diff options
Diffstat (limited to '56994-8.txt')
| -rw-r--r-- | 56994-8.txt | 8718 |
1 files changed, 0 insertions, 8718 deletions
diff --git a/56994-8.txt b/56994-8.txt deleted file mode 100644 index 3ddc2ef..0000000 --- a/56994-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8718 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Pimeänpirtin hävitys, by Maila Talvio - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Pimeänpirtin hävitys - - -Author: Maila Talvio - - - -Release Date: April 18, 2018 [eBook #56994] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PIMEÄNPIRTIN HÄVITYS*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -PIMEÄNPIRTIN HÄVITYS - -Kirj. - -MAILA TALVIO - - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1901. - - - - -I - - -Maantie, joka niillä seuduin kulki, ei ollut mikään valtatie. -Vähäinen oli siinä liike eikä siitä talvisin ajettu lumirekeä. Se oli -rakennettu köyhinä vuosina, jotta ihmiset saisivat leipää. Se johti -kirkolta sydänmaan kyliin. Mutta siitä oli vielä hyvän matkaa Kalle -Aukustinpojan torpalle Pimeänpirtin kankaalla. - -Yksin oli torppa jäänyt keskelle korpea, vasta pitkien virstojen päässä -asuivat naapurit, ja he olivat alun pitäen vieroneet Pimeänpirtin -väkeä. Sillä Kalle Aukustinpojan vaimo ei ollut heikäläisiä, hän oli -Kankaanpään kartanon kasvatti ja mamsseli. Siitä oli kyllä jo hyvä -joukko toistakymmentä vuotta, kun hän korpeen muutti, ja herraskiilto -oli hänestä kulunut melkein jäljettömiin, mutta huoneet hän aina piti -kovin hienoina, aivan kuin alituisesti olisi odottanut vieraita, -kamarin ikkunoissa piti olla kartiinit ja nurkassa oli sohva kuin -herrasväissä. Paikkakunnan vaimoilla oli paljon puhumista hänestä, -ylpeä hän heidän mielestään oli ja sentähden eivät he koskaan -kotiutuneet Pimeässäpirtissä. - -Kalle Aukunstinpoika itse oli perin kelpo mies, hyvänluontoinen -ja avulias. Mielellään hänen tykönsä olisi mennyt ilman asiaakin -ja viipynyt puhelemassa pirtin penkillä. Se oli iso pirtti ja sen -ikkunoista tuli valoa kuin kirkon ikkunoista. Eihän se vaimokaan, se -Liena, oikeastaan koskaan puhunut epäystävällistä sanaa, ja niinhän -sen vaatteet olivat kuin talonpoikaisen ihmisen ainakin, mutta sen -käytöksessä oli jotakin, joka piti ihmiset loitolla, se ei ollut vain -akkojen juoruja, sen myönsivät miehetkin. Lisäksi asui Pimeässäpirtissä -Kallen vanha isä, "Pimeänpirtin vaari", jota ihmiset puoleksi leikillä, -puoleksi tosissaan kutsuivat noidaksi. Hän oli kolkko mies ja hänen -vaimovainajallaan oli ollut pahat silmät, joilla hän oli katsellut -tauteja ihmisten lapsille ja elukoille. Vielä tänäkin päivänä, kun -kylän lapset olivat tottelemattomia, uhkasi äiti huutaa "Mörköä" tai -"Liikaa", ja jos lapset kysyivät, mimmoinen se Mörkö tai Liika on, niin -vastasi äiti: "Sellainen kuin Pimeänpirtin vaari". - -Vaari ei liikkunut mihinkään Pimeästäpirtistä. Hän ei koskaan käynyt -kirkonkylässä eikä hän polvistunut noiden raihnaiden joukossa, -jotka lukukinkereillä etsivät yhteyttä Herran kanssa hänen pyhässä -ehtoollisessaan. Joka vaarin näki, näki hänet ruuhessa järvellä tai -metsässä kiskomassa pajunkuorta ja tuohia tai kutomassa verkkoa pirtin -pöydänpäässä. Pari kertaa vuodessa, joulun ja juhannuksen edellä, kävi -hän kauppamiehessä noutamassa nuuskaa ja tupakkia. Ihmiset olivat -tietävinään, että vaari on rikas, vaikka hän käy niin risaisissa -vaatteissa: hänellä on aarre metsässä. - -Paimenet olivat helluntaiyönä nähneet sinertävän valkean palavan -Pimeänpirtin kankaalla, juuri sellaisen valkean, joka syttyy maan -pinnalla, kun povessa on kultaa ja hopeaa. Ja seuraavana yönä, juuri -ennen aamun koittoa, olivat he hiipineet kaivamaan sitä paikkaa, missä -ihmeellinen liekki oli värähdellyt, mutta ei sieltä löytynyt kuin soraa -ja santaa. Aarre ei noussut, kun eivät kaivajat osanneet sanoja, joilla -vaari sen oli manannut maahan. - -Vähänpä nykyajan ihmiset oikeastaan vaarista tiesivät. Hänen ikäisiänsä -oli harvoja elossa eikä ketään täälläpäin. He kyllä olisivat osanneet -sanoa, miksi vaaria pelättiin: vaaria oli aikoinaan epäilty nuoren -siskonsa surmaamisesta, vaikkei asiaa ollut saatu näytetyksi toteen. -Noin viisikymmentä vuotta sitten oli hänestä kerrottu, ettei hän -koskaan uskalla ajaa partaansa, sillä hänen poskessaan on veripilkku, -joka ei lähde saippualla eikä lipeällä. - -Vaari ei koskaan ollut yrittänyt poistaa epäluuloa, jolla häntä -katsottiin. Hän ei välittänyt ihmisistä ja hän soi mielellään, että he -pysyivät alallaan. Mutta ei hän kotiväelleen ollut paha, piti lapset -oikein hyvänä. Hän oli kuin uskollinen koira, joka vieraille murisee ja -antaa heidän pysyä siinä luulossa, että puree, mutta on valmis veriin -asti puolustamaan omiaan. - -Ei tullut kysymykseenkään, että poika ja miniä olisivat kohdelleet -vaaria pahasti. Kalle oli hyvä poika, hän koetti ottaa varteen kaikki -isän neuvot. Liena taas täytti aran tottelevaisena vaarin tahdon. Hän -oli polttanut kirjansakin, rakkaat ruotsinkieliset kirjansa, jotka oli -saanut Kankaanpään vanhalta armolta, sillä vaari ei sietänyt sellaisia -herraskaluja. Pimeässäpirtissä ei saanut olla mitään maallisia -"renkutuksia", ainoastaan aapinen, postilla, katkismus, raamattu ja -virsikirja. Kuvien tähden oli Liena salaa säilyttänyt kertomuksen -Kenovievasta, mutta senkin vaari sai käsiinsä. Hän oli kerran tavannut -Pimeänpirtin lapset yhdessä paimenten kanssa metsässä, katselemassa -Kenovievaa, ja pikku Hanni, joka ymmärsi ruotsia ja osasi lukea, oli -itkusilmin kertonut heille liikuttavaa kertomusta. Äkkiä oli vaarin -katajainen keppi alkanut paukkua likeistä puunrunkoa vastaan ja hänen -äänensä oli jymissyt, jotta kangas kaikui. Mutta peloissaan olivat -lapset paenneet, eivätkä he enää sen päivän perästä Kenovievaa nähneet. - -Lasten kasvatuksesta yritti vaarin ja hänen miniänsä välille joskus -nousta riitaa. Vaari vaati niin mahdottomia. Lapset eivät saaneet -kutsua äitiä mammaksi eikä äiti olisi saanut puhua ruotsin sanaa -Hannille. Ja se oli Lienan suurimpia iloja. Muut lapset olivat -niin paksupäisiä, ettei se heidän kanssaan olisi saattanut tulla -kysymykseenkään, mutta Hanni...! Vaari ei olisi sallinut ommella -pienintäkään koristusta lasten vaatteisiin eikä opettaa poikia -kumartamaan, kuten äiti tahtoi. Ei hän myöskään sietänyt äidin pientä -vieraskamaria, jonka ikkunoissa oli uutimet, lattialla punaraitaiset -matot, nurkassa sohva ja seinällä Kankaanpään herrasväen kuvat... -Lienan sydämessä yritti katkeruus päästä valloilleen. Eikö hän jo -tarpeeksi ollut kärsinyt ja kieltäytynyt! Mutta kun hän siitä tyyntyi -ja meni omaan itseensä, niin jo kävi taas hiljaiseksi ja nöyräksi. - -Niitä syviä metsiä Pimeänpirtin ympärillä! Jos siellä aura kilahtaa -kaskimaan kiveen, niin on auran kurjessa Kalle Aukustinpojan käsi, ja -jos hongan tyveen iskee kirves, niin on sama käsi sitä kirvestä ollut -heiluttamassa. Ei ole täällä muita ihmiseläjiä. Puissa hyppivät oravat, -halmeitten laidassa seurustelevat jänikset, ja kettu ja sudet tulevat -aina torpan veräjälle asti tavoittelemaan saalista. - -Parikymmentä vuotta sitten on kulo käynyt nuolemassa Pimeänpirtin -korpea. Sentähden makailee siellä ristiin rastiin toistensa päällä -kaatuneita honkia sammalten ja variksenvarpaitten peitossa, latvapuoli -lahonneena punertavaksi mullaksi. Entisen sijalle on noussut uusi -metsä, jonka kuori on karvainen ja oksissa riippuu pitkää, harmaata -naavaa. - -Miten kumma elämä siellä kaukaisessa korvessa, kun kevät tekee -sinne tuloaan! Asutuilla mailla, missä ihmiskäsi korjaa pois talven -jätteitä, missä ihmissilmä seuraa lumen vallan pakoa, tulee kevät -kuin riemulla ja suurella ilolla. Purot kulkevat kuin leikkiä lyöden, -lehtisilmut rävähtävät auki iloisesti kuin lapsen silmä, joka herää -hyvästä unesta onnellisessa kodissa, kukkaset puhkeavat kuin juhliin. -Mutta sydänmaan yksinäisyydessä nousee heinä risujen ja sammalten -alta kuin arastellen. Ja vaikka aukeaakin koivuihin lehti ja vaikka -havupuut työntävätkin uusia kasvaimia, niin aina häämöttää alta se -pitkä, harmaa sammal, johon ei päivä koskaan ole päässyt paistamaan -ja joka on inunut ja pärissyt siinä kaikissa tuulissa monena kesänä -ja talvena. Ei nouse sydänmaan rinteille koreita kukkia. Kalpea on -kukoistus mustikanvarressa ja valkoinen on metsäntähti. Kaatuneen -hongan juuresta ylenee nuori pihlaja, suitsuttaen vesoja ja kukkia ja -lemua riemukkaammin kuin sydänmaan muut puut. Sen huumaavassa tuoksussa -seisovat heinänhelpeet, sammaleet ja suopursut ikäänkuin outojen -aavistusten alaisina. On valoisa yö, kevät on tullut hiljaa, huulilla -surumielinen hymy ja hiuksissa seppel metsäntähdistä. - -Entä sitten talvi kaukaisessa korvessa! Se on yksinäinen ja hiljainen -kirkonkylässä, kun tuiskut tukkivat tiet ja pakkanen karkottaa ihmiset -liki lieden kylkeä, mutta aukaiseehan siellä sentään kruunun aura -tiet ja tuleehan sinne sentään posti viesteineen suuresta maailmasta, -jos vähän myöhästyykin. Mutta sydänmailla, missä pyryt viikkokausiksi -katkaisevat yhteyden muuhun maailmaan, siellä vasta on yksinäistä ja -hiljaista! Kun ihminen hämärän haihtuessa luo katseen ulos töllinsä -ikkunasta, niin on kinoksia ikkunan tasalla ja lunta sileänä kenttänä -yltympärillä. Ei näy tietä saunaan eikä talliin eikä navettaan. -Tuskin erottaisi kaivoa, jollei olisi tullut merkityksi seipäällä. -Maa on yhtenä sileänä, eheänä pintana, niinkuin meri pienoisen luodon -ympärillä. Ei aukea porstuan ovikaan, sillä jättiläisnietos on -noussut sen eteen yön aikana. Niin on torppa hankien keskellä kuin -merenkulkijan hauta asumattomalla saarella. - -Liena, Kankaanpään entinen "Leni mamsseli" on jo ehtinyt tähän elämään -tottua. Oi, kuinka hänen ensin oli ikävä, kuinka hän halasi kuulla -uutisia kirkonkylästä ja kuinka hänen kuitenkin täytyi niitä pelätä! -Nyt ei hän ikävöi eikä pelkääkään. Joitakuita kertoja hän avioliittonsa -ensi aikoina kävi entisessä kodissaan. Vaikeaa oli nähdä tuttuja -paikkoja eikä hän patruunan ja armon ystävällisiin sanoihin osannut -vastata muuta kuin itkemällä... Ei hän pitkiin aikoihin enää ole -päässytkään kirkolle, sillä lapset ovat kahlehtineet kätkyen ääreen. - -Täällä sydänmaassa on rauhaa ja työtä. Täällä muuttuu koneeksi, -joka aamusta iltaan tekee ruokaa, vaatetta, lapsia, eikä yölläkään -saa lepuuttaa rumentuneita jäseniään. Sillä yöllä pitää viihdytellä -ja kapaloida nuorinta lasta. Mutta vieressä kuorsaa aviomies, suu -selällään, vedellen häiritsemätöntä unta kuin hirsiä. Kuinka Liena -välistä tuntee vihaavansa häntä! Hän hänet tänne kuljetti, repi kuin -kasvitarhasta kukan ja vei suohon mätänemään. Hän mätänee täällä, -kuihtuu, kuolee, kun ei koskaan enää pääse ihmisten joukkoon, joitten -kanssa voisi puhella huolettomasti ja iloisesti kuten ennen... Vai -untako lieneekin, että hänkin kerran oli nuori, iloinen, sorja!... -Kuinka häntä iljettää tämä elämä, kuinka hän vihaa tuota miestä! - -Ei, ei, ei! Anteeksi, armollinen Jumala! Ne sanat pääsivät suusta, ei -sydämestä, sillä onhan hän koko sielustaan ja mielestään kiitollinen -Kallelle. Hänhän hänet pelasti. Ilman häntä kiertelisi hän ehkä -vieläkin hylkynä maailmalla eikä olisi hänen lapsellaan, hänen pikku -Hannillaan isää... Liena pelästyy omia ajatuksiaan ja katselee -hätääntyneenä ympärilleen: eihän kukaan vain herännyt, eihän kukaan -vain unissaan nähnyt hänen ajatuksiaan! - -Nämä asiat ovat niin salaisia, ettei niitä saisi ajatellakaan muuta -kuin kahdenkesken itsensä kanssa. Kukaan ei koskaan saa niitä tietää, -hänen täytyy viedä ne mukaansa hautaan. Omaksi lapsekseen luulee Kalle -Hannia ja Kallen ja Lienan lapsena on hän kirkonkirjoihin merkitty. -Sen täytyy niin olla, sille ei voi mitään -- täytyihän hänen hankkia -lapselle isä!... Se oli rikosta, se oli petosta, mutta onhan hän saanut -kärsiä rikoksestaan! Ja nyt se on peitetty ja unohdettu, ei kukaan -aavista mitään. Kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Kalle rakastaa -Hannia -- kuka ei Hannia rakastaisi! Onko nähty sen suloisempaa lasta, -kuka saattaa sillä lailla kietoa käsivarret kaulaan ja katsella -suurin syvin silmin! Vanha vaarikin, juro tervaskanto, joka kaikille -ärisee, pitää Hannia silmäteränään. Hän on torpan ilo, Pimeänpirtin -päivänpaiste!... Ne vanhat asiat ovat haudattavat... Niin, kunhan -voisivat unohtua Lienaltakin! Eivät tahdo haihtua, eivät antaa rauhaa, -vaikka hän on sanonut elämälle hyvästi ja hautautunut korpeen. - -Syksyillat ovat pahimmat. Kun Kalle viipyy kirkkoretkellään ja vaari on -pannut saunaan maata ja lapset kaikki nukkuvat, on Lienalla tuska ja -sielun ahdistus. Sataa, tuulee, pimeys on läpitunkematon eikä unta tule -silmiin -- hänen täytyy muistaa erästä samanlaista iltaa toistakymmentä -vuotta sitten... - -Hän oli kulkenut puutarhan takaportista, se parkaisi pahasti ja hänen -sydämensä seisahtui pelästyksestä, että koko talo heräisi. Mutta ei -sitä kukaan kuullut, sillä tuuli kovasti. Hänen hartioillaan oli harmaa -saali ja toisella kädellään piteli hän sen kulmia kiinni, painaen -niitä sydänalaansa vastaan. Sitä tuskaa, sitä epätoivoa...! Maa oli -liejuna, savi luisutti. Hän kiersi päärakennuksen kulman ja pysähtyi -kulmakamarin ikkunan alle, kuunteli, kuunteli. Hän pisti saalinnurkkia -hampaittensa väliin, jotta se pysyisi ympärillä, kapusi kivijalalle, -tarttui käsin ikkunalautaan ja nosti kasvonsa ikkunan tasalle... -Koputti ruutua... koputti vielä... ja vielä. Huoneen perän sängystä -nousi ihminen valkeissa yövaatteissa ja läheni ikkunaa. Otto-herra, -hänen rakkaansa... Se näytti nyrkkiään ja otti pöydältä aseen, jolla -uhkasi. Ei tyttö välittänyt siitä, piteli vaan itseään riipuksissa -ikkunanpielessä. Vihdoin aukeni ikkuna. Oi kuinka hän itki ja rukoili! -Mutta se oli kuin kivi, ei sulanut, hääti vaan pois ja lupasi lyödä, -jollei lähde. Liena ei lähtenyt, eihän hän voinut lähteä, hän rukoili -hartaammin kuin jos olisi henkensä edestä rukoillut. Äkkiä tunsi hän -sormiaan työnnettävän jollakin kovalla, silloin ne lamaantuivat ja hän -retkahti alas ja jäi pitkäksi aikaa voihkimaan liejuiselle maalle. Kun -hän vihdoin siitä heräsi, käsitti hän, että nyt on kaikki lopussa ja -hätä edessä. - -Jospa se kaikki saisi jäädä hänen omaksi salaisuudekseen, niin voisihan -sen kantaa, voisipa ehkä iloitakin, mutta sen saa aikoinaan maailma -tietää, ja mihin hän, kurja, silloin joutuu! Ei ole ketään, jolle -voisi uskoutua ja jolta voisi etsiä turvaa ja neuvoa. Armo on sairaana -eikä se sitä ikinä uskoisi kummipojastaan, häntä, tyttöä syyttäisi -kaikesta ja ajaisi maantielle. Ja jos hänen sanojaan uskoisikin, niin -ei hän niitä ikinä saisi omalla äänellään lausutuiksi. Ne tarttuisivat -kurkkuun ja tukahuttaisivat, mutta maalle eivät tulisi... - -Niitä kauheita öitä ja päiviä! Ei saanut itkeä ihmisten nähden, ei -valittaa eikä vaikeroida. Piti teeskennellä, valehdella, laskea ja -punnita. Satasen tuntia mietittyään hänen laskunsa olivatkin valmiit. -Minkä piti tapahtua, sen piti pian tapahtua! - -Sateisena sunnuntai-iltapäivänä kahli hän liejuista maantietä myöten -pienelle punaiselle mökille hautausmaan takana. Siellä tapasi hän -puolijuopuneen miehen, sairaan lapsen ja hiljaisen vaimon, jonka -hän paikalla tunsi kosijansa Kalle Aukustinpojan sisareksi. Hänelle -hänen piti saada sanotuksi, että Kallelle lähetettäisiin tieto, -että... Kuinka hän lienee saanut asiansa puhutuksi, sitä ei hän -itsekään käsittänyt, mutta vaimo tuli niin iloiseksi, että oli kaulaan -kapsahtamaisillaan ja keitti kahvia, ja sitä Lenin täytyi juoda. -Mutta kun hän vihdoin pääsi näkemästä noita kasvoja, joissa oli samat -rehelliset, siniset silmät kuin Kallen kasvoissa ja sama valkoinen -tukka, niin hävetti ja inhotti siihen määrään, että olisi tehnyt mieli -heittäytyä ojaan, joka oli puolillaan rapakkoa. Siinä hänen oikea -paikkansa olisi ollut! - -Kalle, uskollinen kosija, saapui raha-ansioiltaan kuin linnun siivillä. -Hän oli kuin sokea onnestaan, häntä oli helppo pettää. Sisaren pientä -epäilystä oli vaikeampi kumota, mutta Kalle välitti viis siitä mitä -maailma ajatteli ja vei morsiamensa ehdoitta ja kysymyksittä pappilaan. -Voi, Leni olisi suonut maan ratkeavan nielemään heitä molempia kitaansa. - -Kevään tultua muuttivat he Pimeänpirtin korpeen. Patruuna olisi -mielellään antanut torpanpaikan likempääkin, mutta Liena tahtoi kauas. He -saivat täydellisen verovapauden viideksi vuodeksi ja hyvät myötäjäiset. -Vähitellen he kotiutuivat torppaansa ja maailma unohti heidät. Kunhan -vain he itse olisivat voineet unohtaa! Tai lieneehän muilla ollutkin -rauha, muilla, joilla oli hyvä omatunto, mutta ei perheen äidillä, -Liena-raukalla. - -Hauskalta näyttää pirtissä talvi-illoin, kun perhe on koolla ja valkea -loimottaa liedessä. Isä veistelee. Perunapata ja liimapannu porottavat -rinnan arinalla. Lastukasassa leikkivät lapset. Hanni on jo auttavinaan -vanhempia, hän hoitelee liimapannua ja kiikuttaa kehtoa, mutta -unohtuu hänkin kesken vakavinta puuhaansa leikkimään. Hän kietaisee -lastukiehkurat rannerenkaiksi ja sormuksiksi, panee pään kallelleen ja -ihailee siinä omia käsiään. - -Isä veistää kaunista arkkua Isontalon rikkaalle isännälle, joka kuoli -alkuviikolla, ja lapset temmeltävät arkun pohjalla. - --- Älkää, älkää hyppikö, lapset, varoittaa isä, -- ettekö tiedä, että -tämä on ruumisarkku. - -Mutta lapset eivät ole tottuneet isää tottelemaan ja jatkavat kisaansa, -ikäänkuin eivät olisi kuulleetkaan. - --- Mitenkä se kuollut pannaan? kysäisee joku kimakalla lapsenäänellään. - --- Näin vaan makaamaan kuin sänkyyn. - --- Oliko se isäntä näin iso mies? - --- Mene pois, niin minä näytän. - --- Ja sitten kansi päälle... - --- Kyllä te vielä aikoinanne saatte sitäkin makuusijaa koettaa, virkkaa -vaari äreästi verkoltaan pöydän päästä ja luo leikkiviin kalsean -katseen silmälasiensa päällitse. Lapset vaikenevat paikalla ja leikki -lakkaa, sillä vaaria he pelkäävät, kun vaari tuollaisella äänellä -sanoo. Vaarin tarkoitus on oikeastaan katsahtaa Hannin mutkiin. Mitäs -peliä se oikeastaan niillä lastuilla pitää? Mistäs se on oppinut noita -kiehkuroita tuolla tavalla kiertämään käsiensä ympäri? - -Liena seuraa lapsia rukkinsa äärestä. Hänenkin tarkoituksensa on ollut -lopettaa kolkko leikki ruumiskirstussa, mutta vaari on ennättänyt ennen -häntä. - -Niin, niin. Tuossa ne lapsikullat nyt pyörivät, iloinen on heidän -mielensä ja omatunto puhdas, ei ole huolia, ei peloita pyörähdellä -ruumiskirstussa. Mutta kuinka kauan sitä kestää? Koska aukenevat -heidän silmänsä, koska näkevät he olevansa sydänmaassa, jonka takana -on kirkonkylä ja kaupunki hyvän- ja pahantiedon puineen? Jo he -tuon tuostakin kyselevät kirkonkylää ja kartanoa ja koulua. Kuinka -mielellään Liena soisi heidän pääsevän täältä sydänmaalta, synkkäähän -täällä on ja ilotonta. Mutta maailma peloittaa häntä. Miten kävisi -siellä hänen lastensa, miten hänen pikku Hanninsa? - -Se on vaaleakutrinen, sinisilmäinen lapsi, kaunis kuin kuva, hento -ja taipuvainen, herkkä heruttamaan sekä hymyä että kyyneliä. Se -on viisas, juoksee äidin asioilla ja hoitelee Liisua, joka vielä -kangertelee kehdossa. Sitä se rakastaa, kantaa retuuttaa, tanssittelee -ja laulattaa. Ei ole kenenkään tarvinnut opettaa Hannia lukemaan. -Itsestään on oppinut ja lukea osaa mitä kirjaa hyvänsä. Kuinka se Hanni -illalla maata pannessa osaa rukoilla! "Että hyvä Jumala suojelisi isää -ja vaaria ja kaikkia siskoja ja Misseä ja Pikkua ja kukkoa ja kanaa -ja parantaisi Jussin sormen ja varjelisi pikku Hannia." Ja kuinka se -lapsi osaa laulaa! Helisemällä helisee sen ääni äidin äänen rinnalla, -kun on luettu Jumalan sanaa ja sitten veisataan virsi. Tutummat virret -se osaa ulkoa, veisaa kädet ristissä, poskilla puna ja suuret silmät -tähdättyinä taivasta kohti. - -Hannia katsellessa käy äidin mieli niin helläksi, että kyynelet -nousevat silmiin. Hän ei itsekään tiedä, suruako tuntee vai iloako. -Ehkäpä enimmän pelkoa. Valtavana nousee hänen mieleensä aavistus: -sen lapsen ei käy hyvin! Jumala etsiskelee isäin pahat teot lasten -päälle, Hanni saa ehkä kantaa rangaistukset äidin rikoksista. Hyvä -Jumala, lähetä mitä muuta hyvänsä, kunhan ei sitä! Eihän toki viatonta -rupea rankaisemaan, onhan Hanni juuri niitä puhtoisia, joille taivaan -valtakunta kuuluu. Hän on oikeastaan liiankin hyvä tälle maailmalle, -ehkä Jumala sen tähden tahtoisikin korjata hänet taivaaseensa... Paras -se olisi, äiti tuntee sen sydämessään, jos Hanni kuolisi. Silloin olisi -hän korjuussa eikä äitiä kalvaisi tämä kauhea pelko. Mutta tuskin on -tunne päässyt äidin mielessä syntymään, kun jo koko hänen luontonsa -nousee sitä vastaan: hän ei voi elää ilman Hannia! Älä ota, armollinen -Jumala, rankaise jollakin toisella tavalla, ota jotakin muuta, vaikkapa -joku noista toisista lapsista!... Ajatus on hirveä ja synnillinen, -anna, armias Jumala, se anteeksi, mutta jätä Hanni pimeään maailmaan, -jätä hänet hymyllään lohduttamaan! - -Äiti ei tahtoisi itselleenkään myöntää, että Hanni on hänen sydäntään -likempänä kuin muut lapset. Hän selittää sen sillä lailla, että Hanni -on vanhin ja viisain, että hänestä jo on paljon apua kotiaskareissa, -että hän niin hellästi osaa vaalia pieniä siskojaan... - -Vaari käy lisäämässä saunan uunia ja kokoaa pirttiin tultuaan lapset -ympärilleen, alkaakseen kertoa heille tapauksia Jumalan kansan -historiasta. Hän kuvaa paratiisia, ensimmäistä ihmisparia ja käärmettä. -Hän johtuu puhumaan maailman turhuudesta ja pahuudesta. Oi, jospa -ihminen huomaisi, että jota loitompana hän osaa pysyä maailmasta, sitä -paremmin säilyy hänen omantuntonsa rauha. Oi, jospa ihminen ymmärtäisi -karttaa kiellettyä hedelmää, ennenkuin hän huomaa olevansa alasti, -ennenkuin on myöhäistä! - -Hanni katsoo häneen suurin, sinisin silmin ja hypistelee lastukiehkuraa -ranteensa ympärillä. - --- Vaari, virkkaa hän totisena, -- kuinka se käärme tuli? - --- Se ei madellut, kuten meidän päivinämme, se tuli kahdella jalalla. - --- Vaari, eikö se enää koskaan tule kahdella jalalla? - --- Tulee, lapseni, kun se tulee ihmisen hahmossa, joka tahtoo vietellä -meitä syntiin. - --- Onko se koskaan tullut Hannin luo? - --- On ehkä jo tullut, sillä käärme on sama kuin paha henki ja pahasta -hengestä on jokainen paha ajatus, joka ihmisen sydämeen tulee. - --- Ei Hanni vielä ole nähnyt käärmettä, joka olisi kävellyt kahdella -jalalla. - --- Hanni saa ehkä vielä nähdä, kun tulee suureksi. - --- Mitä Hannin silloin pitää tehdä? - --- Paeta, lapseni! - --- Mutta jos ottaisi kepin ja löisi. - --- Ei se auta, ei sitä käärmettä lyödä tavallisella kepillä, ihmisen -täytyy vyöttää itsensä Jumalan sanan kaksiteräisellä miekalla, ottaa -päällensä uskon kilpi ja kaikki taivaan sota-aseet, sillä... - -Mutta vaari ei ennätä lopettaa lausettaan, sillä Hanni purskahtaa -itkuun ja pakenee äidin turviin. - --- No lapseni, lapseni, lohduttaa Liena, -- ei käärme pienten lasten -luo tulekaan. - --- Äiti, Hanni ei tahdokaan tulla suureksi, Hanni tahtoo aina olla -lapsi. - -Hanni itkee aivan nääntyäkseen, hän ei rauhoitu mistään pyynnöistä -eikä vakuutuksista. Äiti pelästyy hänen sairastuneen, nostaa hänet -käsivarsilleen ja kantaa sänkyyn. Yhä vielä Hanni itkee, tuntuu niin -hyvältä, kun he kaikki ovat ympärillä häntä vaalimassa ja hoitamassa. -Hän tuntee nyt aivan selvästi, että se suuri käärme, joka kävelee -kahdella jalalla, on pistänyt häntä käsivarteen. Voi kuinka siihen -koskee! - --- Mikä tuli? kysyy äiti hätääntyneenä. - --- Tuohon, mamma, käsivarteen se pisti! - --- Mikä pisti, oma lapseni? - --- Se suuri käärme! - --- Eihän, eihän, lapseni! - -Äiti lohduttelee, silittelee Hannin päätä ja kostuttaa ohimoja kylmällä -vedellä. - --- Mitä ne lasta pelästyttävät! rauhoittaa hän suudellen Hannin otsaa. - -Mutta vuoteen jalkopohjissa seisoo vaari ankarana kuin se Jumalan -enkeli, joka ajoi Aatamin ja Eevan paratiisin yrttitarhasta. Hän -ei räpäytä silmiään, huulet ovat lujasti koossa ja katse tuijottaa -ankarasti Hanniin. Hänellä ei ole ainoaakaan lohdutuksen sanaa -sairaalle lapselle. - --- Tyttö-raukka, pääsee häneltä vihdoin kolkosti, hiljaa kuin unessa, --- sinulla on perkele! - -Hanni lakkaa paikalla itkemästä, kääntää pois kasvonsa ja pidättelee -nyyhkytyksiään. Hän ei pitkiin aikoihin uskalla katsoa ylös, sillä hän -kuvittelee vaarin yhä seisovan vuoteen ääressä. Vihdoin tirkistää hän -salaa sormiensa lomitse, joita on pitänyt silmillään, ja kun huomaa -äidin olevan yksin, kuiskaa: - --- Mamma, se oli vaari, joka pisti! - --- Eihän lapseni, hymyilee äiti, onnellisena siitä, että Hanni tointuu, --- ei kukaan ole pistänyt mamman omaa Hannia. Mamma antaa Hannille -sokeripalan. Hanni on nyt hiljaa siinä, kunnes mamma palaa. - -Hänen pitää jättää Hanni, sillä lehmät ovat lypsettävät. - -Liena on erehtynyt luullessaan, että hän yksin kärsii sieluntuskia -Pimeänpirtin torpassa. Vaari on toinen, jonka mielestä rauha tuon -tuostakin pakenee. - -Hän on kulkenut saunaan ja istuu lavitsalla, pää käsien varassa. - --- Jumala, Jumala, ääntelee hän itsekseen, -- kiivas Jumala, mistä hän -on oppinut lastukiehkuroita sillä lailla kiertelemään ranteittensa -ympäri? Mistä vikuroimaan päätä kallelle, mistä puhumaan silmillään, -mistä itkemään kuin hullu? Jumala, Jumala, sisareni henki elää siinä -lapsessa! Lapsi raukka, käärme on tuleva luoksesi moninaisissa -muodoissa!! - -Saunassa on tikua, vaari huomaa, että täällä pyörtyy, jollei siirry -raikkaaseen ilmaan. Hän lähtee siis, kulkien seinää myöten, asettuu -kynnykselle, ottaa kouraansa lunta ja vie otsalleen. Tuulen kohina -kuuluu ikäänkuin etäältä. Hiillos riutuu, lunta sataa suurina -hiutaleina... Kirjava keto kesällä, ihmisikä kirjavampi!! - -Hänkin oli nuori ja ajeli Alhon herran kanssa metsästysretkillä ja -pidoissa. Iloinen oli herra, hurja hevonen, välkkyvät valjaat ja rohkea -renki. Kun he riensivät kylän halki ja ihmisten korviin sattui heidän -kulkustensa kilinä, niin jo karkasi ovensuihin lapsia ja tyttöjä -ikkunoihin, mutta joka tiellä sattui olemaan, sai korjautua syrjään -minkä pääsi. Sillä herra saattoi olla sillä tuulella, että antoi mennä -vaikka ihmisten päällitse, jolleivät hankeen osanneet. - --- Ann' mennä, Akku, ann' mennä! huusi herra, kun ei itse halunnut olla -ohjaksissa. -- Saat hyvän ryypyn, jos tunnissa ollaan perillä. - -Tunnissa oltiin ja ryyppy saatiin, mutta ori oli vaahdossa eikä moneen -päivään kyennyt ajettavaksi... - -Oli pakkanen ja tähdet tuikkivat. Oli jo kulunut tuntikausi siitä, kun -oli käsketty valjastamaan hevosia, mutta yhä kuului hoilotus ja rähinä -herrojen kamarista. Siellä laulettiin ja huudettiin ja lasit kilisivät. -Akustia paleli. Hän painiskeli Kankaanpään kuskin kanssa lämpimäkseen. -Toisia miehiä oli nukkunut rekiin. Vihdoin viimein ovet avautuivat -ja Alhon hevosta huudettiin portaiden eteen. Herra sieltä tulla -luhjusteli, piika talutti toiselta puolen, isäntä-patruuna toiselta. He -tepastelivat lumessa, ikäänkuin olisivat opettaneet lasta kävelemään ja -vihdoin retkauttivat "lapsen" Akustin rekeen. Se vain mörisi sieltä, -kun peitettiin vällyihin, ja antoi rauhallisesti viedä kotiin asti. - -Mutta kun se oli selvempänä, niin silloin ei ajettukaan kotiin vaan -ajettiin kestikievariin. Ja siellä palveli yhteen aikaan Akustin nuori -sisar, Milja. - -Hiki nousee vanhan miehen otsalle, kun hän näitä muistelee. Vuodet -eivät ole saaneet mitään haihtumaan hänen mielestään. Yhtä selvästi -kuin kiukaan tuossa ja riutuvat hiilet ja lavitsan ja nokisen -hangon, jota pitelee käsissään, muistaa hän keltaiseksi maalatun -kestikievarirakennuksen, vinttikaivon maantien laidassa, peltitaulun, -jossa oli hevosenkuva ja kestikievarin nimi sekä virstamäärät -likikestikievareihin... Lasikuistilta tultiin saliin, pöydällä -ovensuussa oli päiväkirja ja mustepullo, ikkunoissa punaisesta -paperista tehtyjä kukkasia... Milja tulee saliin punaposkisena, rinnat -korkeina. Herra lähenee häntä, taputtaa poskea, tarttuu vyötäisiin. -Akusti näkee kaikki ikkunasta. Hänen verensä alkaa kiehua, häntä -pyörryttää... - -Ei hän enää tiedä mitä tekee... - --- Äh siinä, vieläkös naurat, vieläkös heiluttelet itseäsi herrojen -edessä, vieläkös päästät kamariisi? Äh siinä, rukoiletkos, kadutkos...? - -Jo, jo lakkasi liikkumasta, jo lähti henki, silmät nurin... - -Jumalan kiitos, nyt se on pelastettu! - -Vaari suistuu permannolle ja hänen ajatuksensa katkeavat... - -Tuulee, koivu kaivon luona huojuu ja humisee. Lumi menee valkeina -kiehkuroina nurkkiin ja soliin. Tienpaikat tasaantuvat tasaantumistaan, -pellonaidan syrjälle on jo syntynyt harja, jonka pää on kiertynyt -koreaksi kaareksi kuin laine. - --- Jokos sauna joutuu? kysyy Liena ovelta, mutta ei saa vastausta. -Hän luulee, ettei vaari ole saunassa, ja on jo astumaisillaan hänen -päälleen. Äkkiä hän huomaa vanhuksen permannolla ja alkaa liikutella -häntä, mutta kun ei saa henkiin, karkaa voivotellen ja päivitellen -talliin, jossa tietää Kallen olevan illastamassa hevosia. - --- Tule, hyvä ihminen, auttamaan, hän huutaa jo oven takana, -- vaari -on saanut häkää päähänsä. - -Kallelta ei tule vastausta. Hän sekoittaa jauhoja ruuheen. Hangon -haarat koluuttavat ruuhen pohjaa, varsi keikkuu Kallen pään päällä -ja hänen kainalonsa alitse koettaa Pikku päästä nuolemaan jauhoja -silpuksien päältä. Leikillä nipistelee se isäntänsä hihaa ja isäntä -puhelee sille ystävällisesti kuin hyvälle toverille. Tallin seinät -ovat homeenkarvaiset, lyhty seisoo nurin käännetyn saavin pohjalla ja -talikynttilässä on pitkä karsi. Liena raottaa ovea ja uudistaa sanansa -kiivaasti. - --- No vielähän tästä nyt ehtii, selittää Kalle vain ja juottaa vielä -hevosen, ennenkuin lähtee liikkeelle. - -Lumihangessa saavat he vaarin tointumaan ja heidän käsivarsiensa -varassa astelee hän tupaan. - -Siellä ovat lapset jo asettuneet aterialle. He kuorivat perunoita -kilpaa. Hannin edessä pöydän nurkalla on suuri, kellertävä kasa, hänen -poskensa hehkuvat ja innoissaan, huomaamatta mitään ympärillään, -vetelee hän kuorta yhä uusista perunoista. - --- Minä voitin, minä voitin! huutaa hän ennen kuin viimeinen peruna -vielä on kuorittukaan. - --- Niin, puolustautuu Jussi, vanhin pojista, nyrpeästi, -- kun minulta -putosi puukko. Isä, kuulkaas, ottakaas minulta, minun perunani ovat -suuremmat, tuo Hanni tekee aina petosta, se ottaa niin pieniä... - --- Pikemminhän taas suuren kuorii kuin pienen, sanoo Hanni ja kastaa jo -perunaa suolakalakuppiin. -- Äiti ottaa Hannilta. Makeammat pienet ovat -kuin suuret. Äiti ottaa nyt Hannilta. - --- Entäs kuka antaa vaarille? kysyy isä vakavasti, -- ettekös näe, että -vaari on sairaana. - -Hanni heitältää niskaansa. - --- Hanni vain ei anna! huudahtaa hän säihkyvin silmin ja hänen kasvonsa -käyvät veripunaisiksi. - --- Aijai! Entä jos vaari kuolisi! - -Silloin Hanni pyyhkäisee perunakasan pöydän kulmalta esiliinaansa, -sitaisee suutaan hihaansa ja karkaa vuoteen ääreen, johon vaari on -laitettu pitkäkseen. - --- Ottakaa, vaari-kulta, ottakaa kaikki! - -Vaari katsahtaa lapseen arasti, ikäänkuin olisi tehnyt sille väärin ja -laskee kätensä pellavankarvaiselle päälaelle. - -Sinä iltana ei Hannia millään tahdo saada panemaan levolle. Heti -kylvystä ja illalliselta päästyä alkaa hän kiusata äitiä. - --- Eikö äiti kertoisi sitä Hannin satua? - --- Ei äiti ehdi. Nythän on yö ja kaikki panevat maata. - --- Äiti, mamma! Hanni tahtoisi kuulla sen prinsessa Mirandan laulun. - --- Ei nyt! Ei äiti nyt ehdi. - -Mutta Hanni on saanut päähänsä, että hänen juuri tänä iltana pitää -saada kuulla sekä satu että laulu, vieläpä nähdä tanssikin, jota äiti -osaa tanssia. Hän seuraa äitiä kaikkialle: hän kantaa pois ruokia hänen -kanssaan, valmistaa vuoteita hänen avukseen, riisuu pikku siskoja -sänkyyn. Vihdoin, kun hän ei enää ymmärrä, miten voisi auttaa, istuutuu -hän penkille ja seuraa siitä nyrpeänä äitiä, joka yhä pesee patoja ja -kulkee aitoissa. Isä jo panee levolle ja vaari on saatettu saunaan. -Hanni yhä kiikkuu penkillä. Vihdoin ottaa äiti vielä luudan ja lakaisee -lattian. Hannin on kovin uni, mutta hän ei tahdo nukkua. Hän kimmahtaa -ylös nurkastaan, käy äidin helmoihin ja alkaa taaskin pyytää. Sillä -tytöllä niitä on sanoja! Se se osaa houkutella. Hän selittää, että vain -tahtoisi nähdä unta Mirandasta, ja eihän hän sitä voi, jollei mamma -kerro, mamma-kulta! - --- Hannilla ei ensinkään ole sydäntä, selittää äiti, -- kun ei jätä -mammaa rauhaan. Mamma on väsyksissä. - -Silloin Hanni laskee pienet kädet silmilleen, huokaa ja vaikenee. Sen -lapsen huokausta on mahdoton vastustaa. - --- No, tule nyt sitten! sanoo äiti ja vetää hänet pimeän porstuan läpi -vieraskamariin. - -Ensin siellä on ihan pimeä, mutta äidin taskussa on aina tulitikkuja ja -hän sytyttää lampun, joka seisoo pöydällä sohvan edessä. Hän istuutuu -nojatuoliin, hengittää syvään ja Hanni kapuaa hänen syliinsä, hiljaa, -ylen onnellisena, sydän täynnä lämpöä ja hyväilemisen halua. - -Huoneessa on vähän viileä, sillä eihän sitä lämmitetä kuin sen verran, -etteivät kukkaset kuole, mutta kaikki on järjestyksessä, hienona ja -juhlallisena. Mattojen punaiset raidat helkkyvät maalaamattomalta -permannolta, uutimet ovat puhtaat ja läpikuultavat, sänky kohollaan -valkeita, pitsitettyjä tyynynpäällyksiä. Seinäpaperit ovat haaltuneet -niinkuin kuvatkin, jotka riippuvat seinillä, mutta Hannin mielestä -on kaikki täällä niin äärettömän kaunista. Hän on täällä niin ylen -onnellinen. Mammakin on niin kokonaan hänen omansa. Hän saa silittää -poskia ja tukkaa ja suudella silmiä ja suuta ja otsaa. Miksi mamman -silmissä on kyyneleitä? Onhan Hanni mamman luona! Hanni rakastaa mammaa! - --- No, mamma, kerro nyt!... Saahan Hanni sanoa mammalle "sinä". Se on -niin hauskaa! - -Liena katselee häntä kyyneltensä läpi ja pusertaa häntä rintaansa -vastaan. Hanni on sittenkin hänen ainoansa, hänen lohdutuksensa, hänen -elämänsä aurinko. Kun saisi hänelle puhua kaikki, uskoutua hänelle -kokonaan. Hän, äiti, on avuttomampi kuin lapsi hänen polvellaan, hän -tarvitsisi turvaa ja neuvonantajaa. - --- Noo, mamma! kuiskaa Hanni ihan äidin korvan juuressa, salaperäinen -odotus silmissä. - -Äiti silittää hänen hiuksiaan ja alkaa kertoa. Hän on nuoruudessaan -lukenut satunsa ja itse sepittänyt lisää. Hän kuvaa linnaa, jonne -johtaa pihlajakuja ja jonka päässä, portilla, kasvaa kaksi korkeaa -kuusta. Pihamaalla on punaisia, keltaisia ja valkeita ruusuja ja -ruusujen keskellä käyskelee prinsessa Miranda, hoitelee niitä, katkoo -kuivia oksia, sitoo ja suojaa tuoreita. Hän on kaunis kuin päivä, -hänellä on siniset silmät ja kullankarvainen tukka. Tahtomattaan, -ehkäpä tietämättäänkin antaa äiti hänelle omat piirteensä. Hän kuvaa -hänet sellaiseksi jollaisena itse nuorena oli, pukee hänet omiin -vaatteisiinsakin, vaikka luoden villasta silkkiä. - -Kauas kuuluu maine Mirandan kauneudesta ja kosijoita tulee hänelle -kaikista maista. Tulee Itämaiden kuuluisa kuningas mustine orjineen ja -tuo kultia ja hopeita. Tulee Ahti, meren kuningas, ja tarjoaa kaiken -kunniansa. Tulee vihdoin ylpeä Vuorenpeikko, tarjoten rikkautensa. -Mutta kaikki hylkää Miranda. - -Eräänä iltana on hänen isänsä linnassa kutsut ja paljon kansaa koolla. -Puettuna kultaan ja silkkiin loistaa Miranda itse tähtenä muitten -keskellä. Äkkiä tulee kansanjoukosta nuorukainen. Hänen päässään ei -ole kruunua eikä sormissa sormuksia, ei kukaan edes tiedä, kuka hän on -ja miten hän on linnaan päässyt. Hän astuu Mirandan luo, pää pystyssä, -keltainen tukka liehuen hartioilla, ja pyytää häntä tanssiin. Ensin -Miranda hämmästyy ja närkästyy, mutta pojan katse on niin kirkas, ettei -hän voi sitä vastustaa. He alkavat tanssia... - --- Mamma! keskeyttää Hanni loistavin silmin ja sävähtää maahan, -- -näytä, tanssi! - --- Ei, ei! kuiskaa äiti pelästyneenä. -- Ei nyt, johan nyt on yö! - --- Mamma, hyvä, kaunis mamma, näytä, tanssi! Hanni on prinsessa, ole -sinä nuorukainen... - -Kun ei äiti liiku, niin tanssii Hanni yksin, kädet vyötäisillä, hiukset -liehahdellen, pää kallellaan, suu hymyssä... - --- Näinkö, mamma? Onko tämä oikein? - -Äiti tuntee, että tämä on mielettömyyttä, että tässä pitäisi torua, -kiireesti nousta ja palata todellisuuteen. Mutta ennenkuin hän ehtii -tehdä päätöstä, kapsahtaa Hanni hiestyneenä, joka jäsen sävähdellen, -takaisin hänen polvelleen, kietoo käsivarret kaulaan, avaa suunsa ja -peittää sillä koko äidin suun. - --- Kuinka sitten, mamma? - --- Nyt nukkumaan, heti paikalla! - --- Entä loppu, mamma? - --- No, siitä tuli häät, jotka kestivät kahdeksan päivää... - -Hän irroittaa Hannin kädet kaulastaan, sammuttaa lampun ja vie Hannin -tupaan. - --- Katso, kuinka kaikki nukkuvat, kuiskaa hän nuhdellen. -- Hanni -joutuu nyt kanssa. Hanni on niin iso tyttö, että pitää osata itse -riisuutua! - -Hetkisen vaikenee Hanni ikäänkuin mietteisiin vaipuneena. - --- Luuleeko mamma, että Hanni tuntisi Mirandan linnan, jos joskus -näkisi? kysäisee hän äkkiä. - -Liena säpsähtää. Sitä mahdollisuutta ei hän ikinä ole tullut -ajatelleeksi. - --- Ei Hanni sitä voi nähdä, selittää hän, -- eihän Mirandan linnaa -ole missään. Tämä on vain satua kaikki tyynni. Hanni panee nyt kädet -ristiin ja siunaa itsensä. - -Hanni tottelee. Mutta päästyään Herran siunaukseen hän keskeyttää äkkiä -rukouksensa ja kysyy: - --- Pitääkö rukoilla ainoastaan ihmisten edestä? Eikö eläintenkin edestä? - --- Kyllä. Kaikkien luotujen edestä. Ensin ihmisten, sitten eläinten. - --- Miksi ensin ihmisten? - --- Koska ihmisillä on sielu... - --- Mutta miksei eläimillä ole sielua? - --- Nuku nyt, lapseni, äläkä enää kysele. Kun sinä tulet suureksi, niin -sinä ymmärrät kaikki nämä asiat. - --- Äiti, eikö tosiaankaan eläimillä ole sielua? - --- Ei, lapseni. - -Äiti korjaa ryijyä Hannin ympärille ja lähtee sulkemaan ovia. -Hetkiseksi pysähtyy hän portaille ja vetää henkeään. Ei mistään kuulu -elävän ääntä, hiljaa kuin hieno hiekka sihahtaa lumiryöppy ajaessaan -ohi, ja korvesta kuuluu kumea kohina, metsän surullinen tuutilaulu -nukkuvalle sydänmaalle. - -Ei ole Hanni luotu tätä korpea varten. Haudassa hän on täällä. Saleissa -hän olisi omansa, silkkiin puettuna, hymyssä ja tanssissa... Kuitenkin: -varjele armollinen Jumala sinne joutumasta! - -Liena kaapii luudantyvellä lumen porstuan oven välistä ja vetää sen -kiinni. Pistää sitten tuvan oven moppiin. Eihän sitä täällä tarvitsisi, -sillä ei täällä varkaita liiku... Tuvan pöydällä palaa kitupiikki, -ulottaen kuvan pienestä liekistään kattoon asti. Ikkunain alla seisoo -Kallen tekeillä oleva työ, ruumisarkku. Pesässä hehkuu hiillos, -pankolla torkkuu kissa mustan paidan vieressä. Leveässä sängyssä makaa -Kalle ja pienempiä sänkyjä on pitkin peräseinää. Liena kulkee toiselta -toiselle peittelemässä lapsia. - -Noo! Hanni vain ei vielä nuku, lepää silmät selällään ja tuijottaa -kattoon. - --- Mamma, kuiskaa hän, -- Hanni luulee sittenkin, että eläimillä on -sielu. Hanni on katsellut Pikun silmiä ja huomannut, että Pikulla on -sielu. Kuinka Pikku muuten osaisi nimelleen hirnua? Ja kun Missekin -osaa erottaa Jussin Hannista. Mamma, eikö se ole sielua? - --- Kyllähän Hannilla riittää kysymyksiä, sanoo äiti oikein ankarasti, --- mutta nyt pitää nukkua. - --- Mamma, oliko prinsessa Miranda... - --- Ei, tämä ei kelpaa... - -Hanni vilkaisee äitiin ja huomaa, että äiti tarkoittaa totta. Silloin -hän asettuu huppuun ryijyn sisään ja kääntyy seinään päin. - - - - -II - - -Alhon ja Kankaanpään kartanot olivat parin virstan matkan päässä -toisistaan, saman järven rannalla. Alhon omistivat von Holtenit, -Kankaanpään Liljefeltit. Molemmat suvut, alkuaan kotoisin Ruotsista, -olivat jo vuosisadan hallinneet ja vallinneet kartanojaan, joihin -kuului suurin osa pitäjää. Väli perheiden kesken oli vuoroin huonompi, -vuoroin parempi. Aina niiden välillä vallitsi pieni kilpailu. Molempien -sukujen rouvia oli ammoisista ajoista kutsuttu "armoksi". Alholaiset -veivät voiton kankaanpääläisistä pitojen komeudessa ja ylellisyydessä. -Kankaanpääläiset elivät yksinkertaisemmin ja aluskunta piti heitä -hyvinä haltijoina. Alholaisia pelättiin ja pidettiin kovina haltijoina. - -Tapahtui sitten, että Alhon patruuna kerran, palatessaan yölliseltä -retkeltään, tavattiin kuolleena reestään. Murhamiehestä ei näkynyt -merkkiä, ehkä taivas itse oli määrännyt iskun varoitukseksi -ja hyvitykseksi patruunan ystäville ja koko pitäjälle. Kolkko -kuolemantapaus lopetti yhdellä lyönnillä iloisen elämän Alhosta. Armo -kääntyi sairaaksi eikä enää vastaanottanut vieraita. Patruuna-vainajan -kerrottiin kummittelevan suurissa suojissa sydänyöllä. Hän nähtävästi -haki armoaan, koska lakkasi käymästä, kun armo vuoden perästä kuoli. - -Nyt joutuivat Alhon alaikäiset lapset, Kustaa ja Otto, Kankaanpään -patruunan holhoukseen. Kustaa oli monta vuotta vanhempi Ottoa ja sai -pian haltuunsa perintötilansa. Otto pysyi vielä lastenkirjoissa. -Kustaa meni naimisiin ja joutui perheelliseksi mieheksi. Ottoa pitivät -Kankaanpään vanhat herrasväet miltei omana poikanaan. Eihän heillä -ollut perillistä, se oli aina ollut heidän suuri surunsa. Otto sitä -jossakin määrin lievensi, hänen hyväkseen he nyt työtä tekivät, häneen -kiinnittivät toiveensa. - -Otto kävi koulua Helsingissä ja kun hän tuli lomalle kotiin, asui -hän tosin Alhossa, mutta häntä odotettiin jo heti seuraavana päivänä -Kankaanpäähän käymään ja hän viipyi usein pitempiäkin aikoja. Hän -saapui uusissa vaatteissaan, jotka oli saanut koulun päättäjäisiin, ja -joka kerta ihmeteltiin hänen kasvamistaan. Hyvänen aika, johan hän oli -Minette-tädin pituinen! Kävi sedän korkuiseksi, kasvoi ylitsekin! - --- Mihinkä sinä, poika, oikein aiotkaan? huudahti patruuna, taputtaen -häntä olkapäälle. Sitten asetti hän päähänsä silmälasit ja avasi -kahisevan paperin, jonka lyseolainen oli antanut hänen käteensä. Hänen -sitä tutkiessaan vallitsi huoneessa hiljaisuus, vain ruokasalista -kuului kahvikuppien kalina. Patruuna ojensi Oton todistuksen -vaimolleen. Minette-rouvan silmät olivat heikot. Hän ei saanut selvää -mistään, mutta hän katseli kuitenkin tarkkaavaisesti paperia. Sitten -antoi hän sen takaisin Otolle, tarttui hänen käsiinsä, veti hänet -luokseen, syleili häntä lämpimästi ja suuteli otsalle. Oton kasvot -olivat tämän kestäessä tulipunaiset. Hän pelkäsi, hän oli varma siitä, -että se tyttö, se Leni, on jossakin ovenraossa tirkistelemässä ja -virnistelemässä. - -Setä oli kadonnut työhuoneeseensa ja kun hän sieltä palasi, oli hänen -kädessään kultaraha. Sen sai Otto. Sitten tuli jo vapaampi ja parempi -olla. Ohjelman virallinen puoli oli ikäänkuin suoritettu ja alettiin -seurustella. - --- No, Leni, tuotko meille jo enemmän kahvia? huusi täti. Ihan -tahallaan oli hän tänään määrännyt, että Leni tarjoaisi kahvia, jotta -nuorten suhde kävisi selväksi, että he käsittäisivät, että toinen on -palvelustyttö, toinen herra. - -He olivat nimittäin aina näihin asti seurustelleet tovereina, koska -sattuivat olemaan yhdenikäiset. Nyt olivat he käyneet liian suuriksi -toisilleen. - -Leni oli köyhien lapsi, nälkävuosina olivat Kankaanpään herrasväet -armahtaneet häntä ja ottaneet hänet taloonsa. Kuka hyvänsä olisi -kadehtinut hänen asemaansa, hän oli kerrassaan hyvillä päivillä. Eihän -hänellä ollut muuta tekemistä kuin järjestellä herrasväen hienoissa -huoneissa, kutoa kankaita, leipoa ja silloin tällöin lukea ääneen -armolle. Mutta se kiitämätön letukka ei ensinkään ollut tyytyväinen -kohtaloonsa. Se oli iloinen, kaunis tyttö, mutta se ei saanut näyttää -kauneuttaan salissa enempää kuin väentuvassakaan. Herrasväen kanssa -seurustelemaan oli hän liian huono ja renkien ja piikojen joukossa -nauramasta oli armo ankarasti kieltänyt, sillä siihen oli hän liian -hyvä. Hän oli siltä väliltä, ja se oli hirveän ikävää ja yksitoikkoista. - -Otto von Holtenin joulu- ja kesälomia oppi hän pitämään rajapyykkeinä -elämänsä tasaisella taipaleella. Otto-herraa odottaessa kävivät työt -talossa kuin tanssien. Puiston piti olla ihan järjestyksessä, nurmikot -lakaistuina, lavat kylvökunnossa, hedelmäpuut ja pensaat mullitettuina, -käytävät hiekoitettuina. Tai piti joulusiivousten olla ohi, oluen -pantuna ja leivosten leivottuina. - -Helposti saatiin Alhosta tietää, koska hevonen oli lähetetty vastaan -asemalle, ja tulon jälkeisenä aamuna alettiin Ottoa hyvissä ajoin -odottaa Kankaanpäähän. Leni, jonka kangaspuut olivat ikkunan ääressä, -joten hän saattoi nähdä tielle, sai toimekseen valvoa, koska tutut -ajopelit ilmestyisivät tienkäänteeseen. Samassa hetkessä pantiin -kahvipannu tulelle ja leipäkori täytettiin kaikenlaisilla herkuilla. - -Sykkivin sydämin ja salaa katseli Leni uudinten takaa entistä -leikkitoveriaan, jonka kanssa ei enää sopinut leikkiä. Kuinka hän oli -miehistynyt ja käynyt kauniiksi! - -Oli kuin suuri, lämmin laine olisi alkanut nousta tytön sisässä ja -posket täyttyivät kuumalla verellä. Hetkisen aikaa hän painoi käsiä -rinnalleen, ikäänkuin tyynnyttääkseen aaltoa, mutta astui sitten -eteiseen, Otto-herraa vastaan... Täti ja setä siellä jo ihmettelivät -kummipoikansa kasvamista, piika auttoi yltä palttoon, armo kävi kiinni -käteen, patruuna hartioihin ja niin vietiin nuorukainen saliin. Leniä -ei kukaan ollut huomaavinaan. - -Hänen lämmin suloinen tunteensa kävi äkkiä katkeraksi, kädet -pusertuivat nyrkeiksi ja kyyneleet kohosivat silmiin. Kuinka hän -tunsi vihaavansa sekä Ottoa että armoa ja kaikkia. Hänpä ei menekään -tarjoamaan kahvia, kun käsketään, hän ei ensinkään näyttäydy. - -Mutta hetkisen oltuaan ruokasalissa ja oven takaa kuunneltuaan heidän -ääniänsä valtasi hänet niin suuri uteliaisuus, että hän sittenkin -päätti tarjota kahvit ja hillot ja omenat -- talviomenat Kankaanpään -omasta puutarhasta. - -Kaiken aamua oli hän pukeutunut, mutta yhä vielä teki hänen mielensä -peilin edessä tarkastaa, olivatko hiukset hyvin. Hän valeli kasvojaan -vedellä, mutta yhä ne vaan hehkuivat ja hän astui saliin niin -hämillään, että tuskin uskalsi silmiään nostaa... - -Otto-herran todistus ei ollut oikein hyvä ja hän selitti voimiensa -takaa, että heidän koulussaan ollaan ankarampia kuin missään muissa -kouluissa. Mitäpä nuo vanhat ihmiset sitten olisivat ruvenneet -poika-raukkaa nuhtelemaan! He uskoivat niin mielellään hänen -sanoihinsa. Täti suuteli häntä otsalle ja setä taputti olkapäälle ja -veti esiin kultarahansa. - -Otto oli aina harmitellut noita tapauksia ja suudelmia. Ihan varmaan -se tyttö, se Leni oli jossakin katselemassa! Hän ei voinut kärsiä -sitä tyttöä, häntä hävetti muistellakin, että he joskus olivat -leikkineet yhdessä. Hän päätti nolata hänet perinpohjin, päätti olla -aivan tuntematta häntä. Mutta kun Leni tuli saliin ja seisahtui tädin -eteen, niin vilkaisi Otto häneen syrjästä ja hämmästyi, sillä tyttö -oli aivan muuttunut: hänen hameensa helmat ulottuivat lattiaan asti, -vartalo oli kuin täysikasvaneilla ja päälaelle oli koottu pehmeä, -kiiltävä hiusmätäs. Hänen silmänsä olivat hyvin kauniisti maahan -luodut. Oton teki äkkiä mieli mennä häntä tervehtimään, oikein kädestä, -mutta samassa muisti hän päätöksensä, muisti myöskin, ettei se sedän -ja tädin talossa olisi sopinut, ja punastui omia ajatuksiaan. Hän -odotti jäävänsä kahdenkesken Lenin kanssa, sillä hän tunsi, että -hänen välttämättömästi täytyy saada sanoa hänelle jokin sana. Siihen -ei kuitenkaan ilmaantunut tilaisuutta. Rekeen noustessaan vilkaisi -hän ikkunoihin ja erotti silloin selvästi uudinharsojen takaa tytön -kukoistavat kasvot. Mutta ne hävisivät samassa. - -Ensimmäisenä joulupäivänä tuli Otto Kankaanpäähän enemmän saadakseen -nähdä Leniä kuin tervehtiäkseen vanhuksia. - -Setä nukkui päivällisuntaan ja täti, kissa sylissä, uinui ruokasalin -suuressa nojatuolissa. Hän ilostui suuresti, kun Otto tuli, ja rupesi -paikalla purkamaan hänelle huoliaan. Hänen oli kesken joulupäivää -pitänyt torua Leniä. - --- Jaa, minä en tiedä, mitä minun pitää siitä tytöstä ajatella! -huokasi hän. -- Omana lapsenamme olemme häntä pitäneet, kaikki olemme -koettaneet hänelle antaa. Näillä omilla käsilläni olen opettanut häntä -ompelemaan ja kirjoittamaan ja tänään, ihan yhtäkkiä hän purskahtaa -itkuun ja sanoo, että lähtee pois meiltä. - --- Onko se mahdollista! sopersi Otto, peläten että hänen sydämensä -tykytys kuuluisi. - --- Hän syyttää minua siitä, ettei saa olla nuori eikä huvitella. -Olenko minä koskaan kieltänyt häntä huvittelemasta, kun se tapahtuu -sopivaisuuden rajain sisäpuolella, mutta ymmärtäähän jokainen, ettei -se sellainen, mitä hän nyt tahtoo, käy päinsä. Hän tahtoisi huomisiin -tanssiaisiin, oletko mokomaa kuullut...! Hän aivan unohtaa kuka hän on: -kerjäläisvaimon lapsi! - -Otto hämmästyi. Vai heidän, herrasväen tanssiaisiin! Niin, olisi se -tuntunut aika kummalliselta, jos hän olisi ilmestynyt sinne muitten -vieraitten joukkoon... Olisikohan hän saanut tanssia? - --- Kukaan ei voine syyttää minua ylpeydestä, jatkoi vanha rouva -kiihkeästi. -- Minä kohtelen renkiä ja piikaa kuin vertaistani, jos he -ymmärtävät antaa minulle minun arvoni. Mutta liian tutunomaisiksi eivät -he saa ruveta. Sitä minä en kärsi. - --- Tietysti, sopersi Otto. Hänen ajatuksensa kierteli pitkän aikaa, -etsien sanoja, joilla taitaisi rauhoittaa loukkaantunutta armoa. - --- Missä... missä se Leni nyt on? kysyi hän vihdoin niin -välinpitämättömänä kuin suinkin. - -Rouva Liljefelt lähetti palvelijan noutamaan mamsselia. Mutta mamsseli -ei tullut. - --- Näetkö sitä sisua. Otto, näetkö! - -Otto kävi ensin hyvin neuvottomaksi, mutta hetkisen perästä pääsi hän -sanojen päähän kiinni ja sai aikaan enemmän kuin ikinä itsekään olisi -voinut toivoa. - -Leni istui huoneessaan nyrpeänä, itkettynein kasvoin, ankarasti -miettien, mihin nyt suuntaisi kulkunsa, sillä hän ei rupea olemaan -täällä, hän kuolee täällä ikävään, hän menehtyy ja tukahtuu... Ah, -kuinka hän vihaa armoa ja... - -Samassa kuului koputus oveen ja kynnykselle astui Otto herra. Leni -tunsi hänet paikalla, vaikkei huoneessa ollut muuta valoa kuin se, -minkä pilvien peittämä kuu loi, ja sävähti kiireesti seisomaan, -silitellen hiuksiaan. - --- Hyvää iltaa, alkoi Otto hämillään. -- Minä... minä... mitä kuuluu? - --- Ei mitään, vastasi Leni kuivasti ja jäi paikoilleen. - -Ottokaan ei tullut lähemmäksi. Heidän välillään olivat valkealla -vaatteella peitetyt kangaspuut, niiden ohi näkyi Lenin voimakas vartalo -ikkunaa vastaan. Otto näki, miten hänen rintansa kohoili. - --- Armo... täti pyytää tulemaan luokseen, jatkoi Otto epävarmasti. - -Ei vastausta. - --- Täti odottaa. - -Leniltä pääsi pieni nauru, katkera ja kiukkuinen. - --- Jos mentäisiin... - --- Eikö hän sitten vielä ole tarpeekseen torunut! puhkesi Leni -puhumaan. -- Minä en tule, en tahdo häntä nähdä. - -Otto likeni pari askelta. - --- Tietääkös Leni, mitä hän juuri ehdotti? Että me tanssittaisiin. - --- Tanssittaisiin! Kuka ja kuka? - --- Minä ja Leni. Ruokasalissa. - --- Minä! huudahti Leni, -- minäkö ja... ja Otto-herra? - --- Niin, niin, täti istuu jo soittokoneen ääressä. - -Otto tarttui hänen käteensä. Kuinka se oli kuuma! - -Ensin hän vastusti, ikäänkuin olisi tahtonut olla päätökselleen -uskollinen, mutta sitten koko hänen katkeruutensa laukesi, hänen -nyrpeytensä haihtui kuin pyyhkäisemällä ja kun he tulivat valaistuun -ruokasaliin, olivat hänen kasvonsa säteilevässä hymyssä. Nojatuolissa -nukkui nyt vain vanha kissa, sillä armo istui todella salissa -soittokoneen ääressä. - --- No, Leni, huusi hän ystävällisellä äänellä ruokasaliin, -- herra von -Holten on luvannut tanssia sinun kanssasi. Nostakaa nyt pöytä syrjään, -niin voitte tanssia. - -Sitten alkoi hän kosketella soittokoneen vanhoja, heikkoja kieliä -vanhoilla, kankeilla sormillaan ja pääsi vihdoin kiinni ainoan vanhan -valssinsa päähän. Mutta Lenin mielestä oli tämä soitto ihanaa, hänen -sydämensä sykki kuuluvasti eikä hän uskaltanut nostaa silmiään. -Otto-herra tarttui pöydän toiseen päähän, Leni toiseen, ja yhdessä -käden käänteessä siirsivät he koko kapineen nurkkaan. - --- Kunhan minä nyt osaisin! kuiskasi Leni Oton kiertäessä käsivarttaan -hänen ympärilleen. - -Se oli kaunis tyttö, jota Otto piteli käsissään. Hän hurmaantui, kun -sitä katseli. - -Silmä oli maahan luotu, sen kansi oli kalpea ja lahea kuin -lumivuokon lehti ja siitä valui sinertäviä, hienoja suonia, jotka -päättyivät silmän ripseihin. Mutta poskea vastaan näyttivät ripset -pitkiltä, mustilta... Kuinka hänen hiuksensa lemusivat lehahtaessaan -tanssitoverin kasvoja vastaan! Kuinka hänen ruumiinsa oli pehmeä ja -lämmin, kuinka se värähteli! - --- Sehän menee mainiosti! vastasi Otto vihdoin hänen viime sanoihinsa. --- Kuka onkaan ollut opettajana? - --- Minä itse vain. Olen katsellut, kuinka herrasväet tanssivat... Voi -kuinka tämä on lystiä! Ettekö jaksaisi viedä vielä kovemmin... noin, -noin! Kuinka te saitte tätinne suostumaan? - --- Selitin hänelle, että... olette nuori. - --- Kuinka te olette hyvä, Otto-herra...! Jos te käsittäisitte, miten -ikävää se on, kuin ei kuulu herrasväkeen eikä talonpoikiin, kun ei saa -jutella neitien kanssa eikä piikojen kanssa... - --- Kyllä minä ymmärrän. - -Kun he tanssivat nojatuolin ohi, sattui Lenin esiliina sitaisemaan -nukkuvan kissan korvaa. Se loukkaantui siitä, korva ei enää oiennut, -vaan jäi luppuun ja vihdoin kissa nousi, oikaisi selkäänsä ja hyppäsi -maahan, suuttuneena koko tästä uudenaikaisesta komennosta. Se vain -huvitti tanssivia. Lenin mieleen muistui ohimennen, kuinka hirveästi -hän kerran oli suuttunut Otolle, kun Otto oli sitonut kiven saman -kissan kaulaan ja kiusannut sitä rannassa. Mutta siitä oli monta vuotta -ja häntä kummastutti, että hän oli saattanut Otolle suuttua. Nyt ei -hän varmaankaan olisi voinut suuttua mistään! Otto-herra olisi hänelle -saanut tehdä mitä hyvänsä! - --- Aijai, jatkoi hän hetken perästä, -- kuinka minun tekisi mieli -niihin huomisiin tanssiaisiin! Armo sanoo, ettei kukaan viitsisi -tanssia kanssani, mutta tanssittehan tekin, Otto-herra, ettekö? - -Siihen kysymykseen ei Otto todellakaan olisi voinut vastata, mutta hän -keksi äkkiä keinon ja virkkoi: - --- Minäpä tiedän jotakin vielä hauskempaa. Jäädään tänne Kankaanpäähän -ja tanssitaan täällä! - -Leni ilostui niin, ettei hän keksinyt mitään sanomista. Laine hänen -sisässään oli pulpahtamaisillaan yli laitainsa, kyynelet tuntuivat jo -silmissä. - --- Niin me tehdään, jatkoi Otto varmemmin. -- Mahtavatkohan täti ja -setä lähteä? - --- Kyllä he ainakin aikovat. Mutta kuka meille soittaa? - --- Emme tarvitse soittoa! - -Heidän äänensä olivat alenemistaan alenneet, lopulta he puhuivat -kuiskaten ja vihdoin kokonaan vaikenivat, onnellisina päätöksestään. - -Äkkiä lakkasi soitto ja Otto tunsi, että hänen täytyy päästää -Leni käsistään. Leni vei käden otsalleen, ikäänkuin häntä olisi -pyörryttänyt, hän ei taaskaan uskaltanut katsoa ylös ja unohti kokonaan -kiittää tanssitoveriaan. Kun hän sen huomasi, oli jo myöhäistä ja -hän riensi vain juoksujalan saliin kiittämään armoa. Hänen olisi -tehnyt mieli karata vanhan rouvan kaulaan, hänen siinä istuessaan -soittokoneen ääressä kuin unelmiin vaipuneena. Koko maailma tuntui -niin ihanalta, niin kaunis oli salikin. Sitä valaisi ainoa kynttilä, -paksussa hopeajalassa soittokoneen kannella, kasvit loivat suuria -varjoja valkeille seinille, joilla riippui perhekuvia, maalaamattomalla -permannolla juoksi valkoisia, siniraitaisia mattoja, kattokruunun -hiotut lasit välkkyivät taivaankaaren kaikissa väreissä. - --- Kiitoksia, armo! kuiskasi Leni, ylen onnellisena, valmiina mihin -tahansa. - --- Pidä hyvänäsi, lapsi, vastasi armo kummissaan ja hiukan hämillään -jalomielisen suostumuksensa odottamattoman suuresta vaikutuksesta. --- Toivottavasti sinä nyt käsität, että minä aina olen ajatellut -parastasi... No niin, no niin... Kiitä nyt vain herra von Holtenia, -sillä hänhän tämän oikeastaan pani alkuun. - -Otto oli ruokasalin kynnyksellä ja Leni likeni häntä hiukan keikaillen, -mutta hyvin hämillään, sillä hän ei oikein tietänyt, pitikö -Otto-herralle nyt niiata vaiko vain kumartaa. Lopuksi hän sitten teki -ujon liikkeen, joka oli puoleksi niiaus, puoleksi kumarrus. Laine hänen -rinnassaan nousi suurena, lämpimänä, taivaan karvaisena. Hän vaikutti -Ottoonkin ikäänkuin hän olisi näkynyt sinertävän laineen läpi. Hänessä -oli jotakin niin utuista, kiehtovaa ja houkuttelevaa... - --- Nostakaa nyt ruokasalin pöytä paikoilleen, kehoitti täti. - -Pöytää nostaessa loivat he toisiinsa vielä katseen ja se katse puhui -paremmin kuin kaikki sanat. Sitten piti Lenin mennä toimittamaan sisään -teetä, patruuna tuli ruokasaliin ja ilta kului niin hauskasti, ettei -sellaista iltaa ollut koskaan ollut. - -Otto jäi Kankaanpäähän yöksi. Hänellä oli siellä oma kulmakamari, jossa -hän jo ennenkin oli viettänyt monta yötä. Alhossa ei häntä kaivattu, -tiedettiin, ettei hän ollut hukassa. - -Lenin silmiin ei tahtonut tulla unen hiventä. Hän lepäsi -liikkumattomana vuoteellaan ja sydän takoi särkyäkseen. Mielessään -kertasi hän jokaisen hänen sanansa, hänen liikkeensä ja katseensa. Se -ei ole unta, se on todella totta ja tapahtunutta! Hän on korotettu -sen sorjan pojan rinnalle niinkuin sadussa tuhkimus... Onko kukaan -kuolevainen niin onnellinen kuin hän?... Mutta kestääkö tätä, eikö -sittenkin päivä peity pilviin, ja hän herää näkemään, että se kaikki -oli unta, valo, joka syttyi juhlayönä ja katoaa juhlien kanssa! - -Yö on tyyni ja pimeä, ikkuna on alhaalta vetäytynyt kuuraan. Hän -tuijottaa jäätähtiin ja tuntuu äkkiä siltä, kuin talviyöstä ojentuisi -koura tavoittelemaan hänen onneaan. Se on armo, hänen emäntänsä, -joka ei ikinä suostu hänen onneensa. Hän tulee, hän tulee!... Ei, -hän ei tahdo ajatella sitä, hän tahtoo vain muistella Otto-herraa, -jonka kanssa hän tanssi! Mutta jos hänkin laski leikkiä eikä jääkään -huomenillalla kotiin... Leni hypähtää istumaan, ojentaa kätensä -ikäänkuin pitääkseen kiinni jotakin ja purskahtaa itkuun... Tuntuu niin -oudolta tietää, että hän, hän, hän on täällä samassa talossa! Oi kuinka -peloittaa... - -Ottokin on mennyt levolle epätavallisessa mielentilassa. Hänkään ei -saa ajatuksistaan, että se tyttö on täällä parin kolmen oven takana, -jotka ehkä eivät ole lukossakaan. Hän on yhä tuntevinaan, että vaaleat -hiussuortuvat hipaisevat hänen kasvojaan ja että tuossa hänen silmäinsä -alla on silmäluomi kalpean pehmeänä kuin lumivuokon lehti, josta valuu -alas sinertäviä suonia. Hänen katseensa hipoaa alas silmäluomea, -kaulaa, rintaa... Mikä siinä tytössä onkaan, joka houkuttelee ja -kiehtoo? - -Hän nukkui pikemmin kuin Leni, mutta näki hullunkurisia unia, joihin -aina sekaantui Leni. - -Kun hän aamulla ehdotti jäävänsä tanssiaisista pitääkseen seuraa -Lenille, purskahti täti suureen nauruun. Otto punastui korvia myöten ja -selitti tarpeettomalla kiihkolla, että hänellä tietysti olisi paljon -hauskempi tanssiaisissa. Hän vain ajatteli, koska se tyttö nyt on niin -huvinhaluinen... - --- Jumala siunatkoon sinun hyvää sydäntäsi! sanoi täti. -- Mutta -täytyyhän tytön oppia järkeä. Käsitäthän sinä, mitä huomiota se -herättäisi, jos kuultaisiin, että Otto von Holten istuu pitämässä -seuraa Kankaanpään talousmamsselille... - -Talousmamsseli! Niin, sitä se eilinen tyttö oli. Jota hän oli pitkin -yötä ajatellut ja jonka kauneutta hän oli pitänyt niin hienona! Hän -muisti äkkiä, että sillä oli suuret, karkeat kädet ja mustuneet kynnet. -Se oli kuin olikin talousmamsseli! Hyi, jo häntä hävetti! Setä tuli -vielä lisäksi siihen ja rupesi tekemään hänestä pilaa. - --- Sitähän voitaisiin selittää miten hyvänsä, sanoi täti. -- Ei, rakas -Otto, tule sinä vain meidän kanssamme. - --- Leikkiähän se oli, selitti Otto pontevasti ja rupesi kovasti -mielimään tupakkaa. Tähän saakka oli hän tupakoinut vain salaa, mutta -nyt hän äkkiarvaamatta aivan julkisesti ja ujostelematta kysyi -sedältä, saisiko hän mennä ottamaan sikaarin. Setä hymähti ja antoi -suostumuksensa, häntä huvitti nähdä, että poika alkaa miehistyä. - -Senjälkeen ei Otto vahingossakaan puuttunut puheisiin Lenin kanssa. -Ja Leni tunsi, että koko sen illan onni on pyyhkäistävä pois mielestä -niinkuin uni päivän tullen. Mutta on unia, joita ei saa pois -päivälläkään, eikä Leni saanut tätä. Se kalvoi häntä ja kulutti kuin -tauti. Jota enemmän muuria hänen ja Oton välille korotettiin, sitä -kuumemmaksi hän kuumeni. - -Kaiken talvea kutoi täti sukkia kummipojalleen. Hänen täytyi heikkojen -silmiensä takia käyttää vaaleita lankoja, mutta kun silmikko putosi, -niin täytyi Lenin tulla sitä nostamaan. Joskus kysyi armo Lenin -mielipidettä sukkien raidottamisestakin. Pari kertaa lähetettiin Otolle -laatikollinen leivoksia: pipari- ja sokerikakkuja, roonia, kanelileipiä -ja mantelikiehkuroita -- kaikkea, mistä tiedettiin Oton pitävän. Leni -leipoi jokaiseen piparkakkusydämeen sydämensä ikävät ja surut ja toivoi -koko mielensä hartaudella, että Otto nakerrellessaan leivoksia ehkä -muistelisi häntäkin. - -Mutta hänen sydämiään söi moni muukin kuin Ottoherra itse. Otto -kutsui luokseen joukon iloisia poikia ja Kankaanpään herkuilla oli -hyvä menekki. Päälle ryypättiin punssia. Pullot olivat kätketyt -piironginlaatikkoon ja juomalasista tai pullonsuusta otti jokainen -kulauksensa. - -Samana keväänä piti Oton tulla ylioppilaaksi ja Kankaanpään herrasväki -oli jo kauan miettinyt, miten tätä merkkitapausta olisi vietettävä. -Vihdoin olivat he tulleet siihen johtopäätökseen, että he tarjoavat -Otolle Kankaanpään aivan polkuhinnasta. Hehän ovat vanhoja ja -kivulloisia ja vaikka pehtori olisikin kunnon mies, niin ei hänen -silmänsä ole samanarvoinen kuin isännän silmä. Eihän heillä ole ketään -likeisempää kuin Otto, hänhän on kuin heidän oma poikansa. Jos he -nyt Kankaanpäästään luopuvatkin, niin jäähän heille vielä sittenkin -tarpeeksi, ja jakakoot kaukaisemmat sukulaiset heidän kuoltuaan sen -keskenään. - -Kankaanpäähän toimitettiin puusepät ja maalarit ja muutaman viikon -aikana kalkuteltiin aamusta iltaan vanhassa talossa. Kuinka nuori -ylioppilas tuleekaan ilostumaan, kun hän tapaa kaikki niin uutena ja -siistinä ja kun hän vielä lisäksi saa kuulla, että koko talo tulee -hänen omakseen! Vanhukset iloitsivat jo edeltäkäsin niin sydämen -pohjasta. - -Leni pantiin kutomaan uusia mattoja hänen huoneensa lattialle. Hän -ryhtyi työhönsä kiihkeästi ikäänkuin sillä ravitakseen mielensä -nälkää ja päästäkseen Otto-herraa likemmä. Tavallaan se lohduttikin, -sillä syntyihän hänen käsissään vaate, jota hänen jalkansa tulisivat -koskettamaan. Oi, kuinka hän olisi suonut itse olevansa sen vaatteen -sijassa, saavansa lyyhistyä vaikkapa maan tasalle... Oi, kuinka hänen -oli ikävä, ikävä! - -Tuli kirkkaita, keväisiä päiviä ja lumi suli hänen silmiensä alla, -mutta hän vain suri, ja heiluttellessaan sukkulaa, äänteli itsekseen -ikäväänsä. - -Nähdessään kirjavat raidat täytyisi Oton muistaa kenen kamarissa -kangaspuut seisovat ja silloin täytyisi hänen ajatella tyttöä, joka -häntä rakastaa... - -Puuseppien joukossa oli muuan Kalle-niminen mies, joka tuon tuostakin -puhutteli Leniä, kun sattui hänet näkemään. Milloin hän huomautti, että -on kaunis ilma, milloin sanoi ilmaa rumaksi. Se oli harteva, rehellisen -näköinen mies. Leni huomasi hänet sivumennen. Mutta eräänä sunnuntaina -sattuivat he yhteen, molemmat matkalla kirkkoon. Heille tuli puolen -virstan pituinen yhteinen matka ja kun Lenin päähän äkkiä muistui asia, -jossa ehkä tästä miehestä saattaisi olla apua, puhutteli hän miestä. - --- Tehän olette kirvesmies, virkkoi hän. -- Ettekö tekisi minulle -kukkatelineitä? Kukkani seisovat liian matalalla. Aurinko ei ylety -niihin. - --- Se on paha, ettei aurinko ylety, vastasi mies huolestuneesti, -ikäänkuin olisi ollut kysymys ihmishengestä, joka ei tule toimeen ilman -aurinkoa. Ja samalla katsahti hän arasti ja ihaillen mamsseliin. - -Lenissä heräsi halu olla ystävällinen tuolle miehelle. Hän ei ollut -ruma, kyllä hiukan kömpelö, mutta aika hauskan näköinen. - --- Oletteko ennen tehnyt kukkatelineitä? kysyi hän ja hänen silmänsä -loistivat lempeästi. -- Vai ettekö? No, mitä te olette tehnyt? - --- Rakennustöissähän minä enimmäkseen, ja sitten veistellyt -kaikenlaisia, tuoleja ja pöytiä ja ruumiskirstuja ja... - --- Ruumiskirstuja! keskeytti Leni ja silmien suuri terä vetäytyi -pelästyneeksi ja ikäänkuin musteni. Ja se pysyi yhä mustana, vaikka -suu jo hymyili, kun hän jatkoi: -- Joko te nyt noin nuorena rupeatte -tekemään kuolleille majoja. Ihan minua peloittaa! - -Nyt hymähti tuo vakava mieskin ja kävi oikein miellyttävän näköiseksi. -Hänellä oli niin suuret siniset silmät. - --- Kuollahan meidän kaikkien pitää! - --- Kunhan eivät kukkani kuolisi, kun joutuvat telineittenne päälle! - -He nauroivat molemmat ja juttelivat lopputien oikein iloisesti ja -tutunomaisesti. Kirkon ovesta he vielä astuivat yhdessä, mutta sitten -erkani Leni naisten penkkeihin, nuorukainen miesten puolelle. - -Parin päivän perästä tuli Kalle ruokatunnillaan tuomaan telineitä. Ne -olivat kauniisti kirjaillut, ja kun Leni kysyi, mitä hän on velkaa, -niin vastasi mies ettei mitään. Ja oikein hän loukkaantui, kun Leni -vain olisi tahtonut maksaa. - -Samana päivänä, jolloin korjaustyöt kartanossa loppuivat, läksi Leni -kävelemään. Oli lämmin, valoisa ilta. Hiirenkorvat puhkeilivat ja -lintuja ilakoi joka oksalla. Hän kokoili vuokkoja ja kissankäpäliä -tien vierestä ja kulki kaihoihinsa vaipuneena. Otto-herran tulo likeni -likenemistään. - -Äkkiä huomasi hän miehen seisovan keskellä tietä, kädessään koppa, -jossa oli höylä ja muita työkaluja. Mies asetti kopan pientareelle ja -läheni Leniä hitain askelin, katse maahan luotuna. - -Ensin Leni kavahti, mutta huomasi samassa, että sehän on se puuseppä. -Mies tervehti ja pysähtyi, mutta ei pitkään aikaan virkkanut sanaakaan. -Leni järjesteli kukkasiaan. - --- Mikä teidän on? kysyi hän vihdoin. -- Näytätte niin surulliselta. - --- Minä vähän puhuisin mamsselille, kun ette suuttuisi. - --- Mitä minä suuttuisin! - --- Ehkä siksi, että olette mamsseli ja minä vain talonpoika. - --- Puhukaa nyt vain! kehoitti Leni hiukan levottomana. - --- Eihän sellaisia pitäisi puhua kuin vertaisilleen. - -Hän jäi taas pitkäksi aikaa ääneti katsomaan eteensä ja hypistelemään -petäjän kylkeä suurella kourallaan. Leni seurasi hänen temppujaan -hämmästyneenä. Koko hänen silmänsä oli ainoana suuren teränä, josta -milloin loisti levottomuus, milloin veitikkamainen huudahdus: mitä -sinä, hyvä mies, nyt oikein tahdot? Nuori puuseppä ei sitä huomannut, -hän oli hyvin tosissaan. - --- Minä pyytäisin, pääsi häneltä vihdoin, -- että mamsseli tulisi minun -vaimokseni. - -Leni oli purskahtamaisillaan nauruun, mutta pidättyi. Vai sitä se oli! -Oli hän ehkä sitä hiukan pelännyt. - --- Mutta ettehän te ensinkään tunne minua, sanoi hän vihdoin jotakin -sanoakseen. - --- Jaa minäkö? Ei mamsseli tiedä, kuinka kauan minä olen teidän -mutkiinne katsellut! Rippikouluakin käytiin yhteen aikaan, vaikka -mamsseli kävi yksityisesti rovastin edessä. Ja kun juhannusaattopäivänä -herrasväki kaikki oli kirkkoa koristamassa, olin minä kantamassa -koivuja. Minä muistan mamsselin puvunkin ihan niinkuin tämänpäiväisen -aamiaisen, muistan senkin, kun herrasväki sunnuntaina tuli kirkkoon ja -mamsseli istui vaunuissa vastapäätä armoa ja patruunaa... Sitten kun -suomalainen rippi jo oli ollut, jäin minä vielä kirkkoon ruotsalaiseen. -Mamsseli niin itki, kun astuitte alttarille... - -Leniä liikutti kuunnella miehen kömpelöjä sanoja. Vai oli siis ollut -ihminen, joka kaikkina näinä vuosina oli kantanut häntä mielessään, -kärsinyt, kuten hän itse Otto-herran takia! Se tuntui hyvältä, eikä -Lenillä ollut sydäntä sanoa, ettei hän ollut nuorukaista edes huomannut. - --- Taidan minäkin nyt muistaa teidät, puhui hän. -- Mutta en minä tätä -olisi odottanut! - --- Mistäs mamsseli sitä. Ja enhän minä nyt heti tahdo vastausta. Lähden -tästä matkalle. Jos sitten tulooni asti olisitte ehtinyt ajatella. Tai -jos niinkuin aikaisemmin olisitte päättänyt, niin voisitte vain sanoa -sisarelleni, joka on sen suutarin vaimona siellä punaisessa mökissä -hautausmaan takana... - --- Punaisessa mökissä hautausmaan takana, toisti Leni kuin unissaan, -varmana siitä, ettei ikinä mene sitä sanaa viemään. - -Mies puhui hänelle vielä pitkältä, puhui tyynellä äänellään, josta -mielenliikutus, toivo ja epätoivo värähteli. Leni katseli häneen -vilkkumatta, nyökäytti tuon tuostakin päätään tai hymyili, mutta ei hän -kuunnellut miehen sanoja. Hänen ajatuksensa olivat ihan epämääräiset ja -tietämättään kylvi hän toivoa nuoren miehen rintaan. Hyvästi jättäessä -painoi hän silmänsä maahan, häneen koski, hänen kävi sääli. - -Niin he erosivat. Leni luuli nähneensä hänet viimeisen kerran eikä -häntä sen enempää ajatellut. - - * * * * * - -Otto-herra ei läpäissyt ylioppilastutkinnossa. Sitä mahdollisuutta ei -kukaan ollut tullut ajatelleeksi ja se pani mielet kuohuksiin. - -Patruuna suuttui. - --- Pojalta ei puutu päätä, torui hän, -- mutta se on laiska. Ei se nyt -Kankaanpäätä saa, minä vain en sille Kankaanpäätä anna! - --- Mutta, yritti armo välittää, -- jos hänelle nyt todella on tehty -väärin. Tiedämmehän, miten persoonallisia opettajat voivat olla... - --- Mitä syytä kenelläkään olisi häntä vainota. Se lurjus luulee -voivansa meidän vanhojen päähän ajaa mitä palttua hyvänsä, mutta hän -erehtyy. Minun silmäni ovat jo auenneet, minä en enää sokeasti usko -häneen... Ja kirjeessä sitten ilmoittaa kaiken tämän. Olisi vain -saanut tulla itse puhumaan... Ruotsiin, Ruotsiin sitä sitten lähdetään -niinkuin karkulaiset ainakin. - --- No mutta etkö ymmärrä, ettei hän uskalla tulla kotiin? - --- Se on kurjaa, se on raukkamaista! Mutta millähän rahoilla hän aikoo -Ruotsiin lähteä? Olisi hauska tietää. Veli hänelle ei lähetä rahoja, -eikä hän niitä pyydä minulta. - --- Mutta Erik, rivien välistä kyllä lukee pyynnön... - --- En tahdo lukea mitään rivien välistä. Tulkoon suullisesti puhumaan -tai kirjoittakoon edes suoraan. Rivien välistä lukekoot rakastuneet, ei -se ole miesten kieltä. Ja miestä minä olen hänestä toivonut, mutta... - -Vanhukset elivät siinä luulossa, että Otto sentään pian tulee kotiin, -sillä millä hän Ruotsiin pääsee, kun he eivät ole lähettäneet hänelle -rahaa. Mutta he suuresti erehtyivät, sillä kuinka ei Otto von Holten, -jonka vuoden päästä piti tulla suurten omaisuuksien omistajaksi, olisi -saanut irti rahaa miten paljon hyvänsä! - -Hän läksi kuin läksikin Ruotsiin, tutustui sukulaisiinsa, piti hauskaa -ja ilmoitti syksyllä Kankaanpäähän, että hän on päättänyt ruveta -maanviljelijäksi. Hän seuraa täällä suurten kartanoiden maanviljelystä -ja karjanhoitoa ja menee sitten maanviljelysopistoon. - --- Näetkö nyt, riemuitsi rouva Liljefelt kyynelsilmin, -- kuinka väärin -häntä tuomitsit. Hän on sittenkin se, jota hänestä toivomme. Voi, miten -väärin teimme hänelle! - --- No niin, myönsi patruuna kaikin puolin hyvillään. -- Mutta olisi hän -silti voinut tulla ylioppilaaksikin. - -Leni suri häntä kuin kuollutta, voimatta häntä unohtaa. - -Kului vuosi. Oli syksy. - -Vanhat herrasväet olivat lähteneet häihin naapuripitäjään. Syyshallat -olivat jo alkaneet ja kukkalavat olivat yöksi peitetyt niinimatoilla -ja havuilla. Aamulla oli Leni lähtenyt puutarhaan ottamaan pois -peitteitä. Nurmi oli paksussa, hopeankarvaisessa kasteessa, teillä -oli keltaisia lehtiä, tuuli alkoi herätä liikuttelemaan niitä. Päivä -paistoi lämpöisesti ja kaikki kukat olivat säilyneet hallalta. Hän -pisti resedanoksan napinläpeensä ja alkoi taitella astereita vaaseihin. - -Äkkiä kuuli hän koiran haukuntaa ja rattaitten jyrinää pihasta, mutta -ei malttanut lähteä katsomaan. Hetkisen perästä hän sentään kävi -uteliaaksi, oikaisihe suoraksi ja alkoi kuulostella, kasvot kääntyneinä -päärakennuksen pitkään ikkunariviin. - -Salin keskimmäisen ikkunan uudinta työnnettiin syrjään ja ruudun taakse -ilmaantuivat kasvot... Lenin sydän tuntui seisahtuvan ja koko ruumis -kangistui, sillä hän luuli näkevänsä näyn: Otto-herran kasvot! Hän ei -voinut liikkua paikalta, hän ei voinut ajatella sinne eikä tänne... -Hetkisen perästä Otto-herra ilmielävänä kiersi rakennuksen nurkan ja -lähestyi käytävää pitkin. Silloin karkasi veri Lenin poskille ja sydän -alkoi sykkiä. - -Otto-herra oli hienossa, kellertävän harmaassa puvussa, punainen -kravatti kaulassa, päässä leveäreunainen, ruskea huopahattu. Hän oli -kookas ja solakka, hiukset pikimustat ja lyhyiksi leikatut, parta -suippeni leuan alle ja viiksien päät nousivat somasti pystyyn. Hänen -silmissään oli sama epämääräisen ruskehtava väri kuin ennenkin. -Muuten hän oli kovasti kaunistunut, miehistynyt ja... ja käynyt niin -ulkomaalaisen näköiseksi. - -Hän nosti hattuaan ja oli ojentamaisillaan kätensä, mutta kun huomasi -Lenin käden multaiseksi, niin ei ojentanutkaan, vaan rupesi paikalla -puhumaan. Puhui virallisella, vakavalla äänellä kuin herra palvelijalle -ja kasvot olivat jääkylmät. Hänen äänensä kuullessaan kävi Leni -kalpeaksi, tuntui siltä kuin viimeisetkin toiveet olisivat särkyneet. -Tyynesti ja virallisesti vastasi hän herran kysymyksiin, kertoi, missä -herrasväet olivat, ilmoitti Alhon herrasväkienkin olevan samoissa -häissä ja kehoitti lähtemään perässä. Varmaan vielä ehtisi, hevosia oli -kyllä joutilaina talossa... Herra sanoi olevansa väsyksissä ja pyysi -laittamaan aamiaista. - -Kuinka Leni olisikin suonut hänen lähtevän pois! Tuolle hänellä ei -ollut mitään asiaa. Häntäkö hän oli itkenyt ja ikävöinyt? Mahdotonta, -sillä tuohan on ventovieras mies... Jospa olisikin eikä kantaisi -Otto-herran kasvoja ja puhuisi hänen äänellään!... oi, kun ei hän -ikinä olisi palannut, että olisi saanut itkeä ja ikävöidä eheästi!... -Lenistä tuntui entistä tyhjemmältä ja kolkommalta. Hän ei koko päivänä -mennyt vieraan näkyviin, vaan lähetti palvelustytön tarjoamaan ruokia. -Sentään hän ei voinut estää silmiään seuraamasta vierasta, kun tämä -liikkui ulkona, eikä korviaan kuuntelemasta hänen askeleitaan ja -ääntään. Kerran oli hän jo hiipimäisillään oven taakse kuuntelemaan, -nukkuiko Otto-herra, mutta pelästyi omaa ajatustaan ja päätti entistä -itsepintaisemmin pysyä hänestä, vieraasta miehestä, loitolla. - -Mutta jota illemmaksi päivä painui, sitä levottomammaksi, raskaammaksi -kävi hänen olonsa. Hänen oli niin kalvavan ikävä. Kunhan edes olisi -ollut joku, jonka kaulaan olisi saanut heittäytyä itkemään. Mutta ei -ollut ketään, piti vain painamistaan painaa kyynelvirtaa alas kurkkuun, -ettei se pääsisi puhkeamaan nyyhkytykseksi. - -Tuuli tyyntyi ja kuu nousi kirkkaana puoliskona taivaalle. Taivas oli -syvän sininen ja kuulakka. Järvi oli liikkumaton ja kuollut, korkeat, -kellastuneet rannat heijastuivat sen kalvoon kuin lasiin. - -Lenin pitää taasen peittää lavat, sillä yöllä varmaan tulee halla. - -Ah, kuinka hänen sielunsa isoo ja huulet janoavat! Sydän on täynnä kuin -puu mahlajan aikana. Hän kuulee sen takovan, kuulee omat askelensa -hiekkakäytävällä. Hänen ympärillään kohoavat satavuotiset puut, niiden -varjoja juoksee hopeankarvaisella nurmella ja yli hiekkakäytävien, -jotka kuunvalossa ovat kaamean näköiset kuin matalapohjaiset joet... - -Nurmi on vahvassa kasteessa. Resedat ja hajuherneet lemuavat. Joku -ajelee maantiellä ja Alhon koira haukkuu. Läheltä ei erota muuta kuin -hänen omat puuhansa, kun hän liikuttelee niinimattoja. Sitä mitä -hän odottaa, sitä ei kuulu... Onko hän todella jo nukkunut, eikö -kuunvalokaan houkuttele häntä puutarhaan? Hän on matkasta väsynyt, -Jumalan kiitos! Ei, ei, ei Leni tahdo häntä nähdä! - -Ja ikäänkuin kiusausta peläten hän kiiruhtaa peitteitten levittämistä -ja päättää lähteä sisään. Mutta hän ei lähde. Hän painuu syvemmälle -puutarhaan. - -Hän halajaisi syleillä näitä puita, koskettaa niitä huulillaan... -Kuinka ne kohisevat kummallisesti! Peloittaa... Hän tahtoisi heittäytyä -tuohon käytävälle, tuohon valkeaan hiekkavirtaan, jäädä siihen ja -siihen kuolla... Nyt kuuluu askeleita läheltä, ovi käy, hiekka -narahtelee: se on hän, joka tulee... - -Mitä tehdä? Paetako vai rientää vastaan? Hän pelkää ja iloitsee eikä -tiedä mitä tehdä... Jää paikoilleen nojautuneena puunkylkeen ja päättää -olla ihan hiljaa, hengittämättäkin, käyköön sitten miten hyvänsä: -jollei hän huomaa, niin merkitsee se, että kaikki on lopussa; jos -huomaa, niin se on sillä lailla sallittu... - -Sallittu, sallittu... - -Tyttö seisoo siinä silmät kiinni kuin elämäntuomiotaan odotellen. -Askelet likenevät suoraan häntä. Pyörryttää. Täytyy pitää kiinni -puusta, käyköön sitten kuinka tahansa! - -Hänen ympärilleen kietoutuu käsivarsi ja kasvojen päällitse käy kuuma -henkäys. Tahdotonna, rentona raukeaa hän syliin, joka käärii hänet kuin -lämpöiseen aaltoon. - --- Leni, kuiskaa ääni, se ikävöity, kaivattu ääni, -- ethän vielä -kokonaan ole minua unohtanut? Muistathan vielä meidän tanssimme! - -Hän suutelee ja painaa itseään vasten. Hänen kätensä soluu pitkin -kaulaa ja niskaa ja pysähtyy pusertamaan rintaa... - -Leni pelästyy ja avaa silmänsä. Silloin näkee hän vastassaan hirveät, -nälkäiset kasvot... Hyvä Jumala, nyt täytyy paeta, nyt täytyy -riistäytyä irti... - --- Miksi vapiset, tyttö? kuiskaa ääni korvan juuressa ja taas käy -henkäys yli Lenin kasvojen. -- Etkö minua rakastakaan? - -Leni pääsee hetkeksi irti, vain hänen kättänsä pitelee vielä kuuma käsi. - --- Etkö rakasta? Vastaa! - -Eikö hän rakastaisi, hän, joka kaikkina näinä vuosina on kärsinyt ja -kitunut rakkaudessaan? Eikö hän saisi tunnettaan tunnustaa? Hän tahtoo -sen julkilausua, huutaa sen ilmoille koko sielullaan ja mielellään. - --- Rakastan, virkkaa hän. -- Minä luulin, että olitte minut unohtanut, -voi miten kärsin! - --- Älä itke, kulta! - --- Miksi te olitte niin kylmä, kun tulitte? - --- Tahdoin tutkia olitko muuttunut. - --- Mutta mitä ihmiset, mitä armo ja patruuna sanovat...? kuiskaa Leni -kiihkeästi ja koettaa riistäytyä irti. - --- Emme ajattele heitä. Sanokoot mitä hyvänsä. - --- Voi minua, voi minua! - -Otto kietoo käsivarret hänen ympärilleen ja pusertuu häntä ihan -likelle. He astuvat alas käytävää vierekkäin kuin olisivat yksi -ihminen. Puut suhisevat hiljaa, kuu loistaa, koko maailma nukkuu. - -Leniä alkaa värisyttää, hän kulkee kuin pyörryksissä. Se toinen on -hehkuva ja kuuma ja vie yhä eteenpäin, kohti vettä. Laiturin kyljessä -on valkoinen vene, joka kertautuu järven kalvoon. Siellä näkyy syvä -taivaskin ja kuu... - -Äkkiä he erkanevat tiestä, eivät astukaan veneelle, vaan metsään, -suurten puitten alle... - -Lenille tulee hätä. Hän aavistaa jotakin hirmuista ja rumaa. Pois, pois -tästä kauhistuksen paikasta! Mutta hän ei enää pääse. Hän voihkii, hän -itkee ja rukoilee... Koira kartanolla alkaa haukkua. Hän kuulee sen -kuin hukkuva pelastuksen huudon rannalta ja vaipuu samassa veden alle, -kadottaa tahtonsa ja tajuntansa... - - - - -III - - -Pelonsekaisen jännittyneenä ja epäluuloisena Liena kohtaa jokaisen -vieraan, sillä voihan se tuoda tietoja kirkonkylästä. Hän pelkää -Kalleakin, kun Kalle palaa kirkkoretkiltään. - -Tavallisesti ovat uutiset pikkuasioita, joita ei laisinkaan olisi -kannattanut pelätä: Kankaanpään herrasväki on ollut sairaana; joku -palvelijoista on mennyt naimisiin ja kartanossa on pidetty häät. Tuuli -on kaatanut suuren puun puutarhasta. Alhon rouvalla on taas pieni, -niitä syntyy siellä yhtä tiheään kuin täällä Pimeässäpirtissä... Alhon -patruunasta on aina paljon uutisia. Se syöttää väelleen silakoita, -jotka ovat viiden vuoden vanhoja, ja juottaa armollaan ruiskahvia. -Palvelijat vaihtuvat siltä ihan joka kuukausi, kuka sillä rupeaisi -olemaan, joka ei anna työtäkään työmiehilleen! Kankaanpään armo -on tavallisesti pannut Kallen mukaan tuomisia lapsille. Siellä -on hiivaleipää ja vehnäkorppuja, joskus koreapaperinen konvehti -tai orehtia. Lapset mainitsevatkin armoa sadun hyvänä haltiana, -joka hyville lapsille aina lähettää tuliaisia, ja odottavat isää -kotiin malttamattomina. Kun hän vihdoin on päässyt pirttiin, käy -hänen ympärillään kihinä ja kähinä. Kukaan ei ehdi huomata Lienan -levottomuutta. - --- Nyt se tulee, nyt se tulee! ajattelee hän ja sydän takoo kuuluvasti. -Mutta tavallisesti ei tule mitään vaarallista. Hän rauhoittuu, lakkaa -pelkäämästä ja kuvittelee vaaran jo ainiaaksi menneen. Silloin saattaa -joku yht'äkkiä, hitaalla, rauhallisella äänellä mainita Otto-herran -nimeä. - -Kuuluu yhä olevan siellä Ruotsissa, vai missä kaukana lieneekään. Oli -kirjoittanut itsellään olevan morsiamen ja lähettänyt sen kuvan. Ja se -oli ollut paljain kauloin ja käsivarsin ja niin hepenissä, että ihan -kuin keisarillisten kuvat. Hyvin rikkaan sanovat olevan ja Otto-herra -kuuluu jäävän sinne sen suurille kartanoille kotivävyksi. - --- Jumalan kiitos! Jumalan kiitos! ajattelee Liena ja hänen rinnassaan -tuntuu helpommalta. Kunhan jäisikin! - -Mutta jonkin ajan perästä tuo huhu sydänmaille tiedon, että hän on -käymässä kotona, on yksin. Ne naimakaupat ovatkin puretut. Iloisena -miehenä liikkuu pitäjällä, käy kesteissä ja metsästysmailla... Talveksi -painuu taas pois Suomesta eikä sinä kesänäkään palaa. Mutta seuraavana -kuuluu Pimeäänpirttiin viesti, että sillä taas on morsian, ovat jo -kuulutuksissa ja häät vietetään ennen juhannusta. Se tuo nuoren -armonsa Suomeen ja kuuluvat asettuvan Kankaanpäähän asumaan. Vanhat -lahjoittavat sen kummipojalleen. Siellä onkin nyt kova puuha, huoneita -maalataan ja paperoidaan, työmiehiä on tuotettu Helsingistä asti. - -Tämän tiedon tuo mies, joka tulee suoraan pappilasta ruumista -kirjoituttamasta. Koko pitäjähän nämä asiat tietää, ihme, ettei tiedetä -Pimeässäpirtissä... No, on tässä juuri ollut kelirikon ajat, eikä ole -satuttu missään käymään. - -Miehen mentyä jää torppaan kolkko hiljaisuus. Vaari ja Kalle istuvat -kukin penkillään eteensä tuijottaen. Liena askaroitsee lieden ääressä, -selin heihin. Hanni liikkuu puna poskilla, silmissä kysyvä, kummastunut -ilme. Hän ei käsitä, mitä suremista siinä on, että nuori patruuna -viettää häitä ja muuttaa Kankaanpäähän. Hänen silmissään se kaikki on -kuin kaunista satua, komeat häät, nuori armo silkkivaatteissa... Mutta -isä ja vaari ovat kuin kivettyneet ja äiti vallan vapisee, mahtaa -siis olla jotakin hirveää tulossa. Lapsetkin, karatessaan tupaan -leikeistään, tuntevat ilman painostavuuden ja pysähtyvät ikäänkuin -olisivat iskeneet päänsä seinään. - --- Jo taisi tulla muutto tästä paikasta, virkkaa vaari vihdoin. - --- Ei sitä niinkään tee mieli muuttaa paikasta, jonka alastomaan -korpeen rakensit, vastaa Kalle siihen hämmästyttävän kiivaasti. -- -Sinun on, Liena, lähdettävä kirkonkylään vanhan herrasväen puheille. -Kyllä se patruuna antaa sellaisen kontrahdin, että kohtuullista veroa -vastaan saadaan olla tässä rauhassa. - --- Mihinkäs minä tästä pääsen! vastaa Liena ja hänen äänensä värisee. --- Paras, että aletaan etsiä toista torppaa. - --- Vai toista! kiivastuu Kalle. -- Vai toista! Eikä aletakaan... -Kummoinen lienee tämä Otto-herra? Ehkä on parempi kuin Alhon patruuna. -Eivät ole aina samaa maata samojen vanhempien lapset. - --- Sama se susien luonto aina on, ärähtää vaari. - --- Sano nyt sinä, Liena, kehoittaa Kalle tyynemmin, -- mitä sinä -luulet, sinähän tämän Otto-pojan olet nähnyt lapsena. - -Veri tyrkkäytyy Lienan kasvoille, hän painuu puhaltamaan pataansa ja -vastaa sieltä: - --- Paljonkos minä sitä näin. Koulussahan se aina oli... Kerran -heristeli kepillä kerjäläisiä kyökistä, kerran sitoi kiven armon vanhan -kissan kaulaan ja kiusasi sitä järvessä. Ja ainahan se taas ajoi -hevoset niin pahasti, ettei niistä sitten enää ollut mihinkään. Ei -taida vain senkään luonnossa olla kehumista. - --- Johan minä sanoin, ärähtää vaari, -- että sudet on susia ja Holtit -on Holtteja. Jo tästä muutto tuli, jos vain Holtit haltijoiksi joutui. - --- Jaa, jaa, vai muutto! puhelee Kalle ja katselee kummissaan isäänsä. --- Vai pitäisikö minun lähteä toista korpea rakentamaan ja jättää tämä -mustalaisten kortteeriksi! Hyvä teidän on sanoa, mutta kuka minut tänne -korpeen käski, kuka? - -Kallen jokainen sana vihloo Lienan mieltä kuin veitsi. Oi, voi, kun -saisikin sen lepytetyksi! Jäähän hän tännekin, eihän hän tahdo pois... -Kalle ei suutu paljon koskaan ja nyt hän on oikein kiukuissaan. Oi, -voi, kun kulkee noin levottomana pitkin pihaa, katselee rakennuksia -kuin varas. Niin, kaikki ne ovat sen rakentamia, ei ole ihme, ettei tee -mieli heittää vieraille... - -Äkkiä Kalle astuu sisään ja seisahtuu vaimonsa eteen. - --- Sinäkö lähdet vai minä? kysyy hän tiukasti. - -Liena ei uskalla katsoa häntä silmiin eikä hän tiedä mitä vastaisi. Hän -vapisee niin, ettei kauha tahdo pysyä käsissä. - --- Ehkä sinä sittenkin toimitat asiat paremmin, jos itse menet, vastaa -hän vihdoin hiljaa. - -Sanaa sanomatta Kalle menee ulos, valjastaa hevosen, sitoo sen aitaan -ja lähtee aittaan muuttamaan vaatteita. - --- Ethän ilman päivällistä lähde? kysyy Liena arasti. - -Kalle tulee tupaan, haukkaisee kiireesti eikä puhu sanaakaan. Liena -valmistaa eväskontin hänen viereensä pöydänkulmalle. - -Hetken perästä kolisevat rattaat kivisellä kujalla ja Liena huomaa -eväskontin unohtuneen tupaan... Vai tahallaanko heitti? Oliko tosiaan -niin vihoissaan?... Hän koppaisee sen pöydältä ja lähtee juoksemaan -perässä lapset kintereillä. Heistä on hauskaa juosta kilpaa äidin -kanssa ja he huutavat ja ilakoivat. Puna poskilla Liena saa kiinni -Kallen. Liena ojentaa hänelle unohtuneen kontin ja katsoo häneen -rukoilevasti. Kalle ei sano mitään, mutta Liena huomaa pahimman puuskan -jo menneen ohi, sillä lapsillehan hän jo hymyilee. - -Hän katoaa metsään, mutta kauan kuuluu vielä rattaitten kolina -kivisellä tiellä. Liena kuuntelee sitä pihaportilla ja hänen on paha -olla. Hän on loukannut Kallea, ei olisi pitänyt kehoittaa muuttamaan -Pimeästäpirtistä. Eihän hän sitä ilokseen tehnyt, tulisihan hänenkin -ikävä tätä korpea... Mutta asua Otto-herran maalla, olla riippuvaisena -hänen armostaan, joutua ehkä näkemään häntä. Yhä vielä kuuluu tieltä -rattaiden röyke. Kalle-raukka! - -Toiset lapset leikkivät jo iloisesti pihassa, mutta pikku Hanni istuu -miettiväisenä tuvassa kehdon ääressä. Hän kääntää äitiin syvät, -mustansiniset silmänsä, jotka ovat kuin vanhalla ihmisellä, ja kysyy -hiljaa ja varovaisesti: - --- Mamma, mitä on tapahtunut? - -Äiti koettaa selittää asiat niin luonnollisesti, yksinkertaisesti ja -välinpitämättömästi kuin suinkin, mutta Hanni kyllä huomaa, että siihen -jää jotakin, jota ei sanota hänelle, ja hänen silmänsä pysyvät kaiken -päivää syvinä ja surullisena niinkuin kehittyneellä ihmisellä, joka -miettii elämän ongelmoita. - -Kallea ei kuulu kotiin seuraavana päivänä. Vasta illallahan Liena häntä -oikeastaan odottaakin. Vaari lämmittää saunan ja keitto seisoo yöhön -asti hiilloksessa. Mutta Kallea ei kuulu. - -Liena käy levottomaksi. Jos jotakin on tapahtunut, jos on sattunut -sairastumaan. Vaari vastaa siihen kiukkuisesti, että mitä turhia, mutta -Liena huomaa hänenkin seisoskelevan veräjällä kuulostamassa, eivätkö -kivet tiellä jo kolise... Entä jollei Kalle palaakaan, jos hän matkalla -on saanut tietää... - --- Hyvä Jumala, ole minulle armollinen, vaikeroi Liena itsekseen, -rintojaan pidellen. -- Mitäpä jos astuisi Kallen eteen ja paljastaisi -kaikki! Sitten ei enää olisi tätä ainaista pelkoa. Kalle varmaan -antaisi anteeksi. Mutta jollei antaisi? Vaari voisi suuttua niin, että -surmaisi. Ja Hannin, viattoman lapsen he hylkäisivät ja työntäisivät -maantielle ihmisten jalkoihin... - -Hanni kyllä tietää, että äiti on huolissaan. Hän koettaa olla niin -kiltti, hän täyttää äidin toivomukset jo ennen kuin äiti on ne -lausunutkaan. Illalla hän tekeytyy pieneksi lapseksi, kapuaa äidin -polville, kietoo kädet kaulaan ja pusertaa vastaansa. - --- Mamma, oma hyvä mamma! Sinulla on niin kauniit silmät, Hanni -rakastaa sinua, älä itke! - -Hän hymyilee syvine silmineen, joitten kiilto on kostea kuin -lähteen kalvon, heittäytyy taapäin, keikauttaa päätään ja katselee -veitikkamaisesti ja kiehtovasti. Jo alkaa puhua ruotsia. - --- Mamma, älä itke! Isä on niin väkevä, kuka hänelle uskaltaisi mitään -tehdä. Kyllä isä tulee takaisin... Mamma, rakastathan sinä Hannia? - -Äiti ei vastaa, painaa vain Hannia syliinsä, huojuttelee häntä siinä -hiljaa ja kyynelet valuvat alas poskia. He istuvat kuistin portailla. - -Ilta on lämmin ja vasta-auenneet koivut lemuavat. Niiden kukkeita -latvoja kohoilee pitkin rantoja, siellä täällä hennon vihannan keskellä -ylenee mänty tai kuusi. Järven tyynessä näkyy syvä taivas ja lahden -suussa lepää pienoinen saari koivuineen, jotka ojentuvat vettä kohti, -ikäänkuin heittäytyäkseen sen syliin. Herkkinä vaeltelevat pilvet -taivaalla, niiden värit vaihtelevat lakkaamatta. Käki kukkuu saarelta, -toinen vastaa rannalta, kolmas ja neljäs kukahtelevat koivusta kaivon -vierellä. Koiranputket pihamaalla ovat sysänneet meheviä lehtiä ja -nuppupäisiä runkoja. Nokkosten päät ovat vielä punertavat, ilma on -täynnä pieniä, keveitä hyönteisiä ja kevään lemua. - -Vaikea, vaikea täältä olisi lähteä, hyvä täällä on ollut. Paljon -syntiä tuntee Liena tehneensä miestään ja sydänmaata kohtaan, kun on -valittanut kohtaloaan. Kun saisikin takaisin Kallen ja entiset hyvät -ajat, niin ei ikinä toivoisi muuta... - -Otto-herra tulee Kankaanpäähän nuoren armonsa kanssa, hän asettuu -asumaan _niihin_ huoneisiin, yhdessä he tulevat käyskelemään _siinä_ -puistossa... Ei, ei, pois ne ajatukset, hän ei tahdo ajatella mitään, -ei muistaa mitään!... Hän huutaa Hannin nimeä ja tarttuu hänen -käsivarteensa. - --- Lapseni, on jo yö, mennään levolle! - -Hanni säpsähtää unenhorroksista ja katselee kummastuneena äitiin. - -Kolmantena päivänä palasi Kalle erinomaisella tuulella. Hänelle oli -sattunut sellainen onni, että oli joutunut Kankaanpäähän juuri nuoren -herrasväen tuliaiskesteihin. - -Sitä iloa ja riemua! Kun siinä, missä Kankaanpään maat alkavat, oli -ollut vastassa mahdottoman iso kunniaportti ja lippuja riukujen -nenässä ja kirjoituksia, joitten sanottiin merkitsevän "tervetuloa". -Ja tällaisia portteja oli ollut useampia ja päärakennuksen ovipieleen -oli kiedottu jos minkälaisia köynnöksiä ja laitoksia ja portaille -oli levitetty hieno tulipunainen villamatto. Piiat ja rengit olivat -pyhävaatteissaan ja pehtori kävi neuvomassa, että kun nuori patruuna -ja hänen armonsa astuvat vaunuista, niin pitää huutaa "hurraa". Sattui -sitten vielä sellainen korea päivänpaiste ja pihlajat aukaisivat -juuri kukkiaan ja komean näköistä oli, kun vaunut tomupilven keskellä -ilmestyivät tienkäänteestä. Hevosten valjaat välkkyivät hopealta, -vaahdossa olivat lautaset ja nuorten pään päällä armo piteli punertavaa -päivänvarjoa. Hän oli ihkasen silkkisessä puvussa, hatussa kukkia ja -töyhtöjä ja kun hän astui alas vaunusta, niin näkyi suippokärkinen -kenkä ja alushame, joka oli paljaista pitseistä ja silkkisistä -nauhoista. Siinä samassa jyräyttivät jyvämiehet ja rengit ja piiat -hurraa-huudon. Armo kääntyi, nyökäytti päätään ja suu oli makeassa -naurussa... Sillä on mustat hiukset kuin kuuman maan ihmisillä, -kasvoja ja silmiä ei oikein voinut erottaa kaikilta niiltä harsoilta -ja hepeniltä, mutta kyllä se hyvin korea mahtaa olla. Muhkean näköinen -se taas oli patruunakin. Vanhat olivat vastassa portailla ja antoivat -siinä suuta nuorille. - -Mutta tuvassa oli väelle valmistettu kestit, ja niissä ne vasta oli -voit, viilit, rieskat. Kahvia juotettiin ja olutta ja viinaa niin -paljon kuin ikinä miehiin mahtui ja illalla tanssittiin. Oli kolmet -viulut soittamassa. Herrasväet tulivat ovensuuhun katselemaan ja nyt -oli armo taas toisenlaisissa hepenissä: vaaleanpunaisissa, ja niin -ohkaisissa, että hihojen läpi paistoi pinta. - --- No, kuinka kontrahdin kävi? keskeytti vaari vihdoin äreästi poikansa -kertomuksen. -- Taisit juoda juovuksiin ja antaa nahkasi mennä -huutokaupalla. - --- Eikö mitä! Kävinhän minä vanhan patruunan puheilla ja hän vakuutti -meidän saavan hyvän isännän ja lupasi vielä erittäin puhua meidän -torpastamme. - --- No, teittekö kirjalliset kaupat? - --- Eihän siinä olisi aikaa ollut, kun juuri nuorta paria odotettiin, -mutta sen patruuna merkitsi kontrahdin syrjään, että vielä kymmenen -vuotta eteenpäin saamme asua tässä entisellä verolla. - --- Mahdoit panna lisäämään, että elinajan... - --- Onhan sitä nyt taas kymmenessäkin vuodessa tällä verolla. Sitten -vaurastuvat lapset ja rupeaa saamaan irti tuosta suostakin. - --- Jo pistit käpäläsi ketun paulaan. - -Kalle on täynnä toiveita, vanha patruuna on vakuuttanut, että nuoresta -patruunasta tulee hyvä isäntä. Mitä tässä siis rupeaa suremaan! Hetken -päästä on hän jo jatkamassa juttuaan tuliaiskesteistä. - -Hän oli aidanraosta nähnyt nuorten kävelevän puutarhassa. Armon -liepeet olivat lakaisseet käytävää, jotta hiekka pölysi. Sitten olivat -lähteneet soutelemaan ja armo oli laulaa liritellyt veneessä. - --- Ei nyt hullumpata, kuinka sillä piti olla koreat alushameet! -Päällepäin minä ne hänen sijassaan olisin pannut. - -Pienemmät lapset kähisevät vanhan armon lähettämien tuliaisten -ympärillä, mutta Hanni kuuntelee isän kertomusta, kuuntelee hohtavin -poskin, silmät loistaen ja huulet auki, ikäänkuin särpimässä joka sanaa. - -Liena tuntee inhoavansa miestään. Missä kesteissä hän on ollutkaan -juomassa ja syömässä! Hän tuntee kauheaa halua karata esiin, iskeä -nyrkkinsä pöytään ja tukkia hänen suunsa. Tai paeta pois kuulemasta! -Mutta uteliaisuus pidättää häntä huoneessa. - --- Sillä kuuluu olevan niin kauheasti vaatteita, päivittelee Kalle -yhä innoissaan, -- että piti kolmella hevosella vedettämän asemalta, -paljasta vaatetta! - -Lienan sisu kiehuu, hänen täytyy välillä käydä ulkoilmassa, jotta saisi -hengitetyksi. - --- Mahtaneeko vanha patruuna mainita mitään siitä, että Kankaanpään -kasvatti on Pimeänpirtin miehellä? kysäisee hän vihdoin, jäätyään -kahdenkesken Kallen kanssa. - --- Kyllä minä kumminkin pyysin, vastaa Kalle reippaasti. -- Senhän -siinä juuri pitääkin tepsiä... - -Liena on ääneen huutamaisillaan. - -Niin, niin. Hän saa sen siis tietää. Lieneekö sitten hyväksi vaiko -pahaksi! Hän soisi, ettei Otto-herra saisi tietää hänen piilopaikkaansa -eikä kuulla hänen nimeänsä, ja nyt pitää juuri hänen nimensä pelastaa -Pimeäpirtti Kallelle ja hänen perheelleen. - -Pitkin kesää tuo huhu tietoja Kankaanpäästä. Siellä kuluvat päivät -yhtenä ainoana juhlana. Vieraita ovat salit täynnä, viinit virtaavat -vetenä, yöt kuluvat päivinä, päivät öinä. Ei kuulu nuori patruuna -varsinaisesti tahtovan ryhtyä talon ohjiin niin kauan kuin vanhat -palvelijat ovat paikoillaan. Syksystä ottaa uudet ja käy kiinni -kartanon hoitoon. Vanhat herrasväetkin kuuluvat syksyllä muuttavan -kaupunkiin. Sitä odottaessa nuoret juhlivat, käyvät naapuripitäjissä -ja ottavat vieraita vastaan. Silloin tällöin kuuluu nuori patruuna -pistäytyvän pellolla, ei puhu mitään, mutta nauraa pahasti. Ei kuulu -hänen armonsa sentään olevan kovin ylpeä. Talkoissa oli käynyt tuvassa, -tanssinut väen joukossa ja omalla kädellään ojentanut parille rengille -viinaryypyt. - -Syksymmällä käyvät huhut arveluttaviksi. Ulossetelin ovat saaneet -vanhat uskolliset palvelijat, voudista alkaen, joka on ollut -Kankaanpäässä kolmekymmentä vuotta. Oikein koulunkäyneen pehtorin -kuuluu patruuna pestanneen. Sisästä ovat jo kaikki vanhan armon -aikaiset poissa, ruotsalaiset "neihtyet" siellä nyt sipsuttelevat -tyykikengissä. Sitäpaitsi aikoo patruuna hajoittaa koko kylän kirkon -ympäriltä. Mutta mihin joutuvatkaan kaikki ne ihmisraukat, vanhat -kyyryselät miehet ja muijat, jotka nykypolven koko muistiajan ovat -siinä kasvattaneet tupakkejaan ja pelakuunejaan? Armo kuuluu heidän -asuntohökkelejään vihaavan. Ne rumentavat näköalaa ja haisevat nenään, -kun ohitse kulkee. Joutukoot mihin tahansa! - -"Pikku Hanni" on näihin aikoihin kuudennellatoista ikävuodellaan. Hän -on kasvanut pitkäksi, hoikaksi tytöksi. Isä ja vaari ovat jo parina -syksynä tahtoneet lähettää hänet rippikouluun, mutta äiti on jyrkästi -pannut vastaan, sillä hänen mielestään on pitänyt antaa lapsen varttua -vähän ymmärtäväisemmäksi. - -"-- Sillä on ymmärrystä liiaksikin", mutisee vaari itsekseen. - -Muutamissa suhteissa on vaari oikeassa. Hanni on ajatellut asioita, -joita ei moni vanhakaan ole huomannut ajatella. Tuskin oli tytön suussa -hampaita, kun hän jo rupesi kyselemään paratiisin käärmettä. Mutta -toiselta puolen on Hanni hyvin lapsellinen. Hän saattaa puhella Pikulle -ja Misselle ihan kuin ihmisille. Hän karkaa vielä äidin kaulaan ja -tahtoo istua polvella kuin pikkulapset. Vaari kyllä heristää menemään, -kun vain sattuu olemaan saapuvilla: hävetköön suuri tyttö kuolata kuin -koira ja alituisesti suudella! Mutta vaari taistelee turhaan, sillä -äiti on Hannin puolella ja suosii sitä kuolaamista. - -Hanni on iloinen tyttö, hän astuu kuin tanssien, ja hänen hymynsä -luulisi voivan sulattaa kinoksia. Se onkin monet kerrat ajanut mäkeen -äidin nuhteet, monet kerrat pannut vaarin pään pyörälle rangaistako -päivää siitä, että se paistaa, soimatako iltataivasta siitä, että se -rusottaa! Ja toinen mieli on käskenyt rankaisemaan Hannia, kitkemään -rikkaruohoja juuria myöten, vääntämään nuorta vitsaa -- toinen käskenyt -antaa auringonsäteiden leikitellä ja kevätpuron pulputa. - -Mitä mahtaa oikeastaan hänen mielessään liikkua, kun hän kesäiltana tuo -karjaa kotiin metsästä? Hän on päästänyt hajalle hiuksensa, punonut -päälaelleen seppeleen koivunlehvistä ja pistänyt kukkasia pitkin -vyötäriään. Esiliina on täynnä kukkia, joskus on sidottu kiehkura -Omenan sarveenkin. Hän likenee laulaen ja huiskuttaa pajuista vitsaa. -Hän astelee kiikutellen ja lehvät hänen hiuksissaan värähtelevät. - -Vaari istuu saunan kynnyksellä ja katselee hänen tuloaan. - --- No, virkkaa hän jurosti, -- mikä morsian sieltä nyt on tulevinaan? - -Hanni ei kuule, sillä veräjäpuut kolahtavat maata vastaan. - --- Mitä vaari sanoo? - --- Kysyn vain että Mörököllin morsianko se sieltä tulee? Mikä halu -sinulla pitää olemankin katkoa kukkia ja sitten noin kekkaloiden kulkea -ikäänkuin olisit vene tuulessa... - -Tyttö katsoo häneen suurin, hämmästynein silmin. - --- Ja mitä sinä aina hoilottelet niinkuin olisit kulussa ylenannettu -kyytipoika? Aina minun pitää kuulla sinun vikinääsi korvissani, jos -istun tässä saunan kynnyksellä tai ruuhessani, aina se vain jostakin -soi... - -Hannin silmät käyvät kosteiksi ja hän katselee vanhukseen ikään -kuin pyytäen. Vaari jo heltyykin ja lähtee lisäämään uuniaan. Hän -soisi, että Hanni sillä välin poistuisi, ja viipyy saunassa kauemmin -kuin tarvitsisi. Mutta kun hän palaa ulos, niin seisoo tyttö yhä -paikoillaan. Hän hymyilee hiukan arasti, ikäänkuin kysyäkseen: -eihän vaari enää ole suutuksissa? Ja nähdessään, että vaari jo on -ystävällinen, viskaa hän koko esiliinansa vaarin syliin ja karkaa -lehmien luo, salavihkaa nauraen. - -Vaari jää tuijottamaan kukkasia, joita on hajonnut maahan ja hänen -polvilleen. Jokin kukkanen on tarttunut hänen hiuksiinsakin eikä -lähde kuin kouralla kaapaisten. Mutta kaikki hänen aseensa ovat nyt -kadottaneet teränsä. Hän häpeää pahaa ajatusta, joka äsken hänessä -liikkui... Tyttö on puhdas kuin lähteen vesi, ei toki ole synti -katsella kukkasia ja lehtiä. Ihmisten iloksihan hyvä Jumala ne loi... -Iloitkoon lapsi niin kauan kuin voi, kolkkoa on metsässä ja pirtissä, -kun ei hänen riemuansa sieltä kuulu. - -Pikku Hanni ei tosin aina ole iloinen. Jota useampi vuosi on kulunut -yli kymmenennen syntymäpäivän, sitä epätasaisemmaksi on hänen -luonteensa käynyt. Hyvän tuulen mentyä saattaa hän olla kiukkuinen ja -katkera ja soimata vanhempiaan siitä, että he ovat haudanneet hänet -tänne. Häntähän pidetään kuin vankia ja pahantekijää, ei koskaan -päästetä nuorten joukkoon. Ei hän viitsi tänne jäädä, hän lähtee -kirkolle, pääseepähän johonkin palvelukseen. - --- Vait, vait, lapseni, kuiskaa äiti pelästyneenä. -- Tuki suusi syntiä -puhumasta. Jos vaari kuulee, niin hän sinua lyö... - --- Lyököön vain, minä en välitä! Vaari minut tahtoisi vaikka kaivoon -upottaa, etten näkisi kuuta enkä päivää enkä kukkia. Mieluummin kuolen -kuin vaaria tottelen. - --- Rakas lapseni, kuinka sinä puhut sillä lailla! Vaari rakastaa sinua -ja toivoo parastasi, niinkuin me kaikki muutkin. Älä tahdo pois täältä -rauhallisesta kodistasi, sitä kadut vielä elämässäsi. Kenellä on -sellainen koti kuin sinulla, kaikki sinua rakastavat, sinulla ei ole -mitään puutetta... - --- Saisipa vaikka olla puutettakin, vaikkapa nälkää ja vilua, kunhan... - --- Mitä, lapseni, haluaisit? - --- En tiedä itsekään... Jotakin muuta kuin mitä täällä on... - -Hanni purskahtaa itkemään niin raivoisasti ja toivottomasti, että äiti -pelkää hänen sairastuvan. Hän itkee niin, että ruumis vapisee, hän ei -tahdo ottaa vastaan äidin lohdutusta, hän työntää häntä pois luotaan ja -pyytää, että annettaisiin hänen olla. Vihdoin saa äiti hänet syliinsä -ja viihdyttelee kuin sairasta. - --- Muistatko, Hanni, kuiskaa hän hänelle, -- prinsessa Mirandaa, joka -jätti loistavat salinsa ja... - --- Hän oli tyhmä! Minä ainakaan en tekisi sillä lailla! - --- Et tiedä, mitä puhut, lapsi. Et ole koettanut elämää. - --- En. Ja sitä minä juuri tahdonkin. Äiti, päästä minut pois täältä, -päästä, jos vähänkin rakastat. Muuten minä jonakin yönä karkaan... -Niin, niin, saatte nähdä... - --- Mutta vuoden päästähän sinä pääset rippikouluun... - --- Vuoden päästä! Vai pitää minun vielä kitua täällä vuosi, kokonainen -talvi! - -Hannin äänessä on sellainen katkeruus, että äitiä hirvittää. Nyt itkee -hänkin, irroittaa kätensä Hannin ympäriltä ja jättää hänet yksin. - -Hänen täytyy siis päästä! Mitä pikemmin sitä parempi. Nuoren halua -maailmalle ei mikään pidätä, hänen täytyy saada katsella elämää -silmiin... - -Mikä tulee itse asiassa olemaan pikku Hannin kohtalo? Piiaksi ei -häntä ole totutettu, eikä hän siksi kelpaa. Herrasnaiset eivät -tule tunnustamaan häntä vertaisekseen. Hän on siltä väliltä. Kuten -äitikin. Hänet olisi ehkä säälimättä pitänyt panna pellolle ja riiheen -raatamaan. Mutta äiti raatoi mieluummin itse. Hanni oli aina niin -hentoa tekoa... - --- Valaise, Jumala, minun ymmärrykseni, rukoilee Liena hiljaa itsekseen. - -Hänestä tuntuu siltä kuin hänen lapsensa edessä olisi musta -tulevaisuus, täynnä vaaroja, jotka hiipivät vastaan joka mutkasta. Hän -on tuntenut tätä Hannin syntymästä asti eikä hänellä ole ollut voimaa -rukoilla Jumalaa korjaamaan lasta ikimajoihinsa. Hän on tuntenut sen -mustan, läpitunkemattoman välttämättömyyden likenemistään likenevän --- sen jonkin, josta hän ei tiedä, mitä se oikeastaan on, mutta jota -hän pelkää ja josta hän on varma. Hän on koettanut sitä karttaa, -panna vastaan, puolustaa lastaan. Mutta ei näy auttavan! Se tulee, se -tulee... Jumala, valaise ymmärrystä, opeta, mitä tulee tehdä! - -Silloin sipsuttelee joku hänen rinnalleen ja Hanni karkaa hänen -kaulaansa, itkien, katuen, anteeksi pyytäen. - --- Mamma, kuiskaa hän ruotsiksi, -- Hanni on niin häijy ja ilkeä. Sinä -olet aina niin hyvä ja rakastavainen. Anna anteeksi Hannille! Ei, älä -anna! Lyö Hannia, mamma, minä pyydän sinua, minä ansaitsen sen... Älä -katso minuun noin hellästi, älä anna anteeksi, lyö minua... - --- Voi lapseni, kun sinä ymmärtäisit luottaa mammaan! Täällä -sydänmaassa on meidän paras olla. - --- Minä tiedän, mamma. Mutta minua vetää niin pois... - --- Sinun pitää päästä, sinun pitää päästä, lausuu Liena hiljaa ja -huoaten. - - - - -IV - - -Pimeässäpirtissä oli paistettu ensimmäiset uutisleivät ja kun Hanni -illansuussa läksi metsään lehmien hakuun, otti hän mukaansa palasen -uutisleipää. Siinä oli vielä ruohon karva ja haju ja Hannista tuntui -hauskalta haistella ja maistella sitä. - -Oli satanut koko päivän. Puitten lehvät riippuivat rentoina, tuon -tuostakin pudotellen maahan raskaita vesipisaroita. Siellä täällä näkyi -jo jokin keltaisempi puu. Sammalet olivat kukassa, mehevimmillään. -Paikoitellen kasvoi kirjavia kärpässieniä ja puolat punoittivat. -Kulkiessaan karjapolkua puiden alatse sai Hanni vähän väliä vettä -niskaansa. Oikein kumahti hiljaisessa iltailmassa, kun oksat päästivät -hartioiltaan raskaat vesitaakkansa. Siellä täällä olivat pilvet jo -revenneet ja repaleiden alta paistoi kirkas taivas. - -Hanni nousee kalliolle, työntää huivin oikean korvansa päältä, -kuulostelee ja huutelee. Metsä hänen edessään on kuin järvestä -nostettu. Pilvien hajotessa alkaa tuulikin käydä ja aurinko pujahtaa -esiin, jääden suurena tähtenä paistamaan maan ja taivaankannen -rajoilla. Keltaiset puut käyvät kullankarvaisiksi, jostakin kaukaa, -peninkulman takaa kiiluu auringonlaskussa ikkunaruutu... - -Äkkiä rasahtaa metsässä ikäänkuin metso olisi kahahtanut lentoon. Hanni -hakee sitä päänsä päältä, mutta ei näe mitään. Samassa kahahtaa maasta -päin ja pensaikosta syöksähtää esiin koira... Outo eläin näillä mailla -ja Hanni sekä pelästyy että ilostuu. Se on sileäpintainen jäniskoira ja -antaa ystävällisesti silittää itseään. - -Äkkiä viilähtää ilmassa vihellys ja sen tiensä häviää koira. - -Hanni jää hämmästyneenä paikoilleen. Ensin havahtuu hänessä ajatus, -että jos se olikin vain tyhjä näky, mutta eihän hän koskaan ennen ole -"liikoja" nähnyt. Tai jos se olikin joku metsän elävä, mutta ei ne ole -ennen tulleet silityttämään selkiään... Koira se oli ja isäntä sitä -vihelsi luokseen. Mutta kuka on isäntä, voisiko olla joku kylästä? -Mutta tuskinpa niillä olisi noin hoikkamahaisia koiria... Hänen -sydämensä alkaa lyödä täynnä uteliaisuutta ja odotusta. - -Samassa ilmestyy metsästä aukean laitaan kaksi miestä, pyssyt selässä. -Toinen on iso ja musta, toinen hoikka ja nuori. Se iso on puettu -harmaaseen takkiin, jonka hihansuissa on vihreää kangasta ja edessä -kiiltäviä nappeja. Molempien saappaat ulottuvat polvien yläpuolelle. -Hanni katselee heitä piiloutuneena puun taakse ja jota likemmä he -tulevat sitä kiihkeämmin lyö hänen sydämensä. Ne ovat hienoja herroja, -mahtavat olla kirkonkyläläisiä! - -Samassa nostaa se nuori päätään, huomaa kalliolla ihmisen ja molemmat -herrat alkavat huutaa häntä alas sieltä. He ovat kulkeneet eksyksissä, -sade on heitä valellut, he ovat jo kironneet koko metsästysretken ja -käyvät hyvilleen, kun vihdoinkin saavat käsiinsä ihmisolennon. - -Hanni on punastunut, painanut alas silmänsä, tehnyt syvän niiauksen ja -astuu nyt herrojen edellä Pimeääpirttiä kohti. Häntä hävettää kauheasti -hänen risaiset vaatteensa... - --- Tyttö siellä! kuulee hän hetkisen perästä äänen: -- mihin -perkeleeseen sinulla on kiire? - -Se oli suuri joka puhui ja Hanni huomasi äänestä, että puhe oli leikkiä -eikä pahoin tarkoitettu. Mutta kuitenkin hän hytkähti ja odottaessaan -herroja, jotka olivat jääneet vähän matkan päähän, vavistutti häntä -omituisesti. Hän pisti käden taskuunsa, irroitti uutisleipäpalasestaan -hitusen sydäntä ja rupesi ajatuksissaan vanuttelemaan sitä sormiensa -välissä. - --- Mikä sinun nimesi on? kysyi herra, hymyillen mustien viiksiensä alta. - -Hanni vastasi hämillään, käsi yhä taskussa. Ihmeellistä ruotsia -puhuivat herrat keskenään. Kyllä hän sen ymmärsi, mutta ei se ollut -sellaista kuin äidin puhe. Vai mahtoiko äiti puhua huonosti? Eikä taas -ollut suomikaan oikeata suomea, sellaista jota kotona puhuttiin. - --- Vai Hanni! - -Komean herran ääni helähti ikään kuin hänen silmänsä vasta sillä -hetkellä olisivat auenneet näkemään, kuka siinä hänen edellään astui. -Hannin poskilta oli veri purskahtamaisillaan esiin. Suuri herra nauroi -ja kääntyi ruotsiksi toverinsa puoleen. - --- Kyösti sinä, katsopa! Tyttölapsi ei ole hullumman näköinen. Piru -vie. Noo, Hanni, mitä siellä sinun taskussasi oikein on? - -Hanni vetää esiin leipäpalasen ja kääntyy arasti herroihin päin. -Mutta samassa tulee herra ihan hänen likelleen, suu hymyssä ja silmät -verestävinä. Se nostaa hänen olkapäälleen kätensä, joka on valkea kuin -maito ja niin pehmeä, että sormus välkkyy lihan sisästä. Hannin tekisi -mieli lähteä karkuun... - -Hänestä tuntuu siltä kuin säde noista mustista silmistä olisi pistänyt -häntä sydämeen. Hän hapuilee huivia, joka on valunut päästä ja verhoaa -sillä hartioitaan, jottei pinta paistaisi röijyn läpi. - --- Kas, kainostelee! sanoo herra ja vetää pois kätensä. -- Kyösti -sinä, luonnontutkijana pitäisi sinun iloita jokaisesta kauniista -ihmiseksemplaarista... Kas poikaa kun punastuu. Ei tyttö ymmärrä -ruotsia ja entä jos ymmärtäisikin! - -He luulevat, ettei Hanni ymmärrä ruotsia... Äh, kuinka häntä harmittaa -heidän puheensa! Hän tahtoisi itkeä, torua... - --- Noo, Hanni, joko kilpajuoksu taas alkaa! - -Mutta Hannipa ei enää tottele heidän komentoaan. Hän ei ole -kuulevinaankaan, hän astuu juoksujalan. Äkkiä huomaa hän, ettei herroja -kuulu, ja kun hän kääntyy, näkee hän heidän pysähtyneen peltojen -laitaan. - -Se mitä he näkevät, valmistaa heille täydellisen yllätyksen: punaiseksi -maalattuja rakennuksia, valkeita ikkunapieliä täällä keskellä -sydänmaata! Puhdas piha, siisti aita ympärillä, portti, kirjavia -kukkia, ruusunpensaita -- mistä koko tämä komeus on eksynyt tänne! Ja -noin korkeat ikkunat ja kamarissa uutimet... Mutta nähdessään vieraat -livistää tavallinen talonpoikainen lapsilauma pelästyneenä porstuaan -ja karvat pystyssä, häntä pörröllään, pahasti mouruten, kiipeää kissa -tikapuille, joita koirat haukkuen kiertävät. - -Portaille ilmestyy keski-ikäinen talonpoikaisvaimo, mutta vetäytyy -kiireesti takaisin. - --- Niitä ne on kirkonkylän herroja. Meidän oma patruuna... kuuluu -kuiskauksena tuvassa. - --- Ja tuolla tulee veneellä lisää, kähisevät lapset sulloutuneina -ikkunaan katselemaan. - --- Jos se koira syö Missen! itkevät toiset. - --- Äiti, onko se keisari, kun sillä on noin kiiltävät napit? - -Lapset eivät saa vastausta kysymyksiinsä. Hetkisen seisoo äiti kuin -kivettyneenä. Hän ei ole Otto-herraa nähnyt sitten kuin sinä syksyisenä -yönä siellä Kankaanpäässä, kun hän hätä rinnassa hiipi hänen ikkunansa -alle rukoilemaan ja sai neuvon mennä naimisiin jonkun siistin -renkimiehen kanssa. Ja nyt on hän täällä hänen ja hänen renkimiehensä -pakopaikassa. - -Mutta entä, jollei hän häntä tuntisi, jollei vanha patruuna olisikaan -mitään puhunut!... Hänpä ei panekaan kenkiä jalkaan eikä muuta parempia -vaatteita, ehkei hän tunne ensinkään! - -Hanni karkaa sisään, levoton riemu kasvoilla. - --- Äiti, äiti, herroja! - -Huvi silmillä astuu Liena kuistille, mutta patruuna tuskin vastaa hänen -tervehdykseensä. Hän puhuu toverilleen, huitoo käsiään ja äänessä on -pidätettyä ärtyä. - --- Olen varma siitä, että tämäkin rustholli tässä maksaa ihan -mitättömän veron, jonkin kymmenmarkkasen vuodessa. Se olisi niin -Liljefeltin vanhuksien kaltaista. Heidän alustalaistensa piti -saada elää muka onnellisina, se tahtoo sanoa laiskuudessa ja -epärehellisyydessä. Kyll'on aika todenteolla käydä kiinni ohjaksiin. -Kyllä minä huomaan, että talonpoikaa pitää kohdella oikeudella, muttei -koskaan hyvyydellä... Piru vieköön, voisinpa vannoa, että tälläkin -torpalla on aika säästöt, koska on riittänyt varaa punamaaliin, sillä -suomalainen talonpoika ei ensi hädässä pane rahoja sellaisiin. Menepä -sinä vain kaivelemaan ryysyjen joukkoon tuvan sänkypohjalle, niin -tapaat siellä satoja markkoja homehtuneina kuparirahoina... - -Liena ymmärtää joka sanan, mutta enemmän kuin niiden kovuus koskee -häneen Otto-herran näkeminen. Ensi hetkessä näytti hän kovin vieraalta, -mutta jota enemmän häntä katsoo, sitä enemmän muistuttaa hän entistä -Otto-herraa. Liena tuntee ruumiinsa läpi käyvän omituisen hellyyden -väristyksen. Tuo, tuo mies se on, joka täytti hänen elämänsä lyhyellä -onnella ja loppumattomilla tuskilla... - --- No, akka siinä, toimita tulta kamariin, etkö näe, että vaatteemme -ovat likomärät. - -Nämä sanat vaikuttavat. Liena rientää avaamaan kamarin ovea, lähettää -lapset tyhjentämään kananpesiä ja toimittaa Hannin takaisin metsään -hakemaan lehmiä. Tuntuu vähän helpommalta, kun Hanni on poissa. Kunhan -ei vain vaari palaisi järveltä. Hän, hän hakee vielä varmaan riitaa. - -Herrat ovat menneet rantaan venettä vastaan, joka likenee suurella -rähinällä. Siinä on neljä herraa ja kaksi soutajaa. - --- Tämä Lassi on juonut itsensä juovuksiin ja ollut kaatamaisillaan -koko veneen, huutaa joku. - --- Se joutui eväskopan viereen istumaan ja lupasi mättää vettä, mutta -kaivoikin esiin konjakkipullon... - --- Helkkarissa, mitä me sitten teemme! - --- Ovat juoneet kuin porsaat, virkkaa muuan vanha herra viluisen ja -paleltuneen näköisenä. - -Kuusi herra ja yhtä monta koiraa astuu ylös rannasta. Soutajat kantavat -eväitä, jotka ovat kopassa ja vettäpitävällä sadetakilla peitetyt. - --- Minun selässäni ei ole kuivaa langanpätkääkään, valittaa joku. - --- Minä voin pusertaa jokikisen rääsyn, joka on ympärilläni. - --- Ovatpa nämä sydänmaita! - --- Me olemme tavanneet niin äärettömän soman tytön, selittää Kyösti -Åkerfelt viattomasti. - --- Soo, sydän on jo ilmiliekissä! - --- Kas poikaa, kun punastuu! - -Hämmästyksen huudahdus pääsee herroilta, kun he astuvat huoneeseen, -jossa tuli jo räiskyy pesässä. - --- Täällähän me elämme oikein herroiksi! - --- Täällähän on aivan... aivan... minä totisesti en löydä sanoja -tulkitsemaan hämmästystäni. - --- Voinpa antaa pääni pantiksi, huudahtaa Otto-herra äkkiä, -- että -täällä taas tapaan jonkun Liljefeltin vanhan rengin tai piian. Minä -olen jo pari kertaa tullut tällaiseen huoneeseen, joka on ihan -Minette-tädin tyyliin. - --- Odotapa, täällä on valokuva seinällä. Eivätkö nämä juuri liene -Liljefeltejä? - --- Totisesti! Täti silkkileningissä ja juhlamyssy päässä, kädessä -sukkakudin!... Saatte nähdä, että kun minä rupean kysymään veroa ja -kontrahtia, niin sanotaan, että ollaan vanhoja palvelijoita ja patruuna -lupasi niin ja niin ja armo antoi niin ja niin. Minä osaan läksyn -vallan ulkoa! - --- He näkyvät pitäneen täydellistä naima-asiatoimistoa... - --- Renkien ja piikojen välistä -- niin! - -Huoneen lattialle tuodaan olkia ja ryijyä levitetään niiden päälle. -Herrat riisuvat saappaansa ja sukkansa, toiset antavat housunsakin -tupaan kuivamaan ja asettuvat permannolle tulen ääreen. Pyssyjä, -metsästyslaukkuja on huiskin haiskin, valkean valossa erottautuu -lattialla saappaan jälkiä ja veritahroja jäniksistä. Torpan pikkupojat -pannaan kuivaamaan pyssyjä, tytöt laittamaan ruokaa koirille. Ja missä -se nyt on se kaunis tyttö? Sopii tulla tänne ottamaan esiin eväitä... -Vai ei ole saapuvilla! Sitten saa Kyösti hoitaa emännänvirkaa. -Torpanvaimon sopii valmistaa jänis illalliseksi. Niitä on siellä kuinka -paljon hyvänsä, toiset lienevät jo pahentuneetkin. Soutajat voivat -neuvoa, missä ne ovat. - -Äkkiä alkaa muuan herroista, Lassi Lindström, nauraa. Hän nauraa ihan -katketakseen. Herranen aika kuinka se oli hullua. - --- Mikä, mikä? Mikä nyt on? - --- Ajattelen vain sitä jänistä! kitisee hän kesken nauruaan. -- Kun sen -vatsa oli täynnä kuusenhavuja... - -Nyt purskahtavat toisetkin nauruun. Kyösti koettaa pidättää, mutta -ei onnistu. Hänen käy sääli vanhaa herraa, jota on pilkattu ja joka -loukkaantuneena siirtää syrjään totiansa. Se on tehty kahvikuppiin, -koska laseista on puute. Vanha herra Wahlberg on jo ovella, kun huomaa, -ettei hänellä ole sukkia eikä kenkiä eikä housujakaan. Silloin hän -palaa paikoilleen. - -Nyt nauravat Lassi Lindström ja Kyösti Åkerfelt ihan katketakseen, -Evert Björkell hymyilee väsyneesti, Otto von Holten ja Hektor Berg -pidättävät lystiään. - -Kaarle Juhana Wahlberg on harmaatukkainen valkopartainen herra, -Kankaanpään nuoren armon sukulaisia Tukholmasta. Hän on aikoinaan ollut -hyvä laulaja ja iloinen seuramies. Nyt ei hänellä ole virkaa eikä kotia --- loistoajoista ei ole jäänyt muuta kuin hieno käytös, komea ulkomuoto -ja hyvä sydän. Kankaanpään herrasväki on pyytänyt häntä viettämään -talven luonaan alarakennuksessa, josta hänelle on luovutettu sali ja -kamari. Wahlberg on kaiken ikänsä elänyt Tukholmassa, nähnyt jäniksen -vain eläintarhoissa, ja hänen ensimmäisellä metsästysretkellään on -tehty se kepponen, että on otettu ammuttu jänis, istutettu se keskelle -ahoa, houkuteltu häntä ampumaan ja kun jänis kolmannella laukauksella -on kaatunut ja metsästäjä voitonriemusta väristen tulee luo, niin -hän tapaa sen sisuksen täynnä kuusenhavuja, koira kekkaloi ilkkuen -ympärillä ja kaikilla ahon laidoilla nauretaan... - -Se on jo liikaa vanhalle miehelle, se menee jo sopivaisuuden rajojen -ulkopuolelle ja hän vannoo tuhat tulimmaista, että tämä metsästysretki -on oleva ensimmäinen ja viimeinen... - -Lassi Lindström on varatuomari lähikaupungista. Hän on pikkuinen, -ketterä mies, pyöreäkasvoinen, iholtaan kellertävän harmaa, nenä -potaatinmuotoinen, silmät pienet ja ympyriäiset; muuten kaikin -puolin apinan näköinen. Hän on velkaa kaikille ihmisille, hänellä on -maksamattomia laskuja joka kaupungissa. Hän on hyväsydäminen ja aina -iloinen. - -Hektor Berg on niinikään varatuomari lähikaupungista. Hän on kaunis -mies, pulska ja harteva, ehkä sentään vähän liian lihava, hyvä -laulaja, soittaa pianoa korvakuulon mukaan, maalaa, vaikkei ikinä ole -saanut opetusta, ja piirtää hyviä pilakuvia. Taivas on hänelle suonut -taipumuksia taiteeseen ja hänestä toivottiin aikoinaan suurta miestä. -Nyt istuu hän käräjiä, on ainaisessa rahapulassa, mutta ei sure hänkään -huomispäivää. - -Evert Björkell kuuluu Kankaanpään patruunan uudempiin tuttavuuksiin. He -ovat tutustuneet Tukholmassa. Oikeastaan on Björkell talonpoikaisesta, -vieläpä köyhästä kodista, mutta muuan rikas vanha neiti otti hänet -kasvatikseen, rakasti häntä rakkaudella, joka oli äidinlempeäkin -lämpimämpi, ja jätti hänelle perinnöksi koko omaisuutensa: -satatuhatta markkaa rahaa, sormuksensa, rintaneulansa ja joukon -hopea-astioita. Björkellillä ei ole syytä kiirehtiä lukujensa -valmistumista. Hän on tehnyt pari ulkomaanmatkaa, asuu omassa hauskassa -poikamiehenhuoneistossansa Helsingissä ja on nyt tullut metsästämään -Kankaanpään maille. Hän on pitkä, harteva, vaatteet uusinta muotia, -käyttää tavallisesti silinteriä ja polttaa kalliita sikaareja. Hän -on kasvattanut itselleen pienen pukinparran, näyttää väsähtäneeltä, -liikkuu huolimattomasti ja veltosti eikä koskaan naura ääneen. - -Nuori Kyösti vihdoin on helsinkiläinen ylioppilas, joka on lukenut -liian kiivaasti ja jonka täytyy saada oleskella maalla vahvistumassa. -Hän on äitinsä silmäterä, kolmen sisaruksen ainoa veli, hento, -naisellisen miellyttävä poika, jota on varjeltu kaikesta "pahasta", -joka ei polta tupakkaa, ei osaa lyödä korttia eikä iässään ole ottanut -ruokaryyppyä tai tuutinkia. Björkell, joka tuntee hänen perheensä ja -kotiolonsa, on päättänyt täällä Kankaanpäässä tehdä hänestä miehen. -Hänen suosituksestaan poika onkin Kankaanpäähän päässyt. - -Kyösti on aina viettänyt kesänsä saaristossa. Oikeaa suomalaista -maaseutua on hän nähnyt vain rautatievaunun ikkunasta. Nyt on hän ensi -kertaa sisämaassa ja kaikki on hänelle uutta ja ihmeellistä. - -Tyttö karkeassa puvussa ja paljasjaloin, mutta nuori ja suloinen, -tyttö, joka äkkiarvaamatta ilmestyy metsästä näyttämään eksyneille -herroille tietä, tekee häneen valtavan vaikutuksen. Ja sitten tämä -sievä torppa täällä keskellä sydänmaata! Riippukoivu aitannurkalla, -vinttikaivo, lehmitarha -- kaikki on niin rauhallista, syvää ja -kaukaista. Ja sitten tämä huone maalaamattomine permantoineen, jolle -on levitetty olkia vuoteiksi! Oi, äidin ja sisarten pitäisi saada -nähdä tämä kaikki! Ja heidän pitääkin saada se nähdä. Hän kirjoittaa -heille kaikki tyynni, kuvaa sen niin elävästi kuin jos he itse olisivat -olleet mukana. Hän vetäytyy huoneen nurkkaan, repäisee pari lehteä -taskukirjastaan ja alkaa lyijykynällä: - -"Rakas mamma, Maggi, Tuttu ja Lulu! Tämän kirjoitan teille syvällä -sydänmaalla, monta peninkulmaa kirkonkylästä. Ympärilläni pauhaavat -toverit, mikä istuu tuolilla, mikä loikoo oljilla, joita on levitetty -permannolle. Valkea loimuaa maalaisessa takassa ja ikkunasta näkyy -peltoa, metsää, voi miten paljon metsää ja järveä! Olimme näihin -äärettömiin metsiin jo eksyneet, olimme läpimärät, kun äkkiä näemme -kalliolla ihmisolennon, tytön, melkein vielä lapsen, seisovan -keltaisten puitten välissä huutelemassa karjaansa. Hän seisoi kivellä, -katseli metsään ja hänen ympärillään joka taholla oli sydänmaata. Hän -varjosti kädellään silmiään, sillä aurinko oli reväissyt pilvet ja -pulpahtanut esiin suureksi, kirkkaaksi tähdeksi, joka valaisi keltaisen -metsän, harmaat kalliot ja sinisen järven. Otto alkoi kiireesti huutaa -alas tyttöä. Hän tuli kainona, arkana, punoittavin poskin, vaaleat -hiukset näkyen huivin alta ja vain silloin tällöin nostaen maasta -siniset silmänsä... Minun on niin vaikea kirjoittaa, sillä yhtä mittaa -huudetaan nimeäni, nauretaan ja lauletaan... Tytön nimi on Hanni. -En tiedä, mihin hän nyt lienee kadonnut, sillä häntä ei näy... Jos -te voisitte aavistaa, kuinka hullunkurisilta me kaikki näytämme! -Vaatteemme ovat tuvassa kuivamassa ja me... Jatkan paikalla, kun tulee -vähänkin hiljaisuutta." - -Valmistaessaan illallista kuulee Liena kamarista äänekästä puhetta ja -laulua. Lapset ovat kuin hulluina, niitä ei saa millään asettumaan. -Mikä pelkää koiria, mikä itkee Misseä, joka on hukassa, mikä tahtoo -kamariin katsomaan herroja. Lapset kähisevät jaloissa, riippuvat -helmoissa, uskaltavatpa hoilottaakin, kun kuulevat rähinän kamarista. -Mutta kun ovi avautuu ja eräs herroista tulee tupaan, pelästyvät he ja -karkaavat nurkkiin piiloon. - -Se on se pikkuinen, valkeisiin puettu, kasvoiltaan harmaa herra, joka -sieltä tulla sipsuttelee. Tarttuu kiinni housuihinsa, jotka riippuvat -orrella ja virkkaa: - --- Jokohan kuivavat? Kun kasteli pentele kaikki vaatteemme... Ja mun -mitä!... Vaan mitäs se emäntä täällä puuhaa? - -Herra kurkistaa pataan, jossa jänis paistuu, taputtaa Lienaa olkapäälle -ja katsahtaa hänen kasvoihinsa. - --- Helkkarin nuori ja korea emäntä! - -Hän lähtee takaisin kamariin ja hetkisen perästä tulee Kalle -ruiskaskeltaan. Nähdessään suuren vieraan veneen rannassa on hän jo -alkanut aavistaa jotakin, sitten on hänen korviinsa sattunut hoilotus -ja vihdoin on hän soutajilta saanut kuulla, mitä on tapahtunut. He ovat -oikaisseet pitkäkseen saunan seinustalle, herrat antoivat näet ryypyt -ja ne menivät vähän päähän, kun ollaan tottumattomia. Mutta hyvää se -teki, tässä onkin saatu pari päivää soutaa niitä, on käyty kaikki -saaret, jäniksiä on tullut niin, että ovat käsiin mädänneet. Aika -tekeminen niiden herrojen kanssa on ollut, ovat välistä telmineet, niin -että ovat olleet kaatamaisillaan veneen. Se pienempi niistä tuomareista -varsinkin on niin leikkisä. - -Vai että itse patruuna on täällä! Kalle iloitsee siitä suuresti, sillä -nythän on tilaisuutta puhua asiat poikki ja halki. Ovessa karkaavat -lapsetkin kertomaan hänelle, että patruuna ja keisari ja muita -kirkonkylän herroja on saapunut. - --- Tottahan olet kahvittanut ja syöttänyt? kysyy hän vaimoltaan -innoissaan. -- Pitää nyt koettaa olla parauden mukaan! - -Sitten hän peseytyy, pukee ylleen puhtaat vaatteet ja lähenee kamarin -ovea. Hänen sydämensä koputtelee ja hän avaa oven kömpelösti ikään kuin -seisoisi vieraan lukon takana, menossa pahantekoon. - -Kamarissa on jo hämärä. Hehku valkeasta punaa olkia lattialla ja -Hektor Bergin parakkaita kasvoja. Hän on pitkänään, totilasi seisoo -vieressä, suu avautuu ja sulkeutuu vuorotellen, sillä hän laulaa Kaarle -Juhana Wahlbergin kanssa, joka tuleen tuijottaen istuu hänen takanaan. -Vanha herra on mielenliikutuksissaan, valkea pukinparta tutisee ja -ääni vavahtelee. Tuon tuostakin täytyy pyyhkäistä kyynel silmästä. -Niin paljon muistoja liittyy noihin vanhoihin lauluihin, rakkaisiin -"gluntteihin". - -Lassi Lindström on tyytyväisenä palannut tuvasta. Hän on mairitellut -akan niin pehmeäksi, että se varmaan tekee mitä hyvänsä. Mutta näyttää -siltä kuin ei talossa olisi muuta naisväkeä, ne ovat kaikki vallan -lapsia. - --- Ihan varmaan me näimme nuoren tytön, vakuuttaa Kyösti. -- Minäpä -lähden katsomaan. - -Mikä hätä Kyöstin on mennä, kainoudessaan hän ei ole antanut -vaatteitaan tupaan, vaan on kuivattanut ne omassa selässään. - -Patruuna ja Björkell ovat vallanneet sohvan. He istuvat sääret -toistensa lomissa ja suitsuttavat ilmaan kauniita savukiehkuroita -sikaareistaan. - --- Olet nähnyt näyn, Kyösti! inttää Lassi vastaan. -- Tai olet ollut -humalassa! - --- Kyösti nyt osaisi olla humalassa! sanoo Björkell ja hänen äänensä -iva haavoittaa Kyöstiä. - -Patruuna päästää pienen naurun. Silloin suuttuu Kyösti todenteolla ja -ojentuu jo suoraksi, mutta koettaa vielä hillitä itseään. - --- Äitini on lähettänyt minut tänne maalle voimistumaan. Pyydän, että -annatte minun olla rauhassa. - --- Äitisi, vastaa Björkell murhaavalla äänellä, -- on lähettänyt sinut -tänne miehistymään. Sen sanoi hän itse minulle. - --- Tule tänne, Kyösti, pyytää Lindström hellästi ja ystävällisesti. -- -Istu tuohon. Kas niin. Sinun maljasi, Kyösti! - -Hän laskee käsivartensa Kyöstin kaulaan ja vie hänen huulilleen oman -totikuppinsa. Hänen äänessään on jotakin niin surumielisen rukoilevaa, -että Kyösti tuntee loukkaavansa häntä, jollei joisi. Hän ei tahdo häntä -loukata. - -Kalle on pitkän aikaa seisonut ovensuussa, mutta kukaan ei ole -huomannut häntä. Vihdoin hän astuu likemmä. - --- Mikä perkele sinä olet, karjaisee samassa patruunan ääni, -- kun -tulet sisään ilman että kysyt lupaa? - -(Oikeastaan kuuluvat patruunan sanat: "Mike pärkele sine ole ku tule -sise ilman ette kysy lupa.") - --- Minä... minä olen vain, vastaa Kalle nöyrästi ja peräytyy pari -askelta, -- tämän torpan mies, Kalle Aukustinpoika. - --- Ole, ole vaikka itse helvetinmies, mutta älä tule sisään ilman, että -kysyt lupaa. Ulos, sanon minä, taikka minä ajan sinut portille! - -Kalle karkaa ulos huoneesta, niin että saappaat kopisevat. - --- Kun sinäkin annoit minun mennä, tiuskaa hän vaimolleen, -- joka -olet ollut herroissa! Mistäs minä sen tiesin, että olisi pitänyt lupaa -pyytää. Nyt se suuttuu niin, että mikä tässä eteen tuleekaan. - --- Häpeä! vastaa vaarin ääni ovensuusta. -- Tulevat kuin koirat -taloosi, etkä sinä aja heitä menemään. - --- Niin, kuiskaa Kalle, koettaen tyrkätä isäänsä tupaan ja vetää ovea -kiinni, -- kun tämä torppa kuitenkin on heidän maallaan ja kun he -voivat ajaa meidät pois koska hyvänsä. - --- Ajakoot, jos ajavat, mutta kun tulevat, niin olkoot ihmisiksi. - --- Eihän se taas herra koskaan sillä lailla ole meikäläistä -kunnioittanut... - --- Kyllä minä heille näytän! - -Kalle tarttuu isänsä käsivarteen ja alkaa rukoilla: - --- Syödään illallista, isä, ja menkää sitten saunaan maata. Johan te, -vanha mies, tarvitsette lepoa, kun koko päivän olette huhtonut... Onhan -meillä kontrahti kymmeneksi vuodeksi, eihän se meitä voi poiskaan -ajaa. Mutta olisihan parempi pysyä hyvissä väleissä. Että minäkin, -moukka, nyt läksin sinne kysymättä!... Liena, eikös sinun jäniksistäsi -liikenisi palanen isälle? - --- Vanhaksi olen käynyt! pääsee vaarilta. - -Hän ottaa kouraansa palasen leipää ja lähtee saunaan. - --- Viekää, lapset, kehoittaa Kalle hätäännyksissään, -- vaarille -perunoita ja piimää. Ja sinä, Hanni, lähde sinä kamariin kysymään, mitä -herrat tarvitsevat. Koeta varsinkin patruunaa palvella parhaasi mukaan. - -Hanni oli loukkaantunut äidille. Taaskin tahtoi äiti estää häntä -olemasta herrojen seurassa. Pojat olisivat aivan hyvin voineet -noutaa kotiin lehmät. Hän juoksee aittaan, jonka raoissa riippuu -juhannuksenaikaisia kuivia haavanoksia, kampaa hiuksensa, sukaisee -ylleen punaraitaisen pumpulipukunsa ja kiinnittää siihen rintaneulan. -Hän on kuin kuumeessa, joka hermo sävähtelee. - -Hän on jo ovella, kun hänet valtaa epäilys. Sieltä kuuluu tavaton melu, -toiset laulavat, toiset puhelevat. Ei hän sittenkään kehtaa mennä -sinne. Mitä hän oikeastaan siellä tekee... Mutta samassa ovi avautuu... -Kuinka he ovat hullun näköisiä, kun tassuttelevat noin valkoisissa! - --- Aaa! kuuluu kamarista kuin yhdestä suusta. - --- Aaa! - --- Noo, Hanni, virkkaa se komea musta herra ystävällisesti, -- tule nyt -auttamaan meitä. Missä sinä oletkin niin kauan ollut? - --- Lehmissähän minä. - --- Katso, tuossa on meidän eväskoppa. Ota nyt siitä esiin ruokaa... - -Ilma hänen ympärillään on paksua ja raskasta. Herrat kerääntyvät luo, -heidän henkensä tulee viinalta ja heidän poskensa hehkuvat. Se tuntuu -pahalta... - --- Älä pelkää, Hanni! sanoo pikkuinen, harmaapintainen herra ja -hymyilee. - --- Tule tänne! sanoo toinen, joka on uunin ääressä pitkällään, tarttuu -hänen käteensä ja alkaa vetää häntä viereensä. - -Hanni tekee vastarintaa voimiensa takaa, häntä jo peloittaa koko tämä -leikki. Silloin se komea musta herra sanoo pari sanaa sille, joka -raastaa häntä kädestä, ja hän pääsee paikalla vapaaksi. - --- Älä pelkää, Hanni! Kuinka vanha sinä olet? - -Hanni ei saa sanaa suustaan eikä uskalla nostaa silmiään. Hänen on -kuuma ja vaikea olla, häntä pyörryttää. - --- Viidentoista? kysyy se musta herra, irroittaa huivin hänen päästään -ja katsoo häntä silmiin. - --- Kuudentoista, kuiskaa Hanni, hyvin hiljaa, silmiään nostamatta. - -He puhuvat jotakin hänen hiuksistaan, hän ymmärtää, että ne heidän -mielestään ovat kauniit, joku silittääkin takaapäin hänen päätään. -Samassa kiertää se musta herra käsivartensa hänen ympärilleen, sen -valkea käsi pusertaa hänen rintaansa ja hän vaipuu sen polvelle -istumaan. - -Siinä on kamala olla, tuntuu siltä kuin kuumaa höyryä virtasi läpi -koko ruumiin, päähän asti. Mutta hän ei pääse liikahtamaan, tuntuu -siltä, että sitten tulee vielä pahempi. He puhuvat keskenään, puhuvat -hänelle, kyselevät. Hän ei saa selvää heidän sanoistaan. Hänen kätensä -ovat hiessä ja sydän lyö. Äkkiä tarttuu joku hänen päähänsä ja hänen -huulilleen painuu kuuma suudelma, lemuten tupakille ja viinalle. -Silloin hän kirkaisee ja kimmahtaa ylös ikään kuin häntä olisi -veitsellä pistetty. Hän tahtoo sylkeä pois sen! Hän hankaa hihallaan, -esiliinallaan. Hän tahtoo pois täältä! Mutta hän on niin pyörryksissä, -ettei löydä ovea. Kaikkialla on vastassa verestäviä silmiä ja miehiä, -jotka nauravat ja ojentavat käsiään hänen puoleensa. Hän pakenee -ikkunasta, jollei huoneessa olekaan ovea... Samassa alkaa joku saarnata -korkealla äänellä, kiihkeästi ja nuhdellen. Se on se kaikista nuorin, -joka on puettu täysin vaatteisiin. Se iskee nyrkkiä pöytään ja työntää -tieltään pari herroista. Hanni käsittää, että hän puolustaa häntä... - -Ovi avautuu ja äiti syöksyy huoneeseen. Äiti on tietysti kuullut Hannin -huudon, mutta Hanni ei tahdo, että äiti saa tietää... Hänen pitää -luulla, että täällä on ollut hauskaa ja että hän vain auttaa herroja. -Hän nielee kurkun täydeltä pelkoa ja kyyneliä, sitaisee kädellään -kasvojaan ja painuu kiireesti eväskopan ääreen. - --- Tule tänne, Hanni, sanoo äiti hätäisesti ja ankarasti. - -Hanni ei uskalla olla tottelematta. Mutta hän lähtee hymyillen ja -veitikkamaisesti vilkaisten herroihin, ikään kuin olisi liitossa heidän -kanssaan. - --- Mitä sinä nyt noin olet laittanut itsesi! Tiedäthän, että sinun -pitää mennä lypsämään. Ovatko lehmät kaikki kotona? - -Hannia harmittaa äidin puhe. Se on niin tinkimättömän kiivasta ja -käskevää, ettei hän ymmärrä... Sellaiseen ei hän ole tottunut. - --- Isä käski palvelemaan herroja ja enhän minä kehdannut -riihirääsyissä... - --- Isä käski!... Kyllä minä hoidan heidät. Hoida sinä lehmät, se työ -sopii paremmin sinulle. - -Hannin mielessä on katkera vastaus, mutta hän ei lausu sitä. Tekee -vain sen päätöksen, että hän uhallakin menee herrojen luo. Hän oli -äsken tyhmä kun huusi. Hänellä ei ollut mitään hätää, mitään ei olisi -tapahtunut... - -Liena tuntee kamalaa pelkoa, hän sadattelee isää, joka antaa Hannille -sellaisia käskyjä. Kun voisikin täksi päiväksi ja täksi yöksi kytkeä -tytön kahleisiin. Auta, hyvä Jumala, niiden ohi! - -Jäniksenpaisti on valmista ja hänen pitää alkaa kattaa pöytää. - --- Se on hempeimmillään, vasta puhjennut! puhelevat herrat keskenään ja -kääntyvät sitten emännän puoleen: -- mihin se tyttö meni? - -Liena ei ole kuulevinaan. - --- Joko ne pöksyt siellä kuivavat? huutaa joku porstuaan hänen -jälkeensä. - -Nuorin herroista tulee tupaan. Se on hiukan humalassa, iloisena ja -ystävällisenä. Alkaa koetella vaatteita, jotka riippuvat orrella, -pistää lauluksi, ottaa pari tanssiaskelta ja seisahtuu Lienan eteen. - --- Hei, akka kulta! Mihin sinä lähetit neidin? Olisi tanssittu! - -Lienan käy häntä sääli. Tuskin on kahdettakymmenettä ikävuottansa -täyttänyt! Äsken tullessaan oli niin kohtelias, teititteli -- nyt -sinuttelee ja puhuu ihan kuin patruuna. - -Kyösti istuutuu tuvan sängynlaidalle, Liena kerää vaatteet orrelta, vie -ne kamariin ja viskaa suurena läjänä tuolille. Kun hän palaa pirttiin, -ovat lapset kaikki nuoren herran ympärillä katsomassa hänen kelloaan, -eikä aikaakaan, kun hän keikahtaa sänkyyn ja nukkuu sikeään uneen. - -Herrat pukevat hiljalleen vaatteita ylleen, paitsi vanha herra -Wahlberg, joka olkien päällä vetelee makeita unia. - --- Mitä Ester-rouva sanoisikaan, virkkaa Björkell patruunalle, -- jos -tietäisi, miten sinä täällä metsäkulmilla elelet? - --- Hoo, kyllä hän puolensa pitää. Myönnä, että otus tällä kertaa on -harvinaisen houkutteleva. - --- Minä ennustan, minä ennustan, pojat, että joku teistä vielä tulee -maksamaan lapsenruokkoa tähän torppaan. - --- Täällähän on kuuma kuin helvetissä. Työnnä ovi auki, Lassi Lindström. - -Lindström potkaisee oven selkosen selälleen. Vähän ajan kuluttua -uskaltaa Kalle taas liketä kamaria, varovaisesti, lakitta päin. - --- Noo, mies, mitä sinä täältä tahdot? kysäisee patruuna. - --- Minä vain sitä, että tervetuloa tänne meidänkin maille, kunnian -patruuna. - --- Sinä unohdat, että nämä ovat minun maitani... - --- En, kunnian patruuna. Mutta kun minä olen tämän torpan mies... - --- Vai olet sinä tämän torpan mies... Vai niin. Noo, tule sitten tänne, -sinun pitää saada ryyppy. - -Kalle hymyilee ja sulaa ystävällisestä kohtelusta. Kun hän on -tyhjentänyt ryypyn, kaataa patruuna samaan lasiin konjakkia. - --- Ota pois! - --- Kiitoksia, eihän sitä olisi tarvittu. - --- Noo, ota, perkele siinä! - -Kalle irvistää nautinnosta, nuolaisee huuliaan ja pyyhkäisee hihallaan -sekä uskaltaa vihdoin kysyä, saisiko tästä torpasta vähän puhua. Kas, -hän on ihan itse rakentanut sen, vallan alusta asti, ja koska hänen -vaimonsa on Kankaanpään kasvatti, niin... - -Herrat katsahtavat toisiinsa ja patruuna hymähtää heille. Kyllä hän -tuntee väkensä! - --- Sinä saat huomenna puhua asiasi! Ota nyt vielä ryyppy ja mene -matkaasi! - -Kalle kiittää ja kumartuu ihan luokaksi. Ryypyt ovat panneet hänet -iloiselle päälle ja hän vakuuttaa jo vaimolleen, että patruuna on hyvä -mies, oikein leikkisä mies... Samassa tulee patruuna hänen perässään -tupaan. - --- Noo, sano nyt, mitä tahdot sanoa! - --- Istumaan, hyvä patruuna... Pyyhi, Liena, penkkiä... Patruuna on -niin hyvä ja istuutuu. Kas tämä se nyt on minun vaimoni, se entinen -Kankaanpään kasvatti. Tule likemmä, Liena, ehkä patruuna tuntee... - --- Piikanahan minä vain olin, mutisee Liena, kalpeana ja -hätäännyksissään, -- mistä patruuna kaikkia muistaisi... - --- Älä sinä nyt ujostele... Kasvattina se oli ja sen tähden antoi -vanha patruuna meidän ensi vuodet asua täällä ilman veroa. Mutta tämä -olikin kuiva kangas, kun tänne tulin. Havumajassa saatiin asua, ja kun -ensimmäinen lapsemme, tuo Hanni, syntyi, niin ei meillä ollut muuta -huonetta valmiina kuin sauna. - -Patruuna seuraa silmillään lapsia, jotka ovat ruokapöydän ääressä. Ne -ovat terveen näköisiä ja valkotukkaisia. Suurimmat pojat yhä hankaavat -pyssyjä, touhussaan, kasvot kuumina kiihkosta. Äkkiä sattuvat hänen -silmänsä kivääriin, joka riippuu nurkassa. - --- Se on vain vanhan patruunan antama vanha haulipyssy, selittää Kalle -nöyrästi. -- Olen minä sillä täällä kerran sudenkin ottanut hengiltä... - --- Vai niin. Ja ehkä jäniksiä ja muitakin otuksia. - -Kalle on havaitsevinaan, että patruuna ärtyy, ja vakuuttaa, ettei hän -paljon sitä käytä, joskus heittää olalle ja vähän hätyyttää jäniksiä, -kun syövät kaikki laihot. - --- Anna tänne se pyssy, ärjäisee patruuna. -- Sinulla ei ole mitään -oikeutta metsästää. Sinä et saa oravaakaan ampua. Tästä lähin tulen -itse tänne joka vuosi ja tahdon silloin, että täällä on saalista. - -Kalle noutaa kiireesti pyssyn patruunalle ja vakuuttaa, ettei hän enää, -koskei patruuna tahdo. - -Hanni tulee huoneeseen maitokiulu käsissä ja helmat korkealle -nostettuina. Hän hätkähtää, kun näkee patruunan tuvassa, vetäytyy -porstuaan, päästää alas hameensa ja astuu sitten kynnyksen yli. -Patruuna tyyntyy, käy hajamieliseksi ja Kalle alkaa taas selitellä -asioitaan. - --- Mihin sinä nyt kaiken tämän kanssa tahdot tulla? kysyy patruuna -vihdoin. - --- Siihen vain, hyvä patruuna, että vanha patruuna lupasi, että -kymmenen vuotta vielä saataisiin olla tällä verolla ja ettei nyt -pitäisi lisätä veroa. Lapset ovat vielä pienet ja tuossa on hyvä suo, -jota olen ruvennut viljelemään. - --- Paljonko veroa sinä maksat? - --- Eihän se niin suurelta kuulu, mutta kyllä sitä siinäkin on -maksamista... - -Patruuna ei enää kuule sanaakaan hänen lörpötyksistään. Hän seuraa -Hannin liikkeitä hänen huuhdellessaan kiulua ja kantaessaan -maitoastioita ruokahuoneeseen. Hänen käynnissään, hänen tavassaan -nostaa jalkaa, kaartaa käsivarsia, kääntää päätä, jokaisessa -hänen liikkeessään on jotakin tavattoman suloista. Harvoin näkee -neitostenkaan joukossa mitään noin kaunista. Pukea se tyttö vain -silkkiin -- siitä tulisi Herodiaan tytär, joka voisi tanssia itselleen -ihmispäitä. - -Kalle ei aavista, että on kokonaan hänen tyttärensä ansio, ettei -hänen suutaan tällä hetkellä tukita. Patruuna olisi jo aikoja sitten -potkinut hänet ulos, jolleivät Hannin kasvot, milloin hymyssä, milloin -vihassa, joka hetki vaihtaen väreitä, olisi väikkyneet hänen edessään. -Hän on jossakin nähnyt jotakin, jota tuo tyttö muistuttaa. Mutta missä -ja koska? Ja oliko se kuva vaiko elävä ihminen, mies vaiko nainen, -vaiko lapsi?... Hänet valtaa omituisen hellä mieliala, hänen käy sääli -ihmisiä ja itseään. Hän tahtoisi miltei itkeä... Kalle pajattaa hänen -edessään kuin papukaija, puhuu armoista ja veroista ja kasvateista. -Otto von Holten ei kuule häntä. Häntä alkaa äkkiä ahdistaa, ikään kuin -hän ei enää voisi hengittää, hänen täytyy lähteä ulos, pihamaalle, -minne näki Hannin katoavan. - -Toinen puoli taivasta on pilvessä, toinen kirkkaana ja pari tähteä -vilkuttaa. Tuuli on lakannut, sumu liikkuu järvellä ja halla tuntuu -ilmassa. - --- Illallinen on pöydässä, lausuu samassa ääni takaapäin ja Otto von -Holten herää ikään kuin unesta. Paholainen periköön sen naisen! Mitä -sillä nyt oli tässä tekemistä! - -Liena ja Kalle koettavat herätellä nuorta herraa, joka on nukkunut -heidän sänkyynsä. Se on kuin pahankurinen lapsi, itkee, huitoo käsiään -ja ähisee. Vihdoin he saavat hänet talutetuksi kamariin. - -Liena häärää epätoivoisen voimilla. Hänen asettaessaan lapsia levolle -huutavat herrat häntä lakkaamatta. Milloin puuttuu suolaa, milloin -sokeria, milloin on kuuma, milloin kylmä. - --- Koeta vain syöttää hyvin! sopertaa Kalle tuon tuostakin. Hän on aika -humalassa hänkin ja torkkuu penkillä. -- Se patruuna on helkkarin hyvä -mies. Ota se Hanni avuksesi, johan sinä muuten ihan väsyt. - -Pojat saavat vihdoin pyssyt puhtaiksi ja tahtovat itse mennä viemään -niitä herroille. Sitä varten pitää heidän vielä myöhäisenä iltana -panna ylleen parhaat vaatteet ja saappaat, joita ei ole koko kesänä -käytetty ja jotka ovat käyneet niin ahtaiksi, että tuskin mahtuvat -jalkaan. Herrat antavat heille kummallekin viisikolmatta penniä, -kulauksen totilasista ja tyhjän paperossilaatikon ja pojat palaavat -niin innostuneina ja täynnä naurua, ettei siitä tahdo loppua tulla. -Kun herrat ovat pahnoissa kuin sianporsaat, pitkin lattiaa, eikä yksi -pysynyt ensinkään pystyssä, vaan kaatui pöydän alle! Ja sitten tuli -toinen ja otti sitä niskasta ja kaatoi suuhun sellaista keltaista -ainetta... - --- Konjakkiahan se oli! korjaa vanhempi pojista, ja molemmat -purskahtavat nauruun. - -Hannin mieli on oudossa liikkeessä. Hän on suuttunut äidille, hän -ei syö muruakaan ja askaroitsee ääntä päästämättä, huulet kokoon -puserrettuina. Äiti on hänelle häijy. Itse kyllä on aikanaan pitänyt -hauskaa, mutta ei antaisi muitten!... Mutta kas herrat pitävät -hänestä...! Hanni punastuu omia ajatuksiaan. Häntä hävettää... Hän on -varmaan kaunis, koska he sillä lailla... Hän tahtoisi olla kaunis! - --- Hanni, virkkaa äiti, -- sinä menet täksi yöksi saunaan nukkumaan -vaarin kanssa. - -Hanni ensin hämmästyy äidin ääntä, jossa ei näy olevan mitään -tinkimisen varaa, mutta sitten viskaa hän niskaansa ja vastaa -kiukkuisesti: - --- Enkä mene. - --- Sinä et saa nukutuksi täällä, lapsi, pääsee äidiltä kuin -hätähuutona. Hänestä tuntuu siltä, ettei hän enää jaksa, hän on niin -väsyksissä, että nääntyy. Hänhän voi niin pian päästä taakastaan: pari -sanaa vain ja he tietävät kaikki. Käyköön sitten kuinka tahansa. Mutta -samassa räjähtää kamarista nauru. Se vaikuttaa kuin piiskan siima -selkään. Liena ojentuu suoraksi, tarttuu Hannin käsivarteen, pusertaa -sitä epätoivoisella julmuudella, taluttaa tytön vuoteen ääreen ja -paiskaa hänet siihen. - --- Makaa täällä sitten, mutta panekin paikalla sänkyyn. - -Hanni ei puhu sanaakaan, mutta hänen silmänsä kiiluvat ja hän -pitelee käsivarttaan ikään kuin siihen olisi koskenut. Hän on niin -loukkaantunut, niin vimmoissaan. Tällaista ei vielä koskaan ole -tapahtunut... - -Muut jo nukkuvat. Isä kuorsaa tasaisesti ja raskaasti. Hetkisen perästä -on Hannikin pitkänään, mutta vaatteet yllä nyyhkyttäen ja itkua -pidätellen. - -Liena istuutuu tuvan kynnykselle, hengittää syvään ja kuuntelee. Lyövät -korttia. Mahtanevatko vielä jotakin tarvita! Mennäkö kysymään, vai -odottaako vielä tässä? Pitäisi ehkä korjata ruoat... Hän raottaa ovea. - -Ruokapöytä on työnnetty nurkkaan ja sen ääressä, seinään nojaten nukkuu -vanha Wahlberg, tyhjä totikuppi edessä. Nuorin herroista on nukahtanut -oljille, makaa selällään, suu auki, kasvot tulipunaisina. - -Pienempi pöytä on ikkunan alta nostettu keskelle lattiaa, kynttilät -ovat sulatetulla steariinilla kiinnitetyt pöytään ja sen ympärillä -lyödään korttia. Lindström ja Berg ovat jo hyvin humalassa, mutta -patruuna ja Björkell katselevat toisiaan tiukkoina. - --- Tarvitsevatko herrat vielä jotakin? kysyy nainen ovensuusta. - --- Tarvitaan, vastaa kankealla kielellä Berg. -- Tule tänne, tyttö, ja -istu tuohon syliin! - --- Tai vielä parempi, jos tuot tyttäresi, kangertaa toinen tuomareista. - --- Vaimoihmistä täällä tarvitaan. - --- Suu kiinni! huutaa patruuna ja iskee nyrkin pöytään. -- Pankaa, -pojat, maata, olette juovuksissa kuin siat. Tai juokaa lisää, jotta -kaadutte. - -Liena korjaa kiireesti ruoat pöydältä ja herrat jäävät yksin. - --- Juotat meitä muita, virkkaa Björkell, iskien merkitsevästi silmää -patruunalle. -- Olet kohtelias isäntä. - --- Skål! - --- Minä luen sielustasi kuin avoimesta kirjasta, jatkaa Björkell. -- -Sinä nukuttaisit meidät kaikki, saadaksesi yksin... sinä, jolla sentään -on nuori vaimo kotona. - --- Minunko vaimoni hän on? Hän on yhtä paljon teidän jokaisen vaimo, -kyllähän sinä sen tiedät... Minä totisesti en pane suuria vaatimuksia -vaimolleni. En vaadi sydämen hyvyyttä enkä pään viisautta, kunhan hän -vain kykenee synnyttämään minulle pojan -- mutta tämä! - --- Mistä sinä vielä tiedät! Vastahan te naimisiin menitte. - --- Älä puhu roskaa! - --- Sinun olisi pitänyt valita toinen. - --- Niin olisi. - -Lindström ja Berg olivat jääneet pöydän ääreen ja hellästi kietoneet -kädet toistensa kaulaan. - --- Kas niin, Hektor, sinä uljas ystäväni, virkkaa Lassi kyynelsilmin, --- me olemme taas humalassa, sikahumalassa. - --- Mitä arvelet, mentäisiinkö raittiusseuraan? - --- Mennään, mennään huomispäivästä. Minun päässäni kalkuttelevat -tuhannet sepät ja vatsassani käy kokonainen mylly... - --- Otetaan jäähyväisryypyt sitten. Sillä huomisesta päivästä alkaen... -ja vuoden loppuun asti, totta vie... - --- Mutta jos me kuolisimme, ennen kuin olemme päässeet kolkosta -lupauksestamme, ajattele, veljeni, raittiudessa! - --- Niin olisi ainakin loppumme ollut kunniallinen, vastaa Berg käsi -sydämellä ja kyynelsilmin. - --- Älä hiidessä! ulahtaa Lindström, käyden kalpeaksi kuin vaate ja -karaten ulos minkä pääsee. - -Liena näkee hänen seisovan pitämässä kiinni porstuan pihtipielestä ja -siinä rykivän ja kakovan. Hannikin nostaa päätään, lakkaa itkemästä ja -virkkaa hätäisesti: - --- Tuliko se kipeäksi? - -Äiti vetää oven hakaan. Olkoot nyt siellä, tehkööt mitä tahansa, vaikka -sytyttäisivät huoneet tuleen! - -Hän lähenee miehensä vuodetta. Kuinka Kalle tulee viinalta! Hän ottaa -jotakin vaatetta päänsä alle ja laskeutuu penkille, riisumatta. - -Muutamia kuukausia siis on Otto-herra ollut naimisissa ja nyt jo -ehtinyt kyllästyä. Ei näy löytävän onnea, vaikka sanovat armon olevan -sekä nuoren että kauniin... sydänmaan torpista lähtee naista hakemaan. - -He laulavat siellä vielä, käyvät pihamaalla, kiroilevat pimeässä -porstuassa ja vihdoin nukkuvat. Lienan silmiin ei tule unta. Hän -pelkää. Tähdet tuikkivat ikään kuin räiskähdellen. Hanni valittaa -hiljaa unissaan... Nyt kävelee joku porstuassa, kävelee varovaisesti, -ei kompastu, sytyttää tulitikun... Koirat heräävät ja haukahtavat. -Ulko-ovi avautuu, askelet tömisevät pihamaalla... Kunhan vain ei olisi -heittänyt palavaa tulitikkua olkiin... - -Liena kohoutuu kyynärpäilleen ja kuuntelee henkeä pidätellen. Ei -kuulu muuta kuin miehen kuorsaus ja lasten tasainen hengitys. Hän -nousee, hiipii yli lattian, raottaa ovea ja pelästyy, niin että sydän -seisahtuu: tulitikku kytee pahnojen vieressä koirien alla. Hän saa -tulitikun sammutetuksi sormiensa välissä ja hiipii takaisin tupaan, -mutta tuskin on hän saanut oven hakaan, kun askelet varovaisesti -palaavat porstuaan ja lähenevät tuvan ovea. Joku käy kääkään. Liena -koettaa varovaisesti hakaa, ikään kuin pelkäisi sen pettävän ja -lyyhistyy sitten kynnykselle. - -Askelet etenevät, hiljaa, varpailla astellen, mutta ei kamariin, vaan -ulos... kulkevat seinäviertä, ikkunan alle... Herra Jumala, jos se -rikkoo ruudun! - -Liena karkaa ikkunaan, katsoo ulos. Tähtitaivas räiskii, järvi on -tyven, tumma ja kiiluva. Äkkiä himmenee ruutu ja lasiin painuvat -kasvot... Liena tuntee nuo verestävät silmät, ne ovat samat, jotka -kerran ennen kohtasivat hänet ruudun läpi! - -Hän kirkaisee ja typertyy permannolle eikä vähään aikaan tiedä mistään. -Kun hän pääsee takaisin tajuihinsa, huomaa hän, että kasvot ovat poissa -ja Hanni on polvillaan hänen vieressään, itkien epätoivoisesti. - -Tämä tunne, tämä tunne, jota Otto von Holten nyt tuntee, se on -nuoruutta ja kevättä. Siitä on kauan, kun hän sitä on tuntenut. - -Ensin ei hän tyttöä huomannut, mutta kun se siellä metsässä lausui -nimensä, niin oli äänessä jotakin aivan ihmeellistä. Ja kun se sitten -karttuunihameessaan, hiukset silitettyinä kahden puolen päätä tuli -huoneeseen -- voi sitä lasta, voi sitä nuorta naista! - -Jota myöhemmäksi ilta kului, sitä kuumempana kulkee Otto-herran veri. -Kaatukoot, kaatukoot nuo toiset! Björkell, se vanha ryöväri, arvaa -hänen ajatuksensa, mutta vihdoin nukkuu hänkin. Suokoon taivas, että -kivien uni peittäisi heidän silmäluomiansa! Hän hiipii ulos huoneesta. -Koira haukahtaa, hän potkaisee sitä ja se painuu vingahtaen nurkkaansa. - -Mutta tämä on sittenkin toivotonta, sillä näin syksyllä ei enää nukuta -aitoissa. Kaikki ovat kiinni eikä mistään kuulu mitään. Kun voisi -tekeytyä kissaksi ja livahtaa sisään ovenlävestä! Koko perhe nukkuu -ehkä tuvassa. Vaistomaisesti vetäytyy hän sinne, hiljaa ja hiipimällä. -Ovi on kiinni. Ei aukea millään!... Se kasvattitytär, se kirottu akka, -se sen on telkinyt!! Kun edes saisi tietää, onko tyttö tuvassa, niin -lakkaisi etsimästä. Sillä tietysti sitä siellä nyt varjellaan kuin -aarretta. Voi, ymmärtäisivätpä oman etunsa, niin jättäisivät aarteen -hyvällä! - -Hänen kasvojaan polttaa ja ruumis vapisee. Hän kulkee seinäviertä -ikkunan alle ja lähentää kasvonsa ruutuun... - -Siellä on vastassa kiiluvat, kauhistuneet silmät vaaleissa kasvoissa, -jotka ovat kuin haudasta nousseet. Otto-herra hytkähtää ja vetäytyy -pois. Ei totisesti tiedä, oliko se ihminen vai oliko se näky. Hän on -juonut liikaa tänä iltana! Sisässä polttaa eivätkä silmät näe oikein. - -Yö on kirkas ja kylmä, tähdet merkillisen tuikkivat. Läähättäen -astelee patruuna pihamaalla, ajattelematta sinne taikka tänne, kun -hän äkkiä huomaa ihmisolennon lähenevän -- ihmisolennon tai näyn tai -aaveen, sillä taivas ties, mikä se taas on, tuo luurangonnäköinen, -valkohapsinen... - --- Noo, virkkaa hän pilkallisesti, ikään kuin itsekseen, -- mikä sinä -olet miehiäsi? ja hämmästyy suuresti, kun hänen ruotsinkieliseen -kysymykseensä tulee vastaus, lausuttuna kolkolla äänellä kuin haudasta: - --- Jumalan ase olen minä. - -Otto-herra ei ymmärrä sellaista lausetapaa kuin "Jumalan ase", mutta -sen hän käsittää, että koska tuo puhuu, niin mahtaa olla ihminen. - --- Mitä sinä, Holtti, tulet köyhien ihmisten luo? Eikö Jumalan viha -jo ole täysi? Mutta minä sanon sinulle: mene pois täältä, taikka sinä -kadut... Älä satuta kättäsi minuun, sillä minä olen Jumalan ase! - -Patruuna oli yrittänyt käydä häneen käsiksi ja heittää hänet maahan, -mutta ukko nostaa häntä vastaan tukevan sauvansa ja puhuu, puhuu -käheällä, katkeralla äänellään kuin korppi vaakkuisi. Patruuna on -vimmoissaan eikä löydä sanoja, joilla tukkia tuon hävyttömän suun. Hän -on heittänyt kamariin kaikki aseensa ja koettaa turhaan aidasta kiskoa -seivästä puolustuksekseen. - --- Turhaan sinä raivoat, jatkaa ääni: -- Minä en enää ole Holttien -renki, vaikka ennen olin. Minä olen nyt Jumalan henki ja sanon sinulle: -varo henkeäsi! Mene pois täältä... Älä satuta kättäsi minuun, sillä -Jumala puhuu minun suuni kautta. - --- Kyllä minä sinulle näytän, sinä perkele, karjaisee patruuna vihdoin -ja karkaa porstuaan ottamaan asetta, mutta kompastuu koiriin, jotka -oven takana haukkuvat meteliä. Kirotut elukat, kyllä hän ne opettaa, ja -hän potkii ja pui nyrkkiään minkä jaksaa. Kun hän vihdoin, pitkä halko -kädessä, juoksujalan palaa pihaan, ei siellä ole ketään ihmistä. Lehmät -makaavat tarhassa, silloin tällöin kalkahtaa kello. Järven kiiltävässä -kalvossa kertautuu syvä taivas räiskähtelevine valoineen. - -Kuka se oli, tai mikä se oli ja mitä se oikeastaan puhui? Oliko hän -todella näin humalassa... Nyt välähtelee taas ikkunassa jotakin -valkoista... Tämä Pimeänpirtin kangas näkyy olevan noiduttu paikka, -huomenna pitää ottaa selvää ja tehdä puhdasta. Täällä tuntuu -kummittelevan. - -Patruuna palaa kamariin. Hänen kiukkunsa on väistynyt ja sijaan tullut -jokin epämääräinen tunne. Se on jonkinlaista outoa pelkoa, jota ihminen -tuntee, kun yliluonnolliset voimat näyttävät käyneen häneen käsiksi -eikä hän tiedä, mihin häntä aiotaan viedä. - -Toverit nukkuvat kuin porsaat pahnoissaan, suut auki, kuonot pystyssä. -Vanha Wahlberg kuorsaa sängyssä, Björkell sohvalla ja Kyösti -heittelekse levottomasti nurkassa olkien päällä. Noo, kyllä näillä -retkillä miehistyy! - -Patruuna tuuppaa Lassi Lindströmiä hiukan syrjemmälle ja heittäytyy -pitkäkseen oljille. - -Kun saisikin unta! - - - - -V - - -Soutajia on käsketty varhain olemaan valmiina ja he ovatkin nousseet -ennen aurinkoa, mutta ei kuulu herroja lähtemään. Miehet ovat hiukan -huolissaan, heidän rukiinsa itävät kohta kuhilaissa ja tänään olisi -ollut hyvä päivä aumata. - -Kylläpä makaavat torpanväetkin kuin kuoleman unta. Lehmät jo alkavat -ammua tarhassa, mutta lypsäjiä vain ei tule. - -Vaari juttelee hyvän aikaa soutajien kanssa, asetellen kuntoon -kalanpyydyksiään. Vihdoin hän lähtee tupaan. Sitä siivoa rappujen -edessä ja porstuassa! Ihanhan siinä läkähtyy... Koirat vinkuvat ja -karkaavat vastaan, heilutellen häntää ja vongerrellen kuin käärmeet... -Vaari käyttää nyrkkejään ja puskee koko vimmansa tuvan oveen, joka yhä -on haassa. - --- No jo nyt näkee, että herroja on talossa, kun ei enää tiedetä -ylös nousta. Pianpa näkyvät tavat tarttuvan! Ja oikein on varustettu -herrojen siivo. Mutta tätä älä sinä, Liena, korjaakaan... - -Kallen päätä särkee, mutta ei tässä nyt auta ruveta kipeäksi, täytyy -olla etujaan valvomassa. Paras antaa herrojen maata ja pitää kahvi -kuumana, että saavat heti kun nousevat. - --- Retku sinä olet etkä mikään mies! sanoo vaari synkästi. - --- No ei tämä nyt minustakaan hauskaa ole, närkästyy Kalle. -- Mutta ei -tee mieli lähteä maantiellekään. - --- Saakohan edes nuo koirat tuosta päästää, kuiskaa Liena, -itkunsekaista kiukkuaan hilliten. - --- Älä helkkarissa! vastaa Kalle. -- Ei ole mitään sanottu. - --- Ovat unohtaneet. Eihän luontokappaleita tuolla lailla... - -Vaari lähtee ääneti porstuaan ja irroittaa muitta mutkitta koirat. -Ne liehuttavat häntiään ja nuolevat kiitollisina hänen kättään. -Hetkisen nuuhistelevat pihamaalla, mutta sitten hajoavat metsään, eikä -aikaakaan, kun niiden haukunta kuuluu haasta. - -Siunatkoon, kuinka Kalle säikähtää! Mitä nyt herrat sanovat, kun -tulevat? Kyllä ne nyt niin suuttuvat, että... Pois tästä on meneminen, -jättäminen kaikki tyynni... Ja vaari vain nauraa eikä Lienakaan valita -miehensä mukana. Jo loppuu Kallen kärsivällisyys. - --- Kyllä teidän kelpaa pilkata, mutta ette ymmärrä, mitä on rakentaa -koti korpeen ja heittää se, jos herra suuttuu. Mutta minäpä en heitä, -minä nöyrryn, minä rukoilen ennen kuin lähden. - -Vähitellen astuvat herratkin ulos kamarista. He huomaavat paikalla, -että koirat ovat poissa. Kuka saakeli ne on päästänyt irti! - -Patruuna ja Björkell joutuvat vimmoihinsa. Tällainen ihana aamu ja nuo -aasit pilaavat sen päästämällä koirat irti. - --- Patruuna on hyvä ja antaa anteeksi, pyytää Kalle, lakki kourassa. -- -Ne olivat tehneet tänne vähän pahaa siivoa... - --- No mitä sitten. Sopii akan pestä. - --- Johan se pesi... Ja emmehän me sitä valitakaan, emme me olisi -päästäneet niitä. Kas, se oli se minun vanha isäni. Se on vähän -sekaisin päästään. - -Patruuna käy tarkkaavaiseksi ja kysyy tyynemmin: - --- Asuuko se täällä sinun luonasi? Onko se vanha ukko? - --- Kyllä, kyllä, patruuna. Se on käynyt vähän vanhuudenhöperöksi viime -aikoina... - -Aa, se on siis se yöllinen aave! Mielipuoli! Patruuna naurahtaa, viskaa -pyssyn olalleen ja lähtee Björkellin kanssa metsälle. - -Muut eivät malta vielä lähteä. Lassi pyytelee emännältä kahvia, Berg -menee rantaan ihailemaan luontoa ja Wahlberg ajaa partaansa -- se hieno -mies ei metsästysretkelläkään malta esiintyä ajamattomana! Kyösti -Åkerfelt liikkuu kalpeana, silmät turvonneina, hyvin häpeissään. Berg -kehoittaa häntä uimaan, mutta Kyöstistä tuntuu vesi niin kylmältä, -ettei hän uskalla. Kun vanha herra Wahlberg vihdoin, kammattuna ja -peseytyneenä tulee tupaan, tervehtii hän ystävällisesti emäntää ja -lapsia. Hän ei osaa sanaakaan suomea, mutta hän ottaa kummallekin -polvelleen pienen pellavapään, näyttää heille kelloaan ja saa heidät -erinomaisesti viihtymään. Lienan tekisi mieli jutella hänen kanssaan, -hän näyttää niin miellyttävältä ja hyvältä... Mutta eihän tässä nyt -ehdikään. On laitettava aamiaista ja siistittävä kamari. - -Hänen puhtoinen, kaunis kamarinsa! Permanto ja matot ovat täynnä -veritahroja, saappaan- ja käpälienjälkiä, likööritahroja, -paperossinpäitä, sylkeä... Kun saisikin sisunsa hillityksi, niin ettei -halkeaisi! - -Tunnin kuluttua palaavat herrat metsästä, reippaina ja hyvällä -tuulella. Kummallakin on jänis, eivätkä he tarpeeksi osaa ylistää näitä -metsästysmaita. - -Aamiaispöytä on katettu kuistille, jonne päivä lempeästi paistaa. Aamu -on mitä ihanin, ilma kirkas, nurmi vielä kasteen vallassa ja järvi -peilityven. Tämä torppa pitäisi oikeastaan ottaa kartanon haltuun, -jotta syksyisin saisi oleskella täällä. - -Jänis oli todella hyvin paistettu -- Minette-tädin kyökkitaitoa! Ryyppy -täytyy ottaa kahvikupeista ja juomalaseista ja sitä ottaessa laulavat -herrat. Wahlberg, seisoen tuolilla, johtaa juhlallisesti kuin ainakin -kapellimestari. - --- Mutta missä Berg on? Ho-op! - --- Ho-op! vastaavat kaiku ja Berg yht'aikaa. - --- Hän piirustaa rannalla. - --- Kyösti on myöskin jo tänäpänä tehnyt runon. - --- Enpä, huudahtaa Kyösti punastuen. -- Kirjoitin vain pari sanaa -muistikirjaani. - --- Runomitalla! Mitä sinä siitä peittelet? - --- Mutta kun ei se ole totta! - --- Kuulkaapa, koira yhä vielä ajaa. - --- Pelkään, että se tällä kertaa ajaa lampaita. - --- Jokohan taaskin! Se on se Freja-heittiö, minä tunnen sen haukunnasta. - --- Toinen ryyppy, veikkoset! - -Wahlberg kapuaa tuolille, nielee suunsa tyhjäksi, nostaa lasinsa ja -alkaa. Mutta tuskin ovat herrat päässeet ääneensä, kun johtajan käsi -vaipuu, ääni katkeaa ja kasvoilla kuvastuu pelonsekainen hämmästys. -Herratkin päästävät lasinsa pöydälle ja seuraavat hänen katsettaan. - -Otto-herran takana seisoo vanha mies, suora kuin honka ja laiha kuin -luuranko. Hapset ovat valkeat, parta valkea ja silmien yllä seisoo -pörröllään valkea karva. Kasvot ovat paljasta luuta ja niiden päällä -keltainen nahka. Silmät pistävät esiin syvistä kuopista. - --- Vai olet sinä vielä täällä! huutaa hän, sauvaansa heristäen. -- -Nouse jo, mässääjä ja avionrikkoja ja sinun koko joukkosi, taikka... - -Kaikki ovat nousseet pöydästä, mutta hämmästyksissään ei kukaan ole -saanut tukituksi rauhanhäiritsijän suuta. - --- Mitä hän sanoo? kysyy Wahlberg levottomana, sillä vaikkei hän -ymmärrä yhtään sanaa, tekee vanhuksen esiintyminen häneen kolkon -vaikutuksen. - --- Kirous, jatkaa äijä, -- kirous lepää raskaana... - -Patruuna käy kiinni hänen keppiinsä, riistääkseen sen hänen kädestään, -mutta luiseva nyrkki pitää lujasti kiinni. Samassa karkaa Kalle -paikalle, tarttuu isänsä käsivarsiin ja alkaa hätääntyneenä kuljettaa -häntä pois. - --- Kyllä minä lähden, puhelee äijä, -- mutta rangaistus kohtaa -sinua kuitenkin, Holtti. Sinä kuolet kerran kuten isäsikin kuoli. -Sairasvuodetta ei sinun pidä saaman... - -Ääneti katsoivat herrat hänen jälkeensä, vihdoin huudahtaa patruuna: - --- Se on hullu se mies! Se kummitteli täällä jo yöllä. Se on -välttämättömästi toimitettava hullujenhuoneeseen. No, setä Wahlberg, -nousepa nyt johtamaan. - --- Vai oliko se todellakin hullu! pääsee Wahlbergilta helpotuksen -huokauksena. -- Se oli niin älykkään näköinen, oikein kaunis mies... - --- Ja puhui hyvin! huudahtaa Kyösti Åkerfelt, -- tarkoitan: oikein -kaunopuheisesti, lisää hän hiukan hämillään. - --- Olisi hauska tietää, mitä pyhimystä hän näyttelee. Kai profeetta -Joonasta, joka sai käskyn saarnata Babylonia vastaan... - --- Niniveä vastaan, tarkoitat. - --- No, setä Wahlberg! keskeyttää patruuna, tarttuen lasiinsa. - -Wahlberg kapuaa tuolilleen ja keskeytetty laulu lauletaan onnellisesti -loppuun. Mutta entinen tuuli ei tahdo palata. Vanha herra, joka ei -ymmärrä suomea, tahtoo, että äijän sanat hänelle käännettäisiin. Niistä -lasketaan leikkiä, mutta ne häiritsevät sittenkin. - -Kalle telkii isänsä saunaan ja käy pyytämään anteeksi herroilta. Hänen -isänsä on tavallisesti niin hyvä ja sävyisä, mutta kas herrasväkeä -se ei kärsi. Jos vain kotonakin tapaa jotakin herraskaista, niin ei -suvaitse, vaan rupeaa saarnaamaan ja tulee ihan kuin hulluksi. - --- Sinun pitää toimittaa se hullujenhuoneeseen, sanoo patruuna. - -Kalle säpsähtää ja käy kovin hämilleen. - --- Ne on kalliita laitoksia, hyvä patruuna, -- olisi se sinne jo muuten -toimitettukin. Ja kun se ei täällä kotona tee pahaa kenellekään... - --- Mutta se voi tulla ihmisiä tappamaan. - --- Ei se, kunnian patruuna, naurahtaa Kalle. -- Eihän se täältä -Pimeältäpirtiltä ole vuosikausiin käynyt kirkollakaan. Kyllä se täällä -pysyy. Ja voi sen taas herrojen ajaksi panna kiinni. Köysiin köytin -nytkin tuonne saunaan. - -Ääneti kantaa Liena herroille ruoat, huivi vedettynä silmille. Hän -kyllä näki kun vaari tuli, hän kyllä kuuli hänen saarnansa, mutta se -siihen määrään lievensi hänen sydäntään, ettei hän sormensakaan päällä -yrittänyt häntä ehkäistä. Puhukoon, kuulkoot kerrankin kunniansa. Mutta -Kalle ehti hätään ja nyt kehtaa kertoa, että vaari on hullu! Viisaampi -se on kuin poika ikinä on ollut. - -Otto-herraa on alkanut hermostuttaa tieto siitä, että tuo vaimoihminen -on niitä Kankaanpään lukuisia kasvatteja. Se on niin happaman näköinen -ja kun sunnuntai tulee, niin pannaan tietysti toiseen myttyyn voita, -toiseen munia ja lähdetään kirkolle. Käydään vanhaa armoa tervehtimässä -ja kerrotaan kuinka herrat metsästysretkillä... No, entä sitten. Viis -hän sellaisten ihmisten puheista! Mutta tuon naisen läsnäolo häntä -kiusaa, se ikään kuin sitoo häntä eikä hän saa tunnettaan karkotetuksi. -Eilen hän ei sitä vielä tuntenut, mutta nyt... Pois näitten ihmisten -täytyy joutua täältä. "Kasvatit" eivät kuulu Kankaanpään nykyiseen -ohjelmaan. Ja onko tämä tällainen rustholli nyt laitaa. Mitä muuta kuin -metsää hävittämässä! Eihän sellainen vero, minkä se maksaa, korvaa edes -sitä vahinkoa, minkä se täällä tekee, kun hakkaa puita, pyytää kaloja -ja metsästelee mielin määrin. - -Patruunan sisu paisuu ja hän päättää heti syötyään lähteä sanomaan irti -Kalle Aukustinpoikaa. Björkell, joka istuu hänen vieressään, arvaa -hänen ajatuksensa ja virkkaa: - --- Se on kultainen tuo lausetapa: tee talonpojalle oikeutta, mutta älä -milloinkaan hyvää. Sitä eivät nähtävästi Kankaanpään entiset arvoisat -omistajat ole tunteneet. "Hyvyys" eli oikeammin sanoen leväperäisyys on -aina heidän hallituksessaan ollut ohjaajana. - --- Odottakoot, odottakoot! katkaisee patruuna hänet uhkaavalla, -hermostuneella äänellä. - --- Jota enemmän vapauksia talonpoika saa, sitä useampia hän tahtoo, -jota enemmän tuloja, sitä enemmän hän kuluttaa ja tuhlaa. Anna vain -torpparin asua tällaisessa palatsissa, niin hän kohta luulottelee -olevansa kartanon herra eikä enää halua tehdä työtä... Se on kyllä -hullu tuo ukko, mutta ei hän puhuisi niinkuin puhuu, jollei hän olisi -kasvanut siinä hengessä, että herra on olemassa torppareja varten eikä -päinvastoin. - --- Älä jatka, veikkoseni, olen kuullut ja nähnyt tarpeekseni! - --- Niin pian kuin työmies saa sen päähänsä, että herra on olemassa -hänen mukavuudekseen, niin pian on kaikki männikköön menossa. Silloin -se on hän, joka käskee, ja herran pitää kulkea hänen talutusnuorassaan. - -Otto-herra kulauttaa kurkkuunsa loput olutlasistaan ja karkaa ylös, -suunnatakseen askeleensa suoraan tupaan. - --- No sinä mies, näytä nyt se kontrahti! - --- Jaa se kontrahti! pääsee Kallelta ja hän on jo lähtemäisillään -vanhalle kaapilleen, kun hän äkkiä seisahtuu ja luo patruunaan -epäilevän katseen. -- Kyllä minä sen näytän, hyvä patruuna, mutta -samana päivänä kun nuori herrasväki kartanoon ajoi, kirjoitti vanha -patruuna siihen, että se kestää kymmenen vuotta. - -Tätä puhetta ei patruuna enää siedä. - --- Helvetti, kirkaisee hän. -- Sinun kontrahtisi ei mitään merkitse! -Jos minä tahdon, niin sinä tänäpäivänä vielä olet tuolla kankaalla. -Minä voin ajaa sinut portille minä minuuttina tahansa. Minä olen nyt -täällä herra eikä mikään "vanha patruuna". - --- Kunnian patruuna antaa anteeksi, yrittää Kalle nöyränä. -- Minä -vain... - --- Suu kiinni! katkaisee hänen sanansa patruuna. -- Loppu tästä täytyy -tulla. Vapunpäivänä viimeistään pitää tämän torpan olla tyhjänä. - -Patruuna lähtee rivakasti tuvasta ja läiskyttää oven kiinni. Portailla -istuvat herrat hauskasti tupakoimassa. Wahlberg tahtoo tietää, miten -"adjö" ja "tack" sanotaan suomeksi ja Lassi opettaa hänelle vakavasti, -että naisille sanotaan "hyvästi kultaseni" ja miehille "hyvästi -perkele". - --- Mitä Kyösti nauraa? kysyy Wahlberg. - --- Ei mitään, vastaa Kyösti, koettaen pidättää nauruaan. - --- Eikö jo mennä metsälle, huudahtaa patruuna äreästi. -- Koirat ajavat -väsyksiin. - -Soutajat saavat käskyn jäädä odottamaan, kunnes torpan naisväki on -pannut eväät koppaan. Sitten heidän pitää soutaa Syvälahteen ja siellä -odottaa herroja. - -Kalle on kuin kivettyneenä jäänyt seisomaan kaapilleen, kontrahti -kädessä. Isommat lapset ovat ääneti, nuorin puhua songertaa kätkyessä. -Liena liikkuu askareissaan hehkuvin poskin... - -Nyt, nyt se on tehtävä! sanoo ääni hänen sisässään. Nyt on aika tullut, -nyt on mentävä hänen eteensä ja huudettava koko maailman kuullen: minä -olen se nainen, jota sinä kerran kuutamoisena iltana Kankaanpäässä -sanoit rakastavasi, jonka sinä poljit allesi sammalmättäälle... Joko -muistat...! Ja sen illan lapsi, se on tuo Hanni... Vieläkö tekee -mielesi koputella sen aitanovea! Tämä Pimeänpirtin Kalle meidät -pelasti häpeästä ja vei tänne korpeen... Vieläkö tekee mielesi tulla -tänne metsästysretkelle, vieläkö häätää ulos meitä!... Ja Lienan -tätä puhettaan ajatellessa paisuu hänen povensa ja hän nauraa niin -katkerasti, että kyynelet pursuvat silmiin... - -Ei, ei, ei! Hän ei saa sitä tehdä! Mitä sanoisi vaari ja Kalle, mitä -tulisi Hannista! Pitää vaieta, pitää painaa suu lukkoon ja sydän kiinni. - --- Mitä täällä on tapahtunut? kysäisee vanha Wahlberg tupaan astuessaan -ja unohtaa hämmästyksestä koko suomalaisen sanavarastonsa. Sydämellinen -ilme kasvoissa ojentaa hän Kallelle kätensä, silittelee lasten päitä ja -pistää Lienan kouraan hopearahan. - --- Mitä tämä oikein merkitsee? - --- Lienee tullut jokin riita Holtenin kanssa. No, setä, näytä nyt, että -osaat, mitä sinulle opetimme. - -Kallea rohkaisee vanhan herran ystävällisyys. Se on varmaan hyvä mies, -se varmaan tahtoo auttaa häntä. - --- Eikö herroissa ole yhtään lakimiestä? virkkaa hän Lindströmille -ja Kyöstille, koskei vanha herra näy osaavan suomea. -- Kun minun -kontrahdissani sanotaan, että kymmenen vuotta saan asua tässä, kun minä -tyhjään korpeen olen tämän torpan rakentanut ja patruuna sanoo, että -hän koska tahansa voi ajaa minut maantielle ja kun hän jo antoikin -ylössanoman... - -Hän ojentaa paperia Lindströmille. Se on kellastunut paperi ja toisen -sivun alareunassa on Liljefelt vanhuksen käsialaa. - --- En minä nyt voi mitään, vastaa Lindström virallisella äänellä. -- -Minä olen nyt lomalla. Syksyllä alkaa taas kova työ. Jos tässä nyt -rupeaisin selvittelemään kaikkien torpparien riitoja ja asioita, niin -ei minulla koskaan olisi levon aikaa. - --- Kyllähän minä sen ymmärrän. Mutta jos nyt kuitenkin... Jos te -satutte olemaan lakimiehiä... - --- Satunpa kuin satunkin. Tulkaa vain käräjille, niin tavataan... - --- Tuleeko herra oikein tänne meille istumaan käräjiä? kysäisee Kalle -kyyristyen nöyrempään asentoon. - --- Sittenpähän nähdään. Hyvästi nyt! - -Kaivolla saunan luona tapaavat herrat Hannin. Hän on arkivaatteissa -ja häntä hävettää niin, että hän aikoo karata, mutta patruuna menee -ystävällisesti luo ja puhuttelee hymyillen: - --- Eikö täällä Pimeässäpirtissä tule ikävä olla, sinä nätti likka? -Eikö tekisi mieli kirkonkylään? Tule sinä sinne Kankaanpäähän, armo -tarvitsee sisäpiikaa... - -Veri karkaa Hannin poskille eikä hän uskalla nostaa katsettaan. -Toisella kädellään kiinnittää hän röijynsä ylintä nappia ja sitaisee -toisella hiuksia otsaltaan. Sydän lyö niin, varmaan näkyy kankaan läpi. - --- Tyttö on todellakin herttainen! myöntää Björkellkin, joka seisoo -kappaleen matkan päässä. - --- Täss' on sinulle, Hanni, lausuu patruuna, pistäen rahakappaletta -kouraan ja vieden kätensä silittämään poskea. - -Samassa kilahtaa ruutu ja saunanikkunaan ilmestyy harmaahapsinen, -kellertäväihoinen pää. Hannilta putoaa raha. Kädet silmillä, itku -kurkussa lähtee hän juoksemaan rantaan päin. - --- Hyvästi, Hanni, huudahtaa patruuna nauraen hänen jälkeensä. - -Mutta äijän huulilta tulvii kauheita sanoja. Patruuna ei tahdo niitä -kuulla. Björkell sen sijaan sekä katselee että kuuntelee. - --- Usko pois, lausuu hän Otto-herralle heidän astellessaan piennarta -pitkin hakaa kohti, -- se mies ei ole mielipuoli! Varo sitä miestä! - -Pimeäänpirttiin jää painostava mieliala. - -Mistä se patruuna oikeastaan suuttui? Ei olisi pitänyt niitä koiria -päästää irti. Olisi pitänyt vartioida sitä isää... Voi, voi, voi, jo -tästä nyt tuli miero eteen! - -Vaari on riuhtaissut itsensä irti ja haavoittanut kätensä ruutua -rikkoessaan. Nyt etsii hän Hannia, tähystelee tuvasta, aitasta. Rantaan -se meni, sieltä vilkkuukin huivi. Niin, niin, ei auta enää pakeneminen, -jo tulee tuomio... Vaari astuu häntä kohti rivakasti kuin nuorukainen. -Hanni seisoo hiekalla, katsellen ulapalle, liikkumattomana. Vaari -tarttuu hänen käsivarteensa ja pusertaa sitä kovasti. Sihisten lähtee -hänen kurkustaan kysymys: - --- Joko tiedät, vieläkö paratiisin käärme lähenee ihmistä kahdella -jalalla? - -Hanni iskee häneen säihkyvät silmänsä, riistäytyy irti ja huutaa -loukkaantuneena: - --- Mitä te minua tyrkitte, mitä minä olen tehnyt? - --- Sen itse tiedät... Mitä se sinulle sanoi? Antoiko se sinulle rahaa? - --- En minä ottanut... - --- Mitä se sanoi...? Vastaa! - --- Kankaanpäähän pyysi sisäpiiaksi! sanoo Hanni uppiniskaisesti. - -Vaari näyttää peloittavalta. Hannista tuntuu siltä kuin hän aikoisi -lyödä, mutta lyököön vain, vaikkapa kaataisi siihen paikkaan. Mitäpä -hänen elämästään on, ei ne täältä kuitenkaan päästä. Hanni naurahtaa... - -Vaari ei lyö, ei edes ala torua, katsella tuijottaa vain jäykin -piirtein ja vihdoin kääntyy pois, vieden hihaa silmilleen. - -Hanni hätkähtää. Mitä hän on tehnyt, mitä sanonut, mitä ajatellut...? -Paratiisin käärme, joka kävelee kahdella jalalla, onko se käynyt -täällä...? - -Vaari itki... Se ei vielä koskaan ole tapahtunut, eihän hän itkenyt -silloinkaan, kun pikku veli kuoli. Mitähän tämä tietää? - -Hanni alkaa astua pitkin järven rantaa. Hiekka narskuu jalkojen alla, -puista putoilee keltaisia lehtiä. Vaari ei menekään kotiin, hän katoaa -metsään. Hanni heittäytyy maahan, painaa kasvot käsiinsä ja valittaa -ääneensä. - -Tuntuu niin oudolta, mustalta, pyörryttävältä. On kuin hänen -ympärillään olisi pimeä äärettömyys ja hän itse, istuen jonkun hirveän -pedon sylissä, kiitäisi eteenpäin, kiitäisi sellaisella vauhdilla, että -jos jotakin pudottaa ja samassa kaipaa sitä, niin jo on menty satoja -penikulmia ja pudotettu esine on niiden takana. - -Hänen sydämensä tuntuu niin suurelta ja kipeältä. Käärme on siihen -pistänyt, sen myrkky siellä syö. Kunhan ei tästä tulisi kuolema...! - -Samassa kuuluu koiran haukku, se likenee likenemistään. He ovat siis -vielä täällä, voivat tulla, voivat löytää, voivat viedä. - -Hanni karkaa ylös ja rientää kiireesti kotiin. Häntä peloittaa, hän ei -enää saa rauhaa missään. - -Kotipihalta kuuluu valitus ja parku. Lapset riippuvat aitaa vastaan -veräjän suulla, itkevät ja huutavat. Yhteen ääneen alkavat he sitten -kertoa Hannille, että herrojen koirat ovat tappaneet karitsan, heidän -korean, valkoisen karitsansa. Se raukka oli juossut pakoon, ja -koiraroikale perässä kieli pitkällään suusta. Ei se huolinut kiellosta. -Karitsa oli määkäissyt ja juossut vimmatusti, mutta sitten kompastui -ojaan ja koira sai kiinni ja repi suuren haavan kurkkuun. Hetkisen se -vielä eli, mutta sitten oikaisi siihen suoraksi... Ja taas alkaa itku -ja valitus. - --- Minä en heitä tätä, ähisee Kalle. -- Minä menen vanhan patruunan -puheille, minä käyn kaikki oikeudet. - --- Rauha meiltä sittenkin on mennyt, huokaa Liena kalpeana, piirteet -tylsinä. - --- Voi karitsaa, meidän valkoista karitsaamme! itkevät lapset. - - - - -VI - - -Kankaanpäässä oli metsästysinto jonkin aikaa levännyt. Oli syöty -jäniksiä väsyksiin asti, suuret määrät oli pitänyt lähettää tuttaville -ja osa oli sittenkin pahentunut käsiin. - -Kun naapurinpitäjän herrat sitten äkkiä ehdottivat metsästysretkeä -Kankaanpään mainiolle maille, niin heräsi patruunan into uudestaan -eloon, hän kirjoitti odottavansa heitä ja lähetti kutsut -kaupunkilaistuttavilleenkin. Maanantaina piti pitojen alkaa, -sunnuntaina vieraiden saapua ja tänään lauantaina oli Kankaanpäässä -suuri pyssyjen siivous. - -Patruuna seisoi paitahihasillaan keskellä työhuonettaan, vuoroin -vihellellen, vuoroin hyräillen itsekseen. Hänen ympärillään oli -kaikenlaisia aseita, sekä pienempiä että suurempia, vanhempia ja -uudempia, ja pöydillä ja tuoleilla oli rääsyjä ja tappuratöyhtöjä. -Polvillaan lattialla virui Janne, patruunan passaripoika, voimiensa -takaa hankaamassa pientä salonkikivääriä. - -Kauhistuneena katseli tätä elämää taloudenhoitajatar, joka vielä oli -vanhan herrasväen aikaisia. Silloin oli talossa vallinnut järjestys -ja rauha. Tämä patruuna ei antanut viedä pyssyjään kyökkikamariin, -vaan öljylautaset, tappurat ja kuurauskivet vietiin kirjoituskamariin, -suoraan kalliitten mattojen ja pöytäliinojen päälle. Siellä rasvasi -Janne patruunan saappaatkin. Ja armo yhä vain nukkui, vaikka oli suuri -päivä. - --- Noo, Janne, virkahti patruuna äkkiä, -- koska rippikoulu alkaa? - --- Maanantaina, vastasi Janne hymähtäen, sillä patruuna oli jo pari -kertaa tehnyt saman kysymyksen. - --- Vai maanantaina. Noo, miltä sinusta nyt tuntuu? - --- Ei miltään erityiseltä. - --- Etkö pelkää, että rovasti antaa tukkapöllyä? Osaatko sinä mitään? - -Janne oli kolme kuukautta ollut patruunan palveluksessa ja sinä aikana -ehtinyt tottua patruunan tuuliin ja kysymyksiin. Häntä oli siinä -suhteessa auttanut erinomaisen vakava ja tyyni luonne, jota vastaan -patruunan kiukku, pilkka ja leikki kilpistyi kuin vaahto kallioseinään. -Patruuna oli jo pari kertaa "ajanut portille" -- kuten patruunan oli -tapana sanoa -- tuon tyhmän Jannen, mutta vihan lauhduttua lähetettiin -taas noutamaan Jannea. Hän oli kaikessa tyhmyydessäänkin niin perin -rehellinen ja hullunkurinen. - --- Olenhan minä toki lukenut koko katkismuksen ja testamenttiakin, -vastasi hän hitaasti ja vakavasti. - --- Jassoo. Noo, sanopas nyt minulle, mikä on korkein kaikista käskyistä? - -Janne kääntää hetkiseksi pienet harmaat silmänsä patruunaan, ikään -kuin saadakseen selville, laskeeko patruuna leikkiä vai pitääkö hänen -kysymykseensä vastata. Mutta patruuna seisoo selin ja Janne vastaa -epävarmasti: - --- Eiköhän se ensimmäinen käsky lie tärkein, koska se on ensimmäiseksi -pantu... - -Patruuna oli jo miltei ehtinyt unohtaa kysymyksensä, mutta nyt hän -ryhtyi keskustelemaan. - --- Nehej, min gosse lilla, kahdestoista käsky tietysti on tärkein. - -Janne lakkaa kiilloittamasta ja menee ymmälle, sillä hän ei laisinkaan -muista kahdettatoista käskyä. Hän koettaa johtaa mieleensä jokaisen -"ei sinun pidä" erikseen, mutta ei pääse pitemmälle kuin kymmenenteen -käskyyn. Se tuntuu pahalta juuri nyt, kun hän aikoo rippikouluun. Ja -vielä eilen hän osasi kaikki ulkoa. Mitenkä hän nyt niin onkin...? -Aijai kuinka äiti suuttuisi...! - -Patruuna tarkastaa häntä syrjästä. Oi sinä herttainen yksinkertaisuus! -Sinua katsellessa totisesti tulee vakuutetuksi siitä, että ihminen -polveutuu apinasta. Vieläköhän sinua saisi enemmän petetyksi? - --- Sanoinko minä "kahdestoista" käsky? huudahtaa patruuna. Tietysti -minä tarkoitan kahdeksatta käskyä, sillä sehän käskyistä on viimeinen. - --- Kahdeksasko käsky? toistaa Janne ja hänen päänsä on ihan sekaisin, -sillä miten hän äsken sai niitä kymmenen? Hän alkaa lukea, lukea... -Ei, kyllä niitä kymmenen täytyy olla. Patruuna joko laskee väärin tai -ei osaa katkismusta. -- Jumalan kymmenet käskyt, ääntää hän itsekseen, --- seisoo jo katkismuksen ensi lehdellä. Missään ei sanota "Jumalan -kahdeksat käskyt." Patruuna erehtyy. - -Patruuna näkee ilmeestä hänen kasvoissaan hänen ajatuksensa juoksun ja -virkkaa ystävällisesti: - --- Leikkiä minä lasken, min gosse, kymmenen on taivaan laissa pykälää -ja kuudes niistä on tärkein. Sano sinä rovastille, että hän tarkasti -selittää sinulle sen käskyn. - --- Sitähän minäkin, kirkastuu Janne, -- että kymmenen käskyä... Kuudes -käsky: "ei sinun pidä"... niin, niin, jo minä nyt sen muistan. "Mitä se -on, vastaus meidän pitää..." - --- Meidän pitää, keskeyttää hänet patruuna, jäljitellen hänen -yksitoikkoista ääntään, -- pelkäämän kaikkia tyttöjä, sekä niitä -jotka ovat kihlatuita että niitä jotka ovat naituja. Jos sinä näet -korean tytön tulevan vastaasi tiellä, niin mene pakoon pikemmin kuin -kärmettä... - -Janne katselee häntä täynnä hämmästystä. Mitähän katkismusta tuo mahtaa -olla? Joko ei patruuna osaa oikeaa katkismusta tai on herroilla toinen -katkismus kuin talonpojilla. - -Patruuna nauraa täyttä kurkkua. - --- Kuule, Janne, minä nimitän sinut hovinarrikseni. Tiedätkös, mikä -virka se on? - --- En. - --- Se on kunniavirka, joka annetaan vain sellaisille lystille pojille -kuin sinä olet. - -Janne nostaa herraansa kohti vakavat kasvonsa eikä taaskaan ymmärrä, -mitä patruuna tarkoittaa. - --- Käskikös patruuna mitään? kysyy hän ja jää odottamaan vastausta, -mutta patruuna vain silittää koiraansa, joka makaa nojatuolissa -kirjoituspöydän luona. Sillä on kiiltävät, kirjavat korvat, patruuna -vetelee niitä sormiensa välissä ja puhelee sille ruotsia. - -Eteisen ovi avautuu ja vastaanottohuoneeseen, joka on kirjoitushuoneen -edessä, astuu Matti, Kankaanpään kalamies, nöyrästi kumartaen, lakki -kourassa. - --- Noo, Matti, huutaa patruuna häntä vastaan, -- mitä sinä tahdot? -Tiedätkö, joko pehtori on lähettänyt hevosia kaupunkiin herroja vastaan? - --- Jo näkyi lähettäneen, virkkaa Matti levottomana, -- mutta minä -tulin puhumaan patruunalle sitä että... että kun tänä aamuna tulin -verkkotalaalle, niin oli kolme niistä uusista verkoista vallan risoina. - -Matti on peloissaan, sillä patruuna on käskenyt hoitaa uusia -kalanpyydyksiä kuin silmäterää. Patruuna ei aluksi näy käsittävän, mitä -on tapahtunut. - --- Mitä sinä sanot, mies! kysyy hän jättäen koiran ja tullen eteiseen. --- Uudet verkot ri... rikki? - --- Niin hyvä patruuna. Lukko oli rikottu talaasta ja kolme niistä -uusista verkoista ihan ruumenina. - --- Kuka sen on tehnyt? ärähtää patruuna. - --- En ymmärrä, hyvä patruuna. - --- Sinä ymmärrät, sinun pitää ymmärtää, tai saat palkastasi maksaa -jokikisen silmän... - -Patruuna koppaa lakkinsa ja lähtee juoksujalkaa rantaan, Matti -kintereillä. Ei häntä harmita vahinko, sillä saahan uusia verkkoja -Norjasta ja oikeastaan on hän jo koko kalastukseen kyllästynyt -- mutta -tämä ilkityö! Eikä tämä ole ensimmäinen. Aluskunta niskoittelee kaikin -mahdollisin keinoin. Lukemattomien hökkelien ämmät ja miesroikaleet -ovat suuttuneet siitä, että hän on antanut heille käskyn korjata pois -kamppeensa ennen toukokuun ensi päivää, koska hän tahtoo puhdistaa -peltonsa rumentavista hökkeleistä. He koettavat kostaa. Milloin -tavataan Kankaanpään hevosen reidessä syvä haava, milloin ovat ajokalut -liiterissä rikotut. Eräänä yönä, kun patruuna tuli kotiin, oli mäen -alle keskelle tietä kannettu suuri kivi. Siinä olisi voinut käydä -hyvinkin hullusti. - -Totta on Matti nytkin puhunut, säpäleinä ovat uudet verkot. - --- Mikä perkele tämän on tehnyt? Paha periköönkin sen ihmisen, huutaa -patruuna. -- Matti, minä annan viisikymmentä markkaa sille miehelle, -joka saa selville pahantekijän. Ota kiinni se, Matti! Tai ehkä sinä -sittenkin tiedät? Koeta ajatella! Mutta jos sinä olet liitossa sen -kanssa, taivas sinua silloin varjelkoon...! - -Matti on niin peloissaan, että vapisee. Patruuna jättää hänet -nuottatalaaseen ja palaa sisään. Avarassa eteisessä istuu jo suuri -joukko miehiä odottamassa häntä, sillä kymmenestä yhteentoista on -patruunan vastaanottotunti. Miehet nousevat seisomaan ja kumartavat -syvään. Jokainen huomaa, että patruuna on huonolla tuulella, ja tuntee, -että olisi paras jättää asia toiseen kertaan, mutta ei käy poiskaan -lähteminen, kun kerran on tullut. - --- Käykää sisään, yksi kerrallaan, huutaa patruuna työhuoneestaan. - -Miehet tuuppivat toisiaan, kukaan ei tahtoisi lähteä ensin. Vihdoin -nousee vanhanpuoleinen mies, kulkee odotushuoneen läpi ja pysähtyy -kirjoitushuoneen ovensuuhun. - --- Mitä olisi asiaa? kysyy patruuna, tarkastellen pyssyä, joka on -pöydällä hänen edessään. - --- Minulla olisi vain sellaista asiaa, että kun sotkivat kartanon -hevoset toissapäivänä meidän laihopeltomme... - --- Laita aita korjatuksi. En minä muuta voi sanoa. - --- Kyllä aita on hyvä, mutta kartanon hevosissa on pari sellaista -aitomusta, ettei niitä mikään aita pitele, se nuori musta ja se -liinaharja... - --- Peijakas! virkkaa patruuna kohottaen kivääriä. -- Vai luulet sinä, -että minä rupean maksamaan, jos kartanon hevoset oman huolimattomuutesi -takia syövät laihosi. Ei siitä mitään lähde! Jos sinua huvittaa pitää -aita rikki, niin pidä vain. - -Ukkoa on alusta asti peloittanut kivääri, jota patruuna pitelee kuin -mitäkin leikkikalua. Vaikka olisi latauksessa ja vaikka, jollei -tahallakaan, laukeaisi. Hän koettaa väistää sen mukaan kuin patruuna -kääntelee pyssynpiippua, mutta kun se äkkiä tähtää juuri suoraan hänen -rintaansa, niin mies kauhistuu ja pakenee suin päin läpi odotushuoneen -ja eteisen, kuistille asti. - -Vai pelästyi se asetta, miettii patruuna. Hyvä, että on edes jotakin, -joka keskeyttää heidän pitkät juttunsa. Ja kun seuraava mies astuu -ovensuuhun, alkaa hän entistä kiivaammin huitoa kiväärillään, jotta -asia tulisi esitetyksi lyhyimmässä muodossaan. - --- Ka, alkaa mies, kierrellen lakkia käsissään, -- tässä torstaina -hätyyttivät patruunan koirat meidän lampaitamme ja repivät niin pahasti -toisen, että täytyi tappaa ja toinen kuoli siihen paikkaan. - --- Kuinka sinä tiedät, että se oli Kankaanpään koira? - --- Kyllä se, hyvä patruuna, oli tuo, joka makaa tuolla tuolissa. Kyllä -minä tunnen sen pitkät, riippuvat korvat ja häntäroihon, joka on kuin -kuusen oksa... - --- Suu kiinni! katkaisee patruuna hänen puheensa, -- minä en maksa -penniäkään. Se on voinut olla Alhon koira. Näytä toteen, että se oli -Kankaanpään. - -Hän oli jo saanut maksaa lukemattomat joukot lampaita, kanoja ja -porsaita. Alhossa oli myöskin koira, mutta aina tultiin syyttämään -Kankaanpään koiria. Kyllä hän syyn tiesi: hänen ahne veljensä ne kaikki -lähetti hänen luokseen... - --- Vai siinä sinä vielä olet? kirkaisi hän samassa miehelle, joka lakki -kourassa yhä seisoi ovensuussa, nähtävästi aikoen sanoa vielä jotakin. --- Ulos, ulos paikalla, taikka minä annan heittää portille. Minä en -maksa yhtään penniä. - -Mies kumarsi ja karkasi aika kyytiä ovea kohti. Samassa ovenavauksessa -hänen kanssaan pujahti pois toinenkin miehistä. Se oli roteva, jäykkä -mies yllään harmaat sarkavaatteet ja kaulassa paksu, punakirjava -villahuivi. Miehet kulkivat sanaakaan vaihtamatta alas portaat ja -pihamaan poikki, jossa heidän ympärillään kähisi koiralauma. Vasta -vihdoin heidän päästyään aidan taa, tallirakennusten edustalle, virkkoi -toinen miehistä: - --- Taisitte lähteä puhumatta asiaanne. - --- Sattui olemaan samaa asiaa kuin teillä ja kun näin, ettei -se puhumisesta parantunut... Kävivät herrat siellä meillä päin -metsästysretkillä ja koirat tappoivat lampaan... Jo minä kerran -ennenkin kävin täällä sen asian takia, mutta ei ollut patruuna silloin -kotona... - --- Vai, vai sillä lailla. Vai jo ne herrat nyt ovat löytäneet sinne -Pimeänpirtin kankaalle asti... - --- Jo ovat, huokaa Kalle. -- Missähänpäin ne vanhat herrasväet nyt -ovat, kun piharakennuksen ikkunat ovat paljaina. - --- Jo ne ovat poissa Kankaanpäästä. Armo rupesi potemaan jo siinä -heinänteon aikaan ja täällä käytettiin lääkäreitäkin, muttei tullut -apua. Pari viikkoa sitten läksivät Helsinkiin, viemään sairashuoneelle. -Kyllä minä vain siinä uskossa olen, että surusta se sairastui. Rumasti -kuului nuori armo kohdelleen... - --- Jaa, jaa, vai näin minä ne viimeisen kerran, kun täällä tuonnoin -kävin, valittaa Kalle. -- Niin sanoi patruuna silloin, ettei hän voi -minua auttaa, kehoitti lakiin turvaamaan. - --- Olisi tainnut olla tärkeääkin asiaa? - -Kalle selitti huolensa ja hänen kasvonsa olivat synkässä pilvessä. - --- Sopisihan sentään koettaa lähteä oikeuteen, puheli toinen miehistä, --- koska kerran kontrahti on vanhan patruunan allekirjoittama. Mutta ne -herrassyötingit ovat kaikki tämän nuoren ystäviä. Kyllä ne voivat sen -asian kumoonkin ajaa. Olisipa edes istumassa vanha tuomari itse. Se on -kelpo mies! - -Sillaikaa istui Hanni rattailla odottamassa isäänsä. Isä oli viemässä -häntä rippikouluun. - -Vaikea oli ero ollut Pimeästäpirtistä, äiti oli itkenyt katketakseen ja -pyytänyt ja varoitellut. Hanni oli myöskin itkenyt. Mutta kun tultiin -Suurenkuusen mäelle, missä isä kertoi miehen ennen muinoin tulleen -mestatuksi, niin oli Hannin sydän alkanut sykkiä ja koko sydänmaa oli -unohtunut. Suurenkuusen mäelle näkyi kirkonkylä. - -Hän oli nähnyt sen sateisina sunnuntaipäivinä pari vuotta sitten. -Nyt oli kirkas, miltei kesäisen lämmin päivä. Koreasti vihannoivat -laihopellot kynnettyjen sarkojen rinnalla, ja niityille oli päästetty -karjaa. Valkeina patsaina nousivat savut mökkien piipuista. -Koivulehdosta, joka oli melkein paljaaksi varissut, yleni kirkon risti. -Etempänä kohosi Alhon oluttehtaan tiilipiippu. Suurten peltojen päässä -näkyi vanha metsä ja sen takaa pilkotti rakennuksia -- siellä oli -Kankaanpää. - -Hanni alkoi järjestää pukuaan, otti pois suuren villahuivin, jonka -äiti oli köyttänyt hartioitten ympäri ja sitoi päähuivia paremmin. -Kuinka hänen sydämensä sykki! Se asia häntä eniten huolestutti, että -oli pitänyt luvata äidille, ettei mene Kankaanpäähän käymään, jolleivät -vanhat herrasväet käske. Palvelukseen ei saa mennä millään ehdolla, -vaikka luvattaisiin kuinka hyvä palkka. Teki mieli nähdä Kankaanpää -likeltä, kun siitä niin paljon oli kuullut puhuttavan. Mitähän äiti -oikein tarkoitti sillä kiellolla? - -Ajettiin alas mäkeä ja tultiin kylään. Kauppapuodin portailta karkasi -musta koirarellu, joka oli käydä vallan hevosen jalkoihin kiinni. -Aitaan sidottuina seisoi pari hevosta. Mökit olivat tiessä kiinni, -pieniä, harmaita töllejä. Jonkin ikkunapielet olivat maalatut ja jonkin -ruudun takaa näkyi kukkasia. Pihamaat olivat likaisena liejuna ja puuta -tai pensaikkoa näkyi hyvin harvassa. Tuossa juosta reksutteli lapsi, -paljasjaloin, paita pahainen yllä, tuossa tuli akka kaatamaan ulos -likavettä. - -Portit kirkkomaahan olivat auki ja kaksi miestä nosti mustaa arkkua -rattailta. Kalle pysäytti hevosen ja, nähdessään että heidän oli -vaikea tulla toimeen, astui rattailta heitä auttamaan. Sitten ajettiin -pihlajakujaan, joka johti Kankaanpäähän. - -Taivas oli heleänsininen ja pihlajat täynnä marjoja. Tilhet parveilivat -pilvinä terttujen ympärillä. Itse pihlajat olivat vanhoja, rungot jo -sammaltuneita. - -Portin pielessä kasvoi kaksi suurta, mustanpuhuvaa kuusta, jotka -kohisivat synkästi. Kas vain, äiti kun oli kuvannut Mirandan linnan -ihan Kankaanpään näköiseksi! Hannin suonissa tykki oudosti ja poskia -alkoi kuumentaa. Pihamaan nurmikot olivat vihannat ja tiet peitetty -hienolla, vaalealla hiekalla, joka kasteen jäljeltä vielä oli kosteaa. - --- Tuota rakennusta, selittää Kalle tyttärelleen, -- olen minäkin -aikoinani ollut tekemässä. Siitä on nyt kohta parikymmentä vuotta. -Silloin odotettiin Otto-herraa kotiin Helsingistä. Tuo rappu -rakennettiin juuri silloin ja pantiin koko rakennus keltaiseen maaliin. - -Koiraparvi karkaa vastaan ja haukkuu vimmatusti. - --- Niin, senkin sudet, puhuu Kalle niille, astuu rattailta ja panee -hevosen kiinni tallin luo. - -Hanni jää rattaille istumaan, silmät auki, korvat auki, sydän selkosen -selällään. - -Hän kuulee kyntömiesten ääniä pellolta ja rautakytkyinten kalinaa -navetasta. Piiat kulkevat kaivolle, helmat nostettuina polviin asti, ja -nauravat. Nuori, pulska mies nostaa heille vettä saaviin ja virkkaa: - --- Tottahan tänä iltana taas tanssitaan? - --- Minä vain en tule tanssimaan samoihin tansseihin sinun kanssasi. -Johan siinä maineensa pilaa. - --- Kenenkäs maine tässä on pilaamista vailla? - --- Häpeä! - -Tyttö sieppaa huivin päästään ja antaa sillä poikaa korville vesisaavin -yli. Poika uhkaa kaataa koko vintallisen hänen päällensä. He nauraa -kikattavat kaikki kolme. Samassa astuu vanhan rakennuksen portaille -nuori herra, valkoinen olkihattu päässä, suussa paperossi. Hanni -hytkähtää ja odottaa tuntevansa hänet joksikin niistä herroista, jotka -syksyllä kävivät Pimeässäpirtissä, mutta tämä ei ole heitä. Hän seisoo -siinä hyvän aikaa mietteissään, toinen käsi vyötäisillä, ja alkaa -vihdoin hymyillä. - -Häntä vastaan astuu pihasta nuori neiti, hiukset kiharoina ympäri -pään, ruumis keskikohdalta kapeana kuin ampiaisella, rinnat korkeina, -vyöllä pitsireunainen esiliina... Kunhan ei vain olisi armo itse! -Se nauraa, pitää kättä taskussaan ja menee sen nuoren herran kanssa -porstuaan. Siellä se ottaa sikarin taskustaan ja antaa sen herralle. -Nyt vuorostaan koppaa herra tytön syliinsä ja suutelee häntä... Hannin -poskia alkaa polttaa ja kuumat ovat tytönkin posket, kun se palaa -porstuasta... Samassa joku puhuttelee nuorta herraa "rekorsmestariksi". - -Ihmisiä kulkee edestakaisin. Mikä on herran, mikä rengin näköinen. -Kukaan ei huomaa Hannia. Hänestä alkaa jo tuntua yksinäiseltä ja -kolkolta, kun isäkin niin viipyy. - --- Tahtooko hevosesi vettä? kysäisee joku tallin ovelta, ja kun -Hanni kääntää päätään, näkee hän sen iloisen, nuoren miehen seisovan -vieressään, vesisankonen kädessä. Hanni punastuu ja vastaa ujosti, että -ehkä joisi, jos tarjoaisi. - -Hevosen on jano ja sen juodessa kyselee puhelias mies: - --- Mistäs kaukaa olette? Olettekos ennen nähnyt tällaista kartanoa. -Aijai kuinka tässä talossa vietetään lystiä päiviä, täällä huvittelee -sekä herrasväki että palvelijat. Tänäkin iltana on tanssit. Tahdottekos -mukaan? - --- En, en, hätääntyy Hanni vastaamaan ja tuntee samassa, että hänen -kovasti tekisi mielensä. - --- Katsokaas tuonne, tyttö, huudahtaa mies, -- tuolla puutarhassa -kävelee meidän nuori armo. - -Puutarhan puoleisille portaille on astunut pitkä, upea nainen -tulipunaisessa puvussa. Se näyttää olevan jotakin lämmintä, pehmoista -kangasta ja soluu väljänä ruumiin ympäri. Pitsitetyt liepeet lakaisevat -maata. Hanni katselee häntä vilkkumatta ja unohtaen kaiken ympäristön. - -Nuori rouva seisahtuu katselemaan puistoon, jonka oksille on jäänyt -vain jokin harva, keltainen lehti. Järvi kimmeltelee sinisenä -puunrunkojen välitse. - -Hän tuntuu jääneen siihen hengittääkseen ilmaa keuhkoihinsa, sillä -äkkiä taivuttaa hän vartaloaan taaksepäin ja nostaa käsivartensa ikään -kuin avaruutta syleilläkseen. Kauan aikaa pitää hän käsivarsiansa -kaaressa päänsä päällä. Leveät, pitsitetyt hihat valuvat olkapäille -asti ja käsivarret ovat paljaina. Vihdoin laskeutuvat kädet ja "armo" -astuu alas puutarhaan. - -Hannin tekisi mieli nähdä häntä lähempää, kuulla hänen äänensä, -palvella häntä. Hän tahtoisi ruveta hänen piiakseen, hän on varma -siitä, että sitten hän olisi oikein onnellinen... Armo painuu -syvemmälle puistoon ja vain hänen hameensa pilkottaa sieltä punaisena -kuin tulen liekki. - --- Kuka neiti se sitten oli, uskaltaa Hanni vihdoin kysyä, -- joka -äsken kävi tuossa? - -Mies naurahtaa. - --- Neiti! Ei se mikään neiti ollut, mutta kas meidän talossa ovat -piiatkin hienoja kuin neidit. Se oli armon kamarineitsyt. Se on -Ruotsista kotoisin eikä osaa yhtään suomen sanaa. Eikös ole nätti tyttö? - -Hanni ei ehdi mitään sanoa, ennen kuin pihasta puhutellaan Nyymannia. - --- Mitäs se Nyymanni siellä kuhnii? Kiireesti olutta noutamaan! Tulee -paljon herroja eikä enää kuulu olevan omillekaan väille aamiaiseksi. - --- Mennään, mennään, kunhan ehditään. - -Hän sulkee tallin oven ja lähtee, lakki takaraivolla, samaan porstuaan, -jossa puutarhuri äsken suuteli armon kamarineitsyttä. - -Hannin täytyy jo taas katsoa toisaalle. Hänen korviinsa kuuluu äreitä -ääniä. - --- Älä sinä niitä kupoja yritäkään ruveta kanniskelemaan! - --- Kukas ne sitten kantaa? - --- Kukas tässä talossa ennen on herrat kylvettänyt, minäkö vai sinä? - --- Entiset ajat ovat olleet ja menneet! - --- Häpeä, senkin reuhahelma! - -Ovessa navetanparvella seisoo verevä nuori nainen, olkikupo selässä. -Hänen tukkansa on nupussa päälaella ja otsan ympärillä piipottaa -oienneita kiharoita. Alhaalla seisoo vanha akka, syli täynnä -koivuvihtoja. Hänen vaatteensa ovat risaiset, jalassa kopposet. Nämä -naiset ovat joutuneet riitaan. - --- Älä sinä sieltä tulekaan, taikka saat korvillesi! huutaa akka. - --- Mutta patruuna kehui minun hyvin hieroneen ja käski tänäänkin -lämmittää saunan. - --- Paljonko se sinulle antoi juomarahaa? - --- No, ei ole kehumista, viisikolmatta penniä. - --- Sen sinä valehtelet! Se on antanut sinulle kokonaisen markan, muuten -et noin tuppaisikaan... - --- Enkä valehtele! Oli siinä selässä siitä hinnasta hieromista. Ette te -vanha ihminen olisi jaksanutkaan... - --- Kyllä minä sen selän tunnen paremmin kuin sinä. Pienestä pojasta -olen patruunan kylvettänyt ja kylvetän niin kauan kuin elän. - -Nuori nainen lähenee varovasti olkitaakkoineen, vanha älmentää, joka -hetki valmiina karkaamaan hänen niskaansa. - --- Älkää nyt surko, koettelee nuori nainen lohduttaa, -- tässä tulee -taas paljon herroja. Ainahan ne suoraan metsästä karkaavat saunaan. -Meille tulee työtä molemmille. - -Heidän äänensä hälvenivät ja Kalle palaa hevosensa luo. Hän juttelee -vielä toisen miehen kanssa, mutta Hanni ei malta kuunnella heidän -puhettaan. Hän on kuin pyörryksissä, poskia polttaa ja kädet ovat -hiessä... Se nuori, iloinen mies tulee valjastamaan hevostaan ihan -hänen viereensä, iskee silmää hänelle ja viheltelee. - --- Eikö täällä nyt sitten ole yhtään ihmistä vanhan herrasväen ajoilta? -kysyy Kalle masentuneena. - --- Eipä juuri. Pari päivää sen jälkeen kun vanhat armot oli kyyditty -Kankaanpäästä, maksoi patruuna kaikille heidän aikaisilleen täydet -palkat ja käski pois. Siinä sai rahaa nähdä, joka ei ennen ollut -nähnyt, tuhannet markat läiskivät pöytään. Katriina mamsseli tosiaankin -vielä jäi ruoanlaittajaksi ja Rönperi saa hänkin kevääseen asti asua -kamarissaan. - --- Vai on Rönperi vielä paikoillaan, ilostuu Kalle. - --- On. Menkää vain hänen kamariinsa, niin kyllä siellä nuorta -herrasväkeä osataan haukkua. Jos kuulla tahdotte! - -Nyymanni on pitkä, solakka mies, kävelee pystyssä päin ja liikkuu -nopeasti. Hänen hiuksensa ovat lyhyet ja kankeat kuin piikkisian -harjakset, kasvot laihat ja terveet, silmät pienet kuin sialla ja -tavattoman vilkkaat. Hän näyttää iloiselta ja ylimieliseltä, ikään kuin -ei mikään mahti maan päällä voisi saada häntä pelkäämään ja kuin koko -maailman koreus olisi hänen omansa. Hän hyppää rattaille, huiskauttaa -ohjasperillä ja huutaa "hyvästi" mennessään. Pian rallattaa hän jo -iloista laulua heleällä äänellä. - --- Osasipa olla iloinenkin poika keskellä tätä surkeutta, ihmettelee -Kalle. - -Hetkisen perästä istuu isä tyttärineen Rönperin kamarissa ja Rönperska -kaataa heille kahvia mustuneesta pannusta, joka on lahja vanhalta -armolta. - --- Jaa, jaa, virkkaa eukko, -- vai on sillä Liena-mamssellilla jo noin -iso tytär. Jaa, jaa, niin muistan kuin eilisen päivän, kun se vielä -tuossa sipsutteli kyökin ja maitokamarin väliä. Niin ne ajat kuluvat. -Ihan sinä olet kuin äitisi kuva. Tuollainen korea ihminen se oli sekin. - -Vanha Rönperi voihkii sängyssään, häntä vaivaa jäsentauti, se on näin -kauniillakin ilmalla, mitä lieneekään tautia. - --- Kovin olette käynyt raihnaan näköiseksi. Kunhan ette pian kuolisi, -päättelee Kalle. - --- Kun korjaisikin Jumala pois näkemästä tätä uutta komentoa... - -Ja nyt alkaa sekä ukko että hänen akkansa keventää sydäntään Kallelle, -joka täydestä sydämestään yhtyy heidän voivotuksiinsa. Hanni istuu -ikkunan alla tuolilla, puettuna uuteen, vihreään villahameeseen, -joka on hänen omasta kutomastaan kankaasta tehty, paksu villahuivi -hartioilla. Puolella korvalla ja puolella silmällä seuraa hän sitä, -mitä huoneessa tapahtuu, mutta koko hänen mielensä riippuu kiinni -siinä, kuka kävelee ikkunan ohi, mitä tytöt tekevät navetassa, joko -Nyymanni palaa ja ennen kaikkea, vieläkö armo on puutarhassa ja eikö -hän tule käymään tästä ohi. - -Hänen tekisi mieli kysyä, onko ehkä niitä samoja herroja, jotka -syksyllä kävivät Pimeässäpirtissä, nyt täällä kartanossa? Tai ehkä ne -ovat ne, joita odotetaan. Kuinkahan varsinkin sen nuoren Kyösti-herran -on? Se oli niin kaunis ja kohtelias. Sitä hänen aina täytyy ajatella ja -jos hän sulhasta itselleen kuvittelee, niin se on aina Kyösti-herran -näköinen. Se oli varmaankin hyvä ihminen, ei tehnyt eikä tahtonut -tehdä kenellekään pahaa. Jos saisikin hänet nähdä! Jos edes tietäisi, -että hän on tänne tulossa! Mutta ei uskalla kysyä, ne ovat kaikki niin -vihoissaan herroille. - -Ilma huoneessa on kuuma ja ummehtunut. Nuoralle uunin päälle on -ripustettu paksuja, likaisia sukkia kuivamaan. Veri nousee päähän ja -päätä alkaa särkeä... Kun pääsisikin ulos raittiiseen ilmaan. Mutta isä -viipyy kauan ja Rönperi tarjoaa hänelle vielä ennen lähtöä norrikupit. - -Sitten kävivät he vielä useissa mökeissä. Joka paikassa moitittiin -herrasväkeä. Onneksi olivat kaikki asunnot maantien laidassa. Hanni -istuutui aina ikkunan ääreen ja silmäili ulos. Hän toivoi salaisesti, -että herrasväet ajaisivat ohitse. - -Ei heitä kuulunut koko lauantaina, mutta sunnuntaina, juuri ennen -jumalanpalvelusta, kun Hanni ja hänen isänsä seisoivat kellotapulin -nurkalla puhelemassa suntion vaimon, Salmiskan kanssa, kulki hyminä -läpi koko ihmisjoukon, että siellä ne taas ajelevat. - -He istuivat keveissä, kaksipyöräisissä kärryissä, joitten korit oli -tehty oljenkarvaisesta kudoksesta, likasuojukset sivuilla kuin mitkäkin -siivet. Patruuna itse oli ohjaksissa, vihreä sulkahattu päässä. Armo -istui rinnalla harmaissa vaatteissa, höyhenistä tehty röyhelö kaulassa, -ja harmaassa, pehmeässä hatussa pitkä, valkoinen sulka, joka hyppi -ja heilui. Koko hattulaitos oli vain ikään kuin viskattu pörröisten -hiusten päälle, mutta siinä se sentään pysyi eikä lähtenyt lentoon. -Hevonen oli hiirenkarvainen, hyvin hassun näköinen, häntä ja harja -leikatut kuin milläkin leikkikalulla. Kovaa kyytiä mentiin, tuulispäänä -vain. Saivat katsoa ihmiset eteensä, etteivät jääneet alle. - -Menevät herroja vastaan, kuuluvat odottavan kaupungista, tiesi joku -kertoa. - -Mutta pikkuinen poika, joka äitinsä kanssa oli matkalla kirkkoon, -läksikin heidät nähdessään juoksemaan takaisin, ehti portille ja avasi -sen, ja hänelle viskasi armo omasta kädestään hopearahan. Kun poika -sitten tuli kirkolle äitinsä rinnalla, kerääntyivät kaikki häneltä -kysymään, miten se oli tapahtunut, ja poika näytti ylpeänä saalistaan -ja kertoi pikkuvanhan viisaudella, että armon kädet olivat sellaista -vaaleanharmaata nahkaa, "vallan kuin meidän Mirrin käpälät, vaan ettei -ollut karvoja". - -Salmiska vallankin päästi ilmoille pahaa sisuaan. - --- Että ilkeävätkin kirkkoaikana, lausui hän niin ääneen, että kaikki -kääntyivät häneen päin. -- Eivät anna ihmisten rauhassa pitää edes -jumalanpalvelustaan. Tänne tulevat näyttämään rietasta elämäänsä itse -Herran huoneen eteen. Kyllä se meidän rovasti saa heiltä sen kieltää, -etteivät keskellä jumalanpalvelusta... - -Jumalanpalveluksen aikana Hannin tuli kovin uni, ja aina kun hän -selvisi ja pääsi kuuntelemaan saarnaa, sekaantui hänen ajatuksiinsa -halu saada olla näkemässä, kun herrasväki vieraineen ajaa takaisin, -ja pelko siitä, että he ehkä jo ovat menneet. Kuulutuksiin hän -kokonaan heräsi. Muun muassa ilmoitti rovasti, ettei rippikoulu vielä -tänä maanantaina alakaan, vaan vasta viikon perästä. Siinä katsahti -Hanni avuttomasti isäänsä, joka istui miesten puolella vastapäisessä -penkissä, ja isä katsahti hänkin Hanniin, mutta hänen ajatustaan oli -mahdoton arvata. - --- Minä lähden kotiin teidän kanssanne, isä, virkkoi Hanni paikalla, -kun kirkonportilla tapasi isänsä. - --- Eihän toki. Viikon päästä voi keli olla niin huono, ettei -Pimeästäpirtistä pääse kuin lentämällä. - --- Mutta milläs minä saan tämän viikon täällä menemään? - --- No toki nyt kirkonkylässä on paljon katsomista, ja antaahan Salmiska -sinulle työtä. - --- Totta kai, totta kai, lohdutteli Salmiska, jonka luo Hannin piti -jäädä asumaan. -- Luetaan yhdessä tällä viikolla, että hyvin osaat. - --- Johan minä osaan kaikki tyyni! pääsi Hannilta, miltei itkuäänessä. - -Hänen oli ikävä kotia. Tuntui aivan mahdottomalta jäädä tänne. - --- Kyllä se lukea osaa, todisti isäkin. -- Ei sen tytön opettamisesta -työtä ole ollut. Ihan itsekseen on oppinut. - --- Vai niin, vai niin, puheli Salmiska ystävällisesti. -- Se on oikein -se. Niin se oli äitisikin. Aijai kuinka se luki! Luki sekä ruotsit että -suomet ja latinat. Armollehan sen pitikin aina ääneen lukea, niin hyvin -Jumalan sanaa kuin muuta maallista viisautta. - --- Mutta mitä minä teen koko rippikoululla! huusi Hanni äkkiä, -kierrellen esiliinaansa. -- Minä osaan jo lukea, minä en tahdo olla -täällä, isä, ottakaa minut mukaanne! - -Salmiska selitti ankarasti, että hänen puheensa on syntistä puhetta -ja että ennen kuin ihminen on uudistanut kasteensa liiton, hän on -pahan hengen vallassa, sekä paljon muita asioita. Mutta Hanni ei häntä -kuunnellut. Hän muisteli äitiä ja veljiä ja sisaria ja Pimeänpirtin -kaunista vieraskamaria. Täällä Salmisella oli pimeää ja rumaa!! Ja hän -purskahti itkemään toivottomasti. Hän oli kirkonkylästä ja kirkosta -ja herrasväistä ja kaikesta saanut aivan tarpeekseen. Hän halusi -ikipäivänsä olla kotona, lupasi olla niin hyvä ja ahkera... Isä jo -alkoi heltyä ja mietti, että saahan hänet ensi viikolla tuoda takaisin. - --- Samahan se silloin on edessä! virkkoi Salmiska terävästi. -- Kuivaa -nyt vain silmäsi ja rukoile Jumalaa, että hän antaa sinulle nöyrän ja -kuuliaisen mielen... Soh, soh, Kalle, kasvattakaat teidän lapsenne -kurituksessa ja Herran nuhteessa. - -Kalle nieleskeli kyyneliään ja meni valjastamaan hevosta. Hannin -itkiessä sekä kiukkuisesti että syvästi suruissaan läksi hän sitten -kotimatkalle. - -Salminen oli saanut olutta ja viiniä hautajaisissa pitäjäntuvalla. Hän -oli leikkisällä tuulella ja lohdutteli Hannia sillä, että hän viikon -päästä pääsee heidän kanssaan suuriin hautajaisiin. Niissä sitä saadaan -syödä, sillä Salmiska itse on kutsuttu ruoanlaittajaksi. - -Paitsi Hannia piti Salmisella asua muitakin rippikoulutyttöjä. Salmiska -oli jumaliseksi tunnettu ihminen, ja vanhemmat, jotka tahtoivat pitää -huolta lapsistaan, uskoivat heidät hänen haltuunsa. Mutta nyt kun -rippikoulun alkaminen siirtyi viikkoa edemmä, läksivät muut tytöt -koteihinsa, jotka eivät olleet niin kaukana kuin Pimeäpirtti. - -Mies ja vaimo makasivat kamarissa ja Hanni olisi saanut olla siellä -heidän kanssaan, mutta siellä tuntui niin ahtaalta, että Hanni valitsi -tuvan. Siellä asusteli, enimmäkseen kiukaalla, suntion vanha, kuuro -äiti, joka jo sai kunnalta apua, ja korea nuori, yksinäinen nainen, -jolla oli puolen vuoden vanha lapsi. Eihän Salmiska suinkaan hyväksynyt -hänen tapojaan, ankarasti hän oli tyttöä varoittanut ja nuhdellut, -kun otti hänet luokseen. Ehkei olisi ottanutkaan, jollei juuri sillä -hetkellä olisi tarvinnut työ-ihmistä. - -Illalla ennen maatapanoa kutsui Salmiska Hannin kamariin ja pani hänet -lukemaan postillaa. Itse hän istuutui sängynlaidalle, kytki kätensä -ristiin vatsan päälle ja rupesi kierittämään peukalojaan toistensa -ympäri. Hanni luki kovalla, selvällä ja yksitoikkoisella äänellä, -sujuvasti kuin ulkoläksyä. Salmiska kuunteli tyytyväisenä, silloin -tällöin huoaten ja nyökäyttäen päätään, kun Jumalan tai Kristuksen -nimeä mainittiin. Vähitellen tulivat huoneeseen muutkin. Salmiska -haukotteli, niin että leuvat narahtivat. Kaikki muutkin rupesivat -haukottelemaan. Hanni luki yhä, ymmärtämättä mitään, edes tietämättä, -mitä luki. Hän ajatteli kotiväkeä ja ikävä oli hänet voittamaisillaan. -Kun hän hetkiseksi nosti silmänsä, näki hän Salmisen pään vaipuneena -pöytää vastaan ja Salmiskan istuvan silmät kiinni ja suu auki. Loviisa -oli ihkasen valveilla ja muori, joka oli kuuro, piteli hartaasti -käsiään ristissä. Äkkiä kävi ovi, ja Janne, Salmisten poika, joka -palveli passarina patruunalla, astui sisään. Silloin heräsivät kaikki. -Salmiska koetti yhä olla hartaasti kuulevinaan, mutta se yksinäinen -tyttö nauraa virnisti salaa, ja heti kun Hanni sai aamenen suustaan, -tokaisi Salmiska pojalleen: - --- Mikä sinua nyt kotiin ajaa? - --- Patruuna pani taas pois, vastasi poika hyvän ajan kuluttua. - --- No niin, arvasinhan minä sen! Se se on sitä ylenannettua joukkoa. -Mikä teillä oli olevinaan riitana? - -Janne ei tietänyt mitään tehneensä ja pysyi niin harvasanaisena, ettei -äiti tahtonut saada hänestä mitään irti kiskotuksi. - -Hannin oli sanomattoman ikävä. Hän läksi tupaan, riisuutui ja pani -sänkyyn, kääntyen seinään päin. Hän ei _voi_ jäädä tänne, täällä -menehtyy ja läkähtyy. Huomispäivänä hän täältä lähtee, vaikkapa -jalkaisin kävelee kotiin saakka ja sitten eivät saa häntä tulemaan -takaisin, vaikka mikä olisi... Hän tahtoi olla rauhassa ja oli -nukkuvinaan. Vasta kun lamppu oli sammutettu ja kaikki makasivat, -uskalsi hän itkeä. Silloin tuntuikin niin vaikealta, ettei enää -millään olisi saanut pidätetyksi. Kaikki muistuivat mieleen, isä ja -äiti ja nukkuvat lapset kotona. Äiti varmaan valvoo ja muistelee -pikku Hannia... Ja yhä vuolaammin valuivat hänen kyyneleensä... Äkkiä -kosketti joku hänen olkapäätään ja Loviisa, se yksinäinen tyttö, joka -asui Salmisella, seisoi hänen vieressään. - --- Lähde pois minun kanssani kylään, kuiskasi hän. -- Mitä se -itkemisestä paranee... - --- Nytkö keskellä yötä? pääsi Hannilta hämmästyneesti. - --- Mikäs yö nyt vielä on? Yöksi ehditään vielä moneen kertaan kotiin. -Pane nyt päällesi sill'aikaa kun minä vielä tätä lasta... - -Loviisa veti tulta tikkuun ja sytytti kitupiikin. Hanni nousi istumaan -sänkyynsä ja työnsi suortuvia silmiltään. Hän näki Loviisan heiluvan -täysissä tamineissa, yllä kirkkovaatteet, uusi, vaalea villahuivi -päässä. Hän nosti ryysyjen seasta lapsensa ja alkoi sitä kapaloida. - -Mitä jos tosiaankin lähtisi! Kauheaa tänne on jäädä, kun Loviisakin -menee pois. - --- Mutta kuinka lapsi voi jäädä tänne yksin? - --- Se nukkuu siinä aamuun asti kuin puupalikka, vastasi nuori äiti -huolettomasti. - --- Onko ne tanssit vai mitkä? kysyi Hanni. - --- Tanssit, tanssit! - -Loviisan liikkeissä oli tavaton into tehdä kiirettä ja pian päästä -matkaan. Lapsi oli hänen käsissään kuin pallo vain. Hänen suunsa oli -hymyssä ja silmät kiilsivät. Hannin poskia alkoi polttaa. - -Tansseihin! Hän ei koskaan ollut saanut tarpeekseen tanssia, vain -pari kertaa talkoojuhlissa maistaa niin paljon, että tiesi hyvältä -maistuvan. Hänen päätöksensä oli miltei jo valmis. - --- Missäs ne tanssit ovat? kysyi hän kiihkoaan pidätellen. - --- Kankaanpäässä -- missäs sitten! - -Hannin sydän vavahti ja hän painoi kädet silmilleen. Äiti oli kieltänyt -sinne menemästä eikä voinut syyttää vanhoja herrasväkiäkään, kun he -olivat poissa Kankaanpäästä. Hanni painui takaisin vuoteeseensa. Tuntui -kovin raskaalta, itku alkoi taas nousta rintaan. - --- En minä nyt kuitenkaan... - --- Vai et! No siinäkö sinä aiot itkeä jollottaa koko yön? Onko se nyt -sitten parempi kuin kiepahtaa pari tanssikierrosta! - -Hanni ei vastannut, oli vain pitkänään ja tuijotti silmät selällään -mustaan kattoon. Loviisa liikkuili nopeasti, järjesteli vielä hiuksiaan -peilin ääressä, joka oli juuri niin suuri, että saattoi nähdä yhden -silmän kerraltaan, sammutti lampun, pyysi, ettei Hanni panisi ovea -salpaan -- hän tulee pian takaisin eikä tarvitse pelätä tänne varkaita -tulevan -- sekä läksi. Mutta tuskin oli ovi läiskähtänyt kiinni hänen -perässään, kun Hanni katui, ettei ollut lähtenyt mukaan. Täällä -peloitti. Hautausmaakin oli niin likellä, että humina puista kuului, -kun kuunteli. Monta arkkua sinne oli tänäkin päivänä peitetty, siellä -ne kuolleet nyt viettävät ensi yötään. Hanni oli nähnyt paljon arkkuja, -kun isä niitä oli valmistanut, mutta ne olivat olleet tyhjiä. Niitä hän -ei pelännyt, mutta nyt hän pelkäsi niin, ettei uskaltanut liikahtaa. -Entä jos juoksisi Loviisan perässä ja huutaisi takaisin. Tämä yö tulee -olemaan hirveän pitkä, ties onko sillä loppua ensinkään... Lapsi alkoi -kitistä ja Hannille tuli turvallisempi tunne, kun hän muisti, että se -oli huoneessa. Olihan se sentään elävä olento. Voi raukkaa, kun itkee. -Pitää nousta viihdyttelemään. - -Se oli niin likaisissa ryysyissä, että hirvitti koskea, mutta eihän -voinut siihenkään heittää. Vai läksi se äiti tanssimaan ja jätti meidät -tänne yksin...! Voi raukkaa, isätöntä lasta, mitä sinustakin tulee?... -Vai läksi se äiti tanssimaan... Ei nyt sentään itketä. Ehkä hän piankin -palaa!... Mutta saatuaan lapsen nukutetuksi Hanni purskahtaa itse -itkemään. Ei häntä enää peloita, mutta käy niin sääli tuota lasta, -joka katseli häneen niin tutkistellen, ikään kuin olisi tahtonut -saada tietää, miksi hän oikeastaan oli tässä ja oli olemassa... Ja -sitten Hannin oli niin sanomattoman ikävä kotia. Vihdoin hän nukkui -eikä herännyt ennen kuin aamulla, kun Loviisa ja Salmiska jo häärivät -kahvipannuillaan. - -Olikohan siellä hauskaa? muistui paikalla hänen mieleensä, mutta eihän -sitä sopinut kysyä kuin kahden kesken. Salmiska sentään epäili jotakin, -sillä illansuussa virkkoi hän Hannille: - --- Kävikös täällä yöllä ketään? - -Hanni säpsähti. - --- Ei minun tietääkseni. - -Salmiska katsoi häneen epäillen. - --- No kävikö Loviisa missä? - --- En minä... en minä tiedä. - --- Kun ei se tässä taas alkaisi niitä yöjuoksujaan. Jokohan pitäisi -koko akka ajaa talosta. Etkö sinä kuullut mitään? - --- En, minä nukuin. - --- Kuule, pidä sitä nyt silmällä, kun makaat täällä tuvassa ja kerro -sitten minullekin. Se on sellainen lunttu, ettei sitä tässä viitsisi -nähdä, jollei se taas töissään olisi niin tekevä. - -Hanni rupesi pelkäämään Loviisan puolesta ja päätti varoittaa häntä. -Jos Loviisa joutuisi pois, niin kävisi täällä vielä ikävämmäksi. Olihan -edes joku, joka nauroi, niin kauan kuin Loviisa oli. Sillä muuten oli -kuin haudassa. Suntio joi, kaivoi hautoja ja puhui rumia ja muori -valitti ja Salmiska rukoili ja torui, ja Janne... niin, se se vasta oli -mörökölli! Ainoa, jonka kanssa vähänkään saattoi puhua, oli Loviisa. - -Loppuviikosta läksi Salmiska laitapitäjälle valmistamaan hautajaisia -ja silloin tuli tytöille hauskat päivät. Salmiska oli antanut heille -kehruutingin ja rukkiensa ääressä he juttelivat ja lauloivat. Useita -Loviisan tuttavia kävi heidän luonaan ja he toivoivat kaikesta -sydämestään, ettei Salmiska palaisikaan. Hän oli heidän silmissään paha -noita, jota vastaan he yhdessä olivat salaliitossa. - -Eräänä iltana uskoi Loviisa Hannille, että hänellä on sulhanen, on jo -sormuskin, jos hän vain tahtoo sen pitää eikä lähetä takaisin. Hänen -sulhasensa on Kankaanpään korein mies. - --- Se on sitten se Nyymanni! arvaili Hanni uteliaana. - --- Ei se se ole! Kyllä sinä sen saat pitää minun puolestani. - -Hannin kasvot kävivät tulipunaisiksi. - --- Kuinka niin? - --- No, johan se sinulle lähetti terveisiäkin, kehui nätiksi likaksi ja -käski minua toimittamaan sinua tansseihin. - --- Enhän minä ole nähnyt häntä kuin yhden kerran, hätääntyi Hanni. -- -Hän juotti lauantaina meidän hevosta. Ei hän tiedä, kuka minä olenkaan. - --- Näyttipä hyvästikin tietävän... - -Hanni painoi alas silmänsä. Hän ei olisi tahtonut näyttää, miten -mukavalta hänestä tuntui. - --- Mitäs sinä puhut, näkeehän sen päältäsikin, että teidän välinne jo -ovat selvillä! - --- Ei ensinkään! - -Loviisa vilkaisi Hanniin leikillisesti ja rupesi laulamaan. - --- Tietääkös Loviisa, alkoi Hanni hetkisen perästä hämillään, -- onko -kartanossa tätä nykyä nuori herra nimeltä Kyösti... Oli syksyllä -kumminkin. - --- Missäs virassa sen pitäisi siellä olla? - --- En minä sitä tiedä. - --- Entä jos se vain on käynyt vieraissa. Olutherroja se ei ole eikä -juustoherrojakaan. Niissä ei ole yhtään sennimistä, ne minä tunnen -jok'ikisen. Niiden pyykkiä olen pessyt kymmeniä kertoja; tiedän -jok'ainoan paidan, joka niiden on. Mutta maltahan, oliko sillä valkea -lakki päässä? - --- Oli, oli! vilkastui Hanni ja hänen kasvoihinsa tuli onnellisuuden -hohde. - --- Jaa, sitten minä tiedän. Se oli Helsingistä, sanoivat yhden -leskirouvan ainoaksi pojaksi. Sellainen parraton, korea poika ja ihan -lapsekas vielä! Ei kuulunut osanneen ottaa ryyppyäkään, kun kartanoon -tuli. Hahhahhah! Se kuului olleen niin kohtelias ja nöyrä kaikille. - --- Niin oli, sanoi Hanni, silmät luotuina maahan. - --- Puhuikos sinulle koreitakin? No, sano pois nyt. - -Koko tuo kummallinen iltapäivä muistui Hannin mieleen, kuinka koira -ensin ilmestyi hänen eteensä ja sitten herrat. Metsä oli keltainen -ja aurinko laski. Hänen taskussaan oli palanen uutisleipää. Ja hän -vuorotellen kuumeni, kylmeni, pelkäsi, iloitsi, suuttui ja katui. -Sitäkin iltaa! Omituinen tuskan- ja onnensekainen mieli valtasi hänet -näitä muistellessa ja hänen käsiinsä tuli kylmä hiki. - --- Kas, kuinka punehtuu! sanoi Loviisa. -- Vai herrojen kanssa sinä! - -Hanni vei kätensä kuumille poskilleen ja oli jo rupeamaisillaan -kertomaan, kun Loviisa äkkiä virkkoi: - --- Vai herrojen kanssa! Luuletkos, ettei minulla sitten ole ollut -herroja! Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun itse patruuna tavoitteli -kiinni minua... - --- Sinuakin! huudahti Hanni ja häntä pyörrytti. - --- Minuakin! toisti Loviisa loukkaantuneena. -- Keitä muita hän -sitten on tavoitellut -- sinuako? Vai niin. Mikseikäs sitten minua? -Olenko minä huonompi kuin muut? Senkö tähden, että minulla on lapsi? -On sellaista sattunut muillekin, kyllä minä silti herroille kelpaan, -herrojen se on lapsenikin. - -Hanni jäykistyi hänen katseestaan. Hän olisi tahtonut paeta pois, hänen -sydänalassaan oli paha tunne, hän ei voinut katsoa Loviisaan. Kauheaa -tämä oli! Vihdoin painui hän työhönsä, kehräsi kääntämättä silmiään -muualle eikä kumpikaan puhunut vähään aikaan. - -Muori kömpi alas uunilta, hapuili pöydän luo ja joi kaljatuopista. -Sitten hän istuutui penkille ja loi sumean katseensa tyttöihin. - --- Niin, niin, jatkoi Loviisa, -- jahka nyt olet elänyt jonkin vuoden -lisää, niin sano sitten, onko se niinkään helppo asia kulkea siveänä -neitsyenä tämän elämän läpi. Kyllä elämä on hauskaa niin kauan kuin -saa keikkua keveänä, mutta sitten, siinä se lapsi sitten on kivenä -kaulassa, kaikki syö mitä ansaitset, kaikki nielee mitä hyppysistäsi -irti saat. Hyi olkoon! - -Loviisa sylkäisi, nousi kävelemään ja puhui taas: - --- Mitä sinä minuun mulkoilet! Ihan olet kuin Salmiska, kun se rupeaa -torumaan. Olenko minä huonompi kuin muut? Katso sinä vain itse eteesi! -Itseäsi on patruuna jo tavoitellut ja vielä minua härnäät... No mihin -tuo nyt lentää? - -Hanni on karannut ylös, kädet silmillä ja itku kurkussa. - --- Älkää puhuko, älkää puhuko! huusi hän. -- En minä tahdo kuulla -mitään, en tahdo tietää mitään. - -Hän oli täydessä itkussa, itki vihaansa ja häpeäänsä. Loviisaa ei hän -ikinä enää siedä nähdä likellään, hän inhoaa häntä... Äh...! - --- No, en minä vielä hullumpaa! päivitteli Loviisa. -- Suuttuu ja -pihisee kuin kissa ja mistä hyvästä?... No ole, ole, itkeä pillitä, jos -haluttaa, en minä pyri silmiäsi kuivaamaan. - --- Mikäs sille tuli? kysyä kangersi muori uteliaasti. - -Loviisa tuli hänen korvansa juureen ja muori työnsi syrjään likaisen, -siniraitaisen huivinsa, kaappasi korvansa lehteä likemmä ja avasi -suunsa, ikään kuin ääni senkin kautta olisi voinut kuulua. - --- Kertoi vain, selitti Loviisa nauraen, -- että patruuna oli koettanut -tavoitella kiinni, kun herrat olivat siellä sydänmailla metsästämässä... - --- Jaa matkustamassa? huusi muori. - --- Niin, niin, matkustamassa. - --- Jaa tavoitella kiinni? - --- No niin, niin... - -Hanni käveli hyvän aikaa ulkona pimeässä ja tuulessa. Hän olisi -mielellään jäänyt sinne yöksikin, jollei olisi ollut niin kylmää ja -kolkkoa. Täytyi palata tupaan. Loviisa vilkui häneen ivallisesti, -mutta ei puhunut mitään ennen kuin illallista syötäessä. Suntio oli -juuri kehunut hyviä aikojaan, että ihmisiä hyvästi kuolee, kun Loviisa -virkkoi: - --- Hanni, kuulepas, oliko se päivää vaiko yötä? - -Hanni ei ymmärtänyt kysymystä eikä viitsinyt olla kuulevinaan. - --- Silloin kun se sinua tavoitteli, sanoi Loviisa ja nauroi. - -Hanni raivostui, heitti leipäpalasen kädestään pöytään ja karkasi ulos. - --- Onpa sillä tytöllä sisua! päivitteli suntio. -- Mikä sille tuli? - --- En minä vain tiedä, sanoi Loviisa viattomasti. -- Näittehän itse. - -Hetkisen Hanni seisoi porstuassa, repi esiliinansa kulmia ja varisti -kyyneliä silmistään. Oli alkanut sataa lumensekaista vettä, oli -pilkkoisen pimeä. Tuuli kävi ja hautausmaan puut humisivat. - --- Täälläkös se äkäpussi onkin, sanoi suntio pistäen päänsä tuvan -ovesta. -- Mennäänkös vähän tänne kamariin? Vai mitäs sanot, jokohan -mies ansaitsee pienen naukun, kun on kaivanut hautoja kaiken päivää? - -Hanni ei vastannut. Mikä hänen edessään muu oli kuin palata tupaan -kuuntelemaan Loviisan ilkeää naurua. Mutta Loviisa nähtävästi katui, -sillä hän otti kahvikuppinsa, jotka pesemättöminä ja kumoonkaadettuina -seisoivat ikkunalla, pyyhkäisi niitä esiliinaansa, astui lieden luo ja -tarttui pannunsa sankaan. - --- Juo äläkä älmennä! sanoi hän ojentaen kuppia Hannille. - -Hanni ymmärsi, että Loviisa oli lauhtunut. Hänkin olisi ollut valmis -tekemään sovintoa, mutta kahvi oli niin sakeaa ja sokeripalat niin -kiiltävän likaiset, ettei hänen luontonsa ottanut vastaan sovintoa -siinä muodossa. Hän sanoi, ettei kahvi näin illalla maistu hänelle. - --- Maistuukohan tanssi huomenna? kysyi Loviisa pisteliäästi ja rupesi -hörppäämään kahviaan. - --- Totta kai! vastasi Hanni, valmiina millä muulla tavalla hyvänsä -sopimaan. - -He eivät vielä olleet ehtineet levolle, kun Nyymanni tuli hakemaan -Jannea Kankaanpäähän. Tuiskuna astui hän tupaan, toi lunta jaloissaan -ja huiski sitä lakistaan pitkin seiniä. Patruuna oli jo ajanut uuden -passarinsa portille ja tahtoi taas takaisin mörököllin täältä. - -Nyymanni istui penkillä tyytyväisenä kuin kukko orrellaan. Loviisa -oli ikään kuin käynyt leveämmäksi. Hän liikkuili helakkana, makeana -ja toimeliaana, oikein pesi kahvikupit, pani sokeripaloja rasiaan ja -asetti kaikki tarjottimelle. - --- Vieläkö sinne kartanoon pitäisi lähteä tänä iltana? kysäisi Janne. - --- Vielä, vielä. Talo on täynnä vieraita ja piiat sanovat, etteivät he -aamulla rupea puhdistamaan heidän saappaitaan. - --- Keitä siellä nyt taas on? kysäisi Loviisa makeasti. - --- No kaupungin tuomareja ja se lapsekas herra sieltä Helsingistä ja... - --- Se ylioppilasko, se Kyösti? - --- Se sama. - --- Kuuletkos Hanni, huudahti Loviisa, -- se on nyt siellä se Kyösti. - -Hanni punastui ja nosti katkismuksen silmiensä eteen. Hän ei voinut -kärsiä, että Loviisa puhui Kyösti-herrasta, vieläpä nimittäen häntä -Kyöstiksi. Hän kävi vakavaksi eikä enää ottanut osaa keskusteluun. -Oikeastaan hän ei voinut seuratakaan, mitä he sanoivat, sillä hän -mietti niin kokonaan sitä, että Kyösti-herra on Kankaanpäässä ja millä -lailla hänet voisi saada nähdä. - -Äkkiä huomasi hän, että Nyymanni kysyvästi katseli häneen. - --- Mitä? sanoi hän hämillään ja veti taas katkismuksen kasvojensa eteen. - --- Lähdetäänkö ajelemaan? sanoi Loviisa. -- Etkö kuule, että Nyymanni -tarjoaa? - --- Niin, kehoitti Nyymanni uudestaan, -- saali vain korville ja -rattaille! Ilma ei ole oikein hyvä, mutta kyllä on hevonen. - --- Kankaanpäähänkö? huudahti Hanni ja hypähti seisomaan. - --- No, vaikkapa niinkin. - -Hanni vaipui istumaan niin häpeissään, ettei uskaltanut silmiään nostaa. - --- No, pian vain nyt! kehoitti Nyymanni. - --- Ei, en minä mihinkään, vastasi Hanni, käsivarret pöydällä ristissä -ja kasvot painettuina niitä vastaan. - -Loviisa nauroi täyttä kurkkua. - --- En minäkään viitsi lähteä sellaiseen ilmaan, selitti hän. - -Janne oli kerännyt vaatteensa ja tuli tarjoamaan kättään tytöille -jäähyväisiksi. Loviisa kiersi käsivartensa hänen ympärilleen, jytyytti -häntä siinä kuin säkkiä ja kehoitti olemaan patruunalle mieliksi. Hanni -ei kuullut eikä nähnyt. Vasta kun Loviisa tuuppasi häntä, huomasi hän, -mistä oli kysymys, ja ojensi Jannelle polttavan kätensä kohottamatta -katsettaan. - --- Mikäs sinua, tyttö, nyt taas riivaa? kysyi Loviisa tullessaan -saattamaan lähteviä. -- Kyllä sinulla on höllässä sekä ilot että itkut. -Ei tiedä syrjäinen syytä minkäänlaista, kun jo pää on vasten pöytää ja -silmistä juoksee virtoja. - --- Minun on ikävä kotiin, sanoi Hanni hiljaa. Mutta hän ei puhunut -totta, sillä hän mietti vain Kyösti-herraa. - --- Älä sinä nyt sure! sanoi Loviisa. -- Sinun elämäsi tulee vielä -olemaan niin hauskaa, että pois tieltä. Tuollainen korea tyttö saa -sulhasia niin paljon kuin viitsii ottaa... - -Seuraavana päivänä rupesivat Kankaanpään tanssit tekemään kiusaa. Ei -hän olisi niin tahtonut, jollei Kyösti-herra olisi ollut kartanossa. -Hän ymmärsi, ettei hän saa häntä nähdä, sillä herrasväki oli tietysti -sisähuoneissa ja tanssit ovat tuvassa, mutta kuitenkin hänen teki mieli -Kankaanpäähän. Kieltäisiköhän äiti, jos tietäisi kaikki...? Hanni -oli kahden vaiheilla aina iltaan asti, mutta kun Loviisa alkoi tehdä -lähtöä, niin pukeutui hänkin vihreään hameeseensa, ja kun Loviisa -kehoitti, viskasi hänkin huivin korviinsa ja päätti tämän ainoan kerran -lähteä katsomaan, vain katsomaan. Sittenhän rippikoulukin alkaa eikä -hän enää pääse. - -Ilta oli tyyni, pilvet hajaantuivat ja kuunpuolikas nousi järven takaa. -Ilma oli leuto ja tie paksuna liejuna. Pientaren vierelle oli astuttu -kapea polku kivenkovaksi ja sitä kulkivat tytöt perätysten. - --- Kas, huudahti Loviisa äkkiä. -- Tuolla tulevat juustoherrat! - -Hanni erotti etäältä kolme miehistä olentoa. Loviisa rupesi laulamaan -ja nauramaan. Hanni pyysi häntä olemaan hiljaa, mutta hän vain yltyi. -Vihdoin herrat tulivat luo, tervehtivät kohteliaasti ja kysyivät, -sopiiko tulla saattamaan. Loviisa vastasi tiukasti, ettei ensinkään -tarvitse, mutta he tulivat kuitenkin eikä Loviisa enää estellytkään. -Puhuttiin jotakin, joka ei Hannista ollut mitään ja jota hän ei -ymmärtänyt. Vihdoin sanottiin jotakin hänestä, Hannista. - --- Se on minun ystäväni, sanoi Loviisa, -- ei sille saa tehdä pahaa. - --- Pahaa! huudahti yksi herroista. -- Kuka nyt sellaiselle sirkkuselle. -Syliini otan ja kannan. - -Hannin sydän hytkähti, hän tuli likemmä Loviisaa ja korjasi huivia -silmilleen. Hän käsitti, että herrat tekivät hänestä ja Loviisasta -pilkkaa. Heitä huvitti kiusoitella heitä, nyppiä käsivarsista ja nauraa -heille. - -Astuttiin meijerirakennuksen ohi, jossa herrat asuivat, mutta he -saattoivat tyttöjä aina Kankaanpään riihille asti. Siitä he kääntyivät. - -Päärakennuksen pitkä ruuturivi oli heleässä valaistuksessa. -Ikkunoissa riippui hienoja pitsiuutimia ja kasvien lomitse loistivat -kynttiläkruunut. Hannin valtasi kuumeinen halu päästä likemmä. Hän -tarttui Loviisan käteen ja veti häntä mukaansa. He menivät pihaan, -kiersivät rakennuksen kulman ja tulivat puutarhaan. Hiekka narisi -jalkojen alla ja tulet ikkunoista valaisivat nurmikkoa ja ränstyneitä -kukkalavoja. Huoneissa oli peilejä ja tauluja. Kuului laulua ja -ihmisten puhetta. Hannin olisi tehnyt mieli nousta parvekkeelle, jonne -johtivat portaat puutarhasta, mutta hän ei uskaltanut. Äkkiä likeni -pari naista ikkunaa ja siihen he jäivät puhelemaan. Hanni ja Loviisa -karkasivat syrjään ja seisahtuivat aidan suojaan, missä oli varjoa. - --- Tuo nainen on pappilan Aino, selitti Loviisa. -- Se kuuluu olevan -hyvä tyttö, kehuvat palvelijat. Toista en tunne. Vaikka olisi armon -ruotsalaisia tuttavia, kun on noin hiukset pörröllään... Mutta eikö jo -mentäisi? - -Hanni tahtoi vielä viipyä, sillä hän toivoi näkevänsä Kyösti-herran, -vaikkapa vain vilahdukselta. Ikkunaan tulikin herra ja nainen. He -jäivät katselemaan kuuta. Mutta se herra ei ollut Kyösti-herra. - -Loviisa hiipi jo aitaa myöten, hyvän matkan päässä Hannista. Hanni sai -juosta saavuttaakseen hänet. Voi, hän olisi paljoa mieluummin odottanut -siinä ikkunoiden alla...! Jo kuului viulun kimeitä ääniä... - -Tuvan eteisessä oli poikia ja tyttöjä kinastelemassa. Kun ovi avautui, -pulpahti viulun räminä ja kuumuus, jalkojen kopina ja lampun käry. -Sillä siellä oli kuumaa kuin saunassa ja lamppu kärysi katossa. -Penkillä oli parikymmentä istujaa ja permannolla istuttiin sakeissa -parvissa. Tuskin oli Hanni ehtinyt nurkkaan istumaan, kun hänen eteensä -ilmestyi hoikka, iloinen mies, joka hihallaan pyyhki hikeä otsaltaan. -Nyymannihan se olikin. - --- Eikös tyttöä tanssita? kysyi hän, tarttui käsivarsiin ja läksi -viemään. Hanni yritti jotakin sanoa, mutta ei siinä kuulunut kuin -jalkojen kopina ja viulun vingunta. He menivät kovaa vauhtia, moneen, -moneen kertaan ympäri huoneen. Hanni ei voinut sille mitään, että -tuntui hauskalta. Hän meni kuin virran mukana. Tuli niin vari, että -hiki valui alas selkää, kädet olivat kuin keitetyt ja jo alkoi -pyörryttää. Ei oikein tietänyt, olivatko jalat maassa vaiko ilmassa. -Hän pyyteli Nyymannia lakkaamaan, mutta Nyymanni tarttui vain lujemmin -kiinni, läähätti, puhalsi, jytkytti ja kieputteli. Vihdoin viimein -hän pysähtyi ja heitti tanssitoverinsa irti keskellä lattiaa. Hanni -lensi hänen käsistään pitkien matkojen päähän, nurin narin toisten -päälle. He rupesivat nauramaan ja vetivät polvelleen lepäämään, mutta -siitä koppasi toinen mies ja taas alkoi kieputus lattialla. Hauskaa -se oli! Mutta voi sitä kuumuutta! Joku poikaviikari tuli pistämään -jalkojaan tanssivien eteen ja joku pari siinä kaatuikin, mutta toiset -vain hihkaisivat mennessään. Vähän väliä pistäysivät miehet eteisessä, -siellä oli olutkori ja sama vanha akka, joka oli kehunut kylvettäneensä -patruunaa lapsesta asti, kauppasi olutta. - -Tuskin oli kuitenkaan ehditty päästä ilojen makuun, kun eräs -sisätytöistä henki kurkussa tuli sanomaan, että patruuna kieltää -tanssimasta. Viulun ääni kuului portaille, kun herrasväki tuli kuuta -katselemaan, ja siitä saivat tietää, että on tanssit. Patruuna suuttui -ja sanoi, että hänen talossaan pitää olla järjestystä. - --- Kyllä he itse tanssia rötköttävät, mutta meitä kielletään, huusi -joku. - -Samassa tuli toinen sisätyttö sanomaan, että armon tuli sääli, kun hän -kuuli, että kiellettiin tanssimasta, ja nyt herrasväki laittaa väelle -jotakin oikein hauskaa, joka samalla on paljon parempaa ja opettavampaa -kuin tanssit, näin lauantai-iltana. - -No, sitten kelpaa käydä odottamaan. Ei se armo sittenkään taida olla -mikään paha ihminen... Mutta voi sitä toki sill'aikaa tanssiakin, -kunhan ei viulu soi, etteivät kuule. Ja nyt se onkin vielä hauskempaa, -kun se on kiellettyä... - -Vihdoin tulee Janne ilmoittamaan, että saa tulla. Silloin kaikki -karkaavat ovea kohti, joku menee kiireessä nurin, mutta se on vain -hauskaa. - -Vanha taloudenhoitajatar entisen herrasväen ajoilta kiehuu vihasta -ja vimmasta, kun väkijoukko tulee kyökkiin. Tällaista ylenannettua -komentoa lauantai-iltana! Pyyhkikööt edes jalkansa älköötkä päästäkö -koiria tullessaan... - -Keittiön pöydät ovat täynnä komeita ruokavateja ja juomatarjottimia. -Pitkänä jonona astuu häärivien piikojen ohitse koko tanssijajoukko -tuvasta. Rasvatut saappaat ja hikiset vaatteet hajuavat. Ruokasalista -näkyy katettu pöytä elävine kukkasineen, hopea-astioineen, pulloineen. -Kelpaisipas siihen istuutua syömään, kelpaisipas tuosta kopata -viinikarahvi taskuunsa! - -Suuresta salista on nuoralla erotettu kulma katsojille. Hei sitä -komeutta! Kultaa ja peilejä, tauluja, silkkiä samettia... Pyöreän -pöydän ääressä toisessa kulmassa istuu naisia ja herroja. Siellä on -yksi niistä herroista, jotka kävivät Pimeässäpirtissä. Pörrötukkainen -neiti menee soittokoneen ääreen ja alkaa soittaa rimputtaa iloista -nuottia. Äkkiä lentävät ovet salin perältä auki ja sisään karkaa -olento, korea kuin elävä nukke. Herrasväet, jotka istuvat pöydän -ääressä, rupeavat taputtamaan käsiään ja korea nukke hymyilee, kumartaa -ja alkaa sitten laulaa. - -Tottakai sen jokainen tuntee: se on Kankaanpään nuori armo itse! - -Hänellä on ihkasen lyhyt silkkihame, pitkät sukat ja kultasolkisissa -kengissä korkeat korot. Hihoja ei ole ensinkään ja olkapäillä vain -kaitaiset nauhat. Rinnalta nousee kaunis kukkakimppu ja paljaalla -kaulalla kiiltää helmiä. Tukassa on korea, kimalteleva höyhen ja -kädessä viuhka, jonka hän panee rintansa eteen, kun painuu alaspäin. - -Heleällä äänellä hän rallattaa, ravistaa päätään, näyttää hampaita, -vetää ylös kulmakarvoja, näyttää surulliselta, näyttää vihaiselta, -kertoo jotakin hauskaa ja vihdoin purskahtaa nauruun ja karkaa pois -samasta ovesta, josta tuli. - -Mutta herrasväki pöydän ääressä nauraa menehtyäkseen ja pui käsiään ja -huutaa "bravo, bravo!" Ne ovat tietysti ymmärtäneet, mitä armo lauloi. -Kankaanpään kuski, puutarhuri ja sisätytöt nauravat hekin ja taputtavat -käsiään. He viittaavat kiihkeästi tupaväkeä taputtamaan. Silloin alkaa -salissa paukkua. Pojat ja nuoremmat miehet taputtavat kuin palkintoa -saadakseen, sillä se on heistä hauskaa. Vihdoin täytyy herrasväen -huutaa: "hss!" - -Armo tulee uudestaan esille, kumartaa ystävällisesti ja laulaa nyt -jotakin niin surullista, että lopulta itkee. Mutta herrasväet pöydän -ääressä nauravat ääneen. Ei laulu heitä laisinkaan itketä. Ja sitten -taputetaan ja huudetaan vielä vimmatummin kuin äsken. Kerran vielä -aukeavat ovet, armo tulee ulos ja kumartaa asettaen jalkansa ristiin. -Korvissa, kaulalla ja tukassa välkkyvät helyt. Käsivarret, kaula ja -niska ovat valkoiset kuin maito. Hänen oikea kätensä painuu rintaa -vastaan, ikään kuin varjellakseen hametta aukeamasta... Sitten hän -häviää eikä enää tule. - -Toisen oven suuhun on sill'aikaa tullut useita herroja ja heidän -joukossaan on taas pari niitä, jotka syksyllä kävivät Pimeässäpirtissä. -He taputtavat käsiään, kuiskailevat keskenään ja nauravat. Rengit ja -piiat katselevat salin koreuksia ja hymähtävät, mutta eivät puhu mitään. - -Nuoret herrasväet nousevat pöydästään, menevät soittokoneen ääreen ja -laulavat monessa äänessä lauluja, jotka palvelusväkikin tuntee. Heidän -laulaessaan tulee saliin patruunan harmaankirjava koira. Se nuuskii -ihmisiä, jotka seisovat nuoran takana, ikään kuin kysyäkseen heiltä, -kenen luvalla he ovat tulleet tänne, ja poistuu sitten herrojen luo, -antaakseen heidän silittää itseään. - -Armo astuu nyt esiin toisessa asussa. Pianpa hän muuttikin karvaa! -Tuskin samaksi tuntisi. Housut ovat jalassa ja korkearuojuiset -saappaat, pyssy olalla ja pieni sotilaslakki päässä. Kovin ovat housut -ahtaat eikä häntä muutenkaan sotilaaksi luulisi. Mutta koreasti hän -laulaa. Herrasväki ei sentään taputa yhtä innokkaasti kuin äsken. - -Hän tulee huoneeseen vielä kolmannen kerran ja taaskin uudessa puvussa. -Hänellä on nyt lyhyt hame, pienet pitsihihat, helmiä kaulassa, hattu -päässä ja hatussa pitkä sulka. Hänen kanssaan on poika, jonka kädessä -on pitkä seiväs ja housut ulottuvat vain polviin. He laulavat yhdessä -ja poika koettaa ottaa armolta punaista kukkaa, mutta armo ei tahdo -antaa, kujeilee vain. Vihdoin poika ryöstää kukan ja karkaa armon -kaulaan. - -Nyt taputetaan taas kovasti ja huudetaan, niin että huoneet kaikuvat, -mutta armo ei enää mene pois, vaan hymyilee ja kumartelee herrasväen -pöydän edessä, astelee sitten nuoran laidalle, hymyilee väelleen, -nostaa kättään ja nyökäyttää päätään. Väki ymmärtää, että nyt saa -poistua, nyt on näytäntö lopussa. Mutta ennen kuin he ovat päässeet -keittiöön vievän käytävän ovesta, tukkii armo sormellaan nenänsä ja -juoksee avaamaan ovea, joka vie parvekkeelle. - --- Luuletteko, että he ymmärsivät mitään? kysyy hän sitten vierailtaan. --- Heille olisi ehkä pitänyt selittää. - --- Mutta huomasittehan, hyvä rouva, kuinka innoissaan he olivat! -selittivät vieraat yhteen ääneen. - --- No sepä hauskaa. Minun käy heitä välistä sääli, kun heillä ei ole -mitään huvia. - -Ulkona on kuutamo. Ääneti kulkee kansa alas keittiön portaita ja -kappaleen pihamaata, mutta sitten aletaan puhua. - --- Mitäs tuo nyt oli olevinaan? - --- Oli mitä oli, olihan se hauskaa. - --- Teatteria se oli! - --- Olisihan tuo samalla voinut tulla paitasillaan. - --- Ehkä se olikin paitasillaan, noin pitsitetythän sillä kuuluu olevan -paidat. - --- Mutta koreasti se laulaa rallatti. - --- Korville minä antaisin, jos patruunan sijassa olisin. - -Hanni erosi heistä ja alkoi kiireesti astua kotia kohti. Hän oli kuin -huumeessa. - -Se nuori herra, joka otti armolta kukan ja joka syleili häntä, oli -Kyösti-herra. - - * * * * * - -Maanantaina vihdoin piti rippikoulun alkaa. - -Kai rovastikin aikoinaan oli pitänyt rippikoulua ihanteellisena -laitoksena, jossa nuorten piti valmistua elämän retkelle, erottamaan -hyvää ja pahaa, oppia ajattelemaan ja sovittamaan Vapahtajan neuvoja -elämään. Mutta hänen vaatimuksensa olivat siitä alentuneet. Kunhan sai -lapset edes puhtaasti lukemaan. Alussa hän oli vaatinut paljon, sekä -ulkolukua että sisälukua, ja joka ei osannut, sai mennä laiskankouluun. -Mutta joka vuosi tuli kymmenkunta sellaista ihmisalkua, etteivät ne -parantuneet laiskankoulussakaan, vaan vetelehtivät vuodesta vuoteen -rippikoulussa, harmina ja pahennuksena uusille oppilaille. Sen tähden -oli jo parina viime vuonna päästetty kaikki urakalla, sekä ne, jotka -osasivat, että ne, jotka eivät osanneet. Ja se oli rovastin mielestä -näyttäytynyt miltei käytännöllisimmäksi keinoksi. - -Kovaa oli se rippikoulun pitäminen! Istua kuumassa, ahtaassa huoneessa -neljä tai viisi tuntia perätysten, ajamassa mitä yksinkertaisimpia -asioita mitä tyhmimpiin päihin. Kun sai sellaisia vastauksia, että -on "kolme Jumalaa, oikea Jumala ja Jeesus ja Pyhä Henki" tai että -"Jumala on syntinen" tai että "Jumalaa rukoillaan vain kirkossa" tai -että "Jeesus ristiinnaulittiin pahain tekoinsa tähden" -- niin kyllä -ihanteellisuus meni menojaan. - -Lapset kokoontuivat kello 10 maanantaiaamuna pitäjäntuvalle ja siellä -heistä seulottiin pois mahdottomimmat, sellaiset, jotka eivät ensinkään -saaneet sanasta kiinni. Toisten kanssa alettiin sitten. - -Ensin tuntui Hannista hyvin juhlalliselta. Rovasti istui totisena -pöydän takana. Hän oli mustissa vaatteissa, ainoastaan kaulus oli -valkoinen ja paksut kultavitjat riippuivat taskusta. Hänen silmänsä -näyttivät siltä kuin hän olisi osannut katsoa ihmisen sydämeen asti. -Häntä täytyi pelätä ja totella melkeinpä kuin Jumalaa itseään. - -Toisilla tytöillä oli uudet, kauniit vaatteet ja silkit päässä. Toiset -olivat lainavaatteissa, eräänkin tytön kengät olivat hyvin isot ja -hihat ylettyivät käsien yli. Monet olivat ihan risaisissa vaatteissa. -Erään tytön pää oli pörrötetty melkein niinkuin armon pää. Se oli -pitkä ja varmaankin jo hyvin vanha tyttö. Ensin tuntui hullunkuriselta -kuunnella, kun toiset lukivat oikein huonosti. Ihan väkisin tuppasi -naurattamaan. Mutta rovasti suuttui ja silloin räiskyivät nurkat. -Toiset pantiin seisomaan koko tunniksi. Toiset itkivät pelosta, toiset -olivat kuin kivet: eivät itkeneet eivätkä nauraneet, sama, sanoi heille -hyvää tai pahaa. Hanni sai aina kiitosta, hän ei koskaan vastannut -väärin ja osasi lukea mistä kirjasta tahansa. Rovastikin nähtävästi -piti hänestä, koska hän aina pani hänet oikaisemaan tyhmiä tyttöjä. -Mutta kyllä hän toisille teki kiusaa niinkuin tahallaan. Eräs tytöistä -valehteli niin, ettei voinut ensinkään luottaa sen puheisiin, ja kun -eräältä tytöltä katosi kukkaro, luulivat kaikki hänen sen ottaneen. -Se kuului olleen kesti-akan tyttö takakyliltä. Sitä rovasti vähän -väliä huusi ja aina se vastasi nurinpäin. Rovasti torui, sanoi kanaksi -ja lehmäksi ja tomppeliksi, antoi seisoa, pani nurkkaan ja tukisti. -Mutta ei se välittänyt mistään, teki mitä käskettiin, ei itkenyt eikä -nauranut. - -Vähitellen sentään komentoon tottui. Hannista kävi aika pitkäksi. -Häntä nukutti ja ajatukset liikkuivat muualla. Varsinkin piti ajatella -Kyösti-herraa. - -Välistä, kun pappilaan tuli vieraita tai rovastille sattui työtä, -saivat rippikoululaiset odottaa. He vetelehtivät silloin maantiellä, -joka kulki pitäjäntuvan ohitse. Milloin kastui, milloin paleli. He -keksivät kerran odottaessaan ruveta hippasille ja juoksivat hautausmaan -ja pitäjäntuvan väliä, mutta silloin menivät kylän uskovaiset -kantelemaan rovastille, että rippikoululapset tanssivat maantiellä ja -häpäisevät koko pitäjän. Silloin saivat lapset rovastilta kovat nuhteet. - -Ruustinna oli saanut kuulla, että Salmisella asui näppärä tyttö, joka -kävi rippikoulua. Hän tarvitsi juuri sellaista nuorta tyttöä leikkimään -lasten kanssa ja hän lähti Salmiskalta kuulostamaan, millainen Hanni -oli. Tuntikauden he Salmiskan kanssa juttelivat kahvipannun ääressä, -moittivat Kankaanpään nuorta herrasväkeä, kehuivat vanhoja ja Salmiska -kertoi kaikki, mitä tiesi Hannin äidistä ja Hannista. Ruustinna päätti -ottaa Hannin lapsenpiiaksi pappilaan. Tosin hän vielä oli nuori, mutta -koska oli tarkka ja vilkas tyttö, niin varmaan pian oppisi. - -Turhaan tuli Kalle Pimeästäpirtistä noutamaan tytärtään kotiin. Ikävä -häntä oli ollut, oli tuntunut siltä, kuin joku aina olisi puuttunut. -Äiti itki itkemistään ja väitti, ettei Hanni enää milloinkaan palaa. -Mutta parasta kai se oli, että hän jäi kirkonkylään, kun oli saanut -hyvän paikan ja vanhempien asuminen torpassa oli epävarmaa. Kalle -esitti surunsa ruustinnalle ja kertoi, kuinka mitättömistä syistä -patruuna oli suuttunut. He olivat alussa aikoneet kääntyä oikeuteen, -mutta taisipa olla parasta sovinnolla erota torpasta. - -Hanni kertoi isälleen, miten hyvä hänen on pappilassa. Hän saa nukkua -lasten kamarissa ja syödä melkein samaa ruokaa kuin herrasväki. Hänen -työnään on järjestää huoneissa, tarjota kahvia, leikkiä lasten kanssa, -lukea heille satukirjoista ja parsia heidän sukkansa. Lapset ovat -kiltit ja Aino-neiti vasta on hyvä. Pitää ihan vertaisenaan. - -Yhtä tapausta Hanni ei kertonut isälleen. Pappilassa oli ollut herroja -yötä, kunnanlääkäri ja metsäherra. Aamulla oli ruustinna lähettänyt -Hannin viemään heille kahvia ja Hanni oli tullut heidän huoneestaan -hätäännyksissään, itku kurkussa. Silloin oli ruustinna vienyt hänet -peräkamariin ja puhunut hänen kanssaan kahden kesken, puhunut kovia -sanoja. Hän oli pannut kaikki Hannin syyksi, vaikka Hanni tiesi, ettei -hän ollut mitään tehnyt. - -Aino-neiti lähetti Hannin pikku siskoille tulijaisiksi vehnäleipää ja -piparkakkuja. Hanni itki isän nähdessään ja lähetti tuhansia terveisiä -äidille ja vaarille ja Jussille ja kaikille muille siskoille, pikku -Liisalle varsinkin, ja Misselle ja Omenalle ja kaikille, kaikille... -Hänestä tuntui ero isästä niin raskaalta, että sydän oli haljeta. -Mutta isä siunaili hyvää herrasväkeä, joka on ottanut hänen tyttärensä -suojaansa ja vakuutti, että äidinkin varmaan nyt tulee paljon -turvallisempi olla. - -Hanni meni saattamaan isää rekeen, syötti Pikulle leipää, taputti -sen kylkeä, silitti ja hyväili sen turpaa ja uudisti itkien kaikki -terveisensä ja sanottavansa. Hän ajoi reen jalaksilla alaportille asti -ja palasi siitä pappilaan, mutta Kalle läksi sydänmaahan, jota hän -lähes kaksikymmentä vuotta oli pitänyt omanaan ja joka ei enää ollut -hänen omansa. - - - - -VII - - -Ruustinnan nimipäivänä -- yhdeksäntenä päivänä joulukuuta -- oli -pappilassa aina pidot. Ketään ei erityisesti kutsuttu, mutta kaikki -olivat tervetulleet ja kaikki tulivat. - -Ystävälliset suojat olivat ahdetut täyteen valoa, salin kattokruunu oli -sytytetty, peilipöydillä ja hyllyillä paloi kynttelejä, urkuharmonin -kannella seisoi kaksi paksua hopeista haarakynttiläjalkaa. Seinillä oli -raamatunlauseita mustilla pohjilla, mustissa puitteissa, ikkunoissa -siistit, valkeat uutimet ja hyvin hoidettuja kasveja, huonekaluista -ja matoista helotti iloisia, puolivillaan kudottuja värejä. Salin -lattialta olivat matot poissa tanssin varalta ja vanhanaikaisen pianon -telineillä oli tanssinuotteja. - -Pitkin seiniä istui naisia: sohvassa kunniasijalla Kolhon kartanon -rouva, everstinna Segerskjöld, joka tyttärineen naapuripitäjästä -asti oli vaivautunut onnittelemaan ruustinnaa. Hän oli mustassa, -hiukan vanhanaikaisessa silkkipuvussa, pitsimyssy päässä, ja seurasi -levottomasti vanhempaa tytärtään, joka oli rakastunut maisteri -Holmströmiin. Hartaasti oli hän sentään kuuntelevinaan vierustoverinsa, -leskirouva Granin juttuja. Rouva Gran oli alkuaan suurta sukua, mutta -hänen avioliittonsa oli ollut "mesallianssi" ja siinä oli tullut -vararikko. Nyt ei hänellä ollut kuin pieni eläke, joukko kultasormuksia -ja äärettömän paksut kultavitjat, jotka kutsuissa koristivat hänen -vanhanaikaisia, kuluneita silkkipukimiaan. Hän oli hyvin lihava, -näytti liikkuessaan jättiläiskerältä, ei asunut missään, vaan kierteli -seuranaisena pitkin pitäjiä, perheestä perheeseen ja kuljetti mukanaan -kaikki juorut. Viimeksi oli hän oleskellut viikon Kankaanpäässä ja -kun hän sen mainitsi, unohti everstinna sekä tyttärensä että hänen -rakastettunsa. - -Rouva Gran oli saanut selville, ettei Ester-rouva ollut mitään -"parempaa" sukua. Hänen myötäjäisensä olivat kaikki merkatut E.v.H:lla -kruunu yläpuolella. Miksei hän ollut käyttänyt tyttönimeään? Tietysti -siksi, ettei sen yläpuolelle olisi sopinut ommella kruunua! Hän oli -luultavasti tukholmalaisen ravintoloitsijan tytär!... Mutta muuten -oli Kankaanpäässä pidetty kovin hyvänä, oli ollut ruokaa ja juomaa ja -iloista seuraa yllin kyllin. - -Vastapäisessä sohvassa istui nimismiehen rouva ja kappalaisen rouva ja -heidän välilleen oli joutunut Alhon kartanon ennen aikojaan vanhentunut -emäntä, rouva Jenny von Holten, kalpea, laiha, nöyrännäköinen nainen, -jonka kasvot kellertävä, epämuodikas silkkipuku teki vieläkin -kalpeammaksi. Etempänä salissa istui pienempien kartanoiden rouvia -tummissa villapuvuissa, hiukset sileiksi kammattuina, kädet helmassa -ristissä. He valittelivat piikojaan, puhuivat lapsistaan, katselivat, -miten sohvassa istuvat rouvat käyttäytyivät ja mitä tyttöä mikin -herra liehitteli. Nurkassa likellä ruokasalin ovea istui muutamia -talonpoikaisemäntiä, kansakoulunopettajatar ja miesopettajan rouva. -He eivät kuuluneet pitäjän hienostoon eivätkä yleensä olleet -mukana pidoissa. Pappilaan heidät sentään aina kutsuttiin, tänään -sitä suuremmalla syyllä, kun emännät pakanalähetyksen hyväksi -toimivan ompeluseuran puolesta jo aamulla olivat käyneet ruustinnaa -onnittelemassa antaen hänelle lahjaksi tusinan kahvikuppeja. - -Ystävällisenä ja hiukan hämillään asteli ruustinna ryhmästä ryhmään. -Kolhon everstinnalle virkkoi hän nöyrästi: "Kuinka kovin ystävällistä, -että Louise todella vaivautui meille tänään! Ja vielä tällaisella -pakkasella! Mutta tottakai me nyt saamme pitää herrasväet luonamme -yötä!... Oi, meillä on aina tilaa niin harvinaisille vieraille!" - -Kummallista, ettei Kankaanpään herrasväkeä kuulu! Ruustinna ei tiedä -pappilalaisten millään tavalla loukanneen heitä. Olisivatko he todella -niin ylpeitä, etteivät tahtoisi tulla, jos ovat kuulleet, että -pappilaan tulee alhaisempaakin väkeä?... Ruustinna siirtyi toiseen -sohvaan ja kysyi Jenny von Holtenilta, mitenkä hänen pienokaisensa -jaksavat. Jenny-rouva säpsähti, nousi varovaisesti sohvasta ja istuutui -tuolille. Hän oli levoton lapsista, pikku Carl oli ollut kipeänä. Hänen -pitäisi oikeastaan lähteä kotiin... Eihän nyt suinkaan! Totta kai -Jennyn pitää juoda teetä ja syödä illallista pappilassa. Tee joutuu -paikalla. Ja ruustinna työnsi hänet ystävällisesti takaisin sohvaan ja -läksi kiiruhtamaan teen tarjoamista. - -Keittiön puoli oli ainoana muurahaispesänä: pöydät täynnä posliineja, -hilloja, leivoksia, pulloja. Lattialla häärivät piiat toistensa tiellä, -tuon tuostakin polkien kissaa hännälle tai koiraa käpälälle. Salmiska -piti pääkomentoa ja hänellä oli puoli tusinaa apulaisia, mutta vaikka -ruustinna Salmiskaan luottikin, niin piti hänen itsensä välillä käydä -katsomassa, olivatko asiat kunnossa. - -Lastenkamarissa kävi kova ryty: tuolit olivat käännetyt ylösalaisin ja -vuoteita oli pengottu, sillä oli leikitty sokkosilla, hippasilla ja -rautatietä. - -Salissa kierteli jo teetarjotin ryhmästä ryhmään. Uudet kupit, -ompeluseuran lahja, olivat tarjottimella. - --- Kyllä ne ovat kauniit! vakuutti ruustinna moneen kertaan emännille. - --- Minusta ne olisivat saaneet olla vähän iloisemmat, huomautti joku -emännistä. -- Kovin ovat valkoiset. - --- Se se juuri on hienoa, selitti kansakoulunopettajan rouva. -- Minä -pidän kaikesta kalpeasta. - -Samassa juoksi palvelustyttö salin läpi eteiseen ja ruustinna ymmärsi, -että joku tulee. Varmaankin kankaanpääläiset, koska kaikki muut jo ovat -saapuneet. - -Hengästyneenä, sydän sykkien seisahtui Hanni portaille. Tuuli, lumi -lenteli, tiukuset soivat ja valkeassa ryöpyssä ajoivat parihevoset -portaiden eteen. Jäljessä tuli toinen reki. Hanni juoksi lumeen ja -aukaisi peitteen, paksun, lämpimän taljan. Häntä vastaan lehahti väkevä -haju kuin kukkasista, nuori herra hyppäsi reestä ja auttoi alas naisen. -Hän auttoi häntä varovaisesti, ikään kuin peläten hänen menevän rikki, -talutti hänet sisään ja alkoi riisua pois vaatteita. Ensin otettiin -turkki, jonka päällys oli sinistä samettia, kaulus ja sisus lumivalkeaa -nahkaa, sitten hieno valkoinen silkkihuivi. Hanni polvistui maahan -vetämään pois päällyskenkiä... kuinka sillä oli ohuet, pienet kengät -ja hienot sukat! Ester-rouvan kasvot olivat punaiset ja valkeat kuin -kuvalla, kulmakarvat säännölliset kuin hiilellä kaarretut. Ja kuinka -jokainen vaate hänen ympärillään lemusi! Nenäliina oli pitsistä, -ohut ja pieni. Kaunis hän oli, kaunis kuin sadun prinsessa. Mitä ne -olivatkaan kaikki muut hänen rinnallaan! - -Ruustinna tuli eteiseen vastaan, niiaili syvään ja toivotti tuhansin -kerroin tervetulleeksi. Kahisevassa, punaisessa silkissä, avokauloin, -paljain käsivarsin, astui Kankaanpään nuori armo hänen rinnallaan -saliin. Hän kumarsi ystävällisesti joka taholle, mutta meni antamaan -kättä vain harvoille, tietysti niille, joille hänet oli esitetty ja -jotka seurustelivat heidän kanssaan. Mutta kaikki muut, jotka olivat -nousseet ylös tervehtiäkseen, istuutuivat paikoilleen, katselivat -loukkaantuneina toisiinsa ja alkoivat kuiskailla. - -Patruuna, joka tunsi pitäjän tavat, kierteli kättelemässä. Ei hän -sentään kansakoulunopettajien ja emäntien luo mennyt. Herra Wahlberg, -joka oli esitetty ani harvalle, kierteli sen sijaan ystävällisenä -pitkin huoneita ja ojensi kätensä jokaiselle. Ylioppilas Åkerfeltin -esitti Aino-neiti niille, jotka istuivat salissa, ja vei hänet sitten -viereiseen huoneeseen, jossa nuoret leikkivät panttileikkejä. Siellä -otettiin Kyösti-herra avosylin vastaan, sillä pitäjässä oli puute -herroista. - -Ester von Holten oli asetettu everstinnan viereen. Kaikki katselivat -häntä salavihkaa ja kaikki puhuivat hänestä. - --- Hän on maalattu kuin teatterilainen, sanoivat keski-ikäiset naiset. --- Pitää olla sokea, jollei sitä huomaa. - --- Jos hän tuollaisessa puvussa tulisi minun kotiini, niin ajaisin ulos -hänet. - --- Se kuuluu olevan tapa hienossa maailmassa, koetti ruustinna sovittaa. - --- Täydellinen varieté-nainen! - --- Minun täytyy sanoa, että minua hävettää. - -Ruustinna keksi äkkiä keinon. Hän haki eteisestä Ester-rouvan -silkkihuivin ja meni ystävällisin hymy huulillaan hänen luokseen. - --- Täällä on niin vetoista, sanoi hän, -- pelkään, että rouva von -Holtenin tulee kylmä. Te ette saa kylmettyä täällä pappilassa. - --- Oo, hyvä ruustinna! huudahti Ester-rouva herttaisella -päännyökkäyksellä ja antoi ruustinnan viskata huivin ympärilleen. -Mutta se ei kauan peittänyt hänen paljauttaan, sillä hän käytti sitä -leikkikalunaan, milloin käärien sitä auki, milloin viskaten syrjään. -Kun vihdoin maisteri Holmström tuli tarjoamaan hänelle käsivarttaan, -viedäkseen hänet leikkimään toiseen huoneeseen, niin riuhtaisi hän sen -kokonaan yltään ja se jäi hulmuamaan käsivarrelle, missä sitä vähimmin -olisi tarvittu. Naiset punastuivat hänen puolestaan. - -Hanni oli huumauksissaan. Hän ei yrittänytkään askareilleen, vaan -unohtui ovensuihin seisomaan, suu hymyssä ja silmissä kaihoava, -surumielinen ilme. Häntä sai tuupata ja käskeä, sai asettaa tarjottimen -hänen käsiinsä ja kun hän vihdoin tuli tajuihinsa, oli hänen silmissään -kyyneliä. - --- Mikä sinulle on tullut? kuiskasivat hänelle toiset piiat, mutta hän -ei vastannut, katsoi vain vihaisesti. - -Mikseivät nuo herrat häntä tunne? Kun he kävivät hänen kotonaan, niin -he olivat kovin ystävällisiä. Nyt eivät tervehdi, eivät edes näe. -Hän asettuu heidän eteensä ja katsoo suoraan silmiin -- eivät tunne. -Patruunakin tuijottaa kuin kiveen. Hanni tahtoo, että he hänet näkevät, -tuntevat ja tervehtivät häntä. Ei mitään muuta hän heiltä vaadi... - -Hän kantaa raskasta tarjotinta, joka on kukkurallaan leipää, seitsemää, -kahdeksaa eri lajia. Rouvat ottavat jokaista eri lajia, levittävät -nenäliinan polvelleen ja laskevat saaliinsa siihen. Toiset ottavat -salaa kaksikin piparkakkua. Ikkunalaudat ovat ennestäänkin täynnä -heidän säästöjään, suuren vehnäviipaleen päälle on asetettu kokonainen -läjä pientä leipää. Kuinka hitaasti he ottavat jutellen ottaessaan -kaiken maailman asiat! Hannin ajatukset ovat viereisessä huoneessa, -josta kuuluu naurua. Hänen tekisi mieli viskata maahan koko tarjotin ja -juosta sinne leikkimään. - -Hänen on määrä ensin tarjota Kankaanpään rouvalle. Ester jää pitkäksi -aikaa kujeilemaan teekuppinsa kanssa. Ei hän jaksa juoda kokonaista -kuppia, ehkä maisteri olisi niin ystävällinen ja kaataisi toiseen -kuppiin... Enemmän, enemmän! No kas noin. Entä mitäs leipää, kun -ruustinnalla on täällä niin paljon hyvää? Vihdoin hän valitsee pienen -rinkelin... Ei ole nälkäinen, miettii Hanni ihaillen. Siitä sen -paikalla erottaa hienon ihmisen. Nuo muut ovat syöneet kuin sudet. Ja -sitä pientä palastaan nakertelemaan nuori rouva viskautuu nojatuoliin -pidellen sitä kahdella hienolla sormella... Hän on kaunis kuin kuva, -kuinka voi olla noin valkoinen rinta? Suu on kuin marja! - -Hanni on seisahtunut Kyösti-herran eteen, puna poskilla, mieli täynnä -pelonsekaista toivoa. Eikö hän nyt tunne häntä? Jollei hän pian tunne, -niin Hanni totisesti puhuttelee. Hän kuumenee kuumenemistaan, punehtuu -punehtumistaan, mutta ei kehtaa puhjeta puhumaan. - -Äkkiä Kyösti-herra nostaa silmänsä, katselee ikään kuin tutkien, -hämmästellen ja miettien. Hannia pyörryttää. - --- Kuka... kuka? kysyy nuori herra suomeksi. - -Silloin ei Hanni enää voi pidättää itseään, vaan paiskaa tarjottimen -sängylle, joka on kohollaan pitsitettyjä tyynyjä, ja vastaa säteilevin -silmin: - --- Se Hannihan minä olen sieltä Pimeästäpirtistä. Eikö herra muista? - --- Kyllä, kyllä! huudahtaa ylioppilas iloisesti ja hän muistaa nyt -metsästysretken ja torpan ja kaikki tyyni... -- Hannihan sinä olet. -Hyvää päivää Hanni. - -Hän painaa tytön kättä ja tyttö tekee pienen niiauksen. Se on -silmänräpäyksen työ, mutta silloin tuntuu heistä molemmista kuin he -olisivat kahdenkesken. Seuraavassa silmänräpäyksessä kuulevat he naurua -ja näkevät vieraita ihmisiä. Aino-neiti ojentaa Hannille tarjotinta, -kuiskaa jotakin hänen korvaansa ja johtaa häntä pois huoneesta. Hanni -käsittää, että hän on tehnyt jotakin luvatonta, hänen käsivartensa -vapisevat, hän tuskin pysyy jaloillaan. - --- Tyttö on ollut meillä niin lyhyen ajan, selittää Aino-neiti -hämillään. -- Hän on isän rippikoululapsia, kotoisin jostakin kaukaa -sydänmailta. - --- Ehkä, virkkaa Ester-rouva ilkkuen ja päätään heilauttaen, -- -ylioppilas Åkerfelt osaltaan tahtoo selittää meille, mikä romanttinen -juttu kaiken tämän takana piilee. - -Kyöstiä harmittaa, että hän tuolla lailla unohti asemansa. Mutta kun -se tyttö häneen niin katsoi! Tahdittomuus tapahtui, pitää koettaa -korjata sitä niin hyvin kuin suinkin. Hän kertoo siis metsästysretkestä -ja tytöstä ja tuosta sievästä torpasta... Tyttöön kiinnittivät he -erityisesti huomiota siksi, että hän oli niin naiivi ja turmeltumaton. - --- Te aloitte tietysti kaikki häntä kurtiseerata! huudahtaa Ester-rouva -leikillisesti. -- Oo, älkää yrittäkökään puolustautua, kyllä minä -miehet tunnen! - -Mutta jouduttuaan Kyöstin kanssa ikkunakomeron yksinäisyyteen, nuhtelee -hän tätä vakavammin. - --- Sinä tyhmä poika, etkö senverran ymmärrä, että jos sinä -metsästysretkellä voitkin hakkailla somaa tyttöä, niin ei sinun -vertaistesi joukossa sovi sitä jatkaa. - --- Mutta enhän minä kuin vain tervehdin häntä, yrittää Kyösti. -- Hän -sitä paitsi ei ole mikään tavallinen talonpoikaistyttö. Olisit vain -nähnyt sen torpan, Ester... - --- Niin, niin, niin, kuiskaa Ester ja laskee kätensä hänen huulilleen. --- Ei sellaisia metsästysretkituttavuuksia sovi tuntea kunniallisissa -pappiloissa... - -Åkerfelt kyllä tuntee, että hän käyttäytyy kuin raukka. Mutta kaunis -rouva huumaa hänet niin, että hän on mykkä. Johan hänellä pitäisikin -olla yliluonnollisia voimia voidakseen työntää luotaan käden, joka -lemuavana, viileänä, pehmeänä laskeutuu hänen huulilleen. Eihän hän -ihminen olisikaan, jollei hän sitä kuumasti suutelisi ja vaikenisi. - -Hän on rakastunut Ester-rouvaan, hän, niinkuin kaikki muutkin miehet. - -Sill'aikaa istuivat vanhemmat herrat tupakoiden rovastin kamarissa, -totilasiensa ääressä. Nimismies, Alhon patruuna, rovasti ja jotkut -toiset juttelivat talvesta ja pitäjän asioista. Kunnanlääkäri ja -pari muuta herraa on vetäytynyt toiseen päähän huonetta. Herra von -Stoltenfelt, joka ei ole mitään muuta kuin herra "von", s.o. rappiolle -joutunut aatelismies, loikoo sohvassa silloin tällöin tokaisten -keskusteluun jonkin sanan. Kauppiaat Mankonen ja Eekperi ovat -sijoittuneet ovensuuhun ja juttelevat siellä Pietarin komeuksista tuon -tuostakin sekoittaen puheeseensa jonkin venäläisen sanan. He eivät osaa -ruotsia ja tahtovat näyttää, että osaavat toista kieltä, jota eivät -herrat osaa. Keinutuolissa pöydän toisella puolen istuu Kaarle Juhana -Wahlberg, "Kankaanpään syytinkivaari", joksi ihmiset ovat alkaneet -häntä nimittää. Hän on vielä vanhanakin kaunis mies, hiukset ja viikset -huolellisesti hoidetut, pukinparta leikattu kärjen muotoon ja komealla -kotkannenällä kultasankaiset silmälasit. Hänen pukunsa on nuhteeton ja -hänen käytöksessään on jotakin, joka muistuttaa Kustaa III:n aikaisia -miehiä perhekuvissa. Otto von Holten istuu sohvan toisessa päässä -hajamielisesti seuraten tapahtumia. - -Sangen erilaiset ovat ulkomuodoltaan veljekset von Holten. Vanhempi, -Kustaa, joka omistaa Alhon, on pieni, kalpea, vaaleatukkainen mies, -jonka leveän, matalan otsan, ulkonevien poskipäitten, terävien silmien -ja suurten korvien paremmin luulisi polveutuvan jostakin köyhyyttään -kituneesta talonpoikaissuvusta. Nuorempi veli, Kankaanpään herra, on -tumma, lihavahko, kookas mies, mutta hänen silmissään on jotakin ikään -kuin loppuun palanutta ja punaisissa huulissa veltto piirre. - --- No, veli Kaarle Juhana, virkkaa rovasti astuen pöydän ääreen, --- etkö tässä istukin kuivin suin! Minä pyysin Ottoa toimittamaan -juomanlaskijan virkaa, mutta hän näkyy sen unohtaneen. - -Otto von Holten sävähtää ylös ajatuksistaan, täyttää lasit ja virkkaa -omaansa korottaen: - --- Maljasi, setä Kaarle Juhana! - -Wahlberg kostuttaa huuliaan, mutta ei juo. - --- Olen luvannut laulaa tänä iltana, lausuu hän selitykseksi. - --- Maljasi, kunnon provasti, huudahtaa sohvalta Stoltenfelt, joka jo -on ottanut liikaa. -- Kasvakoon ihramahasi juuri niin paljon, ettei -se tee sinulle haittaa, ja kukkarosi juuri niin paksuksi, ettei se -estä sinua pääsemästä taivaan valtakuntaan... "Skål" teillekin, vanha -ruotsalainen, ja teille, Kankaanpään patruuna!... Oli se hyvä, lisää -hän ääntään alentaen, -- että jätitte pikkutytöt rauhaan ja menitte -naimisiin. Korean rouvan saittekin... - -Kankaanpään herra on tänään niin lauhkealla tuulella, ettei hän edes -suutukaan, mutta sopimattoman puheen hän sentään tahtoo katkaista ja -sen tähden nostaa hän äkkiä päätään ja rypistää kulmakarvojaan. - --- No, no, ylvästelee Stoltenfelt, levitellen rintaansa, -- ei nyt -rehennellä. Aatelismies minä olen minäkin. Tarkastetaanpa vain kenen -kilpi tässä vanhempi on... Enkä minä pyri puhdistamaan Kankaanpään -raitteja, liatkaa vain... - -Rovasti taputtaa häntä olalle ja tietäen, että hän on paha hakemaan -riitaa, houkuttelee hänet istumaan Mankosen ja Eekperin väliin. Siellä -selittää hän, että von Holtenien aateluus hänen sukunsa rinnalla on -kuin vesi verrattuna vanhaan viiniin. - -Kaarle Juhana on vetänyt esiin nuuskarasiansa ja antaa sen kulkea -ympäri piirin. - --- Ottakaa, hyvät herrat, kehoittaa hän, -- ottakaa priisi -majesteettivainajan nuuskarasiasta. Kuinka hyvin muistan päivän, -jolloin hän minulle sen antoi... - -Hänen äänensä käy surumielisen helläksi ja Kankaanpään patruuna tarttuu -hänen lauseeseensa äänellä, jonka tekee samanlaiseksi kuin Kaarle -Juhanan ääni on: - --- Niin, setä, sinä muistat sen yhtä hyvin kuin eilispäivän... -tarkoitan tämän päivän, sillä et suinkaan sinä eilispäivää -muistakaan... Te olitte koko laulukunta käyneet laulamassa -majesteetille, kun hän... - --- Niin, niin, olimme käyneet... Ja illalla kutsui majesteetti -meidät kaikki luokseen. Ja sitten sitä laulettiin -- majesteetti oli -hyvä laulaja... Viiniä oli ja sampanjaa ja sikaareja ja kun illalla -tuli kuuma, niin riisui majesteetti itse takkinsa ja käski meitäkin -riisumaan, ja paitahihasilla sitä sitten istuttiin myöhään yöhön. - -Kaarle Juhana ottaa esiin punaraitaisen silkkisen nenäliinansa ja -pyyhkii kyyneleen silmästään. - --- No entä sitten? kysyi Otto-herra, joka oli kuullut kertomuksen -kymmeniä kertoja ja joka kuitenkin aina kehoitti kertomaan sitä -uudestaan. - --- Niin, kun majesteetti sitten omasta rasiastaan oli tarjonnut -meille kaikille nuuskaa, niin lopuksi virkkoi: "Ja tämän saa tästä -illasta muistoksi se, joka on ollut innostunein" ja loi katseen ympäri -piiriämme, tuli minun luokseni ja ojensi rasian minulle... - --- Eikö hän samana iltana lainannut tulta sikaaristasi, setä Kaarle -Juhana? - --- Niin teki, niin teki! - --- Tulta hän lainasi kerran kyytimiehensäkin piipusta, huomautti Alhon -patruuna kuivasti. - -Wahlberg hymähti puoleksi ylenkatseellisesti, puoleksi säälien, nosti -sitten päätään ja lausui täynnä harrasta kunnioitusta: - --- Majesteetti oli mies, oli ihminen lihasta ja verestä eikä nukke -valtaistuimella. Hänen maljansa! - --- Eläköön! heläyttää kuoro naisääniä eteisestä ja tyttöjen parvi -ilmestyy arkaillen ovelle. - -Herrat kohoutuvat kohteliaampiin asentoihin, Kaarle Juhana vie -vaistomaisesti kätensä siveltämään partaansa ja hiuksiansa. Häntä, -häntä tytöt etsivät. Onhan hän luvannut laulaa. Toistensa käsivarsiin -nojaten lyöttäytyvät he hänen ympärilleen, hyppelevät, nauravat, -huudahtelevat ja kuljettavat setä Kaarle Juhanan riemusaatossa -soittokoneen ääreen. - --- En tänään ole äänessä, selittää Kaarle Juhana. -- Minun ei pitäisi -laulaa. - -Siitä eivät tytöt tahdo kuulla puhuttavankaan. Rouva von Holten on -kivenkovaan kieltäytynyt esiintymästä, eiväthän he voi koko iltaa olla -ilman laulua. Kaarle Juhana ei saata olla epäkohtelias naisille, hän -koettaa aina täyttää heidän toiveensa. Hän laulaa siis, koska Ester -suostuu säestämään, pitää kättä sydämellään ja silmäilee tunteikkaasti -eteensä. Ääni ei todellakaan tahdo kulkea eikä Ester-rouva osaa -säestystä, mutta molemmat tekevät parastaan ja yleisö palkitsee heitä -vilkkailla kättentaputuksilla. - -Laulun lakattua kiertelee rouva Gran keränä keskelle salin lattiaa, -leipoo siinä käsiään ja laulaa äänellä, jossa ei ole hituistakaan -sointua: "Koska tyttö häitä pitää, kuka sulhanen olla saa?" Hän koppaa -maisteri Holmströmin rinnalleen ja pian on hän piiriksi koonnut koko -nuorten joukon. Wahlberg on painunut sohvaan everstinnan viereen, mutta -ei kauankaan saa olla rauhassa, hänen pitää tulla "leikkaamaan kauraa", -hänen pitää jäädä leskeksi... - -Jännittyneinä seuraavat rouvat seiniltään nuorten ilakkaa ja joku -herrakin on jäänyt ovensuuhun katselemaan. Mutta ruokasalin ovelle -pysähtyvät piiat, milloin silmänräpäykseksi töiltään ehtivät, -kiistelevät siitä, kenellä on kaunein puku, kuka on kaunein, mikä -herra mistäkin tytöstä pitää... Kankaanpään armosta tietysti on -enemmän puhumista, joku piioista väittää nähneensä, että se nuori -helsinkiläinen herra, joka on Kankaanpäässä vieraana, suuteli hänen -kättään. - -Rovastin kamarista ovat herrat toinen toisensa perästä siirtyneet -saliin tai vierashuoneisiin. Veljekset Kustaa ja Otto von Holten -huomaavat äkkiä istuvansa kahden kesken pöydän ääressä. - -Otto von Holten on kaiken iltaa hajamielisenä seurannut mitä hänen -ympärillään tapahtuu. Hän on oudolla mielellä, hänessä liikkuu jotakin -poikamaista, iloista, huoletonta. Hän olisi valmis mihin kepposeen -hyvänsä, hän ei vähääkään välittäisi siitä, että kaikki nämä naiset -ja herrat saisivat halvauksen hämmästyksestä... Se on kummallista, -ei hän saata muuta kuin ihmetellä. Hän katselee itseänsä ikään kuin -ulkoapäin ja sanoo itselleen: sinä Otto von Holten, sinä vanha raato, -väsynyt naisiin ja kyllästynyt viiniin, oletko sinä hullaantunut kuin -koulupoika? Ainoa, mikä tekosi tekee hiukankin käsitettäväksi, on -sen mahdottomuus. Jos olisit _rakastunut_ johonkin aatelisneitiin, -niin ansaitsisit korvapuustin -- mutta sinä olet rakastunut pieneen -piikatyttöön, rakastunut, rakastunut -- se on niin hullua, että sinulle -täytyy suoda se anteeksi. - -Kaikki oli tapahtunut aivan luonnollisella ja vaatimattomalla tavalla. -Kun he ajoivat pappilan pihaan, karkasi nuori tyttö vastaan ja auttoi -Esterin reestä. Otto huomasi jo silloin, että se liikkui sulavasti ja -oli hyvin solakka -- hän huomasi yleensä ensi silmäyksellä naiset ja -mihin he kelpasivat. Eteiseen tultua muisti hän jo, missä oli tytön -nähnyt. - -Jo oli siis nyt sekin päässyt tänne kirkonkylään! Niin, niin, itsehän -hän kehoitti. Mutta hänet valtasi samassa ikään kuin jonkinlaisen -omantunnonvaivan vivahdus ja pelko siitä, että sille jotakin täällä -tapahtuisi. - -Hän seurasi sitä pitkin iltaa, näki tytön luovan häneen rukoilevat -siniset silmät, jotka soimasivat siitä, ettei hän häntä tuntenut. Se -teki niin hyvää, niiden silmäyksien alla suli hänen sydämensä... Mutta -hän ei näyttänyt mitään, oli katsovinaan ohi ja ajattelevinaan muuta... -Hänellä oli taito katsella sillä lailla, että toinen luuli silmien -tähtäävän ohitse... Nyt oli hän sillä päällä, että äkkiä olisi voinut -tarttua tytön käsivarteen, asettua papin eteen ja pyytää, että hän -vahvistaisi heidän avioliittonsa. Hän oli varma, että niitä kauppoja -hän ei katuisi, hän ei ikinä ollut mistään asiasta ollut niin varma -kuin siitä. Se oli selittämätöntä. Että vanhan, kokeneen ja järkevän -miehen elämässä voi sattua jotakin sellaista! - --- Mikset tanssi? kysyi Alhon patruuna äkkiä. - --- Mikset itse tanssi? vastasi Otto ja punastui ikään kuin hänet olisi -tavattu pahanteosta. Mutta sitten heittäytyi hän loikomaan sohvaan ja -jatkoi: -- Rovasti tarjoaa tänä iltana sekä hyviä sikaareja että hyvää -konjakkia. Minusta tässä on hyvä istua. - -Alholainen vaikeni vähän aikaa ja siirtyi sitten sohvaan veljensä -viereen. - --- Kuule, Otto, sinun maaltasi käy yhtä mittaa torppareja minun luonani -pyytämässä torppaa. Näyt pitävän suursiivousta. - --- Eiköhän mahtane olla tarpeen! vastasi Otto tyynesti. - --- Aiotko todella panna toimeen senkin uhkauksesi, että hävität koko -kylän kirkon ympäriltä? - --- Eikö se ehkä ole tarpeeksi ruma? - --- Mutta siitä vähenee aika lailla työvoimasi. Nuo itselliset ovat -sentään tehneet monta päivätyötä kiireellisenä työaikana... - --- Ja juoneet monta pulloa sinun oluttehtaastasi. Ei sinun tarvitse -pelätä, että Kankaanpään työväki loppuu. Kyllä työväkeä on, kun vain -viitsivät jotakin tehdä... Ja nyt minä lähden tanssimaan. - -Salissa oli franseesi täydessä käynnissä. Rouvat, jotka istuivat pitkin -seiniä, haukottelivat. Emännät ovensuusta olivat kadonneet ja tytöt, -joita ei oltu pyydetty tanssiin, koettivat näyttää tyytyväisiltä -viereisessä huoneessa. Alhon patrunessa oli vetäytynyt nurkkaan pienen -pöydän taa ja selaili siellä jotakin kirjaa. Hän oli levottoman -näköinen ja katsahti pelästyneenä ympärilleen, kun joku läheni häntä. - --- Oletko kipeä, Jenny? kysäisee Otto-herra ystävällisesti ja istuutuu -hänen viereensä. - --- En. Kuinka niin? vastaa kalpea rouva koettaen hymyillä. -- Olen vain -vähän levoton lapsista. Pikku Carl on ollut kipeänä, olisin tahtonut -jäädä kotiin, mutta Kustaa tahtoi välttämättömästi mukaansa. - -Jenny-rouva nielee kyyneliään. Hän on valvonut öitä, hän on väsynyt, -hän on huolissaan. Joka hetki, jonka hän täällä viettää, tuottaa -hänelle kidutusta. Mutta hän ei saanut jäädä kotiin, hänen pitää -vain istua tässä. Otto katselee hänen kuihtuneita kasvojaan, silmiä, -jotka ovat kuopalla, käsiä, jotka ovat karkeat... Hänen vieressään -kirjahyllyllä on suuri läjä leivoksia. - --- Ne ovat lapsille, selittää Jenny hämillään ja punastuen, mutta -samassa lentää hänen kasvoilleen lämmin hymy: -- He niin odottavat -tuliaisia. Eivät malta yötäkään nukkua, vaan siinä kotiin tullessa jo -myllertävät sängyissään. - --- Niin, niin, huudahtaa Otto, -- kyllä minä muistan, kuinka kiihkeästi -itsekin lapsena odotin tuliaisia. Me vain aina riitaannuimme niistä -Kustaan kanssa... Me riitelimme jo silloin. - -Jennyn kasvoilta katoaa hymy ja hän luo Ottoon pelästyneet, rukoilevat -silmänsä... Otto huomaa äkkiä, että Jennyllä, jota hän on pitänyt niin -mitättömänä ja yksinkertaisena, on kauniit silmät, että hänen kasvonsa -ovat sielukkaat. Niin, hänessä piilee se salaisuus, että hän on äiti, -joka ikävöi kotiin, joka on levoton lapsistaan. Jospa hänenkin vaimonsa -ikävöisi kotiin, jospa hänkin olisi levoton lapsistaan. Silloin hän -voisi häntä rakastaa. Hän ei vaatisi vaimoltaan mitään, tämä saisi olla -ruma, koukkuleukainen, hän saisi olla tyhmä, typerä -- kunhan hänellä -vain olisi kyky olla levoton lapsistaan... - -Mutta siinä se on: Ester, hänen vaimonsa, ei kykene siihen. Hän melkein -uskaltaa vannoa, että hän nytkin istuu jossakin nurkassa jonkun nuoren -miehen kanssa, joka on häneen korvia myöten rakastunut... Äh! - -Hänellä olisi voinut olla toisenlainenkin vaimo, itse hän tämän on -valinnut. Hänen vaimonsa olisi saattanut olla hiljainen ja tyyni, istua -kehdon ääressä laulellen lapselle, josta tulee isän elämän jatkaja... -Olisipa hän nähnyt sen tytön siellä metsätorpassa aikaisemmin... Eih? -Ei tämä käy päinsä, onko hän humalassa?... - -Ruustinna on täydessä illalliskuumeessa, kun Ester von Holten äkkiä -ilmestyy ruokasaliin rakastettavana ja lämpimänä kuin itse päivänpaiste. - --- Kuulkaas nyt, rakas ruustinna, huudahtaa hän, taputtaen ruustinnaa -olkapäälle. -- Minulla olisi teille pyyntö! - --- Kuinka rouva von Holten on ystävällinen! virkkaa ruustinna -lämpimästi hymyillen hänkin. - -He palaavat saliin ja istuutuvat erikseen, Ester-rouva pidellen -ruustinnan kättä. Kaikki rouvat seuraavat heidän keskusteluaan kaikella -mahdollisella uteliaisuudella ja ruustinna on ylen hyvillään siitä -suosiosta, jota komea nuori rouva hänelle osoittaa. - -Patrunessalla on seuraava huoli. Hänen kamarineitsyensä, hauska nuori -tyttö otti rakastuakseen puutarhuriin. Tyttö kantoi hänelle kaikki, -mitä talosta irti sai, ruokaa, juomia, yksin sikaarejakin ja kaiket yöt -he mellastivat yhdessä. Eihän se sellainen sopinut suuressa talossa. -Tietäähän sen, mitä sellainen esimerkki vaikutti. Hänen oli täytynyt -ajaa tyttö pois ja nyt hän oli ilman. Hän oli kyllä jo kirjoittanut -Helsinkiin ja sieltä oli toinen tulossa, mutta se saattoi viipyä pari -viikkoa. Sill'aikaa on hänen kauhean vaikea tulla toimeen tyhmien -suomalaisten tyttöjen kanssa. He ovat ihan mahdottomia ja eihän heitä -saanut ymmärtämään edes yksinkertaisimpiakaan asioita ruotsiksi. -Nyt hän oli kuullut, että täällä pappilassa olisi nuori tyttö, joka -ymmärsi ruotsia -- jos jos ruustinna olisi niin kovin ystävällinen ja -luovuttaisi hänet pariksi viikoksi, ehkä vain yhdeksi! - -Ruustinna ei ollut mikään kivi. Kuka hyvänsä kaikista noista rouvista, -jotka vasta olivat moittineet nuoren tukholmattaren pataluhaksi, -olisi kadehtinut ruustinnaa ja ilolla ja ylpeydellä täyttänyt hänen -pyyntönsä. Ester-rouva osasi hurmata, hänen silkkiin, helyihin ja -hajuvesiin kiedottua olentoansa oli mahdoton vastustaa. - --- Täytyyhän rouva von Holtenin saada hänet, sanoi ruustinna ja painoi -Esterin käsiä. - --- Oi kuinka kovin kilttiä! Tuhannet, tuhannet kiitokset! Olen -oikein iloissani. Kas, tämähän on soma tyttö, mutta kaikki nuo muut --- ush, ne ovat sellaisia... sellaisia tallukoita, ettei heitä -viitsi läheisyydessään nähdä, saatikka sitten vieraille näyttää... -No niin, ruustinna rakas, lähettäkää nyt sitten hänet Kankaanpäähän -niin pian kuin suinkin. Ehkä jo huomenaamulla? lopetti Ester-rouva -herttaisimmalla hymyllään. - --- Jaa, sanoi ruustinna, -- huomenna meillä on jonkin verran kuntoon -pantavaa, mutta ehkä sentään illalla... - -Niin joutui Hanni Kankaanpäähän. - - - - -VIII - - -Hei sitä elämää kartanossa! Ei siellä vain ehdi aika käydä pitkäksi, -kaikki on yhtä humua aamusta iltaan, usein yötkin umpeensa. Sellaisia -hiljaisia hetkiä, jollaisia usein oli pappilassakin, ei täällä tule -milloinkaan. Koska hyvänsä voi tapahtua mitä hyvänsä. Et tiedä illalla -pannessasi levolle, saatko yösi nukkua rauhassa. Keskellä makeinta -untasi voivat kellot alkaa soida ja kun unen horroksissa katsahdat ulos -ikkunasta, on portailla herroja, jotka pyrkivät sisään, tahtovat ruokaa -ja vuoteita ja viipyvät päiväkausia. - -Sellaisesta pitää armo. Kun lamput ovat sytytetyt, totitarjotin -pöydällä, herroja ympärillä, kortit käsissä ja hän ainoana -kuningattarena heidän keskellään -- silloin hän on kuin kala vedessä. -Hän sekoittaa heille totin ja jos joku oikein on hänen mieleisensä, -niin sen lasin laidasta hän hiukan maistaa, ennen kuin ojentaa lasin -hänelle. Hän lyö korttia hänkin, polttaa paperossia ja tekee itselleen -totin kuten kaikki muutkin. - -Mutta jos talo on tyhjä, niin on hänen ikävä, hän on pahalla tuulella, -hän on sairas. Joskus illalla nukkumaan mennessä riitaantuvat he -patruunan kanssa pahanpäiväisesti. Patruuna riuhtaisee silloin -punaisen silkkipeitteen vuoteestaan ja lähtee, laahaten sitä pitkin -lattiaa, työhuoneeseensa. Hanni, joka nukkuu keittiökamarissa, herää -pitkään soittoon. Armo on kipeä, hänen suontansa vetää, häntä pitää -hieroa... paremmin, paremmin... hän kuolee... Patruuna vain ei tule -häntä katsomaan. Hän soittaa, vuorostaan hänkin, Hannia luokseen. Armo -kieltää Hannia menemästä ja hänen silmiensä loiste käy vihertäväksi. -Hanni ei saa mennä! Se on hänelle oikein, nukkukoon vain siellä -sohvallaan, tyynyjä on kyllä vierashuoneitten sängyissä, ottakoon -sieltä... Hanni ei saa sammuttaa lamppua. Armo pelkää pimeää. Hän -pelkää myöskin yksinäisyyttä ja Hanni saa noutaa tyynynsä ja peitteensä -keittiökamarista ja panna levolle oven eteen. Ovea ei saa sulkea. Armo -pelkää olla yksin... Hän voihkii kaiken yön ja huutaa Hannin nimeä joka -toinen hetki. Seuraavana päivänä nukkuu hän tavallista kauemmin eikä -lähde aamiaispöytään, sillä hän tahtoo rangaista Ottoa. Hän odottaa, -että tämä sentään lopulta katuvana tulee hänen luokseen. Mutta Ottoa ei -kuulu. Hannilta saa armo tietää, että patruuna on käynyt kartanolla ja -että hän nyt astelee vihellellen edestakaisin huoneessaan. - -Aamiaisen antaa armo tuoda huoneeseensa ja patruuna saa syödä yksin -ruokasalissa. Mutta päivällispöytään armo jo menee. Hänen kasvonsa -ovat tavallista kalpeammat, hiukset hyvin kauniisti kammatut ja puku -erinomaisen hieno. Alussa vaihtavat he vain jonkin sanan ja patruunan -kasvoilla on ivallinen hymy, mutta vähitellen he sopivat ja illemmällä -tuodaan totitarjotin patruunan työhuoneeseen, ukko Wahlberg ja -Stoltenfelt noudetaan korttia lyömään ja illalla armo ja patruuna jo -ovat niin hyvät keskenään, että vain halailevat ja suutelevat toisiaan. - -Eivät he ole oikein onnelliset. Armolla varmaan on ikävä täällä. -Luulisi hänellä olevan hyvän -- hän asuu komeissa huoneissa, syö -hyvää ruokaa, käskee kymmeniä palvelijoita, ei tee mitään työtä, -laulelee, teettää vaatteita ja huvittelee, mutta hän ei ole tyytyväinen -sittenkään. Vanhemmat palvelijat vakuuttavat tietävänsä, että hän -ikävöi Kyösti-herraa, sillä hän rakastaa sitä nuorta herraa. Kerrankin, -kun mentiin käskemään illalliselle ja patruuna oli ulkona, oli armo -Kyösti-herran polvella, ja kuski sanoi voivansa vannoa, että he reessä -olivat suudelleet toisiaan. - --- Se ei ole totta! kirkaisee Hanni vimmoissaan, kun sen kuulee. -- Te -valehtelette. Se herra ei ole sellainen! - --- Mimmoinen? kysyivät piiat ilkkuen. - --- Sellainen... sellainen kuin muut herrat. - --- Kyllä se vain mennessään oli samanlainen, vaikkei tullessaan kyennyt -viinaryyppyä ottamaan. - -Hanni toruu vastaan, itku kurkussa. Olihan Kyösti-herra pappilan -tansseissa tuntenut hänet ja tervehtinyt, vaikka koko huone oli täynnä -herrasväkeä. Sitä eivät muut herrat olisi tehneet! Mutta jos hän -todella rakastaa armoa... Ei, ei ikinä. Armohan on paljon vanhempi -Kyöstiä ja armohan on naimisissa. Ei ole uskomista ihmisten puheisiin. -Sitä paitsi hän tietää, että Kyösti-herra on jalo ja hyvä. - -Palvelijat väittivät, että patruuna oli ajanut hänet pois talosta. -Mutta armo itse oli kertonut, että Kyösti-herran äiti oli tullut -kipeäksi ja tahtonut häntä kotiin. Armo oli välistä sillä tuulella, -että tuli juttelemaan palvelijoiden kanssa. Se tapahtui silloin, kun -ei ollut vieraita, kun patruunan oli pitänyt lähteä matkoille ja armo -oli oikein ikävissään kotona. Hän piti uudesta taloudenhoitajattaresta, -joka oli ollut ruoanlaittajana hotelleissa ja laivoissa ja joka tunsi -suuren joukon herrasväkeä ja herroja. Armoa huvitti kuunnella hänen -kertomuksiaan. - -Niinsanottuun "välikamariin" hän usein tuli, kun Heta-mamsselli -istui siellä neulomassa. Ja tavallisestihan siellä neulottiin, sillä -vaikka armolla oli niin äärettömästi vaatteita, että olisi luullut -riittävän koko elämän ajaksi, niin aina piti ommella lisää. Hän ei -koskaan tahtonut kaikissa kutsuissa esiintyä samassa puvussa. Se oli -jo nähty eikä se enää kelvannut. Joskus oli olevinaan niin kiire, että -piti istua yötkin työssä. Vanha mamsselli sai koetella ja ratkoa. Hän -tuskastui lopulta, itki ja uhkasi lähteä pois, sillä hän ei jaksa... -Mutta silloin armo kantoi hänen eteensä kupillisen teetä tai kahvia ja -käski lohduttautua sillä ja neuloa eteenpäin, sillä eihän hän ilman -pukua voi esiintyä ihmisten joukossa! Sitten hän hypähti pöydälle -istumaan, kaivoi taskustaan esiin pähkinöitä, rikkoi niitä hampaittensa -välissä, viskasi kuoret nurkkaan, söi mantelin ja kertoi Tukholmasta. - --- Enkö minä nyt ole kiltti, virkkoi hän nauraen, -- kun istuin tässä -pitämässä seuraa mamssellille? Vieläkös hän joisi teetä, niin minä tuon? - --- Ei kiitoksia, hänen armonsa, vastaa vanha mamsselli nöyrästi ja -painuu työhönsä. - -Hänen hiuksensa ovat valkeat, suuret silmälasit nenällä, korvissa -pumpulitukkoja, sormien jäsenet kasvaneet täyteen patteja. - --- Hanni huutaa armo äkkiä, viskaa kourallisen kuoria lattialle ja lyö -yhteen jalkojaan, jotka riippuvat ilmassa, -- tuo mamssellille vielä -kuppi teetä. - --- Minä kiitän, hänen armonsa, -- en enää jaksa. - --- Oo, kyllä se menee! Ei pidä kursailla... Joko minä kohta saan -koettaa?... Vai en vielä! No sitten hänen vielä pitää saada kuulla, -kuinka kreivitär X. ja vapaaherratar Y. olivat puetut niissä -tanssiaisissa, joista juuri kerroin. - -Kun Hanni hetken perästä tulee huoneeseen teetä tarjoamaan, huudahtaa -armo hehkuvin poskin ja nauraen: - --- Niin, niin, sinä Hanni, voit keittiössä kertoa, ettei minusta -ensinkään olisi tarvinnut tulla patrunessa. Kreivittäreksi tai -vapaaherrattareksi olisin voinut tulla. Sen tähden täytyy teidän -totella ja kunnioittaa minua. - -Vieraitten aikana kohteli hän palvelijoita ylpeästi. He eivät saaneet -tulla kysymään mitään. Heidän piti liikkua hiljaa, ja jos joku pudotti -jotakin, niin sai hän ankarat nuhteet. - -Joskus oli armo huvikseen lähtenyt läävään. Hänestä tuntui hauskalta -kirjoittaa "kotiin", että täällä Kankaanpäässä on navetta, jossa on -sata lehmää, ja hän käy siellä neuvomassa piikoja. Hänen "neuvonsa" ja -huomautuksensa olivat kuitenkin sitä laatua, että kun ne selitettiin -piioille suomeksi, niin eivät he voineet olla purskahtamatta nauruun -armon silmien edessä. Kerran, kun hänen piti kenkänsä kärjellä hyväillä -erään lehmän turpaa, joka oli hänen mielestään erittäin kaunis lehmä, -niin sivistymätön eläin pisti esiin pitkän kielensä ja kiersi sen armon -kengän ympäri. Armo päästi huudon, pelästyi pahanpäiväisesti eikä sen -jälkeen enää viitsinyt mennä koko navettaan. - -Hannille oli hän yleensä ollut hyvä. Yöllä kun suonta veti ja piti -hieroa, oli hän tosin äreä, ja kerran kun Hanni vieraitten aikana -ovensuusta oli pyytänyt: "Jos armo olisi hyvä ja tulisi tänne", oli hän -suuttunut niin silmittömästi, että oli aikonut lyödä. Mutta sitten -olivat he taas eläneet sovussa. - -Kankaanpäässä oli yleensä hauskaa. Herrat eivät olleet tehneet pahaa. -Pari kertaa, kun Hanni oli kantanut heille tarjotinta, olivat he -lausuneet "kiitoksia" hyvin ihmeellisellä äänellä, katsoneet, nauraneet -ja yrittäneet käydä kiinni häneen. Mutta silloin patruuna oli sanonut -jotakin ja Hanni oli saanut livahtaa huoneesta kenenkään hätyyttämättä. -Patruunakin oli ollut hyvin vakava. Se Hannia hämmästytti ja tavallaan, -hiukan, aivan hiukan -- harmitti. - -Hän olisi toivonut patruunan rupeavan puhumaan niinkuin siellä -Pimeässäpirtissä, sillä silloin olisi hänkin uskaltanut sanoa hänelle -sanottavansa. Hänellä oli patruunalle paljon sanomista ja hän vihasi -häntä, kun hän sitä ajatteli. Mutta kun patruuna oli vakava ja -juhlallinen, ei hän uskaltanut ruveta puhumaan. - -Meijeriherrat, joita Loviisa oli sanonut juustoherroiksi, metsävahti, -puutarhuri ja kaikki muutkin herrat hakivat Hannin suosiota, kun vain -näkivät hänet. Eräänä yönä oli hän käynyt ajelemassa Nyymannin kanssa. -Heillä oli ollut musta ori ja pieni reki -- kulkusia sentään eivät -uskaltaneet ottaa -- ja he olivat laskettaneet aika kyytiä. - -Hanni tiesi varmaan, että hän oli kaunis tyttö. Hän katseli usein -peiliin, sillä Kankaanpäässä oli paljon peilejä eikä hän enää osannut -astua peilin ohitse, jollei katsahtanut siihen. Aamulla, kun hän -meni makuuhuonetta järjestämään ja seisahtui armon toalettipöydän -eteen, heräsi hänessä paljon ajatuksia. Hänen edessään oli hienosti -hiottu peili ja pöydällä punertavalla silkkiliinasella kaikenlaisia -hajuvesipulloja, vateja, lautasia ja koristuksia. Hänet valtasi halu -saada käyttää niitä kaikkia niinkuin armo teki. Kyllä sitten olisi -tullut kauniiksi. Miksei hän ollut herrasväkeä? Tietysti siksi, ettei -isä ollut kuin torppari eikä hän ollut saanut käydä koulua. Olisikohan -hän sitten ollut herrasväkeä, jos olisi käynyt koulua... Mutta olikohan -armo käynyt koulua? Hannista tuntui siltä, että kyllä hän vain tietää -yhtä paljon kuin armokin ja jos hän vain saisi, niin kyllä hän -osaisi laittaa itsensä yhtä hienoksi kuin armo. Hän osasi tanssia ja -käyttäytyä ihan kuin herrasväet. - -Hän oli tutkinut ja tarkastellut heitä joka puolelta. Hän olisi osannut -puhua siitä mistä hekin. Eiväthän he koskaan puhuneet oppineista -asioista, joita olisi pitänyt lukea kirjoista. He puhelivat vaatteista -ja tanssiaisista ja toisista ihmisistä. Niistä olisi koulunkäymätönkin -osannut puhua. Häntä harmitti olla piikana!... Ja mitä se oikeastaan -oli, että herrat siellä Pimeässäpirtissä olivat olleet hänelle niin -ystävälliset ja etteivät he täällä kartanossa ensinkään katsoneet -häneen? Miksi olivat kaikki pappilassa käyneet hämilleen, kun -Kyösti-herra oli tervehtinyt häntä? Miksi lääkäri ja metsäherra sinä -aamuna siellä pappilassa olivat hyökänneet oven eteen ja tahtoneet -ottaa hänet kiinni, mutta kun syötiin aamiaista, niin eivät he -ensinkään katsoneet häneen?... Mutta hänpä ei tahdo kanniskella -tarjottimia heille ja kuulla, kuinka he kummallisella äänellä, jolla he -eivät koskaan puhuttele herrasneitejä, lausuvat hänelle jonkin sanan! -Hän vihaa heitä, häntä hävettää se sellainen! Hän tahtoo olla niinkuin -herrasneidit ja hän osaa olla niinkuin he, osaa jo kaikki heidän -tanssinsakin. Hän inhoaa väentupaa. Kun siellä tanssitaan, niin savuaa -lamppu ja haisee hieltä ja miehet jyskyttävät kuin oltaisiin riihellä. -Mutta tanssiapa sen maisterin tai Kyösti-herran kanssa! - -Hänen täytyy välistä kuvitella, että Kyösti-herrakin pitää hänestä. -Kun hän on saanut jonkun koulunopettajanviran tai muun sellaisen, -niin hän nai Hannin. Hanni saa hatun ja pääsee herrasväeksi... Ei -Kyösti-herra ole niinkuin muut herrat, hän tunnusti hänet kaikkien -nähden tuttavakseen, hän voi korottaa hänet vielä rinnalleenkin... -Ja Kyöstiä ajatellessa tuntee Hanni niin ääretöntä kiitollisuutta, -hellyyttä ja onnea, että on kuin koko maailma ja sen surut ja häpeät -eivät merkitsisi mitään. - -Pari kertaa on Loviisa yrittänyt tulla Hannia tervehtimään. Entisen -taloudenhoitajattaren aikana ei hän uskaltanut, mutta nykyinen oli -jutteliaampi. - --- Kas, kas, huudahti Loviisa Hannin nähdessään, -- kuinka olet käynyt -herraskaiseksi! Oikein pitsiä esiliinassa ja kiinteä röijy! Taitaapa -olla kureliivitkin alla. - -Hanni punastui ja selitti, että armo oli käskenyt pukeutua tällä -tavalla. - --- Niin, niin, tietäähän sen. - --- Täällä on vieraita, selitti Hanni aikoen lähteä pois. - --- Niitä taitaa olla aina. Kyllä kai sinun on hauska ollaksesi... Mutta -ethän toki aikone ystävääsi lähettää pois, ennen kuin olet antanut -suuhun jotakin. - --- Ei tahdo olla aikaa kahvinkeittoon... - --- No ainahan sitä on jotakin valmista, pistä vaikka palanen vehnästä -ruokakaapista... - --- En minä uskalla, mutta... - --- Ei se tällainen talo siitä köyhdy, syö sitten itse vähän vähemmän... - -Hannin mieleen muistui säästöt, jotka hän oli kerännyt pikku -siskoilleen kotona. Kaikki makeiset mitkä hän oli saanut, olivat -vakkasessa odottamassa isää, joka oli luvannut käydä jouluostoksilla -kirkonkylässä. Niistä otti Hanni pari kivenkovaa piparkakkua -Loviisalle, sanoi hyvästi ja läksi välikamariin askareilleen. Mutta -Loviisa näytti suuttuvan hänelle ja jäi vielä juttelemaan rouva -Lundbergin, taloudenhoitajattaren kanssa. - -Sen jälkeen rupesi rouva Lundberg kohtelemaan Hannia ikään kuin -erityisesti silmällä pitäen. Hän oli ystävällinen, ehkä ystävällisempi -kuin ennen, mutta hän vilkaisi tuon tuostakin hänen mutkiinsa. Lieneekö -hän sitten panetellut Hannia armon edessä, koska armokin alkoi -vartioida Hannia, kysellä, missä hän oli silloin ja silloin ja kohdella -ylpeämmin kuin ennen. Hanni kävi katkeraksi ja uppiniskaiseksi. Onko -hänen pakko olla täällä? Pääsee hän tästä pappilaankin! Siellä hän -onkin aina viihtynyt paremmin. Ei hän täällä rupea olemaan. Hän ei enää -pidä armosta niinkuin ensin. - -Muuten häntä alkoi pelottaa Kankaanpää. Jos isä sattuu tulemaan -kirkonkylään, niin hän tietysti hakee häntä pappilasta, ja jollei löydä -sieltä, niin hukka hänet perii! Jos äiti saa tietää, että hän vastoin -lupaustaan on käynyt kartanossa...! Silloin ei hän ikinä uskalla astua -äidin kasvojen eteen, ei ikinä katsoa äitiä silmiin! - -Eräänä päivänä oli ollut vieraita ja Hanni oli kuullut kerrottavan, -että Kyösti-herra joulunpyhien jälkeen tulee Kankaanpäähän käymään. -Armo oli nauraen kertonut, että hän niin kovasti pitää "tuosta hyvästä -lapsesta". - -Lieneekö ollut tieto siitä, että Kyösti-herra tulee, vai mikä, -joka tuotti Hannin rintaan niin suuren ilon. Hän olisi tahtonut -juosta, huutaa, laulaa ja tanssia. Kaikki tuntui äkkiä köykäiseltä -ja valoisalta! Jos hänelle olisi kerrottu, että se tai se, jota hän -rakastaa, on kuollut, niin ei hän olisi voinut sitä uskoa, sillä hänen -mielestään ei mitään surua eikä kuolemaa tällä hetkellä ollut olemassa. - -Kun vieraat olivat lähteneet, valjastutti armo pienen rekensä eteen -valkoisen hevosensa ja ajoi noutamaan postia. Patruuna veti jalkaansa -korkeavartiset saappaat ja läksi kartanolle. Hanni oli yksin suuressa -salissa, jossa lamput ja kynttilät vielä paloivat. - -Hänen ilonsa paisui yli laitainsa, hän nousi varpailleen, avasi -sylinsä ja hymyili. Hän näki oman kuvansa kolmesta peilistä ja -nauroi sitä vastaan ikään kuin olisi saanut toverin. Niin, niin, -nyt sitä ollaan neitinä, josta Kyösti-herra pitää! Lasketaan kädet -vyötäisille, hypätään varpaittensa äärimmäisillä päillä, köykäisesti -kuin liitämällä! Lattia on liukas ja huone suuri. Valoisaa, valoisaa on -elämä! - -Hän heittäytyy nojatuoliin, toinen polvi toisen päällä, ihan -hengästyneenä... Kyösti-herra suuntaa kulkunsa häntä kohti ja kumartaa. -Hanni hypähtää pystyyn, laskee käsivartensa hänen olkapäälleen ja hän -kietoo käsivartensa Hannin ympäri. - --- Pitääkö neiti enemmän valssista vaiko polkasta? kysyy Kyösti. - --- Valssista! vastaa Hanni. -- On niin hauska oikein kiitää pitkin -lattiaa. - --- Niin minustakin. Saanko ehkä pyytää neidin toiseen franseesiin. - --- Kiitos. - -He puhuvat molemmat ruotsia. Hanni tanssii ja tuntee olevansa vaaleassa -puvussa, hiukset hulmuten ympäri kasvoja... - -Äkkiä kolahtaa keittiökamarin ovi lukossaan ja askeleet likenevät salin -ovea. - -Hanni herää, hengittää kiivaasti, kasailee hiuksiaan päälaelle ja -kiiruhtaa pöydän ääreen, missä kahvikupit ja liköörilasit vielä ovat -siinä kunnossa, mihin herrasväki jätti. - -Armon kuppi oli puolillaan kylmää kahvia. Hänen mielestään oli hienoa -jättää ja sen tähden ei hän koskaan vieraitten läsnäollessa juonut -kuppiaan pohjaan. - --- Kenen kanssa sinä täällä puhuit? kysyi rouva Lundberg ovelta. - --- Ei täällä ole ollut ketään. - --- Vai patruunako täällä kävi? Tunnusta pois. - --- Ei täällä ole ollut ketään. - -Rouva Lundberg tuli pöydän ääreen, yhdisti jäännökset liköörilaseista -ja kulautti ne kurkkuunsa. - --- Miksi sinun poskesi niin hehkuvat? jatkoi hän. -- Oletko juonut vai -mitä olet tehnyt? - -Hanni ei vastannut, otti vain tarjottimen käsiinsä ja läksi -lennättämään sitä keittiöön. - -Hän tunsi äkkiä olevansa irti kaikesta siitä, mikä ennen oli kytkenyt -häntä piian alhaisiin toimiin. Hän seisoi nyt ylempänä ja katseli -niitä sivultapäin ikään kuin eivät ne olisi kuuluneet hänelle. Se ei -liikuttanut häntä, mitä hänestä ajateltiin. Hän tunsi, että vielä tänä -iltana hän puhuu asiansa patruunallekin, hän ei pelkää, sillä hän -tuntee olevansa hänen tasallaan. - -Mutta patruuna tuli kartanolta kiirein askelin paukauttaen ovet kiinni -perässään. - --- Kuulkaas, kuulkaas, kuului supatus keittiössä, -- mitähän nyt on -tapahtunut! Patruuna on kuin ukkosen pilvi... - -Hanni ei pelkää sittenkään. Häntä päinvastoin huvittaa nähdä, millainen -patruuna on vihoissaan. Hänen mielensä on valoisa ja tyyni ja hän astuu -patruunan työhuoneeseen äänettömin askelin ja jää ovelle seisomaan. - -Patruuna on ikkunan ääressä, nojaa toista polveaan tuoliin ja hengittää -raskaasti, tuon tuostakin niellen kiroussanan. Harmaankirjava koira -laskeutuu alas tuolista kirjoituspöydän luona, haukottelee, venyttelee -käpäliään, oikoo selkäänsä ja vihdoin likenee häntää heiluttaen -isäntäänsä. Kun sen kylmä, kostea kuono äkkiarvaamatta sattuu patruunan -käteen, ärähtää patruuna, kirous pääsee hänen huuliltaan ja hän -potkaisee koiraa. Koira pakenee vinkuen Hannin luo ja patruuna näkee -hänet samassa. - --- Sinä, raivostuu patruuna, -- mitä sinä teet täällä? Ulos perkele! - -Hanni ei liikahda, silittää vain koiran päätä ja hänen tyynen rintansa -alla alkaa läikkyä. Koiran silmä seuraa isäntää nöyränä. Hannin katse -nuhtelee ja leimuaa. - -Patruuna astuu likemmä kuohuksissaan, nyrkki pystyssä. Koira pakenee, -häntä koipien välissä, mutta Hanni nostaa uhkamielisenä päänsä ja -katselee patruunaa kuin vertaistaan. - -Huoneessa on puolihämärä, kirjoituspöytää vain valaisee lamppu ja -hiiloksesta lankeaa punertava valo permannolle. Hannin kasvot ovat -käyneet läpikuultavan kalpeiksi. Hänen silmänsä tuijottavat syvältä, -soimaten, polttaen... - -Patruuna aikoo käydä kiinni hänen käsivarteensa viskatakseen hänet ulos -ovesta. Mutta tytön katse kahlehtii hänet paikalle, hän nostaa käden -otsalleen ja hänestä tuntuu siltä kuin hänen ajatuksensa menisivät -sekaisin. - -Kenen ovat nuo kasvot, kuka on tuo ihminen, missä on hän tytön nähnyt -ja mitä tämä hänestä tahtoo? Tuon äänenkin hän on kuullut, jossakin, -jossakin kaukaisessa menneisyydessä... - -Otto-herra istahtaa ikään kuin olisi väsyksissä ja peittää kasvot -käsillään. - --- _Kuka sinä olet?_ sanoo hän. -- Kuka ennen on puhunut sinun -äänelläsi? - -Hanni joutuu suunniltaan. Hän on odottanut, että patruuna suuttuisi ja -löisi. - --- Tietäähän patruuna sen. - --- En, minä en tiedä... - --- Eikö patruuna muista Pimeääpirttiä? - -Hannin sydäntä vihlaisee, kun hän mainitsee kotinsa nimeä. Voi äiti, -äiti, jos hän tietäisi! Voi äiti, äiti, anteeksi!... Ei, nyt se on -sanottava, se, mitä varten hän tänne on tullut. - --- Eikös patruuna muista, puhuu hän äkkiä kalsealla äänellä, -- kuinka -herrat kävivät metsästämässä sydänmailla? Ja kun herrat olivat menneet, -ajoivat koirat meidän lampaitamme ja repivät valkoisen karitsamme ja... -ja me kaikki lapset itkimme ja surimme. - --- Sinä saat rahaa, jolla ostat toisen, virkkaa patruuna ja tarttuu -Hannin käteen. - -Hanni koettaa vetää sitä pois, mutta patruuna pitelee sitä molempien -lämpöisten käsiensä välissä eikä päästä. Hanni ärtyy, puna nousee -kasvoille ja hän huutaa kiivaasti: - --- Ei sellaista rahalla saa! Ja mitä patruuna vielä sanoi meidät irti -torpasta? Mitä me olimme tehneet? Isä on rakentanut torpan kuivaan -korpeen, ja ilman syytä patruuna tahtoo ajaa pois meidät. Se on -vääryyttä, se on vääryyttä, se on vääryyttä...! - -Hanni kiihtyy niin, ettei huomaa patruunan kasvoja. Jos hän ne -huomaisi, niin hän pakenisi. - --- Vai onko se vääryyttä! kuiskaa patruuna ja vetää Hannin syliinsä. -- -Isäsi saa kaiken ikänsä asua torpassa, kunhan sinä vain hetkisen istut -tässä. Lapsi, lapsi, ole minulle hyvä! - -Nyt Hanni pelkää, häntä inhottaa ja polttaa, hän tuntee kamalaa, -painavaa väsymystä koko ruumiissa. Hänen täytyy päästä irti! Hän -tempoaa ja riuhtoo kuin hukkuva päästäkseen jään päälle, mutta väkevät -kourat pitelevät häntä kiinni. Hänen päänsä retkahtaa alas, veri -syöksyy sydämeen, pitkin hänen ruumistaan kiertelee kuin käärme ja -korvissa alkaa helistä. Samassa pääsee hän irti, pysyy töin tuskin -jaloillaan ja karkaa ulos ovesta, läpi vastaanottohuoneen... - -Valaistussa eteisessä seisoo armo, valkoisessa turkissaan, vaatteissa -vielä lumen haju. - -Hanni painaa kädet silmilleen ja aikoo jatkaa pakoretkeään, mutta armo -pysähdyttää hänet. - --- No, etkö ymmärrä tulla auttamaan turkkia päältäni! Sinun olisi -pitänyt olla portailla vastassa... Mitä nyt?... No, päällyskengät vielä! - -Hänessä heräsi varmaan epäluulo, jollei hän tällä hetkellä, hänkin, -sattuisi olemaan kiihtyneessä mielentilassa. - -Keittiössä supatetaan ja puhutaan. Patruuna on taas lyönyt -torpparinrenkiä, jopa niin, että hyvän aikaa makasi tainnoksissa ennen -kuin pääsi ylös. Se oli muka tuonut liian pieniä halkokuormia ja -jäänyt jälkeen muista. Oliko sitten ihme! Talon tallista otetaan joka -päivä uusi hevonen ja se pannaan menemään edellä ja perässä pitäisi -torpparien hevosten päästä, hevosten, jotka tekevät työtä viikon -umpeensa. - --- Puhu sinä Janne, sinähän sen kaiken näit, älmentää ruokkoakka, -jota rouva Lundberg yleensä ei siedä keittiössä, mutta jolle hän nyt -kaataa kahvia niin runsaalla kädellä, että sekä kuppi että teevati -lainehtivat. -- Puhu sinä Janne, sinähän olit näkemässä!... Mutta ennen -kuin Janne ehtii alkaa, jatkaa hän jo itse: -- kaikki muut olivat -näet jo lähteneet metsään hakemaan viimeistä halkokuormaa, mutta tämä -vasta toi kuormaa. Minä olin panemassa saunaa lämpiämään, kun sinne -äkkiä alkaa kuulua sen päiväinen rähinä. Minä kiireesti katsomaan -ovenraosta ja siinä näen patruunan seisomassa keppi pystyssä ja rengin -hapuilemassa halkoa. Äkkiä iski patruuna paksun keppinsä, joka on kuin -aidanseiväs, hevosraukan lauteille ja se hypähti niin, että suistui -aisojen päälle. Ja kun sitten jälkeenpäin käytiin katsomassa, niin -ihan se oli märkänä kuin uitettu ja selästä tirskui veri... Ja sitten -kun patruuna oli sitä lyönyt, niin renki huusi: "Älä sinä sen saakeli -siihen hevoseen koske!" ja silloin patruuna löi häntä itseään... Mutta -kerro sinä nyt sinä, Janne, sinähän sen asian tarkemmin tiedät... - -Akka alkaa hörppiä kahvia ja kaikkien odottavat katseet kääntyvät -Janneen. - --- Enhän minä mitään muuta voi tietää, johan te sen kaiken kerroitte... - --- Enkä kertonut! Minä en nähnyt mitään. Minä ajattelin paikalla, että -jos käräjäjuttu tulee, niin en minä vain tahdo todistajaksi joutua. Sen -tähden vedin saunaoven kiinni... Ja älkää tekään hyvät ihmiset sanoko, -että minä mitään olen nähnyt! Kerro nyt sinä Janne, joka olit näkemässä. - --- Kyllä se oli ihan niinkuin tämä Kaisa kertoi, todistaa Janne. - -Hanni on keittiökamarissa koettanut tyynnyttää verensä kuohua -ja puolella korvalla seurannut keskustelua keittiössä. Soitto -makuuhuoneesta herättää hänet tajuihinsa. - -Ester-rouva on siellä pukemassa ylleen iltapukuaan. - -Se on pehmeästä, vaaleansinisestä verasta, sisältä vuorattu -kellertävällä silkillä. Hihansuissa ja kaulassa on päärme valkeita -untuvia, vyöllä vaalean sininen nyöri, päissä hopeahelyjä. - -Hän on saanut kirjeen Kyöstiltä eikä ole ensinkään tyytyväinen. Poika -tuntuu jo kylmenevän. Parissa ensi kirjeessä oli tulta ja tunnetta --- ja tässä! Ah, ei kannata lukea uudestaan, ei säilyttää! Miehissä -ei ole uskollisuutta. Parempaa hän oli pikku Kyöstistä luullut. Hän -oli ottanut Kyöstin suosioonsa juuri siksi, ettei tämä ollut niinkuin -muut, vaan oli ollut turmeltumaton, melkein lapsi, ja hän oli luottanut -Kyöstin tunteisiin, kun tämä vakuutti, että hän kuolemaan saakka -tulee jumaloimaan häntä, Esteriä. Ja kuukauden kuluttua tällainen -kirje!... Sillaikaa hänen oma miehensä ei edes viitsi lohduttaa häntä. -Tänne hän on hänet raastanut iloisesta kotikaupungista, tällaiseen -pahanpäiväiseen kylään, jossa kuolee ikävään! Oo, toisenlaiseksi hän -oli kuvitellut olon Kankaanpään armona! - --- Kuule Hanni! virkkaa Ester-rouva äkkiä ja hänen epäluulonsa herää, --- miksi sinä olet itkenyt? Mitä sinä teit patruunan kamarissa äsken? -Oo, oo, oo... vai niin, vai niin, sinä... sinä... - -Hänen mieleensä muistuvat puheet, mitä hän on kuullut miehensä -metsästysretkiltä sydänmaan torpissa... Metsästysretket hän vielä suo -anteeksi, mutta jos hän täällä kotona...! Hän työntää kovalla kädellä -syrjään Hannin, hänen äänensä sihisee ja silmistä säteilee tulikiven -karva. Hiukset hajallaan karkaa hän miehensä työhuonetta kohti. Mutta -pehtori sattuu olemaan vastaanottohuoneessa. Patruuna on kutsuttanut -hänet luokseen. Hän seisoo ovensuussa. - --- Nygård pitää huolta siitä, ettei se Jokelan renki enää tule -kartanoon, virkkaa patruuna kirjoituspöytänsä äärestä. -- Toinen -hevonenkin on lähetettävä päivätyöhön. Vieköön sen sanan kotiin... - --- Ei hänessä nyt ole lähtijää, puhuu Nygård, murtaen uusmaalaista -ruotsiaan. -- Hän makaa tuvassa eikä pääse liikkumaan. - -Patruuna kohottaa päätään. - --- Ei se ole vaarallista. Antaa sille pari viinaryyppyä, niin se -paranee. Se tekee niille niin hyvää. Millä tässä muuten ohjaisi -laiskoja torpparinrenkejä, jollei nyrkillään. - -Patruuna kääntyy kirjoituspöytäänsä päin osoittaakseen, ettei hänellä -ole mitään lisättävää, mutta pehtori jää yhä ovensuuhun. Se on -voimakas, nuori mies. Häntä on erityisesti suositettu patruunalle, ja -tämä onkin tähän asti ollut häneen hyvin tyytyväinen. - --- Kyllä minun mielipiteeni on, alkaa hän hetkisen perästä, -- ettei -torpparien hevosilta voi vaatia samaa kuin talon hevosilta... - -Patruuna nostaa kummastuneena päätänsä ja pehtori jatkaa: - --- Ne ovat työssä koko viikon huonolla ruoalla ja kartanon hevoset... - --- Olenko minä kysynyt teidän mielipidettänne? katkaisee patruuna. -- -Minä ilmoitan mielipiteeni ja te panette sen täytäntöön. Kyllä minä -tunnen nuo vanhat viisut torpparien hevosista ja kartanon hevosista. -Menkää hiiteen niine viisuinenne! Suomalainen talonpoika on niin -saamaton ja laiska, ettei hän muuta tekisi kuin pankolla makaisi... - -Nuoren miehen kasvoille kohoaa veri ja oikea käsi pusertuu nyrkiksi, -mutta hän ei sano mitään. Samassa kuuluu eteisestä silkin kahinaa -ja Ester-rouva ilmestyy ovelle. Hän hymyilee ja lähenee pehtoria -ystävällisesti. Hän tahtoo kostaa miehelleen, hän tahtoo suututtaa -tätä. Siksi ojentaa hän pehtorille kätensä. Väljä hiha valuu syrjään ja -valkoinen käsivarsi tulee näkyviin. - --- Mitä kuuluu, herra Nygård? kysyy hän lämpimästi. - -Mutta Nygård tekee kohteliaan kumarruksen ja lähtee ääneti, armon -käteen kajoamatta huoneesta. - -Otto-herra on noussut seisomaan. Hän on raivoissaan, hän tahtoisi -heittäytyä tuon naisen niskaan ja surmata hänet. - --- Oo, oo! ilkkuu Ester. -- Sano minulle, mitä teit sillaikaa, kun minä -olin ajelemassa?... oo, joko peloittaa... - --- Aijai mikä jyry siellä taas käy! kuiskailevat piiat keskenään ja -hiipivät ruokasalin ovelle kuuntelemaan. - -Hanni on vaipunut istumaan suurelle matka-arkulle, joka seisoo -välikamarin nurkassa. Hänen silmänsä ovat kuivat ja posket palavat, -hänen päänsä on painunut seinää vastaan. Oi äiti, äiti, tämän kaiken -sinä tiesit, tätä kaikkea sinä pelkäsit! Ja minä, syntinen lapsi, minä -en luottanut sinuun! Nyt tuntuvat sen miehen kädensijat pitkin ruumista! - -Heta-mamsselli pistää neulan rintapieleensä, oikaisee selkäänsä, nostaa -silmälasit otsalle ja katsahtaa Hanniin rasittuneine, punottavine -silmineen. - --- Niin, niin, tällaisessa talossa on vaarallista olla. Vanhallekin. -Saatikka sitten nuorelle. - -Hanni ei vastaa, ja mamsselli päästää lasit takaisin silmilleen, ottaa -neulansa ja alkaa penkoa silkkikappaleiden joukossa. - --- Katso, puhuu hän hetkisen perästä, -- ihmisen sisässä on peto, ja -kun turvaton tulee lähelle, niin se herää... Ei pitäisi turvattoman -mennä petoeläimen lähelle... Nouse ylös, tyttö-raukka, hänen armonsa -tulee...! - -Vanha mamsselli viskaa työn käsistään ja karkaa Hannin luo -herättääkseen häntä. - --- Hänen armonsa tulee, sanoo hän hätäännyksissään. -- Nouse ylös, -tyttö-raukka! - -Hanni pääsee ylös, mutta ei jaksa paeta. Hän kuuntelee emäntänsä -nuhteita vastaan sanomatta, ikään kuin ei hän ymmärtäisi mitään. Vasta -kun armo nostaa kätensä ja lyö, herää Hanni, ojentuu suoraksi ja -lupaa lyödä takaisin. Hän lähtee pois täältä, hän ei ole tämän talon -palvelija, kenelläkään ei ole oikeutta tulla häntä lyömään!... - -Armo menee huoneesta sähisten kuin käärme. Vanhan mamssellin silmissä -on kyyneliä. - --- Laita, lapsi-raukka, kokoon vaatteesi, kuiskaa hän, -- ja lähde pois -pappilaan. - --- Niin minä teenkin! huutaa Hanni vimmoissaan. -- En hetkeä, en -silmänräpäystä minä ole tässä talossa... Voi, äiti, voi äiti! ääntää -hän samassa itsekseen ja hänen kyyneleensä alkavat uudestaan valua. - - * * * * * - -Jumala oli hänelle sentään laupias, kun antoi armon suuttua juuri sinä -iltana. Hän pääsi pappilaan niin myöhään, että kaikki jo nukkuivat, ja -seuraavana päivänä tuli isä. - -Rakas, herttainen, sokea isä! Ei hän huomannut, missä hädässä Hanni -oli. Äiti olisi paikalla nähnyt, mutta isä jutteli ja kertoili kodin -kuulumisia ihan rauhallisesti. Hanni kuunteli kyynelsilmin, ja kun -uhkasi tulla hetkisen hiljaisuus, niin hän osasi veikeillä ja kysellä -ja sekoittaa asiat niin, ettei kukaan tullut kertoneeksi sanaakaan -hänen olostaan Kankaanpäässä. - -Äidiltä oli kirje Hannille ja sen luettuaan itki Hanni pakahtuakseen. -Äidillä oli se tunne, että Hanni on vaarassa, että hänelle jotakin -tapahtuu, ettei hän enää koskaan saa nähdä lastansa, omaa rakasta -lastansa... Hannipa heittää kaikki ja lähtee vielä tänään isän mukaan! -Hänen täytyy saada nähdä äiti, itkeä hänen sylissään ja rukoilla -anteeksi. Mutta nyt pani ruustinna vastaan. Joulu oli käsissä ja paljon -vieraita tulossa. Jälkeen joulun sopisi Hannin paremmin käydä omaisiaan -tervehtimässä. - -Silloin iski isä silmää sekä Hannille että ruustinnalle ja sanoi, että -heillä parin kuukauden perästä taas Pimeässäpirtissä on ristiäiset. -Siksi sopii Hannin tulla. Hanni punastui eikä enää virkkanut mitään, -pani vain kokoon makeissäästönsä ja kirjoitti äidille kirjeen, jossa -vakuutti, että hänen on täällä kaikin puolin hyvä. Äidin ei ensinkään -tarvitse pelätä. Ja joulun jälkeen hän tulee kotiin käymään. - -Jumala armahti häntä taaskin! Oikein hänen teki mieli langeta -polvilleen kiittämään, sillä puoli tuntia myöhemmin kuin isä oli -lähtenyt, ajoi Kankaanpään armo helisevin valjain pappilan pihaan. - - - - -IX - - -Talossa syntyi hälinä. Ruustinnan piti rientää lastenkamariin -muuttamaan hametta, hän käski Hannia ja Aino-neitiä vierasta vastaan ja -huusi keittiöön, että kahvipannu pantaisiin tulelle. - -Hanni ei lähtenyt, häneltä olisi saanut lyödä pään poikki, ennen kuin -häntä olisi saatu liikkumaan. Hätäännyksissään ehti hän vain iloita -siitä, että isä jo oli lähtenyt. Sillä kyllä hän aavisti, miksi armo -oli tullut. Sitä vain ei tietänyt, mille puolelle pappilan herrasväet -kallistuisivat. Olisikohan sittenkin pitänyt kertoa heille koko asia -heti aamulla? Hän oli kyllä aikonut puhua Aino-neidille, mutta ei -muille. Nyt he saavat sen tietää... Sydän sykkien istui hän sukkia -parsimassa lastenkamarissa, kuulostellen, mitä salissa tapahtuisi. -Vähään aikaan ei saattanut erottaa muuta kuin ääniä, mutta sitten tuli -Aino-neiti lastenkamariin. Hän tuli hiljaa kuin hiipimällä ja paeten -jotakin. Hänen kasvonsa punoittivat, rinta kohoili. Hän ei tietänyt, -pitikö hänen itkeä vaiko nauraa. - --- Hanni, Hanni, kuiskasi hän väräjävällä äänellä, -- mitä... mitä sinä -olet voinut tehdä? Se mahtaa olla jotakin hirveää, koska minäkään en -saa olla kuulemassa. - -Hanni naurahti katkerasti ja viskasi pois työnsä, mutta hän ei ehtinyt -selittää mitään, ennen kuin ruustinna huusi pois tyttärensä. Hannia -ei käsketty tarjoamaan kahvia, vaan keittiöpiika sai pukea ylleen -pyhävaatteet ja viedä saliin kahvitarjottimen. Hannista alkoi tuntua -kolkolta, hän tunsi ilmassa, ettei häntä enää tarvita täällä, että -kaikki jo ovat häntä vastaan. Ainoastaan lapset telmivät iloisina -hänen ympärillään. He hänestä pitivät... No, jahka hän tästä pääsee -selittämään herrasväelle, niin tottapahan käsittävät. - -Vihdoin läksi armo. Rovasti itse peitti hänet vällyihin seisoen syvässä -lumessa paljain päin ja kumarrellen hänen jälkeensä. Hannin mielessä -alkoi kiehua, aivan varmaan herrasväki nyt oli uskonut kaikki armon -sanat ihan tosiksi... Ja tuossa se vanha mies pokkuroi kuin itse -piispan edessä... - -Ruustinna tuli huoneeseen kovin kuohuksissaan. - --- Kauniita juttujapa sinusta kuuluu! virkkoi hän. -- No lapset, tulkaa -pois nyt siitä Hannin sylistä! Saat mennä rovastin kamariin... No -lapset, päästäkää Hanni irti, papalla on asiaa Hannille. - -Hanni ei puhunut mitään, katseli vain kysyen ja epäillen ja vihdoin -läksi. - -Rovasti istui juhlallisena kirjoituspöytänsä ääressä. Hän oli aivan -samannäköinen kuin ennen opettaessaan rippikoulussa. Tuolla ankaralla -katseella hän oli katsellut sitä tyttöä, joka oli varastanut. Hanni -seisahtui ovensuuhun ja tunsi läpitunkevan katseen alla kylmenevänsä -jääkylmäksi. - --- No, alkoi rovasti, -- oletpa sinä kauniisti osannut pettää -meitä kaikkia! Me olemme luulleet olevamme tekemisissä siveän ja -jumalaapelkääväisen tytön kanssa ja sinä olet jo nuorella iälläsi -ehtinyt tulla sekä valehtelijaksi että kuudennen käskyn rikkojaksi. - -Hanni punehtui niin, että korvalehdet olivat kuin veripisarat ja hänen -kätensä kävivät läpimäriksi. - --- Mutta alkakaamme alusta, jatkoi rovasti. -- Miksi sinä karkasit -Kankaanpäästä? - -Hanni nosti silmänsä maasta ja iski ne säihkyvinä rovastiin. - --- Minä en karannut, minä sanoin armolle, että menen. - --- Mutta kotiin tullessasi et meille puhunut sanaakaan siitä, miksi -läksit kartanosta. - --- Minun olisi pitänyt puhua, myönsi Hanni, hypistellen esiliinaansa. - --- Sinä et puhunut siksi, ettei omatuntosi ollut puhdas. Mikset sitten -pysynyt kartanossa? - --- Siksi etten voinut! - --- Mikset voinut? kysyi rovasti ikään kuin voitonriemuisena. - --- Siksi etten voinut. - --- Älä huuda. Minä en ole kuuro, kuulen vähemmälläkin. Et enää -uskaltanut jäädä kartanoon siksi, että olit heittäytynyt niin -heittiöksi, että pelkäsit seurauksia. - --- Minä en ole heittäytynyt miksikään! - --- Vai vielä kehtaat kieltää! - -Rovastin nyrkki kolahti pöytään, mutta Hanni ei säikähtänyt. - --- Minä en ole heittäytynyt siksi, miksi minua syytetään. - -Hänen äänensä oli niin varma ja katse niin rävähtämätön, että rovasti -hetkeksi alkoi epäillä itseään, mutta seuraavassa hetkessä hän -ainoastaan hämmästeli suurta paatumusta niin nuoressa tytössä. - --- Jo Salmisen vaimo tiesi kertoa sinusta rumia asioita... - --- Hän valehtelee! - --- Salmisen vaimo, sellainen jumalinen ja kelpo ihminen. - -Rovasti oli äärimmilleen hämmästynyt. Miehetkin ovat itkeneet, kun -hän on heitä nuhdellut, ja tämä tyttö pysyy kivenkovana väitteessään, -vaikka on selviä todistuksia häntä vastaan. No, tottapa sen pikku -rikollisen nyt jollakin lailla saa sotkeutumaan sanoihinsa. - --- Miksi sinä sitten läksit Kankaanpäästä? kysyy hän äkkiä lempeästi. - -Hanni ei vastaa pitkään aikaan, ja rovasti tuijottaa häneen kuin -saaliiseen, jonka jo on kiinni saamaisillaan. - --- Armo löi minua, virkkaa tyttö vihdoin. - --- Miksi armo löi? tarttuu rovasti kiinni hänen sanoihinsa ja jatkaa -sitten, kooten ankaruutensa yhteen ponteen: -- siksi, että hän tapasi -sinut itse synnin teossa. Vieläkö kiellät, vieläkö väität valheeksi? - -Hanni ei enää vastaa, tuijottaa vain maahan. - -Rovasti nousee ja astuu Hannin eteen. - --- Nuori tyttö, nuori tyttö, tee jo katumus, nöyrry ja tunnusta -syntisi, niin voi sinulle vielä olla anteeksiantamusta ja armoa... - --- En huoli kenenkään armoista. En ole tehnyt sitä, mistä minua -syytetään! - --- Nuori tyttö, nuori tyttö! Jollet kadu ja tunnusta syntiäsi, niin et -sinä ole mahdollinen enää käymään rippikouluakaan toisten kanssa, vielä -vähemmän nauttimaan Herran pyhää ehtoollista... - --- Kysytään kaupungin tuomareilta, he olivat näkemässä... - -Hänen varmuutensa on niin järkkymätön, että rovasti vielä kerran joutuu -epäilykseen. - --- Kaupungin tuomareilta! pääsee häneltä. -- Ajattele, mitä puhut -sivistyneistä herroista, jopa tuomareista. He voisivat haastaa sinut -oikeuteen sanoistasi. Siitä tulisi sinulle häpeä elämäsi ajaksi. Ja -ajattele vanhempiasi...! - -Siihen saakka oli Hanni ollut kova ja paatunut mutta vanhempia -mainittaessa alkaa hän horjua. Jos äiti saa tämän tietää -- mieluummin -mitä hyvänsä! Tulkoon hän vaikka valehtelijaksi muiden silmissä, kunhan -ei vain äiti saa tietää mitään! - --- Vanhemmille ei saa puhua! pyytää hän hiljaa, hätäännyksissään. -- -En tahdo, että heille puhutaan. Ei tarvitse puhua, kyllä minä itsekin -selkiän tästä asiasta. Herrat tulevat jouluna kartanoon, minä menen -puhumaan heille. Siellä on silloin se Kyösti-herrakin Helsingistä... -Mutta vanhemmille ei saa mitään sanoa...! - -Hän on syyllinen! ajattelee rovasti ja alkaa puhua helvetistä, -tuomiosta ja iankaikkisesta kadotuksesta, mutta Hanni astuu huoneesta -miltei keveällä mielin, sillä hän oli muistanut Kyösti-herran ja on -ihan varma siitä, että tämä auttaa häntä. - --- Voi, voi sitä kovuutta niin nuoressa sydämessä! huokasi ruustinna. --- Ei sen silmässä ollut kyyneltäkään, vaikka sinä niin kauniisti -ojensit sitä! - -Hän otti nyt vuorostaan Hannin erilleen ja nuhteli häntä, mutta -tyttö pysyi vain itsepintaisesti sanoissaan, vieläpä lupasi vaatia -sekä patruunan että kaupungin herrat tilinteolle. Ruustinna rupesi -pelkäämään, että Hannin seura on vahingollinen lapsille. Jos hänen -valheellisuutensa vaikuttaa heidän herkkiin mieliinsä! Mutta ei häntä -keskellä joulukiirettä voinut poiskaan ajaa, täytyi vain pitää silmällä -ja koettaa taivutella. - -Huhu kierteli nyt kylällä ja pitkin pitäjää. Asiasta kerrottiin monella -eri tavalla. Salmiska sen tiesi oikein, koska Kankaanpään armo itse -oli käynyt hänelle sen kertomassa ja häneltä neuvoa kysymässä. Tunnin -olivat parihevoset odottaneet ulkopuolella, kun armo Salmisen kamarissa -joi kahvia. - -Hanni ei tahtonut liikkua missään, sillä kaikki alkoivat supatella -ja katsella, kun hän läheni. Kerran, kun hän oli kelkkamäessä lasten -kanssa, tuli Loviisa lähettyville, nauraa tirskui ja puheli: "No, enkö -sanonut, ettei se ole niinkään helppoa siveänä tallustella tämän elämän -läpi!" Hanni nosti ylpeästi päätään eikä vastannut sanaakaan. - -Oi, kuinka hänen sydämensä näinä päivinä oli käynyt kovaksi ja -kylmäksi. Hänestä tuntui siltä kuin ei hänellä enää olisi mitään -maailmassa, jota hän rakastaa, ei mitään, josta hän välittää. -Kyösti-herraan hän vielä panee toivoa, hän voi todistaa, millainen -patruuna on, jollei kukaan muu todista! - -Kuinka kaikki häntä kiusaa ja vaivaa! Hänen on vaikea katsella, kuinka -rovasti syö. Häntä kiusaa ruustinna, kun tämä laittaa ruokaa ja maistaa -padasta... Hirveää pappilassa olisi, jollei Aino-neitiä olisi. Hän on -niin hyvä ja kaunis. Vaikkei Hanni saa hänelle kertoakaan, niin hänen -katseensa jo lohduttaa, kun hän katsoo suurilla, ruskeilla silmillään. - -Mutta Ainoa loukkaa, että äiti pitää häntä niin lapsena. Johan hän -kohta täyttää yhdeksäntoista vuotta! Sitä paitsi hän tietää paljon -enemmän kuin äiti luulee. Hän on lukenut ja kuullut ja hän tahtoo -tietää, mitä Hanni on tehnyt. Hänen käy Hannia säälikin, jollei hän -ole syyllinen... Eräänä iltapäivänä, kun isä on pitäjällä ja äiti -navetassa, lakkaa hän äkkiä soittamasta hämysoittojaan ja tulee -lastenkamariin. - -Hanni istuu jakkaralla valkean ääressä. Sukkakudin on pudonnut hänen -käsistään ja hän tuijottaa liekkiin. Oven käydessä säpsähtää hän ja -tarttuu kiireesti työhönsä. Aino katselee hämillään lasten leikkiä eikä -tiedä mistä päästä alkaa. Vihdoin istuutuu hän Hannin viereen, laskee -kätensä hänen olalleen ja virkkaa punastuen: - --- Kuule, kerro nyt minulle kaikki. - --- Minua on kielletty kertomasta neidille. - --- Voi, ei se tee mitään! He luulevat, etten minä mitään tiedä. Minua -harmittaa se! Minä en ole ensinkään niin lapsi kuin he luulevat. - -Hän sävähti vieläkin punaisemmaksi. Häntä hävetti, että Hannikin, joka -oli paljon nuorempi kuin hän, piti häntä niin lapsena. - -Hanni hengitti raskaasti, katseli Aino-neidin silmiin ja vihdoin kiersi -käsivartensa hänen kaulaansa. Sitten hän alkoi kertoa, kuiskaamalla, -hiljaa. Neiti kuunteli häntä kauhistuksissaan, punastuen, kalveten ja -vähän väliä huudahdellen. Vihdoin puhkesi vesi hänen silmistään ja hän -syleili Hannia. - --- Kuinka sinulle on oltu pahoja! pahoja! kuiskaili hän. -- Mutta älä -sure, kaikki käy vielä hyvin. Minä puhun mammalle ja papalle... - --- Ei, ei neiti saa puhua! Johan he suuttuisivat pahanpäiväisesti... - --- Ole huoleti!... Ja nuo herrat, nuo roistot! Minäkin olen heidän -kanssaan tanssinut... Mutta nyt, kyllä heidän nyt pitää saada kuulla -kunniansa. Minä tulen sinun kanssasi Kankaanpäähän, heidän täytyy pyytä -anteeksi sinulta. - --- Mutta jos minun äitini saa tästä tietää, vaikeroi Hanni, -- niin -hän kuolee surusta. Sillä hän kielsi minua Kankaanpäähän menemästä. -Hän ymmärsi, mitä vaaroja siellä oli -- ja minä lupasin, mutta en -totellut... - --- No, mutta eihän nyt äitisi näitä usko sinusta, jos kuuleekin. Ja -kuka sinne sydänmaille nyt jouluna... - --- Eihän muuten, mutta jos joku kuolisi ja menisivät tilaamaan kirstua. -Äiti on kipeä, jos hän pelästyy. Sitä minä niin pelkään! - --- Niitä petoja, niitä petoja! äänteli nuori neiti, kyyneleet vielä -silmissä ja kädet puserruksissa. -- Kuinka minä tahtoisin, kuinka minä -tahtoisin heille kostaa. - -Hänen silmiensä päältä oli äkkiä vedetty kuin vaate, hän näki asiat -edessään alasti ja hänelle tuli niistä ajattelemista koko joulunajaksi. - -Koko hänen olonsa nousi sotaan. Häntä raivostutti ja hävetti. - -Oli hän monta kertaa punastunut miehen katseesta, mutta se oli ollut -hänestä hauskaa, sillä hän oli ymmärtänyt, että hän oli kaunis ja -että häntä ihailtiin. Oli hän huomannut, että herrat katselivat -nuorta Ester-rouvaa, kun hän esiintyi avorintaisissa puvuissaan, ja -se oli hänestä näyttänyt hiukan rumalta -- mutta ei hän ollut sitä -asiaa käsittänyt näin syväksi. Hän oli itsekin teettänyt hameensa -vähän avokaulaisiksi. Se oli hänestä ollut kaunista ja pukevaa. Mikä -se sitten oli se "jokin" miehen ja naisen välillä, joka veti heitä -toisiinsa?... Ei hän osannut mainita sitä nimeltä, mutta se kuumensi -hänen veressään ja teki sydänalaan kiusallisen kivun tunteen... Jos -hän, Aino, olisi ollut piikatyttö, ja hänen olisi täytynyt lähteä -viemään herroille aamukahvia, niin he äkkiä olisivat voineet karata -vuoteistaan ja asettua oven eteen ja alkaa häntäkin... Inhottavaa -sitä oli ajatella. Hän koetti peittää silmänsä, tukkia korvansa ja -olla kaikkea ajattelematta, mutta se vain tuli mieleen, hänen täytyi -Hannin sijasta olla siinä hirveässä hädässä. Oi sitä rumuutta, oi sitä -kurjuutta... - -Ja se oli sentään se, mitä sanottiin rakkaudeksi! Se oli se, mikä -hallitsi maailmaa ja teki ihmiset hulluiksi... Hän olisi tahtonut -tietää niin paljon, mutta ei ollut ketään, jolta olisi voinut kysyä, -äidiltä ei mistään hinnasta. Ei äiti aavistanut eikä saanut aavistaa, -että hän näin syntisiä ajatteli! - -Syntisiä? Niin, niin, mustia, verisiä, syntisiä. Nuori tyttö ei saa -ajatella eikä tutkistella, hänen pitää säilyttää viattomuutensa. Mutta -Aino ei voinut olla ajattelematta. - -He tekivät Hannin kanssa sopimuksen, että Aino joulutansseissa pitää -silmänsä auki, on varuillaan, tarkastelee ja tutkistelee herroja... - -Olla varuillaan, pitää silmät auki, kun on kahdeksantoistavuotias ja -edessä liukas lattia, kun ympärillä soi soitto, kun pitää tanssista -enemmän kuin mistään muusta maan päällä, ja tanssittua talvisen yön -umpeensa ei toivo mitään sen hartaammin kuin että ilta taas joutuisi ja -uudelleen saisi alkaa liidellä pitkin liukasta lattiaa soiton soidessa! -Ei siinä ehdi ajatella, vielä vähemmän olla varuillaan ja pitää silmiä -auki. Tanssii vain eikä muista mitään koko maailmasta. - -Aino heräsi siihen, että Hanni tuli tekemään tulta hänen huoneeseensa. -Hän oli nukkunut keveää, levotonta unta, ja heti kun hän heräsi, -valtasi hänet paha omatunto siitä, ettei hän eilisissä tansseissa ollut -huomannut herroissa mitään pahaa, ei mitään loukkaavaa, ei mitään -syntisiä katseita. Hänellä oli päinvastoin ollut äärettömän hauskaa... -Hanni kyykistyi uuninsuun ääreen, salin ovi oli jäänyt auki ja raosta -näkyi toinen puoli joulukuusesta, joka oli siirretty nurkkaan, oksilla -kimmelsi paperisia helyjä, yleni lippuja ja riippui makeisia... Aino -tiesi, että hänen olisi pitänyt soimata herroja ja näyttää, että hän -heitä halveksi, mutta hän oli vain hymyillyt heille. Nyt odotti Hanni -häneltä lohdutuksen sanoja eikä Aino voinut niitä antaa. Hän sulki -silmänsä, ja päätti olla nukkuvinaan. - -Kattoon syntyi, suuri, kolmikulmainen valokohta, jossa Hannin liikkeet -erottautuivat mustina, muodottomina varjoina, kun hän puhalteli tuleen. -Vihdoin hän nousi, varisteli rikkoja sylistään, astui hiljaa vuodetta -kohti ja katseli suurin, surullisin silmin. Hän otti tuolilta Ainon -vaaleansinisen puvun ja alkoi ihaillen käännellä sitä käsissään. -Silloin oli Aina heräävinään, sanoi Hannille huomenta ja kertoi, -etteivät kaupungin herrat vielä olleet tulleet, mutta Kankaanpään -pitoihin he tulevat ja silloin, silloin... - -Hän päätti rehellisesti ottaa selvää asiasta, sillä koko hänen -luontonsa nousi sitä vastaan, että Hanni kärsisi syyttömästi. - -Mutta kun hän palasi Kankaanpäähän kutsuista, oli kaikki hänen päässään -sekaisin. Hän ei käsittänyt mitä uskoa... Hauska ilta se oli ollut. -Jo portaitten edessä oli ollut vastassa vihreitä kuusia ja niiden -oksilla palamassa kirjavia lyhtyjä. Sali oli miltei tyhjennetty, -seinille vain oli jäänyt peilit ja taulut ja kattoon kruunut. -Lattia oli tehty liukkaaksi kuin marraskuun jää. Viereinen huone -oli muodostettu virvokehuoneeksi, pöydät kukkurallaan hedelmiä ja -makeisia. Toisissa huoneissa oli pehmeitä mattoja, patjoja ja sohvia -ja amppelit valaisivat punertavilla tai kuunvalonkarvaisella valolla. -Herrat olivat hännystakeissa, naiset parhaimmissa puvuissaan, ei mitään -talonpoikaisemäntiä eikä kansakoulunopettajia nurkissa istumassa, -Ester-rouva itse oli tavattoman yksinkertainen tällä kertaa: vain -vaaleankeltainen villahame, hiuksissa ja rinnalla tulipunaisia kukkia. - -He olivat todella saapuneet, sekä tuomarit naapurikaupungista että -ylioppilas Åkerfelt ja maisteri Björkell Helsingistä. Aino oli -asettunut nurkkaan ja tarkasteli heitä sieltä. Maisteri Björkell oli -erinomaisen hienon näköinen. Hän esiintyi levollisesti ja varmasti, -katsellen kaikkia ikäänkuin ylhäältäpäin. Hän ei nauranut, mutta -kasvot pysyivät kaiken aikaa kohteliaina ja sileinä. Hänen pukunsa -kiilsi uutuuttaan ja muodikkuuttaan. Vasemman käden pienessä sormessa -kimalteli jalokivi. Häntä täytyi kunnioittaa ja pelätä. Aino tunsi, -ettei hän hänelle uskaltaisi sanoa sanaakaan, oli sitä paitsi varma, -ettei ainakaan hän ollut tehnyt pahaa Hannille. - -Tuomari Lassi Lindström oli vähän kuluneen näköinen, hännystakki -rypistynyt, valkoinen kaulaliina ennen käytetty. Mutta hän näytti -niin perin ystävälliseltä, että se täytyi antaa hänelle anteeksi, -hän hymyili kaikille ja tanssitti kaikkia tyttöjä, sekä somia että -rumia, vanhempia ja nuoria. Aino tuli vakuuttuneeksi, että hänkin oli -viaton, ja turhaan etsittyään vikoja noista muista unohti hän koko -tutkijatoimensa ja ainoastaan iloitsi tanssista. - -Äkkiä, vähää ennen illallista, kun istuttiin virvokehuoneessa -rikkomassa pähkinöitä, muistui hänen mieleensä, mitä hän oli Hannille -luvannut. Mutta, hyvä Jumala, miten hän saattaisi alkaa, kun oli ihan -varma siitä, että Hanni oli erehtynyt! Samassa kääntyi tuomari Berg -hänen puoleensa ja virkkoi: - --- Palveleeko se todella nyt herrasväellä se herttainen tyttö sieltä -sydänmailta? - -Aino joutui ihan suunniltaan. Hän ei ollut uskaltanut mainita Hannin -nimeä ja nyt he _itse_ alkoivat puhua hänestä. Aino punastui ja painoi -alas katseensa. Herrat eivät olleet hämillään vähääkään. - --- Mikä sen nimi nyt olikaan? Hanni, eikö totta. Se oli harvinaisen -sievä ja hieno talonpoikaistytöksi. - --- Niin oli! huudahti Kyösti, -- en ikinä unohda sitä, kun me Oton -kanssa kuljettuamme eksyksissä väsyksiin asti huomasimme sen tytön -kalliolla keskellä keltaista metsää, varjostamassa kädellä kasvojaan -auringolta, joka laski... - --- Ja se torppa muutenkin! sanoi Wahlberg laulavalla ruotsalaisella -ääntämisellään. -- Suloinen paikka siinä järvensä rannalla. Ikävä vain, -että Otto ajoi pois ne väet. Hän suuttui aivan turhanpäiten. - --- Olisin utelias tietämään, jatkoi Berg, -- onko se lapsi voinut -sietää ilmaa täällä kirkonkylässä, kadottamatta luontaista suloaan. - --- Kyllä hän on muuttunut, sanoi Aino hämillään. - --- Onko? huudahti Kyösti. -- Ei hän ainakaan silloin ollut, kun -pappilassa hänet näin. - --- Kyllä hän nyt on! sanoi Aino hiljaa ja yritti katsahtaa herroihin -tutkivasti. - --- Sääli, sääli! lausui Björkell. - -Ja herrat pysyivät ihan muuttumattomina, eivät kalvenneet, eivät -punastuneet, ei pieninkään piirre kasvoissa osoittanut mitään... Aino -ei ymmärtänyt mitä uskoa. Hanni oli varmaan erehtynyt. Häntä alkoi jo -hävettää ja harmittaa, että hän oli ottanut sen asian niin vakavalta -kannalta ja niin pyhästi päättänyt puolustaa viatonta tyttöä. - -Tanssisävel soi vielä aamulla Ainon korvissa, kun Hanni astui -huoneeseen, puusylys käsivarsilla. Taaskin jäi salin ovi raolle -ja pesävalkean väräjävässä valossa näkyi joulukuusen oksia. Ainon -valkea puku oli sohvalla ja tuolilla hänen vuoteensa vieressä oli -kotiljonkihelyjä. Hanni astui varpaillaan ja painui pesän ääreen. Kun -tuohet käpertyen alkoivat syttyä, lehahti seinille ja kattoon valo ja -Hannin kädet ja ruumis liikkuivat sen päällä pimeinä möhkäleinä. - -Aino oli vakuutettu siitä, että Hanni on kuvitellut kaikki tyynni. -Herrat eivät olisi saattaneet puhua sillä tavalla, jos he olisivat -olleet syylliset. Hän kohoutui istumaan sänkyynsä, haukotteli ja kaarsi -käsivarret niskaansa. - --- Kuule nyt, Hanni, alkoi hän vakavasti, -- ehkei se asia ollut niin -vaarallinen. Sinä olet ehkä ottanut todeksi leikin, joka ei ensinkään -ollut pahoin tarkoitettu... - -Hanni kavahti ylös ja astui vuoteen ääreen, kädellään pidellen -esiliinaa, jossa oli ruusuja. - --- Puhuiko neiti minusta? - --- Puhuin... nimittäin he itse alkoivat puhua. Eivät he tiedä sinua -loukanneensa. - --- Vai eivät tiedä! Minä olin silloin vielä lapsi, en ymmärtänyt enkä -osannut niin pahaksi ottaa, mutta nyt tiedän... tiedän mikä heillä oli -mielessä... - --- Älä nyt kiivastu, Hanni, ehkä he vain leikillä houkuttelivat -polvelleen... - --- Leikkiäkö lie ollut! Sen minä vain tiedän, että kiinni ottivat, -suuta antoivat ja olkiin yrittivät kaataa. Jollei Kyösti-herraa olisi -ollut ja jollei äiti olisi tullut, niin... - --- Hiljaa, hiljaa, Hanni, mamma tulee. - --- Tulkoon, kuulkoon! Sen minä vain tiedän, että totta puhun, vaikkapa -tämä maa minut nielisi, vaikkapa viimeiselle tuomiolle vietäisiin... - -Epätoivoissaan heristeli hän käsiään vuodetta kohti, jossa Aino lepäsi. -Ruustinna riensi pelästyneenä huoneeseen ja saatuaan kuulla, mistä oli -kysymys, tarttui Hannin käsivarteen. - --- Kaikki tyynni sinä olet valehdellut, lausui hän ankarasti. -- -Rovasti on puhunut herrojen kanssa. Kukaan heistä ei ole sinuun edes -koskenutkaan ja täällä sinä kehtaat likajuttujasi vielä neidillekin -puhua. Hävytön! Kuka sinuun viitsisi, tuollaiseen! Nyt saat laittaa -tavarasi kuntoon ja tuon tien lähteä kotiisi tai mihin tahdot, -tartuttaisit vielä lapsiin valheesi... Kehtaat vielä nauraa! Pois -siitä, taikka minä annan sinulle selkäsaunan. Olet vielä lapsi ja vitsa -on ainoa mikä tuollaiseen pystyy... - -Hanni nauroi. Hänen ruumiinsa hytkyi, olisi luullut hänen itkevän, -mutta silmiin ei tullut ainoaakaan kyyneltä. Äkkiä hän totistui, painoi -hampaat kokoon, iski ruustinnaan silmänsä ja sanoi hetkisen perästä: - --- Onko rovasti kysynyt patruunalta itseltään ja onko patruuna itsekin -kieltänyt? - --- On, on! - --- Mutta herra Åkerfeltilta ei ole kysytty, huusi Hanni -voitonriemuisena. -- Kysytäänpä vielä häneltä! - --- On jo kysytty kaikilta. Pois täältä nyt, nyt et enää voi meitä -pettää. - --- Mutta Kyösti-herralta ei ole kysytty! huusi Hanni kurkkunsa ja -keuhkojensa täydeltä. -- Jos kaikki muut valehtelevatkin, niin ei _hän_! - -Ruustinna karkasi hätäännyksissään ovelle. - --- Anttu, Anttu, tule toki tänne, tämä tyttö käyttäytyy ihan kuin -hullu. Aino-lapseni, rauhoitu... - -Mutta kun rovasti ehti huoneeseen, oli Hanni polvillaan Aino-neidin -vuoteen ääressä. - --- Neiti kulta, hyvä, rakas neiti, rukoili hän. -- Uskokaa neiti minua, -auttaahan neiti minua! Neiti on ainoa, johon tässä hädässä voin turvata. - --- En tiedä, en tiedä, vaikeroi Aino, itkien ja käsiään väännellen. - -Rovasti tarttui Hannia käsivarteen ja laahasi hänet huoneesta. - --- Kaikki sinä olet valehdellut! sanoi hän ankarasti. -- Ja ensi -työkseni täytyy minun ilmoittaa asiasta vanhemmillesi. Et enää voi -käydä rippikoulua muitten kanssa... - --- Ei ei, ei! huusi Hanni mielipuolen raivolla, -- vanhemmilleni ei saa -ilmoittaa mitään! Minä menen itse heidän luokseen ja kerron kaikki. -Mutta ensin täytyy herrojen tunnustaa, ensin menen herrojen puheille... - --- Ja valehtelet vanhemmillesi, niinkuin olet meillekin valehdellut. -Katuisit jo, nuori tyttö, ja tunnustaisit kaikki, niin voisit vielä -saada anteeksiantamusta ja armoa, saisit jäädä palvelemaan hyvään -paikkaasi ja kävisit siivosti rippikoulusi loppuun asti. - -Hanni kuuli rovastin äänen ikään kuin jostakin kuopasta. Hänen -sydämensä jyskytteli ja joka jäsen vapisi. Kurkussa poltti ja silmiä -kirveli. Nyt vain kiireesti Kankaanpäähän! Ei enää ole muuta neuvoa. -Heidän täytyy tunnustaa ja antaa hänelle kunnia takaisin, ennen kuin -kukaan on ehtinyt käydä kielimässä äidille... - -Piiat kuiskailivat ja nauroivat keskenään, lapset välttivät Hannia ja -ruustinna ei antanut hänelle mitään käskyjä. Kaikki kohtelivat häntä -ikään kuin ei häntä olisi ollut. Mutta saavat nähdä, saavat nähdä! - -Ilma oli leuto, lunta oli tullut yöllä, ainoastaan yhden reen jäljet -johtivat pappilaan. Pellot olivat sileinä, valkeina kenttinä, jostakin -näkyi kiven kylkeä ja ojansyvennystä. Hautausmaan portille oli -ajautunut aika kinos ja vain ristien päät pistivät esiin lumesta. -Kylään tullessa näkyi joku akka kaivolla ja ukko risutukillaan. Hanni -tervehti heitä, uhallakin iloisesti ja ystävällisesti ja paljastaen -kasvonsa. - -Hänen oli kuuma, jalat olivat läpimärät. Kankaanpään tienhaarassa tuli -Janne häntä vastaan, tervehti hitaalla tavallaan ja sanoi olevansa -menossa neulomaneitiä hakemaan, ylihuomenna on kaupungissa tanssit, -herrasväet menevät kaikki sinne ja armon vaatteita pitää korjata. - -Kankaanpäässä näyttiin vielä nukkuvan. Nyymanni oli lapioimassa tietä -ja koirat kellittelivät lumessa. Kuuset seisoivat tanssiaisillan -jäljeltä vielä portaiden edessä ja paperilyhdyt riippuivat pyöreinä -lumikerinä oksilla. Keskellä pihaa oli lyhteitä keppien nenässä, nekin -lumen alla. - --- No, mitäs kuuluu? kysäisi Nyymanni, kohottaen lakkiaan. - --- Ei liiemmäisiä. Taitavat herrasväet vielä nukkua. - -Hannin posket hehkuivat ikään kuin koko hänen levottomuutensa olisi -läähättänyt niiden alla, mutta hänen suunsa oli hymyssä ja hän hyväili -koiria kuin vanhoja ystäviä ainakin. Hetkeksi hän jäi miettimään, -menisikö sisään isoista portaista vaiko keittiön tietä, mutta meni -sitten isoista portaista. Koirat saattoivat hänet ovelle asti ja -Nyymanni vilkaisi nauraen hänen jälkeensä. - -Hän katsahti sisään eteisen lasiovesta. Lattialla oli suuri matka-arkku -ja vaatekaapin ovet olivat auki. Salista ilmestyi kaapin eteen pörröpää -neiti, esiliina vyöllä. Hän hyräili hiljaa jotakin iloista nuottia ja -alkoi panna vaatteita matka-arkkuun. Hanni ymmärsi, että se oli se uusi -kamarineitsyt. - --- Lina, kom hit, kuului äkkiä herranääni patruunan huoneitten takaa. - -Nainen ei ollut kuulevinaan, jatkoi vain hyräilyään. Pari kolme kertaa -antoi hän huutaa itseään ennen kuin läksi. Odotushuoneessa tuli -maisteri Björkell jo häntä vastaan. Hän oli alusvaatteisillaan ja laski -käsivartensa Linan vyötäisten ympäri. - -Hanni tunsi ruumistaan puistattavan ja sydänalaansa nousevan sen -ilkeän, kuvottavan tuskan, joka siellä usein viime aikoina oli ollut. -Hän palasi takaisin portaille. Hän ei tietänyt, minne joutuisi. Ei -tahtonut lähteä pois toimittamatta asiaansa eikä voinut sisäänkään -mennä. Vihdoin läksi hän maantielle kävelemään ja koirat tulivat hänen -kanssaan. Hän oli hiestynyt läpimäräksi, helmat lyödä loksahtelivat -kenkiä vastaan. - -Jolleivät he tunnusta, jolleivät he tunnusta -- mitä hän sitten tekee? - -Heidän _täytyy_, heidän _täytyy_ tunnustaa! - -Hän ajatteli moneen kertaan valmiiksi mitä hän heille sanoisi, mutta -kun hän vihdoin seisoi heidän edessään, oli hän unohtanut kaikki tyynni. - -Herrat olivat patruunan työhuoneessa, ilman kauluksia, tohvelit jalassa -ja paperossit hampaissa. Ovi sisähuoneeseen oli auki ja sieltä näkyi -vuoteet, joista vasta oli noustu. Björkell loikoi sohvalla, Lindström -istui keinutuolissa ja patruuna käveli edestakaisin lattialla. -Astuessaan huoneeseen kuuli Hanni jonkun sanan ja hänelle tuli paikalla -se tunne, että he puhuivat hänestä. Hän vapisi ja koko huone huojui -hänen silmissään, niinkuin hän olisi seisonut laivan kannella. Mutta -hän tiesi, että nyt pitää puhua, vaikka siihen paikkaan kuolisi, ja hän -seisahtui veripunaisella, kostealla kädellään pitelemään kiinni oven -pielestä ja iski silmät selällään eteensä, herroihin päin. - --- Herrat ovat sanoneet, että minä olen valehdellut ja armo on käynyt -pappilassa puhumassa, että minä olen valehdellut... Minä _en_ olisi -mitään puhunut siitä illasta, mutta kun minua hätyytettiin, niin minun -täytyi sanoa... että herrat sillä lailla minulle tekivät. Herrat on -hyvät ja myöntää sen ja sanoo armolle ja rovastille, että minä en ole -valehdellut... - -Hän katkaisi äkkiä lauseensa, ikään kuin ääni olisi loppunut. Hänen -silmänsä kiilsivät kuumeisina, sieraimet ja suupielet vavahtelivat, -rinta nousi ja laski, laiha, veripunainen käsi piteli ikään kuin -kynsiksi koukistuneena kiinni oven pielestä. - -Herrat vaihtelivat silmäyksiä ja kuiskasivat jotakin toisilleen. Eivät -he käyneet vakaviksi, kuten Hanni oli odottanut. Eivät näyttäneet -häpeävänkään. Tuomari Lindström tuli ystävällisesti Hannin luo, taputti -häntä poskelle ja puhui hiljaa, katsoen suoraan silmiin: - --- Tyttö-kulta, mitä sinä leikistä suutut, sinä järkevä ja kaunis -tyttö... - -Hanni vetäytyi pois hänen kätensä alta, katsoi närkästyneesti ja sanoi: - --- Herrat on nyt hyvät ja sanoo armolle, että minä en ole valehdellut... - --- Kas, kas sitä tyttöä! Sanotaan, sanotaan, tule nyt vain tänne -istumaan... - -Lassi-herra veti hänet pöydän ääreen ja kaikki kolme kokoontuivat hänen -ympärilleen. He tulivat ihan likelle ja heidän katseensa alkoivat häntä -polttaa. - --- Herrat on hyvät ja sanoo sen, toisteli hän rukoillen. - -Lassi-herra silitteli hänen hiuksiaan. - --- Mutta tyttöseni, mitä se nyt sitten tekee, jos joku kylän ämmä -sanoo, että sinä olet "valehdellut". Eihän kaikista puheista tarvitse -välittää. - --- Ei kylän ämmät mitään olisi sanoneet, jollei armo olisi alkanut! -tiuskaisi Hanni. - --- Hyvä, hyvä! kuiskasivat herrat toisilleen ja purskahtivat nauruun. - --- Eikö se nyt olisi kaikista viisainta, jos sinä, pikkuinen kaunis -Hanni, sulkisit pikku suusi kiinni ja unohtaisit koko juorujutun... -Katsos, tässä sinä saat näin kauniin setelin, sillä sinä saat vaikka -silkin ja menet kauniisti palveluspaikkaasi takaisin eikä parin päivän -perästä kukaan enää muista koko juttua... - -Hanni otti setelin, jonka Björkell pisti hänen käteensä, ja katseli -sitä ikäänkuin hän hetkisen olisi miettinyt mitä sillä tekisi; sitten -hän nosti silmänsä ja otsa rypistyi. - --- Mutta kun koko pitäjä jo pilkkaa minua ja kun pappilasta on ajettu -pois eikä rovastikaan enää ota rippikouluun. Ja jos... jos minun -vanhempani saavat tietää! - -Viime sanat lausui hän hiljaa, epätoivoisen kolkosti. - --- Älä nyt hulluttele, tyttöseni! huudahti Lassi iloisesti, -- ei sinua -ajeta pois eikä pilkata ja rippikoulun saat niinikään kunniallisesti -lopettaa, jos vain annat heidän uskoa mitä uskovat... Mitä sinä nyt -siitä välität, mitä ihmiset sanovat, kun omatuntosi on puhdas! - --- Mutta he vaativat minua myöntämään, että olen valehdellut. Ja -minähän _en_ ole valehdellut. Herrojen täytyy, täytyy, täytyy se -tunnustaa... - --- Älä huuda, älä huuda, pikku Hanni! Armo vielä makaa... - --- En, en, kunhan herrat tunnustavat. Minä tulin kamariin ja -patruuna... otti polvelleen... ja herrat oli kaikki siinä ympärillä ja -koskivat ja sitten... joku antoi suuta. - --- Älä huuda, älä huuda, rauhoitti rauhoittamistaan Lassi. - --- Kyllä sinä olet nähnyt unta, virkkoi äkkiä Björkell kylmällä, -virallisella äänellä. -- Valhetta tämä on, tyttöraukka. Jonkin -ystävällisen sanan sinulle sanoimme, saisit olla siitä kiitollinen. -Muuta ei tapahtunut. - -Hanni painoi kädet rinnalleen ja alkoi hätäännyksissään katsella -ympärilleen. - --- Mutta herrojen täytyy tunnustaa se! kirkaisi hän voimiensa takaa -ja karkasi kiinni tuomari Lindströmin käsiin. -- En tiedä... olisiko -se ollut leikkiä vaiko mitä... mutta patruuna otti syliinsä ja joku -veti kädestä ja joku antoi suuta... Ettekö muista? Voi, _pitää_ -muistaa!... Kyösti-herra, Kyösti-herra! pääsi äkkiä ilon huudahdus -hänen huuliltaan, kun nuori Åkerfelt ilmestyi huoneeseen. -- Te sen -todistatte, te minut pelastatte kuten silloinkin. Voi, te olette niin -hyvä ja minä siunaan teitä kuolinpäivääni asti... Sanokaa, sanokaa... -armahtakaa! Äitini kuolee, jollette pelasta minua! - -Hänen hennot, luisevat kätensä kävivät kiinni Kyöstin käsivarsiin ja -hän ravisti niitä voimiensa takaa, ikään kuin saadakseen sillä lailla -hänen muistinsa heräämään. Hänen äänensä vapisi uhkan ja kiukun, -rukouksen ja hellyyden vaiheilla. Märkä hame kiertyi hänen ruumiinsa -ympäri. Hänen poskillaan paloi tumma puna, huulet olivat kuin verille -purrut. - --- Kyösti-herra, teidän täytyy minua auttaa, minä vannotan teitä, -sanokaa, sanokaa se. - -Hän oli heittäytymäisillään polvilleen nuoren herran eteen, kun hän -näki samassa vastapäisestä peilistä armon seisovan odotushuoneen -ovella, sinisessä aamuviitassaan, hiukset hajalla, suu hymyssä. -Kyösti-herrakin huomasi hänet, työnsi Hannin luotaan ja virkkoi: - --- Te erehdytte, Hanni, ei kukaan ole tarkoittanut teille pahaa eikä -kukaan ole pahaa tehnyt. Ei minun ole tarvinnut mistään teitä pelastaa. - -Muut herrat sanoivat vielä jotakin ja armo puhui ja nauroi, mutta -Hanni huomasi sen kuin unessa. Hän tuijotti sanaakaan lausumatta -Kyösti-herraan ja hänen molempiin silmiinsä tuli suolainen pisara. -Vihdoin Kyösti kääntyi pois ja sytytti paperossin. Silloin oikaisi -Hanni itsensä suoraksi ja rupesi repimään herrojen antamaa seteliä. -Armo tuli hänen eteensä, katsoi vihreähtävällä katseellaan ja komensi. -Mutta Hanni nauroi hänelle. Silloin armo polki jalkaa ja löi, mutta -Hanni vain nauroi. - -Hän hoippui ulos huoneesta, seisahtui hetkeksi portaille ja yhä nauroi. -Tuomari Lindström juoksi hänen perässään paljain päin ja pidätti hänet. - --- Älä nyt, älä nyt, Hanni, puheli hän ystävällisesti nuhdellen. -- -Mikä sinulla oikeastaan on hätänä? Nuori olet ja kaunis tyttö. Sinä -saat koska tahansa paikan, vieläpä paljon paremman ja hauskemman kuin -täällä. Tahdotko, niin hankin sinulle paikan kaupungin hienoimmassa -hotellissa? Odotas, minä näytän, että hankin sen sinulle ja sielläkös -on hauskaa!... No Hanni, älä nyt suutu! Ystäviähän me aina on oltu... -Katso, tuossa saat toisen setelin, kun äskeisen niin tyhmästi revit... -Saat nähdä, että minä olen ystäväsi ja toimitan sinulle niin hyvän -paikan, ettet unissasikaan ole nähnyt. - -Hanni oli lakannut nauramasta ja tuijotti kolkosti eteensä. Ei hän -seteliä ottanut. Häntä puistatti niin, että hampaat kalisivat. - --- Minä menen lautamiehen luo, virkkoi hän, -- ja haastatan herrat -kaikki oikeuteen, vaikka tuomareja olettekin. Tottahan sanotte -totuuden, kun laskette kätenne kirjan päälle. - -Lassi Lindström hymähti säälien. - --- Sinä olet alaikäinen, lapsi-raukka. - -Hanni ei enää kuullut. Hän oli jo portilla. Hän liikkui hoippuen kuin -vaate, jota tuuli repii, hiukset hajalla, huivi valuneena hartioille. -Mutta tuomari Lassi Lindström pisti setelin liivinsä taskuun ja kiroili -sydämensä pohjasta tätä harmillista juttua ja kaunista Ester-rouvaa, -joka oli pannut sen alkuun. - - - - -X - - -Lautamiehen väet olivat hyviä ihmisiä. Ystävällisesti kohtelivat he -Hannia, vaimo keitti kahvia, kuivatti hänen vaatteensa, ja tarjosi -yösijaakin. Mutta auttaa -- sillä tavalla kuin Hanni tahtoi -- he eivät -voineet. Hanni oli alaikäinen, isän tai holhoojan täytyi toimittaa -haaste hänen puolestaan. Ei siis muuta neuvoa kuin lähteä isän luo -Pimeäänpirttiin. Kun Hanni kiitti ja nousi lähteäkseen, kehoitti -vaimo vieläkin jäämään yöksi, eihän tänä iltana enää ollut lähtemistä -matkalle, oli jo pimeä ja yö yllättämässä. Mutta kello oli vasta kuusi -eikä se Hannin mielestä ollut ensinkään myöhäistä. Paljon myöhempään -valvottiin pappilassa ja Kankaanpäässä oli päivällinen monesti syöty -vasta tähän aikaan päivästä. - -Hän ei sentään ollut virstaakaan kävellyt, kun hän jo katui, sillä -minne hän oikeastaan kulkisi, minne joutuisi yöksi? Ei hän tahtonut -mennä pappilaan, ei liioin Salmisellekaan. Lähin torppa Pimeäänpirttiin -päin oli kahdeksan virstan päässä. Sinne olisi voinut ehtiä, mutta -kaikki hänen vaatteensa olivat pappilassa ja väsytti. Tie oli tukossa -ja lumi tarttui, oli raskasta kävellä. Hän päätti sittenkin kulkea -pappilaan yöksi, tulla juuri ennen maatapanoa ja olla tuvassa. Silloin -tuskin kukaan häntä huomaisi. Pianhan hän aamulla kokoaa tavaransa, -ottaa kylästä hevosen ja lähtee. Viimeistään illansuussa hän on kotona -Pimeässäpirtissä. - -Isä seisoessaan hakotukilla alkaa kuulla kulkusen kilinää. Luulee -jonkun tulevan kirstua tilaamaan, ei ole millänsäkään, hakkaa vain, -jotta kalikat lentelevät! Hevonen tulee likemmä, Hanni kurkistelee -malttamattomana molemmin puolin rekeä, isä vain ei tunne. Kuja on -niin ummessa, että täytyy ajaa peltoa myöten. Aita on sitä varten -avattu ja tienviitaksi nostettu seiväs, olkitukko nenässä. Isä huomaa, -että tulijoiden on vaikea päästä, hän lyö kirveensä tukkiin ja tulee -avuksi. Ja silloinkos häneltä pääsee ilo ilmoille: "Mamma, mamma, -tulepas nyt! Ei nyt hullumpata! Sehän se on se meidän Hanni joka tulee! -Pojat, juoskaa pian sanomaan äidille!" Pojat juoksevat ja äiti, joka -elää ainaisessa pelossa, että jotakin pahaa tapahtuu, tulee portaille -paljain päin, hihat käärittyinä kyynärpäihin asti, silmissä se -tavallinen, kysyväinen pelko. Mutta kun hän näkee, mikä sieltä tulee, -niin purskahtaa hän itkuun pelkästä ilosta, että hänen pikku Hanninsa -palaa ja ihkasen elävänä!... Ja kuka siellä äidin helmoissa huppuroi? -Liisu, Liisu, Liisu! Hän on tietysti kasvanut ja hiukset käyneet -vieläkin tuuheammiksi kiharoiksi... No tule siskon syliin nyt! Osaatko -oikein syleillä? Noin, noin!... Ja siellähän tulee vaarikin, tuttu, -katajainen keppi kädessä... - -Hanni itkee tätä ajatellessaan ja hänen rintansa paisuu haikeasta -onnesta. Voi, ettei hän sentään ole palannut kotiin! Kolme kuukautta -hän nyt on kitunut täällä tylyssä, pahassa kirkonkylässä. Kaikki olisi -toisin, jos hän ajoissa olisi palannut kotiin! Mutta nyt hän menee -eikä mikään enää voi häntä pidättää! Illalla, kun kaikki jo nukkuvat, -tarttuu hän äidin käteen, johtaa hänet vieraskamariin, istuttaa -tuolille, lankeaa polvilleen hänen eteensä, kätkee kasvot hänen -helmoihinsa ja tunnustaa ja rukoilee anteeksi. Oi, kuinka hän tahtoo -katua ja pyytää ja itkeä, itkeä pohjia myöten, puhtaaksi koko raskaan -sydämensä! Äiti antaa kyyneleensä valua hänen kyyneliinsä, sulkee hänet -syliinsä eikä enää muista hänen syntejänsä. Silloin, silloin kun se on -tapahtunut, tahtoo hän kiittää hyvää Jumalaa... - -Ilma on raskas ja sumuinen kuin keväällä, puut ovat lyöneet kuuraan. -Hanni tuntee tavatonta tyhjyyttä sisässään ja muistaa, ettei hän ole -syönyt koko päivänä. Mutta hänen mielensä on tyyni, miltei kevyt, eikä -hän kanna vihaa ketään kohtaan. - -Kun hän tulee Suurenkuusen mäelle, mistä tiet haaraantuvat kaupunkiin, -kirkonkylään ja sydänmaahan, alkaa hän kuulla kulkusia. Ihan ovat kuin -pappilan kulkuset, lakkaavat soimasta, kilahtavat katkenneesti ja taas -lakkaavat soimasta, vähäksi aikaa. Vihdoin alkavat helistä ja Hanni -huomaa, että ne lähenevät takaapäin, sydänmaahan vievältä tieltä. - -Hänen ei tällä hetkellä tee mieli tavata ketään, kaikista vähemmin -rovastia. Hän kääntyy sen tähden ympäri ja alkaa kiireesti astella -samaa tienhaaraa, jota on tullutkin, kaupunkiin päin. Silloin kuuluu -ääni reestä, totisesti rovastin ääni! He ovat tunteneet hänet ja -kutsuvat häntä nimeltä. Hanni ei ole kuulevinaan, astuu vain eteenpäin -ja sydän lyö niin, että korvissa kohisee. Mitäpä rovastilla lienee -muuta sanomista kuin tahtoisi torua! Eikö häntä vieläkään ole tarpeeksi -soimattu! Kaikki aamulliset harmit muistuvat hänen mieleensä ja hänen -sisunsa alkaa taas paisua. - -Hevonen on seisahtunut. - --- Tule kuulemaan uutisia kodistasi! huutaa rovasti. Hanni hytkähtää. -Mitä hän oli kuulevinaan? Uutisia kodista! Mistä he niitä olisivat -saaneet! Hän ei pysähdy, mutta siirtää huivin toiselta korvaltaan ja -kuuntelee henkeä pidätellen. - --- Me olemme käyneet Pimeässäpirtissä, huutaa nyt vuorostaan renki. -- -Sinun äitisi on kuollut! - -Hanni painaa kädet rinnalleen ja silmänräpäykseksi valtaa hänet -pyörryttävä tunne. Hän ei tiedä seisooko hän vai käveleekö, onko maassa -vai ilmassa, valveella vaiko unennäössä. - --- Mutta onko se Hanni? tutkistelee rovasti. -- Tule nyt tänne likemmä. -No, ajetaan me sitten sinne. Koska tässä on tienhaara, niin tottahan -tässä pääsee kääntymään... Annetaan sen nyt tehdä kiusaa, kylläpähän -sydän pehmiää, kun tämän uutisen kuulee. - -Hanni pysähtyy lumeen tiepuoleen ja koko hänen olentonsa on -jännityksessä. Hetket tuntuvat kamalan pitkiltä, reki lähenee aivan -kuin madellen. Vihdoin viimein huohottaa hevonen hänen edessään. - --- Mihinkä sinä pappilasta karkasit? kysyy rovasti ja jatkaa, äänen -käydessä lause lauseelta juhlallisemmaksi: -- olisit päässyt kotiin, -jos olisit ollut saapuvilla, sillä veljesi tuli noutamaan sekä sinua -että minua. Näetkös... äitisi oli äkkiä sairastunut ja tahtoi saada -lohdutusta Jumalan sanasta ja vielä viimeisen kerran nähdä lastaan. -Sellaista se on ihmisen elämä. Se on niinkuin kukkanen kedolla, koska -tuuli puhaltaa sen ylitse, niin ei sitä enää ole. Ei täällä surun ja -murheen laaksossa ole pysyväistä asuinsijaa kenelläkään. Kun minä -saavuin perille, oli Kaikkiviisas Jumala jo nähnyt hyväksi kutsua -pois äitisi. Kauniisti ja rauhallisesti hän oli kuollut, uskossa -Vapahtajaansa... Mutta kuuletko sinä edes mitä minä sanon? kysyy -rovasti äkkiä kiivaasti ja sekä hän että renki tarkastavat Hannia. Hän -seisoo liikkumattomana, ei edes itkekään. - -Silloin kun hän rovastin sanoista ymmärsi, että se oli totta, että se -todella oli tapahtunut, tuntui siltä kuin ukkonen olisi iskenyt häneen -ja polttanut hänet poroksi. Sillä hetkellä se teki kipeää, niin kipeää -kuin jos silmähammasta olisi väännetty hohtimilla tai sydäntä raadeltu -pihdeillä, mutta sitten meni tunto ikään kuin pois ja piti vain seisoa -ja kuunnella eikä voinut liikkua, ei puhua eikä itkeä. - --- Vastaa nyt jotakin, jatkaa rovasti, -- että edes tiedän, oletko -kuunnellut!... Ei sano mitään! Etkö ymmärrä, että oma äitisi on -kuollut. Vieläpä surusta sinun tähtesi. Etkö käsitä, mikä hirveä -synti se on, joka sitten lankeaa sinun omantuntosi päälle? Hänelle -oli kerrottu, kuinka huonoa elämää sinä olet viettänyt täällä ja se -häneen niin koski, että... Ei! Seisoo kuin seiväs! Ei katumusta, ei -surua! Nuori tyttö, nuori tyttö! Jumala on lähettänyt tämän suuren -surun _sinulle,_ erittäin sinulle, pehmittääkseen sinun mielesi! Hän -on nähnyt, että sydämesi on niin kova, ettei vähempi siihen pystyisi. -Tee sen tähden nyt jo katumus ja parannus äläkä paaduta sydäntäsi, -sillä silloin voit tehdä itsesi syypääksi siihen syntiin, jonka Judas -Iskariot teki, joka kun hän oli herransa ja mestarinsa pettänyt, ei -ottanut vastaan armoa ja anteeksiantamusta, vaan paadutti sydämensä... -Ota tämä rakkaan taivaallisen Isän lähettämä rangaistus nyt nöyrällä -mielellä vastaan, palaa pappilaan, -- saat istua tuossa kuskilla Antin -vieressä -- ja pyydä anteeksi kaikilta, joita vastaan olet rikkonut, -niin lähetän sinut huomispäivänä pappilan hevosella kotiisi. Siellä -tarvitsevat isäsi ja turvattomat pikkusiskot apuasi... Ei, ei vastaa! -Istu siihen rekeen nyt. Varo, varo, nuori tyttö, Jumalan tuomiota! - --- Antakaa minun olla! pääsee Hannilta kiihkeästi ja kaikki veri karkaa -pyörryttävänä hänen kasvoihinsa. - --- Aijai sitä sydäntä! päivittelee rovasti. -- No, kiukuttele täällä -nyt yksinäsi ja palaa sitten yöksi pappilaan. Hurskaan äitivainajasi -takia tahdon olla pitkämielinen sinun kanssasi enkä kieltää sinulta -yösijaa, vaikka olisit kuinka paatunut hyvänsä. Jää hyvästi sitten -ja Jumala valaiskoon mielesi... Ajetaan pois, Antti, älä nyt vain -käänteessä kaada! - -Kulkuset alkavat edetä. Vielä kerran kääntyy rovasti katsomaan taakseen -ja näkee Hannin seisovan liikkumattomana hangessa. - --- Joko kadut, nuori tyttö? huutaa hän -- tahdot ehkä jo tulla rekeen. - -Silloin kokoaa Hanni voimansa ja alkaa juosta. Pois, pois, pakoon, -kauas, etteivät nuo miehet enää näe häntä, ettei hän enää kuule heitä. -Pakoon kaikkea, itseäänkin! - -Hän juoksee kuin hullu, juoksee ajan, joka tuntuu rajattomalta. Vihdoin -loppuu häneltä henki, hän ei tunne mitään muuta kuin sydämensä jyskeen -ja tulipilkut polttamassa poskiaan. Silloin hän seisahtuu. Se ei ole -totta, mitä he kertoivat, se ei voi olla totta! Herra Jumala, hän näki -unta! Hän ottaa lunta käteensä ja painaa sitä otsalleen, poskilleen. -Rovastin sanat kaikuvat hänen korvissaan ikään kuin hän nyt vasta -kuulisi ne ensikerran, tai ikään kuin joku nyt vasta päästelisi niitä -hänen sydämensä päälle suurina raskaina pisaroina sulatetusta lyijystä. - --- Äiti on kuollut... Hän oli äkkiä sairastunut, tahtoi nähdä sinua... -saada lohdutusta Jumalan sanasta... Kaikkivaltias Jumala jo nähnyt -hyväksi kutsua pois... - --- Ei, ei, ei! Äiti! Mamma! huutaa hän. - -Ei kuulu kaikuakaan vastaukseksi, sillä raskas kuura peittää puiden -oksat ja ilma on paksua ja raakaa. - --- Mamma, mamma, ääntelee Hanni hiljaa ja hellästi, -- vasta olit -luonani, sano, ettei se ole totta, mamma, ethän sinä, otathan oman -Hannin syliisi... - --- Hän kuoli niin kauniisti ja rauhallisesti, uskossa Vapahtajaansa... - -Sydän lyö suurena, kipeänä ja tuska nousee kurkkuun. - --- Äiti, äiti! Mamma! kirkaisee Hanni voimiensa takaa ja viskautuu -maahan. -- Jumala, älä anna hänen kuolla! Mamma, mamma! - -Hän vaikeroi siinä hiljaa ja kaikki hänen päässään on sekaisin. Hän -ei käsitä, että se on totta, hänen täytyy toistelemistaan toistaa, -mitä rovasti sanoi. Äkkiä hän karkaa ylös ja alkaa juosta ikään kuin -pelastaakseen äidin. Äiti on sairas ja jos Hanni tulee, niin hän -paranee. Pitää joutua, joutua! Mutta nyt tuntuu siltä kuin ei hän -tietäisi, minnepäin mennä. Missäpäin on koti? Valkeata tietä riittää -molempiin vastakkaisiin suuntiin silmän kantamiin asti ja korkea, -huurteinen hongikko on molemmin puolin ihan samanlaisena. Ja hänen -pitäisi kiirehtiä linnun siivillä! Ah, eihän se auta, eihän se auta, -äiti ei enää elä, ei kuule, ei rakasta, ei odota...! Hän makaa valkeana -riihessä, missä pikku veikkokin ennen makasi ruumiina... Ei, ei, ei! -se ei saata olla totta! Hanni riuhtaisee päästään huivin, kiertää -sitä käsissään, viskaa pois luotaan ja päästää valittavan huudon. Hän -lankeaa polvilleen ja koettaa rukoilla, hän nousee ja polkee maata. -Oi Herra Jumala, katso tänne maan päälle! Jos sinä olet ottanut -äidin, niin ota tyttökin!... Tuntuu siltä, että koti sittenkin on -täälläpäin! Täältäpäinhän rovasti tuli. Ehkä vielä kuulisi, jos oikein -huutaisi. Hän korottaa ääntänsä, mutta se kähisee oudosti kurkussa kuin -petoeläimen ääni, hän pelkää sitä eikä enää uskalla huutaa... - -Hän pelkää... Äiti on valkoisissa vaatteissa, kylmänä, kankeana, -laudalla riihessä. Ei hän uskalla nähdä häntä, ei mennä lähelle. Hän -ihan kylmenee, kun sitä ajattelee. Hän ei tahdo sitä ajatella, mutta -täytyy... Isä tekee arkkua tuvassa, sitä ei enää viedä tyhjänä talosta, -siihen pannaan äiti. Valkoinen arkku maalataan mustaksi, siihen pannaan -päänalainen ja nostetaan kuollut äiti... Jumala, Jumala, eikö sinulla -ole mitään armoa, eikö millään pääse kotiin, eikö millään pääse -ihmisten ilmoille?... - -Hannia palelee ja jalka on niin raskas, että tuskin nousee. Huivi on -jäänyt jonnekin ja esiliina on poissa. Jospa tulisikin kuolema häntä -vapauttamaan! - --- Etkö käsitä, mikä hirveä synti... Äitisi on kuollut surusta sinun -tähtesi...! - -Hänen täytyy ehtiä rukoilemaan anteeksi, kertomaan, että hän on viaton, -ennen kuin äiti kuolee! - -Hän kokoaa taasen voimansa ja lähtee liikkeelle, sama se, minnepäin, -kunhan hän vain kulkee... Äiti, äiti, älä kuole, odota vähän...! Mutta -sinä olet jo kuollut... Ethän vielä, oma mamma, mamma, me menemme sinun -kauniiseen kamariisi ja sinä istut tuolissasi ja minä saan panna pääni -helmaasi... - --- Ei! Sinä olet jo kuollut! ääntelee hän itsekseen, seisahtuu ja -toistaa sanat moneen kertaan ikään kuin nyt vasta alkaisi käsittää. -- -Surusta... Sinulle oli kerrottu, että... ja sinä et jaksanut... Sinä -olet kuollut! - --- Kuollut, kuollut! - -Hanni vaipuu hankeen, painaa kasvot käsiinsä, itkee, itkee eikä lopulta -tiedä mistään, ei tunne eikä muista mitään, itkee vain ja valittaa. - -Sillä lailla kuluu pitkiä aikoja. Hän vapisee, mutta ei voi liikkua. -Kuluu pitkiä, pitkiä aikoja. - -Vihdoin joku ihminen puhuu hänen vieressään, nostaa hänet ylös ja -panee hänet lämpimään. Hänen on siinä hyvä olla. Hän tuntee hyvin -hämärästi, että hän on kotona, että hän on pieni lapsi ja sairas. Äiti -seisoo huolissaan vuoteen ääressä ja katselee häntä rakastavaisella -katseellaan, vaari puhuu käärmeestä, joka kävelee kahdella jalalla, -mutta äiti sanoo, ettei käärme tule pienten lasten luo. Tuntuu niin -hyvältä, kun he kaikki ovat siinä ympärillä ja kun äiti katselee... - - * * * * * - -Ester-rouva tahtoi ajaa kaupunkiin Kyösti-herran kanssa kuomireessä. -Mutta ei ollenkaan ollut helppoa löytää syytä, minkä nojalla hän -ajaisi Kyöstin eikä miehensä kanssa. Tarkoitus oli, että lähdettäisiin -iltapäivällä, jotta päästäisiin kaupunkiin yöksi. Siten saataisiin -nukkua yö rauhassa ja aamulla ehtisi Ester vielä harjoittaa säestäjänsä -kanssa. Hän oli luvannut esittää muutamia kappaleita iltamassa. -Mutta äkkiä rupesi hän puuhaamaan lähtöä jo aamupäivällä. Hän sanoi -pelkäävänsä ajaa pimeässä korkeista mäistä. - --- Mutta kun sinä olet kuullut, etten minä voi lähteä ennen kuin -iltapäivällä, sanoi Otto-herra äreästi. - -Se oli juuri se, jota Ester tahtoi. - --- Mutta etkö sinä nyt voi heittää niitä iankaikkisia asioitasi? Minä -pelkään todellakin, vaikeroi hän itku kurkussa. -- Mutta, huudahti hän -äkkiä, ikään kuin nyt olisi keksinyt keinon, -- jos me muut lähtisimme -nyt ja sinä tulisit perässä iltapäivällä! - --- Minulle se on yhdentekevää, vastasi patruuna. Hän oli huonolla -tuulella, harmistunut sekä vaimoonsa että työväkeensä. - --- Mutta, rakas ystävä, sehän sopiikin mainiosti, huudahti Ester-rouva -innoissaan. -- Sinä tuot sitten mukaasi tavarat, eikö totta? Katso, -pukuni ei valmistu aamupäivällä, se on niin kauhean hidas ihminen se -mamsselli Hedda. Kuka uskoisi muuten, että täällä Kankaanpäässä olen -laihtunut niin, että liivi oli kymmenen senttimetriä liian suuri! -Onneksi tulin sitä koettaneeksi täällä kotona. Se olisi puuttunut, -että olisin pannut sen kofferttiin sellaisenaan. Siitä olisi tullut -täydellinen skandaali, sillä se olisi riippunut ympärilläni kuin -riepu... Rakas Otto, ethän lähde, ennen kuin se on valmis! Ja Lina, -muista, että hyvin panetkin kaikki!... Voi, voi, sinua Otto, ettet -nyt voi jättää niitä asioitasi? Eikö se nyt ole ihan sama, koska ne -maitotilit tulevat tehdyiksi? Mutta tiedätkö, pelkään todellakin -niitä mäkiä, varsinkin sitä yhtä siellä... kuka kaikkia niitä nimiä -voisi muistaa?... Tarkoitan sitä... sitä, missä hevoset kerran viime -kesänäkin olivat kompastumaisillaan... Kuule Otto, älä ole noin juro -tänään, me odotamme sinua kaikki hotellissa illalla, kokoamme sinne -ystäväsikin... - --- No niin, no niin, vastaa patruuna äreästi ja toivoo sydämensä -pohjasta, että Ester lähtisi matkaan niin pian kuin suinkin. Ikään -kuin ei hän tietäisi, mikä sillä on mielessä ja mihin se tähtää. Kyllä -hän naiset tuntee! Ei heille riitä, että heillä on aviomies, pitää -aina olla rinnalla toinenkin, joka liehittelee ja rakastelee... No -niin, liehitelkööt ja rakastelkoot taivaan nimessä! Ei hän tahdo olla -tiellä... - -He lähtevät siis matkaan aamupäivällä ja illansuussa lähtee patruuna, -Esterin suuri matkalaukku köytettynä reen taakse, ajajana Janne. -Miksi hän oikeastaan menee? Ainakaan ei siksi, että häntä huvittaisi! -Mahdollisesti sen tähden, että tuli päätetyksi tehdä retki tuohon -iltamaan ja että pitäisi tehdä pieni voimanponnistus ennen kuin -saisi päätetyksi päinvastaiseen suuntaan. Hän ei enää viitsi vaivata -ajatuksiaan, ei ainakaan asioissa, jotka koskevat huveja. Ne eivät -totisesti sitä ansaitse, sillä se on nähty ja koetettu moneen kertaan, -ne ovat aikoja sitten lakanneet olemasta huvittavia. Mutta ne kuuluvat -elämään kuten jokapäiväinen leipä, ihmiset voisivat sitä paitsi -hämmästellä, jos hän jäisi niistä pois. - -Kotona täytyy elää ainaisessa jännityksessä, sillä aluskunta suvaitsee -niskoitella ja hän suvaitsee tahtoa näyttää, että hänellä on voimaa -pitää se kurissa, nujertaa ja nöyryyttää uppiniskaiset -- mitä hyötyä -siitä on, että hän heidät nujertaa ja nöyryyttää, sitä ei hän itsekään -tiedä. Tällä hetkellä se on hänen elämänsä tehtävä ja eteenpäin hän ei -tahdo ajatella... - -Niin, kunhan saisikin olla rauhassa ajatuksiltaan. Kun saattaisi -nauttia lepoa kulkiessa läpi hiljaisen, huurteisen metsän! Häntä vaivaa -hiljaisuus, hän ei pidä tästä yksitoikkoisesta kulusta... - --- Janne sinä, ärähtää hän, -- nukutko sinä, lurjus? - -Janne kääntyy patruunaan päin, vetää kätensä suuren rukkasen sisästä, -niistää nenänsä, pyhkii sormet saappaansa varteen, pistää käden -takaisin rukkaseen ja vastaa vihdoin: - --- Ka en. - --- No anna sitten, hiidessä, mennä! - -Vähän matkaa mennään hyvää kyytiä. Kankaalla Janne äkkiä pysähdyttää -hevosen. - --- No mikä perhana nyt taas on? huutaa patruuna suuren turkkinsa -sisästä, jonka kaulus on valkeanaan kuurasta. - -Janne kömpii reestä ja alkaa tarkastella, mikä valkoinen se on -siinä, jota hevonen arastelee, niin ettei mene eteenpäin... Herranen -aika, ihminenhän se on, vieläpä elävä! Jumalan kiitos, ettei ajettu -päällitse... Ihme ja kumma, sehän on se Hanni, se Hanni, joka palveli -pappilassa! - -Kun patruuna sen kuulee, karkaa hän reestä kuin nuolella ammuttu. -Hanni on valkeanaan kuurasta. Hänen kätensä ovat kankeat, kosteat ja -jääkylmät. Hiukan hänen ruumiinsa vavahtelee, kun häneen kajotaan, -mutta pää retkahtaa alas ikään kuin se olisi poikki lyöty. Voi raukkaa, -kun ovat helmat kaikki jäässä! Eikä sillä ole edes huivia päässä. Jo -nyt on surkeille jäljille joutunut! - -Patruuna nostaa hänet varovaisesti syliinsä, laskee rekeen ja -peittelee. Mutta ei tyttö siinä lämpiä, hän on niin läpeensä -kylmettynyt. Hän makaa kuin lankavyyhti, vähän vain välistä hytkähtää -ja kuikertaa kuin kuoleva lintu. - --- Jos olisi ottaa syliinsä, esittää Janne. - --- Niin, niin, pitää koettaa virvoittaa eloon, vastaa patruuna, avaa -väljän turkkinsa ja vetää Hannin siihen, sulkien lämpimät nahat hänen -ympärilleen. - --- Nyt Janne, virkkaa hän sitten, koettaen hillitä mieltään, -- ajamme -yöksi ensimmäiseen kestikievariin. - --- Jaa niinkö, ettei mennäkään kaupunkiin asti? kysyy Janne -harvinaisella reippaudella. - --- Niin. Annetaan nyt mennä hyvää kyytiä. - -Janne oikaisee suoraksi istuimellaan, läjäyttää ohjasperiä ja -katselee valppaasti eteensä. Oli sentään hyvä, että tuli korjatuksi -tyttö siitä tieltä ja ettei patruuna suuttunut. Olisihan hän voinut -käskeä jättämään siihen tiepuoleen paleltumaan hankeen, mutta nyt -otti kuin ottikin märän olennon ihan turkkinsa sisään. Sen Jumalakin -varmaan lukee hänelle ansioksi, kun kerran viimeisellä tuomiolla -tilille vaaditaan. Jannen sydän sykkii oudosta tunteesta, hän on niin -hyväntahtoisella mielellä, että välttämättömästi soisi voivansa tehdä -jotakin hyvää jollekin. Auttaakseen oritta astelee hän ylämäissä reen -rinnalla, katsellen, voisiko jollakin lailla auttaa patruunaakin ja -Hannia. Mutta hiljaa patruuna siinä istuu ja hyvästi ja hellästi -pitelee tyttöä. - --- Jokos alkaa virota? kysyy Janne kurkistaen patruunan olkapään -päällitse tyttöön. -- Luulisipa siinä lämpimässä turkissa sulavan. - -Hän pistelee peitettä lujemmin kiinni reen syrjille ja kiepahtaa -reippaasti kuskilaudalle. - -Patruuna herää mietteistään kummissaan katsomaan, onko tuo mies tuossa -hänen typerä, juro hovinarrinsa. Sepä tällä hetkellä paljastaa aivan -uusia puolia itsestään, rupeaa sukkelaksi ja veitikkamaiseksi. Janne -itse ei mieti syytä ihmeelliseen mielialaansa. Hän on onnellinen, -ikään kuin olisi saanut lahjaksi hevoskuormallisen kultaa ja paraikaa -kuljettaisi sitä kotiinsa. - -Pitkin pituuttaan lepää Hanni Otto-herran sylissä, pää hänen -olkapäätään vasten. Hän nukkuu levollisesti, tahdotonna ja -turvallisena. Mutta Otto-herrassa kulkee kuuma, kuohuva veri ja -hänen sydämessään soi: sinä olet minun, sinä olet minun! Vihdoinkin -minä saavutin sinut... Hän likentää kasvonsa hänen hiuksiansa, hänen -lemuavia hiuksiansa kohti. Hän tapailee huulillaan hänen otsaansa. -Silloin pääsee Hannilta valitus, niin hiljainen, ettei hän sitä -kuulisi, jollei juuri sillä hetkellä olisi painuneena Hannin kasvoja -vastaan... Ei pidä pelottaa lasta, ei pidä herättää lasta! Nuku, -nuku... sinä olet minun kokonaan. - -Vihdoin saavutaan kestikievariin. - -Toisessa rakennuksessa asuvat talonväet, toinen on luovutettu -matkustajaliikenteelle. Asutulta puolelta juoksee tanakka tyttö -paljain päin avaamaan vieraille ovia ja sytyttämään kynttilää. Hän -ilostuu, kun näkee, että se on Kankaanpään patruuna... Hyvä herra -antamaan juomarahoja ja laskemaan leikkiä...! Tyttö nauraa tirskahtaa -jo ystävällisesti sanoessaan patruunalle hyvää iltaa ja odottaa, että -patruuna tulisi puhuttelemaan. Mutta patruuna ei ole näkevinäänkään. -Kantaa vain vakavana sisään jotakin... Taivaan tieten, ruumisko se on? -Patruuna asettaa sen nahkasohvalle huoneen perällä ja peittää varovasti -turkillaan. Palvelustyttö tulee uteliaana likelle, heilutellen päätään -ja pyöritellen silmiään. Ei patruuna tänään huomaa, mikä sillä nyt -lieneekin... Tyttöriepu siinä on! No jo se nyt hyvänkin on tavannut! -Ja niin juhlallisesti ja vakavasti käskee laittamaan tulta sekä saliin -että kamariin, kiireesti muuttamaan sairaan ylle kuivat vaatteet, -laittamaan teetä ja valmistamaan sijan kamariin. Hän itse nukkuu -salissa vaikkapa sohvalla. Ei tarvitse nostaa sänkyä... - --- No, nouse nyt siitä, sanoo palvelustyttö, tuupaten Hannia kylkeen, --- niin mennään tuvan puolelle muuttamaan kuivia vaatteita. - -Mutta silloin tulistuu patruuna, joka tytön äänessä on kuulevinaan -salattua pilkkaa. - --- Etkö näe, että hän on sairas? ärjäisee hän. -- Toimita vaatteet -tänne ja heti paikalla. - -Hanni herää ja hänen silmänsä harhailevat hetkisen pitkin huonetta, -mutta sulkeutuvat samassa. Patruuna silittää rauhoittaen hänen -hiuksiaan ja palvelustyttö lähtee kiireesti täyttämään herran käskyjä. -Hetkisen perästä hän palaa, sylys täynnä halkoja ja mukanaan toinen -tyttö, joka tuo kuivia vaatteita Hannille. Mutta nähdessään vaatteet -kiivastuu patruuna vieläkin pahemmin. Onko ne olevinaan vaatteita nuo? -Rääsyjä ovat. Pois pois, paikalla. Eikö nyt hiidessä talosta löydy -vaatteita! Mutta samassa hän näkyy muistavan jotakin, sävähtää ylös -istualtaan, ottaa lakkinsa ja lähtee ulos. - -Tytöt ovat aivan ihmeissään hänen käytöksestään. Renkipojalta he saavat -kuulla, että tyttö on löydetty tieltä, mutta kuka hän on, sitä ei kuski -ole sanonut. Ei se oikein kerjäläiseltäkään näytä, mutta ei ole paljon -parempikaan. - --- Kuka sellaiselle rupeaisi vaatteitaan antamaan! - --- Emäntä oikein suuttui, kun kuuli patruunan käskeneen panemaan -kamarin sänkyyn. Saunan penkille minä veisin. Mutta patruuna on tänään -niin kiukkuinen, ettei uskalla panna vastaan, vaikka käskisi mitä -tekemään. - --- No tyttö, nouse nyt, niin pääset sänkyyn. - -Hanni ei liiku. Piiat huomaavat, että hän todella on sairas. Hänen -ruumiinsa ei pysy pystyssä ja hän pitää kummallista, hiljaista ääntä, -joka ei ole kuin ihmisen ääni. Tuskin ovat he saaneet hänet sänkyyn -ja alkaneet riisua, kun patruuna Jannen kanssa laahaa saliin suuren -arkun. Sen hän aukaisee, ja sieltäkös leviää suloinen lemu, aivan kuin -koko huone olisi muutettu kukkakentäksi. Patruuna kantaa piikojen eteen -silkkisukkia, pitsipaitoja ja korean sinisen viitan, joka on silkillä -sisustettu. Ja ne kaikki käskee hän pukemaan kerjäläistytön ylle. Jo se -suututtaa järkeviä ihmisiä, mutta eihän patruunaa uskalla vastustaa, -kun hän on tuollaisella tuulella. - -Sill'aikaa astelee patruuna edestakaisin salissa. Se on suuri, -kolkko huone. Pöydällä palaa kaksi kynttilää, asetettuina vinoon -kynttilänjalkoihin, joissa ei ole mitään kiiltoa. Kynttelien välissä on -päiväkirja, mustepullo ilman korkkia ja ruostunut kynä. Pitkin valkeita -seiniä kiertelee murattiköynnös, ikkunalla on paperista tehtyjä -kukkasia ja uunin luona seisoo keltainen kiikkutuoli, johon mahtuu -ainakin kolme henkeä rinnan. Uunissa liekitsee kirkas tuli. - -Vieläkö patruuna tarvitsee jotakin? kysyy piika vihdoin. - --- Saiko hän... sairas... jo teetä? - --- Ei huolinut. Eikö patruuna itse juo? - --- En. Saatte molemmat mennä. - -Taaskin on patruuna huomaavinaan, että he salavihkaa nauravat, ja -kirous kieppuu jo hänen huulillaan, mutta hän ei sano mitään, polttaa -vain sikaaria ja tuijottaa tuleen. Häntä huvittaa katsella liekkejä, -kuinka ne nälkäisinä nuolevat puita... Hänenkin on nälkä, nälkä! Mutta -hän miltei pelkää lähestyä kamarin ovea ja kun hän vihdoin sen avaa, -hän vapisee. He ovat kahden nyt koko rakennuksessa, tuntuupa siltä, -että ovat kahden koko maailmassa. - -Karkeitten lakanain välissä lepää tyttö, puettuna hienoon, -taivaansiniseen pukuun. Käsivarret ovat peitteen päällä ja kaula -pilkottaa untuvapäärmeen alta. Hän heittelehtii unissaan ja hänen -suupielissään on kärsivä ilme. Otto-herra kumartuu vuoteen yli ja -katselee häntä tarkemmin. Kuinka hänen poskensa hehkuvat! Huulet ovat -veripunaiset ja niiden välitse käy läähättävä, epätasainen hengitys. -Sinisen vaatteen alta erottautuu hentoinen povi, loimu liedestä -kiertelee vuodetta ja täyttää koko huoneen väräjävällä valolla. -Otto-herrasta tuntuu siltä, kuin ei hän enää eläisi maan päällä. Hänen -edessään on hänen valittunsa, hänen jumaloitunsa... Mutta äkkiä hän -kavahtaa ja tuntee oudon pistoksen rinnassaan. Tyttö on niin nuori, -niin turvaton, on sairas... Otto-herran valtaa häpeä, synnintunto ja -katumus. Hän heittäytyy vuoteen ääreen ja itkee kuin lapsi. - -Kuinka monta naista hän on ottanut häikäilemättä, tuntematta mitään -heitä kohtaan, ja tähän, jota hän rakastaa -- tähän hän ei uskalla -kajota! On kuin häntä katsellessa kaikkien noiden entisten naisten -hätähuudot kirkuisivat hänen ympärillään ja hänen sydämensä käy -nöyräksi ja pehmeäksi. - --- Hanni, virkkaa hän, -- anna minulle anteeksi. Pahasti minä tein, kun -en tänäkään aamuna sinua tunnustanut. Minä olen alhainen ihminen, joka -pelkään ihmisten tuomiota ja pilkkaa, mutta suo se minulle anteeksi, -sillä minä rakastan sinua... Hanni, Hanni, oi armahda minua! Minä olen -onneton ihminen, koettanut kaikkea ja kaikesta saanut kylläkseni. -Minun elämästäni ei ole mihinkään, ei ole työlläni tarkoitusta. En ole -koskaan tehnyt ketään onnelliseksi enkä koskaan itse ollut onnellinen. -Niin köyhää kuin minä ei ole toista, niin saastaista kuin minä ei ole -toista. Puhdista sinä minut! Tee sinä minut rikkaaksi, sinä, joka voit -sen tehdä. Armahda minua, anna elämälleni ja työlleni tarkoitus, anna -suvulleni jatkaja... - -Hanni ei kuule. Hän nukkuu, rauhattomasti hengittäen, silloin tällöin -aukaisten huuliaan. Otto-herra nielee häntä silmillään. - --- Hanni, kuiskaa hän, -- saanko minä? Tahdotko armahtaa minua? Sinä -olet nyt sairas, mutta sinun pitää pian parantua, rakkaudellani minä -sinut parannan... Hanni, Hanni, minusta tuntuu siltä kuin kerran -nuoruudessani olisin sinua rakastanut... - --- Meidän pojastamme, Hanni, tulee Kankaanpään haltija, hyvä, kelpo -ihminen, joka kerran elää onnellisena vaimonsa ja lastensa kanssa ja -tekee alustalaiset onnellisiksi... Hanni, Hanni, minä rakastan sinua! - -Äkkiä avaa Hanni silmänsä, jotka loistavat kuumehoureen tulessa. Kun -hän näkee Otto-herran verestävät silmät, parkaisee hän pahasti, koko -hänen ruumiinsa vetäytyy kokoon suonenvedontapaisesti ja hiljaa pääsee -häneltä vielä: - --- Äiti, äiti, äiti... - - - - -XI - - -Kuka ei tuntisi neiti Jeanettea? - -Kun hän astelee kaupungin katuja, jotka eivät ole edes kivillä -lasketut, ohi yksikerroksisten, ystävällisten puutalojen, niin -katselevat herrasväet salavihkaa uudinten takaa, ja maalaiset, jotka -ovat tulleet tuomaan tavaroitaan kaupunkiin myytäviksi, jäävät -suu auki, ihmeissään töllistelemään sitä hienoa neitiä, joka on -kuin posliininukke. Vaaleat hiukset muodikkaasti käherrettyinä ja -sidottuina, päässä hattu, joka on niin köykäinen, että sen luulisi -lähtevän lentoon! Ja kun hän nostaa hamettaan, joka juottautuu hänen -ympärilleen kuin suomukset kalan selkään, näkyy silkkinen, pitsitetty -alushame, hienot sukat ja kengät. Tavallisesti hän astelee kiireesti -ja ylpeästi, sivuilleen katsomatta, tuskin vastaten maalaisten -niiauksiin ja kumarruksiin. Mutta välistä hän on sillä tuulella, että -kun näkee uudinten heilahtavan tohtorin tai tuomarin ikkunoissa, niin -nostaa päätään ja katsoo suurilla, loistavilla silmillään suoraan ja -arastelematta ikkunoihin, vieläpä purskahtaa nauruun. - -Oo, mikä myrsky siellä sisällä syntyy! Rouva karkaa miehensä kimppuun -ja sinä päivänä ei miehen ole hyvä olla kotona. Jeanette saattaa olla -varma, että hän kumminkin illalla joutuu hänen luokseen kaupungin -hotelliin saamaan lohdutusta ja virkistystä. - -Rouvat eivät siedä Jeanettea. He vihaavat häntä koko sydämestään ja -pitävät häpeänä koko kaupungille, että sellainen olento kuin Jeanette -on siellä olemassa. Kyllä he tietävät, millä rahoilla se pukeutuu, -heille ja heidän lapsilleen ne rahat kuuluvat ja heidän suustaan ne -riistetään tuon... tuon tuollaisen helyihin! Kyllä he tietävät, mikä -se on, joka viettelee heidän miehensä ja poikansa pois onnellisesta -kodista, -- tuo nainen se on, tuo nainen, joka on kaunis ja kiehtova -kuin itse synti. Ei ennen istuttu kapakoissa. Tuo nainen se on, joka -on tullut paikkakunnan kiroukseksi... Vielä lisäksihän se kuuluu -olevan täysi pakana, ei ole edes ripilläkäynyt. Häpeäpilkku se on -yhteiskunnalle, että sellaistakin ihmistä suvaitaan. - -Herrojen mielestä hän oli viehättävä olento. Ei mikään tavallinen -tarjoilijaneiti -- ei sinnepäinkään! Hän oli älykäs, viisas, hän osasi -pukeutua ja käyttäytyä vaikka missä seurassa. Sitä paitsi hänellä oli -sydäntä. Hän osasi olla heille sekä nainen että neuvonantaja, toveri -ja uskottu. Ja sitten hänellä oli se puoli, ettei häneen koskaan -kyllästynyt. Joka päivä paljasti hänessä uuden ominaisuuden. Hänen -keimailunsa oli kerrassaan hurmaavaa! Joskus hän vallattomuudessaan -saattoi katsahtaa suoraan heidän kotiensa ikkunoihin ja siinä paljastaa -valkoiset hampaansa -- se tietysti oli pahasti tehty! Mutta muuten -häneen saattoi luottaa. Jos hänelle esimerkiksi toi lahjan ja kielsi -ilmoittamasta kuka antaja oli, niin hän osasi vaieta. Hän olikin -saanut paljon lahjoja. Tuskin kukaan hänen herroistaan palasi matkalta -tuomatta hänelle lahjaa -- hän sai monesti kauniimman lelun kuin herran -vihitty vaimo. - -Hän oli hienotunteinen. Hän ei kadulla tervehtinyt herroja, osasi -kulkea ohi aivan välinpitämättömänä ikään kuin ei olisi tuntenutkaan. -Hänestä olisi voinut tulla hyvä näyttelijätär, hänestä olisi voinut -tulla mitä hyvänsä! - -Hän oli solakka ja notkea kuin nuori koivu, muodot sopusointuiset, -hiukset pehmeät kuin silkki ja loistamat kuin auringon säteet. Ja sitä -peliä, mitä kasvonpiirteet pitivät joka hetki! Ja entä ne silmät! -Niissä oli valoa ja pimeyttä, tulta ja kylmää, leikkiä ja surua -ja syvyyttä... Yhtä hän ei suvainnut: sitä, että hänen menneeseen -elämäänsä kajottiin. Viskaali Lindström, joka tiesi paljon hänen -entisestä elämästään, oli yrittänyt ruveta tekemään siitä selkoa -muillekin, mutta hänen oli kiireesti täytynyt antaa vaitiolon -lupaus, sillä Jeanette oli uhannut muuttaa pois paikkakunnalta. -Kerran ollessaan humalassa oli hän suuren seuran kuullen kutsunut -häntä Hanniksi, ja silloin oli Jeanette raivostunut niin, että oli -sulkeutunut huoneeseensa ja herrat olivat saaneet ikävöidä häntä -koko yön. Hän oli ollut kuuro kaikille heidän rukouksilleen, hänen -sydämensä oli muuttunut kiveksi, hän ei välittänyt uhkauksista eikä -houkutuksista. Viikkokausia sai viskaali Lindström itse rukoilla -häneltä anteeksi sitä tekoaan ja tuskinpa heidän välinsä sittenkään -tuli entiselleen. - -Kun Jeanette pari vuotta oli ollut kaupungin hotellissa, tapahtui, -että alkeiskoulun rehtorin poika, toivorikas ylioppilas, joka -loistavista luonnonlahjoistaan huolimatta ylen kauan oli valmistanut -kandidaattitutkintoaan -- sokeasti rakastui Jeanetteen. Hän jätti -lukunsa kokonaan ja vietti päivä- ja yökaudet Jeanetten luona kaupungin -hotellissa. Päälle päätteeksi hän selitti menneensä kihloihin hänen -kanssaan ja uhkasi ampua itsensä, jollei saa naida häntä. Se oli -ilmeinen häväistysjuttu. Kaupungissa ei enää puhuttu muusta kuin -Jeanettesta ja Werneristä. Mutta Wernerin vanhemmat surivat hapsensa -harmaiksi. Vihdoin teki onneton äiti, rehtorska itse, sen hurjan ja -epätoivoisen päätöksen, että menee tuon kirotun naisen luo ja vaatii -häneltä takaisin poikansa. - -Hän meni aamulla ja tapasi neiti Jeanetten puettuna kireään, -tulipunaiseen röijyyn, kattamassa aamiaispöytiä. Pää pystyssä, -kasvoissa inho ja loukatun siveyden suuttumus, seisahtui rehtorska -keskelle lattiaa. - --- Tekö olette neiti Jeanette? kysyi hän, vaikka hän hyvin tiesi, minkä -näköinen hänen vihamiehensä oli. - -Neiti Jeanette kääntyi ja hymyili rakastettavasti. - --- Minä. - --- Tahtoisin puhutella teitä kahden kesken. - --- Olkaa hyvä. - -Jeanette johdatti hänet suureen saliin, joka oli tyhjä ja kylmä. -Rehtorska ei istuutunut, vaikka Jeanette herttaisella liikkeellä -osoitti tuolia. He jäivät siis molemmat seisomaan. - --- Te olette viekoitellut pauloihinne poikani, puhui rehtorska -syyttäjän ankaruudella, -- te olette riistänyt häneltä työinnon ja -turmellut hänen tulevaisuutensa... - --- Anteeksi, kenen kanssa minulla on kunnia puhua? Kuka on arvoisan -rouvan poika...? kysyi Jeanette, vaikka hän varsin hyvin tunsi -rehtorskan. - -Rehtorska vaikeni hämmästyksestä. - --- Ettekö te tunne minua? kysyi hän vihdoin loukkaantuneena. -- Kaikki -tässä kaupungissa tuntevat _minut._ - --- Luulisin, että kaikki tässä kaupungissa tuntevat myöskin _minut_, -sanoi Jeanette vaatimattoman ystävällisesti hymyillen. Rehtorskan -kasvot kävivät tulipunaisiksi. - --- Te olette hävyttömämpi kuin osasin odottaakaan. Te käyttäydytte -niin, että... että minä... niin, minä en saata alentua puhumaan -kanssanne... - --- Valitan suuresti... - -Rehtorska astui jo ovelle, mutta kääntyi siitä takaisin. Hän oli nyt -lempeämmän näköinen. - --- Minä pyydän, että päästätte vapaaksi poikani! - --- Minun puolestani on hän vapaa koska hyvänsä. - --- Mutta hän käy kuitenkin joka päivä täällä teitä tapaamassa. - --- Mitä minä sille taidan? - --- Te ette saa ottaa vastaan häntä! - --- Silloin emäntäni panee pois minut. Minun täytyy palvella yleisöä... - --- Mutta voittehan te toki ystävällisesti kehoittaa häntä menemään pois! - --- Mutta eikö rouva itse voi pyytää häntä pysymään kotona? - --- Hän ei tottele minua! - --- Jaa, virkkoi Jeanette pikkuviisaan vakavasti, -- sitten mahtaa olla -jokin vika kasvatuksessa. Mitä hän minua tottelisi, jollei tottele omia -vanhempiaan! - --- Te olette hävytön! Mutta auttakaa nyt minua kuitenkin, minä pyydän -teitä, minä rukoilen teitä! Te voitte vaikuttaa häneen, kasvattaa -häntä... - --- Ohoh! sanoi Jeanette terävästi ja purskahti nauruun. -- Vai pitäisi -minun, tällaisen ihmisen, ruveta kasvattamaan kunnollisten vanhempien -täysikasvuisia poikia... - -Rehtorska itki. - --- Eikö teillä ole ensinkään sydäntä! Olettehan tekin nainen. Älkää -pilkatko äidin kyyneliä, onhan teillä itsellännekin joskus ollut äiti... - -Silloin kävi Jeanette kalpeaksi kuin vaate, hänen kasvonpiirteensä -pingottuivat, silmät säkenöivät ja povi alkoi nousta. - --- Ei säälinyt kukaan _minun_ äitiäni, ei säälinyt kukaan minun äitini -lasta eikä hänkään tahdo sääliä ketään. Kaikki minä tänne houkuttelen, -kaikki viettelen, kaikkia kidutan. Teidän poikanne ja miehenne sen -hyvästi ansaitsevat, sillä he juuri maailmaan saattavat sellaisia -naisia kuin minä... Ei, hyvä rouva, en minä rupea teidän poikaanne -kasvattamaan. Mitä työtä teillä itsellänne sitten olisi! - -Jeanette rupesi nauramaan ja hänen vihanpurkauksensa haihtui sen -tiensä. Mutta rehtorska oli sellaisessa mielenkuohussa, että hän vain -paineli rintaansa. Hän ei saanut sanaakaan suustaan. - -Sen jälkeen ei Wernerin vanhemmilla ollut muuta neuvoa kuin pistää -pojan kouraan matkaraha ja lähettää hänet ulkomaille. Vuoden päästä hän -palasi näennäisesti parantuneena, mutta rupesi taas hyvin pian käymään -kaupungin hotellissa ja vaipui entiseen toimettomuuteensa. - -Syystä siis ajattelevat vanhemmat pelkäsivät Jeanettea. Hän oli -vaarallinen. - -Hän istui myymäläpöydän ääressä niska kenossa kuin kuningatar. Hänen -takanaan oli korkeita kaappeja, täynnä laseja ja juomatavaroita, -myymäläpöydällä hänen edessään oli kirjavassa posliiniruukussa -paperista tehty palmu, joka puoleksi varjosti häntä, ja edempänä -huoneessa, pienten pöytien ääressä istuivat herrat. Huone oli sakeanaan -savua, Jeanette luki jotakin ranskalaista kirjaa ruotsalaisena -käännöksenä, jonka viskaali oli hänelle tuonut -- viskaali oli yleensä -hyvin kiltti, hän toimitti aina kirjoja ja makeisia. Jeanette hallitsi -koko huonetta ja kaikkia noita ihmisiä, jotka nauroivat ja rähisivät. -Hänen käsistään he kaikki saivat mitä saivat. Vähän väliä he häntä -tarvitsevatkin. Tuskin oli pari riviä lukenut, kun jo kello soi, ja -piti nousta. "Kuules nyt pikku Jeanette, tuo minulle..." kuului silloin -joka taholta ja merkitsevästi hymyillen katselivat häneen kaikki. Hän -hymyili heille takaisin, iski silmää, keikautti päätä. "Kuinka sinä -olet kaunis tänään!" kuiskasi joku sivumennen ja toinen sanoi hiljaa: -"Etkös antaisi minulle suudelmaa?" Hän oli loukkaantuvinaan ja läksi -paikoilleen paperipalmun taa, mutta kun he tulivat sinne ja oikein -kauniisti pyysivät, niin saivat he kaikki mitä tahtoivat. - -Maalaisia Jeanette pelkäsi. Toripäivinä hän karttoi katuja, jottei -näkisi heidän rekiään ja kärryjään ja pieniä hevosiaan, jotka söivät -kauroja pään ympäri köytetystä pussista. Ja kun hänen täytyi astua -heidän ohitseen, meni hän kiireesti, uskaltamatta kiinnittää heihin -silmiään, jottei vain tapaisi tuttuja kasvoja. Markkinapäivinä tekeytyi -hän usein kipeäksi. Kerran oli hän nähnyt veljensä, mutta he eivät -onneksi tunteneet häntä ja hän pakeni heitä kuin tarttuvaa tautia. -Kaksi kertaa oli hänen isänsä tullut kaupungin hotelliin. Toisen kerran -oli Jeanette sattunut kuulemaan, kuinka hänen tuttu äänensä eteisessä -kysyi "yhtä Hanni-nimistä tyttöä, jonka pitäisi olla palveluksessa -täällä". Eivät palvelijat oikein tietäneet vastata, ja Jeanette pakeni -huoneeseensa, otti avaimen suulta ja odotti tuskissaan, kunnes näki -isänsä etenevän katua pitkin ja katoavan likeiseen kauppapuotiin. -Kun hän toisen kerran tuli kysymään tytärtään, kertoi hän jo, että -se kuuluu muuttaneen nimensä joksikin toiseksi nimeksi, mutta kyllä -sen pitäisi täällä olla. Jeanette pääsi tälläkin kertaa pakoon, mutta -hänen sydämensä vuoti verta ja hän päätti ensi tilassa hankkia paikan -jostakin kauempaa, sillä tätä hän ei kestä... Viime markkinoilla hänen -vielä oli täytynyt nähdä isänsä. - -Hotellista oli tilattu suuret päivälliset, oli sellainen kiire, ettei -kukaan ehtinyt olla kipeänä. Jeanettenkin täytyi lähteä asialle. - -Hän kulki "hevoslassin" syrjää. Ilma oli yhtenä remuna: savikukot -rämisivät, posetiivit vinkuivat, ihmiset nauroivat ja puhuivat. -Miehet astelivat uusissa, korkeissa saappaissa, piiput tai paperossit -hampaissa. Nuoret tytöt tirskuivat, päässä paksu, vaalea villahuivi -tai räikeän kiiltävä silkki. Sillä puolen toria, joka ulottui vanhaan -hautausmaahan asti, huomasi Jeanette miehen, joka piteli hevosta -riimunvarresta ja jonka ympärillä seisoi muita miehiä. - --- Sen minä vain sanon, puhui juopuneen ääni, tuntuen merkillisen -tutulta, -- että joka tämän hevosen saa, se se vasta hevosen saa! Se -pitää sitten oleman niin hyvä menemään, että kun vaimovainajallenikin -tässä pari vuotta sitten mentiin pappia hakemaan, niin kuudessa -tunnissa juoksi edestakaisin neljättä penikulmaa... Soh, Pikku, soh...! - -Miehet sanoivat jotakin vastaan ja rupesivat aukomaan hevosen suuta. - --- Enkä minä sitä möisi, enkä minä Pikustani luopuisi, mutta kun ei -enää ole millä elättää... Kun pantiin pois torpasta... Tokko seisot, -saakeli, siinä! - -Hevonen oli peitetty loimella ja vaatteen alta erottautuivat luut. -Kaula oli laiha, harja kulunut, alahuuli riipuksissa. Muuttunut oli -mieskin entisestään, käynyt laihemmaksi ja hoippui käydessään. Ei hän -enää ollut sarkavaatteissa eikä korkeissa saappaissa, ja kaulassa oli -paksun villahuivin asemesta ränstynyt kaulus ja kravatti. - -Jeanette kiiruhti eteenpäin puolijuoksua. Hän ei muistanut asiaansa, -hän kulki minne jalka vei. Joen partaalle, missä virta vuolaana -kierteli kivien ympäri, hän seisahtui. Eikö lienekin parasta viskautua -tuonne jokeen! Kaikkialla, minne vain katseli, sekä edessäpäin että -takanapäin, oli vastassa häpeää, häpeää, häpeää! Ei missään ulospääsyä, -ei mitään toivoa eikä mahdollisuutta elämänmuutokseen. Kaikkialla vain -häpeää, häpeää ja likaa! - -Hän heräsi ajatuksistaan, kun pari miestä räyhäten likeni. Silloin hän -äkkiä muisti asiansa, nousi, läksi ja -- palasi entiseen elämäänsä. - -Eräänä sunnuntaiaamuna, juuri kun Jeanette oli saanut pukeutuneeksi, -ilmoitettiin hänelle, että eräs neiti on täällä häntä hakemassa. Neiti? -Harvoin kysyivät Jeanettea naiset. Kesällä sentään useammin, koska -hänellä oli tuttuja laivatyttöjen joukossa. Ehkä se taas on joku äiti -tai sisko, joka tulee soimaamaan häntä siitä, että hän on vietellyt -jonkun nuoren herran. Jeanette nauroi, katsahti peiliin, järjesti -kiharoitaan, jotka juuri oli järjestänyt, kaasi käsilleen hajuvettä ja -läksi eteiseen, niska kenossa, valmiina antamaan takaisin aika lailla. - --- Hanni! huudahti häntä vastaan heleä ääni. -- Etkö tunne minua? - -Jeanette tunsi paikalla ja hänen sydämensä sävähti. - -Hänen olisi tehnyt mieli sanoa, ettei täällä mitään "Hannia" ole, -mutta sitä hän ei saanut sanotuksi. Hän vain katseli oudoksuen, -ravisti päätään ja aikoi vetäytyä pois. Mutta vieras neiti likeni -likenemistään, tarttui häntä molempiin käsiin, jopa kietoi kätensä -hänen ympärilleen. - --- Katso nyt silmiin, totta kai sinä minut tunnet! Minähän olen Aino...! - -Jeanette oli nyt alkavinaan tuntea ja kävi hämilleen. Olisi kai pitänyt -pyytää sisään, mutta ei oikein tehnyt mieli. Hän punastui ja sopersi, -että siitä on niin kauan kun tavattiin. - --- Neljä vuotta! Kyllä minä sinut paikalla tunsin, et sinä ole -muuttunut -- paljonkaan, lisäsi Aino hetkisen perästä, ikäänkuin -totuuden nimessä, ja punastui. - -Jeanettea alkoi vaivata keskustelu eteisessä, sillä ovet olivat auki -joka taholle ja kaikkialla oli korvia, emännästä alkaen. Hän olisi -suonut neidin lähtevän tiehensä, mutta ei kehdannut käskeäkään. -Hän huomautti, että olisi vähän kiire, mutta Aino-neiti ei ollut -kuulevinaankaan. Hän kertoi, että hän nyt asui täällä kaupungissa, -hän on väliaikaisena opettajana tyttökoulussa ja sitä paitsi perheen -emäntänä, sillä yksi veli ja yksi sisko käyvät täällä koulua ja hän -hoitaa taloutta. Heillä on kolme pientä, sievää huonetta. Ja... ja... -sitä paitsi asuu heillä vielä muuan pikku tyttö, jonka Hanni tuntee ja -jonka Aino on ottanut kasvattityttärekseen. - -Jeanette kuuntelee puolella korvalla ja käskee vihdoin sisään. Hän -vie vieraansa ravintolahuoneen läpi ja aikoo ensin pyytää häntä -pianohuoneeseen, mutta päättää sitten valita suuren salin, joka -on kauempana. Huoneet ovat jo siistityt, paksuihin uutimiin ja -oviverhoihin vain on jäänyt ummehtunut, tupakinsekainen haju. - --- Ehkä neiti on hyvä ja odottaa vähän, neuvoo Jeanette, noutaa -naulasta avaimen ja avaa oven suureen, kolkkoon huoneeseen, jossa -on kuusi ikkunaa, valkeat uunit kahdessa kulmassa, tuolirivi pitkin -seiniä, suuri, lasihelyillä koristettu kruunu katossa ja perällä lava -esirippuineen. - --- Tai ehkä neidin täällä tulee kylmä, kysyy Jeanette. - --- Ei minun, minä pidän päällystakin ylläni, mutta ota sinä edes huivi -hartioillesi. - --- Kiitos, minä olen niin tottunut. - --- Kuule, Hanni, älä sano minua neidiksi. Kutsu Ainoksi. Katso, minä -tahdon nyt olla ystäväsi, sisaresi. - -Aino tarttuu Jeanetten käteen ja katselee häntä kasvoihin. Jeanette -vetää pois kätensä, naurahtaa ja alkaa hypistellä sormuksiaan. - --- Kuinka sinulla on kauniita sormuksia, sanoo Aino hajamielisesti, yhä -katsellen Jeanetten kasvoja lempeällä, hellällä katseellaan. - --- Äh! huudahtaa Jeanette, veri karkaa hänen kasvoilleen, hän kiskoo -sormukset sormistaan ja viskaa ne menemään pitkin avaraa, kiiltävää -lattiaa. - --- Hanni! kuiskaa Aino ja sulkee hänet syliinsä. -- Jos sinä tietäisit, -kuinka onneton olen ollut sinun tähtesi! Ei minulla ole ollut -rauhaa siitä, kun sinä meiltä pappilasta läksit. Voi Hanni, Hanni, -anna anteeksi! Me teimme sinulle niin hirveän pahasti, sinulle ja -omaisillesi. - -Aino painaa kasvot käsiinsä ja itkee hiljaa. Jeanette on suunniltaan. -Tämä on niin odottamatonta, tämä tuo hänen menneen elämänsä hänen -eteensä voimalla, jolla valtava virta kuljettaa pientä lastua. - --- Kun minä ajattelen, jatkaa Aino hiljaa, -- sinun hävitettyä kotiasi, -kuollutta äitiäsi, isääsi, joka juo, vaariasi, joka viettää viimeisiä -päiviään ruotivaivaisena, pikku siskojasi, jotka kasvavat ilman hoitoa --- ja kun minä ajattelen, että kaikki olisi voinut olla toisin, niin... -Hanni, Hanni, voitko sinä koskaan antaa anteeksi minulle ja meille -kaikille "sivistyneille", jotka olemme tehneet sinut niin onnettomaksi? - -Aino nostaa häntä kohti itkettyneet kasvonsa, mutta Jeanette tukahuttaa -vielä kerran mielenkuohuansa ja virkkaa, niskojaan viskellen: - --- Kuka sen on sanonut, että minä olen onneton? - -Mutta tuskin on hän sanat lausunut, kun hän nousee, astuu ulomma -lattialle, painaa kätensä hajasormin otsaansa ja ohimoitaan vasten. -Koko hänen ruumiinsa vapisee ja kurkusta tunkee tukahdutettu korahdus. - --- Hanni, puhuttelee Aino, -- tule tänne, älä pakene minua. Jos -tietäisit, kuinka harras halu minulla on saada tehdä edes jotakin -iloksesi... Kuule nyt! Sinä jätät tämän paikan ja muutat minun luokseni -asumaan. Minulla on niin soma valkea huone, siniset seinäpaperit, -valkeat, vanhanaikaiset huonekalut... - -Jeanette naurahtaa. - --- Kyllä se valkeus pian katoaisi, jos minä sinne tulisin. Vereltä -siellä alkaisi löyhkätä... - --- Hanni! Älä puhu sillä lailla. Sinä olet hyvä, herttainen ja lämmin. -Se mitä sinä tarkoitat, on kaikki ulkoapäin tullutta, se ei kuulu -sinulle etkä sinä viihdy siinä. Minä hankin sinulle työtä, josta pidät, -sinä olet minun sisareni. Me viihdymme niin hyvin yhdessä. Ja sitten... - --- Minä! huudahtaa Jeanette, tällä kertaa todella nauraen, -- -tällainen, jota ei kukaan koko kaupungin herrasväestä kehtaisi -tunnustaa tuttavakseen -- ja neiti, tyttökoulun opettaja! Kyllä neiti -pian saisi eron virastaan... Ja sitä paitsi: myöhäistä minun on muuttaa -elämääni... - --- Sinun, joka olet niin nuori, kaksikymmenvuotias! - --- Nuorihan on toinen siinä iässä. _Minä,_ minä olen ikäloppu... - --- Hanni, Hanni, älä puhu noin, jos vähänkään välität minusta...! -Tiedätkö, kuka se on se toinen tyttö, joka asuu meillä, paitsi meidän -pikku Herttaamme? No, koetapa arvata! - -Hänen kasvonsa ovat äkkiä kirkastuneet ja hän hymyilee veitikkamaisesti -niinkuin lapsi, jolla on salaisuus mielessään. - --- Se on sinun siskosi... Arvaapas kuka? Tietysti Liisu, joka oli sinun -lempityttösi. Jos sinä aavistaisit, kuinka se on soma ja herttainen, -ihan sinun näköisesi...! Näetkö, kun ne teidän lapset jäivät niin -hoidotta, niin minä aloin pyytää isää ja äitiä, että ottaisimme edes -yhden pappilaan. Isä ja äiti suostuivat ja nyt Liisu on minun tyttöni -ja minä koulutan häntä... Minä koetan kasvattaa hänestä ihmistä. -Tulethan sinä auttamaan minua? - -Jeanette piteli käsiään silmillään ja hänen poskensa hohtivat. Hänen -olisi tehnyt mieli langeta Aino-neidin kaulaan ja siinä itkeä, mutta -hän ei voinut. Sydän vain löi, ohimot sykkivät ja päätä huimasi. Liisu, -Liisu, jota hän oli hoitanut syntymähetkestä asti, jolle hän oli -laulellut, jota hän oli kanniskellut ja rakastanut! Kuinka hänen teki -mieli painaa lapsi syliinsä, lapsi, joka oli äidin näköinen... - --- Voi neiti, kuinka te olette hyvä! sai hän vihdoin sanotuksi ja -ojensi Ainolle toisen kätensä. - --- Liisu vain odottaa, että sinä tulisit meitä katsomaan. - --- Muistaako hän minua? - --- Totta kai. Ei kulu päivääkään, jolloin emme puhuisi sinusta. Hän -näyttää minulle usein, kuinka "Hanni sirkku hyväili". Muistatko? Tule, -lähdetään heti! - -Hanni otti kädet kasvoiltaan ja hänen silmänsä säteilivät onnesta. Jos -hän todellakin lähtisi! Mutta samassa hän synkkeni ja hänen suunsa -vääntyi, ikään kuin hänen mieltään olisi kääntänyt. Ei, ei, tällaisena -ei hän voi lasta lähestyä... Ja onko se oikeastaan hyvä, että tuo -neiti sitä kouluttaa? Tuleeko siitä sillä herrasneiti? Eikö siitä tule -tuollainen "tyttö-raukka & siltä väliltä", niinkuin äiti oli ja hän -itse, Hanni? Eikö olisi ollut parempi antaa sen juoksennella pitkin -katuja ja nähdä huonoa elämää alusta asti? Myöhemmällä on vaikeampi -tottua... - --- No, Hanni, kehoitti Aino, -- ota päällysvaatteet yllesi. Mennään! -Sinä syöt meillä aamiaista. - --- Aamiaista! Herrat, herrathan kohta tulevat aamiaiselle! - -Hän sipaisi kädellä otsaansa, ikään kuin olisi tahtonut pyyhkäistä -pois sen, mikä juuri oli tapahtunut. Hän huomasi, että huoneessa oli -kylmä ja että häntä itseäänkin paleli. Hänen kasvoistaan katosi se -ilmeitten vaihtelu, mikä niissä äsken oli ollut ja sijaan tuli sileä -kohteliaisuus ja keinuva, keikaileva ryhti. Neiti Jeanette oli saanut -takaisin mielenmalttinsa. Hän kiitti Ainoa, sanoi, ettei hänellä nyt -ole aikaa, mutta että hän ehkä joskus tulee. - -Sitten hän kokoili sormuksensa juhlasalin nurkista, järjesti hiuksensa -ja kulmakarvansa ja pani puuteria kasvoilleen. No niin, nyt niistä -ajatuksista toivottavasti on päässyt joksikin aikaa. - -Mutta hän ei päässyt niistä. Häntä alkoi kamalalla voimalla vaivata -halu nähdä pikku sisko, joka on äidin näköinen. Häntä veti ikkunaan -vain siinä toivossa, että Liisu kulkisi ohi. Ja kuitenkin hän -pelokkaana ja vavisten ajatteli sitä hetkeä, jolloin hän näkisi Liisun. -Etteivät he Aino-neidin kanssa vain lähtisi tänne häntä tapaamaan. Sitä -hän ei laisinkaan siedä, Liisu ei saa astua näiden kynnysten yli! - -Hänet täytti raivoisa halu heittää tämä paikka, astua herrojen eteen -juuri silloin, kun huoneet lainehtivat savussa ja juomien höyryssä, -mutta herrat vielä ovat tajussaan -- paiskata heidän kasvoilleen mitä -ikinä solvauksia löytää, antaa sormusten ja koreiden hiusneulojen -helistä pitkin nurkkia, rikkoa lasit, läiskäyttää permantoon täydet -pullot, huutaa, kirkua, vaikkapa sytyttää tuleen koko talo. Sitten -lähteä Aino-neidin luo, painaa rintaansa vasten pikku Liisu, itkeä -siinä ja alkaa uutta elämää. - -Mutta mihin työhön ryhtyä? Kuka hänelle, tällaiselle, antaisi työtä, -kuka hänet ottaisi seuraansa...? Ei, ei, ei! Ei pääsyä minnekään päin. -Tässä liassa täytyy elää ja tässä kuolla... - -Jonkin ajan perästä tuli hänelle taasen vieraita. Jopa niitä nyt -alkoikin käydä! Ja niin aikaisin tulivat, että hän vielä oli sängyssä. -Toki eivät tällä kertaa olleet naisia, vaan miehiä. Jeanette, aavistaen -pahaa, käski sanoa heille, että hän tahtoo nukkua rauhassa, hän on -valvonut koko yön. Mutta miehet eivät menneet pois, vaan istuutuivat -portaille, ottivat eväitä kontistaan ja söivät siinä päivänpaisteessa. -Jeanette kävi levottomaksi. Hän olisi mielellään paennut, mutta he -istuivat portailla, ikään kuin olisivat häntä vartioineet. Vihdoin hän -hiipi ikkunaan heitä katsomaan. - -Toinen oli Pimeänpirtin vanha vaari, toista ei hän tuntenut. - -Vaarin hiukset ja parta olivat lumivalkeat, vanuneet, ruumis laiha kuin -seipäistä yhdistetty, vaatteet risoina. Toinen oli nuorempi, Jeanette -oli hänet jossakin nähnyt, mutta ei muistanut missä. Molemmat söivät -kuivaa leipää. - -Jeanette joutui hätään. Kun pääsisikin pois täältä! Vaari on sellainen, -että hän raivoissaan saattaa tappaa! Ei ollut ollenkaan mahdotonta, -ettei hän aikoinaan olisi tappanut sisartaan... Olisi aikoja sitten -pitänyt muuttaa pois näiltä mailta!... Mitä tehdä, mitä tehdä! Vihdoin -hänen kävi sääli vanhaa miestä, joka kevätauringossa, valuvien -räystäitten alla söi leipäkannikkaansa. Hän heitti huivin hartioilleen -ja läksi portaille, epävarmana ja peloissaan. - -Vaari ei karannut hänen päälleen, ei uhannut eikä lausunut moitteen -sanaa. Ainoastaan ojensi oikean kätensä ja katsoi. Hän oli käynyt niin -raihnaaksi ja kuivaksi, että Jeanetten sydämeen koski. Kuinka hän oli -lähtenytkin tälle pitkälle matkalle, hän, joka ei vuosikymmeniin ollut -liikahtanut mihinkään Pimeästäpirtistä! - --- Mitä kuuluu? kysyi Jeanette, koettaen peittää mielenliikutustaan. - --- Mitäs minulle vanhalle, vastasi vaari, ja kun Jeanette hänen äänensä -kuuli ja näki hänen vanhan katajaisen sauvansa, niin oli kuin hän -olisi joutunut keskelle sydänmaata. Se oli se sama keppi, jota hän -oli käyttänyt Pimeässäpirtissä. Se oli ollut ruuhen perässä, hänen -käydessään järvellä, se oli ollut penkillä verkkoa kutoessa. Kyyneleet -tahtoivat väkisin nousta Jeanetten silmiin. - --- Mitäs minusta vanhasta, toisti vaari, -- kunhan nuorten kävisi -hyvin. Minä olen jo monta kertaa yrittänyt tänne, johan se monta vuotta -on ollut mielessäni, mutta ne vartioivat minua, kun luulevat hulluksi. -Vihdoin viimeinkin pääsin karkaamaan. Näetkös, Hanni, minun on pitänyt -tulla tuomaan tänne tätä Johannes Salmista. Sinun pitää ruveta hänen -vaimokseen. Hän on kelpo mies ja lupaa ottaa sinut. Puhu nyt itse, -Janne. - -Janne otti päästään ison lammasnahkaisen lakin, painoi alas silmänsä, -raapi korvansa taustaa ja alkoi vihdoin: - --- Niin, minä kysyn sinulta, Johanna Kallentytär, että tahdotkos -ottaa minut nyt sinun aviomieheksesi rakastaaksesi minua myötä- ja -vastoinkäymisessä? - -Jo, jo Jeanette hänet tunsi! Se oli Janne, mörökölli, Kankaanpään -hovinarri! Mutta koko tämä komento tuntui niin hullulta, ettei hän -ymmärtänyt, tekivätkö he hänestä pilaa... vai näkikö hän unta, -vai... Vaari oli vaipunut portaille istumaan, hänen sumeat silmänsä -kiinnittyivät Hanniin niin kiihkeinä kuin hän Hannin huulilta olisi -odottanut kohtalonsa ratkaisua. Janne, tukeva, jäntevä mies, seisoi -Jeanetten edessä vakavana, jäykkänä, silmät hartaasti tähdättyinä hänen -kasvoihinsa, ikään kuin hänen tuomionsa olisi ollut tulossa, niin ikään -Jeanetten huulilta. - --- Hän rakastaa sinua, alkoi vaari. -- Hän sanoo rakastaneensa sinua jo -silloin, kun kävitte rippikoulua yhdessä. Hän sanoo, että pappilaiset -ja kankaanpääläiset tekivät sinulle väärin. Hän sinut löysi tieltä -sinäkin yönä, kun makasit tainnoksissa Suurenkuusen mäen takana. Sinä -olisit kuollut sinne ilman häntä. - --- Jospa olisinkin kuollut! ääntää Jeanette tuskin kuuluvasti. - --- Hän, tämä Janne, sinut sitten vei sairashuoneeseen, kun sinä siellä -kestikievarissa olit oikein sairastunut. Ei tämä Janne ole köyhä. -Hänellä on rahoja. Hän vie sinut Amerikkaan ja siellä voitte elää -onnellisina. - -Ukko koettaa puhua iloisesti ja houkuttelevasti, mutta ei hän saa -Jeanettea innostumaan. Hän tuijottaa kolkosti eteensä ja on hyvin -kalpea kasvoiltaan. - --- Mitäs sanot, Hanni? - --- Ei siitä tule mitään, virkkaa Jeanette vihdoin. -- Janne on hyvin -ystävällinen, mutta... mutta en minä hänelle voi mennä. - --- Aiotko sitten jatkaa tätä tällaista elämää? kysyy vaari ja äänessä -helähtää entisaikojen pelottavaa kalsketta. - -Jeanette aikoi ensin vastata, että hän kyllä heittää tämän paikan ja -että Aino-neiti toimittaa hänelle toisen, mutta sitten hän muisti, että -se kysymys oli jäänyt kokonaan ratkaisematta. Hänen puheensa vaarin -kanssa keskeytyi sentään samassa, sillä hotellin rouva tuli huutamaan -Jeanettea ja kuullessaan, että ukko oli sukulainen, käski viedä hänet -tuvan puolelle ja toimittaa hänelle kahvia. - -Jeanette kahvitti ja ruokitti miehet, antoi vaarille matkarahaa ja -erosi heistä. Mutta seuraavana päivänä hämärissä, juuri kun hän -oli sytyttämässä lamppuja, avautui ovi ja vaari astui suoraa päätä -ravintolahuoneeseen. Jeanette, joka kaiken päivää oli odottanut -Aino-neitiä, luuli hänen tulevan ja hämmästyi, kun se olikin vaari. -Ukko asteli kiirein, varmoin askelin, hänen poskillaan oli sinipunerva -väri ja silmissä omituinen välke. Jeanette pelästyi. Kunhan ei -sittenkin olisi ymmärryksessä vikaa! Ei hän ennen tuollainen ollut... - -Oli tyyni, keväinen ilta, päivän ja hämärän taitteessa. Lumet olivat -jo melkein poissa, ainoastaan yöksi pakasti. Iltarusko hohti punaisena -taivaalla ja kuun kalpea puolisko välkkyi kattojen päällitse. - --- Mennään nyt jonnekin, jonne ei tule muita, sanoi vaari eikä edes -toivottanut hyvää iltaa. - --- Minä en ehdi nyt! On niin myöhäistä, että jo voi tulla vieraita... -Ehkä menisitte tuvan puolelle lepäämään, puhui Jeanette hätäisesti. - --- Minun pitää puhua sinulle. - -Vanhus kulki muitta mutkitta salin ovelle ja avasi sen, se oli -jäänyt lukitsematta. Hänen vaatteensa olivat kauhean likaiset ja -pahanhajuiset. Ei sitä ulkona portailla ollut niin huomannutkaan. -Jeanette pelkäsi, että emäntä tulisi huoneeseen ja tapaisi heidät -täällä. Hän koetti keksiä keinoja houkutellakseen ulos ukkoa, mutta -vaari ei kuullut eikä nähnyt, seisoi vain liikkumattomana suuren salin -ikkunassa, jonne kuun puolisko kalpeasti paistoi. Siinä tutki hän -jotakin esinettä risaisen takkinsa alla. - -Jeanette päätti antaa hänelle ryypyn ja sillä taivuttaa hänet lähtemään -tupaan. Hymysuin, lasi kädessä likeni hän vanhusta, mutta huomaamatta -lasia tarttui vanhus sellaisella voimalla hänen käsivarteensa, ettei -hän päässyt mihinkään. Eikä tyttö ehtinyt sanoa sanottavaansa, ennen -kuin lasi keikahti hänen kädestään ja särkyi. Hänen piti juuri alkaa -valitella vahinkoa, kun ukko virkkoi: - --- Hanni! - -Hänen äänensä kumahti niin kummallisesti, että Jeanette vavahti. - --- Tyttö, sinun täytyy kuolla! - -Jeanette pelästyi ja koetti riuhtaista itsensä irti. - --- Vaari-kulta, puhkesi hän puhumaan, sydämellisesti, täynnä kiehtovaa -suloa: -- mitä te puhutte! Minä olen nuori vielä, en minä tahdo kuolla! -Luuletteko, etten voi muuttaa elämääni! Voin! Ja pian minä tämän paikan -heitänkin. Vaari-kulta, pidittehän te ennen Hannistanne... - --- Pidin, pidin, pääsee vaarilta... - --- No niin. Minä tuon teille uuden ryypyn... Päästäkää irti, -vaari-kulta...! - --- Minun täytyy pelastaa sinut, tyttö! Odota nyt, kun minä kerron -sinulle! - -Jeanette kiemuroi hänen edessään päästäkseen irti, hän itkeä vaikeroi -hiljaa ja yrittää tuon tuostakin hymyillä, silmillään ja kuiskeillaan -rukoillen vaarilta armoa. Hän pelkää. Hän luulee näkevänsä veripilkun -vaarin parran alla, varmaa on, että vaari on tehnyt murhan ja voi -tehdä toisenkin... Pitäisiköhän huutaa apua? Hänestä tuntuu siltä kuin -ei saisi ääntä nousemaan. Hän ei voi muuta kuin itkeä ja hymyillä, -nyyhkyttää ja kuiskata... - --- Kuule nyt, alkaa vaari hätäisesti ja iskee kätensä vieläkin lujemmin -Hannin ranteen ympäri. -- Kun ne huhut tulivat sinne Pimeäänpirttiin. -että sinä ja patruuna olitte olleet yksissä... Niin äitisi tuli kovin -kipeäksi... Hänellä oli suuri sielun tuska ja hän tahtoi pappia. Lapsi -syntyi ennen aikojaan ja hän tunsi loppunsa lähestyvän. Silloin hän -käski pois kaikki huoneesta, minut vain piti luonaan ja... - -Vaari vaikenee äkkiä ja vetää henkeään. Jeanette seisoo -liikkumattomana, joka jäsen jännityksessä, silmää räpäyttämättä. - --- Sanoi minulle, jatkaa vaari, -- että minä pelastaisin sinut. Ja -sanoi, että Kankaanpään patruuna on sinun isäsi. - -Jeanetten silmien editse välähtää ajatuksen nopeudella muisto äidin -pelosta ja varoituksista, hänen mieleensä muistuu se yö, jonka herrat -viettivät Pimeässäpirtissä... Hänen pingotetut jäsenensä lysähtävät -kokoon, tuntuu siltä kuin suonet aukaistaisiin ja elinvoima alkaisi -valua pois ruumiista. Hän kaatuu permannolle, pää kolahtaa ikkunan -pieleen. - --- Kerran pääsin minä pakenemaan maantielle, puhuu vaari, langeten -polvilleen lattialle ja kuiskaten Hannin korvan juureen, -- kun näin -patruunan ja hänen jahtiherrojensa tulevan. Silloin minä asetuin -keskelle tietä ja huusin kovalla äänellä, että "se on sinun lapsesi, -jonka sinä Kankaanpään entisen kasvattimamsselin kanssa teit, se -Hanni!..." Sanoivat kalpeaksi käyneen. Ja vaikka se sanoi minua -hulluksi ja puhettani valheeksi, niin kyllä se sen omakseen tunnusti, -sillä nyt ei sillä ole rauhaa yöllä eikä päivällä. Se elää kuin -helvetissä ja juo kuin viimeistä päivää. Eikä sen lähelle enää saa -tulla kukaan ihminen, kaikkia se lyö... Hanni-lapseni, alkaa hän -hetkisen perästä hellästi ja pehmeästi, -- rukoillaan nyt yhdessä ja -sitten... - -Hän liittää Hannin kädet ristiin ja rukoilee: - --- Armollinen Jumala, joka olet taivaissa, anna meille anteeksi meidän -syntimme, pese meidän sielumme puhtaiksi, älä lue meidän pahoja -tekojamme. Monella muotoa me olemme rikkoneet, mutta armollinen Jumala, -anna meille anteeksi sinun suuren rakkautesi ja laupeutesi takia... - -Hanni avaa silmänsä ja tähtää ne kuun loistavaa puoliskoa kohti. Hänen -katseensa on harhaileva ja kiiltävä, ikään kuin se jo liitelisi muilla -mailla. Hänen otsaltaan valuu suuria hikikarpaloita ja kädet ovat -märkinä. - -Äkkiä hän kaikella voimallaan yrittää pystyyn, mutta vaari painaa hänet -permantoon. - --- Minä tahdoin sinua armahtaa, mutta koska tämän tiedät, niin -ymmärräthän, Hanni, kuiskaa vaari, -- ettei sinun enää käy eläminen. -Ole hiljaa nyt, onneton lapsi, niin luen sinulle vielä isämeidän -rukouksen. - -Tytön ruumis vapisee ja säpsähtelee hänen käsiensä alla. Hän näyttää -tahtovan jotakin sanoa, mutta ilmoille ei tule kuin epämääräisiä ääniä. -Yhä väkevämmin painaa ukko häntä maata kohti. Äkkiä pääsee häneltä -pieni parahdus ja pää kolahtaa lattiaan. Samassa upottaa ukko vanhan, -vastahiotun puukkonsa siihen kohtaan, missä sydän lyö ja vapisee... - -Jumalan kiitos, että se kävi niin hyvästi, ettei kukaan tullut -keskeyttämään ja että lapsi kuoli niin helposti. Vaaria väsytti. -Tuntuisi hyvältä oikaista siihen Hannin viereen. Mieli on sentään kevyt -ja rauhallinen, sillä onhan lapsi-raukka nyt pelastettu. Nyt on vielä -Holtti jäljellä. Kunhan eivät voimat loppuisi kesken ja kunhan eivät -ottaisi kiinni ennen aikojaan. No, ei ole pelkoa, tottapahan Jumala -aseestaan huolen pitää... - -Kuu paistaa heleästi. Pikku Hannin posket valkenevat valkenemistaan ja -hänen verensä kierii mustana virtana pitkin permantoa... Niin se oli -kuin enkeli ennen, kun se Pimeänpirtin penkillä istui ja katseli kuuta -ja piirteli pienillä hyppysillään ilmaan kuvia jäätähtien mukaan, jotka -kimmeltelivät ruuduilla. Ja siinä lauloi: - - "Ah, mikä taitaapi olla mun - kauniimpi katsella - kuin tähdet ja tuo kirkas kuu - ylhäällä taivaalla." - -Vaari oikaisee hänet suoraksi, järjestää hänen helmansa ja asettaa -kädet pitkin kylkiä. Vasen käsivarsi käy veriseksi. Vielä viimeisen -kerran katselee vaari pikku Hannia ja lukee hiljaa Herran siunauksen. - -Sitten hän jättää Hannin kuunvaloon ja hoippuu ulos huoneesta. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PIMEÄNPIRTIN HÄVITYS*** - - -******* This file should be named 56994-8.txt or 56994-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/9/9/56994 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |