäisten kohdalle vain oli kierretty vaatekaistale, mutta muuten ne +eivät näyttäneetkään niin kauheilta kuin hän oli odottanut. Niillä oli +tosin tumma suklaanvärinen iho, mutta heidän kasvonsa eivät hänestä +näyttäneet julmilta, vaan pikemmin iloisilta ja vilkkailta. + +He sytyttivät nyt ison nuotiotulen rannalle, ja kohta tuli muita +raakalaisia kantaen raskasta ruumista, johon Lalli ei uskaltanut +katsoa. Se oli varmaankin se vanki, joka syötäisiin. + +Samassa oli kai joku raakalaisista huomannut Lallin, sillä hän hypähti +pystyyn ja kiiruhti luolan ovelle. + +Kovasti itkien pakeni Lalli pimeimpään soppeen, mutta se oli myöhäistä, +ja pian tavoittelivat raakalaisen kädet häntä. + +-- Älkää minua tappako, -- rukoili Lalli tuskaisesti. Silloin naurahti +raakalainen hyväntahtoisesti. + +-- En ole aikonut sitä tehdäkään, pikku herra -- sanoi hän +ystävällisesti. -- Sinun on tultava ottamaan osaa ateriaamme. Kuinka +olet joutunut yksin olemaan tällä saarella? + +-- En minä tahdo ihmisenlihaa, vaikeroi Lalli. + +Silloin pani raakalainen kädet puuskaan ja nauroi, niin että vatsa +hypähteli. + +-- Enkä minäkään, -- sanoi hän, -- mutta minä pidän paljon +sianpaistista. Sitä me voimmekin tarjota sinulle, sillä olemme +juur'ikään ampuneet sian. + +Lalli nousi istumaan ja katsoi hämmästyneenä raakalaiseen. Todellakin +tämä näytti hyväntahtoiselta ja iloiselta, ja Lallissa heräsi luottamus +häntä kohtaan, niin että hän seurasi häntä toisten luo. Iloinen näky +kohtasi häntä tuolla tulien ääressä. Raakalaiset olivat pystyttäneet +jonkinlaisen paistinvartaan tulen yläpuolelle, ja vartaassa paistoivat +he suuria läskiviipaleita, jotka tuoksuivat kovin hyvälle. Osa heistä +lepäsi hiekalla, toisten tanssiessa ja laulaessa. Lallista tuntui, kuin +olisi hän ennen kuullutkin muutamia lauluista. Ne eivät tuntuneet +lainkaan niin hurjilta, ja moniaat naiset, jotka olivat tulleet mukaan +saarelle, istuivat erillään toisista ja lauloivat virrentapaisia +lauluja. Kaikki raakalaiset olivat hyvin ystävällisiä Lallia kohtaan, +ja kun hän ei mitenkään voinut maistaa läskiä, se kun saattoi olla +peräisin hänen ystävästään mustasta siasta, niin paistoivat he hänelle +kalaa ja leipäpuun hedelmää. He kertoivat hänelle, että kaikki +raakalaisheimot olivat jo kristityt, mutta että heidän lukumääränsä +alituisesti väheni, kun he olivat alkaneet kärsiä valkoihoisten +taudeista. Itse he asuivat toisilla saarilla, jotka Lalli oli nähnyt +taivaanrannalla, mutta olivat tulleet tälle puolen sikoja metsästämään. + +Äkkiä syntyi suurta levottomuutta raakalaisten keskuudessa, ja se +osoittelivat hätääntyneinä merelle päin. Lalli näki silloin kapean +mustan pilvenhattaran nousevan taivaanrannalle. Se kasvoi varsin +nopeasti, ja ennen pitkää oli puoli taivaankantta mustana, ja +häikäisevät salamat seurasivat toinen toistaan tuossa hirveässä +pimeydessä, sillä välin kuin ukkonen jyrisi uhkaavasti, aivankuin +raskaita tykkejä olisi kuljetettu kumisevaa siltaa pitkin. + +Raakalaiset pakenivat puiden suojaan, mutta Lallin äiti oli opettanut, +ettei ukkosilmalla koskaan pitäisi hakea puun alta turvaa, ja hän jäi +rohkeasti avoimelle rannalle. Silloin näki hän kuohuvan vaahtoharjan +nousevan tyvenellä merellä, se läheni lähenemistään, ja pian sattui +häneen niin kova tuulenpuuska, että se paiskasi hänet maahan. UIvoen ja +vonkuen kulki tuuli hänen ylitseen, ja hän kuuli metsän ryskävän ja +kaikuvan, kun puut syöksyivät maahan rajuilman raivotessa. Vaivoin +nousi hän pystyyn, mutta silloin tarttui tuuli häneen toistamiseen +sellaisella voimalla, että hän kohosi maasta ja paiskautui avaruuteen +eteenpäin kiitävän ukkospilven ohitse. Oltuaan melkein tunnotonna tuli +hän tajuihinsa hiljaisen lastenkamarin sohvalla ja ryömi vavisten +vuoteeseen. + + + + +8. Maanjäristys. + + +Lalli menee vierashuoneeseen. Isä nostaa Lallin polvellensa. Koko +maailma luhistuu, ja kuu kierii sohvan alle. Villi herää kuolleista. +Lalli kertoo. + +Seuraavana aamuna koski Lallin ensimmäinen kysymys Villiä. -- Ei, +kukaan ei ollut nähnyt kissaa sitten edellisen illan, ja Lallin mieli +masentui. Hän oli puolittain toivonut, että Villi kuitenkin olisi +selviytynyt ja että se olisi ehkä hypännyt lastenkamariin ja välttänyt +haikalan puraisun, mutta nyt näytti siltä, kuin tämäkin viimeinen toivo +olisi ollut turha. Hänellä ei siis ollut muuta neuvona kuin tunnustaa +vanhemmille, mitä oli tapahtunut. + +Aamiaisen syötyä kävi hän sentähden vierashuoneeseen, missä isä istui +sanomalehtiä lukemassa, äidin ommellessa käsityötänsä. + +-- Oletko poikaseni maasi myynyt ja hukannut rahasi, -- kysyi isä ja +katseli poikaansa lehden takaa, -- vai oletko tehnyt pahojasi ja tahdot +nyt niistä kertoa meille? + +-- Ei, en minä, mutta haikala nieli Villin, -- nyyhkytti Lalli. + +-- Mitä ihmettä sinä nyt loruat, -- kysyi isä aivan ällistyneenä. + +-- Siellä korallisaarella Tyynessä valtameressä, -- selitti Lalli +edelleen. -- Villi hyppäsi puunrungolta pelastaakseen minut, ja silloin +haikala sen nieli. + +Isä ja äiti katsoivat toisiinsa, ja sitten he alkoivat molemmat nauraa. + +Sitten isä laski sanomalehden käsistään ja otti Lallin polvelleen, +silittäen ystävällisesti hänen keltaista kiharapäätään. + +-- Tuo seikkailusi täytyy sinun selittää vähän tarkemmin, -- sanoi hän, +ja Lalli kertoi alusta alkaen seikkailuistaan maapallolla, ja isä ja +äiti kuuntelivat kasvavalla jännityksellä. + +-- Tuohan kuulostaa hirveän mielenkiintoiselta, -- sanoi isä, kun Lalli +oli lopettanut kertomuksensa. -- Kaikki oli tietysti unennäköä, mutta +yhtä kaunista voi se silti olla. Ei sinun tarvitse Villiä surra, se +kyllä palaa pian. + +-- Unennäköäkö, -- toisti Lalli aivan kiukuissaan. -- Eivät ne ole +voineet olla unia. Jollette minua usko, niin minä näytän, että voin +vielä kerran hypätä tuolle karttapallolle. Tulkaa vain mukaan +lastenkamariin! + +-- Sillä tapaa saa pojan parhaiten vakuutetuksi, arveli isä, ja kaikki +lähtivät lastenkamariin. + +Siellä oli karttapallo ja näytti niin pieneltä ja mitättömältä +kirkkaassa päivänvalossa, ettei Lalli itsekään voinut ymmärtää, miten +hän oli voinut sille hypätä. Mutta tiesihän hän, että kaikki oli +todellisuutta, ja jos hyppäys oli käynyt päinsä eilen, niin voi se +tapahtua tänäänkin. + +-- Sen täytyy olla liikkeessä, -- selitti hän varmasti, mietittyään +hetkisen. + +Sanaa sanomatta pani isä sähkökojeen käyntiin, ja maapallo alkoi +liikkua hitaasti pienen kuun sitä kiertäessä. Mutta aurinko näytti niin +kalpealta ja himmeältä päivänpaisteessa, että hän tuskin tiesi, milloin +oli päivä tai yö eri osissa maapalloa. + +-- Tuolla on korallisaari, -- selitti Lalli ja osoitti pientä pistettä +Tyynessä valtameressä. -- On kai parasta, että hyppään sinne takaisin +katsomaan, onko Villi siellä. + +Isä ja äiti hymyilivät toisilleen merkitsevästi. Lallistakin tuntui, +että kaikki tuo oli aivan mahdotonta, mutta täytyihän hänen todistaa +heille, että hyppääminen kävi päinsä. Hän kiipesi sentähden sohvalle ja +valmistautui hyppäämään. + +-- Varo itseäsi, ettet loukkaannu, -- huusi äiti kauhuissaan. + +Mutta varoitus tuli liian myöhään. Lalli oli ehtinyt tehdä hyppäyksen, +-- kuului rusahdus ja kolahdus -- ja poikanen potki lattialla, pienen +karttapallon kieriessä mattoa pitkin ja kuun kadotessa sohvan alle. + +Palvelijatar aukaisi keittiön oven nähdäkseen, mikä oli hätänä, ja +samassa livahti Villi häntä pystyssä iloisena huoneeseen. + +-- Villi, -- huudahti Lalli ja unohti jälleennäkemisen ilossa häpeänsä +ja pettymyksensä ja särkevän polvensa, -- miten sinä vältit haikalan? +Mutta Villi vain kehräsi ja silitti kylkiään häntä vastaan. + +Isä ja äiti, jotka juuri aikoivat Lallia nuhdella karttapallon +rikkomisesta, katselivat ihmeissään tätä näytelmää. + +-- Ne kaiketi ovat kuitenkin olleet hyvin selviä unia, -- sanoi isä +vihdoin, -- ja Lalli-parka uskoi itse varmasti siihen mitä hän jutteli. +Sinun on kerrottava, poikaseni, seikkailusi vielä kerran oikein juurta +jaksain. + +Sitten istuutuivat he kaikki kolme sohvaan, ja Villi hypähti äidin +syliin, ja Lalli kertoi kaikista seikkailuistaan yhtä perinpohjin, kuin +ne tässä on esitetty. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Pikku Lallin maapallo, by Mikael Sand + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56944 *** |