diff options
Diffstat (limited to '58203-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58203-0.txt | 3850 |
1 files changed, 3850 insertions, 0 deletions
diff --git a/58203-0.txt b/58203-0.txt new file mode 100644 index 0000000..b3ad073 --- /dev/null +++ b/58203-0.txt @@ -0,0 +1,3850 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58203 *** + + + +E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen + + + +ELÄMÄN KEVÄÄSSÄ + +Tyttökirja Barbro Bertingistä ja hänen tovereistaan + +Kirj. + +ELISABETH KUYLENSTIERNA-WENSTER + +Suomentanut + +Rob. A. Seppänen + + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1920. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Eva-täti. + II. Ensimmäinen päivä. + III. Päivänpilkkeet. + IV. Eräs käynti ja sen seuraukset. + V. Heleänvärinen leninki. + VI. Lucia-juhla. + VII. Odottamaton kohtaus. + VIII. Rekiretki. + IX. Eräs uusi tuttavuus. + X. "Tullos, veikkonen! Yhtyös liittohon!" + + + + +I + +Eva-täti. + + +Joskus tapahtuu, että maailmannaiset keskittävät parhaimmat voimansa +ja toimintahalunsa, joka ennen on harhaillut minkä missäkin, +siihen ajankohtaan, jolloin he muuten unohtuisivat kuten muutkin +kuihtuneet kukat. Tällainen henkilö oli hyvin komea, paljon lukenut +ja matkustellut sekä koti- ja ulkomailla ihailun esineenä ollut +leskivapaaherratar Löwesköld. + +Maailmansota oli pakottanut hänet jäämään Ruotsiin koko vuodeksi, mutta +tästäpä pakosta tulikin se gordilainen solmu, jonka hänen valveutunut +tarmonsa äkillisen voimakkaasti katkaisi. Hän omisti yhden niitä +vanhoja, kauniita huviloita, joista osa Östermalmin kaupunginosaa +aikoinaan oli tunnettu yhtenä Tukholman viehättävimpiä paikkoja. +Hienon, valkean talon ympärillä levisi hyvin hoidettu puutarha, missä +puut herättivät kunnioitusta vanhuudellaan ja muhkeudellaan ja missä +kukat viihtyivät niin hyvin, että ne puhkesivat näkyviin lumesta jo +maaliskuussa ja pysyivät useimmiten elossa marraskuuhun, vieläpä +toisinaan jouluunkin saakka. + +Vapaaherratar oli liikkunut viidenteenkymmenenteen ikävuoteensa asti +korkeissa, komeissa huoneissa (puoli vuotta avioliitossa oltuaan +hän oli täällä joutunut leskeksi) eikä ollut kertaakaan tullut +ajatelleeksi, että niitä saattoi käyttää muuhunkin kuin loistaviin +juhliin. Hän oli aina ottanut vastaan ulkomaisia ystäviään rakkaina +vierainaan ja seurustellut mannermaan eurooppalaisten kanssa niinäkin +lyhyinä aikoina, jolloin hän oli kotimaassa. + +Sodan puhkeamisesta saakka oli hänen luonaan ollut eräs +kasvatuslaitoksen johtajatar Dresdenistä ja kaksi ranskatarta, toinen +taidemaalari, toinen pianotaiteilija, ja nämä kolme muukalaista olivat +ensimmäiset, jotka saivat kuulla vapaaherrattaren ajatusjuoksun +päätöksen. + +"Minä tahdon saada aikaan jotakin hyödyllistä yksinäisessä elämässäni", +sanoi hän. "Olen tottunut elämään suurellisesti ja näkemään +paljon ihmisiä ympärilläni, ja sitäpaitsi minä kaipaan iloista ja +hyödyllistä toimintaa. Mieleni tekee perustaa sivistävät oppikurssit +nuorille tytöille, jotka ovat päättäneet koulunkäyntinsä. Ennen on +ruotsalaiset tytöt aina lähetetty ulkomaille. Nyt se on vaikeaa. Useat +tuttavistani ovat päivitelleet, mihin he lähettäisivät tyttärensä +juuri sinä vuonna, jolloin nämä eivät tiedä, mihin olisi antauduttava. +Seitsemälle nuorelle on tilaa tässä huvilassa. Toisin sanoen saa kaksi +makuuhuoneensa piharakennuksessa. He saavat oppia kieliä, musiikkia, +piirustusta ja muita yleisiä sivistäviä aineita ja sitäpaitsi tuntea +olevansa viihtyisässä kodissa Eva-tädin luona. Ikä voi mieluimmin olla +kuudentoista ja yhdeksäntoista välillä ja perhesuhteet sellaiset, että +nuo kasvattini käsittävät minun kodissani vallitsevat tarkoitusperät ja +maailmankatsomuksen. Kysymyksessä ei ole mikään armeliaisuustoiminta, +vaan miellyttävä askartelu itselleni ja rattoisa ja hyödyllinen +ajanvietto noille seitsemälle valitulle." + +Näillä sanoilla oli perustus laskettu, ehdotuksen hyväksyivät +innostunein mielin sekä fräulein Stock että mademoiselles Renard. +Laadittiin työjärjestys. Kaikki kolme ulkomaalaista naista tarjoutuivat +antamaan opetusta, lisäksi hankittiin eräs mrs Faith, eräs fil. +tohtori Krabbe ja eräs koulukeittiöopettajatar, jotka saisivat hoitaa +määrättyjä tunteja. + +Ilmoittaminen ei ollut tarpeen. Tarjokkaita ilmaantui joka taholta, +niin että vapaaherrattaren oli pakko valita ne, jotka hän katsoi +soveliaiksi. + +Tukholmalaisia tyttöjä hän ei tahtonut ensinkään. Hänen mielensä teki +olla äidin sijaisena nuorille. Hän piti niin sydämellisesti näistä +nuorista tahdoista ja rohkeista sydämistä, jotka ikävöivät ensimmäistä +kohtalonsysäystä, tahi jotka huolettomasti syöksyivät elämän +aurinkoisiin aaltoihin, pelkäämättä äkkiä pudottavia syvänteitä. + +Syyskuun viidentenätoista päivänä oli tyttöjen määrä saapua, edellisenä +iltana vapaaherratar tarkasti vielä kerran nimiluettelon ja ne muutamat +reunamuistutukset iästä ynnä muusta, jotka hän kustakin oli tehnyt. + +_Sonja Thomas_, yhdeksäntoistavuotias, menee aikaisin kihloihin ja +naimisiin. Haluaa oleskella Tukholmassa vaihtelun vuoksi, oppia yhtä +ja toista, mutta ei mitään vakavasti. Tulee vanhasta, varakkaasta +göteborgilaisesta kodista. Ainoa lapsi. + +_Maud Rydeman_, kahdeksantoistavuotias, tilanomistajan tytär +skoonelaisesta herraskartanosta, nuorin kahdeksasta sisaruksesta. +Tuntuu vallattomalta ja laiskalta. Vanhemmat antavat ymmärtää, etteivät +enää kykene pitämään häntä kurissa, mutta että he odottavat hänestä +kaikkea hyvää aikaa myöten. + +_Mary Ehrestierna_, kahdeksantoistavuotias. Ollut jo monessa +mukana. Suuri suku Tukholmassa. Äiti oleskelee parantolassa, isä, +everstiluutnantti, harjoittaa strateegisia tutkimuksia sotaakäyvissä +maissa. Tyttö säädyllinen, mutta vähäpätöinen. Kuitenkin tavattoman +musikaalinen. Kaksi veljeä. + +_Astrid Tolling_, seitsentoistavuotias. Kirkkoherran tytär +Itägöötanmaalta, hyväpäinen, aikoo opiskella kuvanveistoa. Iloinen, +luonnollinen ja terhakka. Varmasti erinomainen toveri. Kolme veljeä, +kaikki Upsalan yliopistossa. + +_Barbro Berting_, kahdeksantoistavuotias, näyttää nuoremmalta. Isä +leski. Tyttö tulee isoäitinsä, vapaaherratar Stiernuddin luota. +Naimisissa oleva sisar Tukholmassa. Barbro kiintynyt kirjallisuuteen. + +_Märta Agnell_, kahdeksantoistavuotias. Vanhemmat asuvat Berliinissä, +isä suuren sähköyhtiön johtaja. Märta aikoo olla Tukholmassa +kevääseen, jolloin hän ja hänen sisarensa, joka opiskelee sairashoitoa +Köpenhaminassa, lähtevät matkalle tavatakseen muun perheen eräässä +saksalaisessa kylpylaitoksessa. Märtasta näkyy tulevan tyypillisen +hyvä ja uskollinen perheenemäntä. Hän aikoo sitäpaitsi suorittaa +lastentarha-kurssin. + +_Minka Rozinsky_, kuusitoistavuotias, slaavilaista syntyperää. +Isä kaatunut sodassa. Äidillä, leskellä, viisi lasta. Oleskelee +satunnaisesti neljän nuoremman kanssa Bergenissä erään norjalaisen +ystävättärensä luona. Minka taitaa päästä erään rikkaan englantilaisen +sukulaisen ottotyttäreksi, kun Rozinskyn perhe on sodan takia joutunut +tuuliajolle. Kaikki heidän suuret maatilansa ovat poltetut tai muuten +hävitetyt. + +Eva-täti pani muistikirjansa pois ja nyökkäsi miettivästi. Hänen +tehtävänsä ei ollut helppo. Nuoret ovat sekä arvostelevia että +vaativaisia ensimmäisinä kukkaanpuhkeamis-vuosinaan, kun he vielä +luottavat itseensä ja maailmaan. Ja hän tahtoi, että Löwesköldin +kasvatushoitola olisi enemmän kuin tavallinen koulu. Hän toivoi, +että ne henkiset kyvyt, joita hän ryhtyi muokkaamaan, edes hiukan +saisivat avaruuksien valoa tietoihinsa ja ajatuksiinsa menettämättä +naisellisuutta, joka hänen mielestään oli kallisarvoinen aarre. +Uusisuuntainen ei Eva-täti ollut tämän sanan helppotajuisessa, +kuluneessa merkityksessä. Hän oli ollut mukana siinä ajassa, jolloin +tyttöjen kasvatus kulki nimellä "edukation", ja kaikissa hänen +miellyttävissä liikkeissään oli sivistyksen hienoa, siroa suloutta, +johon liittyi tyyni arvokkuus. + +Hopeanvalkoinen tukka huoliteltuine kampauksineen ja pukevine +kiehkuroineen kehysti pieniä, hienopiirteisiä, vilkkaita kasvoja, +joiden iho oli heleän kukoistava. Silmät paloivat syvinä ja tarmokkaina +älykkään, leveän otsan alla. Suunseudussa oli vielä rakastettavaa +hymyä, jonka vaikutuksesta unohti, kuinka kuihtuneet huulet olivat. +Hänen vartalonsa oli suora ja solakka. "Hän käyttäytyy kuin armollinen +kuningatar", oli hänestä aina sanottu. + +Mainitut seitsemän tyttöä saapuivat määrättynä päivänä, ja hiljainen +huvila kajahteli mätkähtelevistä matkalaukuista, kiitävien jalkojen +kapseesta, naurusta ja juttelusta. Äkillinen muutos ylhäisestä +hiljaisuudesta hälinään ja touhuun tuntui melkein sietämättömältä talon +neljästä naisesta. + +Mutta illempana hyörinä lakkasi, ja teetä juodessa olivat neitoset +varsin ujoja ja siivoja. "Seitsemän suljettua päiväkirjaa", ajatteli +Eva-täti. "Joka vuorokausi kirjoitetaan niihin rivi hyvää ja pahaa, +mutta nuo vähäiset elämänsanat täytyy saada lukea ja ymmärtää." + +Tyttöjen sanoessa hyvää yötä Eva-täti suuteli kutakin heistä otsalle, +ojennettuaan ensin oman valkean, sormuskoristeisen kätensä heidän +suudeltavakseen. Maud Rydeman ja Märta Agnell näyttivät nyrpeiltä ja +hämmentyneiltä tästä hyvästelystä, mutta taipuivat kuitenkin. Jo nyt +olivat täyshoitolaiset selvillä siitä, että Eva-tätiä oli toteltava. +Koko hänen olentonsa herätti kunnioitusta, mutta Maud ajatteli +kuitenkin, ettei hän "ensinkään halua kulkea talutusnuorassa. Olihan +aina olemassa jokin keino pujahtaa tarkastuksesta". + +"Me tapaamme täsmälleen kahdeksan aikaan ruokasalissa huomenaamulla", +sanoi vapaaherratar ystävällisesti. "Työjärjestys on jo laadittu, +ja kun olette nukkuneet hyvästi matkan jälkeen, käymme heti käsiksi +työhön." + +Sonja Thomas ja Barbro Berting, jotka olivat koulutovereja ja parhaita +ystävyksiä, olivat toivoneet saavansa yhdessä haltuunsa sievät +parihuoneet muratin verhoamassa piharakennuksessa, ja kun vapaaherratar +oli silmäillyt heitä tutkivasti, olikin näyttänyt siltä, että heidän +toivomuksensa täyttyy. Eva-tädin ystävällinen, rakastettava hymy lienee +virittänyt heihin tämän toivomuksen. Se meni kuitenkin myttyyn, sillä +pään pehmeästi kumartuessa lankesi tuomia. + +"Ei, luullakseni meidän täytyy järjestää niin, että Mary ja Astrid +saavat nuo parihuoneet. Makuuhuoneen edessä pienessä salongissa on +mielestäni varsin sopiva ottaa vastaan sinun sukulaisiasi, Mary. Sonja +ja Märta saavat kumpikin vierashuoneensa, sinisen ja punaisen, Minka +saa keltaisen. Maud ottaa minun sänkykamarini yläpuolelta pienen +kulmahuoneen, ja neiti Barbron me panemme torniin. Niin nuoret jalat +eivät ole milläänkään, vaikka raput ovatkin jyrkät." + +Nyt läksivät tytöt huoneisiinsa, joihin kohta ilmestyi kunkin luonteen +mukainen persoonallinen leima. + +Sinisessä vierashuoneessa, missä Sonja hallitsi, oli jo asetettu +kirjoituspöydälle erilaisia valokuvia; lipastolle oli siroteltu mitä +moninaisimpia pikku esineitä. Pitkä, vanhamuotinen sohva oli saanut +pari aivan uusikuosisinta silkkityynyä. Pöydällä sen edessä oli kookas +kristallimalja, jossa oli mitä ihanimpia tummanpunaisia ruusuja, ja +sen vieressä oli makeisrasia täynnä herkkukonvehteja. Repaleinen ja +ympäristöänsä rumentava helppohintainen kirja "Päästä minut" oli +paiskattu sänkyyn. Huoneessa ei ollut mitään, mikä olisi vähääkään +viitannut vakavaan askarteluun. + +Mutta lihavan, vaaleatukkaisen Märtan punaisessa huoneessa oli pöydälle +ladottu sopusuhtaiseen järjestykseen talous- ja keittokirjoja, Grimmin +ja H.C. Andersenin sadut ja eräs lentokirjanen: "Pienokaisemme". +Leveälle ikkunakamanalle Märta oli nostanut jättiläisrasian, jonka +sisällys olisi riittänyt pienehkön ompeluliikkeen tarpeiksi. Sängyn +yläpuolelle hän oli ripustanut Agnellin perhettä kokonaisuudessaan +esittävän suurennetun valokuvan, joka oli otettu vanhempien +hopeahääpäivänä. Jotakin pyöreää, valoisaa ja lauhkeaa oli tuossa +ryhmässä, joka oli sijoittunut erään huvilan rapuille, ja yläpuolella +oli luettavana: "_Heimatsliebe_". + +Minkan ihastuttava keltainen huone, jonka kukikasta leinikkökuosista +sisustusta länsiaurinko kultasi, ei ollut tänä iltana edullisen +näköinen, ylt'yleensä oli näkyvissä tavaroiden huolimattoman purkamisen +jälkiä, pukuja, kirjoja, jalkineita ja soittovehkeitä sikinsokin, ja +keskellä tätä sotkua istui Minka ahmien erästä romaania. Toinen käsi +piti kirjaa tarpeettoman lähellä mustia samettisilmiä, toisen käden +hän oli pujottanut syvälle tummaan, kiiltävään tukkatiheikköön, joka +vuolaan, tuuhean harjan tavoin laskeutui kapealle tytönselälle ja +kulmikkaille hartioille. Hän oli pieni ja hoikka ja hentojäseninen, +huolimattomasti puettu ja korvarenkailla, sormuksilla ja muilla +koruilla vahvasti koristettu, näki aivan selvästi, ettei Minkalla +ollut aavistustakaan köyhyydestään. Kaikki meni häneltä huolimattoman +oli-miten-oli-menetelmän mukaan. Ja hänen kapeilla, ruskeilla +kasvoillaan loisti veitikkamainen kurittomuus. + +Järeäjäseninen, mahtava Maud oli heti tuntenut vetovoimaa "pientä +kimaltelevasilmäistä tenhotarta" kohtaan. He osaisivat kyllä +yksissä neuvoin panna toimeen kepposia. Maud ei ollut purkanut +matkatavaroitaan. Hän sanoo, ettei jaksa. Hävytöntä, että isä ja äiti +olivat lähettäneet hänet pois. Eihän hän itse ollut tahtonut. Ja Maud +heittäytyi toiseen nojatuoliin -- kaksi tällaista oli sohvan sijasta -- +niin että liitteet natisivat. Leveät jalkateränsä ja tukevat raajansa +hän ojensi pitkin pituuttaan, asettuessaan tutkimaan lähtevien junien +aikataulua. Sanokoot mitä tahansa kotona, mutta hän ei jää tähän +vankeuteen. Ja sitten hän vihelsi kuin äkämystynyt koulupoika. + +Barbro Bertingin tornihuoneessa ei järjestys myöskään ollut +mallikelpoinen. Kaikkialla vetelehti kirjoja, paperia ja +aikakauslehtiä. Hän oli yrittänyt luoda jonkinlaista kokonaisuutta, +mutta onnistumatta. Puvut olivat sentään päässeet vaatekomeroon ja yksi +neljästä tuolista oli vielä tyhjä. Kaarevalle rokokosohvalle, joka +oli soikean peilin alla, Barbro oli sijoittanut kirjapinot. Hän luki +paljon ja enimmiten historiallisia teoksia, ja kun hän nyt, puolittain +riisuutuneena, avasi milloin yhden, milloin toisen muistelmateoksen, +pisti hänen silmäänsä ensi sivulta yksinkertainen omistus, joka oli +kirjoitettu varmalla, miehekkäällä käsialalla: "Barbrolle ystävä H.B." +Isoäiti ja Holger Boye, hänen lapsuuden- ja nuoruudenystävänsä, olivat +ahkeraan lahjoitelleet pienelle lukuhimoiselle Barbrolle tervettä ja +kehittävää lukemista. Ja viimeksi kuluneena vuonna, jolloin hän oli +asunut rakkaan, suloisen isoäidin luona, hän oli oppinut pitämään +arvossa hyvien kirjojen seuraa. + +Inger Thomas, Sonjan serkku, oli myös opastanut häntä valikoimaan +lukemista, jotavastoin Sonja oli koettanut vieroittaa häntä "mokomasta +roskasta", mikä teki hänestä "ikävän vetelyksen". + +Piharakennuksessa oli tytöillä jo kaikki järjestyksessä, ja he +olivat vakuutettuja siitä, että he viihtyisivät mainion hyvin. Maryn +siro, hyvin hoidettu persoona liikkui täysin tottuneesti sievässä +kustavilaisessa salongissa, jonne hän oli tuonut spinetin, somasti +täytetyn nuottihyllyn ja kallisarvoisen viulun. Hän kertoi Astridille, +että hän oli avustanut monissa soitannollisissa iltamissa ja saanut +tavattoman paljon kiitosta. Hänen ulkonevat vedensiniset silmänsä +eivät juuri elostuneet, kun hän puhui soitosta, sen enempää kuin +muulloinkaan, mutta hän oli aina hienon, kiltin ja säädyllisen +näköinen. Huomasi myöskin, että hän oli koko suvun mielikki, ja +vanhemmat olivat ilmoittaneet vapaaherratar Löwesköldille, että he +olivat lähettäneet hänet kasvatushoitolaan välttääkseen rettelöitä, kun +kaikki tahtoivat omistaa Maryn ja pitää häntä kodissaan. Sukulaisilta +olikin jo tulvinut hänelle kutsuja, mutta ne olivat jääneet Eva-tädin +talteen, sillä hänpä määräsi, milloin tytöt saivat lähteä kyläilemään. + +Astrid ei välittänyt hitustakaan tuollaisista koreista nimistä +ja arvoista, joita Mary lakkaamatta luetteli, mikä ei oikeastaan +tapahtunut siksi, että hän olisi niillä ylpeillyt, vaan siksi, että ne +kuuluivat hänen piiriinsä, ainoaan, minkä hän tunsi. + +Hyräillen ja reippaasti järjesteli pikku Tolling, jota kotona sanottiin +"sydänkävyksi", kapistuksiaan ja suuteli isän ja äidin valokuvia, +ennenkuin läksi nukkumaan japanilaisen verhon taakse, joka jakoi +tilavan makuuhuoneen kahtia. + +Verhon toiselta puolen Astrid kuuli Maryn kirkkaan, aina jonkun verran +uteliaana ihmettelevän äänen: + +"Tiedätkö, onko totta, että Sonja Thomas on salakihloissa erään +filosofiankandidaatin ja luutnantin kanssa, joka on hirveän rikas?" + +"Luultavasti, mutt'en tiedä, onko se salaista, hänhän puhui siitä +meille kaikille." + +"Ei minulle." + +"Et kai ollut sisällä. Muuten hän sanoi, että kihlaus julkaistaan +uutenavuotena, ennen kuin luutnantti Freide lähtee jonnekin +opintomatkalle, ja sitten he menevät syksyllä naimisiin, kun Sonja +täyttää kaksikymmentä vuotta." + +"Ajatteles sentään! Luuletko, että joku muu meistä on kihloissa?" + +Astrid nauroi sydämensä pohjasta. + +"En ainakaan minä, mutta sinusta ja muista en voi mennä takuuseen." + +"Minusta?" + +"Niin, sinähän sanoit 'joku muu meistä', enkä minä vielä tunne tyttöjä, +minusta vain olisi hyvä, että jokaisella olisi jokin oikein elävä +harrastus." + +"Eikö heillä sitten ole? Minulla on musiikkini." + +"Ja minulla rakas saveni, ja Sonjalla ehkä yhtä taipuisa luutnanttinsa, +mutta Minka vain lentää ja keikkuu kuin kärppä ja pajattaa: '_Mais, +c'est tout égal ça_!' ja Märta -- niin, tosiaankin, Märta on jo _eine +fromme und sehr weibliche deutsche Hausfrau_ -- mutta mitä tulee +Maudista?" + +"Tarvitseeko hänestä tullakaan mitään? -- Ei ole väliä tulla miksikään, +minä arvelen, että täällä kehitytään vain huvin vuoksi." + +"Ja minä arvelen, että on huvittavaa kehittyä." + +"Niin, musiikissa, tietysti. Kuka on Barbro Berting? Jos hänen äitinsä +oli syntyisin Stiernudd, niin olemme kaukaisia sukulaisia." + +"Minä tiedän vain, että sekä Sonja että Barbro ovat Göteborgista +ja ettei Barbro ole ollut kotonaan puoleen vuoteen. Hänellä kuuluu +olevan kolme merkillistä sisarta. Vanhin kauneutensa, n:o kaksi +työteliäisyytensä ja n:o kolme teräväpäisyytensä puolesta." + +"Vai niin, no mutta eikö Barbro ole merkillinen?" + +"Ei minun mielestäni. Hyvää yötä, Mary, minua jo nukuttaa." + +Astrid melkein odotti Maryn kysyvän syytä hänen uneliaisuuteensa +ja tunsi melkoista helpotusta, kun Mary sanoikin veltosti ja +hyväntahtoisesti: + +"Hyvää yötä, typykkä! Nuku makeasti!" + +Vähän ajan kuluttua kuului Maryn ääni uudelleen. + +"Nukutko, Astrid?" + +"En ihan." + +"Oletko laskenut, montako ikkunaruutua on tässä huoneessa?" + +"En, mutta se on helposti tehty." + +"Käykö päinsä, että lasket ne minunkin puolestani?" + +"Minä luulen, ettei se vetele. Eikä myöskään saa sanoa sanaakaan, kun +on laskenut, silloin ei uni toteudu." + +"Eikö? No, hyvää yötä sitten." + +"Hyvää yötä." + +Astrid kuuli, kuinka Mary puoliääneen ja hyvin perusteellisesti laski +ikkunaruudut, mutta sitten hän kääntelihe ja huokaili niin raskaasti, +että Astrid oivalsi jonkin painavan hänen sydäntään. Hän melkein +arvasi, mitä se oli. Mary oli huomannut pienen, lystikkään seinässä +olevan lasiventtiilin, joka oli pyöreän pienoisikkunan näköinen. +Lopulta Astrid ei voinut hillitä nauruaan. Hän purskahti raikuvaan +nauruun. Mary tuntui kuuntelevan. + +"Astrid!" + +"Mitä?" + +"Sopiiko laskea uudestaan?" + +"Se voi käydä laatuun." + +"Niin, näetkös, minä en tiedä -- luuletko, että venttiilikin on +laskettava?" + +"Eiköhän, jääköön se pisteeksi. Piste perään, ymmärrätkö?" + +Nyt oli Astrid nauranut kyllikseen ja halusi nukkua. Jo seuraavana +päivänä hänen oli aloitettava työskentelynsä erään kuvanveistäjän luona. + +Mary laski uudestaan hitaasti ja tarkkaan, ja sitten oli hiljaista. Hän +taisi nukahtaa yht'äkkiä. + + + + +II + +Ensimmäinen päivä. + + +Aamuteen jälkeen Eva-täti kokosi opettajakunnan ja oppilaat suureen +arkihuoneeseen, joka ei ollut vähääkään koulusalin näköinen, vaan oli +asultaan herraskartanon vierashuoneen kaltainen monine mukavine ja +hauskoine istumapaikkoineen, pöytineen ja näppärine pikku kaappeineen; +ja kokonainen seinä oli kirjahyllyjen peitossa, jotka olivat täynnä +viimeistä sopukkaa myöten. Muilla seinillä riippui Hillerströmin +tauluja. + +"Olen ajatellut, että luennot pidämme täällä", sanoi Eva-täti, "ja +teidän lukujärjestyksiinne on jo merkitty tunnit ja aineet. Ei +teidän eikä teidän opettajienne tarvitse tuntea itseään pinnistetyn +juhlallisilta tunneilla. Tämä ei ole tavallinen koulu, ja te olette +jo täysikasvuisia nuoria naisia. Kello kolme päättyy päivän opetus, +ja senjälkeen te olette vapaat menemään kävelemään tai kyläilemään +ilmoittamalla siitä minulle. Kerran viikossa käymme museoissa tai +kokoelmissa. Kuuden aikaan syömme päivällistä ja seitsemän ja yhdeksän +välillä tehdään käsitöitä, harjoitetaan soittoa, luetaan ääneen +tai pidetään jotakin muuta ajanviettoa. Kirjeenne saatte lukea ja +vastata niihin ilman tarkastusta. Sukulaisia ja ystäviä saatte ottaa +vastaan mielenne mukaan huoneissanne, sillä minä luotan siihen, +että se tapahtuu valikoiden. Yleensä sanoen minä vetoan teidän +tahdikkuuteenne ja hienotunteisuuteenne ja toivon samalla saavani +teidän luottamuksenne. Nuoren tytön parhaimmilla ominaisuuksilla ja +oikealla helminauhalla on yhteistä se, että hänen täytyy aina pitää ne +näkyvissä, luoda niihin eloa ja välkettä omalla olennollaan. Jos ne +pannaan syrjään siksi, että vastuunalaisuus rasittaa niitä pitämästä, +käy niiden samoin kuin helmien. Kun ne seuraavalla kerralla pannaan +koristeiksi, ovat ne himmenneet ja ikäänkuin kuihtuneet. Sielunkorut +ovat paljoa arempia kuin oikeat helmet, sen tahdon painaa mieleenne +ja lopuksi toivotan teidät kaikki tervetulleiksi. Työ alkaa. Tänään +jääköön kuitenkin se tai ne, jotka eivät ole lopettaneet tavaroittensa +purkamista, kolmen jälkeen kotiin laittamaan huoneensa kuntoon. +Hutiloimista ja laiminlyöntiä minä en suvaitse ensinkään." + +Eva-täti itse ei opettanut, mutta hän kuunteli hyvin halukkaasti +tohtori Krabben kirjallisuus- ja taidehistorialuentoja. + +Tohtori ei tosin ollut niitä, joille elämä on suonut paljon aineellista +ylellisyyttään, mutta hän kohosi harvinaisen nerokkaalla tavalla kaiken +maallisen yläpuolelle ja upposi intomielisesti henkisiin harrastuksiin. + +Sonja kuiskasi Barbrolle: "Sepä vasta lystikäs herrasmies!" Ja Barbro +kuiskasi vastaan: "Hän lentää meidän kaikkien ylitse", mutta itse +asiassa hän oli varsin mielissään, jopa ylpeäkin, että juuri hän sai +useimmat kysymykset, kun osasi parhaiten. + +Tämä oli jotakin aivan uutta hänelle, sillä koulussa hän ei ollut +milloinkaan kunnostautunut, päinvastoin, ja hänen täytyi myöntää, +että hänen isänsä oli turhaan koettanut työntää häntä, perheen mustaa +lammasta, milloin minnekin. + +Kielissä tuli Sonja toimeen erinomaisesti, mikäli sitä tarvittiin +puheessa, mutta käännökset hän hutiloi alusta loppuun. Niitä hän ei +katsonut tarvitsevansa. Vuoden kuluttuahan hän istuu liehiteltynä, +komeana nuorena rouvana jossakin Tukholman loistohuoneistossa, +niin että vanhemmat menettelivät hieman hassusti pannessaan hänet +Löwesköldin kasvatushoitolaan, mutta äiti, joka oli syntyjään +ranskatar, kärsi maansa puolesta sodasta niin sanomattomasti, ettei +hänellä ollut ainoatakaan ilonpäivää. Tämän hän pelkäsi tekevän +Sonjankin raskasmieliseksi, ja senvuoksi hän vapaaehtoisesti luovutti +lemmikkinsä äitinsä rakkaimman nuoruudenystävän, vapaaherratar Evan +hoteisiin. + +Niin pian kuin kello oli lyönyt kolme, kokosi mrs Faith englantilaiset +kirjansa ja "haihtui", kuten Märta Agnell sanoi. Astrid oli hetkistä +myöhemmin valmis lähtemään sen kuvanveistäjättären luo, jonka johdolla +hän aikoi työskennellä. Hänen kauniit, avoimet kasvonsa loistivat +täydeltä terältä iloista odotusta, ja hän nyökkäsi hyvästinsä mitä +säteilevimmin hymyillen. + +Mary oli lähdössä vierailemaan ja pukeutui huolellisesti harmaisiin +kiireestä kantapäähän saakka. + +"Hän on kun hevone", sanoi Minka katsoen Maryn jälkeen, "oiken, oiken +pitkä hevose naama ja paljo tyhmeliin". + +Tämän hän sanoi Märtalle, mutta Märta ei milloinkaan taipunut +ajattelemaan mitään epäedullista. Hän olikin niin lempeän ja +hyväntahtoisen näköinen ollessaan juuri lähdössä erääseen +lastenseimeen, että Minka heti älysi huomautuksensa tällä kertaa +osuneen väärälle henkilölle. Hän livisti vastausta odottamatta +huoneeseensa, joka oli saatava kuntoon. + +Sonja tahtoi Barbron mukaansa ulos. + +"Urban Freidekin on täällä", sanoi hän, "ja hän tahtoo mielellään +tavata sinua. Nyt hän saa jo viran ja toivoo sitten pääsevänsä +raha-asiain ministeriöön." + +Barbro punastui ankarasti. Edellisenä talvena, jolloin hän oli ollut +Lundissa isoäitinsä luona, hän oli usein tavannut Urban Freiden, ja +toisinaan hän oli luullut pitävänsä Urbanista kuten Sonja Uno-veljestä. +Mutta yhtä usein hänestä oli tuntunut, että Urban oli aivan samanlainen +kuin muutkin eikä yhtään sellainen, johon voi luottaa. Mutta toisekseen +-- olihan hauskaa hakkailla ja kujeilla, mutta jos hänen olisi +määrättävä kantansa, niin hän tuntisi olevansa hirveän onneton. Häntä +oli huvittanut ajatella, että hänen ei tarvitse muuta kuin ojentaa +kätensä ottaakseen Urbanin tai Holger Boyen, mutta ettei hän tee sitä +vielä kohtakaan, ei ennen kuin pääsee täyteen varmuuteen siitä, ettei +koko maailmassa ole mitään muuta, mitä hän mieluummin tahtoisi. + +"En luule, että Eva-täti laskee minua ulos tänään", virkkoi hän +epäröiden. "Jos pistäydyt huoneeseeni, niin huomaat syyn." + +"Ainainen hutilus", nauroi Sonja. "Harmillista, ettet ole saanut +neitsytkammiota kuntoon. Olisin tahtonut sinut mukaani Silkkikauppaan +ja Pohjoismaiseen Kauppakomppaniaan. Minun on tehtävä kauhean paljon +tilauksia. Evelyn-täti tulee tietysti vähäksi aikaa mukaan, ja +sitäpaitsi minun on saatava neuvoja tulevalta anopiltani. Hän tuntee +tarkoin, miten Tukholmassa on oltava ja elettävä. Heidän huvilaansa +Djursholmissa on kuvattu sekä 'Svenska Hemissä' että 'Saisonenissa'. +Ajattelepas, kun mekin Unon kanssa joudumme niihin." + +"Onko se sinusta niin tähdellistä?" + +"_Onko_ muka! Uno sanoo, että minusta tulee pääkaupungin enimmin _chic_ +ja nuorin rouva. Minun pukuni tulevat antamaan leiman, sanoo hän. +Voi, minä olen niin rajattoman onnellinen! _Au revoir_ vähäksi aikaa. +Hassua, että meistä tuli uudestaan koulutoverit." + +Hän nyökkäsi ja riensi tiehensä, Barbro katsoi ihmeissään hänen +jälkeensä. Ei sentään ollut ketään muuta maailmassa, jota hän olisi +ihaillut niin kuin Sonjaa. Ja näin hän oli ihaillut siitä pitäen, +kun he olivat olleet ensimmäisellä valmistavalla luokalla. Monet +kerrat Sonja tosin oli vieroittanut hänet luotaan hetkellisellä +välinpitämättömyydellään, mutta hänen oli tarvinnut virkkaa vain +ystävällinen sana vetääkseen Barbron taas luokseen. + +Hyväilevästä hellyydestä avautui Barbron sielu kuin kukka auringon +säteistä, ja hän saattoi muuttua araksi kaihtavassa pelossaan kylmyyden +tai kovien sanojen tähden. Hänen tunteensa värisivät alinomaa kuin +paljastetut hermot, ja kun joku hellävaroen kosketti niitä lämpimin +ottein, joutui hän useimmiten niin suuren ihastuksen ja pelon valtaan +luullessaan kadottavansa tuon elämänlämmön, että hän heti oli valmis +vastaamaan siihen ryöppyävän kiihkein tuntein. + +Mutta kasvuvuosinaan häntä oli pidetty kummallisena ja karttelevana. +Hän ei pyrkinyt koskaan esille, ei milloinkaan astunut ensimmäistä +lähentymisaskelta, ei myöskään salannut varovasti omaa mielipidettään, +vaan laski ajatuksensa ja sanansa pursumaan vuolaana virtana, kun jokin +loukkasi tahi kiihoitti häntä. + +Kohta päivällisen jälkeen Eva-täti lähti kiertotarkastukselle tyttöjen +huoneisiin. Hän sanoi näille, että hän tahtoo kerran viikossa käydä +katsomassa, miltä kukin "linnunpesä" näyttää. Lähtiessään tänä +iltapäivänä tarkastusmatkalleen hän otti mukaansa puutarhasta kukkia ja +hedelmiä, jotka hän jakoi ihmeteltävän tasapuolisesti. + +Minkan luona hän viipyi kauimmin. Siellä vallitsi edelleenkin +epäjärjestys ja siivottomuus. Näkyi selvästi, että nuori neitonen oli +väsynyt kaikkeen ja laittanut itselleen leposijan keskelle lattiaa. +Hän oli kiskonut sängystä pielukset ja peitteet alas. Savukekotelo, +tuhkakuppi, pieni malja, jossa oli suklaamakeisia, ja kirja ilmaisivat, +että nautinto oli ollut monipuolista. Mutta juuri silloin, kun Eva-täti +ilmestyi kynnykselle, viskasi Minka harsoleningin kaiken verhoksi ja +riensi sirosti vapaaherratarta vastaan. + +"Tervetuloa, täti kulta", sanoi hän sointuvalla ranskan kielellä, +"anteeksi, etten ole vielä saanut aikaan järjestystä, mutta minä sain +-- odottamattoman vieraan". + +"Vai niin", sanoi Eva-neiti lyhyesti. "Kuka se oli?" + +"Eräs vanha, kiltti neiti, joka..." + +"Joka polttaa savukkeita ja viruu lattialla." + +Minkan kapeat, mustat silmät välähtivät. + +"Niin, hänellä on pienet pahat tapansa." + +"Sinä kyllä tiedät, Minka, että meillä on portinvartija. Ei kukaan +pääse sisään eikä ulos hänen laskemattaan. Ja kun minä olen ollut +ulkona, saan minä aina tiedon, kuka on käynyt pyrkimässä tänne minun +poissaollessani. Jos olen kotona, ilmoitetaan minulle myös heti, keitä +pyrkijät ovat, tuttuja vaiko tuntemattomia. Sinä ymmärrät hyvin, ettei +seitsemää tyttöä oteta taloon ilman valvontaa. Sinusta, pikku Minka, +minä tiesin vain, että sinä kaipasit hyvää kotia. Äitisi sanoi minulle +myös, että sinua on ajoittain kasvatettu luostarissa. Olet varmaankin +saanut olla paljon oman onnesi nojassa, lapsikulta, ja oma minä on sekä +sokea että kehno kasvattaja. Sinun satusi vanhasta neidistä osoittaa, +ettet sinä paljoa välitä totuudesta." + +"En tahtonut pahoittaa hyvän tädin mieltä tunnustamalla, että -- että +eräs tyttö meistä ehdotti... että polttaisimme." + +"Kuka se oli?" + +"Voi, minun on niin vaikea oppia lausumaan heidän nimiään." + +Minka hymyili lumoavan suloisesti, ja hänen pienten, tummien käsiensä +liikkeissä oli jotakin niin alistuvaa, kuin ne olisivat madelleet +rakkaan tädin edessä. + +Vapaaherratar epäröi hetkisen, sitten hän veti tytön luokseen ja +suuteli hänen matalaa otsaansa. + +"Pikku Minka, jos minusta tulee se, joka saa kylvää hyvää sinun +nuoreen mieleesi, niin minä tuntisin itseni onnelliseksi, että olen +ottanut sinut kotiini. Sen, että sinä et pysy totuudessa etkä siis ole +luotettava, olen minä nyt nähnyt, mutta hyvällä tahdolla voi nekin +virheet saada lähtemään. En kiellä sinua tupakoimasta, jos sinun on +vaikea luopua savukkeista. En myöskään kiellä sinua käymästä pitkällesi +lattialle. Sinä saat sitä varten lainata jääkarhuntaljan, niin ettei +sinun tarvitse pitää nautintoasi salahuvina, mutta hyvin mielelläni +toivon, että vapaaehtoisesti hylkäät nikotiinin. Se turmelee sinun +elimistösi." + +"Minä heitän kohta tupakoimisen", lupasi Minka. "En tahdo tehdä mitään, +mitä täti ei hyväksy." + +Vapaaherrattaren muoto kävi vakavaksi, melkein surulliseksi. +Valheellinen ja vilpillinen, siinä on paljon raivaamista ja -- +luultavasti se jää häneltä onnistumatta. + +Minka ojensi aito tanssijattaren tapaan niiaten savukekotelon ja sanoi +kohteliaasti: "_Voulez-vous bien prendre la boite, ma chère tante_?" + +"Niin, sinä saat tämän takaisin, milloin tahdot." + +"_Ah, mais jamais, chère tante, à quoi pensez-vous_!" + +Vapaaherratar jätti Minkan ja meni Märtan luo, joka iloisena kuin +mikäkin pikku emäntä näytteli hänelle kaikkia "kotoisia" aarteitaan. +Hän tarjosi karhunvadelma-hilloa, jonka hän itse oli keittänyt. Ja +hän otti säteilevän tyytyväisenä vastaan kiittelyt. Hänellä oli myös +saksalaisia piparkakkuja, joita Eva-tädin piti maistaa. Punainen huone +vaaleakoivuisine kalustoineen, joka oli päällystetty kotikutoisella +puna- ja valkearaitaisella kankaalla, sointui mainiosti tuohon +vaaleaveriseen tyttöön, jonka vaaleat Gretchen-palmikot riippuivat +valkeassa, lapsenpehmeässä niskassa. + +"Kuulehan, pikku Märta", sanoi Eva-täti, "etkö sinä tahtoisi ottaa +vähän hoivataksesi Minkaa? Hän on kyllä villilintu, mutta sinä +olet tyyni ja ymmärtäväinen, pikku ystävä. Sen olen saanut tietää +isoäidiltäsi, ja minä olisin iloinen, jos sinä voisit vaikuttaa häneen +hyvää." + +"Aion koettaa hyvin mielelläni", vastasi Märta äidillisesti. "Voin +opettaa hänelle myös ruotsia. Pappa ja mamma puhuvat aina ruotsia +meidän, lasten, kanssa." + +Kuinka siniset silmät sillä tytöllä oli! Niihin katsoi kuin +kirkkaimmalle kevättaivaalle. Hän ei milloinkaan pettäisi ketään eikä +milloinkaan salaisi tekoaan. + +Luottavin ja lämpimin sydämin Eva-täti jatkoi kiertoaan ja tuli Maudin +luo, joka itsepintaisesti piti yhä vain tavaroitaan purkamatta. +Purkakoon se, jota haluttaa. Hän ei aio vaivautua. Mutta Eva-täti teki +asiasta lyhyen lopun. Hän tunsi Rydemanien luonteen, kun oli ollut +Dresdenissä samassa kasvatushoitolassa, jossa Maudin kolme tätiäkin oli +ollut. Heilläkin oli ollut Maudin oikukkaasti jurottavat kasvat, kun +jokin ei heille "sopinut", mutta toisin vuoroin heidän leveä huumorinsa +saattoi panna koko tyttöparven ilosta läikkymään. Ja Eva piti heistä +kuitenkin kaikkien niiden hauskojen hetkien tähden, jotka oli heidän +parissaan viettänyt. Vilkaistuaan pikipäin ympärilleen hän sanoi: "nyt +me puramme tavarat, Maud. Ja meidän täytyy joutua. Anna sinä minulle +ne, mitä pannaan lipastoon!" + +Maud katsoa siritti vapaaherrattareen, pyöräytti päätään ja jyhkeää +ruumistaan, meni vastahakoisesti matka-arkun luo ja jäi siihen +seisomaan avain kädessä. + +"Rakas Maud, _festina lente_ on kehno ohje tässä tapauksessa. Meidän on +parasta käydä heti käsiksi toimeen, minä muistan, kuinka sinun tätisi +purkivat matkalaukkujaan -- se tapahtui eräässä tyttöjen hoitolassa +Dresdenissä. Ulla ja Beata kiistelivät eräästä silkkihameesta, jonka +kumpikin väitti saaneen omakseen. He kiskoivat sitä kaikin voiminsa, +niin että se yhtäkkiä repesi kahtia, mutta silloin he eivät voineet +pidättää nauruaan, vaan nauroivat niin makeasti, että tupsahtivat +istualleen lattialle kummallakin hameenpuolikas sylissä." + +Maud näki kinailun niin ilmi elävänä edessään, että hänkin herahti +nauruun, joka helmeili niin raikkaana ja kirkkaana hänen punaisilta +huuliltaan, että koko tyttö muuttui. + +"Sepä oli mainiota rehkinää", sanoi hän Eva-tädin kauhistukseksi, mutta +tätä leveäsuista huomautusta ei nyt juuri voinut moittia. Aikaa oli +vähän. Matkalaukku lennähti kuitenkin auki, ja Maud sai ihmeteltävän +ripeästi tavaransa paikoilleen. + +"Niin se kävi, että hurahti", sanoi hän pirteän vallattomalla +tavallaan. "Paljon kiitoksia avusta." + +Hän nyökkäsi kömpelösti, mutta näytti niin herttaiselta, ettei Eva-täti +voinut olla taputtamatta hänen pulleaa poskeaan. Maud ei tosiaankaan +kelvannut salonkinaiseksi, mutta jos hän koettaisi, voisi hänestä olla +hyötyä ja iloa maailmassa. Eva-tädin mieleen välähti eräs ajatus, ja +kun hän käsi Maudin kainalossa saapui ruokasaliin, oli hän jo alkanut +sitä kehittää. + +Jatko seurasi illalla, kun oli kokoonnuttu salonkiin syksyn ensimmäisen +takkavalkean ääreen, joka oikeastaan oli vain komeilua. Piirin keskellä +oli pieni pöytä ja sillä kaksi maljaa täynnä omenia ja pähkinöitä. + +Minka oli laulanut Maryn säestäessä ja kumpikin palkittiin vilkkailla +kättentaputuksilla. Maud oli kertonut murrejuttuja ja mademoiselle +Desirée Renard lausunut runon Rostandin L'Aiglonista. + +Tämän numeron jälkeen oli lyhyt väliaika. Kun vapaaherratar sen +keskeytti, nyökkäsi Maud heti, osoittaakseen tietävänsä, mitä Eva-täti +aikoi sanoa. + +"Niin, tyttö-kullat, minun mielestäni on meidän ensimmäinen yhteinen +päivänviettomme kulunut paremmin kuin voi odottaakaan", alkoi hän, +"ja sentähden minä luulen voivani tehdä erään ehdotuksen, jonka +heti selitän. Ei kukaan teistä, jotka olette niin nuoria, tunne +paljoa sen luokan ihmisiä, jolla on nimenä _pauvres honteux_. Heidät +syöstään syrjään tai he itse vetäytyvät pois näkyvistä tuntiessaan +voimattomuutensa elämän taistelussa. Kerran hekin ovat olleet +paremmilla päivillä. Useimmat muistavat omistaneensa kauniin, +varakkaan kodin, jonka säälimätön kohtalo on murskannut palasiksi, +monet yksinäiset vanhukset istuvat puutteellisissa vuokrahuoneissa, +jonne he ovat siirtäneet kallisarvoisten ja ennen kaikkea rakkaiden +huonekalujensa jäännökset, maailma ei jouda heistä huolehtimaan. +Päivät päästään he istuvat tuolilla ikkunan ääressä ja tuntevat, miten +vanhuuden yksinäisyys jäytää heitä. Olen ajatellut, että ehkä joku tai +jotkut teistä haluaisivat uhrata muutamia hetkiä ajastaan noille elämän +hyljeksimille olennoille. Teidän ei ole tehtävä sitä minun tähteni eikä +siksi, ettei teidän mielestänne sovellu kieltäytyä. Silloin teidän +käyntinne eivät tuota iloa. Teidän on käytävä kuin päivänpilkkeiden, +omasta vapaasta tahdosta, ja luotava valoa puutteenmajaan, minulla on +paljon osoitteita, mutta niitä en teille tyrkytä." + +"Minä lähden", vakuutti Mary, "ja kun minulle lähetetään hedelmiä +kotoa, niin otan kokonaisen kantamuksen mukaani." + +"Minä myös lähden mielelläni", puuttui puheeseen Märta, "kenties voin +auttaa heitä paikkauksessa ja taloushommissa". + +"Minä voisin ehkä lukea ääneen, jos joku välittää sellaisesta", sanoi +Barbro. + +"Tiedättekö mitä, tytöt", virkkoi Astrid innostuneesti, "me yhdymme +kaikki tuumaan. Emmeköhän perustaisi kerhoa, jos Eva-täti antaa luvan!" + +"Kyllä", hymyili Eva-täti, "eihän seitsemää nykyaikaista tyttöä +voi ajatellakaan ilman kerhoa. Niin että minun ei kannata ruveta +vastustamaan sitä ajatusta. Mutta kun minä nyt olen pannut asian +alulle, saatte te oman harkintanne mukaan laatia säännöt ja muun. Omin +päin se käy teiltä paljoa vapaammin. Minä vaadin vain, että kokous +lopetetaan kello kymmenen, minkä jälkeen minun tyttöjeni huoneissa +vallitkoon hiljaisuus ja sammutettakoon tulet, niin että tänä iltana +lienee myöhänläntä virittää päivänpilkkeitä." + +Ennen kuin tytöt erosivat, ehti Sonja ilmoittaa Barbrolle, että hän +oli tavannut myös Harald Wittin tänään. Hän oli viimeistä vuotta +Karlbergissa ja sanoi aikovansa pyytää Barbroa sotakoulun juhlaan, kun +Sonjaa ei ollut haluttanut. + +Harald Witt oli myös kummankin tytön lapsuudentuttavia. He olivat +käyneet samaa tanssikoulua ja heillä oli monia iloisia, yhteisiä +muistoja. + +"Muistaako hän minua?" kysyi Barbro onnellisena, joskin hänen +iloaan hieman katkeroitti joutua hätävaraksi. Olihan sentään aivan +luonnollista, että Sonjalla oli etusija. + +"Tietysti. Hän sanoi: 'Minkäs näköinen se nykyään on se pörröpää, joka +mieli sinisukaksi?' Voit arvata, että kuvailin sinua edullisesti, koska +hän aikoo pyytää sinua juhlaan." + +"Paljon kiitoksia, mutta hän kai muuttaa mielensä nähtyään alkukuvan." + +Barbroa hävetti, kun hänen silmiinsä kihosi kyyneliä. Eihän hänellä +ollut pienintäkään syytä tillittää, mutta Sonjalla oli niin kummallinen +tapa antaa iloa ja ottaa se taas takaisin. Barbrolla oli kuitenkin +kiire sanoa hyvää yötä. Samassa kun hän oli juoksemaisillaan ylös +torninrappuja, tupsahti häntä vastaan Minka, joka äänettömästi liukui +kahareisin alas kaidepuuta myöten, ja tämä kohtaus haihdutti heti +synkät ajatukset. + +"Oletko käynyt huoneessani?" kysyi hän ihmetellen. + +"Ei, ei, laskin vaan mäki. Älä puhu täti, chérie!" + +Barbro remahti nauramaan. Minka näytti aika hassunkuriselta katuessaan +mäenlaskuaan, mutta oli samalla vallattoman halukas laskemaan +uudestaan. Barbro kurkisti rappujen yläpäähän. Kaksi kaidepuuta ja niin +ihanan jyrkät! Sepä oli mainion houkuttelevaa. + +Ei näkynyt ketään. Sähköliekki valaisi himmeästi ylähallia. Barbro +kuiskasi hämillään: "Eikös lasketa kilpaa? Se, joka pääsee kolme kertaa +ensimmäiseksi, saa kokonaisen hehdon karamelleja." + +Minka nyökkäsi veikeästi, ja mustat silmät välähtivät. Hän oli valmis +tekemään vaikka mitä makeisista, oli hänen tapansa tunnustaa, eikä hän +epäillyt hitustakaan voittavansa kilpailussa. + +Kohta nuoret neitoset lennähtivät kaidepuun harjalle, molemmat yhtä +innoissaan. + +"Nyt", komensi Barbro, ja ennen kuin se oli sanottukaan, lensi Minka +nuolennopeasti pitkin käsipuuta. Hän ehti kaikki kolme jaksoa ennen +Barbroa, mutta tämä tunsi olevansa niin kiihtynyt urheilusta, että +uudeksi urheiluksi ehdotti kapuamista käsien varassa pitkin kaidepuuta. + +Siinäkin oli Minka voittamaton. Hän kapusi keveästi ja ketterästi kuin +pieni apina. + +"Nyt minä on kaksi hehtaari karamelli", sanoi hän keikkumisen päätyttyä. + +"Eipäs, sellaista sopimusta ei tehty", intti Barbro. + +"Minä niin ajatteli." + +"Ei kiitos, tämä viimeinen oli vain huvin vuoksi." + +"Minä aina ajattele voitto", sanoi Minka hyvin pahoillaan. + +Barbro silmäili hämmästyneenä pientä olentoa tulipunaisessa +silkkipuserossa. Kaiveliko hänen mieltään tosiaankin se, että oli +menettänyt muutamia namuspaloja? Barbro puolestaan ei ollut paha +herkuttelija, vaikkakin hän piti makeisista, kun niitä tarjottiin, +mutta hän ei nauttinut ahmimalla. Sensijaan näytti Minkan koko olento +palavan himosta saada luvattu hehto. + +"Minun puolestani sen kyllä saat", sanoi Barbro. Ja kun kello samassa +löi kymmenen, keskeytti hän Minkan tuotapikaa alkaman villin riemuhypyn +sanomalla leikillisesti: "Hyvää yötä, pikku sokerirotta!" + + + + +III + +Päivänpilkkeet. + + +Eräänä lauantaina kello neljän seudussa iltapäivällä olivat tytöt +kokoontuneet piharakennuksen salonkiin. Heidän murkinoidessaan oli +näet ankara sade alkanut rapista huvilan korkeita, paljaita ikkunoita +vasten, ja kun se sitten yltyi rankaksi, peruutettiin kävelymatka, +ja seitsemikkö päätti perustaa kerhon, joka jo oli ristitty +"Päivänpilkkeiksi". + +Sen tarkoitus oli myös määritelty ja oli vain vahvistamista vailla, +mikä tapahtui siten, että oli luettava ja hyväksyttävä Astridin laatima +pöytäkirja. + +Syvällä, kauniilla alttoäänellään hän luki: + +"Päivänpilkkeiden" kerho on seitsemän jäsenen perustama, ja kerhon +tarkoituksena on auttaa ja ilahduttaa niitä vanhoja ja yksinäisiä, +jotka ovat olleet paremmilla päivillä, mutta joilla nyt ei ole +ainoatakaan rakasta omaista, joiden puoleen kääntyä. Kerhon säännöt +ovat seuraavat: + +1) Jäsen sitoutuu suorittamaan vuosimaksuna kymmenen kruunua ja +antamaan vapaaehtoisia lahjoituksia edellämainittuun tarkoitukseen. + +2) Jäsen on velvollinen ainakin kerran viikossa uhraamaan iltapäivänsä +sille tai niille vanhoille, joista hän on ottanut huolehtiakseen, +ja hänen on sinä aikana viihdytettävä ja autettava suojattejaan ja +työskenneltävä heidän kanssaan. + +3) Jäsen on oikeutettu ehdottamaan kerhoon uusia jäseniä, kuitenkin +ainoastaan naispuolisia, minkä ohella on toivottava, että sopivia +jäseniä otetaan kerhoon yleisellä äänestyksellä. + +4) Johtokunta valitaan joka syksy perustamispäivänä, ja sen jäseninä +ovat puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja. Kun jäsenluku +on kasvanut kaksinkertaiseksi, valitaan myös kolme varajäsentä +johtokuntaan, jonka vaali tapahtuu suljetuilla lipuilla. + +5) Yhteisestä päätöksestä kerho pitää kokouksia kerran viikossa. +Jäsen, joka on poissa kokouksesta, maksaa sakkoa yhden kruunun, näissä +kokouksissa työskennellään Päivänpilkkeiden toiminnan edellyttämällä +tavalla. + +6) Lucianpäivänä, joulukuun 13:na, vietetään vuosijuhla +joululahjavarojen kokoamista varten. + +7) Suotavaa on, että tehdään ehdotuksia jäsenten kerhomerkeistä ja +kerhonimistä. + +Viimeinen pykälä oli tyttöjen käsityksen mukaan oikeastaan jännittävin. +Muista pykälistä olikin keskusteltu niin usein ja paljon, että ne +voitiin pitää selvinä, mutta seitsemäs oli lisätty viime tingassa, +kun Minka oli maininnut, että heillä oli ollut tapana antaa _noms +de charité_ siinä luostarissa, missä hän oli ollut. Tytöt halusivat +kuitenkin mieluummin saada sellaisen toveruuskantaa edustavan +erikoisnimen, jota voitaisiin käyttää varsinaisen nimen sijasta. + +Kerhomerkistä pääsi seitsemikkö vähällä yksimielisyyteen. Se oli pieni +hopea-aurinko sateineen ja sitä oli aina kannettava leningin alla. + +Sattuvien nimien keksiminen oli mutkikkaampi juttu, mutta Sonjan +ehdotukset saivat suurimman kannatuksen. Hän oli sekä näppärin +että rohkein keksimään. Sitäpaitsi oli hänestä tullut kaikkien +mielikki. Pidettiin suurena kunniana saada käydä hänen kanssaan +puodeissa tai auttaa häntä pukeutumaan upeaan seurustelupukuun, kun +hän oli menossa kutsuihin. Häntä ympäröi hakkaillun ja liehitellyn +tanssiaiskuningattaren ja jumaloidun nuoren morsiamen sädekehä, mikä +teki hänet vastustamattomaksi. Ja kun hän selitti, ettei hänellä +ollut mitään nimeä itseään varten, oli kaikilla tovereilla valmiina +mairittelevia lisäkkeitä. Minkan ehdottama "Bien-aimée" hyväksyttiin +kuitenkin avonaisella äänestyksellä. Minka itse sai pitää hyvänään koko +lailla mairittelemattoman "Typykkä", Astrid sai olla "Kunniankukko", +Mary "Sievä sävy", eräs sanaleikki, josta Sonja oli hyvin ylpeä; Maud +nimitettiin Tegnérin jättiläistytön mukaan "Gerda finnintyttäreksi", +Märta sai nimityksen "Weibchen" ja Barbro vastusteluistaan huolimatta +"Kynänvarsi", sillä tiesihän sen koko maailma, selitti Sonja +suorasukaisesti, vaikka hän oli antanut Barbrolle vaitiolo-lupauksen, +kun tämä oli kaikessa luottamuksessa kertonut hänelle, että +Svenska Dagbladetissa oli ensi kerran ilmestynyt eräs hänen +"tunnelmakuvansa", ja runoja oli häneltä tullut kuin "turkinhihasta" +ihan kaksitoistavuotiaasta saakka. + +"Silloinpa saat kirjoittaa jotakin oikein sievää minun runoalbumiini", +sanoi Märta ihastuksissaan. + +"Ja minun myös", lupasi Maud auliisti, "mutta se ei saa olla mitään +imelää ruikutusta lempineen ja hempineen ja kuineen ja muineen, +semmoista minä en suvaitse". + +"Nyt valitaan johtokunta", keskeytti Astrid, "muuten ei tästä lorusta +tule loppua. Tässä on paperilippuja ja nämä maljat ovat vaaliuurnia. +Niihin on merkitty, mitä lippuja mihinkin pannaan, siis seitsemän +kuhunkin. Me pyydämme Blendan" -- hän oli sisäkkö -- "tänne lukemaan +ne, niin saamme laskea äänet." + +Sonja valittiin yksimielisesti puheenjohtajaksi, mutta rahastonhoitajan +toimesta olivat mielipiteet jonkun verran eriäviä. Siksi tuli kuitenkin +Märta, joka sai toimen yhden äänen enemmistöllä, ja Astrid valittiin +sihteeriksi. + +"Minä tahtoisin mielelläni esittää sisareni Birgitin kerhoon", sanoi +Barbro. "Hän on tosin naimisissa oleva rouva eikä ole enää kovin +nuorikaan, kohta kaksikymmentäneljävuotias, mutta hän on niin hyvä, ja +kaikki ihmiset, varsinkin vanhat, pitävät hänestä." + +"Minä arvelen, ettemme näin äkkipäätä ottaisi uusia jäseniä", vastusti +Maud. "Meidän on väljempi olla, niin kauan kuin saamme olla omissa +oloissamme, mutta sitten vasta kun väsytään, poimitaan sijaisia, +minä ainakin luulen, etten viitsi koko talvea uurastaa hellänä +hyväntekijänä." + +"On niin vähän aikaa", säesti puheenjohtaja, "mutta tiedättekö, +Lucia-juhla jännittää minua kovasti. Se juhla se häikäisee loistollaan +Löwesköldin vielä aamu-usvaista puhdetta." + +"Minä ihan ikävöimällä ikävöin päästä ompelemaan jonkun kiltin mummon +viereen", sanoi Märta viehkeästi, "silloin sitä puheltaisiin hänen +lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja pilkistettäisiin hänen muistoihinsa". + +"Minä en luule osaa puhu mummon vanhan kansa", huokasi Minka. Hän jo +katui liittymistään kerhoon. Se oli jotakin, josta hän ei välittänyt +hituistakaan. Eihän toki, urheilu ja hakkailu ja elävätkuvat ja +sokerileipurit häntä huvittivat. + +Kun Eva-täti sai tiedon äskenperustetusta kerhosta, näytti hän hyvin +tyytyväiseltä ja antoi hyvin mielellään kullekin hoidokkaalleen +osoitteen, mutta hän varoitti heitä ryhtymästä liian innokkaasti +toimimaan. Hän näet pelkäsi, että ainakin jotkut väsyvät kerran +viikossa tapahtuvaan päivänpilke-vierailuun. Omassa mielessään hän +ajatteli, että ainoat, jotka eivät kyllästy, ovat Märta ja Astrid, +muiden luonteessa ei vielä ollut riittävästi lujuutta eikä vakavuutta. + +Barbron sydän oli kyllä lämmin ja nöyrä, mutta hän eli vain toisella +jalallaan todellisuudessa, toinen oli mielikuvien maailmassa, missä hän +uneksi tulevaisuuden vihertäviä onnenlehtoja. + +"Neiti Helene Boye, seitsemänkymmenenyhdeksän vuoden vanha, älykäs +ja huvitettu kaikenlaisista sivistävistä askareista. On ollut +seuranaisena. Hänen sukulaisensa lähettävät hänelle Skoonesta toisinaan +rahaa ja ruokatarpeita. Hän asuu Stigberginkadun 18:ssa pienessä +puutalossa erään laivurinlesken luona", luki Barbro osoitelipustaan. +Ja äkkiä karkasi veri hänen poskiinsa. Varmaankin Holger Boyen täti. +Silloin hän luultavasti voi Holgerin avulla valmistaa mummolle +rauhallisen ja iloisen elämänillan. Holger veisi hänet kenties entiseen +lapsuuskotiinsa, tasangolla olevaan valkoiseen taloon. Hän aivan +kuumeni odotuksesta ja jännityksestä. Tietysti hän ei välitä mitään +rankkasateesta, vaan lähtee kohta päivällisen jälkeen Söderiin. + +Barbro istui sanattomana päivällispöydässä ja kehräsi punaista +unelmalankaansa. Oli tosiaankin tyhmää, ettei hän ollut pariin +kuukauteen antanut itsestään mitään tietoja Holgerille. Tämän viime +kirje, lyhyt ja toverillinen, kuten aina, oli saapunut juuri hänen +lähtiessään papan ja sisarien kanssa Köpenhaminaan. Siellä hänellä +oli ollut jumalallisen hauska ja hän oli unohtanut kaikki ahmiessaan +nähtävyyksiä ja huvituksia. Sitten hän oli matkustanut Flodaan +pikku isoäidin luo, missä häntä kohtasi uusi yllätys. Hän, Babi +puitukka, oli siellä saanut oikean kosiskelijan, erään vanhahkon, +perin köyhän ja ylettömän hienon paroonin, joka päivittäin tuhlasi +hänelle kohteliaisuuksia enemmän kuin mitä hän sitä ennen oli kuullut +eläissään. Hän oli sulasta kiitollisuudesta melkein jo antamaisillaan +myöntävän vastauksen hänen jalosyntyiselle kaljupäisyydelleen, mutta +isoäiti sai hyvissä ajoin tietää asian ja teki jyrkän tenän. Hän oli +sydämettömästi nimitellyt paroonia kuokkavieraaksi, ja kyllähän tämä +olikin nälkäisen ja kurjan näköinen, mutta sittenkin kuulosti ruoka +varsin arkipäiväiseltä kaikkeen siihen runolliseen verraten, millä hän +oli kestinnyt Barbroa. Nyt hän käsitti, että parooni Louis von Trotte +myös oli _pauvre honteux_, joka oli yrittänyt hänen avullaan pysyä +pystyssä, eikä hän, Babi, unohda kuuna päivänä, miten jäisen kylmältä +paroonin otsa näytti ja miten kuivettuneilta hänen kätensä tuntuivat +sinä aamuna, jolloin hän jätti jäähyväiset Barbrolle matkustaakseen +veljensä luo metsästämään. + +Eva-täti ei tahtonut, että Barbro lähtee pimeässä ja tietä +tuntematta niin pitkän matkan päähän Söderiin lauantai-iltana, mutta +sunnuntaiaamuna läksi neljä Päivänpilkettä, nimittäin Kunniankukko, +Weibchen, Kynänvarsi ja Sievä sävy, kaikki varustettuina Eva-tädin +tervehdyksillä ja pulskalla korilla, johon taloudenhoitajatar oli +pannut yhtä ja toista. Omasta puolestaan olivat tytöt hankkineet kukkia +ja torttuja. + +Sonjan oli mentävä koko päiväksi tulevien appivanhempiensa luo, missä +hän tapaa sulhasensa. Minka valitti päänsärkyä, ja Maudilla oli taasen +sellainen päivä, jolloin hän ei "viitsinyt" toimittaa muuta kuin +näyttää happamelta ja purkaa sisuaan. + +Mutta kun Päivänpilkkeet olivat palanneet takaisin, katui hän, että +oli antanut huonolle luonteelleen vallan. Kaikki neljä olivat varsin +ihastuksissaan tehtävästään. Heidät oli otettu vastaan kuin mitkäkin +prinsessat. Vanhat mummot eivät olleet voineet kyllin ilmaista ja +osoittaa kiitollisuuttaan, ja pari mummoa oli ollut ihan hassahtavia, +kuten esim. Barbron mummo. + +Hän oli kertonut ketterästi ja rattoisasti entisajan ihmisistä ja +elämästä. Oli ollut monta vuotta ulkomailla ja tavannut paljon +kuuluisia henkilöitä, mutta se sentään oli jotakin, että hän oli +tasanko-skoonelainen ja kuului suureen Boye-sukuun, joka oli +haarautunut moneen suuntaan kahdestatoista voimakkaasta veljeksestä: +hänen isoisästään ja tämän veljistä. + +Holger Boye taitaa olla hänen serkunpoikansa. Hän ei ollut kuullut +tästä milloinkaan puhuttavan, mutta nyt sai Barbro viedä sydämelliset +terveiset tuolle nuorelle miehelle. + +"Minä pidän kaikista sukulaisistani", sanoi Helene-neiti, "sekä +tunnetuista että tuntemattomista, ja minulla onkin harvinaisen hyvä +suku, joka muistaa minua, vanhaa sokeaa". + +Neiti Boye näki vain hämärästi ympärilleen, mutta hänen sielunsa silmät +näkivät selkeästi, ja jokaisen pienenkin murun, minkä hän sai ulkoapäin +suuresta, kauniista maailmasta, hän otti hyvin mielellään vastaan. + +Barbro oli riehahtanut tuleen ja leimuun suojattinsa puolesta ja samana +iltana, jolloin hän oli käynyt mummon luona, hän kirjoitti seuraavan +kirjeen kandidaatti Holger Boyelle. + + "Rakas Holger! + + Suo anteeksi, ettet ole kuullut minusta mitään, minä olen + kuitenkin ajatellut sinua hyvin usein, ja juuri nyt olet sinä + ihmeellisen elävänä edessäni. Sinä et voi aavistaa, kuinka + iloiseksi tulisin, jos äkkiä ilmestyisit ja läksisit minun + kanssani minun kaikista viimeisimmän ihastukseni, sanomattoman + herttaisen ja suloisen mummon luo, jolla on mitä kaunein + valkoinen tukka ja syvä, lämmin katse sairaissa silmä-poloisissa. + Hänen nimensä on Helene Boye; sinä taidat olla hänen serkkunsa + poika, ja hän sulkisi sinut syliinsä, jos lähtisit hänen pieneen + ullakkokamariinsa Söderiin. Siellä se on se pienen pieni mummo + siinä pienen pienessä tuvassa. Ajattelehan, kuinka kaihoisasti + hän kaipaa takaisin lapsuudenseutujensa tasangoille! Mutta + köyhyys, joka on äänetön ja arka eikä turvaudu kerjuuseen, + on kätkenyt lujatahtoisen ja ajatusrikkaan elämän jäännökset + puutteenalaiseen majaan. Etkö tule joskus Tukholmaan? Minun + täytyy sanoa sinulle, että kuvittelen sinun toivottavan vanhan + sukulaisesi tervetulleeksi siihen valkeaan taloon, josta olet + niin usein puhunut. Kun tulee kevät, saisi hän taas nähdä + rakkaan Skoonensa ja olla siellä villihanhien lähtöön saakka. + Tapahtuukohan tämä ainoastaan minun mielikuvituksessani? Eihän + toki, sinä kyllä autat minua luomaan valoa täti Helenen elämään, + joksi minä häntä jo sanon. Aivan varmaan näen hänestä unta + ensi yönä. Hän on suloinen. Kun vain saan aikaa, käyn hänen + luonaan useamman kerran viikossa. Tuntuu melkein kuin olisin + saanut yhden isoäidin lisää. Birgitiltä, hänen mieheltään ja + lapsiltaan voin kertoa sulle terveisiä. He aikovat muuttaa + Tukholmasta uutenavuotena, sillä Bengt on nimitetty lehtoriksi + Mariestadiin. Molemmat ovat ylen onnellisia päästessään niin + lähelle Göteborgia. Mihin minä joudun, kun tämä vuosi loppuu, + siitä ei ole tietoa, mutta hän (pappa), tuo (Ulla-täti), se (minä + itse) tuumiskelevat hartaasti, kunne saisi sopimaan sellaisen + siivekkään kuin Babi on. Et taida tuntea ketään sellaista + maailmanympäri-purjehtijaa, joka ottaisi minut kiertoretkelleen? + + Täällä Löwesköldin laitoksessa me kaikki viihdymme oikein hyvin. + Kahteen meistä sinä ihan varmaan rakastuisit. Toinen on sellainen + hienonhieno tytön näytenumero, jolla on aito siloisuutta sekä + ulkonaisesti että sisäisesti. Hän on ainoa laatuaan, ymmärrätkö, + ja hänen nimensä on Astrid Tolling. Toinen on maailman sievin + pikku lumoojatar, jolla on sametinruskeat kasvot ja sellaiset + silmät, ettei kukaan voi niitä vastustaa. Minka Rozinsky on hänen + nimensä. + + Sitten täällä on vielä pari, joista sinä sanoisit 'pää, pää, + valkeat lampaat', ja eräs, pahin meistä, mutta kieltämättä + älykkäin, sinun kotipuolesi tuotteita. Ja Sonja, prinsessa Sonja, + joka on lahjoittanut pois puolet kuningaskuntaansa, sydämensä ja + tulevaisuutensa, mutta puolen valtakuntansa vastalahjaksi hän + saa kokonaisen onnellisen keisarikunnan. Muuten olen jo hyvin + iloinen, kun pääsen morsiustytöksi ja saan kulkea saattueessa + pitkää käytävää myöten Jakobin kirkkoon, jonne neljä Freidien + miespolvea on vienyt morsiamensa alttarin eteen. + + Nyt olen varmaankin kirjoittanut enemmän kuin sinä jaksat + lukea, ja sittenkin minun täytyy mainita, että meillä on eräs + opettaja, jota olen päättänyt olla milloinkaan suututtamatta. + Hän on näköjään kuin kulunut sanakirja ja puhuu kuin vanha + runoelma. Hän taitaa vaikka mitä, mutta totta kai tiedät, ettei + se semmoinen kovin paljoa tehoa tyttöihin. Sonjan mielestä hän + on hassunkurinen hontelokoipineen ja sormineen. Hänen nimensä + on Krabbe, mutta häntä nimitetään 'kravuksi'. Olen ottanut + tehtäväkseni saattaa hänet tavalla tai toisella iloiseksi. + Hän suree jotakin. Se saisi hyvinkin olla hänen oma kuollut + nuoruutensa. Entä minun nuoruuteni, joka on niin turkasen elävä + -- ja jota minä en saa mitenkään kulkemaan samassa tahdissa + muiden kanssa! Minun nuoruuteni ei varmaankaan osaa kuolla + milloinkaan. Se seisoo kuin korkealla vuorella minussa ja huutaa + huhuilee kaikkiin ilmanääriin. + + Olipa miten oli, Holger, älä unohda Helene-tätiä. Hän on niinkuin + Fröding sanoo: 'tähti, satu, laulu'. Ei mikään _nova Stella_, + puhuakseni sinun kieltäsi, vaan pieni, kalpea ja hiljainen, kohta + poroksi palanut maailma, eikä meidän päiviemme soinnuissa kulkeva + laulu, vaan entisten aikojen harras, hellä ja lämmin virrensävel. + + Huh, tälle sinä naurat ja ehkä nimität minua 'kynänvarreksi' + kuten tytöt täällä laitoksessa. Voi, jos minä kelpaisin edes + tukevaksi kynänvarreksi, silloin se saisi olla vaikka miten + paksussa musteessa ja kulunut tahansa. Sillä minä tahdon, minä + tahdon oman maatilkun jalkojeni alle, toiminta-alan, jolta minua + ei sysitä pois alituisesti hokemalla: 'Mutta Babi, mitä sinä + köntystelet'. + + Olen iloinen ja äkäinen ja äkäinen ja iloinen sata kertaa + päivässä, ja myötäänsä minun sisässäni palaa. Näinköhän minä + milloinkaan jäähdyn, mitä luulet? + + Ystäväsi + Barbro." + + + + +IV + +Eräs käynti ja sen seuraukset. + + +Säntillinen pikku Märta ei mennyt milloinkaan nukkumaan katsomatta, +että kaikki oli paikoillaan, ja kun hän tänä iltana huomasi, että +hillopurkista oli jäänyt valkealle sohvapöydälle tahmea rengas, +kauhistui hän sanomattomasti huolimattomuuttaan. Hän oli tosiaankin +ottanut vähän hilloa viemisiksi päivänpilke-matkalle, mutta hän ei +voinut käsittää, miten hilloa oli saattanut joutua pöydälle. Häntä ihan +vihlaisi ajatellessaan, että purkki oli jäänyt puhdistamatta. + +Hänen täytyi mennä heti katsomaan. Aivan oikein! Hän otti purkin +esille. Otsaa ja poskia ihan poltti kuvitellessa, mitä "Mütterchen" +tästä olisi sanonut. Mutta -- mutta -- mihin ihmeeseen hillo oli +joutunut? Märta kuumeni kuumenemistaan. Purkki ei ollut rikkinäinen. +Siitä ei ollut vuotanut mitään. Hänestä oli vastenmielistä epäillä +ketään näpistyksestä ja häntä hävetti, että tuli ajatelleeksi Blendaa. +Voisiko olla mahdollista, että -- -- -- Ei, Eva-täti oli sanonut, että +hänen palvelijansa olivat ehdottoman rehellisiä. + +Märtan palleroiset pikku kädet vapisivat, kun hän pani purkin takaisin +kuivattuaan sen ensin huolellisesti. Sitten hän jäi hetkiseksi +epäröiden seisomaan. Näin hän teki joka ilta, mutta loppujen lopuksi +hän riensi kiireesti lipaston luo ja avasi nopeasti sen alimman +laatikon. Sen perimmäisessä nurkassa oli pitkä, tasainen, huolellisesti +sidottu puurasia. Otettuaan sen käsivarrelleen Märta hymyili kauneinta, +äidillisintä hymyään ja lepersi: "Nyt saa pikku Tupukkani nukkua tänä +yönä mamman rinnalla, kun on ollut niin kiltti koko päivän!" Varovasti +hän aukaisi rasian kannen, ja siellä lojui ruusuisen silkkipeiton alla +nukke, jolla oli kultakutrit ja pitkät, pyöreille poskille ulottuvat +silmäripset. Hellitellen Märta silitteli nuken kirjailtua yöpukua +ja pani rasian tuolille sängyn viereen. Oli päätetty, ettei Tupukka +pääse Tukholmaan. Märta oli myöntänyt, vaikka haikeasti itkien, +että hän on liian suuri "leikkimään nukkien kanssa", mutta jopa oli +tuntunut ilo ilolle silloin, kun hän oli huomannut, että mamma oli +sittenkin salaa pistänyt Tupukan matka-arkkuun. Ja sitten hän kertoili +Tupukalleen lastenseimen pienokaisista ja lastentarha-kurssista, missä +Märta-mamman harjoittelun esineinä olivat elävät pikku nuket. Märta ei +osannut oikein sulautua tovereihinsa; näillä ei ollut ensinkään hänen +harrastuksiaan, mutta Tupukka oli kymmenen vuotta uskollisesti ja +vastustelematta katsellut häntä sinisillä silmillään, kun vain Märta +pani sen pystyyn. + +Märtaa pelotti aika lailla, että tytöt saattaisivat keksiä hänen +salaisuutensa ja nauraa sekä hänelle että Tupukalle silmät korvat +täyteen. Surkein oli kuitenkin Tupukan kohtalo, kun se ei kyennyt +puolustamaan itseään. Märta ei unohtanut kertaakaan kätkeä nukkea +piiloon aamulla ennen lähtöään huoneesta. + +Silitellessään siinä Tupukan hiuksia hän oli kuitenkin hieman +hajamielinen. Jonkun on täytynyt käydä täällä huoneessa maistelemassa +hilloa. Mitähän jos tuo joku eräänä päivänä ottaa ja tutkii +lipastonlaatikon ja löytää Tupukan! Eiköhän sittenkin ole selvintä +lukita laatikko, mutta se on taas epäluuloa tovereja kohtaan. + +Aivan onnettomana Märta harjasi tuuheaa, välkkyvää tukkaansa. Silloin +hän kuuli omituista rapsetta oven takaa. Se ei ollut koputusta, vaan +paremmin varovaista kopeloimista. + +"Laske minu sisä, Märta", kuului Minkan pyytävä ääni. "Nukuin paljo +tänään." + +Märta ei ehtinyt peittää Tupukkaa, kun ovi avautui, ja huoneeseen +livahti Minka, joka ei milloinkaan tahtonut mennä nukkumaan +määräaikana. Päänkivistys oli nähtävästi lakannut. Hän näytti hyvin +pirteältä ja kirkassilmäiseltä. + +"Olin juuri menossa nukkumaan", sanoi Märta sulkien nopeasti Tupukan +rasian kannen. "Kello on kohta kymmenen. Onko sinulla jotakin asiaa?" + +"Eipä oikeastaan." Minka katseli uteliaana, kun Märta solmi rasian +kiinni ja pani sen laatikkoon, näinköhän siinä oli suklaata tai +karamellejä? Hän tuli yhä lähemmäksi: "Mitä sinä on siinä, _chérie?_" + +"Eräs -- eräs muistoesine kotoa." Ajatuksissaan Märta heti pyysi +Tupukalta anteeksi, että sanoi häntä "esineeksi". + +"Saako minä katsoa?" + +"Et, Minka hyvä, se on kokonaan minua itseäni varten. Mutta jos sinulla +on jotakin asiaa, niin sano pois heti. Kello on neljännestä vaille +kymmenen." + +"Eikö sinu, Marthe kulta, on vähä konfekti?" + +"Ei yhtään murua", nauroi Märta, "mehän söimme viimeiset yhdessä eilen". + +"Eikö mitä muuta hyvä?" Minka näytti perin alakuloiselta. + +"E-ei -- niin, kyllä -- mutta nyt on liian myöhä ja tuota"... Märta +mietti tuokion palleroinen sormi punaisella alahuulella. "Minka, oletko +kuullut kenenkään käyvän täällä tänään?" + +Minka sävähti tulipunaiseksi. + +"Ei, ei", vakuutti hän innokkaasti, "ei kukaan ollut täällä". + +"Katsos, minä toin vaapukkahilloa tänne kotoa. Mütterchen sanoi, että +minä 'nauttisin sitä koti-ikävän lievennykseksi', ja minä luulen, +että se olisi auttanut. Voi, minä saatan ikävöidä kotiin hirveästi, +vaikka tiedän, että siellä on raskasta ja levotonta, kun rakas pikku +Mütterchen on alituisesti kenttäsairaalassa haavoittuneita hoitamassa. +Voitko aavistaa, miten sitä voi nähdä koko hyvän, hauskan kodin +silmiensä edessä, kun istuu nauttimassa hilloa, joka on keitetty +siellä? Ja nyt -- sitä on jäljellä vain pieni hitunen purkinpohjassa, +tuskin kolmeksi kerraksi koti-ikävän surmaksi. Mutta se ei ole pahinta. +Pahin on se, etten käsitä, mihin hillo on joutunut. On niin hirveää +epäillä ketään." + +Märta purskahti itkuun, ja kohta täyttyi Minkan hätääntynyt, +herkkätunteinen sydän säälistä. + +"Ragas ystävä", sanoi hän lepytellen, "minä otti pieni, pieni vähän. +_Je te demande pardon -- mille fois, chérie!_ minulla ei mitään syödä, +kun luen. Minu on tapa olla namusia. Ah, _mais_ ei pahastu -- ei +_triste, petite Marthe_." + +Ja hän hiipi kuin kissanpoika hyväilevästi Märtaa kohden. Tuskinpa +hänen mieleensä johtui, että hän oli menetellyt väärin. Kaikki +Rozinskyn lapset olivat näpistelleet makupaloja säilytyshuoneesta, kun +talousneiti ei antanut, mitä he pyysivät. Minkan hataraan moraaliin ei +kukaan ollut kiinnittänyt huomiota. Vanhemmat olivat eläneet humussa +ja sumussa, ja äiti oli yhä edelleen hurmaava maailmannainen, joka +keimaili kauniiden tyttöjensä kanssa ja itsekseen. Minkasta hän välitti +kaikista vähimmän, sillä tämä ei ollut niin lahjakas kuin muut. + +Märta seisoi hämillään ja tuijotti toveriinsa. Hänen kyyneleensä olivat +jähmettyneet pyöreille poskille. "Tarkoitatko sinä, että sinä olet +käynyt minun huoneessani ja -- ja -- _ottanut_ minun hilloni?" + +"Minä maisto sitä, _mon ange_, vaan maisto muutama pieni lusikka." + +Märta kääntyi ynseästi ja harmissaan poispäin. Eva-täti oli pyytänyt +häntä hoivaamaan Minkaa, ja sen hän oli tehnyt, ollut hänelle +ystävällisempi kuin muut toverit, käyttänyt elävissäkuvissa ja +opettanut hänelle ruotsia ja sinä viikkona, minkä he olivat olleet +laitoksessa, hän oli jo lainannut Minkalle namusrahaa. Minka parka, hän +ei saanut kotoaan mitään. Nyt Märta hylkää Minkan kokonaan oman onnensa +nojaan. Hän meni ikkunan eteen ja kääntyi selin huoneeseen. Merkillistä +oli, ettei hän voinut yks'kaks' riehahtaa salamoivan vihaiseksi, kuten +muut tytöt. Viha suli kohta suuriksi, kuumiksi kyyneliksi. Nytkin hän +itki ääneti ja sydämensä pohjasta. + +Minka tuli hänen luokseen ja suuteli hänen märkiä poskiaan. + +"Oh, ei olla niin _triste_ siitä purkista, minä ei milloinka enää +teke niin. Minä osta sinu torttu ja konfekti. _Voyons!_ minä tanssi +tarantella sinua, _non_, sinusta, sinulla". + +"_Sinulle_", oikaisi Märta tahtomattaan. "Ei, me menemme kumpikin +nukkumaan." Hän kuivasi poskensa ja sievän pystynenänsä; joka muuttui +tulipunaiseksi, kun hän itki. + +"No niin, huomiseen, nyt saanut anteeksi", sanoi Minka keventynein +mielin ja kietoi hoikat käsivartensa Märtan kaulaan, "sinä et kuule +milloinkaan, että minä teke enää niin". + +"_Teen_ niin", oikaisi Märta uskollisesti. Hän silitti äidillisen +arvokkaasti Minkan hiuksia ja lisäsi: "Tietysti annan sinulle anteeksi, +mutta silloin sinun täytyy näyttää, että koetat rehellisesti parantua. +Kahteen viikkoon et saa ostaa etkä -- myöskään näpistellä makeisia." -- +Märta alensi äänensä ja häntä värisytti viimeisiä sanoja sanoessaan, +"Sinun on pakko voittaa nautinnonhimosi, Minka. Minä koetan auttaa +sinua, minun on sinua sääli, pikku Minka." + +"Ei nyt, kun sinä on hyvä. Kiitos, _chérie!_ Minä ei katso namusen +päälle kaksi viikko ja yksi päivä, _tu verras!_ Hyvä yötä, +_petite-chérie_." + +Ja aivan kuin kuunsäde lipui Minka kevyesti ja vienosti huoneesta. Kun +hän oli tullut omaan huoneeseensa, oli hän unohtanut melkein kaiken +muun paitsi sen salaperäisen puurasian, jonka sisällöstä hänen täytyi +saada selvä. + +Seuraavana iltapäivänä hän jo uskoi salaisuutensa Maudille viekkaalla +tavallaan. Olisi aika hauska tehdä joku viaton kepponen "Weibchenille". +Ja olisipa mainion jännittävää päästä salaisuuden perille. Löwesköldin +laitoksessa elettiin oikeastaan aivan liian juhlallisen jäykästi. Tytöt +eivät olleet kertaakaan ryhtyneet kujeilemaan. + +Maud myönsi mielellään, että jokapäiväisestä toverielämästä puuttui +ilvehtiminen, eikä hänellä tietystikään ollut mitään virkistävää +vaihtelua vastaan, mutta mennä nuuskimaan toverin piilopaikkaa -- sitä +hän ei saanut päähänsä. + +Muihin metkuihin hän oli kyllä valmis. Eräänä iltana hänen mieleensä +johtui lähettää "Sievälle sävylle" kutsu hovitanssiaisiin. Hän oli +saanut Sonjalta kutsukortin, josta hän taitavasti raaputti pois +kutsutun nimen. Mutta Maryn vaaleansiniset silmät katsoa tuijottivat +niin arveluttavan epäilevästi kutsukorttia, että topakka Maud tunsi +itsensä vallan vähäiseksi. + +"Katsokaas, tytöt", virkkoi Mary, "kukahan lie kyhännyt näin tyhmän +sukkeluuden! Lähetetään minulle kutsukortti hoviin eikä tiedetä, että +ensin on tultava esitellyksi hänen majesteetilleen kuningattarelle! +Mahdottoman typerää." + +Erään toisen kerran Maud oli ostanut lelukravun, jonka hän aikoi +kiinnittää nuppineulalla tohtori Krabben selkään. + +Hän seisoi ovenpielessä odottamassa. Muut tytöt istuivat valtavan +jännittyneinä. Maud oli aika vekkulin ja tyytyväisen näköinen, ja +"kravun" luennot kaipasivatkin jotakin kirpaisevaa höystettä. Barbroa +vaivasi kuitenkin tunne, ettei hänen olisi puututtava tähän leikkiin, +mutta samassa hänen mieleensä nousi kihelmöitsevä halu nähdä, miten +kuje päättyisi. Märta ei kuunnellut tohtorin luentoja. Hän oli silloin +lastentarha-kurssilla, ja Astrid tuli viime hetkessä. Hän saapui +muovailutunnilta. + +Mutta niin pian kuin hän oli huomannut Maudin vehkeet, sanoi hän +tyynesti: + +"Jos sinä, Maud, kehtaat alentua moiseen katupojan ilveeseen, ja jos +teitä, tytöt, ei hävetä ottaa osaa siihen, niin hävettää minua olla +teidän toverinne. Tuommoinen ei ole ensinkään hauskaa, vaan..." + +Samassa kuului tohtorin hermostuneen nopeita askelia hallista, ja +Barbro, joka äkkiä oli asettunut Astridin viereen, tempasi kravun +Maudilta piilottaakseen sen. Kova onni vaikutti kuitenkin, että yksi +sen jaloista takertui hänen rannekelloonsa eikä hän ehtinyt irroittaa +sitä, kun tohtori astui huoneeseen. + +Tohtorin katse osui ensimmäiseksi Barbroon. Tämä nousi korvia myöten +punehtuneena. Toverit olivat jo huomanneet vanhan filosofin lämpimän +kiintymyksen Barbroon ja kiusoittelivat häntä lakkaamatta "ukolla". +Tohtorin kulkiessa hänen ohitsensa solahti onneton krapu hänen +jalkojensa eteen. + +Maudilta ja Minkalta pääsi nauruntirskahdus. Toiset näyttivät ankaran +vakavilta. Astrid rypisti tiheitä kulmakarvojaan. + +Tohtori otti ylös räpistelevän elukan ja piti sitä kädessään. + +"Krapu Krabbelle, sekö oli tarkoitus, neiti Berting?" kysyi hän +matalalla, kuin tukahdetulla äänellä. "Voiko näin tyhjänpäiväinen +poikakuje vielä huvittaa täysikasvuista naista?" + +Tytöt odottivat, että Barbro puolustautuisi, mutta hän seisoi pää +painuksissa ja nyt aivan kalpeana. + +Astrid otaksui, että Maud itse ominaisella ripeällä kekseliäisyydellään +selvittäisi tilanteen, sillä hän ei ollut niitä, jotka jättävät +toverin pulaan. Mutta Maud ei saanut sanotuksi mitään. Hän näet oli +tukehtumaisillaan nauruun, sillä "Krapu" krapuineen oli hänestä niin +hassunkurisen onnettoman näköinen. + +Eva-täti ilmestyi oveen juuri sinä hetkenä, jolloin Astrid aikoi +selvittää koko jutun, ja silloin katosi krapu odottamattoman nopeasti +tohtorin taskuun. Hiljaisempana kuin milloinkaan ennen tohtori piti +luennon, ja hänen syvät, raukeat silmänsä katsoivat tutkivasti Barbroa, +joka oli tavattoman hajamielinen. + +Vajaan kuukauden oli seitsemikkö ehtinyt olla laitoksessa, mutta +Eva-täti oli jo havainnut, että useimpien ajatukset ja harrastukset +etsivät kuin harhaillen rientävät vuoripurot pääsyä uusiin suuntiin. +Suljetut päiväkirjat olivat itsestään aukaisseet lehtensä. Hän +saattoi lukea niiltä paljon, mitä hän mieluummin olisi halunnut olla +tietämättä, mutta samalla myös paljon hyvää, rohkeaa ja valoisaa. + +Astrid oli hänen silmäteränsä, valiotyttö ruumiiltaan ja sielultaan. +Häneen hän saattoi luottaa tinkimättä, ja muut kuusi tyttöä pesiytyivät +vilpittömän hartaina "Kunniankukon" ympärille, samoin kuin he yhä +yltyvin ihailuntuntein keräytyivät niin sanoaksemme Sonjan jalkojen +juureen. + +Minka liittyi liehitellen kaikkiin. Hän oli koko tyttö kuin pehmeintä +silkkiä, mutta hän ei milloinkaan pysynyt lupauksessaan, olipa +kysymyksessä tärkeä tai vähäpätöinen asia. Märta osoitti sentään jonkun +verran huolestuneen mamman kärsivällisyyttä surunlapselleen ja antoi +hänelle anteeksi kerran toisensa perästä, mutta rahaa hän ei enää +lainannut Minkalle, jolta toverit olivat lopettaneet luoton ainaiseksi. +Hänen oli pakko tyytyä siihen, ettei hänen ahkera kerjuunsa auttanut +häntä yhtään. + +Eräänä koleana iltapäivänä Minka istui odottamassa Märtan huoneessa +sillä aikaa, kun ystävä viipyi puhelimessa. Ensi kerran pitkään +aikaan oli avain unohtunut lipastoon ja päälle päätteeksi alimman +laatikon suulle. Minkan mieleen johtui salaperäinen puurasia ja hän +kavahti äkkiä ylös iloisen toivehikkaana. Hän oli monena iltana mennyt +äkkiarvaamatta Märtan luo nähdäkseen tämän panevan sen sänkynsä +viereen. Siinä mahtoi olla jotakin erikoista herkkua, koska Märta oli +siitä niin peloissaan. Tuokion kuluttua lennähti laatikko auki. Siellä +oli puurasia. Nyöri auki. Samoin kansi. Nu-nukke! Kansi hervahti Minkan +kädestä, ja hän purskahti kaikuvaan, mutta epämiellyttävään nauruun. +Totta tosiaan, Märta leikkii nukilla! Sepä hullunkurista! + +Kun Märta tuli takaisin, istui Minka sohvannurkassa koruompelusta +ommellen. + +"Sain odottaa niin kauan", virkkoi Märta, "mutta hauskaa oli kuulla +Gertrud-siskon ääntä. Hän on käymässä Malmössä. Voi, miten minä ikävöin +omaisiani!" + +"Kun sinun tarvis vadelmahilloa", naurahti Minka veitikkamaisesti, +"mutta se on nyt loppu". + +"Niin, se on loppunut", huokasi Märta. "Viimeisen sai minun +päivänpilke-mummoni. Sinä et ole tehnyt vielä ainoatakaan +päivänpilke-matkaa, Minka!" + +"En, ei ole minulla mitä antaa." + +"Sinä olisit ilmankin tervetullut. Mutta et sinä eikä Sonjakaan ole +käynyt, ja Mary on ilmeisesti vähentänyt käyntejään." + +"Meillä on muuta paljon ajatella. Menetkö eläviin tämä ilta?" + +"En, olimmehan vasta eilen." + +"Se aina on _amusant, chérie_. Menen Sonjan ja hänen sulhasensa kanssa +ja sitten eräs kadetti Witt. Me syömme illallinen sen jälkeen." + +"_Illallista_. Vai niin, eikö Barbro lähdekään?" + +"Ei, en luule. Hän ei aina ole _amusant_, Sonja sano." + +"_Sanoo_. Sinä et edisty paljon ensinkään kielessä, Minka. Minä +ajattelin, että voisit pitää puheen minun syntymäpäivänäni". + +"Milloin on se?" Minka kirkastui äkkiä niin huomattavasti, kuin olisi +hänen mieleensä johtunut jotakin erikoisen iloista. + +"Marraskuun kymmenentenä päivänä, siihen ei ole enää pitkältä." + +"Ei", huokasi Minka. + +Hänellä oli monta rautaa tulessa, tuolla neitosella, yksi kuumimmista +oli kadetti Wittin hakkailu. Hän ei jaksanut sulattaa ajatusta, että +Barbro saa kutsun Karlbergin sotakoulun tanssiaisiin, eikä hän. Olihan +se aika kummallista se, mutta Minka ei ollut yhdellekään toverille niin +kateellinen kuin Barbrolle. Häntä kaiveli se, että kandidaatti Urban +Freide hakkaili Barbroa, eikä hän saanut rauhaa ennen kuin Freiden +huomio oli kiintynyt hänen puolelleen. Barbro olikin vallan tyhmä, +kun oli kysymyksessä hakkailu, ajatteli suurellinen Minka. Barbro ei +milloinkaan osannut pitää kiinni ketään, vaan jäi seistä töllöttämään +saamattomana ja antoi niiden mennä menojaan, vaikka olikin säteillyt +riemua, kun ne olivat tulleet. + +Minkan kaikista viimeisin ajanviete oli koetella toverien +pyhäleninkejä. Hänen omansa olivatkin hyvin pahoin kuluneet. Ainoat, +jotka oikein sopivat hänelle, olivat kuitenkin Barbron puvut, ja +hän oli monen monissa tilaisuuksissa lainannut milloin puseron, +milloin hameen, milloin vyön. Barbro oli aina aulis lainaamaan. +Pukimista hän ei paljoa piitannut, mutta jännityksessä odotettuja +Karlberg-tanssiaisia varten hän oli tilannut vaaleansinisen +_voile_-kankaisen juhlapuvun, jota hän jo koetellessa "rakasti". + +Minkan hienot pikku kasvot tummenivat kateudesta, kun hän kuuli tuosta +leningistä, ja hänen silmiinsä nousi ilkeä kiilto. Vaaleansinistä hän +ei tahtonut. Se oli liian lauhkea ja kelmeä hänelle. Ei, ruusunpunainen +oli hänen värinsä. Ja hän katsoi mieleisekseen erään läikkyvän, +ruusunkarvaisen kankaan, jota puodissa oli näytetty, kun Barbro oli +ollut valikoimassa leninkikangastaan. + +Minkan luonne, joka ennen oli ollut niin suruton, katkeroittui piankin, +kun hän näki, kuinka kyllälti muilla tytöillä oli kaikkea. Hänen, joka +ei osannut vähääkään kieltäytyä mistään, oli nyt pakko alistua, kun +toverit eivät halunneet lainata hänelle mitään. Eva-tädiltä hän ei +uskaltanut pyytää rahaa enemmän kuin muutakaan. Eva-täti olikin niin +ikävän tiukka vaatimaan maksua, ja vaikka Minka olisi miten kiekaillut, +arvasi Eva-täti hänen aikeensa. + +Kaiken sen, mikä Minkassa oli veikeää ja viehättävää, himmensi ja +rumensi hänen kiivautensa. Hän oli nyt joutunut niin pitkälle, että hän +tavoitteli ainoastaan omaa etuaan, mutta samalla tungetteli edelleenkin +jokaisen suosioon, jonka kanssa joutui tekemisiin. + +Se, joka selvästi pysyttelihe hänestä erillään, oli Mary. Tämän +mielestä oli "Minkan luonteessa jotakin epähienoa", ja se oli pahin +arvostelu, minkä hän saattoi antaa. + +Vähää ennen Märtan syntymäpäivää saapui laitokseen Minkan osoitteella +eräs paketti, jonka saaja huomaamatta pisti piiloon. Minka oli joutunut +epäsopuun pitkämielisen Märtan kanssa, joka kiusasi häntä äidillisillä +opastuksillaan, ja Minka päätti tehdä lopun hänen "iankaikkisesta +mankumisestaan". + +Syntymäpäivän aattona menivät kaikki toverit onnittelemaan Märtaa. +He olivat pukeutuneet kodin hyviksi hengettäriksi. Sonja oli komea +kodin juhlailo, Astrid kotitonttu, Mary kodin musiikki, ja Maud aika +lystikäs "kotiliesi" suuri kannalmus halkoja sylissä. Barbro esitti +talouskirjaa, ja Minka oli itse ehdottanut olevansa "päivän rakkain +askare". Kahvitarjotin ja huvilan neljä vanhempaa naista etunenässä +kulkue astui Märtan huoneeseen. + +Jokaisella oli jokin pieni lahja, ja Märta istui onnellisena, +punaposkisena ja vaaleatukkaisena valkeassa sängyssään ja iloisena kuin +lapsi, mikä hän olikin. Minka oli ryöpsähtänyt huoneeseensa, mutta +palasi kohta takaisin kädessä suuri paketti, jonka hän ojensi Märtalle +seuraavin sanoin: + + "Ma chère, on sulla salarasia + ja siinä jotain, muttei makeisasia. + Se jokin kelpo sängyn tarvitsee, + kun äiti illoin sitä hyväilee. + Mä oonhan _päivän rakkain askare_ ja luulen + rasian sisällön sinulle parhaan tuovan tuulen." + +"Nuken sänky!" huusi Maud, kun Märta avasi käärön. "Oletko rutihullu, +Minka?" Ja hän katseli hyvin loukkautuneena keltaista puusänkyä, joka +oli ostettu huokeasta käsityökaupasta. + +"Mitä sinä ajat takaa?" ihmetteli Astrid. "Tarkoittaako tämä, että +Märta leikkii nukilla?" + +Eva-tädin katse kääntyi Minkasta Märta-parkaan, joka oli sävähtänyt +tulipunaiseksi. Hän oli piilottanut Tupukkansa vuoteineen ja kaikkineen +peitteen alle ja hän tunsi yht'äkkiä itsensä oikeaksi rikolliseksi, +joka oli alentunut sellaiseen lapsekkuuteen, kuin oli askaroiminen +Tupukan kanssa. Kaikki sumeni niin raskaaksi ja surulliseksi. Minka oli +hänen selkänsä takana onkinut tietoonsa nuken ja tahtoi nyt saattaa +hänet naurunalaiseksi. Miksi piti olla sellaisia ihmisiä kuin Minka ja +miksi ei saattanut olla pitämättä heistä? + +Märtan herkeät kyyneleet vierivät jo pitkin poskia. Hän nyyhkytti +katkerasti, mutta kiihkotta. + +"Se oli vain leikkiä", mutisi Minka katuen ja hädissään. Hän oli +toivonut sellaista aito jännittävää hetkeä, että kun kaikki olisivat +odottaneet ja Märta tunnustanut, että hän tosiaankin puuhailee +nukkien kanssa, silloin syntyy valtava naurun myrsky, sellainen +remuava ja hillitön ilo, jota hän liian harvoin kuuli täällä. Mutta +lukuunottamatta Märtan itkua ei kuulunut mitään. + +"Kas niin, lapsi kulta", sanoi Eva-täti vihdoin, "älä itke enää. Jos +sinä tosiaankin nuken hahmossa vedät joskus esiin onnellisen lapsuutesi +muistoja, niin se ei ole muuta kuin mitä me monet vanhemmatkin ihmiset +teemme koko elämämme ajan. Meilläkin on joitakin leikkikaluja mielessä +tai ajatuksissa. Sinulle on nukke kodin vertauskuva, ja jos Minka +aikoi saattaa sinut naurunalaiseksi, niin näet opettajattaristasi ja +tovereistasi, että hän on epäonnistunut". + +"Ehdottomasti!" kaikui useista suista, ja Märta hymyili kiitollisena. + +Illalla Eva-täti keskusteli pitkän aikaa Minkan kanssa, koettaen +voittaa hänen luottamuksensa. Vapaaherratar sanoi itselleen, että +nuoren tytön sielu oli kuin kukkakenttä, jonka rikkaruoho oli vapaasti +ja kenenkään estämättä saanut vallata. Kuinka voisi saada hävitetyksi +sellaisen myrkyllisen kylvön? Hän käsitti, ettei Minkaa käynyt +opastaminen niinkuin muita. Minka oli sekä sisäisesti että ulkonaisiin +oloihinsa nähden niin eksynyt olento, niin kumma, harhaantunut luonne, +että hän oli sekä oman että toisten onnen tiellä. + + + + +V + +Heleänvärinen leninki. + + +Jo pari päivää sen jälkeen kuin krapu oli ilmestynyt +kirjallisuushistorian luennolla, oli Maud tunnustanut tohtorille +olevansa syyllinen siihen, että tuo harmillinen lelu oli "ryöminyt" +kouluhuoneeseen. Barbrolla ei ollut "hivenenkään" vertaa tekemistä +asiassa. Maud aikoi vielä lisätä jonkunlaisen pienen korulauseen +siitä, että koko juttu oli "aivan tarkoitukseton", mutta ei ehtinyt, +sillä tohtori sanoi pehmeästi: "Kiitos, neiti Maud, minua ilahduttaa +enemmän kuin -- kuin osaan sanaakaan, että te -- että te olette niin +rehellinen." + +Mutta kun Maud selosti tovereilleen tätä välikohtausta, sanoi hän +nauraen: "Sen minä käsitin tietysti heti, ettei 'kravun' hillityn +juhlallinen ilo kohdistunut minun rehellisyyteeni, vaan Barbron +viattomuuteen. Hän on aivan hullaantunut sinun Psykeesi, sillä +mihinkään muuhun en usko hänen rutikuivan sisuspuolensa kykenevän +ihastua." + +"Se onkin kieltämättä vaarattominta Barbrolle", tarttui puheeseen +Sonja, "sillä olisipa tukalaa, jos ukosta alkaisi nousta kuuma käry". + +"Ohoo", sanoi Barbro, "en luule, että minä siitä kovin onnettomaksi +tulisin. Minä alan tottua siihen, että vain ne, joissa on jotakin +kulunutta, pystyvät katsomaan minun vähäpätöisyyteni puoleen." + +"Se ei ole ensinkään totta", huudahti Astrid, "onhan niitä kokonaista +kaksi, jatka mielivät kutsua sinut Karlberg-tanssiaisiin, olet itse +kertonut, ja maan puolustajissa ei kai liene mitään kulunutta". + +"Vai ei", sanoi Maud kuivasti, "vallan päättömiä useimmat. Mahdottomia +keskustelemaan." + +Mary pahastui niin, että hän ihan huohotti saadakseen ilmaa. + +Sen sivakampaa väkeä kuin upseerit ei toki liene missään. _Hän_ ei +ainakaan ole tavannut ainoatakaan upseeria, joka ei osaisi keskustella. +Ja hän tunsi vähintäänkin kaksikymmentä vänrikkiä. Ajatuksensa Maudin +"halpamaisesta" hyökkäyksestä hän ilmaisi seuraavin sanoin: + +"Kuulehan, Maud, sinulla ei taida olla upseerituttavia, sillä silloin +et puhuisi niin. Minä en tunne ainoatakaan, jonka kanssa olisi +kevyempi jutella. Ei tarvitse muuta kuin alkaa ja silloin sitä lähtee. +Jäljestäpäin tiedän vain, ettemme ole olleet vaiti hetkeäkään." + +Mary haritti siniset silmänsä suuriksi, mutta ei käsittänyt, +mikä tyttöjä niin kovin huvitti. Hänellä ei ollut aavistustakaan +tyhmyydestään, mutta sitä enemmän sievyydestään ja seurustelutaidostaan. + +Minka ei voinut kuulla puhuttavan Karlberg tanssiaisista tuntematta +kirvelyä sydämessään. Ne ovat jo viikon perästä, ja hänellä ei ollut +toiveitakaan päästä niihin. Kaikki muut tytöt olivat usein kutsuissa, +mutta hän ei milloinkaan. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli ollut +tansseissa illan toisensa jälkeen. Silloin vielä oli isä elossa, ja +heitä sanottiin rikkaiksi Rozinskyiksi. Hän ei ollut ymmärtänyt, miten +nopeasti kimalteleva onnenkupla saattoi särkyä, mutta nyt, kun ei edes +kiiltävää pisaraakaan ollut jäljellä, tulistui hänen mielensä surusta. + +Tytötkin kaihtoivat häntä, ajatteli hän, ja Märtakin oli +nukkesänky-näytelmän jälkeen muuttunut ynseäksi ja karttavaksi. Ainoa, +joka hänestä välitti, oli juuri Barbro, tuo Barbro, jota Minka ei +voinut suvaita. + +Sillä aikaa kun tytöt keskustelivat sotilaskysymyksestä, seisoi Minka +ikkunanpielessä ja katseli ulos lumisohjuiselle, talvisen pimeälle +kadulle. + +Kumma, että niitä oli kaksi, jotka mielivät pyytää Barbroa! Kaksi +kappaletta -- eikä _yksikään_ häntä. Kaikki toverit lähtevät lauantaina +tanssiaisiin, hän ainoastaan ei lähde. He saavat pukeutua laulaen ja +rallattaen ja juosta innoissaan puoleen ja toiseen. Minka oli monta +kertaa nähnyt sitä menoa, ja kun sitten kaikki oli äänetöntä huvilassa, +oli hän mennyt sänkyynsä ja potkinut ja vimmatusti peitonnut tyynyjä +nyrkeillään. Hän ei voinut hillitä itseään. Hän ei tahtonut hillitä +itseään. + +"Harald Witt ei ole ensinkään tyhmä", kuuli hän Barbron sanovan, "eikä +Knut Ståhle myöskään, minun toinen kavaljeerini. Olen tosiaankin ylpeä, +kun on kaksi valittavaa." + +"No, minulla saattoi olla kymmenenkin toisinaan", sanoi Sonja +pönäkästi. "Olen ollut viisissä Karlberg-tanssiaisissa, niin että olen +saanut niistä kyllikseni. Mutta kylläpä olikin ihanaa heleimmässä +nuoruudessani." + +"Minusta tuntuu, että minä vien heleimmän nuoruuteni mukanani hautaan", +vakuutti Barbro, "ja samaa tietä myös haluni olla mukana kaikessa". + +Minka käännähti äkkiä ympäri. Hän oli sellainen, että Barbron leimuava +elämänhalu väkisinkin lumosi hänet, ja vaikka hän niin hyvin tiesi, +minkä näköinen tuo ruskeakiharainen, takakenossa oleva tytönpää oli, +veti häntä kuitenkin puoleensa sen säteilevä ilme kuin taikavoima. +Hänen mielensä olisi tehnyt kynsiä ja purra, suudella ja hyväillä, +vihata ja palvoa Barbroa. Kuta lievemmin elämä kulki Minkan ympärillä +säännöllistä menoaan, sitä kuumemmin veri poltti hänen sisässään. Ja +hän ryntäsi yhtäkkiä pois huoneesta heittääkseen omissa oloissaan +tiehensä mielenmalttinsa ja antaakseen toivottomuutensa vapaasti riehua. + +Kun Barbro meni tornihuoneeseensa, oli hänen kuljettava Minkan +oven ohi, jolloin sen takaa kuuluvat omituiset äänet saivat hänet +pysähtymään. Rajua, hysteeristä nyyhkytystä kuului kuulumistaan, aivan +kuin se ei osaisi lakatakaan. + +Miksi Minka itki sillä tavalla? + +Barbro avasi varovasti oven ja meni hapuillen pimeässä sähkönappulan +luo. Mutta samassa kun hän aikoi kiertää sitä, tunsi hän pienten +terävien hampaiden kiivaasti purevan kättään. + +"Minka! Puretko sinä?" + +"Mene matkoihisi, muuten minä raavinkin sinua!" sähisi Minka. + +Barbro seisoi tuokion tyrmistyneenä. Valon hän oli kuitenkin sytyttänyt +palamaan, ja nyt hän näki hätääntyneen, aivan kuin omasta itsestään +irvikuvaksi muuttuneen Minka-paran käppyrässä sängyssä ja vapisevan +koko ruumiiltaan. + +Tällaisessa tilassa Barbro ei ollut kertaakaan ennen nähnyt pikku +toveriaan, ja vaikka äkäinen purema vielä kirvelikin kättä, rupesi +häntä itsestään säälittämään tuo muukalainen, huonosti puettu ja niin +mielettömästi kiihtynyt olento. + +"No, raavi sitten", sanoi Barbro sävyisästi, "mutta älä vain nenää, kun +on mentävä tanssiaisiin". + +"En tahdo kuulla niistä tanssiaisista. Kaikki menevät sinne paitsi +minua." + +Minkan musta pää kaivoi pielukseen kuopan, johon hän kätki kasvonsa. +Barbro istuutui sängynlaidalle. Auttaa ja ilahduttaa muita oli hänen +erikoinen ominaisuutensa. Eikä hän voisi unohtaa koskaan, kuinka +hyljätyksi hän oli usein tuntenut itsensä, ennenkuin isoäiti otti hänet +hoivaansa. Nyt hän tarttui leikkisästi Minkan palmikkoihin. + +"Nouse ylös, Typykkä! Minusta ei ole mahdotonta, että sinä pääset +tanssiaisiin." + +"Kuinka se kävisi?" Minka karisti irti Barbron käden. + +"En halua puhua sinun nurjalle puolellesi asiasta. Käänny ensin +kokonaan ympäri." + +Barbron reipasta esiintymistä oli Minkan aina vaikea Vastustaa. Nytkään +hän ei voinut olla nostamatta päätään ja sitten siirtämättä pientä +olentoaan sängynlaidalle Barbron viereen. Sitten hän sanoi jörösti: +"Minä halki sanoista, jotka tulevat ilkeät; ei kukaan minua tahdo +kuulla." Barbro tarttui puheeseen rohkaisevasti nyökäten. + +"Minä ymmärrän ranskaa. Anna tulla sitä!" + +Minka lennähti lattialle ja pyöri siinä ympäri kuin villikissa, minkä +jälkeen hänen luottava mielensä alkoi yht'äkkiä purkautua sanoin +ja elein. Koko sen raskaan taakan, mikä häntä oli viime aikoina +rasittanut, hän heitti pois, löi pirstaleiksi ja musersi palasiksi. +Barbro ei ollut konsanaan kuullut niin tulvivaa kaunopuheisuutta. +Hänestä tuntui, että koko Minka oli kuin tultasyöksevä vuori, joka +sinkosi sisästään kiviä, liekkejä ja kipunoita. Kaikkea hän ei +ymmärtänyt, mutta niin paljon sentään, että Minka säälitti häntä +todenperästä. + +Viimein raukesivat Typykän voimat. Hän lysähti hervottomana tuolille ja +sanoi valittaen: + +"Olen niin väsynyt." + +"Minä myöskin, Minka, jännityksestä. Mutta älä sinä aina haudo +vaikeuksiasi. Pienet puutteet voi aina selvittää. Mutta sitä minä en +jaksa käsittää, miksi sinä olet niin kateellinen minulle. Urban Freide +on jo hylännyt minut. Knut Ståhle on myös noudattamaisillaan hänen +esimerkkiään. Sinun _täytyy_ päästä tanssiaisiin." + +Barbro säteili ilosta, että hänellä oli sellainen vaikutusvallan +noitasauva. Käynneiltä rakkaan Helene-tädin luona olivat hänen +ajatuksensa paljon kirkastuneet ja tahto lujittunut. Ja vaikka +hän melkein aina teki aloitteensa liian intomielisesti ja +harkitsemattomasti, onnistui hänen toisinaan saavuttaa todellista +hyötyä älykkäältä, kokeneelta vanhusystävältään. Helene-täti oli +sanonut, että nuoruus on elämän päiväpaisteisimpien kukkuloiden +valloittaja ja että sillä oli valloittajaherran julma tai jalo luonne. +Barbro haaveksi jaloutta ja tietysti sen korkeinta mahdollisuutta. +"Sinun täytyy päästä tanssiaisiin", toisti hän, kun nämä sanat taannoin +eivät tepsineet. + +Minka lennähti ylös. Nyt hän ei purrut, vaan kietoi kätensä Barbron +kaulaan. + +"_Chérie, mais chérie, est-ce possible_?" -- -- + +Ei tosiaankaan ollut vaikeaa saada nuori Ståhle pyytämään Minkaa, ja +tämä kieppui kokonaisen päivän riemastuneena Barbron kintereillä, +mutta kun tuotiin Barbron vaaleansininen _voile_-leninki ja tytöt +yhdessä ottivat tuon ilmavan ja hienon puvun rasiasta, synkistyi Minka +uudestaan. + +"Minulla ei ole leninkiä", sanoi hän, "eikä myöskään rahaa". + +"Viimemainittua ei ole minullakaan", mutisi Barbro alakuloisena, +"muuten..." + +"Luuletko, että saisimme myydyksi koruja?" kysyi Minka. Hän puhui nyt +ranskaa, ja se teki hänet avosydämisemmäksi. + +"En luule, se on niin vastenmielistä enkä minä tiedä, kuka niitä +ostaakaan. Minulla on eräs toinen ajatus." + +"Onko se kelvollinen?" kysyi Minka epäilevästi, sillä Kynänvarsi oli +tunnettu kaikkialla liitelevistä ajatuksistaan. + +"Oo-on", kuului pitkäveteinen vastaus. Jo samana iltana kertoi Barbro +ajatuksensa sisarelleen Birgitille, jonka tosin oli usein vaikea +seurata Barbron ajatuskiemuroita, mutta joka mielellään auttoi häntä, +milloin voi. + +Barbro pyysi tällä kertaa aivan ujostelematta, että Birgit lainaisi +hänelle sata kruunua. + +"Minä hotaisen yks'kaks' neljä tunnelmapalaa maaseutulehtiin", sanoi +hän, "ja niistä minä saan rahat. Minähän olenkin jo vähin erin alkanut +huolehtia itsestäni, Gita", lisäsi hän. "Olen tänä vuonna todenperästä +ansainnut kirjoituksillani kolmekymmentäviisi kruunua." + +"Sehän on lupaavaa", nauroi Birgit, "sillä kohta ollaan jo joulukuussa, +mutta mihin sinä tarvitset sata kruunua lisäksi? Pappa on jättänyt +minulle rahaa sinua varten ja niistä voimme ottaa, jos tarve vaatii." + +"Mieluummin minä tahtoisin ne ansaita, mutta oli miten oli, tarve on +_ehdottoman_ välttämätön, minun täytyy saada heleänvärinen tanssipuku +lauantaiksi." + +"Onhan sinulla se vaaleansininen!" + +"On, mutta siihen pyntätään Bertingin tyttö ja heleään hän pynttää +erään toisen tytön plus kukkurapäisen ilonsa. Suoraan ja selvään +sanoen, minä lahjoitan toisen leningin pois." + +Birgit pyysi selitystä ja sai sen. Hän jäi kuitenkin kahdenvaiheille, +kun Barbron hyväntekeväisyys oli hänen mielestään liian suurenmoista, +mutta pontevan suostuttelun jälkeen läksi Babi voittajana ja +paluumatkalla kotiin hän hyräili jokseenkin kuuluvasti: + +"Laula sä raittiilla mielellä vaan..." + +Eräässä kadunkulmassa häntä vastaan tulla tupsahti tohtori Krabbe. +Barbro punastui kovasti ajatellessaan, että tohtori on saattanut kuulla +hänen laulavan. Ensin tohtori tietystikin aikoi vain nostaa hattuaan +ja mennä menojaan, mutta Barbron aurinkoiset kasvot, jotka säteilivät +keväistä valoa harmaaseen sumuun, houkuttelivat hänet pysähtymään. + +"Te olette sen näköinen, kuin olisi teillä syli täysi riemua", sanoi +tohtori. + +"Niin onkin. Minä haaveksin ensimmäisiä, ehkä ainoita +Karlberg-tanssiaisiani." + +"Vai niin, ainoastaan tanssiaisia." + +"Onko se ainoastaan?" + +"Ei, ei, mutta toisinaan tuntuu, kuin teillä olisi syvempiä +harrastuksia." + +"Minulla on kaikenlaisia harrastuksia, minusta on onnellista elää." + +Tohtori katseli häntä tutkivasti, melkein huolestuneesti. Barbro oli +käynyt hänelle kallisarvoiseksi, tuo nuori tyttö tiedonhaluisine, +lämpimine silmineen ja liian vilkkaine, valkoisine pikku käsineen. Hän +ei ollut lainkaan muiden kaltainen, enimmäkseen vain villilintu-sielu +ja punainen, rikas sydän. Tohtori tiesi jo, että hänestä tulee +tuntumaan kohtalon iskulta se päivä, jona Barbro otetaan pois hänen +ahtaasta maailmastaan, se kumma päivä, jona hänen rakkautensa puhkeaa +kukoistavaan kesäiseen vehmauteen. Hän, opettaja, saisi vain ne +ajatukset, jotka vielä liikkuvat kouluhuoneessa. Vapaaherratar istui +mielellään hänen luennoillaan, sillä hänen käsityksensä mukaan saattoi +kirjallisuushistoria olla vaarallinen aine. Hän puolusti klassillista +kirjallista sivistystä nuorille, ja se rajoitti luentoja, eristi sen, +mikä oli persoonallista. Mutta kun tohtori ensi kerran oli puhunut +J.P. Jacobsenista, tosin vain sivumennen, mutta kuitenkin sillä +lämmöllä, jota hän tunsi tätä kaikkien aikojen nuoruudenrunoilijaa +kohtaan, oli hän huomannut, että Barbron silmiin syttyi uneksivan syvää +myötätuntoisuutta. Ja hän oli kysynyt itseltään, näinköhän Barbro tiesi +rakkaudesta enemmän kuin hän aavistikaan. Barbron taannoiset sanat +"minusta on onnellista elää" kaikuivat hänen sydämessään. Barbro oli +kahdeksantoistavuotias, hän enemmän kuin kahta vertaa vanhempi. Siitä +oli jo aikoja, kun hänkin oli ollut toivorikas ja väkevä ja rinta avoin +ahmimaan elämää. Hitaasti hän sanoi: + + "En sounden Dag, + en sounden Tid + vaagner igen i mit Minde." + +Barbro katsoi häneen hieman ihmeissään. Täällä Tukholmassa hän kuuli +ani harvoin tuollaista sanojen ja rytmin sointua, enimmäkseen puhuttiin +urheilusta ja elävistä kuvista ja one-stepistä, ja hänestä se oli +tuntunut mukaansatempaavalta, mutta tohtorin matala ääni vei hänet +takaisin siihen ajatusmaailmaan, jonka hän oli omistanut itselleen +oleskellessaan isoäidin luona, ja hän sanoikin muistaen: + +"J.P. Jacobsen?" + +"Niin. Oletteko lukenut hänen teoksiaan?" + +"Olen kyllä. Heine ja Jacobsen ja Levertin olivat minun uskollisia +ritarejani pitkän aikaa, mutta sitten oli minulla muuan hyvä +ystävä, joka vieroitti minut heistä, ettei minusta tulisi +kirjallisesti vähäveristä, kuten hän sanoi. Ja niin minä aloin tutkia +muistelmakirjailijoita. En ole sentään ehtinyt vielä sen pitemmälle, +kuin että kaikki lukeminen huvittaa minua." + +Hän hymyili yht'aikaa sekä terhakasti että puolustellen. + +"Vai niin, teillä on hyvä ystävä, joka on pätevä ohjaamaan teidän +makuaistianne." + +Barbro lennähti tulipunaiseksi. Ei ole ensinkään totta, että Krapu on +ukon näköinen, niinkuin toverit väittävät. Voi, jospa vain tohtori +olisi ollut tuona ohjaajana! Hän tunsi olevansa yhtä hämmentyneen +kiitollinen kuin silloinkin, kun kaljupäinen parooni oli puhunut +tunteistaan, mutta tohtori oli sentään säälittävämpi, ja sentähden hän +sanoi innokkaasti: + +"Niin, se on eräs tuttava poika siltä ajalta, kun olin pieni, ja me +olemme melkein sisaruksia, minä en voisi milloinkaan pitää häntä +sellaisena -- kuin muita, jotka tunnen." + +Tohtori hengitti syvään. Miksi Barbro oli niin kärkäs puhumaan tästä? +Tohtori ei tosin luullut itsestään mitään erikoista, mutta -- mutta +Barbro aivan varmaan _toivoi_ hänen saavan tietää, ettei hän ollut +sidottu tuohon "poikaan". + +Tohtori kysyi epäröiden: + +"Kuinka aiotte järjestää lukunne talvella, neiti Berting? Jos teillä +on aikaa itsenäiseen opiskeluun, voisin minä mielelläni avustaa +joillakuilla neuvoilla." + +"Kiitos, niitä tulen varmasti käyttämään hyväkseni. Joululuvan aikana +ei minulla ensinkään tule olemaan niin paljon työtä -- kaikesta." + +"Jäättekö Tukholmaan?" + +"Jään, sisareni ja lankoni luo. He ovat luvanneet, että saan +kutsua Minkan jouluaatoksi heille; hän on ainoa toveri, joka jää +laitokseen." Barbro hymähti yht'äkkiä, sillä Minkan kohtalo oli +sidottu Karlberg-tanssiaisiin ja heleänväriseen leninkiin. Sekö +se tekikin kaikki niin ruusunhohteiseksi? Samassa välähti hänen +mieleensä, minkähän näköinen mahtaisi Krapu olla tanssiaisissa, ja +tästä ihmettelystä solahtivat ajatukset Päivänpilkkeiden ensimmäiseen +vuosijuhlaan ja Lucianpäivään. Taitaisipa olla kova työ saada tohtori +avustamaan. Hän osaa laulaa niin kauniisti luutun säestyksellä, oli +Barbrolle kerrottu. Mutta tohtori oli hyvin vaikeasti taivutettavissa. +Voi tosiaankin, jos hän saisi semmoisen valtin ohjelmaan. Hänen +jalkansa liikkuivat melkein tanssin tahdissa, ja hän alkoi tuotapikaa +kirkkaalla tulisella äänellään: + +"Minulla on eräs pyyntö, jonka tahtoisin niin hirveän mielelläni tehdä +tohtorille." + +"Kuulen mielelläni, mikä se semmoinen on". + +"Niin, meillä on juhla joulukuun kolmantenatoista päivänä. Me nimitämme +sitä Päivänpilkkeiden Lucia-juhlaksi ja me aiomme ostaa joululahjoja +vanhoille köyhille mummoillemme niillä varoilla, joita saamme. +Ohjelmassa on näytelmä ja tanssia ja tombola ja minkä mitäkin, mutta +olisi sanomattoman hauskaa, jos tohtori tahtoisi avustaa ja laulaa +luutun säestyksellä..." + +"Ei, neiti Berting", keskeytti tohtori jyrkästi, "siihen te ette minua +saa". + +Barbro aivan kalpeni. "Suokaa anteeksi", mutisi hän. + +Hänen äkillinen säikähdyksensä tarttui tohtoriin. Tohtorista tuntui +kuin hän olisi töykeästi tyrkännyt tieltään pienen, kukkia tarjoavan +tytön, ja hän sanoi pehmeällä, sointuvalla äänellään: + +"Teidänhän on annettava minulle anteeksi epäkohtelias kieltoni. +Mutta kaikki tuollaiset myyjäiset ovat minusta vastenmielisiä, minua +inhottaa esiintyä julkisesti. Ja toisekseen on kai teillä ja teidän +tovereillanne ainakin puolitusinaa palvelevia kavaljeereja, jotka +laulavat luutun säestyksellä. Minun lauluni eivät ilahduttaisi ketään." + +"Kyllä, ne saattaisivat minut..." + +Barbro vaikeni kainosti kuin koulutyttö. + +"Ne saattaisivat teidät..." + +"Niin mainion iloiseksi, sillä minä saisin kuulla juuri sitä, mikä on +minun mieleeni." + +"Siinä tapauksessa lupaan laulaa teille joskus." + +"Kiitos, mutta..." Hän ei mahtanut sille mitään, että vallanhimo +uhmaillen vaati päästä oikeuksiinsa. Tytöt olivat sanoneet: "Jos saat +kravun laulamaan, niin me kannamme sinua kultaisessa tuolissa ja +pidämme sinulle makeiskestit sokerileipurilla, sillä se vasta olisi +valionumero." + +"Mutta", lisäsi Barbro rohkeasti, "minä olen ollut jo pitkän aikaa +iloissani, että voisin ehkä saada tohtorin suostumaan laulamaan +Lucia-juhlassa. Tytöt ovat sanoneet, että se on mahdotonta, mutta +tuntuisi niin -- niin kolkolta, jos he olisivat oikeassa." + +"Niitä lapsia! Suuria lapsia -- ja pieni vallanhimoinen Eva", sanoi +tohtori surumielisesti hymyillen. "Te ette vielä käsitä, miten +vaatelias vaara piilee nuorten ajattelemattomissa sanoissa 'minun +tähteni'"... + +"Enhän minä ole sanonutkaan..." + +"Ei, ei, mutta _jos_ minä laulan, niin se tapahtuu teidän tähtenne, +Barbro, siksi että te olette se kevään ihana, heleä hedelmäkukka, joka +ei ole vuosikausiin tuoksunut minun ylettyvilläni. 'Olen lempinyt, +elänyt ja laulanut lauluani', kuten sanotaan. Siitä on jo aikoja. Jos +otan luutun taas käteeni, niin se johtuu siitä, että uusi kevät on +kosketellut sen kieliä." + +Barbro toivoi äkkiä, että kaljupäinen parooni menisi sinne, missä +pippuri kasvaa, sillä hänen hassahtava hentomielisyytensä, Barbron sitä +muistellessa, turmeli tohtorin oikeaa, tunteellista vakavuutta. Barbroa +veti vastustamattomasti puoleensa tuo tummasilmäinen mies, jolla oli +uurteinen otsa ja kumarahko ryhti, mutta takana oli seisovinaan +kosijaparooni ja kiemurtelevinaan niin, että molemmat "vanhat herrat" +hävettivät häntä. + +Jotakin hänen oli kuitenkin vastattava, ja hän sanoi arasti: + +"Eikö se kielten kosketteleminen virkistäisi työssä?" + +"En tiedä. Mitä te arvelette?" + +"Minäkö? -- Kyllä, niin minä ainakin arvelen." + +"Minä tahdon päästä tahtoni perille, tarkoitatte." Kun Barbro nyt kulki +siinä hänen rinnallaan kukkeana ja veikeänä ujoudestaan huolimatta ja +niin hartaana ja luottavana, sai se hänet täydellisesti unohtamaan +jyrkän ja ehdottoman kieltonsa. Hän ajatteli sen sijaan, ettei hän voi +kieltää Barbro Bertingiltä tätä iloa, monien muiden ilojen lisäksi. +Kukapa tietää, kauanko se auringonpaiste enää valaiseekaan hänen +rosoista tietään? "Ja minä mukaudun. Minä laulan jonkun pätkän." + +"Onko se ihan, ihan varmaa?" + +"On, niin kai sen täytyy olla." + +"Saammeko panna sen ohjelmaan?" + +"Teidän kidutuksenne ei ole kovinkaan hellävaraista." + +Tohtori Krabbe nauroi; sitä Barbro ei ollut nähnyt kertaakaan ennen, ja +siksi se tuntuikin jonkun verran hirnahtavalta ja kuivettuneelta. Mutta +se oli sittenkin naurua, ja kun Barbro yhtyi nauruun, kuulosti siihen +tarttuvan heleää sointua. -- + +Barbro oli aivan liian onnellinen voidakseen saada, kuten tavallisesti, +unta heti nukkumaan mentyään. Minkan innostus ja tohtori Krabben +nauru, Helene-tädin hellyys pikku Babia kohtaan ja kimaltavat +tulevaisuudentoiveet, joilla ei vielä ollut nimeä, olivat niin +elävöittäviä, että hänen täytyi nousta istualleen sängyssä, ojentaa +kätensä korkealle pään yläpuolelle ja julistaa riemuiten talvisessa +pimeässä: + +"Kuinka olenkaan onnellinen, onnellinen, onnellinen!" + + + + +VI + +Lucia-juhla. + + +Löwesköldin kasvatushoitola oli puettu ylhäältä alas asti juhla-asuun, +ja monissa huoneissa vallitsi vilkas ja kirjava myyjäistouhu. Kaikki +Päivänpilkkeet olivat auttaneet juhlavalmistuksia ja tulos oli +odottamattoman hyvä, mikä ei suinkaan merkinnyt vähää. + +Kerran tunnissa näyttäytyi kynttelikruunuinen Lucia, se on: Sonja +Thomas, kuuden immen saattueessa, jotka suurenmoisen kahvipöydän +ääressä tarjoilivat kahvia ja kotitekoisia "Lucia-torttuja" +käteismaksulla, Ihastushuutoja kohdistui pyhään Luciaan, missä hän +vain liikkui. Hän ei ollut milloinkaan ollut niin kaunis. Barbro oli +puolestaan niin lumoutunut, että oli unohtaa tehtävänsä, nimittäin +pääsylippujen myynnin illatsuun. Siitä oli tuleva illan vetovoima: +Astridin oli siellä muovailtava "tuokiokuvia", Minkan esitettävä +slaavilaisia tansseja ja Fokinan malliin "Kuoleva joutsen", tohtori +Krabben laulettava ja lopuksi Märtan esitettävä yksinpuhelu "Kehdon +ääressä". + +Mary oli ottanut myydäkseen käsitöitä, Maud hoiteli näppärästi ja +innokkaasti tombolaa ja mesdemoiselles Renard olivat tarjoutuneet +huolehtimaan kalalammikosta. Eva-täti oli kuten tavallista hurmaava +emäntä, jota tällä kertaa avustivat Fräulein Stock ja mrs Faith. + +Luonnollisesti oli tyttöjen sukulaisia ja tuttavia saapunut joukoittain +ja Lucian sulhanen osti kauniille pyhimykselleen kukkia enemmän kuin +tämä jaksoi kantaakaan. Minka oli kukkatyttö, hyvin koketti ja veikeä, +ja hänen ympärillään parveili lakkaamatta joukko ihailijoita. Kuta +pahemmin hänen pehmeä, livertelevä kielensä solkkasi ruotsia, sitä +somempi hän oli nuorista herroista. + +Märta oli erääseen nurkkaan järjestänyt pienen Fröbel-näyttelyn; siellä +hänen palleroinen vartalonsa näkyi nuorimpien juhlavieraiden seassa, +joita Weibchen osasi huvittaa paremmin kuin kukaan muu. + +"Märtan nimi pitäisi olla Agneau eikä Agnell", sanoi kandidaatti +Urban Freide, "hän on, tuhat tulimmaista, valkovillaisin lammas, mitä +milloinkaan olen nähnyt". + +Nämä sanat lausuttiin Minkalle, joka räpytteli pitkiä, mustia +silmäripsiään ja hyväksyi sukkeluuden. Hän ja Urban katosivat silloin +tällöin "sinisen luolan" hämärikköön. Heillä ei tosin ollut paljoa +sanottavaa toisilleen, mutta Urban otti Minkan ruskeat pikku kädet +omiinsa ja leikki niillä kuin pehmeällä kerällä, ja Minka nauroi +kirkasta kevyttä nauruaan. + +Silloin aikoi Urban yht'äkkiä vetää häntä luokseen ja suudella hänen +punaisia tyttöhuuliaan, mutta samassa Minka raapaisi pitkän viirun +hänen oikeaan poskeensa. + +"Hyi, hyi", sanoi Minka kimmastuen, "se on moukkamaista". + +"Niin on, raapiminen, muttei suuteleminen", vastasi Urban suutahtaen. +"Ette kai liene niin pyhä kuin olette olevinanne." + +"Minä ei tahdo suudella teidän kanssanne! Ei kenenkään kanssa ennen +minun mieheni." + +"Entäpä jos minusta tuleekin teidän miehenne", sanoi Urban +äkkiarvaamatta. Hän arveli, että tämän yksinäisen, muukalaisen tytön +kanssa saa pilailla vähän vapaammin kuin hänen toveriensa kanssa. + +"Meneekö sillä tapa naimisiin Ruotsissa", ihmetteli Minka, "minä en +silloin halua ruotsalainen mies. Hän on liian raskas -- _lourd, vous +comprenez!_ Mutta minä makeasti nauran heidän päälle." + +"Kiitoksia paljon, se on suoraa puhetta", sanoi kandidaatti, "mutta +jos minä nyt en tahdo tulla nauretuksi 'päälle', ja jos minä otaksun, +että te voisitte muuttaa makuanne, niin ette saa paheksua jonkunlaista +itsepintaisuutta. Vastustus yllyttää minua aina." + +"Minä en oikein ymmärtä niin monia sanoja", hymähti Minka +veitikkamaisesti ja antoi käsiensä soittaa laulua "Jos sä vapaa oot, +minä en oo vaan". Hoikat sormet, jotka käyttivät polvea näppäimistönä, +hyppelivät niin vastustamattoman rivakasti, että Urban olisi katsellut +niitä vaikka kuinka kauan. Ja mitenkä olikaan, hän suuteli niitä varsin +hanakasti, minkä jälkeen hän painoi toisen pikku kätösen poskessaan +olevaa naarmua vasten. + +"Sitten kun tämä nolaus on unohtunut, neiti Minka, uskon teidän osaavan +niin paljon ruotsia, että ymmärrätte minun monetkin sanani, ja silloin +saanemme puhella uudestaan." + +"Mistä?" + +Urban kohtasi Minkan kimaltelevan, lapsellisen hellän ja luottavan +katseen. Hän oli melkoista kehittyneempi kuin pikku ruotsittaret, +vaati enemmän, mutta myös antoi enemmän. Juuri nyt uskoi Urban aivan +varmasti, että hän ajan tullen voisi sanoa Minkaa omakseen. Mutta +siihen eivät kelvanneet puolittaiset lupaukset. Silloin Minka ehkä +raapisi uudestaan. Urban nousi ja sanoi nauraen: + +"Siitä, mitä te ette nyt ymmärrä." + +Hetkistä myöhemmin Minka myyskenteli kukkiaan muille ilakoiden ja +laverrellen, mutta Urban Freide seisoi eräässä nurkassa ja katseli +saliin haluttomana antautua kenenkään seuraan. + +Barbro Bertingistä oli kieltämättä illan suuri ilmestys se hetki, +jolloin tohtori Krabbe nousi pienelle näyttämölle soittimineen. Hän +oli pukeutunut juhlapukuun ja kuosikas musta puku somisti hänen +laihaa vartaloaan, joka myös näytti tavallista ryhdikkäämmältä. +Häntä tervehdittiin myrskyisin kättentaputuksin. Muistettiin +yht'äkkiä, että hän oli kymmenkunta vuotta aikaisemmin laulanut +hyväntekeväisyysjuhlissa. Sitten hän oli kadonnut ja toisia tullut +hänen sijaansa; mutta se, että hän taas ilmestyi näkyviin, oli +merkkitapaus. + +Kun Barbro kuuli näitä kuiskeita tai ihmettelyn huudahduksia, +hiveli se tavattomasti hänen korviaan. Jyskivin sydämin hän nautti +kättenpaukkeesta ja odotuksesta. Kaikki nämä ihmiset, hyvästikin pari +sataa henkeä, saisivat tietää, että tohtori laulaa ainoastaan hänen +tähtensä. Häntä eivät vaivanneet enää mitkään arvelut, sillä olihan hän +saanut tohtorin iloiseksi. Tänäkin iltana hän oli viekoitellut tohtorin +nauramaan kurtistunutta, kuivaa nauruaan. Mutta kun tohtori oli kysynyt +häneltä, laulaisiko hän "jonkun hauskan laulun", oli hän vastannut +kieltävästi. Se ei sopinut hänelle, arveli Barbro. Siitä hänen kasvonsa +vain kurtistuisivat ilvehtijän kaltaisiksi kuten naurustakin, ja Barbro +ei tahtonut, että joku saisi sanoa tohtoria hassunkuriseksi. + +"Ehdottakaa jotakin", oli tohtori pyytänyt. Ja hän oli ehdottanut +J.P. Jacobsenin "Det bödes der for", mutta kohta jäljestäpäin katunut +ehdotustaan. + +"Se taitaakin olla paras", oli tohtori vastannut. "Vaikka siitä +laulusta ei olekaan teille." + +Ei tarvinnutkaan, Barbro ei ollut ajatellut itseään, ainoastaan sanojen +ja säveleen sointua ja tunnelmaa. Hänellä ei vielä ollut niin paljon +kokemusta, että olisi osannut pelätä muistuttavansa elämän raskaimpia +huolia, päinvastoin veti kaihomielisyys häntä puoleensa niinkuin +puhdesatu keskellä ilon hälinää. + +Hän sulki silmänsä istuessaan käppyrässä pienellä jakkaralla kulissien +takana ja kuunteli tohtorin äänensointua, joka oli kokonaan toinen kuin +ennen: + +"Der rinder Sorg, rinder Harm av Roser röde." + +Myrskyiset suosionosoitukset eivät saaneet tohtoria toistamaan +lauluaan, ja Barbrosta se tuntui melkein helpotukselta. Hän ei tahtonut +kuulla enempää. Se oli hänestä aivan liian suurta. Hän ei jaksanut +kohota niin korkealle. Ja hän tuli niianneeksi tahtomattaan, kun hän +kiitti. "Oletteko tyytyväinen?" kysyi tohtori. + +"Kyllä, kiitos, se oli mainion kaunista." + +Barbro olisi voinut puraista kielensä poikki, kun kuuli oman +moukkamaisen arvostelunsa. Ja hän pyrähti tiehensä, jott'ei olisi +"käyttäytynyt vielä tyhmemmin". + +Mutta tohtori otti soittimensa ja läksi. Hänestä oli rauhaisampaa olla +kirjojensa parissa. + +Myyjäiset lopetettiin täsmälleen kello kymmenen, ja jo kahteentoista +mennessä vallitsi rauha ja hiljaisuus kuutamoisessa huvilassa, missä +Päivänpilkkeet olivat koonneet runsaan rahasumman ja vielä runsaamman +ilovaraston. + +Heillä ei ollut milloinkaan ollut niin jumalallisen hauskaa. He +olisivat hyvin mielellään istuneet ja haastelleet vielä tuntikausia +illan elämyksistä, mutta nyt oli kysyttävä neuvoa Lucia-yön salaisilta +hengiltä. Sen, miten tämä temppu on tehtävä, opetti Minka tovereilleen. +Nyt ei ollut tekeillä sen enempää eikä vähempää kuin nähdä tulevan +kultansa kuva. Oli asetuttava kuvastimen eteen palava kynttilä +kummassakin kädessä ja tirkistettävä vähääkään kääntymättä suoraan +lasiin siihen saakka, kunnes se oikea ilmestyy. Tietysti oli oltava +yksin, sillä muutoin ei "näky" uskalla ilmestyä. + +Piharakennuksen tytöt eivät kuitenkaan uskoneet enteeseen. Astrid +vakuutti, että hän saa nähdä vain savimöhkäleen, jos ennustus käy +toteen, sillä hän ei ikipäivinä rakastuisi ihmiseen niinkuin työhönsä, +ei ainakaan ennen kuin hän saa saven taipumaan mielensä mukaan. + +Mary arveli toisesta syystä olevan tarpeetonta kysyä neuvoa peililtä. +"Minä kuitenkin saan vanhimman serkkuni", sanoi hän levollisesti, +"meidän tapana on mennä sukulaisnaimisiin, se on niin sopuisaa, sanoo +isoisä". + +Mutta vaikka Sonjan kohtalo oli ratkaistu, oli hän kuitenkin päättänyt +sytyttää ennuskynttilät nähdäkseen vain vielä kerran Unonsa. + +Kun Sonja parhaillaan istui tirkistämässä peiliin, nauttien +toistaiseksi vain omien kasvojensa näystä, näki hän erään toisen +rinnallaan. Se sukelsi näkyviin aivan äkkiä ja nyökkäsi hänelle +tuttavallisesti. + +Sonja uskalsi tuskin hengittää. Se ei mitenkään ollut Uno. Äkkiä +hänet valtasi jäykistävä kauhu. _Se ei ollut näky._ Se oli kammottava +todellisuus. Outo mies huoneessa. Hän ei uskaltanut kääntyä katsomaan. +Kynttilät vapisivat hänen käsissään, mutta kun se hirmuinen mies +sammutti ensin toisen ja sitten toisen kynttilän, pääsi Sonjalta kimeä +parkaisu, ja hän kaatui pyörtyneenä lattialle. + +Tuokiota myöhemmin olivat Eva-täti, Blenda ja Barbro huoneessa melkein +kelteisillään, ja mies, joka ei ollut kukaan muu kuin Maud, joka oli +verhonnut kasvonsa maantierosvon naamarilla ja punaisella leukaparralla +ja pukeutunut lerppahattuun ja levättiin, näytti pelästyneen naisia +yhtä paljon kuin nämä häntä. + +Sonja oli jo tointunut, kun Maud oli kaatanut hänen päälleen +karahvillisen vettä, mutta istui vielä lattialla likomärkänä ja vilusta +väristen. + +"Ulos ja paikalla tai minä kutsun poliisin", huusi Eva-täti "miehelle", +joka oli hiipinyt erääseen soppeen. + +"Minähän tässä vain olen", sammalsi Maudin hätääntynyt ääni. "Antakaa, +kiltti täti, anteeksi." + +"Minä, kuka minä?" Vapaaherratar oli niin kiihtynyt, ettei kyennyt +tuntemaan Maudin ääntä. "Ulos ja paikalla, sanon minä, olkoon kuka +hyvänsä!" + +Mutta Barbro riipaisi nopeasti Maudilta sekä hatun että naamarin, ja +silloin hälinä asettui. Maud ei ollut elämässään saanut semmoista +ripitystä kuin nyt. Hän luikki aivan juurtajaksain litistyneenä +huoneeseensa eikä hän enemmän kuin Sonjakaan unohtanut ikinä sitä +Lucia-yötä. + +Minka oli ainoa tytöistä, joka antautui kaikessa rauhassa odottamaan +näkyä ja haaveilemaan. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, +kenet saisi nähdä; hänen ajatuksensa liitelivät sinne ja tänne. Mutta +lopulta ne pysähtyivät muistelemaan luolassa vietettyä hetkeä. Olisiko +se oikeastaan ollut mitään vaarallista, jos Freide olisi saanut +suudella häntä? Hän tuijotti yhä kiihkeämmin peiliin ja vihdoinkin -- +hän kumartui lähemmäksi hetken salaperäisyydestä jännittyneenä. Se +on -- se on -- _hän_! Urban Freide! Minkan huulet hipaisivat äkkiä +peililasia siitä kohdasta, mihin kuva ilmestyi, sitten hän vetäytyi +pois ja hymyili, mutta näky oli jo haihtunut, ja hän kohtasi vain oman +lumoavan, vastustamattoman lumoavan hymynsä. + + + + +VII + +Odottamaton kohtaus. + + +Joululoma oli jo ohi, ja Löwesköldin laitos taas täydessä toiminnassa. +Sonja oli kuitenkin väsynyt olemaan "koulutyttönä" nyt kun hänen +kihlauksensa oli julkaistu, ja hän oli muuttanut appivanhempiensa +luo, jotka olivat sanomattoman ihastuneet häneen. Kesällä hän aikoi +oleskella äitinsä kanssa Särössä, ja lokakuussa oli määrä viettää häät. + +He kuulustelivat anoppinsa kanssa joka päivä sopivaa huoneustoa +Östermalmista, ja tytöt olivat erittäin touhuissaan tästä +asuntokysymyksestä, sillä he olivat saaneet luvan avustaa minkä +missäkin valmistelutöissä. + +Kun Birgit miehineen ja lapsineen oli muuttanut Tukholmasta, +valtasi Barbron tyhjyydentunne, mutta olihan hänellä jäljellä vielä +Helene-täti, ja tämän luona hän kävi pari kertaa viikossa. Hän tarvitsi +jonkun henkilön, jolle sai keventää sydäntänsä ja jonka kanssa voi +puhella, ja hän tunsi vaistomaisesti, ettei Eva-täti ymmärrä hänen +levottomasti väreilevää, etsivää luonnettaan. + +Joulun jälkeen hän oli alkanut vakavasti harjoittaa opintoja ja kävi +nyt ahkerasti luennoilla. Varsin kuluneena ryömi nyt Kynänvarsi +vuoteeseensa illoin ja sen suuren ilon, mikä hänessä oli loistanut niin +kimmeltävän kirkkaana, himmensivät usein satunnaiset vastoinkäymiset +tai väsymys. + +Maud oli myöskin tavannut harrastuksensa, eikä sovi kieltää, että +se oli jotakin suurenmoista. Hän opetteli ratsastamaan ja pyrki +hevosasioiden tuntijaksi. Hän ahmi kaikki tätä alaa koskettelevat +teokset, ja sen hevosen, jonka hän oli vuokrannut, hän kuvaili maailman +älykkäimmäksi ja merkillisimmäksi eläimeksi. Joka aamu hän ratsasti +Djurgårdenin tai Hagan ympäri ja kotiin palatessaan hän toi mukanaan +raikasta ilmaa sekä vaatteissaan että ajatuksissaan, mutta hän oli +yhtä itsekäs ja itseensä luottavainen kuin ennenkin. Häntä ei voinut +taivuttaa, ainoastaan murtaa. + +Astrid kulki suorana ja selvänäköisenä päämääräänsä kohden. Hän ei +ollut milloinkaan hapuilevan epävarma. Seuraavan talven hän aikoi +viettää Köpenhaminassa ja työskennellä, mutta myös huvitella. +Huvihetket hän nautti kuin lasillisen vettä virkistyäkseen +savenmuovailun tuottamasta kiihtymyksestä ja jännityksestä. + +Minka oli kenties se, joka oli muuttunut enimmin. Hän ei ollut +ainoastaan oppinut puhumaan melkein täydellisesti ruotsia, vaan +myöskin koko hänen olennostaan oli karissut paljon muukalaisuutta. +Koreat valekivi-helyt ja kiiltolanka-käädyt hän oli pannut pois, sillä +oli olemassa "eräs", joka piti hänestä enemmän ilman niitä. Työtä ja +järjestystä hän vieroi samoin kuin ennenkin, mutta joskus pisti hänen +päähänsä yrittää. + +Parhaiten hän viihtyi Stadionilla, ja koko Tukholma puhui, minkälainen +mestariluistelija hän oli. Kerran toisensa perästä hän sai kandidaatti +Freiden kanssa palkintoja. He kilpailivat oikeastaan keskenään, kuten +näytti, ja tuntui siltä kuin he eivät olisi nähneetkään muita radalla. + +Mary kulki leppoisaa latuaan, soitteli seurapiireissä, oli +morsiustyttönä hienoissa häissä ja kävi kerran viikossa sen vanhan +aatelisneidin luona, jonka hän Päivänpilkkeenä oli ottanut hoivaansa. +Kaikki, mitä hän otti tehdäkseen, hän suoritti tahdikkaasti. Maud +sanoi, että hänen sielussaan oli tahtikello älyn sijasta, ja niinpä hän +ei vahingossakaan milloinkaan hypännyt tahtivälin yli. + +Pikku Weibchen oli yhtä valkea ja lihava ja vaaleatukkainen ja ahertava +kuin ennenkin. Tupukkansa hän sentään oli lahjoittanut sänkyineen +päivineen eräälle sairaalle pikku tytölle, ja kun hänellä ei nyt enää +ollut rakasta lapsuudenystäväänsä, lohdutteli hän itseään sillä, että +Tupukka oli saanut hellän leikkitoverin. + +Sellaista kanssakäymistä seitsemän toverin kesken, kuin Eva-täti oli +toivonut ja he itse alussa luulleet, ei kuitenkaan syntynyt. He olivat +hyvin erilaisia luonteiltaan ja sivuuttaneet jo sen kehityskauden, +jolloin kouluhuoneessa tehdystä kujeesta riitti ilonaihetta koko +päiväksi. Mutta ei ilmennyt mitään suurempia eroavaisuuksiakaan. +Ainoastaan Maud ja Barbro ja Minka sähähtelivät joskus keskenään. + +Maud ei voinut olla pilkkaamatta Barbroa tohtori Krabben ilmeisen +suosiskelun tähden. Jos luennoilla sattui jotakin, joka vivahtikin +rakkauteen, ryki hän aina merkitsevästi eikä ollut tietävinäänkään, +vaikka Krapu oli "äreän" näköinen; se vain päinvastoin lisäsi vettä +myllyyn. + +Kerran iltapäivällä hän tuli Barbrolta lainaamaan englannin kielen +sanakirjaa. Barbro oli lukemassa näytelmää "Kjærlighedens Komedie". + +"Onpa siinä hauskat kannet", sanoi Maud, kun Barbro oli pistänyt kirjan +nopeasti pois, minkä Maudin terävä silmä kuitenkin keksi. + +"Niin on, sain sen joululahjaksi." + +Barbron poskia rupesi kuumentamaan, ja hän joudutti kirjan aika kyytiä +hyllylle. + +Maud läimäytti leveällä kädellään toveriaan olkapäähän ja nauroi leveää +nauruaan, joka jaksoi voittaa tasangon tuulenkin kohinan. + +"Onko ukko taas ollut sinua tavoittelemassa, Kynänvarsi?" + +"Mikä ukko?" + +"Kukas muu kuin Krapu. Kirja on kai hänen lahjansa?" + +"Niin, sukulaiseni olivat kutsuneet hänet luokseen jouluksi, ja silloin +kai hän halusi osoittaa minulle vähän kohteliaisuutta", virkkoi Barbro +suurentelevan välinpitämättömästi. + +"Räkätä mitä räkätät, harakanpoikaseni, kyllä se tiedetään, ettei +naskali säkissä pysy." Maud sieppasi kirjan takaisin hyllyltä. Hän +oli päättänyt työntää tuntosarvensa ihan ytimeen saakka. Tietysti oli +lemmenkipeä Krapu kyhännyt jotakin vertauskuvallista "pötyä". + +Barbro löi paperiveitsellä kämmenelleen. Hänen ei tarvinnut hävetä, +eihän hänellä ollut mitään salattavaa, mutta Maudin häikäilemätön tapa +sotkeutua muiden asioihin suututti häntä. Ja kun hän näki kirjansa +toverin voimakkaassa kädessä, tuntui hänestä, kuin sydäntä olisi +aiheettomasti paloiteltu. Päälle päätteeksi Maud luki, mitä suuri Nils +Krabbe oli kirjoittanut ensimmäiselle sivulle: + + "Tu ne le connnis pas encore, + mais -- tu vas bientôt le connaître, + le petit dieu qui crèe les coeurs, + le petit dieu qui seul fait naître + les idées sur lesquelles on vit et on meurt". + +"Johan nyt jotakin", puhkesi Maud sanomaan, "et kai sinä ole niin +hupsu, että välität mokomasta _'le petit dieu'_ roskasta?" Hän +mätkäytti lahjakirjan pöydälle, istahti tuolille, heilautti toisen +jalan ristiin toisen päälle, ojensi käsivartensa ikäänkuin luutuksi, +jota oli soittavinaan, ja alkoi laulaa: + + "Ah, Niiloni haaleat hapset, + mun ystävävanhuksein..." + +"Ole vaiti", sanoi Barbro kimmastuen. "Minä en piittaa hänestä enemmän +kuin sinäkään, mutta minusta on säädytöntä, että..." + +Hän ei päässyt edemmä, sillä hän häpesi omia ajattelemattomia sanojaan. +Eikö hän piitannut tohtori Krabbesta? Olihan hän niin lämpimästi +pyytänyt Birgitiä kutsumaan tohtorin heille. Hän oli ollut rajattoman +levoton, kun tohtori oli vuoden alussa ankarasti sairastunut, ja +hän oli lähettänyt tälle joka päivä kukkia. Ja kun tohtori kerran +sunnuntai-aamupäivällä oli käynyt hänen kanssaan Helene-tädin +luona, oli hän kiittänyt tohtoria sydämensä pohjasta. Miksi hän +kieltäisi tohtorin? Barbron rehellisyys ja häveliäisyys joutuivat +keskenään ristiriitaan, ja toisen ivalliset kasvojeneleet saivat +hänet purppuranpunaiseksi. Sitten hän jälleen heitti päänsä kenoon ja +sanoi rohkeasti: "Ei ole totta, mitä äsken sanoin, etten muka välitä +tohtori Krabbesta, sillä hänestä pidän paljon. Ja tästä puoleen te +saatte kiusata minua niin paljon kuin tahdotte; minä olen päättänyt +olla olematta siitä tietävinänikään. Ja mitä ihmettä siinä on, että +kiintyy johonkuhun henkilöön, joka -- joka -- niin, sinä tiedät, mitä +tarkoitan." + +"Eihän toki, siinä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä, mutta sinä +panet oireeseen jokaisen, joka vain pilkistääkään sinuun, Barbro. Yksin +sinäkin aikana, minkä minä olen sinua tuntenut, sinä olet 'kiintynyt' +kolmeen, neljään kappaleeseen, ja Sonja on sanonut, että sinä olet +lemmiskellyt samalla lailla jo neljännestätoista ikävuodestasi asti +lihavia ja laihoja, pitkiä ja lyhyitä -- paljaasta kiitollisuudesta. +Ja se se juuri onkin sinun naisellista arvoasi alentavaa, tipuseni. +Ja sitten sinä itkeä tillität jokaiselle, joka pötkii tiehensä. +Tietysti minä en usko, että sinun tarvitsee Kravun tähden panna likoon +nenäliinaa, sillä sinä itse olet likoeläin, ja hänet sinä kyllä saat +pitää viimeisenä hätävarana. Sinä olet oikeastaan sievempi kuin muut +tipat, mutta toisaalta sinä et ole tarpeeksi ja toisekseen olet taas +liian konstikas. Alussa sinä olet niin makea ja iloinen, kun panet koko +roikan päät pyörälle, mutta sitten yks'kaks' sinä muutut metafysiikaksi +ja tähtein-tähystäjäksi, joka haluaa hypistellä kaikkea, mitä suinkin +maa päällään kantaa. Se ei kelpaa; jos tahdotaan voittaa miehen sydän, +niin ei ole puhuttava enemmän järkeä kuin mitä maskuliinin kieli tahtoo +sanella ja anniskella. Minulla on seitsemän vanhempaa veljeä, niin että +kyllä minä jo vähän tunnen miespuolta." + +Barbro oli yrittänyt monta kertaa keskeyttää Maudin ja puolustautua, +mutta kun tämä vihdoin lopetti, jäi hän seisomaan aivan sanattomana. +Tosin se, mitä Maud oli sanonut, tuntui tärkeältä, mutta niin +selvästi ei kukaan ollut häntä tätä ennen eritellyt. Hän muisti +kaikki kouluaikaiset tuliset ja onnettomat rakastumisensa, alituisen +harhailunsa ja hapuilemisensa. Koko hänen tunneväreilynsä oli ehkä +ollut vain heijastusliikettä. Miksi hän aina liikkui omassa minässään +niinkuin umpisokkelossa? Muut tytöt löysivät niin helposti tien elämään. + +Hän pani "Kærlighedens Komedien" vielä kerran hyllylle, tällä kertaa +koneellisesti. + +"Oletko vihoissasi?" kysyi Maud. + +"En, ihmettelen vain, tokko sinä olet johdonmukainen." + +"Sepä oli suurenmoista sinun puolestasi, ja siitä saat olla varma, että +minä puhun järkeä. Asiasta toiseen. Emmekö panisi toimeen rekiretkeä?" + +Barbro hämmentyi melkein niinkuin olisi äkkiä hurahtanut lumikinokseen. + +"Äskeinen asia on jo selvitetty", sanoi Maud, "ja nyt on jo kulunut +pitkä aika siitä, kun meillä on ollut mitään yhteistä lystinpitoa." + +"Jottako saisimme aikaan rekiretken?" + +"_Ce que femme veut, Dieu le veut_. Minä olen tuottanut itselleni +kavaljeerin kotoa. Taikka oikeastaan hän tulee näinä päivinä. Hän on +nuorin veljeni, somin poika, minkä tunnen." + +"Kunpa minäkin saisin itselleni kavaljeerin Skoonesta", hymähti Barbro. +"Se maa tuottaa epäilemättä reilua väkeä." + +"Paljon kiitoksia!" Maud ojensi kätensä. "Niin että sinä et varmaankaan +tarkoita, että minä olen niitä poikkeuksia, jotka vahvistavat sääntöä?" + +"En", vastasi Barbro vakuuttavasti, "sinä saatat olla niin hyvä +-- ja viisas myös. Mutta sanoppa, Maud, oletko sinä aina varma +mielitietyistäsi?" + +"Olenko muka? Älä luulekaan, että minä viitsin kuluttaa itseäni +hakkailulla. Minä hoidan huvitteluni omalla tavallani. Sitten matkustan +kotiin ja saanen aikaa myöten kotikonnun meren rannalta. Täällä olen +vain kauttakulkutavaraa. Oikein osataan elää vain Skoonessa." + +"Minun mielestäni voi koti olla missä tahansa, missä on myötätuntoisia +ihmisiä. Jos minä vain saisin, niin matkustaisin hyvin mielelläni +syksyllä ulkomaille. Olen muuten tuuminut päästä työskentelemään +sanomalehteen." + +"Ja sitten naimisiin." + +"Miten se kävisi päinsä, kun sinä väität, että kaikki 'pötkivät +tiehensä'?" + +"Noo, se oli hieman liioiteltua, mutta kullakin päivällä on suru +itsestään. Me olemme joka tapauksessa nuoria, Kynänvarsi. Ei ole +vielä hengenpidin-muste ehtinyt syöpyä peukaloosi eikä etusormeesi. +Ja jos niikseen tulee, niin voithan käyttää isäsi runsaita varoja +ponnistuslautana elämän ulapalle, niin ettei tarvitse ahertaa. Meistä +seitsemästä on Minka ainoa, joka ei voi elää rennosti, mutta hassuinta +on, että juuri hän on kaikista rennoin. Yhteen otteeseen hän tosin kävi +hieman synkäksi, mutta sillä vaaleanpunaisella _voile_-leningillä, +jonka hän jollakin merkillisellä tavalla oli hankkinut Karlberg +tanssiaisiin, hän saavutti uudestaan itseluottamusta. Saattaahan olla, +että hänellä oli _Frejdigt mod_." [Sutkaus tarkoittaa Urban Freideä. +"frejdigt mod" on tanskaa ja merkitsee ujostelemattomuutta. Suom.] + +"Tuo sanaleikki olisi minun göteporilaisena pitänyt keksiä", nauroi +Barbro. "Mutta saat pitää kunnian. Rekiretkestä saanemme keskustella +yleisessä kokouksessa. Ja nyt minä lähden pilkistysmatkalle herttaisen +mummoni luokse." + +"Minun pilkistysmummoni on pudistanut maan tomut jaloistaan. Ja jos +on uskomista kaikkiin hänen puheisiinsa, kuinka paljon häntä oli +rakastanut ja ihaillut hänen kuollut sukunsa, niin mahtaa nyt tuolla +puolen pilttien olla iloinen perhejuhla. No hei sitten!" + +Maud otti sanakirjan, nyökkäsi terhakasti ja mennä paapersi käsillään +reuhtoen mahtavana ja jykevänä ovea kohden. + +Puolta tuntia myöhemmin Barbro oli Katariinan-hississä nousemassa. Se +oli kuten ainakin tupaten täynnä väkeä, ja hän oli pusertunut nurkkaan +erään voimaperäisesti sillille haisevan torimatamin taakse, jonka +puuskaan pannut käsikynkät eivät antaneet kenellekään tietä. + +Hissinkuljettajan toisella puolella seisoi seinää vasten eräs jäntterän +näköinen, karvalakkinen nuori mies. Barbro näki ainoastaan hänen +niskansa, mutta se tuntui hänestä niin tutulta, että se ahdistava +turvattomuuden tunne, joka häntä äsken oli vaivannut, katosi yht'äkkiä. +Hän oli viime aikoina paljon mietiskellyt ja ainoastaan harvoina +hetkinä -- ja silloin liian riehakasti -- ollut iloinen. Se, mitä +Maud oli sanonut, oli ikäänkuin antanut iskun hänen harhaileville +ajatuksilleen. Oli totta, että hän antautui tunteittensa valtaan eikä +milloinkaan antanut sydämensä kyllyydestä, vaan ruokki alituisesti +nälkäistä sydäntä. + +Kun hän nyt näki tuommoisen, ehkä liiankin pyylevän niskan, niin tuntui +kuin hänen aurinkoinen elämänilonsa olisi alkanut kurkistaa harmaiden +ajatuspilvien lomasta. Ja niin pian kuin hissi oli ehtinyt ylös, koetti +hän ottaa selville, pettikö niska hänet vai ei. + +Mutta torimatami ei ollut kiireissään. Ensin hän nosti korinsa, jossa +oli kiiltäviä sillejä, ja rupesi sitten itse hommautumaan ulos. + +"Näinköhän minä pääsisin menemään?" sanoi Barbro kärsimättömästi. + +"Miks'ei, jos passaa odotella, kunnekka minä pääsen ensin", vastasi +matami. "Ensin vuoro vanhemmilla, se pitää toki oppia tietämään." + +Ja kiusallisen pitkäpiimäisesti otti paksu matami sillikorinsa. Kun +Barbro oli tullut sillalle, oli jo niin hämärä, ettei hän enää voinut +pitkän matkan päästä erottaa tuota niskaa, ja hän ajattelikin, että +se oli vain sattumalta muistuttanut Holger Boyen niskaseutua. Viime +kirjeessään Holger oli ilmoittanut Barbrolle saapuvansa Tukholmaan +vasta huhtikuun lopussa, jolloin hän pyytäisi Helene tätiä kotiinsa. +Hänen äitinsä oli näet ryhtynyt kirjevaihtoon mummon kanssa ja +valmistamaan hänen matkaansa Skooneen. + +Koko suku tahtoi mielellään ottaa hänet vastaan, mutta se ei ollut +tiennyt hänestä paljon mitään. Hän oli vetäytynyt köyhyytensä ja +kykenemättömyytensä kuoreen. + +Barbro kulki nopeasti tuttuja katuja pitkin yhä vain toivoen saavansa +nähdä tutunomaisen hissimatkustajan, mutta hän ei vielä Katariinan +hautausmaankaan kohdalle päästyään nähnyt etsimäänsä. Hautausmaalla +peitti valkoinen lumivaippa vanhat haudat ja uudet tiet. Oli alkanut +sataa suuria, villavia lumihiutaleita, jotka kilvan riensivät +peittämään kaikki arkiaherruksen jäljet. Ilma muuttui niin ihmeellisen +valkeaksi ja kimaltelevaksi, ja harvat lyhdyt vilkkuivat levottomasti +aivan kuin ne olisivat saaneet silmiinsä lunta ja niiden olisi ollut +vaikea katsoa eteensä. Barbro osasi kuitenkin kulkea erehtymättä, +ja hän nosti kasvonsa päin tuulta, jotta lumihiutaleet lentäisivät +kasvoille ja otsalle. Ne olivat hänestä kuin viileitä, hyväileviä +suudelmia. Ja silloin hänen mieleensä johtui vanha isoäiti, mutta +sitten hän sai aikamoisen sysäyksen, joku oli töksähtänyt sakeassa +lumisateessa häntä vasten, ja kun hänen kantapäihinsä oli takertunut +kokkareita, kadotti hän tasapainonsa ja lennähti nurin. Puuhka kimposi +hyvän matkaa oikealle, tortturasia, jota hän oli varovasti kantanut, +teki kuperkeikan vasemmalle, ja siltä, joka oli häntä tyrkännyt, putosi +karvalakki hänen syliinsä. + +"Pyydän tuhannesti anteeksi", kajahti tuttu, sorahtava ääni, "minun oli +aivan mahdoton nähdä mitään ja taisin kulkea liian kovaa vauhtia." + +"Niin juuri sinä teit aivan varmaan", vastasi Barbro nauraa hohottaen. +"Päivää, Holger! Minun pitänee niiata tästä istualtani, jos et auta +minua ylös." + +"No, mutta hyväinen aika, Babi, sinäkö siinä rehkit! Olenko loukannut +sinua?" Holger kumartui hänen ylitsensä, ja Barbro näki hänen pyöreät, +leveät kasvonsa, kun hän innokkaasti ojensi apuun molemmat kätensä. + +"Ei ole, jalkojani vain livettää niin pahasti, etten tahdo päästä +pystyyn." Hän tarttui Holgerin käsiin ja seisoi kohta suorana ja +sorjana hänen edessään. + +"Babi, kuinka sinä kehtaat kasvaa minua pitemmäksi!" naurahti Holger. + +"Holger, kuinka sinä kehtaat pusertaa minun sormeni mäsäksi!" + +"Suo anteeksi, tulin ihan taivaallisen iloiseksi nähdessäni sinut taas +ylettyvilläni, sinä pikku kruunu tyttöjen valtakunnassa." + +"No-noo, vai kohteliaisuuksia, ovi! Mutta mehän olemme unohtaneet +puuhkan ja tortut. Ei auttane muu kuin ruveta ryömimään ja etsimään. +Maltas, tässä on rasia!" + +"Puuhka on kai tärkeämpi." Holger rupesi tosiaankin ryömimään +nelinkontin. "Pitäisihän se minun lakkinikin löytää." + +"Tietysti, sinun lakkisi!" + +Barbro haeskeli joka puolelta. + +"Hyväinen aika, Holger! Sehän on minun kainalossani. Ole hyvä!" + +"Babi!" Holger nousi ylös, "Suo anteeksi! Minäkin olen keksinyt +jotakin. Sinun puuhkasi on ollut minulla polvenalustana. Suuri kuin +sängynpatja. Saanko ojentaa?" + +Niin perusteellisesti kuin Holger olikin pudistellut vaaleankeltaista +hilleripuuhkaa, kimalteli se kuitenkin yltä ja alta, jopa sisästäkin +lumikiteistä, niin että Barbron oli pakko lainata Holgerin sormikkaat, +jottei olisi palelluttanut käsiään. + +"Mihin sinä olet menossa?" kysyi Barbro. + +"Kunpa sen tietäisi. Luulin osuvani Stigberg-kadulle, mutta kaikesta +päättäen ei tästä näy pääsevän minnekään, ainakaan ilman johtotähteä." + +"Mutta sinullahan, poika-kulta, se on. Minä aion myös Stigberg-kadulle +-- Helene-tädin luo -- nyt tästä tuonne. Voi, mikä kinos!" + +"Kannanko sinut yli?" + +"Eikö mitä, minä hyppään." Hän loikkasi, ja kandidaatti Boye seurasi +vikkelästi esimerkkiä. Hänen lyhyt, vanttera vartalonsa liikkui +keveästi ja sirosti, ja hänen hieman hidasverisen pintansa alla huomasi +olevan hillittyä eloisuutta. "Milloin olet tullut ja miksi et ole +kirjoittanut etkä ilmoittanut tulostasi?" jatkoi Barbro. + +"Tulin tänä aamuna erään hyvän ystäväni, agronoomi Rydemanin kanssa. +Minun onnistui suorittaa pari tenttiä ja senvuoksi tahdoin palkita +itseäni. Aika huhtikuuhun saakka tuntui liian pitkältä. En ole nähnyt +sinua yhdeksään kuukauteen, Barbro. Ja se on aikamoinen aika, kun +odottaa. Sitäpaitsi tuntui sinun viime kirjeestäsi, että tarvitset +kielen vaakaasi, sillä taidatpa olla yhtä kypsymätön punnitsemaan +tasaisesti kuin ennenkin, vai mitä, Babi?" + +"Niin olen, kypsymättömämpi kuin milloinkaan ennen, luulen. Teit +mainion kauniisti, kun tulit. Toisinaan sinä olet aivan välttämätön +minulle. Et kai pane pahaksesi, jos vertaan sinua turvaisaan soppeen, +johon on mukava hiipiä." + +"En suinkaan, mitään edellytyksiä olla loistopalatsi ei minulla ole." + +Barbro jätti vastaamatta ja virkkoi sen sijaan: + +"Aioitko yllättää minut, tulla katsomaan aivan aavistamatta?" + +"En, niin rohkea, että uskaltaisin tulla tyttöhoitolaan, en edes +minäkään ole. Aioin Helene mummolta kysyä, milloin käyt hänen luonaan, +ja yllättää sinut siellä." + +"Ja nyt me menemmekin sinne. Kuinka iloiseksi se kiltti täti tuleekaan, +Hän asuu tässä talossa. Katso, miten matala portti on, mutta kyllä sinä +pääset siitä suorana." + +"Kyllä, harvoin minä koukistelenkaan, se olisi liikaponnistusta." + +Helene-täti ei olisi voinut saada rakkaampia vieraita. Barbroa hän +nimitti omaksi sydämensä päiväpaisteeksi, ja otti hänet avosylin +vastaan. Mutta nyt ojentuivat vanhat kädet syleilemään myös Boye-suvun +myöhäsyntyisintä edustajaa, ja tämä kotiutuikin heti pieneen huoneeseen +niin perinpohjin kuin olisi joka päivä ollut noiden raihnaisten +huonekalujen ja pienten vähäpätöisten muistoesineiden seurassa. + +Barbron keittäessä kahvia ja kattaessa pöytää Holger jutteli iloisesti +ja ystävällisesti neiti Helenen kanssa ja kertoili seikkaperäisesti +suvun kolmen miespolven vaiheita. Hän katsahti sentään vähäväliä +Barbroon, ja hänen katseensa lämpeni ja syveni. Varmasti Barbro oli +"sydämen päiväpaiste", hänen ruskeakiharainen pikku typykkänsä, +joka oli ollut hänen ajatuksissaan ja mielessään jo koulupojasta +saakka. _Hän_ ei milloinkaan välittäisi kenestäkään muusta, ja Barbro +puolestaan ei välittäisi hänestä minään muuna kuin turvallisena +hätäsatamana myrskyn uhatessa. + +"Kai te tulette kohta uudestaan?" Nämä arastelevat ja liikuttavat +sanat seurasivat nuoria alas natiseville rapuille, ja kaksi raikasta +ääntä lupasi halukkaasti, ettei kuluisi kauan, kun Helene-tätiä +tullaan uudestaan tervehtimään. "Eikö hän ole herttainen, Holger?" +kysyi Barbro. Hän pisti toverillisesti kätensä Holgerin kainaloon, kun +katukäytävä oli hyvin liukas, mutta heti kun vaaranpaikka sivuutettiin, +veti hän kätensä taas pois. + +"On, oikein suloinen pikku tyttö. Minä viihdyn parhaiten tuonikäisten +kanssa. Silloin he liehittelevät parahiksi minun pyylevyyteni kannalta." + +"Eihän Helene-täti liehittele ollenkaan." + +"Älä tee tyhjäksi hänen naisellisuutensa hienointa puolta, Babi! +Vanhat herttaiset tytöt liehittelevät yhtä tietämättään, kuin resedat +tuoksuvat. Saat itse nähdä, kun ehdit niin pitkälle." + +Barbro pysähtyi äkkiä. + +"Luuletko sinä myös, että minä joudun kyöpelinvuoreen?" + +"Minäkö _myös_? Kukas muu on rohjennut lausua jotakin niin halpamaista?" + +Barbro läksi taas liikkeelle. Tapa, jolla Holger lausui viimeiset +sanat, sai hänet vakuutetuksi siitä, että ei hän pitänyt sitä +halpamaisena. Eikä hän itsekään pitänyt, ei ensinkään. Mutta omasta +puolestaan hän ajatteli olevan kauheaa joutua vanhanpiian kirjoihin. +Hän mutisi hyvin sävyisällä äänellä: + +"Maud Rydeman ja Sonja sanovat, etten minä kykene pitämään ketään +kiinni, eikä ole ensinkään hauskaa, jos ei saa milloinkaan kokea mitään +jännittävää, sellaista, joka -- -- -- Nauratko sinä minulle?" + +"Enpä juuri. Hymyilen vain tietäjänhymyä itsekseni. Sinä olet +saavuttanut kahdeksan- ja yhdeksäntoista ikävuoden välisen korkean +iän, niin että sinun on jo aika oppia pitämään kiinni jotakuta samoin +kuin kokemaan jotakin jännittävää. Mutta kissa tietäköön, tokko +satut tavoittamaan arvaamattoman onnen päästä naimisiin. Sinä et +ole tarpeeksi olevinasi etkä myöskään kaikin puolin muiden tyttöjen +kaltainen, jotta sinulla voisi olla toiveita. Ja sitten sinä valitset +hyvin kummallisia koekaniineja onnesi tavoittelua varten." + +"Valitsenko minä?" + +"Valitset. Alkakaamme Urban Freidestä. Hän oli kylläkin mukiinmenevä +objekti. Mutta itse asiassa sinä pidit häntä vain mykkänä palvelijana, +jonka kaulaan sinä ripustit tyttöturhamaisuutesi ja mielistelyhalusi. +Sitten tuli kaljupäinen parooni, jolla oli kuutamoa takaraivossa ja +ajatuksissa. Ja sinä olit heti valmis liittymään häneen ja uskomaan +onneen. Täällä Tukholmassa lienevät sinun psyche-siipesi liehuneet sen +tohtori Krabben ympärillä aavistellen yhteistä lentomahdollisuutta +avaruuteen. Jos sinä tahdot välttämättä pitää avioliittorakkautta +elämän sisältönä, niin ota Sonja esikuvaksesi: hän on tehnyt valintansa +harkiten." + +Taas Barbro pysähtyi. Nyt hän oli suutuksissaan ja polkaisi jalkaansa. + +"Minä en ole rahtuakaan sellainen kuin sinä luulet. Minä tahdon +työskennellä ja tulla joksikin. Sen minä _tahdon._ Mutta minkäs minä +tartunnalle mahdan, kun Minka ja Sonja, joiden parissa useimmiten +oleskelen, puhuvat herkeämättä vain -- vain rakkaudesta." Tyyntyneemmin +ja vilpittömän luottavasti hän lisäsi: "Olethan sinä nyt minulla, ja +silloin minä pääsen irti koko roskasta. Me tapaamme toisemme joka +päivä, Holger, ja minä kerron sinulle, mitä olen lukenut, ja mehän +voimme samalla kävellä katselemassa Tukholmaa. Minä olen vapaa kolmesta +viiteen joka päivä. Kai sinä viivyt pitkän aikaa?" + +"Jokseenkin. Aion oleskella muutamia viikkoja Upsalassa, mutta sitä +ennen taidan viipyä täällä kuukauden valmistelemassa erästä työtä. +Tietysti me tapaamme joka päivä, jos se käy päinsä." + +"Kyllä", vastasi Barbro täydellisen luottavasti, "sinähän se vain olet, +Holger". + + + + +VIII + +Rekiretki. + + +Seitsemän rekeä ja verrattain hyvää hevosta odotteli Löwesköldin +laitoksen edustalla, jonne Sonja oli mennyt aikaisin aamupäivällä. +Kulkuset soittelivat iloisia säveliään, jotka kuuluivat valkean huvilan +huoneisiin saakka, ja komeissa rekiverkoissa oli ihmettelemistä niille +lukuisille katsojille, joita oli keräytynyt kadun toiselle puolelle. + +Jokaisen reen vieressä seisoi odotteleva ajomies. Matka aiottiin +suunnata Saltsjöbadeniin, ja Eva-täti oli kutsunut kaikki neljätoista +nuorta päivällisille tanssiaisineen. + +Nyt tytöt laskeutuivat parvessa rappuja alas, kaikki huolellisissa +matkatamineissa ja vallatonta iloa säteilevinä. Sonjan ja hänen +Unonsa oli määrä olla ensimmäisenä parina ja ruveta "papaksi ja +mammaksi" muille, mitä tointa he eivät näyttäneet ottavan kovinkaan +vastuunalaiselta kannalta. Barbro ja Harald Witt olivat toisena parina, +molemmat niin riehakan vallattomina, että alkoivat heitellä lumipalloja +tervehdyslaukauksina. Sitten tuli Maud veljineen, erittäin komea ja +luotettava pari, kumpikin päätään muita pitempi ja selän puolelta +kunnioitusta herättävän leveä. + +Sitten hyppäsi Minka vikkelästi kuin kissanpoika Urbanin viereen. +Hän oli varsin ihastuttavan näköinen valkeassa turkkitakissaan ja +lakissaan, ja ihan täynnä vallatonta riemua. Viides pari oli hieno +ja siro; siinä oli Mary ja hänen serkkunsa, tuleva diplomaatti. He +hymyilivät toisilleen kuten ainakin hyvin kasvatetut ja ehtivät +hädintuskin vaihtaa pari sanaa sekunnissa. + +Märta ja Kurt Ståhle olivat kilttien ja tottelevaisten lapsien +näköisiä, kumpikin yhtä vaalea ja hyväntahtoinen. + +Kaikista viimeisimpänä olivat Astrid ja Holger Boye. He olivat +tuotapikaa ystävystyneet toisiinsa ja keskustelivat niistä paikoista, +joissa kumpikin oli käynyt ulkomailla. Niistä maisemista, joiden halki +he nyt kiitivät, he eivät nähneet paljon mitään, ja olipa onni, että +Holgeria opastivat edellä kulkevat reet, sillä muuten hän olisi eksynyt +oikealta tolalta ollessaan niin viehättynyt matkamuistelmiin. + +Retkeläiset olivat ehtineet kappaleen matkaa tullin ulkopuolelle, ja +metsä kajahteli äänekkäästä, reippaasta puheensorinasta, kun joku +ehdotti kilpa-ajoa. Ehdotusta kannatettiin innokkaasti. Auringonpaiste +ja raikas ilma yllytti nuorten toimintahalua. Keli oli maanmainio. Pois +tieltä! + +Ja eteenpäin lensivät reet, ohi teljettyjen huviloiden ja pienten +talojen ystävällisesti suitsuavine savupiippuineen. Uteliaat +lapsilaumat ehättivät kirkuen kelkkoineen tiepuoleen. + +"Antakaa minun ajaa", pyysi Minka innostuksesta vavisten, "minä saan +varmasti vauhdin kiihtymään. Meidän täytyy päästä ensimmäisiksi." + +"Ei, kiitos, minä pyydän saada pitää ohjakset", vastusti Urban +pönäkästi, "ja minä rohkenen uskoa, että me pääsemme ensimmäisiksi, +vaikka mikä olisi." + +"Te luulette olevanne väkävämpi, kun olette mies." + +"Väkävämpi en ole. Mutta _väkevämpi_ kenties, Teillähän on nukenkädet +-- tai kissankäpälät." + +"Voi, ettekö ole unohtanut vieläkään sitä tyhmyyttä?" Minka punastui ja +vilkaisi salavihkaa Urbanin poskeen, missä ei kuitenkaan näkynyt enää +naarmua. "Minä tahdon -- minä _tahdon_ ajaa!" + +Hän tempasi itselleen ohjakset niin kiivaasti, että hevonen säikähti +ja syöksyi ohi kaikkien rekien, potkien suojuslautaa ja pöllyttäen +vimmatusti lunta kavioillaan. Vähän matkaa se pysyi tiellä, mutta +kääntyi sitten aukealle kentälle. + +"Meidän täytyy hypätä pois", huusi Urban ja repäisi vällyt auki. +"Hypätkää pois tulimmaisen nopeasti ennen kuin tullaan tuon jyrkänteen +reunalle", karjaisi hän hädissään. Pehmeän kerän tavoin Minka vierähti +reestä syvään kinokseen. Samassa musteni maailma hänen silmissään ja +sydäntä kouristi niin kauheasti, kun veri pakkautui siihen, että hän +meni tainnoksiin. + +Hänen pyörtymisensä ei johtunut säikähdyksestä, vaan siitä, että hän +suuttui silmittömästi Urbanin epäkohteliaasta kiivaudesta. Hän ei olisi +voinut ikipäivinänsä kuvitella, että nuori mies uskaltaisi kiljua +hänelle niin kovasti, ja päälle päätteeksi Urban! Mutta amanuenssi -- +joksi häntä nyt sanottiin -- Freide ei tiennyt itsekään, että juuri +hänen sanansa olivat aiheuttaneet niin surullisen seurauksen. Hänen oli +myös onnistunut keinotella pois reestä, joskin venähtänein jaloin. Hän +nilkutti Minkan luo ja alkoi hieroa tämän ohimoita lumella, koko ajan +kiroillen jalkavammaansa ja ähkien ja puhkien mielenliikutuksesta. + +"Hyvä Jumala, ihmislapsi, herätkää toki!" Hän pudisteli Minkaa +tarmokkaasti, "Herätkää, muuten minäkin pyörryn." + +Minkan mustista silmistä leimahti samassa Urbaniin salama. Heidän +kasvonsa olivat yhtä värittömät. Mutta Minkan poskille lennähti +tuokiota myöhemmin suuttumuksen tulinen puna. + +"Tollo", sanoi hän terävästi. + +"No, Jumalan kiitos!" Urban hengitti keveämmin. "Sanokaa minua tolloksi +tahi miksi ikinä tahdotte, kunhan vain autatte minut pystyyn. Minä +laskeuduin jaloilleni työntääkseni lunta teidän suuhunne, mutta nyt en +pääse ylös tältä vietävän jalalta, joka nyrjähti sijoiltaan." + +Minka ojensi hänelle kylmästi toisen kätensä, ja Urban nousi kamalasti +irvistellen. + +"Mikäs nyt neuvoksi?" kysyi Urban jurosti. "Hevosesta ja reestä ei ole +tietoakaan ja me olemme joutuneet erämaahan kauaksi sekä maantiestä +että ihmisistä." + +Minka seisoi jäykkänä ja suorana; hänen teki mieli todenteolla +antaa Urbanille korvapuusti ja sitten livistää tiehensä, mutta +tyytyi kuitenkin siihen, että pujotti käsivartensa ristiin ja rupesi +tähystelemään lumisia maita ja metsää, joka tohisi hiljaa kuin +lumisadetta ennustaen. Uhkaava pilvi olikin jo noussut auringon eteen +ikäänkuin jykeä lyijymöhkäle. Tänä hetkenä ei elämä Minkasta tuntunut +hitusenkaan vertaa hauskalta, ja koko hänen sisäinen olentonsa kuohui +niin valtavasti, että hän sanoi itselleen vihaavansa Urbania. + +Eilen hän oli ollut varma siitä, että rakastaa Urbania +romaanirajattomasti, mutta tokkopa koko maailmassa ainoakaan tyttö +saattaa rakastaa sitä, joka nimittelee toista "ihmislapseksi"! + +"Minä lähden toisten luo", sanoi hän topakasti. + +"Kenen toisten?" + +"Matkatoverien." + +"Niitä on teidän vaikea löytää. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin +päin he ovat menneet. Enkä minä salli että te lähdette minnekään omin +päin." + +"Te olette häpeetön", huusi Minka itku kurkussa, "minä en milloinkaan +ole nähnyt niin häpeetöntä". + +"Te tarkoitatte luultavasti hävytön." Urban hieroskeli kolottavaa +jalkaansa. "Olen kuullut, että tällaisen vian voi vetämällä saada +autetuksi. Tahdotteko koettaa? Olisi vietävän viheliäistä, jos meidän +pitäisi yöpyä tänne ja ehkä paleltua kuoliaiksi." + +"En välitä teistä ollenkaan. Minä lähden." + +Ja Minka läksi marssimaan ylpeästi suoraan eteenpäin. Mutta kuinka +olikaan, hän vajosi yhtäkkiä niin syvälle lumeen, että hänen oli työ +ja tuska ponnistella ylös. Ensin hän ei katsonut taakseen. Hän oli +odottanut, että Urban kutsuisi hänet takaisin, pyytäisi anteeksi ja +sanoisi häntä enkeliksi -- _son ange gardien_ -- silloin hän olisi +kääntynyt takaisin, mutta nyt näytti siltä, että Urban oli päättänyt +jäädä odottamaan kuolemaa, sillä varmaa oli, että hän paleltuisi +kuoliaaksi. Hän pysähtyi. Uh, oli melkein kamalampaa rämpiä täällä +yksinään kuin olla Urbanin luona! Ja kyllä hän nyt koettaisi vetää +jalan paikoilleen! -- -- -- Paljoa nopeammin ja nöyremmin kuin taannoin +hän tuli nyt takaisin. Urbania ei enää ollut siellä, mihin Minka hänet +oli jättänyt, vai olikohan hän kulkenut väärään suuntaan? Täällä oli +suksenlatuja ja minkä mitäkin jälkiä vähän kussakin paikassa. Hän ei +löytänyt enää omiaan. + +Suunniltaan hädästä hän alkoi kirkua ja huutaa: + +"Haloo! -- Haloo! -- Minä täällä! -- Tä-ä-llä! Tulkaa! Tulkaa!" + +Ei vastausta. Metsä tohisi raskaammin, ja aurinkoa pimittävä pilvi +kasvoi. + +Nyt rupesi Minka ulisemaan. Häntä ei ollut milloinkaan pelottanut niin +kovasti. Mitähän jos sudet tulevat ja syövät hänet! Hän ei uskaltanut +jäädä maahan. Tuokion kuluttua hän kiipesi puuhun; nyt hän näki erään +pienen mustan pilkun hitaasti, mutta pontevasti pyrkimässä jotakin +kohden, joka taisi olla tie. Se oli -- aivan oikein, se oli Urban! +Mutta, _mon Dieu_, kuinka kaukana hän jo olikaan! Oo, näytti siltä, +kuin hän olisi vaappunut ylös ja alas. Varmaankin hän aina väliin +hyppeli toisella jalallaan. + +Viha kuohahti uudestaan. Urban ei välitä hänestä minkään vertaa, jätti +hänet oman onnensa nojaan. Mutta kyllä hän vielä näyttää hänelle... +Totta kai hänkin osaa tielle. Kuinka Urban oli sinne päässyt? Hän +katseli alas jyrkänteen rinnettä. Siitä on päästävä alas. Huu, se +oli huimaava! Kävelemällä laskeutuminen oli mahdotonta. Siis joka +vierimällä tai -- istuallaan laskien. + +Nuolennopeasti Minka teki päätöksensä, kiipesi rivakasti alas, sai +vaivoin katkaistuksi kuusesta oksan, jonka aikoi ottaa kelkakseen. +Sydän kurkussa hän istuutui sille ja laahusti jyrkänteen reunalle, +sitten hän sulki silmänsä tuokioksi, mutta avasi ne uudestaan +katsoakseen, ettei puita ollut tiellä. Ei hätää, sitä myöten oli kaikki +selvää, mutta korkeus oli huikea. Hän ummisti taas silmänsä, tarttui +lujasti kiinni karahkaan ja hurahti alas. Sellaista kyytiä hän ei ollut +saanut milloinkaan. Hän lensi pitkän matkan tietä kohden. Ruumis oli +aika lailla kolhiintunut, kun hän jätti ajovehkeensä. + +Urban oli vielä näkyvissä, ja vaikka jäsenet tuntuivatkin helliltä, +läksi Minka juoksemaan koko ajan huutaen ja hoilaten. + +Viimein Urban lienee kuullut, koska pysähtyi katsomaan taakseen. Mutta +Minkan valkean pienen hahmon keksiminen keskeltä lumikenttää ei ollut +niinkään helppoa, joten Urbanin täytyi päätellä äänestä, missä päin +huutaja oli. + +"Haloo", kirkui Minka, "haloo!" Hän ei jaksanut enää juosta. Uupumus +puristi hänen jäseniään kuin rautavanne, niin että hän pääsi vain +raahustamalla eteenpäin. + +Yksinäisyys oli hänestä kuitenkin kamalinta, ja hän kirkui kohti +kurkkua Urbanille: "Odota -- minua -- kuollaan -- yhdessä!" + +"Minka!" + +"Hohoi!" + +"Täällä on tupa!" + +"Missä?" + +Minka oli melkein käheä, mutta nyt hän oli joutunut niin lähelle, että +kuuli selvästi Urbanin äänen. + +"Tienkäänteessä." + +Minka tuli ylen onnelliseksi. Tie kääntyi ehkä kahdenkymmenen metrin +päässä Urbanista. Sinne asti he kyllä jaksavat mennä. Minka läksi +uudestaan juoksemaan. Toivo päästä vihdoinkin lepäämään katon alle +antoi hänelle voimia. + +Urban hyppi häntä vastaan terveellä jalallaan. + +"Kuulehan sinä, rakas, pikkuinen peto", sanoi Urban aivan +äkkiarvaamatta, "minä luulin tulenani hulluksi tuskasta ja vihasta, kun +sinä marssit tiehesi, mutta nyt saat uskoa, etten enää päästä sinua +luotani." Muitta mutkitta Urban veti hänet luokseen ja valoi hänen +kasvonsa täyteen suudelmia. + +"No, mutta -- Oo, Urban!" + +Minka laski kätensä hänen kaulaansa. Nyt Urban seisoi jo vioittuneella +jalallaan tuntematta tänä hetkenä kipua. + +"Minka, sinä halusit, että kuoltaisiin yhdessä, minäpä haluan _elää_ +yhdessä." + +"Niin tahdon minäkin paljoa mieluummin", sanoi Minka reippaasti, +"vaikka -- en suvainnut sinua taannoin". + +"Enkä minä sinua! -- Oo, vielä yksi suukko, Minka! Sinä olet suloinen +pikku tenhotar." + +Kulkusten helinä sai heidät heräämään todellisuuteen, ja jopa olikin +aika, sillä eräs reki tuli täyttä vauhtia heitä kohden. Siinä ajoivat +Uno Freide ja Holger Boye, jatka olivat lähteneet etsiskelemään heitä, +kun eräs talonpoika oli ottanut kiinni tyhjän reen ja pillastuneen +hevosen ja vienyt ne Saltsjöbadenin hotellin eteen. Hakijat olivat +ottaneet mukaansa sekä sukset että luistimet siltä varalta, että +olisi pitänyt lähteä retkeilemään, mutta he nolostuivat aika tavalla +nähdessään onnettomuustoverien hellästi hyväilevän toisiaan keskellä +suurta maantietä noin kolmen kilometrin päässä kylpylaitoksen +hotellista. + +Tosin oli kumpikin niin uuvuksissa, että heidät täytyi auttaa rekeen, +mutta he olivat kumminkin niin säteilevän onnellisen näköisiä +silloinkin, kun kertoivat vaivoistaan, että oli turhaa ruveta heitä +surkuttelemaan. + +"Koko juttu oli minun syyni", sanoi Minka. + +"Eipäs", keskeytti Urban, "jos minulta vain olisi ollut tarpeeksi +malttia ottaa ohjakset..." + +"Ottaa ohjakset?" kysyi Uno ihmetellen. + +"Niin, sillä minä tahdoin välttämättömästi ajaa." Minka painoi päänsä +alas. + +Urban hyväili hänen käsiään vällyjen alla. + +"Ei olisi sekään haitannut mitään", virkkoi hän innokkaasti, "jos minä +vain olisin ollut kylmäverisempi". + +"On hyvin tärkeää", myönsi Holger Boye, "että ohjakset joutuvat +oikeisiin käsiin oikeaan aikaan, tapaturmien välttämiseksi". + + + + +IX + +Eräs uusi tuttavuus. + + +Barbro nousi rappuja pitkin ompelijattarensa luo, joka suoritti +hänelle paikkausta. Birgit oli näet antanut tällaisen neuvon +epäkäytännölliselle sisarelleen, kun Babia itseään oli tuiki +mahdoton saada korjailemaan "riepujaan". Paljoa ennemmin hän viskasi +menemään kaikki, mikä oli repaleista. Mutta jos leninki oli hieman +vanhamuotinen, ei se haitannut häntä ollenkaan. Nyt kuitenkin oli +hänen pukuvarastonsa käynyt varsin kuluneeksi, ja hän oli päättänyt +korjauttaa sen. + +Hän vertaili mielessään, kumpi oli kauheampaa -- käydä sanomalehden +toimituksessa vaiko ompelijattarella. Ensinmainittu oli hänellä +tuoreessa muistissa. Jo viidennessä paikassa hän oli käynyt kolmen +päivän kuluessa. Mutta joka paikassa oli häntä pidetty liian "nuorena". +Parissa kohden häntä oli kohteliaasti kehoitettu tulemaan parin vuoden +perästä uudestaan kuulemaan, muualla oli selitetty, että avustajia on +yllinkyllin, mutta tänään häntä oli vedellyt. Tarvittiin nuori nainen +selostamaan hienon maailman häitä ja käymään haastatteluilla ylhäisissä +kodeissa sekä juhlatilaisuuksissa että arkioloissa. + +Alussa Barbro haltioituikin "itsenäisen" työn toivosta niin kovasti, +että hän päätä pahkaa tarttui koukkuun. Palkkaa hän ei muistanut kysyä +ollenkaan. Ne olivat kyllä maininneet jotakin volontääristä, mutta hän +ei tiennyt, merkitseekö se muuta kuin "vapaaehtoinen", eikä kukaan +voinut olla sen vapaaehtoisempi kynänvarsi kuin hän. + +Hän oli ylettämän ilonsa puuskassa käynyt soittamassa lähimmästä +maustetavara-puodista Holger Boyelle. Mutta tämä ei ollut yhtynyt hänen +innostukseensa, vaan neuvonut jyrkästi luopumaan tuumasta. Semmoinen +toimiala ei sovi hänelle ensinkään. Hän ei kelpaa kotiurkkijaksi, +sitä ei tarvitse ajatellakaan, ja "totta vieköön" hän on liian hyvä +kirjoittamaan morsiamista, heidän antiikkisista morsiuskruunuistaan ja +äidinäidinäidin oikeista pitseistä ja morsiustytöistä ja sulhaspojista +ja kaikennäköisestä muusta sekasotkusta. + +Barbro nolostui aika lailla, ja kun kuulotorvi oli vaipunut takaisin +pitimeensä, oli hänen ihastuksensa laajenevaan sanomalehti-toimintaan +vaipunut pohjattomaan syvyyteen. + +Hän meni toimitukseen ilmoittamaan peruutuksensa, ja siellä oltiin +hänelle yhtä kiukkuisia kuin edellisellä kerralla oli oltu kohteliaita. +Häntä vihloi vieläkin, kun hän muisteli päätoimittajan tuikeita silmiä +ja hermostuneen kuivaa ääntä. + +Oikeastaan olisi jo tästäkin riittänyt kiusaa yhden päivän osalle +tarvitsematta lisätä sitä käymällä ompelijattaren luona, missä oli +kahvinvastineen ja ahtaissa oloissa asuvan lihavan, vanhan mamsellin +lemua, mutta hän oli luvannut tulla ja Barbro piti aina sanansa. + +Koetus ja sovitus meni menojaan, ja Babi vilisti vapautuneena alas +rappusia, mutta ehdittyään keskelle niiden toista aukeamaa hän pysähtyi +äkkiä. Siinä virui liikkumattomana suullaan pieni ihmiskäärö, pieni +viiden tai kuuden vuoden vanha poika. Hän oli paljain päin, ja likainen +kiharatukka oli hyvin takkuinen. Pukineet riippuivat riekaleina hänen +yllään. Jalkineina oli pari suuria naistenkenkiä, joissa oli ammottavia +reikiä. + +Liikutettuna Barbro kumartui katsomaan poikaa. Oliko hän kuollut? +Barbro nosti pojan varovasti ylös. Pienet kasvot olivat aivan kelmeät +ja pelottavan laihat, mutta hän eli. Raukea katse kohdistui arasti +Barbroon. + +"Mikä pikku poloinen sinä olet?" kysyi Barbro sydämellisesti. "Oletko +sairas?" + +"En." + +"Onko sinun nälkä?" + +"On." + +Totta totisesti hänen oli nälkä! Barbron sydän kuumeni säälistä +nääntynyttä lasta kohtaan, joka tuskin jaksoi pysyä jaloiltaan. Hänen +oli kannettava lapsi ompelijattarelle ja jätettävä hänet sinne siksi +aikaa, kunnes kävi hakemassa jotakin syötävää. Poika ei ollut raskaampi +kuin hänen sisarensa kaksivuotinen tytär, ajatteli Barbro ottaessaan +hänet syliinsä, mutta niin hirveän huolimattomasti hoidettu. + +"Ah, se on se pikku raukka, jonka isä hukkui viime jouluna", sanoi +neiti Andersson. "Niillä on vissiinkin hyvin kurjat olot. Ne asuu +täällä vinnillä." + +Saatuaan maitoa ja leipää poika näytti vähän reipastuneen ja kykeni +lähtemään Barbron kanssa äitinsä luo. Tämä asui viidennessä kerroksessa +eräässä kojussa, josta alkujaan oli aiottu tehdä ullakkokomero. +Barbro ei ollut vielä milloinkaan nähnyt niin kurjaa asumusta, niin +sydäntäsärkevää köyhyyttä. Keskeltä vanhoista matoista kyhättyä läjää, +jonka verhona oli kulunut viltti, kuului kuolemanväsynyt ääni: + +"Onko siellä pikku Viktor?" + +Viktor -- _voittaja!_ Se oli hänen, tuon pienen ressun nimi, jonka +nälkä oli kaatanut kuudennella ikävuodellaan. + +"On", vastasi poika yksitavuisesti. Mutta hän ei juossut äitinsä luo +eikä päästänyt Barbron kättä. + +"Vähän vettä, lapsi." + +Barbro irroitti hellävaroen kätensä Viktorin otteesta. Hän etsi +karahvia ja vettä, mutta Viktor tallusteli suurilla kengillään erään +hinkin luo, jossa oli kauha. Hän täytti kauhan ja vei sen kuoppaisen +kivilattian yli äidilleen. + +Ei kumpikaan virkkanut mitään, mutta kun nainen oli juonut, kysyi hän: + +"Onko sinulle annettu ruokaa?" + +"On." + +"Eikö ole mukanasi?" + +Nyt meni Barbro sairaan luo ja sai kuulla hänen kärsimystensä historian +lyhyin, katkonaisin lausein. Nälkä, sairaus, miehen kuolema, häätö, +nälkä, sairaus. Ja nyt hän pelkäsi kovasti jäävänsä vuoteen omaksi ja +kuolevansa Viktorilta. Hän ei jaksa elää, mutta ei myöskään uskalla +ajatella kuolemaa. Mihin joutuu silloin poika? + +Barbro oli vähän aikaa aivan sekaisin nähdessään näin aavistamattoman +suurta kurjuutta. Hän oli kyllä lukenut hädän kauhuista, mutta olihan +kokonaan toista istua kauniissa, hyvin sisustetussa huoneessa ja +katsella kirjasta elämän kovuutta, kuin nähdä se todellisuudessa, ilman +taiteellista siloittelua. + +Toinnuttuaan jonkun verran hän muisti heti Holger Boyen, joka +kyllä tietää, mitä on tehtävä. Barbro veisi Viktorin entisen +lapsuudentuttavansa Gerda Skogin luo. Tämä oli joutunut aikaisin ja, +kuten sanotaan, hyviin naimisiin insinööri Anders Skogin kanssa. Siellä +pikku Viktor varmaankin saa olla toistaiseksi. Siellä häntä ruokitaan +ja pestään ja kammataan. Sinne mennessään hän ostaa pojalle pari lelua +ja siistin vaatekerran ja jalkineet, ennen muuta jalkineet. + +Hyvin touhuissaan talutti Barbro pienen vähäpuheisen suojattinsa +erääseen suureen lelukauppaan, missä pojan ei oikein tehnyt mieli +lausua mitään, mutta lopulta kuitenkin lapsenmieli pääsi oikeuksiinsa, +ja hän mutisi: + +"Hevonen." + +"Tietysti sinä saat hevosen ja kärryt myös ja niihin pannaan +pussillinen suklaata", sanoi Barbro. Saatuaan ostokset Barbro meni +ryysymekkonsa kanssa eräälle autoasemalle. Siellä oli jo odottamassa +muuan herra, nuori, ryhdikäs mies, joka oli näöltään pohjoismaalainen. +Ihmetellen hän silmäili hienoa nuorta naista ja pientä likaista +kerjäläispoikaa, joka niin luottavasti piti mustaa tassuaan naisen +sormikasverhoisessa kädessä. + +Vihdoin saapui auto. Pikku Viktor näytti uupuneen kokonaan, ja Barbro +voitti kainoutensa. Hän meni tuntemattoman herran luo. + +"Anteeksi, saisimmeko ottaa auton, vaikka teillä olisi vuoro, kun +tulitte aikaisemmin?" sanoi Barbro hieman tarpeettoman nopeasti, mutta +häntä aina hävetti puhutella tuntemattomia. "Pikku poika tuskin jaksaa +seistä", lisäsi hän selittäen. + +"Sen kyllä näkee." Herra kohotti kohteliaasti hattuaan. "Tietysti minä +luovutan teille auton ja nostan pojan." Hän nosti Viktorin istumaan +autoon. + +"Aiotteko viedä hänet sairaalaan? Oletteko lastensuojelusnainen?" + +"Ei, emme me mene sairaalaan. Kiitos avusta." Barbro huusi osoitteen +kuljettajalle ja vasta sitten, kun auto oli jo täydessä menossa, +hän muisti jättäneensä vastaamatta lastensuojelusseurasta. Häntä +suututti nyt, kun tuntematon herra ei ollut saanut tietää, ettei hän +ole mikään sellainen ohjelman mukaan toimiva hyväntekeväisyys-nainen, +joka asianomaiselta taholta saatujen määräysten mukaan kulkee köyhissä +kodeissa ja jolla ani harvoin on lämpimiä sanoja ja hyviä, sääliviä +ajatuksia; suojelushomma, se oli jotakin selittämättömän viisasta ja +laimeaa ja harkittua, ajatteli Barbro. + +Jo seuraavana päivänä onnistui Barbron ja Holgerin saada yhdistynein +ponnistuksin sairas työläisvaimo sairashuoneeseen. Siellä hän näytti +jonkun verran virkistyvän huolellisella, säännöllisellä hoidolla, jota +hänelle toimitettiin. + +Barbro kävi häntä katsomassa joka aamupäivä, ja Viktor oli aina mukana. +Oli outoa nähdä, kuinka ihmeissään äiti oli poikansa siisteistä +vaatteista. Mutta hän ei jaksanut kysellä mitään. Ainoa, mitä hän +säännöllisesti ja vaivoin sai sanotuksi, oli: "Oletko saanut ruokaa +tänään?" Nämä sanat olivat kuin iskostuneet kiinni kuiviin huuliin; +ne kaikuivat yksitoikkoisina ja soinnuttomina, mutta sittenkin ne +ilmaisivat nälästä ja kärsimyksistä nääntyneen äidin rakkautta. + +Sairaalan käytävässä Barbro oli useita kertoja tavannut sen nuoren +miehen, joka oli sanonut häntä "suojelusnaiseksi". Hän oli lääketieteen +kandidaatti Aksel Törner. Barbroa rupesi aina sisäisesti kuumentamaan, +kun hän pitkän matkan päästä näki lepattavan lääkärinviitan. Jos +tulija oli kandidaatti Törner, alkoi häntä kuumentaa yhä enemmän, ja +kun Törner puristi lujasti hänen kättään ja katsoi häneen vakavasti +tarmokkailla, teräksenharmailla silmillään, hehkuivat hänen kasvonsa +kuin auringon paahteesta. + +Niin yksinkertaisesti ja melkein huomaamatta ei Barbro ollut +milloinkaan solminut tuttavuutta kenenkään kanssa, ja tuokiotakaan +empimättä hän lähestyi Törneriä avomielisesti ja ujostelematta, aina +yhtä rehellisen iloisena saadessaan tavata hänet. + +Törnerin reipas ja hilpeä kohtelu aiheutti sen, että kaikki sairaat +pitivät hänestä paljon, ja hän olikin antautunut lääkärintoimeensa +täydellä innolla. Saattoipa tapahtua, että hän puhui yksinomaan +jostakin leikkauksesta niinä lyhyinä hetkinä, jolloin Barbro käveli +hänen kanssaan sairaalan puistossa, tai että hän heti vei Barbron +jonkun sairasvuoteen ääreen näyttääkseen tälle "mielenkiintoisen +tapauksen". + +Jos Barbro toi kukkia tai karamellejä lapsille, loisti Törner +tyytyväisyydestä ja nyökkäsi: "Kas sillä lailla, neiti Berting. Te +hyödytätte enemmän kuin kokonainen lääkeannos." + +Ja Barbro tiesi, että Törner odotteli, jos se suinkin kävi päinsä, +hänen tuloaan saadakseen tervehtiä häntä. Eräänä päivänä oli Törner +sanonut: + +"Olipa hauska, kun tulitte näin aikaisin, ettei minun tarvinnut +odottaa. Jos viivytte, kiihoitun minä, eikä se sovi lääkärille." + +Sen päivän perästä Barbro saapui aina heti, kun portti avattiin +kävijöille. Hän ja pikku Viktor ne seisoivat siinä uskollisesti käsi +kädessä. Joitakuita kertoja kävi myös Holger Boye heidän kanssaan, +mutta hän huomasi olevansa täällä liika pyörä rattaissa. Hän oli +oppinut ymmärtämään paljon niinä kirkkaina maaliskuun pakkaspäivinä, +jotka taivaan kiiltäessä lasinselkeänä ja maan kuumottaessa alastomana +kuitenkin kulkivat niin voitonvarmoina kevättä ja elämänuudistusta +kohden. + +Vajaan kuukauden virui pikku Viktorin äiti puhtaassa, valkeassa +sängyssään ja katseli ympärilleen raskain, surumielisin silmin. Ei edes +sekään, että hänen poikansa oli saanut kalpeihin kasvoihinsa väriä ja +alkanut laverrella vireästi niinkuin onnellinen lapsi ainakin, voinut +muuttaa hänen kuluneiden piirteittensä kangistunutta ilmettä, ja kohta +koitti hetki, jolloin uupuneen työläisvaimon elämää eivät kyenneet +pitämään pystyssä lääkkeet eikä hoito. Eräänä iltapäivänä Barbro sai +Holgerilta sanan, että loppu saattoi tulla minä hetkenä tahansa. + +He menivät yhdessä sairaalaan. Tällä kertaa ei Viktor ollut mukana. + +"Lähdetkö sisälle, Babi, vai odotatko täällä käytävässä?" kysyi Holger +hiljaa. "Et kai ole nähnyt vielä kenenkään kuolevan? Siitä voi jäädä +synkkä muisto." + +"Minä tahdon mennä myös", sanoi Barbro hiljaa. "Ehkä hän tuntee minut." + +Pystyverho, jolla kuoleva erotettiin muista sairaista, ympäröi aivan +läheltä valkeaa vuodetta. Eräs sairaanhoitajatar oli kumartunut +katsomaan Viktorin äitiä. + +Hän näytti vielä tuntevan Barbron, sillä hän sopersi: + +"Viktor?" + +"Viktorin on hyvä olla", vastasi Barbro sointuvalla, lämpimällä +äänellään. "Minä lupaan pitää huolta Viktorista." + +Kuoleva koetti sanoa jotakin, luultavasti kiittää, mutta se hupeni +vain läähättäväksi korinaksi. Sitten tuli hiljaisuus. Siinä virui vain +poroksi palanut elämä, joka harmaana tuhkana luhistui kuoleman arinalle. + +Barbro tuijotti herkeämättä luiseviin, karheisiin käsiin ja +kutistuneihin, ryppyisiin kasvoihin, joilta vähitellen katosi +elontaistelun toivottoman tuskan kauhistuttava ilme ja jotka silisivät +kuin näkymättömän, lempeän, mutta lujan käden kosketuksesta. + +Holger seisoi ajatuksiinsa vaipuneena Barbron vieressä. Hän odotti +hetkeä, jolloin Barbron jännitys puhkeisi onnellisen, terveen ihmisen +tuskaksi, jota tahtomattaankin tuntee nähdessään katoavaisuutta. Ja +muutaman hetken kuluttua Barbro itkikin niin katkerasti ja kuitenkin +niin keveästi kuin se, jonka kyyneliä ei sydänsuru ole milloinkaan +kuohuttanut. + +Holger kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi hiljaa: + +"Babi hyvä! Kuolema on säälivämpi kuin elämä." + +Barbro nosti äkkiä silmänsä. Kuinka kalpea Holger oli! Hänen rehevillä +kasvoillaan kuvastui kummallinen, syvä ja valtava totisuus. + +"Sitä sinä et tarkoita", nyyhki Barbro, "ei mikään ole kamalampaa ja +kauheampaa kuin kuolema". + +Holger ei vastannut, veti hänet vain pois salista pitäen yhä kättään +hänen hartioittensa ympärillä. Mutta kun he olivat tulleet pitkään +käytävään, siinsi etäällä jotakin lepattavaa valkeaa, mikä tuli +nopeasti heitä vastaan. Silloin Barbro kuivasi nopeasti kyyneleensä ja +irroittautui Holgerin pitelystä. + +Kohta senjälkeen hän esitteli: "Lapsuudenystäväni, kandidaatti Boye +-- kandidaatti Törner." Herrat kumarsivat toisilleen ja vaihtoivat +muutamia sisällöttömiä sanoja. Sitten kandidaatti Törner hyvästeli. + +"Milloin tapaan teidät uudestaan?" kysyi hän Barbrolta. + +"En tiedä." + +Barbrolla ei ollut mitään lisäämistä, mutta Holger ei tuntenut tällä +hetkellä Barbroa. Tämä antoi kandidaatin pidellä hänen kättään eikä +näkynyt huomaavan, että saapuvilla oli kolmas, tosin "vain Holger +Boye", mutta kuitenkin näkijä. + +Saattaessaan Barbroa kotiin Holger kysyi: + +"Onko Törner vanha tuttavasi?" + +"On", vastasi Barbro heti. Hänestä tuntui, että hän oli tuntenut +Aksel Törnerin aina. Tämä oli osana hänen kaikissa ajatuksissaan ja +toivomuksissaan eikä hän ollut milloinkaan selvittänyt itselleen, miten +oli voinut niin käydä. + +"Mistä asti, Babi hyvä?" + +"Mistäkö asti -- neljä viikkoa eilisestä." Ja samassa Barbro joutui +hämilleen, sillä hän oli näinä viikkoina tosiaankin unohtanut, että +niiden edellä oli ollut toinen aika. Hän ei ollut huomannut, että nyt +vasta tuntui ilmassa kevään henkäilyä, sillä hän oli jo pitkän matkaa +edellä, ehtinyt mielessään kesäkuun valkeaöisiin unelmiin. Äkkiä, +aivan kuin salatakseen hämmennyksensä, hän sanoi: "Kuulehan, minä olen +kirjoittanut isoäidille pikku Viktorista, hän pääsee Flodaan ja jää +sinne toistaiseksi. Sitten otan tietysti minä itse hänet hoitooni." + +"Minäpä ehdotan, että sinä annat minun ottaa Viktorin ottopojakseni, +kunhan sinä silloin tällöin kirjoitat ja tiedustelet hänen vointiaan." + +"Sinä -- eihän toki, Holger, sinä et voi!" + +"Kyllä minä voin. Ehdotukseni on tosin itserakas, mutta ei poika +hunningolle joudu. Ensin isä ja äiti ottavat hänet luokseen, ja kun +minä saan päätetyksi opintoni, saa hän tulla minun luokseni." + +"Miksi se on sinusta itserakasta? Minun luullakseni se on mainion +suurpiirteistä." + +"Älä luule niin, jos olet ystävällinen. Syy on se, että minä muussa +tapauksessa kadottaisin sinut näkyvistäni. Ja sitä en tahdo. Olen +vanhoillinen enkä kykene hankkimaan itselleni uusia ihanteita." + +"En suinkaan minä voi olla mikään ihanne." + +"Kyllä, sinä olet juuri niin täydellinen epätäydellisyydessäsi kuin +minua miellyttää. Samassa hetkessä, kun katsoo sinun puoleesi ja lausuu +ajatuksissaan: 'Jos nähdä tahdot lemmen voimakkaan, mi yläpuolla +pilvein asustaa, oi, silloin katsees naisen silmiin luo, se lähempänä +siellä on kuin luuletkaan', putoaakin suinpäin hutiloivan Kynänvarren +sekasotkuiseen ajatussokkeloon, missä kaikki on mullinmallin, tunteet, +mielialat, päätökset ja vaikutelmat. Sinä olet yhtä kirjava kuin +pellonpinta ennen heinäntekoa ja sinulla on -- kaikki ne tuhansien +villikukkien sulot kuin silläkin." + +"Mutta Holger, sinä et ole milloinkaan ennen puhunut tuolla tavalla." + +"Etkä sinä ole ollut milloinkaan se, mikä tänään." + +"Enkö ole?" + +Barbro katsoi haaveillen Holgerin ohi. + +"Babi hoi, tuolla toisella puolella katua kulkee tohtori Krabbe, sen +ajan kummitus, jota sinä et enää ota lukuun. Hyvästi!" + +"Hyvä Holger, älä jätä minua nyt", pyysi Barbro hädissään. "Voi, sinä +et _voi_ olla niin halpamainen." + +"En olekaan, parasta lienee suojella sinua, mutta voinpa sanoa sinulle, +että kalju paroonikin on tulossa. Olen nähnyt hänet." + +"Täällä -- Tukholmassa?" + +"Niin, totta totisesti." + +Barbro näytti olevan hetkisen aivan hämillään, mutta sitten hän heitti +terhakasti päänsä kenoon ja sanoi melkein uhmaten: + +"Se on samantekevää, sillä nyt tiedän, mitä tahdon." + + + + +X + +"Tullos, veikkonen! Yhtyös liittohon!" + + +Huhtikuun puolivälissä Barbro huiskutti jäähyväiset Helene-tädille +ja pikku Viktorille, jotka Holgerin kanssa matkustivat Skooneen. +Hän itsekin oli toista kuukautta aikaisemmin käynyt Upsalassa +viettämässä vappua Astrid Tollingin kanssa, jonka molemmat veljet +olivat siellä. Märta ja Mary sekä Aksel Törner olivat liittyneet +heihin, ja nämä seitsemän nuorta olentoa olivat olleet unohtumattoman +nuoria seisoessaan aattona linnanvallilla ja katsellessaan roihuavien +soihtujen ja valkolakkien yli kauas etäisyyden ääriin. Kevätlaulujen +sävelet olivat kannustaneet heidän ikävöintiään ja uskoaan vahvoihin +siipiin, ja sillä aikaa kun hämy hiljakseen puki iltavalaistuksessa +hehkuvan Vaasanlinnan siniseen haaveviittaansa, tärisi avaruus +sävelistä, jotka pyrkivät valloittamaan kokonaisen maailman. + +Sitten tuli vappu konfetteineen ja kujeineen ilon läikkyessä +ylimmillään aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja Löwesköldin laitoksen neljä +tyttöä kaiutti kiitollisesti ja suruttomasti helmeilevää nauruansa. +Yksin Marykin oli riisunut juhlallisuutensa ja hyräili lakkaamatta: +"Laula sä raittiilla mielellä vaan". + +Myöhemmin hän oli kylläkin tiedustellut Astridilta, oliko hän +käyttäytynyt "tahdittomasti", mutta saatuaan tyynnyttävän vastauksen +hän oli myöntänyt, ettei hänellä ollut milloinkaan ollut niin hauskaa. +Oli tuntunut aivan siltä, kuin hän olisi ollut "tupaten täynnä" +säveliä, ja parempaa hän ei saattanut ajatellakaan. + +Eva-täti muisteli varsin tyytyväisenä kulunutta talvea. Kesäksi ei +hänelle jäisi ainoatakaan hoitolaista, mutta syksyksi hän odotti kolmen +palaavan, ja kaikkia seitsemää odotti erittäin valoisa tulevaisuus. + +Samoin kuin hän oli edellisenä syksynä tehnyt muistiinpanoja tulevista +oppilaista, merkitsi hän nytkin lyhyesti muistiin heidän lähimpiä +aikeitaan. Muhkean sirolla käsialallaan hän kirjoitti suureen +sahviaanikantiseen kirjaansa: + +_Sonja Thomas_. Menee syksyllä naimisiin luutnantti Uno Freiden kanssa. +Olen nähnyt heidän kauniin asuntonsa, missä loisto ja maku ovat yhdessä +luoneet ihastuttavan taiteellisen kokonaisuuden. He aikovat tehdä +häämatkan Norjaan ja sitten avata Tukholman-kotinsa suurelle, mutta +valikoidulle seurapiirille, johon minäkin mielelläni haluan lukeutua. + +_Maud Rydeman_. Tämä nuori tyttö on minusta yhä edelleenkin arveluttava +yltiö. Mutta minä luulen, että hänellä on hyvä sydän ja että hän siellä +Skoonen maaseutuoloissa on oikeassa elementissään. Hän aikoo suorittaa +täydellisen maanviljelyskurssin ja sitten yhdessä nuorimman veljensä +kanssa ostaa maatilan, jota rupeavat itse hoitamaan. + +_Mary Ehrestiernan_ saan pitää ensi vuonnakin. Hän on päässyt +musiikkikonservatorioon ja aikoo ottaa myös laulutunteja. + +_Astrid Tollingin_ kadotan mielipahakseni. Hän aikoo opiskella +kuvanveistotaidetta Köpenhaminassa, ja hänen opettajattarensa sanoo, +että hänellä on mitä parhaimmat toiveet herättää pian huomiota. +Ei ainoakaan näistä seitsemästä ole ollut luotettavampi eikä +miellyttävämpi koti-ihminen kuin hän, ja minä olen varma siitä, että +hän menestyy kaikessa. + +_Barbro Berting_ on pyytänyt saada olla täällä ensi vuonnakin. Nyt hän +on päättänyt harjoittaa sairaanhoitoa. Sillä tytöllä sitä on levottomat +aivot ja vielä levottomampi sydän. Luulen kuitenkin, että aloittipa +hän mitä tahansa, hänestä lopultakin tulee kirjailijatar. Hän saattaa +olla suloinen ja hauska, mutta ei ole luja luonne. Ehkä hän vakaantuu +kokeiltuaan tarpeekseen eri aloilla. + +_Märta Agnell_ matkustaa omaistensa luo. Hän on oivallinen, kotikesy +tyttönen. Iloitsen hänen puolestaan, kun hän uudestaan saa haltuunsa +rakkaan huoneensa "Heimatsliebessä". + +_Minka Rozinsky_ on ollut kokeena. Ja se on, Jumalan kiitos, +onnistunut. Avosylin minä toivotan tervetulleeksi ensi syksynä tuon +pikku hutiluksen, josta kuitenkin näkyy monessa suhteessa kehittyvän +hieno ja miellyttävä Sonja n:o kaksi. Heistä taitaa aikaa myöten tulla +kälykset. Enkä epäile, että Minkasta tulee sellainen ihastuttava rouva, +jolla on rikkaaseen ja uudenaikaiseen kotiin soveltuvat ominaisuudet. +Urban Freidestä tulee varmasti yhtä onnellinen aviomies kuin veli +Unosta, vaikka hänen täytyy odottaa pari vuotta, sillä Minkahan on +vielä melkein lapsi ja tarvitsee kypsymistä. + +Vapaaherratar pani kynän pois ja silmäili ulos avonaisesta ikkunasta. +Kukkivasta syreenipensaasta lemusi hapahkon raikas tuoksu häneen +saakka, ja hän nyökkäsi ajatuksissaan keinuville kukkatöyhdöille aivan +kuin ne olisivat olleet kesän eläviä olentoja, jotka kertoivat satua +kesäkuun lyhyestä uhkeasta kauneudesta. + +Etempänä puutarhassa ilakoivat nuoret. He laittoivat kukkavihkoja ja +koristivat kukkakoreja, jotka aiottiin lahjoittaa kukkakojuun Skansenin +juhlaan. Kaikkien tyttöjen oli määrä avustaa siellä eri paikoissa, ja +kesäkuun kuudentena, Ruotsin lipun päivänä, alkoi juhla. + +"Ei ole enää kuin yksi yö nukuttava", ajattelivat Barbro ja Minka. +Toiset olivat maltillisempia, mutta eipä edes Maryynkaan voinut olla +tarttumatta tuleva ilo, vaikka hän oli ollut mukana monenlaisissa +myyjäisissä. + +Nyt oli kysymyksessä jotakin aivan erikoista, ja mielialaa kohotti +se seikka, että oli tulossa viimeinen juhla, jonka nämä seitsemän +toverusta saivat viettää yhdessä ennen eroa. Jotkut heistä eivät +ehkä milloinkaan enää kohtaisi toisiaan, mutta he tekivät sellaisen +sopimuksen, että Sonjan kodista tulisi keskuspaikka, he lähettäisivät +tietoja itsestään. + +"Tiedättekö mitä", sanoi Maud, "minä ehdotan, että pidämme kokouksen +joka viides vuosi Lucianpäivänä. Ja tänä vuonna saat sinä, Sonja, ottaa +meidät vastaan." + +"Sen kyllä teen mielelläni. Mutta, rakas lapsi, mehän tulemme +ikälopuiksi, ennenkuin ehdimme sarjan päähän, en jaksa mitenkään laskea +meidän Methusalem-ikäämme." + +"Se ei ole konsti eikä mikään", huomautti Astrid, "viisi +kertaa seitsemän on kolmekymmentäviisi. Sinä olisit silloin +viidenkymmenenviiden vanha." + +"Niin vanhaksi en ikinä tule", vakuutti Sonja. + +"Ei sitä tiedä", hymyili Märta lauhkeasti, "minun mielestäni on ehdotus +erinomainen." + +"Niin on", myönsi Mary, "sillä eihän liene sitä vaaraa, että joudumme +harhateille, naimisiin yhteiskunnallisen asemamme alapuolelle, tai +jotakin muuta sellaista". + +"Ajatteletko sinä niin hirveää, Mary", ihmetteli Minka viattomasti, +mutta samalla kiilui veitikkamaisuus pitkien silmäripsien alta. + +"En, en minä ainakaan." + +Barbro istui tavattoman hiljaa. Hänellä oli paljon sellaista +ajattelemista, mitä muut eivät olisi ymmärtäneet. Hänestä tuntui +sisimmässään, ikäänkuin aivan uusi ja kauaskantoinen onni kohottaisi +sen, mikä hänessä oli parasta, ennen aavistamattomaan Barbro-olotilaan, +ja se oli äärettömän paljon rikassisältöisempi kuin entinen. Aksel +Törner ei tosin ollut sanonut hänestä pitävänsä, mutta se ei ollut +tarpeenkaan. Barbro oli mielellään alkanut puhtain ja valoisin +ajatuksin valmistautua tulemaan hänen elämäntoverikseen. + +Törner oli sanonut, että olisi hyvä, jos lääkärin puoliso voisi +auttaa miestään töissä. Naisella on useimmiten enemmän käytännöllistä +älyä kuin miehellä. Ja vaikkei Barbro ollut kertaakaan kuullut hänen +mainitsevan sanallakaan rakkaudesta, tiesi hän, että Törner pyysi +häntä ymmärtämään hänen vaatimuksiaan ja laittautumaan valmiiksi. He +seuraisivat toisiaan sekä ilossa että surussa. Toisin ei voinut olla. + +Muistellessaan Upsalassa vietettyjä ihania päiviä Barbro toisti +usein mielessään muutamia säkeitä, jotka olivat esiintyneet Flodassa +esitetyssä pienessä tilapäisessä näytelmäkappaleessa: + + "Oi muistatko, Aksel, kun kultaustaan + yli lapsuudenkaupungin aurinko loi + kuin lempemme aamun armas koi." + +Kesäkuun kuudes päivä! Taivas niin sininen, ja säkenöivää päivän hehkua +niin paljon kuin sitä voi olla ainoastaan kevätkesän päivinä. Koko +kaupunki lippujen korupuvussa. Ihmisillä kansallinen juhlatunnelma, +ja kaikki puistot vihreissä viitoissa, joita tomu ei vielä ollut +haalistanut eikä helle polttanut. + +Djurgårdenissa, tukholmalaisten ilotanhualla, missä suuret ja pienet +nauttivat kilpaa kesän antimista, nousi kohu ja tungos ylimmilleen, +mutta arkipäiväisin ilonpito ja karkein ilvehtiminen jäi kentälle, +jotavastoin sivistyneemmät huvinhaluiset ihmisparvet vetäytyivät +Skansenille, tuohon suureen, ystävälliseen, vierasvaraiseen +ulkoilmakotiin, joka syleilee kaikkia Ruotsinmaata rakastavia. + +Yksinäisten ihmisten täytyi tänään katsella itselleen lepopaikkoja, +sillä suuret olivat markkinat Skansenilla monine myyntikojuineen ja +huveineen. Niilläkin käytävillä, jotka muulloin olivat tyhjiä, hälisi +markkinaväkeä, kaikuivat hanurit ja viulut. + +Mary Ehrestierna oli pukeutunut Blendaksi ja seisoi Pohjoismaisen +Museon kojussa. Hän oli yhtä tyhmän ja säädyllisen näköinen kuin +ennenkin, mutta hänen sukulaisensa ihailivat pikku Marya ja tunkeilivat +ostohaluisina kojun ympärillä. + +Minka ja Sonja olivat kukkakojussa tai oikeammin heidän olisi pitänyt +olla siellä, mutta tuontuostakin he katosivat jonnekin Freide-veljesten +kanssa. Kun he sitten palasivat kauniisti hymyillen ja säteilevin +silmin, olivat he vastustamattomia. + +Minkan tapa pyytää: "Ostakaa kukka!" oli aivan kuin hän olisi ojentanut +kokonaisen kesän yhdessä tuoksuvassa onnenrykelmässä. + +Ja kun Sonja sanoi: "Saako olla ruusuja?" niin olisi täytynyt olla +aika jöröpää, jos olisi voinut kieltäytyä. Sonjan ruusujen täytyi olla +piikittömiä, täytyi olla punaisia kuin nuori sydän. + +Maud ja Märta olivat piparikakkukojussa. Maud oli mainio ja sai +monen purskahtamaan sydämelliseen, jäätä sulattavaan nauruun. +Märtan puolestaan täytyi lakkaamatta käyttää omia varojaan ja ostaa +piparikakkuja tarjotakseen niitä pienille lastentarha-ystävilleen. + +"Neiti on tuolla", kuului kerran toisensa perästä iloinen lapsenääni, +ja niin paapersivat lapsukaiset tutun neidin luo, ja kaikki olivat yhtä +"hirveän suloisia" Märtan äidinsilmissä. + +Astrid oli auttamassa tarjoilukojussa. Hän oli onnettomuudekseen +häiläyttänyt kupillisen suklaata eräälle vihreälle silkkileningille +ja toimittanut kahvia suihkuna pitkin erään herran selkää, mutta nämä +kommellukset unohtuivat kohta siinä ilonaallokossa, joka läikkyi +hänessä ja hänen ympärillään. Hän oli heittänyt syrjään kaikki +arkiajatukset ja hymyili tyttömäisen valoisasti ja hetken vaatimusten +mukaan koko maailmalle. Hänen oli niin helppo pitää ihmisistä. + +Hän oli juuri vienyt Eva-tädille ja muille opettajattarille suuren +kahvitarjottimen, kun huomasi tohtori Krabben, joka oli yksinään +painautunut istumaan erään pöydän ääreen. Heti hän meni tohtorin luo ja +niiasi: + +"Saanko tarjota tohtorille jotakin?" + +"Kiitoksia, neiti Astrid, tahtoisin saada vähän sitä juomaa, jota +sanotaan elämäniloksi." + +"Miks'ei, sitä on kaikessa, mitä meillä on täällä tarjottavana, +olkoonpa se sitten suklaata, kahvia tai teetä." + +"Niinkö te arvelette? Minä luulin, että sen laita on samoin kuin +sokerin ja leipäkortin. Se pitäisi ottaa mukaan juhlapaikalle." + +"Eihän toki", naurahti Astrid, "jos saan tuoda kupin kahvia, niin +tohtori saa nähdä". + +"Vastiketta niin yksi kuin toinenkin, pelkään, mutta otan kiitollisesti +vastaan kupillisen sotakeitosta." + +Astrid kiidätti kohta tarjottimen. Minka saapui samassa ja +pyysi saada panna tohtorin napinreikään kukan -- "pienenä +huomaavaisuudenosoituksena laiskalta ja huolimattomalta oppilaalta", +sanoi hän pehmeästi ja sitten kävi istumaan ja visertämään kuin pieni +virkeä sirkkunen. + +Krabbe säteili tahtomattaan. Hänen sydäntään hiveli, kun kaksi nuorta +tyttöä vaivautui huvittamaan häntä. Kumpikaan näistä ei ollut se, joka +oli palauttanut hänelle hymyilemisen lahjan, mutta _hänet_ täytyi nyt +unohtaa. Hän tiesi kyllä, että se henkilö oli tombolaa hoitamassa, ja +hän itsekin oli ollut niin lähellä, että oli kuullut hänen kirkkaan +äänensä: "Oh, tulipa tosiaankin tyhjä arpa, mutta seuraavalla kerralla +on onni parempi!" + +Tänä hetkenä pikku Barbro uskoi varmasti suureen voittoon. Krabbe +soi sen hänelle. Olipa Barbro luotu mitä varten tahansa, niin ei +ainakaan tyhjiä arpalippuja eikä tyhjyyttä, noita kirjoittamattomia +kohtalonlippuja varten, joita jaetaan suuren yleisön keskuuteen. -- + +Vihdoinkin Barbro otti omin lupinsa vapauden ja jätti käsistään +oikukkaan arpapyörän kammin lähteäkseen vähän kävelemään Aksel Törnerin +kanssa. + +"Te näytätte olevan hyvin kuumissanne", sanoi Törner. "Lähdemmekö +jäähdyttelemään jonkun virkistyspöydän ääreen vai rantaan, missä harvat +osaavat käydä?" + +"Mieluummin tahdon sinne", vastasi Barbro. "Minun ei ole jano eikä +nälkä, pää on vain vähän pyörryksissä hälinästä." + +"Mutta hauska teillä on. Minä olen luovaillut koko ajan tombolan +ympärillä saadakseni kuulla teidän raikasta nauruanne. Juuri sellaista +iloa, kuin teissä on, tarvitsevat ihmiset." + +"Minä en ole aina iloinen." + +Hän pujottelihe Törnerin jäljestä pensaiden ja kivien lomitse +verrattain raivaamatonta murtomaata myöten rannalle. + +"Eikä kukaan muukaan, mutta pitää voida unohtaa oma itsensä. Se on +itsesäilytysvaistoa. Luulen, että te olette synnynnäinen altruisti, ja +se on voimaa se. Meidän on päästävä pitkälle, meidän kahden, Barbro!" + +"Sitä minäkin toivon", vastasi Barbro levollisesti. Hänhän ajattelikin +myötäänsä "me kaksi" ja oli varsin usein mielessään kuullut Törnerin +lausuvan juuri sillä tavalla. Päästä pitkälle oli Törnerin oppi ja +tarkoitusperä. Barbrollakin oli ollut omat suuruudenunelmansa, mutta +niihin hän antautui hyvin harvoin siitä päivin, kun oli tavannut Aksel +Törnerin. + +Törner laskeutui pitkälleen pehmeälle nurmikolle voikukkien ja +keto-orvokkien sekaan. + +"Tässä on mainio kivi", nyökkäsi hän kutsuen Barbroa. "Tahdotteko +lainata minulle polvenne päänalaiseksi?" + +"Tietysti. Eikö se ole liian korkea?" + +"Ehkä, olisi mukavampi, jos te tulisitte istumaan tänne viereeni. +Tästä on muuten ihan suurenmoinen näköala omaan kaupunkiini. Tukholma +on minulle kaikki kaikessa. Täällä olen kasvanut katuojan lähellä +erään kujakadun varrella ja uittanut paperilaivojani pesuvedessä, +täällä olen köyhän lesken poikana saanut vimmatusti taistella pilkkaa +ja ylimielisyyttä vastaan ja sitten viettää valkolakin ensimmäistä +riemuvoittoa köyhyydestä ja puutteesta. Ja sen jälkeen on selkäni +suorenemistaan suoristunut kävellessäni noilla tutuilla kaduilla ja +nyökkäillessäni niille: 'Näettekö, pääsinpäs sittenkin perille!'" + +Hän käänsi katseensa "päänalaiseensa". Barbro oli mielellään +istuutunut hieman ylemmäksi rinteelle, mihin Törner oli osoittanut +paikan. Kirjavan helakka, punainen ja kullanvärinen kansallispuku +kirkkaanvihreine esiliinoineen ja näppärästi sitaistu suuri, valkea +huivi pukivat häntä erinomaisesti. Hänen säännöttömän ihastuttavia, +vielä niin lapsellisia kasvojaan kehystivät somasti päähineen leveät +siivet ja pitsikoristeinen pieni liinakaulus. + +"Kuinkahan paljoa vanhempi minä lienen kuin te, Barbro?" + +"Yhdeksän vuotta", vastasi Barbro nopeasti. + +"Kas, te tiedätte sen", naurahti Törner, "ettekä arvele sitä liian +paljoksi?" + +"En." + +"Mehän taidamme oikeastaan olla 'sinät', eikö totta?" + +"Niin." + +Barbroa hymyilyttivät yksitavuiset vastauksensa, mutta Törner kyselikin +asioita, jotka olivat itsestään aivan selviä. Miksi hän kyselikään? +Hänen pikku kätensä, joiden vieläkin oli vaikea pysyä alallaan, +sattuivat hipaisemaan Törnerin otsaa. Se oli väkisinkin pieni hyväily. + +"Mun pikku Barbroni", sanoi Törner lämpimästi, "minun oma Solveigini, +joka saa odottaa odottamasta päästyäänkin. Onko sulla kärsivällisyyttä?" + +"On, mehän odotamme kumpikin", vastasi Barbro iloisesti, "emme +toisiamme, sitä en tarkoita, vaan -- vaan ajan täyttymistä vai miksi +sitä sanoisi." + +"Leiväksi, Barbro, ja se on kai jotakin, mitä sinä et ole milloinkaan +osannut odottaa. Mutta siinä sinä olet oikeassa, että meidän on yhdessä +kuljettava sitä samoin kuin muitakin -- suurempia päämääriä kohden. +Etkä sinä milloinkaan pakota minua katsomaan alaspäin, Barbro, siihen +minä luotan turvallisesti." + +Barbro pani kätensä hänen olkapäilleen ja kumartui niin, että saattoi +katsoa suoraan hänen silmiinsä. Barbron katse oli säteilevä ja samalla +onnea ja uskoa uhkuvan syvä. Hänen kirkas, valoisa tyttöäänensä väreili +hellästi, kun hän sanoi: + +"Siitä asti, kun kävin koulua, on pari Goethen säettä kytenyt +mielessäni ja pyrkinyt päästä elämäni tarkoitukseksi, mutta nyt vasta +voin ne sovittaa -- sinun kauttasi -- sinua varten! Haluatko kuulla?" +Vastausta odottamatta hän jatkoi hartaasti: + + "Immer höher muss ich steigen, + immer weiter muss ich schauen!" + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58203 *** |