diff options
Diffstat (limited to '57727-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57727-0.txt | 12912 |
1 files changed, 12912 insertions, 0 deletions
diff --git a/57727-0.txt b/57727-0.txt new file mode 100644 index 0000000..ca886be --- /dev/null +++ b/57727-0.txt @@ -0,0 +1,12912 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57727 *** + + + + + + + + + + + +ARKANSASIN SISSIT + +Seikkailuromaani suurilta ruoholakeuksilta + + +Kirj. + +GUSTAVE AIMARD + + +Ranskankielestä [Les Trappeurs de l'Arkansas] suomentanut + +Niilo K. Nordström + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Oy, +1920. + + + + +SISÄLLYS: + + Esipuhe. + +Johdanto. Kirottu: + + I. Hermosillo. + II. Hacienda del Milagro. + III. Tuomio. + IV. Äiti. + +I. Uskollinen Sydän: + + I. Preirie. + II. Metsästäjät. + III. Jäljet. + IV. Matkalaiset. + V. Comanchit. + VI. Pelastaja. + VII. Yllätys. + VIII. Kosto. + IX. Aave. + X. Varustettu leiri. + XI. Kauppa. + XII. Sielullista + XIII. Mehiläismetsästys. + XIV. Musta Hirvi + XV. Majavat. + XVI. Petos. + XVII. Kotkanpää. + XVIII. Eusebio. + XIX. Päällikköjen neuvottelu. + XX. Kidutus. + +II. Tappaja: + + I. Uskollinen Sydän. + II. Preirierosvot. + III. Uhraus. + IV. Tohtori. + V. Liitto. + VI. Viimeinen hyökkäys. + VII. Taistelu. + VIII. Verdi Gris-joen luola. + IX. Oveluutta. + X. Rakkaus. + XI. Vangit. + XII. Sotajuoni. + XIII. Preirielaki. + XIV. Rangaistus. + XV. Anteeksianto. + Loppusanat. + + + + +Esipuhe. + + +Poissa jo ovat ne kirjailijat, jotka omien kokemusten varassa +ammensivat jännittävien teostensa aiheita "valkonaamojen" ja +"punanahkojen" julmista keskinäisistä kamppailuista, Suuren Lännen ensi +asuttamisesta kalifornialaisine kultakuumeineen tai Espanjan +amerikkalaisten siirtomaiden vapaustaisteluista. Viimeisenä näistä +ensikäden kertojista poistui eversti Cody eli "Buffalo Bill" elävien +ilmoilta 1917. + +James Fenimore Cooperin päiviltä asti se vuosisata sotaista +seikkailukirjallisuutta sivistysmaailman rajoilta nostatti esille vain +puolikymmentä säilyvää nimeä, Euroopan mantereelta ainoastaan yhden +edustajan Saksasta ja yhden Ranskasta. Vähän myöhemmin syntyi +niinikään Cooperin aloitteesta meriromaani, aivan äskeinen aika +on luonut 20. vuosisadan nuorison suurimmaksi viehäkkeeksi +luonnonelämä-kuvaukset, ja ohimenevästi on suuri maailmansota +synnyttänyt oman nuorisonkirjallisuutensa. Vanhempaan kauteen +kuului myös erityinen pyhäkoulukertomusten sato, nyttemmin +hävinneenä. + +Mutta tuon tuostakin palaudutaan noihin ensimmäisiin suuriin +seikkailukirjailijoihin, joiden menestys on tuottanut niin paljon +epäonnistunutta jäljittelyä, että koko se kirjallisuudenhaara on +joutunut vanhemman väen epäsuosioon. On totta, että noissa +parhaimmissakin romaaneissa on väkivaltaisemman ajan henkeä kuin +ihmiskunta vielä taannoin luuli enää mahdolliseksi maailmassa. Nuoriso +ei kuitenkaan ota kaikkea niin harkitsevalta kannalta; sen aistiminen +ei ole vireessä kaikkien kamaluuksien tajuamiselle. Pääasiaksi jää +nuorille lukijoille tapaussarjan ja toimintapaikkojen vauhdikas +vaihtelu ja kokemusrikkaiden kertojien saavuttama ilmeinen +todellisuusteho; ja vuosikymmenien vieriessä ovat menneisyyteen +siirtyneet olot saaneet uutta merkitystä historiaan kuuluvina +kehitysjaksoina. Nykyaikana myös osataan paremminkin antaa arvoa sille +syvälle luonnontuntemukselle, jota nuo suurten seikkailukertomien +kuvaukset kauttaaltaan henkivät. + +Suomalainen kustantaja on senvuoksi ryhtynyt järjestelmällisesti +julkaisemaan alkuteksteistä toimitettuina lyhentämättöminä käännöksinä +noita nuorison varempien seikkailukirjailijain teoksia, joita meidän +maassamme on tähän asti tunnettu muutamina "vanhanaikaisen" laajuutensa +takia karsittuina mukaelmina. Tällöin on saanut vuoronsa myös _Gustave +Aimard_, jonka oikea nimi Oliver Gloux on jo aivan unohdettu. + +Monet vuosikymmenet Aimard oli Jules Vernen rinnalla jokaisen +ranskalaisen koulupojan ihasteltu suosikki, ja vieläkin hänen +romaanituotantonsa 52 vankkaa nidettä käsittävä kokonaispainos on +alinomaa kustantajan uusittavana. Käännöksinäkin levisivät hänen +parhaat teoksensa miljoonin kappalein eritoten Englannissa ja +Amerikassa, Cooperin ja Mayne Reidin kanssa kilpaillen, ja kokonaan ei +ole missään maassa uudempi tuotanto syrjäyttänyt tämän aito +intiaanikirjailijan kirjaviin kokemuksiin perustuvia voimakkaita, +romanttisuudella väritettyjä kuvauksia leirielämästä, rajataisteluista, +aavikoiden ja salomaiden juhlallisesta suuruudesta. + +Syntyneenä Pariisissa v. 1818 nuori Oliver Gloux aloitti +seikkailijauransa jo poikuusiässä, purjehtien laivapoikana Amerikkaan. +Hänen merkitsevimmästä elämäntaipaleestaan ei ole saatavissa mitään +yhtenäistä ja seikkaperäistä selostusta, mutta muutamista hänen +romaaneihinsa siroitelluista omakohtaisista selityksistä ja aikalaisten +esittämistä asiatiedoista voi havaita tosiksi eräitä pääkohtia: +lannistumattoman seikkailuinnon vallassa hän kahden vuosikymmenen ajan +samoili ristiin rastiin koko Amerikan mantereen Yhdysvaltain +keskivaltioista Tulimaan rajoille asti, välillä kiertäen maailman +meriäkin, -- comanchi-intiaanien kasvattina, täydesti eläytyen +heidän heimosotiinsa ja kaikkiin oloihinsa, kahdesti kytkettynä +apachien kidutuspaaluun, kullankaivajana, uudisraivaajana, +trapperina, metsästeli biisoneja Lännen ruoholakeuksien sioux- ja +mustajalka-pyytäjien kanssa, vaelteli eksyksissä ja menehdyksissä del +Norten lentohiekka-aavikoilla, raatoi neljätoista kuukautta Magellanin +salmen patagonien rääkättynä orjana, matkasi yksinään halki Brasilian +aarniometsien, uhmaten petoja ja ihmisvihollisia, tutki Kordillerien +korkeimmat huiput kuten suurten virtojen etäisimmät juoksutkin aina +eläen kädestä suuhun, huomisesta huolehtimatta, onnellisena kaikista +uusista kokemuksista, sivistysmaailmasta paenneena. + +Aimard nimenomaan huomauttelee, että hän on romaanin muodossa tahtonut +tarkoin kertoa vain todellisesti elettyä, kuvata ainoastaan nähtyä, +suoden sijaa mielikuvitukselle vain alkeellisimpien kaunokirjallisuuden +vaatimusten mukaan ja alituiseen esittäen omakohtaisia seikkailujaan, +mutta kertomisessa syrjäyttäen oman minänsä, jotta tuon villin elämän +luonnollinen teho ei häiriytyisi. Hänellä oli kaiken aikaa selvänä +aistimuksena, että nuo olot ja näyttämöt olivat nopeasti muuttumassa +sivistyksen hellittämättömän painostuksen tieltä, ja sitä +tunnollisemmin hän tahtoi saada ne talletetuiksi jälkimaailmalle. On +myönnettävä, että Aimard kaikista kirjailijoista tyhjentävimmin esittää +Uuden mantereen villiä elämää viime vuosisadan toiselta kolmannekselta, +-- toisinaan pakostakin johtuen koskettelemaan hyvin verisiä +kohtauksia, -- ja että hän pääteoksissaan osoittaa erinomaisia +kertojalahjoja, jotka antavat niille "klassillisuuden" leiman ja +nykyaikaisenkin sepitystaituruuden rinnalla pysyttävät ne yhäti esillä +kirjallisuudessa. + +Saapuessaan kotimaahansa sotapalvelukseen 1848 hän oli jo julkaissut +ensimmäisen kirjansa, ja palattuaan taas seikkailumailleen hän +ilmeisesti pitikin silmällä kirjallisia aiheita, ryhtyen jonkun vuoden +kuluttua kuumeiseen tuotantaan, joka piankin toimitti nuo sinikantiset +Amyotin kustannustuotteet kaikissa Ranskan kirjakauppojen ikkunoissa +vallitsevaksi piirteeksi ja tuotti niissä omaksutulle salanimelle +maailmanmaineen. Ensimmäisenä huomattavana menestyksenä oli v. 1858 +ilmestynyt _Les Trappeurs de l'Arkansas_, joka nyt aloittaa hänen +koottujen teostensa sarjan alkukielellä ja on katsottu asianmukaiseksi +myös suomennuttaa johtamaan tätä meikäläiselle yleisölle valmisteltua +lopullista käännössikermää. Se ei siis ole tekijänsä etevin teos, +mutta monestakin syystä on otollisempaa noudattaa alkutekstien +aikajärjestystä, -- useissa romaaneissa esiintyy yhteisiä henkilöitäkin +jatkuvasti toimimassa. + +Aimard asettui sitten Ranskaan, hellittämättömästi muokkailemaan laajaa +aineistoaan noiksi romaaneiksi, joiden 22,000;een nousevassa +sivumäärässä saa syvästi viehättyen tutustua lukuisiin unohtumattoman +suurenmoisiin kuvauksiin, mutta lopulta myös aiheiden ja voimien +ehtymiseen, kunnes kynä kirpoaa kuumeisuuden riuduttamien aivojen +kannustamasta kädestä ja mielisairauden hämy tuottaa levon. Hänen +yksityisestä elämästään ei tältä kotimaassakaan vietetyltä ajalta näy +sen enempää tietoja kuin että hän oli saksalais-ranskalaisessa sodassa +sissiupseerina ja kuoli St. Annen hoitolassa Pariisissa kesäkuulla +1883. + +Aimard on siten pääasiallisesti "intiaaniromaanien" kantaisän Cooperin +ohella enimmin vaikuttanut tämän kirjallisuudenlajin tavattomaan +kukoistukseen, joka ulottui nykyisten keski-ikäisten kansalaisten +lapsuuteen asti. Senkin alan suurmiehillä on sentään vielä paljon +sanottavaa uusille poikapolville, ja osittain toisessa merkityksessä +kuin ennen, kuten edellä huomautettiin: sivistyksen esitaistelijain +uljas seikkailuhenki elää innostavana näissä parhaissa tuotteissa, ja +niiden käsittelemä outo maailma on jälleen uutta meidän ajallemme, kun +huomio on välillä kääntynyt jatkuvaan kehityskulkuun ja varsinaisen +trapper-kauden nyt eroittaa selvä juopa meistä. + +V. H.-A. + + + + + + +JOHDANTO: KIROTTU + + + + +I + +Hermosillo + + +Matkailijan, joka ensi kertaa astuu maihin Etelä-Amerikan mantereelle, +valtaa väkisinkin selittämätön surumielisyyden tunne. + +Uuden maailman historia on tosiaankin vain surkea marttyyriluettelo, +jossa yltiöpäisyys ja voitonhimo keskeyttämättä kulkevat käsi kädessä. + +Kullan etsintä oli aiheena uuden maailman löytöön. Kun kulta kerran oli +keksitty, pitivät Amerikan valloittajat tätä maata vain tyyssijana, +jonne nämä ahneet seikkailijat saapuivat pitäen toisessa kädessään +väkipuukkoa, toisessa ristiinnaulitun kuvaa. Korjattuaan runsaan +saaliin tuota metallia, jota niin kiihkeästi himoittiin, he palasivat +kotimaahansa komeillakseen rikkauksillaan ja houkutellakseen +häikäisevällä loistollaan sinne uusia siirtolaisia. + +Tämän lakkaamattoman matkustelemisen syyksi on luettava, että +Amerikassa ei ole sellaisia suurenmoisia muistomerkkejä, jotka ovat +jäännöksiä kokonaisen siirtokunnan asuinpaikoista, kun se asettuu +pysyväisesti asumaan uuteen maahan jatkaakseen siellä sukuaan. Jos +matkustat tämän suunnattoman laajan mantereen halki, jota espanjalaiset +kolmen vuosisadan aikana ovat häiritsemättä saaneet pitää hallussaan, +niin muistuttavat sinua muutamat siellä täällä näkyvät nimettömät +raunioläjät heidän kauttakulustaan, kun taas aztekien ja inkain jo +moniaita vuosisatoja ennen Amerikan löytöä sinne kohottamat rakennukset +seisovat siellä vielä majesteetillisen yksinkertaisina, katoamattomana +todistuksena heidän sielläolostaan ja sivistyspyrkimyksistään. + +Mutta mitä on tullut nykyään [romaani on kirjoitettu 1850-luvulla. +_Suom_.] näistä kunniakkaista valloitusmaista, joita aikanaan koko +Eurooppa himoitsi omakseen, missä murhamiesten veri on sekoittunut +voitettujen vereen tuon toisen, valloittavan kansan hyväksi, joka +siihen aikaan oli niin ylpeä uljaista päälliköistään, hedelmällisistä, +maa-alueistaan ja kaupastaan ja joka sulki piiriinsä koko maailman? +Vuodet ovat vierineet, ja tätä nykyä Etelä-Amerikka sovittaa niitä +rikoksia, joihin sen vuoksi oli ryhdytty. Lyhytaikaisesta vallasta +keskenään taistelevien puolueiden raatelemana, rappeutuneiden +harvainvaltain alle sortuneena, ulkomaalaisten hylkäämänä, jotka siellä +ovat ammentaneet rikkauksiaan, se riutuu, vähitellen menehtyen +velttoutensa kuormaan, jaksamatta kohottaa päältään lyijykäärettä, joka +sen tukahuttaa, niin että se voi nousta jälleen eloon vasta kun uusi +rotu, joka ei murhaa ja joka elää Jumalan käskyjen mukaan, tuo sinne +mukanaan työn ja vapauden, perusedellytykset kansojen elämään. + +Espanjalais-amerikkalainen rotu on, lyhyesti sanottuna, pysynyt niillä +alueilla, jotka heidän esi-isänsä ovat heille perintönä jättäneet, +siirtämättä niiden rajoja kauemmaksi. Tämän rodun sankarius haudattiin +keisari Kaarle V:n mukana, ja emämaastaan se on muistona säilyttänyt +vain vieraanvaraiset tapansa, uskonnollisen suvaitsemattomuuden, +kitaransoittajat ja karbinilla varustetut kerjäläiset. + +Kaikista valtioista, jotka kuuluvat laajaan Meksikon liittoon, on +Sonoran valtio ainoa, joka taistelujensa takia sen ympärillä asuvia +intiaaniheimoja vastaan ja alituisesti hankauksissa ollen mainittujen +heimokuntien kanssa on säilyttänyt omintakeisen luonteen. + +Asukkaiden tavoissa on jonkunlainen villi sävy, joka heti ensi +silmäykseltä osoittaa heidän eroaan mantereen sisäosissa olevien +valtioiden väestöistä. + +Rio Gilaa voi pitää tämän valtion pohjoisrajana; idästä länteen se on +puristuneena Sierra Madren ja Kalifornianlahden väliin. + +Durangon toisella puolen Sierra Madre jakautuu kahteen +vuoriharjanteeseen. Päähaara jatkuu entiseen suuntaan pohjoisesta +etelään, jotavastoin toinen harjanne kääntyy länteen päin, kulkien +Durangon ja Guadalajaran valtioiden taitse, minkä jälkeen se puhkaisee +kaikki ne alueet, jotka rajoittuvat Tyyneenmereen. Tämä haara +Kordillereja on Sonoran etelärajana. + +Luonto näyttää kuin huvin vuoksi tuhlailleen runsain käsin hyvyyksiä +tälle maalle. Ilmanala on hymyilevä, lauhkea ja terveellinen; kultaa, +hopeaa, mitä hedelmällisintä maata, herkullisia maanantimia ja +lääketarkoitukseen kelpaavia yrttejä on siellä yllin kyllin; siellä on +minttuja, joista valmistetaan erittäin tehokkaita voiteita; siellä on +hyödyllisiä hyönteisiä, joista saadaan värejä; mitä harvinaisimpia +marmorilajeja, mitä arvokkaimpia jalokiviä, metsänriistaa ja kalaa +kaikenlaista. Mutta toiselta puolen ovat Rio Gilan ja Sierra Madren +laajoissa eräseuduissa asustavat, riippumattomat intiaaniheimot, +comanchit, poonit, pimat, opatat ja apachit, julistaneet julman sodan +valkoista rotua vastaan, aikaansaaden alituisilla, leppymättömillä +hyökkäyksillään sen, että tämä saa suorittaa kalliit maksut +omistusoikeudestaan kaikkiin näihin rikkauksiinsa, jotka sen esi-isät +ovat intiaaneilta ryöstäneet ja joita viimemainitut lakkaamatta +vaativat itselleen takaisin. + +Sonoran tärkeimmät kaupungit ovat Guaymas, Hermosillo ja Arispe. + +Hermosillo, jonka nimenä ennen oli Pitic ja jonka kreivi de Raousset +Boulbonin retkikunta on tehnyt kuuluisaksi, on Meksikon Tyynellemerelle +suuntautuvan kaupan varastopaikka. Siinä on yli yhdeksäntuhatta +asukasta. + +Tämä kaupunki on rakennettu ylätasangolle, joka vähitellen viettää +luoteiseen merelle päin, nojautuen ja vilunarkana turvautuen kukkulaan, +jolla on nimenä _el Cerro de la campana_, -- kellovuori. -- +Viimemainitun harjaa koristavat mahtavat kivipaadet, joita +koskettamalla saa syntymään heleän, metallisointua muistuttavan äänen. + +Muuten tämä _ciudad_ on, samoin kuin sen muut amerikkalaiset +sisarkaupungitkin, varsin likainen. Talot on rakennettu vanutetusta +savesta, ja hämmästyen saattaa matkailija huomata kaikkialla soraläjiä, +lokaa ja rappeutumista, mikä tekee hänen mielensä alakuloiseksi. + +Sillä hetkellä, jolloin tämä kertomus alkaa, toisin sanoen +seitsemäntenätoista päivänä tammikuuta 1817 kello kolmen ja neljän +välillä iltapäivällä, jolloin kaupungin asukkaat tavallisesti viettävät +_siestaa_ -- päivällislepoaan -- asuntojen perähuoneissa, tarjosi +yleensä hiljainen ja rauhallinen Hermosillon kaupunki oudon näyn. + +Joukko _leperoja_, gambusineja eli salakuljettajia ja varsinkin +_rateroja_ tunkeili huutaen, uhkaillen ja ulvoen Calle de +Rosario-kadulla. Ryhmä espanjalaisia sotilaita, -- Meksiko ei tähän +aikaan vielä ollut luonut niskoiltaan emämaan asettamaa iestä -- yritti +turhaan palauttaa järjestystä ja hajoittaa väkijoukkoa häikäilemättä +iskien täysin voimin peitsensä varrella ihmisiä, jotka sattuivat heidän +eteensä. + +Mutta meteli ei ottanut vaimentuakseen, vaan alkoi päinvastoin yltyä; +varsinkin hiaqui-intiaanit, jotka olivat sekaantuneet väkijoukkoon, +huusivat ja viittoilivat vallan hirveästi. + +Kaikkien talojen ikkunat olivat täpötäynnä kasvoja, miehiä ja naisia. +Näiden katseet olivat suunnatut Cerro de la campanaan päin, jonka +juurelta kohosi paksuja savupilviä tupruten kohti taivasta. He +näyttivät odottavan jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. + +Äkkiä kuului kovia huutoja, väkijoukko jakaantui kahtia kuin liian +kypsä granaattiomena, ja jokainen syöksyi syrjään mitä suurimman kauhun +ilme kasvoillaan. + +Muuan nuori mies, tai pikemminkin lapsi, sillä hän oli tuskin +kuudentoista vanha, tuli näkyviin tuulispäänä ratsastaen hurjaa laukkaa +puolivillin ratsun selässä. + +"Pysäyttäkää hänet!" huusivat muutamat. + +"Antakaa hänen mennä!" kirkuivat toiset. + +"_Valgamedios_!" kuiskailivat akat tehden ristinmerkin; "siinähän on +itse paholainen." + +Mutta jokainen, puhumattakaan siitä, että olisi häntä pidättänyt, +väistyi syrjään kiireen vilkkaa. Peloton nuorukainen jatkoi hurjaa +matkaansa pilkallinen hymy huulillaan, kasvot hehkuen, silmät +säkenöiden ja jaellen oikealle ja vasemmalle julmia iskuja +_chicotellaan_ niille, jotka rohkenivat tulla liian lähelle häntä, tai +niille, joita kova onni esti loittonemasta paikalta niin nopeasti kuin +he olisivat tahtoneet. + +"Oi, voi! _Capista_!" valitteli muuan tyhmän näköinen ja ruumiiltaan +atleettimainen _vaquero_, kun poika ohiratsastaessaan sivalsi häntä; +"vieköön hänet paholainen. Senkin lurjus, joka oli vähällä minut +kellistää. Mitä", jatkoi hän katsahdettuaan nuorukaiseen, "sehän on, +ellen erehdy, Rafael, kummitoverini poika! Odotahan hiukan, _picaro_!" + +Mutisten partaansa nämä sanat hän levitti suopungin, joka oli +kiinnitettynä hänen vyötäisilleen, ja alkoi juosta ratsastajaa kohti. + +Väkijoukko huomasi hänen tarkoituksensa ja paukutteli innoissaan +käsiään. + +"_Bravo! Bravo_!" huudettiin. + +"Älä päästä häntä karkuun, Cornejo", rohkaisivat muut vaquerot +toveriaan käsiään taputtaen. + +Cornejo, sillä sen tiedämme nyt olevan tuon mielenkiintoisen henkilön +nimen, läheni huomaamatta poikaa, jonka edessä vastukset lisääntyivät +lisääntymistään. + +Kun läsnäolevien huudot ilmaisivat ratsastajalle vaaran, joka häntä +uhkasi, katsahti hän taakseen. + +Nyt hän huomasi vaqueron. Hänen kasvonsa kävivät kalmankalpeiksi; hän +ymmärsi olevansa hukassa. + +"Päästä minut menemään, Cornejo", huudahti hän ääni itkusta väristen. + +"Ei, ei!" ulvoi väkijoukko. "Pidättäkää hänet! Pyydystäkää hänet!" + +Roskaväkeä miellytti tämä ihmisajo; se pelkäsi kadottavansa +nähtävyyden, joka niin suuresti sitä huvitti. + +"Antaudu!" huudahti jättiläinen, "tai pyydystän sinut suopungillani +kuin _ciboton_, tiedä se!" + +"En antaudu", vastasi poika päättävästi. + +Molemmat keskustelijat kiitivät edelleen, toinen jalkaisin, toinen +ratsain. + +Väkijoukko seurasi heitä ilosta kirkuen. + +Kansajoukot ovat kaikkialla samanlaisia, raakoja ja sydämmettömiä. + +"Päästä minut, sanon", jatkoi jälleen poika, "tai vannon kautta +kiirastulen siunattujen sielujen, että sinun käy huonosti!" + +Vaquero irvisteli ilkeästi ja pyöritti suopunkia päänsä yläpuolella. + +"Pane mieleesi, Rafael", sanoi hän, "kysyn viimeisen kerran, tahdotko +antautua?" + +"En! Tuhat kertaa en!" huusi poika. + +"Herran nimeen siis!" vastasi vaquero. Suopunki viuhui ja lähti +liikkeelle. + +Silloin tapahtui jotakin tavatonta. + +Rafael pysähdytti nopeasti hevosensa, niin että se näytti ikäänkuin +muuttuneen graniittipatsaaksi. Heittäytyen alas satulasta hän hyppäsi +kuin jaguari jättiläisen kimppuun, jonka hän syöksyllään kaatoi +hiekalle, ja ennenkuin kukaan ennätti väliin, työnsi hän väkipuukon, +jota meksikolaiset aina pitävät vyöllään, vastustajansa kurkkuun. + +Paksu verisuihku purskahti pojan kasvoihin, vaquero vääntelehti +muutaman hetken, ja sitten hän jäi liikkumattomana makaamaan. + +Hän oli kuollut! + +Väkijoukko päästi kauhun huudahduksen. + +Salamannopeasti poika oli jälleen viskautunut satulaan ja alkanut +jatkaa hurjaa matkaansa heiluttaen puukkoaan ja nauraen paholaisen +naurua. + +Kun ensi hämmästys oli kadonnut, ja aiottiin ryhtyä murhaajaa +takaa-ajamaan, oli hän jo hävinnyt. + +Ei kukaan voinut sanoa, mille suunnalle hän oli mennyt. + +Kuten aina käy tällaisissa tapauksissa, tuli _juez de letras_ -- +tutkintotuomari -- muassaan lauma ryysyisiä apulaisia murhapaikalle +vasta sitten, kun se jo oli liian myöhäistä. + +Juez de letras, don Inigo tormentos Albaceyte, oli noin viidenkymmenen +vuoden ikäinen lyhyt, lihava mies, joka otti espanjantupakkansa +runsaasti koristellusta kultaisesta rasiasta ja jonka hyväntahtoisen +näköiseen ulkomuotoon kätkeytyi mitä perinpohjaisin itaruus, lisänä +erinomainen oveluus ja kylmäverisyys, jota mikään ei pystynyt +järkyttämään. + +Vastoin luuloa ei arvoisa esivallan edustaja näyttänyt vähintäkään +joutuvan hämilleen siitä, että murhaaja oli päässyt pakenemaan. Hän +pudisti pari kolme kertaa päätään, antoi katseensa kiertää +väkijoukossa, ja siristäen harmaita silmiään ja samalla filosofisesti +työntäen nuuskaa nenäänsä hän virkkoi: + +"Cornejo-parka, näin täytyi hänen käydä ennemmin tai myöhemmin." + +"Niin", sanoi muuan lepero, "hänet on taitavasti murhattu." + +"Sitä minäkin juuri ajattelin", vahvisti tutkintotuomari, "sen iskun +antaja on osannut työnsä hyvin, se veijari on ollut tehtäväänsä perin +tottunut." + +"Oh, vielä mitä", vastasi lepero olkapäitään kohauttaen, "hänhän on +vielä lapsi." + +"Häh! Mitä sanotte?" huudahti tuomari teeskennellen hämmästystä ja +katsahtaen alta kulmain puhetoveriinsa. "Lapsiko?" + +"Melkeinpä", vastasi lepero ylpeänä siitä, että häntä näin kuunneltiin, +"hänhän on Rafael, don Ramónin vanhin poika." + +"Älähän, älähän!" virkkoi tutkintotuomari salaisesti tyytyväisenä. +"Eihän toki, se ei ole mahdollista. Rafael on korkeintaan kuudentoista +vuoden ikäinen. Hän ei olisi antautunut riitaan Cornejon kanssa, jonka +ei olisi tarvinnut muuta kuin puristaa häntä käsivarresta päästäkseen +eroon." + +"Asia on kuitenkin siten, teidän ylhäisyytenne, mehän kaikki näimme +tapauksen. Rafael pelasi _montéta_ don Aguilarin luona ja onni ei +näyttänyt olleen hänelle suotuisa, ja hän menetti kaikki rahansa. +Silloin hän raivostui ja kostaakseen sytytti talon tuleen." + +"_Caspita_!" huudahti tutkintotuomari. + +"Se, mitä minulla on kunnia kertoa teidän ylhäisyydellenne, pitää +paikkansa. Suvaitkaa vain katsoa tuonne: savua näkyy vielä, vaikka +rakennus onkin jo tuhkana." + +"Todellakin", myönsi tuomari kääntäen katseensa sille suunnalle, minne +lepero viittasi, "ja sitten..." + +"Sitten hän yritti tietysti paeta", jatkoi toinen. "Cornejo aikoi hänet +pidättää..." + +"Hän oli oikeassa!" + +"Hän oli väärässä, koska Rafael hänet kerran tappoi!" + +"Niinpä niinkin", myönsi tutkintotuomari, "mutta olkaa huoletta, +ystäväni, laki kyllä kostaa hänelle." + +Tähän lauseeseen vastasivat läsnäolevat epäilevästi hymyillen. + +Vähääkään kiinnittämättä huomiotaan siihen, mikä vaikutus hänen +sanoillaan oli, käski esivallan edustaja apulaistensa, jotka jo olivat +tutkineet ja tyhjentäneet kuolleen taskut, viedä hänet pois ja siirtää +hänet lähellä olevaan kirkon eteisen alle, minkä jälkeen hän palasi +kotiinsa tyytyväisen näköisenä käsiään hykerrellen. + +Tutkintotuomari veti päällensä matkapukunsa, pisti pari pistoolia +vyölleen, kiinnitti pitkän miekan kupeelleen ja nautittuaan kevyen +päivällisen lähti ulos. + +Kymmenen hampaisiin asti aseistettua, voimakkailla hevosilla +ratsastavaa _alguazilia_ odotti häntä oven ulkopuolella, ja palvelija +piteli suitsista oivallista, mustaa ratsua, joka kärsimättömänä +tömisteli jalkojaan ja pureskeli kuolaimiaan. Don Inigo hyppäsi +satulaan, asettui ratsumiestensä etunenään, ja ryhmä lähti hiljaista +ravia. + +"Kas niin!" puhelivat uteliaat pysähtyen seisomaan porttien pieliin. +"Tuomari Albaceyte lähtee don Ramón Garillasin luo; huomenna saamme +kuulla uutisia." + +"_Caspita_!" kuiskailivat toiset, "tuo picaro ei ansaitsisi köyttä, +jossa saisi kiikkua." + +"Hm!" huomautti muuan lepero surumielisesti hymyillen. "Kautta +kunniani, olisi sääli tuota kevytmielistä vekkulia! Hänen Cornejolle +tekemänsä _cuchillada_ on suurenmoinen. Se vintiö on kunnollisesti +surmattu." + +Mutta tutkintotuomari jatkoi edelleen matkaansa vastaten mitä +säntillisimmin niihin tervehdyksiin, joita hänelle hänen ohimennessään +huudettiin. Pian hän oli jo päässyt kaupungin ulkopuolelle. + +Silloin hän kääriytyi viittaansa. + +"Ovatko aseet ladatut?" kysyi hän. + +"Kyllä, teidän ylhäisyytenne", vastasi alguazilien päällikkö. + +"Hyvä! Lähdemme don Ramón Garillasin _haciendaan_. Mutta ripeästi; +kiirehtikäämme perille ennen yön tuloa." + +Hevoset alkoivat laukata. + + + + +II + +Hacienda del Milagro + + +Hermosillon ympäristö on suorastaan erämaata. + +Kaupungista Hacienda del Milagroon -- Ihmeitten maatilalle -- johtava +tie on mitä ikävin ja kuivin. + +Pitkien välimatkojen päässä siellä näkee vain rautatammia, kumipuita, +Perun puita punaisine ja höysteisine terttuineen, nopaaleja ja +kaktuksia, ainoita puita, jotka saattavat kasvaa pystysuorasti +paahtavan auringon hehkuvien säteiden polttamassa maassa. + +Siellä täällä näkyy kuin katkeraksi pilkaksi vesisäiliöitten pitkiä +seipäitä, joiden toisessa päässä on kierretystä, kovettuneesta vuodasta +tehty sanko ja toisessa hihnoilla kiinnitetyt kivet. Mutta säiliöt ovat +tyhjiä; niiden pohja on mustaa ja kuivettunutta mutaa, jossa kuhisee +lukemattomia saastaisia eläviä. Hienonhienot pölypilvet, joita +heikoinkin tuulenhenkäys synnyttää, takertuvat huohottavan matkustajan +kurkkuun, ja jokaisen kuivettuneen korren alla heinäsirkat raivoissaan +vaativat terveellistä yökastetta. + +Mutta kun äärimmäisin ponnistuksin on matkannut kolmisen penikulmaa +näissä hehkuvankuumissa erämaissa, pysähtyy silmä nauttien lepäämään +vihannoivaan keitaaseen, joka näyttää äkkiä nousevan hiekasta. + +Tämä paratiisi on Hacienda del Milagro. + +Siihen aikaan, jota kertomuksemme kuvaa, kuului tähän haciendaan, joka +oli seudun rikkaimpia ja suurimpia, kaksikerroksinen päärakennus, joka +oli rakennettu _tapiasta_ ja _adoveista_ ja jonka ruo'oista tehty +pengermäkatto oli kovaksi tallatulla savella peitetty. + +Haciendaan tultiin avaran pihamaan kautta, jonka holvimaisessa portissa +oli vahva kaksoisovi ja toisessa puoliskossa pieni käyntiluukku. +Julkisivun puolella oli neljä huonetta; ikkunoissa oli rautaiset, +kullatut ristikot ja sisäpuolella luukut, ja niissä oli lasiruudut, +mikä tähän aikaan tässä maassa merkitsi kuulumatonta loistoa. Pihan eli +_pation_ joka sivustalla oli rakennuksia, joissa sijaitsi palvelusväen, +_peonien_, lasten y.m. asunnot. + +Päärakennuksen alin kerros sisälsi kolme huonetta: jonkunlaisen suuren +eteisen, jonka kalustona oli vanhanaikaisia nojatuoleja ja +röyhelletyllä sahviaanilla päällystettyjä leposohvia, lavea +nopaalipuinen pöytä ja muutamia jakkaroita. Seinillä riippui moniaita +kultakehyksisiä muotokuvia, jotka esittivät suvun jäseniä +luonnollisessa koossa; näkyviin jätetyt orsihirret oli runsaasti +koristettu puuleikkauksilla. + +Kaksoisovien kautta päästiin saliin. Pihalle päin oleva puoli oli noin +jalan verran muuta lattiaa ylempänä; sitä peitti matto, jolla oli +muutamia matalia, omituisilla puuleikkauksilla ja karmosiininvärisellä +veralla päällystettyjä jakkaroita ja jalkapieluksia. Tässä huoneessa +oli myöskin pieni, neliskulmainen, noin puolen metrin korkuinen pöytä, +jota käytettiin ompelupöytänä; se osa oli tarkoitettu naisia varten, +jotka siellä istuivat maurilaisten tapaan jalat ristissä. Toisella +puolella oli samanlaisella veralla kuin jakkarat ja jalkapielukset +päällystettyjä tuoleja. Vastapäätä ovea salin toisella puolella oli +makuuhuone vuodekomeroineen korokkeen päässä, jolle oli sijoitettu +juhlavuode, ja tätä kaunistivat lukemattomat kultauskoristeet sekä +kulta- ja hopeanauhuksilla ja tupsuilla kirjaillut verhot. Lakanat ja +päänalaisten päälliset olivat valmistetut mitä hienoimmasta kankaasta, +ja niitä reunusti pitsi. + +Päärakennuksen takana oli toinen piha, missä sijaitsivat taloushuoneet +ja _corral_; tämän pihan takana avautui laaja puutarha, jota ympäröivät +muurit. Se oli yli sata syltä laaja, ja siellä kasvoi, se kun oli +suunniteltu englantilaiseen tapaan, ulkomaisia puita ja kasveja. + +Haciendassa vietettiin juhlaa. + +Oli juuri _mantaza del ganado_, -- karjan teurastusaika, -- ja peonit +olivat muutaman askelen päähän haciendasta laittaneet aitauksen, johon +he päästivät elukat. He eroittivat laihat lihavista, jotka yksitellen +päästettiin aitauksesta. + +Puolikuunmuotoisella lyömäaseella, jossa oli terävät piikit jalanmitan +päässä toisistaan, leikkasi vaquero, joka oli piiloutunut aitauksen +veräjän luo, perin taitavasti eläinparkojen takajalkojen kintereet +poikki sitä mukaa kuin ne juoksivat hänen ohitseen. + +Jos hän sattumalta iski harhaan, mikä tapahtui harvoin, ratsasti toinen +vaquero täyttä lentoa eläimen perään, sinkautti suopungin sen sarviin +ja piti sitä paikallaan, kunnes edellinen oli leikannut jänteet poikki. + +Huolettomana nojautuen haciendan porttia vastaan näytti muuan +nelisenkymmenen ikäinen mies, jolla oli yllään aatelisen tilanomistajan +upea puku, olkapäillä loistavanvärinen _zarape_, ja jonka päätä +vähintäin viisisataa piasteria maksanut panamahattu suojeli laskevan +auringon viime säteiltä, johtavan tätä työtä, polttaen maissipaperista +kierrettyä savukettaan. + +Hän oli ylhäisen näköinen herra, jolla oli hoikka, sorea, hiukan +notkoselkäinen, mutta varsin suhteellinen vartalo; hänen hienot +kasvonpiirteensä, joissa oli lujuutta ja varmuutta, todistivat +vilpittömyyttä, rohkeutta ja ennen kaikkea rautaista tahtoa. Hänen +suuret, mustat silmänsä, jotka olivat tuuheitten kulmakarvojen +varjossa, olivat verrattoman kauniit, mutta heti kun tavallista +suurempi vastoinkäyminen nosti hänen ruskettuneelle iholleen punertavan +kajastuksen, kävi hänen katseensa kiinteäksi ja niin voimakkaaksi, +ettei kukaan voinut sitä kestää, vaan se pani rohkeimmankin epäröimään +ja vapisemaan. + +Äärimmäinen hienous ja ennen kaikkea hänen olemuksessaan esiintyvä +ylimystön leima ilmaisivat heti ensi silmäykseltä, että tämä mies +kuului puhtaaseen ja jaloon kastilialaiseen rotuun. + +Hän olikin don Ramón Garillas de Saavedra, vastikään kuvailemamme +Hacienda del Milagron omistaja. + +Don Ramón Garillas kuului espanjalaiseen sukuun, jonka päämies oli +ollut Cortezin paraimpia upseereita ja asettunut asumaan Meksikoon +senjälkeen, kun tuo nerokas seikkailija niin ihmeellisellä tavalla oli +valloittanut tämän maan. + +Ruhtinaallisen omaisuuden perijänä, mutta espanjalaisten viranomaisten +hylkäämänä, koska hän oli mennyt naimisiin erään sekarotuisen +aztekinaisen kanssa, hän oli kokonaan antautunut maittensa viljelykseen +ja laajojen tilustensa parantamiseen. + +Oltuaan seitsemäntoista vuotta naimisissa hän oli nyt suuren perheen +päänä; siihen kuului kuusi poikaa ja kolme tytärtä, siis kaikkiaan +yhdeksän lasta, joista Rafael, sama, jonka olemme nähneet niin +häikäilemättä surmaavan vaqueron, oli vanhin. + +Don Ramónin ja doña Jesusitan avioliitto oli vain sovinnaisliitto, joka +oli solmittu pelkästään omaisuuden takia, mutta kuitenkin se teki +heidät verrattain onnellisiksi; sanomme verrattain, sillä kun nuori +tyttö oli päässyt luostarista vain mennäkseen naimisiin, eivät he +olleet koskaan rakastaneet toisiaan, mutta sen sijaan oli heidän +välillään hellä, vilpitön kiintymys. + +Doña Jesusita kulutti aikansa askareissa, jotka lasten tähden olivat +välttämättömät, elellen intiaaninaistensa parissa; hänen miehensä taas, +joka täydellisesti oli kiintynyt tilanomistajan elämän tuomiin +velvollisuuksiin, oleskeli melkein alituisesti vaquerojensa, peoniensa +ja metsästäjiensä seurassa, niin ettei nähnyt vaimoaan muuta kuin +muutamien minuuttien aikana ruokapöydässä, ja väliin hän jäi +kokonaisiksi kuukausiksi metsästämään Rio Gilan rannoille. + +Meidän on kuitenkin lisättävä, että ollessaan joko poissa taikka kotona +don Ramón piti mitä suurinta huolta siitä, ettei hänen vaimoltaan +puuttunut mitään ja että hän sai pienimmätkin päähänpistonsa +täytetyiksi, säästämättä rahaa tai vaivoja hankkien hänelle, mitä hän +näytti toivovan. + +Doña Jesusita oli viehättävän kaunis ja enkelimäisen herttainen; hän +näytti, jollei mielellään, niin ainakin suuremmitta vaikeuksitta +mukautuneen siihen elämään, johon hänen puolisonsa oli pakottanut hänet +alistumaan, mutta hänen suurista, mustista, kaihoisista silmistään, +hänen kasvojensa kalpeudesta ja ennen kaikkea siitä surumielisyyden +vivahduksesta, joka alinomaa varjosti hänen himmeänvalkoista otsaansa, +oli helppo päättää, että tässä hurmaavassa kuvapatsaassa asuva palava +sielu sekä tämä sydän, joka ei tuntenut edes omaa itseään, oli kokonaan +suunnannut huomionsa lapsiinsa, että hän ihaili näitä kaikkein +kauneimman ja pyhimmän rakkauden, äidinrakkauden, koko neitseellisellä +voimalla. + +Mitä don Ramóniin tulee, niin hän oli aina hyvä ja huomaavainen +vaimolleen, jota hän ei ollut vaivautunut tutkistelemaan, ja niin +hänellä oli oikeus pitää vaimoaan maailman onnellisimpana olentona, +jollainen tämä olikin senjälkeen, kun Jumala oli suonut hänen tulla +äidiksi. + +Aurinko oli vähän aikaa sitten mennyt mailleen, taivaalta rupesi +vähitellen katoamaan purppurainen värivivahdus, samalla kun tuli yhä +hämärämpi. Jokunen tähti alkoi jo tuikkia taivaalla ja iltatuuli virisi +niin pirteänä, että se yöksi ennusti kauheata myrskyä, jollaisia näillä +seuduilla saa nähdä usein puhkeavan. + +Käskettyään huolellisesti sulkea jäljellä olevan osan karjaa aitaukseen +_mayoral_ kutsui koolle vaquerot ja peonit, ja kaikki suuntasivat +kulkunsa haciendaan, mistä iltakello heille ilmoitti, että levon hetki +vihdoinkin oli käsillä. + +Kun taloudenhoitaja kulki viimeisenä isäntänsä ohitse tervehtien +kumartamalla, kysyi tämä häneltä: + +"Kuulehan, Eusebio, montako nautaa meillä on tänä vuonna?" + +"Neljäsataa viisikymmentä, _mi amô_ (isäntäni)", vastasi mayoral, +suurikokoinen, kuiva ja laiha mies, jonka pää oli jo harmaantunut ja +jonka kasvot olivat parkitun nahanpalasen näköiset, pysäyttäen +hevosensa ja ottaen päästään hattunsa, "siis seitsemänkymmentäviisi +enemmän kuin viime vuonna; naapurimme jaguarit ja apachit eivät ole +tehneet meille suuria vahinkoja viime aikoina." + +"Se on sinun ansiotasi, Eusebio", sanoi don Ramón. "Valppautesi on +ollut erinomainen; minä osaan kyllä sen palkita." + +"Paras palkkioni on se kaunis kiitos, jonka teidän armonne juuri on +minulle lausunut", vastasi mayoral, jonka karkeat kasvot loistivat +tyytyväisyyden hymystä.-"Eikö minun pitäisi huolehtia samalla tavalla +siitä, mikä kuuluu teille, kuin jos se olisi omaani?" + +"Kiitos", vastasi aatelismies liikuttuneena pusertaen palvelijansa +kättä. "Tiedän sinun olevan minulle uskollinen." + +"Elämässä ja kuolemassa, herrani; äitinihän on imettänyt teitä, minä +kuulun teille ja teidän perheeseenne." + +"Mennään nyt jo, Eusebio!" puhui haciendero iloisena. "Illallinen on +valmis, señora on varmaankin jo pöydässä, älkäämme antako hänen odottaa +meitä pitempään." + +He astuivat molemmat patioon, ja Eusebio, kuten don Ramón oli häntä +nimittänyt, valmistautui sulkemaan portit, mikä hänen oli tapana tehdä +joka ilta. + +Sillä aikaa don Ramón astui haciendan ruokasaliin, jonne kaikki +vaquerot ja peonit olivat kokoontuneet. + +Tämän ruokasalin koko keskiosan valtasi suunnattoman iso pöytä. +Ympärillä oli nahalla päällystettyjä penkkejä ja kaksi puuleikkauksilla +koristettua nojatuolia, jotka olivat määrätyt don Ramónille ja +señoralle. Näiden takana seinällä riippui neljä jalkaa korkea +norsunluinen Kristuksenkuva kahden taulun välissä, joista toinen +esitti Jesusta Öljymäellä ja toinen vuorisaarnaa. Siellä täällä +irvistelivät kalkilla valkaistuille seinille ripustettuina isännän +metsästysretkillään tappamien jaguarien, puhvelien tai hirvien päät. + +Pöydässä oli runsaasti _lahuota_, sakeaa, maissijauhoista ja lihasta +valmistettua keittoa, _pucheroa_ eli _olla podridaa_ ja _pepiania_; +määrätyissä paikoissa pöytää oli _mezcal-palloja_ ja vesikarahveja. +Hacienderon viittauksesta alkoi ateria. Vähän myöhemmin puhkesi rajuna +aikaisemmin uhannut myrsky. + +Satoi rankasti. Joka hetki kirkkaat salamat saivat valot huoneessa +tuntumaan himmeiltä, ja niitä seurasi hirvittävä ukkosenjyrinä. + +Aterian lopulla myrsky kävi niin kovaksi, että yhtyneiden +luonnonvoimien aikaansaama melu esti kuulemasta puhetta. + +Ukkonen purkautui kauhistuttavan väkevänä, tuulenpuuska syöksyi saliin +rikottuaan ikkunan, kaikki valot sammuivat ja läsnäolevat tekivät +peloissaan ristinmerkin. + +Tällä hetkellä alkoi haciendan portilla kello kouristuksentapaisesti +kajahdella, ja tuiki epäinhimillinen ääni huusi kaksi eri kertaa: + +"Auttakaa!... auttakaa!" + +"Kautta Kristuksen veren!" huudahti don Ramón syöksyen huoneesta. +"Tasangolla surmataan joku." + +Kaksi laukausta kajahti melkein samaan aikaan, halki ilman kuului +tuskanhuuto, ja kaikki vaipui taas kaamean hiljaisuuden valtaan. + +Kalpea salama halkaisi pimeyden, ukkonen jyrähti peloittavasti, ja +sitten don Ramón ilmestyi jälleen huoneen kynnykselle kantaen sylissään +taintunutta miestä. + +Vieras laskettiin penkille, ja hänen ympärillään oli touhua. + +Tämän miehen kasvot samoin kuin hänen vaatepartensakaan eivät olleet +tavallisuudesta poikkeavia; kuitenkaan ei Rafael, don Ramónin vanhin +poika, voinut hänet huomattuaan pidättää kauhua ilmaisevaa elettä, ja +hänen kasvonsa kalpenivat. + +"Voi!" mutisi hän hiljaa, "sehän on juez de letras!" + +Hän oli tosiaankin se tutkintotuomari, jonka olemme nähneet matkaavan +Hermosillosta niin upeassa asussa. + +Hänen sateessa kastuneet pitkät hiuksensa valuivat hänen rinnalleen, ja +puku oli epäjärjestyksessä, veren tahrima ja monesta kohdasta +repeytynyt. Oikea käsi puristi laukaistun pistoolin perää. + +Don Ramón oli myöskin tuntenut hänet rikosasiain tuomariksi ja oli +tiedottomasti luonut poikaansa pikaisen silmäyksen, jota tämä ei voinut +kestää. + +Doña Jesuitan ja hänen naistensa ymmärtäväisen hoidon ansiosta +tutkintotuomari hengähti syvään, avasi haristavat silmänsä, joilla hän +tirkisteli ympärillään olevaa seuruetta, näkemättä aluksi mitään ja +tullen vähitellen tuntoihinsa. + +Yhtäkkiä syvä punastus peitti hänen otsansa, joka oli ollut hetki +sitten aivan kalvakka, ja hänen silmänsä välähtivät. Suunnaten don +Rafaeliin katseen, joka naulitsi hänet lattiaan näkymättömän +kauhistuksen saaliina, hän nousi ylös vaivalloisesti lähestyen nuorta +miestä, joka näki hänen tulevan uskaltamatta tätä väistää, laski +kätensä raskaasti pojan olkapäälle ja kääntyen _peonien_ puoleen, jotka +olivat kauhuissaan näkemästään ja jotka eivät ymmärtäneet tästä mitään, +sanoi juhlallisesti: + +"Minä, don Inigo Tormentes Albaceyte, Hermosillon kaupungin +tutkintotuomari, pidätän tämän miehen kuninkaan nimessä, syytettynä +murhasta." + +"Armoa!" huusi Rafael, langeten polvilleen ja väännellen käsiään +epätoivoisena. + +"Voi! voi!" huudahti äitiparka ja vaipui takaisin tuolilleen +pyörtyneenä. + + + + +III + +Tuomio. + + +Seuraavana aamuna aurinko nousi sädehtivänä taivaanrannalle. Yöllinen +myrsky oli täydellisesti selvittänyt taivaan, joka oli nyt syvän +sininen; linnut visertelivät iloisina lehtien alle kätkeytyneinä, ja +koko luonto näytti saaneen takaisin tavanomaisen juhlavan ilmeen. + +Kello soi iloisesti Hacienda del Milagrossa; palvelijat alkoivat +hajaantua joka taholle, jotkut vieden hevosia laitumelle, toiset ajaen +karjaa keinotekoiselle preirialle, toiset taas suunnaten kulkunsa +niityille, kun taas jäljelle jääneet olivat patiolla lypsämässä lehmiä +ja korjaamassa hurrikaanin tekemiä vaurioita. + +Edellisen yön myrskyn jättämät ainoat jäljet olivat kaksi upeaa +kuollutta jaguaria pötköllään haciendan portin edessä, ei kaukana +puoliksi ahmitun hevosen raadosta. + +Eusebio, joka käveli ympäri patiota tarkkaillen huolellisesti toisten +puuhia, määräsi hevosen kalliit varusteet otettavaksi pois ja +puhdistettavaksi ja jaguarit nyljettäviksi; kaikki tämä suoritettiin +niin pian kuin suinkin mahdollista. + +Kuitenkin Eusebio tunsi itsensä hyvin levottomaksi; don Ramón, joka oli +yleensä ensimmäisenä liikkeellä haciendalla, ei ollut vielä ilmestynyt. + +Edellisenä iltana juez de letrasin hirveän syytöksen jälkeen +hacienderon vanhinta poikaa kohtaan oli don Ramón käskenyt +palvelijoittensa poistua. Kun hän sitten itse, vaimonsa kyynelistä ja +rukouksista välittämättä, oli tukevasti köysillä sitonut poikansa, oli +hän opastanut don Inigo d'Albaceyten erääseen yksinäiseen huoneeseen, +johon molemmat sulkeutuivat jääden sinne hyvin myöhään yöllä. + +Mitä oli tapahtunut tämän keskustelun kuluessa, jolloin varmaankin oli +ratkaistu Rafaelin kohtalo? Ei kukaan sitä tiennyt, Eusebio yhtä vähän +kuin muut. + +Opastettuaan don Inigon huoneeseen, jonka oli laitattanut kuntoon häntä +varten, ja toivotettuaan hänelle hyvää yötä don Ramón palasi poikansa +luo, jonka vieressä äitiparka yhä itki. Lausumatta sanaakaan hän otti +pojan käsivarsilleen ja kantoi hänet makuuhuoneeseensa, missä laski +hänet permannolle vuoteensa viereen. Sitten haciendero lukitsi oven ja +asettui makaamaan, kaksi pistoolia kätensä ulottuvilla. Yö kului näin +loppuun, isän ja pojan pimeässä luodessa toisiinsa katseita kuin metsän +eläimet ja äidin polvistuneena vuodattaessa kyyneleitä kynnyksellä, kun +hänen ei ollut lupa itse huoneeseen astua, hiljaa itkien esikoisensa +puolesta, joka pian, sen hän kauhistuen saattoi aavistaa, häneltä +ainiaaksi riistettäisiin. + +"Hm!" mutisi mayoral itsekseen, pureskellen lainkaan sitä huomaamatta +sammuneen savukkeensa päätä, "mitähän tästä kaikesta tullee? Don Ramón +ei ole se mies, joka armahtaa, hän ei tingi kunniastaan. Jättääkö hän +siis poikansa oikeuden käsiin? Vielä mitä! Sitä hän ei tee. Mutta mitä +hän siis tekee?" Kunnianarvoisa mayoral ei ollut vielä päässyt +pitemmälle päätelmissään, kun don Inigo ja don Ramón näyttäytyivät +pihalla. + +Molempien miesten kasvoilla oli kova ilme. Varsinkin hacienderon katse +oli synkkä kuin yö. + +"No, Eusebio", sanoi don Ramón lyhyesti, "satuloi hevonen ja varusta +nelimiehinen turvajoukko saattamaan tätä herraa Hermosilloon." + +Mayoral kumarsi kunnioittavasti ja antoi heti tarpeelliset käskyt. + +"Kiitän teitä tuhannesti", jatkoi don Ramón kääntyen tuomarin puoleen. +"Te pelastitte kotini kunnian." + +"Älkää olko minulle niin kiitollinen", vastasi don Inigo. "Vannon, että +eilen illalla kaupungista lähtiessäni minulla ei ollut vähäisintäkään +aikomusta olla teille mieliksi." + +Haciendero liikahti. + +"Asettukaa minun asemaani. Minä olen ennen kaikkea tutkintotuomari. +Joku henkilö murhataan, kelvoton heittiö kylläkin, sen myönnän, mutta +ihminen kuitenkin, vaikka huonointa lajia; murhaaja tunnetaan, hän +ratsastaa täyttä lentoa kaupungin lävitse keskellä kirkasta päivää +kaikkien nähden ja uskomattoman julkeasti. Mitä minun tuli tehdä? +Ryhtyä häntä takaa-ajamaan, sitä en ollenkaan epäillyt." + +"Se on totta", myönsi don Ramón kumartaen. + +"Ja paha minut siinä peri, kun ne lurjukset, jotka minua seurasivat, +hylkäsivät minut kuin pelkurit myrskyn ollessa pahimmillaan +piiloutuakseen jonnekin, en tiedä minne. Vastoinkäymisen kukkuraksi +ryhtyi pari harvinaisen suurta jaguaria minua ahdistamaan; ne olivat +kimpussani niin lähellä, että olin jo putoamaisillani maahan kuin +möhkäle porttinne luona. Ammuin niistä tosin yhden, mutta toinen oli +perin vähällä tarttua minuun hampaillaan, kun tulitte avukseni. +Saattaisinko tämän jälkeen vangita sen miehen pojan, joka oman +henkensä uhalla on pelastanut henkeni? Se olisi mitä mustinta +kiittämättömyyttä." + +"Vielä kerran kiitän teitä." + +"Ah ei! Mehän olemme kuitit, siinä kaikki. En puhu mitään muutamasta +tuhannesta piasterista, jotka minulle olette antanut, koska niillä vain +tukin ilvesteni suut; mutta huolehtikaa siitä, don Ramón, ettei +poikanne toistamiseen joudu käsiini, sillä en tiedä, miten hänet +silloin voisin pelastaa." + +"Olkaa huoleti, don Inigo, poikani ei joudu käsiinne." + +Haciendero lausui nämä sanat niin synkällä äänenpainolla, että tuomari +kääntyi hätkähtäen. + +"Varokaa, mitä teette!" lausui hän. + +"Olkaa huoleti", vastasi don Ramón, "tahdon vain pitää huolta siitä, +ettei poikani joudu mestauslavalle ja siten häväise nimeäni." + +Samassa tuotiin hevonen. Rikosasiain tutkintotuomari heittäytyi +satulaan. + +"Kas niin, hyvästi don Ramón", sanoi hän suopeasti, "olkaa varovainen. +Se nuorukainen voi vielä parantaa tapansa, hän on vain vähän vilkas +eikä mitään muuta." + +"Hyvästi, don Inigo d'Albaceyte", vastasi haciendero kuivasti, mikä ei +kaivannut mitään vastausta. + +Tuomari pudisti päätään ja iskien molemmat kannukset hevosen kylkiin +lähti ratsastamaan täyttä ravia saattojoukkonsa seuraamana, vielä +viimeisen kerran kädellään viitattuaan tilanomistajalle hyvästiksi. + +Tämä seurasi häntä katseillaan niin kauan kuin voi hänet eroittaa, +minkä jälkeen hän ripein askelin palasi haciendaan. + +"Eusebio", sanoi hän mayoralille, "soittakaa kelloa, niin että saadaan +koolle kaikki peonit ynnä muut haciendan palvelijat." + +Katsahdettuaan hämmästyneenä isäntäänsä mayoral kiirehti panemaan +toimeen saamansa käskyn. + +-- Mitä tämä kaikki tarkoittaa? -- kysyi hän itseltään. + +Kellon soidessa maatilan kaikki väki riensi paikalle tietämättä, mistä +tämä tavallisuudesta poikkeava kokoonkutsuminen johtui. + +Pian he kaikki olivat kokoontuneet suureen saliin, jota käytettiin +ruokailuhuoneena. Mitä täydellisin hiljaisuus vallitsi heidän +keskuudessaan. Salainen pelko ahdisti heidän sydäntään. He aavistivat, +että jotakin kauheata oli tulossa. + +Muutaman minuutin odotuksen jälkeen doña Jesusita astui huoneeseen +lastensa, paitsi Rafaelin, ympäröimänä ja asettui korokkeelle, joka oli +laitettu huoneen toiseen päähän. + +Hänen kasvonsa olivat kalpeat, hänen punertavat silmänsä osoittivat, +että hän oli itkenyt. + +Sitten tuli don Ramón. + +Hänellä oli yllään musta samettipuku, jossa ei ollut koristuksia. +Raskaat kultavitjat riippuivat hänen rinnallaan, päässä oli +leveäreunainen, kotkansulalla koristettu musta huopahattu, ja pitkä, +kiiltäväksi hangattu miekka riippui hänen vasemmalla kupeellaan. + +Hänen otsansa oli rypyssä, ja kulmakarvat olivat koholla mustien +silmien yllä, jotka näyttivät sinkoavan salamoita. + +Läsnäolevat värisivät pelosta. Don Ramón Garillas oli pukeutunut +tuomarinpukuunsa. + +Jollekulle siis tultaisiin antamaan tuomio. + +Mutta kenelle? + +Kun don Ramón oli asettunut vaimonsa oikealle puolelle, antoi hän +merkin. + +Mayoral poistui huoneesta. Hetken perästä hän tuli takaisin Rafaelin +seurassa. + +Nuorukainen oli paljain päin, ja hänen kätensä oli sidottu selän +taakse. + +Katse alas luotuna, kasvot kalpeina hän asettui isänsä eteen, jota hän +kunnioittavasti tervehti. + +Siihen aikaan, jota kertomuksemme koskee, oli varsinkin keskuksista +kaukana olevissa maissa, jotka jatkuvasti olivat alttiina intiaanien +hyökkäyksille, perheen päämiehellä vielä säilynyt täysin puhtaana se +patriarkallinen arvovalta, jota meidän turmeltunut sivistyksemme kaikin +voimin koettaa vähentää ja hävittää. + +Isä oli perheessään itsevaltias. Hänen tuomiostaan ei voinut vedota, ja +se pantiin mutisematta ja vastustuksetta täytäntöön. + +Maatilan väestö tunsi isäntänsä lujan luonteen ja leppymättömän tahdon. +He tiesivät, ettei hän milloinkaan antanut anteeksi ja että hän piti +kunniataan elämääkin kalliimpana. Sentähden he epämääräisen +pelontunteen vallassa valmistautuivat olemaan läsnä näytelmässä, jota +isä ja poika kohta esittäisivät. + +Don Ramón nousi, loi läsnäoleviin synkän katseen ja heittäen hattunsa +jalkojensa juureen sanoi kolkolla äänellä: + +"Kuulkaa nyt kaikki. Kuulun vanhaan kristittyyn sukuun, jonka esi-isät +eivät koskaan ole tehneet rikosta. Kunniaa on suvussani aina pidetty +kalleimpana. Tämän kunnian, jonka esi-isäni ovat minulle jättäneet +tahrattomana ja jota olen koettanut pitää puhtaana, on vanhin poikani, +nimeni perijä, vastikään häipymättömästi häväissyt. Eilen hän on +Hermosillossa eräässä pelipaikassa kinastelun johdosta sytyttänyt talon +palamaan, niin että koko kaupunki oli vaarassa syttyä tuleen, ja kun +muuan mies ryhtyi häntä pidättämään hänen paetessaan, surmasi hän tämän +puukoniskulla. Mitä on sanottava nuorukaisesta, jolla on näin nuorella +iällä tällaiset pedon vaistot? Oikeus on pantava täytäntöön, kautta +Jumalan! Tahdon julistaa ankaran tuomion!" + +Tämän lausuttuaan don Ramón pani kätensä ristiin rinnalleen ja näytti +malttavan mieltään. + +Kukaan ei uskaltanut lausua sanaakaan syytetyn puolustukseksi. Kaikkien +päät olivat alas painuneina, ja heidän rintansa huohottivat. + +Rafaelia hänen isänsä palvelijat rakastivat hänen pelkäämättömyytensä +takia, joka ei tuntenut mitään vastuksia, ja siksi että hän osasi niin +mainiosti ratsastaa ja käyttää kaikkia aseita, ynnä ennen kaikkea hänen +avomielisyytensä ja hyväsydämisyytensä takia, jotka olivat hänen +luonteensa peruspiirteitä. Varsinkin tässä maassa pidettiin ihmishenkeä +vähäarvoisena, ja siksi jokainen oli sydämessään valmis antamaan +anteeksi nuorukaiselle ja pitämään hänen rikostaan vain kuumaverisyyden +ja äkkipikaisuuden seurauksena. + +Doña Jesusita nousi. Estelemättä hän oli aina alistunut miehensä +tahtoon, jota hän jo aikoja sitten oli oppinut kunnioittamaan. Paljas +ajatuskin puolison vastustamisesta kauhistutti häntä ja pani hänet +värisemään, mutta koko hänen sielunsa rakastavat voimat olivat +keskittyneet hänen sydämeensä. Hän jumaloi lapsiaan, varsinkin +Rafaelia, jonka raju luonne enemmän kuin muut tarvitsi äidin +huolenpitoa. + +Hän sanoi puolisolleen itkusta väräjävällä äänellä: + +"Ajattele, että Rafael on vanhin poikasi, että hänen rikoksensa, niin +raskas kuin se onkin, ei kuitenkaan saata olla anteeksiantamaton +silmissäsi, että olet hänen isänsä ja että minä, minä..." Voihkien hän +vaipui polvilleen, risti kätensä ja puhkesi rajuun itkuun. "Rukoilen +sinua säälimään. Armoa! Armoa lapselleni!" + +Don Ramón nosti kylmästi ylös vaimonsa, jonka kasvoilla vuoti kyyneliä, +ja pakoitettuaan hänet istuutumaan jälleen nojatuoliin virkkoi: + +"Ennen kaikkea juuri isänä minulla tulee sydämen olla ilman armoa! +Rafael on murhaaja ja murhapolttaja; hän ei enää ole poikani!" + +"Mitä aiot tehdä?" kysyi doña Jesusita kauhistuneena. + +"Se ei kuulu sinuun!" vastasi don Ramón tylysti; "aion yksin pitää +huolta kunniastani. Riittää, kun tiedät, että tämä rikos on viimeinen, +minkä poikasi tekee." + +"Ah!" voihki äiti, "tahdotko siis olla hänen pyövelinsä!" + +"Olen hänen tuomarinsa", vastasi leppymätön aatelismies peloittavasti. +"Eusebio, varusta lähtövalmiiksi kaksi hevosta." + +"Jumalani! Jumalani!" voivotteli vaimoraukka rientäen poikansa luokse, +jonka sulki syliinsä, "eikö kukaan tule avukseni?" + +Kaikki läsnäolevat pysyivät vaiti. Don Ramón ei itsekään voinut +pidättää kyyneltä. + +"Ah!" huudahti äiti ilosta mielettömänä, "hän on pelastettu! Jumala on +hellyttänyt tuon rautaisen miehen sydämen!" + +"Erehdyt", keskeytti don Ramón työntäen tylysti hänet pois; "poikasi ei +enää kuulu minulle, minä olen tuominnut hänet!" + +Samalla hän suuntasi poikaansa teräksenkylmän katseen lausuen +peloittavalla äänenpainolla, joka väkisinkin pani nuorukaisen +vapisemaan: + +"Rafael, tästä hetkestä alkaen et enää kuulu tähän yhteiskuntaan, jossa +olet herättänyt kauhua rikoksillasi. Tuomitsen sinut elämään ja +kuolemaan metsän petojen keskuudessa." + +Kun tämä kauhistava tuomio oli langetettu, astui doña Jesusita pari +askelta horjuen ja kaatui selälleen. + +Hän oli pyörtynyt. + +Tähän hetkeen asti oli Rafael suurin ponnistuksin voinut pidättää +sielussaan liikkuvat tunteet puhkeamasta esille, mutta tämän viimeisen +kohtauksen vuoksi hän ei kauemmin jaksanut itseään hillitä. Hän syöksyi +äitinsä luo kyyneliä vuodattaen ja sydäntäsärkevällä äänellä valittaen: + +"Äiti! äiti!" + +"Tule!" sanoi don Ramón laskien kätensä hänen olalleen. Poika pysähtyi +horjuen kuin juopunut. + +"Katsokaa, isä, katsokaahan!" huudahti hän säälittävästi nyyhkyttäen, +"äiti kuolee!" + +"Sinä juuri olet hänet surmannut", vastasi haciendero kylmästi. + +Rafael kääntyi ympäri kuin käärmeen pistämänä. Hän katsahti isäänsä +oudosti ja hammasta purren ja otsa kalpeana sanoi hänelle: + +"Tappakaa minut, isä, sillä vannon, että samoin kuin te olette ollut +vailla sääliä äitiäni ja minua kohtaan, samoin minä, jos jään eloon, +olen yhtä armoton teille!" + +Don Ramón loi häneen halveksivan katseen. + +"Menkäämme!" virkkoi hän. + +"Menkäämme!" kertasi nuorukainen lujasti. + +Doña Jesusita, joka alkoi palata tajuihinsa, kuuli kuin unessa poikansa +lähtevän. + +"Rafael! Rafael!" huusi hän toivottomana. + +Nuorukainen epäröi hetkisen, sitten hän yhdellä hyppäyksellä syöksyi +äitinsä luo ja sulki hänet hurjan iloisena syliinsä. Mutta kohta hän +palasi isänsä luokse lausuen: + +"Nyt voin kuolla, kun olen sanonut hyvästi äidille!" + +He lähtivät ulos. + +Kohtauksesta lamautuneina läsnäolevat hajaantuivat keskustelematta +vaikutelmistaan, mutta syvän surun vallassa. + +Poikansa hellyydenosoituksista oli äitiparka uudelleen menettänyt +tajuntansa. + + + + +IV + +Äiti + + +Kaksi hevosta, joita Eusebio piteli suitsista, odotti haciendan +portilla. + +"Seuraanko teidän armoanne?" kysyi taloudenhoitaja. + +"Et!" vastasi haciendero kuivasti. + +Hän nousi satulaan ja asetti poikansa poikkipuolin eteensä. + +"Vie takaisin toinen hevonen, en tarvitse sitä", käski hän. + +Iskien kannukset ratsunsa kylkiin, joka hirnahti tuskasta, hän lähti +täyttä vauhtia liikkeelle. + +Eusebio palasi taloon surullisena pudistellen päätään. + +Heti kun hacienda oli hävinnyt näkyvistä erään notkon taakse, pysähtyi +don Ramón, veti silkkisen nenäliinan taskustaan, sitoi poikansa silmät +lausumatta hänelle sanaakaan ja jatkoi jälleen matkaansa. + +Matka kesti kauan erämaassa. Siinä oli jotakin synkkää, joka teki +mielen kolkoksi. + +Tämä mustiin puettu ratsastaja vaiteliaana kulkemassa hiekkakenttää +pitkin, pidellen satulansa kaarella köysillä sidottua poikaa, jonka +hermostuneet vavistukset ja hytkähdykset ilmoittivat olevan elossa, oli +niin turmiota uhkaavan ja oudon näköinen, että hän olisi herättänyt +pelontunteen rohkeimmassakin miehessä. + +Kului moniaita tunteja isän ja pojan vaihtamatta sanaakaan keskenään. +Aurinko alkoi painua taivaanrannan taakse, ja muutamia tähtiä jo +ilmestyi tummansiniselle taivaalle. Hevonen yhä juoksi. + +Erämaa alkoi hetki hetkeltä näyttää yhä synkemmältä ja villimmältä. +Kaikki kasvullisuuden merkit olivat hävinneet, vain siellä täällä +aikojen kuluessa vaalenneet luukasat muodostivat hiekkaan valkoisia +täpliä. Petolintuja leijaili hitaasti ratsastajan yllä kimeästi +kirkuen, ja synkissä salaperäisissä _chaparaleissa_ asustelevat +petoeläimet aloittivat illan tullen kaameasti kiljuen yölliset, kolkot +konserttinsa. + +Näillä seuduilla ei tunneta lainkaan hämärää. Heti kun aurinko on +mennyt mailleen, vallitsee täydellinen yö. + +Don Ramón ratsasti yhä täyttä lentoa. + +Hänen poikansa ei ollut kääntynyt hänen puoleensa rukouksella tai +valituksilla. + +Kellon lähetessä kahdeksaa illalla ratsastaja vihdoin pysähtyi. Tätä +kiihkeää ratsastusta oli kestänyt kello kymmenestä asti. Hevonen, jonka +rinta korisi kumeasti, oli kompastua joka askelella. + +Don Ramón silmäili ympärilleen. Hänen huulilleen ilmestyi +tyytyväisyyden hymy. + +Joka puolella avautuivat erämaan suunnattomat hiekkalakeudet. Vain +yhdellä suunnalla häämötti taivaanrannalla aarniometsä oudonnäköisenä +varjokuvana, joka kaameana keskeytti maiseman yhtenäisyyden. + +Don Ramón astui alas hevosen selästä, laski poikansa hiekalle istumaan, +otti hevoselta päitset, jotta se voisi syödä hänen sille antamaansa +einettä. Kun hän mitä levollisimmin oli suorittanut nämä eri tehtävät, +meni hän poikansa luo ja otti pois siteen, joka peitti tämän silmiä. + +Nuorukainen pysyi liikkumatta ja katseli isäänsä vaiteliaana ja +kylmäverisenä. + +Don Ramón sanoi hänelle kuivasti ja tylysti: "Olet täällä yli kymmenen +penikulman päässä maatilastani, jonne et saa kuoleman uhalla jalallasi +astua. Tästä hetkestä alkaen saat elää yksin. Sinulla ei enää ole isää, +ei äitiä eikä kotia. Koska olet peto, tuomitsen sinut elämään petojen +joukossa. Päätökseni on peruuttamaton, rukouksesi eivät voi sitä +muuttaa. Säästä siis minua niitä kuulemasta." + +"En käänny puoleenne rukoillen", vastasi nuorukainen soinnuttomalla +äänellä. "Pyöveliä ei rukoilla." + +Don Ramón vavahti. Hän astui muutaman askelen edestakaisin kuumeisen +kiihtyneenä, mutta tointui melkein heti ja jatkoi: + +"Tässä säkissä on ruokaa kahdeksi päiväksi. Jätän sinulle tämän +rihlakarbinin, joka minun kädessäni ei koskaan ole osunut harhaan. +Annan sinulle myöskin nämä pistoolit, tämän _macheten_, puukon, +kirveen, ruutia ja luoteja näissä puhvelinsarvissa. Ruokasäkistä löydät +tulukset ja kaikki vehkeet, joita tulen sytyttämiseen tarvitaan. Olen +pannut sinne myöskin raamatun, joka on ollut äitisi omaisuutta. Olet +kuollut yhteiskunnasta, jonne et enää saa palata. Edessäsi on erämaa, +se kuuluu sinulle; minulla taas ei ole enää poikaa, hyvästi! Jumala +olkoon sinulle armollinen, kaikki on meidän väliltämme lakannut täällä +maan päällä. Jäät yksiksesi, vaille kotia, alkaaksesi oman elämäsi ja +huolehtiaksesi tarpeistasi. Sallimus ei koskaan hylkää niitä, jotka +luottavat siihen. Tästedes se yksin suojelee sinua." + +Lausuttuaan nämä sanat don Ramón heltymättömin kasvoin pisti suitset +hevosensa suuhun, päästi poikansa vapaaksi yhdellä iskulla leikaten +poikki häntä kahlehtineet siteet ja heittäytyen satulaan lähti nopeasti +ratsastamaan pois. + +Rafael nousi polvilleen, kurkoitti päätään eteenpäin, kuunteli +hätääntyneenä hevosen kiivasta juoksua hiekalla, seurasi silmillään, +niin kauan kuin hän saattoi eroittaa sitä kovan onnen varjokuvaa, joka +mustana näkyi selvästi kuunvalossa. Kun ratsastaja vihdoin oli hävinnyt +pimeään, kohotti poika kätensä rinnoilleen, ja kuvaamaton epätoivo +vääristi hänen piirteitään. + +"Äiti!... äiti!..." huusi hän. + +Hän kaatui selälleen hiekkaan pyörtyneenä. + +Jokseenkin pitkän matkaa ratsastettuaan neliä don Ramón huomaamattaan +ja kuin väkisin hiljensi hevosensa vauhtia ja kuunteli levottomana +erämaan epäselviä ääniä, voimatta itselleen selvittää syitä, jotka +panivat hänen näin menettelemään, mutta kenties odottaen onnettoman +poikansa avunhuutoa, jotta hän palaisi hänen luokseen. Jopa hän kaksi +kertaa koneellisesti kädellään puristi ohjaksia ikäänkuin totellen +salaista ääntä kääntyäkseen takaisin samaa tietä, mutta aina hänen +hurja sukuylpeytensä oli häntä voimakkaampi, ja hän jatkoi matkaansa. + +Aurinko jo nousi, kun don Ramón saapui haciendalle. + +Kaksi henkeä odotti hänen tuloaan seisten kummallakin puolen porttia. + +Toinen oli doña Jesusita, toinen Eusebio. + +Havaitessaan vaimonsa, joka kalpeana ja mykkänä seisoi hänen edessään +kuin lohduttomuuden kuvapatsas, haciendero tunsi sanomatonta surua, +joka ahdisti hänen sydäntään. Hän aikoi ratsastaa ohitse. + +Doña Jesusita astui pari askelta eteenpäin ja tarttuen hevosen suitsiin +kysyi hätäisenä: + +"Don Ramón, mitä olet tehnyt pojalleni?" + +Haciendero ei vastannut. Kun hän näki vaimonsa surun, valtasi hänet +katumus, ja hän kysyi itseltään, oliko hänellä todellakin oikeus +menetellä niinkuin oli tehnyt. + +Turhaan doña Jesusita odotti vastausta. Don Ramón katsahti vaimoonsa. +Hän hätkähti huomatessaan ne häviämättömät rypyt, jotka murhe oli +uurtanut hänen vain muutamaa tuntia aikaisemmin niin tyyninä ja +rauhallisina olleisiin kasvoihinsa. + +Tämä jalo nainen oli lyijynharmaa. Hänen pingoittuneet piirteensä +olivat tavattoman jäykät. Hänen kuumeesta hohtavat silmänsä olivat +punaiset ja kuivat; kaksi syvää, mustaa juovaa teki ne kuoppaisiksi ja +tuijottaviksi. Suuri täplä kirjavoitti hänen poskensa merkkinä +kyynelistä, joiden lähde oli ehtynyt. Hän ei voinut enää itkeä, hänen +äänensä oli käheä ja katkonainen, hänen rintansa, jota vaivasi +hengenahdistus, kohosi surullisesti päästäen kuuluviin läähättävän +huokauksen. Odotettuaan muutaman hetken vastausta kysymykseensä hän +kysyi uudelleen: + +"Don Ramón, mitä olet tehnyt pojalleni?" + +Haciendero käänsi hämmentyneenä päänsä pois. + +"Voi! Olet surmannut hänet!" huudahti hänen vaimonsa epätoivoisena. + +"En!" vastasi toinen säikähtäen tätä murhetta ja ensi kertaa elämässään +huomaten pojastaan tiliä vaativan äidin vallan. + +"Mitä olet hänelle tehnyt?" jatkoi äiti itsepäisesti. + +"Myöhemmin, tyynnyttyäsi, saat tietää kaikki", vastasi haciendero. + +"Tyyni olen nytkin", väitti vaimo, "miksi teeskentelet sääliä, jota et +tunne minua kohtaan? Poikani on kuollut, ja sinä olet hänet surmannut!" + +Don Ramón laskeutui ratsunsa selästä. + +"Jesusita", sanoi hän vaimolleen tarttuen hänen käteensä ja katsoen +häneen hellästi, "vannon kaikkein pyhimmän nimessä, että poikasi elää. +En ole hiuskarvaankaan hänen päässään koskenut." + +Äitiparka vaipui hetkiseksi aatoksiin. + +"Uskon sinun puhuneen totta", vastasi hän sitten, "mutta minne hän on +joutunut?" + +"No niin", virkkoi haciendero epäröiden, "koska kerran tahdot tietää +kaikki, niin ilmoitan, että olen jättänyt poikasi erämaahan, mutta +samalla varannut hänelle tilaisuuden huolehtia turvallisuudestaan ja +toimeentulostaan." + +Doña Jesusita vavahti. Hermostunut puistatus kävi hänen ruumiinsa +lävitse. + +"Olet ollut lempeä", sanoi hän terävästi ja katkeran ivallisesti; "olet +ollut laupias kuudentoista vuoden ikäistä nuorukaista kohtaan, don +Ramón. Sinua kammotti tahrata käsiäsi hänen verellään, pidit parempana +luovuttaa sen tehtävän metsän pedoille ja julmille intiaaneille, joita +yksinomaan asustelee näissä erämaissa." + +"Hän oli rikollinen!" intti haciendero matalalla, mutta lujalla +äänellä. + +"Lapsi ei ole koskaan rikollinen sen mielestä, joka on häntä kantanut +kohdussaan ja imettänyt", vastusti vaimo pontevasti. "Hyvä on, don +Ramón. Sinä olet tuominnut poikasi, minä hänet pelastan!" + +"Mitä aiot tehdä?" tiedusteli haciendero pelästyen päätöstä, jonka näki +loistavan vaimonsa kasvoista. + +"Se on sinulle yhdentekevää, don Ramón, aion vain täyttää +velvollisuuteni, kuten sinäkin olet luullut täyttäväsi omasi! Jumala +ratkaisee asian välillämme! Varo, ettei hän vielä joskus vaadi tiliä +poikasi verestä!" + +Don Ramónin pää painui alas tämän uhkauksen satuttamana. Otsa kalpeana +ja mieli täynnä kalvavaa katumusta hän astui hitaasti haciendaan. + +Hetken doña Jesusita seurasi häntä katseillaan. + +"Voi!" huudahti hän. "Jumala, auta minua saapumaan ajoissa!" + +Sitten hän lähti Eusebion seuraamana. + +Kaksi ratsua odotti heitä läheisen metsikön suojassa. He nousivat +satulaan. + +"Minne lähdemme, señora?" kysyi taloudenhoitaja. + +"Etsimään poikaani!" vastasi nainen vihlovalla äänellä. + +Toivo näytti kirkastaneen hänen muotonsa. Heleä puna peitti hänen +poskiaan, ja hänen tummat silmänsä salamoivat. + +Nyt Eusebio päästi irti neljä mainiota vainukoiraa, joita tässä maassa +nimitetään _rastreroiksi_ ja käytetään hevosenjälkiä seuraamaan. Hän +antoi niiden nuuskia Rafaelille kuulunutta paitaa, ja koirat lähtivät +seuraamaan jälkiä äänekkäästi ulvoen. Eusebio ja doña Jesusita lähtivät +matkaan niiden perässä, katsoen toisiinsa heikon toivon kuvastuessa +kasvoilla. + +Koirien ei ollut vaikea seurata jälkiä, jotka olivat aivan suorat, +ilman mitään epäröintiä, eivätkä ne myös kertaakaan pysähtyneet. + +Kun doña Jesusita saapui paikalle, mihin Rafaelin isä oli poikansa +jättänyt, oli se tyhjä!... Poika oli kadonnut! + +Jäljet siitä, että hän oli täällä oleskellut, olivat nähtävissä. Tuli +oli juuri sammumassa. Kaikki osoitti, että Rafael oli jättänyt tämän +paikan vain korkeinaan tuntia aikaisemmin. + +"Mitä on tehtävä?" kysyi Eusebio tuskaisena. + +"Jatkettava matkaa eteenpäin", vastasi doña Jesusita päättävästi iskien +kannukset hevosensa kylkiin, joka hirnahti kivusta ja lähti taas +hurjasti laukkaamaan. + +Eusebio seurasi hänen kintereillään. + +Saman päivän iltana vallitsi Hacienda del Milagrossa tyrmistynyt +mieliala. + +Doña Jesusita ja Eusebio eivät vielä olleet palanneet. Don Ramón +määräsi koko väen nousemaan ratsaille. + +Tulisoihduilla varustettuina peonit ja vaquerot alkoivat kiivaan ajon +etsiäkseen emäntäänsä ja taloudenhoitajaa. + +Koko yö kului tuloksettomiin etsiskelyihin. + +Päivän koittaessa löydettiin doña Jesusitan hevonen puoliksi revittynä +erämaasta. Siltä puuttuivat valjaat. + +Hevosen ruhoa ympäröivä alue näytti olleen kiivaan taistelun +näyttämönä. + +Epätoivoisena don Ramón antoi määräyksen palata takaisin haciendaan. + +"Hyvä Jumala!" huudahti hän kotiin saavuttuaan, "nytkö jo +rangaistustani aletaan panna täytäntöön?" + +Viikkoja, kuukausia, vuosia vieri, eikä osakaan sitä salaperäistä +verhoa, joka peitti näitä kauheita tapahtumia, mitä tehokkaimmista +etsinnöistä huolimatta kohonnut. Rafaelin, hänen äitinsä ja Eusebion +kohtalosta ei saatu tietää mitään. + + + + + + +ENSIMMÄINEN OSA + +USKOLLINEN SYDÄN + + + + +I + +Preirie + + +Yhdysvaltain länsiosassa, Mississippi-joen toisella puolella leviää +useita satoja englanninpenikulmia laaja alue, jota vielä tänä +päivänäkään ei tunneta ja joka käsittää viljelemättömiä maita. Siellä +ei kohoa valkoihoisen miehen talo eikä intiaanin _hatto_. + +Tätä suunnatonta autioseutua, missä on vuoroin synkkiä metsiä +salaperäisine, petojen polkemine polkuineen ja vuoroin vihannoivia +preirieitä, joilla kasvavan korkean, tiheän heinän heikoinkin +tuulenhenkäys panee lainehtimaan, huuhtelevat valtavat joet, joista +huomattavimmat ovat suuri Canadian, Arkansas ja Red River (punainen +virta). + +Näillä kasvullisuudesta rikkailla seuduilla harhailee lukemattomia +laumoja villihevosia, puhveleita, hirviä ja Amerikan muista osista +tuhansia pitkäsarvisia eläimiä, joita sivistys päivä päivältä +karkoittaa kauemmaksi ja jotka näillä tienoilla saavat elää +alkuperäisessä vapaudessaan. + +Mahtavimmat intiaaniheimot ovatkin valinneet tältä seudulta +metsästysalueensa. + +Delawarit, crickit ja osagit samoilevat erämaan rajaseutuja lähellä +amerikkalaisten asuma-aluetta, joiden yhteyteen heikot sivistyksen +siteet alkavat heitä liittää, taistellen pooneja, mustajalkoja, +assiniboineja ja comancheja, kesyttömiä heimoja, preirioitten +paimentolaislaumoja tai vuoristoseutujen asukkaita vastaan, jotka +ristiin rastiin harhailevat näillä autioilla seuduilla, kenenkään +uskaltamatta vaatia niiden omistusoikeutta itselleen, mutta näyttäen +yksissä tuumin niitä hävittävän ja kokoontuen suurilukuisina +metsästysretkille kuin aikoisivat ryhtyä sotaan. + +Viholliset, joita on vaarassa tavata tällä asumattomalla alueella, ovat +tosiaankin monenlaisia. Puhumattakaan petoeläimistä on lisäksi +metsästäjiä, erämiehiä ja sissejä, joita intiaanit pelkäävät yhtä +paljon kuin omia maanmiehiään. + +Preirie, lakkaamattomien ja julmien taistelujen näyttämö, onkin +todellisuudessa vain suunnaton luukasa, johon vuosittain tuhansia +urhoollisia miehiä hämäräperäisesti sortuu armottomassa sissisodassa. + +Ei mikään ole suurenmoisempaa ja majesteettisempaa kuin nähdä nämä +suunnattoman laajat preiriet, joihin Luoja on täysin käsin siroitellut +lukemattomia rikkauksia, ei mikään hurmaavampaa kuin niiden vihreät +lakeudet, sankat metsät ja mahtavat virrat, aaltojen surumielinen +kohina niiden lyödessä rantakallioita vasten, tuhansien lehdistöön +kätkeytyneiden lintujen laulu, korkeassa heinässä telmivien eläinten +hypyt, kaikki tämä viehättää, kaikki tenhoaa ja lumoaa matkailijan, +joka hurmaantuneena pian innostuksensa vallassa tarttuu johonkin +lukemattomista, kukkien sekaan hänen jalkojensa alle viritetyistä +ansoista, saaden hengellään maksaa varomattoman herkkäuskoisuutensa. + +Lopulla vuotta 1837, viimeisinä päivinä syyskuuta, jota intiaanit +sanovat putoavien lehtien kuuksi -- _inaqui qisis_ --, istui muuan +nuorehko mies, joka hänen puvustaan huolimatta, se kun täydellisesti +oli intiaanien vaateparren näköinen, oli ihonväristä helppo tuntea +valkoiseksi, noin tunnin verran ennen auringonlaskua nuotion ääressä, +jonka lämpöä alettiin kaivata tähän vuodenaikaan, eräällä kaikkein +tuntemattomimmista seuduista sillä preiriellä, jota vastikään olemme +kuvailleet. + +Mies oli korkeintaan viiden- tai kuudenneljättä vuoden vanha, vaikka +muutamat syvät vaot hänen leveällä, himmeänvalkealla otsallaan +tuntuivat todistavan vanhemmasta iästä. + +Hänen kasvonpiirteensä olivat kauniit, ylevät, ja niissä oli +metsäelämän aiheuttama ylpeyden ja tarmon leima. Hänen mustat silmänsä, +joita reunustivat tuuheat kulmakarvat, olivat ilmeeltään lempeät ja +surumieliset, mikä tasoitti niiden säihkyä ja eloisuutta. Kasvojen +alaosa katosi pitkän, tiheän parran alle, jonka siniseen vivahtava väri +oli vastakohtana niiden oudolle kalpeudelle. + +Hän oli suurikokoinen, solakka ja täysin tasasuhtainen. Hänen jäntevät +jäsenensä, joissa pistivät silmään erinomaisen kovat lihakset, +osoittivat, että hän oli harvinaisen voimakas. Koko hänen olentonsa +muuten herätti kunnioittavaa mieltymystä, jota valioluonteiden on +helpompi saada osakseen näillä seuduilla kuin sivistysmaissa, missä +melkein vain luontokappaleiden ulkomuotoon pannaan huomiota. + +Miehen sangen yksikertaiseen pukuun kuului ahtaitten alushousujen +tapainen, nilkkoihin asti ulottuva _mitassi_, joka oli nahkahihnalla +kiinnitetty lanteille, ja pumpulikankaasta valmistettu metsästysmekko, +joka oli koristettu erivärisillä villakankaanpalasilla ja ulottui +puolisääriin asti. Edestä auki oleva mekko päästi näkyviin hänen +ruskettuneen rintansa, jolla riippui mustasta sametista tehty messuhaka +ohuissa teräsketjuissa. Parkitsemattomasta kuusipeurannahasta +valmistetut jalkineet varjelivat jalkoja käärmeenpuremilta ja +ulottuivat polvien yläpuolelle asti. Hänen päänsä peitti +majavannahkainen lakki, jossa majavan häntä vielä roikkui takana, +päästäen näkyviin pitkiä kiharoita hänen upeasta, mustasta tukastaan, +jonka seassa jo näkyi hopeasuortuvia ja joka valui hänen leveille +hartioilleen. + +Tämä mies oli metsästäjä. + +Komea, rihlattu karbini, joka oli käden ulottuvilla hänen vieressään, +metsästyslaukku, jota hän kantoi olkahihnasta, ja kaksi vyöllä +riippuvaa puhvelinsarvea, jotka olivat täynnä ruutia ja luoteja, eivät +jättäneet tässä kohdin mitään sijaa epäilyksille. Kaksi pitkää +kaksipiippuista pistoolia oli huolimattomasti heitetty karbinin +viereen. + +Metsästäjä piteli sellaista pitkää puukkoa, jota nimitetään +_macheteksi_, lyhyt- ja suorateräistä sapelin kaltaista asetta, joka ei +koskaan puutu preirieitten asujamilta, ja nylki paraillaan +huolellisesti majavaa pitäen samalla tarkasti silmällä kuusipeuran +reisikappaletta, joka jänteestä ripustettuna oli tulen päällä +käristymässä, ja kuunteli heikoimpiakin ääniä preirieltä. + +Paikka, missä tämä mies oli, oli ihmeteltävän sopiva muutaman tunnin +pysähdystä varten. + +Se oli jokseenkin korkean mäen harjalla oleva metsäaukeama. Kun mäki +asemallaan hallitsi laajalti preirietä, oli yllätys mahdoton. Muutaman +askelen päässä levähdyspaikalta pulppusi lähde, josta vesi juoksi +oikullisina putouksina tasangolle. Korkea, rehevä ruoho tarjosi mainion +laitumen kahdelle oivalliselle, villisilmäiselle ja säkenöivälle +hevoselle, jotka jonkun matkan päässä liekaan kytkettyinä ahmien söivät +ruokaansa. Kuiviin puihin sytytetty tuli, jota kolmelta puolen suojeli +kallio, päästi ilmaan vain ohuen savupatsaan, jota ei voinut huomata +kymmenen askeleen päästä, ja ikivanhat puut muodostivat seinämän, joka +peitti leiripaikan näillä seuduilla mahdollisesti väijyskelevien +vihollisten tungettelevilta katseilta. + +Kaikki metsästäjän turvallisuutta varten tarvittavat varokeinot oli +lyhyesti sanoen otettu huomioon, ja tämä varovaisuus todisti kokemusta, +jota metsänkävijäelämä oli syventänyt. + +Mailleen menevän auringon rusoittavat valonsäteet heijastuivat +hurmaavan kauniisti suurten puitten latvoissa. Sen kehrä oli +laskeutumaisillaan taivaanrantaa rajoittavien kukkuloiden taakse, kun +hevoset äkkiä lakkasivat syömästä, nostivat päänsä pystyyn ja +levottomina heristivät korviaan, mikä ei jäänyt metsänkävijältä +huomaamatta. + +Vaikka hän ei vielä eroittanut mitään epäilyttävää ääntä, kaikki kun +näytti rauhalliselta seudulla, riensi hän pingoittamaan majavannahan +tulen eteen kahden ristikkäin kulkevan sauvan päälle ja nousematta +paikaltaan ojensi kätensä tarttuen karbiniinsa. + +Kuului harakannaurua muistuttava huuto, joka toistui kolme eri kertaa +lyhyin väliajoin. + +Metsästäjä pani hymähtäen karbinin jälleen viereensä ja ryhtyi edelleen +valmistamaan illallistaan. Melkein samassa ruoho heilahti rajusti, ja +kaksi komeata vainukoiraa ilmestyi hyppien näkyviin asettuakseen +makaamaan metsästäjän viereen, joka silitteli niitä hetken ja jonka oli +vähän vaikea vapautua niiden hyväilystä. + +Hevoset olivat huolettomina alkaneet jatkaa keskeytynyttä syöntiään. + +Vain muutaman minuutin matkan päässä koirien jäljessä seurasi toinen +metsästäjä, joka pian ilmestyi aukeaman laidalle. + +Tämä uusi henkilö, joka oli paljon nuorempi kuin edellinen, sillä hän +näytti olevan korkeintaan kahdenkymmenen kahden vuoden ikäinen, oli +pitkä, hoikka, jäntevän näköinen mies. Hänen pyöreässä päässään +kiiluivat harmaat, älykkyyttä todistavat silmät, ja hänellä oli +avomieliset ja rehelliset kasvot, joille vaaleat, tuhan väriset hiukset +antoivat jonkunlaisen lapsellisen leiman. + +Hänellä oli yllään samanlainen puku kuin hänen seuralaisellaankin. +Saavuttuaan tulen luo hän heitti maahan linnut, joita oli rihmaan +kiinnitettyinä kantanut selässään. + +Sitten molemmat metsästäjät rupesivat vaihtamatta sanaakaan keskenään +valmistamaan ateriaa, jonka eräeläjät pitkäaikaisen harjoituksen +perusteella aina osaavat tehdä sangen herkulliseksi. + +Oli tullut täysi yö, ja eräseutu alkoi vähitellen herätä. Petoeläinten +kiljunta kajahteli jo preiriellä. + +Hyvällä ruokahalulla nautittuaan illallisensa metsästäjät sytyttivät +piippunsa ja asettuen istumaan selät tuleen päin, ettei sen valo +estäisi heitä eroittamasta tungettelevien vieraiden saapumista, jotka +pimeän turvissa saattaisivat sinne pyrkiä, he vetelivät haikuja +tyytyväisinä kuin konsanaan miehet, jotka pitkän ja vaivaloisen +päivämatkan jälkeen nauttivat hetken levosta, saaden sitten ehkä taas +kauan olla sitä vailla. + +"No, miten on?" kysyi ensinmainittu metsästäjä lyhyesti kahden imaisun +välissä. + +"Olit oikeassa", tokaisi toinen. + +"Vai niin!" + +"Olemme kulkeneet liian paljon oikealle. Sentähden kadotimme jäljet." + +"Olin siitä aivan varma", puhui edellinen. "Katsohan, Ilomieli, luotat +liiaksi kanadalaisiin tapoihisi. Ne intiaanit, joille meillä on täällä +asiaa, eivät missään suhteessa muistuta irokeeseja, jotka kuljeskelevat +sinun maasi metsästysalueilla." + +Ilomieli painoi päänsä alas merkiksi, että hän oli samaa mieltä. + +"Muuten se ei paljonkaan merkitse tällä hetkellä", jatkoi toinen. +"Tärkeintä on tietää, keitä varkaamme ovat." + +"Sen kyllä tiedän." + +"Hyvä!" sanoi toinen ottaen kiireesti piippunsa suustaan, "ja keitä +ovat ne intiaanit, jotka ovat uskaltaneet varastaa minun merkeilläni +varustettuja pyydyksiä?" + +"Comancheja." + +"Sitä epäilinkin, lempo soikoon! Kymmenen parhainta pyydystä puhallettu +yhtenä yönä! Vannon, Ilomieli, että he saavat sen kalliisti maksaa!... +Entä missä comanchit tällä haavaa ovat?" + +"Korkeintaan puolentoista penikulman päässä. Se on rosvolauma, tusinan +verta miehiä. Noudattaen sitä suuntaa, minne he nyt menevät, he +pääsevät pian takaisin vuorilleen." + +"Kaikki eivät pääse sinne", vastasi metsämies katsahtaen karbiniinsa. + +"Totisesti", huudahti Ilomieli äänekkääseen nauruun purskahtaen, "he +saavat vain, mitä ansaitsevat. Jätän tehtäväksesi, Uskollinen Sydän, +rangaista heitä heidän röyhkeydestään, mutta vielä hartaampi olet +heille kostamaan, kunhan saat tietä, kuka heitä johtaa." + +"Vai niin! Tunnenko siis heidän päällikkönsä?" + +"Vain pikkusen", vastasi Ilomieli hymähtäen, "se on Nehu Nutah." + +"Kotkanpääkö?" huudahti Uskollinen Sydän hypähtäen pystyyn, "kas vaan! +Tunnen kyllä hänet, ja Jumala suokoon, että tällä kertaa saisin +selvittää vanhat tilit. Hänen mokkasininsa ovat jo kovin kauan +tallanneet samoja polkuja kuin minä ja tukkineet minulta tien." + +Lausuttuaan nämä sanat niin vihaisella äänenpainolla, että Ilomieli +hätkähti, otti metsänkävijä suutuksissaan siitä, että oli antanut +itsessään kiehuvan vihan täten tulla näkyviin, taas piippunsa ja jatkoi +tupakoimistaan teeskennellyn levollisesti, mikä ei kuitenkaan +eksyttänyt hänen seuralaistaan. + +Keskustelu katkesi. + +Molemmat metsämiehet näyttivät vaipuneen syviin mietteisiin poltellen +ääneti vieri vieressä. + +Vihdoin Ilomieli kääntyi toverinsa puoleen. + +"Jäänkö vartioimaan?" kysyi hän. + +"Et", vastasi Uskollinen Sydän matalalla äänellä, "nuku sinä vain. Minä +tähystän sekä sinun että omasta puolestani." + +Mitään puhumatta Ilomieli laskeutui makuulle nuotion viereen, ja +muutaman minuutin perästä hän oli vaipunut sikeään uneen. + +Kun huuhkaja päästi kuuluville aamuhuutonsa, joka tuntui tervehtivän +auringon pikaista ilmestymistä, niin Uskollinen Sydän, joka koko yön +oli pysynyt liikkumattomana kuin marmorinen kuvapatsas, herätti +toverinsa. + +"Nyt on jo aika", sanoi hän. + +"Hyvä!" vastasi Ilomieli nousten heti jalkeille. + +Metsästäjät satuloivat hevosensa, laskeutuivat varovasti kukkulalta +alas ja ryhtyivät seuraamaan comanchien jälkiä. + +Aurinko nousi samalla säteilevänä taivaanrannalle karkoittaen pimeän ja +luoden preirielle ihanaa, elvyttävää valoaan. + + + + +II + +Metsästäjät + + +Mainitkaamme nyt pari sanaa henkilöistä, joita vastikään kuvailimme ja +jotka joutuvat näyttelemään tärkeätä osaa tässä kertomuksessa. + +Uskollinen Sydän -- vain tällä nimellä tunnettiin tämä metsästäjä +kaikilla Lännen preirieillä -- oli taitavuutensa, rehellisyytensä ja +rohkeutensa takia erinomaisessa maineessa intiaaniheimojen joukossa, +joiden kanssa hän oli seikkailuelämänsä kuluessa joutunut tekemisiin. +Kaikki häntä kunnioittivat. + +Valkoihoiset metsästäjät ja erämiehet, espanjalaiset ja +pohjois-amerikkalaiset sekä sekarotuiset panivat suurta arvoa hänen +metsäelämässä saavuttamaansa kokemukseen turvautuen usein hänen +neuvoihinsa. + +Eivätpä edes preirierosvot, nuo hirtehiset ja yhteiskunnan hylkiöt, +jotka elävät vain ryöstämällä ja kiristämällä, uskaltaneet koskea +häneen, koettaen mahdollisuuden mukaan olla joutumatta hänen tielleen. + +Tämän miehen olikin vain älynsä ja tahtonsa voimalla onnistunut melkein +tietämättään luoda itselleen valta, jonka näiden laajojen autiomaitten +villit asujamet hyväksyivät ja tunnustivat. + +Valtaansa hän käytti vain yhteiseksi hyväksi ja kaikin keinoin +edistääkseen sitä, että he saisivat täydessä turvassa antautua niihin +toimiin, joita he harrastivat. + +Ei kukaan tiennyt, kuka Uskollinen Sydän oli tai mistä hän tuli. Hänen +menneisyytensä oli mitä suurimman salaperäisyyden peitossa. + +Eräänä päivänä -- siitä oli jo viisitoista tai parikymmentä vuotta -- +olivat muutamat metsästäjät tavanneet hänet Arkansasvirran rannalla +paraillaan virittämässä majavanpyydyksiä. Hän oli silloin vielä varsin +nuori. Hänen aikaisempaa elämäänsä koskevat harvat kysymykset olivat +jääneet vastausta vaille. Metsästäjät, jotka luonteeltaan eivät ole +lörpöttelijöitä, epäilivät nuorukaisen hämmästyneihin ja +hämäräperäisiin lauseihin kätkeytyvän jonkun salaisuuden, jonka hän +halusi säilyttää, eivätkä hennoneet ryhtyä häntä enempää ahdistamaan, +ja niin asia jäi silleen. + +Mutta toisin kuin muut metsästäjät ja erämiehet, heillä kun kaikilla on +yksi tai pari seuralaista, joihin he liittyvät ja joista he eivät +koskaan luovu, Uskollinen Sydän asui yksinään. Ilman vakinaista +asuinpaikkaa hän liikuskeli kaikkialla näillä autiomailla jäämättä +minnekään vakituisesti asumaan. + +Synkkänä ja surumielisenä hän pakeni vertaistensa seuraa, aina +kuitenkin valmiina tilaisuuden tullessa tarjoamaan heille palvelustaan, +vieläpä panemaan henkensäkin alttiiksi heidän puolestaan. Kun sitten +tahdottiin ilmaista kiitollisuutta hänelle, niin hän iski kannukset +hevosensa kylkiin ja poistui kauas virittämään otuksille satimiaan, +antaakseen niille, jotka olivat hänelle kiitollisuudenvelassa, aikaa +unohtaa suoritetun palveluksen. + +Joka vuosi hävisi Uskollinen Sydän samaan aikaan lokakuun vaiheilla, +pysyen poissa viikkokausia, eikä kukaan voinut edes aavistaa, minne hän +oli kadonnut. Kun hän sitten jälleen näyttäytyi, olivat hänen kasvonsa +muutaman päivän tavallista synkemmät ja surullisemmat. + +Eräänä päivänä hänen palatessaan tällaiselta salaperäiseltä matkalta +häntä seurasi pari aivan nuorta, oivallista vainukoiraa, jotka olivat +jääneet hänen luokseen. Hän näyttikin paljon pitävän niistä. + +Viisi vuotta ennen sitä aikaa, josta alamme kertomuksemme jatkon, hän +eräänä iltana juuri palatessaan asettamasta paikoilleen pyydyksiä yöksi +eroitti äkkiä puiden lomitse intiaanien leiritulen. + +Muuan valkoihoinen, tuskin vielä seitsemäntoista vuoden ikäinen mies, +oli köytetty paaluun punanahkojen veitsien maalitauluksi. He +huvittelivat kiduttamalla häntä, ennenkuin uhraisivat hänet veriselle +raivolleen. + +Totellen vain säälintunnettaan, jota vangittu hänessä herätti, ja +välittämättä kauheasta vaarasta, johon hän antautui, Uskollinen Sydän +heittäytyi rohkeasti intiaanijoukon keskelle ja asettui vangin eteen +suojellen häntä ruumiillaan. + +Intiaanit olivat comancheja. Hämmästyen tästä äkillisestä yllätyksestä, +johon he eivät lainkaan olleet valmistuneet, he jäivät muutamiksi +hetkiksi liikkumattomina paikoilleen, kerrassaan ällistyneinä moisesta +uhkarohkeudesta. + +Menettämättä aikaa Uskollinen Sydän katkoi vangin siteet ja antoi +hänelle veitsensä, minkä toinen iloisena otti vastaan. Molemmat +valmistautuivat nyt kalliisti myymään henkensä. + +Valkoihoiset herättävät intiaaneissa vaistomaista kauhua. Toinnuttuaan +hämmästyksestään comanchit kuitenkin näyttivät aikovan käydä näiden +kahden miehen kimppuun, jotka näin uhmailivat heitä. Mutta tulen +loimussa, joka osui aivan metsästäjän kasvoille, hänet tunnettiin. + +Punanahat alkoivat kunnioittavasti vetäytyä taaksepäin puhellen +keskenään: "Sehän on Uskollinen Sydän! Suuri kalpea metsämies!" + +Kotkanpää, se oli intiaanien päällikön nimi, ei tuntenut metsästäjää. +Hän näet kävi vasta ensi kertaa Arkansasin preirieillä, joten hän ei +ymmärtänyt soturiensa huomautusta. Hän vihasi sydämensä pohjasta +valkoihoisia, joille oli julistanut ikuisen sodan. Suuttuneena siitä, +mitä hän komennettavissaan luuli pelkuruudeksi, hän läheni yksinään +Uskollista Sydäntä, mutta silloin tapahtui jotakin kummallista. + +Comanchit kävivät käsiksi johtajaansa ja häntä kohtaan tuntemastaan +kunnioituksesta huolimatta riistivät häneltä aseet, niin ettei hän +voinut mitään tehdä metsästäjälle. + +Kiitettyään heitä Uskollinen Sydän itse antoi päällikölle takaisin +hänen aseensa, jotka oli tuotu hänelle. Toinen otti ne luoden +jalomieliseen vastustajaansa uhkaavan katseen. + +Halveksien metsästäjä kohautti olkapäitään. Onnellisena siitä, että oli +pelastanut nuoren miehen hengen, hän poistui vangin seurassa. + +Uskollinen Sydän oli täten kymmentä minuuttia lyhyemmässä ajassa saanut +leppymättömän vihamiehen ja hartaan ystävän. + +Vangin kertomus oli yksinkertainen. + +Lähdettyään Kanadasta isänsä kanssa preirieille metsästelemään he +olivat joutuneet comanchien käsiin. Toivottoman vastustuksen jälkeen +oli hänen isänsä täynnä haavoja pian menettänyt henkensä. Pahoillaan +kuolemasta, joka oli heiltä riistänyt yhden uhriteuraan, intiaanit +olivat pitäneet nuorukaisesta hyvää huolta, jotta hän voisi +kidutuspaalussa esiintyä komeasti, ja hän olisikin saanut +marttyyrikuoleman ilman Uskollisen Sydämen väliintuloa. + +Saatuaan nämä tiedot metsästäjä kysyi nuorukaiselta, mitä tämä aikoi +tehdä ja eikö tämä kauhea oppikoe, jonka hän juuri oli suorittanut +metsänkävijäammatissa, ollut kyllästyttänyt häntä seikkailuelämään. + +"Vielä mitä, päinvastoin", vastasi toinen, "tahtoni on entistä lujempi +antautua tälle alalle. Ja sitten", lisäsi hän, "tahdon kostaa isäni +kuoleman." + +"Se on oikein", huomautti metsästäjä. + +Keskustelu asiasta oli jäänyt siihen. + +Uskollinen Sydän vei nuoren miehen yhteen _cacheistaan_ eli +jonkunlaiseen maahankaivettuun varastopaikkaan, jommoisissa erämiehet +säilyttävät rikkauksiaan. Sieltä hän oli vetänyt esille erämiehen koko +asun: pyssyn, puukon, pistoolit, metsästyslaukut, pyydykset. Nämä eri +kapineet hän tarjosi suojatilleen. + +"Menkää", sanoi hän muitta mutkitta, "ja Jumala teitä auttakoon!" + +Toinen katsoi häneen mitään vastaamatta. Ilmeisesti hän ei käsittänyt +tätä ollenkaan. + +Uskollinen Sydän hymyili. + +"Olette vapaa", jatkoi hän, "tässä ovat uuden ammattinne +harjoittamisessa tarvittavat välineet. Lahjoitan ne teille. Preirie on +edessänne, onnea vain." + +Nuorukainen ravisti päätään. + +"Ei", sanoi hän, "en eroa teistä, ellette minua aja luotanne. Olen +yksinäni, vailla kotia ja ystäviä. Olette pelastanut henkeni. Kuulun +siis teille." + +"En peri maksua tekemistäni palveluksista", vastasi metsästäjä. + +"Vaaditte päinvastoin liian suuren maksun", väitti toinen vilkkaasti, +"koskette hyväksy kiitollisuutta. Pitäkää tarjoamanne lahjat, ne ovat +minulle hyödyttömät. En ole kerjäläinen, jolle heitetään almu. Ennen +palaan uudelleen comanchien kidutettavaksi. Hyvästi!" + +Ja kanadalainen lähti päättävästi kävelemään intiaanien leirille päin. + +Uskollinen Sydän hämmästyi. Tämä nuorukainen oli niin avomielisen, niin +lapsellisen näköinen, että metsästäjä tunsi sydämessään jonkunlaista +liikutusta. + +"Seis!" huudahti hän. + +Toinen pysähtyi. + +"Elän yksikseni", jatkoi metsästäjä. "Se elämä, jota joutuisitte +kanssani viettämään, on yksitoikkoista. Suuri suru painaa mieltäni. +Miksi siis kiinnittäisin teidät itseeni, kun olen onneton?" + +"Ottaakseni osaa suruunne, jos pidätte minua sen arvoisena, ja +lohduttaakseni teitä, mikäli se on mahdollista. Yksinään ollen ihminen +on vaarassa joutua epätoivon valtaan, mutta Jumala on säätänyt hänet +elämään toverien parissa." + +"Se on totta!" mutisi metsästäjä epäröiden. + +"Minkä päätöksen teette?" tiedusteli nuorukainen kärsimättömänä. + +Uskollinen Sydän tarkasti häntä hetkisen ja näytti kotkansilmillään +tutkivan hänen salaisimpia ajatuksiaan. Sitten hän varmaankin +tyytyväisenä tulokseen lausui: + +"Mikä on nimenne?" + +"Ilomieli", vastasi toinen, "tai jos pidätte hauskempana oikeaa +nimeäni, niin se on Georges Talbot, mutta minua puhutellaan yleensä +vain ensinmainitulla nimellä." + +Metsästäjä hymyili. + +"Nimi on lupaava", sanoi hän tarttuen nuorukaisen käteen. "Ilomieli", +lisäsi hän, "tästä hetkestä alkaen olet veljeni, ja liittomme täytyy +kestää elämässä ja kuolemassa." + +Hän suuteli nuorukaisen silmiä, niinkuin preiriellä on tapana tehdä +tällaisina hetkinä. + +"Elämässä ja kuolemassa", kertasi kanadalainen innostuneena, lämpimästi +pusertaen tarjottua kättä ja vuorostaan suudellen uutta veljeään +silmille. + +Siten oppivat Uskollinen Sydän ja Ilomieli tuntemaan toisensa. Viiden +vuoden kuluessa ei pienintäkään epäsopua, ei edes vähäisintä epäilyksen +varjoakaan ollut tullut häiritsemään ystävyyttä, jonka nämä kaksi +valioluonnetta olivat vannoneet toisilleen erämaassa Jumalan kasvojen +edessä. Joka päivä se päinvastoin tuntui lujittuvan. Noilla kahdella +miehellä oli vain yksi sydän. He luottivat täydellisesti toisiinsa +arvaten toistensa salatuimmatkin ajatukset. Nämä miehet olivat +havainneet voimiensa tulleen kymmenkertaisiksi, ja heidän +molemminpuolinen luottamuksensa oli niin suuri, etteivät he enää +epäilleet ryhtyä mihinkä hyvänsä, ottaa toimittaakseen ja saattaakseen +onnelliseen loppuun mitä uhkarohkeimpia tehtäviä, joiden edessä +kymmenen päättäväistä miestä olisi ruvennut epäröimään. + +Mutta he onnistuivat kaikessa. Ei mikään näyttänyt olevan heille +mahdotonta. Olisi voinut sanoa, että taikavoima suojeli heitä tehden +heidät haavoittumattomiksi ja voittamattomiksi. Heidän maineensa olikin +laajalle levinnyt, ja ne, joissa heidän nimensä ei herättänyt +ihastusta, mainitsivat sitä kauhuissaan. + +Kun oli kulunut muutamia kuukausia Uskollisen Sydämen tutkiessa +toveriaan, ei metsästäjällä ollut enää mitään salattavaa Ilomieleltä, +mikä on seurauksena siitä, että ihminen haluaa uskoa huolensa +luotettavalle ystävälle. Tämä luottamus, jota nuorukainen +kärsimättömästi odotti, mutta jota houkuttaakseen hän ei ollut mitään +tehnyt, oli tiukentanut, jos niin voi sanoa, molempia miehiä yhdistäviä +siteitä tarjoten kanadalaiselle tilaisuuden lohduttaa ystäväänsä, jonka +ahdistettu mieli kyllä kaipasi lohtua, ja tehden hänelle mahdolliseksi +välttää koskaan repimästä yhä vertavuotavia haavoja. + +Sinä päivänä, jolloin tapaamme heidät preiriellä, he olivat joutuneet +röyhkeän varkauden uhreiksi, jonka oli tehnyt heidän vanha +vihamiehensä, comanchien päällikkö Kotkanpää. Tämän vanha kauna ei +ollut ajan mittaan heikentynyt, vaan päinvastoin yltynyt. + +Rotunsa tapaan konnamaisena intiaani ei ollut tietääkseenkään +häväistyksestä, joka oli kohdannut häntä hänen omiensa puolelta ja +johon valkoihoiset metsämiehet olivat suoranaisesti olleet syypäät, +vaan painanut asian villaisella kärsivällisesti odottaen koston hetkeä. +Salaa hän oli kaivanut kuilua vihamiestensä jalkojen alle yllyttäen +vähitellen punanahkoja heitä vastaan, taitavasti panettelemalla heitä. +Näin menetellen hänen oli vihdoin onnistunut, niin hän ainakin itse +luuli, herättää kaikissa preiriellä liikuskelevissa, jopa +valkoihoisissa ja sekarotuisissakin, vihaa näitä kahta miestä vastaan, +niin että heitä pidettiin yhteisinä vihollisina. + +Heti saavutettuaan tämän tuloksen Kotkanpää oli asettunut +kolmisenkymmenen uskollisen soturin johtajaksi. Tahtoen synnyttää +mellakan tuhoamaan ne, joille hän oli vannonut kuoleman, hän yhtenä +ainoana yönä oli varastanut heidän kaikki pyydyksensä varmana siitä, +etteivät he jättäisi sellaista loukkausta rankaisematta, vaan +tahtoisivat kostaa. + +Päällikkö ei ollut erehtynyt laskuissaan. Kaikki oli käynyt, niinkuin +hän oli edeltäkäsin ajatellut. + +Ja siellä hän jo odotti vihollisiaan. + +Arvellen, etteivät nämä saisi apua intiaaneilta eikä metsästäjiltä, hän +jo hyvillä mielin luuli voivansa johtamiensa kolmenkymmenen +päättäväisen miehen avulla helposti vangita molemmat metsästäjät, jotka +aikoi mitä julmimmin kiduttaen tappaa. + +Mutta hän oli tehnyt sen virheen, että oli salannut soturiensa +lukumäärän, herättääkseen enemmän luottamusta metsästäjissä. + +Nämä olivat vain puoliksi erehtyneet hänen sotajuonestaan. Pitäen +itseään kyllin voimakkaina taistelemaan vaikkapa kahtakymmentä +intiaania vastaan he eivät olleet pyytäneet ketään avukseen kostaakseen +halveksimalleen viholliselle, vaan päättävästi lähteneet, kuten jo +olemme nähneet, ajamaan comancheja takaa. + +Päättäen tähän hiukan pitkän, mutta seuraavan ymmärtämiseksi +välttämättömän selonteon ryhdymme jatkamaan kertomustamme siltä +kohdalta, johon sen keskeytimme lopettaessamme edellisen luvun. + + + + +III + +Jäljet + + +Kotkanpää ei tahtonut jäädä piiloon vihollisiltaan, jonka vuoksi hän ei +ollut vähääkään huolehtinut jälkiensä peittämisestä. + +Ne olivat korkeassa ruohossa helposti huomattavissa. Jos ne paikoittain +näyttivätkin häviävän, tarvitsi metsästäjien vain hiukan muuttaa +suuntaansa sivulle löytääkseen ne jälleen. + +Sillä tavalla ei koskaan ennen oltu ajettu vihollista. Tämän täytyi +näyttää sitä merkillisemmältä Uskollisesta Sydämestä, joka +pitkäaikaisen kokemuksen nojalla perinpohjin tunsi intiaanien kaikki +metkut ja tiesi, kuinka taitavasti he hävittävät kaikki merkit +kulustaan, kun sen katsovat välttämättömäksi. + +Tämän jälkien seuraamisen helppous pani hänet miettimään. Koska +comanchit eivät olleet varovaisempia, niin he varmaankin pitivät +itseään kyllin voimakkaina. Tai sitten he olivat valmistaneet +väijytyksen, jonne toivoivat voivansa houkuttaa liian rohkeat +vihollisensa. + +Molemmat erämiehet etenivät katsahtaen vuoroin oikealle vuoroin +vasemmalle, ollakseen varmat siitä, etteivät erehdy, mutta jäljet +johtivat suoraa linjaa ilman minkäänlaisia mutkia tai kierroksia. Oli +mahdotonta tavata mitään helpommin seurattavia jälkiä. Ilomielikin +alkoi pitää tätä tavattomana ja käydä todella levottomaksi. + +Mutta vaikka comanchit eivät olleet välittäneet kätkeä kulkunsa jälkiä, +niin erämiehet eivät menetelleet heidän tavallaan. Samotessaan he +jatkuvasti peittivät jälkensä sitä mukaa kuin matka edistyi. + +Täten he saapuivat leveähkön puron rannoille, jolla on nimenä Verdi +Gris River. Se on suuren Canadianin sivujoki. + +Ennenkuin he menivät tämän pikku joen toiselle puolelle, jossa eivät +enää olisi varsin kaukana intiaaneista, pysähtyi Uskollinen Sydän +viitaten seuralaiselleen merkiksi, että tämä noudattaisi hänen +esimerkkiään. + +Molemmat laskeutuivat hevosen selästä. Ohjaten suitsista ratsujaan he +vetäytyivät puuryhmän suojaan, ettei heitä huomattaisi, vaikka joku +intiaani olisi pantu vahtimaan heidän tuloaan. + +Kun he olivat päässeet kätköön, pani Uskollinen Sydän sormen suulleen +kehoittaen toveriaan varovaisuuteen. Sitten hän kuiskasi toisen +korvaan: + +"Ennenkuin menemme kauemmaksi, neuvotelkaamme voidaksemme tarkalleen +sopia, mitä teemme." + +Ilomieli painoi päänsä merkiksi, että hän oli samaa mieltä. + +"Epäilen jotakin petosta", jatkoi erämies. "Intiaanit ovat kokeneita +sissejä. He ovat liian tottuneita preirie-elämään toimiakseen, niinkuin +he nyt tekevät, ilman erikoista syytä." + +"Se on totta", myönsi kanadalainen varmasti, "jäljet ovat liian selvät +ja liian hyvin havaittavat ollakseen kätkemättä ansaa." + +"Aivan niin, mutta nyt he ovat olleet liian ovelia, niin että heidän +pahanilkisyytensä ei ole saavuttanutkaan tarkoitustaan. Sellaisia +erämiehiä kuin me, ei niin vain vedetä nenästä. Siksi onkin oltava +kahta vertaa varovaisempia, tutkittava huolellisesti jokainen lehti ja +korsi, ennenkuin menemme lähemmäksi punanahkojen leiriä." + +"Pankaamme parastamme", kuiskasi Ilomieli katsellen ympärilleen, +"kätkekäämme hevosemme johonkin varmaan paikkaan, josta voimme ne +tarvittaessa hakea. Lähdemme sitten jalkaisin tutkimaan asemaa ja +niiden lukumäärää, jotka haluamme yllättää." + +"Olet oikeassa, Ilomieli", sanoi Uskollinen Sydän, "tuumasi on +oivallinen. Panemme sen täytäntöön." + +"Luulen, että meidän silloin täytyy kiirehtiä." + +"Miksi niin? Älkäämme hätäilkö, sillä kun intiaanit eivät huomaa meidän +saapuvan, niin laimenee heidän valppautensa. Käytämme hyväksemme heidän +laiminlyöntiään hyökätäksemme heidän kimppuunsa, jos on pakko ryhtyä +tähän äärimmäiseen keinoon. Saattaisi muuten olla paras odottaa yön +tuloa alkaaksemme tutkimuksemme." + +"Viekäämme ensin hevoset turvaan. Sitten saamme katsoa, mitä on +tehtävä." + +Erämiehet astuivat esille tiheiköstä mitä suurinta varovaisuutta +noudattaen. He eivät menneet joen yli, vaan palasivat samaa tietä, +seuraten jonkun aikaa jo aikaisemmin kulkemaansa polkua. Sitten he +poikkesivat vasemmalle ja painuivat laaksoon, missä pian katosivat +korkeaan ruohoon. + +"Saat johtaa meitä, Ilomieli", sanoi Uskollinen Sydän. "En todellakaan +tiedä, minne meitä opastat." + +"Luota minuun, sillä olen sattumalta keksinyt kahden luodinkantaman +päässä täältä jonkunlaisen linnan, joka on hevosillemme mainio, ja +jossa tarpeen tullen voimme kestää oikeata piiritystäkin." + +"_Caramba_!" äännähti erämies osoittaen tällä kirosanalla, jota hän +usein käytti, espanjalaisen syntyperänsä. "Miten teit niin tärkeän +havainnon?" + +"Perin yksinkertaisesti. Tulin juuri virittämästä ansojani. +Lyhentääkseni matkaani ja saavuttaakseni sinut pikemmin nousin ylös +vuorta, joka näkyy tuolla edessämme, kun äkkiä lähes kaksi kolmannesta +noustuani havaitsin pensaitten välissä ison karhun karvaisen turvan." + +"Ah, niinkö! Minäpä muistan hiukan tuota seikkailua, mutta ellen +erehdy, niin toit minulle tuona päivänä ei vain yhtä, vaan vieläpä +kaksi mustankarhun nahkaa." + +"Aivan niin, saaliiseeni kuului kaksi kontiota, yksi koirasia yksi +naaraskarhu. Ymmärrät, että heti ne nähtyäni minussa heräsivät +metsämiesvaistoni. Unohtaen väsymykseni latasin karbinini ja lähdin +ajamaan niitä takaa. Saat itse nähdä, minkälaisen pakopaikan ne olivat +valinneet", lisäsi hän astuen ratsun selästä maahan, ja hänen toverinsa +tehdessä samoin. + +Heidän edessään kohosi puoliympyrässä joukko muodoltaan mitä +erilaisimpia ja oikullisimpia kallioita. Surkastuneita pensaita työntyi +siellä täällä kivien lomasta esille, köynnöskasvit reunustivat +kallioiden huippuja tehden tämän yli kuusisataa metriä preirien +yläpuolelle kohoavan röykkiön sellaisten vanhojen läänityslinnojen +raunioiden näköiseksi, jollaisia joskus tapaa Euroopan suurten virtojen +varsilla. + +Näillä seuduilla liikuskelevat erämiehet olivat antaneet tälle paikalle +nimen _Valkoiset linnat_ sen graniittimöhkäleiden värin mukaan. + +"Emme ikinä pääse sinne hevosinemme", puheli Uskollinen Sydän kotvan +aikaa huolellisesti arvioituaan matkaa, mikä heidän oli kuljettava. + +"Koettakaamme ainakin", rohkaisi Ilomieli ohjaten hevostaan suitsista. + +Nousu oli hankalaa. Muut kuin erämiesten hevoset, jotka olivat +tottuneet mitä vaikeakulkuisimpiin teihin, eivät olisi voineet sitä +suorittaa, vaan olisivat tuhansia kertoja syöksyneet ylhäältä alas. + +Täytyi tarkasti valita paikka, minne asetti jalkansa, sitten oli +heittäydyttävä yhdellä hyppäyksellä eteenpäin ja yhäti samalla tavalla +mutkitellen, niin että rupesi huimaamaan. + +Lähes puoli tuntia kestettyään tavattomia ponnistuksia he saapuivat +jonkunlaiselle penkereelle, joka oli korkeintaan kymmenen metriä leveä. + +"Se on tässä", lausui Ilomieli pysähtyen. + +"Tässäkö?" kysyi Uskollinen Sydän katsellen joka puolelle keksimättä +aukkoa. + +Ilomieli hymyili. + +"Tule", sanoi hän. + +Ja taluttaen yhä hevostaan suitsista hän meni erään kalliomöhkäleen +taakse erämiehen seuratessa häntä uteliaana. + +Käveltyään viitisen minuuttia jonkunlaista käytävää pitkin, joka oli +korkeintaan kolme jalkaa leveä ja tuntui kiertävän ympyrässä, +seikkailijat äkkiä joutuivat suuren luolan ammottavalle suulle. + +Käytävä oli muodostunut kauheassa luonnonmullistuksessa, jollaiset ovat +näillä seuduilla niin tavallisia, ja oli niin hyvin sitä naamioivien +kallioitten ja kivien takana kätkössä, että oli mahdotonta sitä huomata +muuten kuin mahdollisesti sattumalta. + +Erämiehet astuivat luolaan. + +Ennen vuorellenousua oli Ilomieli ottanut mukaansa joukon päreitä. Nyt +hän sytytti kaksi soihtua, joista ojensi toisen toverilleen ja piti +toisen itse. + +Luola näyttäytyi nyt heille kaikessa villissä majesteettisuudessaan. + +Sen seinät olivat korkeat. Niissä oli päällekkäin loistavia tippukiviä, +joista valo heijastui kymmenkertaisena synnyttäen tarumaisen +valaistuksen. + +"Tämä luola", sanoi Ilomieli, annettuaan ystävänsä jonkun aikaa tutkia +sen yksityiskohtia, "on epäilemättä tämän preirien merkillisyyksiä. +Tuo käytävä, joka kulkee loivasti alas tuossa edessämme, menee Verdi +Gris-joen alitse ja jatkuu sen toisella puolella mailin verran +tasangolle. Paitsi sitä käytävää, jonka kautta tulimme luolaan, ja +tuota, joka on edessämme, on vielä neljä muuta, jotka kaikki johtavat +täältä ulos eri suunnille. Näet siis, että täällä emme ole vaarassa +joutua saarroksiin ja että nämä tilavat suojat tarjoavat meille +huoneuston, jota itse Yhdysvaltojen presidenttikin kadehtisi." + +Ihastuneena tämän turvapaikan löydöstä Uskollinen Sydän tahtoi tutustua +siihen pienimpiä yksityiskohtia myöden, ja vaikka tämä erämies oli +luonnostaan harvasanainen, ei hän kuitenkaan voinut olla useampaan +otteeseen lausumatta ihailuaan. + +"Miksi et ole puhunut tästä minulle aikaisemmin?" uteli hän. + +"Odotin sopivaa tilaisuutta", vastasi toinen. + +Erämiehet panivat hevosensa liekaan. Niille riittikin ruokaa yllin +kyllin eräässä luolan osassa, jonne tunkeutui valoa näkymättömistä +halkeamista. Kun he olivat päässeet varmuuteen siitä, ettei näiltä +jaloilta eläimiltä heidän poissaollessaan puuttuisi mitään ja etteivät +ne voisi karata, heittivät he karbinit olalleen, vihelsivät koirat +luokseen ja lähtivät kiireesti pitkin käytävää, joka johti joen alitse. + +Ilma muuttui pian kosteaksi heidän ympärillään. Hiljainen, +yhtäjaksoinen humina alkoi kuulua heidän päänsä päällä. He kulkivat +Verdi Grisin alitse. + +Puolisen tuntia astuskeltuaan erämiehet ilmestyivät preirielle aukosta, +jonka tiheä pensaikko ja köynnöskasvit kätkivät. + +He olivat viipyneet kauan aikaa luolassa. Ensin he olivat tarkastaneet +huolellisesti paikat aivan kuin aavistaen, että heidän kerran vielä +täytyisi etsiä sieltä turvapaikka hevosilleen. Sitten he olivat +kiireesti haukanneet vähän, niin että aurinko oli juuri mailleen +menemässä, kun he jälleen ryhtyivät comanchien jälkiä seuraamaan. + +Sitten alkoi todella intiaanien takaa-ajo. Pantuaan vainukoiransa +näiden jäljille molemmat erämiehet etenivät hiljaa niiden perässä, +ryömien nelin kontin korkeassa ruohossa, silmät ja korvat tarkkaavina, +pidättäen henkeään ja pysähtyen välillä hengähtämään ja samalla +tutkimaan niitä tuhansia preirien ääniä, joita erämiehet eroittavat +tavattoman helposti ja joille he arveluitta keksivät selityksen. + +Eräseutu oli vähitellen vaipunut kuolonhiljaisuuteen. + +Yön lähestyessä näillä suunnattomilla autiomailla luonto näyttää +toimittavan hartautensa ja hurskaan rukouksen ohella virittävän +alkusoittoa pimeyden salaperäisyyksiin. + +Erämiehet etenivät yhä varovammin, ryömien vieretysten. + +Äkkiä koirat ääntä päästämättä vetäytyivät taaksepäin. Nuo kunnon +eläimet tuntuivat ymmärtävän, että näillä seuduilla on tärkeätä pysyä +hiljaa ja että yksikin ulvahdus maksaisi heidän isäntiensä hengen. + +Ilomieli katsoi tiukasti ympärilleen. + +Hänen silmänsä välähtivät, hän kavahti pystyyn ja pantterin lailla +loikaten heittäytyi erään intiaanisissin kimppuun, joka eteenpäin +kallistuneena ja pää kumarassa näytti vainuavan vihollisen tuloa. + +Intiaani kaatui selälleen ehtimättä päästää avun- tai hätähuutoa. +Ilomieli kiristi hänen kurkkuaan ja pani polvensa hänen rintansa +päälle. + +Sitten erämies äärimmäisen kylmäverisesti veti esille puukkonsa ja +upotti sen kahvaa myöten vihollisensa sydämeen. + +Kun villi huomasi olevansa hukassa, lakkasi hän tekemästä hyödytöntä +vastarintaa, mutta kun hän kiinnitti vihaa ja halveksimista uhkuvan +katseensa kanadalaiseen, nousi hänen huulilleen ivallinen hymy, ja hän +heitti henkensä järkähtämättömin kasvoin. Ilomieli pani veitsen +takaisin vyölleen, työnsi ruumiin syrjään ja kuiskasi vähääkään +hämmentymättä: + +"Ensimmäinen." + +Hän alkoi taas ryömiä eteenpäin. + +Uskollinen Sydän oli seurannut ystävänsä liikkeitä hyvin tarkasti, +valmiina auttamaan häntä tarpeen vaatiessa. Kun intiaani oli saanut +surmansa, ryhtyi hän välinpitämättömänä edelleen seuraamaan jälkiä. + +Pian loisti nuotion valoa puiden lomitse, ja paistetun lihan haju +tunkeutui erämiesten tarkkoihin aistimiin. + +He kiipesivät äänettömästi suureen korkkipuuhun, joka oli muutaman +askeleen päässä, ja syleillen puun nystermäistä runkoa kätkeytyivät sen +tuuheiden oksien suojaan. Nyt he alkoivat tähystää alaspäin. + +He olivat comanchien leirin yläpuolella, joka sijaitsi korkeintaan +kymmenen metrin päässä heistä. + + + + +IV + +Matkalaiset + + +Suunnilleen samaan aikaan kun erämiehet tulivat ulos luolasta ryhtyen +taas seuraamaan comanchien jälkiä, pysähtyi noin parinkymmenen mailin +päässä siltä paikalta, missä he olivat, melkoisen suuri joukko +valkoihoisia matkalaisia Canadian-virran äyräälle valmistautuen +leiriytymään yöksi eräälle varsin sopivalle paikalle, missä vielä näkyi +merkkejä siellä aikaisemmin oleilleesta intiaanijoukosta. + +Metsästäjät ja sekarotuiset gambusinit, jotka toimivat matkalaisten +oppaina, kiirehtivät riisumaan kymmenkuntaa muulia, joiden +turvajoukkona oli meksikolaisia lanceroja. + +He muodostivat matkatavaroista soikean kehän, jonka keskelle +sytytettiin nuotio. Välittämättä sen enempää seuralaisistaan oppaat +kokoontuivat pieneksi ryhmäksi ja valmistivat illallisensa. + +Nuori, noin kahdenkymmenenneljän tai -viiden vuoden ikäinen, uljaan +näköinen upseeri, jonka piirteet olivat hienot ja ylhäiset, astui +kunnioittavasti erään kantotuolin luo, joka kuljetti kaksi muulia, +saattueena pari lanceroa. + +"Minne haluaisitte señoritan teltan asetettavaksi?" kysyi nuori upseeri +paljastaen päänsä. + +"Minne vain itse tahdotte, kapteeni Aguilar, kunhan se vain pian +saadaan kuntoon. Sisarentyttäreni on menehtyä väsymykseen", vastasi +kantotuolissa oikealla puolella istuva herra. + +Hän oli suurikokoinen mies, jolla oli kovat ja terävät kasvonpiirteet, +kotkankatse, ja hiukset niin valkoiset kuin Chimborazon lumi. Hänellä +oli yllään väljä sotilasvaippa, jonka alta pilkisti esiin meksikolaisen +kenraalin loistava, kauniisti kirjailtu puku. + +Kapteeni kumarsi ja poistui. Palaten lancerojen luo hän antoi heille +määräyksen pystyttää keskelle leiriä sini- ja punajuovaivaisesta +kankaasta laitetun teltan, joka oli ollut poikittain muulin selässä. + +Viisi minuuttia myöhemmin kenraali astui maahan. Sitten hän tarjosi +kohteliaasti kätensä nuorelle naiselle, joka kevyesti hyppäsi +kantotuolista, ja vei hänet telttaan, missä kapteeni Aguilarin ripeän +toiminnan ansiosta kaikki jo oli kunnossa, niin että hänellä oli siellä +niin mukava olla kuin olosuhteet suinkin sallivat. Kenraalin ja hänen +sisarentyttärensä jäljessä astui telttaan kaksi henkeä. + +Toinen heistä oli paksu, lyhyt mies, jolla oli täyteläiset, punoittavat +kasvot. Hänellä oli viheriäiset silmälasit, vaalea tekotukka ja +sotilaslääkärin virkapuku. + +Tämä henkilö, jonka ikää oli vaikea ratkaista, mutta joka näytti olevan +lähes viidenkymmenen ikäinen, oli nimeltään Jerome Boniface Durieux. +Hän oli ranskalainen ja ylilääkärinä Meksikon palveluksessa. + +Astuessaan maahan hän oli hyvin varovasti ottanut kainaloonsa suuren +matkalaukun, joka oli ollut hänen hevosensa satulan takana ja josta hän +ei näyttänyt haluavan luopua. + +Toinen henkilö oli nuori tyttö tai pikemmin noin viidentoista vuoden +ikäinen lapsi. Hänen ilmeensä oli vallaton ja vilkas. Hänellä oli +pystynenä, ja hänen katseensa oli häikäilemätön, kuten on luontaista +mestitseille, sekarotuisille. Hän oli kenraalin sisarentyttären +kamarineiti. + +Muuan erinomaisen suurikokoinen neekeri, jolla oli Jupiterin +majesteetillinen nimi, ryhtyi parin gambusinin avustamana valmistamaan +illallista. + +"Kas niin, tohtori!" lausui kenraali hymyillen paksulle miehelle, joka +oli istuutunut matkalaukkunsa päälle puhisten kuin härkä, "mitä sanotte +sisarentyttäreni terveydentilasta tänä iltana?" + +"Señorita on aina hurmaava", vastasi lääkäri ritarillisen kohteliaasti +ja pyyhki otsaansa. "Mutta eikö teistäkin kuumuus ole tukehduttava?" + +"Eikö mitä!" vastasi kenraali, "ei tavallista tukehduttavampi." + +"Silloin olen kuvitellut", sanoi lääkäri huoaten. "Mitä nauratte, pikku +veitikka?" lisäsi hän kääntyen kamarineidin puoleen, joka todellakin +nauroi, niin että leukaluut olivat mennä sijoiltaan. + +"Älkää välittäkö tuosta hupsusta, herra tohtori. Tiedättehän, että hän +on vasta lapsi", lausui nuori nainen viehättävästi hymyillen. + +"Olen teille aina sanonut, doña Luz", väitti tohtori rypistäen tuuheita +kulmakarvojaan ja pullistaen poskiaan, "että tuo pikku tyttö on +paholainen, jota kohtaan te olette liian hyvä ja joka lopuksi tekee +teille kauniit kolttoset." + +"Uh, uh! Te häijy kivien kokoilija!" huusi mestitsi irvistäen, viitaten +tohtorin erikoisharrastukseen. + +"Kas niin! Rauhoittukaa", sanoi kenraali. "Onko tämänpäiväinen matka +väsyttänyt sinua, rakas sukulaiseni?" + +"Eipä juuri liikoja", vastasi nuori tyttö pidätetysti haukotellen. +"Oltuamme jo lähes kuukauden matkalla alan tottua tähän elämään, jota +pidin, sen tunnustan, alussa liian rasittavana." + +Kenraali huokasi, mutta ei lausunut mitään. Tohtori oli syventynyt +huolellisesti järjestämään yrttejä ja kiviä, jotka oli päivän kuluessa +koonnut. + +Kamarineiti liikuskeli kuin lintu pannen järjestykseen eri esineet, +joita hänen emäntänsä saattaisi tarvita. + +Käyttäkäämme hyväksemme tätä levähdystä esitelläksemme parilla sanalla +nuoren naisen. + +Doña Luz de Bermudez oli kenraalin nuoremman sisaren tytär. + +Hän oli korkeintaan kuusitoistavuotias, suloinen lapsi. Hänen suuret, +mustat silmänsä, joita varjostivat puhtaan valkoisen otsan vastakohtana +hyvin tummat kulmakarvat, olivat sametinhienojen silmäripsien peitossa, +jotka kainosti salasivat niiden välähdykset. Hänen somaa suutansa +helmenvalkoisine hampaineen reunustivat korallinpunaiset huulet. Hänen +hienossa hipiässään oli utukarvoja kuin kypsissä hedelmissä, ja hänen +hiuspalmikkonsa, joiden väri vivahti siniseen, saattoivat +aukipäästettyinä olla huntuna koko hänen vartalolleen. + +Hänen vartalonsa oli hieno ja keikaileva. Hänessä tuli mitä siroimmalla +tavalla esille aaltomaisia, suloisesti keinuvia liikkeitä, jotka ovat +Amerikan naisille ominaisia. Hänen kätensä ja jalkansa olivat +äärimmäisen pienet ja hänen käyntinsä oli huolimattoman kevyttä ja +luontevaa kuin kreolinaisilla. + +Nuoren tytön koko olemus oli pelkkää suloa ja sopusuhtaisuutta. + +Huolettomana kuten kaikki maanmiehensä hän oli iloinen ja vallaton, +nauttien vähäpätöisimmästäkin asiasta. Hän ei tuntenut elämää muuten +kuin sen miellyttävältä puolelta. + +Mutta tämä kaunis kuvapatsas ei vielä elänyt. Hän oli kuin Pandora, +ennenkuin Prometeus varasti hänelle tulen taivaasta. Ja jatkaaksemme +mytologista vertaustamme, rakkaus ei ollut siivillään vielä hipaissut +tyttöä. Hänen kulmakarvansa eivät vielä olleet rypistyneet ajatusten +painosta eikä hänen sydämensä sykähdellyt kaihosta. + +Kasvaneena kenraalin huolenpidon alaisena yksinäisyydessä melkein kuin +luostarissa hän oli nyt ensi kertaa maailmalla seuratessaan enoaan +tämän matkalla preirieillä. + +Missä tarkoituksessa tämä matka tehtiin ja miksi eno niin välttämättä +oli tahtonut, että hän seuraisi mukana, sitä ei nuori tyttö ollut +koettanutkaan ratkaista. + +Onnellisena siitä, että sai viettää aikansa ulkoilmassa, nähdä +lakkaamatta uusia seutuja, olla vapaa verrattuna hänen siihen asti +viettämäänsä elämään, hän ei kaivannut enempää eikä häntä koskaan +haluttanut vaivata enoaan tungettelevilla kysymyksillä. + +Tavatessamme doña Luzin hän siis oli vielä onnellinen lapsi, joka eli +päivästä päivään tyytyväisenä elämäänsä, vähääkään haaveilematta +tulevaisuudesta. + +Kapteeni Aguilar astui telttaan. Häntä seurasi Jupiter, joka toi +päivällistä. + +Kamarineiti Phebe oli jo kattanut pöydän. + +Ateriaan kuului säilykkeitä ja kuusipeuran kylkipaisti. + +Pöytään istuutui neljä henkeä. Kenraali, hänen sisarentyttärensä, +kapteeni ja tohtori. + +Jupiter ja Phebe tarjoilivat. + +Keskustelu oli ensi ruokalajin aikana jokseenkin laimeata. Kun +ruokahalua oli vähän tyydytetty, kääntyi nuori tyttö, joka mielellään +kiusoitteli tohtoria, hänen puoleensa. + +"Oletteko saaneet tänään runsaan saaliin?" kysyi hän. + +"No ei liikoja, señorita", vastasi puhuteltu. + +"Eikö?" virkkoi tyttö hymyillen. "Minusta tuntuu, että kiviä on varsin +paljon matkamme varrelle ja että teidän ei tarvitse muuta tehdä kuin +kasata niitä muulin kuormaksi." + +"Olette kaiketi ollut tyytyväinen matkaanne. Se tarjoaa teille +tilaisuuden vapaasti antautua intohimonne valtaan kerätäksenne +kaikenlaisia kasveja", huomautti kenraali. + +"Ei tarpeeksi, kenraali. Minun on tunnustettava, ettei preirie ole niin +rikas kuin olin luullut. Ellei minulla olisi toiveita keksiä sellaista +kasvia, joka vie tiedettä askelen eteenpäin, niin melkeinpä kaipaisin +takaisin pikku mökkiini Guadelopelle, missä elämäni oli niin +rauhallista ja tasaista." + +"No, no", keskeytti hänet kapteeni, "olemme vasta preirieiden +laitaosissa. Saatte nähdä, että tunkeuduttuamme syvemmälle te ette edes +jaksa poimia kaikkia rikkauksia, jotka tapaatte jalkojenne juuressa." + +"Oi, jospa Jumala kuulisi puheenne, herra kapteeni", lausui tiedemies +huokaisten. "Kunhan vain löytäisin etsimäni kasvin, olisin +tyytyväinen." + +"Onko se siis joku perin erikoinen kasvi?" kysyi doña Luz. + +"Kuinka, señorita?" huudahti lihava tohtori innostuen. "Se on kasvi, +jonka Linné on kuvannut ja luokittanut, mutta jota kukaan ei ole sen +koommin tavannut; kasvi, joka voi tehdä minut kuuluisaksi. Ja te +kysytte, onko se erikoinen." + +"Mihinkä se sitten kelpaa?" uteli tyttö. + +"Mihinkäkö kelpaa?" + +"Niin." + +"Ei mihinkään!" vastasi tiedemies. + +Doña Luz purskahti hopeanheleään nauruun, joka olisi tehnyt +satakielenkin kateelliseksi. + +"Ja sitä te nimitätte erikoiseksi kasviksi?" + +"Aivan niin, juuri sen harvinaisuuden takia." + +"Ah!... aivan oikein." + +"Toivokaamme, että löydätte sen, herra tohtori", lausui kenraali +sovittelevalla äänellä. "Jupiter, kutsukaa oppaitten päällikkö tänne." + +Neekeri poistui, mutta palasi melkein heti erään gambusinin seuraamana. + +Tämä oli noin neljänkymmenen vuoden ikäinen mies. Hän oli +suurikokoinen, pyylevä ja hartiakas. Hänen ulkonäössään, joka ei ollut +ruma, oli jotakin vastenmielistä, jota ei voinut itselleen selittää. +Hänen villit, kierot silmänsä, jotka olivat syvälle silmäkuoppiin +painuneet, välähtelivät hurjasti. Hänen matala otsansa, tuuhea, kähärä +tukkansa ja kuparinvärinen ihonsa täydensivät kokonaisuutta, joka ei +ollut juuri miellyttävä. Hän käytti erämiehen pukua, oli luonteeltaan +kylmäkiskoinen, järkkymätön ja vaitelias ja tunnettiin yleensä nimellä +Lörppö, joksi kaiketi intiaanit tai hänen omat toverinsa olivat hänet +piloillaan ristineet. + +"Kas tässä, kunnon mies", sanoi hänelle kenraali ojentaen hänelle +täyden lasillisen viinaa, jota paikan mukaan, missä sitä valmistetaan, +nimitetään mezcaliksi, "juokaa tämä." + +Erämies kumarsi ja tyhjensi yhdellä kulauksella lasin, jossa oli lähes +litran verran tätä juomaa. Sitten hän painaen hihansa suun viiksilleen +kuunteli. + +"Aion asettua muutamiksi päiviksi varmaan paikkaan antautuakseni, +tarvitsematta pelätä häiriöitä, eräisiin tutkimuksiin. Voimmeko täällä +olla turvassa?" + +Oppaan silmät välähtivät. Hän katsoi tuikeasti kenraaliin. + +"Emme", vastasi hän lyhyesti. + +"Miksi emme?" + +"Täällä on liian paljon intiaaneja ja petoeläimiä." + +"Tiedättekö mitään sopivampaa paikkaa?" + +"Tiedän." + +"Onko se kaukana?" + +"Ei." + +"Miten pitkän matkan päässä?" + +"Neljänkymmenen mailin päässä." + +"Montako päivää tarvitsemme päästäksemme sinne?" + +"Kolme." + +"Hyvä! Opastakaa meidät sinne. Huomisaamuna auringon noustessa lähdemme +liikkeelle." + +"Eikö ole muuta asiaa?" + +"Ei." + +"Hyvää yötä." + +Erämies poistui. + +"Se minua Lörpössä eniten miellyttää, että hänen kanssaan +keskusteleminen ei ikävystytä", lausui kapteeni hymyillen. + +"Pitäisin siitä, että hän puhuisi enemmän", sanoi tohtori kohauttaen +päätään. "En koskaan luota henkilöihin, jotka pelkäävät puhuvansa +liikaa. Tuntuu kuin heillä olisi jotakin salattavaa." + +Poistuttuaan teltasta opas palasi toveriensa luo ryhtyen matalalla +äänellä vilkkaasti keskustelemaan heidän kanssaan. + +Yö oli ihana. Kokoontuneina teltan edustalle matkailijat puhelivat +keskenään poltellen sikaarejaan. + +Doña Luz lauloi kauniin, sointuvan kreolilaislaulun. + +Äkkiä ilmestyi taivaalle punertava valo, joka hetki hetkeltä suureni. +Sitten kuului kumeaa kohinaa kuin kaukaista ukkosta. + +"Mitä se on?" kysyi kenraali hypähtäen pystyyn. + +"Preirie vain on syttynyt tuleen", vastasi Lörppö rauhallisesti. + +Heti kun hän oli tämän niin levollisesti ilmoittanut, alkoi koko +leirissä hälinä. + +Täytyi rientää kiireimmiten pakoon, ellei tahtonut elävältä palaa. + +Yksi gambusineista hiipi, käyttäen hyväkseen sekasortoa, +tavarajoukkojen välitse tiehensä ja katosi tasangolle viitattuaan +salaperäisesti Lörpölle. + + + + +V + +Comanchit + + +Kätkeytyneinä korkkitammen tuuheaan oksistoon Uskollinen Sydän ja +Ilomieli tarkkailivat comanchien puuhia. + +Intiaanit luottivat vahtiensa valppauteen. Lainkaan aavistamatta +vihollistensa olevan niin lähellä ja huomaavan heidän pienimmätkin +liikkeensä he kyykistyneinä tai maaten tulen ääressä söivät tai +polttelivat kaikessa rauhassa. + +Nämä villit, joita oli noin viisikolmatta, olivat puetut +bisoninnahkaisiin pukuihin ja mitä kirjavimmin ja kummallisimmin +maalatut. Useimpien kasvot oli yltyleensä maalattu sinoberilla. Toisten +olivat vallan mustat, vain pitkä vaalea juova oli jätetty kummallekin +poskelle. Selässään he kantoivat kilpeään, joustaan ja nuoliaan, ja +lähellä heitä oli maassa heidän kiväärinsä. + +Niistä monista sudenhännistä, jotka olivat heidän mokkasineihinsa +kiinnitetyt ja laahasivat maata heidän jäljessään, saattoi muuten +helposti päättää, että he kaikki olivat valiosotureita, heimonsa +kuuluja. + +Muutaman askeleen päässä seisoi Kotkanpää liikkumatta, nojautuen erästä +puuta vasten. Kädet ristissä rinnallaan, ruumis hieman etukumarassa hän +näytti kuuntelevan joitakin epäselviä ääniä, joita vain hän eroitti. + +Kotkanpää kuului osagi-intiaaneihin. Vallan nuorena olivat comanchit +ottaneet hänet kasvatikseen, mutta hän käytti vielä heimonsa pukua ja +oli säilyttänyt sen tavat. + +Hän oli enintään kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen ja lähes kuusi +jalkaa pitkä. Hänen suuret jäsenensä vankkoine lihaksineen todistivat +harvinaista voimaa. + +Toisin kuin tovereilla hänellä oli yllään vain lanteiden yläpuolelle +kiinnitetty loimi, niin että yläruumis ja käsivarret jäivät paljaiksi. +Hänen kasvojensa ilme oli kaunis ja täynnä jaloutta. Tummat ja vilkkaat +silmät, jotka olivat aivan lähellä kyömynenää, ja hieman iso suu +vaikuttivat sen, että hän vähän muistutti petolintua. Tukka oli ajeltu +paljaaksi. Vain keskelle päätä oli jätetty juova, joka näytti +kypärinharjalta, ja selkää pitkin riippui hiustukko, johon oli +kiinnitetty kimppu kotkansulkia. + +Hänen kasvoissaan oli neljää eri väriä: sinistä, valkoista, mustaa ja +punaista. Hänen vihollisille tekemänsä haavat oli sinivärillä piirretty +hänen paljaaseen rintaansa. Parkitsemattomasta peurannahasta +valmistetut mokkasinit ulottuivat polvien yläpuolelle, ja kantapäihin +oli ripustettu moniaita sudenhäntiä. + +Onneksi erämiehille intiaanit olivat sotajalalla, niin ettei heillä +ollut koiria mukanaan. Muuten edelliset olisi huomattu jo aikoja +sitten, eivätkä he olisi voineet näin lähestyä intiaanien leiriä ilmi +tulematta. + +Huolimatta siitä, että päällikkö yhä seisoi liikkumatta kuin +kuvapatsas, välähtelivät hänen silmänsä, hänen sieraimensa pullistuivat +ja hän kohotti vaistomaisesti kätensä kuin saadakseen aikaan +hiljaisuutta joukossaan. + +"Meidät on huomattu", mutisi Uskollinen Sydän niin hiljaa, että hänen +toverinsakin oli vaikea sitä kuulla. + +"Mitä meidän on tehtävä?" kysyi Ilomieli. + +"Toimittava", vastasi erämies lyhyesti. + +Molemmat alkoivat nyt äänettömästi hiipiä oksalta oksalle, puusta +puuhun. Laskeutumatta maahan he saapuivat leirin vastapäiselle puolelle +juuri sille kohtaa, missä comanchien hevoset lieassa söivät ruohoa. + +Ilomieli kapusi äänettömästi maahan ja katkaisi hevosten köydet. +Erämiesten ruoskaniskuista yltyneinä hevoset hirnuen ja hyppien +syöksyivät joka suunnalle karkuun. + +Intiaanit kavahtivat hämmästyneinä pystyyn ja lähtivät ulvoen ajamaan +karanneita hevosiaan takaa. + +Ikäänkuin arvaten väijyvien vihollistensa lymypaikan tuli Kotkanpää +yksin suoraan heitä kohti käyttäen mahdollisimman huolellisesti +suojanaan välillä olevien puiden runkoja. + +Erämiehet vetäytyivät askel askeleelta taaksepäin, tarkaten +huolellisesti seutua, jottei heitä voitaisi takaapäin yllättää. +Intiaanien huudot kuuluivat yhä kauempaa. He olivat ryhtyneet +seuraamaan hevosiaan. Päällikkö yksinään oli kahden vihollisensa +näkyvissä. Saavuttuaan eräälle puulle, jonka paksu runko näytti +tarjoavan hänelle kaikki toivomansa turvallisuustakeet, hän halveksien +piilukkonsa käyttämistä ja tilaisuuden näyttäessä otolliselta pani +jouseensa nuolen. + +Mutta kuinka suuri olikin hänen varovaisuutensa ja taitavuutensa, ei +hän voinut tehdä tätä liikettä paljastamatta itseään vähäisen. +Uskollinen Sydän vei kiväärinsä poskelle, kuului laukaus, kuula viuhui, +ja päällikkö hypähti ilmaan raivokkaasti kirkaisten ja kaatui maahan. + +Hänen käsivartensa oli ammuttu puhki. + +"Älä liikahdakaan, punanahka", sanoi Uskollinen Sydän hänelle, "pieni +liikahdus vain, ja olet kuoleman oma." + +Intiaani pysyi liikkumatta, ja muuttumattomin ilmein hän nieli +kiukkunsa. + +"Voisin surmata sinut", jatkoi erämies, "mutta en tahdo. Toisen kerran +jo säästän henkesi, päällikkö, mutta tämä saakin olla viimeinen kerta. +Älä tule enää tielleni ja ennen kaikkea älä varasta pyydyksiäni, sillä +vannon, etten silloin anna armoa." + +"Kotkanpää on heimonsa keskuudessa kunnioitettu päällikkö", vastasi +intiaani kopeasti. "Hän ei pelkää kuolemaa. Valkoinen erämies voi hänet +tappaa, mutta ei saa kuulla hänen valittavan." + +"En, en tapa sinua, päällikkö. Jumalamme kieltää ilman pakoittavaa +syytä vuodattamasta toisen verta." + +"Ooh!" sanoi intiaani ivallisesti naurahtaen. "Veli on +lähetyssaarnaaja." + +"Ei, olen vain rehellinen erämies. En tahdo sinua murhata." + +"Valkoinen veli ajattelee kuin vanhat akat", pilkkasi intiaani. "Nehu +Nutah ei koskaan anna anteeksi, vaan kostaa!" + +"Tee kuten haluat, päällikkö", vastasi erämies kohauttaen halveksivasti +olkapäitään. "En pyri muuttamaan luonnettasi. Olen vain varoittanut +sinua. Hyvästi." + +"Paholainen olkoon sinulle suosiollinen!" lisäsi Ilomieli halveksivasti +potkaisten häntä. + +Näytti siltä kuin päällikkö ei olisi ollut tietääkseenkään tästä +viimeisestä loukkauksesta. Hänen kulmakarvansa vain menivät ryppyyn. +Hän ei liikahtanutkaan, vaan seurasi leppymättömällä katseellaan +molempia vihamiehiään, jotka sen enempää hänestä välittämättä katosivat +metsään. + +"Sittenkin olit väärässä", sanoi Ilomieli ikäänkuin mietiskellen. +"Sinun olisi pitänyt ottaa hänet hengiltä, Uskollinen Sydän." + +"Mitä vielä! Miksi niin?" vastasi erämies huolettomasti. + +"_Cascaras!_ Miksikö niin? Hänhän kuuluu preirien roistojoukkoon." + +"Niitä on niin paljon", väitti toinen, "ettei yksi enemmän tai vähemmän +merkitse suuriakaan." + +"Aivan niin", myönsi Ilomieli häneen yhtyen. "Mutta minne nyt menemme?" + +"Hakemaan pyydykseni, hitto vieköön. Luuletko, että minä haluan ne +menettää?" + +"Totta tosiaan. Sepä on oiva ajatus." + +Erämiehet kävelivät todellakin leirille päin, mutta kuitenkin +intiaanien tavalla, tehden lukemattomia mutkia, joiden tarkoituksena +oli johtaa comanchit jäljiltä. + +Kaksikymmentä minuuttia hiivittyään he saapuivat leirille. Intiaanit +eivät vielä olleet palanneet, mutta oli varsin luultavaa, ettei +kestäisi kauan, ennenkuin he näyttäytyisivät. Kaikki heidän tavaransa +olivat siellä täällä hajallaan. Pari kolme hevosta, joka eivät olleet +viitsineet juosta karkuun, söivät rauhallisesti herneenvarsia. + +Menettämättä aikaa erämiehet alkoivat etsiä pyydyksiään, jotka he pian +löysivätkin. Kumpikin otti mukaansa viisi niistä, ja pitempään +viipymättä he lähtivät jälleen luolalle päin, jonne olivat kätkeneet +hevosensa. + +Verrattain raskaasta taakastaan huolimatta, jota he kantoivat +selässään, miehet kävelivät kepeästi ihastuksissaan siitä, että olivat +voineet niin onnellisesti päättää retkensä, ja varsinkin hymyillen +intiaaneille tekemälleen kepposelle. + +Näin he marssivat jokseenkin pitkän aikaa. He eroittivat jo vähäisen +matkan päässä joen hiljaista kohinaa, kun äkkiä kuului hevosen +hirnuntaa. + +"Meitä ajetaan takaa", sanoi Uskollinen Sydän pysähtyen. + +"Hm!" hymähti Ilomieli. "Siellä on kenties villi hevonen." + +"Ei, villi hevonen ei hirnu tuolla tavalla. Siellä on comancheja. +Saamme muuten pian sen tietää", lisäsi hän. + +Paneutuen pitkälleen hän painoi korvansa maata vasten ja kuunteli. + +Hän nousi melkein heti takaisin pystyyn. + +"Olin aivan varma siitä. Siellä on comancheja, mutta he eivät seuraa +selviä jälkiä, vaan epäröivät." + +"Tai olisikohan heidän matkaansa viivästyttänyt Kotkanpään haava." + +"Mahdollista kyllä! Luulevatko he todella kannattavan ajaa meitä takaa, +jos me tahdomme päästä heiltä karkuun?" + +"Ellei meillä olisi kantamusta, olisimme jo aikoja sitten piilossa." + +Uskollinen Sydän mietti hetkisen. + +"Kuulehan", sanoi hän, "meillä on vielä puoli tuntia aikaa, siis +enemmän kuin riittävästi." + +Pieni puro virtasi lyhyen matkan päässä. Erämies astui sen uomaan +seuralaisineen. + +Saavuttuaan keskelle virtaa Uskollinen Sydän kietoi huolellisesti +pyydykset puhvelinnahkaan, ettei vesi niitä vioittaisi. Sitten hän +antoi niiden vaipua pohjaan. + +Suoriuduttuaan tästä varokeinosta metsästäjät kahlasivat joen poikki ja +tekivät lähes kahdensadan askeleen verran harhajälkiä. Varovasti he +sitten tulivat takaisin jättämättä mitään merkkiä palaamisestaan. He +tunkeutuivat jälleen metsään, viittauksella ajettuaan koirat hevosten +luo. + +Nuo viisaat eläimet vainusivat suunnan ja hävisivät pian pimeään. + +Erämiehille oli edullista ajaa koirat luotaan, koska se auttoi heitä +johtamaan intiaaneja pois jäljiltä. Nämä näet seurasivat innolla +pakenevien jälkiä, joita vainukoirat jättivät korkeaan ruohostoon. + +Metsään päästyään erämiehet kapusivat taas puuhun ja alkoivat edetä +taivaan ja maan välillä. Tämä matkustustapa on paljon yleisempi kuin +Euroopassa luullaan, näillä seuduilla, missä sen johdosta, että liaanit +ja puut ovat toisiinsa kietoutuneet, on mahdotonta edetä raivaamatta +kirveellä itselleen tietä. + +Siirtyen oksalta oksalle voi siten kulkea kilometrimääriä koskematta +jalallaan maata. + +Juuri tällä tavalla erämiehet matkasivat, vaikkakin he tekivät sen +toisesta syystä. + +He kulkivat näin vihollistensa edellä, jotka lähenivät lähenemistään ja +joiden he pian huomasivat alapuolellaan marssivan intiaanijonossa, +toinen toisensa takana. + +Kotkanpää kulki ensimmäisenä, haavansa vuoksi puoliksi maaten hevosensa +selässä, mutta entistä innokkaampana vihollistensa takaa-ajoon. + +Ollessaan comanchien kohdalla heidän yläpuolellaan molemmat erämiehet +kätkeytyivät lehdistöön pidättäen henkeään. Vähäisinkin sattuma olisi +saattanut ilmaista heidän läsnäolonsa. + +Intiaanit menivät ohitse huomaamatta heitä. Erämiehet ryhtyivät jälleen +jatkamaan matkaansa. + +"Oh!" kuiskasi Ilomieli hetken kuluttua. "Luulen, että tällä kertaa +olemme heistä selviytyneet." + +"Älkäämme olko liian kärkkäät toitottamaan voittoamme, vaan +poistukaamme niin nopeasti kuin suinkin voimme. Nuo peijakkaan +punanahat ovat ovelia. He pääsevät kyllä pian petoksemme perille." + +"Tuhat tulimmaista!" huudahti Ilomieli äkkiä. "Olen kadottanut +puukkoni, en tiedä minne. Jos nuo vintiöt sen löytävät, niin olemme +hukassa." + +"Se on varsin luultavaa", mutisi Uskollinen Sydän. "Yksi syy lisää, +minkä vuoksi emme saa tuhlata hetkeäkään." + +Metsä, joka tähän asti oli ollut aivan rauhallinen, alkoi äkkiä +kumeasti puhista, linnut lentelivät kirkuen kauhusta, ja tiheiköissä +kuuli kuivien oksien taittuvan petoeläinten kiireisten askelten +painosta. + +"Mitä se tietää?" kysyi Uskollinen Sydän ja katseli ympärilleen +levottoman näköisenä. "Tuntuu kuin metsä olisi pyörtynyt." + +Molemmat erämiehet kapusivat sen puun latvaan, jossa he olivat ja joka +sattumalta oli metsän korkeimpia. + +Tavaton valonhohde väritti taivaankannen enintään puolen penikulman +päässä siitä paikasta, missä he olivat, ja suureni hetki hetkeltä +lähestyen heitä jättiläisaskelin. + +"Mitä kirottua!" huudahti Ilomieli, "comanchit ovat sytyttäneet +preirien tuleen." + +"Niin ovat, ja luulenpa, että tällä kertaa, kuten äsken lausuin, olemme +hukassa", vastasi Uskollinen Sydän kylmäverisenä. + +"Mitä on tehtävä?" tiedusteli kanadalainen. "Tuossa tuokiossa tuli +saartaa meidät." + +Uskollinen Sydän oli vaipunut syviin mietteisiin. + +Muutaman sekunnin kuluttua hän kohotti päänsä pystyyn. Voitonhymy +levisi hänen suupieliinsä. + +"He eivät vielä ole meitä saavuttaneet", lausui hän. "Seuraa minua +veljeni!"... Ja hän lisäsi matalalla äänellä: "Tahdon jälleen nähdä +äitini!..." + + + + +VI + +Pelastaja + + +Jotta lukija voisi oikein käsittää tilanteen, jossa erämiehet olivat, +on välttämätöntä palata seuraamaan comanchipäällikön puuhia. + +Tuskin Kotkanpään vihamiehet olivat kadonneet puitten väliin, kun hän +nousi hitaasti pystyyn, kumartui eteenpäin ja terästi kuuloaan +voidakseen olla varma, että nämä tosiaankin poistuivat. Heti kun hän +oli siitä varma, repäisi hän _blanketistaan_ -- loimipeitteestään -- +kaistaleen, jonka niin hyvin kuin osasi kietoi haavoittuneen +käsivartensa ympäri. Huolimatta verenvuodon aiheuttamasta heikkoudesta +ja suurista tuskista, joita hän tunsi, hän ryhtyi päättäväisesti +seuraamaan erämiesten jälkiä. + +Hän kulki siten viimemainittujen perässä aivan huomaamattomasti leirin +reunalle asti. Kätkeytyneenä ebenpuun taakse hän nyt raivosta kiehuen +saattoi todeta, voimatta kuitenkaan sitä estää, kuinka erämiehet +löysivät kadonneet pyydyksensä ja sitten poistuivat. + +Vaikka vainukoirat, jotka kulkivat metsästäjien mukana, olivat +oivallisia eläimiä, jotka oli opetettu vainuamaan intiaaneja varsin +kaukaa, niin jonkun sattuman vuoksi, joka luultavasti pelasti +comanchipäällikön, ne nyt hyökkäsivät ahnaasti punanahkojen jättämien +hajallisten ruoantähteiden kimppuun. Koirien omistajat luulivat, ettei +heitä väijyttäisi, eivätkä siis ollenkaan koettaneet terästää niiden +valppautta. + +Saatuaan monien vaikeuksien jälkeen tavoitetuksi hevosensa comanchit +palasivat vihdoin leirilleen. + +Nähdessään päällikkönsä haavoittuneen he hämmästyivät suuresti, ja +heidät valtasi suunnaton kiihtymys, jota Kotkanpää taitavasti käytti +hyväkseen yllyttäen heitä uudelleen ajamaan takaa erämiehiä, nämä kun +eivät voineet olla kaukana, koska heidän taakkansa viivästyttivät +heidän kulkuaan, ja siis välttämättä tuotapikaa joutuisivat heidän +käsiinsä. + +Uskollisen Sydämen keksimä sotajuoni johti intiaaneja harhaan vain +muutaman hetken. Varsin pian he löysivät metsän ensimmäisistä puista +helposti huomattavat jäljet vihollistensa kulusta. + +Tällöin juuri Kotkanpää suuttuneena siitä, että hän näin oli joutunut +tappiolle taistelussaan näitä kahta uskaliasta miestä vastaan, joiden +erinomainen viekkaus teki kaikki laskelmat tyhjiksi, päätti tehdä tilit +selviksi heidän kanssaan. Hän keksi pirullisen suunnitelman: käski +sytyttää metsän tuleen. Kun tätä keinoa käytettiin sillä tavalla kuin +hän sitä käytti, täytyi sen, sitä hän ei epäillytkään, vihdoin +toimittaa peloittavat viholliset hänen ulottuvilleen. + +Sen mukaan hän sijoitti soturinsa eri suunnille suureksi piiriksi ja +sitten käski virittää tulen korkeaan heinään yhtä aikaa useammilla +paikoilla. + +Ajatus oli hyvä, vaikkakin raaka ja niiden villien soturien arvoinen, +jotka sitä käyttivät. + +Koetettuaan turhaan päästä ulos joka puolelta heitä ympäröivästä +tuliverkosta olisi erämiesten pakko väkisinkin antautua julmien +vihollistensa käsiin, elleivät pitäisi kunniakkaampana palaa elävältä. + +Kotkanpää oli kaikki suunnitellut ja edeltäkäsin arvioinut +lukuunottamatta erästä perin yksinkertaista ja helppoa pelastuskeinoa, +johon Uskollinen Sydän saattoi panna toivonsa. + +Soturit olivat, kuten jo olemme kertoneet, päällikkönsä käskystä +hajaantuneet ja sytyttäneet tulen useihin paikkoihin yhtaikaa. + +Tähän myöhäiseen vuodenaikaan pensaat ja heinä, jotka kesäauringon +hehkuvat säteet olivat polttaneet kuiviksi, olivat heti syttyneet +palamaan, ja tuli oli hyvin nopeasti levinnyt joka suunnalle. + +Se ei kuitenkaan ollut tapahtunut niin nopeasti, ettei olisi kestänyt +jonkun aikaa, ennenkuin kaikki liekit yhtyivät. + +Uskollinen Sydän ei epäröinyt kauan. Sillä välin kun intiaanit ilosta +ulvoen paholaisten lailla juoksentelivat tuliseinämän luona, jonka +olivat panneet vihollistensa esteeksi, heittäytyi erämies ystävänsä +seuraamana kiivaasti juosten tulimuurien väliin, jotka oikealta ja +vasemmalta viuhuen lähestyivät ja olivat jo vähällä yhtyä juuri hänen +jalkainsa alla ja päänsä yläpuolella. Hiiltyneiden puiden keskitse, +jotka putoilivat ryskien maahan, sakeiden savupilvien lävitse, jotka +salpasivat hengityksen, joka puolelta satelemalla lentelevien +kipinäparvien polttamina, seuraten rohkeasti tietään liekkiholvien +alitse pelottomat seikkailijat murtautuivat, saaden vain muutamia +merkityksettömiä palohaavoja, kirotun tulivyön puhki, johon intiaanit +luulivat iäksi haudanneensa heidät. He olivat jo kaukana +vihollisistaan, kun nämä vielä riemuitsivat juonensa onnistumisesta. + +Tulipalo laajeni kuitenkin kauhistavan suureksi. Metsän puut +vääntelehtivät tulen niitä syleillessä. Preirie oli nyt yhtenä +tulimerenä. Kauhun hullaannuttamina juoksenteli sen keskellä +villieläimiä, jotka tämä aavistamaton tuho karkoitti turvapaikoistaan. + +Taivas heloitti veripunaisena, ja raju tuuli lakaisi edeltään tulta ja +savua. + +Intiaanitkin kauhistuivat tekonsa seurauksia havaittuaan, että heidän +ympärillään syttyi kokonaisia tulivuoria, jotka muistuttivat kaameita +majakoita, että maa kuumeni ja suunnattomat bisonilaumat panivat +raivokkaalla juoksullaan tantereen vapisemaan, epätoivoissaan päästäen +huutoja, jotka kauhistuttivat rohkeimpiakin. + +Meksikolaisten leirissä vallitsi mitä suurin sekasorto. Meluttiin, +kaikkialle levisi hirveä hämminki, hevoset olivat päässeet irti ja +pakenivat joka suunnalle, miehet ottivat mukaan aseensa ja +ampumavaransa, toiset taas kantoivat satuloita ja tavaramyttyjä. + +Jokainen huusi, kiroili, komenteli. Kaikki juoksivat leirissä aivan +kuin olisivat menneet päästään pyörälle. + +Tulimeri läheni majesteettisena, ohikulkiessaan ahmaisten kitaansa +kaikki. Sen edellä juoksi lukematon lauma kaikenlaisia eläimiä, jotka +hyppelivät kauheasti kiljuen. Niitä seurasi hirviö, joka tavoitti niitä +joka askeleella. + +Sakea sauhu levisi kipeniä täynnä jo meksikolaisten leirien yli. +Parikymmentä minuuttia vielä, ja he olisivat tuhon omia. + +Syleillen sisarentytärtään kenraali turhaan tiedusteli oppailta keinoa, +kuinka voitaisiin pelastua uhkaavasta, suunnattomasta vaarasta. + +Mutta vaaran suuruudesta kauhistuneina miehet olivat kokonaan +menettäneet toimintakykynsä. + +Ja mihin keinoon olisi kannattanutkaan turvautua? Liekit yhtyivät +suunnattomaksi kehäksi, jonka sisään leiri oli jäänyt. + +Voimakas tuuli, joka oli siihen asti paisuttanut tulipaloa ja +kiihdyttänyt sen etenemisnopeutta, lakkasi äkkiä, ja tulen kulku +hidastui. + +Kohtalo varasi vielä muutaman minuutin ajan noille onnettomille. + +Tällöin leiri tarjosi oudon näyn. + +Kauhun lamauttamina nämä kaikki ihmiset olivat menettäneet +itsesäilytysvaistonkin. + +Lancerot ripittäytyivät toinen toisilleen. + +Oppaat olivat vaipuneet synkän toivottomuuden tilaan. + +Kenraali syytti taivasta tuhostaan. + +Mitä tohtoriin tulee, niin hän ei surrut muuta kuin sitä, ettei koskaan +voisi löytää etsimäänsä kasvia. Kaikki hänen muut ajatuksensa +väistyivät tuon yhden tieltä. + +Doña Luz rukoili palavasti kädet ristissä polvillaan maassa. + +Tuli eteni yhä etujoukkonsa, metsän petojen, jäljessä. + +"Oh!" huudahti kenraali ravistaen voimakkaasti oppaan hartiaa, +"annatteko meidän näin palaa koettamatta meitä pelastaa?" + +"Mitä voimme tehdä vastoin Jumalan tahtoa?" kysyi Lörppö haluttomasti. + +"Eikö siis ole mitään keinoa pelastua kuolemasta?" + +"Ei mitään!" + +"On kyllä yksi" huudahti muuan mies, joka puoleksi palanein hiuksin ja +kasvoin syöksyi leiriin tavaramyttyjen yli hypäten. Häntä seurasi +toinen mies. + +"Kuka te olette?" tiedusteli kenraali. + +"Yhdentekevää kuka", vastasi vieras kuivasti. "Minä tulen pelastamaan +teidät! Seuralaiseni ja minä olimme jo välttäneet vaaran, mutta +auttaaksemme teitä olemme uudestaan tulleet tulen keskelle. Se +riittäköön! Pelastuksenne on omassa vallassanne. Nyt on puhe vain +siitä, tahdotteko pelastua." + +"Käskekää!" vastasi kenraali. "Minä ensimmäisenä näytän +tottelevaisuudessa hyvää esimerkkiä." + +"Eikö teillä siis ole oppaita mukananne?" + +"Totta kai!" + +"He ovat sitten joko konnia tai laiskureita, sillä keinon, johon aion +turvautua, tuntevat kaikki preirien asukkaat." + +Kenraali katsahti epäilevästi Lörppöön, joka ei ollut voinut olla +vavahtamatta tuntemattomien äkillisen ilmestymisen vuoksi. + +"Teette muuten myöhemmin heidän kanssaan siitä tiliä. Tällä hetkellä ei +ole siitä kysymys." + +Nähdessään tämän päättäväisen miehen ja kuullessaan hänen varman ja +täsmällisen puheensa meksikolaiset olivat vaistomaisesti aavistaneet +hänessä pelastajan. He tunsivat rohkeuden palaavan toivon mukana ja +olivat valmiit viivyttelemättä täyttämään hänen käskynsä. + +"Kiiruhtakaa", sanoi erämies. "Kiskokaa maasta kaikki ruohot leirin +ympäriltä." + +Jokainen ryhtyi käskettyyn työhön. + +"Kostuttakaamme peitteitä", jatkoi vieras kääntyen kenraalin puoleen, +"ja jännittäkäämme ne tavaramyttyjen eteen." + +Kenraali, kapteeni ja tohtori toimeenpanivat erämiehen johdolla hänen +käskynsä, jolla aikaa toveri suopungilla otti kiinni hevoset ja muulit +ja pani ne liekaan keskelle leiriä. + +"Joutukaamme! Joutukaamme", huusi erämies lakkaamatta, "muuten tuli +saavuttaa meidät!" + +Jokainen työskenteli parhaansa mukaan. + +Pian saatiin laaja alue kitketyksi. + +Doña Luz katseli ihaillen tätä vierasta miestä, joka oli ilmestynyt +kuin sallimuksen lähettämänä ja näytti keskellä kaikkien hurjaa pelkoa +niin rauhalliselta ja tyyneltä kuin hänellä olisi valta käskeä tuota +hirvittävää tuhon aikaansaajaa, kun se jättiläisaskelin lähestyi heitä. +Nuori tyttö ei voinut kääntää hänestä katsettaan. Hän tunsi väkisinkin +mieltymystä tuohon tuntemattomaan pelastajaan, jonka ääni, eleet ja +koko olemus valloittivat hänet. + +Kun heinä ja ruohot oli kiskottu irti niin kuumeentapaisen kiireesti +kuin kuolemanvaarassa olevat ihmiset voivat toimia, hymyili erämies +lempeästi. + +"Nyt", lausui hän meksikolaisille, "ystäväni ja minä kyllä pidämme +huolen muusta. Jättäkää kaikki meidän tehtäväksemme. Mitä teihin tulee, +niin kietoutukaa huolellisesti kostutettuihin peitteisiin." + +Jokainen noudatti hänen neuvoaan. + +Vieras katsahti ympärilleen. Viitattuaan toverilleen hän sitten meni +tulta vastaan. + +"En eroa teistä", lausui kenraali myötätuntoisesti. + +"Tulkaa", vastasi vieras lyhyesti. + +Kun he olivat saapuneet sen alan uloimmalle laidalle, mistä heinä oli +kitketty, kokosi erämies heiniä ja puita läjäksi. Heitettyään hiukan +ruutia sen päälle hän sytytti sen palamaan. + +"Mitä te teette?" kysyi kenraali hämmästyneenä. + +"Näettehän sen itse. Taistelen tulella tulta vastaan", vastaisi erämies +yksikantaan. + +Hänen toverinsa oli tehnyt samalla tavalla vastakkaisella puolella. +Tuliseinämä kohosi nopeasti, ja muutaman minuutin aikana leiri oli +melkein kokonaan tulen holvaamana. + +Noin neljännestunti kului kauhistuttavan pelon ja hätäisen odotuksen +vallassa. + +Liekkien voima pieneni vähitellen, ilma alkoi puhdistua, savu hälveni, +ja tulipalon humina heikkeni. + +Vihdoin saattoi jälleen selvittää ajatuksensa tässä hornan +sekamelskassa. + +Helpotuksen huokaus pääsi jokaisen rinnasta. Leiri oli pelastettu! + +Tulipalo, jonka suhina yhä vaimeni, siirtyi erämiehen voittamana +toiselle suunnalle tekemään tuhojaan. + +Jokainen riensi kiittämään vierasta. + +"Olette pelastanut sisarentyttäreni hengen", sanoi kenraali hänelle +liikutettuna, "miten voisin koskaan maksaa kiitollisuudenvelkani +teille?" + +"Ette ole minulle mitään velkaa, monsieur", vastasi erämies +yksinkertaisen ylevästi. "Preiriellä kaikki ovat veljiä. Täytin vain +velvollisuuteni rientäessäni avuksenne." + +Niin pian kun ensimmäinen ilonpuuska oli mennyt ohi ja leirillä oli +saatu taas hiukan järjestystä, etsi kukin itselleen sopivan lepopaikan. +Yön kauheat mielenliikutukset tekivätkin levon välttämättömäksi. + +Molemmat vieraat, jotka vaatimattomasti, mutta päättäväisesti olivat +torjuneet kaikki kenraalin yritykset osoittaa heille kiitollisuuttaan, +laskeutuivat huolettomasti tavaramytylle lepäämään muutamiksi tunniksi. + +Vähän ennen auringonnousua he nousivat. + +"Maa on jo varmaankin kylmää", sanoi toinen, "lähtekäämme, ennenkuin +nuo ihmiset heräävät, sillä he eivät kenties tahtoisi päästää meitä +eroamaan ilman muuta." + +"Lähtekäämme", toisti toinen lyhyesti. + +Juuri kun erämiehet olivat päässeet leirin ulkopuolelle, laskeutui +muuan käsi kevyesti ensinmainitun olalle. Hän kääntyi ympäri. + +Doña Luz seisoi hänen edessään. + +Molemmat miehet pysähtyivät tervehtien kunnioittavasti nuorta neitosta. + +"Jätättekö meidät?" kysyi viimemainittu suloisella ja sointuvalla +äänellä. + +"Meidän täytyy, señorita", vastasi toinen puhutelluista. + +"Ymmärrän", lausui tyttö ihastuttavasti hymyillen. "Kun me teidän +avullanne nyt olemme pelastuneet, niin ei teillä ole täällä mitään +tehtävää, eikö niin?" + +Erämiehet kumarsivat virkkamatta mitään. + +"Tahdotteko tehdä mielikseni?" + +"Puhukaa, neiti!" + +Tyttö otti sievän, jalokivillä koristetun pienen ristin, jota oli +kantanut kaulassaan. + +"Pitäkää tämä muistona minusta." + +Erämies empi. + +"Ottakaa se, pyydän", lausui tyttö itkusta väräjävällä äänellä. + +"Suostun pyyntöönne, neiti", sanoi erämies liikutettuna sovittaen +ristin kaulaansa messuhakasensa viereen, "saan täten toisenkin +taikakalun äitini antaman ohelle." + +"Kiitos", virkkoi tyttö iloisena. "Mutta vielä sananen." + +"Puhukaa." + +"Mitkä ovat nimenne?" + +"Toveriani nimitetään Ilomieleksi." + +"Entä teitä?" + +"Uskolliseksi Sydämeksi." + +Vielä kerran hyvästiksi kumarrettuaan erämiehet lähtivät kiireesti +menemään ja katosivat pian hämärään. + +Doña Luz seurasi heitä katseellaan niin kauan kuin saattoi heidät +eroittaa. Sitten hän ajatuksiin vaipuneena palasi verkalleen teltalle +mutisten puoliääneen: + +"Uskollinen Sydän! Ah! Sen nimen kyllä muistan..." + + + + +VII + +Yllätys + + +Yhdysvallat ovat Englannilta perineet sen anastamisjärjestelmän, joka +on silmäänpistäviä piirteitä brittien luonteessa. + +Tuskin Pohjois-Amerikka oli julistettu itsenäiseksi ja rauha solmittu +entisen emämaan kanssa, kun jo nuo ihmiset, jotka olivat pitäneet niin +suurta ääntä tyranniudesta ja sorrosta ja jotka panivat vastalauseen +ihmisoikeuksien loukkaamisesta, he kun muka olivat joutuneet sen +uhreiksi, järjestivät intiaanimetsästyksen niin leppymättömän +kylmäverisesti kuin heille oli luontaista sukuperän vuoksi. + +He eivät tyytyneet ainoastaan oman alueensa puhdistamiseen, saati +sitten valtaamiinsa laajoihin seutuihin, joita heidän rauhaton +kansakuntansa toimeliaisuudestaan huolimatta ei kyennyt +kokonaisuudessaan raivaamaan viljelykselle ja hoitamaan. He halusivat +päästä molempien valtamerien herroiksi saartamalla joka puolelta +alkuasukasheimot, joita he alinomaa työntävät tieltään ja jotka +he lopuksi "hukuttavat Tyyneenmereen", kuten erään vanhan +intiaanipäällikön ennustavat ja katkeruutta kuvastavat sanat kuuluvat. + +Yhdysvalloissa, joista yhä enemmän aletaan muuttaa käsitystä, mutta +joita ennakkoluuloiset ihmiset ja ne, jotka eivät ota asioista selvää, +vielä kuvittelevat vapauden klassilliseksi maaksi, tapaa ilkeänä +epäkohtana kaksi ihmisrotua, jotka on riistetty kolmannen hyväksi, tämä +kun vaatii itselleen oikeuden määrätä niiden elämästä ja kuolemasta, +pitäen niitä vain juhtina. + +Nämä kaksi rotua, jotka niin hyvin ansaitsevat kaikkien valistuneiden +henkilöiden ja ihmissuvun todellisten ystävien huomiota, ovat musta- ja +punaihoinen rotu. + +On toiselta puolen totta, että Yhdysvallat osoittaakseen +ihmisystävällisyyttään ovat jo vuonna 1795 tehneet _rauhan- ja +ystävyyssopimuksen_ berberiläisvaltioiden kanssa, tarjoten niille +verrattomasti suurempia etuja kuin Maltan ritarikunta, joka sekin +halusi tehdä sopimuksen niiden kanssa. Algerin ja Tripolisin kaupunkien +hallitukset vahvistivat sopimuksen, jossa nimenomaan väitettiin, _ettei +Yhdysvaltain hallitus missään suhteessa nojaa kristinuskoon_. + +Niille, joista tämä voi tuntua liian karkealta, voimme vastata, että +asianlaita on todellakin niin ja että amerikkalaiset tuntevat vain +yhden Jumalan: _Dollari-Jumalan_, joka aina ja kaikkialla on ollut +rosvojen yksinomaisena palveltavana. + +Vedettäköön tästä johtopäätöksiä! + +_Squatterit_, nuo vailla kotia ja kontua, lakeja ja oikeutta +olevat miehet, joita kaikki muut hyljeksivät ja jotka ovatkin +pohjoisamerikkalaisen sivistyksen häpeäpilkku, siirtyvät lakkaamatta +länteen päin uutisviljelykseltä toiselle, koettaen karkoittaa +intiaaniheimoja näiden viimeisiltäkin turvapaikoilta. + +Squatterien jäljessä saapuu viisi kuusi sotamiestä, rummunlyöjä, +torvensoittaja ja joku upseeri kantaen tähtilippua. + +Sotamiehet rakentavat muutamista puunrungoista jonkun +linnoituksentapaisen, pystyttävät lipun sen harjalle ja julistavat, +että liittovaltion rajat ulottuvat sinne asti. + +Pari kolme hökkeliä rakennetaan sitten linnoituksen ympärille. Sinne +asettuu asumaan ryhmä sekarotuista kansaa, johon kuuluu kirjava joukko +valko-, musta-, puna- ja kupari-ihoisia ihmisiä, ja taas on perustettu +uusi kaupunki, jolle annetaan sellainen sointuva nimi kuin esimerkiksi +Utica, Syrakusa tai Rooma, Kartago, ja muutaman vuoden kuluttua, kun +tässä kaupungissa on jo pari kolme kivitaloa, se itseoikeutettuna +julistetaan jonkun uuden, vielä olemattoman valtion pääkaupungiksi. + +Tämä on tapahtumien kulku tässä maassa. Se on siis jokseenkin +yksinkertainen, kuten voi huomata. + +Muutama päivä edellisessä luvussa kertomiemme tapausten jälkeen sattui +omituinen kohtaus eräällä valtausalueella, joka tuskin kahta vuotta +aikaisemmin oli raivattu kuntoon Canadianin rannalle kauniille +paikalle, viheriöivän kukkulan juurelle. + +Täällä oli parikymmentä mielivaltaiseen järjestykseen toistensa viereen +rakennettua hökkeliä. Sen turvana oli neljällä pienellä tykillä +varustettu linnoitus, joka hallitsi jokiseutua. + +Tämä vielä niin nuori kylä oli tavattomalla amerikkalaisella +toimeliaisuudellaan hankkinut itselleen sen merkityksen, mikä yleensä +kuuluu kaupungille. Kaksi kapakkaa oli tupaten täynnä juomaveikkoja, ja +kolmeen eri kirkkokuntaan kuuluvat temppelit kutsuivat luokseen +uskovaisia. + +Ihmisiä tuli ja meni niin touhuissaan kuin ainakin ne, jotka todella +tekevät työtä ja hoitavat asioitaan. + +Suuri joukko kanootteja liukui jokea pitkin, ja kauppatavaroita täynnä +olevia kärryjä kulki joka suuntaan akselien kitistessä ja pyörien +uurtaessa syviä jälkiä tiehen. + +Kaikesta tästä liikenteen vilkkaudesta huolimatta tai ehkä juuri sen +vuoksi oli helppo huomata, että eräänlainen rauhattomuus vallitsi +kylässä. + +Asukkaat puhelivat keskenään. He kokoontuivat ryhmittäin porttien +luokse, ja joukko miehiä, jotka olivat nousseet tukevien ratsujen +selkään, lähti vakoilemaan eri suuntiin saatuaan määräykset linnan +kapteenilta, joka puettuna paraatipukuunsa kaukoputki kädessä ja kädet +selän takana käyskenteli edestakaisin linnanpaltalla. + +Kanootit palasivat vähitellen rantaan, rattaita vetäneet hevoset +riisuttiin valjaista, vetojuhdat suljettiin aitauksiin, ja koko kylän +asujamisto kerääntyi torille. + +Aurinko painui nopeasti taivaanrantaan päin, yö oli kohta tulossa. +Ympäristöihin lähetetyt ratsumiehet olivat kaikki jo palanneet. + +"Näette", sanoi kapteeni kokoontuneille asukkaille, "että meidän ei +lainkaan tarvitse pelätä. Se oli vain turhaa hälinää, joten voitte +rauhassa pysyä kotona. Kahdenkymmenen mailin piirissä ei ole löydetty +mitään merkkejä intiaaneista." + +"Hm!" huomautti muuan iäkäs mestitsierämies nojautuen kivääriinsä. +"Intiaanit suoriutuvat kyllä nopeasti matkasta." + +"Mahdollista kyllä, Valkosilmä", vastasi komendantti, "mutta ole +vakuutettu siitä, että toimiessani niinkuin olen tehnyt, olen tahtonut +rauhoittaa väestöä. Intiaanit eivät uskalla ryhtyä kostoon." + +"Intiaanit kostavat aina, herra kapteeni", lausui erämies painokkaasti. + +"Olet nauttinut liian paljon whiskyä, Valkosilmä. Se on noussut päähän. +Näet unia valveillakin." + +"Suokoon Jumala, että olette oikeassa, herra kapteeni, mutta olen +viettänyt koko elämäni uutismailla. Tunnen punanahat, kun sitävastoin +te olette vasta kolmatta vuotta rajaseuduilla." + +"Se kyllä riittää", sanoi kapteeni tuimasti. + +"Intiaanit ovat kuitenkin, luvallanne sanoen, miehiä, ja ne kaksi +comanchia, jotka täällä salakavalasti murhattiin vastoin +ihmisoikeuksia, olivat heimonsa kesken kuuluisia sotureja." + +"Olet sekarotua, Valkosilmä. Suosit hiukan liiaksi punaihoista rotua", +muistutti kapteeni ivallisesti. + +"Punaihoinen rotu on rehellinen", vastasi erämies kiivaasti. "Se ei tee +murhaa pelkästään halusta saada vuodattaa verta, niinkuin te itse +teitte neljä päivää sitten niille kahdelle soturille, jotka kaikessa +rauhassa soutivat ohi kanootillaan ja jotka te ammuitte muka +koetellessanne uutta, Acropolisista saamaanne pyssyä." + +"Hyvä on! Jo riittää! Päästä minut kuulemasta selityksiäsi, Valkosilmä. +Sinulla ei ole oikeutta lausua minulle huomautuksia." + +Erämies kumarsi kömpelösti hyvästiksi, vei kiväärin olalleen ja lähti +matkaansa mutisten poistuessaan: + +"Olkoon menneeksi. Vuodatettu veri huutaa kostoa. Punanahat ovat +miehiä. He eivät jätä rikosta rankaisematta." + +Kapteeni palasi linnaan silminnähtävästi harmissaan mestitsin puheesta. +Asukkaat hajaantuivat vähitellen toivotettuaan toisilleen hyvää yötä ja +sulkeutuivat koteihinsa huolettomina kuin ainakin ihmiset, jotka ovat +tottuneet panemaan joka hetki henkensä vaaraan. + +Tuntia myöhemmin oli jo täysi yö. Läpinäkymätön pimeys kietoi kylän, +jonka asukkaat päivän kovan työn rasittamina olivat vaipuneet sikeään +uneen. + +Päivän laskiessa lähetetyt tiedustelijat olivat suorittaneet tehtävänsä +huolimattomasti tai eivät olleet perillä intiaanien juonista, sillä +muuten he eivät olisi antaneet erehdyttävää tiedonantoa +uutisviljelijöille. + +Tuskin mailin päässä kylästä oli kaksisataa Käärmeen heimoon kuuluvaa +comanchia kätkeytyneinä tiheäin pensastojen keskelle ja aarniometsän +toistensa päälle sortuneiden puunrunkojen lomiin, joista pohjimmaiset +olivat kaatuneet jo uutisraivaajain uutteran kirveen iskuista. Heidän +johtajinaan oli useita kuuluisia päälliköitä, joiden joukossa oli +Kotkanpääkin. Hän oli haavastaan huolimatta tahtonut ottaa retkeen +osaa. Väijyjillä oli intiaanien kärsivällisyys, jota ei mikään voi +masentaa, ja he odottivat sopivaa hetkeä voidakseen julmasti kostaa +kärsimänsä loukkauksen. + +Useita tunteja kului minkäänlaisen melun rikkomatta yön hiljaisuutta. + +Liikkumattomina kuin pronssipatsaat intiaanit odottivat osoittamatta +mitään kärsimättömyyden oireita. + +Kellon lähetessä yhtätoista illalla kuu nousi taivaalle valaisten +seutua hopeanhohtoisin sätein. + +Silloin kuului kahteen otteeseen koiran kaukaista ulvontaa. + +Astuen esiin puun takaa, missä oli ollut kätkössä, Kotkanpää alkoi +ryömiä tavattoman taitavasti ja nopeasti kylään päin. + +Saavuttuaan metsänreunaan hän pysähtyi. Tutkivasti tähysteltyään +ympärilleen hän matki hevosen hirnuntaa niin erehdyttävästi, että kaksi +kylän hevosta heti vastasi hänelle. + +Muutaman sekunnin odotuksen jälkeen eroitti päällikön harjaantunut +korva lehtien seasta melkein kuulumatonta kahinaa, ja sitten alkoi +kuulua härän raskasta huohotusta aivan läheltä. Silloin päällikkö nousi +pystyyn ja kuunteli. + +Pari sekunttia myöhemmin ilmestyi muuan mies hänen eteensä. Se oli +Valkosilmä, vanha erämies. + +Ilkeä hymy levisi hänen ohuille huulilleen. + +"Mitä valkoihoiset tekevät?" kysyi päällikkö. + +"He nukkuvat" vastasi mestitsi. + +"Luovuttaako veli heidät minun käsiini?" + +"Kaikki, kaikki." + +"Päällikkö pitää aina sanansa. Entä kalpea nainen ja harmaahapsi?" + +"He ovat täällä." + +"Joutuvatko hekin minulle?" + +"Kaikki kylän asukkaat joutuvat veljen käsiin." + +"Oh! Metsästäjä ei ole saapunut?" + +"Ei vielä." + +"Hän saapuu liian myöhään." + +"Varsin luultavaa." + +"Mitä valkoinen veljeni nyt haluaa?" + +"Sitä, mitä olen pyytänyt päälliköltä", vastasi erämies. + +"Vuodat, pyssyt ja ruuti ovat tuolla taempana nuorten miesteni +hallussa." + +"Luotan sinuun, päällikkö", lausui erämies, "mutta jos minut petät..." + +"Intiaani pitää aina lupauksensa." + +"Hyvä! Siis silloin, kun haluat." + +Kymmenen minuuttia myöhemmin intiaanit olivat kylän herroina, ja +asukkaat, jotka vuoron perään herätettiin, joutuivat miekaniskutta +vangiksi. + +Comanchit olivat piirittäneet linnoituksen. Koottuaan sen muurien +juurelle puiden runkoja, kärryjä, huonekaluja ja epätoivoisten +uutisviljelijöitten kaikenlaisia työaseita he vain odottivat +päällikkönsä käskyä aloittaakseen hyökkäyksen sitä vastaan. + +Äkkiä näkyi linnoituksen huipulla epäselvä hahmo, ja haukan huuto +halkaisi avaruuden. + +Intiaanit sytyttivät jonkunlaisen rovion, jonka olivat koonneet, ja +hyökkäsivät paalutusta vastaan päästäen kaikki yhtaikaa kauhistavan ja +korvia vihlovan sotahuutonsa, joka on heille ominainen ja rajaseuduilla +aina joukkoteurastuksen enne. + + + + +VIII + +Kosto + + +Amerikkalaisten asema oli mitä pulmallisin. + +Comanchien äänettömän hyökkäyksen yllättämänä kapteeni oli havahtunut +unestaan kuullessaan sen kauhua herättävän sotahuudon, jonka he olivat +päästäneet, senjälkeen kun linnoituksen edustalle kerätty rovio oli +sytytetty palamaan. + +Hypähtäen vuoteestaan tämä kelpo upseeri, jota tulenliekkien punertava +loimu aluksi huikaisi, riensi puolipukeissa ja miekka kädessä sille +puolelle linnoitusta, missä sen varusväki nukkui. Se oli jo hälytetty +ja kiirehti asettumaan paikalleen huolettoman uljaana, mikä on +yankeille ominaista. + +Mutta mitä olisi voinut tehdä? + +Varusväkeen kuului kaksitoista miestä kapteeni mukaanluettuna. + +Miten luvultaan niin heikko joukko olisi voinut vastustaa intiaaneja, +joiden pirulliset varjokuvat se näki aavemaisina eroittuvan kaameassa +tulenloimussa? + +Upseeri huokasi. + +"Olemme hukassa", mumisi hän. + +Näissä lakkaamattomissa taisteluissa, joita käydään intiaanialueiden +rajoilla, ei tunneta lainkaan meidän sivistyneissä sodissamme +noudatettavia lakeja. + +_Vae victis_ (voi voitetuita!) vallitsee sanan täydellisessä +merkityksessä. + +Verenhimoiset vihamiehet, jotka taistelevat toisiaan vastaan kaikilla +villikansojen keinoilla, eivät pyydä eivätkä anna armoa. Jokaisessa +taistelussa on siis kysymyksessä elämä tai kuolema. + +Sellainen on tapa. + +Kapteeni tiesi sen. Hän ei vähintäkään kuvitellut toisenlaiseksi +kohtaloa, joka hänen osakseen tulisi, jos hän joutuisi intiaanien +käsiin. + +Hän oli tehnyt sen virheen, että oli antanut punanahkojen yllättää. Nyt +hänen oli pakko alistua varomattomuutensa seurauksiin. + +Mutta kapteeni oli urhoollinen sotilas. Varmana siitä, ettei hän ehjin +nahoin voisi selviytyä ampiaispesästä, johon oli joutunut, hän ainakin +tahtoi kunnialla kukistua. + +Sotamiehiä ei tarvinnut kiihoittaa tekemään velvollisuuttansa. He +tiesivät yhtä hyvin kuin heidän kapteeninsakin, ettei ollut mitään +pelastumisen toivoa. + +Linnoituksen puolustajat asettuivatkin päättäväisesti sulkulaitteiden +taakse ja ryhtyivät ampumaan intiaaneja niin tarkasti, että nämä +kärsivät suurta mieshukkaa. + +Mies, jonka kapteeni ensimmäiseksi huomasi nousevan linnoituksen +penkereelle, oli Valkosilmä, vanha erämies. + +"Kas, kas", mutisi upseeri itsekseen, "mitä tuo mies täällä tekee ja +kuinka hän on tänne päässyt?" + +Vetäen esiin pistoolin vyöltään hän marssi suoraan mestitsiä kohden ja +tarttuen tämän kurkkuun pani piipun hänen rintaansa vasten. Samalla hän +kysyi ilmaisten sitä kylmäverisyyttä, jonka amerikkalaiset ovat +perineet englantilaisilta ja joka heissä on vielä huomattavasti +paisunut: + +"Millä tavalla olet oikeastaan hankkinut pääsyn linnoitukseen, vanha +tarhapöllö?" + +"Kah! Tulinpahan vaan portin kautta", vastasi toinen vähääkään +hämmästymättä. + +"Todellako? Oletko siis velho?" + +"Kukaties." + +"Leikki pois, sekarotuinen! Olet myynyt meidät veljillenne +punanahoille." + +Mestitsi hymyili kaameasti. Kapteeni huomasi sen. + +"Mutta tekosi ei sinua auta, kurja", huusi hän jyrisevällä äänellä. +"Sinä ensimmäisenä joudut sen uhriksi." + +Erämies irroittautui äkillisellä liikkeellä. Hän hypähti taaksepäin ja +vetäisi kiväärin olaltaan. + +"Saammepa nähdä", sanoi hän virnistellen. + +Nämä kaksi miestä, jotka seisoivat ahtaalla alalla vastakkain joka +hetki yhä voimistuvan tulipalon kaameassa hohteessa, olisivat +tarjonneet peloittavan näyn katsojalle, joka olisi saanut +kylmäverisesti heitä tarkastaa. + +He edustivat niitä kahta rotua, jotka nykyään asuvat Yhdysvalloissa ja +joiden välinen taistelu ei lopu, ennenkuin toinen on kuollut +sukupuuttoon toisen hyödyksi. + +Heidän alapuolellaan yltyi taistelu mitä hurjimmaksi rynnistykseksi. + +Intiaanit hyökkäsivät raivokkaasti kiljuen varustuksia vastaan, missä +amerikkalaiset ottivat heidät vastaan ampuen tarkasti tai sohien +pistimillään. + +Mutta tuli yhä paisui, ja sotamiehet kaatuivat yksi toisensa jälkeen. +Ei kestäisi kauan, ennenkuin kaikki olisi lopussa. + +Valkosilmän uhkaukseen kapteeni oli vastannut vain halveksivasti +hymyillen ja salamannopeasti suunnannut häneen pistoolinsa. Toinen +pudotti pyssynsä: hänen käsivartensa oli ammuttu puhki. + +Kapteeni hyökkäsi hänen kimppuunsa riemusta huudahtaen. Mestitsi kaatui +selälleen tästä odottamattomasta töytäyksestä. + +Hänen vihamiehensä painoi polvensa hänen rintaansa vasten ja katsoi +häneen tarkasti hetken aikaa. + +"No niin!" sanoi hän katkerasti naurahtaen, "olenko erehtynyt?" + +"Et", vastasi mestitsi kovalla äänellä, "minä olen tyhmyri, henkeni on +vallassasi. Tapa minut." + +"Ole huoletta. Varaan sinulle intiaanikuoleman." + +"Kiiruhda, jos tahdot kostaa", jatkoi erämies ivallisesti, "sillä pian +se on liian myöhäistä." + +"Minulla on aikaa riittävästi... Miksi petit meidät, kurja?" + +"Entä sitten?" + +"Tahdon tietää sen." + +"No niin. Saat tietää kaikki", vastasi erämies oltuaan hetken vaiti. +"Valkoiset veljesi ovat murhanneet koko perheeni. Tahdoin kostaa." + +"Mutta mehän emme ole tehneet sinulle mitään." + +"Olethan valkoisia. Tapa minut, ja siihen tämä loppukoon... Kuolen +iloisena, sillä suuri joukko uhreja seuraa mukanani hautaan." + +"Vai niin! Koska asianlaita on niin", lausui kapteeni kamalasti +hymyillen, "lähetän sinut veljiesi luokse. Näet, että olen rehellinen +vastustaja." + +Sitten hän lujasti painoi polvensa erämiehen rintaa vasten estäen häntä +vapautumasta rangaistuksesta, jonka aikoi hänelle valmistaa. + +"Intiaanien tavalla", lisäsi hän. + +Ja ottaen esille veitsensä hän erinomaisen taitavasti leikkasi irti +mestitsin tiheän, karkean tukan peittämän päänahan. + +Erämies ei voinut pidättää kauheata tuskanhuutoa tämän hirveän +silpomisen johdosta. Veri vuoti pursuen ja peitti hänen kasvonsa. + +"Tapa minut!" ulvoi hän, "tapa minut. Tuskani ovat hirveät." + +"Niinkö arvelet?" sanoi kapteeni. + +"Oi! Tapa minut! Tapa minut!" + +"Johan nyt jotakin", vastasi upseeri kohauttaen olkapäitään. "Pidätkö +minua teurastajana? Ei, minä saatan sinut kunnon ystäviesi luo." + +Hän tarttui erämiehen jalkoihin, laahasi hänet penkereen reunalle ja +potkaisi alas syvyyteen. + +Onneton koetti vaistomaisesti välttää putoamista tarttumalla vasemmalla +kädellään erääseen ulkonevaan hirteen. + +Hetken ajan hän riippui ilmassa. + +Ilkeätä oli katsella häntä. Hänen verestävä päänsä, hänen kasvonsa, +joilla musta verivirta yhä vuoti ja kärsimys ja kauhu kuvastuivat, ja +koko hänen kouristuksentapaisesti hytkähtelevä ruumiinsa herättivät +kammoa ja inhoa. + +"Armoa! Armoa!" huusi hän. + +Kapteeni katsoi häneen hymy huulillaan ja kädet ristissä rinnallaan. + +Mutta onnettoman väsähtäneet jäntereet eivät enää kauemmin jaksaneet +häntä kannattaa. Hänen koukistuneet sormensa päästivät otteensa +hirrestä, johon hän oli epätoivon voimalla tarttunut. + +"Pyöveli! Ole kirottu!" huusi hän äänellä, jossa kuvastui äärimmäinen +raivo. + +Samassa hän putosi. + +"Hauskaa matkaa!" toivotti kapteeni ilkkuen. + +Linnoituksen portilta päin kuului huutoja. + +Kapteeni riensi miestensä avuksi. + +Comanchit olivat vallanneet sulkulaitteet. + +Miehissä he juoksivat linnoituksen sisäosiin teurastaen matkalla +tapaamansa viholliset ja nylkien heiltä päänahat. + +Vain neljä amerikkalaista sotamiestä oli enää hengissä. Muut oli +tapettu. + +Kapteeni vetäytyi linnanpenkereelle johtavien portaiden keskelle. + +"Ystäväni", sanoi hän tovereilleen, "voitte kuolla rauhassa. Olen +surmannut sen, joka meidät petti." + +Sotamiehet vastasivat reippaasti hurraten tähän oudonlaiseen +lohdutukseen. He valmistuivat kalliisti myymään henkensä. + +Mutta silloin sattui jotakin käsittämätöntä. + +Kuin taikaiskusta lakkasivat intiaanit ulvomasta. + +Hyökkäys oli pysähtynyt. + +"Mitä he nyt aikoivat tehdä?" mutisi kapteeni. "Minkähän uuden +konnankoukun nuo riiviöt nyt keksinevät?" + +Vallattuaan kaikki linnoituksen puolustusvarusteet Kotkanpää määräsi, +että taistelu oli keskeytettävä. + +Kylässä vangitut uutisasukkaat tuotiin hänen eteensä. Heitä oli +kaksitoista, joukossa neljä naista. + +Kun nuo kaksitoista onnetonta vavisten seisoivat Kotkanpään edessä, +käski hän viedä naiset erilleen. + +Pannen miehet yhden toisensa jälkeen astumaan ohitseen hän katsoi heitä +tutkivasti. Sitten hän viittasi vieressään seisoville intiaaneille. + +Nämä ottivat heti amerikkalaiset huostaansa, iskivät macheteillaan +heidän molemmat kätensä ranteesta poikki ja työnsivät heidät +linnoituksen sisään, nyljettyään heiltä päänahat. + +Seitsemän uutisasukasta oli jo joutunut tämän julman kidutuksen +uhriksi. Vain yksi oli enää hengissä. + +Hän oli suurikasvuinen, laiha, mutta vielä reipas vanhus. Hänen +lumivalkeat suortuvansa valuivat olkapäille, tummat silmät sinkoilivat +salamoita, mutta hänen kasvonsa pysyivät elottomina. Hän odotti +välinpitämättömän näköisenä, että Kotkanpää päättäisi hänen +kohtalostaan ja lähettäisi hänet seuraamaan toisia onnettomia. + +Comachipäällikkö tarkasteli häntä sillä välin sangen huolellisesti. + +Vihdoin tuon villin miehen kasvot kävivät lempeämmiksi, hymy levisi +hänen suupieliinsä ja tarttuen vanhuksen käteen hän lausui: + +"_Usted no conocer amigo?_ -- Etkö tunne ystävääsi?" kysyi hän huonolla +espanjankielellä rodulleen ominaisella kurkkuäänellä. + +Tämän kuullessaan vanhus vavahti ja katsoi vuorostaan tarkasti +intiaania. + +"Kah!" huudahti hän hämmästyneenä, "_el Gallo_ -- Kukko!" + +"Ooh!" vastasi päällikkö tyytyväisenä, "minä olen Harmaahapsen ystävä. +Punanahoilla ei ole kahta sydäntä. Isä on pelastanut henkeni, isä saa +tulla telttaani." + +"Kiitos, päällikkö. Suostun kutsuusi", sanoi vanhus puristaen intiaanin +kättä, jonka tämä hänelle ojensi. + +Ja hän riensi kiireesti erään keski-ikäisen naisen luo, jolla oli jalot +piirteet ja jonka tuskan kuihduttamilla kasvoilla näkyi jälkiä +kauneudesta. + +"Jumalan kiitos", lausui nainen liikutettuna, vanhuksen saapuessa hänen +luokseen. + +"Jumala ei koskaan hylkää niitä, jotka luottavat häneen." + +Sillä aikaa punanahat suorittivat lopputehtäviä kauheassa näytelmässä, +jossa olemme antaneet lukijaimme olla läsnä. + +Kun kaikki uutisasukkaat oli suljettu linnoitukseen, viritettiin +tulipalo taas uuteen voimaan kaikin aineksin, mitä voitiin kerätä, ja +tiiliseinämä eroitti ikipäiviksi maailmasta nuo onnettomat +amerikkalaiset. + +Pian linnoitus oli vain tavaton rovio, josta kuului tuskanhuutoja ja +niiden lomassa ampuma-aseiden pauketta. + +Välinpitämättöminä comanchit matkan päästä seurasivat tulipalon +kehittymistä, hymyillen paholaisen lailla kostolleen. + +Liekit olivat vallanneet koko rakennuksen. Ne kohosivat kauhistavan +nopeasti luoden kirkasta valoaan kauas erämaahan kolkon majakan tapaan. + +Linnoituksen harjalla nähtiin muutamien ihmisten toivottomina liikkuvan +edestakaisin, samalla kun toiset polvistuneina näyttivät rukoilevan +Jumalan armoa. + +Äkkiä kuului kauhistuttavaa ryskettä. Tuskallista kuolinkamppailua +todistava huuto kaikui avaruudessa. Linnoitus luhistui valtavaan +rovioon, joka suitsutti ympärilleen säkeniä. + +Kaikki oli loppunut! + +Amerikkalaiset olivat kukistuneet. + +Comanchit pystyttivät mahtavan patsaan sille paikalle, missä kylä oli +ollut, ja siihen naulattiin kiinni uutisasukkaitten kädet. Yläpäähän +pantiin kirves, jonka terä oli verellä tahrittu. + +Sytytettyään tulen muutamiin hökkeleihin, jotka olivat jääneet +palamatta, Kotkanpää antoi lähtömääräyksen. + +Ainoastaan neljä naista ja vanhus jäivät henkiin koko onnettoman kylän +asukkaista ja seurasivat comanchien mukana. + +Kaamea hiljaisuus vallitsi tästedes tällä paikalla, joka juuri oli +ollut niin sydäntäsärkevien tapausten näyttämönä. + + + + +IX + +Aave + + +Kello oli lähes kahdeksan aamulla. Hymyilevä syysaurinko loi kirkasta +valoaan preirielle. + +Linnut lentelivät sinne tänne iloisesti viserrellen, samalla kun toiset +tiheän lehdistön kätkössä antoivat yhteisesti sulosävelisiä +laulajaisia. Toisinaan kuusipeura säikähtyneenä kohotti päänsä +korkeasta ruohosta ja poistui hyppien loitommaksi. + +Kaksi metsänkävijän tapaan pukeutunutta ratsastajaa matkasi täyttä +ravia puolivillien komeiden hevosten selässä Canadian-virran vasenta +rantaa, muutamien mustien vainukoirien kirmaten juostessa heidän +ympärillään. + +Ratsastajat olivat Uskollinen Sydän ja Ilomieli. + +Vastoin tavallisuutta Uskollinen Sydän näytti olevan varsin iloisella +tuulella. Hänen kasvonsa säteilivät, ja hän katseli tyytyväisenä +ympärilleen. Väliin hän pysähtyi ja tähysteli etäisyyteen ikäänkuin +etsien taivaanrannalta jotakin, jota ei ei vielä voinut eroittaa. +Sitten hän harmistunein elein ryhtyi jatkamaan matkaansa suorittaakseen +saman tempun sadan askeleen verran edettyään. + +"No, totta vie", lausui Ilomieli hänelle vihdoin naurahtaen. "Mehän +saavumme kohta perille, ole vain huoletta!" + +"Niin, _caramba!_ Tiedän sen kyllä, mutta tahtoisin jo olla siellä! +Mielestäni ne onnenhetket, jotka Jumala minulle suo, saan vain sen +ihmisen luona, jota nyt menemme tapaamaan. Äitini! Äitini! Rakas +äitini! Joka minun puolestani jätti kaikki! Luopui kaikesta, mitään +kaipaamatta ja epäilyksittä! Ah! Mikä onni piileekään äidin +omistamisessa! Ja siinä, että omistat sydämen, joka ymmärtää omaasi! +Joka omasta tahdostaan kokonaan uhrautuu puolestasi! Joka elää siitä, +että sinä elät! Joka iloitsee sinun riemustasi ja käy murheelliseksi +sinun ollessasi huolissasi! Joka jakaa elämän kahtia kanssasi ottaen +raskaamman osan itselleen ja jättäen kevyemmän ja helpomman osan +sinulle! Ah! Ilomieli, jotta oikein voisi ymmärtää, mitä on se +jumalainen olento täynnä alttiiksiantamusta ja rakkautta, jota +nimitetään äidiksi, täytyy joutua monen vuoden ajaksi häntä vaille +kuten minä ja sitten äkkiä tavata hänet rakastettavampana ja +hurmaavampana kuin ennen! Voi, miten hitaasti matkamme edistyy! +Jokainen hetki, jonka viivymme, merkitsee äidin suuteloa, jonka aika +minulta ryöstää! Emmekö jo vihdoinkin saavu perille?" + +"Kah, olemmehan jo kaalaamossa." + +"En tiedä, mikä on syynä, mutta salainen pelko ahdistaa sydäntäni, +epämääräinen aavistus panee minut väkisinkin vapisemaan." + +"Karkoita synkät tuumasi, hyvä ystäväni! Muutaman minuutin perästähän +olemme jo äitisi luona." + +"Niin, eikö totta? Ja kuitenkin, en tiedä, petynkö, mutta minusta +tuntuu kuin erämaa ei olisi entisensä näköinen. Ympärillämme vallitseva +hiljaisuus, tämä yksinäisyys ei tunnu minusta luonnolliselta. Mehän +olemme aivan lähellä kylää. Meidän täytyisi jo kuulla koirien +haukuntaa, kukon kiekunaa ja monia muita ääniä, jotka ilmoittavat +asuttujen seutujen olevan lähellä." + +"Todellakin", myönsi Ilomieli epämääräisen levottomana, "ympärillämme +on varsin hiljaista." + +Matkalaiset olivat juuri sillä kohdalla, missä joki tekee jokseenkin +jyrkän käänteen. Sen korkeat äyräät, joilla oli mahtavia +kalliomöhkäleitä ja tiheää näreikköä, estivät näkemästä etäämmäksi. + +Kylä, jonne erämiehet suuntasivat kulkunsa, oli vain pyssynkantaman +päässä polvekkeesta, missä he valmistuivat kahlaamaan virran yli, mutta +sitä oli luonnonesteiden johdosta mahdoton nähdä. + +Sillä hetkellä, jolloin hevoset astuivat veteen, ne tekivät äkillisen +liikkeen taaksepäin, ja vainukoirat päästivät valittavan ulvonnan, +joka on niiden rodulle ominainen ja herättää jäätävää kauhua +urhoollisessakin miehessä. + +"Mitä se on!" mutisi Uskollinen Sydän käyden kalpeaksi ja katsellen +säikähtyneenä ympärilleen. + +"Katsohan!" vastasi Ilomieli sormellaan osoittaen toverilleen useita +ruumiita, joita virta toi mukanaan ja jotka liukuivat eteenpäin +vedenpinnan alla. + +"Voi!" huudahti Uskollinen Sydän. "Täällä on tapahtunut jotakin +kauheata. Äiti! Äiti!" + +"Älä niin säikähdä", sanoi Ilomieli, "äitisi on varmaan turvassa." + +Kuuntelematta lohdutuksen sanoja, joita hänen ystävänsä hänelle lausui +itsekään niitä uskomatta, Uskollinen Sydän iski kannukset hevosensa +kylkeen ja ratsasti jokeen. + +He saapuivat pian joen toiselle rannalle. + +Silloin heille selveni kaikki. + +Heidän edessään vallitsi niin täydellinen hävitys kuin suinkin +kuvitella saattaa. + +Kylä ja linnoitus olivat nyt vain raunioläjä. + +Musta, sakea ja katkuinen savu kohosi korkeina kierteinä taivasta +kohti. + +Keskellä kylää kohosi salko, johon oli naulattu ihmisruumiin osia, ja +niistä _urubu_-linnut kiistelivät kimeästi kirkuen. + +Siellä täällä lojui ihmisruumiita, jotka metsän pedot ja korppikotkat +olivat puoliksi raadelleet. + +Näytti siltä kuin ei elävää olentoa olisi paikalla. + +Ei mitään ollut jätetty koskematta, kaikki oli murskattu säpäleiksi tai +heitetty sikin sokin. Heti ensi silmäykseltä huomasi, että intiaanit +olivat liikkuneet näillä seuduilla osoittamassa valkoihoisille veristä +raivoaan ja leppymätöntä vihaansa. Heidän jälkensä olivat painuneet +syvälle tulen ja veren voimalla. + +"Voi!" lausui erämies väristen, "aavistukseni lähetti taivas minulle +varoituksena. Äiti, äiti!" + +Uskollinen Sydän heittäytyi pitkäkseen maahan, kätki kasvot käsiinsä ja +itki! + +Tämän karaistun, kaikissa koettelemuksissa horjumattomasti rohkean +miehen, jota ei mikään pelonaihe voinut yllättää, valtasi tuska samaan +tapaan kuin jalopeuran. Siinä oli jotakin kauhua herättävää. + +Hänen kiljuntaa muistuttavat nyyhkytyksensä viilsivät rintaa. + +Ilomieli kunnioitti ystävänsä surua. Millaisen lohdutuksen saattoikaan +hänelle antaa? Parasta oli sallia kyynelien tulvehtia ja antaa +ensimmäiselle epätoivon puuskalle aikaa tyyntyä, varmana siitä, että +tämä pronssinen luonne ei masentuisi pitkäksi aikaa iskuille alttiiksi, +vaan että pian tulisi vastavaikutus, joka tarjoaisi hänelle tilaisuuden +toimia. + +Vain erämiesten synnynnäisen vaiston johdattamana hän alkoi etsiskellä +joka suunnalta löytääkseen jonkun merkin, joka myöhemmin voisi ohjata +heidän tutkimuksiaan. + +Kun hän oli kauan kierrellyt raunioiden seassa, kiintyi hänen huomionsa +läheiseen tiheikköön, josta hän luuli kuulevansa hiljaista tuttua +ulinaa. + +Hän lähestyi sitä kiireesti. Vainukoira, joka suuresti muistutti hänen +omiaan, hypähti iloisesti hänen jalkojensa juureen ja alkoi hurjasti +hyväillen osoittaa hänelle riemuaan. + +"No, no!" sanoi erämies. "Mitähän tämä merkinnee? Kuka on Trim-raukan +tuolla tavalla kahlehtinut?" + +Hän leikkasi poikki liean, jolla eläin oli sidottu, ja silloin hän +huomasi, että sen kaulaan oli huolellisesti kiinnitetty neljästi +taitettu paperilappu. + +Hän otti sen käteensä ja juoksi Uskollisen Sydämen luo. + +"Veli", lausui hän. "Toivo!" + +Erämies tiesi, että hänen ystävänsä tapana ei ollut lausua ylimalkaisia +lohdutuksia. Hän käänsi kyynelistä kosteat kasvonsa häneen päin. + +Heti vapaaksi päästyään koira oli uskomattoman nopeasti karannut +tiehensä soinnuttomasti ja katkonaisesti haukahdellen kuten vainukoirat +ollessaan jäljillä. + +Ilomieli oli aavistanut näin käyvän ja kiireesti sitonut kaulaliinansa +eläimen kaulan ympäri. + +"En tiedä, mitä voi tapahtua", mutisi kanadalainen nähdessään koiran +katoavan. + +Ja lausuttuaan tämän filosofisen mietelmän hän oli saapunut ystävänsä +luo. + +"Mitä nyt?" kysyi Uskollinen Sydän. + +"Lue!" vastasi Ilomieli. + +Erämies otti paperin, ja luki sen hätäisesti. + +Siinä oli seuraavat sanat: + +-- Olemme punanahkojen vankeina... Rohkeutta!... Äidillenne ei ole +tapahtunut mitään onnettomuutta. + +"Jumalan kiitos!..." huudahti Uskollinen Sydän liikutettuna suudellen +paperia, jonka painoi rintaansa vasten. "Äitini elää!... Ah! Minä kyllä +tapaan hänet"... + +"Totisesti!..." lisäsi Ilomieli varmasti. + +Täydellinen muutos oli kuin taikavoimasta tapahtunut erämiehen +mielentilassa. Hän oli ojentautunut jälleen suoraksi, ja hänen kasvonsa +säteilivät. + +"Aloittakaamme tutkimuksemme", sanoi hän. "Kenties joku onnettomista +kyläläisistä on päässyt hengissä. Häneltä saamme tietää, mitä on +tapahtunut." + +"Aivan niin!" vastasi Ilomieli reippaasti. "Etsikäämme!" + +Koirat kaapivat vimmatusti linnoituksen raunioita. + +"Alkakaamme sieltä", sanoi Uskollinen Sydän. + +Molemmat ryhtyivät korjaamaan muraa pois niin innostuneesti, etteivät +he sitä itsekään käsittäneet. + +Parinkymmenen minuutin kuluttua he keksivät jonkunlaisen laskuoven. + +Alhaalta kuului heikkoja ja epäselviä ääniä. + +"He ovat siellä"! sanoi Ilomieli. + +"Suokoon Jumala, että olisimme saapuneet ajoissa heidät pelastamaan!" + +Vasta jokseenkin pitkän ajan kuluttua heidän onnistui tavattomin +ponnistuksin nostaa ovi. + +Silloin heille tarjoutui kauhistava näky. + +Pahalta löyhkäävässä kellarissa makasi parikymmentä henkeä sekaisin +toistensa päälle kasattuina. + +Erämiehet eivät voineet pidättää kauhuaan, vaan vetäytyivät väkisinkin +taaksepäin. + +Mutta he palasivat heti kellarin suulle pelastaakseen, mikäli se ei +vielä olisi liian myöhäistä, jonkun näistä onnettomista uhreista. + +Vain yksi ainoa osoitti elonmerkkejä. Muut olivat kuolleet. + +He kantoivat hänet ulos maanalaisesta kellarista, laskivat lepäämään +kuivista lehdistä valmistetulle vuoteelle ja osoittivat hänelle +huolenpitoa, jota hänen tilansa vaati. + +Koirat nuolivat haavoittuneen käsiä ja kasvoja. + +Muutamien minuuttien kuluttua mies liikahti vähän, avasi ja sulki +silmänsä joitakin kertoja ja huoahti syvään. + +Ilomieli pisti rommia sisältävän leilin suun hänen yhteenpuristuneiden +hampaittensa väliin ja pakoitti hänet juomaan pari kulausta tätä +juomaa. + +"Hän on hyvin sairas", totesi erämies. + +"Hän on mennyttä miestä", vastasi Uskollinen Sydän painaen päänsä alas. + +Haavoittunut oli kuitenkin saanut vähän voimia. + +"Hyvä Jumala!" sanoi hän heikolla ja katkonaisella äänellä, "minä +kuolen, minä kuolen!" + +"Toivokaa", vastasi Ilomieli hänelle lempeästi. + +Ohimenevä puna peitti haavoittuneen kalpeat posket, ja surumielinen +hymy väreili hänen suupielissään. + +"Mitä varten eläisin?" jatkoi hän. "Intiaanit ovat teurastaneet kaikki +toverini, ensin kauheasti heidät silvottuaan. Elämä olisi minulle liian +raskas taakka." + +"Jos ennen kuolemaanne haluatte jotakin, mitä voimme toimittaa, niin +puhukaa, ja me toimitamme sen metsästäjäkunniamme kautta." + +Kuolevan silmät välähtivät villisti. + +"Antakaa tänne leilinne!" sanoi hän Ilomielelle. + +Tämä ojensi sen hänelle. + +Haavoittunut joi ahnaasti, hänen otsalleen kohosi kostea hiki, ja +kuumeinen hohde peitti hänen kasvonsa, jotka silloin saivat peloittavan +ilmeen. + +"Kuulkaa", sanoi hän käheällä ja katkonaisella äänellä. "Olin täällä +päällikkönä. Intiaanit, joita muuan kurja mestitsi auttoi myyden meidät +heille, yllättivät kylän." + +"Mikä oli tuon miehen nimi?" kysyi erämies vilkkaasti. + +"Hän on kuollut!... Olen hänet surmannut!" vastasi kapteeni +äänensävyllä, joka ilmaisi kuvaamatonta vihaa ja vahingoniloa. +"Intiaanit tahtoivat vallata linnoituksen. Taistelu oli kauhea. Meitä +oli kaksitoista päättäväistä miestä neljääsataa villiä vastassa. Mitä +saatoimme tehdä? Taistella viimeiseen hengenvetoon. Sen päätimmekin +tehdä. Intiaanit havaitsivat mahdottomaksi saada meidät elävinä +käsiinsä. Luoksemme heitettiin kylän asukkaita, kun heiltä ensin oli +nyljetty päänahka ja isketty ranteet poikki. Sitten he sytyttivät +linnoituksen tuleen." + +Haavoittunut, jonka ääni heikkeni heikkenemistään ja jonka sanat +tulivat yhä vaikeammiksi ymmärtää, joi pari kulausta rommia. Sitten hän +jatkoi kertomustaan, jota erämiehet kuuntelivat tarkkaavasti. + +"Kellarina käytetty maanalainen käytävä oli linnoituksen vallien alla. +Kun huomasin, ettei meillä enää ollut mitään pelastumiskeinoa ja että +pakeneminen oli mahdotonta, käskin onnettomien toverieni laskeutua +kellariin toivoen, että Jumala sallisi meidän sillä tavalla pelastua. +Muutamia minuutteja myöhemmin linnoitus sortui päällemme. Ei kukaan voi +kuvitella tuskanhetkiä, joita saimme kärsiä tässä inhoittavassa +luolassa vailla ilmaa ja valoa. + +"Haavoittuneiden vaikerrukset, ja me olimme haavoittuneita kaikki, kuka +enemmän, kuka vähemmän, heidän pyytäessään vettä ja kuolevien korina +olivat kauheata konserttia, jota kukaan ei pysty kuvailemaan. +Kärsimyksemme, jotka jo olivat sietämättömät, kasvoivat vielä ilman +puutteessa. Jonkunlainen verinen hulluus valtasi meidät. Syöksyimme +toistemme kimppuun, ja soraläjän alla alkoi pimeässä hirvittävä +taistelu, joka pakostakin loppui kaikkien taistelijoitten kuolemaan. +Kuinka kauan tällaista kesti, sitä en osaa sanoa. Tunsin, että kuolema, +joka oli kangistanut kaikki toverini, pian tapaisi minutkin, kun te +saavuitte siirtämään sen tulon muutamia minuutteja tuonnemmaksi. +Jumalalle kiitos! En tarvitse kostotta kuolla." + +Kun nämä sanat oli lausuttu melkein kuulumattomalla äänellä, seurasi +näiden kolmen miehen kesken haudanhiljaisuus, jonka rikkoi vain +kuolevan kumea korina hänen kuolinkamppailunsa alkaessa. + +Äkkiä kapteeni liikahti. Hän kohottautui hiukan ja luoden erämiehiin +verisen katseen lausui: + +"Villit, jotka hyökkäsivät kimppuumme, kuuluivat comanchien heimoon. +Heidän päällikkönsä on nimeltään Kotkanpää. Vannokaa kostavanne +puolestani kuin rehelliset erämiehet." + +"Sen vannomme!" lausuivat molemmat miehet lujalla äänellä. + +"Kiitos!" mutisi kapteeni ja kaatuen äkkiä selälleen jäi +liikkumattomana makaamaan. + +Hän oli kuollut. + +Hänen kurttuisilla kasvoillaan ja avoimissa silmissään kuvastuivat +vielä viha ja vimma, jotka olivat häntä elähyttäneet vielä tänä viime +hetkellään. + +Erämiehet katselivat häntä kotvan ajan. Sitten he, karkoittaen tämän +tuskallisen vaikutelman, ryhtyivät täyttämään velvollisuuttaan +suorittaen viimeiset kunnianosoitukset intiaanien onnettomille +uhreille. + +Laskevan auringon luodessa viimeisiä säteitään he päättivät katkeran +toimen, johon olivat joutuneet. + +Levähdettyään muutaman hetken Uskollinen Sydän nousi satuloimaan +hevosensa. + +"Lähtekäämme nyt, veliseni", sanoi hän Ilomielelle, "seuraamaan +Kotkanpään jälkiä." + +"Lähtekäämme", toisti erämies. + +Molemmat katselivat pitkään ja surumielisesti ympärilleen hyvästiksi ja +viheltäen koirat luokseen tunkeutuivat rohkeasti metsään, jonka +kätköihin comanchit olivat hävinneet. + +Samalla hetkellä kuu tuli esille utupilven takaa tuhlatakseen +surumielisiä säteitään amerikkalaisen kylän raunioille, missä vallitsi +yksinäisyys ja kuolema. + + + + +X + +Varustettu leiri + + +Jätämme erämiehet seuraamaan punanahkojen jälkiä ja palaamme kenraalin +luokse. + +Muutamia minuutteja senjälkeen, kun ennenmainitut kaksi miestä olivat +lähteneet meksikolaisten leiristä, tuli kenraali teltastaan. Luotuaan +ympärilleen tutkivan katseen ja hengittäen raikasta aamuilmaa alkoi hän +kävellä edestakaisin huolestuneen näköisenä. + +Yön tapahtumat olivat syvästi vaikuttaneet vanhaan soturiin. + +Ensi kertaa kenties koko retken alusta lähtien hän katseli sitä +oikeassa valossa. Hän kysyi itseltään, oliko hänellä todellakin oikeus +ottaa mukaansa tällaiseen yhtäjaksoisia vaaroja ja väijytyksiä +uhkaavaan elämään niin nuorta tyttöä kuin hänen sisarentyttärensä oli, +jonka elämä tähän asti oli ollut vain keskeytymätön sarja suloisia ja +rauhallisia kokemuksia ja joka luultavasti ei voisi tottua näihin +alituisiin vaaroihin ja preirie-elämän levottomuuksiin, jotka lyhyessä +ajassa voivat murtaa lujimmankin tarmon. + +Hän oli aivan neuvoton. Hän jumaloi sisarentytärtään. Tämä oli hänen +ainoa rakkautensa esine, hänen yksinomainen lohduttajansa. Hänen +puolestaan hän oli tuhannesti luvannut uhrata koko omaisuutensa +empimättä ja arvelematta. Mutta toiselta puolen olivat syyt, jotka +olivat pakoittaneet hänet tälle retkelle, niin tärkeät, että hän vapisi +ja tunsi kylmän hien kohoavan otsalleen ajatellessaan sen +peruuttamista. + +"Mitä on tehtävä?" mutisi hän. + +Doña Luz, joka nyt vuorostaan tuli teltasta, huomasi enonsa, joka +ajatuksiinsa vaipuneena yhä jatkoi kävelyään, ja juoksi hänen luokseen, +kietaisten sydämellisesti kätensä hänen kaulansa ympäri. + +"Huomenta, eno", tervehti hän hyväillessään. + +"Huomenta, tyttöseni", vastasi kenraali -- hänen oli tapana puhutella +sisarentytärtään sillä tavalla -- "kas, kas! Sinähän olet varsin +iloinen tänä aamuna." + +Ja hän vastasi heltyneenä tytön hyväilyihin. + +"Miksi en olisi iloinen, eno? Olemmehan Jumalan armosta vastikään +pelastuneet suuresta vaarasta, koko luonto näyttää hymyilevän, lintuset +laulelevat joka puussa, aurinko valaa lämmittäviä säteitään. +Olisimmehan kiittämättömiä Luojaa kohtaan, jos pysyisimme tunteettomina +nähdessämme hänen voimansa näin ilmenevän." + +"Viime yönä meitä uhanneet vaarat eivät siis ole häiritsevästi +vaikuttaneet mieleesi, lapseni?" + +"Eivät ollenkaan, eno. Ellei häiriöksi ole katsottava ääretöntä +kiitollisuutta niiden hyvien töiden johdosta, joita Jumala on meille +niin ylenmäärin suonut." + +"Hyvä, tyttöseni", vastasi kenraali iloisena, "tunnen itseni +onnelliseksi kuullessani sinun puhuvan tuolla tavalla." + +"Sitä parempi, jos se teitä miellyttää, eno." + +"Elämä, jota nykyään vietämme", jatkoi kenraali seuraten mielessään +liikkuvaa ajatusta, "ei siis lainkaan väsytä sinua." + +"Ei vähääkään. Päinvastoin pidän sitä varsin hauskana", vastasi tyttö +hymyillen, "ja ennen kaikkea niin vaihtelevana." + +"Niin", lausui kenraali yhtyen sisarentyttärensä iloisuuteen. "Mutta", +lisäsi hän tullen jälleen totiseksi, "minusta tuntuu, että liiaksi +unohdamme auttajamme." + +"He ovat jo lähteneet", vastasi doña Luz. + +"Ovatko he lähteneet?" kysäisi kenraali hätkähtäen. + +"Ovat. Jo tunti sitten." + +"Miten sen tiedät, tyttöseni?" + +"Siitä yksinkertaisesta syystä, eno, että he sanoivat minulle hyvästi, +ennenkuin lähtivät." + +"Sepä oli ikävää", mutisi kenraali pahoillaan. "Palvelus velvoittaa +yhtä hyvin niitä, jotka sen tekevät, kuin niitä, joille se tehdään. +Heidän ei olisi pitänyt jättää meitä tällä tavalla sanomatta, voimmeko +heitä enää koskaan tavata, ja lausumatta edes nimiään." + +"Ne minä tiedän." + +"Tiedätkö ne, tyttöseni?" tiedusteli kenraali hämmästyneenä. + +"Tiedän. Ennen lähtöäni he sanoivat ne minulle." + +"No... mitkä ovat heidän nimensä?" kysyi kenraali vilkkaasti. + +"Nuorempi on Ilomieli." + +"Entä vanhempi?" + +"Uskollinen Sydän." + +"Ah! Minun täytyy vielä tavata nämä kaksi miestä", sanoi kenraali +tuntien mielenliikutusta, jonka syytä ei itsekään voinut selittää. + +"Kuka tietää?" vastasi nuori tyttö mietteissään. "Kenties saamme nähdä +ensi vaaran meitä uhatessa heidän ilmestyvän kahden hyväätekevän +haltian lailla." + +"Suokoon Jumala, ettemme samanlaisesta syystä tarvitsisi heidän +paluutaan." + +Kapteeni saapui lausumaan heille aamutervehdyksensä. + +"Ahaa, kapteeni", huudahti kenraali hymyillen. "Ovatko miehenne jo +tointuneet säikähdyksestään?" + +"Täydellisesti, herra kenraali", vastasi nuori mies. "He ovat valmiit +jatkamaan matkaa heti kun käskette." + +"Syötyämme lähdemme liikkeelle. Pyydän teitä antamaan tarpeelliset +käskyt lanceroille ja kutsumaan Lörpön luokseni." + +Kapteeni poistui. + +"Mitä sinuun tulee, tyttöseni", jatkoi kenraali kääntyen doña Luzin +puoleen, "niin pyydän sinua huolehtimaan aamiaisvalmistuksista +keskustellessani oppaan kanssa." + +Nuori tyttö riensi pois. + +Pian saapui Lörppö. + +Hänen katseensa oli tavallista synkempi ja jurompi. + +Kenraali ei näyttänyt sitä huomaavan. + +"Tiedät", lausui hän tulijalle, "että eilen ilmaisin aikomukseni etsiä +paikan, mihin joukkoni voisi turvallisesti leiriytyä muutamiksi +päiviksi." + +"Aivan niin, herra kenraali." + +"Vakuutit tuntevasi paikan, joka täysin soveltuisi tähän +tarkoitukseen." + +"Niin vakuutin." + +"Oletko valmis opastamaan minut sinne?" + +"Milloin vain tahdotte." + +"Paljonko tarvitsemme aikaa sinne saapuaksemme?" + +"Kaksi päivää." + +"Sepä mainiota. Lähdemme matkaan heti aamiaisen jälkeen." + +Lörppö kumarsi mitään vastaamatta. + +"Muuten", lausui kenraali teeskennellyn välinpitämättömästi, "minusta +näyttää, että joukostamme puuttuu yksi teidän miehistänne." + +"Niin puuttuukin." + +"Minne hän on joutunut?" + +"Sitä en tiedä." + +"Mitä? Etkö tiedä?" huudahti kenraali tutkivasti katsahtaen oppaaseen. + +"En. Heti tulipalon huomattuaan hän pelon vallassa yritti pelastua +vaarasta." + +"Yritti pelastua?" + +"Niin, hän on siten luultavasti joutunut pelkuruutensa uhriksi." + +"Mitä tarkoitat?" + +"Hän lienee saanut surmansa tulipalossa." + +"Miesraukka!" + +Väkinäinen hymy väreili oppaan huulilla. + +"Onko teillä minulle vielä muuta sanottavaa, herra kenraali?" + +"Ei! Mutta, odotahan!" + +"Mitä?" + +"Etkö tunne niitä kahta erämiestä, jotka viime yönä tekivät meille niin +suuren palveluksen?" + +"Kaikki preiriellä tuntevat heidät." + +"Keitä ne miehet ovat?" + +"Metsästäjiä ja erämiehiä." + +"Sitä en sinulta kysy." + +"Mitä sitten?" + +"Haluan puhua heidän maineestaan." + +"Vai niin?" huudahti opas vilkkaasti. + +"Niin." + +"Siitä en tiedä mitään." + +"Mitkä ovat heidän nimensä?" + +"Ilomieli ja Uskollinen Sydän." + +"Etkö tiedä kertoa mitään heidän elämästään?" + +"En mitään." + +"Hyvä! Voit poistua." + +Opas teki kunniaa ja poistui hitain askelin toveriensa luo, jotka +valmistuivat matkallelähtöön. + +"Hm!" mutisi kenraali katseellaan seuraten häntä. "Täytyy pitää +silmällä tuon veijarin puuhia. Hänen käyttäytymisessään on jotakin +salaperäistä." + +Näin puheltuaan itsekseen kenraali meni takaisin telttaansa, missä +kapteeni, tohtori ja doña Luz odottivat häntä aamiaiselle. + +Aamiainen ei kestänyt kauan. + +Korkeintaan puoli tuntia myöhemmin oli teltta purettu, matkatavarat +kuormattu muulien selkään, ja karavaani jatkoi matkaansa Lörpön +johdolla, joka käveli parikymmentä askelta muitten edellä. + +Preirie oli suuresti muuttunut sitten viime näkemän. + +Siellä täällä peittivät savuavat tuhkaläjät mustan ja palaneen maan. +Paikoittain näkyi hiiltyneitten, mutta vielä pystyssä törröttävien +puitten runkoja. Kaukana tulipalo vielä raivosi, ja taivaanrannan +peittivät punertavat savupilvet. + +Hevoset kulkivat vain varovaisesti tätä epätasaista seutua, missä ne +paikoitellen kompastuivat liekkien hirveän syleilyn uhriksi joutuneiden +eläinten luihin. + +Kolkko synkkämielisyys, jota lisäsi vielä matkustajien edessä aukeneva +näköala, valtasi heidät. He kävelivät toistensa vieressä sanaakaan +lausumatta ja ajatuksiinsa vaipuneina. + +Tie, jota karavaani eteni, kiemurteli syvänteessä, jonkun kuivuneen +puron uomassa, joka piirsi syvän uurteen kahden mäen väliin. + +Hevosten tallaamalla tiellä oli mukulakiviä, jotka kierivät kavioiden +alta lisäten matkan vaikeuksia, ja auringon polttavat säteet olivat +varsin rasittavia paahtaen pystysuorasti matkalaisiin näiden +kykenemättä millään tavalla itseään suojaamaan. Seutu, jonka kautta he +matkustivat, oli näet kuin erämaata, jommoisia tapaa Afrikan +sisäosissa. + +Päivä kului näin, eikä mikään seikka, matkalaisia vaivaavaa väsymystä +lukuunottamatta, ollut vaihteluna yksitoikkoisuuteen. + +Iltapuolella he leiriytyivät aivan autiolle paikalle, mutta +taivaanrannalla he havaitsivat vehreyttä, mikä heille tuotti suurta +lohdutusta. He saapuisivat vihdoinkin vyöhykkeeseen, joka ei ollut +tulipalon hävitysaluetta. + +Seuraavana päivänä Lörppö antoi pari tuntia ennen auringonnousua +määräyksen lähteä liikkeelle. + +Päivä oli vielä rasittavampi kuin edellinen. Matkalaiset olivat +leiriydyttäessä lopen uupuneet. + +Lörppö oli puhunut kenraalille totta. Paikka soveltui ihmeteltävän +hyvin intiaanien hyökkäyksen torjumiseen. Emme kuvaile sitä, koska +lukija sen jo tuntee. Tällä paikalla erämiehet oleskelivat heidät ensi +kertaa esittäessämme. + +Luotuaan sotilaan varman katseen ympärilleen kenraali ei voinut olla +lausumatta julki tyytyväisyyttään. + +"_Bravo_", sanoi hän oppaalle. "Jos olemme saaneet kokea melkein +voittamattomia vaikeuksia tänne saapuaksemme, niin voisimme tarpeen +tullen kestää kovankin piirityksen." + +Opas ei vastannut. Hän kumarsi epäilyttävästi naurahtaen ja poistui. + +"Ihmeellistä", mutisi kenraali. "Vaikka tuon miehen käyttäytyminen +herättää näennäisesti luottamusta ja vaikka minun on mahdoton moittia +häntä mistään, niin sittenkin, mistä se sitten johtuneekaan, epäilen, +että hän pettää meitä hautoen jotakin pirullista suunnitelmaa meitä +vastaan." + +Kenraali oli vanha ja paljon kokenut sotilas, haluton jättämään mitään +sattuman varaan, joka ikäänkuin _deus ex machina_ tekee tyhjiksi mitä +huolellisimmin valmistetut aikeet. + +Vaikka hänen väkensä olikin väsynyt, ei hän halunnut hukata hetkeäkään. +Yksissä tuumin kapteenin kanssa hän kaadatti maahan suuren määrän puita +valmistaakseen vankan pystyvarustuksen paaluaitoineen. Paalutuksen +taakse lancerot kaivoivat leveän vallihaudan, josta nostivat mullan +leirin suojaksi. Tämän toisen suojavarustuksen taakse kasattiin +tavaramytyt, niin että ne muodostivat kolmannen ja viimeisen +puolustuskehän. + +Teltta pystytettiin keskelle leiriä, vahdit lähetettiin paikoilleen, ja +jokainen valmistautui levolle, jota kaikki suuresti kaipasivat. + +Kenraali, joka aikoi jonkun aikaa viipyä tällä paikalla, tahtoi niin +hyvin kuin mahdollista varmistaa seuralaistensa turvallisuuden, ja +näillä huolellisilla varokeinoilla hän luulikin siinä onnistuneensa. + +Matkalaiset olivat olleet liikkeellä kaksi päivää, ajaen vaikeita teitä +ja tuskin yhtään nukkuen. He olivat pysähtyneet vain aivan +välttämättömän lyhyeksi ajaksi hiukan syödäkseen. Sanoimme, että he +olivat lopen uupuneita. Huolimatta hyvästä tahdostaan pysyä valveilla +vahdit eivät voineetkaan vastustaa unta, vaan vaipuivat pian syvään +horrokseen. + +Puolenyön aikaan, kun koko leiri oli unessa, nousi muuan mies +äänettömästi ja kontaten hämärässä kevyesti kuin joku mateleva eläin ja +edeten äärimmäisen varovasti hiipi varustuksien ja paalutuksen +ulkopuolelle. + +Sitten hän heittäytyi mahalleen maahan, ja käyttäen apunaan käsiään ja +polviaan hän huomaamattomasti ryömi korkeassa heinässä, suunnaten +kulkunsa kohti metsää, joka peitti mäentöyryn etualan leviten kauas +preirielle. + +Päästyään jonkun matkan päähän hän varmana siitä, ettei häntä enää +huomattaisi, nousi seisaalleen. + +Kahden pilven lomasta pujahtavan kuun säde valaisi silloin hänen +kasvonsa. + +Mies oli Lörppö. + +Hän katseli huolellisesti ympärilleen ja kuunteli tarkasti. Sitten hän +taitavasti matki preiriekoiran ulvontaa. + +Melkein heti senjälkeen toistui huuto, ja muuan mies ilmestyi näkyviin +korkeintaan kymmenen askeleen päässä Lörpöstä. + +Mies oli se opas, joka kolme päivää aikaisemmin oli kiirehtinyt pois +leiristä tulipalon ensi loimujen näkyessä. + + + + +XI + +Kauppa + + +Intiaaneilla ja erämiehillä on kaksi eri kieltä, joita he olosuhteiden +mukaan vuorotellen käyttävät. + +Puhekieli ja elekieli. + +Kuten puhekieli, on elekielikin Amerikassa lakkaamattoman vaihtelun +alainen. Melkeinpä jokainen muodostaa oman kielensä. Se on +kokoelma omituisia ja salaperäisiä liikkeitä, jonkunlaista +vapaamuurarisähkötystä, jonka mielin määrin vaihtelevia merkkejä +ymmärtävät vain muutamat siihen perehtyneet. + +Lörppö ja hänen toverinsa keskustelivat eleillä. + +Tätä merkillistä keskustelua kesti lähes tunnin ajan. Se näytti +suuresti herättävän puhelijoitten mielenkiintoa, vieläpä niin suuresti, +että he äärimmäisistä varokeinoista huolimatta, joihin olivat ryhtyneet +yllätystä vastaan, eivät huomanneet kahta hehkuvaa silmää, jotka +eräästä tiheiköstä heitä tarkastivat omituisen kiihkeästi. + +"Vihdoinkin", virkkoi Lörppö rohjeten lausua pari sanaa, "odotan hyviä +toimiasi." + +"Sinun ei tarvitse kauan odottaa", vastasi toinen. + +"Luotan sinuun, Kennedy. Omasta puolestani olen täyttänyt lupaukseni." + +"Hyvä, hyvä! Ei tarvita niin paljon sanoja ymmärtääksemme toisemme", +huomautti Kennedy kohauttaen olkapäitään. "Kunhan vain olisit opastanut +heidät vähemmän turvalliseen paikkaan, niin ei olisi vaikeata heitä +yllättää." + +"Se on sinun asiasi", tokaisi Lörppö pahasti irvistäen. + +Hänen toverinsa katseli häntä hetkisen tarkkaavasti. + +"Hm", puhkesi hän puhumaan. "Ota huomioon, _compadre_, että on melkein +aina typerää pelata kahdenlaista peliä meidän kaltaistemme miesten +kanssa." + +"En pelaa kahdenlaista peliä. Mutta mehän olemme jo kauan tunteneet +toisemme. Vai mitä, Kennedy?" + +"Entä sitten?" + +"Entä sitten! Kah, en tahdo, että tällä kertaa minun käy niinkuin on +käynyt ennen. Siinä kaikki." + +"Peräydytkö vai aiotko meidät pettää?" + +"En peräydy enkä ole koskaan aikonut teitä pettääkään, tahdon vain..." + +"Vain mitä?" kertasi toinen. + +"Tällä kertaa en aio luovuttaa sitä, minkä olen luvannut, ennenkuin +ehtoni on aivan täydellisesti hyväksytty. Ellei, niin..." + +"Tuohan vasta on suoraa puhetta." + +"Tällaisissa asioissa täytyy olla suora", huomautti Lörppö päätään +kohautellen. + +"Se on oikein! Kas niin, sanohan minulle ehtosi, niin saamme nähdä, +voimmeko ne hyväksyä." + +"Miksi niin? Sinähän et ole ylipäällikkö, vai mitä?" + +"Totta kyllä, mutta kuitenkin..." + +"Sinulla ei ole määräämisvaltaa, siis se on hyödytöntä. Mutta jos +Uaktehno -- Tappaja -- olisi täällä, niin asian laita olisi toisin. +Olen varma, että pääsisimme heti yhteisymmärrykseen." + +"Puhu siis, sillä hän kuuntelee sinua", lausui muuan luja ja sointuva +ääni. + +Pensastosta kuului liikettä, ja henkilö, joka tähän asti oli pysynyt +näiden kahden miehen välisen keskustelun näkymättömänä todistajana, +katsoi nyt ajan tulleen ottaa siihen osaa, yhdellä hyppäyksellä +harpaten pensaikosta keskustelijoiden väliin. + +"Vai niin! Olette kuunnellut keskusteluamme, kapteeni Uaktehno", +virkkoi Lörppö yhä välinpitämättömänä. + +"Harmittaako se sinua?" kysäisi vastasaapunut ivallisesti naurahtaen. + +"Ei lainkaan." + +"No jatka sitten, kunnon ystäväni, olen pelkkänä korvana." + +"Tosiaankin", lausui opas, "näin asia käykin kenties parhaiten." + +"Varsin mainiosti. Puhu, minä kuuntelen." + +Henkilö, jota Lörppö puhutteli tuolla kauhealla intiaaninimellä +Uaktehno, oli puhdasrotuinen valkoihoinen, korkeintaan kolmenkymmenen +vuoden ikäinen mies, suurikasvuinen ja siromuotoinen, ryhdiltään uljas, +yllään eränkävijöiden soma puku. Hänen kasvonpiirteensä olivat kauniit +ja säännölliset, ja niiden ylevä ja vilpitön ilme tavataan usein +ihmisillä, jotka ovat tottuneet kovaan ja vapaaseen preirie-elämään. + +Hän suuntasi Lörppöön suuret, mustat, salamoivat silmänsä, kuunnellen +puhetta salaperäinen hymy huulillaan ja nojaten karbiniinsa. + +"Jos saatan käsiisi henkilöt, joita minut on palkattu opastamaan, niin +teen sen vain saatuani runsaan palkkion", puhui roisto. + +"Se on oikein!" huomautti Kennedy, "ja sen palkkion kapteeni on valmis +sinulle suorittamaan." + +"Niin", lisäsi toinen painaen päänsä merkiksi siitä, että hän oli samaa +mieltä. + +"Oivallista", jatkoi opas, "mutta mikä se palkkio on?" + +"Mitä vaadit? Täytyyhän meidän ensin saada kuulla ehtosi tietääksemme, +voimmeko ne täyttää." + +"Kah, ehtoni ovat sangen vaatimattomat." + +"No, sano ne sitten." + +Opas empi hetkisen, tai paremmin sanoen hän arvioi mielessään edut ja +vaarat, jotka asia hänelle voisi tarjota. Sitten hän hetken kuluttua +virkkoi: + +"Nämä meksikolaiset ovat sangen rikkaita." + +"Se on varsin luultavaa", myönsi kapteeni. + +"Minusta näyttää siis..." + +"Puhu luikertelematta, Lörppö. Meillä ei ole aikaa kuunnella pitkiä +esipuheita. Samoin kuin yleensä sekarotuisissa pääsee sinussakin aina +voitolle intiaaniluonne, etkä koskaan voi käydä suoraan asioihin +käsiksi." + +"No niin", keskeytti opas jurosti, "tahdon viisituhatta piasteria kovaa +rahaa, tai muuten asiasta ei tule mitään." + +"Nyt olet vilpitön. Kas tuo on oikeata puhetta. Nyt tiedämme, mistä on +lähdettävä. Tahdot siis viisituhatta piasteria?" + +"Niin." + +"Ja tästä määrästä sitoudut toimittamaan käsiimme kenraalin, hänen +sisarentyttärensä ja kaikki, jotka kuuluvat heidän seuraansa." + +"Heti käskyn saatuani." + +"Varsin mainiota. Kuulehan nyt, mitä sanon sinulle." + +"No." + +"Tunnet minut, eikö niin?" + +"Täydellisesti." + +"Tiedät, että sanaani voi luottaa." + +"Se on kultaa." + +"Hyvä. Jos rehellisesti täytät palvelukset, jotka minulle +vapaaehtoisesti suostut toimittamaan, jos siis saatat käsiini, en sano +kaikkia karavaaniin kuuluvia meksikolaisia, jotka epäilemättä ovat +sangen kunnioitettavaa väkeä, mutta joista en tällä kertaa piittaa +mitään, vaan ainoastaan nuoren tytön, jonka nimi luullakseni on doña +Luz, niin en anna viittätuhatta piasteria, joita minulta pyydät, vaan +kahdeksantuhatta. Oletko ymmärtänyt, häh?" + +Oppaan silmät kiiluivat rahanhimosta ja ahneudesta. + +"Olen", vastasi hän. + +"Hyvä." + +"Mutta on vaikeata saada hänet yksinään poistumaan leiristä." + +"Se on sinun asiasi." + +"Haluaisin mieluummin toimittaa huostaanne koko joukon." + +"No peijakas! Mitä minä niillä tekisin?" + +"Hm! Mutta mitähän kenraali sanoo?" + +"Sanokoon mitä sanoo. Se ei kuulu minulle. Hyväksytkö hinnan, jonka +tarjoan?" + +"Hyväksyn." + +"Vannotko toimivasi vilpittömästi sopimuksemme mukaan?" + +"Sen vannon." + +"Mitenkä kauan kenraali aikoo viipyä uudessa leirissään?" + +"Kymmenen päivää." + +"Mitä sitten äsken puhuit? Et muka tiedä, kuinka voisit saada nuoren +tytön tulemaan ulos leiristä, vaikka sinulla on niin pitkä aika +käytettävänäsi." + +"Enhän minä tiennyt, milloin vaaditte hänet toimitettavaksi käsiinne." + +"Aivan oikein! No niin, annan sinulle yhdeksän päivää aikaa, joiden +kuluttua tyttö on luovutettava minulle, siis lähtöpäivän aattona." + +"No, sitten..." + +"Niin, oletko tyytyväinen tähän järjestelyyn?" + +"Sen paremmin ei voisi järjestää." + +"Onko kauppa sovittu?" + +"Peruuttamatta." + +"Ota tämä, Lörppö", virkkoi kapteeni ojentaen oppaalle timanteilla +koristetun neulan, joka oli ollut kiinnitettynä hänen +metsästyspuseroonsa. "Siinä on käsiraha." + +"Oho!" huudahti roisto iloisena tarttuen koristeeseen. + +"Tämä neula", jatkoi kapteeni, "on lahja, ja sen annan niiden +kahdeksantuhannen piasterin lisäksi, jotka sinulle suoritan saadessani +huostaani doña Luzin." + +"Olette jalomielinen ja antelias, kapteeni", lausui opas, "niin että +olen onnellinen saadessani palvella teitä." + +"Muista vain", jatkoi päällikkö synkällä äänellä, luoden puhetoveriinsa +teräksenkylmän katseen, "että minua nimitetään _Tappajaksi_ ja että jos +minut petät, niin preiriellä ei ole kyllin varmaa eikä tarpeeksi +tuntematonta paikkaa, joka voisi sinut turvata kostoni kauheilta +seurauksilta." + +"Sen tiedän, päällikkö", vastasi mestitsi pakostakin väristen, "mutta +voitte olla huoleton: teitä en petä." + +"Sitä toivon! Erotkaamme nyt, sillä poissaolosi voitaisiin huomata. +Yhdeksän päivän kuluttua olen jälleen täällä." + +Opas lähti takaisin leirille, jonne hän saapui kenenkään huomaamatta. + +Heti kun nämä kaksi miestä, joiden kanssa Lörppö juuri oli tehnyt tuon +oudon ja inhoittavan kaupan, olivat jääneet kahden, tunkeutuivat he +äänettömästi pensastoon, jossa ryömivät kuin käärmeet. + +He saapuivat pian pienen, huomaamattoman ja metsän peitossa juoksevan +joen rannalle. Kennedy vihelsi erikoisella tavalla kaksi eri kertaa. + +Kuului heikkoa ääntä, ja kahta hevosta taluttava ratsumies tuli +näkyviin jonkun askeleen päässä siltä paikalta, mihin he olivat +pysähtyneet. + +"Tule, Frank", virkkoi Kennedy, "voit pelotta saapua lähemmäksi." + +Ratsumies heti lähestyi heitä. + +"Mitä uutta?" kysyi Kennedy. + +"Ei mitään erikoista", vastasi ratsumies, "olen vain keksinyt +intiaanijoukon jäljet." + +"Sepä se!" huudahti kapteeni. "Onko heitä paljon?" + +"Jokseenkin." + +"Millä suunnalla?" + +"He kulkevat preirietä idästä länteen." + +"Hyvä, Frank. Ja keitä ne intiaanit ovat?" + +"Mikäli voin päätellä, ovat he comancheja." + +Päällikkö mietti hetkisen. + +"Oh! He kuuluvat johonkin metsästysjoukkueeseen", sanoi hän. + +"Se on luultavaa", vastasi Frank. + +Molemmat miehet hyppäsivät satulaan. + +"Frank ja sinä, Kennedy", lausui päällikkö hetken perästä, "saatte +lähteä Puhvelisolaan. Leiriytykää siellä luolaan. Tarkatkaa +huolellisesti meksikolaisten liikkeitä toimien kuitenkin niin, ettei +teitä huomata." + +"Olkaa huoletta, päällikkö." + +"Niin, tiedän teidän olevan taitavia ja uskollisia tovereita, jonka +vuoksi luotan teihin täydellisesti. Tarkatkaa myöskin Lörppöä. Tuohon +mestitsiin luotan vain puoliksi." + +"Sen teemme." + +"Näkemiin siis! Saatte pian minulta uusia tietoja." + +Hämärästä huolimatta nuo kolme miestä lähtivät täyttä laukkaa +ratsastamaan eri suunnille. + + + + +XII + +Sielullista + + +Kenraali oli pitänyt omana salaisuutenaan ne syyt, jotka olivat saaneet +hänet tekemään retken Yhdysvaltojen eteläisille preirieille, niin +etteivät edes ne, jotka seurasivat hänen mukanaan, voineet aavistaa, +mikä oli retken tarkoitus. + +Hänen käskystään ja ilman minkäänlaisia näkyviä syitä karavaani oli +leiriytynyt aivan autioihin erämaaseutuihin, missä oli oleskeltu +kahdeksan, kymmenen, jopa viisitoistakin päivää, minkään seikan +pakoittamatta tähän pysähdykseen. + +Näistä eri leireistä kenraali poistui joka aamu jonkun oppaan seurassa +palatakseen vasta illalla. + +Mitä hän teki sinä pitkänä aikana, jolloin hän oli poissa? + +Mikä oli näiden tutkimusretkien tarkoitus? Aina kun kenraali niiltä +palasi, kuvastui hänen kasvoillaan yhä synkempi surumielisyys. + +Ei kukaan tiennyt sen syytä. + +Näiden retkien aikana doña Luz vietti jokseenkin yksinkertaista elämää +eristettynä näiden sivistymättömien miesten seuraan, jotka olivat hänen +ympärillään. Hän kulutti ikävissään aikaansa istuen telttansa edessä +tai ratsastaen hevosellaan kapteeni Aguilarin tai lihavan tohtorin +saattamana tarkoituksetta ja välinpitämättömänä leirin lähistöllä. + +Tällä kertaa taas tapahtui samaa, mitä oli tapahtunut karavaanin +edellisissä pysähdyspaikoissa. + +Nuoren tytön, jonka sekä eno että tohtori olivat jättäneet yksin, +tohtori kun yhä innokkaammin jatkoi eriskummaisen kasvinsa etsintää, +lähtien päättävästi joka aamu retkeilemään, oli taas tyydyttävä +kapteeni Aguilarin seuraan. + +Mutta kapteeni Aguilar, vaikka olikin nuori, hienostunut ja eräissä +suhteissa jokseenkin lahjakas mies, ei voinut, se meidän on pakko +tunnustaa, doña Luzia huvittaa. + +Uljaana, leijonan tavoin rohkeana sotilaana, täydellisesti uskollisena +kenraalille, jota hän sai kiittää kaikesta, kapteeni oli rajattomasti +kiintynyt päällikkönsä sisarentyttäreen ja kunnioitti tätä syvästi. Hän +piti tarkkaa huolta tytön turvallisuudesta, mutta ei ollut lainkaan +selvillä keinoista, joilla olisi tehnyt hänen aikansa hauskemmaksi +osoittamalla huomaavaisuutta ja ylläpitämällä herttaista keskustelua, +joka niin suuresti miellyttää nuoria neitosia. + +Tällä kertaa doña Luzilla ei ollut ikävä. Siitä kauheasta yöstä +lähtien, jolloin tulipalo oli heitä uhannut, siitä saakka, kun +Uskollinen Sydän niiden tarunomaisten sankarien lailla, joiden ylevistä +teoista hän niin usein oli kertomuksissa lukenut, oli ilmestynyt häntä +ja hänen mukanaan olleita pelastamaan, oli muuan outo tunne, jota hän +ei ollut yrittänyt itselleen selvittää, orastanut nuoressa +tytönsydämessä, vähitellen kasvanut ja muutamassa päivässä melkein +kokonaan saanut hänet valtoihinsa. + +Erämiehen kuva oli lakkaamatta hänen ajattelunsa kohteena, sen +suurenmoisen sädekehän ympäröimänä, jonka suunnatonta vaaraa vastaan +kamppailevan miehen voittamaton tahdonvoima luo pakoittaen tunnustamaan +hänen etevyytensä. Häntä miellytti palauttaa viehättyneeseen sieluunsa +tämän muutamia tunteja kestäneen näytelmän eri vaiheita, joiden aikana +erämies oli näytellyt pääosaa. + +Hänen uskollinen muistinsa, jommoinen on kaikkien vielä puhtaitten +tyttöjen muisti, toi hänen mieleensä perin tarkasti näiden ylevien +tapahtumien pienimmätkin yksityiskohdat. + +Hän sanalla sanoen rakensi ajatuksissaan uudelleen tuon sarjan +tapahtumia, joihin erämies äkkiä oli sekaantunut ja joista hän +voittamattoman rohkeutensa ja mielenmalttinsa avulla oli niin +onnellisesti suoriutunut, pelastaen suuren ihmisjoukon juuri sillä +hetkellä, kun he olivat menettäneet kaiken toivonsa. + +Erämiehen jyrkkäsävyinen lähteminen edes yksinkertaisimmista +kiitoksista välittämättä, niin että näytti siltä kuin hän ei enää +ajattelisikaan niitä, jotka oli pelastanut, oli loukannut nuorta +tyttöä. Hän oli kärsinyt enemmän kuin voi sanoa tästä todellisesta tai +teeskennellystä välinpitämättömyydestä. Hän koettikin mielessään +itsepintaisesti keksiä keinoja, joilla saisi pelastajansa katumaan +kylmyyttään, jos sattuma toisen kerran johtaisi heidät yhteen. + +On tunnettua, vaikka se ensi silmäykseltä voisi näyttää mahdottomalta, +että vihasta tai ainakin uteliaisuudesta on vain yksi askel rakkauteen. + +Sen doña Luz astui huomaamattaan. + +Doña Luz oli, kuten olemme maininneet, saanut kasvatuksensa +luostarissa, jonka kynnyksellä olivat kaikua synnyttämättä vaimenneet +maailman melskeet. Hänen lapsuusaikansa oli kulunut tyynesti ja +seikkailuitta uskonharjoituksissa tai voipa sanoa taikauskoisissa +menoissa, jotka Meksikossa ovat uskonnon perustana. Kun hänen enonsa +otti hänet pois luostarista viedäkseen mukaansa preirielle, ei nuori +tyttö tuntenut yksinkertaisimpiakaan elämän vaatimuksia, eikä hänellä +ollut selvempää käsitystä ympäröivästä maailmasta, jonka keskeen äkkiä +huomasi joutuneensa, kuin sokeana syntyneellä auringonsäteiden +häikäisevästä loistosta. + +Tämä tietämättömyys, joka ihmeellisen hyvin soveltui hänen enonsa +suunnitelmiin, oli nuorelle tytölle kompastuskivi, johon hän joka hetki +oli väkisinkin langeta. + +Mutta sen huolenpidon johdosta, jota kenraali hänelle osoitti, olivat +ne muutamat viikot, jotka kuluivat ennen heidän lähtöään Meksikosta, +vierineet tuottamatta nuorelle tytölle suurtakaan vastusta. + +Meidän tulee tässä yhteydessä mainita muuan näköjään joutavanpäiväinen +tapaus, joka kuitenkin jätti doña Luzin mieleen kovin syvät jäljet. + +Kenraali toimi pontevasti saadakseen koolle miehet, joita hän +retkellään tarvitsi. Hänen oli tästä syystä pakko laiminlyödä +seurustelu sisarentyttärensä kanssa suuremmassa määrässä kuin olisi +halunnut. + +Koska hän kuitenkin pelkäsi, että nuoren tytön tulisi ikävä jäädessään +yksin vanhan seuranaisen kanssa palatsiin, jossa hän asui Calle de los +Platerosin varrella, niin hän lähetti tämän usein illaksi eräitten +sukulaistensa luokse, joiden kodissa kävi vain valittua seuraa, niin +että hänen sisarentyttärensä vietti siellä aikansa paljon rattoisammin. + +Kun eräänä iltana seura oli ollut tavallista suurempi, oli erottu +verrattain myöhään. + +Mercedin nunnaluostarin vanhan tornikellon lyödessä juuri yhtätoista +doña Luz ja hänen seuranaisensa olivat tietä soihdulla valaisevan +peonin seurassa matkalla palatsiin, jossa he asuivat, luoden pelokkaita +katseita molemmille puolille tietä. Heidän oli astuttava enää vain +muutamia askelia, kun äkkiä heidän kääntyessään Calle San Agustinilta +Plateros-kadulle neljä tai viisi hurjannäköistä miestä näytti ikäänkuin +kohoavan maasta ja ympäröi molemmat naiset, ensin kätevästi +sammutettuaan peonin soihdun. + +Mahdotonta on kuvata tämän hyökkäyksen yllättämän nuoren tytön kauhua. + +Hän säikähti niin, että jaksamatta päästää huudahdusta kädet ristissä +lyyhistyi polvilleen roistojen eteen. + +Hänen seuralaisensa sitävastoin kirkui vihlovasti. + +Meksikolaiset roistot, kaikki ripeitä miehiä, olivat kädenkäänteessä +saaneet vanhan naisen vaikenemaan kapuloimalla _rebozollaan_ hänen +suunsa. Sitten he kylmäverisesti, kuten nämä arvon miehet aina toimivat +harjoittaessaan ammattiaan varmoina siitä, että oikeus ei pääsisi +heidän kimppuunsa, ryhtyivät tyhjentämään taskuja. + +Se ei vaatinut pitkää aikaa. Viimemainitut eivät ajatelleetkaan +vastarintaa, vaan päinvastoin luovuttivat kaikella kiireellä +arvoesineensä, jotka roistot työnsivät taskuihinsa mielihyvästä +irvistellen. + +Mutta juuri kun toimitus oli paraimmillaan, välähti äkkiä miekka heidän +päittensä yläpuolella ja kaksi rosvoa tuupertui maahan kiroillen ja +raivosta ulisten. + +Ne, jotka olivat jääneet pystyyn, tahtoivat vimmastuneina tästä +hyökkäyksestä, johon eivät olleet valmistuneet, kostaa toveriensa +puolesta ja kävivät suinpäin ahdistajan kimppuun. + +Säikähtymättä heidän lukumääräänsä tämä astui askeleen taaksepäin, +asettui puolustusasentoon ja valmistui ottamaan heidät lämpimästi +vastaan. + +Sattumalta kuunvalo osui hänen kasvoihinsa. Roistot vetäytyivät +pelästyen taaksepäin ja pistivät machetensa takaisin tuppeen. + +"Ahaa!" huudahti tuntematon ylenkatseellisesti hymyillen ja yhä +lähestyen heitä, "tunsittepa minut, jumaliste, hyvät herrat! Olen +pahoillani, sillä aioin antaa teille hyvän opetuksen. Tälläkö tavalla +totellaan käskyjäni?" + +Roistot pysyivät vaiti alakuloisen ja katuvan näköisinä. + +"Kas niin!" jatkoi tuntematon, "tyhjentäkää taskunne, senkin vintiöt, +ja antakaa naisille takaisin, mitä olette heiltä ryöstäneet." + +Rosvot päästivät seuranaisen heti suukapulasta ja palauttivat runsaan +saaliin, jonka jo kerran olivat luulleet saavansa pitää omanaan. + +Doña Luz ei tointunut säikähdyksestään, tarkasteli vain perin +hämmästyneenä vierasta miestä, jolla oli niin suuri vaikutusvalta +paatuneisiin roistoihin. + +"Onko siinä kaikki?" kysyi tuntematon kääntyen nuoren tytön puoleen. +"Eikö teiltä puutu enää mitään, señora?" + +"Ei enää mitään", vastasi tyttö enemmän kuolleena kuin elävänä, +tietämättä edes mitä sanoi. + +"Nyt saatte lähteä, veijarit", jatkoi tuntematon, "minä saatan kotiin +nämä naiset." + +Roistot eivät antaneet hänen käskeä toista kertaa, vaan katosivat kuin +korppiparvi raahaten muassaan haavoittuneitansa. + +Jäätyään kolmisin naisten kanssa vieras kääntyi doña Luzin puoleen. + +"Sallitteko, señorita", sanoi hän hienon kohteliaasti, "minun tarjota +teille käsivarteni palatsiinne asti? Juuri kokemanne säikähdys tekee +käyntinne epävarmaksi." + +Mitään vastaamatta nuori tyttö koneellisesti työnsi käsivartensa toisen +kainaloon. + +Kun oli saavuttu perille, kolkutti tuntematon ovelle, nosti hattuaan ja +lausui tytölle: + +"Señorita, olen onnellinen siitä, että kohtalo on sallinut minun tehdä +teille tämän vähäpätöisen palveluksen... Toivoakseni saan kunnian vielä +kerran nähdä teidät. Jo kauan olen varjona seurannut askeleitanne. +Jumala, joka on sallinut minun kerran puhutella teitä, suo varmasti +vielä toisenkin kerran siihen tilaisuuden, vaikka te, mikäli olen +kuullut, jo muutaman päivän perästä lähdette pitkälle matkalle. +Sallitteko, että lausun teille, en hyvästi, vaan näkemiin?" + +Ja kumarrettuaan syvään nuorelle tytölle hän poistui nopeasti. + +Viisitoista päivää tämän eriskummaisen seikkailun jälkeen, jota doña +Luz ei ollut arvellut sopivaksi kertoa enolleen, hän lähti Meksikosta +näkemättä tuntematonta toistamiseen. Lähdön edellisenä iltana +astuessaan makuuhuoneeseensa nuori tyttö oli löytänyt +rukousjakkaraltaan neljästi taitetun paperin. Hienolla, aistikkaalla +käsialalla oli paperille kirjoitettu seuraavat sanat: + +"Te lähdette, doña Luz. Muistakaa, että sanoin teille näkemiin. +Pelastajanne Calle de Platerosilta." + +Pitkän ajan oli tämä outo tapaaminen suuressa määrin askarruttanut +nuoren tytön mieltä. Kerran hän oli jo luullut, että Uskollinen Sydän +ja hänen tuntematon pelastajansa olivat sama henkilö, mutta tämä luulo +oli pian kadonnut. Miksi tämä olisi menetellyt sillä tavalla? Missä +tarkoituksessa Uskoilinen Sydän hänet pelastettuaan olisi niin nopeasti +poistunut? Sehän olisi ollut typerää. + +Mutta ihmismielen johdonmukaisuuden tai epäjohdonmukaisuuden nojalla -- +miten sen nyt halunnee sanoa -- Uskollisen Sydämen kuva hänen +mielessään kävi yhä elävämmäksi sitä mukaa kuin Meksikon seikkailu +hälveni. + +Hän olisi tahtonut nähdä metsästäjän, keskustella hänen kanssaan. +Miksi? Hän ei itsekään sitä tiennyt: vain hänet nähdä, kuulla hänen +ääntänsä, joutua lumoukseen hänen niin lempeästä ja niin ylväästä +katseestaan, ei muuta. Kaikki nuoret tytöt ovat sellaisia. + +Mutta miten saisi nähdä hänet jälleen? Kas siinä nousi eteen vaikeus, +jonka edessä lapsiparan pää painui alakuloisena. + +Hänen sydämensä pohjassa kuitenkin jokin, kenties se jumalallinen ääni, +joka rakkauden hartaudessa puhuu nuorille tytöille, sanoi hänelle, että +hänen toiveensa pian täyttyy. Hän toivoi. Mitä? + +Jotakin odottamatonta tapausta, kenties kauheata vaaraa, joka saattaisi +heidät tapaamaan toisensa. + +Todellinen rakkaus kyllä joskus epäilee, mutta ei koskaan joudu +epätoivoon. + +Neljä päivää senjälkeen, kun leiri oli pystytetty kunnaalle, nuori +tyttö illalla palatessaan telttaansa hymyili itsekseen nähdessään +enonsa, joka ajatuksiinsa vaipuneena valmistui menemään levolle. + +Doña Luz oli vihdoinkin keksinyt keinon, jolla saattoi ryhtyä etsimään +Uskollista Sydäntä. + + + + +XIII + +Mehiläismetsästys + + +Aurinko oli tuskin noussut taivaanrannalle, kun kenraali, jonka hevonen +oli satuloitu, astui ulos ruokomajasta, jota hän piti makuuhuoneenaan, +ja valmistautui lähtemään. Juuri kun hän nousi ratsunsa selkään, +kohotti herttainen käsi teltan oviverhoa ja doña Luz tuli näkyviin. + +"Kas, kas! Oletko jo hereillä, pikku rakkaani?" sanoi kenraali +hymyillen. "Sitä parempi, sillä nyt voin sulkea sinut syliini, +ennenkuin lähden. Se tuottaa ehkä minulle onnea", lisäsi hän +huokaisten. + +"Älkää lähtekö tuolla tavalla, eno", vastasi tyttö tarjoten hänelle +otsansa, jolle eno painoi suudelman. + +"No miksi niin?" kysyi toinen iloisesti. + +"Sentähden, että olen valmistanut teille jotakin, jonka toivon teille +kelpaavan, ennenkuin nousette ratsaille. Ettehän kieltäydy siitä, eikö +niin, eno?" pyyteli tyttö veitikkamaisesti hymyillen kuin hemmotellut +lapset, jotka aina saavat vanhat ukot hyvälle tuulelle. + +"Epäilemättä en, rakas lapsi. Ehdoksi panen vain, ettei tarvitse kauan +odottaa aamiaista, jonka minulle niin ystävällisesti tarjoat, sillä +minulla on vähän kiire." + +"Pyydän teiltä vain muutaman minuutin", vastasi tyttö palaten +telttaansa. + +"No olkoon menneeksi pari minuuttia", myönsi toinen mennen hänen +perässään. + +Nuori tyttö taputti iloisesti käsiään. + +Muutamassa hetkessä aamiainen oli valmis, ja kenraali istuutui +sisarentyttärensä kera pöytään. + +Koko ajan enoaan palvellessaan ja huolehtiessaan siitä, ettei tältä +puuttunut mitään, nuori tyttö katseli häntä niin hämillään ja +hartaasti, että vanha sotilas vihdoin sen huomasi. + +"Kas niin", sanoi hän keskeyttäen syöntinsä ja katsoen +sisarentytärtään. "Sinulla on minulta jotakin pyydettävää, Lucita. +Tiedäthän hyvin, että tapanani ei ole kieltää sinulta mitään." + +"Se on totta, eno. Mutta luulen, että minun tällä kertaa on vaikeampi +voittaa teitä puolelleni." + +"Ah, eikö mitä!" huudahti kenraali iloisena. "Onko sinulla siis joku +perin tärkeä asia?" + +"Päinvastoin, eno. Ja kuitenkin tunnustan, että pelkään teidän sen +minulta kieltävän." + +"Anna tulla vain, lapseni", vastasi vanha sotilas, "puhu pelkäämättä. +Sanottuasi, mistä on kysymys, minä kyllä vastaan sinulle." + +"No niin, eno", aloitti nuori tyttö punastuen, mutta käyden asiaan +suoraan käsiksi. "Tunnustan teille, että leirielämä ei tunnu erikoisen +miellyttävältä." + +"Se käsitys minullakin on siitä, lapseni, mutta mitä tahtoisit minua +tekemään?" + +"Kaikki." + +"Mitä tarkoitat?" + +"Kah, eno, jos olisitte täällä luonani, niin en olisi millänikään. +Saisinhan silloin viettää aikani teidän seurassanne." + +"Mitä minulle sanoit, on varsin hauskaa. Mutta tiedäthän että +poistuessani joka aamu en voi olla täällä." + +"Kas siinähän se vaikeus onkin." + +"Aivan niin." + +"Mutta jos vain tahdotte, niin asian voi helposti auttaa." + +"Niinkö luulet?" + +"Siitä olen aivan varma." + +"En vielä käsitä, miten se kävisi päinsä. Sillä tavalla tosin, että +jäisin luoksesi, mutta se on mahdotonta." + +"Oh! On toinenkin keino, jolla asian voi aivan hyvin järjestää." + +"Ah, vielä mitä!" + +"Kyllä, eno. Ja varsin yksinkertainen keino onkin. Haluatteko kuulla?" + +"Kas, kas, ja mikä se keino on, sydänkäpyseni?" + +"Etkö toru minua, eno?" + +"Pikku hupsu! Minäkö sinua toruisin?" + +"Se on totta, te olette niin hyvä!" + +"Saammehan nähdä. Puhu, pikku imartelijani." + +"Niin, eno. Keino on se..." + +"Keino on se?" + +"Että otatte minut mukaanne retkillenne joka aamu." + +"Oh, oh!" lausui kenraali, ja hänen kulmakarvansa menivät ryppyihin. +"Mitä minulta pyydätkään, rakas lapsi!" + +"Mutta sehän on varsin selvä asia, eno, niin ainakin minusta tuntuu." + +Kenraali ei vastannut, vaan vaipui ajatuksiin. Nuori tyttö seurasi +tuskastuneena merkkejä, joita mietteet jättivät hänen kasvoilleen. + +Hetken kuluttua kenraali kohotti päätään. + +"Itse asiassa", mutisi hän, "se olisikin ehkä parasta." Ja luoden +nuoreen tyttöön läpitunkevan katseen hän jatkoi: "Sinusta olisi siis +hauskaa tulla mukaan retkilleni?" + +"Kyllä, eno", vastasi tyttö. + +"No niin, valmistaudu siis, rakas lapsi. Tästä lähtien saat seurata +minua retkilläni." + +Nuori tyttö nousi pöydästä yhdellä hyppäyksellä, syleili kiihkeästi +enoaan ja antoi määräyksen satuloida hevosensa. + +Neljännestuntia myöhemmin doña Luz ja hänen enonsa Lörpön johtamina ja +parin lanceron seuraamina poistuivat leiristä ja tunkeutuivat metsään. + +"Minne suunnalle haluatte tänään kulkea, kenraali?" kysyi opas. + +"Opasta minut niiden erämiesten majalle, joista eilen minulle kerroit." + +Opas kumarsi merkiksi, että hän tahtoi noudattaa käskyä. Pieni joukkue +eteni hiljaa ja vaivaloisesti tuskin eroitettavaa metsäpolkua pitkin, +jolla hevoset melkein joka askeleella kompastuivat liaaneihin tai +lankesivat maata pitkin luikertelevia puunjuuria vasten. + +Doña Luz oli onnellinen. Kenties hän näillä retkillä tapaisi Uskollisen +Sydämen. + +Lörppö, joka ratsasti muutamia askeleita edellä muita, huudahti äkkiä. + +"Mitä nyt?" tiedusti kenraali. "Onko jotakin erikoista, Lörppö?" + +"Mehiläisiä, teidän ylhäisyytenne." + +"Mitä? Mehiläisiäkö? Onko täälläkin mehiläisiä?" + +"Joku aika sitten niitä on tullut." + +"Mitä? Onko niitä tänne siirtynyt?" + +"On. Tiedättehän, että valkoihoiset ovat tuoneet Amerikkaan +mehiläisiä." + +"Asiassa on perää. Mutta miten ihmeessä niitä tavataan täällä?" + +"Ei mikään ole yksinkertaisempaa. Mehiläiset ovat valkoihoisten +etuvartioita: sitä mukaa kuin valkoihoiset tunkeutuvat Amerikan +sisäosiin, etenevät mehiläiset heidän edellään viitoittaen heille tietä +ja osoittaen uutismaan paikkoja. Niiden ilmestyminen asumattomaan +seutuun ennustaa aina uutisviljelijän tai squatterijoukon tuloa." + +"Sepä omituista", mutisi kenraali; "oletko varma siitä, mitä minulle +kerroit?" + +"Olen, aivan varma. Kaikille preirien asujille on tunnettua, että +esimerkiksi intiaanit luottavat mehiläisiin, jotka erehtymättömän +varmasti ilmaisevat squatterien tulon." + +"Merkillistä", lausui kenraali ihmetellen. + +"Hunaja on varmaankin hyvää", sanoi doña Luz. + +"Mainiota, señorita, ja jos niin haluatte, on varsin helppoa sitä +meille hankkia." + +"Tehdään niin", päätti kenraali. + +Opas, joka vähän aikaisemmin oli pensaikkoon jättänyt syöttiä +mehiläisille, joiden hänen tarkka katseensa oli havainnut parvittain +lentelevän tiheiköissä, viittasi seuralaisilleen merkiksi, että he +pysähtyisivät. + +Mehiläiset olivat tosiaan asettuneet syötille ja tutkiskelivat sitä +parhaillaan innokkaasti. Hankittuaan tarpeeksi varastoonsa tätä ainetta +ne kohosivat hyvin korkealle ilmaan ja suuntasivat sitten lentonsa +suoraa viivaa pitkin niin nopeasti kuin kiväärinluoti. + +Opas tarkkasi huolellisesti suuntaa, jota ne alkoivat noudattaa, ja +viitattuaan kenraalille hän lähti seuraamaan niiden jälkiä koko +partiojoukon saattamana, joka raivasi itselleen tietä toisiinsa +kietoutuneitten puunjuurien, sortuneiden puiden, pensaikkojen ja +viidakkojen lävitse, silmät lakkaamatta suunnattuina taivasta kohti. + +Täten he eivät kadottaneet näkyvistään hunajaa keränneitä mehiläisiä, +ja tunnin ajan mitä tukalimmissa oloissa ajettuaan niitä takaa he +huomasivat niiden saapuvan pesälleen, joka oli rakennettu kuivuneen +ebenpuun onteloon. Hetken aikaa suristuaan ne menivät pesään aukosta, +joka oli korkeintaan kahdenkymmenen jalan korkeudella maasta. + +Kehoitettuaan seuralaisiansa pysymään kunnioitettavan välimatkan +päässä, jotta he olisivat suojassa puun kaatuessa ja turvattuina sen +asujainten kostolta, opas otti esille kirveensä ja alkoi reippaasti +hakata poikki ebenpuuta sen tyvestä. + +Mehiläiset eivät näyttäneet lainkaan säikähtävän kirveen iskuja. Yhä +edelleen niitä meni pesään ja tuli sieltä ulos, ja ne jatkoivat +kaikessa rauhassa uutteraa työtään. Eipä edes raju ryskekään, joka oli +merkkinä rungon murtumiseen, siirtänyt niiden huomiota pois +tavallisista askareista. + +Vihdoin puu kaatui hirvittävästi ryskyen ja halkesi pitkin pituuttaan, +niin että siinä asuneen yhteiskunnan keräämät rikkaudet tulivat +näkyviin. + +Opas otti heti heinätukon, jonka oli varannut valmiiksi, ja sytytti sen +tuleen puolustautuakseen mehiläisiltä. + +Mutta ne eivät hyökänneet kenenkään kimppuun. Ne eivät edes yrittäneet +kostaa. Nuo hyönteisraukat olivat hämmästyneitä, ne juoksivat ja +lentelivät joka suunnalle hävitetyn valtakuntansa ympärillä +ajattelematta muuta kuin kiirehtiä ottamaan selvää onnettomuudesta. + +Silloin opas ja lancerot ryhtyivät toimeen puukoin ja kauhoin +saadakseen vahakakut esille ja sulloakseen ne nahkaleileihinsä. Useat +olivat tummanruskeita ja vanhoja, toiset taas kauniinvaaleita, niin +että kennoissa oleva hunaja oli melkein läpikuultavaa. + +Sillä aikaa, kun kiireesti koottiin paraimpia vahakakkuja, saapui joka +ilmansuunnalta täyttä vauhtia lukemattomin parvin mehiläisiä, jotka +tunkeutuivat rikottujen vahakakkujen kammioihin, keräten niistä +itselleen varaston, samalla kun pesän entiset omistajat synkkinä ja +tylsinä katsoivat hunajansa ryöstöä koettamatta pelastaa siitä edes +pientä osaakaan. + +Mahdotonta on kuvailla niiden mehiläisten ällistystä, jotka +onnettomuuden aikana olivat poissa tapahtumapaikalta ja jotka +vähitellen kuormineen saapuivat pesälle. Ne lentelivät kehässä ilmassa +sillä paikalla, missä puu oli ollut, hämmästyneinä siitä, että +huomasivat paikan tyhjäksi. Vihdoin ne näyttivät käsittävän niitä +kohdanneen tuhon ja kokoontuivat ryhmittäin erään läheisen puun +kuivuneelle oksalle, josta ne tuntuivat ihmetellen tarkastelevan pesän +maassa olevia jäännöksiä ja valittelevan valtakuntansa hävitystä. + +Doña Luz tunsi väkisinkin liikutusta hyönteisparkojen surun johdosta. + +"Menkäämme", sanoi hän, "minua kaduttaa, että halusin hunajaa, +herkutteluni tuottaa liian paljon onnettomuutta." + +"Lähtekäämme", lausui kenraali hymyillen, "jättäkäämme niille nuo +muutamat vahakakut." + +"Eikö mitä!" lausui opas olkapäitään kohauttaen, "silloin syöpäläiset +ne pian korjaisivat." + +"Mitä? Syöpäläisetkö? Mitä syöpäläisiä tarkoitatte?" tiedusteli +kenraali. + +"No, pesukarhut, pussirotat ja ennen kaikkea karhut." + +"Karhutko?" kysyi doña Luz. + +"Niin, señorita!" jatkoi opas, "ne ovat maailman taitavimpia +syöpäläisiä etsiessään mehiläisten asumia puita ja käyttäessään niitä +hyväkseen." + +"Ne siis pitävät hunajasta?" kysyi nuori tyttö huvitettuna. + +"Se merkitsee, että ne ovat siihen silmittömästi ihastuneita, +señorita", sanoi opas näyttäen käyvän hilpeämmäksi. "Kuvitelkaa, että +ne ovat sille niin persoja, että jyrsivät puuta viikkomääriä, kunnes +saavat siihen aukon voidakseen työntää sinne kämmenensä. Sitten ne +ahmivat hunajaa ja mehiläisiä, vaivautumatta tekemään valintaa." + +"Lähtekäämme taas jatkamaan matkaamme", toisti kenraali, "ja +pyrkikäämme erämiesten luokse." + +"Oh! Saavumme kyllä pian sinne, teidän ylhäisyytenne", vastasi opas, +"tuolla jonkun matkan päässä meistä on Canadianjoki, ja erämiehet ovat +asettuneet sen sivuhaarojen varrelle." + +Pieni joukko lähti taas marssimaan. + +Mehiläisajo oli nuoren tytön tietämättä jättänyt häneen alakuloisuuden +tunteen, jota hän ei voinut karkoittaa. Nuo pienet eläinparat, jotka +olivat niin suloisia ja uutteria ja jotka nyt oikun vuoksi olivat +joutuneet vainottaviksi ja tuhottaviksi, saattoivat hänet +murheelliseksi ja panivat hänet väkisinkin miettimään. + +Hänen enonsa huomasi hänen mielentilansa. + +"Rakas lapsi", sanoi hän tytölle, "mikä sinua oikein vaivaa? Et ole +enää iloinen kuten lähtiessämme. Mistä johtuu mielentilasi äkillinen +muutos?" + +"Hyvä Jumala, älä ole huolissasi sen johdosta, eno. Olen samanlainen +kuin muutkin nuoret tytöt, siis hiukan hupsu ja haaveellinen. Tämä +metsästys, josta arvelin itselleni koituvan niin paljon huvia, on +tietämättäni jättänyt minuun surumielisyyden tunteen, josta en voi +vapautua." + +"Onnellinen lapsi", mutisi kenraali, "jonka näin vähäpätöinen seikka +voi vielä tehdä murheelliseksi. Suokoon Jumala, sydänkäpyseni, että +vielä kauan pysyisit samanlaisena ja etteivät suuremmat ja todelliset +murheet koskaan sinua kohtaisi!" + +"Eno hyvä, enkö aina olisi onnellinen saadessani olla luonanne!" + +"Kas niin, lapseni! Kuka tietää, salliiko Jumala minun kauan sinusta +huolehtia?" + +"Älkää puhuko sellaisia, eno. Toivon, että saamme vielä monet vuodet +viettää yhdessä." + +Kenraali vain huokasi vastaukseksi. + +"Eno", jatkoi tyttö hetken kuluttua, "eikö teistäkin meitä ympäröivän +suurenmoisen ja ylevän luonnon näkemisessä ole jotakin tenhoavaa, joka +jalostuttaa aatteet, kohottaa mielen ja tekee ihmisen paremmaksi? Ne, +jotka asuvat näissä äärettömissä erämaissa, ovat varmaankin +onnellisia!" + +Kenraali katsoi häneen hämmästyneenä. + +"Mistä johtuvat nuo ajatukset, rakas lapsi?" kysyi hän. + +"En tiedä, eno", vastasi tyttö arasti, "olen vain tietämätön lapsi, +jonka vielä niin lyhyt elämä tähän asti on kulunut rauhallisesti ja +seikkailuitta teidän luonanne, en muuta! On hetkiä, jolloin minusta +tuntuu, että on onnellista asua näissä suunnattomissa eräseuduissa." + +Hämmästyneenä ja sisimmässään ihastuneena sisarentyttärensä viattomasta +tunteenpurkauksesta kenraali aikoi juuri vastata hänelle, kun opas +äkkiä lähestyi heitä, viittasi merkiksi, että hän kehoitti heitä +vaitioloon, ja lausui hiljaa kuiskaten: + +"Ihminen!..." + + + + +XIV + +Musta Hirvi + + +Jokainen pysähtyi. + +Erämaassa sana ihminen merkitsee melkein aina vihollista. + +Ihminen on preiriellä lähimmäiselleen peloittavampi kuin julmin +villipeto. + +Ihminen merkitsee kilpailijaa, pakollista liittolaista, joka väkevämmän +oikeuteen perustuen tulee jakamaan saaliin ensimmäisen valtaajan +kanssa ja usein, ellei aina, yrittää korjata viimemainitun työläiden +ponnistusten tulokset. + +Valkoihoiset, intiaanit tai sekarotuiset tervehtivätkin toisiaan +tavatessaan preiriellä aina varoen, korvat hörössä ja sormi +rihlakiväärin liipasimella. + +Kun oli kuulunut sana ihminen, olivat kenraali ja lancerot kiireesti +valmistautuneet äkillistä hyökkäystä vastaanottamaan ladaten aseensa ja +piiloutuen parhaansa mukaan pensaitten suojaan. + +Viidenkymmenen askeleen päässä seisoi mies, joka pyssynperä maassa ja +molemmin käsin pidellen pitkän rihlapyssyn piippua tarkkaili heitä +tutkien. + +Hän oli suurikokoinen mies, jolla oli tarmokkaat piirteet, avoin ja +päättäväinen katse. + +Hänen pitkä, huolellisesti kammattu tukkansa oli palmikoitu ja sidottu +saukonnahkarihmoilla ja erivärisillä nauhoilla. + +Siro, nahkainen metsästyspusero ulottui polviin asti; erikoiskutoiset +säärystimet, joissa oli nauhat ja tupsut ja paljon helistimiä, +suojasivat hänen jalkojaan. Jalkineina oli pari mainioita mokkasineja, +joita koristivat tekohelmet. + +Heleänpunainen loimi riippui hänen olkapäillään, ja vyötäisillä oli +punainen vyö, johon oli pistetty kaksi pistoolia, veitsi ja +intiaanipiippu. + +Hänen kiväärinsä oli kauniiksi maalattu sinoberivärillä ja koristettu +pienillä kuparinauloilla. + +Jonkun askeleen päässä hänestä hänen hevosensa söi terhometsässä. + +Omistajansa tavoin oli sekin mitä eriskummaisimmin koristettu. Se oli +sinoberilla tehty täplikkääksi ja juovikkaaksi, suitset ja häntävyö oli +koristettu tekohelmillä ja nauharuusuilla, pää, harja ja häntä +runsaasti somistettu kotkansulilla, jotka heiluivat tuulessa. + +Huomatessaan tämän miehen kenraali ei voinut pidättää hämmästyksen +huutoa. + +"Mihin intiaaniheimoon tuo mies kuuluu?" kysyi hän oppaalta. + +"Ei mihinkään", vastasi viimemainittu. + +"Mitä? Eikö mihinkään?" + +"Ei! Hän on valkoihoinen metsästäjä." + +"Ja tuolla tavalla pukeutunut!" + +Opas kohautti olkapäitään. + +"Olemme preiriellä", sanoi hän. + +"Se on totta", mutisi kenraali. + +Mies, jota olemme kuvailleet, kyllästyi varmaankin edessään olevan +pienen joukon varovaiseen käyttäytymiseen ja halusi päästä selville +siitä, mitä hänen puolestaan oli tehtävä. Siksi hän päättäväisesti +alkoi puhua. + +"Ohoo, mitä lemmon väkeä te olette", lausui hän englanninkielellä, "ja +mitä te tulette täältä etsimään?" + +"_Caramba_!" vastasi kenraali heittäen kiväärin luotaan ja käskien +seuralaistensa tehdä samoin. "Me olemme matkalaisia, jotka olemme lopen +uuvuksissa pitkän matkan jälkeen. Aurinko paahtaa kuumasti, pyydämme +siis teiltä lupaa saada levätä hetken aikaa majassanne." + +Koska nämä sanat oli lausuttu espanjaksi, vastasi erämies samalla +kielellä. + +"Tulkaa pelotta! _Musta Hirvi_ on hyvä paholainen, kun häntä ei aiota +suututtaa. Saatte käyttää hyväksenne sitä vähää, mitä minulla on, ja +tehköön se teille hyvää." + +Kuullessaan nimen Musta Hirvi opas ei voinut pidättää säikähdystä +ilmaisevaa liikettä. Hän aikoi sanoa jotakin, mutta siihen ei hänellä +ollut aikaa, sillä metsästäjä oli heittänyt kiväärin olalleen, yhdellä +hyppäyksellä lentänyt satulaan ja lähestynyt meksikkolaisia jo aivan +likelle. + +"Majani on muutaman askeleen päässä täältä", sanoi hän kenraalille. +"Jos señorita haluaa maistaa hyvin paistettua biisoninlihaa, niin olen +valmis sen kohteliaisuuden hänelle osoittamaan." + +"Ei mikään ole sen ystävällisempää. Kiitämme tarjouksesta", lausui +kenraali. + +"Minä puolestani kaipaan etupäässä lepoa", huomautti nuori tyttö. + +"Kaikki tulee aikanaan", sanoi erämies opettavasti, "sallitteko minun +muutamaksi hetkeksi astua oppaanne tilalle?" + +"Kuten tahdotte", myöntyi kenraali, "menkää, me seuraamme teitä." + +"Siis matkaan", huudahti erämies asettuen joukon etunenään. Samassa +hänen silmänsä sattumalta osuivat oppaaseen, ja hänen tuuheat +kulmakarvansa rypistyivät. "Hm!" mumisi hän hampaittensa välistä, "mitä +tämä merkinnee? Saammehan nähdä", lisäsi hän. + +Kiinnittämättä sen enempää huomiota tähän mieheen ja osoittamatta +tuntevansa hänet hän antoi lähtökäskyn. + +Kun joukkue oli jonkun aikaa vaiteliaana marssinut jokseenkin leveän +joen rantaa pitkin, teki erämies jyrkän mutkan ja kääntyi sivulle päin +tunkeutuen takaisin metsään muiden seuratessa häntä. + +"Pyydän anteeksi", sanoi hän, "että vaivaan teitä kulkemaan tätä +kiertotietä, mutta täällä on majavalammikko, ja pelkään säikäyttää sen +asujaimia." + +"Oi!" huudahti nuori tyttö, "olisin niin iloinen saadessani nähdä +noiden uutterien eläinten puuhia!" + +Erämies pysähtyi. + +"Se käy varsin helposti päinsä, señorita", sanoi hän, "jos vain +tahdotte seurata minua seuralaistenne jäädessä tänne meitä odottamaan." + +"Kyllä! Kyllä!" vastasi doña Luz kiitollisena, mutta malttaen mielensä +hän äkkiä lisäsi: "Anteeksi, mutta enoni"... + +Kenraali katsahti erämieheen. + +"Mene, lapseni, odotamme sinua täällä", sanoi hän. + +"Kiitos, eno", huudahti nuori tyttö iloisena hypäten alas satulasta. + +"Vastaan hänestä", lausui erämies vilpittömästi, "älkää lainkaan +pelätkö!" + +"En pelkää mitään uskoessani hänet teidän huostaanne, ystäväni", +vastasi kenraali. + +"Kiitos!" ja viitaten merkiksi doña Luzille Musta Hirvi katosi hänen +kanssaan pensaitten ja puiden sekaan. + +Kun he olivat päässeet jonkun matkan päähän, pysähtyi erämies. +Kuunneltuaan tarkasti ja silmäiltyään joka puolelle ympärilleen hän +kääntyi nuoren tytön puoleen ja laskien kevyesti kätensä hänen +käsivarrelleen sanoi: + +"Kuulkaa!" + +Doña Luz pysähtyi levottomana ja vavisten. + +Erämies huomasi hänen mielentilansa. + +"Älkää pelätkö", jatkoi hän, "minä olen kunniallinen mies, ja te olette +yhtä varmassa turvassa, vaikka olettekin yksin täällä erämaassa +kanssani, kuin jos olisitte Meksikon tuomiokirkossa pääalttarin +juurella." + +Nuori tyttö katsahti salavihkaa erämieheen. Omituisesta puvusta +huolimatta oli hänen kasvoillaan sellainen vilpittömyyden leima, ja +hänen silmänsä olivat niin lempeät ja kirkkaat, kun hän katsahti +tyttöön, että tämä tunsi jälleen rauhoittuvansa. + +"Puhukaa", sanoi hän. + +"Kuulutte, sillä nyt tunnen teidät, siihen ulkomaalaisjoukkueeseen, +joka jo muutaman päivän on tutkinut preirietä joka suunnalla, eikö +niin?" + +"Kyllä." + +"Joukossanne on kummallinen mies, jolla on vihreät silmälasit ja vaalea +tekotukka ja joka huvittelee, en tiedä mistä syystä keräämällä kasveja +ja kiviä sensijaan, että koettaisi kunnon metsästäjän lailla pyydystää +majavia tai kaataa kuusipeuroja." + +"Tunnen miehen, josta puhutte. Hän kuuluu tosiaankin joukkoomme, ja on +sangen etevä lääkäri." + +"Sen tiedän, hän on sen itse minulle sanonut, hän kulkee usein tätä +kautta, olemme hyviä ystäviä. Pulverilla, jonka hän pakoitti minut +nauttimaan, hän täydellisesti poisti minusta kuumeen, joka jo kahden +kuukauden aikana oli minua kiusannut ja josta en päässyt vapaaksi." + +"Sepä hauskaa. Olen iloinen lääkkeen vaikutuksesta." + +"Haluaisin tehdä jotakin hyväksenne, osoittaakseni kiitollisuuttani +tästä palveluksesta." + +"Kiitos, ystäväni, mutta en todellakaan tiedä, miten te voisitte olla +minulle hyödyksi, paitsi että näytätte minulle majavat." + +Erämies painoi päänsä alas. + +"Ehkä toisella tavalla", sanoi hän, "ja kenties pikemmin kuin +luulettekaan. Kuulkaa minua tarkkaavaisesti, señorita. Olen vain köyhä +mies, mutta täällä preiriellä tiedämme asioita, joita Jumala meille +ilmaisee, koska elämme kasvoista kasvoihin hänen kanssaan. Haluan antaa +teille neuvon: mies, joka palvelee teitä oppaana, on paatunut konna, +sellaiseksi hänet tunnetaan kaikkialla lännen preirieillä. Erehdyn +suuresti, ellei hän saata teitä jonkun salakavalan väijytyksen +alaiseksi. Täällä on runsaasti pahanilkisiä lurjuksia, joiden kanssa +hän voi tehdä sopimuksen teidän turmiostanne tai ainakin +ryöstämisestänne." + +"Oletteko varma siitä, mitä sanoitte?" huudahti nuori tyttö +kauhistuneena näistä sanoista, jotka, merkillistä kyllä, pitivät yhtä +sen kanssa, mitä Uskollinen Sydän oli sanonut. + +"Olen siitä yhtä varma kuin joku henkilö yleensä voi väittää asiasta, +josta hänellä ei ole todistuksia. Toisin sanoen: Lörpön entisyyden +perusteella täytyy hänen puoleltaan odottaa kaikkea. Uskokaa minua, +ellei hän vielä ole teitä pettänyt tekee hän sen ennen pitkää." + +"Hyvä Jumala. Varoitan kyllä enoani!" + +"Sitä karttakaa tekemästä, sillä silloin olisi kaikki menetetty! +Roistoja, joiden kanssa hän on liittoutunut tai kohta liittoutuu, ellei +hän vielä ole sitä tehnyt, on paljon, lukemattomia, ja he tuntevat +täydellisesti preirien." + +"Mitä on siis tehtävä?" kysyi nuori tyttö tuskastuneena. + +"Ei mitään. Pitää odottaa ja huolellisesti tarkata kaikkia oppaanne +puuhia hänen sitä huomaamattaan." + +"Mutta..." + +"Ymmärrätte hyvin", keskeytti hänet erämies, "että kun kehoitan teitä +pitämään häntä silmällä, se ei tarkoita sitä, että hetken tullessa ja +tarvitessanne apuani jättäisin teidät pulaan." + +"Sen uskon." + +"No niin, menetelkää seuraavasti. Heti kun olette varma siitä, että +oppaanne pettää teitä, te lähetätte luokseni vanhan hupsun lääkärinne. +Häneenhän voitte luottaa, vai mitä?" + +"Täydellisesti." + +"Hyvä. Lähetätte siis hänet luokseni, kuten sanoin, ja käskette hänen +lausua minulle vain: Musta Hirvi. Musta Hirvi olen minä." + +"Tiedän sen, sanoitte jo sen meille." + +"Mainiota, hän siis sanoo minulle: '_Musta hirvi, hetki on tullut_'. Ei +muuta. Muistatteko nyt nuo sanat?" + +"Tarkalleen. En vain oikein ymmärrä, miten se saattaisi meitä +hyödyttää." + +Erämies hymyili salaperäisen näköisenä. + +"Hm!" sanoi hän hetken kuluttua, "nuo muutamat sanat toimittavat kahden +tunnin kuluessa avuksenne viitisenkymmentä preirien rohkeinta miestä. +Miehiä, jotka päällikkönsä viittauksesta antavat tappaa itsensä +pelastaakseen teidät niiden käsistä, jotka mahdollisesti ovat teidät +riistäneet, kuten aavistan tapahtuvan." + +Hetkisen oltiin vaiti, doña Luz näytti vaipuneen ajatuksiin. + +Erämies hymyili. + +"Älkää hämmästykö sitä innokasta harrastusta, jota teitä kohtaan +osoitan", sanoi hän; "muuan mies, jonka täydessä vallassa olen, on +vannottanut minua huolehtimaan teistä hänen ollessaan pakosta muualla." + +"Mitä tarkoitatte?" kysäisi tyttö uteliaana, "kuka mies se on?" + +"Hän on metsästäjä, joka hallitsee kaikkia valkoisia metsästäjiä +preiriellä. Tietäen, että Lörppö toimii oppaananne, hän arvelee, että +tämä mestitsi aikoo johtaa teidät väijytyksen uhriksi." + +"Mutta mikä on sen miehen nimi?" huudahti tyttö tuskaisella äänellä. + +"Uskollinen Sydän. Luotatteko minuun nyt?" + +"Kiitos, ystäväni, kiitos", vastasi nuori tyttö innostuneena, +"en unohda suositustanne, ja vaaran uhatessa, jos sellainen +onnettomuudekseni tulee, aion muistuttaa teille lupauksestanne." + +"Ja siinä teette oikein, señorita, sillä silloin se on ainoa +pelastuksen tie, mikä teillä on jälellä. Lähtekäämme! Olette ymmärtänyt +minut, kaikki on hyvin, pitäkää salaisuutenanne keskustelumme. Ennen +kaikkea älkää näyttäkö, että olette puhellut tästä asiasta kanssani. +Tuo kirottu mestitsi on tarkkavainuinen kuin majava. Jos hän vain +epäileekin jotakin, niin hän luikertelee sormienne lomitse kuin kyy, +joka hän onkin." + +"Olkaa huoletta, minä olen mykkä." + +"Jatkakaamme nyt matkaamme majavalammelle. Uskollinen Sydän huolehtii +teistä." + +"Hän on jo kerran pelastanut henkemme, preirien tulipalossa", huudahti +tyttö innostuneesti. + +"Ah, ah!" mutisi erämies katsahtaen häneen omituisesti, "kaikki on siis +parhain päin"; sitten hän lisäsi kovaa: "Olkaa huoletta, señorita, jos +kohta kohdalta seuraatte teille antamiani neuvoja, ei teille tapahdu +preiriellä mitään pahaa, olkoot sitten millaisia hyvänsä ne petolliset +juonet, joiden uhriksi joudutte." + +"Oi!" huudahti tyttö haltioissaan, "vaaran hetkellä en epäröi +rientäessäni turviinne, sen vannon!" + +"Asia on siis sovittu", lausui Musta Hirvi hymyillen; "nyt lähtekäämme +katsomaan majavia." + +He jatkoivat marssiaan, ja muutaman minuutin kuluttua he saapuivat +metsän reunaan. + +Silloin erämies pysähtyi viitaten nuorelle tytölle merkiksi, että hän +pysyisi liikkumattomana, ja kääntyen häneen päin kuiskasi: + +"Katsokaa." + + + + +XV + +Majavat + + +Nuori tyttö työnsi syrjään pajujen oksat ja kurottaen päänsä eteenpäin +katseli. + +Majavat eivät olleet uutteran yhteiskuntansa patoamistyöllä katkaisseet +ainoastaan itse pääjoen juoksua, vaan vieläpä kaikki siihen virtaavat +joet, niin että ympäröivä maa oli muuttunut laajaksi rämeeksi. + +Yksi ainoa majava työskenteli tällä hetkellä pääsulun luona, mutta pian +ilmestyi viisi muuta tuoden muassaan puunpalasia, savea ja kiviä. +Sitten ne kaikki yhdessä menivät eräälle kohtaa sulkua, joka, sen +huomasi nuori tyttökin, kaipasi korjausta. Ne laskivat kantamuksensa +sortuneeseen paikkaan ja sukelsivat veteen, mutta ilmestyivät melkein +heti senjälkeen takaisin pinnalle. + +Kukin niistä toi mukanaan määrätyn kantamuksen savea, jota ne käyttivät +muurilaastina liittääkseen yhteen puunpalaset ja kivet ja +valmistaakseen niistä tukevan kohdan patoon. Kerta toisensa jälkeen ne +poistuivat palatakseen jälleen tuomaan savea ja puunpalasia. +Muuraustyötä jatkui, kunnes repeämä oli kokonaan korjattu. + +Kun työ oli valmis, alkoivat nuo viisaat eläimet hauskutella ajamalla +toisiaan takaa lammessa. Ne sukelsivat veteen tai uiskentelivat sen +pinnalla lyöden vettä hännällään, niin että se räiskyi. + +Doña Luz katseli yhä ihastuneempana tätä erikoista näytelmää. Hän olisi +mielellään jäänyt vaikka koko päiväksi ihailemaan näitä merkillisiä +eläimiä. + +Sillä aikaa kun ensinmainitut täten pitivät hauskaa, saapui paikalle +pari muuta majavayhteiskunnan jäsentä. Jonkun aikaa ne totisina +katselivat toveriensa kisailua ollen sennäköisiä, kuin olisivat +mielellään liittyneet leikkiin, mutta sitten ne kiipesivät ylös +mäenrinnettä, joka oli melko lähellä nuoren tytön ja erämiehen +tähystyspaikkaa, istuutuivat takajaloilleen, nojasivat etukäpälillään +nuorta mäntyä vastaan ja alkoivat jyrsiä sen kuorta. Väliin ne siitä +eroittivat pienen palasen pitäen sitä käpäliensä välissä ja pysyen yhä +istumassa. Ne nakertelivat irvistellen ja väännellen kasvojaan aivan +kuin apina, joka jyrsii pähkinää. + +Majavilla oli ilmeisesti tarkoituksena kaataa puu, ja sen +saavuttamiseksi ne työskentelivät kuumeisesti. Nuori mänty oli +läpimitaltaan lähes kahdeksantoista tuumaa siltä kohdalta, mistä ne +sitä jyrsivät; se oli suora kuin tikku ja jokseenkin korkea. Ne +olisivat epäilemättä voineet lyhyessä ajassa jyrsiä sen kokonaan +poikki, mutta kenraali, joka oli tullut levottomaksi sisarentyttärensä +viipyessä niin kauan poissa, oli päättänyt lähteä etsimään häntä, ja +majavat, jotka säikähtivät hevosten melua, sukelsivat veteen ja +katosivat äkkiä. + +Kenraali moitti lievästi sisarentytärtään, koska tämä oli viipynyt niin +kauan, mutta ihastuneena näkemästään nuori tyttö ei kiinnittänyt siihen +paljonkaan huomiota, vaan aikoi palata vielä toiste paikalle +näkymättömänä katselijana tarkastamaan majavien temmellystä. + +Pieni joukko suuntasi erämiehen johdolla kulkunsa majaa kohti, missä +hän oli tarjonnut suojaa keskitaivaalle nousseen auringon paahtavilta +säteiltä. + +Doña Luz, jonka uteliaisuutta oli mitä suurimmassa määrässä +kiihoittanut äskeinen mielenkiintoinen näytelmä, korvasi vahingon, +jonka hänen enonsa häiritsevä keskeytys oli aiheuttanut, kysellen +Mustalta Hirveltä pienimpiäkin yksityisseikkoja majavien tavoista ja +siitä, miten niitä metsästetään. + +Erämies, niinkuin yleensä kaikki ihmiset, jotka tavallisesti elävät +yksinäisyydessä, halusi mielellään tilaisuuden tarjoutuessa ottaa +korvauksen harvapuheisuudesta, jota hän suurimman osan ajastaan +pakostakin noudatti, eikä siis antanutkaan itseään moneen kertaan +pyytää. + +"Kuulkaas, señorita", sanoi hän, "punanahat sanovat, että majava on +ihminen, joka ei puhu, ja he ovat oikeassa. Se on viisas, +ymmärtäväinen, rohkea, uuttera ja säästäväinen. Kun talvi lähenee, +ryhtyy koko perhe varaamaan ruokaa. Nuoret ja vanhat, kaikki tekevät +työtä. Usein niiden täytyy tehdä pitkiä matkoja löytääkseen puunkuorta, +josta ne pitävät enemmän kuin muusta. Ne kaatavat väliin sangen suuria +puita ja karsivat niistä oksat, joiden kuori on niiden parasta herkkua. +Ne leikkaavat ne noin kolmen jalan pituisiin palasiin, kuljettavat ne +vesireitille ja uittavat majalleen asti, missä panevat ne varastoon. +Niiden asunnot ovat siistit ja mukavat. Ne heittävät huolellisesti aina +ruoka-ajan jälkeen virtaan sulun alapuolelle ne puunpalaset, joista +ovat kalvaneet kuoren. Ne eivät koskaan salli vieraan majavan tulla +rakentamaan yhdyskuntaa viereensä, ja usein ne taistelevat mitä +rajuimmin turvatakseen alueensa loukkaamattomuuden." + +"Kaikki tuohan on varsin merkillistä", lausui nuori tyttö. + +"On, mutta siinä ei ole vielä kaikki", jatkoi erämies. "Keväällä, +jolloin on karvojen luomisaika, uros jättää naaraan kotiin ja lähtee +kuin suuri herra ainakin huviretkelle poistuen usein varsin loitolle. +Se pitää hauskaa läpikuultavan kirkkaissa lampivesissä, joita se tapaa +matkallaan, nousee rannoille jyrsiäkseen nuorten poppeli- ja pajupuiden +hentoja runkoja. Mutta kun kesä lähenee, luopuu se vanhanpojan +elämästä, muistaa velvollisuutensa perheen päänä ja palaa puolisonsa ja +poikastensa luokse, jotka se vie etsimään varastoja talveksi." + +"Täytyy tunnustaa", huomautti kenraali, "että tämä eläin on luomakunnan +merkillisimpiä." + +"Niin", puuttui doña Luz puheeseen, "en voi ymmärtää, missä +tarkoituksessa niitä metsästetään kuin vahingollista petoeläintä." + +"Mitä tarkoitatte, señorita?" vastasi erämies filosofisesti. "Kaikki +eläimethän ovat ihmistä varten luodut, varsinkin tämä, jonka turkki on +varsin arvokas." + +"Tosiaankin", myönsi kenraali. "Mutta miten toimitatte tuon +metsästyksen? Eivät kaikki majavat ole yhtä rohkeita kuin nämä. +Useimmat lienevät niin varovaisia, että ne kätkevät pesänsä äärimmäisen +huolellisesti", lisäsi hän. + +"Totta kyllä", vastasi Musta Hirvi, "mutta kokemus on varustanut +tottuneen metsämiehen niin terävällä katseella, että hän usein sangen +vähäisenkin merkin avulla keksii majavan jäljet ja pesän, vaikka +viimemainittua peittäisikin tiheä, nuori näreikkö ja se olisi pajujen +varjossa. Harvoin tapahtuu, ettei erämies osaisi tarkalleen määrätä +pesän asujainten lukuakin. Keksittyään pesän hän asettaa paikoilleen +pyydyksensä. Se pannaan lähelle joen rantaa kaksi tai kolme tuumaa +vedenpinnan alapuolelle ja kiinnitetään ketjuilla lujasti saveen tai +hiekkaan vajotettuun paaluun. Pieni puunpalanen, joka kuoritaan, ja +johon sivellään _rohtoa_, -- niin nimitetään syöttiainetta, jota +yleensä käytetään, -- asetetaan noin kolme tai neljä tuumaa vedenpinnan +yläpuolelle, ja toinen pää kiinnitetään vedenpinnan alla olevaan +pyydykseen. Majavaa, jolla on erikoisen hieno vainu, kiehtoa puoleensa +syötin tuoksu. Mutta heti kun se lähestyy ja pistää kuononsa lähelle +syöttiä, alkaakseen sitä kalvaa, tarttuvat sen käpälät pyydykseen. +Kauhistuneena se sukeltaa veden alle, sen jalassa riippuva pyydys tekee +kuitenkin turhiksi kaikki sen ponnistukset päästä pakoon. Se taistelee +jonkun aikaa, sitten se vihdoin voimien loppuessa painuu pohjaan ja +hukkuu. Sillä tapaa tavallisesti metsästetään majavia, señorita, mutta +kallioperäisillä paikoilla, missä paalua ei voi vajottaa maahan +pyydyksen pitimeksi, on meidän usein pakko kauan etsiskellä, vieläpä +uidakin pitkiä matkoja löytääksemme pyydystetyn majavan. Tapahtuu +myöskin, että kun samasta perhekunnasta on pyydystetty useampia +jäseniä, muut tulevat varovaisiksi. Vaikka mitä metkuja silloin +käyttäisimme, on mahdotonta saada niitä tarttumaan syöttiin. Ne +lähestyvät varovaisesti pyydyksiä, päästävät kepin avulla pontimen +vireestä, vieläpä usein vääntävät pyydykset ylösalasin, laahaavat ne +sulkunsa alapuolelle ja hautaavat ne maahan." + +"Miten silloin menetellään?" kysyi nuori tyttö. + +"Silloinko?" toisti Musta Hirvi. "Sellaisissa tapauksissa meillä on +vain yksi keino käytettävänämme, nimittäin heittää pyydykset selkäämme, +tunnustaa majavien voittaneen meidät ja matkata etäämmäksi etsimään +toisia, tottumattomampia otuksia. Mutta tässähän on majani." + +Matkalaiset saapuivat samassa kurjannäköiselle majalle. Se oli tehty +punotuista oksista ja kykeni töintuskin suojaamaan auringonsäteiltä. +Hoidon puutteessa se joka suhteessa muistutti preirieiden muiden +erämiesten majoja, erämiehet kun vähimmin kiinnittävät huomiota elämän +mukavuuksiin. + +Vaikka maja oli sellainen kuin se oli, kutsui Musta Hirvi kohteliaasti +vieraita sisään. + +Toinen erämies istui kyyristyneenä majan edessä kypsentämässä +bisoninpaistia, jonka Musta Hirvi oli edeltäkäsin kertonut tulevan +ateriaksi. + +Mies, jonka puku täysin muistutti Mustan Hirven pukua, oli lähes +neljänkymmenen vuoden ikäinen, mutta lukemattomat rasitukset ja +kurjuus, jotka kuuluivat partiomiehen kovaan ammattiin, olivat +uurtaneet hänen kasvoihinsa verkon ristiin rastiin kulkevia ryppyjä, +jotka tekivät hänet paljon vanhemman näköiseksi kuin hän +todellisuudessa oli. + +Maailmassa ei tosiaankaan ole vaarallisempaa, rasittavampaa ja vähemmän +tuottavaa ammattia kuin erämiehen. Nuo ihmisparat saavat usein havaita +joko intiaanien tai muiden metsästäjien ryöstäneen heidän vaivalla +hankkimansa saaliin, heiltä nyljetään päänahka tai heidät teurastetaan, +eikä kukaan koskaan ota selvää, mihin he ovat joutuneet. + +"Istuutukaa, señorita, ja te myöskin hyvät herrat", sanoi Musta Hirvi +kohteliaasti. "Niin vähäpätöinen kuin kotini onkin, on se kuitenkin +siksi suuri, että siinä on tilaa teille kaikille." + +Matkailijat vastaanottivat kiitollisina pyynnön. He laskeutuivat +maahan, ja pian he olivat pitkällään kuivista lehdistä valmistetuilla +vuoteilla, joita peittivät karhun-, hirven- ja bisoninnahat. + +Aterian, oikean metsästäjien aterian, aikana juotiin palan paineeksi +muutamia kupillisia mainiota mezcal-viiniä, jota kenraali aina kuljetti +mukanaan retkillään ja jota erämiehet arvostelivat hyväksi, kuten se +ansaitsikin. + +Sillä aikaa kun doña Luz, opas ja lancerot nauttivat päivällisunta +antaakseen auringonsäteiden synnyttämän lämmön vähän haihtua, pyysi +kenraali Mustaa Hirveä kanssaan kävelemään ja poistui hänen seurassaan +majasta. + +Heti kun he olivat päässeet jonkun matkan päähän, istuutui kenraali +erään ebenpuun juurelle pyytäen seuralaistansa tekemään samoin, minkä +tämä tekikin. + +Hetken aikaa vaiti oltuaan kenraali alkoi puhua: + +"Ystäväni", sanoi hän, "sallikaa minun ensin kiittää teitä suuresta +vieraanvaraisuudestanne. Täytettyäni tämän velvollisuuteni haluaisin +tehdä teille eräitä kysymyksiä." + +"_Caballero_!" vastasi erämies vältellen. "Olette kai kuullut, mitä +punanahat sanovat. 'Vedä joka sanan välissä haiku piipustasi +harkitaksesi visusti sanojasi.'" + +"Puhutte minulle kuin varovainen mies ainakin, mutta olkaa levollinen. +Minulla ei ole vähäisintäkään aikomusta kysellä teiltä sellaista, mikä +kuuluu ammattisalaisuuksiinne, tai mitään muutakaan, joka koskisi +henkilökohtaisesti teitä itseänne." + +"Jos osaan vastata kysymyksiinne, caballero, niin olkaa varma siitä, +etten emmi tehdä mieliksenne." + +"Kiitos, ystäväni, en ole aikonut pyytääkään teiltä enempää. Kuinka +kauan olette asunut preiriellä?" + +"Jo kymmenen vuotta, ja Jumala suokoon, että saisin jäädä tänne vielä +pitkäksi aikaa." + +"Partioelämä siis miellyttää teitä?" + +"Enemmän kuin kuvata osaan. Täytyy alkaa, niinkuin minä, jo lapsena, +kestää kaikki koettelemukset, kärsiä kaikki vaivat ja olla osallisena +kaikenlaisissa seikkailuissa voidakseen ymmärtää tämän elämän hurmaavaa +luontoa, sen tarjoamia taivaallisia nautintoja ja merkillistä +mielihyväntunnetta, johon se meidät saattaa! Oi, caballero, Euroopan +kaunein ja suurin kaupunki on sangen pieni, sangen likainen ja sangen +viheliäinen erämaahan verrattuna. Liian ahdas, säännöllinen ja jäykkä +elämä, jota te vietätte, on varsin kurjaa meikäläisen elämään +verrattuna! Vain täällä ihminen tuntee ilman vaivattomasti tunkeutuvan +keuhkoihinsa, saa tuntea elävänsä ja ajattelevansa. Sivistys vetää +hänet alas melkein järjettömän luontokappaleen tasalle jättämättä +hänelle muuta vaistoa kuin mitä välttämättömästi on tarpeen saastaisten +harrastusten perilleajamiseksi. Mutta sensijaan preiriellä, keskellä +erämaata, kasvoista kasvoihin Jumalan kanssa, hänen aatoksensa +laajenevat, hänen mielensä avartuu, ja hänestä tulee todellisuudessa +se, joksi korkein olento hänet on aikonutkin, nimittäin luomakunnan +herra." + +Lausuessaan nämä sanat erämies oli tavallaan muuttunut, hänen +kasvoilleen oli tullut innostuksen ilme, silmät salamoivat, ja ryhti +suoristausi yleväksi. + +Kenraali huokasi syvään, ja salaa vieri kyynel hänen harmaantuneille +viiksilleen. + +"Se on totta", sanoi hän surumielisenä, "tämä elämä tarjoaa outoa +riemua sille, joka sitä haluaa, riemua, joka punoo siteitä sellaisia, +ettei niitä voi katkoa. Kun te tulitte preirieille, niin mistä te +saavuitte?" + +"Tulin Quebecista. Olen kanadalainen." + +"Vai niin." + +Syntyi hetken vaitiolo, ja sitten kenraali jatkoi: + +"Eikö toverienne joukossa ole meksikolaisia?" + +"On, useita." + +"Haluaisin saada tietoja heistä." + +"Vain yksi mies voi niitä teille antaa, mutta se mies ei, ikävä kyllä, +ole tällä hetkellä täällä." + +"Ja mikä on hänen nimensä?" + +"Uskollinen Sydän." + +"Uskollinen Sydän", toisti kenraali vilkkaasti. "Muistelen tuntevani +sen miehen." + +"Todellako?" + +"Oh! Hyvä Jumala, mikä kova onni!" + +"Kenties teidän on helpompi kuin luulettekaan hänet tavata, jos +tosiaankin haluatte hänet nähdä." + +"Haluaisin äärettömän mielelläni!" + +"Olkaa siis levollinen. Kohta saatte hänet nähdä." + +"Mitenkä niin?" + +"No, aivan yksinkertaisesta syystä! Uskollinen Sydän virittää ansoja +aivan lähellä minua. Minä huolehdin niistä tällä hetkellä, mutta ei +kestä kauan, ennenkuin hän palaa." + +"Oi, jospa Jumala soisi, että puheenne pitäisi paikkansa!" lausui +kenraali liikutettuna. + +"Heti kun hän saapuu, ilmoitan siitä teille, ellette jo siihen mennessä +ole lähtenyt leiristänne." + +"Tiedättekö sitten, minne joukkoni on leiriytynyt?" + +"Täällä erämaissa me tiedämme kaikki", vastasi erämies hymyillen. + +"Luotan lupaukseenne." + +"Teillä on sanani, kenraali." + +"Kiitos." + +Samassa doña Luz tuli ulos majasta, viitaten Mustalle Hirvelle merkiksi +siitä, että tämä olisi vaiti. Kenraali kiirehti häntä vastaan. + +Matkalaiset nousivat ratsuilleen ja kiitettyään erämiehiä heidän +sydämellisestä vieraanvaraisuudestaan lähtivät takaisin leirille. + + + + +XVI + +Petos + + +Paluumatka oli ikävä. Kenraali oli vaipunut syviin mietteisiin +keskusteltuaan erämiehen kanssa, doña Luz ajatteli varoitusta, joka +hänelle oli annettu, opas, jonka Mustan Hirven keskustelut nuoren tytön +ja kenraalin kanssa olivat tehneet levottomaksi, aavisti salaa jotakin, +mikä käski häntä pitämään varansa. Ainoastaan molemmat lancerot +kulkivat huolettomina tietämättä näytelmästä, jota esitettiin heidän +ympärillään ja ajatellen vain yhtä asiaa, nimittäin lepoa, joka heitä +odotti leiriin saavuttua. + +Lörppö tähyili lakkaamatta levottomasti ympärilleen näyttäen etsivän +apujoukkoja tiheistä pensaikoista, joiden lävitse pieni joukko +vaiteliaana kulki. + +Päivä läheni loppuaan, aurinko oli aivan kohta menevä mailleen, ja +aika-ajoin metsän salaperäiset asukkaat jo kiljuivat kolkosti. + +"Onko vielä pitkä matka jäljellä?" kysyi kenraali äkkiä. + +"Ei", vastasi opas, "tuskin tunnin matka enää." + +"Kiirehtikäämme siis kulkuamme. En halua, että yö meidät yllättää +näissä tiheiköissä." + +Joukko lähti ratsastamaan täyttä ravia, joka vähemmässä kuin puolessa +tunnissa vei heidät leirin etuvarustuksille. + +Kapteeni Aguilar ja tohtori tulivat matkalaisia vastaan heidän +saapuessaan. + +Illallinen oli valmis ja oli heitä odottanut jo kauan. Ruvettiin +syömään. + +Mutta alakuloisuus, joka muutama tunti sitten näytti vallanneen +kenraalin ja hänen sisarentyttärensä, kasvoi sensijaan että olisi +vähentynyt. Aterian aikana tämä kävi ilmi. Jokainen söi kaikessa +kiireessä lausumatta sanaakaan. Kun oli lopetettu, erosivat kaikki +ottaen tekosyyksi päivän rasitukset mennäkseen muka levolle, mutta +todellisuudessa saadakseen olla yksin ja pohtia päivän tapauksia. + +Opas ei myöskään ollut hyvällä tuulella. Paha omatunto, kun on puhe +varovaisesta ihmisestä, on niin kiusallinen toveri yöllä kuin olla +saattaa. Lörpöllä oli kaikista omistatunnoista pahin, eikä hänellä +ollutkaan halua nukkua. Hän käyskenteli leirissä etsien turhaan huolien +ja kenties katumuksen kiusaamassa mielessään jonkunlaista keinoa +päästäkseen vaaralliselta tieltä, jota oli kulkemassa. Mutta turhaan +hän kidutti mielikuvitustaan. Ei mikään tullut hälventämään hänen +pelkoaan. + +Yö kuitenkin läheni. Kuu oli hävinnyt, ja läpinäkymätön pimeys leijaili +hiljaiseksi käyneen leirin yllä. + +Kaikki nukkuivat tai näyttivät nukkuvan. Ainoastaan opas, joka oli +tahtonut ottaa suorittaakseen ensimmäisen vahtivuoron, valvoi istuen +eräällä tavaramytyllä. Kädet ristissä rinnoilla ja katse kiinteänä hän +vaipui yhä synkempiin mietteisiin. + +Äkkiä muuan käsi laskeutui hänen olkapäälleen, ja ääni kuiskasi hänen +korvaansa vain sanan: "Kennedy!" + +Malttaen mieltään ja horjumattoman tyynenä, jotka ominaisuudet eivät +koskaan haihdu intiaaneilta tai mestitseiltä, opas katsahti +varovaisesti ympärilleen ollakseen varma siitä, että hän oli yksinään. +Sitten hän tarttui käteen, joka yhä lepäsi hänen olallaan, ja vei +muassaan miehen, joka oli häntä puhutellut ja vastustelematta seurasi +häntä, erääseen syrjäiseen paikkaan, jossa luuli olevansa turvassa +kenenkään näkemättä. + +Sillä hetkellä, jolloin molemmat miehet kulkivat teltan ohi, avautuivat +puoliksi sen oviverhot äänettömästi, ja muuan varjo hiipi varovaisesti +heidän perässään. + +Kun he olivat kätkeytyneet tavaramyttyjen keskelle ja asettuneet +istumaan aivan lähelle toisiaan puhuakseen matalalla äänellä ja hiljaa +kuin henkäys, kuiskasi opas: + +"Jumalan kiitos! Olen kärsimättömänä odottanut tuloasi, Kennedy." + +"Tiesitkö siis, että minun piti tulla?" kysyi puhuteltu epäluuloisena. + +"En, mutta toivoin." + +"Kuuluuko mitään uutta?" + +"Kyllä, paljonkin." + +"Puhu, mutta pian." + +"Sen aion juuri tehdä. Kaikki on menetetty." + +"Häh! Mitä tarkoitat?" + +"Sitä, mitä sanon. Tänään kenraali minun opastamanani meni..." + +"Sen tiedän, näin teidät." + +"Hitto vie! Miksi et hyökännyt kimppuumme?" + +"Meitä oli vain kaksi." + +"Minä olisin ollut kolmas. Molemmin puolin olisi ollut yhtä monta, kun +kenraalilla oli vain kaksi lanceroa." + +"Totta tosiaankin, en tullut sitä ajatelleeksi." + +"Olit hullu, nyt olisi kaikki ohi, sensijaan että kaikki on luultavasti +menetetty." + +"Miten niin?" + +"Häh! _Carai!_ Sehän on selvää, kenraali ja hänen sisarentyttärensä +ovat keskustelleet pitkän ajan tuon viekkaan Mustan Hirven kanssa. +Tiedäthän, että hän jo kauan on minut tuntenut, hän on varmasti +herättänyt heissä epäluuloja minua kohtaan." + +"Miksi opastitkaan heidät majavalammelle?" + +"Olisinko voinut aavistaakaan, että tapaisin siellä tuon kirotun +erämiehen?" + +"Meidän ammatissamme täytyy aavistaa kaikki." + +"Olet oikeassa, olen tehnyt virheen! Mutta tällä hetkellä ei pahaa voi +auttaa, sillä aavistan, että Musta Hirvi on tehnyt kenraalille tarkkaa +tiliä kolttosistani." + +"Hm! Se on todellakin oletettavaa. Mitä on siis tehtävä?" + +"Toimittava niin pian kuin suinkin suomatta heille aikaa ryhtyä +varokeinoihin." + +"En mitään halua sen parempaa, minä puolestani, senhän tiedät." + +"Kyllä. Missä on kapteeni? Onko hän palannut?" + +"Tänä iltana hän saapui. Kaikki miehemme ovat piilossa luolassa. Meitä +on neljäkymmentä." + +"_Bravo!_ Ah! Miksi ette saapuneet kaikki yhdessä sensijaan, että +tulitte yksin. Näet, kuinka sopiva tilaisuus teillä olisi ollut. He +nukkuvat kuin pähkinähiiret. Olisimme saaneet heidät käsiimme +vähemmässä kuin kymmenessä minuutissa." + +"Olet oikeassa, mutta kaikkea ei voi edeltäpäin tietää. Asiaa muuten ei +siten sovittu päällikön kanssa." + +"Aivan niin. Miksi siis olet tullut?" + +"Ilmoittaakseni sinulle, että olemme valmiina ja että odotamme vain +merkkiäsi toimiaksemme." + +"Katsokaamme, mitä olisi tehtävä. Neuvo minua!" + +"Mitä hittoa! Tahdotko, että minä antaisin sinulle neuvoja? Tiedänkö +minä muka, mitä täällä tapahtuu. Minunko pitäisi sanoa, miten sinun +olisi toimittava?" + +Opas mietti hetkisen, sitten hän kohotti päätään ja katsoi +tarkkaavaisesti taivasta kohden. + +"Kuulehan", jatkoi hän, "aamun tuloon on vielä kaksi tuntia." + +"Niin on." + +"Sinä palaat luolalle." + +"Nyt hetikö?" + +"Niin." + +"Hyvä. Entä sitten?" + +"Sanot kapteenille, että jos hän haluaa, niin luovutan hänen käsiinsä +nuoren tytön vielä tänä yönä." + +"Hm! Se tuntuu minusta vaikealta." + +"Olet moukka." + +"Mahdollista kyllä, mutta en käsitä kuinka?" + +"Kuule siis. Leirin vartiointi toimitetaan seuraavalla tavalla: +päivällä sotamiehet vartioivat vallituksilla, mutta kun he eivät ole +tottuneet preirie-elämään ja kun heistä yöllä olisi enemmän vahinkoa +kuin hyötyä, olen muiden oppaiden avulla ottanut suorittaakseni +vahdinpidon, kun taas sotamiehet saavat levätä." + +"Sehän on varsin nerokasta", huomautti Kennedy naurahtaen. + +"Eikö totta?" kysäisi Lörppö. "Te siis nousette ratsaille. Kun olette +saapuneet kukkulan juurelle, tulee kuusi rohkeinta joukostanne minun +luokseni. Heidän avullaan olen valmis sitomaan kaikki sotilaat vieläpä +kenraalinkin heidän nukkuessaan sikeintä untaan." + +"Kas vain, sepä vasta on suunnitelma." + +"Niinkö arvelet?" + +"Totta vieköön!" + +"Hyvä. Saatuani kerran soltut hyvin sidotuiksi vihellän, jolloin +kapteeni saapuu mukanaan toinen osa joukkoaan. Sitten hän, hiisi vie, +järjestäköön asiansa nuoren tytön suhteen miten haluaa, minulla ei ole +hommassa enää muuta tekemistä. Mitä siitä arvelet?" + +"Mainiota." + +"Tällä tavalla meidän ei tarvitse vuodattaa verta ja vältämme +vaarallisia liikkeitä, joista en välitä, kun kerran voin ilman niitäkin +tulla toimeen." + +"Olet järkevä." + +"Kah, ystäväiseni, kun toimittaa tämäntapaisia asioita, jotka +onnistuessaan tarjoavat suuren palkkion, täytyy aina järjestää ne niin, +että on kaikki onnistumismahdollisuudet." + +"Tuo on oikeata perustelua. Suunnitelmasi muuten miellyttää minua +äärettömästi ja panen sen pitemmittä siekailuitta toimeen, mutta +sopikaamme ensin toiminnastamme välttääksemme väärinkäsityksiä, jotka +aina ovat epämieluisia." + +"Hyvä." + +"Jos, kuten arvelen, päällikkö katsoo suunnitelmasi olevan kunnollisen +ja uskoo, että se varmasti onnistuu, niin heti saavuttuamme kukkulan +juurelle minä nousen tänne mukanani viisi uljasta miestä, jotka itse +huolellisesti valitsen. Miltä suunnalta pyrkisin leiriin?" + +"Siltä suunnalta, jumaliste, mistä jo kerran olet tullut leiriin, +senhän tunnet." + +"Entä sinä, missä sinä olet?" + +"Aivan portin luona valmiina teitä auttamaan." + +"Hyvä. Kaikesta on siis sovittu. Sinulla ei siis ole minulle enää +mitään sanottavaa." + +"Ei mitään." + +"Sitten lähden." + +"Niin, sitä parempi, mitä aikaisemmin." + +"Olet aina oikeassa. Opasta minut sille paikalle, mistä minun on +lähdettävä leiristä. On niin pimeä, että jos menen sinne yksin, niin +joudun pian harhateille ja kompastun kenties johonkin nukkuvaan +solttuun, mikä ei olisi onneksi asiallemme." + +"Anna tänne kätesi." + +"Kas tuossa." + +Miehet nousivat ja alkoivat hiipiä sitä paikkaa kohti, jonka kautta +kapteenin lähetin oli poistuttava, mutta samassa muuan varjo astui +heidän eteensä ja lausui lujalla äänellä: + +"Olette kavaltajia. Teidän on kuoltava." + +Suuresta itsehillinnästään huolimatta molemmat miehet jäivät hetkeksi +ällistyneinä seisomaan. + +Antamatta heille aikaa saada takaisin mielenmalttiaan se henkilö, joka +oli puhunut, laukaisi kaksi pistoolia aivan läheltä. Nuo onnettomat +kirkaisivat kamalasti. Toinen kaatui, mutta hypäten kuin tiikerikissa +toinen kiipesi puolustusvallien ylitse ja katosi, ennenkuin häntä olisi +ehtinyt toistamiseen ampua. Kahden laukauksen kajahtaessa ja roistojen +huudot kuullessaan olivat kaikki kavahtaneet unestaan leirissä. +Jokainen syöksyi päätäpahkaa suojavarustuksille. + +Kenraali ja kapteeni Aguilar saapuivat ensimmäisinä paikalle, missä +kuvaamamme näytelmä oli tapahtunut. + +He tapasivat doña Luzin seisomassa kaksi savuavaa pistoolia +kädessään erään miehen vääntelehtiessä hänen jalkojensa juuressa +kuolinkamppailussaan. + +"Mitä tämä merkitsee, sisarentyttäreni? Taivaan nimessä, mitä on +tapahtunut? Oletko haavoittunut?" kyseli kenraali epätoivoisena. + +"Rauhoittukaa, eno. En ole haavoittunut", vastasi nuori tyttö, "olen +vain rangaissut kavaltajaa. Kaksi heittiötä suunnitteli salavehkeitä +yhteistä turvallisuuttamme vastaan. Toinen heistä pääsi karkuun, mutta +luulen, että tämä tässä on jokseenkin pahasti haavoittunut." + +Kenraali kumartui nopeasti kuolevan ylitse. + +Soihdun valossa, jota hän piti kädessään, hän tunsi Kennedyn, saman +oppaan, jonka Lörppö aikaisemmin oli väittänyt elävänä palaneen +preirietulipalossa. + +"Kah, kah", sanoi hän, "mitä tämä merkitsee?" + +"Se merkitsee sitä, eno", vastasi tyttö, "että ellei Jumala olisi +tullut avukseni, niin olisi meidät tänä yönä yllättänyt rosvojoukko, +joka on väijyksissä jonkun matkan päässä täältä." + +"Älkäämme siis tuhlatko aikaa." + +Ja kenraali kiiruhti kapteeni Aguilarin avustamana valmistautumaan +ankaraan vastarintaan sen varalta, että heidän kimppuunsa koetettaisiin +hyökätä. + +Lörppö oli paennut, mutta leveä verijuova osoitti, että hän oli +vaikeasti haavoittunut. Jos olisi ollut päivänaika, olisi koetettu ajaa +häntä takaa ja kenties olisi onnistuttukin hänet saamaan kiinni, mutta +kun oli pimeä ja kun lisäksi ei tiedetty, olivatko viholliset ehkä +vielä väijyksissä ympäristössä, ei kenraali tahtonut, että hänen +sotilaansa uskaltautuisivat leirin ulkopuolelle. Hän antoi mieluummin +ilkiön koettaa pelastua. + +Mitä Kennedyyn tulee, niin hän oli kuollut. + +Kun ensi hälinä oli hälvennyt, tunsi doña Luz, jota nyt ei enää +tilanteen aiheuttama vaara pitänyt jännitettynä, olevansa nainen. Hänen +tarmonsa katosi, hänen silmänsä kävivät himmeiksi, hänen ruumiinsa +värisi kouristuksentapaisesti. Hän lyyhistyi kokoon ja olisi kaatunut, +ellei tohtori olisi ottanut häntä käsivarsilleen. + +Hän kantoi hänen puolipyörtyneenä telttaan ja hoiti häntä +huolellisesti, niinkuin hänen tilansa vaati. + +Nuori tyttö tuli vähitellen tajuihinsa. Hänen mielensä tyyntyi, ja +hänen ajatuksensa muuttuivat rauhallisiksi. + +Muistaen suositukset, jotka Musta Hirvi hänelle oli antanut, hän +ajatteli, että hetki oli tullut pyytää häntä täyttämään lupauksensa, ja +viittasi tohtoria luokseen. + +"Hyvä tohtori", sanoi hän viimemainitulle lempeästi, "haluaisitteko +tehdä minulle suuren palveluksen?" + +"Olen käskettävissänne, señorita." + +"Tunnetteko erästä metsästäjää, joka on nimeltään Musta Hirvi?" + +"Kyllä, täältä ei ole pitkä matka hänen majalleen. Se on lähellä erästä +majavalampea." + +"Häntä juuri tarkoitan, hyvä tohtori. No niin! Teidän täytyisi mennä +minun puolestani hänen luokseen, mutta vielä tänään." + +"Miksi niin, señorita?" + +"Pyydän niin tekemään", taivutteli tyttö tohtoria hyväilevästi. + +"Oh! Silloin saatte olla huoletta. Minä lähden", vastasi tämä. + +"Kiitos!" + +"Mitä minun on hänen luonaan tehtävä?" + +"Kerrotte hänelle vain, mitä täällä tänä yönä on tapahtunut." + +"No eikö muuta?" + +"Ja sitten lisäätte, muistakaa tarkoin, seuraavat sanat, jotka ovat +hänelle sana sanalta lausuttavat!" + +"Olen pelkkänä korvana. Painan ne visusti muistiini." + +"_Musta Hirvi, hetki on tullut_. Oletteko ymmärtänyt?" + +"Täydellisesti, señorita." + +"Vannokaa, että teette, mitä teiltä pyydän." + +"Sen vannon", lupasi toinen juhlallisella äänellä. "Aamun koitteessa +lähden etsimään erämiestä, kerron hänelle, mitä yöllä on tapahtunut ja +lisään: Musta Hirvi, hetki on tullut. Siinäkö kaikki, mitä haluatte +minun tekevän?" + +"Niin, siinä kaikki, hyvä tohtori." + +"Kas niin! Nukkukaa nyt levollisesti, señorita, vannon kautta kunniani +tekeväni, mitä pyydätte." + +"Kiitos", kuiskasi nuori tyttö suloisesti hymyillen ja puristaen hänen +kättään. + +Ja yön kauheista mielenliikutuksista väsyneenä hän laskeutui levolle +vuoteelleen, jossa pian vaipui rauhalliseen ja virkistävään uneen. + +Päivän koitteessa tuo kelpo oppinut -- vaikka kenraali turhaan +varoitteli häntä vaaroista, joiden alaisiksi hän vapaasta tahdostaan +antautuisi -- lähti leiristä ja laskeutui täyttä ravia alas kukkulalta, +puisteltuaan päätään kaikelle, mitä hänen ystävänsä oli hänelle +sanonut. + +Saavuttuaan sitten metsään hän iski kannukset hevosensa kylkiin ja +karautti Mustan Hirven majaa kohti. + + + + +XVII + +Kotkanpää + + +Kotkanpää oli yhtä varova kuin rohkeakin päällikkö ja tiesi, että +hänellä olisi paljon pelättävää amerikkalaisten puolelta, ellei hän +täydellisesti peittäisi jälkiänsä. + +Yllätettyään menestyksellisesti valkoisten uuden siirtokunnan +Canadian-virran varrella hän ei niin ollen laiminlyönyt mitään +suojatakseen joukkonsa sitä uhkaavalta kostolta. + +Ei voi kuvitellakaan intiaanien taitoa, kun on kysymyksessä jälkien +hävittäminen. + +Parikymmentä kertaa he tarpovat saman paikan kautta sotkien retkensä +jättämät jäljet sikinsokin, kunnes niitä on mahdoton eroittaa. He eivät +jätä käyttämättä hyväkseen mitään seudun satunnaista, luonnon suomaa +etua, marssivat toinen toisensa jäljessä salatakseen lukumääränsä, +matkaavat päiväkausia keskellä virtaa, usein kahlaten vyötäisiään +myöten vedessä. He ovat niin varovaisia ja kärsivällisiä, että usein +kädelläänkin hävittävät merkkejä ja niin sanoaksemme askel askeleelta +pyyhkivät pois jäljet, jotka voisivat paljastaa heidät +tarkkasilmäisille vihollisille. + +Käärmeen heimo, johon Kotkanpäänkin johtamat soturit kuuluivat, oli +saapunut preirielle luvultaan lähes viidensadan miehen suuruisena +joukkona metsästääkseen bisoneja ja ryhtyäkseen taistelemaan pooneja ja +sioux-intiaaneja vastaan, joiden kanssa he lakkaamatta sotivat. + +Kotkanpään tarkoituksena oli heti sotaretkensä päätyttyä viipymättä +liittyä veljiinsä, toimittaakseen turvaan kylän valtauksessa saamansa +saaliin ja ottaakseen osaa suureen retkeen, jota hänen heimonsa +valmisteli preiriellä hajallaan olevia valkoihoisia ja mestitsejä +vastaan, joita intiaanit syystä pitävät leppymättöminä vihamiehinään. + +Johtajansa moninaisista varokeinoista huolimatta oli tämä osasto +edennyt nopeasti. + +Kuudennen päivän iltana linnoituksen hävittämisen jälkeen comanchit +pysähtyivät pienen, nimettömän joen varrelle, jollaisia niin runsaasti +näillä tienoilla tapaa, ja valmistausivat leiriytymään yöksi. + +Ei mikään ole yksinkertaisempaa kuin intiaanien leiriytyminen heidän +ollessaan sotajalalla. + +Hevoset pannaan liekaan, etteivät pääsisi karkaamaan. Ellei pelätä +äkkiyllätystä, sytytetään leirivalkeat. Päinvastaisessa tapauksessa +kukin syö ja asettuu levolle, mikäli voi. + +Lähdettyään linnoituksesta intiaanit eivät olleet missään huomanneet +merkkejä, jotka olisivat panneet heidät arvelemaan, että heitä +seurattiin tai heidän puuhiaan tarkkailtiin. Heidän tiedustelijansa +eivät olleet keksineet mitään epäiltäviä jälkiä. + +He olivat jo lähellä heimonsa leiriä, tuntien itsensä täysin +turvallisiksi. + +Kotkanpää käski sytyttää valkeat ja sijoitti itse vahdit. Sitten hän +nojautui ebenpuuta vasten, otti esille piippunsa ja käski tuoda +espanjalaisen vanhuksen ja naisen eteensä. + +Kun he olivat tulleet hänen luokseen, tervehti Kotkanpää sydämellisesti +vanhusta ja tarjosi hänelle piippunsa. Tämän hyväntahtoisuuden +osoituksen vanhus otti vastaan ajatellen kysymyksiä, joita intiaani +epäilemättä hänelle tekisi. + +Hetken vaitiolon jälkeen viimemainittu tosiaankin alkoi puhua. + +"Viihtyykö veljeni hyvin punanahkojen parissa?" kysyi hän. + +"Olisin väärässä, jos valittaisin, päällikkö", vastasi espanjalainen. +"Siitä asti, kun olen ollut seurassanne, on minua kohdeltu +kunnioittaen." + +"Veljeni on ystävä", lausui comanchi mahtipontisesti. + +Vanhus kumarsi. + +"Olemme vihdoinkin saapuneet metsästysalueellemme", jatkoi päällikkö. +"Veljeäni Harmaahapsea on rasittanut pitkä elämä. Hän sopii paremmin +neuvottelutulien ääreen kuin hevosen selässä metsästämään hirviä tai +bisoneja. Mitä veljeni haluaa?" + +"Päällikkö"; vastasi espanjalainen, "sananne pitävät paikkansa. Oli +aika, jolloin muiden preirien lasten tavoin vietin päiväkausia +metsästäen ja ratsastaen tulisen ja kesyttämättömän hevosen selässä. +Voimani ovat hävinneet, jäsenistä on kadonnut niiden notkeus, ja +silmäni ovat menettäneet erehtymättömyytensä. En kelpaa enää retkelle, +olipa se kuinka lyhyt hyvänsä." + +"Hyvä!" vastasi intiaani tyynesti puhaltaen suustaan ja sieraimistaan +savupilviä. "Sanokoon veljeni siis, mitä hän haluaa, ja se +toimitetaan." + +"Kiitän teitä, päällikkö, ja käytän hyväkseni hyväntahtoista +tarjoustanne. Olisin onnellinen, jos suostuisitte auttamaan minua +pääsemään häiritsemättä johonkin rotuni asumaan kylään, missä rauhassa +voisin viettää ne muutamat päivät, jotka minulla enää on elettävänä." + +"Oh! Miksi en sitä tekisi? Ei mikään ole helpompaa saavuttuamme +heimomme luo. Koska veljeni ei halua asua punaihoisten ystäviensä +luona, täytetään hänen toivomuksensa." + +Syntyi hetken hiljaisuus. Vanhus luuli keskustelun loppuneen ja aikoi +poistua. Viittauksella päällikkö käski hänen jäädä paikoilleen. -- + +Hetken kuluttua intiaani kallisti piippuaan tyhjentääkseen siitä tuhan, +pisti sen letkun vyölleen ja luoden espanjalaiseen omituisen, +salavihkaisen katseen sanoi: + +"Veljeni on onnellinen, sillä vaikka hänen hartioillaan on jo monta +talvea, ei hän kuitenkaan kulje yksinään elämän tietä." + +"Mitä päällikkö tarkoittaa?" kysyi vanhus. "En ymmärrä." + +"Veljelläni on perhe", jatkoi comanchi. + +"Ah! Veljeni erehtyy. Olen yksin tässä maailmassa." + +"Mitä veljeni nyt sanoo? Eikö hänellä ole mukanaan vaimo?" + +Surumielinen hymy nousi vanhuksen kalpeille huulille. + +"Ei", sanoi hän tovin kuluttua, "minulla ei ole vaimoa." + +"Mitä sukua veljelle on tuo nainen?" kysyi päällikkö teeskennellen +hämmästystä ja osoittaen espanjalaista naista, joka synkkänä ja +vaiteliaana seisoi vanhuksen vieressä. + +"Tämä nainen on emäntäni." + +"Ohoo! Onko veljeni kenties orja?" kysyi comanchi ilkeästi hymyillen. + +"Ei", vastasi vanhus ylpeästi, "en ole tämän naisen orja, olen vain +hänen uskollinen palvelijansa." + +"Ohoo!" huudahti päällikkö puistellen päätään ja vastauksen johdosta +vaipuen syviin mietteisiin. + +Mutta intiaani ei voinut ymmärtää espanjalaisen sanoja. Eroitus oli +liian hieno, jotta hän olisi sitä voinut käsittää. Kahden tai kolmen +minuutin perästä hän ravisti päätään ja luopui yrittämästä etsiä +ratkaisua tähän hänelle käsittämättömään ongelmaan. + +"Hyvä", sanoi hän antaen katseensa ivallisesti tulla puoleksi +sulkeutuneiden silmäluomien välitse, "nainen saa mennä veljen mukana." + +"Siten olen koko ajan käsittänyt", vastasi espanjalainen. + +Iäkäs nainen, joka oli tähän asti ollut vaiti, arveli ajan tulleen +yhtyä keskusteluun. + +"Kiitän päällikköä", lausui hän, "mutta koska hän on kyllin +ystävällinen asettuakseen käytettäväksemme, niin salliiko hän, että +häneltä pyydetään suosionosoitusta?" + +"Puhukoon äitini, korvani ovat auki." + +"Minulla on poika, joka on suuri valkoihoinen metsästäjä. Hänen pitäisi +tällä hetkellä olla preiriellä. Jos veljeni kenties suostuisi muutaman +päivän ajan vielä pitämään meitä luonaan, niin ehkä tapaisimme hänet. +Hänen suojeluksensa alaisina meillä ei enää olisi mitään pelättävää." + +Hänen näin varomatta puhuessaan espanjalainen teki kauhua ilmaisevan +liikkeen. + +"Señorita", huudahti hän kiivaasti äidinkielellään, "varokaa..." + +"Hiljaa!" keskeytti intiaani hänet lyhyesti. "Miksi valkoinen veli +puhuu edessäni vierasta kieltä? Pelkääkö hän minun ymmärtävän hänen +sanansa?" + +"Oh, päällikkö!" vastasi espanjalainen vain kieltävästi pudistaen +päätään. + +"Siis veljeni suvaitkoon valkoihoisen äitini puhua, kun hän kääntyy +päällikön puoleen." + +Vanhus oli vaiti, mutta kolkko aavistus ahdisti hänen sydäntään. + +Comanchipäällikkö tiesi varsin hyvin, keiden kanssa hän oli +tekemisissä, mutta piteli molempia espanjalaisia kuin kissa leikkii +hiirellä. Ilmaisematta lainkaan vaikutelmiaan hän kääntyi naisen +puoleen ja kumartaen kohteliaasti kuten ainakin intiaanit, joille tämä +ominaisuus synnynnäisenä kuuluu, sanoi lempeällä äänellä ja +miellyttävästi hymyillen: + +"Ohoo! Äitini poika on taitava metsästäjä. Sepä hauskaa." + +Naisraukan sydän laajeni riemusta. + +"Niin", myönsi hän innostuneena, "hän on lännen preirieiden rohkeimpia +erämiehiä." + +"Ohoo!" lausui päällikkö yhä rakastettavampana, "tuolla kuuluisalla +soturilla on varmaankin nimi, jota kaikki preiriellä kunnioittavat." + +Espanjalainen kärsi kauheita tuskia. Kun kuitenkin comanchin silmä piti +häntä kurissa, ei hän tiennyt, miten voisi varoittaa emäntäänsä +ilmaisemasta poikansa nimeä. + +"Oi!" huusi vanhus, "kaikki äidit ovat samanlaisia, heistä heidän +poikansa ovat sankareita! Vaikka nyt on puheena taitava nuori mies, ei +hän ole muita merkillisempi. Hänen nimeään ei veljeni varmastikaan ole +koskaan kuullut." + +"Mitenkä veljeni sen tietää?" kysyi intiaani väkinäisesti nauraen. + +"Minä vain arvelen niin", vastasi vanhus, "tai ainakin, jos veljeni +sattumalta on kuullut sen mainittavan, niin se on jo aikoja sitten +kadonnut hänen muististaan eikä kannata tulla uudelleen mainituksi. Jos +veljeni sallii, niin poistumme, sillä päivä on ollut rasittava ja nyt +on jo aika mennä levolle." + +"Tovin kuluttua", vastasi comanchi rauhallisesti ja kääntyen naisen +puoleen kysyi tältä suoraan: + +"Mikä on sen valkoihoisen soturin nimi?" + +Mutta vanhan naisen oli hänen palvelijansa, jonka uskollisuuden ja +viisauden hän tunsi, väliintulollaan tehnyt varovaiseksi, eikä hän +vastannut, sisimmässään tuntien tehneensä virheen, mutta tietämättä, +miten sen korjaisi. + +"Eikö äitini ole kuullut kysymystäni?" jatkoi päällikkö. + +"Mitä hyödyttäisi teille lausua nimeä, joka todennäköisesti on teille +tuntematon eikä ainakaan herätä mielenkiintoanne? Jos veljeni sallii, +niin poistun!" + +"Ei, ette saa poistua, ennenkuin äitini on sanonut poikansa, tuon +suuren soturin, nimen", sanoi comanchi rypistäen kulmakarvojaan ja +polkien jalkaa, vain huonosti salaten raivoaan. + +Erämies huomasi, että tästä oli tehtävä loppu. + +"Veljeni on suuri päällikkö", sanoi hän. "Vaikka hänen tukkansa on +ruskea, on hänen viisautensa suunnaton. Olen hänen ystävänsä, eikä hän +tahtone käyttää väärin sattumaa, joka on saattanut hänen käsiinsä hänen +vihamiehensä äidin. Tämän naisen poika on Uskollinen Sydän." + +"Ohoo!" lausui Kotkanpää kaameasti hymyillen. "Sen tiesin. Mistä syystä +valkoihoisilla on kaksi kieltä ja kaksi sydäntä ja miksi he aina +koettavat erehdyttää punanahkoja?" + +"Emme ole koettaneet teitä pettää, päällikkö." + +"Ettekö? Siitä asti kun olette olleet luonamme, on teitä kohdeltu kuin +heimomme lapsia, ja minä olen pelastanut henkenne!" + +"Se on totta." + +"No niin", jatkoi hän ivallisesti hymyillen, "tahdon osoittaa teille, +että intiaanit eivät koskaan unohda hyvää työtä ja että he osaavat +palkita pahan hyvällä. Kuka on minuun ampunut nämä haavat, jotka tässä +näette? Uskollinen Sydän! Olemme vihamiehiä, hänen äitinsä on +vallassani. Voisin hänet heti kiinnittää kidutuspaaluun, se olisi +oikeuteni." + +Molemmat espanjalaiset painoivat päänsä alas. + +"Preirielaki sanoo: silmä silmästä, hammas hampaasta. Kuule minua +tarkkaavaisesti, Vanha Tammi: entisen ystävyytemme vuoksi annan teille +odotusaikaa. Huomenna, auringon noustessa, saat lähteä etsimään +Uskollista Sydäntä. Ellei hän neljän päivän kuluessa ole tullut +luokseni, kuolee hänen äitinsä. Nuoret soturini saavat silloin polttaa +hänet elävältä veripaaluun sidottuna, ja veljeni vuolla vihellyspillejä +hänen luistaan. Menkää, olen sanonut sanottavani." + +Vanhus aikoi vastata jotakin, heittäytyen päällikön jalkojen juureen, +mutta kostonhimoinen intiaani potkaisi hänet syrjään ja poistui. + +"Voi, rouva", mutisi vanhus toivottomana, "te olette hukassa!" + +"Ennen kaikkea, Eusebio", vastasi äiti itkunsekaisella äänellä, "älä +tuo poikaani tänne. Välikö sillä, että minä kuolen! Voi, eikö elämäni +ole jo ollut kyllin pitkä?" + +Vanha palvelija loi emäntäänsä ihailua ilmaisevan katseen. + +"Aina sama!" sanoi hän liikutettuna. + +"Eikö äidin henki kuulu hänen lapselleen?" kysyi nainen, päästäen +vihlaisevan huudon, ja vanhukset vaipuivat murheen painamina erään puun +juurelle. + +He viettivät sen yön Jumalaa rukoillen, eikä Kotkanpää näyttänyt +välittävän heidän epätoivostaan. + + + + +XVIII + +Eusebio + + +Varokeinot, joihin Kotkanpää oli ryhtynyt salatakseen matkasuuntansa, +olivat yleensä hyvät johtamaan harhaan valkoihoisia, joiden epätarkempi +vainu eränkävijöihin ja metsästäjiin verrattuina ei pysty saamaan +selvää intiaanien oveluudesta, ja joiden on melkein mahdoton kulkea +ilman kompassia näissä eräseuduissa, mutta Uskollisen Sydämen ja +Ilomielen tapaisiin miehiin nähden ne olivat joka suhteessa +riittämättömät. + +Nuo kaksi kokenutta partiomiestä eivät hetkeksikään kadottaneet jälkiä +näkyvistään. + +Tottuneina intiaanisoturien polvekkeihin ja mutkiin he eivät antaneet +näiden äkillisten palaamisten, vastamarssien, näennäisten pysähdysten, +sanalla sanoen kaikkien metkujen, joita comanchit olivat kuin huvikseen +käyttäneet, eksyttää heitä. + +Lisäksi tuli vielä muuan seikka, jota intiaanit eivät olleet ottaneet +huomioon ja joka paljasti heidän kulkusuuntansa yhtä selvästi kuin jos +he olisivat sen huolellisesti varustaneet viitoilla. + +Erämiehet olivat erään hökkelin raunioiden luota löytäneet puuhun +kahlehditun vainukoiran. Vapaaksi päästyään tämä oli, vähäisen +hyväiltyään Ilomieltä, lähtenyt kuono maassa etsimään isäntäänsä, joka +oli juuri tuo vanha espanjalainen, ja löysikin hänet. + +Vainukoiran jäljet, joita intiaanit eivät olleet ajatelleetkaan poistaa +siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät olleet huomanneet sen +olevan mukana, olivat kaikkialla huomattavissa, ja niin kokeneille +metsästäjille kuin Uskollinen Sydän ja Ilomieli ne olivat Ariadnen +lanka, jota mikään ei voinut katkaista. + +Erämiehet matkasivat siis levollisesti kivääri poikittain satulassa +rastreroittensa seuraamina comanchien perässä, jotka eivät lainkaan +aavistaneet, että heillä oli tällainen jälkijoukko. + +Joka ilta Uskollinen Sydän pysähtyi tarkalleen samalle paikalle, minne +Kotkanpää päivää aikaisemmin oli asettunut leiriin, sillä nuo kaksi +miestä olivat ratsastaneet niin nopeasti, että intiaanit olivat vain +pari penikulmaa heidän edellään. Erämiehet olisivat voineet +sivuuttaakin heidät, jos heillä olisi ollut siihen aihetta. Mutta +erinäisistä syistä Uskollinen Sydän tyytyi seuraamaan heitä vielä +jonkun aikaa. + +Vietettyään yönsä aukealla paikalla viileän virran rannalla, missä +vieno solina oli heitä tuuditellut uneen, erämiehet valmistausivat +jatkamaan matkaansa. Heidän hevosensa olivat jo satuloidut, ja he itse +söivät seisaalla hirvenlihaviipaleita kuin miehet, joilla on kiire +lähtöön. Silloin Uskollinen Sydän, joka koko aamuna ei ollut lausunut +halaistua sanaa, kääntyi toverinsa puoleen. + +"Istukaamme hetkiseksi", sanoi hän, "mikään ei pakota meitä pitämään +kiirettä, kun Kotkanpää on saavuttanut heimonsa." + +"Se on totta", vastasi Ilomieli heittäytyen ruohoon, "voimme siis +keskustella." + +"Kuinka en arvannut, että noilla kirotuilla comancheilla oli +soturiosasto näillä seuduilla? Mitä meihin tulee, niin on mahdotonta +ajatella, että me voisimme vallata leirin, jossa on viisisataa +soturia." + +"Aivan oikein", myönsi Ilomieli filosofisesti, "heitä on paljon. Mutta +nyt, ystäväni, meidän on, jos sydän sinua siihen kehoittaa, ainakin +koetettava. Ei tiedä, mitä voi tapahtua." + +"Kiitos", sanoi Uskollinen Sydän hymyillen, "mutta luulen sen olevan +hyödytöntä." + +"Niinkuin haluat." + +"Vain viekkaus voisi tulla avuksemme." + +"Käyttäkäämme siis viekkautta, minä kyllä tottelen." + +"Meillä on pyydyksiä täällä lähistöllä, mikäli muistan." + +"Totisesti!" huudahti kanadalainen, "puolen mailin päässä korkeintaan, +suuressa majavalammessa." + +"Totta puhut, en tiedä enää, mitä ajattelenkaan. Katsohan, Ilomieli, +äitini vankeus tekee minut hulluksi. Minun täytyy hänet vapauttaa, +maksoi mitä maksoi." + +"Se on minunkin ajatukseni, Uskollinen Sydän, ja siinä tahdon parhaani +mukaan sinua auttaa." + +"Huomenna aamunkoitteessa saat lähteä Mustan Hirven luo ja käskeä hänen +minun nimessäni kutsua koolle niin paljon valkoihoisia metsästäjiä ja +erämiehiä kuin hän suinkin voi." + +"Mainiota." + +"Sillä aikaa minä menen comanchien leiriin keskustelemaan äitini +lunnaista. Elleivät he suostu häntä minulle luovuttamaan, niin +turvaudumme aseisiin ja saamme nähdä, eikö parikymmentä +paraimmanlaatuista rihlapyssyä pääse voitolle viidestäsadasta +preirierosvosta." + +"Mutta jos he vangitsevat sinut?" + +"Siinä tapauksessa lähetän luoksesi vainukoirani, joka tulee joen +rannalla olevaan luolaan. Huomatessasi sen tulevan yksin tiedät, mitä +se merkitsee, ja voit toimia sen mukaan." + +Kanadalainen ravisti päätään. + +"Ei", sanoi hän "niin en tee." + +"Mitä, etkö tee sitä?" huudahti erämies hämmästyneenä. + +"Varmasti en, sitä en tee, Uskollinen Sydän. Se maksaisi henkesi, niin +urhoollisen ja viisaan miehen hengen. Minä olen kyllä vähäpätöinen, sen +tiedän, mutta ellei minulla ole muuta kuin yksi hyvä ominaisuus, niin +mikään ei voi sitä minulta riistää. Se ominaisuus on uskollisuuteni +sinua kohtaan." + +"Sen tiedän, rakastat minua kuin veljeä." + +"Vaaditko niin ollen, että sallisin sinun, kuten kotimaassani suurten +järvien tuolla puolella sanotaan, vapaasta tahdostasi puikahtaa suden +kitaan, ja vertaukseni on vielä mairitteleva susille, intiaanit ovat +tuhannesti julmempia! Ei, toistan sen vielä kerran, sitä en tee. Se +olisi huono teko, ja jos sinulle sattuisi onnettomuus, en koskaan +antaisi sitä itselleni anteeksi." + +"Selitä kantasi, Ilomieli", huudahti Uskollinen Sydän kärsimättömänä. +"Kautta kunniani, minun on mahdoton ymmärtää sinua." + +"Se on helppoa", vastasi kanadalainen. "Vaikka en ole viisas enkä hyvä +puhuja, on minulla hyvä vaisto ja näen selvästi aina, kun on puhe +niistä, joista pidän. Enkä pidä kenestäkään niin paljon kuin sinusta, +sen jälkeen kun isäparkani meni manan majoille." + +"Puhu, ystäväni", vastasi Uskollinen Sydän, "ja suo anteeksi kiihkoni, +jota en voinut hillitä." + +Ilomieli mietti tovin. Sitten hän jatkoi: + +"Tiedät", sanoi hän, "että vaarallisimmat viholliset, mitä meillä on +preiriellä, ovat comanchit. Selittämättömän kohtalon vaikutuksesta on +aina, kun meillä on ollut kestettävänä joku taistelu, sitä käyty juuri +heitä vastaan. Koskaan he eivät ole voineet kerskua saaneensa +meistä vähäisintäkään voittoa. Siitä leppymätön viha meidän ja +heidän välillään. Sitä on viime aikoina vielä yllyttänyt +kinastelumme Kotkanpään kanssa, jonka käsivarren me onneksemme tai +onnettomuudeksemme olemme vain ruhjoneet, vaikka sinun olisi ollut +helppo murskata hänen päänsä. Sen kepposen, kuten olen taipuvainen +uskomaan, comanchipäällikkö on käsittänyt suureksi loukkaukseksi eikä +sitä muuten antane sinulle milloinkaan anteeksi. Tunnustan, että jos +olisin hänen asemassaan, menettelisin aivan samoin, enkä siis tahdo +soimata häntä siitä." + +"Asiaan! Asiaan!" keskeytti Uskollinen Sydän. + +"Asiahan on juuri se", jatkoi Ilomieli hämmästymättä ystävänsä +välihuudahduksesta, "että Kotkanpää haluaa kaikin mahdollisin keinoin +saada päänahkasi. Ymmärrä, että jos teet virheen, antautuen hänen +käsiinsä, hän empimättä käyttää tilaisuutta hyväkseen tehdäkseen +tilinsä lopullisesti selviksi kanssasi." + +"Mutta äitinihän on hänen käsissään", intti Uskollinen Sydän. + +"Kyllä", myönsi Ilomieli, "mutta Kotkanpää ei sitä tiedä. Muista, +ystäväni, että intiaanit harvoja tapauksia lukuunottamatta kohtelevat +vangitsemiaan naisia hyvin ja että he yleensä osoittavat heille suurta +kunnioitusta." + +"Aivan oikein", tunnusti erämies. + +"Kun siis kukaan ei ilmaise Kotkanpäälle, kuka hänen vankinsa on, niin +äitisi, lukuunottamatta sitä levottomuutta, jota hän varmaankin tuntee +sinun puolestasi, on punanahkojen keskuudessa yhtä varmassa turvassa +kuin Quebecin suurella torilla. Olisi siis epäviisasta toimia +hätiköiden. Kerätkäämme parikymmentä hyvää toveria, en vaadi enempää, +ja seuratkaamme intiaanien puuhia. Ensimmäisessä sopivassa +tilaisuudessa käymme päättävästi heidän kimppuunsa, surmaamme heistä +niin monta kuin mahdollista ja vapautamme äitisi. Se on mielestäni +viisain suunnitelma, minkä voimme tehdä, vai mitä sinä siitä +ajattelet?" + +"Ajattelen, ystäväni", vastasi Uskollinen Sydän puristaen hänen +kättään, "että olet mainioin olento, mitä maailmassa tunnen, että +neuvosi on hyvä ja että sitä seuraan." + +"_Bravo_!" huudahti Ilomieli riemastuneena, "kas tuo on oikeata +puhetta." + +"Ja nyt..." lausui Uskollinen Sydän nousten seisomaan. + +"Nyt?" kysäisi Ilomieli. + +"Nousemme hevostemme selkään, kierrämme varovasti intiaanileirin ympäri +huolellisesti tarkaten, ettemme jätä jälkiä, ja menemme kunnon +toverimme. Mustan Hirven, majalle. Hän on neuvokas mies, joka +varmaankin on hyödyksi suunnitelmiemme toteuttamisessa." + +"Tehkäämme, niinkuin sanoit", huudahti Ilomieli iloisesti nousten +satulaan. + +Metsästäjät lähtivät aukeamalta tehden mutkan välttääkseen +intiaanileiriä, josta korkeintaan penikulman päästä saattoi huomata +savun kohoavan. He suuntasivat kulkunsa kohti seutua, missä +todennäköisesti Musta Hirvi filosofisin ajatuksin paraillaan viritteli +ansojaan pyydystääkseen majavia, noita mielenkiintoisia eläimiä, joista +doña Luz oli niin paljon pitänyt. + +He olivat näin ratsastaneet jo lähes tunnin ajan keskustellen ja +naureskellen, sillä Ilomieli oli lopultakin päätelmillään voittanut +Uskollisen Sydämen, joka tuntien perinpohjin intiaanien tavat oli siitä +varma, ettei hänen äitiään uhannut mikään vaara, kun koirat äkkiä +päästivät levottomuutta merkitsevän huudon, mutta syöksyivät samassa +eteenpäin ilosta haukahdellen. + +"Mikä rastrerojamme oikein vaivaa?" tuumi Uskollinen Sydän. "Luulisi +niiden vainunneen ystävän." + +"Tottahan toki! Ne ovat keksineet Mustan Hirven. Luultavasti saamme +nähdä niiden palaavan yhdessä hänen kanssaan." + +"Mahdollista kyllä", lausui erämies mietteissään, ja he jatkoivat +matkaansa. + +Tovin kuluttua he havaitsivat ratsastajan, joka lähestyi heitä täyttä +vauhtia koirien haukkuessa ja hyppiessä hänen jäljissään. + +"Ei hän ole Musta Hirvi", huudahti Ilomieli. + +"Ei", totesi Uskollinen Sydän. "Hän on Eusebio. Mitä tämä merkitsee? +Hän on yksin. Olisiko äitiäsi sittenkin kohdannut joku onnettomuus?" + +"Kiirehtikäämme!" sanoi Ilomieli iskien kannukset hevosensa kylkiin, +joka lähti uskomattoman nopeasti juoksemaan. + +Erämies seurasi häntä hirveän levottomuuden valtaamana. + +"Onnettomuus! Onnettomuus!" huusi vanhus tuskallisesti. + +"Mikä sinua vaivaa, Eusebio? Puhu, taivaan nimessä, puhu!" pyyteli +Uskollinen Sydän. + +"Äitinne, don Rafael, äitinne..." + +"No niin! Puhu!... Mutta puhuhan toki!" huusi nuori mies tuskastuneena. + +"Oi Jumalani!" vastasi vanhus huitoen käsiään, "se on liian myöhäistä!" + +"Puhu nyt jo! Taivaan nimessä! Teet minut mielettömäksi!" + +Vanhus loi häneen säälivän katseen. + +"Don Rafael" sanoi hän, "rohkeutta! Olkaa mies!" + +"Voi, taivas! Mikä kauhea uutinen sinulla on minulle kerrottavana?" + +"Äitinne on Kotkanpään vankina..." + +"Sen tiedän." + +"Ellette vielä tänään, tänä aamuna antaudu comanchipäällikön käsiin..." + +"Entä sitten?" + +"Niin hänet poltetaan elävältä!..." + +Nuori mies kirkaisi sydäntäsärkevästi. Hänen ystävänsä tuki häntä, +sillä muuten hän olisi pudonnut hevosen selästä. + +"Mutta", kysäisi Ilomieli, "sanoitteko, että hänet piti polttaa +tänään?" + +"Sanoin." + +"On siis vielä aikaa." + +"Voi, se tapahtuu auringon noustessa, ja näettekö?" sanoi hän surkean +näköisenä viitaten taivaalle. + +"Oi", huudahti Uskollinen Sydän selittämättömällä äänensävyllä, "minä +tahdon pelastaa äitini!" + +Ja kumartuen hevosensa kaulaa vasten hän lähti huimaavaa vauhtia +ratsastamaan. Toiset seurasivat häntä. Hän kääntyi Ilomieleen päin: + +"Minne olet menossa?" kysyi hän lyhyellä ja katkonaisella äänellä. + +"Auttamaan sinua pelastamaan äitisi tai kuolemaan kanssasi!" + +"Tule!" vastasi Uskollinen Sydän iskien kannukset ratsunsa +vertavuotaviin kylkiin. + +Oli jotakin kauheaa ja peloittavaa näiden kolmen miehen mielettömässä +ratsastuksessa, kun he ajaen kaikki kolme peräkkäin, otsat kalpeina, +huulet yhteenpuristuneina ja katse salamoivana, kulkivat tulvavirtojen +ja syvänteiden poikki, syöksyivät yli esteiden hoputellen alinomaa +hevosiaan, jotka haukkoivat ilmaa, korisivat äänekkäästi, tuon +tuostakin tuskasta korahdellen, ja hyppivät hurjistuneina veren ja hien +kihoillessa niiden ruumiista. Aika-ajoin Uskollinen Sydän päästi +Meksikon _gineteille_ ominaisen huudon, ja kiihtyneet hevoset ryhtyivät +kahta hurjemmin nelistämään. + +"Jumalani! Jumalani!" hoki erämies soinnuttomalla äänellä, "pelasta, +pelasta äitini!" + + + + +XIX + +Päällikköjen neuvottelu + + +Huolimatta rajusta keskustelusta, joka oli tapahtunut Eusebion ja +Kotkanpään välillä, oli viimemainittu kuitenkin edelleen kohdellut +vankejaan mitä lempeimmin ja käytöksessään heitä kohtaan osoittanut +tavatonta hienotunteisuutta, tämä kun punaihoisessa rodussa on +synnynnäistä, niin ettei sitä lainkaan saattaisi odottaa ihmisiltä, +joita mielestämme ilman pätevää syytä häväistään sanomalla heitä +_villeiksi_. + +Onhan muuan tosiasia, joka ansaitsee tulla mainituksi ja johon ei voisi +kiinnittää liian paljon huomiota: se on se tapa, miten intiaanit +yleensä kohtelevat vankejaan. Kaukana siitä, että käyttäisivät +hyödyttömiä kidutuksia, ja piinaamatta heitä suotta, kuten usein kuulee +kerrottavan, he osoittavat vangeille suurta huomaavaisuutta ja +näyttävät säälivän heidän kovaa kohtaloaan. + +Se tapaus, josta nyt puhumme, nimittäin Kotkanpään verinen ankaruus +Uskollisen Sydämen äitiä kohtaan, oli vain poikkeus, jonka +luonnollisesti aiheutti intiaanipäällikön periviha erämiestä kohtaan. + +Vankien eroaminen toisistaan oli niin vaikea ja sydäntäsärkevä kuin +ajatella saattaa. Vanha palvelija lähti epätoivoisena hakemaan +erämiestä, äitiparan seuratessa murtunein sydämin comanchisoturien +mukana. + +Toisena päivänä sen jälkeen Kotkanpää saapui kansakuntansa pääjohtajien +sopimalle kohtauspaikalle. Koko heimo oli siellä koolla. + +Ei mikään näytä kuvarikkaammalta ja eloisammalta kuin intiaanileiri. + +Kun punanahat ovat retkillään, joko sotimassa tai metsästämässä, +tyytyvät he leiriytymään siten, että pystyttävät bisoninnahasta +valmistettuja telttoja, jotka asetetaan ristiin pantujen seipäiden +varaan. Kaikissa teltoissa, joiden alaosa on reunustettu turpeilla, on +reppana, niin että savu vapaasti pääsee kohoamaan ilmaan, koska se +ilman tätä varokeinoa tekisi teltat mahdottomiksi asua. + +Leiri tarjosi erittäin vilkkaan näyn. Naiset kulkivat edestakaisin +kantaen puita tai lihaa tai ajaen kelkkojen eteen valjastettuja koiria. +Kelkoille oli ladottu koko heidän omaisuutensa. Soturit istuivat +vakavina kyykkysillään kauniin sään vuoksi taivasalle sytytettyjen +leiritulien ympärillä ja polttelivat piippua jutellen keskenään. + +Oli kuitenkin helppo huomata, että oli tapahtunut jotakin +tavallisuudesta poikkeavaa, sillä huolimatta siitä, että oli vielä +varhainen hetki -- aurinko oli tuskin vielä noussut taivaanrannalle -- +olivat pääjohtajat kokoontuneet neuvottelumajaan, missä heidän +vakavasta ilmeestään päättäen varmasti keskusteltiin tärkeästä +kysymyksestä. + +Päivä oli viimeinen niistä neljästä, jotka Kotkanpää oli Eusebiolle +myöntänyt. + +Uskollisena vihalleen intiaanisoturi, joka oli päättänyt kostaa, oli +kutsunut koolle suuret päälliköt hankkiakseen luvan panna toimeen +pirullisen suunnitelmansa. + +Toistamme tässä vielä kerran: intiaanit eivät ole julmia senvuoksi, +että se heitä huvittaisi. Välttämättömyys on heidän ensimmäinen +lakinsa. Koskaan he eivät tuomitse vankiaan, varsinkaan naista, +kidutettavaksi, ellei heimokunnan etu sitä vaadi. + +Heti kun päälliköt olivat kokoontuneet neuvottelutulen ympärille, astui +piipunkantaja kehän keskelle. Pitäen sytytettyä piippua kädessään hän +kumarsi neljään ilmansuuntaan mutisten lyhyen rukouksen, sitten hän +ojensi piipun vanhimmalle johtajalle pitäen yhä sen pesää kädessään. + +Kun kaikki päälliköt toinen toisensa jälkeen olivat polttaneet, +tyhjensi piipunkantaja siitä tuhan tuleen lausuen: + +"Suuren comanchikansan päälliköt, antakoon Natosh -- Jumala -- teille +viisautta. Toimikaa niin, että mikä päätöksenne lieneekin, se on +yhtäpitävä oikeuden kanssa." + +Kumarrettuaan hän kunnioittavasti vetäytyi pois. Syntyi hetken +hiljaisuus. Jokainen punnitsi tarkasti vastalausuttuja sanoja. + +Vihdoin nousi vanhin päällikkö puhumaan. + +Hän oli kunnianarvoisa vanhus, jonka ruumista peittivät lukemattomat +arvet ja joka heimolaistensa keskuudessa nautti suurta mainetta +viisautensa vuoksi. + +Hänen nimensä oli _Eshis_ -- Aurinko. + +"Pojallani Kotkanpäällä", lausui hän, "on tärkeä ilmoitus tehtävänä +päällikköjen neuvostolle. Hän puhukoon, korvamme ovat avoinna. +Kotkanpää on yhtä viisas kuin uljas soturi. Kuulemme kunnioittaen hänen +sanojaan." + +"Kiitos", vastasi soturi, "isäni on itse viisaus, Natoshilla ei ole +mitään salattavaa häneltä." + +Päälliköt kumarsivat. Kotkanpää jatkoi: + +"Valkonaamat, ikuiset ahdistajamme, ajavat meitä takaa ja hätyyttelevät +meitä väsymättömästi, pakoittaen meidät heille luovuttamaan paraimmat +metsästysalueemme yhden toisensa jälkeen ja pakenemaan arkojen +kuusipeurojen tavalla metsien perukoihin. Useat heistä rohkenevat +saapua preirieille asti jotka ovat meidän tyyssijojamme, pyydystääkseen +majavia ja metsästääkseen hirviä ja bisoneja, jotka ovat meidän +omaisuuttamme. Nämä kunnottomat ihmiset, kansojensa hylkyainekset, +varastavat ja ryöstävät meiltä voidessaan sen tehdä joutumatta +rangaistuiksi. Onko oikein, että valituksitta kärsimme heidän +ryöstöään? Sallisimmeko heidän leikata kurkkumme poikki kuin arat +_ashahat_, yrittämättä nousta kostamaan? Eikö preirielaki sano: silmä +silmästä, hammas hampaasta? Mitä isäni vastaa, mitä veljeni sanovat, +eikö se ole oikein?" + +"Kosto on luvallinen", sanoi Aurinko, "se on heikomman ja sorretun +vanhentumaton oikeus. Sen tulee kuitenkin olla kärsityn vääryyden +mukainen." + +"Hyvä! Isäni on puhunut kuin viisas vanhus. Mitä siitä veljeni +ajattelevat?" + +"Aurinko ei voi puhua väärin. Kaikki, mitä hän sanoo, on oikein", +vastasivat päälliköt. + +"Onko veljelläni valittamista jotakuta vastaan?" kysyi vanhus. + +"Kyllä", jatkoi Kotkanpää. "Muuan valkoihoinen erämies on häväissyt +minua, useita kertoja hyökännyt leirini kimppuun, väijyksissä oltuaan +tappanut useita nuorista miehistäni, minua itseänikin haavoittanut, +kuten voitte huomata, sillä haava ei vielä ole mennyt umpeen. Tämä mies +on lyhyesti sanoen comanchien julmin vihollinen, joita hän vainoo kuin +metsänpetoja nauttiakseen heidän kidutuksistaan ja kuunnellakseen +heidän kuolinhuutojaan." + +Nämä viekkaasti lausutut sanat kuullessaan koko seura vapisi raivosta. +Huomaten, että hänen puheensa miellytti kuulijoita, tuo kavala +päällikkö jatkoi paljastamatta lainkaan iloa, jota hän sisimmässään +tunsi: + +"Olisin voinut, jos asia olisi koskenut vain henkilökohtaisesti minua", +sanoi hän, "antaa anteeksi nämä vääryydet, niin loukkaavia kuin ne +ovatkin olleet, mutta nyt on kysymyksessä yhteinen vihollinen, mies, +joka on vannonut tuhoavansa kansakuntamme. Niin haikea kuin onkin +välttämättömyys, joka tässä sattuu, en saa empiä iskemästä häntä siihen +kohtaan, mikä hänelle on kaikkein kallein. Hänen äitinsä on käsissäni, +mutta olen epäröinyt häntä kidutuksin uhrata. En ole antanut vihan +hallita itseäni, olen vain tahtonut olla oikeudenmukainen, ja vaikka +minun olisi ollut niin helppo surmata tuo nainen, niin olen pitänyt +parempana, että te itse, kunnioitettavat heimomme päälliköt, suostuen +antaisitte siihen määräyksen. Olen tehnyt vielä enemmän: koska minua +kammottaa hyödyttömästi vuodattaa verta ja rangaista syytöntä syyllisen +puolesta, olen myöntänyt tälle naiselle neljä päivää odotusaikaa, jotta +hänen pojallaan olisi tilaisuus pelastaa äitinsä tarjoutumalla itse +kärsimään kidutukset hänen sijastaan. Muuan valkoihoinen vankini on +lähtenyt häntä etsimään, mutta sillä miehellä on kaniinin sydän, +hänellä on rohkeutta murhata vain aseettomia vihollisiaan, hän ei ole +tullut eikä tule!... Tänä aamuna, auringon noustessa, menee umpeen +myöntämäni odotusaika. Missä on tämä mies? Hän ei ole ilmestynyt!... +Olenko menetellyt oikein, vai onko minua moitittava, onko tämä nainen +kiinnitettävä kidutuspaaluun, jotta valkoihoiset rosvot kauhistuneina +hänen rangaistuksestaan huomaisivat, että comanchit ovat peloittavia +sotureita, jotka eivät koskaan jätä häväistystä rankaisematta? Olen +puhunut. Olenko puhunut oikein, mahtavat miehet?" + +Pidettyään tämän pitkän syytöspuheen Kotkanpää istuutui jälleen ja +pannen käsivarret ristiin rinnalleen painunein päin odotti päällikköjen +ratkaisua. + +Syntyi jokseenkin kauan kestävä äänettömyys puheen jälkeen. Vihdoin +Aurinko nousi puhumaan. + +"Veljeni on puhunut oikein", sanoi hän, "hänen sanansa ovat miehen +sanoja, joka ei anna tunteen hallita itseään. Kaikki, mitä hän on +sanonut, on oikein. Valkoihoiset, julmat vihollisemme, varustautuvat +tuhoamaan meitä. Vaikka meidän onkin vaikeata rangaista naista, on se +nyt välttämätöntä." + +"Se on välttämätöntä!" kertasivat päälliköt kumartaen. + +"Menkää", jatkoi Aurinko, "suorittakaa alkuvalmistukset, antakaa +toimitukselle sovitusuhrin leima, ei koston. Kaikkien ihmisten täytyy +nähdä, että comanchit eivät kiduta naista huvin vuoksi, vaan että he +osaavat rangaista syyllisiä. Olen puhunut." + +Päälliköt nousivat ja tervehdittyään kunnioittavasti vanhusta +poistuivat. + +Kotkanpää oli saavuttanut tarkoituksensa. Hän saisi kostaa, ottamatta +päälleen vastuuta teosta, jonka koko inhottavuuden hän oli ymmärtänyt, +mutta johon hän oli taitavasti osannut saada osallisiksi heimonsa +päälliköt muka oikeuden perusteella, vaikka hän siitä sisimmässään +välitti perin vähän. + +Valmistukset rangaistusta varten suoritettiin kiireisesti. + +Naiset veistelivät saarnesta ohuita tikkuja, jotka oli pistettävä +tuomitun kynsien alle, toiset keräsivät seljapuun ydintä valmistaakseen +rikitettyjä sytykkeitä, kun taas nuorimmat lähtivät metsään tuodakseen +sylimäärin tuoreita puita, joilla tuomittu oli hiljalleen poltettava, +niin että hän samalla tukehtuisi savuun. + +Sillä aikaa olivat miehet tyvestä kuorineet paljaaksi erään +kidutuspaaluksi sopivan puun. Sitten he olivat sivelleet sen +hirvenihralla, johon oli sekoitettu punamultaa. Juurelle he olivat +kasanneet polttopuut, ja kun tämä oli tehty, oli taikuri saapunut +salaperäisin sanoin vihkimään puun, niin että se vihdoin oli kaikin +puolin kunnossa käytettäväksi tarkoitukseensa. + +Kun nämä valmistukset oli suoritettu, tuotiin tuomittu paalun luo ja +pantiin sitomatta istumaan puukasalle. Sitten alkoi päänahkatanssi. + +Onneton nainen oli näköjään rauhallinen. Hän oli päättänyt uhrata +henkensä. Ei mikään hänen ympärillään voinut häntä enää horjuttaa. + +Hänen silmänsä hehkuivat kuin kuumeessa ja olivat täynnä kyyneliä +tuijottaessaan tuohon joukkoon, joka ympäröi häntä kiljuen kuin +villipedot. Hänen sielunsa toimi kuitenkin yhtä pirteänä ja selvänä +kuin hänen parhaina päivinään. Äitiparkaa vaivasi pelko ahdistaen hänen +sydäntään ja pannen hänet kärsimään tuskaa, johon verrattuna intiaanien +hänelle aikoma oli pientä. Hän vapisi ajatellessaan, että hänen +poikansa, saatuaan tietää kauhean kohtalon, rientäisi paikalle ja hänet +pelastaakseen antautuisi julmien vihollistensa käsiin. + +Kuunnellen tarkasti pienintäkin melua, hän oli joka hetki kuulevinaan +avuksi rientävän poikansa kiireiset askeleet. Hänen sydämensä vavahteli +pelosta. Hän rukoili Jumalaa sielunsa sisimmässä, että hän itse saisi +kuolla rakkaan lapsensa, sijasta. + +Päänahkatanssi jatkui kiihkeänä hänen ympärillään. + +Joukoittain sotureja, suurikokoisia, kauniita, ylellisesti koristettuja +miehiä, joilla kaikilla oli kuitenkin kasvot värjätty mustiksi, pyöri +parittain paalun ympärillä, johtajina seitsemän rummuilla ja +_chichikueilla_ varustettua soittajaa, joiden kasvot oli maalattu +mustia ja punaisia juovia täyteen ja joiden päässä oli tarhapöllön +siipiä, ulottuen pitkälle alas selkään. + +Miehillä oli mustat sulat ja punainen puku ja käsissään pyssyjä ja +sotanuijia, joiden päätä he tanssiessa pitivät alaspäin. + +He olivat laajana puoliympyränä paalun ympärillä. Vastapäätä heitä +tanssivat naiset täydentäen kehän. + +Kotkanpää, joka johti sotureja, piti kädessään pitkää sauvaa. Kepin +päähän oli kiinnitetty ihmisen päänahka. Sen yläpuolella oli oljilla +täytetty harakka siivet levällään, vähän alempana samassa kepissä oli +toinen päänahka, ilveksennahka ja sulkia. + +Kun tanssi oli tovin jatkunut, asettuivat soittajat tuomitun viereen ja +aikaansaivat korvia huumaavan melun laulaen, lyöden kaikin voimin +rumpujaan ja ravistellen chichikueitaan. + +Tanssi jatkui jokseenkin kauan kauhean ulvonnan säestyksellä, joka oli +omiaan saattamaan pelosta hulluksi tuon onnettoman, sillä se ennusti +kaikkein hirveintä kidutusta. + +Vihdoin Kotkanpää kosketti tuomittua kevyesti sauvallaan. Tämän merkin +johdosta melu lakkasi kuin taikaiskusta, rivit hajaantuivat, ja kukin +otti aseensa. + +Kidutus alkoi! + + + + +XX + +Kidutus + + +Heti kun päänahkatanssi oli loppunut, marssivat heimokunnan parhaat +soturit rivissä paalun eteen aseet käsissään, naisten, varsinkin +vanhempien, syöksyessä vankipoloisen kimppuun herjaten ja survoen +häntä, kiskoen hiuksista ja lyöden häntä, mutta pienimmälläkään +liikkeellä tämä ei tehnyt vastarintaa, vielä vähemmin hän koetti +vapautua rääkkäyksestä. + +Tuo onneton nainen toivoi vain yhtä, nimittäin kidutuksen alkamista. + +Hän oli kuumeisen kärsimättömänä seurannut päänahkatanssin +odottamattomia vaiheita, kovin peläten näkevänsä rakkaan poikansa +ilmestyvän ja asettuvan hänen ja pyövelien väliin. + +Muinaisajan marttyyrien lailla hän valitti itsekseen, että intiaanit +hukkasivat kallista aikaa hyödyttömiin juhlallisuuksiinsa. Jos hänellä +olisi riittänyt voimia, olisi hän heitä siitä nuhdellut ja pilkannut +heidän hitautensa ja sen epäröimisen tähden, jota he näyttivät +osoittavan häntä uhratessaan. + +Totuus oli se, että comancheja väkisinkin arvelutti, vaikka toimitus +näyttikin oikealta, kiduttaa turvatonta naista, joka oli jo iäkäs eikä +koskaan ollut heille tehnyt mitään pahaa, ei välittömästi eikä +välillisesti. + +Itse Kotkanpääkin tunsi vihastaan huolimatta kuin jotakin salaista +tunnonvaivaa rikoksesta, jota oli tekemässä. Siksi hän ei kiirehtinyt +lopullisten valmistusten suoritusta, vaan toimitti niitä laimeasti. +Häntä kalvoi inho, jota hän ei kyennyt karkoittamaan. + +Rohkeille miehille, jotka ovat tottuneet mitä suurimpiin vaaroihin, on +kunniatonta kiduttaa sellaista heikkoa olentoa kuin naista, jolla ei +ole muuta puolustuskeinoa kuin kyynelensä. Jos olisi ollut kysymyksessä +mies, olisi päätös kiinnittää hänet kidutuspaaluun ollut heimokunnassa +yksimielinen. + +Intiaanivangit pitävät kidutusta tavallisesti pilkkanaan ja solvaavat +pyöveleitään. Kuolinlauluissaan he soimaavat voittajiaan, näiden +pelkurimaisuutta ja taitamattomuutta uhrejaan kiduttaessaan. He +luettelevat omia yleviä tekojaan ja laskevat vihollisiaan, joilta ovat +nylkeneet päänahan, ennenkuin itse ovat sortuneet. Purevilla sanoillaan +ja halveksivalla käyttäytymisellään he kiihoittavat raivoon pyövelinsä, +yllyttävät näiden vihaa ja siten osaksi oikeuttavat näiden julmuuden. + +Mutta kun on uhrattava nainen, heikko ja nöyrä, joka esiintyy kuin +karitsa teurastuslaitoksessa ja joka jo on puolikuollut, niin mitä +mielenkiintoa voisi tuollainen toimitus herättää? + +Ei ollut odotettavana mitään kunniaa, vaan päinvastoin yleistä inhoa. + +Comanchit ymmärsivät tämän. Siitä johtui heidän inhonsa ja +epäröintinsä. Siitä oli kuitenkin tehtävä loppu. + +Kotkanpää lähestyi senvuoksi vankia ja vapauttaen hänet kiukkuisista +akoista, jotka häntä kiusasivat, lausui synkällä äänellä: + +"Nainen, tahdon pitää lupaukseni. Poikasi ei ole tullut, joten sinun +täytyy kuolla." + +"Kiitos", vastasi puhuteltu murtuneella äänellä, nojautuen paalua +vastaan, ettei olisi kaatunut. + +Intiaanipäällikkö katsoi häneen ymmärtämättä. + +"Etkö pelkää kuolemaa?" kysyi hän. + +"En", vastasi toinen suunnaten häneen enkelimäisen lempeän katseen, "se +on minulle tervetullut. Elämäni on ollut vain pitkä sarja tuskaa. +Kuolema on minulle siunaus." + +"Mutta poikasi?" + +"Poikani pelastuu, jos minä kuolen, sen olet vannonut isäsi luitten +kautta." + +"Sen olen vannonut." + +"Anna minun siis kuolla." + +"Ovatko heimosi naiset siis intiaaninaisten kaltaisia, jotka +vapisematta kestävät kidutusta?" kysyi päällikkö hämmästyneenä. + +"Kyllä!" vastasi nainen liikuttuneena. "Kaikki äidit sitä halveksivat, +kun on kysymyksessä heidän lastensa pelastus." + +"Kuule", lausui intiaani tuntien väkisinkin sääliä, "minullakin on +äiti, jota rakastan. Jos haluat, voin siirtää kidutuksesi +auringonlaskuun asti." + +"Miksi niin?" vastasi vanki. "Ei, soturi, jos tuskani tosiaankin +herättävät osanottoasi, niin on vain yksi hyvätyö, jonka voit minulle +tehdä." + +"Puhu", sanoi päällikkö innostuneena. + +"Anna minun kuolla nyt heti." + +"Mutta jos poikasi saapuisi?" + +"Yhdentekevää. Tarvitset uhrin, eikö niin? No niin, uhri on edessäsi, +voit mielin määrin häntä kiduttaa. Miksi epäröit? Anna minun kuolla, +sanon." + +"Toivomuksesi täytetään", vastasi comanchi kolkosti. "Nainen, +valmistaudu kuolemaan." + +Nainen painoi päänsä rintaansa vasten ja odotti. + +Kotkanpään viittauksesta kaksi soturia kävi käsiksi vankiin ja sitoi +hänet keskiruumiin kohdalta paaluun. + +Sitten alkoi veitsellä kiduttaminen. + +Se tapahtuu seuraavasti: Jokainen soturi tarttuu väkipuukkonsa kärkeen +oikean kätensä peukalolla ja etusormella, ja heittää sen uhria kohti, +niin että tämä vain lievästi haavoittuu. + +Kidutuksissaan intiaanit pyrkivät siihen, että uhri saisi kärsiä +mahdollisimman kauan. He antavat viimeisen iskun viholliselleen vasta +sitten, kun he vähitellen ja niin sanoaksemme pala palalta ovat +kiskoneet hänestä hengen. + +Soturit heittivät puukkojaan niin ihmeteltävän taitavasti, että +jokainen niistä hipaisi onnetonta vankia aiheuttamatta hänelle muuta +kuin naarmuja. + +Naispoloisen veri oli kuitenkin alkanut virrata. Hän oli sulkenut +silmänsä ja rukoili kiihkeästi, että niin pian kuin suinkin tulisi +kuolettava isku. + +Soturit, joiden maalitauluna hänen ruumiinsa oli, innostuivat +vähitellen, harrastus ja halu osoittaa taitavuuttaan olivat päässeet +voitolle säälistä, jota he aikaisemmin olivat tunteneet. He +paukuttelivat käsiään hurjasti huutaen ja purskahtaen nauramaan, jonkun +taitavan suorittaessa etevän heiton. + +Sanalla sanoen: tässä kävi, niinkuin aina käy sekä sivistyskansojen +että villikansojen kesken, veri päihdytti heitä, heidän itserakkautensa +yhtyi leikkiin, jokainen koetti suorittaa tempun paremmin kuin hänen +edeltäjänsä. Muut ajatukset olivat unohtuneet. + +Kun kaikki olivat heittäneet puukkonsa, tarttui pieni ryhmä heimokunnan +taitavimpia ampujia pyssyihinsä. + +Heillä tuli olla tarkka silmä, sillä huonosti tähdätty luoti saattoi +tappaa kidutettavan ja riistää läsnäolevilta kiehtovan näytelmän, josta +he odottivat itselleen niin suurta huvia. + +Joka laukauksen pamahtaessa tuo ihmisparka, joka oli vaipunut omiin +aatoksiinsa, osoitti elonmerkkejä vain hermostuneesti väristen, niin +että vavistus kulki koko hänen ruumiinsa lävitse. + +"Lopettakaamme jo", lausui Kotkanpää tuntien väkisinkin +pronssisydämensä heltyvän huomatessaan niin suuren rohkeuden ja +itsensäkieltämisen. "Comanchisoturit eivät ole jaguareja. Tämä nainen +on kylliksi kärsinyt. Nyt hän kuolkoon, ja tämä riittäköön." + +Kuului murinaa naisten ja lasten parista, jotka olivat kaikkein +innostuneimpia kidutuksen kannattajia. + +Mutta soturit olivat samaa mieltä kuin heidän päällikkönsä. Toimitus, +jonka aikana uhri ei syytänyt, kuten tavallisesti, herjauksia +voittajien päälle, ei viehättänyt heitä, ja sitäpaitsi heitä +sisimmässään hävetti näin osoittaa vimmaansa naiselle. + +Onnettomalle armahdukseksi jätettiin hänen kynsiensä alle pistettävät +tikut pois. Samoin jäivät sikseen rikitetyt sytyttimet, jollaisia +pannaan sormien väliin, ynnä hunajakerros, jolla kasvot sivellään, +jotta mehiläiset tulisivat pistämään, ynnä muutkin kidutusvälineet, +joita tässä kävisi liian pitkäksi luetella. Rovio, jolla hänet oli +poltettava, laitettiin kuntoon. + +Mutta ennenkuin intiaanit ryhtyivät viimeiseen kohtaukseen tässä +julmassa näytelmässä, irroitettiin naisparka. Muutamia hetkiä hänen +annettiin hengittää vapaana ja tointua kokemistaan kauheista +mielenliikutuksista. + +Melkein tajuttomana tuo onneton vaipui maahan. Kotkanpää meni hänen +luokseen. + +"Äitini on rohkea", sanoi hän; "moni soturini ei olisi voinut kestää +tällaisia kärsimyksiä yhtä rohkeasti." + +Laimea hymy väreili naisparan sinipunervilla huulilla. + +"Minulla on poika", vastasi hän luoden puhuttelijaansa sanomattoman +lempeän katseen. "Hänen puolestaan minä kärsin." + +"Soturi on onnellinen, kun hänellä on tuollainen äiti." + +"Miksi kuolemaani lykätään? Sellainen menettely on julmaa. Soturit +eivät saa kiduttaa naista." + +"Äitini on oikeassa, hänen kidutuksensa onkin jo lopussa." + +"Saanko siis vihdoinkin kuolla?" kysyi hän helpotuksesta huohaten. + +"Saat, roviota jo valmistellaan." + +Naisparka tunsi väkisinkin kauhun väristyksen kulkevan koko ruumiinsa +lävitse kuullessaan tämän hirveän ilmoituksen. + +"Poltetaanko minut?" huudahti hän epätoivoissaan. "Miksi minut +poltetaan?" + +"Sellainen on tapa." + +Uhri painoi päänsä käsiinsä, mutta pian hän taas oikaisihe ja luoden +taivaaseen innoittuneen katseen kuiskasi kärsivällisesti: + +"Jumalani, tapahtukoon Sinun tahtosi!" + +"Tunteeko äitini olevansa kylliksi tointunut, jotta hänet voidaan +kiinnittää paaluun?" kysyi päällikkö sääliväisesti. + +"Kyllä", vastasi nainen päättäväisesti nousten seisaalleen. + +Kotkanpää ei voinut pidättää ihailua osoittavaa liikettä. Intiaanit +pitivät rohkeutta päähyveenä. + +"Tule", sanoi hän. + +Vanki seurasi häntä varmoin askelin. Koko voima oli hänelle palautunut; +vihdoinkin hän saisi kuolla! + +Päällikkö vei hänet veriselle paalulle, johon hänet toistamiseen +sidottiin. Hänen eteensä pinottiin kasoittain tuoreita risuja ja +Kotkanpään viittauksesta ne sytytettiin. + +Tuli ei ensin ottanut syttyäkseen, ja siitä nousi sakea sauhu. Vihdoin +leimahti lieska, laajeni vähitellen ja muutamissa hetkissä kasvoi +valtavaksi. + +Onneton nainen ei voinut pidättää epätoivon huudahdusta. + +Samassa hetkessä ilmestyi keskelle leiriä ratsastaja ajaen täyttä +lentoa. Yhdellä hyppäyksellä hän oli maassa, ja ennenkuin kukaan ehti +häntä estää, hän hajoitti rovion puukasan ja leikkasi poikki uhria +kahlehtineet siteet. + +"Voi, miksi saavuit!" kuiskasi äiti vaipuen hänen käsivarsilleen. + +"Äiti! Antakaa minulle anteeksi!" huudahti Uskollinen Sydän +epätoivoisena; "kuinka olettekaan saanut kärsiä, hyvä Jumala!" + +"Lähde pois! Lähde pois, Rafael!" lausui äiti torjuen hänen +hellyydenosoituksensa, "anna minun kuolla sijastasi, äidinhän tulee +uhrata elämänsä lapsensa puolesta." + +"Ei, älkää puhuko niin, äiti! Älkää saattako minua mielettömäksi!" +huudahti nuori mies sulkien hänet kiihkeästi syliinsä. + +Hämmennys, jonka Uskollisen Sydämen äkillinen hyökkäys oli aiheuttanut, +oli kuitenkin hälvennyt, ja intiaanisoturit olivat jälleen saaneet sen +maltin, joka heillä on kaikissa tilanteissa. + +Kotkanpää meni metsästäjän luo. + +"Veljeni on tervetullut", sanoi hän, "mutta en odottanut hänen enää +saapuvan." + +"Tässä olen, minun oli mahdoton saapua aikaisemmin. Oletan, että äitini +on vapaa." + +"Hän on vapaa." + +"Hän voi siis lähteä, minne haluaa." + +"Aivan minne hän haluaa." + +"Ei", huudahti vanki asettuen päättäväisesti intiaanipäällikön eteen, +"se on liian myöhäistä, minun on kuoltava, poikani ei ole oikeutettu +astumaan sijaani." + +"Äiti, mitä sanotte?" + +"Asia on, niinkuin sanon, Rafael", jatkoi nainen kiihkeästi. "Se hetki, +johon mennessä sinun oli saavuttava, on jo mennyt ohi. Sinulla ei ole +oikeutta olla täällä ja estää kidutustani. Poistu, poistu, Rafael, sitä +rukoilen sinua tekemään, anna minun kuolla pelastaakseni sinut", +huudahti hän vuodattaen kyyneliä ja heittäytyen poikansa syliin. + +"Äiti", sanoi nuori mies vastaten hänen hellyydenosoituksiinsa, +"rakkautenne minuun johtaa teidät harhaan. En salli pantavan täytäntöön +sellaista konnantyötä, ei, ei, vain minun on jäätävä tänne!" + +"Jumalani! Jumalani!" puhui naisparka nyyhkyttäen, "hän ei halua +ymmärtää mitään!... Olisin niin onnellinen saadessani kuolla +pelastaakseni hänet!" + +Liian ankaran kiihtymyksen valtaamana äitiraukka pyörtyi. + +Uskollinen Sydän painoi pitkän, hellän suudelman hänen otsalleen ja +laskien hänet Eusebion syliin, joka muutama hetki aikaisemmin oli +saapunut paikalle, lausui tuskan puristamalla äänellä: + +"Lähtekää! Äiti raukka! Olkoon hän onnellinen, jos onni voi hänelle +hymyillä hänen ollessaan vailla lastaan." + +Vanha palvelija huokasi, puristi lämpimästi Uskollisen Sydämen kättä, +nosti tajuttoman emäntänsä satulansa eteen, tarttui ohjaksiin ja +poistui hitaasti leiristä kenenkään estämättä. Uskollinen Sydän seurasi +katseillaan äitiään niin kauan kuin saattoi hänet nähdä. Sitten kun hän +oli kadonnut näkyvistä, eikä häntä kuljettavan hevosen askelten ääntä +enää kuulunut, hengähti hän aivan kuin olisi ollut vähällä tukehtua ja +vei käden otsalleen kuiskaten: + +"Kaikki on lopussa! Jumalani, huolehdi hänestä!" Kääntyen +intiaanipäällikköjen puoleen, jotka katselivat häntä ääneti, +kunnioittaen ja ihaillen, hän lausui lujalla ja terävällä äänellä +luoden heihin salamoivan katseen: + +"Comanchisoturit! Kaikki olette raukkoja! Miehet, joilla on sydän +paikallaan, eivät kiduta naista!" + +Kotkanpää hymyili. + +"Saamme nähdä", sanoi hän ivallisesti, "onko kalpea mies niin uljas +kuin luuloittelee." + +"Osaan ainakin kuolla kuin mies!" lausui hän ylevästi. + +"Metsästäjän äiti on vapaa." + +"Olen vankinne. Tehkää, mitä haluatte." + +"Vangilla ei saa olla aseita." + +"Aivan oikein", lausui hän halveksivasti hymyillen, "annan teille +omani." + +"Ei vielä, jos suvaitset, rakas ystävä", lausui muuan pilkallinen ääni +äkkiä. + +Ilomieli ilmestyi näkyviin. + +Hän toi mukanaan satulankaarella poikittain lepäävän neli- tai +viisivuotiaan lapsen, ja nuori, sangen kaunis intiaaninainen seurasi +lujasti sidottuna hevosen häntään. + +"Poikani, vaimoni!" huusi Kotkanpää kauhistuneena. + +"Niin", myönsi kanadalainen virnistäen, "vaimosi ja poikasi, jotka olen +ottanut vangiksi. Hyvä temppu, vai mitä?" + +Yhdellä hyppäyksellä oli Uskollinen Sydän ystävänsä viittauksesta +hypännyt naisen luo, jonka hampaat epätoivosta löivät loukkua ja joka +katseli mielettömänä ympärilleen. + +"Nyt", jatkoi Ilomieli kaameasti hymyillen, "keskustelkaamme, sillä +luulen tasoittaneeni mahdollisuudet, vai mitä sanotte, hehheh?" + +Ja hän painoi pistoolin viattoman lapsen otsaa vasten. Se alkoi +kauheasti kirkua tuntiessaan kylmän teräksen otsallaan. + +"Oi!" huudahti Kotkanpää epätoivoisena, "poikani! Anna minulle +poikani!" + +"Ja vaimosi, vai oletko unohtanut hänet?" vastasi Ilomieli ivallisesti +naurahtaen ja kohauttaen olkapäitään. + +"Mitkä ovat ehtosi?" kysyi Kotkanpää. + + + + + + +TOINEN OSA + +TAPPAJA + + + + +I + +Uskollinen Sydän + + +Asema oli kokonaan muuttunut. + +Erämiehet, jotka hetkistä aikaisemmin olivat olleet intiaanien +armoilla, eivät nyt ainoastaan olleet vapaat, vaan vieläpä saattoivat +sanella ankarat ehdot. + +Moniaat kiväärit olivat kyllä suuntautuneet kanadalaiseen päin, ja +monet nuolet olleet tähdättyinä häneen, mutta Kotkanpään viittauksesta +kiväärit oli nostettu jälleen pystyyn ja nuolet pantu takaisin viineen. + +Häpeä joutua kahden miehen satimeen, jotka uhmailivat heitä rohkeasti +keskellä heidän leiriään, pani comanchien mielet kuohumaan raivosta. He +huomasivat kuitenkin mahdottomaksi taistella taitavia vastustajiaan +vastaan. Mitä he tosiaankaan olisivat voineet tehdä näille uljaille +metsänkävijöille, jotka eivät pitäneet henkeään missään arvossa? + +Tappaako heidät? + +Mutta kaatuessaan he olisivat armotta surmanneet vangit, jotka +intiaanit tahtoivat pelastaa. + +Kehittynein tunne intiaaneilla on heidän rakkautensa perheeseensä. + +Villein soturi ei emmi lastensa ja vaimonsa puolesta suostua +sellaiseen, mihin toisissa olosuhteissa kaikkein kauheimmat kidutukset +eivät voisi häntä pakoittaa. Nähdessään siis vaimonsa ja lapsensa +joutuneen Ilomielen valtaan Kotkanpää ajatteli vain heidän +pelastustaan. + +Kaikista ihmisistä intiaanit kenties helpoimmin osaavat taipua +odottamattoman tilanteen vaatimuksiin. + +Comanchipäällikkö kätki sydämensä pohjaan vihan ja raivon, joita hän +tunsi. Jalolla ja luontevalla liikkeellä hän heitti taakseen peitteen, +jota piti viittanaan, ja tyynen näköisenä, hymy huulilla, lähestyi +metsästäjiä. + +Viimemainitut, jotka jo vanhastaan olivat tottuneet punanahkojen +tapoihin, jäivät näköjään rauhallisina odottamaan, mitä seuraisi heidän +julkeasta kepposestaan. + +"Kalpeat veljet", lausui päällikkö, "ovat viisautta täynnä, vaikka +heidän tukkansa onkin musta. He tuntevat kaikki suurille sotureille +ominaiset juonet, heillä on majavan äly ja leijonan rohkeus." + +Molemmat miehet kumarsivat ääneti. Kotkanpää jatkoi: + +"Kun veljeni Uskollinen Sydän on suurilta järviltä saapuneiden +comanchien leirissä, on vihdoinkin tullut aika hajoittaa pilvet, jotka +ovat nousseet hänen ja punanahkojen väliin. Uskollinen Sydän on +rehellinen, selittäköön hän kantansa pelkäämättä. Hän on kuuluisien +päälliköiden edessä, jotka eivät emmi tunnustaa vääryyttään, jos he +sitä ovat hänelle tehneet." + +"Ohoo!" vastasi kanadalainen naureskellen, "Kotkanpää on aivan äkkiä +muuttanut mielipidettä meidän laadustamme. Luuleeko hän pettävänsä +meitä tyhjillä sanoilla?" + +Vihan salama välähti intiaanin villissä silmässä, mutta ponnistaen +kaikki voimansa hänen onnistui hillitä itsensä. + +Samassa muuan mies ilmestyi kekustelijoitten väliin. + +Se oli Aurinko, heimokunnan kunniakkain soturi. + +Vanhus kohotti verkalleen kätensä. + +"Lapseni kuunnelkoot minua", sanoi hän, "kaikki on selvitettävä tänään. +Kalpeat metsästäjät saavat polttaa rauhanpiippua kanssamme." + +"Olkoon menneeksi", lausui Uskollinen Sydän. + +Auringon viittauksesta heimokunnan vanhimmat päälliköt kerääntyivät +hänen ympärilleen. + +Ilomieli ei ollut muuttanut asentoaan. Hän oli valmis huomatessaan +vähäisimmänkin epäilyttävän liikkeen uhraamaan vankinsa. + +Kun piippu oli kiertänyt lähelle erämiehiä syntyneen piirin ympäri, +kokosi vanhus ajatuksensa. Kumarrettuaan sitten valkoihoisille hän +puhui seuraavasti: + +"Soturit, kiitän Elämän Herraa siitä, että hän rakastaa meitä, meitä +punanahkoja, ja siitä, että hän vihdoinkin tänään lähettää luoksemme +nämä kaksi kalpeata miestä, jotka voivat aukaista meille sydämensä. +Olkaa rohkeita, nuoret miehet, älkää antako mielenne käydä raskaiksi ja +kartoittakaa kauas luotanne pahat aikomukset. Me pidämme sinusta, +Uskollinen Sydän, olemme kuulleet puhuttavan inhimillisyydestäsi +punanahkoja kohtaan. Uskomme, että sydämesi on avoinna, ja että veresi +juoksee kirkkaana kuin aurinko. Totta on, että me intiaanit emme ole +varsin ymmärtäväisiä, kun polttava vesi meitä hallitsee, ja että me eri +kerroilla olemme kenties sinua loukanneet. Mutta toivomme, ettet enää +sitä ajattele ja että, niin kauan kuin sinä ja me oleskelemme +preiriellä, metsästelemme rinnakkain, niinkuin sellaisten soturien, +jotka rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, onkin tehtävä".[1] + + [1] Siltä varalta, että lukija mielellään tutustuisi comanchien + kieleen, esitämme tässä, miltä Auringon puhe kuului alkukielellä: + + "Miigvoitsh kitshii manituu, kaigalvkii zarget uune an nishin + norbai nogome, shaf hyyar paishik artvuai vinnin terkushenan, + cavviin kitshii morgussei, an nishin norbai nogome, kavvikkar + indenendum. Kaigait kitshii muskovvai geosai haguarmissei + vaibenan matshji oati nii zargetuune saggorash artvuai vinnin + kaigait hapadgei kitshii morgussei an nishin norbai; kaigvotsh + anna boikassei nennervind mornuutsh touvatsh nii zargei deavoje + kii, appaijamar, kuppar bebone nepevar appiminikvi amar." + +Uskollinen Sydän vastasi: + +"Päälliköt ja muut suurten järvien comanchikansan jäsenet, joiden +silmät ovat avoinna. Toivon, että kääntäisitte korvanne suuni sanoille. +Elämän Herra avaa sydämeni ja panee rintani huokumaan ystävällisiä +sanoja. Sydämeni täyttävät hellät tunteet teitä kohtaan, teidän +naisianne kohtaan, lapsianne kohtaan, ja se, mitä nyt lausun teille, +juontaa juurensa omista ja miehieni hellistä tunteista. En ole koskaan +kieltänyt heimoonne kuuluvia metsästäjiä astumasta majaani preiriellä. +Miksi siis haluatte sotaa kanssani? Miksi kiusaatte äitiäni, joka on +vanha nainen, miksi koetatte ottaa minut hengiltä? Minua kammottaa +vuodattaa intiaanin verta, sillä toistan sen vielä kerran, huolimatta +onnettomuuksista, joita olette minulle aikaansaaneet, sydämeni pitää +teistä." + +"Ohoo!" keskeytti Kotkanpää hänet, "veljeni puhuu hyvin, mutta haava, +jonka hän minulle on aikaansaanut, ei ole vielä arpeutunut." + +"Veljeni on typerä", vastasi erämies. "Luuleeko hän minun olevan niin +taitamattoman, etten olisi osannut häntä tappaa, jos se olisi ollut +aikomukseni? Tahdon teille osoittaa, mihin pystyn, ja mitä on +käsitettävä soturin rohkeudella. Minun tarvitsee vain viitata, ja tämä +nainen ja lapsi eivät enää elä." + +"Se on totta", myönsi Ilomieli. + +Väristys kulki läsnä olevien selkää pitkin, ja Kotkanpää tunsi kylmän +hien tihkuvan ohimoistaan. + +Uskollinen Sydän oli hetken aikaa vaiti ja suuntasi intiaaneihin +selittämättömän katseen. Sitten hän kohautti halveksivasti olkapäitään, +heitti aseensa jalkojensa juureen, pani kädet ristiin leveälle +rinnalleen ja kääntyi kanadalaisen puoleen. + +"Ilomieli", sanoi hän tyynellä ja terävällä äänellä, "päästä vapaaksi +nuo kaksi olentoa." + +"Mitä ajattelet?" huudahti erämies ällistyneenä, "sehän olisi +kuolemantuomiosi!" + +"Sen tiedän." + +"No?" + +"Pyydän sinua sittenkin sen tekemään." + +Kanadalainen ei vastannut, vaan alkoi vihellellä hampaittensa välitse. +Vetäen esille puukkonsa hän yhdellä iskulla leikkasi poikki köydet, +joilla hänen vankinsa olivat sidotut. Nämä pakenivat hypähtäen kuin +jaguarit ja kätkeytyivät ilosta ulvoen kiireesti ystäviensä joukkoon. +Sitten Ilomieli pani veitsensä tuppeen vyölleen, heitti aseensa pois, +laskeutui hevosensa selästä ja asettui päättäväisesti Uskollisen +Sydämen viereen. + +"Mitä teet?" huudahti viimemainittu, "pelastaudu, ystäväni!" + +"Minäkö pelastautuisin, miksi sen tekisin?" vastasi kanadalainen +huolettomasti. "Hitto vieköön, en. Koska kuitenkin joskus on kuoltava, +niin kuolen yhtä hyvin tänään kuin myöhemmin. Kenties en enää saisikaan +näin sopivaa tilaisuutta." + +Molemmat miehet puristivat toistensa kättä innostuneesti. + +"Päälliköt", lausui Uskollinen Sydän tyynesti kääntyen intiaanien +puoleen, "nyt olemme vallassanne, tehkää niinkuin parhaaksi näette." + +Comanchit katsoivat toisiaan hetken aikaa hämmästyneinä. Näiden miesten +stoalainen kieltäytyminen, he kun toisen rohkean toiminnan avulla +olisivat voineet ei ainoastaan päästä pakoon, vaan myöskin sanella +heille ehdot, mutta nyt, käyttämättä hyväkseen tätä suunnatonta etua, +heittivät pois aseensa ja antautuivat heidän käsiinsä, näytti menevän +yli sankaruuden rajojen, jota heidän heimossaan pidettiin kunniassa. + +Syntyi jokseenkin kauan kestävä hiljaisuus, jonka aikana olisi voinut +kuulla sydämien sykkivän näiden pronssinkovien miesten rinnoissa, jotka +alkuperäisestä kasvatuksestaan huolimatta, varsinkin mitä tulee +tunteisiin, ovat kehittyneempiä kuin saattaisi luulla ymmärtämään +kaikkia todellisia tunteita ja pitämään arvossa todella jaloja tekoja. + +Epäröityään muutaman hetken Kotkanpää vihdoin heitti luotaan aseensa ja +lähestyen metsästäjiä lausui heille liikuttuneella äänellä, joka ei +sopinut näennäisesti levolliseen ja välinpitämättömään ulkomuotoon: + +"On totta, kalpeakasvoiset soturit, että olette ylevämielisiä, mikä +lieventää meille lausumianne sanoja, ja että me kaikki ymmärrämme +teitä. Tiedämme myös, että totuus on aukaissut huulenne. Meidän +intiaanien, joilla ei ole valkoihoisten järkeä, on sangen vaikea, usein +itsekään sitä tahtomatta, olla tekemättä moitittavia tekoja, mutta me +toivomme, että Uskollinen Sydän ottaa pois kuoren sydämensä ympäriltä, +niin että se on kirkas kuin meidän, ja että vihankauna väliltämme +haudattaisiin niin syvälle, että pojanpoikiemme pojanpojatkaan eivät +voisi edes tuhannen auringon valossa sitä löytää." + +Ja laskien molemmat kätensä erämiehen olkapäille hän suuteli hänen +silmiänsä ja lisäsi: + +"Olkoon Uskollinen Sydän veljeni!" + +"Olkoon niin!" lausui erämies tyytyväisenä tähän päätökseen; +"tästälähin olen yhtä suuressa määrässä comanchien ystävä kuin olen +heitä tähän asti epäillyt." + +Intiaanipäälliköt tungeksivat uusien ystäviensä ympärillä, joille he +osoittivat alkuperäisille luonteille ominaisen tavan mukaan suurta +mieltymystä ja kunnioitusta. + +Molemmat erämiehet olivat jo kauan olleet tunnettuja Käärmeen heimon +keskuudessa, ja heidän maineensa oli ollut suuri. Sangen usein +leiritulien ympärillä istuttaessa olivat kertomukset heidän urotöistään +herättäneet ihailua nuorissa miehissä, joille vanhat soturit niitä +kertoilivat. + +Sovinto Uskollisen Sydämen ja Kotkanpään välillä oli ollut vilpitön. +Jäljellä oli enää vain heikko muisto heidän entisestä vihastaan. + +Valkoisen metsästäjän jalomielisyys oli voittanut punanahan raivon! + +Nämä kaksi keskustelivat rauhallisesti istuen pöydän ympärillä eräässä +majassa, kun äkkiä kuului kovaa huutoa ja muuan intiaani syöksyi +leiriin kauhun kuvastuessa hänen hämmästyneitä kasvoiltaan. + +Tungeksittiin miehen ympärillä, jotta kuultaisiin uutisia, mutta +intiaani, joka oli huomannut Kotkanpään, lähestyi tätä. + +"Mikä hätänä?" tiedusteli päällikkö. + +Intiaani suuntasi julman katseen Uskolliseen Sydämeen ja Ilomieleen, +jotka eivät voineet paremmin kuin muutkaan aavistaa, mistä tällainen +raivo johtui. + +"Varokaa päästämästä karkuun näitä kalpeakasvoisia miehiä. Meitä on +petetty", sanoi hän katkonaisella ja hengästyneellä äänellä, hän kun +oli tullut kiivaasti juosten. + +"Selittäköön veljeni tarkemmin, mitä hän tietää", käski Kotkanpää. + +"Kaikki valkoihoiset erämiehet, _lännen pitkät puukot_, ovat +kokoontuneet. Heitä on lähes sata miestä käsittävä partiokunta ja he +etenevät piirittäen leiriä joka puolelta yhtaikaa." + +"Oletko varma siitä, että nämä partiomiehet tulevat vihollisina?" kysyi +päällikkö vielä. + +"Miten sitten muuten?" vastasi intiaanisoturi, "he ryömivät kuin +käärmeet korkeassa ruohossa pitäen kivääriä edessään ja nylkypuukkoa +hampaissaan. Päällikkö, meidät on petetty, nämä kaksi miestä ovat +tunkeutuneet keskuuteemme tuudittaakseen uneen valppautemme." + +Kotkanpää ja Uskollinen Sydän hymyilivät selittämättömästi. Muille kuin +heille tämä oli arvoitus. + +Comanchipäällikkö kääntyi intiaanin puoleen. + +"Näitkö, kuka käveli erämiesten etunenässä?" kysyi hän. + +"Kyllä, näin hänet." + +"Ja hän oli _Amik_ -- Musta Hirvi, -- Uskollisen Sydämen ensimmäinen +pyydyksien hoitaja, eikö niin?" + +"Niin, kukas muu siinä olisi voinut olla?" + +"Hyvä, saat poistua", sanoi päällikkö viitaten päällään. Sitten hän +kääntyi erämiehen puoleen ja kysyi häneltä: + +"Mitä on tehtävä?" + +"Ei mitään", vastasi Uskollinen Sydän, "asia koskee minua. Antakoon +veljeni minun yksin toimia." + +"Veljeni on käskijäni." + +"Menen erämiehiä vastaan. Pitäköön Kotkanpää siihen asti, kunnes +palaan, nuoret soturinsa leirissään." + +"Se tapahtuu." + +Uskollinen Sydän heitti kiväärin olalleen, puristi Ilomielen kättä, +hymyili comanchipäällikölle ja suuntasi kulkunsa metsään varmoin ja +rauhallisin askelin, mikä oli hänelle ominaista. Hän katosi pian puiden +sekaan. + +"Hm!" lausui Ilomieli sytyttäen intiaanipiippunsa ja kääntyen +Kotkanpään puoleen, "huomaat, päällikkö, että tässä maailmassa ei aina +ole tyhmää antautua sydämensä johdettavaksi." + +Ja rajattoman tyytyväisenä tähän filosofiseen ajatelmaansa, joka +hänestä tuntui varsin hyvin sopivan tilanteeseen, kanadalainen puhalsi +sakean savupilven. + +Päällikön käskystä kutsuttiin leiriin takaisin kaikki sen ympärille +hajoitetut vahdit. + +Intiaanit odottivat kärsimättöminä, mikä olisi seurauksena +toimenpiteistä, joihin Uskollinen Sydän oli ryhtynyt. + + + + +II + +Preirierosvot + + +Oli ilta. Oltiin paikalla, josta oli suunnilleen yhtä pitkä matka +meksikolaisten kuin comanchien leirille. + +Kahden mäen välillä, matalan syvänteen kätkössä, istui kokoontuneina +nelisenkymmentä miestä useiden nuotioiden ympärillä, jotka olivat siten +sovitetut, etteivät tulenloimot voineet ilmaista heidän olevan siellä. + +Outo näky, jonka tarjosi tämä joukko, siinä kun oli synkännäköisiä, +villikatseisia, vaatetukseltaan likaisia ja omituisen näköisiä +seikkailijoita, muodosti taulun, joka olisi ansainnut päästä Callotin +satiirisen piirustimen aiheeksi tai Salvator Rosan siveltimen +kuvattavaksi. + +Nämä miehet, joiden joukossa oli mitä erilaatuisimpia yksilöitä +edustaen kaikkia kansallisuuksia vanhasta ja uudesta maailmasta, +venäläisestä kiinalaiseen asti, olivat niin täydellinen kokoelma +roistoja kuin kuvitella saattaa. He olivat ryösteleviä lurjuksia, jotka +eivät kuunnelleet lakia eikä omaatuntoa, joilla ei ollut kotia eikä +kontua. He olivat todellista sivistyksen pohjasakkaa, jo pienestä +pitäen joutuneet harhateille, myöhemmin pakosta etsien itselleen +turvapaikan lännen preirieiden sydänseuduilta. Näillä autioilla +paikoilla he olivat itsenäisenä rosvojoukkona taistellen milloin +metsästäjiä, milloin intiaaneja vastaan ja vieden toinen toisestaan +voiton julmuudessa ja konnantöissä. + +Nämä miehet olivat sanalla sanoen niitä, joita on alettu nimittää +_preirierosvoiksi_. + +Nimitys sopii heille joka suhteessa hyvin, koska he, valtamerellä +asuvien virkaveljiensä tavalla, jotka ryöstävät millä lipulla hyvänsä +varustettuja laivoja tai ainakin halveksien kohtelevat niitä, +hyökkäävät kaikkien matkustajien kimppuun, jotka uskaltavat yksin +matkustaa preirien halki, ahdistavat karavaaneja ja ryöstävät ne, ja +kun kaikki muu saalis pääsee heiltä karkuun, asettuvat he viekkaasti +väijyksiin korkeaan ruohoon tähystelläkseen intiaaneja ja murhatakseen +näitä saadakseen nostaa palkkion, jonka Yhdysvaltojen _isällinen_ +hallitus suorittaa jokaisesta alkuasukkaan päänahasta aivan samaan +tapaan kuin Ranskassa maksetaan palkkio sudenpäästä. + +Tätä joukkoa johti kapteeni Uaktehno, "Tappaja", jonka jo aikaisemmin +esittelimme. + +Roistojen keskuudessa vallitsi levottomuus, joka oli merkkinä jostakin +aiotusta salaperäisestä retkestä. + +Muutamat puhdistivat ja korjailivat aseitaan, toiset parsivat pukujaan, +muutamat polttelivat tupakkaa ja joivat mezcalia, toiset taas nukkuivat +kietoutuneina risaisiin viittoihinsa. + +Hevoset, jotka kaikki olivat satuloidut ja lähtövalmiit, olivat sidotut +kiinni muutamiin seipäisiin. + +Määrättyjen välimatkojen päässä seisoi vahteja nojaten pitkiin +karbineihinsa vaiteliaina ja liikkumattomina kuin pronssipatsaat +valvoen kaikkien turvallisuutta. + +Vähitellen loivat sammuvista leirivalkeista lähtevät, raukenevat +valopatsaat tauluun punertavia säteitä, jotka tekivät preirierosvot yhä +villimmän näköisiksi. + +Kapteeni näytti olevan sangen levoton. Hän käveli pitkin askelin +alaistensa parissa, polkien raivokkaasti maata jalallaan ja pysähtyen +aika ajoin kuuntelemaan preirieltä tulevia ääniä. + +Yö muuttui yhä synkemmäksi. Kuu oli hävinnyt, tuuli suhisi kolkosti +kummuilla. Preirierosvot olivat kaikki, yksi toisensa perään, lopulta +vaipuneet uneen. + +Ainoastaan kapteeni oli vielä valveilla. + +Äkkiä hän luuli kaukaa kuulleensa laukauksen. Hetkinen vielä, ja +kaikkialla oli jälleen hiljaista. + +"Mitä tämä merkitsee?" mutisi kapteeni raivostuneena; "ovatko ne +houkkiot antaneet yllättää itsensä?" + +Sitten hän, kietoutuen huolellisesti viittaansa, suuntasi kulkunsa +kiireesti sinne päin, mistä laukaus oli kuulunut. + +Synkkä pimeys vallitsi, ja huolimatta paikallistuntemuksestaan +kapteenin oli sangen vaikea kulkea pensaitten ja tiheikköjen lävitse, +jotka joka askeleella sulkivat häneltä tien. Useita kertoja hänen oli +pakko pysähtyä ja tutkia paikkoja voidakseen taas jatkaa matkaansa +entiseen suuntaan, jolta hänen vähän väliä oli käännyttävä syrjään, kun +kalliopaadet ja tiheiköt, jotka olivat hänen tiellään, pakoittivat +hänen tekemään kierroksia. + +Kerran näin pysähtyessään hän luuli kuulevansa aivan läheltä lehtien ja +oksien rapinaa, aivan kuin joku ihminen tai peto kiireesti juoksisi +näreikössä. + +Kapteeni vetäytyi jättiläismäisen mahonkipuun rungon taakse, ottaen +esille pistoolinsa, jotka hän viritti ollakseen valmis kaiken varalta. +Ojentaen päänsä eteenpäin hän kuunteli. + +Kaikki oli hiljaa hänen ympärillään. Oli tultu siihen salaperäiseen +yönhetkeen, jolloin luonto näyttää nukkuvan ja kaikki erämaan +tuntemattomat äänet hiljenevät, niin että, kuten intiaanit lausuvat, +_kuuluu vain äänettömyys_. + +"Olen erehtynyt", lausui preirierosvo itsekseen ja taas liikahti +ryhtyäkseen jatkamaan matkaansa. Samassa ääni kuului uudelleen entistä +selvemmin ja lähempää, ja sitä seurasi melkein heti senjälkeen +pidätetty huokaus. + +"Niin totta kuin Jumala elää!" sanoi kapteeni, "tämä alkaa olla +mielenkiintoista. Otanpa siitä selvän." + +Käveltyään hetken ajan kiireesti hän huomasi melkein näkymättömissä +olevan ihmisvarjon hiipivän pimeässä jonkun askeleen päässä hänestä. +Olio, kuka hän sitten lienee ollutkin, näytti kävelevän vaivaloisesti, +hoippui joka askeleella, pysähtyi vähän väliä kuin kootakseen voimia. +Aika ajoin hän päästi kuuluville hillityn valituksen. Kapteeni +heittäytyi hänen eteensä sulkien häneltä tien. + +Kun tuntematon huomasi hänet, kiljahti hän kauhusta, lankesi polvilleen +ja mutisi pelosta katkonaisella äänellä: + +"Armoa! Armoa! Älkää tappako minua!" + +"Kappas vaan!" huudahti kapteeni hämmästyneenä, "sehän on Lörppö! Kuka +riivattu on häntä näin huonosti kohdellut?" + +Ja hän kumartui tämän puoleen. Mies oli todellakin opas. Hän oli +pyörtynyt. + +"Hitto vieköön tuon tolvanan!" mutisi kapteeni halveksivasti; "miten +voisin häntä nyt kuulustella?" + +Mutta rosvo oli neuvokas mies. Hän työnsi pistoolit takaisin vyöhönsä +ja tarttuen haavoittuneeseen heitti hänet olkapäilleen. + +Kantaen taakkaansa, joka ei millään tavalla näyttänyt haittaavan hänen +kulkuaan, hän lähti kiireesti palaamaan samaa tietä, jota oli +tullutkin, ja saapui leiriinsä. + +Hän laski oppaan puoleksi sammuneen rovion luo, johon heitti muutaman +sylyksellisen kuivia puita saadakseen sen jälleen palamaan. Pian hän +saattoi kirkkaassa valossa tarkastaa miestä, joka virui tainnuksissa +hänen jalkojensa juuressa. + +Lörpön kasvot olivat kalmankalpeat, kylmä hiki valui hänen ohimoiltaan, +ja verta virtasi runsaasti haavasta, joka hänellä oli rinnassa. + +"_Cascaras_!" mutisi kapteeni, "kas siinä on miesparka ammuttu pahasti +pilalle. Kunhan hän vain ennen lähtöään voisi minulle ilmoittaa, ketkä +ovat hänet tuollaiseen tilaan saattaneet ja mitä Kennedylle on +tapahtunut!" + +Samoin kuin kaikilla metsänkävijöillä, oli kapteenillakin hieman +lääkitsemistaitoa. Hänen oli helppo hoitaa tuliaseen tuottamaa haavaa. + +Sen huolenpidon vuoksi, jota hän osoitti haavoittuneelle, ei kestänyt +kauan, ennenkuin tämä tuli tajuihinsa. Hän huokasi syvään, avasi hurjat +silmänsä ja voimatta jokseenkin pitkään aikaan lausua sanaakaan hänen +kuitenkin onnistui, ensin moniaan kerran tuloksetta yritettyään, +kapteenin tukemana nousta istumaan. Kohottaen sitten päätään hän lausui +surullisella, matalalla ja katkonaisella äänellä: + +"Kaikki on hukassa, kapteeni! Kepposemme ei ole onnistunut." + +"Tuhat tulimmaista!..." kiljui rosvo raivokkaasti polkien jalkaansa, +"miten on asia voinut käydä niin hullusti?" + +"Nuori tyttö on paholainen!" jatkoi opas sähisevän hengityksen ja yhä +heikommaksi käyvän äänen osoittaessa, että hän voi elää enää vain +muutamia hetkiä. + +"Jos voit", lausui kapteeni ymmärtämättä lainkaan haavoittuneen +huudahdusta, "niin sano minulle, miten kaikki tapahtui ja mikä on +murhaajasi nimi, niin että voin kostaa puolestasi." + +Kaamea hymy levisi oppaan sinertäville huulille. + +"Murhaajan nimikö?" kysyi hän ivallisesti. + +"Niin." + +"Se on doña Luz." + +"Doña Luz!" huudahti kapteeni hypäten hämmästyneenä pystyyn, +"mahdotonta!" + +"Kuulkaa", jatkoi opas, "hetkeni ovat luetut, pian heitän henkeni. +Minun asemassani oleva mies ei valehtele. Antakaa minun puhua älkääkä +keskeyttäkö. En tiedä, ehdinkö sanoa teille kaikki, ennekuin menen +tekemään tiliä Hänelle, joka tietää kaikki." + +"Puhu", lausui kapteeni. + +Ja kun haavoittuneen ääni tuli yhä heikommaksi, polvistui hän tämän +viereen, ettei menettäisi sanaakaan. + +"Antakaa minulle viinaa." + +"Olet mieletön, viinahan tappaisi sinut." + +Haavoittunut ravisti päätään. + +"Se antaa minulle voimaa, jota välttämättä tarvitsen, jotta voisitte +kuulla kaikki, mitä minulla on sanottavana. Enkö jo olekin +puolikuollut?" + +"Olet oikeassa!" mutisi kapteeni. + +"Älkää siis epäilkö", jatkoi haavoittunut, kun hän oli kuullut tämän, +"nyt on kiire, minulla on tärkeitä asioita teille ilmoitettavana." + +"Olkoon menneeksi siis!" kuiskasi rosvo hetken arveltuaan, ja ottaen +esille taskumattinsa ojensi sen oppaan huulille. + +Viimemainittu joi ahneesti ja jokseenkin kauan. Kuumeinen puna kohosi +hänen poskipäilleen, melkein sammuneet silmät alkoivat kiiltää, ja +niistä loisti eloisa tuli. + +"Älkää enää keskeyttäkö minua", sanoi hän varmalla ja jokseenkin +kovalla äänellä, "heti kun huomaatte minun heikontuvan, antakaa minun +juoda, ehkä silloin ehdin kertoa teille kaikki." + +Kapteeni viittasi hänelle merkiksi, että hän noudattaisi hänen +toivomustaan, ja Lörppö alkoi puhua. + +Hänen kertomuksensa kesti kauan, sillä häntä ahdistivat moniaat +heikkoudenkohtaukset. Kun hän oli lopettanut kertomuksensa, lisäsi hän: + +"Huomaatte, että nainen on, kuten jo kerran teille sanoin, paholainen. +Hän on surmannut Kennedyn ja minut. Luopukaa yrittämästä saada häntä +käsiinne, kapteeni, hän on liian vaikeasti saavutettava otus. Ette saa +häntä koskaan haltuunne." + +"Hyvä!" lausui kapteeni rypistäen kulmakarvojaan, "kuvitteletko, että +siis hylkäisin suunnitelman?" + +"No, onnea vain siis!" mutisi opas, "mitä minuun tulee, niin olen +toimittanut asiani, tilini ovat selvät... Hyvästi, kapteeni", lisäsi +hän kummallisesti hymyillen, "matkustan kaikkien paholaisten luo, +siellä kyllä tapaamme toisemme!..." + +Hän kaatui selälleen. + +Kapteeni aikoi nostaa hänet takaisin istumaan, mutta hän oli jo +kuollut. + +"Hauskaa matkaa!" mutisi hän huolettomasti. + +Hän nosti ruumiin olkapäilleen, kantaen sen näreikköön, jonka keskelle +kaivoi kuopan, ja laski ruumiin sinne. Suoritettuaan tämän työn +muutamassa minuutissa hän palasi leirivalkean ääreen, kietoutui +viittaansa, laskeutui pitkälleen maahan ja nukahti lausuttuaan +itsekseen: + +"Parin tunnin perästä koittaa päivä, silloin saamme nähdä, mitä on +tehtävä." + +Rosvot eivät nukkuneet pitkään. Auringon noustessa olivat kaikki +rosvoleirissä liikkeellä. Jokainen laittausi lähtövalmiiksi. + +Kaukana siitä, että olisi luopunut suunnitelmastaan, kapteeni oli +päinvastoin päättänyt panna sen pikaisesti toimeen antamatta +meksikolaisille aikaa etsiä apua preiriellä oleskelevilta +valkoihoisilta metsästäjiltä, jotka olisivat tehneet onnistumisen +hänelle epävarmaksi. + +Heti kun oli varma siitä, että hänen antamansa käskyt oli oikein +ymmärretty, antoi kapteeni lähtömerkin. Joukko lähti marssimaan +intiaanien tavalla, mikä merkitsee sitä, että he sananmukaisesti +käänsivät selkänsä sinne, minne heidän oli kuljettava. + +Saavuttuaan näin eräälle paikalle, joka näytti tarjoavan heille +haluamansa turvallisuustakeet, preirierosvot astuivat maahan ratsujensa +selästä. Hevoset jätettiin muutamien määrättyjen miesten haltuun, ja +rosvot alkoivat lipua maata pitkin kuin jono käärmeitä ja hyppiä +luikertelevalta oksalta toiselle, puulta puulle, ja niin he etenivät +noudattaen varokeinoja, joita yllätyksissä käytetään, kohti +meksikolaisten leiriä. + + + + +III + +Uhraus + + +Kuten olemme kertoneet eräässä edellisessä luvussa, oli tohtori +lähtenyt meksikolaisten leiristä viemään doña Luzin ilmoitusta Mustalle +Hirvelle. + +Niinkuin kaikki oppineet, joiden nimen päätteenä on _us_, oli tohtori +hyvin hajamielinen, ollen kuitenkin maailman hyväätarkoittavin mies. + +Aluksi hän virkaveljiensä tavoin vaivasi päätään yrittäen keksiä niiden +sanojen merkitystä, jotka hänen tuli lausua erämiehelle. + +Hän ei voinut ymmärtää, mitä apua puolivillistä miehestä, joka asui +yksinään preiriellä ja kulutti aikaansa metsästämällä ja pyydyksiä +asettelemalla, saattoi olla hänen ystävilleen. + +Kun hän niin äkkiä oli suostunut toimittamaan tämän tehtävän, oli +siihen ollut ainoana syynä lämmin ystävyydentunne kenraalin +sisarentytärtä kohtaan. Vaikka hän ei odottanutkaan sen johtavan +mihinkään suotuisaan tulokseen, oli hän kuitenkin, kuten olemme +kertoneet, päättäväisesti lähtenyt matkaan, koska muka tietoisuus hänen +lähdöstään tyynnyttäisi nuorta tyttöä. Lyhyesti sanoen, hän oli +pikemmin tahtonut tyydyttää "sairasta" kuin tehdä jotakin hyödyllistä. + +Ollessaan varma siitä, että hänelle annettu tehtävä oli hyödytön, hän +ei viitsinyt täyttä vauhtia ratsastaa Mustan Hirven _toldolle_, kuten +hänen olisi pitänyt, vaan astui alas hevosensa selästä, piti kädessään +suitsia ja alkoi etsiä lääkeyrttejä, johon puuhaan hän pian niin +syventyi, että täydelleen unohti doña Luzin varoitukset ja sen, miksi +oli lähtenyt leiristä. + +Aika kului kuitenkin, päivä oli jo siirtynyt yli puolivälin, ja +tohtoria, jonka jo aikoja sitten olisi pitänyt palata, ei kuulunut. + +Meksikolaisten leirissä vallitsi todellinen levottomuus. + +Kenraali ja kapteeni olivat järjestäneet kaikki kuntoon vakavaa +puolustusta varten hyökkäyksen varalta. + +Ei mikään näyttänyt kuitenkaan heitä uhkaavan. + +Mitä suurin rauha vallitsi edelleen ympäristössä. Meksikolaiset olivat +jo vähällä luulla väärän hälytyksen tapahtuneen. + +Doña Luz yksin tunsi levottomuutensa kasvavan hetki hetkeltä. Katse +suunnattuna tasangolle hän turhaan tähyili sille taholle, mistä hänen +viestinviejänsä piti palata. + +Äkkiä hän oli huomaavinaan, että preiriellä kasvava korkea ruoho oli +aaltomaisessa liikkeessä, joka ei ollut sille ominainen. + +Ei tosiaankaan käynyt tuulenhenkäyksiä. Painostava kuumuus vallitsi +preiriellä, puiden lehdet, jotka auringonsäteet olivat polttaneet +ruskeiksi, olivat liikkumattomat, ja ainoastaan korkea ruoho, joka +liikkui hiljaa ja salaperäisesti, heilui yhä itsestään. + +Ja mikä merkillisintä: tämän melkein huomaamaton liikehtiminen, jonka +vain erikoisen tarkasti katsoen saattoi huomata, ei ollut yleinen, vaan +päinvastoin säännöllisesti jatkuva, läheten vähitellen leiriä +tasaisesti, niin että saattoi arvata siinä piilevän niin sanoaksemme +suunnitellun sysäyksen. Sitä mukaan kun se näet siirtyi leiriä +lähempänä olevaan ruohoon, hiljeni se etäämpänä, ja lopulta se siellä +lakkasi. + +Vallituksille asetetut vahdit eivät tienneet, mikä oli syynä tähän +ruohon heilumiseen, jota he eivät ymmärtäneet lainkaan. + +Kokeneena sotilaana kenraali päätti ottaa siitä selvän, voidakseen sen +mukaan toimia. Vaikka hän ei itse ollut koskaan joutunut kosketuksiin +intiaanien kanssa, oli hän kuitenkin siksi paljon kuullut puhuttavan +heidän taistelutavoistaan, että heti otaksui tässä piilevän jonkun +konnankoukun. + +Tahtomatta jättää leiriä puolustajia vaille, joita se tarvitsi, hän +päätti itse antautua seikkailuun ja lähteä vakoiluretkelle. + +Sillä hetkellä, jolloin hänen juuri piti mennä leirin suojavarusteiden +yli, pysäytti kapteeni Aguilar hänet laskien kunnioittavasti kätensä +hänen olalleen. + +"Mitä tahdotte, ystäväni?" kysyi kenraali häneltä vetäytyen takaisin. + +"Luvallanne rohkenen kääntyä puoleenne tehden erään kysymyksen, herra +kenraali", vastasi nuori mies. + +"Tehkää se." + +"Aiotteko lähteä leiristä?" + +"Aion." + +"Lähteäksenne tietysti vakoiluretkelle?" + +"Lähteäkseni vakoiluretkelle, aivan niin." + +"Se tehtävä kuuluu minulle." + +"Miksi niin?" kysyi kenraali hämmästyneenä. + +"Sehän on luonnollista, herra kenraali, olenhan vain alhainen +upseeriparka, joka saan kaikesta kiittää teitä." + +"Entä sitten?" + +"Vaara, johon antautuisin, jos siinä vaaraa on, ei lainkaan saattaisi +epävarmaksi retkikunnan menestystä, kun sensijaan..." + +"Kun sensijaan?" + +"Jos teidät surmataan?" + +Kenraali hätkähti. + +"Täytyy ottaa kaikki lukuun", jatkoi kapteeni, "kun on tekemisissä +sellaisten vastustajien kanssa, jotka meitä nyt uhkaavat." + +"Aivan niin, entä sitten?" + +"No niin retkikunta joutuisi harhateille, eikä yksikään meistä näkisi +enää sivistysmaita. Te olette pää, me muut olemme vain käsivarret, +teidän on siis jäätävä leiriin." + +Kenraali mietti hetken. Sitten hän puristaen sydämellisesti nuoren +miehen kättä lausui: + +"Kiitos, mutta minun on itseni nähtävä, kuka meitä vastaan vehkeilee. +Tilanne on liian vakava voidakseni luottaa edes teihin." + +"Teidän täytyy jäädä, kenraali", intti kapteeni, "se teidän on tehtävä +ei ainoastaan meidän kaikkien tähtemme, vaan ennen kaikkea +sisarentyttärenne, tuon viattoman ja hennon olennon vuoksi, joka, jos +teille tapahtuisi joku onnettomuus jäisi yksin ja hyljättynä keskelle +julmia kansanheimoja vailla huoltajaa ja turvaa. Mitä minun henkeeni +tulee, niin sillä ei ole niin väliä, sillä olenhan koditon lapsiraukka, +joka kaikesta saan kiittää teidän hyväntahtoisuuttanne. Nyt on tullut +hetki osoittaakseni kiitollisuuttani, antakaa minun siis suorittaa +velkani." + +"Mutta --" aikoi kenraali sanoa. + +"Tiedätte", jatkoi nuori mies innostuen, "että jos voisin korvata +teidät doña Luzin huoltajana, suostuisin siihen mielelläni, mutta vielä +olen liian nuori näytelläkseni niin jaloa osaa. Kuulkaa siis, kenraali, +sallikaa minun mennä sijastanne, se tehtävä kuuluu minulle." + +Puoliväkisin hän sai vanhan upseerin peruuttamaan aikeensa, kiirehti +suojavarustuksille, hyppäsi yhdellä loikkauksella niiden yli ja poistui +kiireisin askelin viitattuaan vielä kerran hyvästiksi. + +Kenraali seurasi häntä katseillaan niin kauan kuin voi hänet eroittaa. +Sitten hän siveli kädellään otsaansa mutisten: + +"Kunnon poika, mainio luonne!" + +"Eikö totta, eno?" vastasi hänelle doña Luz saavuttuaan paikalle +huomaamatta. + +"Olitko sinä täällä, lapsi kulta?" lausui kenraali hymyillen ja siten +turhaan koettaen näyttää iloiselta. + +"Kyllä, eno hyvä, kuulin kaikki." + +"Hyvä, pikku rakkaani", sai kenraali vaivoin sanotuksi, "mutta nyt ei +ole liikutuksille aikaa, minun on ajateltava turvallisuuttasi. Älä ole +täällä pitempään. Tule kanssani, sillä täällä voisi intiaanin kuula +liian helposti sinut tavoittaa." + +Tarttuen tytön käteen hän talutti tämän lempeästi teltalle asti. + +Saatuaan hänet astumaan telttaan sisään hän suuteli häntä otsalle, +varoitti häntä enää tulemasta ulos ja palasi suojavarustuksille, mistä +alkoi mitä huolellisimmin tarkata, mitä tasangolla tapahtui, mielessään +koko ajan laskien, kuinka pitkä aika oli kulunut kapteenin lähdöstä, ja +ihmetellen, ettei hän vielä näkynyt palaavan. + +"Hän lienee joutunut intiaanien käsiin", puheli hän, "ja kenties he jo +ovat hänet tappaneet!" + +Kapteeni Aguilar oli pelkäämätön sotilas, joka oli karaistunut Meksikon +lakkaamattomissa sodissa ja osasi yhdistää rohkeuden varovaisuuteen. + +Päästyään jonkun matkan päähän leiristä hän heittäytyi vatsalleen +maahan ja ryömi eräälle kalliolle, joka täydellisesti sopi hänelle +vaanimispaikaksi. + +Kaikki näytti rauhalliselta hänen ympärillään. Mikään ei saattanut +häntä epäilemään, että vihollinen lähestyi. Jokseenkin pitkän ajan +perästä, kun hän oli tutkinut aluetta, hän valmistautui palaamaan +leiriin viedäkseen sinne sanoman, että kenraali oli erehtynyt, ettei +ollut mikään vaara uhkaamassa, kun äkkiä aivan läheltä häntä joku +olento lähti kiivaasti juoksemaan. + +"Oh! Oh!" mutisi nuori mies, "olisikohan täällä sentään jotakin? +Katsokaammehan hiukan." + +Lähtien siis kalliolta hän astui varovasti pari askelta eteenpäin +ottaakseen varman selon, oliko hänen pelkoonsa todellista aihetta. +Ruoho alkoi liikkua rajusti, kymmenkunta miestä nousi äkkiä hänen +ympärillään ja saarsi hänet ennenkuin hän ehti puolustautua tai palata +turvapaikkaansa, josta oli niin varomatta lähtenyt. + +"Tulitte ainakin sopivaan aikaan", sanoi hän ylenkatseellisen +kylmäverisesti, "nyt ainakin tiedän, keiden kanssa olen tekemisissä." + +"Antautukaa!" kiljui muuan hänen ympärillään tungeksivista miehistä. + +"Olkoon menneeksi!" vastasi Aguilar ivallisesti hymyillen, "mutta te +olette typeriä, sillä minut on ensin kunnollisesti tapettava, ennenkuin +minut voi vangita." + +"No sitten teidät tapetaan, kaunis keikari", vastasi ensinmainittu +puhuja röyhkeästi. + +"Sen otan lukuun", lausui kapteeni, "ja puolustaudun. Se synnyttää +hälinää, ystäväni kuulevat sen, yllätyksenne ei onnistu, ja sitä juuri +haluankin." + +Hän lausui nämä sanat niin rauhallisesti, että se pani preirierosvot +miettimään. Nämä miehet kuuluivat kapteeni Uaktehnon joukkoon. Hän +itsekin oli mukana. + +"Niin", vastasi roistojen päällikkö virnistellen, "aikomuksenne on +hyvä, mutta teidät voi, ikävä kyllä, surmata ilman meluakin, ja silloin +suunnitelmanne on mennyt karille." + +"Pyh! Kuka sen tietää!" sanoi nuori mies. + +Ennenkuin preirierosvot saattoivat arvatakaan, teki hän huikean hypyn +taaksepäin, kaatoi maahan kaksi miestä ja alkoi tavattoman nopeasti +juosta leirille päin. + +Ensi hämmästyksestä toinnuttuaan roistot syöksyivät häntä seuraamaan. + +Tätä pikajuoksukilpailua kesti verrattain kauan rosvojen kykenemättä +huomattavasti lyhentämään heidän ja pakenijan välistä matkaa. Ajaen yhä +häntä takaa he koettivat välttää, etteivät meksikolaisten vahdit, jotka +he halusivat yllättää, saisi nähdä heitä, ja siksi heidän oli pakko +tehdä liikkuessaan kierroksia, jotka tietysti hidastuttivat heidän +kulkuaan. + +Kapteeni oli saapunut äänenkantaman päähän tovereistaan. Hän katsahti +taakseen, ja käyttäen hyväkseen pysähdysaikaa, kun hän hengähti, rosvot +lähenivät häntä huomattavasti. + +Nuori mies tiesi, että jos hän jatkaisi juoksuaan, hän aiheuttaisi sen +onnettomuuden, jota hän halusi välttää. + +Hän teki hetkessä päätöksensä, päätti kuolla kuin sotilas, kaatua +taistelussa ja olla hyödyksi niille, joiden puolesta uhrautui. + +Hän nojautui puuta vasten, pani puukkonsa vierelleen käden ulottuville, +otti esille pistoolinsa vyöltään ja kääntyi roistoihin päin, jotka +olivat hänestä enää vain kolmisenkymmenen askeleen päässä. +Kiinnittääkseen ystäviensä huomiota puoleensa, hän huusi kaikuvalla +äänellä: + +"Huomio! Huomio! Vihollisia!..." + +Sitten hän mitä kylmäverisimmin laukaisi kuin pilkkaan ampuen -- +hänellä oli neljä kaksipiippuista pistoolia -- toistaen joka kerta, kun +yksi rosvo kaatui: + +"Huomio! Vihollisia!... He piirittävät meitä, varokaa, varokaa!" + +Vimmastuneina tästä sisukkaasta puolustustavasta roistot karkasivat +hänen kimppuunsa unohtaen kokonaan varovaisuuden, jota tähän asti +olivat noudattaneet. + +Alkoi kauhistava, sekasortoinen taistelu, jota yksi mies kävi kahta-, +kolmeakymmentä vastaan, sillä aina kun yksi rosvoista kaatui, astui +hänen tilalleen toinen. + +Taistelu oli hirvittävä! + +Nuori mies oli päättänyt uhrata henkensä, mutta tahtoi sen myydä niin +kalliisti kuin mahdollista. + +Kuten sanottu, joka lakauksella, jonka hän ampui, ja joka kerta, kun +hän heilutti puukkoaan, hän päästi varoitushuudon, ja siihen +meksikolaiset vastasivat puolestaan avaten musketeistaan yhteistulen +rosvoja vastaan. Nämä olivat silloin puoliksi näkyvissä hyökätessään +raivoisasti miehen kimppuun, joka niin uljaasti sulki heiltä tien +uskollisen rintansa murtumattomalla suojamuurilla. + +Vihdoin kapteeni lyyhistyi yhden polven varaan. Rosvot syöksyivät +suinpäin hänen kimppuunsa haavoittaen toinen toistaankin, kun olivat +niin innoissaan hänet hengiltä saadakseen. Tuollaista ottelua ei voinut +kestää pitkälti. Kapteeni Aguilar kaatui, mutta kaatuessaan hän vei +mukanaan kaksitoista rosvoa, jotka olivat menettäneet henkensä ollen +hänelle verisenä saattueena hautaan. + +"Hm!" mutisi kapteeni Uaktehno katsellessaan häntä ihaillen ja +koettaessaan seisahduttaa verta ammottavasta haavasta, jonka oli saanut +rintaansa; "mikä tuima mies! Jos muut ovat samanlaisia kuin hän, emme +me koskaan pääse perille. Eteenpäin", jatkoi hän kääntyen tovereittensa +puoleen, jotka odottivat hänen käskyjään, "älkää antako itseänne ampua +enää kuin kyyhkysiä. Hyökkäykseen!" + +Preirierosvot syöksyivät seuraamaan häntä huitoen aseillaan ja alkoivat +nousta kukkulalle huudahdellen: "Hyökkäykseen! Hyökkäykseen!" + +Meksikolaiset, jotka olivat olleet kapteeni Aguilarin sankarillisen +kuoleman todistajia, valmistautuivat kostamaan hänen puolestaan. + + + + +IV + +Tohtori + + +Sillä aikaa, kun tapaukset täällä kehittyivät näin kauheiksi, keräsi +tohtori kasveja kaikessa rauhassa. + +Ihastuneena rikkaasta kasvistosta, joka oli hänen silmiensä edessä, tuo +kunnon oppinut oli unohtanut kaiken muun kuin runsaan saaliin, jonka +nyt voisi saada. Hän käyskenteli kumarruksissa pysähtyen joka kasvin +eteen, jota ihaili kauan aikaa, ennenkuin raskitsi sen riistää maasta. + +Kun hänellä oli koossa lukematon määrä kasveja, jotka hänen mielestään +olivat tavattoman harvinaisia, päätti hän vihdoinkin istuutua puun +juurelle, rauhassa luokittaakseen ne niin huolellisesti kuin kaikki +etevät tiedemiehet tavallisesti menettelevät tässä erikoisessa työssä, +vähän väliä pureskellen korpunpalasia, joita veti esille repustaan. + +Hän oli jo kauan syventyneenä tähän työhön, joka tuotti hänelle +suunnatonta nautintoa, jommoista vain oppineet voivat tuntea, ja olisi +luultavasti unohtunut tätä työtä tekemään, kunnes yö olisi hänet +yllättänyt ja pakoittanut hänet etsimään suojaa, ellei muuan varjo +olisi äkkiä asettunut juuri hänen ja auringon välille ja pimittänyt +kasveja, joita hän niin huolellisesti luokitteli. + +Koneellisesti tohtori kohotti päätään. + +Mies, joka nojautui pitkään rihlapyssyyn, oli pysähtynyt hänen eteensä +ja tarkasteli häntä pilkallisen huomaavaisesti. + +Mies oli Musta Hirvi. + +"He! he!" naurahti hän tohtorille, "mitäs te siinä hommaatte, arvoisa +herra? Hiisi vieköön, kun näin jotakin liikkuvan, niin luulin, että +tiheikössä oli metsäkauris, ja olin vähällä lennättää teihin luodin." + +"Hitto!" huudahti tohtori katsahtaen häneen kauhistuneena, "huomatkaa +tarkoin, olisitte voinut minut tappaa, tiedättekö?" + +"Jumaliste!" jatkoi erämies naurahtaen, "mutta älkää lainkaan pelätkö, +huomasin erehdykseni ajoissa." + +"Jumalan kiitos." + +Ja tohtori, joka oli huomannut harvinaisen kasvin, kumartui +innostuneena sitä ottamaan. + +"Ettekö siis tahdo minulle sanoa, mitä siinä teette?" jatkoi erämies. + +"Näettehän sen hyvin itsekin, ystäväni." + +"Minäkö? Niin, näen teidän huvittelevan itseänne kiskomalla preirieltä +rikkaruohoja, siinä kaikki, ja kysyn itseltäni, mitä hyötyä tuosta voi +olla." + +"Oh, tietämättömyys!" mutisi oppinut ja lisäsi sitten kovaa sillä +alentuvaisella äänenpainolla, joka on niin ominainen Aesculapiuksen +oppilaille, "ystäväni, minä etsin kasveja, joita kerään luokitellakseni +ne herbaariooni. Näiden preirieseutujen kasvisto on suurenmoinen. Olen +vakuutettu, että olen keksinyt ainakin kolme uutta _Chirostemon +pentadactylon_-muunnosta, jotka kuuluvat _flora mexicanaan_." + +"Ah", huudahti erämies ja koki parhaansa mukaan olla purskahtamatta +nauramaan aivan tohtorin nenän edessä, "luulette löytäneenne kolme +uutta..." + +"_Chirostemon pentadactylon_-muunnosta, niin ystäväni", täydensi +oppinut lempeästi. + +"Ahaa!" + +"Ehkä niitä on neljäkin." + +"Oh, oh! Onkohan tuo kovinkin hyödyllistä?" + +"Mitä, etteikö se ole hyödyllistä!" huudahti lääkäri närkästyneenä. + +"Älkää pahastuko, en ymmärrä näitä asioita, nähkääs." + +"Aivan niin!" sanoi oppinut Mustan Hirven äänensävyn tyynnyttämänä, +"ette saata ymmärtää näiden tutkimusten merkitystä, jotka vievät +tiedettä suunnattoman askeleen eteenpäin." + +"Sepä ihmeellistä! Ja kiskoaksenne tuolla tavalla kasveja olette +saapunut preirielle?" + +"Vain sentähden." + +Musta Hirvi katseli häntä sillä ihastuksella, jonka synnyttää +selittämättömän ilmiön näkeminen. Erämies ei voinut ymmärtää, että +selväjärkinen mies päättäisi tuolla tavalla vapaaehtoisesti antautua +viettämään elämää, joka on täynnä kieltäymyksiä ja vaaroja, siinä +selittämättömässä tarkoituksessa, että saisi repiä ruohoja, jotka eivät +kelpaa mihinkään. Hän tulikin tovin kuluttua siihen johtopäätökseen, +että oppinut oli päästään vialla. Hän katsahti häneen sääliväisesti, +kohotti päänsä ja vieden kiväärin olalleen valmistui jatkamaan +matkaansa. + +"No niin, no niin", sanoi hän äänenpainolla, jolla puhutellaan lapsia +ja mielipuolia, "olette oikeassa, kunnon herra. Noukkikaa kasveja, ette +sillä vahingoita ketään, sillä kyllä niitä sentään aina jää tarpeeksi. +Onnea vain ja näkemiin!" + +Hän vihelsi koirat luokseen, astui pari askelta, mutta tuli heti +takaisin: + +"Sananen vielä", lausui hän kääntyen tohtorin puoleen, joka ei enää +ajatellut häntä ja oli jälleen tieteellisessä puuhassaan. + +"Puhukaa", sanoi tohtori kohottaen päätään. + +"Toivon, että nuori nainen, joka eilen kävi tervehtimässä minua +majassani enonsa seurassa, voi hyvin, vai mitä? Ette voi kuvitella, +kuinka se lapsiraukka herättää mielenkiintoani, kunnon herra." + +Tohtori nousi äkkiä seisomaan lyöden kädellään otsaansa. + +"Mikä pöhkö minä olenkaan!" huudahti hän. "Olin sen kokonaan +unohtanut." + +"Unohtanut, mitä sitten?" kysyi erämies hämmästyneenä. + +"Se on aivan minun tapaistani!" mutisi oppinut. "Onneksi ei vahinko ole +kovinkaan suuri, ja kun te kerran olette tässä, niin on helppo korjata +laiminlyöntini." + +"Mistä vahingosta puhutte?" tiedusteli erämies alkaen käyden +levottomaksi. + +"Voitteko sitä kuvitella?" jatkoi tohtori rauhallisesti. "Tiede saattaa +minut siihen määrin vallata, että usein unohdan syödä ja juoda. Ihmekö +sitten, että unohdan minulle uskotut tehtävät, eikö niin?" + +"Asiaan! Asiaan!" huomautti erämies kärsimättömästi. + +"Niin, asiaan. Se on perin yksinkertainen. Lähdin päivän koitteessa +leiristä tavatakseni teidät, mutta kun olin saapunut tänne, ihastuin +lukemattomiin harvinaisiin kasveihin, joita hevoseni polki jalkojensa +alle, niin että muistamatta enää jatkaa matkaani pysähdyin ensin +korjaamaan maasta erään kasvin, sitten huomasin toisen, jota ei ollut +herbaariossani, sitten kolmannen ja niin edespäin. Lyhyesti sanoen en +ajatellutkaan tulla luoksenne, olinpa siihen määrin syventynyt +tutkimuksiini, ettei edes odottamaton tulonne vähän aikaa sitten +johdattanut mieleeni, mitä minun piti teille sanoa." + +"No niin, te lähditte leiristä auringon noustessa?" + +"Aivan niin." + +"Tiedättekö, mitä kello nyt on?" + +Oppinut katsoi aurinkoon. + +"Kello on vähän vaille kolme", sanoi hän, "mutta se ei merkitse mitään, +toistan sen vielä. Kun te kerran olette tässä, niin esitän teille, mitä +doña Luz käski minun teille sanoa, ja sitten kaikki on hyvin, kuten +toivon." + +"Jumala suokoon, ettei laiminlyöntinne aiheuttaisi suurta +onnettomuutta!" lausui erämies huokaisten. + +"Mitä tarkoitatte?" + +"Pian saatte sen tietää. Toivon erehtyväni. Puhukaa, kuuntelen teitä." + +"Doña Luz käski minun sanoa teille näin." + +"Siis doña Luz lähettää teidät luokseni." + +"Hänpä juuri." + +"Leirissä on siis tapahtunut jotakin vakavaa?" + +"Aivan oikein! Tosiaankin, tämä saattaa olla vakavampaa kuin aluksi +luulinkaan. Asiain kulku oli seuraava: viime yönä yksi oppaistamme..." + +"Lörppökö?" + +"Hän juuri. Tunnetteko hänet?" + +"Kyllä. Entä edelleen?" + +"No niin! Tämä mies näytti vehkeilevän erään toisen samanlaisen rosvon +kanssa jättääkseen leirin nähtävästi intiaanien käsiin. Doña Luz sattui +kuulemaan näiden roistojen koko keskustelun, ja sillä hetkellä, jolloin +he menivät hänen ohitseen poistuakseen leiristä, hän ampui suoraan +heitä kohti kaksi pistoolinlaukausta." + +"Saiko hän heidät surmatuksi?" + +"Valitettavasti ei. Vaikka toinen varmasti oli vaikeasti haavoittunut, +pääsi hän karkuun." + +"Kumpi heistä?" + +"Lörppö." + +"Entä edelleen?" + +"Sitten doña Luz vannotti minua saapumaan luoksenne ja sanomaan +teille... odottakaahan hiukan", lausui oppinut koettaen muistella. + +"Musta Hirvi, hetki on tullut!" keskeytti erämies vilkkaasti. + +"Juuri niin!" myönsi tiedemies hieroen riemuissaan käsiään, "se oli +minulla kielen päässä. Tunnustan, että se minusta tuntui jokseenkin +hämärältä ja etten ymmärtänyt siitä yhtään mitään, mutta te kyllä +selitätte sen minulle, eikö niin?" + +Erämies tarttui lujasti hänen käteensä ja kurkottaen kasvojaan aivan +hänen kasvojensa lähelle sanoi katse hehkuvana ja suuttumusta +kuvastavana: + +"Hupsu raukka! Miksi ette tullut niin nopeasti kuin suinkin tapaamaan +minua? Sen sijaan hukkasitte aikaa kuin hölmö! Viivytyksenne kenties +aiheuttaa kaikkien ystävienne kuoleman." + +"Olisiko se mahdollista?" huudahti tohtori alakuloisena eikä +loukkaantunut siitä hiukan röyhkeästä tavasta, millä erämies häntä +ravisti. + +"Teillä oli tehtävä, joka koski elämää ja kuolemaa, senkin houkkio! +Mitä nyt on tehtävä? Ehkä on jo liian myöhäistä!" + +"Oh! Älkää sanoko niin!" huusi oppinut kiihtyneenä. "Kuolen epätoivoon, +jos asian laita on niin!" + +Miesparka purskahti itkuun ja osoitti, että häntä vaivasi mitä +vilpittömin murhe. + +Mustan Hirven täytyi häntä lohduttaa. + +"Saammehan nähdä. Rohkeutta, kunnon oppinut", sanoi hän lauhtuen, +"hitto vie, kenties kaikki ei vielä olekaan hukassa!" + +"Oi! Jos minä olisin syypää niin suureen onnettomuuteen, niin en +tahtoisi elää enää senjälkeen!" + +"Mikä on tehty, se on tehty! Meidän on nyt ryhdyttävä toimimaan", +lausui erämies filosofisesti. "Koetan keksiä keinon, jolla voimme +auttaa heitä. Jumalan kiitos! En ole niin yksin kuin saattaisi luulla. +Toivon, että muutaman tunnin päästä olen saanut kootuksi +kolmisenkymmentä preirien parasta rihlamiestä." + +"Pelastatte heidät, eikö niin?" + +"Teen ainakin kaikki, mitä on tarpeen, ja jos Jumala sen hyväksi näkee, +niin onnistun." + +"Olkoon taivas teille suosiollinen!" + +"Amen!" sanoi erämies tehden hurskaasti ristinmerkin. "Kuulkaa nyt, +mitä sanon. Palatkaa leiriin." + +"Aivan heti!" + +"Mutta nyt ette enää saa poimia kasveja ettekä repiä niitä maasta." + +"Oh! Sitä en tee, sen vannon! Kirottu olkoon se hetki, jolloin rupesin +kasveja keräämään!" huudahti oppinut koomillisen epätoivoisena. + +"Hyvä! On siis sovittu, palaatte nuoren naisen ja hänen enonsa luo, +käskette heidän olla varuillaan ja hyökkäyksen sattuessa valppaasti +puolustautua ja sanotte heille, että pian tulee ystäviä heidän +avukseen!" + +"Sen sanon heille!" + +"Siis ratsaille ja täyttä neliä leiriin." + +"Olkaa huoletta, mutta te, mitä te aiotte tehdä?" + +"Älkää välittäkö minusta, en jää toimettomaksi, kiiruhtakaa itse vain +ystävienne luo niin pian kuin pääsette." + +"Tunnin kuluessa olen heidän luonaan!" + +"Rohkeutta vain ja onnea! Älkää heittäytykö epätoivoisiksi!" + +Musta Hirvi hellitti kätensä hevosen suitsista, joihin oli tarttunut, +ja tohtori lähti ratsastamaan täyttä laukkaa, mikä ei ollut sellaisen +miehen tapaista, jolla muutenkin oli kova työ pysyäkseen tasapainossa. + +Metsästäjä katseli hänen jälkeensä vähän aikaa, kääntyi sitten ympäri +ja lähti kiireesti metsään. + +Hän oli kävellyt tuskin kymmentä minuuttia, kun äkkiä seisoi vastatuksin +Eusebion kanssa, joka kuljetti poikittain satulanpuulla lepäävää +pyörtynyttä Uskollisen Sydämen äitiä. + +Tapaaminen oli erämiehelle hyvä sattuma, jota hän käytti hyväkseen +kysyäkseen vanhalta espanjalaiselta luotettavia tietoja metsästäjistä, +ja niitä vanhus kiirehtikin hänelle antamaan. Sitten molemmat miehet +menivät erämiehen majaan, jonne he aikoivat väliaikaisesti sijoittaa +ystävänsä vanhan äidin. + + + + +V + +Liitto + + +Meidän on taas palattava Uskollisen Sydämen luo. + +Käveltyään kymmenisen minuuttia viitsimättä edes seurata polkua, +jommoisia kulkee lukemattomia ristiin rastiin preiriellä, erämies +pysähtyi, laski kiväärinperän maahan, katseli tarkkaavaisesti joka +suunnalle, kuunteli kaikkia niitä tuhansia ääniä, joita erämaassa +kuulee ja jotka kaikki ilmaisevat jonkun erikoisen asian, jos vain on +tottunut eräelämään, ja nähtävästi tyytyväisenä huomioihinsa matki +kolmeen eri otteeseen tasaisin väliajoin harakanhuutoa niin mainiosti, +että useat näistä linnuista, jotka olivat olleet tuuheiden puiden +kätkössä, heti vastasivat. + +Kolmas huuto oli tuskin lakannut kaikumasta ilmassa, kun metsä, joka +siihen asti oli ollut aivan hiljainen ja näyttänyt vaipuneen mitä +täydellisimpään autiuteen, äkkiä muuttui kuin taikaiskusta vilkkaaksi. + +Joka puolelta kohosi pensaikkojen ja ruohoston keskeltä, johon he +olivat kätkeytyneet, joukoittain tarmokkaan näköisiä ja omituisesti +puettuja metsästäjiä, jotka pian olivat tiheänä kehänä erämiehen +ympärillä. + +Sattuma aiheutti, että ensimmäiset kasvot, jotka Uskollinen Sydän +huomasi, olivat Mustan Hirven ja Eusebion, jotka molemmat olivat olleet +aivan hänen lähellään. + +"Oh!" sanoi hän ojentaen heille iloisesti kätensä, "ymmärrän kaikki, +ystäväni, kiitos, kiitos, tuhannet kiitokset sydämellisestä avustanne, +mutta, Jumalan kiitos, en tarvitse sitä enää." + +"Sitä parempi", virkkoi Musta Hirvi. + +"Oletteko siis onnellisesti päässyt noiden kirottujen punanahkojen +käsistä?" kysyi häneltä vanha palvelija kiihkeästi. + +"Älkää puhuko pahaa comancheista", vastasi Uskollinen Sydän hymyillen, +"he ovat nyt veljiäni." + +"Puhutko vakavasti", tiedusti Musta Hirvi, "oletko tosiaankin hyvissä +väleissä intiaanien kanssa?" + +"Saatte itse sen todeta. Rauha on solmittu heidän, minun ja minun +ystävieni välillä. Jos haluatte, voin kyllä esittää teidät +toisillenne." + +"Hitto soikoon! Nykyisissä olosuhteissa ei mikään voi olla meille +parempaa", sanoi Musta Hirvi, "ja koska kerran olet vapaa, niin voimme +nyt ryhtyä auttamaan toisia henkilöitä, jotka tällä hetkellä ovat +suuressa vaarassa ja luultavasti kipeästi kaipaavat apuasi." + +"Mitä tarkoitat?" kysyi Uskollinen Sydän. + +"Tarkoitan, että ne henkilöt, joille jo kerran olet tehnyt suuren +palveluksen, ovat tällä hetkellä preirierosvojoukon piirittäminä, joka +luultavasti kohta hyökkää heidän kimppuunsa, ellei se ole jo niin +tehnyt." + +"Meidän on riennettävä heidän avukseen!" huudahti Uskollinen Sydän +kykenemättä hallitsemaan liikutustansa. + +"Totta tosiaan! Se onkin meidän aikomuksemme, mutta tahdoimme ensin +vapauttaa sinut, Uskollinen Sydän. Olet liittomme sielu, ilman sinua +emme pystyisi aikaansaamaan mitään." + +"Kiitos, ystäväni, mutta nyt olen vapaa, kuten itsekin voit nähdä. Ei +mikään enää pidätä meitä, lähtekäämme siis matkaan!" + +"Anteeksi", puhkesi Musta Hirvi puhumaan, "mutta me joudumme tekemisiin +sangen voimakkaan roistojoukon kanssa. Rosvot, jotka tietävät, että +heillä ei ole sääliä odotettavana, taistelevat kuin tiikerit. Mitä +suurempi luku meitä on, sitä suuremmat ovat menestymisen +mahdollisuudet." + +"Aivan niin! Mutta mihin tahdot puheellasi päästä?" + +"Siihen, että koska olet nimessämme tehnyt rauhan comanchien kanssa, +niin voisi..." + +"Olet oikeassa,. hiisi vie", keskeytti Uskollinen Sydän hänet +innostuen; "intiaanisoturit ovat varmaankin onnellisia, kun tarjoamme +heille tilaisuuden osoittaa kuntoaan. He ovat varmasti iloisia +saadessaan auttaa meitä retkellämme. Minä otan hoitaakseni sen asian, +seuratkaa kaikki minua. Esitän teidät uusille ystävillenne." + +Erämiehet kokoontuivat neljäkymmentä miestä käsittäväksi tiheäksi +joukoksi. + +Aseet oli rauhan merkiksi käännetty ylösalasin, ja kaikki lähtivät +metsästäjän jäljessä kulkemaan leiriin päin. + +"Entä missä on äitini?" tiedusti Uskollinen Sydän rauhattomana +Eusebiolta. + +"Hän on turvassa, Mustan Hirven majassa." + +"Miten hän voi?" + +"Hyvin, vaikka levottomuus häntä jäytää", vastasi vanhus; "äitinne on +nainen, joka elää vain sydämellään. Hänellä on suunnaton rohkeus, +suurimmatkaan ruumiilliset tuskat eivät häntä lannista, eikä hän enää +kärsi niistä julmista kidutuksista, joiden alaiseksi hän oli joutunut." + +"Jumalan kiitos! Mutta häntä ei saa enää kauemmin pitää tappavassa +epävarmuuden tilassa. Missä on hevosesi?" + +"Se on kätkettynä tänne läheisyyteen." + +"Ota se ja lähde äitini luo, rauhoita häntä ja menkää molemmat Verdi +Gris-joen luolaan, jossa hän on turvassa kaikilta vaaroilta. Jäät sinne +hänen kanssaan. Luolan löytää helposti, se on aivan lähellä _kuolleen +bisonin_ kiveä. Kun olette saapuneet mainitulle paikalle, päästätte +irti rastreroni, jotka annan mukaanne. Ne vievät teidät suoraan +perille. Oletko ymmärtänyt?" + +"Täydelleen." + +"Lähde siis matkaan. Kas niin, nyt olemme saapuneet leiriin, sinua ei +täällä tarvita, kun sitävastoin läsnäolosi on siellä välttämätön." + +"Minä lähden." + +"Hyvästi." + +"Näkemiin." + +Eusebio vihelsi luokseen koirat, jotka hän sitoi nuoralla. +Puristettuaan vielä kerran nuoren miehen kättä hän lähti, kääntyi +oikealle ja painui jälleen metsään, kun taas erämiesten joukko tuli +tasangon reunalle, missä intiaanileiri oli. + +Comanchit muodostivat jonkun askeleen päässä leirinsä ulkoreunasta +laajan puoliympyrän, jonka keskellä olivat heidän päällikkönsä. + +Ottaakseen tulijat juhlallisesti vastaan he olivat pukeutuneet +koreimpiin pukuihinsa ja maalanneet itsensä, esiintyen täysissä +sotavarustuksissa. + +Uskollinen Sydän käski joukon pysähtyä ja jatkaen yksin matkaansa +levitti bisoninnahan, jonka antoi tuulessa hulmuta. Kotkanpää erosi nyt +muista päälliköistä ja tuli erämiehen eteen antaen hänkin rauhan +merkiksi bisoninnahan hulmuta. Kun molemmat miehet olivat kolmen +askeleen päässä toisistaan, puhkesi Uskollinen Sydän puhumaan: + +"Elämän Herra", sanoi hän, "näkee sydämiimme, hän tietää, että meidän +keskuudessamme tie on kaunis ja avoin ja että sanat, jotka rintamme +kuiskaa ja suumme ääntää, ovat vilpittömiä. Valkoihoiset erämiehet +tulevat punaisten veljiensä vieraiksi." + +"Olkoot he tervetulleet", vastasi Kotkanpää sydämellisesti kumartaen +majesteettisen sirosti ja ylevästi, kuten on intiaanien tapana. + +Kun nämä sanat oli lausuttu, kohottivat comanchit ja erämiehet aseensa +ilmaan, pitkällisesti huutaen ilosta. + +Sitten luovuttiin kaikista muodollisista menoista, molemmat joukot +sekaantuivat toisiinsa ja sulivat niin pian yhteen, että muutaman +minuutin kuluttua oli enää vain yksi joukko. + +Koska Uskollinen Sydän kuitenkin tiesi Mustan Hirven sanoista, kuinka +kalliita hetket olivat, vei hän Kotkanpään syrjään ja selitti hänelle +suoraan, mitä hän toivoi hänen heimoltaan. + +Päällikkö hymyili kuullessaan pyynnön. + +"Veljeni saa olla tyytyväinen", sanoi hän, "odottakoon hän hetken." + +Jättäen nyt erämiehen seuran hän meni toisten päällikköjen luo. + +Kuuluttaja nousi heti erään majan kuistille ja kutsui kovaa huutaen +kuuluisimmat soturit kokoukseen neuvostomajaan. + +Uskollisen Sydämen pyyntöön suostuttiin yksimielisesti. +Yhdeksänkymmentä valiosoturia, joita Kotkanpää johti, määrättiin +seuraamaan erämiesten mukana ja toimimaan kaikin voimin, jotta heidän +retkensä onnistuisi. + +Kun päällikköjen päätös tuli heimokunnan keskuudessa tunnetuksi, oli +ilo yleinen. + +Liittoutuneiden tuli lähteä liikkeelle auringon laskiessa voidakseen +yllättää vihollisensa. + +Noudattaen kaikkia niitä juhlallisuuksia, jotka ovat tavallisia +tällaisissa tapauksissa, tanssittiin suurta sotatanssia, jonka aikana +soturit lakkaamatta kertasivat kuorossa: + +"_Wabuindam Kitshi manituu agarmissei hapith neatissum_!" + +Mikä suomeksi kuuluu: + +"Elämän Herra, katsele minua suosiollisesti, olet antanut minulle +rohkeuden avata suoneni." + +Kun oltiin lähtökunnossa, valitsi Kotkanpää, joka tiesi, millaisten +vaarallisten vihollisten kimppuun hänen olisi hyökättävä, kaksikymmentä +soturia, joihin hän saattoi luottaa, ja lähetti heidät edeltäkäsin +vakoojiksi annettuaan heille _scolte wigwasia_ eli tuohta, niin että he +voisivat heti sytyttää tulen herättääkseen pääjoukon huomion hälytyksen +sattuessa. + +Sitten hän huolellisesti tarkasti soturiensa aseet ja tyytyväisenä +tulokseen antoi lähtömerkin. + +Comanchit ja erämiehet asettuivat peräkkäisjonoon, ja kukin osasto +asianomaisen päällikkönsä johdolla marssi leiristä, saattelevien +ystävien metsänreunaan asti toivottaessa heille onnea ja lausuessa +kehoituksen sanoja. + +Tähän pieneen armeijaan kuului satakolmekymmentä rohkeata, täysin +aseistettua miestä, ja heitä komensivat päälliköt, joita mikään vaara +ei voinut saattaa epäröimään tai pyörtämään takaisin. Suurien, tummien, +avaruudessa raskaasti kiitävien pilvien lomitse aika ajoin pilkistävä +kuu siroitteli silloin tällöin vain kalpeata ja himmeätä valoaan, joka +kadotessaan vaikutti sen, että esineet näyttivät aavemaisilta. + +Tuuli puhalteli puuskittain ja katosi syvänteihin ulvoen hiljaa ja +valittaen. + +Yö oli ylipäätään niitä, jotka ihmissuvun historiassa näyttävät olevan +määrätyt näkemään kolkkoja murhenäytelmiä. Soturit marssivat +vaiteliaina. He näyttivät pimeässä aavejoukolta, joka oli noussut +haudoistaan, kiirehtien toimeenpanemaan nimetöntä työtä, jonka Jumala +oli kironnut ja jota yksistään yö saattoi varjollaan suojella. + +Puoliyön aikaan lausuttiin pysähtymiskäsky hiljaisella äänellä. + +Leiriydyttiin odottamaan vakoilijoita, joiden piti tuoda tietoja. Kukin +kietoutui vaatteihinsa niin hyvin kuin osasi ja laskeutui levolle sille +paikalle, missä oli, ollakseen valmiina ensimmäisen merkin kuullessaan. + +Ei mitään tulia sytytetty. + +Intiaanit, jotka luottavat tiedustelijoihinsa, eivät koskaan aseta +vahteja ollessaan sotaretkellä. Kului kaksi tuntia. + +Meksikolaisten leiri oli korkeintaan kolmen mailin päässä, mutta +ennenkuin liittolaiset rohkenivat mennä lähemmäksi, tahtoivat päälliköt +päästä varmuuteen siitä, että tie oli vapaa. Siinä tapauksessa, että +asianlaita ei olisi niin ollut, halusivat he tietää, kuinka paljon oli +vihollisia, jotka sulkivat heiltä tien, ja millainen heidän +hyökkäyssuunnitelmansa näytti olevan. Kun Uskollinen Sydän +kärsimättömänä valmistautui itse menemään vakoiluretkelle, kuului +pensaikosta aluksi melkein huomaamatonta kahinaa, joka kuitenkin +vähitellen kasvoi, ja kaksi ihmistä tuli näkyviin. + +Ensimmäinen oli yksi comanchitiedustelijoista, toinen oli tohtori. + +Oppinut raukka oli säälittävässä tilassa. + +Hän oli kadottanut tekotukkansa, vaatteet olivat siekaleina, kasvoilla +kuvastui kauhu, ja hänen koko olemuksensa ilmaisi kamppailun +silminnähtäviä jälkiä. + +Kun hän tuli Kotkanpään ja Uskollisen Sydämen eteen, kaatui hän +suulleen maahan ja meni tajuttomaksi. + +Häntä alettiin kiireesti hoitaa. + + + + +VI + +Viimeinen hyökkäys + + +Lancerot, jotka olivat vahdissa suojavarustusten takana, ottivat +preirierosvot uljaasti vastaan. + +Raivostuneena kapteeni Aguilarin kuolemasta kenraali, joka tiesi, että +hänellä ei ollut tällaisilta ihmisiltä mitään armoa odotettavissa, oli +päättänyt kaiken uhalla tehdä vastarintaa ja menettää henkensä, +ennenkuin antautuisi heidän käsiinsä. + +Meksikolaisia, ottaen lukuun peonit ja oppaat, joihin tuskin uskalsi +luottaa, oli vain seitsemäntoista, miehiä ja naisia yhteensä. +Preirierosvoja oli ainakin neljäkymmentä. Lukumääräinen epäsuhde oli +siis sangen suuri piirittäjien ja piiritettyjen välillä, mutta leirin +vahvan aseman vuoksi, se kun sijaitsi kalliohuippujen keskellä, tuli +tämä epäsuhde vain osittain näkyviin, ja voimat olivat melkein +tasaväkiset. Kapteeni Uaktehno ei ollut hetkeäkään kuvitellut +vähäisiksi hyökkäyksen vaikeuksia, joita oli melkein mahdoton voittaa, +mikäli hyökkäyksen tuli tapahtua avonaiselta paikalta ja suojatta, +mutta hän oli arvellut voivansa yllättää vahdit, ja ennen kaikkea hän +oli luottanut Lörpön petokseen. Vain asianhaarain yllyttämänä hän, +raivostuneena kapteeni Aguilarin hänelle aiheuttamasta mieshukasta, oli +antanut hyökkäyskäskyn. + +Mutta kun ensi kiihko oli mennyt ohi ja hän huomasi, kuinka häneltä +kaatui miehiä, voimatta kostaa ja valloittamatta tuumaakaan lisää alaa, +päätti hän, ei luopua piirityksestä, vaan siirtää hyökkäyksen +myöhemmäksi toivoen pääsevänsä parempaan tulokseen yön aikana +tehtävällä rohkealla äkkirynnäköllä tai viimeisenä hätäkeinona +saattamalla piiritetyt ennemmin tai myöhemmin nälkäkuoleman uhkaamiksi. + +Hän luuli olevansa varma siitä, että oli mahdotonta saada keltään apua +näillä preirieillä, joilla tapaa vain kaikille valkoihoisille +vihamielisiä intiaaneja tai joitakin erämiehiä ja metsästäjiä, eivätkä +nämä välitä sekaantua asioihin, jotka eivät lainkaan koske heitä. + +Tehtyään kerran päätöksen kapteeni pani sen heti täytäntöön. + +Hän katsahti ympärilleen: tilanne oli edelleen sama. Äärimmäisin +ponnistuksinkaan eivät preirierosvot olleet kyenneet askeltakaan +etenemään ylös jyrkkää rinnettä, joka johti suojavarustuksille. + +Heti kun joku rosvo ilmestyi näkyviin, saattoi meksikolaisen karbinista +lähtenyt kuula hänet vierimään alas. + +Kapteeni antoi käskyn vetäytyä taaksepäin, ja sitä varten hän matki +preiriekoiran ulvontaa. + +Taistelu lakkasi heti. + +Seutu, jonka hetkistä aikaisemmin olivat tehneet niin eloisaksi +taistelevien huudot ja tuliaseiden laukaukset, vaipui äkkiä +täydelliseen hiljaisuuteen. + +Heti kun miehet olivat keskeyttäneet tuhotyönsä, aloittivat +kondorikotkat, korpit ja urubu-linnut omansa. + +Preirierosvojen jälkeen petolinnut. Se oli asianmukaista. + +Kondorikotkia, korppeja ja urubuja tuli parvittain kiertelemään +ruumiiden ympärille, joista ne tappelivat keskenään kimeästi kirkuen. +Ne söivät ahneesti suuret määrät ihmislihaa aivan meksikolaisten edessä +viimemainittujen uskaltamatta tulla suojavarustustensa ulkopuolelle ja +pakosta pysyessä katselijoina petojen näin kauheata mässäystä pitäessä. + +Rosvot kokoontuivat erääseen syvänteeseen kiväärinkantaman ulkopuolelle +leiristä ja laskivat lukumääränsä. + +Heidän mieshukkansa oli ollut tavaton. Neljästäkymmenestä oli jäljellä +ainoastaan yhdeksäntoista. + +Tuntia lyhyemmässä ajassa heistä oli kaatunut kaksikymmentäyksi miestä! +Siis enemmän kuin puolet koko joukosta. + +Meksikolaisten keskuudessa, kapteeni Aguilaria lukuunottamatta, ei +ollut ainoatakaan kuollutta tai haavoittunutta. + +Mieshukka, jonka preirierosvot olivat kärsineet, pani heidät +miettimään. + +Useimmat olivat sitä mieltä, että oli peräydyttävä ja luovuttava +sellaisen yrityksen tuottamista eduista, joka vaati niin suuria +uhrauksia ja oli niin vakavien vaikeuksien takana. Kapteeni oli vielä +masentuneempi kuin hänen toverinsa. Jos hänen kannaltaan olisi ollut +kysymyksessä vain kullan ja timanttien hankkiminen, niin hän tietysti +empimättä olisi luopunut suunnitelmastaan, mutta häntä kannusti +toimintaan toinen, voimakkaampi syy, joka kiihoitti häntä saattamaan +seikkailun onnelliseen loppuun, olkoot sen muut seuraukset mitkä +hyvänsä. + +Aarre, jota hän tavoitteli ja jonka arvoa ei voitu rahassa arvioida, +oli doña Luz, tuo nuori tyttö, jonka hän jo kerran oli Meksikossa +pelastanut roistojen käsistä ja johon hän tietämättään oli +hillittömästi rakastunut. + +Meksikosta asti hän oli askel askeleelta seurannut tyttöä vaanien kuin +peto tilaisuutta ryöstääkseen tämän saaliin, jonka valtaamiseksi ei +mikään uhraus ollut liian kallis, ei mikään vaikeus näyttänyt liian +suurelta eikä mikään vaara voinut häntä pidättää. + +Hän käyttikin roistojensa suostuttamiseksi kaikkia keinoja, jotka puhe +voi suoda innostuneelle miehelle, herättääkseen heissä jälleen +rohkeutta ja saattaakseen heidät yrittämään vielä yhtä rynnäkköä, +ennenkuin peräännyttäisiin ja lopullisesti luovuttaisiin tästä +yrityksestä. + +Hänellä oli suuri työ saada heidät taivutetuiksi. Niinkuin aina käy +tällaisissa tapauksissa, olivat urhoollisimmat jo saaneet surmansa. Ne +jotka olivat jääneet henkiin, eivät tuntuneet olevan kovinkaan +halukkaita antautumaan saman kohtalon alaisiksi. + +Hartaitten pyyntöjen ja uhkausten avulla hän kuitenkin sai roistoilta +kiskotuksi lupauksen jäädä seuraavaan päivään asti ja koettaa +ratkaisevaa hyökkäystä yöllä. + +Kun rosvot ja kapteeni Uaktehno olivat tästä sopineet, käski +viimemainittu miestensä mahdollisimman hyvin kätkeytyä ja ennen kaikkea +olla aivan hiljaa, kunnes annetaan käsky, vaikka he huomaisivat +meksikolaisten suorittavan mitä liikkeitä hyvänsä. Kapteeni toivoi +pysyessään näkymättömissä voivansa synnyttää piiritetyissä sen +harhaluulon, että rosvot, muka kyllästyneinä tavattomiin +vastoinkäymisiinsä, olivat päättäneet luopua yrityksestä ja tosiaankin +menneet tiehensä. + +Tuuma oli varsin ovela ja olikin vähällä johtaa tulokseen, jota sen +suunnittelija oli odottanut. + +Mailleen menevän auringon punertava loiste väritti viimeisillä +säteillään puitten latvoja ja kallioiden huippuja, heräävä iltatuuli +teki ilman vilpoiseksi, ja aurinko oli juuri häviämäisillään +taivaanrannan taa purppuraiseen utuvuoteeseensa. + +Illan rauhaa häiritsivät vain kannibaalipitojaan jatkavien ja ruumiista +repimistään lihanpalasista kamalasti riitelevien petolintujen +korviasärkevät huudot. Kenraali, jonka sydän oli pakahtua hänen +nähdessään tämän tuskastuttavan näytelmän ja ajatellessaan, että +kapteeni Aguilar, sankarillisella uhrautumisellaan pelastettuaan heidät +kaikki, joutuisi kauhean häväistyksen uhriksi, päätti olla jättämättä +heitteelle hänen ruumistaan ja maksoi mitä maksoi mennä sitä etsimään, +voidakseen hänet kunniallisesti haudata. Olisihan se vain viimeinen +kunnianosoitus tuolle onnettomalle nuorelle miehelle, joka ei ollut +epäröinyt uhrautuessaan hänen puolestaan. + +Doña Luz, jolle hän ilmaisi aikeensa, ei voinut häntä vastustaa, vaikka +tiesi, mikä vaara siinä uhkasi. + +Kenraali valitsi neljä rohkeinta miestä ja mennen suojavarustusten yli +astui heidän edellään sitä paikkaa kohti, missä onnettoman kapteenin +ruumis makasi. + +Lancerot, jotka olivat jääneet leiriin, tarkkasivat tasankoa ollen +valmiina pontevasti suojelemaan rohkeita tovereitaan, jos heitä +häirittäisiin heidän hurskaassa työssään. + +Ollen väijyksissä kallionhalkeamissa rosvot näkivät heidän jokaisen +liikkeensä, mutta varoivat ilmaisemasta läsnäoloaan. Kenraali saattoi +siis kaikessa rauhassa täyttää velvollisuutensa, eikä ollut vaikeata +löytää nuoren miehen ruumista. + +Se makasi erään puun juurella pistooli kädessä, puukko toisessa, katse +tuimana ja hymy huulilla, ikäänkuin hän vielä henkensä menetettyäänkin +olisi uhmannut murhaajiaan. + +Hänen ruumiinsa oli sananmukaisesti täynnä haavoja, mutta kummallisen +sattuman vuoksi, minkä kenraali iloisena pani merkille, eivät +petolinnut vielä olleet häneen kajonneet. + +Lancerot nostivat ruumiin ristikkäin pantujen kiväärien päälle ja +palasivat kiireisin askelin leiriin. + +Kenraali käveli jonkun matkan päässä heidän takanaan tarkaten ja +tähyillen näreikköjä ja pensaita. Ei kuulunut hiiskaustakaan, +kaikkialla vallitsi mitä täydellisin hiljaisuus. Preirierosvot olivat +menneet jättämättä muita jälkiä kuin kuolleensa, jotka he näyttivät +kerrassaan hylänneen. + +Kenraali alkoi toivoa, että heidän vihollisensa olivat menneet +tiehensä, ja huokasi helpotuksesta. + +Yö alkoi saapua nopeasti kuten tavallisesti. Kaikkien katseet olivat +tarkasti suunnattuina lanceroihin, jotka kantoivat kuollutta +upseeriansa, eikä kukaan huomannut pariakymmentä haamua, jotka ääneti +hiipivät kivien lomitse ja vähitellen lähestyivät leiriä, asettuen +väijyksiin sen likelle ja suunnaten hehkuvat katseensa sen +puolustajiin. + +Kenraali käski laskea ruumiin leposijalle, joka kaikessa kiireessä oli +valmistettu, ja tarttuen lapioon hän itse halusi kaivaa haudan. + +Kaikki lancerot kokoontuivat hänen ympärilleen nojaten kivääreihinsä. + +Kenraali paljasti päänsä, otti rukouskirjan ja suoritti kovalla äänellä +hautausmenot, joihin hänen sisarentyttärensä ja muut läsnäolijat +hartaasti yhtyivät. + +Oli jotakin suurenmoista ja liikuttavaa näissä perin yksinkertaisissa +juhlamenoissa keskellä erämaata, jonka tuhannet salaperäiset äänet +tuntuivat samanaikaisesti lausuvan rukouksen, tämän ylevän luonnon +helmassa, johon Jumalan käsi on niin näkyvästi jättänyt jälkensä. + +Tuo valkohapsinen vanhus luki niin hartaana kuolinrukoukset nuorelle, +melkein lapselta tuntuneelle upseerivainajalle, joka hetkistä +aikaisemmin oli uhkunut elämää, ja hänen vieressään seisoivat +mietteissään nuori tyttö ja alakuloiset sotilaat, joita sama kohtalo +ehkä piankin uhkasi, mutta jotka tyyninä ja nöyrinä lämpimästi +rukoilivat surmansa saaneen puolesta. Tämän Korkeimman luo yössä +kohoava rukous, jota säesti iltatuulen valitteleva suhina puitten +oksissa, johdatti mieleen kristinuskon alkuajat, jolloin ahdistettuina +ja kätkeytymään pakoitettuina paettiin erämaahan, missä oltiin +lähempänä Jumalaa. + +Ei mikään häirinnyt heitä suorittamasta tätä viimeistä palvelusta. + +Sittenkun jokainen läsnäolevista oli vielä kerran alakuloisena +hyvästellyt kuollutta, laskettiin hänet hautaan käärittynä viittaansa, +hänen aseensa pantiin hänen viereensä, ja hauta luotiin umpeen. + +Vain pieni kumpu, joka piankin tasaantuisi, osoitti sitä paikkaa, missä +ikuisiksi ajoiksi kätkettynä lepäsi uljaan miehen ruumis. Hänen siihen +asti tuntematon sankaruutensa oli äärimmäisen uhrauksen avulla +pelastanut ne, jotka olivat uskoneet hänelle turvallisuutensa +valvomisen. + +Läsnäolijat hajaantuivat vannoen kostavansa hänen kuolemansa tai muussa +tapauksessa tekevänsä kuin hän. + +Pimeys oli täydellisesti vallannut seudun. + +Tehtyään vielä viimeisen kierroksen kenraali varmistuneena siitä, että +vahdit oli oikein asetettu paikoilleen, toivotti sisarentyttärelleen +hyvää yötä ja laskeutui nukkumaan poikittain sisäänkäytävän eteen hänen +telttansa ulkopuolelle. + +Kolme tuntia kului ilman pienintäkään ääntä. + +Äkkiä parikymmentä miestä paholaislegionan lailla syöksyi +suojavarustusten yli, ja ennenkuin hyökkäyksestä hämmästyneet vahdit +ehtivät ryhtyä vastarintaan, olivat he vangitut ja surmatut. + +Preirierosvot olivat valloittaneet meksikolaisten leirin, ja heidän +mukanaan oli tullut murha ja ryöstö! + + + + +VII + +Taistelu + + +Sakaalien lailla ulvoen ja aseillaan huitoen preirierosvot hyökkäsivät +leiriin. + +Heti kun leiri oli vallattu, oli kapteeni antanut miestensä murhata ja +ryöstää mielin määrin. Kiinnittämättä heihin sen enempää huomiota hän +riensi telttaan. + +Mutta sinne oli tie häneltä suljettu. Kenraali oli kerännyt luokseen +kuusi tai seitsemän miestä ja odotti roistoja pelkäämättä, varmasti +päätettyään antaa tappaa itsensä, ennenkuin sallisi kenenkään noista +kurjista koskea nuoreen tyttöön. + +Nähdessään vanhan sotilaan, jonka silmä iski tulta, seisovan siinä +pistooli toisessa ja miekka toisessa kädessä, kapteeni mietti hetken. + +Mutta hänen epäröintinsä kesti vain tuokion. Huudollaan hän keräsi +ympärilleen kymmenkunnan rosvoa. + +"Tie auki!" ulvoi hän heiluttaen väkipuukkoaan. + +"Antaa tulla vain!" vastasi kenraali purren raivoissaan viiksiään. + +Molemmat miehet syöksyivät toistensa kimppuun, heidän miehensä tekivät +samoin, ja temmellys kävi yleiseksi. + +Nyt syttyi kauhea ja armoton ottelu miesten välillä, jotka tiesivät, +että heillä ei kellään ollut sääliä odotettavana. + +Kukin koetti antaa kuolettavia iskuja viitsimättä väistää niitä, joita +häneen itseensä suunnattiin, tyytyen kaatumaan, kunhan vain kaatuessaan +vei mukanaan edes yhden vastustajan. + +Haavoittuneet koettivat nousta jälleen upottaakseen puukkonsa niiden +ruumiiseen, jotka vielä jatkoivat taistelua. + +Tällaista tuimaa kamppailua ei siis voinut jatkua pitkälti. Kaikki +lancerot saivat surmansa, ja kenraalikin kaatui vihdoin kapteenin +sortamana, joka heittäytyi hänen päälleen ja sitoi hänet lujasti +vyöllään, niin että hänen oli enää mahdoton tehdä vastarintaa. + +Kenraali oli vain kevyesti haavoittunut, sillä kapteeni oli määrätyistä +syistä, jotka hän yksin tiesi, tehokkaasti varjellut häntä taistelun +aikana, torjuen väkipuukollaan ne iskut, joita roistot kenraaliin +suuntasivat. + +Hän tahtoi saada vihollisensa elävänä, ja siinä hän oli onnistunutkin. + +Kaikki meksikolaiset olivat kaatuneet, se oli myönnettävä, mutta voitto +oli ollut rosvoillekin kallis. Enemmän kuin puolet heistä oli saanut +surmansa. + +Kenraalin neekeripalvelija, jolla oli ollut aseenaan valtava, nuoren +puun tyvestä valmistettu kurikka, oli tehnyt kauan lujaa vastarintaa +niille, jotka yrittivät hänet nujertaa. Hän musersi armotta ne +houkkiot, jotka rohkenivat tulla liian lähelle hänen harvinaisen +kätevästi pitelemäänsä asetta. + +Hänet oli vihdoin onnistuttu suopungilla sitoa kiinni ja kaataa +puolitukehduksissa maahan. Kapteeni oli pelastanut hänen henkensä, +juuri kun muuan rosvo jo kohotti kättään surmatakseen hänet. + +Heti kun kapteeni huomasi, ettei kenraali voinut liikahtaakaan, +huudahti hän riemusta ja muistamatta edes tyrehdyttää verta, jota +juoksi kahdesta hänen saamastaan haavasta, hän hypähti kuin tiikeri yli +vihollisensa, joka voimatta mitään tehdä vääntelehti hänen jalkainsa +juuressa, ja tunkeutui telttaan. + +Se oli tyhjä. + +Doña Luz oli kadonnut! + +Kapteenin mieli synkkeni. + +Mitä oli tapahtunut nuorelle tytölle? + +Teltta oli pieni, melkein aivan vailla huonekaluja. Sinne oli +mahdotonta kätkeytyä. + +Puoliksi hajallinen vuode osoitti, että doña Luz yllätyksen sattuessa +oli nukkunut kaikessa rauhassa. + +Hän oli kadonnut kuin hengetär jättämättä paostaan jälkiä. + +Paon mahdollisuutta ei rosvo voinut käsittää, koska leiri oli vallattu +joka puolelta yhtaikaa. + +Miten saattoi nuori tyttö, kavahdettuaan unestaan, olla niin uljas ja +niin neuvokas, että hän pakeni näin nopsasti ja kulki voittajien +välitse huomaamattomana, vaikka heidän ensimmäinen tehtävänsä oli ollut +vartioida kaikkia uloskäytäviä? + +Kapteeni koetti turhaan keksiä ratkaisua tähän arvoitukseen. + +Hän polki raivostuneena jalkaa ja tunnusteli veitsensä terällä +tavaramyttyjä, jotka olisivat voineet olla väliaikaisena piilopaikkana. +Kaikki tuloksetta! + +Vakuutettuna siitä, että hänen tutkimuksensa teltassa eivät johtaisi +mihinkään tulokseen, hän riensi ulos, kuljeksien sinne tänne kuin +villipeto ja kuvitellen, että jos tytön jonkun ihmeen kautta oli +onnistunut päästä pakoon, olisi helppo löytää hänen jälkensä hänen +harhaillessaan yksin yöllä ja puolipukimissa erämaassa. + +Ryöstö jatkui sillä välin nopeasti ja järjestelmällisesti +sekasorrossakin, niin että rosvojen käytännöllinen taito pääsi täysiin +oikeuksiinsa. Väsyneinä kaameasta työstään aukaisivat voittajat +puukoillaan täysinäisiä mezcalpulloja, ja nyt seurasivat ryöstöä ja +murhaamista hurjat juomingit. + +Äkkiä kuului aivan läheltä kimakka ja kauhistuttava huuto, ja kuulasade +rätisi rosvojen päälle. + +Yllätettyinä itse vuorostaan he tarttuivat aseisiinsa yrittäen +kokoontua yhteen. + +Samassa ilmestyi joukko intiaaneja hyppien kuin jaguarit tavaramyttyjen +seassa, ja heidän kintereillään ryntäsi metsästäjäparvi, jonka +johtajina olivat Uskollinen Sydän, Ilomieli ja Musta Hirvi. + +Rosvojen asema kävi pulmalliseksi. + +Kapteeni, jonka huomiota nyt kiinnitti hänen väkeään uhkaava vaara, +luopui kaihomielin tuloksettomasta etsinnästään, johon oli antautunut, +ja ryhmittäen miehensä ympärilleen otti mukaansa ainoat kaksi vankiaan, +jotka hänellä oli, nimittäin kenraalin ja tämän neekeripalvelijan. +Käyttäen hyväkseen hälinää, joka eroittamattomasti kuuluu sellaisiin +äkkiyllätyksiin, hän käski miestensä hajaantua joka suunnalle siten +päästäkseen helpommin turvaan vastustajiensa laukauksilta. + +Laukaistuaan kiväärinsä suoraan hyökkääjiään vastaan, mikä heissä +aiheutti jonkunlaista epäröimistä, preirierosvot pakenivat eri tahoille +kuin saastainen urubu-parvi ja katosivat yöhön. + +Mutta paetessaankin kapteeni, joka oli jättäytynyt viimeiseksi +turvatakseen perääntymisen, koetti vielä etsiä nuoren tytön jälkiä, +mikäli se oli mahdollista hänen kiireisesti vetäytyessään poispäin, +mutta ei voinut huomata mitään. + +Petyttyään näin toiveissaan kapteeni raivosi ja hautoi päässään mitä +kamalimpia suunnitelmia. + +Uskollinen Sydän oli intiaanivakoilijalta ja varsinkin tohtorin +kertomuksesta saanut tietää hyökkäyksestä, jota oli leiriä vastaan +yritetty, ja heti lähtenyt matkaan saapuakseen niin aikaisin kuin +mahdollista meksikolaisille avuksi. + +Onnettomuudeksi olivat erämiehet ja comanchit, nopeasta marssistaan +huolimatta, saapuneet liian myöhään pelastaakseen karavaanin. + +Kun retken johtajat olivat päässeet selville rosvojen paosta, lähtivät +Kotkanpää ja hänen soturinsa ajamaan heitä takaa. + +Jäätyään yksin leirin isännäksi, Uskollinen Sydän määräsi +toimeenpantavaksi yleisen etsinnän läheisissä pensaikoissa ja korkeassa +ruohossa, jota rosvot eivät olleet ehtineet aivan tarkasti tutkia, +sillä tuskin he olivat vallanneet leirin, kun heidät jo siitä +karkoitettiin. + +Etsintä johti siihen, että löydettiin Phebe, doña Luzin nuori +palvelijatar, ja kaksi lanceroa, jotka olivat kätkeytyneet erään puun +onttoon runkoon. He tulivat kaikki esille puolikuolleina kauhusta, +Mustan Hirven ja muutamien erämiesten saattamina, jotka turhaan +koettivat heitä rauhoittaa ja herättää heissä rohkeutta. + +Nuo miesparat luulivat olevansa rosvojen käsissä, ja Uskollisella +Sydämellä oli suunnaton työ koettaessaan saada heidät ymmärtämään, että +miehet, jotka he näkivät edessään, olivat tosin liian myöhään heidän +avukseen rientäneitä erämiehiä, jotka tietysti eivät aikoneet tehdä +heille mitään pahaa. + +Heti kun he olivat hiukan tyyntyneet, meni Uskollinen Sydän heidän +kanssaan telttaan ja pyysi heitä lyhyesti kertomaan tapahtumat. + +Nuorta mestitsityttöä, joka heti nähtyään, kenen kanssa oli +tekemisissä, oli saanut takaisin koko varmuutensa ja sitäpaitsi oli +tuntenut Uskollisen Sydämen, ei tarvinnut kahdesti käskeä. Muutamassa +minuutissa hän oli erämiehelle antanut tarkat tiedot kauheista +tapahtumista, joiden katsojana hän oli ollut. + +"Onko siis kapteeni Aguilar surmattu?" kysyi erämies tytöltä. + +"Oi, voi! On", vastasi nuori tyttö kaihoisasti huokaisten +muistellessaan upseeriparkaa. + +"Entä kenraali?" kysyi erämies. + +"Oh! Kenraaliko? Hän puolustautui kuin leijona ja kaatui vasta tehtyään +sankarillista vastarintaa." + +"Onko hän kuollut?" tiedusti Uskollinen Sydän tuskallisesti +liikuttuneena. + +"Ei, ei, hän on vain haavoittunut. Näin roistojen menevän ohitseni +vieden hänet mukanaan. Luulenpa hänen haavojensa olevan +vähäpätöisetkin, koska _ladronit_ -- varkaat -- taistelun aikana +säästelivät häntä." + +"Sepä hyvä", lausui erämies ajattelevan näköisenä. Sitten hän tovin +kuluttua lausui empien ja äänen hieman väristessä; "Minne emäntänne +sitten on joutunut?" + +"Emäntäni, doña Luz?" + +"Niin, doña Luz, sen luulen olevan hänen nimensä, antaisin paljon +saadessani hänestä tietoja ja tietäessäni hänen olevan turvassa." + +"Hän on turvassa ollessaan teitä lähellä", lausui sointuva ääni. + +Ja doña Luz tuli näkyviin vielä kalpeana kokemistaan +mieltäjärkyttävistä tapahtumista, mutta tyynenä, hymy huulilla ja katse +säteilevänä. + +Läsnäolijat eivät voineet pidättää hämmästynyttä liikettä nuoren naisen +näin odottamatta ilmestyessä. + +"Ah, Jumalan kiitos!" huudahti erämies; "apumme ei ole siis ollutkaan +täysin hyödytön!" + +"Ei", vastasi tyttö suloisesti ja lisäsi alakuloisena, surumielisyyden +kuvastuessa hänen kasvoillaan: "Kun nyt olen kadottanut hänet, joka oli +minulle isän sijaisena, niin pyydän teiltä suojelustanne, caballero." + +"Sen lupaan, madame", lausui erämies lämpimästi. "Mitä tulee enoonne, +niin luottakaa minuun, minä tuon hänet takaisin luoksenne, vaikka se +maksaisi henkeni. Tiedättehän", lisäsi hän, "etten vasta tänään ensi +kertaa riennä avuksenne." + +Kun ensi kiihtymys oli mennyt ohi, haluttiin saada tietää, miten nuoren +tytön oli onnistunut pelastua rosvojen etsinnästä. + +Doña Luz kertoi lyhyesti, mitä oli tapahtunut. + +Nuori tyttö oli täysissä pukimissa heittäytynyt vuoteeseensa. +Levottomuus oli pitänyt häntä valveilla, salainen aavistus pakoitti +hänet olemaan varuillaan. + +Kuullessaan rosvojen huudot hän epätoivo sydämessä nousi vuoteestaan ja +huomasi heti ensi silmäyksellä, että pakeneminen oli mahdotonta. + +Katseltuaan kauhistuneena ympärilleen hän oli huomannut vaatteet, jotka +oli heitetty sikin sokin riippumattoon ja riippuivat siitä molemmin +puolin alas. + +Silloin pisti hänen päähänsä ajatus, joka kirkkaan salaman tavalla +näytti tulleen taivaasta. + +Hän pujahti näiden vaatteiden alle ja painautuen niin pieneksi kuin +suinkin saattoi, vetäytyi kokoon verkkomaton pohjaan korjaamatta +vaatteita järjestykseen. + +Jumala oli suonut, ettei rosvopäällikkö etsiessään tyttöä kaikkialta +edes ajatellutkaan työntää kättään riippumattoon, joka näytti tyhjältä. + +Sattuman kautta näin pelastuen hän oli jäänyt sinne tunnin ajaksi +kyyristyneenä ja tuntenut sellaista tuskaa, jota on mahdoton kuvailla. + +Erämiesten saapuminen ja Uskollisen Sydämen ääni, jonka hän heti oli +tuntenut, olivat herättäneet hänessä toivoa. Hän oli tullut esille +kätköstään ja odottanut sopivaa hetkeä astuakseen esille. + +Erämiehet ihmettelivät tätä yksinkertaista kertomusta, joka samalla oli +liikuttava, ja onnittelivat sydämellisesti nuorta naista hänen +rohkeudestaan ja mielenmaltistaan, joiden avulla hän oli pelastunut. + +Kun leiriin oli saatu jälleen vähän järjestystä, lähestyi Uskollinen +Sydän doña Luzia. + +"Madame", sanoi hän, "pian koittaa päivä, ja levättyänne muutaman +tunnin vien teidät äitini luo, joka on hurskas nainen. Kun hän tutustuu +teihin, niin en epäile, että hän alkaa rakastaa teitä kuin tytärtään. +Kun sitten olette päässyt turvaan, ryhdyn toimenpiteisiin saattaakseni +enonne teidän luoksenne." + +Odottamatta nuoren tytön kiitoksia hän kumarsi kunnioittavasti ja +poistui teltasta. + +Kun hän oli poistunut, huokasi doña Luz ja istuutui ajatuksiin vaipuen +jakkaralle. + + + + +VIII + +Verdi Gris-joen luola + + +Oli kulunut kaksi päivää edellisessä luvussa kerrotuista tapauksista. + +Viemme lukijan iltapäivällä kello kolmen ja neljän välillä Ilomielen +löytämään luolaan, johon Uskollinen Sydän oli järjestänyt +mieliasuntonsa. + +Luolan sisäosa, jota valaisivat lukuisat, intiaanien kynttiläpuuksi +nimittämästä puusta valmistetut tulisoihdut, palaen kiinnitettyinä +kallioseinämiin lyhyiden välimatkojen päähän toisistaan, olisi asioihin +perehtymättömän vieraan mielestä, jos hän sattumalta olisi joutunut +sitä katselemaan, tuntunut maankiertäjien tyyssijalta tai +rosvoleiriltä. + +Nelisenkymmentä erämiestä ja comanchisoturia oli hajaantuneina sinne +tänne. Muutamat nukkuivat, toiset polttelivat, eräät puhdistelivat +aseitaan ja jotkut taas kyykistyneinä parin kolmen rovion ympärille, +joiden yläpuolelle oli ripustettu patoja, paistoivat tavattoman isoja +hirvenlihapaloja. + +Jokaisen luolaan johtavan käytävän suuta vartioksi kaksi miestä +liikkumatta, mutta silmät ja korvat tarkkaavaisina valvoen kaikkien +turvallisuutta. + +Eräässä erillään olevassa luolanosassa, jonka eroitti muista +esiinpistävä suuri lohkare, keskusteli matalalla äänellä kaksi naista +ja yksi mies, jotka istuivat karkeasti veistetyllä jakkaralla. + +Nuo kaksi naista olivat doña Luz ja Uskollisen Sydämen äiti. Mies, joka +heitä katseli poltellessaan maissinolkisilla imukkeilla jatkettuja +savukkeitaan ja väliin yhtyi keskusteluun huudahtaen milloin +hämmästyksestä, milloin ihailusta ja riemastuksesta, oli Eusebio, vanha +espanjalainen palvelija, jonka olemme usein maininneet tämän +kertomuksen kuluessa. + +Tämä osasto oli tavallaan eristetty huone, ja sisäänkäytävän edessä +käveli edestakaisin toinen mies kädet selän takana, vihellellen +hampaittensa välitse jotakin säveltä, jonka arvatenkin nyt laati. + +Hän oli Musta Hirvi. + +Uskollinen Sydän, Kotkanpää ja Ilomieli olivat poissa. + +Naisia näytti keskustelu suuresti kiinnostavan. Erämiehen äiti vaihtoi +tuontuostakin merkitseviä katseita vanhan palvelijansa kanssa, jonka +savuke oli sammunut, mutta joka vielä imi sitä koneellisesti +huomaamatta sen sammuneen. + +"Niin", lausui vanha nainen pannen hartaana kätensä ristiin ja +kohottaen katseensa kohti korkeuksia, "huomaan, että Jumalan sormi +ohjaa tätä kaikkea." + +"Oikein", vastasi Eusebio varmasti, "juuri hän on tehnyt kaikki." + +"Sanokaahan, pikku rakkaani, eikö enonne, kenraali, ole kertaakaan koko +kahden kuukauden aikana, jonka matkanne on kestänyt, joko sanoilla tai +muuten antanut teidän tietää retkenne tarkoitusta?" + +"Ei kertaakaan", vastasi doña Luz. + +"Sepä ihmeellistä", mutisi vanha nainen. + +"Tosiaankin ihmeellistä", toisti Eusebio koettaen uhallakin saada savua +lähtemään sammuneesta savukkeestaan. + +"Mutta millä sitten enonne on kuluttanut aikaansa siitä saakka, kun +saavuitte preirielle?" tiedusteli äiti edelleen. "Suokaa anteeksi, +rakas lapseni, että teen teille näitä kysymyksiä, jotka varmaankin +saattavat teidät hämillenne, mutta joita ei millään tavoin herätä +uteliaisuus. Myöhemmin ymmärrätte minut ja saatte havaita, että vain +vilkas mielenkiinto, jota tunnen teitä kohtaan, on aiheena +kyselyihini." + +"Sitä en lainkaan epäile, madame", vastasi doña Luz suloisesti +hymyillen. "Koetan siis parhaani mukaan vastata kysymyksiinne. +Preirielle saavuttuamme enoni on ollut alakuloinen ja huolestunut. Hän +etsi eräelämään tottuneiden miesten seuraa, ja tavatessaan jonkun +heistä hän jäi pitkäksi aikaa keskustelemaan hänen kanssaan ja tekemään +kysymyksiään." + +"Ja mitä hän heiltä tiedusteli, lapseni, muistatteko?" + +"Hyvä Jumala, madame, tunnustan häpeäkseni teille", vastasi nuori tyttö +kevyesti punastuen, "etten kiinnittänyt suurtakaan huomiota niihin +keskusteluihin, jotka, niin ainakin luulin, liikuttivat minua sangen +vähän. Minä, lapsirukka, jonka elämä tähän asti on kulunut ikävästi ja +yksitoikkoisesti ja joka olen nähnyt maailmaa vain luostarini +ikkunaristikkojen lävitse, ihailin suurenmoista luontoa, joka kuin +taikaiskusta oli noussut eteeni. Silmäni eivät jaksaneet kylliksi +katsella näitä ihmeellisyyksiä, ja ihailin Luojaa, jonka ääretön voima +oli äkkiä minulle paljastunut." + +"Puhutte totta, rakas lapseni, suokaa anteeksi kysymykseni, jotka +väsyttävät teitä ja joiden kannattavuutta ette saata ymmärtää", lausui +hyväntahtoinen nainen suudellen häntä otsalle. "Jos haluatte, voimme +puhua muista asioista." + +"Niinkuin vain tahdotte, madame", vastasi nuori tyttö antaen hänelle +vastasuutelon, "minä olen iloinen saadessani keskustella kanssanne, ja +minkä aiheen valinnettekin, herättää se suuresti mielenkiintoani." + +"Mutta mehän lörpöttelemme yhtä mittaa ajattelematta poikaraukkaani, +joka yhä on poissa lähdettyään tänä aamuna ja jonka sen mukaan, mitä +hän minulle lausui, pitäisi olla jo nyt palannut." + +"Oh! Kunhan hänelle ei vain olisi tapahtunut mitään onnettomuutta", +huudahti doña Luz säikähtyneenä. + +"Herättääkö hän siis hiukan teidänkin myötätuntoanne?" kysäisi vanha +nainen hymyillen. + +"Ah, madame, voisiko olla toisin niiden palvelusten jälkeen, jotka hän +on meille tehnyt ja joita hän vielä meille tekee, siitä olen varma", +vastasi tyttö liikuttuneena helakan punan kohotessa hänen poskilleen. + +"Poikani on luvannut vapauttaa enonne. Voitte olla varma siitä, että +hän pitää sanansa." + +"Niin, sitä en epäile ollenkaan, madame. Oi, mikä ylevä ja suuri +luonne!" huudahti tyttö innostuneesti. "Kuinka hyvin sopiikaan hänelle +Uskollisen Sydämen nimi!" + +Vanha nainen ja Eusebio katsoivat hänen hymyillen. He olivat onnellisia +huomatessaan nuoren tytön innostuksen. + +Doña Luz huomasi, kuinka tarkkaavaisesti he häntä katselivat, keskeytti +hämmästyneenä puheensa ja painoi päänsä alas punastuen yhä enemmän. + +"Oi!" sanoi vanha nainen tarttuen hänen käteensä, "jatkakaa, rakas +lapsi, olen ihastunut kuullessani teidän puhuvan tuolla tavalla +pojastani. Niin", lisäsi hän surullisena ja ikäänkuin puhuen itsekseen, +"niin, hänellä on suuri ja ylevä luonne. Kuten kaikkia valioluonteita, +on häntäkin väärin arvosteltu. Mutta kärsivällisyyttä, Jumala vain +koettelee, kerran on tuleva päivä, jolloin hänelle suodaan oikeutta +kaikkien edessä." + +"Onko hän ehkä onneton?" rohkeni nuori tyttö arasti kysäistä. + +"Sitä en voi sanoa, lapseni", vastasi äitiparka pidätetysti huokaisten, +"kuka tässä maailmassa saattaa olla onnellinen? Jokaisella on omat +huolensa kestettävinään, Kaikkivoipa mittaa kullekin taakan hänen +voimiensa mukaan." + +Luolassa kuului jotakin hälinää, ja useita miehiä astui sisään. + +"Täällä tulee poikanne, madame", lausui Musta Hirvi. + +"Kiitos, ystäväni", vastasi nainen. + +"Kah, sepä hauskaa!" sanoi doña Luz nousten riemastuneena seisaalle. + +Mutta häveten tätä harkitsematonta tekoaan nuori tyttö vaipui hämillään +ja kovin punastuen takaisin istumaan. + +Uskollinen Sydän saapui tosiaankin, mutta hän ei ollut yksin. Ilomieli +ja Kotkanpää olivat hänen seurassaan samoin kuin useita muita +erämiehiä. + +Heti luolaan saavuttuaan suuntasi nuori mies kiireesti askeleensa +suoraan siihen osaan, missä hänen äitinsä oli. Hän suuteli tätä otsalle +ja kääntyen sitten doña Luzin puoleen tervehti hiukan hämillään, mikä +ei ollut hänelle luonteenomaista eikä jäänyt vanhalta naiselta +huomaamatta. + +Nuori tyttö vastasi tervehdykseen yhtä hämmentyneenä. + +"Kas niin", lausui Uskollinen Sydän hilpeällä äänellä, "onko teidän +ollut kovinkin ikävä minua odotellessanne, jalot vankini? Aika on +varmaankin tuntunut teistä hirvittävän pitkältä täällä luolassa. Suokaa +anteeksi, että olen karkoittanut teidät tähän vastenmieliseen asuntoon, +doña Luz, teidät, jotka olette syntynyt asumaan loistavissa +palatseissa. Valitettavasti tämä on minun paras asuntoni." + +"Lähellä sen miehen äitiä, joka on pelastanut henkeni", vastasi nuori +tyttö ylevästi, "tunnen asuvani kuin kuningatar, asukoon hän sitten +missä tahansa." + +"Olette tuhannesti liian hyvä, madame", sopersi erämies, "saatatte +minut todella hämilleni." + +"No niin, poikani", keskeytti vanha nainen ilmeisesti johtaakseen +toiseen suuntaan keskustelun, joka alkoi muuttua nuorille vaikeaksi, +"mitä olette tehneet tänään? Onko teillä hyviä uutisia meille? Doña Luz +on niin levoton kuin olla saattaa enonsa vuoksi ja palaa halusta saada +nähdä hänet jälleen." + +"Ymmärrän neidin levottomuuden", vastasi erämies. "Toivon voivani sen +kohta poistaa, vaikka emme ole saaneet tänään suuriakaan aikaan, kun +rosvojen jälkiä on ollut mahdoton löytää. Kaikeksi onneksi tapasimme +palatessamme jonkun matkan päässä luolasta tohtorin, joka uskollisena +tottumuksilleen etsiskeli kasveja kallionrotkoista. Hän kertoi meille +nähneensä epäilyttävän näköisen miehen kiertelevän näitä seutuja. +Lähdimme heti etsiskelemään ja tapasimme todellakin erään henkilön, +jonka otimme vangiksi ja joka on meillä mukanamme." + +"Siinä näette, hyvä herra", lausui doña Luz hiukan vallattomasti, "että +on hyötyäkin kasvien keräämisestä. Rakas tohtorimme on kaiken +todennäköisyyden mukaan tehnyt suuren palveluksen." + +"Vaikkei sitä aikonutkaan", huomautti Uskollinen Sydän naurahtaen. + +"En väitäkään vastaan", myönsi nuori tyttö leikillisesti, "mutta ilman +kasvientutkijaa ei teillä nyt olisi miestä vankinanne. Kasveille olette +siis velvollinen antamaan tunnustuksen." + +"Kasvien etsinnällä on hyvät puolensa, se on tunnustettava, mutta +kullakin asialla olkoon aikansa. Tahtomatta moittia sanon, että tohtori +ei aina ole osannut yhtä hyvin valita aikaansa." + +Huolimatta vakavista tapahtumista, joihin nämä sanat viittasivat, eivät +läsnäolevat voineet pidättäytyä hymyilemästä kovaonnisen oppineen +kustannuksella. + +"No niin, no niin", lausui doña Luz, "en tahdo, että tohtorirukkani +kimppuun hyökätään. Hänelle on ollut kylliksi suurena rangaistuksena +muistamattomuudestaan se syvä suru, joka häntä on vaivannut tuon +kohtalokkaan päivän jälkeen." + +"Olette oikeassa, neiti, en puhu siitä enää. Nyt pyydän teiltä lupaa +saada poistua luotanne, sillä toverini ovat suorastaan kuolla nälkään. +Kunnon väkeni odottaa minua aloittaakseen aterian." + +"Mutta", kysyi Eusebio, "mitä aiotte tehdä miehelle, jonka pidätitte?" + +"En vielä tiedä. Heti syötyäni ryhdyn häntä kuulustelemaan ja +luultavasti hänen vastauksensa määräävät toimintani hänen suhteensa." + +Padat nostettiin tulelta, hirvenliha leikattiin viipaleiksi, ja +erämiehet ja intiaanit istuutuivat veljellisesti toistensa viereen ja +söivät hyvällä ruokahalulla. + +Vain naisille tarjottiin erikseen ruokaa heidän osastossaan, ja Eusebio +hoiti hovimestarin arkaluontoisia tehtäviä niin huolellisesti ja +vakavasti kuin arvokkaammassakin ympäristössä. + +Mies, joka oli pidätetty luolan lähistöltä, oli jätetty kahden +luotettavan, hampaisiin asti aseistetun erämiehen vartioitavaksi, jotka +eivät hellittäneen hänestä silmiään. Mutta mies ei mitenkään näyttänyt +ajattelevan pakoonpääsyä. Hän päinvastoin kävi reippaasti käsiksi +ruokaan, jota oli huomattu asettaa hänen eteensä. + +Heti kun ateria oli päättynyt, vetäytyivät päälliköt syrjään ja +juttelivat keskenään matalalla äänellä muutaman minuutin ajan. + +Sitten tuotiin vanki Uskollisen Sydämen määräyksestä esille ja +valmistauduttiin pitämään kuulustelua. + +Mies, johon tuskin tähän asti oli katsottu, tunnettiin heti, kun hän +oli päälliköiden edessä, jotka eivät voineet pidättää hämmästynyttä +liikettä. + +"Kapteeni Uaktehno!" mutisi Uskollinen Sydän ällistyneenä. + +"Minä juuri, hyvät herrat", vastasi preirierosvo kopean ivallisesti; +"mitä teillä on minulta kysyttävää? Olen valmis vastaamaan." + + + + +IX + +Oveluutta + + +Kuulumattoman röyhkeätä oli kapteenin tulla kaiken nyt tapahtuneen +jälkeen näin ilman ankaraa vastarintaa antautumaan miesten valtaan, +jotka eivät empisi kostaa hänelle verisesti. + +Erämiehet olivatkin ihmeissään rosvon käyttäytymisestä ja alkoivat +epäillä siinä ansan piilevän. Heidän hämmästyksensä yhä lisääntyi, kun +he ajattelivat rosvon yrittämän tempun vakavuutta. + +He ymmärsivät varsin hyvin saaneensa hänet vangikseen vain sen vuoksi, +että hän itse oli niin tahtonut ja että häntä pakoitti näin toimimaan +jokin pätevä syy, varsinkin koska hän niin huolellisesti oli peittänyt +jälkensä kaikilta ja etsinyt itselleen niin vaikeasti löydettävän +tyyssijan, että tarkkavainuiset intiaanitkin, joita tavallisesti ei +mikään voi johtaa harhaan, olivat luopuneet etsimästä häntä sen +pitemmälti. + +Mitä hän aikoi tehdä näiden leppymättömien vihollistensa parissa? Mikä +oli se pätevä syy, joka oli voinut saattaa hänet tekemään niin +uhkarohkean teon, että itse antautui vangiksi? + +Näin kysyivät erämiehet itseltään tarkastellessaan häntä täynnä +uteliaisuutta ja mielenkiintoa, jota väkisinkin herättää pelkäämätön +mies, kun hän suorittaa hurjanrohkean työn, olkoon hänen kuntonsa laita +muuten miten hyvänsä. + +"Kuulkaapa", lausui hänelle Uskollinen Sydän tovin kuluttua, "koska +kerran olette antautunut käsiimme, ette varmaankaan kieltäydy +vastaamasta kysymyksiin, jotka katsomme sopiviksi teille tehdä." + +Selittämätön hymy väreili rosvon kalpeilla ja ohuilla huulilla. + +"En ainoastaan myönny vastaamaan", vastasi hän tyynellä ja selvällä +äänellä, "vaan vieläpä, jos sen sallitte, menen kysymyksienne edellekin +kertomalla itse vapaaehtoisesti kaikki, mitä on tapahtunut. +Kertomukseni valaisee teille, siitä olen varma, moniaita seikkoja, +jotka ovat jääneet hämäriksi ja joita te turhaan olette koettaneet +itsellenne selvittää." + +Hämmästyksen mutinaa kuului erämiesten riveistä. He olivat vähitellen +tulleet lähemmäksi ja kuuntelivat nyt tarkkaavaisina. + +Kohtaus muodostui oudoksi. Siitä näytti tulevan mielenkiintoisempi kuin +saattoi odottaa. + +Uskollinen Sydän mietti hetken. Sitten hän lausui kääntyen rosvon +puoleen: + +"Tehkää niin, me kuuntelemme." + +Kapteeni kumarsi. Hän aloitti leikillisellä äänellä kertomuksensa, ja +kun hän oli ehtinyt leirin valtaukseen asti, jatkoi hän: + +"Se oli sievästi tehty, eikö niin, hyvät herrat? Varmaankin teillä on +sen johdosta vain kohteliaisuuksia minulle lausuttavana, teillä, jotka +olette mestareita samanlaisissa hommissa. Mutta yksi asia on teille +tuntematon, ja sen minä teille nyt sanon. Meksikolaisen kenraalin +rikkauksien ryöstäminen oli minulle vain toisarvoisen tärkeä, minulla +oli toinen päämäärä, jonka tahdon teille ilmaista, halusin saada +käsiini doña Luzin. Meksikosta asti olen askel askeleelta seurannut +retkikuntaa. Olin lahjonut sen oppaan, Lörpön, entisen toverini. +Luovuttaen seuralaisilleni kullan ja jalokivet halusin saada haltuuni +vain nuoren tytön." + +"Ahaa! Mutta ammuitte ohi maalin, mikäli minusta tuntuu", keskeytti +Ilomieli hänet ivallisesti hymyillen. + +"Niinkö luulette?" vastasi toinen yhä varmana. "Itse asiassa olette +kyllä oikeassa, tällä kertaa olen ampunut harhaan, mutta vielä ei ole +viimeinen sana lausuttu enkä kenties aina epäonnistu." + +"Puhutte täällä preirien sadanviidenkymmenen parhaimman kiväärin +keskellä tästä inhoittavasta tuumasta yhtä luottavaisesti kuin jos +olisitte turvassa rosvojoukkueenne keskuudessa kätkeytyneenä jonkun +tuntemattoman pesänne perukkaan, kapteeni. Se on suurta typeryyttä tai +sitten harvinaista röyhkeyttä", lausui Uskollinen Sydän ankarasti. + +"Hehheh! Vaara ei minuun nähden ole niinkään suuri kuin koetatte +minulle luulotella. Tiedättehän, että olen mies, jota ei ole niin +helppo säikähdyttää. Älkäämme siis enää uhkailko, vaan keskustelkaamme, +jos se teitä miellyttää, kuin vakavat miehet." + +"Me kaikki, metsästäjät, erämiehet ja intiaanisoturit, jotka olemme +kokoontuneet tähän luolaan, olemme oikeutetut yhteisen turvallisuutemme +nimessä sovelluttamaan teihin rajaseutujen lakia, silmä silmästä, +hammas hampaasta, koska olemme tavanneet teidät teosta ja saaneet +varmat todistukset, vieläpä oman tunnustuksenne perusteella, +varkaudesta, murhista ja ryöstöyrityksestä. Tätä lakia tahdomme +sovelluttaa teihin nyt heti. Mitä teillä on sanottavana +puolustukseksenne?" + +"Kukin asia aikanaan, Uskollinen Sydän. Pian joudumme kyllä siihenkin, +mutta kuunnelkaa loppuun, mitä minulla on teille sanottavana. Olkaa +levollinen, se aiheuttaa vain jonkun minuutin viivästyksen. Aion itse +käydä käsiksi tuohon asiaan, josta teillä näkyy olevan niin paljon +sydämellänne asettuessanne omin luvin tuomariksi tähän erämaahan." + +"Se laki on yhtä vanha kuin tämä maailmakin, juontaen juurensa itse +Jumalasta. Jokaisen kunniallisen ihmisen velvollisuus on käydä pedon +kimppuun, kun se tulee hänen tielleen." + +"Vertauksenne ei ole kovinkaan mairitteleva", vastasi rosvo +hämmästymättä, "mutta minä en ole herkkä närkästymään enkä loukkaannu +siitä ollenkaan. Aiotteko kerta kaikkiaan antaa minun puhua?" + +"No puhukaa sitten, kunhan kerrankin pääsisitte loppuun." + +"Juuri sitä haluankin. Kuulkaa siis, mitä sanon: Jokainen tässä +maailmassa käsittää elämän omalla tavallaan, muutamat vapaamielisesti, +toiset taas katsovat asioita ahtaammalta näkökannalta. Mitä minuun +tulee, niin unelmani on vetäytyä muutaman vuoden päästä jonkun ihanan +meksikolaisen maakuntamme perukkaan elääkseni vaatimattoman mukavasti. +Näettehän, etten ole kunnianhimoinen. Muutamia kuukausia sitten sain +useilla varsin tuottavilla liiketoimilla, jotka olin rohkeasti ja +näppärästi preiriellä suorittanut, kootuksi jokseenkin pyöreän summan, +jonka uskollisena tottumuksilleni päätin edullisesti sijoittaa +voidakseni myöhemmin saavuttaa edes vaatimattoman mukavuuden, kuten +olen teille maininnut. Matkustin Meksikoon tallettaakseni +varani erääseen siinä kaupungissa toimivaan ranskalaiseen +pankkiiriliikkeeseen, joka on sijoittanut ne edullisesti minun +hyödykseni ja jota voin teille suositella tarpeen tullen +käytettäväksi." + +"Mitä tämä suunsoitto meihin kuuluu?" keskeytti Uskollinen Sydän +loukkaantuneena. "Pidättekö meitä pilkkananne, kapteeni?" + +"Ei vähintäkään, minä jatkan. Meksikossa johti sattuma minut kohtaamaan +doña Luzin, ja tein hänelle verrattain suuren palveluksen." + +"Tekö?" huudahti Uskollinen Sydän raivostuneena. + +"Miksi en minä?" vastasi toinen. "Asia on muuten varsin yksinkertainen. +Vapautin näet hänet neljän rosvon käsistä näiden paraillaan +tunnontarkasti ryöstäessä häntä, näin hänet ja rakastuin +silmittömästi." + +"No no", ärjäisi metsästäjä punastuen harmista, "tämä menee jo liian +pitkälle. Doña Luz on vielä nuori tyttö, josta on puhuttava vain +suurimmalla kunnioituksella. En siedä, että häntä minun läsnäollessani +häväistään." + +"Olemme ehdottomasti samaa mieltä", vastasi toinen, "mutta kuitenkin on +aivan totta, että rakastuin häneen, aloin hankkia hänestä tietoja, sain +kuulla, kuka hän oli, että hän pian joutuisi matkalle, ja hänen +lähtöpäiväänsä asti minulla oli hyvä onni pelissä. Silloin tein +suunnitelmani, joka, kuten äsken aivan oikein huomautitte, on mennyt +täydellisesti myttyyn, mutta josta en kuitenkaan luovu vieläkään." + +"Me kyllä tuotapikaa toimitamme sen hyvään kuntoon." + +"Ja siinä teette oikein, jos sen kykenette aikaansaamaan." + +"Nyt olette kai jo lopettanut." + +"En vielä, jos sallitte, mutta nyt on doña Luzin välttämättömästi +oltava läsnä kuullakseen, mitä minulla vielä on sanottavana. Hänestä +yksinomaan riippuu, onnistunko tehtävässäni, jonka vuoksi olen tullut +luoksenne." + +"En ymmärrä teitä." + +"Tarpeetonta onkin, että te tällä hetkellä ymmärrätte minua, mutta +olkaa varma siitä, Uskollinen Sydän, että saatte aivan heti kuulla +arvoituksen ratkaisun." + +Koko tämän pitkän keskustelun aikana ei preirierosvo ollut hetkeksikään +menettänyt mielentyyneyttään, ivallista ilmettään, pilkallista +äänensävyään ja vapaata käytöstapaansa, jotka saattoivat erämiehet +ymmälle. + +Hän muistutti pikemmin seuramiestä, joka oli tullut tervehdyskäynnille +maalaisnaapuriensa luokse, kuin vankia, joka on vähällä joutua +ammutuksi, eikä näyttänyt välittävän tuon taivaallista siitä vaarasta, +jonka alaisena oli. Heti puhumasta lakattuaan ja erämiesten alkaessa +neuvotella matalalla äänellä ryhtyi hän kiertämään savuketta, jonka +sitten sytytti ja poltti kaikessa rauhassa. + +"Doña Luzilla", lausui vihdoin Uskollinen Sydän huonosti salaten +kärsimättömyytensä, "ei ole mitään tekemistä näissä neuvotteluissa. +Hänen läsnäolonsa ei ole välttämätön." + +"Erehdytte täydellisesti, hyvä herra", vastasi rosvo levollisesti +puhaltaen savupilven, "hänen läsnäolonsa on välttämätön seuraavista +syistä: ymmärrätte aivan hyvin, eikö niin, että olen liian viisas kettu +antautuakseni noin vain ehdoin tahdoin käsiinne, ellei takanani olisi +joku, jonka henki vastaa omasta hengestäni. Tuo joku on nuoren tytön +eno. Ellen ole puoliyöhön mennessä palannut pesääni, jolla nimellä te +asuntoani kunnioitatte, kunnon toverieni joukkoon, niin se korkea herra +ammutaan kymmenen minuuttia yli kaksitoista." + +Erämiehet vapisivat raivosta. + +"Tiedän sangen hyvin", jatkoi rosvo, "että te henkilökohtaisesti ette +paljonkaan piittaa tuon kunnon kenraalin hengestä ja että +jalomielisesti uhraisitte sen minun henkeäni vastaan, mutta kaikeksi +onneksi minulle ei doña Luz, siitä olen varma, ole samaa mieltä kuin +te, vaan panee suuren arvon enonsa henkeen. Olkaa siis niin +ystävällinen ja pyytäkää häntä saapumaan tänne, jotta hän saisi kuulla +ehdotuksen, joka minulla on hänelle esitettävänä. Aika kuluu, matka +täältä leiriin on pitkä. Jos saapuisin liian myöhään, olisitte te +yksinänne vastuunalaiset onnettomuuksista, jotka tämä epätahallinen +viivytykseni voisi aiheuttaa." + +"Tässä olen, hyvä herra", sanoi doña Luz astuen esille. + +Hän oli joukon keskelle kätkeytyneenä kuullut kaikki, mitä oli puhuttu. + +Rosvo heitti pois puoleksi polttamansa savukkeen, kumarsi kohteliaasti +nuorelle tytölle ja tervehti häntä kunnioittavasti. + +"Olen onnellinen, hyvä neiti", lausui hän, "kunniasta, jonka +suvaitsette minulle suoda." + +"Jättäkää ivalliset kohteliaisuutenne. Kuuntelen teitä. Mitä teillä on +minulle sanottavana?" + +"Arvostelette minua väärin, neiti", vastasi rosvo, "mutta toivon +myöhemmin voivani päästä entiseen arvooni silmissänne. Ettekö siis +tunne minua? Luulin jättäneeni mieleenne paremman muiston." + +"Mahdollista kyllä, olen kenties eräänä ajanjaksona säilyttänyt teistä +hyvän muiston", vastasi nuori tyttö innostuen, "mutta senjälkeen, mitä +on tapahtunut muutama päivä sitten, en voi teissä huomata muuta kuin +pahantekijän." + +"Puheenne on julmaa." + +"Suokaa anteeksi, jos se saattaa teitä loukata, mutta en ole vielä +täydellisesti toipunut kauhusta, jota minussa herätitte ja jota +kartuttaa tämänpäiväinen käyttäytymisenne, sensijaan että se vähentäisi +sitä. Suvaitkaa siis pitemmittä puheitta ilmoittaa minulle +aikomuksenne." + +"Olen epätoivoissani, kun ymmärrätte minua noin huonosti, neiti. +Lukekaa kaikki mitä on tapahtunut, sitä rukoilen teiltä, minussa +virinneen intohimon rajuuden syyksi ja uskokaa..." + +"Hyvä herra, te loukkaatte minua!" keskeytti nuori tyttö hänet +ojentautuen ylevästi. "Mitä yhteistä voi olla minun ja rosvopäällikön +välillä?" + +Kun rosvo kuuli tämän verisen herjauksen, nousi kuumeen puna hänen +kasvoilleen. Hän pureskeli raivoissaan viiksiään, mutta hilliten +itsensä kätki sydämensä pohjaan kaikki kuohuttavat tunteet ja vastasi +tyynellä ja kunnioittavalla äänellä: + +"Olkoon niin, neiti. Musertakaa minut, olen sen ansainnut." + +"Lausuaksenneko minulle näitä ylimalkaisia puheenparsia te olette +katsonut läsnäoloni välttämättömäksi? Siinä tapauksessa katsotte kai +parhaaksi, että nyt poistun. Minunsäätyiseni tyttö ei ole tottunut +sellaisiin tapoihin eikä kääntämään korvaansa sellaisille puheille." + +Hän liikahti lähteäkseen Uskollisen Sydämen äidin luokse, joka +puolestaan lähestyi häntä. + +"Vielä silmänräpäys, neiti", huudahti rosvo rajusti. "Koska halveksitte +pyyntöjäni, niin kuulkaa käskyni!" + +"Käskynnekö!" kiljahti erämies syöksyen hänen eteensä. "Oletteko +unohtanut, missä olette, heittiö?" + +"No, no! Pois uhkaukset, hyvät isäntäni", jatkoi rosvo sointuvalla +äänellä, pannen kädet ristiin rinnalleen, ojentaen päänsä pystyyn ja +suunnaten läsnäoleviin syvintä halveksumista kuvastavan katseen, +"tiedättehän hyvin, että minulle ette voi mitään, ettei +hiuskarvaanikaan saa kajota." + +"Tuo on jo liikaa!" huudahti Uskollinen Sydän. + +"Seis, Uskollinen Sydän", sanoi doña Luz asettuen hänen eteensä, "mies +ei ole raivonne arvoinen. Onpa näin parempikin, hän on ainakin mainio +roistona, kun on heittänyt pois naamionsa!" + +"Niin, olen heittänyt pois naamioni!" karjaisi rosvo raivostuneena, +"kuulkaa siis, mitä sanon, narrimainen tyttöseni. Kolmen päivän +kuluttua tulen takaisin. Näettehän, että olen hyväsydäminen", lisäsi +hän kaameasti hymyillen. "Annan teille ajatusaikaa. Ellette silloin +suostu tulemaan kanssani, joutuu enonne mitä kauheimman kidutuksen +uhriksi ja viimeiseksi muistoksi itsestäni lähetän teille hänen +päänsä." + +"Hirviö!..." huudahti nuori tyttö epätoivoisena. + +"Päättäkää siis!" lausui rosvo kohauttaen olkapäitään ja nauraen +paholaisen naurua. "Kukin rakastaa omalla tavallaan, ja minä olen +vannonut, että te tulette vaimokseni." + +Mutta nuori tyttö ei voinut häntä enää kuunnella. Tuskan vallassa hän +oli tajuttomana vaipunut metsästäjän äidin ja Eusebion käsivarsille +heidän kiirehdittyään häntä tukemaan. + +"Riittää jo!" lausui Uskollinen Sydän hirvittävällä äänensävyllä, +laskien kätensä rosvon olkapäälle, "kiittäkää Jumalaa, joka sallii +teidän ehein nahoin poistua luotamme!" + +"Kolmen päivän kuluttua, tähän samaan aikaan, saatte jälleen nähdä +minut luonanne, hyvät isäntäni", sanoi rosvo halveksien. + +"Siihen mennessä voi onni jo muuttua", lausui Ilomieli. + +Rosvo vain nauraa hohotti vastaukseksi. Sitten hän olkapäitään +kohautellen poistui luolasta yhtä varmoin ja levollisin askelin kuin ei +mitään tavallisuudesta poikkeavaa olisi tapahtunut, viitsimättä edes +katsahtaa taakseen, niin varma hän oli ällistyksestä, jonka oli +aiheuttanut. + +Hän oli tuskin kadonnut näkyvistä, kun Ilomieli, Musta Hirvi ja +Kotkanpää lähtivät toisen uloskäytävän kautta luolasta ryhtyäkseen +seuraamaan hänen jälkiään. + +Uskollinen Sydän vaipui hetkeksi mietteisiin. Sitten hän kasvot +kalpeina ja otsa rypyssä meni katsomaan, miten doña Luz jaksoi. + + + + +X + +Rakkaus + + +Doña Luz ja Uskollinen Sydän olivat keskinäisissä väleissään joutuneet +omituiseen asemaan. + +Ollen molemmat nuoria ja kauniita he melkein tietämättään rakastivat +toisiaan, uskaltamatta sitä tuskin itselleenkään tunnustaa. + +Molemmilla oli, vaikka heidän elämänsä olivatkin kulkeneet aivan +erisuuntaisia latuja, samanlaiset reippaat tunteet ja yksinkertaisen +lapsellinen sydän. + +Nuoren tytön lapsuus oli vierinyt hiljaa ja värittömästi +ylenmääräisissä uskonnonmenoissa, tässä maassa, missä Kristuksen +palveleminen on enemmän pakanuudelle sukua kuin meidän maittemme +puhdas, jalo ja yksinkertainen uskonto. + +Hän ei ollut koskaan tuntenut sydämensä sykkivän kiihkeästi. Hän ei +tiennyt, mitä rakkaus on, eikä hän tuntenut suruakaan. + +Hän eleli siis kuin taivaan lintu, unohtaen edellisen päivän ja +ajattelematta seuraavaa. + +Matka, jolle hän oli joutunut mukaan, oli kokonaan muuttanut hänen +elämänsä. + +Ne suunnattomat näköalat, jotka avautuivat preriellä hänen eteensä, +suuret virrat, joiden poikki hän kulki, valtavat vuoret, joiden yli +hänen usein oli matkattava ja joiden lumipeitteiset huiput näyttivät +koskettavan taivasta, olivat avartaneet hänen ajatuksiaan. Huntu oli, +niin sanoaksemme, pudonnut hänen silmiltään, ja hän oli ymmärtänyt, +että Jumala oli hänet luonut muutakin varten kuin hyödyttömästi +viettämään elämäänsä luostarissa. + +Uskollisen Sydämen ilmestyminen poikkeuksellisissa olosuhteissa oli +hurmannut tytön sielun, joka oli avoinna kaikille vaikutelmille ja +valmis niitä säilyttämään. + +Jouduttuaan tuntemaan erämiehen valioluonteen ja itse miehen, jolla +tosin oli metsäläisen puku, mutta miehekkäät kasvot ja jalot piirteet +ja joka käyttäytyi kuin ylimys, hän oli väkisinkin kiihtynyt, sillä +tietämättään, sen myötätunnon voimasta, joka vallitsee suuren +ihmiskuntaperheen eri jäsenten välillä, hänen sydämensä oli tavannut +sen sydämen, jota etsi. + +Ollen itse heikko ja hento hän kaipasi tätä tarmokasta miestä, jolla +oli lumoava katse, leijonan rohkeus, rautainen tahto, ja joka tukisi ja +turvaisi häntä kaikella mahtavalla suojelukyvyllään. + +Hän olikin heti ensi hetkestä asti antautunut kuvaamattoman onnen +täyttämänä sen tunteen valtaan, joka johti häntä Uskollisen Sydämen +luo, ja rakkaus oli asettunut hänen sydämensä herraksi, ennenkuin hän +sitä edes huomasi tai yritti vastustaa. + +Viime tapahtumat olivat tavattoman voimakkaasti elvyttäneet tätä +tunnetta, joka uinui hänen sydämensä pohjalla. Oleskellessaan nyt +lähellä häntä, kuullessaan joka hetki hänen äitinsä ja hänen toveriensa +häntä puheissaan ylistävän, tyttö oli tullut siihen käsitykseen, että +rakkaus erämieheen kuului oleellisesti hänen elämäänsä. Hän ei voinut +käsittää, miten hän näin kauan oli saattanut elää rakastamatta tätä +miestä, jonka oli tuntevinaan jo syntymästään asti. + +Tyttö eli nyt vain häntä varten ja hänen kauttaan, onnellisena +katseesta tai hymystä, jonka häneltä sai, iloisena hänet nähdessään, +surullisena hänen ollessaan kauan poissa. + +Hän oli, niin sanoaksemme, kasvanut preirieillä Jumalan kasvojen +edessä, jota oli oppinut palvomaan nähdessään alituisesti edessään +Luojan suurenmoiset teot, ja nämä luonnon ylevät nähtävyydet, samoin +kuin lakkaamattomat taistelut, jotka hänellä oli kestettävinään, +otellessaan joko intiaaneja tai metsän petoja vastaan, olivat +suunnattomassa määrässä vaikuttaneet sekä hänen siveelliseen +käsitykseensä että ruumiinrakenteeseensa. Samalla kun hän lihaksiensa +voimalla ja taitavuudellaan aseiden käytössä mursi kaikki esteet, joita +hänen tielleen haluttiin asettaa, oli hän ajatuksiensa avaruuden ja +tunteittensa hienouden nojalla kyllin kypsä tajuamaan kaikkia asioita. +Ei mikään, mikä oli hyvää ja ylevää, ollut hänelle tuntematonta. Kuten +aina käy valioihmisten, jotka joutuen jo aikaisin oman onnensa nojaan +jäävät vaille muita huoltajia ja syöksyvät elämän vaarallisiin +vaiheisiin, oli hänen sielunsa kehittynyt jättiläismäisesti pysyen +kuitenkin harvinaisen yksinkertaisena eräisiin tunteisiin nähden, +joiden hänen elintapansa takia täytyikin jäädä hänelle tuntemattomiksi, +ellei sattuisi jotakin odottamatonta tapausta. + +Jokapäiväiset tarpeet, joista hänen liikkuva ja epävarma elintapansa +pakoitti yhä huolehtimaan, olivat tukahduttaneet hänestä intohimojen +idunkin. Hänen yksinäinen elämänsä oli hänen huomaamattaan totuttanut +hänet mietiskelijäksi. + +Tuntematta muita naisia kuin äitinsä, sillä intiaaninaiset olivat +omituisten tapojensa johdosta herättäneet hänessä vain inhoa, hän oli +elänyt kolmenkymmenenkuuden vuoden ikään asti ajattelematta rakkautta, +tietämättä mitä se on ja edes kuulematta kertaakaan lausuttavan tätä +sanaa, jonka seitsemään kirjaimeen sisältyy niin paljon asioita ja joka +tässä maailmassa on aiheena niin moneen ylevään tekoon ja niin moneen +kauhistavaan rikokseen. + +Kun oli pitkä päiväkausi oltu ajojahdissa ja kuljettu metsien ja +laaksojen lävitse tai kun oli kulutettu viisi- kuusitoista tuntia +majavien pyydystämiseen ja Uskollinen Sydän ja Ilomieli olivat jälleen +illaksi tulleet yhteisen leiritulen ääreen preirielle, ei keskustelu +voinut liikkua muussa kuin päivän tapauksissa, toinen erämies kun oli +rakkausasioissa yhtä tietämätön kuin hänkin. + +Viikot, kuukaudet ja vuodet vierivät tuomatta muutosta Uskollisen +Sydämen elämään, lukuunottamatta epämääräistä levottomuutta, joka häntä +salaa vaivasi ja jonka syytä hän ei voinut itselleen selvittää. + +Mutta luonnossa vallitsevat vanhenemattomat lait, joihin jokaisen +ihmisen on alistuttava, olkoon hän missä asemassa hyvänsä. + +Kun siis sattuma johti hänet doña Luzin tuttavuuteen, kiintyi hänen +sydämensä nuoreen tyttöön samalla vaistomaisen ja vastustamattoman +mieltymyksen tunteella, joka liikkui tytönkin sielussa. + +Hämmästyneenä äkillisestä mielenkiinnosta, jota hän tunsi tätä vierasta +naista kohtaan, vaikkei kaiken todennäköisyyden mukaan enää +toistamiseen häntä kohtaisikaan, metsästäjä alkoi olla tytölle melkein +suutuksissaan tämän tunteen johdosta ja osoitti käyttäytymisessään +häntä kohtaan äreyttä, joka ei ollut hänen luonteensa mukaista. + +Kuten kaikki jalot sielut, jotka ovat aina havainneet kaiken taipuvan +edessään vastustamatta, hän tunsi närkästystä siitä, että muuan nuori +tyttö häntä hallitsi ja että hän oli joutunut alttiiksi vaikutukselle, +josta ei enää kyennyt vapautumaan. + +Mutta kun hän preiriepalon jälkeen lähti meksikolaisten leiristä, vei +hän kiireestäänkin huolimatta muassaan muiston tuosta vieraasta +naisesta. + +Tämä muisto vahvistui tytön poissaolosta. + +Alati hän luuli kuulevansa korvissaan nuoren tytön suloisen ja +sointuvan äänen, niin paljon kuin ponnistikin sen unohtaakseen. Hänen +ollessaan valveilla tai uneen vaipuneena tyttö oli aina läsnä hymyillen +hänelle ja kiinnittäen häneen lumoavan katseen. + +Taistelu oli ankara. Vallitsevasta tunteestaan huolimatta Uskollinen +Sydän tiesi, mikä ylipääsemätön juopa eroitti hänet doña Luzista, +kuinka mieletön ja mahdoton oli ajatus heidän yhdistymisestään. Kaikki +väitteet, joita tällaisessa tapauksessa sopii tuoda esille, hän käytti +itseään vastaan todistaakseen olevansa mieletön. + +Hänen oli onnistunut uskotella itselleen, että suuri juopa eroitti +hänet tytöstä, jota hän rakasti, ja hän oli hävinnyt ankarassa +taistelussa, jota hän oli käynyt. Mutta sen toivon tukemana, joka ei +koskaan hylkää tarmon miehiä, hän ei suinkaan suoraan tunnustanut +tappiotansa ja antautunut kokonaan tuon tunteen valtaan, joka tästä +lähtien oli hänen ainoa ilonsa, hänen ainoa onnensa ehto, vaan jatkoi +salaisesti taisteluaan sitä vastaan, antaen tuontuostakin itselleen +anteeksi tuhannet pikku rikkomukset, jotka hänen rakkautensa alinomaa +pani hänet tekemään. + +Hän vältti niin itsepäisesti, että se nuoresta tytöstä olisi voinut +tuntua loukkaavalta, tapaamasta tätä. Kun sattuma pakoitti heidät +oleskelemaan yhdessä, kävi hän vaiteliaaksi ja jöröksi ja tuskin +vastasi kysymyksiin, joita tyttö hänelle teki, ja keksien tekosyitä +niin kömpelösti kuin on tapana tottumattomilla rakastajilla, hän käytti +ensimmäistä sopivaa tilaisuutta poistuakseen. + +Nuori tyttö seurasi häntä katseillaan alakuloisena ja huokasi hiljaa. +Väliin kostea helmi vierähti hänen ruusuisille poskilleen, kun hän näki +toisen lähtevän, sillä hän piti sitä välinpitämättömyytenä, vaikka se +johtuikin rakkaudesta. + +Mutta niiden muutaman päivän aikana, jotka olivat kuluneet leirin +valtaamisesta, olivat nämä nuoret, itse sitä lainkaan huomaamatta, +lähestyneet toisiaan huomattavasti, varsinkin kun Uskollisen Sydämen +äiti oli sillä kaukonäköisyydellä, jonka saavat kaikki todelliset +äidit, arvannut poikansa intohimon ja hänen taistelunsa ja ryhtynyt +tämän rakkauden salaiseksi uskotuksi, edistäen sitä heidän tietämättään +ja suojellen sitä kaikin voimin, vaikka kumpikin rakastavaisista oli +vakuutettu siitä, että hänen salaisuutensa oli kätkettynä sielun +sisimpään. + +Sillä kannalla olivat asiat kaksi päivää senjälkeen, kun kapteeni oli +esittänyt ehdotuksensa doña Luzille. + +Uskollinen Sydän näytti alakuloisemmalta ja huolestuneemmalta kuin +tavallisesti. Hän asteli pitkin askelin luolassa osoittaen kiivaan +kärsimättömyyden merkkejä ja katseli levottomasti ympärilleen. + +Vihdoin hän nojautui luolan seinään, painoi päänsä rintaa vasten ja jäi +siihen seisomaan syviin ajatuksiin vaipuneena. + +Hän oli tässä asennossa ollut jo jokseenkin kauan, kun lempeä ääni +kuiskasi hiljaa hänen korvaansa: + +"Mikä sinua oikein vaivaa, poikani? Mistä johtuu tuo surumielisyytesi, +joka kuvastuu kasvoillasi? Oletko saanut huonoja tietoja?" + +Uskollinen Sydän kohotti päätään kuin mies, joka kavahtaa unestaan. + +Hänen äitinsä ja doña Luz seisoivat hänen edessään, pitäen toisiaan +kädestä ja nojaten toisiinsa. + +Hän loi heihin surumielisen katseen ja vastasi pidätetysti huokaisten: + +"Huomenna on viimeinen päivä! En ole keksinyt vielä mitään keinoa +pelastaakseni doña Luzin ja toimittaakseni hänen enonsa takaisin." + +Molemmat naiset vavahtivat. + +"Huomenna!" kuiskasi doña Luz. "Aivan oikein, huomennahan sen miehen +pitäisi saapua." + +"Mitä aiot tehdä, poikani?" + +"Kunpa tietäisin, mitä olisi tehtävä", vastasi mies kuumeisen +kärsimättömästi. "Oh! Tuo mies on minua voimakkaampi! Tähän saakka +meidän on ollut mahdoton keksiä, minne hän on vetäytynyt. Kaikki +etsintämme on ollut turhaa." + +"Uskollinen Sydän", lausui nuori tyttö hänelle lempeästi, "jätättekö +siis minut noiden rosvojen armoille? Miksi ollenkaan minut pelastitte?" + +"Oi!" tuskaili nuori mies, "tuo moite tappaa minut!" + +"En käänny puoleenne moittien, Uskollinen Sydän", muistutti tyttö +innostuneesti, "mutta olen niin onneton! Jos jään tänne, niin olen +aiheena ainoan omaiseni kuolemaan. Jos lähden, olen häväisty." + +"Voi, miksen voi mitään tehdä!" huudahti mies kiihtyneenä. "Minun on +katsottava vain, kun te itkette, tiedettävä, kuinka onneton te olette, +enkä sittenkään voi mitään tehdä! Varjellakseni teidät ainoaltakin +huolelta uhraisin ilolla henkeni! Vain Jumala tietää, kuinka suuresti +kärsin voimattomuuteni vuoksi." + +"Toivo, poikani!" lausui vanha nainen vakuuttavalla äänellä. "Jumala on +hyvä, hän ei hylkää sinua!" + +"Toivoa! Mitä sillä tarkoitatte, äiti? Kahden päivän aikana olemme me, +ystäväni ja minä, koettaneet tehdä mahdottomankin mahdolliseksi, mutta +kaikki tuloksetta. Toivoa! Ja muutaman tunnin kuluttua tuo ilkimys +saapuu vaatimaan saalistaan, jota himoitsee! Ennen kuolen kuin olen +näkemässä sellaisen röyhkeyden pääsevän voitolle!" + +Doña Luz loi häneen omituisen katseen, surumielinen hymy väreili hänen +suupielissään, ja laskien hienon, pienen kätensä erämiehen olalle hän +sanoi sointuvalla äänellä: + +"Uskollinen Sydän, rakastatteko minua?" + +Nuori mies vavahti. Väristys kävi hänen jäsentensä lävitse. + +"Mistä johtuu tuo kysymyksenne?" sanoi hän väräjävällä äänellä. + +"Vastatkaa minulle epäröimättä", sanoi tyttö, "kuten minäkin teiltä +kysyin. Hetki on juhlallinen, haluaisin pyytää teiltä jotakin." + +"Puhukaa, neiti! Tiedättehän, etten voi mitään teiltä kieltää!" + +"Vastatkaa", kysyi tyttö uudelleen, "rakastatteko minua?" + +"Jos rakastamista on se, että haluaisin uhrata henkeni puolestanne, jos +rakastamista on se, että kärsin marttyyrintuskia huomatessani teidän +vuodattavan vain kyyneleenkin, jonka olisin halukas lunastamaan vereni +hinnalla, jos rakkaudeksi voi sanoa sitä, että hennon antaa teidän +täyttää sen uhrin, joka huomenna vaaditaan enonne pelastamiseksi, niin +silloin rakastan teitä koko sydämestäni! Puhukaa siis pelotta, sillä +mitä ikinä minulta pyytänettekin, sen teen ilomielin!" + +"Hyvä, ystäväni", sanoi tyttö, "luotan sanaanne ja huomenna vetoan +siihen, kun tuo mies saapuu. Mutta ensin on enoni pelastettava, vaikka +minun olisi uhrattava henkeni! Ah, hän on ollut kuin isäni, rakastanut +minua kuin tytärtään, ja minun tähteni hän on joutunut rosvojen käsiin! +Oi, vannokaa pelastavanne hänet!" lisäsi hän luoden Uskolliseen +Sydämeen tuskaa kuvastavan katseen, jota on mahdoton kuvailla. + +Uskollinen Sydän aikoi juuri vastata, kun Ilomieli ja Musta Hirvi +saapuivat luolaan. + +"Vihdoinkin!" huudahti hän syöksyen heidän luokseen. + +Nuo kolme miestä keskustelivat muutaman hetken matalalla äänellä. +Sitten metsästäjä palasi kiireesti molempien naisten luo. + +Hänen kasvonsa säteilivät. + +"Olette oikeassa, äiti!" huudahti hän väräjävällä äänellä. "Jumala on +hyvä, hän ei koskaan hylkää niitä, jotka luottavat häneen. Nyt minä +sanon teille: toivokaa, doña Luz, pian tuon tänne enonne!" + +"Oi!" huudahti tyttö iloisena, "olisiko se mahdollista!" + +"Toivokaa, sanon! Hyvästi, äiti! Rukoilkaa Jumalaa, että hän olisi +kanssani. Tarvitsen enemmän kuin koskaan ennen hänen apuaan!" + +Puhumatta siitä sen enempää nuori mies lähti kiireesti luolasta, ja +häntä seurasi suurin osa hänen tovereistaan. + +"Mitä hän oikein tarkoitti?" kuiskasi doña Luz tuskaisena. + +"Tulkaa, tyttäreni", vastasi vanha nainen alakuloisena. "Rukoilkaamme +hänen puolestaan!" + +Hän vei tytön lempeästi mukanaan siihen luolanosaan, jossa he asuivat. + +Luolaan jäi vain kymmenkunta miestä suojelemaan molempia naisia. + + + + +XI + +Vangit + + +Kun punanahat ja metsästäjät olivat vallanneet meksikolaisten leirin, +olivat preirierosvot päällikkönsä käskyä noudattaen hajaantuneet joka +suunnalle päästäkseen helpommin turvaan vihollistensa etsiskelyiltä. + +Kapteeni ja ne neljä miestä, jotka kantoivat kenraalia ja hänen +neekeripalvelijaansa, näiden kummankin ollessa sidotut ja suukapulalla +varustetut, olivat laskeutuneet kallionrinnettä alas, ollen tuhannesti +vaarassa murskautua syöksymällä jalkojensa alla avautuviin rotkoihin. + +Kun he olivat saapuneet jonkun matkan päähän ja tunsivat päässeensä +turvaan havaitessaan ympärillään olevan hiljaista, pysähtyivät he +hengähtääkseen. + +Synkkä pimeys ympäröi heitä. Äärettömän korkealla päittensä yläpuolella +he näkivät kalpeiden tähtien lailla kimmeltäviä tulisoihtuja, joita +heitä takaa-ajavilla metsästäjillä oli, mutta viimemainituilla ei +kuitenkaan ollut rohkeutta tulla samaa tietä, jota he olivat kulkeneet. + +"Hyvä onni", sanoi kapteeni; "kas niin, miehet, voimme levätä hetkisen, +toistaiseksi ei meillä ole enää mitään pelättävää. Sijoittakaa vangit +tänne, ja lähteköön kaksi joukostanne tutkimaan ympäristöä." + +Hänen käskyjään toteltiin. Muutaman minuutin kuluttua molemmat roistot +palasivat ilmoittaen, että he olivat keksineet rotkon, joka voisi olla +heille väliaikaisena turvapaikkana. + +"Hitto vie!" huudahti kapteeni, "sinne meidän onkin lähdettävä." + +Näyttäen esimerkkiä hän lähti liikkeelle toisten seuratessa hänen +kintereillään. + +He saapuivat pian rotkoon, joka näytti kyllin tilavalta ja oli muutamaa +syltä alempana kuin se paikka, mihin he olivat ensin pysähtyneet. + +Kun he olivat kätkeytyneet sinne, oli kapteenin ensimmäisenä tehtävänä +täydellisesti sulkea sisäänkäytävän suu, mikä ei ollutkaan vaikeata, +koska aukko oli jokseenkin ahdas, niin että rosvojen oli täytynyt +kumartua päästäkseen sisään. + +"Kas niin", riemastui kapteeni, "täällähän me olemme kuin kotonamme. +Nyt ei tarvitse pelätä tungettelevia vieraita." + +Vetäen taskustaan esille tulukset hän sytytti päreen, jollaisia hän oli +huomannut itselleen varata ottaessaan ennakolta lukuun kaikki +mahdolliset tarpeet, kuten hänen kaltaistensa miesten on tapana +pulmallisimmissakin tilanteissa. + +Heti kun rosvot saattoivat nähdä ympärilleen, huudahtivat he riemusta. + +Se, mitä he pimeässä olivat pitäneet pienenä rotkona, olikin suuri +luonnon muodostama luola, jollaisia niin usein tapaa näillä seuduilla. + +"Tämäpä jotakin", huudahti kapteeni naurahtaen, "tarkastakaammehan +hiukan, missä olemme. Jääkää sinne muut, vahtikaa huolellisesti +vankeja, minä ryhdyn tarkastamaan uutta asuntoamme." + +Sytytettyään vielä toisen soihdun hän alkoi tutkia luolaa. + +Se ulottui syvälle vuoreen lievästi viettävän rinteen alle. Kaikkialla +kohosi väliseinämiä, jotka paikoittain olivat niin leveitä, että ne +muodostivat jonkunlaisia saleja. + +Näkymättömissä olevien rakojen kautta sinne luultavasti tuli ulkoa +ilmaa, koska soihtu paloi vaivattomasti ja kapteeni saattoi siellä +hengittää ilman rinnanahdistusta. + +Mitä pitemmälle rosvo tunkeutui paikkoja tutkimaan, sitä puhtaammaksi +kävi ilma, ja se saattoi hänet aavistamaan, että hän lähestyi jotakin +toista sisäänkäytävää. + +Hän oli jo kävellyt yli kahdenkymmenen minuutin ajan, kun äkkiä +tuulenhenkäys, joka löi häntä kasvoihin, pani soihdun liekin +lepattamaan. + +"Hm!" mutisi hän, "täällähän on uloskäytävä. Olkaamme järkeviä, +sammuttakaamme valot. Emmehän tiedä, keitä voimme tavata luolamme +ulkopuolella." + +Hän polki soihdun sammuksiin jalkojensa alle, jääden muutamaksi +hetkeksi paikalleen antaakseen silmiensä tottua pimeään. + +Kapteeni oli varovainen mies, joka perinpohjin tunsi ammattinsa. Vaikka +suunnitelma, jonka hän oli tehnyt vallatakseen leirin, oli mennyt +myttyyn, olivat siihen olleet syynä satunnaiset seikat, joita oli ollut +mahdoton edeltäkäsin ottaa huomioon. + +Kun ensimmäinen huono tuuli, jonka epäonnistuminen oli hänessä +herättänyt, oli mennyt ohi, oli hän taas tehnyt ripeästi päätöksensä ja +sisimmässään vannonut kostavansa heti sopivan tilaisuuden tarjoutuessa. + +Onni muuten näytti alkavan hänelle hymyillä uudestaan suoden hänelle +juuri sillä hetkellä, jolloin hän kipeimmin sellaista kaipasi, +turvapaikan, jota oli melkein mahdoton löytää. + +Tuntien sanomatonta iloa ja toivoa hän siis odotti, että hänen silmänsä +tottuisivat pimeään, jolloin hän voisi eroittaa esineet ja nähdä, oliko +hän tosiaankin saapumassa uloskäytävälle, joka tekisi hänen asemansa +melkein mahdottomaksi valloittaa. + +Hän ei pettynyt toiveissaan. + +Heti kun tulisoihdun liekin häikäisy oli kadonnut, huomasi hän kaukana +edessään heikkoa valoa. + +Hän jatkoi päättävästi kulkuaan eteenpäin ja saapui muutaman minuutin +kuluttua uloskäytävälle, jonka niin kiihkeästi olikin toivonut +löytävänsä. + +Onni asettui ilmeisesti uudelleen hänen suosijakseen. + +Luolan uloskäytävä avautui pienen virran rantaan, jonka vesi ulottui +käytävän suulle asti, niin että rosvot heittäytyen uimaan tai +rakentamalla lautan saattoivat mennä luolaan tai poistua sieltä +jättämättä jälkiä ja siten eksyttäen vainoojansa. + +Kapteeni tunsi niin hyvin lännen preiriet, missä hän jo lähes kymmenen +vuoden ajan oli harjoittanut tuottavaa ammattiaan, että helposti ja +viipymättä tunsi sen paikan, missä hän nyt oli. + +Hän tiesi, että joki virtasi jokseenkin huomattavan matkan päässä +meksikolaisten leiristä, jotapaitsi se lukuisilla mutkillaan aiheutti +sen, että leiri tuntui olevan etäämpänä kuin se todellisuudessa oli. +Hän huokasi tyytyväisenä. Kun hän nyt oli tarkasti tutkinut paikat, +sytytti hän, pelkäämättä enää tulevansa huomatuksi ja rauhoittuneena +nykyisen asemansa puolesta, jälleen soihtunsa ja palasi samaa tietä +kuin oli tullut. + +Hänen toverinsa, yhtä lukuunottamatta, joka vartioi vankeja, olivat +vaipuneet sikeään uneen. + +Kapteeni herätti heidät. + +"Ylös!" huusi hän heille, "ei nyt ole aikaa nukkumiseen, meillä on +muuta tehtävää." + +Rosvot nousivat vastahakoisesti, hieroivat silmiään ja haukottelivat, +niin että leukaluut olivat mennä sijoiltaan. + +Kapteeni toimitti ensin perinpohjin tukituksi aukon, jonka kautta he +olivat tulleet luolaan. Sitten hän käski miesten seurata, mukanaan +vangit, joiden jalat oli päästetty siteistä, niin että he saattoivat +kävellä. + +He pysähtyivät yhteen niistä monista saleista, jotka kapteeni +retkellään oli keksinyt. Yksi mies määrättiin vahtimaan vankeja, jotka +jätettiin tänne, ja kapteeni jatkoi matkaansa mukanaan toiset kolme +rosvoa tunkeutuen luolan sisäosiin. + +"Näette", sanoi hän heille, osoittaen uloskäytävää, "että ei ole +sellaista onnettomuutta, jossa ei olisi jotakin hyvää puolta, koska +sattuma on johtanut meidät keksimään turvapaikan, jonne kukaan ei tule +meitä etsimään. Te, Frank, saatte heti lähteä kohtauspaikalle, jonka +määräsin tovereillenne, opastatte heidät tänne samoin kuin kaikki ne +meikäläiset, jotka eivät olleet retkellä mukana. Mitä teihin tulee, +Antonio, on teidän hankittava meille ruokaa. Menkää molemmat yhdessä. +On hyödytöntä sanoa teille, että odotan kärsimättömänä paluutanne." + +Mitään vastaamatta molemmat rosvot hyppäsivät virtaan ja katosivat. + +Kääntyen nyt sen puoleen, joka oli jäänyt luolaan, kapteeni lausui: + +"Me taas, Gonzalez, ryhdymme keräämään puita sytyttääksemme valkean ja +kokoamaan lehtiä valmistaaksemme vuoteet. Siis reippaasti toimeen!" + +Tuntia myöhemmin räiskyi luolassa kirkkaasti loistava nuotio, ja +kuivista lehdistä valmistetuilla vuoteilla lepäsivät rosvot vaipuneina +sikeään uneen. + +Auringon noustessa saapui muu osa joukkoa. + +Heitä oli jälleen kolmekymmentä. + +Tuo kelpo päällikkö tunsi sydämensä ilosta laajenevan nähdessään tämän +runsaan kokoelman lurjuksia, joita hän vielä saattoi käyttää hyväkseen. +Heidän avullaan hän aikoi parantaa, sitä hän ei epäillyt, asiansa ja +panna toimeen kauhean koston. + +Nautittuaan tukevan aamiaisen, johon kuului hirvenlihaa ja runsaasti +mezcalia palanpaineeksi, kapteeni päätti vihdoinkin ryhtyä puheisiin +vankien kanssa. + +Hän meni saliin, jota käytettiin vankilana. + +Senjälkeen kun kenraali oli joutunut rosvojen käsiin, oli hän ollut +vaitelias. Näytti siltä kuin hän ei välittäisi mitään huonosta +kohtelusta, jonka alaiseksi oli joutunut. + +Täydellisesti hoidotta jääneet haavat, jotka hän oli saanut, olivat +ärtyneet, aiheuttaen kauheita tuskia, mutta hän ei lausunut +valitustakaan. + +Kalvava suru riudutti häntä siitä asti, kun hän oli joutunut vangiksi. +Hän huomasi suunnitelman, joka hänet oli johdattanut preirielle, +menneen myttyyn, niin ettei saattanut toivoakaan enää voivansa panna +sitä täytäntöön. + +Kaikki hänen toverinsa olivat kuolleet. Hän itse ei tiennyt, mikä +kohtalo häntä odotti. + +Ainoa seikka, mikä antoi hänelle hiukan lohtua tässä tuskassa, oli se +varmuus, että sisarentyttären oli onnistunut paeta. + +Mutta miten hänen oli käynyt tässä erämaassa, jossa tapaa vain petoja +tai vielä niitäkin julmempia intiaaneja? Miten tuo nuori tyttö, joka +oli tottunut kaikkiin elämän mukavuuksiin, jaksaisi kestää +kieltäymyksiä vaativan eräelämän vaiheita? + +Tämä ajatus teki hänen tuskansa kahta vertaa kauheammaksi. + +Kapteeni hätkähti huomatessaan, missä tilassa kenraali oli. + +"Noh, kenraali", sanoi hän, "rohkeutta, hiisi vieköön! Onni on usein +vaihtelevainen, minäpä sen paraiten tiedän! _Garai!_ Ei pidä langeta +epätoivon valtaan. Ei kukaan voi edeltäkäsin tietää, mitä hänelle +huomenna tapahtuu! Antakaa kunniasananne, ettette yritä paeta, niin +lasken teidät heti vapaaksi siteistänne." + +"En voi teille antaa kunniasanaani", vastasi kenraali kiihtyneenä, +"sillä silloin joutuisin valapatoksi. Vannon päinvastoin koettavani +karata heti ensimmäisen sopivan tilaisuuden sattuessa." + +"_Bravo!_ Hyvin vastattu", lausui rosvo naurahtaen, "jos olisin teidän +asemassanne, olisin puhunut samalla tavalla. Luulen vain, että tällä +hetkellä teidän on parhaalla tahdollakin mahdoton liikkua askeltakaan. +Siitä huolimatta, mitä vastikään vannoitte, lasken teidät vapaaksi +samoin kuin palvelijannekin, niin että saatte tehdä mitä voitte, mutta +vain jäsenenne ovat vapaat, kuten ymmärtänette." + +Yhdellä vedolla hän väkipuukollaan katkaisi köydet, joilla kenraali oli +sidottu. Sitten hän teki saman palveluksen neekeri Jupiterille. + +Heti kun viimemainittu pääsi vapaaksi siteistään, alkoi hän hyppiä ja +naureskella, niin että kaksi peloittavaa, häikäisevän valkoista +hammasriviä tuli näkyviin. + +"No niin, ole ymmärtäväinen, mustaihoinen velikultani", lausui rosvo +hänelle, "pysy levollisesti täällä, ellet halua saada kuulaa kalloosi." + +"En lähde minnekään ilman isäntääni", vastasi Jupiter pyöritellen +kauhistuneen näköisiä suuria silmiään. + +"Sepä se!" jatkoi rosvo nauraen, "asia on siis sovittu. Niität kunniaa +tuolla uskollisuudellasi, murjaani." + +Mentyään jälleen kenraalin luo kapteeni hautoi hänen haavojaan kylmällä +vedellä ja sitoi ne huolellisesti. Pantuaan sitten vankien eteen +ruokaa, johon vain neekeri kävi käsiksi, rosvo poistui. + +Puolenpäivän aikaan kapteeni kokosi ympärilleen rosvojoukkueen +etevimmät jäsenet. + +"Caballerot", puhui hän heille, "emme voi kieltää, että olemme hävinneet +ensi ottelussamme. Ne vangit, jotka olemme vastustajiltamme ottaneet, +eivät läheskään voi korvata vaivojamme. Mutta me emme saa tappiosta +masentua, mikä alentaa arvoamme ja tekee meidät naurettaviksi. Nyt aion +ryhtyä uuteen otteluun. Ellen tällä kertaa sitä voita, kohtaa minua +suuri onnettomuus. Poissaollessani vahtikaa hyvin vankeja. Huomatkaa +tarkoin, mitä nyt viimeksi teille teroitan. Ellen huomenna kello +kahteentoista mennessä yöllä ole terveenä palannut luoksenne, on teidän +neljännestä yli kaksitoista armotta ammuttava molemmat vangit. +Olettehan ymmärtäneet, vai mitä? Armotta!" + +"Olkaa huoletta, kapteeni", vastasi Frank toveriensa puolesta, "voitte +lähteä, käskynne pannaan kyllä täytäntöön." + +"Luotan siihen, mutta älkää missään nimessä ampuko heitä minuuttiakaan +liian aikaisin eikä minuuttiakaan liian myöhään." + +"Täsmälleen neljännestä yli." + +"Hyvä, asia on sovittu. Hyvästi siis, älkääkä olko kärsimättömiä +poissaollessani." + +Näin lausuttuaan kapteeni poistui luolasta mennäkseen Uskollista +Sydäntä tapaamaan. + +Olemme nähneet, mille asialle rosvo oli lähtenyt erämiehen luo. + + + + +XII + +Sotajuoni + + +Tehtyään erämiehelle omituisen ehdotuksensa, rosvo oli kiireesti +lähtenyt paluumatkalle. + +Hän oli kuitenkin niin tottunut preirie-elämään, että hyvinkin osasi +epäillä useiden vihollistensa seuraavan aivan kintereillään. Mutta hän +oli ottanut käytäntöön heidät eksyttääkseen kaikki metkut, joita hänen +kekseliäät aivonsa hänelle neuvoivat. Hän kierteli lukemattomat kerrat +edestakaisin, palasi tuontuostakin samaa tietä kuin oli juuri kulkenut, +ja vetäytyi, niin sanoaksemme, kymmenen askelta taaksepäin edetäkseen +yhden askeleen. + +Nämä monet varokeinot olivat tavattomasti hidastuttaneet hänen +kulkuaan. + +Saavuttuaan joen rannalle, jonka vesi huuhteli luolan suuta, hän +katseli vielä kerran ympärilleen varmentuakseen siitä, ettei kenenkään +sivullisen silmä väijynyt hänen puuhiaan. + +Kaikki oli rauhallista. Ei mitään epäilyttävää näkynyt. Hän aikoi juuri +työntää veteen lautan, joka oli ollut kätkettynä lehtien alle, kun joku +kahina pensastossa kiinnitti hänen huomiotaan. + +Rosvo hätkähti. Vetäen kiireesti vyöltään pistoolin hän latasi sen ja +alkoi päättäväisesti astella sinne päin, mistä tuo levottomuutta +herättävä kahina lähti. + +Muuan mies, joka oli kumartuneena maata kohti, repi paraillaan ruohoja +maasta. + +Rosvo alkoi hymyillä ja pani pistoolin takaisin vyölleen. + +Hän oli tuntenut tohtorin, joka oli innostuneena antautunut +mielityöhönsä. + +Tohtori itse, kokonaan työhönsä syventyneenä, ei ollut huomannut +mitään. + +Katseltuaan häntä jonkun aikaa halveksivasti rosvo käänsi hänelle +selkänsä, mutta samassa välähti hänen päässään tuuma, jonka johtamana +hän meni tiedemiehen luo ja laski kätensä hänen olalleen. + +Kun häneen näin koskettiin, kavahti tohtori pystyyn ja pudotti +säikähdyksissään kasvinsa ja lapionsa maahan. + +"Hohoi! Kuulkaapa, kunnon mies", sanoi kapteeni hänelle ivallisen +näköisenä, "mikä vimma ajaa teidät tuolla tavalla kasveja keräämään +aikaisesta aamusta yömyöhään asti?" + +"Kuinka?" kysyi oppinut. "Mitä tarkoitatte?" + +"Hitto vie! Ettekö huomaa, että nyt ei ole pitkää aikaa puoliyöhön?" + +"Se on totta", vastasi oppinut viattomasti, "mutta kuu on ihana!..." + +"Niin että te luulitte sitä auringoksi", keskeytti rosvo virnistellen. +"Mutta", lisäsi hän tullen äkkiä jälleen vakavaksi, "nyt ei ole siitä +kysymys. Vaikka olettekin puolihupsu, niin olen kuullut puhuttavan, +että olette kuitenkin taitava lääkäri." + +"Olen suorittanut tutkintoni", vastasi tohtori harmistuneena. + +"Sepä hyvä. Olette juuri se mies, jota tarvitsen." + +Oppinut kumarsi pahantuulisena. Ilmeistä oli, että se huomio, jonka +osaksi hän nyt joutui, ei ollut hänelle mieluista. + +"Mitä tahdotte?" kysyi hän. "Oletteko sairas?" + +"En minä, Jumalan kiitos, vaan eräs ystävistänne, joka tällä hetkellä +on vankinani. Teidän on siis seurattava minua." + +"Mutta..." aikoi tohtori inttää. + +"En suvaitse vastaväitteitä, seuratkaa minua. Ellette lähde, ammun +luodin otsaanne. Saatte muuten olla levollinen. Ette joudu mihinkään +vaaraan, ja mieheni osoittavat teille kaikkea sitä kunnioitusta, jonka +tiede on oikeutettu osakseen saamaan." + +Kun oli mahdotonta tehdä vastarintaa, päätti miesparka hyvällä seurata, +vieläpä niinkin mielihyvällä, että hän silmänräpäyksen ajan hymyili, +mikä olisi antanut rosvolle koko paljon ajattelemisen aihetta, jos hän +olisi sen huomannut. + +Kapteeni määräsi oppineen marssimaan edellään, ja sitten molemmat +kulkivat virran poikki. + +Samassa hetkessä, kun he lähtivät siltä paikalta, missä olivat +keskustelleet, työnnettiin varovasti erään pensaikon oksia syrjään, ja +näkyviin tuli kalju pää, jonka keskikohdalle oli jätetty pitkä +hiustupsu linnunsulkineen, sitten yläruumis ja kohta koko mies, joka +jaguarin tavoin kiirehti seuraamaan heidän jälkiään. + +Tämä mies oli Kotkanpää. + +Hän katseli ääneti, miten molemmat valkoihoiset astuivat lautalle, ja +näki heidän menevän luolaan. Sitten hän vuorostaan katosi tiheään +metsään kuiskattuaan matalalla äänellä sanan: "Osh!" -- hyvä -- mikä +comanchikielessä on suurimman ilon merkki. + +Tohtori oli aivan yksinkertaisesti toiminut syöttinä, johon rosvo oli +käynyt kiinni ja jonka oli määrä houkuttaa hänet intiaanipäällikön +virittämään ansaan. + +Oliko tiedemies ollut yhteistoiminnassa Kotkanpään kanssa? Sen saamme +piankin tietää. + +Seuraavana päivänä aamun koittaessa rosvo pani luolan ympäristöllä +toimeen yleisen etsinnän. Ei mitään jälkiä näkynyt. + +Kapteeni hieroi iloisena käsiään. Hänen retkensä oli onnistunut +mainiosti, koska hän oli kyennyt palaamaan luolaan, kenenkään häntä +seuraamatta. + +Varmana siitä, että ei ollut mitään pelättävää, hän ei enää tahtonut +pidättää luonaan niin suurta joukkoa toimettomana, vaan jätti joukkonsa +päällikkyyden väliaikaisesti Frankille, vanhalle kokeneelle rosvolle, +johon hän saattoi täydellisesti luottaa, ja piti luonaan vain +kymmenkunta varmaa miestä, lähettäen muut pois. + +Vaikka tehtävä, joka hänellä tällä hetkellä oli suoritettavana, oli +mielenkiintoinen, ja vaikka onnistuminen näytti hänestä varmalta, ei +hän kuitenkaan tahtonut laiminlyödä muita toimiaan ja elättää laiskana +luonaan pariakymmentä roistoa, jotka minä hetkenä hyvänsä +toimettomuuteensa ikävystyneinä olisivat voineet tehdä hänelle jonkun +kepposen. + +Huomaamme, että kapteeni oli ymmärtäväinen mies, joka sitäpaitsi +perinpohjin tunsi arvoisat toverinsa. + +Kun rosvot olivat poistuneet luolasta, viittasi kapteeni tohtorille +merkiksi, että hän seuraisi, ja vei hänet kenraalin luo. Esitettyään +heidät toisilleen ja lausuen ivallisia kohteliaisuuksia, joita hänen +oli tapana käyttää, roisto jätti heidät kahden kesken ja poistui. + +Ennen lähtöään kapteeni kuitenkin veti pistoolin vyöltään, ojensi sen +oppineen rintaa vastaan ja sanoi: + +"Vaikka olettekin puolihupsu, niin koska teillä saattaisi olla joitakin +suunnitelmia pettääksenne minut, pankaa mieleenne tämä, rakas ystäväni: +huomatessani teidän ryhtyvän joihinkin toimiin, jotka vähänkin tuntuvat +epäilyttäviltä, ammun kuulan päähänne. Teitä on varoitettu, toimikaa +siis, miten haluatte." + +Ja pannen pistoolin takaisin vyölleen hän lähti virnistellen. Tohtori +kuunteli tätä varoitusta murtuneen näköisenä, mutta huulillaan viekas +hymy, joka väkisinkin levitti hänen suupieliään. Onneksi kapteeni ei +sitä huomannut. + +Kenraali ja hänen neekeripalvelijansa Jupiter asuivat jokseenkin kaukana +luolan sisäänkäytävästä. He olivat kahden kesken, kapteeni oli pitänyt +turhana vahtia heitä niin, että he aina olisivat näkyvissä. + +Istuen molemmat kuivista lehdistä valmistetuilla vuoteilla pää +painuksissa ja kädet ristissä he olivat vaipuneet syviin mietteisiin. + +Kun kenraali huomasi tohtorin, kirkasti hänen synkkää katsettaan +ohimenevä toivon hymy. + +"Tekö täällä, hyvä tohtori", sanoi hän ojentaen hänelle kätensä, jota +toinen ääneti puristi. "Onko minun tultava iloiseksi vaiko vieläkin +synkemmäksi teidät nähdessäni?" + +"Olemmeko kolmen?" kysyi lääkäri vastaamatta kenraalin kysymykseen. + +"Niin luulen", vastasi tämä hämmästyneenä. "Joka tapauksessa on helppo +päästä siitä varmuuteen." + +Tohtori hiiviskeli joka puolella nuuskien huolellisesti kaikki sopet. +Vihdoin hän palasi vankien luo. "Voimme keskustella", sanoi hän. + +Tohtori oli tavallisesti siinä määrin vaipuneena tieteellisiin +ongelmiinsa ja luonteeltaan niin hajamielinen, että vangit luottivat +häneen varsin vähän. + +"Missä on sisarentyttäreni?" tiedusteli kenraali levottomana. + +"Rauhoittukaa, hän on turvassa erään metsästäjän luona, jonka nimi on +Uskollinen Sydän ja joka kunnioittaa häntä syvästi." + +Kenraali huoahti helpotuksesta. Tämä hyvä uutinen palautti koko hänen +rohkeutensa. + +"Oh!" sanoi hän, "väliäkö sillä, että minä olen vankina! Kun vain +sisarentyttäreni on pelastunut, jaksan minä kärsiä kaikkea." + +"Ei, ei!" lausui tohtori vilkkaasti, "teidän on päinvastoin hinnalla +millä hyvänsä paettava täältä viimeistään huomenna." + +"Miksi?" + +"Vastatkaa ensin." + +"En tahtoisi mitään sen mieluummin." + +"Haavanne näyttävät verrattain vaarattomilta, ne ovat paranemaan päin." + +"Todellakin." + +"Luuletteko kykenevänne kävelemään?" + +"Ky-yllä!" + +"Tarkoitan, kykenettekö marssimaan pitkän matkan?" + +"Luulen jaksavani, jos se on ehdottoman välttämätöntä." + +"Ja enkö minä ole kyllin väkevä kantamaan teitä, ellette jaksa +kävellä?" sanoi neekeri oltuaan tähän asti vaiti. + +Kenraali puristi hänen kättään. + +"Totta puhut! Itse asiassa", lausui tohtori, "se käy helposti, kunhan +te vain pääsette pakenemaan." + +"Kaikki olisi kyllä hyvin, mutta miten se käy päinsä?" + +"Ah! Siinäpä se!" puheli tohtori hieroen otsaansa, "mitenkä, sitä en +tiedä! Mutta olkaa huoletta, minä kyllä keksin keinon. En tiedä minkä, +totta vie." + +Kuului askeleita. Kapteeni saapui. + +"Kas niin", lausahti hän, "miten sairaat voivat?" + +"No, ei aivan hyvin", vastasi tohtori. + +"Vähät siitä!" sanoi rosvo, "kaikki kyllä järjestyy. Kenraali pääsee +pian vapaaksi. Silloin hän voi hoitaa itseään mielensä mukaan. Tulkaa +nyt, tohtori, toivon antaneeni teidän jo kyllin kauan keskustella +ystävienne kanssa." + +Lääkäri seurasi häntä mitään vastaamatta, viitattuaan vielä kenraalia +olemaan varovainen. + +Päivä kului ilman huomattavia tapahtumia. Vangit odottivat +kärsimättöminä yön tuloa. Tohtorin varmuus oli väkisinkin vaikuttanut +heihin. He toivoivat. + +Iltapuolella tuli kunnon oppinut taas heidän luokseen. Hän astui +reippaasti, hänen kasvonsa säteilivät, ja hänellä oli tulisoihtu +kädessään. + +"No mitä tiedätte, tohtori?" kysyi kenraali häneltä. "Näytätte minusta +niin iloiselta." + +"Olen todellakin iloinen, kenraali", vastasi toinen hymyillen, "koska +olen keksinyt keinon, jolla te, samoin kuin minäkin, pääsemme +karkaamaan!" + +"No mikä se keino on?" + +"Se on jo puoleksi pantu täytäntöön", vastasi tohtori kuivasti +naurahtaen, mikä hänelle oli ominaista aina kun hän oli tyytyväinen. + +"Mitä tarkoitatte?" + +"Hitto vieköön! Asia on varsin yksinkertainen, mutta ette sitä +aavistakaan. Kaikki rosvot nukkuvat, me olemme luolan herroina." + +"Onko se mahdollista? Mutta he saattavat herätä!" + +"Siihen nähden voitte olla huoletta. He kyllä heräävät, siitä ei ole +epäilystäkään, mutta aikaisintaan vasta kuuden tunnin kuluttua." + +"Miten se on mahdollista?" + +"Koska minä itse olen pitänyt huolta siitä, että he ovat vaipuneet +uneen. Tarkemmin sanottuna olen heidän iltaruoassaan tarjoillut heille +erästä ooppiumisekoitusta, joka on turruttanut heidät kuin +lyijymöhkäleiksi, ja sitten he kuorsaavat kuin palkeet." + +"Oh! Sepä suurenmoista!" huudahti kenraali. + +"Eikö olekin?" lausui tohtori vaatimattomasti. "Hiisi vie! Halusin vain +korjata virheen, jonka laiminlyönnilläni teille aiheutin! En ole mikään +sotilas, minä. Olen vain tavallinen lääkäri, olenhan siis käyttänyt +omia aseitani. Huomaatte, että niitä tarpeen tullen voi käyttää +muihinkin tarkoituksiin." + +"Niihin tarkoituksiin ne sopivat sata kertaa paremmin. Tohtori, te +olette ihmeellinen mies." + +"No, no! Älkäämme tuhlatko aikaa." + +"Aivan oikein. Lähtekäämme matkaan! Mutta entä kapteeni, mitä olette +hänelle tehnyt?" + +"Hänellekö? Hiisi hänestä tietää, missä hän on. Hän lähti tänään +puolenpäivän aikaan puhumatta kenellekään sanaakaan, mutta epäilen +tietäväni, minne hän on mennyt. Erehtyisin suuresti, jos hänet kohta +tapaisimme." + +"Kaikki on niin ollen kuin pitääkin. Siis matkaan!" + +Kaikki kolme miestä lähtivät liikkeelle. Huolimatta varokeinoista, +johon tohtori oli turvautunut, eivät kenraali ja hänen +neekeripalvelijansa olleet aivan levollisia. + +Vangit tulivat siihen luolanosaan, jota rosvot pitivät makuupaikkanaan. +Rosvot nukkuivat maaten pitkällään siellä täällä. + +Pakolaiset kulkivat heidän ohitseen. + +Kun he olivat saapuneet luolan sisäänkäytävän suulle ja heidän juuri +piti irroittaa lautta mennäkseen joen yli, näkivät he kuun luodessa +vaaleita säteitään toisen lautan. Siinä oli viitisentoista miestä, +jotka hitaasti tulivat sinne päin, missä he olivat. + +Pakotie oli heiltä katkaistu. + +Miten he olisivat voineet tehdä vastarintaa näin suurelle joukolle? + +"Mikä kova onni!" kuiskasi kenraali epätoivoisena. + +"Oh!" lausui tohtori surkeasti. "Pakosuunnitelmani, joka oli vaatinut +minulta niin suuren vaivan!" + +Pakolaiset vetäytyivät erääseen kalliorotkoon, ettei heitä havaittaisi. +He katselivat sykkivin sydämin, kuinka tulijat, joiden käyttäytyminen +näytti yhä epäilyttävämmältä, astuivat lautalta maihin. + + + + +XIII + +Preirielaki + + +Huomattavan suuri maa-alue Uskollisen Sydämen asuman luolan edustalta +oli raivattu puhtaaksi, puut kaadettu maahan ja tilalle rakennettu +sataviisikymmentä tai parisataa mökkiä. + +Koko comanchiheimo oli leiriytynyt tähän paikkaan. + +Erämiehet, metsästäjät ja punanahkasoturit tulivat keskenään +ihmeellisen hyvin toimeen. + +Keskellä tätä nopeasti rakennettua kylää, jossa erivärisiksi +maalatuilla bisoninnahoilla peitetyt majat oli pystytetty jonkunlaista +sopusuhtaisuutta tavoitellen, oli muita suurempi, neuvotteluja varten +rakennettu maja. Sen katolla heilui pitkiin riukuihin kiinnitettyjä +päänahkoja, ja siellä ylläpidettiin lakkaamatta valtavaa roviota. +Leirissä vallitsi mitä vilkkain elämä. + +Intiaanisoturit olivat maalatut ja sotatamineilla varustetut aivan kuin +he valmistautuisivat sotaretkelle. + +Metsästäjät olivat pukeutuneet koreimpiin pukuihinsa ja mitä +huolellisimmin puhdistaneet aseensa. He ajattelivat kenties, että he +ennen pitkää joutuisivat niitä käyttämään. + +Valmiiksi satuloidut hevoset oli pantu vieretysten liekaan, niin että +niiden selkään voitiin heti nousta. Niitä vartioitsi kymmenkunta +soturia. + +Punanahkojen ja erämiesten nähtiin kulkevan edestakaisin kiireissään ja +huolestuneen näköisinä. + +Mikä oli harvinaista ja melkein tavatonta intiaanien keskuudessa, oli +tässä se, että vahteja oli asetettu määrättyjen välimatkojen päähän, +jotta he antaisivat merkin, jos joku vieras, olkoon kuka hyvänsä, olisi +tulossa. + +Kaikki lyhyesti sanoen viittasi siihen, että oli odotettavissa jotakin +sellaista, mikä on preirieille luonteenomaista. + +Mutta, mikä kummallisinta, Uskollinen Sydän, Kotkanpää ja Musta Hirvi +olivat poissa! + +Vain Ilomieli huolehti valmistuksista, keskustellen tuon tuostakin +vanhan comanchipäällikön kanssa, jonka nimi oli Ehsis, aurinko. + +Mutta heidän katseensa olivat vakavat ja heidän otsansa rypyssä. He +näyttivät olevan sangen huolestuneita. + +Oli se päivä, jona preirierosvojen kapteenin määräyksen mukaan doña Luz +oli luovutettava hänelle. + +Uskaltaisiko kapteeni tulla? Vai oliko hänen ehdotuksensa ollut vain +kerskailua? + +Ne, jotka tunsivat tuon rosvon, ja heidän lukumääränsä oli suuri -- +melkein jokainen oli saanut kärsiä hänen ryöstöistään -- kallistuivat +myönteisen vastauksen puolelle. + +Tällä miehellä oli -- ne olivat muuten ainoat ominaisuudet, jotka +hänellä tiedettiin olevan -- julma luonne ja rautainen tahto. + +Kun hän kerran oli päättänyt tehdä jotakin, teki hän sen kaiken +uhallakin. + +Ja mitäpä hänellä olisikaan pelättävänä tullessaan toisen kerran +vihollistensa luo? Olihan hänellä kenraali vallassaan! Kenraali, joka +hengellään vastasi hänen hengestään. Tiedettiin, ettei hän empisi +uhrata vankiaan oman turvallisuutensa vuoksi. + +Kello oli noin kahdeksan aamulla, ja häikäisevä aurinko valoi runsaasti +hohtavia säteitään taululle, jota olemme koettaneet kuvailla. + +Doña Luz tuli luolasta Uskollisen Sydämen äidin tukemana ja Eusebion +seuraamana. + +Molemmat naiset olivat alakuloiset ja kalpeat. Heidän väsyneet kasvonsa +ja punertavat silmänsä todistivat heidän itkeneen. + +Heti huomattuaan heidät Ilomieli meni heidän luokseen ja tervehti +heitä. + +"Eikö poikani ole vielä palannut?" kysyi vanha nainen levottoman +näköisenä. + +"Ei vielä", vastasi metsästäjä, "mutta rauhoittukaa, madame, hän saapuu +aivan kohta." + +"Hyvä Jumala! En tiedä, miksi minusta tuntuu, että hänen on jonkun +kiusallisen tapauksen vuoksi täytynyt matkustaa kauas meistä." + +"Ei, madame, minä kyllä olisin siitä saanut tiedon. Lähtiessäni viime +yönä hänen luotaan tullakseni teitä rauhoittamaan ja toimeenpanemaan +hänen minulle antamansa käskyt hän oli mainiossa kunnossa, joten +voitte, uskokaa minua, rauhoittua ja ennen kaikkea luottaa +menestykseen." + +"Niinpä niin!" kuiskasi vaimoraukka, "mutta olen kahdenkymmenen vuoden +aikana yhtä mittaa elänyt alituisten tuskien alaisena. Joka ilta +epäilen, etten seuraavana päivänä enää saa nähdä poikaani. Hyvä Jumala, +etkö jo armahda minua!" + +"Rauhoittukaa, madame", lausui doña Luz hellästi ja syleili häntä. +"Voi, minäkin kärsin yhtä suuria tuskia sydämessäni, ja jos Uskollista +Sydäntä tällä kertaa kohtaa joku onnettomuus, tapahtuu se enoni +pelastukseksi. Jumalani", lisäsi hän, "suo, että hän onnistuisi!" + +"Kohta kaikki selviää, luottakaa siihen. Tiedättehän, etten tahdo teitä +johtaa harhaan." + +"Kyllä", myönsi vanha nainen, "te olette hyvä, rakastatte poikaani +ettekä olisi täällä, jos hänellä olisi jotakin pelättävänä." + +"Arvostelunne minusta on hyvä, madame, kiitän teitä siitä. En tällä +hetkellä voi sanoa teille mitään, mutta olkaa hiukan kärsivällisempi, +sitä teiltä hartaasti pyydän. Riittää, kun tiedätte, että hän toimii +tehdäkseen señoran onnelliseksi." + +"Niin niin", sanoi äiti, "alati hyvä, alati uskollinen!" + +"Häntä nimitetään Uskolliseksi Sydämeksi", kuiskasi nuori tyttö +punastuen. + +"Eikä nimeä ole koskaan sen paremmin ansaittu, madame", lausui erämies +innostuneena. "Täytyy kauan elää hänen kanssaan ja tuntea hänet +niinkuin minä hänet tunnen, voidakseen oikein häntä arvostella." + +"Minä kiitän teitä siitä, mitä sanotte pojastani, Ilomieli", lausui +äiti puristaen metsästäjän känsäistä kättä. + +"Lausun vain totuuden, madame, olen oikeudenmukainen, siinä kaikki. Oh, +elämä preiriellä olisi paljon parempaa, jos kaikki metsästäjät olisivat +hänen kaltaisiaan." + +"Hyvä Jumala, aika rientää. Eikö hän jo saavu?" kuiskasi äiti katsellen +kuumeisen kärsimättömästi ympärilleen. + +"Aivan kohta, madame." + +"Tahtoisin olla ensimmäinen, joka näkee hänen saapuvan ja toivottaa +hänet tervetulleeksi." + +"Se, ikävä kyllä, on mahdotonta." + +"Miksi niin?" + +"Poikanne on käskenyt minun pyytää, että te, samoin kuin señorita, +vetäytyisitte luolaan. Hän toivoo, että te ette olisi katselijoina +näytelmässä, joka täällä suoritetaan." + +"Mutta", intti doña Luz tuskastuneena, "miten saan tietää, onko enoni +pelastunut?" + +"Olkaa levollinen, señorita. Teidän ei kauan tarvitse olla huolissanne, +mutta pyydän, älkää jääkö tänne enää pitemmäksi aikaa. Menkää luolaan, +menkää!" + +"Kenties se onkin viisaampaa", huomautti vanha nainen. "Totelkaamme, +tyttöseni", lisäsi hän hymyillen nuorelle tytölle, "menkäämme luolaan, +koska poikani niin tahtoo." + +Doña Luz seurasi vastustelematta, mutta luoden salaa taakseen katseita +voidakseen nähdä sen, jota rakasti. + +"Oi, kuinka onnellista on omistaa äiti!" mutisi Ilomieli tukahduttaen +huokauksen ja seuraten katseillaan molempia naisia, jotka häipyivät +hämärään luolaan. + +Äkkiä intiaanivahdit päästivät huudon, jonka heti toisti muuan +neuvottelumajan edessä seisova mies. + +Kuultuaan tämän merkin comanchipäälliköt nousivat seisomaan ja astuivat +esille majasta, johon olivat kokoontuneet. + +Erämiehet ja intiaanisoturit tarttuivat aseisiinsa, järjestyivät riviin +majan molemmille puolille ja odottivat. + +Tomupilvi vieri tavattoman nopeasti leiriä kohden. + +Pilvi hälveni pian, niin että näkyviin tuli joukko ratsumiehiä, jotka +lähenivät täyttä lentoa. + +Suurimmalla osalla osalla näistä ratsumiehistä oli meksikolaisten +gambusinien puku. + +Ensimmäisenä heidän joukossaan hypitti pikimustaa ratsuaan mies, jonka +kaikki heti tunsivat. + +Se oli kapteeni Uaktehno, joka röyhkeästi joukkonsa etunenässä tuli +vaatimaan vihattua ehtoa täytäntöön pantavaksi, kuten oli kolme päivää +aikaisemmin määrännyt. + +Kun preiriellä kaksi joukkoa tapaa toisensa tai kun sotureja tai +erämiehiä tulee tervehdyskäynnille johonkin kylään, on yleensä tapana +toimeenpanna eräänlainen leikkisota, jolloin ratsastetaan täyttä +vauhtia toisiaan vastaan, huudetaan ja ammutaan kivääreillä. + +Tällä kertaa ei siitä tullut mitään. + +Comanchit ja metsästäjät jäivät synkkinä ja vaiteliaina paikoilleen +odottaen aivan hiljaa preirierosvojen saapumista. + +Kylmä ja kuiva vastaanotto ei saattanut kapteenia hämilleen. Hänen +kulmakarvansa rypistyivät tosin hiukan, mutta muuten hän ei ollut +huomaavinaankaan mitään, vaan saapui rohkeasti joukkonsa etunenässä +kylään. + +Tultuaan neuvottelumajan luokse riviin asettuneiden +comanchipäällikköjen eteen nuo kaksikymmentä ratsumiestä pysähdyttivät +hevosensa niin äkkiä kuin olisivat muuttuneet pronssipatsaiksi. + +Tämä sukkela liike suoritettiin niin taitavasti, että erämiesten, jotka +olivat hyvin perillä ratsastustaidosta, oli vaikea pidättää ihailua +ilmaisevaa huudahdusta. + +Rosvot olivat tuskin saapuneet, kun majan vasemmalla ja oikealla +puolella olevat erämies- ja soturirivit levittäytyivät viuhkamaisesti +ja sulkeutuivat heidän takanaan. + +Nuo kaksikymmentä rosvoa oli täten piiritetty uskomattoman nopeasti, +heidät kun nyt ympäröi kehä, jonka muodosti yli viisisataa hyvin +varustettua ja mainioilla hevosilla ratsastavaa miestä. + +Huomattuaan tämän liikkeen kapteeni tunsi vavahtavansa levottomuudesta. +Hän melkein katui, että oli tullut, mutta karkoittaen tämän +vastenmielisen tunteen hän hymyili halveksivasti, luullen sittenkin +olevansa varma siitä, ettei tarvinnut mitään pelätä. + +Hän tervehti sulavasti edessään olevia päälliköitä ja kääntyen +Ilomielen puoleen kysyi varmalla äänellä: + +"Missä nuori tyttö on?" + +"En ymmärrä, mitä tarkoitatte", vastasi metsästäjä naurahtaen. "En usko +täällä olevan ketään nuorta tyttöä, johon teillä olisi mitään +oikeuksia." + +"Mitä tämä merkitsee ja mitä täällä aiotaan?" mutisi kapteeni katsellen +ympärilleen. "Onko Uskollinen Sydän unohtanut vierailuni luonaan kolme +päivää sitten?" + +"Uskollinen Sydän ei koskaan unohda mitään", tiuskaisi Ilomieli lujalla +äänellä, "mutta hänestähän ei ole kysymys. Kuinka te julkeatte tulla +luoksemme mukananne joukkio rosvoja?" + +"Hyvä", tokaisi kapteeni pilkallisesti, "huomaan, että koetatte +tekeytyä salamyhkäiseksi välttääksenne vastauksen antamista. Mitä tulee +uhkaukseen, joka sisältyy lauseenne viimeiseen osaan, niin kiinnitän +siihen varsin vähän huomiota." + +"Teette siinä väärin, hyvä herra, sillä kun kerran olette tehnyt +itsenne syypääksi sellaiseen typeryyteen, että olette itse antautunut +käsiimme, niin me emme ole niin ymmärtämättömiä, sen tahdon vain teille +huomauttaa, että päästäisimme teidät pakoon." + +"Ohoo!" lausui rosvo, "mitä leikkiä tämä on?" + +"Sen saatte kohta nähdä, herraseni." + +"Minä odotan", vastasi rosvo katsahtaen ärsyttävästi ympärilleen. + +"Näissä eräseuduissa, missä kaikki inhimilliset lait poljetaan maahan", +jatkoi metsästäjä väräjävällä äänellä, "on ainoastaan Jumalan laki +voimassa. Tämä laki sanoo: silmä silmästä, hammas hampaasta, senhän +tiedätte." + +"Entä sitten?" kysäisi rosvo kuivasti. + +"Oltuanne jo kymmenen vuotta laista ja omastatunnosta piittaamattoman +rosvojoukon päällikkönä", jatkoi Ilomieli tyynesti, "on teistä tullut +preirieiden kauhu. Te ryöstätte ja murhaatte valkoisia yhtä hyvin kuin +punanahkojakin. Teillä ei ole mitään kotimaata, vain varkaudet ja +ryöstöt kuuluvat ohjelmaanne. Matkailijoita, erämiehiä, metsästäjiä, +gambusineja tai intiaaneja te ette kunnioita ettekä yleensä ketään, +jonka murhaamisella voitte hankkia itsellenne kultaa. Vain muutama +päivä sitten te hyökkäsitte rauhallisten matkailijoiden leiriin, jonka +meksikolaiset te teurastitte säälittä. Tämän rikosten sarjan tulee +päättyä, ja nyt sen loppu on vihdoinkin tullut. Me kaikki, intiaanit ja +metsästäjät, olemme kokoontuneet tänne tuomitsemaan teidät ja lukemaan +teille preirien leppymätöntä lakia." + +"Silmä silmästä, hammas hampaasta", ulvoivat läsnäolevat aseitaan +heiluttaen. + +"Erehdytte suuresti, hyvät isäntäni", vastasi rosvo varmalla äänellä, +"jos luulette, että minä ojennan rauhallisesti kurkkuni puukon eteen +kuin karitsa, joka teuraaksi viedään. Osasin epäillä sitä, mitä nyt +puhutte, ja senvuoksi juuri olen ottanut turvajoukonkin mukaani. +Seurassani on parikymmentä rohkeata miestä, jotka osaavat puolustautua, +teillä ei siis ole minua vielä vallassanne." + +"Katsokaahan ympärillenne, arvoisa herra, niin näette, mikä teitä +odottaa." + +Rosvo katsahti taakseen. Viisisataa kivääriä oli suunnattuina hänen +joukkoansa kohti. + +Vavistus kulki hänen jäseniensä kautta, ja hänen kasvonsa kävivät +kuolonkalpeiksi. Rosvo ymmärsi, että häntä uhkasi kauhea vaara, mutta +tovin mietittyään hän sai takaisin kylmäverisyytensä ja kääntyen +metsästäjän puoleen vastasi pilkallisella äänellä: + +"No niin! Mistä johtuvat nuo uhkaukset, jotka eivät voi minua +säikyttää? Tiedättehän varsin hyvin, että olen turvassa iskuiltanne. +Kuten sanoitte, hyökkäsin muutama päivä sitten meksikolaisten +matkailijoiden kimppuun, mutta tiedätte myöskin, että heistä +tärkein henkilö nyt on minun vallassani! Jos uskallatte koskea +hiuskarvaanikaan, saa kenraali, sen nuoren tytön eno, jota te turhaan +koetatte temmata käsistäni, heti hengellään maksaa minua kohdanneen +loukkauksen. Uskokaa minua, hyvät herrat, kun sanon: lakatkaa kauemmin +yrittämästä säikähdyttää minua, luovuttakaa minulle hyvällä se tyttö, +jota vaadin, tai vannon Jumalan nimessä, että kenraali tunnin kuluttua +ei enää ole elävien joukossa!" + +Äkkiä muuan mies tunkeutui joukon lävitse ja asettuen rosvon eteen +huusi hänelle: + +"Erehdytte, kenraali on vapaa!" + +Tulija oli Uskollinen Sydän. + +Kuului ilon sorinaa intiaanien ja metsästäjien riveistä, kun taas +rosvot vavahtivat kauhusta. + + + + +XIV + +Rangaistus + + +Kenraalin ja hänen kahden toverinsa ei ollut tarvinnut kauan olla +epätietoisia. + +Pitkän aikaa emmittyään nuo viisitoista miestä laskivat lautan rantaan +ja syöksyivät kivääri ryntäysasennossa luolaan kamalasti ulvoen. + +Pakolaiset juoksivat iloisina heidän luokseen. + +Tulijoitten etunenässä he olivat huomanneet comanchien päällikön, +Uskollisen Sydämen ja Mustan Hirven. + +Tapahtumain kulku oli ollut seuraava: + +Heti kun tohtori kapteenin seurassa oli mennyt luolaan, oli Kotkanpää, +varmana siitä, että nyt oli keksinyt preirierosvojen pakopaikan, +palannut ystäviensä luokse, joille oli kertonut sotajuonensa +onnistumisesta. Ilomieli oli kiiruhtanut Uskollisen Sydämen luo, joka +oli heti saapunut. Yhteisesti neuvoteltuaan olivat kaikki päättäneet +hyökätä rosvojen kimppuun heidän pesäänsä toisten erämiespartioiden ja +punanahkaosastojen preirielle hajaantuneina ja kallioiden suojaan +kätkeytyneinä pitäessä vahtia luolan edustalla estääkseen rosvoja +karkaamasta. + +Olemme nähneet tämän toimenpiteen tulokset. + +Kun he olivat ensi silmänräpäyksen omistaneet kokonaan riemastukselle +sen johdosta, että olivat miekanlyönnittä onnistuneet tehtävässään, +kiinnitti kenraali vapauttajiensa huomion siihen, että kymmenkunta +roistoa nukkui luolassa ooppiumin huumaamina, jota urhoollinen tohtori +oli heille syöttänyt. Rosvot sidottiin lujasti ja otettiin mukaan. Kun +sitten eri partiot oli koottu yhteen, palasi joukko täyttä lentoa +leiriin. + +Suuri oli kapteenin hämmästys, kun hän kuuli Uskollisen Sydämen +huudahduksen, mutta hänen ällistyksensä muuttui epätoivoksi, kun hän +huomasi kenraalin tulevan esille, vaikka luuli hänen olevan hyvässä +tallessa väkensä vartioimana. + +Hän ymmärsi, että kaikki hänen tuumansa olivat menneet myttyyn, kaikki +hänen suunnitelmansa tyhjiksi rauenneet, ja että hän tällä kertaa oli +auttamattomasti menettänyt pelin. + +Verivirta syöksähti hänen päähänsä, hänen silmänsä salamoivat ja +kääntyen Uskollisen Sydämen puoleen hän sanoi käheällä ja katkonaisella +äänellä: + +"Hyvin pelattu! Mutta kaikki ei ole vielä lopussa meidän välillämme, +niin totta kuin Jumala ja kosto elää!" + +Hän liikahti kuin aikoen karauttaa ratsullaan karkuun. + +Mutta Uskollinen Sydän tarttui rohkeasti hänen hevosensa suitsiin. + +"Välimme eivät vielä ole selvät", sanoi hän. + +Rosvo katsoi häneen tovin veristävin silmin ja kannustaen rajusti +hevostaan pakoittaakseen metsästäjän hellittämään otteensa lausui +raivon tukahduttamalla äänellä: + +"Mitä minusta tahdotte?" + +Iskien raudanlujalla nyrkillään hevosta, joka hirnahti tuskasta, +Uskollinen Sydän sai sen pysymään paikallaan. + +"Teidät on tuomittu", vastasi hän. "Teihin sovelletaan preirielakia." + +Rosvo päästi kauhistavan naurun ja vetäen pistoolit vyöltään huusi +raivostuneena: + +"Onneton se, joka koskee minuun! Tie auki!" + +"Ei", vastasi metsästäjä kylmästi. "Te olette nyt joutuneet vangiksi, +tänään ette minulta pääse karkuun." + +"Kuole siis!" kiljaisi rosvo suunnaten yhden pistooleistaan Uskollista +Sydäntä kohti. + +Mutta nopeasti kuin ajatus heittäytyi Ilomieli, joka oli tuskallisesti +seurannut hänen liikkeitään, ystävänsä eteen, ja tilanteen vakavuus +teki hänen ketteryytensä kymmenkertaiseksi. + +Laukaus kajahti. Luoti osui kanadalaiseen, joka vaipui verissään +maahan. + +"Ensimmäinen!" huudahti rosvo villisti nauraen. + +"Toinen!" ulvahti Kotkanpää ja hyppäsi kuin pantteri rosvon hevosen +selkään. + +Ennenkuin kapteeni saattoi liikahtaakaan puolustautuakseen, oli +intiaani vasemmalla kädellään tarttunut hänen pitkään tukkaansa, saaden +kouraansa aika tukon, ja veti rajusti hänen päätään taaksepäin. + +"Kirottu!" huusi rosvo koettaen turhaan vapautua ahdistajastaan. + +Nyt tapahtui jotakin, mikä oli kauhusta jähmetyttää kaikki läsnäolevat. + +Hevonen, jonka Uskollinen Sydän oli pysyttänyt paikallaan, oli päässyt +vapaaksi ja raivoissaan sitä kohdanneesta iskusta ja kaksinkertaisesta +taakasta, joka sillä oli selässään, se syöksähti vimmasta +hullaantuneena lentoon, mielettömässä juoksussaan ruhjoen ja kaataen +kaikki, mitä eteen sattui. + +Mutta se kuljetti muassaan kahta ratsastajaansa, jotka sitkeästi +painaen reitensä sen kylkiä vastaan taistelivat saadakseen toisensa +surmatuksi ja kiemurtelivat kuin käärmeet eläimen selässä. + +Kuten sanoimme, Kotkanpää oli kiskonut rosvon pään taaksepäin, painoi +polvensa hänen kupeitaan vastaan, päästi vihlovan sotahuudon ja +heilutteli kauhistavasti puukkoaan vihollisensa otsan edessä. + +"Tapa minut, heittiö!" ulvoi rosvo ja kohottaen äkillisellä liikkeellä +vasemman kätensä, jossa hänellä vielä oli pistooli, laukaisi aseensa, +mutta luoti katosi avaruuteen. + +Comanchipäällikkö katsoi kapteeniin tarkasti. + +"Olet raukka!" sanoi hän halveksivasti, "ja vanha akka, joka pelkäät +kuolemaa." + +Samalla kun hän painoi rosvoa voimakkaasti polvellaan, työnsi hän +puukon hänen niskaansa. + +Kapteeni päästi korvia repivän huudon, joka sekaantui päällikön +voitonulvontaan. + +Hevonen kompastui puun juureen ja kaatui nurin. Molemmat taistelijat +vierivät maahan. + +Yksi heistä nousi pystyyn, comanchipäällikkö, joka heilutti rosvon +veristä päänahkaa. + +Kapteeni ei kuitenkaan ollut vielä kuollut. Mielettömänä raivosta ja +tuskasta ja veren sokaisemana, joka valui virtanaan hänen silmilleen, +hän nousi pystyyn ja karkasi vastustajansa kimppuun, joka ei ollut +odottanut tällaista hyökkäystä. + +He kävivät nyt toisiinsa käsiksi koettaen kaataa toisensa nurin ja +upottaa toistensa ruumiiseen puukon, jolla kumpikin oli varustettu. + +Useita erämiehiä juoksi eroittamaan heitä. + +Kun he saapuivat heidän luokseen, oli kaikki jo lopussa. + +Kapteeni virui maassa, kahvaa myöten upotettu Kotkanpään puukko +sydämessään. + +Rosvot, joita heitä ympäröivät erämiehet ja intiaanisoturit olivat +pitäneet kurissa, eivät yrittäneetkään ryhtyä vastarintaan, joka +olisikin ollut mahdoton. + +Huomatessaan kapteeninsa kaatuneen Frank selitti toveriensa puolesta, +että he antautuvat. + +Uskollisen Sydämen viittauksesta he heittivät luotaan aseensa, jonka +jälkeen heidät sidottiin. + +Ilomieli, tuo kunnon kanadalainen, jonka uskollisuus oli pelastanut +hänen ystävänsä hengen, oli pahasti, mutta kaikeksi onneksi ei +kuolettavasti haavoittunut. Hänet oli kiireesti kannettu luolaan, jossa +erämiehen äiti huolehti ensiavun antamisesta hänelle. + +Kotkanpää meni Uskollisen Sydämen luo, joka oli jäänyt mietteisiin +vaipuneena ja synkkänä seisomaan erääseen puuhun nojautuen. + +"Päälliköt ovat kokoontuneet neuvottelutulen ympärille", sanoi hän. "He +odottavat veljeäni." + +"Seuraan veljeäni", vastasi metsästäjä lyhyesti. Kun molemmat miehet +saapuivat majaan, olivat kaikki päälliköt siellä koolla. Heidän +joukossaan olivat myöskin kenraali, Musta Hirvi ja eräitä muita +metsästäjiä. + +Piipunkantaja toi rauhanpiipun kehää kiertämään. Hän kumarsi hartaasti +neljään ilmansuuntaan ja tarjosi sitten vuoron perään kullekin +päällikölle tuon pitkän piipun. + +Kun piippu oli kiertänyt kehän ympäri, tyhjensi piipunkantaja siitä +tuhan rovioon, mutisi joitakin salaperäisiä sanoja ja poistui. Sitten +vanha päällikkö, Aurinko nimeltään, nousi seisomaan ja tervehdittyään +neuvoston jäseniä lausui: + +"Päälliköt ja soturit, kuulkaa sanojani, joita rintani huokuu ja jotka +Elämän Herra on pannut sydämeeni. Mitä aiotte tehdä kahdellekymmenelle +vangille, jotka ovat vallassanne? Sallitteko heidän vielä jatkaa +ryöstelevää ja murhaavaa elämäänsä? Sallitteko heidän ryöstää vaimonne, +varastaa hevosenne ja tappaa veljiänne? Aiotteko kuljettaa heidät +lännen jalojen valkoisten veljien kivestä rakennettuihin kyliin? Matka +sinne on pitkä, täynnä vaaroja. Sitä vaikeuttavat vuoret ja vuolaat +virrat, niin että vangit tällä matkalla voivat päästä karkuun, yllättää +teidät nukkuessanne ja teurastaa teidät. Ja sitten, senhän tiedätte, +soturit, saavuttuanne kivestä rakennettuihin kyliin, vapauttavat pitkät +puukot heidät, punaihoisilla miehillä ei ole oikeutta sieltä +odotettavissa. Ei, soturit, Elämän Herra, joka vihdoinkin on saattanut +valtaamme nämä julmat roistot, tahtoo, että heidän on kuoltava. Hän on +päättänyt tehdä lopun heidän rikoksistaan. Tavatessamme tiellämme +jaguarin tai harmaankarhun me tapamme ne. Nämä miehet ovat paljon +julmempia kuin jaguari tai harmaakarhu. Heidän tulee tehdä tili +vuodattamastaan verestä, silmä silmästä, hammas hampaasta. +Kiinnitettäköön heidät kidutuspaaluun. Olenko oikein puhunut, mahtavat +miehet?" + +Lausuttuaan nämä sanat vanha päällikkö istuutui. Syntyi tovin kestävä, +juhlallinen hiljaisuus. Oli ilmeistä, että kaikki läsnäolevat olivat +yhtä mieltä hänen kanssaan. + +Uskollinen Sydän odotti jonkun aikaa. Nähdessään, ettei kukaan aikonut +vastata puheeseen, nousi hän seisomaan ja lausui: + +"Comanchipäälliköt ja soturit ja te, valkoihoiset erämiehet, veljeni", +lausui hän lempeällä ja suruvoittoisella äänellä, "sanat, jotka +kunnianarvoisa vanhus lausui, ovat oikeat. Preirien turvallisuus +vaatii, ikävä kyllä, näiden miesten kuolemaa. Tämä äärimmäinen ankaruus +on kauhistavaa, mutta meidän on pakko alistua siihen, jos rauhassa +tahdomme nauttia rasittavien ponnistustemme hedelmiä. Mutta vaikka +huomaamme, että on pakko noudattaa erämaan leppymätöntä lakia, niin +älkäämme osoittako vain huvin vuoksi olevamme ankaria. Rangaiskaamme +heitä, koska se on välttämätöntä, mutta rangaiskaamme niinkuin miehet, +joilla on sydän, eikä niinkuin julmurit. Osoittakaamme näille +roistoille, että panemme oikeuden täytäntöön, että surmatessamme heidät +emme kosta heille, vaan että koko yhteiskunta heitä rankaisee. Heidän +päällikkönsähän, joka oli heistä kaikkein suurin syyllinen, on jo +saanut surmansa Kotkanpään iskuista. Olkaamme sääliväisiä pysyen +samalla oikeamielisinä. Antakaamme heidän itse valita kuolintapansa. +Älkäämme kiduttako heitä hyödyttömästi. Silloin Elämän Herra hymyilee, +ja on tyytyväinen punaisiin lapsiinsa, joille hän suo runsaat saaliit +metsästyksissä. Olen puhunut: olenko oikein puhunut, mahtavat miehet?" +[Näin päättyvät intiaanien kaikki puheet.] + +Neuvoston jäsenet olivat tarkkaavina kuunnelleet nuoren miehen puhetta. +Päälliköt olivat hyväntahtoisina hymyilleet yleville ajatuksille, joita +hän oli esittänyt, sillä kaikki, sekä intiaanit että erämiehet, +rakastivat ja kunnioittivat häntä. Kotkanpää nousi seisomaan. + +"Veljeni Uskollinen Sydän on puhunut oikein", sanoi hän, "hänen +ikävuotensa ovat luvultaan pienet, mutta hänen viisautensa on suuri. +Olemme onnelliset voidessamme osoittaa hänelle ystävyyttämme. Teemme, +niinkuin hän haluaa." + +"Kiitos", vastasi Uskollinen Sydän lämpimästi, "kiitos, veljeni. +Comanchikansa on suurta ja jaloa kansaa, jota rakastan. Olen +onnellinen, kun olen päässyt sen suosioon." + +Neuvottelu päättyi, ja päälliköt poistuivat majasta. Vankeja, jotka oli +koottu yhteen ryhmään, vartioi tarkasti muudan soturiosasto. + +Julkinen kuuluttaja kutsui koolle kaikki heimokunnan jäsenet ja kylään +hajaantuneet metsästäjät. + +Kun kaikki olivat koolla, ryhtyi Kotkanpää puhumaan. Kääntyen rosvojen +puoleen hän lausui: + +"Valkoiset koirat! Nyt on mahtava comanchikansa, jonka laajat +metsästysalueet käsittävät suuren osan maan pintaa, etevien +päälliköittensä kautta päättänyt kohtalostanne. Elettyänne kuin villit +pedot kavahtakaakin kuolemasta pelkurien, vanhojen akkojen tavalla. +Olkaa rohkeita, kenties silloin Elämän Herra säälii teitä ja ottaa +teidät kuoltuanne _eskennaniin_, siihen nautinnon paikkaan, missä +ikuisesti metsästelevät ne rohkeat miehet, jotka ovat pelotta katsoneet +kuolemaa silmiin." + +"Olemme valmiit", vastasi Frank tyynesti, "kiinnittäkää meidät +kidutuspaaluun, keksikää mitä julmimpia kidutuksia. Kuitenkaan ette näe +meidän kalpenevan." + +"Veljemme Uskollinen Sydän", jatkoi päällikkö, "on puhunut puolestanne. +Teitä ei kiinnitetä kidutuspaaluun. Päälliköt sallivat teidän itse +valita kuolintapanne." + +Nyt tuli näkyviin muuan niiden valkoihoisten luonteelle ominainen +piirre, jotka kauan elettyään preiriellä ovat alkaneet luopua +esi-isiensä tavoista omistaakseen intiaanien käsityskannan. Kotkanpään +tekemä ehdotus synnytti rosvoissa suuttumuksen myrskyn. + +"Millä oikeudella Uskollinen Sydän on puhunut puolestamme?" huudahti +Frank. "Luuleeko hän siis, että me muka emme ole miehiä? Arveleeko hän, +että kidutukset voisivat saattaa meidät huudahtamaan ja vaikeroimaan, +mikä olisi arvoamme alentavaa? Ei, ei! Vietäköön meidät kidutettaviksi. +Se, mitä meille tekisitte, ei ole koskaan niin julmaa kuin se, mitä me +panisimme teidän kansakuntanne soturit kärsimään, jos he joutuisivat +käsiimme." + +Kun intiaanit kuulivat nämä kopeat sanat, värisivät he vimmasta, kun +taas rosvot ylpeinä puhkesivat riemuhuutoihin. + +"Koirat! kaniinit!" ulvoivat he, "comanchit ovat vanhoja akkoja, joille +pitäisi antaa hameet." + +Uskollinen Sydän astui esille. + +Syntyi jälleen hiljaisuus. + +"Olette ymmärtäneet väärin päällikön sanat", puhui hän; "se, että +annamme teidän itsenne valita kuolintapanne, ei ole häväistys, vaan +kunnioituksen osoitus, joka teidän osaksenne suodaan. Tässä on +väkipuukkoni, teidät vapautetaan siteistä, niin että puukko voi kiertää +kädestä käteen ja upota vuoron perään rintoihinne! Mies, joka vapaana +ollen empimättä, yhdellä iskulla, tappaa itsensä, on uljaampi kuin se, +joka kidutuspaaluun sidottuna herjaa pyöveliänsä saadakseen pikemmin +kuolettavan iskun, kun ei jaksa kärsiä tuskiaan." + +Tavattoman voimakkaat hyväksymishuudot seurasivat näitä metsästäjän +sanoja. + +Rosvot neuvottelivat tovin katseillaan, ja sitten he kaikki tekivät +ristinmerkin ja huusivat yhteen ääneen: + +"Hyväksymme!" + +Joukko, joka hetkistä aikaisemmin oli ollut niin meluisa ja rähisevä, +tuli nyt hiljaiseksi ja säyseäksi, odottaen jännittyneenä kauheaa +näytelmää, joka pian suoritettaisiin heidän edessään. + +"Vapauttakaa vangit siteistä", komensi Uskollinen Sydän. + +Käsky pantiin heti toimeen. + +"Puukko tänne!" sanoi Frank. + +Metsästäjä antoi sen hänelle. + +"Kiitos ja hyvästi", lausui rosvo varmalla äänellä ja puoleksi avaten +puseronsa upotti, hitaasti ja hymyillen kuin olisi nauttinut +kuolemisestaan, puukon kahvaa myöten rintaansa. + +Hänen kasvonsa kävivät vähitellen kuolonkalpeiksi, ja hänen silmänsä +pyörivät kuopissaan. Luoden ympärilleen harhailevia katseita hän +hoippui kuin juopunut ja kaatui maahan. + +Hän oli kuollut. + +"Minun vuoroni!" huudahti seuraava rosvo ja kiskaistuaan vielä +höyryävän väkipuukon toverinsa haavasta työnsi sen rintaansa. + +Hän vaipui edellisen ruumiin päälle. + +Hänen jälkeensä oli kolmannen rosvon vuoro, sitten neljännen ja niin +edespäin. Kukaan ei empinyt, kukaan ei osoittanut heikkouden merkkejä, +kaikki kaatuivat hymyillen ja kiittäen Uskollista Sydäntä kuolemasta, +joka oli hänen ansiotaan. + +Läsnäolijat olivat kauhuissaan nähdessään tällaisen joukkomestauksen, +mutta samalla heidät oli hurmannut tämä hirvittävä näky. He olivat niin +sanoaksemme huumaantuneet veren hajusta ja seisoivat siinä tuijottavin +silmin ja huohottavin rinnoin voimatta kääntää katsettaan toisaalle. + +Vihdoin oli jäljellä vain yksi rosvo. Hän katseli tovin ruumisläjää, +joka virui hänen vieressään. Vetäen sitten puukon edellisen miehen +rinnasta hän lausui hymyillen: + +"Oi, miten onnellista, kun saa kuolla noin hyvässä seurassa. Mutta +minne, hiisi vie, oikein joutuukaan kuoltuaan? Mutta miten hölmö minä +olen, pianhan saan sen tietää." + +Ja salamannopeasti hän iski puukon sydämeensä. + +Hän kaatui kuolleena maahan. + +Tämä kauhistuttava ihmisteurastus ei ollut kestänyt +neljännestuntiakaan! [Tässä kohtauksessa on kaikki historiallisesti ja +täsmällisesti totta. Kirjoittaja on apachien alueella ollut näkemässä +samanlaista mestausta.] + +Ei kukaan rosvoista ollut iskenyt kahta kertaa, kaikki olivat kuolleet +yhdestä iskusta. + +"Antakaa minulle tuo puukko", lausui Kotkanpää vetäen sen vielä +höyryävänä viimeisen rosvon värähtelevästä ruumiista, "se on soturilla +hyvä ase." Ja hän pisti sen aivan kylmästi vyöhönsä pyyhittyään sitä +ruohoon. + +Rosvoilta nyljettiin päänahat, ja heidän ruumiinsa kannettiin leirin +ulkopuolelle. + +Ne jätettiin korppikotkien ja urubujen raadeltaviksi, jotka niistä +saivat runsaan päivällisen ja nyt jo verenhajun kerääminä liitelivät +niiden yläpuolella ilosta kamalasti kirkuen. + +Kapteeni Uaktehnon pelätty joukkio oli perinjuurin tuhottu. + +Tällaisia rosvojoukkoja oli, ikävä kyllä, kuitenkin muitakin +preiriellä. + +Mestauksen jälkeen intiaanit menivät huolettomina majoihinsa. Heille se +oli ollut vain yksi niistä tavallisista näytelmistä, joihin he jo kauan +olivat saaneet tottua ja jotka eivät kykene järkyttämään heidän +hermojansa. + +Erämiehet sensijaan, karkeasta elämästä huolimatta, jota he viettivät, +ja siitä, että he olivat tottuneet näkemään verta vuodatettavan, +vieläpä itsekin sitä vuodattamaan, hajaantuivat ahdistunein rinnoin ja +sydän kipeänä tästä kauhistuttavasta verilöylystä. + +Uskollinen Sydän ja kenraali suuntasivat askelensa luolaan. + +Naiset, jotka olivat olleet sulkeutuneina maanalaisen luolan sisäosiin, +eivät tietäneet mitään siitä hirveästä näytelmästä, joka äsken oli +esitetty, ja verisestä sovituksesta, joka tuli sen päättäjäisiksi. + + + + +XV + +Anteeksianto + + +Kenraalin ja hänen sisarentyttärensä jälleennäkeminen oli perin +liikuttava. + +Tuo vanha sotilas, joka viime aikoina oli kokenut niin kovia, oli +onnellinen saadessaan painaa rintaansa vasten tämän viattoman lapsen, +joka oli koko hänen perheensä ja kuin ihmeen kautta oli pelastunut +häntä uhanneesta onnettomuudesta. + +He unohtuivat pitkäksi aikaa keskustelemaan. Kenraali tiedusti +innostuneesti, miten tyttö oli elänyt vankeusaikana, ja sai itse tehdä +selkoa, millaisten vaarojen alaiseksi oli joutunut ja miten huonoa +kohtelua oli saanut kestää. + +"Mitä nyt aiotte tehdä, eno?" kysyi tyttö lopettaen keskustelun. + +"Niin, lapseni!" vastasi kenraali alakuloisena tukahduttaen huokauksen. +"Meidän on viipymättä lähdettävä näistä kamalista seuduista ja +palattava Meksikoon." + +Nuori tyttö tunsi sydäntään ahdistavan, vaikka hän sisimmässään +tunnusti, että heidän oli pikaisesti palattava kotimaahan. Lähteminen +merkitsi sitä, että oli jätettävä hänet, jota hän rakasti, erottava +hänestä voimatta toivoa, että mahdollisesti hänet vielä tapaisi, +erottava miehestä, jonka ihmeteltävää luonnetta hän oli yhä enemmän ja +syvemmin oppinut kunnioittamaan saadessaan olla likeisessä +tuttavuudessa hänen kanssaan ja joka nyt oli tullut välttämättömäksi +hänen elämälleen ja onnelleen. + +"Mikä sinua vaivaa, lapseni? Olet niin alakuloinen, silmäsi täyttyvät +kyynelillä", tiedusteli hänen enonsa puristaen lämpimästi hänen +kättään. + +"Oi, eno!" vastasi tyttö valittaen, "miksi en olisi suruissani kaiken +sen jälkeen, mitä on tapahtunut näinä muutamina päivinä? Sydämeni +vuotaa verta." + +"Se on totta. Kauheat tapahtumat, joiden todistajina olemme saaneet +olla, ja kärsityt uhrit ovat enemmän kuin riittävänä aiheena +surumielisyyteen, mutta vielä olet niin nuori, lapseni, että vähän ajan +kuluttua nämä tapaukset ovat mielessäsi vain muistona kovista +kokemuksista, joita et enää, Jumalan kiitos, tarvitse pelätä joutuvasi +kärsimään." + +"Lähdemmekö siis kohdakkoin?" + +"Jo huomenna, jos mahdollista. Mitä minä enää täällä tekisin? Itse +taivas ilmaisee olevansa minua vastaan, koska se pakoittaa minut +luopumaan jatkamasta tätä retkeä, joka onnistuessaan olisi tehnyt minut +onnelliseksi vanhoilla päivilläni. Mutta Jumala ei tahdo, että saisin +lohtua. Tapahtukoon hänen tahtonsa", lisäsi hän hartaana. + +"Mitä tarkoitatte, eno?" kysyi nuori tyttö vilkkaasti. + +"Ei mitään, joka voisi tällä hetkellä herättää mielenkiintoasi, lapsi. +On siis parasta, ettet sitä tiedäkään ja että minä yksin kärsin kaikki. +Olen vanha ja siis jo tottunut kärsimään", huomautti kenraali +surunvoittoisesti. + +"Eno raukka!" + +"Kiitos ystävyydestä, jota minua kohtaan osoitat, lapseni, mutta +jättäkäämme tämä puheenaihe, joka saattaa minut murheelliseksi. +Puhukaamme hiukan, jos niin haluat, näistä kunnon ihmisistä, joille +olemme niin suuressa kiitollisuudenvelassa." + +"Uskollisesta Sydämestä", kuiskasi doña Luz punastuen. + +"Niin", myönsi kenraali, "Uskollisesta Sydämestä ja hänen äidistään, +tuosta rakastettavasta naisesta, jota en Ilomieli-paran haavoittumisen +vuoksi ole vielä voinut kiittääkään ja jonka ansiota on, kuten olet +sanonut, ettei sinulta ole puuttunut mitään." + +"Hän on hellästi kuin äiti huolehtinut minusta." + +"Miten voisin koskaan maksaa velkani hänelle ja hänen ylevälle +pojalleen? Oi, miten onnellinen hän varmaankin on, kun hänellä on +sellainen poika. Niin, sellaista onnea ei minulle ole suotu, minä olen +yksin!" huokasi kenraali alakuloisena antaen päänsä painua käsiensä +varaan. + +"Entä minä?" kysyi nuori tyttö mielistelevällä äänellä. + +"Oh! Sinäkö?" vastasi soturi sulkien hänet hellästi syliinsä. "Sinä +olet rakas tyttäreni, mutta minulla ei ole poikaa!..." + +"Se on totta!" kuiskasi tyttö mietteisiin vaipuen. + +"Uskollinen Sydän", jatkoi kenraali, "on liian verraton luonne +suostuakseen ottamaan minulta mitään. Mitä on siis tehtävä? Miten +voisin maksaa kiitollisuudenvelkani hänelle? Miten antaisin hänelle +tunnustukseni niistä suunnattomista palveluksista, joita hän meille on +tehnyt?" + +Syntyi tovin kestävä hiljaisuus. + +Doña Luz kumartui kenraalin puoleen ja painaen suudelman hänen +otsalleen lausui hänelle matalalla ja väräjävällä äänellä, kätkien +kasvonsa hänen olkansa taakse: + +"Eno, minä olen keksinyt tuuman." + +"Puhu, pienoiseni", vastasi hän, "puhu pelkäämättä, kenties Jumala on +antanut sinulle tuon ajatuksesi." + +"Teillä ei ole poikaa, jolle voisitte perintönä jättää nimenne ja +suunnattoman omaisuutenne, eikö niin, eno?" + +"Niin!" mutisi kenraali, "luulin voivani kerran jälleen löytää pojan, +mutta se toivo on ikuiseksi ajoiksi kadonnut, sillä tiedäthän, lapseni, +että olen yksin!" + +"Uskollinen Sydän, yhtä vähän kuin hänen äitinsäkään, ei tahdo ottaa +teiltä mitään." + +"Se on totta." + +"Luulen kuitenkin olevan keinon, jolla heidät voisi siihen velvoittaa, +suorastaanpa pakoittaakin." + +"Ja se keino on?" kysyi kenraali vilkkaasti. + +"Eno, koska olette niin suruissanne siitä, ettei teillä ole poikaa, +jolle kuoltuanne voisitte luovuttaa nimenne, niin miksi ette voisi +ottaa Uskollista Sydäntä pojaksenne?" + +Kenraali katsahti häneen. Tyttö oli aivan punainen, ja koko hänen +ruumiinsa värisi. + +"Oi, sinä sydänkäpyseni", lausui kenraali sulkien hänet hellästi +syliinsä, "tuumasi on suurenmoinen, mutta se on mahdoton käytännössä +toimeenpantavaksi. Olisin onnellinen ja ylpeä, jos minulla olisi +sellainen poika kuin Uskollinen Sydän, mutta olethan itse sanonut, että +hänen äitinsä rakastaa häntä intohimoisesti. Hän on varmaankin arka +tästä rakkaudesta eikä ikinä suostuisi sitä jakamaan vieraan kanssa." + +"Kenties!" väitti tyttö. + +"Ja lisäksi", lisäsi kenraali, "vaikka hänen äitinsä rakkaudesta häneen +mahdollisesti suostuisikin siihen, koska hänen poikansa täten saisi +yhteiskunnallisen aseman -- äidit pystyvät suurimpiin uhrauksiin +lastensa onnen hyväksi --, niin kieltäytyisi siitä Uskollinen Sydän +itse. Luuletko näet, rakkaani, että tämä mies, saatuaan kasvaa +erämaassa, missä koko elämä on kulunut odottamattomissa ja +jännittävissä partioseikkailuissa suurenmoisen luonnon piirissä, +suostuisi luopumaan tästä ihanasta eräelämästä, jossa on niin paljon +sekä suloisia että kauhistuttavia kokemuksia, saadakseen hiukan kultaa, +jota hän halveksii, ja nimen, joka hänelle on hyödytön? Ei, ei, hän +menehtyisi kaupungeissamme. Hänenlaiselleen erikoisihmiselle meidän +sivistyksemme olisi kuolettava. Unohda tämä tuumasi, tyttökulta, sillä +hän kieltäytyisi siitä, se on varmaa." + +"Kuka tietää?" sanoi tyttö olkapäitään kohauttaen. + +"Kutsun Jumalan todistajaksi", jatkoi kenraali innostuneena, "että +olisin onnellinen, jos onnistuisin. Kaikki toiveeni täyttyisivät, mutta +mitä hyödyttää antautua mielettömien haaveiden tuuditeltavaksi? Hän +kieltäytyisi, kuuletko! Ja minun olisi pakko myöntää hänen tekevän +siinä oikein!" + +"Yrittäkää ainakin, eno", vastasi tyttö kuitenkin, "sillä vaikka +ehdotukseenne tulisi kielteinen vastaus, niin olisitte sentään +osoittanut Uskolliselle Sydämelle, että te ette ole kiittämätön, vaan +osaatte antaa hänelle sen arvon, jonka hän ansaitsee." + +"Tahdotko, että niin teen?" kysyi kenraali, joka ei muuta niin toivonut +kuin että tyttö olisi oikeassa. + +"Sitä toivon, eno", vastasi tyttö syleillen häntä salatakseen ilonsa ja +punastumisensa; "minusta tuntuu, en tiedä miksi, että asia onnistuu." + +"Olkoon siis menneeksi", mutisi kenraali surumielisesti hymyillen, +"pyydä Uskollista Sydäntä ja hänen äitiään saapumaan luokseni." + +"Viidessä minuutissa tuon heidät luoksenne", huudahti tyttö +säteilevänä. + +Ja syöksähtäen pois kuin gaselli nuori tyttö juoksi luolan eri +sokkeloiden lävitse. + +Jäätyään yksin kenraali painoi alakuloisena päänsä alas ja vaipui +syviin ja synkkiin mietteisiin. + +Muutaman minuutin kuluttua olivat Uskollinen Sydän ja hänen äitinsä +doña Luzin opastamina saapuneet hänen eteensä. + +Kenraali kohotti päänsä, tervehti kohteliaasti saapuneita ja pyysi +kädellään viitaten sisarentytärtään poistumaan. Nuori tyttö lähti +sykkivin sydämin. + +Luolassa vallitsi puolihämärä, joka aiheutti sen, ettei aivan selvästi +voinut eroittaa esineitä. Omituisen oikun vuoksi oli Uskollisen Sydämen +äiti pannut _rebozan_ päähänsä niin, että se kokonaan verhosi hänen +kasvonsa. + +Vaikka kenraali tarkasteli häntä hyvin tiukasti, ei hänen onnistunut +nähdä hänen piirteitään. + +"Olette kutsunut meidät luoksenne, kenraali", aloitti Uskollinen Sydän +iloisesti. "Kuten huomaatte, olemme heti kiiruhtaneet täyttämään +toivomuksenne." + +"Kiitän teitä tästä innosta, ystäväni", vastasi kenraali. "Ensin lausun +teille kiitollisuuteni niistä arvokkaista palveluksista, jotka olette +minulle tehnyt. Se, mitä nyt lausun teille, ystäväni, -- pyydän, että +sallitte minun käyttää teistä tätä nimitystä -- kuuluu myöskin hyvälle +ja erinomaiselle äidillenne kiitoksena siitä hellästä huolenpidosta, +jota hän on osoittanut sisarentyttärelleni." + +"Kenraali", vastasi erämies liikuttuneena, "kiitän teitä ystävällisistä +sanoistanne, jotka korvaavat minulle kaikki, mitä luulette olevanne +minulle velkaa. Tullessanne avuksenne olen vain täyttänyt päätökseni +olla koskaan jättämättä lähimmäistäni pulaan. Uskokaa minua, kun sanon, +etten halua muuta palkintoa kuin sen, että pidätte minusta. Riittävänä +palkkiona siitä vähästä, mitä olen tehnyt, on se tyydytyksen tunne, +joka minua tällä hetkellä elähyttää." + +"Haluaisin kuitenkin, sallikaa minun huomauttaa, haluaisin kuitenkin +toisella tavalla palkita teitä." + +"Palkita minua!" huudahti reipas nuori mies peräytyen ja punastuen. + +"Antakaa minun puhua loppuun", jatkoi kenraali innostuen; "jos se +ehdotus, jonka aion esittää, on teille mieleen, niin pyydän teitä +minulle vastaamaan yhtä vilpittömästi kuin minä puolestani teen teille +kysymykseni." + +"Puhukaa, kenraali, minä kuuntelen." + +"Ystäväni, matkallani preirielle oli pyhä tarkoitus, jota en ole +kyennyt saavuttamaan! Tiedätte, miksi se on mahdotonta. Miehet, jotka +kuuluivat saattojoukkooni, ovat kaatuneet vierestäni. Jäätyäni melkein +yksin olen havainnut, että minun on pakko luopua yrityksestä, joka, jos +se olisi onnistunut, olisi tehnyt minusta onnellisen niiksi muutamiksi +päiviksi, jotka minulla enää on elettävinä. Jumala on ankarasti +rangaissut minua. Olen nähnyt kaikkien lasteni kuolevan. Yksi ainoa +olisi kenties vielä elossa, mutta hänet ajoin kerran ajattelemattoman +ylpeänä luotani. Kun nyt olen päässyt elämäni ehtooseen, on taloni +tyhjä, kotini kylmillään. Olen yksin, voi minua onnetonta! Vailla +omaisia ja ystäviä, vailla perillistä, jolle kuoltuani voisin jättää, +en omaisuuttani, vaan nimeni, jonka pitkä sarja esi-isiäni on minulle +jättänyt tahrattomana. Tahdotteko korvata minulle perheeni, joka +minulta puuttuu, vastatkaa, Uskollinen Sydän, tahdotteko tulla +pojakseni?" + +Lausuessaan nämä sanat kenraali oli noussut seisomaan ja tarttunut +nuoren miehen käteen ja pusersi sitä nyt lujasti kyynelet silmissä. + +Kuullessaan tämän odottamattoman tarjouksen metsästäjä oli jäänyt +hämmästyneenä ja sydän sykkien paikalleen tietämättä, mitä vastaisi. + +Hänen äitinsä heitti äkkiä rebozan päästään ja näin paljastaen +säteilevät ja äärettömän riemun kirkastamat kasvonsa asettui molempien +miesten väliin, laski kätensä kenraalin olalle, katsoi häneen tarkasti +ja huudahti liikutuksesta väräjävällä äänellä: + +"Vihdoinkin! Don Ramón de Garillas! Pyydät siis takaisin tätä poikaasi, +jonka niin julmasti parikymmentä vuotta sitten karkoitit luotasi!" + +"Nainen, mitä tarkoitatte?" kysyi kenraali tukahtuneella äänellä. + +"Tarkoitan, don Ramón", jatkoi nainen ylevällä, majesteettisella +äänellä, "että minä olen doña Jesusita, sinun vaimosi, ja että +Uskollinen Sydän on poikasi Rafael, jonka kirosit." + +"Oi!" huudahti kenraali vaipuen polvilleen maahan kasvot kyynelien +valamina. "Anna anteeksi, anteeksi, poikani!" + +"Isäni!" huudahti Uskollinen Sydän syöksähtäen hänen luokseen ja aikoen +nostaa hänet ylös, "mitä teette?" + +"Poikani", lausui vanhus melkein mielettömänä surusta ja riemusta, "en +nouse tästä asennosta, ennenkuin olen saanut anteeksi." + +"Nouse, don Ramón", kehoitti doña Jesusita lempeällä äänellä; "jo +pitkän aikaa on äidin ja pojan sydämissä ollut sinua kohtaan vain +rakkautta ja kunnioitusta." + +"Ah!" lausui vanhus syleillen heitä vuorotellen kuin juopuneena, "tämä +on liian suuri onni. En ansaitse julman käyttäytymiseni jälkeen tulla +näin onnelliseksi." + +"Isä", vastasi metsästäjä ylevästi, "minulle tuomitsemanne +rangaistuksen ansiota on, että minusta on tullut kunniallinen mies. +Unohtakaa siis menneet tapahtumat, jotka ovat enää vain muisto, ja +ajatelkaa ainoastaan tulevaisuutta, joka teille hymyilee." + +Samassa doña Luz saapui arkana ja hämillään. + +Heti hänet huomattuaan kenraali riensi hänen luokseen, tarttui hänen +käteensä ja vieden hänet doña Jesusitan luo, joka ojensi hänelle +käsivartensa, lausui säteilevin katsein: + +"Sisarentyttäreni, voit pelotta rakastaa Uskollista Sydäntä, hän on oma +poikani. Jumala on suonut äärettömässä hyvyydessään, että löysin hänet +juuri sillä hetkellä, kun olin menettänyt kaiken toivoni sellaisesta +onnesta!" + +Nuori tyttö huudahti ilosta ja kätki hämillään kasvonsa doña Jesusitan +syliin tarjoten kätensä Rafaelille, joka peittäen sen suudelmillaan +vaipui hänen jalkainsa juureen. + + + + +Loppusanat + + +Oli kulunut tuskin muutamia kuukausia kreivi de Raousset Boulbonin +retkestä. + +Tähän aikaan olivat ranskalaiset hyvässä maineessa Sonorassa. + +Kaikki meidän maastamme kotoisin olevat matkailijat, jotka sattuma +johdatti tähän Amerikan osaan, saivat varmasti, minne hyvänsä +pysähtyivät, mitä lämpimimmän ja sydämellisimmän vastaanoton. + +Kuljeskelemiseen taipuisan luonteenlaatuni johdattamana olin lähtenyt +Meksikosta ilman muuta tarkoitusta kuin saada nähdä tätä maata. + +Ratsastaen oivallisella mustangilla, jonka muuan eränkävijäystäväni oli +suopungilla pyydystänyt ja minulle lahjoittanut, olin matkustanut koko +Amerikan mantereen halki. Olin toisin sanoen pienin päivämatkoin tapani +mukaan ja koko ajan yksinäni tehnyt tuon muutaman sadan penikulman +pituisen matkan, kulkien yli lumipeitteisten vuorien, suunnattomien +erämaiden, vuolaiden virtojen ja rajujen koskien vain saapuakseni +_harrastelijana_ katsomaan espanjalaisia kaupunkeja, jotka koristavat +Tyynenmeren rantaa. + +Olin ollut matkalla jo viisikymmentäseitsemän päivää, kulkien kuin +todellinen tyhjäntoimittaja ja pysähtyen, minne oikkuni kulloinkin +käski telttani pystyttämään. + +Lähestyin kuitenkin suunnittelemani matkan päämäärää, sillä olin enää +muutaman penikulman päässä Hermosillosta, tuosta muureilla ympäröidystä +kaupungista, jossa oli viisitoista tuhatta asukasta ja jota oli +puolustanut yksitoistatuhatta vakinaisiin joukkoihin kuuluvaa miestä, +päällikkönään kenraali Bravo, yksi Meksikon parhaita ja rohkeimpia +upseereja, kun sen kimppuun pelottomasti hyökkäsi kreivi de Raousset +johtaen vain noin kahtasataaviittäkymmentä ranskalaista ja valloitti +sen kaksi tuntia kestäneen pistintaistelun jälkeen. + +Aurinko oli mennyt mailleen. Hetki hetkeltä tuli yhä pimeämpi. + +Yli kahdeksanpenikulmaisen päivämatkan rasittamana ravasi hevosparkani, +jota muutamien päivien aikana olin hiukan liikaa hoputtanut päästäkseni +aikaisemmin Guayamaan, vain vaivaloisesti, kompastuen joka askeleella +tiellä oleviin kiviin. + +Minä itsekin olin perin uupunut, miltei kuolla nälkään, niin etten +olisi millään ehdolla halunnut viettää vielä yhtä yötä paljaan taivaan +alla. + +Pelkäsin eksyväni pimeässä. Turhaan etsin näköpiiristä valontuiketta, +joka olisi opastanut minua ihmisasunnolle. Tiesin, että Hermosillon +ympäristöstä voisin tavata useita haciendoja, maatiloja. + +Kuten kaikissa ihmisissä, jotka kauan ovat viettäneet kuljeksivaa +elämää, joutuen sen aikana lakkaamatta olemaan suuremmassa tai +pienemmässä määrässä kiusallisten sattumien leikkikaluna, on minussakin +hyvä annos filosofiaa, mikä onkin välttämätöntä, kun matkustaa, +varsinkin Amerikassa, missä ihminen suurimman osan aikaansa on oman +tarmonsa varassa, eikä hänellä ole hyötyä vieraan apuun luottamisesta. + +Tyydyin kohtalooni kunnon miehen tavoin, kaihoisin huokauksin luopuen +toivomasta illallista ja yösijaa. Kun yö kävi yhä synkemmäksi, niin +ettei enää hyödyttänyt kuljeskella pimeässä kenties aivan +päinvastaiseen suuntaan kuin minne minun olisi ollut päästävä, aloin +etsiä ympäriltäni leiripaikaksi sopivaa kohtaa, voidakseni sytyttää +nuotion ja kerätä hiukan ruohoa ratsulleni, joka samoin kuin minäkin +oli kuolla nälkään. + +Se ei ollut helppoa näissä polttavan auringon kuivaksi paahtamissa +seuduissa, joita peitti pölynhieno hiekka. Kauan etsiskeltyäni keksin +kuitenkin erään riutuneen puun, jonka varjossa oli kasvullisuutta, +tosin jokseenkin niukkaa. + +Olin juuri laskeutumaisillani hevosen selästä, kun korviini kantautui +kaukaa hevosen astunnasta syntyvä ääni. Ratsastaja tuntui tulevan samaa +tietä kuin minäkin ja lähestyi nopeasti. + +Jäin liikkumattomaksi. + +Ratsastajan tapaaminen yöllä Meksikon kentillä on aina sopiva aihe +mietiskelyille. + +Tuntematon, jonka tällaisissa oloissa tapaa, saattaa kyllä olla +kunniallinen ihminen, mutta olisin pannut mitä hyvänsä vetoa siitä, +että tämä oli lurjus. + +Tällaista epäillessäni latasin revolverini ja odotin. + +Minun ei tarvinnut kauvan odottaa. + +Viiden minuutin kuluttua ratsastaja tavoitti minut. + +"_Buenas noches, caballero_, -- hyvää iltaa, herra, --" lausui hän +minulle ohimennessään. + +Siinä tavassa, millä tämä tervehdys minulle lausuttiin, oli jotakin +niin vilpitöntä, että epäilykseni äkkiä hälvenivät. + +Vastasin tervehdykseen. + +"Minnekä olette näin myöhään menossa?" kysyi tuntematon. + +"Hiisi vie", vastasin suoraan, "olisin hyvin iloinen, jos sen +tietäisin, mutta luulen joutuneeni eksyksiin. Koska sitä epäilen, niin +valmistaudun viettämään yön tämän puun juurella." + +"Surullinen yömaja", huomautti ratsastaja päätään kohauttaen. + +"Niinpä kyllä", vastasin filosofisesti, "mutta paremman puutteessa +tyydyn siihen. Olen kuolla nälkään, hevoseni on tuiki väsynyt, me +molemmat emme koskaan viitsi harhailla kauemmin etsiessämme +vieraanvaraisuutta, jonka löytäminen on epävarmaa, varsinkin tähän +aikaan yöstä." + +"Hm!" mutisi tuntematon katsahtaen mustangiini, joka turpa maassa +yritti hiukan ruohonkortta, "ratsunne näyttää minusta olevan +rotuhevonen. Onko se tosiaankin niin väsynyt, ettei se enää jaksa +ravata paria mailia?" + +"Kyllä se vielä juoksee kaksi tuntia, jos niin on tarvis", vastasin +hymyillen. + +"Tulkaa siis mukaani, Jumalan nimessä", sanoi tuntematon hilpeällä +äänellä, "lupaan tarjota teille molemmille hyvän yösijan ja hyvän +illallisen." + +"Hyväksyn tarjouksenne ja kiitän teitä", lausuin kannusten hevostani. + +Tuo jalo eläin, joka näytti ymmärtävän, mistä oli kysymys, lähti +jokseenkin kovaan raviin. + +Tuntematon oli, mikäli saatoin arvioida, noin neljänkymmenen ikäinen +mies. Hänellä oli avomieliset ja älykkään näköiset piirteet. Puku oli +maalaismallia ja päässä leveäreunainen huopahattu, jonka kupua koristi +kolmisen tuumaa leveä kultanauha. Kirjavanvärinen zarape valui +olkapäiltä reisille peittäen hänen hevosensa lautasia, ja painavat +hopeiset kannukset oli nahkahihnoilla kiinnitetty vaquero-kenkiin. + +Kuten kaikilla meksikolaisilla riippui hänelläkin vyössä vasemmalla +kupeella machete, eräänlainen lyhyt, suora sapeli, joka muistuttaa +hiukan meidän jalkaväkemme tikaria. + +Välillemme virisi pian keskustelu, joka ennen pitkää muuttui +sydämelliseksi. + +Tuskin puolen tunnin kuluttua huomasin jonkun matkan päässä edessäni +pimeydestä ilmestyvän mahtavan rakennuksen hahmon. Tämä oli se +hacienda, missä oppaani oli luvannut tarjota minulle hyvän vastaanoton, +hyvän yösijan ja hyvän illallisen. + +Ratsuni puhkui muutamia kertoja ja joudutti itsestään kulkuaan. + +Katselin uteliaana ympärilleni, jolloin erotin hyvässä kunnossa olevan +_huertan_ korkeat hirsiseinät ja kaikki muut hyvinvointia todistavat +merkit. + +Kiitin sisimmässäni onnentähteäni, joka oli johtanut minut näin hyvään +tuttavuuteen. + +Lähestyessämme taloa huudahti arvattavasti vahdissa seisova ratsumies +kaikuvalla äänellä: "Kuka siellä?" ja samassa seitsemän tai kahdeksan +puhdasrotuista rastreroa syöksähti esiin alkaen ilosta ulvoen hyppiä +seuralaiseni ympärillä ja vuoron perään nuuskia minua. + +"Minä vain", vastasi seuralaiseni. + +"Ahaa, tulkaa vain, Ilomieli", huudahti vahti, "yli tunnin ajan on +teitä jo odotettu." + +"Menkää ilmoittamaan isännälle, että tuon muassani vieraan", huudahti +oppaani, "ja muistakaa ennen kaikkea, Musta Hirvi, ilmoittaa, että hän +on ranskalainen." + +"Miten sen tiedätte?" kysyin häneltä harmissani, sillä luulen puhuvani +varsin puhtaasti espanjan kieltä. + +"Totta hitossa!" lausui hän naurahtaen, "mehän olemme melkein +maanmiehiä." + +"Kuinka niin?" + +"Kah! Minä olen kanadalainen, joten ymmärrätte, että heti huomasin +ranskanvoittoisen ääntämisenne." + +Vaihtaessamme nämä muutamat sanat olimme saapuneet haciendan portille, +jonka luona useita henkilöitä oli odottamassa lausuakseen meidät +tervetulleiksi. + +Minusta tuntui kuin ilmoitus siitä, että olen ranskalainen, olisi +herättänyt erikoista huomiota. + +Kymmenen tai kaksitoista palvelijaa piteli tulisoihtuja, joiden valossa +saatoin huomata, että ainakin kuusi tai kahdeksan henkeä, miehiä ja +naisia, kiiruhti meitä vastaanottamaan. + +Haciendan isäntä, joksi hänet heti havaitsin, lähestyi minua tarjoten +käsivartensa naiselle, joka varmaankin oli ollut kaunis ja jota +vieläkin voi pitää kauniina, vaikka hän olikin jo lähes neljänkymmenen +vuoden vanha. + +Hänen miehensä oli noin viidenkymmenen ikäinen, suurikasvuinen, +kasvonpiirteiltään hyvin miehekäs. Heidän ympärillään hääri silmät +suurina viisi, kuusi suloista lasta, jotka olivat liian paljon heidän +näköisiään ollakseen keidenkään muiden kuin heidän. + +Hiukan taempana puoleksi pimeän peitossa seisoivat lähes +seitsenkymmenvuotias nainen ja liki satavuotias ukko. + +Yhdellä silmäyksellä havaitsin koko tämän perheen, jossa oli jotakin +patriarkallista herättämässä myötätuntoa ja kunnioitusta. + +"Hyvä herra", lausui haciendero minulle ystävällisesti, tarttuen +hevoseni suitsiin auttaakseen minua astumaan maahan sen selästä, "tämä +talo kuuluu teille. Kiitän ystävääni Ilomieltä siitä, että hänen on +onnistunut saada teidät tulemaan luokseni." + +"Tunnustan", vastasin hymyillen, "ettei siihen ole tarvittu suurtakaan +vaivaa, ja että hyväksyin kiitollisena heti tarjouksen, jonka hän niin +hyväntahtoisesti minulle teki." + +"Jos sallitte ja koska on näin myöhäistä", jatkoi haciendero, "menemme +kaikki ruokasaliin, koska te ennenkaikkea olette pikaisen levon +tarpeessa. Aioimme juuri asettua pöytään, kun minulle ilmoitettiin +tulostanne." + +"Kiitän teitä tuhannesti", lausuin kumartaen. "Ystävällinen +vastaanottonne saattaa minut unohtamaan koko väsymykseni." + +"Tunnemme kyllä ranskalaisten kohteliaisuuden", lausui minulle emäntä +ihastuttavasti hymyillen. + +Tarjosin käsivarteni hänelle, ja sitten mentiin ruokasaliin, missä +tavattoman suurella pöydällä oli valmiina komea ateria ruokahalua +herättävällä tuoksullaan muistuttaen minulle, että olin lähes +kaksitoista tuntia ollut einehtimättä. + +Istuuduttiin pöytään. + +Ainakin neljäkymmentä henkeä oli syömässä. + +Tässä haciendassa noudatettiin vielä sitä patriarkallista tapaa, joka +nyt alkaa hävitä, että palvelijoiden annetaan syödä yhdessä isäntäväen +kanssa. + +Kaikki, mitä näin ja kuulin tässä talossa, viehätti minua. Siinä oli +rehellisyyden tuoksahdus, joka pani sydämen suloisesti sykkimään. + +Kun pahin nälkä oli tyydytetty, muuttui siihen asti hiukan laimea +keskustelu yleiseksi. + +"No niin, Ilomieli", kysyi isoisä oppaaltani, joka istuen vieressäni +pani haarukkansa ripeästi toimimaan, "oletko löytänyt jaguarien +jäljet?" + +"Kyllä, olen löytänyt jäljet, kenraali, mutta luulenpa, ettei jaguari +ole yksin, vaan että sillä on toveri." + +"Ohoo!" lausui vanhus, "oletko siitä varma?" + +"Saatan erehtyä, kenraali, mutta en kuitenkaan luullakseni nyt. Kysykää +Uskolliselta Sydämeltä, minulla oli jonkunlainen maine siellä lännen +preiriellä." + +"Isä", sanoi haciendero tehden myöntävän liikkeen, "Ilomieli on +varmaankin oikeassa. Hän on liian vanha metsästäjä erehtyäkseen +tällaisissa asioissa." + +"Silloin on pantava toimeen ajojahti pelastuaksemme näistä +peloittavista naapureista. Etkö ole samaa mieltä, Rafael?" + +"Se oli aikomukseni, isä. On hauskaa, että olette samaa mieltä. +Mustalle Hirvelle on jo asiasta ilmoitettu, kaikki lieneekin jo +kunnossa." + +"Ajojahdille voidaan lähteä milloin hyvänsä, kaikki on kunnossa", +lausui muuan vanhahko mies, joka istui lähellä minua. + +Ovi aukaistiin, ja muuan mies astui huoneeseen. + +Hänen tuloaan tervehdittiin iloisin huudahduksin. Don Rafael nousi +innostuneena pöydästä ja meni häntä vastaan vaimonsa seuratessa. + +Olin tästä ystävällisyydestä sangen ihmeissäni, koska tämä uusi tulija +oli tavallinen bravo-intiaani eli itsenäinen. Hänellä oli täydellinen, +kansakunnassaan tavallinen sotapuku yllään. Luulin tietäväni +punanahkojen keskuuteen tekemieni lukuisten retkien nojalla, että tämä +kuului johonkin moniaista comanchiheimoista. + +"Kah! Kotkanpää! Kotkanpää!" huusivat lapset ympäröiden hänet +riemastuneina. + +Intiaani otti heidät vuoron perään käsivarsilleen, syleili heitä ja +laskiessaan heidät luotaan antoi heille muutamia leluja, jommoisia +Amerikan alkuasukkaat osaavat hienonhienon makunsa avulla valmistaa. + +Sitten hän astui lähemmäksi, tervehti salissa olevaa monipäistä seuraa +varsin kohteliaasti ja asettui istumaan talon isännän ja emännän +väliin. + +"Odotimme teidän saapuvan ennen auringonlaskua, päällikkö", lausui +emäntä ystävällisesti. "Ei ole oikein, että annatte meidän odottaa." + +"Kotkanpää oli jo jaguarien jäljillä", sanoi päällikkö mahtipontisella +äänellä, "tyttäreni ei tarvitse enää pelätä, jaguarit ovat kuolleet." + +"Mitä! Oletko jo tappanut jaguarit, päällikkö?" kysyi don Rafael +vilkkaasti. + +"Veljeni saa sen nähdä. Nahat ovat varsin kauniit, ne ovat pihalla." + +"Hyvä! Kas niin, päällikkö!" huudahti isoisä tarttuen hänen käteensä, +"huomaan, että aina haluatte olla kaitselmuksenamme." + +"Isäni puhuu hyvin", sanoi päällikkö kumartaen, "Elämän Herra neuvoo +häntä. Isäni perhe on minun perheeni." + +Aterian jälkeen vei don Rafael minut mukavasti sisustettuun +makuuhuoneeseen, missä heti vaivuin uneen mieli täynnä kaikkea tänä +iltana näkemääni ja kuulemaani. + +Seuraavana päivänä isäntäväkeni ei sallinut minun lähteä, ja minun on +tunnustettava, etten tehnytkään paljon vastaväitteitä keskeyttääkseni +vierailuani. Olin sangen ihastunut ystävälliseen vastaanottoon, joka +oli osakseni tullut, ja vieläpä salainen uteliaisuus pakoitti minut +jäämään muutamiksi päiviksi tänne. + +Kului viikko. + +Don Rafael ja hänen perheensä osoittivat minulle ystävällistä +kohteliaisuutta, ja elämä kului, ainakin mitä minuun tulee, +keskeytymättömässä lumouksessa. + +En tiedä, mikä oli syynä, mutta saavuttuani haciendaan kiihoitti +kaikki, mitä saatoin havaita, yhä sitä uteliaisuutta, jonka valtaan +olin ensi hetkestä joutunut. + +Minusta tuntui, että sen onnen, jonka näin säteilevän tämän tyytyväisen +perheen jäsenten kasvoista, perustana oli pitkä sarja onnettomuuksia. + +He eivät olleet, mikäli saatoin nähdä, niitä ihmisiä, joiden elämä aina +oli kulunut tyynenä ja rauhallisena. Kuvittelin, en tiedä miksi, että +he vasta kauan kovia koettuaan olivat päässeet onnen satamaan. + +Heidän kasvoistaan kuvastui sellainen ylevyys, jonka aikaansaavat vain +suuret tuskat. Rypyt, jotka kulkivat vakoina heidän otsallaan, +näyttivät kyllin syviltä ollakseen muusta kuin harmista johtuneita. + +Tämä ajatus oli niin syvälle juurtunut mieleeni, että huolimatta +kaikista yrityksistäni sitä karkoittaa se palasi lakkaamatta entistä +itsepintaisempana ja varmempana. + +Muutamissa päivissä minusta oli tullut perheen ystävä, ja he tiesivät +kaikki, mikä koski minua. He olivat sallineet minun tulla läheisimmäksi +tuttavakseen. Huulillani oli kuitenkin alati muuan kysymys, mutta en +koskaan rohjennut sitä lausua julki, sillä pelkäsin suuresti tekeväni +itseni syypääksi röyhkeään tungettelevaisuuteen tai herättäväni eloon +entisiä tuskia. + +Kun don Rafael ja minä eräänä iltana palasimme metsästysretkellä, laski +hän, ollessamme muutamien askelien päässä talosta, kätensä minun +olalleni. + +"Mikä teitä vaivaa, don Gustavio?" kysyi hän minulta. "Olette synkkä ja +alakuloinen. Onko teidän siis ikävä seurassamme?" + +"Älkää epäilkökään sellaista", vastasin vilkkaasti, "en tiedä +päinvastoin, millä tavalla voisin teille osoittaa, etten koskaan ole +ollut niin onnellinen kuin saadessani olla luonanne." + +"Pysykää siis täällä", huudahti hän vilpittömästi, "meidän kodissamme +on kyllä tilaa yhdelle ystävälle." + +"Kiitos!" lausuin puristaen hänen kättään, "tahtoisin niin mielelläni, +mutta... se on mahdotonta. Kuten legendassa mainitussa juutalaisessa, +on minussakin paholainen, joka alituisesti huutaa: mene! Minun on +täytettävä tarkoitukseni!" + +Ja minä huokasin. + +"Kuulkaahan!" sanoi hän. "Olkaa vilpitön! Sanokaa, mikä teitä +huolestuttaa. Muutaman päivän aikana olette saattanut meidät kaikki +levottomiksi, vaikka kukaan ei ole uskaltanut teille siitä puhua", +lisäsi hän hymyillen. "Minä, peeveli soikoon, tartuin rohkeuteeni +molemmin käsin, kuten teidän ranskalaisten on tapa sanoa, ja päätin +tehdä teille kysymyksen." + +"No niin!" vastasin hänelle, "koska te sitä pyydätte, niin minä +vastaan. Älkää vain, pyydän, pahastuko vilpittömyydestäni, ja olkaa +vakuutettu siitä, että sanoihini vaikuttaa yhtä paljon harrastus kuin +uteliaisuus." + +"Saammehan nähdä", sanoi hän lempeästi hymyillen, "luottakaa minuun, +älkää pelätkö mitään, minä annan teille synninpäästön. Siis asiaan!" + +"Tahdon niin mielelläni pitää puhtaan sydämen ja sanoa teille kaikki." + +"Niinpä niin, puhukaa siis." + +"Kuvittelen mielessäni, en tiedä vain, mistä se johtuu, että te ette +ole aina ollut yhtä onnellinen kuin nyt ja että vain monilla +onnettomuuksilla olette lunastanut sen onnen, josta nyt nautitte." + +Surumielinen hymy väreili hacienderon huulilla. + +"Suokaa minulle anteeksi", huudahdin epätoivoisena, "tungettelevaisuus, +johon olen tehnyt itseni syypääksi! Se, mitä pelkäsin, on tapahtunut! +Älkäämme enää puhuko tästä typerästä asiasta." + +Olin tosiaankin kovin pahoillani. + +Don Rafael vastasi minulle hyväntahtoisesti: + +"Miksi ei? En huomaa kysymyksessänne mitään tungettelevaa. +Mielenkiinto, jota meitä kohtaan tunnette, on pakoittanut teidät sen +tekemään. Vain rakastaessaan toisia on näin selvänäköinen. Ei, +ystäväni, te ette ole erehtynyt. Me kaikki olemme kokeneet kovia +kohtaloita. Koska haluatte, saatte tietää kaikki. Kenties tunnustatte, +kuultuanne kertomukseni siitä, mitä olemme kärsineet, että me +todellakin olemme kalliisti ostaneet onnen, josta nyt nautimme. Mutta +menkäämme sisään, meitä luultavasti odotetaan ruokapöytään." + +Samana iltana don Rafael pidätti luonaan useita henkilöitä, ja kun +hänen käskystään pöytään oli tuotu savukkeita ja mezcalpulloja, lausui +hän minulle: + +"Ystäväni, tahdon tyydyttää uteliaisuutenne. Ilomieli, Musta Hirvi, +Kotkanpää, isäni ja äitini, samoin kuin rakas vaimoni ovat kaikki +olleet näyttelijöitä siinä näytelmässä, jonka ihmeellisen juonen saatte +kuulla, ja auttavat minua, jos muistini pettää." + +Ja sitten, hyvä lukijani, don Rafael kertoi minulle sen, mitä juuri +olette lukenut. + +Tunnustan, että nämä seikkailut, jotka kertoi niissä itse pääosaa +näytellyt henkilö toisten niin huomattavalla tavalla osaa ottaneiden +läsnäollessa, tunnustan, että nämä seikkailut herättivät erinomaisesti +mielenkiintoani, kuten varmaankaan ei käy teidän. On luonnollista, että +ne menettävät paljon minun toistaminani, sillä minä en osaa niihin +luoda sitä pirteyttä, joka oli niiden pääasiallisena tenhona. + +Kahdeksan päivää myöhemmin lähdin rakastettavan isäntäväkeni luota, +mutta sensijaan, että olisin noussut laivaan Guayamassa, kuten +aikomukseni ensin oli ollut, lähdin Kotkanpään kanssa retkelle apachien +maahan. Tällöin sattuma johti minut näkemään tavallisuudesta poikkeavia +ilmiöitä, joista joskus kenties kerron teille, elleivät ne seikkailut, +jotka nyt olette lukenut, ole mielestänne olleet liian ikävystyttäviä. + + * * * * * + +"Arkansasin sissien" päähenkilö esiintyy edelleen romaaneissa +"Kapinalipun alla", "Jaguari", "Uljuutta ja viekkautta" ja "Uskollinen +Sydän." + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Arkansasin sissit, by Gustave Aimard + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57727 *** |